Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kasvihuonekaasujen vähentäminen ja Kioton sopimuksen voimaansaattaminen ovat periaatteessa hyviä ja kannatettavia tavoitteita. Käytännössä Venäjä on vaa’ankieliasemassa Kioton sopimuksen voimaan saamisessa, mutta tähän mennessähän se ei ole sopimusta ratifioinut. Jotta tuloksia hiilidioksidipäästöjen osalta alettaisiin saada ja päästökauppa alkaisi todella toimia, pitäisi mukaan saada ennen kaikkea Yhdysvallat, mutta myös muut suuret teollisuusmaat, Japani, Kiina, Intia jne. Jos näitä maita ei saada mukaan Kioton sopimukseen ja päästökauppaan, on pelättävissä kilpailun vääristyminen globaaleilla maailmanmarkkinoilla ja todennäköisesti tuotannon siirtymistä niihin maihin, joissa päästöille ei ole esteitä eikä sanktioita.

Talousvaliokunnan delegaation käydessä viime syksynä muun muassa Yhdysvaltain energiaministeriössä meille kerrottiin, että Yhdysvalloilla ei ole tällä hetkellä varaa tulla mukaan toteuttamaan Kioton sopimusta. Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt ovat olleet tonneina samaa suuruusluokkaa kuin Euroopan ja Venäjän yhteensä viime vuosina. Toisaalta tiedämme, että Yhdysvallat on alan johtava teknologian tuottaja, ja siellä merkittävät yksityiset yritykset ovat joka tapauksessa päästöjä rajoittavassa kehityksessä mukana.

Mikäli EU lähtee yksin toteuttamaan Kioton sopimusta ja päästökauppaa, se ottaa, ja Suomi siinä mukana, lisää riskiä kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Siksi sopimukseen olisi erityisen tärkeä saada mahdollisimman kattavasti suuret teollisuusmaat mukaan. EU:n juuri hyväksymä linkkidirektiivi tuonee ilmeisesti vähän helpotusta päästökaupan osalta.

Pitkän aikavälin tarkastelussa on muistettava, että päästöjen vähentämiseen liittyvää teknologiaa on kehitettävä edelleen. Tämä kehitys on hyödynnettävissä myös alan teknologian maailmanmarkkinoilla, ja nämä mahdollisuudet suomalaisten yritysten on tarkasti hyödynnettävä. Näiden markkinoiden arvoksi on arvioitu ilmastosopimuksen toteutuessa jopa 50 biljoonaa euroa, ja kun Suomen osuus näistä markkinoista on tällä hetkellä noin 5 prosenttia, tarkoittaisi pelkästään markkinaosuuden säilyttäminen ennallaan tulevaisuudessa noin 50 miljardin euron liikevaihtoa. Suomessa kannattaa siis edelleen vahvasti panostaa tämän teknologian kehittämiseen.

Arvoisa herra puhemies! Turpeen käytön osalta Suomi epäonnistui neuvotteluissaan verrattuna esimerkiksi Ruotsin neuvottelemaan tulokseen, ja tähän tulisi saada vielä korjausta. Turvetta muodostuu Suomessa vuosittain enemmän kuin sitä käytetään. Turpeen hiilidioksidipäästökerrointa tulisi korjata, sillä suon kuivatuksen ja turpeen poiston aiheuttamien metaanipäästöjen väheneminen sekä suopohjan jälkikäytön muodostama hiilidioksidinielu ovat kokonaan huomioimatta turpeen päästökertoimessa. Turpeen käyttö lisää myös puun käytettävyyttä energialaitoksissa.

Ministeri Pekkarisen esittämä ja kauppa- ja teollisuusministeriön valmistelema, toteutukseltaan kaksiportainen hallituksen esitys ansaitsee kiitokset. Päästöoikeuksien alkujaossa pyritään huomioimaan työllisyyden ja viennin kannalta meille tärkeän teollisuuden kilpailukyky, josta esimerkkinä voi mainita Rautaruukin. Pelättävissä on kuitenkin, että varsinkin, jos EU lähtee yksin päästökaupassa liikkeelle, saattaa sähkön hinta nousta kymmeniä prosentteja. Energian ja sähkön hinta ja saatavuus ovat meidän oloissamme merkittävämpiä kuin muissa EU-maissa kylmän ilmastomme, pitkien välimatkojemme ja teollisuutemme rakenteen vuoksi. Energian kulutusta on lisännyt osaltaan myös muuttoliike, pidentyneet ja lisääntyneet työmatkat ja asumisen tasossa tapahtunut nopea kehitys.

EU:n sähkömarkkinoiden avautuminen kilpailulle voi aiheuttaa tällä hetkellä edullisemman pohjoisen sähkön myyntiä edullisempiin jäsenvaltioihin ja siten myös lisätä paineita sähkön hintaan. Tässäkin mielessä olisi nyt tärkeää lisätä kotimaisen bioenergian tuotantoa, kuten ydinvoimapäätöksen yhteydessä sovittiin. Heikompituottoisten viljelysmaiden siirtämistä energiantuotantoon tulee kannustaa, ja onneksi meillä pinta-alaltaan suurena ja harvaanasuttuna maana on bioenergian tuotannon lisäämisessä käyttämättömiä mahdollisuuksia. Ruokohelpin osalta onkin käynnissä merkittävä, noin 5 000 hehtaarin projekti. Bioenergian merkitys myös työllistäjänä on tärkeä, ja näitä mahdollisuuksia tulee käyttää tulevaisuudessa hyväksi. Uusi ydinvoimala tulee nyt todella tarpeeseen, vaikka sen kapasiteetti ei riitäkään sähkönkulutuksen kasvun korvaamiseen, joten paineet seuraavankin ydinvoimalan rakentamiseen ja siten tuontiydinvoimasähkön korvaamiseen ovat päästökauppapäätösten myötä myös kasvaneet.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi totean, että mikäli merkittävä osa EU-maista ei lähde mukaan EU:n päästökauppadirektiivin täytäntöönpanoon, ei meidänkään pidä siihen lähteä ensimmäisten joukossa.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ilmastonmuutoksen vuoksi toimenpiteistä, joista eduskunnassa on viime päivinä ankarasti keskusteltu, on välttämätöntä päästä yhteisymmärrykseen koko maailmassa. Yhteisellä kentällä tulee olla pelaajia kaikista maailmankolkista. Jos vielä joku ihmettelee, onko ilmastonmuutos tosiasia, todettakoon, että pitkäjänteisen tutkimuksen perusteella on saatu selville ilmaston lämpenemisen tapahtuneen vuoden 91 jälkeen kahdella asteella.

Ei ole siis pahitteeksi, vaikka jokainen ihminen lähtee omista kotinurkistaan liikkeelle tutkimalla, miten pienillä asioilla voi kyseiseen muutokseen vaikuttaa. Ongelmana on kuitenkin se, että maapallon kehitys ja sitä kautta elintaso kulkee niin eri tasoja, että siinä kun ääriesimerkit kertovat jo ympäristön olevan auttamattomasti menetetty, alkavat ihmiset toisaalla vasta päästä elämänsä alkuun tehotoimin. Se, mikä on paras ja vaikuttavin toimenpide toisella tasolla, teollisuudessa, jäänee nähtäväksi, mutta yksi asia on mielestäni perustelemattakin selvää: yksi maa tai maanosa ei saa jäädä pakkotoimenpiteiden vuoksi syrjästäkatsojaksi muiden rellestäessä päästöjä vähentämättä.

Monella teollisuudenalalla ainoa keino on vähentää tuotantoa, jos mielii päästöjä vähemmäksi. On päivänselvää, että kun tuotantotonnin valmistusprosessissa tulee kaikkien käytettyjen keinojenkin jälkeen vakiomäärä hiilidioksidipäästöjä, ei muuta neuvoa ole kuin panna vähemmän panoksia ja odottaa vähemmän tuotteita ja näin myös päästöjä. Lisäksi Suomen talous on päästökauppakumppaneihimme verrattuna huomattavan riippuvainen energiasta esimerkiksi teräksen, paperin ja kemianteollisuuden tuotteiden valmistuksessa, raaka-aineiden hintojen valuuttamuutoksista puhumattakaan. Se, mitä tästä seuraa, ei suinkaan koidu Suomen eduksi, vaan muualla Euroopassa ja erityisesti Euroopan ulkopuolella tehtailevien kilpailijoiden. Kun muille Euroopan maille valmistetaan päästökaupan avulla tilaa tuottaa enemmän ja luonnollisesti suuremmilla päästöillä, voimme vain tulla sivustaseuraajiksi ja todeta, kuinka edistyksellisiä olemmekaan viheriöivän luontomme keskellä, jota muut käyvät tallomassa.

Jos haluamme toimialoillemme muutosta, toisin sanoen vaihtaa tukijalkojamme talouden ylläpitämiseksi, on linjaus tehtävä itse eikä annettava muiden sanella sitä, mitä Suomessa saa valmistaa. Kaupan realiteetit ymmärrämme kaikki, mutta antautujia emme saa olla. Kieroutunut esimerkki Suomen toisinajattelijoista oli Suomen pyrkimys olla perustamatta uusia ydinvoimaloita omaan maahansa, mutta sen sijaan tuoda sähköä vaikkapa Venäjältä kyseenalaisissa oloissa ja laitoksissa valmistettuna. Tämä ei ole mielestäni reilua kauppaa.

Päästökauppa, joka koskee noin 10 000 eurooppalaista teollisuuslaitosta, on päätetty siis vain yhdeksi keinoksi toteuttaa Kioton sopimuksia. Ei ole ollenkaan epäselvää, etteivätkö EU:n ulkopuoliset alueet ja laitokset näin hyödy päästökauppamarkkinoista. Kukaan ei osaa vain arvioida meidän häviömme ja muiden voittojen suuruutta. Emme taida ehtiä edes ympäristöteknologiamarkkinoille, sillä vaikkapa Saksassa ollaan jo pidemmällä monessa suhteessa. Siksi Suomen teollisuuden toimialamuutokset eivät välttämättä koidu eduksemme, vaikka monet niin uskottelevatkin. Etulyöntiasema on monilla isoilla toimijoilla teknologiassakin.

Mitä tapahtuu sitten suoranaisilla energiamarkkinoilla? Päästökaupasta johtuva hinnannousu kuluttajille ei hyödynnä sekään kotimaamme tuottajia, vaan norjalaisia ja ruotsalaisia vesi- tai ydinvoimaloita. Seuraava kysymys onkin sen jälkeen vaatimaton ja pieni: Onko pohjoinen Suomi tai Suomi yleensä enää samalla viivalla muiden kanssa missään mielessä?

Laki päästökaupasta on skenaarioista huolimatta kaksivaiheisuudessaan kohtuullisesti siedettävä. Suurin uhka sisältyy vuosiin, jotka ovat edessämme. Oleellista onkin vaikuttaa tuleviin muihin mekanismeihin, joilla Suomenkin taakkaa voidaan päästöjen kompensoimiseksi huojentaa. Esimerkiksi kehitysapuna vietävät kolmansia maita hyödyntävät ympäristötoimet tulee priorisoida toimenpiteinä, joista saa edes hiukan vastinetta päästöilleen. Paremmin olisi huomioitava myös ne yritykset, jotka ovat jo osallistuneet ympäristötalkoisiin paitsi toimenpitein myös asenteellisesti.

En jaksa uskoa tulevaisuuteen, jossa tuotteen hinnoissa näkyisi vihreällä linjalla tuottaminen. Kokemuksia on jo vihreän sähkön tai vaikkapa kierrätysjärjestelmän piiristä esimerkiksi hintoihin sisällytettynä. Ajatuksina nämä toki ovat hienoja, mutta eivät käytännön elämässä toimi. Porkkanalinja on siis parempi vaihtoehto kuin kuristaminen maassa, jossa joudumme pienuudellamme kamppailemaan tehokkuutta ja suuruudella varustettuja kilpailijoitamme vastaan. Kilpailukentän on oltava niin muokattu, että kysyntä ja tarjonta voivat kohdata tasapuolisemmalla sitoutumisella koko maailmassa.

Merikukka  Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Puhun ensiksi hallituksen esityksestä ja esittelen sitten listalla 8) kohdassa olevan vihreiden rinnakkaislakialoitteen hallituksen esitykselle. Pyydän anteeksi, että puheeni voi tästä syystä ylittää ohjeellisen 10 minuutin rajan.

Hallituksen esityksessä päästökaupan piiriin kuuluva teollisuus, etenkin energiasektori, on saanut päästöoikeuksia suunnilleen sen, minkä on halunnut. Hallituksen esityksen mukaan kasvihuonekaasupäästötavoite eli vuoden 1990 taso ylittyykin päästökauppakaudella 2005—2007 peräti 14 prosentilla. Päästökauppasektorin avokätiset kiintiöt vaikeuttavat tavoitteeseen pääsemistä varsinaisella Kioto-kaudella 2008—2012.

Kauppa- ja teollisuusministeriön tekemien selvitysten mukaan Suomen kokonaispäästöt näyttäisivätkin pysyvän myös tuolloin Suomen Kioto-tavoitteen yläpuolella. Mikäli kauppa- ja teollisuusministeriön ennuste toteutuu, valtio joutuu kyseisinä vuosina ostamaan veronmaksajien varoilla lisää päästöoikeuksia, jotka jaetaan sitten ilmaiseksi hiilidioksidipäästöjä aiheuttaville tehtaille ja voimalaitoksille.

Vastuullisempaa politiikkaa olisi asettaa päästökauppasektorille tiukemmat tavoitteet jo kaudella 2005—2007, jolloin näin olisi helpompi toimia myös varsinaisella Kioto-kaudella. Oikein mitoitettu kiintiö päästökauppasektorille on myös Suomen sisäisen taakanjaon oikeudenmukaisuuden kannalta olennainen vaatimus. Kun päästökauppasektorin kiintiöt ovat Kioton tavoitteeseen ja päästökauppasektorin ulkopuolisiin aloihin nähden järkevällä tasolla, päästöjä aiheuttavat laitokset kantaisivat vastuun kustannuksista, joita mahdollisesta tavoitteen ylittämisestä aiheutuisi. Tällöin laitokset joutuisivat itse ostamaan kiintiöitä ulkomailta.

Niin Kansallista ilmastostrategiaa laadittaessa kuin viidennen ydinvoimalan periaatepäätöstä ajettaessa kaikki osapuolet korostivat kivihiilen käytön vähentämisen tarvetta. Nyt, kaksi kolme vuotta kyseisten keskustelujen jälkeen, kivihiilen käytön lähtöasetelmia pyritään päästökauppalaissa kuitenkin parantamaan vertaamalla lauhdetuotannon päästöhistoriaa vuosiin 2000—2003. Koska vertailuvuodet sisältävät sääolojen vuoksi poikkeuksellisen vuoden 2003, nousee lauhdevoimatuotannon, joka pääosin on kivihiilen polttoa, vuosittainen päästökiintiö noin 3 miljoonaa tonnia korkeammaksi kuin se olisi, jos päästöhistorian vertailuvuosiksi olisi otettu vuodet 1998—2002 niin kuin muulle energiantuotannolle.

Esitys ei myöskään palkitse niitä toimijoita, jotka ovat investoineet vuosiin 2000—2002 mennessä uusiutuvaan energiaan, kuten puuhakkeeseen, tai vaikkapa siirtyneet kivihiilen käytöstä maakaasuun.

Toisin sanoen esitys merkitsisi saastuttaja hyötyy -periaatteen toteuttamista kotimaisessa päästöoikeuksien jaossa. Ehdotettu alkujako toteuttaisikin Suomen sisällä juuri sen, mitä julkisuudessa päästökaupan on väitetty aiheuttavan suomalaisen ja muiden maiden teollisuuden välillä. Kielteistä hallituksen esityksessä on myös se, että Suomen valtio jättää 2005 alkavalla sopimuskaudella käyttämättä EU:n päästökauppadirektiiviin sisältyvän mahdollisuuden huutokaupata 5 prosenttia päästökiintiöstä.

Lisäksi hallituksen esityksessä ilmoitetaan jo nyt, että päästöoikeudet aiotaan jakaa myös varsinaisella Kioton sopimuskaudella eli vuosina 2008—2012 ilmaiseksi. Näin tietoisesti luovutaan eräästä mahdollisuudesta kerätä rahaa investointeihin, joilla edistettäisiin kotimaisten uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja tuettaisiin energian käytön tehostamista.

Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen totesi tiistaina puheessaan, että päästökaupan aloittamiseen liittyy vielä epävarmuutta. Niin ikään viime perjantaina eri lehdissä julkaistun uutisen mukaan Pekkarinen on esittänyt, että Suomi aloittaa päästökaupan ensi vuoden alusta vain, mikäli merkittävä enemmistö EU:n jäsenmaista on mukana. Samassa yhteydessä Pekkarinen ilmoitti, että "merkittävä enemmistö" jää hallituksen aidosti harkittavaksi ja kriteereinä ovat sekä maiden että päästöjen määrä. Tämä kanta on kirjattu myös lain voimaantulosäännökseen. Pekkarisen lausunnot ja tätä koskeva lain voimaantulosäännös panevat ihmettelemään, onko hallitus tosissaan sitoutunut päästökauppaan vai onko se vielä jäänyt odottelemaan mahdollisuutta irrottautua järjestelmästä.

Tällaisten lausuntojen esittäminen on sitäkin kummallisempaa, kun EU:ssa on juuri saatu hyväksyttyä linkkidirektiivi, jonka myötä EU:n päästökaupasta on tulossa rinnakkainen prosessi Kioton pöytäkirjalle. Hyväksymällä tiistaina linkkidirektiivin EU:n parlamentti varmisti, että Kioton pöytäkirja ja sen joustomekanismit ovat Euroopassa käytännössä voimassa jo vuoden 2005 alusta, vaikka pöytäkirjan viralliset voimaan astumisen ehdot eivät vielä olisikaan täyttyneet.

Lisäksi useat valtiota pienemmät yksiköt, muun muassa viisitoista USA:n osavaltiota ja neljä Australian provinssia, ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa EU:n päästökauppajärjestelmää kohtaan. Japani ja Kanada suunnittelevat oman päästökauppajärjestelmän luomista. Kaikki tämä samaan aikaan, kun Suomessa ministerin suulla esitetään epäilyksiä koko järjestelmän toteutumista kohtaan.

Arvoisa puhemies! Vihreiden aloite perustuu siihen, että me haluamme edetä hallitusta vastuullisemmin kohti Kioton tavoitetta. Vihreiden rinnakkaislakialoitteessa esitetään vuosien 2005—2007 hiilidioksidin päästökiintiöiden mitoittamista siten, että päästöjen kasvu hidastuisi. Lisäksi aloitteessa esitetään päästöoikeuksien osittaista huutokauppaamista EU:n päästökauppadirektiivin mahdollistamalla tavalla. Vihreiden rinnakkaislakialoite vähentäisi hiilidioksidipäästöjä päästökauppakaudella 2005—2007 vuosittain 5 prosenttia eli 2,3 miljoonaa tonnia enemmän kuin hallituksen esitys. Silloinkin päästöt saisivat vuositasolla kasvaa vuoden 2002 tasosta keskimäärin 2,4 miljoonaa tonnia, eli vihreiden rinnakkaislakiesityskään ei ole mitenkään erityisen radikaali.

Lakialoitteessa esitetään, että päästöoikeuksien jakoperusteiden määrittelemisessä käytettäisiin päästöhistorian lisäksi hallituksen esityksen 30 §:n mukaisia alaryhmäkohtaisia sovituskertoimia jo ensimmäisellä päästökauppakaudella. Kauppa- ja teollisuusministeriön suunnitelmien mukaan alaryhmä- ja laitoskohtaiset sovituskertoimet otetaan käyttöön vasta varsinaisella Kioto-sopimuskaudella. Sovituskerrointen avulla on mahdollista ottaa huomioon päästökauppadirektiivin edellyttämät kriteerit muun muassa alaryhmäkohtaisesta päästöjen teknologisesta vähentämispotentiaalista.

Tiukin sovituskerroin — 0,9 — kohdistettaisiin lauhdevoimalaitoksiin. Lauhdevoimalaitosten päästöhistoria laskettaisiin aloitteessa vuosilta 2000—2002, jolloin kiintiö pienenisi, kun poikkeuksellinen vuosi 2003 putoaisi pois. Kovempi tavoite kivihiilivoimalaitoksille on perusteltu, sillä kivihiilen korvaamiseen puhtaammilla vaihtoehdoilla, esimerkiksi maakaasulla, on käytännössä parhaat mahdollisuudet. Tätähän myös eduskunta edellytti toukokuun 2002 niin sanotuissa risupakettiponsissa. Muihin alaryhmiin sovellettaisiin kertoimia 0,98 ja 0,95 niin, että teollisuusprosessit ja öljynjalostamot saisivat löysemmän kertoimen, siis 0,98.

Hallituksen esityksessä markkinoille tulevien uusien toimijoiden päästöoikeuksien laskennassa käytettävä ominaiskerroin määriteltäisiin seospolttoaineesta, jossa turvetta voi olla 70 prosenttia ja puuta vastaavasti 30 prosenttia. Vihreät määrittelisivät ominaiskertoimen seospolttoaineesta, jossa turvetta ja puuta voi olla molempia 50 prosenttia. Tällä kannustetaan lisäämään puuhakkeen osuutta niissä voimalaitoksissa, joissa poltetaan sekä puuta että turvetta. Myös tällä toteutetaan eduskunnan toukokuussa 2002 hyväksymiä niin sanottuja risupakettiponsia.

Lisäksi vihreät esittävät aloitteessaan, että 5 prosenttia päästöoikeuksista jätetään valtiolle varastoon huutokaupattavaksi EU:n päästökauppadirektiivin mahdollistamalla tavalla. Huutokaupattavaa jäisi noin 2,2 miljoonaa tonnia. Mikäli hiilidioksiditonnin hinta huutokaupassa olisi esimerkiksi 10 euroa tonnilta, kilahtaisi valtion kassaan 22 miljoonaa euroa. Huutokaupasta saatavilla varoilla voitaisiin esimerkiksi edistää investointeja uusiutuviin energialähteisiin ja energiansäästöön. Mikäli valtion ei tarvitsisi huutokaupata näitä varastoon jääneitä päästöoikeuksia, päästövähennys hallituksen esitykseen nähden kasvaisi entisestään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Yritän tässä puheenvuorossani käsitellä sellaisia näkökohtia, joita kovin paljon täällä ei ole vielä käsitelty.

Ensinnäkin totean, että on suurin piirtein täyttä harhaa rakentaa mitään pyrkimystä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, jos energiapolitiikassa ei tukeuduta uusiutuviin energianlähteisiin, koska uusiutumattomat kaikki loppuvat. Tässä ei ole kysymys vuoden eikä vuosikymmenen, vaan vuosisatojen ja -tuhansien asiasta, koska kysymys on fysikaalisista ilmiöistä. Siinä vaiheessa, kun uusiutumattomat energianlähteet loppuvat, ollaan sitten puhtaan kaulan kanssa eli tehdään jotakin taikka tarina loppuu. — Siis tällä tavalla ed. Pentin puheenvuoro äsken oli hiukan persoonallinen. Ollaan nyt kovin kohtelias näin myöhäisenä iltana.

Onko kasvihuoneilmiö sitten todellisuutta? Tässä jo edellä puhuneet ovat todenneet, että kyllä näyttää todella siltä, että se on. Mikä tässä on sitten se kaikkein olennaisin asia? Nimittäin ensinnäkin, kun ajatellaan, että jos ilmakehässä hiilidioksidipitoisuutta korotetaan, niin se toisaalta luo yhteyttämiselle parempia mahdollisuuksia eli primäärituotanto siitä voi lisääntyä — niin kuin ed. Pentti nyt ainakin tietää ja paikalla olevista edustajista Hautala, jotka ovat alan tutkinnon suorittaneet ja vähän varmasti muutkin ja muistavat peruskoulusta tämän asian. Se ongelma nimittäin syntyy siinä päässä, että kun ilmasto samalla lämpiää johtuen juuri tästä kasvihuoneilmiö-ilmiöstä, niin se saattaa vaikuttaa sellaiseen substraattiin, tuo ilmaston lämpeneminen, että sillä on perustavaa laatua olevat vaikutukset sen ilmiön edelleen kiihtymiseksi, ja tämä ilmiö tapahtuu kaikkein rajuimmillaan, jos on tapahtuakseen, merissä.

Nyt niissä tilastoissa, jotka meillä on käytettävissä, niitten mukaan viime vuosikymmenien aikana meriveden, siis valtamerien veden lämpötila on kohonnut asteen kymmenyksen tai kaksi kymmenystä. Tämä on jo hyvin voimakkaasti ennakoivaa. Nimittäin jos meret lämpiävät, paitsi että siitä voi olla vaikutuksia ja onkin vaikutuksia merivirtoihin, sillä on vaikutuksia siihen, että merenpohjassa olevat metaanivarastot vapautuvat ilmakehään. Siellä on maailman suurimmat hiilivarastot niin sanotuissa klatraateissa. Kun sieltä nimenomaan vapautuu metaania, joka on yli 30-kertaisesti tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, niin tämä kerroin tulee kuvaan mukaan. Pahinta on se, jos tämä ilmiö, siis merenpohjassa olevan metaanin vapautumisilmiö, tapahtuu eräänlaisena nopeana purkauksena ilmakehään. Siitä on silloin tuommoisten fysikaalisten mallien mukaan ilmeisesti aivan dramaattiset vaikutukset. Mikä vaikutus tällä nyt sitten on? Sillä on tietysti se vaikutus, että viime jääkauden jäljiltä olevat jäätiköt sulavat, ja tästä taas on seurauksena se, että merenpinta kohoaa.

Täällä on vähätelty eräissä puheenvuoroissa rajuimman jälkeen tämän ilmiön merkitystä. Näille epäilijöille on syytä palauttaa mieliin, että jääkauden ajan, ja sanotaanko, interglasiaali- eli jääkausien välisen ajan merenpinnan tason vaihtelun amplitudit ovat olleet historian vaiheista riippuen 70—100 metriä, siis merenpinnan tason vaihteluväli. (Ed. S. Lahtela: Uusi jääkausi tulossa!) — Ei, vaan nythän me elämme edellistä jääkautta, ed. Seppo Lahtela, että tämä palautus sinne kansakoulun oppikirjaan. Ed. Lahtela tuli pikkuisen myöhässä, ei päässyt luentoni siihen vaiheeseen vielä mukaan, mutta nyt vielä pääsee peliin mukaan, kun varppaasti istuu paikallaan ja tuijottaa tähän maaliin, mikä tässä on, niin kyllä se siitä pikkuhiljaa rupea kirkastumaan ed. Seppo Lahtelallekin. (Naurua) — Tämä tarkoittaa silloin sitä, että me viime jääkauden jämiä olevat jäätiköt sulatamme ja siinä kahden metrin nousu on silloin vielä aika pieni nousu, koska sitä kapasiteettia siellä on aika paljon vielä olemassa, erikoisesti Grönlannissa ja napa-alueilla. Se, mitä se kaksi metriä tarkoittaa — otin tämän tämmöisenä kevyenä esimerkkinä — se tarkoittaa sitä, että on Eteläranta kympin kohdalla jo aika epämiellyttävää käydä duunissa, kun Kolera-altaassa on merenpinta on keskimäärin ottaen kaksi metriä kohonnut, kun otetaan huomioon se normaali vaihtelu, elikkä siinä mono kastuu. Elikkä siirrytään oitis kumisaapaskauteen, kun painutaan Teollisuus ja Työnantajien palatsiin Eteläranta kymppiin. Tämä on se käytännön juttu.

Tällä hetkellä maapallolla 40 prosenttia energiasta otetaan öljystä, jonka varannot ovat loppumassa. Sillä, että siirrytään uusiutumattomiin energianlähteisiin, pyritään tietysti siihen, kun hetkelliset muutokset eivät ole teknisesti eivätkä asiallisesti mahdollisia, että näiden raakaöljyvarantojen ja muitten fossiilisten energialähteitten varantojen jämien kuluttamista hidastettaisiin niin, että uusiutuviin energianlähteisiin perustuvat järjestelmät voitaisiin tilalle luoda. Tähän saumaan tulee tämä päästökauppajärjestelmä, ja sen ympäristö on markkinatalous. Ed. Sjöblom, se on juuri se teidän ihannemallinne, johonka ei ole olemassa markkinatalouden ehdoilla, ed. Sjöblom, mitään muuta mallia tiedossa, joka täyttäisi markkinatalouden ehdot. Siksi tämmöinen päästökauppa on ihan paikallaan oleva järjestely.

Sitten vielä ihan muutama näkökohta siitä, kun on vedottu varsin monessa puheenvuorossa niin sanottujen toisinajattelijoitten ja asiaa lähestyvien taholta, että ei me yksin, kun me ollaan pieni maa jnp. Se, että Euroopan unioni on tämän oman ratkaisunsa tehnyt ja kun Euroopan unionilla on aloiteoikeus ja kun se on ilmoittanut viimeksi eilen eduskunnan tiloissa, että se ei päätöstään tule muuttamaan, on hyvin merkittävä asia. Nimittäin siinä Suomella, Pohjoismailla, muilla, niillä kahdellatoista Euroopan unionin jäsenvaltiolla, jotka ovat jo toimenpiteensä tehneet, niillä on se merkitys, että kun yritetään vaikuttaa siihen, että tämä tilanne jarruuntuisi, tämä kielteinen kehityskulku, siinä nämä asteittaiset tulokset ovat jo merkityksellisiä. Käytän sitä huonoa vertausta, että se hius taittaa kamelin selän. Sillä samalla periaatteella pyrimme vaikuttamaan näillä markkinatalouden keinoilla siihen, että se kauhuskenaario ei pääsisi toteutumaan.

Sitten vielä vastaan yhteen kysymykseen, ja se on se, aiheuttaisiko tämä energian hintaan sellaista radikaalia muutosta, joka jollakin tavalla näitä elinkeinoja tuhoaisi. Euroopan unionin komissio on omissa laskelmissaan todennut, että se koskettaa kovimmillaan 0,1:tä prosenttia bkt:stä, elikkä sillä ei ole edes limes-vaikutusta. Kuitenkin tässä on erittäin merkittävä asia se, että saadaan energiajärjestelmää kehitettyä kestävän energiajärjestelmän raameihin, joka tarkoittaa, että tukeudutaan uusiutuviin energianlähteisiin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella eilen oli kohtuullisen hyvä seminaari. Valitettavasti meistä harva siihen pääsi osallistumaan. Timo Mäkelä Brysselistä oli paikalla ja toi todellakin, niin kuin ed. Pulliainen totesi, komission näkökannan vahvasti ja selkeästi tänne eduskuntaan.

Tämä päästökauppa sinänsä ei vähennä tonniakaan hiilidioksidia. Se ei ole mikään ekologinen malli eikä väline. Se on taloudellinen väline. Lähtökohtahan on Euroopan unionissa se, että pyritään tällä EU-päästökaupalla ikään kuin taloudellisesti edullisemmalla tavalla vähentämään päästömäärää. Tämä on se ajatus ja se, että se vähentäminen tapahtuisi halvemmalla tavalla, kuin se olisi muuten, ja toisaalta ikään kuin se olisi valmennusleiri Kioton sopimuksen mukanaan tuomaan mekanismiin eli päästökauppaan, yksi sen kolmesta mekanismista.

Itse päästökauppa-ajatus on aika tavalla Yhdysvaltain mukana tuoma, ja se otettiin Kioton sopimukseen 1997. Euroopan unioni pani kovasti hanttiin, mutta sen väännön Yhdysvallat voitti. No nyt päästökauppa on mukana, Yhdysvallat ei. Näin näkökulmat muuttuvat. Joka tapauksessa tässä Kioton mittaisessa päästökaupassa, joka tulisi silloin 2008 mukaan, jos ja kun Kioton sopimus ratifioidaan, on myös tämä kuuman ilman problematiikka, ja perustellaanhan Venäjän mukaantuloa sillä, niin kuin vasta täällä edellisen kerran asiaa käsiteltäessä ministeri Enestam perusteli, että Venäjälle tämä liittyminen Kioton sopimukseen on hyvin hyödyllinen, kannattava hanke, koska se voi myydä edullisesti kuumaa ilmaa eli sellaisia päästöoikeuksia, joita se itse ei käytä.

Tällaiseen globaaliseen päästökauppaan liittyy sellainenkin ongelma, että tämä mahdollistaa ikään kuin niidenkin päästöoikeuksien käytön, joita muuten valtio itse, jolla niitä on — Venäjä on hyvä esimerkki — ei pystyisi käyttämään, mutta päästöoikeuksia myymällä ne tulevat toisaalla käytettyä. Siis tämän tyyppisiä ongelmia tähän toki paljon liittyy.

Täällä juuri ennen minua ed. Pulliainen puhui näistä uhkavisioista, jotka ovat hyvin todennäköisiä, että metaani purkautuu todella lämmenneistä merien pohjista, pohjasyvänteistä, ja sitten noin kaksikymmentäkertaisella voimalla verrattuna hiilidioksidiin vaikuttaa tähän lämpenemismekanismiin. Näin todella tapahtuu. Sinänsähän nämä kaikki Kiotonkin sopimukseen liittyvät tilanteet, nämä vähenemistavoitteet, ovat varsin vaatimattomia. Kiotossa sovittu taso teollisuusmaiden päästöjen suhteenhan merkitsee ainoastaan noin 5,2 prosentin alenemaa vuoden 90 tilanteeseen nähden, ja sen jälkeen sitten erilaisissa, eri vuosina pidetyissä osapuolikokouksissa on otettu mukaan nielumekanismeja ja muita tähän prosenttiin vaikuttavia tekijöitä. Onkin sanottu, että tämä prosentti on laskenut 3,5 prosentin tasoon esimerkiksi nielujen vaikutuksesta.

Siis kaiken kaikkiaan olemme hyvin vaatimattomilla vaatimuksilla liikkeellä. Näin ollen tällä ed. Forsiuksen — hän itsekin luonnehti lakialoitettaan ei miksikään radikaaliksi — lakialoitteellakaan ei ole varsinaisesti minkäänlaista oikeata vaikutusta, merkittävää vaikutusta näihin Suomen päästöihin. Aivan hivenen parannetaan vuoden 90 tasoon pääsemisen mahdollisuuksia, mutta yhtä kaikki nämä Euroopan unioninkin sitoumukset ja Kioton sitoumukset ovat siis hyvin lyhyitä askelia.

Näin ollen tiedemiesten ja kansainvälisen hallitusten välisen ilmastopaneelin osoittamat tulevaisuudennäkymät lähestyvät todella kovaa vauhtia. Ne ovat sen tyyppisiä, mitä ed. Pulliainen täällä kertoi.

Nyt on kysymys siis ilmastomuutoksen hallinnasta, sen kammitsemisesta kaiken kaikkiaan, ja siinä ollaan siis hyvin vähillä eväillä liikkeellä. Eräs eväs olisi siis kuitenkin se, että suomalainen teknologia kehittäisi vähemmän saasteisia tuotantovälineitä yhä voimakkaammin uusiutuvaan energiaan ja yhä tehokkaammin sitä käyttäviä energiantuotantovälineitä, kiinnittäisimme huomiota energian säästöön, taajuusmuuttujiin. Tämän tyyppisiä välineitä olisi paljon. Niillä olisi myöskin epäsuorasti sitten vaikutusta Suomen kansantalouteen, niin että kestävällä tavalla voisimme nostaa sitä lisäämällä näiden innovaatioiden vientiä.

Mutta mitä Suomi todellisuudessa on tehnyt? Suomi on vähentänyt nimenomaan näitä nyt aikaisemmin käytössä olleita tutkimusmäärärahoja. Yksityinen yritystoiminta, kuten Fortum — osin valtio vielä omistajana — on vähentänyt uusiutuvien energioiden tutkimukseen käytettyä panosta ja myynyt sitä ulos. Yleensä ottaen näitä suomalaisia hyviä, tähän saakka tutkimustyötä tehneitä laitoksia ja yrityksiä on myyty maamme rajojen ulkopuolelle taikka muuten niitä on lopetettu. Se on ollut viime vuosien erittäin huonoa tulosta, ja voi sanoa, että ydinvoimapäätös 2002 toukokuussa nopeutti ja ehkä nimenomaan aikaansai tämän tyyppisen tuloksen.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin todeta sen, että eduskunnan olisi aiheellista todella paneutua aidosti siihen, mitä ilmastomuutos on, tutustua alan kirjallisuuteen. Voin vakuuttaa, että alle yksi promille siitä on sen tyyppistä, joka itse asiaa jollakin tavalla kyseenalaistaa, ja kyseessä on tällainen antroposofinen, ihmisen aikaansaama ilmastomuutos, ja sen tulokset tulevat olemaan erittäin rajut. Samoin olisi hyvä miettiä ja katsoa myös, mitä Kioton sopimus merkitsee, ja sitä että päästökauppa on ainoastaan yksi pieni osa siitä ja eräs mekanismi. Nyt puhumme vielä eräästä sen sovellutuksesta eli Euroopan unionin sisäisestä päästökaupasta, jolloin Euroopan unioninkin politiikan keskeinen kulmakivi tällä hetkellä on se, että nämä mekanismit voivat olla vain osatekijä ja edelleenkin pääosan toimenpiteistä pitäisi olla aitoja päästöjä vähentäviä toimia omalla alueella eli oman teollisuuden, tässä tapauksessa Suomen tai Euroopan unionin teollisuuden, kohdalla ja talouselämän, liikenteen jne. aikaansaamien päästöjen vähentämistä.

Heidi  Hautala  /vihr:

Arvoisa puhemies! Päästökauppa on suhteellisen uusi keino puhdistaa ympäristöä ja vähentää päästöjä, ja se on aika vaikeaselkoinen. Mielestäni sitä voi hyvin havainnollisesti verrata esimerkiksi ravun syöntiin. Kysymys on siitä, että kun syödään rapua, siitä ensin saadaan aika mehukkaita palasia irti melko helpolla ja ne todellakin irtoavat kuoresta ja maistuvat suussa sulavilta, mutta sen jälkeen, kun syöminen etenee pieniin niveliin ja äyriäisen osiin, se ei olekaan enää yhtä helppoa, ei saadakaan enää yhtä paljon tulosta aikaiseksi, ja lopulta se ei enää maksa vaivaa, ja niin siihen lautaselle sitten jää keko jäljelle.

Miten tämä nyt sitten liittyy päästökauppaan? Sillä tavalla, että päästökaupan idea on juuri sama. Se on se, että vähennetään päästöjä siellä, missä se kaikkein parhaiten sujuu, missä se on helpointa, missä se on kustannustehokkainta. Otetaan ensiksi ne isot palat, edetään niin pitkälle nivelen kärkiin, kunnes tulee raja vastaan ja kustannustehokkuus häviää. Toiminta on yksinkertaisesti liian kallista, ei maksa enää vaivaa. Sitten on löydettävä uusia keinoja. Tällä tavalla kun ajattelemme päästökauppaa, voimme todeta, että se on yksi noin 40:stä eri kustannustehokkaasta toimenpiteestä, jotka Euroopan unionin ilmastonmuutosohjelmaan sisältyvät. Mutta se on omassa luokassaan sen takia, että sen vaikutus voi olla paljon dynaamisempi kuin monien muiden keinojen, esimerkiksi energiansäästöohjelmien tai uusiutuvien energianlähteiden tuottamisen, näitä ollenkaan vähentämättä ja väheksymättä, koska päästökauppa on markkinapohjainen mekanismi ja sillä on dynaaminen vaikutus talouteen.

Nyt on paljon puhuttu siitä, että Suomi ja Euroopan unioni ovat tekemässä jonkinlaista taloudellista itsemurhaa sen takia, että ne ovat lähteneet muita kilpailukumppaneitaan maailmantaloudessa nopeammin ja voimakkaammin reagoimaan ilmastonmuutokseen ja ottanut tällaisen edelläkävijän aseman. Kuitenkin voidaan todeta, että juuri Euroopan unionin päästökauppamekanismi, niin kuin ed. Forsius puheenvuorossaan kuvasi, saattaa olla eräänlainen vaihtoehtoinen tapa saattaa voimaan Kioton pöytäkirja. Tämä ajatus on suhteellisen yllättävä, mutta sille on perusteita. Ne perusteet löytyvät siitä, aivan niin kuin ed. Forsius kertoi, että maailmalla tunnetaan nyt suurta mielenkiintoa osallistua Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään.

Olin itse Euroopan parlamentin jäsenenä vaikuttamassa tähän tilanteeseen sillä tavalla, että hyväksyimme parlamentissa tämän lakiesityksen pohjana olevan päästökauppadirektiivin ensimmäisessä käsittelyssä sellaisen vaatimuksen, että Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä voi tehdä sopimuksia sellaisten kolmansien maiden järjestelmien kanssa, jotka ovat ratifioineet Kioton pöytäkirjan. Tällä tavalla nyt sitten esimerkiksi Kanada, Norja ovat sellaisia maita, jotka haluavat liittyä Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään, tällä tavalla laajentaa tätä maantieteellistä ja taloudellista aluetta, joka haluaa sitoutua sitoviin päästövähennystavoitteisiin, vaikka Kioton pöytäkirja ei vielä olekaan tunnetusti voimassa.

23. päivänä lokakuuta vuonna 2002 The Australian Financial Review -niminen lehti julkaisi artikkelin, jossa se kuvaa tilannetta, joka australialaisia yrityksiä tässä tilanteessa odotti. Artikkelissa kerrottiin, kuinka Euroopan parlamentti oli hyväksynyt sellaisen määräyksen, että eurooppalainen päästökauppajärjestelmä voi tehdä yhteistyötä vain sellaisten maiden vastaavien järjestelmien kanssa, jotka ovat ratifioineet Kioton pöytäkirjan. Tämän artikkelin mukaan australialaiset yritykset olivat elätelleet toiveita siitä, että myöskin Australian liike-elämä voisi osallistua tällaisiin hyvin houkutteleviin, syntymässä oleviin kansainvälisiin hiilimarkkinoihin yritysten keskinäisillä sopimuksilla, ja nyt tämä menisikin myttyyn. Sain sitten puhelinsoiton, ja tässä artikkelissa minua siteerataan, ja kerron tässä, kuinka ei ole mikään salaisuus, että Euroopan unioni tällaisella määräyksellä haluaa luoda painetta siihen, että myöskin maailman muut maat Euroopan unionin ja tietysti lukuisien muiden pienempien maiden ohella liittyisivät Kioton pöytäkirjaan ja ratifioisivat sen.

Nyt itse asiassa tilanne on edennyt sillä tavalla, että kun tiistaina Euroopan parlamentti hyväksyi tämän päästökauppadirektiivin rinnalla sovellettavan niin sanotun linkkidirektiivin Kioton joustavien mekanismien liittämisestä tähän järjestelmään, on sovittu, että tähän järjestelmään voi tulla mukaan myöskin maita pienempiä entiteettejä, aluehallinnon yksiköitä, osavaltioita, siitäkin huolimatta, että itse valtiot eivät olisi ratifioineet Kioton pöytäkirjaa.

Niin kuin ed. Forsius kertoi, kymmenen Yhdysvaltain osavaltiota odottaa tilaisuutta päästäkseen mukaan tähän järjestelmään. Myöskin Australiassa eräät maakunnat, osavaltiot, ovat ilmaisseet kiinnostuksensa tulla mukaan Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään. Tällä tavalla itse asiassa luodaan alhaalta päin paineita siihen, että faktisesti maailmassa laajenee se joukko maita, jotka ovat valmiita sitoutumaan päästövähennystavoitteisiin Kioton pöytäkirjan mukaisesti.

Eilen täällä eduskunnassa järjestettiin todella pieni päästökauppaseminaari, jossa Kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta, joka on kansantaloustieteilijä, esitti omana näkemyksenään, että nyt Euroopan unionin päästökauppadirektiivi yhdistettynä tähän linkkidirektiiviin eli mahdollisuus siihen, että siihen voidaan yhdistää päästövähennyksiä, jotka toteutetaan Euroopan unionin ulkopuolella joko kehitysmaissa puhtaan kehityksen mekanismilla tai siirtymätalousmaissa tällaisen yhteistoimeenpanon kautta, saattaa itse asiassa johtaa siihen, että Kioton pöytäkirja lopulta astuu voimaan.

Tämä oli vastaukseni siihen, onko Euroopan unioni tekemässä itsemurhaa lähtemällä toteuttamaan sitovia päästövähennystavoitteita hyvinkin kunnianhimoisesti, vaikka Kioton pöytäkirja ei ole vielä voimassa, kun Yhdysvallat ja Australia ja Venäjä puuttuvat siitä. Oman päättelyni mukaan tällainen taloudellinen itsemurha ei ole nyt tekeillä, vaan kysymys on juuri siitä, että nyt on hetki, jolloin ei saa luovuttaa. Nyt on hetki, jolloin pitää jatkaa näitä toimenpiteitä, jotta syntyy tarpeeksi painetta, että muidenkin on tultava siihen mukaan. (Ed. S. Lahtela: Eihän nyt muita saa painostaa!) — Ed. Seppo Lahtela, te ette ehkä kuullut, mitä minä kerroin tästä Euroopan unionin päästökauppajärjestelmän herättämästä kiinnostuksesta Australiassa ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja Norjassa.

Nyt hallituksen esitys on sillä tavalla todellakin ongelmallinen, että se ansaitsee tämän ed. Forsiuksen rinnakkaisaloitteen tekemisen, koska ongelmana on se, että jos kaikki Euroopan unionin maat nyt, kun tähän päästökauppaan Euroopan unionin sisällä lähdetään, jakavat varsin avokätisesti ja liian runsaasti päästöoikeuksia omille laitoksilleen, niin vaarana on tietysti se, että nämä päästömarkkinat kärsivät jonkinlaisen inflaation. Silloin voi käydä niin, että hiilitonnin hinta muodostuu niin alhaiseksi, että sen ympäristötehokkuus on olematon. Tällä tavalla tietysti koko tämä järjestelmä menettää merkityksensä.

No, niin kuin ed. Forsius sanoi, vihreiden rinnakkaisaloite ei sinällään ole kovin radikaali. Sekin mahdollistaa vielä päästöjen kasvun, mutta se hidastaa sitä kasvua tässä alkuvaiheessa. Mutta olemme kuitenkin sitä mieltä, että nyt olisi noudatettava periaatetta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää". Eli jos nyt ei lähdetä niitä päästöjä vähentämään siitä syystä, että jaetaan liian runsaasti päästöoikeuksia kansallisissa jakosuunnitelmissa, silloin tietysti paine siihen, että tämän direktiivin toisella eli sillä todellisella jo Kioton pöytäkirjan tarkoittamalla sopimuskaudella 2008—2012 on tehtävä paljon enemmän. Tätä painetta me halusimme hieman helpottaa.

On tietysti totta, ja tämäkin tuli eilen esiin eduskunnassa pidetyssä seminaarissa, että itse asiassa ympäristötekniikan kehitys voi saada sellaisen sysäyksen tästä päästökauppajärjestelmästä, että se vastaisuudessa kehittyy nopeammin ja tällä tavalla ikään kuin on kustannustehokkaammin käytettävissä jälkikaudella päästöjen vähennyksiin ja alentaa kustannuksia. Mutta katsomme kuitenkin, että tällaiseen ei voi ihan pelkästään luottaa.

Lopuksi, arvoisa puhemies — tiedän, että aikani on tulossa täyteen — haluaisin sanoa, että Suomen niin sanottu strategia Euroopan unionin päästökauppadirektiivin osalta oli täysin epäonnistunut. Suomi teki kaikkensa teollisuuden ja työnantajien ja metsäteollisuuden, energiantuottajien painostuksesta, jotta tämä direktiivi onnistuttaisiin kumoamaan. Vielä aivan loppusuoralla Suomi uskoi aivan katteetta, että se onnistuttaisiin tyrmäämään ehkä Saksan avustuksella. Näin ei kuitenkaan käynyt. Suomen hallituskin menetti arvokasta aikaa ollakseen siinä tilanteessa, että olisi voinut vaikuttaa direktiivin yksityiskohtiin. Se oli mielestäni erittäin raskas virhearvio.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Toivottavasti tässä vaiheessa kaikille tässä salissa olijoille ja niillekin, jopa lukuisammille, jotka eivät tällä hetkellä edustajista ole tässä salissa, tähän mennessä on selvää jo se, että päästökauppa mekanismina on markkinapohjainen ja sinänsä tehokas tapa vähentää päästöjä. Myös toivottavasti kaikille on selvää, että itse asiassa tässä hallituksen esityksessä päästökauppalaiksi se määrä päästökiintiöitä, mitä suomalaiselle teollisuudelle ja energiantuotannolle jaetaan, on itse asiassa liian alhainen eikä liian suuri eikä suinkaan liian tiukka, kuten ehkä keskustelun jossain vaiheessa on esitetty.

Ed. Forsius esitteli ryhmämme rinnakkaislakialoitteen. Olisin vielä halunnut painottaa muutamia seikkoja, jotka toivottavasti tulevat vakavaan käsittelyyn, kun talousvaliokunta käsittelee tätä lakiesitystä.

Ensimmäinen niistä on yksityiskohta, joka koskee sitä, miltä aikaväliltä päästökiintiöt on laskettu lauhdevoimalaitoksille. Eli olisi hyvä, että valiokunta todellakin kävisi läpi sen, että ei varmasti ole johdonmukaista eikä järkevää, että lauhdevoimalaitoksille se aikaväli, josta päästöjen historia lasketaan, on eri kuin muille laitoksille, jotka ovat tämän päästökaupan piirissä. Ei missään nimessä ole järkevää ottaa mukaan tätä vuotta 2003.

Toinen, ehkä periaatteelliselta merkitykseltään suurempi asia on kysymys tästä mahdollisuudesta huutokaupata päästöjä.

Kuten ed. Forsius totesi esitellessään tätä lakialoitetta, tosiaankin olisi paikallaan, että tässä vaiheessa jo otettaisiin käyttöön se mahdollisuus, että osa päästöistä huutokaupattaisiin, ja totta kai sitten erityisesti merkityksellistä ja tärkeää olisi, että tällä varsinaisella Kioton kaudella näin tehtäisiin, koska kuten ed. Hautalan mainitsemassa eilisessä päästökauppaseminaarissa, joka oli varsin mielenkiintoinen ja antoisa ja jossa oli edustajia yhteiskunnan eri sektoreilta, Pertti Haaparanta Helsingin Kauppakorkeakoulusta totesi hyvin karusti, että ilmainen alkujako on sama asia kuin antaisi yrityksille rahaa ilman mitään ehtoja, tai tavallaan sitä samaa voidaan kuvata, että ikään kuin yrityksiltä kerättäisiin jossain asiassa veroja ja sen jälkeen nämä rahat jaettaisiin yrityksille takaisin. Kyllä tämä järjestelmä todella on toimivampi silloin, jos näitä päästöjä huutokaupataan.

Olisin myös halunnut kiinnittää huomiota niihin näkemyksiin, joita tässä salissa on tähän mennessä jo tullut, että itse asiassa päästökauppadirektiivi yhdistettynä tähän linkkidirektiiviin sinänsä tarjoaa riittävät mahdollisuudet sille, että käytännössä Kioton pöytäkirja astuu voimaan, että siitä tulee osa reaalimaailmaa. Tietenkin kysymys on sitten myös siitä, minkälaisia tasoja asetetaan, minkälaisia tavoitteita näille mekanismeille käytännössä asetetaan, mutta kuitenkin näiden kahden direktiivin yhdistelmä on itse asiassa se, mistä tässä on pitkin talvea ja ehkä viime syksynä paljon keskusteltu, pystyykö Euroopan unioni olemaan edelläkävijä ja emme me ehkä pysty yksin tätä asiaa hoitamaan. Itse asiassa on ihan mahdollista, että me hoidamme sen ja me hoidamme sen näillä mekanismeilla ja tätä kautta saamme muun maailman mukaan. Siinä mielessä tässä on tietenkin kysymys hyvin merkityksellisestä lainsäädännöstä.

Arvoisa puhemies! Ehkä muutama sana Suomen asenteista ja meidän taloutemme dynamiikasta ja ylipäätänsä kansantaloutemme kehityksestä. Ed. Pentin puheenvuorossa tuli ilmi se seikka, että Suomella on tällä hetkellä noin viiden prosentin markkinaosuus modernista ekologisesta energiateknologiasta. Jos ajatellaan niitä skenaarioita, jotka esittelevät sitä, minkälaiset ovat tämän alan kasvunäkymät, niin jos me vain pysyttelisimme tässä markkinaosuudessa, jos pystyisimme siihen, niin silloin meillä itse asiassa olisi jo käsissämme se asia, josta uutena Nokiana usein puhutaan.

Hallituksen esitys päästökauppalaiksi ja ehkä ne kannat, joita hallitus on esitellyt tässä keskustelussa, ovat olleet hyvin varovaisia ja konservatiivisia ja sen suuntaisia, että kaikki asiat tehdään mieluummin myöhemmin ja vielä vähän myöhemmin kuin nyt. Toisaalla sitten meillä on käyty paljon työllisyyskeskustelua, puhuttu Kiina-ilmiöstä. Monet kansanedustajat ovat ja yleisesti politiikassa ollaan huolissaan siitä, löytyykö meillä uusia toimialoja, sellaisia toimialoja, jotka jatkossa työllistäisivät lisää, koska perinteisen teollisuutemme työpaikat ovat vähentyneet tasaisesti silloinkin, kun näiden alojen liikevaihto on kasvanut. Eli itse asiassa tässä päästökaupassa ja Kioton tavoitteiden ja Kioton jälkeisten tavoitteiden toteuttamisessa on hyvin paljon avaimia tai vastauksia niihin kysymyksiin, joita me muissa keskusteluissa ihmettelemme pyöritellen käsiämme, mistä me löytäisimme sitä dynamiikkaa. Tässä meillä olisi mahdollisuus, meillä olisi se pohja siihen, että olemme edelläkävijöitä, että meille tulisi voimakkaasti kasvavia yrityksiä, jotka vaativat paljon osaamista ja jotka sitä kautta työllistäisivät enemmän kuin sellaiset alat, joissa ikään kuin teknologia on jo pitkälle kehitetty.

Sekä hallituksen että myös teollisuuden mahdollisimman ahdistunut ja konservatiivinen suhtautuminen näihin asioihin on mielestäni ristiriitaista, jos ajatellaan, että kuitenkin hirveän oikealla ja vasemmalla yleensä myönnetään se, että osaaminen, innovatiivisuus ja edelläkävijyys ovat niitä tekijöitä, joilla suomalainen tuotanto voi maailmassa pärjätä.

Arvoisa puhemies! Sitten ehkä vielä muutama sana niistä teemoista, joita ed. Tiusanen täällä otti ansiokkaasti esiin. Koska tässä päästökaupassakin on kysymys mekanismeista ja tässä tulemme myös tähän rinnakkaislakialoitteeseen, niin on totta kai tärkeää todeta, että päästökaupassa nyt Euroopan maat ovat selvästi antamassa liian suuren määrän näitä päästökiintiöitä ja siinä tullaan niihin riskeihin, joita ed. Hautala esitteli, että jos päästöoikeuksien hinta muodostuu liian alhaiseksi, niin tästä järjestelmästä ei tule toimivaa. Sen lisäksi on selvää, että jos meidän tarkoituksemme joka tapauksessa on päästä, niin kuin meidän tarkoituksemme on, Kioton tavoitteisiin Kioton tavoitekaudella, niin on epärealistista ja epäviisasta antaa näiden päästöjen kasvaa niin paljon kuin tässä hallituksen esityksessä annetaan. Jos on esimerkiksi keskiviikkona sellainen tavoite, että seuraavana maanantaina pitää olla selvä, niin ei kannata tehdä niin, että juo vielä keskiviikon, torstain ja perjantain ja ajattelee, että sitten hankkiutuu selväksi viikonlopun aikana, vaan kyllä sitä juomista kannattaa vähentää, jopa lopettaa, heti. Eli sama logiikka pätee tässäkin, että se päästöjen tasainen vähentäminen kohti tätä Kioton tavoitevuotta olisi itse asiassa varmasti teollisuudenkin oma etu. Eli on tärkeää huomata, että tämän mekanismin käyttö tulee hyödylliseksi vasta sitten, jos todella näitä päästökiintiöitä päästään sitten sekä huutokauppaamaan että ylipäätänsä jakamaan niin, että päästöjä voidaan todella vähentää, ja samalla tavalla linkkidirektiivin suhteen on merkityksellistä, että jatkokeskusteluissa nielut eivät tulisi osaksi sitä ja että vesivoiman suhteen todella noudatetaan mahdollisimman korkeatasoisia ekologisia kriteerejä, ja on tärkeää myös, että päästövähennyksistä merkittävä osa tehdään todella sekä Suomessa että ylipäätänsä myös Euroopan unionin alueella.

Arvoisa puhemies! Toivottavasti talousvaliokunta käsittelee tätä asiaa sillä tavalla, että rinnakkaislakialoite on todella rinnakkaislakialoite, jonka näkökulmat otetaan huomioon, koska kyllä vaikuttaa aivan selvästi siltä, että se on hyvin perusteellisesti laadittu ja siinä on sellaisia näkemyksiä, että en usko, että ne loppujen lopuksi rajoittuvat vain vihreän eduskuntaryhmän piiriin, vaan kun asioita rauhallisesti tarkastellaan, niin siellä on varmasti paljon sellaista, mitä voidaan omaksua hallituksen esitykseen muidenkin ryhmien taholta.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tätä päästökauppalakia ja sen taustoja voidaan käsitellä kahdesta lähtökohdasta, toisaalta niitten faktojen ja tosiasioitten pohjalta, niitten sitoumusten pohjalta, joihin Suomi on sitoutunut, ja toisaalta myöskin ennusteitten pohjalta, millä tavalla ilmakehämme ja sen muutokset tulevat vaikuttamaan ihmisten ja ihmiskunnan elämään. Minun oma tarkasteluni lähtee erityisesti siitä, että Suomen eduskunnan on kannettava ensisijaisesti huolta siitä, miten Suomella menee, miten me pystymme hoitamaan työllisyyden ja hyvinvointimme sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, millä tavalla meidän on huolehdittava kilpailukyvystämme, jotta me pärjäämme tässä globaalissa kilpailussa ja pystymme hoitamaan velvoitteemme.

Suomi on aikanaan sitoutunut Kioton ilmastosopimukseen, ja sen pohjalta — tämä on tosiasia, joka pitää meidän täällä myöntää — myös EU:n sisällä vuonna 98 on sovittu taakanjaosta maitten välillä. Siinäkin Suomella on selvät sitoumukset olemassa, ja nämä muodostavat perustan tarkastella Suomen kantaa sitten tämän sopimuksen täytäntöönpanoon ja tämän päästökauppajärjestelmän toteuttamiseen. Täällä on kritisoitu tai ainakin moitittu Suomen hallituksen kantaa, että tämä järjestelmä otetaan käyttöön vasta sen jälkeen, jos enemmistö EU-maista sen ottaa käyttöön. Minusta tämä pikemminkin on tällainen kansallinen henkivakuutus, koska vaikka me Suomessa lopettaisimme kaikki päästöt tai ajaisimme esimerkiksi teollisuutemme alas, niin edes Euroopan tason ilmasto-ongelma ei siitä paljoakaan ratkeaisi yksistään, vaan kyllä se merkitsisi paljon enemmän negatiivisia vaikutuksia myöskin Suomelle. Sen takia on paikallaan, että me kantaisimme kohtuudella vastuumme ihmiskunnan tulevaisuudesta ja ilmaston tulevaisuudesta. Tämän takia hallituksen peruslinjaus on tässä kansallinen henkivakuutus.

Suomen osaltahan tämä asetettu tavoite ja taakka, jos tätä sanaa voi käyttää, on todella rankka ja kova johtuen siitä, että Suomen teollisuuden rakenne on erilainen. Meillä on päästökauppajärjestelmän piirissä suurempi osa teollisuutta ja tuotantoa kuin EU:ssa keskimäärin, ja myös meidän teollisuuttamme on kehitetty vuodesta 90 lähtien valtavan paljon. Päästömäärät ovat alentuneet teollisuuden kasvuun verrattuna eli me olemme tehneet jo paljon ennen omatoimisesti teknologian kehityksen kautta näitten päästöjen rajoittamiseksi. Nyt näitä ei valitettavasti tässä järjestelmässä huomioida, ja se on selvä heikkous.

Energiantuotannossa on todettu, että turpeen merkitys Suomessa on aivan ylivertainen muihin EU-maihin verrattuna, ja myöskin tähän yhteiseen tavoitteeseen nähden lisätä bioenergian käyttöä, puun käyttöä energiantuotannossa, turve liittyy aivan oleelliselta osaltaan. Jos turpeen käytön taloudelliset edellytykset heikkenevät tai loppuvat, niin kyllä me saamme ainakin näillä järjestelmillä unohtaa puun käytön lisäämisen. Sen takia on tärkeää, että tämä kansallisesti tärkeä polttoaine huomioidaan niin hyvin kuin mahdollista.

Entisen Itä-Euroopan maathan tämän päästökauppajärjestelmän hyötyjiä ovat mitä ilmeisimmin, koska siellä teollisuutta luontaisesti joudutaan uudistamaan ja syntyy päästöoikeuksia, joita voidaan käyttää kauppatavarana. Talousvaliokuntaryhmä oli viime päivinä Moskovassa kuulemassa Venäjän kantaa, jolloin keskusteluissa selvitimme, mikä on Venäjän näkemys päästökauppajärjestelmään. Kyllä siellä ainakin rivien välistä esille tuli se lähtökohta, että Venäjä haluaa katsoa omat intressit hyvin tarkkaan, maailman kauppajärjestön Wto:n neuvottelutilanteen ja sitten päästökauppajärjestelmän. Eräänlainen kytkös tässä näyttää syntyvän. Sen takia on epätodennäköistä, millä ehdoilla Venäjä tähän tulee mukaan.

Suomen on siis omalta puoleltaan vastattava kansainvälisiin sopimuksiin, mutta pääpaino mielestäni on siinä, että meidän on huolehdittava oman maamme ja myöskin koko Euroopan kilpailukyvystä Aasiaa ja Yhdysvaltoja vastaan. Olisi epärealistista ajatella, että jos me täällä hoidamme vaikka nämä päästörajoitusasiatkin paljon paljon paremmin kuin muut maat, niin me saisimme sitten sellaista kilpailuetua riittävästi, joka kompensoisi ne kustannukset, joita tästä aiheutuu. Tietysti tällaista toivetta voi olla, mutta ei kovin realistiselta se tunnu. Nyt päästökauppajärjestelmän piirissä on vain noin 15 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä, eli tätäkin silmälläpitäen olisi äärettömän tärkeää, että koko ilmastoprosessi voitaisiin käynnistää uudelleen ja sillä tavalla, että myös Yhdysvallat ja eräät muut isot teollisuusmaat saataisiin yhteisiin talkoisiin mukaan. Muuttaen tiettyjä järjestelmiä joitakin maita saataisiin mukaan, mutta joka tapauksessa tulisi olla niin, että EU ei pääasiassa yksin joutuisi tätä vastuuta kantamaan.

Arvoisa puhemies! Täällä on viitattu energiapolitiikkaan ja tarpeeseen lisätä uusiutuvan energian osuutta energiantuotannossa. Tällehän on koko eduskunnan tuki, ja se on hyvä asia uusiutuvan energian edistämistoimien täytäntöönpanossa, mutta puolustan sitä, että meillä on monipuolinen energiantuotannon kokonaisuus, ja se on vahvuus tulevaisuudessakin. Mutta suuntana pitää olla se, että uusiutuvan energian osuutta jatkossa tullaan lisäämään. Mielestäni nyt talousvaliokunnan täytyy hyvin tarkalla ja harkitsevalla tavalla arvioida tämä hallituksen esitys. Varmasti on näin, että rinnakkaislakialoitteet pitää asianmukaisella tavalla huolellisesti pohtia, mutta itse näen tilanteen niin, että kun pieni maa ei yksinään pysty tätäkään ilmastosopimusta, ilmastopuhtautta, varmistamaan, niin kyllä meillä tärkeänä lähtökohtana pitää olla hyvinvoinnin turvaaminen ja kohtuus näissä sinänsä tärkeissä ympäristökysymyksissä. Suurvaltojen roolia pitäisi saada vahvemmaksi ja niiden itsekästä toimintaa vähemmän itsekkääksi. Tämän pitäisi olla se suuri tavoite, mitä Suomi omalta puoleltaankin ajaa.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Pidän tarpeellisena, itse asiassa välttämättömänä, että Suomi osaltaan pyrkii vaikuttamaan kasvihuoneilmiöön kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä. Mutta jotta globaalitasolla saataisiin aikaan todellisia tuloksia, näissä talkoissa on oltava loppujen lopuksi kaikkien merkittävien teollisuusmaiden mukana, siis erityisesti Yhdysvaltojen mutta myös Venäjän.

Euroopan unionin maiden tavoitteet päästöjen vähentämiseksi ovat haastavuudeltaan hyvin eritasoisia. Haastavin tilanne mielestäni on EU:n pienillä mailla, kuten Hollannilla, Itävallalla ja Suomella. Suomen osalta ongelmaksi onkin osoittautunut se, että päästötasoista neuvoteltaessa ei osattu nähdä tai nähty energiankulutuksen kasvun jatkuvan sekä teollisuudessa, palveluissa että kotitalouksissa. Epärealistisen alhaisiin sähkönkulutusarvioihin olen toki törmännyt myöhemmin, erityisesti kun käsiteltiin ilmastostrategiaa ja ydinvoimapäätöstä. Tuossa yhteydessä monet asiantuntijat esittivät vuodelle 2010 sellaisia kulutusarvioita, jotka nyt jo tänä päivänä on ylitetty.

Tavoite on Suomen kannalta haastava myös siksi, että Suomessa on kasvihuonekaasupäästöjä vähennetty jo yli 10 vuotta polttoaineiden hiilidioksidiverotuksella sekä uusiutuvien energialähteiden käytön ja energiatehokkuuden lisäämisellä. Tähänhän ed. Rantakangaskin äskeisessä puheenvuorossaan viittasi.

Suomen energiankulutus asukasta ja kansantuotetta kohden on Oecd-maiden korkeimpia. Tämä tietysti selittyy pohjoisella sijainnillamme ja teollisuuden energiaintensiivisellä rakenteella, mutta vastapainoksi me käytämme energiaa hyvin tehokkaasti. Meidän energiatuotantomme on myös erittäin monipuolinen. Meidän erikoisuutemme on ehkä erittäin suuri sähkön ja lämmön yhteistuotanto. Me käytämme uusiutuvia energialähteitä, meillä myöskin ydinvoima sähkötuotannossa on merkittävässä roolissa. Niinpä kasvihuonekaasupäästöt ovat meillä eri mittareilla mitaten keskitasoa.

Nyt me olemme valmistautumassa vuodet 2005—2007 käsittävään päästökaupan ensimmäiseen vaiheeseen. Erikoisena Euroopan unionin päästökauppaa koskevassa valmistelussa pidän sitä, että Euroopan unionin komissio ei ole päästökauppadirektiiviä valmistellessaan juurikaan arvioinut päästökauppajärjestelmän vaikutuksia Euroopan unionin kilpailukyvylle. Puhumme kyllä ylevästi siitä, että Euroopan unioni on muutaman vuoden kuluttua maailman kilpailukykyisin alue, mutta voidaan kysyä, puhummeko me muuta kuin teemme. Olemmeko päästökauppajärjestelmällä itse asiassa heikentämässä kilpailukykyämme? Ainakin monet eri tahot EU-maissa ovat viime kuukausina raportoineet päästökaupasta aiheutuvista merkittävistä kustannuksista. Ehkä jonkinlainen uhkakuva voi olla se, että osa sellaisesta tuotannosta, joka muuten tehtäisiin Euroopan unionin maissa, siirtyy tehtäväksi Euroopan unionin ulkopuolella suuremmin päästöin.

Mitä sitten tulee päästökaupan vaikutuksiin Suomelle, ne ovat uskoakseni kohtuullisen suuret johtuen siitä, että taloutemme on vielä pitkälti riippuvainen energiavaltaisten tuotteiden kuten metallien ja paperin valmistuksesta. Päästöoikeudet eivät ole ongelma tuotannolliselle yritykselle alkuvaiheessa, onhan päästöoikeuksien alkujako ilmainen. Päästöoikeuksista voi tulla ongelma siinä vaiheessa, kun niitä joudutaan hankkimaan ostamalla ja varsinkin, jos markkinat ovat suppeat ja hinta asettuu korkeahkoksi.

Itse asiassa ongelmia yrityksille ja kilpailukyvyllemme saattaa aiheutua nopeammin energian hinnan kohoamisen myötä. Energiasektori joka tapauksessa joutuu kantamaan suuren taakan Kioto-velvoitteestamme. Energiayrityksillä taas ei ole kuitenkaan kustannustehokkaita keinoja päästöjen vähentämiseksi. Seurauksena saattaakin olla yritysten ja kansalaisten energiakustannusten tuntuva nousu, mikä puolestaan heijastuu negatiivisesti kilpailukykyymme ja ostovoimaamme ja tätä kautta myös työllisyyteen ja talouteen. Edellä mainittujen lisäksi uhkana saattaa myös olla se, että energiantuotannon investoinnit ohjautuvat jatkossa Suomen ulkopuolelle.

Itse toivoisin, että päästökauppa voisi edistää Suomen energia-, talous- ja teknologiapoliittisia tavoitteita, ja toivottavasti tähän suuntaan voidaan edetä.

Arvoisa puhemies! Viittasin aiemmin, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä pitää olla mukana kaikkien merkittävien teollisuusmaiden. Tämä koskee myös päästökauppaa. Erityisesti Venäjän mukanaolo on tärkeää päästökaupan toimivuuden kannalta, mutta näyttää todellakin siltä, kuten ed. Rantakangaskin totesi, että Venäjä ei aivan nopeasti ole sitoutumassa Kioto-prosessiin.

Juhani Sjöblom /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys päästökauppalaiksi edustaa niitä ympäristöpolitiikan ohjaustoimia, joilla on alun perin tavoiteltu jotakin suurempaa hyvää mutta jotka ovat eri käsittelyvaiheissaan osoittautuneet poliittisesti ja taloudellisesti ongelmallisiksi. Suurimpana ongelmana on järjestelyjen kattavuus ja tasapuolisuus sekä yleismaailmallisesti että osanottajavaltioiden kesken. Lisäksi voidaan perustellusti epäillä toimien vaikuttavuutta alkuperäisen, tunnustetun ongelman suhteen. Päästökaupan julkilausuttuna tavoitteena on edistää päästövähennyksiä kustannustehokkaasti ja taloudellisesti. Regulaattorin kannalta järjestely lienee edullisin mahdollinen, mutta todellinen kustannus onkin se, mitä siitä aiheutuu koko kansantaloudelle ja vientivaltaiselle teollisuudelle.

EU onkin päättänyt kiristää omaa kilpailukykyään enemmän kuin muut suostuvat tekemään. Onkin kysyttävä, miten tämä asetelma vaikuttaa päästöihin koko maailman mittakaavassa. Jos ennestään puhtaampaa tuotantotekniikkaa rangaistaan lisäkustannuksilla, niin tuotanto pyrkii siirtymään muualle, mikä lisää entisestään kuormitusta huonomman tekniikan alueella. Suomen asema on unionin sisällä keskimääräistä huonompi. Euroopan ulkopuoliset maat tai niissä toimivat yritykset tuskin haluavat tulla riemumielin mukaan päästökauppaan, vaikka sellaista yritetään välillä uskotella.

Pelkästään sähkön hinnan uskotaan arvioista riippuen nousevan 10—50 prosenttia. Haarukka on suuri, koska järjestelmän dynamiikkaa on vaikea lähteä vielä tässä vaiheessa varmuudella ennustamaan. Päästöjen vähentäminen tulee siis kalliiksi, eikä vapaaehtoisia laskun maksajia ole tähän mennessä kovinkaan monta ilmoittautunut. Suomen osalta vähentäminen maksaa unionin jäsenmaista kolmanneksi eniten. Korkea hinta johtuu siitä, että meillä on tehty monia sellaisia teknisiä toimia, joita ei muissa maissa ole vielä niin laajasti käytössä erityisesti bioenergiankäytön ja yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon osalta.

Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen on viisaasti todennut julkisuudessa, että Suomen ei pidä kiirehtiä asiassa eikä toteuttaa omalta osaltaan päästökauppaa ennen muita. Aktiivisuus pitäisikin kohdentaa vaikuttamiseen unionin tasolla, jotta ilmastomuutoksen hidastamiseen pyrkivät toimenpiteet saataisiin koskemaan esimerkiksi kaikkia Oecd-maita. Tilanne muuttuu vielä myöhemmin vaikeammaksi, jos Kioton ensimmäisen kontrollikauden päättymisen eli vuoden 2012 jälkeen aiotaan lyödä pöytään vielä kovemmat päästövähennystavoitteet. Valmius toteuttamiseen pitää olla, mutta silti on hyvä katsoa ensin ennen kuin katua tai rynnätä sokeasti eteenpäin. Muuallakin eletään herkkää suhdannetilannetta ja teollisuudessa on vajaakapasiteettia, jota voidaan ottaa joustavasti käyttöön.

Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen on sanonut, ettei päästöjen vähentäminen välttämättä tarkoita kuudennen ydinvoimalan rakentamista, vaan on olemassa muitakin keinoja. Hän on myös vaatinut turpeen energiaveron alentamista. Ministeri kylläkin varsin hyvin tietää, että päästöjen vähentäminen entisestään tulee muilla keinoin kuin ydinvoimalla huomattavasti kalliimmaksi. Hän myös tietää sen, että turpeen käyttö ei vähennä päästöjä. Se on hyväksi puun tukipolttoaineena, mutta ilmastopolitiikan keinona turpeen käytön edistäminen on kokonaan toinen asia.

Entinen ympäristöministeri Hassi on syyttänyt teollisuuden ydinvoiman kannattajia takinkääntämisestä. Kiotoa kannatettiin, koska siitä oli hyötyä ydinvoimakeskustelussa, mutta päästökauppaa vastustetaan nyt. Jos teollisuus ajaisi edelleenkin vain ydinvoimaa, niin ilman muuta sen pitäisi tukea päästökauppaa, joka parantaa merkittävästi ydinvoiman ja vesivoiman asemaa markkinoilla. Ed. Soininvaara on ollut jopa tästä edusta huolissaan. Vihreät ministerit itse vastustivat ideologisista syistä päästökauppaa ja vastaavan tyyppisiä ratkaisuja, kun Kiotosta 10 vuotta sitten neuvoteltiin. Heille oli tuolloin ennenkuulumatonta, että maksamalla saisi saastuttaa. Tämän esityksen silloisilta arkkitehdeiltä olisikin oikein vaatia kunnon selitys, vaikka poliittinen muisti on lyhyt.

Heidi Hautala  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän viimeiseen väitteeseen haluaisin todeta, että kun Kioton pöytäkirjaa neuvoteltiin, niin silloin Yhdysvallat todellakin vaati näitä joustomekanismeja siihen sopimukseen, mutta Yhdysvallat ei ollut valmis oikeastaan lainkaan omalla alueellaan vähentämään päästöjä, vaan se halusi kompensoida ne päästövähennykset kokonaan päästökaupalla, puhtaan kehityksen mekanismilla ja yhteistoimeenpanolla. Jos siihen on Euroopan unionin taholta yleisestikin ollut vastustusta, niin se on johtunut juuri siitä, että Euroopan unioni hyvin varhain — eivät siis pelkästään vihreät ministerit, vaan koko Euroopan unioni — päätti, että noin puolet näistä päästövähennyksistä pitäisi kuitenkin aina tehdä omalla alueella.

Mutta on ihan selvää, että nämä markkinamekanismit ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi nimenomaan tällaisena täydentävänä keinona. Siitähän nyt on kysymys, kun täällä tätä kilpailukykyä peräänkuulutetaan. Talousvaliokunnan kannattaisi ottaa huomioon se, että nimenomaan tämä kokonaisuus, joka nyt rakentuu, päästökauppalaki ja sitten tämä linkkidirektiivi, eli ne joustokeinot yritystasolla, voivat tarjota erittäin kustannustehokkaan ja mielenkiintoisen yhdistelmän.

Anni  Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hautala jo selvitti sitä, että itse asiassa EU:n sisäisellä päästökaupalla ei ole mitään tekemistä sen vastustuksen kanssa, jota on esitetty silloin, kun Kioton sopimuksesta neuvoteltiin, sitä päästökauppaa kohtaan, jota Yhdysvallat esitti.

Ed. Sjöblomille toteaisin vain, että se näkee, joka elää, mutta tässä mainitussa eilisessä päästökauppaseminaarissa nimenomaan komission edustaja, eli ei esimerkiksi joku vihreän puolueen partainen tai muuten hentoinen henkilö, puhui siitä, kuinka erittäin monet tahot, Euroopan ulkopuoliset tahot, ovat olleet kiinnostuneita tästä päästökaupasta, ja kyllä siinä on kysymys varmasti paitsi ehkä halusta suojella ympäristöä, myös siitä, että halutaan olla mukana teknologisessa kehityksessä ja niissä markkinoissa, jotka muovaavat teknologista kehitystä.

Arvoisa puhemies! Sitten olisin ed. Sjöblomille ja myös ed. Rantakankaalle halunnut todeta, kun he ottivat esiin tämän, miten otetaan huomioon, että päästöjä on vähennetty jo aikaisemmin: Käsitelkää myös meidän rinnakkaislakialoitteemme, kuten ed. Forsius esittelypuheenvuorossaan totesi. Itse asiassa tässä meidän mallissamme tehdyt päästövähennykset voidaan ottaa paremmin huomioon.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki me haluamme, että maapallo säilyy tuleville sukupolville ja täällä voidaan asua ja elää myös tulevaisuudessa. Yksi uhka maapallon elinoloille on kasvihuoneilmiö. Sen syntymekanismi suurin piirtein tunnetaan. Siitä voidaankin jo sitten kiistellä, mikä osuus kyseessä olevaan ilmiöön on ihmisellä ja mikä luonnolla itsellään. Tätä ihmisten osuutta on sitten päätetty jarruttaa muun muassa YK-tasoisella Kioton sopimuksella tai pöytäkirjalla, niin kuin sitä halutaan kutsua.

Ongelma tuon pöytäkirjan tavoitteiden toteuttamisen suhteen on, etteivät ne, jotka eniten vaikuttaisivat tavoitteitten toteuttamiseen, halua siihen osallistua. Perustelut ovat meidän kaikkien tuntemia.

Kuten aina, kansainvälisissä neuvotteluissa ja sopimuksissa toiset pärjäävät paremmin kuin toiset ja saavat siten itselleen neuvottelutaidosta etua. Lähtökohdat neuvotteluille olivat jokaisella maalla erilaiset. Jotkut maat, kuten Suomi, olivat jo aikaisemmin huolehtineet jollain tavalla päästöistään ja investoineet laitteisiin niin, että tuotettua tonnia tai kilowattia kohden päästöt olivat maailman kärkeä. Toiset taas köyhyyttään tai välinpitämättömyyttään eivät olleet tehneet mitään. Näin kävi myös Kioton sopimuksessa.

Seuraavaksi tultiinkin sitten päästökauppaan. Sovittiin, että aletaan myymään toisille päästöoikeuksia. Tämähän toimii niin, että niitä rangaistaan, jotka ovat jo huolehtineet asioistaan, ja ne saavat myydä ilmaa, joilla olivat asiat tuolloin vuonna 1990 rempallaan. Maailmanlaajuista päästökauppaa ei voida toteuttaa, ennen kuin Kioton pöytäkirja astuu voimaan. Näillä näkymin ei kukaan tiedä sen ajankohtaa. Euroopan unioni kuitenkin päätti harjoitella ja antoi päästökauppadirektiivin, jolla tässä vaiheessa ei käytännössä ole juuri mitään merkitystä alkuperäisen tavoitteen, kasvihuonekaasujen vähentämisen, kannalta.

Nyt me olemme tässä tilanteessa. Keskustelemme täällä eduskunnassa hallituksen esityksen pohjalta, miten toteutamme velvollisuutemme mutta samalla turvaamme kansalliset etumme ja hyvinvointiyhteiskuntamme palvelutason.

Taloudelliselta kannalta katsottuna Euroopan unionin päästökauppadirektiivin suurimmat ongelmat ovat Suomessa perusteollisuuden toimintakyvyn turvaaminen sekä kotitalouksien ja yritysten sähkön hinnan merkittävä nousu. On ennustettu, että tukkusähkön hinta nousee kaikkialla EU:n alueella sähkömarkkinoilla 10—50 prosenttia riippuen päästöoikeuksien markkinahinnasta. On selvää, että tällainen hinnannousu vaikuttaa koko Euroopan unionin teollisuuden ja yritysten kilpailukykyyn ja kotitalouksien ostovoimaan. Tällä on vaikutuksensa investointeihin ja sitä kautta työpaikkoihin ja koko kansantalouteen.

Jos kaikki maailman merkittävät teollisuusmaat tulisivat mukaan yhteisiin talkoisiin ja velvoitteetkin olisivat yhteismitallisia, niin mitään kilpailun vääristymisiä ei tapahtuisi. Mutta kun nyt näyttää siltä, ettei tällainen ole mahdollista vuosiin, jopa vuosikymmeniin, niin mielestäni Suomenkaan ei tulisi — jälleen kerran — olla liian innokas vaan ennemminkin pyrkiä vaikuttamaan siihen, että kaikki maat ymmärtäisivät asian merkityksen ja tärkeyden. Suomen tulee joka tapauksessa huolehtia omista kansallisista eduistaan eikä sinisilmäisesti hakata yksinään päätä seinään. Tässä vaiheessa päästökauppalakia ei mielestäni tulisi saattaa voimaan, ennen kuin enemmistö EU-maistakin tulee mukaan.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Päästökaupan tavoitteet, niin kuin moneen kertaan tässä keskustelussa on todettu, ovat mitä suurimmassa määrin hyviä ja kannatettavia. Sitä ei kukaan voi kieltää. Tätä asiaa on kuitenkin tarkasteltava myös taloudellisesta näkökulmasta. Meille suomalaisille päästökauppa tulee varsin kalliiksi varsinkin vuoden 2007 jälkeen, ja jos siihen osallistuu ainoastaan Euroopan unioni ja unionin alue, niin vielä entistä kalliimmaksi johtuen siitä meidän elinkeinoelämämme rakenteesta ja raskaan teollisuutemme osuudesta. Täällä aiemmin ed. Pulliainen käytti hyvin analyyttisen puheenvuoron, jota hän itse nimitti esitelmäksi, ja hän siinä totesi, että tämä käsittelemämme kysymys ei ole vuoden eikä kahden vuoden eikä kymmenenkään vuoden asia, vaan on sadan vuoden ja satojen vuosien asia. Siksi mielestäni tätä on aika tarkastella ja on mahdollisuus myöskin tarkastella taloudellisesta näkökulmasta.

Tavoitteenahan päästökaupalla on saada aikaan maailmanlaajuinen järjestelmä, jolla kasvihuonepäästöjä rajoitetaan. Nyt on kuitenkin käymässä niin, että ainoastaan Euroopan unioni on lähdössä toteuttamaan päästökauppa-ajatusta. Siitä on tulossa unionin sisäinen mekanismi, joka vaikuttaa Euroopan talouteen, ja kun se vaikuttaa Euroopan talouteen, se vaikuttaa erittäin rajusti myöskin Suomen talouteen. Kun maailmanlaajuisesti vain 15 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä on tässä mukana, niin todellista vähennystä ei juurikaan tapahdu, ja kun vielä tämänhetkisten tietojen valossa on niin, että esimerkiksi Venäjä ei aio ratifioida tätä sopimusta liittyen omiin lähtökohtiinsa ja omien etujensa tiukkaan valvontaan ja myöskin siihen, että se aikoo koplata tähän asiaan myös Wto-neuvottelut, turvallisuusasiat ja myöskin ulkomaiset investoinnit, ollaan tilanteessa, jossa kaksi merkittävää talousmahtia, Venäjä ja Yhdysvallat, ja myöskään Kiina, eivät ole mukaan lähdössä, ja näin ollen tästä muodostuu, niin kuin edellä totesin, Euroopan unionin sisäinen mekanismi.

Kun päästökaupan tavoitteena on alentaa kasvihuonepäästöjä globaalisti, on äärimmäisen tärkeää, että kaikki siinä mukana myös olemme. Nyt pelkona on se, että tuotanto siirtyy niihin maihin, joissa päästörajoitteita ei ole. Näin ollen voi käydä niin, että tämä hyvä tavoite, meidän kaikkien kannattamamme tavoite, kääntyy päälaelleen ja päästöt globaalilla tasolla kasvavatkin.

Päästökaupan suurimpia ongelmiakin on, ettei se ota huomioon niitä maita ja yrityksiä, joissa päästöihin on jo tähän mennessä kiinnitetty huomiota. Meidän päästömme ja muutoinkin ympäristötietoisuutemme on korkeaa tasoa. Päästökauppajärjestelmä ei kuitenkaan tätä täysin ota huomioon vaan osittain jopa päinvastoin rankaisee siitä, että olemme hoitaneet paremmin asiamme kuin muut.

Kun päästörajoista neuvoteltiin, neuvottelujen tuloksena päädyttiin lamakautemme tasolle, näin voidaan sanoa, jolloin raskas teollisuutemme kävi vajaalla teholla, ja nyt nuo rajat ovat äärimmäisen raskaita toteuttaa. Niin kuin ministeri Pekkarinen on todennut, Suomi on tässä nyt ehkä liiankin urhoollinen. Tämä on hyvin arvioitu.

Toinen huolenaiheeni liittyy kotimaisen energian käsittelyyn ja sen tuotannon lisäämiseen. Sehän on tälle talolle tuttu aihe, ja olemme siitä keskustelleet ja päätyneet yksimielisesti siihen, että kotimaisella tuotannolla tuotettua energiaa meidän kaikin keinoin on lisättävä, hyvä niin, ja vaikka äsken kriittisesti myöskin täällä turpeesta puhuttiin, se on tärkeä tukipolttoaine edelleenkin. Tässähän on turpeelle luvassa myöskin sitä veroetua, jota ministeri on luvannut.

Mutta sitten, herra puhemies, yhden konkreettisen esimerkin otan, mitä tämä tällaisenaan hyväksyttäessä saattaa tuoda tullessaan. Omalta alueeltani Etelä-Savon Energiaa käytän esimerkkinä.

ESEn kaltaisille yrityksille lakiesitys on erittäin haasteellinen, koska siinä ei oteta huomioon vuonna 98 ja sitä aiemmin tehtyjä toimenpiteitä. Esimerkiksi ESEn osalta siellä on tehty hyvin pitkälle uraauurtavaa työtä valtakunnallisesti ja korvattu muita polttoaineita puupohjaisilla aineilla. Tämä on tiennyt sitä, että viime vuonna reilusti yli puolet kaikesta poltetusta energiasta oli puupolttoainetta, ja päästövähennyksinä tämä on vuodesta 95 alkaen merkinnyt todella rajua alennusta. Tästä yhtenä osoituksena ainoastaan ominaispäästöluku, joka on hiilidioksidipäästö jaettuna polttoaineen käytöllä. Se on tällä hetkellä Etelä-Savon Energiassa noin 50 grammaa per poltettu energiayksikkö, ja tuo on ehdottomasti yksi kaikkein pienimpiä lukuja Suomessa, kun vielä tiedetään, että samaan aikaan tehot myöskin tuossa laitoksessa ovat lisääntyneet huomattavasti. Valitettavasti tämä esitys ei kaikilta osin tue sitä, että tämän tyyppiset laitokset voisivat jatkossakin kehittää toimintaansa juuri tähän suuntaan.

Arvoisa puhemies! Hallitus ja kauppa- ja teollisuusministeri ovat erittäin hankalassa tilanteessa tämän asian suhteen. He ovat joutuneet sitoutumaan edeltäjiensä sopimuksiin. Onneksi on kuitenkin tässä asiassa käyty erittäin monipuolinen keskustelu ja käsittely, joka edelleenkin jatkuu. Toivon, että sen lisäksi, että me pidämme ympäristöstämme hyvää huolta, me pidämme erityistä huolta myöskin meidän kilpailukyvystämme.

Suomen on toimittava aktiivisesti Euroopan unionissa, jotta päästöjä ryhdyttäisiin rajoittamaan globaalisti. Unionin sisällä meidän on pidettävä huolta, että kaikki unionin jäsenmaat aloittavat kaupan yhtä aikaa. Suomelle, jolle ilmastotavoite on yksi unionin tiukimmista, päästökaupan vaikutukset ovat kieltämättä muita suuremmat. Siksi on hyvä, että tämä laki tullaan voimaan saattamaan asteittain niin, että ensimmäisessä vaiheessa viranomaisvalmistelua silmälläpitäen saatetaan osa laista voimaan ja loput siinä vaiheessa valtioneuvoston asetuksella, kun nähdään ja tiedetään, miten laajasti tämä järjestelmä otetaan käyttöön.

Herra puhemies! Tässä alkuvaiheessa en usko, että ongelmat kovin suuriksi muodostuvat, mutta se suurin uhka ja suurin hintalappu tästä järjestelmästä on Suomelle tulossa, jos tähän ei saada koko maailmaa mukaan ja sitoutumaan vuoden 2007 jälkeen, ja tämäkin meidän on valiokuntakäsittelyn yhteydessä hyvä pitää mielessä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämän käsittelyssä ei ole kukaan vielä tuonut sitä julki, että tästä olisi kilpailuetua. Sehän tarkoittaa silloin sitä, jotta tästä ilmeisesti on jonkun verran jos ei haittaa niin ainakin se vaikutus, jotta suomalainen teollisuus joutuu jostakin muusta säästämään, koska tästä tulee lisäkustannuksia tuotantoon, ja ainakin jos tehdään uusinvestointeja, se vaikeuttaa niiden tekemistä ja tekee ne kalliimmiksi.

Mutta kun tämä on nyt näin menossa, niin tämähän pitää viedä läpi, ja yhteen asiaan vielä puutun tässä. Tiistaina pidin varsinaisen puheenvuoron, mutta silloin jäi tämä kotimainen polttoaine käsittelemättä.

Silloin aikanaan, kun ydinvoimapäätöstä tehtiin, silloinhan lausuttiin jaloja ajatuksia siitä, jotta kotimaista polttoainetta tai uusiutuvia luonnonvaroja käydään hyödyntämään enemmän. Se tarkoittaa biokaasuja, puuta, mahdollisesti turvetta, mutta siinä ajattelussa ei ole edetty, mitä silloin ymmärsin eduskunnan edellyttäneen. Sehän vaatisi nimittäin nyt investointitukia maakunnassa, että saataisiin näitä hankkeita käyntiin, ja nopeampaa aikataulua kuin tällä hetkellä on ollut. Se kyllä edistäisi myös päästöjen vähenemistä luonnostaan.

Yksi seikka, josta tiistaina puhuin tuolta edestä: yhä edelleen tässä on se aukkopaikka, jotta tämä 20 megan raja, mikä tässä on olemassa, voi johtaa siihen, jotta näitä uusia laitoksia jos tehdään, tehdään sen kokoisia, jotta ne yltävät tämän rajan alle, jolloin välttämättä tämä tavoite, jota tässä ajatellaan, ei toteudu.

Se, mitä kaikissa puheenvuoroissa on lähes poikkeuksetta korostettu, on se, jotta suurvallat pitää saada mukaan. Siihen näen, että Euroopan unionin pitää vahvasti vaikuttaa, koska muuten tämä on vähän semmoinen homma, että ei ole mitenkään järkevää, että pelkästään Euroopan alueella tehdään näitä temppuja ja ajetaan tavallaan itsemme kilpailussa ulos, vaan kaikki maat pitää saada tähän mukaan.

Miapetra Kumpula /sd:

Arvoisa puhemies! Tuosta, mihin ed. Lahtela jäi, onkin hyvä ehkä ottaa alkuun se, että kun pitäisi saada suuret maat mukaan ja erityisesti Yhdysvallat, Venäjä ja myös Kiina, on hyvä, että siitä olemme tässä salissa samaa mieltä. Keinot ovat vain hieman eri suunnista. Toiset ajattelevat, että kun itse hoidamme oman osuutemme, saamme paremmin, ja osalla on sitten pelkoa, lähdemmekö itse omaa teollisuuttamme vielä maksulla rasittamaan vasta sitten, kun hinnat ovat kohtuulliset, minkä esimerkiksi Venäjän mukaantulo aiheuttaisi.

Mutta asia on keskustelu- ja perehtymisvaiheessa, ja itse talousvaliokunnan jäsenenä pääsen siihen yksityiskohtaisesti perehtymään tulevien viikkojen aikana ja tähän hallituksen esitykseen nimenomaan, mikä on pöydällä, ja uskon, että siellä parhaat kansalliset asiantuntijamme tulevat asiaa vielä valaisemaan ja siitä kertomaan. Sekin on jo varmaa, että heidänkin näkökulmansa toisistaan poikkeavat, niin paljon asiantuntijoita on tässäkin salissa jo laidasta laitaan voitu lainata. Sen takia en halua ottaa tiukkoja kantoja tässä, vaan tyydyn problematisoimaan muutamia näkökohtia tavoitteena myös se, että suuret valtiot tulevat mukaan, mutta myös itse tämä päästökauppasopimuksen tavoite kasvihuonepäästöjen rajoittamisesta on tärkeä, ja se on maapallollisesti meille kaikille yhteinen. Siksi yhteiset sopimukset ovat ainoat tavat puuttua tähän ongelmaan. En koe tarpeelliseksi tässä biologian tai fysiikan oppeja käydä läpi, koska tavoite on ehdottomasti hyvä ja tärkeä ilmakehän ja maapallon pelastamiseksi.

Mutta nyt on tultu päästökauppaan ja siitä on tehty laskelmiin perustuvaa kauppaa: osa myy ja osa ostaa. Hieman minua ihmetyttää tässä esiin nostettu kritiikki ilmaisten osuuksien jakamisesta, kun kuitenkin jo tämän direktiivinkin mukaan tällä ensimmäisellä oikealla kaudella 2008—2012 on 90 prosenttia jaettava maksutta. Se jo direktiivistä tulee. Nyt kun päästöoikeuksia ajalle 2005—2007 myönnetään yhteensä 136,4 miljoonaa hiilidioksiditonnia, se on jo 3 prosenttia vähemmän kuin toimialakohtaiseen tarkasteluun perustuva ennustettu tarve olisi, joten ei tämäkään nyt ihan helposti mene. Suunta on silloin oikea.

En pidä siitä lähtökohdasta, mitä on haluttu välillä tänne tuoda, että olisi konservatiivista politiikkaa se, tai haukutaan ainakin konservatiiviseksi politiikaksi sitä, että teollisuutta tahdotaan Suomessa myös pitää. Minusta tässäkin voisi ottaa vastuullisen globaalin ajattelun ja taakanjaon kannalta kysyä, onko se parempi, että se teollisuus on jossain Kiinassa, kuin se, että teollisuutta olisi meillä Suomessa ja sitä tietotaitoa käytettäisiin teollisuuden laatuun. Rautaa ei sulateta pelkästään tiedolla ja hyvällä tahdolla eikä myöskään tehdä paperia. Näin luvun, että esimerkiksi paperin, kartongin ja teräksen tuotannosta yli puolet on Kioton ulkopuolisissa maissa. Sen takia kohtuuhinta ja ihan kylmällä järjellä näiden asioiden läpivieminen on kyllä Suomenkin kannalta parempi ja loppujen lopuksi myös ympäristönäkökohdista maapallonlaajuisesti ajateltuna. Sen takia haluan, että suomalaista osaamista käytetään sen teollisuuden laadun parantamiseen, joka on meillä täällä, ja pidetään se täällä kilpailukykyisenä.

On pidettävä myös yllä sitä ihmetystä, että kun yrityksellä on jo parasta teknologiaa, mitä maailma päällään tarjoaa, ja tekniikkaa on käytetty päästöjen rajoittamiseen, miksi sitä teollisuuslaitosta Suomessa vielä kovassa kilpailussa rasittaa ja päästää siirtymään tuotantoa ehkä maihin ja teollisuuslaitoksiin, joissa näin hyvin ei olisi. Ei saa liian korkeilla hinnoilla tai heikennettävällä kilpailukyvyllä päästää käymään niin, että tuotantoa siirretään sinne, missä päästöoikeuksia ei tarvitse ostaa. Saastuttaja maksaa on se parempi periaate, joka tässä täytyy pitää yllä, ei niin, että saastuttajalle maksetaan tai tuotantoa siirrettäisiin sinne.

Arvioitu hiilidioksiditonnin hinta viiden ja kymmenen euron välillä olisi ilmeisesti kestettävissä oleva, mutta jos venäläisten myyntimäärä jää pois, niin 20 euronkin tonnihinta olisi jo rasittavan suuri suomalaisillekin tuotantolaitoksille maksettavaksi.

Mutta kaiken kaikkiaan merkittävästä asiasta on ehdottomasti kysymys, jos EU:ssa 10 000 tuotantolaitosta lähtee mukaan ja Suomessakin viitisensataa, 150 yritystämme. Erilaisia arvioita ja laskelmia on. Huolestuttavimmat niistä ovat sähkön hinnan arvioiksi laitetut. EU:n komission työryhmän arvioista voidaan lukea, että ensimmäisellä jaksolla tukkuhinta nousisi jopa 15—20 prosenttia, ja kaikkein kamalimmat arviot olisivat jopa 40 prosenttia jaksolla 2008—2012. Odotan mielenkiinnolla KTM:n selvitysmiehen työn tulosta, mihin hän sitten selvityksissään tältä osin pääsee.

Täällä jo muutamassa puheenvuorossa tuotiin terveisiä talousvaliokunnan vierailusta Venäjällä, ja itsekin jotain muistiinpanoista täältä kaivelen. Olimme muuten ensimmäinen eduskunnan valiokunta, joka nykyisessä duumassa kävi vierailulla. Vierailu oli oikein onnistunut. Venäläiset kertoivat avoimesti, että siellä on kaksi täysin vastakkaista mielipidettä. On yksi yhteinen kanta: jos Yhdysvallat olisi mukana allekirjoittamassa, niin heidän olisi paljon helpompi erimielisyyksistään päästä. Vastakkaiset näkökohdat ovat siellä ne, että allekirjoitetaan ja mennään mukaan ja että ei mennä. Osa laskee sen mukaan, että he pääsevät myyjänä lähettämään laskuja, ja siellä oli esitetty jopa sellainen arvio, että vaikka vuoteen 2015 asti he savustaisivat nykyistä tahtia, silti eivät tulisi täyttämään kaikkia kiintiöitään. Tämä olisi aika outoa ympäristötavoitenäkökulmasta, että Venäjä voisi näin tehdä. Mutta toiset arviot ovat niin, että Venäjä joutuisi heti alun jälkeen viimeistään ostamaan kiintiöitä, jos sen kasvun tahti jatkuisi nykyisellään. Kaiken kaikkiaan noin 17 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä tulee Venäjältä, joten se on ehdottomasti suuri ja merkittävä tekijä. Kun he tähtäävät kovaan kasvuun siellä, niin toivottavasti se tapahtuisi jollain lailla ympäristöarvot huomioon ottaen, kuten he itse halusivat korostaa.

Mielenkiintoista oli myös siellä, miten he pohtivat Yhdysvaltain pois jäämistä, onko se taktinen vai strateginen teko, lähteekö Yhdysvallat sitten jossain vaiheessa kuitenkin mukaan, kun on saanut itsellensä vähän edullisemmat asemat neuvoteltua.

Siellä ovat duumassa käyneet keskustelua viime viikolla, ja ilmeisesti läpilyövä kanta ainakin duuman puolella oli se, että he eivät hyväksy ainakaan välittömästi mukaan tuloa, mutta katselevat ehkä sivusta ja ennen kaikkea tekevät omia laskelmiaan, tutkimuksiaan ja arvioitaan, koska nämä nykyiset heittelevät niin paljon laidasta laitaan. Ovat duumassa myös perustaneet avoimemman, julkisemman foorumin tätä asiaa käsittelemään, koska ilmeisesti se on siellä aika suljetusti hallituksen valmistelema asia tähän asti ollut ja nyt halusivat myös avoimemmin asiaa käsitellä ja pohtia.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kumpulan terveiset duumasta ovat varsin mielenkiintoisia. Ympäristövaliokunta tapasi edellisen duuman ympäristövaliokunnan puheenjohtajan New Delhissä 2002. Tuolloin he, jotka olivat tämän ratifioinnin puolesta, toivoivat, että Suomenkin eduskunnan jäsenet ja Suomen eduskunta tukisivat duumaa tässä asiassa nimenomaan ratifioinnin toteuttamiseksi. Toivon ja uskonkin, että talousvaliokunta käydessään siellä toimi myös tähän suuntaan.

Se, mitä ed. Kumpula totesi esimerkiksi Kiinasta, että se olisi mukana, ei pidä paikkaansa. Kiina on allekirjoittanut ja on mukana Kioton sopimuksessa. Kiina on oleellinen osa Ryhmää 77 ja toimii aktiivisesti. Se, että he eivät vielä ole sitovalla tavalla myös velvoitteissa mukana, johtuu siitä, että Kioton sopimus ei pidä sisällään velvoitteita muuta kuin teollisuusmaille. Kuten jo joulukuussa 2003, nyt keskustellaan copeissa eli näissä osapuolikokouksissa siitä, että Kiina ja muut suuret kolmannen maailman maat tulevat saamaan velvoitteita Kioton sopimuksen osana ja myöskin Kioton jälkeisen ajan osalta. Tämä on tärkeä huomioida, että prosessi on menossa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On hyvin mielenkiintoista osallistua tähän keskusteluun näin intohimoja herättävässä asiassa, missä on oikeaoppista elämää puolin sekä toisin.

On hyvä yhtyä ed. Kumpulan puheenvuoroon, kun pääsen tästä melkein suoraan jatkamaan. Ollessani mukana siellä talousvaliokunnan delegaatiossa voisi vielä ehkä terästää tätä venäläisten näkemystä, että jotenkin yleisvaikutelma jäi kuitenkin sellaiseksi, että ei heillä ole aikomustakaan tähän liittyä. Tämä USA:n poissaolo tästä asiasta antaa heille erinomaisen kimmokkeen käydä kauppaa, keskustelua ja olla ymmärtämättä sitä ehkä omaa etuansa, mitä voisi olla siitä mukaantulosta, jolloin näyttää niin, että tämän yleiskeskustelun perusteella, mitä tänään tässä on käyty, Suomi voisi esimerkinomaisesti pakottaa muut maat liittymään tähän järjestelmään, saamaan tämän pystyyn ja kuntoon. Tässä tuntuu, että olemme kovin suurta asiaa panemassa maailmassa kuntoon niin Euroopan unionissa kuin koko maapallolla. Ei se yksin suomalaisten toimenpitein ratkea, mutta tietenkään ei näitä nyt väheksyä voi.

Herra puhemies! Kun ed. Pulliainen epäili allekirjoittaneen oppimiskykyä näissä ympäristöasioissa, niin täytyy sanoa, että itsekin olin tähän asiaan herännyt siinä valossa. 60—70-luvulla muistan, kun keväällä näihin aikoihin järvistä ja lammista jäät sulivat, oli paksu nokikerros aina jokaisen tämmöisen avannon vierellä, ja ihmetytti, mihin tämä maailma on menossa. Metsässä ei ollut naavaa, semmoista naavaa, mistä orava taikka liito-orava olisi voinut pesätarpeensa rakentaa, ja näytti niin, että ne pitkät naavaparrat olivat menetettyjä asioita ja tämä nokijää oli uutta. Mutta niin vaan maailma on kehittynyt, että ilmasto on siltä osin puhdistunut, puhdistunut ja hoitunut parempaan järjestykseen ja tätä nokea ei enää ole ja naavakin on alkanut kasvaa. Tosin näin vanhemman ukon silmissä ne eivät näytä niin pitkiltä ne tupsut, mutta saattavat ne olla saman suuruisia kuin ne olivat 50-luvun alkupuolella taikka 40-luvun lopulla.

Mutta mitä tulee siihen, mistä tämä parannus on tullut, niin ed. Tiusasen ihannoimassa Neuvostoliitossa varmaan entiseen aikaan nämä päästöt olivat holtittomat ja laskettiin ilmaan kaikkea, mitä voi sieltä yleensä tulla, niin kuin luulen, että koko Itä-Euroopassa tämä syntyi ja tuli. Kun tämä maailma on pikkuisen parantunut, nostan tässä nyt nykyisen Venäjänkin siihen samaan asiaan, että se on parantunut, ilmasto on puhdistunut ja suomalaisilla ei tässä asiassa ole kyllä ollut oikeastaan, miten sanoisin, mitään suurempaa vaikutusta muuta kuin korkeintaan tällä henkisellä puolella itse puhuen tästä asiasta, niin kuin täällä tänäänkin nyt on tehty.

Mutta sen haluaisin tässä sanoa, että ei pidä sellaista ajatusmaailmaa edustaa laajemmalti mukana, että suomalaiset voisivat hirttäytyä tähän asiaan niin kiinni, ettei siitä irti päästäisi, jos kerta muut eivät tule mukaan. Mutta siinä vaiheessa, kun koko sivistynyt maailma, nämä isot maat USA ja Venäjä ovat mukana, myöskin Kiina, niin silloin ei ole syytä olla meidänkään tästä asiasta ulkona ja poissa. Tässähän tulee käymään niin kuin ed. Esa Lahtela sanoi, että kun täällä on tämä 20 megawatin raja lämpövoimaloissa ja kaukolämmön tuottajissa, tämä tulee rakentumaan sellaiseksi, että näitä laitoksia pilkotaan pienemmiksi ja tehdään semmoisia, sanoisin, vähän epätaloudellisia, toiminnaltaan pieniä laitoksia entistä enemmän ja se ehkä yrityksen yksi tämänkin yli oleva isompi laitos sammutetaan tai hiljennetään tavalla taikka toisella, jolloin tämä asetelma vääristyy eikä se johda oikeaan, tavoiteltuun lopputulokseen.

Tietysti täytyy sanoa, ettei tämä huomiotta jäisi, että siinä vaiheessa, kun suomalaiset ovat tässä asiassa mukana olleet ja nämä sopimukset ovat tässä aikaiseksi saaneet ja suomalaisten päästöoikeuden saaneet määriteltyä ja hyväksyneet nämä Suomelle epäoikeudenmukaiset päästötavoitteet, niin jos näitä neuvotteluja, joissa on nämä käyty, nyt näin jälkeenpäin arvioidaan, voisin aika lyhyesti todeta, että niissä on täydellisesti epäonnistuttu. Jos katsomme naapurimaatamme Ruotsia, joka on näissä paljon paremmin menestynyt ja saanut paremmat päästöoikeudet kuin suomalaiset, heillä on tämä asia ollut käsissä. En sitäkään voi sanoa, että heillä se ihan loppuun saakka olisi ollut järjestyksessä.

Jos nyt ajatellaan, että tämä ensimmäinen kausi tulee järjestykseen ja kuntoon ja 2008 siirryttäisiin Kioton pöytäkirjan mukaisiin velvoitekausiin, jotka olisivat viiden vuoden pituisia, niin on turha olettaa tässä vaiheessa, että silloinkaan meille mitään parempaa siitä seuraisi ja tulisi, jolloin tässä asiassa on nähtävä tämmöinen talonpoikainen järjestelmä, että kun on eletty niin hyvin, että ei ole oikein ollut mistään kiristämistä, niin sen jälkeen näyttää siltä, että tässäkin tapauksessa joutuu tämä koko ruumis tästä viisaasta päästä kärsimään.

Kyllä tietenkin oikeaan suuntaan on menty. Kun muistan ja näen salissa toisen puolen edustajista olevan sellaisia, jotka olivat vahvasti ydinvoiman kannalla, ja toisen puolen, jotka olivat ankarasti sitä vastaan, niin ehkä oikeaan suuntaan on menty tässä. Mutta kuitenkin nyt tulisi jo tässä vaiheessa kiivaasti tämän keskustelun jälkeen näinä tulevina vuosina aloittaa kuudennen ydinvoimalan suunnittelu ja hankkeen eteenpäin vieminen, jolloin pystyttäisiin näitä asioita toteuttamaan ja tekemään.

Tietenkin tähän samaan nippuun liittyy se, että tulisi myös kiivaasti aloittaa semmoiset järjestelyt, että ehkä Norjan kaasukentiltä voitaisiin saada kaasua lisävaihtoehtona tälle Venäjän kaasulle ja aloittaa myöskin sitten kaasuvoimalan rakentamisvalmistelut ja löytää sellainen ratkaisu, missä tätä taloudellista sähkövoimaenergiaa voitaisiin Suomeen puhtaasti tuottaa. Käsittääkseni ne suuren luokan tuotantomahdollisuudet ovat vain ydinvoiman ja kaasun kautta olemassa. Uusiutuvan energian kautta ne ovat täydentäviä, mutta niillä ei tätä asiaa mitenkään ratkaista. Sellaisenaan näen, että ehkä tässä on yhtymäkohtia puolestapuhujille sekä vastustajille, että voimme ryhtyä tuottamaan puhtaampaa, terveempää ja parempaa sähköä, sellaista sähköä, missä ei ole se uhka, että kuluttaja joutuu välittömästi maksumieheksi, niin kuin nyt on nähtävissä, niin että tämä tulisi järjestykseen.

Jos me menemme tähän tiukimman mukaan mukaan, niin kuin näyttää, joittenkin toiveitten mukaan oikein kiivaastikin, niin tästä se kuluttaja maksaa, teollisuus maksaa, työmahdollisuudet maasta karkaavat entistä pidemmälle ja se viimeinenkin mökin mummo, joka sähkövaloa polttaa, joutuu tässä maksajaksi. Se ei varmaan meidän tavoitteemme ole olemassa, ja luulen, että jos me oikein tätä asiaa pohdimme, niin pitää vaan ottaa tämä asia kirkkaasti käsiin, ja toivon, että talousvaliokunnassa ryhti säilyy tässä ja tulee sellainen mietintö, joka tukee myöskin tätä hallituksen periaatetta ehkä vähän tiukemmin ja tarkemmin kuin tässä hallituksen esityksessä edes tehdään, ja syntyy sellainen suomalainen ratkaisu tässä asiassa, mistä maa elpyy, teollisuus voimistuu, kansa saa työtä, ja sitten sen jälkeen ei enää tarvita kuin ankarat työhalut ihmisille, niin Suomi on entistä kilpailukykyisempi ja vahvempi maa niin Euroopassa kuin koko maailmallakin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela Haminan kaupungista ei anna oman sisäisen mielikuvamaailmansa, ennakkokäsityksensä estää häntä toimimasta Kioton sopimuksen implementaation vuoksi ja puolesta, jonka hän on täällä itse ollut salissa myös hyväksymässä henkilökohtaisesti, mikäli on ollut istunnossa silloin, kun eduskunta yksimielisesti sen hyväksyi. (Ed. S. Lahtela: Ei se yksimielinen ollut!) — Ed. Seppo Lahtela, ehkä teidän on syytä tutustua eduskunnan pöytäkirjaan tässä suhteessa. Käsitykseni mukaan eduskunta on yksimielisesti sen hyväksynyt. — Totean, että koko Eurooppa lännestä itään ja etelästä pohjoiseen on saastuttanut ympäristöään. Lontoon savusumu on hyvä esimerkki siitä, Kuolan niemimaan ympäristötuhot. Sitä on tapahtunut kaikkialla, missä ihmiset ovat teollisuutta harrastaneet. Sitä on alettu vaan juoksua muuttamaan ja ympäristöä parantamaan eri tavoin eri aikoina, mutta hyvin lyhyen ajan kaiken kaikkiaan. Mielestäni on aika paha, jos asenteet ovat hyvin syvällä ja lähinnä tuolla selkäytimen alaosassa eivätkä aivojen kuorikerroksessa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tähän lopuksi vielä ihan pari kommenttia. Ensinnäkin ystävälleni, ed. Seppo Lahtelalle, että uraani on täysin uusiutumaton energianlähde ja rohkeimmatkin täällä liikkuneet asiantuntijat silloin pari vuotta sitten ennakoivat, että 70 vuodessa uraanivarannot on käytetty loppuun, niin että teidän maailmanne loppuu sitten siinä vaiheessa.

Arvoisa puhemies! Ed. Esa Lahtelalle olisin vaan sanonut, kun hän sanoi, ettei kukaan ole kilpailuetuun sanonut yhtään mitään, että kyllä se täällä muun muassa ed. Tiusasen puheenvuorossa oli. Hän mainitsi taajuusmuuttajat, ja siinähän se suuri mahdollisuus juuri on energiateknologisesti ja ylipäänsä teknologisesti. Siinä on 35 prosentin säästömahdollisuus maailmanlaajuisesti, joka on todellinen kilpailuetu, kun sitä käytetään, ja se voidaan täydellisesti kytkeä tähän asiaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Jari Leppä, joka on täällä salissa vielä ahkerasti mukana, käytti mielestäni erinomaisen hyvän puheenvuoron. En ryhdy sen ajatuksia toistamaan, ne löytyvät eduskunnan pöytäkirjoista ja Internet-sivuilta, mutta todella ed. Jari Leppä toi esille niitä realistisia näkökohtia, mitkä liittyvät tähän päästökauppaan.

Nyt näkisin maaseudun kannalta hyvin tärkeänä sen, että bioenergiaa todella voimakkaasti käytäisiin edistämään. Tämähän oli osa ydinvoimaratkaisua. Bioenergian hyväksikäytöllä on ennen muuta maaseudulla työllistävä vaikutus, sillä on metsänhoidollinen vaikutus, kaikin puolin kotimaisuutta edistävä myönteinen vaikutus.

Toivon, että ympäristöystävällisyys näissä asioissa olisi nyt se sysäys, mikä saattaisi bioenergian aivan uudenlaiseen vauhtiin. Meillä on paljon idearikkaita insinöörejä pohtimassa, miten bioenergiaa voitaisiin tuottaa, lämpöä ja sähköä ja näitä yhdessä, mutta aina, kun alkaa tulla joku idea toteuttamisen asteelle, jollakin tavalla nämä hyvät ideat kaatuvat. Teollisuusneuvos Esko Eela muutama päivä sitten Kauppalehdessä erinomaisessa kirjoituksessaan myös viittasi tähän tyrmääjien intoon, jolla ideoita kehittämisen asemesta ennemmin ollaan kaatamassa.

Eräs puoli vielä bioenergian osalta on siinä, että kotimaisesta puusta, niin sanotusta roskapuustakin ja juuri siitä, voitaisiin eriyttää arvokkaat puuöljyt, kaikki muutkin tisleet arvokäyttöön polttoaineiksi, kemian teollisuuden käyttöön, mihin kaikkeen näitä voitaisiinkaan käyttää, ja sitten polttaa puhdasta hiiltä, joka sinänsä olisi arvotuote moneen muuhunkin. Toivon voimakkaasti, että nyt käsiteltävän asian yhteydessä löytyy niitä virikkeitä, joilla bioenergian käyttöä edistetään.

Ed. Seppo Lahtela puheenvuorossaan toi esille sen, että on vaarana, että kotitaloudet nimenomaan joutuvat myös maksamaan päästökauppasopimuksen hinnoista. On hyvä, että kriittisesti asioita voidaan tarkastella. Vaarahan on se, että tuotanto pakenee niihin maihin, joissa ei välitetä mitään ympäristöstä, kun me täällä tätä noudatamme. Näin ei saisi tapahtua eikä saisi tapahtua sitä, että hyvää tarkoittava asia kääntyisi päälaelleen, kuten täällä on tuotu esille. Suomen metsänhoidollisesti hoidetut metsät ovat ensiarvoisen tärkeä hiilinielu, silloin luonto itse hoitaa itseänsä. Tämän näkökohdan haluan tuoda myös tässä esille.

Olin muutama aamu sitten TT:n informaatiotilaisuudessa. Toivon, että myös ne näkökohdat, joita teollisuuden taholta voidaan asian suhteen esittää, saisivat asianomaisessa valiokuntakäsittelyssä huomion, kun tästä sitten tehdään lausuntoja ja mietintö eduskunnan käsittelyn pohjaksi.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin ihan tiukasti keskittyä vielä kolmeen seikkaan tässä itse lakiehdotuksessa. Sen perusteluista käy ilmi, että tämä keskustelussa usein mainittu linkkidirektiivi ei ollut vielä lopullisessa asussaan hyväksytty. Se on nyt tiistaina Euroopan parlamentissa hyväksytty ja saanee sillä tavalla lopullisen asunsa.

Kun tässä hallituksen esityksessä sanotaan, että näiden linkkidirektiivillä mukaan tulevien hankemekanismien käyttö päästökauppajärjestelmän kanssa tulisi mahdolliseksi vuodesta 2008 alkaen, siis komission alkuperäisen ehdotuksen mukaan, tilanne on nyt siis muuttunut niin, että niiden hyväksikäyttö tulee mahdolliseksi jo vuonna 2005. Tämä lisää olennaisesti tämän järjestelmän kustannustehokkuutta, ja esimerkiksi TKK:n professori Peter Lund sanoi eilen eduskunnassa, että Itämeren alueella on erittäin edullisia säästömahdollisuuksia, joiden takaisinmaksuaika on alle kolme vuotta. Niitä on runsaasti, ja tehostamisen energian hinta on 1,5—10 euroa megawattitunti, kun taas päästöoikeuden hinnan voisi arvioida liikkuvan välillä 2—12 euroa. Tämä voi olla edullisempaa yrityksille nyt, kun se linkkidirektiivi on saanut tämän muodon.

Toiseksi, arvoisa puhemies, tämän lakiesityksen voimaantulosta. Täällä on esitetty semmoisia käsityksiä, että mahdollisesti se ei tulisi voimaan, jos riittävä määrä Euroopan unionin jäsenmaita ei lähde tähän mukaan, ja että varsinainen voimaansaattamisasetus tällä tavalla jäisi antamatta tai lykkääntyisi. No, komission edustajien kanssa keskusteltuani asiasta olen vakuuttunut siitä, että se tulee voimaan. Kysymys on siitä, että kaikki maat saavat jakosuunnitelmansa annettua komissiolle ja komissio ne hyväksyy. Mitään sellaista ei ole näkyvissä tällä hetkellä, ettei päästökauppa astuisi voimaan 1.1.2005.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tuossa, mitä ed. Oinonen puhui metsistä, haluaisin tuoda aika uuden asian esille, joka liittyy kyllä erittäin keskeisesti ilmastopolitiikkaan ja nieluihin niiden osana. Taisi olla Marrakeshissa, jossa hyväksyttiin tämä nielujen merkitys. Metsät nimittäin tuottavat aerosoleja, pienhiukkasia, jotka ovat oleellinen osa tiettyjen aerosolipilvien muodostumiseen yläilmakehässä, ja ne ovat oleellisesti nykytietämyksen mukaan vaikuttamassa ilmastomuutosta estävästi. Siis ei ainoastaan nieluina vaan näiden aerosolipilvien tuottajina metsillä on merkitys. Siis nämä pilvet heijastavat auringon säteilyä takaisin avaruuteen. Tässä mielessä ed. Oinonen on tärkeällä asialla, kun puhuu metsien puolesta. Tämä on nyt uutta tietoa Kumpulan kampukselta. Kun puhuitte valiokunnasta, ympäristövaliokunta ei vieraillut TT:ssä vaan Helsingin yliopiston vieraana.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä tuosta, mitä ed. Hautala äsken totesi. Täällä ovat eräät edustajat todenneet, että jos enemmistö EU-jäsenmaista olisi tässä mukana, asia olisi silloin ok. Meille eilispäivänä vakuutettiin komission taholta, että vanhoista jäsenvaltioista kymmenen on tehnyt jakoehdotuksensa ja uusista kaksi. Päästökauppoja on tehty 70 miljoonan euron osalta jo tähän mennessä, siis eiliseen mennessä.