5) Laki perusopetuslain 30 §:n muuttamisesta
Merikukka Forsius /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vaikka elämme keskellä korkeakoulutuksen
kehittämishuumaa, meidän on muistettava, että pohja
suomalaiselle osaamiselle ja sivistykselle rakennetaan jo perusopetuksessa.
Perusopetuksen resurssit ovat nykyisellään puutteelliset,
mikä näkyy muun muassa tukipalveluiden riittämättömyytenä.
Monien heikennysten ja leikkausten tuloksena voidaan puhua jopa systemaattisesta
peruskoulun alasajosta. Etenkin heikommin menestyvien kannalta tärkeitä jakotunteja
ja tukiopetusta ei ole riittävästi. Lisäresursseja
tarvitaan myös vastaamaan erityisopetuksen kasvavaan tarpeeseen.
Psykologi-, kuraattori- ja terapiapalveluiden saatavuus ei myöskään
ole riittävällä tasolla.
Liian isot ryhmäkoot ovat merkittävä perusopetuksen
resurssien puutteen ilmentymä. Lisäksi uusien
virka- ja työehtosopimusten myötä useista
kunnista on kantautunut tietoja, joiden mukaan palkkoihin varattujen
määrärahojen riittämättömyyden
takia opetusryhmiä on tosiasiallisesti suurennettu. Myös
lomautuksia on tiedossa monessa kunnassa. Opettajien lomautukset yhdessä heikon
palkkauksen ja huonojen työolosuhteiden kanssa kertovat
karua kieltään siitä, ettei opettajien
työlle anneta sen ansaitsemaa arvostusta.
Kuntien on saatava lisää rahaa laadukkaan
perusopetuksen turvaamiseksi. Perusopetuslaki edellyttää,
että koulujen opetusryhmät tulee muodostaa siten,
että opetuksessa voidaan saavuttaa opetussuunnitelmassa
asetetut tavoitteet. Nykyisellään tämä ei
onnistu läheskään kaikissa kouluissa.
Suurissa luokissa levottomuus lisääntyy eikä opettaja
mitenkään ehdi huomioida oppilaiden yksilöllisiä tarpeita
ja oppimiseroja riittävästi. Kun oppilaat joutuvat
odottamaan opettajan huomiota, lisääntyvät
erilaiset häiriötekijät oppilaiden turhautumisen
myötä. Vaarana on myös hiljaisten ja
arkojen samoin kuin lahjakkaiden oppilaiden jääminen
täysin syrjään ja vaille huomiota äänekkäiden
ja levottomien oppilaiden viedessä opettajan ajan. Lisäksi
pienten oppilaiden on vaikea kyetä hallitsemaan suuren
luokkakoon mukanaan tuomaa määrää sosiaalisia
suhteita. Nämä kaikki yleiseen viihtyvyyteen ja
hyvinvointiin vaikuttavat seikat eivät voi olla heikentämättä oppimistuloksia.
Tällä hetkellä opetusryhmien koosta
on säädetty asetuksella vain erityisopetukseen
siirrettyjen ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevien
oppilaiden osalta. Kuunneltuani koululaisten vanhempia ja lukuisia
opetusalan ammattilaisia olen tehnyt lakialoitteen, joka täsmentäisi
perusopetuslakia niin, että alakoulun ykkös- ja
kakkosluokalla opetusryhmässä saisi olla enintään 20
oppilasta. Ryhmäkoon ylärajan kirjaaminen lakiin
ei sulje pois maksimikokoa pienempiä ryhmiä vaan
ainoastaan asettaa ylärajan luokkakokojen kasvattamiselle.
Lakialoitteeni jättämisen jälkeen
ed. Lapintie on niin ikään tehnyt ryhmäkokojen
rajaamista koskevan lakialoitteen. Olen ed. Lapintien kanssa samaa
mieltä siitä, että muun muassa koulupudokkuuden
ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ryhmäkokojen
pitäminen tarpeeksi pieninä on erittäin
tärkeää kaikilla perusopetuksen luokilla. Jostakin
on kuitenkin aloitettava, ja asiantuntijoiden mukaan suurien ryhmäkokojen
aiheuttamat ongelmat ovat polttavimpia juuri perusopetuksen alaluokilla
ja lukioissa. Lakimuutoksen rajaaminen alimpiin luokkiin on eräänlainen kompromissi,
koska varsinkin alkuopetuksessa ykkös- ja kakkosluokilla
varhaisen puuttumisen periaatteen toteuttamisen tärkeys
korostuu.
Tutkimusten mukaan myös oppilaan opiskelumotivaatio
ja kouluasenne syntyvät jo perusopetuksen ensimmäisillä vuosiluokilla.
Oppilaalla mahdollisesti ilmeneviin ongelmiin ja kehityshäiriöihin
pitäisi puuttua mahdollisimman aikaisin. Vain riittävän
pienessä opetusryhmässä opettajalla on
todellinen mahdollisuus ongel-mien havaitsemiseen. Lakialoitteeni
tavoite on, että nuorimmat koululaiset saisivat mahdollisimman
hyvän ja turvallisen alun koulunkäynnilleen ja
opettajat arvoisensa työolosuhteet.
Jatkossa olisi mielestäni syytä pohtia perusopetuslain
mukaisten opetusryhmien kokoja tarkasti myös tilanteissa,
joissa perusopetusryhmään on integroitu erityisopetuksessa
olevia oppilaita tai maahanmuuttajia. Erityisoppilaita on yhdellä jos
toisellakin luokalla, mutta ryhmäkoot eivät ole
sen vuoksi pienentyneet. Opettajat kokevatkin usein, ettei ryhmään
integroitavien, erityishuomiota vaativien oppilaiden mukana tule
riittävästi lisäresursseja.
Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on perusopetuksen
ryhmäkokojen pienentäminen. Asia on esillä myös
hallitusohjelmaa täydentävässä koulutuksen
ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa, jonka mukaan opetuksen
laatuun ja oppimistuloksiin voidaan tehokkaasti vaikuttaa varmistamalla
riittävän pienet opetusryhmät. Opetusministeriö on
julkaissut opettajankoulutuksen kehittämisestä muistion,
jonka laatinut työryhmä toteaa, että perusopetuksessa
ryhmäkoko ei saisi olla yli 20 oppilasta.
On esitetty, että ikäluokkien pienenemisestä vapautuvat
noin 80 miljoonaa euroa käytettäisiin ryhmäkokojen
pienentämiseen, mutta ensinnäkään
siitä, että raha todella käytettäisiin
ryhmäkokojen pienentämiseen kouluissa, ei ole
mitään takeita ilman korvamerkintää.
Toiseksi vuosien 2008—2011 kehyspäätökseen
varattu 80 miljoonan euron lisärahoitus on aivan riittämätön
perusopetuksen ongelmien korjaamiseksi.
Opetusministeriössä valmistellaan parhaillaan
perusopetuksen laatukriteerejä, ja valmistelutyöhön
kuuluu myös ryhmäkokojen kartoitus. Pelkät
suositukset tai kriteerit opetusryhmien koosta eivät kuitenkaan
riitä. Ne ovat päättäjille näennäisen
helppo ulospääsy tilanteesta, jossa vaaditaan
vastuunkantoa ongelmien ratkaisemiseksi. Todellisia vaikutuksia
suosituksilla ei kuitenkaan ole, sillä niitä ei
tarvitse viime kädessä noudattaa. Tehottomien
laatukriteerien ja suositusten tie on nyt kuljettu loppuun.
Ryhmäkokojen pienentämistä ei voida
jättää myöskään
kuntien oma-aloitteisuuden varaan. Kuntia sitovalla säädöksellä hallitusohjelman
tavoite ei jää irralliseksi hankkeeksi, jonka
rahoitus perustuu sattumanvaraisiin säästöihin.
Lasten ja opettajien edun on todella toteuduttava. Kuntien velvoittaminen
ryhmäkokojen pienentämiseen tulee tietysti huomioida
myös opetuksen valtionosuuksissa.
Arvoisa puhemies! Suuri osa luokanopettajista kokee, ettei heillä ole
riittävästi aikaa oppilailleen. Ajanpuutteesta
on monenlaisia kielteisiä seurauksia. Kun niin moni tarvitsee
erityishuomiota, heikommat tukea ja lahjakkaat lisävirikkeitä,
niin sanottu kiltti tai tavallinen oppilas jää opettajien
kokemuksen mukaan helposti huomiotta ja kärsii tilanteesta.
Tutkijat ovat korostaneet joka ikisen oppilaan yksilöllisen
huomioimisen tärkeyttä opettajan työssä,
koska kokemus epätasa-arvoisesta kohtelusta opettajien
taholta lisää nuorten masentuneisuuden riskiä.
Riittävän pienet ryhmäkoot ovat siis
tärkeitä jokaisen oppilaan näkökulmasta,
mutta on sula mahdottomuus, että opettaja pystyisi tasapuolisesti
tukemaan, kannustamaan ja huomioimaan jokaista oppilasta, jos opetusryhmä on
liian iso.
Pienten opetusryhmien puolesta puhuu siis moni asia. Pienissä opetusryhmissä voidaan
tehokkaammin huomioida oppilaiden yksilöllisiä oppimiseroja,
auttaa erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita, tukea erilaista
lahjakkuutta, edistää oppilaiden mielenterveyttä ja
puuttua koulukiusaamiseen. Opettajat voivat käyttää monipuolisempia
opetusmenetelmiä ja pitää paremmin yhteyttä oppilaiden
vanhempiin.
Pienet ryhmäkoot ovat myös opettajien etu, koska
opettajien jaksaminen, työviihtyvyys sekä sitoutuminen
työhön paranevat. Myös opettajien sairauspoissaolojen
on havaittu vähentyneen, kun ryhmäkokoja on pienennetty.
Helsingin Sanomat kertoi pääkirjoituksessaan 11.4.,
että vain joka viides luokanopettaja valitsisi uudelleen opettajan
työn. Puolet alakoulun miesopettajista ja reilu kolmannes
naisopettajista harkitsee ammatinvaihtoa, ilmenee Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n
ja Kotiliesi-lehden teettämästä selvityksestä.
Uupumisesta ja mielenterveysongelmista johtuvia ennenaikaisia eläköitymisiä on opettajilla
enemmän kuin millään muulla ammattiryhmällä.
Opettajien suurimmat uupumuksen aiheuttajat ovat juuri ryhmäkokojen
suuruus ja oppilaille annettavan ajan puute. Syyt ovat sidoksissa
toisiinsa, sillä mitä suurempia opetusryhmiä opettaja
opettaa, sitä vähemmän aikaa häneltä riittää oppilaille.
Opettajia kuormittavat myös yhä kasvava yhteydenpidon
tarve vanhempiin ja lisääntyvät hallinnolliset
tehtävät. Lisäksi viime vuosikymmeninä vaatimukset
moniammatillisesta yhteistyöstä muiden lasten
parissa työskentelevien kanssa ovat kasvaneet. Tulevaisuudessa
opettajat myös joutuvat kohtaamaan yhä heterogeenisempiä opetusryhmiä.
Opettajien näkemyksen mukaan kokemus siitä,
ettei aika riitä, lisääntyy selvästi,
kun opetettavan ryhmän koko kasvaa yli 20 oppilaan. Opettajien
uupumuksen pääasiallisiin syihin on siis helppo
puuttua pienentämällä ryhmäkokoja. Opetusalan
Ammattijärjestö OAJ on ilmoittanut haluavansa
saada peruskoulun opetusryhmien koot kuriin muun muassa lainsäädännön
tarkennusten avulla. Selkein ja ainoa tuloksellinen tapa puuttua
paisuviin luokkakokoihin onkin säätää enimmäiskoosta
lailla.
Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on nyt mahdollisuus lakialoitteen
hyväksymisen muodossa osoittaa, kuinka paljon se arvostaa
laadukasta perusopetusta ja opettajien työtä.
Toivon, että eduskunta käyttää mahdollisuuden
hyväkseen.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että tätä ed.
Forsiuksen esille nostamaa asiaa, huolta, ei ole kunnissa otettu
tosissaan. Tämä asia kuuluu tietysti pääasiassa
kun-tien päätettäviin asioihin, ja kunnilla
on mahdollisuus halutessaan päättää myös
luokkien maksimikoosta. Tämä asia, jota ed. Forsius
varsin ansiokkaasti läpi kävi, pitäisi
nähdä ennen muuta ennalta ehkäisevänä asiana,
mutta valitettavasti monissa kunnissa tämä nähdään
menoeränä, ylimääräisenä kustannuksena,
kun ennen muuta panostus siihen nyt olisi huomisen päivän
säästö.
On aivan totta, niin kuin nyt tässä lakialoitteessa
todetaan, että ylisuurista luokista kärsivät ennen
muuta tietysti ne erityistä tukea tarvitsevat lapset ja
nuoret mutta myös hyvin usein lahjakkaat oppilaat, jotka
jäävät puheissa ja teoissa valitettavan
vähälle huomiolle. Tämä pitäisi
myös muistaa näistä ryhmäko’oista
ja koulujen toiminnasta puhuttaessa. Meidän pitäisi
pystyä toki takaamaan, niin kuin tässä aloitteessakin
esitetään, jokaiselle lapselle mahdollisuus pärjätä ja
oppia ja menestyä koulussa omien kykyjensä mukaan ja
niin, että sitä kehitystä tapahtuisi
myös niille lapsille, joilla on erityisen lisätuen
tarvetta, joku ongelma, jossa auttamiseen he tarvitsevat lisää tukea,
niin että he voivat parantaa ja oppia pikkasen lisää päivä päivältä,
mutta samalla lailla myös ne lahjakkaat voisivat edistyä ja
mennä omia askelia eteenpäin aivan selkeästi,
ettei tapahtuisi sitä, mikä tämän
päivän peruskoulussa on varsin yleistä,
että ne lahjakkaat jäävät hieman
niin kuin lapsipuolen asemaan ja heidän kehittymisensä ei
sitten tapahdu siinä tahdissa kuin heidän omat
resurssinsa antaisivat mahdollisuuden.
Me päätimme Lopen kunnassa omatoimisesti rajata
luokkien luokkakokoja. Me päätimme toki hieman
korkeamman luokkakoon kuin tässä ja päätimme
myös opettajien kanssa yhdessä, että annetaan
tässä järjestelmässä myös
hieman joustonvaraa. Ehkä tässä ed. Forsiuksen
esittämässä lakialoitteessa ongelmat
tulevatkin nimenomaan niissä tilanteissa, joissa yksittäinen
oppilas ai- heuttaa menemisen yli tuon normitetun 20 oppilaan rajan.
Valtaosa meidän kouluistamme on kuitenkin kohtuullisen
pitkillä etäisyyksillä toisistaan, ja
vaikka kaupungissa se onnistuisi helpolla, että toinen
laitetaan läntiseen kouluun ja toinen eteläiseen
kouluun, niin maaseudulla tilanne olisi se, että kunta
lähtisi silloin yhtä lasta kiikuttamaan johonkin
toiseen kouluun, ja sen tiedämme, minkälainen
myrsky siellä silloin syntyisi. Senkin tiedämme,
että 21 oppilaan perusopettamiseen ei ykkös—kakkosellakaan
kouluissamme ja kunnissamme ole varaa palkata kahta opettajaa.
Me ratkaisimme Lopella asian niin, että päätimme
27 oppilaan maksimiluokkakoosta, joka sekin on jo varsin korkea,
mutta se ylittyy vain muutamissa satunnaisissa taajamakouluissa,
ja silloin me päätimme niin, että palkkaamme
lisäopettajan. 27 oppilaan luokan jakaminen kahteen luokkaan
on jo varsin perusteltua. Nyt pääsemme opettamaan
Lopella 16—17 oppilaan luokissa alakoulussa, ja tämä on
näkynyt selkeästi säästönä.
On vaikea osoittaa varmasti nopeasti, kuinka suuret säästöt
tällä toimenpiteellä on saavutettu, mutta
jo nyt on nähtävissä, että koulunkäyntiavustajien
määrissä on kehitys näkynyt myönteisenä,
mutta myös tukiopetuksen, erityisopetuksen muissakin toimenpiteissä on
näkynyt myönteistä kehitystä;
kehyskunta-alueella kehitys on ollut hyvin pitkään
juuri päinvastaista.
Haaste tässä ed. Forsiuksen hyvässä,
perustellussa aloitteessa on nimenomaan tuo kynnys, jossa ylitetään
se 20 oppilaan raja, ja näin ollen itse en kannatakaan
normitettua ohjausta, vaan kannatan sitä, että antaisimme
kunnille tapauskohtaisesti oikeuden päättää näistä asioista,
ja silloin niitä ratkaisuja voidaan tapauskohtaisesti tehdä, kun
perusopetukseen ohjaamme riittävän määrän
rahaa, että kouluilla ja kunnilla on mahdollisuus myös
tehdä näitä ratkaisuja. Näihin
toimiinhan hallituksemme on myös jo ryhtynyt. Tämä 80
miljoonan euron säästyvä raha, kun lasten määrä vähenee,
tullaan ohjaamaan nyt tuki- ja erityisopetukseen ja tämän
vaalikauden jatkossa myös ryhmäkokojen pienentämiseen.
Ed. Forsiuksen huoli siitä, että tämä hukkuisi
johonkin muualle, on minun ymmärtääkseni
turha. Opetusministeri Sarkomaa on kertonut, että nämä rahat
tullaan jakamaan nimenomaan hankerahoina hakemusten perusteella,
ja minun mielestäni silloin meillä on kohtuullisen
selkeä keino myös seurata sitä, mihin
tuo 80 miljoonaa kunnissa menee. Se ei huku, vaan se käytetään
meidän tulevaisuuden satsauksena.
Näin ollen, arvoisa puhemies, en itse näin tiukkaa
normitusta ole hyväksymässä, mutta tunnustan
ja allekirjoitan ed. Merikukka Forsiuksen esille nostaman huolen.
Siihen tehtävien panostusten pitää olla
riittäviä.
Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin halunnut kommentoida tätä ed.
Heinosen puheenvuoroa siltä osin, kun hän puhui
tästä 80 miljoonan lisärahoituksesta.
Mutta minun mielestäni ei ole mitään takeita,
että se on tulossa tänne luokkakokojen pienentämiseen
ja muihin tukipalveluihin. On vaan tehty esityksiä siitä,
että hakemuksilla hakevat kunnat, mutta silloin yleensä ovat
ne tietyt aktiiviset kunnat, jotka hakevat näitä rahoja,
eikä se suinkaan tule kaikille kunnille ja siis kaikkien oppilaiden
hyväksi.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Itse pidän tätä ed.
Forsiuksen aloitetta erinomaisena, ja se on hyvin kristillisdemokraattisen
eduskuntaryhmän linjan mukainen aloite. Muistutan siitä,
että kun näitä koululakeja säädettiin
silloin 95 alkavalla vaalikaudella, niin kristillisdemokraatit jättivät
juuri tätä koskevan vastalauseen mietintöön
ja äänestimme täällä salissakin.
Silloin jäimme yksin tämän ehdotuksen
kanssa, mutta iloitsen siitä, että näitä aloitteita
on nyt vuosien mittaan tullut, ja viime kaudellahan kokoomuslainen
ed. Arto Satonen teki aivan vastaavanlaisen aloitteen. Toivon, että kokoomuksen
piirissä myös avoimin mielin pohditaan tämän
aloitteen mahdollisuuksia edetä ihan käytännöksi.
Pidän tätä kaikkein turvallisimpana ratkaisuna
perusopetuksen ke-hittämisen kannalta. Rahaa
tarvitaan joka tapauksessa.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen julki tuomat sen hyvät
puolet, että opetusryhmät olisivat pieniä,
voin aivan hyvin allekirjoittaa, mutta niin kuin aiemminkin olen
tässä salissa todennut, niin en kannata jäykkää opetusryhmän
koon kirjaamista lakiin. Perustelen sitä hetken kuluttua omassa
puheenvuorossani tarkemmin, mutta edellisille puhujille tähdennän
sitä, että liikkeelle pitäisi lähteä siitä,
että riittävät resurssit on myös
kunnissa. Nimittäin eivät ne kaikissa kunnissa
ole, vaikka olisi hyvää tahtoa. Jotkut laiminlyövät
tätä asiaa, ja viittaan viime vuoden lopulla tehtyyn
päätökseen opetustoimen valtionosuuksista.
Niitä tarkistettiin erittäin monen kunnan osalta
alaspäin ja juuri sellaisten kuntien, (Puhemies: Minuutti
on mennyt!) joissa kouluverkkoon liittyviä muutoksia pitäisi
tehdä.
Henna Virkkunen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsius puuttuu lakialoitteessaan erittäin
tärkeään asiaan, riittävän pieniin
ryhmäkokoihin, jotta voidaan turvata laadukas perusopetus
kaikille. Itsekään en pidä parhaana vaihtoehtona
kuitenkaan sitä, että tiukasti normittaisimme
tämän lukumäärän laissa,
koska tietty jouston mahdollisuus on hyvä säilyttää kuitenkin
kunnissa. Tässä tulevat kysymykseen muun muassa
lähikouluasiat. Silloin kun ryhdytään
kokoamaan näitä optimaalisia ryhmäkokoja,
täytyy ottaa huomioon se, että pienillä koululaisilla
täytyy olla myös mahdollisuus käydä koulua
mahdollisimman lähellä. Toisaalta, kun puhutaan
opetusryhmien koosta, niin kyllä yksi ongelma on se, että eihän
meillä Suomessa ole tosiasiallisesti ollut edes tietoa
siitä, minkä kokoiset opetusryhmät ovat.
Juuri tällä hetkellä opetusministeri
Sarkomaa teettää ensimmäistä kertaa
selvitystä asiasta. Saamme siis todellista tietoa siitä,
mikä tämä ryhmäkoko Suomessa
tällä hetkellä on. Tällä hetkellä pidän
parhaana juuri tätä menettelyä, että ohjaamme
tämän haun kautta erityisopetukseen ja ryhmäkokoihin
nyt tätä valtion tukea ja menemme tällä tavalla
asiassa eteenpäin.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Räsänen täällä totesi,
niin kun perusopetuslakia sivistysvaliokunnassa käsiteltiin,
vedin silloin demarien sivistysvaliokuntaryhmää ja
olisimme halunneet muuttaa hallituksen esitystä juuri näin,
että ekalla ja tokalla luokalla olisi tämä ryhmäkoko
määritelty juuri näin kuin ed. Forsius
esittää. Mihin se kaatui? Jo nyt käynnistyvä keskustelu
on sen osoittanut, että ed. Forsiuksen lakialoitetta on kaksi
kokoomuksen puheenvuoron käyttänyttä selkeästi
vastustanut. Arvostan kyllä ed. Kähköstäkin,
mutta hän edustaa kyllä tässä asiassa
meidän demariryhmän ehdotonta vähemmistöä.
Me näemme, että tämä olisi ollut
tärkeä ja on edelleen. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Tampereella
on kyllä panostettu tähän kaikkein pienimpien
lapsien ryhmäkokoon, ja me kerran vuodessa, (Puhemies:
Minuutti on mennyt!) talousarviota kun tehdään,
seuraamme tätä luokkakoon kehitystä.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En nyt tiedä, kuulunko ehdottomaan
enemmistöön vai vähemmistöön vihreässä eduskuntaryhmässä,
mutta olen ed. Heinosen analyysin kanssa samaa mieltä siitä, että aivan
tämmöinen absoluuttinen raja ei kyllä ole
järkevä juuri niistä syistä,
jotka hän puheenvuorossaan toi esille.
Ed. Forsiuksen esittelypuheenvuoro oli sinänsä ihan
ok, mutta se koostui vain siitä yhdestä näkökulmasta,
joka sitten harvinaisen perusteellisesti esiteltiin. Tämä elävä todellisuus,
missä eletään juuri nyt, kun ikäluokat
pienenevät, saattaa johtaa juuri niihin tilanteisiin, jotka
ed. Heinonen kerkisi jo erinomaisen hyvin kuvata.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Selkeästi meillä on yhteinen tavoitetaso,
että me haluamme meidän oppilaille parhaat mahdolliset
olosuhteet oppia, mutta sen sijaan onko se keino, joka on tässä lakialoitteessa,
juuri se oikea keino? (Ed. Gustafsson: Pienennetty ryhmäkoko
on oikea keino!)
Jos ajatellaan ed. Forsiuksen aloitetta, mihin se saattaisi
johtaa? Se saattaisi johtaa paikallisesti hyvinkin jäykkiin
ratkaisuihin. Meillä tänä päivänä kouluissa
puhutaan paljon siitä, että se ei ole se pelkkä luokkakoko
vaan se ryhmäkoko, se ryhmäkoko, jonka se oppilas
kokee arkitasolla. Jos meillä on vaikka 32 lapsen luokka,
saattaa olla, että sitä jaetaan kolmeen kahteen
ryhmäänkin sen viikon aikana. Jos me rajaamme
nämä luokkakoot hyvinkin tiukkaan, niin se rajaa
myöskin koulujen mahdollisuutta toimia ja löytää myöskin
uusia ratkaisuja. Näin ollen näen sen, että tämä keskustelun
avauksena on erittäin tarpeellinen. Kysehän on
rahasta: kohdistammeko me riittävästi kunnissa
ja kohdistammeko me riittävästi kunnille rahaa
perusopetukseen.
Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tällaisissa tiukoissa normeissa,
maksiminormeissa, on se paha puute, että niistä helposti
tulee myös minimisääntöjä,
ja sillä tavalla näen, että tällaisessa
säännöksessä on riskinsä.
Kannatan kuitenkin sitä, että jonkinlaista tiukempaa
ohjausta valtion taholta kuntiin osoitetaan. Hyvä avaus
on ollut se, että 80 miljoonaa euroa on ohjattu perusopetuksen
kehittämiseen ja erityisopetuksen ryhmäkokoihin,
tukiopetukseen ja kerhoihin.
Ed. Forsiuksen huoli siitä, että väärät
kunnat hakevat tai osa kunnista jättää hakematta
tätä, on myös aiheellinen, ja opetusministeriön
tulee kiinnittää tähän huomiota.
Tarkoitushan on, että käytännössä kaikki
ongelmasta kärsivät kunnat osallistuvat tähän
perusopetuksen kehittämisrahan hakuun, (Puhemies: Minuutti
on mennyt!) ja tarkoitus on, että nimenomaan tämä raha
sitten kunnissa kohdennetaan oikein, ja siksi tämä hakumenettely.
Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen perusteluissa
on minusta laajasti ja hyvin nostettu erilaisia asioita esille ja
nimenomaan se, että meillä tällä hetkellä on
se todellisuus, että luokkakoot ovat kasvaneet ihan kestämättömän
suuriksi. Siitä varmasti osaltaan on seurauksena
se, että meillä on näitä koulupudokkaita
eikä pystytä puuttumaan lahjakkaitten erityiskysymyksiin eikä myöskään
erityisopetusta vaativien erityiskysymyksiin, siis näihin
yksilöllisiin oppimiseroihin.
Kyllä minun mielestäni meidän pitäisi
vakavasti nyt ottaa se epätasa-arvo, jota eri kunnissa on,
eli opettajat joutuvat olemaan epätasa-arvon kohteena,
koska he joutuvat erilaisiin tilanteisiin, ja samoin myös
oppilaat. Minusta voisimme asettaa rajat ensimmäisellä ja
toisella luokalla, tietysti voisi ajatella kaikillakin perusopetuksen
alueilla, mutta voisimme lähteä liikkeelle siitä,
missä erityisesti pitäisi saada varhaista puuttumista.
Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen tekemä lakialoite
on erittäin hyväntahtoinen, ja huolenaihe on erityisen
tärkeä ja minun mielestäni myöskin
yhteinen. On tärkeää selvittää ryhmäkokojen todellinen
tilanne, koska tässä salissa edustajat puhuvat
myöskin osaksi kuntapäättäjinä ja
tietävät sen oman kuntansa, oman kaupunkinsa todellisen
tilanteen, mutta mitään laajempaa selvitystä tästä todellisesta
opetusryhmäkoosta ei ole, ja faktatieto on todellakin nyt
tarpeen, koska tässä salissa viime viikollakin
puhuttiin ed. Lapintien tekemästä saman suuntaisesta
lakialoitteesta.
Tämä lakiesitys opetusryhmien koosta ei ole ainoastaan
tällainen hyväntahtoinen aloite, vaan tässä tulee
myöskin lakialoitteen muodossa kyse rahoista, valtionosuuksista
opetustoimelle, ja tämä on erittäin monimutkainen
kysymys, kun alamme sitten puhua myöskin valtion kehyksistä ja
siellä liikkuvista rahoista.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsius on vienyt tai tuonut mennessään
kokoomuksen ryhmään ihan hyviä ajatuksia.
Toivottavasti ne jalostuvat siellä ryhmässä ja
leviävät.
Mutta itse tähän ongelmaan, joka tuli jo tässä esille,
ja se on tämä talous, kehykset. Ovatko ne kyllin
laajat, mikä on budjettitalous, kuinka paljon kunnat antavat
ja kuinka paljon me täältä eduskunnasta
talousarvion kautta annamme resursseja opetustoimelle ja nimenomaan
sille, että voitaisiin mennä pienempiin ryhmä-
ja luokkakokoihin? Mehän olemme ottaneet nyt pois rahaa,
nimenomaan pieniltä kouluilta tämän erityistuen.
Tällöin tämä talon tapa,
että hallituspuolueiden kansanedustajien pitää erityisesti
nauttia hallituksen luottamusta, on todella ongelma. Tämä on
koskenut kaikkia hallituksia, että eduskunnan pitää nauttia
hallituksen luottamusta. Toisinpäin pitäisi toki
olla ja pitäisi olla rohkeita silloin, kun talousasioiden
käsittelyä tapahtuu täällä ja
päätetään budjetista.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä huolenaihe on todellakin
oikea, mutta yhdyn niihin edustajiin, jotka ovat sitä mieltä,
että tarkkaa rajausta ei ole järkevää tehdä.
Me olemme käyttäneet sellaista termiä kotikaupungissani
kuin tarkoituksenmukainen ryhmäkoko, koska tähän
ryhmäkoon järkevyyteen vaikuttavat niin monet
asiat, muun muassa se, millainen se oppilasjoukko sattuu siinä ryhmässä olemaan,
millainen mahdollisuus on palkata koulunkäyntiavustajia
jne.
Vielä toinen asia, jonka haluaisin nostaa esille, on
se, että myöskin koulun koko voi olla merkityksellinen
oppimisympäristön kannalta. Kasvavilla paikkakunnilla
meillä on tilanne, jossa uusille asuinalueille rakennetaan
uusia kouluja. Kun ikäluokat samaan aikaan pienenevät,
meillä myöskin toisia kouluja voidaan tyhjentää ja
tiloista luopua. Tämä antaa meille mahdollisuuden
rakentaa uudenlaisia ratkaisuja, lähikouluja, joissa esiopetusta
ja alaluokkia yhdistetään, ja toisaalta sitten
taas (Puhemies: Minuutti on mennyt!) tehdä isompia kokonaisuuksia,
ennen kaikkea hakea tukea tähän koulunkäyntiin
koulun kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.
Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin halunnut vastata ainakin edustajille
Virkkunen, Pulliainen ja Orpo, jotka kritisoivat tätä tiukkaa
ryhmäkoosta lailla säätämistä,
että mietin vaan niitä kuntia sitten, joissa on
tehty suosituksia ja kriteerejä juuri tästä samasta
ryhmäkoosta — 20 tai 22 — eli mikä ajatus
siinä sitten on ollut, tulemmeko me sitten siihen takaisin?
Mitä hyötyä näistä suosituksista
ja kriteereistä on, tulevatko ne vaan sitten tämän
kovan paineen alla, ja millä päästään tästä ongelmasta
eroon?
Minun mielestäni ainoa oikea tapa olisi säätää tästä ryhmäkoosta
lailla. Mitä hyötyä on sitten näistä suosituksista?
Niitä kuitenkin tehdään, mutta ei ole
kanttia sitten lailla säätää tästä ryhmäkoosta.
Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsius toi kyllä erittäin
ansiokkaasti esille tässä lakialoitteessaan niitä ongelmia,
joita meillä alakoulussa pienet koululaiset joutuvat kohtaamaan,
ja sitä työilmapiiriä ja työympäristöä,
joka opetta-jien perspektiivistä sitten myöskin
on. Koen tämän aloitteen erittäin tärkeäksi.
Sen lisäksi, että katsotaan, millä tavalla
meillä ryhmäkoot muotoutuvat, pitäisin
erittäin tärkeänä sitä,
että meillä oikea-aikaisesti tartuttaisiin niihin
oireileviin pieniin oppilaisiin, jotka opettaja kyllä havaitsee,
mahdollisesti ottaa yhteyttä myöskin sosiaalitoimen
puolelle tai muualle, mutta nämä lapset eivät
sitä apua saa oikea-aikaisesti ja lähtevät
syrjäytymään siinä opettajan
silmien edessä. Meillä Suomessa ei 2000-luvulla ole
tällaiseen varaa.
Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On erittäin tervetullut asia, että ed.
Forsius tuo kokoomukseen tämmöistä ajattelutapaa,
että asioita voidaan muuttaa myös sillä tavalla,
että lakiteitse niihin puututaan, ja tässä jos
missä on sen paikka.
Ed. Heinonen sanoi, että on harmi, että kunnissa
ei osata tehdä päätöksiä.
Se on harmi, ja se on monta kertaa harmi myös sen takia,
että niitä ei edellytetä riittävästi.
Me voimme estää tämän harmin
puuttumalla tähän asiaan lakiteitse. En ymmärrä itse,
miksi se on kokoomukselle edelleenkin niin vaikea paikka. Se on
myös arvovalinta varsinkin tässä tilanteessa,
kun Suomenmaassa tehdään kuntaliitoksia, kuntia
liitetään yhteen ja keskustellaan koulujen tulevaisuudesta ja
ennen kaikkea kyläkouluista ja yleensä kouluverkosta.
Se on tässä vaiheessa erittäin suuri
arvovalinta, ja on hyvä asia, jos eduskunta pystyy tähän
asiaan puuttumaan myös omalta osaltaan.
Ed. Heinonen puhui myös lahjakkaiden opettamisesta
ja heidän huomioimisestaan. (Puhemies: Minuutti on mennyt!)
Itse olen tästä myös huolestunut, ja
tämä on myös semmoinen asia, johon voidaan
puuttua tässä ryhmäkokoasiassa.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! On se hyvä, että demareissa on sentään
yksi järkidemari, ed. Kähkönen. (Ed. Gustafsson:
Olisi voinut arvata, miten puheenvuoro alkaa!) Ed. Kähkönen,
en missään nimessä kannata tämän
tyyppistä sääntelyä tämän tyyppisiin
asioihin. Se on kerta kaikkiaan toimimaton ratkaisu. Mutta on totta,
että kouluissa on niin paljon ongelmia, että pitäisi
jotenkin päästä niihin syihin kiinni
eikä ole pelkästään lailla säädettävä,
että näin tehdään, näin
tehdään. Kysymys on siitä, että perheet
ovat luovuttaneet kasvatusvastuun kouluille ja yhteiskunnalle, ja
tästä johtuu koko ongelmanippu. Lapsen kaksi ensimmäistä vuotta
ovat kaikkein tärkeimmät, ja jos silloin jätetään
heitteille, sitä ei kyllä paranna mikään,
tai siinä täytyy jokaisella lapsella olla oma opettaja.
Siihenkö ollaan menossa, että jokaiselle oma opettaja?
En tiedä, miten se suuri ikäluokka pystyi käymään
kouluja, kun ei ollut kuraattoria ja terveydenhoitajaa joka lähtöön,
mutta niin vaan on. Puhemieskin siellä istuu pöntössä ja
on koulunsa käynyt, suureen ikäluokkaan kun kuuluu.
Ensimmäinen varapuhemies:
Olen merkinnyt seuraavat vastauspuheenvuorot edustajille Räsänen,
Virkkunen, Lauslahti, Pulliainen, Paasio, Heinonen, siis toista
kierrosta jo. Nämä myönnetään,
sitten palataan puhujalistaan.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Normiohjaus on käytännössä osoittautunut
kuntapalveluja kehitettäessä toimivaksi järjestelmäksi.
Esimerkiksi terveyspalveluissa se on näkynyt nimenomaan
siinä, että hoitotakuun myötä jonot
ovat lyhentyneet. Jos tuota normiohjausta ei olisi tehty, en usko,
että olisi siihenkään tilanteeseen päästy, jossa
nyt ollaan. Lisäksi lakisääteinen ryhmäkokosäätely
pakottaisi lisäämään resursseja.
Kyllä silloin jouduttaisiin täällä budjettikäsittelyssä ottamaan
huomioon se, että tällainen laki on olemassa.
Siitä olen iloinen, että täällä on
hyvin laajasti nähty tämä resurssien
lisäämisen tarve, ja toivottavasti sama henki
on sitten päällä myös, kun ensi
vuoden budjettia käsitellään.
Totean vielä, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on
ollut yhtenäisenä ja johdonmukaisesti tämän
alkuopetuksen (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ryhmäkokosäätelyn
kannalla.
Henna Virkkunen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Rauhala, joka poistui salista, toi täällä esiin
tietona, että ryhmä- ja luokkakoot ovat nyt rajusti
kasvaneet viime aikoina. Olisin ihmetellyt kyllä sitä,
mihin hän perustaa tuon tietonsa, koska tällaista
tietoahan meillä ei ole käytettävissä,
mikä tällä hetkellä on tämä luokkakoko
Suomessa, ja tätä selvitystä nyt parhaillaan
tehdään. Itse kyllä pidän tärkeänä sitä,
että kunnilla säilyy mahdollisuus joustavuuteen.
Kunnat ovat aivan erilaisessa tilanteessa muun muassa sen suhteen,
minkä taustaisia lapsia kouluissa on. Helsingissä tänä päivänä jo
8 prosenttia oppilaista on maahanmuuttajataustaisia. Se aiheuttaa
aivan erilaisia haasteita ryh- mien toiminnalle kuin ehkä sitten
monella muulla Suomen alueella. Itse tiedän kotikunnastani sen,
että eri kouluissa ryhmäkoot, luokkakoot, vaihtelevat
todella paljon, koska toisilla asuinalueilla lapsia on paljon ja
toisilla taas lapset ovat vähentyneet. Jos asetamme tällaiset
tiukat normit, se tarkoittaa sitä, että lasten
koulumatkat tulevat pitenemään. Itse pidän
hyvin tärkeänä sitä, että pienillä oppilailla
on mahdollisuus käydä lähikoulua, ja
pidän sen vuoksi jouston mahdollisuutta hyvin tärkeänä.
Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kunnat tekevät raakoja arvovalintoja,
se on totista totta. Mekin Espoossa olemme nähneet, kuinka
helposti museot ja teatteritalot ajavat lasten ylitse, ja näin
ollen näenkin meidät kuntapäättäjinä hyvinkin
avainasemassa tässä, miten paljon me pistämme
rahaa kouluihin. Näiltä osin näen hyvin
merkittävän vastuun meillä, koska pääosa
opetuksen rahoituksesta tulee kuitenkin kunnista eikä niinkään valtion
rahakirstusta.
Sen sijaan tässä tietenkin ymmärrän
tämän huolen, mikä ed. Forsiuksellakin
on, että kun sitä rahaa ei riitä lapsille,
niin jotain pitäisi tehdä, näin on. Mutta
ongelma lienee siinä se, että meillä on
hyvin erilaiset toimintaympäristöt. Meillä on
esimerkiksi isoissa kaupungeissa tiettyjä alueita, joilla
pitää olla pienemmät ryhmät,
ja joillakin alueilla voi olla pikkusen suuremmat. Samoin meillä on
rehtoreita, joilla on erilaiset opetuskulttuurit ja ideologiat,
jolloin meidän pitää antaa mahdollisuus
heille tehdä myöskin niitä luovia ratkaisuja
koulujensa sisällä. Laki saattaisi naulata tämän
luovan mahdollisuuden pois.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Forsius kysyi, mikä merkitys
näillä suosituksilla olisi. Niillä olisi,
arvoisa puhemies, se merkitys, että ne viitoittaisivat
selvästi kunnallisille päättäjille
sen suuruusluokan, missä liikutaan, ja ne mahdollistavat
terveen järjen käytön myöskin
kuntien sisällä ja laajenevien kuntien sisällä aivan
erikoisesti kuntaliitosten jälkeen. Elikkä siinä on
juuri se järjen käytön mahdollisuus.
Jos ei se järki tule heti, niin seuraavissa vaaleissa se
löytyy.
Heli Paasio /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Piti puuttua juuri samaan asiaan, mitä ed.
Forsius kysyi, mikä ero on suosituksilla ja kriteereillä suhteessa
lakiin: juuri se, että siinä tarkoituksenmukaisuus
kykenee toteutumaan, kun laki niittaa sen yhden lukeman kerralla
kiinni. Se voi tuottaa sellaisia ongelmia ihan oikeasti, että lähikouluja
joudutaan lakkauttamaan, koska oppilaita ei riitä tai heitä joudutaan jakamaan
ryhmiin sen sijaan, että kyetään katsomaan
tarkoituksenmukaisesti, kuten ed. Orpo kertoi hienosti esimerkkinä Turkua
käyttäen, että katsotaan, mikä on
koulun tilanne, mikä on kasvavien asuinalueiden tilanne,
mikä on yksittäisten opetusryhmien koko, tilanne.
Kun täällä sanotaan, että kuntapäättäjien
järjen käyttöön ei voi luottaa,
niin täytyy ihmetellä, että emme kai
me usko, että kuntapäättäjät
tarkoituksella tekevät huonoja päätöksiä.
Ongelma on siinä, että ei ole mahdollisia resursseja,
joita sinne sijoittaa. Kaikkien pitäisi muistaa aina, että lapsiin
tehdyt investoinnit ovat aina investointeja tulevaisuuteen.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Järkidemareita näyttää ed. Kähkösen
lisäksi löytyvän myös lisää,
eli ed. Paasio ilmoittautuu tähän joukkoon.
Itse olin juuri saman asian nostamassa esille eli tämän
vaaran, että jos me lähdemme tällaisissa
maalaiskunnissa normittamaan luokkakokoja — nyt kunnat
panostavat erittäin paljon kyläkouluihin — silloin
tarvittaisiin lisäsatsausta nimenomaan suurempaan taajamakouluun,
ja silloin tällainen kyläkoulu olisi todennäköinen
lopetusuhan alla oleva paikka.
Kannatan itse riittäviä resursseja. En hyväksy ylisuuria
luokkia, mutta kannatan ennen muuta tarveharkintaa, tapauskohtaista
tarveharkintaa, ja se harkinta pitää säilyttää kuntapäättäjillä.
Sanna Lauslahti /kok:
Arvoisa puhemies! Voimme nähdä edessämme
luokan, jossa takapenkin pertsat pitävät omaa
show’tansa. Seuraavalla rivillä pari tyttöä ja
poikaa heittelee paperipalloja toistensa päälle.
Seuraavalla rivillä yksi pojista heiluttelee itseänsä tuolilla
sillä tavalla, että hän kaatuu pää taaksepäin.
Ja etupenkillä meillä on ne kiltit tytöt
ja kiltit pojat, jotka yrittävät kuunnella rauhallisesti
opettajaa. Valitettavasti moni heistä ei kuule yhtään
mitään, mitä se opettaja sanoo, ja opettaja
on hikikarpalo otsalla, yrittää saada viestiänsä eteenpäin äänen
murtuessa. Tämä on ihan totista totta hirveän
monissa kunnissa, monissa luokissa, ja jopa, voi sanoa, Espoossakin
meiltä löytyy näitä tapauksia.
Tietenkin on kysymys siitä, mitä me voimme sille
asialle tehdä. Siltä osin, kuten totesin, ed. Forsiuksen
aloite keskustelunavauksena on äärettömän
tärkeä. Tätä asiaa meidän
täytyy tässä kehyksen allakin lähteä pohtimaan
enemmän. Selvää on, että meidän
lapsemme ansaitsevat asianmukaisen, hyvän työympäristön.
Meidän opettajamme ansaitsevat hyvän mahdollisuuden onnistua
omassa opetustyössään, mutta onko siitä säädettävä lailla
tai luokkakoolla? Meillä on olemassa myöskin monia
muita keinoja, joilla nämä tavoitteet voidaan
saavuttaa.
On totta, että isot luokkakoot ovat vain este hyvälle
oppimiselle. Samoin useimmille oppilaille iso luokka saattaa osoittautua
aivan mahdottomaksi ympäristöksi, josta vaan halutaan päästä pois.
Usein isossa luokassa, jota ei jaeta pienryhmiin tai jossa ei käytetä resurssiopettajaa
apuna
tai ei ole edes avustajaa mukana, aika moni oppilas siellä saattaa
jäädä jalkoihin ja näin oppiminen
saattaa jäädä hyvinkin vähälle.
Lopputuloksena meillä voi osoittautua, kuten tänä päivänä näkyy,
yhä kasvavat erityisoppilasmäärät.
Saattaa olla, että lyhyellä tähtäimellä tehty säästö osoittautuukin
yhteiskunnan kannalta hyvinkin kalliiksi ja meillä on edessä syrjäytyneiden
määrän hallitsematon kasvu. Toivottavasti näin
meillä ei kuitenkaan käy.
Toinen ongelma, mikä tähän liittyy,
on yhteiskunnallinen murros ja asenne koulua kohtaan ja vanhempien
kiireet. Tänä päivänä koulu
joutuu korjaamaan yhä enemmän sitä kiireessä jäänyttä vanhemmuutta.
Aikaisemmin on ollut aikaa olla lasten kanssa yhdessä kotona. — Äitini
tuolla katselee, kotiäitinä huolehti meistä lapsista. — Tänä päivänä moni
meidän vanhemmistamme ei ole kotona auttamassa niitä lapsia
iltapäivän aikana, jolloin koululle jää huomattavasti
suurempi rooli, mitä se on aikaisempina vuosikymmeninä ollut.
Siltä osin on perusteltua, että me pystyisimme
myöskin resursoimaan rahallisesti kouluja johtuen tästä yhteiskunnan
muutoksesta.
Samoin on kysymys siitä, miten me asennoidumme kouluun
vanhempina. Meillä on tietynlainen kunnioittaminen opettajia
kohtaan jäänyt ja opettajille on taas tullut tilanne,
että se luokkatilanteen hallinta on jäänyt
vähäiselle. Nämä oikeastaan
aiheuttavat osin sitä tilannetta, jota kuvasin tässä alussa.
En vain kuitenkaan tiedä, onko nyt sitten hyvä,
että me määrittelemme tiukasti sen luokkakoon.
Voi olla, että se tiukka luokkakoon määrittely
saattaisi johtaa hyvinkin joustamattomiin järjestelyihin.
Täällä on tullut esille aika monia tapauksia,
joissa tilanne ei edes olisi enää ollut järkevästi
ratkaistu. Meillä enemmänkin pitäisi puhua
siitä, mikä on sen lapsen kokema ryhmäkoko.
Voi olla, että meillä on se 32 tai 25 otettu sinne
luokalle, mutta kuinka paljon sieltä kerätään
lapsia pienryhmiin, kuinka paljon siellä on mahdollista
antaa jaettuja tunteja lapsille, jolloin siellä on sitten
ne 14 oppilasta tai jopa 13 lasta siinä yhdessä ryhmässä?
Tämä tuo sen mahdollisuuden, että me
voimme tosiasiassa luoda oppimisympäristön, jossa me
huomioimme yksilöitä. Voidaan se pertsa sieltä takapenkiltä ottaa
vähän pienempään ryhmään
ja sitten ne etupenkin tytöt, jotka oppivat nopeammin,
tulevat toiseen ryhmään, jolloin me voimme jakotuntien
ja näiden pienryhmätuntien kautta jakaa. Tässä on
kysymys siitä, että meillä hirveän
erilaisia kulttuureita myöskin rehtoreissa. Espoossa meillä on
hyvin erilaisia rehtoreita. He pääsevät
samoihin tuloksiin eri tavoin. Toinen uskoo siihen, että on
pieni luokka, toinen uskoo siihen, että voi olla vähän
isompikin luokka, ja sitten jaetaan ja annetaan tukiopetusta ja
tehdään jakotunteja. Eräällä tavalla
me emme saisi tätä luovuutta poistaa. Viime kädessä siinä on kuitenkin
kyse rahasta, onko meillä mahdollisuus tehdä tätä kaikkea.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi nyt
käsittelyssä olevaa lakialoitetta. Muutosta nykytilanteeseen todella
tarvitaan, sillä kasvaneet ryhmäkoot ovat tuoneet
mukanaan monia ongelmia, jotka vaikuttavat sekä opettajien
että oppilaiden jaksamiseen ja viihtymiseen koulussa. Kun
oppilaita on paljon, ei yksi opettaja ehdi keskittymään
jokaiseen riittävästi. Tästä seuraa,
että erityishuomiota tarvitsevat lapset eivät
välttämättä sitä saa
ja vakavatkin ongelmat, kuten koulukiusaaminen, saattavat jäädä havaitsematta.
Opettajille tällainen tilanne, jossa olosuhteet estävät
heitä tekemästä työtään
hyvin, on erittäin turhauttava ja raskas. Seurauksena moni
pätevä opettaja päätyykin jossakin
uransa vaiheessa vaihtamaan alaa. Yleisesti ottaen suurissa ryhmissä on
enemmän levottomuutta ja hälinää kuin
pienissä ryhmissä, mikä väkisinkin
häiritsee paitsi opettajan työtä, myös oppilaiden
keskittymistä ja oppimista. Erityisen haitallista tämä on
nuorimpien, vasta koulunkäyntiin totuttelevien oppilaiden
kohdalla.
Arvoisa puhemies! Eri kunnilla on erilaiset taloudelliset mahdollisuudet
peruspalvelujen tuottamiseen, mikä näkyy myös
koulujen toiminnassa. Vauraammilla kunnilla on mahdollisuus tarjota
koululaisille monipuolisesti valinnaisaineita, ja opettajia pystytään
palkkaamaan riittävästi, mikä pitää luokkakoot
pieninä. Kuihtuvissa, köyhemmissä kunnissa
tilanne on toinen, mutta vaihtelua esiintyy myös kuntien
sisällä. Jopa samassa kaupungissa asuvat ihmiset
saattavat olla hyvinkin eriarvoisessa asemassa palvelujen saatavuuden
ja tason suhteen. Oman kotikuntani eräässä syrjityssä suomenkielisten
kyläkoulussa on muodostettu niin sanottuja yhdysluokkia, joissa
1. ja 2. luokan oppilaat on laitettu yhdeksi yli 30 hengen ryhmäksi
yhden opettajan valvottaviksi. Ei tällainen vetele.
Edellä mainittujen seikkojen korjaamiseksi kuntien
saamat valtionosuudet tulisikin mielestäni tulevaisuudessa
korvamerkitä, jotta varat ohjattaisiin peruspalvelujen
tuottamiseen eikä esimerkiksi menestyvien yritysten elinkeinopoliittisiin
tukiaisiin ja poliittisin perustein valitun virkamiesjohdon palkankorotuksiin
ja muihin erityisetuihin, kuten nykyään valitettavan
usein tapahtuu.
Joka tapauksessa tämä käsittelyssä oleva
lakialoite on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, ja toivon, että se
saa kannatusta. Laadukas perusopetus on jo pitkään
ollut suomalaisten ylpeydenaihe, ja meidän on huolehdittava,
että se säilyy sellaisena myös tulevaisuudessa.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Edelliselle puhujalle, ed. Ruohonen-Lernerille, toteaisin,
että näistä korvamerkityistä valtionosuuksista
on päästy tavallaan eroon, ei kovin kauan sitten,
ja vain tietyissä tapauksissa, kun budjettimietintö on
hyväksytty, siellä joku mielenterveyteen liittyvä rahoitus
tai joitain tällaisia erillisrahoja on korvamerkitty. En
henkilökohtaisesti ainakaan tältä paikalta
lähde peräänkuuluttamaan, että palattaisiin
tähän korvamerkintään.
Arvoisa puhemies! Täällä on aivan
oikein kannettu huolta ylisuurista opetusryhmistä. Itselläni
ei ole tietoa, miten yleisiä ne tässä valtakunnassa
ovat, mutta vaikea on uskoa, että tietentahtoisesti tällaisista
päätöksiä tehtäisiin.
Totta kai kuntien luottamushenkilöt, kuntapäättäjät,
ovat kaikista keskeisimmässä asemassa. Toki ei
tule vähätellä sivistysjohtajan ja sitten
eri koulujen koulunjohtajien ja rehtoreitten asemaa. Hyvin pitkälti
kuitenkin lukuvuoden työsuunnitelmasta päättävät
tai ainakin esityksen niistä päätöksistä tekevät
toki koulujen johtokunnat ja sitten koulutus- tai sivistyslautakunnat,
ja koulutasolla suunnitellaan, mitenkä lukuvuosi rytmitetään.
Tässä mielessä nämä keskeiset
henkilöt tosiaan näistä löytyvät.
Kuntapäättäjät joutuvat tekemään
näitä arvovalintoja, mutta uskon, että suurin
syy siihen, että näitä todella suuria
ryhmiä löytyy, on se, että kunnissa ei
yksinkertaisesti ole riittäviä resursseja.
Tuossa debatissa jo viittasin siihen, kun tämän
vuoden budjettia oltiin hyväksymässä,
budjettilakiin, joka koski opetustoimen valtionosuuksia. Siellähän
sellaisten kuntien osalta, joissa nuorten lukumäärä on
suhteellisen pieni verrattuna koko kunnan väkimäärään,
näitä valtionosuuksia hyvin voimakkaasti vähennettiin,
ja monet näistä kunnista, joissa on myös
muuttotappiota, ovat myös taloudellisesti vaikeassa asemassa.
Mutta kun nämä laskelmat sai sitten nähdä,
niin sieltä löytyi myös todella suuriakin
kuntia ja nämä valtionosuuksien menetykset verrattuna
viime vuoteen ovat varsin merkittävät. Uskon,
että tässä on tosiaan tämä suurin
syy.
Täällä monissa puheenvuoroissa on
peräänkuulutettu tätä joustavuutta
koulutasolla. Itsekin olen sitä samaa mieltä.
Se, että kesken lukuvuoden voidaan sitten näitten
ryhmien kokoa vaihdella, ei aina niin helppoa ole, mutta se on kuitenkin
käytännön elämää,
ja myös siitä allekirjoittaneella on kokemusta.
Joissakin tapauksissa — ei voi yleistää — nämä pienetkään
opetusryhmät eivät johda toivottuun tulokseen.
Eli jos opettaja siellä luokassa ei ole tehtäviensä tasalla,
niin yksikin oppilas on silloin liikaa. Mutta toki tätä ei voi
yleistää. Ja niin kuin aiemminkin olen todennut,
en kannata sitä, että tiukasti nämä opetusryhmäkoot
kirjattaisiin sinne lakiin.
Otan esimerkkejä myös omasta kunnastani. Eli
oma kotikuntani, -kaupunkini, uskallan sanoa, on ollut
erittäin koulutusystävällinen. Meillä on
ollut koulukokeiluja 80-luvun ihan alusta saakka. Voimavarojen mukaan
on satsattu opetukseen ja koulutukseen niin kuin, uskon, useimmissa
suomalaisissa kunnissa. Tällä lukuvuodella meillä on
noin — käytän sanaa noin, kun en ole
ihan varma, onko se täsmälleen, mutta tämmöistä tietoa
sain — kahdeksan opetusryhmää perusopetuksessa,
joissa on 21 oppilasta. Viittaan ed. Heinosen puheenvuoroon siinä,
mitä tämä sitten tekisi: meilläkin
se aiheuttaisi huomattavia hankaluuksia, kun sitten tämän
yhden oppilaan takia jouduttaisiin tiettyjä ratkaisuja
tekemään. Mutta uskon, että toki kuitenkin
useimpien opetusryhmien kohdalla voisi olla tällaista joustavuutta.
Kun tiettyjä aineita opetetaan, sitten voidaan tätä ryhmäkokoa
kesken lukuvuoden tarkistaa. — Joku ryhmä näistä oli
myös, jossa oli 22 oppilasta.
Mutta paitsi että tosiaan tämä valtionosuusuudistus
vähentää resursseja, meillä myös
perusopetuslaki sitten kieltää sen, että tähän
kouluverkkoon voitaisiin kovin voimakkaasti lyhyellä aikataululla
puuttua, koska siellä koulumatkat sitten myös,
niitten kesto, asettavat omat rajoituksensa.
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa on
tosiaan erittäin hyviä aineksia, ja uskon, että jokainen
täällä salissa olija ja nekin, jotka
ovat jo poistuneet, ovat sillä kannalla, että opetukseen,
nuoriin kannattaa panostaa jatkossakin. Mutta minusta pitäisi
liikkeelle lähteä siitä, että luotaisiin nämä riittävät
resurssit. Ei se siinäkään tapauksessa,
että kaikilla kunnilla nämä resurssit
on, välttämättä takaa sitten,
että toimittaisiin oikein, mutta uskon, että sitten
voitaisiin myös edetä tämän
lakiesityksen mukaisesti, mutta ei tässä vaiheessa.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen lakialoitteesta käyty
ja käytävä keskustelu osoittaa hyvin
selvästi, että meillä peruskoulussa on
kyllä jotain vialla. Tässä koko yhteiskunnassa
on jotain vialla sen takia, että opettajat väsyvät,
lapset ovat hermostuneita. Mitä me voisimme tehdä?
Miksi vanhemmat ovat antaneet kasvatusvastuun pois itseltään?
Miksi he ovat antaneet sen päivähoidolle? Miksi
päivähoito ei pysty sopeuttamaan lapsia niin,
että he tulisivat sosiaalisesti toimeen peruskoulussa ensimmäisellä ja
toisella luokalla? Jotain on nyt pahasti pielessä. Ja tähän
ei ole kyllä tämä yhteiskunta tutkimuksineen
ja muine hankkeineen — jota sanaa minä vihaan — panostanut.
Kysymys on kouluissa esimerkiksi siitä — tiedän
sen, koska minulle on siitä kerrottu — että opettajat
ovat aivan helisemässä äkäisten,
aktiivisten vanhempien takia siksi, että "meidän
lapseen ei saa koskea", "meidän lapselle ei saa sanoa sitä ja
tätä", "meidän lapselle ei pidä tehdä näin
ja näin". Elikkä jos puututaan lapsen käyttäytymiseen
tai muuhun, sanotaan, että sinun pitäisi opiskella
enemmän, yrittää oppia enemmän,
niin siitä tulee sellainen rähäkkä,
että opettaja on aivan helisemässä. Hän
joutuu lähtemään pois. Vanhemmat ovat
niin aggressiivisia tällä hetkellä kouluja
ja opettajia kohtaan omien lastensa puolesta, että sitä ei
kukaan usko. Ja miksi? Siksi, että he eivät ole
itse aikanaan antaneet lapselle sitä lapsuutta ja perusturvallisuutta,
jota ihminen kasvaakseen ihmiseksi tarvitsee.
Totta vieköön olen tutustunut sen verran lapsipsykologiaan,
että tiedän, että ne kaksi ensimmäistä vuotta
ovat äärimmäisen tärkeitä.
Jos ne laiminlyödään, niin silloin lapsen
kehittyminen tasapainoiseksi aikuiseksi on monen mutkan takana.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen ydinhän
menee nimenomaan tähän varhaislapsuuteen, pieniin
lapsiin, 7—8-vuotiaisiin, ja meillä kaikilla on
tietämys ja näkemys siitä, että osa
tuon ikäisistä lapsista, valitettavasti kasvava
osa lapsista, on sillä tavalla — olen nyt varovainen,
mitä sanaa voi käyttää — vähän
levottomia, heillä on vaikeuksia olla paikallaan eikä olla
tottuneita koulunomaiseen työskentelyyn puhumattakaan minkäänlaisesta
kurista ja järjestyksestä.
Mistä eri syistä tämä sitten
johtuu, sitä ei ole nyt ehkä tavallaan oikea asia
ruveta nyt syvällisemmin puimaan. Itse olen nähnyt
näin, että kysymys on hyvin syvällisestä vanhemmuuden kriisistä ei
varmaan yksin suomalaisessa yhteiskunnassa vaan laajemminkin niin
sanotusti länsimaisessa yhteiskunnassa, että lapset
eivät saa sitä huomiota vanhemmilta, jota he kiistatta
tarvitsisivat. Ei ole yhteisiä ruokahetkiä, ei
yhteistä aikaa riittävästi, ja sitten
meillä on tämä perheiden kriisi vielä:
liikaa avioeroja ja tavallaan rakkauden, välittämisen
nälkää, jota liian moni lapsi kokee.
Ikään kuin tätä taustaa vasten
nyt sitten minusta pitää vakavasti nähdä se
tarve näitten opetusryhmien koon pienentämiseen.
Kuten aiemmin keskustelussa totesin — olin silloin
sivistysvaliokunnan jäsen ja sen kaltaisessa roolissa — kun
nykyistä perusopetuslakia käsiteltiin, jo silloin
hallituspuolueiden selkeä enemmistö olisi halunnut
lakiin kirjata nimenomaan eka- ja tokaluokan osalta tämän
opetusryhmien koon ylärajan määrittämisen,
mutta se kaatui silloin kokoomukseen. Nytkin ikään
kuin näyttää, että ne asenteet
ovat kaikkein syvimmällä kokoomuksessa.
Arvostamani kansanedustaja Kähkönen, joka on
myöskin koulutuksen ammattilainen, minä ymmärrän,
että tavallaan Lieksan näkökulmasta tämmöinen
tiukka napitus voi olla ongelma, mutta en minä nyt itse
tätä asiaa halua myöskään
niin ortodoksisesti nähdä, että se enimmäisraja
20 on tällainen, sanoisiko nyt, kirjaimellisesti kiveen hakattu.
Niinhän meillä päivähoidossa
ja muuallakin voi olla hetkellisesti jotain joustoa, ja näen sen
asian tällä tavalla myöskin tässä yhteydessä.
Mutta asia on nimenomaan niin, että kun tämä Matti
tai Maija 7—8-vuotiaana sinne kouluun tulee, niin se on
melkein yhtä tärkeä vaihe kuin ed. Ukkolan
toteamat ensimmäinen ja toinen ikävuosi lapsilla.
Lapsi saa ne tärkeimmät koulukokemuksensa ekalla
ja tokalla luokalla. Silloin siihen resursointi ja panostaminen
on niin kuin panisi rahaa pankkiin. Käytän tätä ilmaisua,
että panisi rahaa pankkiin, koska ymmärrän,
että kokoomukselle on tärkeintä mitata
kaikki asiat rahassa. Sen takia ikään kuin tämä vertaus
oli muotoiltu tällä tavalla.
No, on ilmeisesti niin, että tämän
asian periaatteellinen ja muu suuruusluokka on niin iso, että ed.
Forsiuksen lakialoite ei todennäköisesti johda
lainmuutokseen, etenkin kun se vastustus hallituspuolueessa on näinkin
voimakas, mutta kyllä tämä keskustelu
minusta on tosi tärkeää käydä täällä parlamentissa
ja erityisesti kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa. Niin kuin hetki
sitten sanoin, olen kyllä ylpeä omasta kotikaupungistani,
punavihreästä Tampereesta. Me olemme kyllä tätä luokkakokoa
seuranneet peruskoulussa hyvin tarkkaan, ja aina talousarvion yhteydessä meillä on
tarkat luvut siitä, mikä tämä keskimääräinen
luokkakoko on, ja on pidetty siitä kiinni, ettei lamankaan
aikana, jolloin Tampereellakin oli vaikeuksia, täältä säästöä haettu,
vaan halusimme priorisoida lasten koulunkäynnin.
Se on nyt harmi, että ed. Forsius ei ole paikalla.
Minä olisin toivottanut hänet ehkä takaisin vihreitten
eduskuntaryhmään tai jopa meidän sosialidemokraattien
eduskuntaryhmään, (Ed. Pulliainen: Hän
on tekemässä käännytystyötä siellä kokoomuksessa!)
koska näillä arvokkailla ajatuksilla ja näkemyksillä on
parempi sijansa näissä ryhmissä. Mutta
on ehkä hyvä, että kokoomukseenkin saadaan
tällaista syvällisempää sivistysajattelua.
Toivon ed. Forsiuksen työlle menestystä ja siunausta
kokoomuksen ryhmässä.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Voin hyvin yhtyä edellisen puhujan
kommentteihin ed. Forsiuksen aloitteeseen ja muuhun tähän
liittyen. Elikkä tervetuloa vaan hyvään
ryhmään, jossa on erittäin hyviä ajatuksia
muun muassa koulutuksen suhteen. Tämä lakiesitys
on mielestäni erittäin kannatettava nimenomaan,
kun täällä on monta kertaa todettu, että kaksi
ensimmäistä kouluvuotta ovat niitä tärkeitä,
ihan niin kuin lapsen elämässä ne ensimmäiset
vuodet ovat tärkeimpiä, niin yhtä lailla
kouluvuosia voidaan mitata samalla tavalla. Ne ensimmäiset
kokemukset ja tuntuma siihen koulumaailmaan ovat erittäin
tärkeitä, se huomio, mitä lapsi siellä luokassa
voi saada ensimmäisien vuosien aikana.
Olen itse kiertänyt perusopetuksen yksiköitä viime
aikoina hyvinkin ahkerasti Keski-Suomessa ja kysynyt aina koeluontoisesti
eri opettajilta: Mitä asioita haluatte parannettavaksi?
Mitä eduskunta voisi tehdä täällä teidän
koulussa tai täällä Keski-Suomessa esimerkiksi?
Mitä te haluaisitte parannettavan? Ensimmäiseksi
yleensä tulee aina vastauksena tämä:
opetusryhmäkokojen pitäminen riittävän
pieninä. (Ed. Gustafsson: No niin, ed. Ukkola!) Ja se on
turva, johon päättäjä voi myös
nojata. Minun mielestäni meidän päättäjinä tulee
pystyä nojaamaan niihin asioihin, niihin tosiasioihin,
mitä oikeasti tulee sieltä koulumaailmasta.
Ed. Forsius luetteli ansiokkaasti täällä näitä argumentteja,
joiden perusteella ryhmäkokoihin tulisi puuttua lakiteitse,
niitä en ryhdy tässä enää toistamaan.
Mutta nyt olisi välttämätöntä saada muun
muassa opetusministeriön edustajat vakuuttuneiksi tämän
lakiesityksen välttämättömyydestä.
Tämä olisi myös oppilaiden että opettajien
etu. Se vaikuttaa luonnollisesti myös myönteisesti
perheiden hyvinvointiin tänä päivänä,
kun lapset voivat koulussa hyvin.
Arvoisa puhemies! Ryhmäkokojen rajaaminen vaikuttaa
luonnollisesti myös opettajien jaksamiseen, työssä viihtymiseen
sekä suoraan erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden
tarpeisiin tulevaisuudessa. Tämä pitää sisällään
myös lahjakkaat oppilaat, joista täällä eräässä puheenvuorossa
on kannettu huolta. Yhtä lailla lahjakkaiden opetus on
myös resursseita kiinni ja siitä, onko meillä mahdollisuutta
jakaa oppilaita riittävän pieniin opetusryhmiin.
Täällä ed. Lauslahti muistaakseni
väitti, että kyläkoulujen kohtalo voi
tulevaisuudessa olla myös tämän normittamisen
käsissä, eli jos me normitamme luokkakokoja liian
tiukasti, niin se voi koitua kyläkouluille sitten harmiksi.
Mielestäni nämä normitukset nimenomaan
tulevat saamaan nämä kyläkoulut myös
arvoon arvaamattomaan tulevaisuudessa. Elikkä näissä kyläkouluissa
voidaan myös luoda tämmöisiä pieniä yksiköitä,
jotka myös voidaan kokea tämän lapsen ja
oppilaan edun kannalta välttämättömäksi.
Eli meillä on edessä se selkeä arvovalinta,
millainen yksikkö, millainen ryhmä on hyvä oppimiselle.
Se meidän täytyy myös tehdä päättäjinä ja myös
kuntapäättäjän arvovalintana.
En hyväksy sitä, miten ed. Lauslahti kuvaili luokkatilannetta syyllistäen
opettajia siitä, että opettaja ei pysty hallitsemaan
luokkaryhmää tai isoa luokkakokoa tai että hänellä ei
ole käytössään riittäviä menetelmiä.
Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista silloin, jos oppilaita on
liian paljon ja jos ei pienimpiin ryhmiin jakamista voida tehdä lakisääteiseksi.
Se ei ole opettajasta kiinni.
Valitettavasti täytyy todeta, että edustajatoveri
Kähkösen kanssa täytyy käydä keskustelua
tästä asiasta vielä. (Ed. Pulliainen:
Joutuuko hän täydennyskoulutukseen nyt?) — Hän
joutuu täydennyksenä tukiopetukseen ja erityisopetukseen tästä asiasta. — Luulen,
että ed. Lauri Kähkönen ei nyt tiedä todellisuutta
ihan täysin tämän päivän
kouluista. Eli kuten hän totesikin täällä omassa
puheenvuorossaan, hän ei tällä hetkellä tunne
tilannetta ihan täysin. Eli meidän edustajienkin
tulisi kyllä tehdä sitä työtä myös
tuolla kouluissa tai olla puheissa opettajien kanssa riittävästi
ja tutustua ihan oikeasti siihen todelliseen maailmaan, mitä siellä opettajat
tekevät. He tuntevat kyllä sen selkänahassaan
tänä päivänä, mikä se
tilanne on ja mikä on se ongelma siellä koulussa.
On aika hirveää väittää täällä,
että on pelko väärinkäytöksistä tämän
asian, tämän lakipykälän suhteen.
Se on kyllä aika julmaa sitä opetushenkilöstöä kohtaan.
Se aliarvioi nimenomaan niitä opettajia, sitä opetushenkilöstöä ja
myös kuntapäättäjiä tietysti,
jos me lähdemme sille tielle, että me pelkäämme,
että tämän lain turvin väärinkäytetään
näitä tilanteita. Eli kuntapäättäjiä tulee
tässä asiassa velvoittaa oikeisiin päätöksiin,
ja laki viimeistään velvoittaa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vielä muutama näkökohta
tähän keskusteluun. Ensinnäkin vähän
historiallisesta perspektiivistä.
Ed. Lauslahti kuvasi täällä hyvin
lennokkaasti espoolaisen koulun arkipäivää,
tunnelmaa luokkahuoneessa. Minä uskon, että se
kuvaus oli rehellinen kuvaus tästä päivästä tässä ajassa.
Muistan äärimmäisen hyvin, minkälainen
oli luokka 1940-luvulla Varkauden kauppalassa. Meitä oli
ensiksi tipukoulussa vähän vähemmän, mutta
sitten kun mentiin kahden luokan jälkeen kolmannelle luokalle,
niin meitä oli 42. Mikään siitä kuvauksesta,
mikä oli ed. Lauslahden ku-vaus tämän
päivän espoolaisesta luokasta, ei sopinut tuohon
luokkayhteisöön. Se luokkayhteisö keskittyi
siinä ajassa, siis välittömästi
sodan jälkeisessä ajassa, siihen tehtävään,
mikä sille luokkayhteisölle kuului. Opettajat
olivat silloin todella eteviä persoonallisuuksia. Ehkä he
olivat valikoituneet sodan aikana ja sen jälkeen todellisiksi asian
ja ihmissuhteitten hallitsijoiksi. Ainakin heistä jokaisella
oli sellaiset lempinimet, jotka kertoivat siitä, että he
olivat hyvin rakastettuja, arvostettuja henkilöitä siinä yhteisössä,
jossa elämäntyönsä tekivät.
Nyt sitten tilanne on kokonaan toinen. Nyt me emme puhu siitä,
pitäisikö luokkakokomaksimin olla 40, vaan siitä,
onko se 20 tai noin 20. Siinähän ne vaihtoehdot
koko tässä keskustelussa ovat vain olleet, ja
se noin 20 tilanteessa, että tilanne saattaa olla sellainen,
että se 21. paikka on hyvin kohtalokas jollekin. Nostetaanko
arvalla joukosta se, joka laitetaan sitten kuljetuksiin mukaan naapurikuntaan
esimerkiksi?
Jos mennään tälle nyt suosikkina
olevalle noin 20:n tasolle, niin sehän merkitsee sitä,
että kustannukset nousevat, ja mitä tämä taas
merkitsee? Se merkitsee sitä, että tämä suomalainen
yhteiskunta, joka perheisiin edelleen tukeutuu kaikessa olennaisessa,
joutuu maksamaan ylimääräisen laskun
suhteessa 40- ja 50-luvun tilanteeseen siitä, että se
ei ole onnistunut perhepoliittisesti toimimaan sillä tavalla
kuin 40- ja 50-luvulla kai jostakin syystä onnistuttiin
asiat hoitamaan. Elikkä toisin sanoen kun taloudellisia
resursseja on rajallisesti, niin tässä tapauksessa
ne vaadittavat taloudelliset lisäresurssit otetaan jostakin
muusta pois. Elikkä meidän pitää sanoa
kuin ed. Raatikainen tässä salissa aikoinaan,
että meidän pitää rakastaa verojen
maksua.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Peltoselle tämä vastauspuheenvuoro.
Valitettavasti kaikkea en kuullut, mitä terveisiä sain,
mutta varmasti allekirjoittanut myös tarvitsee tukiopetusta
näissä asioissa, vaikka opetustyöstä on
30 vuoden kokemus.
Mutta mitä tulee sitten siihen, että pitäisi
itsensä pitää ajan tasalla, niin olen
kuitenkin pyrkinyt oman kunnan opetustoimen osalta tämän
ajantasaisuuden pitämään. Viimeksi maanantaina
vierailin omassa koulussani ja seuraan myös tuntikehyksiä,
sitä, miten kunnassa jaetaan resursseja, myös
perusopetuksen, ja tapaan säännöllisen epäsäännöllisesti
opettajia. Kuitenkaan tämä käyttämäni
puheenvuoro tuolta pöntöstä ei ole mitään
mututietoa, mutta minulle ei ole annettu mitään
taulukoita, tilastoja siitä, miten valtakunnassa, miten
paljon näitä ylisuuria opetusryhmiä on.
(Puhemies: Minuutti on mennyt!)
Maria Guzenina-Richardson /sd:
Arvoisa puhemies! Onpa ollut mielenkiintoinen keskustelu, täytyy
sanoa. Me puhumme pienistä lapsista, ja välillä tuntuu,
että me puhumme huonekaluista, ja sitten me mietimme, kuinka
monta huonekalua mahtuu yhteen luokkaan, ja odotamme, että huonekalut
pysyvät sitten siellä luokassa stabiileina, että siellä ei
ole persoonallisuuden vaihteluita. Kun me aikuiset ihmiset olemme
työyhteisöissä, haluammeko me olla sulloutuneina
yhteen ahtaaseen luokkaan, jossa on erilaisia persoonallisuuksia
ja jossa eivät ihmisen omat lahjakkuudet eivätkä myöskään
ne avuntarpeet tule huomioiduiksi?
Kovin lyhytnäköisen rahakeskeistä on
myös tämä keskustelu ollut. Täällä joku
heitti lennokkaasti tämän vanhan sloganin siitä,
kuinka lapset ovat meidän tulevaisuutemme, ja näinhän
se on todellakin, lapset ovat meidän tulevaisuutemme. Kun
me puhumme Suomesta tulevaisuuden yhteiskuntana, joka pärjää kansainvälisessä kilpailussa,
niin onko meillä silloin varaa syrjäyttää jo pieniä koululaisia
meidän systeemistämme? Kun me ajattelemme tällaista
pientä ihmisenalkua, joka on lähdössä koulutielle
pelkoineen, toiveineen, haaveineen ja perhetaustoineen myöskin, millä tavalla
tämän lapsen vanhemmat ovat kyenneet tukemaan
tätä pientä ihmistä sinne omalle
koulutielleen?
Ed. Ukkola täällä nosti omaan räväkkään
tyyliinsä esille sen kysymyksen, onko vanhemmuus kenties
kadoksissa tässä ajassa. No, meillä on paljon
esimerkiksi psykologeja, jotka sanovat, että nyt vasta
se vanhemmuus on löytymässä. Kun täällä on
puhuttu näistä vanhoista, hyvistä ajoista,
niin silloinhan vanhemmuutta ei oikeastaan ollut, koska vanhemmat
kävivät huomattavasti pidempään
töissä, esimerkiksi agraariyhteiskunnassa pelloilla.
Minkälaista oli meidän peruskouluopetuksemme silloin?
Maailmakin tuntui kovin erilaiselta. Meidän täytyy
huomioida tämän maailman ja tämän
ajan haasteet ja ottaa ne haasteet vastaan realistisesti.
Toki varmasti on niitä, joilla vanhemmuus on hukassa.
On myöskin erittäin hyviä vanhempia, mutta
se koko elämänkirjo näyttäytyy
siellä luokkahuoneessa, ja silloin meidän täytyy
yhteiskuntana pyrkiä siihen lasten perustuslainkin mukaan
kuuluvaan oikeuteen saada tasapuolista ja hyvää opetusta
myöskin kunnasta riippumatta, ei ainoastaan luokasta riippumatta,
vaan kunnasta riippumatta. Kun kunnilla on hyvin erilaiset tavat
resursoida omaan perusopetukseensa, sitä, minkälaisia
aktiviteetteja sieltä löytyy opetuksen ohessa,
tämä kaikki eriarvoistaa lapsia, varsinkin jos
sitten on vielä iso luokkakoko, jossa opettaja ei kykene
vastaamaan esimerkiksi siihen, jos lapsi oireilee. Näitä faktoja
löytyy ympäri Suomea siitä, kuinka oikea-aikaisesti
ei kyetä tarttumaan pienten lasten ongelmiin. Sanotaan,
että se on resurssikysymys. Kuitenkin nämä samat
lapset sitten myöhemmässä vaiheessa oireilevat
vielä isommin, vielä vahvemmin, ja tulevat maksamaan
yhteiskunnalle syrjäytyneinä huomattavasti enemmän
kuin että me panostaisimme sinne koulutien alkuun.
Minun mielestäni ed. Forsiuksen lakialoite on erittäin
tärkeä. On hyvä, että aiheesta
keskustellaan täällä, ja minun mielestäni,
kun kokoomus kutsuu itseään sivistyspuolueeksi,
niin tässä on todellinen paikka näyttää,
minkälainen sivistyspuolue kokoomus on. Teillä on
joukossanne ihminen, joka on tuonut myöskin arvokeskustelua nyt
sinne teidän joukkoonne siitä, millä tavalla me
kohtelemme meidän pieniä koululaisia, ja toivottavasti
osaatte arvostaa tätä hänen hienoa panostaan
ja esimerkillistä toimintaansa.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Ed. Guzenina-Richardsonille sanoisin, että silloin
entisvanhaan agraariyhteiskunnassa se äiti, vaikka olikin
pellolla, oli kuitenkin läsnä. Hän oli
kotona, kotipiirissä. Hän ei ollut koskaan sillä tavalla
pois sieltä lapsen elämänpiiristä,
kotona olevasta elämänpiiristä, kuin tällä hetkellä.
Minä en nyt haluaisi provosoida tätä keskustelua
kovin hirveästi, mutta voisin nyt kuitenkin väittää niitten
tietojen perusteella, joita olen saanut niin opettajilta kuin myös
vanhemmilta, että kyllä lapsen lapsuus on tällä hetkellä hukassa.
Se on ulkoistettu. Se on ulkoistettu päivähoidolle,
se on ulkoistettu koululle, ja tämä on minun mielestäni
kaikkein suurin tämänhetkinen ongelma. Täytyisi
olla lapsen kanssa läsnä eikä pelkästään elää laatuaikaa
viisi minuuttia päivässä.
Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Totta kai on juuri näin, että lapsen
kanssa täytyy viettää enemmän
kuin viisi minuuttia päivässä. Kuka hyvä vanhempi
tekee näin, että viettää lapsensa kanssa
ainoastaan viisi minuuttia päivässä?
Tässä on nyt ilmassa ehkä hieman populismia
ed. Ukkolan väitteissä, mutta jos me katsomme
sitä kokonaiskuvaa, niin täytyy huomioida, että esimerkiksi
maahanmuuttajataustaiset pienet koululaiset tarvitsevat enemmän
apua kuin me kantaväestöön kuuluvat.
Meillä ovat paljon myöskin lastensuojelutapaukset
lisääntyneet kunnassa kuin kunnassa. Tämä vaatii
aivan erilaista huomioimista näiden lasten kohdalla. Meillä ovat ongelmat
monimutkaistuneet, ja tätä asiaa me emme pääse
pakenemaan pistämällä pään
pensaaseen. Millä tavalla levoton luokkayhteisö vaikuttaa
sitten meidän kaikkien muiden lapsiin, joilla ei ole oireita,
ei ole siellä luokassa levottomuutta? Se vaikuttaa meihin
kaikkiin, jolloin kokonaisopetuksellinen tulos jää huonommaksi, (Puhemies:
Minuutti on mennyt!) ja sen takia meidän täytyy
yhteiskuntana toimia.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Ukkola totesi, että lapsuus on
ulkoistettu, mutta ette sanonut sitä, mikä on
ongelmallisinta siinä, ja se on tietysti se, että lapsuus
on aivan liikaa tänä päivänä ulkoistettu
markkinavoimille, kaupallisuudelle. Siis lapsi ei kehity sillä tavalla
tasapainoisesti johtuen näistä paineista, joita
nyt sitten esimerkiksi tämä kilpailuyhteiskunta
tuo lasten vanhempien kautta, kun työelämä kuluttaa,
on pitkät työpäivät, ja se on
tätä kokoomuksen ihannoimaa yltiötehokasta
markkinakapitalismia, jota vastaan sitten laajasti yhteiskunnalliset
edistykselliset voimat, vasemmisto, osin vihreätkin, kamppailevat. Tässä tämä iso
ristiriita on, ja ketkä siitä joutuvat kärsimään
eniten? (Puhemies: Minuutti on mennyt!) Valitettavasti meidän
lapset, ja sen takia koulussa voidaan näissä oppilasryhmäko’oissa tullaan
vastaan.
Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä on lasten asemaa puolustettu,
mutta haluaisin vielä kerran nostaa myös opettajien
aseman esille. Opettajiin kohdistuvien vaatimusten lista on kyllä hirmu kova
nykyään. Heidän pitäisi tehdä kaikenlaisia tehtäviä vielä opetustyön
lisäksi. Mutta sitten, kun heidän mielipidettään
kysytään, niin kuin nyt viimeisin tutkimus oli
tämä Kotilieden ja OAJ:n yhdessä tekemä,
niin heidän ensisijainen toiveensa oli juuri tämä ryhmäkokojen
pienentäminen ja siihen nämä tietyt kriteerit
ja se, että säädettäisiin siitä lailla.
Kyllä meidän pitäisi kuunnella niitä ihmisiä,
jotka opetustyötä nimenomaan siellä koulussa
tekevät. Hehän ovat asiantuntijoita siinä työssä.
Heitä lomautetaan, heidän palkkauksensa on huono,
ja sitten vielä nämä ryhmäkoot
ovat isoja. Kyllä minun mielestäni tämäkin
näkökulma pitäisi ottaa huomioon.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
kuultu Espoon tilanteesta, ja nyt otan esimerkin toiselta äärilaidalta
Lapista.
Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtana tulee
olla yhtenäinen kuntien järjestämä peruskoulu.
Ed. Forsiuksen aloite opetusryhmäkokojen pienentämiseksi
on kannatettava aloite. Valitettavasti kuntatalous on Lapissa joutunut siinä määrin
ahdinkoon, että opetus jo nykyisen tasoisena annetuilla
valtionosuuksilla on vaarassa, saati sitten, että saataisiin
parannuksia aikaan. Lomautuksia opetustoimessa on tänä vuonna
väläytetty Lapissa ainakin viidessä kunnassa: Keminmaassa,
Kemissä, Torniossa, Muoniossa ja Enontekiöllä.
Myös terveystoimen ja erikoissairaanhoidon kustannusten
kasvaessa tulee pitää huolta siitä, ettei
opetustoimi kunnissa joudu maksumieheksi sosiaali- ja terveystoimen
kustannusten edelleen kasvaessa. Kunnille on turvattava riittävät
resurssit, jotta esi- ja perusopetus säilyvät
yhtenäisenä koko maassa.
Näitten lomautusten suhteen ongelmana on se, että oppilaat
joutuvat tulemaan luokkahuoneissa keskenään toimeen
annettuja tehtäviä tehden tai yksi opettaja seilaa
kahden luokan väliä. Voikin kysyä, mitä tällöin
tulee opetuksesta.
Lomautusten lisäksi kannan huolta kouluverkon rajusta
supistumisesta viime vuosina. Lukuvuonna 2000 Lapissa oli vielä 169
koulua, joissa olivat luokat ensimmäisestä kuudenteen.
Vuonna 2007 puolestaan oli enää 98 koulua, joissa nämä luokat
olivat edustettuina. Toki peruskoulun oppilasmäärän
väheneminen on näinä vuosina ollut suurta.
Vähennys vuosina 2000—2008 on ollut Lapissa noin
4 300 oppilasta. Kouluverkon supistuminen johtaa koulumatkojen
pitenemiseen, joka jo nyt 1.—6.-luokkalaisilla on pisin Kemijärvellä,
72 kilometriä. Tämä alkaa olla näille
pienille koululaisille jo melkoinen matka. Ymmärrän
kyllä myös huoltajia, jotka eivät halua
takaisin asuntola-aikoihin ja tämän vuoksi eivät
pidä asumista kodin ulkopuolella vaihtoehtona ainakaan
ala-asteikäisten kohdalla. Näenkin tärkeänä,
että koulutuksen saavutettavuus ja tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet
turvataan eri puolilla Suomea.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
ollut ed. Forsiuksen lakialoite perusopetuslain muuttamisesta. Täällä on
käyty keskustelua ryhmäkoosta, on käyty
keskustelua lähikouluista ja on käyty myös
keskustelua kyläkouluista, ja, arvoisa herra puhemies,
ajattelin osaltani ottaa esille tämän kyläkoulukysymyksen.
Suomen asutusrakenteesta ja historiallisesta perinteestä johtuen
maan koulujen alueellinen sijoittuminen on hajautunut. Kouluverkko
on ulottunut tasaisena yli koko maan myös haja-asutusalueille.
Tämän seurauksena pienten koulujen lukumäärä on
Suomessa ollut suuri. Suomessa kansakoulujen ensimmäinen
lakkautusaalto nousi 1960-luvulla. Pienten koulujen lakkauttaminen oli
suurimmillaan 1970-luvulla. Tuolloin yhden vuoden aikana lopetettiin
jopa yli 300 kyläkoulua. Koulujen lakkauttaminen 1980-luvulla
oli vähäisempää kiihtyen hiukan
tultaessa 1990-luvulle. Jälleen 2000-luvulla käydään
vilkasta keskustelua kyläkoulujen lakkauttamisesta.
Koulu on kylän elämälle keskeinen
tekijä. Jos kylässä ei ole koulua, lapsiperheet
eivät yleensä asu siellä, vaan hakeutuvat,
jos mahdollista, sellaiseen ympäristöön,
jossa koulu on lähellä. Samoin on uusien lapsiperheiden
kohdalla tilanne. He eivät halua asettua kouluttomaan kylään. Koulu
on siis kylän elämisen edellytys, kylän henkinen
selkäranka. Kylien säilyminen on vastaavasti keskeinen
tekijä koko maan asuttuna pitämisessä.
Edelleen koko maan asuttuna pitäminen on olennainen turvallisuuspoliittinen
tekijä.
Usein koulu on myös kylän yhteinen kokoontumispaikka
ainakin siellä, missä ei ole tähän
tarkoitukseen sopivaa nuorisoseuran- tai kyläyhdistyksen
taloa. Kun koulunpito kylältä loppuu, myydään
koulutalo pois tai ainakin luovutetaan muuhun käyttöön.
Näin kyläyhteisön yhteydenpito ja toimintaedellytykset
heikkenevät oleellisesti.
Arvoisa herra puhemies! Me kyläkoulua käyneet
tiedämme hyvin, että uusi oppimiskäsitys, jossa
korostetaan aktiivista oppimista ja vahvan identiteetin sekä itsetunnon
rakentamista, toteutuu parhaiten pienessä lähiyhteisössä,
jossa kaikki tuntevat toisensa. Tässä ympäristössä lapselle tarjoutuu
turvallinen kenttä kokeilla elämänhallintataitojaan.
Samoin kyläkoulussa toteutuu parhaiten opetussuunnitelma,
jossa on elävä kulttuurinen rakenne. Sitä ovat
tekemässä yhdessä oppilaiden ja opettajien
kanssa koko kylä, eri-ikäiset ihmiset ja eri ammattien
edustajat. Tällöin koulu on avoin oppimisyhteisö kaikille
kyläläisille.
Päättäjät tuskin koskaan
lakkauttavat kyläkouluja kiusallaan. Mikäli kuitenkin
lakkauttamispäätöksiä vauhdittavat
asiat nähdään ainoana vaihtoehtona eikä kukaan
katso kokonaisuutta, sitä, miten yhdenkin kyläkoulun
lakkauttaminen kylän ja alueen asukkaisiin vaikuttaa, ollaan
hukassa. Lakkautuspäätöksiä tehtäessä on
oltava malttia ja pitkää harkintakykyä.
Päätöksiä tehtäessä on
varmistettava, että kunnassa säilyy maantieteellisesti
ja laadullisesti kattava kouluverkko.
Toisaalta keskustelussa on kuitenkin tärkeää muistaa,
että ei kyläkoulua eikä muutakaan oppilaitosta
pidä pyrkiä säilyttämään
siellä, missä oppilaat kerta kaikkiaan loppuvat.
Sen sijaan koulu on pyrittävä säilyttämään
siellä, missä lapsia ja nuoria on.
Nostan keskusteluun ja esitän kuntien päättäjille
sekä opetusministeriön edustajille mietittäväksi
sellaisen mallin, jossa kyläkoulua pidetään esikoululaisille
sekä ykkös- ja kakkosluokkalaisille ja vasta kolmannesta
luokasta ylöspäin oppilaat tarvittaessa yhdistetään
muiden kunnan koulujen kanssa.
Arvoisa herra puhemies! Tämä on malli, jota kannattaa
harkita, ennen kuin kyläkoulun lopullinen lopettamispäätös
tehdään. Tässä mallissa on merkittäviä etuja:
Kylässä säilyy vähintäänkin
yksiopettajainen koulu esikoululaisille sekä ykkös-
ja kakkosluokkalaisille, kyläkoulu on ympäristöineen
tuttu ja turvallinen ensimmäisten kouluvuosien aikana.
Kouluautojen odottelu jää pois, ja kotiin pääsee
heti, kun koulupäivä päättyy.
Lisäksi, jos kylässä on koulu, voidaan sen
yhteyteen suunnitella myös monia muita palveluita, kuten
päivähoitoa, vanhusten kerhotoimintaa, postin
palvelupisteitä, lääkevarastoa jne. Näin
koulu säilyy kylän kiintopisteenä ja
antaa kylälle aseman, statuksen, alueiden hierarkiassa.
Ed. Heidi Hautala merkittiin läsnä olevaksi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Forsiuksen aloite on synnyttänyt
hyvän koulu- ja kasvatuspoliittisen keskustelun.
Ed. Esko Ahosen edelliseen puheenvuoroon voi vain yhtyä.
Siinä oli niin hyvin kiteytetty keskeisiä ajatuksia
kylä- ja lähikoulujen puolesta, että paremmin
niitä tuskin voi kukaan sanoa, ja myös malli,
jolla kyläkoulu voidaan turvata silloinkin, kun näyttää tilanne
toivottomalta.
Näkisin hyvin tarpeelliseksi, kuten täällä keskustelun
alkuvaiheessa edustajat toivat esille, sen, että valtio
antaa kunnille valtionosuutta riittävästi, jotta
opetustoimi voi täyttää mahdollisimman
hyvin tehtävänsä. Suuret opetusryhmät ovat
tunnetusti asia, josta toivotaan pääsyä pienempiin
opetusryhmiin, ja pidänkin välttämättömänä,
että tätä asiaa vakavasti edelleen pohditaan.
Nythän, tiedän, kuntataloudessa on kovasti paineita.
Paineet ohjaavat siihen, että ikäluok-kien pienentyessä koulutoimen
sektorilta siirretään varoja sosiaalitoimeen,
vanhustenhuoltoon. Tämä on tietyllä tavalla
ymmärrettävää, mutta koulusektorilla
on pitkään toivottu, että voitaisiin
ikäluokkien pienentyessä — kaikissa kunnissahan
tilanne ei ole tämä, mutta hyvin monella paikkakunnalla
juuri näin on tilanne — panostaa parempaan opetukseen,
opetuksen laadullisten edellytysten parantamiseen. Silloin juuri
lakialoitteessa esille tuotu asia pienemmistä opetusryhmistä on
mielekäs.
Edelleen täällä on tuotu esille sitä,
että koulumatkat eivät saisi olla liian pitkiä.
Kyläkoulu on silloin yksi apu asiaan. Pidän myöskin
tarpeellisena, että meillä säilyy riittävän
tiheä yläaste- ja lukioverkosto. Yläaste
ja lukio muodostavat myös kokonaisuuden.
Tiedän omalta kotipaikkakunnaltani Keuruun Haapamäeltä sen,
että kun meillä satavuotias yhteiskoulun lukio
lakkasi nyt menneenä syksynä, vaakalaudalle tulee
sitten myös peruskoulun yläasteen tulevaisuus.
Kokonaisuus, joka toimi aiemmin yhteiskoulun puitteissa, jossa oli
sekä yläaste että lukio, oli hyvin toimiva
hyvin tuloksin. Kaikki ylioppilaat saivat aina jatko-opiskelupaikan.
Opinto-ohjaajat pitivät tästä huolta,
että ketään ei jätetty myöskään
koulun jälkeen eikä peruskoulun jälkeen.
Nyt tuo toimiva kokonaisuus vaarantui, ja tämä ei
ole suinkaan kuin vain yksi esimerkki.
Siksi toivon, että meillä osoitetaan edelleen voimavaroja
siihen, että kunnat voivat pitää kohtuullisen
kokoisia yläasteita ja lukioita, kuten myös ala-asteita,
kyläkouluja. Missään tapauksessa ei saisi
ohjata siihen, että kyläkoulut tulevat uhan alle.
Hieman arvostelen viime vaalikaudella tehtyä kuntien
valtionosuusratkaisua, joka kyllä suoranaisesti ohjaa kyläkoulujen
sulkemiseen, koska kouluverkkokerroin poistui. Jos kunta saa samat rahat,
pitipä se kyläkoulua tai ei, niin kyllä me ymmärrämme,
että kiusaus on hyvin suuri kyläkoulun lopettamiseen.
Tällöin menetetään ne myönteiset
tekijät, joihinka ed. Esko Ahonen erinomaisesti viittasi.
Koulu on maaseudulla kylien paras elinkeinopoliittinen tekijä,
parempi kuin mitkään EU-projektit. Koulun säilyminen
pitää kylän kiinnostavana, sinne muuttaa
lapsiperheitä, sinne voi tulla maaseudun uusia elinkeinotoimintoja,
mutta kylä, jossa koulumatka on pitkä, ei houkuttele.
Pitää olla todella painavat syyt, että muualta
muuttava perhe menee sellaiselle kylälle. Kyllä tällä on
suuria maaseudun kokonaispoliittisia vaikutuksia, minkälainen
kouluverkko meillä on.
Siksi minä katson, että pitäisi edesauttaa
politiikkaa, jolla pyrimme säilyttämään
hajautetun kouluverkon. Kyläkoulu, kuten myöskin
yläaste ja lukio, voi olla tukikohta muun muassa sosiaalitoimen
ateriapalveluille ja monelle muulle. Paikallisella kekseliäisyydellä ei
ole rajoja. Sen takia haluan puolustaa niin kouluverkon tiheyttä — se on
yksi maaseudun kehityksen tekijöitä — kuin myös
opetusryhmien pienentämistä kaikkien opetusaineitten
osalta.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Johannes Koskinen.
Keskustelu päättyi.