Jouko Skinnari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuoden 2006 lopulla ja myös sitten vuoden 2007 puolella eduskuntavaalien lähestyessä talousvaliokunnassa oli käsittelyssä tämä hankintalakiuudistus, jolla pyrittiin nämä julkisessa päätöksenteossa ja myös rahankäytössä merkittävät asiat saamaan Suomessa parempaan tilanteeseen.

Loppuvaiheessa kävimme täältä nyt jo poistuneen ministeri Pekkarisen kanssa kovaakin kädenvääntöä siitä, millä tavoin näitä asioita pitäisi järjestää ja mitä muutoksia valiokuntien lausuntojen pohjalta pitäisi vielä talousvaliokunnan täysistuntoon tulevan esityksen osalta tehdä. Lopputulos oli sitten sen näköinen, joka saliin tuli, ja tätä talousvaliokunnan silloin ennakoivaa epävarmuutta siitä, millä tavoin pystytään käytännössä menemään eteenpäin, on se, sanoisinko, vanha konsti siitä, että annetaan asian mennä tietyin muutoksin, mutta että eduskunnalle pitää antaa tietyn ajan kuluessa selvitys siitä, minkälaisia ongelmia käytännössä on todella syntynyt.

Tätä taustaa vasten talousvaliokunnassakin tämä silloinen mietintö tehtiin. Eduskunnan työkalupakkihan sisältää silloin ponnet, ja tässä yhteydessä hyväksyttiin kolme pontta, joista ensimmäinen oli se, että "hallitus selvittää hankintatoimen alaan liittyvän kuntien yhteistoiminnan edellyttämät erityislainsäädännön kehittämistarpeet", ja toisena, että "hallitus selvittää tarpeen säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöistä, jotta erityisesti kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävä ja laadukas saanti voidaan turvata", ja kolmantena pontena, että "hallitus antaa vuoden 2008 loppuun mennessä eduskunnalle selonteon hankintalainsäädännön vaikutuksista mm. palvelujen laatuun sekä mahdollisista muutostarpeista mm. kynnysarvoihin kuntien erilaisen koon huomioon ottaen".

Tässä loppuvaiheessa ja koko talousvaliokunnan mietinnössä sana "laatu" oli moneen kertaan esillä. Siinä olivat tällaiset käytännön tapaukset Suomessa perustana sen takia, että monissa kunnissa ehkä virkamiehelle helpoin tapa ratkaista oma esityksensä lautakunnalle tai kunnanhallitukselle on se, että hän katsoo sen hinnan ja toteaa, että kun tämä on halvin, tämä tarjous hyväksytään, koska sitten sen perusteleminen on hankalampaa sillä, että hinta on kallein, mutta laatu on niin paljon parempi, että sellainen kannattaa ottaa. Tämän takia talousvaliokunta nimenomaan kiinnitti huomiota laatuun ja sen edellytykseen. Loppuvaiheessa erityisesti sosiaali- ja terveysasiat olivat esillä sen takia, että ne ovat niin perusterveydenhuollossa, sosiaalipäätöksissä kuin erikoissairaanhoidossakin tärkeimpiä sektoreita.

Lakihan on ollut nyt runsaan vuoden voimassa, ja sinä aikana on saatu näitä kokemuksia, jotka tässä selonteossa on tuotu esille. Valiokunnan keskinäinen työskentely tässä asiassa oli sillä tavoin hyvin rakentavaa, että pyrittiin yksimieliseen esitykseen siitä, millä tavoin nyt jatkossa näitä asioita pitäisi hoitaa. Tämä sitten käytännössä onnistuikin sillä tavoin, että hallituspuolueitten edustajat olivat valmiita näkemään asiat hieman pidemmälle, jos niin asian ilmaisisi, kuin hallitus ja lähtivät muun muassa kynnysarvoissa toisenlaiseen lopputulokseen kuin tässä selonteossa. Tässä talousvaliokunnan mietinnössä todetaankin se, että kynnysarvot tulisi kaksinkertaistaa niin, että tavara- ja palveluhankintojen kynnysarvo nostetaan 30 000 euroon, sosiaali- ja terveyspalvelujen kynnysarvo 100 000 euroon ja rakennusurakoiden kynnysarvo 200 000 euroon. Väljempiäkin vaihtoehtoja tässä oli, mutta se oli se lopullinen ratkaisu, joka sitten valiokunnan mietintöön tuli.

Tšekin parlamentin senaatin puhemies Premysl Sobotkan vierailu

Puhemies:

Arvoisa puhuja, anteeksi, saanko hetkeksi keskeyttää huomionosoitusta varten.

Nimittäin, arvoisat kansanedustajat, ilmoitan, että Tšekin parlamentin senaatin puhemies Premysl Sobotka seurueineen on saapunut seuraamaan tätä täysistuntoa. Lausun eduskunnan puolesta teidät, arvoisa senaatin puhemies seurueinenne, tervetulleeksi. (Suosionosoituksia)

Tšekki-ystävyysryhmän puheenjohtajana voin todeta, että tämä on järjestetty juuri tällä tavoin, ja haluan omasta ja ystävyysryhmän puolesta toivottaa teidät tervetulleiksi. Olin juuri eilen Prahassa teidän parlamentissanne, mutta tässä on kyse senaatista.

Mutta sitten tämä asia, johon olin tulossa, koskee markkinatuomioistuinta. Tarkoitushan oli se, että markkinatuomioistuinten asioitten määrä tulee vähenemään, käsittelyajat tulevat lyhenemään, mutta valitettavasti näin käytännössä ei ole käynyt, vaan 14 kuukautta on ollut sitten näitten käsittelyaikojen keskiarvo. Tähän tilanteeseen on osittain vaikuttanut sekin, että jotta vallitseva hankintatilanne säilyy, on kannattanut senkin vuoksi jo valittaa, ettei se valittu kilpailija tule sitten tämä yrityksen tilalle.

Suomessa kuitenkin pitäisi nämä valitusasiat, ovat ne näitä tai muita, järjestää sillä tavoin, että valitukset tarvittaessa käsitellään vähän noin niin kuin odottaessa eikä niin, että lähdetään siitä, että valituksia pitää rajoittaa. Tässäkin on kysymys juristien määrästä, ja toisaalta sitten on kysymys vaikeissa asioissa myös siitä, kuinka paljon joudutaan lausuntoja pyytämään, koska esimerkiksi tämä laadun arvioiminen markkinaoikeudessa on haastava asia. Mutta joka tapauksessa talousvaliokunta nyt esittää sitä, että markkinaoikeudessa vireillä olevan valituksen käsittely saisi pääsääntöisesti kestää enintään kuusi kuukautta, että tulisi jonkinlainen takaraja sille, miten pääsääntöisesti tulisi menetellä.

Sitten toteaisin tällaisista tärkeistä asioista muun muassa sen, että ympäristönäkökohdat tulisi hankinnoissa ottaa huomioon. Tärkeätähän on juuri tässä hankinnassa se, millä tavoin hankintailmoitus laaditaan. Tämä on kunnissa se vaikea tehtävä, mutta vaikeampiakin tehtäviä Suomessa on ollut kuin hankintailmoituksen laatiminen, ja siihen tulee ihmisiä oikealla tavalla kouluttaa. Siihen liittyy myös sitten se, onko hankinnalla esimerkiksi innovatiivista merkitystä. Tässä on tulossa kohta selonteko siitä, miten innovaatioita pitäisi Suomessa viedä eteenpäin. Mutta jos koko ajan hankintaan vain samaa palvelua, samaa tavaraa, jossa ei ole minkäänlaista uutta innovaatiota, on täysin selvää, ettei suurempien eikä pienempienkään yritysten kannata tällaista tehdä.

Sitten lopuksi talousvaliokunnan johtopäätökset. Talousvaliokunta katsoo, että hankintalaki toimii suhteellisen hyvin silloin, kun kyseessä ovat suuret hankintayksiköt, suuret hankintaerät ja suurehkot yritykset. Sen sijaan pienillä hankintayksiköillä ja pienillä yrityksillä on vaikeuksia selviytyä tarkoista muotosäännöksistä ja niiden aiheuttamasta hallinnollisesta taakasta. Valiokunta katsoo, että tältä osin ongelmat ovat niin selvästi nähtävissä, että niiden poistamiseen tulee ryhtyä nopeasti. Tähän liittyen talousvaliokunta on tuonut tämän tarpeen nostaa tavara- ja palveluhankintojen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintakynnysten rajoja.

Myös voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöjä koskevan sääntelyn selkiyttäminen odottaa edelleen lisäselvitysten valmistumista. Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän selvittämään järjestöjen palvelutoiminnan verotukseen liittyviä uudistustarpeita, samoin parhaillaan on vireillä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen kartoitus. Tavoitteena on selvittää, mitkä ovat sellaisia palveluja, joista on yleistä etua ja joiden tuottajalle voidaan asettaa erityinen julkinen palveluvelvoite. Valiokunta pitää selvitystä tarpeellisena ja katsoo, että lisäselvitystä edellyttävät myös erilaisten kumppanuusmallien käyttömahdollisuudet, jotka tulee ottaa huomioon.

Sitten on tämä neuvonta moninaisine huolineen. Neuvontaan liittyen valiokunta katsoo, että julkisten hankintojen neuvontayksikön palvelujen jatkuvuuden turvaaminen on erittäin tärkeää. Neuvonnan tarve on kasvanut, ja esimerkiksi yksikön ylläpitämien, erittäin suosituiksi muodostuneiden, verkkosivujen kehittämistyö edellyttää, että toiminta turvataan nykyistä pidemmäksi ajaksi.

Arvoisa puhemies! Tämä on talousvaliokunnan yhteinen kanta aikamme julkisen hankinnan haasteisiin.

Marjo Matikainen-Kallström /kok:

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan jäsenenä ja tähän prosessiin tiiviisti osaa ottaneena näen erittäin positiivisena asiana sen, että laajan asiantuntijakuulemisen jälkeen pääsimme yksimieliseen lausuntoon. Yleensä tämä on hyvin vaikea laki, ja olen erittäin ilahtunut siitä, että olemme pystyneet laajasti katsomaan asioita, niin hyviä kuin huonojakin puolia tähän hankintalakiin liittyen. On aika erikoista, että jo vuoden lain voimassa oltua nähdään niitä ongelmia ja pullonkauloja, mitä tämä laki sisältää.

Laajan asiantuntijakuulemisen pohjalta saadut näkemykset antavat jo erityisiä viitteitä sääntelyn vahvuuksista ja osin myös niistä heikkouksista. Ongelmina on tuotu esiin, että laki ei kuitenkaan ole kovin tehokas, vaikka siihen pyrittiin. Hankintaprosessit ovat pitkittyneet, byrokratia on lisääntynyt, muotoseikat ovat korostuneet sisällön ja erityisesti laadun kustannuksella, innovatiivisia ratkaisuja ei pystytä käyttämään hankinnoissa. Hankintakoot ovat kasvaneet, ja pk-yrityksillä on ollut erittäin suuria vaikeuksia päästä mukaan hankintoihin. Oikeusturvakeinoissa on merkittäviä puutteita. Sääntely ei ota huomioon erikokoisten hankintayksiköiden erilaisia tarpeita, eikä uusia hankintamenettelyjä osata vielä täysimääräisesti edes hyödyntää.

Näkisin, että suurimmat ongelmat eivät liity varsinaisesti lakiin vaan siihen, miten lakia sovelletaan. Näihin soveltaviin asioihin meidän pitää pystyä jatkossa lainsäädännöllisesti myöskin puuttumaan.

Suurimmat ongelmat lakia säädettäessä, niin silloin aikanaan kuin myös nyt, ovat liittyneet kansallisiin kynnysarvoihin. Sen takia valiokunta päätyi yksimielisesti kynnysarvojen nostamiseen kaikilta osin eli ne tuplataan ja nähtiin, että se erityisesti helpottaisi pienten hankintayksiköiden tilannetta. Samaan hengenvetoon pitää sanoa, että täytyy lisätä avoimuutta ja hallituksen erityisesti nyt, kun varsinaisesti uutta lakia lähdetään laatimaan, tulisi kiinnittää huomiota avoimuuteen ja siihen, miten saadaan pk-yritykset paremmin mukaan. Olisiko siinä mahdollisuuksia, että erotetaan ilmoitusmenettely ja varsinaisesti lain soveltamisala toisistaan ja pakotettaisiin jollakin tavalla kaikki hankinnat julkisuuteen?

Hankintaerien kasvu on vähentänyt erityisesti pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuihin, mikä ei tosiaankaan ole ollut omiaan auttamaan ja lisäämään kilpailua. Kärjistyessään tilanne on saattanut johtaa joidenkin tuotteiden tai palvelujen osalta jopa markkinoiden monopolistumiseen. Tähän täytyy löytyä jatkossa uusia ratkaisuja. Tätä ei ole helpottanut myöskään se, että meillä on puutteelliset tilastointimenetelmät, puutteelliset seurantamenetelmät. Ne pikemminkin lisäävät näitä ongelmia.

Kynnysarvoihin vielä palatakseni sen verran, että vaikka nyt esitetään kynnysarvojen selkeätä nostamista eli tuplaamista nykytasoon verrattuna, ne jäisivät kansainvälisesti erittäin alhaiselle tasolle eli EU sallisi meille selkeästi suuremmat kynnysarvot mutta siihen ei meillä ollut vielä halukkuutta eikä tahtoa mennä. Mennään askel askeleelta.

Isot ongelmat löytyvät osaamisessa, hankintojen kilpailuttamisessa ja siinä, miten hankintoja tehdään erityisesti kuntatasolla. Itse olen täällä useaan otteeseen peräänkuuluttanut hankintaosaamisen keskittämistä ja neuvontapalveluja, ja Kuntaliitto onkin siihen perustanut oman yhteishankintayksikkönsä neuvomaan nimenomaan hankintojen laatimisissa. Suurin osa markkinaoikeutta tukottavista asioista on nimenomaan muotoseikkoihin liittyviä ongelmia, koska ei ole osattu laatia tarjousta nimenomaan lain edellyttämillä muotoseikkavaatimuksilla. Tämä ei ole oikeata linjausta. Toivon uudelta lailta selkeitä uusia avauksia.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Hankintalakiselonteon käsittelyssä valiokunnassa oli kyllä koko ajan päällimmäisenä maalaisjärjen tai ehkä myös kaupunkilaisjärjen käytön mahdollisuus elikkä se, että me mahdollisimman hyvin antaisimme semmoiset peliolosuhteet kunnille ja yrittäjille, että avoimuus, reilu kilpailu ja hyvä, laadukas lopputulos olisivat mahdollisimman helposti saavutettavissa. Tämän ympärillä yksimielisyys oli erittäin laajaa.

Meidän tavoitteemme oli koko ajan, että se, mitä on kaupan, mitä kunnat haluavat ostaa, mitä on tulossa, olisi itse asiassa mahdollisimman helposti esillä, löydettävissä, ettei tule semmoisia epäilyjä, että ne suosivat jotakin, jotain on tehty meidän selän takana, vaan että kaikki olisi mahdollisimman avointa. Tähän tämä Hilma-internetmaailma on hyvä apuväline. Toinen on se, että aikaa ei kuluisi turhaan pienten yksityiskohtien takia tuomioistuimissa ja muualla niin, että tavallaan aika on pois siitä palvelusta, mitä kunnissa pitää antaa, vaan siellä aika menee johonkin aivan toissijaiseen byrokratiaan, elikkä turhan byrokratian karsiminen ja laadun saavuttaminen.

Samalla keskusteltiin paljon siitä, miten voidaan oikealla tavalla suosia lähiruokaa, luomuruokaa, ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja hyvää laatua. Nykyinenkin järjestelmä mahdollistaa tämän, mutta se on erittäin paljon kiinni siitä, osataanko oikealla tavalla tehdä näitä tarjouspyyntöjä niin, että tämä oikeasti tulee esiin ja ettei loppujen lopuksi se hinta kuitenkaan ole se, joka ainoastaan määrää, mitä pitää ottaa. Tämä on myös yksi syy, miksi haluttiin korottaa näitä euromääriä, joissa pitää kilpailuttaa, koska jos tämä maalaisjärki sanoo, että jos ostan tuolta lähituottajalta tätä lähiruokaa, luomuruokaa, niin se on meille kaikille hyväksi, niin myös voi tehdä sen päätöksen ilman, että voi jäädä kiinni johonkin byrokratiaan. Oikeastaan me toimimme aika pitkälle sosiaali- ja terveysvaliokunnan viitoittamaa tietä, koska sosiaali- ja terveysvaliokuntahan oli selvästi nähnyt tämän ongelman ja he tämän toivat esiin erittäin voimakkaasti.

Olen myös tyytyväinen siihen, että meillä korostettiin markkinaoikeuden resurssien tarvetta. Tiedän, että myös oikeusministeri on tästä tyytyväinen. Toivotaan, että tämä johtaa myös sitten tuloksiin, koska jos haluamme laadukasta, nopeata palvelua, niin se vaatii myös resursseja, ja että näissä tarjousprosesseissa oikeasti huomioidaan se, että siinä matkalla voi tulla joku uusi tapa tehdä asioita, aivan uusi luova innovatiivinen tapa, ja että se olisi mahdollista ilman, että se jää kiinni johonkin byrokratian rattaisiin elikkä tämä erittäin hyvä luova ratkaisu ei sitten voikaan kilpailussa pärjätä.

Niin kuin ed. Matikainen-Kallström sanoi, osaaminen on tässä kyllä yksi tärkeimmistä asioista. Nyt edelleen tarvitaan sitä kasvokkain tapaamista niin kunnan virkamiehiltä kuin pienyrittäjiltäkin ja mielellään joku ulkopuolinen taho, joka pystyy heitä neuvomaan, miten parhaalla, tehokkaalla tavalla käytetään Hilma-järjestelmää, miten uskalletaan tehdä sellaisia kilpailuja, joissa painotetaan muutakin kuin vaan rahaa, että voidaan painottaa ympäristönäkövinkkeliä, vaikkapa vammaismyönteisyyttä tai ihan mitä vaan.

Meillä on erittäin hyvä kokemus joukkoliikenteen kilpailuttamisesta Turussa, jossa oli selvästi taidokkaasti tehty se kilpailu niin, että siinä suosittiin matalalattiabusseja, vähemmän päästöbusseja, ja hyvää palvelua ja kaikkia näitä ja sitten sitä rahaa. Kun tämä tehdään oikein, lopputulos on kaikille hyvä. Mutta kun on aika vaikea tehdä oikein, niin tämän takia olen erittäin tyytyväinen siihen, että näitä kilpailurajoja nostettiin niin, että pienimmissä kaupoissa tämä ei tule vastaan. Niissä suurimmissa sitten todella tehdään se taidokkaasti, saadaan apu siihen niin, että tämä on meidän hyödyksi. Kaikki tämähän on keksitty meidän hyödyksemme eikä byrokratian lisäämiseksi. Uskon ja toivon, että valiokuntamme kannanotot vievät tämän oikeaan suuntaan.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tuon myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan kiitokset talousvaliokunnalle erittäin hyvästä mietinnöstä ja siitä, että olette ottaneet huomioon monia niistä seikoista, jotka meidän lausunnossamme ovat. Hankintalakihan on ollut voimassa vasta kaksi vuotta, joten sen vaikutuksista voi olla vaikea tehdä lopullista arviota, mutta ainakin sosiaali- ja terveyspuolen hankintojen kynnysarvot ovat selvästi olleet liian matalat. Tämän vuoksihan talousvaliokunta esittääkin ensimmäisessä lausunnossaan kynnysarvojen kaksinkertaistamista lainsäädännöllä ensi vuoden alkuun mennessä. Erittäin kannatettava lausuma!

Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa vaikeinta on tarjouspyynnön laatiminen. Sen hyväksyminen on vaikeaa sekä tarjoajalle että ostajalle. Sitten pitää vielä ottaa huomioon kaikki muotoseikat, joita juristit tapansa mukaan vahtivat hyvin ahkerasti. Olen neljän vuoden ajan ollut Helsingin terveyslautakunnan varapuheenjohtajana ja käsitellyt lukuisia tarjouspyyntöjä ja tarjouksia sosiaali- ja terveysalalla. Sote-palveluista on pyydetty tarjouksia siinä hyvässä uskossa, että saadaan aikaan säästöjä. Yleensä voittava tarjous onkin aina ollut 20 prosenttia halvempi kuin aikaisempi toiminta, mutta kuitenkin on ollut lähes mahdotonta mitata siihen tarjoukseen sisältyvää laatua ja valvoa sitä laatua sen jälkeen, kun sopimus on tehty.

Laadun seuranta onnistuukin parhaiten silloin, kun on käytettävissä laajat ja tunnetut markkinat. Tällaisia ovat Helsingissä olleet hammaslääkäripalvelut, sillä Helsingissä on hammaslääkäreitä lähes joka korttelissa ja hammaslääkärit ovat tottuneet tekemään työtä tämmöisen tarjouspyynnön nojalla. Toinen vaihtoehto hammaslääkäripalvelujen ostamiseen on palvelusetelilainsäädäntö, joka on pian laajenemassa. Epäonnistuneita sote-palveluiden ostoja on tapahtunut silloin, kun alalla ei ole markkinoita vaan aikaisemmin tuntematon toimija on innoissaan tehnyt tarjouksen ja polkaissut pystyyn toiminnan vasta sen jälkeen, kun on voittanut tarjouskilpailun. Tämä on mielestäni epäreilua, ja tällaisia tarjouskilpailuja ei pitäisi järjestää. Kaksinkertaistettu kynnysarvo saattaakin auttaa siinä, että kaikkea ei tarvitse kilpailuttaa vaan voimme tehdä suorahankintoja.

Talousvaliokunta kiinnittää myös aivan oikein huomiota siihen, että valitusten käsittely markkinaoikeudessa on kestänyt keskimäärin 14 kuukautta, vaikka markkinaoikeus on ahkeroinut 643 ratkaisua viime vuonna. Markkinaoikeuden toimintaa on siis vahvistettava ja kuntia on opetettava tekemään tarjouspyynnöt niin, että syntyy mahdollisimman vähän hakemuksia markkinaoikeuteen. Onneksi saamme sote-palveluiden ostamiseen palvelusetelilainsäädännön jo mahdollisesti tämän vuoden puolivälissä, ja palveluseteliähän ei tarvitse kilpailuttaa, vaan valinnan suorittaa potilas eli asiakas itse.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitos, että uudesta hankintalaista on tehty selonteko. Selonteko on mainio tapa tuoda asioita eduskuntaan jatkoevästyksiä varten. Valiokunnat ovat tehneet hyvää työtä, ja talousvaliokunnan lausumia on syytä myös viedä toteutukseen asti. Isot lakiuudistukset on hyvä arvioida muutamaan otteeseen ja myös tehdä tarvittaessa pykäliin muutoksia. Täydellisen lain tekeminen todennäköisesti lienee utopiaa.

Tarkastelen seuraavaksi hankintalakia neljän eri kysymyksen kautta.

Ensinnäkin: Onko laissa selkeitä kehittämispaikkoja? Yksi lausumista koskee kynnysarvojen kaksinkertaistamista. Esimerkiksi isossa kaupungissa tavaroiden ja palveluiden 15 000 euron kynnysarvo on kovin matala. Kovin pientä hankintaa kilpailutettaessa kilpailuttamiseen liittyvine kustannuksineen se saattaa nousta kovinkin korkeaksi. Kilpailuttaminen kaikkine kommervinkkeineen on itse asiassa aika raskas ja aikaavievä operaatio. Samoin markkinaoikeudessa, mikä tuli aikaisemmin jo esille, saatetaan riidellä hyvinkin pienehköistä hankinnoista pitkään ja kalliisti. Ruuhkaisessa markkinaoikeudessa 55 prosenttia valituksista koskee EU-kynnysarvot alittavia hankintoja ja 14 prosenttia sijoittuu arvoltaan 30 000—69 999 euron hankintoihin. Siltä osin varmasti on paikka miettiä tilannetta uudelleen.

Toiseksi: Yksi näkökulma on se, miten lakia noudatetaan ja miten sitä voidaan kiertää. Voidaanko nämä lainkiertämiset myös ehkäistä? Pääosin julkisella sektorilla toimitaan täysin lainmukaisesti. Valitettavasti lain pykäliä osataan tarvittaessa myös kiertää. Hankintalakia voidaan kiertää esimerkiksi isoissa rakennushankkeissa ketjutusten kautta oivallisesti. Esimerkkinä olen nähnyt omassa kotikunnassani elinkaarisopimuksen, jossa kaupunki vuokraa useiksi vuosiksi eteenpäin, jopa parikymmentä vuotta eteenpäin, tilan ilman minkäänlaista kilpailuttamista. Samoin on tilanteita, jotka ovat hyvinkin yleisiä, että tarjouspyyntöjä saatetaan räätälöidä tietyn toimittajan mukaan hyvinkin systemaattisesti, kun halutaan saada se tietty toiminta, ja tämä taitaa olla aika tavanomaista, ehkä tavanomaisempaa kuin se ensimmäinen mainitsemani asia.

Kolmanneksi: Yksi paikka on analysoida sitä, onko ongelma itse laissa vai lain soveltajissa. Aina vika ei ole pykälissä. Olen myös törmännyt siihen, että käytännön osaamisessa on puutteita. Ajatellaan, että ostetaan ulkopuolelta, kun ei itse ole osattu sitä itse toimintoa hoitaa riittävän hyvin. Lähdetään ostamaan vastaava palvelu ulkopuolelta, kun ajatellaan, että saadaan parempaa laatua. Pahimmillaan se johtaa tilanteeseen, jossa ostaja, joka ei itse ole tuntenut omaa toimintaansa saati osannut sitä johtaa, lähtee ostamaan palvelua, jossa hän määrittelee tarjouspyynnön sisälle palvelun aivan väärin tai unohtaa oleellisia kohtia. Tiedollisten puutteiden vuoksi tarjouspyyntö niiltä osin saattaa jäädä hyvin vajavaiseksi, ja vasta toimintaa käynnistettäessä nähdään, että asioita on jäänyt määrittelemättä. Tässä on kyseessä ostaja, joka ei tunne omaa ostettavaa toimintaansa.

Omassa kaupungissani on yksi esimerkki, jossa lähdettiin ruokapalvelua ulkoistamaan sillä seurauksella, että saatiin kuukausia kestänyt täydellinen kaaos, koska ostaja ei osannut ostaa eikä toimittaja toimittaa ja toimittaja arvioi oman toimituskykynsä huomattavasti suuremmaksi kuin se olikaan. Esimerkkinä otan, että kehitysvammaiset, jotka normaalisti saavat soseruokia, saivat kokonaisia perunanpalasia, mikä kertoi siitä. (Ed. Soini: Mikäs puolue siellä on vallassa?)

Neljänneksi: Samoin kysymys on siitä, miten lakia osataan hyödyntää. Se voi johtua pitkälti siitä, ettei tunneta hankintalain pykäliä riittävän hyvin. Palveluissa on esimerkiksi otettu monesti käyttöön määräaikaisia sopimuksia mahdollisesti optiovuosilla. Laki kuitenkin mahdollistaa myös toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Tässä on tietenkin pohdinnan paikka, miten hyvin määräaikainen sopimus soveltuu palveluihin, joissa on kyse lapsia tai vanhuksia koskevasta jokapäiväisestä toiminnasta, vanhustenhoidosta tai lasten päivähoidosta. Mitä tapahtuu määräajan päättymisen jälkeen? Kilpailutus, mahdollisesti toimittajan vaihdos. Siinä sitten ollaan esimerkiksi päiväkodissa tilanteessa, jossa lapsen hoitoympäristö ja kaikki hoitajat vaihtuvat. Tieto lapsista katoaa samalla ovenavauksella ulos, ja ollaan jälleen kerran nollatilanteessa rakentamassa seuraavan kolmen tai viiden vuoden aikana toimintaa, joka sitten saattaa sen jälkeen jälleen kerran alkaa uudestaan.

Tavara- ja tietoliikennepalveluissa määräaikaiset sopimukset varmasti sopivat ja ovat varmasti passeleita, mutta kun on kysymys ihmisiin liittyvistä arkipäiväisistä palveluista, otetaan lääkärikin, on syytä pohtia, kuten näissä valiokuntien lausunnoissa on otettu, onko syytä ottaa toistaiseksi voimassa olevat palvelusopimukset käyttöön, joihin laitetaan laadulliset pykälät ja joissa myöskin kustannusnäkökulmat huomioidaan.

Lopuksi: Kehitettävää riittää jonkin verran tässä itse hankintalaissa, mutta sitäkin enemmän riittää siinä käytännön arkisoveltamisessa eli ostamisessa ja ostajaohjauksessa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Hankintalain tavoitteet ovat kaiken kaikkiaan hyvät ja kannatettavat. Sillä on ollut tarkoitus saada aikaan kilpailua ja alentaa siten hintoja. Valitettavasti vaan käytännön todellisuus ei ole ollut aivan toivotunlainen. Lakiin liittyy useita ongelmia, joista suurimpia ovat sen pikkutarkkuus ja vaikeaselkoisuus. Byrokratiaa on luotu liiaksi ja sinänsä yksinkertaisista asioista on tehty turhan monimutkaisia. Tehokkuus ei ole lisääntynyt, vaan päinvastoin hankintaprosessit ovat hidastuneet ja pitkittyneet ja ohessa on syntynyt lisäkustannuksia. Lisäksi hankintakoot ovat kasvaneet ja pk-yrityksillä on ollut vaikeuksia päästä mukaan hankintoihin. Tämä linja on ollut väärä.

Hankintalain seurauksena tehdyt lukuisat valitukset ovat tukkineet markkinaoikeudet. Nykyisellään lakia myös rikotaan paljon, ja usein syynä näihin rikkomuksiin on tietämättömyys, mutta joskus mukana on saattanut olla tahallisuuttakin. Siltä osin, kuin tilannetta olisi mahdollista kohentaa selkeyttämällä lakia ja parantamalla tiedonkulkua, on paljon tekemistä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliiton rahoittamaa julkisten hankintojen neuvontayksikön toimintaa tulee edelleen kehittää.

Arvoisa puhemies! Hankintalaki on kaikille osapuolille työläs ja byrokraattinen, ja se on lisännyt hankintayksiköiden henkilöstöresurssien tarvetta. Kuten talousvaliokunnan mietinnössäkin todetaan, on erityisesti pienten hankintayksiköiden ja pienten yritysten vaikea selviytyä tarkkojen muotosäännösten aiheuttamasta hallinnollisesta taakasta. Tarjousten tekeminen kaikkine taustatöineen ja vaatimusten mukaisine dokumentointeineen puolestaan vie siinä määrin aikaa ja rahaa, että monet yritykset eivät edes halua tehdä tarjouksia. Tämä ei ole kenenkään etu.

Useissa tapauksissa suomalaiset yritykset ovat olleet kilpailutilanteissa monikansallisia yhtiöitä heikommalla, ja tästä on seurannut konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä suomalaisille. Esimerkkinä mainittakoon Finlayson Forssa Oy:n konkurssi. Näinä taloustaantuman aikoina, kun suomalaista työtä tulisi erityisesti tukea, ei tällaiseen yksinkertaisesti ole varaa. Kilpailuttamisen jälkeen päätöksiä tehtäessä tulisi aina muistaa maamme huoltovarmuus, jottei käy niin kuin taannoin, kun armeijan tarvikkeita tilattiin ulkomaisilta yrityksiltä.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteossa todetaan, että kynnysarvojen taso vuoden mittaisella tarkastelujaksolla nähdään yleisesti oikean suuntaisena eikä kynnysarvojen tasoa tule ainakaan laskea.

Talousvaliokunta puolestaan kannattaa kynnysarvojen nostamista. Valiokunnan mietinnön mukaan kynnysarvojen kaksinkertaistaminen nykyisestä tehostaisi pienten hankintayksiköiden hankintatointa ja helpottaisi paikallisten pienten yritysten tilannetta. Kuitenkin useat pienet ja jopa keskisuuret yritykset pitävät kynnysarvojen kasvattamista uhkana, jonka pelätään pudottavan osan yrityksistä tarjousten ulkopuolelle.

Toivon mukaan vuonna 2010 suoritettava kynnysarvon suuruutta ja tasoa koskeva arviointi selkeyttää näkemyksiä aiheesta ja johtaa erityisesti pk-yrityksiä tyydyttäviin ratkaisuihin.

Arvoisa puhemies! On hyvä muistaa, että kilpailutettaessa palveluita ei pitäisi tuijottaa vain alhaisinta hintaa, vaan työn laadulla ja osaamisella tulisi olla suurin vaikutus ostopäätöksiin. Laatuseikkojen korostaminen on erityisen tärkeää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kilpailutettaessa. Halvin ei välttämättä ole paras. Tähän asiaan on talousvaliokunnan mietinnössäkin kiinnitetty huomiota. Valiokunta toteaa nykytilan olevan laadun huomioon ottamisen osalta riittämätön ja esittää parannuskeinoiksi erilaisia mallitarjousasiakirjoja, tuotteistamista ja yhteisiä standardeja. Tärkeää on, että laatutavoitteiden täyttymistä myös riittävästi valvotaan.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Hankintalain uudistuksen tavoitteena oli taata tasapuolinen kohtelu kaikille toimijoille, lisätä julkisten varojen käytön tehokkuutta sekä estää harmaata taloutta ja korruptiota. On aivan totta, kuten tässä on todettu, että hankintalain kaksivuotinen historia ei ehkä vielä anna mahdollisuutta arvioida lain toimivuutta. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että tiettyjä asioita voidaan jo nyt ainakin asiantuntijalausuntojen pohjalta todeta.

Olen erittäin iloinen siitä, että talousvaliokunta on päätynyt yksimieliseen mietintöön ja nostanut myös esille kynnysarvojen kaksinkertaistamisen. Tässähän kynnysarvot määriteltiin ensimmäistä kertaa, ja selonteon yhteydessä päädyttiin siihen, että selvitetään, mitenkä eri toimijat ovat kokeneet nämä kynnysarvot. Pääsääntöisesti, yli 60 prosentissa vastauksista, on todettu, että kynnysarvot ovat hyvät tai oikean suuntaiset. Kuten sanottu, kokemusta on niin vähän, että tämä ei luonnollisestikaan estä kynnysarvojen korottamista talousvaliokunnan kannanoton mukaisesti. Jos näin edetään, mikä mielestäni on aivan mahdollista ja olen valmis siihen sitoutumaan, se edellyttää hankintalain muutosta, 15 §:n muutosta. Lakiteknisesti hallituksen esitys on annettavissa syysistuntokaudella 2009, jolloin uudistus olisi voimassa vuoden 2010 alusta.

Toinen kysymys, joka nousee esiin, on valitusaikojen pituus, markkinaoikeuden ruuhkautuminen. Tässähän on istunut työ- ja elinkeinoministeriön ja oikeusministeriön yhteinen Juho-työryhmä, joka sai valmiiksi linjauksensa lokakuun loppuun mennessä. Tästä on käyty lausuntokierros, ja periaatteessa työryhmä on nyt valmistelemassa hallituksen esitystä. Käsittelyajat ovat aivan liian pitkät, ja markkinaoikeuden resursseja on nyt lisätty sekä viime vuonna että tänä vuonna, ja tällä hetkellä on tilanne, jossa sisään tulevia valituksia on huomattavasti vähemmän kuin sisällä olevia. Arvio on, että nykyisillä resursseilla, jos uusien asioiden määrässä ei tapahdu muutoksia, ruuhka saataisiin puretuksi kahdessa vuodessa. Jos markkinaoikeus pitäisi nykyiset resurssinsa, se merkitsisi, että tämän jälkeen hankinta-asioiden keskimääräinen käsittelyaika olisi tämä 6 kuukautta tai ehkä sitä alhaisempikin. Kysymys on siis tästä kahdesta vuodesta, tarvitaanko siihenkin lisäresursseja, onko tämä aika liian pitkä.

Kolmas asia, joka nousee esille, on kysymys ilmoitusvelvollisuudesta ja ennen kaikkea kysymys siitä, ilmoitetaanko arvoltaan kynnysarvoja alhaisempia hankintoja. Ilmoitusvelvollisuushan aloittaa tämän hankintalain soveltamisalan, ja jos nyt sitten lähdetään pienempiä hankintoja ilmoittamaan ja se on pakollista, niin tämä sitten aiheuttaa valvontavelvollisuuden. Tarvitsisi katsoa, mikä on sitten tällaisten pakollisten ilmoitusten tietosisältö, miten toimitaan. Näin ollen kyllä näkisin, että vapaaehtoinen ilmoittaminen lisää mahdollisuuksia löytää uusia toimijoita, lisää kilpailutuksen edellytyksiä, mutta ei vaadi toisaalta tällaista raskasta valvontakoneistoa.

On aivan totta, että pienet yritykset ovat tässä huonossa asemassa, ja hallitus onkin sitoutunut siihen, että löydetään keinoja, joilla pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta osallistua kilpailuihin parannetaan. Tässä yksi esitys on ollut osahankinnat, että voitaisiin tehdä pienempiä tarjouskilpailuja. Toinen on pienten toimijoiden verkottuminen, mutta on myös luonnollisesti niin, että kynnysarvojen nostaminen lisää mahdollisuutta pienille ja keskisuurille yrittäjille osallistua sitten näiden pienempien hankintojen kilpailutukseen.

Haluaisin myös todeta, että meillä on tällä hetkellä tämmöinen hallinnollisen taakan vähentämistyöryhmä, joka katsoo yritysten hallinnollista taakkaa, ja tässä yhteydessä myös hankintalain aiheuttama hallinnollinen taakka tulee selvitettäväksi, ja jos siellä on mahdollisuuksia yksinkertaistaa myös näitä hankintalain aloittamia prosesseja, niin se tullaan tekemään.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! No, nyt toimivat laitteetkin.

Kiinnitän arvoisan ministerin huomiota siihen, kun hän pohdiskeli sitä, että pienille ja keskisuurille yrityksille on tässä käynyt vähän huonosti ja siihen hallitus ja ministeri on kiinnittänyt huomiota: Hyvä on, että olette kiinnittänyt huomiota, mutta oletteko samanaikaisesti huomannut sen, että itse asiassa kehitys on ollut valitettavasti menossa aivan kokonaan toiseen suuntaan? Onko peräti Kuntaliitto ollut asialla ainakin jonkinlaisessa konsultointihommassa, että vieläkin suurennettaisiin näitä hankintoja, jotta pienet kunnat saisivat edullisemmin, jolloinka varmasti pienissä kunnissa olevat viimeisetkin työpaikat menevät pois, kun samanaikaisesti Saksan liittotasavallalla on valmius tehdä samoilla Euroopan unionin sisämarkkinoilla aivan päinvastaista politiikkaa, täsmälleen juuri sitä, mistä ministeri äsken oli huolissaan, pk-yritysten asemasta.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siitä olen ministerin kanssa samaa mieltä, että tässä on monta hyvää tarkoitusta, mutta lisäisin tähän yhden tietopaketin, josta hyvin vähän kuulen referoitavan. Tilaaja—tuottaja-mallien yhteydessä nimittäin vuonna 2005 valtiontilintarkastajat tarkastelivat koko tämän mekanismin erittäin hyvin lävitse, kertoivat 20 vuoden ajalta kokemuksia sekä Brittein-saarilta, Keski-Euroopasta että Ruotsista, ja tätä pakettia on erittäin haluttomasti Suomessa käytetty hyväksi. Siellä kerrotaan, että on suuri vaara, että hallinnon kulut pelkästään lisääntyvät, markkinaoikeus menee tukkoon ja laatukysymykset jäävät täysin toissijaisiksi. Kun ministeri on paljon liikkunutkin Euroopassa, niin suosittelisin näiden kokemusten implementointia jotenkin mukaan, jos se vielä on mahdollista.

Hannakaisa Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tervehdin todella ilolla tätä talousvaliokunnan mietinnön tulosta, että ehdotetaan näitten kynnysarvojen tuplaamista. Tähän samaan päätelmään päädyimme me myöskin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Ministeri Cronberg totesikin puheenvuorossaan jo sen, että pienet ja keskisuuret yritykset ja toisaalta myöskin pienet kunnat ovat olleet ihmeissään tämän hankintalain myötä ja kunnilla ei ole vielä riittävästi eväitä vastata tarjoukseen kuin toisaalta tehdä selkokielisiä tarjouspyyntöjä. Moni tilanne on mennyt mönkään ihan pelkästään pienten muotoseikkojen vuoksi. Te tarjositte eräänä keinona yrityksille verkottumista, elikkä sitä kautta myös osaamista ja volyymia pystyttäisiin lisäämään, mutta onko teillä antaa vinkkejä tai osviittaa siihen, mitenkä me saisimme aidosti tätä osaamista molemmille puolille? Kuka oli se aloitteen tekijä, jotta ... (Puhemies: Minuutti menikin jo!)

Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen todella ilahtunut siitä, että ministeri on valmis tulemaan lakiesityksellä jo niinkin nopeasti eli ensi syksynä, jotta saataisiin ensi vuoden alusta tämä kynnysarvojen kaksinkertaistaminen aikaan. Esimerkiksi jo pelkästään sosiaali- ja terveysalan hankintojen osalta se mahdollisesti vähentäisi markkinaoikeuden valituksia 26 prosenttia, mikä on todella iso asia markkinaoikeuden resurssikysymyksen kannalta, jolloin markkinaoikeus pystyisi paneutumaan enemmän niihin todella isoihin asioihin ja päästäisiin näistä muotoseikkavalituksista pois käsittelemään niitä. Kun kunnat tekevät hankintoja, ne myös kiertävät monia tai pakottavat isot yritykset vain mukaan eli ottavat pienet yritykset pois sillä, että pistävät vaatimuksena, että yrityksessä pitää olla niin ja niin monta henkilöä töissä jonkin asian tiimoilla, jolloin pienet yritykset jäävät kokonaan pois. Toivon, että ministeri ottaa tämän huomioon lakiesitystä valmisteltaessa.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olen todella myös iloinen siitä, että ministeri yhtyi ja piti mahdollisena rajojen, kynnysarvojen, nostamista tällä aikataululla, minkä talousvaliokunta esittää eli ensi vuoden alusta. Se ongelma, mihin ministeri kiinnitti huomiota, on rajojen, kynnysarvojen, alittavien hankintojen ilmoittaminen Hilma-rekisteriin. Mielestäni se on kuitenkin juuri näin toteutettavissa ainakin, jos kaksinkertaistetaan rajat, että se on vapaaehtoisella pohjalla. Ymmärtääkseni se on kuntien etu, että ne ilmoittavat sinne ja saavat tarjouksia, koska silloin se kilpailu toteutuu. Ei yritysten tarvitse pelätä sitä, että tämä rajojen nostaminen olisi yksinomaan huono asia. Näin voidaan menetellä, ja pienemmissä hankinnoissa, jotka jäävät rajojen alapuolelle, on sitten kunnalliset valitusmahdollisuudet, oikaisumahdollisuudet ja muut käytettävissä. Teillähän on tämmöinen Juho-työryhmä, joka miettii myös näitä julkishallinnon oikeusturvakysymyksiä. Tähän voidaan luoda sellaisia säädöksiä, joilla tämä hyvä menettely voidaan turvata.

Tapani Mäkinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten edellä puhuneet edustajat, minäkin yhdyn niihin kiitoksiin talousvaliokunnalle ensinnäkin, toisaalta myöskin hankintalakiin kaikkinensa. Kyllä hankintalaki on ollut hyvä, ja toisaalta tämä selontekokierros eduskunnassa osoittaa sen, että vaikka parannettavaa onkin, niin siinä on myöskin ollut hyvää. Korostaisin kuitenkin sitä, että ministeri muistaa lakia korjatessa painottaa sitä, miten laissa jo oleva pk-sektorin huomiointi tavallaan velvoitteena kunnille otettaisiin painokkaammin huomioon. Se on lain hengen mukainen. Tänä päivänä, niin kuin olemme kuulleet tänään, sitä kohtuullisen heikosti kyllä taas toteutetaan. Erinomaisen hyvä on tämä talousvaliokunnan esitys kaikilta osin. Sen ohella, että mennään eteenpäin, lakia kehitetään, pitää myöskin kehittää kuntien ostamisen osaamista. Se on varmasti kaiken ydin.

Jukka Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hankintalaki on selkeästi tuonut kuntien hankintoihin, julkisiin hankintoihin, laatua, kustannustehokkuutta ja avoimuutta. Tietenkään se ei toimi täydellisesti, mutta se on vienyt tätä toimintaa oikeaan suuntaan. Yhdyn myöskin ed. Heikkisen ja ed. Matikainen-Kallströmin ja muiden näkemyksiin siitä, että kynnysarvojen kaksinkertaistaminen on perusteltua ja erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan sektorilla se on perusteltua.

Paljon puhutaan kuntien hankintaosaamisesta, mutta omasta mielestäni se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että näiden toimijoiden välillä pitää olla hyvää dialogia, jotta sekä pk-sektorin yritykset, kolmannen sektorin toimijat että kunnat yhdessä oppivat, kuinka tämä toimii. Semmoinen asia, mistä kysyisin vielä ministeriltä, on, että voidaanko esimerkiksi hoitopalveluissa, kun laatua on paljolti jatkuvuus, hankinnoissa siirtyä toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä kuin aikaisemmat puhujat, että uskon tämän selonteon, talousvaliokunnan hyvän mietinnön ja jopa tämän keskustelun auttavan kuntia ymmärtämään sen, mitä kannattaa ostaa ja mitä taas ei pidä ostaa. Kyllä minä luulen, että tällä selonteolla, vaikka se tuli näin ajoissa, on oma roolinsa. Kiitos ministerille siitä, että hän on luvannut ottaa huomioon talousvaliokunnan ponnet, jotka kaikki ovat erittäin kannatettavia.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen otti esille Kuntaliiton näkemykset. Tässähän on aika paljon ristivetoa. Kuntaliitto on yhtä mieltä, Suomen Yrittäjät on toista mieltä, joten tässä täytyy löytää sellainen kaikille sopiva vaihtoehto. Tässä varmaan on hyvä, jos tämmöinen kansainvälinen tietopaketti on olemassa ed. Akaan-Penttilän esittämällä tavalla. Tässähän ajatuksena on, että nyt voimme tehdä nämä nopeat muutokset, jotka liittyvät kynnysarvoihin ja joihinkin muihinkin muutoksiin, joita talousvaliokunta esittää, mutta että 2010 tehtäisiin tämmöinen laajempi arvio tästä koko hankintalaista.

Useat edustajat jakavat huolen pienten yritysten mahdollisuuksista osallistua kilpailuun. Tässä tietenkin kysymys sitten on, jos kynnysarvoja nostetaan, että silloin pienten yritysten ei tarvitse itse asiassa opetella tätä prosessia ja ne ehkä sitten jäävät sitä kautta myös ulkopuolelle. Toisaalta, jos tämmöistä vapaaehtoista menettelyä sovelletaan, niin silloinhan se sitten on mahdollista.

Kysyttiin yritysten verkottumisesta, mitenkä tätä voitaisiin edistää ja mitenkä osaamista lisätä. Kyllä Kuntaliiton ja työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama hankintayksikön osalta — jota olemme rahoittaneet määräaikaisesti siltä pohjalta, että hankintaosaaminen leviäisi kuntiin ja että hankintayksiköt oppisivat tässä prosessissa, niin että jossain vaiheessa tätä neuvontayksikköä ei enää tarvittaisi — ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että sen tarve, jos ei lisäänny niin ainakin pysyy samalla tasolla. Verkottumisneuvontaa varmasti sitten tältä neuvontayksiköltä voidaan pyytää.

Täytyy tavallaan katsoa tätä pienten yritysten toimenpideohjelmaa, mitenkä eri keinoin pystyttäisiin saamaan pk-yritykset osallistumaan näihin prosesseihin tai sitten nimenomaan välittämään mahdollisuuksia suorahankintoihin.

Toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin: Käsittääkseni se on ihan mahdollista, mutta se on tietenkin sitten mainittava näissä tilausehdoissa. Sama koskee myös lähiruokaa, luomuruokaa, siinä on selvitetty tarkkaan, miten se on mahdollista. Ei tietenkään voida sulkea ulos joitain tilaajia mutta laatua voidaan määritellä tavalla, joka antaa mahdollisuuden sitten lopputuotteen laadun tarkistamiseen siten, että esimerkiksi lähiruoka-etäisyys on mahdollista tai toistaiseksi voimassa olevat sopimukset.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen myötä on voitu huomata, että näinkin lyhyellä tarkastelujaksolla tarjousten vertailtavuus ja hankintojen avoimuus ovat osaltaan parantuneet, mutta toisaalta kilpailuttamismenettelyt ovat vastaavasti monimutkaistuneet ja hankintaprosessit pitkittyneet. Selonteon mukaan vain 35 prosenttia hankintayksiköistä katsoi, että kilpailuttamisella olisi saavutettu kustannussäästöjä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on yksi kuntasektorin tärkeimmistä tehtävistä. Selonteossakin on syystä painotettu uuden lain vaikutuksen arviointia juuri sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa sekä laatukysymyksiä. Kysymys julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen järjestämisestä on toisaalta ajankohtainen paitsi kuntien myös koko kansantalouden kannalta. Väestön ikääntyminen tulee vaikuttamaan oleellisesti lähivuosina julkisen sektorin toimintaympäristöön ja julkisten palvelujen järjestämiseen. Vaikutukset ovat moninaisia mutta luovat varmasti osaltaan paineita julkisen talouden kestävyydelle ja palvelujen saatavuudelle. Yksi mahdollinen keino parantaa julkisen toiminnan tuottavuutta ja vastata tuleviin haasteisiin on lisätä ostopalvelutoimintaa ja osin myös ulkoistaa kuntien palvelutuotantoa.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalveluilla on muita palveluhankintoja korkeampi, 50 000 euron, kynnysarvo, jonka alle jääviin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia. Erillinen kynnysarvo on osoittautunut tarpeelliseksi pienten hankintojen joustavan toteuttamisen kannalta. Talousvaliokunta on ehdottanut mietinnössään kuitenkin kansallisten kynnysarvojen kaksinkertaistamista vuoden 2010 alusta lukien. Tätä edellytimme myös me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa talousvaliokunnalle antamassamme lausunnossa, sillä isojen hankintayksiköiden hankinnoissa kynnysarvo täyttyy varsin nopeasti. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on usein tarkoituksenmukaista käyttää pitkiä sopimusaikoja, mikä nostaa osaltaan hankinnan arvon helposti yli kynnysarvon. Tietyissä tilanteissa matalat kynnysarvot voivat johtaa jopa sopimusten kestoajan epätarkoituksenmukaiseen lyhentämiseen.

Selonteon mukaan suoritetuissa kyselyissä näkemykset lain vaikutuksista palvelujen laatuun jakaantuivat. Ongelmia on ollut erityisesti laadun määrittelyssä, tarjouspyynnön laadinnan yhteydessä ja sopimusajan laadun seurannassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti antamassaan lausunnossa hyväksyttyjen tarjousten perustella annettavien palvelujen laadun valvontaa. Hankintalaki mahdollistaa nimittäin laadun huomioon ottamisen sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintamenettelyssä. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat toisaalta hyvin työvoimavaltaisia palveluja, minkä vuoksi henkilöstön riittävyys, ammattitaito, kokemus ja sitoutuneisuus ovat välttämättömiä edellytyksiä laadukkaille palveluille. Jatkossa sopimuksissa pitäisi kiinnittää huomiota myös laadun mahdolliseen heikkenemiseen sopimusaikana sekä määritellä menettelytavat tämän toteamiseen ja vaikutukset sopimuksen voimassaoloon. Keskeistä on, että terveydenhuolto- tai sosiaalipalveluissa ulkoistamista tai toisaalta julkisen sektorin omaa tuotantoa ei pidetä itseisarvoina. Katseen tulee kohdistua siihen, mitä ja minkä tasoista palvelua halutaan tuottaa kuntalaisille. Sen jälkeen tulee miettiä, miten tämän toteutamme. Kuntien tulee ennen kaikkea ostaa vaikuttavuutta sekä ymmärtää, että esimerkiksi terveyspalveluilla haetaan terveeksi tulemista, kuntalaisten parempaa terveyttä.

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, että hankintalaki toimii suhteellisen hyvin silloin, kun kyseessä ovat suuret hankintayksiköt, suuret hankintaerät ja suurehkot yritykset. Sen sijaan pienillä hankintayksiköillä ja pienillä yrityksillä on vaikeuksia selvitä tarkoista muotosäännöksistä ja niiden aiheuttamasta hallinnollisesta taakasta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa vaatimukset arviointiperusteiden objektiivisuudesta ja mitattavuudesta asettavat suuria vaatimuksia hankintamenettelyn toteuttavien henkilöiden sisällölliselle asiantuntemukselle. Sopimus- ja kilpailuttamisosaamista onkin tarpeen edelleen kehittää sekä kunnissa että yrityksissä ja järjestöissä. Erityisesti pienten yritysten ammatinharjoittajien ja järjestöjen kannalta hankintalain tiukat muotovaatimukset vaikeuttavat tarjouspyyntöihin vastaamista ja edellyttävät lisää resursseja. Tämän vuoksi on tärkeää, että koulutuksella ja kilpailuttamisneuvonnalla parannetaan kaikkien osapuolten osaamista ja lisätään tietoa hyvistä käytännöistä.

Arvoisa puhemies! Hankintojen, urakoiden ja palvelujen kilpailuttamisen osaaminen korostuu nyt ja lähitulevaisuudessa myös osana tämänhetkisiä elvytystoimenpiteitä kuntien ja valtion luodessa työmahdollisuuksia korjaamalla ja rakentamalla niin kiinteistöjä kuin tieverkostoa. Tässä yhteydessä kannan erityistä huolta siitä, että esimerkiksi maakunnallisten hankkeiden kilpailuttaminen tehdään siten, että ne osataan pilkkoa osiin, jolloin alueen omat pienet ja keskisuuret yrittäjät pystyvät myös vastamaan tarjouksiin.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta katsoo mietinnössään aivan oikein, että hankintalaki toimii suhteellisen hyvin silloin, kun kyseessä ovat suuret hankintayksiköt, suuret hankintaerät ja suurehkot yritykset. Sen sijaan pienillä hankintayksiköillä ja yrityksillä on vaikeuksia selviytyä tarkoista muotosäännöksistä ja niiden aiheuttamasta hallinnollisesta taakasta. Tavara- ja palveluhankintoja sekä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevien hankintojen kansallisia kynnysarvoja on tarpeen nostaa erityisesti siksi, että julkiselle yhteisölle avautuisi mahdollisuus tukea paikallista ja alueellista taloutta sekä todellinen mahdollisuus valita, mistä hankinnat tekee.

Viime syksyn kuntavaalien yhteydessä kansalaispalaute paikallisen suosimisen puolesta vaikutti varsin voimakkaalta. Lähidemokratiaan kuuluu paikallisuuden, esimerkiksi lähiruuan suosiminen, mikäli kunnissa niin linjataan. Kuntatason päätöksentekijät ovatkin julkisten hankintojen osalta paljon vartijoina. Kaikki se, mikä mahdollistaa myös paikallisten pienten yrittäjien toimimisen julkisilla markkinoilla, on järkevää. Pienyrittäjien aika ei kerta kaikkiaan riitä lain edellyttämiin toimiin.

Yrittäjien lisäksi myös kunnat ovat kokeneet hankintalain varsin hankalaksi ja työteliääksi. Kynnysarvojen nostaminen edesauttaisi myös kuntien viranhaltijoiden työtaakkaa, kun lain vaatima menettely ei koskisi vielä varsin pieneksi luettavia hankintoja, kuten nykyisellään tilanne on. Tällöin aikaa vapautuisi isompien hankintojen huolelliseen valmisteluun, mikä palvelisi sekä sitä taloudellista hyötyä, jota hankintalain mukaisesti on mahdollista saada, että myös valitusten vähentymistä markkinaoikeuteen.

Julkisten hankintojen merkitys taloudellisesti niin julkisille yhteisöille kuin yrityksillekin on suuri. Kuten talousvaliokunnan mietinnöstäkin käy ilmi, emme tiedä vielä tarkasti, kuinka julkiset 27 miljardin euron arvoiset hankinnat ovat erikokoisia yrityksiä hyödyntäneet. Kentältä kantautuvat viestit kertovat osittain jopa hädästä, johon osa paikallisista yrityksistä on lain myötä ajautunut.

Kuten hallintovaliokunta lausunnossaan toteaa, pienillä yrityksillä ja ammatinharjoittajilla on usein suurempia toimittajia suppeampi tuotevalikoima, mutta ne voivat olla erikoistuneita jonkin tietyn tuoteryhmän tuotteisiin. Ne edustavat tässä ryhmässä markkinoiden parasta osaamista ja asiantuntijuutta. Tätä nykyinen hankintamenettely ei kunnioita. Samalla pienyrityksillä ei suinkaan ole erillistä henkilökuntaa, joka hoitaisi kilpailuttamisen. Hankintamenettely on itsenäisesti toimivalle pienyrittäjälle tai ammatinharjoittajalle monesti liian byrokraattinen ja raskas. Tästä johtuen ne joutuvat lopulta ulos tarjouskilpailusta, minkä vaikutus aluetaloudellisestikin on negatiivinen, varsinkin jos syrjäytetyksi tulee hyvin työvoimavaltainen paikallinen yritys, jollaisia usein esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat.

Arvoisa puhemies! Kokonaan oma lajinsa on vielä hankintaosaaminen. Hankintalaki on monimutkainen, ja sen käyttöä ohjaavat osittain myös uskomukset. Esimerkiksi sitkeästi elävä väite, että julkisissa hankinnoissa olisi ostettava vain hinnan perusteella ja halvinta, ei pidä paikkaansa. Hankintaprosessi on hyvin etupainotteinen, ja sen vuoksi tarjouspyynnön laatiminen on tärkein vaihe ostajan kannalta. Valitettavasti esimerkiksi joissain kunnissa poliittiset päättäjät eivät vaikuta tarpeeksi painokkaasti tarjouspyynnön laadintavaiheessa. Jos todella halutaan kattavaa hyötyä hankintalaista, kuntien tutkitusti kirjavaan hankintaosaamiseen pitää siis puuttua.

Anne-Mari Virolainen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hankintalain tarkoituksena on laadukkaiden palveluiden tarjoaminen kuntalaisten parhaaksi mahdollisimman tehokkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan avointa hankintamenettelyä noudattaen. Tavoite on ihanteellinen. Todellisuus ei kuitenkaan yllä siihen.

Niin selontekoselvitykset kuin käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että uusi lainsäädäntö on lisännyt hankintojen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja julkisemmat tarjouskilpailut ovat edistäneet hankintayksiköiden asiantuntemusta. Valitettavasti tehokkuus ei ole parantunut, vaan byrokratia on lisääntynyt ja prosessit ovat entisestään pitkittyneet.

Kuntien hankinnoissa on kyse suurista summista ja useista työpaikoista, mutta myös jokapäiväisistä tuotteista ja palveluista. Rahaa liikkuu siis paljon, joten kuntien valinnoilla on merkitystä. On kyse kuntalaisten kukkaroista ja yhteisestä hyvinvoinnista. Ostetaanko halvinta mahdollista, hyvää, huonoa, laadukasta vai kestävää siten, että se työllistää lähellä vai kaukana?

Valitettavaa on, että hankintaosaaminen on monessa kunnassa vaillinaista eikä tietotaito aina riitä esimerkiksi erikoisalojen kuten terveydenhuoltoa tukevan tietotekniikan hankintoihin liittyvään päätöksentekoon. Erittäin valitettavaa on, että laadulliset kriteerit ovat jääneet liian pienelle huomiolle suhteessa taloudellisiin lukuihin. Tämä on selkeä epäkohta, mikä valitettavasti näkyy jo joissain kunnallisissa palveluissa. Erityisesti sosiaali- ja terveyssektorilla hinnan lisäksi vertailukelpoisina määreinä tulisi olla alakohtainen osaaminen sekä laadulliset näkökohdat. Sijaiskärsijäksi ja maksumieheksi ei saa joutua asiakas ja palveluiden käyttäjä, mutta ei myöskään palveluiden tuottaja. Hankintamenettelyä ja myöhemmin yhteistyötä tulee kehittää niin, että sitä tehdään yhdessä tilaajan ja tuottajan välillä. Esimerkiksi liian lyhyet sopimusajat eivät palvele kenenkään etua eikä toiminta enää perustu pitkän aikavälin suunnitelmallisuuteen ja palvelujen kehittämiseen tai jopa uusien palvelukonseptien luomiseen.

Osaamisen lisäksi ja tueksi tarvitaan selkeämpää tiedotusta. Hilma-tietojärjestelmä on sinällään hyvä tapa keskittää tarjousten koordinointi ja arkistointi, mutta tietoisuus sen olemassaolosta on jäänyt epäselväksi merkittävälle osalle yrityksiä. Esimerkiksi useissa innovatiivisissa mikroyrityksissä, kun niille puhuu Hilma-järjestelmästä, pyöritellään silmiä.

Talousvaliokunta kiinnitti mietinnössään huomiota siihen, että kansallisten kynnysarvojen oikea taso on löydettävä ja ensisijaisesti kaksinkertaistettava. Nykyiset liian alhaiset arvot vaikeuttavat pienten hankintayksiköiden sekä alueellisten pienten yritysten osallistumismahdollisuuksia. Tämä on vääristänyt kilpailutilannetta, mikä tulee myös selvityksestä ilmi. Huomattava osa hankinnoista on mennyt suurille yrityksille. Ministeri Cronbergin myönteinen suhtautuminen kynnysarvojen nostamiseen lämmitti niin minun kuin useiden muidenkin vastauspuheenvuoron käyttäjien mieltä.

Arvoisa herra puhemies! Halvinta hintaa pystyvät siis yleensä tarjoamaan suuret organisaatiot. Tässä tullaan lain ongelmakohtaan, sillä tämä seikka johtaa kilpailuissa mukana olevat hakijat eriarvoiseen asemaan. Kustannussäästöjen tehostamiseksi hankintojen yhdistäminen nostaa yksittäisten hankkeiden kokoa, ja tämä voi pahimmillaan pudottaa pk-yritykset jo ennen kilpailuttamisvaihetta. Kuntien tilanne on toki ymmärrettävä, mutta myös pk-yritysten tasapuoliseen kilpailuasemaan tähtäävä lainsäädäntö on tarpeellinen.

Julkisilla hankinnoilla voidaan vaikuttaa innovaatiotoiminnan edistämiseen. Eräiden tutkimusten mukaan niillä voi parhaimmillaan olla suurempi kannustevaikuttavuus yritysten innovaatiotoimintaan kuin julkisilla tutkimus- ja kehittämistuilla. Näin ollen kilpailuttamisessa ja itse valintaprosessissa painoarvoa ja mahdollisuuksia tulisikin entistä enemmän antaa innovatiivisille pk-yrityksille ja huomioida alueellinen osaaminen.

Taloudellisesti haasteellisessa tilanteessa pk-yritysten merkitys työllistäjänä on tärkeä, ja suomalaista yrittäjyyttä tulisi tukea myös julkisella sektorilla. "Yrittäjyys kantaa Suomea", todisti presidentti Martti Ahtisaari eilen televisiossa. Toisaalta voimme vain toivoa, että tulevaisuuden hyvä ostaja ostaa vaikuttavuutta, ei hintaa.

Reijo Paajanen /kok:

Herra puhemies! Hankintalakia koskevan selonteon yhteydessä on oiva tilaisuus arvioida lakiuudistuksen keskeisiä vaikutuksia ja toimivuutta tuoreeltaan. Merkittävin muutos on ehdottomasti ollut kansallisten kynnysarvojen säätäminen. Hankintalain tarkoituksena on ollut tehostaa julkisten varojen käyttöä ja yhdenmukaistaa hankintojen kriteerejä. Siinä se on mielestäni onnistunut, vaikka hankintaprosessin tarkka sääntely voi tuntua jopa hieman liioittelulta suomalaisessa avoimessa ja läpinäkyvässä hallintokulttuurissa.

Hankintojen avoimuutta on onnistuttu kasvattamaan sähköisen hankintailmoitusjärjestelmän kautta. Järjestelmässä on julkaistu moninkertainen määrä hankintailmoituksia aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta monille yrittäjille Hilma on edelleen vieras. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi jatkaa aktiivista tiedottamista järjestelmän olemassaolosta ja ominaisuuksista. Ajan mittaan ilmoitusjärjestelmää opitaan varmasti hyödyntämään paremmin.

Suurten yritysten ja hankintayksiköiden kannalta hankintaprosessi on epäilemättä myös selkeytynyt, mutta tehokkuutta sen ei ole koettu lisänneen. Byrokratia on pikemminkin lisääntynyt, ja hankintaprosessit ovat jopa hidastuneet. Uudessa hankintamenettelyssä hyödyt ovat sitä suuremmat, mitä suurempia hankintoja tehdään. Tämä on vaikeuttanut pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailuun, ja näyttää siltä, että huomattava osa hankinnoista meneekin suurille yrityksille. Kuntien pitää kiinnittää huomiota siihen, ettei ostoja tehdä liian suurina kokonaisuuksina silloin, kun se on mahdollista. Muuten pienet ja keskisuuret yritykset eivät pysty osallistumaan kilpailutuksiin. Yritysten tulisi puolestaan verkottua ja hakea kumppanuuksia yhteistarjousten tekemiseksi huomattavasti enemmän. Verkottuminen yritysmaailmassa on vielä valitettavan vähäistä.

Näyttää myös siltä, että kansallisten kynnysarvojen rajoja pitäisi nostaa. Ne eivät kuitenkaan saa nousta niin korkeiksi, että hankintojen avoimuus vaarantuu. Nykyiset kynnysarvot kaksinkertaistamalla saataisiin jo aikaan tilanne, jossa paikallisten pienyritysten osallistuminen kilpailuun helpottuu.

Alueelliset erot kilpailun lisääntymisessä voivat olla suuria. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnoissa, jotka ovat täällä kovasti tulleet esiin, ei välttämättä ole helppoa saada riittävästi tarjouksia. Suuri osa palveluista tuotetaan edelleen kuntien itsensä toimesta. Kuitenkin kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä puhutaan miljardeista. Kilpailutuksen kautta voitaisiin säästää suuria rahasummia kuntasektorin terveydenhuoltokuluissa. Nyt tarvittaisiinkin yhteistyötä palvelujen tuotteistamisessa, jotta palvelujen korkea tasa-arvo voidaan turvata. Tarvitaan mittareita ja keinoja valvoa laatutavoitteiden täyttymistä.

Arvoisa herra puhemies! Laissa rajattu valitusoikeus vain kynnysarvot ylittäviin hankintoihin ei ole ainakaan vielä laskenut valitusten määrää markkinaoikeuksissa. Talouden taantumalla on varmasti oma vaikutuksensa juttumäärien kasvuun, mutta syitä on muitakin. Kynnysarvojen nosto rajaisi valitusoikeutta lisää, mutta kertakaikkisen tärkeää on, että valitusten käsittely tapahtuu huomattavasti lyhyemmässä ajassa.

Kannatan myös monen muun tapaan talousvaliokunnan näkemystä siitä, että valitukset pitäisi pystyä käsittelemään pääosin enintään kuudessa kuukaudessa.

Kaiken kaikkiaan hankintalaki on mielestäni osoittautunut alkutaipaleellaan toimivaksi. Se mahdollistaa hyvät ostotavat ja markkinoiden laajan hyödyntämisen. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä lain toimivuudesta on kuitenkin vielä ennenaikaista tehdä, kun laki on ollut voimassa vasta vuoden. Hankintojen markkinat ovat kasvaneet, ja se on varmasti hankintalain ansiota. On tietysti hyvä seurata kehitystä jatkossakin ja viilata niitä yksityiskohtia, joissa ongelmia on ilmennyt.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! Hankintalainsäädännön kuten koko hankintatoiminnan lähtökohtana tulee olla perusoikeusnäkökulma. Asiakaslähtöisyyden ja valinnanvapauden on oltava palvelujen saatavuuden perusta. Tämä tilanne ei tällä hetkellä toteudu, ei saatavuuden eikä myöskään asiakkaan tarvitsemien palvelujen sisällön, laadun tai määränkään puitteissa. Se on täällä salissakin tänään jo monta kertaa todettu. Palveluprosessien sisältö ei voi lähteä virkamiehen pöydältä.

Hankintakilpailujen järjestämisen osaaminen on erittäin kirjavaa, ja tämän vuoksi asianomaisen henkilöstön kouluttamisella onkin todella kiire. Taloudellisuusseikat kilpailussa ovat korostuneet. Kuitenkin palveluntuottajien vertaaminen aidosti kunnan oman tuotannon kanssa ontuu edelleen. Läpinäkyvä kuntien oman toiminnan hinnoittelu, lähipalvelujen saannin turvaavat alueelliset joustomahdollisuudet jäävät tiedonpuutteen takia käyttämättä.

Valitusprosessi, esimerkiksi palveluntarjoajan muuttumisen yhteydessä syntyvä valitusprosessi, katkaisee asiakkaalta koko palvelun, kunnes kiista on ratkaistu. Esimerkiksi päivähoidossa tai palveluasumisessa pienikin katko tai hoitopaikan muutos lisää asiakkaalle ja käyttäjälle koituvaa stressiä. Valituksella ei tulisi olla hylkäävää vaikutusta, ja turhista valituksista tulisi voida määrätä esimerkiksi hyvityslasku. Samaa stressiä lisää palvelujen saavuttamattomuus haja-asutusalueilla. Kustannus- ja kannattavuussyistä palvelujen keskittäminen saattaa olla perusteltua, mutta mikäli palvelulla saavutettavasta hyödystä puolet katoaa matkalla tai matkakustannukset lisäävät asiakkaan tai maksajan kuluja tarjoushinnan lisäksi, on järkevyys kyseenalaista. Tämän vuoksi meidän tuleekin seurata lain kirjaimen toteutumista muun muassa kynnysarvon alittavien palvelujen joustoissa. Tämä tarve korostuu muun muassa kuntarajojen yli menevissä palveluissa ja yhteisiä isompia hankintayksikköjä ammattimaisina perustettaessa. Hankintojen keskittäminen ei saa johtaa lisäbyrokratiaan.

Arvoisa puhemies! Palveluhankinnoissa myös niin kutsutun kolmannen sektorin asema on noussut keskusteluissa esiin. Voittoa tuottamattomien yhteisöjen asema ei vaadi kuitenkaan lainsäädäntöön erityisjärjestelyjä. Kysyntä ja vertailtavuus synnyttävät uusia yrityksiä ja monipuolistavat palvelujensaantia. Pienten yrittäjien kannalta katsoen kaikkien hankintojen on hyvä olla kaikkien nähtävissä. Laajentuessaan kansainvälisesti yli rajojen tuotettavat palvelut edellyttävät kuitenkin nykyistä resursoidumpaa ja osaavampaa valvontaa sekä riitaprosessien oikeusosaamista, ja yksittäiselle yritykselle kansainvälistymisen mutta myöskin laajan tarjouskilpailun hinta voi ilman etukäteisneuvontaa tulla todella kalliiksi. EU:n oikeusturvadirektiivikin tulee muodostumaan tässä avuksi painottaessaan suorahankintojen avoimuutta ja jälkikäteen perumisen mahdollisuutta.

Ja lopuksi, arvoisa puhemies: Myöskin markkinoilla, joilla ei ole aitoa kilpailua eikä myöskään palveluntuottajia, olisi harkittava nykyistä helpommin palvelun luokittelua yhteiskuntataloudellisesti järkeväksi tai tärkeäksi toiminnaksi. Eli tässä vertaan komission päätökseen Services of General Economic Interest vuodelta 2005, jolloin palvelu voidaan toteuttaa niin sanottuna julkisena toimeksiantona ilman tehtävän hoitamisesta erikseen maksettavaa kompensaatiota.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On erinomaisen hyvä asia, että mietintö on yksimielinen ja että siihen on tullut näitä lausumaehdotuksia kolme ja ne ovat sellaista sorttia, että niihin voi mielellään yhtyä.

Minä olen yrittänyt palauttaa mieliin, mikä oli se erityinen pointti, joka hankintalakia säädettäessä johti siihen, että EU:n hankintadirektiivin kynnysarvojen maksimit alitettiin niinkin paljon kuin alitettiin, koska sillähän täytyy olla jokin erityinen peruste, joka sai meidät vakuuttuneiksi siitä, että näin pitää tehdä. Muistan, kuinka silloinen ministeri oli näitten kannalla, ja niistä sitten taisi valiokuntalausunnoissa olla muitakin mielipiteitä. Minusta tuntuu, että oikeastaan se painavin kriteeri oli se, että tällä tavalla yrityksiä opetettiin siihen kilpailutukseen, siis siihen tapaan, millä nyt asiallisesti kilpailu käydään läpi.

No, mihin tulokseen se on johtanut? Ed. Lauslahti omassa puheenvuorossaan totesi sen erinomaisen hyvin, minkä kokoiset hankinnat ovat johtaneet mihinkin tulokseen, ja markkinaoikeuteen on saatu semmoinen oikein sopiva ruuhka, joka olisi jäänyt tavallaan pois, jos nämä kynnysarvot olisivat olleet korkeampia. Elikkä toisin sanoen, nyt kun tämä parin vuoden harjoitus-erä on takanapäin, on erinomaisen hyvä aika korottaa näitä kynnysarvoja elikkä tuplata ne, koska nyt sitten ne, jotka ovat halunneet oppia, ovat voineet opetella tämän hankintamenettelyn, siihen liittyvät kilpailutusrituaalit ja myöskin sen, kuinka sitten, jos häviää kilpailun, valitetaan markkinaoikeuteen. Elikkä tämä oppijakso nyt saa olla sitten 2,5 vuotta, tai itse asiassa käytännössä kolme vuotta. Mutta ehdottomasti kynnysarvoja pitää korottaa; hyvä, että sitä koskeva esitys on tullut.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän lisäksi huomiota kahteen erityiskysymykseen. Niissä täällä eräissä puheenvuoroissa näytti olevan vähän tiedonpuutetta.

Nimittäin ensinnäkin nämä tuore-elintarvikehankinnat. Täällä on puhuttu lähiruuasta. Lähiruoka voidaan ottaa yhdellä ainoalla edellytyksellä tavallaan tavoitteeksi, sillä että sitä perustellaan erityisellä ympäristönäkökohdalla. Tässä suhteessa Saksan kuluttaja- ja maatalousministeri Renate Künast selvitytti perusteellisesti sen mekanismin, miten tämä voidaan joustavasti hoitaa: se voidaan joustavasti hoitaa sillä tavalla, että ne yritykset, jotka haluavat osallistua tällaisiin tarjouskilpailuihin, osoittavat tavaramerkillä sen erityisen ympäristöperusteen. Elikkä toisin sanoen, silloin kun tehdään tarjous, siinä ei tarvita mitään muuta tämän lainsäädännön mukaan kuin se, että laittaa, että tavaramerkkimme on tämä, joka on siis sertifioitu ja rekisteröity, ja asia on sillä siisti. Tein tätä varten valmiit tavaramerkkimallit ja kaikki, jotka ovat täysin direktiivin ja lain mukaisia, mutta kukaan ei ole uskaltanut ryhtyä niitä käyttämään. Tein tästä muuten kirjankin, jota on yksi tuhat kappaletta nyt myyty.

Arvoisa puhemies! Toinen esimerkki lyhyesti. Se koskee sosiaalisia yrityksiä. Hankintalaki mahdollistaa sen, että kilpailu rajoitetaan sosiaalisiin yrityksiin. Tämäkin näytti olevan vaikea asia monelle kunnalle, joille se erityisesti olisi ollut arvokas väline käytettäväksi. Mutta tätä rutiinia ei ole opeteltu eikä haluttu oppia. Niinpä tein siitäkin kirjan, ja sitäkin on joku kappale myyty.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! Hankintalain selonteko osoittaa sen, että meillä on menty monta askelta hyvään suuntaan. Yksi niistä on selkeästi ilmoitusjärjestelmä Hilma, josta lähes poikkeuksetta tuli hyvää palautetta talousvaliokunnan kuulemisessa, ja suurin osa myös yrityksistä on jo sitä oppinut käyttämään, ja etenkin ne, jotka kilpailuttavat, ovat sen omaksuneet. Tietenkin meillä ovat erilaiset hankintayksiköt hyvin eri asemassa, minkä kokoisista hankinnoista on kyse, jotenka muun muassa valtiontalouden ja valtion omat hankintayksiköt tai suurien kuntien yhteiset hankintarenkaat ovat ihan erilaisessa kilpailuttajaroolissa kuin yhden pienen kunnan kilpailuttajat omilla sektoreillaan.

Se, mihin hankintalain toivottiin vaikuttavan, oli, että meillä vähenevät markkinatuomioistuimen tapaukset. Tähän ei valitettavasti tällä lailla pystytty vaikuttamaan vaan tilanne on enemmänkin mennyt väärään suuntaan, jolloinka näitä tapauksia markkinatuomioistuimessa on entistä enemmän ja jutut venyvät siellä jopa 14 kuukauteen asti. Tässä suomalaisessa yrityskulttuurissa on joku mielenkiintoinen piirre, sillä muualla Euroopassa tätä samanlaista tapahtumaa ei ole ollut. Ainoastaan Suomessa yritykset valittavat näin paljon toisten yritysten tarjouksista tai julkisen puolen tarjouksista, mutta oletettavasti siihen on tulossa parannuksia, kun nämä raja-arvojen muutokset toteutuvat. Mutta se ei ratkaise ollenkaan sitä peruskysymystä, sillä suurin osa näistä valituksista koskee muotoseikkoja, joita on nyt tässä laissa kilpailutukseen osallistuvilla huomioitavana toistasataa, ja aina voidaan joku näistä kaivaa valituksen pohjaksi ja perusteeksi. Sen takia semmoinen yleinen kulttuurimuutos tällä saralla on tietenkin myöskin se, mitä tässä toivoisi tapahtuvan. Yksi syy on varmaankin laman lisäksi ollut se, että kun valitetaan, palvelun edellinen tuottaja voi jatkaa toimintaansa, kunnes asia on käsitelty markkinatuomioistuimessa, jotenka mahdollisesti toista vuotta on kilpailun hävinnyt yrittäjä pystynyt jatkamaan palvelun tuottamista. Jos näitä keinoja käytetään tähän, on lakia kyllä sovellettu täysin väärin.

Se, mihinkä olisin toivonut, ja toivottavasti ollaan menossa, kiinnitettävän lisää huomiota, on, että kun meillä pelkästään hinta on määrännyt tällä kohdalla ostettavan palvelun tai tuotteen kriteerit, kuitenkin jo silloin lakia tehtäessä ja nyt myöskin tässä lausunnossa ja tässä selonteossa on kiinnitetty huomiota siihen, että yhä enemmän pitäisi ottaa huomioon ympäristöarvot, laatu, muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa henkilöstön koulutus ja henkilöstön asema, ym. tärkeät seikat, jotka taataan sitten tulevaisuudessa. Samoin ovat jääneet valitettavan vähäiselle myöskin pienien viilauksien muotoseikkoihin tarttumisen mahdollisuudet ja lähestulkoon kokonaan pois nämä erilaiset sopimusmenettelyt, joilla hankintoja pystyttäisiin järkevästi hankintayksikön ja palveluntuottajan välillä tekemään. Toivottavasti myös tämä kulttuuri tulee tässä muuttumaan, ja ehkä myös tähän tulee helpotusta näitten raja-arvojen muutosten osalta.

Vuoden hankintalain voimassaolon jälkeen meillä oli kolme pontta, joista siis ensimmäinen oli se, että me saamme selonteon vuoden 2008 loppuun mennessä, joka on tässä ja joka on erittäin hyvä, vaikka osittain asiantuntijat kertovat, että olisi pidemmänkin aikajakson voinut tähän vertailukohdaksi ottaa. Toisena kysymyksenä oli kuntien välinen yhteistyö ja sen selkiyttäminen. Siihen, kuten lausunnossa on todettu, olisi toivottu vielä enemmän selkeyttä, koska siihen ei ole tullut selkeitä kriteereitä. Yhä edelleenkään meillä ei ole kaikilta osin selvä se, mitkä asiat kunnat voivat tehdä kuntien välisenä yhteistyönä ja mitkä ovat sellaisia, mitkä sitten pitää kilpailuttaa julkisille markkinoille samalla, kun tarjotaan toisille kunnille.

Toisena oli voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen huomioiminen näissä kilpailutustilanteissa. Tähän ministeriön vastaus oli se, että perustakaa yrityksiä. Se ei todellakaan riitä. Meillä oli erittäin hyvät lausunnot muun muassa kansalaisjärjestöjen neuvottelukunnalta Kanelta, joka kiinnittää huomiota siihen, että enemmän pitäisi neuvottelu- ja suorahankintamenettelyjä käyttää ja erilaisia kumppanuusmalleja selvittää, mitenkä näitä järjestöjä voisi olla palveluiden tuottajina, ja myöskin se, mitkä palveluista ovat julkisen palvelun velvoitteen alaisia, minkälaista lainsäädäntöä tämä sitten edellyttäisi, jotenka tähän olisi ollut mahdollista jo vuoden sisällä tehdä erilaisia esityksiä kolmannen sektorin huomioimiseksi hankintalaissa, mutta sitä ei ollut tehty. Toivottavasti se tähän tulee.

Raja-arvoja koskeva asia on perusteltu huomio, josta jouduimme kyllä vääntämään jonkun verran, mutta yksimielisinä tuloksena ne tulivat. Erityisesti ostoissa näen, että 15 000 euron hinta korotettuna 30 000:een on poistamassa turhaa byrokratiaa, sillä kilpailutus maksaa sekä sen kilpailutuksen tekijälle että sille tarjoajalle aika suuria summia, ja kun puhutaan pienistä ostoista, on erityisesti niissä kohden hinnan nosto 30 000:een perusteltu. Sosiaali- ja terveystoimen osalla palveluissa 50 000 euron nostaminen 100 000:een on erityisen perusteltua asiakkaiden palveluiden laadun saannilla ja sillä jatkuvuudella niin, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnon perusteella tätä voidaan paremmin valvoa ja saada toimimaan. Rakennusurakoista kävimme hetken aikaa keskustelua mutta totesimme, että myös niiden osalla 100 000 euron nostaminen 200 000:een on perusteltu.

Kun laki on näin muutaman vuoden vasta ollut voimassa, niin jäi siihen tietenkin vielä usea kohta, joita haluamme painottaa, ja niinpä on kolme pontta, joista siis tämä kynnysarvo oli ensimmäinen ja toinen markkinatuomioistuimen resursointi niin, että päästään tästä kierteestä, jolla tätä peliä pelataan, tai näitä, en käytä sanaa turhia, mutta ehkä joskus lievillä perusteilla tehtyjä valituksia saadaan mahdollisimman nopeasti käsiteltyä, siitä selvittäisiin pois. Sitten tämä pienten hankintojen menettely, vaikka ne eivät olleet tässä pakollisen kilpailutuksen piirissä, mitenkä niistä sitten yritykset voisivat saada tiedon, että tällaisia palveluita julkinen puoli on ostamassa, jäi vielä tässä kohtaa pohdittavaksi, onko mahdollisuutta liittää sitä tähän Hilma-järjestelmään vai mitenkä se tehdään.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hankintalaki on siis toiminut reilut puolitoista vuotta, ja jo nyt sitten oli nähtävissä lain hyviä ja huonoja puolia. Hyvää on se, että hankintalaki on lisännyt kilpailua ja tietoa julkisista hankinnoista, jolloin suurempi joukko yrityksiä on pystynyt näihin tarjouksillaan osallistumaan. Toisaalta hankintalaki lisäsi kunnissa byrokratiaa ja myös epävarmuutta, että tulevatkohan nyt varmasti kaikki pykälät täytettyä näissä tarjouksissa. Siltä kohdin se ei ole ollut niin kovin hyvin onnistunut.

Talousvaliokunta ottikin tässä nyt sitten tietyllä lailla ohjat käsiinsä ja totesi, että kynnysarvot täytyy nyt nostaa pikimmiten eli ensi vuoden alusta kaksinkertaiseksi ainakin nykytilanteeseen verrattuna, jolloin kilpailutuksella saatu hyöty todennäköisesti jo kompensoi siitä aiheutuneen turhan vaivan. Toisaalta valiokunta keskusteli siitä, että vaikka kynnysarvoja nostetaan, niin myös täytyy etsiä keinoja, joilla nämä pienemmätkin hankinnat olisivat julkisen tiedon piirissä ja yrityksillä olisi mahdollisuus tehdä niihinkin tarjouksia, vaikka tuo valitusmahdollisuus markkinaoikeuteen ei koskisikaan näitä. Joka tapauksessa kynnysarvojen nostolla vältetään tarpeettoman pienten hankintojen kilpailutusta ja pystyään alentamaan markkinaoikeuden kuormitusta, koska pienistä asioista ei pääse valittamaan.

Ympäristönäkökulma on erittäin merkittävä julkisissa hankinnoissa, ja tyydytyksellä täytyy tervehtiä valtioneuvoston periaatepäätöstä kestävien hankintojen edistämisestä. Ennen kuin velvoittavuuteen ympäristönäkökulmien huomioon ottamisessa julkisissa hankinnoissa voidaan mennä, tarvitaan kuitenkin paljon neuvontaa, koulutusta ja ennen kaikkea valiokuntien mainitsema internet-työkalupakki, jolla sitten julkisia hankintoja työkseen tekevät ja suunnittelevat henkilöt voivat opetella, miten se ympäristönäkökulma konkreettisesti istutetaan tarjouspyyntöihin sisään. Joka tapauksessa ympäristövaliokunnan ja talousvaliokunnan viitoittamalla tiellä tästä hankintalaista saadaan parempi kokonaisuus. Oli mukavaa, että myös ministerit Cronberg ja Pekkarinen suhtautuivat näihin eduskunnan näkemyksiin sillä tavalla positiivisesti, että ovat sitoutuneet viemään niitä nopeasti eteenpäin.

Jukka Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Hankintalaki on tuonut palveluiden hankintaan ja palveluihin laatua, kustannustehokkuutta, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Se on toiminut niin kuin sen on pitänyt. Tietenkin matka siihen, mitä tavoitellaan, on vielä pitkä, että tällaisenaan tämä hankintalaki on mielestäni ulotettu liian pitkälle ja nyt on erinomaisen hyvä, että tämmöisiä korjaavia toimenpiteitä, kuten tämä kynnysarvojen nosto, on esitetty. Tämä itse asia on hyvin merkittävä, sitä on ehkä tässä keskustelussa sivuttu aika vähän. Jos ajatellaan sitä kasvavaa palvelumarkkinaa, mikä kuntataloudessa on, niin kuntatalouden palvelumarkkina on tällä hetkellä noin 30 miljardia euroa ja kasvaa siitä seuraavan kymmenen vuoden aikana arviolta noin 50 miljardiin. Vastaavasti kunnilla on 491 000 työntekijää ja tämä työntekijöiden määrä, jos se samassa suhteessa kasvaisi, nousisi 710 000:een kymmenen vuoden kuluttua. Me kaikki, tosin meitä nyt ei ihan hirveän paljon tässä ole paikalla, mutta me kaikki tiedämme, että siihen eivät meidän rahamme eikä väki riitä, että me tarvitsemme toimivat palvelumarkkinat, joita nimenomaan tällä hankintalailla voidaan edistää. Me tarvitsemme sinne markkinoille riittävästi riittävän isoja yrityksiä ja niin, että niitä on niin paljon, että ne oikeasti kilpailevat, ja me tarvitsemme sinne joustavia, pieniä perhe- ja pk-yrityksiä. Me tarvitsemme sellaisia käytäntöjä, missä tämä julkinen ja yksityinen sektori hyvällä tavalla kohtaavat.

Tässä puhutaan paljon kuntien hankintaosaamisesta. Minä väitän, että ne kunnat, joissa on jo miljardeilla hankintoja tehty, ihan kohtuullisesti tätä osaamista ovat hankkineet, mutta me tarvitsisimme vielä enemmän dialogia kaikkien näiden eri toimijoiden välillä. Me tarvitsisimme valtion, kunnan, yritysten, pk-yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden välille joitain organisoituja neuvontapisteitä tai toimintatapoja, sellaista dialogia, missä nämä eri osapuolet voisivat yhdessä kehittää näitä menettelyitä. Nyt osa näistä epäkohdista, mitä tässä melko jäykässä järjestelmässä on, perustuu siihen, että tämä toimijoiden välinen dialogi on riittämätöntä. Minä toivon, että kaikki osapuolet ottavat tämän vakavissaan ja haluavat yhdessä kehittää tätä järjestelmää.

Minusta on erinomaisen tärkeätä, että tässä pitää ymmärtää, että kuntien rooli muuttuu palveluiden tuottajasta palveluiden järjestämiseen ja jotta siinä kunnat voivat noudattaa hyvää omistajaohjausta, niin tästä menetelmästä syntyvän osaamisen pitää kertyä kuntiin, jotta se voisi ikään kun parantua. Jotta jokaisesta hankintalain mukaisesta kilpailutuksesta opittaisiin jotain, mitä voidaan seuraavassa kilpailutuksessa käyttää hyväksi, niin tämän osaamisen pitäisi kertyä jonnekin. Tällä hetkellä tämmöistä innovatiivista omistajaohjausta ja sen kertymistä näkee liian vähän kunnissa ja liian vähän myöskin valtionhallinnossa. Se liittyy tähän yhteiseen dialogiin, että meidän pitäisi tätä osaamista myöskin kerryttää.

Tämä laki sinänsä on hyvä, että nyt kaikissa yli 15 000 euron hankinnoissa kaikki muodollisuudet otetaan käyttöön, ja lisäksi valituksissa on käytössä todella järeä käsittelyjärjestelmä, kuitenkin maassa, jossa on tällä hetkellä vähiten korruptiota. On erinomaista, että tässä on esitetty, niin kuin myös sosiaali- ja terveysvaliokunta omassa lausunnossaan esitti, tätä kynnysarvojen kaksinkertaistamista. Se pienentää tätä byrokratiaa, mutta se helpottaa myöskin markkinaoikeuksien toimintaa ja käsittelyaikoja, kun se vähentää siellä olevia ratkaisemattomia tilanteita. Muutenkin markkinaoikeuden käsittelyajat pitäisi saada hyvään järjestykseen, koska nyt siellä osaa päätöksistä joudutaan odottamaan kohtuuttoman kauan ja osasta on jopa väitetty, että niitä viivytetään tarkoitushakuisesti, jotta toimijat voivat pitää omat voimassa olevat sopimuksensa voimassa.

Kaiken kaikkiaan näen, että tämä uudistus on ehdottoman oikeansuuntainen ja jatkamalla tätä kehitystyötä me todellakin parannamme tätä palvelumarkkinaa, sen palveluiden laatua, kustannustehokkuutta, järjestelmäavoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Edellä ed. Jukka Mäkelä nosti erittäin tärkeitä asioita esille. Olen aivan samaa mieltä siitä, että tarvitaan dialogia, eli tarvitaan dialogia niiden osapuolien kanssa, jotka, sanotaanko, joutuvat toteuttamaan hankintalainsäädäntöä. Ed. Mäkelä hyvin ne tuossa nosti esille, että silloin on kysymys paitsi valtion ja kuntien myös pk-sektorin ja yritysten ja myös yleishyödyllisten yhdistysten yhteisestä dialogista, jotta sitä osaamista voitaisiin yhdessä tavoitella ja yhdessä tehdä.

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta on käsitellyt hyvin selvitystä, selontekoa, vaikka se aika ei ole vielä pitkä, jolloin lainsäädäntö on ollut voimassa. Kuitenkin jo tämä selvitys osoittaa sen, että on hyvä, että nyt jo tähän on selonteon muodossa puututtu. Näin on selkeästi tullut esille, että lainsäädännölle on asetettu kokonaistavoitteita, jotka ovat kilpailun edistäminen ja julkisten varojen käytön tehostaminen. Sen osalta voidaan todeta, että tavoitteisiin, tähän tehostamiseen, välttämättä ei ole päästy.

Talousvaliokunta toteaa, että osa ongelmista liittyy pikemminkin siihen, miten uutta lakia sovelletaan, kuin varsinaisesti itse puitelain säädöksiin, mutta kuitenkin toteaa, että tehokkuutta ei ole vielä saavutettu. Mutta kuitenkin tämä on tuonut avoimuutta ja suunnitelmallisuutta ja selkeyttä hankintamenettelyihin, ja valiokunta toteaa, että myös sitä tavoitetta, että pyritään syrjimättömyyteen, sitäkin tämä selvitys osoittaa, että näin tavoitteissa päästään eteenpäin.

Erityisen hyvä on, että talousvaliokunta, niin kuin nämä muutkin selonteosta lausuntoa antaneet, on nostanut esille laadun, miten laatua tulisi entistä enemmän käyttää hankintakriteerinä, ja siitä myös seuraavan asian, eli sen, miten sitten se laatu ilmaistaan laatukriteereinä ja miten se ilmaistaan näissä hankintapyynnöissä. Sekä näissä lausunnoissa että talousvaliokunnan mietinnössä todetaan erittäin hyvin se, että erityisesti tässä kohdassa sitä osaamista on vielä liian vähän, johonka myös hallintovaliokunta on muun muassa kiinnittänyt huomiota, tähän vaikeuteen, miten hankintakriteeriksi nostetaan laatu eikä vain hinta. Se on mielestäni erittäin tärkeätä, että jatkossa voidaan tähän kiinnittää huomiota.

Valiokunta pitää nykytilaa laadun huomioon ottamisen osalta siis riittämättömänä. Osaltaan tilannetta voidaan parantaa erilaisten mallitarjouskirjojen ja tuotteistamisen ja standardien avulla. Näin toteaa talousvaliokunta, ja tämä on mielestäni todella tavoiteltava ja hyvä asia. Täällä on puhuttu, että vain näissä hinnaltaan pienemmissä tarjouksissa on ongelma se, että ne menevät markkinaoikeuteen, mutta olen ymmärtänyt, että myös suuremmissa tarjouksissa on markkinaoikeus tukkoutunut sillä, että siellä niitä paljon joudutaan käsittelemään.

Arvoisa puhemies! Nostan esiin oikeastaan vielä yhden asian, joka täällä ei ole aikaisemmin tullut esille ja joka on ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa. Siellä nostetaan esille näissä tarjouskilpailuissa erityisesti se, että kun on kysymys sosiaali- ja terveyspalveluista, siinä tulisi turvata pitkäaikaisia sopimuksia, jotta laatu säilyisi ajatellen sitä palvelua asiakkaitten näkökulmasta, mutta myös sitä, että henkilöstön asema turvataan.

On erittäin hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on nostanut esille, miten 49 §:ää voitaisiin käyttää siten, että säännöksestä käy nykyistä paremmin ilmi hankintayksiköiden mahdollisuus edellyttää tarjouspyynnössä työsopimuslain mukaista liikkeenluovutusperiaatteen noudattamista ja vähimmäistyöehdot ylittäviä työehtoja. Sekä näissä lausunnoissa, mitä tähän selontekoon liittyy, että tässä talousvaliokunnan mietinnössä on nostettu erittäin olennaisia asioita esille, ja lausumat ovat erittäin hyviä.