Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksellä alueiden kehittämislain uudistamiseksi on kaksi päätarkoitusta. Ensinnäkin lain avulla tehostetaan kansallisen aluepolitiikan toteuttamista, toiseksi laki saatetaan ajan tasalle vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön asettamia vaatimuksia.

Lokakuussa 2000 hallitus päätti iltakoulussaan loppukautensa toimenpideohjelmasta aluepolitiikan ja seutuyhteistyön tehostamiseksi. Ohjelma sisälsi muun muassa aluekeskusten kehittämisen, seutukuntayhteistyön aktivoimisen, valtion toimintojen uudelleen sijoittamisen, yritystukien vaikuttavuuden lisäämisen sekä uusien toimenpiteiden luomisen Itä- ja Pohjois-Suomen ja muiden vaikeiden rakennetyöttömyyden seutujen kehittämiseksi.

Marraskuussa vuonna 2000 valtioneuvosto teki päätöksen aluepolitiikan tavoiteohjelmasta, jolla linjattiin aluepolitiikan suuntaa ja painopisteitä pidemmällä aikavälillä. Osana aluepolitiikan tehostamista hallitus päätti käynnistää alueiden kehittämistä koskevan lainsäädännön uudistamisen. Alueiden kehittämistä koskevan lainsäädännön uudistaminen nähtiin välttämättömäksi, jotta aluepolitiikalla voitaisiin vastata avoimen talouden ja eriytyvän aluekehityksen haasteisiin. Uudistustyö käynnistettiinkin laajana yhteistyöhankkeena maakuntien, valtion eri hallinnonalojen ja sosiaalipartnereiden kanssa.

Eduskuntaan nyt annettu alueiden kehittämistä koskeva laki perustuu työn kuluessa saavutettuun yhteiseen näkemykseen aluekehittämisen tavoitteista. Lainsäädännön selkeyttäminen ja uudistaminen monella tavoin selkeyttää eri osapuolten vastuita ja muun muassa roolia alueiden kehittämisessä. Läpikäyvänä periaatteena on vahvistaa alueiden asemaa sekä alueiden kehittämisen suunnittelussa että myös toteuttamisessa. Alueiden näkemykset otetaan jatkossa aikaisempaa paremmin huomioon valtion eri hallinnonaloilla ja myös eri tasoilla. Maakuntaohjelmat muodostavat aluekehittämisen ytimen edelleen.

Uudistuksella tehostetaan kansallista aluepolitiikkaa ja korostetaan sen määräävää osaa aluekehittämisessä. EU:n alue- ja rakennepolitiikka täydentää ja vahvistaa kansallista politiikkaa. Samalla eri ministeriöiden toteuttama sektoripolitiikka kytkeytyy entistä tiiviimmin alueiden kehittämiseen ja ministeriöt ja niiden alaiset laitokset valmistelevat oman aluekehittämisstrategiansa. Aluepolitiikka ja sektoripolitiikka näillä toimilla lähentyvät toisiaan.

Aluepolitiikan tavoitteena on eri alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen ja sitä kautta alueiden kehityksen tasapainottaminen ja eri alueiden kehittyneisyyserojen vähentäminen koko maan mittakaavassa. Siksi perinteisten yritystukien rinnalle on nostettu yritysten toimintaympäristön ja myös kehitysedellytysten parantaminen. Suomen alueet ja yritykset toimivat tällä hetkellä avoimessa taloudessa ja kansainvälisen kilpailun piirissä, joten tämän hetken rakenneongelmat voidaan ratkaista vain vahvistamalla alueiden ja myös yritysten kilpailukykyä.

Talouden nopea muutos, alueiden ongelmien erilaistuminen ja alueiden erilaiset kehittämismahdollisuudet edellyttävät entistä täsmällisempää ja eriytyneempää tietoa kehittämistyön pohjaksi. Siksi vastuuta strategioiden muotoilusta ja kehittämistoimien kohdentamisesta siirretään edelleen aluetasolle. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että valtio vetäytyisi aluekehittämisvastuustaan, päinvastoin, valtion, maakuntien ja yksityisen sektorin entistä tiiviimmällä yhteistyöllä kaikki osapuolet sitoutuvat nykyistä paremmin alueiden kehittämiseen.

Ministeriöiden aluekehittämisstrategiat tekevät valtion sitoutumisen nykyistä laajemmaksi ja myös avoimemmaksi ja suuntaavat valtion resursseja entistä tehokkaammin yhdessä sovittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Aluepolitiikkaa on syytä eriyttää ja erilaistaa. Nykyistä tasapainoisempi aluekehitys voidaan saavuttaa vain ottamalla entistä paremmin huomioon alueiden erilaiset kehittämisedellytykset ja myös kehittämistarpeet, ja samalla valmistelemalla kutakin aluetta varten räätälöity kehittämispaketti voidaan tuloksia saavuttaa. Siksi lakiehdotuksella parannetaan alueiden tarpeiden mukaisen eriytetyn alue- ja kaupunki- ja maaseutupolitiikan toimintaedellytyksiä. Samalla maaseudun ja kaupunkien välinen vuorovaikutus tulee aluekehittämisen yhdeksi tärkeäksi välineeksi.

Eri hallinnonaloilla on resursseja, joita voidaan käyttää aikaisempaakin tehokkaammin aluekehittämiseen. Lain uudistuksen keskeisenä tarkoituksena on saada aikaan menettely, jolla määritellään eri alueille toteutettava alueiden kehittämiseen liittyvä valtion rahoitus eri sektoreilla nykyistä huomattavastikin johdonmukaisemmin. Ministeriöiden vastuu alueiden kehittämisestä tulee näin aikaisempaa aktiivisemmaksi. Ne määrittelevät osana oman hallinnonalansa suunnittelua sektorinsa alueiden kehittämisen tavoitteet ja toimenpiteet sekä myös periaatteet toimenpiteiden alueellisesta kohdentamisesta ja rahoituksesta. Alueiden kehittämisen teho näin paranee, kun eri hallinnonalojen toimia suunnataan yhteisten periaatteiden ja myös tavoitteiden mukaisesti.

Ministeriöiden aluekehittämiseen käytettävissä olevien resurssien kokonaismäärä antaa kuvan valtion sitoutumisesta aluepolitiikkaan. Lakiehdotuksen valmistelun yhteydessä ministeriöt määrittelivät omat toimintastrategiansa alueellisessa kehittämisessä suhteutettuna hallinnonalojen sektoritavoitteisiin. Ministeriöt määrittelivät hallinnonalojen aluekehittämistoimet ja niiden rahoituksen valtion talousarviossa. Näin aluepolitiikan koko tuli myös määriteltyä ensimmäistä kertaa. Jatkossa ministeriöiden kanssa voidaan määrittelyä tarpeen mukaan laajentaa kattamaan useampiakin määrärahoja.

Valtion vuoden 2001 talousarviosta alueellista kehittämistä rahoitettiin 41 määrärahalta, ja sen kokonaismäärä oli yhteensä 2,3 miljardia euroa. Tästä summasta valtaosa, 72 prosenttia eli lähes 1 660 miljoonaa euroa, oli puhtaasti kansallista rahoitusta ja 28 prosenttia eli 643 miljoonaa euroa oli sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kansalliseen aluekehittämiseen käytettävissä olevista valtion määrärahoista suurimmat ovat tie- ja rataverkon ylläpito- ja kehittämisvaroja sekä työllisyysperusteisia määrärahoja. Yritystoiminnan kehittämiseen ja teknologian edistämiseen käytettävissä olevien määrärahojen osuus on pienempi. Yritystukien taso on juuri valmistuneen selvityksen mukaan Suomessa normaalilla eurooppalaisella tasolla. Lakiehdotuksen mukainen menettely mahdollistaisi sen, että edellä mainittu valtion rahoitus kohdennettaisiin tulevaisuudessa nykyistä selkeämmin niin, että sillä tuetaan alueiden kehittämistä niille asetettujen tavoitteiden ja maakuntien prioriteettien mukaisesti.

Lakiehdotuksen mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on siis edelleenkin kunnilla ja valtiolla. Maakuntien liitot toimivat aluekehitysviranomaisina. Lakiehdotus sisältää säännökset maakuntaohjelman laatimisesta. Maakuntaohjelma sisältää maakunnan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet ja olennaiset toimenpiteet sekä suunnitelman maakuntaohjelman rahoittamiseksi.

Maakuntaohjelman hyväksyisi maakuntavaltuusto kerran valtuustokaudessa. Maakuntaohjelman toteuttamiseksi maakunnan liiton johdolla valmistellaan vuosittain maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma. Se sisältää ehdotuksen toimenpiteistä ja myös arvion niiden rahoittamisesta. Toteuttamissuunnitelmalla vaikutettaisiin valtion talousarvioehdotukseen sekä hallinnonalojen toiminta- ja taloussuunnitelmien valmisteluun.

Alueellisten näkökohtien korostaminen eri hallinnonalojen budjettisuunnittelussa tehostaa aluepolitiikan vaikuttavuutta. Suomessa onkin etsitty aktiivisesti uusia toimenpiteitä ja menettelytapoja aluepolitiikkaan. Tältä osin Suomea pidetään modernin aluepolitiikan edelläkävijänä, kuten Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen tutkimuslaitos Nordregio on todennut tuoreessa selvityksessään. Aluepoliittinen niin sanottu Suomen-malli on jopa siinä määrin kiinnostava, että muut Pohjoismaat ovat hakeneet meiltä oppia oman aluepolitiikkansa kehittämiseen. Esimerkiksi Norjassa on tällä hetkellä vireillä aluepolitiikan uudistus, jolla lisätään toimenpiteiden valikoivuutta ja selkeytetään keskusten roolia alueiden kehittämisessä.

Suomessa aluepolitiikkaa on haluttu kehittää aluenäkökulmalla varustetuksi laajaksi kehittämispolitiikaksi. Tämä ajatus sisältyy tällä hetkellä voimassa olevaan aluekehityslakiin, jossa aluekehittämisen kohteena on koko maa. Edellä mainitun selvityksen mukaan Pohjoismaista juuri Suomessa on aluetuen piirissä eniten asukkaita. Suomessa on toteutettu alueiden tarpeiden mukaista eriytettyä alue- ja kaupunkipolitiikkaa. Selvityksessä todetaan, että Suomi on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestystä heijastetaan kansalliselle tasolle. Keskeisinä välineinä tässä ovat olleet osaamiskeskus- ja aluekeskusohjelmat.

Suomessa siis etsitään aktiivisesti uusia välineitä ja myös menettelytapoja aluepolitiikkaan. Aluekehitystyö tapahtuu osin erilaisilla ohjelmilla, joiden avulla etsitään toimijat, ympäristöt ja myös instituutiot, joilta löytyy potentiaalia viedä alueellista kehitystä eteenpäin. Prosessiin on liitetty valtion määrärahojen aikaisempaa tavoitteellisempi suuntaaminen, osaamiskeskusten tunnustaminen ja tunnistaminen ja synnyttäminen, ennen kaikkea korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja julkisten toimijoiden välinen yhteistyö. Osaaminen ja yhteistyö eri muodoissaan on nähty olennaiseksi aluekehittämisen kannalta. Näin vastataan verkostotalouden haasteisiin.

Arvoisa rouva puhemies! Alueiden kehittäminen ei perustu ensisijaisesti tukiin vaan panostuksiin sellaisiin tekijöihin, joilla luodaan pohjaa ja myös vahvuuksia vastata tulevaisuuden haasteisiin. Tehokas aluepolitiikka ei voi perustua siihen, että yhteiskunnan varoja kylvetään sattumanvaraisesti maakuntiin, vaan siihen, että käytettävissä olevat resurssit suunnataan sellaisiin toimenpiteisiin, jotka osoittautuvat tehokkaiksi ja vaikuttaviksi aluekehityksen näkökulmasta.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa oleva esitys korvaa vuoden 1993 lain. Onkin paikallaan aika ajoin uudistaa aluepoliittista lainsäädäntöä, sillä kymmenessä vuodessa olosuhteet ehtivät paljonkin muuttua.

Alueelliset kehityserot eivät ole mikään uusi asia, ja niinpä Suomessa on harjoitettu aluepolitiikkaa ainakin 1960-luvulta lähtien. Mitä sitten kuluneen vuosikymmenen kehitykseen tulee, kahden devalvaation siivittämä vientivetoinen tie lamasta merkitsi sitä, että ensin kasvoivat ne seudut, joilla oli merkittävästi vientiin kykenevää teollisuutta. Vasta tämän jälkeen talouden kasvu alkoi vaikuttaa laajemmin maakunnissa. Nyt lamaa edeltänyt tuotannon taso on kuitenkin saavutettu jo kaikissa maakunnissa. Sen sijaan työllisyys on elpynyt hitaammin. Vain Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Salon seuduilla ja joissakin yksittäisissä kunnissa on saavutettu lamaa edeltänyt työpaikkojen määrä, osin se on jopa ohittunutkin. Siitä, miksi lama teki näin paljon hallaa työllisyydelle, on viime aikoina taitettu peistä julkisuudessa, joten en kajoa siihen tässä.

Suomessa alueelliset kehityserot otetaan vakavasti ja valtion panostus markkinatalouden synnyttämän epätasaisen kehityksen tasoittamiseen on kansainvälisestikin mittavaa. Tuore pohjoismaisen ministerineuvoston alaisen tutkimuslaitoksen selvitys osoittaa, että meidän ei suinkaan tarvitse vertailussa hävetä, vaan päinvastoin. Selvityksessä Suomea pidetään esimerkkinä hyvästä aluepolitiikasta ja aluepoliittisen ajattelun uudistajana. Pohjoismaista juuri Suomessa on aluetuen piirissä eniten asukkaita ja tuki on suurinta asukasta kohti.

Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä pyrki viime lauantain Helsingin Sanomissa kiistämään Suomen panostuksen merkityksen huomauttamalla, että verohelpotukset huomioon ottaen Norjan tuki olisi suurempaa kuin Suomessa. Ehkäpä verotukien suhteen näin on, mutta samalla olisi ollut syytä myös tunnustaa, että velkaisen Suomen panostus aluepolitiikkaan silti kestää hyvin vertailussa öljymiljardeissa rypevän Norjan kanssa. Sitä paitsi näyttää siltä, että kaikesta panostuksesta huolimatta Norjan sisäinen muuttoliike pysyy voimakkaana ja Norjan elinkeinorakenne vain yksipuolistuu.

Pohjoismaiden neuvoston teettämässä selvityksessä todetaan myös, että Suomessa toteutetaan alueiden tarpeiden mukaista erittelyä alue- ja kaupunkipolitiikkaan. Siinä tuodaan esille, että Suomi on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestys vaikuttaisi kansallisella tasolla. Osaamiskeskus- ja aluekeskusohjelmat ovat tässä keskeisiä keinoja.

Myös seutukuntakokeilu on merkittävä uusi askel aluepolitiikassa, kunhan siinä vain ajetaan täysillä valoilla eikä puolilla. (Ed. Ala-Nissilä: Rahaa pitäisi saada!) — Meillä Varsinais-Suomessa, ed. Ala-Nissilä, seutukuntakokeiluun saatiin mukaan sekä Loimaan seutukunta että Turunmaan seutukunta. Sekä toimitusjohtaja Vihriälä että väistyvä oppositiojohtaja Aho ovat arvostelleet aluekeskusohjelman rahoituksen vähäisyyttä. Tähän on syytä huomauttaa, että aluekeskusohjelman oleellinen puoli ei olekaan siihen osoitetun erityisrahoituksen suuruus sinänsä vaan se, että aluekeskusohjelma kokoaa yhteen kuntapäättäjät yli kuntarajojen miettimään kehitystä yhdessä ja sopimaan tavoitteista ja toimenpiteistä. Aluekeskusten kehitys riippuu juuri paikallisesta kyvystä ylittää kuntarajat.

Aluekehityksestä annetun lain tavoitteena on edistää maan alueiden omaehtoista kehittämistä ja tasapainoista alueellista kehitystä. Uudessa laissa vastuu kehityksestä on edelleenkin maakunnissa ja valtiolla. Maakuntien liiton rooli alueiden kehittämisviranomaisista säilyy ennallaan. Niiden tehtäviä maakuntaohjelmien laatijana selkiytetään. Myös ohjelmien suhde valtion talousohjaukseen ja taloussuunnitteluun määritellään. Tarkoitus on, että maakuntia kuullaan nykyistä järjestelmällisemmin toimenpiteitä kohdennettaessa. Tarkoitus on, että alueelliset näkökohdat korostuvat eri hallinnonalojen budjettisuunnittelussa.

Arvoisa puhemies! Varsinais-Suomen kehitys riippuu myös paljolti siitä, miten kuntapäättäjät ja Maakuntaliitto kykenevät löytämään hyvät yhteiset ratkaisut tulevaisuuden haasteisiin. Joudutaan hakoteille, jos tärkeintä on se, että aluepolitiikan rahat saadaan levitetyiksi mahdollisimman laajalti sulle—mulle-periaatteella ilman, että löydetään kertyvää, itseään ylläpitävää aluetalouden kasvua. Aina väliin on oltu huolestuneita siitä, että jokainen markka tulee varmasti käytetyksi. Kuitenkin tärkeämpää olisi olla huolestunut siitä, että jokainen käytetty markka, nykyinen euro, käytetään todella hyödyllisellä tavalla.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erinomaista, että ed. Immonen aktivoituu aluepolitiikkaan tällä tavalla ja myös käsittelee asiaa Varsinais-Suomen näkökulmasta. Lyhyt kommentti, kun hän puhui rahan jakamisesta. Haluan vielä palata viimeisen kerran, ministeri Korhonen, siihen, että kyllä Oulun kaupungin, tällaisen Nokia-vetoisessa huippukasvussa olevan alueen, laittaminen kakkostukialueeksi oli virheratkaisu, koska se jätti niin monta maaseutumaista seutukuntaa ulkopuolelle väestörajoitteen takia.

Toinen näkökulma, puhemies, on se, että Suomessa on iso ongelma se, että osaaminen meillä ei aktivoidu yrittäjyydeksi. Koulutetut ihmiset eivät lähde yrittäjiksi. Yrittäjyys ei verkotu riittävästi seutukuntiin, maakuntakeskusten ulkopuolelle. Tässä näkisin suuren haasteen, että osaaminen verkottuisi yrittäjyydeksi ja sitä pystyttäisiin ohjaamaan myöskin seutukuntiin ja pieniin osaosaamiskeskuksiin, jolla tavalla ei vain aluekeskus kehittyisi, vaan todella seutukunnat myöskin maakunnassa kehittyisivät.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Ala-Nissilän väittämään Oulun mukaan ottamisesta II tukialueeseen: toivottavasti se on viimeinen kerta, hän on monta kertaa ennenkin tainnut tämän saman sanoa, mutta itse asiassa toistan sen, minkä olen joskus sanonut ennenkin. Tämä uusi kasvusopimus, joka Oulun seudun alueella, joka vetää koko Pohjois-Suomea mukana, mahdollistui nimenomaan II tukialueen kautta. Sen työpaikkatavoite on 6 000 työpaikkaa, 150 yritystä, siihen sitoutuu rahaa 1,8 miljardia vanhaa markkaa, siinä on valtion rahaa, kuntien rahaa, mutta ennen kaikkea siinä on yrityksien rahaa. Jos Pohjois-Suomesta koko Suomen kannalta olennainen Oulun yliopisto olisi jätetty ulos näistä kehittämiskohteista, olisihan tämä ollut kovin kummallisen näköinen, ainoa alueyliopisto, joka olisi ollut poissa silloin rakennerahastojen piiristä. Minä en ymmärrä tätä logiikkaa edelleenkään.

Mikko Immonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä, kuten ministeri vastasi, viittaan Varsinais-Suomen kehitykseen ja siihen tukeen, mitä on saatu. Meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että saatiin mukaan kaksi seutukuntaa, joka on keskitettyä kokoamista enemmän. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä olemmekin!) Tässä meillä on vastuu alueilla siinä, miten me hoidamme. Rahaa osataan tietenkin jakaa pilvin pimein, mutta se, osataanko päät lyödä yhteen, on toinen asia.

Matti Huutola /vas:

Arvoisa puhemies! Uusi aluekehityslaki kyllä kirjaa paljolti sen, mitä aluepolitiikan ajattelussa on tapahtunut viime vuosina ja Lipposen kahden hallituksen aikana. Voi oikeastaan sanoa niin, että vastikään tehty laaja pohjoismainen selvitys antoi kyllä melkoisen tunnustuksen tuolle politiikalle. Nyt näyttääkin olevan käymässä niin, että muut maat ovat hakemassa aika vahvasti välineeksi Suomen-mallia.

Pohjoismaista Suomessa on aluetuen piirissä eniten asukkaita ja tukikin on suurinta asukasta kohti. Ongelma vain on, että muuttoliikettä ei hillitä sillä, että tavoitteeksi haluttaisiin kirjata — onko se kepulainen sananparsi — tasapainoinen aluekehitys, kuten lailla ei taata myöskään täystyöllisyyttä. Suurin osa muuttoliikkeestä on opiskelijoiden ja työmahdollisuuksien perässä tapahtuvaa muuttoa. Suomessa kaupungistuminen yleensä on paljon myöhäissyntyisempää kuin muualla Euroopassa. Missään maassa tätä muuttoa ei ole kyetty estämään. Tämä kannattaa muistaa, kun arvioidaan näitä toimia. Voidaanko opiskelijaa estää muuttamasta opiskelun perässä tai työntekijää, jos hän hakee töitä? Liike on pohjimmiltaan väistämätöntä, mutta sen hallitseminen ja hillitseminen on tietysti tietyissä rajoissa mahdollista. Kysymys onkin siitä, onko valmistuneella opiskelijalla mahdollisuutta toteuttaa opintojen tietoja ja taitoja myös kasvukeskusten ulkopuolella ja onko mahdollisuus niin sanotusti paluumuuttoon.

Tasapainoinen aluekehitys on tietenkin edelleen keskeinen tavoite, vaikka sitä ei ole kirjattu lakiin. Taustalla on toimintaympäristön muutos ja talouden maailmanlaajuistuminen. Enää ei kilpailla pelkästään yritysten sijoittumis- ja investointipäätöksistä lähikuntien välillä, vaan yritysten päätösten vaihtoehtoina saattavat olla Rovaniemi tai Sveitsin Geneve. Alueiden on pärjättävä kilpailukyvyn luomisessa maailmanlaajuisessa kilpailussa. Siksi vaatimustaso on kohonnut merkittävästi. Enää ei kerta kaikkiaan riitä se, että on kulmakunnan kilpailukykyisin seutukunta. Alueiden kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden kehittäminen nousevat keskeisiksi tekijöiksi, kun kilpaillaan yritystoiminnan sijoittumisesta. Yrityksille on luotava hyvä toimintaympäristö. On kyettävä turvaamaan osaavan työvoiman saanti ja perusinfrastruktuuri moderneine tietoliikenneyhteyksineen. Elinympäristön viihtyvyys nousee merkittäväksi kilpailutekijäksi, kun kilpailu osaavista työntekijöistä kiihtyy. Oikeastaan nämä ovat julkisen vallan mahdollisuuksia vaikuttaa aluekehitykseen.

Osaamis- ja aluekeskusohjelmat ovat olleet tämän ajattelun konkreettisia hankkeita ja aluepolitiikan tärkeimpiä välineitä, ja ne poikkeavat muista maista. Nämä nousevatkin esille laajassa pohjoismaisessa selvityksessä, ja hankkeelle annettiin tunnustusta. Kuitenkin keskusta on arvostellut juuri näitä hankkeita voimakkaasti. Suomen harjoittama modernin aluepolitiikan ymmärtäminen on kyllä ollut keskustalle aika vaikeaa ja ehkä vähän ylivoimaistakin. Tuntuu, että keskusta ymmärtää vanhan aluepolitiikan, jossa rahaa kylvetään aika lailla tehottomasti maakuntiin. Aluepoliittiset toimet on kuitenkin valittava todella huolella. Tähän on kansainvälisessä selvityksessä kiinnitetty erityistä huomiota. Suomalainen aluepolitiikan malli ei perustu pääosin tuki- ja vanhojen rakenteiden ylläpitämiseen vaan uusien tuotantorakenteiden luomiseen.

Nyt on myös käynnistynyt terve keskustelu kuntarakenteista. Osaamisen ja tiedon levittäminen maakuntiin on osa uutta aluepolitiikkaa, ja vain sillä saavutetaan kestäviä tuloksia. Nyt on annettu enemmän vastuuta alueille itselleen. Valtio tulee mukaan kumppanina alueiden omaehtoiseen kehittämiseen, tavoitteiden muotoiluun ja sitoutumalla alueiden valmistettujen ohjelmien rahoittamiseen.

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen esittelemä uusi aluekehityslaki vahvistaa edelleen alueiden päätösvaltaa ja samalla tietenkin alueiden vastuuta. Ensimmäistä kertaa valtion talousarvion laadinnassa alueiden näkemykset otetaan systemaattisesti huomioon. Nyt päästään aidosti vuorovaikutteiseen aluekehittämisen suunnittelujärjestelmään, joka lähtee alueiden omista lähtökohdista ja niiden vahvuuksien vahvistamisesta. Maakunnilla on hallituksen esityksen mukaan entistä enemmän valtaa rahavirtojen ohjailuun. EU-hankkeiden kansallista rahoitusta aiotaan siirtää samaan päätösprosessiin. Nykyisin hankkeiden kansallinen raha on ollut keskeisiltä osin ministeriöiden rahaa. Nyt maakuntien päätösvaltaa, ohjausvaltaa näihin rahoihin lisätään. Maakunnan yhteistyöryhmissä, niin sanotuissa myreissä, on tarkoitus hioa ja yhdentää valtion ja maakunnan aluekehitystavoitteet. Kansallisten toimien on tuettava EU-hankkeita ja oltava tukena ja täydentämässä niitä. Ministeriöiden on tarkoitus laatia entistä systemaattisemmin ja selvemmin aluekehitystavoitteita ja ohjata rahoitusta selvemmin alueiden määrittelemiin kohteisiin. Tällä on tarkoitus lähentää alue- ja sektoripolitiikkaa, jotka nykyisin toimivat liian etäällä toisistaan ja välillä toimenpiteet saattavat olla ristikkäisiäkin.

Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman kautta on tarkoitus lisätä alueiden roolia valtion vuosittaisessa budjetin laadinnassa. Ei ole ihme, että valmistusvaiheessa ministeriöiden vastustus on ollut aika vahva, kun kaipuu vahvaan keskushallintoon elää edelleen aika voimakkaana valtionhallinnossa. Tässä mielessä täytyy antaa ministerille sitkeydestä tunnustus, että hän on jaksanut viedä asian aika lailla maltillisestikin eteenpäin. Nythän näyttää siltä, että sisäministeriölle jää valvojan ja kirittäjän rooli, kun muut sektoriministeriöt tekevät varsinaista aluepolitiikkaa. Opetusministeriön rooli kasvaa merkittävästi uuden aluepoliittisen ajattelun myötä. Se vastaa osaamisesta ja koulutuksesta, jotka ovat aluepolitiikan aivan keskeisintä ja kovinta ydintä.

Arvoisa puhemies! Aluepolitiikan toteuttaminen ja siirtäminen entisestään alueiden vastuulle on oikea. Helsingistä käsin on kovin vaikea nähdä alueiden kehittämisen tärkeimpiä painopisteitä. Vallan ja vastuun siirtäminen alueille itselleen on kannatettavaa.

Markku Markkula /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oulun alueen merkitystä ja aikanaan tehdyn päätöksen merkitystä voi selkeästi kuvata todella siinä, miten nopeasti myös kansainvälisesti korkeatasoisen tieteen tekeminen ja sen kytkeminen aluekehityksen keskeiseksi moottoriksi on edennyt koko Pohjois-Suomessa. Nyt Oulun yliopiston johdolla kehittyvässä Multipolis-verkostossa on sellainen erityinen ominaispiirre, jota ei ole missään muuallapäin maailmaa. Sinne todella kehittyy laaja metropoli, miljoonan asukkaan kehityskeskus. Miljoonan asukkaan sijoittuminen vain on muista poikkeavalla tavalla alueella, jonka säde on noin 500 kilometriä, eli se ulottuu myös Ruotsin, Norjan ja osittain Venäjänkin puolelle. Tässä on kyse myös selkeästi siitä, miten kyetään ylittämään rajat ja miten kyetään luomaan sellaista yhteistä verkostotoimintaa, joka todella luo kilpailukykyä myös pienemmille alueille, synnyttää jotain sellaista uutta elinvoimaa, joka on todella mielenkiintoista kansainvälisesti.

Timo E. Korva /kesk (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aluepolitiikassakin kokonaisuus muodostuu osista, ja Oulun tapaus on tietysti yksi kiinnostava esimerkki. En kritisoi ollenkaan sitä, että Oulu on näissä tukialueissa, mutta aluekehityslakiin liittyen se on kuvaava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun poistetaan tavoite alueitten tasapainoisesta kehittämisestä. Kysynpä vaan, millä tavalla olisi arvioitu Oulun kilpailukykyä 50- ja 60-luvulla, jolloin sinne aloitettiin valtavat satsaukset ja luotiin sellaiset olosuhteet, että nyt voidaan koko kansakunnassa ja laajemminkin nauttia sen tuloksista. Nyt on vain toinen kysymys se, että kun siellä on tehty 6 500 työpaikan sopimustavoite, johon valtiovalta sitoutuu, nyt ei ole keinoja siihen, millä tavalla Oulun vaikutukset ympäristöön hajautuvat. Tällä ohjelmasopimuksella varmistetaan, että väki vedetään muualta Pohjois-Suomesta Oulun seudulle.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vaikka olen täällä peräkkäin kolme ensimmäistä puheenvuoroa käyttäneitten vasemmistoliiton edustajien kanssa monessa asiassa erittäin pahasti eri mieltä heidän täällä kertomansa kanssa, olen yhdessä heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Se asia on nimenomaan se, mitä ed. Huutola lopuksi äsken sanoi, mikä jollakin tavalla oli myös muiden täällä puhuneiden rivien välissä, vähintäänkin rivien välissä. Se sanoma oli se, että tämä hallituksen lakiesitys kirjaa nyt laiksi sen, mitä aluepolitiikassa on viime vuosien aikana tapahtunut. Näinhän se, ed. Huutola, oli, aivan oikein.

Mitä aluepolitiikassa viime vuosien aikana on sitten tapahtunut? Siitä voi piirtää monta kuvaa, mutta jos avoimin silmin katsoo, mitä on tapahtunut, ja tilastoja tuijottaa, mitä ne kertovat, ja yksittäisten ihmisten elämäntilanteisiin pureutuu, mitä niistä löytyy, vastaus siihen, mitä on tapahtunut, ei voi hirveän paljon poiketa siitä, että Suomessa tapahtunut alueellinen keskittyminen ja toisaalta alueiden tyhjentyminen on ollut historiallisen radikaalia, kovaa, lujaa ja myöskin rujoa, erityisesti monia yksityisiä kansalaisia koskettavalta osalta myöskin rujoa. Jopa yllättävä on tulos, miten ei vain tilastot tämän kehityksen sanovat, vaan miten myöskin kansalaiset sen kehityksen kokevat. Minullekin, vaikka olen aluekehitystä seurannut monien vuosien ajan, kun itsekin vastasin muutaman vuoden ajan niistä ministerin tehtävässä, oli yllätys, kun Etla suoritti tutkimuksen ja selvityksen siitä, mitkä asiat tänä päivänä suomalaisia huolestuttavat. Asia, joka ihmisten huolenaiheena oli pompannut oikein radikaalilla tavalla ylöspäin suurimpien huolenaiheitten joukkoon, oli alueellinen eriytyminen, alueellinen eriarvoistuminen ja siihen liittyvät erilaiset ongelmat yksilöiden, eikä vain yksilöiden vaan koko yhteiskunnankin kannalta.

Arvoisa puhemies! Se, että ihmiset kokevat asiat tähän tapaan, ei ole jotain heille jostakin tuputettua vaan sitä, minkä ihmiset näkevät ja kokevat omasta elämänpiiristään, mitä heidän kanssaihmisilleen tapahtuu heidän naapurustossaan, lähipaikkakunnilla tai lähimaakunnissa. Siitä juontaa tuo käsitys, tuo näkemys, mikä ihmisten mieliin on juurtunut ja nyt näkyy niissä tutkimuksissa, mihin äsken viittasin. Aluekehityksen erojen radikaali kasvu on noussut suomalaisten huolenaiheitten joukossa aivan kärkipäähän. Hämmästyttävintä mielestäni siinä on se, että se on noussut jopa turvattomuuden taikka rikollisuuden taikka tämän tyyppisten asioitten, jotka tähän saakka ovat olleet ehdottomassa kärkipäässä, jopa niidenkin huolenaiheitten yli ja ohitse.

Löytyy tietysti, jos hakee, muutamia mittareita sille, miksi näin on käynyt, miksi ihmiset tämän kokevat. Tämä todella johtuu niistä ilmiöistä, jotka voisi pelkistää alueellisen eriarvokehityksen anatomiaan. Sitä voi tietysti monelta kulmalta katsoa, mutta yksi tapa on katsoa, mitä on tapahtunut väestölle ja työpaikoille. Väestö keskittyy tavalla, jolle 70-luvun alku vetää suurin piirtein vertojaan mutta vain suurin piirtein vertojaan. (Välihuuto) — No joo, oli mikä hallitus tahansa 60—70-luvun vaihteessa, se oli väärä politiikka silloin, että niin nopeasti, niin rujosti silloin ihmiset joutuivat lähtemään Ruotsiin. Voidaan sanoa, että tietyllä tavalla voi olla parempi se, että nyt ihmiset ovat joutuneet kotoaan lähtemään mutta ovat löytäneet työpaikan kuitenkin täältä Suomesta. Jos on jotain hyvää, ehkä se on tässä, koska kulttuurimuutos Suomussalmelta Helsinkiin taikka Sumiaisista Vantaalle on huomattavasti pienempi kuin joutua lähtemään kokonaan toiseen maahan.

Työpaikkakehitys on seurannut samaa rataa. Kun Suomessa on runsaat 80 seutukuntaa, vajaat 15 niistä kasvaa tai pysyy entisellään väestön ja työpaikkojen osalta, erityisesti väestön osalta. Valtaosa eli sanotaan vähän yli 60 seutukuntaa ovat sellaisia, jotka menettävät kaiken aikaa väestöään tällä kehitysuralla. Väestö- ja työpaikkakehityksen erilaistuminen on ollut todella kovaa, se hakee vertoja äsken kerrotusta 60—70-luvun vaihteesta.

Sama on tapahtunut myös palveluiden suhteen. Erityisesti kunnalliset palvelut eriytyvät tason ja saatavuuden suhteen. Se vaikuttaa moniin ihmisten valintoihin. Totta kai niin käytännössä käy. Niin ikään infra eli julkiset peruspalvelut, se perusinfra, mikä ihmisten jokapäiväisen selviytymisen kannalta on tärkeää, on myöskin eriarvoistunut ja erilaistunut monellakin mittarilla mitaten. En käy tätä luetteloa enempää, sitä voisi piirtää monenlaisin yksilöllisin ja yhteisöllisin kuvin. Se on tässä tarpeetonta.

Lopuksi näiltä osin, kun kehitystä tässä kuvaan, tulen siihen, mitä sisäasiainministeriön raportti 2/2002 eli alueraportti, joka oli se pohja, mihin tämä lakiesityskin perustuu, osoittaa, että Suomessa aluekehitysrahojen määrä on tippunut vuodesta 94 vuoteen 98 14,5 miljardista 11,7 miljardiin markkaan.

Arvoisa puhemies! Ne rahat, joilla on varsinaisesti heikoimpien alueiden kehitysedellytyksiä tukevaa merkitystä, ovat vähentyneet radikaalisti näiden vuosien aikaan. Mutta koko kuva ei piirry pelkästään näillä luvuilla. Rinnan äsken sanottujen lukujen pitää ottaa uuden ajan kehittymisen voimavarat eli teknologia-, kehittämis- ja tutkimusmäärärahat. Ne ovat lisääntyneet, ja se on hienoa, radikaalisti, mutta niiden alueellinen kohdentaminen menee täsmälleen toisin päin kuin muutenkin vähentyminen. Ne rahat, jotka menevät heikoimmille alueille, menevät näinpäin eli alas, ja ne määrärahat, jotka menevät keskuksiin ja muutoinkin vahvimmille alueille, lisääntyvät kaiken aikaa, erittäin radikaalilla tavalla lisääntyvät kaiken aikaa. Tämän tyyppinen voimavarojen kehityssuunta on johtanut siihen, mihin äsken muutamilla luvuilla tulin, miten kansa kokee huolenaiheen alueellisesta eriytymisestä ja eriarvoistumisesta.

Kun äsken luin nuo miljardit, haluan vielä huomauttaa niiden osalta sen, että kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi, Suomi sitoutui periaatteessa niin sanottuun lisäysperiaatteeseen. Lisäysperiaatteen — omin sanoin sanottuna — idea on se, että Suomen saadessa Euroopan unionin alue- ja rakennekehitysrahastosta voimavaroja alueellisen kehityksensä tasapainottamiseen niiden periaatteiden edellytys sille, että sitä saadaan, on se, että Suomi ei vähennä omia kansallisia rahoja, näihin tarkoituksiin aiemmin käytettyjä kansallisia rahoja.

Arvoisa puhemies! Nyt minä haluan huomauttaa, että kansallisetkin rahat ja EU-rahat yhteen laskien ovat vähentyneet 94:stä 98:aan tavalla, jonka äsken kerroin, 14,5:stä 11,7 miljardiin markkaan.

Arvoisa puhemies! Tämä kaikki on tapahtunut vielä tällä hetkellä voimassa olevan aluelainsäädännön aikana, sen lainsäädännön aikana, mitä edessä istuva ed. Ilkka Kanerva ministerinä ollessaan oli valmistelemassa ja sittemmin myös valtioneuvostossa ja eduskunnassa läpi viemässä. Haluan tällä sanoa, arvoisa puhemies, ja se on nimenomaan ajateltavissa, mitä nyt sanon, myöskin uuden lain säätämisprosessia varten:

Vaikka laki sinänsä puhuu ja tuo ikään kuin myös sitä keinovalikoimaa alueellisesti tasapainoisemman kehityksen turvaamiseen, jos hallituksen politiikka haluaa panna syrjään sen voimassa olevan lain perussanoman, niin se kyllä hirveän helposti käy.

Toivon, että kun tämä laki nyt sitten hyväksytään — tässä laissa on aika paljon hyvääkin, tulen kohta niihin hyviinkin kohtiin — etteivät ainakaan tulevat hallitukset menettelisi niin kuin Lipposen hallitukset ovat menetelleet. Laki oli monessa hyvä, mutta sen käytännön toteutus johti siihen, mistä ne luvut kertovat vääjäämätöntä kieltään, joihin lukuihin äsken kahteen kertaan omassa jutussani tulin.

Arvoisa puhemies! Muutama ajatus vielä niistä yksityiskohdista, jotka tähän lakiesitykseen liittyvät. Ensiksi vähän huonompaa, sellaista mitä epäilen, arvostelenkin vähän, ja muutama tunnustuskin niistä asioista, jotka sen tunnustuksen mielestäni ansaitsevat.

Aivan kuten ed. Korva täällä äsken sanoi, tässä laissa on merkittävä muutos aiempaan ja aiempiin aluekehityslakeihin. Aikaisemmin oli aluepolitiikkalaki, ja nyt voimassa olevassa laissa ensimmäisen kerran ruvettiin puhumaan aluekehityslaista. Ensinnäkin se vanha laki asetti selvästi alueellisen tasapainoisen kehityksen päätavoitteeksi. Nyt uudessa laissa lähdetään siitä, että päätavoite on kilpailukyky, kasvu ja työllisyys, ja vasta toissijaisena tavoitteena lain 1 §:ssä lähdetään siitä, että tulisi vähentää alueitten kehityseroja. Se sanotaan nimenomaan, että tavoitteena on vähentää alueellisia kehityseroja. Lain tarkoitus- ja tavoitepykälässä siis poiketaan siitä, mikä periaate on tähän saakka Suomessa hyväksytty, ja tämä on aika merkittävä muutos.

Toinen saman tyyppinen muutos liittyy siihen, että kun vanha laki luetteli tai toi esille niitä asioita, joista pitää tasapainoisen alueellisen kehittämisen nimissä pitää huoli, niin vanha laki mainitsi muun muassa erilaiset kansalaisten kannalta tärkeät palvelut ja niiden palveluiden tasapuolisen turvaamisen periaatteen ja alueellisen kehityksen kannalta tärkeän perusrakenteen turvaamisen. Myöskin tämän vanha laki sanoi: keskeiset palvelut eri puolilla Suomea ja keskeinen perusrakenne, tiet, tietoliikenne, vesihuolto jnp. Näiden edes kutakuinkin tasapuolisen ja tasavertaisen toteuttamisen tavoite oli vanhassa laissa sanottu. Tällaista uudessa laissa enää ei ole, ainakaan sen pykälissä. Kävin joka ikisen pykälän läpi, ja sieltä ainakaan tällaista ei löydy.

Se, että lain tavoite ja tarkoitus ykköspykälässä ja tämän tyyppiset myöhemmät pykälämuutokset on tähän lakiin toteutettu, helposti johtaa siihen, mitä täällä ed. Korva jo sanoi. Ei aiotakaan enää pitää aidosti ja voimakkaasti huolta siitä, että tasapainoinen kehitys maan sisällä toteutuu. On luovuttu paljon siitä, mitä tähän saakka on pidetty tärkeänä, ja näin mielestäni tämä on huono.

Arvoisa puhemies! Yhteen yksityiskohtaan haluan tässä puuttua, joka tuli sekä ministerin että erityisesti ed. Huutolan puheenvuorossa esille. Tässä uudessa lakiesityksessä hyvää ensinnäkin on se, että maakuntasuunnitelma tämmöisenä aluepolitiikan toteuttamisen mekanismina on hyvä ja kannatettava instrumentti. Toisekseen sen tavallaan vuosittainen toteutus tällä toteuttamissuunnitelmalla on sekin periaatteessa aivan hyvä homma. Ainoastaan siltä osin voi vähän dubioida sitä, miksi myrin pitää hyväksyä lopulta tämä toteuttamisohjelma. Eikö se voisi olla aidosti maakuntien liittojen käsissä?

Niin ikään voi kysyä, minkä takia pykälätasolla luovuttiin siitä, mikä tällä hetkellä voimassa olevassa laissa on sanottu. Nyt sanotaan, että maakunnan päättäjät voivat antaa maakunnan nimissä valtion piiriviranomaisille ohjeet siitä, miten pitää eri määrärahoja priorisoida, miten niitä maakunnan sisällä kohdentaa. Jos piiriviranomainen poikkeaa maakunnan päättäjien tahdosta, piiriviranomaisen pitää erikseen perustella, minkä takia se poikkesi maakunnan näkemyksestä ja tahdosta. Tätä ei pykäliin enää ole kirjoitettu. Minä toivon, että ministeri pystyy kaivamaan tämän periaatteen jostain, että se jostakin pykälien takaa voisi edelleenkin löytyä.

Arvoisa puhemies! Mitä vielä tulee näihin väitteisiin, joita täällä on sanottu nykyisestä aluepolitiikasta ja siitä, miten keskustassa siihen suhtaudutaan, erityisesti nyt kiinnittyi huomiota siihen, kun täällä ed. Huutola sanoi, että nämä kiitosta saaneet asiat ovat osaamiskeskusohjelmat ja aluekeskusohjelmat. Minä en kyllä usko, että aluekeskusohjelmista on paljon pystytty vielä lausuntoja antamaan. Jos aivan äskettäin meidänkin liittomme alueelle tuli ensimmäinen periaatteellinen markka, jolla aletaan tätä hommaa toteuttaa, niin kovin paljon kiitosta siitä ei vielä tähän mennessä minun ymmärtääkseni ole voinut tulla.

Mitä tulee taas väitteeseen osaamiskeskusohjelmasta, siitä, onko se hyvä tai huono, ed. Huutola oli sitä mieltä, että se on hyvä ohjelma, ja sen lisäksi hän väitti, että tämä on jotain sellaista, mikä on nykyhallituksen tekemisiä ja mitä keskusta vastustaa. Toivon, että enää tässä salissa ainakaan kukaan sellaista ei väittäisi. Tämä osaamiskeskusohjelma otettiin edellisen, Ahon hallituksen, aikaan silloin valmisteltuun lakiin. Minä vastasin tämän lain valmistelusta, ja silloin tämä ajettiin silloiseen lakiin sisälle.

Osaamiskeskusohjelman ideahan oli nimenomaan se, että ei koota maakunnan sisälle jo valmiiksi tulevia voimavaroja maakunnan keskukseen, vaan valtakunnallista, silloin erittäin vankasti Helsingin seudulle keskittynyttä osaamisen teknologian ja kehittämisen rahoitusta, valtakunnallisia voimavaroja, haluttiin siirtää maakuntakeskuksiin niitten sellaisten osaamisalueitten vahvistamiseen, joilla osaamisalueilla näytti olevan ei vain kansallisesti vaan myös maailmanlaajuisesti suurta merkitystä. Tässä ei maakunnan sisällä voimavaroja keskitetty keskuksiin, vaan tässä nimenomaan haluttiin valtakunnallisin voimavaroin resursoida näitä osaamisalueita.

Väite, että keskusta on tätä vastustanut, on niin väärä kuin ikänään voi joku väite olla, koska silloin minä sen ajoin siihen lakiin sisälle yhdessä silloisten hallituspuolueiden kanssa. Minä muistan kyllä, että silloinen oppositio piti ankaraa ääntä, että tämä on niin väärin kuin olla voi. On hyvä, että nyt kehutte esitystä näiltä osin.

Arvoisa puhemies! Kun aika loppuu tasan tarkkaan nyt, haluan lopuksi sanoa, että hyvää tässä esityksessä on äsken kertomani. Minä toivon, että eduskuntakäsittelyn yhteydessä ja aikana yritettäisiin hakea myös sellaisia keinoja tähän myöskin lakitasolle, jotka keinot voisivat tehdä sen, mikä tästä nyt vielä voimassa olevasta laista puuttuu. Osaamiskeskusjärjestelmä oli tietyllä tavalla siinä hyvää ja tärkeätä, osaamisen, koulutuksen ja teknologian siirto maakuntiin.

Mutta nyt, arvoisa puhemies, tarvittaisiin seuraava askel: maakuntakeskuksissa, joissa sitä voimavaraa on, niitten vipuvarsien tunnistaminen, joilla tätä teknologiaa ja osaamista ja kehittämispotentiaalia kohdennettaisiin myös maakuntien sisällä aluekeskuksiin ja eri puolille sellaisille alueille, sellaisiin kuntiin, sellaisiin seutuihin, joilla kehittymisen edellytyksiä todellakin on.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti kahteen perusasiaan:

Lakiesityksen lähtökohtahan on, niin kuin ed. Pekkarinen hyvin tietää, että aluekehityksen kohteena on koko maa, elikkä on levitetty koko maan alueelle tämä toiminta, niin kuin pitääkin olla.

Toinen sellainen periaatteellinen isompi asia, johon ed. Pekkarinen kiinnitti huomiota, on toiminnan viive. Me kumpikin tiedämme, että kun tässä yhteiskunnassa toimitaan, niin vaikutukset tulevat viiveellä. Näinhän se on. Kun 90-luvun alussa lähdettiin toimimaan, silloin valittiin, niin kuin me kaikki muistamme, vientivetoisen kasvun strategia, jonka seuraus, niin kuin moneen kertaan silloin sanottiin, tulee olemaan se, että se keskittää toimintoja. Se on tapahtunut. Keskittyminen on tapahtunut 6—7 erikokoiseen keskukseen. Nyt hallitus on vastannut siihen, nimennyt 34 aluekeskusta, joilla tätä tasapainotusta yritetään levittää huomattavasti laajemmalle kuin 6:een.

Sitten, jos aika riittäisi, kävisin vielä tämän sisäpuolenkin läpi, mutta se ei riitä. Minusta tämä, mistä puhuimme, elikkä Multipolis-verkko, Pohjois-Pohjanmaan alueella tapahtunut kehitys, on yksi osoitus siitä, että me voimme saada sen kehityksen laajenemaan, jos me haluamme, jos se yhteinen tahto on.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pekkarinen, teidän näkemyksenne muuttoliikkeen perimmäisistä syistä ovat varsin käsittämättömiä. Minä nyt kehottaisin teitä tutustumaan esimerkiksi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimuksiin tai kysymään ihan henkilökohtaisesti vaikkapa Vesa Vihriälältä neuvoa siihen, mistä muuttoliikkeessä oikeasti on kysymys.

Minä luulen, että hän pystyisi avaamaan teidän silmiänne hivenen siinä, että muun muassa koulutustason kohoaminen on lisännyt muuttohalukkuutta, ihan aitoa muuttohalukkuutta. Toisaalta elinkeinorakenteen muuttuminen, jota ei olisi pystynyt patoamaan yksin edes keskustan hallitus, on aiheuttanut sen, että Suomi muuttuu. Suomi muuttuu, niin kuin se muuttui 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla. Niin kuin itsekin totesitte, 60—70-luvun aluepolitiikan seurauksena ihmiset pakenivat Ruotsiin. Luojan kiitos, tätä siirtymää ei enää samassa mittakaavassa ole.

Elikkä yhteiskunta tulee muuttumaan, ed. Pekkarinen, vielä tulevaisuudessakin. On parempi hyväksyä tietyt lainalaisuudet ja lähteä tukemaan positiivista kehitystä (Puhemies koputtaa) ja etsimään oikeaa politiikkaa, jolla pystytään ihmisille takaamaan valinnanvapaus heidän elämänlaatuunsa liittyvissä kysymyksissä.

Matti  Huutola  /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Katainen aika hyvin kertoi muuttoliikkeen yhdestä lähtökohdasta. Mutta eikö, ed. Pekkarinen, ole ihan rehellistä ja oikein tunnustaa se, että se työttömyys, joka oli rajua ja rujoa, joka tuli silloin 90-luvulla, ja lama, joka meitä kohtasi, on yksi keskeinen syy myös tähän muuttoliikkeeseen? Eikö ole myös rehellistä, ed. Pekkarinen, tunnustaa se, että vanha aluepolitiikka ei vastannut niihin rakennemuutoksiin, jotka tuolloin tapahtuivat? Niihin laman ja taantuman syövereihin ja syihin vanha aluepolitiikka ei vastannut. Ei ollut olemassa välineitä. Eikö nyt ole, ed. Pekkarinen, nähtävä tulevaisuuteen ja nähtävä niin, että nyt tämä uusi aluekehityslaki tähtää vähän kauaskantoisempiin ja ehkä pysyvämpiin ratkaisuihin kuin aikaisemmin?

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli kyllä käsittämätön se ajattelutapa, jolla ed. Pekkarinen ihannoi tuota vanhaa aluepoliittista lainsäädäntöä. Nyt todella lähdetään selkeästi siitä, että me tarvitsemme Suomeen kymmeniä sellaisia vahvoja alueita, joiden osaamiseen ja sitä kautta kilpailukykyyn voidaan satsata sekä alueen yhteisillä voimavaroilla että valtion voimavaroilla. Tätä kautta syntyy menestyksellistä, kansainvälisesti verkostoituvaa yritystoimintaa. Tältä osin kiistatta tämä laki on toinen kuin se vanha lainsäädäntö. Tässä mielessä on selkeää, että eduskunta omalla tavallaan varmasti suuntaviivoja määrittelee ja ottaa vastuun siitä, että Suomessa eri puolilla kyetään menestymään tämän jälkeenkin eikä käy niin, että kaikki keskittyisi vain yhteen paikkaan, vaan nyt todella hajautetaan ja tätä kautta saadaan eteenpäin laajaa kehitystä eri puolilla Suomea, mutta ei tietenkään kaikilla alueilla.

Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olisin myöskin kommentoinut tätä väestömuutosta sikäli, että Etelä-Pohjanmaalla väki on vähentynyt 50 vuotta johtuen maatalouden koneellistumisesta. Eniten lähti 30-luvulla, lähdettiin Amerikkaan, ja 70-luvulla Ruotsiin. Nyt väestön väheneminen on pysähtynyt.

Kyllä teidän hallituksenne aikana muun muassa VR yhtiöitettiin, mikä tarkoitti, että satoja työpaikkoja siirtyi Pirkanmaalle. Postin yhtiöittäminen on vähentänyt kymmeniätuhansia työpaikkoja. Pitää katsoa myöskin peiliin, kun on siirretty työpaikkoja haja-asutusalueelta keskuksiin.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pekkarinen otti esille sen, että aiemminkin muutettiin, 60- ja 70-luvulla. Silloin muuttoliike kohdistui sellaiseen joukkoon, joka ei vienyt väestörakennetta hyvin vinoksi. Tänä päivänä muuttajat ovat nuoria, mutta he ovat monilla alueilla ainoita nuoria ja koulutettuja. Nyt väestörakenne vinoutuu todella suuresti ja se on suuri huoli.

Mitä sitten tulee ed. Kataisen näkemykseen, kun hän totesi, että on tunnustettava tietyt lainalaisuudet, tarkoittaako tämä siis sitä, niin kuin lakiesityksestäkin voi lukea, että väestö-, elinkeino- ja aluerakenteen pohjalta tehdään päätökset? Eikö pitäisi olla passiivisen sijaan aktiivisempi ote asioihin eikä niin, että ikään kuin antaudutaan sille, että ei tälle mahdakaan mitään? Tätä minä en voi hyväksyä.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suosittelisin ed. Kataiselle ja eräille muillekin sen tutkimista, mikä on valtakunnallisen elinkeinorakenteen muutoksen tilanne. Muun muassa maa- ja metsätaloudessa on sellainen tilanne vaikeimmilla työllisyysalueilla, että se ei ole enää pitkään aikaan selittänyt tätä muuttoliikettä ja väestöpakoa, vaan oleellisin asia on se, mikä täälläkin on tullut esille, että valtion budjetti on suunnattu 90-luvun lopulla täydellisesti uudelleen. Muun muassa Lapissa ovat valtion suorat työpaikat vähentyneet puoleen eli noin 6 500 työpaikalla, puhumattakaan yksityistämisistä, mitä kautta ovat työpaikat menneet. Samaan aikaan on valtion budjetissa ollut varaa lisätä muun muassa Helsingin seudulle 3 500 työpaikkaa. Ed. Katainen, tämä on sellaista, mikä ei ole mitään luonnonlakia, vaan se on tästä talosta johdettua politiikkaa.

Pekka   Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Totean ed. Pekkariselle, että suurin virhe Suomessa tehtiin Hallinto 2000 -uudistuksessa, kun putkihallinnosta maaseudulta ja kehitysalueilta poistui noin 3 500 virkamiestä, jotka siirrettiin keskushallintoon lähinnä EU-asioitten takia. Nämä henkilöt, jotka puolustivat nimenomaan maakuntia, olivat osittain valtioneuvoston alaisia valtion virkamiehiä.

Minun mielestäni aluekehityksen tärkein tehtävä olisi elinkeinoelämän elvyttäminen. Kaikki muu toiminta on toisarvoista, eli jos emme saa elinkeinotoimintaa virkistymään alueilla, niin aivan turha on sinne syytää rahaa sillä tavalla, että tukipaketti annetaan sille ja tälle, jos ei yritystoiminnan esteitä poisteta. Siinä mielessä ed. Pekkarisen puheenvuoro oli minusta hyvin asiallinen ja kannatettava.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Voin yhtyä siihen, mitä ed. Kuosmanen totesi elinkeinopolitiikasta. Otin esille tietyt lainalaisuudet. Lainalaisuudet ja tietyt tosiasiat on tunnustettava silloin, kun etsitään oikeaa instrumenttia elinkeinopolitiikkaan. 60-luvulta 70-luvulle elinkeinopolitiikka oli käytännössä sitä, että valtio hajasijoitti oman omistuksensa alaisia yhtiöitä tai niitten osia eri puolille. Jokainen meistä tietää, jopa keskustalaiset ovat näin sanoneet, että ei tämä politiikka voi enää jatkua.

Mutta kun kysytään, mikä on se oikea elinkeinopolitiikka, mikä tuottaa tulevaisuudessa, niin käykää kysymässä yrittäjiltä. Se ei ole tukipolitiikka. Se on pääsääntöisesti teknologiapanoksia, se on pääsääntöisesti Tekesin tyyppistä rahoitusta, se on pääsääntöisesti tietynlaisia investointiavustuksia, jotka tuottavat tulevaisuudessa.

Meidän hyvinvointimme perustuu teolliseen ja tuotannolliseen yritystoimintaan, ja sitä meidän pitää pystyä kasvattamaan. Valitettavasti ihan joka kuntaan näitä yrityksiä ei vapaaehtoisesti synny ja valtio ei niitä pysty synnyttämään.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos jonkin teksti on vanhakantaista tekstiä, niin ed. Kataisen politiikka on kyllä niin vanhakantaista kuin ikäpäivänä olla voi. Se on antaa mennä -periaatetta, käsien ylös nostamista markkinavoimien lainalaisuuksien edessä ja vielä hallituksen politiikalla sen jonkunlaista tukemista. Sitten hän kuvaa vanhaa aluepolitiikkaa ja ottaa esimerkin 60-luvulta ja 70-luvulta. Kannattaa nyt pikkuisen, ed. Katainen, opiskella sitä, mitä Suomen aluepolitiikassa on viime vuosien aikaan tapahtunut. Se uudistus, joka 93 tehtiin, oli radikaali uudistus teknologian, osaamisen ja koulutuksen voimavarojen käyttöönottamiseksi. Siinä nämä asiat otettiin aluekehityksen välineiksi, ja te huusitte silloin suoraa huutoa, kun osaamiskeskusjärjestelmä perustettiin, ja monet muutkin pitivät sitä aivan kohtuuttomana. Muistan erityisesti, että Helsingin yliopiston silloinen kansleri piti oikein julkisen puheenkin, jossa piti aivan tolkuttomana sitä, että aletaan hoitaa tällaisia osaamiskeskuksia eri puolille Suomea Helsingin rahoilla, täältä siirrettävillä rahoilla.

Arvoisa puhemies! Ministerille vielä sanon sen verran, että olen samaa mieltä siitä, että kävi niin, että vientivetoinen kasvu johti siihen, että keskittymisen eväät vahvistuivat. Mutta mitä teki hallitus omilla toimenpiteillään tämän asian edessä? Veti entisestään voimavaroja pois niiltä alueilta, jotka olisivat tukea tarvinneet, ja keskitti voimavaroja niille, joihinka vientivetoinen strategia muutoinkin alueellista toimintaa keskitti. Näinhän kävi. Teidän lukemanne, teidän oma 2/2000 -raporttinne, kertoo selvää kieltä sitä.

Kiitoksia, puhemies! Minä olen niin pieni, etten erotu.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän lakiesityksen yleistavoitteet ovat täällä tulleet moneen kertaan esille, ja tärkeintä on juuri se, että aluekehitysvarojen suuntaaminen tapahtuu nyt erityisen toteuttamissuunnitelman mukaisesti, se on laajentamassa kansallisen aluepolitiikan keinovalikoimia, ja edelleen talousarvion alueelliset määrärahat mahdollisimman avoimesti saataisiin myöskin maakunnallisen toteuttamissuunnitelman toteutukseen. Kolmas ehkä keskeinen on myös kumppanuuteen perustuva yhteistyö, jota tässä myöskin pyritään voimakkaasti tuomaan esille.

Meillä on ehkä aluepolitiikassa kaksi keskeistä puutetta. Niitä on ollut nimenomaan perinteisesti yhteistyön puute eri tasoilla ja poikkihallinnollisuuden puute asioiden valmistelussa ja käsittelyssä. Näitä molempia on voimakkaasti viety eteenpäin. Voisi sanoa, että kiitos Euroopan unionin jäsenyyden tässä maassa on jouduttu yhteistyön koulun alkeisluokille, esiopetukseen ainakin, ja monella alueella ei oikeastaan maakuntienkaan välinen yhteistyö olisi tässä tilassa ilman Euroopan unionin esimerkiksi tavoite 1 -ohjelmaa, Itä-Suomessa esimerkiksi. Tämä on ollut erittäin tärkeää havaita, kun nyt mietitään myöskin tämän lain sisältöä ja vaikutuksia.

Myöskin tähän kehitykseen liittyy valtioneuvoston maaseutupoliittinen periaatepäätös, jossa tätä yhteistyötä eri viranomaisten osalta jo periaatepäätöksessä pidetään vahvasti punaisena lankana kuten myöskin sitten tietysti yleensä poikkihallinnollista otetta. Sitten on tietysti myöskin aluekeskusohjelmat, jotka täällä on mainittu. Niiden keskeinen merkitys ei nimenomaan ole se, että rahaa jaetaan, vaan että pyritään yhteistyötä tiivistämään seutukunnan muussakin kehittämisessä, palvelujärjestelmien ylläpidossa jne.

Kun täällä on keskusteltu entisestä ja nykyisestä aluepolitiikasta, niin ed. Pekkarinen tiesi varmaan, mitä tulen täällä pohtimaan ääneen, koska hän katsoi viisaammaksi poistua salista. Olemme hänen kanssaan tästä teemasta nimittäin 90-luvun aikana useamman kerran keskustelleet.

Olennainen ero ministeri Pekkarisen ja keskustapuolueen ja keskustan vallan aikaiseen aluepolitiikkaan on juuri nykyään, että pyritään voimistamaan erikoisvahvuuksia, käyttämään niitä vipuvarsia, joilla saadaan myönteistä ja rakenteellista, kehittämisedellytyksiä vahvistavaa tulosta. Ennen vanhaan pyrittiin ikään kuin kaikkia syleilevään haulikkoammuntaan ja siitä ei yleensä sitten kostunut kukaan. Erityisesti tämä epäjohdonmukaisuus näkyy ministeri Pekkarisen runnomissa 90-luvun alun aluepoliittisissa ratkaisuissa, ja otan niistä esimerkiksi kaupungin nimeltä Varkaus.

Itä-Suomen teollistunein kansainvälinen teollisuuskaupunki nimettiin ministeri Pekkarisen ja keskustan aluepoliittisissa linjauksissa yhdellä navetalla maaseutualueeksi, 5b, mikä tarkoitti sitä, että Varkauden kansainvälistä tasoa oleva erikoisteollinen osaaminen sai tyhjän työkalupakin: ei annettu minkäänlaisia välineitä elinkeinopoliittiseen kehitystyöhön, asetettiin ympäröivää maaseutua huonompaan kehittämisasemaan investointitukien ja muiden yritystukien ja vipuvarsien osalta.

Nyt sitten kun 95 tuli uusi hallitus, niin se nosti Varkauden kuntaministeri Ahteen aikana aikoinaan erityistukialueeksi. Muun muassa Sanomapaino, Forssaa edeltävä Sanoma Oy:n satelliittipaino, saatiin tällä ministeri Ahteen aikaisella ratkaisulla Varkauteen, erityistukiratkaisulla, ja nyt sitten tätä jatkoi EU:n tavoite 1 -ohjelma, joka on laittanut uskomattoman myönteisen investointiaallon käyntiin tässä yhden navetan ministeri Pekkarisen maaseutualueessa. Siellä on erittäin voimakkaita investointeja: koko Foster Wheelerin Euroopan energiaosaamisen keskus, sata uutta työpaikkaa viime vuonna, sata uutta työpaikkaa tulee tänä vuonna. On rakennettu Taitotaloa, uusia yrityksiä, merkittävää, koko seutukuntaa vahvistavaa työpaikkakehitystä. Eli tällaista menneisyyttä ja aluepolitiikkaa, mitä keskusta tarjosi, konkreettisena esimerkkinä nyt Varkaus, on syytä pelätä. Sillähän ei pelkästään heikennetty Varkautta, vaan koko sitä maakuntaa, koko Itä-Suomea laajalla alueella. Kun Varkauden kaupunginvaltuuston 43 valtuutetun joukossa on kaksi keskustapuolueen jäsentä, se on näihin jälkiin nähden suhteettoman suuri edustus.

Joka tapauksessa tämän lakiesityksen sisällöstä, arvoisa puhemies, totean sen verran vielä, että maakuntaliiton rooli on tietysti tässä keskeinen edelleen. Se hyväksyy maakuntaohjelman ja yrittää koota maakunnan eri toimijat yhteen. Tältä osin pidän tärkeänä tietysti sitä, että myöskin valtion viranomaiset voisivat tätä poikkihallinnollisuutta löytää ja entistä enemmän myöskin niin budjetin valmistelussa, talousarvion valmistelussa kuin hallituksen lakiesitysten valmistelussa tulisi kansantaloudellisten vaikutusten ohella arvioida myös aina alueellisia ja työllisyysvaikutuksia eli tuoda tätä kautta aluepoliittista näkökulmaa voimakkaammin mukaan. Itse asiassa voisihan sitä miettiä valtionyhtiön myynnin yhteydessäkin. Viittaan Kemiraan tai johonkin muuhun.

Itse asiassa on myöskin selvää, että jos ajatellaan yleisiä kehittämisedellytyksiä, niin oli hyvä esimerkki eilen Pohjois-Savon maakuntahallituksessa, joka jatkaa vielä vierailua Itävallassa. Olimme Itävallan itäisissä maakunnissa, jotka ovat olleet erittäin vahvasti Unkarin rajan läheisyydessä kehityksestä jälkeen jäänyt maaseutuvaltainen, pieniä kyliä kattava alue. Siellä oli juuri teollista toimintaa. Siellä on saatu erittäin mahtava viritys aikaan juuri meidänkin puhumilla laajakaistaverkko- ynnä muilla investoinneilla. Siellä on investoitu erittäin paljon. Muun muassa tuotiin esille, että hyvät moottoritiet ja perusinfra tekevät alueen esimerkiksi pääkaupunkiin Wieniin nähden täysin kilpailukykyiseksi.

Ihan sama on meillä Itä-Suomen kehittämisessä. Esimerkiksi Valtatie 5 on pidettävä todella nopeiden, turvallisten kuljetusten väylänä. Samoin on myöskin pidettävä huolta elinkeinoelämän kehittämisedellytyksistä avainhenkilöiden kannalta välttämättömien lentoyhteyksien turvaamiseksi. Tältä osin liikenne- ja viestintäministeriössä on eduskunnan kanta otettava paremmin huomioon, niin että esimerkiksi ei aseteta kyseenalaiseksi keskustelussa Savonlinnan kansallisen vientiteollisuuden lentoyhteyksiä. Kyllä nämä on turvattava. Jos tällaiset asiat klikkaavat, niin ei tarvitse kuvitella, että teollisuus toimii. Se panee pillit pussiin ja katsoo paikan jostain muualta.

Laaja-alaisempaa valtion viranomaisten yhteistoimintaa ja arviointia tarvitaan. Sanoisin, että missään nimessä uudelleenjärjestelyssä ei voi joku kauppa- ja teollisuusministeriö olla mikään aluepoliittinen ministeriö. Sitä on nyt pyrittävä tietysti myöskin sisäasiainministeriön, hallintoministeriön, kautta koordinoimaan ja kenties joissakin asioissa ehkä pääministerin johdolla myöskin keskeisten aluepolitiikkaan vaikuttavien ministereiden yhteisistunnoissa valtioneuvoston kanslian puitteissa tiettyjä peruslinjauksia viemään eteenpäin.

Hyvin tärkeätä on, että juuri toteuttamissuunnitelmavaiheessa otetaan todella niiden alueiden peruspalvelujärjestelmään ja myöskin kehittämisedellytyksiin liittyvät asiat, niin kuin viittasin, lentoliikenne, laajakaistaverkot ja perusinfra, hyvin huomioon.

Sitten asia, joka vaatii mielestäni hallintovaliokunnassa kyllä tarkempaa pohdintaa, on juuri maakuntaliittojen eli maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntaohjelman sitovuus ja vaikuttavuus suhteessa maakunnan yhteistyöryhmän rooliin.

Minä tiedän, että eräissä maissa, juuri Itävallassa, on niin, että maakunnan yhteistyöryhmän pitää olla yksimielinen projektista. Sitten se vasta hyväksytään. Meillähän tehtiin, onneksi kuitenkin nähdäkseni, sellainen ratkaisu, että esimerkiksi Itä-Suomessa, Pohjois-Savossa, kaksi kolmasosaa myristä pitää saada päätöksen taakse, jotta se on siellä läpäissyt. Myrin eli maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpano kannattaa nyt muistaa. Siinähän on kolmasosa virkamiehiä: tiepiiri, ympäristökeskus jnp., kolmasosa on yrittäjä-, ammattiyhdistys- ynnä muita tahoja ja kolmasosa on vaaleilla valittua poliittista edustusta, siis vähintään kunnanvaltuustotasoa olevaa joukkoa eli maakunnan päätöksentekijöitä.

On aika erikoinen tilanne, että ikään kuin valmisteleva porukka ja yhteistyötahot käytännössä voivat siis päättää, että maakunnan kehityksen kannalta tärkeäksi asetettu asia ei periaatteessa myrin päätöksellä toteutuisikaan. Tämä on varmaan hyvin teoreettinen tilanne, mutta tätä kannattaa pohtia, ettei käy niin, että maakunnan kokonaiskehityksen kannalta tärkeä, jopa maakuntavaltuuston yksimielisesti hyväksymä asia voitaisiin ikään kuin veto-oikeudella, ikään kuin virkamiesvalmistelun ja virkamiesten eri sektorien välisen rahakilpailun takia evätä. Minä toivon, että tämä jää teoreettiseksi. Tästä asiasta olisi mielenkiintoista kuulla nimenomaan ed. Ilkka Kanervan, joka johtaa Suomen maakuntahallitusten puheenjohtajien yhteistyötä ja tuumausta näissä asioissa, kommenttia. Olen käsittänyt, että maakuntahallitusten puheenjohtajat ovat asiassa muun muassa olleet keskustelussa. Eli tämä on ehkä se olennainen asia.

Samoin on syytä korostaa tämän lakiesityksen hyvää periaatetta seurantajärjestelmän osalta. Maakunnassa pitää itse pystyä järjestämään ajan tasalla oleva seuranta eikä niin, että herrat valvovat itseään. Pitää saada yrittäjät, ammattiyhdistys, maataloustuottajat, muut toimijat kolmatta sektoria myöten arvioimaan koko ajan maakunnan kehittämisen suuntaviivoja ja toimenpiteiden riittävyyttä, jotta voidaan myöskin ruoria kääntää.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Vastauspuheenvuorona, arvoisa puhemies, totean ensinnäkin sen, että ei se edellinenkään aluekehityslaki nyt ihan, niin kuin nuoriso sanoo, syvältä ole. Nimittäin itse koin sen aika lailla osaamiskeskuslaiksi. Siinä suhteessa yhdyn siihen kehumispuoleen, jonka ed. Pekkarinen täällä sanoi. Mutta toteaisin, että kyllä se oli kokoomuksen puolelta tähän aluekehityslakiin tuotu näkökanta. Katson tässä myöskin tuonne puhemieskorokkeen suuntaan.

Mitä tulee ed. Rajamäen kysymykseen siitä, miten tässä nyt pitäisi toimia, itse pyytäisin hallintovaliokuntaa vakavasti miettimään sitä, pitääkö sen päätösvallan olla myrissä vai maakuntien yhteiskunnallista tahtoa edustavassa maakuntien liitossa. Itse painottaisin asiaa toisin kuin hallitus ja hyvin, sanoisiko, monipuolisesti ja pitkässä juoksussa asiaa arvioituna. Maakuntien liittojen hallitusten puheenjohtajien foorumi tätä asiaa arvioi parhaillaan. Kuntaliiton kautta siinä on mahdollista tietysti jotain uuttakin tuoda. Olisi ollut tietysti hyvä, jos jonkinlainen parlamentaarinen elin olisi tätä asiaa miettimässä, mutta nyt hallintovaliokunta on se, joka seuraavaa hallitusohjelmaakin ajatellen toivottavasti tätä voi perustellusti arvioida. Toivoisin, että tämä ei ole hallitukselle arvovaltakysymys vaan että ministeri voisi todeta, että tämä on asia, joka on avoimesti eduskunnan nyt arvioitavissa. Yhdyn tässä ed. Rajamäen perusnäkemykseen.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäen puheenvuoro mielestäni todisti hyvin sen, mitä ed. Pekkarinen aiemmin sanoi, että EU-ohjelmilla on korvattu kansallinen aluepolitiikka. Varkaus pääsi EU:n ykkösalueeksi. Ei siinä mitään, mutta kuten ed. Rajamäkikin totesi, siellä on voimakasta vientiteollisuutta. Otan vain vertailuun, että esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan Härmänmaan seutukunta, jossa on myös aika paljon perinteistä teollisuutta, jäi kokonaan tavoiteohjelmien ulkopuolelle. Kun kansalliset rahat on samaan aikaan vedetty pois, tällainen perinteinen teollisuus todella paljon kärsii. Itse tulen huonekaluteollisuusalueelta. Kyllä sielläkin on voimakkaita vientiponnisteluita, mutta kyllä yrittäjät todella kaipaavat perinteistä investointitukea, koska sitä alaa ei katsota korkean teknologian alaksi. Tekes-rahoitus ei yleensä suuntaudu sinne.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Kysymykseen maakuntahallituksen, maakunnan yhteistyöryhmän roolista: Minusta siinä pitää muistaa kumminkin se, mistä me tässä salissa monta kertaa olemme puhuneet. Jos me haluamme sitouttaa myös muita tähän yhteiskunnalliseen kehitykseen eli tässä tapauksessa sosiaalipartnereita, elinkeinoelämän järjestöjä, yrityksiä jne., tämä on se toinen puoli, joka siinä on otettava vakavasti huomioon. Olen samaa mieltä hyvin pitkälle edustuksellisen demokratian toteutumisesta ja sen välttämättömyydestä ja tarpeellisuudesta, mutta kuten tiedämme, kumminkin maakuntaohjelman rakentaa maakuntavaltuusto. Maakuntahallitus on mukana siinä. Ei pitäisi tulla tällaista jännitettä tähän, koska minusta tässä testataan oikeastaan kumppanuusperiaatteen läpäisy, kuinka pitkälle se menee. Mutta niin kuin ed. I. Kanerva totesi, eduskunta tässä päätöksensä tekee ja tämä on eduskunnan kädessä. Mutta toivon todella, että tämä näkökulma myös huomioidaan.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kun puhutaan yleisistä kehittämisedyllytyksistä ja kun yritin itsekin viitata infraan ja koulutukseen ja eräisiin tämän tyyppisiin asioihin, niissä tietysti EU-ohjelmista huolimatta koko maassahan pitäisi perusasioiden olla kunnossa, muun muassa maaseudun kehittämisen, laajakaistaverkon jnp. On myöskin selvää, että kansallisia investointitukia on Suomessa lisättävä. On oltava enemmän täsmätukea myöskin yritystoimintaan. Nythän parhaillaan on koolla eduskunnan maaseutuverkosto D-rakennuksessa, johon on varapuheenjohtajana kiirehdittävä. Se on hyvä esimerkki työstä, jota tarvitaan läpi Suomen.

Sitten näistä myrin asioista. Ministeri on oikeassa siinä, että sitouttaminen on asia, jota ei saa hukata. Pitää löytää hyvä tasapaino, jossa kuitenkin maakunnan kokonaiskehitys ja maakunnan poliittinen tahto olisi aina kuitenkin se, joka veisi kehitystä eteenpäin hyvän vuorovaikutuksen kautta. Tässä on kyllä hallintovaliokunnalla väännön paikka miettiä oikea ja hyvä lopputulos.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys n:o 55 on merkittävä ja laaja asia. Siinä on hyvin monta tasoa. Täällä on keskitytty muutamiin. On puhuttu tietysti hyvin laajasti myös pitkällä tai syvällä aikaperspektiivillä.

Aloitan siitä tiivistetysti, puhemies, minkä ed. Huutola totesi, kun hän totesi tästä kovin positiivisesti ja hiukan politisoiden hallitusten välisiin rintamiin tätä kehitystä ja hallituksen esityksen hyvyyttä. Totean, että koko valtakunnan kannalta varmasti näin on kuin sekä ed. Huutola että ministeri Korhonen toteavat, että on katsottu valtakuntaa kokonaisuudessaan. Mutta haluaisin tuoda esille myöskin katvealueet, esimerkiksi Kaakkois-Suomen. Olemme paljon Kaakkois-Suomessa — ja myös arvoisa puhemies tietää sen — puhuneet bruttokansantuotteesta ja siitä, miten se syntyy, miten se viedään pois, mitä jää jäljelle ja mitä esimerkiksi on Kaakkois-Suomessa työttömyys.

Kaakkois-Suomen kohdalla on tietysti niin, että siellä on tiedekorkeakoulu, siis yliopistotasoinen oppilaitos, joka säteilee ja vie eteenpäin etenkin Etelä-Karjalaa. Taas Kymenlaakson kohdalla meillä ei sitä ole, ja huomaamme tämän puutteen erittäin syvästi. Näin ollen haluaisin tässä kohtaa tuoda esiin sen, että maakunnallisia aluekehitystavoitteita pitää myös hyvin voimakkailla logistisilla ratkaisuilla viedä eteenpäin. Ne eivät voi olla vain yksi kirjain ja kaksi numeroa, esimerkiksi E18, vaan siinä tarvitaan muuta. Totean sen, että esimerkiksi tulevaisuuden näkökulmasta kaakkoiselle Suomelle on rantaradan aikaansaaminen Pääkaupunkiseudulta suoraan itään sellainen realistinen hanke ja päämäärä, joka tulee ajankohtaiseksi, kun oikorata on toteutettu. Tämä on erittäin tärkeä aluekehitystavoite. Se on myös valtakunnallisesti merkittävä. Ei voi ajatella, että 150 000 ihmistä jäisi taskun pohjalle ja ikään kuin taantuvaksi alueeksi.

Puhemies! Täällä on alueiden kehittämisestä ja maakuntaliitoista myös puhuttu paljon, mutta vähemmän resursseista. Nimenomaan maakuntaliittojen ja maakuntahallitusten resursseja pitäisi myös ylläpitää. Kunnilla on tässä tietysti avainasema. Valitettavasti kunnat varsin helposti alkavat myös sinne suunnata niin kutsuttuja säästöjä, jotka kääntyvät menetetyiksi mahdollisuuksiksi.

Hallituksen esityksessä tuodaan esille myös ympäristövaikutukset. Mielestäni on hyvää lainsäädäntöä, että tällaisessa suuressa hankkeessa käsitellään laajemmin ja monipuolisesti hallituksen esityksen ympäristövaikutuksia. Valtioneuvoston tekstin mukaan pyritään parempaan ympäristöön, kestävän kehityksen tukemiseen ja todetaan myös ympäristönvaikutusarviointilain merkitys tässä keskeisenä.

Tärkeätä on, ja uskon, että tulevaisuudessa tulee käytännössä entistä suuremmaksi ja merkittävämmäksi asiaksi se, että valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet tulevat osaksi varmasti koko valtakunnan kehittämistä. Siinä alueelliset ja valtakunnalliset tavoitteet pitää todellakin pystyä yhteensovittamaan. Se on tärkeä, keskeinen asia, koska niihin monesti liittyy myöskin ristiriitaisuuksia ja esimerkiksi ympäristön kannalta eri tyyppistä asioiden painottamista.

Arvoisa puhemies! Lopuksi, tiedämme sen, että varsin monessa maakuntaliitossa, ainakin Kymenlaakson liitossa, on pyritty myöskin maakuntahallinnolle antamaan sellaisia ikään kuin erotuomarin tehtäviä, jotka liittyvät sosiaali- ja terveysalan kehittämiseen, koulutuksen kehittämiseen. Tässä on mielestäni tarkan arvion paikka, koska maakuntaliiton ja toisaalta esimerkiksi sairaanhoitopiirin ja sen hallinnon välillä pitäisi löytää enemmänkin yhteistyötä kuin löytää maakuntaliitosta jonkinlainen erotuomari alueellisesti ongelmallisten asioiden selvittämisessä, koska, ja tämä on erittäin tärkeä asia, maakuntahallinnolla pitää olla kylliksi asiantuntemusta — se liittyy tähän resurssikysymykseen — ja esimerkiksi sairaanhoidon, terveydenhoidon järjestämisessä sitä ei valitettavasti ole. Tämä liittyy myös osin koulutukseen. Totean myös, että maakuntaliittojen pitää nimenomaan ympäristökysymyksissä ylläpitää hyvää tietotaitoa ja osaamista, ja silloin onkin tärkeätä myöskin katsoa, että on kylliksi ihmisiä näissä työtehtävissä.

Sosiaali- ja terveyskysymysten ikään kuin jättäminen maakuntaliittojen varaan on siinäkin mielessä demokratian näkökulmasta ongelmallista, että maakuntaliittojen hallituksilla on taipumus koostua alueiden, kaupunkien, suurimpien kuntien kunnanjohtajista ja sen tyyppisestä kokoonpanosta. Muutenkin maakuntahallinnon demokratisointi on kysymys, joka tulevaisuudessa tulee voimakkaammin vastaan. Silloin puhutaan myös maakuntavaaleista ja myöskin maakuntien mahdollisesta verotusoikeudesta.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Jokin aika taapäin julkisuudessa saimme lukea ja kuulla, että Suomi on pohjoismaisen selvityksen mukaan aluepolitiikan mallimaa. Ilmeisesti tämä mallimaa tarkoittaa sitä, että asiat ovat kunnossa, koska ei täälläkään tämän enempää edustajia ole keskustelemassa ja kuuntelemassa ja debatoimassa asiasta.

Nykyisin voimassaoleva aluekehityslaki tuli voimaan vuoden 1994 alusta. Aluekehityslain kokonaisuudistus nähtiin tarpeelliseksi muun muassa uuteen perustuslakiin sekä lukuisiin pienehköihin muutostarpeisiin liittyneistä syistä. Ilmeisesti lakiuudistuksen tavoite oli siirtyminen aluekehitysvarojen osalta alhaalta ylöspäin tapahtuvaan budjetointiin siten, että maakuntasuunnitelmien vuosittaiset rahoitusosat muodostaisivat pohjan valtion budjettimomenteille. Tällöin valtion budjetin momenttivaraukset eivät vaikuttaisi siihen, minkälaisia projekteja maakunnassa toteutetaan, vaan maakuntien todellinen tarve vaikuttaisi siihen, mille hallinnonalalle ja mille momenttikohdalle aluekehitysvarat sijoittuvat. Näin olisi menty kohti aluebudjetteja.

Aluekehityslain uudistus ei kuitenkaan perustunut hallitusohjelmaan, eikä merkittävillä uudistuksilla ollut niin sanottua poliittista tilausta. Työryhmätyöskentelyn aikana keskushallinnon edustajien voimakkaasta vaatimuksesta mainittu tavoite degeneroitui lakiesityksessä mainituksi maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmaksi. Se on edunvalvonta-asiakirja, jolla pyritään vaikuttamaan valtion talousarvion sisältöön. Hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi selkiyttäisi kuitenkin aluekehitystyön suunnittelujärjestelmää ja yhtenäistäisi eri maakuntien menettelytapoja, mikä olisi tärkeää erityisesti maakuntien vertailtavuuden ja resurssien ohjaamisen kannalta. Esitys kehittäisi myöskin oleellisesti aluekehitystyön ja sen tulosten arviointia. Esitys korostaisi valtion ja kuntien sekä maakuntien yhteistyötä ja vastuuta. Se edesauttaisi myöskin aluekehitystyön rahoittamisen koordinointia, mutta vastuun ja työnjaon pelisääntöjä nämä säädösesitykset eivät oleellisesti selkiyttäisi.

Lakiesityksessä lähdetään siitä, että aluekehitysvastuu on edelleenkin maakunnan liitolla. Esitys ei tästä huolimatta kuitenkaan ankkuroitunut aluekehitystyön suunnittelu- eikä varsinkaan toteuttamisjärjestelmään ja lain peruslähtökohdan mukaisesti kuntien ja sitä kautta maakuntien edustamaan kansanvaltaiseen ohjaukseen, mikä on ristiriidassa Euroopan neuvoston valmisteilla olevan alueellisen itsehallinnon peruskirjan kanssa. Maakuntasuunnitelma on keskeinen asiakirja maakunnan kehittämisjärjestelmässä ja osoittaa maakunnan strategiset tavoitteet sekä maakuntaohjelmalle että maakuntakaavalle.

Maakuntasuunnitelma on oikein tuotettuna sisällöltään hyvin omaleimainen kussakin maakunnassa, eikä sen pidä olla vahvasti normitettu. Se, että se tämän esityksen mukaan jäisi vain maankäyttö- ja rakennuslain mukaan säädetyksi, voisi myöhemmin olla omiaan uudelleen eriyttämään maakuntakaavaprosessia muusta aluekehitystyöstä. Tämä olisi valitettavaa sen 10 vuoden työn kannalta, millä päinvastoin näitä prosesseja on perustellusti lähennetty toisiinsa yhden ja saman strategian pohjalta toteutetuiksi. Siksi 5 §:ssä tulisikin alueiden kehittämisen suunnitteluun liittyvänä asiakirjana mainita ensimmäisenä maakuntasuunnitelma selkeästi ja laajemmassa mielessä.

Täällä on keskusteltu hyvin paljon myrin ja maakuntahallituksen, maakuntavaltuuston roolista, mikä sen tulee olla silloin, kun maakuntaohjelmaa ja toteuttamissuunnitelmaa käsitellään ja hyväksytään. Olen samaa mieltä, että tämä on sellainen asiakokonaisuus, joka taas kerran pitäisi selvittää tutkien, sanotaan, sen vaikuttavuuden ja toimivuuden kannalta, mikä on se taho, joka hyväksyy missäkin vaiheessa ja vahvistaa sitten maakuntaohjelmaa osaltaan.

Maakunnan liittojen sekä te-keskuksen edustajat ovat olleet yhtä mieltä siitä, että valtioneuvostotasolla suunniteltavia erityisohjelmia ei tarvita. Nämä voivat mieluumminkin sisältyä valtioneuvoston päätökseen valtakunnallisista alueiden kehittämisen tavoitteista. Sen tyyppiset asiat voidaan tavoitepäätöksen pohjalta ottaa huomioon maakuntaohjelmissa. Siksi nämäkin näkemykset tulee valiokuntakäsittelyssä huomioida ja katsoa, mikä on tarkoituksenmukaista.

Lakiesityksen pykälät maakunnan kehittämisrahojen käytöstä parantavat kehittämisrahan käyttöä investointihankkeisiin. Kehittämisrahaa voidaan lakiesityksen mukaan käyttää käyttöomaisuuden hankintaan tai perusrakenneinvestointeihin silloin, kun tuosta aiheutuva hyöty kohdistuu useammalle kuin yhdelle yritykselle. Lakiesitys parantaa selkeästi maakuntien tiedonsaantimahdollisuuksia seurantatutkimusten tekemisessä. Lakiehdotus edellyttää myös, että kustakin ohjelmasta suoritetaan ainakin yksi riippumattomien arvioijien tekemä arvio ohjelmakohdan aikana tai sen päätyttyä.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä hiukan kritiikkiä pirkanmaalaisittain. Pirkanmaan suunnalta on tullut kommentteja lakiesityksen 14 §:n mukaisiin valtioneuvoston päättämiin erityisohjelmiin. Näkemys on se, että näitä erityisohjelmia ei tarvita, sillä valtakunnalliset kehittämistavoitteet ovat valtakunnan tasolla oikea ja johdonmukainen tapa ohjata aluekehitystyötä maakunnissa. Erityisohjelmat olisivat vain kokonaiskehittämistyötä sekoittavia elementtejä.

Timo E.  Korva  /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi on tuossa esitetyssä muodossaan tietyllä tapaa erittäin iso kysymysmerkki tämän keskeisen tavoitteen osalta. Tässä uudessa aluekehityslain sanonnassa lähdetään siis siitä, että enää ei tavoitella valtakunnan, maan, tasapainoista kehittämistä, vaan lähdetään korostamaan alueellista tasapainoista kehitystä alueellisen kilpailukyvyn kautta ja sitä kilpailukykyä korostamalla. Saattaa tuntua sanahelinältä pohdiskella näitä termejä — alueellinen tasapainoinen kehitys tai alueellisen kilpailukyvyn tukeminen — mutta kun näitä termejä syvällisemmin pohtii, niin niissä piilee koko tämän aluepolitiikan keskeinen ydin ja sisältö.

On erittäin oireellinen muutos viime vuosien kehityksen perusteella, että siirrytään laissakin käyttämään alueellista kilpailukykyä. Alueiden on siis luotava itse kilpailukykynsä ja kehitettävä niitä vahvuuksia. No, tämän toki ymmärtävät kaikki, että ihmisten pitää alueellaan toimia omien edellytystensä ja alueen edellytysten parantamiseksi mahdollisimman paljon. Mutta tästä ajatuksestahan seuraa se, että kun alueitten itsensä on keskityttävä tiettyihin asioihin, niin se samalla johtaa myöskin siihen, että alueet pannaan kilpailemaan keskenään.

Tämänkin tietyllä tapaa nykymaailmassa ymmärtää, mutta voidaan kysyä, kuinka pitkälle sitten tämän kilpailun annetaan alueiden kesken mennä, ilman että valtiovallan taholta luodaan yhtenäistä politiikkaa koko valtakuntaa varten ja myöskin jossakin vaiheessa vihelletään kilpailu poikki sillä tavalla, että todellakin niitä alueellisia kehitysedellytyksiä arvioidaan ulkopuolelta ja sitten ryhdytään vahvistamaan myöskin niitä heikoimpia alueita niiden kilpailuedellytysten osalta. Tämä kilpailuajatteluhan johtaa siihen, että vahvimmat pärjäävät. Keskittyminen sen seurauksena ilman muuta kiihtyy.

Vastauspuheenvuoron aikana jo kiinnitin huomiota siihen, mikähän tällä logiikalla sitten olisi ollut tilanne, jos meillä tämän tyyppinen ajattelu olisi ollut aluepoliittisessa kehittämisessä käytössä jo siinä vaiheessa, kun maakuntien yliopistoja perustettiin tai eräitä muita tällaisia suuria kehitykseen liittyviä rakenteellisia asioita ratkaistiin, alkaen Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen sijoittamisesta eri puolille maata. Tällä ajattelullahan nämä kaikki ratkaisut olisivat ilman muuta syntymättä jääneet, koska ei kukaan varmaan olisi voinut näillä termeillä 50- ja 60-luvulla perustella, että esimerkiksi Ouluun pitäisi tehdä tällainen teknologiakeskittymä Oulun yliopistoa ja Valtion teknillistä tutkimuslaitosta kehittämällä. Mitä vastaavia tulevaisuuden kehityssampoja ja -tekijöitä tällaisella valtion yövartijatoiminnalla aluepolitiikan osalta sitten jää syntymättä, se jää nähtäväksi.

Olen kyllä selkeästi ja vahvasti sitä mieltä, että valtiolle ei kerta kaikkiaan maan kehittämisessä sovi tällainen sivustakatsojan rooli, niin kuin tässä lakiesityksessä ja ennen kaikkea viime aikojen politiikassa on annettu ymmärtää. Valtakunnassa on oltava joku taho, ja se on eduskunnassa ja hallituksessa yhteisesti määriteltävä politiikka, joka määrittää keskeiseksi tavoitteeksi valtakunnan tasapainoisen kehittämisen ja myöskin ohjaa resursseja ja keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tässä keskustelussa on jo tullut selvästi esille ja myöskin ministeri aikaisemmassa puheenvuorossaan sanoi, että tämä aluekehityslakiehdotus tavallaan vahvistaa nykyisen aluepolitiikan suuntauksen ja eräitä sen toiminnan reunaehtoja. Siis on hieman katsottava, minkälaista se nykyinen aluepolitiikka on sitten ollut ja mitä tuloksia siitä on tullut.

Ministeri ja eräät muut ovat viitanneet viime viikolla julkisuuteen tulleeseen selvitykseen, joka on tehty Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisessa tutkimuslaitoksessa Nordregionissa. Tästä selvityksestä toki on vedettävissä sellainenkin johtopäätös, että suomalainen aluekeskuspolitiikka on otettu eräänlaiseksi aluepolitiikan kiinnostavaksi malliksi, josta tosin ei ole kokemuksia. Mutta muutenhan tuo mainittu selvitys arvioi Pohjoismaiden aluepolitiikan sisältöä sillä tavalla, että Suomi on muun muassa kasvukeskuspolitiikan mestari ja aika lähellä Euroopan kärkeä Hollannin ja Ranskan ohella. Siinä arvioidaan muun muassa, että Suomi on antanut periksi ja hyväksynyt yksittäisten alueitten tyhjenemisen. Siinä todetaan muun muassa, että tässä valtakunnassa viime vuosina poismuuttoalueena, siis väestötappioalueena, on ollut jopa 90 prosenttia koko valtakunnan pinta-alasta. Nämä ovat tuon pohjoismaisen tutkimuksen keskeisiä tuloksia, jotka siis osoittavat, että aluepolitiikasta Suomessa ei todellakaan pohjoismaisessakaan rinnastuksessa löydy kovin suuria kiinnostuksen aiheita muita kuin mielenkiintoisia odotuksia ehkä sen suhteen, mitä tästä aluekeskusohjelmasta sitten tulee.

Viime viikolla valmistui myöskin Euroopan unionissa tietty selvitys, jossa selvitettiin, minkä verran alueellisin perustein tuesta käytetään aluepolitiikkaan. Tuon selvityksen perusteella Suomessa aluepoliittisin perustein tukea annetaan 0,06 prosenttia vuodessa bruttokansantuotteesta laskettuna, kun Euroopan unionin maissa keskiarvo on 0,2 prosenttia. Nämä ovat siis niitä suppean aluepolitiikan lukuja, juuri niitä aluepoliittisissa laeissa suoraan määrättyjä lukuja. Mutta toisaaltahan kaikki näissä asioissa askartelevat tietävät, että tämä niin sanottu suppea aluepolitiikka, joka vielä tosin eri maissa määritellään hieman eri tavalla, mutta kuitenkin määritellään, on sittenkin vain jäävuorenhuippu siihen nähden, mikä alueitten kehittämisessä on todellakin tärkeää.

Tärkeämpää on se, miten valtiovallan muu budjettirahoitus ja millä tavalla valtiovalta muuten valtakunnassa tällaisen julkisen rahoituksen suuntautumiseen vaikuttaa. Nehän tehdään täällä hallituksen esityksistä budjettipäätöksillä. Täällä ed. Pekkarisen puheenvuorossa tulivat jo esille muun muassa sisäasiainministeriössä selvitetyt luvut niin sanotusta laajemmasta aluepolitiikasta eli alueellisesta budjettipolitiikasta, joista on todettavissa, että vuodesta 94 vuoteen 98 nämä määrärahat vähenivät 20 prosenttia. Samaan aikaan olimme liittyneet Euroopan unionin jäseniksi ja olimme Euroopan unionin sopimuksessa luvanneet, että Suomen valtio lisäysperiaatteen mukaisesti säilyttää entiset aluepolitiikkaan sisältyvät määrärahat, ja Euroopan unioni oli vielä panemassa näitten erilaisten tavoiteohjelmien kautta lisää rahaa. Tässähän on suoranaisesti Suomen valtio jättänyt noudattamatta Euroopan unionin kanssa tekemäänsä sopimusta.

Lisäksi on otettava huomioon, että alueelliseen kehitykseen vaikuttaa hyvin ratkaisevalla tavalla se, mikä on kuntien rahoitus julkisten peruspalvelujen rahoittamisessa. Sen osalta tiedetään samalta kaudelta, siis 90-luvun loppupuolelta, oikeastaan vuodesta 93 alkaen, että valtionosuuksien vähennykset ovat alkaneet, jopa Ahon hallituksen aikana. Valtionosuudethan ovat kuntakentän peruspalveluihin tippuneet tasolta vähän yli 50 miljardia vähän yli 20 miljardiin elikkä alle puoleen, joka on selvää sellaista rahaa, mikä näkyy kaikella tavalla alueellisessa kehityksessä.

Mainita sopii tässäkin yhteydessä vielä se, että valtio on myöskin omaa suoraa budjettirahoitustaan suunnannut uudelleen sillä tavalla, että alueilta, maakunnista on väkeä rankalla kädellä vähennetty, mutta toisaalta on lisätty täällä Helsingin seudulla työpaikkoja. Lapin lukuja olen moneen kertaan laskenut ja selvittänyt virallisista tilastoista. Voin todeta, että kun valtiolla työpaikkoja oli 90-luvun alussa Lapissa yhteensä noin 12 000, niin ne ovat tippuneet noin 6 500:lla elikkä alle puoleen tämän vuosikymmenen kuluessa. Nämä ovat niitä keskeisiä aluepolitiikan päätöksiä, joitten perusteella muuttoliikettä syntyy tai jää syntymättä.

Vieläkin tästä alueellisesta kehityksestä ja siihen vaikuttavista rahoista. Mainitsen uudelleen tässä salissa tämän teknologiatuen, Tekesin kautta pääasiassa annettavan teknologiatuen, joita määrärahoja on aivan oikein lisätty kansakunnan kilpailukyvyn parantamiseksi miljardikaupalla. Mutta määritysperusteet ovat todellakin olleet sellaiset, että eri vuosilta osoitetut tilastot osoittavat, että tästä mainitusta miljardimääräisestä teknologiatuesta lähes puolet on vuosittain suuntautunut entisen Uudenmaan läänin alueelle.

Mitä tästä kaikesta sitten tämän päivän arvio on maan kehityksen tilasta? Tiedämme tämän muuttoliikkeen kurjistavan lähtömuuttoaluetta, ja ennen kaikkea viime aikoina nämä ilmiöt ovat tulleet täällä kasvukeskusalueella suurina sosiaalisina ym. ongelmina esiin, myöskin sellaisina ongelmina, että täällä on kustannusinflaatio kiihtynyt asuntojen, liikenteen ja kohta myöskin työpaikkojen ja palkkojen kautta, koska jostakinhan on ihmisten saatava rahaa kiihtyvän asunto- ja muun inflaation kustannusten maksamiseksi. Tätä hintaa alkaa maksaa kohta koko valtakunta, kun yritysten kustannuskilpailukyky huononee, vientikilpailukyky huononee, työllisyys huononee ja lopputulos on, että kaikki voivat huonommin kuin aikaisemmin.

Työttömyysluvut ovat laskeneet koko valtakunnan osalta tosin keskimäärin noin 9 prosenttiin, mutta meillä on useita maakuntia, joissa työttömyysprosentit ovat edelleen noin 20 prosenttia. Kuntatalouden osalta tiedämme, että se keskimääräinen luku, jota valtiovarainministeriö hallitukselle laskee, on se, että no, kuntatalous voi keskimäärin ottaen hyvin. Mutta koko valtakunnan tasolla kuntakenttä on täydellisessä kriisissä peruspalvelujen rahoituksen osalta. Onhan siellä hyvinvoiviakin kuntia, mutta liian paljon on niitä kuntia, jotka eivät todellakaan tiedä, mitä tehdä.

Sitä suuremmalla syyllä sopii toki kunnioittaa sitä siviilirohkeutta, mitä hallituksen puolelta nyt esitetään vasemmistolaisen ministerin, alue- ja kuntakehitysministerin Korhosen osalta, kun hän puolustaa tätä suomalaista aluepolitiikkaa. Olen vielä pannut merkille sen, että lähes kaikki vasemmistoliiton kansanedustajat ovat käyttäneet nyt rankasti tätä politiikkaa puolustavan puheenvuoron. Mutta sittenpä ei muusta hallituksesta olekaan tullut sympatiaa tälle politiikalle. (Ed. Ravi: Kohta tulee, odottakaa hetki!) — No, odotetaan, mutta toivoisi kyllä, että löytyisi myöskin uusia perusteluita.

Mitä tämä aluepolitiikan ja valtakunnan kehityksen kriisi sitten jatkossa voi olla? Tuleeko uusia avauksia? Ministeri ja hallitus ovat moneen otteeseen pitäneet kärkiasiana aluekeskusten ohjelmaa, 35 keskuksen ohjelmaa, jonka sisältö tähän mennessä on se, että seutukunnittain — aluekeskuksethan ovat lähes kokonaisia seutukuntia eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta — niihin yhdistettiin seutukuntaohjelmat ja annettiin nimi aluekeskusohjelma. Nyt sitten vannotaan eri kautta, että tämä on se ohjelma, jota kautta alueelle nyt sitten kehitystä tuodaan. Valtakunnassa on yli 80 seutukuntaa. Kun 34 on aluekeskuksia, vai onko niitä 35, mitä sitten näiden 50 seutukunnan osalta tehdään? On eräitä kokeiluja käynnissä, mutta kaikki tietävät, ettei näistä kokeiluista tule sen kummempaa. Onko näistä luvuista jo otettava takaa se ajatus, että nämä aluekeskukset kehittykööt, mutta sitten ulkopuolella olevat seutukunnat ovat sitä aluetta, josta Nordregion yksi tutkijakin tuossa tutkimustulosten kommentoinnissaan sanoi, että Suomessa on hyväksytty se, että tietyt alueet Suomesta autioituvat eikä siitä sen kummempaa?

Sen tässäkin yhteydessä totean, että odotin aluepoliittisesta ajattelusta suurtakin muutosta, kun hallitus nyt on päättänyt esittää eduskunnalle työnantajan sosiaaliturvamaksun poistokokeilua pohjoisissa kunnissa. Sehän on pitkästä aikaa todellakin sellainen selvä uusi avaus, joka ei valtiollekaan maksa paljon. Mutta se on vain sellainen avaus, jolla selvästi hallitus antaa signaalin, että koko valtakunnan olemassaolon säilymistä ryhdytään miettimään. Mutta jos tuo jää yksittäiseksi toimenpiteeksi ja jälleen käännetään tässä aluepolitiikassa sellainen lehti päällimmäiseksi, jossa todellakin vain keskitytään haukkumaan sitä niin sanottua vanhaa aluepolitiikkaa ja puhutaan, että tämä kaikki menee hyvin, niin kyllä tämän sotumaksukokeilun merkitys käy hyvin köykäiseksi jatkossa.

Vielä tässä hallituksen aluekehityslakiehdotuksessa siihen haluan kiinnittää huomiota, että maakunnan yhteistyöryhmän kolmikantaperiaate on demokratiaperiaatteisiin kohtalaisen outo ilmestys. Me luomme siis sellaista väliportaan hallintoa maakuntahallinnon rinnalle, jossa rahoista päättävänä elimenä toimii tällainen elin, joka kolmikannalla valitaan valtion viranomaisista, etujärjestöistä toinen kolmasosa, ja sitten yksi kolmasosa on vain sitä varsinaista poliittista edustavuutta, alueellista demokratiaa. Tässähän on sellainen malli, että jos tämä niin hyväksi todetaan tuolla aluetasolla, niin hyväksyisimmekö me sitten tämän saman mallin tämän salin valintaan, ja myöskin kunnanvaltuustoihin?

Kaikki heti tämän jälkeen sanovat, että eihän se tietenkään täällä sovi ollenkaan. Miksi tällaisen mallin kehittely eteenpäin sopii sitten kaiken aikaa tuolla aluehallinnossa? Sen vuoksi, että kuitenkaan ei tässä laissa eikä muutenkaan vielä tässä maassa olla kypsiä siihen, että tehtäisiin todellisia alueellisia budjetteja, että tehtäisiin siihen budjettiin perustuvaa todellista alueellista suunnittelua ja annettaisiin alueitten ihmisille myöskin oikeus päättää sitten suunnitteluun perustuen sen budjetin käytöstä. Tämä systeemihän lähtee siitä, että budjetissa määrärahat osoitetaan piirihallintoviranomaisille, joita ohjastetaan hyvin tiukasti keskushallinnosta, ja liikkumavara neuvotella sitten siellä maakunnan yhteistyöryhmässä jätetään hyvin pieneksi. Tätä en sano sen vuoksi, että olisin kokenut esimerkiksi Lapissa maakunnan yhteistyöryhmän toiminnan hankalaksi. Se on ollut hyvää ja ihan kannatettavaa. Mutta jos on aito pyrkimys tehdä aluehallintoa, se edellyttää myöskin itsenäistä budjettivaltaa ja se edellyttää myöskin sitten oikeaa demokratiaa, jossa päätökset tehdään valituissa demokraattisissa päätöselimissä.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Täytyy nyt hallitusta kehua heti alussa niin kauan kuin muistaa, ettei se vain unohdu. Kyllä tässä tutkimustenkin mukaan nimittäin tämä keskittäminen on onnistunut hirveän hyvin, mutta siinä on varmasti lukuhäiriö tullut, silloin kun aluepolitiikasta puhutaan. Sehän pitäisi olla nimenomaan kehittämistä. Tässä ministeri Korhonenkin on onnistunut aivan hienosti, että voi hyvin kehua, näissä tavoitteissa.

Mutta kun on salissakin puhuttu tästä muuttoliikkeestä, niin minusta siinä mielessä on vähän outo ajatus, että haukutaan sitä niin sanottua vanhaa aluepolitiikkaa tämän muuttoliikkeen syyksi. Osa varmasti on sitäkin, mutta kyllä minä näkisin, että kuitenkin se on ollut suuri syy muuttoliikkeeseen, että ei ole osattu ennakoida tulevia muutoksia ja niihin paneutua oikealla tavalla. Miksi ei ole osattu sitten? Kyllä varmaan vallankäytössä on suorastaan ollut tämmöistä vastuun pakoilemista alueiden kehittämisestä. Ei ole haluttu nähdä kokonaisvaltaisesti asioita ja niitä asioita, joihin valtionkin ja yhteiskunnan pitää sitoutua, kun tietenkin kuntapuolellakin joutuu sitoutumaan.

On pitkään ajettu vastakkain maaseutu- ja kaupunkipolitiikkaa, mikä on täysin järjenvastaista, jos puhutaan aluepolitiikasta ja myöskin kansakunnan ja koko maan yhdessä kehittämisestä. Minusta se ei ole yhtään hedelmällistä, mitä sillä yritetään tehdä. Sillä yritetään ajaa asioita vastakkain, ja silloin aina tapahtuu hyvin suuria miinustekijöitä. Toisaalta on myöskin valtava keskittäminen. Jossakin mielessä sitä joudutaan tekemään ja se varmasti luonnostaankin tulee, mutta jos sitä vielä suurella rahalla autetaan, niin kyllä siinä tehdään todella karhunpalveluksia hyvinkin monille alueille ja, voisiko sanoa, että pääsääntöisesti tulee myöskin negatiivisia asioita hyvinkin pitkään.

Otan ihan esimerkkinä sen, vaikka varmaan tuo Oulu on moneenkin kertaan kaluttu luu jo, että siinä on hyvä esimerkki siitä, kun hyvin kehittyneelle alueelle annetaan erityisetuja, jos sitten ajatellaan niitä lähikuntia 50:n, jopa 100 kilometrin säteellä, minkälaiseen taisteluun ne joutuvat näistä yrityksistä, mitä kunnat joutuvat antamaan yrityksille, että ne kehittävät sitä aluetta, kun jossakin lähiseudulla on huomattavasti parempia, rahallisestikin parempia alueita, minne muuttaa. Tällaisilla erityispanoksilla rikkaat alueet voivat vielä suorastaan kosiskella ja vastata näiden yritysten haasteisiin. Minusta näin haaskataan yhteiskunnallista rahaa, yhteiskunnallista vastuuta ja myöskin tehdään kuntien taloudet erittäin hankaliksi monessa suhteessa. Tämä ei ole yksistään Oulun ongelma, tämä on varmaan monilla muillakin alueilla, ja varmaan meistä kaikilla on näitä kokemuksia, että ei tarvitse Oulua siinä erikseen nimetä pahan pojan maineiseksi. Se nyt vain sattuneesta syystä ehkä silläkin tavalla, kun ministeri sattuu olemaan sieltä, vähän kohdentui enemmän.

Mutta mitä aluepolitiikalla tulevaisuudessa pitäisi pystyä saavuttamaan: kyllä on lähdettävä siitä, että on luotava vahvat yrittämisen edellytykset tasapuolisesti eri alueille. Se on ensimmäinen ehto. Se on yhteiskunnan tehtävä, ja siihen pitää hallituksen sitoutua. Mutta se on sitten se toinen kysymys, kun aina kysytään, mistä rahat, sillä rahaa tarvitaan aivan varmasti, että edellytykset voidaan luoda. Mutta viime aikoina valitettavasti on ollut jo yksistään se, että löytyy alueita, joilla yritykset eivät voi taata kunnolla edes, että kuljetukset toteutuvat määräajassa, milloin pitäisi tavara toimittaa. Silloin voidaan kyllä ihan hyvällä omallatunnolla kysyä, onko tasapuolista aluepolitiikkaa tässäkään mielessä käytetty tai haluttukaan edes näitä edellytyksiä luoda, että yritykset siellä todella pysyisivät.

Meillä on monia yrityksiä, jotka haluavat pysyä niin sanotusti syrjäseuduilla eivätkä yritäkään tulla valtakeskuksiin monistakin eri syistä. Monesti pienillä paikkakunnilla on erittäin pysyvää työvoimaa, työvoimakustannukset ovat alemmat ja halvemmat ja todella ne ihmiset haluavat pitää työpaikastaan viimeiseen saakka kiinni, jos se on vain suinkin mahdollista. Mutta miten se on mahdollista, jos yhteiskunta koko ajan ajaa toiseen suuntaan asioita?

Siinä mielessä hallitus ei ole kyllä vastuunkantoista politiikkaa harjoittanut pitkään aikaan. Nyt näkisin, että tulevaisuus myöskin EU:n laajentumisen yhteydessä tuo kyllä uusia haasteita ja paineita. Miten saadaan mukaan ne, joita tähän saakka on myöskin EU-rahalla saatu kehitettyä, voidaanko vastata pitkäjänteisesti, että edelleen ne alueet kehittyisivät ja sitä kautta ei katkaistaisi kaulaa jälleen kerran, niin että voidaan sanoa, että onpas ainakin yritetty, mutta ei ole vain menestytty?

Minusta nämä asiat eivät ole niin monimutkaisia, jos löytyy vain yhteistä poliittista tahtoa, mutta se vaatii sitä poliittista tahtoa myöskin valtakunnan tasolla, jolloin myöskin luodaan veropoliittisia ratkaisuja, jotka antavat edellytyksiä yrityksille nimenomaan tässä tilanteessa, missä nyt olemme, niin että myös sukupolvenvaihdostilanteissa yritykset voivat kohtuullisilla edellytyksillä vaihtaa ne jatkajille. Se on iso ja tärkeä kysymys, ja ellei siinä tässä talossa onnistuta ja nähdä yhteisesti näitä ongelmia myöskin veropolitiikan puolella, sillä me teemme kyllä sellaisen karhunpalveluksen, että ei riitä, että yksistään haja-asutusalueilta häviää yrityksiä vaan niitä häviää kyllä hyvin paljon myöskin näiltä niin sanotuilta rintamailtakin.

Meillä on monia kysymyksiä, joihin meidän pitää vastata hyvinkin voimakkaasti ja sanoisinko nopeasti turhan pitkään visioimatta eri asioita. Mutta korostaisin myöskin tällä kehittämisohjelmalla sitä, että sen pitää olla todella alueiden kehittämistä, ei keskittämistä, ja sitä yhteistä vastuunkantoa, niin että myöskin ed. Korvan Lapin alueella voidaan yritystoimintaa jatkaa reippain mielin ilman Oulun suurta painostusta.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnä positiivinen ilmaisu, ja minusta se on itse asiassa se, mistä pitää koko ajan lähteä liikkeelle: ei maaseutua ja kaupunkia pidä asettaa vastakkain. Mutta täysin käsittämätöntä on tämä keskustan Oulu-viha tai Oulu-vastaisuus. En ymmärrä alkuunkaan, kun Oulu vetää koko Pohjois-Suomea mukanaan. Jos katsotte, ed. H. Aho, mitä on tapahtunut Ylivieskassa, Raahessa, Sievissä, Oulaisissa, siellä on it-elektroniikkateollisuus. Minä kysyn, miten se olisi mahtanut sinne tulla ilman, että Oulu olisi kasvanut siten, miten se on tällä hetkellä kasvanut. Teidän edustamanne puolue kävi jopa Brysselissä asti pyytämässä, että Oulua ei nimettäisi kakkostukialueeksi. Te olette täällä monen edustajan suulla nyt todistaneet, että se oli virheratkaisu. On minusta aivan uskomatonta silmälappua silmillä, jos ei nähdä, että yliopistokaupunki, ammattikorkeakoulu, opintojen itse asiassa pohjoisen ainut iso keskittymä olisi jätetty ulos tästä. Minä sanon, että se olisi ollut aluekehittämisen näkökulmasta niin takapajuinen ratkaisu, että huonompaa on vaikea kuvitella.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä Oulun aluepolitiikan vyöhykeratkaisusta olen eri yhteyksissä todennut, että minä ainakaan en sitä sellaisenaan arvostele, mutta siitä olen esittänyt monessa yhteydessä kysymyksen, kannetaanko huolta todella siitä, että Oulusta saadaan siirtymään näitä vaikutuksia myöskin laajaan Lappiin, jota edustan.

Kysymyshän on vuosia ollut se, että suurin osa muuttoliikkeestä Lapista suuntautuu Ouluun. Vuosittain on nähty, että kaikista hyvistä puheista huolimatta niitä niin sanottuja feedbackeja ei sinne Lappiin ala tulla, ja silloin hallitukselta pitäisi kysyä sitten tämän tyyppistä politiikkaa, johon oli avaus tämä työnantajien sosiaaliturvamaksujen poistaminen, että aletaan luoda porkkanoita, että saataisiin Oulun kasvukeskuksen ja kansainvälisen kehittämisen vaikutuksia todella konkreettisesti leviämään muualle. Se on se oleellinen kysymys, josta pitäisi kantaa yhteisesti huolta.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin oletinkin, kyllä ministeri varmaan kuunteli määrätyllä korvalla tätä asiaa. On minusta väärin käyttää sanaa Oulu-viha. Nimenomaan teroitin sitä, miten hallitus aikoo ympäristökuntia — otin Oulun vain esimerkiksi, se on hyvä malliesimerkki — hyödyntää, kun sieltä yritykset lähtevät pois, kun joku rikkaampi alue saa erityistukia. Jokainen maakunta tarvitsee oman vetonaulansa, johon tulee pääsääntöisesti parempia yrityksiä, mutta niin, että ei menetetä niitä muita alueita, että niiltä edellytykset lähtevät pois. Siihen ei ole kyllä keksitty vielä vastausta, ja sitä minä kyllä odotan myöskin ministeriltä.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja kuuntelee huonosti tai ei ole tutustunut Pohjois-Pohjanmaan kehitykseen. Minähän juuri sanoin puheenvuorossani Multipolis-ohjelmasta, 17 000 työpaikkaa nimenomaan siihen, mihin ed. Korvakin viittasi, jopa Lapin alueelle, Kainuun alueelle. Siellä on Luleåssa, siellä on Ruotsin puolella jopa, niin kuin joku totesi, Venäjää myöten. Kuinka pitkälle Oulun pitää kantaa se vastuu, kysymys tietenkin kuuluu. Mutta olennaistahan siinä, ed. H. Aho, on se, että jos it-teollisuuden ja elektroniikan työpaikkakehitystä katsomme, kyllä Pohjois-Pohjanmaalla se on viety Sieviin, Ylivieskaan, Raaheen. Siellähän se toimii, niin kuin sen pitääkin toimia. Olen koko ajan teroittanut, että verkostomalli täytyy saada toimimaan muissakin maakunnissa. Siitähän tässä nimenomaan on kyse, että luodaan riittävän vahva yksi iso alue, jonka kautta me voimme sitä vaikutusta saada muualle, ei niin, että on silmälaput silmillä ja katsotaan. Niin kuin te itse sanoitte, ei laiteta maaseutua ja kaupunkia vastakkain — ja seuraavassa lauseessa te asetatte ne vastakkain.

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt täytyy todeta, että ehkä ymmärrämme väärin toisiamme. En sanonut, että vastakkain maaseutua ja kaupunkia ei saa asettaa. En niitä asettanut vaan eri alueet. Ei Oulukaan ole niin suuri kaupunki, jos verrataan EU-alueita Euroopassa. Siellä on yhtä maaseutupolitiikkaa nämä kaikki. Näin meidänkin pitäisi asioita nähdä. Toivon, että ministeri puolustaa esimerkiksi Kokkolaa Keski-Pohjanmaalla alueeksi, johon voidaan todella panostaa, niin että se heijastuisi myöskin Perhoon, joka on 100 kilometriä Kokkolasta. Toivomme, että tätä kehitystä tapahtuisi ja siinä olisi tasapuolisuus koko maassa eikä keskityttäisi vain muutamaan, neljään viiteen suureen kaupunkiin.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Kokkola ja Pietarsaari ovat aluekeskusohjelmassa mukana ja siitä syystä nimenomaan, että sinne halutaan samanlaista. Kaikista paras ratkaisuhan siellä tietenkin olisi se, että Kokkola ja Pietarsaari mahdollisesti tekisivät vielä tiiviimpää yhteistyötä yhden aluekeskusohjelman kautta. Sitä mahdollisuutta on kyllä syytä tulevaisuuteen katsoa. Nimenomaan toivoisin, että ed. H. Ahokin toimii alueen kansanedustajana siihen suuntaan, että syntyisi riittävän vahva, voimakas alue, joka veisi koko sitä laajaa maakuntaakin eteenpäin. Katseet kääntyvät teidän suuntaanne. Tehkää ja toimikaa, että siellä syntyy yksi aluekeskus Kokkola—Pietarsaari-alueesta, niin olemme tyytyväisiä kaikki.

Antti   Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Viime lauantaina tuli julkisuuteen kuuden isoimman kaupungin — Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Oulun — kaupunginjohtajien yhteinen esitys tai tavoite. Se lähti siitä, että nämä kuusi kaupunkia haluavat erityisneuvotteluaseman valtion suuntaan valtion budjetista ja aluebudjetista päätettäessä ja koulutuspaikoista päätettäessä. Minusta tämä erillisaseman myöntäminen tai aikaansaaminen merkitsisi aluekehityslainsäädännön ja tasapuolisten kehittämistavoitteitten murenemista, koska toteutuessaan tämä erillisasemahan johtaisi siihen, että määrärahojen ja koulutuspaikkojen entistä suurempi keskittyminen olisi todennäköistä, kun ikään kuin päältä jaettaisiin aluekehittämisen resurssit näitten isoimpien kaupunkien kesken. Minusta olisi mielenkiintoista kuulla ministeri Korhosen kanta tähän. Itse ainakin toivoisin, että hallitus tyrmäisi tämän suuntaiset tavoitteet ja lähtisi siitä, että aluekehitystä viedään eteenpäin maakuntien liittojen johdolla yhteisesti ja yhteisen tavoitteen rakentamisen pohjalta, ei niin, että annetaan muutamalle kaupungille erityisneuvotteluoikeus.

Toisaalta tämä kuuden kaupunginjohtajan esityshän tarkoittaa sitä, että hyvin raadollisella tavalla omista eduista halutaan pitää kiinni ja varjella omia etuja ja myöskin halutaan vahvistaa entisestään näitä kuutta kaupunkia. Tämä toisaalta minusta vaarantaa maakunnallista yhteistyötä ja osoittaa, että yhteistyö on monilta osin vain puheitten tasolla, jos tällaisia omia pyrkimyksiä on olemassa. Nythän tarvittaisiin nimenomaan heikoimpien alueitten kilpailuedellytysten vahvistamista, liikenneverkoston kunnosta huolehtimista, koulutusrakenteen uudistamista, valtion riittäviä paikallishallinnon palveluita ja kuntarahoituksen turvaamista. Ei yritysinvestointeja tule syrjäalueille, jos ei näitä perusedellytyksiä ole olemassa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Lipposen toinen hallitus ja sitä edeltänyt ensimmäinen hallitus ovat nyt valtaa käyttäneet maassa seitsemän vuotta. Aluepolitiikan osalta tämä aika ei ole ollut mitenkään maakuntien ja maaseutuystävällistä aikaa. Päinvastoin maaseutu on menettänyt ennennäkemättömällä tavalla väkeä. Sitä on pidetty ikään kuin luonnollisena kehityksenä. Jarruja ei ole paljonkaan pystytty käyttämään, haluttukaan käyttää. Euroopan unionin jäsenyysaika on merkinnyt sitä eurooppalaista ja globaaliakin kehitystä myös Suomessa, joka on johtanut voimakkaaseen keskittymiseen. Hallituksen politiikka on varsin hampaattomasti pystynyt puremaan tähän ongelmaan. Ainakaan käännöstä parempaan ei ole nähty eikä ole vieläkään näkyvissä.

Kuntatalouden kiristyminen on merkinnyt sitä, että laajat alueet maassa ovat niitä, joissa kunnat eivät pysty panostamaan elinkeinopolitiikkaan niin kuin pitäisi. Toisaalta aluepolitiikassa, niin kansallisessa kuin ennen kaikkea EU-aluepolitiikassa, byrokratia on varsin mittavaa. On EU-taso, on ministeriöitä, virastoja, on aluehallinnon toimijoita, on kuntia ja vielä sielläkin alapuolella erilaisia tahoja hyvin paljon. Näiden byrokratioiden yhdistäminen ja samaan suuntaan toimimisen aikaansaaminen on ollut ylivoimaista.

Ministeri Korhonen mainitsi alkupuheenvuorossaan, että vuoden 2001 valtion budjetista aluepoliittisia varoja maksettiin 2,3 miljardia euroa eli noin 14 miljardia markkaa. Hän totesi, että suurimmat varat ovat menneet tie- ja rataverkkohankkeisiin. Tästäkin suurimman osan on saanut eteläisin Suomi. Todellakaan ei aluepoliittista toimintaa tässä ole välttämättä nähtävissä.

Nyt meillä on käsittelyssä hallituksen esitys n:o 55 alueiden kehittämislaiksi. Hyvällä tahdolla tästä on ehkä löydettävissä todellista halua aluepoliittisen suunnan muuttamiseksi, mutta väistämättä tulee myös mieleen, että tämä on lähinnä vasemmistoliiton ministerin ja edustajien vaaleja varten laatima lakiesitys. (Ed. Huotari: Hallituksen esitys!) — Hallituksen esitys toki. — Sitä ensimmäiseksi tässä keskustelussa ministerin puheenvuoron jälkeen vasemmistoliiton useat edustajat kävivät kehumassa. Näyttää siltä, että tällä on ehkä enemmänkin tarkoitus kertoa vaalikentillä, että vasemmistoliiton johdolla on aluelainsäädäntö uudistettu. Onko uudistuksessa jotakin uutta ja selkeää parannusta saatavissa, se on kokonaan eri asia.

Kun kävin läpi tätä esitystä, totesin, että mitään järisyttävää uutta ei todellakaan löydy. Ennen kaikkea, jos hallitus jatkaa entiseen malliin taloudellisten voimavarojen ohjaamista niin kuntien valtionosuuksien, verojärjestelmän kuin valtion investointienkin kautta, ei kehityksen suunta muutu, päinvastoin, ja kyllä vaalikentillä voi tulla vaikeaksi perustella aluepolitiikkaa vain sillä, että on uudistettu laki ilman todellisia tekoja, jotka viittaavat ja vievät kehitystä täysin päinvastaiseen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Laissa on paljon lupauksia. Täällä luvataan, että tällä selkeytetään eri toimijoiden roolijakoja. Ministeriöiden tehtävänkuvauksia selkiytetään, lisätään tehoa ja esimerkiksi maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta lisätään. Nämä ovat kauniita lupauksia, mutta mitä ne sisältävät käytännön tekoina, se jää aika lailla pimentoon. Mielenkiinnolla voimme seurata lähikuukausina, miten hallitus toteuttaa aluepolitiikkaa muun muassa suhtautumisessaan Vuosaaren satamahankkeeseen liittyviin erilaisiin infrarakennuskohteisiin ja itse satamaankin. Entä miten valtio osallistuu Helsingin musiikkitalon rakennuskustannuksiin ja Stadionin kattamisiin? Ne ovat kaikki helsinkiläisiä kohteita. Vastaavia joissakin maakunnissa ei rahoiteta mutta täällä kylläkin. Ne kertovat siitä linjasta, joka hallituksella jatkossa tulee olemaan. On mielenkiintoista nähdä, miten todella kehityssuunta muuttuu — vai muuttuuko? Nykyhallituksella on ollut seitsemän vuotta aikaa sitä harjoittaa, mutta tulos on ollut maakuntien ja aluekehityksen kannalta varsin huonoa.

Arvoisa puhemies! Tähän uudistukseen on liitetty sanat "markkinaehtoinen aluepolitiikka". Tämä on tietysti hyvinkin Bryssel-lähtöinen ajatus ja malli ja termi. Jään vain kysymään, mitä on käytännössä markkinaehtoinen aluepolitiikka laajassa Suomenmaassa. Minua hieman pelottaa se, että meillä entisestään siirryttäisiin markkinaehtoisempaan kehitykseen tässä maassa aluepolitiikankin osalta. Jos näin todella mennään, suuri vaara on, että keskittymiskehitys entisestään syvenee ja pahenee. Jos näin käy, ei koko maan asuttuna pitäminen ole enää hallituksen tavoite. Haluan, että tähän käsitteeseen valiokunnassa puututtaisiin ja purettaisiin se hyvin voimallisesti ja perusteellisesti ja että ministerikin olisi siitä sanonut pari kolme sanaa.

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myristä ja maakuntahallinnon suhteista. Mielestäni nykyinen myr, maakunnan yhteistyöryhmäjärjestelmä, on byrokraattinen, kankea eikä se ole kovinkaan demokraattinen. Sillä toki on ammattiyhdistysliike saatu mukaan näihin kuvioihin ja työnantajapuoli ja etujärjestöt, jotka esimerkiksi kokoomusta ja vasemmistoa aika pitkälle miellyttävät omalta osaltaan. Tietysti on perusteltua, että näitä tahoja kuullaan, mutta että niille annetaan päätösvaltaa hyvin runsaasti, niin kuin on annettu, se ei ole demokraattisen yhteiskunnan mallin mukaista sellaisena kuin itse sen käsittäisin. Mielestäni tässä pitäisi ottaa rohkeampi asenne. Ed. Huotari, tässä pitäisi ottaa rohkeampi asenne ja lisätä demokraattista päätöksentekoa, niin että todellakin maakuntahallinnolle annetaan se valta ja vastuu, mikä sille voidaan antaa.

Mielestäni Kainuun malli, jota nyt ollaan luomassa ja ehkä kokeilemassa lähiaikoina, olisi syytä todellakin laajentaa muuallekin. Ainakin olisin valmis siihen, mitä Kinnulan kunnanjohtaja viime viikolla kirjoitti lehdessä, että Keski-Suomessa voitaisiin samalla tyylillä kokeilla ja mennä siihen malliin myös. Olisi tietysti ihan paikallaan, että näin pääsisi tapahtumaan muuallakin.

Arvoisa puhemies! Mikä sitten on aluepolitiikassa tällä hetkellä ja tulevaisuudessa hyvin tärkeää? Erittäin tärkeää hallituksen, valtiovallan, kannalta toimenpiteenä on se, että liikenne- ja tietoverkkojärjestelmät luodaan sellaisiksi, ettei niissä ole pullonkauloja missään osassa Suomea. Se on peruskysymys, joka on huonosti hoidettu tällä hetkellä vielä tässä maassa. Toisaalta näitä erilaisia uusia kokeiluja on luotu. Täällä käytiin aiemmin kiistaa siitä, ketkä ovat osaamiskeskusten isiä ja äitejä tässä maassa.

Itse olin aluepoliittisen ministerivaliokunnan jäsen kymmenen vuotta sitten, kun luotiin osaamiskeskukset ministeri Pekkarisen johdolla. Aina perjantaiaamuisin kello 7.30 kokoonnuimme sitä valmistelemaan monet monet kerrat. Vaikka meillä siihen aikaan aamusta varmaan oli vähän silmät ristissä, siitä huolimatta, sanon, teimme erinomaisen hyvän päätöksen ja veimme sen täällä vasemmiston kritiikistä huolimatta läpi ja synnytettiin osaamiskeskukset, ja ne ovat tuoneet menestystä tähän maahan monella tavalla.

Osaaminen on se tavattoman tärkeä asia, josta nytkin pitää pitää kiinni ja osaamisen tasoa entisestään korostaa ja korottaa koko maassa. Osaamiskeskukset, joita ei ole varsinaisesti rajattu alueellisesti, niin kuin on aluekeskukset, eivät jaa maata ja kansaa sillä lailla valkoisiin ja mustiin alueisiin kuin aluekeskusohjelmat tekevät. Aluekeskusohjelmista en ole ollenkaan vakuuttunut, että niistä tulisi koskaan mitään menestystarinaa. Nimenomaan niiden ulkopuolelle jääneiden, niin sanottujen toisarvoisten alueiden osalta kehitys voi olla jopa vahingollinen, kun niihin on menty. Toivon, että olen tässä väärässä, mutta pahaa pelkään, että näinkin voi käydä.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan laajat työmarkkinat ovat kunkin alueen tärkein vetovoimatekijä. Meillä ei kuitenkaan ole näitä laajoja työmarkkinoita juurikaan monilla alueilla enää eikä niitä ole helposti luotavissakaan, mutta työmarkkinoiden toimivuuteen ja laajuuteen on kuitenkin syytä paneutua ja pyrkiä siihen, että kehitys siltä osin olisi mahdollisimman laajasti koko maassa positiivisempi kuin on tällä hetkellä ja kuin on viime vuosina ollut.

Pekka  Ravi  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on jälleen käynyt juuri niin kuin miltei aina, kun tässä salissa aluepolitiikasta keskustellaan, elikkä on ryhdytty puhumaan taas siitä, mikä on sitä vanhaa aluepolitiikkaa, mikä on uutta aluepolitiikkaa ja mikä on oikeaa aluepolitiikkaa. Sanon nyt heti puheenvuoroni alkuun sen, minkä olen varmaan toistakymmentä kertaa tältä samalta paikalta sanonut: Minusta tämmöinen keskustelu on aivan hedelmätöntä, se ei johda mihinkään. Omana kantanani haluan nyt sanoa, että ei kenellekään jää epäselväksi, että minusta kaikki sellaiset keinot, jotka tämän päivän toimintaympäristössä ovat käyttökelpoisia ja vaikuttavia, täytyy ottaa tarkasteluun, kun aluepoliittista toimenpidevalikoimaa kehitellään. (Ed: Kankaanniemi: Sekä vanhat että uudet!) — Sekä vanhat että uudet, jos nyt välttämättä halutaan tässä jaossa pitäytyä.

Täällä esimerkkeinä erittäin vaikuttavista ja itse asiassa aivan perustavina tekijöinä olleista aluepoliittisista kauaskantoisista ratkaisuista on mainittu maakuntayliopistojen perustaminen aikoinaan ja osaamiskeskusohjelman luominen. Olen ensimmäinen, joka on antamassa aivan ehdottoman reilun tunnustuksen näille toimenpiteille. Omalla alueellani Pohjois-Karjalassa olen nähnyt molempien näiden uudistusten ja aikaansaannosten myönteiset vaikutukset, jotka jatkuvat siellä tänäkin päivänä.

Vielä tässä aluksi semmoisena erillishuomiona haluan sanoa sen, kun tästä muuttoliikkeestä on myöskin paljon keskusteltu, se on vilahdellut monessa puheenvuorossa, että väistämättä on tullut mieleen, että kaikkea tässä maassa tapahtuvaa muuttoliikettä pidetään ikään kuin pakkomuuttamisena. Jos haluaa ottaa yhtymäkohdan esimerkiksi korkeakouluverkoston kehittämiseen, minä kysyn vain, mistä nämä alueelliset korkeakoulut ja yliopistot saisivat opiskelijansa, jos tämmöistä maassamuuttoa ei tapahtuisi. Esimerkiksi Joensuun yliopiston kannalta olisi varmasti turmiollisin mahdollinen kehitys se, jos ruvettaisiin jollakin tavalla säätelemään sitä, millä tavalla nuoret opiskelupaikkansa saavat. Minusta ydinkysymys on se, kuinka voimme toimia oikein silloin, kun nuoret elämänkaarensa tietyssä vaiheessa tulevat sellaiseen tilanteeseen, että he ovat perustamassa perhettä tai kouluttamassa lapsiaan. Monesti silloin tulee tarve siirtyä vähän toisenlaisiin ympäristöihin, ja tätä varten meidän kai pitäisi pystyä varautumaan.

Herra puhemies! Hallituksen esitys on minusta nähtävä kyllä samassa valossa kuin ministeri Korhonen omassa puheenvuorossaan aluksi totesi. Eräänä lähtökohtana voidaan ottaa hallituksen lanseeraama aluepolitiikan tehostamisohjelma, se kuuluisa kahdeksan kohdan ohjelma, josta on paljon puhuttu. Tuohon ohjelmaanhan liittyy tälläkin hetkellä tässä talossa käsiteltävänä olevat lait seutuyhteistyökokeiluista ja laki valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta. Elikkä kyllä näitä instrumentteja hallituksen taholta tänne eduskuntaan käsiteltäväksi on tullut.

Mitä tulee nyt käsiteltävänä olevaan lakiesitykseen, minulla on täällä kädessäni aivan uunituore Suomen Kuntaliiton tiedote koskien tätä esitystä. Se on otsikoitu "Alueiden kehityslaki mahdollistaa aluepolitiikan tehostamisen". Siis kuntien etujärjestö näkee tämän kuitenkin mahdollisuutena ja on aika voimakkaasti antamassa tälle tukensa.

Otan täältä luettelonomaisesti kolme kohtaa, jotka haluan nostaa esille. Täällä todetaan, että nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus selkeyttää suunnittelujärjestelmää, mahdollistaa nykyistä paremmin maakuntien vertailtavuuden ja resurssien ohjaamisen ja, mikä myöskin on aika tärkeä näkökulma, kehittää oleellisesti aluekehitystyön ja sen tulosten arviointia. Sillehän tässä lakiesityksessä on myöskin pantu aika paljon arvoa.

Omasta mielestäni erityisen ansiokas, itse asiassa kun tätä hallituksen esitystä perusteluineen lukee, semmoinen läpikulkeva punainen lanka on se, että tässä entistä selvemmin tunnustetaan se, että alueet ovat todella erilaisia. Siitä vedetään myöskin se aivan oikea johtopäätös, että eri alueiden kehittämiseen täytyy entistä ennakkoluulottomammin käyttää erilaisia instrumentteja, erilaisia keinovalikoimia. Jos jotakin voisi toivoa, niin ehkä toivomus olisi, että entistä rohkeammin oltaisiin valmiita kokeilemaan erilaisia kehittämismenetelmiä. Nythän silläkin tiellä on päästy alkuun, mutta ehkä rohkeutta voisi olla hieman enemmän. Nimittäin kokeiluhan on sellainen, että katsotaan tietyllä ajanjaksolla, toimiiko se. Jos ei toimi, kokeilu keskeytetään ja otetaan käyttöön joku toinen instrumentti.

Herra puhemies! Eräs seikka, joka myöskin silloin tällöin tässä aluepoliittisessa keskustelussa hieman häiritsee, on se, että käydään keskustelua siitä, mitkä tahot ovat oikeita, soveliaita tai kelvollisia aluepoliittisiksi toimijoiksi. Minusta tämä on myöskin aika hedelmätön lähtökohta. Eikö paremminkin pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että saadaan todellakin aikaan aluekehittämistoimintaa ja siihen lisää vaikuttavuutta, eikä panna pääpainoa siihen, kuka on se toimija.

Tästä näkökulmasta kun kuuntelin tarkoin ed. Kankaanniemen puheenvuoroa, niin minusta hänen näkökulmansa siitä, millä tavalla valtioneuvoston erityisohjelmat suhtautuvat maakuntaohjelman tavoitteisiin, oli kyllä eriskummallinen. Hän oli voimakkaasti tukemassa osaamiskeskusohjelmaa, mutta sitten esitti erittäin suuria epäilyjä aluekeskusohjelman toimivuuden suhteen. En tiedä, johtuukohan se nyt sitten siitä, että hän tuntui olleen ainakin jollakin tavalla osallisena osaamiskeskusohjelman synnytysvaiheessa ja tässä toisessa hän on ollut hieman taka-alalla. Mutta joka tapauksessa aika eriskummallinen näkökulma.

Nimittäin hallituksen esityksen sivulla 47 on minusta erinomaisesti analysoitu sitä, millä tavalla nämä erityisohjelmat suhtautuvat maakuntaohjelman tavoitteisiin, ja nämä molemmat mainitsemani erityisohjelmat otetaan esimerkeiksi. Siellä sanotaan, että osaamiskeskusohjelma on ikään kuin maakuntaohjelman tarkentamisohjelma ja aluekeskusohjelma on taas sellainen erityisohjelma, joka ikään kuin rajaa sitä alueellisesti. Ei minusta näissä ole minkäänlaista ristiriitaa tuon maakuntaohjelman tavoitteitten kanssa.

Se, että alueitten omat linjaukset ja painopistekohdennukset otetaan entistä enemmän huomioon valtiovallan resurssien kohdentamisessa, on hyvä asia. Kyllä minulle on ainakin jäänyt semmoinen kokemus, että kun Pohjois-Karjalasta nimenomaan maakunnan liiton johdolla on tätä työtä aika systemaattisesti muutaman vuoden tehty tänne valtiovaltaan päin, niin olemme kyllä saavuttaneet ihan hyviä tuloksia. Nyt tämä pioneerityö ikään kuin laajenee koko valtakuntaa koskettavaksi, ja luulen kyllä, että ollaan oikealla tiellä.

Seudullista yhteistyötä tässä hallituksen esityksessä aivan oikein korostetaan, mutta pieni huolenaihe sieltä pilkistää. Minusta nimittäin näyttää siltä, että siellä käytetään hieman sattumanvaraisesti käsitteitä seudullinen yhteistyö ja seutukuntayhteistyö. Minusta on vanhakantaista ajattelua, että seudullinen yhteistyö ikään kuin puristettaisiin jonkin hallinnollisen seutukunta-alueen raamiin. Toivottavasti tätä ei ole tällä tarkoitettu, mutta hieman kirjavuutta lakitekstin ja näiden perustelujen osalta tässä suhteessa on kyllä löydettävissä.

Arvoisa herra puhemies! Osaavan työvoiman saanti ja sen koulutusmahdollisuudet ovat nyt ja tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä yritysten menestymisen kannalta. Kun täällä korostetaan paljon kumppanuutta eri toimijatahojen suhteen, niin haluan nostaa nyt erityisesti tässä yhteydessä tärkeäksi tekijäksi sen, että tämä kumppanuus ulottuu esimerkiksi ammatillisen koulutuksen järjestäjiin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin, joilla onkin kieltämättä aika ratkaiseva osuus muun muassa rakennerahasto-ohjelman toteuttamisessa.

Täällä kritisoitiin joissakin puheenvuoroissa sitä, että tämän hallituksen esityksen tavoitteitten taustalla olisi liiallinen painottuminen kilpailukykyyn, ja vähän myöskin kritisoitiin sitä, onko yritystoiminnan merkitystä korostettu aivan oikein. Minun mielestäni siinä takana on sellainen ajattelumalli, että kohdentamalla näitä aluepoliittisia toimenpiteitä oikein me pääsemme sellaiseen tilanteeseen, että kansantulon kakku voi kasvaa. Siinä on ehkä semmoinen jonkinlainen ero, kun aikaisemmin ajateltiin, että aluepolitiikka on ikään kuin olemassa olevan kakun ja resurssien jakamista. Kyllä meidän pitäisi varmasti pystyä tässä suunnassa katsomaan eteenpäin.

Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi totean sen, kun tässä on aika paljon keskustelun kuluessa viitattu siihen, että hallintovaliokunnalla on edessään haasteellinen työ, että se varmasti pitää paikkansa. Esimerkiksi niitä yksityiskohtia, jotka tässä keskustelussa nyt ovat jo nousseet esille siitä, mikä on maakunnan yhteistyöryhmän ja maakuntaliiton hallituksen rooli ja mitkä niiden tehtävät ja vastuut, valiokuntakäsittelyvaiheessa tullaan kyllä varmasti huolellisesti puntaroimaan. Uskon kyllä, että saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Aivan muutamia asioita, jotka tässä ovat nousseet esille.

Ed. Ravi käytti hyvän puheenvuoron. Haluan oikeastaan vain tämän valmistelun osalta todeta sen, että valmistelun pohjahan on hyvin laaja. Tässä on ollut uudistamistyöryhmä, joka tämän alusmietinnön teki. Sen lisäksi tässä on ollut todella laaja asiantuntijakuuleminen. Kuulemistilaisuuksia on ollut kaiken kaikkiaan kolme, joissa on kuunneltu todella laajaa joukkoa etujärjestöistä, ammattijärjestöistä, työnantajapuolelta, Keskuskauppakamarista, yrittäjistä, MTK:sta jne. Sen lisäksi oli laaja lausuntokierros. Tästä saatiin kaiken kaikkiaan 60 kappaletta lausuntoja. Tämän valmistelun taustahan on itse asiassa erittäin merkittävä.

Maakunnan yhteistyöryhmän asemaan itse asiassa erittäin monessa lausunnossa kyllä kiinnitettiin huomiota. Kyllä se pääviesti oli, että sitä pidettiin tällaisena strategisena yhteistyöelimenä, jossa myös kansallista aluepolitiikkaa olisi syytä käsitellä ja ottaa se kumppanuusperiaate käyttöön, minkä se mahdollistaa. Toivon, niin kuin aiemmin sanoin, että valiokunta tarkasti miettii tätä. Ei tämä mikään arvovaltakysymys ole, vaan minusta se on kysymys, jossa pitää muistaa se, että aluekehittäminen on tänä päivänä myös sitä, että me saamme myös muiden rahoitusta sitoutumaan tähän prosessiin, ettei se tapahdu pelkästään julkisen rahoituksen kautta. Jos me haluamme sitouttamista myös tällä puolella, sen pitää olla aitoa, että rahoittajilla on myös mahdollisuus vaikuttaa. Tämä kysymys on hyvin monipuolinen.

Kaiken kaikkiaan näissä lausunnoissa uudistamista pidettiin nimenomaan aluekehityksen tulevien haasteiden näkökulmasta katsottuna hyvänä ja perusteiltaan oikeana. Erittäin vähän tuli kritiikkiä. Tänään kun on kuunnellut näitä puheenvuoroja, on vähän kummeksinut, kun vertaa niin sanottuihin asiantuntijapuheenvuoroihin.

Tässä on kiinnitetty huomiota monenlaisiin yksityiskohtiin. Ed. Korva kaipaili, kuka määrittää aluekehitystä tästä eteenpäin. Tässähän tämän yksi idea on, että niitä määrittäjiä tulevat olemaan niin valtioneuvosto kuin ministeriötkin. Sitä kautta myös tällä puolella saadaan sitoutumista tähän prosessiin ja saadaan tällainen pidemmän ajan näkökulma siihen työhön.

Erittäin mielenkiintoiseksi tietenkin tämän tekee myös se, miten näitä asioita arvioidaan. Luin Kainuun Sanomia perjantailta, jossa esimerkiksi meidän alueiden komitean jäsenemme Markku Kauppinen, Kuhmon kaupunginjohtaja, arvioi tätä: "Euroopan unionin aluekomiteassa työskentelevä Kauppinen sanoo, että uuden lain periaatteet — alikehittyneiden alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen erityisesti osaamista tukemalla — ovat hyvin linjassa EU:n päämäärien kanssa. ’Juuri näin kilpailukykyä on parannettava’." Kyllä tässä tämä näkökulma vähän on, minkälaiset silmälasit kenelläkin on silmillään, mistä asiaa haluaa tarkastella.

Nordregio-tutkimuksesta on sitten esitetty monenkin näköisiä arvioita. Jos olisin kyyninen, mutta kun en ole, niin epäilisin, monikohan on sen lukenut, vai onkohan ehkä näin, että ollaan lehtitietojen varassa, kun jotenkin ne viittaukset kuulostivat hyvin tutunomaisilta lehtiartikkeleihin, mutta eivät hirveästi sen tutkimuksen sisältöön. Tutkimus on tietenkin yksi osa, eikähän siihen liikaa pidä tuijottaa. Kun se viesti kumminkin on välillä ollut hyvinkin erilainen, mitä tulee esimerkiksi aluetuen määrään, ja tässäkin salissa on puhuttu milloin millaisista markkamääristä, niin nyt on tutkittu, mitä se kaiken kaikkiaan on. Meidän markkamäärämme on 335 euroa, Ruotsissa 259 ja Norjassa 165. Väestöpohja, joka meillä on näiden toimien piirissä, on 41 prosenttia väestöstä, kun se Norjassa esimerkiksi, jota on huudettu apuun monta kertaa, on 25 prosenttia. Nämä kai ovat faktaa, luulisin ainakin tämän tutkimuksen pohjalta.

Minusta se antaa itse asiassa suuntaa ja antaa oikeastaan viestin siitä, mitä olemme täällä moneen kertaan yrittäneet kertoa: että pitää malttaa odottaa. Näissä töissä kun on sellainen ongelma, että odotukset ovat sellaiset, että olisi pitänyt eilen tehdä huomisen työt, ja se ei tahdo onnistua. Me olemme panostaneet pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin yhä enemmän, ja se on minusta se suunta, jota meidän pitää jatkaa, ja myös Suomessa, niin kuin tämän tutkimuksen mukaan sanotaan, toteutetaan Pohjoismaiden laajamittaisinta aluepolitiikkaa, joka on tiukasti sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kaupunkimaisten alueiden kehittäminen on suomalaiseen aluepolitiikkaan liittyvä elementti, jollaista ei ole muissa Pohjoismaissa. Kyllähän tässäkin on se perustotuus, että eihän esimerkiksi Ruotsissa ole kohta niitä kaupunkeja. Me olemme pystyneet ja onnistuneet pitämään nimenomaan tällaista verkkoa esillä. Jostakin pitäisi olla tyytyväinen ja ylpeäkin omista saavutuksistaan.

Kuntatalouteen liittyen tässä taas on näitä lukuarvoja esitetty ja näistä lukuarvoista syntyy kovin monenlaisia mielikuvia. Kun käytetään esimerkiksi lukuja 93—98, silloin valtionosuuksia leikattiin, se on totta, se on faktaa, 12 miljardia markkaa. Toinen totuus on tietenkin se, että verotulot kasvoivat 93—98-aikajänteellä 29 miljardia, mutta sehän aiheutti erilaistumiskehityksen, niin kuin nyt kaikkien tiedossa on. Siihenhän on vastattu. Nyt on poistettu tämä arvonlisäveron takaisinperinnän järjestäminen, ja sen hintalappu oli noin 5 miljardia markkaa, jos markoista puhutaan, 738 miljoonaa euroa, jos se euroiksi halutaan katsoa. Verotulotasausjärjestel-män 15 prosentin katto-osan poisto oli 79 miljoonaa euroa, 471 miljoonaa markkaa. Todella mittavia päätöksiä. On sanottu, että esimerkiksi kuntataloudessa ja aluepuolella nämä eivät näy mitenkään. Esimerkiksi Lappi tulee saamaan rahaa niin, että jos 2001—2002 ovat vertailuvuosia, ero on 201 miljoonaa markkaa näiden ratkaisujen kautta, Pohjois-Pohjanmaa 260 miljoonaa ja Kainuu 107 miljoonaa. Kyllä näillä oma arvonsa pitää olla.

Kun ed. Väistö, hallintovaliokunnan puheenjohtaja, on paikalla, pitää vielä Pohjois-Karjala mainita, 175 miljoonaa markkaa, joten kyllähän tämä näihin talouksiin vaikuttaa. Pohjois-Karjalassa se on esimerkiksi 1 032 markkaa. (Ed. Väistö: Miten paljon on ensin leikattu?) — Aivan, 90-luvulla on otettu pois, mutta kun puhumme, niin puhumme totta kai tarkoitushakuisesti, ja minä puhun tämän hallituksen toimista, mitä me olemme tehneet. Tietenkin kohtuullista on tuoda nekin luvut näkyviin, kun osa puhuu vain 90-luvun toimista. — Näillä asioilla on monta puolta ja tarkastelukulmia voi ottaa hyvin monenlaisia. Niin kuin sanoin, en kiistä sitä, että 90-luvulla 12 miljardia markkaa valtionosuuksia on otettu pois, se on totuus, mutta siellä on virheellisiä päätöksiä muitakin, esimerkiksi arvonlisäjärjestelmään kuuluva takaisinperintä. Ei kai tänä päivänä kukaan kiistä sitä, että se oli pienten, heikkojen kuntien asemaa ajatellen täysin virheellinen päätös. Jos oikein muistan vuoden, se säädettiin 93 tai 94, jompikumpi. Ei tässä kukaan varmaan niitä puhtaita jauhoja pussiinsa saa, jos aletaan historiaa taaksepäin katsoa, mutta nyt jos puhutaan tämän hallituksen toimista, niin nämä ovat niitä lukuja, mitä nyt on tehty.

Vielä lyhyesti aluekehittämiseen. Ed. Ravi mielestäni hyvin totesi sen, että pitää katsoa kokonaisuutta, mitä tässä tehdään ja mitä tässä on tapahtumassa. Esimerkiksi hajasijoittamispäätös, joka nyt on tehty, on menossa eteenpäin, seutukokeilulaki on tulossa valiokunnasta ihan pikapikaa. Ne ovat isoja periaatteellisia asioita. Siihen tulee vielä sotumaksun kokeilu. Eivät mitenkään merkityksettömiä, vaikka niistä ei ole itse asiassa puhuttu, ole yritystukien vaikuttavuuden tehostaminen ja yritysten sijoittamisneuvonnan tehostaminen. Ne ovat myös niitä, jotka ovat nimenomaan yrityspuolelle vaikuttavia konkreettisia toimia ja ne ovat alkaneet tuottaa tulosta. Jos katsotte esimerkiksi Tekesin rahoituksen jakautumista, samoin Sitran puolella, niin eivät ne tapahdu nopeasti, mutta ne ovat pikkuhiljaa kyllä lähteneet liikkeelle. Myös tämä maaseutupolitiikan uudistamishanke, joka on todella mittava kokonaisuus, on pantu liikkeelle. Itse asiassa tämän lain, joka tässä on nyt käsittelyssä, lisäksi me koko ajan valmistelemme nyt, kun laki on saatu tänne, entistä tiiviimmällä vauhdilla aluekehittämisstrategiaa vuoteen 2013, elikkä kyllä nyt on hyvä prosessi liikkeellä. Minä toivon, että sitä yhteistyössä kaikkien kanssa voidaan viedä eteenpäin, sillä haasteet ovat todella mittavat.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri viittasi tuohon Nordregion tutkimukseen, josta todella olemme saaneet lehdistä lukea. Tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään kanta, että Suomi on antautunut jo tämän aluekehittämisen edessä. Täällä salissa äsken kuulimme, että ed. Katainen oli ihan samaa mieltä. Hän myös tulkitsi tuntonsa näin, että Suomea ei ole järkevää kehittää joka alueelta.

Kysyisin kuitenkin ministeriltä nyt, kun tässä laissa viitataan tehokkaaseen aluekehittämiseen ja tehokkaaseen rahoituksen jakoon, mitkä mahtavat olla ne mittarit ja mittaristot, joiden perusteella tätä tehokkuutta mitataan. Tällä hetkellä jo t&k-panostus näyttäytyy suurena sellaisilla alueilla, joilla myös ilmenee innovatiivisuutta, ja usein se on kasvukeskuksissa. Kuitenkin tätä vaikuttavuutta voidaan mitata niin monella tavalla kullakin alueella. Vaikuttavuus on aivan erilainen jossakin Pohjois-Suomessa kuin Helsingin ympäristössä.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhoselle voin vakuuttaa, että keskusta on määrätietoisesti tukenut ja edistänyt osaamisen ja tätä kautta kilpailukyvyn vahvistamisen tavoitetta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa me olemme olleet hyvin yksimielisiä siitä, että me tarvitsemme vahvan ammatillisen koulutuksen kautta maakunnan, että me tarvitsemme ammattikorkeakoulun ja että me haluamme vahvistaa yliopistoa ja maakunnan tutkimuslaitosten toimintaedellytyksiä. Minusta tämä on hyvin tärkeä ja selkeä tavoite.

Aluekehittämisen osalta ongelmana, arvoisa ministeri, on ollut paljolti se, että on leikattu aluepolitiikan rahoitusta, ei ole toteutettu lisäysperiaatetta, on voimakkaasti leikattu kuntien (Puhemies koputtaa) taloudellisia voimavaroja tilanteessa, jossa työttömyys on edelleen korkea. Tähän kohdistuu suuri kritiikki. (Puhemies koputtaa) On vahvistettu keskittymistä, kun olisi pitänyt vahvistaa hajautusta.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kerolalle haluan sanoa sen verran, että kyllä se oli aika yksioikoinen johtopäätös, jonka hän teki ed. Kataisen äsken täällä salissa käyttämistä puheenvuoroista.

Mutta ministeri Korhonen aikaisemmin tässä keskustelussa totesi, että Suomen yrityksille suuntautuvat investointituet ovat hyvää EU-tasoa. Onko todellakin näin, ja milloin nämä vertailutiedot ovat tulleet julkisuuteen?

Totean vielä sen, että investointitukien tarve tässä maassa on hyvin erilainen maan eri puolilla. Tämä olisi juuri sitä erilaisuutta, joka tulisi ottaa huomioon.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri äsken kuvasi, toisti aika paljon rahavirtalukuja, jotka olivat sinänsä varsin oikeita. Ne ainakin kuulostivat siltä. Ei nyt niin hyvä muisti ole, että pystyisi tuommoiseen nyt lonkalta sanomaan, oliko jetsulleen noin vai ei, mutta joka tapauksessa uskon näin.

Nyt tässä on vain kysymys historiallisesti siitä, onko kannettu vesi kaivossa pysynyt elikkä onko näillä rahavirroilla ollut todellista vaikuttavuutta aluepoliittisesti sitä keskittämiskehitystä vastaan, joka on automaattinen ja joka kuuluu maapallon väestöjakaumaan ja kehitykseen.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen puheenvuoroon voi kyllä yhtyä siinä, että haasteet ovat erittäin mittavat. Tietysti tässä käsittelyssä olevassa lakiesityksessäkin on ehkä kaikkein arvokkainta juuri se, että on tarkoitus lisätä alueen oman äänen kuuluvuutta ja myöskin osaamisen ja sitä kautta poikivan yritystoiminnan roolia tässä on painotettu. Mutta täytyy sanoa, että kun te, herra ministeri, puhujakorokkeella totesitte, että tässä on hyvä prosessi meneillään ja saavutuksista pitää olla ylpeä, niin kyllä se kuulostaa aika irvokkaalta, kun kuitenkin se todellisuus, minkä toivottavasti tekin tunnette, on tapahtunut hyvin laajoilla alueilla Suomessa, mikä tämän lakiesityksen johdannoissa on myöskin myönnetty ja todettu. Eli tässä on minusta kyllä jonkin sortin ristiriita nyt näitten pönttöpuheiden ja todellisuuden välillä.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Lehtomäelle: Minä sanoin, että näistä, mitä nyt olemme tehneet, on syytä olla ylpeä, jos me olemme tutkimuksen mukaan niissä pärjänneet, niin kuin tutkimus osoittaa.

Ed. Pulliainen kysyi nimenomaan vaikuttavuutta. Sen peräänhän tässä pitää huutaa, mitä niillä rahoilla saadaan aikaan, ettei se mene raha rahana vaan. Kyllä vaikuttavuutta pitää hakea.

Ed. Ravi, tämä tutkimus ilmestyi viime viikolla näitten yritystukien käytöstä ja määristä. Se on ainakin meillä ministeriössä. Minulla ei nyt sattunut se olemaan mukana.

Ed. Väistö toistaa itse asiassa samaa slogania, että kuntapuolelta on leikattu. Ei tämä hallitus ole leikannut. Uskokaa nyt hyvät kansalaiset jo ja hyvä edustajakin. (Ed. Väistö: Hallituspolitiikka jatkuu vuodesta 95 samana!) Pitää näyttää nyt luvut ja puhua faktaa. Niin kuin minä sanoin, jos fiktion ja faktan sekoittaa, tulee melkoinen sekametelisoppa. Minä puhuin faktaluvuista, ja 2000—2003 valtionosuudet ovat lisääntyneet. Ei siitä mihinkään pääse. On turha nyt yrittää väittää päinvastaista.

Ed. Kerola, suosittelen myös, että luette tutkimuksen ettekä itse asiassa lehtiotsikoita. Jos te saman lehden maanantain pääkirjoituksen luette, niin se on aivan toisen sisältöinen kuin edellisen viikon lehtiartikkeli. Kannattaa tutustua siihen pohjamateriaaliin.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Herra puhemies! Nyt lähetekeskustelussa oleva lakiesitys on varsin tärkeä. Tällähän ehdotetaan kumottavaksi vuodelta 93 peräisin oleva alueiden kehittämisestä annettu laki. Ministeri Korhonen esittelypuheenvuorossaan tiivisti, että tavoitteena on vahvistaa alueiden asemaa ja että uudistuksella tehostetaan kansallista aluepolitiikkaa. Kutakin aluetta varten laaditaan räätälöity kehittämispaketti. Mielestäni jos nämä käytännössä toteutuvat, nämähän ovat aivan hyviä ja hyväksyttäviä asioita, ja voin todeta, että näillä on todella kiire, kun seurataan, mitä nyt on vuodesta 95 tapahtunut maakunnissa.

Tuntuu kuitenkin aika huvittavalta, kun kuunteli aivan ensimmäisiä, lähinnä vasemmistoliiton puheenvuoroja, kun voimakkaasti vedottiin Nordregion tuoreeseen selvitykseen ja pidettiin Suomea aluepolitiikan mallimaana viime vuosien osalta. Kyllähän me kaikki maakunnissa asuvat tiedämme yli puoluerajojen, mitä ympärillä on tapahtunut: Ennätyssuuri muuttoliike, valtion paikallishallinto on etääntynyt ihmisten lähes ulottumattomiin ja kunnat ovat joutuneet talousvaikeuksiin, kun lasketaan vuodesta 95 lähtien. Aivan viime vuosina toki on vähän parannusta saatu aikaan. Toivottavasti se alin kuoppa on ohitettu, mutta vielä ollaan paljon alle esimerkiksi vuoden 94 valtionosuuksien tason.

Nordregion selvitystähän Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen johtaja Vesa Vihriälä kommentoi Helsingin Sanomissa. Hänen kirjoituksensa otsikkona oli "Suomi tuskin aluepolitiikan mallimaa". Hän totesi, että siinä Nordregion selvityksessä oli pari perusvirhettä. Aluepoliittinen rahamäärä oli laskettu väärin. Siinä ei huomioitu Norjan verohelpotuksia. Hän arvioi, että niiden vaikutus oli kuusinkertainen verrattuna tukirahoihin. Hän totesi, että tosiasiallisesti vuodesta 94 vuoteen 98 kansallisen ja EU-rahoituksen summa on vähentynyt 14,5 miljardista 11,7 miljardiin markkaan eli lähes 3 miljardia on aluepoliittisen rahoituksen tosiasiallinen vähennys ollut.

Itse toimin Pohjoismaiden neuvostossa. Niissä puitteissa on aika paljon keskusteltu aluepolitiikasta. Muun muassa tässä talossa pari vuotta sitten Mittengruppen järjesti tästä seminaarin. Ei siellä Suomea mitenkään nähty mallimaana. Alustukset ja hyvät esimerkit painottuivat juuri Norjan verohelpotusasioihin, ja ruotsalaiset painottivat sitä, että tämän päivän aluepolitiikassa — kun joskus vuosikymmeniä sitten oli tärkeää tien teko — tietoverkkojen rakentaminen valtakunnan eri osiin on tärkein tientekosysteemi. Kyllä siellä tuli esille se, että esimerkiksi Ruotsi käyttää kuljetustukeen erittäin paljon rahaa tänä päivänä. Jos joku pitää sitä vanhana aluepolitiikkana, niin sillä kuitenkin yritetään yritysten edellytyksiä pohjoisessa turvata.

Edellinen aluepoliittinen laki keskustan johdolla valmisteltiin 93. Täällä on tätä nykyistä verrattu, sitä 1 §:ää, sitä tavoitetta. Ehkä on syytä tässä vielä lyhyesti kerrata, että sen Pekkarisen lain, jos nyt niin sanotaan, 1 §:ssä, tavoitepykälässä todettiin: turvataan alueiden väestön elinolojen kehitys ja sen kannalta tärkeiden palvelujen saatavuus, siis palvelujen saatavuus; turvataan alueellisen kehityksen kannalta tarpeellinen perusrakenne; uudistetaan alueiden tuotantorakennetta, parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja edistetään uusien työpaikkojen syntymistä; sekä vahvistetaan muuten alueiden talouden ja väestön osaamisen perustaa. Sen myötähän tuli osaamiskeskus-ohjelma.

Nyt esillä olevan lakiesityksen 1 §:ssä korostetaan edellytysten luomista alueiden kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin takaavalle osaamiseen ja kestävään kehitykseen perustuvalle taloudelliselle kasvulle eli markkinavoimia korostetaan enemmän. Tätä voi tulkita niin, että tällaisesta aivan tasapuolisesta kehittämisestä ei enää olisi kysymys. Toki todetaan, että tavoitteena on vähentää alueiden kehittyneisyyseroja. Kyllä 1 §:ssä tällainenkin lause on. Mutta valiokunnassa toivottavasti näitä hyvin tarkasti analysoidaan, mitä näillä kaikilla tarkoitetaan.

Kun on paljon verrattu keskustan niin sanottuun vanhaan aluepolitiikkaan, olen monta kertaa tältä paikalta todennut, että kun tulen huonekaluteollisuusalueelta, vaikka sekin on voimakkaasti kehittynyt ja pyrkii vientimarkkinoille korvaamaan Tanskasta meille päin tapahtuvaa huonekalujen tuontia ja muualle Eurooppaan tapahtuvaa vientiä, meikäläisestä puusta tehtyjen huonekalujen vientiä, niin kuitenkin se on tyypillinen sellainen ala, johon yleensä Tekesin rahoitus ei kohdistu. Mielestäni se on kuitenkin aivan kunniallista toimintaa. Kun ed. Katainen totesi, että keskustalaiset eivät ole yrittäjiä haastatelleet, niin olen lukemattomia huonekalualan yrittäjiä haastatellut ja he ovat todenneet, että kun investointituet ovat pudonneet lähes nolliin, se on melkein katastrofi, koska Tekesin rahoihin ei tällaisilla perinteisillä tuotannoilla ole mahdollisuuksia muuta kuin ehkä jossain huippuyksiköissä.

En silti vähättele Tekesin rahoitusta. Kyllä sillä on aika suuri merkitys Suomen kehittymiselle ja hyvä, että niitä rahoja on ollut käytössä, mutta rinnalla tarvittaisiin perinteisempiä. Myös monet te-keskusten johtajat ovat sitä mieltä, että osa olisi voinut olla tällaista kehitysrahaa aloittaville yrityksille, jotka sitten kehittyvät sille tasolle, että pystyvät hyödyntämään Tekesin rahoitusta.

Kritiikin sijaa on 1 §:ssä. Toinen täällä keskusteltu asia on maakuntahallinto/yhteistyöryhmä. Samaa on meidän maakunnassamme mietitty, että olisiko se niin, että kun kuitenkin tavoitteena on, että maakuntahallitus käyttää alueellista valtaa, niin tämä jäsenten lukumäärältäänkin varsin suuri yhteistyöryhmä voisi olla pikemminkin lausunnonantaja ja siellä tulisivat eri näkemykset huomioon, valtion piiriviranomaisten näkemykset, etujärjestöjen jne. Kuitenkin ratkaisevan päätöksen tekisi maakuntahallinto. Silloin siinä toteutuisi tämä maakuntademokratia. Tämä on noussut täällä kaikissakin puheenvuoroissa esille ja varmaan on sellainen keskeinen asia, kun tätä valiokunnassa käsitellään.

Hyvää tässä laissa on tietenkin se, että valtion budjettia tällä pyritään alueellistamaan ja ministeriöitä sitoo maakunnallinen tahto. Kun näihin kehittämisohjelmiin kirjataan se maakunnan tahtotila, niin rahojen pitäisi ohjautua sen mukaan. Nykyisin voimassa olevan lain ainakin alkuvuosien toteuttamisen osalta oli ongelmia, jotta valtion piiriviranomaiset saatiin uskomaan, että marssijärjestys on sellainen, että maakunnan liitto esittää sen tahtotilan, mikä on kehittämisessä tärkeintä, ja sitten piiriviranomaiset omissa päätöksissään ottavat vakavasti maakunnan tahdon. Mielestäni se koulu on aika hyvin käyty. Tällä hetkellä tilanne on ainakin meidän alueellamme hyvä. Esimerkiksi tieviranomaiset eivät tee päätöksiä, ellei niillä ole tietoa, mikä on maakunnan liiton kanta tähän asiaan. Eli tässä on aika paljon hyvää. Maakuntaohjelma ja ainakin se vuosittainen toteuttamissuunnitelma on varmasti oikein hyvä, että siinä on tavallaan seuranta kytketty tämän ohjelman tekemiseen, ettei se jää pelkästään ohjelmatasolle. Kyllä tämä kaiken kaikkiaan maakuntien asemaa vahvistaa.

Toivottavasti nyt valiokunnassa käydään perusteellinen asiantuntijakuuleminen. Kuitenkin niitä asioita, mitä saattaa kätkeytyä esimerkiksi sen 1 §:n ajatuksiin, voidaan vähän tarkemmin valvoa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Tätä aluekehityslakia on valmistellut työryhmä, jossa on ollut myös maakuntaliittojen edustus. Siinä mielessä työryhmä on katsonut tarpeelliseksi tämän muotoisen lain tekemisen. Työryhmässä ei ole katsottu tarpeelliseksi esimerkiksi esittää aluekehitysviranomaisen muuttamista muuksi kuin maakuntaliitto. Se on minusta ihan oikea ratkaisu.

Kun ed. Kankaanniemi aikaisemmin sanoi, että tässä ei ole kovinkaan paljon muutoksia, niin olisiko hän sitten esimerkiksi maakunnan kehittämisen rooliin, esimerkiksi maakunnan liittojen rooliin, kaivannut joitakin muutoksia? Sitä hän ei tietenkään kertonut, mitä hän olisi kaivannut. Hän vain halusi tyrmätä.

Mutta sen verran tässä on kuitenkin muutoksia, että tämä ehkä selkeyttää tätä lainsäädäntöä ja suunnitelmallisuus on ehkä parempi ja nimenomaan se, että tähän tulevat myös toteuttamissuunnitelmat. Mehän olemme tottuneet siihen, että sekä maakuntatasolla että valtakunnan tasolla tehdään hyvin paljon ohjelmia. Ohjelmatyö on tietysti sinällään aina ihan hyvä asia, koska siinä ohjelmatyön aikana syntyy mahdollisesti joitakin uusia ajatuksia, jotka sitten myös toisaalla voivat itää ja tuottaa hyvää hedelmää, mutta ohjelmat eivät kyllä yksistään riitä. Se onkin ongelma, että jos kaikki tai suurin osa energiasta menee näiden ohjelmien tekemiseen, sitten toteuttamiseen ei jääkään enää niin paljon energiaa. Mutta tällä suunnitelmallisuudella tietenkin pyritään siihen, että työllisyys paranisi, että koulutusta kehitetään, että yritysten toimintamahdollisuudet paranisivat ja sillä tavalla saadaan sitten panoksia näihin hyvinvointipalveluihin.

Ed. Ranta-Muotio näki 1 §:n markkinaehtoiseksi aluepolitiikaksi, mutta mitä muuta se olisi? Olisiko vaihtoehto tällainen tukipohjainen? Eikö kuitenkin ole parempi, että ne yritykset siellä alueella menestyvät tai sinne alueelle hakeutuu uusia yrityksiä ja entiset yritykset pärjäävät siellä? Minä luulen, että se on kuitenkin ainakin niiden keskustalaisten linja, joita minä tunnen omassa vaalipiirissäni, Oulun vaalipiirissä. Olemme olleet ainakin tähän saakka ihan samoilla linjoilla, niin että en oikein ymmärtänyt tuota ed. Ranta-Muotion näkemystä.

Ed. Kerola aikaisemmin sanoi, että Tekes-rahat menevät pääsääntöisesti näille alueille, jotka muutenkin ovat kehittyneitä. Sitä voi kysyä, miksi menevät. Ei niitä pidäkään jakaa pelkästään aluepoliittisesti, vaan hyviin hankkeisiin. Siinä meillä riittää haastetta koko ajan Itä- ja Pohjois-Suomessa, miten me pystymme saamaan niin hyviä hankkeita, että ne oikeuttavat näihin Tekes-rahoituksiin. Nyt on ihan oikeita ratkaisuja tehty, kun on näitä asiamiehiä lisätty Pohjois-Suomeen. Sitä kautta on saatu näitä hyviä hankkeita hankkeistettua pidemmälle kuin idea-asteelle. Minä luulen, että kyllä meillä vähän sellainen uskonpuutekin vaivaa aina siihen omaan osaamiseen ja varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Mutta jos mietitään, millä perusteella nämä yritykset sijoittuvat ja miten sitä hyvää aluepolitiikkaa voitaisiin tehdä, niin tutkimusten mukaan yhteydet, siis sekä tietoliikenneyhteydet että liikenneyhteydet, ovat yksi tärkeä asia. Tietysti näin kainuulaisena täytyy sanoa, että rataverkon sähköistäminen on meille kyllä hyvin iso kysymys ja myöskin se, että tietoverkko pystyttäisiin siellä kehittämään sellaiseksi, että myös pienemmillä paikkakunnilla olisi mahdollisuus sellaisten yritysten toimia, jotka tarvitsevat kapasiteettia. Juuri tällä viikolla olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä, että iäisyysprojektiksi mainittu Lietmajärvi—Kotshkoma-rata on otettu nyt käyttöön, mutta sen sijaan sähköistys meidän puolellamme on vielä auki. Toivon, että se Suomen puolella pääsisi suunnitellussa aikataulussa etenemään, ettei kävisi niin, että johonkin mahdollisesti etelän suureen hankkeeseen nämä rahat ikään kuin valuisivat.

Toinen tärkeä yritysten sijoittumisperuste on osaaminen. Siitähän täällä on paljon puhuttu, miten paljon voimavaroja ohjataan alueellisesti yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja muuhun ammatilliseen koulutukseen. Tämä tulee olemaan tulevaisuudessa yhä suurempi kysymys, kun väestö ikääntyy ja työvoimaa siirtyy eläkkeelle. Luulen, että tulevaisuudessa yhä isompi rooli tulee myös turvalliselle elinympäristölle. Varmasti työntekijät, silloin kun on työntekijöiden markkinat, arvioivat sitä myös omasta näkökulmastaan. Siitäkin olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä, että nyt ehkä suunta alkaakin olla toinen, kun ruvetaan miettimään sitä, minkälaisessa ympäristössä haluaa lapsensa kasvattaa ja heidän kasvavan.

Sitten on puhuttu paljon siitä, pitäisikö olla tasapainoista vai eriytettyä aluepolitiikkaa. Minä olen kyllä eriytetyn aluepolitiikan kannalla, sillä nimenomaan pitää pureutua niihin ongelmiin, jotka kyseisillä alueilla ovat. Siellä alueilla ongelmat ja ehkä niiden ratkaisutkin parhaiten tiedetään. Siinä mielessä, kun on erilaiset tarpeet, tarvitaan erilaiset politiikat. Tämä lakiesitys on siinä mielessä oikean suuntainen. Samaa toivoisin myös työvoimapolitiikkaan, alueellista näkökulmaa. Nyt mielestäni aivan liikaa ministeriö ohjaa tulosneuvotteluissa työhallinnon alueellisia toimijoita määrittelemällä tulostavoitteet nimenomaan Pääkaupunkiseudun näkökulmasta ja ministeriön näkökulmasta. Jos pääsisimme myöskin alueellistettuun ja eriytettyyn työvoimapolitiikkaan, sillä pystyttäisiin varmasti paremmin ratkaisemaan työttömyysongelmia myös.

Yksi ongelma tässä on maakunnan yhteistyöryhmä, joka on koettu ongelmaksi. Nyt niin sanotulla Kainuun-mallillahan yritetään ratkaista monia ongelmia. Sehän ei ole vielä mikään valmis malli, vaan sitä valmistellaan paraikaa. Kesän korvalla pitäisi olla ainakin tiedossa, mitä se sisältää, mutta demokratianäkökulma tulee hyvin voimakkaasti siinä olemaan mukana ja erityisen tiivis yhteistyömalli te-keskuksen ja maakunnan liiton ja muiden toimijoiden välillä, siis myös ympäristökeskuksen ja muiden toimijoiden. Mehän olisimme Kainuussa ottaneet ympäristökeskuksenkin jo alun pitäen te-keskukseen tiiviimmin mukaan, mutta valtakunnallinen malli lähti toisesta lähtökohdasta.

Tärkeätä on se, että päätösvaltaa saadaan alueelle ministeriöistä. Kun joskus kuulostaa siltä, että EU:n sanotaan olevan se este, ettei päätösvaltaa voisi alueille antaa, olen kuullut taas EU:n suunnasta ja EU-politiikkaa hyvin tuntevilta sen, että Suomessa saattaa olla joku muu, joka sitä estää, jokin muu taho kuin EU. On hyvin helppo sinne se syy lykätä varsinkin, jos valta sattuu olemaan omissa käsissä.

Toivon, että hallintovaliokunta nyt perehtyy tähän hyvin ja että täältä löydetään mahdolliset pullonkaulat. En usko, että tätä kovin paljon tarvitsee muuttaa, nimittäin sitten taas sitoutumisen aste voi maakunnissa olla vaikeaa, kun he ovat olleet kuitenkin tässä työryhmässä valmistelussa.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Huotari kysyi, miksi Tekesin rahoitus ei leviä laajemmin maakuntiin vaan keskittyy pääsääntöisesti muutamille yliopistopaikkakunnille ja niiden ympäristöön. Totta kai esimerkiksi asiamiesverkostolla tätä asiaa on jollakin tavalla viety eteenpäin, mutta minusta olennainen kysymys on se, että nyt tarvittaisiin erilaisia rahoitusinstrumentteja. Ehkä tällä hetkellä on tyydytty liiaksi Tekesin kaikkivoipaisuuteen. Ei ainoastaan ja vain Teknologian kehittämiskeskus voi ratkaista niitä ongelmia, joita esimerkiksi uuden yritystoiminnan syntymisessä on maaseutualueilla. Mutta, arvoisa puhemies, ihan käytännön esimerkki. Tällä hetkellä esimerkiksi nopeasti kehittyvät maatilat tarvitsisivat ihan oman rahoitusinstrumentin vastatakseen niihin kehittämistarpeisiin, joita niillä on, mutta ei Tekes ole mikään maatilojen eikä monien muidenkaan pienyritysten rahoittaja.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Karjulan puheenvuoroa on helppo jatkaa vastaukseksi ed. Huotarille. Kysymys on siitä, että aluekeskusten ulkopuoliset maaseutualueet eivät pääse minkään rahoituksen piiriin. Siellä kuitenkin yhden työpaikan turvaaminen on aivan eri luokkaa kuin jossakin Helsingin seudulla, Pääkaupunkiseudulla. Näitä kahta mittaria ei voi verrata keskenänsä tehokkuudessa ja kilpailukyvyssä, joita nimenomaan tässä lakiesityksessä korostetaan monessa eri kohdassa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Huotari totesi, että hänen paremmin tuntemansa muut keskustalaiset ovat ymmärtäneet 1 §:n, lain tavoitteen, paremmin kuin minä. Mutta kun näitä nyt vertaa, tästä uudesta puuttuu kokonaan palveluiden saatavuus ja alueellisen kehityksen kannalta tarpeellinen perusrakenne. Korostetaan vain kilpailukykyä ja tavallaan sitä ajatusta, että kutakin aluetta kehitetään eteenpäin markkinalähtöisesti tämänhetkisestä tasosta. Vanha laki oli minun ymmärrykseni mukaan tasapuolisempi ja myös korosti palveluiden säilymisen merkitystä.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Karjulan kanssa ihan samaa mieltä, että näitä rahoitusinstrumentteja tarvittaisiin lisää — tai en tiedä, tarvitaanko niitä lisää — vai pitäisikö nykyisiä ehkä paremminkin muuttuneeseen ja muuttuvaan toimintaympäristöön paremmin soveltuviksi muuttaa. Nimittäin kuulin tuolta esimerkiksi mekaanisen puualan puolelta, että paljon paremmin pystyttäisiin tuotteita myymään, kun pystyttäisiin markkinointi hoitamaan, mutta tälle puolelle ei taas rahoitusta ole. Jos sitä hallia tarvittaisiin, siihen rahoitus olisi. Luulisin, että tässä olisi korjaamisen varaa.

Ed. Kerola mietti, että aluekeskusten ulkopuolella ei ole rahoitusta. Kyllä EU-rahoitusta ainakin ykköstukialueilla on myös aluekeskusten ulkopuolelle, mikäli siellä on hyviä hankkeita.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Aluepolitiikka on kirvoittanut hyvän keskustelun. Nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus on saanut monia asiantuntevia puheenvuoroja evästyksekseen valiokuntakäsittelyä varten, ja lisää puheenvuorojahan on vielä tässä lähetekeskustelussa tulossa.

Nykyinen lakihan lähtee siitä, että vastuu alueellisesta kehittämisestä on kunnilla ja valtiolla, joten lain tavoitteena, niin kuin hyvin tiedämme, on vahvistaa ja edistää maakuntien omaehtoista kehittämistyötä ja toisaalta edistää valtakunnan koko maan tasapainoista alueellista kehitystä. Mielestäni tasapainoinen kehitys pitää sisällään koko sen elämänpiirin, jossa ihminen työskentelee, elää, vaikuttaa, myös ne palvelut ja liikenteelliset yhteydet, jotka ovat kehityksen ja toiminnan ja elämisen kannalta tarpeellisia.

Aluepolitiikan valmistelua ja toteutusta on tehty ohjelmaperusteisena. Tärkeällä sijalla on ollut kumppanuus ja yhteistyö. Osaamista on korostettu, ja osaamiskeskukset, kuten täällä ed. Pekkarinen ansiokkaassa puheenvuorossa hyvin toi esiin, lähtivät liikkeelle silloin 90-luvun alkupuolella nykyisen lain valmistumisen myötä. Silloin nähtiin tärkeäksi toteuttaa uudistuksia, mutta tärkeäksi nähtiin myös se, että entisistäkin hyväksi koetuista toimenpiteistä ja niiden rahoittamisesta on pidettävä huoli.

Nyt ongelmana on ollut voimavarojen puute. Se on tullut keskusteluissa hyvin esiin. Rakennerahastoaikaan ja EU-aikaan siirryttyämme lisäysperiaate ei ole toiminut. On aivan oikein korostettu myös viime vuosina osaamispohjaista aluepolitiikkaa ja sen vahvistamista maakunnissa ja tässä työssä mielestäni on maakunnissa ja kunnissa oltu laajalla rintamalla yhteisymmärryksessä mukana, mutta sitten tarpeellinen rahoitus monista asioista on jäänyt puuttumaan. Mielestäni tarvitaan sekä päätösvaltaa, rahoitusta että sellaista oikeaa tekemisen meininkiä onnistuneen alueellisen kehityksen toteuttamisessa.

Arvoisa puhemies! Alueiden oma kilpailukyky ja sen säilyminen, vahvistuminen on, totta kai, taloudellisen kasvun ja työllisyyden paranemisen perusedellytyksiä. Mielestäni rahoitus niin sanotun suuren aluepolitiikan kautta ei ole viime vuosina oikealla tavalla kohdentunut. Esa Vihriäläkin kiinnitti huomiota juuri tähän ed. Ranta-Muotion mainitsemassa artikkelissaan. Hänhän totesi, että hallituksen toimin on rahoitusta kohdentamalla pikemminkin kiihdytetty muuttoliikettä ja keskittymistä, kun olisi pitänyt toimia keskittymistä hillitsevästi ja alueellista kehitystä tasapainottavasti.

Mielestäni olisi tärkeää, että budjettitalouden alueelliset vaikutukset arvioitaisiin nykyistä paremmin. Tärkeää olisi myös se, että saataisiin aikaan sellainen laskentamalli, jolla budjetin eri määrärahojen kohdentuminen myös voitaisiin arvioida nykyistä paremmin. Mielestäni tämä uusi aluekehityslaki ja sen alueellistamistavoite tätä suorastaan edellyttäisi.

Arvoisa puhemies! Esille on noussut se, että uuden lain myötä on vaarana luopua alueellisen tasapainon tavoittelemisesta ja että hyväksyttäisiin yhteiskunnassa lähtökohdaksi se erilaisuus, mitä väestö-, elinkeino- ja aluerakenteen osalta meillä on, kun lähtökohtana pitäisi vallitsevan tilanteen hyväksymisen sijaan olla tavoitteellinen ote ja pitäisi hakea niitä uusia keinoja, toimintamalleja, joilla aluekehitystä kyettäisiin sekä väestökehityksen että työpaikkakehityksen osalta tasapainottamaan ja estämään sitä ylikuumenemista, mikä ilmiselvästi on tälläkin hetkellä muutamien suurimpien keskusten osalta tilanteessa, jossa koko maan kehitys huomioon ottaen kuitenkin kasvu on hidastunut ja työttömyys jämähtänyt liian korkealle tasolle.

Arvoisa puhemies! Näen tärkeänä, että aluekehityksen osalta muuttoliikettä kyettäisiin tasapainottamaan, työllisyyttä vahvistamaan koko maassa ja luomaan pidäkkeitä sille nuorten koulutettujen muuttoliikkeelle, joka tällä hetkellä on hyvin voimakasta. Muuton syynähän varmastikin on sekä työpaikkojen tavoittelu, opiskelu että myös se, että palvelut ovat kaikonneet. Ehkä suuri kysymys on myös se, että oletetaan — ja tässä puhutaan niistä kaupungin valot -ilmiöistä — että muutetaan sellaiselle seudulle, missä uskotaan jatkossakin palvelujen, työpaikkojen ja elämisen edellytysten säilyvän.

Samaan aikaan on sitten huoli, niin kuin täällä keskustelussa on tullut esille, siitä, miten lähtöseuduilla pärjätään. Miten sinne jääneet läheiset, sukulaiset, vanhemmat pärjäävät? Säilyvätkö siellä palvelut? Onko siellä elämisen edellytyksiä? Tähän ed. Pekkarinen viittasi puheenvuorossaan todeten, että suuri osa kansalaisista näkisi aluepolitiikan tehostamisen tarpeellisena ja olisi valmis edistämään kaikkia niitä toimia, joilla näitä elämisen edellytyksiä, palveluja, tiestön kunnossapitoa, aluerakenteen säilymistä koko maan osalta voitaisiin ylläpitää. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä viesti, joka myös poliittisen päättäjän on tässä salissa ja valtioneuvoston kammareissa otettava huomioon. Alueelliset näkökohdat tulee kyllin painavasti kaikessa politiikassa ja toiminnassa ottaa huomioon. Uskon, että meidän maakuntamme ja laaja maaseutumme on meille enemmän vahvuus kuin kustannus, jonka pitäisi tietysti alueellisessa kehittämisessä ja aluepolitiikan toteutuksessa myös näkyä.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Den regionala utvecklingen i vårt land betyder stora utmaningar. Utvecklingen präglas av kraftiga tendenser som innebär att den regionala balansen fortsättningsvis försämras. Det är därför välkommet med nya instrument i regionalpolitiken.

Flyttningsrörelsen har som bekant varit rekordstor de senaste åren. Den stora majoriteten av kommuner har förlorat befolkning. Bara ett hundratal kommuner hade befolkningstillväxt ifjol och i endast nio landskap ökade befolkningen. En kraftig koncentration pågår med andra ord. Följden blir en ännu mera snedvriden befolkningsstruktur i utflyttningsbygderna. Vi skall fråga oss, är detta oundvikligt, är det detta vi vill?

Työpaikkojen saanti ratkaisee pitkälti kehityksen alueilla. Viime vuodenvaihteen työllisyysaste osoittaa sen, miten erilainen tilanne on. Koko maan työllisyysaste oli keskimäärin 67,7 prosenttia. Uudellamaalla työllisyysaste oli 75,3 prosenttia, Ahvenanmaalla noin 80 prosenttia eli korkeimmillaan siellä ylivoimaisesti. Kymmenen te-keskuksen alueella jäädään alle 65 prosentin ja neljässä jopa alle 60 prosentin. On sanomattakin selvää, että viimeksi mainituilla alueilla on suuria vaikeuksia. Ne eivät selviä sosiaalisista kustannuksistaan, vaan ovat riippuvaisia tulonsiirroista ja menettävät asemiaan koko ajan.

Uudessa laissa painotetaan tavoitteiden asettamista ja ohjelmien laatimista alueille. Hallitus hyväksyisi kautensa alussa alueiden kehittämistä koskevat tavoitteet. Tämä merkitsee mahdollisuuksia sekä välittömään että välilliseen kehitykseen vaikuttamiseen. Hallituksen ja eduskunnan selkeällä tahdonilmaisulla olisi merkitystä kehitykselle. Siihen minä ainakin uskon.

Tällä kaudella olen yrittänyt saada hallitusta ja sen eri ministereitä tuomitsemaan liian voimakkaan muuttoliikkeen, puhumaan sen hillitsemisen puolesta ja toimimaan sen hillitsemisen puolesta tietoisesti valittujen toimenpiteiden avulla, mutta tämä ei ole onnistunut. Sellaisia selviä kannanottoja ei ole saatu, ei ainakaan ääneen. Tällä haluan sanoa, että uudet ohjelmat eivät johda parempaan alueelliseen tasapainoon, ellei siihen ole selkeästi lausuttua tahtoa. Tämä tahto kehitykseen ja ohjelmien sisältöön vaikuttamiseen muodostuu ratkaisevaksi tämän lain tulosten kannalta. Nyt onkin pystyttävä yhdistämään hyvinvointipolitiikka ja kehittämispolitiikka kaikilla alueilla. Haluan jälleen kerran mainita Ruotsin kasvusopimukset, jotka ovat sitovia sopimuksia valtion ja alueellisten toimijoiden välillä toimien mallina tehtävälle työlle.

Ehdotus vahvistaa maakuntien asemaa, mikä onkin tervetullutta, samoin kuin valtion budjetin alueellistaminen. Kun EU:n rakennerahastojen perusteita muutetaan vuonna 2007, on tärkeää löytää malli, jossa myös muut alueet kuin pelkästään Pohjois- ja Itä-Suomi saavat apua kehityksessään.

Värderade talman! Lagen ger ramarna och verktygen men det konkreta innehållet i regionalpolitiken är beroende av prioriteringar och värderingar som skall göras senare. Regional balans är definitivt värd att eftersträva för att folk skall ha en rejäl chans att bo kvar i sin hembygd om man så önskar och inte tvingas flytta bort i stora skaror för att alla skall kunna bidra till sin egen välfärd, ha ett arbete och utkomstmöjligheter och för att vi effektivt skall kunna använda de samlade resurserna och motverka överhettning, kostnadsstegringar och inflation på grund av en mycket stark koncentration. Jag är övertygad om att vi alla vinner på en jämlik regional utveckling.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia siitä, millä tavalla tämän aluepolitiikan, sen tarpeen ja tarpeen tyydyttämisen näen. Suomi on saarivaltio. Etelässä, lounaassa ja lännessä on merta, idässä ja pohjoisen puolella on kulttuurieromeri. Ne säätelevät sitä, millä tavalla tällä saarella alueelliset painopisteet muodostuvat. Jos mitään ei tehdä ja kuitenkin taloudellista toimeliaisuutta on, jos kuitenkin vapaassa maassa erilaiset yritykset, yhteenliittymät jnp. toimivat, niin ympäröivä maailma sanoo, mihin suuntaan painopiste kehittyy. Siinä on kysymys ajopuuteoriasta hyvin suuressa määrin.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni aluepolitiikka on ajopuuteoriaan ja ajopuukehitykseen nähden vastavirtapolitiikkaa. Nimenomaan vastavirtapolitiikkaa. Kysymys on siitä, mikä on silloin instrumentaalisesti oikeaa vastavirtapolitiikkaa, joka todennäköisimmin toimii ajopuukehityskulkua vastaan vastavirtana niin, että sillä on myöskin vaikuttavuutta.

Ensimmäiseksi nostan infrahankkeet. Uskomattoman nerokas teko tältä hallitukselta ja vielä enemmän tältä eduskunnalta oli se, että Kerava—Lahti-oikorata saatiin päätettyä ja saatiin infrahankkeitten joukkoon ja samalla sovittiin siitä, että lähes 3 miljardia markoissa on varattuna tämän laatuiseen hankekehitykseen tulevaisuutta varten. Jännittävää tässä on se, että se palvelee sekä Itä- että Länsi-Suomea. Sen nerokkuus piilee juuri siinä, nimenomaan niin, että kaikissa energiahintaolosuhteissa pystytään luomaan nopeat yhteydet sieltä, missä painopiste on nyt, elikkä etelärannikolta sekä itäiseen Suomeen että läntiseen Suomeen: rautatieverkko pohjana ja siihen liittyvä maantieverkosto täydentävänä verkostona. Tämä oli erinomaisen hyvä asia. Siis infrahankkeet tässä mielessä ovat avainasemassa ja oikeaa aluepolitiikkaa.

Toinen on palveluinfran säilyttäminen. Mehän olemme luoneet toisenlaisissa olosuhteissa, mielestäni 60- ja 70-luvulla, erittäin hyvän terveyskeskusverkoston, kouluverkoston ja kaikki verkostot. Kysymys on niitten olennaisten osien toimivina säilymisestä. Se on oikeaa aluepolitiikkaa.

Edelleen maantieteellisistä oloista ja etäisyyksistä johtuen oikeaa aluepolitiikkaa on kuljetustuki. Tässä suhteessa Suomen pitäisi härskimmän jälkeen matkia Ruotsin mallia viis veisaten siitä, mitä Brysseli sanoo, kun Brysseli on hyväksynyt sen, mitä Ruotsi tekee. (Ed. Väistö: Kun sitä varten saamme hallituksen!) — No, sitä varten hallitusneuvottelut ensi talvena, ed. Väistö. Kyllä tämä asia on niin kuin hansikkaassa.

Edelleen oikeaa aluepolitiikkaa on sijoitusporkkanapolitiikka. Siis toisin sanoen teollisuusyksiköitten sijoittumista ohjataan porkkanoilla, koska firmat voivat aivan vapaasti, kun vain tiloja on, laittaa yksikkönsä mihinkä vain, kunhan vain työvoimaa sinne onnistuvat houkuttelemaan. Siis toisin sanoen pitää markkinavoimiin nähden eräällä tavalla harjoittaa vastavirtapolitiikkaa, niin kuin sanoin. Tässä katsannossa Lapin sotukokeilu on ihan erinomainen asia. Katsottakoon kerrankin, mitä se antaa, mutta sijoitusporkkanavaihtoehdon olisi pitänyt ehdottomasti olla siinä rinnalla, että olisi nähty, kuinka erilaiset instrumentit rinnakkain toimivat. Mikä on markkinoitten reaktio tämän laatuisiin välineisiin ja niitten käyttömahdollisuuksiin?

Arvoisa puhemies! Aluekeskuspolitiikassa olen semmoinen kriitikko, jos nyt näin voidaan sanoa. Ymmärrän tämän hallituksen pyrkimyksen aluekeskuksien tehostamiseen ja tällaisen systeemin luomiseen, ei siinä mitään. Mutta näen tämän asian myöskin vähän toisella tavalla. Minä näen sen myöskin niin, että tämän laatuisen eräänlaisen mielikuvapolitiikan — rahavirrathan ovat erittäin keveitä siinä — rinnalla pitäisi olla sellainen systeemi, että aivan samalla tavalla taajamille, joissa on elinkeinotoimeliaisuutta, jopa vireitä kyliä, joissa on elinkeinotoimeliaisuus edelleen olemassa, annettaisiin sellaisia sykäyksiä, jotka ovat eräällä tavalla kynnyksiä siihen, että ne pystyvät nämä elinkeinotoimeliaisuudet säilyttämään markkinataloudessa, kovassa kilpailutaloudessa.

Arvoisa puhemies! Sitten tämän lain tavoiteohjelmapuolesta. Täällä on erinomaisen hyvin kuvattu se, niin kuin hallituksen esityksessä, joka on varsin paksu teos kaiken kaikkiaankin, että tämmöinen lainsäädäntö nyt on instrumentaalisesti koottu yhteen pakettiin. Vanha 90-luvun alun laki on nyt uusittu muutamilta osiltaan, osa on vanhaa.

Kuitenkin totean, että sisältö tulee näissä tavoiteohjelma-asioissa olemaan aivan ratkaisevaa. Kun sanotaan, että eduskunnan tulee päättää kerran hallituskauden alussa taikka eduskunnan työn käynnistyttyä tämmöinen tavoiteohjelmakierros ja tehdä päätös, hyvä on, mutta eihän se vielä kerro sitä, mikä sen sisältö on. Sisältöhän voi olla se, että tyhjennetään maaseudulta viimeisetkin pois ja kaikki näin. Sehän voi olla aivan posketon kerta kaikkiaan, luoda instrumentti, tyhjentämisinstrumentti.

Meillähän on maailman historiasta tyhjentämisinstrumentteja tuosta itärajan takaakin. Sillä tavalla jopa on, sanotaanko, osa valtioita tyhjennetty ja siirretty suuren liittovaltion puitteissa aivan toiseen nurkkaan ne ihmiset jnp. En tarkoita sitä, että näin Suomessa koskaan tapahtuisi, mutta sanon vaan, että kysymys on vain instrumentista, jolle syntyy poliittisen tahdon kautta sisältö, ja se voi periaatteessa olla minkä laatuinen tahansa. Tätä täytyy tässä katsannossa tarkastella.

Vielä sitten, arvoisa puhemies, yksi havainto. Suuren hämmästykseni ulvahtelen maailmankaikkeuteen havaittuani, että kuutoset ovat aktivoituneet. Kuusi suurinta kaupunkikuntaa on katsonut olevan tarpeellista lähteä omaan etupolitiikkaan kaupunginjohtajien päätöksellä. Johan on aikoihin eletty, kun ajopuuteorian mukaista kehityskulkua pitää ryhtyä vahvistamaan.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Pulliainen ilmoittautui kasvukeskuskriitikoksi. Mielestäni se tukee myös niitä näkemyksiä, joita itselläni on ollut. Vaarana on se, että tämä mielikuvapolitiikka todella toimii hyvin voimakkaasti viestinä maaseudulla asuville, pienissä keskuksissa asuville, siellä toimiville, sellaisena viestinä, että rahat, voimavarat jatkossa kohdistetaan entistä enemmän suuriin keskuksiin. Tietenkään tätä viestiähän ei pitäisi antaa. Käytännössähän tässä rahaa on niukasti. Valitettavasti se otetaan pois ehkä jostakin muualta, maakunnista tai lähialueilta.

Arvoisa puhemies! Valitettavaa on ollut se, että edellinen hallitus eritoten leikkauksilla antoi samanlaista viestiä muun muassa yksityistierahojen leikkausten muodossa.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Monelle aluekeskuskokeilussa mukana olevalle seudullehan on asetettu erittäin vaativat tavoitteet siihen suuntaan, että sen hyvän, mikä siellä syntyy, täytyy myöskin säteillä ympäröivään maaseutuun. Minusta tämä on erittäin tärkeä asia, että saadaan aikaan semmoinen verkottuminen, että se todellakin tapahtuu.

Ed. Pulliainen korosti aivan oikein liikenneyhteyksien merkitystä, kun hän totesi sen niinpäin, että on tärkeätä, että täältä Pääkaupunkiseudulta on toimivat yhteydet maakuntiin. Vähintään yhtä tärkeätä on, että ne yhteydet toimivat sieltä maakunnista myöskin tänne Pääkaupunkiseudulle.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti: Olennaista on se, minkälainen signaali eduskunnasta lähtee silloin, kun tämän laatuinen hallituksen esitys tulee arvioitavaksi, mikä on se analyysi, mikä on se synteesi, joka tämän perusteella tulee. Olisi erinomaisen paikallaan, kun tästä asiasta on näinkin paljon puheenvuoroja käytetty, että näistä joku yrittäisi tehdä gradun tai ainakin vähän kevyemmän luokan opinnäytteen ja analysoida sen, mikä signaalimerkitys tällä esityksellä on.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Koulutukselta vaaditaan tänä päivänä, että sen tulisi valmentaa opiskelijoita elämän yllätyksellisiin tilanteisiin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että hallitus ei ole osannut ministereitään ohjata tähän suuntaan ainakaan suomalaisten elämää tarkasteltaessa. Tähän lisäisin vielä sanan "ajoissa".

Käsittelyssä oleva laki tulee kuitenkin mielestäni tarpeeseen, mutta pelonhäivähdyksiä koen lukiessani täältä laista sanoja "tehokkuus" ja "kilpailukyky". Pelkään, että tällaiset alueelliset kilpailukyvyn mittaristot sekä tehokkuuden tavoitteet johtavat siihen, että kasvukeskusten ulkopuoliset alueet ovat huonommassa asemassa muutaman vuoden päästä verrattuna kasvukeskusalueisiin. Kyselisinkin, miten tässä kisassa menestyvät alueet, joilla ei ole perusinfra kunnossa. Siellä ei ole poliksia, joihin ed. Markkula viittasi, siellä ei ole myöskään osaamiskeskuksia eikä panostusta, jonka on nähty lisäävän osaamista ja sen myötä työpaikkoja kullakin alueella.

Laissa mainituista aluekeskusohjelmista, joita käytetään taikasanana monessa eri asiassa ainakin omalla alueellamme, on jo tämmöisiä kompuroivia esimerkkejä. Kun puhutaan säteilyvaikutuksesta, haluaisin tuoda esille sen, että ainakin säteiden lähettäjät ovat monesti epätietoisia siitä, vaikka alueella on haettu joku profiloitumisen kohde, he haluavat vetää eri suuntaan. Tästä on jo konkreettisia esimerkkejä olemassa. Siksi katson hieman hämilläni tätä lakiesitystä, mikä on edessämme.

Arvoisa puhemies! Vaikka valo vilkkuu, hauan vielä tuoda esille huoleni siitä, kun lakiesityksen sisällä on näitä eri ohjelmia, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun ohjelmakaudet päättyvät ja EU-rakennerahastokauden aika lankeaa. Mitä tehdään sen jälkeen näillä eri ohjelmilla ja niihin liittyvällä rahoituksella?

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys alueiden kehittämislaiksi rakentuu niistä lähtökohdista, mitä aluepolitiikassa on viime vuosina tapahtunut ja millä tavalla aluepolitiikkaa on viime vuosina toteutettu. Merkillepantavaa on se, että maakunnan liitto toimii tämän lakiesityksen mukaan edelleen vastuullisena aluekehitysviranomaisena ja maakuntasuunnitelma, siihen liittyen maakuntaohjelma ja maakuntakaava saavat nyt entistä vahvemman merkityksen.

Haluan kuitenkin tarttua lähetekeskustelussa muutamaan sellaiseen asiaan, jonka toivoisin hallintovaliokunnan ottavan huomioon käsitellessään tätä lakiesitystä ja pysähtyvän arvioimaan muutamaa keskeistä näkökohtaa.

Joissakin puheenvuoroissa on jo tartuttu lakiesityksen 1 §:ään eli tavoitepykälään. Minusta tavoitepykälän sisältö on sillä tavalla uloskirjoitettu, että tämä antaa kyllä mahdollisuuden hyvin monenlaisille käytännön toteutuksille aluekehittämisessä. Erityisen merkittävää on se, että tämä tapa, jolla tavoiteosa on kirjoitettu, aika lailla yksiselitteisesti pelkistää aluekehitystyön yritystoiminnan kilpailukyvyn rakentamiseen ja koko lainsäädäntö pohjautuu hyvin pitkälle yritystoiminnan kautta tapahtuvan kehitystyön vahvistamiseen. Minusta tämä on monessa suhteessa positiivinen asia. Mutta jos ajattelemme alueellisen tasapainon, aluekehityksen kannalta, hyvin merkillepantavaa on se, että peruspalvelutuotanto, palveluiden tasavertainen saatavuus, on tässä tavoiteosiossa kokonaan jäänyt paitsi. Mitä tämä sitten merkitsee käytännössä aluekehitystyön osalta, kun tähän lisätään 4 §, jossa vastuu alueiden kehittämisestä on hyvin epämääräisesti sälytetty sekä kunnille että valtiolle? Jos ajatellaan tavoitepykälää ja sitten aluekehitysvastuuta, minusta tämä luo kyllä mahdollisuuden hyvin ristiriitaisille tulkinnoille. Tässä mielessä ajattelen ja toivon, että erityisesti tätä tavoitepykälän sisältöä pysähdytään vielä hallintovaliokunnassa tarkemmin harkitsemaan.

Tähän liittyy vielä toinen hyvin merkittävä yhteys nimenomaan Euroopan unionin politiikkaan. Täällä nimittäin todetaan, että lisäksi otetaan huomioon Euroopan yhteisön aluerakennepolitiikan tavoitteet. Onko nyt kysymys siitä, että ainoastaan suomalaisessa aluekehityksessä otetaan huomioon alue- ja rakennepolitiikan tavoitteet EU:n näkökulmasta? Otan esimerkin. Tällä hetkellä keskustellaan aika paljon siitä, mikä merkitys on avoimen koordinaation alueilla esimerkiksi työllisyyspolitiikallemme. Tänne on kyllä merkitty se, että tehtävänä on työllisyyden parantaminen. Onko nyt meidän alueillamme tapahtuvalla työllisyyspolitiikalla ja EU:n yhteisellä työllisyyspolitiikalla, EU:n yhteisen työllisyyspolitiikan koordinaatiolla tietty yhteys ja merkitys? Minusta tämä näkökulma olisi paikallaan keskustella kuitenkin auki tämän asiakirjan ja tämän lain tarkastelun yhteydessä. Nimittäin jollakin tavalla on se tunne, että EU:n yhteinen työllisyyspolitiikka, jota hoidetaan avoimen koordinaation kautta, tällä hetkellä tuottaa aika paljon vaivannäköä ennen kaikkea meidän keskushallintomme viranhaltijoille ja virkamiehille, mutta todellisuudessa sen tuottamat villat sekä jäsenvaltion että alueiden työllisyyden näkökulmasta ovat varsin rajallisia. Voitaisiinko tässä samassa yhteydessä jollakin tavalla tätä koordinaatiota kehittää, vahvistaa sillä tavalla, että myös meidän oman maamme ja alueidemme työllisyyspolitiikka saisivat lisää arvoa?

Sitten haluan, arvoisa puhemies, tarttua vielä maakuntien liiton tehtävään ja maakuntaohjelmien toteutukseen ja ennen kaikkea siellä maakunnallisen yhteistyöryhmän rooliin. Minusta olisi äärimmäisen tärkeää, että tämä asia myös arvioitaisiin demokratian näkökulmasta. Jollakin tavalla ajattelen, että maakuntaohjelman vahvistamisvastuun kokonaisuutena pitäisi olla demokraattisesti valitulla maakuntahallituksella. Nyt myr saa epädemokraattisena elimenä ehkä tarpeettoman keskeisen roolin, ja minusta tämä on asia, jonka arviointi valiokuntakäsittelyssä on ehdottomasti tarpeen ja paikallaan.

Jos ajatellaan sitten kehittämisvastuun ja resursoinnin yhteyttä tähän, tulevat varsin hyvänä asiana ohjelmasopimukset, joiden avulla toivon mukaan pystytään varmistamaan myös sitä, että valitut kehittämisohjelmat saavat myös riittävän rahoituksen. Minusta tästä on erittäin hyvä esimerkki nyt Oulun seudulta tämä Oulun seudun kasvusopimus, jonka avulla on luotu useamman vuoden mittainen määrätietoinen kehittämistyön lähtökohta.

Mutta joutuu kysymään sitä, käykö niin, että nyt näitten ohjelmasopimusten painopiste edelleen tukee näitten kasvukeskusten, maakuntakeskusten, vahvistumista. Siksi nostan esiin sellaisen arvion, olisiko tässä yhteydessä mahdollisuutta viedä pitemmälle maakunnallisen liiton tehtävänjakoa nimenomaan seudullisen kehittämistyön näkökulmasta. Olisiko tarpeen harkita sitä, että maakuntaohjelman sisällä olisi myös tietyt seudulliset kehittämissopimukset, jolloinka kuntien ja valtion yhteinen taloudellisten voimavarojen jako varmistettaisiin myös siellä maakunnan sisällä mahdollisimman tasapuolisesti myös eri seutukuntia ja sitä kautta eri kuntia koskettavaksi.

Aivan viimeisenä asiana, arvoisa puhemies, otan infrastruktuurin lähinnä aluekehityksen välineenä. On äärimmäisen tärkeää, että tämän ohjelmallisen kehittämistyön osana nähdään se, että kuitenkin eri ohjelmien rinnalla me tarvitsemme niitä ratkaisuja, joilla varmistetaan tämä riittävä saavutettavuus eri alueilla. Kannan erityistä huolta siitä, että meillä on nyt ei vain raideliikenteen, josta edellä on puhuttu, vaan myös tietoyhteiskuntakehityksen näkökulmasta liian useita sellaisia alueita, joilla riittävän nopean ja hinnaltaan riittävän edullisen tietoyhteyden saaminen ei ole mahdollista. Minusta tämän aluekehityslain rinnalla meidän pitää varmistua myös siitä, että riittävän tasa-arvoinen tietoyhteiskunnan infrastruktuuri rakentuu sekä tietoliikenneyhteyden että perinteisten liikenneyhteyksien osalta.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Erityisesti tämän lakiesityksen lähetekeskustelun alkupuolella täällä on väännetty kovasti kättä viime aikoina ilmestyneistä tutkimuksista ja siitä, onko Suomi mallimaan asemassa aluepolitiikassaan vai eikö se ole. Se tietysti riippuu siitä, millä tavalla aluekehitysvaroja kaiken kaikkiaan kokonaisuudessaan tarkastellaan, mitä niihin lasketaan kuuluviksi ja millä tarkkuudella katsotaan, mihin nämä varat ovat kohdentuneet. Sitten tietysti erityisesti EU-tukialueiden tukimäärät ovat toinen seikka.

Mutta ainakin yksi asia on mielestäni kuitenkin varma. Kun me katsomme ympärillemme ja katsomme näitä tuloksia, mitä meillä viime vuosien tilanteessa on saavutettu, niin siinä suhteessa Suomea ei kyllä voi pitää mallimaana, tai ainakin muilla menee vielä todella paljon huonommin, jos näin on. Vaikka ministeri Korhonen tänään vähän aikaisemmin piti meidän saavutettuja tuloksiamme hyvinä, niin minä pikkaisen epäilen, että hän on silloin katsonut vain papereita eikä niinkään ikkunasta ulos tuolla Oulun läänissä liikkuessaan.

Tämä epätasapainoisen aluekehityksen tosiasia on mainittu myös tässä lakiesityksessä, samoin kuin on todettu se, että muuttoliike aiheuttaa meillä merkittäviä kustannuksia. Monestihan meillä näissä aluepoliittisissa toimenpiteissä on se ongelma, että yksittäisen toimenpiteen kustannukset on helposti osoitettavissa, mutta muuttoliikkeen kokonaisvaikutus ja sen hintalappu onkin vähän vaikeampi laskea, jolloin näitä asetellaan tavallaan rinnakkain vähän epäreilullakin tavalla.

Joka tapauksessa, kun ed. Ravi aikaisemmin puhui muuttoliikkeestä ja totesi jotenkin sillä tavalla, että ikään kuin keskustan edustajien puheissa muuttoliikettä pidetään kokonaisuudessaan pakkomuuttona, niin ainakin itse sanoudun tällaisesta käsityksestä irti. Hyvin suuri osa Suomessa muuttajista muuttaa omasta tahdostaan. Aivan samalla tavalla kuin vapaus asuinpaikan valintaan kuuluu perukoiden ihmisille, se kuuluu myös niille nuorille tai vanhemmillekin, jotka haluavat asua kaupungeissa, eikä siihen omasta halusta tapahtuvaan asuinpaikan vaihdokseen tarvitse yhteiskunnan pakkotoimin puuttua. Mutta tietenkin meillä on hyvin paljon myöskin niitä, joiden on työn ja toimeentulon perässä yksinkertaisesti pakko lähteä.

Arvoisa puhemies! Tästä lakiesityksestä: Sen tavoiteasetannasta, tästä 1 §:stä, on tässä keskusteltu jo paljon. Lakiesityksen perusteluissakin todetaan, että tässä aluekehityslainsäädäntöä uudistetaan vastaamaan muuttuneita toimintaympäristön vaatimuksia. No, tämä voi tietenkin olla totta yhtäältä, mutta kyllä minusta tämän voi lukea myöskin niin, että tietyllä tavalla legalisoidaan se ajattelutavan muutos ja se politiikan käytäntöjen muutos, mikä on viime vuosina faktisesti, tosiasiallisesti, tapahtunut. Sillä tavalla nyt tällainen kilpailukykynäkökulma, tietyllä tavalla markkinaehtoinen näkökulma ja hieman vähemmän alueelliseen tasapainoon tähtäävä näkökulma ovat tässä laissa keskeisellä sijalla.

Sikäli olen pettynyt, että kun olen ylihuomenna menossa pitämään alueellisesta tasa-arvosta esitelmää ja tästäkin lakiesityksestä etsin tätä alueellisen tasa-arvon asiaa ja sen käsittelyä, niin eihän täällä tasa-arvoa ainakaan minun silmiini, koko sanaa, tästä lakiesityksestä hyppää esille. Tällä tavallako meillä on alueellinen tasa-arvo, sen käsite, tavallaan jätetty kokonaan jo syrjäraiteille, kun keskeinen alueiden kehittämiseen liittyvä lainsäädäntökään ei pohdiskele lainkaan sitä, minkälaisia sisältöjä tässä suhteessa tasa-arvon käsitteellä voisi tai pitäisi olla? Siihen olen kyllä hieman pettynyt.

Alueellisesta tasapainosta: Ei täällä puhuta enää koheesiosta eikä juurikaan lisäysperiaatteesta. Tietenkin täytyyhän se tunnustaa, että onhan siellä mainittu myös kehityserojen vähentämisen tavoite. Mutta kyllä varsinkin kun tässä keskustelussa tänään on niin vahvasti puhuttu nimenomaan keskuspolitiikasta, niin pikkaisen se huolettaa, millä tavalla alueellisten kehityserojen tasaamisen tavoitetta halutaan tai pystytään tästä eteenpäin toteuttamaan. Sinänsähän tietysti kilpailukyvyn vahvistaminen on ihan oikea lähtökohta.

Kyllä tämä laki, niin kuin tässä on todettu, antaa varmasti hyvin monenlaiset mahdollisuudet myöskin tehokkaan ja tuloksellisen aluepolitiikan toteuttamiseksi. Haaste vain meillä on erittäin suuri, ja se haaste on yhteinen. Siinä mielessä olen joidenkin puhujien kanssa samalla linjalla siinä, ettei ehkä niinkään vanhan ja uuden aluepolitiikan yksittäisistä keinoista pitäisi keskustella vaan kokonaisuudesta ja nimenomaan siitä, että tämä on meidän kaikkien yhteinen savotta.

Aluepolitiikka tulee tämän lain perusteella jatkossakin pohjautumaan määräaikaisiin ja erikoistuneisiin ohjelmiin. Tietysti tämän ohjelmapolitiikan avulla voidaan tehdä yksilöityjä ja kohdennettuja toimenpiteitä. Mutta onhan siinä olemassa sekin vaara, että erilaisista ohjelmista, joita jo nyt on käynnissä ja joita kenties suunnitellaan, syntyy lopultakin sellainen sekamelska, että aluekehittämisvastuussa olevat viranomaiset eivät loppujen lopuksi kerkiä paljon muuta kuin näitä ohjelmia suunnitella ja miettiä ja itse käytännön toteutus jää taka-alalle. Myöskin ohjelmapolitiikan yksi riskikohta voi olla sen jatkuvuus. Jos on vain tietyn kestoisia ohjelmia, tietenkin toimijoilla on silloin ajatuksena mielessä myös se, mitenkä tämä jatkuu tästä eteenpäin.

Aluekehityslaissa on erittäin myönteistä se eteenpäin nytkähtävä lähestymistapa, että myöskin kehittämistoimenpiteiden pitäisi entistä enemmän ohjautua alhaalta ylöspäin eli niin, että maakunnallisella ja seutukunnallisella tasolla on vahvaa, monialaista kumppanuutta ja syntyisi myöskin näkemyksiä siitä, mitä juuri meillä päin pitää kehittää. Sitten maakunnan omalla tahdolla, maakuntaohjelmalla ja toimenpideohjelmalla olisi myös ohjausvaikutusta Helsingin ministeriöihin päin. On hyvin myönteistä, että alueiden ääni tulee entistä paremmin kuuluviin.

Aluepolitiikan tehokkuuden saavuttamiseksihan kyllä eri ministeriöiden, sektorihallinnon, hyvä yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteispelaaminen on aivan keskeinen elementti. Paljon meillä on näkynyt myös sellaista, että ministeriötasolla tuntuu, ettei vasen käsi oikein tiedä, mitä oikea käsi tekee. Voi olla hyvin eri suuntiin sahaavia toimia.

Muistaakseni — en tarkistanut sitä — myöskin hallitusohjelmassa on todettu, että lainsäädäntötyössä arvioidaan aina lakien alueellinen ulottuvuus ja alueelliset vaikutukset, mutta tämä on mielestäni jäänyt vähän heikommaksi kirjaimeksi. Ei ole näiden vuosien aikana kävellyt vastaan kovinkaan monta lakiesitystä, joissa olisi huolellisesti pohdittu myöskin sitä, minkälainen alueellinen ulottuvuus tällä lainsäädännöllä on.

Arvoisa puhemies! Viimeksi haluan nostaa esille Kainuun mallin, josta myös tässä salissa on tänä iltana puhuttu. Mehän siellä rakentelemme tällä hetkellä yhteistyössä sisäasiainministeriön kanssa uudenlaista maakuntahallintokokeilua, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on nimenomaan se, että maakunnallinen päätösvalta valtion aluekehityssatsauksista, joita maakuntaan tehdään, lisääntyisi. Toisena keskeisenä tavoitteena meillä on lisätä olennaisella tavalla kuntayhteistyötä ja tuottaa tiettyjä kuntien palveluja jatkossa maakunnallisella tasolla yhä enemmän. Tämän esityksen työstäminen on parhaillaan käynnissä. Siinä mielessä siinä otetaan askeleita täsmälleen samaan suuntaan kuin aluekehityslaissakin, mutta toivon mukaan me Kainuun mallissa onnistumme menemään myös hieman pidemmälle. Jos kaikki menee hyvin, ensi syksynä se varmasti myöskin lakimuutoksina on täällä meidän käsiteltävänämme.

Arvoisa herra puhemies! Kyllä aluekehityslaki kaiken kaikkiaan antaa ihan kelpo raamit aluepoliittiselle käytännön työlle, mutta hyvin paljon jatko riippuu siitä, minkälaisia toimenpiteitä tämän puitteissa tullaan toteuttamaan.

Esko  Kurvinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lainsäädäntöä pitää uudistaa niin, että se vastaa elävää elämää ja sen haasteita. Käsittelyssä oleva hallituksen esitys uudeksi aluekehittämislaiksi on seurausta juuri muuttuneesta toimintaympäristöstä ja sen asettamista uudenlaisista vaatimuksista. Nykyisen ohjelmaperusteisen aluepoliittisen kehityksen tarpeet ovat varsin toiset kuin vuosikymmen sitten. Näin ollen lakiesityksessä on runsaasti toimintoja, jotka ovat jo muotoutuneet käytännöksi ja saavat tässä nyt lain voiman.

Jotta ihmiset eri puolilla Suomea voisivat menestyä ja elää täysipainoista elämää, on valtiovallan sitouduttava aktiivisella aluepolitiikalla edistämään tasavertaista elämänmahdollisuuksien säilymistä ja syntymistä. Kansallisen aluepolitiikan tavoitteena on oltava muun muassa hyvinvointipalvelujen saatavuuden turvaaminen koko maassa, perusinfrastruktuurin ylläpitäminen, elinkeinoelämän kehittämiseksi tehtävien ja toimenpiteiden toteuttaminen ja työllisyyden parantaminen. Tavoitteena on oltava myös alueitten taloutta ja osaamista vahvistavat toimet.

Lähtökohtana meidän pitää tunnustaa alueitten erilaisuus, niiden toisistaan poikkeavat vahvuudet, mahdollisuudet ja haasteet. Kehityksen turvaamiseksi tarvitaan ennen kaikkea keinoja, jotka huomioivat alueitten ja seutukuntien erityispiirteet. Tämä tarkoittaa, että alueita pitää kehittää niiden omista lähtökohdista käsin. Yhden alueen tai kunnan menestyminen ei ole toiselta pois. Ymmärtääkseni juuri tähän tavoitteeseen hallitus pyrkii uudella alueitten kehittämislailla.

Määräaikaisiin ohjelmapohjaisiin toimenpiteisiin pohjautuva aluekehitys on osoittautunut monella tapaa parhaaksi toimintamalliksi hyvin erilaisia vahvuuksia omaavien maakuntiemme kehityksessä. Tästä ovat erinomaisena osoituksena monet loistavasti onnistuneet osaamiskeskusohjelmat, joilla on luotu kansainvälistä osaamista ja sitä kautta työpaikkoja ja vaurautta eri puolille Suomea. Uskon, että käynnistysvaiheessa olevat aluekeskusohjelmat puolestaan levittävät tätä osaamista ja hyvinvointia yhä laajemmalle maakuntiin. Pohjois-Suomen Multipolis-verkosto on toiminut tavallaan aluekeskusten pilottina jo usean vuoden ajan hyvällä menestyksellä.

Kehityksen vetovastuun täytyy olla maakuntien keskuskaupungilla, ja hyvät valtakunnalliset ja maakunnalliset verkostot takaavat, että kehitys pysyy ja levittäytyy yhä pienemmille paikkakunnille. Tämän vuoksi mielestäni on erinomainen asia, että maakunnan liitto toimisi edelleen aluekehitysviranomaisena ja laatisi maakunnan aluetta koskevan maakuntaohjelman, joka sisältäisi maakunnan mahdollisuuksiin ja tarpeisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet ja suunnitelman ohjelman rahoittamiseksi.

Valiokuntakäsittelyn aikana mielestäni on vielä tarkkaan mietittävä, mikä on oikea vastuun- ja vallanjako maakuntaliiton ja maakunnan yhteistyöryhmän välillä. On oikein, että maakunnan kaikki tahot mahdollisimman hyvin sitoutetaan ohjelmatyöhön, mutta siinä tulisi nykyistä enemmän ottaa huomioon todelliset panostajat ja toteuttajat. Mielestäni on tärkeää parantaa eri ohjelmien yhteensovittamista siten, että alueelliset ja valtakunnalliset tavoitteet voitaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon ohjelmia laadittaessa.

On sanottu, että elämme alueiden Euroopassa. Enää ei tarvitse kysyä kaikkea Helsingistä vaan eri puolilta Suomea ihmisillä ja yrityksillä on suorat yhteydet maailmalle. Tämän vuoksi onkin entistä tärkeämpää, että alueemme pystyvät kilpailemaan muiden EU-maiden alueiden kanssa tasavertaisesti.

Maakuntaohjelman perusteella ehdotetaan laadittavaksi vuosittain maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelma, joka sisältäisi ehdotuksen maakuntaohjelman ja erityisohjelmien kannalta keskeisiksi toimenpiteiksi sekä arvion niiden rahoittamisesta. Maakuntaohjelman ja erityisohjelmien toteuttamiseksi voitaisiin laatia, kuten nykyisin on laadittu, ohjelmasopimuksia. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että niin sanotut erityisohjelmat sovitetaan yhteen maakuntaohjelman kanssa. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä pysähtyä miettimään, ettei luoda lisää turhaa byrokratiaa. Sujuisivatko asiat jouhevammin, jos meillä olisi vähemmän hallintoon osallistuvia toimijoita? Hallintovaliokunnan mietintöään laatiessaan on syytä tarkastella kriittisesti lakiesitystä myös tältä kannalta.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvoinnin keskeinen takaaja on edelleen hyvä työllisyys. Työllisyyden ja työllisyyttä parantavan taloudellisen kasvun edistämisen on oltava merkittävin kansallinen tavoitteemme. Tämän vuoksi on kaikin keinoin huolehdittava nykyisten yritysten menestymisen edellytyksistä ja panostettava voimakkaasti uusien yritysten perustamisen helpottamiseen. On erinomainen asia, että hallitus tälläkin lakiesityksellään on ottanut voimakkaaksi tavoitteeksi elinkeinotoiminnan kehittämisen ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantamisen. Vain menestyvä yritys voi työllistää.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle alueiden kehittämislaiksi on tarpeellinen laki. Haluan täällä yhtyä niihin näkemyksiin, joita jo keskustelun varhaisessa vaiheessa ed. Mauri Pekkarinen on tuonut tämän asian yhteydessä esille. Itse omalta kohdaltani toisin eräitä näkökohtia.

Maakunnan liittojen tehtävät, jotka tämän lain myötä selkiytetään, ovat tärkeät. Mutta näkisin, että meidän tulisi löytää myös niitä muotoja, joilla maakunnallisten liittojen reuna-alueet voisivat tulla huomioon otetuiksi nykyistä paremmin käytännön toimissa. Tulisi nähdä, että reuna-alueet ovat solmukohtia, joissa maakunnalliset liitot voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään. Monen maakunnallisen liiton kohdalla on tilanne se, että maakuntakeskus, onnistuneesti kylläkin, kasvaa ja menestyy. Tämä on hyvä asia ja monella tapaa ihan tavoitekin, mutta on kielteistä, jos maakunnan muut seutukunnat eivät menesty vaan kokevat muuttotappiota ja niistä lähtee nimenomaan nuorta työikäistä väkeä pois. Tämä näkyy hyvin helposti sulkeutuneina kauppoina, tyhjinä näyteikkunoina, heikentyneenä palveluna, lakanneina linja-autovuoroina, heikentyneinä junaliikenteen yhteyksinä. Meidän tulisi nimenomaan pitää huolta siitä, että maakunnat kehittyvät kokonaisuudessaan ja että maakunnallisten liittojen rajoista ei missään tapauksessa pääsisi muodostumaan tiukkoja rajoja vaan todellakin olisi kysymys verkostorakenteesta, jossa nivelkohdat liittyvät naapuriliittojen kanssa yhteistoimintaan. Silloin tätä maata voidaan kehittää sillä tavalla verkostorakenteen mukaan, että muuttoliike ei ole sillä tavalla hallitsematonta kuin se on tällä hetkellä. Meidän tulisi vahvistaa niitä rakenteita, jotka kehittävät Suomea poikittaissuunnassa. Nämä osaltaan auttavat väkeä pysymään maakuntien Suomessa ja sitä kautta hillitsemään hallitsematonta muuttoliikettä etelään.

On toki luovuttamaton perusoikeus, että kansalaiset saavat muuttaa maassamme sinne, minnekä he haluavat. Tämä on toki ehdottomasti hyvä asia, mutta jos se tapahtuu toimeentulon pakosta, työn saamisen välttämättömyydestä johtuen, silloin meidän olisi kehitettävä maatamme siten, että koko maa voi olla asuttu ja eletty maa, jossa on ihmisillä edellytykset toimeentuloon.

Tänä päivänä vieraili työ- ja tasa-arvovaliokunnan edustajien vieraina vastaavan valiokunnan belgialaisia vieraita. Keskustelimme tasa-arvosta. Eräs ulottuvuus tasa-arvolla on myös alueellinen tasa-arvo, koko maan kehittäminen mahdollisimman tasa-arvoisesti. Jokainen maakunta ja jokainen seutukunta on toki erilainen, saa olla ja pitää olla, siinä ovat myös vahvuudet, mutta edellytykset mahdollisimman tasa-arvoiselle kehitykselle tulee luoda.

Maakunnallinen liitto 90-luvulla sai hyvin vaativia ja vastuullisia tehtäviä. Itsekin muistan maakuntahallituksen ja -valtuuston jäsenenä noita vuosia, kuten yhä edelleenkin valtuuston jäsenenä, mutta samalla tuo toiminta kaipaa myös riittäviä resursseja ja kaikkia muitakin mahdollisuuksia, joilla maakuntaa kehitetään tasapuolisesti. Helposti siitä muodostuu liian sisäänlämpiävää toimintaa. Jos näin käy, se on maakunnalle vahingoksi. Maakunnallisten liittojen on voitava olla valppaina, jotta koko maakunta ja sitä kautta kaikki maakunnat kehittyvät. Suomen tulee olla mallimaa alueellisessa kehityksessä. Tämä on hyvä tavoite.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä hyvin tarpeellinen hallituksen esitys jalostuu sellaiseksi, että se todella kehittää maakuntien ja seutukuntien Suomea koko maassa.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys aluekehityslaiksi on periaatteiltaan hyvä lakiesitys. Se antaa lisää valtaa maakunnallisille liitoille ja aluekehitysviranomaisille. Tietysti pitää miettiä, onko myr oikea paikka, joka sitä lisävaltaa käyttää. Sehän on hyvin laaja, ja näin ollen ehkä olisi parempi miettiä, että jokin suppeampi elin voisi olla se, esimerkiksi maakuntaliiton hallitus, joka voisi aluekehitysvaltaa käyttää.

Kun täällä on hyvin paljon puhuttu väestön vähenemisestä, Etelä-Pohjanmaan osalta voisi todeta, että tämä ei ole mikään viime vuosien ilmiö, vaan Etelä-Pohjanmaalla väki on vähentynyt 50 vuoden ajan. Siellä on taustalla yhteiskunnan muuttuminen, alkutuotannon koneellistuminen, ja tämän mukaan ihmiset koulutustasonsa noususta johtuen ovat siirtyneet muualle työn perässä. Tämä ei ole mitenkään viime vuosien asia, vaan sitä on tosiaan jatkunut 50 vuotta. Vain kolme kuntaa ovat olleet positiivisia tänä 50 vuoden aikana: Seinäjoki, Nurmo ja Alajärvi. Muista väestö on vähentynyt.

Kun miettii tehtyjä ratkaisuja niin Ahon hallituksen kuin myös Lipposen hallitusten aikana, kyllä tehdyt ratkaisut ovat pääosin olleet onnistuneita. Lääninhallinnon purkaminen ja maakuntien liittojen perustaminen oli hyvä asia. Osaamiskeskusohjelmat ovat tuoneet osaamista maakuntiin. Nyt alkavat aluekeskusohjelmat täydentävät tehtyjä ratkaisuja, ja tässä on hyvä puoli myöskin se, että ne asettavat kunnat edelleenkin yhä syvenevän yhteistyön piiriin.

Missään tapauksessa ei saa unohtaa ammattikorkeakoulujärjestelmää. Kun esimerkiksi Etelä-Pohjanmaa on niitä harvoja maakuntia, missä ei ole yliopistoa, niin se sai ammattikorkeakoulun, Seinäjoen ammattikorkeakoulun, joka on maan korkeatasoisimpia ja on tuonut korkeakouluopetusta Seinäjoelle ja näin ollen myöskin eri puolille Suomea. Se on ollut sitä korkeampaa opetusta, ja ilman tätä voisi varmaan tänä päivänä arvioida, että kyllä kehitys sillä alueella olisi ehdottomasti paljon huonompaa kuin se nyt tänä päivänä on. Tämä on mahdollistanut uusien teknologiahankkeiden käynnistymisen, joita ei varmaankaan ilman ammattikorkeakoulujärjestelmää olisi voinut synnyttää.

Te-keskusten perustaminen on ollut erinomainen asia. Se on tukenut paikallista elinkeinoelämää ja sen monipuolistamista, mutta kaiken kaikkiaan on kyse aluepolitiikasta. Myöskin siinä, kun puhutaan, saadaanko nuoret jäämään, lähtökohtana täytyy olla, että meidän hyvinkoulutetuille nuorillemme on tarjolla korkeatasoisia työpaikkoja. Ilman niitä he eivät palaa omille kotiseuduilleen. Nyt on onneksi viitteitä siitä, että nuorille tarkoitettuja hyviä työpaikkoja on syntymässä muuallekin kuin Kehäkolmosen sisäpuolelle.

Yleensä ottaen tämä hallituksen esitys aluekehityslaiksi on hyvä, ja toivoisin, että valiokunta käsitellessään tätä voisi tarkentaa sitä, kuka käyttää aluekehitysvaltaa maakunnan liiton sisällä.

Esko-Juhani   Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! Vahva aluepolitiikka on ilman muuta koko maan etu. Ellei sitä harjoiteta, maassa jatkuu jatkossakin hallitsematon muuttoliike, joka kasaa ongelmia molempiin päihin maata ja vielä oikeastaan laajemminkin Itä-Suomeen myös. Meillä on autioitumista, ja Helsingin seudulla asumisen hinta on jo karannut aivan kohtuuttomaksi ja tulee vain jatkamaan nousuaan, ellei muuttoliikettä hillitä. Muuttoliikkeen hillitseminen edellyttää todellakin hyvää lainsäädäntöä, mutta sitäkin tärkeämpää on se resurssien määrä, joka aluepolitiikkaan ohjataan, eli rahan määrä.

Meillä on se käsitys Lapissa, kaikkea on vaikea laskea yhteen, mutta meillä on se peruskäsitys, että aluepoliittiset rahat Lappiin ovat kymmenen vuoden sisällä puolittuneet. Tämä on yksi syy siihen, että tällainen muuttoliike on käynnissä.

Minä siis odotan valiokunnalta ennen muuta kannanottoa siihen, että aluepoliittisia rahoja pitää lisätä ja tuntuvasti. Vain se mahdollistaa tehokkaat toimet. Toimiahan on, jos niiden rahoitusta on. Investointiavustusten prosenttimäärät ratkaisevat kokonaan sen, mikä on rahan kokonaismäärä. Kuljetustuki on meillä pudonnut kymmenenteen osaan siitä, mitä se oli kymmenen vuotta sitten. Kun lisätään sitä, niin varmasti tehoaa. On monia muitakin toimia, joiden todellinen vaikutus näkyy siitä, mikä on käytettävissä olevan rahan määrä. Hyvät puitteet tässä syntyvät, mutta kaiken ratkaisee tosiaankin se, mikä on resurssien määrä.

Tässä odotan ensin valiokunnalta ja sitten koko eduskunnalta selvää tahdonilmaisua, että aluepolitiikkaan osoitettavia rahoja pitää lisätä.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävä lakiehdotus on saanut pääosin hyvin myönteisen vastaanoton ja itsekin tervehdin sitä suurella tyydytyksellä. Sen lähtökohta on nimenomaan, että maakuntien liittojen roolia vahvistetaan, ja niissähän vaikuttavat nimenomaan kunnat, mutta alueiden kehittämisestä vastaavat lain mukaan niin kunnat kuin valtio. Tässä todella vahvistuu maakunnan liiton rooli, jota ei saa millään toimenpiteellä heikentää.

Vastikään viikonloppuna esiin noussut vaalipiirien muuttamista koskeva ehdotus sisältää vaarallisia aineksia. Siinä nähdään, että nykyisiä vaalipiirejä yhdistettäisiin, ja se antaa ounastella, että takana olisi ajatus yhdistää myöskin maakuntia, koskien muun muassa Pohjois-Savoa ja Etelä-Savoa. Varmaan on niin, että kun nyt vasta juuri on saatu käyntiin maakuntien liittojen johdolla tapahtuva kehitystyö, identiteetti on vahvistunut, niin tätä pitää myöskin tulevaisuudessa vahvistaa eikä sitä millään tavalla tule heikentää.

Tämä lakiesitys pitää sisällään erinomaisena asiana myöskin yhteistyön kaikilla tasoilla, niin maakunnan tasolla, kuin myös keskushallinnon tasolla ministeriöiden välillä, jossa aika ajoin on ollut toivomisen varaa. Tieto ei ole aina kulkenut, ja erityisesti muun muassa te-keskusten osalta on kiistelty siitä, millä tavalla niiden toimintaa pitää ohjata, koska te-keskuksilla on hyvin tärkeä rooli niiden hankkeiden rahoituksessa, joista yhdessä sitten päätetään maakuntaliittojen ohjelmissa, myrin kokouksissa jne. Tuo yhteistoiminnan vahvistaminen on erinomainen asia. Nyt selvästi tässä luetaan maakuntaohjelma siksi perusohjelmaksi, joka neljän vuoden välein aina vahvistetaan, ja vuosittaiset suunnitelmat sisältävät myös rahoitussuunnitelmat.

Rahaa tietenkin aina tarvitaan, mutta on oleellista tarkastella, mitkä ovat rahojen vaikutteet, niin että ne tuottavat todellista hyötyä. Sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy, vaan pitää ennakoiden nähdä, mitä myöskin saadaan aikaan. On selvää, että pitää kiinnittää huomiota, niin kuin edellinenkin puhuja totesi, siihen, että maakuntiin ohjataan lisää rahaa. Me emme pysty pysäyttämään muuttoliikettä kaikilta osilta. Se on valitettava tosiasia, jota tapahtuu koko Euroopan alueella, mutta toimenpiteillä sitä voidaan hidastaa. Yksi keskeinen asia on, miten saadaan syntymään uutta yritystoimintaa. Sitä kautta syntyy työpaikkoja. Sitä kautta ihmiset voivat hakeutua maaseudulle asumaan. Kaikkia näitä ohjelmia ja toimenpiteitä toteutetaan maakuntaliittojen ja niiden viranomaisten avulla, jotka toimivat maakunnan alueella.

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tähän mennessä käytetyissä puheenvuoroissa on laajasti arvioitu viime vuosien alueellista kehitystä tai sen eriytymistä. Kun tämä laki, joka on käsittelyssä, käytännössä on lähinnä hallintojärjestelmää koskeva laki, ja tuo tapahtunut kehitys on kaikilla tiedossa, en siihen puutu.

Käytetyissä puheenvuoroissa on aika yleisesti arvioitu ja myös kritisoitu lakiesitystä siitä, että se sisältää uuden linjauksen, jonka mukaan valtiovalta on luopumassa maan tasapuolisesta kehittämisestä. Minusta tuo tulkinta on kaukaa haettu ja lähtökohdiltaan väärä.

Lain tavoitteeksihan on määritelty luoda edellytykset kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin takaavalle osaamiselle ja kestävään kehitykseen perustuvalle kasvulle, elinkeinotoiminnan kehitykselle ja työllisyyden parantamiselle. Sen lisäksi tavoitteena on esityksen mukaan vähentää alueiden kehittyneisyyseroja ja parantaa väestön elinoloja. Minusta tässä päinvastoin tunnustetaan se eriytynyt kehitys ja lähdetään siitä, että kehityseroja on tasoitettava. Tulkitsen tuon tavoitteen päinvastaisesti kuin monet kritiikkiä esittäneet.

Alueiden kehittämislaki nyt esitetyssä muodossa mahdollistaa aluepolitiikan tehostamisen. Samalla se myös selkeyttää aluekehitystyön suunnittelujärjestelmää ja mahdollistaa nykyistä paremmin myös resurssien ohjaamisen. Samalla se parantaa merkittävästi aluekehitystyön tulosten arviointia, mikä järjestelmä käytännössä tässä lakiesityksessä luodaan. Tähän saakkahan tulosten arviointi on ollut verrattain puutteellista. Käytännössä ei tiedetä, mitä on panostuksella saatu aikaan. Eri selvitykset ja tutkimukset siitä, mitä eri hankkeisiin käytetyillä rahoilla on saatu vastinetta, osoittavat, että parantamisen varaa hankkeiden kehittelyssä ja niiden toteuttamisessa löytyy riittävästi. Aina ei ole kysymys pelkästään rahan määrästä tai sen vähyydestä.

Lakiesityksessä on lähtökohtana, että alueiden kehittäminen perustuisi edelleen määräaikaisiin ohjelmiin, käytännössä maakuntaohjelmiin, kuten nykyisinkin. Maakuntaohjelmaa koskevassa säännöksen valmistelussa korostetaan yhteistyötä valtion viranomaisten, kuntien ja alueiden kehittämiseen osallistuvien yhteisöjen ja eri järjestöjen ja eri yhteistyötahojen kanssa. Tuon yhteistyön korostaminen on aivan oikea lähtökohta. Vain laajan yhteisymmärryksen tuloksena syntynyt maakuntaohjelma voi muodostaa perustan toteuttamiskelpoiselle ja vuosittain laadittavalle toteuttamissuunnitelmalle.

Lakiesitykseen sisältyy uuden tyyppinen minusta mielenkiintoinen hallinnonaloittainen alueiden kehittämistä koskeva säännös, sen 8 §. Säännöksen tarkoituksena perustelujen mukaan on, että valtioneuvoston päätöksellä määrätyt ministeriöt määrittelisivät osaltaan määräajaksi alueiden kehittämisen tavoitteet ja toimenpiteet sekä periaatteet toimenpiteiden alueellisesta kohdentamisesta ja rahoituksesta huomioon ottaen maakuntien kehittämisen tavoitteet. Ymmärrän säännöksen niin, että tavoitteena on kytkeä eri sektoriministeriöt nykyistä kiinteämmin mukaan alueiden kehittämistyöhön, jota lähtökohtaa pidän oikeana. Tämä säännös madaltaa sitä kynnystä, jonka tämä sektoroitunut ja omasta reviiristä tiukasti kiinni pitävä keskushallinto käytännössä tällä hetkellä muodostaa.

Myönteistä minusta tässä lakiesityksessä on myös se, että sillä tehostetaan kansallisen aluepolitiikan toteuttamista. Käsittelyssä olevalla lailla selkeytetään alueiden kehittämistä koskevia säännöksiä kaiken kaikkiaan, tuodaan mukaan myös uusia välineitä. Kuitenkin käsittelyssä oleva laki on lähinnä hallinto- ja menettelytapoja säätelevä, joten sillä ei asiallisesti ratkaista aluekehityspolitiikan sisältöä. Sisältö ratkaistaan käytännössä aluekehitysohjelmien laatimiseen ja niiden toteuttamiseen tarvittavien rahoitusratkaisujen yhteydessä, johonka täällä muun muassa ed. Tennilä aikaisemmin viittasi.

Kysymys on joka tapauksessa, kun sisältöä rakennetaan, hyvin pitkälle siitä, minkä verran määrärahoja osoitetaan alueelliseen kehittämiseen. Mutta korostan myös sitä, että yksinomaan rahamäärä ei ratkaise. Meneillään olevalla rakennerahastokaudella voidaan tehdä niitä havaintoja, että tällä hetkellä se rahamäärä, mitä aluekehitykseen käytetään, käytetään osittain verrattain tehottomasti, mikä johtuu hyvin pitkälle siitä, että hankkeet pilkotaan verrattain pieniksi, ei synny riittäviä kokonaisuuksia, joilla saadaan vaikuttavuutta aikaan. Siitä löytyy lukuisa määrä tutkimuksia ja selvityksiä, joissa se asia todetaan. Sen takia jatkossa aluekehitysohjelmia laadittaessa ja erityisesti näitä uuden lain tarkoittamia toteuttamisohjelmia laadittaessa on syytä lähteä siitä, että kootaan riittävän suuria merkittäviä hankkeita, joilla saadaan selvästi pysyviä vaikutuksia aikaan, eivätkä käytettävät rahat valu pelkästään tai ainakaan suurelta osin konsulttien taskuihin.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Edellä ed. Polvi tarkasteli tätä ohjelmien arviointia. Se on varmasti hyvin tärkeä asia, joka on myös sisään kirjoitettu tähän lakiesitykseen. Minusta on erittäin tärkeää, että ei unohdeta sitä, että tämä lähetekeskustelu on tuonut aika voimakkaasti eri puolueiden edustajilta sen näkemyksen, että aluekehitys eriytyy, tarvitaan erilaisia toimenpiteitä myös näissä maakuntaohjelmissa. Nyt kun täällä on mainittu, että valtioneuvosto antaa asetuksen, jolla luodaan tarkempia ohjeita tähän arviointiin, on tärkeää, että varmistetaan se, että tällä arvioinnilla ei luoda sellaisia päihisiä, että kaikkien maakuntaohjelmien pitää noudattaa tiettyä kaavaa, vaan annetaan tilaa myös näitten erilaisten alueen lähtökohdista tarvittavien ja toteuttavien toimenpiteiden toteuttamiselle.