Täysistunnon pöytäkirja 47/2004 vp

PTK 47/2004 vp

47. PERJANTAINA 23. HUHTIKUUTA 2004 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

8) Hallituksen esitys kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä kemikaalilain 42 ja 52 §:n ja rikoslain 48 luvun 1 §:n muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Puhemies! Tässä on ympäristövaliokunnan yksimielinen mietintö, joka tähtää siihen, että Suomi todella Rotterdamin yleissopimuksen hyväksyy, ja kun se sen hyväksyy, samalla hallinnoidaan erityisesti terveydelle vaarallisten kemikaalien ja torjunta-aineiden kauppaa sillä lailla, että vaaditaan ennakkosuostumus niiden vientiin Euroopan unionin ulkopuolelle kolmansiin maihin. Tässä mielessä on kysymys hyvästä ympäristöyleissopimuksesta, kansainvälisestä sopimuksesta, joka nyt tällä tavalla tulee ratifioiduksi.

Samalla haluaisin viitata siihen, että toinen ympäristösopimus, joka on geeniteknologiaa ja geenimuunneltuja tuotteita säätelevä Cartagenan pöytäkirja, on edelleenkin Suomen ratifiointimenettelyn ulkopuolelle jäänyt. Myönteinen tieto tältä päivältä on se, että valtioneuvoston on tuomassa sen nyt vihdoin eduskuntaan. Olemme sitä muutaman vuoden jo odottaneet.

Yleiskeskustelu päättyy.