Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Yhteiskunnan kypsyyttä mitataan sillä, miten se huolehtii heikompiosaisistaan. Kaiken vanhustenhoidon keskustelun keskellä on hyvä muistaa, että ikäihmisten toimintakyky on viime vuosina parantunut. Lähes 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ikäihmisistä pystyy asumaan kotonaan. Tämä kertoo osaltaan onnistuneesta sosiaali- ja terveyspolitiikasta. Toimintakyvyn heikentyessä ja sairauksien ilmaantuessa vanhukset ansaitsevat hyvän hoidon niin kotona kuin laitoksissakin. (Ed. Zyskowicz: Ansaitsisivat!) Vanhusten ja sairaiden parissa tehtävä työ on arvokasta työtä.

Välikysymyksessä kannetaan aivan oikein huolta vanhustenhoidon saatavuuden, laadun ja voimavarojen turvaamisesta. Vanhustenhuollon kokonaisuutta arvioitaessa on tunnustettava, että kuntien henkilöstörakenne ja -määrä eivät ole kehittyneet kaikilta osin toivotulla tavalla. Nykyinen hallitus onkin pannut vireille vanhustenpalvelujen voimaperäisen kehittämisen. Hallitus on korottanut kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia 350 miljoonalla eurolla ja panostanut palvelujen kehittämistoimintaan runsaalla 200 miljoonalla eurolla. Myönteistä kehitystä kuvaa se, että valtionosuusprosentti on noussut vuodesta 2001 tähän vuoteen lähes 10 prosenttiyksikköä ja on tänä vuonna runsaat 33.

Vanhusten tarvitsemia palveluja on parannettu lainsäädännöllä ja kehittämishankkeilla sekä lisäämällä valinnanmahdollisuuksia. Vuonna 2005 tuli voimaan hoitotakuu, joka on nopeuttanut hoitoonpääsyä. Uudistus on tärkeä monille vanhuksille, koska he käyttävät runsaasti terveydenhoitopalveluja ja ovat jonottaneet vanhenemissairauksiin liittyviin hoitoihin. Maaliskuussa 2006 vanhusten asemaa parannettiin niin sanotulla hoivatakuulla, mikä tarkoittaa lakia palvelujen tarpeen arvioinnista määräajassa.

Merkittävä uudistus on niin ikään oman lain säätäminen omaishoidon tuesta tämän vuoden alusta. Lain tavoitteena on omaishoitajien aseman parantaminen ja kuntien välisten käytäntöjen yhdenmukaistaminen. Laajan selvitystyön pohjalta muun muassa omaishoitajien palkkioita on parannettu, sijaishoidolle on asetettu kohtuullinen enimmäismaksu ja lakisääteisten vapaiden lisäksi uutena asiana ovat tulleet käyttöön virkistysvapaat. On tärkeää, että kiinnitetään huomiota omaishoitajien jaksamiseen tukipalveluja kehittämällä. Omaishoito vaatii jatkuvaa kehittämistä. Kuntien olisi hyvä tehdä kustannusvertailuja siitä, mitä laitospaikka maksaa, jos hoidettava siirtyy omaishoitajalta laitokseen. Ministeriömme on sopinut Suomen Kuntaliiton kanssa siitä, että yhdessä kiinnitämme kuntien huomiota omaishoidon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja seuraamme tiiviisti lain toimivuutta.

Vanhusten valinnanmahdollisuuksia palveluissa on lisätty ottamalla käyttöön palvelusetelit ja kehittämällä verotuksen kotitalousvähennystä siten, että se tämän vuoden alusta hoidon ja hoivan osalta kaksinkertaistui. Usein unohdetaan vanhustenhuollossa Kelan maksama eläkkeensaajan hoitotuki, joka auttaa osaltaan kotona asuvia vanhuksia hankkimaan palveluja ja selviytymään kasvavista lääkekustannuksista.

Arvoisa puhemies! Tällä vaalikaudella on käynnistetty sosiaali- ja terveysministeriön hankerahoituksella, yli 14 miljoonalla eurolla, lähes sata kuntien vanhusten palvelujen parantamista koskevaa hanketta eri seuduilla. Näillä hankkeilla tähdätään pysyviin parannuksiin vanhustenhuollossa ja edistetään työntekijöiden jaksamista tehtävärakenteita kehittämällä. Raha-automaattiyhdistyksen tuki vanhustenhuoltoon on myös merkittävä. Tänä vuonna järjestöille on myönnetty yhteensä 42,5 miljoonaa euroa vanhustenhuollon tukemiseen. Omaishoidon kehittämiseen suuntautuva avustusmäärä on kasvanut merkittävästi osana tätä ja on nyt noin 10 miljoonan euron vuositasolla. Näillä Raha-automaattiyhdistysten rahoilla on käynnistetty 123 valtakunnallista tai paikallista omaishoidon järjestöhanketta.

Jo alkuvuodesta olen nimittänyt yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelän tekemään toimenpide-esitykset, joiden avulla ikäihmisten parissa työskentelevän henkilöstön osaamista, geriatrista hoitoa ja vanhustyötä voidaan kehittää. Selvityksen tukena on laaja-alainen asiantuntijaryhmä, jossa on edustettuina maamme johtavia vanhustenhuollon asiantuntijoita. Professori Kivelän selvitysten pohjalta arvioidaan tarvittavat uudistustoimenpiteet. (Ed. Huotari: Ne ovat jo tiedossa!)

Selvityshenkilön asialistalla on myös, miten vanhusten lääkehoitoa voidaan kehittää ja masennustiloja ehkäistä ja hoitaa. Vanhusten yksinäisyydestä ja masennuksesta ei puhuta riittävästi. Yhteisöllisyyden mureneminen on vakava haaste koko yhteiskunnalle. On tärkeää luoda uusia tapoja, joilla voidaan lisätä kanssakäymistä ja toisista ihmisistä välittämistä sekä vahvistaa sosiaalisia verkostoja. Monien vanhusten omaiset asuvat kaukana, ja yhteyksien pitäminen voi olla vaikeaa, tai omaisia ei ole lainkaan. Vanhusten oikeusturvan ja hoidon kannalta kotikuntalain uudistus on tärkeä. Se on parhaillaan valmistelussa sosiaali- ja terveysministeriössä, ja toteutuessaan se mahdollistaa sen, että vanhus voi muuttaa vanhainkodista tai palvelutalosta toisen kunnan vanhainkotiin ja lähelle omaisiaan.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen vanhuspalvelujärjestelmän perusrakenteissa on paljon hyvää. Kunnissa on lähdetty suunnitelmallisesti kehittämään vanhustenhuoltoa, mitä kuvaa se, että lähes jokaisella kunnalla on vanhuspoliittinen strategia. Vanhuspalvelujen vahvuuksiin kuuluu myös hyvin koulutettu ja työhönsä motivoitunut henkilökunta. (Ed. Zyskowicz: Hyvä, että hallitus on tyytyväinen, kukaan muu ei olekaan!) Lisäksi kunnat ovat ottaneet käyttöön vanhusten toimintakyvyn arvioinnin, mikä varmistaa paremmin oikean hoitopaikan valinnan.

Tavoitteena vanhusten hyvässä hoidossa tulee olla heidän yksilöllisten voimavarojensa ylläpitäminen ja tukeminen. Ikääntyneiden hoidossa kuntouttava työote on nykypäivää. Hoitoa koskevat laatusuositukset on laadittu sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton yhteistyönä. Niiden mukaan laitoshoidossa keskivertomitoituksena voidaan pitää 0,5—0,6:ta hoitotyötä tekevää henkilöä hoidettavaa kohti. Tällä hetkellä valtakunnallinen keskiarvo vanhainkotihoidossa on 0,52 ja terveyskeskusten vuodeosastoilla 0,65. Keskiarvo ei koskaan kerro koko totuutta. Keskivertomitoitus mahdollistaa hyvän perushoidon. Henkilöstön kokonaismitoitus on nyt tätäkin suurempi, koska meillä on laitoksissa töissä vuosikymmeniä alalla olleita henkilöitä, kuten laitosapulaisia ja kylvettäjiä, joilla ei ole alan tutkintoa, mutta on rautainen työkokemus. (Ed. O. Ojala: Ei kauaa!) Lääninhallitukset ovat käyttäneet ikäihmisten palvelua ja hoitoa koskevaa laatusuositusta osana valvontatyötään. (Ed. Kuoppa: Kovin vähän ovat valvoneet!)

Kaikkiaan sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstö on lisääntynyt viime vuosina runsaalla 2 000 henkilöllä vuodessa. Suomessa oli tämän vuoden alussa 229 geriatriaan erikoistunutta lääkäriä. Täydennyskoulutusta vanhusten sairauksien diagnostiikasta ja hoidosta on viime vuosina lisätty, mutta tarpeita erikoiskoulutukselle on enenevässä määrin.

Vaikka paljon on tehty tällä hallituskaudella, vanhuspalvelujen saatavuudessa ja laadussa on aina parannettavaa. Ongelmallista on, että vaikka valtionosuutta vanhustenhuoltoon on lisätty, se ei näy välttämättä vastaavana palvelutason paranemisena. (Ed. Pulliainen: Ensimmäinen terävä havainto!) Valtionosuushan ei ole sidottu käyttötarkoitukseen, joten kunnat voivat käyttää korotetun valtionosuuden haluamallaan tavalla. (Ed. Puisto: Sidotaanko nyt?) Vanhustenhuollon järjestämisessä on kuntakohtaisia eroja. Monet kunnat ovat hoitaneet vanhustenhuollon mallikkaasti, toisissa on taas ongelmia, joihin lääninhallitukset ovat joutuneet puuttumaan. Tässä salissa istuu paljon edustajia, jotka ovat sitä mieltä, ettei valtio saa ohjata kuntia tämän tarkemmin. Hyvä lakikaan ei riitä, jos sitä ei noudateta. Viittaan tällä muun muassa omaishoitoon tai vanhusten kotipalveluihin.

Arvoisa puhemies! Riittävän ja ammattitaitoisen henkilöstön turvaaminen on vanhustenhuollossa suuri haaste. Työvoimapula koskee toistaiseksi lähinnä suurimpia kaupunkeja. Vakituisiin toimiin ja pitkiin sijaisuuksiin saadaan vielä kohtalaisen hyvin henkilöstöä valtaosassa maata. Jo suhteellisen lyhyellä aikavälillä tilanne saattaa kuitenkin edelleen heikentyä ilman alan kehittämistoimia ja vahvaa henkilöstöstrategiaa.

Lähivuosina vanhusten parissa työskentelevät hoitajat myös siirtyvät eläkkeelle laajamittaisesti, ja tästä aiheutuu arviolta yli 10 000 uuden hoitajan rekrytointitarve. On tärkeää, että vanhustenhuollossa työskentelevät saadaan pysymään alalla, ja toisaalta, että alalle saadaan myös riittävästi uutta ammattitaitoista henkilöstöä. Ensisijaisia toimenpiteitä tämän edistämiseksi ovat riittävät henkilöstömitoitukset, jotka tukevat työntekijöiden jaksamista ja työviihtyvyyttä ja toimivat tehtävärakenteet ja alan koulutuksen lisääminen. (Ed. Pulliainen: Koska se tapahtuu?)

Vanhustenhuollossa olisi myös päästävä perusteettomista pätkätöistä; vakinaisiin tehtäviin on palkattava vakinaista henkilöstöä. Sijaispoolit ja vakituisin työehdoin palkattu varahenkilöstö ovat kehittämisen arvoisia asioita.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää sosiaalialan työvoimatarvetta sekä antaa suosituksia henkilöstörakenteen kehittämisestä ja henkilöstömitoituksista. Tässä yhteydessä tarkastellaan erikseen vanhustenhoitoa. Työryhmän määräaika päättyy tämän vuoden lopussa.

Arvoisa puhemies! Kuten aikaisemmin sanotusta voi päätellä, kuntien toiminta ei ole täysin vastannut niitä odotuksia, joita suosituksiin ja niihin perustuviin valtionosuuden korotuksiin on liittynyt. Stakes arvioi laatusuositusten toimivuuden, josta saamme tuloksia lähikuukausina. Myös uuden hoivatakuulainsäädännön vaikuttavuus arvioidaan. Informaatio-ohjausta on kehitettävä vahvempaan suuntaan niin, että hyvät käytännöt leviävät tehokkaasti ympäri Suomea. (Ed. Pulliainen: Teksti lähellä loppua eikä yhtään lupausta!) Meneillään olevat sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset kehittämishankkeet tuottavat hyvien käytäntöjen uusia malleja. Hallitus on nimenomaan tarttunut kunta- ja palvelurakenneuudistuksella ikääntyvän Suomen suuriin haasteisiin. Esimerkiksi dementoituvien henkilöiden palvelut ovat sellaisia vanhusten erityispalveluita, joiden järjestäminen laadukkaasti vaatii riittävän suuren väestöpohjan. Palvelut on kyettävä turvaamaan myös niinä vuosina, jolloin vanhusten väestöosuus ennusteiden mukaan on suurimmillaan.

Hallituksen tavoitteena on, että mahdollisimman moni ikääntynyt voi elää itsenäisesti omassa kodissaan ja tutussa ympäristössään niin pitkään kuin mahdollista. Hallitus katsoo, että pystymme vastaamaan ikääntyvän väestön palvelutarpeen kasvuun tässä vastauksessa kuvattujen linjausten mukaisesti. (Ed. Pulliainen: Missä ne linjaukset on?) Valtion ja kuntien on varauduttava siihen, että vanhustenpalvelujen järjestämiseen tarvitaan lisää voimavaroja vanhusmäärän kasvaessa. Palvelujärjestelmää ja lainsäädäntöä on kehitettävä ja arvioitava jatkuvasti. Palvelujen tuottamiseen ja rahoitukseen on luotava monipuolisia vaihtoehtoja, joissa hyödynnetään kuntien omaa palvelutuotantoa, yksityistä ja kolmatta sektoria. Näin lisätään valinnanmahdollisuuksia ja turvataan laadukkaat palvelut koko maassa kaikille palvelua tarvitseville ikäihmisille. (Ed. Zyskowicz: Hallitus pesi kätensä! — Ed. Nepponen: VVM:kin punastelee tuommoisen puheen jälkeen!)

Peruspalveluministeri Hyssälän vastaus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Ett samhälles mognad mäts genom hur det sköter om sina mest utsatta medborgare. Under den pågående diskussionen om äldrevården bör man komma ihåg att de äldres funktionsförmåga under de senaste åren har förbättrats. Nästan 90 procent av de som fyllt 75 år klarar av att bo hemma. Detta är för sin del ett tecken på en lyckad social- och hälsovårdspolitik. När funktionsförmågan försämras och sjukdomar uppenbarar sig är de äldre förtjänta av god vård såväl hemma som i olika institutioner. Arbetet med gamla och sjuka är värdefullt.

I interpellationen bekymrar man sig, med rättta, om tryggandet av tillgången på äldrevård, dess kvalitet och dess resurser. När man ser på äldreomsorgen som en helhet måste det erkännas att kommunernas personalstruktur och personalantal inte till alla delar har utvecklats på önskat sätt. Nuvarande regering har inlett en kraftig utveckling av tjänsterna för de äldre. Regeringen har höjt statsandelarna för kommunernas social- och hälsovård med 350 miljoner euro och satsat drygt 200 miljoner euro på utveckling av tjänsterna. Den positiva utvecklingen beskrivs av att statsandelsprocenten har ökat med nästan tio procentenheter från år 2001 till i år och i år uppgår den till drygt 33 procent.

De tjänster som de äldre behöver har förbättrats genom lagstiftning och utvecklingsprojekt och genom ökade valmöjligheter. År 2005 trädde vårdgarantin i kraft. Den har lett till snabbare tillgång till vård. Denna reform är viktig för många äldre, eftersom de utnyttjar många hälsovårdstjänster och har köat för vård för sjukdomar som hänger samman med åldrandet. I mars 2006 förbättrades de äldres ställning genom den s.k. omsorgsgarantin, vilket innebär en lag om bedömning av vårdbehovet inom en viss tid.

En annan betydande reform är stiftandet av en särskild lag om stöd för närståendevård, som trädde i kraft vid ingången detta år. Målsättningen med lagen är att förbättra närståendevårdarnas ställning och göra den praxis som följs i kommunerna enhetlig. Med utgångspunkt i ett omfattande utredningsarbete har bland annat arvodena till närståendevårdarna höjts, en skälig maximiavgift fastställts för ersättande vård och utöver de lagstadgade ledigheterna har rekreationsledigheten tillkommit. Det är viktigt att man fäster uppmärksamhet vid att närståendevårdarna orkar med sitt arbete genom att stödtjänsterna utvecklas. Närståendevården kräver en kontinuerlig utveckling. Det vore skäl för kommunerna att göra kostnadsjämförelser över hur mycket en plats på en vårdanstalt kostar om patienten överförs från närståendevård till en anstalt. Vårt ministerium har kommit överens med Finlands Kommunförbund om att vi tillsammans fäster kommunernas uppmärksamhet vid de möjligheter som närståendevården erbjuder och att vi noggrant följer med hur lagen fungerar i praktiken.

De äldres valmöjligheter har ökats genom att man tagit i bruk servicesedlarna och genom att hushållsavdraget inom beskattningen utvecklats så att det är dubbelt så stort från början av detta år. Inom äldreomsorgen glömmer man ofta bort Fpa:s vårdbidrag för pensionstagare, som för sin del hjälper äldre personer som bor hemma att skaffa tjänster och klara av de ökande läkemedelskostnaderna.

Under innevarande valperiod har genom social- och hälsovårdsministeriets projektfinansiering på över 14 miljoner euro inletts projekt för att förbättra servicen för de äldre i nästan 100 kommuner i olika regioner. Genom dessa projekt siktar man på bestående förbättringar inom äldreomsorgen och hjälper arbetstagarna att orka med arbetet genom utveckling av uppgiftsstrukturerna. Även Penningautomatföreningens stöd till äldreomsorgen är betydande. I år har organisationer beviljats sammanlagt 42,5 miljoner euro för att stöda äldreomsorgen. Stödet för att utveckla närståendevården har ökat betydligt som en del av detta och uppgår nu till cirka 10 miljoner euro per år. Med dessa medel från Penningautomatföreningen har man inlett 123 nationella eller lokala organisationsprojekt inom närståendevården.

Redan i början av detta år gav jag professorn i allmänmedicin Sirkka-Liisa Kivelä i uppgift att framställa åtgärdsförslag för utveckling av kunnandet hos de personer som arbetar med äldre, den geriatriska vården och seniorarbetet. Utredningen stöds av en expertgrupp på bred bas där de ledande experterna på äldreomsorg i vårt land ingår. Med utgångspunkt i professor Kiveläs utredningar kommer man att bedöma reformbehovet.

Utredaren skall även utarbeta förslag till hur läkemedelsbehandlingen av äldre kan utvecklas och depressioner förebyggas och vårdas. Det talas inte tillräckligt om ensamhet och depressioner som drabbar de äldre. Risken för att det gemensamma ansvarstagandet i samhället försvinner är en stor utmaning för hela välfärdssamhället. Det är viktigt att vi skapar nya sätt för att öka det gemensamma umgänget och omsorgen om andra människor samt för att stärka de sociala nätverken. Många äldre personers anhöriga bor på annan ort varför det kan vara svårt att hålla kontakten, eller också finns inga anhöriga. För de äldres rättsskydd och vård är reformen av lagen om hemkommun viktig. Reformen bereds som bäst vid social- och hälsovårdsministeriet och om den genomförs gör den det möjligt för äldre att flytta från ett ålderdomshem eller ett servicehem till en annan kommuns ålderdomshem nära de anhöriga.

Det finns mycket gott i den grundläggande strukturen för servicesystemet för de äldre i Finland. I kommunerna har man inlett en systematisk utveckling av äldreomsorgen, vilket beskrivs av att nästan alla kommuner har en äldrepolitisk strategi. Till äldreservicens starka sidor hör även en välutbildad och motiverad personal. Dessutom har kommunerna börjat bedöma de äldres funktionsförmåga, vilket ger en bättre garanti för att man väljer rätt vårdplats.

Målsättningen med en god vård av de äldre bör vara att upprätthålla och stöda deras individuella resurser. Inom äldrevården är ett arbetssätt som syftar till rehabilitering idag gängse praxis. Kvalitetsrekommendationerna för vården har utarbetats i samarbete mellan social- och hälsovårdsministeriet och Kommunförbundet. Enligt dem bör den genomsnittliga dimensioneringen av antalet vårdanställda vid institutionsvård vara 0,5—0,6 anställda per klient. För närvarande är det nationella genomsnittet vid vård i ålderdomshem 0,52 och på hälsovårdscentralernas bäddavdelningar 0,65 vårdanställda per klient. Ett genomsnitt är aldrig hela sanningen. En dimensionering enligt genomsnittet möjliggör en god primärvård. Den totala personaldimensioneringen är för närvarande till och med större än vad som ovan anges, eftersom vi på anstalterna har personer som har varit anställda i tiotals år, såsom kökshjälpar och badbiträden, vilka saknar examen på området men som har en gedigen arbetserfarenhet. Länsstyrelserna har använt kvalitetsrekommendationen om vård och tjänster för äldre inom sitt övervakningsarbete.

Sammanlagt har antalet vårdanställda inom social- och hälsovården under de senaste åren ökat med drygt 2 000 personer per år. I Finland fanns vid ingången av detta år 229 läkare som specialiserat sig på geriatri. Fortbildningen om diagnostik och vård av sjukdomar hos äldre har utvidgats under de senaste åren, men det finns ett växande behov av specialutbildning.

Trots att mycket har gjorts under innevarande regeringsperiod finns det alltid utrymme för förbättringar i fråga om tillgången på service för de äldre och dess kvalitet. Det problematiska är att trots att statsandelen för äldreomsorgen har ökats, syns detta nödvändigtvis inte som en förbättring av motsvarande servicenivå. Statsandelen är ju inte bunden till användningsändamålet, vilket innebär att kommunerna kan använda den förhöjda statsandelen som de vill. Anordnandet av äldreomsorgen varierar mellan kommuner. Många kommuner har skött tjänsterna inom äldreomsorgen föredömligt, medan det i andra kommuner finns problem, där länsstyrelserna har varit tvungna att ingripa. I denna sal sitter många ledamöter som anser att staten inte får styra kommunerna mera ingående än för närvarande. Det räcker inte med en bra lag, om den inte iakttas. Med detta avser jag bland annat närståendevården och hemservicen.

Säkerställandet av en tillräcklig och yrkeskunnig personal är en stor utmaning inom äldreomsorgen. Bristen på arbetskraft gäller tills vidare närmast de största städerna. Till fasta tjänster och långtidsvikariat är det tills vidare relativt lätt att få personal i största delen av landet. Situationen kan dock försämras på en relativt kort tid utan utvecklingsåtgärder och en aktiv personalstrategi på området.

Under de närmaste åren kommer även vårdare som arbetar med vården av äldre att gå i pension i stor utsträckning, och detta kommer att leda till ett rekryteringsbehov av uppskattningsvis över 10 000 nya vårdare. Det är viktigt att man lyckas hålla dem som arbetar inom äldreomsorgen inom branschen och, å andra sidan, att tillräckligt med ny yrkeskunnig personal fås till branschen. De primära åtgärderna för att främja detta är tillräckliga personaldimensioneringar som hjälper arbetstagarna att orka med arbetet och trivas på arbetsplatsen, fungerande uppgiftsstrukturer och ökad utbildning på området.

Inom äldreomsorgen borde man även bli av med de kortjobb som saknar motivering; fast personal skall anställas för fasta uppgifter. Pooler med vikarier och reservpersonal som anställts med fasta arbetsvillkor är frågor som är värda en vidare utveckling.

Social- och hälsovårdsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp som har i uppgift att utreda behovet av arbetskraft inom socialområdet och ge rekommendationer för utvecklingen av personalstrukturen och personaldimensioneringarna. I detta sammanhang görs även en särskild granskning av äldreomsorgen. Arbetsgruppens tidsfrist löper ut vid utgången av detta år.

Såsom av det ovan nämnda kan härledas har kommunernas verksamhet inte till fullo motsvarat de förväntningar som gäller rekommendationerna och de höjningar av statsandelen som grundar sig på dem. Stakes utvärderar kvalitetsrekommendationernas verkningsgrad, och kommer att lägga fram sina resultat inom de närmaste månaderna. Även effekterna av den nya lagstiftningen om en omsorgsgaranti utvärderas. Informationsstyrningen måste stärkas så att god praxis sprids över hela landet på ett effektivt sätt. De pågående nationella utvecklingsprojekten inom socialområdet och hälsovården skapar nya modeller för god praxis. Regeringen har genom kommun- och servicestrukturreformen uttryckligen tagit sig an de stora utmaningar som den åldrande befolkningen i Finland medför. Till exempel servicen för personer som håller på att bli dementa är sådana specialtjänster för äldre som kräver ett tillräckligt omfattande befolkningsunderlag för att de skall kunna anordnas på ett högklassigt sätt. Servicen måste kunna tryggas även under de år som de äldres andel av befolkningen enligt prognoserna är som störst.

Regeringens målsättning är att så många äldre personer som möjligt skall kunna leva ett självständigt liv i sitt hem och i en bekant boendemiljö — så länge som möjligt. Regeringen anser att vi kan svara på det ökade servicebehovet hos den åldrande befolkningen i enlighet med de linjedragningar som beskrivits i detta svar. Staten och kommunerna måste förbereda sig för att det behövs mera resurser för anordnande av tjänster för de äldre då deras antal ökar. Servicesystemet och lagstiftningen måste utvecklas och utvärderas kontinuerligt. Det bör skapas mångsidiga alternativ till produktionen och finansieringen av tjänster genom utnyttjande av kommunernas egna serviceproduktion samt den privata och den tredje sektorn. På detta sätt ökar valmöjligheterna och tryggas högklassiga tjänster i hela landet för alla äldre som är i behov av sådana.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies!

"Tullessani kerran katsomaan äitiäni vanhainkotiin löysin hänet istumasta tyhjän pöydän äärestä jonkun muun liian pieni vaate päällään, palanen muovia suussaan ja kaulan ympärillä lapsen käsivarren paksuinen kellanvihreä mustelmainen rengas, joka oli ’auki’ vain juuri henkitorven kohdalta. Näky oli järkyttävä, enkä tiedä, toivunko siitä koskaan. Hänet oli selkeästi jätetty pitkäksi ajaksi yksin kiinnitettynä vyöllä sänkyyn tai tuoliin, ja hän oli päätynyt jotenkin riippumaan kaulastaan.

Irtisanouduin töistäni, koska äiti oli selkeästi hengenvaarassa. Kävin viimeiset kahdeksan vuotta joka ikinen päivä hoivaamassa, ulkoiluttamassa ja syöttämässä häntä ja muitakin. Nostelin äitiäni huonoissa asennoissa, vaihdoin yli 2 000 vaippaa ja vioitin selkäni, josta olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä."

Arvoisa puhemies! Tämä lainaus löytyy niistä lukuisista kirjeistä, joita olen viime päivinä saanut vanhusten omaisilta. Ministeri on oikeassa siinä, että meillä on paljon hyvääkin vanhustenhoitoa, mutta meillä on aivan liian paljon kokemuksia niin heikkotasoisesta laitoshoidosta kuin puutteellisesta avohoidosta. Alueelliset erot ovat suuria. Suurimpana ongelmana on henkilökunnan niukkuus laitoksissa ja kotipalveluissa. Heitteillejättö ei ole kaukana niistä tilanteista, joissa aivan liian heikkokuntoiset vanhukset sinnittelevät kotona ilman palveluja.

Vuoden 2000 syksyllä eduskuntaryhmämme aloitteesta tehtiin vanhustenhuollon tasosta edellinen välikysymys, jossa myös keskustapuolue oli mukana. Silloinkin taustalla oli omaisen valituksesta seurannut lääninhallituksen määräys lisätä hoitajia hämeenlinnalaiseen vanhainkotiin. Tuolloin kansanedustaja Hannes Manninen kysyi puheessaan, onko Suomi enää sivistysvaltio, kun se kohtelee vanhuksiaan näin. (Ed. Pulliainen: Hän vastaa nyt!) Onko tilanne nyt parempi? Koukkuniemen vanhainkoti ei valitettavasti ole erityinen poikkeus vanhustenhoidon kentässä. Miksi hallitus ei ole huolehtinut siitä, että hoidon laadun valvonta toimisi niin, että korjaustoimiin ryhdyttäisiin jo ennen omaisten valituksia ja lääninhallitusten määräyksiä?

Pääministeri Vanhasen hallitusohjelman lupaukset vanhuspalveluiden parantamisesta eivät ole toteutuneet. (Ed. Zyskowicz: Tyhjää sanahelinää!) Vanhusten, heidän läheistensä ja hoitohenkilökunnan hätä on suurta. Tämän osoitti 120 000 henkilön adressi, jossa vaadittiin lisää vanhusten hoitajia ja heille parempaa palkkaa. Eduskuntatalon portailla kylttien kanssa seisoneet omaiset kertoivat tilanteen olevan käytännössä niin huono, ettei enää riitä edes valitus läänille, paikalle pitäisi kutsua jo poliisi kaltoinkohtelun vuoksi. Ministerille selvitystä tekevä professori Sirkka-Liisa Kivelä on todennut, että vanhustenhuolto on päästetty täysin romuttumaan. Hänen mukaansa vanhuksia jopa pahoinpidellään suomalaisissa laitoksissa. Ministeri Hyssälä, te seisoitte ryhdikkäästi ottamassa vastaan adressia. Voitteko näille omaisille sanoa, että tilanne on riittävän hyvä?

Kunnallisessa vanhusten laitoshuollossa henkilöstön lukumäärä on vähentynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana. Samalla hoidettavien vanhusten kunto on heikentynyt. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi laatusuosituksensa vanhusten laitoshuoltoon vuonna 2001. Tuolloin arvioitiin, että vanhustenhuollon kuntoon saattamiseen vaaditaan 4 000 uuden työntekijän palkkaamista.

Suomen vanhustenhuollossa sinnitellään puolella Ruotsin henkilökunnasta. Vanhusten laitoshoidon laatusuositusten hyvän hoidon tavoitetaso on 0,8 hoitajaa vanhusta kohden, mistä jäädään pahimmillaan käytännössä puoleen. 50 huonokuntoisen vanhuksen unta saattaa valvoa yksi laitoshuoltaja. Hoitajien puutetta Suomessa korvataan lääkkeillä. Masennus- ja rauhoittavia lääkkeitä määrätään jopa 98 prosentille vanhuksista, kolme kertaa muita Pohjoismaita enemmän. Yhdessä vahvojen unilääkkeiden kanssa hoidetut vanhukset elävät loppuelämänsä lääketokkurassa. Yli kolmasosa vanhuksista syö säännöllisesti yli kymmentä lääkettä yhtä aikaa. Suomessa on professori Kivelän viimeviikkoisen arvion mukaan vain 160 geriatria, Ruotsissa lähes 800. Myös hoitajien geriatrisessa koulutuksessa on vakavia puutteita. Vanhuspsykiatria on romutettu täysin, koko Suomessa on vain 19 vanhuspsykiatria eikä heitä enää kouluteta lainkaan. Vakavasti psyykkisesti sairastuneen vanhuksen on mahdotonta saada asiantuntevaa hoitoa.

Henkilöstön alimiehitys heikentää hoidon tasoa ja koettelee myös hoitajien jaksamista. Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kunta-alan sairauspoissaolot kääntyivät viime vuonna nousuun ja erityisen jyrkästi lähihoitajien kohdalla. Työn vaativuuden ohella painetta lisää henkilöstön ikääntyminen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin lähivuosina kymmeniätuhansia uusia työntekijöitä pelkästään eläkkeelle jäämisen vuoksi. Lisääntyneistä koulutusmääristä huolimatta uusia työntekijöitä ei ole helppo houkutella alalle pätkätyösuhteiden, heikon palkkatason ja työn raskauden vuoksi. Hoitajapulaa ei ratkaista heikkotasoisilla pikakursseilla. Viime vuosina on arvioitu valmistuneista sairaanhoitajistamme peräti joka neljännen lähteneen ulkomaille töihin vakituisen työn, paremman palkan ja inhimillisemmän työtahdin vuoksi. Ulkomailla työskentelee tällä hetkellä 6 500 suomalaista hoitajaa. Moni hoitoalan koulutuksen saanut on myös vaihtanut alaa. Suomalaisen korkeatasoisesti koulutetun hoitohenkilökunnan palkat ovat 83 prosenttia Oecd:n keskitasosta. Hoitajien palkkakuopassa ei ole kyse pelkästään heidän omasta toimeentulostaan vaan myös alan kilpailukyvystä ja palvelujen turvaamisesta.

Kansanedustaja Hyssälä vaati vuonna 2000 hallitusta korottamaan terveysrahoja hoitajien palkkoihin tarvittavan 20 prosentin korotuksen vuoksi. Miten, ministeri Hyssälä, nyt arvioitte tilanteen? (Ed. Pulliainen: Hän hoitaa sen! — Ed. Zyskowicz: Hän on tehnyt hyssälät sen jälkeen!)

Talousahdingossaan kunnat yrittävät säästää sijoittamalla yhä huonokuntoisempia vanhuksia niin palveluasumisen piiriin kuin vanhainkoteihin. Asumispalveluyksiköissä asuu nyt senkuntoisia vanhuksia, joita aiemmin hoidettiin vanhainkodeissa. Asumispalveluhan on avohoitoa, jossa kunta säästää henkilöstömenoissa ja lääkekuluissa, sillä asukkaat ostavat lääkkeensä itse. Vanhainkodeissa hoidetaan taas niitä, jotka ennen makasivat sairaaloissa. Toisaalta ikääntyneiden laitoshoidon tarvetta lisäävät vanhuksille sopimattomat asuinolot. Korjausavustusten leikkaus uhkaa entisestään vaikeuttaa ikääntyneiden itsenäistä elämää omassa asunnossa.

Pitkäaikaishoitopaikkojen vähentyessä on samaan aikaan vähennetty avopalveluita. Kotipalvelua tai kotisairaanhoitoa saavien osuus 75 vuotta täyttäneistä romahti reilussa kymmenessä vuodessa puoleen.

Hoivatakuu nimikkeenä on harhaanjohtava. Hoivatakuu ei takaa hoivaa, vaan ainoastaan sosiaalipalvelujen tarpeen arvioinnin seitsemän arkipäivän sisällä siitä, kun yli 80-vuotias on ottanut yhteyttä viranomaiseen. Hoivaa tai palveluita tällä lainsäädännöllä ei taata. 80 vuoden ikäraja on myös korkea erityisesti miesten osalta, sillä suomalaisen miehen elinajan odote on 74 vuotta. Kuitenkin joka kolmannella yli 75-vuotiaista esiintyy jo päivittäistä avuntarvetta.

Viisi vuotta sitten laatusuositukset laatinut professori Vaarama on todennut, että nyt tarvittaisiin lainsäädäntöä, joka määrittelisi laitoshoidon henkilömitoituksessa vaadittavan tason. Vuonna 2000 välikysymyskeskustelussa, te, ministeri Haatainen, totesitte seuraavaa: "Olen tehnyt puitelakiesityksen vanhustensuojelulaiksi ja kysyisin ministeriltä: Mihin toimiin nyt aiottaisiin ryhtyä tämän kaltaisen lainsäädännön aikaansaamiseksi, kun ilmiselvästi koko yhteiskunta puhuu sen puolesta ja ihmiset ovat vanhustenhuollon kuntoonsaattamisen puolella?" Te, ministeri Haatainen, olette nyt itse ministeri. Oletteko missään vaiheessa kysynyt itseltänne, mihin toimiin aiotte ryhtyä oman kansanedustaja-aloitteenne toteuttamiseksi? Tai pyytäkää sitä ministeri Hyssälältä, joka on myös julkisuudessa valittanut ministeriön ohjauskeinojen puutetta ja toivonut tätä ohjausjärjestelmän parantamista. (Ed. Rossi: Ette kai te moiti hyvien tavoitteiden asettamisesta!)

Omaishoidon tuen minimitason korotus on paradoksaalisesti johtanut käytännössä siihen, että kunnat ovat karsineet tukea saavien joukkoa. Omaishoidon tukihan on edelleen kunnan harkinnanvaraisesti myöntämä etuus, mikä aiheuttaa eriarvoisuutta omaishoitajien kesken. Suurin osa omaishoitajista tekee arvokasta työtään täysin ilman korvausta. Omaishoitajien aseman kohentaminen, yhdenvertainen oikeus tukeen ja tukipalveluihin asuinkunnasta riippumatta tulisi saattaa kuntoon ennen suurten ikäluokkien eläköitymistä. Omaishoidon alhaisin taksa on 300 euroa kuukaudessa; vanhainkodin paikka maksaa saman summan parissa päivässä.

Ministeriön asettama selvitysmies Elli Aaltonen esitti vuonna 2004, että omaishoitajien määrä tulisi kaksinkertaistaa vuoteen 2012 mennessä ja että tukea tulisi alkaa maksaa yhdenvertaisin perustein kaikille tuen tarvitsijoille paikkakunnasta riippumatta ja että Kansaneläkelaitos hoitaisi palkkioiden maksamisen vuodesta 2007 alkaen. Kun nyt selvitysmies on antanut toteuttamiskelpoisen ja kansantaloudellisesti järkevän, lasketun esityksen, miksei hallitus toteuteta sitä kokonaisuudessaan? (Ed. Zyskowicz: Kun hallitus vaatii, keneltä se vaatii?)

Arvoisa puhemies! Vastaukseksi hallitukselta ei kelpaa se, että vanhustenhoito on kuntien vastuulla. Edellisessä vanhustenhoidon välikysymyskeskustelussa nykyiset keskustaministerit toinen toisensa perään tuomitsivat jyrkin sanoin yrityksen vyöryttää vastuu kunnille. Edustaja Pekkarinen teroitti, että "päävastuu on hallituksen", edustaja Lehtomäki paheksui vastuun siirtämistä kuntasektorille, ja edustaja Kääriäinen sanoi, että "kuntien syyllistämisessä ei ole minkäänlaista järkeä". (Ed. Zyskowicz: Jopa Kääriäinen!) Nyt keskustalainen vastuuministeri käyttää tätä samaa argumenttia.

Jos vastuu vieritetään kunnille, sielläkin se kaatuu hallituspuolueiden omaan syliin. Vanhasen hallitushan on varsinainen kuntapuoluehallitus. Nykyisiä hallituspuolueita yhdistää nimenomaan vahva valta kunnallisessa päätöksenteossa. Viime kunnallisvaaleissa keskusta valittiin suurimmaksi puolueeksi 294 kunnassa, demarit 62 kunnassa ja Rkp 33:ssa. (Ed. R. Ojala: Entä kristilliset?) Suomen 431 kunnasta hallituspuolueet käyttävät suurinta valtaa 90 prosentissa kuntia. (Ed. Kuosmanen: Köyhiä kuntia!) Vanhusten palvelujen rahoituksen ja järjestämisen vastuusta te ette pääse pakoon tällä selityksellä.

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen kehysselontekoa vuosille 2007—2011. Kuntatalouden perusoletuksena selonteossa on, että kehyskaudella kuntien toimintamenojen kasvu hidastuisi 3,5 prosenttiin vuodessa. Toimintamenojen kasvuvauhtihan on ollut 5 prosentin luokkaa viime vuosina, ja näilläkin menokehyksillä vanhustenhoito on ollut puutteellista. Mitkä kunnalliset palvelut meillä on hoidettu liian hyvin? Hallituksen ehdottamalla menokehyksellä ei vanhustenhoitoa kohenneta eikä muutakaan palvelutasoa paranneta. Jos haluamme vanhuksille ihmisarvoisen hoidon, siihen tulee myös sijoittaa varoja. Olen pettynyt hallituksen vastaukseen, sillä odotin tänään ilmoitusta suunnitelmasta, jolla vanhusten hoitajien määrää lisättäisiin ripeässä aikataulussa ja jossa myös varauduttaisiin palkankorotuksiin.

Ministeri Hyssälä, te totesitte Lauantaiseuran haastattelussa, että olette antanut vanhustenhuoltoon lisää rahaa, mutta raha ei näy henkilöstön lisäyksenä vanhustenhoidossa. Millä päätöksellä hallitus on antanut juuri vanhustenhoitoon lisää rahaa? Ei sellaista päätöstä ole tehty. Kuntien valtionosuuksia on toki jonkin verran lisätty, mutta lisäykset eivät ole riittäneet kattamaan kuntien lisääntyneitä lukuisia velvoitteita, palvelutarpeen kasvua ja kuntien veromenetyksiä.

Kunnat ovat viime vuosina velkaantuneet miljardin euron vuosivauhdilla. Kunnallisveroprosentteja on nostettu ennätystahtiin, mutta silti viime vuonna vuosikate oli negatiivinen 135 kunnassa ja tilikauden tulos oli negatiivinen 319 kunnassa. Hallitushan ei ole taipunut maksamaan kunnille kuuluvaa valtionosuusvelkaansa kokonaisuudessaan, vaikka samaan aikaan valtio on kyennyt lyhentämään muita velkojaan. (Ed. Zyskowicz: Näin on!) Ensi vuoden maksujen jälkeen kunnilta jää edelleen saamatta 185 miljoonaa euroa. (Ed. Zyskowicz: Ja yhteensä satoja miljoonia!)

Tällä vaalikaudella verotusta on kevennetty jo 3,5 miljardin euron edestä. Ensi vuonna hallitus aikoo edelleen keventää tuloverotusta 590 miljoonan euron edestä. Vanhustenhoidon tason kohentamiseen olisi varaa, jos hallitukselta löytyisi siihen tahtoa.

Selvitysmies Kivelän raportista on tulossa niin raju, että tämän välikysymyksen tarvetta ei voida vähätellä. Hallituksen mielestäni tulisi lisäbudjetilla osoittaa lisärahoitus vanhustenhoitoon, jossa päästäisiin pitkälle, jos hallitus taipuisi maksamaan pakkolainansa tällä vaalikaudella kunnille. Esimerkiksi 4 000 sairaanhoitajan palkkaaminen nykypalkoilla maksaisi 160 miljoonaa euroa vuodessa tai vaihtoehtoisesti sama määrä lähihoitajia 146 miljoonaa euroa. Kiireellisen lähitulevaisuuden tavoitteen tulisi olla, että kaikki vanhukset saisivat edes tasoltaan tyydyttävää hoitoa. (Ed. Kuosmanen: Sitä me odotamme!) Rahoituksen kohdentumisen vanhustenhoitoon varmistaisi samanaikaisesti annettava lainsäädäntö, joka velvoittaisi kunnat takaamaan riittävän vanhustenhuollon laadun. Samalla tulisi myös vahvistaa lääninhallitusten mahdollisuuksia valvoa hoidon laatua ja oma-aloitteisesti tarttua puutteisiin.

Tässä on kysymys poliittisen tahdon, ei rahan puutteesta. Vastuu on koko hallituksen, ei yksin ministeri Hyssälän. Totean, kuten kansanedustaja Hannes Manninen vuoden 2000 välikysymyskeskustelussa: "Jos halutaan hakea vastuullisia nykyiseen vanhenevan väestön palveluiden alennustilaan, toivon, että pääministeri ja valtiovarainministeri kurkistaisivat peiliin. Siellä näkyvät päävastuulliset." (Ed. Zyskowicz: Oliko sama Manninen?) — Sama Manninen.

Vanhusten ihmisarvoinen ja yksilöä kunnioittava hoiva on yhteiskuntamme sivistyksen mittari. Väestön ikääntymisen haasteista ei selvitä, ellei puitteita hyvälle hoidolle luoda jo nyt. Kuka meistä tyytyisi omalla kohdallaan välttävään hoidon tasoon? Vanhustenhoito on nostettava sellaiselle tasolle, jolla jokainen päättäjä itse haluaa oman vanhuutensa viettää.

Arvoisa puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan perusteltua päiväjärjestykseen siirtymistä tarkoittavan lausuman:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen välikysymykseen vanhustenhoidon laadun ja voimavarojen turvaamisesta eduskunta toteaa, että hallitus ei ole esittänyt toimenpideohjelmaa, jolla turvattaisiin laadultaan hyvä vanhustenhoito ja jolla varauduttaisiin tarpeeseen lisätä riittävästi henkilöstöä vanhusten laitos- ja avohoitoon,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Aila Paloniemi /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Välikysymyksen aihe, vanhustenhoidon laadun ja voimavarojen turvaaminen, on vakava ja vaatii uudenlaista ajattelua yli puoluerajojen. Ikäihmiset ja heidän elämänkokemuksensa on nähtävä sosiaalisena pääomana ja voimavarana. Seniorikansalaisia on kuunneltava nykyistä paremmin heitä itseään koskevissa asioissa. (Ed. Pulliainen: Alkaako se huomenna?) Keskustan eduskuntaryhmä on valmis tähän.

Käynnissä olevalla palvelurakennehankkeella pyritään turvaamaan myös ikäihmisten palvelut kestävällä tavalla, ei ainoastaan vaalikauden tähtäimellä. Vaikka ongelmia on ratkottava ajassa ja ajoissa, on myös nähtävä pidemmälle, vuosikymmenten päähän. Palvelurakennehankkeessa on kyse juuri tästä. (Ed. O. Ojala: Kuolevat sitä ennen, kun eivät saa hoitoa!) Ratkaisujen löytäminen vaatii ennakkoluulotonta asennetta ja myös kykyä kehittää jo olemassa olevia rakenteita.

Terveydenhuollossa, siis myös vanhustenhuollossa, toimivien sairaanhoitajien määrä lisääntyi vuodesta 2000 vuoteen 2003 4 800:l1a eli 20 prosenttia. Sen jälkeen hoitajien määrä on edelleen lisääntynyt, ei kuitenkaan tarpeeksi. Viisi vuotta sitten laaditut suositukset vanhustenhuollon henkilöstömääräksi ovat paikka paikoin jääneet vaille huomiota. Järeämpiä aseita tarvittaisiin, muun muassa valvontaa on kehitettävä.

Arvoisa puhemies! Elämänlaadun keskeiset elementit ovat hyvä terveys, riittävä toimeentulo, psyykkinen hyvinvointi ja hyvät sosiaaliset verkostot — myös ikäihmisillä. Muun muassa Stakesin tuottama tutkimus ikääntyneiden fyysisestä ja psyykkisestä tilanteesta kertoo, että harjoitettu yhteiskuntapolitiikka on yleisesti ottaen onnistunut myös ikääntyneiden hyvinvoinnin turvaamisessa. Odotettavissa oleva elinikä on viimeisten 20 vuoden aikana pidentynyt. Hyvien toiminnallisten elinvuosien määrä on lisääntynyt ilman, että raihnaisuusvuosien määrä olisi kasvanut. Haavoittuvin ryhmä ovat yli 80-vuotiaat. Heidän palveluissaan on parantamisen varaa.

Hyvinvointipalvelujen tuottamiseen ei ole ollut koskaan ennen näin paljon resursseja. Valtionapujen lisäyksestä lähes 1 200 miljoonaa euroa on kohdennettu sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. (Ed. Zyskowicz: Ja ongelmat eivät ole koskaan olleet näin suuria!) Valtionosuusprosentti on kohonnut selvästi viime vuosina.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamiseksi on hallituskaudella toteutettu laajoja kehittämishankkeita. Yksi merkittävä uudistus on hoitotakuu. Tämä hallitus toteutti sen, mitä siltä odotettiin. Koko maassa on nyt käytössä yhtenäiset hoitokriteerit. Jonoja on kyetty ansiokkaasti purkamaan. Aivan kaikkialla ei olla vielä tavoitteessa, mutta laki on osoittanut tarpeellisuutensa.

Kuluvalla hallituskaudella toteutetaan myös laaja Sosiaalialan kehittämishanke, joka on jo nyt johtanut sekä sosiaalityötä tekevien työn arvostuksen kohoamiseen että palvelujen paranemiseen. (Ed. Sasi: Ei ole kyllä näkynyt!) Tänä vuonna on astunut voimaan niin sanottu hoivatakuu, jolla parannetaan iäkkäimpien vanhustenhuollon asiakkaiden asemaa. Ikäihmiset pääsevät nyt palvelutarpeen arviointiin, mikä on, ed. Räsänen, erittäin tärkeää. Tämä on tärkeä askel, kun pyritään tunnistamaan kyteviä ongelmia ja ennaltaehkäisemään niitä.

Meillä on hyviä esimerkkejä siitä, että vanhustyön resurssit riittävät, jos ne osataan kohdentaa oikein. Jyväskylässä toteutettiin Ennaltaehkäisevä vanhustyö ja palveluohjaus -hanke vuosina 2003—2004. Sen aikana aloitettiin ennalta ehkäisevät kotikäynnit, alueellinen palveluohjaus päiväkeskuksissa ja kolmessa tavaratalossa sekä luotiin seniori-info eli sähköinen tietojärjestelmä ikäihmisille. Tuo toimintamalli, Stakesin palkitsema muuten, on nyt vahva osa Jyväskylän seniori- ja vanhustyötä, eikä lisäresurssia tarvittu. Se on myös konkreettisin esimerkki "vastakertomuksesta" sairaus- ja ongelmakeskeiselle vanhustyölle.

Arvoisa puhemies! Vanhasen hallitus on nimetty yrittäjyyden ja yhteisvastuun hallitukseksi. Yrittäjyyden edistäminen on myös hyvinvointipolitiikkaa. Hallitus onkin tietoisesti laajentanut muun muassa kotitalousvähennyksen käytön mahdollisuuksia ja määrää sekä ottanut käyttöön palvelusetelin. Kansalaisten valinnanmahdollisuuksia on lisätty, kun edessä on hoito- ja hoivapalvelujen tarve. Palvelukentälle tarvitaan kuitenkin lisää ohjausta ja neuvontaa.

Omaishoito on saanut tällä hallituskaudella oman lain. Omaishoidon kautta on pystytty merkittävästi vähentämään vanhusten laitossijoittamista. Koska omaishoitaja on usein itsekin ikäihminen, hän tietenkin tarvitsee tukea ja kuntoutusta jaksaakseen. Ammattitaitoisesti, räätälöidysti ja asiakaslähtöisesti järjestetystä tukitoiminnasta on saatu hyviä tuloksia. Sitä on kokeiltu, muun muassa Vanhustyön keskusliitto on kokeillut sitä. Esimerkiksi dementoituneiden kotihoitoa on voitu pidentää ja samalla on säästetty jopa yhteiskunnan kustannuksia. On erittäin valitettavaa, että monet kunnat ovat lyhytnäköisesti karsineet juuri omaishoidon tukeen varattuja määrärahoja.

Sosiaali- ja terveysalalla toimivien kansalaisjärjestöjen rooli palvelujen tuottajana sekä vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa on kullanarvoista. Parhaillaan selvitetään, mikä toiminta on yleishyödyllistä, mikä taas ei. Järkevä etenemistie on löydettävä, jotta järjestöjen työ voi jatkua. Myös järjestöjen rahoituspohjasta on huolehdittava.

Arvoisa puhemies! Työvoimapula uhkaa julkisia palveluita. Pahiten tästä kärsii juuri vanhustyö. Hoitohenkilökuntaa ei voi syyttää vanhustenhoidon ongelmista, sillä se on erittäin sitoutunutta ja motivoitunutta. (Ed. Zyskowicz: Mutta hallitusta voi!) Ikääntyneiden työntekijöiden jaksamiseen onkin panostettava ja heidän vahva osaamisensa on saatava siirtymään myös uudelle sukupolvelle. Vaikka suomalainen vanhustenhuolto kestääkin kansainvälisen vertailun, silti alan vetovoima on heikko. Nuorten rekrytointi koulutukseen ja vanhustyöhön edellyttää aktiivisuutta sekä viranomaisilta että työmarkkinaosapuolilta.

Vanhustyön vetovoimaa lisäisi oikein mitoitetun työmäärän lisäksi tietenkin parempi palkka. Tässä taas katseet taas kääntyvät työmarkkinaosapuolien suuntaan. Keskustan eduskuntaryhmä haluaa luoda painetta asian hoitamiseksi. (Ed. Huotari: Valtiohan siinä on yksi osapuoli!)

Tapaus Koukkuniemi ei varmasti ole ainutlaatuinen. Keskustelun vanhustenhoidosta ei pitäisi kuitenkaan rajoittua pelkästään laitoshoitoon. Laitoshoidon laatua on parannettava mutta samalla on huolehdittava myös kotona asumisen mahdollisuuksista. Yli sadassa vanhainkodissa vieraillut Länsi-Suomen läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero pitää selvänä, että suurten ikäluokkien ollessa yli 75-vuotiaita mikään laitoshoidon varaan rakennettu vanhustenhoitomalli ei toimi.

Kuntien velvollisuus on parantaa kotona asumisen mahdollisuuksia. Monista taloista puuttuvat esimerkiksi hissit taikka kelvolliset pesutilat. Puutteet pitää korjata julkisella rahoituksella. Tekniset parannukset eivät kuitenkaan yksin riitä. Kotona asuvat vanhukset kaipaavat seuraa ja virikkeitä, kuten me nuoremmatkin. Kotipalveluun ja kotihoivaan on satsattava nykyistä enemmän. Jos halutaan hyödyntää kaikki tarjolla oleva työvoima, on uskallettava myös pohtia suppeamman koulutuksen järjestämistä niihin tehtäviin, joissa tärkeintä on osata kohdata vanhus ja auttaa arjen toimissa, kuten ulkoilussa tai siivouksessa.

Arvoisa puhemies! Ikääntyminen aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia, myös negatiivisia. Alavireisyys ja ahdistuneisuus saattavat kasvaa vaikeiksi psyykkisiksi häiriöiksi. Vain murto-osa näistä vanhuksista osataan ohjata ongelmien arviointiin ja hoitoon. Nämä puutteet pitää korjata. Yksinäisyyteen ei kuitenkaan vastata lääkityksellä. Kuntouttavalla työotteella on suuri merkitys paitsi fyysisen myös henkisen jaksamisen vahvistamisessa.

Ruotsalaistutkimukset ovat kiistatta osoittaneet, että kulttuuri- ja taidelaitoksissa vierailevat ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin muut. Myös Suomessa on saatu suunnitelmallisesti ohjatusta ryhmätoiminnasta tuloksia, jotka osoittavat vanhusten psykososiaalisen hyvinvoinnin parantuneen selvästi. Vapaa-ajan yhdistystoiminnan, ystävyysverkoston ja erilaisten harrastusten on todettu liittyvän hyvään terveyteen itsellisinä aivan samalla tavalla kuin liikunnan, tupakoimattomuuden tai laihduttamisen. Yhteisöllisyyden lisäämiseen meidän pitää yhdessä löytää uusia keinoja.

Keskustan eduskuntaryhmä suhtautuu vanhustenhuollon kehittämiseen vakavasti. Me haluamme laittaa kuitenkin pisteen sille keskustelulle, että vanhuus olisi pelkästään sairaus tai ikääntyneet yhteiskunnan taakka. (Ed. Zyskowicz: Kuka sellaista on väittänyt?) Seniorikansalaiset ovat arvokas voimavara. Heistä meidän nuorempien pitäisi ottaa oppia. Me tuemme hallitusta yhteisessä ponnistelussa paitsi palvelujen turvaamiseksi myös tämän tuiki tärkeän asennemuutoksen aikaansaamiseksi. (Ed. Vielma: Viimeinen lause vastasi välikysymykseen!)

Tuula Väätäinen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kiittää oppositiota tehdystä välikysymyksestä. (Ed. Pulliainen: Oho, johan oli aloitus!) Välikysymyksen tekijät ovat huolestuneita oikeasta asiasta. Vanhustenhuoltomme kokonaisuutena ei ole esimerkillisessä kunnossa. Eduskunnalla on nyt mahdollisuus käydä pohtiva ja rakentava keskustelu aiheesta, joka jossakin elämänvaiheessa koskettaa kaikkia meitä henkilökohtaisesti. On tärkeää, että nostetaan esille puutteet, haasteet ja tapahtuneet vääryydet. Yhtä tärkeää on kertoa ne seikat, jotka ovat kunnossa ja mahdollistavat turvallisen ja onnistuneen vanhustenhoidon. Asioita ei viedä eteenpäin eikä turvallisuutta lisätä sillä, että keskustelu kulkee vain negatiivisuuden kautta. Vanhustenhuollon kipukohdista on välttämätöntä puhua, vaikka maassamme on runsaasti hyvää hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa saavia vanhuksia ja heillä on ammattitaitoiset ja työhönsä sitoutuneet hoitajat.

Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan ole riittävän hyvän hoidon piirissä. Monin paikoin hoito on yksipuolista ja se on liiaksi lääkepainotteista. Kaikilla, myös vanhuksilla, on paljon ongelmia, joita ei pidä hoitaa lääkkeillä eikä hoitotoimenpiteillä. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta ja näkemystä ikääntymiseen sekä enemmän gerontologista koulutusta ja osaamista, kuten professori Sirkka-Liisa Kivelä on jo 80-luvulla esittänyt.

Perusongelma on, että kaikissa kunnissa ei ole vuosikausiin varattu riittävästi rahaa vaativampaa hoitoa tarvitseville ryhmille, joita ovat huonokuntoisten vanhusten lisäksi päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat ja lastensuojelua tarvitsevat lapset. Tämä on estänyt järjestelmällisen ja pitkäjänteisen hoidon ja hoitokäytäntöjen kehittämisen. Kuntien päätöksenteossa tehtäessä valintoja siitä, miten yhteistä rahaa käytetään, nämä ryhmät ovat jääneet huomaamatta, koska heillä ei ole riittävän äänekkäitä puolestapuhujia.

Näistä arvovalinnoista me, jotka istumme myös kuntien päättävissä elimissä — ja meitä on muuten tässä salissa aika paljon — kannamme oman vastuumme. Kansalaiset eivät saa tasa-arvoisesti palveluja eri kunnissa, vaikka kuntia on ohjeistettu suosituksin, ohjein ja oppain. Osassa kuntia on kuitenkin onnistuttu rakentamaan toimiva ja laadukas vanhusten hoito- ja hoivapalvelujärjestelmä, vaikka kuntien taloudellinen tilanne ei suuresti poikkea muista kunnista. Mielestämme on aihetta selvittää, miksi asiat ovat näin ja mikseivät hyvät hoitokäytännöt ole laajasti käytössä.

Perustellusti voi jälleen kysyä, pitäisikö valtakunnallisten ohjeiden olla nykyistä tiukempia ja sitovampia. Subjektiivisten oikeuksien laajentamisesta tai lakiin perustuvien velvoitteiden lisäämisestä kunnille ei ole haluttu tänä päivänä puhua, ovathan monet kunnat talousvaikeuksissa ja kannatamme kunnallista itsehallintoa. Mutta pitäisikö näistä asioista alkaa puhua ja myös niitä vaatia, jos osa väestöstä jää muutoin vaille lain vaatimaa hyvää perushoitoa? Pitäisikö osa valtionosuuksista kenties korvamerkitä käytettäväksi vanhustenhuollon henkilökunnan lisäämiseen ja suunnata se kuntakohtaisesti?

Nämä ovat kysymyksiä, joihin meidän on yhdessä etsittävä vastaukset. Toisaalta, miksi kunnalliset päättäjät, siis osa meistä, eivät ilman ohjeistusta ohjaa rahaa sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan? (Ed. Zyskowicz: Tai miksi kunnat ovat talousvaikeuksissa?) Rahavarojen ollessa kuitenkin rajalliset sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on ensisijaisesti turvattava niiden kuntalaisten palveluiden saatavuus, joiden taloudellinen tilanne ei mahdollista hoidon hankkimista yksityisin ehdoin.

Arvoisa puhemies! Opposition välikysymysteksti on karua kerrontaa ja valitettavasti monilta osin myös totta. Vanhustenhuoltoon ei ole lisätty työntekijöitä sosiaali- ja terveysministeriön viisi vuotta sitten antamien suositusten mukaisesti. Monissa laitoksissa hoitohenkilöstön mitoitus on alle välttävän verrattuna ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevaan suositukseen. Hoitohenkilöstön jaksamisen ja hoidon laadun kannalta tulisi tavoitella vähintäänkin keskiarvomitoitusta. Yhtenä ongelmana isoimmilla paikkakunnilla on henkilökunnan saatavuus, jos hoitohenkilökunnan palkkaamiseen löytyisikin rahaa ja tahtoa.

Sosialidemokraattien mielestä työvoimaongelmaan on haettava ripeästi ratkaisuja. Tämän päivän ja tulevaisuuden vanhustenhoito vaatii erikoistunutta ja aidosti kiinnostunutta henkilökuntaa. Oleellista on se, miten, millaisin motiivein ja minkä verran alalle valitaan opiskelijoita ja mikä on koulutuksen sisältö. Opetuksesta vastaavien on oltava nykyistä paremmin selvillä hoitotyön vaatimuksista ja kyettävä antamaan tarvittavaa ohjausta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen sisällön tarkistaminen siten, että se vastaa paremmin kentän vaatimuksia, on paikallaan. Suuri haaste on, kuinka tehdä vanhustenhuollosta niin houkuttelevaa ja mielenkiintoista, että nuoret kilpaa hakeutuisivat sille alalle. (Ed. O. Ojala: Ei näillä palkoilla hakeuduta!) Toivottavasti tästä eduskuntakeskustelusta tulee sen sävyinen, että kun alasta kiinnostunut nuori seuraa keskustelua, se aktivoisi hänen ammatinvalintaansa hoitotyön piiriin. Sillä "puhetaito on mahtava herra, jolla on valta lopettaa pelko, karkottaa suru, luoda iloa ja synnyttää sääliä". (Ed. Kuoppa: Toimeentulokin olisi mukavaa!)

Akuuttia työvoimapulaa ei ratkaista pikakurssittamalla keitä tahansa alan töihin, vaan valitsemalla hoivatyöstä aidosti kiinnostuneita henkilöitä alan koulutukseen. Ja jotta koulutuksesta kiinnostuneita olisi riittävästi, hoitotyön palkkausta, työehtoja ja työolosuhteita täytyy tavalla tai toisella parantaa mahdollisimman pian. Markkinatalouden lakien soisi toimivan myös näillä työmarkkinoilla. Kun työvoimaa ei löydy nykyisin palkkaehdoin, palkkojen pitäisi nousta niin paljon, että työvoimaa on saatavilla.

Työssäjaksamisen kannalta on välttämätöntä, että henkilökuntamitoitus on kohdallaan, sellainen, että henkilöstö voi osallistua täydennyskoulutukseen ja itsensä kehittämiseen, mikä automaattisesti parantaa palveluiden laatua. Positiivista on toki kaikki se kehitystyö, jota kunnissa, järjestöissä ja yrityksissä on tehty työntekijöiden ammattitaidon ja työssäjaksamisen tukemiseksi. Alalla pysymisen kannalta on tärkeää se, miten vanhusten hoitolaitoksia johdetaan ja miten monipuolisesti eri ammattiryhmien osaamista pystytään työssä käyttämään. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan johtamistapojen uudistumista ja johtajuuden selkeyttämistä.

Keskusteltaessa vanhusten laitoshoidosta ei saa unohtaa, että valtaosa ikääntyneistä asuu kotona ja elää erilaisen kotiavun tai omaishoidon varassa. Omaishoitolain myötä omaishoidon tukea on hiljattain korotettu, mikä on askel oikeaan suuntaan. Oikein sovellettuna uusi laki paransi omaishoitajien asemaa. Kaikki kunnat eivät valitettavasti ole tätä mahdollisuutta käyttäneet, vaikka vanhusten hoitaminen kotona tulee omaishoitotuen avulla kunnalle paljon edullisemmaksi. Kun subjektiivista oikeutta ei ole, kuntia ei voida tässäkään asiassa velvoittaa. Toisaalta on oltava varovainen, ettei liian huonokuntoisia vanhuksia sälytetä omaisten vastuulle, jotka eivät syystä tai toisesta selviydy omaishoitajan työstä. Myös kodinomainen palveluasuminen tai ryhmäasuminen vähentää kalliin laitoshoidon tarvetta.

Kotona tapahtuvaa hoitoa tuetaan myös kotitalousvähennyksen ja palvelusetelien avulla. Ikääntyneiden määrän kasvaessa on viisasta tukea eri tavoin kotona tapahtuvaa hoitoa, mutta eri järjestelmien avulla ei saa luoda kahden kerroksen väkeä, vanhuksia, jotka verovähennysten tai palvelusetelien turvin ostavat yksityisiä palveluja, tai vanhuksia, jotka tulojen pienuuden vuoksi ovat kunnan järjestämän riittämättömän koti- ja laitoshoidon varassa. Myös avohoidossa henkilökuntamitoituksen täytyy olla riittävä, jotta hoitajilla on aikaa aitoon huolenpitoon ja läsnäoloon. Laitospainotteisuudesta pois pyrkiminen on varmasti oikea tavoite, mutta samanaikaisesti pitää lisätä avohoitoa, palveluasumista ja tehostettua palveluasumista korvaamaan laitospaikkoja.

Arvoisa puhemies! Kaiken tuen ansaitsee tavoite pitää väestö terveenä ja liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Siis kaikki terveyttä ylläpitävä toiminta, kuntoutus ja neuvonta, muun muassa tulevaisuusvaliokunnan esiin nostamat seniori- ja vanhusneuvolat, ovat tervetulleita.

Ikääntyvän väestön eteen on tehty paljon työtä ja välikysymyksessä todetut ongelmat on tiedostettu. Pääministeri Lipposen hallituksen käynnistämässä sosiaalialan kehittämishankkeessa paneudutaan monin tavoin myös ikäihmisten palveluihin. Maassamme on kymmeniä, ehkä satoja yksittäisiä kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on vanhusten parempi huominen. Voiko olla niin, että näiden lukuisten erillisten hankkeiden tuloksellisuus osittain hukkaantuu juuri niiden erillisyyden vuoksi? Aina kyse ei ole rahan lisäämisestä, vaan tavoista hoitaa asioita.

Välikysymyksessä esiin nostettu lääkepainotteinen hoito ja siihen liittyvä runsas uni-, masennus- ja rauhoittavien lääkkeiden suuri kulutus on vakava asia. Henkilökunnan lisääminen on yksi tapa vähentää lääkkeiden käyttöä, mutta ilmeisesti maassamme noudatettavat hoitokäytännöt tukeutuvat liiaksi lääkkeisiin. Tarvitaan yhä tehokkaampaa ja yksilöidympää koulutusta vanhustyössä oleville ja nykyaikaista tutkimusta, jotta varhainen ja oikea diagnosointi olisi mahdollista. Silloin pystytään nykyistä tarkempaan, parempaan ja yksilöidympään hoito- ja palvelusuunnitelman tekemiseen.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kehottaa hallitusta tarkkaan kuuntelemaan salissa käytävää keskustelua ja kirjaamaan ylös kaikki ne ajatukset ja ehdotukset, jotka vievät esillä olevaa asiaa parempaan suuntaan. Vaalikautta on vielä vajaa vuosi jäljellä, jona aikana on mahdollista tehdä parannuksia vanhusten hoivapalveluihin.

Arvoisa puhemies! "Kun minä olen vanha, älä erehdy luulemaan, että tiedät, mitä ajattelen tai haluan, sitä minulta kysymättä. Älä ajattele, että ei olisi asioita, joita osaan vielä itsekin tehdä."

Eero Akaan-Penttilä /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhan sanonnan mukaan yhteiskunnan sivistyksen ja arvomaailman näkee hyvin siitä, miten tuo yhteiskunta suhtautuu vanhusten hoitoon. Mainituilla mittareilla emme pääse kovinkaan korkealle. Pelkästään lehtikirjoitteluiden perusteella voidaan todeta, että vanhustenhoito Suomessa on tosiaan huonolla tolalla, huolimatta siitä, että suomalaisilla on aivan erityinen syy olla kiitollinen veteraani- ja seniori-ikäpolville. Mielenkiintoista on se, että hallitus aloitti aivan samalla mittarilla, mutta päätyi täysin toisenlaiseen lopputulokseen. Hallituksen mielestä vanhusten asiat Suomessa ovat hyvin, mitä nyt kunnat ilmeisesti vähän lakia rikkovat.

Haluan siteerata kenraali Adolf Ehrnroothin tekstiä hänen kirjastaan Kenraalin testamentti, jossa hän totesi muun muassa seuraavaa: "Nuorella sukupolvella on mahdollisuus ja velvollisuus veteraaneille osoittaa, kuinka suuren lahjan nuori polvi on saanut saatuaan itsenäisen, vapaan ja kauniin maan. Minä toivon", kirjoittaa kenraali Ehrnrooth, "että löytyy vieläkin riittävän monta kotia, nuorta äitiä ja isää, jotka tahtovat ja kykenevät palauttamaan osan niistä elämänarvoista, joihin kuuluvat" — niin, joihin kuuluvat — "vanhempien ihmisten kunnioitus, velvollisuuksista huolehtiminen, vastuu kanssaihmisistä ja vastuu seuraavankin suomalaisen sukupolven henkisestä tasokkuudesta." Näin siis meidän kaikkien rakastamamme kenraali.

Suomessa on lähes 360 000 yli 75-vuotiasta. Vuoteen 2020 mennessä 75 vuotta täyttäneiden määrä nousee jo yli 500 000:n. Myöskään maamme hallitukselle asia ei ole voinut olla tuntematon. Monet teot antavat kuitenkin vielä odottaa itseään.

Professori Sirkka-Liisa Kivelä sanoo Suomen Kuvalehden viime numerossa haastattelussaan seuraavaa: "Vanhusten hoito on ontunut jo kymmenen viime vuotta. Jos mitään ei tehdä, joudumme täydelliseen kaaokseen, kun suuret ikäluokat vanhenevat. Yli 85-vuotiaat voivat nyt huonommin kuin saman ikäiset 20 vuotta sitten. Tämä on erittäin hälyttävä tieto." Hän jatkaa vielä: "Poliittiset päättäjät viis veisaavat vanhuksista, mikä kertoo yleisestä arvostuksesta. Yli puolet päättäjistä on sitä mieltä, että vanhustenhuoltoa ei pidä kehittää tässä maassa." Onko tosiaan asia näin? Näin professori Kivelä joka tapauksessa sanoi julkisessa haastattelussaan. Hyvinvointia ei haluta enää jakaa tasan kaikkien kansalaisten kesken. Väite on kova, ja pelkäänpä, että se väite on tosi.

Punamultahallituksen päätös jättää kunnille lakisääteisesti kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen määrärahat maksamatta on suuri virhe. Tämä pakkolainaksi kutsuttu ratkaisu jättää kuntatalouteen pysyvän 840 miljoonan euron vajauksen. Tällä rahalla olisi kymmenilletuhansille vanhuksille esimerkiksi voitu järjestää laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon kotipalvelut, rakentaa viihtyisiä vanhusten palvelutaloja sekä palkata tuhansia hoitajia vanhainkoteihin. (Ed. Backman: Eilen kokoomus vaati samaa rahaa kouluihin!)

Punamultahallituksen esityksestä ja hallituspuolueiden kansanedustajien tuella täällä eduskunnassa päätettiin viivästyttää usealla vuodella kunnille vuosien 2001—2004 jälkeen tehtyä kustannustenjaon tarkastuksesta johtunutta valtionosuuksien korotusta. Tämän perusteella kuntien valtionosuuksien olisi kuulunut nousta jo vuodesta 2005 alkaen 502 miljoonalla eurolla. Koko summan maksaminen ajallaan olisi nostanut kuntien valtionosuudet lähemmäksi todellisia kustannuksia. Tämä valtion neljälle vuodelle sirottama kustannustason noususta johtuva valtionosuuksien kompensaatio aiheuttaa kunnille yhteensä 840 miljoonan euron tappiot verrattuna siihen, että valtio olisi korottanut valtionosuuksia heti vuoden 2005 alusta.

Mitä hallituksen päätös kurjistaa kuntataloutta sitten on käytännössä merkinnyt? Vanhuspalveluiden hoitohenkilökuntaa ovat lomauttaneet esimerkiksi Lieksa, Kristiinankaupunki ja Puumala. Ympärivuorokautisessa hoitotyössä ei säästöjä kuitenkaan ole saatavissa lomautuksin. Lomautusten seurauksena potilasturvallisuus kärsii, hoidon laadusta joudutaan tinkimään ja henkilökunta ylikuormittuu. Esimerkiksi Ruovedellä hoitajat ovat pettyneet siihen, että pyynnöt ja kirjelmät lisätä henkilökuntaa ylikuormitetuille osastoille eivät ole tuottaneet tulosta. Vanhainkoti Kotirannassa ja terveyskeskuksen pitkäaikaissairaiden osastolla on kummassakin noin kymmenen hoitajan vajaus.

Vanhainkodin hoivaosastolla on paikka 19 vanhukselle, mutta nyt heitä on siellä 30. Neljä heistä pystyy kävelemään ja syömään itse. Yksi asuu saunan eteisessä, kertoo Superin Ruoveden osaston puheenjohtaja. Nämä ovat tosijuttuja. Yöllä kaksi hoitajaa valvoo Kotirannan vanhainkodin hoivaosaston, psykogeriatrisen osaston ja dementiaosaston 55:tä potilasta. Tällaisia esimerkkejä, arvoisa puhemies, löytyy Suomesta valitettavan paljon.

Mitä vähemmän hoitajia, sitä vähemmän aikaa jää vanhusten hyvään kohteluun ja kuntouttavaan työotteeseen. Jos hoitajat eivät voi toteuttaa ammatillista osaamistaan, se tappaa tietenkin työn ilon, ja vanhukset ovat sijaiskärsijöitä.

Arvoisa puhemies! Lainsäädännön tasolla on vanhusten asemaa pyritty parantamaan. Sosiaalihuoltolakiin lisättiin säännökset palvelutarpeen arvioinnista. Uudistus tuli voimaan maaliskuun alussa tänä vuonna. Oikeus palvelutarpeen arviointiin 80 vuotta täyttäneillä vanhuksilla käsittää kaikki sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon erityislakien mukaiset palvelut. Keskeisimpiä vanhusten sosiaalipalveluja ovat koti-, asumis- ja laitoshoidon palvelut sekä omaishoidon tuki.

Uudistus ei kuitenkaan tuo asiakkaalle nykyistä vahvempaa oikeutta saada näitä palveluja. Vaikka onkin vielä ennenaikaista arvioida juuri voimaan tulleen lain vaikutuksia, niin pelkään pahoin, että kunnilla ei käytännössä ole ollut taloudellisia mahdollisuuksia taata vanhuksille palvelutarvekartoituksen mukaisia palveluita.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää, että lain tasolla luodaan yhtenäiset kriteerit sille, millä edellytyksillä ihminen on oikeutettu saamaan sosiaali- ja terveydenhuollon kotipalveluja. Tällainen kriteeristö voisi perustua lääketieteelliseen arvioon henkilön toimintakyvyn alenemasta sekä selvitykseen henkilön tarpeesta saada apua päivittäiseen toimintaansa.

Suurin osa tukea saavista ikäihmisistä ei turvaudu ensisijaisesti kunnan apuun. He saavat apua omaisiltaan tai ystäviltään. Aivan erityisesti haluan tässä yhteydessä mainita ne kymmenettuhannet suomalaisnaiset, jotka työnsä ohessa jaksavat kantaa vastuun omista vanhemmistaan ja usein myös aviomiehensä vanhemmista tai puolisostaan. He tekevät aivan suunnattoman arvokasta työtä, joka julkisesti järjestettynä maksaisi yhteiskunnalle vuosittain satoja miljoonia euroja. Mutta miten näitä henkilöitä sitten palkitaan tästä arvokkaasta työstä? Helsingin Sanomissa kirjoitettiin tästä asiasta joku aika sitten. Kirjoituksen jälkeen lehden toimitukseen tulvi sähköpostiviestejä omia vanhempiaan hoitavilta ihmisiltä. Omaiset eivät taakastaan suureen ääneen valittaneet, vaan he keksivät keinoja, joilla pystyvät takaamaan vanhemmilleen inhimillisen elämän loppuun asti. He ottavat vuorotteluvapaata tai anovat osa-aikaeläkkeelle.

Eräs helsinkiläinen naisyrittäjä kertoi siitä, kuinka hän päätyi luopumaan muutamasta vakituisesta asiakkaastaan tukeakseen syöpää sairastavaa äitiään. Hän ei ajatellut ansionmenetyksiä, Kelan korvauksista puhumattakaan. Arka äiti halusi hänet mukaan sytostaattihoitoihin. Niissä kului joka kolmas viikko puoli päivää. Äiti halusi olla viimeiseen asti kotona, ja nainen halusi toteuttaa hänen toiveensa. Koska hän oli ainoa lapsi, muita ei ollut toivetta toteuttamassa. "Viimeiset kuukaudet menivät minulta kuin huumeessa, sillä kävin syöttämässä äitiä sairaalassakin. Mutta minulla on hyvä mieli. Ja sanomattakin on selvää, etten saanut enää pois antamiani asiakkaita takaisin", tämä nainen kirjoitti.

Myös omaishoitajien asemaa on jatkossa parannettava. Kun tällä hetkellä omaishoitaja on oikeutettu vain kahteen vapaapäivään kuukaudessa, on tämä oikeus nostettava neljään vapaapäivään. Omaishoitajat ovat usein itsekin jo ikääntyneitä. Jaksaakseen he tarvitsevat myös lepotaukoja. Omaishoitaminen on rankkaa työtä.

Omaisten tekemän tärkeän vanhustyön lisäksi on syytä muistaa myös erilaiset vapaaehtoisuuteen perustuvat vanhustyötä tekevät järjestöt; meidän puheenjohtajamme, kokoomuksen Jyrki Katainen on myöskin ollut mukana kansalaisjärjestöjen roolin vahvistamisessa. Tätä lausuntoa on ehditty jo arvostellakin, mutta tähän väärään väitteeseen on sorruttu myös ja lähinnä vain poliittisesta vasemmistosta. Todellisuudessa julkiset hyvinvointipalvelut ja kansalaisjärjestöjen tuottama hyvinvointi eivät ole vastakkaisia, päinvastoin. (Ed. Backman: Se oli Helsingin Sanomat!)

Suomalaisessa hyvinvointikeskustelussa on liikaa jumiuduttu ajattelemaan, että säätämällä uusia lakeja sekä ulottamalla viranomaisvastuu kaikkiin inhimillisen elämän eri tilanteisiin on mahdollista kehittää hyvinvointiyhteiskunta valmiiksi. Itse en usko tähän malliin. Tämä ajattelutapa johtaa helposti inhimillisen välittämisvastuun ulkoistamiseen viranomaisille. Mielestäni sellainen yhteiskunta olisi kylmä. Suomessa tarvitaan enemmän vastuun kantamista toisista ihmisistä. Tarvitaan aivan uudenlaista yhteistyötä vanhusten aseman parantamiseksi.

Arvoisa puhemies! Edellä sanomani perusteella kannatan kansanedustaja Päivi Räsäsen esitystä perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Anne Huotari /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää arvokkaana kansalaisvaikuttajien aikaansaamaa julkista keskustelua vanhustenhoidosta. Helsinkiläinen Tarja Tallqvist luovutti vähän aikaa sitten 120 000 ihmisen nimilistan ministeri Hyssälälle, ja lisäksi sairaanhoitaja Laila Koskela ja sairaanhoidon opiskelija Emilia Lehtomäki Tampereelta nostivat esiin Koukkuniemen tilanteen. Päättäjille tulee nyt palautetta paljon, kiitos siitä.

Muistatte varmaan, että muutama vuosi sitten käytiin laaja julkinen keskustelu ihan tästä samasta aiheesta. Silloin opposition kansanedustajana ollut Liisa Hyssälä rökitti hallitusta oikein olan takaa. (Ed. Soini: Ja aiheesta!) Sittemmin Lipposen toisen hallituksen aikana sosiaali- ja terveysministeriö laati yhdessä Kuntaliiton kanssa vanhustenhuollon laatusuositukset. Näyttää siltä, että nämä suositukset eivät riitä. Pitääkö valtion valvoa, että kunta noudattaa sosiaalihuolto- ja perustuslakia? Vai mistä johtuu, että tilanne ei ole parantunut, vaikka valtion talous on parantunut ja hallitus vaihtunut ja sen peruspalveluministerinä toimii kovaa kieltä oppositiossa käyttänyt Liisa Hyssälä?

Tampereen tapaus osoitti, että laatusuosituksia ei aina noudateta, vaikka rahaakin olisi. Voi vain kysyä, mitä tapahtuu niissä lukuisissa kunnissa, jotka ovat todella talousahdingossa. Kansalaispalautteen mukaan omaiset eivät uskalla yksin edes puuttua ala-arvoisiin tilanteisiin, samoin on henkilökunnan laita. Sota-ajan eläneet vanhukset tyytyvät usein vähään. On kohtuullista, että tarjoamme heille turvallisen vanhuuden.

Ministeri Hyssälä, vastauksessanne ei mainittu, kenelle Suomessa kuuluu vanhustenhoidon vastuu, kunnille vai valtiolle. Oppositiossa ollessanne se kuului puheidenne mukaan valtiolle, nyt ministerinä sysäätte sitä kuntien niskaan. Mitä olette tehnyt ministerinä, että vastuunjakoa selvennettäisiin? Sosiaalihuoltolain uutuus, palvelutarpeen arviointi yli 80-vuotiaille, on vasta kartoitus, eikä se velvoita kuntia palveluiden järjestämiseen. Tämä on pantu merkille myös kunnissa.

Eräs omainen kysyi: "Miksi 84-vuotias sotainvalidi-isäni on oikeutettu laitoskuntoutukseen joka vuosi, mihin hän ei pysty menemään, mutta hän ei ole oikeutettu laitoshoitoon?" Niinpä vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esittää vanhuspalvelulakia, jossa hoivatakuu laajennettaisiin koskemaan myös vanhusten oikeuksia palveluihin hoitosuunnitelman perusteella. Se edellyttää, että valtio antaa riittävästi rahoitusta vanhustenhuoltoon.

Hoitoketjut ja hoidon porrastus on saatava kunnissa kuntoon. Sekä hoidon inhimillisyys että kuntien taloudenpito edellyttävät, että ihmisiä ei makuuteta väärillä paikoilla, siis esimerkiksi sairaalassa silloin, kun sairaanhoitoa ei tarvita, vain siksi, että kunta ei pysty järjestämään oikeanlaista hoitopaikkaa. Kummallista on, että näin kuitenkin koko ajan tapahtuu, vaikka se tuottaa lisäkustannuksia kunnille.

Ministeri Hyssälä, uskon, että selvityshenkilöksi asettamanne professori Sirkka-Liisa Kivelä pystyy laatimaan vaikka kahdessa tunnissa teille toimenpideohjelman ikäihmisten tarpeista, laadukkaasta hoidosta ja tarvittavasta lainsäädännöstä. Hän on yksi alan parhaista asiantuntijoista maassamme. Ongelmat ovat kyllä tiedossa, niin myös ratkaisut, nyt tarvitaan toimenpiteitä, ministeri Hyssälä. Ottakaa vastuu ja, valtiovarainministeri Heinäluoma, antakaa kunnille lisärahoitus vanhustenhuoltoon. Jos ette halua niin tehdä, tämä hallitus joutaa kaatua.

Välikysymyksessä mainitaan esimerkkinä Tampereen Koukkuniemi, jonka ongelmista kaupunki sai lääninhallitukselta huomautuksen ja toimenpideohjelman. Tampere ei ole köyhä kaupunki. Mistä sitten kiikastaa, ettei siellä ole asioita hoidettu paremmalle tolalle? Tampereella vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki vuosi sitten valtuustoaloitteen, jossa se vaati viime syksyn budjetin käsittelyn yhteyteen kokonaisselvitystä vanhustenhoidosta, että valtuutetut pystyisivät antamaan sinne riittävästi rahaa. Tuota selvitystä ei kuitenkaan saatu. Tänä vuonna vasemmistoliiton valtuutetut uudistivat selvityspyynnön jo ennen lääninhallituksen päätöstä ja vaativat lisärahoitusta tämän vuoden lisätalousarvioon.

Vanhustenhoidon ongelmat ovat siis tiedossa. Ensinnäkin vanhusten kotona asumista ja toimintakykyä tulee tukea enemmän, kuntiin tarvitaan lisää kodinhoitajia ja kotisairaanhoitajia. Yksinäisyys lisää sairastumista ja masennusta. Kaikki eivät uskalla joko muistihäiriöiden tai muiden sairauksien vuoksi lähteä yksin ulos. Raitis ilma ja liikunta kuitenkin ylläpitävät toimintakykyä hyvin. Ikäihmisten avuksi tarvittaisiin lisää auttavia käsiä. Suomessa halutaan mieluummin maksaa työttömille toimettomuudesta kuin lisätä jonkin verran lisää rahaa heidän palkkaamiseensa hoitotyöhön ja saada näin heidän työpanoksensa tukemaan vanhusten mahdollisuutta asua pitempään omassa kodissaan.

Aiemmin mainitsemani professori Sirkka-Liisa Kivelän mukaan sekä kotihoidossa että laitoshoidossa ikäihmisille määrätään ja syötetään liikaa lääkkeitä eikä niiden vaikutuksia tunneta riittävästi. Tietoa on olemassa, mutta se on hajanaista, ja väitetään, että lääkäreiden koulutus ei ole ajan tasalla eikä gerontologiaa tunneta riittävästi. Auttaisiko tähän ongelmaan Tanskassa jo yli 20 vuotta toiminut malli, tietokeskus Videnscenter, joka palvelee koko maan vanhusalan toimijoita? Hallituksen olisikin hyvä katsastaa myös muita naapurimaiden hyviä käytäntöjä.

Omaishoidon tuen uudistamista tarvitaan pikaisesti. Voitaisiinko eläkkeensaajan hoitotuki yhdistää omaishoidon tukeen, jolloin siitä saataisiin nykyistä parempi mahdollisuus jäädä väliaikaisesti pois töistä hoitamaan ikääntyneitä vanhempia? Eläkkeellä olevien puolisoiden pitäisi voida valita omaishoidon tuki vaihtoehtoisesti kuntoutuksena tai muina jaksamista edistävinä palveluina. Monet ikääntyneet ihmiset hoitavat vuosikausia uupumisen rajoilla kotona huonokuntoisia puolisoitaan. Yksi tabu kotihoidossa on eräisiin muistihäiriösairauksiin liittyvä aggressiivisuus, josta esimerkiksi puolisoitaan hoitavat vaimot eivät häpeän vuoksi halua puhua kenellekään. Kotihoitoa tulisikin tukea dementiapäiväosastoilla, ja apuvälineiden esittelyssä tulisi olla aktiivisempi.

Tällä menolla erot hyvätuloisten ja pienituloisten ihmisten välillä korostuvat. Maksut julkisissa kotipalveluissakin ovat monelle ylivoimaisia. Kuntien taloutta ei pidä paikata julkisten palveluiden maksuja korottamalla.

Laitoshoidon yksi ongelma on hoitohenkilökunnan vähäisyys ja siitä aiheutuva kiire. Omaiset ovat nähneet käytännössä, mihin se on johtanut. Vanhusten kunto huononee nopeasti laitoshoidossa, jos heitä ei ehditä kävelyttää ja kuntouttaa. Ruokahetket ovat liian kiireisiä, joten nestevajaus on usein mahdollista. Useimmat omaiset pyrkivät auttamaan ruokailussa ja hoivassa, mutta kaikilla ei ole sukulaisia paikkakunnalla.

Hoitotyön ammattilaisille raskainta on nähdä, miten paljon pitäisi tehdä, mutta aikaa siihen ei ole riittävästi. Se vie työstä ilon ja lisää uupumusta, vaikka työstä pitäisikin. Monet tekevät enemmän kuin työaikana ehtivät ja huonolla palkalla. Jokin tässä yhteiskunnassa on pielessä, kun ihmisten hoitotyöstä ei makseta kunnon palkkaa, mutta hallinnon konsulteille maksetaan ruhtinaallisia korvauksia. Ei siis ihme, että suurimmissa kaupungeissa alkaa olla pulaa jo hoitajistakin. Monet kunnat saavat katsoa peiliin pitäessään vuosikausia hoitajia pätkätöissä, vaikka työtä olisi jatkuvasti, ja usein nämä puurtajat jäävät myös ilman vuosilomia ja täydennyskoulutusta.

Hoitotyöhön haetaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä liian usein tehokkuutta kilpailuttamalla ja ulkoistamalla ilman laatukriteereitä, vähän huutolaismeiningillä, kuka halvimmalla tarjoaa. Sen sijaan työoloja pitäisi parantaa, tukea henkilökunnan jaksamista ja etsiä hoitotyötä helpottavia uusia teknologioita.

Tulevaisuudessa ikäihmisten määrä tulee lisääntymään ja ihmisten odotukset kasvavat, joten nopeiden toimenpiteiden lisäksi tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelmia. Vastuuta ei tule siirtää järjestöille ja vapaaehtoistyölle. Seuraavan 15 vuoden aikana noin puolet julkisen sektorin työväestä jää eläkkeelle, joten kilpailu työvoimasta kiristyy. Vanhustenhuollon on huolehdittava siitä, että opiskelijoita tälle vaativalle, mutta antoisalle alalle riittää.

Oppositiossa ollessaan keskusta rökitti silloisten kansanedustajien Hyssälän ja Pekkarisen suulla hallitusta niin terveyden- kuin vanhustenhuollostakin ja lupasi parannusta. Kansa uskoi lupauksiin ja äänesti keskustan hallitukseen ja pääministeripuolueeksi. Nyt keskustalla ja ministeri Hyssälällä on ollut kolme vuotta aikaa laittaa asiat paremmalle tolalle, mutta kansalaispalaute kertoo, että näin ei ole tapahtunut. (Ed. Pulliainen: Kansa on vanhentunut kolme vuotta!)

Sosialidemokraattiselle valtiovarainministeri Heinäluomalle näyttää olevan kuntapalveluita tärkeämpää velan nopeatahtinen takaisinmaksu, suurituloisten veronalennukset ja menokattoon tarrautuminen. Rahaa on kyllä ollut, sillä viime vuonna ylijäämää oli yli 3 miljardia euroa velanmaksuun.

Arvoisa puhemies! Edellä olevin perusteluin välikysymys on aiheellinen. Ehdotankin perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi seuraavaa:

"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta katsoo, että hallituksella ei ole halua taata vanhuksille asianmukaisia vanhuspalveluja vaan se painottaa mieluummin suuria veronkevennyksiä ja nopeaa velan lyhentämistä, ja toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta, ja edellyttää, että kuntien taloudellisia mahdollisuuksia huolehtia vanhuksista olennaisesti parannetaan ja eduskunnalle annetaan esitys vanhuspalvelulaista,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Merikukka Forsius /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useimmista suomalaisista ihmisistä tulee jonain päivänä vanhuksia. Aina ei ole ollut näin. Vielä parisataa vuotta sitten agraariyhteiskunnassa ihmisten elämä katkesi monesti jo aivan varhaislapsuudessa tai aikuisiässä. Tuolloin vanhat ihmiset olivat yhteisöjensä kunnioitettuja jäseniä, joista pyrittiin pitämään yhteisvoimin huolta. Vanhuksilla ajateltiin olevan paljon annettavaa ympäristölleen; heidän elämänkokemustaan ja karttuneita tietoja arvostettiin.

Nykyäänkin vanhusten arvostusta vakuutellaan juhlapuheissa. Arkitodellisuus ja erityisesti median välittämä kuva rakentuvat kuitenkin nuoruuden ihannoinnille. Samoin arkinen poliittinen retoriikka painottuu lähinnä siihen, kuinka selviämme väestön ikääntymisen myötä kasvavista terveydenhuollon kustannuksista. Voisi sanoa, että päätöksenteossa vanhuksista puhutaan, niin kuin heistä olisi tullut taakka yhteiskunnalle.

On oletettavaa, että kunhan vaatimaan ja vaatimuksensa läpi viemään tottuneet suuret ikäluokat vanhenevat, puhetapa muuttuu. Vanhusten yhteiskunnallista arvostusta on kuitenkin pyrittävä nostamaan jo nyt. On väärin käsitellä mitään ihmisryhmää kustannuseränä. Suurten ikäluokkien luulisi myös ymmärtävän, että mikäli vanhustenhoidon tila nyt päästetään romahtamaan, sitä on vaikea korjata nopeasti myöhemmin.

Juhlapuheretoriikan mukaisesti vanhustenhoidon laadun turvaaminen on ilmoitettu aikanaan hallitusohjelmassa hallituksen tavoitteeksi. Tavoitteen toteuttamisessa on kuitenkin pahasti epäonnistuttu, kuten välikysymystekstistä käy monien esimerkkien kautta hyvin ilmi. Tämä siitä huolimatta, että valtiontalous on hyvässä kunnossa.

Ikääntyvien ihmisten hyvän ja taloudellisesti kestävän hoidon järjestämiseen on keinoja. Vihreiden mielestä laitoshoitoa koskevaa lainsäädäntöä tulisi tiukentaa ja samalla kuntien vanhustenhuollon määrärahoja pitäisi lisätä osana niin sanottua palveluelvytystä.

Arvoisa puhemies! Vanhustenhuollon tilanne ei olisi niin huono, mikäli hallitus olisi vihreiden esittämien vaatimusten mukaan ryhtynyt veronalennusten sijaan palveluelvytykseen. Palveluelvytys tarkoittaa, että kunnille suunnataan ylimääräistä valtion tukea, johon liitetään sopimus lisärahan käyttämisestä henkilökunnan lisäämiseen esimerkiksi juuri vanhustenhoidossa. Julkisten palveluiden tuottamiseen suunnatut varat työllistävät ja elvyttävät kotimaista kysyntää. Sen sijaan veronalennukset eivät rahoita itseään eikä niiden työllistävästä vaikutuksesta ole riittävää näyttöä. (Ed. Rossi: Työllisyys on kuitenkin parantunut!) Palveluelvytys, jota voitaisiin rahoittaa ympäristö- ja energiaveroilla, puolestaan kohentaa työllisyyttä. Lisärahalla voitaisiin helpottaa vanhustenhoidossa työn paljouteen uupuvan henkilökunnan tilannetta ja alan pätkätyöläisten elämää. Palvelujen laadun paraneminen lisäisi nimenomaan pienituloisimpien kansalaisten hyvinvointia. Heillä ei ole varaa käyttää yksityisiä palveluja.

Kuntien lisärahoitukseen tulee yhdistää vanhusten laitoshoitoa koskevien lakien tiukennukset. Vanhustenhuollossa on olemassa vanhustenhoidon laatusuositukset, mutta niitä ei noudateta käytännössä. Julkisuudessakin on ollut esillä paljon järkyttäviä esimerkkejä siitä, että hoito on hoitajien puutteen vuoksi ainoastaan perustoimintoja ylläpitävää ihmisten säilytystä. Tällainen hoito ei ole vanhuksien ihmisarvon mukaista, eikä tilanne ole mielekäs myöskään alimitoitetun henkilöstön kannalta, joka haluaisi hoitaa vanhuksia hyvin. Lailla tuleekin määritellä sairaalan ja terveyskeskusten vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa hoidettavien vanhusten enimmäismäärä hoitajaa kohden. Jokaisen hoidettavan vanhuksen hoidon tarve tulisi arvioida ja hoitajien määrä suhteuttaa hoidettavien vanhusten hoidon tarpeeseen.

Nykyisenkin lain vaatimusten mukaisesti asumispalveluyksiköt tulee katsoa laitoshoidon piiriin kuuluviksi, mikäli niissä annettava hoito vastaa laitoshoitoa, esimerkiksi vanhainkodin palveluja. Hoitajien määrää koskevat vaatimukset ovat tällöin voimassa myös asumispalveluyksiköissä.

Usein paras vanhuksien, pitkäaikaissairaiden ja vammaisten hoitomuoto on tukipalveluin täydennetty omaishoito. Omaishoidon tukea saa vajaat 30 000 omaishoitajaa, joista suurin osa on puolisoaan hoitavia eläkeläisiä. Omaishoito vähentää laitoshoidon tarvetta ja pienentää näin terveyden- ja vanhustenhuollon kustannuksia. Pienin omaishoitopalkkio, 300 euroa kuussa, on kuudesosa halvimman laitoshoitopaikan kustannuksista.

Omaishoitoa koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin viime vuonna omaishoitajien aseman ja hoidettavien oikeusturvan parantamiseksi. Vähimmäispalkkion korottaminen on johtanut monissa kunnissa kuitenkin siihen, että kunnat ovat pyrkineet rajoittamaan tuensaajien määrää arvioimalla hakijoiden kelpoisuutta entistä tiukemmilla kriteereillä. Minimipalkkion korottaminen on paikoin johtanut kaikkien omaishoitajien korvausten pudottamiseen lähelle alarajoja. Lakiin kirjattu omaishoitajien tukeminen on usein tarkoittanut ainoastaan yhdyshenkilön nimeämistä kuntaan.

Tällainen kehitys on täysin nurinkurista. Vanhustenhoidon haasteista selvitäksemme omaishoitajien palkkioita tulee korottaa. Lisäksi omaishoitajille tulee järjestää työnohjausta, vertaistukea, kuntoutusta ja todellisia mahdollisuuksia lomiin, niin että hoitaja voi luottaa omaisensa saavan loman aikana hyvää hoitoa.

Arvoisa puhemies! Vanhustenhoidon kokonaisuudessa huomiota pitää kiinnittää siihen elämänvaiheeseen, jossa ikääntyneet ihmiset pärjäävät kotona ilman jatkuvaa hoitoa. Inhimilliseltä kannalta olisi toivottavaa, että tämä vaihe olisi mahdollisimman pitkä. Ratkaisuissa on huomioitava vanhusten mielenterveyden ja fyysisen terveyden yhteys. Hyvinvoiva vanhus jaksaa pitää huolta kunnostaan, kun taas henkisesti huonovointinen laiminlyö usein ruumiillisesta kunnostaan huolehtimisen. Monet ikääntyvien aktiivista elämää tukevista ratkaisusta tehdäänkin muilla sektoreilla kuin sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Hyvin toimiva kotipalvelu ja kotisairaanhoito tukevat vanhusten kotona selviytymistä. Terveydenhoidon ohella kodinhoidollisilla töillä, kuten siivouksella, on tärkeä merkitys vanhusten viihtyvyyden lisäämisessä. Kotikäynneissä tulisi kiinnittää huomiota käyntien sosiaaliseen puoleen. Hoitajilla tulee olla aikaa keskustella ja käydä kaupassa yhdessä vanhuksen kanssa.

Iäkkäiden riittävä liikunta on tärkeää itsenäisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Iäkkäiden arkiliikuntamahdollisuuksien turvaaminen vaatii asian erityistä huomioimista suunnittelussa ja rakentamisessa, esimerkiksi esteettömyysperiaatteiden noudattamisessa. Esteettömät yhdyskunnat ovat parhaita paitsi vanhuksille myös kaikille muille ihmisille. Iäkkäille suunnattua ohjattua liikuntatoimintaa on myös lisättävä.

Suomalaisten vanhusten vakavimpia ongelmia on yksinäisyys ja siitä johtuva masennus. Vanhukset ovat yksinäisiä jopa laitoksissa, joissa heillä on ihmisiä ympärillään. Huolestuttavaa on myös se, että vanhusten yksinäisyyttä on ryhdytty enemmän ja enemmän hoitamaan lääkkeillä. Medikalisaation sijaan tarvitsisimme yhteisöllisyyden lisäämistä. Yhteisöllisyyttä tukee ohjatun toiminnan järjestäminen. Samoin kuin arkiliikuntaa yhteisöllisyyttä voidaan olennaisesti lisätä yhdyskuntasuunnittelulla. Esimerkiksi viime viikolla tässä salissa käsitelty lähikauppojen kuoleminen automarkettien tieltä vähentää yhteisöllisyyttä ja lisää erityisesti vanhusten yksinäisyyttä.

Vihreät näkevät, että juuri yhteisöllisyyden lujittamisessa kansalaisjärjestöillä, niin sanotulla kolmannella sektorilla, voi olla merkittävä rooli. Vihreät eivät kuitenkaan ole sälyttämässä varsinaista terveyden- tai vanhustenhoitoa järjestöjen vastuulle. Me kannatamme hyvinvointimallia, jossa palvelun tuottaja voi julkisen sektorin ohella olla järjestö ja joissakin tapauksissa yritys, mutta valtio, kunnat ja tulevaisuudessa mahdollisesti maakunnat takaavat niiden saatavuuden ja laadun ja kantavat niistä myös vastuun.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä välikysymys on tehty tärkeästä asiasta. On inhimillisesti ajatellen vaikea käsittää, miksi tällaisen hyvinvoinnin keskellä jätämme vanhuksemme heitteille. Olisi muistettava, että tehtyään aikanaan pitkän päivätyön yhteiskunnan rakentamisessa nykyiset vanhuksemme ovat luoneet suuren osan meidän hyvinvointimme perustana olevasta henkisestä ja aineellisesta varallisuudesta.

Arvoisa puhemies! Ehdotan perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi seuraavaa:

"Hallituksen vastauksen kuultuaan eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut tavoitteessaan turvata vanhustenhoidon laadun. Hallitus ei ole pyrkinyt takaamaan riittävää vanhustenhoidon henkilöstöä lainsäädännöllä tai aloittamalla palveluelvytystä.

Näin ollen eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta,

ja siirtyy päiväjärjestykseen."

Pehr Löv /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade herr talman, arvoisa puhemies! Mihin valtiota tarvitaan? Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä valtiokoneiston tehtävänä on tulla mukaan niihin elämänvaiheisiin, joista yksilö ei selviä omin avuin. (Ed. Pulliainen: Siinäpä kysymys!) Tämän vuoksi katsomme, että valtion pitää keskittyä tukemaan yksilöä hänen ensimmäisinä ja viimeisinä vuosinaan. Meillä Suomessa vanhuksillamme on hyvä lakisääteinen tuki. Mutta lakitekstillä ei ole paljon arvoa, jollei sitä toteuteta käytännössä.

Arvoisa puhemies! Huolimatta eräitä tapauksia koskevista uutisista, joissa vanhustenhuoltoa ei ole toteutettu lain edellyttämällä tavalla, yksittäisiä tapauksia on tarkasteltava suhteessa kokonaisuuteen. Viimeisimmän palvelujen laatubarometrin mukaan kansalaiset antavat kouluarvosanan 8,6 kunnalliselle terveydenhuollolle. Välikysymystekstistä saa sen kuvan, että hallitus olisi ajamassa alas koko kunnallista palvelusektoria. (Ed. Pulliainen: On siitä rippeitä jäljellä!) Totuus kuitenkin on, että kunnan palveluksessa olevien määrä on kasvanut tasaisesti yli 430 000 henkilöön. Kyseessä on lähes yhtä suuri määrä kuin 1980-luvun lopun ennätysvuosina.

Koska käsien määrä on sama kuin palvelujen määrä, johtopäätöksenä ei voi olla muu kuin että kunnat tuottavat enemmän palveluja asukkailleen kuin koskaan aikaisemmin. Näistä luvuista huolimatta on sanottava, että kunnat eivät ole panostaneet riittävästi vanhustenhuollon henkilökunnan lisäämiseen. (Ed. Pulliainen: Aivan oikein!) Jo vuonna 2001 laatusuosituksissa suositeltiin 3 600 uutta virkaa, mutta tähän päivään mennessä on saatu ainoastaan 600 virkaa. Priorisoinnissa on jotakin pielessä kunnissa. (Ed. Pulliainen: Todella terävää tekstiä!)

Den offentliga sektorn måste ändå se om sitt hus. Alltför många utbildade vårdare har flyttat utomlands på grund av högre löner och stadigvarande arbetskontrakt. Svenska riksdagsgruppen har sagt det tidigare och säger det igen; vill man garantera att man har kompetent vårdpersonal inom fem till tio år, gäller det att fastanställa personal idag. Vi hoppas också att löntagarorganisationernas interna solidaritet någon gång kunde gagna de kvinnodominerade vårdbranscherna och inte alltid de manliga industrifacken.

Samtidigt måste vi hitta medel för att få de äldre och rutinerade vårdarna att orka stanna kvar i arbetslivet. Vi måste utveckla fler och mer flexibla modeller för deltidsarbete. I Sverige jobbar 57 procent av åldersgruppen 60—64 år. I Finland jobbar endast 27 procent. Deltidsarbetet ger de svenska 60-åringarna större möjlighet till återhämtning, men de ingår fortfarande i personalresursen.

Samtidigt måste vi våga pröva på nya metoder och lägga om arbetet i nya arbetsveckor. Sfp:s partidagsbeslut från 2004 om att pröva på 3+3-modellen är ett bra exempel. 3+3 går ut på att man systematiskt jobbar tre dagar och är därefter ledig tre dagar året runt. Systemet ger större tid för återhämtning och betalar igen sig med minskad sjukfrånvaro. Vi hoppas att facken fördomsfritt bekantar sig med dylika möjligheter.

Arvoisa puhemies! Suomen hyvinvointivaltio on malliesimerkkinä muille maille. Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Koneistoa on jatkuvasti uudistettava. Tämä koskee myös hoitoalaa. Olemme aivan liian varovaisia uudistuksissa ja luulemme aivan liian usein löytäneemme ainoan oikean totuuden. Tarvitsemme useita vaihtoehtoja. Mainitsin jo kaksi ehdotusta, jotka lisäävät valinnanmahdollisuuksia ikääntyneille hoitohenkilökunnan piirissä, mutta myös asukkaille, potilaille, on tarjottava lisää vaihtoehtoja.

Julkisen terveydenhuollon ongelmana on muun muassa lääkäripula. Siitä huolimatta, että Suomessa lääkärinä toimivien määrä — noin 15 700 — on suurempi kuin koskaan aikaisemmin, monien paikkakuntien on vaikea saada lääkäriä terveysasemalleen. Yli 15 prosenttia terveyskeskuslääkäreiden viroista oli vuonna 2005 täyttämättä. Tämän vuoksi meidän on löydettävä vaihtoehtoisia malleja. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei ole koskaan pitänyt viisaana jyrkkien jakolinjojen luomista julkisten ja yksityisten lääkäripalvelujen välille. Tosiasiassa suomalaisetkaan eivät tee tätä. Yksityisiä lääkäripalveluja käytetään kaikissa tuloluokissa.

Talman! Den privata läkarvården missgynnas idag av att Folkpensionsanstaltens ersättningstaxor släpar efter oskäligt mycket då de inte justerats på många år. Enligt sjukförsäkringslagen har man rätt till 60 procents ersättning men i praktiken har den sjunkit till under 30 procent och motsvarar på intet sätt patientens faktiska kostnader. Det är nu dags att höja ersättningarna.

Patientens valmöjligheter har redan ökat märkbart tack vare de nya servicesedlarna. Patienten har ofta andra behov än vad den kommunala vården kan erbjuda. Det kan vara fråga om närheten till vård eller tidsanvändningen. Genom att få utnyttja servicesedeln till att köpa motsvarande tjänster privat eller från tredje sektorn utgår servicen hela tiden från patientens behov, inte systemets behov.

Svenska riksdagsgruppen anser att systemet borde utvidgas till att även gälla hälsovård. Samtidigt anser vi att systemet med servicesedlar är för stelt. Vi vill att man inför en mer flexibel övre gräns för servicesedelns storlek. Det nuvarande systemet utesluter nämligen flera serviceproducenter, vilket ger invånarna mindre valmöjligheter.

Också inom boendet vill vi öka åldringarnas valmöjligheter. Finland är mer fokuserat på anstaltboende än något annat nordiskt land. Det måste vi komma ifrån. De flesta åldringar vill bo hemma eller på servicehem. Det förutsätter en god förebyggande vård. Det lyckas genom utökad öppenvård och hälsogranskning. Inom omsorgsgarantin borde åldersgränsen för att få en individuell vårdplan sänkas. På det sättet kunde de flesta åldringar ha möjlighet att få bo hemma eller på serviceboende.

Åldersdemensen ökar i snabb takt. Kvalitativ demensvård kräver ett välplanerat system för exakt diagnostisering, rådgivning, rehabilitering och vård på små gruppboenden. I de kommuner, där man inte tar det här på allvar blir vården både dyr och dålig. Vi behöver också utökad läkarutbildning i geriatri för att optimera medicineringen för äldre. Detta inkluderar dessutom effektiv smärtlindring i livets slutskede.

Trots att interpellanterna helst vill diskutera den offentliga vården och den offentliga vårdpersonalen, vill svenska riksdagsgruppen lyfta upp den grupp som kanske utför det tyngsta vårdarbetet, nämligen närståendevårdarna. Cirka 300 000 finländare jobbar mer eller mindre på heltid med att sköta sin familjemedlem hemma. Arbetet är tungt och pågår dygnet runt. Regeringen har höjt stödet samt satt ett pristak för den intervallvård som är tänkt att avlasta vårdaren några dygn i månaden.

Det stora problemet är att endast 10 procent av närståendevårdarna får kommunalt stöd. Det är uppenbart att förhållandet borde vara det motsatta. De flesta närståendevårdarna förtjänar att få stöd för sitt värdefulla arbete som dessutom innebär stora inbesparingar för staten.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että käymme tätä keskustelua juuri nyt, kun sekä valtio että kunnat pohtivat tulevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen vaikutuksia. Kaikkien kuntien kaikilla asukkailla on oikeus yhtä hyvään hoitoon. Kaikilla kunnilla ei ole samoja edellytyksiä tähän. Tällöin on syytä etsiä uusia malleja. Sanelematta kunnille sisäisen työnjaon ratkaisuja ruotsalainen eduskuntaryhmä on halunnut esitellä joukon ehdotuksia, jotka tarjoavat yksilölle, potilaalle, asukkaalle enemmän mahdollisuuksia sopivan hoitomuodon valitsemiseen, ja vieläpä omilla ehdoillaan. Tärkeintä ei ole järjestelmä, vaan yksilö.

Kari Kärkkäinen /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma puhui jykeviä viime viikon keskiviikkona Yleisradion iltauutisissa. Toimittaja oli juuri kertonut katsojille, että valtion kirstuun on tuppautunut lisää rahaa huikeat yli 900 miljoonaa euroa. Toimittaja kysyi, aiotteko tästä summasta irrottaa miljoonia vanhustenhuoltoon.

Ministeri Heinäluoma käyttäytyi tyynesti, kuten hänen Itsevaltiaat-televisiosarjan animaatiohahmonsa, italialaistyyppinen mafiapomo, saattaisi tehdä, ja vastasi, että lisämiljoonilla lyhennetään ensisijaisesti valtion lainaa.

Arvoisa puhemies! Pyrin siihen. — Lisämiljoonat ovat kertyneet valtion osinkotulojen kasvusta. Kun kulutus on vahvistanut valtiontaloutta, ovat välillisten verojen tuotot, kuten arvonlisäveron ja alkoholiveron tuotto, lisääntyneet.

Samaisissa uutisissa kuntaministeri Hannes Manninen totesi, ettei vanhustenhuoltoon voida nyt lisätä määrärahoja, kun Suomella on valtavat haasteet vanhustenhuollossa tulevaisuudessakin ja tähän tulevaan voidaan vastata paremmin vasta, kun valtiontalous on kunnossa. Eikö kuitenkin ole niin, että ongelmat ovat vielä pahemmat, jos ne pitkittyvät?

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ylisti viime joulukuussa kristillisdemokraattien tasapainotettua vaihtoehtobudjettia, jolla haastoimme hallituksen linjan. Tässä vaihtoehdossa olisimme antaneet kuntatalouteen 215 miljoonaa euroa, jolla kunnat olisivat voineet kohentaa vanhuspalvelujaan, eikä vanhustenhuollossa oltaisi tällaisissa kriisitunnelmissa kuin nyt ollaan.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä lisätalousarviossa olisi jäänyt varoja valtionvelan lyhentämiseen, vaikka 200—300 miljoonalla eurolla olisi maksettu muun muassa valtionosuusvelkaa kunnille ja olisi annettu täydet indeksikorotukset valtionosuuksiin.

Tämä irvokas tilanne, jossa valtiontalous voi hyvin ja josta osakiitoksen voi antaa kyllä hallitukselle, kertoo hallituspuolueiden kyvyttömyydestä, erityisesti sen miesministereiden, nähdä suomalaisen yhteiskunnan pahoinvointia sekä poliittisen tahdon puutteesta turvata ihmisarvoinen vanhuus jokaiselle suomalaiselle.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä hallituspuolueet ovat lähinnä kiinnostuneita kohtuu- ja hyvinpalkatuista keskituloisista sekä näiden eduista. Mitä muuta voidaan tulkita kokoomuslaisesta veronkevennyslinjasta, jota punamultahallitus haluaa jatkaa, linjasta, joka rapauttaa kuntien taloutta ja niiden palvelutuotantoa?

Kaikkien poliittisten ratkaisujen takana ovat päättäjien arvot. Ovatko vanhukset hyödyttömiksi käyneitä tuotantovälineitä, kuten esimerkiksi tekniikaltaan vanhentuneet tietokoneet, jotka eivät ansaitse muuta kuin romuttamisen? Tämänkeväinen luterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräys halusi muistuttaa meitä, ettei ihmisellä ole viimeistä käyttöpäivää niin kuin jollain koneella. Tasavallan presidentti Tarja Halonen painotti keräyksen avauspuheessaan, että on tärkeää, että myös tulevat sukupolvet kasvavat vanhuutta ja vanhuksia arvostavalle perustalle.

Arvoisa puhemies! Vanhustenhoidon oravanpyörässä seuraavat toisiaan hoitajien huono palkka ja hoitotyön raskaus, työntekijöiden uupuminen, hoitoalan kiehtovuuden puute opiskelijoiden parissa, hoitajien puute erityisesti Ruuhka-Suomessa, kuntien talouden heikkous lisätä hoitajien määrää, vanhusten määrän jatkuva lisääntyminen sekä hallituksen epäonnistuminen omaishoidon tukemisessa. Miten tätä vyyhteä voidaan purkaa?

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä ongelmavyyhden purkaminen alkaa edellä mainitusta valtionosuusvelan maksamisesta kunnille. Voimme olla samaa mieltä peruspalveluministeri Liisa Hyssälän kanssa, että valtionosuuksia voitaisiin mahdollisesti korvamerkitä. Vaihtoehtoinen ratkaisu tälle voisi olla vanhusten hoidosta säädettävä laki. Joka tapauksessa lisääntyvää valtion ohjausta tarvitaan.

Haluamme heittää myös työmarkkinajärjestöille seuraavaan tupopöytään pohdittaviksi ensinnäkin hoitoalan työntekijöiden reippaat palkankorotukset. Yhteiskunnan tasa-arvoisen kehittämisen kannalta nyt vihdoinkin on hoitajien aika saada kunnon korvaus tehdystä työstään.

Toiseksi työmarkkinajärjestöt voivat mielestämme pohtia lisäksi ehdotusta siitä, että äkillisesti sairastuneista vanhemmistaan huolehtiville voitaisiin antaa hoitovapaata samaan tapaan kuin alle 10-vuotiasta sairastunutta lastaan hoitaville. Työnantajahan ei ole velvollinen maksamaan palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta. Tämän suuntaisia ratkaisuja vanhustenhoidon ongelmiin haetaan tällä hetkellä Norjassa ja Tanskassa.

Olemme pohtineet myös sitä, miten hoivahenkilökunnan työuupumusta voidaan ennaltaehkäistä ja vähentää. Mielestämme hoivahenkilökuntaa tulisi kohdella tasapuolisesti lastenhoitopuolen kanssa. Päivähoidossa on määritelty lakisääteisesti se henkilöstömäärä, mikä hoitoryhmissä tulee olla. Vanhustenhoidossa työntekijämitoituksen hoidettavia kohtaan tulisi lakisääteisesti olla myös voimassa.

Raskaaseen hoivatyöhön on saatava muutoinkin inhimillisempi rytmi. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa noin 5 000—10 000 henkilöä kokeilee tällä hetkellä tätä 3+3-työaikamallia, jonka perusideana on kiertävä työaikataulu. Mallissa tehdään töitä kolme päivää ja ollaan vapaalla kolme päivää nykyisen 5+2-työviikon sijaan. Näyttää siltä, että uusi järjestelmä on tuonut jopa rahallisia säästöjä, kun henkilökunnan jaksaminen on parantunut ja poissaolot ovat vähentyneet. (Ed. Lindqvist: Muistavatko pyhittää lepopäivät? — Ed. Pulliainen: Tarjoatteko ratkaisuksi?) Vanhustenhoidon ongelmat tarvitsevat erilaisia hoitoratkaisuja — kyllä tässä pyritään tarjoamaan kolme kappaletta niitä itse asiassa, arvoisa edustaja — joita olen edellä kuvannut. Yksi suuri tulevaisuuden ratkaisu on saada omaishoito vihdoinkin kuntoon. Tämä hallitus ei ole siihen pystynyt.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä omaishoidon tuen saamisen sattumanvaraisuuden voi poistaa kahdella tavalla. Omaishoidon tuki voidaan säätää eräänlaiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi ja siirtää tuen maksaminen Kansaneläkelaitokselle kotihoidon tuen tapaan. Eli tuesta on tehtävä lakisääteinen, Kelan kautta maksettava etuus.

Ne ihmiset, jotka tarvitsevat eniten muiden huolenpitoa, voivat pelkällä avuttomuudellaan nostaa yhteisöstämme esiin ne ominaisuudet, jotka ovat yhteiskunnan menestymisen kannalta kaikkein arvokkaimpia. Yhteiskunta, joka rakentuu lähimmäisenrakkauden ja inhimillisyyden kunnioituksen varaan, kestää vaikeinakin aikoina.

Tästä syystä, arvoisa puhemies, kannatan ed. Räsäsen ehdotusta perustellusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva koko opposition yhteinen välikysymys on kaikilta osin erittäin perusteltu ja ajankohtainen. Voin henkilökohtaisesti todeta, että yli 19-vuotisena kansanedustajaoloaikanani yksikään välikysymys ei ole aiheuttanut yhtä voimakasta mielipidevaihtoa niin lehdissä, radiossa kuin tv:ssäkin. Kaikissa näissä medioissa on kannettu huolta vanhustenhoidon ongelmista ja nykytilasta sekä arvioitu tähän liittyviä tulevaisuuden uhkia.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa on oma kappaleensa koskien vanhusten hoivatyötä. Siinä nostetaan esiin monia hyviä periaatteita ja lupauksia. Mutta miten on luvattua seurantatyötä hoidettu ja mitä on tehty vähimmäistason turvaamiseksi? Suoraan sanoen hallituksen toimesta ei ole tehty mitään todellista tilanteen parantamiseksi. Veronkevennyksiä on annettu suurituloisille ja rikkaiden omaisuusverokin on saatu poistettua. (Ed. Soini: SDP:n tahdosta!) Näillä nyt rikkaille jäävillä rahoilla olisi voitu toteuttaa edes osa hallitusohjelmassa mainituista vanhusten hoivatyön heikon tilanteen parantamiseen tähtäävistä lupauksista. Tilanne on perussuomalaisten mielestä suorastaan riistäytynyt käsistä. Hallitus on tästä vastuussa, ja voikin kysyä myös, minkä johdosta edes niin sanottua pakkolainaa ei ole maksettu kunnille. Tälläkin summalla olisi varmasti pystytty parantamaan osittain hoidon nykyistä tilaa.

Huonosti hoidetusta vanhustenhuollosta löytyy valitettavasti esimerkkejä ympäri Suomea. Nostan esiin niistä vain joitakin. Esimerkiksi Ähtärin kaupungissa suoritettiin asiantuntijoiden toimesta vanhustenhuollon selvitys jo vuonna 1995. Jo tällöin joutui asiantuntijaryhmä, johon kuului muun muassa nykyinen geriatrian professori Sirkka-Liisa Kivelä, lausunnossaan toteamaan muun muassa: "Puutteellista hygieniaa on todettavissa myös virtsa- ja uloste-eritteiden pesujen osalta. Puutteita esiintyy myös liikunta- ja asentohoidoissa. Toispuoleista halvausta sairastavien vanhusten liikunta- ja asentohoitoja on jätetty toteuttamatta." Toisin sanoen vanhukset joutuivat makaamaan omissa ulosteissaan. Selvityksen jälkeen asiantuntijaryhmällä on ollut vaikeuksia päästä tarkistamaan, onko vaaditut korjaukset tehty.

Arvoisa puhemies! Toinen, hieman tunnetumpi esimerkki vanhustenhoidon surkeasta tilasta löytyy Tampereelta. Välikysymyksessäkin mainitun Koukkuniemen vanhainkodin tilanne on saamansa julkisuuden kautta monille jo tuttu, mutta perussuomalaiset haluaisivat nostaa siitä vielä esiin erään tärkeän seikan. Ensinnäkin, aivan kuten välikysymyksessä todetaan, on kestämätöntä, että vanhustenhoidon vähimmäistaso voidaan turvata vain valitusteitse. Täytyy kuitenkin kehua Länsi-Suomen lääninhallitusta siitä, että se on ottanut päätöksessään rohkean ja suoraselkäisen linjan ja vaatinut 103 lisätyöntekijän palkkaamista Koukkuniemen vanhainkotiin, vaikka tällä lisähenkilöstömäärällä voidaankin päästä vasta tyydyttävälle hoidon tasolle.

Arvoisa puhemies! Tälläkin hetkellä on useita valituksia vanhustenhoidon tasosta. Kun vanhusten hoidossa työskentelevä henkilökunta ei ole tähän asti uskaltanut puhua puutteista, niin nyt on varsinainen valitusten tulva lähtenyt liikkeelle, kun sekä omaiset että hoitajat tuovat epäkohtia esiin. Johtuuko tämä puhumattomuuden päättyminen siitä, että edes pelko oman työpaikan puolesta ei enää pysty hiljentämään hoitajia? (Ed. Pulliainen: Kun ei jaksa, ei jaksa!) — Näin se on, edustaja.

Pätkätyöt ja riittämätön henkilökunnan määrä ajavat monesti vanhusten lisäksi myös pienipalkkaiset hoitajat epäinhimillisiin olosuhteisiin työpaikoillaan. Valitusten kautta henkilökuntaa joudutaan varmasti jatkossa lisäämään ja vakinaistamaan, mikäli tätä lisäystä ei hoideta työnantajan toimesta vapaaehtoisesti. Perussuomalaiset toivovatkin, että vanhusten hoidon henkilökunnan määrää kasvatetaan pikaisesti, sillä tämänhetkinen hoitajien määrä ei riitä inhimillisen hoidon suorittamiseen. Vanhusten hoitopaikoissa, joissa on riittämätön henkilöstö, on ongelmia nähtävissä kaikkialla. Henkilökunnan aika ei yksinkertaisesti riitä vanhusten syöttämiseen, pukemiseen, ulkoiluttamiseen tai välttämättömään hygienian hoitoon, vaan kiire ja sen tuoma stressi aiheuttaa muun muassa työuupumusta ja sairauslomia varmasti parhaansa yrittävälle hoitohenkilökunnalle, joka joutuu työskentelemään ääriolosuhteissa. Mikäli vanhuksella ei ole hoitopaikan lähistöllä asuvia omaisia taikka niitä ei ole lainkaan, ei apua vanhuksen olosuhteisiin ole saatavissa edes siltä suunnalta.

Perussuomalaisten mielestä laitoshoidon ongelmien lisäksi keskustelua vanhustenhoidon tilanteen parantamisesta ja tulevaisuudesta tulisi käydä myös omaishoidon osalta, kuten useammassakin ryhmäpuheenvuorossa on jo viitattu. Kaikenlaisen kotona tapahtuvan vanhustenhoidon on monissa tutkimuksissa todettu olevan selvästi laitoshoitoa edullisempaa, ja se on myös hoidettavan kannalta inhimillisempi tapa saada viettää vanhuspäivänsä. Perussuomalaisten mielestä omaishoitoa, joka voisi monelle vanhukselle tuoda mahdollisuuden laadukkaampaan ja inhimillisempään hoitoon, tulisi valtiovallan puolesta jatkossa tukea selvästi nykyistä enemmän. Vaikka joitakin lakiuudistuksia toki on tehty, joilla on pyritty parantamaan omaishoidon olosuhteita, niin käytännössä lukuisissa kunnissa muun muassa omaishoidon tuen minimitason korotuksesta johtuen ei solmita uusia omaishoitosopimuksia, koska niihin ei ole varattu riittävästi määrärahoja.

Omaishoitojärjestelmää tulisikin muuttaa siten, että se olisi subjektiivinen eli kuntia velvoittava oikeus. Perussuomalaisten mielestä tämä näyttäisi olevan ainoa keino, jolla voitaisiin taata niille vanhuksille, joille olisi sopiva omaishoitaja löytynyt, mahdollisuus päästä omaishoidon tuen piiriin. Tähän muutokseen voitaisiin yhdistää hoitopalkkioiden valtion rahoitus vaikkapa Kelan kautta.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset haluavat muistuttaa perustuslain 6 §:n mukaisesta ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Lain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä perusteetta asettaa eri asemaan muun muassa terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perussuomalaiset toivovatkin, että myös ylimmät laillisuusvalvojat heräävät tähän yhteiskunnalliseen todellisuuteen, jossa vanhukset ja vammaiset joutuvat Suomessa elämään. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Henkilön kotipaikkakunnalla ei saa olla merkitystä esimerkiksi vanhustenhuollon palveluiden saamisessa tai näiden palveluiden laadun osalta. Meidän velvollisuutemme on huolehtia näistä ihmisistä, jotka rakensivat omilla uhrauksillaan ja työllään Suomesta nykyisen kaltaisen korkean elintason maan ja siinä sivussa kasvattivat ja kouluttivat nykyisen aktiiviväestön sekä loivat maksuillaan pohjan nykyisille eläkejärjestelmille.

Eiköhän se, arvoisat valtioneuvoston jäsenet, näin ole?

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ensiksi vastaan kristillisten välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoroon, että olisin vaatinut 20 prosentin palkankorotuksia hoitajille. Minulla on tämä eduskunnan pöytäkirja tässä edessäni, ja olisin viimeksi kyllä odottanut kristillisiltä näin väärää lukusysteemiä. Muistan nyt, että puhuttiin bruttokansantuoteosuudesta terveydenhuollossa silloin viimeksi ja siitä, että se Suomessa on alhaisempi Euroopan maihin nähden. Silloin olen todennut: "- - että Suomessa se on niin alhainen, 7 tai 6,9, on se, että työntekijöitten palkat ovat niin alhaiset." Kun silloin puhuttiin, että se on kiinni näistä palkoista, niin totesin näin: "Jos terveysalan työntekijöitten palkkoja nostettaisiin 20 prosenttia, silti pääsisimme vasta 7,7:ään tai 7,8 prosenttiin bruttokansantuoteosuudesta." En millään tavalla vaatinut näitä korotuksia. Olisin tietenkin voinut vaatiakin mutta enpähän vaatinut (Ed. Pulliainen: Voi hyvä ihme, kun jäi vaatimatta!) vaan kerroin, miten se on suhteessa tähän bruttokansantuoteosuuteen, että palkat vaikuttavat tämän verran. Me emme pääsisi silti sinne 9:ään, mikä oli eurooppalainen taso, mistä oli puhetta.

Sitten, arvoisa puhemies, tästä koulutuksesta. Täällä sanottiin, että ei kouluteta enemmän työntekijöitä tälle alalle. Viime vuonna sosiaali- ja terveysalan ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkoja oli noin 900 enemmän kuin 2000-luvun alussa, ja vastaavasti ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikkoja on lisätty runsaalla 500:llä. Me olemme arvioineet, että sosiaali- ja terveydenhuollossa avautuisi noin 174 000 työpaikkaa jaksolla 2001—2015, ja samaan aikaan sosiaali- ja terveysalan koulutuksesta arvioidaan valmistuvan noin 214 000 henkilöä. Tällaiset arviot on tehty, ja tältä näyttäisi tässä valossa. Emme tiedä, kuinka paljon lähtee ulkomaille, kuinka paljon lähtee tältä alalta pois, kun alan vetovoima on heikohko jne.

Sitten kristilliset kysyivät, miten on lisätty näitä rahoja tänne, mitä tarkoitan sillä, että on lisätty vanhuspalveluihin. Me olemme lisänneet valtionosuuspohjiin vanhustenhuollossa esiintyvien puutteiden ratkaisemiseksi ja vanhustenhuollon kehittämiseksi hallitusohjelman mukaisesti 2004 14 miljoonaa euroa, palvelusetelin käyttöön ottamiseksi 2004 10 miljoonaa euroa, omaishoidon tukeen, josta tuli laki tämän vuoden alussa, 5,8 miljoonaa euroa ja oikeuteen tähän palvelujen tarpeen arviointiin, joka tuli nyt tänä vuonna, lisäsimme pohjiin 17 miljoonaa euroa ja sitten kehittämishankkeiden valtionosuuksiin 14 miljoonaa euroa. (Ed. O. Ojala: Kuinka paljon verohelpotuksiin?) — Paljon enemmän, ed. Ojala, kuin teidän aikananne lisättiin konsanaan näihin sekä valtionavustuksiin että pohjiin, laitettiin myöskin korvamerkittyä rahaa, olemme laittaneet siis tämän 200 miljoonaa euroa näihin hankkeisiin. Se on ollut korvamerkittyä, joka on käytetty pelkästään näitten sosiaali- ja terveyspuolen hankkeitten hyväksi, mitä itse sanoin.

Sitten kokoomuksen puheenvuorossa siteerattiin professori Kivelää, että on kymmenen vuotta ontunut vanhustenhoito. No, kyllä kokoomus on sinä aikana ollut hallituksessa, joten myöskin siellä olisi mahdollisuus ollut sitten tätä ontumista panna parempiin puihin.

Nyt esitätte omaishoitajille lisää vapaapäiviä. Nyt ovat tulleet nämä virkistysvapaat. Meillä on nyt vielä enemmän kuin te esitätte mahdollista käyttää, koska nythän tulivat tähän omaishoidon lakiin virkistysvapaat. Sitten, arvoisat puheenpitäjät, nythän omaishoitoa vasta on lähdetty tosimielellä kehittämään. Tämän vaalikauden alussa tehtiin ensimmäinen kattava selvitys omaishoidosta. Ei ollut mitään pohjaakaan, mihin rakentaa, mitään selvityksiä ei ollut. Elli Aaltonen teki ensimmäisen selvityksen. Sen pohjalta on lähdetty tekemään ensimmäinen laki, palkkioita on nostettu, indeksejä on parannettu. Saattohoitotilanteeseen on tullut 600 euron summa. Ensimmäisen kerran on omaishoitoa lähdetty kehittämään, ja nyt edelleen se vaatii kehittämistä. Se vaatii vuosittaista kehittämistä. Siinä ei saa herpaantua ote, ja me olemme siihen laittaneet, nyt on aloitettu. Sikäli vihreittenkin puheenvuoroon viitaten, kun heillä oli oma ministeri, Soininvaara, olisi voinut tietysti tehdä jo omaishoidossa silloinkin, mutta hyvä, että nyt on tehty.

Sitten, arvoisa puhemies, tässä lopuksi vielä sanon, kun täällä oli tästä palvelutarpeen arvioinnista puhetta, että on epäilty, että se ei toimi: Viestit kunnista ovat, että se on toimiva ja mitään ruuhkautumista siinä ei ole tapahtunut, ja jos tämä palvelutarve on todettu, niin on pystytty välttämättömän tarpeen osalta vastaamaan hyvin nopeasti. Näyttää siltä, että se laki toimii, mutta tässäkin, kuten sanottu, tämä lain toimivuus vielä erikseen arvioidaan.

Arvoisa puhemies! Paljon on kehittämistä. Kukaan ei ottanut täällä esille esimerkiksi uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia vanhustenhoidossa, ehkäisevien työmuotojen kehittämistä ja kaikkea tätä. Meillä on paljon tässä haasteita, jotka liittyvät tähän vanhustenhuoltoon, mutta paljon on tehty. Meillä on tällainen professiokeskeinen ajattelu Suomessa, joka ei varmasti parhaalla mahdollisella tavalla palvele asiakkaita. Henkilöstöjohtamiseen pitää erityisesti panostaa, ja sitten täydennyskoulutusvelvoite luo kyllä edellytykset geriatrisen osaamisen vahvistamiselle. Tästä ministeri Haatainen vielä enemmänkin kertoo.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen painopisteenä on sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen vahvistaminen, palvelujen kuntoon saattaminen, ja tähän myös on satsattu. (Ed. Sasi: Miksi heikkenee koko ajan?) Sosiaali- ja terveyspalveluihin suunnataan 350 miljoonaa euroa lisää rahaa ja kehittämishankkeisiin 200 miljoonaa euroa. (Ed. O. Ojala: Kysykää Kuntaliitosta, mitä he sanovat näistä summista!) Nämä eurot menevät palveluihin kuntiin, ja kuntien tehtävänä on sitten katsoa, mihin tätä rahoitusta suunnataan.

Ed. Paloniemi otti täällä aivan oikein esille hoitohenkilökunnan saatavuuden, johon nyt pitää keskittyä. Tämän asian ottivat myös ed. Väätäinen ja ed. Huotari puheenvuoroissaan esille. Tämä onkin minusta nyt äärimmäisen tärkeä, oikeastaan olennainen asia tässä vanhus- ja koko sosiaali- ja terveydenhuollon keskustelussa. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöhän tekee tätä työtään koko sydämellään, mutta yksin kutsumus ei nyt tässä riitä, sen me tiedämme. Kunnissa onkin nyt äärimmäisen tärkeää herätä näkemään, että edessä on kyllä melkoinen kilpailutilanne alan ammattilaisista.

90-luvullahan muun muassa jätettiin sosiaali- ja terveydenhuollon täydennyskoulutus aivan retuperälle. Kansallinen terveysohjelma nosti tämän asian sitten esiin, ja tämä hallitus on nyt lainsäädännöllä velvoittanut kuntia huolehtimaan henkilöstön täydennyskoulutuksesta. (Ed. Perho: Edellinen hallitus päätti!) Täydennyskoulutukseen lain perusteella suunnataan nyt lisää terveydenhuollon täydennyskoulutukseen 20 miljoonaa euroa vuositasolla ja sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutukseen 14 miljoonaa euroa vuositasolla eli yhteensä 34 miljoonaa euroa henkilöstön täydennyskoulutukseen. Arvoisat edustajat, tämä on äärimmäisen tärkeää, että tähän suunnataan rahoitusta, ja nyt on huolehdittava, että kunnissa tehdään tässä työtä, koska tämän alan vetovoima ja houkuttelevuus on erittäin vahvasti sidoksissa siihen, että työntekijät voivat kokea, että heitä arvostetaan, että he voivat työssään kehittyä ja pitää ammattitaitoaan ajan tasalla.

Arvoisat edustajat, minä itse olen tehnyt työtä sosiaali- ja terveydenhuollossa ja myös vanhustenhuollossa. Minä varoittaisin sellaisesta keskustelusta ja sellaisen keskustelun lietsomisesta, että vanhustenhuolto olisi jotensakin ala, joka on äärimmäisen raskas ja vastenmielinen ja johon pitäisi erityisesti houkutella. (Ed. O. Ojala: Raskas se on!) Vanhustenhuolto voi olla myös palkitsevaa, ja se on myös sitä, mutta se on palkitsevaa vain silloin, kun siellä työyhteisössä on hyvä johto, kun työpaikalla arvostetaan työntekijöitä ja työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja myös työaikoihin ja siihen, että voi kehittyä ammatissaan eteenpäin. (Ed. Tennilä: Olisi se kivaa, kun viikonloppuna olisi toinenkin ihminen siellä!) Näin ollen työhyvinvointi on äärimmäisen tärkeä kysymys, ja siinä mielessä on tärkeää kiinnittää huomiota työntekijöitten riittävyyteen, siihen, että henkilöstömitoitukset ovat oikein. Mutta yhtä lailla emme voi myöskään sulkea silmiä siltä, miten työ organisoidaan, miten työtä johdetaan ja miten työaikajärjestelyt on järjestetty. Näissä on paljon kehitettävää. Meillä on paljon hankkeita, muun muassa Työterveyslaitoksella, missä on esimerkiksi työaikajärjestelyjä kehitetty, niitä on vaan kunnissa nyt vietävä eteenpäin.

Eduskunta on päätöksillään edellyttänyt, että palveluiden järjestämisestä päätetään siellä, missä ihmiset ovat, eli lähellä ihmistä. Tämä on minusta äärimmäisen tärkeätä, että pidämme siitä kiinni ja myös edellytämme, että kuntatasolla hoidetaan asiat kuntoon. Me yhdessä voimme tämän kyllä tehdä. Kunnissa on tehtävä kunnolliset vanhustenpalvelustrategiat, niiden on oltava konkreettisia ja niitä on myös seurattava ja huolehdittava siitä, että siellä, missä ongelmia on, niihin ongelmiin myös puututaan.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Hyssälä on onnistunut siinä, että hän on asettanut erinomaisia ja asiantuntevia selvitysmiehiä, mutta kun selvitysmies antaa esityksensä, niin miksi sitä ei toteuteta? Erityisesti nyt ihmettelen tätä selvitysmies Elli Aaltosen esitystä, jonka hän antoi vuonna 2004, jossa oli lukuisa joukko esityksiä. Miksi näitä ei ole toteutettu?

Kysyn myös ministeri Haataiselta: Ajatteko te edelleen tätä vanhuspalveluiden puitelakia tai vanhustensuojelulakia, niin kuin se oli siinä teidän kansanedustaja-aloitteessanne? Jos on niin, että kunnat eivät osaa priorisoida tai asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, niin miksi henkilöstömitoituksesta ei voisi sitten olla samantapaista puitelakia kuin on vaikkapa lasten päivähoidossa?

Kysyn myös valtiovarainministeri Heinäluomalta, voitteko te tässä istunnossa antaa lupauksen siitä, että vanhuspalveluiden laadun kohentamiseksi annetaan lisäbudjetti, annetaan lisärahoitus, jolla saadaan tämä laatuongelma korjattua.

Sitten vielä totean, että todellakin luin vappuaattona nuo vuoden 2000 välikysymyskeskustelun pöytäkirjat. Tämä 20 prosentin palkankorotustavoite tuli siellä pariinkin kertaan esiin, (Puhemies koputtaa) ja ainakin itse tulkitsin sen myös tavoitteeksenne. (Puhemies: Aika!) Sehän liittyy nimenomaan näihin vaatimuksiin nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon osuus (Puhemies koputtaa) kansantuotteesta kansainvälisesti asianmukaiselle tasolle, joka oli keskustan vaatimuksena silloin.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu on sikäli masentavaa, että hallitus ei myönnä mitään. Tämä on juupas—eipäs-keskustelua. Te vähättelette kaikkea, mitä oppositiosta on kerrottu. Minusta ydinkysymys tässä on se, kuka hallituksen sisällä vastustaa lisäbudjetin antamista. Minä pyydän, että valtiovarainministeri Heinäluoma aivan erityisesti tähän lisäresurssien antamiseen vastaa, se on tullut täällä niin monessa puheenvuorossa esille.

Ajan puitteissa sanon vielä muutaman muun asian. Minulle on ainakin epäselvää, oletteko, ministerit, sitä mieltä, että nykyinen hoitohenkilökunnan palkkaustaso on riittävä, ja jos ei ole, kuinka paljon sitä pitää nostaa. Sen haluaa Suomen kansa tietää, nämä asiat ovat pyörineet niin paljon. Sirkka-Liisa Kivelän sanoja te olette suurin piirtein myöskin laittaneet täällä kysymyksenalaiseksi, koska te ette edes myönnä sitä, mitä hän Suomen Kuvalehdessä sanoo. Palvelusetelistä te puhutte tavalla, joka on aivan eri kuin mitä te hallitusohjelmassa aikanaan päätitte. Omaishoitohan on heikentynyt monessa kunnassa sen jälkeen, kun nämä tietyt rajat tulivat. Siitä on ihan selvää datastoa olemassa. Minkä takia totuudet pitää kieltää?

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä, ette vastannut peruskysymykseen eli siihen, kummalle kuuluu vastuu, kuuluuko se valtiolle vai kunnille, vanhustenhoidosta. Eli kun te olette oppositiossa ja hallituksessa ollessanne olleet vähän eri mieltä tästä, niin haluaisin mielelläni kuulla nyt, mitä mieltä olette tällä hetkellä, koska vastuunkantaja tähän täytyy löytyä. Jos sitä ei löydy, niin sitten tätä asiaa on vaikea parantaa.

Väititte myös, että omaishoidon tukea aloitettiin kehittää vasta tämän hallituksen aikana. (Ed. O. Ojala: Sanoitte niin, sanoitte niin!) Se ei pidä paikkaansa, vaan omaishoidon tukihan on ollut jo hyvin pitkään voimassa ja Lipposen hallituksen aikana nämä vapaapäivät aloitettiin. (Ed. O. Ojala: Moni ei voi pitää niitä päiviä!) Nyt pitäisi edelleen kehittää, eli pitäisi toteuttaa niitä Elli Aaltosen esittämiä esityksiä. Sen lisäksi tuossa omassa puheenvuorossani esitin, että omaishoidon tuki ja eläkkeensaajan hoitotuki voitaisiin yhdistää, jolloin siitä saataisiin taloudellisesti vahvempi tukimuoto myöskin niille, jotka jäisivät työstä vanhempiaan hoitamaan. Mitä mieltä olette tästä?

Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Te, ministeri Hyssälä, totesitte omassa puheenvuorossanne, että omaishoidon tila on vuoden alusta voimaan tulleen lain myötä parantunut. Olisin nyt kysynyt arvoisalta ministeriltä, missä tämä oikein näkyy. Ensinnäkin vähimmäispalkkion korottaminen on johtanut tuensaajien määrän rajoittamiseen. Myös iäkkäiden tuenhakijoiden hakemuksia epäillään hylättävän sen vuoksi, että iäkkäiden ihmisten luotetaan hoitavan omaisensa joka tapauksessa. Samoin on tullut tietoja, että minimipalkkion korottaminen on johtanut kaikkien korvausten pudottamiseen lähelle alarajaa.

Pehr Löv /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtio ja kunnat ovat yhdessä vastuussa nykytilanteesta. Täytyy sitten samalla todeta se, että laatukriteerit eivät ole purreet oikealla tavalla.

Ministeri Hyssälä avasi hyvin tämän ohjauskeskustelun lauantaina. Tiedämme, että korvamerkittyä rahaa ei todennäköisesti tähän saada. Lasten- ja nuorisopsykiatriaan on ollut melkein mahdotonta saada, vuosittain on jouduttu taistelemaan sen eteen. Kuntaliittokin on vastaan. Se on todella vaikea tie.

Mitkä ovat ne keinot? Varmasti ministeri Hyssälä on ajatellut joitakin keinoja, millä tavalla voisi ohjata paremmin.

Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tänä keväänä olen itse saanut, ja uskon, että moni muukin edustaja on saanut, ennätysmäärän yhteydenottoja nimenomaan omaishoidon tilasta Suomessa. Meillä on paljon perheitä ja yksilöitä, joille oli viime vuonna suositeltu omaishoidon tuen hakemista ja nyt alkuvuodesta se on leikattu pois. Kun tuen minimitasoa on nostettu, niin aivan kuin tässä ed. Forsius sanoi, kunnat karsivat tukea saavien joukkoa merkittävästi, ja uudistuksessa omaishoidon tuki säilyi määrärahasidonnaisena etuutena, jonka myöntäminen on perustunut kunnan harkintaan. Kun nyt on tilanne se, että kuntien indeksiä on 0,25 prosenttia vielä entisestään leikattu ja on pakkolaina päällä, niin kysyn ministeri Eero Heinäluomalta, joka ylisti kristillisdemokraattien budjettia, tasapainotettua vaihtoehtobudjettia, miksi tämä vaihtoehto ei näy hallituksen esityksessä tällä hetkellä, tuo 215 miljoonaa euroa, jolla olisi merkittävästi parannettu myöskin vanhustenhuollon tilaa.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kumpikin ministeri, jotka äsken käyttivät puheenvuoron, kertoivat siitä, kuinka lainsäädännöllä on tilannetta parannettu. Varmasti voidaan näin sanoa, että lainsäädännöllä on parannettu, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun kunnat eivät noudata sitä. Siinähän se ongelma onkin, eli pitäisi saada enemmän subjektiivista oikeutta sinne, niin että kunnilla olisi velvollisuus hoitaa. Meillä on lukuisia eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksiä siitä, kuinka kunnat yrittävät jopa silloin, kun on kyse subjektiivisesta oikeudesta, kokeilla, kuinka matalalta päästään sen riman ali, ettei kastuta. Eli tältä osin tuntuu vähän omituiselta se, että sanotaan, että lainsäädäntöä on parannettu, mutta sitä ei kukaan sitten kuitenkaan siltä osin valvo, että noudatetaan niitä määräyksiä. Tältä osin haluan vieläkin viitata perustuslain säännöksiin siltä osin, että erityisesti vanhusten osalta ei voi olla niin, että missä kunnassa ihminen asuu, sen mukaisesti hän saa hoitoa.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useimmat ikäihmiset, kuten tiedämme, haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään, mutta he tarvitsevat ihan tavallisissa arjen askareissa siellä kotona apua. Malmin toimintakeskuksessa täällä Helsingissä on ideoitu sellainen toimintamalli, jossa vanhuksia ja tällä hetkellä myös mielenterveyskuntoutujia autetaan kaupassa käynnissä, ruuanlaitossa, ulkoilussa tai siivouksessa ja työn tekevät ammattilaisen johdolla pitkäaikaistyöttömät, joille on tarjoutunut tällä tavalla pehmeä paluu työelämään. Osa noista työllistetyistä on myöhemmin hakeutunut hoiva-alan koulutukseen ja osa on työllistynyt kotipalveluyritykseen vakituiseen työhön. Vanhus saa aikaa ja apua tällä tavalla ja työtön mielekästä työtä, eli kaikki voittavat. Tässä esimerkki yksinkertaisesta toimivasta ideasta vanhustyössä, vanhustyössä, joka vaatii monia keinoja hoituakseen hyvin. Lisää tällaisia toimintatapoja toivoisin.

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Henkilökunnan lisäys ja palkkojen korottaminen on ollut monen puheenvuoron aiheena, ja itsekin olen sitä mieltä, että ne ovat oleelliset tekijät tilanteen korjaamiseksi, mutta hyvien hoitokäytäntöjen merkitys täytyy nostaa vähintään samalle tasolle. Kysynkin ministeriltä, onko teillä ajatuksia siitä, millä tavalla näitten hyvien hoitokäytäntöjen maastouttaminen voitaisiin tavallaan nopeutetussa tahdissa saada aikaiseksi niin, että työn tekeminen sitä kautta myös helpottuisi.

Oli erittäin hyvä, että ministeri Hyssälä otti esille tämän tekniikan ja teknologian mahdollisuudet helpottaa hoitotyötä, mutta kun tämä vaativampi tekniikka varsinkin on kovasti kallista ja sitä ei ole läheskään saatavilla joka puolella, niin onko teillä minkälainen käsitys siitä, miten eri tavalla eri puolilla Suomea tämä tekniikka on käytössä ja minkälaisia puutteita siellä on?

Jyri Häkämies /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä tässä vastauksessaan — toisin kuin täällä eduskuntapuheissa puolueet laidasta laitaan selvästi ovat huolissaan vanhustenhoidon tilasta ja edellyttävät toimenpiteitä ja lisäsatsauksia — tyytyy luettelemaan erilaisia selvityksiä ja syyllistämään kuntia ja kuntapäättäjiä tästä tilanteesta tilanteessa, jossa valtiontalous on kohtuullisen hyvässä jamassa ja kuntien talous, niin kuin hyvin tiedämme, on kriisiytynyt.

Kysynkin nyt ministeri Heinäluomalta. Viime viikolla, niin kuin täällä kuulimme, olitte yhdessä ministeri Mannisen kanssa televisiohaastattelussa, jossa juuri tämä talouden tila kuvattiin ja kysyttiin, aikooko hallitus panostaa lisää vanhustenhoitoon, ja vastasitte silloin, että ei, ette aio. Kysyisin uudelleen tämän keskustelun ja tämän kansalaiskeskustelun jälkeen, oletteko edelleen samaa mieltä, ja edes minimissään, aikooko hallitus aikaistaa tätä valtionosuusvelkaa, jota on siirretty maksettavaksi vuodelle 2008, aikooko edes siirtää sitä maksettavaksi ensi vuoden budjetissa.

Outi Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhteisvastuu olisi ollut myöskin mahdollista tälle hallitukselle, mutta hallitus on valinnut tämmöisen eriarvoistavan politiikan. Te olette antaneet Suomen kaikkein rikkaimmille, varakkaimmille, noin 30 000 henkilölle 130 miljoonan euron verohelpotuksen tämän vuoden alusta. Tämä verohelpotus tulee toistumaan vuosittain tästä eteenpäin. Tämäkin raha olisi voitu käyttää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten ja vanhusten hyväksi. 3,5 miljardia on kaikkiaan toteutettu veronkevennyksiä. Arvoisa ministeri Heinäluoma, katsotteko, että tämä hallitus voi yleensä sanoa itseänsä yhteisvastuun hallitukseksi?

Ministeri Hyssälä, keskusta edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon osuus kansantuotteesta nostetaan kansainvälisesti asianmukaiselle tasolle, sanoi ed. Manninen täällä vuonna 2000, kun keskusteltiin edellisen kerran vanhustenhuollosta, ja sitten hän lisäsi: "Mitä tulee normiohjaukseen, niin keskusta kannattaa vahvoja, subjektiivisia oikeuksia sellaisille väestöryhmille, jotka eivät itse pysty puolustamaan etujaan." Katsotteko, ministeri Hyssälä, että vanhukset kuuluvat tähän ryhmään?

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eri asiamiehet, muun muassa potilasasiamies ja lapsiasiamies, toimivat, neuvovat asiakkaita ja valvovat heidän etujaan. Tukholmassa toimii vanhusasiamies, (Ed. Huotari: Suomessa on jo sosiaaliasiamies!) jonka tehtävänä on edistää vanhusten hyvinvointia tuomalla esiin ikäihmisten näkökulmaa päätöksenteossa ja toimia myös vanhusten omaisten ja vanhustyötä tekevien yhteyshenkilönä. Onko Suomessa tarkoituksena perustaa vastaavan tyyppistä toimintaa ja ennalta ehkäistä siten vanhusten ongelmia?

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä salissa on vallinnut hyvin suuri yksimielisyys siitä, missä meillä nuo vanhustenhuollon ongelmat ovat — oikeastaan on ollut aivan sama, onko puheenvuoron käyttäjänä ollut hallitus- vai oppositiopuolueen edustaja: valtionosuudet eivät ole kunnissa kohdistuneet sinne vanhustenhuoltoon, niin kuin on toivottu; hoivatakuu on tosiasiassa jonotakuu palvelutarpeen arviointiin; omaishoitolaki on johtanut sopimusten karsimiseen; hoitotakuusta huolimatta ihmisiä on lainvastaisesti jonoissa, palvelusetelijärjestelmää ei pienissä kunnissa edes tunneta; ja ministeri itse myöntää sen, että nämä laatusuositukset eivät ole purreet sillä tavalla kuin on toivottu. Arvoisa ministeri, mitä te aiotte nyt tehdä, jotta tämä vanhustenhuollon tilanne saadaan parantumaan Suomessa? Meillä aika alkaa käydä vähiin. Väestö ikääntyy koko ajan.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Länsi-Suomen lääninhallituksesta, joka on puuttunut näihin laiminlyönteihin vanhustenhuollossa, sosiaalineuvos Pekka Paatero on todennut muun muassa, että kunnan velvollisuus on hoitaa asiat niin, että kotona asuminen pitkään on mahdollista ja että tässä suhteessa on paljon tekemättä ja kotipalvelua, kotisairaanhoitoa on tarjolla liian vähän ja väki vaihtuu alati. Olen erityisen huolissani siitä, että kymmenen viimeisen vuoden aikana kotipalveluhenkilökunta ja kotipalvelut ylipäätänsä eivät ole kasvaneet, vaikka tarvitsijoiden määrä on kasvanut.

Kokoomus esitti tässä omassa ryhmäpuheenvuorossaan ajatuksen, että kotipalvelulle pitää asettaa kriteerit, joiden mukaan on velvollisuus antaa tarvittavassa määrin kotiapua silloin, kun toimintakyky on siinä määrin alentunut, että kotona asuminen ilman näitä palveluja ei ole mahdollista. Voisiko tämä olla yksi niitä keinoja, joilla päästäisiin eteenpäin sen toiveen toteuttamisessa, että vanhukset haluavat heikkokuntoisinakin ensisijaisesti asua kotonaan? Esimerkiksi Tanskassa tämä on mahdollista, ja siellä asiaa on kehitetty (Puhemies koputtaa) paljon pidemmälle kuin meillä.

Valtiovarainministeri   Eero  Heinäluoma

Arvoisa puhemies! Onnittelen kristillisdemokraatteja erinomaisen tärkeästä välikysymyksestä. Tämä on tämän vaalikauden varmasti paras välikysymys, mitä tähän mennessä on tehty. Vanhustenhoito vaatii meiltä lisää huomiota, sekä lisää rahaa että myös sitten työtapojen kehittymistä, ja se edellyttää yhteistyötä kunnissa ja valtion ja kuntien välillä.

Rahan osalta on todettava, että hallitus on tämän tarpeen tunnustanut. Tämän hallituksen aikana on laitettu kuntien valtionosuuksiin enemmän rahaa kuin 15 vuoteen on tähän mennessä tehty, eli huomattavasti lisää rahaa on tullut ja tulee myös tänä vuonna. Valtionapujen osalta kasvu on lähes 10 prosenttia. Mutta vastuuta on myös kunnissa, ja pyydän vaan siteerata kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenvuoroa aiemmin, jossa kokoomus totesi, että nämä tehtävät kuuluvat kuntien lakisääteisiin tehtäviin, ja vaikka kunnissa on varmasti kannettu huolta ikäihmisten saamasta hoidosta, sen tasosta ja riittävyydestä, tehtävien hoidossa ei ole vielä täysin onnistuttu. Vaikka kuntakohtaiset erot ovat suuria, kuntatalous on kokonaisuutena vahvistunut viime vuosina siinä määrin, ettei useinkaan kyse ole rahasta. Näin sanoi kokoomus kuusi vuotta sitten ryhmäpuheenvuorossaan, joten täytyy todeta, että ei tässä kukaan pääse karkuun omaa vastuutaan. Pitää ottaa yhteinen vastuu aidosti myös kuntapäättäjien, ja lisää rahaakin tarvitaan, ja niin kuin sanoin, sitä on siis osoitettu.

Juha Rehula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Opposition puheenvuoroissa on yritetty osoittaa, että hallitus ei tee vanhustenhuollon eteen mitään. Ed. Akaan-Penttilä pelkisti asian: hallitus ei edes myönnä, että mitään ongelmia olisi.

Minusta hallitus ja hallituspuolueet, viimeimmäksi valtiovarainministeri Heinäluoma, ovat osoittaneet nöyryyttä tämän vakavan asian edessä, nöyryyttä tunnistaa tilanne, joka on vakava, tilanne, joka on vakava tänään, ja se on varmuudella vakava myös ensi vaalikaudella. Se on aivan selvää. Ne lääkkeet, joita oppositio tarjoaa — koetin hyvinkin tarkasti kuunnella varsinkin suurimman oppositiopuolueen kokoomuksen puheenvuoron — ne lääkkeet, jotka te tarjoatte tähän tilanteeseen, ovat olleet tänäänkin kaikkea muuta kuin innovatiivisia. Jos raha ratkaisisi kaiken, se on sen verran vanha keksintö, että ongelmat olisi ratkottu. Ja yksin mutkan oikaisu, jolla yritettiin tänään tätä nykytilannetta selvittää, se, että valtionosuuksien 840 miljoonan euron jälkeenjääneisyys johtuisi kustannustenjaon tarkistuksista, ei nyt kyllä ihan pitänyt paikkaansa.

Yhteenvetona: hallitus on osoittanut nöyryyttä, työskentelee sen eteen, että vanhustenhuolto tässä maassa on vuonna 2010:kin jonkunlaisessa järjestyksessä.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri Heinäluoman puheenvuoro herätti kysymyksen, miksi ihmeessä kunnat sitten velkaantuvat sellaista vauhtia ja tekevät alijäämää, vaikka ennätystahtiin korottavat kunnallisverojaan. On kuitenkin todettava ja myönnettävä se, että tällä vaalikaudella tehdyt kuntien verotuloihin vaikuttavat veronkevennykset on kompensoitu kunnille, toisin kuin ne edellisen vaalikauden 800 miljoonan euron kunnallisverovähennykset, jotka tehtiin vuosina 1997—2003, eli tosiasia on se, että kunta-ahdingosta vastuun jakavat nykyisen hallituksen ohella myös edellisten hallitusten puolueet: kokoomus, vasemmistoliitto ja vihreät.

Kuntaliiton arvion mukaan 550 miljoonaa euroa riittäisi nostamaan Suomen kaikkien kuntien vuosikatteet tasolle, jolla voitaisiin kattaa poistot, eli mikäli vähennykset olisi korvattu kunnille viimeisten vuosien tapaan, niin kuntien tulos ei olisi nyt negatiivinen. Mutta kyllä tällä hetkellä kunnat todella ovat ahdingossa, ja sen lisäksi kunnille on annettu huomattavasti lisää tehtäviä.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastuu on yhteinen. Varmasti kaikki allekirjoitamme sen, ja tässä salissa on monta kertaa keskusteltu ikääntyneitten ihmisten asemasta ja aina on päädytty siihen, että asiat eivät ole vielä kunnossa. Kysymys on vaan siitä, että kun meillä on hallitus, joka näkee ongelmat niin kuin eduskuntakin, niin teillä pitäisi olla joitain eväitä kunnille antaa enemmän kuin te olette nyt pystyneet antamaan. Raha ei ratkaise kaikkea, mutta esimerkiksi omaishoidossa se ratkaisee. Se tarkoittaa silloin sitä, että jollain tavalla ei se, ministeri Hyssälä, riitä, että meillä on omaishoidon laki. On hyvä, että se on tullut, mutta kunnat ovat ovelia. Ne leikkasivatkin omaishoidon tuen saajien määrää silloin, kun tuli vähimmäismäärä, minimi, kuinka paljon annetaan omaishoidon tukea yhdelle henkilölle. Kyse on tästä.

Ministeri Hyssälä, voisiko ajatella ihan vakavasti, ilman sarvia ja hampaita, että me tekisimme tähän maahan subjektiivisia oikeuksia tietyin edellytyksin ikääntyneille ihmisille? Minusta se voisi olla hyvä laki ja sitä voitaisiin (Puhemies koputtaa) ihan vakavasti kannattaa ja ajatella, ja varmasti taloudellisestikin se olisi järkevää.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Hyssälä aloitti puheenvuoronsa vanhalla vertauksella, että yhteiskunnan hyvyyttä mitataan sillä, miten hyvin se huolehtii kaikkein heikoimmistaan. Kun nyt omaisten ja hoitajien huolena ovat olleet vanhukset, jotka joudutaan sitomaan sänkyyn ja lääkitsemään rauhallisiksi, koska hoitajia ei ole tarpeeksi, kotihoidossa puuttuu kotipalvelu, puuttuu kotisairaanhoito ja vanhukset elävät yksinäisyydessä masentuneina, niin kyllä minusta tämä ainakin kuulostaa hyvin julmalta ja kypsymättömältä yhteiskunnalta, ja minun on aivan mahdoton ymmärtää, miten voitte puolustella tällaista tilannetta.

Näitä vanhustenhuollon ongelmia on käsitelty julkisuudessa omaisten vaatimuksesta jo vuosikausia, ja surullista on, että niihin puututaan vasta sitten, kun oikeusasiamies tai lääninhallitus antaa huomautuksen ja toteaa tilanteen laittomaksi. Olisiko yksi ratkaisu tosiaan se, joka täällä aikaisemminkin tuli esille — nämä viranomaisethan toimivat vasta valitusten perusteella — että meillä olisi vanhusasiamies, jonka tehtävä olisi lapsiasiamiehen tavoin valvoa ennakollisesti sitä, millä tavalla näitä lakeja toteutetaan, kun ongelmana nyt tuntuu olevan, että suositukset eivät riitä alkuunkaan ja lakejakin kierretään? Olisiko tämä viranomainen, joka valvoo (Puhemies koputtaa) virkansa puolesta vanhustenhuollon inhimillisyyttä, oikea ratkaisu?

Satu Taiveaho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen ovat lisääntyneet ja tulevat lisääntymään tulevaisuudessakin voimakkaasti, mikä onkin oikea suuntaus. Palveluasunnoissa asuvien kannalta on kuitenkin yksi selkeä puute, joka ei tänään vielä tässä keskustelussa ole ollut esillä, ja se on se, ettei heille ole määritelty lakisääteistä käyttövaraa, mikä laitoksissa asuvilla puolestaan on. Palveluasuntojen maksut nousevat koko ajan ja pienituloisilla voivat olla todella jopa mahdottomia. Kysyisinkin, onko ministeriössä valmistelussa käyttövaran säätäminen myös palveluasunnoissa asuville tai ollaanko asia nyt varmasti huomioimassa tulevassa palvelumaksuja koskevassa uudistuksessa? Asialla on todella kiire.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä luetteli tässä pariinkin kertaan koko joukon kertasatsauksia, niin kuin hän sanoi, jotka olivat semmoisia muutamasta miljoonasta pariinkymmeneen miljoonaan euroon. (Välihuuto) — Joo, niitä oli 14 miljoonaa, oli laitettu lähes sataan kuntahankkeeseen. — Nämä satsaukset ovat aika mielenkiintoisia. Nimittäin kun Oulussa yritin saada kiinni muutamia avainhenkilöitä, joittenka uskoin tietävän näistä asioista aika paljon, kun on juuri vanhustenhuollosta kysymys, niin vastaus puhelimessa oli, että ei, ne on Hyssälän hankkeissa. Minä sanoin, että no, kukas niitä hoitaa. No, kun ei täällä oikeastaan ole nyt kukaan, kun kaikki parhaat ihmiset on laitettu hankkeisiin hommiin, elikkä siellä ei nyt oikein kukaan pystynyt minulle vastaamaan mitään.

Arvoisa ministeri, voisitteko kertoa yhden ainoan myönteisen tuloksen näistä hankehommistanne, joka olisi vakuuttava jollakin tavalla?

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ei kai se nyt ihan minun vastuullani ole, mitä ne Oulussa sitten tekevät. Tämä käytäntö on ollut jo silloin, kun vihreät olivat hallituksessa, että halutaan laittaa kehittämiseen erikseen korvamerkittyä rahaa, jotta saadaan siellä paikallisesti kehitettyä. Oulussa on, täytyy sanoa, että hirveän myönteistä, nytkin siellä on tulossa semmoinen iso, useamman sadantuhannen ihmisen hanke, jossa Oulun eteläpuolisten kuntien kanssa yhdistetään ja katsotaan niitä palveluja suuremmassa kokonaisuudessa. Siellä on tehty erittäin hyvää työtä.

Sitten, jos minä vastaan yleisesti, niin en ole kertaakaan kyllä vähätellyt tämän välikysymyksen aihetta tai merkitystä tai mitään. Sanoin ihan sanasta sanaan, että on aivan hyvä, että kannetaan huolta vanhustenhoidon saatavuudesta, laadusta ja voimavaroista ja että vanhustenhuollon kokonaisuutta arvioitaessa on tunnustettava, että kuntien henkilöstörakenne ja -määrä eivät ole kehittyneet kaikilta osin toivotulla tavalla. Näin sanoin sanasta sanaan. Mutta oli hyvä, että ed. Räsänen täällä sanoi, että hän vapunaattona luki tästä 20 prosentista. Ymmärrän sen siltä pohjalta, mutta en ole esittänyt edes tavoitetta. Kannattaa lukea ihan muina päivinä ja vähän tarkemmin näitä, ennen kuin lähtee siteeraamaan julkisesti täällä näitä asioita.

Sitten omaishoidosta, niin jo Huuhtasen aikana (Ed. Petri Salo: On ylimielistä, missä nöyryys!) tämä omaishoito tuli voimaan ja nyt on lähdetty kehittämään. Voimaperäinen kehittäminen on nyt menossa, ja sitä halusin täällä korostaa. Elli Aaltonenhan esitti portaittain siihen parannuksia vuoteen 2012. Me olemme nyt aloittaneet, niitä toteutetaan tässä vuosien ajan. Eihän kerralla saada kaikkea kuntoon. Ja se Kela-siirtokin oli siellä, varmasti sitäkin joudutaan vastaisuudessa vielä miettimään.

Sitten tässä oli näistä vanhusasiamiehistä. Meillä on sosiaaliasiamiesjärjestelmä, ja hyvin monissa kunnissa on vanhusneuvostot ja on tehty vanhuspoliittinen strategia, että kyllä paljon siellä myöskin tapahtuu. En nyt ole ihan siinä mielessä pessimisti, etteikö kunnissa pystyttäisi näitä asioita myös katsomaan. Ja vastuu on yhteinen, se tuli täällä ed. Tulosen puheenvuorossa. Kunnat, valtio ja myöskin omaiset, kyllä omaiset myöskin ovat vastuussa omista lähimmäisistään, kyllä tällaista yhteistä vastuuta varmasti tässä tarvitaan. En ole kertaakaan täällä syyllistänyt kuntia tai kuntapäättäjiä, vaan nimenomaan tämä on hyvin laaja kysymys, jota yhdessä haluamme hoitaa.

Hyvä, että täällä tuli tästä nykytekniikasta myöskin, kyllä se tarjoaa paljon uutta mahdollisuutta.

Timo Soini /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä on kysymys ajankuvasta. Heikko ihminen tarvitsee valtiota, heikko ihminen tarvitsee yhteiskuntaa. Mitä tapahtuu? Valtion omaisuutta myydään, varallisuusveroja poistetaan, optiot saavat jäädä rauhaan, ja kuitenkin aina ne vähäosaisimmat, työttömät, vammaiset, nyt myös vanhukset, mielenterveyspotilaat, nähdään kuluerinä, ja näinhän ei tietenkään asia sivistysvaltiossa voi olla. Jokainen poliittinen päättäjä voi katsoa peiliin. Ei ministeri Hyssälä ainoa syyllinen ole, yksi syyllinen hän on, ja jokainen meistä on syyllinen, jos emme pistä asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Hyssälä kovasti puolustaa sitä, että hän on näitä uusia lakeja tuonut, jotka ovat astuneet voimaan tämän vuoden alusta. Mutta esimerkiksi laki omaishoidosta, niin kuin eduskunta on täällä moneen kertaan todennut, on huonontanut näiden vanhusten asemaa. Valtio on antanut siihen 6 miljoonaa euroa. Jos se jaetaan näiden 300 000 tarvitsevan kesken, niin kukin saa 20 euroa vuodessa. Ei sillä voi elää. Se on ihan yhtä huono kuin kansaneläkkeen korotus, 20 euroa vuodessa. Miksi hallitus ei voinut toteuttaa sitä Elli Aaltosen ehdotusta, että omaishoidon olisi Kela maksanut ja sitten Kela olisi saanut tukea valtiolta?

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täytyy varmasti meidän kaikkien yhteisesti todeta, että asennevamman korjaus tai mieluummin sen parantaminen, kun puhutaan vanhusasioista, on se ykkösasia ja tavoite meille kaikille.

Suuri ja laaja elämänkokemus, jota vanhuksilla on, tulisi varmasti parhaiten jaettua sillä mallilla, minkä ed. Paloniemi täällä esitteli, ja kannustaisin, päinvastoin kuin täällä on annettu ymmärtää, ministeri Hyssälää pistämään jalalle tällaisia kehittämishankkeita muuallakin Suomessa, että saisimme vanhuksia katselemaan vuoteensa ulkopuolelle, näin näkemään sitä maailmaa, sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Se varmasti antaisi tällaista henkistä vireyttä, joka on erittäin merkityksellinen myöskin vanhuksille.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtionosuuksia on lisätty, mutta silti vanhuspalvelut, muukin kuin laitoshoito, ovat kriisissä muun muassa omassa vauraassa kotikunnassani. Otan sen esimerkiksi, koska se lienee sysännyt liikkeelle tämän välikysymyksenkin.

Koukkuniemi on tuttu tapaus, ja esimerkiksi parhaillaan jonoissamme on kriteerit täyttäviä omaishoitajia noin 230; määrä on nopeasti tuplaantunut. Kotikuntani ei ole köyhä, päinvastoin. Selvitykset ja strategiat on tehty kunnassa, vanhukset ovat painopistealueena. Kyse on kunnan, siis meidän kuntapäättäjien — ja tässä olemme kyllä ihan kaikki osallisia ja vastuullisia, että sormella voi näyttää vain omaa peilikuvaansa — yhteisestä käytännön priorisoinnista. Täytyy sanoa, että olen huolissani, tämä kokonaisuus ei selvästi tällä hetkellä toimi. Meidän vanhuksemme ansaitsevat hyvän hoidon.

Nyt kysyn todella, täällä on joku muukin kysynyt, pitäisikö ihan oikeasti näitä normituksia jotenkin lisätä ja kiristää, että sinne kuntakentälle ei jäisi tällaisia pelivaroja, ja nimenomaan korvamerkityn rahan osuutta joissain muissakin kohdissa kuin vanhushoidossa lisätä. Siitähän on puhuttu muissakin yhteyksissä. Ja ennen muuta sitten on tuo kysymys omaishoidon siirtämisestä Kelan puolelle, jotta tasa-arvo toteutuisi maassa paremmin.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainministeri Heinäluoma totesi, että tämä on hyvä välikysymys. Hyvä välikysymys ansaitsisi hyvän vastauksen. Kun täällä on lukuisissa puheenvuoroissa todettu, että tämä voimaan tullut omaishoidon tukiuudistus on monessa tapauksessa heikentänyt omaishoitajien asemaa, vähentänyt niiden henkilöiden määrää, niiden omaisten määrää, jotka ovat päässeet omaishoidon tuen piiriin, niin tähän kohtaan ministeri Hyssälä vastauksessaan toteaa: "Ministeriömme on sopinut Suomen Kuntaliiton kanssa siitä, että yhdessä kiinnitämme kuntien huomiota omaishoidon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja seuraamme tiiviisti lain toimivuutta."

Voi hyvä hyssähdys tai mamma mia, sanon minä, arvoisa puhemies! Tämäkö on se radikaali linjanveto tämän ongelman ratkaisemiseksi ja omaishoidon piirissä olevien ongelmien vähentämiseksi? Kyllä nyt tarvittaisiin ihan selkeitä ratkaisuja, sekä rahaa että muita toimenpiteitä, että omaishoitajat saisivat sen arvostuksen ja sen mahdollisuuden hoitaa rakkaita vanhuksiaan omaishoidon tuella, mikä monessa perheessä on kuitenkin se ensisijainen vaihtoehto ja lähtökohta.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun olen näitä puheenvuoroja kuunnellut niin opposition kuin hallituksen taholta, niin uskallan väittää, että eduskunnan enemmistön tahto on se, että ruvettaisiin korvamerkitsemään näitä rahoja. Minä luulen, että ne rahat, mitä hallitus on antanut, lisäraha, mitä hallitus on kunnille antanut, olisi kyllä riittänyt hyvinkin, mikäli se olisi ollut korvamerkittyä rahaa.

Sitten toinen asia, mistä ollaan suhteellisen yksimielisiä, on se, että omaishoidon tulisi olla subjektiivinen oikeus. Täällä kysyttiin, miten se saataisiin toimimaan niin, että omaishoitajat saisivat rahaa. Se saadaan, jos eduskunta tekee sellaisen päätöksen. Toivon todella, että hallitus kuultuaan, mitä on salista tullut puheenvuoroissa, muuttaisi lainsäädäntöä niin, että korvamerkitään nämä rahat ja annetaan subjektiivinen oikeus omaishoitoon.

Leena Harkimo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viime marraskuussa HelsinkiMission kampanja hätkähdytti otsikolla "Joka toinen päivä suomalainen vanhus tekee itsemurhan". Nämä itsemurhat ovat jäävuoren huippu. Tämän päivän vanhuksista kolmasosa kärsii ajoittaisesta ja 5 prosenttia pysyvästä yksinäisyydestä. Yksinäisyys masentaa, arvoisa puhemies. Minkälaisia ajatuksia tämä tieto herättää arvoisissa valtioneuvoston jäsenissä? Hätkähdyttääkö tämä otsikko? Ainakin minua se hätkähdyttää.

Pekka Nousiainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä lukuisat edustajat ovat peränneet subjektiivisten oikeuksien ja korvamerkintöjen perään. Minusta ratkaisu ei ole korvamerkinnät tai subjektiiviset oikeudet, vaan se, miten hallitus on lähtenyt liikkeelle: kuntatalouden tilannetta tulee parantaa, tehtävät, vastuut ja velvoitteet tulee saattaa tasapainoon. (Ed. Huotari: Sieltähän tuli vastaus!) Siinä meillä on peruspalveluohjelma ja budjetti. Se on johtanut hyvään tulokseen, niin kuin tiedetään. (Ed. Huotari: Siis mikä on hyvä tulos?) Nettomääräisesti valtionosuudet ovat lisääntyneet jo 1,2 miljardia euroa. Ne ovat ohjautuneet kaikille tärkeille aloille.

Jos subjektiiviset oikeudet tulevat vanhustenhuoltoon, voi perusopetus olla vaarassa. Sen takia on hoidettava kokonaisuutta, kaikkia kansalaisten peruspalveluja. Välikysymys kiinnittää huomion vanhustenhuoltoon, hallitus on sen tunnustanut, ja minä uskon, että myöskin jatkossa tullaan toimimaan tavalla, että kansalaiset, myöskin vanhukset, saavat parhaan mahdollisen hoidon. (Ed. Kallis: Seuraavalla kaudella tehdään kaksi välikysymystä!)

Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun valtiolla menee tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin, niin kunnilla menee samaan aikaan huonommin kuin aikoihin. Tuskin valtiovarainministeri Heinäluoma omaa oksaansa tässä rupeaa sahaamaan.

Mutta ministeri Hyssälälle. Puhuitte siitä, että yhdessäkään puheenvuorossa ei ole mainittu uutta teknologiaa. Se on toki mahdollista, että hommaamme semmoisen teknologian jokaiselle kotona asuvalle vanhukselle, että siellä on teknologinen pönkkä ovessa, että pysyisi siellä sisällä. Vanhukset tarvitsevat inhimillistä huolenpitoa eivätkä teknologiaa. Sen vuoksi omaishoitoa, joka on kuitenkin edelleen kaikista hoitomuodoista inhimillisin ja myöskin edullisin, tulee kunnioittaa entistä enemmän.

Maija Rask /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Pulliainen puhui asiaa. Hoitolaitoksista kuullaan monta kertaa, että hankkeet vievät hoitajilta ajan ja energian, ja sieltä kuulutetaan, koska perustyö saataisiin takaisin kunniaan.

Toinen asia, jonka haluan tuoda esille, on Sirkka-Liisa Kivelä, professori, joka on monella tavalla nostanut esille vanhustenhoidon. Yksi hänen ehdotuksistaan on, että geriatrien koulutusta pitäisi ehdottomasti lisätä ja se pitäisi kyllä aloittaa jo ensi syksynä. Tällä asialla on todella kiire.

Arvoisa puhemies! Sitten täällä hyvin monet edustajat ovat puhuneet hoitajien palkoista. Eduskuntahan ei palkkoja nosta. Viimeksi tästä asiasta puhui ed. Akaan-Penttilä. Tehyn puheenjohtaja on Laitinen-Pesola, Suomen sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Laaksonen, käsittääkseni molempien taustayhteisö on kokoomus. (Ed. Sasi: Vastapuoli on Heinäluoma!) Nyt pitää kysyä, mikä on tilanne hoitajien palkkojen kanssa, kuka niistä kantaa vastuun? Ei eduskunta.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Hyssälä puheessaan totesi: "On tärkeää, että kiinnitetään huomiota omaishoitajien jaksamiseen tukipalveluja kehittämällä. Omaishoito vaatii jatkuvaa kehittämistä." Eduskunnassa on käsittelyssä hallituksen kertomus vuodelta 2005. Tässä kertomuksessa hallitus toteaa taas omaishoidosta näin: "Eduskunta on hyväksynyt omaishoitoa koskevan lain, joka tulee voimaan 1.1.2006. Asia ei anna enää aihetta toimenpiteisiin." Kumpi pitää paikkansa, ministeri Hyssälä ja valtiovarainministeri Heinäluoma, tämä hallituksen kertomus, jossa te ilmoitatte, että tämä ei anna aihetta toimenpiteisiin, vai tuo puheenvuoro, jonka te täällä eduskunnassa äsken piditte? Mitä te todella tarkoitatte? Toisessa sanotaan, että ei anna aihetta toimenpiteisiin ja toisaalta te puhutte toimenpiteistä. Teillähän on kaksi linjaa. (Ed. Pulliainen: Se on duaalimalli!) Mikä on oikea linja, ministeri Hyssälä?

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten täällä monessa puheenvuorossa on tullut ilmi, on tosiasia se, että omaishoitajat tekevät erittäin arvokasta työtä ja itse asiassa he säästävät valtion kassasta miljoonia euroja. Aivan kuten ministeri Hyssälä täällä totesi, omaishoidon lainsäädäntöä on kyllä uudistettu ja tämä uudistus on askel oikeaan suuntaan, mutta ministeri Hyssälä, varmasti tekin myönnätte sen, että tämä uudistus jäi täysin torsoksi. Tällä hetkellä omaishoitajat ympäri maata ovat aivan erilaisessa tilanteessa, ja monessa kunnassa tilanne jopa heikkeni tämän uuden esityksen myötä. Nyt, arvoisa puhemies, täällä ovat paikalla sekä valtiovarainministeri Heinäluoma että peruspalveluministeri Hyssälä. Koska esimerkiksi ed. Rehula täällä nosti esille, että nöyryys löytyy tässä salissa tämän asian ratkaisemiseksi, minä kysynkin nyt teiltä, arvon ministerit: koska te tuotte eduskunnalle seuraavan esityksen, joka parantaa konkreettisesti omaishoitajien tilannetta?

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Täytyy nyt todeta, että omaishoito kuuluu tämmöiseen palveluun, jota kunnat kehittävät siellä. Me olemme antaneet tähän lainsäädännön, olemme nostaneet niitä pienimpiä palkkioita 67 euroa kuukaudessa, korottaneet omaishoitajien palkkioitten indeksejä, tuoneet tähän sopimusten tekoon sen, joten ne ovat voimassa toistaiseksi eivätkä vuosi kerrallaan, että paljon hyvää tuli tässä laissa. Nyt, kun se on ollut voimassa vasta tämän vuoden alusta, niin me emme tiedä kaikkea, mitä se tuo tullessaan, mutta jo nyt olemme huolissamme siitä, että se ei toimi, niin kuin olemme ajatelleet, (Ed. Forsius: Äsken se toimi!) vaan kunnat ovat käyttäneet sitä keppihevosena huonontaakseen myöskin palkkioita.

Näin ollen olemme Kuntaliiton kanssa käynnistäneet tästä neuvottelut, jotta me voimme yhdessä toimia, Kuntaliitto ja ministeriö, kuntiin päin, että kunnat käyttävät omaishoidon mahdollisuudet hyväkseen. Tästä on myöskin sitten sovittu, että me seuraamme nyt tämän lain toimivuutta tiiviisti, ja meillä täytyy olla valmius muuttaa tätä lakia, jos ei se ala toimia. Me uskomme nyt siihen, että me voimme kouluttaa kuntien johtoa. Me voimme tällaisella koulutuksella, neuvonnalla ja ohjeistuksella tätä tilannetta parantaa. Mutta laki on sinänsä hyvä, ja se ei ole lain vika, että se ei nyt siellä kunnissa oikein ole mennyt perille. (Ed. Kuoppa: Ei se oikein hyvä vielä ole, ministeri Hyssälä!) Uskon tähän kyllä, että tämä toteutuu.

Tässä on nyt tämmöistä alkukankeutta. Koetellaan vähän rajoja, missä se laki oikein joustaakaan.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Hyvä vanhustenhuolto on todellakin inhimillisen yhteiskunnan mittari, ja siksi minusta tämä keskustelu on äärimmäisen tärkeä, että jaksamme tätä edelleenkin käydä.

Ed. Räsänen muistutti puheenvuorossaan tekemästäni — omasta mielestäni hyvästä — lakiesityksestä, joka koski tätä vanhusten suojelua. Vanhustensuojelulain tein, ja se itse asiassa johti sitten näihin laatusuosituksiin. Minusta on tärkeää, että nämä laatusuositukset, jotka ovat niitä hyvän hoidon ohjeita, otetaan siellä kunnissa käyttöön.

Ed. Karhu esitti täällä, että omaishoidon tuki siirrettäisiin Kelalle. Voi olla ihan hyvä, että se on siellä kunnassa osana tätä vanhustenhuollon kokonaisuutta, että omaishoidon tukea käytetään osana palveluvalikoimaa, koska tämä Kelalle siirtäminen voisi johtaa siihen, että kunnat siirtäisivät vanhustenhuollon kokonaan omaisten harteille, ja se ei olisi hyvä asia.

Arvoisat edustajat, tämä keskustelu varmasti jatkuu vielä, ja toivon niin, mutta valitettavasti joudun lähtemään tuossa kuuden jälkeen EU-kokoukseen ja lentokentälle, mutta ministeri Hyssälä on täällä peruspalveluministerinä vastaamassa hallituksen puolesta.

Valtiovarainministeri   Eero  Heinäluoma

Arvoisa puhemies! Olen iloinen, että olen voinut todella kuulla tämän keskustelun, ja tämä on ollut minusta rikkaampi ja totuudenmukaisempi keskustelu kuin ennakkoon monet arvelivat. Kun luin tänään Aamulehden pääkirjoituksen, niin erityisen iloinen olen siitä, että tällä kertaa Aamulehti pääkirjoituksessaan meni vikaan. Aamulehti nimittäin kirjoitti: "Arvatenkin välikysymyskeskustelua leimaa taas ankara moraalinen paatos ja keskinäinen syyttely ikään kuin ongelmat sillä oikenisivat. Vanhustenhoito on yksiselitteisesti kuntien vastuulla. Valtio syytää kuntakentälle vuodesta toiseen käsittämättömät määrät rahaa - -." (Naurua)

Tämä eduskuntakeskustelu on osoittanut, että ei tule käsittämättömiä määriä rahaa, mutta ed. Karhu ja ed. Kallis, joita molempia olen tottunut pitämään totuuden puhujina, sanoivat aika oikein, että kyllä tässä täytyy katsoa myös sitä päätöksenteon osuutta, mitä kunnissa tehdään. Tässä me voimme kaikki toimia yhdessä päättäjinä sekä tässä salissa että kunnanvaltuustoissa. Otetaan tämä opiksi tästä keskustelusta.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä, teidän lupauksenne hyvin tunnetaan, mutta ministerinä te olette keskittynyt tekemään selvityksiä, mutta ne eivät ole johtaneet yhtään mihinkään. Kaikki, jotka käymme näissä hoitolaitoksissa, tiedämme, että tilanne heikkenee. Olen siitä erittäin huolissani, että hallitus tosiasiassa ei tunnusta, että meillä on ongelma, eikä ole millään tavalla sitoutunut eikä luvannut tänään tätä ongelmaa hoitaa.

Ministeri Heinäluoma täällä vielä valvoo naisministereitä, että he eivät varmastikaan anna mitään lupauksia täällä eduskunnassa, että kukkaron nyörit pysyvät kiinni.

Mutta, arvoisa puhemies, meillä on myöskin julkisten palveluitten järjestelmässä ongelma, ja se on laatuongelma. Jos me käyttäisimme tehokkaasti tilaaja—tuottaja-mallia, tilaaja päättäisi, mitä laatua kansalaisille on tarjottava, ja silloin myöskin kunnan kontrolli näitten tehtyjen, toimitettujen palveluitten suhteen toimisi kunnolla. (Ed. Pulliainen: Höpö, höpö!) Kunnalla olisi intressi valvoa, että tarvittavaa, sovittavaa, tilattua laatua myöskin tuotetaan. Tästä syystä on tärkeää, että tämä järjestelmäongelma korjataan ja kaikissa kunnissa siirrytään tilaaja—tuottaja-malliin. Tärkeätä on myöskin se, että lääninhallitusten vastuuta korostetaan. Silloin kun on yksityinen hoitolaitos kyseessä, lääninhallitus kyllä on hyvin tarkka, mutta silloin kun on kunnan hoitolaitos kyseessä, kun kunta ilmoittaa, että ei ole rahaa, niin lääninhallitus (Puhemies koputtaa) odottaa ja (Puhemies koputtaa) odottaa eikä esitä vaatimuksia ennen kuin vasta äärimmäisessä hädässä.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Yksistään Lapissa vanhusten varmasti ansaitsemaan todella hyvään hoitoon on matkaa 700 lisähoitajaa. Yksistään Lapissa puuttuu 700 hoitajaa. Miksi tässä ollaan? Siksi, että kunnilla ei ole tarpeeksi rahaa palkkauksiin. Miksi ei ole kunnilla tarpeeksi rahaa palkkauksiin? Siksi, että hallitus jakaa verohelpotuksia niin rutkasti; 3,5 miljardia euroa tällä vaalikaudella tekin olette olleet osoittamassa Suomen hyvin pärjääville ihmisille. Siksi ei ole rahaa tänne huono-osaisille, vanhuksille ja muille vaikeammassa jamassa oleville. Elämä on valintaa, ja tekin, rouvat, te olette olleet valitsemassa nämä parempiosaiset. Sitten puheet ovat tämmöistä surkuttelua, kun ensin on valinta tehty.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vanhusten määrä on suurempi kuin koskaan aikaisemmin, ja kyllä täällä on nyt selkeästi kuultu: välikysymys on tehty tarpeesta. Tiedämme, että ongelmat ovat erittäin suuria, mutta kyllä näin nyt, jos puhuttua ja luettua sanaa ymmärtää, myös hallitus on tiedostanut tämän ongelman.

Äsken kuulitte myöskin, että ministeri Heinäluoma totesi, että lisää tarvitaan varoja vanhustenhuoltoon. Ja näin varmasti tulee tapahtumaan.

Mutta, herra puhemies, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen otti pääsiäisen aikaan esille sellaisen asian, että nimenomaan tämä vanhustenhuolto ja lastenhuolto kuuluisivat keskeisesti myöskin järjestöjen hoidettavaksi pieneltä osin. Minä haluan tässä vain sen todeta, että kyllähän vapaaehtoiset järjestöt ovat omalta osaltaan hoitaneet myöskin ennen kaikkea ikäihmisten palveluasuntojen rakentamista. Eli totean vain sen, että Raha-automaattiyhdistyksen varoin on 14 000 palveluasuntoa 90-luvulta lähtien rakennettu, ja sekin on erittäin tärkeä näkökohta, joka on syytä huomioida.

Minna Lintonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Joudun irtisanoutumaan nyt valtiovarainministeri Eero Heinäluoman puheesta, jossa hän vähän syyllisti kuntia ja kuntapäättäjiä. Nimittäin haluaisin nyt kysyä ministeri Liisa Hyssälältä, mitä lisäarvoa korvamerkityt valtionosuudet toisivat vanhustenhuoltoon. Eikö korvamerkintä löisi korville kunnallista itsehallintoa oikein avokämmenellä?

Tästä vanhustenhoidon laadusta ja voimavaroista on käytetty viisaita puheenvuoroja. Eniten puheenvuoroista minua hämmästytti välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan Päivi Räsäsen puhe, jossa hän yllättävästi syyllisti hoitohenkilökuntaa esimerkeillään. Minun mielestäni tärkeintä tällä hetkellä olisi miettiä niitä keinoja, joilla nykyinen henkilöstö saadaan jaksamaan näissä laitoksissa, ei syyllistää.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Meillä on järjestelmässämme subjektiivisia oikeuksia: lasten päivähoito, joka on pienille lapsille; sitten peruskoulu on subjektiivinen oikeus kaikille lapsille ja nuorille; edelleen tämä hoitotakuu on meille kaikille subjektiivinen oikeus tällä hetkellä. Kysyn, ministeri Hyssälä, pidättekö te mahdottomana, että vanhuusikään liitettäisiin subjektiivinen oikeus. Se istuisi hyvin meidän järjestelmäämme siinä mielessä, että ei tarvita korvamerkittyjä rahoja, vaan kunnat joutuisivat hoitamaan vanhukset niin kuin joutuvat hoitamaan peruskoulun kaikille ja tarjoamaan lasten päivähoidon kaikille tarvitseville. Tämä malli olisi hyvin yksinkertainen, mutta ymmärrän, että te olette sidottu hieman tuohon valtiovarainministeriön jyrkkään kantaan. Mutta teidän henkilökohtainen mielipiteenne olisi mielenkiintoista kuulla, arvostatteko te vanhuutta yhtä paljon kuin lapsuutta ja meitä aikuisia, jotka olemme hoitotakuun piirissä.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rehula kehui täällä hallituksen nöyryyttä vanhustenhuollon osalta. Kyllä hallituksen vastauksessa nöyryys oli aika kaukana. Niin ministeri Hyssälä kuin ministeri Heinäluoma syyllistyttivät kuntia. Kuntaliiton asiantuntija valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa kertoi, että viime ja tänä vuonna kuntatalous on huonoimmillaan kymmeneen vuoteen, huonoimmillaan kymmeneen vuoteen. Itse tiedän, kun istun hallituspöydän ympärillä, kuinka paljosta on kiinni, juuri nimenomaan rahasta, että saadaan lisää hoitajia, voidaan rakentaa uusia hoitopaikkoja, vaikkei niillä kaikkea hoideta.

Kyllä tämän rahan puute on ongelma. Nämä korotukset ovat ensisijaisia korvauksia menetyksistä, joita verotuksen aiheuttamat vähennykset ovat aiheuttaneet kunnille. Rahaa ei ole tullut oleellisesti juuri mitään lisää. Mutta totta kai peiliin pitää katsoa, mitä täällä ministeri Hyssäläkin peräänkuulutti. Meillä, lapsilla, pitää olla myöskin huoli vanhemmistamme. Tämä on muuttunut tämä yhteiskunnan elämä merkittävästi menneistä päivistä, ja yhteiskunta joutuu entistä enemmän kantamaan vastuuta, ja juuri silloin rahaa tarvitaan, (Puhemies koputtaa) jotta omaishoitajiakin voitaisiin palkata.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vastoin kuin täällä on monessa puheenvuorossa tuotu esille, Vanhasen hallituksen aikanahan veronkevennykset on kompensoitu täysimääräisesti. Sen sijaan ajalta, kun kokoomus ja vasemmistoliitto olivat hallituksessa, niitä saatavia on edelleen 800 miljoonaa euroa. Vuonna 2001 on valtionosuusprosentti sosiaali- ja terveydenhuollossa ollut 24,2 prosenttia ja tänä vuonna 33,32 prosenttia.

Mitä tulee sitten näihin uusiin tavoitteisiin, on todella tärkeää, että henkilöstömitoitusta kyllä katsotaan uudelleen. Meillä on muun muassa palvelutaloissa huomattavasti heikommassa kunnossa olevia ihmisiä kuin alun pitäen on tarkoitettu. Eli tehtävää on paljon. Omaishoidon tuen maksatusta Kelalle on todella tutkittava tarkasti. Se olisi varmaan oikeudenmukaisempaa kaikkia kuntia ja kuntalaisia kohtaan.

Minna Sirnö /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos tämä hallitus on putipuhtoinen ja vanhustenpalveluiden ainoat roistot löytyvät tuolta kunnista, niin eikö asia olisi itse asiassa aika yksinkertaisesti hoidettavissa? Kahden suurimman kuntapuolueen puheenjohtajat, jotka nyt sattuvat istumaan myös aika näkyvillä paikoilla hallituksessa, lähettäisivät yksinkertaisesti näille vastuuttomasti käyttäytyville kuntaedustajilleen paimenkirjeen, jolla oikaisisivat käyttäytymistä.

Itse uskon kuitenkin, että kuntapuolella kunnan palveluksessa ja kunnan luottamustehtävissä olevat tekevät tosissaan töitä parempien vanhuspalveluitten eteen. Mutta oletteko te, peruspalveluministeri Hyssälä, sitoutunut myös tekemään oman osanne? Joka ikisessä vastauksessanne syyllistätte edellistä hallitusta ja sysäätte ongelmien ratkaisuvastuun seuraavalle. Mihin tämä hallitus on tarvinnut teitä, jos teillä ei ole yhtään omaa ratkaisua?

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi, joka taas luiskahtikin muille markkinoille, tässä ehti kertomaan, että nyt pitäisi tilaaja—tuottaja-malliin oitis siirtyä. Tiedossani on, että Tampereella ollaan tekemässä erittäin radikaali temppu tässä suhteessa yhdellä rysäyksellä. Pöytäkirjan välityksellä välitän viestin ed. Sasille, että Oulussa on höyrähetty tähän hommaan perusteellisesti ja koskaan meillä sosiaali- ja terveyspuoli ei ole niin sekaisin ollut kuin se on nyt sen takia.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä välikysymyksessä todella peräänkuulutetaan hyvää hoitoa ikäihmisille ja vanhuksille. Me tiedämme, että alueelliset erot, kuntaerot, ovat suuret, ja me tiedämme, niin kuin välikysymyksessä ne ongelmat on esiin nostettu, että kysymys on muun muassa tästä henkilökuntamäärästä, siitä niukkuudesta, mikä näkyy laitoksissa sekä kotipalvelussa, että siellä ei ole aikaa vanhuksille, ei sitä ihan perushoitoa tehdä. Siitä syntyy aivan se selkeä, aito kokemus, jonka omaiset ja henkilökunta kokevat, että on heitteillejättöä ja hoitamatta jättämistä. Minun mielestäni eivät nämä hankkeet, vaikka varmasti ne ovat hyviä, ole vastauksia siihen ongelmaan, mikä on tämän välikysymyksen ydin. Toivoisin siihen vastausta, miten tämä ratkaistaan, että näihin saataisiin henkilökuntaa lisää.

Toinen kysymys koskee omaishoidon tuen lakia, jota tehtiin. (Puhemies koputtaa) Siinä oli vastalause, jossa halusimme, että se olisi ollut subjektiivinen oikeus, koska kuntatalous ei pysty siihen vastaamaan. Ehkä vielä saan sanoa, että Tampereella meillä on esimerkiksi se 300 euroa ollut alin summa jo ennen tätä lakia, ja nyt epäoikeudenmukaisuus lisääntyy eli on yli 200, jotka eivät saa sitä.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli mielenkiintoista havaita, että kun ministeri Heinäluoma poistui salista, niin ed. Lintonen uskaltautui irtisanoutumaan ministeri Heinäluoman puheista kuntia kohtaan ja tämän irtisanoutumisen jälkeen ed. Lintonen poistui salista.

Minusta on erittäin kunnioitettavaa virheen ja epäonnistumisen tunnustaminen. Se on hyvin monta kertaa elämässä myöskin parempi kuin onnistuminen, pitää muistaa. Jos ministeriaitiossa uskalletaan rehellisesti sanoa, että olemme epäonnistuneet, korjaamme tämän asian, niin me arvostamme kaikkia entistä enemmän.

Tässä mielessä, kun ed. Väätäinen käytti sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron, hän edusti linjaa, jossa hän tunnusti myöskin, että vielä on yksi vuosi aikaa jäljellä hallituskautta ja hallitus voi tehdä vanhusten hyväksi vielä jotain, jos niin tahtoo. Jos kerran ed. Väätäisen pitämässä sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa otetaan tällainen kanta, miksi ministeri Heinäluoma ei vastaa sitten meille, että tällainen esitys myöskin tähän saliin tulee? Minä kysyisin tässä tapauksessa ed. Väätäiseltä: tuleeko sosialidemokraateilta (Puhemies koputtaa) ryhmänä kanta, että tänä vuonna tulee vanhustenhuoltoon rahoja?

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmettelen sitä, että meillä täällä eivät semmoiset sanat kuin Paras-hanke ja terveyspiirihankkeet kummittele tässä keskustelussa ollenkaan, koska niihin ainakin yhteiskunta on panostamassa. Viime viikolla, kun olin pari päivää Päijät-Hämeessä kuuntelemassa, mitä hankkeita siellä on, niin siellä oli yhtenä kohtana toimiva, kustannustehokas vanhustenhuolto ja terveydenhuolto Päijät-Hämeessä. Ihmettelen, ettei nyt sitten ministerinkään vastauksissa näihin aseteta mitään toiveita, koska olen ymmärtänyt, että terveyspiirihankkeet laajenevat tässä maassa ja Lahtikin sai lisää rahaa siihen. Tämä on minusta vähän omituista, että täällä näistä asioista ei puhuta mitään, puhutaan vähän niin kuin menneisyydestä.

Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Haatainen sanoi tässä äsken olevansa iloinen siitä, että nämä laatusuositukset saatiin aikaan. No, laatusuositukset ovat nyt olemassa, mutta ongelma on vain se, että niitä ei noudateta. Kun nämä laatusuositukset tulivat, niin silloinhan kunnissa juuri tehtiin näitä, mistä ministeri Hyssälä mainitsi, vanhuspoliittisia ohjelmia ja perustettiin näitä vanhusneuvostoja, mutta mitään tälle varsinaiselle ongelmalle ei tapahtunut. Eli olisin kysynyt tästä normiohjauksesta: mikä teidän, ministeri, mielipiteenne on siihen?

Pertti Salovaara /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! STM:n ja Kuntaliiton toimesta on meillä laatuluokitukset, jotka kertovat sen, kuinka paljon hoitajia suhteessa hoidokkeihin on syytä olla. No, se on hyvä asia tietenkin, mutta ongelmahan tulee siitä, että kunnallisella puolella nämä laatuluokitukset ovat vain suosituksia, joista voidaan tarpeen tullen sitten vaikka tinkiä, mutta yksityisellä puolella ne ovat määräyksiä, joita rikkomalla yksityinen hoitokoti menettää toimilupansa. Tarjouskilpailujen tulokset vääristyvät, kun pelisäännöt eivät ole kaikille samat. Tämä antaa vaarallisen hyvät puitteet sille veronmaksajien ja hoidettavien itsensä kannalta hyvin vahingolliselle ideologiselle ajattelulle, että jokin tietty hoitomalli olisi aina lähtökohtaisesti itsestään paras. Näinhän ei ole. Kustannusrakenteitten avaamista ei ole syytä pelätä, ed. Pulliainen, ei myöskään siitä seuraavia johtopäätöksiä. Se on vanhusten sekä veronmaksajien etu.

Kysynkin: onko meillä näköpiirissä mitään sellaista, joka tervehdyttäisi tätä palvelujen tarjontaa kansalaisille, monipuolistaisi kirjoa ja lisäisi kansalaisten valinnanmahdollisuuksia?

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vielmalle täytyy sanoa, että vaikka sosialidemokraattinen ryhmä on suuri ja mahtava, niin kaikissa asioissa ei voi kuitenkaan sitä kautta tuoda hallituksen esityksiä saliin, vaan niin kuin hyvin muistatte tämän puheenvuoroni, sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pyysi hallitusta tarkkaan kuuntelemaan ja muistamaan, että vaalikautta on vielä jäljellä. Jos täältä löytyy sellaisia aineksia, niin hallitus voi tuoda esityksen tänne saliin ja me mieluusti otamme sen varmasti vastaan. Vai mitä, ed. Vielma?

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täältä ylhäältä oikealta minun on oltava samaa mieltä kuin tuolla kaukana vasemmalla ed. Tennilä. Eli kyllä tilanne nyt on se, että vanhustenhuollon kurja tilanne johtuu rahan puutteesta. Sen takia kysynkin ministeri Hyssälältä: onko tämä hallitus nyt aikonut jättää tämän Suomen bruttokansantuotteesta käytetyn osuuden niin pieneksi kuin se on nyt eli yhtä pieneksi kuin Portugalissa? Se on 3 miljardia euroa vähemmän kuin esimerkiksi Ruotsi vastaavasti käyttää terveydenhuoltoon.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Kärkkäinen aiemmin moitti hallitusta siitä, että velkataakkaa aiotaan keventää mahdollisesti nopeammin kuin on aiemmin suunniteltu. Minun mielestäni tässä voisi onnitella koko Suomea. Haluaisinkin kysyä kristillisdemokraateilta, edustaako Kärkkäisen mielipide laajemminkin teidän näkemystänne. Haluatteko, että tulevat, yhä pienenevät nuoret ikäluokat joutuvat ikääntymisen haasteen lisäksi vielä kantamaan raskaamman taakan eli valtion velanhoidon? Minun mielestäni juuri tämä toimintatapa on hyvin kestävää talouspolitiikkaa ja omalta osaltaan turvaa myös vanhuspalvelut. Te kyllä ansiokkaasti esititte moitteita, epäkohtia ja nimilistan siitä, ketkä ovat syyllisiä, mutta minä en kuullut ainoatakaan esitystä niistä vaihtoehdoista, miten vanhuspalvelut teidän mielestänne tulisi turvata ja etenkin miten ne rahoitetaan.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälä kertoi täällä, että hoitajia ei ole tarpeeksi, mutta hoitoalan ammattiliitot kertovat, että kaikkiin täysiaikaisiin ja vakituisiin työsuhteisiin aina on täytetty ne paikat. Se väite ei siis pidä paikkaansa. Mutta aiotteko nyt sitten pätkätyötä estää, että kunnat eivät enää pätkätöihin palkkaisi? Täältä voitaisiin ohjata kuntia siinä suhteessa.

Kerrotte täällä, että olette kymmeniä miljoonia lähettänyt kuntiin vanhustenhoitoon ja että kunnat eivät sitten käytä niitä rahoja niihin asioihin, mihin ne on osoitettu. Olette julkisuudessa kertonut, että haluatte korvamerkata nämä rahat. Kysynkin, mikä ministeriä estää nyt sitten näin tekemästä. Tuokaa eduskuntaan esitys. Vai onko tämäkin yksi niistä asioista, joista vaan höpistään muutama kuukausi ennen vaaleja, mutta mitään ei tehdä? Tai ehkä tarjoatte tämänkin seuraavan hallituksen työlistalle. Tämä hallitushan on korvamerkannut rahoja, se korvamerkkasi rahat tämän maan rikkaimmille poistamalla varallisuusveron.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minusta on vähän sääli, että joudumme kohdistamaan arvostelumme juuri teille, ministeri Hyssälä, sillä mielestäni te kyllä kuulutte hallituksen parhaimmistoon, haluan sen tässä avoimesti sanoa. Niillä resursseilla ja kehyksillä, jotka teillä on ollut käytettävissä, olette mielestäni tehnyt hyvää työtä.

Mutta olette itsekin valittanut julkisuudessa liian ahtaita kehyksiä ja toisaalta puhunut myös tämän vahvemman ohjauksen puolesta. Olen tyytyväinen siihen, että täällä keskustelussa vanhustenhoidon ongelmat on nyt hyvin laajasti tunnustettu yli puoluerajojen, yli hallitus—oppositio-rajan. Vetoan nyt vielä kauttanne koko hallitukseen, että hallitus antaisi pikaisen vanhustenhoidon kohentamispaketin, jossa samanaikaisesti tulisi kuntien valtionosuuksiin lisärahoitus vanhustenhoitoa varten ja sitten henkilöstömitoitusta ohjaava lainsäädäntö.

Rauno Kettunen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vanhusten oikeusturvan ja hoidon kannalta kotikuntalain uudistus on tärkeä. On tärkeää, että vanhus voi halutessaan muuttaa vanhainkodista tai palvelutalosta toisen kunnan vanhainkotiin lähelle omaisiaan. Kysynkin ministeri Hyssälältä: millä aikataululla hallitus aikoo antaa esityksen kotikuntalain muuttamiseksi?

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt kun tämä keskustelun debattivaihe on täällä käyty, niin minä toivoisin, että tämän loppuvaiheessa voisitte, ministeri Hyssälä, antaa toivoa niille ihmisille, jotka ovat aika lailla odottaneet tältä päivältä varmasti paljonkin sen kansalaispalautteen ja julkisen keskustelun perusteella, mitä tässä edeltävinä päivinä on ollut.

Eli kaksi asiaa jos voisitte luvata, ensinnäkin sitä toveri Heinäluomaa siinä vielä patistella lisätalousarvioon, joka on 23.5. tässä salissa. Siinä on mahdollisuus antaa nyt viesti siitä, että valtio myöskin haluaa antaa jonkun rahasumman kunnille, ja katsotaan sitten kunnissa, meneekö se sinne, minne tarvitaan. Ja sitten te voisitte luvata omalta osaltanne sen, että valmistelette vanhuspalvelulakia, jossa määriteltäisiin, millä kriteereillä vanhuksilla on oikeus saada palvelua sekä kotiin että laitoshoitoon.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuonna 2000 noin 17 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä asui puutteellisissa tai erittäin puutteellisissa asunnoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa asumista ilman peseytymistiloja tai peräti kokonaan ilman vesijohtoja ja viemäreitä. Vanhusten asuntojen peruskorjauksiin liittyviä avustuksia pystytään jakamaan kunnissa todella vähän matalien tulorajojen takia. Kahden hengen bruttotulo kuukaudessa on noin 1 700 euroa. Aikooko hallitus vaikuttaa tähän ongelmaan eli nostaa tulorajoja, jotta vanhusten kotona asumista voitaisiin tukea entistä paremmin?

Tatja Karvonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä keskustelussa on vilissyt erittäin paljon euroja. On kuitenkin muistettava, että lisäraha ei aina takaa sitä, että vanhusten palvelutasoa pystytään nostamaan. Meillä esimerkiksi Rovaniemellä on ennakkoluulottomasti lähdetty hakemaan uusia ratkaisuja siihen, miten vanhusten palvelutasoa voidaan parantaa. Seniorineuvola on siinä erittäin onnistunut ratkaisu. Ajatus tästä neuvolan perustamisesta syntyi alan ammattilaisilta, kun he huomasivat, että kotisairaanhoidossa on hyvin paljon sellaisia vanhuksia, jotka pystyvät liikkumaan myös kotoa poispäin hakemaan palvelua. Tämä on tarkoittanut sitä, että ikäihmiset ovat aktivoituneet liikkumaan, heistä on tullut sosiaalisempia, terveyskeskuksessa jonotus on vähentynyt ja myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.

Täällä oltiin huolissaan siitä, että ministeri Hyssälä ei tiedä, mitä kunnissa tapahtuu, mutta saamani tiedon mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on huomannut tämän Rovaniemellä erittäin hyvin toimivan hankkeen ja ministeri on tästä tietoinen, ja he haluavat viedä tätä ilosanomaa eteenpäin. Tässä on yksi hyvä esimerkki, jota ed. Paloniemi täällä kaipasi, (Puhemies koputtaa) elikkä tervetuloa Rovaniemelle tutustumaan tähän toimivaan malliin.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan muistuttaa edustajille Huotarille, Ojalalle ja Tennilälle siitä, että ellei maan talous- ja työllisyystilanne olisi näin hyvä kuin nyt on — muun muassa veronkevennykset ovat olleet kiistatta osa tämän talouden dynamiikan lisäämistä ja tilanteen parantamista taloudessa ja työllisyyskehityksessä — me emme voisi näinkään hyvin pitää yllä hyvinvointipalveluja, kuten tänä päivänä teemme.

Sitten haluan sanoa, että Tampere ei varmasti ole Suomen köyhiä kuntia, vai onko? Mielestäni ei ole. (Ed. Huotari: Mutta Suomessa on paljon myös köyhiä kuntia!) Haluan kysyä, miksi moni pieni kunta, köyhä kunta, on pystynyt kuitenkin hoitamaan vanhustenhoidon palvelut mallikkaasti ja laadulla. Esimerkiksi Keski-Suomesta löytyy hyviä kuntia ja esimerkkejä, palveluketjut toimivat, esimerkiksi Konnevesi: paljon vanhusväestöä, ei rikas kunta.

Jos kunnat leikkaavat omaishoidon tuesta sen jälkeen, kun tämä laki on saatu aikaan, on ihan pakko sanoa, että se on aika heikkoa säästämistä. 300 eurolla saa maksetuksi vain muutaman päivän laitoksessa. Se on tosiasia.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! En ajatellut kovin paljon käyttää aikaa, koska kyllä mielelläni kuuntelen. Täällä on noussut erittäin keskeisiä ja hyviä asioita esille kaikissa puheenvuoroissa ja on ollut rakentavaa ja jopa kristillistä hyvää sanomaa tuottavia puheenvuoroja elikkä hyvin monipuolista, ja arvostan tätä, että te olette paneutuneet näihin asioihin ja tuoneet esille korjaustarpeita, joita yhdessä tunnustamme, että niitä on. Näin halusin sanoa jo ensimmäisessä puheessani, että ei ole kaikilta osin — katsokaapas minun puheeni tarkkaan — ei ole kaikilta osin toiminut.

Minusta erittäin tärkeän puheenvuoron piti ed. Harkimo. Hän piti erittäin tärkeän puheenvuoron. Hän kertoi vanhusten masennuksesta ja itsemurhien määrästä. Nyt tämä, että meillä on yksinäisyydestä ja masennuksesta kärsiviä vanhuksia, kertoo kyllä tämän yhteiskunnan rakenteista, siitä, että meillä eivät sosiaaliset verkostot toimi ja meillä on yhteisöllisyys murentunut. Tämä oli erittäin tärkeä puheenvuoro.

Nyt kun Sirkka-Liisa Kivelän kanssa mietimme tätä toimeksiantoa silloin tammikuussa, niin otin esille tämän vanhusten masennuksen. Odotan häneltä tähän ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja lääkityksen ja tämän masennuksen hoidon toimenpiteitä, miten voitaisiin ennalta näitä ehkäistä. Tämä on yksi yhteiskunnan keskeisiä asioita, ja hyvä, että se tuli tässä esille.

Sitten, arvoisa puhemies, minä en ole esittänyt korvamerkittyjä rahoja, sanotaan ed. Lintoselle. Joistakin sanomisistani oli tehty tällainen artikkeli, jossa tähän viitattiin, mutta näin ei ole tapahtunut.

Sitten seuraavaksi tästä, miksi ei tästä kunta- ja palvelurakenteen Paras-hankkeesta puhuta, niin se oli minun ensimmäisessä puheenvuorossani, kuinka tärkeä tämä uudistus on vanhuspalvelujenkin kannalta, tämä kunta- ja palvelurakenneuudistus. Sillä juuri tähdätään siihen, että saadaan palvelut tulevaisuudessakin, kun vanhusmäärät ovat vielä nykyistä suurempia, jos sitten käytetään sosiaali- ja terveyspiirejä tai muita malleja. Päijät-Hämeessä on tehty hienoa työtä. Me olemme rahoittaneet nytkin siellä tätä hanketta, jossa nimenomaan katsotaan vanhuspalveluja isompina kokonaisuuksina, miten voitaisiin siellä tehdä. Erinomaista työtä ollaan tekemässä monella puolella.

Yksityinen sektori nousi täällä esille. Meillä on kehitetty aivan erinomaisia esimerkkejä myöskin yksityiseltä puolelta siitä, miten on lähdetty kehittämään vanhusten palvelutaloja, vanhusten asumista, yksityistä palvelutuotantoa. Tähänhän palvelusetelilainsäädäntö, joka nyt tuli voimaan, myöskin vastaa osaltaan. Voidaan käyttää yksityistä tuotantoa. Siihen vastaa kotitalousvähennyksen kaksinkertaistaminen hoitoon ja hoivaan tämän vuoden alusta. Se vastaa tähän yksityisen ja julkisen yhteiseen haasteeseen.

Me olemme tehneet tällä vaalikaudella keskeistä uutta vanhuslainsäädäntöä, keskeistä uutta vanhuslainsäädäntöä. Nämä ovat merkittäviä lakeja. On käyty täällä läpi hyvin monissa puheenvuoroissa, että omaishoitolaki ei toimi. Olen myöntänyt, että näin on asianlaita. Käymme Kuntaliiton kanssa, lähdemme kehittämään, missä vika, miksi ei toimi. Lain vika se ei mielestäni ole. Laki on ihan hyvä, mutta se ei, jos ei sitä noudateta, samoin kuin kotipalvelulaki. Tässä vastaus myöskin tähän vanhuspalvelulakiin, että eivät ne lait auta, jos ei niitä noudateta. Kotipalvelu- ja omaishoitolaki on ihan hyvä.

Elikkä tätä keskeistä uutta lainsäädäntöön on nyt vanhuspalveluihin tehty, on hoitotakuu, hoivatakuu, omaishoitolainsäädäntö ja nyt sitten vielä tämä kotikuntalain uudistaminen. Siis nämähän ovat kymmenen vuotta siellä velloneet; niille ei ole tehty mitään. Nyt on laitettu näitä eteenpäin. Kotikuntalain uudistaminen on meillä nyt sosiaali- ja terveysministeriössä työn alla. Sehän on sisäministeriön laki, mutta siinä nyt katsotaan näitä korvaussummia, miten ne liikkuisivat kuntien välillä, kun ihmiset muuttavat, että ne kunnat, joissa on isoja laitoksia, eivät joutuisi sitten maksumiehiksi. Tässä ollaan jo aika pitkällä menossa. Uskon, että tämä kotikuntalaki valmistuu tämän vaalikauden aikana, jolloinka sitten voidaan myöskin muuttaa eri puolille asumaan.

Sitten täällä ed. Tatja Karvonen puhui tästä seniorineuvolamallista. Tämä Rovaniemen malli on erinomainen. Elikkä Rovaniemen malli on meillä nyt toukokuussa soster-messuilla esimerkkinä. Siinä on lähdetty kehittämään vanhuspalveluja paikallisista lähtökohdista, ja vanhuspalvelut jos mitkä ovatkin hyvin sellaisia paikallisväritteisiä. Ne ovat lähipalvelua nämä vanhustenkodit, ja lähipalveluina ne täytyy pitää, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki osaaminen siellä olisi siinä lähellä. Sanotaan nyt, että dementiahoito on niin vaativaa, niin vaativaa, että tarvitsee ison piirinkin tuekseen, ja toivoisin, että ne asiantuntijat voisivat liikkua, että meillä voisi olla tämmöinen vahva vanhushuollon asiantuntijapatteristo, joka liikkuu, antaa apua ja konsultoi tarvittaessa. Tähän suuntaanhan koulutusta ollaan nyt viemässä, että meille kuitenkin tulee lisää geriatreja ja osaamista, ja katsotaan vielä jatkossa, mitä voimme sitten tehdä.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Oppositio kristillisdemokraattien johdolla on tehnyt välikysymyksen erittäin tärkeästä asiasta: vanhustenhuollosta. Väestö ikääntyy, vanhusten määrä ja siten vanhuspalvelujen tarve kasvaa. Viime aikoina eri puolilta Suomea on tullut esille valitettavia tapauksia vanhusten huonosta hoidosta. Vanhushuollon ongelmia ei ole syytä vähätellä.

Oppositio väittää välikysymyksessään, että hallitus ei ole tehnyt oikeastaan mitään vanhustenhuollon eteen. Tämä ei pidä paikkaansa. Hallituksen huolta vanhuksista kuvasi välikysymysvastauksen aloitus: yhteiskunnan kypsyyttä mitataan sillä, miten se huolehtii heikompiosaisistaan. Toisaalta koskaan asiat eivät ole niin hyvin, etteivät ne voisi olla vielä paremmin. Kehitettävää on aina.

Hallitusohjelman tavoitteena oli nostaa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia ikäihmisten palvelujen vahvistamiseksi ja laadun parantamiseksi sekä koulutetun hoitohenkilöstön lisäämiseksi vanhusten laitoshuoltoon ja kotipalveluun. Tämän lisäksi hallitusohjelman tavoitteena oli parantaa omaishoitajien asemaa. Vanhasen hallitus on korottanut kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia 350 miljoonalla eurolla sekä panostanut palvelujen kehittämistoimintaan runsaat 200 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusprosentti oli vuonna 2001 24 prosenttia ja tänä vuonna 33 prosenttia.

Matti Vanhasen hallitus on tehnyt paljon vanhusten hyväksi tällä vaalikaudella. Keskeistä uutta vanhuslainsäädäntöä on tehty. (Ed. Zyskowicz: Hyvä, että Kettunen on tyytyväinen, kukaan muu ei olekaan!) Omaishoitajien alinta hoitopalkkiota on korotettu. Hoitopalkkion indeksisuojaa on parannettu. Saattohoitotilanteissa hoitopalkkio on vähintään 600 euroa kuukausi. Omaishoitajien taloudellisia mahdollisuuksia lakisääteisten vapaapäivien pitämiseen on parannettu. Valitettavaa on, jos nämä päätökset eivät toteudu käytännössä. Ed. Zyskowicz lienee osaltaan vastuussa myös siitä. (Ed. Zyskowicz: Kunnissa valta on kepulla!) Vanhusten palvelutarpeen arviointia on parannettu hoitotakuulla. Hoitotakuu on lyhentänyt selkeästi vanhustenkin hoitoon pääsyä. Kotitalousvähennys on kaksinkertaistettu hoito- ja hoivatyössä. Palveluseteli on otettu käyttöön.

Oppositio käyttää esimerkkinä Koukkuniemen sairaalaa Tampereella. (Ed. Pulliainen: Miksi ei käyttäisi?) Koukkuniemi on hyvä esimerkki kunnan taloudenpidosta ja kunnan painotuksista. Tampere on kaupunki, jonka 67 valtuutetusta 20 on kokoomuslaisia ja sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava apulaiskaupunginjohtaja on kokoomuslainen. Kokoomus on Tampereen valtuuston suurin ryhmä, joten oppositio perää toimia samalla omilta kuntapäättäjiltään. Tosin on helppo yhtyä valtiovarainministeri Heinäluoman yhteenvetoon, että meidän kaikkien yhdessä kuntapäättäjien kanssa on syytä hakea ratkaisut vanhustenhuollon kehittämiseksi.

Vaikka hallitus on panostanut sosiaali- ja terveydenhuoltoon, on myönnettävä, että vanhustenhuollossa on edelleen vakavia puutteita. Vanhusväestön määrän kasvaessa myös hoiva- ja hoitohenkilökuntaa tarvitaan yhä enemmän. Ei ole oikein, että pitkän päivätyön tehneet vanhukset joutuvat olemaan vaipoissaan pitkiä aikoja eikä esimerkiksi peseytymismahdollisuuksia ole joka päivä.

Arvoisa puhemies! Vanhusten oikeusturvan ja hoidon kannalta kotikuntalain uudistus on tärkeä. On tärkeää, että vanhus voi halutessaan muuttaa vanhainkodista tai palvelukodista toisen kunnan vanhainkotiin lähelle omaisiaan. Omaisten kannattaa myös muistaa vanhempiaan ja vastuutaan vanhempiensa hyvinvoinnista.

Arvoisa puhemies! Vanhukset ovat tehneet oman osuutensa Suomen kehittämiseksi. Meidän tehtävämme on huolehtia heidän ihmisarvoisesta vanhuudestaan. Vanhustenhuoltoon on ohjattava riittävästi varoja. Lisärahan tarve on väistämätöntä väestön ikääntyessä.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Tällä kertaa opposition välikysymys on todella oikeaan osunut. Itsekin jätin samasta aiheesta noin viikkoa oppositiota ennen kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Ikäihmisten palveluiden laadussa on monilla paikkakunnilla selkeitä puutteita erityisesti liian vähäisestä henkilöstömitoituksesta johtuen. Tämä uhkaa vakavalla tavalla hoivaa tarvitsevien ikäihmisten sosiaalisten oikeuksien toteutumista. Tässä puheenvuorossani keskityn vain heikkokuntoisimpien ikäihmisten hoivapalveluihin.

Hoivapalveluissa erityisiä puutteita on juuri ympärivuorokautista hoivaa antavissa hoivapalveluissa, kuten vanhainkodeissa, tehostetuissa palveluasunnoissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla. Henkilöstön mitoituksen lisäksi hoivan laatuun vaikuttaa muun muassa se, onko hoivapaikka henkilön tarpeita vastaava, onko henkilöstöllä riittävä koulutus, minkälaiset ovat toimitilat sekä palveluiden sisältö ja toimintatapoihin liittyvät kysymykset. Myös asenne ja ilmapiiri vaikuttavat koetun hoivan laatuun.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi vuonna 2001 laatusuositukset ikäihmisten palvelujen henkilöstömitoituksesta. Monissakaan kunnissa ei ole pystytty varmistamaan henkilöstömitoituksen osalta laatusuositusten hyvää tasoa, vaan palvelut ovat vain tyydyttävällä tasolla. Laatusuositusten toteutumisen ja laajemmin ikäihmisten hoivapalvelujen laadun valvontaan ei ole ollut myöskään mahdollisuuksia riittävässä määrin. Ennen laatusuositusten säätämistä Etelä-Suomen lääninhallituksessa oli työryhmä, johon itsekin kuuluin ja joka läänin alueella määritteli inhimillisen hoivan mahdollistaman henkilöstömitoituksen sekä muun muassa toimitilojen ja huoneiden koon. Työryhmämme määritteli silloin henkilöstömitoitusvaatimukset STM:n myöhempiä suosituksia tiukemmiksi. On häpeä, etteivät edes nämä valtakunnalliset suositukset ole täyttyneet.

Perustuslain säätämä oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei aina toteudu ikäihmisten hoivan osalta. Siksi nyt on syytä vakavasti miettiä, millä keinoin tämä palvelujen laatu saadaan varmistettua. Niin kauan kuin kunnissa ei ikäihmisten hoivapalveluja laiteta kuntoon, tarvitaan ulkopuolista ohjaus- ja valvontatoimintaa. Lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot vastaavat valvonta- ja ohjaustoiminnasta, mutta niiden resurssit ovat kuitenkin niin vähäiset ja toimintakenttä laaja, että mahdollisuudet puuttua ikäihmisten palveluiden laatuun ovat rajautuneet lähinnä kantelutapauksiin.

Valvonnan mahdollisuuksien vahvistaminen olisi tärkeää, sillä vain jäävuoren huiput nousevat esiin kanteluiden kautta ja ne eivät ole aina laadultaan suinkaan heikoimpia. Uskallan väittää, ettei esimerkiksi isoäitini asuinpaikka Koukkuniemi ole ollenkaan heikoimpia paikkoja Suomessa. Koukkuniemessä on puutteita ja henkilöstö on hyvin tiukoilla, joten kyllä sinnekin henkilöstölisäykset ovat tarpeen, mutta todettakoon, että siellä on loistava ilmapiiri ja hyvä hoito. Tarvitaan siis valvonta- ja ohjaustoiminnan vahvistamista.

Valitettavaa on, että hoivalaadun puutteisiin tartutaan painokkaammin vasta kanteluiden jälkeen. Ikäihmisten oikeutta laadultaan hyvään hoitoon saattaa olla tarpeen vahvistaa uuden lainsäädännön kautta. Ikäihmisten subjektiivista oikeutta hyvään hoivaan on harkittava, ellei asioita pian saada muuten kuntoon. Lapsille ja vammaisille on oikeus palveluihin säädetty lailla. Miksei sitten ikäihmisillemme? Eräänä mahdollisuutena tulee harkita laatustandardien käyttöönottoa, jotka varmistaisivat sekä hoivaa tarvitsevalle että tämän omaisille hoivapalvelujen laatutason. Valtionosuuksia on nostettu, mutta niitä tulee myös jatkossa korottaa ikäihmisten palveluiden toteuttamiseksi.

Omassa gradussani aikoinaan paneuduin siihen, miten ikäihmisten oikeudet toteutuvat sosiaalipalveluissa. Puutteita todella ilmeni. Kantelut painottuivat silloin henkilökunnan määrään, palvelutarpeita huonosti vastaavaan hoivapaikkaan, suoranaiseen laiminlyöntiin ja kaltoinkohteluun, eristämiseen ja huonoon ilmapiiriin.

Haluan tässä vielä nostaa esiin hoivapalveluiden osalta oikea-aikaisen ja oikeapaikkaisen hoivan tärkeyden. Esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosasto ei ole ikäihmisen koti. Edelleen meillä terveyskeskuksissa asuu sellaisia ikäihmisiä, joille oikeampi paikka olisi vanhainkodissa tai tehostetussa palveluasumisyksikössä. Tulevaisuudessa ikäihmisten hoivaa tarjotaan lähinnä pienissä ja kodinomaisissa hoivayksiköissä, ja siihen suuntaan palveluja tulee kehittää pian. Lisäksi kuntouttavaa työotetta on edelleen vahvistettava.

Liikaan lääkitykseen tulee myös kiinnittää huomiota. Onneksi sitä on viime vuonna ilmestyneen Stakesin tutkimuksen mukaan saatu jonkin verran vähennettyä ja vahvistettua, ja myös kuntouttavaa otetta, joten parempaan suuntaan ollaan menossa. Voidaankin kysyä, mistä on kyse, kun suurin osa ikäihmisistämme tarvitsee hoivapalveluissa mielialalääkkeitä. Usein niillä valitettavasti korvataan myös liian vähäistä henkilöstömitoitusta.

Lisäksi ikäihmisiämme kohdellaan varsin homogeenisena ryhmänä, vaikka jokaista tulisi palvella yksilöllisesti ja huomioida elämänhistoria. Myös itsemääräämisoikeuden sekä yksityisyyden toteutumisessa on laitoksissa paljon puutteita. Monen hengen huoneet eivät turvaa yksityisyyden suojaa, ja henkilöstön vähäisen määrän vuoksi turvaudutaan vaippoihin usein silloinkin, kun ikäihminen riittävän usein autettuna pystyisi vielä vessassa asiointiin. Myös aliravitsemus on noussut välillä esiin, kun henkilökunta ei ole riittävästi ehtinyt auttamaan ruokailutilanteissa. Kyse on siis todella ikäihmisten oikeuksien loukkauksista.

Tulevaisuudessa ikäihmisten määrän kasvaessa mahdollisuutemme vastata jo nyt olemassa oleviin puutteisiin ovat huomattavasti nykyistä heikommat. Nyt tarvitaan nopeita toimia ikäihmistemme turvaksi ja ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi heille.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Erinomaisia puheita tuolta sosialidemokraattien ryhmästä silloin, kun puhujina ovat alan asiantuntijat, kuten edustajat Taiveaho ja Väänänen, kiitos heille!

Kaikki me harvat kansanedustajat täällä salissa tiedämme, että kunnat eivät tahallaan alimitoita vanhainkotien ja pitkäaikaishoitolaitoksien henkilökunnan määrää eivätkä ne tahallaan jätä vanhuksiaan hoitamatta. Kysymys on rahasta. Kuten Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne eilen totesi, kuntasektori on ajautunut tilanteeseen, jossa kaikkia palvelutavoitteita ei pystytä hoitamaan nykyisellä rahoituspohjalla.

Miksi valtiontaloudessa menee hyvin ja kuntataloudessa menee huonosti? Miksei valtio voi maksaa kunnille velkaansa, jotta vanhuspalvelut ja muut terveys- ja sosiaalipalvelut voitaisiin järjestää asianmukaisesti?

Ministeri Hyssälä mainosti näitä uusia lakeja, että ne ovat parantaneet vanhuspalveluja, ja eduskunta täällä salissa ainakin totesi, että tilanne on ainakin omaishoidon suhteen täysin päinvastainen. Kunnat eivät ole nimittäin budjetoineet omaishoitoon yhtään lisää rahaa, ja nyt, kun on tätä alarajaa korotettu, niin omaishoitoon tulee vähemmän ihmisiä, eli se on huonontanut omaishoitajien tilannetta. Meillä pitäisi olla 300 000 ihmistä, jotka saisivat omaishoidon tukea, mutta kunnat eivät voi sitä maksaa.

Samanlainen epäonnistuminen on tapahtunut myös sosiaalihuoltolain muutoksessa, jossa säädettiin palvelutarpeen arviointi yli 80-vuotiaille vanhuksille. Pystymme suorittamaan Helsingissä esimerkiksi palvelutarpeen arvioinnin, mutta me emme pystykään antamaan sitä palvelua, mitä olemme todenneet vanhuksien tarvitsevan, eli vanhukset pettyvät asiassaan erittäin paljon.

Suomi on yksi Euroopan nopeimmin vanhenevista kansoista. Vanhuuden voidaan katsoa kuitenkin alkavan vasta yli 80-vuotiaana, joten suuret ikäluokat, 44—55 syntyneet, tulevat vanhusikään vasta noin 15—20 vuoden kuluttua. Nyt Suomen tulisi hyödyntää meitä yli 60-vuotiaita asiantuntijoita isovanhempina, kolmannen sektorin toimijoina jne. Me eläkeikään ehtineet seniorikansalaiset olemme yleensä hyväkuntoisia. Tarvitsemme varsin vähän hoivaa. Korkeintaan tarvitaan kolesterolilääkkeitä ja verenpainelääkkeitä, joku tarvitsee tekonivelen, ja sen jälkeen meno jatkuu taas pirteänä. Meille eli tälle ikäluokalle on tärkeintä toimintakyvyn säilyttäminen. (Ed. Pulliainen: Reipasta kuvausta, reipasta kuvausta!) — Niin!

Kun tulemme hoivaikään eli 80—85-vuotiaiksi, niin täytyykin sitten tarkalleen miettiä, mitä sitten tehdään. Yli 80-vuotiaita esimerkiksi vaivaa dementia, josta tässä salissa on jo puhuttu. Kolmasosalla yli 80-vuotiaista on vaikea dementia, ja silloin heidän on erittäin vaikea huolehtia omasta ravinnonsaannistaan, hygieniastaan, ja monet eivät edes muista, missä asuvat. Tällöin on erittäin järkevää miettiä, missä tällaisten henkilöiden täytyy asua. Uskon, että esimerkiksi ed. Taiveaho tietää, että kotona asuminen loppuu yleensä jossain vaiheessa ja silloin tarvitaan jonkunlaista palveluasumista, ja silloin ehdottaisinkin näitä vanhuudenkoteja. Meidän tulisi kaikkien siirtyä 85-vuotiaina viimeistään, jos tunnemme, että muistikatkoja alkaa tulla, tämmöiseen vanhuudenkotiin, jossa saamme tarpeeksi palveluja, jossa voimme viettää turvallista elämää.

Terveydenhuollon henkilöstömitoitukset ovat Suomessa tunnetusti paljon alhaisemmat kuin muissa Pohjoismaissa ja palkkataso on selkeästi huonompi. Ei ole ihme, että nuori sairaanhoitaja menee mieluummin Stockmannille töihin kuin vanhainkotiin hoitajaksi nälkäpalkalla. Henkilömitoitukset on saatava myös vanhustyössä samalle tasolle kuin muualla Pohjoismaissa ja sairaanhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden palkkatasoa on parannettava. Yhdyn siis ilomielin tähän ed. Räsäsen välikysymykseen.

Mikko Immonen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Asko-Seljavaara, ilo oli kuulla terveistä vanhuksista. Ikävä vain minun tuttavapiirissäni on lukuisa joukko rakennustyöläisiä, metallityöläisiä, liiketyöläisiä, kaivostyöläisiä, joitten tilanne ei ole näin kaunis kuin äsken kerroitte.

Ministeri Hyssälälle sanoisin Rovaniemen esimerkistä: Saattaa olla, että papereilla se on hyvä, mutta — kohtalaisen läheinen asia — äitini kertoi pari viikkoa sitten, että juuri heillä on tilanne se, että nyt kun on terveydenhoitaja käynyt kerran kuussa, niin tuli ilmoitus, että tästä lähtien sitten kuljet 25 kilometrin päässä Rovaniemellä sillä kuljetuksella, mistä satut kuljetuksen saamaan, terveydenhoitaja ei enää kotona käy. Puheet ja teot kulkevat vähän eri rataa.

Arvoisa puhemies! Enpä tiedä, pitäisikö tässä vähitellen ristiä kädet ja alkaa pyytää ylhäältä apua, ettei lainkaan vanhenisi tai ainakin että kaatuisi niin sanotusti saappaat jalassa ennen kuin joutuu toisten hoidettavaksi. Tällaisiin mietteisiin väkisinkin tulee, kun seuraa, miten vanhuksia Suomessa nykyisin hoidellaan. Tämä hoitoresurssien ja koulutuksen puutteesta johtuva huono kohtelu tapahtuu aikana, jolloin Suomi on rikkaampi kuin koskaan. Juuri ilmestyneessä Kuntalehdessä 8/2006 oli aiheesta hyvin ansiokas kirjoitus. Lehden haastateltavana oli jo täällä useissa puheenvuoroissakin esiin tullut professori Sirkka-Liisa Kivelä. Hänen mukaansa on lopetettava taitovirheiden tekeminen ja vanhusten pahoinpiteleminen lääkkeillä. Olen muuten hänen kanssaan täysin samaa mieltä yleensäkin kirjoituksen osalta. (Ed. Pulliainen: Ja se tulee vielä lisäksi kalliiksi!)

85 vuotta täyttäneiden määrä kasvoi 90-luvulla 30 000 hengellä eli 52 000:sta 79 000:een. Samaan aikaan kuitenkin heille suunnatut palvelut vähenivät. Samaan aikaan kuin pitkäaikaishoitopaikkojen määrä väheni, vähenivät myös avopalvelut, eli yhä enenevässä määrin kotona sinnittelevät huonokuntoiset vanhukset jätettiin ja on jätetty suorastaan heitteille. Tilastot osoittavat, että kun vuonna 1988 joka toinen 75 vuotta täyttänyt sai kotipalveluita tai kotisairaanhoitoa, niin 90-luvun lopulla vain joka neljäs oli näiden piirissä.

Arvoisa puhemies! Professori Kivelän mukaan ikääntyminen on unohtunut myös koulutuksessa. Hän sanoo, että lääketieteen ja hoitotyön gerontologista koulutusta ja täydennyskoulutusta ei ole lähdetty riittävän voimakkaasti kehittämään, vaikka nähtiin, miten paljon 85-vuotiaitten määrä kasvaa. Myös suurin osa lääkäreistä on vailla geriatrista koulutusta, eikä osassa ammattikorkeakouluja perehdytetä lainkaan sairaanhoitajia ikääntymisen vaikutuksiin. Edellä mainitut koulutuksessa ilmenevät puutteet huomioon ottaen Suomeen on perustettava vanhuudentutkimuslaitos. Onhan meillä työikäisten terveyttä vahtiva Työterveyslaitoskin.

Suomessa on alle 15-vuotiaita yhtä paljon kuin 65 vuotta täyttäneitä eli 900 000. Lastenlääkäreitä on kuitenkin viisi kertaa enemmän kuin geriatreja ja lastenpsykiatreja eli 180, liki kymmenkertaisesti vanhuspsykiatrien määrään verrattuna, joita muuten koko maassa on vain 19. En sen vuoksi vertaa lasten ja vanhusten hoitomahdollisuuksia, että haluaisin asettaa heidät vastakkain, sillä toki me kaikki tiedämme, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme, mutta ilman näitä Suomen aikoinaan pelastaneita ja jälleenrakentaneita iäkkäitä saattaisi olla niin, että Suomikin olisi toisen näköinen ja täällä olisi hieman erilaista elää. Olisiko nyt meidän ja meitä nuorempien syytä alkaa tehdä töitä ja ottaa vastuuta, että maamme saataisiin sivistysvaltioksi?

Arvoisa puhemies! En varmaankaan ole ainoa suomalainen, joka ei hyväksy minkäänlaista toisen ihmisen pahoinpitelyä. Sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan meidän vanhustenhoidossamme, ja yhtenä hyvin oleellisena syynä tähän on hoitohenkilöstön resurssipula. Ei tämä pahoinpitely tietenkään ole hoidettavien ruoskimista, mutta eräänlaista pahoinpitelyä se kyllä on, että heidät huumataan sängyn pohjalle hirmuisilla lääkeannoksilla. Professori Kivelä kertoo, että hän on nähnyt lääkelistoja, joissa vanhoille ihmisille annetaan samanaikaisesti neljää psykoosilääkettä työikäisen annoksina. Kysyn Kivelän lailla, eikö tämä jos mikä ole pahoinpitelyä.

Oman messunsa aihe olisi myös omaishoitajien asema, kuten täällä on monessa puheenvuorossa todettu. Toteutettu omaishoidon tuen korotushankehan meni pahasti metsään. Korotuksen sijasta monet kunnat ovat tehneet uudet hoitosopimukset entistä alhaisemmilla korvauksilla tai jättäneet monet sopimukset uusimatta. Näin suurin osa omaishoitajistamme tekee arvokasta työtään täysin korvauksetta ja säästää täten yhteiskunnalle sievoisia summia, sillä onhan omaisen hoitaminen kotona monin verroin halvempaa kuin laitoksessa.

Arvoisa puhemies! Nopein ratkaisu vanhustenhoidon voimavarojen turvaamiseksi on, että hoitajien palkkaamiseen ja ansiotason nostamiseen osoitetaan lisää rahaa. Olemme jääneet muun muassa palkkatasossa niin paljon jälkeen, että valmiiksi koulutettuja hoitajia lähtee maasta pilvin pimein. Syynä maastapakoon ovat tietysti myös jatkuvat määräaikaiset työsuhteet. Varaa meillä näihin toimenpiteisiin kyllä on, jos vain tahtoa löytyy. Jotta raha menisi vanhusten hyväksi, tulee vanhustenhuollon valvontaa ja ohjausjärjestelmiä lisätä, ja tähän löytyy apu lainsäädäntötoimilla. Lailla tulee määritellä muun muassa vanhukselle valinnanvapaus, haluaako asua kotona vai palveluasunnossa. Palveluasunnon paikkakunnan pitää myös olla hänen itsensä päätettävissä. Onhan täysin ymmärrettävää, että ikääntynyt, hoivaa tarvitseva ihminen haluaa asua lähellä omaisiaan.

Hoitotyön laatupuolen kohentamisessa avainasemassa ovat opetus- sekä sosiaali- ja terveysministeriö. Opetusministeriön pitää viimeinkin panostaa geriatriseen opetukseen jo ammattikorkeakouluissa. STM:n puolestaan pitää parantaa ohjausjärjestelmää, ja yliopistollisiin keskussairaaloihin on saatava geriatriset osastot.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Huotarin ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodosta.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Vanhustyön keskusliiton mukaan yksinäisyys on ikääntyneiden ihmisten suurin ongelma. Tutkimusten mukaan joka toinen tai joka kolmas vähän iästä riippuen kokee voimakasta yksinäisyyttä, ja yllättävästi palvelutaloissa koetaan yksinäisyyttä enemmän kuin kotona, maaseudulla enemmän kuin kaupungissa, naiset kokevat sitä enemmän kuin miehet. Syyt yksinäisyyteen ovat moninaiset: toimintakyvyn heikkeneminen, sairaus, huono muisti, puolison tai ystävän kuolema, tyytymättömyys elinolosuhteisiin ja huono taloudellinen tilanne. Onhan meillä lähes 100 000 köyhää vanhusta.

Yksinäisyys aiheuttaa surua, masennusta ja itsemurhiakin. Täällä on tullut monesti esiin kysymys lääkkeiden käytöstä. On aivan selvää, että vanhuksille annetaan monilääkitystä nimenomaan sen takia, että he kokevat yksinäisyyttä, masennusta ja surua. Niin kuin sanottu, Suomessa joka kolmas vanhuksista saa yli kymmentä eri lääkettä, vaikka Maailman terveysjärjestön suositus on kolme neljä eri lääkettä. Kellään ei ole näistä lääkkeistä kokonaisvastuuta. Kuopiossa tutkijat ovatkin todenneet, että Suomessa lääkkeet korvaavat henkilökuntaa. Ruotsissa psyykenlääkkeitä käytetään vanhuksille yksi kolmasosa siitä, mitä Suomessa, mutta henkilökuntaa on kaksinkertainen määrä. Yksinäisyyttä ei mielestäni tulisi parantaa lääkkeillä tai lääkärissä käynneillä terveyskeskuksessa, sairaalaoleskeluilla.

Suomessa on erilaisia vaihtoehtoja, joilla vanhusten yksinäisyyttä voidaan torjua. Yksi on järjestöjen järjestämät erilaiset ystäväpalvelut. Suomessa on tällä hetkellä eri järjestöjen kautta noin 30 000 vapaaehtoista tukihenkilöä, jotka käyvät vierailulla vanhusten luona. Suomessa on myös kehitetty ryhmäterapiaa, jossa panostetaan vanhusten sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi senioritanssit ja taide-elämykset. Kolmas vaihtoehto on naapuriapu, jossa voidaan naapureita organisoimalla järjestää kevyitä verkostomaisia rakenteita, ja viimeisinä muissa Pohjoismaissa aika paljon käytetyt uuden tyyppiset asumismuodot, ei palveluasunnot eikä kotona asumiset vaan erilaiset asuinyhteisöt, joissa vanhukset, jotka tuntevat toisiaan, muuttavat yhteen.

Näillä toimilla voitaisiin vähentää lääkkeiden kulutusta ja terveydenhoitokuluja todennäköisesti huomattavasti. Yksinäisyys on vanhukselle inhimillinen ongelma, mutta yhteiskunnalle se on myös kustannus. Ehdottaisinkin, että sosiaali- ja terveysministeriö hallituksen kautta ministerin aloitteesta tekisi selvityksen siitä, mitä vanhusten yksinäisyys maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja miten se voitaisiin hoitaa inhimillisemmin, ennalta ehkäisevästi ja tavalla, jossa kaikki voittavat. Yksi ehdotus on, että kehitettäisiin vanhuspalvelukeskuksia. Nyt kun terveyskeskukset ehkä yhdistyvät, terveydenhoitoa tehostetaan kunta- ja palvelurakenteen myötä, tarvittaisiin tällaisia lähipalvelukeskuksia, joissa vanhukset voisivat, eivät tavata välttämättä lääkäriä vaan terveydenhoitajan, ja saisivat sitä tukea, jota he usein tarvitsevat vaan kertoakseen ongelmansa jollekin. En tässä halua vähätellä vanhusten sairauksia, ne ovat aito ongelma, mutta paljon liittyy myös tällaiseen ihmissuhteiden puutteeseen, yksinäisyyteen.

Toistan vielä tässä esitykseni vanhusasiavaltuutetusta, joka valtakunnallisesti seuraisi vanhusten tilanteen kehittymistä siten, että asiat eivät pääsisi siihen jamaan, missä ne tällä hetkellä ovat.

Kannatan ed. Merikukka Forsiuksen esittämää päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuotoa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä välikysymyksessä on kysymys vanhustenhoidon laadun ja voimavarojen turvaamisesta. Miksi tämä keskustelu on tarpeen? Niiden, voi sanoa, selvien puutteiden vuoksi, joista me olemme kuulleet ja joista meille itse kullekin on kerrottu ja joita erilaiset tilastot ja asiantuntijat ovat nostaneet esille vanhustenhuollosta. Erityisesti professori Sirkka-Liisa Kivelän näkemys tai sanonta, että me olemme päästäneet todella vanhustenhuoltomme täysin romuttumaan, on sellainen haaste, johon meidän päättäjinä on vastattava.

Tiedämme, että Suomi ikääntyy tulevina vuosikymmeninä hyvinkin voimakkaasti ja se tuottaa pysyvää ikäihmisten lisääntymistä. Näistä ikääntyvistä, erityisesti 75-vuotiaista asuu noin 90 prosenttia kotona, siis korkeaan ikään saakka. Ikääntyminen sinänsä ei tuota palvelutarvetta, vaan me tiedämme, että meillä on hyvinkin paljon ikäihmisiä, jotka monella tavalla ovat itse voimavaroina ja tekemässä monenlaista vapaaehtoistyötä yhteiskunnassa. Mutta meidän on nähtävä myös se, että ikääntyneiden toimintakyky heikkenee asteittain erityisesti jonkin rappeuttavan pitkäaikaissairauden vauhdittamana, ja näistä sairauksista suurimpia on dementia, joka aiheuttaa juuri hoidon ja palvelutarpeen lisääntymistä.

Sitä hoitoa voidaan tietenkin antaa kotona läheisten tukemana, ja siinä jos missä omaishoito on tehnyt hyvin paljon. Se, mitä täällä on puhuttu omaishoidon tuen tarpeellisuudesta ja sen kattavuudesta, tulisi ottaa vakavasti. Toisaalta me tiedämme, niin kuin täällä on noussut esille, että myös laitoksissa, erilaisten palvelutalojen sisällä, koetaan yksinäisyyttä ja masennusta, ei vain kotona. Näihin kaikkiin ei yhteisöllisyys vastaa tai tuota sitä apua, mitä tarvitaan, vaan se, mitä tarvitaan, on ihmisiä, ammattihenkilöitä, jotka hoitavat ja antavat aikaa, ovat lähellä silloin, kun yksinäisyyttä koetaan. Siis kotona asumista tulee tukea ja samalla myös laitoshoitoa, jotta siellä on riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa ja työolosuhteista on myös huolehdittu.

Vanhustenhoitoa pitää tarkastella kokonaisuutena, tulee nähdä, että vanhus tarvitsee monenlaista apua, rahallista apua, henkistä apua, fyysistä apua, ja tietenkin meillä on näitä erilaisia hankkeita, joilla kehitetään toimintamuotoja. Ne ovat hyviä ja sillä tavalla vastaavat siihen, mitä täällä monet ovat tuoneetkin esille, että me saamme näitten hankkeitten kautta mahdollisesti semmoista pysyvää, uutta toimintakulttuuria hoitotyöhön ja koko siihen palvelutuotantoon.

Vanhusväestön lisääntyessä siis hoidon tarve kasvaa ja me tarvitsemme alalle lisää työntekijöitä. Hoitoalan arvostusta ja palkkoja pitää nostaa ja työolosuhteita parantaa, jotta sinne saadaan pätevää henkilökuntaa. Meidän on tunnustettava se, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa emme ole antaneet riittävästi arvostusta vanhuksille, ja kuitenkin se, kuinka me hoidamme vanhuksemme, sairaamme, on keskeinen kulttuurikysymys. Siinä vastaamme myös siihen, miten hyvinvointiyhteiskunta arvostaa ihmistä. Peräänkuulutan erityisesti inhimillistä hoitoa. Teknologiaa ja sen kehittämistä tarvitaan, mutta jokainen vanhus tarvitsee hyvin vahvaa inhimillistä hoitoa, ja siihen tarvitaan henkilökunnan lisäystä.

Vielä ihan lopuksi haluan tuoda esille sen, että lakia omaishoidon tuesta tulee kehittää siitä, mitä se nyt on. Se ei vastaa siihen tarpeeseen, mitä omaishoidossa esiintyy.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä kansa. Ikärakenteemme muuttuu siten, että työikäinen väestönosa pienenee huomattavasti. Työmarkkinoille tulee vähemmän ihmisiä kuin sieltä poistuu eläkkeelle. 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa yli 600 000:lla vuoteen 2030 mennessä. Tämän ikäluokan prosentuaalinen kasvu on peräti 80 prosenttia. Näin voimakas väestön ikärakenteen muutos vaikuttaa talouteen ja työllisyyteen. Sillä on mittavia julkistaloudellisia seurauksia, ja se muuttaa hyvinvointipolitiikan painopistettä.

Miten kyetään nykyistä selkeästi pienemmällä työikäisellä väestöllä huolehtimaan hyvinvoinnista? Kovin lyhytnäköistä politiikkaa olisi se, että lainsäädäntöuudistukset ja taloudelliset satsaukset kohdistettaisiin ainoastaan ikääntyneiden palveluihin. Olen huolissani myös nuoremmista ikäluokista. Heidän eräänlainen hätähuutonsa kuultiin vappuna Helsingissä. Nuorten taakka tulee olemaan tulevaisuudessa nykyistä rajumpi, ja tuota taakkaa on kevennettävä nyt riittävän varhain. Tästä syystä olen tyytyväinen siihen, että Vanhasen hallitus on parantanut merkittävällä tavalla työllisyyttä, minkä kautta talouselämä on vilkastunut, verokertymä on parantunut, työttömyyden hoitoon vaadittavien varojen tarve on pienentynyt ja näin ollen hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan jatkossakin ylläpitää.

Arvoisa puhemies! Täytyy onnitella oppositiota onnistuneesta välikysymysaiheesta. Vanhustenhoidon laatu ja voimavarojen turvaaminen on ajankohtainen aihe. Veikkaukseni on, että aihe pysyy asialistalla useita vuosia eteenpäin. Pääministeri Matti Vanhasen ja tulevien hallituksien toimenpiteet tulevat tavalla tai toisella koskettamaan väestön ikärakenteen muutosta ja sen seurauksia.

Opposition välikysymyksen taustalla on julkisuuskeskustelu, joka liittyy Tampereen vanhainkodin Koukkuniemen henkilökuntavajeeseen, sinänsä valitettavaan tapaukseen, joka on eräänlainen hätähuuto myöskin. En kuitenkaan käpertyisi yhden tapauksen taakse, positiiviset tapaukset kun yleensä jäävät vähemmälle huomiolle. Kovin suuria otsikoita ei ole näkynyt esimerkiksi kotikaupunkini Oulun tilanteesta, jossa noin 90 prosenttia yli 75-vuotiaista selviytyy kotona palvelujen tukemana. Oulussa on määrätietoisesti satsattu avohoitoon, mikä näkyy myös luvuissa. En kuitenkaan väitä, että kaikki olisi hyvin, ei Oulussakaan. Tästä huolimatta välikysymyksen aihe tulisi nähdä laajana väestöpoliittisena kysymyksenä, jonka seurauksiin on varauduttava riittävän ajoissa. Yhden ratkaisun löytäminen on mahdotonta.

En kuitenkaan hyväksy väitettä, että Matti Vanhasen hallitus olisi ummistanut silmänsä ikääntymisen haasteelle. Tällä hallituskaudella ikäihmisten asemaa on parannettu niin kutsutulla hoito- ja hoivatakuulla, tulonsiirroilla, uudella palveluseteli- ja omaishoitajalainsäädännöllä. Hallitus on varautunut väestön ikääntymiseen ja palvelutarpeen kasvuun, kotitalousvähennystä on laajennettu ja sitä on suunnattu hoito- ja hoivatyöhön. Näiden avulla voidaan parantaa ikäihmisten ja vammaisten mahdollisuuksia erilaisiin palveluihin ja lisätä myös valinnan vapautta.

Arvoisa puhemies! Väestön ikääntyminen on erityinen haaste sosiaali- ja terveyspalveluille, asumiselle ja esteettömälle liikkumiselle. Kyse on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisestä sekä itsenäisestä selviytymisestä. Vanhusten laitoshoito on yksi tärkeä osa palvelujärjestelmää, mutta ei ainoa. En jaksa uskoa, että tulevasta palvelutarpeesta selvitään ainoastaan rahoitusta lisäämällä. On välttämätöntä löytää uusia toimintamalleja. Kunta- ja palvelurakenneuudistus tuo omalta osaltaan vastauksia. Palveluiden tuottamismalleja on tarkasteltava kriittisesti. Pidän erityisen tärkeänä, että ikäihmisten palvelutuotannossa järjestöjen rooli tunnustetaan ja niiden toimintaedellytykset turvataan. Myös vapaaehtoiselle, kuten esimerkiksi seurakuntien ja eri kansalaisjärjestöjen työlle on löydettävä uudenlaisia kannustimia. Yhteisöllisyyden vaatiminen voisi olla muodikasta. Toisaalta palveluiden tulisi vastata uudenlaisiin tarpeisiin. Vanhuspalveluissa hälyttäviä viestejä kuuluu muun muassa siitä, että ikääntyneiden alkoholismi, avioerot ja masentuneisuus lisääntyvät voimakkaasti. Palvelut eivät valitettavasti tunnista näitä piirteitä.

Arvoisa puhemies! Oppositio on puuttunut tärkeään kysymykseen. Kritiikin, historian kertauksen ja syyllisten nimilistan lisäksi olisin toivonut ehdotuksia niistä toimenpiteistä ja vaihtoehdoista, joilla tulevaisuudessa vanhustenhoito toteutetaan.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lienee ensimmäinen kerta, että koko sali näiden kolmen kuluneen vuoden aikana on näin yksimielinen. Uskonkin, että tämä tuottaa tulosta.

Ihmisarvoisen vanhuuden turvaaminen on aina ollut ykkösasiani ja tulee olemaan. Vaikka puolet avioliitoista päättyy eroon, yleensä lapsilla on kuitenkin vähintään yksi vanhemmista pitämässä heistä huolta, toisin kuin vanhuksilla ei välttämättä ketään johtuen siitä, että lapset lähtevät opiskelemaan ja jäävät kenties sille tielleen muille paikkakunnille jne.

Ed. Moilanen-Savolaiselle tiedoksi, että meillä Oulussa nykyään jo 91,3 prosenttia yli seitenvitosista asuu kotona ja pyrkimys on 92 prosenttiin kuulemma tällä hetkellä. Kysyinkin vanhustyönjohtaja Koistiselta tässä eräänä päivänä, onko tulevaisuuden tavoite 100 prosenttia, onko meillä semmoisia high tech -mummoja ja -pappoja Oulussa, teknologiakaupungissa, että he selviytyvät sataprosenttisesti kotona kuolemaan saakka. Tuskin näin.

Tässä joitakin vuosia sitten meillä Oulussa kaupunginvaltuutettuja pyydettiin tulemaan tutustumaan Hiirosen vanhainkodin toimintaan. Meistä 59:stä peräti 7 meni paikalle. Minut määrättiin jollekin osastolle. Siellä oli kaksi hoitajaa, ja kysyin, montakos hoidettavaa teidän osastollanne on. Hän sanoi, että heillä on 13. Minä sanoin, että no, teilläpäs menee hyvin, 6,5 hoidettavaa per nokka, kunnes tartuin toimeen ja aloin hoitajien kanssa pestä ja vaihdella vaippoja ja touhuta kaikkea. Ennen kuin päästiin sitä tehtävää loppuun, niin ensimmäiselle tuotiin jo aamiaista elikkä aamiainen tuotiin sinne yön merkeissä oleville vanhuksille. Tiukkaa hommaa.

Tässä eräänä päivänä kuulin myöskin kotikaupungissani Oulussa, mihin on menty inhimillisyydessä. Eräs tuttu vanha rouva, joka asuu palveluasunnossa ja maksamalla siitä saa kotiapua muutaman kerran viikossa sinne palveluasuntoon, sanoi, että hän oli eräänä päivänä lähdössä syömään palveluasunnon toiseen päähän ruokalaan. Lattia oli vahattu, joten hän kaatui sinne lattialle, liukastui ja kaatui. Kotiavun ihminen, joka häntä on käynyt auttamassa huoneessa, tuli sattumalta sinne käytävään ja sanoi: "Kyllä minä, rouva, nostan teidät pystyyn, mutta se maksaa." Tähänkö on tultu?

Vietin vastikään toissa perjantaina syntymäpäivääni. Vääjäämättömästi me kaikki kuljemme kohti sitä hetkeä, jolloin meitä voi kutsua vanhusväestöksi. Kauhunsekaisin tuntein edellisten esimerkkien valossa ajattelin vanhenemistani, en siksi, että en haluaisi ikääntyä, vaan siksi, että haluan myös itseäni kohdeltavan inhimillisesti siitä huolimatta ja riippumatta, paljonko apua tarvitsen tai paljonko oma kotikuntani pystyy minun hyvinvointiini satsaamaan. Tämä asiahan koskee meitä kaikkia.

Vanhukset eivät ole mikään erityisryhmä, johon vain jotkut jostakin kummallisesta kohtalon oikusta joutuvat, vaan se on elämäntilanne, jossa saamme elää. Tulemme taatusti olemaan osa tätä kunnioitettavaa, paljon nähnyttä ja kokenutta porukkaa, joka on meille tehnyt näinkin hyvän maan asua ja elää. Heitä tulee kunnioittaa. Tulemme siis myös itse joskus tarvitsemaan vanhuspalveluja.

Arvoisa puhemies! Kuntien talous on kriisissä samaan aikaan kuin peruspalveluiden ja erityisesti ikäihmisten hyvinvoinnin turvaavien palveluiden tarve kasvaa. Ikäihmisiä on vuosi vuodelta enemmän, ja kunnilla on heidän hoitamiseensa entistä vähemmän rahaa, vaikka valtiolla menee hyvin. Hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi, sillä kunnilla ei ole mahdollisuutta palkata tarpeeksi väkeä eikä heitä ole riittävästi saatavillakaan. Hoitohenkilökunta loikkaa paremman palkan perässä vaikkapa Norjaan. Taitaa olla jo yli 3 000 suomalaista hoitajaa Norjassa tällä hetkellä.

Tilanne siis vaatii palvelurakenteiden muuttamista, palvelutuotannon tehostamista ja tuotantotapojen monipuolistamista. Ongelmat vanhusten palvelujen turvaamisessa ovat taloudellisia sekä koulutuspoliittisia. Mielestäni hallitus on hoitanut nämä molemmat asiat huonosti. Kuntien talouden ongelmat helpottuisivat, mikäli valtio maksaisi valtionosuusvelan kunnille nopeasti takaisin ja lopettaisi jatkuvasti uusien velvoitteiden sysäämisen kuntien harteille.

Hoiva-ala on saatava nuorisoa kiinnostavaksi ja paremmin palkatuksi. Ja korostan myös omassa puheenvuorossani omaishoidon merkitystä, kuinka merkityksellistä on se, että on hoitavia käsiä eikä hoitavia robotteja tai muuta tekniikkaa. Toivon, että hallituskin tunnustaisi sen, että ikäihmisiä on hoidettava, ei vain säilytettävä. Vanhuuden on oltava hyvä elämän huipennus eikä lääketokkurainen loppusiivous.

Tähän tuli yhtäkkiä mieleen pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut suomalainen elokuva Kukkia ja sidontaa. Tarkoittaako vanhustenhoito tulevaisuudessa, että viedään pöydälle kukkia ja heidät sidotaan sänkyyn?

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Ihmisen iän tai asuinpaikan ei pitäisi eriarvoistaa. Ikärasismi kuitenkin on osa suomalaisten arkea. Valitettavan helposti ihmisen oikeudet määritellään meillä sen mukaan, mikä ihmisestä saatava työhyöty on kansantaloudelle tai elinkeinoelämälle. Liian harvoin päätöksiä tehtäessä mittarina pidetään sitä kasvavaa joukkoa, joka ei syystä tai toisesta ole työelämässä mukana. Pahimmillaan ikärasismi näkyy siinä, keiden ehdoilla kaikkia suomalaisia koskevat päätökset tehdään. Esimerkiksi parhaillaan hankkeilla olevan kunta- ja palvelu-uudistuksemme yhtenä toteutusmallina vilautettiin työssäkäyntialuetta. Nimensä mukaisesti kuntarakenne ei olisi ottanut pääsääntöisesti huomioon työelämän ulkopuolella olevien tarpeita kuin korkeintaan sivulauseissa. Samaan tapaan liian usein myös joukkoliikenne-, palvelu-, kaavoitus- ja asumisratkaisut muokataan työikäisten näköisiksi, vaikka tarve niihin olisi aivan joillakin muilla.

Päätöksentekokulttuurimme kumpuaa ilmeisesti ajatuksesta, etteivät työelämän ulkopuoliset ihmiset ole täysivaltaisia kansalaisia tai nauti arvostustamme. Ajatus juontaa juurensa sääty-yhteiskunnasta, jossa lapset, sairaat ja vanhukset miellettiin ennemminkin holhouksen kohteiksi kuin aktiivisiksi, arvostetuiksi toimijoiksi.

Pääministeri Vanhasen hallituskaudella ikärasismin suurimmat häviäjät ovat lapset, nuoret ja eläkeläiset eli 2,7 miljoonaa suomalaista. Viime vuosina tapahtunut julkisten palveluiden alasajo sekä kansaneläkkeiden ja vähimmäisetuuksien huikea jälkeenjääneisyys lisäävät osattomuutta ja köyhyyttä kaikkien alaikäisten ja ikääntyvien keskuudessa.

Arvoisa puhemies! Perustuslakimme mukaan hyvinvoinnistamme vastaavat valtio ja kunnat yhdessä. Piste. Siis yhdessä. Siksi myös meidän paikallisten kunnallispoliitikkojen on syytä katsoa peiliin, olemmeko tehneet oikeita ratkaisuja ja olemmeko onnistuneet valvomaan riittävästi päätöstemme toteuttamista. Ainakin meidän tamperelaisten kuntapäättäjien on avoimesti myönnettävä, että olemme tehneet virheitä sekä resursoinnissa että päätöstemme valvonnassa. Ainakin vasemmistoliiton kuntapäättäjät ovat tähän arviointiin ja tähän itsetutkiskeluun valmiita, mutta onko tämän maan hallitus valmis samaan?

Arvoisa puhemies! Tänään on paha olla apua tarvitseva pienituloinen vanhus Suomessa, pahempi kuin vuosikymmeniin. Tänään on myös vaikea olla ylityöllistetty ja aliresursoitu vanhuspalvelutyöntekijä, mutta onneksi tänään — kiitos kansalaisaktivistien — ei ole helppoa olla omaa vastuutaan pakoileva poliitikko, ministeri tai kuntapoliitikko. Keskustapuolue on täällä tänään pakoillut omaa rooliaan sekä kunta- että valtakunnan päättäjänä. Sen sijaan nostan ainakin henkilökohtaisesti itse hattua SDP:n ryhmäpuheenvuorolle, jossa sentään ongelma tunnustettiin.

Jälkiviisaus vähää vaille vaaleja ei koskaan luo uskottavaa kuvaa riittävästä sitoutumisesta osattomuuden poistamiseen. Niinpä peruspalveluministerin muutaman viikon takainen herääminen huomaamaan menokurin ongelmat vanhusten palveluiden ja hieman aikaisemmin lapsiperheiden kohdalla nyt, kun menokuria on kepun ja SDP:n yhteishallituksen toimesta sovellettu jo yli kolme vuotta, on vähintäänkin oman vastuun pakoilua. Silti ministeri Hyssälän herääminen on tervetullut ja suorastaan häkellyttävän kiitettävää, onhan hän ainut ministeri, joka avoimesti myöntää, että menokuri on kurjistanut suomalaisten arkea.

Nykyhallituksen aikana lasten ja vanhusten sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden ahdinko on syventynyt entisestään. Nämä menokurin uhrit eivät ole tulleet yllättäen ja pyytämättä eivätkä edes muiden toimesta faksilla. Menokurin seuraukset olivat jo tiedossa, kun pääministeri Jäätteenmäki esitteli hallitusohjelmansa. Tuolloin ainakin vasemmistoliitto varoitti epätasa-arvon lisääntymisestä. Menokuri oli ja on hallituksen tietoinen valinta oppaaksi ja ohjenuoraksi. Menokurista nykyhallitus sai tekosyyn jättää köyhät, työttömät, opiskelijat, lapset, eläkeläiset ja avuntarvitsijat priorisointilistansa häntäpäähän, kohteeksi, joiden eteen toimitaan vasta, kun vaalien läheisyys siihen pakottaa. Menokuri on myös ohjannut terveys- ja sosiaalipalveluiden sektoria, sen ulkoistamista, sen kilpailuttamista ja ylipäätänsä julkisen sektorin alasajoa. Yksikin päivä ilman riittävää toimeentuloa on lapsille ja heidän perheilleen liikaa, ja yksikin päivä laiminlyöntejä vanhusten palveluissa on suunnaton häpeätahra poliittisessa päätöksenteossamme.

Arvoisa puhemies! Suositukset eivät pidä kädestä eivätkä syötä, eivät vaihda vaippoja, eivät pese eivätkä juokse huonojalkaisen puolesta asioilla. Vain riittävästi resursoitu ja työilolla motivoitu henkilöstö toteuttaa tätä kaikkea. Meillä on olemassa oleva loistava henkilökunta. Meillä on olemassa oleva loistava työvoimareservi. Meillä on myös selvästi täällä tänään yhteinen tahtotila parempaan. Puuttuu vain raha. Siksi omiin töihinsä heränneen peruspalveluministerinkin on huolehdittava lapsiperheiden ja vanhusten palveluiden asemasta jo omalla ministerikaudellaan eli jo viikon parin päästä, kun täällä esitellään (Puhemies koputtaa) ensimmäinen lisätalousarvio. Kysymys vain kuuluu, ovatko ministeri Hyssälä tai tämä hallitus sanojensa mittaisia.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia yleisellä tasolla, joihinka ei ole vielä mielestäni aivan riittävästi kiinnitetty huomiota.

Vihreitten ryhmäpuheenvuorossa ed. Forsius aloitti palauttamalla mieliin agraariyhteiskunnan ja vertasi siinä yhteiskunnassa iäkkäämmäksi eläneiden henkilöitten saamaa arvostusta yhteiskunnassa ja sitä yhteisvastuuta, jota se koko yhteiskunta senioriväestöstään tunsi. Tänä päivänä tämä senioriväestön osuus on todella suuri verrattuna sen aikaiseen yhteiskuntaan. Se on suurempi kuin se on koskaan ollut, mikä johtuu yleisestä hyvinvoinnista, joka on osaksemme tullut viime sodan jälkeisenä aikana. Mutta yhteiskunta on muuttunut muutoinkin.

Kilpailuyhteiskunta on hajottanut yhteiskunnan sillä tavalla, että samalla kun on ikääntymistä tapahtunut ja ikääntyneitten osuus yhteiskunnasta, populaatiosta, on kasvanut, samalla se yhteiskuntarakenne on hajonnut hyvin merkittävässä määrin; meillä on puolisen miljoonaa yksinäistä ihmistä. Mihinkä tämä todellisuus pitää projisoida? Se pitää projisoida tietenkin taloudellisesti Euroopan yhteisöjen kokonaisuuteen. Niillä samoilla sisämarkkinoilla meillä on Välimeren alue, jolla on aivan samanlainen yhteiskuntarakenne kuin meillä mutta jolla yhteiskunta, esimerkiksi Italiassa, Espanjassa, Portugalissa, ei olekaan sillä tavalla hajonnut kuin suomalainen yhteiskunta on osiinsa hajaantunut. Siis toisin sanoen meillä on jotakin aivan erityistä ongelmaa.

Voidaan kysyä, koska tämä tuli yleisesti tietoon. Se tuli yleisesti tietoon 70-luvulla, että tämä on meidän edessämme. Oli tiedossa suuret ikäluokat, oli tiedossa syntyvyyden lasku, oli tiedossa hyvinvoinnin suhteellinen lisääntyminen yhteiskunnassa, vaikkakin nikotellen, mutta kuitenkin. Nyt me näemme tämän kaiken tulevaisuuskuvan, aivan niin kuin ed. Asko-Seljavaara tässä äsken juuri kuvasi. Millä tavalla tähän todellisuuteen reagoidaan? Tämä on jännittävä asia.

Siihen reagoidaan kuntatasolla ja myöskin tässä salissa vakanssikammolla. Keksitään kaiken maailman jippoja, että näitä pysyväisluonteisia vakansseja ei riittävästi perusteta, joille tästä yhteiskuntarakenteesta johtuen olisi olemassa sosiaalinen tilaus, niin kuin tapana on sanoa. Otetaan Oulu esimerkiksi. Siellä on luotu vakanssikammossa kaksi järjestelmää, tilaaja—tuottaja-malli, niin kuin täällä kävi ilmi ed. Sasin puheesta jo, joka on sekoittanut sote-puolen aivan kerta kaikkiaan kokonaan, ja lisäksi on keksitty huikea varahenkilöjärjestelmä, elikkä ne harvat vakansseilla olevat ovat toistensa varahenkilöitä, niin että heidät ajetaan loppuun tässä järjestelmässä. Eihän tässä ole järjen hiventäkään.

Sitten meillä on tässä rinnalla omaishoitajajärjestelmä. Tämä yhteiskunta on ollut täysin kykenemätön näkemään, mitä kaikkea siihen sisältyy, huom., se yhteiskuntarakenne, jonka me olemme itse aikaansaaneet. Se on johtanut siihen, että meidän pitää hoitaa nyt omaishoitajia hoitamaan niitä omaishoidettavia. Pysyittekö mukana? Siis toisin sanoen meillä onkin luotu velvollisuus kaksinkertaiseen järjestelmään ja tässä me olemme satsanneet vain siihen osaan, että omaishoitajat jollakin tavalla edes otetaan vakavasti, ne 300 000. Pikkuisen on rahaa sinne laitettu, niin kuin on käynyt selville, Huuhtanenhan sen jo aloitti aikoinaan. Nyt meidän pitäisi siis hoitaa ne omaishoitajat lomitusten jnp. avulla, että he pystyisivät tästä erittäin suuresta taakasta selviytymään.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Riikka Moilanen-Savolainen arvosteli kristillisdemokraatteja välikysymyksessä siitä, että olisimme jollakin tavalla nuorelle sukupolvelle tällä omalla esityksellämme lykkäämässä valtion ulkomaanvelkojen lyhentämisen, kun olemme sitä mieltä, että osa tästä valtiontalouden ylijäämästä voitaisiin käyttää myöskin vanhustenhoidon tilanteen parantamiseen. Haluan ihan lyhyesti aluksi tähän vastata.

Kun nyt tiedetään, että me olemme tämän 900 miljoonaa ylimääräistä saaneet valtion kassaan, niin meidän esityksemme on, että eikö siitä olisi mahdollisuus käyttää vaikka noin 200—300 miljoonaa kuntien valtionosuuksien täysimääräisiin indeksikorotuksiin ja myöskin sitten siihen, että valtio maksaisi tämän kuntien pakkolainan takaisin. En kyllä pysty näkemään tässä sellaista, voisiko sanoa, nuorilta sukupolvilta riistämistä, mitä ed. Moilanen-Savolainen esitti.

Hän myöskin peräänkuulutti sitä, mitkä ovat ne konkreettiset toimenpiteet. Ilmeisesti hän kuunteli hyvin huonosti tätä kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuoroa, jossa todella tuotiin esille tämä kuntien taloustilanne ja se, miten valtio voisi siihen välittömästi reagoida maksamalla tämän pakkolainan. Totta kai meillä otettiin esille siinä ryhmäpuheessa myös monia muita tapoja. Toimme terveisiä tupopöytään ja halusimme myöskin kertoa siitä, että meillä Pohjoismaissa on otettu myöskin muunlaisia työn rytmittämistapoja kuin meillä Suomessa käytetään vanhustenhuollossa. Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa kokeillaan tätä 3+3-työaikamallia. Sitten toimme esille myöskin tämän omaishoidon kuntoon laittamisen elikkä esitimme sitä eräänlaiseksi subjektiiviseksi oikeudeksi ja halusimme, että sen maksaminen siirrettäisiin Kansaneläkelaitokselle kotihoidon tuen tapaan. Siinä mielessä en oikein ymmärtänyt hänen puheenvuoroaan, kun hän väitti, että mitään parannusesityksiä ei olisi ollut.

Mutta kaiken kaikkiaan, niin kuin debatissa jo sanoin, me olemme täällä salissa varsin yksimielisesti pystyneet nostamaan esille ne vanhustenhuollon kipupisteet ja tietenkin tällä hetkellä odotamme hallitukselta sitä, että tulee niitä konkreettisia esityksiä. On toki monta tärkeää selvitystyöryhmää, Kivelän selvitystyöryhmä, on Stakesin selvitystyöryhmä ja sosiaali- ja terveysministeriön oma selvitystyöryhmä. Varmasti meillä riittää malttia odottaa niitä, mutta toivomme kyllä sen jälkeen sitten todella konkreettisia tekoja.

Tämän välikysymyksen aikana olemme monesti nostaneet esille erään tamperelaisen vanhainkodin, mutta tilanne on paljolti samanlainen vanhustenhoitoyksiköissä ympäri Suomea. Meillä perushoidosta pystytään juuri ja juuri huolehtimaan, mutta niihin asioihin, mitkä tekisivät sitten siitä ikäihmisten elämästä mielekkään, ei hoitohenkilökunnalla nykyisillä resursseilla ole aikaa. Resurssien niukkuus ja hoitohenkilökunnan kokema kiire vaikuttavat tämän vanhusten elämänlaadun lisäksi myös alan henkilökunnan jaksamiseen ja pysyvyyteen alalla.

Terveydenhoidossa työskentelevistä noin 20 000:lla täyttyy vanhuuseläkeikä vuoteen 2010 mennessä, ja jo vuonna 2003 sairaanhoitajista joka viides ja perushoitajista useampi kuin joka kolmas oli yli 50-vuotias. Raskaassa hoitotyössä mukana olevat jaksavat harvoin edes vanhuuseläkeikään saakka. Jatkuvan kiireen kokeminen kuluttaa työntekijöiden voimavaroja, mikä näkyy sitten lisääntyneinä sairauspoissaoloina ja haluna vaihtaa ammattia ja varhaisena eläkkeelle jäämisenä. Meillä on siis tämän laitoksissa olevien vanhusten hoidon laadun turvaamisen lisäksi ongelmana hoitajien pysyminen ja tulevaisuudessa ennen kaikkea saaminen alalle.

Ihan lyhyesti haluaisinkin tässä puheenvuorossani vielä tuoda esille sen, että meidän pitäisi kiinnittää ihmisten terveysliikuntaan jo aikaisemmassa vaiheessa huomiota, jotta pystyttäisiin tukemaan sitä, että liikunnallisen elämäntavan kautta ihmisten toimintakyky säilyisi myöskin siellä vanhuudessa eikä kenties missään vaiheessa jouduttaisi niitten raskaimpien hoitojen varaan. Tämä ala jäi oikeastaan kokonaan koskettelematta tässä välikysymyskeskustelussa, millä tavalla voisimme tämmöistä ennalta ehkäisevää terveysliikuntaa myöskin vanhusten kohdalla harjoittaa. Suomen Lääkärilehden tutkimusartikkeli toteaa, että vielä iäkkäänäkin aloitettu liikunta kasvattaa hyvinkin huonokuntoisten laitospotilaitten lihasmassaa ja parantaa kävelykykyä. Toivoisinkin, että myöskin tänne liikuntapuolelle voitaisiin tehdä vanhusten liikunnalle omat, voisiko sanoa, suositukset, joita sitten yritettäisiin näissä vanhustenhuollon tai kotipalvelun kautta viedä sinne kentälle.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen aivan samaa mieltä ed. Essayahin kanssa, että Suomen valtiolla todellakin on varaa panostaa nyt vanhustenhoitoon, koska meidän valtionvelkammehan on painunut alle 40 prosenttiin bkt:sta. Se on Luxemburgin jälkeen Euroopan unionin paras. Meidän viereisemme maat Tanska ja Ruotsi panevat paljon enemmän rahaa terveydenhuoltoon, ja siellä valtionvelka on korkeampi kuin meillä. Kyllä meillä on siihen varaa, eikä meidän tarvitse nyt säästellä niin paljon kuin tämä hallitus tekee. Varmasti seuraava hallitus sitten kyllä panostaa enemmän näihin asioihin, jos tämä ei sitä tee.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tuossa vielä tuli mieleeni, että täytyy myös muistaa se, että meillä valtion luottoluokitus on tällä hetkellä huippuluokkaa, elikkä valtiohan saa tällä hetkellä halvemmalla kuin Saksan valtio — siis Suomen valtio saa halvemmalla kuin Saksan valtio — ulkomaan lainaansa. Jos mietitään, että kunnat samanaikaisesti joutuvat meillä menemään ulkomaille hakemaan lainaa omaan rahoitustarpeeseensa, niin onhan tämä aivan absurdi tilanne. Me emme tajua silloin tätä, voisiko sanoa, julkisen talouden kokonaisuutta. Kunnat joutuvat ottamaan korkeammalla korolla lainan kuin millä valtio saisi.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jonkun täytyy sentään ministeri Hyssälääkin täällä salissa puolustaa. Tuon hänen tuekseen lukemani lehdistötiedotteen, jossa hän peräsi nimenomaan mallia tähän rahoitusjärjestelmään, jota on käytetty muun muassa infrarahoituksessa, elikkä valtion myyntituloista saaduilla varoilla voitaisiin sitten kattaa tietty sosiaalipuolen järjestelmä tämän kehyksen voimassa ollen. Uskon, että ministeri kehittelee parasta aikaa ja koko ajan ratkaisuja, joilla voitaisiin päästä parempiin tuloksiin ja käy neuvotteluja valtiovarainministerin kanssa aiheesta.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi on EU-maiden nopeimmin ikääntyviä maita. Väestöennusteen mukaan joka viides suomalainen on täyttänyt 65 vuotta vuonna 2020. Väestön vanheneminen näkyy lähes kaikilla yhteiskunnan eri osa-alueilla, eikä muutoksiin pystytä vastaamaan varmaankaan pelkästään perinteisillä keinoilla.

Aamulehden tuoreen kyselyn mukaan vain 14 prosenttia suomalaisista uskoo saavansa kunnollista terveydenhuoltoa saavutettuaan vanhuusiän. Tämän lisäksi yhä useampi on sitä mieltä, että yhteiskunnan varat eivät tulevaisuudessa riitä tarjoamaan riittävää hoitoa vanhuksille. Nämä ovat huolestuttavia huomioita, jotka eivät saa muuttua todeksi. Kaikille tarvitseville on turvattava hyvä hoito nyt ja tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden vanhukset, tämän päivän suuret ikäluokat, ovat edellisiä sukupolvia paremmin koulutettuja, keskimäärin entistä varakkaampia ja asuvat entistä enemmän kaupungeissa tai taajama-alueilla. Suuri osa heistä on pitkään hyväkuntoisia ja aktiivista elämää eläviä ihmisiä. Yhteiskunta tarvitsee heitä, ja heidän osallistumiselleen yhteiskuntaan on luotava mahdollisuuksia. On tärkeää kehittää julkisia palveluja ja turvata niiden hyvä taso ja antaa edellytyksiä erilaisten sosiaali- ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen myös yksityiselle sektorille.

On ilahduttavaa, että erilaisten hyvinvointipalveluyritysten määrä on jo nyt kasvanut. Niiden työllistävä vaikutus tulee tulevaisuudessa edelleen lisääntymään yhden hengen toiminimistä aina suurehkoihinkin yrityksiin saakka. Hoidon ja palvelujen hyvä taso niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla tulee varmistaa.

On pidettävä huoli siitä, että kaikki vanhukset saavat tasa-arvoista ja arvokasta kohtelua. Vanhustenhoidossa on edelleen pyrittävä siihen, että kaikki halukkaat ja siihen kykenevät voivat asua kotonaan. Päivittäinen omien asioiden hoito ja aktiivinen puuhastelu ylläpitävät henkistä vireyttä ja vahvistavat uskoa omaan kykyyn huolehtia itsestään. Vanhusten henkiseen hyvinvointiin onkin kiinnitettävä erityistä huomiota.

Ikäihmisten mielenterveysongelmat tuntuvat olevan vielä vaiettu ongelma. Onko niin, että Suomessa on paikkoja, joissa lääkkeillä pidetään osa vanhuksista tokkurassa ja hiljaisina? Voisiko hyvinvointia jatkossa rakentaa enemmän yhteisöllisyydelle, harrastusmahdollisuuksien luomiselle, mahdollisuuksien mukaan vaikkapa liikunnalle, yhdistystoiminnan edistämiselle ja ystävyyssuhteiden tukemiselle?

Vanhusten itsenäinen elämä ei saa tarkoittaa sitä, että vanhusten sosiaaliset kontaktit rajoittuvat kotihoitajien ja palveluyritysten työntekijöiden kanssa käytävään keskusteluun. Myös nuoremmilla sukupolvilla on vastuu pitää huolta omaisistaan. Yhteiskunnan tulee tukea esimerkiksi omaishoitajia ja pitää huolta myös heidän jaksamisestaan.

Ikäihmisten asumisesta voi sanoa sen, että terveyskeskusten vuodeosasto ei saa muuttua ikäihmisten varsinaiseksi kodiksi vaan tarvitaan erityispalveluasuntoja ja tarpeen mukaisia vanhainkotipaikkoja. Ikäihmisten selviytymiseen ja itsenäisyyteen kuuluu myös taloudellinen turvallisuus, joka pitää varmistaa tulevaisuudessa korottamalla pienimpiä eläkkeitä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä vetoan kuntien vastuuseen hoitaa vanhustenhuolto asiallisella tavalla. Meillä on valitettavasti esimerkkejä siitä, että eräissä kunnissa on menty sieltä, missä aita on matalin. Joissain tapauksissa on menty jopa aidan alta. Yhtenä kulmakivenä asioiden kunnollisessa hoitamisessa jatkossa on se, että tunnustetaan se, että hoitajia ei edelleenkään ole tarpeeksi. Tätä on ryhdyttävä nyt päättäväisesti korjaamaan.

Lopuksi vielä, arvoisa puhemies, ihmisarvon tunnustaminen on kaiken lähtökohta, on kyse sitten kuinka huonokuntoisesta vanhuksesta tahansa. Se on hyvä lähtökohta vanhustenhuollon kehittämiselle. Jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee ihmisarvoisen kohtelun myös vanhuuden päivillä.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Välikysymyskeskustelu vanhustenhoidosta korkean elintason maassa on mielestäni ollut ravisteleva esimerkki siitä, mihin väärät asenteet vallan huipulla johtavat. Pitkän päivätyön tehneet vanhukset kärsivät huonosta hoidosta aikana, jolloin valtiovarainministeri Eero Heinäluoma kertoi julkisesti, kuinka valtiontalous paranee kohisten ja paremman tuloksen turvin valtio voi lyhentää velkaansa aikaisemmin aiottua enemmän. Rahaa ei kuitenkaan hänen mielestään riitä vanhuksille. Kuntia valtiovarainministeriö ja valtiovarainministeri pitää edelleenkin pankkinaan eikä suostu siihen, että niin sanottu pakkolaina maksettaisiin kunnille vaikka välittömästi, niin kuin se voitaisiin tehdä. Kuten kaikki tiedämme, kuntien rooli vanhustenhuollossa on aivan keskeinen, mutta hallitus on laittanut kunnat kohtuuttomaan tilanteeseen, ja rahat eivät riitä edes vanhustenhoitoon.

Valtiovarainministerille on näköjään tärkeämpää, että yhteiskunta ja sen organisaatio voi hyvin, vaikka ihmiset, jopa vanhukset, voisivatkin huonosti. Tämäkö on se sosialidemokraattien uusi linja eli pari piirua ihmisiin päin, minkä ministeri Heinäluoma ilmoitti linjakseen ennen puheenjohtajaksi ja ministeriksi valintojaan? Tuon kysymyksen minulle teki keskisuomalainen yli 80-vuotias rouva heti seuraavana aamuna, kun hän oli nähnyt ministeri Heinäluoman haastattelun televisiossa ja kuullut valtion velkojen maksamisesta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen unohtamisesta.

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen kertoi omassa puheenvuorossaan yksityiskohtia istuvien ministereitten puheenvuoroista aikana, jolloin he olivat oppositiossa ja kansanedustajia. Ero noiden puheiden ja tämän päivän puheiden välillä on suurempi kuin ero on yöllä ja päivällä. Tämä on sitä mielestäni moraalitonta politikointia, jolla viedään loppukin luottamus hallituksen työskentelyyn. Pyrkyryys ja kova vallanhalu huipulle ovat olleet todella merkillepantavia, mutta kun huipulle on päästy, niin lupaukset on unohdettu.

Arvoisa puhemies! Kun taannoin käsittelimme kansaneläkkeiden korotusta 5 eurolla tulevan syyskuun alusta, tulin sanoneeksi tältä paikalta, että minua hävettää olla kansanedustaja. Nyt sanon, että hallituksen tulisi hiukan hävetä vanhustenhoidon laiminlyöntiään. Tosiasian nöyrä tunnustaminen palauttaisi osan ihmisten menettämästä uskosta ja luottamuksesta poliitikkoihin, ja sanoin jo vastauspuheenvuorossani täällä, että ed. Väätäisen puheessa oli tuota rehellisyyttä, kun hän totesi, että vielä tänä vuonna voidaan tehdä parannuksia vanhusten hyväksi. Aivan merkillepantavaa oli, että tämä oli sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoro. Tähän me pyrimme myöskin välikysymyksellämme, ja sanon tältä paikalta, niin kuin monet muut ovat jo aikaisemmin sanoneet: Me toivomme ja me vaadimme, että hallitus panostaa veteraanien ja muiden vanhusten hoitoon ja omaishoitajien tukeen välittömästi lisää varoja ja jo ennen eduskunnan lomille lähtöä. Heidän hyvinvointinsa pitää olla tärkeämpää kuin valtionvelan lyhentäminen, ja sanon vielä kertaalleen lopuksi: on parempi, että ihmiset voivat hyvin, vaikka organisaatio voisikin huonosti.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Suomea on kehitetty markkinatalouden ehdoilla, mikä on jyrännyt alleen ihmisten arkiset tarpeet. Raha on syrjäyttänyt inhimilliset arvot.

Valtiontalous on nostettu keskeiseksi asiaksi, mikä on johtanut kuntatalouden suureen ahdinkoon. Tämä ahdinko on osaltaan ollut johtamassa pahaan henkilöstöpulaan vanhusten ja sairaiden hoidossa. Kunnilta on vaadittu jatkuvasti säästöjä, ja säästöt ovat usein kohdistuneet niihin palveluihin, joiden käyttäjät pystyvät heikoimmin puolustamaan oikeuksiaan. Valtio on toimenpiteillään syventänyt kuntien talouskurjuutta, ja tämä politiikka on pahin uhka kansalaisten tarvitsemille julkisille palveluille. Henkilöstömenojen säästöjä ovat tehneet myös ne kunnat, jotka eivät ole taloudellisen pakon edessä.

On arvioitu, että vanhustenhoidosta puuttuu noin 7 000 hoitajaa. On selvää, että näin valtava henkilöstövaje näkyy myös hoidon laadussa. Ei ole riittävästi aikaa syöttää apua tarvitsevaa, ei ole aikaa viedä ajoissa vessaan, puhumattakaan, että olisi mahdollisuus seurustella tai ulkoiluttaa vanhuksia riittävästi.

On välttämätöntä, että lääninhallituksilla on riittävästi henkilöstöä valvomassa hoidon laatua hoitolaitoksissa, oli kysymyksessä sitten kunnallinen tai yksityinen hoitolaitos. Samoin pitää olla vähimmäisnormit henkilöstömitoitukseen, jotta edes välttävä taso hoitolaitoksissa voidaan turvata. Tätä ei pitäisi nykyaikana enää tarvita, mutta kokemus osoittaa, että näin pitää olla. Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin tapaus osoittaa, etteivät johtavien viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien arvot ole olleet kohdallaan. Koukkuniemen tilanne ei varmasti ole Suomessa ainutlaatuinen. Koukkuniemen henkilöstön vähyys on ollut julkisuudessakin jo ajat sitten esillä.

Hoitohenkilöstön vähyys tulee kalliiksi, vaikka sillä lyhyellä aikavälillä saavutettaisiin säästöjä. Työntekijöiden loppuun palaminen aiheuttaa sairauslomia ja suurta sijaistarvetta tai muutoin, jos ei sijaisia ole, entisestään hoidon tason laskua. On väitetty, ettei henkilöstöä ole saatavissa. On toimittu lyhytnäköisesti, kun työtekijöitä ei ole vakinaistettu vaan on pidetty ihmisiä vain tilapäisinä pätkätyöntekijöinä.

Hoitohenkilöstön palkkaus ja työehtojen parantaminen on välttämätöntä ottaen huomioon työn raskaus ja työntekijöiden saatavuus. Hoitohenkilöstön palkkaus on jäänyt pahasti jälkeen, ja vaikka eduskunta ei voi päättää palkoista, niin hallitus voi vaikuttaa kyllä osaltaan palkkaratkaisuihin, joita tehdään esimerkiksi kunnallisella sopimuspuolella.

Suurituloisia eniten hyödyttäneet veronalennukset ovat osaltaan olleet murentamassa erityisesti kuntien tulopohjaa. Seurauksena on ollut lähes kaikkien kuntien talouden kiristyminen romahduspisteeseen. Kuntien talousvaikeuksia ei ratkaista pelkästään kuntia yhdistelemällä tai palvelurakenneuudistuksella. Niistä mahdollisesti tulevat säästöt ovat minimaalisia todelliseen tarpeeseen nähden.

Kuntien perusrahoitusta on lisättävä eli valtionosuuksia on nostettava kustannustason nousua vastaavasti ja maksettava välittömästi kunnille jo aikaisemmin kustannusten tarkistuksessa syntyneet valtionosuudet. Jos näitä syntyneitä kustannuksia ei makseta, kunnat velkaantuvat lisää ja joutuvat karsimaan välttämättömiä peruspalveluja ja myöskin pihistämään henkilöstön määrästä. Valtiontalous antaa näihin lisäyksiin hyvät mahdollisuudet, ilman että valtio velkaantuisi. On laitettava arvot oikeaan järjestykseen.

Kunta on ihmisiä varten. Omaishoidon tuki pitää säätää subjektiiviseksi oikeudeksi ja Kelan kautta hoidettavaksi. Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa, mutta heistä vain noin 27 000 saa lakisääteistä omaishoidon tukea. Tämä omaishoitajien aseman korjaaminen on hyvin kiireellinen tehtävä, ja nyt tämän vuoden alusta voimaan tullut uusi omaishoitolaki ei ole tuonut sitä parannusta, mitä omaishoitajat olisivat tarvinneet, päinvastoin se on johtanut keinotteluun, ja ihmettelenkin sitä, että hallitus ei halua puuttua tähän ja korjata tätä asiaa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on ollut poikkeuksellista se, että kukaan puheenvuorojen käyttäjistä, joita olen kuunnellut, ei ole todennut, että olisi väärästä aiheesta tai huonosta aiheesta tehty välikysymys. Päinvastoin jopa ryhmäpuheenvuoroissa on todettu, että asia on todella tärkeä ja aiheellinen esille otettavaksi.

Miksi tähän tilanteeseen on tultu, missä nyt olemme? Laman aikana 90-luvun alussa ei perusturvaa leikattu, vaikka ongelmia paljon syntyikin ja työttömyys paisui. Mutta Lipposen ensimmäinen hallitus otti hallitusohjelmaansa monenlaisten sosiaalietuuksien leikkaamisen, koska tuo hallitus asetti pääasialliseksi tavoitteekseen Suomen Emu-kelpoisuuden, joka sitten saavutettiinkin ja liityttiin yhteiseen rahaan yhdentoista muun maan kanssa. Sen päätöksen vaikutuksesta meillä luonnollisesti korot ovat alhaalla; voisivat olla yhtä alhaalla ilmankin, mutta näin on kuitenkin tapahtunut. Siihen käytiin sitä tietä, että kunnat ja köyhät pantiin erittäin ahtaalle.

Vuoden 2000 vaiheilla Suomen talous nousi voimakkaasti, ja silloin, kun yhteisöveron tuotto oli korkea, Lipposen toinen hallitus teki, Lipposen—Niinistön hallitus, päätöksen leikata voimakkaasti kuntien valtionosuuksia ja yhteisöveroa. Lisäksi veronkevennykset toteutettiin niin, että kunnallista ansiotulovähennystä käytettiin menettelynä. Tämä johti kuntien talouden nopeaan vaikeutumiseen, ja nykyinen hallitus on jättänyt nämä asiat korjaamatta. Se on kyllä lisännyt valtionosuuksia, mutta ei ole korjannut niitä perusteita, jotka Lipposen hallitus aiheutti ja joista johtui se, että kunnat lähtivät syöksymään talousvaikeuksiin. Samalla kuntien tehtäviä on lisätty ja kuntien taloutta ei ole pantu kuntoon. Tällä hetkellä vielä tämä pakkolainakin painaa kuntataloutta.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kunnilla ei ole varaa hoitaa kaikkia niitä tehtäviä, jotka niille on määrätty. Kun meillä on huomattava määrä lakisääteisiä tehtäviä kunnilla, jotka on tarkoin määritetty laissa, niin silloin ne tehtävät, joista ei ole lainsäädäntöä, jäävät hoitamatta, ja vanhustenhuolto on tehtävä, joka tässä joustaa ikävällä tavalla, ja seuraukset ovat nyt nähtävissä. Siis edellisen ja nykyisen hallituksen kuntatalouspolitiikka on perussyy siihen, että ongelmat ovat näin kipeät kuin tällä hetkellä ovat.

Kunnissa olisi voitu asettaa asioita toiseen tärkeysjärjestykseen. Niin kuin ed. Räsänen puheenvuorossaan totesi, lähes 400 kunnassa keskusta, sosialidemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue ovat valtapuolueet, joilla on erittäin vahva poliittinen päätösvalta, ja nämä puolueet eivät ole arvostaneet vanhustenhuoltoa, niin että olisivat panneet sen etusijalle. On käytetty varoja moneen muuhun vähemmän tärkeään kunnissa, ja toisaalta tietysti tämä yleinen taloudellinen tilanne ei ole koitunut kuntien hyväksi, vaan valtio on kerännyt siitä voitot ja tuotot ja maksanut sillä velkaa, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta on johtanut kuitenkin tähän ongelmaan. Edelleen on käynyt niin, että kaikkein hyvätuloisimmat ovat saaneet reippaat veronkevennykset ja siis osan kuntien kustannuksella.

Mitä pitäisi tehdä? Nyt pitäisi tehdä eduskunnan 100-vuotisjuhlapäätös, jolla vanhustenhuolto säädettäisiin subjektiiviseksi oikeudeksi niin kuin on lasten päivähoito jopa työttömille, niin kuin on ihan hyvä ollakin, on hoitotakuu, on perusopetus. Dosentti Marja Vaarama on esittänyt, että tälle tielle mentäisiin, ja mitään erityistä estettä siihen ei ole. Hallitukselta odotetaan vain toimenpiteitä, todellisia panostuksia sen ikäpolven asioiden hoitamiseen, joka on taistellut tämän maan itsenäisyyden ja rakentanut sen hyvinvoinnin, josta me nyt saamme nauttia.

Työntekijät ovat ahtaalla näissä töissä. SAK, sosialidemokraatit ja Heinäluoma eivät näytä kantavan heistäkään riittävästi vastuuta sen enempää kuin keskusta kuntataloudesta ja kukaan hallituksessa vanhusten asianmukaisesta, inhimillisestä hoidosta.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vanhustenhuollon tila on noussut näyttävästi otsikoihin viime päivinä. Siellä, missä asiat ovat muusta kuin omasta syystä huonosti, on syytäkin pitää melua. Juurikaan hyvää ei hallituksen toiminnassa nähdä, eikä liioin se saa mitään aikaankaan, mutta näinkö asia todella on?

Suomesta löytyy erittäin laadukasta vanhustenhoitoa sekä motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä. Vanhustenhoidossa on ilmennyt kuitenkin suuria epäkohtia, ja ne tulee ilman muuta korjata. Tietotaitoa vanhuksista ja heidän hoidostaan on Suomessa aivan liian vähän, onhan geriatriaa lääketieteen opetuksessa vain noin kaksi prosenttia. Ministeri Hyssälälle selvityksiä tekevän Sirkka-Liisa Kivelän on seurantaryhmineen tarkoitus saada työnsä valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, ja näiltä selvityksiltä odotetaan konkreettisia parannusehdotuksia, ei ainoastaan synkkää maalailua nykytilasta.

Oppositiossa raskaimpina argumentteina huudellaan pakkolainan maksun ja kaiken kattavan lainsäädännön perään. Ne ovat hienoja vaateita, mutta saadaankohan niillä sittenkään niitä tuloksia, mitä haluamme? (Ed. Kankaanniemi: Kyllä! — Ed. Asko-Seljavaara: No varmasti!) Mitä pakkolainaan tulee, niin samasta asiasta voi toki pitää ääntä jokaisessa välikysymyksessä. Kaikki lähihistorian hallituksien aikaansaannoksiin himpunkaan verran perehtyneet tietävät kyllä, että tässä asiassa kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistoliitonkin korvat heiluvat.

Maksuvelvoitetta nykyinen hallitus on pyrkinyt kompensoimaan, mutta ei tietenkään riittävästi. Eipä tule myöskään mieleeni vaalikautta, jonka aikana olisi lisätty nykyinen määrä rahaa sosiaali- ja terveysjärjestelmään. Lainsäädäntöön istuva hallitus on tehnyt kohtuullisen paljon muutoksia ja parannusehdotuksia: vuoden alussa voimaan tullut omaishoitolaki, hoivatakuulainsäädäntö, lisäksi kotipalvelulaki ja omaishoidon vastaavanlainen. Kaikki liittyvät keskeisesti vanhustenhoitoon. Tahtoo vain olla niin, että hyväkään laki ei auta, ellei riitä tahtoa sen noudattamiseen. Mitä enemmän noudattamattomia lakeja säädämme, sitä suurempi on eroosio lainsäätäjien arvovallassa. Totuuden nimissä on sanottava, että tiukat menokehykset eivät ilman hyviä puskurirahastoja toimi optimaalisesti yllätyksiä täynnä olevassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Myös korvamerkityn rahan periaatetta täytyy olla valmius pohtia ennakkoluulottomasti myöskin tässä talossa.

Kunnat taas voisivat pelastaa, mitä pelastettavissa on, muun muassa tarjoamalla turvallisempaa vaihtoehtoa kuin pätkätyöt. Se, etteivät kuntien koot tai varallisuudet korreloi odotetusti vanhustenhoidon laadun kanssa, kertoo ongelmien olevan muuallakin kuin määrärahoissa. Ongelman ratkaisut ovat paljon versoilevammat kuin tiukka järjestelmä, aukoton lainsäädäntö, joka säntillisesti pitäisi huolen kaikista tyyliin ottakaa ja syökää, valtio tarjoaa. Ratkaisut ovat ensisijaisesti asennevamman oikaisemisessa ja toiminnallisissa ratkaisuissa ja niiden kehittämisessä. Lisäksi meidän on muistettava, että kunnat ovat väestörakenteeltaan aivan erilaiset.

Arkipäivän pulma, josta pienituloiset ovat kantaneet huolta, ovat yksityisten palveluistaan perimät arkipäivän maksut. Jos tuntihinta alkaa olla 30 euron luokkaa, ei voi olettaa, että vanhuksilla olisi varaa kustantaa arkipäivän apua tähän hintaan kotiinsa. Eriarvoisuus pysyy näin häpeäpilkkuna, johon meillä tulee olla valmius etsiä uusia ratkaisuja. Rohkaisisinkin palvelurepertoaarissa nyt jo olevien siivousrinkien yleistyvän myös vanhusväestön keskuudessa.

Nykyään ihmiset siirtyvät työn perässä kauemmas omaisistaan. Moni ei tule ajatelleeksi, miten tavaton on tämä kulttuurin muutos vanhusten kannalta. Pienikin lisäapu vanhuksen syöttämisessä, juottamisessa, seurustelussa tai ulkoiluttamisessa on merkityksellisempää kuin hienot kulissit. Silloin tällöin kuulee jonkun nuoren haikailevan sitä, ettei hänellä ole isovanhempia, joilta ammentaa elämänkokemusta. Mikseivät nämä kaksi ontuvaa verkostoa voi kohdata toisiaan? Tässä järjestöt voisivat olla välikätenä.

Arvoisa puhemies! Pieni ja tavallinen voi joskus olla tavattoman ihmeellistä.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Moni varmasti miettii, ovatko ikäihmisten palvelut todella niin heikolla tasolla Suomessa, kuin minkä kuvan saamme erilaisista tiedotusvälineistä. Ehkä lehtien otsikoissa on ollut kyse kaikkein pahimmista ylilyönneistä, mutta silti yleiselläkin tasolla palveluiden tason heikkeneminen on huolestuttavaa. Elämme kuitenkin maassa, jossa kaikkein vanhimman väestönosan suhteellinen osuus kasvaa lähes jokaista EU-maata huomattavasti nopeampaa vauhtia. Olemme kuulleet tänään useaan otteeseen vanhusten määriä koskevista luvuista ja tilastoista, joiden avulla voimme tietysti yrittää ymmärtää muutoksen suuruutta. Paikallisesti suuruusluokkaa voi kuvata esimerkiksi sillä, että Lappeenrannassa vanhustenhuollon palveluiden piirissä on tällä hetkellä kotihoidossa 1 200 ikäihmistä ja 400 henkilöä laitoshoidon tai tehostetun palveluasumisen piirissä. Tällä hetkellä vanhustenhuollon asiakkaiden määrä kasvaa tuolla meidän kylässä noin 100 henkeä vuositasolla, ja vauhti vain kiihtyy.

Minkä takia ikäihmiselle suunnatut palvelut ovat päässeet näin huonolle tolalle? Taustalla on varmasti paljon tehtyjä virheitä niin koulutuspoliittisesti kuin valtionosuusuudistuksenkin saralla. Tietysti tuo kuntien talouksien heikentynyt tila on kuitenkin suurin uhka koko terveydenhuollon järjestelmälle. Hallitus on yrittänyt väistää tässä asiassa vastuutaan vetoamalla tekemiinsä panostuksiin, mutta kuntien talousmittarit väittävät tällä hetkellä täysin päinvastaista.

Arvoisa herra puhemies! Nuo kuntien taloudet ovat kriisissä kasvaneiden velvoitteiden takia. Valtiovalta on jatkuvalla syötöllä antanut kunnille lisätehtäviä, ja toisaalta kuntien verotulot eivät ole toteutuneet suunnitelmien mukaisesti. Hallitus on myös päättänyt hidastella kustannustenjaon tarkistuksen mukaisten palautusten maksatuksessa kunnille. Tuloksena on kuntien talouksien rapautuminen, niin kuin monesta puheenvuorosta täällä olemme kuulleet. Moni kunta onkin päätynyt pakosta lainanottoon, ja mikä ikävintä, nyt pitäisi valmistautua entistä vaikeampia aikoja varten.

Vielä tuolta Lappeenrannasta. Nuo vanhusten palvelut on vielä pystytty pitämään kohtuullisella tasolla, mutta meilläkin on haasteita tiedossa muun muassa koulutetun henkilökunnan rekrytoinnissa ja palveluiden laadun ylläpitämisessä. Meidän on syytä muistaa, että ikäihmiset eivät ole pelkkä meno kaupungin tai kunnan budjetissa, vaan he myös tuovat kuntaan muun muassa eläketulonsa. Meillä Lappeenrannassa se on noin 120 miljoonaa euroa vuositasolla.

Arvoisa puhemies! Maamme tulevaisuus pohjaa suomalaiseen työhön. Kuitenkaan tämä ei saa tarkoittaa sitä, että ne, jotka ovat työnsä tehneet, joutuvat yhteiskuntamme syrjäyttämiksi tai heitteille jättämiksi. Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet, he ovat meille luoneet mahdollisuudet kasvaa rauhaisassa ja turvaisassa kotimaassa, ja siksi meidän nuorempien sukupolvien on syytä turvata heidän hyvinvointinsa parhaalla mahdollisella tavalla.

Pitkäaikaishoidon vaatimat resurssit tulevat lähivuosina kasvamaan voimakkaasti. Vastaavaa kehitystä tapahtuu lähes kaikissa muissa EU-maissa. Tätä varten käynnistettyä tiivistettyä yhteistyötä uusien ja tehokkaampien palveluiden järjestämiseksi EU-maiden kesken on syytä jatkaa ja entisestään syventää. Meidän ei pidä pyrkiä harmonisoimaan järjestelmiämme, vaan ennemminkin voimme yrittää oppia toisissa maissa hyviksi havaituista käytännöistä ja toisaalta voimme antaa tietoa omista järjestelmistämme. Tällöin tuemme innovatiivista ajattelua myös terveydenhuollon järjestelmien kehittämisessä. Pyörää ei tarvitse välttämättä keksiä aina uudelleen.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Pidän tapanani käydä vaalikauden aikana jokaisessa Lapin kunnassa päivittämässä tietoni. Noihin päivän kestäviin tutustumiskäynteihin kuuluu aina käynti myös terveyskeskuksessa, sen vuodeosastolla ja myös muissa vanhusten hoitopaikoissa. Uskallan siis sanoa, että olen aika hyvin perillä Lapin hoitotilanteesta myös vanhustenhoidon osalta. Päällimmäiseksi kuvaksi minulle on noilta käynneiltä jäänyt se, että vanhuksia hoitavat työntekijät ovat tämän ajan proletaareja, niitä todellisia proletaareja. He tekevät erittäin raskasta työtä ja kaiken lisäksi vielä huonolla palkalla. Samalla näkyy se antaumuksellisuus, jolla tuota työtä tehdään. Se on kutsumustyötä selvästikin hyvin monille.

Aivan selvästi näkyy myöskin se, että useimmissa hoitopaikoissa hoitajia on selvästi liian vähän. Siitä seuraa työn rasittavuuden kasvu ja myös huonoa mieltä hoitajille, kun hoidettaville ei vain kerta kaikkiaan ole aikaa tarpeeksi. Tämän valituksen näiltä muuten vähän valittavilta työntekijöiltä aina kuulee. He haluaisivat käyttää enemmän aikaa siihen vanhukseen, mutta kun aikaa ei vain ole. Jos yhteen käyttää enemmän, niin se on sitten toiselta vanhukselta pois.

Näiden käyntieni perusteella syntynyttä kuvaa vahvistaa Lapin lääninhallituksen selvitys hoitajatilanteesta vanhusten laitoshoidossa Lapissa. Se on muutaman vuoden takaa, mutta asiantuntijoiden mukaan se pitää edelleen pääsääntöisesti paikkansa. Tuon selvityksen mukaan Lapissa tarvittaisiin vanhusten laitoshoitoon 200 hoitajaa lisää, jos hoidon haluttaisiin olevan hyvää. Jotta hoito olisi vanhusten varmasti ansaitsemaa erinomaista, yksistään Lapissa tarvittaisiin lisää 700 hoitajaa vanhusten laitoshoitoon. Se on paljon, kun meidän maakunnassamme väkeä on alle 200 000. Se puute on tätä luokkaa. Siis hyvin isossa asiassa olemme.

Tässä mielessä välikysymys on nyt kerta kaikkiaan ajankohtainen, ja ajoituskin on nyt hyvä, koska tämä Tampereen tapaus näytti, että nämä tämmöiset ongelmat eivät rajoitu vain Lappiin ja meidän hyvin heikossa taloudellisessa asemassa oleviin kuntiin, vaan jopa tämmöinen rikas Tamperekin lyö laimin tämmöistä asiaa kuin vanhusten hyvää hoitoa.

Vanhustenhoidossa tilanne olisi täydellinen katastrofi, jollei omaishoitajia olisi. Ilman heidän puurtamistaan laitokset suorastaan pullistelisivat hoidettavia ja hoitajia tarvittaisiin lisää pelkästään Lapissa varmasti tuhansia. Siis kerta kaikkiaan ratkaisematon tilanne olisi, jollei omaishoitajia olisi. Luulisikin, että valtio ja kunnat arvostaisivat näitä omaishoitajia. Niin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että rahaa pihdataan tälläkin sektorilla oikein urakalla.

Kaiken lisäksi tilanne on menossa huonompaan meilläkin pohjoisessa. Omaishoitajan rahalle oli aiemmin vaikea päästä, ja nyt lainmuutoksen jälkeen se on vielä vaikeampaa. Syntyi paradoksi tästä koko yrityksestä korjata tilannetta. Laissa määrätty 300 euron minimipalkka on näet johtanut siihen, että tätä isompia palkkoja on ensinnäkin alennettu meilläkin tuolla pohjoisessa ja samalla sille rahalle pääsijöiden määrää on karsittu. Myös vapaiden järjestämisessä törmätään resurssien puutteeseen. Aivan äsken jututin Länsi-Pohjan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n vetäjää Marjatta Uusitaloa, joka tuntuu olevan suorastaan ahdistunut siitä tilanteesta, jossa omaishoitajien osalta läntisen Lapin kunnissa ollaan. Hän yrittää olla ohjaamassa omaishoitajia, mutta mitä siinä on paljon ohjattavissa, kun palkoille ei pääse ja vapaita ei saa. Tilanne on lohduton.

Herra puhemies! Suhtautuminen heikoilla oleviin, kuten juuri vanhuksiin, näyttää yhteiskunnan humaanisuuden tason. Nyt näkyy selvästi, että Suomi on kovenemassa, ja aivan erityisen selvästi se näkyy siinä, miten meillä on eri väestöryhmiä kohdeltu. Vanhasen hallitus on antanut verohelpotuksia 3,5 miljardia euroa tällä vaalikaudella. Se on ennätyssumma yhdelle vaalikaudelle, mutta sitten ei olekaan rahaa riittänyt — lopetan aivan pian, herra puhemies — sellaisiin asioihin kuin kuntien tarpeet, ainakaan riittävää korotusta ei ole tullut, ja se sitten on johtanut siihen, että kunnilla ei ole mahdollisuus käyttää rahaa — ei aina kyllä ole ollut ymmärrystäkään — juuri työntekijöiden palkkaamiseen terveydenhoitoon ja vanhustenhoitoon. Tässä ollaan tämmöisessä tilanteessa. Kun yhteen suuntaan kumartaa ja pokkuroi, niin toiseen sitä pyllistää, ja nyt se näkyy olevan niin, että kumarrettavien suunta on siellä varakkaimpien suomalaisten puolella ja silloin nämä heikoilla olevat jäävät entistäkin heikommille.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Aamulehden teettämän tutkimuksen mukaan vain 14 prosenttia suomalaisista suhtautuu luottavaisesti oman vanhuusikänsä aikaiseen terveydenhoitoon. Tämä on vakava asia. 86 prosenttia suomalaisista siis kantaa huolta ja pelkää, ettei heistä vanhana huolehdi kukaan. Vaadin peruspalveluministeri Hyssälältä ja hallitukselta ryhdistäytymistä.

Täällä kuulee jopa ministereitten ja hallituksen taholta puheita, kuinka vanhukset ovat taakka yhteiskunnalle ja kuinka koko valtiontalous menee sekaisin kasvavan vanhusväestön myötä. Lisäksi puhutaan siitä, kuinka nuoret ihmiset eivät maksa vanhojen ihmisten eläkkeitä. Kun vanhuusikää lähestyvät ihmiset kuuntelevat tällaista puhetta ja lukevat lehdestä kirjoituksia, niin ei tämä juuri heidän mielialaansa nosta tai luo uskoa hyvään vanhuuteen. Puhe taakkana olevista vanhuksista pitää jo lopettaa. Suomessa on pidetty jo vuosikymmeniä huolta vanhuksista, ja näin tulee olemaan jatkossakin. Istuvalta hallitukselta vaaditaan nyt toimia, että näin tapahtuu.

Vanhustenhuollon surkeaan tilanteeseen herättiin lopullisesti, kun Hämeenlinnan ja Tampereen Koukkuniemen vanhainkotien henkilöstövaje tuli ilmi. Täällä peräänkuulutetaan kuntien vastuuta tilanteesta, mikä on ihan oikein, mutta kyllä pidän päävastuun kantajana peruspalveluministeri Hyssälää. Peruspalveluministerin vastuualueeseen kuuluu valvoa, miten kunnissa rahoja käytetään ja ovatko resurssit terveyden- ja vanhustenhoidossa riittävät. Joissain kunnissa rahat hupenevat kaikenlaiseen kerskarakentamiseen ja muuhun toissijaiseen ja ihmisille elintärkeät palvelut unohtuvat. Määrärahojen valvontaa siis pitää lisätä. Ministeri Hyssälä on täällä väläytellyt terveys- ja vanhustenhuollon rahojen korvamerkitsemistä. Mikä ministeriä estää? Tehkää asiasta esitys ja tuokaa se eduskuntaan, vai onko tämäkin yksi niistä asioista, joista vaan höpistään muutama kuukausi ennen vaaleja mutta mitään ei tehdä — tai ehkä tarjoatte tätäkin seuraavan hallituksen työlistalle?

Vanhainkoteihin tarvitaan lisää henkilökuntaa nopeasti. Puheet siitä, ettei työntekijöitä löydy, eivät pidä paikkaansa. Jos tarjolla on kokopäiväisiä, vakituisia paikkoja työehtosopimuksen mukaisella palkalla, niin tekijöitä kyllä löytyy. Tällä hetkellä tarjolla on alipalkattua, epävarmaa pätkätyötä. Onko ihme, ettei ammattitaitoisia työntekijöitä löydy? Tällä hetkellä joudutaan teettämään siivoojilla yöhoitajien työt, niin kuin Tampereella. Työntekijöitten työsuhteisiin ja palkkaukseen pitää tehdä parannuksia. Sitä kautta virat täyttyvät. Hoitajien lisäksi tarvitaan enemmän vanhustenhoitoon erikoistuneita lääkäreitä.

Omaishoitajat ovat luku erikseen. Tällä hetkellä yhteiskunta käyttää törkeällä tavalla hyväkseen aviopuolisoitten välistä luottamusta ja velvollisuudentuntoa. Pakon edessä puolisoa hoidetaan viimeiseen asti kotona, vaikka omat voimat loppuisivat. Useinhan käy niin, että melko pian hoitaja on yhtä huonossa kunnossa kuin hoidettava. Omaishoitajalla pitää olla oikeus saada hoidettava kodin ulkopuoliseen hoitopaikkaan siinä vaiheessa, kun tuntuu, etteivät omat voimat enää riitä. Hoidettavalla täytyy olla myös oikeus sanoa sanansa hoidon suhteen. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus ihmisarvoiseen ja kodinomaiseen hoitopaikkaan. Rahoitus on näin hyvässä taloudellisessa tilanteessa vain tahtokysymys. Tätä tarkoitusta varten veroja kannetaan, ei kalliita konserttitaloja varten.

Kokoomus on esittänyt vastuun ikäihmisten hoidosta siirrettäväksi kolmannelle sektorille eli järjestöjen hoidettavaksi. Ajatus on kaunis. Vapaaehtoistyö on hieno ja kannatettava asia, mutta sen varaan ei voida vanhushuoltoa rakentaa. Suomessa on paljon alueita, joilla ei ole lainkaan kolmatta sektoria. Ne vanhukset, joita omaiset ja ystävät käyvät katsomassa, ovat onnellisessa asemassa, mutta niitä vanhuksia, joiden luona ei käydä säännöllisesti, on paljon. On myös ihmisiä, joita ei käy katsomassa kukaan. Ei ihmisten hoitoa voi jättää toisen ihmisen hyväntahtoisuuden varaan. Vanhustenhuolto on työtä, jossa pitää olla virkavastuu.

Arvoisa puhemies! Tässä salissa ovat sekä pääministeri että valtiovarainministeri kerskuneet, kuinka Suomen valtiontalous on hyvässä kunnossa ja kuinka pullat ovat hyvin uunissa. Oletteko tämän välikysymyksenkin jälkeen samaa mieltä? Missä on teidän omatuntonne?

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Suomi on menestynyt kansainvälisissä hyvinvointi- ja kilpailukykyarvioissa, muun muassa Pisa-tutkimuksessa, hyvin. Nyt kuitenkin täällä on todistettu sitä, että elintasokyydistä ollaan pudottamassa vanhukset, sairaat ja vammaiset. Syyt hoitoahdinkoon ovat tunnetut: valtion budjetit, kehyspäätökset ja sitä kautta kuntien kehyspäätökset ja budjetit, joita nyt parasta aikaa valmistellaan, johtavat sitten henkilökuntapulaan, kun ei palkata väkeä, ja taas toisaalta sitten tulevaisuudessa, kun ei ole väkeä. Yksi syy on palvelurakenteiden kehittymättömyys, elikkä meillä on tämä Paras-hanke ja terveyspiirihanke, joissa mennään läpi kaikki kuntien toiminnot, joissa sinänsä pitäisi sekä säästää että tuoda palveluja lisää — jos ne tuovat. Tulevaisuus meidän harmaitten panttereiden kannalta on aika ankea sen suhteen, että kun ikärakenne muuttuu, meidän hoivatarpeemme kasvaa.

Syynähän tähän taloudelliseen ahdinkoon on ollut tietysti hallituksen veropolitiikka, johon nyt näyttää oikeastaan ainoana puolueena olevan tyytyväinen kokoomus, mikä on tietysti ihan luonnollista. Suomi on loitontumassa pohjoismaisesta hyvinvointimallista. Poliittinen eliitti haikailee markkinoiden hyvinvointia sosiaalipolitiikan kustannuksella. Kansa taas haikailee ihmisten hyvinvointia sosiaalipolitiikan avulla. Siinä on aikamoinen ristiriita. Hallitus on muuttanut talouspolitiikan suunnan julkisten palvelujen alasajoksi, palvelumaksujen kautta lisääntyviksi veroluontoisiksi kustannuksiksi kansalaisille. Hintana ovat veronkevennykset erityisesti yhteiskunnan parempiosaisille.

Verotuksen painopisteen muuttaminen kunnallisverotuksen suuntaan tekee kunnista entistä eriarvoisempia. Suuret kaupungit ja kuntakeskukset pärjäävät, mutta miten käy pienten kuntien ja jo heikossa taloudellisessa kunnossa olevien alueiden, joihin kasvu ei ulotu? Ratkaisevinta verotuksessa on kuitenkin se, mitä palveluja tuotetaan, millä hinnalla, millä laadulla ja mikä on kokonaisveroaste.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin vaan korjata vasemmiston käsitystä siitä, mikä on kolmas sektori. Ei kolmas sektori ole sama kuin vapaaehtoistyö. Kolmas sektori on eräitä järjestöjä, kuten Vanhustyön keskusliitto, jonka hallituksessa itse olen, Folkhälsan, Väestöliitto jne. Niillä on aika suuret palveluorganisaatiot, joten tarkoitamme todella kolmannella sektorilla näitä emmekä vapaaehtoistyötä.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon hoivapalveluissa maaginen sana 1990-luvun alussa oli palvelurakennemuutos. Tavoitteena oli vähentää pitkäaikaista laitoshoitoa, lisätä avopalveluja ja säästää kustannuksia. Mutta miten kävi? Laitoshoitoa kyllä kyettiin supistamaan. Vanhustenhuollossa perinteistä vanhainkotihoitoa on vähennetty. Sen tilalle on tullut palveluasumista. Tämä on mielestäni sinänsä ollut tervetullutta kehitystä kohti kodinomaisia pitkäaikaishoidon yksiköitä. Varjopuolena taas on se, että palveluasumisen henkilökunta on usein otettu kotipalvelusta. Palvelurakennemuutoksessa epäonnistuttiinkin erityisesti avopalvelujen kohdalla. Tämä on näkynyt siinä, että erityisesti vanhusten kotiin annettavia palveluja on supistettu, palvelujen piiriin pääsy on vaikeutunut.

Vanhustenhuollon palvelujen saaminen riippuu yhä tiukemmin siitä, missä kunnassa sattuu asumaan. Vaikka keskimäärin asiat näyttäisivätkin olevan siedettävällä tasolla, niin ääripäät ovat jotain muuta. Palvelut voivat olla joko hyviä tai huonoja. Huonosti asiansa hoitavien kuntien laitoksissa vanhuksia jätetään tarpeettomasti yksin, makuutetaan märissä vaipoissa eikä heidän toiveitaan oteta huomioon. Tuhansia vanhuksia kokeekin pitkäaikaishoidossa päivittäin tällaisia laiminlyöntejä. Avohuollossa ehditään vanhuksen luona vain käännähtää pikaisesti, jos nyt yleensä ehditään käydä.

Vanhusten hyvä hoito vaatii aikaa. Tällä hetkellä niin laitosten kuin kotipalvelun henkilökunta kokee työnsä kuormittavaksi. Aika ei riitä edes välttämättömään vanhusten kanssa. Stakesin tutkimuksen mukaan työntekijöiden kiire, asiakastyörasittavuus sekä epäselvät työn tavoitteet vaikuttavat työntekijöiden ja omaisten kokemuksiin hoidon laadusta.

Vanhustenhuollosta puuttuu tänään tuhansia työntekijöitä. Vanhustenhuollon työntekijämääräähän ei säädellä lailla. On vain suosituksia, joita kaikki kunnat ja muut työnantajat eivät noudata. Ongelma on myös se, että vanhustenhuollossa työskentelee suhteellisen paljon kouluttamattomia henkilöitä. Mielestäni hyvän hoidon peruslähtökohta on riittävä ja ammattitaitoinen henkilökunta. Työntekijäpulaan ei ehkä ole havahduttu riittävän ajoissa. Tilannetta ei myöskään helpota se, että lähivuosina myös yhä useampi sosiaali- ja terveysalan työntekijä siirtyy eläkkeelle.

Vanhustenhuollossa meidän pitää tehdä täydellinen kurssimuutos. Painopistettä on siirrettävä laitoksista kotiin. Tähän on hiljattain puuttunut myös Länsi-Suomen läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero. Kuntien asia on huolehtia siitä, että kotona asuminen on mahdollisimman pitkään mahdollista. Tämä edellyttää riittävää panostusta kotipalveluihin ja kotisairaanhoitoon. Asumisoloissa olevia puutteita ja esteitä on korjattava. Tämä on mielestäni se tie, jolla lisääntyvälle vanhusväestöllemme voidaan tulevaisuudessa taata arvokas vanhuus.

Vanhustenhuollossa meidän olisikin syytä ottaa mallia Tanskasta, missä kotihoito on tanskalaisen vanhustenhuollon tärkein sana. Tanskassa laki takaa sen, että jokaisella vanhuksella on oikeus kotihoitoon ja kunnan velvollisuus on tarjota hoitoa läpi vuorokauden. Kun asukkaan kunto heikkenee, hoitoa lisätään. Ei haittaa mitään, vaikka vanhuksen luona pitäisi käydä kahdeksankin kertaa vuorokaudessa.

Mielestäni myös uuden omaishoitolain mahdollisuudet tulisi käyttää hyväksi. Valitettavasti joissakin kunnissa on käynyt niin, että päinvastoin on karsittu omaishoitoon varattuja määrärahoja. Tämä mielestäni ei ole millään tavalla perusteltua, koska omaishoito on kuitenkin yksi edullisimpia vanhustenhuollon muotoja.

Arvoisa puhemies! Ehkä meidänkin tulisi jättää turha voihkiminen siitä, miten suuri hoivataakka meitä odottaa, ja sen sijaan ryhtyä tosissaan kehittämään sellaista vanhustenhoitomallia, mikä mahdollistaa mahdollisimman pitkään vanhojen ihmisten kotona asumisen.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vanhustenhuolto on sosiaalitoimen alue, joka tulee edelleen lisääntymään suuresti lähivuosina, sillä suomalaisten keski-ikä kasvaa ja eläkeläisten määrä lisääntyy suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Kun suomalaisista on tällä hetkellä 65 vuotta täyttäneitä 773 000, kymmenen vuoden kuluttua on heitä jo 950 000 ja vuonna 2030 peräti 1,3 miljoonaa, ja tuolloin heistä on yli 75-vuotiaita 690 000. Tämä jos mikä pakottaa meidät pohtimaan yhä monipuolisempia ratkaisuja palvelujärjestelmän kehittämiseksi.

Maan vanhusväestön määrä siis kasvaa, ja se edellyttää riittävää taloudellista varautumista tästä väestönosasta huolehtimiseen. Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien on järjestettävä sosiaali- ja terveyspalvelut siten, että jokaisella näitä palveluja tarvitsevalla on mahdollisuus saada ja käyttää niitä. Samalla ne on turvattava sellaisessa muodossa, että myös perusoikeudet toteutuvat.

Julkisen vallan velvollisuus koskee riittäviä palveluja. Kun puhutaan riittävyydestä, niin se onkin vaikea mitta. Yhdenvertaisuudesta johtuen on palveluja joka tapauksessa oltava saatavilla maan ja kuntien eri osissa siten, että vähintäänkin välttämätön tarve tulee tyydytetyksi. Tähän voidaan kunakin ajankohtana vastata vain turvaamalla sosiaali- ja terveyspalvelujen kohtuullinen, poliittisesti määriteltävä taso julkisin varoin.

Vanhusväestön kasvaessa tulee siis huolehtia terveyspalvelujen riittävyydestä eikä tulevaisuutta silmällä pitäen lasten ja nuorten koulutuksestakaan saa tinkiä. Me nyt tällä hetkellä työssä olevat olemme vastuussa vanhemmistamme ja lapsistamme, kuten vanhempamme ovat aikanaan huolehtineet meistä. Vastaavasti me uskomme ja oletamme, että lapsemme tulevat aikanaan huolehtimaan meistä, tulevista vanhuksista.

Kun katsoo väestöennusteita, niin on todettava, että väestösuhteet muuttuvat voimakkaasti. Elatussuhde, jolla mitataan työssäolevien ja työelämän ulkopuolella olevien välistä suhdetta, muuttuu tulevina vuosina epäedullisemmaksi nimenomaan vanhusväestön määrän kasvaessa. Tämän vuoksi meidän on käytettävä monipuolisesti kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita rahoituksen, palvelujen organisoinnin, modernin tekniikan ja koko yhteiskunnan kehityksen kautta voimme saada vanhustenhuollon hyväksi, kuitenkin unohtamatta sitä, että lämpö ja inhimillisyys ovat kaikissa hoitopalveluissa tärkeitä. Todettakoon myös, että samat näkökohdat edellyttävät myös terveydenhuollon tehostamista.

Arvoisa puhemies! Yleisesti sanotaan: tee toiselle se, minkä soisit hänen tekevän itsellesi. Palvelujen määrää ja laatua rakennettaessa on meidän hyvä muistaa tämä sääntö. Eli yksinkertaisesti sanottuna: mitä korkeammalle tasolle palvelutason saatamme, sitä korkeampitasoisia palveluja saamme itse kukin aikanaan nauttia. Tämä itsekkäältäkin kuulostava sääntö toimii myös siten, että mitä paremmin turvaamme lasten ja nuorison tulevaisuuden, sitä paremmin tuleva yhteiskunta kykenee vastaamaan meidän jokaisen vanhuudesta. Vain osaava, oivaltava, yhteisvastuullinen yhteiskunta kykenee tuottamaan sen taloudellisen tuloksen, josta myös julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kumpuavat.

Mielestäni tämän hetken suurin sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoonkin kohdistuva haaste on yksityistäminen ja kilpailuttaminen. Olemme tilanteessa, jossa tuote kuin tuote väitetään saatavan halvemmalla, kun eri tuottajat kilpailevat keskenään. Jos kyseessä ovat aidot markkinat, joilla keskenään tasavertaiset toimijat tarjoavat periaatteessa tasalaatuista tuotetta tai tuotetta, jossa hinnan perusteella voi valita esimerkiksi paremman tai huonomman, kilpailuttamisen ideologia pitää paikkansa.

Yhtä olennaista kuin palvelujen määrä on myös niiden laatu. Palvelujen on oltava laadultaan korkeatasoisia. Vain silloin voimme olla varmoja siitä, että yhteiset palvelut säilyvät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perinteiden mukaisesti verovaroilla rahoitettuina ja kaikki ovat halukkaita osallistumaan niiden rahoitukseen. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä tulee muillakin tekijöillä kuin tehokkuudella ja taloudellisuudella olla sijansa. Pitää muistaa, että halvin ei aina ole parasta. Meillä päin tavataan sanoa, että köyhän ei kannata huonoa ostaa.

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin löytää vastauksen siihen, miten kilpailutetaan sosiaalisuutta, palvelualttiutta ja huomioon ottamista. Onko palveluissa todellisia vaihtoehtoja? Aina voidaan sanoa, että asia on tehtävissä halvemmalla, mutta voidaanko aina sanoa, että se voidaan tehdä sosiaalisemmin halvemmalla tai sosiaalisemmin samalla hinnalla taikka yhtä sosiaalisesti halvemmalla? Jos se voidaan tehdä halvemmalla vain vähän sosiaalisesti, haluammeko sellaista palvelua? Jo nyt on jouduttu tilanteisiin, joissa henkilökunnan riittämättömyyden vuoksi on laitoksille annettu huomautuksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi uhka on rahoituskriisi. Se ei seuraa pelkästään mahdollisesta verotulojen alentamisesta, vaan myös siitä, että kilpailuttamisen, yksityistämisen ja palvelujen leikkaamisen myötä koko ala järjestetään ja hinnoitellaan sellaiseksi, että pitkäjännitteinen, solidaarinen ja yhteistä parasta katsova menettely on mahdotonta. Silloin siirrymme ahneuden markkinoille, vaikka tarvitsemme vastuullista yhteisten palvelujen tuottamista.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Välikysymyksen aihe on tärkeä, ja vaikka välikysymyksen tarkoitus on kaataa vanhustenhoidon puutteet nykyisen hallituksen niskaan, niin täytyy toivoa, että keskustelun tuloksena löytyisi kansallista yhteisymmärrystä vanhusten aseman kohentamiseksi.

Viime aikojen keskustelu vanhuspalvelujen puutteista ja kuntien ja valtion rahanpuutteesta on suorastaan syyllistänyt vanhuksiamme ja saanut monen vanhuksen huokaamaan, että tulen kalliiksi, kun elän näin vanhaksi. Näin ei saa olla, vaan vanhustenkin on voitava kokea itsensä arvokkaiksi ja tuntea tyydytystä tälle yhteiskunnalle antamastaan panoksesta. Vanhempamme ja vanhuksemme ovat turvanneet maamme vapauden ja työllään nostaneet elintasomme kansainvälisessäkin vertailussa korkealle. Velvollisuutemme on löytää keinot, miten vanhustenhoito voidaan turvata tasokkaana kasvavasta tarpeesta huolimatta.

Välikysymyksen tekijöiden syytöksistä huolimatta nykyinen hallitus on osoittanut voimavaroja ja toimenpiteitä vanhusten aseman parantamiseksi. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia on korotettu 350 miljoonaa euroa ja palvelujen kehittämistoimintaan on osoitettu runsas 200 miljoonaa euroa. Valtionosuusprosentti on noussut vuodesta 2001 lähes 10 prosenttiyksiköllä runsaaseen 33 prosenttiyksikköön.

Kunta- ja palvelurakennehanke tähtää peruspalvelujen turvaamiseen. Kotitalousvähennys tuo osaltaan helpotusta myös vanhusten palveluihin. Vuonna 2005 tuli voimaan hoitotakuu ja tämän vuoden maaliskuun alussa myös hoivatakuu. Myös omaishoitajien asemaa on parannettu. Tosin monissa kunnissa tilanne on omaishoidon osalta heikentynyt, koska kunnat eivät ole osaltaan tähän panostaneet, vaan korotettua omaishoidon tukea jaetaan entistä harvemmille. Tätä kysymystä selvitellään ja tähän on tarkoitus saada korjausta.

Yhteiskunnassamme on viime vuosikymmeninä tapahtunut erittäin nopea rakennemuutos elinkeinojen ja ikärakenteen osalta. Tämä on aiheuttanut muuttoliikettä ja elintasokilpailua, jonka tuloksena yhä useampi vanhus on riittämättömän eläketurvan takia yhä enemmän yhteiskunnan tarjoamien hoivapalvelujen varassa. Peiliin katsomisen tarvetta lienee muillakin kuin hallituksella. Vastuuta on tunnettava henkilökohtaisesti omasta ja myös omien vanhusten hyvinvoinnista.

Kunnissa on asioita arvioitava uudelleen palvelutuotannon kehittämisen osalta ja hoitohenkilökunnan jaksamisesta on huolehdittava myös riittävillä resursseilla, jotta osaavaa henkilökuntaa voidaan jatkossakin saada lisääntyvää tarvetta vastaavasti hoiva-alalle.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Oppositio on esittänyt välikysymyksen vanhustenhuollon henkilöstöstä ja hoidon laadusta. Asia on saanut viime aikoina paljon julkisuutta, paljon enemmän kuin eduskunnan vuosi sitten hyväksymä mietintö, jossa linjasimme varautumista ikärakenteen muutokseen. Sinänsä esitetty huoli inhimillisen hoidon laadusta ja riittävästä hoitohenkilöstön määrästä on hyvin aiheellinen, joskin välikysymyksen paikkaa tässä on vaikea nähdä. Mietinnön hyväksymisestä on alle vuosi, seurantaraportti linjausten edistymisestä on ilmestynyt valtioneuvoston kansliasta huhtikuun puolessavälissä. Keskustelun aihe on joka tapauksessa erittäin tärkeä.

Välikysymykseen voisi vastata, että käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus on yksi ratkaisu juuri tähän ongelmaan. Yksi aivan olennainen esimerkki tästä on juuri vanhustenhuolto. Se on palvelutoimintaa, joka yksiselitteisesti kuuluu kuntien vastuulle, ja tämän vastuun kunnat kovin eri tavoin kantavat eri puolilla maatamme. Hoitokulttuurit vaihtelevat eri kunnissa, sen me tiedämme hyvin. On kuitenkin selvää, ettei tässä kysymyksessä voi piiloutua vastuulta kunta- ja palvelurakenneuudistuksen taakse. Vanhustenhoidon tila on monessa paikassa heikko. Vanhukset voivat huonosti, omaiset ovat voimattomia ja hoitohenkilöstö stressaantunutta.

Arvoisa puhemies! Suurin osa tämän päivän ikääntyneistä kokee terveytensä hyväksi ja ikääntymisen myönteiseksi. Yhä useampi yli 80-vuotias asuu kotonaan itsenäisesti. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan 65—84-vuotiaiden koettu terveys ja toimintakyky ovat viimeisten 20 vuoden aikana parantuneet selvästi. Kuitenkin yli 85-vuotiaiden osalta tällaista muutosta ei ole tapahtunut. Koska eliniät pitenevät, on mahdollista, että tulevaisuudessa myös huonokuntoisten vuosien määrä elämässä lisääntyy. Senkin vuoksi väestörakenteen voimakas muuttuminen on yksi suurimpia haasteitamme. Haasteeseen on monin eri tavoin pyritty vastaamaan, muttei riittävästi. Tampereen Koukkuniemen tapaus, jossa lääninhallitus totesi yli sadan hoitajan puutteen, on ääriesimerkki.

Kuten kysymyksessäkin todetaan, ei voi olla oikein, että oikeuslaitoksen kautta joudutaan hakemaan vähimmäislaadun toteutumista. Vanhuspalveluiden keskeinen ongelma on, että oikeus saada palveluja vaihtelee kunnasta toiseen. Palvelun saaminen ei myöskään riipu tosiasiallisesta palvelutarpeesta. Vaikka ikääntyneiden toimintakyky, koulutustaso ja terveys ovat lisääntyneet ja lisääntyvät tulevaisuudessa, on hyvinvointi kuitenkin jakaantunut epätasaisesti. Hyvinvoinnin uhkatekijöitä ovat paitsi sairaudet ja yksinäisyys, myös puutteelliset asunnot ja asunnon ulkopuolisten palvelujen saavuttamattomuus.

Vuonna 2000 75 vuotta täyttäneistä noin 17 prosenttia asui puutteellisissa tai erittäin puutteellisissa asunnoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa asumista ilman peseytymistiloja tai peräti kokonaan ilman vesijohtoa tai viemäriä. Pitkät matkat palvelujen piiriin ja asuinympäristön liikuntaesteet ovat ongelmia noin 44 prosentille ikääntyneistä. Koska tavoitteemme on edelleen lisätä kotona selviytymistä ja toimintakykyä sekä edistää terveyttä ja liikkumista, on asunnon ja ympäristön esteettömyys yhä tärkeämpi kysymys.

Tulevaisuusselonteon tausta-aineistossa arvioidaan, että parantamalla asuntojen ja asuinympäristöjen esteettömyyttä ja korjaamalla puutteellisia asuntoja voitaisiin vähentää ainakin joka kolmannen ikääntyneen avuntarvetta ja myöhentää noin joka kymmenes laitossijoitus. Tässä on selkeä viesti kunnille, kaavoitukselle ja teknisille lautakunnille, jotta asuinalueet suunniteltaisiin ja kohennettaisiin esteettömiksi ja lähipalveluja tukeviksi. Myös julkisen liikenteen palvelujen, erilaisten kutsutaksien ja palvelulinjojen kehittäminen on entistä tärkeämpää.

Arvoisa puhemies! Avopalvelujen määrä ei ole vastannut kotona asumisen tuen tarpeeseen, vaan palvelut ovat niukentuneet suhteessa ikääntyneiden määrän kasvuun. Eri arvioiden mukaan alle 75-vuotiaista säännöllisen avun tarpeessa on 20—36 prosenttia ja yli 75-vuotiaista noin puolet. 85 vuotta täyttäneistä 60 prosenttia tarvitsee päivittäistä apua. Kuitenkin kotihoitoavun kattavuutta on vähennetty tuntuvasti. Päivittäisiin arjen askareisiin, siivoamiseen tai ruoanlaittoon, ei saada riittävästi apua. Hoidon säännöllisyys keskittyy niin, että 73 prosenttia asiakkaista tarvitsee hoitoa toistuvasti tai jatkuvasti.

Vanhuspolitiikan linja, oman toimintakyvyn ylläpitäminen ja kotona asumisen tukeminen tai tuettu palveluasuminen, on mielestäni onnistunut valinta. Sen sijaan ne palvelut, joilla kotona selviytymistä voidaan tukea, ovat olleet riittämättömät. Ne eivät ole riittäviä ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen osalta, eivätkä varsinaiset kotihoidon palvelut ole riittäviä. Tosiasiallisesti kotona selviytymisen tukeminen siirtyy omaisten ja muiden auttajatahojen vastuulle. Vaarana on, että näin menetetään mahdollisuudet varhaiseen puuttumiseen ja tehokkaaseen kuntoutukseen. Vaarana on myös, että palveluun hakeudutaan niin myöhään, ettei kotona asumista enää voida tukea. Kotihoidon palveluita pitäisikin kunnissa parantaa ja kohdistaa niitä myös kevyempää ja satunnaisempaa apua kaipaaville. Osittaisen helpotuksen tuo kotitalousvähennys, mutta se ei ole riittävä ratkaisu.

Myös omaishoidon tukipalveluita on kehitettävä ripeästi. Omaishoitoon laadittu laki on hyvä avaus, mutta kuntakentältä on kuulunut, että maksettavia hoitopalkkioita on nyt pudotettu minimitasolle, joka laissa määritettiin. Tämä ei tietenkään ollut tavoitteena. Tavoitteena oli parantaa omaishoitajien hoitopalkkioiden perustasoa ja luoda perusta hoito- ja palvelusuunnitelmien tekemiselle. Valitettavasti näin ei ole tapahtunut.

Kyse on myös asenteista. Meillä on hyviä esimerkkejä, joissa omaishoitoon on haluttu panostaa ja laki otettu hyväksi tueksi. Meillä on myös kuntia, joissa pitkään omaishoitajina olleiden sopimukset on irtisanottu lain voimaantulon jälkeen. Kunnissa on nähty laki säästölakina ja niin, että omaishoitajuus on velvollisuus ja omaisten tulee hoitaa läheistään. Tilanne on hyvin ristiriitainen. Vaikeita tilanteita ja esimerkkejä on ympäri Suomea.

Ministeri Hyssälä kertoi aiemmin täysistunnossa, että tähän puututaan yhdessä Kuntaliiton kanssa. Tämä on tärkeä ja hyvä asia. Omaishoitajuus on yhä tärkeämpi osa meidän palvelukokonaisuuttamme ja vanhustenhuoltoamme. Tästä syystä olisi tärkeää jatkaa omaishoidon ja sitä tukevan palvelujärjestelmän kehittämistä. Omaishoito on inhimillinen ja yhteiskunnan kannalta taloudellinen vaihtoehto. Sen merkitys myös laitoshoidon korvaajana on huomattava.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Arvostan sitä, että te, ministeri Hyssälä, olette jaksanut istua täällä myöhään iltaan kuuntelemassa näitä edustajien puheita. Samalla hiukan harmittelen sitä, että muiden ministerien osuus on jäänyt aika kevyeksi. Sen tiedän, että pääministeri Vanhanen on matkoilla. Mutta olisin kyllä toivonut, että myös Rkp:n ministeri Enestam, joka kuuluu myös tähän kovaan kolmikkoon hallituksessa, olisi omalta osaltaan ollut keskustelussa mukana, samoin kuin sitten kuntaministeri Hannes Manninen, jonka tontin kysymyksistä täällä on erittäin paljon keskusteltu. Mutta hyvä, kun on varsinainen vastuuministeri paikalla.

Ettei jää väärinkäsityksiä eduskunnan pöytäkirjoihin, niin haluan vielä lukea suoran lainauksen ed. Hyssälän puheesta syksyltä 2000 välikysymyskeskustelusta: "Mitä tulee bruttokansantuoteosuuteen, - - suurin syy siihen, että Suomessa se on niin alhainen, 7 tai 6,9, on se, että työntekijöitten palkat ovat niin alhaiset. Jos terveysalan työntekijöitten palkkoja nostettaisiin 20 prosenttia, silti pääsisimme vasta 7,7:ään tai 7,8 prosenttiin bruttokansantuoteosuudesta. Tämä kertoo siitä, että Suomessa yksinkertaisesti tähän laitetaan liian vähän rahaa muihin sivistysmaihin verrattuna."

Voi olla, ministeri Hyssälä, että ymmärsin viestinne väärin, ja jos näin on, niin pyydän sen korjata, mutta aivan vilpittömästi tulkitsin kyllä puheenne niin silloin viisi vuotta sitten keskustelussa kuin nyt, kun silloin vappuaattona näitä papereita luin ja kahteenkin kertaan se siellä teidän osaltanne tuo 20 prosenttia mainittiin. Mutta todellakin tulkitsin niin, että tarkoititte sitä, että terveydenhuollon bruttokansantuoteosuuden korjaamiseksi tarvittaisiin sekä tällainen mittava palkankorotus hoitajille että sen lisäksi vielä sitten muun rahoituksen korjaamista, jotta päästäisiin sille kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle. Siitä samasta asiastahan muun muassa silloinen kansanedustaja Hannes Manninen käytti hyvin teräviä puheenvuoroja.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut hyvin tyytyväinen tästä keskustelusta. Täällä on mielestäni käytetty erittäin hyviä puheenvuoroja, ja uskon, että käypä sitten tuossa tulevassa välikysymysäänestyksessä miten tahansa, niin keskustelu vanhustenhoidon kysymyksistä tulee jatkumaan. Nimittäin vanhuspalvelut tulevat jatkossa tarvitsemaan yhä suurempia ja suurempia ponnistuksia, kun väestö ikääntyy ja työtä tekevä väestönosuus vähenee. Myös veronmaksajien määrä vähenee, ja samalla saattaa tulla puutetta monenlaisista resursseista. Sen vuoksi onkin niin tärkeää, että nyt tässä vaiheessa todellakin tähän palvelujen uudistamiseen, palvelujen laatuun, panostetaan.

Arvoisa puhemies! En käy kertaamaan noita vaatimuksiani, jotka ovat jo aikaisemmissa puheenvuoroissa tulleet esiin, mutta haluan lopuksi ottaa esiin sellaisen tarinan, joka on jäänyt mieleeni, nimittäin Sakari Topeliuksen sadun, jossa kerrotaan vanhuudenheikosta ja vapisevasta isoisästä. Hänethän siirrettiin ruokapöydästä nurkkaan syömään omasta kaukalosta, koska hän häiritsi muiden ruokailua tiputtelemalla keittoa päälleen ja sotkemalla vaatteet ja ruokaliinat. Isäntäväki ymmärsi asenteensa kovuuden vasta, kun perheen neljävuotias poika alkoi veistellä puukaukaloa tuvan nurkassa omien vanhempiensa vanhuuden varalle, ja silloin omantunnon ääni puhui heille: niin kuin te olette halveksineet isoisäänne hänen vanhaksi tultuaan, niin lapsennekin kerran halveksivat teitä, kun te itse vanhenette.

Kiittämättömyys todellakin periytyy sukupolvelta toiselle, ja se, miten tämä aikuissukupolvi kohtelee, me kohtelemme, vanhuksia, se on mallina myös lapsillemme ja nuorillemme. Kunnioitus opitaan parhaiten esimerkkiä seuraamalla, ja sen vuoksi on niin tärkeää, että myös omalta osaltamme päättäjinä vanhuspalveluja pidämme suuressa arvossa. Jos osaamme kunnioittaa vanhempaa sukupolvea, niin samalla niitämme satona toivon mukaan tulevina vuosina hyvää hoitoa ja kunnioitusta itsellemme, kun vanhenemme.

Topelius totesi kovasydämisestä miehestä ja vaimosta näin: "He eivät ajatelleet, miten paljon vaivaa ja kärsimystä heidän vanhemmilleen oli ollut heistä, kun he itse olivat pieniä ja taitamattomia." Sitten vielä Topelius päättää tarinansa: "Nyt me tiedämme, ettei koskaan saa unohtaa pyhää ja kaunista neljättä käskyä: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä’."

Toivon, arvoisa puhemies, että todellakin tämä vanhuspalvelujen kehittäminen jatkuu ja että myös ministeri olisi saanut omaan työhönsä runsaasti aineksia tästä keskustelusta. Ennen muutahan tässä on kyse poliittisen tahdon asiasta, siitä, mihin me tahdomme panostaa, sekä lainsäädännöstä ja ohjauksesta että sitten ennen muuta resursseista.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen, olen todellakin saanut tästä paljon ja kuunnellut mielihyvin tätä keskustelua. Voin vakuuttaa kyllä teille, edustajat, että olen kyllä kaikki ne pelimerkit tässä käyttänyt ministerinä ollessani, jotka suinkin minulla on ollut tähän käytettävissä. Siinä mielessä voin sanoa, että omatuntoni on puhdas.

Mitä sitten tulee kyseiseen viiden vuoden takaiseen kohtaan, niin kysymyshän oli silloin eduskunnassa siitä, että Suomi käyttää noin 7 prosenttia bruttokansantuoteosuudesta terveydenhuoltoon ja silloin verrattiin Keski-Euroopan Saksaa ja Ranskaa, että ne käyttävät siihen 8—8,5—9, Ranska jopa enemmän, ja silloin hallituksen taholta sanottiin, että ne ovat työntekijöiden palkat, joiden takia Suomessa se osuus on niin alhainen. Minä halusin tällä esimerkillä osoittaa, että ne eivät ole palkat, että vaikka palkkoja nostettaisiin 20 prosenttia, pääsisimme vähän yli 7:ään, mitäs minä tässä sanoin, 7,7:ään tai 7,8:aan. Elikkä siellä oli rahoitusvaje, joka ei johtunut palkoista, joka heijastui bruttokansantuoteosuuteen. En siis vaatinut tätä enkä asettanut tavoitteeksi, esitin tämän esimerkin. Nyt tätä rahoitusvajetta on tällä hallituskaudella korjattu juuri niin kuin sanoin ensimmäisessä puheenvuorossani: 350 miljoonaa euroa lisää palveluihin ja 200 miljoonaa euroa korvamerkittynä sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin. Ne ovat menneet sinne työntekijöitten ja muuhun tämmöiseen jaksamista parantavaan työhön.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Vanhusten ja vanhustenhoidon tila ja tulevaisuus Suomessa on puhuttanut viime aikoina kovasti, niin myös tänä iltana meitä edustajia. Lehdissä ja tiedotusvälineissä on nostettu esiin tapauksia, joissa vanhukset ovat heikon huolenpidon kohteena ja henkilökuntaa laitoksissa on reilusti alle minimisuositusten.

Yhtenä ongelmana taitaa olla vanhuuden ja vanhusten arvostuksen puute yhteiskunnassa. Kuntien tiukkeneva talous ei aina anna periksi palkata lisää työvoimaa ikäihmisten hoitoon eikä noudattaa suosituksia hyvästä hoidon tasosta. On jopa väläytelty sanktiojärjestelmää kunnille, jos niille asetetut tavoitteet eivät toteudu. Tällainen lähestymistapa vanhusten olojen parantamiseksi ei varmasti ole se paras mahdollinen. Toki kuntien taloudellista tilannetta tulee parantaa. Kunnat tarvitsevat myös omat rahansa, toisin sanoen kuntien valtion kustannustenjaon tarkistukseen liittyvät miljoonansa. Mutta kyse ei ole aina rahasta, myös meidän kuntapäättäjien on tiedostettava vastuumme. Se on tänä iltana myös toistettu monessa puheenvuorossa. Olemmeko riittävästi resursoineet vanhustyötä ja omaishoitoa omissa kunnissamme? Olemmeko priorisoineet vanhustenhoidon riittävän korkealle? Olemmeko tehneet oikeat arvovalinnat?

Alueelliset erot ovat suuret hoitajien määrässä eri kunnissa. Lähes poikkeuksetta työ koetaan raskaaksi ja henkilökuntaa koetaan olevan liian vähän. Suomessa myös lääkitään vanhuksia tilastojen mukaan enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Vanhainkotien muuttaminen avopalveluyksiköiksi on tuonut säästöjä kunnille, mutta vanhustenhoidon tasoa se ei ole kaikissa tapauksissa välttämättä parantanut. Joka tapauksessa ainakin asiakas ja omainen saavat päättää tällöin enemmän palveluistaan, kun he asuvat näissä avopalveluyksiköissä.

Vanhusten määrä tulevina vuosina vain lisääntyy Suomessa ja yhä pienempi joukko työssäkäyviä veronmaksajia huolehtii heidän hoitomenoistaan. Tarvitaan koko vanhustenhoidon ajattelun rakenteellista muutosta eikä vain oireiden paikkailua. Jokaisessa kunnassa on laadittava vanhustenhuollon strategia ja kehittämisohjelma, jossa tuodaan esille iäkkäiden kuntalaisten terveyden, hyvinvoinnin ja itsenäisen suoriutumisen edistämisen tavoitteet sekä eri tahojen vastuut näiden toteuttamisesta. Varmasti suurimmassa osassa kunnista tämä on jo tehty. Julkinen ja yksityinen sektori voivat täydentää toisiaan ja tuottaa tervettä kilpailua hoidon laadun takaamiseksi. Molempia tarvitaan, ja näin myös jo tapahtuu varmasti myös suurimmassa osassa kuntia. Vain laadukkaat palvelut tulevat pärjäämään. Kaikkien hyvän hoidon kriteerien täytyy myös toteutua käytännössä.

Suomen perustuslaki takaa oikeuden hoitoon ja ihmisarvoiseen kohteluun myös vanhana. Yhteiskuntamme muuttuu lähivuosina voimakkaasti, kun suuret ikäluokat eläköityvät ja vanhusten määrä kasvaa. Vanhukset, seniorit, tulee nähdä aivan uudella tavalla voimavarana eikä pelkästään menoeränä. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja arvostusta koko vanhustyön ja vanhusten arvostuksen sektorilla.

Arvoisa puhemies! Omaishoidon tuesta säädettiin oma laki kuluvan vuoden alusta lukien. Lain tavoitteena on paitsi omaishoitajien aseman parantaminen, myös kuntien välisten käytäntöjen yhdenmukaistaminen, on nämä kaksi tavoitetta. Lakia omaishoidon tuesta on edelleen kehitettävä, omaishoitajien aseman parantamista on jatkettava. Meidän omaisten on myös tiedostettava oma vastuumme, oma osamme vanhusten hoidosta ja palveluista. Uskon, että kun me suuret ikäluokat joudumme turvautumaan hoito- ja hoivapalveluihin, niin me, joilla on varaa, myös maksamme niistä palveluista huomattavasti nykyistä enemmän, ja se on mielestäni oikein. Laitospaikat ovat vähentyneet, ja tuskin ne jatkossakaan merkittävästi lisääntyvät, sillä pyrkimys on aivan oikein avohoidon suuntaan. Samalla meidän on siis huolehdittava, että kotipalvelua, palveluasumista ja tehostettua palveluasumista on riittävästi tarjolla.

Arvoisa puhemies! Kotona tapahtuvaa hoitotyötä tuetaan valtion taholta myös kotitalousvähennyksen kautta. Hiljattain se kaksinkertaistettiin hoidon ja hoivatyön osalta. Hyvä näin. Asiakkaat odottavat hyvältä kotipalvelulta ainakin palvelun saamista tarpeita vastaavasti, yksityisyyden kunnioittamista, työntekijän hyvää ammattitaitoa, kiireetöntä ilmapiiriä ja mahdollisuutta osallistua omaa hoitoa ja palvelua koskevaan päätöksentekoon. Hyvin samanlainen toivelista saataisiin laitoshoidossa olevilta ikäihmisiltä, näin uskon. Kuten välikysymyksessä todetaan, ongelmana tällä hetkellä on erityisesti työvoimapula, pula sijaisista ja pätevästä henkilökunnasta.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on monia asioita käsitelty, mutta hieman kuin kertauksena joitakin erilliskysymyksiä vielä haluan tässä tärkeässä keskustelussa nostaa esiin.

Ensinnäkin kysyn, tietääkö ministeri Hyssälä, missä kotikuntalain muutos mahtaa viipyä vai onko se kokonaan jäissä. Täällä on muistaakseni tämän eduskunnan aikana ed. Peltomo jättänyt tästä lakialoitteen, ja itsekin olen siihen joskus toimenpiteitä esittänyt. Se koskee tätä asiaa myös. Nykyinen kotikuntalaki on tältä osin vanhusten kannalta hankala ja jopa huono.

Omaishoidon tuesta täällä on paljon puhuttu. Sen korjaamista todella odotamme emmekä odota, että asian kanssa viivytellään. Ministeri totesi, että siinä on ongelmia. Kotitalousvähennyksestä on puhuttu. Se on ihan hyvä, ja sitä on jatkuvasti parannettu, mutta on todettava, että eläkeläiset ovat pääosin pienituloisia, joita verovähennysjärjestelmä ei auta. Jos ei ole verotettavaa tuloa, niin ei myöskään ole verovähennyksestä hyötyä, mutta monille eläkeläisille siitä on, ja se on siinä mielessä ihan hyvä.

Ministeri Hyssälää on ehkä syyllistetty tässä keskustelussa vähän liikaakin esimerkiksi kuntataloudesta ja monista muista asioista, joista hän ei ole ainakaan keskeisesti vastuussa. Esimerkiksi hallituksen veropolitiikka on ollut erittäin epäoikeudenmukaista ja epäsosiaalista, ja vastuun siitä kantavat aivan varmasti pääministeri, valtiovarainministeri ja ympäristöministeri, jotka muodostavat sen hallituksen kovan ytimen, joka vie tahtonsa vaikka läpi harmaan kiven. Onkin mielenkiintoista se, että hallitus on ajamassa tasaveromallia eteenpäin. Viime syksynä käsiteltiin yhden tuloluokan poistamista veroasteikosta, ja jälleen on kehyspäätös, lukekaahan edustajat kehyspäätöksestä, siellä todetaan, että jälleen poistetaan yksi tuloveroluokka veroasteikosta. Mihinkähän se muuhun johtaa kuin askel askeleelta, kun tehdään joka vuosi näin, kohti tasaveromallia? Hyväksyttekö te sen? Kertokaa siitä ensi viikolla tai silloin, kun kehyspäätös on täällä käsittelyssä. Valtiovarainvaliokunta sitä nyt pohtii.

Eläkepolitiikka on yksi tärkeä asia siltä osin, että sillä voidaan turvata eläkeläisten, siis ikääntyvän väestön oman talouden kehitys niin, että he voivat hankkia itse joitakin tärkeitä palveluja, myös hoiva- ja hoitopalveluja. Eläkepolitiikka on ollut niin Lipposen hallituksen kuin Vanhasen hallituksenkin todellinen musta piste. Pohjaosa leikattiin ansioeläkkeistä, melko pientä eläkettä saavilta kokonaan, yli sadaltatuhannelta kahteen kertaan. Se oli käsittämätön toimenpide. Indeksiheikennykset ovat iskeneet eläkeläisiin monella tavalla, ja kansaneläkkeen viimeinenkin tasokorotus, joka ei vielä ole edes tullut voimaan, oli häpeällinen 5 euroa. Ei näillä eläkepoliittisilla päätöksillä eläkeläisten mahdollisuuksia hoitaa itse asioitaan, hankkia palveluita, vahvisteta, vaan päinvastoin, he jäävät koko ajan jälkeen yleisestä ansiotasokehityksestä ja myös siitä kehityksestä, joka on yhteiskunnassa kustannusten osalta. Monet maksuthan ovat nousussa, ja sairastaminen meillä on edelleen erittäin kallista. Eläkepolitiikka on siis yksi osa tätä kokonaisuutta.

Täällä on puhuttu myös kolmannen sektorin mahdollisuuksista olla vanhustenhuollossa osavastuun kantajana, ja varmasti se sitä osaltaan onkin. On hyviä järjestöjä, jotka tekevät hyvää työtä, seurakunnat tekevät erittäin arvokasta vanhustyötä, mutta kyllä täytyy sanoa, että ensinnäkin laajoilla alueilla maassa ei ole sellaista kolmatta sektoria, joka pystyisi tällaisesta tehtävästä vastuuta pitkäjänteisesti kantamaan, niin että emme voi lähteä siirtämään valtiolta kunnille ja kunnilta kolmannelle sektorille vastuuta vanhustenhuollon järjestämisestä. Tässä mielessä kokoomusjohtajan puheet ovat kyllä olleet harkitsemattomia. Ne täydentävät järjestelmää, mutta eivät turvaa sitä.

Peruslähtökohta on se, että kunnat toteuttavat ja valtio rahoittaa, ja valtio asettaa myös normit, joiden mukaan järjestelmän pitää toimia, niin että perustuslaillinen oikeus hyvään hoitoon ja ihmisarvoiseen elämään turvataan. Näin tilanne ei todellakaan nyt ole.

Annoin ministerille äsken Keskisuomalaisessa 24.4.2006 olleen kirjoituksen, laajan artikkelin, jonka otsikko on "Vanhustenhuollon suositukset eivät enää riitä". Asiantuntijaprofessori Marja Vaarama vaatii, että lainsäätäjien on pantava vanhusten asiat kuntoon, ja se edellyttää nykyistä suositustasoa tiukempia määräyksiä vanhustenhuollon tasosta, hoitohenkilöstön määrästä jne. Kannattaa kuunnella professori Vaaramaa. Hän laati vuonna 2001 nämä suositukset, joitten pohjalta nyt ovat lääninhallitukset puuttuneet asioihin ja näihin räikeisiin epäkohtiin, jotka täällä ovat tulleet esille. Hän on varmasti todellinen asiantuntija eikä puhu sellaisella paatoksella kuin me poliitikot ehkä puhumme, kun meillä on metsästettävänä muutakin kuin asioiden hoitoa aina välillä. Ongelmat ovat siis todella vakavat, niin kuin professori Vaarama tässä laajassa haastattelussa tuo esiin. Vanhustenhuollon saattaminen kerralla kuntoon vaatisi noin 4 000 työntekijän palkkaamisen, toteaa Vaarama. Siinä on työtä, ja se tapahtuu kuntien kautta, mutta valtion rahoitus tarvitaan ja sen lisäksi tarvitaan säädöksiä, jotka turvaavat tämän järjestelmän.

Täällä on puhuttu myös tästä Kuprusta, kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jonka puitteissa sosialidemokraatit haluavat rakentaa valtavan suuria kuntia ja suuria yksiköitä, ihannoivat tällaista suuruutta, joka sitten johtaa niihin ongelmiin, mitä ilmeisesti esimerkiksi Koukkuniemessä on ollut. Malli ei ole käyttökelpoinen eikä hyvä. Keskusta taas vastustaa kuntaliitoksia ja vaatii palvelurakenneuudistusta kertomatta oikein, miten se voitaisiin toteuttaa.

Yksi kipeä ongelma meillä on, kun tämä valvonta on tällä hetkellä huonoa — paitsi yksityisten yksiköiden puolella se ilmeisesti kohtuullisesti toimii — se, että Lipposen hallitus teki järjettömän lääniuudistuksen 90-luvun lopulla. Suurläänit eivät ole toimivia tällaisessa tehtävässä, joka niillä on: seurata aktiivisesti ja myös oma-aloitteisesti vanhustenhuollon tasoa ja toimintaedellytyksiä. Eli suurlääniuudistus oli virhe tältäkin osin, mutta se on mennyttä aikaa.

Rouva puhemies! Edessä meillä on valtavat haasteet. Hallituksen oman sosiaali- ja terveyskertomuksen mukaan muun muassa meillä vuonna 2030 eli 24 vuoden kuluttua on 600 000 yli 65-vuotiasta enemmän kuin tällä hetkellä, eli noin 1,2 miljoonasta noustaan lähelle 2:ta miljoonaa yli 65-vuotiasta. Se on valtava haaste. Samanaikaisesti työikäisten määrä alenee 300 000:lla. Ajaudumme nykykehityksellä siis ankaraan työvoimapulaan, ja se luo suuria ongelmia ja haasteita. Kun nyt tilanne on päässyt näin huonoksi, niin mikä se onkaan sitten?

Oma ongelmansa on se, että hallituksen alkoholipolitiikka esimerkiksi on johtamassa siihen, että yhä enemmän nuoria työikäisiä ajautuu työkyvyttömiksi. Heistä, joiden pitäisi olla hoitajia ja veronmaksajia, tulee hoidettavia ja verovarojen käyttäjiä. Olisi aika tunnustaa tämäkin koko hallituksen, niin kuin ministeri Hyssälä varmasti tekeekin, ja korjata tätä tilannetta, niin tulevaisuus olisi hieman valoisampi. Kuitenkin Suomi on niin loistava, hyvä maa, että meidän kannattaa hoitaa nämä asiat hyvin kuntoon ja esimerkiksi niitä veronkevennyksiä, jotka on ensi vuodelle luvattu, 590 miljoonaa, kannattaa siirtää eteenpäin (Puhemies: Kymmenen minuuttia!) ja hoitaa nämä peruskysymykset ensin kuntoon.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Tuli mieleen tuosta, kun ed. Kankaanniemi sanoi, että pitää tunnustaa, niin tässä on niin kuin synnintunnustus, kiitos ja ylistys. Jotenkin tulevat jotkut muut menot kuin eduskunta mieleen.

Mutta vastaan tästä kotikuntalain valmistelutilanteesta, elikkä olen jo siitä kertonut, mutta ed. Kankaanniemi ei varmasti ollut silloin salissa. Elikkä tämä on valmistelussa nyt meillä ministeriössä. Sehän on sisäasiainministeriö, joka sen lain sitten antaa, ja meillä on nyt selvittelyssä tämä kuntalaskutusmalli. Elikkä siinä on äärettömän paljon nyt problematiikkaa, kun vanhukset liikkuvat ympäri Suomea, ettei niille kunnille, joissa on isoja laitoksia, tule sitten niitä vastuita näistä maksuista, jotenka tämä selvitetään nyt ja tämä on valmistelussa. Meillä on laki valmistelussa, ja meidän mielestä sen pitäisi olla meiltä aika loppusuoralla, mutta en ole ihan varma. Tämä on ollut niin vaikea, niin vaikea, että katsotaan nyt. Mutta meillä on hyvin positiivisesti kyllä tahtoa, että me saisimme tämän pian ulos.

Pertti Salovaara /kesk:

Arvoisa puhemies! Hyvinvoivan yhteiskunnan perustavimpia tunnusmerkkejä on, että vanhuksista, lapsista ja vähäosaisista pidetään hyvää huolta. Hallituksella pyrkimys tähän suuntaan on ollut kova. Kuntien valtionosuuksia on viime vuosina lisätty muun muassa lisähenkilöstön palkkaamiseksi vanhuspalveluihin. Lähes jokaisessa kunnassa on toimivat vanhuspoliittiset strategiat. On saatettu voimaan hoivatakuu, hoitotakuu ja omaishoitolaki jnp. Tässä herää kysymys, kuinka on mahdollista, että Suomi ei näistä hyvistä toimenpiteistä huolimatta ja vielä rikkaampana kuin koskaan pysty aina takaamaan laadukasta vanhuutta kaikille kansalaisille. (Ed. Kankaanniemi: Ei ole rahaa!)

Keskustelu vanhustenhuollon ongelmista osui kyllä hyvinvointiyhteiskunnan kannalta hyvin arkaan paikkaan. Vaikka ihmisarvoinen vanhuus pystyttäisiinkin maassamme pääsääntöisesti turvaamaan, on kuitenkin paikallaan myöntää, ettei vanhushoito kaikkialla toimi niin kuin pitäisi eikä sen taso ole niin hyvä kuin siihen käytetyillä varoilla pitäisi olla. Syitä ongelmiin on useita, eikä niitä voida ratkaista millään yksittäisillä taikatempuilla. Yksi asia on kuitenkin varma: kaikkia resursseja hyvän hoidon takaamiseksi ei vielä ole otettu käyttöön tehokkaasti. On olemassa lukuisia maakuntia, joissa on käyttämättömiä vanhusten hoitopaikkoja, samalla kun toiset laitokset pullistelevat ylitäysinä. Tämä johtuu osin siitä, että kunnat eivät ole vielä täysin hyödyntäneet esimerkiksi yksityisten hoivakotien tarjoamia mahdollisuuksia. On tapauksia, joissa kunta sijoittaa vanhuksen itse ylläpitämäänsä hoitopaikkaan, vaikka se saisi vastaavat hoitopalvelut yksityiseltä hoitopalveluyrittäjältä joskus jopa edullisemmin.

Tällä hetkellä ollaan voimakkaasti huolissaan hoitolaitosten resurssipulasta samaan aikaan, kun yksityiset palveluyrittäjät valittavat kuntien haluttomuutta ohjata vanhuksia yksityisiin hoitolaitoksiin. Tämä ei voi olla kenenkään etu, ei ainakaan veronmaksajien etu. Palveluiden tuottamisessa on otettava kaikki voimavarat käyttöön. Ihmisten on myös voitava paremmin itse valita, haluavatko kunnalliseen tai yksityiseen hoitoon.

Välineitä kuntien ja yksityisen sektorin yhteistyön laajentamiseen kyllä olisi olemassa, ja niitä on parannettu. Palveluiden monipuolisuuden turvaamisessa kunnat voisivat käyttää palveluseteliä oman tuotannon ja ostopalveluiden lisäksi. Palvelusetelillä asiakas voisi hankkia myös yksityisen sektorin tuottamia palveluita. Palvelusetelin tavoitteena on tarjota kunnille uusi vaihtoehtoinen tapa palveluiden järjestämiseen, parantaa erityisesti palvelujen saatavuutta, edistää asiakkaiden valinnanmahdollisuuksia ja lisätä työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Palvelusetelin käyttöönotossa on kuitenkin monissa kunnissa ollut erikoista nihkeyttä, vaikka valtio osoitti kuntien valtionosuuksiin 10 miljoonan euron lisäyksen vuonna 2004 nimenomaisena tarkoituksena kotipalveluiden lisääminen palvelusetelin avulla. Tähän kunnan omaa panosta täydentävään mahdollisuuteen kunnat voisivat tarttua nykyistä laajemminkin.

Yksityisten palveluiden käyttöä vastustetaan usein sillä perusteella, että yksityisten yritysten täytyy tuottaa voittoa eivätkä ne siis voi olla yhtä edullisia kuin kunnalliset. Mielestäni tämä argumentti toimii tasan toisinpäin. Jos kunnalliset palvelut ovat lähtökohtaisesti edullisemmassa asemassa kuin yksityiset, ei palveluiden kilpailuttamista tulisi pelätä. Jos kunnalliset palvelut on tehokkaasti järjestelty, niin niittenhän pitäisi siinä tapauksessa voittaa tarjouskilpailut leikiten.

Toinen usein kuultu väite on, että yksityiset polkevat hintoja laadusta tinkien. Ainakin vanhustenhuollossa tilanne on tällä hetkellä päinvastoin. Esimerkiksi henkilökunnan määrää koskevat laatukriteerit ovat kunnille vain suosituksia, kun taas yksityisille niiden noudattaminen on pakollista. Käytännössä monessa kunnallisessa laitoksessa henkilökunnan määrä onkin reilusti alle kohtuullisena pidetyn tason. Yksityinen palveluyritys menettäisi sellaisella laadulla toimilupansa.

Arvoisa puhemies! Julkiset palvelut on turvattava, mutta vaihtoehtoisia tuotantomalleja ei saa ideologisista syistä tyrmätä. Ne tulee nähdä julkisia palveluja tukevina ja täydentävinä palveluina. Minkään palvelun tuotantotapaan ei saa asettaa ideologisia lukkoja. Vastuu hoidon laadusta kuuluu aina kunnalle, ja sitä valvoo lääninhallitus. Kunnallisten ja sille vaihtoehtoisten tuotantotapojen on oltava samalla viivalla keskenään.

Vanhustenhuollon ongelmat kertovat palvelujärjestelmämme ongelmista laajemminkin. Ajattelu, jonka mukaan palvelut pitää keskittää vain kuntien omiin hoitolaitoksiin, on ajautumassa konkurssiin. Tulevaisuudessa palvelut pitää nähdä vain ja ainoastaan niiden tarvitsijoiden näkökulmasta. Hoitoa pitää saada, ja sen on oltava laadukasta, parasta, mitä käytettävissä olevalla rahalla saa.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ikääntyneiden laitoshoidossa on toteutettu suuri rakennemuutos 1990-luvun alusta alkaen. Pitkäaikaishoidossa olevien määrä on laskenut yli 5 000:lla, ja tehostettu palveluasuminen on tullut sen sijaan. Erikoissairaanhoidon pitkäaikaishoitoa on myös purettu tavoitteiden mukaisesti ja kotona asumista on tuettu.

Huolimatta lisääntyvästä kotona asumisen tukemisesta ja palveluasumisesta osa ikääntyneistä tarvitsee pitkäaikaista laitoshoitoa. Esimerkiksi dementoivat sairaudet johtavat toimintakyvyn alenemiseen ja palvelutarpeen lisääntymiseen niin, että sairauden edetessä noin kolme neljästä tarvitsee pitkäaikaisen laitoshoitopaikan. Tällä hetkellä Suomessa on alle 90 000 dementiapotilasta, mutta heidän määränsä arvioidaan nousevan 150 000:een seuraavan 25 vuoden aikana.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut Sirkka-Liisa Kivelän selvitysmieheksi laatimaan ehdotuksia toimista vanhusten hoitotyön ja lääketieteellisen hoidon kehittämiseksi. Selvitys on valmistumassa kesäkuun alussa. Tässä vaiheessa Kivelä on arvioinut, että vanhusten hoitotyössä on nähtävissä osaamisvaje. Palvelun laatu ja turvallisuus eivät aina ole riittävät eivätkä hoitosuositukset toteudu. Hoitohenkilöstön tarjonnan varmistaminen on suuri haaste jo nyt. Eläkkeelle on siirtymässä lähivuosina kymmeniätuhansia sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä. Työn vetovoiman lisäämiseksi kohtuullinen palkkaus, hyvät työolosuhteet ja työtapojen modernisointi ovat tärkeitä. Myös perus- ja täydennyskoulutusmahdollisuudet on turvattava. Vanhustyöhön tarvitaan innostuneita nuoria työntekijöitä, joten alan houkuttelevuuden puolesta on tehtävä töitä myös koulutuksen suunnittelussa.

Suomalaisessa vanhustenhoidossa medikalisointi on pitkälle edennyt. Koko vanhustyön perustaa pitäisi kehittää sosiokulttuurisempaan suuntaan, elämänlaadun tukemiseen. Sosiaalisten verkostojen, harrastetoiminnan ja vertaistuen pitäisi olla ikääntyvänkin arkea, ei yli kymmenen pillerin syömisen päivittäin. Suomessa käytetään Ruotsiin verrattuna kaksinkertainen määrä psykoosilääkkeitä vanhustenhoidossa. Vanhuspsykiatreja on maassamme vain 19. Heidän resurssinsa eivät mitenkään riitä hoitamaan vanhusten lisääntyviä mielenterveysongelmia. Psykososiaaliseen, lääkkeettömään hoitoon ei tällä hetkellä riitä voimavaroja eikä osaamista. Mielenterveysongelmat eivät koske vain vanhuksia vaan koko väestöä. Tätä asiaa ei voikaan mielestäni ratkaista vanhustenhoidon erityiskysymyksenä, vaan pitäisi saada aikaan laajempi toimenpideohjelma.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on puhuttu paljon vanhusten kokemasta yksinäisyydestä ja sen vaikutuksista moniin eri asioihin. Ikäihmisten yksinäisyys on monen tekijän summa. Tänä päivänä tyypillistä on, että lähiomaiset asuvat toisilla paikkakunnilla, jolloin luonnolliset päivittäiset ja viikoittaiset tapaamiset eivät aina onnistu. Oman toimintakyvyn väheneminen heikentää helposti mahdollisuuksia osallistua yhteisiin rientoihin, jolloin sosiaaliset kontaktitkin helposti vähenevät. Monissa tapauksissa yksinäisyys, etenkin silloin kun se ei ole omaa halua olla yksin, vaan siihen on vain ajauduttu, heikentää sekä ruumiillista että henkistä toimintakykyä. Yksinäisyys ja turvattomuus heijastuvat myös siten terveyteen. Yksinäisyys lisää alakuloa ja masennuksen riskiä, joilla puolestaan on vaikutusta moniin muihin asioihin, kuten muistin menetykseen. Omasta terveydestä ja mielialasta huolehtiminen on meille kaikille ensiarvoisen tärkeää.

Me kaikki tiedämme, että liikunta ja monipuolinen ravinto auttavat jaksamaan paremmin. Nykyisin satsataan yhä enemmän ikäihmisten liikunnan edistämiseen, mikä on erittäin viisasta vanhustyötä. Tutkimukset ovat yksiselitteisesti osoittaneet, että säännöllinen liikkuminen, vaikkapa kävely tai allasjumppa, suojaa niin kehoa kuin mieltäkin. Kakkostyypin diabeteksen lisääntymistäkin voidaan tehokkaasti ehkäistä arkiliikunnalla. Valtioneuvoston rahoittama Voimaa vanhuuteen -ohjelma tähtääkin juuri iäkkäiden terveysliikunnan lisäämiseen. Ohjelmalla pyritään lisäämään iäkkäiden kotona asuvien ihmisten toimintakykyä ja lihasvoimaa ja tasapainoa parantavaa liikuntaa. Ohjelma tukee kehittämishankkeita, joilla kohennetaan iäkkäiden liikuntamahdollisuuksia ja palveluja.

Rouva puhemies! Hyvinvoinnin rahoitus turvataan työllä. Hallituksen työllisyyspolitiikka on ollut onnistunutta, ja tavoitteisiin ollaan hallituskauden aikana pääsemässä. Talouskasvu näyttää suotuisalta ja työllisyysasteen nostaminen tavoiteltuun 75 prosenttiin hyvin mahdolliselta. Työurien pidentäminen on tärkeää. Siihen viimeksi eilen pohdittiin koulutuspolitiikan keinoja. Kansallisen terveydenhuollon ja sosiaalialan kehittämishankkeen sisällä on jo toteutettu toimenpiteitä, kuten hoitotakuu ja hoivatakuu, joilla on olennaisesti parannettu vanhenevan väestön tilannetta ja mahdollistettu varhainen puuttuminen.

Työtä on edelleen tehtävä. Vaalien läheisyys saattaa tuoda keskusteluun suuria lupauksia ja kovaakin sanomista. Tästä huolimatta on selvää, että väestön vanhenemiseen vastaaminen on meille yhteinen asia sekä täällä eduskunnassa että kuntatason päättäjinä. On suuri haaste hoitaa ikääntyvä väestö mahdollisimman hyvin, inhimillisesti ja ihmisten omia tottumuksia kunnioittaen.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ei tämä pääministeri Vanhasen hallitus tähän välikysymykseen kaadu, (Ed. Räsänen: Ei sitä vielä tiedä!) eikä ole syytäkään. Tämä hieno keskustelu, joka täällä eduskunnassa on käyty, on pitänyt sisällään hyvää yhteiskuntapoliittista ja sosiaalipoliittista analyysia, esimerkkinä ed. Kiljunen juuri hetki sitten. Tämä keskustelu kertoo myös siitä, että kansanedustajilla sykkii inhimillinen sydän ja jokaisella kansanedustajalla on oma henkilökohtainen kokemus ja huoli siitä, kuinka turvallisesti ihmiset voivat tässä maassa vanheta. Tämä keskustelu sinänsä on ollut paikallaan, ja minusta on hienoa, että, ministeri Hyssälä, olette ollut kuuntelemassa koko keskustelua ja ollut aktiivinen kommentoimaan käytettyjä puheenvuoroja.

Mitä itse odottaisin nyt sitten tältä hallitukselta? Ensinnäkin haluan sanoa, että mielestäni ei ole perusteltua pallotella vastuuta kuntien ja valtion välillä. Minä sanoisin, että valtion vastuulla on paitsi lainsäädäntöpohja täällä eduskunnassa myös sitten toisaalta kuntien rahoituksen turvaaminen ja nimenomaan pitkäjänteisen kuntatalouden tukeminen ja kuntien edellytysten parantaminen talouden suunnittelussa. Se on valtion vastuulla. Tältä hallitukselta vielä kyllä odotan, että hallitus pystyy tänä keväänä pusertamaan sellaisen puitelain, jolla tämä kunta- ja palvelurakennehanke viedään sellaiselle uralle, että valtakunnassa syntyy sellaisia kuntia, joilla on todella voimavaroja tulevaisuudessakin myös oman tulorahoituksen turvin turvata ihmisille nämä peruspalvelut. Tätä odotan tältä hallitukselta, kun mielelläni ja luottamuksen puolesta perjantaina äänestän.

Ministeri Hyssälä, te olette asiantuntija omaishoidossa, ja muistan, kuinka täällä viime kaudella aina näin iltamyöhään oli kourallinen edustajia niin kuin nytkin ja hyvin paljon puhuimme omaishoidosta. Myös hammashoito ja sen tilanteen parantaminen olivat asioita, joihinka täällä tekin puutuitte. Nyt minä vielä sälyttäisin teidän harteillenne asiantuntijaministerinä sen, että omaishoidon asemaa parannettaisiin, mikäli mahdollista, jo tämän hallituksen toimesta. Näin haluaisin uskoa. Meillä ovat tiedossa ne puutteet, jotka ovat vielä räätälöimättä siellä sinänsä lakien parantamisen ja omaishoitajan aseman parantamisen tiellä.

Sitten, arvoisa puhemies, mistä syntyvät ne käsitykset, että meillä on hätä vanhustenhoidosta? Ne syntyvät niistä arkikokemuksista, joita meillä jokaisella on. Minä uskoisin, että meillä suurin palaute, mikä tulee, tulee sitä kautta, että ihmiset ovat hädissään, että minun anoppini, appeni tai vanhukseni ollaan kotiuttamassa sairaalasta eikä tiedetä, onko siellä jääkaapissa ruokaa, kun läheiset asuvat toisella paikkakunnalla. Se syntyy siitä, että kotipalvelussa ja kotisairaanhoidossa ei tunnu olevan riittävää vastaanottokykyä silloin, kun laitospaikkoja vanhustenhoidossa on supistettu. Erityisen pahoillani olen siitä, että esimerkiksi Helsingissä tämä on suuri huoli, koska tämä iso kaupunki on kasvoton ja niitä läheisiä, jotka soittavat ovikelloa illalla ja varmistavat, että naapuri on pystyssä, on harvassa. Silloin tarvitaan yhteiskunnan turvaverkko, joka on sitäkin tiheämpi.

Näitä kokemuksia tietenkin välittävät iltapäivälehtien lööpit valitettavasti. Mutta meille jokaiselle syntyy semmoinen aito huoli ja epävarmuus, kun vanhenemme, voimmeko sen tehdä turvassa ja onko niin, että ihmisiltä menee omanarvontunto, kun he itse voimattomina joutuvat haalimaan sitä apua ja taistelemaan tavallaan sen jokapäiväisen avun puolesta. Sitä ei soisi kenellekään ihmiselle tässä maassa.

Lopuksi, arvoisa rouva puhemies, se huoli, mikä nyt välittyy tästä keskustelusta, on ihan aiheellinen siitä, että henkilöstöä on vaikea enää saada erityisesti vanhustenhoidon tehtäviin. Terveydenhoidon alalla kaiken kaikkiaan tämä pula on ilmeinen. Olen tietoinen, että esimerkiksi Helsingissä toisen asteen sosiaalipuolen oppilaitoksissa saattaa olla uhkana, että nuoret eivät riittävästi enää hakeudu vanhustenhoidon oppilinjoille. Tämä on niin kuin pyrstö ja nokka, jotka tarttuvat, niin että kun viesti tulee, että työ on raskasta, heikosti palkattua, aliarvostettua, niin se ei ole tänä päivänä riittävän vetävää. Näille kaikille me voimme tehdä sekä valtakunnan tasolla että kunnissa jotakin.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Puhuin täällä aiemmin jo kaikkein heikkokuntoisimpien ikäihmisten hoivapalveluista, ja tässä puheenvuorossani haluan sen sijaan keskittyä toimintakykyä ylläpitävään toimintaan ja ennalta ehkäisevään työhön, jonka avulla ikäihmisten toimintakykyä voitaisiin pitää yhä pidempään hyvänä. Tämä on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää. Sosiaali- ja terveysmenojen kehityksestä tehdyt laskelmat osoittavat, että enemmän kuin ikäihmisten määrän kasvu vaikuttaa palveluiden kustannuskehitykseen se, minkälainen on ikääntyvän väestön toimintakykyisyys. Toimintakykyä tukevaan toimintaan on siis järkevää satsata.

Kaikki lähtee jo yhdyskuntasuunnittelusta ja asuin- ja elinympäristöjen kehittämisestä, joissa tulisi ikäihmisten tarpeet huomioida nykyistä paremmin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea yhteiskunnan esteettömyyteen panostamista, esimerkiksi hissien toteuttamista, mutta yhtä lailla vaikkapa sitä, että liikennevalojärjestelmässä voitaisiin huomioida nykyistä paremmin hitaammankin liikkujan vaatima aika. Myös niinkin pienillä asioilla kuin vaikka penkkien oikealla ja riittävällä sijoittelulla voidaan tukea itsenäistä liikkumista lähiympäristössä. Kaikki nämä toimet siis eivät vaadi juuri taloudellisiakaan satsauksia, tarvitaan ennemminkin ajattelumallin muuttamista. Tarvitaan ikäihmislähtöistä yhdyskuntasuunnittelua, joka on muuten kaikkien muidenkin ikäryhmien etu.

Sosiaalista toimintakykyä vahvistavat päivätoiminta- ja palvelukeskukset ovat tärkeitä toiminta- ja tapaamispaikkoja, samoin kuin erilaiset harrasteryhmät sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Yksinäisyyden ja elämän mielekkyyden kokemuksen puutteen on todettu moninkertaistavan ja aikaistavan palvelutarvetta. Siksi on järkevää ja inhimillistä tarjota sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitämiseen mahdollisuuksia. Henkistä kuntoa ylläpitävä ikäihmisille suunnattu koulutus, kuten ikäihmisten yliopisto, lisää monella tavalla myös vireyttä ja elinvoimaa. Eläkeläisjärjestöjen toiminnan tukeminen on myös järkevää. Liikuntapalveluissakin ikäihmisten tarpeet tulee huomioida entistä paremmin, esimerkiksi ikäihmisten palvelukeskuksien kuntosalit ovat oikean suuntaisia.

Toimintakyvyn tukemiseksi olisi tärkeää järjestää tukipalvelut heti, kun toimintakyky alkaa heiketä. Palvelutarpeet kohdistuvat tulevaisuudessakin kaikista kovimmin kotipalveluiden kehittämiseen ja laajentamiseen palvelutarpeita vastaaviksi. Erityisen keskeisiä ovat kotipalvelun tukipalvelut, kuten siivous- ja asioimisapu. Ennalta ehkäisevillä kotikäynneillä tulisi saada ajoissa palvelujen piiriin myös ne, jotka tarvitsevat palveluja tai hoivaa, mutta eivät vielä itse ole niitä hakeneet. Tänä päivänä apua pystytään antamaan monella paikkakunnalla vain hyvin heikkokuntoisille. Kuitenkin riittävän aikaisin annettaviin tukipalveluihin satsaamalla voitaisiin saada merkittävästi lisättyä inhimillistä hyvinvointia sekä myös taloudellisia säästöjä pitkällä aikavälillä.

Täällä tänään on ollut esillä kotitalousvähennyksen tuoma helpotus näihin tukipalveluihin. Tulee kuitenkin muistaa, että se ei palvele kaikkein pienituloisimpien tarpeita. Tarvitaan yksilöllisiä, vaihtoehtoisia palveluratkaisuja. Toteutettu palveluseteli on yksi keino tähän suuntaan. Tarvitaan matalan kynnyksen palvelumuotoja, kuten vanhus-, ikäihmisneuvoloita, joista ikäihmiset saisivat kattavasti tietoa eri palvelumuodoista. Hoiva tulee tarjota parhaiten tarvetta vastaavassa paikassa, ja kodinomaiset ja pienet hoivayksiköt ovat tulevaisuuden kehityssuunta, ja niiden tarve tulee kasvamaan entisestään. Palveluasunnoissa asuville tulee myös varmistaa lailla käyttövara samalla tavoin kuin laitoshoidossa on tai kehittää asiakasmaksuja niin, että tämä tavoite toteutuu.

Omaishoitajien aseman parantaminen ja eri kuntien välisen eriarvoisuuden poistaminen on yksi tärkeimpiä tavoitteita. On hyvä, että omaishoitajan alimpaan hoitopalkkioon on tehty 65 euron tasokorotus sekä saattohoitovaiheessa toimivalle omaishoitajalle 600 euron palkkion takaaminen, mutta myös muita toimia tarvitaan. Selvitysmies Elli Aaltosen työryhmä esitti omaishoitajan asemaan monia tärkeitä parannuksia, kuten omaishoidon tuen maksatuksen siirtämistä Kelalle, sitä, ettei omaishoidon tuesta perittäisi palvelumaksua lakisääteisten lomapäivien ajalta, verotuksen omaishoitovähennystä ja monipuolisempia sijaishoitomuotoja ja tehokkaampia tukitoimia omaishoitajille, muun muassa moniammatillisten tiimien perustamista kuntiin omaishoidon toteutusta, arviointia ja seurantaa tekemään. Nämä kaikki ehdotukset ovat hyvin tärkeitä. Omaishoitoon satsaaminen on todellakin niin inhimillistä kuin taloudellisestikin järkevää, ja sen tarve tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Hyvää on myös kotikuntalakiin valmisteilla oleva muutos, jotta hoivaa tarvitseva ikäihminen voi muuttaa lähemmäksi omaisiaan. Tulee myös kehittää joustavia malleja niin, että työstä voi jäädä hoitamaan ikääntyvää omaistaan myös kotiin. Nämä toimet vahvistavat yhteisöllisyyttä myös.

Julkisten palvelujen rinnalle tarvitaan järjestöjen toteuttamia ikäihmisten palveluja, kuten palveluasumista. Viime aikoina on noussut huoli verotusohjeiden tulkinnasta järjestöjen toteuttaman palveluasumisen osalta. Epäselvyyttä on myös yleishyödyllisyyden tulkinnasta. Järjestöjen toteuttama palveluasuminen tulee turvata jatkossakin yhtenä palvelutuotantomuotona, eikä sen tulevaisuutta eikä ikäihmisten mahdollisuutta näihin palveluihin saa heikentää arvonlisäveroratkaisuilla. Verotuksen tulkintaepäselvyys koskee osittain myös yksityisiä palveluntuottajia aiheuttaen epävarmuutta kentässä. On välttämätöntä saada yhteneväiset tulkinnat asiassa. Yksityisten palvelujen lisääntyessä tulisi harkita myös jo aiemmin mainitsemieni laatustandardien käyttöönottoa turvaamaan asiakkaan saaman palvelun laatua.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on tänään ollut esillä myös teknologian mahdollisuuksien käyttöönotto ikäihmisten palveluissa. Teknologian mahdollisuuksia voidaankin ottaa hoitohenkilökunnan tueksi käyttöön, mutta niillä ei saa koskaan korvata hoitohenkilökuntaa. Nyt on jo markkinoilla mielestäni joiltakin osin arveluttavia teknologisia apuvälineitä, kuten vaikkapa automatisoituja sänkyjä, jotka kääntävät potilaan automaattisesti, jottei makuuhaavoja synny. Samoin arveluttavia ovat hyvin pitkälle viedyt laitteet, kuten hyvinvointirannekkeet, mitkä mittaavat hyvin tarkasti kaikkia ikäihmisten elintoimintoja, joista esimerkiksi näkyy vessassa käynti.

Minun mielestäni tämän kaltaisten laitteiden osalta tulee arvioida tarkkaan käyttöönottoa nimenomaan eettiseltä pohjalta, esimerkiksi sitä, kuinka pitkälle meillä on mahdollisuus valvoa ikäihmisten elintoimintoja loukkaamatta heidän yksityisyyttään. Myös erilaiset muut tekniset laitteet, kuten ikäihmisten ruoka-automaatti, ovat nousseet välillä esiin karvaalla tavalla esimerkkeinä teknologisista sovelluksista. Toki monet teknologiset ratkaisut, kuten turvalaitteet tai vaikkapa passiivisuushälyttimet, voivat tukea kotona asumisen mahdollisuuksia positiivisella tavalla. Mutta eettisen pohdinnan tulee olla vahvasti näitä päätöksiä tehtäessä mukana. Tulee myös muistaa, että teknologiakin on kallista, joten kaikilla ei ole sitä mahdollisuus hankkia esimerkiksi kotona asumisen tueksi.

Arvoisa puhemies! Ikäihmisten avopalveluja tulee kehittää aktiivisesti ja varmistaa kotona asuminen mahdollisimman pitkään riittävin tukitoimin. Sitten kun toimintakyky heikkenee, on varmistettava hoivapalvelujen riittävyys, inhimillisyys ja laatu kaikille maamme ikäihmisille.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Minä pyysin tämän puheenvuoron siinä vaiheessa, kun ed. Kankaanniemi totesi puheenvuorossaan, että kokoomusjohtajan puheet ovat olleet harkitsemattomia, kun hän on puhunut kolmannesta sektorista. Tulin oikaisemaan, ettei kenellekään jäisi virheellistä kuvaa asiasta.

Ed. Kankaanniemi ei ole selvästikään tutustunut huolella siihen, mitä puheenjohtajamme Katainen on kirjoittanut ja puhunut, puhumattakaan siitä, mitä hän on tarkoittanut. Korostan sitä, että puheenjohtaja Katainen ei ole puhunut vastuun siirtämisestä kolmannelle sektorille, vaan hän on kertonut tuon sektorin merkityksestä yhtenä kokonaisuuden tärkeänä osana. Senhän me olemme voineet tämän kuuden tunnin välikysymyskeskustelun aikana todeta muissakin puheenvuoroissa, muun muassa keskustan ryhmäpuheenvuorossa korostettiin kolmannen sektorin merkitystä. Mutta puheenjohtaja Kataisen puheenvuoroa on tulkittu tietoisesti muutoinkin julkisuudessa väärin.

Tämän päivän keskustelusta minä yhteenvetona toteaisin omalta osaltani sellaisen positiivisen johtopäätöksen, että pidän aivan ilmeisenä, että vielä tämän kesän aikana hallitukselta tulee lisää rahaa vanhustenhoitoon. Tämän johtopäätöksen minä teen sen vuoksi, että täällä ovat hyvin keskeiset hallituspuolueiden edustajat esittäneet kritiikkiä ja jopa toivomuksia ja pitäneet jopa selvänä, että tähän myöskin varoja tämän kesän aikana tulee. Minä arvostan erityisesti ed. Hiltusen ja ryhmäpuheenvuoron käyttäneen ed. Väätäisen puheenvuoroja, joissa tämä mielestäni selvästi näin tähän suuntaan tulkittiin.

Toivon, että tämä myöskin menee viestinä perille valtiovarainministeri Eero Heinäluomalle. Täällä on jo moneen kertaan todettu, että tämän asian osalta on syyllistetty aivan liikaa ministeri Hyssälää rahojen osalta. Päätökset tehdään valtiovarainministeriössä ja ministerin esittelystä, ja se on ratkaisevaa, mitä sieltä tulee.

Ed. Hiltunen puhui erittäin ansiokkaasti kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta ja sen merkityksestä palveluiden osalta, pienten kuntien osalta ja ylikunnallisesti toteutettuina. Minä omalta osaltani korostaisin myös sitä, että ei pelkästään palveluista ole kysymys, vaan kysymys on investoinneista hyvin keskeisesti paikkakuntien budjettien puitteissa. Aivan tarpeettoman paljon on julkishallinnon rakentamista, tuplarakentamista rajan kahta puolta tilanteissa, joissa, jos hallinnollista rajaa ei olisi, tehtäisiin yksi järkevä rakennuskokonaisuus ja sen ympärille organisaatio ja palveltaisiin ihmisiä aivan toisella tavalla, myöskin vanhuksia, joista tänä päivänä on ollut keskeisesti puhe.

Tämä on ollut syvää ja rakentavaa keskustelua, vaikka kritiikkiäkin on ollut. Minä haluan myös ministeri Hyssälälle esittää kiitoksen. Kun olen kolme vuotta täällä katsonut, pitkän uran, olen istunut 30 vuotta valtuustojen kokouksissa, niin tiedän, miltä se tuntuu, kun kritiikkiä tulee, ja kun ministeri istuu liki seitsemän tuntia, niin minä nostan sille hattua.

Valto Koski /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun tulin tänne saliin ja huomasin, että listassa on aika vähän puheenvuoroja, ajattelin, että voisin käyttää päätöspuheenvuoron, mutta näyttää siltä, että tämä keskustelu jatkuu eikä ole varsin tarpeenkaan näin tehdä.

Minäkin haluan antaa ministeri Hyssälälle tunnustusta siitä, että hän on paitsi paneutunut tähän vanhustenhuollon asiaan suurenmoisesti, myöskin ollut seuraamassa tätä keskustelua ja tällä tavoin saanut käsityksen tästä monipuolisesta keskustelusta, jota eduskunta vanhustenhuollosta on käynyt. Keskustelu vanhustenhuollosta joka tapauksessa on hyvin ajankohtaista, siksi suuria näyttävät nykytila ja vanhustenhuollon tulevaisuuden näkymät olevan. Haluan korostaa, että vaikka ollaan parlamentissa keskustelemassa asiasta, niin tämä vanhustenhuolto ei suinkaan ole hallitus vastaan oppositio -asetelma. Käsitykseni mukaan vastuu on yhteinen.

Mitä sitten tulee näihin poliittisiin painoeroihin vanhustenhuollossa, niin, ed. Vielma, vaikka te vannotte, että kokoomuksen puheenjohtajan näkemykset on väärin tulkittu, täytyy todeta, että ainakin minulla on sellainen käsitys, että selkeä vivahde-ero kokoomuksen vanhustenhuollossa tänä päivänä on. Linja eroaa jonkun verran minun käsityksestäni vanhustenhuollosta. En tiedä, onko hyvä vai onko huono linja, sitä pitää arvioida ihan erikseen. Mutta en voi muuta todeta kuin että tällainen selkeä vivahde-ero tässä näyttää olevan. Toivon mukaan selkenee myöhemmin sitten, mikä kokoomuksen kanta vanhustenhuollossa lopullisesti on.

Haluan vielä korostaa, aivan kuten ed. Hiltunenkin puheenvuorossaan totesi, että eduskunnan tehtävä on pääosin huolehtia rahoituspohjasta ja lainsäädännöstä. Kunnat ja myös omaiset sekä merkittävässä määrin kolmas sektori joutuvat vastaamaan käytännön vanhustenhuoltotyöstä.

Tekisi mieleni kysyä, mikä käsitteenä on hyvä vanhuus. En tiedä, onko siihenkään yksinkertaista vastausta, koska jokainen vanhus varmaan kokee omalla tavallaan hyvän vanhuuden käsitteenä. Osalle vanhuksista näyttää koti olevan korvaamaton, osa taas haluaa palvelutaloihin ja osa joutuu laitoksiin. Kaikissa näissä hoitomuodoissa ihmisistä on pidettävä huolta.

Itselläni on 87-vuotias äiti ja 86-vuotias isäpuoli, jotka asuvat maaseudulla harvaanasutussa kylässä, jossa ei ole mitään palveluita. Ei ole postia, ei ole pankkia, ei ole autokuljetusta, ei ole kauppaa. Lapset joutuvat hoitamaan heidän palvelunsa, kauppa-asiat ja pankkiasiat ja kaikki tällaiset. Jos verrataan vanhusten asemaa maaseudulla kaupungin vanhuksen asemaan, niin näissä on aika suuri ero. Väitän, että vanhus maalla on paljon yksinäisempi, mutta voi olla, että hän silti tuntee maalla paremmin viihtyvänsä kuin kaupunkikeskuksissa. Tältä osin tietysti hyvä vanhuus -käsite voi vaihdella aika paljon.

Jos tätä keskustelua, jota vanhusten koti- ja omaishoidosta on käyty, haluaa jollakin tavoin avata, niin en tiedä, onko nyt ihan kaikkien kannalta paras vaihtoehto se, että oma koti on sellainen, niin kuin sanotaan, kullan kallis hoitopaikka ja hyvä vanhuus tulee siellä, vai pitäisikö ajatella niin, että jo tässä meikäläisen iässä alettaisiin asennetta muokata siihen, että voi olla hyvälle vanhuudelle edellytykset palvelutalossa, jossa esimerkiksi tarjotaan ruokapalvelut, on entisiä ystäviä, joita on työelämän aikana tai muuten tavannut, ja on fysioterapiapalveluita, on muita virikkeellisiä palveluja jne. Verrattuna siihen, jos toinen näistä vanhuksista joutuu jättämään tämän maallisen vaelluksen ja toinen jää yksin omaan taloon, uskonpa vaan, että siellä ne seinät ovat paljon yksinäisemmät puhekumppanit kuin palvelutalo.

Tällä tavoin en näkisi, että tässä nyt pitäisi ankkuroitua ihan pelkästään siihen, enkä usko, että tähän ankkuroidutaankaan. Mutta varmasti tarvitaan jonkunlaista asennekasvatusta siinä mielessä, että minä pidän itse näitä nykyaikaisia palvelutaloja erityisen laadukkaina ja virikkeellisinä vanhusten asuinpaikkoina ja toivon, että tällaista asennekasvatusta aletaan yhteiskunnassa harjoittaa. Kun olen omalle äidilleni puhunut samanlaisesta vaihtoehdosta, niin tiedän, kuinka lujassa äitini asenteet siihen omaan kotiin, jossa koko elämä on tullut vietettyä, istuvat. Ei enää 87-vuotiaana se asenne miksikään muutu. Mutta jos 67-vuotiaana minulta kysytään, niin minä olen vähän valmiimpi ajattelemaan 20 vuotta eteenpäin, missä minun vanhuuteni laatu voisi olla parempaa. En sillä tavoin haluaisi kulkea ihan samaa tietä, vaikka tiedän, että äitini nauttii siellä maaseudun ympäristössä siitä, että he voivat vielä vanhuutensa siellä viettää.

Kun sitten puhutaan vielä tästä ongelman kokonaisuudesta, niin kaikki tiedämme, että vanhusten määrä tulee nopeasti lisääntymään. Vanhukset elävät pitempään ja tarvitsevat entistä enemmän erilaisia palveluita. Toisaalta sitten henkilökunta, jonka vanhustenhuoltoon pitäisi tulevaisuudessa ryhtyä, näyttää koko ajan niukkenevan. Tässä tilanteessa on tietysti vaikeata ykskaks löytää ratkaisuja, joissa tämä yhtälö toimii niin, että voidaan kokonaisvaltaisesti pitää huoli vanhuspalveluista. Sen takia tarvitaan varmasti kaikki mahdolliset käytettävissä olevat keinot.

Haluan nyt tässä yhteydessä vielä korostaa, että kolmanteen sektoriin, joka tekee valtavan paljon työtä meidän vanhustenhuollossamme pääosin ilman yhteiskunnan apua, liittyy erityisen tärkeä tarkastelunäkökulma. Jos ajatellaan, että tämä vanhusten määrä ja sitten hoitohenkilökunnan määrä eivät kohtaa, niin kolmas sektori tietysti on tärkeä ja ne uhkatekijät, jotka voivat tämän kolmannen sektorin palvelutuotantoa eri tavoin uhata, täytyisi ennakolta voida hoitaa pois, jotta tämäkin kolmannen sektorin apu voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla käyttää hyväksi.

Keskustelu ei varmasti vanhustenhuollosta tähän lopu, ja on hyvä, että tällainen keskustelu eduskunnassa on saatu aikaan. Toivon mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan löytyy lisää sisältöä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Minäkin yhdyn niihin edustajiin, jotka ovat antaneet kiitosta. Kiitosta annan ministeri Liisa Hyssälälle, että hän on todella jaksanut olla uskollisesti paikalla kuulemassa tätä keskustelua, ja myös kiitos siitä, että hän on aidosti ministerinä halunnut tehdä parhaansa nyt käsiteltävänä olevan aihepiirin osalta ja myös tuloksia on saatu aivan yllättävän myönteiselläkin tavalla. Samalla kiitos tulee antaa myös tämän keskustelun virittäneille välikysymyksen tekijöillekin. Vaikka hallitus ei toki tähän kaadu, sen me kaikki tiedämme, ja hallitukselle annan tunnustusta, niin aivan kuten edellisessä puheenvuorossa ed. Koski sanoi, tässä on käyty erinomaisen hyvä keskustelu ajankohtaisesta aihepiiristä. Itse asiassa olisi ollut aiheellista järjestää ajankohtaiskeskustelu tästä tärkeästä teemasta, mutta tässähän se on tullut, ja oikein hyvä näin.

Erityisesti ministeri Hyssälälle annan tunnustusta, että hän on kiinnittänyt huomiota omaishoitajien asemaan ja on otettu niitä askeleita, joilla omaishoitajien työlle annetaan tunnustusta. Toivon, että näissä askeleissa voidaan päästä vielä paljolti eteenpäin, mutta paras tapa saada jotain aikaiseksi on aloittaa se, ja ministeri Hyssälän ja hallituksen toimesta on haluttu aloittaa hyvä kehitys, jolleka toivon, että voidaan löytää tulevassa hallitusohjelmassa voimavaroja ja näin ollen päästä kohti inhimillisempää, hyvinvointia luovaa vanhuutta, niin kuin nyt tämän keskustelun teemat ovat esille tulleet.

Tarvitaan panostusta siihen, että laitoksissa hoiva- ja hoitotyötä tekevät ihmiset voisivat jaksaa vaativassa ja tärkeässä työssään. Tähän tarvitaan myös kunnille voimavaroja. Samalla tarvitaan kolmatta sektoria, niin kuin täällä on tuotu esille, myös sen monia mahdollisuuksia.

Toisin tähän keskusteluun ilmeisesti uutena näkökohtana myös sen, että paikallisella tasolla, siellä pienessä pitäjässä, jos voitaisiin löytää integraatiota kahden julkisoikeudellisen yhteisön, kunnan ja seurakunnan, välilläkin hyvässä yhteistyössä ja koota voimavaroja ja osaamista lähelle omaan pitäjään, omalle paikkakunnalle, niin silloin se olisi juuri tuommoista läheistä ja inhimillistä osaamista. Vanhustenhoidossahan tämä on yksi tärkeä näkökohta.

Kotitalousvähennykseen täällä on viitattu. Se on oikein hyvä asia. Haittapuoli on todella, kuten muun muassa ed. Taiveaho toi sen esille, että kaikkein pienituloisimmille siitä ei valitettavasti voi hyötyä tulla, kun ei verojakaan ole.

Eilen puhuin opiskelijan isänä. Nyt puhun 90-vuotiaan äitini poikana, joten jotakin pystyn tuomaan, niitä näkökohtia, tuntojeni pohjalta myös puheeni sävyissä, kuten ed. Koski täällä äsken myös toi esille. Näkisin, että meillä on velvollisuus koettaa saada mahdollisimman inhimillinen, yksilöllisyyden huomioon ottava vanhuus elämän korkeassa iässä jokaiselle. Tässä varmasti nuo muodot ja tavat vaihtelevat hyvinkin paljon. Se, mistä toinen pitää, ei välttämättä sovi toiselle. Mutta minä toivon, että voisi olla tervettä moninaisuutta, vaihtoehtoisia malleja ja aidosti kuultaisiin vanhuksia siten, että he voisivat myös kokea vaikuttavansa itse heitä koskeviin ratkaisuihin. Onnellisuus ja hyvinvointi ovat niitä asioita, joita tulisi voida ainakin yrittää suoda heille, jotka ovat hyvinvoinnin rakentaneet niin rauhan kuin sotien aikana tähän maahan.

Täällä on viitattu Elli Aaltosen työryhmän ajatuksiin. Yhdyn niihin moniin puhujiin, jotka katsovat, että tuo työryhmä on tehnyt hyvää työtä, ja näitä ajatuksia tulisi voida soveltaa jatkossa mahdollisuuksien mukaan käyttöön.

Maaseudulla ongelmana on tietysti se, että monet valot ympärillä ovat sammuneet, monet asunnot ovat jääneet tyhjilleen. Vanhus saattaa kokea yksinäisyyttä. Joukkoliikenne, palveluliikenne on sekin paljolti kadonnut. Toivon, että kunnilla voisi olla voimavaroja tämän palveluliikenteen hoitamiseen. Itsekin Keuruulla olen paikallisliikennetoimikunnan puheenjohtaja, ja kylä, joka on kolmattakymmentä kilometriä keskustaajamasta itään, menetti joukkoliikennetaksivuoron, kun ei ollut käyttäjiä, mutta sille kylälle jäi yksi vanhus, joka olisi tuota tarvinnut, mutta ei vain mahtunut pykäliin, että tälle yhdelle olisi voitu tuota ajoa antaa, ja juuri hänelle se olisi ollut sitäkin tärkeämpi. Toivon, että voitaisiin pykäliin saada myöskin tervettä, yksilöllisyyttä huomaavaa joustoa.

Edelleen näkisin, että siellä, missä asutaan kerrostaloissa, missä on ikääntyviä ihmisiä, voitaisiin hissejä rakentaa taloihin, jos niitä ei ole. Näin voitaisiin auttaa sitä, että kotona asuminen voisi jatkua mahdollisimman pitkään.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että tavoitteena eri ratkaisuilla eri muodoissaan nyt ja tulevassa hallitusohjelmassa voitaisiin vanhuksille saada onnellinen, hyvinvoiva vanhuus.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty monipuolinen keskustelu. Kädessäni on tämä välikysymys, ja yhdyn niihin puheenvuoroihin, joissa on kiitetty ministeriä. Se on suoritus, jonka te olette tänään tehnyt täällä, ollut eduskunnan täysistunnossa ja tarkasti kuunnellut kansanedustajien viestit.

Arvoisa puhemies! Olen myös sitä mieltä, että niin tärkeä kuin tämä välikysymys onkin, niin tässä tärkeässä asiassa on joitakin piirteitä, jotka eivät oikein asetu kohdalleen. Tarkoitan sitä, että vaikka eduskunnassa on hallitus- ja oppositioasetelma, niin vanhuksilla, lapsilla ja vammaisilla ei pitäisi puoluepolitiikkaa lähteä käymään. Tämä on vähän sellainen asia. Ikääntyminen ja vanheneminen on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan yhteisesti sovittu päämäärä, ja se on hyvä asia, kun ihmiset saavuttavat korkean iän, mutta se on huono asia, jos tällä korkealla iällä ryhdytään puoluepolitiikkaa ankarasti harjoittamaan, niin kuin täällä on valitettavasti joissakin puheenvuoroissa ollut paikallistettavissa silloin, kun on voimakkaasti hyökätty ministerin ja hallituksen suuntaan. Vaikka opposition on käsiteltävä hallitusta ja sen ministereitä kovallakin kädellä, niin mielestäni asioiden sisältö on aina otettava huomioon. Tämän asian osalta on liikuttu ikään kuin rajamailla, on haluttu vanhukset ikään kuin vetäistä hallitus—oppositio-asentoon, ja se ei kyllä käy.

Kun tässä välikysymyksessä esimerkiksi on aivan oikein viitattu Ruotsiin ja verrattu vanhustenhoitoon osallistuvan henkilökunnan määrää, että Suomen vanhustenhuollossa joudutaan pärjäämään puolella Ruotsin henkilökunnasta, niin siinä on kyllä sitten oppositio unohtanut sen, että Ruotsissa jos missä vanhustenhuolto on järjestetty siten kuin sosialidemokraatit ovat halunneet, siis siellä on sosialidemokraattijohto, mutta sielläkään ei pitäisi puoluepolitisoida tätä asiaa. Tämä vain esimerkkinä siitä, että yksikään puolue suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä ja parlamentarismissa ei voi järjestää asiaa, tässä tarvitaan yhteistyötä poliittisten ryhmien välillä.

Tämä oli oikeastaan, arvoisa puhemies, se viesti, jonka halusin ikään kuin tuoda ja asettua tässä asiassa ministerin perustelujen puolelle, hyväksyen kuitenkin opposition esiin ottaman asian, mutta haluten myöskin rajata tämän kysymyksen.

Meistä jokainen tuntee monia monia vanhuksia läheisesti ja sitten myöskin työn kautta. Me tiedämme, että kaikilla vanhuksilla ei ole hätä, mutta kaikilla vanhuksilla eivät asiat myöskään ole niin hyvin kuin he ansaitsevat. Otan vaikka yhden esimerkin: Yksityiseen palvelulaitokseen joutuessaan vanhuksella ei ole niin sanottua suojaosuutta. Tällainen pieni asia pitäisi hoitaa kuntoon, ja se on hoidettavissa vielä ennen vaalejakin kuntoon. Liian usein nykyajan vanhukset, jotka ovat tottuneet vähäisempään, tyytymään vähäisempään, valitettavasti eivät kohota ääntään, eikä heillä ole aina kanavaa äänensä kanavoimiseksi. Sen takia tämän asian pitää olla yhteinen, yhteinen todella myöskin eduskunnassa.

En myöskään pidä eräistä vivahteista, arvoisa puhemies, jotka ovat tulleet tähän keskusteluun, tosin hivenen verran, eivätkä puhujat ole ilmeisesti sitä tarkoittaneet, mutta joissakin kannanotoissa heijastuu vanhukseen iän suhteessa latauksia, jotka saattaisivat viedä keskustelun eri ikäryhmien väliseen kädenvääntöön. Sellaiseen ei ole tarvetta, vaikka näyttää piirteitä esiintyvän Suomessa ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan, että keskustelu suurten ikäluokkien ahneudesta on saanut yllättävästi sijaa, ikäluokkien, jotka kuitenkin ovat olleet ja ovat edelleen suurin nettomaksaja hyvinvointiyhteiskunnalle. En pidä kovin viisaana sellaisen avauksen tekemistä tai sitä, että sitä alettaisiin viljellä, koska sen lopputulema ei välttämättä ole hyvä. Yleensäkin vastakkainasettelun rakentamisessa on oltava kaukoviisas ja ainakin pidettävä ote asioihin siten, että asiat pysyvät hallinnassa.

Tässä välikysymyksessä on myöskin ilmeisesti tarkoituksetta vähän sellaisia kirjauksia, joita vanhuksetkaan eivät mitä ilmeisimmin hyväksyisi, kun todetaan, että monet vanhukset elävät lääketokkurassa. Se on aika kovin sanottu, vaikkakin epäilyksiä on, että unen saamista edistetään, mutta tokkura on jo aika kovin sanottu, ja sekin liittyy tähän omaan vähän varovaiseen tarkasteluuni asiassa. Kuitenkin jaamme varmasti sen, kuten tässä välikysymyksessä todetaan, että tarvitsemme vanhustenhuoltoon ammattitaitoista, osaavaa henkilökuntaa ja myöskin heille asianmukaisen palkan.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä alkaa olla jo kiitospuheiden aika. On seitsemän tuntia käyty keskustelua vanhustenhoidosta. Myös ministeri Hyssälä on tämän istunnon aikana vanhentunut seitsemän tuntia mutta ei vielä vanhukselta näytä ollenkaan. On lämpimästi kiitettävä ministeri Hyssälää siitä, että hän on täällä jaksanut koko päivän kuunnella meidän kaikkien edustajien huolet ja viestit ja tarpeet vanhustenhuollon tilasta, kehittämistarpeet, ja onhan täällä tullut uusia ehdotuksiakin siitä, miten vanhustenhuoltoa olisi kehitettävä.

Mielenkiintoinen oli äskeinen puheenvuoro, ed. Valto Kosken puheenvuoro, missä hän toi esille, että palvelutalo voisi olla hyvä vaihtoehto, jopa paljon parempikin vaihtoehto, monelle yksinäiselle vanhukselle kuin asua yksin kotona. Toki vaihtoehtoja pitää olla, ja arvostan toki ed. Kosken mielipidettä — hänellä on elämänkokemusta ja myös edustajan kokemusta — kun hän esitti asennekasvatusta vanhuksille, että olisivat valmiimpia siirtymään palvelutaloon. Ehkä kuitenkin tarpeellisempaa tämä asennekasvatus olisi nuorille, niin että nuoret arvostaisivat vanhempia. Jos oikeasti arvostetaan vanhempia ihmisiä, niin myös halutaan pitää huolta heidän elinoloistaan. Vanhukset ovat tehneet oman osuutensa Suomen kehittämiseksi. Meidän tehtävämme on huolehtia heidän ihmisarvoisesta vanhuudestaan.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Lyhyesti: Kun ed. Olin sanoi, että vanhusten osalta ei tulisi käydä puoluepolitiikkaa, niin kyllä tässä salissa käytävä keskustelu on aina puoluepolitiikkaa. Vanhustenhuolto jos mikä on niin tärkeää, että kaikki keinot on käytettävä, että heidän osaltansa asiat olisivat kunnossa, ja välikysymys on hyvin kova ase. Sehän on tarkoitettu epäluottamuslauseeksi oppositiolta hallitukselle, että hallitus ei ole hoitanut tässä tapauksessa vanhusten asioita riittävällä voimalla ja riittävillä resursseilla. Kun ed. Olin sanoi, että asian pitäisi olla kaikkien yhteinen, se on ilman muuta ihan oikea periaate. Tästähän tulee meille kaikille yhteinen sillä tavalla, että kun välikysymyksessä esitetyt periaatteet toteutetaan elikkä hallitukselta tulee vanhustenhuoltoon ja -hoitoon lisää rahaa ja päätämme sen tässä salissa yhteisesti, niin vanhukset tulevat hoidettua ja silloin se on meidän yhteinen asiamme ja yhteinen tuloksemme. Opposition puolelta me olemme siihen valmiit vaikka ensi viikolla.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten arvata saattaa, niin vastuullinen ministeri istuu nöyrästi aitiossaan, ottaa neuvot ja opit vastaan, jos niitä tästä salista yleensä on tänään jaettukaan.

Kun mietin, mistä voisi lähteä niin kuin liikkeelle tätä asiaa pohdiskelemaan ja näin puheenvuorossa hallitusta tai oppositiota tukemaan, niin mielestäni ed. Vielma puheenvuorossaan äsken antoi sen evään ja sävyn ja sydämen siihen, millä tässä liikkeelle voisi päästä. Ed. Vielma sanoi jotenkin tähän suuntaan, että kun hallitus panee kuntoon, niin oppositio antaa tuen jne. Minä tätä asiaa päivän aikana miettiessäni tulin vähän siihen tulokseen, että jospa mietiskelisikin vähän sitä sillä silmällä, että olipa hallituksessa ketä hyvänsä, vaikka tämä nykyinen oppositio olisi hallituksessa ja nykyinen hallitus ja hallituspuolueet olisivat oppositiossa, niin samat puheet, samat murheet, samat syytökset ja samat puolustukset kuultaisiin, mutta toiset puhujat. (Ed. Vielma: Olisi vähemmistöhallitus!) — Näin katsottuna, ed. Vielma, en tarkoita sitä, että olisi vähemmistöhallitus, vaan ehkä vaaliasetelmat olisivat semmoiset, että ne olisivat mahdollistaneet, että olisi enemmistöhallitus siitä huolimatta, vaikka olisi suurin piirtein samat joukotkin. — (Ed. Vielma: Maaliskuussa sitten!) Näin katsottuna kaikki tähän liittyvä keskustelu mielestäni vie tätä asiaa eteenpäin, jos se on rakentavaa. Ainakin päiväsen kuuleman perusteella tulin siihen tulokseen, että kyllä tätä kuitenkin rakentavassa hengessä on viety ja tehty.

Jos ajatellaan, onko hallitus mitään myöntänyt, niin kuuntelin ministeri Haataisen puheenvuoron, ja tietenkin tässä vaiheessa iltaa olisi ollut jo mahdollisuus tarkistaakin, mitä ministeri sanoi, mutta hän sanoi jotakin siihen sävyyn sanottuna, että hallitus panee palvelut kuntoon ja asiat järjestykseen. Huomenna näen, mitä se tarkkaan oli olemassa, mutta vähän tällainen henki siinä oli olemassa, ja itselleni jäi semmoinen tuntuma, että jotain sentään hallitus ja ministerit myöntävätkin, että ei tämä nyt ihan täydellinen suoritus vielä tässä vaiheessa ole olemassa. Kun sillä hengellä katsotaan tätä maailmaa, niin uskon, että silloin hyvä tulee ja parempaan suuntaan mennään.

Kun kuuntelin päivällä välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan, ed. Räsäsen, puheenvuoron siitä, mikä liittyy vanhustenhoidon laadun ja voimavarojen turvaamiseen, ja sen laaditun puheenvuoron sävyn ja sisällön, niin täytyy kyllä todeta, että ihaillen sitä katselin ja silmäilin ja tietenkin se oli asiapohjalla tehty. Jos minä vähän karjalaismiehenä niin kuin sitä asiaa voisin ilmaista, niin olisin vähän räiskyvämmin tuonut niitä asioita esille, mutta siinä oli kuitenkin semmoinen rakentava, hyvä henki, ja sen pohjalta luulen, että hallituksenkin on helppo viedä näitä asioita eteenpäin, koska tosiasioitahan ne suurin piirtein olivat olemassa, mitä politiikan keinoin esitettiin ja todistettiin, että paremminkin asiat voivat olla.

Kun kuuntelin ministeri Hyssälän vastauksen tähän välikysymykseen, niin mieltäni lämmitti erityisesti tämä omaishoidon esille nostaminen ja omaishoidon aseman turvaaminen, tehdyt työt ja saavutukset sen osalta, mutta vähän siinä jäi sellainen henki, arvoisa ministeri, että niin kuin kaikki olisi valmista. Kun eilen kuuntelin Iitissä Kausalan torilla ihmisiä, jotka kävivät pohtimassa, oletteko pitäneet huolta, kannatteko huolta omaishoidosta, omaishoitajan asemasta, niin tässäkin yhteydessä teroitan vielä, että se työ on kesken, se omaishoitajien asema, korvaus ja arvostaminen on alkutekijöissään, mutta hyvää on tehty ja tästä on helppo päästä eteenpäin. Ehkä joskus pääsemme semmoiseen ratkaisuun, että se hoitaa osan tästä vanhuskysymyksestä, mutta sillä ei yksin voida kaikkia asioita ratkaista.

Omaishoitajan asemassa todella on myöskin sellainen tekijä, että ei hoito rajoitu yksin vanhuksiin, vaan yleensäkin koko ikäluokkaan, kaikkiin niihin, jotka hoidon tarpeessa ovat, jotka voidaan kotona hoitaa edullisemmin kuin missään laitoksessa, ja nämä ihmiset, nämä hoidettavat ovat kotona kuitenkin tyytyväisiä ja tulevat paremmin toimeen kuin että heidät eristettäisiin johonkin laitokseen.

Jos tätä asiaa sitten katsotaan, mitä voitaisiin muuta tehdä ja toteuttaa, niin moni vanheneva henkilö — itseni tietenkin mukaan lukien, kun mietin asiaa tulevaisuudessa joko lähempänä taikka vuosikymmenten päässä — joka asuu harvaanasutulla alueella, tarkoitan tässä nyt syvää maaseutua, joutuu ongelmiin jo siinä, että ajokortti yksinkertaisesti menee niin, ettei synny eikä käy. Ei enää saa semmoista lääkärintodistusta, että pystyisi autoa ajamaan, jolloin joudutaan sellaiseen tilanteeseen, että hankitaan tämmöinen nelipyöräinen mopoauto, kun ei enää kuule eikä näe, ja sillä ajellaan ja soikoillaan tuolla liikenteessä, miten sanoisi, muitten kauhuksi.

Käsittääkseni tähän asiaan olisi yksi ratkaisu myöskin olemassa, se, että annettaisiin rajoitetun alueen ajokortti, jolla voisi ajaa vain auringon nousun ja laskun välisenä aikana, jolloin tämä liikenne olisi turvallisempaa, olisi totuttua, eikä oltaisi ikään kuin sen nopeudenkaan suhteen siellä muitten jaloissa. Mielestäni tämä on erittäin pieni asia, mutta se on yksi niitä siinä pikkasen ennen vanhuutta tulevia asioita, jolloin pystytään asioimaan vielä ihmisten joukossa eikä eristäydytä sinne kotiin, mistä tämä laitoshoito on entistä nopeammin sitten vastassa taikka sitten muuten tämä hoidon tarve.

Rouva puhemies! On yksi asia, mitä tässä keskustelussa on jäänyt kovasti kaipaamaan. Välikysymyksessä esitetään, että asiat on huonosti hoidettu. Hallitus vastauksessaan toteaa, että kyllä ne on hyvin hoidettu. Mutta kukaan ei oikeastaan missään puheenvuorossa ole laajemmin luonut katsetta tulevaisuuteen ja sellaisia visioita, millä nämä asiat voisivat olla kymmenen taikka 20 vuoden kuluttua paremmin kuin ne ovat nyt, silloin, kun tämä vanhusväestön määrä on huomattavasti suurempi ja se hoidon tarve on huomattavan paljon laajempi kuin tällä kertaa. Olisin toivonut, että tämän keskustelun kautta olisi syntynyt sellaista ajattelutapaa, ajatustenvaihtoa, missä tulevaisuuden haasteisiin olisi vastattu jo mahdollisilla esimerkeillä, ajatuksilla ja riippumatta siitä, minkä näköinen hallitus on seuraava ja sitä seuraava, niin olisi ollut valmiit ohjelmat ja visiot, että näin pitää tehdä, näin pitää toteuttaa.

Ja kun huomaan, että ed. Oinonen saapuu saliin, niin olisin olettanut, että ed. Oinonen olisi aikaisemmin tuonut esille sen, kuinka nämä asiat pitäisi hoitaa, ratkaista ja toteuttaa. (Ed. Oinonen: On tuotu jo!) — Ed. Oinonen, minä ymmärrän, että on tuotu siis tosiasioita, mutta visioita tulevaisuuteen ei vielä ole tehty. — Näin katsottuna, jos niitä olisi löytynyt ja tämän jälkeen löytyisi ajatustenvaihdoissa, kolumneissa ja muussa keskustelussa, niin voisimme sillä näitä asioita ratkaista ja hoitaa.

Jos tietäisin itse, mitä se pitää olla, niin tietenkin kertoisin tässä, mutta kun en tiedä, niin en pysty kertomaan. Mutta toivoisin kuitenkin, että itse voisin tulevassa vanhuudessani elää siellä syvissä takametsissä jonkun nuoren neidon hoitamana, joka kysyisi, tekeekö mieli sokeria, kahvia vaiko teetä, ja siltä osin luulen, että moni muukin suomalainen vanhus ajattelee tämmöisiä asioita, mitenkä hänen päivänsä sitten tulee jatkumaan ja eteenpäin pääsemään.

Rouva puhemies! Toivoisin myöskin, että erilaisten palvelutalojen, joita Suomessa on erittäin runsaasti ja joille on tilausta ja tilaa, jotka ovat erittäin hyvin hoidettuja, missä on turvallinen henkilökunta, hyvä ruokahuolto, hyvä palvelu ja hyvä turvallisuuden tunne, asemaa vahvistettaisiin, tuettaisiin ja sitä niihin muuttamisen kynnystä madallettaisiin niin, että mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, silloin kun elämänuskoa, tahtoa vielä on runsaasti olemassa, mentäisiin sinne, silloin kun tunnetaan, että siellä on hyvä asua ja siellä on hyvä tulevaisuus ja turvallisuus.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu tuntuu vaan saavan uutta pontta. Ed. Lahtela yltyi tässä aivan uskomattoman innovatiivisiin ja luovuutta osoittaviin suorituksiin ja antoi meille aivan omakohtaisia toiveitakin vanhuuden yksinäisyyden iltojen virittämiseksi, ja näille malleille saattaa olla, arvoisa puhemies, ihan käyttöä. Aamuruskon ajokortti ja illansuun suhautuskortti, vai mikä se oli?

Mutta varsinaisesti, arvoisa puhemies, ed. Vielma ilmeisesti ymmärsi asian väärin tai sitten viesti, mitä sanoin, ei mennyt perille, kun ed. Vielma totesi, että eduskunnassa kaikki asiat ovat puoluepoliittisia, ja itse sanoin, että ei välttämättä. Moraalis-eettiset kysymykset tässä talossa eivät ole puoluepoliittisia, ja tätä näkökulmaa pyrin avaamaan silloin, kun on kyse nimenomaan vanhustenhoitoon ja hoivaan liittyvistä moraalis-eettisistä kysymyksistä, vaikka sitten sanoinkin, että Ruotsissa on asia hoidettu niin kuin on hoidettu.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tähän samaan asiaan, kun ed. Olin arvioi, tuliko hänen viestinsä väärin ymmärretyksi, että kaikki asiat eivät ole puoluepoliittisia: Ed. Olin erittäin analyyttisesti arvioi vanhustenhuollon tilaa ja myös käytyä keskustelua täällä. Kun ed. Olinia sen verran olen oppinut tuntemaan, niin tiedän, että hän täydellä sydämellä puhui, kun kertoi, että tämä vanhustenhuolto ja hoito on varmasti yhteinen asia meille kaikille puoluerajat ylittäen.

Ehkä tässä vaiheessa iltaa ei kannata liikaa alkaakaan tässä puoluepoliittisia eroja nostamaan. Ehkä parasta tässä keskustelussa kuitenkin on, että julkiseen keskusteluun on nostettu vanhustenhoidon epäkohtia, ja uskon, että ne johtavat myös toimenpiteisiin. Tämä ei ole pelkästään rahasta kiinni, niin kuin ed. Vielma vähän liikaakin asiaa yksinkertaisti. Koukkuniemen sairaalassakaan Tampereella, esimerkissä, mitä tänään on käytetty, ei se ole rahasta kiinni ollut.

Varmaan yhteisenä toiveena voin esittää, että todella vakavasti nyt otetaan tässä keskustelussa esille tulleet ongelmakohdat. Rahaakin tarvitaan, mutta tärkeintä on kuitenkin tahto ja vastuu.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti. En ole väittänytkään, että tämä on pelkästään rahasta kiinni. Olen väittänyt, että sitä rahaa on, mutta se on hallituksen tahdosta kiinni.