Täysistunnon pöytäkirja 47/2014 vp

PTK 47/2014 vp

47. TIISTAINA 6. TOUKOKUUTA 2014 kello 14.11

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ja siihen liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi

 

Oikeusministeri  Anna-Maja  Henriksson

Arvoisa puhemies, värderade talman! Viimeisten vuosikymmenten aikana on uudistettu kattavasti oikeudenkäyntiä koskevat säännökset. Tämä esitys koskee yleisissä tuomioistuimissa riita- ja rikosasioissa sovellettavia säännöksiä todistelusta. Todistelu on viimeinen merkittävä prosessilainsäädännön osa, joka on toistaiseksi uudistamatta. Merkittävimpänä yksittäisenä uudistuksena olisi anonyymi todistelu, joka mahdollistaisi todistajan kuulemisen hänen henkilöllisyyttään paljastamatta. Tämä lisäisi todistajien turvallisuutta ja helpottaisi näytön hankkimista vakavasta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Värderade talman! Bestämmelserna om rättegång har reviderats på ett heltäckande sätt under de senaste decennierna. Den nu gällande propositionen gäller bestämmelserna om bevisning i tviste- och brottmål i de allmänna domstolarna. De processuella bestämmelserna om bevisning är den sista större helheten som ännu inte har reviderats.

Tässä esityksessä anonyymin todistuksen edellytyksenä olisi, että tutkittavana olevasta tai syytteessä tarkoitetusta rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta ja että henkilöllisyyden salaaminen on välttämätöntä todistajan tai hänen läheisensä suojaamiseksi henkeen tai terveyteen kohdistuvalta vakavalta uhalta. Anonyymi todistaminen olisi siten mahdollista esimerkiksi tahallisessa henkirikoksessa, törkeässä huumausainerikoksessa ja törkeässä ihmiskaupassa. Lisäksi todistajan henkilöllisyyden salaaminen olisi sallittua ihmiskauppaa ja törkeää paritusta koskevissa jutuissa, joista enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta. Nämä rikokset ovat tyypillisesti vakavaa järjestäytynyttä rikollisuutta, jonka yhteydessä voi esiintyä vakavaa uhkailua.

Anonyymiin todisteluun turvauduttaisiin vain, jos todistajaa ei voida riittävästi muuten suojella. Suojaa voisi tarvita esimerkiksi peitetoimintaan osallistunut poliisi tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvän rikoksen sattumalta nähnyt sivullinen.

Vittnets identitet ska skyddas i den mån som det är nödvändigt för att trygga hans eller hennes säkerhet. Vittnets namn och kontaktuppgifter ska inte avslöjas. Vittnet ska också kunna höras via videoförbindelse bakom en skärm eller utan att den åtalade är närvarande. Det mest omfattande skyddet skulle ge ett arrangemang där vittnet hörs utan att vittnet kan ses och där hans eller hennes röst har ändrats. Den som representerar den åtalade ska alltid ha rätt att få ställa frågor till vittnet vid rättegång.

Mahdollisuutta videotallenteen käyttöön todisteena laajennettaisiin. Oikeudessa voitaisiin käyttää todisteena raiskaus- tai hyväksikäyttörikoksen uhrin tai erityisen suojelun tarpeessa olevan 15—17-vuotiaan asianomistajan esitutkinnassa videoitua kertomusta, jos myös syytetyllä on ollut mahdollisuus esittää kuultavalle kysymyksiä.

Lakiin otettaisiin nimenomainen säännös kiellosta hyödyntää todistetta. Kiduttamalla saatu todiste olisi aina jätettävä hyödyntämättä, muuten lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntäminen ratkaistaisiin tapauskohtaisesti laissa annettujen harkintaperusteiden nojalla. Lakiin otettaisiin myös säännös muussa menettelyssä, kuten verotuksessa, annetun tiedon hyödyntämiskiellosta rikosprosessissa, jos näillä menettelyillä on asiallinen ja ajallinen yhteys.

Esityksen mukaan avopuoliso voisi jatkossa kieltäytyä todistamasta, kun nykyisin tämä oikeus on ainoastaan asianosaisen nykyisellä tai entisellä aviopuolisolla sekä kihlatulla. Kieltäytymisoikeus voisi olla myös muulla asianosaisen erityisen läheisellä henkilöllä, kuten aviopuolison edellisestä avioliitosta olevalla lapsella.

Syytetyn läheiset voisivat edelleen pääsäännön mukaan kieltäytyä todistamasta rikosasiassa syytettyä vastaan. Kuitenkin, jos läheinen olisi rikoksen uhri, joka ei ole esittänyt vaatimuksia, tuomioistuin voisi päättää, ettei hänellä ole oikeutta kieltäytyä todistamasta, jos on syytä epäillä, ettei hän itse ole päättänyt vaitiolo-oikeuden käyttämisestä. Säännöksellä voitaisiin ehkäistä mahdollista asianomistajan painostamista vaikenemaan.

Asianomistajan ensisijaisesta syyteoikeudesta väärästä ilmiannosta luovuttaisiin, jolloin jatkossa asianomistajalla olisi toissijainen syyteoikeus kaikista rikoksista.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat Suomen kansan edustajat! Kaikki me olemme nähneet amerikkalaisia elokuvia, joissa rikosjutussa käy ilmi, että jokin todiste, vaikkapa surma-ase tai jokin muu, vaikkapa hengenvaarallinen astalo, josta viime aikoina on puhuttu, on hankittu väärin keinoin, lainvastaisesti, tehty vaikka kotietsintä väärin perustein. Ja kaikki me olemme nähneet, miten näissä amerikkalaisissa elokuvissa oikeus toteaa, että todistuskappaletta, joka on hankittu laittomasti, ei saa hyödyntää oikeudenkäynnissä, ja kaikki olemme nähneet amerikkalaisissa elokuvissa, miten sen jälkeen rikoksentekijä, roisto, rikollinen kävelee vapaana miehenä ulos oikeussalista.

No, näinhän ei ole Suomessa. Suomessa on vuodesta 1949 ollut voimassa vapaa todisteiden periaate, joka tarkoittaa sitä, että oikeus itse arvioi kaikkien esitettyjen todisteiden ja muun näytön painavuuden ja saa ottaa huomioon kaiken esitetyn näytön ja on itse vapaa arvioimaan sen merkityksen. Toisin sanoen, jos vaikkapa virkavirheeseen on vaikkapa poliisi syyllistynyt jossakin kotietsinnässä tai muussa, niin tämä ei merkitse Suomen järjestelmän mukaan sitä, etteikö näin löydettyä väkivaltarikoksentekovälinettä tai muuta saisi käyttää oikeudessa todisteena.

Minun mielestäni Suomen systeemi on hyvä. Olen ylpeä siitä, että meillä on tämmöinen systeemi, jossa oleellista on totuuden selville saaminen, jossa oleellista on se, että jos joku on tehnyt rikoksen ja siihen on todisteet, niin niitä todisteita käytetään ja rikollinen tuomitaan. Ja jos tämä todiste on hankittu jotenkin rikkoen vaikka poliisin toimivaltuuksia, niin poliisia rangaistaan siitä erikseen, mutta se ei johda siihen, että sitä todistetta ei saisi käyttää. Tämä on hyvä systeemi. Tavoitteena on aineellinen totuus. Jos joku on lyönyt toista puukolla kylkeen, niin häntä tulee siitä rangaista.

Entäs nyt? Tässä hallituksen esityksessä, jota kukaan meistä ei ole kokonaisuudessaan lukenut arvoisaa oikeusministeriä lukuun ottamatta, tämä periaate, vapaan todistelun harkintaperiaate, heitetään eräältä osin roskikseen ja tilalle esitetään amerikkalaisista elokuvista tuttua hyödyntämiskieltoa, niin että laittomalla tavalla hankitun todisteen kohdalla tulee arvioitavaksi hyödyntämiskielto. (Martti Korhonen: Sitähän se hallitus ajaa!)

Miksi näin, miksi? No tietysti, koska kyseessä on perus- ja ihmisoikeuksien vahvistaminen ja oikeusturvan turvaaminen. Kenen perus- ja ihmisoikeuksien? Kenen oikeusturvan, uhrinko? (Pentti Kettunen: Konnien!) Ei tietystikään, vaan rikollisen tietysti. Mielenkiintoista on, että kun lukee tätä esitystä, joka kohdassa, missä puhutaan oikeusturvan vahvistamisesta ja perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista, tarkoitetaan rikollisen oikeuksia, ei esimerkiksi uhrin oikeuksia, jonka intressissä — jos joku on hänet raiskannut tai käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen — on se, että tekijää rangaistaan ja tekijä joutuu siitä vastuuseen eikä kävele vapaana miehenä ulos.

Tässä esityksessä — lukekaa se! — joka kerta, kun puhutaan oikeusturvan vahvistamisesta, joka sivulla, missä tästä puhutaan, kyse on rikollisen, tekijän oikeusturvasta, tekijän oikeuksista. Jos mennään kotietsintä tekemään väärin perustein ja sieltä löytyy joku puukko, missä on sormenjäljet, on loukattu sen tekijän, sen puukottajan oikeuksia. Ei se ole tietysti oikein, että mennään väärin perustein jonkun kotiin. Rangaistakoon siitä poliiseja, jotka tekevät väärin, mutta jos sieltä löytyy puukko ja puukosta sormenjäljet, joilla ratkeaa joku tähän saakka pimeänä ollut tuommoinen törkeä pahoinpitely, niin eikö ole oikein, että se pahoinpitelijä tuomitaan ja joutuu vastuuseen? (Pertti Salolainen: Totta kai!)

No, tässä on siis nyt hyödyntämiskielto tuotu suomalaiseen lainsäädäntöön minun tietääkseni ensimmäisen kerran yleisesti. Se on ollut joissakin erityistapauksissa niin kuin syytesopimusneuvotteluissa. Tämä hyödyntämiskielto löytyy hallituksen esityksen uuden oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:stä, löytyy sivulta 222. 1 momentissa sanotaan, että "tuomioistuin ei saa hyödyntää todisteita, jotka on saatu kiduttamalla". Minä olen sitä mieltä, että tämä on oikein. Ei kiduttamalla saatuja todisteita pidä voida hyödyntää. Se olisi myös vastoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintoja.

2 momenttikin, joka liittyy itsekriminointisuojaan, on mielestäni perusteltu, tai voin sen hyväksyä. Ja siinäkin on taustalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintalinja.

Mutta 3 momentti ei perustu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, vaan päinvastoin, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut Euroopan ihmisoikeussopimusta siten, että näissä asioissa jokainen maa tehköön niin kuin parhaaksi näkee, tietysti pitäen kiinni oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruslähtökohdista.

Tässä hallituksen esityksen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentissa on hyödyntämiskielto, jos lainvastaisesti on hankittu todiste. Löytyy sivulta 222. Tämä hyödyntämiskielto ei ole ehdoton, en väitä sitä. Päinvastoin, täällä sanotaan: "Tuomioistuimen on jätettävä hyödyntämättä lainvastaisesti hankittu todiste myös" — siis "myös" viittaa edellisiin momentteihin — "jos siihen on painavat syyt ottaen huomioon asian laatu, todisteen hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus, hankkimistavan merkitys todisteen luotettavuudelle, todisteen merkitys asian ratkaisemisen kannalta ja muut olosuhteet." Eli ei ole ehdoton, vaan tuomioistuin punnitsee.

Mutta mihin me yleensä tarvitsemme tällaista pykälää? Täällä hallituksen esityksessä on sivulla 92—93 esimerkkejä. Esimerkiksi jos kotietsintä on tehty ilman oikeutta, ilman lupaa: tällainen voisi olla tilanne, jossa hyödyntämiskieltoa pitää käyttää. Eli löytyy puukko, löytyy sormenjäljet, mutta kotietsintä on tehty väärin perustein. Senkö takia pitää puukottaja päästää vapaaksi?

Toinen esimerkki hallituksen esityksen perusteluista. Poliisi on pannut huume-erään tämmöisen jäljityslaitteen, mutta ei ole hankkinut asianmukaista lupaa. Rangaistakoon poliisia virkavirheestä, mutta jos sen avulla saadaan kiinni huumekonnat, jotka myyvät meidän lapsille huumeita, niin pitääkö tämä todiste jättää käyttämättä sen takia, että se jäljityslaite on pantu vastoin sääntöjä sinne?

Kolmas esimerkki hallituksen esityksestä. Jos on rikoksella hankittu todiste — ajatelkaa jos esimerkiksi olisi joku liechtensteinilainen pankkiiri, joka rikoksella ottaisi oman työnantajansa tiedostoja ja myisi ne jollekin poliisiviranomaiselle, nehän on rikoksella hankittu, ja tämän takia saadaan verorikoskonnia kiinni ja heidän valtiolta kavaltamansa verorahat Suomelle takaisin — niin nyt pitää näköjään lähteä siitä, että kun on rikoksella hankittu todiste, niin ei sitä pidä saada hyödyntää. Tätäkö mieltä on Suomen eduskunta? (Martti Korhonen: Ei kun hallitus!) Onkohan valtiovarainministeri Urpilainen, joka on ansiokkaasti toiminut harmaata taloutta ja talousrikollisuutta ja veroparatiiseja vastaan, esimerkiksi tietoisesti todellakin ollut antamassa tällaisen esityksen?

No, miksi meidän pitäisi ottaa nyt meidän lainsäädäntöön tämmöistä hyödyntämiskieltoa, jota aikaisemmin ei ole ollut? Onko meidän luottamuksemme poliisiin niin paljon vähentynyt vuosikymmenten aikana? No, ehkä Aarnion juttu on merkki siitä. Mutta onko meidän epäiltävä, että meidän poliisit ja viranomaiset toimivat niin usein lainvastaisesti, laittomasti hankkiakseen todisteita, että me sitä ehkäisemään tarvitsemme tämmöisen hyödyntämiskiellon meidän lainsäädäntöön?

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Eikö oleellista ole aineellinen totuus, ministeri Henriksson? Eikö oleellista ole se, että jos joku on tehnyt rikoksen, raiskannut, käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen, tehnyt ryöstöjä, muita rikoksia, niin hänet saadaan kiinni ja hänet tuomitaan ja hänet lähetetään rangaistusta kärsimään? Tietysti näyttökynnys on ennallaan. Eihän se, että on joku laittomasti hankittu todiste, alenna näyttökynnystä tietystikään. Totta kai aina pitää olla riittävä näyttö tuomioistuimen mielestä. Ei se puukko yksin mitään todista. Mutta miksi me tuomme suomalaiseen lainsäädäntöön tällaisen hyödyntämiskiellon? Minä olen lukenut tämän esityksen tältä osin hyvin tarkkaan. En löydä kunnon perustelua, paitsi tietysti tämä perus- ja ihmisoikeusajattelu — lue: roiston oikeuksien korostaminen ja turvaaminen.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että esityksessä on erittäin hyvää se, että anonyymi todistelu mahdollistetaan, ja kiitän tästä ministeriä. Varmasti tästäkin ihmisoikeusjuristit hyppivät seinille, mutta hyppikööt. Tämä anonyymin todistelun mahdollistaminen on tärkeää. Todistajat voivat, uskaltavat todistaa törkeissäkin rikoksissa kovia rikollisia vastaan nykyistä paremmin. Se lisää todennäköisyyttä, että rikolliset saadaan kiinni ja pannaan kärsimään rangaistuksia. Lisää tällaisia esityksiä, ministeri Henriksson.

Markus Mustajärvi /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Zyskowicz juristina kävi perin pohjin omia näkökulmiaan läpi tästä hallituksen esityksestä, mutta kysyisin hänen mielipidettään siitä, että kotietsintöjä tehdään perusteettomasti tai osittain perusteettomasti.

Tulee mieleen pohjoisessa epäilty pedon salakaato. Neljä viranomaista teki 80-vuotiaan eläkeläispariskunnan kotiin kotietsinnän. Epäillystä rikoksesta oli kulunut jo 1,5—2 kuukautta. Tämä pariskunta ei ollut koskaan elämänsä aikana syyllistynyt mihinkään rikokseen, ja tällä kotietsinnällä ei ollut mitään yhteyttä siihen, että olisi saatu uutta tietoa epäillystä rikoksesta. Sitten tämä asia vietiin käräjäoikeuteen, joka totesi, että kotietsintä oli osittain laiton. Se ei saanut ulottua muun muassa pihalla oleviin ajoneuvoihin. Mikä edustaja Zyskowiczin kanta on siihen? Oletteko sitä mieltä, että Suomessa tehdään liikaa perusteettomia kotietsintöjä saadakseen epäiltyjä todisteita?

Eeva-Maria Maijala /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Zyskowicz esitti erittäin hienon näytelmän, draamaesityksen tässä äsken. Mutta kun luemme jopa tarkemmin tämän oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 3 momentin, se alkaa tällä tavalla, että "tuomioistuimen on jätettävä hyödyntämättä lainvastaisesti hankittu todiste myös, jos siihen on painavat syyt". Eli kaikki, mitä te äsken esititte, ei pidä paikkaansa, vaan siinä on oltava todellakin painavat syyt, jos tämä asia jätetään ottamatta huomioon. Elikkä toivottavasti sitten, kun ministeri Henriksson esittelee asiaa omassa puheenvuorossansa, hän ottaa tähän asiaan sitten vielä tarkemmin kantaa, mitä tämä asia tulee olemaan käytännössä.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni edustaja Zyskowiczin puhe oli erinomainen osoitus siitä, että me alamme liian paljon ajaa ihmisoikeuksia myös rikollisten kohdalla asioissa, jotka eivät tarvitse oikeusturvaa niin kutsuakseni.

Mutta kun edustaja Mustajärvi mainitsi, että salakaadosta on epäilty jotain henkilöä, niin tuskin tässä esimerkkitapauksessa, edustaja Mustajärvi, on tapahtunut vahinkoa tälle epäillylle henkilölle. Mielestäni se vahinko on toisenlainen, jos me jätämme hyödyntämättä vakavissa rikoksissa olevia todistusaineistoja, ja siinä mielessä edustaja Zyskowiczin huomio oli mielestäni hyvä.

Olisin tässä kysynyt myös oikeusministeriltä sitä, minkä vuoksi tässä hallituksen esityksessä ovat nämä rajat niin suuria, enintään kahdeksan vuotta vankeutta, esimerkiksi tahallinen tappo tai joku tämmöinen muu, tai törkeä huumekauppa, enintään kuusi vuotta vankeutta, ja silloin vasta pystytään tätä lakia soveltamaan siltä osin, niin ettei saa tätä todistajansuojelua niin voimakkaasti päälle.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeuksien puolustaminen kaikkien ihmisten osalta on minun mielestäni tärkeä asia, ja en ihan kaikkea tätä draamaa, jonka edustaja Zyskowicz tässä esitti, ymmärtänyt. Eihän voi lähteä siitä ajattelusta, että jos kiduttamalla tai laittomasti hankitaan todisteita, niin ne pitää ehdottomasti hyväksyä. Siis eihän järjestäytynyt yhteiskunta voi lähteä missään nimessä siitä, että niitä hankitaan laittomasti ja silti ne pitää hyväksyä. (Eduskunnasta: Ei hän niin sanonut!)

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikeusministeri, onko meillä mahdollisuutta puuttua myös talousrikoksissa moninkertaiseen tutkimiseen? Sitten, jos on jäänyt pienemmästä verovilpistä kiinni, sitä on tutkittu ja sen jälkeen tulee suurempi rikosepäily ja se jätetään tutkimatta sen takia, että se kohdistuu jo aiemmin esillä olleeseen rikokseen, liitetään samaan, pystytäänkö tämmöistä periaatetta mielestänne mitenkään korjaamaan, ja oletteko sen parissa työskennellyt? Kansan oikeustajua vastaan menee se, että isoja vero-petoksia tai talousrikoksia jätetään tutkimatta, että niistä on joku kulma aikaisemmin paljastunut ja asiaa on käsitelty ja sen jälkeen ei voisi enää uudelleen samaa rikkomusta tai rikosta tutkia.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Seuraavaksi edustaja Zyskowicz, jonka puheenvuorosta keskustelu sai alkunsa, ja sen jälkeen ministeri.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Edustaja Mustajärvi, en tiedä, tehdäänkö Suomessa liikaa laittomia kotietsintöjä, mutta jos tehdään, rangaistakoon niitä, jotka väärin menettelevät — poliiseja tässä tapauksessa siis.

Edustaja Maijala, en sanonut, että tämä hyödyntämiskielto on ehdoton. Katsokaa sivulta 92 tai 94 niitä perusteluja, joita siinä esitetään, missä tilanteissa tuomioistuimen pitää tätä harkita. Esimerkiksi tärkeänä perusteena jättää todiste käyttämättä on se, jos se on hankittu rikoksella. Miettikää viime aikoina paljastuneita, veroparatiiseissa olevia suuria veropetosrikoksia. Ne ovat paljastuneet nimenomaan rikoksen kautta. Pankin työntekijä on tehnyt rikoksen, ja sen jälkeen on paljastunut. Tästä lähtienkö pitää pyrkiä siihen, että tämmöisiä tietoja ei ainakaan Suomessa voisi hyödyntää?

Edustaja Kärnä, en sanonut, että kiduttamalla pitää saada, enkä sanonut, että oikeuden pitää hyödyntää kaikkia, vaan sanoin, että oikeuden pitää voida vapaasti harkita, kuten Suomessa on tehty vuosikymmeniä.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Haluatteko jatkaa toisen minuutin? — Ei ole tarvetta. — Sitten ministeri Henriksson, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Kiitos näistä kysymyksistä. Mielestäni tähän hallituksen esitykseen sisältyy paljon sellaisia uudistuksia, joita pitkään ollaan kaivattu: muun muassa rikoksen uhrin asemaa parannetaan sillä, että videointia voidaan käyttää muun muassa seksuaalirikoksissa jo poliisikuulusteluissa, ja käyttämällä sitä videotallennetta tuomioistuimessa myös myötävaikutetaan siihen, että uhrin ei tarvitse tulla tuomioistuimeen kertomaan näitä hänelle raskaita asioita uudelleen.

Mutta näihin esitettyihin kysymyksiin, miksi todisteen hyödyntämiskiellosta pitää säätää, niin kuin edustaja Zyskowicz nosti esille: Ihan niin kuin edustaja Zyskowicz sanoi, Suomessa noudatettavan vapaan todistelun periaatteen mukaan pääsääntönä on, että kaikki relevantti näyttö saadaan esittää tuomioistuimessa. Kuitenkaan tästä ei voida pitää kaikissa olosuhteissa kiinni, jos todiste on hankittu laittomasti tai sen hyödyntäminen loukkaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. Tämä on se ajatus, joka tässä hallituksen esityksessä on.

Nykyisin kiellosta hyödyntää todistetta oikeudenkäynnissä ei ole säädetty. Käytännössä asiaan on kuitenkin jouduttu oikeudenkäynnissä ottamaan kantaa. Kysymys on kuitenkin myös periaatteelliselta kannalta varsin merkittävä, joten siihen on syytä ottaa kantaa lainsäädännössä — meidän on tehtävä tälle aukolle jotain. Tätä on myös tuomioistuinten tahoilta toivottu, ja nyt se sisältyy tähän.

Ihan niin kuin tässä keskustelussa on tuotu esille, muun muassa edustaja Maijala totesi, tässä itse lakipykälässä se jätetään tuomioistuimen harkintaan, ei se pykälä ole ehdoton. (Ben Zyskowicz: En väittänytkään!) Ja sen takia tärkeätä tässä on se, että kiduttamalla saadun todisteen hyödyntämiskielto tulee nyt lausuttua julki meidän lainsäädännössä. Se seuraa jo meitä sitovista kansainvälisistä velvoitteista, ja meidän on noudatettava niitä.

Sitten laissa säädettäisiin myös niin sanotusta itsekriminointisuojasta. Pääperiaate siinä on se, että henkilön ei tarvitse itse myötävaikuttaa siihen, että hän tavallaan myötävaikuttaa syyllisyytensä todistamiseen. Se on myös sellainen pääsääntö, joka meillä on pitkään ollut vallassa tässä maassa.

Nyt laissa olisi vielä tämmöinen yleinen säännös lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta, ja kuten tämän säännöksen sanamuodostakin näkyy, lähtökohtana on hyödyntäminen. Kuitenkin tämä todiste voidaan jättää hyödyntämättä esimerkiksi, jos hankkimistapaan (Ben Zyskowicz: On jätettävä!) liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus sitä edellyttää. Esimerkiksi vähäiset muotovirheet eivät johda hyödyntämiskieltoon. (Ben Zyskowicz: Ei sanota "voi jättää" vaan "on jätettävä"!) Tämä tulee sitten tuomioistuimen harkittavaksi.

Sitten on varmasti hyvä lähtökohta myös lähteä siitä, että poliisi omassa toiminnassaan noudattaa lakia. Mutta tuomioistuin sitten myös päättää, jos siellä on sattunut muotovirhe, että minkä merkityksen tuomioistuin antaa sille tässä näyttökysymyksessä ja hyödynnetäänkö tätä todistetta vai eikö.

Sitten myös edustaja Kumpula-Natri kysyi näistä talousrikoksista. Vallassa on niin kutsuttu ne bis in idem -periaate, joka tarkoittaa sitä, että samasta asiasta henkilöä ei voida tuomita kahteen kertaan. Tähän ollaan eduskunnassa myös etsitty nyt ratkaisuja. Sitä asiaa on myös pohdittu muun muassa valtiovarainministeriössä, ja minun käsitykseni on se, että tähän ollaan nyt myös puututtu. Me emme myöskään tässä asiassa voi mennä eri tielle kuin mitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Seuraavaksi puhujalistaan.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Koetan nyt tästä hallituksen esityksestä ensin löytää ne positiiviset asiat, ja kieltämättä niitä on kaksi loistavaa asiaa siinä, ja tuossa loppupuolella katson asioita vähän samalta kantilta kuin edustaja Zyskowicz.

Ensinnäkin, mikä on loistavinta tässä hallituksen esityksessä, vihdoinkin — siis vihdoinkin — saadaan alulle anonyymi todistelu Suomen tasavallassa. Olen tätä asiaa jo yli kymmenen vuotta koettanut ajaa siitä syystä, että olen nähnyt todistajien pelon ja sen hädän, mikä heillä on, kun he joutuvat todistamaan vakavissa rikoksissa. Esimerkiksi ihminen, joka näkee ampumatapauksen kadulla, missä kaksi liivijengin jäsentä ammuskelevat toisiaan, ja tämä todistaja on ihan satunnainen ohikulkija: miksi ihmeessä hänen pitäisi henkilötietojaan antaa näille liivijengiläisille? (Ben Zyskowicz: Se on niiden ihmisoikeus!) Se on aivan käsittämätöntä, ja todella, muistan kymmenisen vuotta sitten, kun tätä asiaa aktiivisesti aloin ajaa, niin edustaja Zyskowiczin ni- meämät ihmisoikeusprofeetathan jyräsivät minut täysin, että "se ei kuulu meidän oikeusjärjestelmäämme, että kukaan pystyy todistamaan täällä anonyymisti" — joskin kummeksuin tätä, koska eihän se tarkoita sitä, että syytetyn kyselyoikeus häviäisi, vaikka joku anonyymisti todistaisi. Mutta se on loistavaa, että vihdoinkin meille saadaan tämä anonyymi todistelu, tätä näköä.

Tosin vähän kummeksun tätä, että tuo raja on vedetty tuohon kahdeksaan vuotta vankeutta, koska siihenhän tulevat todella nämä törkeät rikokset, niin kuin tietysti pitääkin olla — törkeät pahoinpitelyt, tapot, murhat, törkeä raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä huumausainerikos. Mutta kun ihmiset pelkäävät jo, kun he näkevät pienempiä rikoksia. Otetaan jälleen klassinen esimerkki: hyvät ystäväni liivipojat tappelevat kadulla, pahoinpitelevät toisiaan nyrkein ja ehkä vähän pienillä aseillakin, mutta kyse on vain pahoinpitelystä. Se olisi kuitenkin semmoinen rikos, joka olisi selvitettävä, etenkin jos siinä vaikka on esitetty ampuma-asetta, joskaan ei käytetty, mutta esitetty. Tulee ampuma-aserikos, ja sen sivulliset näkevät. Ihan käytännön esimerkki: vaikka terassillinen ihmisiä, jotka istuvat oluttuopin ääressä, kymmeniä ihmisiä näkee tällaisen tapahtuman. Heistä kukaan ei uskalla todistaa, tai sanotaan, että he eivät oman kertomansa mukaan nähneet mitään, kun pelkäävät näiden liivipoikien kostoa. Olisiko nyt todella ollut parempi niin, että oikeus olisi voinut vapaasti harkita myös tämmöisissä niin sanotuissa päivittäisrikoksissa, pahoinpitely- ja ampuma-aserikoksissa, sitä, voidaanko siinä käyttää anonyymiä todistelua, eikä vetää tätä rajaa tähän kahdeksaan vuoteen, koska ihmiset pelkäävät — ja joissain tapauksissa pelko saattaa olla jopa perusteltua tällaisissa pienemmissä rikoksissa.

Mutta tämä on hyvä edistysaskel. Sitten arvoisa oikeusministeri varmaan seuraavaksi alkaa ajaa anonyymia asianomistajaa tiettyihin rikoksiin, koska semmoiseenkin olisi tarvetta. Mutta siitä en lähde sen enempää tässä yhteydessä esitelmöimään. Tämäkin on jo pitkäaikainen haaveeni, mutta ehkä sekin joskus toiste täällä toteutuu.

Toinen loistava asia tässä hallituksen esityksessä on tämä tallenteiden hyväksikäyttö. Se on todella loistavaa, että tämmöisten haavoittuvien uhrien, raiskattujen, seksuaalisesti hyväksikäytettyjen muun muassa sekä 15—18-vuotiaiden nuorten ja lasten, tallenteita, joita poliisikuulustelussa, esitutkinnassa on tehty, voidaan käyttää hyväksi oikeudenkäynnissä, edellyttäen tietysti, että siellä esitutkinnassa myös sillä siinä vaiheessa rikoksesta epäillyllä on kyselyoikeus näille ihmisille ja että se toteutuu. Kun nimittäin se on ihan kauhea tilanne, kun joku raiskattu nainen tai seksuaalisesti hyväksikäytetty lapsi kertoo esitutkinnassa suht verekseltään ne tuntemukset ja tapahtumat, mitä siinä on tapahtunut — sen jälkeen menee puoli vuotta, vuosi, ja sama toistuu oikeudessa: hän joutuu jälleen repimään ne samat haavat auki, kun hän on todennäköisesti pikkasen pystynyt käsittelemään sitä asiaa ja ehkä vähän unohtamaankin, mutta ei, sitten revitään kaikki haavat auki vielä pahimmillaan niin, että syytetyn avustaja epäilee uhrin kertomusta, syyllistää hänet ja väheksyy häntä, eli päälle tulee vielä syyllisyys. Sama saattaa sitten parin kolmen vuoden kuluttua toistua jopa hovioikeudessa, eli kolmeen kertaan samat asiat käsitellään. On ihan loistavaa, että nyt pystyy parhaimmillaan tallenteen perusteella käsittelemään asioita sekä käräjä- että hovioikeuksissa, ja toivon, että tähänkin tulisi lisää käyttömahdollisuuksia. Esimerkiksi jälleen tulee mieleen, että jos on joutunut asianomistajaksi, vaikka jonkun rikollisryhmän tekemän rikoksen kohteeksi, niin uskaltaako silloin oikeudessa todella kertoa niitä asioita? Epäilen, että ei. Tämmöisessäkin tilanteessa se tallenne olisi loistava juttu.

Tältä osin tämä hallituksen esitys on loistava ja kannatettava. Mutta sitten mennään tähän vähän ikävämpään osioon.

Valitettavasti meidän oikeusjärjestelmäämme koetetaan tunkea ihan vieraita elementtejä. Lakivaliokunnassa on parhaillaan käsittelyssä syyteneuvotteluasia, johon on otettu tämmöisiä amerikkalaismallisia kaupankäyntielementtejä mukaan, ja aineellisen totuuden etsintä on unohtunut. Nyt ikävä kyllä tässäkin hallituksen esityksessä on pikkasen tämä aineellisen totuuden etsiminen hämärtynyt nimenomaan, kun puhutaan tästä todisteesta, joka on saatu lainvastaisesti, ja se olisi painavista syistä jätettävä hyödyntämättä.

No, ihan elävään elämään kun mennään, niin ajatellaan, että toki näitä todisteita voi moni muukin ja monessa muussa vaiheessa hankkia laittomasti, mutta entä poliisi, joka toimii heti rikoksen tapahduttua puutteellisilla tiedoilla, tekeepä vaikka kotietsinnän — sen hetken tietojen valossa aivan oikeilla tiedoilla — johonkin tiettyyn asuntoon? Sieltäpä löytyy vaikka ampuma-ase, joka myöhemmin teknisissä tutkimuksissa ilmenee murha-aseeksi. Mutta mitäpäs jos jälkeenpäin ilmeneekin, että poliisi on mennyt väärin perustein sinne asuntoon kotietsinnälle — siis jälkeenpäin ilmenee? Alussa heillä oli pakkokeinolain vaatimat "syytä epäillä" -perusteet mennä sinne — sinänsä laillinen teko, mutta jälkeenpäin se osoittautuu laittomaksi. Käy pahimmillaan niin, että tämä ampuma-ase, murha-ase, jätetään hyödyntämättä todisteena. Minä tiedän, että tässä puhutaan painavista syistä, mutta minä pelkään, että tässä avataan semmoinen vaaran lähde, josta oikeudessa kyllä taistellaan moneen moneen kertaan vielä monessa asiassa. Eli tämä on vähän kanssa semmoista amerikkalaismallista oikeusjärjestelmää, jota meidän tähän hyvään nykyiseen oikeusjärjestelmäämme koetetaan väkisin syöttää tietyillä joko ihmisoikeusperusteilla tai sitten säästöperusteilla, jotka eivät minun mielestäni edes pidä paikkaansa.

Se on näitä huonoja asioita. Ja etenkin jos tähän kotietsintäasiaan mennään, niin totta kai, jos joku tekee laittoman kotietsinnän, virkamies joutuu siitä vastaamaan, mutta meillähän on nyt tullut tässä ihan uusi laki, että ihminen voi viedä häneen kohdistetun kotietsinnän tuomioistuimen tutkittavaksi ja päätettäväksi. Sehän on hyvä oikeussuojakeino, ja siinähän on muutamia tapauksia, joissa oikeus on todennut, että kotietsintä on ollut laiton, ja uhri on saanut korvauksia. Tämä on loistava systeemi, niin että siinä mielessä olen vähän kyllä skeptinen tämän suhteen, että tässä avataan vaaran lähde tähän todisteiden hyödyntämiseen. Mitä tuossa esitettiin näistä kotietsinnöistä, niin ei tässä semmoista "tarkoitus pyhittää keinot" -ideaa missään tapauksessa viranomaisilla ole, sen tiedän. Poliisi ja muut viranomaiset tekevät lukuisia ja lukuisia kotietsintöjä vuosittain, ja niistä muutamista todetaan, että ne ovat laittomia, ja useimmiten niissäkin on käynyt ihan inhimillinen virhe tai on toimittu väärän tiedon valossa.

Mutta niitä, jotka olivat näistä kotietsinnöistä ja niiden määrästä huolissaan tässä, voin lohduttaa sillä, että niiden määrä kyllä tulee varmuudella vähenemään, on jo vähentynyt, koska poliiseja ei enää ole niitä kotietsintöjä suorittamaan tuolla kentällä, vaan määrä vähenee, ja kotietsintöjen määrä vähenee sitä kautta, etenkin kun muotomääräykset on nykyisin tehty niin vaikeiksi, että kotietsintä on todella todella työläs suorittaa ja vaatii paljon resursseja.

Mutta lähtökohtaisesti hallituksen esitys on hyvä — kannatan sitä suurimmilta osin.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! On pari sellaista isompaa asiaa, jotka ovat olleet pitempään sisäministeriön ja oikeusministeriön välisessä valmistelussa. Ongelmana lähinnä sisäministeriön puolella on, että oikeusministeriö ei ole niissä edennyt, ja ne olivat jo 2003—2007 omalla sisäministerikaudellani vakavien rikosten suunnittelun kriminalisoinnin puute ja sitten anonyymi, nimetön, todistamismahdollisuus.

Näistä molemmista asioista varmaan on moni poliisi laitoksillaankin huolta kantanut, mutta erittäin voimakkaasti on annettava tunnustus poliisiylijohtaja Markku Salmiselle, joka piti näitä asioita sisäministeriössä esillä. Me saimme oikeusministeriön kanssa yhteisen työryhmänkin, mutta täytyy sanoa, että se oli kyllä kuin Iisakinkirkon rakennustyömaata sen OM:n työryhmän eteneminen: eivät nämä anonyymit todistamiset, edes vakavien rikosten valmistelun kriminalisoinnit tahtoneet edetä.

Ensinnäkin tästä vakavien rikosten valmistelun kriminalisoinnistahan nyt onneksi päästiin eteenpäin niin, että nykyisen hallituksemme hallitusohjelmaan Säätytalossa tämä kirjattiin, ja tämä asia on nyt sitten siltä osin edennyt. Olihan se aika uskomatonta, että Suomessa siis vielä tämän hallituksen aloittaessa oli tilanne, jolloinka kuka tahansa saattoi tilata Virosta tai mistä tahansa palkkamurhaajan ja jos siitä jäi kiinni, niin hups, kävi vähän nolosti, anteeksi nyt vaan, mutta sitten jos onnistui, niin kyllä poliisit lähtivät tutkimaan. Olihan se aika erikoinen tämä meidän lähestymistapamme.

Sama oli myöskin 2003 vielä, että vakavien terroristitekojen suunnittelu Suomessa oli ihan laillista hommaa, eli Suomihan oli myöskin tämmöinen terroristien hyvä lepomaa, elikkä täällä saattoivat ihan hyvin kansainväliset terroristit ilman mitään kansainvälisiä paineita levähtää. Siihenhän tehtiin sitten Madridin ja Lontoon terrori-iskujen jälkeen lainsäädäntötiukennukset.

On siis tärkeää, että tässä nyt esillä olevassa asiassa edetään. Tässä on ensinnäkin kysymys juuri kovan, järjestäytyneen, väkivaltaisen rikollisuuden etulinjassa toimivien ihmisten — näiden poliisien, turvallisuusviranomaisten ja heidän omaistensa — suojelemisesta. Kun heidät pannaan meidän kaikkien puolesta etulinjaan äärettömän kovaa, piittaamatonta rikollisuutta torjumaan, niin kyllä yhteiskunnalla on vastuu ja velvollisuus myös suojella heitä ja heidän läheisiänsä.

Sitten on toinen asia ilman muuta tämä todistajakysymys, johon edustaja Tolvanen viittasi. Tämä on sitten se toinen puoli, että ihmiset eivät voi luottaa välttämättä, että viranomainen suojelee riittävästi. Silloin nousee tietysti myöskin tämä oikeuden näkökohta esille.

Kun tutustui moniinkin tapauksiin, joissa peitepoliisi oli tehnyt vakavan rikoksen selvitystyötä vuoden kahden jänteellä, täysin sitoutuen siihen tehtävään ja koskaan siitä irti pääsemättä, niin olisi aika uskomatonta, jos me emme vihdoin nyt varmista myös näiden henkilöiden osalta paremmin heidän turvallisuuttaan. Tässä on nyt vain sitten se huono puoli, että tämä vakavien rikosten ja ylipäänsä tämän anonyymin suojelun kynnys, johon täällä on jo viitattu, vaikuttaa kieltämättä aika korkealta, siis kahdeksan vuotta. Tässä suhteessa viittaan nyt sitten seuraajani, sisäministerinä seuraajani, silloisen ministeri Holmlundin nykyiseen lakivaliokunnan puheenjohtajan työhön. Lakivaliokunnalla täytyy olla oikeus mutta myös velvollisuus vielä oikeusministeriön kanssa käydä läpi myös näitä soveltamiseen liittyviä kysymyksiä, kun vihdoinkin saadaan nyt ylipäänsä tämä sisäministeriön pitkään, yli hallituskausien, ajama asia tänne pöydälle. Nyt tätä ei pidä sutena laskea pois vaan ottaa tässä esille tulleet epäkohdat kiinni ja tehdä tästä vihdoin sellainen asia, että sisäisen turvallisuuden ja kansainvälisen turvallisuuden osalta saadaan oikea askel otettua.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä edustaja Rajamäen kanssa siitä, että tästä laista ei saa tehdä sutta, ja olisin arvoisalta oikeusministeriltä kysynyt semmoisista asioista, mitä tässä nyt on korjattavissa. Kun tässä mainitaan, että tuomioistuin ei saa hyödyntää todistetta, joka on saatu kiduttamalla, tässä myös mainitaan näin, että hyödyntämiskielto koskee myös todistetta, joka on hankittu pakkokeinon käyttämisen uhalla tai muutoin vastoin tahtoa. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että jos on edes kiduttamisen uhka tai tämmöisen väkivallan uhka, sitä todistetta ei saa käyttää.

Olisin kysynyt ministeriltä tämmöisestä ihan elävästä elämästä olevasta esimerkistä, minkä tiedän, että kun poliisi ei saanut selvitettyä yhden lapsen raiskausta, läheiset olivat käyttäneet hyväksi ystäviään, jotka sattuivat olemaan liiviystäviä, ja sitten he saivat näiden avulla selville tämän rikoksentekijän. Mutta se ikävä kyllä johti siihen, että joku menetti sormensa. Jos tämmöinen vastaavanlainen tapaus tulee, että löytyy vaikka joku todistusaineisto tämmöisen (Puhemies koputtaa) toisen kuin poliisin tekemän pahoinpitelyn seurauksena, eikö sitä todistusaineistoa saa enää käyttää oikeudessa silloin, jos on vakava rikos kysymyksessä?

Puhemies Eero Heinäluoma:

Sitten puhujalistaan.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä uudistus, ja on helppo yhtyä edustajien Zyskowicz ja Tolvanen puheenvuoroihin, muun muassa tähän todisteiden käyttöön ja käyttämättä jättämiseen, niitä en lähde tässä puheenvuorossani toistamaan.

Olen itse myös sitä mieltä, että on hyvä, että kiinnitetään aiempaa suurempaa huomiota todistajiin erilaisissa tilanteissa. Anonyymi todistaminen on asia, joka on ollut pitkään esillä, ja oikeastaan omassa puheenvuorossani haluaisin päähuomion kiinnittää siihen, että tämä anonyymi todistaminen on rajattu ainoastaan kahdeksaan vuoteen, eli minimituomio on vähintään kahdeksan vuotta. Se pitää sisällään siis tapot, murhat, törkeät huumausainerikokset ja seksuaalirikosten törkeät tekomuodot, mutta sen sijaan esimerkiksi raiskauksen taikka hyväksikäyttöjen perustekomuodot, joita en perusperiaatteiltaankaan oikein ymmärrä, jäävät tämän anonyymin todistamisen ulkopuolelle.

Lisäksi tässä uudistuksessa on vaade vakavasta uhkasta. Niin kuin edustaja Tolvanen totesi, pienempiäkin rikoksia ihmiset pelkäävät, ja mikä sitten on vakava uhka? Tarvitseeko olla hengenvaara tai pelätä jotain tämäntyyppistä? Toteutuuko se tämäntyyppisissä tilanteissa, joita edustaja Tolvanen esille toi, eli jos näkee kadulla ampumatapauksen, toteutuuko siinä automaattisesti vakava uhka? En tiedä sitä, ja se olisi mielenkiintoista kuulla. Mutta erilaiset rikokset voivat aiheuttaa pelkoa myös perhepiirissä, lähipiirissä, tai vakava uhka voi minun mielestäni olla jokin muunkinlainen uhka, joka saattaa tästä todistamisesta seurata, ja tätä minun mielestäni on syytä ehkä hieman pohtia.

Arvoisa puhemies! Pidän myönteisenä sitä, että myös videokertomus, videotodistaminen tulee tässä käyttöönotetuksi. On erittäin tärkeää, että rikoksen uhrin ei tarvitse silmästä silmään kaikissa tapauksissa kohdata rikoksentekijää. Esimerkiksi raiskaustapauksissa meidän oikeudenkäynnit venyvät liian pitkiksi, ja jos sellaisesta rikoksesta koskaan voi parantua ja selvitä täydellisesti, oikeudenkäynti repii usein ne haavat auki, ja minun mielestäni on inhimillistä, että varsinkin tällaisissa tapauksissa sallitaan myös videokertomus oikeuden todistajamateriaalina.

Arvoisa puhemies! Pidän myönteisenä sitä, että huomiota kiinnitetään nyt rikoksen uhrin oikeuksiin. Aika usein täällä eduskunnassa tuodaan käsittelyyn lakiesityksiä, joissa päähuomio on rikoksentekijöiden erilaisissa oikeuksissa, niin kuin seuraavassakin asiassa, jossa muun muassa Skype-yhteyden taikka puhelimen, internetin ja sähköpostin käyttäminen sallitaan vangeille. Ymmärrän sen vankien Skype-nettiyhteyden käyttämisen sellaisessa tilanteessa, että vangilla on lapsi, joka asuu kaukana. Tämäntyyppisessä yhteydenpidossa minun mielestäni voidaan nykytekniikkaa käyttää, mutta muuten tuntuu, että tuossa seuraavassakin asiassa aika paljon keskitytään siihen, että vankien asema vain paranee, ja unohdetaan lähes kaikissa tilanteissa rikoksen uhrin asema, jo yksinomaan vaikkapa siinä, että yksinäisyysrangaistusten pituus rajataan 14 vuorokaudesta maksimissaan 10 vuorokauteen. No, myönteistä on se, että sentään tarkkailuhaalarin käyttö jatkossa on sallittua taikka että vanginvartijoillekin sallitaan työympäristö, jossa savua ei tarvitse koko ajan hengittää keuhkoihinsa.

Arvoisa puhemies! Pidän siis myönteisenä sitä, että nyt mahdollistetaan tämä anonyymi todistaminen. Sellainen asia, jota minun mielestäni näissä samoissa uudistuksissa pitäisi esillä edelleen pitää, on ensikertalaisuuskysymys. Minun mielestäni on käsittämätöntä, että me elämme maassa, jossa voi raiskata kolmen vuoden välein ensi kertaa.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti keskityn tähän todistajan anonyymiin kuulemiseen. Minun mielestäni se on erinomainen uudistus, niin kuin täällä moneen kertaan sitä on toki jo todisteltukin.

Muun muassa sen takia se on hyvä uudistus, että järjestäytyneessä rikollisuudessa, joka on jo kauan aikaa sitten rantautunut Suomeen, on erittäin raakoja menettelytapoja sitten niitä kohtaan, jotka lähtisivät todistamaan rikollisjärjestön jäsenen tekemää rikosta. Kyllä se monta kertaa sitten on jäänyt todistamatta, ja näin myöskään niitä konnia, rosvoja ei ole saatu telkien taakse vastaamaan näistä teoistaan.

Minun mielestäni tämä on kohtuullisen tasapainoinen lakiesitys kaiken kaikkiaan. Toisaalta on myöskin hyvä, että näistä ihmisoikeuksista ja uhrin oikeuksista nyt puhutaan ja puhutaan myöskin sitten kovallakin äänellä siitä, millä tavalla niitä todisteita ei saa etsiä. Ja kyllähän se laillisuuspohja pitää aina olla, että on ensiarvoisen tärkeätä, että lakia noudatetaan.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä asia, että tämä oikeudenkäymiskaaren 17 luku todistamisesta nyt päivitetään ajan tasalle, sillä monta asiaa yhteiskunnassa on muuttunut ja kehittynyt eteenpäin. Minun mielestäni paras esimerkki näistä päivitysasioista on tämä nykyinen 20 §, uusi 17 §, joka kertoo juuri näistä avopuolisoista ja vastaavissa parisuhteissa olevista henkilöistä ja joka päivitetään lyhyeksi ja ytimekkääksi tämän hetken tilanteen mukaiseksi pykäläksi.

Tässä laissa on kokonaisuudessaankin hyvin paljon erilaisia yksittäisiä kohtia. Tätä lakitekstiä on kokonaisuudessaan muokattu aika paljon, sinänsä hyvä. Suurin osa näistä kohdista on sellaisia, jotka minä myöskin hyväksyn ja joita minä kannatan. Ihan mielenkiintoista on, kun lakivaliokunta alkaa tätä käsittelemään ja on näitä asiantuntijoita, että mitä mieltä he ovat sitten eri kohdissa näistä asioista. Esimerkiksi tässä 13 §:ssä käsitellään tarkemmin oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tai tulkin käyttämistä. Mutta myös se kohta, miten ja missä tilanteessa voidaan käyttää hyväksi muiden henkilöiden todistusta, jotka osallistuvat tavalla tai toisella tämän rikollisen avustamiseen, on varmasti semmoinen asia, mistä keskustellaan ja mietitään, pitäisikö näitä sanamuotoja muokata: ketkä ovat ne henkilöt, joitten oikeusturvaa tulee suojata tässä tilanteessa, jotta päästäisiin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen rikoksen selvittämiseksi? Ja juuri niin kuin tässä on aikaisemmin jo tullut esille: onko tämä kuusi vuotta vankeutta oikea kohta siinä, että "josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta"? Onko se liian törkeä rikos? Olisiko sitten todellakin aiheellista, että pienemmästäkin rikoksesta voisi henkilö olla, esimerkiksi tämä anonyymi todistaja, suojattuna? Ja mitä tulee tähän anonyymiin todistajaan, tähän 21 §:ään, niin minusta on erittäin hyvä asia, että todistajan kuuleminen ilman henkilöllisyyttä on nyt otettu tässä matkaan. Mutta voisiko se olla pienemmässäkin rikoksessa? Täytyisi ihan miettiä tarkemmin tätä asiaa.

Sitten tämä jo aikaisemmin edustaja Zyskowiczin voimakkaasti esille tuoma kohta tästä 25 §:n 3 momentista, että "tuomioistuimen on jätettävä hyödyntämättä lainvastaisesti hankittu todiste myös, jos siihen on painavat syyt". Minusta on hyvä, että tämä asia on nyt säädetty laissa, että missä tilanteessa saadaan tätä laittomasti saatua todistetta käyttää hyväksi ja missä vaiheessa sitä ei voida käyttää hyväksi. Aikaisemmin tätä asiaa ei ole määritelty laissa, meillä on myös jonkun verran oikeuskäytäntöä asiasta olemassa, että missä tilanteessa näitä asioita voidaan ottaa käyttöön, elikkä todisteluista, mitkä on saatu laittomalla tavalla. Mutta laittomasti saadun todisteen kohdalla näyttää siltä, että maalaisjärjen käyttö on jatkossa sallittua.

Tuomioistuimille annetaan nyt todella hyvät mahdollisuudet miettiä järkevästi, mikä on sallittua ja mikä ei ole sitten sallittua todistamisessa. Elikkä en usko, että ihan pienillä asioilla, niin kuin edustaja Zyskowicz sanoi, tullaan kaatamaan sitä todistelua, vaan niitä voidaan käyttää. Kyllä minä ainakin uskon tuomioistuimen kehittymiseen ja siihen, että siellä on järjenkäyttö sallittua ja mahdollista. Toivottavasti sitten nämä oikeustapaukset tulevat näyttämään sen, että voimme käyttää järkeviä todisteita hyväksi, vaikka siellä muotovirheitä onkin sattunut, sillä meillä ihmisillä tapahtuu jatkuvasti muotovirheitä, vaikka oikeaan tilanteeseen pyrimmekin.

Sitten lopuksi vielä haluan ottaa esille tämän amerikkalaistumisen, mitä myöskin tänään jo aikaisemmin salissa on tuotu esille. Minä todella toivon, että me suomalaisessa oikeudenkäymiskaaressa ja oikeudenkäymistoiminnassa pysyisimme suomalaisuudessa. Meillä on hyvä ja toimiva oikeudenkäyntimalli, ei mennä liikaa amerikkalaiseen show-tyyliseen malliin.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat salissa jäljellä olevat kansanedustajat! Sanoin tältä samalta paikalta muistaakseni käsiteltäessä törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia, jota siis hallitus ja nykyinen oikeusministeri esittivät, että tuntuu siltä, että tuuli kriminaalipolitiikassa on kääntynyt, kääntynyt siis oikeaan, parempaan suuntaan, juuri niin, että ei ajatella vain rikollisen oikeuksia vaan myös uhrin oikeuksia ja ennen kaikkea myös rikoksen selvittämisen intressiä. Näin ollen edellinen puheenvuoroni, jossa keskityin tämän laajan esityksen yhteen kohtaan, joka mielestäni on hyvin ongelmallinen, eli tähän hyödyntämiskieltoon, ei antanut reilua kuvaa siitä, miten ministeri Henriksson on toiminut, eli minun mielestäni ministeri Henriksson on toiminut näissä kriminaalipoliittisissa asioissa hyvin, eikä tämä puheenvuoroni myöskään ollut kirjoitettu jo edellisen oikeusministerin aikana. Kyllä se tähän tilanteeseen oli kirjoitettu.

Haluankin näin ollen täydentää puheenvuoroani toteamalla, että tässä esityksessä, kuten esimerkiksi edustaja Tolvanen toi hyvin esiin, on paljon positiivisia, tärkeitä asioita, joista itse mainitsin jo tämän anonyymin todistelun, jonka alaa olisin laajentamassa tästä hallituksen esittämästä mutta josta esimerkiksi edustaja Tolvanen aivan oikein ja perusteellisesti toi esiin esimerkiksi seksuaalirikosten uhrien aseman parantamisen näiden videotallenteiden myötä. Eli olen edelleen sitä mieltä, että esimerkiksi edellisen oikeusministerin aikana tuskin olisi täällä törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointia, tuskin olisi tätä anonyymiä todistelua ja tuskin olisi seuraavassa päiväjärjestyksen kohdassa tätä tarkkailuhaalarien sallimista, mihin palaamme kohta erikseen.

Kaiken tämän sanottuani ja arvostaen ministeri Henrikssonin työtä edelleen kyseenalaistan tätä hyödyntämiskiellon säätämistä ja nimenomaan tätä 3 momenttia, en sitä 1 momenttia, joka koskee kidutusta, en sitä 2 momenttia, joka koskee tätä itsekriminointisuojaa, vaan tätä 3 momenttia. Ministeri sanoi puheenvuorossaan, että tässä on meillä lainsäädännössä aukko ja jotain oli tehtävä. Ei ollut, ei ollut pakko tehdä yhtään mitään tältä osin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, joka ei ole minun erityisesti, korkeasti kunnioittamani paikka ja joka vaihtelee tuomioitaan jatkuvasti ja niin edelleen, ei edellytä, niin kuin tästä esityksestä käy ilmi, että tältä osin jotain säädettäisiin. Ei ole myöskään oikeustilassamme jotain sellaista suurta hämminkiä tai suurta härdelliä, joka olisi edellyttänyt tästä säätämistä.

Vanha, nykyinen oikeustila, jossa tuomioistuin itse arvioi vapaasti esitettyjen todisteiden käyttökelpoisuuden ja painoarvon, on mielestäni hyvä suomalainen perinne ja tapa, ollut vuodesta 1949 voimassa, ja minun mielestäni sen varassa erinomaisesti pärjättäisiin edelleen. Nyt, kun me olemme ottaneet tämän amerikkalaisen ajattelun ja, sanotaan nyt sitten vaikka, moderneimman ihmis- ja perusoikeusajattelun mukaisen säädöksen tänne — moderneimmassa perus- ja ihmisoikeusajattelussa siis kyse on ennen kaikkea roistojen oikeuksien korostamisesta yli kaiken — sitten aiheutetaan käytännössä monenlaisia tilanteita, joissa aina tullaan vetoamaan sitten tähän ja aiheutetaan lisää ongelmia päivänselvissäkin jutuissa.

Eivätkä nämä tulkinnat ole kovin yksiselitteisiä. Täältä sivulta 93 luen: "Varsin moitittavana voidaan pitää todisteen hankkimista rikoksella." Siis laittomia todisteita jos on hankittu, tuomioistuin joutuu miettimään, voidaanko niitä käyttää, mutta jos ne on hankittu rikoksella, niin se on varsin moitittavaa. Erityisesti näin on asian laita, kun on ryhdytty tahalliseen rikokseen todisteen saamiseksi.

No, sitten erikseen sanotaan viereisellä palstalla: "Todisteen hyödynnettävyyttä saattaisi puoltaa tutkittavan rikoksen laatu yleistä turvallisuutta vakavasti vaarantavana tai erittäin syvästi keskeisimpiin perusoikeuksiin kajoavana tekona." Luen näin, että jos on vaikka joku murhattu, mikä kajoaa erittäin syvästi keskeiseen perusoikeuteen eli oikeuteen elämään, niin silloin tähän liittyvää todistetta, vaikkapa sitä savuavaa asetta, vaikka se olisi saatu laittomasti, voidaan hyödyntää siinä todistelussa.

Mutta otetaan esimerkki ihan elävästä elämästä. On kyse rikoksesta, joka ei kajoa vakavasti, syvästi keskeisimpiin perusoikeuksiin, eli suuresta talousrikoksesta. Miljoonilla huijataan suomalaisten veronmaksajien rahoja sijoittamalla niitä veroparatiiseihin, jättämällä verot maksamatta. Ei ole kyse siis syvästi yksilön perusoikeuksiin kajoavasta rikoksesta, kuten murhasta, raiskauksesta ja niin edelleen. Sitten luetaan täältä esityksen perusteluista: "Varsin moitittavana voidaan pitää todisteen hankkimista rikoksella. Erityisesti näin on, kun on ryhdytty tahalliseen rikokseen todisteen saamiseksi." Pankkivirkailija Liechtensteinissa ryhtyy tahalliseen rikokseen todisteen saamiseksi, kun hän työnantajaltaan varastaa luetteloita törkeisiin veropetoksiin syyllistyneistä rikollisista. Se rikos ei kajoa keskeisimpiin perusoikeuksiin, kun viedään valtiolta eikä viedä minulta tai ministeri Henrikssonilta rahaa, vaikka meiltä kaikilta viedään. Mikä on ministerin tulkinta? Saako oikeus hyödyntää tällaista todistetta, jonka on siis pankkivirkailija Liechtensteinissa, Sveitsissä, Luxemburgissa — näitä on käytännössä ollut — luovuttanut vaikkapa Saksan tiedustelulle ja jonka tämä on sitä kautta luovuttanut edelleen suomalaisille poliiseille?

Kyse on siis moitittavalla teolla, rikoksella, tahallisella rikoksella hankitusta todisteesta, ja kyse on tilanteesta, jossa rikos ei ole sellainen, että se kajoaisi, niin kuin täällä sanotaan, "erittäin syvästi keskeisimpiin perusoikeuksiin". Jos käytännöksi tulee se, että kun on tahallisella rikoksella, pankkivirkailijan tahallisella rikoksella, hankittu vaikkapa Sveitsistä tai Liechtensteinista näitä todisteita ja että tämän takia näitä ei voida käyttää, niin sanon, että otetaan isot harppaukset taaksepäin taistelussa harmaata taloutta, talousrikollisuutta ja suurimittaista veronkiertoa vastaan. Haluan kuulla ministerin tulkinnan ja haluan, että vaikkapa lakivaliokunta, joka joutuu tätä asiaa käsittelemään — jos ei se koko tätä pykälän momenttia hylkää, mikä minun mielestäni voisi olla perusteltua ja selkeintä — esimerkiksi sanoisi, että tämmöisissä tilanteissa tällaista todistetta pitää voida hyödyntää. Toivon, että tässä ei mennä reippaasti askelia taaksepäin.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Yhdyn edustaja Zyskowiczin kysymyksiin ministerille ja haluan vielä hiukan avata tätä ajatusta, minkä tuossa äsken lyhyessä puheenvuorossani yritin esittää.

Elikkä jos todiste on hankittu rikoksella, niin tuomioistuin harkintansa mukaan päättää, voidaanko sitä käyttää todisteena vai ei. Näin sen ymmärsin. Mutta jos todiste hankitaan pakkokeinon käyttämisen uhalla eikä välttämättä edes kiduttamalla, niin silloin täällä sivulla 222 hallituksen esityksessä puhutaan, että tuomioistuin ei saa hyödyntää tätä todistetta lainkaan.

Arvoisa puhemies! Tässähän on iso ero myös, onko se uhka vai onko se tehty kidutusteko. Tässäkin mielestäni on jo iso ero. Mutta kuten aikaisemmin sanoin, on olemassa eläviä esimerkkejä siitä, eikä ihan hypoteettisiakaan tarvitse olla, että tapahtuu tämmöinen törkeä rikos vaikka oman perhekunnan jäsentä kohtaan ja tavalla tai toisella se tekijä saadaan siitä vastuuseen, ei laillisia keinoja käyttäen vaan uhkaa käyttämällä tai väkivaltaa käyttämällä jonkun toimesta, ja jos sitten sattuisi löytymään vaikka videotallenne tältä tekijältä, niin tarkoittaako tämä laki nyt sitä, että sitä missään tapauksessa ei saa tuomioistuin käyttää hyväkseen, koska joku muu, kolmas osapuoli, on väkivaltaa käyttänyt todistusaineiston hankkimiseksi eikä poliisi? Tämän haluaisin ministeriltä kuulla, onko tämä laki näin rajaava tällaisessa tapauksessa.

Sitten, arvoisa puhemies, toinen asia, minkä haluaisin vielä tietää: Täällä lakiesityksessä sanotaan näin, että anonyymi todistelu tulisi kysymykseen silloin, jos syyte koskee rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Lisäksi tätä anonyymiä todistelua voidaan käyttää henkirikoksissa ja muissa törkeissä pahoinpitelyrikoksissa tai törkeässä ryöstössä, törkeässä huumausainerikoksessa ja törkeää ihmiskauppaa koskevissa jutuissa. Lisäksi täällä on mainittu, että ihmiskauppaa ja törkeää paritusta koskevissa jutuissa voidaan käyttää anonyymiä todistelua, kunhan rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus on kuusi vuotta.

No, nyt kun me tiedämme, että esimerkiksi törkeän kiristyksen enimmäisrangaistus tietääkseni on neljä vuotta, niin tämmöisiä törkeitä kiristysrikoksia nyt Suomessa sattuu pullahtamaan enemmän ja enemmän esille, ja ongelma poliisille on se, että eivät he saa niitä asioita tuotua kovin suuressa määrin tuomioistuimen käsiteltäväksi, koska ihmiset eivät uskalla todistaa. Eikö näin ole? Näissä tapauksissa nytten, kun törkeästä kiristyksestä ei tule kuin se neljä vuotta vankeutta, jos siitä tuomitaan, tämmöisellä henkilöllä ei ole mitään mahdollisuutta saada tätä anonyymiä todistajansuojelua tämän hallituksen esityksen mukaan. Onko näin? Siinä mielessä jos jätetään selkeästi tämmöinen liivin mentävä porsaanreikä lainsäädäntöön, niin kyllä se pitäisi tukkia. Aivan samoin tänään aikaisemmin edustaja Heinonen mainitsi siitä, että raiskaustapauksissa olisi inhimillistä antaa mahdollisuus uhrille todistaa myös anonyymisti, jos hän sitä haluaa. Raiskaustapauksessa se ei ole mahdollista, koska se enimmäisrangaistus on kuusi vuotta. Se ei tullut tässä luettelossa mainittua, mikä tässä hallituksen esityksessä oli, koska ankarin rangaistus pitäisi olla kahdeksan vuotta. Oliko se näin tulkittavissa?

Siinä mielessä, arvoisa puhemies, tämä on hyvä askel oikeaan suuntaan, että saadaan tuomioistuimiin lisää väljyyttä ja välineitä, mutta toivoisin, että tällaiset pienet lapsukset vielä korjattaisiin tässä ennen lain voimaantuloa. — Kiitos.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minäkin haluan aluksi kiittää ministeriä, hän on tehnyt loistavaa työtä tässä vuosien mittaan parantaen nimenomaan rikoksen uhrin asemaa monin lainsäädäntöhankkein sekä määrärahoin. Se on ihan loistavaa, ja tämäkin hallituksen esitys on suurilta osin ihan loistava.

Otan kuitenkin nyt tässä esille jälleen tämän vaaran lähteen avaamisen, mistä puhuin. Ei tarvitse edes mennä ulkomaille tässä todisteiden hyödyntämiskiellossa, otetaanpa ihan arkielämästä tapaus: On joku virkamies, joka näkee, että hänen virastossaan vaikkapa esimiehet syyllistyvät väärinkäytöksiin, joko moraalisiin väärinkäytöksiin tai jopa rikoksiin. Mitäpä kun tällä virkamiehellä on hallussaan joku asiakirja, jossa on todisteet siitä, että vaikka hänen esimiehensä ovat syyllistyneet rikokseen? No, mitäs kun tämä virkamies luovuttaa joko sen asiakirjan tai kopion siitä, korkeintaan siltä osin näpistys tai ei sitäkään, mutta ainakin virkasalaisuuden rikkominen tapahtuu siinä vaiheessa? (Ben Zyskowicz: Tahallinen!) — Siis tahallinen rikos. — Hän luovuttaa jollekin tiedotusvälineelle tämän asiakirjan ja rikkoo virkasalaisuuttaan, ja mitäpä sitten, kun tämän tiedotusvälineen vaikka lehtijutun perusteella käynnistetäänkin esitutkinta ja asia menee poliisitutkinnan, syyteharkinnan jälkeen oikeuteen? No, tämä asiakirja, josta tämä tutkinta on käynnistynyt ja prosessi on käynnistynyt, on hankittu rikoksella. Mitäpä sitten? Vesittyykö koko juttu sillä, että tämä todiste on hankittu rikoksella, niin kuin tämän esityksen mukaan pahimmillaan käy? Voi olla, että oikeus käyttää toisenkinlaista harkintaa, mutta voi olla että ei. Eli olen edelleen sitä mieltä, että tältä osin avataan vaaran lähde ja mennään tämmöiseen amerikkalaismalliseen lainsäädäntöön, jota minäkään en todellakaan tähän Suomen tasavaltaan toivo. Meillä on lähtökohtaisesti ihan hyvä prosessi. Tämä oli näistä vaaran lähteistä, mistä tässä jo moneen kertaan puhuin.

Sitten haluaisin vastauksen muutamaan asiaan:

Tämä anonyymi todistelu on loistava juttu vihdoinkin, ja sehän on yksi palanen, osanen tästä todistajansuojeluohjelmasta tai tämmöisestä laajemmasta hankkeesta. Ikävä kyllä en osaa nyt sanoa, onko Suomi enää EU:n ainoa valtio, mutta se on ainakin läntisen Euroopan ainoa valtio, jossa ei ole niin sanottua todistajansuojeluohjelmaa, ja totta kai tämä anonyymi todistelu on yksi palanen siitä, mutta missä vaiheessa tämä todistajansuojeluohjelma tai -lainsäädäntö muilta osin on, onko tulossa lisää lakihankkeita tähän liittyen? Ainakin minä toivon, että niitä vielä tulisi, koska todistajan asema ei vieläkään ole hyvä, puhumattakaan siitä, että kun todistajansuojeluohjelmaanhan pääsevät myös rikosten uhrit, heidänkään asemansa ei ole vielä hyvässä kunnossa.

Sitten tuossa äsken mainitsin tämän anonyymin todistelun lisäksi tämmöisen anonyymin asianomistajan ja otan sen nyt täällä esille jälleen kerran. Jälleen ihan elävästä elämästä: Tapahtuu tuossa kadulla raiskaus tai törkeä raiskaus, niin sanottu puskaraiskaus eli uhri ja tekijä eivät tunne toisiaan entuudestaan. No, sitten poliisi selvittää asian, tekijä selviää, ja hän joutuu syytteeseen. Ihmettelen, miksi ihmeessä tämän uhrin henkilötiedot, ei kylläkään osoitetietoja mutta nimi, pitää ilmoittaa tälle rikoksen tekijälle, joka sitten tuomitaan vaikka törkeästä raiskauksesta. Miksi ihmeessä? Se ei paranna sen uhrin oikeusturvaa millään tavalla. Päinvastoin, hän saattaa joutua tämän rikoksentekijän vainoamisen kohteeksi vuosikausiksi. Näin on tapahtunut. (Mika Niikko: Näin on!) Miksi ihmeessä pitää paljastaa se uhrin nimi?

Ihan samalla tavalla tämä rikoksen uhri, asianomistaja voisi tulla jopa sinne oikeuteen tai sitten antaa tallenteen välityksellä tämän todistelun. Totta kai hänen henkilötietonsa olisivat tuomioistuimen tiedossa ja syyttäjän tiedossa, mutta miksi se nimi, jolla saa helposti selvitettyä osoitetiedot, yhteystiedot, pitää antaa tälle rikoksentekijälle? Minä en voi sitä ymmärtää, sillä jos sitä ei annettaisi, säästettäisiin ensinnäkin paljon rahaa — se on ikävä asia näissä, että pitää aina miettiä rahaa — poliisi ei joutuisi minkäänlaisiin suojelutoimenpiteisiin, mutta ennen kaikkea säästettäisiin paljon inhimillistä kärsimystä, kun tämä uhri ei joutuisi elämään, anteeksi vain, helvetillisessä pelossa vuosikausia, että koska tämä raiskaaja jälleen tulee vainoamaan.

Eli tämä olisi sellainen asia, mikä olisi toivottavaa saada vietyä eteenpäin. Kun nyt anonyymi todistelu ollaan saatu eteenpäin, seuraava vaihe voisi olla anonyymi asianomistaja tietyissä vakavissa rikoksissa ja tietyissä tapauksissa, kun oikeus niin päättää, ei mikään massatapaus.

Mutta, kuten sanoin, tämä on hyvä edistysaskel, loistavia juttuja: anonyymi todistelu, tallenteen käyttö oikeudessa. Ainakin minä kannatan näitä asioita todella lämpimästi.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Me tiedämme, että oikeuslaitos kipuilee sille asetettujen säästötarpeiden kanssa. Esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Koskelo on kiinnittänyt tähän asiaan monesti huomiota ja edellyttänyt, tai sanotaan toivonut, että myös prosesseja kehitettäisiin siten, että oikeuslaitoksella olisi mahdollisuudet sopeuttaa toimintaansa näihin säästöihin muutoinkin kuin henkilökuntaa vähentämällä, joka sitten taas voi johtaa vain siihen, että jutut entisestään pitkittyvät.

Sivumennen sanoen, näistä korkeimman oikeuden presidentti Koskelon eräistä viesteistä kansanedustajille Ylen uutiset pystyy kyllä tekemään oikein kummallisen epäuutisen. Minun mielestäni ainakin on hyvä, jos hän on valmis informoimaan meitä asioissa, joissa hänen asiantuntemustaan arvostamme.

Mutta palatakseni näihin prosesseihin, ja nyt kun puhutaan todistelusta, niin onko oikeusministeriössä harkittu tai oikeusministeri harkinnut, että tämä todistelu uudelleen tehtynä siellä hovioikeudessa voitaisiin jättää vähemmälle? Tarkoitan sitä, että jos me kuulemme todistajia siellä alioikeudessa, he ovat nähneet rikoksen, he ovat silminnäkijöitä, niin eivät he sitten kyllä vuosi kaksi sen jälkeen, sitten kun se asia on hovissa, ainakaan paremmin muista sitä asiaa ja oikeammin muista sitä asiaa, ja siinä välissä ovat vielä voineet konnat käydä kovistelemassa näitä todistajia, valitettavasti.

Onko harkittu — ja jos on, niin missä mennään — sellaista uudistusta, että nämä varsinaiset näyttökysymykset ratkaistaisiin alioikeudessa ja hovioikeus vain poikkeuksellisissa tilanteissa ja tapauksissa sitten ottaisi nämä näyttökysymykset uudelleen harkittavaksi ja muutoin hovioikeudessa keskityttäisiin näihin oikeudellisiin arvioihin? Minun mielestäni tämä kuulostaa järkevältä uudistukselta.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän nimenomaisen lakiesityksen teossa on tietenkin käytetty laajaa harkintaa, ja mielestäni se on edelleenkäsin tasapainoinen esitys. Kysyn kuitenkin ministeriltä erästä seikkaa. Se on voinut tulla keskustelussa esille, mutta kun jouduin tuossa juoksentelemaan muilla mailla, niin se on voinut mennä ohi korvien. Eli kun tähän anonyymin todistajan käyttämiseen nämä rikoksista määrättävien rangaistusten tietyt vuosimäärät ovat tulleet, niin mistä nämä vuosimäärät ovat tulleet tähän lakiesitykseen? Se kiinnostaa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Haluaako ministeri? — Ministeri Henriksson.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Arvoisat edustajat, jotka olette vielä täällä! Kiitos hyvästä keskustelusta ja erittäin hyvistä kysymyksistä, koska kyseessä ei ole mitenkään helppo lainsäädäntö. Tämä on äärimmäisen vaikeaa lainsäädäntöä, jota pitää tehdä hyvin tarkasti ja jolla on vaikutuksia sitten siihen, millä tavalla meidän tuomioistuimissa toimitaan. Kiitos myös siitä positiivisesta palautteesta ja siitä, että vaikuttaa siltä, että eduskunta on valmis sille, että nyt pystytään ottamaan meidän lainsäädäntöön mahdollisuus anonyymille todistelulle silloin, kun siihen on aihetta.

Nyt tässä keskustelussa on tullut erittäin selvästi esille se, että halutaan tietää, miksi on tämä kahdeksan vuoden rajoitus. Elikkä kysehän on siitä, että anonyymi todistelu voisi tulla kysymykseen, jos rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus on kahdeksan vuotta vankeutta. Tähän kuuluvat muun muassa terroristiryhmän rahoittaminen ja eräät muut terrorismirikokset, ja tätä ankarammin rangaistavat rikokset kuuluvat tietenkin myös tähän. Elikkä siihen kuuluvat sitten kaikki tahalliset henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö, törkeä huumausainerikos, törkeä rahanväärennös, panttivangin ottaminen, törkeä ihmiskauppa, törkeä tuhotyö, kaappaus, maanpetos, törkeä vakoilu, törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Vielä tämän lisäksi tähän kuuluisivat ihmiskauppa ja törkeä paritus, joissa enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta.

Nyt ollaan kysytty, että miksi näin. No, sen takia, että anonyymi todistelu vaikuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin ja puolustuksen oikeuksiin, joten sitä on aiheellista varata vain erityisen törkeisiin rikoksiin, joissa rikoksen selvittämisintressi on suurin ja joissa muuten ei todistajaa voida suojella. Elikkä tästä anonyymistä todistelusta ei myöskään näissä törkeissä rikoksissa saa tulla käytäntö, vaan sen pitää olla se poikkeus. Säännökset anonyymistä todistelusta koskisivat samalla tavalla kaikkia todistajia. Poikkeuksen tekeminen tästä normaalisäännöstä olisi kyseenalaista, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lähtee myös siitä, että rikoksia selvittävien virkamiesten pitää jo tässä ominaisuudessaan sietää enemmän kuin tavallisten ihmisten, ja toki on niin, että peitepoliisiinkin voi kohdistua vakava uhka, jolloin anonymiteetti voidaan myöntää.

Mutta kun tässä kysyttiin myös sitä, että jos esimerkiksi joku tavallinen henkilö näkee kadulla rikollisryhmän tekevän ryöstöä tai jonkun tulevan murhatuksi keskellä katua, niin totta kai se voi olla juuri sellainen tapaus, jossa tämä henkilö, joka on tämän nähnyt ja joka voi ehkä olla se ainoa todistaja, myös tarvitsee tätä erityistä suojelua, ja totta kai juuri siihen tätä on tarkoituskin soveltaa.

Kun tässä on muuten nyt kritisoitu sitä, että Suomen systeemiin tuodaan tällaisia ulkomaalaisia elementtejä, niin on periaatteellisesti hyvä käydä myös sellaista keskustelua, mutta tavallaan tämä anonyymin todistelun salliminen on myös tämmöinen vieras elementti, joka tuodaan muualta. Syyteneuvottelu on toinen, joka nyt on lakivaliokunnassa, ja meidän pitää löytää se Suomen oma tie, se, mikä soveltuu meidän nyky-yhteiskuntaamme ja myös vastaa niihin haasteisiin, mitä meillä täällä on, kun eletään globaaliyhteiskunnassa, missä myös järjestäytynyt rikollisuus on osa meidän arkeamme, valitettavasti.

Sitten tässä on kysytty tästä hyödyntämiskiellosta, ja varsinkin tämä 3 momentti on ollut täällä keskustelun alla. Mielestäni on äärimmäisen tärkeätä, että lakivaliokunta käy tämän hyvin huolellisesti läpi. Mielestäni on erittäin tärkeätä se, että siellä kuullaan asiantuntijoita ja että lakivaliokunta itse miettii, koska voisivat olla kyseessä sitten sellaiset tilanteet — paitsi ne, jotka on tässä esityksessä kuvailtu — jotka ehkä myös voisivat olla sellaisia, että on syytä mainita ne tässä valiokunnan mietinnössä.

Itse ajattelisin näin, että kun edustaja Zyskowicz nosti esille sen, että jos pankkityöntekijä tekee tavallaan rikoksen paljastaakseen jonkin ison rikoksen valtiovaltaa kohtaan, sitä voi katsoa myös siten, että jos joku haluaa päästä veroista eroon ja käyttää kiellettyjä keinoja, niin se, joka haluaa päästä veroista eroon, myös tekee rikoksen tavallaan meitä kaikkia veronmaksajia kohtaan. Silloin ovat myös kyseessä hyvin suuret intressit ja voi olla myös kyse siitä, että tehdään tavallaan rikos yhteiskuntaa vastaan, vaikkakin on kyseessä taloudellinen rikos eikä se, että jonkun henki tai terveys on vaarassa. Tätä pitää pohtia lakivaliokunnassa.

Tässä on myös kysytty — oliko se edustaja Heinonen, joka valitettavasti ei ole enää paikalla — muun muassa raiskausrikoksista. Hän meni niin kuin asioitten edelle. Täytyy sanoa, että meillä on seuraavana listalla vankeuslaki ja olisi ollut hyvä jäädä tänne ensin kuuntelemaan esitystä ennen kuin edustaja kysyy, mutta tietysti edustajilla on oikeus mennä myös asioitten edelle. Ehkä vaalityötä on jokaisella nyt kentällä, niin että ei ole aikaa istua salissa, mutta palataan niihin kysymyksiin, kun tullaan seuraavaan aihepiiriin.

Sitten edustaja Zyskowicz kysyi vielä siitä, onko mietitty sitä, että hovioikeuksissa voitaisiin keskittyä muihin asioihin kuin todisteitten arvioimiseen. Minun ajatukseni on se, että Suomessa pitäisi vähitellen päästä siihen järjestelmään, mikä Ruotsissa on, että alioikeuksien oikeudenkäyntejä videoidaan niin, että kaikki se näyttö, mikä on annettu alioikeudessa, on videotallenteella, ja hovioikeus voi katsoa sitä, jos hovioikeus tarvitsee sitä. Silloin hovioikeuden ei olisi kutsuttava kaikkia todistajia paikan päälle. Silloin myös prosesseja voitaisiin keventää ja niin edelleen. Tähän suuntaan myös Suomen tuomioistuinjärjestelmää pitää kehittää.

Kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, olen iloinen siitä, että tämä esitys on saanut enimmäkseen positiivista palautetta.

Keskustelu päättyi.