4) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain
         muuttamisesta
      
       
         					
      
      
         
         Anu Vehviläinen /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
            arvonlisäverolain muuttamisesta johtuu siitä,
            että hallitus runnoi läpi tilattavien lehtien
            arvonlisäveron ja poisti niin sanotun nollaverokannan vuodesta
            2012 alkaen, ja nythän tämä tilattavien
            lehtien alvi on 10 prosenttia. Eli tällä arvonlisäverolain
            muutoksella paikataan hallituksen aiemmin tekemää virhettä kaiken
            kaikkiaan.
         
         
         Silloin kun se laki muutettiin, hallitus teki huonoa työtä myös
            lainvalmistelun osalta ja jätti lakiin porsaanreiän,
            joka mahdollistaa ja mahdollisti sen, että esimerkiksi
            Ahvenanmaalta tulevilla lehdillä on verottomuus edelleenkin.
            Ja nyt kun koko lehtiala, media-ala, on murroksessa, tämän
            lain voimaantulo — siis arvonlisäveron voimaantulo
            näille tilattaville aikakauslehdille — tarkoitti
            sitä, että kustantajat rupesivat selvittämään,
            voisivatko he kiertää tätä alvin maksamista
            sillä tavalla, että lehti saatettaisiin painaa
            Suomessa ihan missä tahansa painossa edelleen mutta käytettäisiin
            sitten Ahvenanmaalla, laitettaisiin siihen niin sanotusti osoitelappuja,
            tuotaisiin takaisin tänne Manner-Suomeen ja sitten jaettaisiin.
            Ja tämä alvi jäisi sitten, sitä ei tarvitsisi
            maksaa, eli laki sallisi sen.
         
         
         Tämä asia nousi esille omaan tietoisuuteeni noin
            reilu vuosi sitten painotalojen kautta, joissa arvioitiin, että tämä on
            erittäin todellinen tilanne, että tätä ruvetaan
            käyttämään tämmöisenä veronkierron
            konstina ja kierrätetään lehtiä Ahvenanmaan
            kautta. Tässä asiassa heräsivät
            monet muutkin tahot, muun muassa Teollisuusalojen ammattiliitto
            TEAM nousi tässä asiassa puheenjohtajansa Timo
            Vallitun kautta vuosi sitten julkisuuteen, ja sitä ruvettiin
            sitten VM:ssä, valtiovarainministeriön vero-osastolla,
            selvittämään. Ja kieltämättä täytyy
            sanoa, nyt kun katsotaan tätä hallituksen esitystä,
            että ei tästä tullut hyvä kyllä nyttenkään:
            paikattiin yhtä ongelmaa ja aiheutettiin sitten yksityishenkilöille
            taas uusi ongelma.
         
         
         Tämä sinänsä korjaa sen
            ongelman, että voidaan kiertää veroja
            ja välttää tätä alvia
            kierrättämällä Ahvenanmaan kautta,
            mutta sitten tässä on suuri ongelma se, että tämä aiheuttaa
            yksityishenkilöille myös uusia huolia ja maksuja
            ja erityisesti ahvenanmaalaisille. Tähän on kiinnittänyt
            huomiota valtioneuvosto: viime vappuaattona, kun tämä oli
            valtioneuvoston käsittelyssä, valtioneuvosto jätti
            lausuman hyväksyessään hallituksen esityksen,
            ja valtioneuvoston lausuma kuuluu näin: "Ehdotettu malli
            verokeinottelun ratkaisemiseksi tuo mukanaan uusia mutkistavia velvollisuuksia
            yksityishenkilöille. Yksityishenkilö, joka tilaisi
            yksittäistä aikakauslehteä esimerkiksi
            Yhdysvalloista tai Norjasta, joutuisi tulevaisuudessa antamaan veroilmoituksen tullille
            ennakkoon. Sama koskee Ahvenanmaalla asuvia yksityishenkilöitä,
            jotka tilaisivat aikakauslehtiä Manner-Suomesta tai Ruotsista,
            mikä tarkoittaa, että esitys koskisi erittäin
            huomattavaa määrää yksityishenkilöitä Ahvenanmaalla. Muutoksen
            astuttua voimaan on perusteltua arvioida lakimuutoksen todellisia
            vaikutuksia yksityishenkilöihin ja heidän lehtituontiinsa."
         
         
         Pidän ongelmallisena sitä, että tällä hallituksen
            esityksellä, jonka piti paikata ja parantaa sitä lakia,
            mihin se porsaanreikä jäi, synnytettiin nyt taas
            uusi ongelma. En pidä hyvänä lainsäädäntövalmisteluna
            sitä, että vero-osastolla ei tätä kohtaa
            nyt ratkaistu. Tämä lausuma kertoo siitä.
            Itse mietin sitä, onko vielä mahdollista valtiovarainvaliokunnan
            käsittelyssä ja verojaoston käsitellessä tätä asiaa
            löytää tähän asiaan
            ratkaisu. Minusta tämä on vähän
            liian löysä ajatus, että sitten kun ensi
            vuoden alussa tämä uusi arvonlisäverolain
            muutos astuu voimaan, niin sen jälkeen arvioidaan näitä vaikutuksia
            yksityishenkilöihin. Itse ajattelisin, että valtiovarainvaliokunnan
            pitää jo tässä kohtaa pystyä tätä arvioimaan.
         
         
         Joku on sanonut, että eihän tämä nyt
            mitään, että niin sanotusti kustantamot
            tällä tavalla tätä veroa olisivat
            voineet kiertää, mutta pidän kyllä ihan
            merkittävänä sitä arviota, että ehkä noin
            30 miljoonaa euroa on se veromenetys, jos annettaisiin nykylain
            olla sellaisenaan. Eli kannatan tätä lakimuutosta,
            mutta toivon, että tähän löydetään äkkiä ratkaisu
            yksityishenkilöitten osalta.
         
         
         
       
      
         
         Elisabeth Nauclér /r:
            		
         
         
         Ärade herr talman! Inledningsvis vill jag tacka kollegan,
            ledamoten Vehviläinen för det inlägg
            vi just hörde. Jag är ju förstås
            inne på samma linje.
         
         
         Det lagförslag vi nu fått till riksdagen
            borde aldrig ha kommit hit. Det handlar om att det skatteundantag Åland
            har inom EU och ursprungligen syftande till att Åland skulle
            få behålla sina transporter, sina färjtransporter
            som är så viktiga för ett örike,
            har kommit att utnyttjas för ren och skär skatteflykt.
         
         
         När jag säger att lagförslaget inte
            borde ha kommit hit så är det för att
            verksamheten borde ha stoppats för länge sedan.
            Finansministeriet fick nog när, som det sägs i
            propositionen, en aktör inom handeln som etablerat sig
            på Åland koncentrerat funktioner i anknytning
            till tidnings- och tidskriftsdistribution till den del av Åland som
            ligger geografiskt mycket nära riket för att på så sätt
            få så låga kostnader som möjligt
            och så stor vinst som möjligt.
         
         
         Nu blir det slut på denna skatteflykt men det får,
            som vi just hörde, andra för enskilda åländska
            privatpersoner helt orimliga konsekvenser. Men det kommer att gälla
            alla privatpersoner i det här landet. I fortsättningen
            måste alla, och jag upprepar alla, privatpersoner i det
            här landet som prenumererat på eller beställer
            en enskild tidskrift från exempelvis USA eller Norge i
            förväg ge en skattedeklaration till Tullen. Det är
            mycket illa, och vad det innebär i form av utökad
            byråkrati och utökade kostnader, det kan vi bara
            ana.
         
         
         Men för ålänningarna handlar det
            inte bara om tidskrifter med sitt ursprung utanför EU utan även
            tidskrifter härifrån riket och framför
            allt från Sverige. Det finns ingen produktion av tidskrifter
            på Åland och de flesta kommer därför från
            Sverige. Det är naturligt på grund av att man har
            gemensam kultur och ett gemensamt språk, och nu börjar
            vi närma oss kärnan i Ålands självstyrelse:
            skyddet för språket och kulturen.
         
         
         Är det förenligt med syftet med Ålands
            självstyrelse att uppställa sådana orimliga
            hinder för tillgången till tidskrifter på sitt
            eget modersmål? Ja, det är en fråga som
            grundlagsutskottet nu får fundera över. Vad innebär
            pressfrihet för ålänningarna? Kan man
            inskränka tillgången på tidskrifter på det
            egna modersmålet på det här sättet?
            Ja, det är frågor för grundlagsutskottet
            att begrunda.
         
         
         Hade det varit möjligt att i lagen skapa ett undantag
            för åländska privatpersoner, eller kanske för
            alla privatpersoner, och på det sättet jämställa ålänningarna
            med landets övriga medborgare och ändå uppfylla
            lagens syften, nämligen att stoppa dagens skatteflykt?
            Ja, det är frågor som grundlags-, eller som man
            också kan kalla det, Ålandsutskottet nu får
            fundera över.
         
         
         Att det även i statsrådet funnits stor tveksamhet
            till denna proposition kan man se av de uttalanden som
            gjordes vid ärendets behandling i statsrådet och
            som kollegan Vehviläinen läste upp i sin helhet.
            Det avslutas med att man säger att man ska utvärdera
            dessa faktiska effekter när lagen trätt i kraft,
            men jag anser att grundlagsutskottet ska fundera på den
            frågan redan nu och inte vänta på någon
            utvärdering.
         
         
         I sammanhanget när man konstaterar skatteflykt ska
            det också nämnas att det finns ett uttalande,
            förhandsavgörande, av Centralskattenämnden
            där man godkänt detta förfarande som vi
            alltså nu avser att sätta stopp för.
         
         
         Slutligen, herr talman: i den här propositionen talas
            det om Fastlands-Finland, och man kan då fråga
            sig om det också finns ett Fastlands-Sverige. Nej, den
            korrekta termen är landskapet Åland och riket,
            som det står i självstyrelselagen, och
            till dess att självstyrelselagen ändras på den
            punkten är det enbart termen riket som ska användas.
         
         
       
      
         
         Anne Kalmari /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa herra puhemies! Marraskuussa 2011 äänestimme
            tässä salissa lehtien arvonlisäveron
            korotuksesta. Jos sitä lakia ei oltaisi viety läpi,
            emme olisi tässä tilanteessa kuin nyt. Sen jälkeen
            esimerkiksi moni kokoomuslainen kansanedustaja on tullut julkisuuteen
            ja paheksunut tätä mutta kuitenkin on ollut tässä äänestyksessä mukana
            eli on kannattanut sitä, että lehdille arvonlisävero
            tulee. Sen piti tuoda 90 miljoonaa euroa valtion budjettiin, mutta
            heti ennen päätöstä ja päätöksen
            jälkeen media-alalta on ilmennyt, että näin
            ei tule käymään. Päinvastoin
            olemme menettäneet sen seurauksena työpaikkoja
            media-alalta, ja aika kovassa kriisissä siellä monella
            tasolla, sekä paikallis- että maakuntatasolla,
            ollaan tällä hetkellä.
         
         
         Siksi minusta on ihmeellistä, että kun tehdään ensin
            huonoa lainsäädäntöä,
            niin sitten sitä paikataan toisella huonolla lainsäädännöllä,
            joka aiheuttaa lisää byrokratiaa. Jos harmaan
            talouden torjunta on tätä, että yksityisihmiset
            täyttelevät erilaisia blanketteja, jos tilaavat
            ulkomailta tuotteita, niin tämä on aika naurettavalla
            tasolla, kun sen sijaan pitäisi puuttua suuriin rahavirtoihin, joita
            jatkuvasti meiltä katoaa veroparatiiseihin. Sinänsä,
            jos tähän verovapausalueasiaan halutaan puuttua,
            itse asiassa olen ymmärtänyt, että onko
            siellä Ahvenanmaalla myös pakettiliikenteen postitusta
            aivan samaan tapaan. Jos joku muu maakunta Suomessa saisi samanlaisen
            veroedun, epäilen, että se menestyisi aika hyvin.
         
         
       
      
         
         Kimmo Sasi /kok:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Kokoomus ja keskusta ovat porvarillisia puolueita, mutta
            yksi asia erottaa nämä puolueet: Keskusta uskoo
            siihen, että elinkeinoelämä toimii pelkästään
            tuilla ja tuilla pitää kaikki vanha pyrkiä säilyttämään,
            ja yhteiskunta näin vähitellen supistuu ja kurjistuu.
            Sen sijaan kokoomuksen näkemys on se, että kaikilla
            yrityksillä pitää olla yhdenmukaiset
            kilpailuedellytykset, reilut säännöt ja
            pyritään luomaan uutta, kasvattamaan talouden
            kakkua ja sitä kautta pyritään parantamaan hyvinvointia
            yhteiskunnassa. Uskon, että kokoomuksen konsepti lopulta
            tulee joka tapauksessa voittamaan, ja tähän tulee
            suomalainen yhteiskuntakin pohjautumaan.
         
         
         Mitä tulee lehtien arvonlisäveroon, niin se, että lehdetkin
            maksavat saman arvonlisäveron kuten muutkin painotuotteet,
            on sinänsä lähtökohtaisesti
            perusteltua. Olennaista kuitenkin tässä hallituksen
            esityksessä on se, että Ahvenanmaa aikanaan jättäytyi
            EU:n ja Suomen veroalueen ulkopuolelle ja sillä se sai
            tiettyjä etuisuuksia, kuten lauttaliikenteeseen muun muassa
            tax-free-myynnin. Tämä oli varmasti tarkoituksenmukainen
            ratkaisu Ahvenanmaan osalta. No, tietysti se, että Ahvenanmaa
            on Suomen veroalueen ulkopuolella, aiheuttaa tiettyjä ongelmia,
            ja niitä ongelmia on tässä vuosien varrella
            pyritty ratkaisemaan. Nyt viime aikoina on tapahtunut tietty käytäntö,
            jossa hyvin pieniä lähetyksiä lähetetään
            Ahvenanmaan kautta ja pyritään tällä tavalla
            välttämään arvonlisävero,
            ja tietysti tämä ei ole tarkoituksenmukaista.
            Tietysti verottajan kannalta ongelma on se, että kauhean
            pieniä eriä ei ylipäätänsä kannattaisi
            verottaa.
         
         
         Sanomalehtien osalta oli tehtävä jotakin,
            ja hallitus pyrkii nyt tässä yhteydessä ratkaisemaan tämän
            ongelman mutta valitettavasti hyvin byrokraattisella tavalla. Täytyy
            sanoa, että on hyvin tärkeätä,
            että tämä lakiesitys arvioidaan eduskunnassa
            hyvin huolellisesti. Asia lähetettiin perustuslakivaliokuntaan.
            Mielestäni perustuslaillisia ongelmia tässä ei
            ole, mutta kun perustuslakivaliokunta on kuitenkin Ahvenanmaan aseman kannalta
            keskeinen valiokunta, on hyvä, että valiokunta
            antaa lausunnon. Mutta valtiovarainvaliokunnan puolesta vakuutan,
            että valtiovarainvaliokunta paneutuu tähän
            hallituksen esitykseen ja huolellisesti arvioi sen käytännön
            vaikutukset ja myöskin miettii sitä, olisiko joitakin muita
            tapoja, joilla tämä ongelma voitaisiin ratkaista
            ja pitää huolta siitä, että verotusta
            ei pyritä merkittävällä tavalla
            kiertämään.
         
         
       
      
         
         Anne Kalmari /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa herra puhemies! Edustaja Sasi tuossa viittasi siihen,
            että minkäänlaisia etuisuuksia tai tukia
            ei millekään alalle sopisi antaa. Onko edustaja
            Sasi sitten sitä mieltä, että tämä arvonlisäverokanta,
            joka nytkin jaetuilla lehdillä on, on liian matala? Pitäisikö se nostaa
            samaan arvonlisäverokantaan, missä kaikki muukin
            on, että tätä alaa ei ikään
            kuin subventoitaisi? Kyllä keskustan mielestä on
            tärkeää, että lehtien tasa-arvoistava
            vaikutus jatkossakin säilyy, että ihmiset voivat
            lukea eri puolilla maata painettua tekstiä.
         
         
       
      
         
         Kimmo Sasi /kok:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Niin kuin tässäkin, kepu
            on verotukien kannalla, ja sen takia Suomen valtiontalous on siinä tilanteessa,
            missä se tällä hetkellä valitettavasti
            on, ja keskustasta ei ole nytkään kovinkaan paljon
            apua tämän vajeen supistamisessa.
         
         
         Olennaista on se, että painotuotteet ovat samassa verokategoriassa:
            kirjat ovat aina olleet alimmassa arvonlisäverokategoriassa,
            aikaisemmin 9, nyt 10 prosenttia, ja nyt lehdet ovat samassa kategoriassa
            kuin painotuotteet eli kirjat, ja tämä on oikea
            ja oikeudenmukainen verokanta lehdille. Mitä tulee sitten
            muuhun mediatoimintaan, siellä verokanta on tällä hetkellä 24,
            eli siellä on kaikkein korkein verokanta, ja itse olen työskennellyt
            sen puolesta, että kun tulee tapahtumaan lehtimaailmassa
            siirtymä digitaaliseen viestintään, meidän
            pitäisi saada myöskin nämä digitaaliset
            lehdet 10 prosentin arvonlisäveron piiriin. Eli lehdet,
            riippumatta siitä, missä muodossa ne julkaistaan,
            olisivat saman veron piirissä. Mutta aikaisemminhan tämä ero
            oli huima, kun oli nolla prosenttia ja 23 tai 24 prosenttia, ja on
            tärkeätä, että näitä veroeroja
            supistetaan ja annetaan mahdollisuus lehdille siirtyä uuteen
            ja tehokkaaseen ja parempaan teknologiaan.
         
         
       
      
         
         Anne Kalmari /kesk:
            		
         
         
          Arvoisa herra puhemies! Nyt en oikein ymmärrä: äsken
            vastustitte sitä, että tällaista subventiota
            on, ja nyt kuitenkin sitten esitätte, että tähän
            alempaan verokantaan pitäisi digitaalisten lehtien osalta
            päästä. Mielestäni tässä on
            hyvin vahva ristiriita.
         
         
         Sen sijaan jos verrataan kokoomuksen ja keskustan linjaa, ajattelisin,
            että keskustan mielestä on tärkeää,
            että ne verokertymät kyllä tulisivat Suomeen,
            mitä tällä hetkellä hyvin paljon
            pakenee muihin maihin, ja toivoisinkin, että hallitus vähän
            vahvemmin kiinnittäisi huomiota harmaaseen talouteen, esimerkiksi
            siihen, mitä rahavirtoja hallintarekisterin ja muitten
            kautta menee teille tietymättömille niin, että verokertymät
            niistä eivät Suomea auta. Toivoisin, että kokoomus ei
            aina vastustaisi tällaisia asioita, vaan olisi rohkeasti
            siellä hallituksessakin tällaisia asioita eteenpäin
            viemässä.
         
         
       
      
         
         Kimmo Sasi /kok:
            		
         
         
          Arvoisa puhemies! Viimeisenä puheenvuoronani tässä asiassa
            totean, että kokoomus on oikeudenmukaisten ja reilujen sääntöjen
            kannalla. Se tarkoittaa sitä, että jos meillä on
            julkaisutoimintaa, niin kaikella julkaisutoiminnalla pitäisi
            olla sama arvonlisävero ja se ei saisi riippua siitä,
            onko se painettu lehti ja kuinka monta kertaa se lehti ilmestyy,
            jaetaan, tai onko se digitaalinen lehti, vaan kaikilla pitäisi olla
            yksi ja sama ja alempi arvonlisäverokanta.
         
         
         Tietysti keskustalle tyypillistä on se, että ongelmat
            ratkaistaan sillä, että vero on nolla. Eihän silloin
            tietysti synny mitään vero-ongelmia, jos veroa
            ei peritä lainkaan. Mutta yhteiskuntakin tarvitsee maatalouden
            tukemiseksi ja hyvinvointipalveluitten ylläpitämiseksi
            myöskin verotuloja.
         
         
       
      
      Keskustelu päättyi.