Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Edellisellä kaudella jo käsittelyyn otettu mutta rauennut laki tutkintojen ja muun osaamisen viitekehykseksi tuntuu hivenen vaikeaselkoiselta lukea, mutta ehkä tämä on sitten uusi käsite suomalaiseen opetusalan lainsäädäntöön. Mielellään tämä ei saisi myöskään olla entistä tutkintojärjestelmää byrokraattisempi ja näin ollen kehitystä hidastava.

Suomalainen tutkintojärjestelmä on jo käynyt läpi monta uudistusta, ja sen me useat tässäkin salissa olemme kokeneet omissa opintopoluissamme, ja se kuvastanee muuttuvaa maailmaamme. On toki selvää, että työelämä muuttuu talouden sykkeen mukana ja siinä tahdissa on vain pysyttävä. Suomi on toisaalta pysynytkin, olemme euroalueenkin vakaimpia talouksia kaikesta euron kriisistä huolimatta, ja opetuksemme saa toistuvasti kiitettäviä arvioita kansainvälisesti.

On myös todettava, että peruskoulu ja eritoten lukiokoulutuksen saaminen lähelle kansalaisia pienten lukioitten muodossa on ollut perusterveydenhuollon ohella yksi tärkeimpiä yhteiskunnallisia palveluja ja tasa-arvoa lisääviä tekijöitä Suomessa. Vientituotteenakin tällainen nyt esitetty viitekehys voisi toimia, jos se osoittautuu ei-byrokraattiseksi koulutusjärjestelmän veturiksi.

Aikuiskoulutuksen tarve tulee epäilemättä kasvamaan. On hyvä, että hallitusohjelmaan on kirjattu näyttötutkintomestarijärjestelmä koulutuksen tärkeänä työkaluna. Meillä on aikuiskoulutuksen kentällä työskentelevillä paljon osaamista, jota nyt tulee hyödyntää. Aikuiskoulutuksen näyttötutkinnoissa on jopa käyttämätöntä reserviä, joka toivon mukaan saadaan käyttöön. Tarkoitan tällä vahvaa kentän osaamista näyttötutkintojen järjestämisessä, jossa on paljon valmiuksia aikaisemmin hankitun tiedon tunnistamiseen ja tunnustamiseen.

Koulutuksen raja-aitojen poistamisesta haluan ottaa esimerkiksi lähihoitajakoulutuksen ja lähihoitajan työkokemuksen hyödyntämisen ammattikorkeakoulututkintoa suoritettaessa. Näin viitekehystenkin välillä tulee keskustella ja luoda joustoja.

Kansainvälisesti tarvitsemme yhtenäisyyttä tässä maailmassa, jossa rajat ovat helpommin ylitettävissä. Maahanmuuttajien koulutuksessa olen itse törmännyt esteisiin, joissa opiskelijan aiemmin hankittua oppimista ei voida tunnustaa, vaikka se tunnistettaisiin. Tämä hidastaa maahanmuuttajien työllistymistä ja on koulutuksen hukkareserviä. Toisaalta kokemukseni on myös se, että ongelma on suurin kolmansista maista Suomeen tulevilla, ja tämä työnalalakiesitys on lähinnä Euroopan unionin alueelle painottuva.

Toinen epäkohta ovat mielestäni niin sanotut vanhat opistoasteen tutkinnot, joita ei tunnusteta ammattikorkeakoulututkintoihin rinnasteisina esimerkiksi ammatilliseen opettajankoulutukseen haettaessa. Tiedämme, että ammatillinen koulutus tulee tarvitsemaan jatkossakin opettajia, jotka ovat vahvan ammattitaidon omaavia osaajia, ja heitä hukataan, kun opistoasteen tutkintoa ei lueta riittäväksi pohjakoulutukseksi. Ei ole yksittäisen opistoinsinöörin syy, jos tutkintojärjestelmä muuttui eikä tutkinnon päivittämiseen ole ollut sittemmin mahdollisuuksia. En halua tässä tilanteessa olla koulutusvastainen mutta en myöskään ymmärrä sitä, miten tutkinto voi käytännössä sulaa yhdessä yössä pois, kuten on osin käynyt opistoasteen sairaanhoitajienkin kohdalla.

Toisen asteen ammatillinen koulutus on tilastollisessa valossa suurien haasteiden edessä ainakin, kun katsoo koulutuksen keskeyttäviä ja ammatillisen koulutuksen jälkeen työllistyviä. Toisen asteen koulutukseen toivoisin sekä rakenteellisia että pedagogisia ratkaisuja, joilla läpäisevyyttä voidaan parantaa. Oppivelvollisuuden nostaminen 18 ikävuoteen yhdistettynä siihen, että ammatillinen koulutus lyhennetään kaksivuotiseksi, voisi tehostaa läpäisevyyttä suurestikin. Toisaalta toisen asteen ammatillinen koulutus voidaan lyhentää kaksivuotiseksi ilmankin, että oppivelvollisuuteen kajotaan.

Joka tapauksessa toivon, että toiminnallisia, yhteistoiminnallisia ja työelämälähtöisiä oppimisympäristöjä kehitetään perinteisen frontaaliopetuksen ja verkko-opiskelun rinnalle. Erilaisten oppijoiden tunnistaminen vähentää myös syrjäytymistä omalta pieneltä osaltaan. Peruskoulun nivominen työelämälähtöisemmäksi olisi myös suotavaa. Suomalainen koulutusjärjestelmä on perinteisesti ollut oppilaitoskeskeistä, ja tähän on maailman muuttuessa tarvetta.

Viitekehys ei tässä vaiheessa ota myöskään kantaa tutkintonimikkeisiin, mikä ei tunnetusti myöskään ole ongelmatonta. Se on ratkaistava tarkasti jo rekisterienkin kannalta, joihin ammattihenkilöitä kirjataan.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Alati kansainvälistyvässä maailmassa tutkintojen vertailtavuus on enemmän kuin välttämätöntä. Me olemme nyt kuluneena keväänä käsitelleet myös pohjoismaisia rajaestekysymyksiä, niiden madaltamisia, poistamisia. Koulutuskysymykset ovat myös pohjoismaisella tasolla ongelmallisia. Pohjois-Suomessa, Pohjois-Ruotsissa sähkömies yhtäkkiä rajan ylittäessään ei olekaan enää auktorisoitu sähkömies. Vastaavanlaisia koomisiakin esimerkkejä on hyvin paljon. Kun Ruotsista tulisi sähkömies Suomen puolelle, hän ei olekaan kelpoinen ja joudutaankin sähkömies hakemaan jostakin kaukaa, vaikkapa Helsingistä. Eli siis tutkintojen vertailukelpoisuuden lisääminen on välttämätöntä. Se on vaikea ja kivinen tie, mutta se kannattaa käydä, jotta koulutuksenkin arvostaminen lisääntyisi ja nimenomaan suomalaisen koulutuksen arvostaminen, sillä me olemme todellakin olleet hyviä. Siitä on muitakin todisteita kuin Pisa-tutkimukset, joiden vangiksi me emme saa jäädä. Me nimittäin elämme osittain myös Pisa-harhassa. On pidettävä myös huolta, että tutkintojemme laatu ei tule alenemaan. Täällä perusteissa kyllä se luvataan, mutta tässä asiassa ei saa antaa pikkusormen vertaakaan periksi. On pidettävä yllä suomalaisen koulutuksen kansainvälistä korkeaa tasoa.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä käsittelyssä oleva laki pitää sisällään hyviä elementtejä, kuten esimerkiksi tässä kuvataan osaamisen merkityksellisyyttä tietoina, taitoina ja pätevyyksinä niin, että eurooppalaisessa skaalassa ja myös suomalaisessa skaalassa nämä olisivat vertailukelpoisia. Suomi on päättänyt tähdätä siihen, että olisimme vuonna 2020 maailman osaavin kansa. Osaamisen tunnustaminen kansallisesti, niin kuin tässä edellisissä puheenvuoroissa kävi ilmi, on meillä monilta osin ongelmallista. Meillä on paljon vanhoja tutkintoja, joista ei selittämälläkään selviä, niin että ne nykypäiväistyisivät ja ne voitaisiin päivittää pienellä tai vähän suuremmalla täydentävällä opiskelulla. Nyt herääkin kysymys, että jos olemme luomassa tämmöistä eurooppalaista viitejärjestelmää, niin kuinka nämä ihmiset, jotka ovat nyt jo jääneet jalkoihin tämän tunnustamisen kanssa, selviävät sitten tässä eurooppalaisessa viidakossa.

Minua pelottaa myöskin tämän lakiesityksen alla se, että kun tähän sisältyy vielä ministerin asetusmahdollisuus, että tällä ei vaan pyritä siihen, että harmonisoidaan suomalaista ja eurooppalaista koulutusjärjestelmää ja nimenomaan Suomen haitaksi. Meillä on pelkona monella koulutussektorilla se, että kun Suomi on tähdännyt tosi korkeatasoiseen koulutukseen, muun muassa luokanopettajakoulutus on erittäin korkealle noteerattu maailmalla ja Euroopassa, et-temme hävittäisi sitä perintöä emmekä antaisi murentaa tätä oppimisen ja opettamisen kivijalkaa Suomesta, jolla me olemme tähän saakka pärjänneet. Elikkä emme saa päästää eurooppalaista järjestelmää tunkeutumaan tämän suomalaisen koulutusjärjestelmän sisään niin, että me joudumme antamaan omastamme, minkä olemme vaivalla ja työllä ja kovalla rahalla muinoin rakentaneet.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Olisi perusteltua todellakin tutkia sitä, onko ammatillinen perustutkinto tämän kestoisena, nykykestoisena ollenkaan hyödyllistä ja järkevää. Useiden työnantajien mielestä ammattitutkinnon suorittaneiden työhöntulo-osaaminen ei ole kehittynyt sen mukaan, vaikka perustutkintoon liittyy pitkähkökin työssäoppimis- ja harjoittelujakso. Olisi perusteltua nimenomaan pohtia sitä, voitaisiinko muuten sitten ammatillisen perustutkinnon suorittaneille mahdollistaa edelleen ammatilliseen korkeakouluun siirtyminen, eli sitä polkua kehitettäisiin, mutta tuotettaisiin nopeammin, siirtymistä ammattikoulusta työelämään ja siellä mahdollisesti annettavaa työharjoittelua niin, että siinä olisi sitten mahdollisesti työnantajalle maksettavaa tukea, mutta myös sitä opinnollista velvoitetta, jolla mahdollistettaisiin opiskelijan siirtyminen sitten ammattikorkeakouluun. Oppisopimuskoulutuksessa tämä on ilmeisen ongelmallista, sillä osaltaan ehkä paras työllistymiskanava aikuiselle ja koulutuksen kautta on oppisopimus, mutta se osaltaan syrjii nuoria, vailla tutkintoa olevia alle 18-vuotiaita. Liian usein työnantajat edellyttävät oppisopimukseen hyväksytyiltä ammatillista tutkintoa taikka ylioppilastutkintoa, ja tällöin puhtaasti ilman tutkintoa olevat nuoret eivät pääse. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kädelliset erilaiset oppijat, jotka eivät teoreettisessa koulutuksessa menesty, ovat tämän erittäin kannatettavan kanavan ulkopuolella ja se aiheuttaa myös samalla sitten tätä syrjäytymistä, mitä tässä maassa on nuorison taholta tapahtunut.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Edellinen puhuja viittasi tosi tärkeään asiaan.

Minusta meidän pitäisi luoda koulutusjärjestelmämme toiselle asteelle vielä kolmas linja, joka olisi keveämmästi rakennettu, ammatillisesti painotettu, kädentaitoja painottava ja tarjoaisi linjan niille noin 30 000—40 000 nuorelle, jotka eivät suostu tänä päivänä menemään teoriapainotteiseen kouluun, eivät toisen asteen lukioon eivätkä toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin. Heille pitäisi luoda oma linjansa, jossa he suostuisivat istuutumaan ja saamaan ne käytännön taidot, joita tarvitaan tämän päivän käytännön työmiehen ammatissa niin sanotusti. Viitteeksi niille, jotka eivät muista vanhanaikaista kansalaiskoulusysteemiä, että sieltä löytyy minusta hyviä elementtejä, joita voitaisiin kehittää tämän päivän tarpeisiin ja joilla voitaisiin saada yhä useampi opiskelija tai nuori, joka on syrjäytymisvaarassa, myöskin koulutuspolulle.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Myllykoski otti esille erittäin oleellisen asian. Tässä kehyksessä ei lasketa peruskoulua tai lukiota tutkinnoksi, enkä minä tiedä, tarvitseeko niitten olla tutkintoja, mutta minun mielestäni kuitenkin pitäisi löytyä niitä elementtejä, joilla tuetaan erilaista oppijaa hakemaan tutkintoa. Meillä on ollut aikaisemmin ammatillisia keskikouluja, ja kun se on voinut toimia toisinkinpäin, minusta ammatillisen työelämän pitäisi lähestyä peruskoulua — minä peräänkuulutan edelleenkin niitä erilaisia oppijoita, jotka eivät sillä tavalla hyödy frontaaliopetuksesta mutta työelämälähtöisesti, tutortoiminnalla tai jollakin oppisopimuskoulutuksen tyyppisellä opetuksella pääsisivät paljon paremmin työelämään ja sitä myötä elämään kiinni.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kriittiset kasvatustieteilijät usein sanovat, että maamme koulutusjärjestelmä suosii ulkoaoppijoita ja sellaisia, jotka opettelevat kritiikittömästi kaiken ulkoa, ja se taas johtaa siihen, että kyseenalaistajat eivät useinkaan ole menestyjiä koulussa, vaikka heillä olisi monenlaisia taitoja ja kykyjä.

Edustaja Myllykoski todellakin toi esiin tärkeän asian. Tämä liittyy myös siihen, että hallitus valmistelee nuorten yhteiskuntatakuuta, ja tällainen oppisopimusmalli tulisi hyvin keskeisesti huomioida vietäessä eteenpäin yhteiskuntatakuuasiaa. Keski-Euroopan maista, erityisesti Itävallasta ja Saksasta — kun me voimme yleensä koulujärjestelmää viedä maailmalle esimerkiksi — voisimme tuoda juuri mestari—kisälli-järjestelmän, joka on äärimmäisen hyvä, käytännönläheinen ja varmasti yhä kasvavalle joukolle suomalaisia nuoria sopiva.

Jari  Myllykoski  /vas:

Arvoisa puhemies! Juuri nyt olisi oikea aika miettiä koulutuksen erilaisia kehyksiä, sillä me olemme nähneet ison syrjäytyneiden, hukassa olevien opiskelijoiden tai työtä vailla olevien nuorten joukkueen.

Esimerkiksi metallialalla ensisijaisten hakijoiden määrä on hyvin kapea, ja keskeyttäneiden määrä sillä sektorilla on erittäin suuri. Monesti syynä on varmasti se, että he ovat erilaisia oppijoita. Ala on ollut toisella sijalla, ja tietysti nyt pitää nähdä, että on myös elinkeinoelämän omaa saamattomuutta, että ei ole pystytty antamaan todellista kuvaa alasta siltä osin, kuinka teknistä ja vaativaa se ala on, ja sitä kautta myöskään turvallisesti työllistämään.

On tehtävä paljon uudistuksia, ja juuri nyt olisi se aika, että meillä uskallettaisiin katsoa se, että kun nuorisotakuu on ehkä yksi osa sitä, mitä pitäisi nyt koulutuskehyksessäkin osata huomioida, meidän pitää tuottaa pienille ja keskisuurille yrityksille ikään kuin luotseja, jotka tulevat yrityksen ulkopuolelta mahdollistamaan oppisopimuskoulutuksen työssäoppimiseen, jotta ammatillinen osaaminen voi kehittyä, sillä pienissä yrityksissä ei kerta kaikkiaan ole mahdollisuutta antaa ja satsata teoriakoulutukseen ja käytännön oppimisen aikaansaamiseksi. Nyt on se tilanne, ja tässä yhteydessä on pakko tuoda esille, että ehkä meillä joiltakin osin varovaisesti ollaan edetty myös työturvallisuuslainsäädännössä sille puolelle, että monilla työpaikoilla alle 18-vuotiailta on evätty työnteon mahdollisuudet. Pitäisi ottaa niitä myös tarkasteluun, jotta me emme omalla lainsäädännöllämme estä sitä, että meidän oppisopimuskoulutuksemme voisi kehittyä myös sellaisille aloille, joilla alle 18-vuotiaiden työskentely on tällä hetkellä kielletty.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt ollaan varmasti siinä koulutuksen ytimessä, kun puhutaan koulutustakuusta ja yhteiskuntatakuusta. Itse näen kuitenkin niin, että el-lemme me saa tässä tilanteessa työmarkkinajärjestöjä, kaikkia tahoja, työnantaja- ja työntekijäpuolta, sitoutettua lainsäädännöllisiin ratkaisuihin, joilla voidaan edistää joustavampia työmarkkinoita, joissa voidaan keskustella myöskin nuorten työntekijöiden palkasta, joilla ei ole vielä koulutus valmiina, ja joilla ratkaisuilla voidaan nämä henkilöt sijoittaa niin sanotusti oikeisiin palkkakategorioihin, niin me emme pääse tässä koulutus- ja yhteiskuntatakuussa pitkälle, emmekä varsinkaan sen jälkeisessä ajassa, jolloin nuori lähtee sijoittumaan työmarkkinoille.

Elikkä perään sitä, että nyt on tehtävä työmarkkinaosapuolten kanssa yhteinen sitoutumissopimus, että tämä koulutus- ja yhteiskuntatakuu voi työpainotteisesti toteutua. Ellemme tähän pääse emmekä tähän pyri, niin meidän lainsäätäjien on turha täällä yksin tehdä näitä päätöksiä. Elikkä näen tämän asian avainasemassa, ja nyt niiltä puolueilta, jotka täällä hallitusvastuussa ovat, perään vastuullisuutta myöskin tässä asiassa.

Edustaja Kontula otti eilen ainakin lehdistön mukaan kantaa peruskoulun kehittämiseen, ja toivon, että tätäkin keskustelua käytäisiin edelleen. Itse näen, että vaikka olemme pärjänneet Pisa-tutkimuksissa erittäin hyvin Suomessa, niin meillä on siinä erittäin paljon petrattavaa ja tarvitsemme myöskin peruskoulun päivittämistä. Siellä on liian paljon nuoria ja lapsia, jotka jäävät jalkoihin eivätkä siten kykene löytämään omaa elämänpolkuansa. Tähän toivoisin myös meillä yleistä keskustelua koko täällä eduskunnassa.

Pirkko  Mattila  /ps:

Arvoisa puhemies! Meillä on tosiaan hyvin laaja-alainen tämä oppimisen vaatimusten kirjo. Toisaalta osa ei saa yhtäkään tutkintoa suoritettua, ja toisaalta sitten taas työmarkkinat ja talouselämä asettavat korkeita vaatimuksia, työelämän joustoja, ja toisaalta täytyy olla työntekijöitä ja aikuisopiskelijoita, jotka ovat valmiita sietämään epämukavuutta, jota tämmöiset talouden syklit aiheuttavat.

Mutta nyt tosiaan minäkin myös haluan kohdistaa luottavaiset katseeni hallituspuolueiden edustajiin, joita täällä istuu. Elikkä muutama vuosi sitten meillä oli Noste-projekti, Noste-koulutus, menossa, jolla turvattiin ja hankittiin tutkintoja sellaisille henkilöille, jotka eivät olleet peruskoulun jälkeen sitä yhtäkään tutkintoa tulleet hankkineeksi, kuka erinäisistäkin syistä, mutta joita sitten menestyksekkäästi saatiin koulutuksessa vietyä läpi. Minä jotenkin toivon nyt, että vaikka, edustaja Myllykoski, ottakaa te koppi, että kaivetaan nämä Nosteen tulokset esiin ja katsotaan, mitä hyvää sillä on saatu aikaan. Ainakin minun arkielämän työkokemukseni siitä oli äärimmäisen hyvä.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan varmasti näitä selvitellään edelleen ihan yhtä lailla kuin myös sitä työllistämismahdollisuutta, että on tavallaan rahaa itsellä mukana.

Mutta edustaja Kerolalle on pakko vastata, että näin näyttömestaritutkinnon suorittaneen täsmällisyydellä voin sanoa, kuinka työmarkkinoille sijoitutaan, mitenkä on, kun työmarkkinaosapuolten kanssa keskustellaan siitä nuorisotakuusta esimerkiksi, niin täytyy perusrakenteet kuitenkin erottaa toisistaan: meillä on yleissitovat työehtosopimukset, jotka eivät saa olla este, kun tätä asiaa kehitetään, etteikö voitaisi tulla työelämään.

Mutta aivan varmasti henkilökohtaisesti tulen kyllä myös katsomaan sen perään, että emme luo tästä työmarkkinoille kilpailua siten, että voimme alipalkatusti saada nuoria töihin, kun sitten taas toisaalta meillä on pitkäaikais- ja rakennetyöttömiä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta nuorisotakuun kautta sijoittua koulutuksen kautta uudelleen työelämään, vaan heille pitää saada joku muu kanava. Siinä mielessä on tärkeätä, että luodaan järjestelmiä, jotka mahdollistavat koulutuksen ja työelämän yhteensovittamisen nykyistä paremmin, ja uskon, että ministeri Ihalainen asiantuntevana ministerinä tekee kaikkensa, että näitä kynnyksiä ei ainakaan hallituspuolueiden osalta rakennettaisi, kun me olemme niitä lähteneet murtamaan.

Inkeri Kerola /kesk:

Puhemies! Kiitos kärsivällisyydestä.

Edustaja Myllykoskelle vielä viittauksena, että luotan täysin siihen, että ministeri Ihalainen hoitaa nämä tehtävänsä asiallisesti. Olen oppinut häneen luottamaan. Mutta meidän täytyy myös muistaa, että kun meillä on näin isosta asiasta kysymys kuin koulutuksesta ja yhteiskuntatakuusta ja samanaikaisesti puhutaan sitten myöskin työurien pidentämisestä, niin meidän täytyy päättää, kumpaan me panoksia pistämme enemmän.

Olen itse kääntymässä sille puolelle, että el-lemme saa tätä nuorten isoa joukkoa työelämän suulle kasvatettua, niin me emme voi puhua työuran jatkamisesta sieltä toisesta päästä. Meidän on tehtävä pitkäjänteisiä ratkaisuja täällä eduskunnassa myös lainsäädäntöteitse ja tuettava nuoria niin, että he pääsevät työn syrjään kiinni jo alkuvaiheessa. Muuten emme voi olettaa, että eläkekertymiä syntyy heille itselleen plus koko työmarkkinoille. Sen vuoksi keskustelu myös tästä, panostammeko ihan oikeasti ja aidosti sinne nuorison työllistämiseen kaikin keinoin, mitä meillä käytettävissä on, on minun mielestäni se oleellinen asia. Jätämme syrjään hetkeksi sen työurakeskustelun sieltä loppupäästä. Työelämää tulee kehittää kokonaisuutena, mutta niin, että painopiste on nyt ensiksi nuorissa.