Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyseessä on lakialoite kerjäämisen sääntelystä. Tämän aloitteen on allekirjoittanut 102 kansanedustajaa, eli tätä aloitetta tukee eduskunnan enemmistö. Allekirjoittajia on kuudesta puolueesta. Minun lisäkseni aloitteessa ovat olleet alusta asti mukana ja osaltaan nimiä keräämässä Reijo Tossavainen, Kari Rajamäki ja Antti Rantakangas.

Arvoisa puhemies! Suomeen saapuvien kerjäläisten määrä on kasvanut lähivuosien aikana merkittävästi, erityisesti Bulgariasta ja Romaniasta saapuvien. Kesällä 2013 kerjäläisten määräksi Suomessa arvioitiin 300—500 kerjäläistä, jotka kerjäsivät pääkaupunkiseudulla, muissa suurissa kaupungeissa ja kiersivät kesätapahtumien perässä eri puolilla Suomea, mikä viime kesänä oli uusi ilmiö. Aiemmin osa kerjääjistä toimi myös aggressiivisesti, kunnes siihen lakimuutoksella puututtiin.

Kerjäämiseen liittyy myös oheisrikollisuuden vaara. Bulgarian ja Romanian kansalaiset tekivät viime vuonna lähes 3 000 rikosta Suomessa. Kaikki niistä eivät ole — eikä varmaan enemmistökään — kerjäläisten tekemiä, mutta kerjäläisiin ja siihen yhteyteen liittyy kiistatta myöskin rikollisuutta, ainakin pienimuotoista rikollisuutta.

Kerjäämisen taustalla on epäilty olevan järjestäytynyttä toimintaa. Esimerkiksi Romaniassa kaksi Suomeenkin kerjäläisiä järjestänyttä rikollisjärjestöä ja niiden johtajia on tuomittu pitkiin rangaistuksiin, jopa 8—10 vuoden rangaistuksiin. Kerjääjien osalta onkin syytä varmistaa, että he eivät ole ihmiskaupan uhreja.

Useissa Euroopan maissa kerjäämistä on alueellisesti rajoitettu tai se on jopa kokonaan kielletty. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kerjääminen on kokonaan kiellettyä julkisilla paikoilla, ja Tanskassa ulkomaista kerjääjää voi odottaa jopa viiden vuoden mittainen porttikielto Tanskaan. Alueellisia rajoituksia löytyy myös Espanjasta, Ranskasta, Slovakiasta ja Tšekistä muun muassa.

Myöskin Norjassa on käyty varsin perusteellista keskustelua kerjäämisen rajoittamisesta, ja siellä on ollut esillä malli, jossa kerjäläisten tulee rekisteröityä, jotta voivat harjoittaa kerjäämistä. Näin poliisilla on tiedossa kaikki maassa kerjäämistä harjoittavat ihmiset, ja poliisi voi tarvittaessa selvittää heidän taustansa. Rekisteröityminen tuo kerjäläiset virallisen järjestelmän piiriin, mikä vähentää riskiä kerjäläisten hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta.

Norjan laki sallii myös alueellisen kerjäämisen kiellon, ja parasta aikaa siellä keskustellaan siitä, että kunnat voisivat omalla alueellaan kieltää kerjäämisen joissakin kaupunginosissa tai koko kunnan alueella, mikä voisi olla hyvin toimiva tapa myös Suomessa. On hyvin tärkeää, että kerjäämistä voidaan rajoittaa, kuten sanoin, joko koko kunnassa tai esimerkiksi kaupunkien keskustoissa, matkailukohteissa ja kesätapahtumissa. Paikallisesti tiedetään parhaiten valita ne alueet, joilla kerjäämistä ei haluta tapahtuvan.

Tämä lakiesitys, joka siis on eduskunnan enemmistön kannattama, koskee järjestyslain 7 §:n muuttamista, itse asiassa sinne uuden, 4 momentin mukaantuomista seuraavasti: "Yleisellä paikalla ilman rahankeräyslaissa 31.3.2006/255 tarkoitettua yleishyödyllistä tarkoitusta tapahtuvan rahan keräämisen edellytyksenä on sen toimeenpanopaikan poliisilaitoksen suorittama rahan kerääjän rekisteröinti. Rahan kerääjän on tehtävä ehdotus keräämispaikasta. Rahan keräämisen toimeenpanopaikan poliisilaitoksella on, ot-taen huomioon yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vaatimukset, oikeus määritellä tarkempi kerjäämispaikka ehdotuksen perusteella. Rahan keräämiseen sovelletaan rahankeräyslain kielto-oikeutta ja uhkasakon asettamista sekä rangaistusta koskevia säännöksiä." Aloite on jätetty 25. päivä maaliskuuta 2014.

Haluan vielä lopuksi sanoa sen, että tämä eduskunnan enemmistö, joka on aloitteen allekirjoittanut, on varmaan tehnyt sen pitkälti siksi, että kerjääminen ja siihen liittyvät oheisongelmat on koettu sellaisiksi, että suomalaisella yhteiskunnalla pitää olla keino puuttua siihen, koska suomalainen yhteiskunta on kyennyt jo ajat sitten järjestämään maan asiat niin, että suomalaisten ei tarvitse täällä kerjätä.

Reijo Tossavainen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kerjäämisestä on hankala puhua. Heti kun avaa suunsa, on joku muka-suvaitseva kimpussa leimakirveineen. Rakentava, asiallinen keskustelu on liian vaikeaa. Kysymys kerjäämisestä on vähän samantapainen keskustelunaihe kuin maahanmuutto: on olemassa vain yksi totuus, ja muulla tavalla asian näkevät leimataan ja tuomitaan heti. Siis melkoista suvaitsemattomuutta tai, niin kuin minä sanon, muka-suvaitsevaisuutta ja muka-sivistyneisyyttä.

Valitettavasti myös media edustaa muka-suvaitsevaisuutta. Se on leimannut kerjäämisen ja myös maahanmuuton nykykäytäntöjen arvostelun täysin sopimattomaksi. Vaikka tämän lakialoitteen takana on eduskunnan enemmistö, niin silti se on mediankin mielestä täysin tuomittava teko. Olen kuitenkin melko varma, että suomalaisten suuri enemmistö on sitä mieltä, että ulkomailta tulevien kerjäläisten asioiden kuntoonlaitto on ensisijaisesti heidän kotimaittensa tehtävä. Toissijaisesti se on EU:n tehtävä ja kaikkein viimeiseksi meidän suomalaisten.

Arvoisa puhemies! Kerjäämisessä on usein kysymys omaksutusta elämäntyylistä, jopa vuosisataisesta perinteestä ja sen seurauksista. Sen muuttaminen ei onnistu hetkessä. Se on vuosien ellei vuosikymmenien mittainen urakka, hyvä, jos se onnistuu sittenkään. Kyseessä on siten monimutkainen ja vaikea ongelma.

Mistä tässä lakialoitteessa lopulta on kysymys? Ei sen kummemmasta kuin siitä, että maassamme siirryttäisiin pitkälti samanlaiseen käytäntöön, mikä on vallitseva monessa muussa Euroopan maassa, ja huom: näissä maissa kerjäämisen pelisääntöjä puoltavia ei leimata rasisteiksi. Henkinen ilmapiiri näissä maissa on sallivampi, suvaitsevampi.

Korostan, että lakiesityksellä ei haluta kieltää kerjäämistä. Siitä ei todellakaan ole kysymys. Kysymys on vain ja ainoastaan siitä, että estetään ikävät lieveilmiöt. Jos kerjääjä joutuu rekisteröitymään ja jos hänelle voidaan osoittaa kerjäämiseen sopiva paikka, niin näin toimien kerjäämistä voidaan tarvittaessa valvoa ja estää esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden toiminta. Mikä myös tärkeää: näin toimien erilaiset vapaaehtoiset tahot ja viranomaiset voivat nykyistä helpommin auttaa kerjäläisiä heidän arjen asioissaan.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen takana on Suomen eduskunnan enemmistö. Sen puuhamiehinä on toiminut neljä valkoihoista, keski-ikäistä, eliittiin kuuluvaa miestä. Nyt täällä vingutaan, kuinka meitä ei suvaita ja meillä ei ole tilaa tässä yhteiskunnassa. Tällaisen jälkeen on vaikea jatkaa asiallisella linjalla.

Lakialoite on huono ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin se todennäköisesti ei ole Suomen perustuslain mukainen. Tätä väitettäni perustelen sillä, että silloin kun käytiin keskustelua kerjäämisen kriminalisoinnista, useat oikeusoppineet ottivat kantaa ja arvioivat, että tämäntyyppinen lainsäädäntö olisi etnistä syrjintää. Nyt tässä lakialoitteessa toimenpiteiden kohde on jopa selvemmin tietty etninen ryhmä kuin oli silloin kerjäämisen kriminalisoinnista käydyn keskustelun yhteydessä.

Toinen syy, miksi tämä lakialoite on huono, on se, että se ei toteuta itse asettamiaan tavoitteita. Suomessa ei ole todettu kerjäämiseen liittyvää ihmiskauppaa, mutta jos sellaista ilmenisi, silloin ihmiskaupan uhreja tulisi auttaa, ei rekisteröidä ja siivota pois silmistä.

Lakialoitetta on perusteltu sillä, että kyllähän Suomeen tulevia työntekijöitäkin rekisteröidään ja se on aivan normaali käytäntö. Näin toki onkin, mutta jos tulet Suomeen työntekijänä, sinulla on myös lukuisia sellaisia oikeuksia ja sellainen turvaverkko, joita kerjäläisellä ei ole. Lisäksi kaikki ne lieveilmiöt, joita tällä lailla halutaan ehkäistä tai vähentää, on jo itsessään kriminalisoitu, tai sitten ne ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei voi kriminalisoida.

Kolmas seikka, miksi en kannata tätä lakialoitetta, on se, että sen kohta, joka antaisi oikeuden alueellisiin kerjäämiskieltoihin, on käytännössä köyhyyden siivoamista pois silmistä. Meillä on erittäin pitkä ja erittäin synkkä historia siitä, mihinkä tällainen köyhyyden kriminalisointi johtaa. Meillä on vuosisatojen dokumentaatio viranomaisten mielivallasta ja lainsuojattomuuden aiheuttamasta altistumisesta muiden hyväksikäytölle. Se on myös itsessään oikeusloukkaus silloin, jos ajatellaan, että pelkästään sen takia, että ihminen on köyhä tai tietyn etnisen ryhmän jäsen, hänellä ei olisi oikeutta tiettyihin kaupungin liituraitakortteleihin, joissa meidän poliitikkojen ei tarvitsisi köyhyyttä nähdä.

Erityisen ikävän tästä aloitteesta tekee se, että se on niin helppo asettaa osaksi romanien vuosituhantista sortoa, joka sinällään on surullinen osoitus ihmisen muuttumattomuudesta. Tästä näkökulmasta käsin myös ihmisoikeusjärjestöt ovat vakavasti arvostelleet niitä romanien syrjinnän muotoja, joita tässä osittain aikaisemmin edustaja Satonen jo luetteli jättäen kuitenkin mainitsematta esimerkiksi Ranskan isot romanikylien purkamiset ja karkotukset, jotka siellä ovat viime aikoina olleet paljon julkisuudessa.

Nimenomaan romanit ovat usein olleet yhteiskunnan köyhimpiä, yhteiskunnan syrjityimpiä ja monenlaisten kriminalisointien kohteina. Saksassa romanit olivat yksi niistä ryhmistä, jotka kantoivat hihamerkkejä. Ranskan karkotukset tuossa mainitsinkin, samanlaisia on ollut käynnissä viime vuosina myös Italiassa. Suomessa aina 70-luvulle asti heitä irtolaissäädännön pohjalta suljettiin työleireihin. Minä en halua olla osana sellaista eduskuntaa, joka jatkaa tätä perinnettä. Minä toivon olevani osa sellaista eduskuntaa, joka osaa astua jo ihmisyyden seuraavalle tasolle.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Tässä asiassa on kyllä rehellisesti ja rohkeasti pystyttävä tarkastelemaan myöskin hyvin hankalia asioita, ja myöskin täytyy katsoa vähän taustaa, sisältöä ja myöskin sitä arkea ja todellisuutta, missä olemme.

Ensinnäkin: Voi olla varmaan vähän erilaisia painotuksia niin tämän aloitteen puolustajilla kuin vastustajilla, mutta minä haluan aluksi todeta, että valitettavasti kerjääminen ei ole suomalaisen yhteiskunnankaan tämän päivän arjessa outo asia. Ihmisillä on hätä. On sosiaalista hätää. On laskuja maksamatta. Meillä on lapsiköyhyyttä, 130 000 lapsiköyhää.

Korostan siis sitä, että se ministeri Holmlundin esitys ei ollut asiallinen. Minä esimerkiksi en tukenut millään tavalla sitä ministeri Holmlundin esitystä, koska se oli nimenomaan juuri kerjäämisen kriminalisointia, eikä siinä otettu edes kunnolla huomioon, että erilaiset järjestöt, kansalaisjärjestöt ynnä muut, voivat olla myöskin sosiaalisen hädän merkeissä liikkeellä. Siinä oli omat ongelmansa sen valmistelussa.

Sitten haluan myöskin sisäministerikaudeltani Romanian ja Bulgarian osalta kuvata, että romanien asema omissa maissaan ja myöskin sosiaalinen tarve lähteä toimeentulon merkeissä maasta oli muun muassa syynä, kun Newcastlessa Ison-Britannian puheenjohtajakaudella syksyllä 2005 vaadin Suomen sisäministerinä Romanian ja Bulgarian sisäministerien tapaamista, siis virallista neuvottelua, jossa huomautin näiden maiden sisäministereille, että heidän on, jos he aikovat EU-jäsenyyteen, pystyttävä huolehtimaan oman maansa kansalaisista. Minä olen vähän sitä mieltä, että tässä on EU:n piirissä kyllä ollut heikkoa hoitoa ja painetta ilmeisesti näiden maiden viranomaistenkin suuntaan. Haluan tämän vain taustaksi tässä todeta.

Meillä hyvin herkästi sotketaan myöskin käsitteitä ja puhutaan mustavalkoisesti asioista. Minun mielestäni on rehellisesti tunnustettava, että tässä ilmiössä on mukana myöskin hallitusohjelmassa mainittua, jonka myöskin edustaja Kontula on ollut hyväksymässä, sellaista piirrettä, jonka takia hallitusohjelmaan kirjattiin, että lainsäädäntöä kehitetään ihmiskaupan torjumiseksi kaikissa muodoissaan ja varmistetaan keinot torjua kerjäämisen organisointia. Tämä hallitusohjelma tehtiin Säätytalolla kesällä 2011. Silloin oli myöskin tiedossa niitä asioita, joista jokainen, joka on turvallisuus- taikka poliisiasioiden kanssa ollut tekemisissä, joko minun aikanani tai sen jälkeen, eri tehtävissä, tietää, että tähän on liittynyt organisoitua toimintaa.

Muun muassa ministeriaikanani Slovakian romanien organisoitu tulo Suomeen johti siihen, että me teimme hyvin nopeat turvapaikkakäsittelyt, jotta tämä ei paisunut tuhansien henkilöiden tuloksi, koska meidän vastaanottojärjestelmämme ja päivärahajärjestelmämme suosi poliisin havaintojen mukaan paljon myös sellaista ilmiötä, että tultiin jopa perhekunnittain Suomeen ja muutaman kuukauden, puolen vuoden turvapaikan hakeminen tuotti useiden vuosien tulon verrattuna kyseisten maiden toimeentuloon. Siis se oli systemaattista. Parhaimmat tapaukset Helsingin poliisissa olivat kolme kertaa Suomen veronmaksajien rahoilla palautetut lennot omiin maihinsa. Siis se oli organisoitua. Ja nyt myöskin on jokaisen tunnistettava, että kerjäläisten joukossa on hyvin usein edelleen samoja henkilöitä.

Sitten tähän liittyy tietysti se, mikä on varmaan ongelma, joka pitäisi myöskin avoimesti käydä läpi: tämä toimeentulotukikytkentä ja eri viranomaisten yhteistyö, voidaanko ilmoittaa poliisille ja miten eri viranomaisemme toimivat. Tämä pitäisi avoimesti käydä läpi. Suomi on EU:n sinisilmäisin tasavalta kyllä monessa maahanmuutto- ja turvapaikka-asiassa.

Suomen puheenjohtajuusaikana 2006 hyväksyttiin laajennetun yhteisvastuun periaate, jossa nimenomaan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa linjattiin se, että suojelun tarpeessa oleville pitää varmistaa suojelu. Se tarkoitti nimenomaan muun muassa Välimeren maiden kovan paineen osalta sitä, että niiden maiden pitää asianmukaisesti nimenomaan kolmansien maiden kansalaisten asiat hoitaa, jotta siis nimenomaan Eurooppaan saapuneet kolmansien valtioiden kansalaiset ja turvapaikanhakijat saavat asianmukaisen kohtelun ja ylläpidon siinä jäsenvaltiossa, johon he ensiksi saapuvat. Vasta sen jälkeen voidaan puhua laajennetusta yhteisvastuusta taloudellisesti osallistua. Nyt monessa tapauksessa tämä vuotaa, ja se aiheuttaa sitten myöskin EU:n ulkopuolelta ongelmia. Mutta nyt puhutaan tietysti EU:n sisäisestä tilanteesta. Meillä on normaali käytäntö, jota muut EU-maat käsittääkseni noudattavat. Edustaja Satonen voi tätä tarkentaa, mutta mielestäni käytäntö on, että kolmen kuukauden ylittävä työnhaku johtaa ilmoitusjärjestelmään eli ilmoittautumiseen ja rekisteröintiin. Kyllä kai nyt sen kolmen kuukauden kerjäämisenkin pitää merkitä jotain, jos se toimeentuloon liittyy.

Eli tässä on tällainen aukko. Valitettavasti meillä on nyt muutoinkin kyllä Suomessa jostain syystä näin, ja se johtuu siitä, että ei rehellisesti ja avoimesti käydä läpi turvapaikkajärjestelmään liittyviä aukkoja. Meillä on muun muassa 51 §:n porsaanreikä, joka on selvä houkutin laittomaan maahanmuuttoon, jota yhdessä EU:n kanssa myös olemme sopineet sitoutuvamme torjumaan. Siinä on mahdollisuus, että tilapäisellä oleskeluluvalla jäädään notkumaan. Meillä on tällä hetkellä erittäin vakavista rikoksista syytettyjä ja kiinnisaatuja henkilöitä, jotka ovat vastaanottokeskuksissa. Siinä kun vapaaehtoisesta paluusta pystytään taiteilemaan ja kieltäytymään ja he ovat vuoden päästä sitten kotoutettavissa ja työoikeuden piirissä, voi miettiä, että onko... Minä puhun nyt järjestelmästä. Koko järjestelmää pitää pystyä arvioimaan, ja tiedän, että ministeri Räsänen parhaillaan esimerkiksi tätä puolta yrittää katsoa. Osin tähän liittyy myöskin se, että Suomen käytäntö paperittomien terveyspalveluiden osalta on vaarassa, niin että meidän vetovoimamme erityisesti laittoman maahanmuuton osalta alkaa myöskin kasvaa, jos me esimerkiksi ilmoittaudumme kaikkien vaikeiden tuberkuloositapausten hoitomaaksi.

Tässä on monia kysymyksiä. Mutta minä näen tämän hyvin pitkälti niin, että meillä olisi pitänyt olla aikoinaan sen järjestyssääntökäytännön pohjilta kunnilla mahdollisuus myös toimia ja reagoida. Ministeri Thorsin aikana näistä asioistahan tehtiin yhtäkkiä pesäero kaikkiin niihin periaatteisiin, mitä EU:n puheenjohtajuusaikana linjasimme, että suojelun tarpeessa oleville on suojelu järjestettävä Geneven sopimuksen mukaisesti ja perusteltujen turvapaikanhakijoiden turva pitää hoitaa mutta että perusteettomien turvapaikanhakijoiden osalta pitää olla nopeat käytännöt, palautukset ja laitonta maahanmuuttoa tulee torjua. Myönnän, että minä puhun kokonaisuudesta, mutta tältä osin myöskin on täysin sinisilmäistä todeta, etteikö tähän ilmiöön liity nyt myös sellaisia ihmiskauppaan liittyviä riskejä — jos naisia ja turvattomia lapsia on täällä kerjäämässä, niin on aina vaara, että siihen tulee sitten mukaan heidän suojelunsa kannalta tosi vakavia asioita, ja myös sellaisesta on epäilyjä ollut esillä.

Ei tätä siis hallitusohjelmaan kirjoitettu huvikseen, vaan ihan kaikki puolueet olivat sitä mieltä, että on oltava keinot torjua kerjäämisen organisointia. Ja siitä minä näen — kun EU:ssa on normaalikäytäntö, jota kaikki muut EU-maat käsittääkseni noudattavat yli kolmen kuukauden työnhakijoilta ja niin edespäin — että kyllä Suomessa täytyy yhtä lailla nyt tältä osin myöskin tätä asiaa hoitaa, ja myös viranomaisten eri yhteydenpidon pitää parantua, että tieto myöskin kulkee, sen lisäksi, että edelleen EU:n piirissä kyllä Romanian ja Bulgarian suuntaan pitäisi sitten myöskin tätä kansainvälistä painetta olla paljon paljon vahvemmin kuin nyt on ollut.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Itse olen allekirjoittanut tämän aloitteen ja toivon todella, että tämä saa myönteisen suhtautumisen valiokuntakäsittelyssä. Harvoinhan eduskunnasta mikään aloite varsinaisesti menee läpi, mutta tässä voisi olla sellainen läpimurtopaikka. Itse olen myös sitä mieltä, että me olemme nyt saaneet kansalaisaloitteesta hyvinkin toimivan ja keskustelua herättävän tavan käydä keskustelua myös täällä eduskunnassa, ja toivon, että myös siihen verrattuna nämä eduskunnan aloitteet otetaan tosissaan ja vaikka sitten tuotaisiin uudestaan tänne käsittelyyn.

Suomen pitää olla maa, jossa kenenkään ei pidä elääkseen kerjätä, ja se on ihan fakta. Sen takia itse lähdin tähän aloitteeseen mukaan. Itse koen, että tässä on, kuten edustaja Rajamäki tuossa edellä totesi, mahdollisuus siihen, että kerjäläisyyteen liittyy Suomessa myös ihmiskauppaa, hyväksikäyttöä. Hyvin useinhan ihmiset, jotka tuolla kerjäävät, ovat jollain tavalla sairaita, vanhoja, raskaana olevia. Vaikea kuvitella, että ihmiset siinä tilassa ylipäätään hakeutuisivat Suomeen kadulle kerjäämään. Totta kai hätä on suuri, mutta miten se ylipäätään tapahtuu, että tänne niin paljon ihmisiä tulee? Koen, että tässä on paljon organisoitua. Itse kun olen asemilla tehnyt vaalityötä, havaitsin myös silloin, kun puhuttiin siitä, että kerjäämisen sijaan voitaisiin turvautua tämmöiseen katusoittoon, että yhtäkkiä kaikilla näillä romaneilla olikin haitari mukana, osasivat he sitten soittaa tai ei, mutta sitä haitaria vedeltiin edestakaisin, ja tuntui, että siinäkin se systemaattisuus, organisoituminen näkyi. Jostain niitä haitareita tuli.

Kyllä tässä selkeästi on jotain sellaista, mikä ei ihan vedenpitävää ole, ja toivon, että tämän aloitteen myötä kannustetaan siihen, että näitä pelisääntöjä selkeytetään. Työnteko on Suomessa kannattavaa, työn vastaanottaminen on kannattavaa, ja kerjäämällä kenenkään ei tarvitse eikä tule Suomessa itseään elättää.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontulalle tahdon todeta sen, että te kävitte varsin pitkästi läpi sen, mikä on romanien tilanteen historia Euroopassa, ja ei siihen sinänsä ole mitään kommentoitavaa, mutta tässä ei nyt kyllä ole ihan siitä asiasta kyse. Eivät Suomessa romanit kerjää, ei Ruotsista tule tänne romaneita kerjäämään. Romaneita tulee kerjäämään kaikkiin Euroopan maihin ainoastaan Romaniasta ja Bulgariasta. Eikö silloin se kerro siitä, että heidän asiansa pitää siellä hoitaa? Euroopan unioni on myöntänyt vähemmistöongelmien ratkaisemiseen 13,3 miljardia euroa, josta huomattava osa Romanialle ja Bulgarialle romaniongelman ratkaisemiseen. Kyllä se asia siellä täytyy pystyä ratkaisemaan. En minä usko, että kenenkään ihmisarvon kannalta on parasta lähteä ympäri Eurooppaa kerjäämään, vaikka sen tekisi vapaaehtoisestikin. Edelleen uskon, ja siitä on näyttöä myös oikeusistuimista, että on myöskin niitä, jotka eivät sitä tee vapaaehtoisesti.

Sitten vielä haluan palata siihen, mitä tästä asiasta on uutisoitu. Yle teki asiasta jutun, jossa haastateltiin yhtä romanikerjääjää, iäkästä vanhusta, ja jossa hän totesi, että hän tienaa kerjäämällä 10—15 euroa päivässä ja hän sitten vain lähettää tämän rahan lapsenlapsilleen. Täytyy sanoa, että Suomi ei ainakaan ole kallis maa, jos täällä 10—15 euroa päivässä tienaamalla vielä voi rahaa jollekin muullekin lähettää. Eli se yhtälö ei toimi millään muulla kuin sillä, että tavalla tai toisella saadaan jotain tukea yhteiskunnalta sen lisäksi täältä Suomesta tai että siihen liittyy jotain oheisrikollisuutta tai muuta toimintaa, joka tekee kannattavaksi sen 10—15 euron päiväsaldon, kun se matkakin pitää maksaa, jossain pitää asua ja itsekin pitää syödä.

Anna Kontula /vas:

Niin, olisi kauhean kiva, jos ihmiset, jotka täällä käyttävät puheenvuoroja, perehtyisivät niihin asioihin, joista puhuvat, niin että ei tarvitsisi aloittaa heti ihan asiavirheiden korjaamisella.

Ensinnäkin Rajamäelle toteaisin, arvoisa puhemies, että Euroopasta ei ole tutkimuksellista evidenssiä sosiaaliturvashoppailusta, joten tällaiset kauhukuvat siitä, että tänne tulevat heti kaikki Euroopan keuhkotautiset, ovat samaa luokkaa kuin silloin, kun Neuvostoliitto hajosi, kun uhattiin, että meille tulee miljoona pakolaista heti rajan yli. Tämmöisiä voidaan kyllä pyöritellä, mutta ainakaan toistaiseksi meillä ei ole mitään evidenssiä näiden tueksi. Myöskään turvapaikkakäytännöt eivät liity Bulgarian ja Romanian romanien täälläoloon nykytilanteessa käytännössä millään lailla.

Edustaja Satonen vetosi tuossa siihen, että asiat olisi hoidettava lähtömaissa. Minä olen aivan samaa mieltä, että asiat olisi hoidettava lähtömaissa, ja toivon, että niin tapahtuu ja Suomi sitä alkaisi tosissaan ajaa. Näinhän ei tällä hetkellä tapahdu. Mutta kun kysymys on vakavasta rakenteellisesta ongelmasta siellä, niin on epärealistista kuvitella, että asiat siellä hoituisivat kuntoon nopeammin kuin sukupolvessa. Jos tänä hetkenä täällä olevaa ilmiötä pyritään ratkaisemaan jollakin, joka toteutuu parhaimmillaan 20 vuoden sisään toisaalla, niin silloin ovat kyllä jo lähtökohta-asetelmat pielessä.

Edustaja Rajamäki totesi tuossa, että ei kysymys ole nyt kerjäämisen kriminalisoinnista. Ainakin kysymys on kerjäämisen osakriminalisoinnista, ja silloin, jos puhe ei olekaan enää vain niistä liituraitakortteleista, jotka lakialoitteissa on mainittu, vaan kokonaisista kunnista, kuten edustaja Satonen tässä puheenvuorossaan esitteli, on aika merkittävästä kerjäämisen kriminalisoinnista kysymys.

Minä olen vuosien ajan tutkinut ja kirjoittanut ihmiskaupasta, köyhyydestä ja yhteiskunnan marginaaleista ja tässä työssä haastatellut ihmisiä ympäri Eurooppaa sellaisissa maissa, joissa vastaavia lainsäädäntöjä on. Käytännössä aika tavallista on, että kun kerjääminen, maleksiminen, prostituutio, jokin muu yleistä pahennusta herättävä toimenpide jollakin alueella kielletään, niin ihmiset, jos heillä ei ole vaihtoehtoja, eivät suinkaan lakkaa sitä toimintaa harjoittamasta, vaan heistä tulee lainsuojattomia, jotka joko organisoivat sen toimintansa niin, että pystyvät toimimaan poliisin huomaamatta, tai sitten vaihtoehtoisesti suostuvat sellaiseen järjestelmään, jossa he mieltävät poliisin määräämät sakot ikään kuin suojelurahoiksi, mikä käytännössä johtaa vain siihen, että ne ovat yksi siitä toiminnasta koituva kulu, jota varten sitten täytyy myydä seksiä taikka kerjätä hieman enemmän.

No, miten torjutaan ihmiskauppaa? Minä edelleen allekirjoitan hallitusohjelman vaatimuksen ihmiskaupan tehokkaammasta torjunnasta, ja tämä on todellinen ongelma, vaikka kerjäämisen organisointi sinällään ei välttämättä ole ongelma, organisointiahan on monenlaista. Itse kävin tutustumassa Moldovaan, joka on ihmiskaupan suurvalta Euroopassa, keskeisiä lähettäjämaita. Kirjoitin raportin siellä siitä, mihinkä toimenpiteisiin siellä on päästy ihmiskaupan estämiseksi. Kaikkien sikäläisten toimijoiden, sekä kansainvälisten järjestöjen että paikallisten toimijoiden, viesti oli hyvin yksiselitteinen: kriminalisoinnit, varsinkaan uhrien kriminalisoinnit, eivät poista ihmiskauppaa, päinvastoin tekevät uhreista entistä haavoittuvaisempia. Jos ihmiskauppaa halutaan vähentää, se lähtee liikkeelle potentiaalisten uhrien emansipoinnista ja vaihtoehtojen tarjoamisesta, siis aivan päinvastaisesta politiikasta kuin lakiesityksen tekijät nyt tässä esittävät.

Toisin kuin tässä keskustelussa on annettu ymmärtää, Suomessa toimivat romanikerjäläiset eivät uskalla Suomessa hakea toimeentulotukea kuin aivan poikkeuksellisissa tilanteissa. Myös heidän työllistymismahdollisuutensa täällä ovat heikot johtuen pitkälti suomalaisten työmarkkinoiden rakenteista, ei suinkaan siitä, että heiltä ei löytyisi ammattitaitoa. Minun luonani asui kuukauden verran bulgarialainen romaniperhe, ja tämän kanssa yhdessä pyrin löytämään työtä perheen miehelle. Hän osasi seitsemää kieltä, oli monella lailla ammattitaitoinen ihminen, mutta yhdessäkään me emme löytäneet semmoista työpaikkaa, johonka hän olisi kelvannut ilman suomen ja englannin kielen taitoa.

Näillä Bulgarian ja Romanian romaneilla ei ole myöskään pääsyä terveydenhuoltoon Suomessa kuin hyvin rajallisesti kansalaisjärjestöjen järjestämänä tai poikkeuksellisissa akuuttitilanteissa, mikä johtaa siihen, että terveysongelmat ovat heille suuri riski ja suuri uhka joutua erilaisen hyväksikäytön kohteeksi. Esimerkiksi jostakin syystä Suomessa raskaaksi tullut nuori romaninainen halvimmillaankin joutuu maksamaan abortista 1 000 euroa. Se on iso raha, jos sen joutuu pulloja keräämällä tai kerjäämällä hankkimaan, ja takuulla sellainen tekijä, joka altistaa erilaiselle hyväksikäytölle. Tässä mielessä siis meidän järjestelmämme ulossulkevuus, syrjäyttävyys, marginalisointi, joita tämä lakialoite vain tukee, ovat se keskeinen mekanismi, joka altistaa näitä ihmisiä ainakin hyväksikäytölle, mahdollisesti myös ihmiskaupalle, jos nämä usein esitetyt, toistaiseksi todistamattomat epäilyt ihmiskaupasta pitäisivät paikkansa, ja toimenpiteiden pitäisi olla aivan päinvastaisia nykyisiin nähden.

Outi Mäkelälle, jos hän vielä jossain täällä talossa on monitorien ääressä kuulolla, sanoisin, että kerjääminen ei ole missään päin maailmaa loppunut kieltämällä. Ainoa tapa kerjäämisen lopettamiseksi on se, että ihmisille on oikeasti muita vaihtoehtoja. Jos epäilette täällä toimivien romanikerjäläisten kykyä arvioida omia vaihtoehtojaan ja omaa tilannettaan, niin hyvä keino ottaa asiasta selvää on puhua heidän kanssaan, keskustella, kartoittaa yhdessä asioita ja sen jälkeen arvioida tilannetta uudestaan.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Kun me nyt edustaja Kontulan kanssa kahden kesken olemme täällä salissa (Anna Kontula: Onhan puhemies!) korjaamassa asiavirheitä, niin haluan ihan kaikella ystävyydellä, samalla kun arvostan edustaja Kontulan tietoja ja asiantuntemusta, korjata kuitenkin pari asiaa, jotka ovat aika olennaisia.

Sisäministerineuvostossa ainakin 2003—2007 puhuttiin hyvin avoimesti turvapaikkashoppailusta. Se on aivan yleinen käsite, ei niinkään Suomen lehdistössä, mutta yleinen oikeus- ja sisäministereiden ja maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan ilmiö. Kyllä se ihan tunnistettava asia on, ja myöskin meillä oli selvästi havaittavissa siihen liittyviä asioita ja on edelleen.

Toinen asia: Olin ylpeä siitä, kun me otimme ihmiskaupan torjunnan Suomen puheenjohtajuuskauden ihan ykkösasiaksi, ja muun muassa YK:n asianomaisten viranomaisten kanssa järjestin Kööpenhaminassa ja myöskin ministerineuvoston yhteydessä monta erilaista teematilaisuutta. Järkyttävällä tavalla paljastui, että viranomaisten tiedonkulku Euroopassa, jopa Brysselissä EU:n ytimessä, ei toiminut, vaan nigerialainen seksiorjaksi joutunut nainen, joka oli houkuteltu maahan, löytyi keskeltä kaupunkia kirkosta apua pyytämässä.

Eli tämä ilmiö on todella vakava, ja me olemme sinisilmäisiä, kun emme osaa sitä tunnistaa, viranomaiset eivät pidä riittävästi yhteyttä. Ei tätä ihan papin varaan voi jättää. Eli siinä mielessä myöskin näistä ilmiöistä toivon mukaan EU:ssa puhutaan yhtä vakavasti kuin Suomen puheenjohtajuuskaudella. Toivon, että edustaja Kontula aktiivisena edustajana tutustuu Suomen puheenjohtajuuskauden agendaan ja niihin asiakirjoihin, joita ainakin omalta osaltani yritin ihan vakavasti viedä eteenpäin, että EU:ssa nämä asiat tunnistettaisiin.

Anna Kontula /vas:

Arvoisa puhemies! Sosiaaliturvashoppailu on kyllä yleisesti käytössä oleva käsite, mutta sillä ei ole minkäännäköistä tutkimuksellista evidenssiä. Minä voin toimittaa edustaja Rajamäelle parikin asiaa käsittelevää artikkelia, artikkelia, joissa tätä asiaa on pyritty selvittämään eri puolilla Eurooppaa. Tässä ainoastaan muutama kuukausi sitten Tanska pyrki järjestämään sosiaaliturvashoppailusta seminaarin. Hämmennyksekseen sitten järjestäjät totesivatkin, että kaikki paikalle kutsutut tutkijat yksiselitteisesti totesivat, että mikäli tällaista sosiaaliturvashoppailua esiintyy, niin ainakaan ei sellaisena tilastollisesti merkittävänä ilmiönä, joka olisi tutkimuksellisesti todettavissa. Maahanmuuttoviranomaiset nyt monessa muussakaan asiassa eivät ole nojanneet sitä tietämystään minkäännäköiseen tieteelliseen tutkimukseen. Minä en usko, että se on ensisijainen lähde silloin, kun pyritään yhteiskunnallisia ilmiöitä selvittelemään.

Mitä tulee ihmiskaupan tunnistamiseen, toki viranomaisasiakirjoistakin jotain apua saattaa olla, mutta minä olen huomannut sellaisen ilmiön, että ne ovat nimenomaan niitä viranomaisasiakirjoja kirjoittavat tahot, jotka valittavat sitä, kuinka vaikeaa ihmiskauppaa on tunnistaa. Sitten kun on tekemisissä ruohonjuuritason sosiaalityöntekijöiden tai niiden pappien tai meidän kenttätutkijoiden kanssa, niin ei meillä ole mitään vaikeuksia tunnistaa ihmiskauppaa. Ihmiskaupan tunnistaa, kun pysähtyy puhumaan ihmisen kanssa, kysymään, mitä sulle kuuluu, kuuntelemaan, miten hän vastaa. Aika nopeasti saa selville ne keskeiset vinkit siitä, mistä todella ihmiskaupassa on kysymys. Mutta se, että nämä ihmiset eivät tule koskaan viranomaisten silmien eteen, on osittain juuri se rakenteellinen ongelma, joka tämän lakiesityksen myötä vain pahenisi, eli sellaisten ihmisten, jotka saattaisivat olla potentiaalisesti avun tarpeessa, marginalisoiminen, siivoaminen pois sellaisten viranomaistoimijoiden ulottuvilta, jotka ehkä pienellä harjoittelulla saattaisivat pystyä tunnistamaan ne ongelmat.

Arvoisa puhemies! Vielä nopeasti haluaisin nostaa semmoisen kiinnostavan ilmiön, joka liittyy tähän lakialoitteeseen ja jota en pysty aivan varmaksi sanomaan mutta jonka haluan kuitenkin tuoda vielä esiin.

Näyttää nimittäin mahdolliselta, että mikäli tämä lakialoite toteutuisi ja todella kävisi niin, että romanikerjäläiset sankoin joukoin kävisivät rekisteröitymässä kerjäläisiksi, niin tämä oleellisesti helpottaisi heidän pääsyään suomalaisen asumisperustaisen sosiaaliturvan piiriin. EU-tuomioistuin nimittäin on ottanut käyttöön sellaisen käsitteen kuin intressien keskuspaikka, missä henkilön tosiasiallinen asuinpaikka määritellään erilaisten toimintojen ja muun, lähiomaisten sijainnin ja viimeaikaisen oleskelupaikan perusteella. Meillä on Saksasta jo useampia sellaisia keissejä, joissa Saksan sosiaaliturvalainsäädäntö ei ole antanut muusta Euroopan maasta tulevalle EU-kansalaiselle sosiaaliturvaa mutta EU-tuomioistuin tai vastaava elin on sen sitten taannut, kun on katsottu, että henkilö tosiasiallisesti asuu kuitenkin Saksassa ja on järjestelmässä sosiaaliturvaan oikeutettu.

No, kerjäämisen rekisteri ei yksinään tietenkään todennäköisesti vielä tähän riitä, mutta se on ainakin yksi semmoinen keskeinen instituutio, johon romanikerjäläiset saattaisivat tulevaisuudessa voida vedota silloin, jos he haluavat vakiinnuttaa oleskelunsa täällä ja hankkia oikeuden suomalaiseen sosiaaliturvaan, mitä heillä nyt pääsääntöisesti ei ole.