Outi  Ojala  /vas (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia puhemiesneuvostolle tästä ehdotuksesta, joka on nyt historiallinen myös eduskunnassa. Paitsi että tämä kertomus menee ulkoasiainvaliokuntaan, niin kuin perinteisesti on ollut, myöskin muilla valiokunnilla on mahdollisuus antaa asiasta lausunto. Tämä on uusi avaus ja pidän tätä hyvin merkittävänä avauksena, eli siitä kiitokset.

Niin, hyvät kansanedustajat, vuosi 2002:han oli Pohjoismaiden neuvoston juhlavuosi. Juhlista nyt sen enempää ei kannata tässä varmasti keskustella, mutta kauden tapahtumista haluaisin nostaa kuitenkin muutamia asioita esille. Ennen sitä kuitenkin, kun juhlittiin 50-vuotista juhlaa täällä Helsingissä, täytyy todeta, että Suomi ei vielä 50 vuotta sitten ollut mukana pohjoismaisessa toiminnassa. Vasta ensi vuonna eli vuonna 2005 tulee täyteen 50 vuotta siitä, kun Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon, joten varmaan pienimuotoinen juhlatapahtuma on paikallaan ensi vuonnakin.

Mutta vuodesta 2002 sen verran, että silloin oli siis hyväksytty uusi pohjoismainen päiväjärjestys, uusi strategia ja uusi valiokuntaorganisaatio, joka selvästi nyt on vahvistanut toimintaamme ja mahdollistanut entistä paremman yhteistyön niin kansallisten parlamenttien ja valiokuntien kanssa kuin myöskin muun muassa yhteistyön Baltian neuvoston ja sen vastaavien valiokuntien kanssa. Eli näin olemme saaneet lisää tehokkuutta tähän toimintaan.

Muutamia asioita, jotka olivat keskeisesti esillä, haluaisin kuitenkin nostaa, ja nimenomaan pohjoismaalaisten oikeudet ja Pohjolan sisäisten rajaesteiden poistaminen ovat olleet silloin juhlavuonna ja ovat edelleenkin hyvin vahvasti esillä meidän työskentelyssämme. Kaikissa Pohjoismaissahan toimii palvelupuhelin Haloo Pohjola, johon siis kansalaiset voivat soittaa silloin, kun he havaitsevat ongelmia, kun meidän pohjoismaiset sopimuksemme eivät toimi niin kuin niiden pitäisi toimia. Tavoitteenahan on nimenomaan se, että pohjoismaalaiset voisivat muuttaa vapaasti ja ongelmitta Pohjoismaasta toiseen työn tai opiskelun perässä ilman, että tapahtuisi tällaista väliinputoamista etuuksissa tai muissa.

Mutta näitä puutteita ja ongelmia on tavattoman paljon. Tämähän kävi selville selvitysmies Ole Norrbackin aikoinaan tekemässä raportissa, jota siis käsiteltiin silloin vuonna 2002. Viime vuonna Tanskan entinen pääministeri Poul Schlüter jatkoi Norrbackin työtä ja teki seurantaraportin suosituksineen. Eli tämä on yksi keskeisin asia varmasti nyt jatkossa uskottavuuden ja luotettavuuden kannalta, että kansalaisten arjessaan kokemiin ongelmiin, koskivat ne sitten äitiyspäivärahaa tai opiskelumahdollisuuksia tai mitä muita asioita tahansa, saadaan sellaiset ratkaisut, jotka helpottavat tätä liikkumista ja auttavat ihmisiä arjessa.

Lisäksi haluaisin ottaa esille asian, joka on myöskin tavattoman tärkeä: Paitsi että on tietysti tämä Pohjoismaiden sisällä tehtävä yhteistyö, niin on myöskin kansainvälinen yhteistyö, jossa me olemme mukana myös pohjoismaisen yhteistyön kautta, Pohjoismaiden neuvoston kautta. Meillä on tiiviit yhteydet, kuten jo aikaisemmin mainitsin, Baltian neuvostoon, jossa siis kaikki kolme Baltian maata ovat mukana, samoin kuin Venäjän federaation valtioduumaan ja liittoneuvostoon. Sen lisäksi voi sanoa, että painopiste yhteistyössä on viime aikoina yhä enemmän suuntautunut Itämeri-yhteistyöhön ja tässä parlamentaarikkojen välisessä yhteistyössä Pohjoismaiden neuvostolla on hyvin keskeinen koordinoiva rooli, jota arvostetaan.

Tässä yhteydessä on ehkä hyvä muistuttaa siitä, että tämä parlamentaarinen Itämeri-yhteistyö, joka aikoinaan 90-luvun alussa heti alkoi, oli silloisen puhemiehen, nyt jo edesmenneen Kalevi Sorsan ansiota. Hän teki tästä aloitteen, ja tämä osoitti sitä kaukonäköisyyttä, jota Kalevi Sorsalla oli siinä muutosvaiheessa, joka oli edessä. Vasta sen jälkeen sitten syntyi tämä Itämeri-neuvosto, joka on siis hallitustenvälistä yhteistyötä, eli parlamentaarikot olivat edelläkävijöitä. Tämä Itämeri-yhteistyö varmasti tulee entisestään tiivistymään ja vahvistumaan nyt, kun toukokuun 1. päivänä Itämeren ympäriltä neljä uutta maata liittyy Euroopan unionin jäseniksi, ja voidaan sanoa, että Itämerestä on muodostumassa selkeästi Euroopan unionin sisämeri. Siitäkin huolimatta, että Venäjä on unionin ulkopuolella, se on Itämeri-yhteistyössä tiiviisti mukana.

Arvoisa puhemies! Usein on pohdittu sitä, miten käy niille lukuisille suosituksille, joita pohjoismaisessa yhteistyössä tehdään, miten ne etenevät ministerineuvostossa tai yksittäisten maiden hallituksissa. Pohjoismaiden hallitukset ovat velvoitettuja antamaan selvitykset siitä, mihin näitten suositusten perusteella, joita olemme tehneet, on ryhdytty, mutta monta kertaa näyttää siltä, että nämä ilmoitukset ovat aika ylimalkaisia eikä kovin rohkeisiin toimenpiteisiin ole lähdetty, valitettavasti.

Nyt tähän raportointiin ja seurantaan on kiinnitetty aivan uudella tavalla huomiota. Myös täällä Suomessa me olemme sopineet meidän yhteistyöministerimme ministeri Enestamin kanssa siitä, että jatkossa me saamme selvityksen vuosittain siitä, mihin toimenpiteisiin Suomen hallitus on ryhtynyt näiden suositusten osalta, jotta me paremmin voimme valvoa ja seurata, miten näitä asioita toteutetaan.

Sen lisäksi meillä kansanedustajilla on myös oma vastuumme siitä, että me huolehdimme siitä, että ne asiat, joita käsitellään pohjoismaisessa yhteistyössä, eivät ole irrallaan niistä asioista, joita täällä eduskunnassa käsitellään, ja näin me olemme päätyneet siihen, että me olemme valinneet raportoijat näille suosituksille, eli kunkin uuden hyväksytyn suosituksen osalta valtuuskunnan keskuudesta on nimetty yksi tai useampi raportoija, joka sitten huolehtii siitä, että nämä asiat nousevat esille myöskin valiokunnissa, ja näin näitä asioita voidaan sitten viedä eteenpäin. Meillä oli ensimmäinen yhteinen keskustelutilaisuus tällä viikolla siitä, miten tätä yhteistyötä tullaan jatkamaan. Tähän tilaisuuteen oli kutsuttu kaikkien valiokuntien puheenjohtajat ja valiokuntaneuvokset, ja keskustelu oli erittäin hedelmällistä. Uskon, että myöskin tällä tavalla nämä asiat ankkuroituvat entistä paremmin myöskin eduskuntatyöhön.

Kaikissa muissa Pohjoismaissa hallitukset antavat parlamentille kertomuksen vuosittain tästä pohjoismaisesta yhteistyöstä ja siitä käydään sitten hyvin perusteellinen keskustelu. Meillä tällaista käytäntöä ei ole. Kun hallitus antaa vuosittain toimintakertomuksensa, niin tässä on vain lyhyt maininta pohjoismaisesta yhteistyöstä, ja senpä takia me olemme sitten, arvoisa puhemies, puhemiehen ja eduskunnan myötävaikutuksella pyrkineet korjaamaan tätä puutetta sillä, että olemme järjestäneet näitä ajankohtaiskeskusteluja täällä eduskunnassa, jolloin näitä asioita on voitu nostaa esille.

Haluaisin vielä muutaman asian todeta.

Kertomuksesta käyvät ilmi kaikki keskeiset asiat, jotka ovat toimintavuonna olleet esillä, ja siellä näkyy myöskin, mitä Suomen valtuuskunta on tehnyt. Samoin Pohjoismaiden neuvoston eri valiokuntien työstä on kerrottu.

Täällä mainitaan myöskin näistä pohjoismaisista palkinnoista, jotka ovat tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisia. Meillähän on perinteisesti ollut kolme pohjoismaista palkintoa: kirjallisuuspalkinto, joka on vanhin, musiikkipalkinto ja ympäristöpalkinto. Vuonna 2002 ensimmäistä kertaa myönnettiin elokuvapalkinto, jonka siis sai suomalainen Aki Kaurismäki ohjauksestaan "Mies vailla menneisyyttä". Nyt vuoden 2002 jälkeen on käyty jatkuvaa keskustelua siitä, tuleeko tästä elokuvapalkinnosta pysyvä palkinto tai ylipäätänsä mikä tämä palkintojen määrä on jatkossa ja säilytetäänkö esimerkiksi luonto- ja ympäristöpalkinto tulevaisuudessa vai muutetaanko näitä. Tämä on tällä hetkellä siis keskustelun alla oleva asia, ja uskon, että kiinnostusta näiden asioiden pohtimiseen riittää myös täällä.

Haluan lopettaa tämän esittelyn toteamalla ennen kaikkea sen, että kansalaisten kannalta ne tärkeät asiat, jotka liittyvät verotukseen, työntekoon, sosiaaliturvaan, opiskeluun, liikkuvuuteen jne., ovat niitä olennaisia asioita. Niihin meidän täytyy löytää ratkaisut, ja niihin meidän täytyy keskittää voimamme.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! On aina erinomainen tilaisuus keskustella pohjoismaisesta yhteistyöstä silloin, kun Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan kertomus on täällä esillä. Niin kuin olemme aikaisemminkin todenneet, niin usein vain käy niin, että nämä toimintakertomukset eivät ole pelkästään Pohjoismaiden neuvoston vaan muittenkin osalta ja tässäkin tapauksessa vuoden myöhässä, mutta ei tämä estä sitä, että me voimme keskustella sekä ajankohtaisista asioista että myöskin yleisemmällä tasolla pohjoismaisesta yhteistyöstä. Itse olin Pohjoismaiden neuvoston jäsen 1980-luvulla kuuden vuoden ajan, mutta olen sen jälkeenkin jatkuvasti mielenkiinnolla seurannut Pohjoismaiden neuvoston toimintaa ja yrittänyt myös osallistua täällä näihin keskusteluihin.

Puhemies! Suomen liittyminen Pohjoismaiden neuvostoon 1950-luvulla oli suuri kysymys Suomelle. Se oli ulkopoliittinen kysymys. Tänä päivänä, voidaan sanoa, useat väittävät näin, että Pohjoismaiden neuvosto on menettänyt merkitystään. Jotkut jopa väittävät, että on menettänyt merkityksensä. Totta on, että Pohjoismaiden neuvosto teki suuret ratkaisut 1960-luvulla passivapaudesta, yhteisistä työmarkkinoista, sosiaaliturvasta jne. Mutta kuten täällä on käynyt aikaisemminkin ilmi, mikä ilmenee myöskin tästä toimintakertomuksesta, suurlähettiläs Norrbackin tekemä selvitys käytännön rajaesteistä osoittaa, että edelleen on paljon parantamisen varaa pohjoismaisessa yhteistyössä.

Kun ed. Ojala lopetti puheenvuoronsa näihin käytännön leipäkysymyksiin, otan yhden asian esille, josta me olemme ennenkin täällä keskustelleet, ja se on tämä eläkeläisten verokohtelu, siis Suomeen muuttaneiden eläkeläisten verokohtelu. Tämä on todella suuri asia eläkeläisille, mutta valitettavasti ratkaisua ei ole siihen aikaansaatu.

Pohjoismaiden neuvosto edustaa tietysti pohjoismaista yhteisöä. Toisaalta me Pohjoismaat olemme jakautuneet hyvin eri tavalla sitten Pohjoismaiden ulkopuolisessa yhteistyössä. Esimerkiksi Euroopan unionissa ovat mukana Suomi, Ruotsi ja Tanska, mutta Norja ja Islanti ovat ulkopuolella. Euroopan raha- ja talousalueeseen kuuluu ainoastaan Suomi. Natoon taas eivät kuulu Suomi ja Ruotsi, joten tällaista epäyhtenäisyyttä on, ja itse asiassa minun mielestäni tämä on se seikka, joka puoltaa sitä, että Pohjoismaiden neuvostossa käsitellään kaikille Pohjoismaille yhteisiä tärkeitä asioita.

Puhemies! Eräiden laskelmien mukaan, jotka toivottavasti sitten valtiovarainvaliokunta omassa lausunnossaan ottaa esille — se, mikä on hyvää, se myöskin maksaa — tiettävästi pohjoismaiseen yhteistyöhön käytetään yli 100 miljoonaa euroa vuositasolla, mistä Suomen osuus on 20 miljoonaa euroa, joten tämä ei ole aivan halpaa myöskään veronmaksajan näkökulmasta katsottuna, mutta ainakin henkilökohtainen käsitykseni on, että tämä yhteistyö on varmaan rahansa väärti. Mutta toivottavasti tosiaan valtiovarainvaliokunta kiinnittää huomiota siihen ja ehkä tähän tehokkuusnäkökulmaan myöskin, miten toimintaa voitaisiin edelleen tehostaa.

Puhemies! Monissa kansainvälisissä yhteistyöelimissä me suomalaiset koemme helposti, että olemme vähän ulkopuolisia, kun meidän kielemme on niin erilainen kuin kaikki muut kielet. Tämä koskee pohjoismaista yhteistyötä, mutta tietysti myöskin eurooppalaista yhteistyötä. Esimerkiksi Euroopan neuvostossahan me joudumme työskentelemään joko englannin kielellä tai jollain muulla vieraalla kielellä. Esimerkiksi kun edustajat valikoituvat näihin kansainvälisiin yhteistyöelimiin täältä eduskunnasta, niin kielitaidollahan on suuri merkitys. Mutta minun mielestäni se ei saisi olla ainoa valintaperuste kuitenkaan, että olisi osattava joko pohjoismaista kieltä tai sitten muussa yhteistyössä englantia, saksaa, ranskaa. Meillä minun mielestäni pitäisi olla myöskin edustajia, jotka voivat omalla äidinkielellään osallistua tähän yhteistyöhön, vaikka kieltämättä tämä ulkopuolisuus silloin ehkä käy entistä voimakkaamminkin esille.

Mitä tulee sitten yleensä pohjoismaiseen kielivalikoimaan, niin on valitettavaa se, että esimerkiksi tanska ja ruotsi ovat jatkuvasti erilaistuneet sillä tavalla, että ruotsalaiset kääntävät nyt tanskalaiset filmit omalle kielelleen ja päinvastoin tanskalaiset myöskin ja heillä on suuria vaikeuksia jo ymmärtämisessä, puhumattakaan siitä, että meillä suomalaisilla esimerkiksi tanskan kielen osalta on todella suuria vaikeuksia.

Mitä tulee sitten englannin kielen käyttöön, niin tämä on mielenkiintoinen kysymys myöskin. Vuosi sitten suurin piirtein ruotsalaiset tutkivat, kuinka suuri joukko ruotsalaisista olisi esimerkiksi valmiita siihen, että englannin kielestä tulisi yhteinen kieli Pohjoismaille. Se prosenttiluku oli jotain hämmästyttävää. Se oli noin 30 prosenttia, ilmeisesti lähinnä nuorta väkeä.

Puhemies! Ihan yhteenvetona haluan todeta, että Pohjoismaiden neuvosto ainakin oman käsitykseni mukaan täyttää tehtävänsä yhteisenä foorumina kaikille Pohjoismaille, olipa näiden maiden EU-ratkaisu tai Nato-ratkaisu mikä tahansa.

Arja  Alho  /sd:

Arvoisa puhemies! Omasta puolestani tyydyn jatkamaan siitä, mihin edustajat Ojala ja Elo omissa puheenvuoroissaan jäivät.

Pohjoismaiden neuvoston perustaminen ja Suomen mukanaolo siinä kohta 50 vuotta oli varmasti ensimmäisessä aallossa ennen kaikkea poliittista tahdonilmaisua siitä, että Suomi kuuluu Pohjolaan, sillä on saman kaltaiset arvot ja yhteiskunnan kehittymispyrkimykset ja että meitä yhdistää yhteinen historia ja kulttuuritausta. Jossakin vaiheessa ainakin itse koin 80-luvulla ollessani mukana ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden neuvoston työssä, että Pohjoismaiden neuvosto oli väline saada kontakteja ja tietoa ja tukea omaan lainsäädäntötyöhön ja ylipäätänsä omien kotimaisten ongelmien ratkaisemisyrityksiin. Se oli selvästi foorumi, jonka kautta voi solmia yhteyksiä.

Mutta tänä päivänä pohjoismaisen yhteistyön haasteet ovat täsmälleen siinä, mihin ed. Ojala juuri viittasikin: on tärkeätä, että nimenomaan tällaisissa sisältökysymyksissä päästään eteenpäin, että Pohjoismaiden neuvostossa tehtävä työ ja toisaalta eri kansallisissa parlamenteissa tehtävä työ kohtaavat toinen toisensa. Siksi minusta onkin oikein, että Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta keskittyy nyt näiden yhteyksien vahvistamiseen, joista ensimmäisenä askeleena on ollut juuri tuo Pohjoismaiden neuvoston yleiskokousten suositusten ja päätösten seurantajärjestelmä.

Nyt jos katsoo tätä toimintakertomusta, joka on vuodelta 2002, ajalta, jolloinka itse en ole vielä ollut Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan jäsen, siitäkin jo voi päätellä, että suosituksia on kovin monenlaisia ja hyvin eritasoisia. Tämä asettaa haasteen tietysti itse Pohjoismaiden neuvostolle hiukan asettaa kriteereitä siitä, minkä tyyppisiä suosituksia tehdään. Niitä kannattaisi varmasti tehdä vähemmän ja konkreettisempia ja panostaa ennen kaikkea tähän seurantaan. Voitaisiin myöskin kehittää näitä toimintakertomuksia niin, että niissä jo voitaisiin huomioida se, mitä kussakin maassa on tehty asian suhteen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että monet näistä suosituksista jäävät vain pöytäkirjojen liitteiksi ja mappihyllyille. Kiinnitän huomiota muutamaan suositukseen, jotka ovat vuodelta 2002.

Esimerkiksi EU:n aluepolitiikan kohdalta todetaan, että Pohjoismaiden neuvosto on suosittanut pohjoismaitten valmistautuvan yhdessä EU:n aluepoliittiseen ohjelmakauteen ja eri rakennerahasto-ohjelmien sisältöihin, kun tuetaan haja-asutusalueita ja infrastruktuurirakentamista näillä alueilla. En tiedä, mitä on tapahtunut käytännössä, mutta sen ainakin tiedän, että yhdessä suosituksen kohdassa esimerkiksi sanotaan, että "valtio kantaa päävastuun uuden tekniikan vaatiman infrastruktuurin rakentamisesta niin, että kaikilla pohjoismaalaisilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet käyttää uutta tekniikkaa". Suomen osalta ainakin ratkaisut ovat olleet toistuvasti päinvastaiset. Suomessa on sanottu liikenneministeriön suunnalta, että laajakaistayhteydet ja ylipäänsä infrastruktuuri, jota uusi tekniikka ja sen käyttöönotto eri alueilla maassa edellyttää, tulee tapahtumaan markkinaehtoisesti. Näiltä osin siis tätä keskustelua ei ole käyty niin, että pohjoismaisilla kumppaneillamme olisi yhtäläinen strategia.

Kun uskon, että nämä meidän ponnistelumme johtavat siihen, että tämä raportointi ja tavallaan asioiden eteenpäinvieminen vahvistuvat, mielestäni on myöskin sen jälkeen tarpeellista keskustella siitä, miten Pohjoismaiden neuvoston työskentelyä voidaan virtaviivaistaa, tehostaa ja käyttää siinäkin hyväksi uusia tekniikan mahdollisuuksia. Kaikkia kokouksia ei tarvitse pitää niin, että sinne matkustetaan. Myöskin videokonferensseja on mahdollisuus pitää ja tätä kautta minimoida tätä valtavaa yhteydenpidon tarvetta, joka sinänsä on perusteltua, mutta joka joskus johtaa hyvin raskassoutuiseen työskentelytyyliin. Myöskin budjetin osalta olisi välttämätöntä katsella kriittisesti, ovatko kaikki ne instituutiot, jotka ovat olemassa, tarpeellisia. Tiedän, että näin on yritetty tehdä monta kertaa ja että siinä ei ole onnistuttu sen vuoksi, että jokainen maa pitää kiinni siitä instituutiosta, joka sen alueella on. Mutta on aivan selvä asia, että kun kansainvälinen yhteistoiminta kaikissa Pohjoismaissa on laajentunut, Euroopasta on tullut merkittävä ja monenlaisista parlamentaarisista globaaleistakin organisaatioista ja verkostoista, niin myöskin Pohjoismaiden neuvoston pitää asettautua tähän kokonaisuuteen ja resursseja on saatava siirretyksi muualle.

Haluaisin kiinnittää huomiota tässä yhteydessä myöskin tulevaisuuteen siltä osin, että kun omasta mielestäni meidän Suomessa tulisi nyt fokusoitua ennen kaikkea Itämereen ja sen suojeluun ja merikuljetusten turvallisuuskysymyksiin ja näihin ed. Outi Ojalan ja ed. Mikko Elonkin mainitsemiin rajaesteisiin, meidän tulisi myöskin nyt miettiä sitä, miten voimme hyödyntää arktisten alueiden asemaa ja niiden tukemista Islannin puheenjohtajakaudella, koska Islantihan panostaa hyvin voimakkaasti Länsi-Pohjola-yhteistyöhön, siis yhteistyöhön myöskin Kanadan arktisten alueiden, Nunawutin jne., kanssa. Mielestäni se on meille Pohjoismaille aika tärkeä asia, että me pidämme huolen siitä, että pohjoisissa osissa on edellytykset elää ja toimia, alkuperäkansojen mahdollisuudet viljellä kulttuuriaan ja elinkeinojaan turvataan ja ylipäätänsä ymmärretään se merkitys, että arktisten alueiden luonto on niin haavoittuvainen, että meidän kaikkien tulee ponnistella sen suhteen, että arktiset alueet säilyvät ja että niiden luonnon monimuotoisuus säilyy. Tässä mielessä ainakin itse toivon, että arktinen yhteistyö ja kokemukset myöskin, joita Suomella on arktisesta tutkimuksesta ja arktisista elinkeinoista ja niiden kehittämisestä, voitaisiin tuoda voimakkaasti esille, niin että se olisi voimakas lisä meidän omassa aluepoliittisessa keskustelussamme.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Hahmotan tätä Pohjoismaiden neuvoston työtä maantieteellisesti niin, että siinä on, aivan kuten täällä on todettu, Itämeri noussut nyt entistä merkittävämpään rooliin. Sitten on tuo Länsi-Pohjola toinen, meistä kauempana oleva asia, mutta kuitenkin kuuluu olennaisesti siihen. Sitten erityisesti korostaisin vanhaa perinteistä pohjoiskalottiyhteistyötä, joka perustuu siihen, esimerkiksi meidän Suomen osalta erityinen intressi kohdistuu tähän, että meillä on yhteistä rajaa Ruotsin ja Norjan kanssa kuitenkin reilut tuhannen kilometriä. Tämän lähtökohdan jälkeen voi todeta sen, että toinen tapa hahmottaa tätä, ainakin itselleni, on jako rajaesteitten poistamiseen tähtäävään työhön, joka on hyvin keskeinen kaikille, erityisesti raja-alueitten ihmisille, ja toisaalta sitten ympäristökysymyksiin.

Rajaesteitten kohdalla käytin Pohjoismaiden neuvoston viime kokouksessa Oslossa puheenvuoron, jossa palautin mieleen Pohjola-Nordenin esityksen siitä, että pyrittäisiin hahmottamaan tämä asia kolmen korin kautta niin, että ensimmäiseen koriin laitettaisiin ne asiat, jotka on varsin nopeasti poistettavissa, ongelmat, jotka tiedostetaan hyvin ja ovat nopeasti ratkaistavissa. Norrbackin raportti antaa tähän erittäin paljon eväitä. Sitten pantaisiin toiseen koriin sellaisia asioita, jotka vaativat pitemmälle menevää valmistelua ja asioitten käsittelyä, ja sitten on myönnettävä, että on olemassa ongelmia, jotka ovat sen verran vaikeampia, että ne olisi syytä siirtää kolmanteen koriin eikä tuhlata niihin liikaa energiaa. Valitettavasti Schlüterin tekemä selvitystyö ei vie eteenpäin minun mielestäni Norrbackin aloittamaa työtä, vaan kyllä siinä tuntuu, että kaikki hautautuu tuohon kolmanteen koriin, iäisyyskoriin. Tällä hetkellä ei kovin paljon ole päästy eteenpäin. Raja-alueitten keskeisiä ratkaistavia ongelmia ovat nimenomaan liikkuvuuden kannalta, ihmisten vapaan liikkuvuuden ja työssäkäynnin kannalta, verotukselliset kysymykset ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Näitten kohdalla, lähtemättä nyt tässä luettelemaan ja yksilöimään näitä, on asioita, joihinka pitäisi varsin nopeasti puuttua.

Toiseksi ympäristönäkökulmasta: Itämerestä on jo paljon puhuttu. Haluan aina tässä yhteydessä muistuttaa siitä, että Itämeren heijastusvaikutus on laaja. Esimerkiksi meidän rajallamme tuolla pohjoisessa se ulottuu aina Kilpisjärveen saakka. Sieltä ne vedet tulevat tähän yhteiseen mereemme. Tästä syystä Itämeren ympäristöllinen tila on tärkeä ja on tehtävä kaikki voitava sen hyväksi, että sen tila koko ajan paranisi ja sitä kautta myöskin saataisiin sitten luonnonvarojen kautta tuottoa. Tässä haluan viitata kalastuspolitiikkaan, joka myöskin on tällä alueella asia, joka koskettaa ei vain yhtä kansakuntaa kerralla vaan useampaa yhdessä. Se on vaikea ongelma, mutta tässä kyllä soisi Suomenkin terästäytyvän, että näitä aloitteita yhteisen kalastuspolitiikan rakentamiseksi tällä merialueella, joka on erityisesti meidän ja Ruotsin välillä, tehtäisiin.

Tämä on myöskin luonnonsuojeluasia. Haluan tässä yhteydessä palauttaa mieliin vuosia ylläpitämämme keskustelun luonnonlohen eli villilohen tilasta. Tätä nykyä Itämeren altaassa syönnösvaelluksella oleva lohikanta uhkaa tuhoutua. Se tarvitsee poliittisen päättäjän johdonmukaista toimintaa. Tässä suhteessa Suomen hallitukset ovat viime vuosina tehneet oikean suuntaisia päätöksiä. Nyt niille tarvitaan jatkoa ja vielä voimakkaampia toimenpiteitä, että tämä luonnonvara saataisiin pelastettua. Sanomattakin on selvää, että sen heijastusvaikutus myös elinkeinopolitiikkaan matkailun kautta tuolla pohjoisilla alueilla on merkittävä.

Ed. Alho nosti minusta ansiokkaalla tavalla esille arktisen näkökulman. Arktisessa neuvostossa mukana olevana olen siihen saanut tutustua, ja se on erittäin mielenkiintoinen haaste poliittiselle toiminnalle. Siinä juuri nämä luonnonvarakysymykset ovat tärkeitä. Siellä joudutaan käymään ruohonjuuritasolla keskustelua oikeanlaisen luonnonsuojelun, viljelemisen ja varjelemisen kautta. Siellä kyllä ihmiset terästäytyvät tässä asiassa minun mielestäni oikealla tavalla lähestymään näitä kysymyksiä. Siinä on kysymys aina elämästä ja kuolemasta, näin voi sanoa, koska nämä luontokysymykset ovat niin voimakkaasti elinkeinoon vaikuttavia kysymyksiä. Siinä on myöskin yhteisiä pohjoismaisia kysymyksiä. Esimerkiksi saamelaiskulttuurikysymykset pohjoisessa ovat niitä ja monet muut esimerkiksi matkailun osalta. Arktinen matkailu on oma taiteenlajinsa. Se on yhteinen kysymys niillä alueilla. Näiden soisi myöskin nousevan esiin.

Uutena on tietoyhteiskuntakysymys. Akureyrissä järjestettiin viime syksynä Arktisen neuvoston toimesta tietoyhteiskuntaseminaari, joka nimenomaan käsitteli arktisia alueita. Siinä tuli kyllä kaikille mukana olleille täysin selväksi se, että tietoyhteiskunnan haasteet näillä harvaanasutuilla alueilla ovat suuret, mutta myöskin mahdollisuudet ovat tavattoman merkittävät. Siinä toivoisi Pohjoismaitten nimenomaan noitten arktisten alueitten, pohjoisten alueitten, osalta olevan yhteistyössä.

Kaiken kaikkiaan olen vakaasti sitä mieltä, että siitä huolimatta, että Euroopan unioni tietysti on meidän keskeinen toimintaviitekehyksemme, niin entistä enemmän tulen vakuuttuneeksi, että Pohjoismaiden neuvoston toimintaa tarvitaan erityisesti nyt, kun Islanti ministerineuvoston puheenjohtajamaana esitti toimintaohjelmansa tälle vuodelle ja kiteytti sen vastaansanomattoman fiksusti kolmeen sanaan: demokratia, luonto ja kulttuuri. Niissä on kiteytettynä kaikki se, missä pohjoisen ihminen elää ja mistä hänen hyvä elämänsä muodostuu.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama kommentti asiaan tästä paikalta.

Pohjoismaiden neuvosto antaa suosituksia, ja yhtenä on tämä haitallinen verokilpailu, josta on todettu, että tähän pitäisi puuttua. Toivoisi siitä myös sillä tavalla ihan konkretiaa. Ed. Elo taisi mainita juuri tämän yhden sektorin siinä eli eläkeläiskysymyksen. Ruotsin puolellahan on paljon, varmaan puoli miljoonaa suomalaista. Läheskään kaikki eivät ole valmiit muuttamaan tänne Suomeen, mutta jotkut ovat ottaneet yhteyttä ja ovat halukkaat tulemaan tänne, mutta valitettavasti tässä on tämä ei kaksinkertainen verotus, vaan kyse on siitä, jotta Ruotsi ei noudata sillä tavalla pohjoismaisia verosopimuksia niin kuin on ajateltu. Ruotsi käyttäytyy siinä vähän kevyemmän verotuksen mallin mukaan. Sen takia toivoisi, jotta Pohjoismaiden neuvosto voisi jotenkin saada näitä suosituksia terästettyä ihan oikeaksi toiminnaksi siten, jotta saataisiin tämmöinen yhdenmukainen verotuskohtelu eri Pohjoismaissa myös näiden eläkeläisten osalta, koska tämä jollakin tavalla ei ole tervettä kilpailua tällä hetkellä ja ohjaa ihmisten käyttäytymistä ja jarruttaa niiden ihmisten hakeutumista mahdollisesti sinne, mihin he haluaisivat.

Toinen kysymys, joka tässä on tullut esiin ja jonka Pohjoismaiden neuvoston toivoisi ottavan käsittelyyn, on hyljekysymys. Nyt tällä hetkellähän meillä Suomessa on näitä kalastusverkkovahinkoja maksamatta aika paljon. Pohjanlahdella on tiheä tämä hyljekanta. Kun koko tätä merialuetta, Suomenlahtea, Pohjanlahtea, katsotaan koko alueena ja katsotaan sen kanta, niin se kokonaisuutena ei ole hirveän iso, mutta kun se tihentymä sattuu olemaan Pohjanlahdella ja aiheuttaa siellä valtavasti vahinkoa, niin jotenkin tästä pitäisi päästä nyt semmoisille vesille, jotta saataisiin tihentymäalueella vähennettyä tätä kantaa. Se ei ole terve ilmiö. Sen takia toivoisi, että tässä sen lisäksi tietysti, että tarvitaan EU-näkökulma, Pohjoismailla voisi tässä olla yhteinen kanta, jolloin mahdollisesti olisi vahvempi argumentti tuonne EU:n suuntaan tehdä myös tämmöistä järkevää kannan harvennustyötä siinä ja ei olisi tämmöistä ongelmaa kalastajien osalta kuin tällä hetkellä on.

Yksi kysymys vielä tähän ihan lopuksi: Minusta tässä tukipolitiikkaa koskevien suosituksien antamisessa Pohjoismaiden neuvosto ei ole onnistunut, koskee lähinnä merenkulun tukia, koska Ruotsi lähti kilpailemaan ja Suomi joutui tulemaan perässä. Se ei ole tervettä kilpailua, ja toivoisi, jotta siltä saralta kanssa Pohjoismaiden neuvosto voisi linjoittaa, jotta edes Pohjoismaissa ei tämän tyyppistä tukipolitiikkakilpailua jatkossa olisi.

Outi  Ojala  /vas:

Arvoisa puhemies! Vain muutama kommentti käytyyn keskusteluun:

Ed. Alho aivan oikein kiinnitti huomiota siihen, että on tarpeen kehittää ja virtaviivaistaa toimintametodeja, ja tätä olemme parastaikaa miettimässä. Todellakin varmaan ainakin osa kokouksista voidaan korvata video- tai puhelinkokouksilla.

Toinen asia, joka tuli tähän budjettiin ja näihin instituutioihin. Kuten ed. Elo täällä sanoi, niin noin 100 miljoonaa euroa on pohjoismaisen koko yhteistyön vuosibudjetti, joka pitää sisällään hyvin monenlaista toimintaa tutkimukseen, lasten ja nuorten tukemiseen jne. Se on hyvin monipuolista, mihin niitä rahoja käytetään. Sikäli on hyvä, kun kuulin, että valtiovarainvaliokunta aikoo paneutua tähän asiaan. Se on erittäin hyvä. Haluaisin vaan mainita näistä instituutioista erään hyvin menestyksekkään instituution, joka sijaitsee Suomessa. Pohjoismainen investointipankki saatiin aikoinaan sijoitettua Suomeen. Sen tarina on menestystarina, Pohjoismaisen investointipankin vuosittainen voitto on suurin piirtein samaa luokkaa kuin koko pohjoismaisen yhteistyön budjetti. Me voimme olla hyvin tyytyväisiä, että tämä instituutio saatiin Suomeen, ja toivottavasti pidämme kiinni siitä, että se täällä myöskin säilyy. Pohjoismaisen investointipankin jäseniksi ovat tänä vuonna tulossa myöskin Baltian maat, eli tältä osin myöskin sen toimintaa laajennetaan ja tähän pankin valvontaelimeen, kontrollikomiteaan, nimitetään parlamentaarikkoedustajat niin Pohjoismaista kuin Baltian maistakin.

Aivan lopuksi olisin ottanut myöskin esille asioita, jotka tuntuvat vievän hyvin pitkän aikaa, ennen kuin niissä edistytään, tai sitten ei edistytä. Ikuisuuskysymys näyttää olevan tämä tv-yhteistyön kehittäminen, josta selvitysmies Norrback on jälleen antanut raporttinsa. Nähtäväksi jää, edistytäänkö siinä asiassa vieläkään.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan ja eduskunnan valiokuntien välistä yhteistyötä jo vuosi sitten puhein pyrittiin edesauttamaan, kun vastaavasti käsiteltiin vuoden 2001 kertomus. Ja näin ollen nyt voi todeta, että Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan aloitteesta tämä asia on edennyt ja valtuuskunta on ollut aktiivinen tässä asiassa. Itämeri on noussut tänään paljon keskusteluun, se on ollut aikaisemminkin. Itämeren Suomenlahden rehevöitymis-, öljyonnettomuusuhka on erittäin suuri haaste kaikille rantavaltioille, ja Baltian maiden mukanaolo ja myös Puolan linkittäminen mukaan, kun etenkin ajattelemme rehevöitymistä, on tärkeätä.

Tällä tavalla, arvoisa puhemies, on hyvä, että nämä substanssivaliokunnat on nyt pyritty saamaan aktiivisemmin mukaan tähän toimintaan. Se luo myös ikään kuin enemmän realistista sisältöä Pohjoismaiden neuvoston toimintaan ja myös lisää meidän muiden kansanedustajien tietämystä tästä asiasta. On tärkeätä, että tulevaisuudessakin, niin kuin nyt tähänkin saakka on ollut, on tällainen vastuuhenkilö, raportoija, Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnassa, joka sitten pitää yhteyttä myös erityisvaliokunnissa aina kulloiseenkin aihealueeseen.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Olin valitettavasti Päijät-Hämeen kansanedustajien kokouksessa puheenjohtajana, kun näitä tärkeitä puheenvuoroja pidettiin, mutta monista kollegojen toivomuksista johtuen tulen tämän puheen pitämään täällä tai esittämään joitakin näkökohtia sen takia, että Päijät-Hämeelläkin muun muassa on monia ystävyyskuntia pohjoismaisissa valtioissa.

Ja se on muuten yksi sellainen asia, jota olen kovasti yrittänyt viedä eteenpäin siinä mielessä, että näitä ystävyyskaupunki- ja kuntasuhteita ei nykyisin enää sillä tavoin hyödynnetä kuin joskus aikoinaan. Se on yksi sellainen asia, johon Suomessa tietysti kunnissa, mutta ehkä myös kuntien eräässä tärkeässä organisaatiossa, kun monet meistä ovat kunnallisvaltuutettuja, täällä eduskunnassa ja myös Pohjoismaiden neuvostossa toivottavasti kiinnitetään huomiota, koska näissä kunnissa nämä asukkaat ovat ja esimerkiksi Päijät-Hämeessäkin monilla kunnilla on ollut pitkät perinteet niin kulttuurissa, urheilussa kuin elinkeinotoiminnassakin. Esimerkiksi Euroopan unionin kolmen maan periaate voitaisiin aivan hyvin toteuttaa monissa EU-hankkeissa niin, että siinä olisi mukana Pohjoismaita ja pohjoismaisen yhteistyön merkeissä ajettaisiin sellaisia asioita, joissa me Pohjoismaissa olemme hyviä. Ja tämä, missä me olemme hyviä ja mikä Suomenkin EU-politiikassa voisi tulla paremmin esille kuin silloin liittyessämme kovasti toitotimme, on tämä Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sen periaatteet.

Ne rahastomallit, joilla esimerkiksi työeläkejärjestelmä on rahoitettu ... missään muualla en tiedä kuin Suomessa, jossa on niin hyvin tämä riskienhallinta tehty niin, että ne ovat eri yhtiöissä, ja jos yksi menee konkurssiin, niin sitten muut vastaavat siitä, millä tavoin näille eläkkeensaajille eläke voidaan turvata. Meillä on yksi esimerkki siitä, kun surullisella 90-luvulla Kansa-yhtiö meni konkurssiin, ja eläkkeet turvattiin sillä, että muut yhtiöt tämän sitten eläkkeensaajille korvasivat. Tämän tyyppistä järjestelmää olisi kaivattu niin Yhdysvalloissa kuin nyt sitten todennäköisesti Parmalatin tapauksessa kaivataan Italiassa. Tällaisissa malleissahan, joissa eläkkeensaaja itse ottaa vastuun, niin kuin Blair Englannissa esitti tätä kolmannen linjan mallia, jää liian suuri vastuu valita eläkkeensaajalle, mistä yhtiöstä kannattaa vakuutus ottaa tai sijoittaa rahojaan. Esimerkkejä siitä, miten on 90-luvun lopun aikana epäonnistuttu, on Euroopassa lukuisia.

Pohjoismaiden neuvoston toiminnan osalta, kun se nyt täytti 50 vuotta tässä kertomusvuonna, Suomen eduskunnan näkökulmasta toivoisin tietysti, että sillä olisi keskeisempi asema. Itse tervehdin tyydytyksellä sitä puhemiesneuvoston tekemää päätöstä, viimein — ties kuinka monennen kerran se on ollut esillä — että Pohjoismaiden neuvoston kertomus lähetettäisiin kaikkiin valiokuntiin lausunnolle, koska ne valiokunnat, joiden toimialaan tämä liittyy erityisesti, ovat muita kuin ulkoasiainvaliokunta. Kiitos puhemiehelle ja puhemiesneuvostolle ja virkamieskunnalle, jotka tämän saivat aikaan, että näin nyt viimein tehdään, koska se antaa nyt mahdollisuuden, kun Pohjoismaiden neuvoston organisaatio on uudistettu vastaamaan paremmin eri parlamenttien valiokuntalaitosta, ja soveltuu paremmin nyt siihen, että me pystymme myös eduskunnassa käyttämään hyödyksi näitä päätöksiä ja toisaalta myös ottamaan vastuun näistä asioista.

Jos ajattelemme esimerkiksi suomalaisia Ruotsissa, joita Suomenruotsalaisten keskusliiton Tukholmassa tekemien laskelmien mukaan juuriltaan on noin 450 000 Ruotsissa, suurin vähemmistö, suurempi kuin ruotsinkieliset ovat Suomessa, näidenkin asioiden hoitamista, niin emme me voi sitä jättää yksin Ruotsin valtion tehtäväksi, niin kuin ei ole jätettykään. Mutta kuitenkin me voisimme täällä tehdä enemmän kuin tällä hetkellä olemme tehneet, esimerkiksi ed. Ojala toi esille Pohjoismaiden investointipankin, sen puitteissa ja myös eri rahastojen puitteissa. Pohjoismaiden neuvoston yhteydessähän on teollistamisrahastoja ja monia muita rahastoja, ja kun viime kaudella olin tässä mukana, niin meillä olisi enemmänkin tarvetta päästä näihin projekteihin mukaan kuin tällä hetkellä on tilanne.

Yksi tällainen ongelma on se, että Pohjoismaissa on totuttu siihen, että päätöksenteko tapahtuu valtuuskuntien poliittisissa ryhmissä, ja meidän eduskuntaryhmämme ovat taas resursseiltaan muodostuneet vuosien kuluessa aika ohuiksi. Taas sitten virkamieskunta, joka on Pohjoismaiden neuvoston valtuuskuntaa varten, he ovat puolueettomia virkamiehiä, on kyllä mukana, mutta ei osallistu näiden ryhmien kokouksiin. Sitten käytännön toteutus ja asioiden valmistelu on kuitenkin ryhmissä ja jonkun henkilön sivutoimisena tehtävänä on hoitaa Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan asioita oman ryhmänsä osalta. Näin on esimerkiksi sosialidemokraattien kohdalla ollut. Tässä tulee sitten se, että meidän panokseemme verrattuna Ruotsiin, Tanskaan ja Euroopan unionin ulkopuolisiin maihin Norjaan ja Islantiin monesti on nyt sen jälkeen, kun liityimme Euroopan unioniin ja kansainväliset tehtävät ovat jatkuvasti lisääntyneet, on jäänyt itse kullekin toivomisen varaa, että voitaisiin enemmän asioihin puuttua.

Ihan sitten lopuksi muutama asiaotsikko. Kertomusvuonna olin hyvin tyytyväinen siitä, että työllistämisen kannalta ja voisi sanoa myös Pohjoismaiden kannalta ja erityisesti Suomen kannalta otettiin elokuva yhdeksi palkitsemisen kohteeksi. Ei tietysti ole mikään yllätys, että Aki Kaurismäki oli se, joka tämän elokuvapalkinnon sai. Se oli yksi esimerkki siitä, miten kulttuuri työllistää. Elokuva on yksi työllistävimpiä tapoja tehdä kulttuuria, koska siihen tarvitaan paljon työtä, käsikirjoittamista, kuvaamista ja sitten myös, kun elokuvaa esitetään, tarvitaan paljon ihmisiä. Se on myös siten merkittävä taloudellinen lähde kulttuurille, joka Suomessakin tällä hetkellä työllistää lähes 100 000 ihmistä tilastojen mukaan, kun paljon puhuttu it-teollisuus työllistää vähän yli 100 000. Se on meidän hyvä nähdä. Kulttuuri on se tärkeä tekijä, ja siinä mielessä on ollut surullista se, kuten ed. Ojalakin totesi, että esimerkiksi television osalta me emme pysty näkemään Norjan, Islannin tai Tanskan televisiota Suomessa eivätkä edes teksti-tv-palvelut tai tämäntyyppiset toimi, mikä on kyllä osoitus siitä, miten vaikeata asioitten järjestäminen Pohjoismaissakin yksistään on.

Yksi sellainen alue, jota olen itse kertomusvuonnakin näissä kokouksissa pitänyt esillä, on kehitysyhteistyöpolitiikka. Olen ollut paljon Afrikassa sellaisissa kohteissa, joissa Pohjoismaat ovat olleet aktiivisesti, muun muassa Tansaniassa Dar es Salaamissa, mukana projekteissa, mutta niiden yleisilmeestä, rakennuksista ja muista voi nähdä, että ne parhaimmat ajat ovat olleet aikoja sitten. Tässä suhteessa Pohjoismaat voisivat näyttää yhtenä osana maailmaa esimerkkiä siitä, miten näitä kriisejä hallitaan vähän jo etukäteen niin, että autetaan niitä ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Pohjoismaiden lippujen näkyminen näissä kehitysyhteistyökohteissa, kun rakennetaan vesipumppuja tai muita, olisi yhteistyötä, jossa voitaisiin yhdessä olla esimerkkinä maailmalle.

Arvoisa puhemies! Ihan viimeisinä sanoina tässä puheenvuorossa toteaisin sen, että Pohjoismainen yhteistyö on todella tärkeää ja toivoisi, että näissä eduskunnan työtapoja uudistavissa elimissä tämä tulisi saamaan sen osuuden, mikä sille kuuluu. Kun itse tänne eduskuntaan tulin, silloin täällä oli kaksi ulkopolitiikan tärkeätä tukipilaria ja toimintaa kansanedustajille. Oli Pohjoismaiden neuvosto ja Parlamenttien välinen liitto IPU. Nyt on paljon menty eteenpäin, maailma on ihan toisen näköinen, ja näistä kahdesta elimestä ja niiden asemasta ei ole enää muuta kuin pieni osa jäljellä tähän kokonaisuuteen verrattuna, jota esimerkiksi Euroopan unioni ja kansainvälinen politiikka tällä hetkellä kansanedustajille arkityössä merkitsevät.