Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Näistä laajoista asioista
arjen käytännön epäkohtiin ja lapsiperheiden
tilanteeseen, josta paljon viime aikoina on puhuttu ja lapsilisäkeskustelua
käyty. Tämä aloite kuvaa sitä,
että paljon tärkeämpiä ja täsmällisempiä ja
nopeampia toimenpiteitäkin olisi tehtävä,
jotta nimenomaan käytännön toimeentulovaikeuksissa
olevat, muun muassa lapsiperheet, saisivat helpotusta.
Tämä aloite on syntynyt käytännön
palautteesta. Viime joulukuussa Rautalammin työväentalolla
itse asiassa otettiin yhteyttä siitä, että yleistä asumistukea
ei kyseessä olleelle lapsiperheelle maksettu alle 100 markan
suuruisena ja sähkölaskuja ei hyväksytty
asumismenoiksi. Kun tätä asiaa selvittelin Kansaneläkelaitoksen kuten
myös lainsäädäntösihteerien
kanssa, kävi todella ilmi, että asumistukilain
16 §:n mukaan asumistukea ei makseta, jos sen määrä on
pienempi kuin 100 markkaa, 1.1.2002 lukien 16,81 euroa. Pienin maksettava
määrä on laissa säädetty,
eikä Kansaneläkelaitoksella ole harkintavaltaa
asiassa.
Yleisen asumistuen pienin maksettava määrä vaikuttaa
mielestäni aika korkealta. Eläkkeensaajien asumistuessa
vastaava määrä on nimittäin
44 markkaa eli 7,41 euroa ja pienin maksettava kansaneläke
65,52 markkaa eli 11,02 euroa. Asumistukilain 6 §:n mukaan
vuokra-asunnon asumismenoiksi luetaan vuokra sekä erikseen maksettavat
vesi- ja lämmitysmaksut. Valtioneuvosto määrää vuosittain,
minkä suuruisena erikseen maksettavat vesi- ja lämmitysmaksut
otetaan asumismenoina huomioon. Lämmitysmaksuista hyväksyttyyn
määrään sisältyvät
myös lämmityksestä johtuvat sähkönkäyttökulut.
Asumistukilaki ei määrittele vuokra-asunnon hyväksyttäviksi
asumismenoiksi muita kuin edellä mainitut menot, jolloin
Kelakaan ei voi ottaa huomioon asumistuen määrää laskettaessa muita
asumisesta aiheutuvia kustannuksia, esimerkiksi käyttösähköstä aiheutuvia
kuluja. Tätä voi pitää kohtuuttomana,
koska tänä päivänä moniin
arkielämään ja asumiseen kuuluviin toimiin kuluu,
kuten tiedämme, sähköä, sitä energiaa, josta
niin paljon äsken puhuttiin. Siksi myös käyttösähköstä aiheutuvat
kustannukset tulee huomioida vastaavalla tavalla kuin lämmityskustannukset
ja vesimaksut.
Nämä asiat voivat tuntua pieniltä,
mutta nämä ovat isoja niille perheille, jotka
ovat pienituloisina asumistukeen oikeutettuja. Niille pienilläkin tuloilla
on suuri merkitys, ja tässä on jälleen
esimerkki siitä, miten käytännön
tilanteessa pitää nopeasti tehdä myös
korjauksia auttaen muun muassa lapsiperheiden tilannetta.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Aina olen tiennyt, jotta ed. Rajamäellä on
sydän vasemmalla puolella ja paikallaan, inhimillinen tunto
paikallaan. Sen takia olen kannattamassa ed. Rajamäen aloitetta.
Toivon, että tämä viedään
eteenpäin, nimenomaan koska tässä on
puututtu köyhän ihmisen ja köyhän
perheen asemaan. Niin kuin ed. Rajamäki totesi puheessaan, niissä perheissä tuommoinen
neljäkymppiä, mitä se tässä markkoina
olisi, on rahaa ja se kokonaan jää saamatta, kun
se ei yllä asumistuen piiriin. Satasen raja on kovin iso
siinä. Minusta tämä pitää ilman
muuta korjata samaten kuin sähkö- ja lämmityskustannukset,
niin kuin hän on esittänyt aloitteessaan.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rajamäen aloite on mielestäni
erittäin kannatettava, vaikka sen taloudellinen merkitys
lapsiperheiden ja myös köyhien lapsiperheiden
kannalta on melko vaatimaton, jos vertaa vaikkapa niihin vaatimuksiin,
joista tänään kyselytunnillakin keskusteltiin,
muun muassa lapsilisien sitomisesta elinkustannusindeksiin ja minimiäitiyspäivärahan
korottamisesta. Mutta siitä huolimatta olen samaa mieltä kuin
ed. Rajamäki, että nimenomaan heikossa taloudellisessa
asemassa olevalle lapsiperheelle näilläkin rahamäärillä on merkitystä.
Sen vuoksi toivon, että hallitus suhtautuisi myönteisesti
omista riveistään nousseeseen aloitteeseen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Olen samaa mieltä edellisten
puhujien kanssa ed. Rajamäen aloitteen oikeellisuudesta
ja siitä, että se on nimenomaan pienituloisten
kannalta hyvin tärkeä ja sillä tavalla
kannatettava.
Totean samalla, että toimeentulotuen perusosassa on
asumismenoja koskeva 7 prosentin omavastuuosuus. Se on yksi sellainen
asia, joka vaikuttaa pienituloisten ihmisten mahdollisuuteen tulla
toimeen. Tämä liittyy toimeentulotukilain, joka
on n:o 1412 vuodelta 97, säätämiseen, ja
mielestäni olisi myös omavastuuosa poistettava
toimeentulotuesta. Siinä se siis tarkoittaa nyt sitä,
että 7 prosenttia lasketaan asumismenoista ja ne miinustetaan
toimeentulotuen perusosasta. Tuo poisto olisi tärkeä.
Se olisi saman suuntainen esitys, kuin minkä ed. Rajamäki
teki.
Keskustelu päättyy.