Lauri Oinonen /keski(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lakialoitteen taustalla on vakava huoli suurpetojen geneettisen puhtauden ja vaistonvaraisten ominaisuuksien säilymisestä. Toinen huolenaihe, joka liittyy tähän, koskee myöskin suurpetojen, jotka täällä on lueteltu — karhu, susi, ahma ja ilves — aiheuttamia vaaratilanteita ihmisten ja kotieläinten kohtaamisen osalta.

Koska aloite koskee luonnonsuojelulakia, niin tarkastelunäkökulma on ennen muuta kyseisten petojen aivan oikeutettu elintila ja eläminen. Mielestäni pedoilla pitää olla oikeus elää, oikeus säilyä, säilyä geneettisesti ja vaistonvaraisesti puhtaina. Nykyisellään tämä ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollista, koska pedot ovat tuolla maastossa vapaina, jolloinka ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita ihmisille ja kotieläimille, ja lisäksi nämä pedot menettävät myös vaistonvaraiset ominaisuutensa kohdatessaan ihmisiä, kotieläimiä ja tottuessaan niihin. Eläinten perinteiset, vaistonvaraiset ominaisuudet karttaa ihmistä katoavat. Aiemmin kun pedot näkivät peltoaukean, asuinrakennuksia ja karjarakennuksia, väistivät, mutta nyt tätä ei enää tapahdu. Pedot ovat tottuneet siihen, että ihmisasumus, ihmisen elinympäristö, ei muodosta enää vaaraa, ja tällöin ne eivät tunne pelkoa, joka niillä vaistonvaraisesti olisi ollut aiemmin. Päinvastoin pedot ovat myös nopeasti oppivia, joka on yksi ominaisuus, mikä on ihan luontainen. Sieltä, mistä ruokaa totutaan saamaan, sieltä sitä myöskin etsitään. Valitettavasti karjanomistajien, ennen muuta lammastalouden harjoittajien lammastarhat, aitaukset, ovat tulleet pedoille ruokapaikoiksi. Tämä on hyvin valitettava epäkohta, kun vaaraa siitä ei ole: vaikka peto, susi ennen muuta, käy lammastarhalla, niin peto tietää, että sieltä voi yrittää sitten uudelleenkin mennä ruokapaikalta ruokaa hakemaan.

Samoin maaseudulla on todettu, että koiran haukunta on muodostunut susille ruokakellon kutsuksi. Ja kun mitään ei voida tehdä petojen karkottamiseksi, on aivan luonnollista, että kun saaliseläimen metsästäminen on pedollekin metsästä hivenen vaikeampaa — jopa hirvi saattaa potkia suden kuoliaaksikin, kun sitä vastoin koira, joka on pihassa, on paljon helpompi saalis — niin pedot oppivat tulemaan pihapiireihin, lammastarhoihin, kotieläinten tykö, ja tästä aiheutuu vaaraa.

Mutta tämä ei ole pelkästään vaaratekijä kotieläimille. Maaseudulla koetaan ongelmaksi vaikkapa pienten lasten jättäminen lastenvaunuissa ulos, koska eihän sitä tiedä, jos se peto, joka on osannut tulla lammastarhalle tai käymään pihapiirissä koiran äärellä, tuleekin uudelleen ja menee lastenvaunuihin tai lasten leikkipaikalle, jossa lapset leikkivät. Tämä on tämän päivän kovaa todellisuutta maaseudulla, josta ei ole syytä vaieta.

Nyt monet sitten sanovat, että onhan oikein, että pedot karkotetaan taajamista jonnekin tuonne korpiin. Suomi on kuitenkin suhteellisen tasaisena maana, toisin kuin eräät Keski- ja Etelä-Euroopan maat, kauttaaltaan asuttu. Meillä ei ole sellaisia korkeita vuoriseutuja Tunturi-Lappia lukuun ottamatta, joilla ei asutusta olisi kautta maan. Itä-Suomen vaaraseuduillakin sinne korkeille vaarojen huipuille saakka on rakennettu asutusta, ja näin ollen nekin seudut ovat ihmisten elin- ja asuinympäristöä.

Kun olen nyt puhunut petojen vaaroista ennen muuta sillä tavalla, että ne voivat kohdata ihmisen ja vaistonvaraiset ominaisuudet karttaa ihmistä metsästyksen vähäisyyden vuoksi kaikkoavat, otan myös geneettisen puhtauden ennen muuta susien osalta. Susihan kuuluu koiraeläimiin, tai kuuluuko koira sitten susieläimiin, kuinka vain halutaan määritellä, hyvin läheisiä sukulaisia nämä perusolemukseltaan ovat, ja on aivan selvää, että nimenomaan kookkaimmat koirarodut pystyvät pariutumaan susien kanssa. On havaintoja siitä, kuinka susi, naarassusi, tulee pihapiiriin ja parittelee siellä koiran kanssa ja näin ollen syntyy näitä koirasusia, jotka ovat hyvinkin vaarallisia. Ne ovat petojen ominaisuuksilla varustettuja, mutta samalla myös sillä tavalla koiria, ettei niillä ole vaistonvaraista kykyä karttaa ihmistä.

Mutta minä olen myöskin melkein nähnyt seuraavan tilanteen: Kun susilauma oli metsässä, oli niin vankka susien polku, että se aivan kannatteli minuakin, pystyin kävelemään tuota susien polkua muutama viikko sitten hangella. Silloin ei ollut vielä hankikeliä, mutta hankeen oli tamppautunut semmoinen susilauman polku, että se minuakin kantoi metsään sadan ja sadanviidenkymmenen metrin päässä asutuksesta, jossa myöskin on ala-asteikäisiä ja alle ala-asteiän olevia lapsia. Perheen koira pääsi eräänä maanantaipäivänä, jolloin ei ole eduskunta istumassa, kytkyistään irti. Se oli haistanut siellä kiimaisen naarassuden metsässä, ja se syöksyi vimmattua vauhtia tuolle susien polulle ja painui sinne metsään. Parin kolmen tunnin kuluttua tuo uroskoira tuli sitten sieltä hiljaa ilman kiirettä pois. Mutta voimme vain otaksua, että kun suden kantoaika parittelusta pentujen syntymiseen on sama kuin koiralla, noin kolme kuukautta, muutama päivä taitaa olla ylitse, niin sitten tästä ehkä noin puolentoista kuukauden päästä juhannuksen aikaan on syntynyt tuonne Multian seuduille koirasusien pentue kaiken mahdollisuuden mukaan, ja se alkaa varttua siellä sitten täysikasvuiseksi. No, jos ne pysyvät siellä metsissä, niin nämä puoliksi koirat ja puoliksi sudet, jos ne sitten pariutuvat siellä edelleen susien kanssa, ovat sitten seuraavassa polvessa neljäsosalta, kahdeksasosalta, kuudestoistaosalta jne. koiria ja susia.

Tällä tavalla, kun minä haluaisin, että susikanta säilyisi puhtaana, olisin hyvin vakavasti huolestunut juuri tästä eläinsuojelullisesta ja geneettisestä puolesta. Tällä tavalla, kun pedot ovat tuolla villisti ja vapaasti maastossa, niin en ainakaan minä pysty takaamaan, vaikka kuinka haluaisin, että pedoilla säilyisivät niiden perinteiset luonnonvaraiset, vaistonvaraiset ominaisuudet ja geneettinen puhtaus; ne eivät säily. Edelleen minä pelkään, että Suomen susikannasta on jo itärajan takaa tulleissa paljon sellaisia, jotka ovat joltakin murto-osaltaan verenperintönä koiria eivätkä edes välttämättä edusta susikantaa.

Tämän pohjalta olenkin tehnyt luonnonsuojelulakiin aloitteen, että muodostettaisiin niillä kustannuksilla, joita nyt käytetään lammastilojen aitauksiin — sillä seurauksella, että aitauksista huolimatta pedot menevät sitten vain naapuriin — riittävän suuret alueet, joilla pedot voisivat olla aitauksissaan sillä tavalla, että geneettiset ominaisuudet ja vaistonvaraiset ominaisuudet säilyisivät puhtaina ja voitaisiin välttyä vaaratilanteilta. Väitän, että tämä voitaisiin tehdä todellakin näillä aitauskuluilla kuin myös niillä vahingonkorvauksilla, joita aivan oikeutetusti suurpetojen aiheuttamista taloudellisista vahingoista maksetaan.

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! Hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka nimi oli Susipuhetta Suomessa. Siinä tarkasteltiin eri alueiden ihmisten suhtautumista suurpetoihin ja erityisesti susiin. Tällöin todettiin, että susiasenteet olivat positiivisimpia alueilla, joilla ei ole ollenkaan susia, esimerkiksi Etelä-Suomessa. Se on ymmärrettävää. Mutta mielenkiintoista on se, että susiasenteet olivat toiseksi positiivisimpia alueilla, joilla on paljon susia, ja kielteisimpiä alueilla, joille sudet ovat juuri tulossa, esimerkiksi Lauri Oinosen edustamaan Keski-Suomeen.

Pohjois-Karjalassa on lähes puolet Suomen susista, neljäsosa karhuista ja suuri osa ahmoista ja ilveksistä. Kuulun varmaan niihin harvoihin kansanedustajiin, jotka eivät kovinkaan harvoin kohtaa sutta omalla pihamaallaan. Pohjois-Karjalan suurpetoneuvottelukunta, joka perustettiin ollessani maakuntajohtajana, on yrittänyt löytää ratkaisuja susien ja ihmisen väliseen yhteiseloon. Kyse on ollut tiedon levittämisestä siitä, miten susi kohdataan, kyse on ollut kotieläinten aitauksista siten, että vahinkoja voidaan minimoida. Tällä hetkellä ehkä ainoa suuri ongelma Pohjois-Karjalassa on suurpetojen omavastuuosuus, joka toivottavasti vähitellen poistuu ja siten saa myös suhtautumisen susiin positiivisemmaksi. Tästä kannetaan huolta, ja se on todellinen ongelma. Sitä vastoin geneettisen perinnön heikentyminen ed. Lauri Oinosen esittämällä tavalla — voi olla, että koirasusia joskus esiintyy, niitä voidaan maa- ja metsätalousministeriön pyyntiluvalla poistaa.

Suomi on sitoutunut säilyttämään suotuisan suojelun tason suurpetojen suhteen. Uskon, että se on meidän maallemme vahvuus. Tällä hetkellä Ruotsissa, jossa myös susi on leviämässä, on huomattavasti positiivisemmat petoasenteet kuin Suomessa. Tästä syystä uskon, että luonnonsuojelun asenteiden kehittämiseen on tarvetta. Tässä korvauskäytännöt ovat tietenkin tärkeitä.

Mutta toteaisin vielä sen, että Suomella on noin 1 100 kilometriä rajaa Venäjän kanssa ja sieltä esimerkiksi Pohjois-Karjalaan tulee jatkuvasti uusia susia. Ne harvoin ovat koirasusia, mutta kysynkin, onko ed. Lauri Oinosen esityksenä, että Suomen ja Venäjän rajalle rakennettaisiin susiaita.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Cronberg puhui erittäin viisaasti, ja allekirjoitan kaikki ne sanat.

Sen sijaan edustajat Oinonen ja Lahtela kylvävät aloitteellaan populistisesti ja tunteenomaisesti susivihaa. Edes saduissa ja sarjakuvissa metsät eivät ole täysin vaarattomia paikkoja. Suurpedot kuuluvat suomalaisiin metsiin siinä missä pakkanen ja pimeyskin.

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Minulla ja ed. Oinosella on pikkuriikkisen erilainen käsitys siitä, mikä on todellinen luonnonystävä, saati sitten, mikä on suomalainen luonto. Minulle luonto on kokonaisuus ja todellinen luonnonystävä on ihminen, joka arvostaa tätä kokonaisuutta, koko luomakuntaa, koko ekosysteemiä. Todelliselle luonnonystävälle hirvi ja susi, jänis ja kotka, lohi ja hylje, saalis ja peto ovat yhtä arvokkaita luontokappaleita. Kummankaan kimppuun ei tarvitse komentaa ilmahyökkäysjoukkoja.

Ed. Oinonen ja muut tämän aloitteen allekirjoittajat haikailevat paluuta menneille vuosisadoille. Riistantutkimuksessa on laskettu, että vuosien 1850 ja 2000 välisenä aikana Suomessa tapettiin yli 10 000 sutta. Ilmeisesti työ jäi joidenkin mielestä kesken. Ei siis mikään ihme, että susi oli viime vuosisadan puolivälissä lähes sukupuutossa eikä kanta ole vieläkään kovin kummoinen. (Ed. Seppo Lahtela: Niitä oli 200!)

Vuodesta 1980 lähtien susien määrä on Suomessa ollut vuosittain noin 90:stä pariinsataan yksilöä. Pelättyä susirynnäkköä Venäjän erämailta ei siis tullutkaan. Susi onkin luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi, johon kohdistuu erittäin suuri uhka hävitä Suomen luonnosta, ja se olisi todelliselle luonnonystävälle suuri menetys.

Viime vuosina Suomessa käyty suurpetokeskustelu on herättänyt ainakin minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Suurpetotiheys, etenkin susien tiheys, Suomessa on niin alhainen, että puheenvuoroista tihkuvaa petovihaa on ollut vaikea ymmärtää, eikä viha ole valitettavasti jäänyt pelkkien sanojen asteelle. Edelleen löytyy esimerkiksi petolintujen pesiä, joista poikaset on ammuttu tai joiden alla on metelöity tai poltettu nuotiota.

Suomalaiset ylpeilevät maailmalla suhteellaan luontoon, mutta todellisuudessa meillä on kyllä enemmän hävettävää kuin ylpeiltävää. Miten esimerkiksi sudet ovat suomalaisille niin suuri ongelma, jos niitä on enimmilläänkin maassa tosiaan vain semmoinen parisataa kappaletta? Esimerkiksi Suomea paljon pienemmässä Liettuassa, jossa siis ei ole vuoria, kuten ed. Oinonen totesi, susia on 350 kappaletta, Bosnia-Hertsegovinassa 400 ja Espanjassa, jossa niitä vuoria tosiaan on, 2 000. Espanjassa on susilaumojakin noin 300 eli paljon enemmän kuin Suomessa susia, eikä Liettuassa tai Espanjassa käydä tällaista keskustelua.

Toisaalta on ed. Oinosen ajattelulla myös puolensa, kunhan sen kääntää päälaelleen ja ylösalaisin ja katsoo peilistä. Olisi nimittäin paljon helpompaa sijoittaa ja aidata ihmiset asutuskeskuksiin pois luontoa häiritsemästä kuin vetää Suomen korpiin tuhansia kilometrejä aitaa, joka pysäyttäisi paitsi suurpetojen myös kaikkien muiden luontokappaleiden liikkumisen. Nimittäin aita, joka kestäisi karhun vaellusvietin, olisi sen verran rankkaa tekoa, että se pysäyttäisi kaikki norsua pienemmät eläimet, ja niitä norsuja on Suomen metsissä kohtalaisen harvakseltaan.

Meillä ei ole varaa toistaa viime vuosisadan virheitä, ei edes helikoptereiden ja lentokoneiden avulla, kuten ed. Oinosen todelliset luonnonystävät esittävät. Kun sudet ja karhut ja ahmat ja ilvekset on saatu lahdattua, minkä kimppuun ed. Oinosen taisteluhelikopterit sitten käyvät, kanatarhoilla vierailevien kettujen ja supienko? Muuten, eniten suomalaisia metsäneläimistä tappaa hirvi auton konepellillä, eikä kukaan ole ehdottanut hirvien keräämistä joihinkin luonnonpuistoihin ja lahtaamista muusta metsästä pois.

Arvoisa puhemies! Suurpetojen suojelu onnistuu vain huolellisella suunnittelulla, jossa otetaan huomioon sekä ihmisten että susien tarpeet, kuten ed. Cronberg kokemuksestaan kertoi. Kun ihmiset kokevat, että he voivat itse vaikuttaa suojelun käytännön järjestelyihin, yhteiselämällä on edellytykset onnistua. Sen sijaan tunne, että päätökset suojelusta tehdään paikallisten asukkaiden yli ja ohi Helsingissä ja Brysselissä, on aiheuttanut paljon turhautumista Suomessa, ja se turhautuminen purkautuu käytännön petovihana, jota täältä eduskunnasta käsin ei tulisi entisestään lietsoa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meinasin kuitata tämän vähän lyhyemmällä kommentilla, mutta ed. Kasvi mielestäni otti niin laajan lähtökohdan tälle asialle, ettei tätä voi lyhyesti kommentoida. Ed. Kasvi otti kantaa siihen, että ei pitäisi susia eikä petoeläimiä aidata vaan pitäisikin tehdä niin, että ihmiset aidataan suuriin asutuskeskuksiin ja tällä lailla susille jäisi tilaa ja elinympäristöä. Tämäkö on vihreän eduskuntaryhmän, Suomen vihreiden, tavoite tässä yhteiskunnan kehittämisessä ja väestön ohjailussa? (Ed. Bryggare: Näin on!) — Luulen, että se ei näin ole, mutta jos se näin on, ed. Bryggare, niin silloin meidän pitää ryhtyä tositoimiin myöskin vastarintaliikkeen keräämiseksi ja herättämiseksi tässä asiassa, että panemme riittävästi tässä järjestelmässä hanttiin.

Mutta, herra puhemies, ed. Oinonen on rakentanut aivan erinomaisen aloitteen. Aloitteen tekee vielä erinomaisemmaksi se, että ed. Oinonen on hyväksynyt minutkin sinne allekirjoittajien joukkoon. Tässä tietenkin on olemassa, että kun ed. Oinosella oli edellinen tätä asiaa kosketteleva hyvä aloite, joka käsitteli sitä, että suurpetojen, muun muassa suden, metsästys sallittaisiin ympäri vuoden kaikissa paikoissa kaikissa olosuhteissa, paheksuin, etten ollut päässyt allekirjoittajien joukkoon, ja tässä tämä nyt sitten on tasapainottunut, että olen mukana.

Tämä ed. Oinosen aloitteen perusteluissa lausuttu ja kerrottu, täältä puhuttu tyytyväinen koira, joka Multialla palasi muutaman tunnin vierailun jälkeen siellä susien perässä, osoittaa sitä, että minä olen joskus ajatellut, kun ed. Oinonen kovin tyytyväisenä kuljeskelee, ovatkohan tunteet samat kuin sillä ed. Oinosen koiralla. (Ed. Oinonen: Ei ollut minun koirani!) Mutta näin katsottuna näen, että tässä tämä geneettinen puhtaus, mihin vedotaan ja viitataan, on erinomainen lähtökohta sille, että kun katsotaan, että ed. Oinonen ja ed. Lahtela haluavat kaikki sudet turmella ja tappaa Suomesta, tämä ei pidä paikkaansa vaan tässä haetaan tätä rotupuhtautta ja sukupuhtautta.

Ymmärrän erinomaisen hyvin, että tässä maan taloudellisessa tilanteessa tuhansien kilometrien aitojen veto maastoon ei ole käytännössä mahdollista, mutta tämä osoittaa sen, että kyllä meillä ed. Oinosen kanssa on myöskin sydäntä suojella ja säästää luontoa ja antaa luonnolle mahdollisuus elää ja toimia. Mutta niin kuin ed. Oinonen puheenvuorossaan totesi, susien ja suurpetojen pitää pelätä ihmistä. Tästä geneettisestä perimästä, että koiran kautta syntyy sillä sellainen pelottomuus ja peloton tunne, tunne, että ihmistä ei tarvitse pelätä, olen ollut monessa paikassa aikaisemmin puhumassa ja esittänyt arvioita, mutta asiantuntijat ovat kertoneet, että se ei johdu niinkään siitä geneettisestä perimästä vaan siitä, että emo opettaa pentunsa käyttäytymään niin, että tietää, missä on helppo ruoka, mitä pitää pelätä, kuinka pitää elää. Tämä on se suurin tekijä, minkä takia muun muassa sudet ovat entistä enemmän tulleet pihaan ja vaikuttavat entistä enemmän ihmisten elinpiirissä. Edustan sitä maailmaa, että susi mahtuu suomalaiseen luontoon, mutta sen pitää tuntea tullessaan ihmisen elinpiirin rajamaille, että siinä on tuomiopäivä lähellä ja tämä maailma ei ole hyvä tästä eteenpäin ollessa, jollei poistu kauemmaksi.

Mielestäni ed. Cronberg puheenvuorossaan totesi erinomaisen hyvin, että kun tutkittiin suden hoitoa Suomessa ja sen suunnittelua, niin niillä alueilla, missä susia ei ole, ihmiset suhtautuvat niihin vähemmän pelokkaasti ja hyväksyvät ja sellaisilla alueilla kuin ed. Cronbergin kotiseudulla Pohjois-Karjalassa on totuttu näihin ja ymmärretään. Ymmärrän ja tiedän sen pohjoiskarjalaisen mentaliteetin, siellä on ymmärretty ja tiedetään, kuinka luonnon kanssa pitää elää. Mutta en käy sitä nyt tässä erikseen analysoimaan enkä tarkentamaan vaan tiedän, että siellä monella kansalaisella on, miten sanoisi, vanha järki oikeassa käytössä ja he ymmärtävät myöskin, että eivät ne sudet pihoihin kuulu.

Tässä Suomenmaassa näyttää olevan niin, että suden ympärillä pidetään monenlaista seminaaria, ja huomasin, että eduskunnassakin on ensi viikolla, oliko se 14. päivä vai mikä oli, susiseminaari. Uteliaana katselin, pitäisikö mennä kuulemaan ja katsomaan, keitä siellä on puhujina olemassa. Huomasin, että monta asiantuntijaa on olemassa, enkä nyt itseäni ja ed. Oinosta kehu, mutta meidän veroisiamme siellä ei kyllä tiettävästi montakaan ole paikalla.

Kun samojen puhujien piirissä, jotka siellä seminaarissa ovat olemassa, oli tehty sudenhoitosuunnitelmaa, mitä Euroopan unioni suomalaisilta edellyttää, niin omalta alueeltani, omasta vaalipiiristäni, haettiin yhteistyökumppania, Metsästäjäliiton, riistanhoitopiirin ja kennelpiirin lausuntoa ja kantaa siihen, mikä olisi mielestänne oikea susien määrä piirinne ja lääninne alueella. En itse sitä suoraan keksinyt, mutta olin mukana siinä joukossa, missä tämä asia jalostettiin niin, että se oman järjestöni lausunto oli siihen asiaan, montako sutta sinne alueelle mahtuu. Me tulimme siihen tulokseen, että alueelle mahtuu yksi susipari, mistä toinen asuu vakituisesti siellä paikkakunnalla ja toinen asuu Venäjän puolella ja vain naimareissuillansa poikkeaa tänne Suomeen ja piirimme alueelle. Uskon, että tämä olisi semmoinen kestävä pohja ja tämän voisi hyväksyä ja ymmärtää.

Herra puhemies! Yksi lähtökohta vielä tähän asiaan. Suomalaisten mennessä Euroopan unionin jäseneksi syntyi sellainen kuva, silloin oli Suomessa parikymmentä sutta, että ne ovat sukupuuttoon täältä kuolemassa ja häviämässä, että tätä pitää tiukasti ryhtyä suojelemaan ja säästämään. Näin on käynyt, suomalaiset eivät nähneet sitä, että tämä voi ikään kuin niin sanotusti räjähtää käsiin. Mutta Euroopan unioni ei tiettävästi ollenkaan ohjaa ja rajaa tätä niin pysyvästi ja tiukasti näitten tappolupien osalta kuin siihen vedotaan. Suomalaiset virkamiehet ministeriötasolla, joita siellä seminaarissakin näyttää olevan luennoitsijoina, ovat ottaneet sellaisen lähtökohdan, että mitään asiaa ei pidä kyseenalaistaa eikä ainuttakaan lupaa myöntää tähän vaan aina sanotaan, että Euroopan unioni estää ja niitä lupia ei voida antaa. Tämä ei ole suinkaan näin olemassa. Euroopan unionin kautta on paljon pidemmälle ja joustavammin tämä asia hoidettavissa ja tehtävissä, mutta suomalaiset viranomaiset, maa- ja metsätalousalan metsästysviranomaiset, tässä asiassa valitettavasti eivät ymmärrä suomalaisten asiaa ja suomalaisten etujen valvomista vaan hoitavat tätä omaa kiiltokuvakasvoansa sinne Euroopan unioniin päin. Näin nähden Suomi, suomalaiset ja unioni kärjistävät ikään kuin välejänsä tässä asiassa, ja kuitenkaan se unioni ei ole kaikkein suurin syyllinen, vaan kaikkein suurimmat syylliset ovat tässä suomalaiset virkamiehet, suomalaiset itse.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On hiukan surullista, että tämä asia etenee tällaisena pilan kohteena täällä. Kysymys on hyvin vakavasta asiasta. Se, että ikään kuin huulenheiton tasolla puhutaan, niin kuin ed. Oinosen aloitteessa, että aina tavattaessa susi, ahma, ilves ja karhu on ammuttavissa, ei ole oikea suhtautumistapa tähän asiaan.

Suomi on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimukseen, Kartagenan alasopimukseen, ja tämä lisää kielteistä suhtautumista ei vain edes petoihin, vaan yleensäkin luontoon. Me jatkuvasti voimme lukea lehdistöstä tietoja siitä, miten löytyy tienposkesta kymmeniä uhanalaisia eläinlajeja, lintuja ammuttuna, ja tämä kotkien, haukkojen, kalasääskien tappaminen pesiin on myös edelleen osassa Suomea tapa.

Ekologiset käytävät puuttuvat Suomesta. Venäjän puolelta ei kovin paljon tulevaisuudessa ole enää odotettavissa suurpetoja tänne, koska Venäjällä aika tavalla suomalaisen paperiteollisuuden käyttöön nimenomaan hakataan metsät pois. Vanhojen metsien määrä on Itä-Karjalassa ja Venäjän luoteisalueella vähentynyt.

Tässä ed. Oinosen lakialoitteessa 36 vuoden 2005 valtiopäiviltä puhutaan geneettisen puhtauden säilyttämisestä. Tämä ajatus tällaisten aidattujen alueiden, jonkunlaisten petoeläinreservaattien, kehittämisestä johtaisi nimenomaan geneettisessä näkökulmassa ongelmiin. Siinä tapahtuisi sisäsiittoisuuden toteutuminen ja geneettisen laadun heikkeneminen näiden suurpetojen kohdalla, mihin tämä ed. Oinosen lakialoite viittaa.

Mielestäni nämä lakialoitteet ja niiden käsittely tällä tavalla vaatisivat kyllä aika vakavaa suhtautumista, ja näin ollen en ole kovin iloinen siitä, että nyt tämä on tällaisena, voiko sanoa, vähän niin kuin aattoiltahupikohteena.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita. Olen kiitollinen ed. Tiusaselle myöskin, että hän käytti näkemyksensä mukaisen puheenvuoron, aivan asiallisen ja maltillisen sävyn mukaan.

On todella ihailtavaa, että näin juhlapäivän aattona on näin innostunut ja aktiivinen keskustelijoitten ja kuulijoitten joukko täällä eduskunnassa, sillä asia on kyllä hyvin tärkeä.

Muutamia asioita haluaisin sanoa. Haluan suurpedot näihin aitauksiin sijoittaa siten, että ne alueet ovat suurempia kuin esimerkiksi joku Ähtärin eläinpuisto, joka on tuommoinen näytösalue. Haluaisin todella, että nämä olisivat verrattavissa johonkin armeijan ampuma-alueen, kuten tykistön ampuma-alueitten, kokoisiin alueisiin, jolloinka voisi olla mahdollista pedoilla liikkua siellä.

Ahma ja ilveshän ovat sellaisia eläimiä, että niitä nyt ei varsinaisesti voida rajoittaa muuta kuin vähän erityyppisillä aitauksilla kuin karhuja ja sutta, koska ne menevät puuhun. Minäkin olen nähnyt, kun ilves lähtee puusta karkuun. Olen myöskin viiden metrin päähän päässyt ilvestä siinä olosuhteessa, että oli kosken kohinaa tunturipurossa ja sitten haju tuulen myötä tuli ilveksestä päin minua, ja ilves ei aistinut. Ilves lähtee karkuun ja hyvin nopeasti. Mutta todellakin sille, ken pitää sutta vaarattomana eikä ole nähnyt sutta, minä suosittelen käymistä vaikka tuossa naapuritalossa Eläintieteen museossa, niin näkee, minkä kokoinen eläin susi on, ja pystyy sitten hiukan päättelemään tästä sen vaarallisuudesta.

Minusta Suomi teki todella erittäin suuret virheet EU:n yhteydessä, että on sallittu tällaiset luontodirektiivit. Todellakin katson, että direktiivien täyttämisestähän ei ole sanottu, mitä sillä tarkoitetaan. Minusta susien suojelusuunnitelma voisi olla niin, että on todella laaja, peninkulma kertaa kanttiinsa oleva alue tai, jos toisessa sivussa olisi vaikka (Ed: Cronbergin välihuuto) parikin, vaikka peninkulma kertaa kaksi, niin tämmöinen alue voitaisiin susille etsiä. Kenties Keski-Suomesta sitä ei löydy, mutta on varmasti alueita, mistä sellainen löytyisi. En minä näkisi pahaksi, jos joku luonnonsuojelija vaikka haluaisi tuolla lemmikkiensä parissa asua. Vaikka hän sinne kotinsakin pystyttäisi, en näkisi sitä välttämättä esteeksi.

Mutta näkisin sen, että meillä on huoli näistä pedoista. Kyllä meillä susien geneettinen puhtaus on myöskin yksi vakava kysymys. Kyllä tämä koiriin sekaantuminen alkaa olla yhä yleisempää. Näin ollen susikoirat taikka koirasudet, koirasudet ovat se vaaratekijä. Ilmeisesti 1800-luvun tappajasudet, joista lehdet kertovat, ovat olleet juuri tällaisia koirasusia, mahdollisesti näitä. Voi olla, että ne ovat olleet susiakin, mutta jottei susia kaikesta syyllistetä, niin juuri silloin on ollut tällainen koirasusi todennäköisesti kyseessä. Näin on epäilty. Tällaisen kannan pois saaminen luonnosta olisi kyllä hyvin välttämätöntä, eikä sitä soisi sinne tulevan.

Enkä minä petojen arvostajana ollenkaan pidä oikeana sitä, että susipoloisista tulee pihapiirien eläimiä tai karhuista tulee jätteitten tonkijoita, niin kuin nyt tapahtuu. Karhut käyvät siellä kesämökkien ja asutusten komposteilla ja pihapiireissä katsomassa, mitä ne sieltä voisivat löytää. Tämä ei ole ollenkaan sen luonnonmukaisen uljauden ja petojen arvon mukaista käytöstä. Sitten, kun emokarhun mukana pennut tulevat sinne pihapiiriin tai emosuden mukana, niin ne tottuvat siihen, että pihapiirejä ei tarvitse pelätä. Ei tämäkään ole oikea käytäntö.

Elikkä todella aloitteen vakava huoli on siitä, että me emme tällä vastuuttomalla suurpetopolitiikalla, mikä meillä tällä hetkellä Suomessa on, pysty täyttämään edes näitä EU:n luontodirektiivin ajatuksia. Jos haluamme, että pedot säilyvät petoina vaistonvaraisilta ominaisuuksiltaan ja geneettisiltä ominaisuuksiltaan, me emme tällä nykykäytännöllä kerta kaikkiaan sitä täytä.

Toivon, että Suomessa nähdään se, että maa on kokonaisuudessaan asuttu, ja silloin ihmisillä pitää olla myös turvalliset asuinympäristöt. Joulun alla Petäjäveden ja Multian kuntien, Keuruun kaupungin ja Ähtärin kaupungin edustajat kävivät vetoamassa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojaan ja maa- ja metsätalousministeriön virkamiehiin sen vaaratekijän vuoksi, mitä suurpedot aiheuttavat.

Susi on maaseudulla se kaikkein vihatuin peto sen takia, että susi liikkuu ympäri vuoden. Karhu nukkuu talviunet. Nyt karhut ovat jo heränneet, ja karhu väistää aivan toisella tavalla — ilmeisesti — pihapiirejä vieläkin kuin väistävät sudet. Ahma ja ilves eivät varsinaisesti poronhoitoalueita lukuun ottamatta vaaratekijöitä onneksi olekaan ja ovat kooltaankin jo paljon pienempiä eläimiä, joten ne aiheuttavat lähinnä poronhoitoalueella vahinkoa. Mutta muistan omalta kansakouluajaltani, kuinka synnyinpitäjässäni Multialla järjestettiin ahmajahti ja kuinka sitten tuo ahma kohtasi taitavan metsästäjän kiväärin luodista myöskin määränpäänsä ja tuotiin täytettynä Keuruun yhteiskoululle. Pelkona oli juuri tämä, oliko liioiteltu vai todellinen vaara, pelko, mutta nykyinen tilanne on joka suhteessa vastuuton, ja vaara, joka pedoista aiheutuu, on todella semmoinen tekijä, että sitä pelätään.

Minulla on kirjallinen kysymys, miksi Petäjävedellä, kun muutama viikko sitten raadeltiin kolmetoista lammasta lammastilalta, tästä vaiettiin, kirjallinen kysymys, miksi viranomaiset eivät tiedottaneet lähistöllä oleville lapsiperheille susilauman vaarasta? Minulla on vain oma olettamus, miksi tästä vaiettiin. Poliisi antoi iltapäivälehdille tiedon, että tämä tapahtui lammastilayrittäjän toimesta. Hän ilmeisesti, en ole hänen kanssaan keskustellut, oli hyvin vihainen siitä, että koko tuho tuli julkisuuteen — näin naapurit kertoivat — koska hän harjoittaa maatilamatkailua, jonneka houkutellaan lapsiperheitä, ja haluaisi myöskin, että tuo alue tulisi jyväskyläläisten suosimaksi viihtyisäksi veden äärellä, hyvien liikenneyhteyksien varrella olevaksi perheasuntoalueeksi. Alueelle olisi arvonmenetys, jos se alettaisiin tuntea susialueena. Minä luulen, että seudulla myös tiedettiin, miten tulee menetellä, koska tämän jälkeen ei ole kuulunut sitten enää mitään, että susilaumaa olisi havaittu. Metsästäjät olivat todenneet, että liikkeellä oli ollut susilauma.

Kysymys on todellakin hyvin vakava. Olen aiemmin tehnyt lakialoitteen suurpetojen — nimennyt karhun, ahman, suden ja ilveksen — metsästyksestä ympäri vuoden koko maassa. Mutta tässä minulla on tarkastelukulmana nimenomaan luonnonsuojelu. Pitäisi olla alue, missä myös pedot voivat olla rauhassa, että niitä ei metsästetä, ja siihen minä olen aloitteellani halunnut tähdätä. Kyllä Ruotsissakin, täysin toisin kuin ed. Cronberg sanoi, suurpedot ovat yhä paheneva ongelma, ei vain poronhoitoalueella, vaan myös kaikkialla maaseudun maakunnissa. Kyllä siellä, missä ihmiset joutuvat kohtaamaan susivaaraa, niin se koetaan, mutta jos liikutaan vain autoilla, niin eihän tätä silloin sillä tavalla voida tajuta. Todelliset luonnonystävät, jokamiehenoikeuden käyttäjät, ovat valitettavasti marjastajien, metsästäjien, sienestäjien mukaan jo kadonneet. Metsästäjäkin on vaarassa. Tämä Multian taksiautoilija, joka joutui karhun raatelemaksi, oli hirvimetsällä aseen kanssa, mutta onneksi hänellä oli karhukoira mukana, joka pelasti tilanteen.

Toivon asiasta käytävän edelleen vilkasta keskustelua.

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin todeta ed. Lahtelalle, että olen samaa mieltä siitä, että EU:n käytännöt ovat kohtuullisen joustavia. EU on muun muassa Pohjois-Karjalassa todennut, että paikallisen väestön näkökulma on asiassa tärkeä. Sitä vastoin ei pidä paikkaansa, että maa- ja metsätalousministeriön virkamiehet käyttäisivät EU:ta suojanaan eivätkä antaisi niin kutsuttuja pyyntilupia. Näitä eläimiähän ei Suomessa saa metsästää. Itse asiassa tilanne on päinvastoin: virkamiehet antavat kohtuullisen vapaasti lupia. Tämän johdosta EU on aikonut haastaa Suomen EU-tuomioistumeen. Kuitenkin on tilanne sellainen, että Suomella on mahdollisuus poistaa koirasusia ja sitä tapahtuu jatkuvasti. Käsittääkseni ongelma risteytyksistä ei ole tällä hetkellä erityisen suuri.

Ed. Oinoselle toteaisin, kun hän kehottaa kansanedustajia käymään Eläinmuseossa katsomassa sutta, ja toteaa, että nämä ovat suuria eläimiä, että koko ei sinänsä tee eläimestä ihmiselle vaarallista — susi pelkää ihmistä koosta huolimatta.

Arto Bryggare /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä nyt kyllä ammutaan väärään suuntaan ja aivan väärällä tykillä. Semmoinen ajatuskin, että susi Suomesta puhdistettaisiin geneettisesti rajaamalla suden liikkeet tietyille pienille alueille luonnossa, on täysin mahdoton, ja on uskomatonta, että tällaisia lakialoitteita täällä näperrellään. Ed. Tiusanen väitti tässä, että tämmöisiä rajattuja alueita ei Suomessa ole, mutta maailmassa niitä valitettavasti löytyy, ja tulokset ovat olleet surullisia. Tiedän, että suden kautta voidaan saada tähänkin yhteiskuntaan valtaisa ongelma, ja pelottelu on pahinta, mitä tässä voidaan tehdä. Toivoisin vilpittömästi, että mittasuhteet muistetaan ja sitä kautta reagoidaan, kun tilanne asutusalueiden ympäristössä on sellainen, että se on uhkatekijä. Tiedän, että sellaisia tilanteita on ollut, ja niissä pitää toimia, mutta nämä muutamat uhkatekijät eivät saa johtaa siihen, että yhtäkkiä Suomesta tulee eläinten kannalta samanlainen hirvittävä valtio kuin Saksassa oli 30-luvun lopulla.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! 1800-luvun lopulla sudet aiheuttivat hyvin paljon ihmisuhreja aina Lounais-Suomea myöten. Tästä on tuon ajan sanomalehdistä löydettävissä uutiset. 1800-luvun lopulla tiedettiin, mitä pitää tehdä susisurmien vuoksi. Valtion toimesta maksettiin tapporaha suden ampumisesta. Näin ollen saatiin maahan 1900-luvulle tultaessa eräitä Itä-Suomen ja Lapin seutuja osin lukuun ottamatta rauha suurpetovaarasta. Tämä on fakta, ja kannattaa katsoa 1800-luvun lopun lehtien uutisoinnit, mitä sudet muun muassa Lounais-Suomessa ja Varsinais-Suomessa ovat tehneet. Nyt on sama vaara edessä, ellei hyvin nopeasti ryhdytä tehokkaaseen metsästykseen. Valitettavasti ed. Cronberg ei tiennyt asiaa, kun hän sanoi, että maa- ja metsätalousministeriö myöntää kaatolupia.

Minulla on surulliset esimerkit tämän päättyneen talvikauden ajalta. Petäjävedellä järjestettiin ennen joulua, 8. päivä joulukuuta, Miilu-salissa kansalaistilaisuus, jossa kansalaiset saivat kertoa suurpetovaarasta, äidit kertoa siitä, mitä uhkaa suurpedot lapsille merkitsevät, ja Petäjäveden kunta, kuten eräät muutkin kunnat, suurpetovaaran vuoksi joutui kustannuksiin koululaiskyytien järjestelyissä. No, tämä tietysti lisää osaltaan kuntien menoja, mutta on esimerkki siitä, että vaara on todettu julkishallinnollisella tasolla.

Ilmeisesti Petäjävedellä, vaikka oli tunteisiin käyvä keskustelu, uskottiin myöskin, että kun tehdään petohavaintoja ja anotaan metsästyslupaa, lupa myönnetään. Vastaavasti oli Juvan—Joroisten—Rantasalmen seudulla Savossa tilanne muutama viikko tuon Petäjäveden jälkeen. Sieltä myös tehtiin asianmukaiset suurpetohavainnot ja niiden pohjalta anomus maa- ja metsätalousministeriöön. Edelleen tehtiin Pohjois-Hämeestä Jämsän, Juupajoen, Längelmäen, Kuhmoisten kuntien alueelta havainnot pedoista, aivan niin kuin maa- ja metsätalousministeriö edellyttää, ja näiden pohjalta metsästysanomus maa- ja metsätalousministeriöön. Yhdenkään näistä anomuksista johdosta ei myönnetty kaatolupaa. Juupajoen kuntataajamassa joutui naishenkilö valaistulla kevytliikenneväylällä susilauman kohtaamaksi. Ne olivat haistaneet hänen lähipitseriasta ostamansa pitsan, ja tämän susilaumalle tarjoamalla nainen pääsi karkuun.

Susilauma on vaarallinen. Siitä on myöskin kansainvälisesti esimerkkejä. Näistä vaaroista vain haluttaneen liian paljon vaieta. Petojen ominaisuudet eivät ole muuttuneet muuta kuin vaarallisempaan suuntaan, koska ne eivät metsästyksen puutteessa osaa enää väistää ihmistä.

Eli tämä on todettava, että maa- ja metsätalousministeriö on perin nihkeästi myöntänyt lupia metsästykseen ja kieltänyt metsästystä. Ilmeisesti se tässä — tämä nyt on minun käsitykseni — piilottelee vastuutaan EU:n direktiivien taakse. Tämä tulisi oikein selvittää, mitkä ovat tilanteet EU:n luontodirektiivin ja ihmisten perusturvallisuutta säätävien lakien välillä. Tätä keskustelua meillä ei ole käyty. Meille vain on sanottu, että teillä pitää olla susia, teidän pitää sietää susia.

Kaikki kuulemistilaisuudet, missä on ollut paikallisella väestöllä tilaisuus sanoa, ovat olleet vailla merkitystä. Ne ovat olleet itse asiassa vain ylhäältäpäin johdettuja sanelutilaisuuksia, joissa toki on muodollisesti kuultu ihmisiä, annettu tunteittenkin toki purkautua, mutta ilman että paikallisilla asukkailla, jotka päivittäin joutuvat elämään noilla seuduilla, olisi mitään todellista valtaa omaan lähiympäristöönsä liittyviin asioihin huolimatta EU:n läheisyys- eli subsidiariteettiperiaatteesta. Tämä kyllä koetaan maaseudulla erittäin syvänä ihmisarvon loukkauksena, kun sanon aivan suoraan. Eli kysymys on kyllä tältä osin hyvin vakava.

Sitten, kun metsästyslupia ei myönnetty, mainittu asia on tällä hetkellä korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä. Rikosylikonstaapeli on tehnyt asiasta viranomaiskokemusta omaavana asianmukaiset valitukset, ja tämä asia tulee aikanaan siellä käsiteltyä. Mutta näkisin, että meidän tulisi myöskin lainsäätäjinä käydä tämä luonnonsuojelun ja ihmisten ja ihmisten elinkeinojen välinen turvallisuusrajankäynti, ja tässä olen juuri tällä aloitteella halunnut virittää keskustelua siitä, että olisi mahdollisuus pedoilla säilyä, mutta myöskin säilyisi turvallisuus ei vain kaupungeissa vaan kautta koko maan.

Nythän on niin, että jos vaikkapa karhu erehtyy taajamaan, ei tarvitse olla kuin Mäntän kaupunki, niin kyllä se sieltä viranomaisten toimesta siirretään pois. Tiedotetaankin yleisölle aivan radioissa, että nyt on karhu kaupungissa, ja se karhu todennäköisesti tekisi kaikkensa päästäkseen sieltä karkuun tai piiloutuakseen, niin kuin Mäntässäkin meni sinne korkean puun latvukseen, ettei huomattaisi. Karhu poloinen piileskeli siellä. Kyllä se sieltä kaupungista ja taajamasta luikkisi nopeasti pois, mutta siellä, missä ihminen asuu maaseudun haja-asutusalueella tai lähellä metsiä, tuo vaara on täysin toinen. Siellä eivät viranomaiset varoita. Sanotaan vaan, että ei saa metsästää.

Kyllä minä tiedän, että äidit maaseudulla kyllä jo keksivät keinoja, millä pedoista päästään, mutta toivoisin, että voitaisiin löytää myöskin sellainen lainsäädäntö, että turvallisuus olisi taattu ihmisille, kotieläimille ja myöskin pedot voisivat sillä tavalla olla kuin niitä geneettisesti tarvitaan. Nyt joku sanoo, että geneettinen rotupuhtaus ei säily. Väitän, että susikanta on niin suuri, että vaikka metsästykseen käytäisiin, se ei katoaisi pitkään aikaan. Susi saa kolmet pennut vuodessa. Pentuja on puoli tusinaa. Tilanne räjähtää käsistä, ellei maassamme välittömästi sallita kunnon suurpetojen metsästystä myöskin susien osalta.

Toivon, arvoisa puhemies, että aloitteeni saa myönteisen jatkokäsittelyn asianomaisessa valiokunnassa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelua kuullessa pari yleishavaintoa tehneenä ensinnäkin kaipaisin ed. Pulliaista tietysti tähän tilaisuuteen. Mutta toinen asia oli, että suden aitaaminen mielestäni tarkoittaa myös sitä, että ihminen on sudelle susi. Muuten olen paljolti ed. Bryggaren kanssa samoilla linjoilla.

Aulis Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä susiasia pitäisi tietysti EU:n kanssa pystyä järjestämään niin, että olisi tietynlainen tasapaino, ettei tämä kanta liikaa pääse lisääntymään. Tämä ed. Oinosen aloite on aivan mielenkiintoinen, mutta voi olla niin, että tällaiseen systeemiin ei päästä. Mutta tietääkseni on neuvottelut unionin kanssa käynnissä ja siellä odotetaan Suomelta tätä suunnitelmaa, minkälainen susikanta meillä tultaisiin säilyttämään.

Itse tulen Etelä-Pohjanmaalta. Lähialueella on näitä susilaumoja liikkunut. Tiedän, että on ainakin yksi matkailuyritys, joka on vähän semmoinen erämaayritys — siellä on lenkkipolut järjestetty — jonka yrittäjä on meikäläisellekin soittanut, että yritys on kärsinyt aikamoisia menetyksiä tämän kuuden suden lauman johdosta, joka siellä liikkuu. Lenkkeilijät eivät uskalla sinne mennä lenkille eikä hiihtelemään.

Susi on, niin kuin ed. Oinonen totesi, laumassa aika vaarallinen, kun niitä on riittävän suuri lauma. Yksittäinen susi on hyvin arka eläin, että se ei varmaan ihmisen kimppuun uskalla käydä, mutta kuuden suden lauma jo uskaltaa näin tehdä tietyissä tilanteissa. Tärkeää olisi saada EU:n kanssa sovittua sellainen systeemi, että me voimme sen kannan pitää sellaisena, että se ei pääse kasvamaan niin suureksi, että se haittaa ihmisen toimintoja, kuten taloudellisia toimintoja, matkailualaa.

Tarja  Cronberg  /vihr:

Arvoisa puhemies! Haluaisin ed. Oinoselle todeta sen, että maailmassa on tehty kartoitus susivahingoista, joita 1600-luvulta lähtien on maailmassa tapahtunut. Suomessa on yksi tunnettu tapaus, jossa todennäköisesti koirasusi on käynyt ihmisen kimppuun, maailmassa kokonaisuudessaan kymmenkunta, joista suuri osa Kanadassa 1800-luvulta.

Ei myöskään voi puhua metsästyksestä silloin, kun puhutaan susista, vaan nimenomaan on kyseessä pyyntilupa. Näitä luontodirektiivin suojelemia eläimiä ei voida metsästää. Käsittääkseni on aivan selvää, että virkamiehet eivät myönnä lupia vain siitä syystä, että susilaumoja esiintyy, vaan myöntävät lupia erikoisesti silloin, kun on häirikkösusia tai häiriintyneitä eläimiä. Se käsittääkseni toimii kohtuullisen hyvin. Paikallisen väestön näkökulma tietenkin on tärkeä. Uskon, että susisuunnitelma, jota tällä hetkellä tehdään, antaa luottamusta EU:n ja suomalaisen käytännön välille siten, että todella tässä asiassa löytyy eräänlainen tasapainotila.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! (Ed. Bryggare: Lyhyesti!) Kun Suomi oli liittymässä EU:hun, silloin sanottiin EU:hun houkuteltaessa, että meidänhän pitää mennä sinne, jotta me voimme sitten vaikuttaa siellä, missä päätöksiä tehdään. Kysyn jälleen kerran: missä on suomalainen vaikuttaminen EU:n suurpetopolitiikkaan, vai eikö sitä tahdotakaan olevan? Voi olla niin, että sitä ei tahdotakaan olevan.

Olen hyvin pettynyt ministeri Korkeaojan lukuisiin kirjallisiin kysymyksiini antamiin vastauksiin. Hän kuin pakoilee näitten EU-direktiivien taakse. Hän voisi sanoa aivan suoraan sen, että Suomessa olisi aiheellista metsästää, ja tuoda tämän ongelman esille, jos ongelma todella aiheutuu EU:sta käsin, ja voisi tuoda siihen tahtotilan, joka ymmärtäisi maaseudun näkemyksiä.

Mutta palaan sitten kysymykseen näistä informaatiotilaisuuksista ja susiensuojelusuunnitelmasta, josta ed. Cronberg mainitsi. Näitä susiensuojelusuunnitelmia, joissa sanotaan, että teillä pitää olla omissa asuinympäristöissä, työympäristöissä ja vapaa-ajan ympäristöissä suurpetoja näin ja näin paljon, en voi hyväksyä. Kyllä minä katson, että ihmisten ja kotieläinten ja ihmisten elinkeinojen turvallisuus on perusasia. Minun puoleeni ovat kääntyneet metsurit, jotka ovat olleet raivaussahan kanssa töissä, jotka ovat olleet taimikon istutuksissa. He ovat olleet todella työpaikallaan vaaratilanteissa karhujen suhteen. Tämä on myöskin työsuojelukysymys. Näitä kysymyksiä ei ole kerta kaikkiaan haluttu tai ei ole osattu kartoittaa. Minusta nämä pitää voida ratkaista siinä vaiheessa, kun halutaan kartoittaa, eikä tehdä semmoisia susien ja muitten petojen suojelusuunnitelmia, joissa unohdetaan muitten lakien olemassaolo.

Onhan tämä nyt mennyt merkilliseksi, että susia pitää olla vapaasti tuolla luonnossa. Jos vaikkapa kellä meistä on koira, jota ei pidetä kytkettynä, ei asianmukaisesti tarhassa, viranomainen tulee ja antaa siitä rangaistuksen, mutta sudet ja vielä susiakin vaarallisemmat koirasudet saavat liikkua tuolla maastossa vapaasti. Tilanne koetaan maaseudulla täysin järjettömänä ja mielettömänä. Tässä suhteessa tilanne on kyllä niin paha, että maaseudulla ollaan tästä asiasta todella tuohtuneina. Monessa talossa minulle on isäntä näyttänyt komeaa kiväärisarjaa ja patruunoita ja on sanonut, että hän kyllä tietää, mitä tekee, ja minä luotan maaseudun ihmisiin.