Jukka  Vihriälä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Euroopan eläintautitilanne on nostanut elintarvikkeiden tuotannon tavat sekä maatalouden suunnan voimakkaasti keskusteluun. Samalla kun huoli eläintaudeista on levinnyt, kuluttajien kiinnostus ruoan alkuperään on kasvanut. Kuluttajat haluavat entistä suuremmassa määrin kotimaista, turvallista ruokaa. Tämän takaaminen edellyttää keskustelua tuotannon eettisestä rakenteesta ja toimenpiteitä puhtaan ruoan varmistamiseksi. Eduskunta on käsitellyt näitä kysymyksiä valiokunnissa, mutta kunnon eduskuntakeskustelua ei ole pitkään aikaan käyty. Tällainen kansalaisten keskeinen huolenaihe kaipaa päättäjiltä kannanottoa.

Eläintautien, kuten bse:n, suu- ja sorkkataudin sekä salmonellan, leviäminen Keski-Euroopassa osoittaa, miten tärkeää on tuntea koko ruokaketju tuottajasta ja jalostajasta kaupan hyllylle. Samalla tämä korostaa Suomessa tehdyn pitkäjänteisen laatutyön tärkeyttä. Kotieläinten terveystilanne on meillä hallinnassa, ja siitä onkin pidettävä kiinni.

Suomalainen elintarvikeketju voi kilpailla laadulla. Maatiloilla, jalostuksessa ja koko elintarvikeketjussa on tehty pitkäjänteistä työtä laadun varmentamiseksi jo vuosikymmeniä. Suomessa viljelijät, tutkimus ja neuvonta tekevät kiinteää yhteistyötä. Tuotantosopimuksissa on ollut laatuvaatimuksia jo pitkään ennen EU-jäsenyyttä. Esimerkiksi maidon laatuhinnoittelu on kannustanut maatiloja laadun kehittämiseen. Suomessa maidon hygieeninen laatu onkin EU:n paras.

Arvoisa puhemies! Nykyinen maatalouspolitiikka ei täysin tue laatuajattelua ja tilojen pitkäjänteistä kehittämistä. EU:n maatalouspolitiikassa on huomattavia puutteita. Maatalouden tukea olisi uudistettava siten, että se antaisi suomalaiselle viljelijälle tasavertaisemman mahdollisuuden kilpailla yhteismarkkinoilla. Tällä hetkellä on pidettävä kiinni Suomen omasta naudanlihatuotannosta, jotta kotimaisesta lihasta ei tulisi pulaa.

EU:ssa on jatkettava työtä multifunktionaalisen maatalouden ja elintarvikkeiden laadun hyväksi. Tuotannon on perustuttava perheviljelmäajatteluun eikä teollismaisen suuruuden sekä pelkän halvan hinnan tavoitteluun laadun kustannuksella. Politiikan kansallistaminen ei vaikuta kovin realistiselta, mutta kansallista joustovaraa pohjoisiin olosuhteisiin voisi etsiä; byrokratian karsimistarve on selvä.

Suomen tulee vaatia Euroopan elintarvikeketjun tuotantojärjestelmän muuttamista. Suuria eläinkeskittymiä pitäisi ekologisista syistä purkaa. Ylipitkiä eläinkuljetuksia on vähennettävä. Keskeinen riskitekijä Euroopan eläintautiongelmissa ovat tuotanto- ja markkinointitavat. Eläinmarkkinoilla ja -kuljetuksissa leviävät myös taudinaiheuttajat. Elintarvikkeiden turvallisuus perustuu avoimuuteen ja varovaisuusperiaatteeseen.

Suomessa on aloitettu kansallinen laatustrategia "Pellolta pöytään". Sen avulla koko ketjun yhteistyötä rakennetaan niin, että viljelijä voi luottaa ostamiinsa rehuihin ja lannoitteisiin. Toisaalta hän vastaa siitä, että tilan tuotanto on sovitun mukaista.

Kuluttajalla on oltava mahdollisuus valita ruoka alkuperän mukaan kaupoissa sekä ravintoloissa. Kuntien ja koulujen lähiruokaprojekteja tuleekin edistää, sillä ne tuovat lähialueen tuotantoa samalla oppilaille tutuksi. Myös tiedon ulkomailta tuodusta naudanlihasta on oltava nykyistä paremmin selvillä.

Myös luomutuotannon edellytyksiä sekä markkinointiketjuja on parannettava. Tuntuukin ristiriitaiselta, että hallitus on leikannut vuodesta 95 lähtien luonnonmukaisen viljelyn sopimuksiin varattuja määrärahoja. Luomutuotannon ja maatalouden ympäristötuen määrärahoista tarvittaisiin tieto pikaisesti, kun kylvöt ovat juuri alkamassa.

Arvoisa puhemies! Suomessa on onnistuttu säilyttämään perheviljelmäpohjainen tuotanto, elintarvikkeet puhtaina ja eettisesti kestävällä tavalla tuotettuina. Meilläkin on ollut poliittista painetta pyrkiä yksipuolisesti teolliseen maatalouteen päämääränä halvat elintarvikkeet. Ruokakriisien keskellä aikaisemmin ylikansallista teollista maataloutta kannattaneetkin ovat nyt heränneet vaatimaan puhtaita suomalaisia tuotteita.

Maanviljelijöiden ja elintarviketeollisuudessa toimivien ihmisten asema on tänään epävarma. Tilastotiedot maatilojen määrän romahduksesta 1990-luvun aikana 40 prosentilla, siis lähes 150 000 tilasta alle 80 000 tilaan, ovat huolestuttavia. Myös jalostusyritysten vaikeudet kasvavat. Suomalainen perheviljelmän malli on osoittautunut eettisesti kuitenkin kestäväksi. Eduskunnan tulee ottaa kantaa, halutaanko meillä jatkossakin eettisesti kestävää tuotantoa vai antaudummeko teollisuusmaisen tuotannon vaatimuksille.

EU:n elintarvikevirastosta tulisi saada aikaan päätös Göteborgin huippukokouksessa kesäkuussa, jotta virasto voisi aloittaa jo vuoden 2002 alussa. Ruokaskandaalien ulkopuolisena maana Suomi laitoksen sijoituspaikkana lisää EU:n ruokaturvallisuuden uskottavuutta. Onhan Helsingin Viikissä tarvittavaa osaamista, hyvät yhteydet ja siellä on myöskin jo rakennuskantaa valmiina.

Arvoisa puhemies! Nyt pitää keskustella siitä, miten kuluttaja voi ostopäätöksillään vahvistaa laadukkaitten tuotteiden markkina-asemaa ja turvata myöskin niiden saatavuutta. Kuluttajilla on tänään suuri kiinnostus erilaisia lähiruokahankkeita kohtaan. Tätä on nyt syytä kannustaa. Vaikka maataloustuotanto on myös yritystoimintaa, siihen ei voi soveltaa kaikkia teollisen toiminnan oppeja luonnon asettamien rajojen vuoksi. Tämä meidän on hyvä muistaa. Tästä myöskin eläinkriisit muistuttavat tänään.

Arvoisa puhemies! Tarvitsemme poliittisia päätöksiä, joilla epävarmuutta voidaan vähentää ja luoda uskoa tulevaisuuteen. Edellytyksiä pitkäjänteiseen, eettisesti kestävään elintarvikkeiden tuotantoon, jalostukseen ja kauppaan on parannettava.

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Dioksiini-, bse- ja suu- ja sorkkatautikriisien syntipukiksi on nostettu tehomaatalous. Näkemys on voimakkaasti yksinkertaistettu, sillä tehokkuuden lisääminen sisältää myös elintarviketurvallisuuden näkökulmasta monia myönteisiä elementtejä. Tehokkaassa maataloudessa sopimus- ja palvelutuotanto mahdollistavat aiempaa laajemman laatujärjestelmien käytön ja asiakaslähtöisyyden sisällyttämisen koko elintarvikeketjuun.

Eläinterveyskriisin taustalla ei ole maatalouden nykyaikaistuminen, vaan pikemminkin sen puute, aikansa eläneet järjestelmät, joihin sisältyy eläinmarkkinoita ja massiivisia elävien teuraseläinten kuljetuksia maiden sisällä ja jopa maasta toiseen. Mitä enemmän eläviä teuraseläimiä kuljetetaan paikasta toiseen, sitä suurempi on tautien leviämisriski.

Britannian suu- ja sorkkatautitapauksen karu kokemus on, että ensimmäistä löydöstä ei onnistuttu tekemään ajoissa. Jos paikallistason valvonta ei toimi tai sen asiantuntemus on riittämätön, riistäytyy epidemia nopeasti käsistä. Vahinkojen rajoittaminen on tällöin vaikeaa ja kallista.

Elintarvikekriisien taustalla nähdään modernin elintarviketuotannon laajamittaisuus ja ketjujen monimutkaisuus. Esimerkki tästä oli Belgian dioksiinikriisi, jossa leväperäisyys yhdessä rehuyrityksessä johti eurooppalaiseen kriisiin. Toinen esimerkki on bse, jossa kriisin synnyn päätekijänä oli saastuneiden rehun raaka-aineiden käyttö. Oleellista laajamittaisten ongelmien hallitsemisessa on se, että riskit hallitaan koko elintarvikeketjussa aina maatalouden tuotantopanoksista kuluttajan pöytään asti, mieluiten lähempänä alkutuotantoa ja raaka-aineita kuin jakelua ja lopputuotetta.

Kuluttajien ostokäyttäytymistä säätelevät sekä tietoiset että tiedostamattomat tekijät. Tiedostetuista tekijöistä tärkeimmät liittyvät tuotteiden havainnoitaviin ominaisuuksiin ja kokemuksiin tuotteiden aiemmista käyttökerroista, mutta yhä enenevässä määrin myös tuotteiden antamiin aineettomiin arvoihin. Kuluttajalla on pyrkimys valita tuotteita, jotka edustavat hänen kannattamiaan arvoja.

Tuottaja voi vaikuttaa osaltaan, mutta ei yksin, siihen, millaisiksi hänen tuottamansa tuotteen edustamat arvot muodostuvat. Osa näistä arvoista on tullut itsestäänselvyyksiksi, joiden tulee automaattisesti liittyä tuotteisiin, esimerkkinä elintarvikkeiden turvallisuus, väärentämättömyys tai se, että elintarviketta ei ole valmistettu eläimiä kiduttamalla. Yhteiskunnan oletetaan vastaavan siitä, että kuluttajan ei tarvitse tehdä valintoja näiden minimivaatimusten suhteen.

Moni kuluttaja näkee luonnonmukaisesti tuotetuissa elintarvikkeissa hänelle mahdollisesti tärkeitä arvoja ja lisäksi tietoa tuotantotavasta ja alkuperästä, joka on tunnistettavissa tai tuttu. Tuotantotavan noudattaminen on varmistettavissa. Nämä aineettomat tuoteominaisuudet herättävät kuluttajassa luottamusta, joka on muuten horjumassa Euroopan elintarvike- ja eläinterveyskriisien myötä.

Luonnonmukaisen tuotannon tukeminen on tärkeä osa tämän luottamuskriisin ratkaisua, mutta se ei voi jäädä ainoaksi ratkaisuksi. Luottamusta voidaan rakentaa tavanomaiseen tuotantoon, kun kuluttajille välitetään varmistettavissa oleva tieto tuotteiden alkuperästä ja hyvän maatalous- ja tuotantokäytännön sisällöstä ja sen noudattamisesta. Tämä hyvä maatalouskäytäntö sisältää yhtenä välttämättömänä elementtinä ympäristönsuojelun.

Suomi on tukenut voimakkaasti Euroopan yhteisön pyrkimystä nostaa esille kysymykset eläinten hyvinvoinnista, elintarviketurvallisuudesta ja reilusta kaupasta Maailman kauppajärjestön piirissä käytävissä neuvotteluissa maataloustuotteiden maailmankaupan vapauttamisesta. Pyrkimyksemme on saanut näkyvän muodon edistämiemme maatalouden monimuotoisuuden ja ei-kaupallisten huolten käsitteiden ympärille. EU:n oman maatalouspolitiikan uudistuksen eli Agenda 2000:n tavoitteena on Wto-sitoumustemme mukaisesti suunnata tukitoimia suorasta tuotantotuesta kohti maaseutupolitiikkaa.

Yhteisön säännökset, jotka koskevat elintarviketurvallisuuden varmistamista, ovat parhaillaan uudistamisen kohteina. Tässä uudistustyössä on syytä huolehtia siitä, että valvonta kohdistuu todennettuihin riskeihin ja tuottaa hyötyä niin valvonnan kohteille kuin kuluttajillekin.

Euroopan yhteisö on parhaillaan päättämässä Euroopan elintarvikeviranomaisen perustamisesta. Päätöksellä pyritään vahvistamaan tieteellistä asiantuntemusta sekä kriisinhallintakykyä. Euroopan elintarvikeviranomaisella odotetaan olevan voimakas viestintärooli. Päätös viraston sijaintipaikasta tehtäneen Göteborgin huippukokouksessa tulevan kesäkuun aikana. Suomen hallituksen tarjous Helsingistä viraston sijaintipaikkana on edelleen myötätuulessa.

Arvoisa puhemies! Euroopan yhteisön komission puheenjohtaja Romano Prodi vahvisti Euroopan parlamentissa kesällä 99, että elintarviketurvallisuus on hänen johtamansa komission yksi tärkeimmistä painopisteistä. Suomen hallitus on tukenut komissiota tässä pyrkimyksessä. Me olemme myös omin toimin ja tuloksin osoittaneet, että elintarviketurvallisuus on Suomessa poliittinen prioriteetti.

Tapio  Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan viime vuosina kokemat ruokakriisit ovat saaneet ansaitsemaansa suurta huomiota. Niillä on ollut jo ajankohtaansa sidottuja suoria poliittisia vaikutuksia, ja kuinka radikaaleihin pidemmän aikavälin johtopäätöksiin ne johtavat, on nyt vasta arvailtavissa. Sosialidemokraatteja elintarviketurvallisuuden kohtalo kiinnostaa niin yksityisen kuluttajan kannalta, kansallisena edunvalvontakysymyksenä ja EU:n rakennepolitiikan keskeisenä huolena kuin myös kansainvälisen solidaarisuuden näkökulmasta.

Ruoan turvallisuus on teollisuusmaissa parantunut monin mittarein mitaten merkittävästi sadan viime vuoden aikana. Elintarvikkeiden kylmäsäilytys ja yleinen hygienian parantuminen ovat vähentäneet ruokaperäiset sairastumiset pieneen osaan aiemmasta. Yhteiskunta on rakentanut lainsäädäntö- ja valvontaverkon, joka näihin päiviin on suoriutunut tehtävästään vähintäänkin kohtuullisesti. Tälläkin alueella me suomalaiset voimme pitää maatamme kansainvälisesti vertaillen onnekkaana.

Suomen EU-jäsenyyden ja maailmankaupan vapauttamistavoitteiden voi todeta lisäävän ruoan turvallisuusriskejä. Järjestelyjen myötähän elintarvikeketju on osin pidentynyt ja sen läpinäkyvyyteen jää heikkouksia. Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä tukee näistä lähtökohdista hallituksen ponnisteluja siinä kansainvälisessä rintamassa, joka pyrkii turvaamaan elintarvikkeiden turvallisuuden pellolta pöytään ja vedestä vadille. Tuo turvallisuus koostuu tuottamisen etiikasta, valvontajärjestelmistä ja kuluttajan omasta asenteesta. Jokaisen osa-alueen virittäminen on aina ajankohtaista.

Uhkatekijöitä edelleen riittää. Pitenevät kuljetusmatkat saattavat vaarantaa elintarvikkeiden laatua ja vaikeuttaa elintarvike-erien jäljitettävyyttä. Yleisestä hygienian parantumisesta huolimatta mikrobit elävät edelleen ja ovat tärkein ruoan riski. Salmonella, listeria, bse, ehec muistuttavat edelleen mahdollisuudesta ruoan kautta sairastumiseen. Ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden määrän lisääntyminen merkitsevät vaaroille herkkien ihmisten määrän kasvua. Myös ruokailutottumusten muutokset saattavat merkitä uutta tilannetta turvallisuusmielessä.

Geenimuuntelua sekä torjunta- ja lääkeaineita elintarviketuotannossa ei ole syytä täysin rinnastaa. Samaan kehykseen ne joutuvat kuitenkin elintarvikekeskustelussa silloin, kun tuotannon tehokkuusvaatimus ajaa ohi eettisten ja turvallisuusnäkökohtien. Viime aikojen skandaalien jälkeen yhä avoimemmin vastausta odottaa kysymys yritysten suuruuteen ja kasvaviin tuotannonmääriin perustuvan maatalouden viisaudesta. Vastaamisen kipeyttä ei lievennä se, että turvallisuudella on myös hintansa. Loputtomasti halpenevaa ja kaikinpuolisen turvallisuutensa säilyttävää ruokaa ei näillä näkymin ole olemassa. Kummat valitset, on sekä yksittäisen kuluttajan että kansallisen tuotantopolitiikan edessä oleva kysymys. Kyseessä saattaa olla poliittisesti vaikea ja samalla tulevaisuuden kannalta arvaamattoman ratkaiseva kysymys.

Maanviljely on koko Euroopassa yhteiskunnan tuen varassa. Tätä tukea on entistä enemmän suunnattava tuotannon laadun, ei pelkän määrän, mukaan. Vain turvallinen, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin huomioon ottava maatalous ansaitsee tukieuronsa.

Elintarviketurvallisuuteen kuuluu jokahetkisten laatu- ja saatavuusnäkökohtien ohella kriisiaikojen turvallisuus. Kyse on keskeisestä osasta yleistä turvallisuuspolitiikkaa. Ennalta-arvaamattomat mutta täysin mahdolliset ympäristökatastrofit, ennenkokemattomat eläin- ja kasvitaudit ja kansainväliset selkkaukset asettavat omia vaatimuksiaan elintarvikeketjulle.

Varoitukset saanut valveutunut kuluttaja arvostaa jo nyt mahdollisuutta omin aistein valvoa sitä ketjua, joka tuottaa hänelle suuhunpantavaa. Tuotannon kotimaisuus ja sen sisällä luomutuotanto kasvattavat arvostustaan kuluttajan silmissä. Maamme maaseutu- ja aluepolitiikalle on mahdollista näin avata uudenlainen tulevaisuus. Se tosin edellyttää raikastavaa uudelleenarviointia monissa menneisyyden bunkkereissa aikanaan ja rakentavasti tai myöhään ja kalliisti, hyvällä tai pahalla.

Arvoisa puhemies! Keskustelu elintarviketurvallisuudesta on todella ajankohtainen. Sillä on yhtymäkohtia varsinaisen elintarvikeketjun toimivuuden ohella eläintensuojeluun ja ympäristöpolitiikkaan, yhdyskunta- ja aluepolitiikkaan ja kansainväliseen kauppapolitiikkaan. Mahdollisimman yhtenäinen kotimainen käsitys on tarpeen niiden neuvottelijoiden tueksi, jotka edustavat meitä niin EU:n sisäisissä kuin Wto:n globaaleissa neuvotteluissa. Tuo neuvottelijoiden ketjukin kaipaa demokraattista tukea, mutta myös kontrolloivaa läpinäkyvyyttä. Tavoitteiden täältä eduskunnasta, siis kansasta, viimeiseen neuvottelijaan tulee olla samat.

Mirja  Ryynänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Maatalous- ja elintarvikepolitiikan avainsanan pitäisi olla kansalaisten oikeus omaan ruokaan, sen tuotantoon ja niihin luonnonvaroihin ja taloudellis-sosiaalisiin arvoihin, joihin tuotanto ja viime kädessä kulttuurimme omaehtoisuus perustuu. Näin toteaa Helsingin yliopiston agroekologian professori Juha Helenius globaalin ruokajärjestelmän uhkia käsittelevässä artikkelissaan. Hän perustelee selkeästi ylikansallisen agribisneksen tuhoisat vaikutukset. Kun kuluttajat vieraantuvat ruoan alkuperästä, menettää myös maatalous ja sen luoma ympäristö, maaseutu, merkityksensä. Samalla menetämme mahdollisuutemme vaikuttaa ruoan saatavuuteen ja ruoan laatuun.

Arvoisa puhemies! Uskon, että lähes kaikki suomalaiset kavahtavat tällaista tulevaisuudenkuvaa. Puhdas ja turvallinen kotimainen ruoka koetaan perusoikeudeksi, josta ei haluta luopua. Viimeaikaiset Euroopassa riehuneet eläintaudit ovat havahduttaneet myös suomalaiset kuluttajat näkemään oman laatutuotantomme suuren merkityksen. Kuluttajan kannalta on tärkeää, että puhtaus ja korkea laatu turvataan jatkossakin läpinäkyvällä ja luotettavalla elintarviketalouden laatustrategialla. Koko elintarvikeketjun kattavalla laatujärjestelmällä voimme pitää Suomen mallimaana, sillä maaperämme on puhdas, suojelu- ja lisäaineiden käyttö vähäistä, eläinten terveys ja kohtelu hyvää ja viljelijöiden ammattitaito erinomainen. Suomella on kilpailuetu puhtaan ruoan tuottamiseen. Tämä voi avata myös merkittäviä vientimahdollisuuksia.

Suomalaisen perheviljelmän tulevaisuuteen sisältyy kuitenkin epävarmuustekijöitä tuotannon heikosta kannattavuudesta johtuen. Tuotanto loppuu tänäkin vuonna tuhansilta tiloilta ja jalostusyritysten vaikeudet kasvavat. Mikäli suomalaisten perhetilojen romahdusvauhtia ei kyetä hillitsemään, suomalaisella kuluttajalla ei välttämättä ole jatkossa oikeutta valita kotimaista puhdasta elintarviketta.

Tehokkuuden maksimointi yksikkökokoa kasvattamalla on erityisesti eläintuotannossa riskien kasvattamisen tie. Suuruuden ihannoinnin sijasta on arvostettava tuottajien osaamista, ruoan laatua sekä eettisesti ja ekologisesti kestävää tuotantoa. Ruoan kohdalla kansainvälinen työnjako ei yksinkertaisesti voi toimia, jos laadulle halutaan antaa arvoa. Hintakilpailun tie on merkinnyt riskien kasvamista. Ison-Britannian eläinpolttoroviot ovat tästä surullinen todiste. Suurten yksiköiden halpatuotanto tapahtuu helposti laadun kustannuksella. Pitkät kuljetukset ja valvonnan ongelmat tekevät ketjuun kohtalokkaita aukkoja. Peruselintarvikkeiden tuotannon pitäisikin olla omavalvonnan alaista lähituotantoa pellolta pöytään.

Elintarviketuotannon avainsanoja ovat avoimuus-, jäljitettävyys- ja varovaisuusperiaate. Tärkeintä on kuluttajan oikeus valita. Siksi tuotemerkintöjen laatua, kattavuutta ja luotettavuutta on edelleen kehitettävä. Ruoan ostajan on saatava tieto tuotteen alkuperästä, tuotantotavasta, mahdollisesta teknologisesta muuntelusta ja lisäaineista.

Ruokaloiden ja ravintoloiden on myös annettava oikea tieto tuotteen alkuperästä ja valmistustavasta. Vaikka pakkausmerkintöjen lainsäädäntö alkaa olla kunnossa, toteutuksessa ja tiedottamisessa on edelleen pahoja aukkoja. Puhtaita elintarvikkeita ja elävää maaseutua ei kuitenkaan turvata julistuksilla ja ohjelmilla vaan konkreettisilla toimenpiteillä.

Keskustan seitsemän teesiä turvallisen ruoan takaamiseksi ovat seuraavat:

1) Puhtaat ja turvalliset elintarvikkeet on taattava kuluttajien, tuottajien, jalostajien, kaupan neuvonnan, tutkimuksen ja hallinnon yhteisellä sitoutumisella sekä avoimella politiikalla ja tehokkaalla ennalta ehkäisevällä valvonnalla.

2) Maatalouspolitiikan on turvattava perheviljelmien toimintaedellytykset pitkäjänteisesti sallien myös pienemmät monitoimitilat. Tuottajien osaaminen ja jaksaminen ovat tuotteiden turvallisuuden paras tae.

3) Ruoan tuotannon, erityisesti eläinten hoidon, on oltava myös eettisesti korkeatasoista.

4) Kuluttajien toiveisiin lähiruoasta on vastattava tukemalla koulujen, yritysten ja erilaisten yhteisöjen lähiruokaprojekteja.

5) Luomutuotannon edellytyksiä on parannettava. Leikkausten sijaan on turvattava riittävät luomun ja maatalouden ympäristötuen määrärahat.

6) EU:ssa on ajettava johdonmukaisesti monivaikutteisen, eettisesti ja ekologisesti kestävän perhemaatalouden linjaa myös Wto-neuvotteluissa. EU:n on laajentuessaankin pidettävä kiinni yhdenmukaisista turvallisuusvaatimuksista.

7) EU:n elintarvikeviraston toiminnan aloittamisesta Suomessa on saatava päätös Göteborgin huippukokouksessa.

Jari Koskinen  /kok:

Arvoisa puhemies! Euroopassa tapahtuneet ruokaskandaalit ovat herättäneet sekä kuluttajissa että tuottajissa monenlaisia kysymyksiä. Mitkä syyt ovat johtaneet eläintauteihin, ovatko elintarvikkeet turvallisia, ja mitä pitäisi tehdä ongelmien korjaamiseksi? Komission valkoinen kirja elintarvikkeiden turvallisuudesta sekä siihen liittyvät toimenpiteet luovat pohjaa elintarviketurvallisuuden kehittämiselle niin sisämarkkinoilla kuin kansainvälisessä kaupassa. Tämän kaltainen sääntely on perusteltua jo elintarvikkeiden erityisaseman perusteella.

Pelisäännöt ovat selkeät. Kysymys on sääntöjen noudattamisesta. Valvonta on yksi keskeinen keino huolehtia yhteisesti sovittujen sääntöjen noudattamisesta. Siitä ei ole varaa tinkiä. Valvonta pitää yllä myös laatua, jonka merkitys on korostunut entisestään Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Valvonnan sisällön, tehokkuuden ja vaikuttavuuden suhteen Suomea voidaankin pitää edelläkävijämaana. Ei nimittäin ole sattuma, että Suomi on tautivapaa maa poiketen useista muista Euroopan maista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä näkee EU:n elintarvikeviraston perustamisen Suomeen tärkeänä kysymyksenä ja edellyttää, että Suomi viimeiseen asti kilpailee viraston saamisesta. Mielestämme suomalainen arvo- ja asenneilmapiiri sekä tiedollinen ja tieteellinen perusta ovat ainutlaatuisia ja toimivat tehokkaan valvontajärjestelmän taustalla. Suomalainen tietotaito hyödyttäisi elintarvikevalvonnan kehittämistä eurooppalaisella tasolla. Tärkeää on myös kansallisesti turvata riittävät voimavarat kuntatasolla suoritettavaan valvontaan.

Kuluttajien lisääntynyt kiinnostus elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen asettaa koko elintarviketuotannon uudenlaisen haasteen eteen. Kiteytetysti voi sanoa, että kuluttajien vaatimustaso on noussut ja yhtälö elintarvikkeiden ostamisessa on kuluttajien kannalta yhä monisyisempi asia ja usean eri osatekijän summa. Elintarviketieto Oy:n tekemän kuluttajatutkimusvertailun mukaan kansalaiset arvostavat erityisesti elintarvikkeen tuoreutta sekä makua, laatua, puhtautta ja alkuperää. Edelleen suomalaisuutta elintarvikkeiden valintaperusteena korostetaan ja tietoutta tuotteen alkuperästä arvostetaan entistä enemmän. Tuotteen hinnan merkitys valintaperusteena on selvästi vähentynyt.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä peräänkuuluttaa kuluttajan kannalta oleellisten elintarvikemerkintöjen tärkeyttä sekä merkintöjen selvyyttä, selkokielisyyttä ja totuudenmukaisuutta. Kuluttajan kannalta tietous ja läpinäkyvyys ovat avainasemassa ja ne luovat lisää luottamusta elintarviketurvallisuuteen. Tämä pätee varsinkin tuotteen alkuperämerkintöihin. Toivottavia ovatkin Elintarvikeviraston toteuttamat valvontakampanjat valvontaviranomaisten kanssa. Viimeisimmässä tehoiskussa varmistettiin, että elintarvikepakkaukset sisältävät kuluttajan tiedonsaannin kannalta tärkeimmät tiedot. Erityisen tärkeitä riittävät ja selkeät merkinnät ovat terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa.

Usein on niin, että hyvää ja halpaa ei voi saada samanaikaisesti. Näyttää siltä, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän laadusta. Myös kaupan on tarjottava kuluttajalle mahdollisuus valintojen tekemiseen. Tämä palvelee niin kuluttajaa, tuottajaa kuin kauppaakin. Yhden kasvavassa määrin suosiota saavuttavan vaihtoehdon muodostavat luonnonmukaiset tuotteet. Sekä perinteistä että luonnonmukaista tuotantotapaa tarvitaan. Molemmissa malleissa korostuu pellolta pöytään -periaate. Laatuketjujen tulee olla kunnossa, ja laatujärjestelmien kehittämiseen kannattaa panostaa. Hallitusohjelman mukaan tuotannon laatua ja turvallisuutta parannetaan koko elintarvikeketjun kattavan laatujärjestelmän avulla.

Arvoisa puhemies! Vanha suomalainen sananlasku sanoo: "Joka maata kuokkii, sitä maa ruokkii." Suomalaiselle talonpojalle laadukkaiden maataloustuotteitten tuottaminen on kunniakysymys. Viljelijöiden arvomaailma perustuu onneksi yhä rehellisyyteen, ahkeruuteen, huolellisuuteen ja ammattitaitoon. Ilman näitä arvoja ei synny puhtaita, laadukkaita kotimaisia elintarvikkeita. Jotta nämä arvot kestäisivät ja siirtyisivät sukupolvelta toiselle, pitää maataloustuotannon olla myös viljelijöille taloudellisesti kannattavaa. EU:n tukijärjestelmiä pitää kehittää siihen suuntaan, että ne kannustavat laadukkaaseen tuotantoon.

Suomalaisen ruoan yhtenä vientituotteena ja myyntivalttina voidaankin pitää eettisyyttä ja ekologisuutta sekä tuottajan tuotantotavan kestävää pohjaa. Me suomalaiset olemme poikkeuksellisen etuoikeutettuja siinä suhteessa, että meillä on puhdasta ja laadukasta kotimaista ruokaa. Tästä kiitos kuuluu tuottajille ja heidän periaatteilleen. Tämä sanoma on myös tavoittanut kuluttajat, jotka tietoisesti valitsevat yhä useammin kotimaisen tuotteen ja samalla ovat valveutuneita koko tuotantoketjun sisällön suhteen. Onneksi luottamus kotimaiseen ruokaan on vahva.

Matti  Kangas  /vas:

Arvoisa puhemies! Kuluttajat ovat juuri kokeneet, kuinka hullunlehmäntauti ravistelee maailmaa. Eurooppalaiset kuluttajat ovat peloissaan joutuneet muuttamaan ruokailutottumuksiaan, koska elintarvikkeitten turvallisuutta ei pystytä takaamaan. Monessa maassa elintarviketuotanto on ajautunut suuriin ongelmiin. Myös suu- ja sorkkatauti leviää Euroopassa, ja monissa maissa on jouduttu turvautumaan sairastuneitten eläinten hätäteurastuksiin. Televisiosta olemme nähneet, kuinka eläinroviot roihuavat eri puolilla Eurooppaa. Suu- ja sorkkatautia on tavattu muuallakin.

Suomalainen kuluttaja on voinut luottaa kotimaisten elintarvikkeitten turvallisuuteen ja puhtauteen. Näitten katastrofien ansiosta puhtaasta maataloudesta ja ruoan turvallisuudesta on tullut suomalaisen maatalouden todellisia vahvuuksia. Meidän on markkinoitava maatamme puhtaan ja turvallisen ruoan maana entistä vahvemmin. Pienenä maana meidän on turvattava etumme. Osittaiset rajoitukset ja kiintiöt ovat jatkossakin tarpeen. Meidän on kilpailtava osaamisella ja laadulla, ei määrällä. Elintarvikkeitten turvallisuus nousee lähivuosina yhä tärkeämmäksi tekijäksi, kun valitaan, minkä maalaisia elintarvikkeita kulutetaan.

EU:n laajentumisen yhteydessä maatalouteen liittyy paljon avoimia kysymyksiä. EU:n laajentuessa uusien jäsenmaitten pitää suoraan noudattaa unionin kriteerejä ilman siirtymisaikoja, mitä tulee ruoan puhtauteen ja turvallisuuteen. Tuottajille keskeinen kysymys on se, miten pystytään pitämään hinnat vakaina ja riittävän korkeina, että tuottaminen Suomessa on kannattavaa. On koko kansantalouden etu, että suomalainen maatalous pystyy suojautumaan epäterveeltä kilpailulta. Maatalouden on puolestaan kannettava vastuunsa kuluttajan terveydestä, ja yhteiskunnan on kannettava vastuunsa maatalouden tulevaisuudesta. Oma elintarviketuotanto on osa kansallista turvallisuutta.

Meidän on yritettävä säilyttää tavalliset perheviljelmät, jotka pystyvät erikoistumaan isoja tiloja paremmin. Tuottajahintojen voimakas laskeminen EU:n yhteismarkkinoitten myötä on ollut hankala asia Suomen perusmaataloudelle. Luonnonmukainen tuotanto ja ruoan puhtaus voivat kuitenkin kääntyä Suomen voitoksi, jos kuluttajat alkavat pitää omaa terveyttään ja ruoan turvallisuutta tärkeinä. Suomen maatalouden on olosuhteitten pakosta kehityttävä luomutuotannon suuntaan johtuen pohjoisen sijainnin aiheuttamasta kylmästä ilmastosta ja lyhyestä kasvukaudesta. Paradoksaalista kyllä, Suomen pohjoinen sijainti voi olla suomalaisen maatalouden pelastus.

Elintarvikkeiden turvallisuus ja ruoan puhtaus ovat todellisia valtteja Suomen maatalouden kilpailukyvyn kannalta. Menestyminen edellyttää kaikkien tahojen yhteistyötä ja vastuuta sekä päätöksenteon avoimuutta. Laadun parantaminen vaatii tutkimusta ja tiedon huolellista analysointia. Kansallisen elintarviketalouden laatustrategian toteuttamiseen ovat sitoutuneet kaikki elintarvikeketjun toimijat. Laatutyön pitää olla jatkuvaa koko elintarvikeketjun kattavaa järjestelmällistä työtä, jolla suomalaisen elintarviketeollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailuvaltteja pidetään yllä.

Tärkeä osa elintarvikkeiden turvallisuutta on tuottajan vastuu. Suomessa tuottajat ovat perinteisesti kantaneet hyvin vastuunsa ja pyrkineet kaikin tavoin tuottamaan terveydellisesti ja eettisesti korkealuokkaisia elintarvikkeita.

Meidän on kuitenkin varmistettava tehokkaalla valvonnalla, että maataloustuotteittemme puhdas maine säilyy. Tämä edellyttää panostusta kuntien resursseihin. Jos laiminlyödään valvontaa, meille saattaa käydä samoin kuin Englannissa on käynyt.

Elintarvikkeiden sisältämät vieraiden aineiden määrät vahvistetaan näytteenotto- ja määrittelymenetelmillä. Näytteenottoa on edelleen kehitettävä, jotta saadaan hyvin tarkasti selville ruoan puhtaus ja mahdolliset haitat kuluttajan terveydelle.

Elintarvikkeiden turvallisuutta pitää valvoa Euroopan mitassa samoin kriteerein, jotta euroalueen sisälle ei pääse syntymään suuria eroja ruoan turvallisuuden suhteen. EU:n elintarvikeviraston saaminen Suomeen olisi tae koko Euroopalle, että elintarvikkeiden turvallisuutta valvotaan asianmukaisella tavalla.

Kuluttajalla on aina oltava oikeus olla selvillä siitä, perustuuko kaupan elintarvike geenimanipulointiin.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä luonnonmukaisen viljelyn edistäminen on hyvä asia, mutta ainakaan toistaiseksi luomu ei ratkaise Suomen maatalouden ongelmia. EU:n myötä luonnonmukainen viljely lähti voimakkaaseen kasvuun ja se tuli viralliseen valvontaan. Tällä hetkellä tarjonta on vielä alueellista ja keskittyy isoihin tavarataloihin ja marketteihin. Kysynnän lisääntyessä tarjonta kasvaa ja luomutuotteet yleistyvät valtakunnallisessa markkinoinnissa. Erityisesti luomulihan kohdalla meillä olisi edellytyksiä ei vain kotimaisen kysynnän täyttämiseen vaan myös vientiin.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Trots livsmedelsskandaler ute i Europa står livsmedelstryggheten i Finland på en hög nivå. Vår livsmedelskontroll och produktionsetik garanterar att finländska livsmedel är rena. Att så är fallet betyder ändå inte att allt är problemfritt och framför allt inte att det inte skulle finnas hotbilder.

Trots vår strävan att vara självförsörjande i fråga om livsmedel har vi en betydande import. Det är kommunerna som bär ansvaret för livsmedelsövervakningen och är ansvariga för kontrollen av de partier som kommer in till kommunen. Resurstilldelningen för livsmedelskontroll varierar i kommunerna och det finns kommuner vilkas kontroll är mycket bristfällig. Riksdagens jord- och skogsbruksutskott har påtalat bristerna och följer situationen.

Arvoisa puhemies! Elintarvikkeiden geenimuuntelu kuuluu sitä vastoin uhkakuviin, koska geenimuuntelun vaikutuksia ei pystytä arvioimaan pitkällä aikavälillä. Geenimanipulointi tuotantoa lisäävässä tarkoituksessa etenee valtavan nopeasti, kun taas vaikutukset ovat arvioitavissa tavattoman paljon myöhemmin. On tärkeää, että geenimuuntelusta tehdään puolueetonta tutkimusta ja varovaisuusperiaatetta noudatetaan. Asiassa tarvitaan suurta avoimuutta, koska kuluttajille on taattava mahdollisuus jättää epävarmalta tuntuva tuote valitsematta. Sekä Suomen että EU:n tulee edelleen suhtautua rajoittavasti geenimuunteluun, koska geenimuunnellut tuotteet leviävät nopeasti yhteismarkkinoilla.

Elintarvikkeiden merkintöjä on parannettava entisestään. Kuluttajilla on oikeus saada tietoa raaka-aineen alkuperämaasta. Suomessa jalostettujen tuotteiden osalta on käytävä ilmi, missä raaka-aineet on tuotettu, sekä se, onko valmistuksessa käytetty geenimuunneltuja aineita. Harvat tietävät, että soijakastikkeet on lähes poikkeuksetta valmistettu geenimuunnellusta soijasta.

Jotta Suomen elintarviketilanteen turvallisuus voitaisiin taata, edellytyksenä on kysyntää vastaava kotimainen tuotanto. Meillä on näyttöä siitä, että suomalainen malli takaa parhaiten puhtauden ja turvallisuuden.

Rehottavat skandaalit tullaan todennäköisesti voittamaan, mutta suuren mittakaavan tuotanto, jollaista kotieläintuotanto on eräillä tahoilla Euroopassa ja maailmassa, aiheuttaa uusia ongelmia. Suuri eläintiheys niin suurissa yksiköissä kuin alueittainkin aiheuttaa suuria riskejä. Epäinhimilliset eläinkuljetukset halki Euroopan ovat epäkohta, joka on poistettava, sikäli kuin haluamme minimoida tartuntariskit. Sama koskee suurien eläinmarkkinoiden pitämistä, joilla tartunnat leviävät herkästi. Toivokaamme, että viime aikojen kokemukset ovat antaneet ajattelemisen aihetta.

Herr talman! Det finns också orsak till att hemma hos oss analysera vart vi är på väg med vår lantbrukspolitik. Effektivitetskraven på jordbrukaren leder till en utveckling som nödvändigtvis inte är samstämmig med dagens rubrik: livsmedelssäkerhet.

Samhällets krav på effektivitet och låga livsmedelspriser å ena sidan och livsmedelssäkerhet och miljöhänsyn å andra sidan är inte till alla delar förenliga. Finland har i dag en familjebaserad livsmedelsproduktion som uppfyller konsumentens krav på trovärdighet. Denna tilltro bygger på förtroendet för vår modell med familjejordbruk där odlaren har en fullständig kontroll över sin produktion och ansvar för sina produkter. Det finns en genomskinlighet i hela produktionskedjan. Förutom slutproduktens, matens, renhet finns det också en trygghet i miljöomsorgen så länge företagsstorlekarna ger möjlighet till ett ansvarsfullt hanterande av avfall och luftföroreningar. Naturens toleransgräns överskrids inte så lätt i en decentraliserad produktion.

Tyvärr finns det tecken på att vi håller på att frångå dessa principer. Om vi är på väg bort från gårdsstorlekar som har allmänhetens godkännande glider vi in i en industrimässig produktion av lismedel, en produktion utan allmänhetens godkännande. Den strategiarbetsgrupp som för tillfället dryftar jordbrukets och livsmedelsproduktionens framtid i Finland bör dra upp riktlinjer för hur vi kan bevara trovärdigheten för vår livsmedelsproduktion. Arbetsgruppen har att ta ställning till om vi skall fortsätta livsmedelsproduktionen inom ramen för familjejordbruk med ett starkt inslag av ekologisk produktion eller om vi väljer storskalighet och industrimässig produktion.

Svenska riksdagsgruppen anser att renhet och trovärdighet bäst uppfylls inom familjejordbrukets ramar.

Merikukka   Forsius  /vihr:

Arvoisa puhemies! Eettisesti ja ekologisesti kestävä ruoantuotantotapa yhdistettynä asianmukaiseen elintarvikevalvontaan takaa elintarvikkeiden turvallisuuden. Tämä kuitenkin vaatii valtiolta taloudellista panostusta esimerkiksi maatalouden tukiin ja aluepolitiikkaan. Emme saa sokaistua halvan ruoan houkutukseen, vaan määrän sijasta on vaadittava laatua ja kestävää ruokapolitiikkaa, jonka päätavoite on kuluttajien ja ympäristön hyvinvointi.

Paikallista ruoantuotantoa on järkevää suosia ja tehdä lähiruoasta aluepolitiikan väline. Äskettäin julkaistu lähiruokaraportti antaa paikallisen ruoantuotannon suosimiseen hyviä eväitä. Kunnanvaltuustojen kannattaisi asettaa oman kunnan tai seutukunnan tuotteet etusijalle. Se olisi erinomaista tukea alueen elinkeinoelämälle ja työllisyydelle. Näin myös pientilojen elinvoimaisuutta tuettaisiin ja hyöty kiertyisi koko suomalaisen maaseudun hyväksi.

EU:ssa on valmisteilla direktiivi, joka nostaa julkisten hankintojen yhdeksi kriteeriksi tuotteiden ympäristöystävällisyyden. On huolehdittava, että tämä direktiivi tukee myös lähiruoan suosimista.

Elintarvikevalvontamme on vain keskimääräistä eurooppalaista tasoa, ja useissa kunnissa suunnitellaan leikkauksia nykyisestäkin niukasta valvonnasta. Siksi vihreät ovat valmiita siirtämään kuntien ja kuntayhtymien hoitaman elintarvikevalvonnan Valtion elintarvikevirastolle taatakseen valvonnan asianmukaisella tasolla.

Laadun kehittämistyö edellyttää, että maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja kaupassa luodaan kansainvälisten standardien mukainen kansallinen ympäristö- ja laatujärjestelmä vuoteen 2006 mennessä. Koko tuotantoketjun pitäisi olla tuottajalle asti kuluttajan jäljitettävissä, ja pakkausmerkintöjä olisi tarkennettava siten, että niistä saa tiedot elintarvikkeiden sisällöstä, kuten piilorasvan ja piilosokerin määrästä. Lisäksi tuoteselostuksesta olisi käytävä ilmi tuotantotapa, jotta kuluttajat pystyisivät perustamaan valintansa terveydellisiin, eettisiin ja ympäristöystävällisiin kriteereihin.

Ekologiset ja eettiset syyt puoltavat vahvasti luomumaataloutta, mutta selkeä vastuu tuotannon kehittämisestä on puuttunut. Myös kuluttajat vaativat luomua, mutta kuinka kuluttajien vaatimuksiin on vastattu? Monipuoliset luomuelintarvikkeet puuttuvat edelleen, ja tuotteiden korkea hinta pelottaa tavanomaisia kuluttajia. Viljelijää puolestaan rasittavat kannattavuusongelmat ja markkinointivaikeudet.

Pienilläkin tiloilla voi elää, jos tehotuotantoon kannustavan maatalouspolitiikan suunta muuttuu. Vihreät ovat valmiita tukemaan nykyistä enemmän luomutuotantoa sekä panostamaan luomun tutkimukseen ja kehittämiseen. Kansallisessa luomustrategiassa on määriteltävä tavoitteet luomutuotannon lisäyksestä sekä keinot, joilla nämä tavoitteet voidaan saavuttaa. Vihreät ovat valmiita asettamaan luomutuotannon tavoitteeksi 20 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Myös julkisin varoin tehdyn elintarviketutkimuksen osuudesta viidennes olisi heti kohdistettava luomulle. Lisäksi maatalouden tuet on suunnattava niin, että ne vastaavat luomutuotannon osuutta koko maataloudesta, ja huolehdittava siitä, että luomumaatalous on yhtä kannattavaa kuin tavanomainen maatalous. (Ed. Aittoniemi: Se ei onnistu millään!)

Erityisesti luomukotieläinhoitoa on tuettava. Luomulihan tuotanto kamppailee kannattavuusongelmien kanssa, sillä uusien säädösten myötä luomulihasta saatava hinta ei kannusta tuottajaa. Tästä kertoo se, että vain noin 400 luomutilalla noin 5 000:sta hoidetaan kotieläimiä. Siksi eläintenhoitoon olisi kehitettävä ympäristötukiohjelman kaltainen etiikkatukijärjestelmä, joka tekisi eettisesti korkeatasoisen kotieläinhoidon kannattavaksi tuottajalle. Esimerkiksi lattiakanaloiden munista voitaisiin maksaa korkeampi hinta kuin häkkikanaloiden munista. Tärkeää on tietenkin se, että etiikkatuki ei saa olla esteenä yhä tiukemmalle eläinsuojelulainsäädännölle.

Lisäksi on pohdittava, kuinka keräilykustannusten aiheuttamat paineet luomutuotteiden hintoihin voitaisiin kompensoida. Osa esimerkiksi luomumaidon korkeasta hintatasosta johtuu siitä, että maito joudutaan keräilemään hajallaan olevilta tiloilta. Kuluttaja pitää luomumaitoa kalliina, mutta tuottaja ei hyödy korkeasta hinnasta, vaan markat jäävät väliportaisiin.

Lopuksi, arvoisa puhemies, valtion ohjauksen tehostamiseksi on tarpeen kehitellä myös uusia malleja. Esitän harkittavaksi, kannattaisiko Suomessakin erottaa elintarviketuotanto omaksi sektorikseen ja perustaa elintarvikeministeriö, jonka vastuualueelle kuuluisi laajasti elintarvikkeiden tuotanto ja valvonta.

Marja-Leena Kemppainen /skl:

Arvoisa puhemies! Suomalaiset elintarvikkeet on perinteisesti tunnettu puhtaiksi ja turvallisiksi myös maamme rajojen ulkopuolella. Suhteellisen harvoin meillä on ollut ruoka-aineista johtuvia epidemioita ja silloinkin hyvin pieniä ja helposti hallittavia. Maamme elintarviketurvallisuutta koskeva lainsäädäntö on ollut tiukka ja sen toteutus hyvin valvottua. Elintarvikkeita on tuotu maahamme suhteellisen vähän ja nekin tehokkaan valvonnan alaisina. Nyt kuitenkin leijuu tummia uhkapilviä myös suomalaisen elintarviketurvallisuuden yllä.

Euroopan unionin jäsenyys on lisännyt ruuan turvallisuusriskejä ja vaikeuttanut elintarvikevalvontaa. Rajasuojan ja rajavalvonnan poistuminen on mahdollistanut laajan elintarvikkeiden maahantuonnin niin laillisesti kuin laittomastikin. Epäpuhtaan ja laittoman elintarviketuonnin mahdollistaa muun muassa kunnallisen valvontajärjestelmämme ontuvuus ja vain pistokokein tehtävät tarkastukset.

Emme aina tiedä, mitä syömme, varsinkaan kun alkuperämaan merkitseminen ei ole ollut välttämätöntä. Joutsenmerkin uskottavuuskin on joutunut kovalle koetukselle, koska ruoka ei ole aina sataprosenttisesti suomalaista. Suomalaiset kuluttajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota ruuan alkuperään ja myös muuttaneet kulutustottumuksiaan. Ylireagoinnilta tuntuu kuitenkin silloin, jos ei enää haluta käyttää suomalaistakaan naudanlihaa.

EU:ta perustettaessa maatalouspolitiikan tavoitteeksi asetettiin elintarvikkeiden riittävyys sota-ajasta toipuvassa pulataloudessa. Sittemmin tavoite on ylitetty niin, että nyt taistellaan ylituotannon kanssa. Kehitykseen ovat vaikuttaneet muun muassa koneistuminen ja kemikaalit sekä jalostustyö. Seurauksena ovat olleet maaseudun autioituminen, maaperän ja vesien saastuminen, eroosion köyhdyttämä maaperä ja entistä herkemmin tarttuvat eläin- ja kasvitaudit. Suurimpana syynä on kuitenkin ollut liiallinen taloudellisen tehokkuuden tavoittelu sekä itse maataloustuotannossa että siihen liittyvissä rehu- ja jalostusteollisuudessa. Toisaalta myös kuluttajat ovat olleet vaatimassa entistä edullisempia elintarvikkeita ja puolijalosteita. Lisäksi monissa EU-maissa valvonta ei ollut ajan tasalla tai siinä on ollut laiminlyöntejä ja välinpitämättömyyttä.

Kaikkein ikävimmäksi erehdykseksi on tähän mennessä osoittautunut eläinperäisen luujauhon käyttö rehuissa. Ongelman kehittyminen vei aikaa ehkä parikymmentä vuotta, mutta nyt hullunlehmäntauti yhdessä Englannissa riehuvan suu- ja sorkkataudin ja muiden pienempien skandaalien kanssa johtaa väistämättä muutoksiin EU:n maatalouspolitiikassa. Kanoilla ja sioilla sekä lampailla on myös omat tautinsa, eivätkä kalatkaan jää tautilistan ulkopuolelle.

Pelko on saanut aikaan sen, että EU:ssa on asiaan kiinnitetty entistä enemmän huomiota ja tehty toimenpiteitä tilanteen hallintaan saamiseksi. Euroopan komission julkaisema elintarviketurvallisuutta koskeva suunnitelma, niin sanottu valkoinen kirja, vahvistaa EU:n pyrkimyksen kattavaan politiikkaan elintarviketurvallisuuskysymyksissä. Valkoisessa kirjassa vahvistetaan kolme periaatetta lainsäädännön kehittämiselle: kaikkien vaikuttavien tahojen vastuu, aukoton valvonta eli pellolta pöytään -periaate ja jäljitettävyys. Suunnitelma toteutetaan lainsäädännön avulla, ja sen tavoitteena on palauttaa kuluttajien luottamus, ja samalla korostetaan tavoitetta taata eurooppalaisen ruoan kuluttajille terveyden suojelun mahdollisimman korkea taso. Yhtenä tavoitteena on myös Euroopan elintarviketurvallisuusviraston perustaminen, jota virastoa me kovasti toivomme tänne Suomeen.

Kuluttajat ovat myös nähneet yhdeksi turvallisuuden parantajaksi luomuruoan. Etenkin Keski-Euroopan maista tuodun luomuruoan suhteen pitää muistaa, että aina sen ekologisuudesta ja turvallisuudesta ei ole takeita. Suomessa tuotettu luomuruoka on kuitenkin turvallisempaa, ja sen tuotannon kehittämistä tulee edistää entistä enemmän.

Kuten edellä on käynyt ilmi, Suomeen tuodaan hyvin paljon erilaisia elintarvikkeita. Kaikkein suurin kritiikki kohdistuu naudanlihan tuontiin. Käytännössä tilanne on se, että naudanlihan menekki on vähentynyt ja kuluttajat vaativat yhä enemmän kotimaista lihaa. Pääsiäisen aikana käytiin keskustelua kotimaisen lampaanlihan puutteesta. Tuotanto ei riitä vastaamaan kysyntää.

Arvoisa puhemies! Kristillisen liiton eduskuntaryhmän mielestä EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on kohdellut kaltoin maamme pohjoista, perheviljelmiin perustuvaa elintarviketuotantoa. Oma tuotantomme ei kaikkien tuotteiden kohdalla riitä omavaraisuuteen, ja lähiruoan periaate on ollut katoamassa. Pellolta pöytään -ketju on liian usein katkennut. Päivittäistavaroiden tukkukaupan keskittyminen on johtanut muun muassa järjettömiin elintarvikkeiden edestakaisiin kuljetuksiin. Myös elintarviketeollisuus on joutunut kovassa kilpailussa keskittämään tuotantoaan. Tällainen kehityssuunta on saatava katkaistua.

Meidän tulee uskoa itseemme ja tulevaisuuteemme, käyttää omia vaikuttamismahdollisuuksiamme ja lähteä toteuttamaan valkoisen kirjan kolmea periaatetta. Jokaisen vaikuttavan tahon, tuottajan, rehu- ja elintarviketeollisuuden sekä kaupan, on kannettava oma vastuunsa. Valvonnan on oltava kattava, eli pellolta pöytään -periaatteen toteuttamisen ja ruoan jäljitettävyyden tulee olla aukotonta. Lähiruoalla tulee olemaan suomalaisessa ruokapöydässä merkittävä osa tulevaisuudessa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset ovat viime vuosikymmenten aikana tottuneet luottamaan kaupasta ostamaansa ruuan puhtauteen ja laatuun elintarvikeketjumme saavutettua nykyisen tasonsa niin tuottajien, jalostuksen, kuljetuksen kuin kaupankin osalta. Myös elintarvikevalvonta on ollut tehokasta ja kattavaa. Vähäiset ongelmat ovat olleet useimmiten ulkomailta tuotujen elintarvikkeiden kohdalla jonkin viallisen erän läpäistyä tullin ja muun valvonnan seulan. Käytännössä samasta syystä myös Ruotsi on välttynyt suurilta ongelmilta. Nämä kaksi maata saavat tässä asiassa kiittää EU-jäsenyytensäkin jälkeen säilyneestä hyvästä tilanteestaan myös syrjäistä sijaintiaan kaukana Euroopan vellovista ruokamarkkinoista. Myös EU:n sydämessä sijaitseva Itävalta on puhdas saareke, osin samoista syistä kuin Suomi ja Ruotsi ja osin oman laajan luomutuotantonsa ja maatalouden nauttiman erityisaseman ansiosta.

EU:n ajama tehomaatalous on ajautunut nyt umpikujaan. Euroopassa raivoavat niin hengenvaarallinen bse-tauti kuin myös suu- ja sorkkatauti. Huolimatta laajoista lihakokoista on viranomaisilla ollut vaikeuksia pysäyttää tautien eteneminen yhä uusille tiloille ja uusiin maihin.

Syynä tähän on ollut vapaan kaupan tavoite, joka on nyt ainakin tautien leviämisen osalta toteutunut kiitettävästi. Perussyy syntyneeseen katastrofiin ei kuitenkaan ole tämä, vaan edellä toteamani tehomaatalouden ihanne. Sen lopputulos on vääjäämättömästi sama kuin samoin ihantein pystytetyn sosialistisen neuvostotalouden. Luonto ja ihmiset kärsivät, ja tuotteet ovat kelvottomia. Valitettavasti tämä sama ihanne on ollut vallalla myös Suomessa niin K-linjan kuin euro-Suomenkin aikana. Vain suuri ja nimellisesti tehokas on ollut sallittua, ja pienimuotoiset pien- ja perheviljelmät ovat olleet valtiovallalle yhtä vihattavia kuin kulakit vallankumouksen jälkeisessä Neuvostoliitossa. Kaikki ne pitää ilmeisesti tuhota.

Suomen EU-hurmoksen nousun parhaina aikoina ulvoivat niin työntekijäjärjestöt kuin teollisuuden ja kaupankin etujärjestöt yhdessä suuren rahan, kokoomuksen, ja vasemmiston kanssa halvan ruokakorin puolesta: EU-jäsenyys tuo halvan ja pehmeän leivän jokaisen suomalaisen pöytään. Nyt tilattu kori on pöydällä, mutta kuvaannollisesti se haisee. Eikä hintakaan ole ollut luvatun mukainen. Raaka kansainvälinen ruokabisnes on kävellyt yli rajattoman Euroopan valvontakoneistojen saaden tuet, voitot ja tuoden taudit tullessaan. Nyt tuntuu siltä, ettei kukaan voi enää mitään tälle Euroopan ruokamafialle.

Eurooppalaisen ja suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon edessä häämöttävä umpikuja on vältettävissä vain nopealla suunnanmuutoksella. Mielestäni EU:n on palautettava ainakin osa maatalouspolitiikan päätöksenteosta jäsenmaille itselleen. Maataloustuotannossa on palattava takaisin luontoa ja eläimiä kunnioittavaan perheviljelmätalouteen, luomutuotannon osuutta on voimakkaasti lisättävä, ja elintarvikekaupan valvontaa on yhä tehostettava, ja vapaan kaupan tilannetta hyväkseen käyttävät ylikansalliset ruokamafiat on saatava kuriin. Euroopan unionissa on otettava mallia muun muassa Itävallan tavasta vaalia pienimuotoista ja puhdasta maataloustuotantoa osana kansallisen kulttuurin ja elämäntavan sekä matkailun kokonaisuutta. Se linja on mahdollinen myös Suomessa, mutta ei enää pitkään.

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Käyty keskustelu perusasioista on niin yksituumaista, että on vähän hankala tässä vaiheessa kommentoida, mutta ottaisin esille ihan lyhyesti kolme asiaa käytetyistä puheenvuoroista.

Ed. Karjalainen otti esille kriisiajan valmiuskysymyksen ja nimenomaan lähtien sekä elintarvikekriiseistä että mahdollisista ympäristöongelmista. Se on varmasti yksi näkökulma, jota meidän täytyy aikaisempaa enemmän tarkastella.

Ed. Granvik pohti tehokkuutta ja perheviljelmiä. Se on varmasti myös sellainen asia, jota meidän strategiaselvityksessämme täytyy hyvin huolellisesti käydä läpi, mitä me perheviljelmillä kaiken kaikkiaan tarkoitamme.

Ed. Forsius otti esille elintarvikeministeriömahdollisuuden, ja haluan vain siihen kommentoida, että maa- ja metsätalousministeriössä maa-osa on jo muuttunut aika pitkälle elintarvikkeiksi elintarvikevalvonnan kokoamisen yhteydessä. Näkisin kuitenkin, että ennen kaikkea sosiaali- ja terveysministeriön terveys-puoli on sellainen asia, joka tuntuu vähän vaikealta yhdistää elintarvikeministeriön kokonaisuuteen.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Kotimaisten turvallisten elintarvikkeiden saatavuus edellyttää erityisesti kannattavaa maataloutta. Viime vuoden osalta valitettavasti kustannukset perusmaatalouden osalta kasvoivat noin 800 miljoonaa markkaa, ja nämä kustannukset koostuivat erityisesti polttonesteistä, rehuista, torjunta-aineista ja rakentamisesta. Tältä osin hallitus ei välttämättä ole onnistunut hillitsemään kustannuksia. Samaan aikaan peruselintarvikkeilta on peritty arvonlisäveroa 17 prosentin verokannan mukaan noin 11 miljardia markkaa. Kysynkin ja toivon, että ministeri myöhemmin kommentoi:

Miten hallitus aikoo jatkossa turvata maatalouselinkeinon kannattavuuden, jotta puhtaita ja turvallisia elintarvikkeita jatkossa olisi saatavana?

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Luottamuksen palauttaminen eläinperäisten elintarvikkeiden turvallisuuteen on kotieläintuotantovaltaiselle, muista EU-maista poikkeavalle maataloudellemme elintärkeätä. Muun muassa osittain kansallistetun maatalouspolitiikan puitteissa tulisi jäsenmailla olla myös enemmän päätösvaltaa niissä asioissa, joissa on erityisiä ympäristö- ja välittömiä terveysvaikutuksia. Myöskään keskitetty valvonta ei riitä korvaamaan paikallista valvontaa. Tässä suhteessa myös Suomessa kunnallisen elintarvikevalvonnan resursointia ja kuntien yhteistyövelvoitteita tulee lisätä.

Ministeri puolusteli myös tehomaataloutta. Kiistatonta kuitenkin on se, että kova elintarvikekilpailu kiristyessään on voimistanut teollisuuden keskittymistä luoden massatuotannon, jonka seurauksia me nyt näemme, ja suuruuden ideologia on myös pakottanut hyödyntämään muun muassa kaikki mahdolliset sallitut lisäaineet säilyvyyden parantamiseksi, ja kilpailukykyisyyden nimissä on ollut myös pakko madaltaa EU:ssa raaka-aineiden laatua. Houkutus tässä suhteessa villien, laittomien raaka-aineiden tuontiin lisääntyy. Eli elintarvikkeiden turvallisuus pakottaa keskustelemaan myös markkinatalouden pelisäännöistä maatalouden yhteydessä.

Jukka  Vihriälä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Lähes kaikissa puheenvuoroissa on puhuttu myös niin sanotusta tehomaataloudesta. Näkisin kuitenkin, että kyllä maatalouden pitää olla, niin luomutuotannon kuin kaiken maatalouden, tehokasta tänä päivänä. Ehkä käsitteitä olisi itse kunkin meidän syytä selvittää: Teollinen maatalous olisi paremminkin se asia, josta puhutaan, teollinen maatalous, joka on tuonut ongelmia. Näiden kahden ilmaisun kyseessä ollen, tehomaatalous ja tehokas maatalous tai teollinen maatalous, olisi syytä meidän itse kunkin selvittää, mitä näillä tarkoitetaan.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Elintarvikevalvonnan voimavaroja on hälyttävän vähän. Siksi elintarvikevalvontaa on seurattava tarkkaan ja ryhdyttävä tarvittaessa parannuksiin eli lisävakanssien perustamiseen ja pätevän koulutuksen takaamiseen. On aivan kohtuutonta, että tällä hetkellä esimerkiksi rakennusmestari joutuu oman toimensa ohessa hoitamaan terveysvalvonnan tehtäviä.

Suomessa, kuten muissakin sivistysvaltioissa, ruokamyrkytysten määrä on ollut nousussa. Suomessa ei ole toistaiseksi syntynyt mitään suuria skandaaleja, mutta elintarvikevalvonnan voimavaroja on ratkaisevasti vähennetty, ja se saattaa jatkossa aiheuttaa muutosta tilanteeseen. Tämä elintarvikkeiden valvonnan kartoitus on tehty vuonna 98, ja silloin todettiin, että 108 henkilötyövuoden vaje on olemassa. Suomessa 269 kunnasta ja kuntayhtymästä 210:ssä työpanos on alle vähimmäistarpeen ja puolet alle vähimmäistarpeesta on 73 kunnassa. Mielestäni nämä seikat ovat todella huolestuttavia ja tähän on puututtava.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Suomalainen elintarvikevalvonta on heikentynyt 90-luvulla samanaikaisesti, kun elintarvikevalvonnan tarpeellisuus on lisääntynyt ulkomaisten ja kotimaisten ruokaskandaalien yhteydessä. Ilman sen suurempia skandaalejakin ruokamyrkytykset aiheuttavat Suomessa vuosittain noin 500 miljoonan markan kustannukset. Vastaavasti elintarvikevalvontaan ollaan valmiita kohdistamaan vuosittain vain noin 80 miljoonaa markkaa.

Luonnonmukainen maanviljely sekä kotieläintuotanto ovat yksi konkreettinen mahdollisuus puhtaamman ruoan puolesta, mihin ed. Kangas ryhmäpuheenvuorossa viittasi. Luomutuotanto tulee kalliiksi, vie enemmän työaikaa, samanaikaisesti kun sadot ja tuotot jäävät pienemmiksi. Kaikkia kuluja ei myöskään voida siirtää kuluttajahintoihin.

Hallituksen tulee nopeasti ryhtyä toimiin, jotka edesauttaisivat luomutuotantoon siirtymisen lisäämistä. Joka viidennen luomukotieläimen siirtyminen takaisin tavanomaiseen tuotantoon on vakava esimerkki kehityksestä, joka voi tehdä Suomesta luomutuotannon kehitysmaan.

Margareta  Pietikäinen  /r:

Värderade talman! Ett villkor för att konsumenten skall kunna övervaka sin egen livsmedelssäkerhet är att man vid köp av en vara själv kan försäkra sig om att man vet vad det är man köper. En förutsättning för det här är att livsmedlen har korrekta och tillräckliga deklarationer angående innehållet. Enligt en förordning skall tillbörliga förpackningsmärkningar finnas utsatta på förpackningarna så att konsumenten skall kunna få grundläggande information om varan. De obligatoriska märkningarna skall finnas på finska och svenska. Här förekommer stora brister.

Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevassa asetuksessa säädetään, että tietyt pakkausmerkinnät ovat pakollisia, jotta kuluttaja saa perustiedot tarvikkeestaan. Pakolliset pakkausmerkinnät on tehtävä suomen ja ruotsin kielellä. Käytännössä tämän suhteen on suuria puutteita. Viime vuonna Elintarvikevirasto ja sen yhteistyökumppanit suorittivat elintarvikkeiden valvontakampanjan. On tärkeää, usein jopa elintärkeää, että tiedot ainesosista, jotka aiheuttavat esimerkiksi yliherkkyyttä, on selkeästi merkitty kuluttajan kielellä pakkaukseen. Viallisia merkintöjä löytyy. Melkein joka kymmenennestä pakkauksesta puuttuivat asianmukaiset ruotsin-kieliset tekstit.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Herra puhemies! Elintarviketurvallisuuden uhkatekijät on lyhyesti meillä luokiteltavissa kolmeen ryhmään.

Ensimmäisenä ovat torjunta-ainejäämät, jotka syntyvät siitä, että ohjeita ei noudatettu. Ratkaisu on se, että ohjeita noudatetaan tai siirrytään luomutuotantoon, jolloinka mitään tällaista ongelmaa ei ole.

Toinen on rehuteollisuuden sekoilut sekoittamoissa. Täällä on jo mainittu ehec, listeria ja salmonella. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että suoritetaan täsmävalvontaa niin, että nämä sekoilut loppuvat.

Kolmas on, että ulkomailta tuodut elintarvikkeet ovat niin heikkolaatuisia, että ne eivät täytä mitään ruokaturvallisuusvaatimuksia. Tällä hetkellä kunnallisen tason järjestelmä on heikko. Se jopa pettää. Sen takia se on valtiollistettava. Silloin nämä keskeiset ongelmat on poistettu ja uhkatekijät minimoitu. Lähiruoka on ehkä kaikkein tehokkain asia tässä.

Leena  Luhtanen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Yhdyn niihin puheenvuoroihin, jotka täällä ovat tuoneet esiin viranomaisten tärkeyden ruoan laadun tuottamisessa. Omasta puolestani korostaisin siis sitä, että kun meillä Suomessa pääosa tästä valvonnasta ja tarkastuksesta tehdään viranomaistyönä, sen pitää myös sellaisena pysyä, koska viranomaistoiminta varmistaa puolueettomuuden ja luotettavuuden. Koko tämän valvonnan tehtävänähän on varmistaa, että elintarvikkeiden turvallisuus on korkea ja että se on samanlaista koko maassa.

Nyt menen siihen, mitä ed. Pulliainen viimeksi totesi, eli meillä kunnallinen valvonta ja tarkastus kituvat resurssien puutteessa. Se on nähty nyt hyvin monen asian yhteydessä. Kysyisinkin asiaa ministeriltä viitaten äskeiseen puheenvuoroon, kun muistaakseni Elintarvikeviraston uusi ylijohtaja toi jossain esille sen, että jotta varmistaisimme joka paikassa maata tasaisen valvonnan ja tarkastuksen, tämä toiminta pitäisi siirtää valtiovallan harteille. Julkisella sektorilla valtiovallalla on toki muitakin tehtäviä koko tässä ketjussa, mutta niistä toiste.

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Hyvin moni edustaja on tässä ottanut esille elintarvikevalvonnan, ja ehkä siitä kaksi asiaa.

Ensimmäinen ja hyvä uutinen on se, että komission tarkastajat ovat käyneet Suomessa läpi koko tämän tuotantoketjun lähinnä nyt tietysti bse-valvontoihin liittyen ja he eivät ole löytäneet mitään sellaista, mistä he ainakaan nyt välittömästi olisivat huomauttaneet. Eli tietyllä tavalla tämä ketju kyllä toimii aika hyvin.

Mutta yhdyn kyllä niihin näkemyksiin, jotka täällä on tuotu esille, että keskushallinnon osalta elintarvikevalvonnassa on kyllä jopa resursseja ihan kohtuullisesti ja valvonta toimii, mutta ongelmat ovat ennen kaikkea siellä kentällä ja kuntatasolla.

Hannu  Aho  /kesk:

Arvoisa puhemies! Turvallinen ruoka ja sen saatavuus jatkossa meillä ei ole mikään itsestäänselvyys tänä päivänä eikä varsinkaan huomenna. Tämä tuotantoketjun uskottavuus ja moraalikysymys minusta on suomalaisen tuotantoketjun vahvuus, sillä meillä pystytään tarkistamaan tämä ketju, ja sen läpinäkyväisyys on kyllä ihan hyvä. Vertaan vain siihen Englannissakin tapahtuneeseen, jossa suomalainen lääkäri erotettiin, kun ei hyväksynyt kaikkia lappuja laatikkoon.

Mutta tämä vaatii myöskin yhteiskunnalta poliittista sitoutumista: se vaatii eduskunnalta, se vaatii hallitukselta ja myöskin ministeriltä lupauksien pitämistä suomalaisen maataloustuotannon ja maatalouspolitiikan suhteen. Meidän on pystyttävä huolehtimaan myöskin niistä edellytyksistä, jotta viljelijät yleensä jaksavat huolehtia tuotannosta, että jatkuva valppaus pysyy, jotta pystytään sitoutumaan korkeaan laatuun tuotannossa ja eettisiin vaatimuksiin.

Kaikkein tärkeintä minusta on se, että viljelijät saavat työstään oikean palkan, ja se on myöskin tämän eduskunnan tehtävä.

Sari  Sarkomaa  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä ed. Pulliaisen kanssa siitä, että lähiruoka on hyvä vastaus useiden kuluttajien vaateisiin, kun puhutaan elintarviketurvallisuudesta. Lähellä tuotettu ruoka on puhdasta ja tuoretta. Se on myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaista, koska ruoan kuljetusmatka jää lyhyeksi. Sellaisessahan ei ole mitään järkeä, että Porvoossa kasvatettu porkkana kiertää Tampereen kautta tullakseen syödyksi helsinkiläisessä päiväkodissa.

Lähi- ja luomuruokaa haluavat käyttää niin suurkeittiöt kuin yksittäiset kuluttajatkin. Ongelmana onkin suurissa kaupungeissa hyvin toimivan jakeluketjun puute. Ruoan ostaminen yksittäisiltä tiloilta on usein liian vaikeasti järjestettävissä. Tuottajien eri puolilla Suomea olisikin pyrittävä pikaisesti rakentamaan toimiva yhteistyö. Lähiruoalle on varmasti kysyntää. Lähiruokaperiaatteen ja luomuruokatuotannon edistäminen on hyvä keino parantaa Suomen elintarviketurvallisuutta ja samalla vahvistaa maaseudun elinkeinorakennetta.

Lauri   Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Liian korkeat eläintiheydet ja viranomaisvalvonnan puutteellisuus, sen laiminlyönnit, sekä kohtuuttoman pitkät eläinkuljetukset ovat keskeiset syyt siihen, että tautiepidemiaan on jouduttu. Tehomaatalous on tullut mielettömän kalliiksi koko EU:lle. Suomalainen perheviljelmämalli on viimeistään nyt osoittautunut onnistuneeksi. Kuitenkin meidän on syytä muistaa, se on tullut jo monessa puheenvuorossa esille, ettei turvallisten ja korkealaatuisten kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus ole tulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Maatalousyrittäjien alhainen tulotaso uhkaa tuotannon jatkamista ja halukkuutta sukupolvenvaihdoksiin. Tuottajilla on täysi oikeus saada tuotteistaan parempi hinta, jotta kotimaista tuotantoa pystyttäisiin jatkossakin ylläpitämään ja kehittämään. Laadukkaan, turvallisen ruoan saatavuuden kannalta on tärkeää myös taata riittävät resurssit ja muut edellytykset luomutuotannon lisäämiseen ja kehittämiseen.

Juha Korkeaoja  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalaisten kuluttajien ruoan turvallisuuden tärkein edellytys on oma kotimainen toimiva elintarvikeketju. Tämän ketjun haavoittuvin kohta on ilman muuta kotimainen alkutuotanto eli kotimainen maatalous, koska se käytännössä joutuu toimimaan tukien varassa. Lähes kaikissa puheenvuoroissa on sanottu, että hyvää ei saa ilmaiseksi.

Käytännössä kuitenkaan markkinoilta ei ole mahdollista saada oleellisesti parempaa hintaa kuin yhteismarkkinoilla Euroopassa syntyvä hintataso. Näin ollen hyvän tuotannon turvaaminen on käytännössä hallituksen ja valtion tukitoimien varassa. Tänä päivänä voi kysyä, onko tämä osuus asiasta pitkällä tähtäyksellä turvattu.

Katri  Komi  /kesk:

Arvoisa puhemies! EU:ssa annettiin elintarviketurvallisuudesta valkoinen kirja reilu vuosi sitten, ja siinä oli kolme periaatetta lainsäädännön kehittämiselle: 1) kaikkien vaikuttavien tahojen vastuu, maataloustuottajat, rehu- ja elintarviketeollisuus sekä kauppa; 2) aukoton valvonta; ja 3) jäljitettävyys. Nyt voisikin vitsailla, että tämän kirjan antamisen jälkeen elintarvikekriisit EU:n tasolla ovat vain pahentuneet, joten vaikuttamista sekä EU:n että Wto:n suuntaan täytyy jatkaa erittäin paljon myös Suomesta käsin.

Kriiseistä huolimatta naudanlihan kulutus Suomessa väheni viime vuonna vain 3 prosenttia, joten voidaan sanoa, että kuluttajat luottavat suomalaiseen elintarviketuotantoketjuun edelleenkin. Mutta Elintarvikeviraston mukaan Suomen EU-jäsenyys on lisännyt ruoan turvallisuusriskiä ja vaikeuttanut elintarvikevalvontaa. Kuluttaja kuitenkin haluaisi olla passiivinen eikä ottaa vastuuta. Kaiken pitäisi olla turvallista. Jotta jatkossakin luottamus säilyisi kaikkiin Suomessa myytäviin elintarvikkeisiin, täytyy turvata valvontaresurssit myös kunnissa, kuten täällä on aiemminkin sanottu.

Lopuksi täytyy kehua maatalousyrittäjiä siitä, että he ovat osaltaan turvanneet elintarviketurvallisuutta toimillaan. Täytyy vain muistaa, että laatu ja turvallisuus tuottavat myös kustannuksia.

Saara Karhu  /sd:

Puhemies! Suomalaisten elintarvikkeiden puhtaus on kansainvälisesti tunnustettu tosiasia. Onnellista niin, sillä vanha sanonta "olet, mitä syöt" pitää edelleen paikkansa, näin niin terveyden kuin erilaisten sairauksienkin kannalta. Merkittävää onkin, että puhtaan suomalaisen tuotannon saatavuus ja kotimaisten elintarvikkeiden tunnistettavuus kuluttajalle turvataan. Uskallan väittää, että me Suomessa osaamme tämän asian.

Avainhuoleni onkin tässä Suomea laajemman viitekehyksen EU:n rooli, sillä esimerkiksi samalla, kun maatalouskomissaari Franz Fischler painottaa, että viimeaikaiset tapahtumat ovat osoittaneet, että EU joutuu jatkossa kehittämään maatalouspolitiikkaansa ekologisempaan suuntaan, ja laskee luomutuotannon osuuden kohoavan EU-markkinoilla nopeasti jopa 20 prosenttia nykyisestä parista prosentista, on samassa instanssissa suunnitteilla direktiivi, joka laajentaisi elintarvikkeiden säteilytystä. Asiaa perustellaan ruokaturvallisuuden lisäämisellä.

Ihmetyttääkin paitsi ristiriita EU:n oman pellolta pöytään -periaatteen kanssa myös se, eikö menneiden kuukausien tapahtumista ja niihin johtavista keinotekoisista valinnoista todellakaan ole opittu mitään. Eikö järki jo sano, ettei säteilytys tee pilaantunutta elintarviketta kunnolliseksi? Se kenties sterilisoi sen mutta jättää jo aiemmin alkaneen pilaantumisen seurauksena syntyneet haitalliset aineet ruokaan. Aika näyttää, millaisia uusia tauteja tästä kehkeytyy.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Erityisesti puhtaus, siis vähäiset torjunta-ainemäärät, on elintarvikkeidemme kilpailuvaltti. Tämä on selvää. Meidän on syytä kääntää tämä eduksemme pohjoisen ja syrjäisen sijaintimme johdosta. Sen ansiosta meillä ei näet juurikaan esiinny vaarallisia eläin- tai kasvitauteja, jolloin torjunta- ja lääkeaineitakaan ei tarvita samassa määrin kuin Keski-Euroopassa.

Avoimilla markkinoilla tuotteet liikkuvat maasta ja maanosasta toiseen, ja ulkomaisen tuonnin myötä oma tuotantomme voi peruuttamattomasti saastua joko geenimuunnellun aineksen tai vaarallisten tautien takia. Tämän vuoksi ulkomailta tuotavien elintarvikkeiden, rehujen, myös lemmikkieläinten ja kasvin siementen tuontia tulisi entistä tehokkaammin valvoa.

Sirkka-Liisa  Anttila  /kesk:

Herra puhemies! Ruokaturvallisuuskeskustelu on niin tärkeä osa-alue, että katson velvollisuudekseni osallistua tähän keskusteluun.

Maapallon ruoastahan 10 prosenttia on ruokaa, jolla käydään kansainvälistä kauppaa. Sen sijaan 90 prosenttia ruoasta kulutetaan siellä, missä se tuotetaankin. Tämä 10 prosentin globaalikauppa kuitenkin ohjaa — nimenomaan se ylijäämien hintataso — myös sen 90 prosentin hintatasoa. Tavallaan täytyy todeta, että häntä heiluttaa koko koiraa. Tiedämme, ettei Eurooppa mutta ei myöskään Suomi kykene koskaan tuottamaan ruokaa maailmanmarkkinahinnoilla. Tätä taustaa vasten pidänkin erittäin tärkeänä, että jatkossa Euroopan unioni puolustaa Wto-neuvotteluissa Eurooppaa Suomi mukaan luettuna, koska tuotanto-olosuhteistamme johtuen olemme vähän invalideja.

Anni  Sinnemäki  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämän hyvin yksituumaisen ja isänmaallisen keskustelun tulisi toimia hallitukselle evästyksenä, että kun EU:n maatalouspolitiikkaa uudistetaan ja kun EU neuvottelee maatalouspolitiikasta Wto:n piirissä, tavoitteiden pitäisi siirtyä teollista ja pelkkää hintakilpailukykyä tukevasta linjasta suuntaan, jossa painopiste on maaseutupolitiikassa, monivaikutteisuudessa, eettisyydessä ja ekologisuudessa.

Ministeri totesi, että luomu on asia, jossa kuluttajat ostavat jotain aineetonta. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi kanan tai porsaan kannalta sillä on kouriintuntuva ja aivan aineellinen ero, pidetäänkö eläintä luonnonmukaisessa vai normaalissa tuotannossa. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että pitää kehittää sekä luomutuotantoa että normaalia tuotantoa ja molemmissa myös eläinten oikeuksia ja oikeutta lajinmukaiseen kasvamiseen.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Laadukas, turvallinen ruoka tarvitsee myös motivoituneet tekijänsä, ja nämä tekijät tarvitsevat myös palkkansa. Monessa puheenvuorossa on viitattu reiluun kauppaan. Pitääkö ministeri Hemilä reilun kaupan periaatteiden mukaisella tasolla olevina tämän hetken ja EU-ajan Suomen elintarvikkeiden alkutuottajien saamia hintoja, ihan sitä palkkaa, jonka he tällä hetkellä saavat? Tätä riittävää palkkaa ei tue ainakaan se viime aikoina julkaistu tutkimus, jossa ainoastaan neljäsosa viljelijöistä voi suositella lapsilleen samaa uraa kuin isänsä ja äitinsä ovat tehneet.

Mitä hallitus aikoo tehdä, että tämä innostus olisi enemmän kuin neljänneksen luokkaa, etteivät meiltä tekijät ruoalta lopu?

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Laatutyö on keskeisintä vahvistettaessa kuluttajien luottamusta Suomessa tuotettujen elintarvikkeiden puhtauteen ja korkealaatuisuuteen. Tässä mielessä voi todeta, että Suomi on tehnyt ministeriön ja ministeri Hemilän johdolla aivan uraauurtavaa työtä saadessaan jo lähes kaksi vuotta sitten aikaan Elintarviketalouden laatustrategia ja -tavoitteet -asiakirjan peräti sillä tavalla, että ranskalaisten tekemässä selvityksessä on luonnehdittu tätä eurooppalaiseksi kärkihankkeeksi. Kun kaikki elintarviketalouden osapuolet ovat asiakirjan myötä sitoutuneet koko elintarvikesektorin kattavaan laatutyöhön, tämä antaa erittäin hyvän pohjan lähteä eteenpäin.

Valtiovalta on omalta osaltaan tällä tavalla pitkäjänteisesti sitoutunut edistämään kasvien ja tuotantoeläinten terveyttä sekä tuotannon laadun ja turvallisuuden parantamiseen tähtääviä ratkaisuja, vaatii selkeitä alkuperämerkintöjä ja kattavaa valvontaa. Näin ollen valtion toimesta on luotu selkeät puitteet ja edellytykset puhtaan ruoan tuottamiselle. Toteutus jää siltä osin tuottajien, jalostajien ja kaupan tehtäväksi.

Täytyy todeta, että kun keskieurooppalaisia tapahtumia seuraa, todella merkittävää tekemistä on siinä, että tämä laatuajattelu saadaan vietyä maailmalle ja Eurooppaan myös siinä mittakaavassa ja tällä konseptilla, mikä meidän toimestamme on tehty.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vain kannattava tuotanto voi turvata elintarvikehuollon jatkossa. Elintarvikkeiden terveellisyys ja turvallisuus on kansanterveydellisesti varsin iso asia. Suomi sai Euroopan unioniin liittyessään oikeuden järjestää ja toteuttaa omaa salmonellaohjelmaa. Tämä on hyvin toiminut, ja on syytä edelleen pitää kiinni siitä, että jatkossakin salmonellaohjelmasta pidetään kiinni, mikä omalta osaltaan turvaa myös suomalaista elintarviketuotantoa tuontia vastaan.

Arvoisa puhemies! Tehokkuus ei voi olla aina avainsana, vaan on syytä katsoa myös inhimillisyyttä ja ihmisten oikeita työmääriä. Näin ollen ministerin toivoisi kiinnittävän erityistä huomiota myös ihmisten jaksamiseen, kun näitä kokonaisuuksia mitoitetaan.

Harry Wallin /sd:

Arvoisa herra puhemies! Laki julkisista hankinnoista on erittäin tiukka. Meillähän monet ihmiset joutuvat syömään kotinsa ulkopuolella. Esimerkiksi lapset kouluissaan, sairaat sairaaloissaan, lapset päiväkodeissaan joutuvat tyytymään siihen, mitä hankintarenkaat hankkivat. Laki julkisista hankinnoista sanoo, että on otettava vain edullisinta. Siinä mielessä yhtyisinkin ed. Pulliaisen näkemykseen lähiruoasta. Silloin, kun voitaisiin hankkia hieman kalliimpaa, ehkä lähiruokaa, tunnettaisiin tuottajat ja näin vältettäisiin turhat kuljetukset. Kysyisinkin herra ministeriltä:

Voitaisiinko lakia julkisista hankinnoista muuttaa niin, ettei ainoastaan raha ratkaisisi vaan että voitaisiin ottaa myös esimerkiksi ympäristöarvot, kuljetus ja se, että tämä tuote olisi tunnettu, tarkemmin huomioon?

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa puhemies! Jotta meillä olisi tulevaisuudessa riittävästi kotimaisia ruoan tuottajia, maatalouden kannattavuus pitäisi saada nykyistä tasoa paremmalle tolalle. Maataloustulohan on laskenut viime vuosikymmenen alusta — se oli noin 7,7 miljardia keskimäärin — 5,5 miljardiin. Viime vuonna oli vähän korkeampi, 6 miljardia. Kysyisin, mitä mieltä ministeri on tästä kannattavuusasiasta.

Toisaalta minua huolestuttavat uudet kotieläinyksiköt. On sinänsä hyvä, että niitä tehdään, mutta suurimmat on ylimitoitettu työmäärään nähden. Ennen maatalousneuvonnassa oli ohje, että kun on kahden, miehen ja vaimon, yritys, tällaista kotieläinyritystä pitäisi viikon pystyä yhden henkilön työllä hoitamaan. Onko ministeri sitä mieltä, että nämä uudet yksiköt täyttävät tämän vaatimuksen?

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Tilakokoasiaan jo viittasin ed. Granvikin puheenvuoron osalta. Palaan siihen, että tuo on sellainen asia, joka meidän on selvitettävä. Aika moni kansanedustaja on nyt kiinnittänyt huomiota maatalouden kannattavuuteen, ja sehän on tietysti aivan keskeinen asia. Kotimainen elintarviketuotanto ja maataloustuotanto eivät voi toimia ja jatkua, jos tuotanto ei ole kannattavaa. Tältä osin tilanne on se, että meidän maataloutemme saa markkinoilta hiukan alle puolet liikevaihdostaan ja hiukan yli puolet tällä hetkellä tulee erilaisten tukien kautta.

Tämä on vähän ongelmallinen asia. Hallitus on pyrkinyt lisäämään tukia, kansallista tukea nyt esimerkiksi 100 miljoonaa, ympäristötukea 280 miljoonaa. Sen lisäksi olemme keskeisesti pyrkineet puuttumaan rakenteellisiin asioihin. Teillä on eduskunnassa nyt käsiteltävänä esitys tasausvarauksesta, pääomaverotuksesta ja suosiolahjasta. Ne ovat niitä keskeisiä asioita, joilla maatalouden kannattavuutta kestävästi parannetaan.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa puhemies! On tärkeää osallistua tähän keskusteluun, ja tulen tähän, mihin ministeri päätti: kannattavuuskysymykseen. On todella niin, että alehintaan ei välttämättä synny turvallista ruokaa Suomessakaan pitkän päälle. Toisaalta heikko kannattavuus tai suoranainen kannattamattomuus on erityinen ongelma.

Luulen, että suurin kysymys lähiaikoina tulee olemaan artikla 141:n jatko, joka koskee koko Etelä-Suomen maataloutta. Ellei sitä hyvin hoideta, me olemme ilman muuta maataloudessa melkoisen problematiikan edessä. Ehkä ministeri voi kommentoida tätäkin jatkossa, miten 141:n hyvä hoito mahdollistaa sen, että kannattava tuotanto voi jatkua, että voitaisiin sekä markkinahintaa että todella tukijärjestelmiä sillä tavalla parantaa, että tuotantoa ja sen kannattavuutta voitaisiin parantaa. Siinä on viime kädessä kysymys suomalaisen korkeatasoisen ruoantuotannon jatkuvuudesta.

Esko  Kurvinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionin alueella toistuvasti esiintyneet elintarviketuotannon kriisit ovat kiistatta pahasti horjuttaneet kuluttajien luottamusta elintarviketuotannon, -teollisuuden ja -viranomaisten kykyyn taata elintarvikkeiden turvallisuus. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on edelleen oikeus ja velvollisuus vaatia puhdasta ja turvallista ruokaa. Mielestäni Suomen onkin pidettävä oma kansallinen ruoantuotantonsa ja tuontielintarvikkeiden valvonta korkeatasoisena, jotta maineemme puhtaan ruoan tuottajamaana säilyisi.

Valvonnan lisäksi mielestäni tässä tilanteessa onkin syytä panostaa nykyistä enemmän laadukkaiden kotimaisten maataloustuotteiden suosimiseen. Tällä tavoin turvaamme suomalaisen maatalouden ja elintarviketeollisuuden mahdollisuuden toimia tulevaisuudessakin korkeatasoisen kotimaisen ruoan tuottajana. Samalla luomme uusia markkinamahdollisuuksia eettisesti ja ekologisesti korkeatasoisesti tuotettujen suomalaisten elintarvikkeiden EU:n yhteismarkkinoille.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! EU:n komission lanseeraama ehdotus EU:n parlamentin ja neuvoston asetukseksi elintarvikehygieniasta saattaa aiheuttaa ylitarkkoine kriteereineen uhan pienille, nimenomaan pienille, tuotantoyksiköille, pienteurastamoille, valvontayksiköille ja sitä kautta lähiruoalle. Kysyisinkin ministeri Hemilältä:

Näettekö ongelmia kansallisessa tulkinnassa EU:n kriteerien suhteen edellä mainituilla alueilla? Edelleen, sopii toivoa, että Suomi huomioisi erikoisesti nuo pienjalostuksen säilyvyyden kannalta tärkeät yksiköt.

Tero  Rönni  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Yksi tärkeä lenkki elintarvikkeiden turvallisuudessa on kuljetus. Se onkin parantunut mielestäni huomattavasti 80-luvulta, jolloin itse siinä olin. Silloin siinä ei voinut puhua mistään turvallisuudesta. Sen ajan määräykset ja vehkeet eivät vastanneet varmaan tämän päivän laatua. Tällä hetkellä on tullut kaiken näköiset valvonnat ja piirturit sun muut, jotka valvovat lämpötiloja ja kuljetuskaluston laatua. Kuljettajille on myöskin asetettu vaatimukset, joita meikäläinenkään ei taitaisi enää täyttää.

Yksi ongelma ketjusta löytyy, joka ei ole kovin helppo. Se on kauppojen tilat, laiturit ja varastot, joihin yökuljetukset eivät pääse viemään tavaraa. Siellä saattaa kylmätavara seistä koko yönkin lähestulkoon lämpöisessä. Lisäksi laiturit ovat täynnä kaiken näköisiä leipälaatikoita, lihalaatikoita, maitolaatikoita, joihin linnut ja valitettavasti naapurissa sijaitsevan ravintolan asiakkaat käyvät tekemässä tarpeensa. Uskoisin, että kaikissa leipomoissa ei muuten ole ihan tarpeeksi puhdasta ja hyvää pesulinjaa, jolla näitä laitettaisiin kuntoon. Siinä on meillä vielä tekemistä ja puuhaamista, että nämäkin asiat varmistetaan kuntoon.

Eero  Lämsä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Minuutin puheenvuorossa ei hyvin paljon kerkiä sanoa näin tärkeästä asiasta ja varsinkaan, jos ei heti mene asiaan. Otan esille asian, joka ei vielä täällä ole ollut esillä.

Elintarviketiedon tuoreimman tutkimuksen mukaan viljelijät pitävät tulevaisuuttaan hyvin epävarmana. Tutkimuksessa todetaan viljelijöiden näkemyksinä, että tilakoon kasvuvaatimus, tukijärjestelmäsäädöksien jatkuva muuttuminen ja monimutkaisuus koetaan hyvin stressaavana, mikä luo epävarmuutta tulevaisuuteen. Tutkimuksen mukaan vain joka neljäs viljelijä suosittelee nykyoloissa lapsilleen tilanpidon jatkamista. Minusta tämä oli hyvin hälyttävä viesti viljelijöitten näkökulmasta. Tässä joutuu kysymään, mitä hallitus aikoo todella tehdä, jotta suomalaisten viljelijöitten usko omaan ammattiinsa olisi parempi kuin mitä tutkimus osoittaa.

Pekka  Vilkuna  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Monissa puheenvuoroissa, etenkin ryhmäpuheenvuoroissa, oli kyllä pahasti sellainen henki kuin jossakin hengellisen kesäjuhlan puhetilaisuuksissa: Kun vaan uskotte valvontaan, niin kyllä teidät autuus tässä perii. Samanlainen helkyttely oli päällä. Ei tämä pelkällä valvonnalla onnistu. On turha kuvitella, että jos tuotanto on kannattamatonta, niin vaikka se valvottaisiin kuinka tiukkaan, se pysyisi korkealaatuisena samanaikaisesti.

On puhuttu myös tuottajien moraalista, elintarvikeketjun moraalista. Sillä puolella ei ole minkäänlaisia aukkoja. Kyllä olisi parempi, jos ruvettaisiin puhumaan kuluttajan moraalista. Jos kuluttaja ei ole valmis maksamaan kunnollisesta ruoasta kunnon hintaa, jos se ei ole valmis maksamaan luomusta luomun hintaa, niin kyllä kai se on kuluttajan moraalista kiinni eikä viljelijän moraalista, jatkuuko se, onko Suomessa luomuelintarvikkeita mahdollisuus saadakaan. Yksi hälyttävä ...

Arvoisa herra puhemies! Se on noin minuutin mittainen lause. Minä pyydän uuden puheenvuoron. (Naurua)

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Elintarvikkeiden turvallisuus Suomessa on pääsääntöisesti hyvä. Se perustuu kontrolleihin ja siihen, että sääntöjä noudatetaan. Näin ajatellen Suomen kansalainen voi kohtuudella syödä kaikkea, myöskin lehmänlihaa, kun ajatellaan, että hullunlehmäntaudin ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä on vuodesta 1988 lähtien Suomessakin tehty, ja prionitautiahan ei ole koskaan vielä lehmänlihasta tietääkseni eristetty.

Enemmän riskit ovatkin elämäntapa-alueella. Jopa semmoiset ravintoaineet kuin alkoholi, suola ja rasva saattavat olla ihmiselle vaarallisempia väärin käytettyinä. Saimaan hauen kadmiumpitoisuuskin voi jopa olla tämmöinen. Näihin riskiajatuksiin lisäisin vielä sen ruoasta ihan tahallani, että tässä maassa, arvoisat edustajakollegat, kuolee noin sata ihmistä vuodessa siihen, että he tukehtuvat ruokaansa syystä tai toisesta, joten riskipuoli kannattaisi pitää kyllä tiukasti mielessä, kun puhumme, olemmeko me turvallisella maaperällä vai emme. Minusta me olemme kaikesta huolimatta. Toivon, että EU:n elintarvikevirasto saadaan Suomeen.

Antti  Rantakangas  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ruokaketjun laatutyö on sellainen kokonaisuus, jossa jokaisen osa-alueen täytyy hoitaa omat asiansa mahdollisimman hyvin. Tällä tarkoitan sitä, että rehuteollisuudella on omat vastuunsa hyvän rehuraaka-aineen tuottamisessa. Maatiloilla on oma vastuunsa, jalostavalla teollisuudella ja myöskin kaupalla.

Haluan erityisesti korostaa maatalousneuvonnan merkitystä. Vuodesta 94 lähtien noin 9 000 tilaa on käynyt läpi maatalouden laatukoulutuksen. Se on merkittävä tilamäärä. Ongelmaksi näyttää muodostuvan se, että maaseutukeskusten valtionrahoitus on 90-luvulla alentunut voimakkaasti ja eräät maaseutukeskukset ovat taloudellisissa pulmissa ja ongelmissa. Näenkin erittäin tärkeänä, että maatalousneuvonnan rahoitus turvattaisiin kestävällä tavalla, koska se on erittäin tärkeä osa laatuketjua ja nimenomaan viljelijöiden koulutusta ja neuvontaa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Suuri ongelma tässä kaiken kaikkiaan on ihmisen ahneus ja sitä myöten keskittyminen. Jotta lähiruoka olisi yksi ratkaisu, se on osa-alue, jonka pitää myös näkyä yhteiskuntapolitiikassa. Se tarkoittaa myös sitä, jotta silloin pienet teurastamot tai meijerit saavat investointitukia. Meidän toimenpiteidemme pitäisi olla sen tyyppisiä, että tämmöisiä voidaan perustaa eikä niin kuin tällä hetkellä, että päinvastoin niitä lopetetaan yhä edelleen, kuljetusmatkat pitenevät, ja se tietää sitten laadussa, mitä tietää. Lähiruoassa on siitä kanssa kyse, luulisi ainakin, jotta siinä jää välikäsiä vähemmäksi, jolloin se tarkoittaa myös, että turhat palkkiot jäävät pois, joita maksetaan eri tavoin.

Yksi asia liittyy teurastushommaan esimerkiksi lampaanlihan osalta. Nyt ei lampaita kuulemma sen takia kannata kasvattaa, kun tuottajalle ei jää kuin 20—30 markkaa. Kaikki muu siitä menee jonnekin muualle. Pitää sanoa, että on jotenkin vino tämä juttu. Tämän tyyppisiin ongelmiin pitää puuttua, miten saada turhat riipijät sieltä välistä pois.

Kari Myllyniemi /kesk:

Herra puhemies! En voi olla toistamatta jo aikaisemmin sanomaani: MTK:n esimerkiksi kannattaisi palkata 10—20 ammattilaista ottamaan elintarvikkeista näytteitä päivittäin koko maan alueella. Näytteitä tulisi ottaa niin suomalaisesta kuin ulkolaisistakin elintarvikkeista. Näytteet tulisi jonkin laboratorion toimesta tutkia, ja tulokset tulisi päivittäin julkaista tiedotusvälineissä. En pitäisi lainkaan hulluna ajatusta, että tv vaikkapa kerran viikossa ennen jotakin uutislähetystä julkaisisi tuloksia säännöllisesti. Olen varma, että näissä tuloksissa nimenomaan suomalaiset elintarvikkeet pärjäisivät. Lopputuloksena olisi, että tarkastuksiin uhratut kulut tulisivat takaisin moninkertaisina, lisääntyneenä kotimaisten tuotteiden käyttönä. Toivottavasti, ed. Hannu Aho ei ota minusta näytettä tämän istunnon jälkeen.

Petri Salo /kok:

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on hyvää ja terveellistä. Sanoisin näin, että päällimmäinen ongelma itse kullakin meillä kuluttajalla monesti on se, että sitä tulee syötyä jopa niin paljon, että on ainainen pelko mennä puntarille.

Mutta sanoisin näin, että täällä on jopa ryhmäpuheenvuorossa esitetty ratkaisuksi sitä, että elintarvikkeiden turvallisuus paranisi siitä, jos Suomi eroaisi kokonaan EU:sta ja sitä kautta saataisiin eurooppalainen tehomaatalous polvilleen ja kansainvälinen kauppa toiseen malliin.

En pidä näitä ratkaisuja nyt oikein kovinkaan realistisina, en myöskään sitä, mitä täällä on esitetty monessa puheenvuorossa, että ratkaisu elintarvikkeiden turvallisuuteen olisi se, että siirryttäisiin EU-politiikasta kansalliseen maatalouspolitiikkaan. Kysyn vain itseltäni, mihin se sitten johtaisi. Johtaisiko se sitten parempaan lopputulokseen?

Se, mihin haluaisin ratkaisun, olisi se, miten määritellään kestävässä kehityksessä perheviljelmä. Mikä on sellainen eläinyksikkökoko, jonka voidaan katsoa, että sen kaksi tervettä nuorta ihmistä pystyy kohtuullisesti hoitamaan, jos on eettistä tuotantoa?

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan puhtaista elintarvikkeista kohtuullisen hyvin Suomessa, mutta ei vielä tarpeeksi hyvin Euroopassa ja muualla maailmassa. Siinä on erityistä tiedottamisen paikkaa ja suomalaisten elintarvikkeiden tunnetuksi tekemisen paikkaa. Mutta voi sanoa näin, että kun Suomi tunnetaan puhtaista elintarvikkeista, niin erityisesti Lappi tunnetaan puhtaista elintarvikkeista. Siinä mielessä jo tässä vaiheessa keskustelua on, arvoisa ministeri, paikallaan nousta myös puolustamaan lappilaista talonpoikaa, hänen tekemäänsä työtä.

Lähiruoka-ajattelu on minun mielestäni yksi sellainen avain, mitä kautta me voimme turvata sen, että koko Suomi pysyy lämpimänä ja koko Suomessa säilyy elintarviketuotantoa. Sehän nimenomaan tällä hetkellä muodostaa myös meillä kanta-asutuksen. Mutta markkinointiin ja siinä puhtauden tiedostamiseen pitäisi enemmän satsata ja huolehtia todella siitä, että lähiruoka-ajattelu myös maan sisällä laajenee ja lisääntyy ja siihen annetaan kunnon mahdollisuudet. Sitä kautta myös tulevat sukupolvet voivat nauttia puhtaista, terveellisistä elintarvikkeista.

Jari  Koskinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kansallisesta keskustelusta vähän EU-keskusteluun. Ministeri puheenvuorossaan totesi esimerkkinä Belgian dioksiinikriisin, jossa eräs rehuyritys toimi leväperäisesti. Nyt bse:n ja suu- ja sorkkataudin takia naudanlihan kulutus Euroopassa on pudonnut jopa melkein 20 prosenttia. Kaikki tietävät, että tämä leikki maksaa hirveän paljon rahaa eurooppalaisille. Myös me suomalaiset joudumme osallistumaan näihin kustannuksiin. Tietysti yhteisvastuuperiaate on sinänsä kaunis periaate ja sen voi hyväksyä, mutta ei kai yhteisvastuu voi kattaa kaikenlaisia laiminlyöntejä. Kai pitää olla jokin järjestelmä sillekin, että ne, jotka aiheuttavat, myös maksavat aiheuttamansa vahingot.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Palaisin vielä tilakokokysymykseen, jota täällä kosketeltiin. Kun ministeri Hemilä hyvin voimakkaasti epäili jatkuvan tilakoon kasvattamisen ja tehokkuuden maksimoinnin yhteyttä riskien kasvuun ja lähiruoan saatavuuteen, eikö nyt kuitenkin ole niin, että laadun todella tekevät ihmiset, eivät mitkään suuret yksiköt? Silloin tärkeintä on osaaminen ja työn kannustavuus, kannattavuus ja myöskin jaksaminen. Minusta suunta on tavattoman huolestuttava koko maaseudun kannalta, jos ollaan ajautumassa siihen, että pienillä tiloilla ei pärjätä ja suurilla tiloilla ei jakseta.

Tältä pohjalta kysyisin: Aikooko ministeri nyt todella tehdä jotakin, kun ajattelee esimerkiksi investointeja ja nuorten viljelijöiden käynnistystukia, niiden suuntaamista nykyistä pienemmille ja myöskin monitoimitiloille, että todella turvataan elintarvikkeiden saatavuus, laatu, lähiruokatuotanto, maaseudun elinvoima?

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Ehkä kaksi esille noussutta asiaa, ensin ed. Ryynäsen viimeksi uudelleen esille ottama tilakokokysymys. Olen nyt vastannut siihen jo hyvin monta kertaa ja vastaan vielä kerran, että tämä on yksi sellainen asia, jota käynnistyneessä strategiavalmistelussa täytyy selvittää, mikä on se perheviljelmäkoko, minkä nykytekniikalla, nykytiedolla ja nykyteknologialla yksi perhe taikka muutama perhe yhdessä voi hoitaa. Tällä hetkellä en näe, että meillä tässä mitään isoja ongelmia on, mutta rajankäyntiä täytyy katsoa.

Ehkä tässä yhteydessä ihan lyhyesti toinen asia. Tässä on tuotu esiin lähiruoka-ajattelu, ed. Takkula toi muun muassa sen esille. Kun ed. Takkula on Lapista, voi hyvin ottaa esille mallin, joka toimii Keski-Euroopassa erittäin hyvin, missä on 150 taikka 200 ihmistä neliökilometrillä, mutta kun meillä Suomessa koko maassakin on vain 15 ja Lapissa vielä aika paljon vähemmänkin, lähiruokaideassa on se keskeinen asia, että maanviljelijän lisäksi siellä täytyy olla myös se, joka sen ruoan syö. Tämä on meillä aivan vakavasti sanottuna koko Suomessa ongelma lähiruokaidean kehittelyssä.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri Hemilä oikeastaan tarttui nyt ehkä yhteen tämän keskustelun kaikkein olennaisimmista kysymyksistä. Mitä merkitsee se, että me turvaamme elintarvikkeiden laadun ja tunnistamme eri arvoketjujen edellytykset markkinoista lähtien? Mitä merkitsee paikallinen, alueellinen, kansallinen ja kansainvälistyvä elintarvikemarkkina ja -markkinointi? Missä raaka-aineissa ja missä arvoketjuissa meillä eri markkinatasoilla on mahdollisuudet ja millä tavalla me kannustamme ja tuemme laadullisesti riittävän korkeatasoista tuotantoa myös markkinoiden kannalta riittävän vahvoista, paikallisista, alueellisista, kansallisista ja kansainvälisistä lähtökohdista?

Arvoisa puhemies! Syy, miksi tartuin tähän, on, että minusta tätä lähtökohtaa ei ole riittävän syvällisesti meidän elintarviketaloudessamme tarkasteltu, ja siksi toivonkin, että nyt meneillään oleva strategiatyö paneutuu myös tähän.

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministeri kiinnitti tärkeään asiaan huomiota. Niin kuin ministerin puheesta saattoi ymmärtää, on totta, että viime vuosina Lapista on väkeä paljon virrannut pois ja viikoittain tulee linja-autolastillinen. On totta, että tähän täytyisi saada muutos, että syöjiä siellä olisi jatkossakin. Sen puolesta tulemme tekemään työtä, mutta Lappia voi lääninä katsoa myöskin kokonaisuutena ja siinä olevia alueita.

Toinen asia, mikä ensimmäisessä puheenvuorossani jäi huomiotta: Kuitenkin täytyy muistaa ja kunnioittaa tiettyjä perinteitä, kun puhutaan elintarvikkeiden puhtaudesta ja turvallisuudesta. Meillä Lapissa esimerkiksi lihan kuivattaminen osittain tapahtuu räystäidenkin alla, mutta varmasti, niin kuin ministerikin tietää, ei ole näyttöä siitä, että se olisi millään tavalla epähygieenistä tai ei-puhdasta tai siitä olisi tullut jonkinlaisia sairauksia. Päinvastoin se on yksi kauneimmista osista lappilaisessa perinneruoassa ja kaikki, jotka ovat sitä päässeet maistamaan, vuosi toisensa jälkeen haluavat sitä uudestaan lisää. Näenkin, että siinä on yksi markkinointivaltti myöskin porotalouden puolella niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessa.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa puhemies! Lähiruoka-asiasta on täällä paljon keskusteltu. Haluan mainostaa oman seutukuntani, viiden kunnan muodostaman seutukunnan, lähiruokaprojektia. Siellä näiden kuntien laitoksiin, sairaaloihin ja kouluihin hankitaan vihannekset lähialueen tiloilta. Toki on niin, että suurin osa tuotannosta joudutaan myymään ulkopuolelle, kun väkeä on harvaan, mutta se toimii ainakin vihanneshankinnan osalta täysin hyvin ja malli sopisi koko Suomeen.

Ed. Esa Lahtelalle haluaisin vastata, kun hän moitiskeli sitä, että on suuria jalostusyksiköitä. Niitä tarvitaan torjuntataistelun vuoksi esimerkiksi Tanskaa vastaan, mutta se ei sulje pois, että pieniä jalostuslaitoksia sopii siihen rinnalle palvelemaan muun muassa lähiruokaprojektia.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron eräällä tavalla vastauspuheenvuorona ed. Vilkunalle, kun hän rusikoi valvontaa, että olemme väärään kohteeseen kirveemme iskeneet. Minä ymmärsin niin, että me olemme kiinnostuneet, useimmat meistä, torjunta-ainejäämistä niissä peruselintarvikkeissa, jotka tulevat jalostukseen, ei kai siinä mitään pahaa ole. Eikä kai mitään pahaa ole siinä, että rehuteollisuudessa on erittäin tarkka täsmävalvonta niin, että pöpöt eivät pääse liikkeelle. Ja ei kai ole mitään pahaa siinäkään, että ulkomailta tuodut elintarvikkeet ensisaapumispaikassa ovat erittäin tarkan kunnallisen kontrollin alaisina.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! En todellakaan ollut poistamassa valvontaa, mutta arvostelin sitä, että ei se mikään autuaaksi tekevä juttu ole.

Vastaan ed. Pulliaisen ensimmäiseen puheenvuoroon, missä hän mainitsi torjunta-ainejäämistä, että niitä tulee. Ed. Pulliainen jätti mainitsematta siitä olennaisen asian, että yli 90 prosenttia suomalaisen saamista torjunta-ainejäämistä tulee ulkomaisista elintarvikkeista, joita kuitenkin suomalainen syö vain 5—6 prosenttia kokonaisravintomäärästä. Tämä jo todistaa sen, että suomalainen ruoka on puhtaampaa kuin kansainvälinen ruoka, yksinkertaisesti siitäkin syystä, että meillä on niin lyhyt kesä, että meillä ei tarvita torjunta-aineita niin paljon, koska tuholaissukupolvia on vähemmän.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Ruoan puhtaus on suomalaisen maatalouden valtti. Mutta ei sovi unohtaa tehokkuuttakaan. Niin kuin täällä ed. Ranta-Muotio sanoi, se toimii esteenä tanskalaisen sianlihan ym. tuonnille. Siinä käy helposti niin, että Suomeen syntyy kahdet markkinat. On niitä, jotka ovat hyväosaisia ja hyvätuloisia, jotka syövät kallista luomua, ja sitten nämä 200 000 köyhäksi luokiteltua Suomessa joutuvat syömään ulkomaista ruokaa, mitä tänne tuodaan. Tästä pitäisi olla varmuus, että kotimainen ruoka on kaikkien saatavilla.

Sirkka-Liisa  Anttila  /kesk:

Herra puhemies! Maanosien välillä on elintarvikevalvonnassa hyvin suuria eroja. Tiedämme, että Suomessa pellolta pöytään koko elintarvikeketjun on oltava kunnossa ja ketjun jokaisen lenkin on hoidettava oma laatunsa ja vastattava siitä. Mutta samaan aikaan esimerkiksi USA:ssa tarkastetaan vain lopputuote. Paljon ei piitata ilmeisesti siitä, millaisia keinoja, hormonin käyttö mukaan luettuna, ketjussa käytetään, kunhan vain lopputuote täyttää kriteerit. Silloin käytetään säteilyttämistä, sterilointia ym. Kysynkin ministeriltä:

Onko mahdollista seuraavissa Wto-neuvotteluissa nostaa keskeiseksi kysymykseksi se, että elintarvikevalvontakriteerit olisivat globaalissa kaupassa samat, koska se on ainoa keino taata ruokaturvallisuus silloin, kun puhutaan elintarvikkeiden vapaasta liikkuvuudesta? Pidättekö sitä mahdollisena?

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kangas nosti esille kysymyksen siitä, syntyykö meillä mahdollisesti kahdet elintarvikemarkkinat. Minusta tässä keskustelussa luomutuotannon tukemisesta on liikuttu tällä alueella, kun on todettu, että ehkä 20 prosenttia voisi olla maksimissaan luomua. Siis 20 prosenttia kansalaisista söisi näitä tuotteita ja 80 prosenttia tavanomaisesti tuotettuja. Silloin joudutaan kysymään, pitääkö budjettitukea antaa suhteellisesti enemmän tälle 20 prosentin tuotannolle, pitääkö sitä subventoida suhteessa tavanomaiseen tuotantoon ja tällä tavalla tavallaan eliitin ruokaa tukea. Minusta pitää lähteä siitä, että luomutuotannon markkinahinta on sen verran korkeampi kuin tuotantokustannukset edellyttävät ja että tavanomaisesti tuotettu tuotanto on terveellistä, turvallista ja hyvää. Sitähän pääosa väestöstä kuitenkin syö.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Korkeaojalle totean aivan lyhyesti, että luomutuki maksetaan ympäristötuesta. Siinä on se peruste.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu maatalouspolitiikan kansallistamisesta. Jos kansallistamisella tarkoitetaan sitä, että maataloustuet säilytetään vähintään nykyisellä tasolla ja päätökset tukien kohdentamisesta tehdään kansallisella tasolla, niin kannatan tämän kaltaista maatalouspolitiikan kansallistamista. Tällöin voidaan myös tätä paljon puhuttua Brysselin byrokratiaa karsia. Kansallisella tasolla tehtävät tukipäätökset voidaan myös mielestäni kohdentaa paremmin alueellisesti. Samoin tukea voidaan kohdentaa enemmän luomutuotannon suuntaan.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Toivoisin, että tässä salissa ei asetettaisi vastakkain lähiruoka-ajattelua ja suomalaista tuotantoa. Otan esimerkiksi oman maakunnan, jossa meillä on reilut 400 prosenttia maidontuotanto siitä, mitä siellä käytetään. Silloin ei voi oikein ajatella, että se kaikki pitää käyttää lähiruoka-ajattelun mukaisesti. Suomi on niin pieni maa ja tuotanto on kuitenkin sen laatuista, että se kelpaa varmasti lähiruoka-ajatteluunkin. Mutta aina silloin, kun tulee tilaisuus — niin kuin tässä ed. Ranta-Muotio totesi vihannespuolen — on aina hyvä, jos se näin toteutuu. Mutta kokonaisuutena näitä ei pitäisi missään nimessä vastakkain asettaa.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Takkulan Lapin kehuminen herätti ajatuksen siitä, että täällä monta kertaa pannaan maataloustuotannon ja elintarviketuotannon nimiin myöskin sellaisia asioita, jotka sinne eivät kuulu.

Ministeri Hemilä totesi, että nämä dioksiinit, bse:t ja suu- ja sorkkataudit on pantu tehomaatalouden piikkiin, mutta asia ei todellakaan ole näin yksinkertainen. Monta kertaa kysymys on siitä, jos nyt puhutaan taudeista tai ruokamyrkytyksestä, että sillä ei ole elintarvikejalostuksen eikä tuottajan kanssa mitään tekemistä, vaan kysymys on monta kertaa siitä, että kuluttaja itse itselleen aiheuttaa tämän eli on jouduttu sellaiseen tilanteeseen, että kuluttaja ei tiedä, miten elintarviketta käsitellään, ja ruokamyrkytys aiheutuu siitä.

Lapin osalta voin todeta, kun ed. Takkula on näköjään vielä paikalla, että viimeinen myrkytys, joka siellä oli muistaakseni Pyhätunturilla, johtui saastuneesta vedestä, Lapin saastuneesta vedestä. (Ed. Takkula: Höpö höpö!) Tässäkin tapauksessa ensimmäisenä epäiltiin ruokaa.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Mäki-Hakolalle haluan todeta, että kyllä suomalaisen elintarviketalouden ja -teollisuuden etuna on suomalaiset puhtaat pohjavedet. Meillä on monta teollisuudenhaaraa, jotka nauttivat siitä edusta. Esimerkiksi paljon puhuttu Koskenkorvan tehdas on sijoitettu alueelle, jolla on hyvä pohjavesi, ja se on yksi hyvä lähtökohta toiminnan siellä edelleen pitämiseksi.

Mutta, arvoisa puhemies, allergiat ovat hyvin voimakkaasti lisääntyneet. Kysynkin ministeriltä: Onko tästä olemassa tutkimuksia elintarvikehygienian osalta, johtuuko tämä tuontielintarvikkeista vai onko kenties kotimaisista elintarvikkeista peräisin tämä lisääntynyt allergioiden määrä?

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Puhemies! Ed. Mauri Salolle voi todeta, että minulla on tässä lehtileike, jossa todetaan, että vuonna 98 ruokamyrkytykseen sairastuneiden määrässä tapahtui huomattava nousu. Sairastuneita ilmoitettiin vajaat 10 000. Heistä noin kaksi kolmasosaa, 6 809, sairastui talousveden välityksellä. Meillä on Koskenkorvalla todella puhdas vesi ja sitä voi juoda ihan vapaasti. Ei tarvitse pelätä yhtään, mutta kun mennään Pyhätunturiin, asia muuttuu jo hiukan toiseksi. Tässä myöskin todetaan, että suuri osa ruokamyrkytyksistä johtuu ulkomaisten pakastemarjojen käytöstä ja niiden kautta tulleista epidemioista. Siinä mielessä ed. Mauri Salo oli ihan oikeassa, että ruokamyrkytykset tulivat tuontielintarvikkeista. Mutta talousvesi oli erittäin merkittävä tekijä tässä tapauksessa.

Timo Kalli /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Takkula puhui ansiokkaasti porosta saatavista elintarvikkeista. Aiemmin ed. Kemppainen puhui lampaista. Poronlihan markkinat ovat noin 1,5 miljoonaa kiloa ja lampaanlihan markkinat ovat noin 2,2 miljoonaa kiloa. Vuodesta 95 alkaen lampaanlihan markkinat ovat muuttuneet niin, että Suomessa myytävä lammas on alkuperältään valtaosaltaan uusiseelantilaista tai jostakin muusta lähtömaasta. Kysynkin ministeri Hemilältä:

Kun lampaan osalta tilanne on kääntynyt näin, onko oletettavaa, että naudanlihan tuotannossa tulevaisuudessa on saman kaltainen käänne?

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun puhutaan koko ketjun turvallisuusvaikutuksista ruoantuotannossa, olisin kysynyt ministeriltä, miten hän näkee pienimuotoisen elintarviketuotannon ja kaupan merkityksen elintarviketurvallisuuden osatekijöinä. On väitetty, että pienimuotoisessa elintarviketuotannossa turvallisuutta voi vaarantaa toimijoitten ammattitaidon kapea-alaisuus. Toisaalta kaupan asema elintarvikeketjussa suhteessa kotimaiseen raaka-ainetuotantoon ja elintarviketeollisuuteen on EU:n jäsenyyden myötä vahvistunut merkittävästi.

Vielä kun on paljon lähiruoasta puhuttu, niin sanonpa, että olen itsekin lähiruoan tuottaja ollut, ja totean siihenkin sen, että kannattavuus on kuitenkin yksi tärkeä tekijä siinäkin. Siinä tulee paljon kustannuksia esimerkiksi pienistä toimituksista, toimitusmatkoista, pienten erien valmistuksesta. Suurkeittiöt tai keskukset, jotka ruokaa tänä päivänä valmistavat, haluavat käsiteltyjä tuotteita. Heille ei enää kelpaa raaka porkkana tms. Tässäkin täytyy ottaa huomioon se, että lähiruokatuotanto on myös kannattavaa.

Esa Lahtela /sd:

Herra puhemies! Ilmeisesti puheeni käsitettiin äsken väärin. Puhuin ilmeisesti niin sekavasti. En ole missään tapauksessa asettamassa vastakkain pieniä ja isoja teurastamoita, lähiteurastamoita. Voin todeta sen ihan esimerkinomaisesti. Kiteellä on opetusteurastamo, Tohmajärvellä yksityinen teurastamo. Joka vuosi minä olen käynyt jommastakummasta hakemassa muun muassa joulukinkut tai lampaanlihaa hakemassa. Ne myyvät sen jopa edullisemmin kuin kaupasta. Eli siitä jää pois yksi välikäsi. Sitä tarkoitin aikaisemmin. Sen takia minusta tämän tyyppistä toimintaa pitäisi tukea, jotta olisi lähellä olevaa toimintaa, mutta totta kai pitää olla isoja massateurastamoita, joihin viedään isoja, valtavia määriä ja voidaan edullisesti tehdä se tehtävä, joka siellä pitää tehdäkin.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Palaan viljelijän, alkutuottajan, arkipäivään ja siihen, että viljelijä on kaiken aikaa tällä hetkellä epäilyksenalaisena. Milloin tulevat pitkäjänteisemmät perusteet tuille ja saamme jatkuvat muutokset tukiperusteissa loppumaan?

Toinen kysymys. Ministeri Hemilä puhui uuden tekniikan käyttöönotosta, joka on perusteltua. Missä vaiheessa tällä hetkellä ollaan investointitukipäätöksissä menossa vapaalypsyjärjestelmän eli kansanomaisesti sanottuna lypsyrobotin suhteen?

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Arvoisa puhemies! Omalta osaltani lopuksi muutama kommentti esille tulleisiin asioihin.

Ensin ed. Lepän viimeiseen kysymykseen. Me olemme rahoittaneet ensimmäiset robotit ja valmistelemme rahoituspakettia sillä tavalla, että vuoden päästä olisi mahdollisuus ottaa ne yleisemmin rahoitukseen. Se edellyttää tietysti robottien halpenemista.

Lähiruoka-asiassa, johon hyvin moni kiinnitti huomiota, oleellista on tietysti se, että meidän suuret tuotantovolyymimme joutuvat kilpailemaan tanskalaista, mutta eurooppalaista, koko kansainvälistä kilpailua vastaan, ja siellä on aivan selvää, että meillä myös elintarviketeollisuuden ja koko ketjun täytyy toimia todella tehokkaasti. Silloin tuotantolaitostenkin täytyy olla isoja ja tehokkaita.

Sen lisäksi meillä on tietysti paljon tilaa lähiruoalle, pienimuotoiselle tuotannolle, jonka kaikki mahdollisuudet täytyy käyttää. Kun aikaisemmin asiaan viittasin, olen hyvin usein törmännyt Keski-Euroopassa tähän asiaan. Jossain Saksassa, Hollannissa on erittäin helppo tehdä lähiruokaa ja markkinat löytyvät sille todella helposti, mutta kyllä meillä valitettavasti harva asutus tässä maassa on ongelma. Lähiruoalla ei voida hyvin laajasti kattaa elintarviketarjontaa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oli tarkoitukseni vastata aikaisemmin ed. Lahtelan esittämään näkemykseen siitä, että meillä vielä voitaisiin palata kylämeijeri- ja kyläteurastamoaikaan. Varmasti jossain määrin näin on, mutta kyllähän se on tullut myöskin ministerin suulla monta kertaa todetuksi, että tämä maa on niin harvaanasuttu, että tällaiseen ei mahdollisuutta suuremmassa määrin ole.

On myöskin puhuttu kunnallisesta elintarvikevalvonnasta ja myös sen valtiollistamisesta. Sopii vain todeta, sopiiko tämä nyt sitten hallituksen linjaan, kun monia tehtäviä on kunnille siirretty ja tämä pitäisi siirtää valtiolle. Tämä on retorinen kysymys lopuksi.

Yhtä asiaa, arvoisa puhemies, haluaisin vielä painottaa, joka ei ole tullut keskustelussa vahvasti esille. Meillä hyvä elintarvikkeiden turvallisuus johtuu myöskin siitä, että meillä eläinlääkintähuolto on erittäin vahva, sillä on pitkät perinteet, kunnaneläinlääkäri-, läänineläinlääkärijärjestelmä. Myöskin viljelijät ovat oppineet luottamaan eläinlääkäreitten tekemään työhön.

Arvoisa puhemies! Lopuksi toteaisin sen, että keskustelu elintarvikkeiden turvallisuudesta on mielestäni käyty hyvässä ja rakentavassa hengessä, ja joku käytti puheenvuoron siitä, että täällä on ollut isänmaallinen tunnelma.