4) Hallituksen esitys laiksi kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun
lain muuttami- sesta
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Käsiteltävässä laissa
haluan korostaa edelleen ennakkotarkastuksen merkitystä.
Olen saanut aiemmalla vaalikaudella katsoa niitä väkivaltatallenteita,
jotka on ennakkotarkastuksessa hylätty, ja ne ovat kyllä todella
sellaista, mitä valiokunnan jäsenille on näytetty,
että on paikallaan, että kyseinen väkivalta
ei ole nähtävillä. Elikkä jos siirryttäisiin
vain pelkästään jälkitarkastukseen tai
painotettaisiin vain jälkitarkastusta, tämä ei olisi
toimiva menettely. Siksi korostan, että muun muassa sivistysvaliokunta
on tässä yhteydessä todennut ennakkotarkastuksen
merkityksen, ja haluan, että jatkossakin ennakkotarkastus on
keskeisessä asemassa, jotta voimme välttää sen
väkivallan ja muun haitallisen näkymistä kuvaohjelmissa,
joka muutoin olisi vaarana.
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Täällä on vieläkin käsittämätön
häly, vaikka käsillä on lakiehdotuksia.
Tämä palaveri ei jatku, ennen kuin tulee hiljaisuus.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä esitys, jota nyt käsittelemme,
kuvaohjelmien tarkastamisesta on varsin järkevä.
Oikeastaan se, mitä ed. Lauri Oinonen tuosta etukäteisvalvonnasta
kertoi, on kuitenkin tänä päivänä tulossa
tietyllä tavalla tiensä päähän
sen takia, että tämä jakelujärjestelmä,
jakeluverkosto, on kasvamassa niin monipuoliseksi, että enää tuon
etukäteisvalvonnan toteuttaminen ei oikeastaan ole käytännössäkään
mahdollista. Näin ollen on erittäin perusteltua
pikkuhiljaa siirtää tuota valvontaa omavalvontaan
ja sitten jälkivalvontaan ja puuttua ehkä kovemmalla
kädellä, jos omavalvonta ei tuota toivottua tulosta.
Nyt nimittäin tilanne on esimerkiksi se, että tällä hetkellä Pieni
talo preerialla -dvd-ohjelma on saanut 18 vuoden ikärajan,
ja syy on se, että tätä tv-sarjaa ei
ole haluttu etukäteistarkastuttaa. Etukäteistarkastus
on kallista, ja näin ollen, kun lyödään
tuo 18 vuotta -tarra dvd:hen, päästään etukäteistarkastuksesta
kokonaan eroon. Tilanne on ollut varsin erikoinen, että tällaiset
perhesarjat ja jopa lapsille, nuorille suunnatut ohjelmat on sitten
leimattu K18-ohjelmiksi.
Itse olen varsin vahvasti ollut suosittelemassa ja kannattamassa
kokonaisuudistusta, joka lähtisi Pegi-ajattelusta, eli
Pegi-järjestelmähän on käytössä meillä jo
tällä hetkellä peleissä. Näin
ollen voisimme laajentaa tuon Pegin ikärajajärjestelmän
rinnalle. Pegi-ideahan on se, että tv-ohjelman taikka dvd:n
katselija näkisi suoraan ohjelmatiedosta taikka dvd:n kannesta,
pitääkö tuote sisällään
esimerkiksi väkivaltaa, tupakanpolttoa, kiroilua, jopa
laajemmin kuin perinteisen ikärajajärjestelmän
perusteella. Tähän suuntaan on, puhemies, järkevää edetä.
Kari Rajamäki /sd:
Herra puhemies! On erittäin tärkeätä,
että näissä asioissa ei tekniikankaan
kehityksen edessä antauduta, vaan nähdään myöskin
nuorten kehitykseen ja myös turvallisuuteen liittyvät
näkökohdat. Kun aikoinaan täällä eduskunnassa
säädettiin videolakia, moni piti sitä jopa
sananvapauden vastaisena, kun nimenomaan raaistavien ja väkivaltaisten
videoiden ennakkotarkastuksen suhteen edellytettiin toimenpiteitä.
Eduskuntahan kovensi näitä vaatimuksia. Valitettavasti
vain poliisi ja syyttäjäpuoli, tutkintapuoli,
ei kyllä reagoinut siihen lain ja muun muassa sosiaali-
ja lastenpsykiatrien ja monien muiden edellyttämällä vakavuudella.
Myöskin EU:ssa komissaari Franco Frattinin toimesta
vuonna 2006 oikeus- ja sisäministerineuvostossa käynnistettiin
keskustelu väkivaltapelien valvonnasta ja myös
rajat ylittävästä yhteistyön
tarpeesta, ja myös Suomen viranomaisten on syytä aktiivisesti
tehdä selvityksiä ja olla mukana siinä yhteistyössä.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! On tietenkin ihan hyvä asia, että etukäteistarkastuksesta
luovutaan, mutta toinen asia on se, että tämä on
tietyllä tavalla taistelua mahdotonta vastaan. Tilanne
on näet semmoinen, että tekniikka kehittyy niin
nopeasti, että enää ei pystytä sillä tavalla
suojelemaan katsojia kuin televisioaikana pystytään.
Television välityksellä tietenkin pystytään
valitsemaan ne ohjelmat, mitä siellä tuotetaan,
ja se, mihin aikaan ne tuotetaan. Jokainen tietää,
että on mahdollisuus katsoa televisiota näyttöpäätteen
avulla, ja kuka sitä valvoo, jos ei perheessä ole
omat säännöt?
Hyvät kansanedustajat, sen enempää tupakassa
kuin tämmöisissä tv-ohjelmissakaan ei
nyt onnistuta kyllä kansan mielipiteitä ja kansaa
kasvattamaan pakolla ja lailla, vaan sen täytyy tapahtua
kotona, silloin kun lapset ovat pieniä, ja kotona täytyy
olla tietyt säännöt. Minusta olisi tärkeää,
että tästä puhuttaisiin enemmän
kuin siitä, pannaanko tupakat piiloon tai pannaanko videot
piiloon penkin alle. Tämä on minusta tietyllä tavalla
taistelua niitä tosiasioita vastaan, joitten eteen kansanedustajat
ja koko yhteiskunta jatkuvasti joutuvat. Aloitetaan alusta: aloitetaan perheistä!
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Vaikka tässä oman puolueen edustaja,
ed. Ukkola, puhuikin, niin on pakko ottaa tähän
vastauspuheenvuoro ihan sen takia, että ei tässä,
ed. Ukkola, puhuta siitä, että pakolla oltaisiin
jotain tekemässä, vaan ennen muuta halutaan informaatiota
välittää ihmisille, niin että isä ja äiti
tietävät, mitä kyseinen dvd tai tietokonepeli
pitää sisällään, tai
toisaalta, niin että aikuinenkin tietää,
mitä tv-ohjelmassa on, pitääkö se
sisällään väkivaltaa, pitääkö se
sisällään jotain muuta, jota ei itse
halua katsoa. Tämä on tiedon välittämistä,
ja sen jälkeen vanhemmilla on, ed. Ukkola, paremmat mahdollisuudet
tuohon kasvatustehtävään.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Mediakenttä on muuttumassa todella
voimakkaasti, ja niin kuin tässä on viitattu aikaisemmin jo,
me tietysti lainsäätäjinä tulemme
aina hieman jälkijunassa. Minusta tämä on
järkevämpää, että nyt
jälkikäteen valvotaan nimenomaan näitä, mitä tapahtuu
näille kuvaohjelmille, mitä siellä sisältönä on
dvd:issä ja muissa kuvaohjelmissa. Koko netti on tällä hetkellä meille
suuri haaste, mitä sieltä tulee. Tällä hetkellähän
nuorten suosiossa ovat erilaiset japanilaiset pelit ja videot, ja sieltä kuitenkin
löytyy sitten myös hyvin kyseenalaista materiaalia,
mitä maailmalta tulee.
Uskon, että tämäntyyppinen valvonta
toimii, mistä ed. Heinonen tuossa mainitsi, että todellakin
siellä dvd:n kannessa lukee se, mitä materiaalia
tämä sisältää. Jos
siellä on vaarallista materiaalia, niin se myös
tiedetään ja vanhemmat myös pystyvät
sillä tavalla kontrolloimaan. Vastuu on toki perheillä,
mutta tuntuu siltä, että kieltäminen
monesti vaan lisää nuorilla mielenkiintoa tarttua
tällaisiin väkivaltaisiin ja muihin hyvin arveluttaviin
videoihin ja dvd:ihin.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Onneksi meillä ennakkotarkastus
edelleen tulee säilymään, siitä ei
luovuta. Tiedän hyvin tämän ongelmakentän,
jossa olemme lain noudattamisen ja valvomisen osalta, mutta pidän
välttämättömänä ennakkotarkastusta.
Tämän vuoksi väkivaltaohjelmat, väkivaltaan
yllyttävät tai vaikkapa sellaisiin prosesseihin,
mitä kouluampumis- tai räjäyttämistapaukset
ovat olleet, yllyttävät ohjelmat ja niihin virikkeitä antavat
voidaan ennalta estää, kun meillä on
ennakkotarkastus. Ennakkotarkastus olemassaolollaan jo torjuu tuotantoa,
joka on väkivaltaan yllyttävää,
väkivaltaa kuvaavaa, ja sen takia antaa signaalin, että yhteiskunta
haluaa torjua väkivallan ja siihen virikkeitä antavan
kuvatuotannon. Ymmärrän hyvin, että tämän
valvonta on hyvin hankalaa: kansainväliset satelliittitelevisiot
tuovat ohjelmiaan, videoita on kaupan. Valvonta on hankalaa, mutta se,
että laissa on tämä tuotu esille, antaa
signaalin yhteiskunnan tahtotilasta, ja on hyvä, että myös
sivistysvaliokunta on tuonut tämän ennakkotarkastuksen
esille. Jälkitarkastus toimii aina jälkeenpäin.
Silloin sammutetaan jo palanutta, silloin ei enää torjuta
ennalta.
Uskon myös valistukseen, mutta valitettavasti lapset
ja nuoret eivät vanhemmilta kysy, mitä he haluavat
katsella. Vanhemmat eivät kykene heitä valvomaan,
valitettavasti, ja näin ollen paras ratkaisu on se, että meillä on
edelleen tehokas ennakkotarkastus. Se antaa suuntaviivaa ainakin vastuullisille
kuvaohjelmien tuottajille, mihin suuntaan tuotteita pitää valmistaa.
Sanna Lauslahti /kok:
Arvoisa puhemies! Olen hieman ed. Lauri Oinosen kanssa eri
mieltä. Vaikka me tarkastaisimme joka ikisen ohjelman tai
elokuvan Suomessa täällä kansallisten rajojen
sisällä, ei ole mitään takeita,
etteivät ne lapset ja nuoret saisi materiaalia, joka ei
olisi heille soveltuvaa, johtuen siitä, että satelliittitelevisio
ja internet suoltavat ihan mitä tahansa materiaalia ja
ohjelmaa ilman minkäänlaisia kansallisia rajoja.
Siltä osin jääkin pohdituttamaan, onko
tämä asia enää meidän
kansallinen asia vai pitäisikö tästä saada
kansainvälinen asia. Vähintäänkin
tätä asiaa pitäisi tarkastella EU:ssa
ja luoda yhtenäisiä periaatteita ja standardeja
sille, minkälaiset ohjelmat soveltuvat minkäkin
ikäisille. Tuskin siinä kamalasti eroja on maittain, miten
tämä asia nähdään.
Valitettava tosiasia on, että meillä on tapahtunut
jakelulogistiikassa ohjelmien osalta merkittävä teknologinen
muutos. Siltä osin on vain katsottava maailmaa uusin silmin.
Tämä laki pelkästään
paikkaa tilannetta, ja kokonaisvaltainen uusi tarkastelu on paikallaan.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Tässä kuvaohjelmien tarkastamista
koskevassa lakimuutoksessahan on kysymys ensimmäisestä vaiheesta,
ja niin kuin sivistysvaliokuntakin korostaen on todennut, on erittäin
tärkeää, että jatketaan tätä kuvaohjelmalain
muutosta eli kehittämistä, koska nyt ennakkotarkastusjärjestelmä ei ole
pystynyt suojaamaan lapsia tarkoituksenmukaisella tavalla. Sen vuoksi
näen asian tärkeänä.
Mutta tämän lain jälkeen ja siinä kehityksessä,
mikä vaihe seuraavaksi tämän lain kehittämisessä tuleekin,
mielestäni ennen kaikkea pitää viestinnän
alan toimijoiden vastuuta vielä entistä enemmän
korostaa. Meidän ei tule vain sanoa, että me emme
voi tehdä mitään näille mediavälineistä tuleville
ohjelmille, joita tulee kansainvälisiltä markkinoilta,
vaan löytää sellainen sääntely,
niin kuin valiokunta toteaa, että "yhteissääntelyllä voidaan
luoda yhteisiä sääntöjä ja
ohjeita, käytännesääntöjä tai
sopimuksia, joita alan toimijat vahvistavat itse vapaaehtoisesti
ohjatakseen ja organisoidakseen toimintaansa", ja sitten on viranomaistoiminta,
ja lailla tulee pystyä löytämään
sellaisia keinoja, että lapsia pystytään suojelemaan.
Se on se tärkein asia, että lapset eivät
joudu väkivaltaa katsomaan televisiosta.
Leena Harkimo /kok:
Arvoisa puhemies! Myös omasta mielestäni
tämä on oikeansuuntaista lainsäädäntöä.
Tässä on hyvin perusteltu niitä syitä,
minkä takia tästä ennakkovalvonnasta
on paineet siirtyä nyt ehdotettuun lainsäädäntöön. Minun
mielestäni ehdottoman tärkeää on
myös todellakin se, niin kuin valiokuntakin painottaa, että tuodaan
sitä informaatiota, jotta vanhemmat paremmin ovat selvillä siitä,
mikä merkitys on milläkin kuvakkeella, milläkin
merkinnöillä: tarkoittaako "+18 vuotta"
pelin kyljessä sitä, että peli on niin
vaikea, että lapset eivät sitä hallitse, jolloin
välttämättä sen sisältö silloin
ei ole sellaista, mikä olisi haitallista lapsille. Minun
mielestäni tämä on yksi merkittävä asia.
Siinä mielessä on tärkeää juuri
se, että tehdään ne kuvakkeet sellaisiksi,
että ne ovat helposti ymmärrettävissä,
sen suuntainen lainsäädäntö.
Aivan yhtä lailla valiokunta painottaa sitä,
että myös televisionkatsojien mahdollisuuksia
antaa palautetta parannetaan ja siihen tulee kiinnittää huomiota.
Se, onko lastensuojelun näkökulmalla todellakin
merkittävää vaikutusta, riippuu tv-yhtiöiden ja
viranomaisten toiminnasta, kyllä se vastuu pitkälti
sitten siirtyy sinne.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Harkimon viimeinen virke oli asian ydin. Elikkä silloin
kun kysymys on vaikuttavuudesta, kysymys on kansallisista tv-yhtiöistä,
jotka ovat meidän vallassamme, ja tämä merkitsee
siis Yleisradiota ja kaupallisia kanavia. Elikkä toisin sanoen
se vaikuttavuus, mistä kaksi edellistä puhujaa
ovat puhuneet, koskee Suomessa kymmentä henkilöä.
Siinä se on, koko homma on sillä selvä:
Kun he käyttäytyvät viisaasti, niin kaikki
menee hyvin. Jos he käyttäytyvät epäviisaasti,
tai joku heistä, niin silloin se vaikuttavuusaste, mitä olemme
tavoitelleet, ei ole ollut mahdollinen.
Outi Mäkelä /kok:
Arvoisa puhemies! Nykyinen ennakkotarkastusjärjestelmä ei
todellakaan suojaa tarkoituksenmukaisella tavalla lapsia, ja tämä esitys
on erittäin hyvä ja oikeansuuntainen askel eteenpäin.
Mutta kuten ed. Lauslahtikin totesi, aina on myös tätä kyseenalaistakin
materiaalia saatavilla, ja siinä mielessä se,
mitä valiokunta korostaa, elikkä medialukutaito
on erittäin tärkeä. Se, että medialukutaitoja
opetettaisiin sekä varhaiskasvatuksessa että yleissivistävässä koulutuksessa nykyistä
paremmin,
olisi erittäin tärkeää, samoin mielestäni
myös median käyttötaitojen opetus. Ei ole
välttämättä kaikille lapsille
aina selvää se, mitä merkitsee se, jos
roikkuu useita tunteja päivässä pelien äärellä tai
muuta, ja tämä on osa sitä mediakasvatusta,
mitä meidän pitää lapsillemme antaa.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on varmasti
huolella harkittu ja yksimielinen. Itseäni ilahdutti se,
että tässä mietinnössä on varsin
paljon painotettu nimenomaan kotien ja vanhempien vastuuta lasten
audiovisuaalisten palvelujen käytöstä.
Toki sitten yhteiskunnallisilla instituutioilla on vastuunsa sen
suhteen, millä tavalla pystytään suojaamaan
ennen muuta niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät
syystä tai toisesta tätä vastuutaan kanna.
Nämä tv-yhtiöt, jotka täällä edellisissä puheenvuoroissa
otettiin esiin, ovat todellakin tärkeässä roolissa.
Aika paljon tulee sitä kansalaispalautetta vanhemmilta
myös ennen kello 21:tä lähetetyistä ohjelmista,
että tulee lapsille soveltumatonta materiaalia nähtäväksi.
Televisioyhtiöiden korvat eivät aina tunnu olevan
sille palautteellekaan auki. Eli yhä enemmän toivoisin
sitä vastuullisuutta, että huomioitaisiin vanhempien
ja lasten näkökulma, kun tätä palautetta
on annettu.
Tommy Tabermann /sd:
Herra puhemies! Kyllä tämän asian
ydin on siinä, niin kuin valiokunnassa saimme asiantuntijoilta
selkeän viestin, että me tarvitsemme kansallista
medialukutaito-, mediaosaamisohjelmaa kaikille tuolta tarhaiästä lähtien
aikuiskoulutukseen saakka. Ilman sitä tämä ongelma
ei millään tavalla ratkea. Tuolla on 30 miljoonaa
pornosivustoa, joihin pääsee kuka tahansa napsuttamalla
oikein tietokonettaan, ja se on vaan yksi esimerkki siitä, minkälaisessa
maailmassa me elämme.
Tässä salissa aikaisemmin viikolla jo eräs edustaja
piti lapsille vahingollisena sitä, että lapsi
näkee kotona vanhempien suhtautuvan hellästi toisiinsa.
Aika monessa — kymmenessätuhannessa — suomalaisessa
kodissa lapsi näkee joka vuosi, kuinka ainakin toinen vanhemmista
saa nyrkistä. Sellaisessa maailmassa me elämme,
ja ei tarvita aina edes mediaa väkivallan näkemiseen.
Mutta tämä on tämän asian
ydin, että tarvitsemme kiireesti kansallisen medialukutaito-ohjelman
kaikille ikäryhmille ja kaikille tasoille.
Keskustelu päättyi.