2) Hallituksen esitys laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain
sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta
Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Käytän tässä asiassa
valiokunnan mietinnön esittelypuheenvuoron. Kysymyksessä on
siis ympäristövaliokunnan mietintö 7
hallituksen esityksestä laiksi maankäyttö-
ja rakennuslain sekä kiinteistönmuodostamislain muuttamisesta.
Maankäyttö- ja rakennuslaista käytiin
tässä talossa erinomaisen vilkas ja hiukan kiihkeäkin
käsittely vuosina 98 ja 99. Tuolloin käsittely
osui juuri vaalien alle, ja silloin myöskin eräs
kaupunki, nimittäin Oulun kaupunki — täällä näyttää olevan
myös oululaisia kansanedustajia ainakin yksi paikalla — nousi
ylitse muiden. Siellä rakennettiin päivittäistavaran
suuryksikköä, ja tuolloin tämä suuryksikkökysymys
nousi erittäin keskeiseen asemaan niin kuin tässä ympäristövaliokunnan
mietinnössäkin nyt todetaan, että tässä nimenomaan
on vähittäiskaupan suuryksiköstä myös
osaltaan kysymys. Niin kuin valiokunnan mietinnön sivulla
2 todetaan, niin vähittäiskaupan suuryksikköä koskevia
säännöksiä sovellettiin jo 1.3.1999
alkaen, siis jo aikaisemmin kuin muuten maankäyttö-
ja rakennuslakia, joka tuli voimaan 1.1.2000.
Hallitus on nyt tuonut esityksen HE 164/2003 vp siitä,
että myöskin vähittäiskaupan
suuryksiköiden laajennus otetaan mukaan tähän
lainsäädäntöön, maankäyttö-
ja rakennuslakiin, ei ainoastaan niiden perustaminen, vaan myöskin
sellainen päivittäistavaramyymälän
laajennus, joka merkitsee yli 2 000 neliön pinta-alan
saavuttamista. Tämä syy tähän
on tasavertaisuudessa. Halutaan nimenomaan toteuttaa sellaista lainsäädäntöä,
että uuden vähittäiskaupan suuryksikön perustaminen
ja siihen liittyvät velvollisuudet ympäristön
ja esimerkiksi lähikuntien mielipiteen huomioimisessa on
samalla tavalla huomioitava myös, kun laajennetaan jo olemassa
olevaa vähittäiskaupan yksikköä.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että oikeussuojajärjestelmän,
siis muutoksenhakujärjestelmän toimivuutta seurataan.
Tämän seuraamistulokset on julkistettu, ja nämä tulokset,
jotka ovat siis ympäristöministeriön
teettämästä selvityksestä, osoittavat,
että valitusherkkyys, joka liittyy esimerkiksi uusien vähittäiskaupan
suuryksiköiden perustamiseen, ei ole lisääntynyt.
Nythän me olemme päässeet siihen yhteiskunnallisesti
tyydyttävään tilanteeseen, että vähittäiskaupan
suuryksikön perustaminen vaatii asemakaavaa.
Koko maan keskiarvo asemakaavoista, joista on valitettu, on
noussut 8 prosentista 9 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2002.
Näin ollen siis nousu on varsin vähäinen.
Alueelliset erot valitusherkkyydessä ovat kuitenkin suuria.
Pääkaupunkiseudulla valitetaan vähän.
Täällä on siis tosiasiassa laskenut valitusaktiivisuus,
niin että vuonna 95 valitettiin noin 18 prosentista kaavoista
ja 2002 vain 9 prosentista. Näin ollen valitusmäärät
ovat puolittuneet asemakaavojen määrään
nähden. Sen sijaan joissakin keskisuurissa kaupungeissa
valittaminen on jossakin määrin yleistynyt.
Ympäristövaliokunta korostaa omassa yksimielisessä mietinnössään,
että vuorovaikutteisuus on edelleenkin tärkeä.
Näin ollen tämän vuorovaikutteisuuden
ylläpitäminen on valiokunnan mielestä myös
tärkeätä. Koska kaavoista valittaminen
ei sinänsä ole lisääntynyt,
tämä meitä on tyydyttänyt, mutta
haluamme kiinnittää tietysti huomion siihen, että jokainen
valitus sinänsä on haitallinen ja vähäiselläkin
valittamisella voi siksi olla häiritsevä vaikutus.
Tietysti maankäyttö- ja rakennuslaki kaiken kaikkiaan
rakenteellisestikin tähtää siihen, että valitussyy
poistuisi, kun hankkeen alkuvaiheessa kansalaiset pääsevät
vaikuttamaan elämäänsä vaikuttaviin tapahtumiin,
kuten on tämä asemakaavoitus.
Arvoisa puhemies! Valiokunta käytti varsin runsaasti
aikaa, tosin varsin tehokkaasti, myös siihen, että tämä valitusasia
selvitettiin. Viittaan tässä ympäristövaliokunnan
mietintöön, jossa on sivuilla 2 ja 3 käsitelty
valituslupajärjestelmää. Siinä viitataan
myös perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin,
jotka sinänsä estävät pyrkimykset
rajoittaa valitusoikeutta.
Mitä tulee alueellisiin ympäristökeskuksiin, niin
ne ovat puuttuneet maankäyttö- ja rakennuslain
mahdollistamaan valitusoikeuteen varsin vähän.
Ympäristökeskusten valitusten osuus asemakaavoista
tehdyistä valituksista on ollut alle 2 prosenttia. Erilaiset
järjestöt, ympäristöjärjestöt, kansalaisjärjestöt,
asukasjärjestöt, ovat puolestaan käyttäneet
erittäin hillitysti valitusoikeuttaan. Tämä todetaankin
ympäristövaliokunnan mietinnössä.
Järjestöt ovat siis ottaneet varsin asiallisen
linjan, näin voi todeta. Tavallisin valittaja onkin yksittäinen
asianosainen, kuten naapuri.
Edelleenkin on selvää, että tämä työryhmän muistio,
joka siis on julkinen ja kaikkien saavutettavissa, osoittaa tilanteen
valiokunnan saaman käsityksen mukaan olevan tässä suhteessa
tyydyttävä. Mutta valiokunta käyttää myöskin
tässä mietinnössään
mielestäni hyvin painokasta kieltä sen suuntaan,
että hallintotuomioistuimien toimintaedellytyksiä tulisi
parantaa ja niiden työmenetelmiä kehittää.
Hallinto-oikeuksien henkilöstölle tulisi järjestää myös
riittävä täydennyskoulutus liittyen maankäyttö-
ja rakennusasioihin. Tästä asiasta valiokunta
on huolissaan, koska valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallinto-oikeuksien
henkilöresurssien lisääminen ei kuitenkaan
näytä mahdolliselta.
Valiokunta painottaakin, että tässä tilanteessa esimerkiksi
ratkaisukokoonpanon keventämistä koskevan ehdotuksen
valmistelua tulee erityisesti kiirehtiä, jotta hallitusohjelman
tavoitteita voitaisiin tältä osin toteuttaa. Hallitusohjelmassa
on tavoite, jolla kiirehditään erilaisten valitusten
käsittelyä.
Valiokunta on todella huolissaan myös siitä, että taloudelliset
ongelmat ovat hallinto-oikeuksien henkilöresurssien lisäämisen
esteenä, ja ongelmana on siis hallitusohjelman ja hallituksen päättämä menokatto.
Arvoisa puhemies! Kuntien yhteinen yleiskaava on myöskin
tässä mietinnössä mukana. Yhteisten
yleiskaavojen käytännön toteutuksessa
on todettu suuria haasteita. Tämä ei ole vakiintunutta
käytäntöä, ja näin
ollen on myöskin syytä edelleenkin tätä asiaa
kehittää. Näin valiokunta kuitenkin pitää tätä tärkeänä.
Sitten tässä, puhemies, on yhteiskäyttöalueet uutena
maankäyttö- ja rakennuslakiin tuotuna kaavoituskohteena.
Ranta-asemakaavoissa voidaan muiden alueiden ohella osoittaa kaavalla
rakennuspaikkoja varten alueita yhteistä käyttöä varten,
kuten tiet, venevalkamat, uimarannat, virkistysalueet. Kiinteistön
oikeus yhteiskäyttöalueiden käyttämiseen
perustetaan kiinteistönmuodostamislain 154 a §:n
mukaisesti rasitteena. Valiokunta pitää ehdotusta
siis tarkoituksenmukaisena ja toteaa samalla, että hankkeella
tulee olla kaavaan perustuva yhteinen toteuttamisperuste siten,
että se ei palvele yksinomaan vain yhden toimijan tarpeita.
Sitten lopuksi, arvoisa puhemies, näihin vähittäiskaupan
suuryksikön laajentamiskysymyksiin vielä. Se oli
todella merkittävin osa tätä mietintöä ja
hallituksen esitystä. Esityksessä ehdotetaan
maankäyttö- ja rakennuslain vähittäiskaupan
suuryksiköitä koskevan sääntelyn
tiukentamista uudella 4 momentilla siten, että kaavallinen
ohjaus koskisi myös olemassa olevan vähittäiskaupan
myymälän laajentamista tai muuttamista
vähittäiskaupan suuryksiköksi, vähittäiskaupan
suuryksikön laajentamista sekä sellaista myymäläkeskittymää,
joka on vaikutuksiltaan verrattavissa vähittäiskaupan
suuryksikköön.
Hallitus esitti omassa lakiesityksessään,
että merkittävä laajennus olisi yli 1 000
neliömetrin tasoa oleva laajennus tai yli 20 prosenttia
jo olemassa olevasta pinta-alasta, (jos laajennus ylittää tämän
yhden viidenneksen.) Ympäristövaliokunta paneutui
tähän asiaan ja muutti näitä lukuja
sikäli, että valiokunnan näkökulmaksi
tuli 1500 kerrosneliömetrin tai yli 25 prosentin laajennuksen
kokoluokka. Syy, miksi näin meneteltiin, on se, että valiokunta
esitti huolensa siitä, onko perusteluissa kuvattu merkittävä laajentumisen
taso tarkoituksenmukainen ja perusteltu, siis hallituksen 1 000
neliömetriä tai 20 prosenttia. Katsoimme, että jos
säännös ei ole riittävän joustava,
se voi kääntyä tarkoitustaan vastaan
ja vaarantaa yhdyskuntarakenteen tasapainoisen palvelun rakenteen
ja kestävän kehityksen vaatimusten mukaisen jatkuvan
kehittämisen. Valiokunta olikin erityisen huolissaan sellaisten
tiiviin yhdyskuntarakenteen sisällä olevien keskisuurten
myymälöiden säilymisestä, jotka
eivät kuitenkaan ole keskustatoimintojen alueella. Myös
pienten lähikauppojen menestymismahdollisuudet voivat välillisesti
kärsiä tästä, sillä niiden
toiminta voi perustua ensin mainittujen suurempien myymälöiden
mukanaan tuomaan logistiikkahyötyyn.
Arvoisa puhemies! Tämä tarkoittaa todella
sitä, että on olemassa sellaisia keskikokoisia
päivittäistavarayksiköitä ja
nyt, jos tässä olisi edetty hyvin tiukasti, niiden
laajentaminen olisi sitten ehkä käynyt vaikeaksi
ja näin oltaisiin menetetty lähempänä asukkaita
toimivia myymälöitä ja painotettu sen
tyyppistä myymäläkulttuuria, jota nämä megamarketit
ja todella suuret, lähinnä vain yksityisautoilla,
henkilöautoilla, saavutettavat myymäläkeskittymät
merkitsevät.
Tämä myymäläkeskittymä-käsitekin,
johon viittasin synonyyminä suurmyymälöille,
tuodaan nyt myös ihan omana, uutena käsitteenä lainsäädäntöön.
Myymäläkeskittymillä tarkoitetaan hallituksen
esityksen perusteluiden mukaan kaupallisia keskuksia, joissa mikään
yksittäinen myymälä ei ylitä suurmyymäläyksiköille
maankäyttö- ja rakennuslaissa ja sen 1 momentissa säädettyä 2 000
kerrosneliömetrin rajaa. Valiokunta onkin mietinnössään
selkeästi vielä selvittänyt, mitä tämä myymäläkeskittymän
käsite sellaisenaan merkitsee, ja se on luettavissa valiokunnan
mietinnöstä.
Kaiken kaikkiaan, arvoisa puhemies, tämä asia
ei ole kovin yksinkertainen, niin kuin varmasti tästäkin
voi päätellä, ja näin ollen
pidän erittäin hyvänä, että valiokunta
on päätynyt yksimieliseen mietintöön
ja muuttanut myös lain 158 §:n kohtaa Rakennusrasitteet,
sen sisältöä hallituksen esityksestä.
Lähinnä muutos on tekninen ja selventävä.
Ahti Vielma /kok:
Arvoisa puhemies! Maankäyttö- ja rakennuslaki
tuli voimaan 1. päivänä tammikuuta 2000,
ja jo muutaman vuoden kokemusten valossa on havaittu monia sellaisia
puutteita, joiden vuoksi hallitus on katsonut tarpeelliseksi muuttaa
kyseessä olevaa lainsäädäntöä. Vaikka
korjattavaa laissa onkin, haluan kuitenkin ottaa esille eräitä periaatteellisia
näkökohtia lakien käytäntöön
soveltamisen ja lainmuutoksien osalta.
Aivan keskeinen laki maamme rakentamisen kannalta on yli 40
vuoden ajan ollut rakennuslaki vuodelta 1958 ja siihen liittyvä rakennusasetus.
Tuolloin kansanedustajat tässä salissa ovat säätäneet
todella merkittäviä ja kauaskantoisia lakeja.
Nuo lait ovat myös toimineet käytännössä monista
puutteistaan huolimatta. Sanon tämän sen vuoksi,
että aivan liian usein on menneinä vuosina syytetty
lakia, vaikka syyt ovat olleet aivan muualla, käytännössä muun
muassa maapolitiikan osalta kuntien saamattomassa toiminnassa. Asenteet
ovat edelleenkin samanlaiset. Kun Helsingin seudulla kunnilla on
vain muutaman kymmenen omakotitontin reservi, on hyvin yleinen perustelu
tilanteelle se, että lainsäädäntö on huono
ja että maata ei ole. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy
paljon myös muualta maastamme.
Kaavoitus- ja maapolitiikka ovat hyvin pitkäjänteistä toimintaa.
Tänä päivänä tehdyt
suuret ratkaisut saattavat johtaa käytännön
rakentamistoimintaan vasta vuosien kuluttua, mutta kun toiminta
on käynnistetty riittävän ajoissa, hankittu maata
ja kaavoitettu sitä, voidaan rakentamista toteuttaa ohjelmoidusti
ja taloudellisesti. Ympäristövaliokunta rohkaisee
mietinnössään kuntia käyttämään
kaikkia maapoliittisia keinoja riittävän tonttivarannon
aikaansaamiseksi. Sanonta pitää sisällään
sekä vapaaehtoiset sopimukset ja kaupat että pakkokeinojen
käytön. Haluan kuitenkin henkilökohtaisesti
korostaa sitä, että juuri vapaaehtoiset kaupat
ja sopimukset ovat aivan keskeinen tapa harjoittaa aktiivista kaavoitus-
ja maapolitiikkaa. Pitää olla rohkeutta tehdä kauppoja
ja sopimuksia. Pakkokeinojen käyttö on vain varajärjestelmä,
mikäli muutoin ei sopimuksia synny.
Meillä on menneiltä vuosilta riittävästi
kielteisiä kokemuksia yksipuolisesta poliittisesta suhtautumisesta
maanomistajien omistusoikeuteen ja kuntien kaavoitusmonopolin käyttöön.
Niistä ovat seurausta monet tämän päivän
tonttipoliittiset ongelmat. 1970-luvun alussa silloinen Kaupunkiliitto
suositteli kunnille, että ne kaavoittaisivat vain yhteiskunnan
omistamaa maata. Kannanotto edusti tuohon aikaan tyypillistä vasemmistolaista
maapolitiikkaa punamultahallituksen hallitessa maata. Ne kunnat,
jotka tuon periaatteen ottivat yksisilmäisesti käyttöön, menettivät
väestöä lähikuntiin, joissa
noudatettiin tasapuolisempaa ja joustavampaa maapolitiikkaa. Samalla
nuo kunnat menettivät osan verotuloistaan. Kun samoihin
aikoihin otettiin käyttöön vuokrasäännöstely,
ei ole mikään ihme, että maassamme oli
runsaasti kuntia, joissa oli suuria kaavoitus- ja asuntopoliittisia
ongelmia.
Ennen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa,
siis vanhan rakennuslain aikana, kuuli usein väitteen,
että kaavoitussopimusten tekeminen oli lainvastaista. Käytännön
toiminnassa voi havaita, että tuokin väite oli
poliittinen ja sillä vain haluttiin perustella, miksi ei
yksityisten kanssa tehty sopimuksia. Ne kunnat, jotka tekivät
rohkeasti sopimuksia, menestyivät. Maankäyttö-
ja rakennuslaissa on sittemmin tehty kyseessä olevat sopimukset
laissa määritellyiksi, mutta vieläkään
tonttitilanne ei ole parantunut niissä kunnissa, joilta
puuttuu tahto tehdä kauppoja, sopimuksia ja kaavoja. Esillä olevan
maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen käsittelyn
yhteydessä on myös syytä paneutua kysymykseen, kuinka
pitkälle kaavoituspolitiikalla on järkevää yrittää ohjailla
muun muassa kaupallisten palveluiden sijoittumista sen lisäksi,
mitä yleiskaavoissa ja yksityiskohtaisissa kaavoissa on
jo määritelty ja päätetty. Tässä mielessä ehdotuksessa
otettu kanta suuryksiköiden laajentamiseen voi tuoda käytännön
toimintaan monenlaisia tulkintavaikeuksia ja ongelmia lupaviranomaisille
ja kaupallisia palveluita ym. rakentaville tahoille.
Pelkästään jo myymäläkeskittymä on
määritelmä, jonka osalta aivan varmasti
tullaan vääntämään
kättä monen hankkeen osalta. Ympäristöministeriön
ja muiden valvontaviranomaisten tulee kuitenkin pitää huoli
siitä, että käytäntö on koko
maassa samojen pelisääntöjen mukaista
ja tasapuolista. Tilannetta helpottanee käytännössä se,
että vähittäiskaupan suuryksikköverkoston tämänhetkisestä tarpeesta
on maassamme toteutettu jo huomattava osa. Väestön
keskittyminen tuo luonnollisesti kuitenkin lisätarpeita,
joiden toteuttamista säännökset suuryksiköiden
laajentamisesta eivät saa vaikeuttaa. Kuntien tulee tuo tarve
huomioida omissa kaavoitusohjelmissaan.
Yhteistä yleiskaavaa koskevat säännökset maankäyttö-
ja rakennuslaissa sekä nyt esillä olevassa lainmuutoksessa
ovat tyypillisiä sellaisia lainkohtia, joiden anti voi
olla hyvin vähäinen, elleivät kunnat
löydä yhteistä tahtoa tuon yhteisen yleiskaavan
laatimiseen, jopa rajat unohtaen. Yliherkkä kunnallinen
itsehallinto ja itsenäisyyden tarve ovat kaataneet monta
hyvää hanketta niin täällä Helsingin
seudulla kuin muuallakin maassa. Yhteinen yleiskaava on monta kertaa
ollut käytännössä kahden kunnan
yleiskaavan yhteen kopioimista, jolloin on saanut olla tyytyväinen,
mikäli rajat ylittävät tiet ovat kohdanneet
oikeassa paikassa toisensa.
Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa hyvin
laajat valitusmahdollisuudet. On jopa mahdollista, että ammattivalittaja
panee kokonaisen kunnan kaavoituksen jäihin. Hallituksen
tulee tarkoin seurata tällaisia tilanteita ja puuttua tarvittaessa
asiaan jopa lainsäädäntöä muuttamalla.
Arvoisa puhemies! Istuvan hallituksen suunnalta on viime aikoina
saanut kuulla monenlaisia viestejä ja kannanottoja kaavoitus-
ja maapolitiikasta sekä asuntotuotannosta. Olisi toivottavaa, että täällä eduskunnassa
käytäisiin mahdollisimman pian laaja-alainen keskustelu
hallituksen selonteon pohjalta asiasta. Silloin olisi toivottavaa, että paikalla
istuisi ainakin yksi ministeri.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Tässähän
valiokuntamme puheenjohtaja Tiusanen käytti varsin pitkän
ja seikkaperäisen puheenvuoron esitellessään
tätä valiokunnan mietintöä,
niitä sisältöjä, mitä tässä on,
eli en hirveästi tässä lähde
toistamaan. Haluan vaan tuoda esiin muutaman asian, mitkä minun
mielestäni ovat hyvin olennaisia tässä asiassa.
Ensinnäkin vähittäiskaupan suuryksikön
laajentamiskysymyksestä.
Mielestäni on hyvä, että valiokunta
paneutui siihen aika lailla ajatuksen kanssa ja me hyvin paljon
tähän perehdyimme, kuuntelimme asiantuntijoita
ja pyysimme sitten vielä ympäristöministeriöltä pariinkin
otteeseen vastineita, jotta saisimme tästä mahdollisimman
selkeän käsityksen itsellemme. Lähtökohtahan
tässä on ihan looginen ja järkevä tilanne
eli se, että kilpailunkin näkökulmasta
on ihan hyvä, että uusia koskevat samat säännökset
kuin laajentavia kauppoja, ettei käy niin, että toinen
olisi paremmassa asemassa kilpailullisesti kuin toinen. Eli logiikka
on ihan oikea.
Se, mikä pelko tästä sitten syntyi,
oli se, ettemme sitten vahingossa, kun haluamme tehdä hyvää,
aiheuta sitä, että kun on tällainen kauppa, joka
on jossain olemassa olevassa taajamassa, keskisuuri kauppa, joka
haluaisi hieman laajentua — kilpailusyistä, he
tarvitsevat tätä laajennusta elääkseen — tämä sitten
estäisi jollakin tavalla sen laajennuksen, jonka seurauksena
tällainen keskisuuri kauppa taajamassa kuihtuisi ja siirtyisi
entistä kauemmaksi ulkopuolelle olemassa olevan infran
ja seurannaisvaikutuksena voisipa vielä muutaman pikkukaupan,
ihan lähikaupan, kuihduttaa.
Ideana oli valiokunnassa miettiä, että pääsisimme
sellaiseen ratkaisuun, että ainakaan tällä lainsäädännöllä emme
tulisi tekemään karhunpalvelusta sille ihan hyvälle
ajatukselle, mikä täällä on
taustalla. Tätä voi ajatella ihan ekologisestikin:
Ei ole tietenkään järkevää,
jos tulemme vahingossa hajauttaneeksi yhdyskuntarakennetta. Nimittäin
nythän on sellaisia tilanteita varsinkin kasvuseuduilla,
esimerkiksi Pääkaupunkiseudun ympärillä,
että joku olemassa oleva vähittäiskauppa
ei välttämättä ole kaava-alueen
keskusta-alueella, se ei välttämättä ole
keskusta-alueella, vaikka se sijaitseekin olemassa olevan infran
yhteydessä. Näitä ongelmakohtia me mietimme
valiokunnassa, kun me rupesimme omaa kantaamme muodostamaan.
Ratkaisu, minkä me sitten teimme, koskee lain perusteluja.
Ympäristöministeriö määritteli
aikanaan tätä lakia tehdessään
ja tätä esitystä annettaessa, että kaavoitusvaatimus
ei koske merkittäviä laajennuksia. Nyt on kysymys
sitten siitä, mikä on merkittävä laajennus,
ja ympäristöministeriö oli määritellyt,
että merkittävä laajennus olisi 1 000
neliömetriä tai yli 20 prosenttia. Me valiokunnassa
tämän perusteluosuuden halusimme kuulumaan toisella
tavalla eli määrittelimme, että perusteluihin
tulisi hieman isommat rajat eli 1 500 kerrosneliömetriä tai
yli 25 prosenttia. Me uskomme, että tämä ainakin
vähän osaltaan helpottaa näitä tilanteita
ja näitä ongelmakohtia, mitä oli.
Samaan aikaan me tietenkin kirjasimme ihan lauseen sitten, että tämän
säännöksen vaikutuksia nimenomaan kestävän
kehityksen näkökulmasta tulee näillä kasvualueilla
seurata erityisen tarkasti. Tässä tosiaan täytyy
katsoa, miten tämä tästä menee
eteenpäin. Tietenkin haluan vielä korostaa, että huoli
on nimenomaisesti siinä, ettemme tulisi tekemään
sellaisia ratkaisuja, että olemassa oleva keskisuuri kaupan
yksikkö, joka on olemassa olevassa taajamassa, ei vain
satu olemaan kaava-alueen keskusta-alueella, kärsisi, kuihtuisi
ja joku isompi jättimammutti menisi sinne kauemmaksi, syntyisi
tilalle. Tämä oli se keskeisin huoli tältä osin.
Mielenkiintoista tässä valiokunnan mietinnössä on
se, mihin toivon, että ihmiset perehtyvät: valitusosuus.
Mehän kuulimme seikkaperäisen selvityksen, miten
näille valituksille on viime vuosina käynyt. Se,
mikä saattaa olla yllättävää, on
se, että valituksien määrä sinänsä ei
ole noussut ja joillakin asuinalueille, kuten tosiaan täällä Pääkaupunkiseudulla,
valitusten määrä on jopa laskenut. Näitä valituksia
jonkin verran on tullut lisää keskisuurissa kunnissa
ja tullut tietenkin sen vuoksi, että ne keskisuuret kunnat
ovat niitä, jotka kasvavat, ja siellä on enemmän
mitä rakennetaan, ja totta kai, kun on enemmän,
voidaan valittaakin enemmän. Mutta aika mielenkiintoakin herättävä johtopäätös
oli se, että valitusten määrä sinänsä ei
ole kasvanut.
Toinen, mikä ainakin itseäni kiinnosti ja
herätti jonkin verran uteliaisuutta, kun olin kuvitellut, että saattaisi
olla toisinkin tämä tilanne, on se, että esimerkiksi
järjestöt, jotka saivat valitusoikeuden, eivät
ole juurikaan sitä valitusoikeutta käyttäneet.
Muistan sen keskustelun, mikä aikanaan, oli, kun vähän
pelättiinkin, voidaanko oikeutta antaa tai muuta. Ainakin
tämä tutkimus osoittaa, että järjestöt
eivät ole juurikaan valitusoikeutta käyttäneet.
Samoin esimerkiksi alueelliset ympäristökeskukset,
toisin kuin usein luullaan, ovat aika maltillisesti valittamisoikeuttaan käyttäneet.
Se tilanne, mikä tänä päivänä sitten
on, on tietenkin se, että se yleisin valittaja on asianosainen,
usein vaikka naapuri, ja se johtuu hyvin loogisesta syystä eli
siitä, että kun rakennetaan ja tiivistetään
paljon tänä päivänä kaupungissa,
niin entistä enemmän naapuri huomaa, että viereen
on rakennus tulossa, ja sitten herkästi ryhtyy sitä vastaan
kapinoimaan, ja valituksia tulee tätä kautta.
Eli tämä on ollut se tyypillinen valitus tämän
mukaan. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen selvitys.
Se, mihin haluan ehdottomasti kiinnittää huomiota,
on se seikka, jota ministeriötkin ovat miettimässä:
miten valituksia ja niiden käsittelyä voitaisiin
nopeuttaa. Se on hyvin tärkeä asia, että niitä voitaisiin
nopeuttaa, ja täällä on näitä toimenpiteitä,
miten me niitä nopeuttaisimme, ja yksi niistä on
ollut se, että hallinto-oikeuksien työruuhkaa
voitaisiin helpottaa ja valitusten käsittelyä oikeusasteissa
nopeuttaa. Tämä on ollut keskeinen tavoite.
On ollut suunnitelmissa, että pari virkaa lisätään
sinne, ja nyt on käynyt ilmi, itse kuulin toisessa yhteydessä oikeusministeriön
kansliapäälliköltä, että kehys
on sen laatuinen ja sen verran tiukka siellä oikeusministeriön
puolella, että näitä lisävirkoja
ei ole näköpiirissä, minkä seurauksena
tietenkin tätä aiottua nopeuttamista ainakaan
tätä kautta ei voida tehdä. Se on myös
asuntopoliittisesti aika iso kysymys, jos emme pysty nopeuttamaan
näiden resurssien lisäysten puutteen myötä valitusten
käsittelyä valitusviranomaisissa. Se on tärkeä asia,
ja se liittyy eduskunnankin budjettivaltaan sitten syksyllä,
niin että toivottavasti voimme tähän
asiaan paneutua ja myös valiokunta tietenkin omassa mietinnössään
tästä myös huomauttaa.
Puhemies! Tässä terveiseni. Lopuksi ehkä todettakoon,
että itse tulen Tampereelta, jossa tällainen kuntien
kuuluisa yhteinen yleiskaava on tehty, sitä on kokeiltu:
Tampere ja Lempäälän Vuores on tällainen
hanke. On hyvä, että tehdään yhteisiä yleiskaavoja.
Ehdottomasti pidän sitä menettelyä järkevänä,
mutta kehittämisen varaa siinä on. Ihan hyvin
kunnissa voidaan vielä miettiä ja valtionkin päässä,
miten saataisiin niitä käytäntöjä toimivammiksi,
koska kyllä meillekin asiantuntija kertoi, että nyt
näyttää vähän siltä,
että yhteisiin kaavoihin ei välttämättä lähdetäkään
vaan tehdään juuri näin vanhanaikaisesti niin,
että molemmat tekevät omansa, ja sitten katsellaan,
miten ne yhteen sopivat.
Toivon, että tätä menettelyä voidaan
miettiä: miten se saataisiin vielä paremmaksi,
tehokkaammaksi ja demokraattisemmaksi kuin se on tänä päivänä.
Eero Reijonen /kesk:
Herra puhemies! Hallituksen ehdotuksen lähtökohtana
on ollut parantaa maankäyttö- ja rakennuslain
toimivuutta, ja näinhän pääsääntöisesti
tulleekin tämän esityksen pohjalta tapahtumaan.
Muutokset ovat vähittäiskaupan suuryksikön
sijoittamista ohjaavia määräyksiä ja
säännöksiä lukuun ottamatta
vähäisiä, mutta tarpeellisia. Elämme
aikaa, jolloin kuntien yhteistyö on entisestään
lisääntynyt. Seutukunnat ovat laajasti käynnistämässä yleiskaavojen
laatimista, ja tämähän on erittäin
kannatettavaa. Kaavajärjestelmää täydentävä mahdollisuus
seudulliseen maankäytön suunnitteluun ja kuntayhteistyön
edistämiseen on hyvin kannatettavaa. On kuitenkin tärkeää,
että maankäytön suunnittelu tapahtuu
hyvässä yhteistyössä toimeksiantajien
eli kuntien kanssa.
Hallituksen esitys sisältää monia
muitakin kannatettavia esityksiä. Erityisen hyvänä näen sen,
että lupamenettelyä on joustavoitettu, rakennusluvan
saanti ilman suunnittelutarveratkaisua suunnittelutarvealueella
on tullut mahdolliseksi. Metsähakkuuta koskevaa maisematyöluvan
voimassaoloaikaa on pidennetty jne. Eli kaiken kaikkiaan monia hyviä kannatettavia
ehdotuksia.
Sen sijaan vähittäiskaupan suuryksikön
laajentamista koskeva kaavallinen ohjaus ei välttämättä sovi
markkinatalouden ehdoilla toimivaan yhteiskuntaan. Kun lain 58 §:n
3 momenttia esitetään muutettavaksi siten, että myös
laajentaminen katsotaan sijoittamiseksi, saattaa se nykyisessä tilanteessa,
jolloin kaupan valikoimat laajenevat entisestään,
johtaa vaikeisiin kilpailua rajoittaviin tilanteisiin. Valiokunta
esittääkin huolensa siitä, onko kuvattu
merkittävä laajentamisen taso tarkoituksenmukainen
ja perusteltu. Omana henkilökohtaisena kantanani olen tuonut julki
sen, että markkinat hoitavat nämä kysymykset
ja kaupat itse harkitsevat, milloinka laajentaminen on kannattavaa.
Ne tarkastelevat lähtökohtaisesti tilannetta väestöpohjanäkökulmasta, ja
minusta kaavallista ohjausta tämän asian tiimoilta
ei olisi tarvinnut lainkaan. En kuitenkaan valiokunnassa jättänyt
tästä asiasta eriävää näkemystä,
vastalausetta, koska pääsimme asiassa jonkin verran
eteenpäin kuitenkin kerrosneliömetrien ja prosenttien
osalta.
Valiokunta kannanotossaan tarkasteli laajasti myös
muutoksenhakujärjestelmän toimivuutta. Tässä on
kuitenkin todettava se, kun täällä on
todettu, että tällä hetkellä on
alustavia tuloksia, että itse suhtaudun tämänhetkisiin
tuloksiin hieman harkiten. Kuitenkin on todettava, että kasvuahan tässä valitusten
osalta on tapahtunut. Ei voida sanoa, että sitä ei
olisi tapahtunut. Sitä on tapahtunut, ja alueelliset erot
ovat suuria. Näin todetaan myöskin tässä ympäristöministeriön
raportissa. Tämä on erittäin huolestuttavaa
sikäli, että hyvin monessa kunnassa tilanne on
lähes kestämätön. Valitukset
ovat este kunnan kehittämiselle monessa tapauksessa, koska
valitukset vievät tänä päivänä aikaa
jopa 5—10 vuotta.
Täällä on arvioitu, että valitusoikeutta
rajoitettaisiin siten, että muutosta ei saisi enää jossain vaiheessa
hakea, jos se on ollut mahdollista esimerkiksi kaavoitusvaiheessa.
Minusta tämä lähtökohta olisi
tervetullut. Enkä voi yhtyä siihen näkemykseen,
että valituksen tekijät vaihtuisivat aina eri
vaiheissa. Kyllä se tahtoo olla niin, että kun
yhdelle henkilölle se valitus on hirttänyt päälle,
niin hän kyllä valittaa niin pitkään
kuin se on mahdollista. Tässä toivoisin, että hallitus avaisi
tätä kysymystä, koska se hallitusohjelmaan
on kirjattu ja on luvattu, että asiaa tarkastellaan siten,
että maankäyttö ja kaavoitus ja siitä tehtävät
valitukset eivät olisi este yhteiskuntarakenteen kehittämiselle.
Tässä annan tukeni sille, että hallitus
palaa vielä tähän asiaan.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys
nyt maankäyttö- ja rakennuslain ensimmäisistä muutoksista
lain voimaantulon jälkeen vuoden 2000 alussa. Maankäyttö- ja
rakennuslakihan oli Lipposen ykköshallituksen ehdotus.
Kun nyt sitten näitä keskusteluja on tässä kuullut,
niin tähän yleiseen valitusoikeuteen on puututtu
aika paljon, ja itse asiassa kun kokoomus oli silloin hallituksessa,
niin jäi vain miettimään, miksi silloin
annettiin näin laajojen yleisten valitusoikeuden perusteiden
tulla lakiin.
Valiokunta on todennut, että valitusoikeuden yleinen
rajoittaminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä perustuslain
säännökset ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen
määräykset edellyttävät yksilön
oikeutta tai velvollisuutta koskevassa asiassa muutoksenhakumahdollisuutta
tuomioistuimeen. Tässä on otettu aika laaja tulkinta,
koska jos lähdetään perustuslain tulkinnassa
yksilön oikeudesta ja velvollisuudesta, sehän
on yksilöönkäypä oikeus tai
velvollisuus, ei yleinen oikeus tai velvollisuus, ja siinä mielessä tämä antaa
kyllä hiukan harhaanjohtavan kuvan.
Olisin nähnyt, että tätä yleistä valitusoikeutta olisi
lähdetty kaventamaan tavallaan siten, että se olisi
perustunut enempikin asianosaisuuteen. Se on hyvä, että siellä on
tämä osallistuva suunnittelu olemassa, tehdään
osallisuus- ja vaikuttamissuunnitelma kaavan laatimisen yhteydessä,
sitä kautta tämä yleinen näkökulma
ja lähiympäristö voivat vaikuttaa, mutta
valitus olisi hyvin voinut olla rajattu vain asianosaisuuteen. Se
olisi selkiinnyttänyt tätä tilannetta
ja olisi poistanut nämä spekulatiiviset valitukset,
jotka nyt selvästi ovat tässä kuitenkin
pohjalla.
Alun alkaenhan, kun tätä lakia säädettiin, enempikin
ymmärsin hallituspuolueiden silloin ajatelleen, että tämän
yleisen valitusoikeuden on hyvä olla nimenomaan luonnonsuojelulain
ja luonnonsuojeluasioiden näkökulmasta. Nyt kävikin
sitten toisin päin, elikkä kun yleiskaavoituksen
kautta ja erilaisten suojeluohjelmien kautta luonnonsuojeluasiat
ovat tulleet koko lailla jo kertaalleen läpikäydyiksi,
niin nyt juuri yhdyskuntarakenteen, taajamien kehittyminen ja tietyt taajamapohjaiset
hankkeet ovatkin joutuneet tämän yleisen valitusoikeuden
kohteeksi. Tavallaan valittajien intressi on kohtaantunut toisin kuin
mitä lakia säädettäessä oli
ajatus. Siinä mielessä näen, että olisi
hyvin voitu vielä petrata tämä valitusoikeus
asianosaisuuteen perustuen.
Sitten täällä ed. Vielma puhui yleisesti
maa- ja kaavoituspolitiikasta ja viittasi ilmeisesti ministeri Mannisen
antamiin joihinkin lausuntoihin. Henkilökohtaisesti totean,
että minä en kannata pakkolunastusmenettelyä missään
olosuhteissa vaan olen vapaaehtoisten kauppojen kannalla ja näen
myöskin, kuten ed. Vielmakin, että se on kunnan
toimintojen toimimattomuutta, mikäli ei päästä sopimuksiin
riittävässä tonttipolitiikassa ja kaavoituksessa
siten, että kunnilla on aina reservi tarpeen mukaan tonttivarantoa
käytettävissä.
Arvoisa puhemies! Sitten tähän kuntien yhteiseen
yleiskaavaan. Minusta tämä tarkastelu jäi hiukan
vajanaiseksi. Tässä vaan otettiin kantaa, että tätä toimivaltaa
voidaan antaa sinne seutuyhteistyön ja muidenkin toimielinten
suuntaan kuin valtuustoihin. Nythän, mikäli oikein
muistan, laissa on säännös siitä,
että usean kunnan yhteinen yleiskaava on kuitenkin alistettava
vahvistettavaksi, jos mielii sille saada oikeusvaikutukset. Nyt,
kun kuntien yhteistyötä perätään,
sitä halutaan laajentaa, olipa se kuntien välistä yhteistyötä tai
seutuyhteistyötä, niin olisi erinomaista ollut,
että oikeusvaikutteinen kuntien yleiskaava olisi voitu
tehdä kuntien yhtäpitävillä tai
niitten yhteisten toimielinten päätöksillä,
ja se olisi vienyt koko lailla tätä kaavoituspolitiikkaa
eteenpäin. Tämä oli jo keskustelussa
aikanaan maankäyttö- ja rakennuslakia säädettäessä,
mutta ei se nytkään näytä saaneen
kannatusta, ja se on selvä puutos tässä tilanteessa.
Korjauksen tähän olisin toivonut.
Sitten vähittäiskaupan suuryksiköihin
en oikeastaan puutu enemmälti. Meillä on kotimaiset suuryksiköt
kertaalleen rakennettu, ehkä ne laajentuvat. Nyt on odotettavissa
kansainvälisen kilpailun mukanaan tuomat yksiköt,
ne tuovat uuden näkökulman tähän
kysymykseen. Joka tapauksessa selvää on, että kaupunkirakenne
muuttuu suuryksiköiden johdosta. Keskustat jossain määrin
autioituvat ja keskittymät tulevat lievealueille, mutta
tässäkin lähtökohta on, että kaavallisen
tarkastelun pitää olla kunnossa ja sitä kautta
rakentaminen voi tapahtua.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Kun ensimmäisen kauden edustajana
ei ollut mahdollisuutta olla täällä silloin,
kun tätä maankäyttö- ja rakennuslakia
käsiteltiin edellisellä kaudella, niin haluaisin
siihen yleisenä huomiona todeta, että mitä vähemmän
valtiolla on mahdollisuutta puuttua myös näitten
vähittäiskauppojen sijaintiin, niin sen parempi.
Kyllä ne asiat ja päätökset pitäisi
pystyä siellä kuntatasolla tekemään.
Aivan kuten edellinen puhuja sanoi, niin valitusoikeuden rajaaminen
asianosaisiin olisi hyvin järkevää. Sinänsä ympäristövaliokunta
ansaitsee siitä kyllä kiitosta, että on
sentään nostettu näitä kerrosneliömetrirajoja,
mutta kuten totesin, parempi olisi, että tällaista
säätelyä ei olisi ollenkaan.
Mitä sitten näihin valitusprosesseihin tulee, kun
puhutaan, että näitä valituksia ei ole
paljonkaan ollut tai niitä on ollut vähemmän
kuin on oletettu, näin voi olla valtakunnallisesti katsottuna,
mutta tiedän kyllä tapauksia, joissa ollaan suurissa
vaikeuksissa ja kaupungin kehittäminen on monia vuosia
viivästynyt näiden takia. Jotkut hankkeet ovat
kokonaan jääneet toteutumatta. Meillä on
esimerkiksi Vammalassa sellainen tilanne, että kun marketin
on tämän olemassa olevan lainsäädännön
takia rakennuttava keskusta-alueelle, tilanne on se, että sellaista
keskusta-aluepaikkaa ei ole löytynyt muuten kuin niin,
että liikunta-alue täytyy siihen uhrata, jotta
se saadaan rakennettua. Kolmetuhatta ihmistä vastustaa
hanketta. Jos se olisi saatu rakentua ohikulkutien varteen, mitään
ongelmaa ei olisi ollut. Nyt ollaan tilanteessa, jossa on vain paljon
tyytymättömiä ihmisiä, eli eivät
nämä ratkaisut, mitä aikaisemmin on tehty,
pelkästään positiivisia ole olleet. Se
täytyy rehellisesti myöntää.
Juhani Sjöblom / kok:
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys kangistaa
kaupan kehittymistä erityisesti väestökeskusalueilla,
siis keskuksissa, missä väestö kasvaa.
Kysyntä, hintakilpailu ja rationalisointi kaupassa pakottaa
etsimään ja kehittämään
toimia, joilla voidaan vastata siihen haasteeseen. Ympäristöministeriö ei
ehdi mukaan kovin usein, kun puhutaan kaupan muutoksista, eikä voi
olettaakaan, että heillä on kaikki se osaaminen
siellä.
Valiokunnan puheenjohtaja, ed. Tiusanen mainitsi, että tämä esitys
tuo tasavertaisuutta. Tasavertaisuus on vain veruke monta kertaa,
koska kunnat ovat niin erilaisia. Ed. Viitanen viittasi täällä siihen,
että ympäristökeskukset eivät
ole kovinkaan laajasti käyttäneet valitusoikeuttaan. Se
varmaan pitää paikkansa, mutta kun muistetaan,
että jokaisessa kaavoitusaloituskokouksessa istuu ympäristökeskuksen
edustaja mukana ja lyö reunaehdot kiinni, niin kyllä siitä on
tullut se tapa, että niitä reunaehtoja kuunnellaan,
ja se on varmaan se tekijä, joka on poistanut valitusten käynnistymisen.
Ed. Reijonen toi minusta hyvin esiin niitä haasteita,
joissa kauppa on. Minusta ed. Nousiaista oli ilo kuunnella, kun
sentään joku keskustassa vastustaa pakkolunastuksia.
Nimittäin pakkolunastus osoittaa kunnissa kyvyttömyyden
toimia ajallaan ja hyödyntää yhteistyötä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä valiokunnan puolelta
tähän ympäristövaliokunnan mietintöön
7 näiltä valtiopäiviltä 2004
tuoda lyhyesti myymäläkeskittymän käsitteeseen
muutaman asian. Nimittäin kun asiaa käsiteltiin,
niin totesimme, että mietinnössä on syytä tätä myymäläkeskittymän
käsitettä valaista. Valiokunta tähdentääkin,
että tässä asiassa ohjauksen piiriin
tulevat myymäläkeskittymät määräytyvät
vähittäiskaupan suuryksikköön
verrattavien vaikutusten kautta, siis vaikutukset ovat merkittäviä.
Vaikutuksilla tarkoitetaan erityisesti myymäläkeskittymän
vaikutuksia palvelujen alueelliseen saatavuuteen, yhdyskuntarakenteeseen
ja liikenteeseen. Tässä viittaan niihin puheenvuoron
käyttäjiin, jotka yleensäkin kyseenalaistavat
kaavoituksen yhdyskuntarakenteen ohjaamisen keinona.
Mielestäni asia on sikäli erittäin
vakava, että kun me tähtäämme
esimerkiksi kestävään kehitykseen, sen
kaikkien kolmen pilarin huomioimiseen vaikkapa, niin liikenteen
suuntautuminen ja liikenteen aiheuttamat esimerkiksi ympäristövaikutukset
ovat vain kaavoituksen avulla ohjattavissa ja hallittavissa. Emme
voi mielestäni ajatella niin, että jotkut markkinat
vain hoitaisivat nämä asiat. Kyllä yhdyskuntarakenteen
eli kuntien, kaupunkien ja taajamien kehittäminen vaatii kaavoitusta,
ja meillä on hyvä maankäyttö-
ja rakennuslaki, jota myöskin ed. M. Koskinen, joka on
täällä paikalla, on ollut laatimassa
ja ed. Sjöblom taisi olla varajäsenenä siihen
aikaan. (Ed. Sjöblom: Ei ollut mahdollisuutta olla mukana!) — Mutta
oli kuitenkin valiokunnan varajäsenenä. — Täällä myöskin
ed. Nousiainen oli sitä laatimassa.
Totean, että sen maankäyttö- ja rakennuslain, joka
tuli 1.1.2000 voimaan, keskeinen merkityshän oli juuri
se, että se vähensi valittamisen perusteita nimenomaan
niin, että ainoastaan oikeusperusteinen valitus on sitten
enää ikään kuin johtamassa kaavan
kaatamiseen, koska etukäteen otetaan huomioon nämä ihmisten,
kansalaisten, järjestöjen, jotka ovat osallisia,
vaatimukset. Jos ne eivät sitten kaavassa tule esiin, mutta
kaava muuten kunnanvaltuustossa hyväksytään,
ainoastaan oikeusperuste on se, jolla voidaan kaava kaataa, ei enää millään
laatu-, arviointi- tai jollakin tämän tyyppisellä perusteella.
Tässä mielessä hämmästyn
kyllä ed. Nousiaisen puheenvuoroa, kun hän sanoi,
että valitusoikeutta laajennettiin maankäyttö-
ja rakennuslaissa. Päinvastoin sitä kavennettiin,
ja tästä kävimme valiokunnassa erittäin
pitkän, perusteellisen keskustelun myöskin hallinto-oikeuksien
puheenjohtajien kanssa.
Mutta, puhemies, pahoittelen hiukan tätä viivettä tässä,
mutta palaan vielä tähän mietintöön ja
myymäläkeskittymisiin. Tämä onkin
tärkeä kohta. Myymäläkeskittymällä tarkoitetaan
joko yksittäistä liikerakennusta, jossa on useita
myymälöitä, tai usean liikerakennuksen
muodostamaa kokonaisuutta, jossa myymälöillä on
yhteisiä toimintoja, kuten yhteinen pysäköintialue,
tai kokonaisuudella on yhteinen johto, markkinointi. Myymäläkeskittymällä ei
tarkoiteta toisistaan toiminnallisesti erillisiä myymälöitä ja
liikerakennuksia. Teollisuus- ja varastorakennusten alueen vähittäistä muuttumista
liiketoimintojen alueeksi ei pidettäisi myöskään
lain tarkoittamana myymäläkeskittymän
toteuttamisena. Tämän mietinnön kohdan
toivon, arvoisa puhemies, selventävän sitten tämän
käsitteen myöhempää tarkastelua.
Viimeinen kappale tässä aika pitkässä mietinnössä on
myöskin sitten se, jossa tuodaan esille erilaisia myymäläkeskittymän
määritelmiä: kauppakeskus, erikoiskauppojen
keskus, merkkituotemyymälöiden keskus, viihde-
ja huvittelukeskus. Näissä on vielä englanninkieliset
nimet taikka määritteet, ja syy siihen on, että nimenomaan
Yhdysvalloissa ovat tämän tyyppiset myymäläkeskittymät
olemassa olevaa todellisuutta.
Kaiken kaikkiaan totean vielä sen, että valiokunta
teki hyvää ja ahkeraa työtä melkoisen
pitkään tämän asian kanssa,
pääsi yksimieliseen mietintöön
ja tästä asiasta ei siis todella edes käsittelyn
aikana missään vaiheessa äänestetty, mitä pidän
ihan hyvänä asiana. Kuten ed. Reijonen totesi,
erilaisia mielipiteitä toki on.
Mutta vielä näihin valitusmääriin:
On varsin selkeätä tosiasiaa, mitä näillä sivuilla
valitusten määristä todetaan, tiedot
ovat käytettävissä aivan kuntakohtaisesti
ja kaikki kansanedustajat ja mikseivät myös kuntien
valtuutetut ovat tilaisuudessa katsoa, miten heidän omassa
kunnassaan on valitettu. Oma kotikuntani on Kotkan kaupunki: vuonna
2000 ei yhtään valitusta, vuonna 2001 ei yhtään
valitusta, vuonna 2002 kaksi valitusta, joista toinen meni sitten
hallinto-oikeudessa läpi.
Juhani Sjöblom /kok:
Arvoisa puhemies! Olen ihan samaa mieltä edellisen
puhujan kanssa, että maankäyttö- ja rakennuslaki
on kohtuullisen hyvä. Edellinen valiokunta teki siinä varsin pitkän,
merkittävän ja hyvän työn. Seurasin
sitä kuitenkin aika tarkasti, vaikka olinkin varajäsen. Mutta
tämä esitys kahlitsee kaupan kehittymistä, ja
se on kyllä tosiasia.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä vastata ed. Sjöblomille,
jonka tiedän asiantuntevaksi kansanedustajaksi näissä maankäyttöasioissa.
Hän toimii myös ymmärtääkseni
valtuustojohtotasolla näissä asioissa. Kun toimin
myös edellisen ja sitä edeltäneenkin ympäristövaliokunnan
puheenjohtajana, niin haluaisin kyllä tässä todeta,
että myös silloin 1998—99 oli aika paljon
erilaisia näkökulmia, mutta pääsimme
eteenpäin ja saimme lain ennen vaaleja läpi ja
säädetyksi. Nyt kyllä, ed. Sjöblom,
olette siinä aivan oikeassa, että tässä on
uhkatekijöitä, ja valiokunta on kiinnittänyt
niihin huomiota. Muun muassa nämä keskikokoiset päivittäistavaramyymälät,
siis aika isot mutta eivät mitkään super-
ja muut mammuttimarketit, se koko on vähän uhattuna
eikä ihan vähänkään,
ja siihen kiinnitämme huomiota. Siksi nostimme myös
näitä neliömääriä ja
prosenttilukua.
Yleiskeskustelu päättyy.