Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa kansalaisuuslain
15 §:n muuttamisesta on vähän samaan
tapaan kuin tuossa edellisessä aloitteessa myöskin
laskujeni mukaan 105 nimeä, ja valtaosa perustuslakivaliokunnan
jäsenistä on sen myöskin allekirjoittanut,
joten suhtaudun luottavaisin mielin tämän aloitteen
tulevaisuuteen.
Aloitteen pohjana on se, että Suomen työmarkkinoilta
poistuu joka vuosi tästä eteenpäin 10 000
ihmistä enemmän kuin työmarkkinoille uusia
ihmisiä tulee. Tarvitsemme siis osaavaa työvoimaa
maamme rajojen ulkopuolelta. Täällä tällä viikolla
läpikäydyssä tutkija Himasen raportissa
puhuttiin 5 000 uuden ulkomaalaisen vuosittaisesta tarpeesta
Suomen työmarkkinoille. Tämä lukema lienee
hyvin lähellä totuutta. Näitä ulkomaalaisia
työntekijöitä tarvitaan sekä huippuosaamista
vaativiin tehtäviin että moniin tavallisiin teollisuus-
ja palveluammatteihin.
Nyt käsittelyssä oleva lakialoite on yksi
asia niiden toimenpiteiden joukossa, joilla Suomen maahanmuuttopolitiikkaa
muutetaan passiivisesta aktiiviseksi ja samalla työperusteiseksi.
Parasta aikaa istuu maaherra Rauno Saaren työryhmä, joka
linjaa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan perusteita. Toivon, että peruslinjaksi
työryhmässä otettaisiin Kanadan-malli,
jossa maahan työhön pyrkivät hakijat
pisteytetään; huomioon otetaan muun muassa koulutus,
työharjoittelu, koulutuksen ja harjoittelun pituus kohdemaassa,
kielitaito, sukulaisuussuhteet jne. Nämä asiat
ovat hyvin tärkeitä, ja minun mielestäni
sillä linjalla meidänkin pitäisi edetä.
Kaikkein helpointa kansainvälistyminen on kuitenkin
aloittaa siitä, että luodaan paremmat edellytykset
täällä Suomessa tutkinnon suorittaneille
opiskelijoille jäädä tänne maahan
tekemään töitä. Heistä useimmat
osaavat ainakin auttavasti suomen kieltä, sen lisäksi
ovat täällä Suomessa saaneet korkeatasoisen
koulutuksen, on sitten kyse ammattioppilaitoksesta, ammattikorkeakoulusta
tai yliopistosta.
Tällä hetkellä Suomessa on 4 000
ulkomaalaista yliopisto-opiskelijaa, jotka suorittavat tutkintoa,
ja yli 3 000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa ammattikorkeakouluissa.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimesta on tehty tutkimus,
jossa on kysytty näiden ulkomaalaisten opiskelijoiden halukkuutta
jäädä Suomeen työmarkkinoille.
Kyselyyn vastanneista 45 prosenttia oli valmis jäämään
Suomeen ja 25 prosenttia oli valmis harkitsemaan Suomeen jääntiä,
jos Suomessa olisi lupaava työura tarjolla. Mielestäni
Suomen tulisi toimia niin, että jääminen
tehtäisiin houkuttelevaksi. On myös taloudellisesti
perusteltua, että Suomi edesauttaa niiden ihmisten sitoutumista
Suomen työmarkkinoille, joiden opiskelun me olemme maksaneet
veroilla.
Usein ajatellaan niin, että kun opiskelijat tulevat
tänne esimerkiksi Afrikasta tai Aasiasta, niin on aivan
hyvä, että he palaavat takaisin kotimaahansa ja
edesauttavat omien valtioidensa kehitystä. Näin
toki osaltaan onkin, mutta useimmiten, kuten tämä tutkimuskin
osoitti, jonka Helsingin yliopiston ylioppilaskunta oli tilannut,
se vaihtoehto ei niinkään ole se oma kotimaa,
vaan joku sellainen länsivaltio, joka ottaa mielellään
ulkomaista työvoimaa. Kanada on yksi esimerkki. Myöskin
Australia ja Iso-Britannia ovat haluttuja kohteita myöskin
Suomessa valmistuneille opiskelijoille. Mielestäni tässä sarjassa
meidän pitäisi pärjätä ja
toimia niin, että tänne kannattaa jäädä.
Jäämiseen houkuttelussa yksi olennainen asia on
mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus helpommin. Tällä hetkellä Suomen
kansalaisuutta haettaessa opiskeluaikaa ei mitenkään
huomioida vaadittavassa kuuden vuoden asumisajassa, koska opiskelijat
oleskelevat maassa väliaikaisella oleskeluluvalla eli b-statuksella.
Kansalaisuuteen vaaditaan kuuden vuoden yhtäjaksoinen asuminen
maassa pysyvällä oleskeluluvalla eli a-statuksella.
Saattaa olla siis sellainen tilanne, että ulkomaalainen
on opiskellut Suomessa ehkä neljä vuotta, jopa
viisi kuusikin vuotta, sen jälkeen jäänyt
työelämään tänne, ollut
töissä kuusi vuotta, kun vasta voi hakea kansalaisuutta,
ja sen jälkeen saattaa kansalaisuuden saaminen vielä prosessin
pituudesta johtuen kestää kaksi vuotta, eli siinä saattaa
olla 12—14 vuoden oleskelu Suomessa, ennen kuin kansalaisuuden
saa. Tätä voi pitää kohtuuttomana.
Olen kuitenkin esittänyt tässä aloitteessa
niin, että opiskeluajasta puolet tulisi hyväksyä kansalaisuuteen
vaadittavaksi asumisajaksi kuitenkin niin, että se samalla
on enintään puolet kansalaisuuteen vaadittavasta
ajasta eli maksimissaan kolme vuotta. Minkä takia esitän
sitä, että kyse on nimenomaan puolesta eikä koko
ajasta: täytyy olla myöskin realistinen sen suhteen,
että ei järjestelmä voi niinkään
toimia, että kun riittävän pitkään
on täällä opiskellut, niin automaattisesti
saa Suomen kansalaisuuden. Kyllä tässä myöskin
täytyy pitää huolta kannustavuudesta myös
tästä näkökulmasta.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Vaikka tässä aloitteessa
ei meikäläisen nimeä olekaan, ilmeisesti
ei ole sattunut kohdalle missään, niin muuten
kyllä ajatuksena kannatan tätä ed. Satosen
aloitetta siinä mielessä, jotta tässä on montakin
näkökulmaa. Yksi näkökulma on
se, jotta kun nämä opiskelijat kuitenkin hyödyntävät
suomalaisten opintojärjestelmää ja koulutusjärjestelmää,
niin minusta on kohtuullista, että myös semmoinen
suomalainen itsekkyys tässä tulee vähän
esille, että ajatellaan myös, että näistä voisi
tulla suomalaista työvoimaakin jossakin vaiheessa. Sen
takia tämmöinen lievennys tähän kansalaisuuden
ehtoihin voisi tulla, jotta asumisaikaa kerrytettäisiin
opintoaikanakin, niin kuin tässä esitetään.
Mutta minusta pitemmän tähtäimen
ajattelu kuitenkin pitää olla se, jotta tämmöiset
vanhat konstit pitäisi ottaa käyttöön,
ettei meidän tarvitsisi hirveän paljon turvautua
pelkästään ulkolaiseen porukkaan, niin
kuin nyt on vähän taivuttu tässä.
Kyllä tämmöinen ajattelu, että Suomessa olisi
lapsia ihan täältä omasta takaa ja saataisiin koulutettua
suomalaisia ihmisiä, olisi kuitenkin semmoinen parempi
tie. Mutta tiedän, kun katsoo muutaman vuoden eteenpäin,
niin omat lapset eivät ihan juurru siihen. Sen takia tarvitaan myös
näitä konsteja, mitä ed. Satonen esittää,
ja ajatusta siitä, että me saisimme näitä koulutettuja
ulkolaisia jäämään Suomeen ja
sitä kautta sitoutettua paremmin, kun saavat kansalaisuuden. Tämä on
hyvä aloite.
Keskustelu päättyy.