Täysistunnon pöytäkirja 54/2004 vp

PTK 54/2004 vp

54. TORSTAINA 6. TOUKOKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Poliisin resurssien puutteen vaikutukset

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Muistelen sisäministeri Rajamäen todenneen viime vuoden lopulla, että poliisien määrää ei saa vähentää kuluvana vuonna vuoden 2002 tasosta. Nyt kuitenkin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan useissa poliisilaitoksissa jää tänä vuonna täyttämättä suuri määrä virkoja, vaikka vajausta ja avoimia virkoja on jo entuudestaan. Nyt niin sanotusti höylätään edelleen joka paikasta, koska mitään toimintoa ei voi lopettaa kokonaan. Eniten palvelujen heikkeneminen koskee tietysti rikostutkintaa, yleistä turvallisuutta ja ennen kaikkea ennalta ehkäisevää työtä ja erityisesti toimintaa nuorten keskuudessa.

Arvoisa puhemies! Kysyisinkin valtioneuvoston asianomaiselta jäseneltä: Kun nyt jätetään rahapulan takia täyttämättä suuri määrä avoinna olevia ja avoimeksi tulevia vakansseja, niin onko vaarana, että yleinen turvattomuus lisääntyy edelleen teillä ja kaduilla entisestään, mihin ministeri äsken jo osittain viittasi, tutkinta heikkenee ja ennalta ehkäisevä työ lyödään laimin lähes kokonaan?

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki

Arvoisa puhemies! Viime loppukesän linjaus pitää. Poliisien määrää ei vähennetä. Nyt on kysymys siitä, että meillä on tarve kyllä ministeriössä käydä ministeriön talousjohdon ja poliisijohdon kanssa kohdentamiskeskustelut ja myöskin muun muassa siirtyvän erän tehokkaampi kohdentaminen poliisien määrän osalta. Toisaalta tietysti hallitus on lisännyt talousrikostutkintaan muun muassa ja laittoman työvoiman valvontaan myös konkreettisesti uusia vakansseja. Ne eivät ole poissa muualta. Mutta on selvä, että esimerkiksi 25 yhden partion poliisialueen poistaminen alueellisen palvelujen saatavuuden takia merkitsisi yksistään pelkästään 4 miljoonaa euroa jatkossa rahaa, eli joudutaan käymään kyllä keskustelua. Poliisien määrää ei ole tarkoitus vähentää, se pidetään ennallaan. Ongelma on aloittavien poliisioppilaiden määrä. Lähivuosina tulee sitä kautta ongelma, koska viime syksyinen päätökseni nostaa Tampereen Poliisikoulun oppilasmäärää ei näy välittömästi positiivisesti.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti lisäkysymyksenä: Joitakin aikoja sitten julkistettujen tilastojen mukaan esimerkiksi vuonna 1980 laissa rikokseksi määriteltyjen rikosten selvitysprosentti oli 80,7. Vastaava luku on laskenut vuoden 2002 loppuun mennessä 45 prosenttiin ja esimerkiksi varkauksista selvitettiin enää vajaa 14 prosenttia. Tämä kehitys huolestuttaa varmasti kansalaisia ja, uskoisin myös, arvoisaa ministeriä. Kysyisin yleisemmällä tasolla arvoisalta herra pääministeriltä:

Eikö tässä linjassa, selvitysprosenttien vähentämisessä, koko hallitus voisi tukea sisäministeriä, että saataisiin jotakin konkreettista parannusta tähän?

Sisäasiainministeri Kari Rajamäki

Arvoisa puhemies! Poliisin tietoon tulleen rikollisuuden valossa rikollisuus ei ole varsinaisesti lisääntynyt. Viime vuonna tuli kaikkiaan 762 000 rikosta tietoon; niistä selvitettiin 549 000. Toisaalta täytyy tietysti muistaa, että näistä ovat liikennerikkomukset, erityisesti täällä esillä olleet rattijuopumukset, merkittävin osa.

Mielestäni meidän pitäisi panostaa entistä enemmän massarikollisuuden selvittämisessä myös dna-tutkimusten hyödyntämiseen. Monesti nämä ovat ketjuuntuvia huumerikoksia, ja monta kertaa dna:lla pystyttäisiin niitä selvittämään myös tältä osin. Myös eräitä tähän liittyviä virityksiä on.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.