Täysistunnon pöytäkirja 54/2007 vp

PTK 54/2007 vp

54. KESKIVIIKKONA 26. SYYSKUUTA 2007 kello 15 (15.05)

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi päästökauppalain muuttamisesta

 

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Tämä eduskunta tietää sangen hyvin, että Euroopan unioni oli aikanaan ensimmäisenä tarttumassa konkreetein toimin niihin päätöksiin, mitä YK:n Kioton-kokouksessa aikanaan päätettiin. Osana näitä aktiviteetteja, mihin EU ryhtyi, oli rakentaa eurooppalainen päästökauppajärjestelmä, jonka idea ja ajatus on löytää mekanismi, jolla Euroopan unionin sisällä mahdollisimman tehokkaasti voitaisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Vuonna 2004 saatiin aikaiseksi direktiivi, ja tämän direktiivin pohjalta sittemmin vuoden 2004 aikaan Suomessa eduskunta sääti ensimmäisen kansallisen päästökauppalain. Tällä lailla Suomi määritteli ne pelisäännöt direktiiveihin nojautuen, miten päästökauppajärjestelmää Suomessa hoidettaisiin. Ensimmäinen päästökauppakausi on nyt sitten kohtapuoliin takana. Se oli tietynlainen harjoittelukausi — tai on edelleenkin, koska tämä kausi päättyy vasta tämän vuoden loppuun mennessä. Nyt jo meillä on kokemustaustaa siitä, mitä tänä aikana 2005—2006 on tapahtunut ja mihinkä näyttää päätyvän tämä ensimmäinen päästökauppakausi.

Rinnan tämän kauden vielä meneilläänolon sitten EU:ssa on valmistauduttu varsinaiseen ensimmäiseen päästökauppakauteen, joka alkuperäisen direktiivin ja ajatuksen mukaan alkaa ensi vuoden 1. päivänä. Tässä valmistautumistyössä ovat sitten eri maat omalta osaltaan tehneet niille direktiivin mukaan kuuluvan osuuden. Suomessa kansallisen päästökauppajärjestelmän uuden kauden aloittaminen 2008—2012 rakennettiin siten, että edellisenä syksynä ja viime keväänä täällä eduskunta käsitteli silloisen hallituksen lakiesityksen, jolla tämä varsinaisen päästökauppakauden järjestelmä Suomessa toteutettaisiin.

Sitten tuon lain täällä käsittelyn kuitenkin Euroopan komissio on tehnyt uusia tulkintoja, entistä tiukempia kannanmäärittelyjä, siitä, minkä suuruisiin määriin tällä päästökaudella 2008—2012 lopulta pitäisi päästä, mitä pitäisi tavoitella. Muutoinkin niihin pelisääntöihin, joilla tätä päästökauppakautta nyt toteutettaisiin, komissio on tarttunut vähän entistä tiukemmin ohjaksin ja käsin. Tähän liittyvät myöskin Suomen kohdalta sellaiset muutokset komission ratkaisuissa, jotka nyt pakottavat antamaan uuden esityksen päästökauppalaiksi tälle samalle kaudelle, jolta jo kertaalleen eduskunta tämän lakiesityksen käsitteli.

Näiden komission tarkennusten, tai tiukennusten oikeastaan, ydinsanoma Suomen kannalta liittyy siihen, niin kuin kaikkien muidenkin EU:n jäsenmaiden kannalta, että komissio leikkaa niitä päästöoikeuksia, mitä aiemmin oli maakohtaisesti jaettu. Aikaisemmilla perusteilla näytti siltä, että Suomen päästöoikeudet päästökauppasektorilla muodostuvat 39,6 miljoonaksi CO2-tonniksi vuodessa. Komissio kuitenkin leikkasi tätä Suomenkin kiintiötä keskimäärin noin 2 miljoonalla CO2-tonnilla per vuosi koko tämän päästökauppakauden ajan. Suomen kohdalla leikkaus oli kuitenkin noin 5 prosenttia aikaisemmasta. Keskimäärin koko unionin alueella maakohtaiset leikkaukset olivat 9,5 prosenttia aiemman direktiivin pohjalta komission aiemmin antamiin päätöksiin nähden. Tässä, arvoisa puhemies, yksi syy, miksi tämä lakiesitys on täällä. Meiltäkin siis leikataan tällä päästökauppakaudella enemmän niitä päästöoikeuksia kuin mihin me olimme alun perin varautuneet. Meillä, vielä kertaalleen sanottuna, leikkausten määrä on kuitenkin noin puolet siitä, mitä keskimäärin EU:n jäsenmaiden kohdalla tuo leikkaus on.

Myös muita syitä on taustalla siihen, että tämä esitys on tänne annettu. Ehkä niistä kannattaa aivan lyhyesti vaan mainita se, että näiden uusien osallistujien mahdollisuuden saada näitä päästöoikeuksia tuo komissio on tyrmännyt, edelleenkin yrityskohtaiset Kioton mekanismien käyttölimiitit, kuinka paljon yrityskohtaisesti yritykset voivat niitä käyttää. Komissiolla oli vähän erilainen käsitys kuin meillä Suomessa ja kuin meillä oli täällä eduskunnassa silloin, kun eduskunta käsitteli sen alkuperäisen lakiesityksen.

Arvoisa puhemies! Oikeastaan tässä ne taustat ja perussyyt siihen, että tämä esitys, joka jo samannimisenä täällä käsiteltiin muutamia kuukausia sitten, on uudelleen tässä eduskunnan käsittelyssä.

Arvoisa puhemies! Muutoin tähän aihealueeseen liittyy paljon varmaan koko eduskuntaa kiinnostavia yksityiskohtia. En niihin ajanpuutteen vuoksi tässä yhteydessä mene. Ehkä totean kuitenkin vielä muistin virkistämiseksi sen, että koko Suomen päästökiintiö tälle kaudelle oli alun perin siis noin 71 miljoonaa CO2-tonnia, kun viime vuonna 2006 Suomen päästöt olivat noin 80 miljoonaa tonnia, ja nyt tästä 71 miljoonasta tonnista vielä — puhutaan koko päästöjen määrästä — leikataan sitten tällä komission päätöksellä muutama miljoona CO2-tonni. Haluan tämän ikään kuin tämmöisenä mittasuhdekuvana kertoa.

Oma lukunsa ovat sitten ne päätökset, joita me odotamme. Me odotamme ratkaisuja komissiolta nyt siitä, miten EU:n komissio suhtautuu maakohtaisesti vuoteen 2020 ulottuvan päästöjen leikkausvelvoitteen hoitamiseen. Suomi ei vielä tiedä, kuinka paljon meidän pitää leikata. Keskimäärin EU on sitoutunut siihen, että leikkaus on 20 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Arvoisa puhemies! Näillä johdannon sanoilla avaan keskustelun.

Puhemies:

Täällä ovat vastauspuheenvuoroja pyytäneet ne, joilla on varsinaisiakin puheenvuoroja. Kun ministerin puheesta ymmärsin, että hän jää tänne, niin sopinee, että mennään kuitenkin varsinaisiin puheenvuoroihin ja käydään debattia ehkä sitten vähän myöhäisemmässä vaiheessa, kun ministeri vastaa puheenvuoroihin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tässä ministeri kuvaili tätä päästökauppajärjestelmää ja aloitti siitä, että Euroopan unioni on tällainen ensisijainen toimija tässä. Näinhän on. EU on mielestäni hyvällä tavalla toiminut sillä lailla, että se on vakavasti liikkeellä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin, joka ei ole. Mutta päästökaupasta pitää tietysti sanoa se, että kun se 1997 Kiotossa hyväksyttiin mukaan Kioton mekanismeihin, niin se oli Yhdysvaltain vaatimus ja Euroopan unioni vastusti sitä. No, nyt on päästökauppa mukana mutta Yhdysvallat ei ole, joka silloin asetti mukaantulon ehdoksi tämän päästökaupan. Tällä tavalla me olemme saaneet tämän Amerikan lahjan, mutta Yhdysvallat itse ei ole mukana näissä ilmastotalkoissa.

Kuitenkin, kun kuulimme ministeri Pekkarisen esityksen, hän kuvasi Suomen vähenemää näissä päästöoikeuksissa noin 2 miljoonaksi tonniksi, hiilidioksidiekvivalenttitonniksi, kun muilla EU-mailla tämä komission esittämä ja nyt käsittelyssä oleva vähenemä päästöoikeuksissa olisi suurempi. Mielestäni kyllä tässä — tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni — Suomen pitää ymmärtää se, että päästöoikeuksille pitää saada hinta. Tällä hetkellä 30 sentin tonnihinta ei säätele hiilidioksidipäästöjä. Se ei ohjaa fossiilisista polttoaineista ympäristön kannalta edullisempiin energianvalmistusmuotoihin. Tästä syystä on todettava, että tällä hetkellä päästöoikeuden hinta on aivan liian vähäinen. Siinä mielessä, jos komissio vetää tiukempaa linjaa, se on kyllä ilmastonmuutoksen ehkäisemisen kannalta oikea tapa kulkea eteenpäin. Kuitenkin meidän vuoden 1990 taso on siellä 73,5 miljoonan tonnin tasolla, ja siitä pitäisi sellainen 20 prosenttia vähentää sitten vuoteen 2020 mennessä, eli nämä tavoitteet ovat aivan muuta luokkaa kuin tällaista 2:ta miljoonaa tonnia. (Ed. Laukkanen: Puhuja haluaa nostaa kuluttajan sähkönhintaa edelleenkin!) — Puhuja haluaa, ed. Laukkanen, että ilmastonmuutosta todellakin pystytään hillitsemään, eikä niin kuin nyt jotkut pääkirjoituskirjoittajat: muun muassa tämänaamuinen Etelä-Suomen Sanomat toteaa, että päästöjen hillitsemisen aika on ohitse, nyt pitäisi keskittyä sopeutumiseen. Tämä sopeutumisen tie on loputon. Siinä sopeudutaan epäinhimillisiin olosuhteisiin, muiden lajien tuhoutumiseen ja todellakin ilmastonmuutokseen, jonka päämääränä siellä kaukana on tämä venusilmiö, ed. Laukkanen, joka ei nyt tarkoita mitään kauneutta vaan samanlaisia olosuhteita kuin Venus-planeetalla on.

Mutta sitten vielä tähän hallituksen esitykseen ja sen perusteluihin. Viitataan linkkimekanismiin ja linkkidirektiiviin. Tämä linkkidirektiivi on tärkeä, ja sitä pitäisi tietysti voimistaa, niin kuin näissä perusteluissa sinänsä todetaan. Yhteistoteutus ja kestävän kehityksen mekanismi — tämä cdm, jälkimmäinen — tuottavat näitä päästöyksiköitä, joita voidaan sitten liittää päästökauppaan. Tässä asiassa olisi hyvä, että myös kehitysyhteistyöministeri olisi paikalla, ministeri Väyrynen, koska hänen toimialaansa kuuluu sitten myös tämä cdm, niin kuin se kuuluu myös ympäristöministerin toimialaan. Tässä painotan sitä, että näiden cdm:n kautta saatujen päästöyksiköiden hankkiminen ei saa merkitä lähellä päiväntasaajaa Afrikassa ja muualla alkuperäisen luonnon tuhoutumista. Tämä luonnon monimuotoisuuden varjeleminen on hyvin tärkeätä, eikä lähdetä sellaisiin metsänistutustalkoisiin, että ensiksi kaadetaan sademetsä, sitten istutetaan istutusmetsä siihen ikään kuin tilalle. Tällainen ajatus tulee mieleen, kun tiedämme, että ministeri Väyrynen on muun muassa Suomessa ollut sitä mieltä, että kansallispuistosta voitaisiin hakata metsää ja istuttaa uutta tilalle. Se olisi hänen näkökulmastaan ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta myönteinen asia. Näin ei voi menetellä, vaan biodiversiteetistä pitää pitää huolta.

Puhemies:

Ajattelin niin, että otetaan vielä ed. Perkiön ja ed. Pulliaisen varsinaiset puheenvuorot ja sitten ministerin ja sitten voitaisiin käydä lyhyttä debatointia.

Sanna Perkiö /kok:

Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri! Suomen kannalta komission kesäkuinen päätös hiilidioksidipäästöjen kansallisesta jakosuunnitelmasta on erinomainen, vaikka päästöoikeuksien kokonaismäärää joudutaan pienentämään. Päästöoikeudet pienenivät kuitenkin vain hieman yli 5 prosenttia, ja ministeri Pekkariselle onkin syytä osoittaa kiitokset hyvästä työstä.

Kansalaisen ja kansantalouden kannalta on oleellisinta, että kasvihuonekaasupäästöt saadaan vähenemään mahdollisimman vähällä pääomalla. Päästökaupan idea on, että pääoma hakeutuu aivan kuin itsestään tehokkaimpiin investointeihin. Päästökauppajärjestelmässä on kuitenkin paljon epäkohtia. Päästökaupassa ei esimerkiksi ole ollutkaan aitoa niukkuutta päästöoikeuksista. Jäsenmaat ovat jakaneet päästöoikeuksia yli tarpeen, ja tästä syystä päästöt eivät todellisuudessa vähene. Kuvaavaa on, että vaikka päästöt ovat Euroopan tasolla kasvaneet, päästöoikeuksia on jäänyt yli. Nyt voidaan nähdä juuri, että komissio pyrkii uudelle kaudelle luomaan niukkuutta vähentämällä jäsenmaiden päästöoikeuksia. Päästökauppa on kuitenkin nostanut energianhintaa, ja lopulta suuren energialaskun maksaa suomalainen kuluttaja ja pienyrittäjä (Ed. Tennilä: Juurihan te kehuitte päästökauppaa!) ilmastokustannusten siirtyessä loppukäyttäjän hintoihin.

Päästökauppa ei oikein toimi odotetusti energiamarkkinoilla, joilla ei ole kilpailua. Päästökaupan ohella myös kilpailua tarvittaisiin sähkö- ja muilla energiamarkkinoilla pakottamaan ilmastoinvestoinnit tehokkaimpiin kohteisiinsa. Valtion tulisi omilla toimillaan pyrkiä lisäämään energiamarkkinoiden kilpailua. Valtion tulisi myös varmistaa energiamarkkinoiden vakaus. Tuoreen tutkimuksen mukaan energiaintensiivinen teollisuus koki päästökaupan kasvattaneen energian saatavuuteen liittyviä epävarmuuksia ja muuttaneen energiamarkkinoita epästabiilimmaksi. Päästökaupan osalta onkin toivottu esimerkiksi pidempikestoisia kausia, niin että kolmas kausi kestäisi vähintään vuoteen 2020. Näin alan ennustettavuus paranisi.

Päästökauppadirektiiviin on tulossa uudistus, kun komissio antaa esityksensä joulukuussa. Uudistusta varten on kokoontunut työryhmä käsittelemään kehitystarpeita. Esimerkiksi läpinäkyvyyttä päästökattojen määrittämisessä ja -oikeuksien jaossa tarvitaan. Työryhmä on käsitellyt myös päästökaupan ulottamista uusille sektoreille ja muiden kasvihuonekaasujen mukaan ottamista ja päästökaupan vaikutuksia kansainväliseen kilpailuun. Päästökaupan ongelmana onkin toisaalta sen rajaukset, jolloin esimerkiksi kokonaisia sektoreita, kuten liikenne ja rakennukset, jää päästökaupan ulkopuolelle. Nyt vireillä oleva päästökaupan laajentaminen lentoliikenteeseen vuodesta 2011 alkaen korjaa tätä tilannetta, vaikka komission esitys onkin vesittynyt matkan varrella.

Tärkeää on jatkossa kiinnittää huomiota myös siihen, että vältetään päällekkäisten ohjauskeinojen voimaan saattaminen. Päästökaupan osalta voidaan nostaa esille kysymys, pitääkö valtion jakaa päästöoikeuksia ilmaiseksi vai tulisiko oikeudet jakaa mieluummin esimerkiksi huutokauppaamalla, varsinkin jos nykyinen käytäntö johtaa niin sanottuihin windfall-tuottoihin, joissa yritykset saavat päästökaupan avulla voittoa kuluttajahintojen noustessa ja tuotantokustannusten pysyessä alhaalla — sehän ei ollut päästökaupan perimmäinen tarkoitus. (Ed. Tennilä: Taisi olla!)

Arvoisa puhemies! Päästökaupan tavoite on päästöjen vähentäminen. Tämä on syytä pitää meidän politiikassa kirkkaana mielessä myös jatkossa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Käytetyt puheenvuorot ovat hyvin johdattaneet päivän tekstiin ja erikoisesti ed. Tennilän välihuudot.

Tässä on syytä muistaa, mistä koko tämä päästökauppajärjestelmä on kotoisin. Se on Yhdysvalloista Suurten järvien alueelta. Siellä kapitalistit itse, teollisuuspomot itse, keksivät tämän järjestelmän, ja oli varsin luontevaa, että kymmenen vuotta sitten Yhdysvallat omaksui omalla alueellaan keksityn järjestelmän esitettäväksi muille. Eri asia on sitten, että hiukan logiikkaa puuttuu jatkossa sen takia, että ei se sitten enää kohta poliittisesti kelvannutkaan.

Mutta tämä kymmenen vuotta on ollut siinä mielessä mielenkiintoinen aika, että on varsin hyvin tiedetty se, mitä varten tällaisia päästökauppajärjestelmiä tarvitaan: a) ympäristönä on markkinatalous, ja b) pitää ottaa markkinatalouden pelisäännöt jollakin tavalla huomioon ja käyttää tätä ohjausmekanismia. Kymmenen vuotta on ollut riittävän pitkä aika siihen, että olisi keksitty parempi järjestelmä, vua eipä oo tullunna, eipä ole näkyvissä, ei ole edes keskustelussa. Toisin sanoen silloin ollaan tilanteessa, jossa, ed. Tennilä, tämä on nyt jäänyt kouraan. Ed. Tenniläkään, joka on todella fiksu ja filmaattinen ja luova henkilö, ei ole parempaa toistaiseksi keksinyt. Mutta hänellä on puheenvuoro tässä lopussa. Se saattaa sitten muuttaa kaiken, sitä jännityksellä odotamme.

Elikkä siis toisin sanoen tässä tilanteessa ollaan. Komissio on päätynyt antamaan Suomelle jäsenvaltiona vinkin, että tätä aikaisempaa päätöstä pitäisi pikkuisen korjata, ja se on paikallaan. Tämä hallituksen esitys tulisi käsitellä mahdollisimman pian ja hoitaa tämä vaihe pois päiväjärjestyksestä.

Jos sitten, arvoisa puhemies, mennään siihen, mikä tässä olisi se, joka niin kuin puree. On syytä muistaa se, mistä esimerkiksi hiilidioksidi, josta nyt tässä pääasiassa puhutaan, se ongelmallinen hiilidioksidi, on peräisin. Se on peräisin kahdesta lähteestä: 500 miljoonan vuoden aikana maaperään ja merten pohjan alle varastoituneista fossiilisista energialähteistä. Niistä se, mikä on kuivan maan alueella, ei lisäänny yhtään. Se on se määrä. Se jäljellä oleva määrä on suurin piirtein neljä kertaa maapallon luonnon primääriproduktion määrä vuodessa, ei sen enempää. Se, mikä on siellä meren pohjassa, teoreettisesti pikkuhiljaa lisääntyy, mutta se määrä on kymmenissätuhansissa tonneissa vuodessa, ja sillä ei siellä syvän meren pohjan alla ole käytännön merkitystä. Elikkä sekin on selvä määrä, mikä on käytettävissä. Sitä paitsi se on niin rajallinen määrä, että 30 vuoden jälkeen saapi sitten kuvetta kaivaa oikein kunnolla, että saa sitä raakaöljypohjaista tislettä käyttöönsä. Asiat ovat niin kuin siinä mielessä aika mielenkiintoisessa vaiheessa.

Mistä tässä siis on pohjimmaltaan kysymys? Tässä on pohjimmaltaan kysymys siitä, että mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti siirrytään uusiutuvien energialähteitten käyttöön ja vähennetään niin suuressa määrin kuin mahdollista fossiilisten energialähteitten käyttöä. Siitähän tässä on kysymys. Siis meillä on potti, jonka kokonaiskäytöstä pitää pidättäytyä mahdollisimman suuressa määrin — äärimmäisen yksinkertainen ratkaisu.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Kiitoksia näistä erinomaisen asiantuntevista puheenvuoroista. Lähden näistä ed. Pulliaisen tavallaan ensimmäisistä sanoista liikkeelle. Niin se vaan on, että me emme ole kyenneet kehittämään parempaa järjestelmää ainakaan tähän mennessä kuin päästökauppajärjestelmä on. Olen itse jäsenenä tämmöisessä maailmanlaajuisessa HLG:ssä, High Level Groupissa, jonka komission puheenjohtaja Barroso kutsui koolle. Se on pari vuotta tehnyt työtä, ja siinä on edustajia bisneksen johtotehtävistä eri puolilta Eurooppaa, siinä on maailman ympäristöjärjestöjen johtohenkilöitä mukana, ja siinä on muutama poliitikko mukana, ja siinä mielessä olen itse siinä mukana. Muun muassa sillä foorumilla on etsitty perusidealtaan parempaa järjestelmää, mutta me emme ole löytäneet parempaa järjestelmää kuin päästökauppajärjestelmä on. Olemme tunnistaneet sellaisia aihealueita, joilla näitä korjaustoimia pitäisi saada aikaiseksi, ja niitä tuli tavallaan esille oikeastaan useammassakin puheenvuorossa, ja tässä tavallaan viitattiin niihin samoihin asioihin. Sanon niistä yhden ainoan, ja valitettavasti me emme nyt pääse niihin tarkistuksiin kiinni, koska tämä päästökauppadirektiivi päättyy 2012 lopussa. Se, mitä nyt tehdään EU:ssa päästökauppajärjestelmän korjaamiseksi asiallisesti ottaen, koskee vasta aikaa 2012 jälkeisessä elämässä.

Mutta yksi niistä kohdista, jotka ansaitsevat tässä huomion, joihinka Suomi on kiinnittänyt huomiota, on se, että tämä läpinäkyvyys ei toimi näillä päästökauppamarkkinoilla. Kun normaalia kvartaalitaloutta eletään ja vähintäänkin 24 kertaa vuodessa tiedetään yrityskohtaisesti aika tarkkaan, mitä siellä tapahtuu, päästökauppajärjestelmässä systeemi toimii niin, että vuoden aikaan ei ole tällaista kurkistamista, kuinka paljon päästöoikeuksia on, minkä verran on kauppaa käyty. Vuoden jälkeen vasta, monen kuukauden jälkeen, kun vuosi on ohitse, avataan kirjat ja katsotaan, mitäs siellä oikein tapahtuu, mistä seuraa se, että päästöoikeuden hinta ei aina ihan oikein noudata sitä markkinoiden todellista tilannetta. Tämän tyyppisiin asioihin me pyrimme korjauksia saamaan aikaan. Tässä sanotaan, että bisnessalaisuudet paljastuisivat, jos tässä mentäisiin avoimempiin järjestelmiin. Minä uskon, että tämän tyyppisissä toimissa on mahdollista korjausta saada.

Toinen asia, minkä sanon ihan lyhyesti ed. Tiusasen puheenvuoron johdosta — ehkä menen tähän ed. Perkiön puheenvuoroon vähän myöhemmin. Ed. Tiusanen, on ihan totta, että tällä hetkellä päästöoikeuksien hinta on lähellä nollaa — en minä tiedä, onko se nyt 30 senttiä vai mikä se on tonnilta, mutta se on asiallisesti ottaen nolla. Mutta ei sillä perusteella voi arvioida sitä, onko päästöoikeuksien taakka tulevalla päästökauppakaudella oikea, koska näitä päästöoikeuksia ei voi siirtää ensi vuoden vaihteen yli. Kun vuosi loppuu, niin päästöoikeuden hinta menee nollaan, mutta seuraavalla kaudella jo puhutaan 20—30 euron tonnihinnasta, kun puhutaan vuosien 2008 ja 2012 välisestä ajasta. Ja silloin kun päästöoikeuden hinta kulkee näitä latuja, niin silloin sillä taatusti on vaikutusta myöskin energian hintaan, niin kuin sillä nyt jo on tällä hetkellä tavallaan ennakoidusti nähty olevan.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty oikein hyviä puheenvuoroja, ja haluaisin vaan oikeastaan tukea tässä ed. Pulliaisen esittämää näkemystä siitä, että kyllä silloin, kun liikkeelle lähdettiin, varmasti yritysten ajatuksena oli se, että tämä järjestelmä tulee heidän edukseen. Nyt tässä jossakin matkan varrella on sitten kuultu hyvinkin kriittisiä puheenvuoroja, että tästä koko järjestelmästä pitäisi luopua. Näin ei voida menetellä. On tietenkin aivan selvää, että hiilidioksidipäästöjä meidän on kyettävä nykyistä rivakammin alentamaan.

Haluaisin ministeri Pekkariselta tässä yhteydessä kysyä tätä vaikuttavuuden arviointia, joka on äärimmäisen tärkeä kaikissa näissä EU-toimissa, ja sen lisäksi tätä päästökaupan mahdollista ulottamista jatkossa paitsi lentoliikenteeseen myös muuhun liikenteeseen. Kuinka hyvin esimerkiksi tässä asiantuntijafoorumissa, johon viittasitte äskeisessä puheenvuorossanne, ovat nämä asiat esillä?

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on erittäin hyviä parannusehdotuksia, niin huutokauppaa kuin liikennettä ja kaikkea muuta, mutta ymmärtääkseni tällä lainmuutoksella on aika kiire, koska tosiaan alkaa jo ensi vuoden alusta tämä uusi systeemi. Haluaisinkin kysyä: Miten näette, herra ministeri Pekkarinen, miten nopeasti meidän täytyy täällä edetä, jotta emme pääse käräjille tai epävarmuus yrittäjien keskuudessa ei tässä vaan lisäänny? Eikö nyt olisi parasta hoitaa tämä pois alta? Sitten jos halutaan tehdä muutoksia ja parannuksia ja pohtia syvemmin, niin ilmasto- ja energiastrategian käsittely on se oikea hetki, jolloin näihin voidaan mennä kunnolla.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Pekkarinen, oli hyvä esittelypuheenvuoro, mutta unohditte kertoa, mitä tämä on, mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle teollisuudelle, mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle kuluttajalle, suomalaiselle energian tuotannolle. Varmaan olisi hyvä analysoida nyt näitä ohjausvaikutuksia ja seuraamuksia, mitä tästä kaiken kaikkiaan seuraa, minkä kaltainen teollisuus on nyt se, joka on se suuri maksaja, mikä teollisuus on se voittaja. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Tornion terästehdas on nyt sitten se suuri kärsijä tässä ja suomalainen kuluttaja tulee maksamaan ilman muuta merkittävästi enemmän sähkölaskua? Ja mikä on, arvoisa ministeri, se johtopäätös, minkä kaltaiseen energian tuotantoon tämä nyt sitten kannustaa meitä suomalaisia ryhtymään?

Ja lopuksi vielä kysyn sitä — itse järjestelmähän on hyvä, kuten ed. Huovinen täällä sanoo — mikä on se keino, millä saadaan mukaan ne maat, jotka eivät ole tämän järjestelmän piirissä. Otetaan esimerkiksi vaikka naapurimaa Venäjä, joka on erittäin merkittävä päästöjen tuottaja. Ei tuossa Suomen ja Venäjän rajalla, itärajalla, ole mitään seinää. Me olemme ilmastollisesti aivan saman ongelman äärellä, ja sen takia näiden suurten päästömaiden saaminen mukaan tähän on aivan välttämätöntä.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Päästökaupan osalta ei ole mikään muu varmaa kuin se, että se nostaa sähkön hintaa ja tuottaa miljardivoittoja sähkömonopoleille: Fortumille, Vattenfallille ja muille. Tämä on se karu tosiasia tämän päästökaupan osalta. Te, ministeri, edellisellä vaalikaudella, kun näitä asioita käsiteltiin, levittelitte käsiänne ja totesitte, että edellinen hallitus sopi nämä liian tiukat päästörajat Suomelle. Nyt te itse olette kiristämässä vielä siitäkin, mikä tilanne keväällä oli, kun komissio on vähän ärähtänyt.

Tässä varmaa on myös se, että tämä koko systeemi on esimerkiksi suomalaiselle terästeollisuudelle epäoikeudenmukainen. Täällä on jo tehty ne toimet, mihin tällä järjestelmällä tähdätään, ja tuottaa hankaluuksia sen vuoksi täällä sitten tehdä esimerkiksi uusia investointeja. Kaikki on jo puristettu, ja kuitenkin sitten pitää ruveta makselemaan jopa suurille saastuttajille, että saa tehdä jotakin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Lähden ed. Janina Anderssonin puheenvuorosta. Juuri näin kuin ed. Andersson sanoi: Nyt minä toki toivon, että tämä esitys voitaisiin hoitaa mahdollisimman nopeasti, koska tässä ei ole kovin paljon muutoksia nyt sitten siihen, mikä oli sen lain sisältö, joka täällä käsiteltiin. Ne muutokset tulevat niistä kolmesta perusasiasta, joihinka äsken viittasin, joista tärkein oli se, että komissio leikkasi kaikilta ja meiltäkin sitten leikkasi jonkun verran.

Ed. Tennilä, komissio leikkasi keskimäärin 9,5 prosenttia eri jäsenmaiden aikaisemmista maakohtaisista päästöoikeuksista, mitä oli jaettu unionin sisällä. Suomen kohdalla leikkaus jäi noin 5 prosenttiin. Me pääsimme puolet vähemmällä kuin keskimäärin Euroopan unionin jäsenmaat. Tästähän ymmärsin ed. Tiusasen vähän niin kuin moitiskelleen. Te näköjään olette samassa ryhmässä vähän eri mieltä. Minä kun kuuntelin hänen näkemystään, niin ymmärsin, että Suomen pitäisi ottaa suurempi haaste kantaakseen. Ed. Tennilä tuntuu olevan tykkänään tästä asiasta toista mieltä.

Mitä tulee ed. Laukkasen puheenvuoroon taas sitten siitä, miten tämä kohtaa erilaiset yritykset, tässä ei tapahdu mitään muutosta siihen vanhaan lakiin tai siihen muutama kuukausi sitten hyväksyttyyn lakiesitykseen nähden. Siitä syystä en, kun oli rajattu aika, käyttänyt siihen aikaani. Ehkä lyhyesti voin kuitenkin sanoa, että kyllä tämä teollisuusprosessi pääsee ylivoimaisesti vähimmällä. Meillä on oikeus ymmärtää sitä, ja näin myöskin tehdään ajatellen näitä pohjoisessa olevia: Outokumpua ja Rautaruukkia ja muita vastaavia. Seuraavaksi vähimmällä pääsee teollisuuden energian tuotanto. Kaikista suurin rasite tulee lauhdetuotannolle. Siis ne, jotka käyttävät öljy- tai hiililauhdetta tai kaasulauhdetta, maksavat tästä ylivoimaisesti, moninkertaisesti, enemmän kuin muut. Mutta tässä suhteet pysyvät samanlaisina kuin aikaisemminkin.

Mitä tulee päästökauppajärjestelmään ja siihen, onko sille parempia vaihtoehtoja, ed. Tennilä, ei päästökauppajärjestelmä ole syy hinnannousuun, vaan se, että me olemme päättäneet, että me kerta kaikkiaan viemme alas näitä päästöjä, ja kun alamme viedä niitä alas ja korvaamme näitä halvempia, päästöjä aiheuttavia energiamuotoja uusilla, uusiutuvilla, ne ainakin tällä hetkellä ovat niin paljon kalliimpia, että se käytännössä vaan merkitsee sitä, että tämä johtaa energian hinnan nousuun. Päästökauppajärjestelmä on mekanismi. Jos keksitään parempi mekanismi siihen, hyvä on, kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Niin kuin sanoin, ainakin tällä hetkellä näen henkilökohtaisesti, että perusajatuksena se on paras, mitä on olemassa tai tähän saakka kehitetty. Se vaatii korjauksia. Me olemme olleet aktiivisia niitten korjausten tekemisen suhteen ja niiden suuntaan, ja pidän mahdollisena, että seuraavaa päästökauppakautta varten me saammekin niitä aikaan.

Mitä tulee, ihan lyhyesti, ed. Huovisen kysymykseen, niin lentoliikenne näillä näkymin tulee vuoden 2011 alusta lähtien mukaan. Mitä tulee muuhun liikenteeseen, niin kaikki se liittyy sitten aikaan vuoden 2012 viimeisen päivän jälkeen. On mahdollista, että muukin liikenne tulee sitten kyllä siinä vaiheessa mukaan.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aivan oikein, ministeri Pekkarinen, sitä peräänkuulutan, että teidän ministereiden, jotka olette kansainvälisesti liikkeellä, päämaalina pitää olla ilmastonmuutoksen hillitseminen. Ei se ole oikeata meininkiä, että kilpaillaan siitä, mikä maa kaikkein vähiten saa näitä päästöoikeuksien leikkauksia tai mikä saa eniten päästöoikeuksia. Se ei ole oikea linja. Oikea linja on yhdessä viedä EU:ssa eteenpäin sellaista politiikkaa, että päästöoikeudet ovat sillä tasolla, että niillä on vaikuttavuutta. Kun sanoin, että tällä hetkellä se hiilidioksiditonnin hinta on lähellä nollaa, se merkitsee sitä, että on annettu oikeuksia yhdessä vaiheessa liikaa ja arvioitu väärin. Samalla sanotaan, että miinustamme teollisuudelta sähköveron, koska sillä on päästökauppaan liittyvät lisäkustannukset, joita tosiasiallisesti tällä hetkellä ei ole. Windfall-voittojen poispyyhkiminen ja nimenomaan huutokauppaaminen (Puhemies: Minuutti on täynnä!) ovat tapoja, jotka otetaan käyttöön myös Suomessa.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ihan hyvä, että tämmöinen keskustelu nyt taas heti syksyn aluksi käydään. Edustajat Laukkanen ja Tennilä, teidän puheenvuorojenne johdosta totean, että yksi ulottuvuus on tietysti, kelle — mille taholle — tämä on epäoikeudenmukainen systeemi. Se on se, mikä varmaan tulee mieleen, ja vielä kotiseutuasiat tulevat mieleen tässä, niin kuin tuolta takaa tulevista välihuudoista on voinut johtopäätöksiä tehdä.

Mutta tässä suhteessa — käännetään se toisinpäin — nyt se EU, Euroopan yhteisö, on paikallaan, niin että on riittävän laaja eurooppalainen alue, jonka puitteissa pystytään operoimaan. (Ed. Kimmo Kiljunen: Milloin se ei ole ollut paikallaan?) — No, jätän tämän ed. Kiljusen huomautuksen omaan arvoonsa, mutta tässä se on paikallaan. — Siinä katsannossa sen verran pitää olla globaalia vastuuta, että antaa Euroopan yhteisölle (Puhemies: Minuutti on täyttynyt!) tuen tähän hommaan.

Reijo Kallio /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ministeri Pekkarinen, viittasitte puheenvuorossanne yhteen päästökaupan ongelmaan eli päästöoikeuksien hintojen suureen heittelyyn, suureen vaihteluun. Mielestäni eräs syy tähän on epäilemättä ollut markkinainformaation puute. Vain kerran vuodessa julkistettavat päästötiedot eivät riitä, vaan meidän on päästävä enemmän reaaliaikaiseen informaatioon. Puheenvuorossanne totesitte, että tähän on tulossa jonkinlaisia korjauksia. Millä aikataululla ja mitä tähän on suunniteltu?

Janina Andersson /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laukkanen oli huolissaan muista maista, ja haluan nyt jälkikäteen tsekata, olinko Suomen linjalla, kun edustin meidän eduskuntaa Ipussa viimeisessä kokouksessa ja siellä esitin, että laitettaisiin rajatullit niille maille, jotka eivät liity kansainvälisiin sopimuksiin. En kyllä tsekannut, oliko tämä Suomen linja, mutta sain siellä paljon taputuksia ehdotukselleni.

Mutta sitten tähän vasemmistoliiton linjaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onko ed. Tennilän linja vai ed. Tiusasen linja nyt se, joka pitää. Mikä on ryhmän oikea linja, ollaanko nyt pelastamassa maailmaa vai pohtimassa omia taskuja? Onko se ed. Tennilä vai ed. Tiusanen?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä se linja tullaan täällä esittämään, mikä ryhmällä on. Minulla nyt on vaan tämä näkemys päästökaupasta, mikä minulla on ollutkin. Se on pitkälti pelkkää humpuukia, tämmöinen bisnesmiesten ja vihreiden yhteistyön tulos, jossa joku panee paljon rahaa taskuun, ilman että tapahtuu mitään merkittävää myönteistä. Päästökaupan osalta ei ole varmaa muu kuin se, että sähkön hinta nousee ja nämä suuret sähkömonopolit, Fortum ja muut, panevat paljon rahaa taskuunsa kuluttajien maksaessa.

Ministeri esitti ratkaisuksi tähän uusiutuvan energian tuotannon lisäämistä. EU on sopinut 20 prosentin tavoitteesta, ja siinäkin tulee taas se taakanjako. Suomi nyt jo tuottaa yli 20 prosenttia energiastaan uusiutuvalla osuudella. Jos se pannaan Suomen niskaan, niin sehän tarkoittaa, että puu palaa Suomessa jatkossa eikä sitä riitä teollisuudelle enää ollenkaan. Englanti on 2 prosentissa, ja isot eivät aio osuuttaan hoitaa. Englanti ilmoitti, että 6 prosenttia on maksimi heille.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä uudistan kysymykseni niistä maista todellakin, jotka ovat merkittäviä päästöjen tuottajia mutta jotka eivät ole tämän järjestelmän piirissä. Kuitenkin ongelma on globaali: ihan samasta ilmastosta me puhumme, se ei tunne rajoja.

Toinen hyvin tärkeä kysymys liittyy sitten tähän uuteen teknologiaan ja sen tuotantoon, sen käyttöönottoon. Siinähän teillä, herra ministeri, on merkittävä ohjauspaikka kauppa- ja teollisuusministerinä, koska Tekes on tällä hetkellä erittäin merkittävä rahoittaja myöskin uudelle energiateknologialle, ja siinähän meillä on erinomaisia esimerkkejä. Suomi voi kulkea siinä edelläkävijänä, pioneerimaana. Elikkä onko tällä sektorilla nyt mielessänne joitain uusia, merkittäviä avauksia, jotka tulisivat merkittävällä tavalla sitten helpottamaan Suomen sopeutumista näihin uusiin, tiukempiin päästöohjeisiin?

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Minä totean, että nyt kyllä ed. Tennilä näkee vähän joka nurkan takaa mörköjä, isojakin mörköjä. Kyllä me aikanaan vastaamme niihin haasteisiin. Nyt ei ole aikaa käsitellä enempää tätä uusiutuvien haastetta. Se on kova haaste, mikä sieltä tulee, mutta minä uskon, että Suomi tekee siinä hyvin vastuullisen oman osuutensa.

Ed. Kalliolle: Se kaikki, näitten korjausten tekeminen, tulee siinä vaiheessa, kun uudistetaan päästökauppajärjestelmää vuoden 2012 jälkeen, ja en usko, että sitä ennen merkittäviä muutoksia voidaan tähän direktiiviin tehdä.

Mitä tulee Venäjään, päästökauppajärjestelmä on EU:n jäsenmaiden välinen päästökauppajärjestelmä. Oma lukunsa ovat nämä cdm:t ja JI-hankkeet, Kioton mekanismit, joilla me voimme toimia tiettyjen maitten suhteen, mutta muiden maiden mukaan saaminen tähän samaan päästökauppajärjestelmään ei ole tämän direktiivin idea. Me toivomme, että saadaan nuo maat allekirjoittamaan Kioton pöytäkirja — muun muassa Venäjähän on sen tehnyt periaatteessa — mutta myöskin käytännössä toimeenpanemaan niitä velvoitteita, mitä tuosta pöytäkirjasta seuraisi. Nyt monet muut maat eivät ole näin tehneet.

Ed. Andersson sanoi, että joillakin kansainvälisillä foorumeilla on keskusteltu myöskin siitä, pitäisikö jollakin tavalla Wto:n puitteissa ottaa käyttöön mekanismit, joitten läpi tarkastellaan sitä, miten tuo maa kantaa oman vastuunsa globaalien päästöjen hoitamisessa. Mutta Wto:ssa tämä ei ole ottanut alkuunkaan niin kuin jalalle, tämäntapainen idea.

Mitä vielä tulee tähän päästöjen leikkaamiseen, ed. Tiusasen puheenvuoron johdosta: kyllä Suomi on sitoutunut siihen, että me kannamme oman osuutemme vuoteen 2020 mennessä. EU on tehnyt päätöksen, että yksipuolisesti 20 prosenttia miinusta, ja jos muut tulevat mukaan, niin 30 prosenttia. Palautan vaan mieliin sen haastavuuden, mikä siitä seuraa. Jos siitä vuoden 1990 tasosta tulee 30 prosenttia alas, se tarkoittaa, että miinus 21 miljoonaa tonnia; siitä 70 miljoonasta tonnista mennään alle 50 miljoonan tonnin. Muistakaa, viime vuonna päästöjen määrä Suomessa oli hivenen yli 80 miljoonaa tonnia, ja alastulo 80 miljoonasta tonnista tuonne 50 miljoonaan tonniin tulee olemaan erittäin haastava juttu, ja ilman jonkinlaisia mekanismeja, toimia tähän suuntaan tämä tavoite tulee vielä kalliimmaksi. — Nyt palaan siihen ed. Tennilän puheenvuoroon: minä en usko, että sittenkään päästökauppajärjestelmä niin huono on, kunhan tiettyihin asioihin saadaan korjauksia aikaan.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olisin myöskin laajentanut hieman siihen suuntaan, mihin tällä päästökauppajärjestelmällä tosiasiassa tähdätään, eli siihen tietenkin tähdätään, että me saamme aikaiseksi globaalin järjestelmän, jolla hiilidioksidipäästöjä pystytään kontrolloimaan ja ilmaston lämpeneminen voidaan estää.

Haluaisin ministeriltä vielä tiedustella, millä tavalla kuvittelette EU-järjestelmän mallivaikutusten todella kansainvälisesti näkyvän. Kyse ei ole tietenkään ainoastaan Venäjästä, vaan ensisijaisesti tietysti keskeisinä toimijoina, jotka pitää tähän saada mukaan, ovat ennen kaikkea Yhdysvallat ja Kiina ja sitten myöskin kehitysmaat Brasilia, Intia jne., jotka ovat merkittäviä sekä väestöltään että talouskasvultaan aikanaan. Miten te arvioitte tämän EU-järjestelmän esimerkkivaikutuksen maailmalla näyttäytyvän?

Pertti  Virtanen  /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on se kiusallinen ongelma tässä vaiheessa keskustelua, että kun Suomi on ollut mallimaa näissä kaikissa asioissa, kierrätyksessä ja muissa, ja meidän aikakauslehtemme ovat opettaneet kaikki eläkeläiset ja vanhuksetkin säästämään energiaa, sähköä, kaikella mahdollisella tavalla, niin mitenkään ei siitä palkita, ainoastaan säästetään näissä pienemmissä talouksissa nämä sähköt ja kaikki muut.

Sade ei valehtele, ministeri Pekkarinen. Te vuosi sitten valehtelitte kaikille, että kun sataa, niin sitten kaikki on hyvin, eikä yhtään hinta ole pudonnut. Kansalaiset kokevat tässä vielä suuremman petoksen, kun he ovat vähentäneet energiankulutusta, opettaneet lapsensakin siihen eikä mitään muuta tapahdu kuin että Suomella vaan tiukkenevat nämä jutut. Samalla te puhutte, että tuo pudotus olisi niin suuri. Muistakaa nyt, kun olette kauppa- ja teollisuusministeri, että suurteollisuushan sen kaiken sähkön Suomessa kohta enää käyttääkin, sinne kohdistakaa ne kiristyksenne ja päästäkää kansa tästä epäloogisesta ikeestä.

Puhemies:

Ed. Pertti Virtanen, joudun huomauttamaan teille kielenkäytöstänne. Täällä ei ole tapana puhua valehtelemisesta.

Puhuja:

No, ministeri puhui palturia, että kun sadetta tulee Pohjoismaissa oikein kunnolla, niin sitten sähkön hinta putoaa.

Puhemies:

Valehtelemisen lisäksi on hyvä muistaa, ettei paljon passaisi liioitellakaan.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Ed. Pertti Virtanen, se nyt vaan on niin, että silloin kun sataa Pohjolassa paljon, kyllä se helpottaa sähkön hintaa. Jos ei Pohjolassa, Norjassa ja Ruotsissa, sada, silloin Pohjolassa ajetaan yhteisillä sähkömarkkinoilla nimenomaan kalleinta mahdollista energiaa ylös elikkä ajetaan hiili- ja myös öljylauhdetta. Ja aina kun niin tehdään, taatusti aina silloin hinta sähkömarkkinoilla, yhteisillä eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla, on paljon korkeampi kuin silloin, kun näin ei ole asianlaita.

Vuonna 2005 oli edellisen talven ja kevään ansiosta erittäin hyvä vesivuosi Norjassa, erityisesti Norjassa ja myöskin Ruotsissa, ja siitä seurasi se, että sähkön hinta oli oikein tuntuvasti edullisempaa kuin siitä taaksepäin katsoen ja siitä nyt sitten tännepäin katsoen. Näin nämä yhteiset sähkömarkkinat toimivat. Toivotaan, että vaikka meillä Suomessa ei välttämättä sataisikaan, niin sataisi nyt edes Norjassa ja Ruotsissa, koska me hyödymme siitä silloin, jos siellä sataa paljon, koska meillä on yhteiset sähkömarkkinat. (Ed. Pertti Virtanen: Mutta nythän on satanut!)

Mitä tulee, arvoisa puhemies, tähän muuhun maailmaan, Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Intiaan, todellakin on niin kuin ed. Kiljunen sanoi. On tavattoman tärkeä asia, että Eurooppa yrittää tehdä kaiken voitavansa, jotta saisi mukaan Yhdysvallat ja muut. Yhdysvallat on maailmassa suurin kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja. Kiina tosin ohittaa omienkin arvioidensa mukaan Yhdysvaltain lukemat viimeistään vuonna 2010. No, miten mennä sanomaan kiinalaisille, että teidän pitää nyt kiriä enemmän kuin muiden, kun kiinalaiset panevat per capita päästöjen määrän ja sehän näyttää varsin vaatimattomalta, heidän päästöjensä määrä? Jollakin tavalla meidän täytyy siis ymmärtää näiden Kiinan ja Intian tapaisten maiden roolia tässä velvoitteessa. Erityisesti teollisuusmailla, niin Yhdysvalloilla kuin meillä muilla teollisuusmailla, on tässä aivan erityinen vastuu kannettavana.

Nyt näyttää siltä, liittyen ed. Kiljusen kysymykseen, että kyllä Yhdysvalloissa ovat paineet lisääntyneet erittäin paljon, ja Euroopan esimerkki, uskon näin, on omalta osaltaan vaikuttanut siihen. Tosin Yhdysvallat aika paljon ajaa tätä hiilidioksidin vangitsemista (Puhemies: 2 minuuttia mennyt!) ja työntämistä jonnekin sinne maan uumeniin, mutta se teknologia on kuitenkin vielä aika kaukana. Mutta näyttää siltä, että muillakin toimilla Yhdysvallat tulee mukaan.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on todettu monissa hyvissä puheenvuoroissa, että päästökauppajärjestelmää pitää kehittää. Vaatimus on ihan oikeutettu.

Muutama huomio ongelmista, mihin meidän pitää mielestäni yrittää vaikuttaa, kun tätä järjestelmää kehitetään.

Päästökauppa on osoittautunut hyvin ongelmalliseksi suomalaiselle perusteollisuudelle, muun muassa metalli- ja puunjalostusteollisuudelle. Lisäksi epäoikeudenmukainen päästökauppa nostaa sähkön hintaa ja, niin kuin täälläkin on todettu, erityisesti pienkuluttajilla.

Päästökauppalainsäädäntöä tulee mielestäni kehittää sellaiseksi, että se ottaa huomioon eri laitosten ympäristötehokkuuden ja aiemmin tehdyt toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi. Tältä osin nykyjärjestelmä on puutteellinen, ja se vaikeuttaa suomalaisen perusteollisuuden toimintamahdollisuuksia.

Mainitsen tässä vain esimerkkinä suomalaisen terästeollisuuden, jossa tuotettua yksikköä kohden hiilidioksidipäästöt ovat pienet verrattuna moniin vanhentuneisiin tehtaisiin Euroopassa ja muuallakin päin maailmaa. Esimerkiksi Rautaruukin terästehdas Raahessa on tällainen, jossa nimenomaan nämä hiilidioksidipäästöt ovat tuotettua tonnimäärää kohti vähäisemmät kuin kilpailijamaissa. Ja tätä ei päästökauppajärjestelmä huomioi.

Arvoisa puhemies! Nykyisen päästökauppalain mukaan perusteollisuutemme joutuu maksamaan siitä, että kilpailijamaissamme uusitaan vanhentunutta teollisuutta, voisi sanoa, meidän kustannuksellamme. Pahinta on mielestäni kuitenkin se, että teollisuutta voi siirtyä meiltä maihin, missä ei ole lainkaan päästörajoituksia. Tällöin ei saada todellisia päästöjen vähennyksiä aikaan lainkaan. Eli päästökauppa ei ole nykymuotoisena toimiva ja se ei siis välttämättä vähennä päästöjä riittävästi.

Täällä on myöskin tullut puheenvuoroissa esille, että se ei toimi, ennen kuin kaikki maat saadaan sitoutumaan päästöjen vähentämiseen. Erityisen tärkeää on, niin kuin ministerikin tuossa totesi, että maailman suurin päästöjä aiheuttava maa, Yhdysvallat, saadaan mukaan tähän. Venäjähän on Kioton sopimuksessa jo mukana.

Arvoisa puhemies! Sähkön hintajärjestelmään pitää myös löytää sellaisia säätelykeinoja, ettei päästökauppa nosta sähkön hintaa, vaikka sähkön tuotanto tapahtuisi uusilla, vähäpäästöisillä biopolttoaineilla tai, sanotaanko, vaikka tuulivoimalla. Nykyinen päästökauppajärjestelmä nostaa sähkön hintaa yleisesti riippumatta siitä, millä tavoin se on tuotettu, ainakin sellainen vaikutus näyttää olevan pienkuluttajille. Eli kun ed. Tennilä totesi tuossa, että päästökaupasta on tullut keinottelun kohde, jolla erityisesti pienkuluttajien sähkön hintaa nostetaan, niin kyllä perusteltua on näin todeta tässä. Tässä päästökauppajärjestelmässä on tiettyä keinottelun makua tällä systeemillä, ellei korjata näitä mekanismeja.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Suomen tulee kaikin tavoin Euroopan unionissa vaikuttaa siihen, että päästökauppajärjestelmä muutetaan sellaiseksi, että se ottaa huomioon nimenomaan tämän ympäristötehokkuuden, aikaisemmin tehdyt päästöjä vähentävät toimenpiteet ja ennen kaikkea tuotettua yksikköä kohden aiheutetut päästöt, eli katsotaan, minkälaisilla päästöillä joku tuote voidaan tehdä, ja jos se pystytään tekemään mahdollisimman pienillä päästöillä, niin pitää tällaista tuotantoa tietenkin pyrkiä suosimaan.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä ed. Tennilä johtaa 2—1 ed. Tiusasta vastaan vasemmistoliiton sisällä. Toivottavasti Tiusanen saa tukijoita. Kannustan kovasti teitä. (Ed. Valpas: Sinä voit tukea!) — No, minä voin tukea, mutta kuulun vissiin eri ryhmään.

Voin nyt sanoa, että oikeastaan tunnen ja aika rauhallisin mielin tässä seison sen takia, että luotan siihen, että ministeri Pekkarinen hoitaa tämän asian hyvin ja vie Suomea mukana ilmastotalkoissa täysillä, aivan realistisin mielin, ei mitään huuhaata, vaan hoidetaan asia niin, että työpaikat säilyvät mutta ilmasto todella voidaan pelastaa. Se on iso urakka, se ei ole mikään helppo, ja tällainen — miten minä sanoisin — hieman populistinen tyyli, että laitetaan keppiä rattaisiin ja yritetään niin kuin vaan sanoa, että ei tästä ole mihinkään, on oikeastaan aika huono tapa pelastaa maailmaa. En ymmärrä ollenkaan sellaista. Kaikki tämmöinen rakentava kritiikki on aina hyvästä, samoin se, että otetaan mukaan liikenne, tehdään huutokauppaa ym. vastaavaa. Näin pitääkin edetä eteenpäin. Mutta se, että kerta kaikkiaan laitetaan koko systeemi roskakoppaan ja jätetään kaikki oman onnensa nojaan, vasta vastuutonta on, erittäin vastuutonta mielestäni.

En pelkästään luota siihen, että ministeri Pekkarinen vie asiaa eteenpäin, vaan Kaleva-lehdessä oli äskettäin tulevan ministerin Tiilikaisen erittäin hyvä haastattelu, jossa hän muun muassa puhui tuulen erittäin tarpeellisesta syöttötariffista elikkä takuuhintasysteemistä. Jos meillä on ministeri Tiilikainen ja ministeri Pekkarinen hoitamassa näitä asioita, niin eiköhän tämä maailma mene ainakin jonkin verran oikeaan suuntaan. Toivottavasti me muut täällä voimme heitä sitten tukea ja kannustaa eikä vaan estää ja epäillä.

Tämän lisäksi vielä Ruotsissa on ministeri Pekkarisen kollega, elinkeino- ja energiaministeri Maud Olofsson, joka äsken kävi Suomessa. Olin häntä tapaamassa ja kuuntelemassa. Hän oli myös erittäin motivoitunut, ja hänellä oli hyvä linja ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä. Hän toi esiin sen, jos puhutaan nyt Kiinasta, Intiasta ja näistä muista maista, että me olemme tässä ilmeisesti sata vuotta haaskanneet energiaa aivan mielettömästi ja sillä nostamme itsemme näin superluksusluokkaan kansojen joukossa kuin missä olemme. Tästä meille jää ehkä jotain velkaa näille muille, jotka eivät ole ehtineet tähän asti.

Se, minkä me voimme tehdä, on auttaa näitä muita maita tekemään teknologiaharppauksen, ettei niiden tarvitse mennä samaa pitkää matkaa kuin me ja haaskata paljon energiaa matkalla, vaan ne voivat mennä suoraan seuraaviin teknologia- ja energiamuotoihin. Tässä on meidän vastuumme: ei ainoastaan katsoa niitä vähän sillä lailla, että no, älkää nyt te käyttäkö energiaa, se on meidän yksinoikeutemme per capita käyttää näin paljon, vaan antaa niille oikeasti eväät mennä tästä meidän ohi ja päästä parempaan tekniikkaan. Yksi suuri huolenaihe on, että aina silloin, kun maat etenevät ja ihmiset tulevat rikkaammiksi, jostain syystä suuret, raskaat autot ovat se merkki, millä halutaan näyttää, että meillä menee hyvin — kuulin äsken, että Intiassa Hummer-autot ovat nyt oikein hitti, ne jotka käyttävät aikas paljon tätä bensaa. Elikkä me voimme auttaa heitä ilmastotalkoissa, ei sillä, että epäilemme heitä, vaan sillä, että autamme heitä parempaan teknologiaan niin liikenteessä kuin teollisuudessakin.

Sitten ihan vaan lopuksi pieni detalji. Talousvaliokunnan kanssa olimme äskettäin energiayhtiön vieraina, ja tuli esiin semmoinen pieni yksityiskohta, joka vaan on kummallinen. Me kuulemma öiseen aikaan myymme erittäin halvalla sähköä Ruotsiin ja päiväsaikaan ostamme kalliiseen hintaan taas sähköä Ruotsista. Tämähän kuulostaa aivan hölmöläisten puuhalta, etenkin sen takia, että tällä hetkellä, mitä minä olen huomannut, sähköyhtiöt eivät enää kannusta ihmisiä, niin kuin ennen, käyttämään yösähköä. Nykyään ei enää ole yhtä normaalia kuin ennen aina öiseen aikaan laittaa kaikki koneet päälle; me teemme niin edelleen, kun me luulemme edelleen, että se kannattaa, mutta sähkön hinnassa sitä ei enää huomaa. Yösähkön hinnalla ei enää kuluttajia niinkään houkutella käyttämään yösähköä. Tämä on mielestäni tällainen pieni kummajainen tässä meidän energiapolitiikassamme.

Ed. Esa Lahtela merkittiin läsnä olevaksi.

Päivi Lipponen /sd:

Arvoisa puhemies! Ilmastopolitiikassa on toimittava heti, ja ilmastonmuutoksen torjunta on ympäristöpolitiikkaa, mutta se on myös sosiaali-, turvallisuus- ja talouspolitiikkaa. Ongelmaan on etsitty, niin kuin olemme kuulleet, ratkaisua tällä päästökaupalla, ja EU on ollut globaalin vastuun kantaja. Hyvä näin.

Olen kuitenkin huolissani, niin kuin aiemmissa edustajien puheenvuoroissa on toistettu, myös teollisuuden ja kuluttajan kohtalosta. Energiatehokkuutta voidaan nostaa, ja uusiutuvaan energiaan pitää panostaa. Tähän yhtälöön on otettava myös mukaan energiaratkaisut, ja kysyisin ministeri Pekkariselta: Pystytäänkö päästökaupan tavoitteet saavuttamaan Suomessa ilman ydinvoiman lisärakentamista?

Haluaisin myös muistuttaa ministeri Pekkarista siitä, että yksityistä kulutusta on ohjattava vähäpäästöiseen suuntaan. Toivon kovasti, että hallitus muistaa lupauksensa julkisen liikenteen tukemisesta, sillä tällä päätöksellä olisi nyt kovasti merkitystä täällä Helsingissä. Eli nyt tarvitaan näitä konkreettisia toimia torjua ilmastonmuutosta.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Ilmastonmuutos on yhteinen haasteemme, johon tarvitaan vaikuttavia toimenpiteitä. Mielestäni Euroopan unionin käynnistämä päästökauppa on hyvä yritys vastata tähän kovaan haasteeseen. Myönnän, että ennen kuin päästökauppa käynnistettiin, suhtauduin itsekin varauksella järjestelmään, mutta nyt kun sitä on harjoiteltu jonkin aikaa, näyttäisi siltä, että se toimii, varsinkin jos järjestelmää kyetään vielä parantamaan ja laajentamaan.

Päästökaupassa mukana oleva teollisuus varoitteli ennen päästökauppaa ja on varoitellut sen jälkeenkin, että muu maailma poimii päästökaupan hedelmät ja teollisuus siirtyy Euroopan unionin ulkopuolelle ja tätä kautta päästöt myös lisääntyvät. Teollisuus on myös varoitellut siitä, että se ei voi kattaa kilpailijoita suurempia velvoitteita ja niistä aiheutuvia kustannuksia. Vaikka teollisuus onkin kritisoinut päästökauppajärjestelmää, niin uskoakseni teollisuudenkin taholta arvio on, että päästökaupan ensimmäinen vaihe on mennyt hyvin. Tietenkin tämän myönteisen arvion selittää se, että prosessiteollisuus sai pitkälti ne päästöoikeudet, mitkä se tarvitsi, eikä näin joutunut antamaan ylimääräistä kilpailuetua Euroopan unionin ulkopuolisille toimijoille.

Päästökauppa onkin vaikuttanut teollisuuden kustannuksiin lähinnä energianhinnan nousun kautta, tosin ei kovin merkittävästi sitäkään kautta. Minulla on myös se käsitys, että suomalaiset yritykset ovat tiedostaneet hyvin päästökaupan aiheuttamat riskit ja epävarmuudet ja myös varautuneet niihin. Ongelmana on tietysti se, että vaikka meillä nyt alkaa olla selvillä ajanjakso 2008—2012, niin tämänjälkeisestä Kioton pöytäkirjan jatkumisesta ja muodosta ei ole vielä varmuutta. Tällainen tilanne hankaloittaa erityisesti investointien suunnittelua. Ennustettavuutta lisäisi myös se, jos päästökauppajaksot olisivat pidempiä, mihin täällä on viitattu.

Voiko tästä järjestelmästä saada sitten paremman, toimivamman? Mielestäni tavoite globaalista järjestelmästä on aivan keskeinen. Järjestelmän pitää olla sellainen, että päästövähennyksiä tehdään siellä, missä ne ovat kaikkein edullisimpia. Jos mietitään Euroopan unionin sisäistä päästökauppaa, niin kaikkiaan 27:ää jäsenmaata ja yli 11 000:ta laitosta koskettava päästökauppajärjestelmä tarvitsee nykyistä yhdenmukaisempia linjauksia. Mielestäni ongelmana on ollut myös se, että maakohtaiset erot käytännön toteutuksessa ovat olleet suuria. Itse asiassa syntyi yhtä monta erilaista mallia kuin on maitakin. Jälkikäteen voidaan myös sanoa, että kaikki maat eivät olleet valmiita päästökauppaan. Suomi mitä suuremmassa määrin oli.

Arvoisa puhemies! Oli erinomaisen mukava kuulla ministeri Pekkariselta, että tulevina vuosina markkinainformaatiota tullaan parantamaan. Uskon, että tällaisen reaaliaikaisen tiedon tarve tulee jatkossa huomattavasti lisääntymään.

Ed. Jukka Gustafsson merkittiin läsnä olevaksi.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Täytyy vielä tähdentää, että minä arvioin, että siihen on mahdollisuuksia, että markkinainformaatiota tullaan parantamaan. Sitä direktiiviä vielä ei luonnoksenakaan ole olemassa, mutta paineet siihen suuntaan ovat olemassa. Mitä tulee kysymykseen, selviydytäänkö tulevista päästövelvoitteista ilman ydinvoimaa, niin kahdenlaisia velvoitteita tulee olemaan: Ensiksi tulee vähentää erittäin rajusti päästöjä, siis paljon enemmän kuin se määrä, mikä nyt on tässä päästökauppajärjestelmän piirissä. Meillä nämä velvoitteet tulevat päälle, siis miinus 20 tai 30 prosenttia. Ja sitten meillä on toinen suuri velvoite, velvoite lisätä uusiutuvan energian tuotantoa erittäin merkittävästi. Kuinka paljon, se on vielä auki, mutta kun koko EU:ssa lisätään kolminkertaiseksi uusiutuvan energian käyttöä, niin kyllä mekin saamme aika merkittävän siivun.

Se, missä määrin tarvitaan ydinvoimaa, osin nyt riippuu siitä, kuinka paljon Suomi joutuu rakentamaan — tai saa rakentaa — tulevaa kapasiteettia uusiutuvan varaan ja tuleeko sieltä niin paljon kapasiteettia, että se vähentää tämän ydinvoiman rakentamisen tarvetta. Aika näyttää, en käy nyt arvioimaan. Hallitushan on ohjelmassaan sanonut, että mitään päästötöntä tai vähäpäästöistä energiavaihtoehtoa ei kuitenkaan suljeta pois.

Mitä tulee ed. Anderssonin pohdintaan tästä teknologiasta, niin se on juuri näin — ed. Andersson lähti pois täältä jo. Ed. Laukkanenkin puhui samasta asiasta. Kyllä edellinen hallitus jo oivalsi tämän, ja tämä hallitus painaa päälle vielä vähän enemmän tässä asiassa. Minä kerron yhden ainoan esimerkin, joka kuvaa vähän sitä, millä tavalla on tiedostettu tämä teknologiatutkimustyö: BioRefine on ohjelman nimi — nimi kertoo, mistä on kysymys. 137 miljoonaa euroa neljälle vuodelle, puolet siitä on valtion rahaa. Jos otetaan takaisinpäin aikaa 5—6 vuotta, siinä on niin kuin tämmöinen dekadin ero, on kymmenkertaistettu vähintään rahojen käyttö tämäntyyppisiin tarpeisiin ja tarkoituksiin. Se on minusta ihan oikea linja, vastaa niihin mielialoihin, mitä täälläkin on selvästi tullut esille.

Mitä, ed. Valpas, tulee siihen, kun sanoitte, että nykyinen päästökauppa nostaa sähkön hintaa, niin ei välttämättä se päästökauppa vaan se, että jos paljon nopeammin kuin muutoin, markkinaehtoisesti, päästöt vähenisivät, kun me kerta kaikkiaan sitoudumme vähentämään, niin siitä vaan seuraa se, että hinta nousee. Ja jos ei tätä järjestelmää olisi ... (Puhemies: Ministeri Pekkarinen, 2 minuuttia!)

Sitten jos puhemies sallii, minä sanon ihan vain siitä, kun täällä tuli esille väite, että mineraaliteollisuuskin, tämä prosessiteollisuus, tästä saa kovan rasitteen. Tämä esitys, mikä täällä on pöydässä, merkitsee sitä, että päästöoikeuksia annetaan tälle alaryhmälle A, jossa on mineraaliteollisuus, rauta- ja terästeollisuus, massa- ja paperiteollisuus, 12,8 miljoonaa CO2-tonnia vuodessa. Tähän saakka suurin määrä, mitä nämä alat ovat päästöjä aiheuttaneet, on 11,8 miljoonaa. Koskaan tähänastisessa historiassa Suomessa ne eivät ole päästäneet niin paljon kuin nyt ne saavat oikeuksia.

Pertti Virtanen /ps:

(Ed. Pulliainen: Mitä Freud tästä sanoisi?) Arvoisa puhemies! Ministeri, anteeksi vaan ilmaisuni, sade ei valehtele — olen hyvin runollinen. Ja kun te toitte esiin vuoden 2005, jolloin satoi kauheasti, niin unohtui se, että 2006 te sanoitte, että sähkön hinta laskee sitten kun taas sataa, ja nyt tämä 2007 on meneillään — näitä vaaleja menee nopeasti tässä ja ministeriydet vaihtuvat — ja aikakauslehdissä tuossa parikin kuukautta sitten jo luki, että koskaan ei 2000-luvulla ole ollut tämä pörssisähkö niin halpaa, mutta sitten joku sieltä ministeriöstä sanoi, että Suomessa ei ole kapasiteettia siirtää tätä halpaa sähköä Norjasta, kun nämä vehkeet ovat vääränlaiset. Eli nyt kun tulisi niin paljon sitä vesisähköä, niin se ei käy meille.

No, jotain se on, en tiedä, ehkä se on jotain palturia, mutta kun ajattelee niitä mummoja ja kaikkia muita, jotka ovat kerrankin ajatelleet — nyt keskustapuoluettakin ajatellen, kun ennen laariin satoi — ja nyt meidän koko kansa on sitä odottanut, että sataisi nyt laariin, taivaalta tulisi vettä, niin olisi sähkö halvempaa, niin sitten se ei olekaan, vaikka meillä on ollut nyt siis sateisin kesä. Menkää katsomaan puutarhojanne, jollette tiedä, mitä se on tehnyt, tämä sateisin kesä, mitä meillä on koskaan ollut, ja sähkön hinta ei ole tippunut. Toki kyllähän se nyt vähän tippui tuossa vaalien alla, mutta se nyt on taas joku muu juttu. En tiedä, kuinka niihin hallintoneuvostoihin vaikutetaan sillä lailla. Sen takia tämmöinen nuori, rehellisyyteen pyrkivä, uusi, tuore kansanedustaja hermostuu välillä, puhemies, yli-ilmaisuihin. Riittikö?

Puhemies:

Meni vähän ylikin!

Puhuja:

Mutta toinen asia on, että Einstein jopa aikoinaan, Albert Einstein (Ed. Pulliainen: Se olikin Einstein eikä Freud!) — näin — innostui Hapgoodin ja kumppanien teoriasta siitä, mitä tapahtuu meille aina, minkä takia jääkausia tulee. Jääkausia seuraa; nyt on ennustettu, että 60 000 vuoden sisällä ainakin tulee jääkausi ja siihen liittyy tämmöisiä tiettyjä, lähinnä auringosta johtuvia jaksoja, jolloin ilmasto lämpenee, ja ne ovat ihan tyypillisiä. Kun happosateista puhuttiin vähän aikaa sitten, 5—10 vuotta sitten, että ne tuhoavat koko Pohjoismaat, niin ne on unohdettu, mutta nyt on hyvä bisnes nämä päästökaupat ja muut, nyt kaikki ovat pikkuhiljaa vakuuttuneet siitä, että meille tulee joku ihmeellinen kohtalo, maapallo sulaa tässä, vaikka siis uutta jääkautta geologit ja muut ennustavat.

Olen itsekin tehnyt aikoinaan sen kaltaisen levynkin, Uusi jääkausi uhkaa, vuonna 76, ja tutustuin aiheeseen. Tosiaankin Einstein sanoi sillä lailla ja laski jotenkin ja hyväksyi sen teorian, että kun nämä sähkömagneettiset kentät navoilla vaihtuvat kummallisesti aina samoihin aikoihin, kun jääkaudet sitten pamahtavat, pienemmät ja muut, niin jopa jääkausien aikana maapallo on ikään kuin appelsiinin kuori tässä meidän päällämme, ja sitten ne jäämassat kasaantuvat, niin kuin nyt näyttää siltä, että Antarktis alkaa kerätä kuitenkin enemmän jäätä. Nyt vaan sanon, että tämä liittyy tähän aiheeseen sillä lailla, että jotkut tutkijat ovat väittäneet, että meidän pitäisi vielä lisätä hiilidioksidin tuotantoa entisestään valtavasti, että me pystyisimme pelastamaan tämän meidän kohtalomme, ettei seuraisi niin rankkaa jääkautta, että se tuhoaa sitten tämän meidän sivistyksemme.

Einstein oli sitä mieltä kanssa, niin kuin eräät, että sitten kun jääkaudella tarpeeksi keräävät navat jäätä, niin sitten pinta siirtyy. Antarktis esimerkiksi olisi siirtynyt, kun siitä on karttoja olemassa, ed. Pulliainen ja kaikki, että siellä on ollut ihan vielä kunnon kalapaikat, jokia ja muuta vastaavaa näkyy nykykartoissa. Einsteinkin oli tätä mieltä. Tässä on kaikennäköistä, ei ainoastaan freudilaista, selvittelyä, mihin meidän on uskominen ja muuta.

Ihmettelen sitä kyllä, just vielä kerran. Lapsikin oppii sillä lailla, kun sitä palkitaan, ja näen tämän tosi hyvänä sinänsä, että meidät on opetettava uusille elintavoille. Meidän on saatava ihmiset tajuamaan niissä tuhlailevissa maissa, miten tätä hommaa hoidetaan, ja myös Suomessa. Täällä — varsinkin Helsingin alueella — on, kun seuraa kaikennäköisiä iltapäivälehtiä ja muuta vastaavaa, selvästi tämmöistä uustiedostamattomuutta, jotain kaikkea semmoista kuitenkin, kana-aivoisuutta, sanoisin — jos saa käyttää vanhoja ilmaisuja vielä tällä lailla rankemmin — ilmentynyt. On siis saatava ihmiset tajuamaan, ottamaan vastuuta, välittämään näistä asioista. Lapsikin oppii siten, että se palkitaan siitä käyttäytymisestä, siitä toiminnasta. Vaikka Yhdysvaltoja, USA:ta, syytetään, niin Schwarzeneggerin Arnold sanoo, että action, action, action, action ja vielä neljä kertaa — meidän ministerimme ei päässyt kuin kolmeen kertaan — siis toimintasankari. Tästähän voi tulla muuten uusi tämmöinen ympäristöliikkeen toimintasankari, tästä Schwarzeneggeristä kuvernöörinä, kun hän pistää käytäntöön sen Kaliforniassa, jolla taitaa olla enemmän merenrantaa kuin meillä.

Päätän tämän siihen, että todellakin merien saastuminen on ihan eri asia kuin ilmaston saastuminen. Tässä en tiedä oikein, miten tämä globaali, universaali poliittinen keinottelu rahastaessaan pienempää ihmistä oikein funtsii näitä juttuja, enkä ole siihen kauhean hyvin perehtynyt. Mutta silti haluaisin, että tällä asialla saataisiin aikaan ihmisissä semmoista vastuuta, oman käyttäytymisen ja tekojen seurausten huomioon ottamista suhteessa muihin ihmisiin, mutta vältettäisiin se, mitä meidän sukupolvellemme tapahtui, että peloteltaisiin meidät kuoliaaksi jollain ydinaseuhalla ja tämmöisellä ja sitten aina vaan kiristetään ja kiristetään veroja. Se näyttää siltä, että sen päättäisi EU tai joku Kioto. Ehkä tässä se menee nurin, koska japanihan menee niin, että Kioto on Tokio toistepäin, eli se on mennyt vähän niin kuin nurinniskoin, paljon isompi kaupunki, koska japanilaiset pistävät todella tavuja peräkkäin ja sitten vähän niin kuin muut ovat ihmeissään, mitäs tämä nyt oikein tarkoittaa. Tässä on saattanut tapahtua tämmöinen lipsahdus. Ja kerrankin olen muuten ed. Tennilän kanssa samoilla linjoilla, ja Tennilä saakin jatkaa.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! En minä ed. Virtasen kanssa ole nyt samaa mieltä tästä peruskysymyksestä eli ilmastonmuutoksen vakavuudesta, sen seurausten vakavuudesta. Ne ovat suuria kysymyksiä. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että ilmastonmuutoksen torjunta on välttämätöntä. Sitten tullaan vaan niihin keinoihin, ja tässä on varmasti nyt sitten jo aika isot eroavuudet ylipäätään sen suhteen, minkälaisilla keinoilla tosiasiassa vaikutetaan kehityksen kulkuun. Paljon näyttää olevan niitä, jotka näihin markkinamekanismeihin luottavat, ja minä kun en niihin usko, niin minä näen tässäkin tämän perusongelman, pääsääntöisesti näen näennäisiksi tämmöiset markkinamekanismit. Niiden ympärillä paljon tapahtuu. Hinnatkin nousevat, ja ne kaatuvat sinne kuluttajille, mutta se todellinen ongelma ei vähene. Tämä on se minun näkemykseni, vähän samalla lailla kuin tässä polttoaineveron osalta uskotellaan, että kun nostetaan bensan hintaa, niin liikennepäästöt vähenevät. Minä en siihen usko.

Me olimme silloisen ed. Pekkarisen kanssa tältä osin samaa mieltä vielä vuoden 2000 aikoihin, kun keskusta teki kaksi välikysymystä bensan hinnan korotuksen merkeissä, vaati alentamaan valtion perimää polttoaineveroa, jotta hinta ei karkaa kohtuuttomaksi. Silloin ed. Pekkarinen teki sen toisen välikysymyksen ja ed. Korkeaoja sen toisen ja minä Korkeaojan esityksen osalta äänestin samalla lailla. Nyt on sitten ministeri Pekkarinen uskottelemassa, että kun bensan hintaa nostetaan, niin se liikennekäyttäytyminen siitä sitten muuttuu. Minä en usko tähän. Juppikansalle ei tuota minkäänlaista vaikeutta, kun nostetaan bensan hintaa tai polttoaineen hintaa, mutta köyhä kansa siitä kärsii. Ajaminen ei vähene. Sitten se vähenee, kun otetaan ne todelliset keinot käyttöön eli luodaan todellinen joukkoliikennevaihtoehto kohtuuhinnalla ja sillä lailla, että se sitten saa ihmiset käyttämään sitä joukkoliikennettä. Samoin minä uskon tässä ilmastonmuutoksen torjunnassa ylipäätään vain siihen, että pitää olla todellisia toimia.

Jos vastaan ed. Pulliaiselle, niin kyllä minä näen tämän Suomen tien siinä oikeaksi tavaksi toimia. Suomessa päästiin esimerkiksi terästeollisuuden päästöissä maailman alimpiin päästöihin erittäin tiukoilla normeilla ja säädöksillä ja edistämällä sitä uusinta mahdollista, edistyksellistä teknologiaa. Seuraus on se, että esimerkiksi Outokummulla Torniossa, maailman toiseksi suurimmalla terästehtaalla, päästöt ovat tonnia kohti todella pienet verrattuna siihen, mitä ne ovat siellä, missä tämmöiset ... (Ed. Valpas: Niin kuin Rautaruukilla!) — Ja Rautaruukilla, niin kuin ed. Valpas jo äsken sanoi. — Se tie tässä pitää saada aikaiseksi. Se on se todellinen tie, jota välttämättä kyllä tarvitaan ja totta kai tarvitaan. Minä en tähän markkinamekanismiin usko. Näen, että se nostaa vain esimerkiksi sähköpuolella sähkön hintaa ja kaatuu sitten kuluttajien maksettavaksi. Näinhän on toiminut tämä systeemi.

Tässä sitten ministeri Pekkarinen nosti esille tämän jatkon, tämän uusiutuvan energian käytön lisäämisen, uusiutuvan energian lisäämisen. Siltä osin EU on hyväksynyt erittäin rajuja tavoitteita. Siis ylipäätään päästöjä vuoteen 2020 mennessä on vähennettävä 20 prosenttia ja uusiutuvan energian osuus on nostettava 20 prosenttiin. Tässäkin tullaan sitten tähän taakanjakoon. Kuulemma siellä Brysselin päässä on kaavailtu Suomelle jopa 34—36 prosentin osuutta Suomen omasta energiankäytöstä uusiutuville. Näin sitten kävisi niin, että tässäkin hieno tavoite sinänsä saisi aikaan sen, että meillä tulisi menetyksiä. Selluteollisuus kävisi kannattamattomaksi. Siellä on esimerkiksi tällä hetkellä Englannilla 2 prosenttia se uusiutuvan osuus, Saksalla 4 prosenttia, Puolalla 5, Ranskalla, Italialla, Espanjalla 6 prosenttia, kun Suomi nyt jo tuottaa yli 20 prosenttia, pitkästikin yli 20 prosenttia, uusiutuvalla energialla. Meille tulee sitten vaan taakkaa lisää, koska nämä isot eivät ole mihinkään rupeamassa. Tässä sitten mitataan varmasti ministeri Pekkarisen kykyjä.

Toivon lujuutta ja semmoista ymmärrystä sille, että ei Suomessa kestä mennä siihen, että puuta ruvetaan polttamaan, jotta uusiutuvan energian käyttö kasvaisi kovin valtavan laajasti. Meillä on jo tehty hyvin paljon tässäkin asiassa sen osalta, että meillä käytetään kaikki, mikä esimerkiksi sellutehtaissa ja paperiteollisuudessa on käytettävissä energiantuotantoon. Me teemme sen jo. Asia on sama tässä teräspuolella. Miten siellä puristetaan niitä päästöjä vähemmiksi, kun on jo tehty ne toimet ja niitä tehdään koko ajan, valtavia investointeja koko ajan? Silti tulee vaan uusia vaateita. Tässä on pelättävissä se, että tällä päästökauppamallilla tulee sitä hiilivuotoa eli siirretään ainakin ne uudet investoinnit sinne, missä rajoituksia ei ole ollenkaan. Mitä se silloin maailmanlaajuisesti merkitsee? Saastuttaminen jatkuu ja saattaa jopa lisääntyä. Eli täällä tehdään jotakin, josta sitten viime kädessä hyötyvät monopolituottajat, ainakin sähköpuolella, ja sitten lopputulos on, että maailmanlaajuisesti ei tapahtunutkaan mitään, vaan saattoi olla, että mentiin jopa huonompaan, eli näennäistoimia maailmanlaajuisesti ymmärrettynä.

Asiat ovat sitten erilaisia, kun saadaan puristettua amerikkalaiset tähän mukaan. Se tavoite on varmasti se kaikkein kiireisin. Toivon mukaan USA:n presidentinvaalit tuottavat joitakin muutoksia senkin maan ilmastonmuutosajatteluun.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Ihan muutama kommentti lyhyesti.

Tässä ed. Tennilän ja vähän ed. Valppaankin puheenvuoroista ja joistakin muistakin kenties on tullut vähän se mielikuva, että nyt tämä Suomen aineellisen menestyksen kannalta keskeinen metalliteollisuuden osa jollakin tavalla joutuu niin kuin erityisten rasitteitten kohteeksi ja näiden äsken sanottujen alojen intressiä tässä ei lainkaan huomioida. Eihän näin tässä ole käymässä, ei ollenkaan.

Minä äsken jo kertaalleen kerroin, että tämä esitys merkitsee sitä, että tälle alaryhmälle A, jossa on muun muassa täällä ed. Tennilän mainitsema teollisuus, päästöoikeuksia oltaisiin antamassa jopa enemmän kuin mikä se päästöhistoria on tähän saakka ollut, vuodesta 1998 lähtien viime vuoteen. Tämän vuoden 11,8 miljoonaa CO2-tonnia on vain arvio ja nyt sille on menossa 12,8 miljoonaa CO2-tonnia vuotta kohden.

Koko tämän päästökauppajärjestelmän ideahan itse asiassa niin kuin kristallisoituu juuri tässä esimerkissä. Sinänsä hyvä, että puhutte näistä nimeltä mainituista yhtiöistä. Tämä jako ei kyllä erikseen niitä varten ole rakennettu, vaan koko toimialaa varten nämä järjestelmät on rakennettu, ottaen siis huomioon sen, että Suomelle elintärkeä toimiala on metalli, ja ottaen huomioon sen, että siinä on lähihistoriassa tehty Suomen tapauksessa todella merkittäviä investointeja, jotka ovat johtaneet siihen, että ominaispäästöt ovat suomalaisessa metalliteollisuudessa maailman parhaat. Tähän perustuu, ed. Valpas ja ed. Tennilä, tämä koko päästökauppajärjestelmän idea. Se perustuu siihen, että jos me velvoittaisimme jonkun ominaispäästöltään maailman parhaan yrityksen tekemään vielä merkittävästi lisää päästövähenemiä, niin jonkun yksikön, vaikka sadan — tehdään tämmöinen teoreettinen yksikkö — päästövähenemän aikaansaaminen siellä, missä nyt jo ominaispäästöt ovat maailman pienimmät, on hirveän paljon kalliimpaa kuin saman sadan päästöjen vähentäminen jossakin muualla Euroopan unionin alueella. Ja päästökauppajärjestelmän idea on se, että sillä pyritään ohjaamaan nämä päästöjä vähentävät investoinnit juuri sinne, missä tietyllä samalla rahayksiköllä saadaan ylivoimaisesti eniten päästövähenemiä aikaiseksi. Sehän on koko tämän harjoituksen idea, ja tätä periaatteellista ideaa, mikä tällä järjestelmällä on, on kyllä aika vaikea kovin paljon moittia.

Mitä vielä tulee näihin uusiutuviin energialähteisiin, joista ed. Tennilä puhui, niin aivan lyhyesti vain sanon sen, että se on se velvoite, minkä unionin johtajat ovat yhteisesti päättäneet, ja se kyllä edesauttaa pääsemistä näihin sanottuihin päästöjen vähentämistavoitteisiin. Siitä tulee kova urakka, hyvä urakka Suomen kannalta tietyllä tavalla, koska se velvoittaa meitä siihen, että me nykyistä ja tähänastista paljon tehokkaammin edistämme uusiutuvien energialähteitten käyttöä. Ja siinä tulen ed. Perkiön muuten erinomaiseen puheenvuoroon. Nyt vasta palaan siihen kohtaan, kun ed. Perkiö sanoi, että näitä niin kuin päällekkäisiä ohjausjärjestelmiä ei saisi ottaa käyttöön. Ainakaan tänä päivänä en vielä näe, että päästökauppajärjestelmä sinänsä yksin riittäisi ohjaamaan riittävästi esimerkiksi uusiutuvan energian investointeja ylös. Ei markkinoilla tilanne ole vielä sellainen. En tiedä, tuleeko se olemaan pitkäänkään aikaan, ei todella pitkäänkään aikaan. Siitä syystä me kyllä tarvitsemme toimenpiteitä, joilla uusiutuvan energian investointeja saadaan liikkeelle.

Ed. Hemmilä ilmeisesti kiinnittää huomiota näihin alle 20 megan laitoksiin, että jos niillä on periaatteessa näitä puhtaita tuotantoja, mikseivät ne pääse markkinoille. Sanon vaan lyhyesti, että jos ne pitäisi päästää markkinoille, joilla on näitä oikeuksia, samalla tavalla markkinoille pitäisi tuoda ne pienet toimijat, jotka aiheuttavat päästöjä myöskin. Muutenhan tämä balanssi ei toimi, eikö niin? Ja taas tämän rakentaminen, kohdentaminen ihan pienimpiin energiantuotantoyksiköihin, on tavattoman vaikeaa, ja siitä syystä on päädytty siihen, että näin tällä hetkellä ei sitten tehtäisi.

Arvoisa puhemies! Nämä lisäykset käytyyn keskusteluun.

Antti Vuolanne /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Kun me puhumme päästökaupasta, me puhumme ilmastopolitiikasta, ja kun me puhumme ilmastopolitiikasta, niin me puhumme ennen kaikkea energiapolitiikasta. Energiapolitiikka on sikäli sukkela politiikan laji, että sen ongelmat ovat yleensä verbaalisesti helpommin ratkaistavissa kuin reaalisesti. Me pystymme täällä luomaan puheissamme hyviä ja ihania tulevaisuudenkuvia, missä saamme kaikki yhteiskunnalliset tavoitteet ratkaistuiksi yhdellä lauseella, mutta tämmöisen yhtälön toteuttaminen tosielämässä onkin paljon vaikeampaa, ja se vaatii paljon enemmän työtä ja ongelmanratkaisukykyä kuin ehkä äkkiseltään ajatellaan. Tämä johtuu siitä, että energiapolitiikka on olennaisesti sidoksissa luonnonlakeihin ja tieteellisiin faktoihin. Me pystymme tuottamaan energiaa, sähköä, lämpöä lähes millä tahansa, jopa tämän Eduskuntatalon käyttäminen polttoaineena laittaisi turbiinin pyörimään varmasti useiksi päiviksi ja ainakin useiksi tunneiksi.

Kysymys tässä kohtaa vaan tulee sitten siitä, millä hinnalla tätä energiaa on tuotettu ja mitkä ovat ne kustannukset. Tästä tuleekin tämä koko perusdilemma. Eli kun me tavoittelemme jotain, niin sillä on tiettyjä kustannuksia ja me olemme jatkuvasti poliittisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden trade off -tilanteessa. Eli kun me edistämme jotain tiettyä tavoitetta, niin me huomaamme, että me joudumme vähemmän edistämään toista tavoitetta tai jopa luopumaan osittain toisen yhteiskunnallisen tavoitteen toteuttamisesta. Ja tässä kohtaa kysymys esimerkiksi talouden kasvusta ja ympäristönsuojelusta on tämmöinen perinteinen kysymys. Tällaisia sata vuotta vanhoja dilemmoja on ollut se, miten paljon yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, sosiaalisen tasa-arvon, edistäminen vähentää tai lisää talouden kasvua. Nyt me olemme samassa tilanteessa sitten tämän ympäristökysymyksen kanssa. Minä uskon niin, että suomalaiset ja eurooppalaiset ovat valmiita luopumaan, jos he saavat jotain takaisin, mutta eivät tyhjän takia eivätkä pelkästään sen takia, että halutaan elämäntapa äkkiseltään muuttaa joksikin muuksi kuin miten se on nytten tässä teollisessa Euroopassa muodostunut. Ja siksi me olemme hyvin vaikeiden ja kipeiden valintojen edessä.

Ja tämän lain, joka meillä nyt on lähetekeskustelussa, problematiikka on yksi keskeisimpiä asioita, mitä seuraavan 10—20 vuoden päästä tässä salissa ne, jotka silloin täällä ovat, käsittelevät. Tässä joudutaan tekemään aivan todellisia ratkaisuja ilmastopolitiikan suhteen kasvihuoneilmiön pysäyttämiseksi ja sen ottamiseksi huomioon, että me osittain olemme tulleet tien päähän siinä ajattelussa, joka meillä on ollut jo satoja vuosia ja joka on perustunut tämmöisen jatkuvan aineellisen yltäkylläisyyden lisäämisen lupaukselle. Olemme tottuneet siihen, että meille on luvattu aina vaan aineellista yltäkylläisyyttä lisää ja lisää, ja nyt me joudumme ottamaan vahvasti huomioon ne realiteetit, että meillä on vain tämä yksi planeetta ja meidän on säilytettävä se elinkelpoisena tuleville sukupolville.

Energiapolitiikassa ilmastopolitiikan rooli alkaa tulla yhä keskeisemmäksi, ja silloin meidän täytyy valita, miten me esimerkiksi sähköä tuotamme. Ja jos sitä ei voida tuottaa kasvihuonekaasuja lisäämällä, niin silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää joko sähkönkulutuksen vähentäminen tai sähkön tuottaminen päästöttömillä muodoilla, joita ovat tuulivoima, vesivoima, aurinkoenergia ja ydinvoima.

Nyt myös ministeri Pekkarisen puheissa laitettiin paljon painoa tähän bioenergian lisäämiseen ja päästöjen vähentämiseen, mutta niistä puuttuivat kokonaan ratkaisumallit, jotka olisivat toimivia. Tällä hetkellä hallituksella on aika iso taakka ja haaste toteuttamiskelpoisen energiastrategian löytämisessä. Nimittäin emme pysty teollisessa Suomessa tätä yhtälöä ratkaisemaan vain ja ainoastaan laittamalla teollisuudelle ja kotitalouksille valtavia energiansäästövelvoitteita ja -pakkoja, vaan me joudumme tuottamaan merkittävän osan nykyisinkin tuotetusta sähkön ja muitten energioiden määrästä. Ja jos me tässä kohtaa laitamme päämme vaan pensaaseen, niin tapahtuu niin kuin toissakertaisessa ydinenergiaäänestyksessä, joka ei johtanut mihinkään biopolttoaineiden lisääntymiseen eikä uusiin tutkimusavauksiin, vaan se johti siihen, että meille Poriin rakennettiin kivihiilivoimala.

Eli täytyy olla rehellinen itselleen ja kysyä, mitä eri toimenpiteet saavat todellisuudessa aikaan. Jos me vain luotamme siihen, että ihmiset hyvää hyvyyttään tai jopa energiaverojen noston johdosta pystyisivät huomattavasti nykyistä energiankulutusta leikkaamaan, ja jos näin ei tapahdukaan, niin silloin me käytännössä ehkä joudumme tilanteeseen, jossa me jätämme omaa päästötöntä energiatuotantokapasiteettia rakentamatta ja tulemmekin sitten tuon tarvitsemamme energian ostamaan venäläisenä ydinvoimasähkönä tai sitten huonoina vesivuosina Tanskan kivihiilisähkönä, jolloin ympäristövaikutukset eivät ole ainakaan kovin positiivisia verrattuna siihen, että olisimme alun perinkin rakentaneet omaa puhtaampaa ja ilmastopoliittisesti kestävämpää sähköntuotantokapasiteettia kotimaisin voimin.

Tässä tämä kysymyksenasettelu on, ja varmasti keskustelu ei tähän pääty ja hyvä niin. Toivon, että ymmärrämme tämän asian ajankohtaisuuden ja sen, että päätöksiä on pakko tehdä.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Hyvin lyhyesti tähän ilmeisesti ydinvoimanlisäämisajatteluun. Tässähän tulee tämän EU:n 2020-ohjelman ja tämän ydinvoiman kanssa nyt semmoinen todellinen dilemma. Jos Suomessa lisätään, niin kuin jotkut ajattelevat, ydinvoimaa oikein rutkasti, niin samassa suhteessa ja vielä nopeammin oikeastaan kasvaa uusiutuvan energian käyttöönoton välttämättömyys, jos meinataan sitten EU:n kanssa yhtä jalkaa jatkossa kulkea. Jos tehdään kuudes, tehdään seitsemäs ydinvoimala, niin täällä pitää kaikki puu sen jälkeen polttaa, jos vähän karrikoin. Sitä ei enää riitä sellutehtaille, sillä on niin kova vaatimus jo nyt, se Suomen 24 prosenttia. Suomelle todennäköisesti tulee tuommoinen 30 prosenttia EU:n vaatimuksesta uusiutuvan osuudeksi. Jos ydinvoimaa, jota ei lasketa uusiutuvaksi, lisätään, niin sitten pitää puu panna palamaan, eikä siinäkään mitään järkeä minusta ole.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu on todella monipuolista ja ihan hyvää. Meillä on hyvä ministeri sinänsä, ja hänen kanssaan päästään dialogiin. Hän totesi myös ed. Perkiön puheenvuorosta, että se on hyvä, ja haluaisin toistaa todella ne kohdat, mitkä erityisesti olivat mielestäni hyvät. Tässä ed. Perkiö mainitsi windfall-voittojen eliminoimisen, huutokaupan käyttöönoton ja sitten sen, että kuluttajan osuutta pitäisi huomioida sähkön hinnassa, ettei se yksin kanna sitä taakkaa.

Tässä myös ed. Laukkanen käytti puheenvuoron, jossa hän puhui Venäjästä, ja haluaisin muistuttaa vain ihan pöytäkirjoihin, ettei ikään kuin itse asia häviä, että Venäjän federaatio on ratifioinut Kioton sopimuksen ja myös päästökauppa on Kioton mekanismeja, jotenka tältä osin Venäjä on mukana. Iso kysymys tietysti on edelleen se, mitä tapahtuu sitten Venäjän niin sanotulla kuumalla ilmalla. Tällä hetkellä Kioton sopimus on eliminoinut sen myyntimahdollisuuden, ja se on hyvinkin tärkeä asia.

Ed. Janina Andersson tässä viittasi siihen, mikä on vasemmistoliiton kanta. Vasemmistoliitto on jo tänä syksynä useissa puheenvuoroissa, meidän edustajiemme, ryhmän puheenjohtajan, puolueen puheenjohtajan, suulla, hakenut nimenomaan sitä, että istuvan hallituksen pitäisi terävämpää ympäristöpolitiikkaa, myös ilmastonmuutoksenhillintäpolitiikkaa, noudattaa. Se on meidän kantamme.

Kansainvälisesti Suomi ei ole mikään eturivin maa, valitettavasti. Meidän ekologinen jalanjälkemme on todella iso. Täällä puhuttiin juuri aivan oikein siitä, että on vain yksi maapallo, yksi planeetta, käytettävissä. Jos kaikki maapallon asukkaat toimisivat niin kuin me, niin tarvittaisiin enemmän kuin kaksi maapalloa. Tämä ei ole kestävää. Tässä ei ole vain energiasta kysymys, myös kaikesta muusta, siitä miten me hyödynnämme luonnonvaroja, ja niiden hyödyntäminen on todella kestämätöntä. Meret ja merien eläimistö ja eliöstö ovat nyt ensisijaisesti uhattuina. Kalakannat romahtavat, ja myöskin merien lämpeneminen on suuri ongelma.

Tässä lopuksi haluaisin, arvoisa puhemies, vain todeta yksinkertaisesti sen asian, että meillä on 12 vuotta aikaa 2020:een, jolloinka todellakin päästövähennyksien pitäisi olla aivan toisella tasolla kuin ne ovat tämän päivän keskustelussa, jossa ne kohdistuvat muutamaan miljoonaan tonniin. Jos me näihin Euroopan unionin tavoitteisiin katsomme, meidän täytyy päästä 50 miljoonan tonnin alapuolelle vuodessa hiilidioksidipäästöinä laskettuna, ja tällä hetkellä kasvihuonekaasupäästömme ovat selkeästi yli 80 miljoonaa tonnia. Tämä ei ole vain energiantuotantokysymys, tämä on läpi koko yhteiskunnan ulottuva kysymys, koululaitokseen, meidän asenteisiimme, rakentamiseen ulottuva. Yleensä koko lainsäädäntö pitäisi katsoa sen läpi, miten lakien toteuttaminen vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään.

Lopuksi: Kun puhutaan meidän oikeuksistamme, niin mikä oikeus on ihmisellä tuhota, voi sanoa, lähes kaikkien muiden lajien mahdollisuus säilyä tällä maapallolla? Onko se todellakin niin, että soijapapu ja ihminen ovat ne viimeiset, jotka jäävät jäljelle, ja me sitten tämän soijan hyväksikäyttäjinä rimpuilemme lopuksi? Tässä mielessä tämä eettinen ja perusarvoihin menevä ajattelu on otettava myös mukaan, kun puhumme ilmastonmuutoksesta ja sen hillitsemisestä.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Edellä on käyty erittäin hyvää keskustelua tästä päästökauppalain muuttamisesta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Ajattelin omassa puheenvuorossani ihan muutamaan asiaan vielä kiinnittää huomiota.

Ensinnäkin lähtökohtaisesti se periaate, mihinkä tämä päästökauppalaki pohjautuu, on kiistatta oikea. Se, onko muita vaihtoehtoja tämän vastaavan käytännön ja tahtotilan läpiviemiseen Euroopan unionin sisällä ja globaalisti, minusta on se kohde, josta jatkossa on varmastikin syytä käydä keskustelua. Siihen liittyy myös se näkökulma, johonka muistaakseni ed. Perkiö omassa puheenvuorossaan viittasi, onko tämä periodi, jolla nyt näistä asioista sovitaan, liian lyhyt, että tavoitetaan semmoinen aito, riittävä sitoutuminen. Jos ajatellaan sitä, mitenkä tämmöisten uusien teknologisten harppausten aikaansaaminen, läpivieminen jo ihan tutkimus- ja kehitystyön näkökulmasta vaatii aikaa, niin jollakin tavalla suhtaudun tähän kysyen, mitä saavutetaan sillä, että me ahdistamme aika epärealistiseen aikajänteeseen äärimmäisen kunnianhimoisia tavoitteita. Onko vaarana se, että tätä kautta me menetämme sitä otetta, jota meidän pitäisi saada synnytettyä? Meillä kuitenkin Suomena on siinä mielessä erittäin hyvä lähtökohta, että me olemme esimerkiksi tämän energiaintensiivisen teollisuuden osalta jo luoneet käytännöt, jotka edustavat päästöjen suhteen maailman parasta tekniikkaa. Mutta minusta se, että me pystymme alentamaan siinä määrin omia päästöjämme, kuin tämä sopimus edellyttää, ja samanaikaisesti, mihinkä muutamissa puheenvuoroissa on perustellusti kiinnitetty huomiota, ottamaan käyttöön uusiutuvia energiavaroja, luonnonvaroja, ja hyödyntämään niitä, tämä kahden raiteen läpivieminen samanaikaisesti muutaman vuoden aikajänteellä, tuntuu varsin kovalta tavoitteelta ja tavoitetason kaavailuun "kunnianhimoinen" ei ole riittävä ilmaus, vaan jollakin tavalla jopa käyttäisin ilmausta "epärealistinen", onko kysymys yhteisestä epärealistisesta tavoitepyrkimyksestä.

Miksi, arvoisa puhemies, tähän haluan kiinnittää huomiota? On monia hyviä asioita, eikä tarvitse tavallista ihmisen elämänpiiriä kauemmaksi mennä, kun se, jos joku tavoite asetetaan niin kovaksi, että siihen ei ole edellytyksiä päästä, synnyttää aika semmoisen luontaisen hylkimisreaktion, vaikka olisi hyvästäkin asiasta kysymys. Sen vuoksi toivon, että tästä tavoitetasosta käydään keskustelua ja varmistetaan sillä keskustelulla, että tämä yhteinen tahtotila vahvistuu ja päästään etenemään.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä kiinnittää huomiota siihen, miksikä tämä päästökauppakokonaisuus on erittäin kova haaste nimenomaan Euroopan unionin alueelle. Syy on se, että meidän energiaomavaraisuustasomme on heikko. Jos ajatellaan Euroopan unionin menestymistä tulevaisuudessa, niin kyllähän energian riittävyys ja energian kohtuuhintaisuus tulevat muodostumaan yhdeksi keskeiseksi akilleenkantapääksi. Jos aiomme tässä onnistua, niin se edellyttää merkittäviä teknologisia innovaatioita, merkittäviä teknologisia harppauksia. Tässä suhteessa, vaikkakin nyt Euroopan unionin alueella on yhteistä sitoutumista myös tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta, tässä rinnalla pitäisi pitää huoli siitä, että me sitoudumme riittäviin tutkimus- ja kehityshankkeisiin, ei niin, että Suomi yksin pyrkii ratkaisemaan, koska on ymmärrettävää, että näiden läpimurtojen aikaansaaminen ajan lisäksi vaatii myös rahaa. Kun tämä haaste on Euroopalle yhteinen, jotta me kehitymme kansainvälisesti globaalisti menestyvänä talousalueena, niin tällä alueella minusta meidän pitäisi vastaavasti nostaa kunnianhimotasoa nykyisestä.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan yhtyä ed. Karjulan esittämiin ajatuksiin ja kysymyksiin realistisuudesta, pelkoon epärealistisuudesta. Kysymys ilmaston osalta on ennen kaikkea globaali, ja tähän tulisi saada kaikki maat mukaan. Mutta harvoin tavallinen kansalainen kysyy, kun puhutaan päästökauppamaksuista, mihinkä nämä maksut menevät. Mihin ne rahat menevät, joita me maksamme päästökauppamaksujen muodossa? Minä odottaisin, että ne menisivät bioenergiaan, aurinko-, tuulienergiaan, täysin saasteettomaan energiaan. Siitä puhumista, mihin nuo rahat menevät, en ole julkisuudessa tavannut.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä päästökauppa, kun Suomi aikanaan siihen yhtyi, minusta oli virheliike, ja äänestin silloin vastaan, koska kyse on siitä, jotta me tarvitsemme joka tapauksessa sitä, jotta päästöjä pitää rajoittaa, ja tulee kaikin tavoin pyrkiä, niin kuin täällä on todettu, maailmanlaajuisesti siihen tavoitteeseen. Se on todettu, että ilmastonmuutos on tosiasia.

Viimeksi tässä oltiin Sodankylässä, kun siellä Oulun yliopiston ihmiset olivat kuvaamassa ja Ilmatieteen laitoksen ihmiset, mitä on tapahtumassa, ja ei siinä voi kuin tulla vakuuttuneeksi siitä, jotta tämmöinen lämpötilan muutos on pikkuhiljaa ollut ihan totta. Ja niin kuin siellä kuvattiin sitä tilannetta, voi olla, että Helsingissä ei kohta nähdä lunta ollenkaan, ja se tietysti tekee omat ongelmansa — pohjoisessa vielä varmaan useita kymmeniä vuosia lunta tullaan näkemään. Mutta se kuvaa sitä, jotta maailmassa tapahtuu aika paljon, ja se on meidän ihmisten, osin ainakin, aiheuttamaa muutosta.

Mutta tässä tämä toimintatapa, tämä päästökauppa ei ole oikea. Niin kuin aikaisemmin olen kuvannut sen tilanteen, minusta jätteillä, siis saastuttamisella, ilman pilaamisella, ei pidä lähteä kauppaa käymään. Se on vähän samanlaista kuin jos aikanaan jätevesillä olisi lähdetty käymään kauppaa siitä, kuka saa laskea johonkin järveen jätevettä, ja olisi ostettu siihen oikeuksia. Keinonhan pitää olla se, jotta määritetään normit, mitä voi ilmaan laskea, määritetään sillä tavalla esimerkiksi Euroopassa normit, kun tänne ostetaan tuotteita, ja valvotaan, että ne on tuotettu niiden normien mukaisesti, ympäristön kannalta normien mukaisesti. Siihen voi liittää myös näitä eettisiä näkökulmia, että ne on tuotettu siten, jotta ei ole riistetty ihmisiä, näillä on ihmisarvoinen elämä, on työsuojeluasiat kunnossa ja ihmisille maksetaan kunnon palkka niissä maissa, mistä niitä tuotteita tuodaan; siellä löytyy lisää sitten tämän päästöjen vähentämisen lisäksi niitä kriteereitä, mitä pitäisi asettaa. Minusta ne eivät ole kilpailun esteitä, vaan siinä asetetaan ehdot, millä tavalla tuotteita pitää tehdä, mitä tämä länsimainen sivistysyhteisö sallii, ja sitä kautta haetaan se ratkaisu, ei sillä tavalla, että käydään, niin kuin tässä käydään, ostamaan ja myymään, siis kapitalisoidaan jätteet, mitä voi ilmaan laskea. Sehän tarkoittaa sitä, jotta nyt ne valtiot, joilla on varaa ostaa, ostavat tietyissä tapauksissa, mutta osin siinä tapahtuu myös se ilmiö, että voi olla, että me ostamme ilmaa, ostamme tyhjää — esimerkiksi Venäjältä kun ostetaan päästöoikeuksia, niin se voi olla, että ne ovat aika tyhjiä — tai jostakin kolmannesta maasta ostetaan päästöoikeuksia, kun se sallii niistäkin maista, tuolta kauempaa, ostaa.

Koko järjestelmä ensinnäkin on hirveän kallis, se on kankea, se on sillä tavalla ongelmallinen, että siinä ei aseteta niitä normeja, vaan yhä edelleen tuodaan semmoisia tuotteita Eurooppaan, Suomeen, jotka on tuotettu epäpuhtaasti. Mutta se tekee sen ilmiön lisäksi, jotta meiltä karkaa sitten tuotantoa kanssa semmoisiin maihin, missä ei välitetä yhtään niistä eettisistä normeista, ei välitetä yhtään ympäristöarvoista, ja siitä huolimatta meidän rahallamme, siis suomalaisella rahalla, nyt tällä hetkellä euroilla, vielä rakennetaan niitä tehtaita sinne. Sinnehän on Perlosta mennyt ja Elcoteqia ja kaikkea tämmöistä, isoa putiikkia. Me vaan ostamme ja me olemme tukemassa sitä silloin. Se tarkoittaa sitä, että nythän me nostamme sitä kynnystä, panemme lisää hintaa täällä energialle, niille, jotka tänne jäävät, ja lisäämme vaan sitä halukkuutta muuttaa muualle, missä näitä normeja ei ole olemassa.

Sen takia olen ehdottomasti sitä mieltä, jotta Suomen pitäisi pyrkiä siihen suuntaan, jotta puretaan tämä järjestelmä, tehdään sen tyyppinen järjestelmä, jossa luodaan tiukka normitus, valvonta, ja sitä kautta lähdetään rakentamaan todellista mallia, jolla näitä päästöjä voidaan vähentää, ja olkoon siinä Eurooppa esimerkkinä.

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minulla oli oikeastaan kommentti, vastauspuheenvuoro, tähän ed. Karjulan puheenvuoroon.

Puhemies:

Tiedän kyllä!

Puhuja:

Pohjoismaiden neuvosto piti kokouksen alkuviikosta Göteborgissa, ja myös siellä tämä keskustelu ilmastonmuutoksesta ja niistä keinoista, millä pystytään torjumaan ilmastonmuutosta, oli esillä. Muutaman vuoden päästä, vuonna 2009, järjestetään Kööpenhaminassa suuri globaali ilmastokokous, ja tässä tämän viikon kokouksessa puhuttiin muun muassa siitä, millä keinoilla Pohjoismaat pystyisivät yhdessä valmistautumaan tähän kokoukseen.

Jag vill kommentera riksdagsledamot Karjulas inlägg med det att jag själv ser att de nordiska länderna skulle ha en stor möjlighet att tillsammans satsa på teknologin och just den här kunskapen, innovationerna inom hela det här området. Det här skulle alltså kunna vara ett område där vi definitivt borde fördjupa vårt samarbete och hålla klimatkonferensen 2009 i Köpenhamn som en sådan här punkt med målsättningen att fram tills dess skulle vi ha skapat gemensamma strategier och ett gemensamtmiljökluster när det gäller förnybar energi och miljövänliga energiformer.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on tavallaan kaksoisvastauspuheenvuoro, mutta täältä pöntöstä kaiken varmuuden välttämiseksi.

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Karjulalle siitä, voisiko teoriassa olla sellaista tilannetta ylipäätään, minkä kuvasitte äsken, että kansa tiedostaisi niin lujasti nämä päästövähennyspyrkimykset tai että se niin kuin napaa raaputtaisi pätkänkään vertaa tuossa vaikka Mannerheimintiellä kulkevassa joukossa. Ja minä, arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että ei ruaputa, ei raaputa ollenkaan.

Ja koska minä uskon, että me ed. Karjulan kanssa olemme eräästä asiasta samaa mieltä, siitä, että uusiutuvat energianlähteet on se perimmäinen ratkaisu, niin silloin kun meillä on ihan jo eduskunnan itsensä tekemien päätösten tuloksena päästötavoitteen osalta harvinaisen selvä kuva siitä, mitkä meidän välittömät mahdollisuutemme ovat, niin me keskitymme niihin. Me teemme sen homman niin hyvin kuin osaamme, ja niin ed. Karjula kuin juuri puhuvakin tietää sen justiinsa, mitkä ne meidän mahdollisuutemme välittömästi ovat ja miltä osin me mahdollisesti tarvitsemme lainsäädännön ja budjettipolitiikan välineitä apuun. Keskitytään siihen ja katsotaan, kuinka paljon se riittää. Se on vähän niin kuin jääkiekko-ottelussa: tehdään parhaamme ja katsotaan, mihin se riittää. Se urheiluterminologiapolitiikka sopii tähän erinomaisen hyvin.

Toinen osio vastauspuheenvuorona ed. Tiusaselle. Te olette kaksi kertaa puhunut täällä nyt siitä, mitenkä pitää biodiversiteetti ottaa huomioon näissä pyrkimyksissä, ja olen aivan samaa mieltä kanssanne siitä, että juuri niin pitää tehdä. Ja olette viitannut eräissä puheenvuoroissa Brasilian tilanteeseen, elikkä että kaadetaan sademetsää ja sitten ruvetaan puuta kasvattamaan. Olette aivan oikeilla jäljillä ja nähnyt erään uhkakuvan aivan oikein.

Mutta mitä jos yritettäisiin vaikuttaa siihen, että se metsänistutus tapahtuisikin sellaisella alueella, jolla vielä ihan äskettäin on ollut metsää, muualla kuin sademetsäalueella elikkä toisin sanoen erikoisesti Afrikassa, ja pyrittäisiin nuo alueet uudelleen metsittämään, mitkä ovat metsänsä menettäneet, kun ihminen on käyttäytynyt varsin typerästi noilla alueilla, joilla tällä hetkellä on todellinen hätä, inhimillinen hätä, kuten Darfurissa ja Tšadissa tapahtuu tällä hetkellä juuri nyt ja mitä aiotaan tehdä niillä alueilla? Elikkä toisin sanoen, miten olisi, ed. Tiusanen, jos tehtäisiin niin, että kehitysyhteistyön puitteissa ruvettaisiinkin niitä rahoja käyttämään juuri näihin tarkoituksiin? Silloin me iskisimme niin monta kärpästä yhdellä iskulla kuin teoriassa se ylipäätään on mahdollista, ja oltaisiin mahdollisimman konkreettisella tiellä näissä. Sanotaanko, että puheet vähemmälle ja teot enemmälle.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle: Todella tämä biodiversiteetin häviämisen uhka on suuri nimenomaan, kun ollaan lisäämässä biopolttoainetta liikennepolttoaineeseen. Ja tiedämme toki molemmat erityisen hyvin, että nämä lähtökohdat tälle biopolttoaineelle ovat etanolin osalta Brasiliassa ja sitten biodieselin Kalimantanissa ja siellä Kaakkois-Aasian sademetsien suunnalla. Siellä hakataan primäärisademetsää ja laajennetaan näitä peltoja.

Tämä kokonaisuushan on niin, että meidän pitää saada sitovia, vaikuttavia sopimuksia ja nämä markkinamekanismit ovat sitten kakkossijalla — tämä yleisesti.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron lähinnä ed. Karjulan hyvän, ansiokkaan puheenvuoron johdosta. Hän kiinnitti nimittäin huomiota erääseen Euroopan unionin valtioitten kannalta erittäin tärkeään asiaan, joka voi muodostua suureksi ongelmaksi, nimittäin siihen, että energiaomavaraisuus Euroopan unionin alueella on hyvin pieni. Mitä täällä Euroopassa energiaa on, niin se on sitten Venäjällä taikka sitten se on Norjassa, mutta Pohjanmerelläkin kaiken aikaa öljyvarat hupenevat.

Mutta kun tähän yhdistetään vielä se tosiasia, että Euroopan unionissa monessa valtiossa ydinvoiman osuus on hyvin merkittävä ja varsinkin suhteessa uusiutuviin energialähteisiin energian tuotannosta ydinvoiman osuus on, kuten ed. Tennilä totesi, erittäin merkittävä, niin tästä ed. Karjula on tehnyt aivan oikeat johtopäätökset, nimittäin että innovaatioiden kunnianhimotasoa pitäisi ehdottomasti korottaa.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Johannes Koskinen.

Ed. Arto Satonen merkittiin läsnä olevaksi.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Kyllä minä olen veljien ja tovereiden kanssa siitä samaa mieltä, että pitää kantaa maailmanlaajuista huolta asioista, mutta kyllä pitää huolehtia myös se oma tontti ja tässä keskustelussa esillä olevien asioiden osalta huolehtia siitä, että esimerkiksi terästeollisuus ja metsäteollisuus Suomessa voi jatkossakin toimia. Tämä koskee etenkin meikäläisen asuinaluetta Lappia, missä näillä on jatkossakin elintärkeä merkitys, jotta siellä yleensä ihmisiä asumassa on. Tässä päästökaupan tuoma sähkön hinnan korotus tai sitten se, jos lähdetään tälle uusiutuvien voimakkaan lisäämisen tielle, niin kuin täällä esitetään, siis todella rajuihin toimiin, mikä voi edessä olla tämän EU-päätöksen jälkeen, voi nostaa puun hinnan niin korkealle, että sellutehtaan kannattavuus käy kyseenalaiseksi.

Hyvää pitää tavoitella, mutta liian paljon hyvää voi tuoda samanlaisen olon kuin mistä runoilija Saaritsa kirjoitti kerran, että tulee semmoinen olo kuin olisi syönyt sata litraa Ingmanin viiliä yhteen menoon. Tässä on semmoisia elementtejä, tässä meidän haaveilussamme mukana.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! En tiedä, mitä täällä on tänään keskusteltu aiheesta, kun tulin vasta tuolta ed. Tennilän vaalipiiristä työelämävaliokunnan matkalta, mutta siitä työelämänäkökulmasta voi kyllä tällä kertaa, ehkä poikkeuksellisestikin, yhtyä ed. Tennilän näkemykseen siitä, että kyllä metsäteollisuuden ja terästeollisuuden toimintaedellytykset myöskin Suomessa on turvattava. Tähän liittyy myös kysymys ydinvoimasta. On hyvin tärkeä asia, että siinä saadaan positiivisia ratkaisuja, ehkä lupa useampaankin voimalaan. Se on sitten eri asia — tai en sanoisi eri asia, vaan tätä samaa asiaa — että jotta Suomi pystyy täyttämään Kioton velvoitteet, on otettava huomioon tämä ydinvoima. Mutta se on tietysti totta, että ilmastonmuutoksen uhka on todellinen. Siinä suhteessa hallitus on nyt ottanut ensimmäisiä askeleita siihen suuntaan, että tähän aletaan vastata, ja se on se kansainvälinen velvoite, mikä meillä on.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi haluaisin sanoa vielä siitä, mihin ed. Hemmilä viittasi, että on todella harmillinen — tai, sanotaanko, haasteellinen — tilanne se, että suuri osa energiavaroista on niiden valtioiden hallinnassa, jotka ovat joko poliittisesti epästabiileja tai joita johdetaan yksinvaltaisesti, ei sellaista demokratiaa kunnioittaen, mikä on meille tavallista. Tämä pakottaa meidät myöskin vähentämään energiariippuvaisuuttamme muista valtioista. Tässä suhteessa sekin puoltaa lisäydinvoiman rakentamista.

Keskustelu päättyi.