3) Hallituksen esitys laiksi yliopistolain voimaanpanosta annetun
lain 3 §:n muuttamisesta
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 29/2008 vp merkitsee
yliopistolain voimaanpanosta annetun lain 3 §:n muuttamista.
Käytännössä se on kuolinisku
Kouvolan kaupungissa sijaitsevalle käännöstieteen
laitokselle, joka on osa Helsingin yliopistoa.
Arvoisa puhemies! Esitän tämän hallituksen esityksen
hylkäämistä ja viittaan tässä sivistysvaliokunnassa
laadittuun ed. Claes Anderssonin ja ed. Rauhalan nimissä olevaan
eriävään mielipiteeseen.
Claes Andersson /vas:
Arvoisa puhemies! Olen vastustanut tätä esitystä monestakin
syystä.
Ensinnäkin, käännöstieteen
laitos Kouvolassa toimii hyvin, se on toiminut siellä kauan,
se perustettiin sinne. Helsingin yliopisto tuli mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa.
Mitään laadullisia syitä siirtää se
Helsinkiin ei ole olemassa eikä niitä ole myöskään
tullut asiantuntijakuulemisissa esille.
Ehkä painavin syy on aluepoliittinen. Hallitus puhuu
siitä, että pitää hajakeskittää ja
katsoa, että ympäri Suomea on resursseja ja myöskin
opetusta. Kouvolassa tämä käännöstieteen
laitos on kehittynyt erittäin myönteisesti. Siellä on
hyvät kampukset, siellä on noin 300 oppilasta,
30 ihmistä töissä, joista 15 vakitöissä.
Ja oikeastaan se informaatio, mitä on saatu tästä siirtämisestä,
ei ole puoltanut siirtämistä Helsinkiin. Kouvolan kaupunki,
Kouvolan valtuusto, käännöstieteen laitos
itse vastustavat tätä siirtämistä.
Minun mielestäni ei ole syytä mennä tämmöiseen
keskittämistoimenpiteeseen ja poistaa Kouvolasta laitosta,
jolla on suuri merkitys koko alueen hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle
Minna Sirnö /vas:
Arvoisa puhemies! Myös minä kannatan ed. Tiusasen
tekemää hylkäysesitystä. Katson,
että tämä hallituksen esitys on yksi esimerkki
taas tästä omituisesta aluepolitiikasta, jossa
metropolipolitiikan mukaisesti kaikki keskitetään
suuriin yksikköihin Helsinkiin ja unohdetaan se, että erityyppiset
yliopistotoiminnot ovat monella Pääkaupunkiseudun
ulkopuolisella paikkakunnalla se vetovoimatekijä, jonka
ympärille myös elinkeinoelämä ja
kaupalliset palvelut tavalla tai toisella kytkeytyvät.
Mielestäni on erittäin huono signaali, että Kouvolan
seudulta, joka elää erittäin rankkaa
rakennemuutosta ja jolla varmaan on muiden vastaavien kuntien tavoin
ongelmana se, että nuoret, muualle opiskelemaan lähtevät
eivät enää palaa paikkakunnalle, viedään
yksi tämmöinen tulevaisuuden tekijä eli
tämä kyseinen yksikkö, joka takaisi edes
sen, että osa näistä opiskelijoista todennäköisesti
sitoutuisi myös perustamaan perhettä ja elämään
kyseisellä alueella ja siten varmistamaan, että Kouvolalla
ja Kouvolan seutukunnalla on tulevaisuutta.
Eli mielestäni tämä päätös
on täysin käsittämätön
ja hämmentävä sen takia, että tiedän,
että kaikillakin hallituspuolueilla on edustajia, jotka ovat
vahvoja toimijoita juuri kyseisellä alueella. Miksi he
antavat omassa maakunnassaan tapahtua tällaisen vääryyden?
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Olen täysin samoilla linjoilla
aiempien puhujien kanssa. Olen henkilökohtaisesti miettinyt, onko
tässäkin asiassa tarkoitus myydä sivistysvaltiomme
peruspilari, tukipilari, pääomasijoittajille vapaaseen
käyttöön. Yliopistouudistuksen ongelmat
kiteytyvät maagiseen innovaatioyliopistohankkeeseen, jota
on lähdetty toteuttamaan lähinnä hyvin
ideologisista lähtökohdista ilman sen suurempaa
suunnittelua ja selvittelyä. Ja se, että ylin
päätösvalta nimetään
säätiön hallitukselle, joka tulee kokonaan
yliopiston ulkopuolelta, asettaa kyllä sen kysymyksen,
onko opiskelijoilla ja yliopiston työntekijöillä enää minkäänlaista
valtaa päättää yliopistoasioissa
ja siirretäänkö se kokonaan pois akateemisilta
yhteisöiltä, jolloin yliopistodemokratia kokee
hitaan kuoleman.
Sen lisäksi olen pohtinut tämän Kouvolan
tilanteen tiimoilta myös sitä kysymystä,
miten käy yliopistolain muutospyörteessä alueellisille
yliopistokeskuksille, jotka ovat myös syrjäseutujen kehittymisen
kannalta elintärkeitä. Ellei minkäänlaista
korkeakouluyhteyttä alueella ole, se kyllä tarkoittaa
myös kaiken muun koulutuksen pikkuhiljaista rapautumista
ja myös yritystoiminnan pakenemista alueelta.
Puhemies:
Tulkitsen tämän käydyn keskustelun siis
niin, että ed. Tiusanen ehdottaa ja ed. Sirnö kannattaa
hylkäämistä.
Keskustelu päättyi.