Täysistunnon pöytäkirja 54/2012 vp

PTK 54/2012 vp

54. TIISTAINA 22. TOUKOKUUTA 2012 kello 14.05

Tarkastettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain 36 ja 38 §:n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain muuttamisesta

 

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haku- ja valintajärjestelmää uudistetaan vuoden 2014 alusta lähtien. Hallituksen esityksen mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa. Ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi.

Ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakevien aseman parantamiseksi korkeakoulut voivat halutessaan varata osan haettavista opiskelupaikoista niin sanotuille ensikertalaisille eli henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin... (Hälinää)

Puhemies Eero Heinäluoma:

Anteeksi, arvoisa edustaja. — Pyydän salia hiljentymään edustajan puheenvuoron kuuntelemista varten. — Olkaa hyvä!

Puhuja:

...suorittaneet korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa. Lakiesityksen mukaan ensikertalaiseksi katsotaan myös henkilöt, jotka ovat vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan koulutuksesta, joka on alkanut keväällä 2014 tai sitä ennen.

Uudistuksen vuonna 2015 toteutettavassa toisessa vaiheessa yhteishaun avulla valittaisiin ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole aikaisemmin Suomen korkeakoulutusjärjestelmässä suorittaneet korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja opiskelupaikan aiemmin vastaanottaneiden todelliset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet alan vaihtamiseen on tarkoitus turvata yhteishaun ulkopuolisilla hauilla.

Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena on pidentää työuria alkupäästä nopeuttaen opintoihin siirtymistä toiselta asteelta korkea-asteelle, mikä on tärkeä tavoite. Hallituksen esityksen perusteluissa arvioidaan opiskelijavalintojen uudistamisen nopeuttavan työelämään siirtymistä vuodella. Kyse on siis merkittävästä uudistuksesta. Esityksessä hyvää on niin sanottujen ensikertalaisten aseman kohentaminen. Jotta työurien pidentäminen alkupäästä ei jäisi vain sanahelinäksi, tarvitaan konkreettisia tekoja. Opintojen aloittamisen aikaistamisella yhdelläkin vuodella olisi huomattava vaikutus yksilön mutta myös yhteiskunnan kannalta.

Suomessa korkeakouluopinnot aloitetaan poikkeuksellisen myöhään. Suomalaisista 20—29-vuotiaista nuorista yli 40 prosenttia on koulutuksessa. Opiskelu ei saa muodostua elämäntavaksi, vaan opiskelun lähtökohtana ja tavoitteena pitäisi aina olla sujuva siirtyminen työelämään.

Uudistuksen tarkoituksena ei kuitenkaan saa olla alan vaihtamisen vaikeuttaminen, vaikka se muuttaakin alan vaihtamisen tapaa. Alan vaihtaminen aikaa ja vaivaa vievien pääsykokeiden kautta ei ole paras väylä. Korkeakouluihin on luotava joustavia väyliä, jotka mahdollistavat urapolun suunnanvaihdon. Yhteishaun ulkopuoliset erillishaut on mitoitettava turvaamaan tosiasiallinen mahdollisuus alan tai korkeakoulun vaihtamiseen, ja tilannetta on seurattava vuosittain.

Korkeakoulupaikkaa vailla olevien suosiminen haussa voi johtaa opiskelupaikasta kieltäytymiseen ja välivuosien kierteeseen, jos nuori ei pääse opiskelemaan haluamalleen alalle. Joudumme ojasta allikkoon, jos uudistus johtaa siihen, että saatuja korkeakoulupaikkoja ei haluta tai uskalleta ottaa vastaan. Joustavien siirtymismahdollisuuksien merkitys eri tiedekuntien, pääaineiden ja korkeakoulujen välillä korostuu, jotta muutos ei kohtuuttomasti hankaloita myöhempää alan vaihtoa.

Arvoisa puhemies! Hakijoiden yhdenvertaisuuden toteutumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota lakiesityksen käsittelyssä. Yliopistolain uudistuksen yhteydessä uuteen lakiin kirjattiin erikseen elinikäisen oppimisen mahdollistaminen, mikä on otettava huomioon myös tämän uudistuksen yhteydessä ja kantavana teemana. Vaikka valintakokeiden järjestäminen kuuluukin vahvasti korkeakoulujen tontille, on huomattava, että keskeistä opiskelijavalintojen sujuvoittamiseksi on myös kehittää valintakokeita niin, että ne nykyistä paremmin mittaisivat alalle soveltuvuutta pelkän ulkoalukutaidon sijaan. Näin valituksi tulisivat ne, joilla on parhaat edellytykset pärjätä kyseisellä alalla, eivät ne, joilla on ollut eniten aikaa valmistautua pääsykokeisiin.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä edellä edustaja Vikman puhui niin hyvin, että ei tähän nyt ole paljon enää lisättävää.

Sen verran kuitenkin näin lähetekeskustelussa haluan sanoa, että tämä on aivan varmasti tehokkain ja miellyttävin keino pidentää työuria, joten siksi tämä korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen niin, että opiskelijat mahdollisimman sujuvasti jatko-opintoihinsa pääsevät, on erittäin tärkeä hallituksen esitys ja sen ripeä eteenpäinvieminen on tärkeää.

Sen verran kuitenkin haluaisin vielä sanoa, että tilanteessa, jossa meillä on mahdollisuuksien tasa-arvo ja yhteiskunta opiskelumme kustantaa, todella mielestäni voidaan laittaa painoa sille, että jokaiselle nuorelle se ensimmäinen opiskelupaikka mahdollistuisi niin, että kukaan ei jäisi sitä ilman, ja vastaavasti sitten taas voitaisiin katsoa vähän sen perään, ettei kukaan hamstraisi itselleen liikaa varsinkaan toisten kustannuksella niitä opiskelupaikkoja.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin olisin toivonut, että opetusministeri Gustafsson olisi ollut esittelemässä tätä hallituksen esitystä, koska tämä liittyy olennaisesti työurien pidentämiseen ja nimenomaan työurien pidentämiseen sieltä työuran alkupäästä katsoen.

On hyvä katsoa tätä hallituksen esitystä tämän laajemman kokonaisuuden kannalta ja sitä vasten, että tämä esitys, joka nyt on käsittelyssä, itse asiassa syntyi jo yli kaksi vuotta sitten ylijohtaja Anita Lehikoisen työryhmässä, joka kantoi silloin nimeä "Ei paikoillanne, vaan valmiit, hep!" ja joka esitti lukuisan joukon niitä keinoja, joilla opintoja saataisiin nopeutettua ja opiskelijat saisivat nopeammin opiskelupaikat ja sitä kautta pääsisivät nopeammin työelämään mukaan.

Arvoisa puhemies! On syytä katsoa tätä työurien alkupäätä nimenomaan tämän laajan kokonaisuuden kannalta, ja totean ensinnäkin sen, että kestävyysvajeesta kun puhutaan, niin ydinongelmiahan on kaksi asiaa eli työllisyysaste ja huoltosuhde. Huoltosuhteelle emme voi tehdä kovinkaan paljon, mutta tälle työllisyysasteelle voidaan tehdä, ja hallituksen siihen erityisesti pitääkin panostaa.

Hallitusohjelmassa on kirjattu, että työllisyysasteen tulisi olla 72 prosenttia tämän vaalikauden lopussa, ja tänään ilmestyivät tuoreimmat työllisyys- ja työttömyystilastot, ja ne kertovat, että työllisyysaste viime vuonna oli 68,5 prosenttia. Edelleenkin jos sitä hieman purkaa, niin ikääntyneiden, 55—59-vuotiaiden, osalta työllisyysaste on kehittynyt itse asiassa aika tavalla hyvin viimeisten 10—15 vuoden aikana, mutta nuorempien ikäluokkien osalta työllisyysaste on aika tavalla huono, jos verrataan muihin EU-maihin ja erityisesti Pohjoismaihin. Meillä ollaan huomattavan paljon enemmän opiskelemassa 20—30-vuotiaina kuin työelämän palveluksessa.

Eli sen takia kannattaa nyt hallituksen painottaa sitä, mitä täällä alkupäässä tehdään. Maaliskuussa tehty työurasopimus oli sinänsä hyvä alku mutta ei millään tavalla riittävä, ja sen takia kannustan Kataisen hallitusta erityisesti siihen, että haetaan lisää oma-aloitteisesti sellaisia keinoja, joilla todellakin työllisyysastetta voidaan nostaa ja ihmisten työuria pidentää.

Tämä esitys konkreettisesti tässä tuli jo esiteltyäkin lyhyesti, eli on siitä kysymys, että yhdistetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakumenettelyt ja tehdään tällainen yhteinen valtakunnallinen yhteishaku. Jos muistan oikein, sen piti tulla voimaan ensi vuoden alussa, mutta kuten tästä hallituksen esityksestä näkyy, tavoitteena on nyt, että tämä niin sanottu ensimmäinen vaihe tulee voimaan 2014.

Asia, josta on paljon täälläkin puhuttu ja myös perustuslakivaliokunnassa käsittääkseni jo aiemmin, liittyy tähän näin, voidaanko niitä uusia ylioppilaita suosia eli sellaisia, joilla ei ole sitä korkeakoulututkintoa, ammattikorkeakoulututkintoa tai sitten yliopistollisessa tiedekorkeakoulussa olevaa tutkintoa, eli he pääsisivät paremmin, olisivat etusijalla, heille olisi oma kiintiönsä sinne korkeakouluun valittaessa, ja tämä hallituksen esitys lähtee siitä, että nyt tämän esityksen mukaisesti voitaisiin varata tietty osa paikoista näille ilman korkeakoulututkintoa ja ilman opiskelupaikkaa oleville, ja se on niin kuin ensimmäinen askel tässä.

Täällä hallituksen esityksessä kerrotaan, että seuraava askel olisi, että 2015 lähdettäisiin järjestelmällisemmin takaamaan se, että ne uudet ylioppilaat tai toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkinnon suorittaneet olisivat etusijalla valittaessa korkeakouluun.

Arvoisa puhemies! Jo viittasin tähän ylijohtaja Lehikoisen parin vuoden takaiseen työhön, ja kun äsken katsoin sitä, niin siellä oli aika paljon esityksiä tästä opintojen nopeuttamisesta mukaan lukien opinto-ohjaus kaikilla kouluasteilla, joka myös on tämänkin hallituksen esityksen toteuttamisen kannalta äärimmäisen tärkeä. Mutta siellä oli myös kirjaus siitä, että koko lukuvuosi hyödynnetään opintoihin nykyistä paremmin.

Pyydän teitä kiinnittämään huomiota siihen, että tällä hetkellä meillä nimenomaan yliopistoissa opiskellaan pääsääntöisesti sieltä syyskuun puolestavälistä, syyskuun loppukaudesta sinne joulukuun alkuun, marraskuun loppuun ja sitten taas siellä kevätpuolella tammikuun puolestavälistä sinne huhtikuun loppupuolelle. Eli aika paljon on aikaa, jolloin opiskelijat eivät ole opintojen parissa, ja minusta olisi tärkeää, että tässä tehtäisiin rohkeampia päätöksiä sen mukaisesti, että koko kalenterivuosi otettaisiin tehokkaammin myös yliopistoissa käyttöön.

Tämä asiahan kantaa niin sanotusti populaaristi, arkikielessä, nimitystä "kolmas lukukausi", eli muodostettaisiin kolmas lukukausi. Käsitykseni mukaan Åbo Akademissa tämänkaltaista harrastuneisuutta on jo ollut viime vuosien aikana, mutta pitäisin tärkeänä, että Kataisen hallitus ottaisi myös tähän asiaan kantaa. Viime aikoina sen puolesta on puhunut muun muassa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää. Myös keskustassa on kannatusta siihen, että kolmas lukukausi otettaisiin käyttöön ja näin saataisiin opiskelijoille tarjottua mahdollisuus kokopäiväiseen opiskeluun koko kalenterivuoden aikana. Jäänkin odottamaan hallituksen kantaa, mitä mieltä hallitus on tästä, että kolmas lukukausi otettaisiin käyttöön.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Lakiesitys on erittäin monessa mielessä merkittävä ja tärkeä sekä erinomaisen kannatettava. On tosi tärkeä asia, että näitä työuria pystytään myöskin tällä esitetyllä tavalla jatkamaan, ja yhden vuoden saavutus työurien pidentämisessä on erinomainen asia.

Korkeakoulupuolellahan tämä ongelma on se, että opintojen aloittaminen viivästyy johtuen niin sanotusta hakijasumasta, ja siksi on tärkeätä, että tätä sumaa saadaan purettua ja opinnot alkamaan, että tämä ammattiin valmistuminen ei suotta viivästy. Tällä hetkellä suurin osa näistä aloituspaikoista menee tosiaan hakijoille, joilla on tutkinto tai opiskelupaikka korkeakoulussa. Yliopistoissa 7 000 aloituspaikkaa vuodessa ja ammattikorkeakouluissa 6 000 paikkaa vuodessa menee tällaisille aloittajille. Näitä aloituspaikkoja pitää uudistuksen avulla pystyä vapauttamaan ensimmäistä paikkaansa hakeville, jotta tätä hakijasumaa pystytään pikkuhiljaa purkamaan.

Samalla korkeakoulujenkin tulee kehittää joustavampia mahdollisuuksia vaihtaa alaa ja korkeakoulua. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulee voimakkaasti mielestäni kannustaa korkeakouluja tähän suuntaan. Tämän uudistuksen tärkeämpi vaihe on vielä se vuoden 2015 alussa toteutettava, jolloin yhteishaku varataan ensimmäistä paikkaansa hakeville. Näin voidaan sitten vapauttaa myöskin aloituspaikkoja ensimmäistä paikkaa hakeville ja ei synny niitä välivuosia. Tämä ensimmäinen vaihe tässä, joka tulee voimaan vuotta aiemmin, on valmistautumista tähän kakkosvaiheeseen.

Toivon, että tämä asia kaiken kaikkiaan saadaan viedyksi maaliin ihan hyvässä yhteishengessä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin myönteisenä sitä, että tähän ongelmaan nyt tartutaan vakavalla kädellä. Tässä on tietysti kyse siitä, että meillä työurat tietyllä tavalla lyhenevät sieltä alkupäästä opiskelijoiden omasta tahdosta riippumatta. Nyt on tietysti tavoite puuttua ennen muuta siihen ongelmaan, joka on opiskelijoiden omasta tahdosta riippumatonta: tyhjäkäyntiä taikka välivuosia. Eli pitää kuitenkin minun mielestäni myös hyväksyä ja ymmärtää se, että osa opiskelijoista haluaa mahdollisesti lukion jälkeen taikka ammattikorkean jälkeen miettiessään vielä mahdollisesti jatko-opintoja yliopistossa pitää yhden tai kaksi välivuotta ja hakea vaikkapa työkokemusta, ja sen pitää myös tulevaisuudessa olla hyväksyttyä ja mahdollista. Mutta pidän myönteisenä sitä, että nyt tartutaan siihen, että me saisimme nopeutettua niiden opiskelijoiden etenemistä, jotka haluavat lähteä heti lukion jälkeen opiskelemaan ja edetä sitten ilman näitä itsestä riippumattomia välivuosia.

Tämähän on nyt ensimmäinen uudistus, joka tehdään tässä hakujärjestelmässä. Tässä tulee etusijajärjestys käyttöön, eli opiskelijat valitsevat ja laittavat hakuja järjestykseen, ja sitten toisaalta se, että voidaan jatkossa tulla hyväksytyksi enää yhteen opiskelupaikkaan, ja sen lisäksi vielä annetaan korkeakouluille mahdollisuus halutessaan varata osa haettavista opiskelupaikoista niin sanotuille ensikertalaisille eli pääasiassa lukiosta keväällä kirjoittaneille. Toisena vaiheena vuonna 2015 tätä on tarkoitus viedä sitten vielä tämän vaalikauden lopulla eteenpäin, niin että yhteishaun avulla valittaisiin ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole aikaisemmin Suomen koulutusjärjestelmässä suorittaneet korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa, ja sen jälkeen 2015 tutkinnon suorittaneiden ja opiskelupaikan aiemmin vastaanottaneiden todelliset ja tasavertaiset mahdollisuudet alan vaihtamiseen turvattaisiin yhteishaun ulkopuolisella haulla. Eli tämä uudistus etenee tietyllä tavalla kahdessa vaiheessa.

Arvoisa puhemies! Ihan nopea silmäys esimerkiksi tähän hallituksen esitykseen kertoo jo tämän tarpeellisuuden. Uusista ylioppilaista kolme neljästä hakee heti ensimmäisenä vuonna korkeakoulutukseen, mutta tilastot osoittavat sen, että vain reilu kolmannes heistä saa opiskelupaikan. Yliopistojen uusista opiskelijoista vain runsas kolmannes ja ammattikorkeakoulujen uusista opiskelijoista vain noin viidesosa on uusia ylioppilaita. Välivuosia Suomessa kertyy, niin kuin tässä edellä puhujat ovat kertoneet, poikkeuksellisen paljon, keskimäärin jopa kahdesta kolmeen, mikä on kansainvälisestikin vertaillen erittäin suuri määrä.

Mikä tähän sitten on ajanut meidän opiskelijahakumme? Se on tietyllä tavalla vuosien saatossa syntynyttä hakijoiden runsasta määrää. Jos meillä olisi niin, että keväällä hakijoina olisivat ainoastaan ne ylioppilaat, jotka kirjoittavat kyseisenä keväänä, ei meillä olisi tällaista ongelmaa. Meillä vuosittain tuollainen noin 35 000 nuorta kirjoittaa ylioppilaaksi, eli heille kyllä laskennallisesti löytyisi kaikille jatko-opiskelupaikka lukion jälkeen, mutta kun katsoo tilastoa, niin meillä on noin 170 000 hakijaa joka kevät kilpailemassa 56 000:sta korkea-asteen aloituspaikasta, eli taistelu näistä paikoista on erittäin kova. Sen takia on hyvä, että nyt otetaan näitä uusien hakijoiden hakukiintiöitä käyttöön. Toisaalta hakutoivejärjestys on hyvä uudistus, joka tässä tulee käyttöön. Myös pidän erittäin tärkeänä sitä, että mietitään myös muita keinoja edistää ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevien sisäänpääsyä, ja silloin minun mielestäni on syytä pohtia tulevaisuudessa vakavasti myös ylioppilastutkinnon painoarvon kasvattamista opiskelijavalinnoissa. En missään tapauksessa ole itse kannattamassa sellaista mallia, jossa ainoastaan ylioppilastutkinnon perusteella jaettaisiin jatkopaikat yliopistoihin, mutta pidän sitä yhtenä varsin varteenotettavana vaihtoehtona. Se on tasapuolinen kaikille opiskelijoille, jotka kirjoittavat ylioppilaaksi ja hakevat jatko-opintoihin, ja se on yhdenvertainen läpi koko Suomenmaan ja toimisi siinä mielessä hyvin. Mutta kuitenkin on tärkeää huolehtia siitä, että jatko-opintoihin on tulevaisuudessakin päästävä myös pelkän valintakokeenkin avulla, eli antaa mahdollisuus myös nuorille sitä kautta etsiä tuo oma ura.

Arvoisa puhemies! Kyllä melkein pitäisin vielä tätäkin esitystä tärkeämpänä sitä, että me kunnissa saisimme lukion opinto-ohjauksen sille tasolle, millä sen pitäisi olla. Se on minun mielestäni, voisi sanoa, jopa tämän nyt valmistelussa ja etenemässä olevan yhteiskuntatakuun yksi aivan keskeinen elementti: se, että lukioissa olisi riittävästi opinto-ohjaajia auttamassa opiskelijoita siinä opintojen etenemisessä mutta toisaalta myös sitten kartoittamassa niitä vaihtoehtoja, mitä heillä sitten tulevaisuudessa on. Suomen Lukiolaisten Liittohan on jopa puhunut tietynlaisesta jälkiohjausvelvoitteesta, ja kyllä senkin tyyppisiä malleja kannattaa miettiä, joissa vielä seurattaisiin jopa lukionkin jälkeen hetken aikaa, että kaikki sieltä löytävät sen oman jatko-opiskelupaikkansa.

Arvoisa puhemies! Aivan loppuun: Itse pidän varsin myönteisenä sitä keskustelua, että mahdollistetaan kesäopiskelu tulevaisuudessa. Ei ole mitään syytä minun mielestäni kategorisesti päättää, että kaikki yliopistot ovat kesällä noin suuressa mittakaavassa kiinni vaan että olisi enempi mahdollisuuksia nuorilla valita sitä, missä tahdissa he opiskelevat.

Ja sitten pidän erittäin tärkeänä sitä, että kehitämme ja uudistamme myös opintotukimallia. Se on nyt kirjattu kehysriihen päätöksessä ja hallitusohjelmassa niin, että se tehdään nykyisin voimavaroin eli nykyisin resurssein, mutta ehkä se vaatii tulevaisuudessa, kun talous lähtee myönteisempään kehitykseen, myös jonkin verran lisäsatsauksia. Mutta olen vakuuttunut siitä, että myös tuolla rakenteellisella uudistamisella opintotuesta saadaan sellainen, että se nopeuttaa opiskelua mutta myös mahdollistaa täysipäiväisen opiskelun ainakin opintojen alkuvaiheessa.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On pakko puuttua tähän edustaja Heinosen näkemykseen siitä, että erityisesti lukioissa tarvitaan opinto-ohjauksen tehostamista ja laajentamista. Se on erittäin elitistinen näkemys, kun ajattelemme sitä, että nimenomaan ammatillisessa koulutuksessa olevilla keskeyttämisprosentit ovat kovin suuret ja ei ole näkemystä välttämättä siitä, mihin sen jälkeen mennään. Minun käsitykseni mukaan opinto-ohjauksen tehostamista ja parantamista tarvitaan sekä peruskoulussa, lukiossa että ammatillisessa koulutuksessa, ja jos puhutaan vielä näistä korkeakouluista, niin sielläkään ei olisi huono, että laaditaan tällaiset henkilökohtaiset opintosuunnitelmat, ja siihen kuuluu myös järkevä näkemys siitä, mitenkä ne omat opinnot viedään eteenpäin.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen nosti omassa puheessaan esille äärimmäisen tärkeän asian eli opinto-ohjauksen, mutta kuten edustaja Vehviläinen totesi äsken ansiokkaasti, niin myöskin ammatillisella puolella se on erittäin tärkeätä. Siellä on todella, todella suuria määriä opiskelijoita, puhutaan 500—600:sta yhdellä opinto-ohjaajalla, ja vaikka 20 prosenttia siitä opiskelijamäärästä aiheuttaa 80 prosenttia ongelmista, niin silti sinne pitää pystyä panostamaan, jotta ne opintopolut olisivat nuoremmilla selkeästi paljon paremmin käsissä kuin ne tänä päivänä ovat.

Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On huomattava, että lukion tehtävä nimenomaan on valmistaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Koulutuksen ja tutkimuksen arviointineuvosto on hiljattain myös todennut, että lukio tällä hetkellä ei valmenna riittävän hyvin jatko-opintoihin. Tästäkin näkökulmasta on erityisen perusteltua tehostaa opinnonohjausta ja muutenkin kehittää lukiokoulutusta.

Toisaalta nykyisen pakkohaun vallitessa on tunnustettava se tosiasia, että ihmisiä ohjautuu myöskin joka tapauksessa niin sanotusti väärille aloille eli tulee tilanteita, että on tarve vaihtaa alaa. Senkin takia tämän uudistuksen voimaan tullessa on erityisen tärkeä huolehtia niistä väylistä vaihtaa alaa yhteishaun ulkopuolella sitten vuoden 2015 jälkeen. Lisäksi on meidän huomioitava se, että jotta opiskelijan oikeus koulutusta vastaavaan työhön voi toteutua, meidän on nykyistä paremmin saatava korkeakoulutuksen koulutusmäärät kohdilleen ja koulutusta on suunnattava niille aloille, jotka työllistävät.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Viimeinen vastauspuheenvuoro tähän keskusteluun edustaja Heinoselle, jonka puheenvuorosta keskustelu lähti liikkeelle. — Olkaa hyvä!

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hämmentävää, että keskustan riveistä pidetään lukion puolustamista elitistisenä toimintana. Kyllä meille kokoomuksessa lukio on erittäin tärkeä osa suomalaista korkeaa yleissivistystä. Ei se ole meille elitististä ajattelua, että me kannamme isoa huolta siitä, että edellisellä hallituskaudella panostettiin kokoomuslaisen opetusministerin johdolla erittäin merkittävästi yliopistoihin, ammattikorkeisiin ja ammatilliseen koulutukseen, mutta lukiokoulutus odottaa nyt niitä lisäpanostuksia, joita olemme tehneet näiden kolmen lisäksi vielä perusopetukseenkin ministeri Virkkusen johdolla erittäin paljon, ja nyt olemme jatkaneet Gustafssonin johdolla samaa linjaa, mutta lukiokoulutus on jäänyt tässä tietyllä tavalla väliinputoajaksi. Kyllä meille kokoomuksessa on erittäin tärkeää se, että myös lukiokoulutuksesta kannetaan yhtä suurta huolta, ja toivon, että löytyy sitten edes salin vasemmalta reunalta niitä, jotka näkevät lukiokoulutuksenkin arvokkaaksi.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Vielä tähän keskusteluun annan vastauspuheenvuoron edustaja Vehviläiselle.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen, juuri te jälleen toitte esille, että te ajattelette elitistisesti. Te nostatte vain sieltä sen lukiokoulutuksen pois, kun pitäisi katsoa kaikkea koulutusta. Ei voi olla niin, että vain tuijotetaan sitä lukiokoulutuksen opinto-ohjausta. Aivan yhtä tärkeää on perusopetuksessa opinto-ohjaus, ammatillisessa koulutuksessa, lukiokoulutuksessa. Siihen minä puutuin, että te poimitte sieltä yhden asian ylös ja sitä vain korostatte.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ja vielä vastauspuheenvuoroja.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen peräänkuulutti sitä, löytyykö salin vasemmalta laidalta kannatusta lukiokoulutukselle. Toki löytyy, ilman muuta. Se on eräs tosi tärkeä yleissivistävä koulutus ja tähtää tietenkin korkeakoulutukseen. Kyllä meillä tarvitaan korkeakoulutettuja ihmisiä, jotta vaikka nyt tutkimus- ja tuotekehitysasiat menevät eteenpäin. Samalla tavalla myöskin ammatillisella puolella ammattiopistoissa kaksoistutkinto on tärkeä asia, ja olemme olleet sitä edistämässä ja haluamme myöskin tulevaisuudessa edistää, että mahdollisimman monialaisia ja laaja-alaisia suomalaisen koulutusjärjestelmän ja sinne ohjautuvien ihmisten pitää olla.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen on aivan oikeassa siinä, että lukiossa tarvitaan kyllä opinto-ohjaajia lisää. Täytyy tässä vaiheessa myös huomata se, että lukiossa tarvitaan myös näitä kuraattoripalveluita ja psykologipalveluita, jotka ovat hyvin heikossa kunnossa, kuten myös ammattikoulussa.

Nyt peräänkuuluttaisin kuitenkin sitä, että täällä kuitenkin kaksi hallituspuolueen edustajaa puhuu keskenään, mitä pitäisi tehdä. Mutta ettekö te juuri tehneet näitä leikkauksia tänne koulutuksen puolelle aika lailla? Siinä mielessä on hiukan hurskastelua puhua täällä lukiolaisten puolesta, jos samanaikaisesti leikataan siinä mittakaavassa kuin nyt on tehty.

Mikko Savola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu oppilaanohjauksesta ja siitä, että mahdollisimman varhaisessa vaiheessa nuorille pyritään löytämään se oikea ura, on tärkeä asia. Kuinka meillä, esimerkiksi omalla kotipaikkakunnallani Ähtärissä, on toimittu? On pyritty löytämään niitä kiinnostuksen kohteita jo erittäin varhain, ja tätä on pyritty tekemään yrittäjyyskasvatuksen kautta. Jo erittäin varhaisessa vaiheessa yläasteella on käyty tutustumassa työpaikkoihin, ja oppilaanohjaajat ovat olleet tässä hyvin merkittävässä roolissa. On pyritty löytämään kiinnostuksen kohteita, sen jälkeen ohjaamaan joko ammatilliseen koulutukseen tai lukiokoulutukseen, ja sieltä sitten taas aktiivisella oppilaanohjauksella eteenpäin. Tämä on kaikilla asteilla erittäin tärkeä asia, niin lukiokoulutuksessa kuin peruskoulutuksen puolella, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa pystytään oikeaan suuntaan nuori ohjaamaan, se on aina työurien kannalta parempi ratkaisu.

Antti Lindtman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos tätä keskeyttämistä tarkastellaan erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, jonka edustaja Vehviläinen nosti esiin, siihen varmasti kaikkein oleellisimmin vaikuttaa oppilaanohjaus peruskoulussa, eli hakeudutaanko heti oikeaan paikkaan, mutta myös oppilashuolto siellä koulun sisällä. Sitten jos puhutaan lukioista, niin siellä oppilaanohjaus korostuu nimenomaan nyt siinä, mistä me tänään keskustelemme, eli hakeutumisessa korkea-asteelle. Ammatillisessa koulutuksessa keskeyttäminen on pääsääntöisesti näinä aikoina negatiivista, mutta finanssikriisin aikana nähtiin, että siellä oli myös niin sanottua positiivista: että nuoret vedetään työmarkkinoille. Eli minä en näkisi näitä nyt toisiaan poissulkevina asioina.

Se, mitä pitäisi myös pohtia, on se, miten voidaan asiat tehdä toisin. Ei ainoastaan huutaa lisää resursseja, vaan kuten esimerkiksi nuorisoasiain neuvottelukunta otti kantaa tässä taannoin, että oppilaitoksissa pitäisi myös nähdä muutkin kuin se opinto-ohjaaja oppilaiden ohjaajina, eli miten sitä voitaisiin tehostaa kokonaisvaltaisesti, tätä on syytä kehittää, koska en usko, että sinänsä vain opinto-ohjaajia lisäämällä jatkuvasti tämä tulee kuntoon, vaan myös siellä koulussa (Puhemies: Nyt taitaa olla minuutti täynnä!) kokonaisvaltaisesti pitää pystyä ohjaamaan.

Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Vehviläisen syytöksiin pitää vastata siten, että ei suinkaan ole elitismiä se, että nähdään, että toisen asteen ammatillisella koulutuksella ja lukiokoulutuksella on erilaiset tehtävät. On äärimmäisen hyvä, että viime vuosina laadukkaaseen ammatilliseen koulutukseen on satsattu. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että nyt olisi lukiokoulutuksen vuoro päästä kehittämisen kohteeksi.

Toisaalta meille kokoomuksessa on aivan selvää ja on tärkeätä ymmärtää se, että meidän koulutusjärjestelmämme kauttaaltaan on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki, joten aivan varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ja edelleen toisen asteen kautta korkeakouluihin on pidettävä huolta laadukkaasta koulutuksesta, aivan kautta linjan. Ja mitä oppilaanohjaukseen tulee, niin erityisesti se on tärkeätä kaikilla asteilla näissä koulutuksen niin sanotuissa nivelvaiheissa.

Markku Eestilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sanoisin itsekin edustaja Vehviläiselle, että ei kokoomus suinkaan elitistisesti sulje pois mitään ja millään asteella opinto-ohjausta. Jos me ajattelemme nuorten yhteiskuntatakuuta, niin on aivan ensiarvoisen tärkeää, että nimenomaan ammatillisessa koulutuksessa oppilaita tuetaan ja tuetaan nimenomaan hakemaan sitä omaa linjaa, jotta keskeyttämisiä ei tulisi. Kyllä opinto-ohjaus on niin tärkeä asia, ja erityisesti kokoomus pitää siitä huolen, että sitä noudatetaan joka paikassa, missä tarve on, riippumatta siitä, mikä opintoaste on kyseessä.

Mika Niikko /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota vielä siihen, että esimerkiksi koko maan laajuisesti lukiolaispojista 14 prosenttia ja lukiolaistytöistä 7 prosenttia kärsii keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta, ja Uudenmaan alueella viime vuosien tilanne on sitäkin vaikeampi. Tästä syystä kysyisin, miksi hallitus ei tosissaan ota tätä erityisesti masentuneiden nuorten tilannetta vakavasti ja lisää resursseja toisen asteen koulujen kuraattori- ja psykologipalveluihin ja ennalta ehkäisevään työhön, jotta he pääsisivät myös terapiaan.

Hallituksen tulisi lisätä resursseja siten, että Kelan korvaamaa terapiaa olisi tarjolla useammalle sitä tarvitsevalle henkilölle, joten kyllä meillä löytyy keinoja tukea meidän opiskelijoitamme, jotta he jaksavat käydä ne opintonsa loppuun saakka. Nämä suuret masentuneisuustilastot kertovat lukion osalta kyllä sitä, että moni on ehkä ajautunut väärään paikkaan opiskelemaan, ja siinä tilanteessa pitäisi olla lisää kuraattoreja ja opinto-ohjausta.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viime viikolla ilmestyi työ- ja elinkeinoministeriön raportti yleensäkin työelämästä. Siellä silmiini pisti erittäin vahvasti se, mikä liittyy tähän opinto-ohjaaja- ja kuraattorikeskusteluun, että ammatillisen koulutuksen puolella keskeyttämisasteet pyörivät yli 20 prosentissa, lukiossakin yli 10:ssä. Kyllähän se kertoo selkeätä kieltä siitä, että urapolut ja oppilaanohjaus eivät ole kunnossa, ja siihen tietenkin me kaikki toivomme korjausta, koska Suomen tulevaisuus on nimittäin siellä kouluissa ja sieltä tulevat ne tulevat ammattilaiset, jotka sitten meitä korvaavat, kun eläkkeelle siirrymme. Aina kannattaa muistaa se, että nykyiset työntekijät ovat tulevia eläkeläisiä jnp.

Ihan muutama sana täällä vihjatuista leikkauksista: Kyllä ministeriössä on arvioitu nämä leikkaukset muun muassa sen takia, että ikäluokat pienenevät. Ei niitä varmasti ihan niin kuin hatusta ole vedetty.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka meillä edellisessä hallituksessa oli hyvä liikenneministeri, niin siitä huolimatta ei silloinkaan kaikkia teitä saatu kuntoon ja kaikkia ratahankkeita kuntoon. Samalla tavalla kävi myös sivistyspuolella, vaikka kokoomuslaisen opetusministeri Virkkusen aikana ensimmäisen kerran ohjattiin ikäryhmien pienentymisestä säästyvät rahat perusopetuksen laadun parantamiseen, lisättiin toisen asteen koulutuksen aloituspaikkoja enemmän kuin koskaan, lisättiin tukiopetusta, kerhoja, opinto-ohjausta, tukipalveluita, tehtiin lisätukea myös koululaisten terveyspalveluihin — siitä huolimatta sielläkin jäi muutamia palasia, joita pitää nyt laittaa kuntoon, ja yksi sellainen on lukiokoulutus.

Ja ei kokoomukselle ole elitististä kantaa huolta esimerkiksi siitä, että myös lahjakkaista koululaisista pidetään huolta ihan peruskoulusta lähtien. Tästä on käyty ihan hyvää keskustelua, ja toivon, että tähän keskusteluun lähdetään rohkeasti mukaan, mutta se ei tietysti ihan suoraan liity nyt tähän.

Edustaja Lindtman oli ihan oikeassa, että nyt puhutaan siitä opinto-ohjauksesta, joka ohjaa jatko-opintoihin ja eteenpäin. Sitten tavallaan edustaja Niikko ja muut tulivat jo sinne toiselle puolelle, elikkä siihen, millä voidaan tukea sitä, että opinnot eivät keskeytyisi. Tässä on tietysti isoista kysymyksistä kysymys, ja varmasti näihin palaamme vielä monta kertaa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kiitoksia, ja huomaan, että edustaja Peltosen puheenvuoropyyntö on jäänyt huomioon ottamatta. Vastauspuheenvuoro, 1 minuutti.

Tuula Peltonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä salissa on varmasti aivan turha lähteä tekemään vastakkainasettelua lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen välille. Sosialidemokraatit ovat jo kauan halunneet kehittää toisen asteen koulutusta yhtenäisempänä sillä tavalla, että nimenomaan niitä tukipalveluja, mistä täällä nyt on paljon puhuttu, elikkä se opinto-ohjaus tai ne kuraattorit jne., niitä voitaisiin yhdessä hyödyntää, käyttää yhteisesti ja saada parempaa tulosta sinne toiselle asteelle; myös tilat, opettajien yhteiskäyttö, kaikki tämä voitaisiin voimistaa ja vahvistaa varsinkin tällaisena aikana, kun me joudumme myös leikkauksia tekemään.

Lukiossa on toivottu työryhmän selvityksen mukaan tätä työelämäläheisyyttä, ja minä näkisin, että se työelämäläheisyys tulee nimenomaan sieltä opinto-ohjauksen kautta, kun ollaan suuntautumassa jatko-opintoihin ja pystytään sillä tavalla näkemään se oma tulevaisuus oikealla alalla.

Hyvä keskustelu, mutta ehkä lähtee vähän väärästä kulmasta.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ja edustaja Pertti Virtanen, jonka nappi ilmeisesti ei ollut toiminut. Olkaa hyvä!

Pertti Virtanen /ps(vastauspuheenvuoro):

Tulin ehkä sen verran myöhässä, ettei tuo V-nappi toiminut. — Tosiaan kauniita puheita, mutta tosiaan, kun kunnille annettiin nämä kaikki, aivan niin kuin nytten annetaan tässä kuntauudistuksessa tietynlaiset, voisiko sanoa, ministeri Guzenina-Richardsonin alalla senkaltaiset vaatimukset, että kunnat eivät pysty täyttämään niitä, niin sitten se keppihevosena johtaa siihen, että kuntia voidaan yhdistää tämän perusteella. Oikeastaan pienimuotoisesti edustaja Heinonen puhui samasta asiasta, ettei ole hoidettu näitä koulukuraattoripalveluja. Tiedän sen hyvin: Suomessa psykoterapiaa tehdään enemmän kuin koskaan. Ketkä ovat Suomessa psykoterapeutteja? Toimittajat, näyttelijät, kaikennäköiset. Kolme vuotta käy psykoterapiakoulutuksessa, kahvikuppikoulutuksessa, niin kuin psykologit sanovat. Silti lääkärikunta hoiti sen täällä ministeriön avulla niin — niin kuin minun proffani aikoinaan sanoi, että psykologi koulutetaan 6 vuotta ainoana yliopistossa täysin ammattilaiseksi — että psykoterapiaa nimellisesti kelakorvattavaa eivät saa psykologit tehdä, vaan kaikki, jotka ovat tässä lääkärien lääkekierteen alaisuudessa.

Samalla lailla koulujen asioita, varsinkin yläasteilla ja muilla, hoidettiin koulukuraattoreilla, joilla välttämättä ei ole koulutusta ollenkaan alalle tai on jonkun verran, ja sitten lukioon ei koulukuraattoreita edes päästetä. Tai ihmiset, jotka ovat kauheissa jonoissa, eivät koskaan saa hätäänsä mitään, vaikka laissa sanotaan, aivan kuin edustaja Heinonen täällä kauniisti äsken sanoi, mutta kun ei voida toteuttaa ja kun ei ole ammattilaisia ja kun on tietty, voisiko sanoa, Kelan ja lääkärien mafioima juttu ministeriön kautta, joka estää myös sitä kautta kunnon avun. Sen verran kommenttina tähän.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Ja nyt sitten kolmannen kerran viimeinen puheenvuoro tähän keskusteluun.

Sofia Vikman /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Palatakseni tähän itse asiaan, josta on kyse, eli korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamiseen: on hyvä huomata, että ylioppilasikäluokkaan suhteutettuna korkeakoulujen aloituspaikkoja on noin puolitoistakertaisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä korkeakoulujen kanssa pyrkinyt kasvattamaan toisen asteen päättäneiden osuuden 50 prosenttiin uusista korkeakouluihin valittavista opiskelijoista. Kuitenkin on niin, että vuoden 2011 yhteishaussa yliopistosta paikan saaneista uusia ylioppilaita oli 35 prosenttia ja ammattikorkeakouluista paikan saaneista uusia ylioppilaita oli 25 prosenttia. Eli nyt on nimenomaan kyse siitä, että toiselta asteelta siirtymistä korkeakoulutukseen halutaan sujuvoittaa, ja se on aivan oikea tavoite.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Sitten puhujalistaan.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella toteutettiin toisen asteen sähköinen yhteishaku. Siitä on erinomaiset tulokset, ja sitä on käytetty hyvin, ja myöskin uusintahaku on sujunut moitteettomasti. Näen, että tämä hallituksen esitys on jatkumoa sille, että nyt korkeakouluasteella saadaan nämä ammattikorkeakoulujen nykyiset neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhteen, ensin niin, että 2014 siellä on omat painotuksensa näistä kiintiöistä, ja sitten 2015 kokonaisuudessaan tämä malli olisi käytössä, että yhteishaussa valittaisiin pelkästään ensikertalaisia ja sitten joitakin painotuksia korkeakoulut saisivat itse tehdä.

Jos ja kun hallituksen esityksellä on tavoitteena koulutustakuu korkeakouluihin, niin pidän esitystä vallan hyvänä mutta näen ristiriitaisuuksia sille, että nyt ammattikorkeakouluilta ollaan leikkaamassa aloituspaikkoja. Siksi arvoisalle opetusministerille olleet viestit omasta maakunnastanikin Pohjois-Pohjanmaalta Oulun seudulta ovat olleet, että aloituspaikkoja näille kasvukeskuksille tarvitaan ammattikorkeakouluihin erityisesti, ja toivon, että viestit ovat menneet perille.

Hallituksen esitys on kahdesta syystäkin erinomainen, siinä mielessä, että todellakin tämä valtakunnallinen yhteishaku saataisiin nyt aikaan näitten kahden korkeakoulun kanssa yhdessä, mutta toisaalta myöskin siinä, että yhteishaussa hyväksyttäisiin vain yhteen hakukohteeseen elikkä korkeakouluun. Silloin toivon, että näitä aloituspaikkoja jää sitten mahdollisimman usealle opiskelijalle eikä tätä kaksoisolemista useammassa koulutuskohteessa ole olemassa.

Mutta jää lakiin ja tähän hallituksen esitykseen muutamia ajatuksia, joita olen miettinyt ja joihin kannattaa huolella perehtyä, kun tämä nyt sivistysvaliokuntaan käsittelyyn menee. Ensimmäinen asia on se, voidaanko tällä kiintiöllä sitä, että suositaan ensikertalaisia hakijoita korkeakouluihin, pitää oikeutettuna yhdenvertaisuuden ja tasavertaisen kohtelun toteutumisen kannalta ajatellen vaikka sitä elinikäistä oppimiskaarta. Vaikkakin täältä kuultiin tilastoja siitä, että ensikertalaisia hakijoita korkeakouluun on enemmistö, silti aina sinne mukaan tulee muitakin. Ajattelen näin, että perustuslakivaliokunnalla on varmaan tässä oma tutkimisensa, kuinka yhdenvertaisuus tämän lain kohdalla toteutuu.

Mutta paljon isomman kysymyksen paikka on siinä, mitä yliopistot ja korkeakoulut sanovat itse siitä, että me annamme eduskunnasta lain, jolla mennään tavallaan yliopistojen autonomiaan, siihen, keitä ne valitsevat opiskelijoikseen omaan yliopistoonsa. Viime vaalikaudellahan tätä yliopistojen autonomiaa erityisesti talouskysymyksissä laajennettiin ja nyt tällä yhteishaulla ollaan tekemässä yliopistojen puolesta valintaa siitä, että on painotusta ja ensisijaisia opiskelijoita otettaisiin näissä yhteishauissa erityisesti vuodesta 2015 eteenpäin sisään opiskelemaan. Mitä sanovat yliopistot ja ammattikorkeakoulut tästä? Se viesti on varmasti mielenkiintoinen, kun valiokunta tätä lakia alkaa käsitellä.

Arvoisa puhemies! Koulutuksen välivuosien karsiminen ja nivelvaiheiden helpottaminen tai poistaminen koulutusasteiden välillä on erittäin tarpeellista, ja tämä lakikin varmasti siihen pyrkii. Erityisesti katson, että opintojen ohjaus kaikilla koulutuksen aloilla on tärkeää. Tässä edellä puhuttiin lukion, ammatillisen ja peruskoulun opintojen ohjauksen tärkeydestä. Näen, että kaikilla aloilla se on valtavan tärkeää. Mutta en malta olla ottamatta esille sitä asiaa, kun puhuttiin äsken lukijoiden opinto-ohjauksen ja resurssien parantamisesta, miten se tehdään yhdessä kaikkien niiden suurten säästöjen edessä, joihin opetus- ja koulutuspuoli joutuu tämän vaalikauden aikana. Lukiokoulutuksesta ollaan 37 miljoonaa euroa säästämässä tämän vaalikauden aikana, ja kysyn: mistä se otetaan? Toivottavasti ei opintojen ohjauksesta, kun mietitään, mihin lukion jälkeen opiskelijat hakeutuvat.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa puhemies! Jääkiekon MM-kisojen ja Euroviisujen ohella oppilaitosten valintaprosessit koskettavat meitä suomalaisia näin keväisin. Monessa kodissa valmistaudutaan tällä hetkellä kuumeisesti yliopistojen, korkeakoulujen, ammattikorkeakoulujen vaativiin valintaprosesseihin tai päntätään pääsykokeisiin. Voidaan jopa sanoa, että monen pyrkijän kohdalla koko muu elämä on näinä viikkoina taka-alalla tämän ison urakan edessä.

Useat nyt lukusaleissa lukevista saavat myös haluamansa opiskelupaikan, toisaalta monet myös eivät. Nykyjärjestelmässä valtaosa näistä ilman opiskelupaikkaa jääneistä on toiselta asteelta samana keväänä valmistuneita. Edessä on monen kohdalla pakollinen välivuosi. Opintojen aloituksen venyminen venyttää käytännössä myös monen nuoren itsenäisen elämän aloittamista. Siksi on erinomaista, että nyt käsiteltävänä olevalla esityksellä halutaan helpottaa opiskelusta haaveilevien nuorten elämää. Se tehdään yksinkertaistamalla nykyistä monimutkaista hakurumbaa ja parantamalla ensi kertaa ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin pyrkivien asemaa tässä hakuprosessissa.

Tämä tarkoittaisi sitä, että ammattikorkeakoulujen neljä ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. Usean hakemuksen sijasta jatkossa pääsisi systeemiin siis yhdellä sähköisellä hakemuksella. Lisäksi jatkossa korkeakoulut voivat halutessaan varata osan haettavista opiskelupaikoista ensikertalaisille eli henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa. Muutokset on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 2014 alusta.

Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden jaksamisen ja jaksamisen lisäämisen ohella hallituksen esityksen taustalla on myös taloudellinen motiivi. Taloutemme vaikein haaste, julkisen talouden kestävyysvaje, on edelleen olemassa. Sen kuromiseen umpeen tarvitsemme nuoret sukupolvet entistä nopeammin mukaan työelämään. Siksi tämä esitys, jolla turhia välivuosia voidaan vähentää, on merkittävä askel eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Omasta mielestäni tarvitsemme kuitenkin tätäkin isompia askeleita nuorten valmistumisvauhdin parantamiseksi. Yksi testattavista malleista olisi kolmannen eli kesälukukauden käyttöönotto myös suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tämä malli vähentäisi yliopisto-opiskelun kestoa monien kohdalla huomattavasti ja olisi kansantaloudellisesti hyvä ratkaisu. Erityisesti niille opiskelijoille tai opintohaluisille, joille nykyinen vain syksyihin ja keväisiin pakkautunut opetus on liian hidasta tai joille nykyinen opetuskalenteri ei sovi, kolmas lukukausi toisi toivottua joustavuutta.

Tällaisista nykyisen järjestelmän sorsimista ryhmistä mieleen tulevat esimerkiksi talvilajien ammatti- ja huippu-urheilijat, joille nykyinen opetusaikataulu on ollut erityisesti huonosti sopiva. Monille näistä opiskelu korkeakouluissa onkin tähän asti kunnolla ollut mahdollista vasta aktiiviuran päättymisen jälkeen.

Arvoisa puhemies! Samalla siis, kun kiitän hallitusta hyvästä esityksestä, toivon sille myös rohkeutta jatkaa nyt valitulla tiellä. Joustavuuden lisääminen suomalaisessa korkeakoulutuksessa on meidän kaikkien etu.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Viime vuodet korkeakoulumaailma on ollut rajujen myllerrysten äärellä. On toteutettu yliopistouudistus, josta eduskunnan olisi syytä käydä periaatekeskustelu. Siihen pontta antaisi opetus- ja kulttuuriministeriön hiljattain julkaisema yliopistouudistuksen vaikutusten arviointiselvitys.

Myös ammattikorkeakoulujärjestelmä on instituutiona verrattain nuori. Nyt järjestelmä on monessa mielessä murrosvaiheessa omistussuhteisiin kaavailtujen muutosten vuoksi ja aloituspaikkojen vähentämisen vuoksi, josta täällä on tänään jo ollut puhetta.

Tiedekorkeakouluissa ollaan jatkamassa yliopistoindeksin leikkaamista aikana, jolloin juuri on viety läpi tämä yliopistouudistus. Tämä indeksin leikkaus on kuin kylmä suihku erityisesti niille, jotka toiveikkaasti suhtautuivat tähän uudistukseen; niitäkin sentään oli.

Suunnitelma yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen valtakunnallisesta yhtenäisestä hakujärjestelmästä on myös mittava hanke. Siinä on paljon hyvää, kuten monessa puheenvuorossa on sanottukin. Mutta on myös kiistanalaisia kysymyksiä. Historiallisesti jo ennen Suomen itsenäistymistä on puhuttu yliopistojen autonomiasta. Säilyykö korkeakoulujen itsenäisyys opiskelijavalintoja tehtäessä?

Ammattikorkeakouluihin kohdistuva hakeutumisvelvoite työmarkkinatuen ehtona tulisi poistaa. Jos tehdään epäonnistuneita valintoja, jostakin syystä opinnot keskeytyvät tai ei voida niitä aloittaakaan, niin nuoret ovat vanhempiensa kukkarolla. Ei myöskään ole viisasta, että ollaan opiskelevinaan vaikka vuosi ammattikorkeakoulussa mutta tuon vuoden pääsisältö onkin tiedekorkeakoulun pääsykokeisiin valmistautuminen.

On totta, että tarvitaan myös ennakkoluulottomuutta ja uutta ajattelua pääsykoekriteereihin, ja sen vallan tulee jatkossakin olla korkeakouluilla itsellään. Tulisiko sisäänpääsykriteereissä kuitenkin opintoalasta riippuen huomioida myös heikommin koulussa menestyneiden mahdollisuudet, joilla olisi asianomaiselle opintoalalle korkea motivaatiotaso? Tällaisia kiintiöitä voitaisiin puolivakavissaan tai puolileikillisesti epävirallisesti kutsua vaikkapa kutsumustietoisten tai rupusakkien kiintiöksi. Yliopistolaitos ja korkeakoululaitos nimittäin nykyisellään valitettavasti on liian tasapäistävä. Humboldtilaisesta sivistysyliopistoihanteesta on etäännytty.

On myös tärkeää, että alan vaihtamiseen on myös vastaisuudessa mahdollisuus. Viime vuosina on hoettu mantran tavoin näistä yliopisto- ja korkeakoulu-uudistuksista puhuttaessa nopean valmistumisen tärkeyttä. Kuka siitä hyötyy? Ei ainakaan hyötyjä välttämättä ole se nopeaan valmistumiseen pyrkivä opiskelija. Nopea valmistuminen ei saa olla itsetarkoitus.

Laaja-alainen sivistyminen ja ihmisenä kasvaminen on mahdollistettava myös tulevaisuuden korkeakouluopiskelijoille. Vain rahaan ja menestykseen kasvattava korkeakoulu johtaa helposti moraaliseen rappioon. Usein tällaisen taustalla on tietojen ja taitojen sekä arvojen erottaminen omiksi erillisiksi alueiksi.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Kollegat, kuulijat! Tulin tähän puhumaan, ettei käy niin kuin äsken, että ilmeisesti tulin vähän myöhässä ja vastinenappi ei toiminut. Otan omaan piikkiin.

Ensin, kun ministeri ei ole paikalla ja kun olen luonteeltani sellainen ja jo sen ikäinenkin, tavallaan kommentoin tässä nyt eräisiin puheenvuoroihin alussa.

Esimerkiksi kun edustaja Wallinheimo puhui tästä eri tavalla kehittymisestä, niin jääkiekossahan on tunnettua se, että alkujaan, kun kaikki oli vielä mystiikkaa, niin varsinkin naispuoliset ennustajat ihmettelivät aina, minkä takia huippujääkiekkoilijoissa on aina tiettyjä horoskooppimerkkejä. Ehkä jotkut arvaavat, keitä ne ovat: kauriita ja vesimiehiä ja kaloja ja oinaita. No, sitten myöhempään selvisi, että ei ole kyse mystiikasta vaan on kyse tieteestä. Kun pikkupoikina jo tavallaan suuntaudutaan siihen, että isokokoisempia suositaan ja pikkupojat voivat olla hyvinkin jäljessä sitten vielä kehityksestä siinä 12-, 11-, 13-, 14-vuotiaina, niin tämä koko laji vinoutuu aika pahasti.

Nyt kun katsoo esimerkiksi kanadalaisia tai amerikkalaisia tai ruotsalaisia, niin tämä on aika pahasti vinoutunut kokosuhtaisesti. Suomessa kuitenkin oli tutkimuskin, että meidän jääkiekkomaajoukkueestamme eivät ihmiset olleet alkuvuodesta syntyneitä. Mutta tiede tavallaan ratkaisi tämän ongelman. Jos nyt tässä mentäisiin niin kuin lukiossa tai sitten yliopistossa, niin silloinhan pitäisi antaa näille pienempikasvuisille pojille myöhempään, kun he ovat saaneet miehen mittoja enemmän, mahdollisuus näyttää kykynsä. Mutta kun se vahinko on jo tapahtunut. Samahan tässä tapahtuu, on se sitten toisen asteen tai kolmannen asteen käsittelyä tai mitä tahansa koulussa, mitä tänä päivänäkin vielä tapahtuu: jos joku tiputetaan, syrjäytetään, niin on hyvin vaikea enää korjata sitä millään psykoterapioilla tai muillakaan vastaavilla koulukuraattorien tai pappienkaan palveluilla.

Eli sen verran edustaja Kivelään, kun siinä semmoinen hengenmiehen sana kalskahti, kun hän puhui tästä motivaatiosta ja siitä rupusakista, että tavallaan hengellisellä kielellä voisi puhua niistä armolahjoista, joihin ei meidän koulutusyhteiskuntamme, koulumme eikä yliopistomme vastaa koskaan mitenkään. Eli meillä joillakin on semmoisia lahjakkuuksia, jotka eivät koskaan saa selkeätä tukea, eivät löydä senkaltaisia ihmisiä avustamaan sitä kasvua, jota justiin heidän erikoislahjakkuutensa tarvitsisi. Siinä mielessä tämä kokoomuksen — osan kokoomusedustajista — puhe on vähän suun pieksentää, että puhutaan aina innovaatiosta ja lahjakkuudesta ja silti koko tavallaan elitistinen aatemaailma ajaa pois lahjakkuuden, luovuuden ja innovaation tällä koulutussysteemillä nykyään, mikä meillä on.

Tutkimuksetkin, arvoisa puhemies, ovat nykyaikana, ihan viimeiset, semmoisia, että köyhyys ei ole edes mikään loukku, vaan köyhimpien lapset jotenkin tämän systeemin myötä ovat enemmän ja enemmän jäämässä koulutuksessa ulos asioista ja jälkeen. Se on ihan selkeätä. Siis vaikka kuinka vannottaisiin, ettei tässä ole kyse mistään elitismistä, niin se on ikään kuin vaan niin, että kun ei pysy mukana, niin tippuu, eikä sitten löydy muuta kuin tämmöistä nimellistä tukea.

Aivan kuten äsken sanoin tuossa vastauspuheenvuorossa, kunnilta velvoitetaan tiettyjä palveluita kaikille tasapuolisesti ja tasa-arvoisesti, mutta kunnat eivät pysty näitä asioita järjestämään. Sitten voidaan aina vedota lakiin ja lain asetuksiin ja lopulta syyttää kuntia siitä, että vaikka me olemme hienoina päättäjinä tässä viimeisinä eliittihallituksina nyt toista kertaa peräkkäin päättäneet nämä asiat, ne eivät ole silti toteuttaneet niitä. Ne ovat vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Ne ovat semmoista sanaa siellä laissa, joka ei tule eläväksi toiminnalla, sillä välittömällä toiminnalla tässä yhteiskunnassa.

Mutta tämä itse esitys on asiaa. Tämä on kyllä... Näin sen pitää ollakin, mutta silti tässä, kun jotkut ovat takertuneet tähän, että minä olen nimennyt sen aikoinaan monen paikan syndroomaksi, eli kun ihmiset hakevat moneen paikkaan varmuuden vuoksi, jos he eivät johonkin pääse, niin sitten heille pidettäisiin näitä paikkoja. No, minä olen sitä mieltä, että pitää vähän joustoa tällä alueella ollakin, ja se on hyvä juttu.

Mutta nämä välivuodet ja kiire ovat ongelma tässä yhteiskunnassa muutenkin. Kun katselee mitä tahansa, pelkästään kansanedustajia, niin kun tähän eturiviin tulee, niin aika monelta sitten, jos on joskus ollut syrjäytetty ja väliinputoaja kansanedustajana, ei enää kysytä paljon mitään koskaan, vaan ainoastaan nämä jyrät, joista voisi sanoa, että he ovat käyneet yliopiston läpi professorikavereittensa kanssa nopeasti ja kiireellä ja saaneet ne tittelinsä, sitten ovat asiantuntijoita. Myöhempään kehittyneet ja kansan syvistä riveistä nousseet ja viisautta hankkineet edustajat, jopa puolueet, kyseenalaistetaan sen takia, koska heillä ei ole tätä elitististä brändäystä tässä meidän systeemissämme edes eduskunta- ja parlamentaaritasolla.

Eli tämä ulottuu joka paikkaan. Jos uudet kansanedustajat ette tiedä, niin aina puhuttiin ennen keskustan tohtoreista. Nyt kun ei ole keskustalaisia paikalla, niin me voimme puhua tässä reilusti tästä asiasta, että kun tohtori Väyrynen kävi kirjoittamassa vielä Åbo Akademiin, kun kaikki meistä tietävät ainakin perussuomalaisista, että sieltä ruotsalaiselta puolelta pääsee paljon helpommin sitten kaikennäköiseksi myöskin varatuomareiksi ja voi lakia soveltaa tässä yhteiskunnassa, niin Väyrynenkin kävi puheensa kirjoituttamassa sihteerillään puheet siellä ja valmistui tohtoriksi. Eli meillä on kauttaaltaan tässä — tämä on nyt vähän huumoriakin tähän vakavaan aiheeseen, arvoisa puhemies, eikä kenenkään pilkaksi tarkoitettu — se, että kun niitä annetaan näitä porsaan- ja isommankin sian reikiä yhteiskunnassa, niin totta kai niitä myös toteutetaan.

Eli kauttaaltaan tässä on hyvä lakiesitys, mutta toivon, että tämä ei edelleen jatkaisi sitä suuntaa, mihin me olemme menossa, että ikään kuin me kyllä turvaamme lailla kaikkien demokratia- ja tasapuolisuus ja aikoinaan sosialidemokraattien ja muitten tähän maahan hankkimat tämmöiset hienot arvot, joita nykyään välttämättä ei kukaan toteuta tässä yhteiskunnassa, kun on menty enemmän rahan ja oikealla puolelle. Toivoisin enemmän näkeväni kuitenkin senkaltaisia lakeja suhteessa yliopistoon, että juuri tämä tuki ja rahankeruu ja kaikki, mikä tänne elitismin suuntaan menee, alkaisi taas hedelmöittää koko kansan. Suomen nousu on tapahtunut näissä Pisoissa ja kaikissa just sitä kautta, että Snellmanit ja muut vastaavat meidän, voisiko sanoa, henkemme ihannoijat, satsasivat koko kansan sivistämiseen, kaikille mahdollisuuden antamiseen ihan loppuun asti. Tässä tavallaan on vähän sitä suuntausta, itse lain kirjaimina tämä on aika okei, mutta muuten nyt tässä taas vähän irrottelin.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kiinnitän edustajan huomiota siihen, että edustajien toiminnasta lausutun on syytä pitää paikkansa.

Tuula  Peltonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä jo hallitusneuvotteluissa sovittu uudistusesitys on hyvin tärkeä työurakeskustelun kannalta, mihin täälläkin on jo viitattu useaan otteeseen, elikkä nimenomaan miten meillä tätä työuraa sitten halutaan pidentää ja onko se alkupää vai loppupää. Ehkä liikaakin on keskitytty sinne loppupäähän, kun todellisuudessa monet nuoret joutuvat odottamaan aivan liian pitkään päästäkseen aloittamaan opiskelun haluamallaan alalla, ja ongelmana on se, että tällä hetkellä nimenomaan näistä aloituspaikoista suuri osa menee hakijoille, joilla on jo tutkinto ja opiskelupaikka korkeakouluissa. Yliopistoissa esimerkiksi menee noin 7 000 aloituspaikkaa vuodessa ja ammattikorkeakouluissa noin 6 000 paikkaa tällaisille hakijoille, jotka jo omaavat tutkinnon, eli nimenomaan tämä kohdentaminen tässä on hyvin tärkeää ja se, että pystytään huomioimaan nämä, joilla ei ole vielä tutkintoa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä enemmän korkeakouluhaku pitkittyy, sitä vaikeammaksi opiskelun alkuun pääseminen osoittautuu, eli ei ole missään nimessä yhteiskunnan resurssien eikä inhimillisyyden kannaltakaan oikein tietenkään, että nuoret ihmiset joutuvat ajelehtimaan onnettomina odottaessaan opiskelemaan pääsyä.

Esityksen mukaanhan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa ja ammattikorkeakoulun neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. Samoin yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin esitetään lisättäväksi säännös, jonka mukaan osa haettavista opiskelupaikoista voitaisiin varata henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelijapaikkaa.

Meillä on erittäin tärkeä tehtävä myös hakijasuman purkamisessa, ja on hyvin tärkeää, että tähän asiaan on nyt vihdoin puututtu. Hakijasuma pitää pystyä asteittain purkamaan ja sillä tavalla näiden opintojen alkamista sitten helpottamaan.

Samalla tietenkin on tärkeää myös, että meidän opintojärjestelmämme on kaiken kaikkiaan joustava, ja se tarkoittaa sitä, että jos johonkin opiskeluun on haettu ja siihen päästy, niin pitää olla myös mahdollista tehdä muutoksia, jos siihen osoittautuu tarvetta, ja tässä esityksessä ei nimenomaan alan vaihtamista haluta tehdä mahdottomaksi. Nuorilla täytyy olla tulevaisuudessakin mahdollista todeta, että ehkä valinta ei ollut oikea ja ehkä siellä opiskelun kuluessa sitten vasta kirkastuu se oikea, oma opinväylä, ja silloin on tärkeää, että tätä joustavuutta löytyy tästä järjestelmästä, eli tässä meidän täytyy korkeakouluja kehittää tai rohkaista kehittämään näitä joustavia mahdollisuuksia antaa opiskelijoille mahdollisuus vaihtaa alaa ja korkeakouluja.

Ehkä tässä hakumenettelysumassa korkeakoulujen osalta suurin ongelma on sen vaikutus ensimmäistä paikkaansa hakevien pääsyyn opintoihin eikä alan vaihtaminen sinänsä, mutta myös tämä vaihtaminen on sitten hyvin tärkeä asia ja sen edelleen kehittäminen.

Vaihtamisväylässä korkeakoulut voivat nykyisinkin jo käyttää yhteishaun sähköisiä välineitä ja opiskelijoita valitessaan voivat ottaa huomioon aiemmat opinnot ja pistää myös vaihtajat samaan pääsykokeeseen muiden kanssa. Nämä ovat hyvin tärkeitä elementtejä kehitettäväksi jatkossa. Olennaista on tietenkin, että tämä vaihtaja ei voi viedä aloituspaikkaa ensimmäistä paikkaansa hakevalta. Samalla murretaan myös se nollasummapeli, jossa mahdollisuus alanvaihtoon kaventaa automaattisesti uusien mahdollisuutta päästä sisään.

Kaiken kaikkiaan esityksessä on tarkoitus parantaa korkeakoulutuksen läpäisyä, kun jokainen valmistuva olisi käyttänyt yhden opintopaikan. Tämä esitys on erinomainen, ja sen vaikutukset ovat kauaskantoisia tässä meidän työura-asiassamme, ja on todellakin korkea aika puuttua tähän ongelmaan, jotta nuoret pääsevät entistä nopeammin opiskelemaan ja sitä myöten myös aloittamaan työelämän.

Mikko Savola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä lakiesitys, missä yliopistojen ja ammattikorkeiden hakumenettelyä sujuvoitetaan, on mielestäni hyvä, ja on erittäin tärkeää, että tätä yhteistä hakujärjestelmää selkeytetään ja parannetaan opiskelupaikan saantia.

Mikäli lakiesitys etenee, niin kuin on suunniteltu, eli vuoden 2014 alusta laki tulisi voimaan, sen jälkeen opiskelija voisi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, jotka tulisi laittaa ensisijaisuusjärjestykseen, ja hyväksytyksi tämän jälkeen voisi tulla vain yhteen hakukohteeseen. Aikaisemminhan korkeakouluopintoihin sijoittumista on pyritty nopeuttamaan muun muassa antamalla lisäpisteitä uusille ylioppilaille, mutta nyt pyritään selkiyttämään hakumenettelyä.

Tuleeko sitten siitä ongelmia, että uusia ylioppilaita niin sanotusti suositaan tässä uudessa järjestelmässä? Se voi aiheuttaa tietynlaisen riskin, kun hakijoita on useista eri ikäluokista ja siitä omasta ylioppilastutkinnosta voi olla aikaa enemmän. Mutta tämä väliinputoajien määrän saaminen mahdollisimman vähäiseksi täytyy ottaa huomioon. Yhdenvertaisuusperiaate, mitä täällä useissa puheenvuoroissa on ansiokkaasti nostettu jo esille, on otettava olennaisena osana keskusteluun, kun tätä lakiesitystä sitten ruoditaan valiokuntakäsittelyssä.

Tässä aikaisemmassa keskustelussa nousi hyvin vahvasti esiin se, mikä tärkeys on oppilaanohjauksella ja peruskouluvaiheen, lukiovaiheen ja toisen asteen vaiheen oppilaanohjauksella sen oikean opiskelupaikan löytämiseksi. Itse lähtisin tässä asiassa liikkeelle jo paljon varhaisemmasta vaiheesta. Omalla kotipaikkakunnallani on ollut ansiokas yrittäjyyskasvatusprojekti — ei sillä, että sillä kasvatettaisiin ainoastaan yrittäjiä, mutta sillä halutaan opettaa jokaista lasta ja nuorta omasta itsestään huolehtimiseen, siihen, että mikään tässä yhteiskunnassa ei tule ilman, etteikö sen eteen tekisi jotain.

Tähän yrittäjyyskasvatushankkeeseen liittyy hyvin olennaisena osana myös se, että tutustutaan työelämään varhaisessa vaiheessa, tutustutaan siihen jo ala- ja yläasteella, käydään niissä paikkakunnan työpaikoissa vierailuilla, sovelletaan sitä työelämää jo niihin varhaisen vaiheen opiskeluihin, tutustutaan siihen, minkä vuoksi esimerkiksi matematiikkaa opiskellaan, minkä takia niitä kaavoja siellä täytyy päntätä. Niitä tarvitaan useissa työpaikoissa, fysiikkaa, kemiaa tarvitaan useissa työpaikoissa, nähdään käytännössä, miksi niitä asioita opiskellaan. Tai toiselta puolelta kielten opiskelut: useissa kansainvälisissä tehtävissä on hyvä ja välttämätöntä kieliä osata, joten sen takia niihinkin tulee nuoria ohjata ja sitä motivaatiota sitä kautta nostaa.

Herra puhemies! Tähän itse oppilaanohjaukseen sitten. Siihen puuttuisin jo sieltä peruskouluvaiheesta, ohjataanko nuori lukiokoulutukseen vai ammatilliseen koulutukseen, siihen, että se oikea ura ja oikea kiinnostuksen kohde löytyisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eikä myöhemmässä vaiheessa sitten keskeyttämisiä tulisi. Ja sitten kun esimerkiksi lukiokoulutuksessa ollaan, sillä oppilaanohjaajalla on erittäin suuri merkitys sille, mihinkä nuori lähtee jatko-opintojaan suuntaamaan, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa löytyy se oikea ala — mieluummin sen pitäisi löytyä heti — niin ei tule niitä välivuosia ja pystytään myös nopeammin työllistymään.

Välivuosista, herra puhemies, vielä yhden asian haluan sanoa. Varusmiespalvelus on sellainen, joka erittäin monelle nuorelle tulee, lähes kaikille nuorille ja erityisesti nuorille miehille, siinä toisen asteen koulutuksen ja sitten niiden korkeakouluopintojen välissä. Siihen toivoisin entistä suurempaa satsausta siten, että varusmiespalvelusaikana opitut asiat esimerkiksi johtajakoulutuksesta pystyttäisiin paremmin sitten hyödyntämään myös jatkossa, kun niitä opintoja lähdetään suorittamaan ja sitä kautta valmistumaan niistä valituista opinnoista.

Herra puhemies! Kaiken kaikkiaan esitys on hyvä, ja valiokuntakäsittelyssä varmasti siihen tulee vielä näkökantoja, mutta uudistus on tarpeellinen, ja sitä on sen vuoksi myös näin oppositiosta käsin helppo olla kannattamassa.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Se, että Suomessa valmistuvat Euroopan vanhimmat maisterit, todennäköisesti myös pisimmän koulutusajan käyttäneet, ei ole maan koulutusjärjestelmälle mairitteleva toteamus. Vastavalmistunut 29-vuotias, joka joutuu kansainvälisessä kilpailussa 29-vuotiaan mutta 5 vuotta työkokemusta valmistumisensa jälkeen omaavan kanssa samasta työpaikasta kilpailemaan, helposti häviää sen. Tällä on myös yksilön kannalta näin ollen merkitystä, ei pelkästään valtion kustannusten kannalta.

Se, että korkeakoulu ja yliopisto haluavat säilyttää autonomisuutensa ja itse valita opiskelijansa, on hyvin ymmärrettävää, mutta en ole ollenkaan varma, onko se kaiken kaikkiaan lähtökohtaisesti paras tapa. Oletan, että lukiossa opettajat tunnistavat oppilaiden taipumukset. Kaikki eivät ole lahjakkaita, mutta kaikilla on kyllä taipumuksia joihinkin tehtäviin. Mitä tulee siihen, että korkeakoulun hakukoe pystyisi voittamaan lukioaikaisen opettajan taidot valittaessa elämään koulutussuuntausta, epäilen suuresti, että lukion opettaja on tässä taitavampi. Se on tietysti myös opiskelijan etu, että hän alun alkaen hakeutuu tai häntä tuetaan oikeaan opinahjoon tai taipumuksia vastaavaan koulutukseen.

Se, että Suomessa järjestetään ylioppilaskirjoitukset, itse asiassa antaa aidon ajattelunaiheen, voitaisiinko kirjoitusten jälkeen välittömästi myös valtakunnallinen yliopistoihin ja korkeakouluihin haku toteuttaa saman organisaation puitteissa, jolloin matkustuskustannukset ja kaikki muu, mikä hakemisesta tällä hetkellä aiheutuu, jäisi pois. Korkeakoulut voisivat toisin sanoen ulkoistaa nykyisille lukion ylioppilastutkinnosta vastaaville tämän hakuprosessin. Se antaisi myös ehkä vastuuta lukion opettajille huolehtia ja patistaa perään, että kaikki ne, joiden on syytä hakeutua opintojen aloittamiseen, myös sinne hakisivat. Vaarallinen välivuosi helposti johtaa siihen, että luvut jäävät ja siirtyvät, työelämä vie, jolloin itse asiassa koko elämänura saattaa olennaisesti muuttua.

Se, että tällaista ulkoistamista ei ole kukaan esittänyt, on vähän omituista. Mielestäni nykyaikainen maisterin tutkinto ei ole sinänsä perinteinen tieteellinen opinnäyte. Se on modernin ihmisen perustutkinto kansainvälistyvässä maailmassa, ja sitä pitäisi käsitellä itse asiassa peruskoulutuksen aivan olennaisena osana. Lisensiaatti- ja tohtorintasoiset tutkinnot ovat mielestäni jo sitten toinen asia.

Jos näin ylioppilaskirjoitusten jälkeen välittömästi suoritetut valinnat olisi kesäkuun alkuun mennessä hoidettu loppuun, opiskelijalla olisi mahdollisuus myös käynnistää viime aikoina julkisuuteen tullut — mikäli siihen korkeakoulut ja yliopistot suostuvat — niin sanottu kolmas lukukausi. Tällä hetkellähän tehokasta lukuvuotta yhteensä 12 kuukaudesta on ehkä 8 tai 7 riippuen vähän opinahjosta. Se, että syntyisi kolmas lukukausi, nopeuttaisi olennaisesti mahdollisuutta valmistua myös nopeasti. Kyllä työnantaja katsoo vähän pitkään sellaista, joka on 8 vuotta suorittanut tutkintoa, johon normiaika on 4—5 vuotta. Mielestäni nopea opiskeleminen on useimmiten myös määrätietoista työtä, sanoisinko, korreloiva ilmiö: ne, jotka valmistuvat hitaasti, eivät työmarkkinoilla oikein ole suosittuja.

Kaiken kaikkiaan se, että kesäkuun alkuun mennessä ihmiset voisivat tietää, mihin he ovat pääsemässä, mahdollistaisi myös kesätyöpaikan tai kesäyliopiston ainevalinnan toteutuksen järkevällä tavalla. Samoin sitten varusmiespalvelun ajoittaminen sopivasti vähentäisi yhteiskunnallista kustannusta ja lopputuloksena olisi se, että ehkä saataisiin yksi arvoltaan noin 50 000 euron arvoinen työvuosi suomalaiselle ihmiselle järkevämmällä hakuvalinnalla ja organisoimalla koko asia aivan toisesta lähtökohdasta.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopistolakia, ammattikorkeakoululakia sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annettua lakia 2014 alusta alkaen. Muutoksia ehdotetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakumenettelyyn ja opiskelijavalintaan, jotta pääsy sinne korkeakouluopintoihin sujuvoituisi. Esityksen mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin kaikkien korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa ja vanhat hakujärjestelmät yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka mukaan osa haettavista opiskelupaikoista voitaisiin varata niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa.

Arvoisa puhemies! Esityksen taustalla on tärkeä työurien pidentämisen tavoite ja huoli niistä. Tällä hetkellähän korkeakoulupuolella suurin ongelma on opintojen aloittamisen viivästyminen. Tämä viivästys johtuu niin sanotusta hakijasumasta, joka on tärkeää saada purettua ja yhä useampien opinnot alkamaan. Tällä hetkellä korkeakouluissa suuri osa aloituspaikoista menee niille hakijoille, joilla jo on tutkinto tai opiskelupaikka korkeakouluissa. Yliopistoissa jopa 7 000 aloituspaikkaa vuodessa ja ammattikorkeakouluissa 6 000 paikkaa vuodessa menee tällaisille hakijoille, elikkä sangen suuri määrä. Näitä aloituspaikkoja pitäisi uudistuksen avulla vapauttaa ensimmäistä paikkaansa hakeville, jotta voidaan asteittain purkaa tätä hakijasumaa. On tärkeää, että samalla korkeakoulut kehittävät joustavia mahdollisuuksia vaihtaa alaa ja korkeakoulua. Myös ministeriön tulee voimakkaasti kannustaa korkeakouluja tähän. Vaihtamisen suurin ongelmahan on sen vaikutus juuri ensimmäistä paikkaansa hakevien pääsyyn opintoihin, ei niinkään tuo vaihtaminen itsessään.

Tämän nyt käsittelyssä olevan uudistuksen tärkeämpi vaihe on sen 2015 toteutettavaksi suunniteltu toinen vaihe, jossa yhteishaku sitten varataan ensimmäistä paikkaansa hakeville. Vapautetaan siis aloituspaikkoja aivan ensimmäistä paikkaa hakeville. Nyt käsiteltävän uudistuksen ensimmäinen vaihe on tavallaan valmistautumista tähän, elikkä nyt korkeakouluille mahdollistetaan kiintiöiden luominen niille hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa paikkaa tai tutkintoa.

Toisessa vaiheessa yhteisvalinta muodostuu vain aidosti uusien koulutusputkeksi, kun taas korkeakoulujen sisäisen ja niiden välisen vaihtamisen tavat tulevat käsitellyksi yhtenä omana kokonaisuutenaan. Tällöin tulee mietittäväksi opintosuunnan vaihtamisen kannalta muun muassa hakukohteiden laajuus eli se, valitaanko suoraan tiettyyn pääaineeseen vai kenties laajempaan kokonaisuuteen, jolloin tarve siihen vaihtamiseen erillisen valinnan kautta vähenee, tai sitten se, voidaanko lähialojen välillä vaihtajia valita aiempien opintosuoritusten perusteella tai voidaanko kauempien alojen välillä vaihtajia valita pääsykokeella tai sitä vastaavalla menettelyllä. Toisessa vaiheessa nämä suuntautumisen vaihtamisen eri tavat tulevat tarkastelluiksi omassa kokonaisuudessaan ja aidosti uudet opiskelijat sitten taas omassaan.

Alan vaihtamista ei toki ole tarkoitus hankaloittaa, vaan sen on tarkoitus tapahtua vain eri väyliä myöten kuin nykyisin. Vaihtamisväylissä korkeakoulut voivat käyttää yhteishaun sähköisiä välineitä. Opiskelijoita valitessaan ne voivat ottaa huomioon aiemmat opinnot tai pistää vaihtajatkin samaan pääsykokeeseen muiden kanssa. Olennaista on, että vaihtaja ei voi viedä aloituspaikkaa ensimmäistä paikkaansa hakevalta, joko uusilta ylioppilailta, kenties asevelvollisuuden suorittaneelta, ehkä perhesyistä ilman paikkaa olevilta. Samalla murretaan se nollasummapeli, jossa mahdollisuus alanvaihtoon kaventaa automaattisesti uusien mahdollisuutta päästä sisään. Kyse on siis tavasta parantaa korkeakoulutuksen läpäisyä, kun jokainen valmistuva olisi käyttänyt pääsääntöisesti vain yhden aloituspaikan.

Ja tosiaankin: myös opintojen ohjausta tulee kaikilla asteilla lisätä ja luoda hyvän opinto-ohjauksen laatukriteerit, jotta se on myöskin laadukasta opinto-ohjausta.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! On erittäin myönteinen asia, että hallitus pyrkii poistamaan korkeakoulujen hakujärjestelmään sisältyviä puutteita. Nyt esitetty eräänlaiseen kiintiöintiin perustuva uudistus ei ole ainoa tapa puuttua ilman haluamaansa opiskelupaikkaa jäävien ongelmaan, mutta varmasti kokeilemisen arvoinen. On kuitenkin muistettava, että milloinkaan ei tulla pääsemään tilanteeseen, jossa kaikki opiskelemaan pyrkivät saavat ensisijaisesti haluamansa opiskelupaikan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että yhteiskunnassa vallitseva osaavan työvoiman kysyntä ja nuorten toiveet ja kyvyt eivät koskaan täydellisesti osu yhteen.

On huolehdittava myös siitä, että niin sanotut ei-suositut mutta osaavaa työvoimaa kipeästi tarvitsevat alat saavat riittävästi hakijoita. Tiedotusta ja opinto-ohjausta on todellakin tehostettava, ja tässä on paikka myös elinkeinoelämän ja kouluttajien yhteistyölle. Joka tapauksessa riittävän joustavuuden säilyttäminen hakujärjestelmässä on tärkeää. Mitä paremmin opiskelupaikka sopii koulutettavan toiveisiin, taipumuksiin ja yhteiskunnan työvoiman kysyntään, sitä parempi.

Tässä yhteydessä on myös muistettava, että korkeakouluillakin täytyy olla oikeus suorittaa soveltuvuuteen perustuvaa karsintaa sellaisilla aloilla, joilla soveltuvuus on työn menestyksellisen hoitamisen kannalta kriittistä. On aloja ja ammatteja, joissa esimerkiksi riskienhallinta ja paineensietokyky ovat välttämättömiä ominaisuuksia.

Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeää, että nyt esitettävän uudistuksen onnistumista seurataan riittävän tehokkaasti. Ikäluokan hakeutuminen opiskelemaan on herkkä ja monimutkainen prosessi, jonka onnistunut uudistaminen ei ole helppoa, ja tähän kokonaisuuteen kytkeytyy myös rahoitusnäkökulmia. Jos nyt aiottu muutos ei tuota toivottua tulosta, asiaan on palattava ja tehtävä vaadittavat korjausliikkeet mahdollisimman pian.

Keskustelu päättyi.