Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle Suomen historian ensimmäisen selonteon vammaispolitiikasta. Avaamme näin uuden väylän vammaispolitiikan parlamentaariselle käsittelylle ja vammaispolitiikan näkyväksi tulemiselle. Vammaispoliittinen selonteko perustuu pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmaan. Vammaispoliittisessa selonteossa hallitus arvioi nykyisen vammaispolitiikan vahvuuksia ja haasteita sekä esittää ratkaisuja vammaispolitiikan kehittämiseksi ja uudistamiseksi. (Hälinää)

Kiitoksia, arvoisa puhemies! — Vammaispoliittinen selonteko on valmisteltu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kysymyksessä on hyvin tiivis, vammaispolitiikan keskeiset elementit sisältävä asiakirja. Eri hallinnonalat ovat esitelleet vammaisten henkilöiden aseman parantamiseen tähtäävää toimintaansa. Vammaisjärjestöt ovat esittäneet näkemyksensä vammaispolitiikan menestystekijöistä ja haasteista. Vammaistutkimusta on analysoitu monipuolisen kuvan saamiseksi vammaisten elinolosuhteista. Vammaisten henkilöiden toimeentuloa on tarkasteltu tulonjakoaineiston pohjalta. Lisäksi on tarkasteltu kansainvälistä vammaispolitiikkaa ja sen heijastumista suomalaiseen vammaispolitiikkaan. Selonteko on valmisteltu pääasiassa näistä aineistoista. Nämä mainitsemani aihealueet on kuvattu tarkemmin selonteon tausta-aineistossa, joka on julkaistu erikseen kahtena laajempana kokonaisuutena muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin Internet-sivuilla.

Selonteossa arvioidaan yhteiskuntamme tilaa vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden kannalta ja tarkastellaan eri hallinnonalojen toimia tasa-arvon edistämiseksi. Vammaispoliittisen selonteon valmistelun yhteydessä olemme iloksemme saaneet havaita paljon myönteistä kehitystä. Vammaisten henkilöiden asemaa on parannettu lainsäädäntöä ja palveluja kehittämällä, mutta olemme kohdanneet kuitenkin monia vielä ratkaisemattomia haasteita. (Hälinää)

Näyttää siltä, että valitettavan usein vammaiset ihmiset edelleen kohtaavat esteitä ja kynnyksiä, jotka vaikeuttavat mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan jäsenenä ja vaikuttaa omaan elämäänsä tai omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin. Vammaisuus on edelleen tila, johon liittyy suuri syrjäytymisen riski. Meidän on siis tarpeen jatkuvasti toimia niin, että yhteiskuntamme rakenteita mukautetaan vammaisten ihmisten tarpeiden suuntaan. Tarvitsemme myös asennemuutosta vammaisten aseman parantamiseksi.

Selonteon valmistumisen ajankohta on varsin osuva: Suomi on aloittamassa EU-puheenjohtajuuden heinäkuussa. Vammaispoliittiseen selontekoon on koottu suomalaisen vammaispolitiikan ajankohtaiskatsaus sekä sen linjaukset. Käytössämme on täten hyvä tietopaketti tiivistyvää eurooppalaista yhteistyötä ajatellen. Selonteko käännetään englannin kielelle tätä tarkoitusta varten.

Arvoisa puhemies! Suomalainen vammaispolitiikka perustuu kolmeen keskeiseen periaatteeseen, jotka toimivat myöskin selonteossa johtavina periaatteina: vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, oikeus osallisuuteen ja oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. Vammaispoliittinen selonteko sisältää kymmenen linjausta vammaispolitiikan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Esittelen tässä linjaukset lyhyesti.

Vammaispolitiikan lähtökohtana on varmistaa ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen ja syrjimätön yhteiskunta käytännössä kaikkien kansalaisten, myös vammaisten, osalta. Näitä periaatteita Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälisissä sopimuksissa, ja ne on kirjattu Suomen perustuslakiin. Vammaispoliittinen toimintavastuu kuuluu kaikille hallinnonaloille. Kunkin hallinnonalan tulee valtavirtaistaa vammaisiin liittyvät näkökohdat ja huolehtia vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta omalla vastuualueellaan. On luontevaa, että valtionhallinto toimii vammaisten oikeuksien mahdollistamisessa suunnannäyttäjänä paikallisviranomaisille ja yksityiselle sektorille.

Vaikka vammaispoliittinen selonteko sisältää kehittämislinjauksia, se ei kuitenkaan ole vammaispoliittinen ohjelma. Kehittämistoimenpiteenä esitetään, että Suomeen tulisi laatia kaikkien alojen toimintaa ohjaava Suomen vammaispoliittinen ohjelma. Kansainväliset sopimukset edellyttävät vammaisten oikeuksia koskevaa seurantatoimintaa, jonka käytännön toteuttamisessa vammaispoliittinen ohjelma voisi toimia työkaluna.

Työ on tehokkain keino saada aikaan kestäviä parannuksia vammaisten henkilöiden elämässä ja yhteiskuntaan integroitumisessa. Työn tulisi olla ensisijainen toimeentulon lähde myös vammaisille ihmisille. Hallitus edistää vammaisten henkilöiden osallisuutta työelämässä työllistymistä edistävillä tukitoimilla ja poistamalla työllistymisen esteitä. Niistä esimerkkinä voi mainita palkkatuen myöntämisedellytysten joustavoittamisen yrityksen palkatessa vammaisia työntekijöitä.

Jokaiselle henkilölle tulee turvata kohtuullinen toimeentulo. Tämä on erityisen tärkeää niiden henkilöiden osalta, jotka eivät vammansa vuoksi pysty osallistumaan työelämään ja elävät siten lähes koko elämänsä minimieläkkeen turvin. Näiden henkilöiden itsenäisyyden ja toimintakyvyn turvaamiseksi tarvitaan usein runsaasti palveluja. Palvelut tulee tarjota niin, että vammainen henkilö ei menetä taloudellista toimintavalmiuttaan palvelumaksujen vuoksi.

Sivistyksellisten oikeuksien mukaan jokaiselle turvataan mahdollisuus edellytystensä mukaiseen koulutukseen. Koulutus edistää vammaisten henkilöiden työnsaantimahdollisuuksia ja ehkäisee syrjäytymistä. Hallitus edistää vammaisten lasten ja nuorten integroitumista opetukseen kaikilla opetuksen tasoilla. Jokaiselle peruskoulun päättävälle vammaiselle nuorelle tulee pystyä tarjoamaan jatko-opintopaikka. Vammaisten henkilöiden opiskelun mahdollistamiseksi turvataan opiskelun edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Elinikäisen oppimisen periaatteen tulee koskea vammaisia henkilöitä samalla tavoin kuin muitakin kansalaisia.

Hallitus edistää vammaisten kulttuuristen oikeuksien toteutumista. Toiminnassa otetaan huomioon Kulttuuria kaikille- ja Taiteen ja kulttuurin saavutettavuus -toimintaohjelmat. Liikuntakulttuuri on osa kulttuurisia oikeuksia. Vammaisten henkilöiden tasavertaisia liikunnan mahdollisuuksia edistetään ja liikuntapaikkojen esteettömyyteen ja saavutettavuuteen kiinnitetään huomiota.

Asuminen on tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää. Hallitus tukee vammaisten mahdollisuuksia asua omassa kodissaan lähiyhteisössä muun väestön keskellä. Jokaisen ihmisen omaan elämäntilanteeseen sopivan asumismuodon löytäminen vaatii asumisen vaihtoehtojen lisäämistä, esteettömiä asuntoja sekä yhteistyötä toisaalta asuntotoimen ja sosiaali- ja terveystoimen välillä ja toisaalta yhteistyötä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa.

Vammaisia henkilöitä ja heidän tarvitsemiaan palveluita koskevaa lainsäädäntöä selkiytetään. Vammaislainsäädännön uudistamistyö on käynnissä sosiaali- ja terveysministeriössä. Lainsäädännön uudistamisella poistetaan vammaispalvelulain ja kehitysvammalain päällekkäisyyksiä, selkiinnytetään sisältöä lakien soveltamisessa havaittujen puutteiden poistamiseksi sekä sovitetaan lainsäädäntö paremmin vastaamaan perusoikeuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa lähtökohtana on yleislainsäädännön ensisijaisuus. Erityislainsäädäntöä tulee käyttää silloin, kun yleispalvelut eivät ole riittäviä tai sopivia taikka eivät riittävästi turvaa vammaisen henkilön osallistumismahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta.

Tietoteknologia on avannut vammaisille henkilöille uusia mahdollisuuksia työntekoon, opiskeluun, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, harrastuksiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Teknologia on tuonut palvelut myös kotiin ja mahdollistaa palvelujen käytön kotoa käsin. Tietoteknologisten ratkaisujen tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää, että ratkaisut ovat saatavilla esteettömässä muodossa ja kohtuullisin kustannuksin. Tämä edellyttää tiedon lisäämistä sekä palvelujen tuottajien että vammaisten henkilöiden kohdalla.

Arvoisa puhemies! Selonteon valmistelun yhteydessä nousi esiin tarve koota vammaisuutta koskevaa tilasto- ja tutkimustietoa nykyistä keskitetymmin ja systemaattisemmin. Poliittinen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä sekä vammaistutkimus edellyttävät tietoa vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta, vammaisten kansalaisten elinoloista ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksista. Hallitus selvittää mahdollisuuksia tehokkaampaan tiedon keräämiseen ja vammaistutkimuksen aseman ja rahoituksen vakiinnuttamiseen.

Uskon, että meidän kaikkien yhteinen unelma on yhteiskunta, jossa vammaisten ihmisten tarpeet ovat osa kaikkea yhteisön elämää ja toimintaa. Selonteko ja sen tausta-aineisto vahvistavat kuvaa siitä, että vammaisten ihmisten turvaksi tarvittavat erityistoimet on rakennettava luontevaksi osaksi yleisiä järjestelmiä. Näin voidaan vahvistaa osallisuutta ja ehkäistä syrjäytymisen riskiä. Esteettömyyden ja saavutettavuuden puolesta tehty työ on tuottanut paljon tuloksia, mutta paljon on vielä tehtävää. Esteettömät ratkaisut vähentävät erityispalvelujen tarvetta ja helpottavat yleensä kaikkien ihmisten, ei pelkästään vammaisten, elämää. Tavoitteena on rakentaa suomalainen yhteiskunta kaikille.

Tässä meillä on yhteisen asennemuutoksen paikka: Vaikka vammaisten henkilöiden asema on maassamme yleisesti ottaen hyvä, meidän vammaispolitiikkamme on edelleen liiaksi erityisryhmäpolitiikkaa. Olemme oman perintömme ohjaamina tottuneet etsimään ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollosta. Meidän on nyt aika havaita, että vammaisuuden haasteiden huomioon ottaminen kuuluu kaikille yhteiskunnan toimijoille, julkisille ja yksityisille. Tämä merkitsee myös taloudellisen vastuun kantamista tarvittavista erityistoimista.

Vammaispoliittinen selonteko haastaa kaikki tehostamaan omia toimiaan, jotta voidaan turvata kaikille kansalaisille mahdollisuus osallistua oman kiinnostuksensa mukaan yhteisön toimintoihin, olla osallisena eikä sivustakatsojana. (Ed. Taipale: Minkä takia tästä taas puuttuvat kaikki mielisairaat?)

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä kiittää hallitusta ja ministeri Hyssälää onnistuneesta selonteosta. (Ed. Pulliainen: Mitenkäs on lain kanssa?) Selonteko on laaja ja monipuolinen läpileikkaus suomalaisesta vammaispolitiikasta ja sen tulevista kehittämislinjauksista. YK:n yleisohjeisiin pohjautuva valtakunnallinen vammaispoliittinen ohjelma laadittiin vuonna 1995, mutta kaikki siinä asetetut tavoitteet eivät ole toteutuneet. Siksi on tärkeää, että käsittelemme eduskunnassa tänään juuri tätä selontekoa. Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallitusta vammaispolitiikan kehittämistyössä.

Pääministeri Matti Vanhasen hallituksella vammaispolitiikka on keskeisessä asemassa. Hallitusohjelmassa todetaan, että vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten ihmisten tasa-arvoinen kohtelu turvataan. Lisäksi vaikeavammaisten ihmisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää ja tulkkipalveluja kehitetään.

Vammaisten työllisyyttä on edistetty uudella lainsäädännöllä sosiaalisista yrityksistä. Tämän kautta vammaisten mahdollisuudet tasa-arvoiseen työhön ovat edenneet. Vanhasen hallitus on sitoutunut vammaispoliittisesti merkittävään lainsäädäntöuudistukseen, jossa kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki sovitetaan yhteen. Hallitus on siis ottanut tiukan otteen vammaispolitiikkaan. Määrätietoinen uudistamistyö, jonka lähtökohtana ovat ihmisten yhdenvertaisuus ja ihmisoikeus, saa täyden tunnustuksen keskustan eduskuntaryhmältä.

Arvoisa puhemies! Vammaisilla ihmisillä on oikeus osallistua ja elää tasavertaisina kansalaisina. Tätä edellyttää myös perustuslakimme. Suomalaisessa vammaispolitiikassa on tapahtunut myönteistä kehitystä viimeisten vuosikymmenien aikana. Eräänlaisena kulmakivenä pidetään invalidihuoltolakia, joka säädettiin vuonna 1946. Tuon jälkeen muun muassa palvelut, tukitoimet ja esteettömyysajattelu ovat kehittyneet. Myös asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Tässä työssä vammaisilla itsellään ja vammaisjärjestöillä on ollut merkittävä rooli. Vammaispolitiikassa on silti haasteita. Myönteisemmästä ilmapiiristä huolimatta vammainen joutuu edelleen liian usein asenteiden tai tietämättömyyden uhriksi. Yhteiskunnassamme löytyy edelleenkin arjen rajoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi työelämään, koulutukseen ja palveluihin.

Keskustan eduskuntaryhmä on omalta osaltaan valmis tukemaan niitä toimia, jotka edistävät muutosta edelleen myönteisempään suuntaan. Haluamme korostaa järjestöjen roolia tässä työssä. Vammaisjärjestöt toimivat vammaisten edustajina, ajavat heidän etujaan ja puhuvat heidän puolestaan. Järjestöjen asiantuntemus tuleekin ottaa huomioon täysimääräisenä. Keskustan eduskuntaryhmä kannustaa myös kuntien vammaisneuvostoja toimimaan aktiivisesti. Oululaiseen malliin voisivat myös lääninhallitukset laatia vammaispoliittisen ohjelman, joka omalta osaltaan ohjaa vammaispolitiikkaa. Paikallaan on myös kiinnittää huomiota hallinnonalojen väliseen yhteistyöhön. Vammaispoliittinen selonteko on laadittu sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimana, mutta se ulottuu kaikille hallinnonaloille. Aivan liian usein vammaispolitiikan kehittäminen nähdään sosiaalipolitiikan yksinoikeutena.

Arvoisa puhemies! Erilaiset lainsäädäntöuudistukset ovat osa vammaisten asemaa helpottavaa työtä. Tärkeintä on, että uudistukset näkyvät konkreettisina edistysaskeleina nimenomaan vammaisten arjessa. Vammaisille henkilöille palvelut ovat välttämättömiä. Kuten selonteossa todetaan, vastuu palveluiden järjestämisestä kuuluu kunnille. Yksityiset palveluntuottajat ja kansalaisjärjestöt täydentävät julkisia palveluja. Palveluiden saatavuudessa on kuitenkin valitettavan paljon alueellisia eroja. Vammaisten asemaa ovat vaikeuttaneet kuntien vaikea taloudellinen tilanne ja kirjava lainsäädännön tulkinta. Tavoitteena tulee jatkossa olla nykyistä tiiviimpi yhteistyö eri toimijoiden kanssa, erityisesti palveluntuottajien välillä. Uudenlaisia tuotantotapoja on oltava valmis löytämään.

On ollut huolestuttavaa seurata tulkkausapua tarvitsevien selviytymistä arjesta, joka on vaikeutunut tulkkipulasta johtuen vakavalla tavalla. Kuten hyvin tiedämme, perustuslaissa todetaan, että viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Oikeudet eivät täyty kaikilta osin. Ongelman ydin on huutava pula tulkeista ja suuret alueelliset erot. Yhtälö ei siis voi toimia, jos viittomakielen tulkkien tehtävistä poistuu vuosittain suuri määrä ja entistä enemmän tulkkeja sidotaan kokopäiväisiin tehtäviin. Tilannetta pahentaa vielä se, ettei vakituisten viittomakielen tulkkien toimia ole tuntuvasti lisätty eikä niin sanottujen asioimistulkkien työsuhdeturvaan ole tehty parannuksia. On paikallaan muistuttaa tämän puutteen korjaamisesta. Ratkaisuina voitaisiin selvittää esimerkiksi uudenlaisten, suurempien tulkkivälityskeskuksien perustamista. Tällaisestahan on jo kokemusta täällä Pääkaupunkiseudulla. Toisaalta uuden teknologian hyödyntäminen etätulkkauksena voisi toimia pitkien etäisyyksien alueilla.

Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy selonteon tavoitteeseen, että henkilökohtainen apu ja huolenpito sekä liikkumis- ja kommunikointimahdollisuudet turvataan niitä tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille. Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja tulkkipalvelut ovat itsenäisen elämän ja osallisuuden mahdollistavia palveluja.

Arvoisa puhemies! Vammaisen lapsen syntyminen vaatii vanhemmilta ajattelutavan muutosta. Perhe tarvitseekin tukea sopeutuakseen uudenlaiseen tilanteeseen. Tällä hallituskaudella on panostettu muun muassa vammaisten lasten vanhempien perhe-elämän ja työn yhteensovittamiseen. Etuuksien myöntämisoikeutta on laajennettu. Vammaisen lapsen vanhemmilla hoitovapaaoikeus sekä oikeus osittaiseen hoitorahaan jatkuvat lapsen peruskoulun kolmannen lukuvuoden päättymiseen saakka. Lisäksi hallitus antoi tämän vuoden huhtikuussa eduskunnalle esityksen, jossa ehdotetaan vammaisen ja pitkäaikaissairaan lapsen vanhempien oikeutta osittaiseen hoitovapaaseen laajennettavaksi siihen asti, kun erityistä huoltoa ja hoitoa vaativa lapsi täyttää 18 vuotta.

Työ ja siitä saatava toimeentulo ovat perusarvoja. Vammaisen koulutuksessa, erityisesti jatko-opinnoissa, ja työelämään siirtymisessä löytyy vielä haasteita. Niin vammaisen kuin koko yhteiskunnan kannalta olisi ensisijaisen tärkeää, että mahdollisimman moni olisi mukana työelämässä ja omalta osaltaan edistäisi työmarkkinoiden toimivuutta. Vammaisten henkilöiden työllisyysaste on selvästi matalampi kuin väestöllä keskimäärin. Suomessa on vammaisia ja vajaakuntoisia noin 400 000. Vaikka lähes puolet tästä joukosta on työikäisiä, suurin osa heistä on työelämän ulkopuolella.

Erilaiset työllistymisen tukitoimenpiteet ovat kuitenkin helpottaneet vammaisten integroitumista työmarkkinoille. Vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämiseksi myönnettävän palkkatuen ehtoja on parannettu nykyisen hallituksen toimesta. Vammaisten työllistymisessä keskeisessä asemassa ovat tällä hallituskaudella perustetut työvoiman palvelukeskukset. Osaamista tulisikin vahvistaa vammaispalvelujen näkökulmasta. Tämän lisäksi sosiaaliset yritykset ovat omalta osaltaan tuoneet vammaisille mahdollisuuksia työllistyä niin kutsutuille normaaleille työmarkkinoille saaden työstä työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tätä suuntausta kannatettavana ja on valmis jatkamaan lainsäädännön kehittämistä. Haluamme muistuttaa, että vammaisuus tai vajaakuntoisuus ei estä työntekoa.

Arvoisa puhemies! Vammaisella ihmisellä on oikeus täysipainoiseen elämään koko elämänkaarensa ajan. Samalla tavalla kuin terve ihminen myös ikääntyvä vammainen on oikeutettu laadukkaisiin palveluihin. Selonteossa todetaan huoli, että monet iäkkäät vammaiset eivät ole tottuneet vaatimaan palveluja. Tämä tulee ottaa vakavasti. Niin kutsuttu sosiaalitakuu astui voimaan tämän vuoden maaliskuussa. Se auttaa myös iäkkäiden vammaisten palvelutarpeen kartoittamisessa.

Arvoisa puhemies! Vammaispoliittinen selonteko on hyvä keskustelun avaus suomalaisesta vammaispolitiikasta. Pidämme tärkeänä säännöllistä seurantaa. Jatkossa voitaisiin tarkastella aiheita, jotka ovat meille jonkin verran tuntemattomia. Vammaisten ihmisten ikääntyminen, vammaisten maahanmuuttajien ja vammaisten nuorten syrjäytyminen olisivat kannatettavia teemoja. Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallitusta sen työssä parantaa vammaisten tasa-arvoista kohtelua yhteiskunnassa. Suomessa vammaispolitiikan peruslähtökohtia on tarkasteltava uudelleen ja vammaisten henkilöiden asemaa on arvioitava vastaisuudessa oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tämä selonteko on siihen erinomainen työkalu.

Anneli Kiljunen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Selonteossa on onnistuttu kartoittamaan hyvin vammaisten arkeen liittyviä kysymyksiä. Siinä on myös tuotu esille useita nykyisen vammaispolitiikan haasteita. Nämä haasteet voivat olennaisesti vaikuttaa vammaisen henkilön asemaan yhteiskunnassa. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä ei kuitenkaan riitä, että vammaispolitiikan tavoitteet luetellaan ohjelmallisina periaatteina, vaan vammaisen ihmisen arkipäivän sisältämiin ongelmiin on todella myös tartuttava.

Vammaispolitiikan keskeisiä arvoja ovat yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja osallisuus. Vammaispolitiikka ei ole vain erityisryhmien politiikkaa. Asennemuutoksella ja yhteiskunnan toimijoiden nykyistä paremmalla yhteistyöllä tulee rakentaa yhteiskunta, joka ottaa vammaiset ihmiset huomioon tasa-arvoisesti aktiivisina kansalaisina. Kuten selonteossakin todetaan, ei vammaispolitiikka saa jäädä vain sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulle.

Vammaisille tarkoitettujen palveluiden saatavuudessa on edelleen puutteita ja eriarvoisuutta. Vammaisen arkipäivässä on liikkumisen ja kommunikoinnin esteitä. Yhdyskuntasuunnittelussa, rakentamisessa ja julkisissa liikennevälineissä on entistä paremmin huomioitava myös vammaisten tarpeet.

Meillä kaikilla on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, näin myös vammaisilla. Erilaiset vammat voivat aiheuttaa ongelmia kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Vammaisen saattaa olla vaikea tuottaa ymmärrettävää puhetta, kuulla tai nähdä hyvin. Tästä syystä kommunikaation apuvälineet ja tulkkipalvelut ovat ensiarvoisen tärkeitä yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi muiden ihmisten kanssa.

Eri hallinto-alojen vammaispoliittisia tavoitteita ja vastuita on selkeytettävä. Eri hallinnonalojen ja palveluiden toimintatapoja on kehitettävä siten, että vammaisten oikeudet ja yhdenvertaisuus huomioidaan luontevasti osana hallintokäytäntöä.

Arvoisa puhemies! Kun perheeseen syntyy vammainen lapsi tai lapsi vammautuu myöhemmin, moni asia saa uudenlaisen ulottuvuuden ja arvon. Elämä ei ole entisellään. Perhe tarvitsee erityistä tukea selviytyäkseen uudesta elämäntilanteesta. Vanhemmat tarvitsevat tietoa lapsen vammaisuudesta, eri palvelujärjestelmistä ja arjen pyörittämisestä. Selonteon ja eri selvitysten mukaan vanhemmat kokevat saavansa liian vähän tukea, ohjausta ja neuvontaa. He joutuvat itse olemaan vammaisuuden asiantuntijoita, jotta saisivat tarvittavat palvelut lapselleen ja perheelleen. Elämä on jatkuvaa alan opiskelua, edunvalvontaa ja oikeuksien hakemista. Lapsen vammaisuus saattaa vaikuttaa perhetilanteeseen siten, että toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta, mikä puolestaan vaikuttaa perheen taloudelliseen tilanteeseen negatiivisesti. Tämä saattaa vaikuttaa myös perheen uupumiseen. Näin ei tietenkään saisi olla.

Tähän ongelmaan on pyritty vastaamaan muun muassa palveluohjausmenettelyllä ja neuvola- sekä päivähoitojärjestelmiä kehittämällä. Perheen jaksamisen ja vammaisen itsenäistymisen tukemiseksi tulisi tarjota myös tilapäishoitojärjestelyjä ja tukihenkilötoimintaa. Palveluiden kehittämisen esteenä on myös osaavan henkilöstön riittämättömyys. Erityistä puutetta on puheterapeuteista ja erityislastentarhanopettajista.

Ongelmana on myös, että nykyinen vammaispalvelulaki mahdollistaa liian paljon harkintaa ja on suurelta osin määrärahasidonnainen palvelumuoto. Kunnat ovat usein alimitoittaneet vammaisille tarvittavat tukitoimet ja palvelut. Vastaavasti vaikeavammaisten henkilöiden palvelut voivat yksittäisissä tapauksissa olla kunnille hyvin kalliita. Vammaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä. Siksi vammaispalvelut on järjestettävä henkilön yksilöllisiä tarpeita silmälläpitäen. Tämä on muistettava paitsi uutta vammaispalvelulakia säädettäessä myös toteutettaessa kunta- ja palvelurakenneuudistusta.

Arvoisa puhemies! Meillä kaikilla on tasa-arvoinen oikeus perusopetukseen. Selonteon mukaan perusopetus on tavoittanut vammaiset lapset, mutta sen jälkeisessä koulutuksessa on todettu monenlaisia vaikeuksia. Vamma voi rajoittaa koulutusalan valintaa. Opinto-ohjaus on todettu myös puutteelliseksi. Ongelmia on myös opiskeluun liittyvässä asenteellisuudessa sekä esteellisyydessä. Vammaiset opiskelijat eivät saa myöskään riittäviä tukitoimia opiskelunsa suorittamiseen. Vammaisille henkilöille ei ole tarjolla vaihtoehtoja peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Tämä koskettaa erityisesti kehitysvammaisia nuoria. He saattavat jäädä niin sanotusti tyhjän päälle, kun lähimmät koulutuspaikat ovat kymmenien tai jopa satojen kilometrien päässä.

Vammaisten henkilöiden koulutustaso saattaa jäädä matalammaksi kuin muulla väestöllä keskimäärin. Lisäksi ammattien kirjo on vähäisempi muuhun väestöön verrattuna. Tästä seuraa luonnollisesti se, että vammaiset ihmiset työllistyvät heikommin. Vammaiset ihmiset ovat kuitenkin suuri työvoimaresurssi, joka tulee huomioida entistä paremmin jo koulutuksen suunnittelussa. Suurena haasteena onkin poistaa opiskeluun liittyvät esteet ja lisätä tasa-arvoisuutta sekä toisen asteen koulutukseen että myös ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Vammaisellekin nuorelle on tärkeää löytää paikkansa elämässä ja työelämässä opiskelunsa jälkeen. Selonteossa todetaan, että vammaisilla on vaikeuksia itsenäistymisessä. Esimerkiksi asunnon ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Tärkeää on myös vammaisen henkilön psyykkisen ja sosiaalisen itsenäistymisen tukeminen.

Arvoisa puhemies! Vammaispoliittinen selonteko pyrkii etsimään keinoja työllistämisen helpottamiseksi. Työn ja siitä saadun palkan onkin oltava ensisijainen toimeentulon lähde myös vammaiselle ihmiselle. Kuten selonteossa mainitaan, työ on parasta sosiaaliturvaa ja vähentää syrjäytymistä. Työkyky ja tuen tarpeet vaihtelevat suuresti eri vammaisten välillä. Vammaisen työkyvyn arvioimiseksi on kehitetty Ote-projektin arviointimenetelmä. Menetelmän avulla pyritään objektiiviseen arviointiin siitä, minkälaisiin työtehtäviin vammainen henkilö kykenee. Tämä luo myös vammaiselle henkilölle entistä paremmat mahdollisuudet työn saantiin.

Vammaisten työllistymistä on edistetty erilaisin tukitoimin, mutta kehittämistä tarvitaan edelleen. Työllistyminen estyy useimmiten työnantajien asenteiden ja tiedonpuutteen vuoksi. Työnantajat pelkäävät vammaisista työntekijöistä mahdollisesti tulevia kustannuksia sekä heidän mahdollista työkyvyttömyyttään. Työnantajat kaipaavat lisää tietoa vammaisten työllistämisestä ja erilaisista työllistämistukimuodoista. Erityyppiset työpajat ja työkeskukset sekä sosiaaliset yritykset ovat myös tärkeä osa vammaisten ja vajaakuntoisten henkilöiden työllistämistä.

Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan myös, että vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus tulkkipalveluihin toteutuu kunnissa vaihtelevasti. Tulkkien saanti on vaikeaa etenkin iltaisin, viikonloppuisin ja äkillisissä tilanteissa. Tulkkien koulutusta ja tulkkipalvelujärjestelmää tulee kehittää. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen yhteydessä olisi aina oltava saatavilla tulkki, jos asiakas sitä tarvitsee.

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä on luotu, jotta vaikeavammaisella olisi mahdollisuus elää yhdenvertaisena muiden kanssa. Kuntien käytännöt henkilökohtaisen avustajapalvelun myöntämisessä vaihtelevat, mikä asettaa vaikeavammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan asuinpaikastaan riippuen. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on keskeistä, että avustaja- ja tulkkipalveluiden saatavuus ja laatu taataan koko maassa.

Selonteossa todetaan myös, että teknologiaa olisi vammaispalveluissa hyödynnettävä nykyistä tehokkaammin. Se avaa vammaisille uusia mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Sillä voidaan poistaa arkipäivän esteitä esimerkiksi opetuksessa ja tiedonhankinnassa. Teknologiaa olisi kehitettävä vammaisille heidän ehdoillaan. Myös vammaisten valmiuksia käyttää tietotekniikkaa olisi parannettava.

Arvoisa puhemies! Parhaillaan valmisteltavassa vammaispalvelulain uudistuksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, että vammaisten ja kehitysvammaisten ihmisten perusoikeudet toteutuvat. Lain valmistelussa on huomioitava molempien ihmisryhmien erityispiirteet ja -tarpeet eri elämänvaiheissa lapsuudesta vanhuuteen. Siksi on hyvin tärkeää, että lain valmistelussa hyödynnetään eri vammaisjärjestöjen näkemyksiä ja kokemuksia.

Suomalaisessa vammaispolitiikassa on otettu merkittäviä edistysaskeleita viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhteiskunnan rakenteissa, palveluiden kehittämisessä sekä asenteissa vammaisuutta kohtaan on silti vielä paljon kehitettävää. Näihin haasteisiin me sosialidemokraatit haluamme vaikuttaa, jotta myös vammaisilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet elää maassamme tasa-arvoisina ja aktiivisina kansalaisina.

Maija Perho /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaispolitiikan lähtökohtana on pidettävä sitä, että jokainen vammainen on yksilö omine tarpeineen ja toiveineen. Vammaiset mielletään liian usein yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi.

Vammaisella ja vajaakuntoisella on oltava mahdollisuus itsenäiseen päätöksentekoon, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, näkemystensä esille tuomiseen, perhe-elämään, koulutukseen, työntekoon, harrastamiseen ja ennen kaikkea asianmukaiseen ja syrjimättömään kohteluun ja viranomaisasiointiin. Selonteossa on kiinnitetty kiitettävästi huomiota vammaisten ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon, osallisuuteen, sosiaaliseen ympäristöön sekä tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin.

Selonteon linjaukset vammaispolitiikan kehittämiseksi ovat otsikkotasolla onnistuneita, mutta ne jäävät useimmiten liian yleiselle tasolle ilman konkreettisia toteuttamissuunnitelmia ja aikatauluja.

Otetaan esimerkki: "- - laaditaan Suomen vammaispoliittinen ohjelma - -." On aivan selvää, että vuodelta 1995 oleva ohjelma on jo auttamattomasti vanhentunut ja uudella ohjelmalla alkaa olla kiire erityisesti juuri siksi, että vammaisille keskeisiä lakeja ollaan sovittamassa yhteen. Selonteosta puuttuu aikataulu.

Toinen esimerkki: "Vammaisten kansalaisten työllistymistä edistetään." Konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ei selonteossa kuitenkaan ole. Kokoomus on omassa vammaispoliittisessa ohjelmassaan esittänyt muun muassa, että kaikilla yrityksillä tulisi olla mahdollisuus työllistää vajaakuntoinen henkilö samoin ehdoin. Koska tarkoituksena on edesauttaa vajaakuntoisen henkilön myöhempää työllistymistä avoimille työmarkkinoille, ei ole perusteltua asettaa sosiaalisia yrityksiä erityisasemaan työllistämistukijärjestelmien osalta.

Työhallinnon osuus työllistymisvaiheessa on keskeinen. Takana saattaa olla vuosien mittainen panostus koulutukseen ja kuntoutukseen, mutta työllistyminen jää saavuttamatta. Panostusta tarvitaan muun muassa työhön valmentajien koulutuksen lisäämiseen. Työhön valmentaja voi auttaa sekä työllistyjää että työyhteisöä sopeutumaan työsuhteen alkuvaiheessa.

Vammaisten ja vajaakuntoisten työllistymisen edistäminen ei aina vaadi lainsäädännön muutoksia. Mikäli vammainen saa työssään tarvitsemansa apuvälineet ja kuljetuksen työpaikalleen, hän voi ottaa työn vastaan.

Selonteossa mainitaan, että vammaisyrittäjä voi saada arvonlisäverovapautusta työllistäessään itsensä. Tämän järjestelmän jatkuvuus on puhtaasti eduskunnan ansiota. Vuosittain tehdyillä aloitteilla on pitkään jatkettu yksivuotista lakia, jotta arvonlisäverottomuus säilyisi. Hallituksen on eduskunnan tahdon mukaisesti annettava jo tänä syksynä esitys pysyväksi ratkaisuksi.

Työkeskuksissa tapahtuva työtoiminta kaipaa myös edelleen kehittämistä. Avotyötoimintaa on mahdollista kehittää paljon laajemmaksi, ja se vaatii sekä työvoimahallinnon että sosiaaliviranomaisten aktiivisuutta, toisin sanoen sopivien työpaikkojen määrätietoista etsintää ja järjestämistä.

Haluan vielä nostaa esille yhden selonteon kehittämistavoitteen: "Turvataan kohtuullinen toimeentulo." Ainoa konkreettinen esitys selonteossa on, että asiakasmaksuja ei peritä, jos tarjottu palvelu liittyy suoraan vammaisuuteen. Hyvä näin, aivan oikein. Entä muuta?

Vammaiset ovat yksi köyhimmistä ryhmistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi kehitysvammaisista lähes kaikki elävät kansaneläkkeenä maksettavan työkyvyttömyyseläkkeen varassa läpi elämän. Muiden tulonsiirtojen merkitys ei nosta elintasoa, sillä ne on tarkoitettu korvaamaan vammaisuudesta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa luvataan kehittää vaikeavammaisten ihmisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää ja tulkkipalveluja. Sekä vammaisjärjestöt että eduskunnan laaja enemmistö ovat jo pitkään vaatineet, että vaikeavammaisten henkilökohtainen avustaja on saatava subjektiiviseksi oikeudeksi. Selonteon kehittämisehdotuksista tämä tärkeä uudistus kuitenkin puuttuu.

Henkilökohtainen avustaja on välttämätön, jotta vaikeavammainen voisi elää mahdollisimman omaehtoista elämää. Avustaja-järjestelmällä voidaan turvata vaikeavammaisen henkilön lailliset ja itsemääräämisoikeudet. Vaikeavammainen tarvitsee apua lukuisissa arkisissa toimissa, mutta henkilökohtainen avustaja voi auttaa suoriutumaan myös viranomaisasioinnista, opiskelusta, jopa ansiotyöstä. Henkilökohtaisen avustajan epääminen johtaa pahimmillaan elämänlaadun heikkenemiseen, syrjäytymiseen, jopa laitostumiseen.

Vammaisen ihmisen asuinpaikka vaikuttaa merkittävästi siihen, minkä tasoiset palvelut ja tukitoimet hän voi saada. Määrärahojen puutteeseen vetoaminen henkilökohtaisen avustajan epäämisessä on kyseenalainen perustelu. Avustajan myöntäminen on kunnan kannalta edullinen ratkaisu, koska eri tahojen tuottamien palvelujen, esimerkiksi kuljetuspalvelujen, tarve vähenee. Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämiseen on vihdoin löydettävä oikeudenmukainen ja toimiva ratkaisu.

Arvoisa puhemies! Palvelusuunnitelman laatimisen vammaiselle henkilölle pitäisi olla jo itsestäänselvyys. Valitettavasti ollaan vielä kaukana kattavasta järjestelmästä. Uudessa vammaispalvelulaissa pitäisi olla palvelusuunnitelman laatimisesta selkeät ja velvoittavat pykälät. Koska vammaisen itsenäisyys ja tasa-arvoinen osallisuus koostuu monista eri toimenpiteistä ja etuuksista, kokonaisuus on voitava koota yhteen ja estää raskas ja joskus nöyryyttäväkin pompottelu.

Palveluohjaus kuuluu olennaisena osana palvelusuunnitelmaan. Sen tarkoituksena on juuri auttaa kokoamaan kaikki etuudet ja palvelut, joihin vammaisella on oikeus. Erityisesti niissä tilanteissa, joissa perheeseen syntyy vammainen lapsi tai perheenjäsen yllättäen vammautuu, tarvitaan ammattitaitoista rinnalla kulkijaa, joka auttaa sosiaaliturvan viidakossa.

Arvoisa puhemies! Viime aikoina kuntoutuspäätöksiä, Kelan tekemiä vaikeavammaisten kuntoutuspäätöksiä, on arvosteltu ja niistä on tullut paljon järjestöjen kautta palautetta. Näitä päätöksiä on perusteltu sillä, ettei hakijan työ- tai toimintakyky ole parannettavissa kuntoutuksella. Aiemmassa tulkinnassa on riittänyt, että kuntoutuksen avulla vaikeavammainen on kyennyt elämään laitoshoidon ulkopuolella tai pysynyt toimintakykyisenä. Vaikeavammaisten ihmisten kohdalla on kyse juuri elintärkeästä toimintakyvyn turvaamisesta. Tulkintaepäselvyyksien eliminoimiseksi ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi uuteen vammaispalvelulakiin tulee sisällyttää selkeät ohjeet vaikeavammaisuuden määrittelystä unohtamatta mielenterveyspalveluja.

Kuntoutuksen yhteydessä haluan muistuttaa vammaisjärjestöjen merkittävästä roolista ja tehtävästä omien jäsentensä kuntoutuksessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja muun muassa erityisliikunnan järjestämisessä. Vammaisjärjestöjen ja erityisliikuntajärjestöjen yhteistyötä voidaan vielä nykyisestään kehittää.

Vammaisten mahdollisuudet osallistua ja toimia yhteiskunnassa tasavertaisesti liittyvät ympäristön esteettömyyteen. Liikunnan esteettömyyttä osataan pitää jo itsestäänselvänä vaatimuksena, mutta vammaisten osallisuuden kannalta olennaisen viestinnän esteettömyyden kehittämiseen täytyy kiinnittää paljon enemmän huomiota. Tulkkipalveluja ei ole riittävästi, tarjonta on epätasaista ja hankintajärjestelmä epäyhtenäinen. Useimmissa kunnissa tarjotaan vain lain mahdollistama minimimäärä palveluja. Kuulovammaisten, kuurosokeiden sekä puhevammaisten samoin kuin kuuroutuneiden ja huonokuuloisten oikeus kieleen ja kommunikaatioon tulee turvata. Seudullinen yhteistyö ja seudulliset tulkkikeskukset varmasti auttaisivat asiaa. Selkokielellä on myös suuri merkitys sekä kehitysvammaisille että varmasti ikääntyvälle väestöllemme. Siksi olisi tärkeää, että viranomaisasiakirjoja, esimerkiksi Kelan päätöksiä, olisi saatavilla myös selkokielisinä versioina.

Arvoisa puhemies! Vaikka vammaisten etuuksia on parannettu, lainsäädäntöä on kehitetty ja voisi kuvitella, että tietoisuus vammaisuudesta olisi muokannut yhteiskunnallista ilmapiiriä vammaisille myönteisemmäksi, ikävä kyllä vielä on paljon tehtävää.

Näin kertoo jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu ja vammaisaktivisti Terhi Pulli kokemuksistaan vammautumisensa jälkeen viimeisessä Sosiaaliturva-lehdessä: "Vammauduttuani muutuin korkeasti koulutetusta kuntalaisesta vähä-älyiseksi kunnan kulueräksi, jolle ei kuulu täysi jäsenyys yhteiskunnassa palveluineen ja vastuineen. Jouduin taistelemaan itselleni takaisin ihmisarvon ja tehtävän yhteiskunnassa. En vieläkään voi ymmärtää niitä nihkeitä ja kielteisiä asenteita, jotka vallitsevat useiden kuntien vammaispalveluissa. Vaikeavammaiset eivät edelleenkään saa riittävästi apua ja tukea elämäänsä." Tässä meille rankkaa tekstiä kehittämistyön pohjaksi.

Vastuu, niin kuin on todettu, kuuluu meille kaikille: valtiolle, kunnille, meille jokaiselle. Meidän jokaisen velvollisuus on korjata asenteitamme ja puuttua viranomaisten tai kanssakulkijoidemme asenteisiin silloin, kun huomaamme syrjintää tai epäasiallista kohtelua. Selonteon valmisteluun osallistuneiden ministeriöiden ja hallituksen vastuulla on tehdä voitavansa taustaselvityksestä ilmenevien hyvien aikomusten saattamiseksi käytännön toiminnaksi. Uudistettava lainsäädäntö tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden.

Erkki Virtanen /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Kykenettekö kuvittelemaan tilannetta, jossa teidän olisi kansanedustajan tehtävää hoitaessanne äärimmäisen vaikeaa tai jopa mahdotonta päästä tähän saliin tai ette tulkin puutteen vuoksi pystyisi täällä viestimään? Jos kykenette tähän kuvitteluun, teillä on kohtuulliset edellytykset ymmärtää, mikä ristiriita vallitsee tämän selonteon sinänsä aivan hyvien pyrkimysten ja erityisesti vaikeavammaisten karun arjen välillä.

Hallituksen vammaispolitiikkaselonteko käsittelee vammaisuutta laajasti. Näkökulma on kaikille esteettömän ja saavutettavan yhteiskunnan luominen. Se on ihan hyvä lähestymistapa. Hallituksen kehittämisehdotukset jäävät kuitenkin valitettavan yleiselle tasolle ja luottavat jo käytössä oleviin toimenpiteisiin. Selonteon tekstissä ja taustamateriaalissa esille nostettuihin ongelmiin hallitukselta ei löydy uusia ratkaisumalleja.

Hyviä julistuksia on tullut runsaasti ennenkin, mutta esteitä vammaisten yhdenvertaisuudelle on purettu luvattoman verkkaisesti. Näin on käynyt siitä huolimatta, että kansainväliset vammaisten oikeuksia koskevat sopimukset, erityisesti YK:ssa vuonna 1993 hyväksytyt yleisohjeet vammaisten osallisuuden ja yhdenvertaisuuden turvaamiseksi, sekä Suomen vammaispoliittinen ohjelma vuodelta 1995 korostavat vammaisten täysivaltaisuutta ja mahdollisuuksien yhdenvertaisuutta.

Meille on jaettu Stakesin taustaselvitys "Keskeneräistä yhdenvertaisuutta". Se valottaa vammaisten asemaa koskevaa tutkimustietoa. Selvitys toteaa tylysti, että vammaisten oikeuksien ja mahdollisuuksien yhdenvertaisuus ei toteudu Suomessa.

Selvityksen mukaan eniten kehitettävää on työllistymisessä. Yhdenvertaisia mahdollisuuksia rajoittaa myös esteettömyyden ja saavutettavuuden puute. Selonteon kehittämisehdotuksissa uskotaan siihen, että julkisten työvoimapalveluiden avulla voidaan edistää vammaisten työllistymistä. Selonteon oheen liitetyistä taulukoista on kuitenkin luettavissa, että vammaisten ja vajaakuntoisten työttömyyden määrässä ei ole tapahtunut mitään oleellista vähenemistä kuluvalla vuosikymmenellä. Kun nykyinen politiikka ei pure, eikö silloin pitäisi tarkemmin paneutua niihin ongelmiin, joiden vuoksi tavoitteet eivät toteudu? Tämän selonteon osalta sopii yhtyä myös siihen ed. Taipaleen täällä kysymään, että missäs ne psyykkisesti sairaat tästä selonteosta oikein ovat.

Stakesin taustaselvitys arvioi monipuolisesti vammaisten yhdenvertaisten oikeuksien puutteita ja olemassa olevia esteitä muun muassa pääsylle koulutukseen ja työmarkkinoille ja perustoimeentulo-oikeuksien toteutumiselle. Hallituksen kehittämisehdotuksissa koulutukseen ja erityisesti jatko-opintoihin pääsyn esteiden poistamiseen ei kuitenkaan esitetä mitään uusia, jo nykyisin käytössä olevista toimenpiteistä poikkeavia ratkaisumalleja. Näin on siitä huolimatta, että nykyisillä konsteilla vammaisten henkilöiden koulutustaso jää matalammaksi kuin on väestöllä keskimäärin, ja ammattien kirjo on vähäisempi kuin muulla väestöllä.

Saavutettavuuden periaatteen toteutumisessa on niin ikään edelleen huomattavia puutteita. Edes vammaispalvelut eivät ole aina saavutettavissa. Selvityksen yhteenvedossa todetaan, että tosiasiallinen esteettömyys ja saavutettavuus edellyttävät usein lisäratkaisuja tai apuvälineitä. Esteellisyyttä löytyy esimerkiksi tiedonvälityksessä, rakennetussa ympäristössä ja liikenteessä.

Vaikka vammaispoliittinen ohjelma asettikin tavoitteeksi jo yli kymmenen vuotta sitten, että suomalaista yhteiskuntaa tulee rakentaa kaikille, ei tätä tavoitetta ole saavutettu. "Yhteiskunta kaikille" merkitsee erilaisten ihmisten tarpeiden huomioon ottamista, tarvelähtöistä ajattelua ja suunnittelua kaikki tarpeet huomioon ottaen. Vammaisten henkilöiden tarpeita ja yhteiskunnan esteettömyyttä ja syrjimättömyyttä tulisi tarkastella elämän kokonaisuuden näkökulmasta.

Tehdyt tutkimukset osoittavat, että vammaispalveluissa esiintyy huomattavia alueellisia ja kuntakohtaisia saatavuuseroja ja vammaiset ovat eriarvoisessa asemassa vammaispalvelujen suhteen alueellisesti. Osassa kunnista ei edes tehdä palvelusuunnitelmia ja joissain ne tehdään kaikille. Tällaiset erot eivät ole mitenkään perusteltavissa.

Yksi iso ongelma, joka edelleen jatkuu, vaikka tällä eduskunnalla olisi ollut kaikki edellytykset se poistaa, on yli 65-vuotiaitten vaikeavammaisten kuntoutus. Nythän tilanne on se, että vaikeavammaisen henkilön täyttäessä 65 vuotta hänen kuntoutuksensa siirtyy Kelalta kunnille ja kovin usein käy niin, että kuntoutus kokonaan päättyy tai heikkenee, koska joko kunnat, joille kuntoutusvastuu siirtyy, eivät lainkaan järjestä vanhuuseläkkeellä oleville kuntoutusta tai kuntoutus on laadultaan heikompaa kuin Kelan järjestämä. Tämän ongelman myöntävät kaikki puolueet tässä talossa, mutta korjaamatta se taas vuosi sitten jäi, kun laki oli täällä viimeksi auki. Olisiko jo aika tehdä jotakin?

Arvoisa puhemies! Selonteon taustaselvityksestä ilmenee, että vammaispalvelut ovat yksi niistä kymmenestä kunnallisesta palvelusta, joihin kuntalaiset ovat vähiten tyytyväisiä. Esimerkiksi Helsingissä palveluiden laatuun oli tyytymättömiä selvä enemmistö käyttäjistä. Vaikka hallituksen selonteko käsittelee vammaispolitiikan kannalta keskeisiä osa-alueita, siihen sisältyvät kehittämistoimenpiteet jäävät yleisyydessään ilmaan ja nykyisen keinovalikoiman toisteluksi.

Kuntien taloudellinen ahdinko on keskeinen syy siihen, miksi vammaispalveluita saadaan eri puolilla Suomea hyvin eritasoisesti. Tämän kysymyksen selonteko sivuuttaa kokonaan. Erityisesti vammaisjärjestöjen oikeutetusti esiin nostama kysymys vaikeavammaisten subjektiivisesta oikeudesta avustajaan ja sen lakitason säätelystä jää selonteossa vaille tarkempaa analyysiä. Niin ikään selonteossa ei pohdita konkreettisia ratkaisuja siihen, miten vammaispalvelujen saatavuudessa esiintyvät puutteet voitaisiin korjata ja eriarvoisuus poistaa, onko esimerkiksi järkevää ensin ottaa kunnilta rahat ja antaa niille sitten oikeus päättää siitä, saako vaikeavammainen henkilö tulkki- ja avustajapalveluja vai ei — yhä useammin näyttää siltä, että ei saa.

Arvoisa puhemies! Suomalaisten vammaisten ja erityisesti vaikeavammaisten asioiden kuntoonsaattamisessa on päästävä hyvistä ohjelmista, julistuksista ja selonteoista käytännön tekoihin. Vammaisillekin on turvattava myös arjessa eikä vain juhla- ja vaalipuheissa oikeus ja ennen kaikkea mahdollisuus perustuslaissa turvattuihin perusoikeuksiin. Se työ voidaan aloittaa osoittamalla kaikille vaikeavammaisille subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, lisäämällä viittomakielen tulkkipalveluja, siirtämällä yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutus takaisin Kelalle ja huolehtimalla siitä, että kunnat pystyvät tuottamaan vammaisillekin riittävät ja korkeatasoiset hyvinvointipalvelut.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tukee hallitusta vammaisten aseman parantamisessa välittömästi sen jälkeen, kun hallitus tekee asiassa muutakin kuin selkoa.

Erkki Pulliainen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaispoliittisella selonteolla hallitus tavallaan kyselee eduskunnan näkemyksiä vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämisestä yhdeksi laiksi. Hanke on tietenkin sinänsä kannatettava, tarjoaahan se mahdollisuuden sijoittaa vammaisuudesta johtuvat tarpeet nykyaikaan. Tällä uudistustyöllä on ollut jo tähän mennessä kuitenkin siinä määrin värikkäät vaiheet, että ei ole poissuljettua sekään, että lakien avaamisella pyritäänkin ylväiltä vaikuttavien sanakäänteiden ja määritelmämuutosten avulla käytännön tasolla heikentämään vammaisten henkilöiden oikeuksia ja etuuksia. Tämän vuoksi tarvitaan erityistä valppautta selonteon pohjalta annettavan mietinnön lauseiden ja sanojen muotoilussa, jäiväthän tästäkin mielisairaat muun muassa pois kokonaan.

Vammaispolitiikassa tulee ottaa huomioon kaikki vammaisryhmät, liikunta-, kuulo- ja näkövammaiset ja siis mielisairaat, erilaiset oppijat ja kehitysvammaiset. Tavoiteltavan hyvän vammaispolitiikan lähtökohtana on perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tavoitteena itsenäinen elämä, mikä tarkoittaa tavallista elämää, jossa ihminen tekee itse omat ratkaisunsa ja päätöksensä. Hyvä vammaispolitiikka takaa mahdollisuudet toteuttaa nämä päätökset.

Kehitysvammaisten asema tarjoaa ehkä havainnollisimman mahdollisuuden arvioida vireillä olevaa lainsäädäntöhanketta ja sen mahdollisia vaikutuksia myös muihin vammaisryhmiin. Kehitysvammaisuudestahan ei niin sanotusti voi parantua.

Suomessa on arvioitu olevan vähintään 30 000 kehitysvammaista ihmistä, joista noin 20 000 on rekisteröitynä jatkuvan tuen tarpeessa oleviin. Lieväkin kehitysvamma kuten muukin oppimisen ja ymmärtämisen vamma vaikuttaa henkilön havaintoihin, hahmottamiseen ja tiedonkäsittelykykyyn. Kaikki tarvitsevat ohjausta, huomiota tai valvontaa arjen toimissa. Ilman tukea toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Kokemus on jo osoittanut, että asiakasmaksulaki tulee yhdistää lainsäädäntöhankkeeseen sen olennaisena ja kokonaisuuteen vaikuttavana osana. Tarkastelu on syytä aloittaa juuri asiakasmaksuista, jolloin hahmottuu inhimillisen tekijän ohella olennainen, nimittäin käytettävissä olevien määrärahojen rooli. Asiakasmaksujen uudistuksen vaikutus kehitysvammaisten elämään riippuu paljon siitä, otetaanko kehitysvammalain mukaan järjestettävät palvelut kattavasti uuteen lakiin. Mikäli palvelut jäävät sosiaalihuoltolakiin tai muihin yleislakeihin, maksuttomuus saattaa hävitäkin. Vammaispalvelulain mukaisia palveluita saavat lähinnä vain vaikeavammaiset, kun taas kehitysvammalain mukaisiin palveluihin ovat oikeutettuja kaikki kehitysvammaiset vamman vaikeusasteesta riippumatta. Tämä saattaa johtaa kehitysvammaisten aseman olennaiseen heikkenemiseen, jos ei olla valppaita näissä asioissa.

Lähes kaikki kehitysvammaiset elävät koko ikänsä työkyvyttömyyseläkkeen varassa, kuten ed. Perhokin äsken totesi. Siksi pienetkin asiakasmaksut saattavat vaikuttaa mahdollisuuteen käyttää palveluita. Vammaisten yhdenvertaisuuden toteutuminen yhteiskunnassa edellyttää vammaisuuden vuoksi tarvittavien palveluiden maksuttomuutta. Asiakasmaksujen tulisi ohjata palvelujen tarvitsijat käyttämään tarvitsemiaan oikeanlaatuisia palveluja oikea-aikaisesti. Myös vähävaraisille tulee turvata tämä mahdollisuus.

Kuntien taloudellinen asema tulee turvata jakamalla palveluiden rahoitusvastuu uudella tavalla valtion ja kuntien välillä. Jotta yksilön oikeusturva ja ihmisten yhdenvertainen kohtelu voidaan taata, kuntien edellytyksiä järjestää palveluita tulee parantaa valtion suoraa vammaispalveluiden rahoitusta lisäämällä. (Ed. Puisto: Normitus!) — Aivan oikein, edustaja. — Valtion rahoituksella voidaan ennaltaehkäistä hyvinvoinnin alueellista eriytymistä ja sen aiheuttamaa epätasa-arvoa.

Asiakasmaksuilla kuntien taloudellista tilannetta ei kyetä korjaamaan. Kaikkien asiakasmaksujen osuus palveluiden rahoituksesta jää alle 8 prosenttiin. Vammaispalveluiden osuus kokonaisrahoitusosuudesta on huomattavan pieni. Kuitenkin yksilötasolla korotukset saattavat johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Suuri osa vammaispalveluiden kustannusten noususta johtuu siitä, että vanhusten palveluita ei ole toteutettu asianmukaisesti. Vammaisten palvelut tulee turvata vanhusväestön absoluuttisen määrän ja suhteellisen osuuden kasvusta huolimatta.

Kehitysvammaiset ovat vammautuneet jo syntyessään tai viimeistään kehitysiässä. Heillä ei ole ymmärryksen vamman vuoksi missään vaiheessa mahdollisuutta huolehtia omasta toimeentulostaan. Siksi kehitysvammaisten ja laajemminkin vammaisten palveluiden tarvetta ja palvelumaksuja ei voi rinnastaa muun väestön maksuihin. Työssä käyvälle tai työeläkettä nauttivalle ei ole suuri asia maksaa käyttämistään palveluista. Sen sijaan moni vammainen joutuu tarkkaan miettimään, kuinka palveluitaan rajaa, jos niistä joutuu maksamaan.

Normaaliuden periaate on kannatettava, mutta sitä ei voi soveltaa siten, että maksut kohdistuvat kaikkiin palvelun käyttäjiin yhdenmukaisin perustein. Vammaisille henkilöille tulee pyrkiä palvelujen ja tukitoimien kautta turvaamaan mahdollisuus päästä samalle lähtöviivalle muiden kanssa sekä toimia ikänsä, kehitystasonsa ja yksilöllisten kykyjensä mukaisesti yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä. Mikäli yleislakien mukaiset palvelut ja tukitoimet eivät riitä tähän tavoitteeseen pääsemiseen, on turvauduttava erityislakeihin.

Yhdenvertaisuus puolestaan edellyttää, että vammaisuus ei saa aiheuttaa asiakkaalle lisäkustannuksia, vaan yhteiskunnan tulee järjestää vammaisuudesta aiheutuvat erityispalvelut ja korvata vammaisuuden aiheuttamat lisäkustannukset. Pääsääntönä tulee olla, että kaikki vammasta johtuvat palvelut ovat maksuttomia. Viime aikoina omaksuttu tulkinta normaaliudesta ja maksujen yhdenvertaisuudesta ja niiden pohjalta laaditut ehdotukset johtavat kehitysvammaisten henkilöiden lainmukaisen oikeusaseman huomattavaan heikentämiseen ja tosiasiallisesti tilanteeseen, jossa kansalaisten yhdenvertaisuus vähenee. Puheethan olivat päinvastaisia.

Tarkkaan seurantaan on viime kuukausien kokemusten ja kannanottojen perusteella asetettava muun muassa terveyskeskusmaksut, hammashoito, kuntoutushoidon päivämaksun korotus, maksut lääkärintodistuksista, lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineet, hoitotarvikkeet ja -välineet, lasten päivähoidon maksu, asumisen maksut, vammaisten asumispalvelut ja pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen laitoshoidon maksu.

Arvoisa puhemies! Maksupolitiikka liittyy siis olennaisesti lakien yhdistämiseen. Asiakasmaksulaki tulee käsitellä vammaislakien yhdistämishankkeen kanssa yhdessä. Kehitysvammaisten kannalta on erityistä merkitystä nykyisen asiakasmaksulain kohdalla, jossa säädetään kehitysvammaisten erityishuollosta ja siihen liittyvien kuljetusten maksuttomuudesta. Kehitysvammalaissa on useita sellaisia palveluita, kuten päivä- ja työtoiminta, joiden maksuttomuus matkoineen tulee turvata. Ylläpidon käsite on selkiytettävä. Tilapäishoidon tarve on kehitysvammaisten lisäksi muillakin vammaisilla. Mikäli nykyisiä erityishuoltona toteutettuja kehitysvammaisten palveluita ei oteta mukaan uuteen vammaislakiin ja palveluita järjestetä esimerkiksi sosiaalihuoltolain nojalla, niiden maksuttomuus tulee erityissäädöksellä turvata. (Ed. Puisto: Siirtää koko asia!) — Merkityksellisiä näkökohtia on paljon muitakin.

Lopuksi vihreä eduskuntaryhmä palauttaa mieliin muutamia näkökohtia vammaisia yleisemmin koskevista kehittämishankkeista. Niihin kuuluu ensinnäkin vaikeavammaisten avustajajärjestelmän muuttaminen niin, että kunta maksaa vammaiselle taloudellista tukea avustajan palkkaamiseksi. Tämän vuoksi subjektiivisten oikeuksien kokonaisuutta tulee lailla täydentää vaikeavammaisen oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan nimenomaan subjektiivisena oikeutena, kuten eduskuntakin on aikaisemmin useampaan otteeseen todennut. On selvää, että tämä tulee ottaa huomioon valtion maksamassa osuudessa vammaispalvelun kustannuksiin, mikä on osa rahoituksen kokonaisuudistusta.

Toinen perusteellista kehittämistä vaativa asia on tulkkipalvelut. Tulkkipalveluiden todellinen tarve on pikaisesti kartoitettava ja sen pohjalta ryhdyttävä luomaan alueellisten tulkkauskeskusten verkostoa, jota käyttäen tulkin voi sitä tarvitseva vaivattomasti tilata.

Kolmas kehittämishanke liittyy kaikille yhteisen koulun käytännön toteuttamiseen. Se ei toteudu vielä siten kuin koululainsäädäntö jo nyt edellyttää. Rahoitusta tarvitaan, jotta erityistä tukea voidaan kohdentaa sitä tarvitseville. Tämäkin korostaa rahoitusmallin uudistamisen tarvetta. Vammaisilla ihmisillä tulee olla kaikissa koulutuksen vaiheissa mahdollisuus osallistua samaan koulutukseen kuin muillakin. Tämä helpottaa työllistymismahdollisuuksiakin.

Laaja kehittämistä vaativa kokonaisuus on esteettömyyden edelleenkehittäminen lähtien tiedonvälityksestä ja päätyen liikennevälineiden ja rakennusten rakenteisiin. Liikenne- ja viestintä- ja ympäristöministeriöt ovat toimenpiteillään tässä avainasemassa.

Pehr Löv /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade herr talman, arvoisa herra puhemies! Att födas som handikappad i Finland innebär inte ett liv i misär som i så många andra länder. Den nordiska välfärdsmodellen har för längre sedan omfattat de handikappade. Det betyder ändå inte att vi skulle ha nått en godtagbar nivå på servicen. Handikappvården i Finland är inte på samma goda nivå som i de andra nordiska länderna. Personlig assistans och utnyttjande av modern teknologi tryggar inte normalitet i livet på samma sätt som i våra grannländer.

Enligt vår grundlag har vi diskrimineringsförbud mot alla grupper i samhället. Detta är också i enlighet med FN:s och EU:s stadganden. Det konstateras helt riktigt i redogörelsen att det finska samhället är avsett för alla. Däremot får vi lov att konstatera att det finska samhället ännu inte är attitydmässigt eller fysiskt designat för alla. Tillgängligheten till offentliga byggnader, kultur- och idrottsarenor och affärer är viktig för att kunna tala om fullständig möjlighet till ett normalt liv.

Det är glädjande att regeringen i sin redogörelse säger att de handikappade skall vara med i samhällsplaneringen. Man får ändå inte se de handikappade som ett kollektiv. Det innebär att de handikappade skall ha rätt till individuella serviceplaner i denna samhällsplanering. Det förutsätter också att de intressebevakande organisationerna har en aktiv roll i processen.

Puhemies! Hallituksen vammaispoliittisessa selonteossa on useita tavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia. Tärkeimpänä ehdotuksena on vammaispoliittisen ohjelman laatiminen. Tämä edellyttää parempaa ja täsmällisempää tietoa vammaisista, heidän mielipiteistään ja henkilökohtaisista tarpeistaan. Ainoastaan tällä tavalla me voimme luoda hyvää vammaispolitiikkaa.

Puhuessamme vammaishuollosta meidän on syytä muistaa, että emme puhu potilaista vaan ihmisistä, joilla on edellytykset elää normaalia elämää. Älyllisestä, psyykkisestä tai fyysisestä vammasta johtuvaa toimintakyvyn heikkenemistä voidaan korjata antamalla sopivaa tukea, niin että useimmat voivat asua itsenäisesti, käydä koulua, hankkia ammattikoulutuksen ja olla työelämässä.

Hallitusohjelman mukaan sovitetaan yhteen vammaispalvelulaki ja laki kehitysvammaisten erityishuollosta. Tämä on tärkeää vammaisten tasavertaisen kohtelun turvaamiseksi. Tämän pitää joka tapauksessa merkitä kaikkien ryhmien erityistarpeiden turvaamista laissa. Selvänä puutteena täytyy todeta, että psyykkisesti vammaisten erityistarpeista ei sanota selonteossa sanaakaan.

Ensimmäinen askel vammaisten elämän normalisointiin on myönteinen suhtautuminen vammaisiin yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tähän suuntaan etenevä asennekasvatus on siis pohjana hyvälle vammaishuollolle.

Talman! Tillgången till utbildning och arbete är den främsta förutsättningen för jämlikhet i samhället. Vi har synskadade som lärare och rullstolsbundna som arbetsgivare. I grundskolan eftersträvar man att de funktionshindrade skall ingå i den normala utbildningen. Det är en bra princip. Tanken att de funktionshindrade skall sättas i en egen grupp hör hemma i ett annat århundrade. Integrering fungerar ofta i skolan, men i många situationer är specialklass ändå att föredra både för effektivare inlärning och för möjligheten att tillgodose specialbehoven på ett mera helhetsmässigt sätt.

Rätten till utbildning och arbete kan man inte tumma på. Den har ett värde i sig. Men som det framkommer ur regeringens åtgärdsförslag finns det allt skäl att riva alla hinder mot arbetsmarknaden för våra funktionshindrade. Utbildningen är, som sagt, ett hinder för många. Regeringen beräknar att cirka 200 000 personer med funktionshinder eller långvariga sjukdomar kunde ta ett arbete ifall förhållandena skulle vara mer gynnsamma. Vi vet att vi står inför en arbetskraftsbrist inom de flesta sektorer. Det är dags att slopa attitydproblemen och aktivt arbeta för att få in de handikappade i arbetslivet. Det vinner vi alla på.

Det finns ändå grupper som inte har samma rättigheter som andra. En grupp är de finlandssvenska döva som har sitt eget språk som skiljer sig från både det finska och det rikssvenska teckenspråket. De kan inte gå i skola på sitt modersmål eftersom den finlandssvenska dövskolan i Borgå lades ned 1993. I brist på utbildningsmöjligheter flyttar många därför till Sverige. Förutsättningarna för att denna minoritet i minoriteten skall kunna fortleva är inte goda. Det finns en risk för att det finlandssvenska dövsamfundet i Finland kommer att tyna bort.

De teckenspråkigas situation är dessutom svår därför att tillgången till tolkar hela tiden blir mindre. Det råder brist på kompetenta tolkar och utbildningsplatser för finlandssvenska teckenspråkstolkar. Det här försvårar de dövas förutsättningar att komma in på arbetsmarknaden.

Redogörelsen noterar att det i Finland finns få utbildningsplatser på svenska efter grundskolan som lämpar sig för funktionshindrade. Det innebär att många med funktionshinder väljer att utbilda sig i Sverige. Svenska riksdagsgruppen förutsätter att regeringen utarbetar modeller för hur denna ojämlikhet åtgärdas i framtiden.

Puhemies! Valitettavasti Suomessa vallitsee edelleen vanhanaikainen näkemys, jonka mukaan ihmisiä tulee hoitaa laitoksissa. Tämä on väärin. Useimmat haluavat asua kotona tai palveluasunnoissa. Kotona asuvat vammaiset ovat läheistensä avun ja tuen tarpeessa. Monet maamme omaishoitajista tekevät hyvin arvokasta ja fyysisesti raskasta työtä. Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä katsomme, että suuremman osan heistä pitäisi saada valtion tai kunnan tukea työlleen. Erityistä huolenpitoa tarvitsevat juuri perheet, jotka hoitavat vaikeavammaista lastaan. Tulevaan vammaispoliittiseen ohjelmaan ja lainsäädäntöön on otettava säännökset toimenpiteistä näiden perheiden tilanteen helpottamiseksi ja oikeudesta tilapäishoitoon.

Itsenäinen asuminen on tärkeää kaikille. On ilahduttavaa, että hallitus nyt toteaakin, että toimintaohjelmaa ryhdytään laatimaan erityishuoltopiirien hajauttamiseksi. Tämä on hyvin tärkeä toimenpide, jonka tarkoituksena on parantaa asukkaiden ja heidän omaistensa elämänlaatua. Perhe ja suku haluavat asua lähellä toisiaan. Tähän tarvitaan siirtymäaikana lisää määrärahoja asumisen ja palvelujen järjestämiseksi alueilla, samalla kun keskuslaitokset voivat ainoastaan asteittain vähentää toimintaansa.

Talman! Positivt är också att regeringen nu kommer med ett förslag om att ge personlig assistans åt gravt handikappade. Personligen är jag av den åsikten att varje gravt handikappad borde ha rätt till en personlig assistent, men jag förstår att om kostnaderna uppgår till flera hundra miljoner euro måste reformen genomföras gradvis. Huvudsaken är att vi i kommande handikappolitiska program och lagstiftning får en klar plan för hur vi genomför den subjektiva rättigheten till personliga hjälpare. Viktigast är att systemet med personlig assistans utformas så att varje svårt handikappad människa får sina normala dagsrutiner skötta så att hon eller han kan ha ett aktivt liv utanför hemmet.

Värderade talman! Redogörelsen innehåller några positiva nyheter. Det har länge varit en brist att vi inte har haft en handikappombudsman i Finland. I Sverige infördes handikappombudsmannainstitutionen redan 1994. Ombudsmannen behövs för att ge målgruppen en representant på hög nivå som kan föra deras talan och samtidigt se efter deras rättigheter.

Leena Rauhala /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen vammaispoliittinen selonteko tausta-aineistoineen on kelpo tietopaketti, vaikka siinä monessa kohdin todetaankin, että tarkkaa tutkimustietoa ei ole riittävästi ja olemassa olevakin tieto on hajallaan. Selonteko kuvaa nykylainsäädännön mahdollisuuksia tukea vammaisten elämää. Samalla se vahvistaa arkikäsitystä siitä, että lakien suomat mahdollisuudet ovat laajemmat kuin niiden monilta osin puutteelliset toteuttamistavat.

Selonteon kehittämisosassa listataan varsin yleisellä tasolla vammaispolitiikan tärkeitä tavoitteita, mutta sen konkreettinen anti jää laihaksi lupailuksi. Hallitus lykkää varsinaisten esitysten tekemisen tulevaisuuteen. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan vammaislainsäädännön uudistamista, mutta hanke näyttää ennakkotietojen mukaan pirstaloituvan ja siirtyvän pääosin seuraavalle hallitukselle.

Selonteon yhtenä kehittämistoimenpiteenä esitetään, että seuraava hallitus ryhtyisi laatimaan vammaispoliittista ohjelmaa. Tämä tuntuu varmasti masentavalta niistä vammaisista henkilöistä ja heidän läheisistään, jotka ovat jo kauan, vuosia, odottaneet ratkaisuja elämäänsä keskeisesti vaikuttaviin asioihin, kuten avustaja- ja tulkkijärjestelmän puutteisiin.

Hallitusohjelma lupaa: "Vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten tasa-arvoinen kohtelu turvataan. Kehitetään vaikeavammaisten ihmisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää ja tulkkipalveluja. Uudistetaan kehitysvamma- ja vammaispalvelulait siten, että ne sovitetaan yhteen." Näiden lupausten täyttäminen ei vammaisten näkökulmasta riittävästi ajatellen nyt tältä hallitukselta näytä onnistuvan.

Arvoisa puhemies! Vammaispalvelulain mukaan kunnalla on velvollisuus vaikeavammaisten palveluasumisen järjestämiseen. Kunta voi päättää, miten palveluasuminen toteutetaan. Henkilökohtaisen avustajan myöntämiseen ei nykyisen lainsäädännön mukaan ole pakkoa. Kuntien käytännöissä onkin näin ollen hyvin suuria eroja. Avustajajärjestelmän kuntakohtainen toteuttamistapa on tehoton ja sekava. Henkilökohtaisten avustajien palkkaustasot ja muut työsuhde-edut vaihtelevat kunnan eri elimissä vaihtuvien päätöksentekijöiden ja resurssitilanteitten mukaan. Tämä on luonut räikeää epätasa-arvoa.

Henkilökohtainen avustaja on vaikeavammaiselle henkilölle todella tärkeä tukimuoto. Se turvaa hänelle päivittäiset perustoiminnot sekä mahdollisuuden itsenäiseen elämään. Vain yksilökohtaisen tarpeen perusteella mitoitetun riittävän henkilökohtaisen avun turvin vaikeavammainen voi edetä mahdollisissa opiskelu- ja työllistymistavoitteissaan ja -pyrkimyksissään. Muutoin hänen elämänsä jää vaikeaksi kamppailuksi arjen perusselviytymisessä. Riittävä apu osaltaan vähentäisi muun muassa kuljetuspalveluiden ja kotipalveluiden tarvetta ja toisi siten myös säästöjä.

Avustajajärjestelmää on ehdotettu kehitettäväksi kustannusten tasoitusjärjestelmän avulla, jossa Kelaa käytettäisiin tukikanavana. Samalla voitaisiin taata yhtenäinen käytäntö koko maassa. Kristillisdemokraatit edellyttävät, että tulossa olevassa vammaislaissa vihdoin toteutetaan vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus avustajaan, jotta jokainen olisi tasavertainen asuinpaikastaan riippumatta.

Arvoisa puhemies! Lääketieteen tehtävä on ehkäistä ja parantaa niin sairauksia kuin vammaisuutta. Se ei kuitenkaan saa koskaan tapahtua ihmisarvoa ja elämää loukaten. Kristillisdemokraattien mielestä äitiysneuvoloiden toimintaa tulisi kehittää huomioimaan nykyistä paremmin vammaisten ihmisten oikeudet ja heidän ihmisarvonsa kunnioitus. Vaikka sikiödiagnostiikan yhteydessä mahdollistetaan perheen omaa valintaa, merkitsee kattava seulontajärjestelmä vahvaa yhteiskunnallista, myös negatiivista, viestiä suhteessa vammaisten ihmisarvoon. Kattavien kehityshäiriöiden seulontojen sijasta voisi huomio kohdistua alkoholistiäitien hoitamiseen, jolloin voitaisiin ehkäistä Downin syndroomaa yleisempää kehitysvammaisuutta eli fas-syndroomaa, joka aiheutuu odottavan äidin päihdeongelman vuoksi. (Ed. Puisto: Kunnan pitää antaa maksusitoumus!)

Kun perheeseen syntyy vammainen lapsi, isä ja äiti kaipaavat erityistä tukea jo vanhemmuuden alkuvaiheessa. Omaishoito on yksi vaihtoehto, mutta silloin on erilaisiin käytäntöihin, kuten lomien järjestämiseen, saatava täsmennystä. Tilapäishoitaja tai -hoitopaikka ei aina järjesty, vaan vanhemmat ovat ympäri vuorokauden sidottuna lapsen hoitoon. Neuvonnan ja tuen palveluiden saaminen edellyttää usein jatkuvaa taistelua vammaisen lapsen oikeuksien puolesta. Vammaisen lapsen vanhemman asemassa on paljon parantamista. Selvitysten mukaan vanhemmat pitävät palveluja koskevaa ohjausta riittämättömänä.

Omaishoidon tukea tulee kehittää tasavertaiseksi oikeudeksi kaikille tuen ehdot täyttäville hakijoille. Tukea myönnettäessä ja hoidon tarvetta arvioitaessa on huomioitava, että avun tarve on erilainen, kun kyseessä on puolisoaan hoitava vanhus tai vammaista lastaan hoitava työikäinen henkilö, ja yleensä, että vammaisuutta on erilaista.

Lainsäädännössä on turvattava oikeus perusopetuksen jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen ja valmentavaan opetukseen. Kuitenkin vammaisten henkilöiden mahdollisuudet valita ammatti ja työllistyä ammatillisten opintojen jälkeen ovat edelleenkin erittäin huonot. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa tulee nähdä kukin vammainen yksilönä. Vammaispolitiikan keinojen tulee tavoittaa kaikki eri vammaisryhmät, myös psyykkisesti vammaiset.

Huomattava osa työikäisistä vammaisista on kokonaan työelämän ulkopuolella, vaikka vamman laatu ja haitta-aste eivät sitä vaatisi. Hallitus lupaa selonteossaan edistää yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa vammaisten työnhakijoiden työllistymistä. Tämä on todella tärkeä tavoite.

Monella vammaisella nuorella elämä sujuu verraten hyvin, kun on mahdollisuus opiskeluun ja suunnitelmia pääsystä työelämässä eteenpäin, mutta liian usein vammainen nuori on siirtynyt koulun jälkeen eläkkeelle tai työllistymistä tukevaan työhön työ- ja toimintakeskuksissa. Kuitenkin valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen aloituspaikkoja on liian vähän. Ne ovat jakautuneet alueellisesti myös epätasaisesti. Työllistämiseen liittyvä tukiverkkolainsäädäntö on hajallaan useammassa laissa, ja tästä tiedotus yrittäjille on ollut myös puutteellinen.

Me kristillisdemokraatit edellytämme, että vammaisen oikeus koulutukseen ja siten kykyjensä mukaiseen työelämään siirtymiseen on toteutettava lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Vammaisten integrointi työelämään ei ole vain oikeudenmukaista heitä kohtaan, vaan tärkeää myös koko yhteiskunnan kannalta taloudellisesti ja arvonäkökulmasta..Tässä yhteydessä haluan lausua kiitoksen eduskuntaravintola Sodexholle hyvästä esimerkistä, kun se tarjosi äskettäin harjoittelupaikan kehitysvammaiselle opiskelijalle ed. Räsäsen eduskunnalle muutama vuosi sitten tekemän aloitteen rohkaisemana.

Arvoisa puhemies! On hyvä, että selonteossa nostetaan erikseen ikääntyneiden vammaisten tarpeet. Siinä viitataan juuri voimaan tulleeseen ikäihmisten lakisääteiseen palvelutarpeen arviointiin sekä kuntouttavaan toimintaan, apuvälineisiin ja asuntojen ja asuinympäristöjen muuttamiseen soveltuviksi. Niin ikään korostetaan omaishoidon tuen merkitystä. Nämä ovat hyviä. Nämä palvelujärjestelmän osat eivät kuitenkaan riitä vastaamaan vammaisten ikääntyneiden erityistarpeisiin. Me kristillisdemokraatit korostamme, että ikääntyneiden vammaisten ihmisten sekä ikääntyneinä vammautuneiden oikeudet palveluihin ja tukitoimiin vammaisuuden perusteella tulee taata samoin perustein kuin muunikäisillekin vammaisille henkilöille.

Erityisesti vammaisia koskevia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja tukitoimia on runsaasti, yli 40. Tässä pykäläviidakossa on ongelmia kenellä tahansa, jolla ei ole juridista tietotaitoa, mutta siksi tekeillä oleva hanke lainsäädännön kokoamisesta yhteen on tärkeä. Vamman perusteella järjestettävien palvelujen tulee muodostaa itsenäisen ja omaehtoisen elämän mahdollistava kokonaisuus. Tarpeellisten apuvälineiden tulee olla saatavilla.

Arvoisa puhemies! Me kristillisdemokraatit edellytämme, että henkilökohtaiset palvelusuunnitelmat tehdään huolella ja vammaista kuullen. Ne on myös annettava hänelle kirjallisesti.

Vammaiset joutuvat valitettavan usein hakemaan heille lain mukaan kuuluvia palveluja oikeusteitse. Perusoikeuksien tulisi toteutua kuitenkin ilman erillisiä vaatimuksia. Palveluista on huolehdittava siten, ettei vammaisen henkilön tai hänen läheistensä tarvitse tarpeettomasti taistella oikeuksiensa puolesta.

Suomen perustuslain ja EU:n perusoikeuskirjan mukaan jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvään ja mielekkääseen elämään omista edellytyksistään ja tavoitteistaan lähtien henkilön toimintakyvystä riippumatta. Selonteko tarjoaa tärkeitä tavoitteita. Odotamme ja edellytämme niiden muuttumista todellisuudeksi vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä arjessa.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaispoliittisessa selonteossa on monipuolisesti käsitelty niitä ongelmia, jotka liittyvät vammaisen ihmisen selviytymiseen. Myös selonteossa mainitut vammaispoliittiset lähtökohdat, keskeiset periaatteet ja kehittämisehdotukset ovat sellaisia, että perussuomalaiset voivat yhtyä niihin.

Perustuslakimme 6 §:n mukaan kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa asettaa ilman hyväksyttävää syytä eri asemaan. Perustuslain 27 § asettaa julkiselle vallalle myös oikeuksien turvaamisvelvoitteen, jonka toteuttamiseksi tietyille erityisryhmille, kuten vammaisille, voidaan tarjota tukitoimia. Näillä tukitoimilla pyritään vammaisten elämäntilanne saattamaan mahdollisimman yhdenvertaiseksi muiden ihmisten kanssa. Perustuslain laatijoiden tavoitteena on siis ollut edistää vammaisen ihmisen edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena, tasa-arvoisena yhteiskunnan jäsenenä sekä poistaa, tai ainakin madaltaa, vammaisuuden aiheuttamia esteitä ihmisarvoiselle elämälle.

Arvoisa puhemies! Varmaan me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että on oikein pyrkiä siihen, että vammaisilla, myös vaikeavammaisilla, olisi ihmisarvoinen ja mahdollisimman vapaa elämä. Käytännössä tämä vaatii monen vammaisen kohdalla sitä, että heillä on riittävät avustajapalvelut käytössä työssä, kotona ja harrastuksissakin. Vammaisjärjestöjen mukaan vaikeavammaiselle kaikkein tärkein tukimuoto on henkilökohtainen avustaja. Nykyinen lainsäädäntö, vammaispalvelulaki, ei kuitenkaan tässä suhteessa turvaa vaikeavammaisten oikeuksia. Perussuomalaisten mielestä ratkaisu on subjektiivinen eli velvoittava oikeus. Tämä on nähdäksemme olennainen kohta koko vammaispoliittisessa keskustelussa: vaikeavammaisten subjektiivinen oikeus avustajapalveluihin. Siinä on nykyisen vammaislainsäädännön yksi merkittävimmistä uudistustarpeista.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä jokaisella kunnalla näyttää olevan oma toimintapolitiikkansa suhtautumisessa vammaisiin. Löytyy jopa joukko kuntia, joissa ei ole tehty ainuttakaan päätöstä henkilökohtaisesta avustajasta. On nähty, että kuntakohtainen päätöksenteko asettaa vaikeavammaiset eriarvoiseen asemaan riippuen asuinpaikasta. Tätä on selonteossa monissa kohdin aivan oikein korostettu. Tässä suhteessa elämme perustuslain vastaisessa tilanteessa.

Perussuomalaisten mielestä on turha odottaa aikaa, jolloin vammaisten palveluja lisättäisiin sillä perusteella, että valtion tai kuntien rahatilanne olisi riittävän hyvä. Yhdenvertaisuus palvelujen saatavuudessa edellyttää, että valtio ryhtyy rahoittamaan kasvavalla osuudella vammaispalveluita. Todetaanhan selonteossakin: "Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaaminen on valtiovallan tehtävä." Tässä tarvitaan poliittista tahtoa, tarvitaan poliittisia päätöksiä. Epäilemättä kaikissa eduskuntaryhmissä suhtaudutaan vammaisasioiden edistämiseen yleismyönteisesti, mutta moniko meistä kansanedustajista todellisuudessa myös toimii niiden puolesta?

Yleisesti ottaen vaikeavammaisten subjektiivisia oikeuksia voidaan perussuomalaisten mielestä toteuttaa ilman kansalaisten verotaakan kasvattamista, sillä on lopultakin arvostuskysymys, miten rahamme haluamme käyttää: käytämmekö niistä vaatimattoman osan vaikeavammaisten parempaan palveluun ja siten turvaamaan heidän ihmisarvoisen elämänsä vai pidämmekö tärkeämpinä vaikkapa oopperan ja EU:n kaltaisia elitistisiä rahareikiä?

Tässä yhteydessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän on pakko todeta, että onhan valtiovallalla ollut viime aikoina varaa antaa huomattavia verohelpotuksia suurituloisille ja jopa poistaa ökyrikkailta varallisuusvero. Miksi valtio siis ei voisi muistaa henkilökohtaista avustajaa tarvitsevia vaikeavammaisia, joita on kuitenkin Suomessa vain noin 0,07 prosenttia väestöstä. Ruotsissa tällainen avustajajärjestelmä jo on, ja sen piirissä on noin 12 000 ihmistä. Näin ollen Suomessa sellaisen piiriin voisi lukea karkean arvion mukaan 5 000—7 000 kansalaista.

Arvoisa puhemies! Vammaisten oikeuksia koskevilla laeilla on hyvää tarkoittava sisältö, mutta koska oikeuksia ei ole määritelty velvoittaviksi, eivät ne käytännössä toimi. Selonteon laajasta tausta-aineistosta löytyykin lyhyt viittaus siihen, että vammaisjärjestöt kohtaavat jatkuvasti vammaisiin henkilöihin kohdistuvaa epätasa-arvoista kohtelua ja syrjiviä käytäntöjä ja että oikeuksien valvonta työllistää järjestöjä valitusten, kanteluiden ja muun edunvalvonnallisen työn muodossa kohtuuttoman paljon. Tausta-aineistossa todetaan, että "tämän vuoksi tarvitaan lisää pakottavaa lainsäädäntöä", jota toteamusta ei löytynyt selonteosta ainakaan suoraan todettuna kuin tulkkipalvelujen kohdalla. Pakottavan lainsäädännön tarve allekirjoitetaan myös perussuomalaisten eduskuntaryhmässä, siksi paljon mekin olemme joutuneet tätä, sitaateissa sanottuna, edunvalvontatyötä tekemään.

Esimerkiksi tuore laki Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen kirjallisen kuntoutussuunnitelman laatimisesta on periaatteessa hyvä. Laki vaatii kuntoutussuunnitelman hyväksyttämistä julkisen terveydenhuollon yksikössä. Pienissä kunnissa, joiden terveyskeskuksissa voi olla vain yksi lääkäri käytettävissä, ei tahdo löytyä aikaa kuntoutussuunnitelman kirjoittamiseen, koska varsinaisten sairastapausten hoito vie kaiken vastaanottoajan. Kun taas yksityisvastaanotolla tehty kuntoutussuunnitelma ei kelpaa ilman julkisen terveydenhuollon lääkärin hyväksyntää, viivästyy vaikeavammaisen henkilön kuntoutukseen pääsy. Tällaista lainsäädäntöä, jolla käytännössä vaikeutetaan vammaisen hoitoonpääsyä, ei saisi säätää.

Toinen esimerkki liittyy kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin ja niihin kuntiin, jotka säästösyistä siirtävät vammaisen henkilön kehitysvammaisten hoitolaitoksesta, hyvästä huolenpidosta, kotikuntansa kunnalliseen vanhainkotiin, jossa vertaisia ihmisiä ei ole, ei virikkeellistä toimintaa, eikä vammainen myöskään näin ollen viihdy uudessa kustannustehokkaammassa asuinpaikassaan lainkaan. Kylmät taloudelliset näkökohdat ohittavat liian usein kehitysvammaisten oikeuden hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Arvoisa puhemies! Esimerkki oli suoraan eräästä valituskirjelmästä, jonka joitakin aikoja sitten jouduin laatimaan.

Arvoisa puhemies! Kuntakohtaiset erot vammaispalvelujen soveltamisessa ovat liian suuria. Vammainen saa palvelua usein vasta sitten, jos jostain saamansa tiedon perusteella osaa sitä kysyä tai vaatia. Tämä johtuu siitä, että vammaisia koskeva lainsäädäntö on suurelta osin harkinnanvaraista ja määrärahasidonnaista. Lain mahdollistamat palvelut ja tukitoimet jäävät pääsääntöisesti toteutumatta määrärahavajeen ja tahallisen tai tahattoman alibudjetoinnin takia. Tämän johdosta olisi erityisen tärkeää, että saataisiin vammaislainsäädäntöön lisää subjektiivisia oikeuksia, jolloin laiminlyönteihin voitaisiin todella puuttua myös ylempien laillisuusvalvojien toimesta.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset kunnioittavat jokaisen ihmisen ihmisarvoa ja haluavat antaa kaikille, myös vammaisille, mahdollisuuden koulutukseen, työntekoon, henkiseen vapauteen ja sosiaaliseen turvallisuuteen. Tämä tulee taata riittävän tiukalla lainsäädännöllä. Arvoisa puhemies! Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas.

Peruspalveluministeri   Liisa  Hyssälä

Arvoisa puhemies! Kiitän ryhmäpuheenvuoron käyttäjiä, ryhmiä, erittäin rakentavasta vammaisten asioitten esilletuomisesta ja hyvin monia uudistusehdotuksia sisältäneistä puheenvuoroista.

Minä puutun tässä yhteen kysymykseen, joka oli itse asiassa melkein kaikissa puheenvuoroissa, tähän avustajajärjestelmäkysymykseen, tämän aikataulun puitteissa puutun nyt tähän. Nykyisellään meillä on vammais- ja kehitysvammapalvelujen saajia yhteensä noin 120 000 henkilöä, ja näiden palvelujen kokonaisvuosikustannukset ovat noin 700 miljoonaa euroa. Avustajatoiminta on suhteessa voimakkaimmin lisääntynyt vammaispalvelulain palvelu, jos näin voi sanoa, ja toiminnan piirissä on tällä hetkellä noin 4 400 henkilöä, noin 3,5 prosenttia vammaispalvelulain asiakkaista, ja avustajakustannukset ovat runsaat 18 prosenttia lain kokonaiskustannuksista.

Henkilökohtainen apu on vammaisten henkilöiden kannalta erittäin haluttu ja hyvä vaihtoehto, koska itsenäinen elämä, niin kuin täällä on tullut näissä puheenvuoroissa esille, on mahdollista sen turvin ja osallistuminen yhteiskunnan toimintaan toteutuu varmimmin, kun on avustajapalvelua saatavilla ja voi elää omankaltaistaan elämää. Uskon, että avustajapalvelujen lisäys tulee mahdolliseksi asteittain tulevina vuosina. On arvioitu, että noin 10 000 vaikeavammaista henkilöä tällaisen tarvitsisi, ja silloin toiminnan vuosikustannukset olisivat noin 400 miljoonaa euroa. Osana Paras-hanketta etsitään ratkaisuja, joilla valtio osallistuu nykyistä vahvemmin vammaispalvelujen kustannuksiin, elikkä katsotaan tätä valtion ja kuntien välistä kustannustenjakoa nimenomaan näiden vammaispalvelujen kannalta, ja tämä työ on määrä katsoa 15. päivään elikkä puoleenväliin kesäkuuta mennessä, mitkä ovat tässä Paras-hankkeessa nämä mahdollisuudet tähän vastuunjaon tarkasteluun. Odotan siitä kyllä selkeää viestiä ja sitten puolessavälissä kesäkuuta sitä, miten tässä tämän hankkeen yhteydessä käy.

Tällä hetkellä henkilökohtainen avustaja on vammaispalvelulain tukitoimija, vammainen henkilö on avustajan työnantaja. Tavoitteena on kehittää avustajatoimintaa siten, että tulevina vuosina avustajatoiminnan piirissä oleminen ei edellytä työnantajuutta.

Meillä on hyvin monenlainen tämä joukko, joka toimii avustajina. Voi olla tähän tehtävään kouluttamaton tai vammaisen henkilön itsensä tai palvelua antavan yhteisön opastuksen saanut henkilö. Opiskelijat toimivat kaupungeissa hyvin paljon ja maahanmuuttajat avustajina, maaseudulla usein sellaiset naiset, joille ei muuten helposti löydy työtilaisuuksia lähistöltä. Jatkossa tähän henkilökohtaisen avun piiriin tulee varmasti myöskin henkilöitä, joiden kohdalla avustamisen lisäksi tarvitaan henkilökohtaista ohjausta, joissakin tilanteissa myös valvontaa, ja tällöin avustajatoiminnalta edellytetään erityistä herkkyyttä ja ammatillista osaamista.

Ihan lopuksi sanon vielä, että tässä lakien yhteensovituksessa on erittäin suuri työ. Sitä työtä on tehty meillä intensiivisesti viimeiset vuodet ja lähdetty tätä asumispalvelua kehittämään, koska ei voida ajatella, että se lainsäädäntö yhdistettäisiin ilman, että etukäteen on jo tehty työtä sen hyväksi, että yhä useampi kehitysvammainen voisi siirtyä laitoksesta asumaan itsenäisemmin. Tässä me olemme nyt saaneet pään auki, Aran rahoituksen, ja meillä ministeriössä on nyt palkattu yksi henkilö, joka kuntien kanssa tekee päätoimisesti tätä työtä, että voidaan näitä anomuksia ja tätä asumispalvelua kehittää ennen minkäänlaisia viimeisiä silauksia tähän lakiin eduskunnassa. Mielestäni tästä pitää lähteä tässä liikkeelle ja myöskin näitten palvelujen ja etujen kehittämisestä, ja sitä työtä on nyt tehty.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa puhemies! Puheenvuorossani puutun yhteen asiaan, koska aika on rajallinen: kuntoutukseen. Täällä kyseltiin vaikeavammaisten kuntoutuksesta, muun muassa ed. Virtanen ja monet muutkin puuttuivat tähän kysymykseen.

Kuntoutustahan pidetään ensisijaisena kaikkeen muuhun nähden, mutta vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen osalta tilannehan on se, että Kansaneläkelaitos on velvollinen järjestämään kuntoutusta vaikeavammaisille, jotka saavat lisäksi tiettyjä Kansaneläkelaitoksen vammaisetuuksia. Tämä järjestämisvelvollisuushan ei koske julkisessa laitoshoidossa olevia eikä vanhuuseläkkeellä olevia eli 65 vuotta täyttäneitä vaikeavammaisia. Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen pitää perustua aina kirjalliseen kuntoutussuunnitelmaan, ja sehän laaditaan yhteistyössä hoidosta vastaavassa julkisen terveydenhuollon yksikössä, ja siinä pitää olla mukana kuntoutuja ja hänen omaisensa tai läheisensä.

Sitten kysymys yli 65-vuotiaiden vaikeavammaisten kuntoutuksesta. Sehän on kysymys, josta on paljon keskusteltu. Kun tätä Kelan kuntoutuslainsäädännön kokonaisuudistusta eduskunnassa tehtiin, niin silloinhan sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi, että se pitää tärkeänä kuntoutuksen jatkumista vammaisen yksilökohtaisen tarpeen mukaisena kuntoutuksen järjestämisvastuun siirtyessä Kelalta kunnalle. Tämän turvaamiseksi sitten valiokunta ehdotti sen selvittämistä, voidaanko ohjeistuksella tai menettelytapaohjeilla vähentää kuntoutuksesta vastuussa olevan tahon vaihtumisesta aiheutuvia epäkohtia, jotta tämä kuntoutus jatkuisi sitten hyvänä eteenpäin.

Viime syksynä sosiaali- ja terveysministeriössä laadittiin menettelytapaohjeet. Näiden tarkoituksena on varmistaa, että myös 65 vuotta täyttäneet vaikeavammaiset saavat kuntoutusta ja se jatkuu yksilöllisen kuntoutustarpeen mukaisena silloinkin, kun järjestämisvastuu on siirtynyt Kelalta terveydenhuollolle. Ohjeiden laatimiseen ovat osallistuneet sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi Kansaneläkelaitos ja Suomen Kuntaliitto. Ohjeita on jaettu sairaanhoitopiireihin, kunnallisiin terveyskeskuksiin. Nyt voidaankin menettelytavan toimivuutta seurata ja varmistaa yhteistyössä kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmissä sekä alueellisissa asiakasyhteistyötoimikunnissa, joissa ovat edustettuina sosiaali- ja terveystoimi ja Kela.

Lisäksi pitää muistaa, että Kelan kuntoutuslaissa säädetään, että Kelan velvollisuutena on huolehtia, että vakuutetulle annetaan tietoja myös muista kuntoutusmahdollisuuksista ja että hänet aina ohjataan tarpeen mukaan asianmukaiseen kuntoutukseen tai muiden palvelujen piiriin yhteistyössä näitä palveluja tarjoavien tahojen kanssa. Myös tästä tiedon jakamisesta ja tiedon saannista on paljon eduskunnassa, valiokunnassakin ja täällä, keskusteltu.

Näin ollen näillä keinoilla on pyritty siihen, että kun järjestelmästä toiseen siirrytään, Kelalta kunnalliseen terveydenhuoltoon, niin vaikeavammaisten kohdalla kuntoutus jatkuisi yksilöllisen tarpeen pohjalta.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä ed. Virtanen ryhmäpuheenvuorossaan kertoi hyvin mielenkiintoisen esimerkin siitä, minkälaisiin esteisiin tai kommunikaatio-ongelmiin voisi tässä kansanedustajalaitoksessa törmätä. Minulla oli, arvon kollegat, tavoitteena, että olisin voinut yllättää teidät ja pitää ryhmäpuheenvuoron puhuen tietysti suomen kielellä mutta myöskin viittomakielellä. Minua opastettiin niin, että eduskunnassa se ei ole mahdollista. Sinänsä voitaisiin ehkä tämän juhlavuoden kunniaksi miettiä sitä, voitaisiinko tällaisia esteitä muun muassa Suomen eduskunnassa muuttaa. Pidän peukkuja sille, että seuraavissa vaaleissa 2007 tänne valitaan esimerkiksi viittomakieltä äidinkielenään käyttävä kansanedustaja.

Ed. Erkki Virtanen luetteli puheenvuorossaan niin ikään aika pitkän listan tavoitteita, joita vasemmistoliitolla on muun muassa vammaisten aseman helpottamiseksi: subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan, (Puhemies: Minuutti!) tulkkipalvelut. Minä kysyisin ed. Virtaselta: Miten te aiotte rahoittaa nämä?

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän selonteon tausta-aineistossa on muun muassa valtakunnallisen vammaisneuvoston lausunto, ja siellä todetaan, että erityisen puutteelliseksi on osoittautunut kuntien palvelusuunnitelmien tekeminen ja että vaikeavammaisuuden määrittely tuottaa kunnille vaikeuksia. Tämä vaikeavammaisuuden määrittely on osoittautunut myös Kelan kuntoutuspäätöksissä ongelmaksi. Tästä seuraa todella suurta eriarvoisuutta. Sitä seuraa myöskin henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kohdalla. Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni yli muiden, ja niitä on tämän päivän puheenvuoroissa vaadittu. Niitä vaativat vammaisjärjestöt. Kysynkin: Millä tavalla edistetään tätä palvelusuunnitelmavelvoittavuutta, miten se otetaan tulevassa lainsäädännössä huomioon? (Puhemies koputtaa) Ja haluaisin tarkemmin tietää tämän henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämisestä, miten edetään.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kehitysvammaisten ihmisten terveydenhuolto on erittäin vaativaa ja haastavaa, sillä kehitysvammaiset saattavat sairastaa monia eri sairauksia ja heillä saattaa olla myös monia eri vammoja, jotka vaativat moninaista erityisosaamista. Kehitysvammaisten omaiset ovat olleet huolissaan, koska näitä erityisosaajia ei ole riittävästi eri puolilla Suomea. Kysynkin ministeri Haataiselta: Kuinka hallitus turvaa ennen kaikkea kehitysvammaisten hoidon laadun ja riittävät ammatilliset terveydenhuollon osaajat?

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Moilanen-Savolaiselle totean vaan, että aloitetaan nyt vaikka siitä varallisuusveron palauttamisesta, silläkin jo muutaman vammaisen asemaa parannettaisiin merkittävästi, mutta muuten kannattaa kysyä valtiovarainministeriltä.

Minä totean sen sijaan ministeri Haataiselle, että ihan totta, kyllä se kauniilta kuulosti, mitä te sanoitte. On se ihan hyvä, että kunnille annetaan ohjeita, mutta kun niillä kunnilla ei ole rahaa. Tämähän on se ongelma. Minä en oikein usko siihen, että tämä niillä pelkillä ohjeilla toimii, ja kuten se palautekin, mitä jo tähän mennessä on saatu viime kevään jälkeen, osoittaa, niin ei se toimi vain ohjeita antamalla. Kunnille pitää antaa ensin ne voimavarat, jotta ne voivat tarjota ne palvelut, joita tarvitaan. Nyt se ei toimi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteko ja sen liiteaineisto ovat selkeitä asiakirjoja. Esittelevän ministerin puheenvuoro oli tyylikäs esitys, lennokas suorastaan. Se, mitä tapahtui sen jälkeen, jo sitten pikkuisen hämmentää. Kun arvoisa ministeri äsken kertoi siitä, että 15.6. mennessä selviään koko joukko asioita, me todella toivomme täällä salissa, että silloin selviää rahoitus, siis rahoitusjärjestelmän uudistus, valtionosuuden lisääminen suhteessa kuntien rahoitusosuuteen. Edelleen toivomme, että tuotte selvän luettelon subjektiivisista oikeuksista tänne saliin keskusteltavaksi. Varmasti esimerkiksi lisäbudjetin palautekeskustelussa olisi semmoinen paikka, jolloinka voitaisiin käydä tämä keskustelu. Silloin tähän asiaan tulisi jollakin tavalla konkretiaa.

Pehr Löv /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hallitusohjelmassa on tämän selonteon lisäksi mainittu myöskin vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistäminen tämän kauden aikana. Se liittyy hyvin tiiviisti tämän selonteon jatkeeksi. Nyt kysynkin ministeriltä: Tuleeko tämä uudistus nyt syksyllä, että ehditään saada se läpi tämän kauden aikana, ettei tarvitse taas alusta alkaen lähteä tätä työstämään seuraavan hallitusohjelman teossa?

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On tärkeää, että vammaispalvelut ovat monipuolisia ja todella laadukkaita. Tiedämme, että yhä enemmän palveluja tuotetaan yhteistyössä muun muassa kolmannen sektorin kanssa, on monia toimijoita, vammaisjärjestöjä.

Kuitenkin kilpailulainsäädännön paineet merkitsevät uhkaa tänä päivänä kansalaisjärjestöpohjaiselle palvelutuotannolle, muun muassa vammaisjärjestöjen toteuttamille asumis-, hoito- ja huoltopalveluille. Ne muutokset, mitä Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen jakamisessa on, saattavat myös olla uhka erilaisille vammaisjärjestöillemme.

Kysyn: Onko hallituksessa jonkinlaista selvitystä tai suunnitelmaa, miten varmistetaan, että emme menetä sitä osaamista, mikä eri vammaisjärjestöillä ja kolmannella sektorilla on?

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuuntelin arvoisien ministereitten hyvin perusteltuja, monipuolisia ja hyviä puheenvuoroja ja hyvää tarkoittavia puheenvuoroja, mutta totuus valitettavasti on toisenlainen. Jos meillä on normaali lainsäädäntö, jossa ei ole velvoittavaa oikeutta, niin käy juuri niin kuin ed. Pulliainen totesi: silloin niitä ei toteuteta eikä niillä ole mitään merkitystä. Itse olen kirjoittanut kymmeniä ja taas kymmeniä valituksia ja kanteluja nimenomaan siitä, että vaikka on ollut subjektiivinen oikeus, niin kunnat yrittävät jopa silloin — vedoten siihen, ettei ole määrärahoja — olla toteuttamatta niitä. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamies Paunio on siihen ollessaan apulaisoikeusasiamiehenä useamman kerran puuttunut, ja on olemassa useita päätöksiä sieltäkin. Kun yritin kuunnella, niin kertaakaan ei tullut sellaisia sanoja kuin "subjektiivinen oikeus" tai "velvoittava oikeus" arvoisien ministereitten puheissa. Se olisi tärkeää.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olemme tänä keväänä puhuneet vanhustenhuollosta, omaishoidosta, nyt puhumme vammaispalvelusta ja pian lastensuojelusta. Joudumme joka kerta toteamaan sen faktan, että tavoite- ja toteuttamisohjelmat, strategiat ja ohjeistukset eivät toteudu, koska kunnilla ei ole niihin rahaa. Joudumme siis nyt odottamaan, tuoko Paras-hanke mitään vai palaammeko normitukseen ja ohjaukseen. Onko tärkeämpää kunnallinen itsehallinto vai vammaisten ja muiden palvelujen tarpeessa olevien perusoikeudet?

Toivon, että tässä kiireessä, kun vammaispalvelulakia ja lastensuojelulakia toteutetaan budjettilakien yhteydessä syksyllä, kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistäminen siirretään seuraavalle hallitukselle. Uhat ovat nyt liian suuret. Lisäksi haluan tarkennusta siihen, mitä, ministeri Hyssälä, tarkoititte sillä, että henkilökohtaisen avustajan osalta työnantajavastuu (Puhemies koputtaa) poistuu. Se oli vaarallinen lausuma. Poistatteko oikeuden valita henkilökohtaisen avustajan?

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta tämän selonteon tärkein viesti on se, että vammaispolitiikka ei voi olla edelleen vain erityisryhmäpolitiikkaa, vaan vammaisuuden haasteet tulee ottaa huomioon yhteiskunnan kaikilla eri tasoilla ja päästä tämmöisistä erityistoimista eroon sillä tavoin, että esteettömyys tulee todellakin rakentaa luontevaksi osaksi kaikkia toimia ja tavoitteena olisi myöskin vammaisten kannalta esteetön yhteiskunta.

Otan kaksi esimerkkiä.

Esteetön asuminen täytyy saada tavoitteeksi myöskin asuntopolitiikassamme hyvin keskeisellä tavalla niin hallituksen kuin kuntienkin tasolla.

Toinen esimerkki liittyy tietoteknologiaan. Tietoteknologiahan on mahdollistanut vammaisille, voi sanoa, aivan uudenlaisen maailman. Sen takia Suomen johtavana informaatioteknologiamaana tulisi satsata nyt voimakkaasti, arvon ministerit, vammaisille suunnattuihin palveluihin. Niitä voidaan jopa tuotteistaa, niistä voidaan tehdä vientituotteita. On hyvin paljon esimerkkejä teknologisista palveluista, joiden avulla vammaiset kykenevät asumaan hyvin pitkään kotona ja jotka mahdollistavat erityyppisten palvelujen käytön myöskin kotoa käsin.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Puiston puheenvuoro, varsinkin sen loppuosa, oli erittäin tärkeä. Olisin kysynyt samaa asiaa, näistä työnantajista.

Näistä erityisryhmistä sanoisin, että olen aivan eri mieltä kuin esimerkiksi ed. Laukkanen. Jokainen vammainen on kyllä voimakkaasti oma yksilönsä, ja silloin ei voida sulkea näitä erityisryhmiä pois.

Kysymykseni on seuraavanlainen: Miten tässä maassa päästään konkretiaan, arvoisat ministerit, edes niin, että vaikeavammaiset, joita on 0,07 prosenttia väestöstä — Helsingissä ainoastaan vähän yli 400 henkilöä, Espoossa noin 160 ja hyvin vähän muualla eri puolilla Suomea — otettaisiin omaksi ryhmäkseen ja heidän asioitaan laitettaisiin kuntoon?

Henkilökohtainen avustaja subjektiivisena oikeutena on ehdoton edellytys sille, että perustuslaki toteutuu heidän osaltaan. Tähän on professori Tuori muun muassa ottanut jo kantaa, ja varmaan pitäisi tämän asian olla ministeriössä. Toivoisin, että ministeri Hyssälä määrittelisi, kuka teidän mielestänne on vaikeavammainen, kuka on vammainen, kuka on vajaakuntoinen ja (Puhemies koputtaa) kuka on kehitysvammainen, koska tässä keskustelussa tänään ne menevät kaikki sekaisin keskenään, mutta ovat eri asioita.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Selonteon johtava ajatus on vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, oikeus osallisuuteen ja oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. Voidaan kysyä, miten tämä on mahdollista. Kun tänä päivänä me puhumme täällä paljon meidän terveitten ongelmista, niin silloin pitäisi nostaa vammaiset vähän korkeampaan kategoriaan. Toisaalta kun täällä puhutaan aivan oikein, että työ on tehokkain keino saada aikaan kestäviä parannuksia vammaisten henkilöiden elämässä, niin missä ovat ne tavoitteet sosiaalisista yrityksistä? Mehän olemme tehneet lain, tuoreen lain, jonka pitäisi tälle sektorille antaa töitä, mutta nyt samaan aikaan kunnissa ajetaan suojatyötoimintaa ym. vastaavaa toimintaa alas rahan puutteessa. Missä viipyvät konkreettiset teot?

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ilman henkilökohtaista avustajaa vaikeavammainen henkilö voi jäädä sänkynsä tai pyörätuolinsa vangiksi. Viime vuoden lokakuussa 130 kansanedustajaa ja hieman useampikin allekirjoitti ja jätti peruspalveluministerin vastattavaksi kysymyksen vaikeavammaisten asemaan liittyen juuri tästä henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämisestä subjektiiviseksi oikeudeksi. Kuten on jo todettu, perusoikeusuudistus velvoittaa kehittämään palveluita niin, että jokaisen suomalaisen, jokaisen Suomessa asuvan, perus- ja ihmisoikeudet turvataan. Kaikki tämä puoltaa sitä, että vaikeavammaisille henkilöille henkilökohtainen avustajajärjestelmä tulee saattaa subjektiiviseksi oikeudeksi. Kysynkin teiltä, arvoisat ministerit: Millä aikataululla tämä uudistus toteutetaan? Ministeri Hyssälä, te viittasitte siihen, että tarvitaan porrastettua ratkaisua. Jos näin on jo suunniteltu, kertokaa, mikä on tämä porrastettu ratkaisu. Milloin vaikeavammainen henkilö saa avustajapalvelut subjektiivisena oikeutena?

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Selonteosta puuttuu tyystin vammaisiin kohdistuvan varhaisen syrjinnän käsittely, jonka vammaisjärjestöt ovat kyllä usein nostaneet esiin. Nimittäin äitiysneuvolan rutiiniseulontoihin ovat integroituneet seulonnat sellaisten kehityshäiriöiden toteamiseksi, joihin ei kuitenkaan ole tarjolla mitään parantavaa hoitoa, ainoastaan vammaisten eliminointi myöhäisten raskaudenkeskeytysten kautta. Esimerkiksi down-lapsista abortoidaan nykyisin seulontajärjestelmän vuoksi noin puolet eli lähes sata alun perin toivottua ja suunniteltua lasta jää syntymättä seulontajärjestelmän vuoksi, josta on kehittynyt suorastaan eugeenista laaduntarkkailua. Sikiön vammaisuuden perusteella tehtävissä aborteissa korkeampi aikaraja on ongelma mielestäni myös näiden lasten perusoikeuksien kannalta. Nimittäin raskaushan voidaan keskeyttää sikiön vammaisuuden, kehityshäiriön, perusteella (Puhemies koputtaa: Minuutti!) aina 24. raskausviikkoon saakka, terveiden kohdalla 20. viikkoon.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteko vammaispolitiikasta kartoittaa tilannetta vammaisten kohdalta ja niitä mahdollisuuksia ja myös toiveita, joita kuulee joka päivä oikeastaan.

Haluaisin nostaa esille paitsi kuntoutuskysymykset, joista tulee jatkuvasti kyselyitä, miksi hyljätään, voiko niihin saada jonkinlaista subjektiivista oikeutta, myös henkilökohtaisen avustajan kohtalon ja yleensä avustusjärjestelmän kohtalon. Sen lisäksi meillä ovat nousemassa todella suureksi haasteeksi nämä ikääntyvät vanhemmat, joilla on kehitysvammaisia, eli pitäisi olla tuettuja asuntoja, erilaisia palveluita niihin. Näitä tapauksia meillä on todella suuri määrä odottamassa eri paikkakunnilla. Näihin kysymyksiin valtiovallan pitäisi yhdessä kuntien kanssa voida vastata.

Maija Rask /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaosto teki 90-luvun puolivälissä opintomatkan USA:han, jossa meille esiteltiin erillisiä osa-ohjelmia vammaisten tarpeista. Kun viikon näitä osa-ohjelmia meille oli esitelty, niin viimeisessä vierailupaikassa totesin, mikä on suomalaisen vammaispolitiikan periaate, että meillä, kun lapsi syntyy, tullaan ohjelmaan, ja kun sitten elämä päättyy, niin tämä ohjelmakin päättyy.

Suomalainen vammaispoliittinen ohjelmahan perustuu yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen ja tukitoimiin, elikkä se on hyvä, niin kuin tässä selonteossakin todetaan. Mutta kyllä parantamisen varaa on, ja näiden puheidenkin mukaan, mitä olemme kuulleet, kyllä henkilökohtaisen avustajan tarve on kaikkein tärkein.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä on sanottava, että ed. Ulla Anttila on tässä talossa toiminut vammaisten eteen niin hyvin, että se ansaitsee kyllä suuret kiitokset.

Irja Tulonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöitten asema Suomessa on suhteellisen hyvä, mutta tietysti on alueita, joilla on hyvin paljon vielä korjaamista, ja mainitsen niistä joitakin, esimerkiksi tulkkipalvelut silloin, kun kuulovammainen menee sairaalaan. Sairaalatulkeista, jotka osaavat sitä kieltä ja osaavat olla siellä sairaalassa tulkkeina, on todella pulaa, ja kunnat miettivät, mitenkä tätä asiaa voitaisiin järjestää.

Mutta myöskään mielenterveyskuntoutus ei välttämättä ole vielä sillä tasolla kuin meillä sen tulisi olla. Kun nuori sairastuu skitsofreniaan ja vähän ikääntyy, niin siinä tilanteessa hän tavallaan on heitteillä. Uuden työpaikan saaminen, eläkkeen jättäminen lepäämään, nämä kaikki asiat, olisivat semmoisia, joita voitaisiin käyttää hyväksi.

Samaten puheterapia ontuu meillä, ja puheterapeuteista on paljon puutetta. (Puhemies koputtaa) Ministeriltä kysyisin vielä lopuksi tästä asiasta: Onko opiskelumääriä lisätty?

Ilkka Taipale /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämän selonteon pääpulma on, että tässä ei ole mielisairaita lainkaan. Tein vuonna 1997 ministeri Hyssälän ministeriölle mielisairaiden palveluasunnosta yhden vuoden raportin. Sitä ei ole toteutettu, sitä ei ole huomioitu, ja noin kymmenen vuotta sitten myöskin tein kirjan, miksi vammaislakeja, -asetuksia ja -säädöksiä ei sovelleta mielisairaisiin. Vuonna 1992 vammaispalvelulain nojalla piti vaikeavammaisten asunto-olojen olla kunnossa. Eivät ole tällä hetkelläkään.

Ruotsissa vammaislakeja sovelletaan mielisairaisiin ja Tanskassa, mutta ei meillä. Hallitusohjelmassa oli ainoastaan kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteisyydestä maininta, ei mielisairaista. Kaikilla mittareilla mitattuna mielisairaiden sosiaalinen asema on heikompi kuin kaikkien suurten vammaisryhmien. Pääsyy on se, että heitä ei katsota vammaisiksi vaan sairaiksi. Hammaslääkärinä tiedätte, että mielisairaat eivät saa maksutonta hammashoitoa, vaikka me tuhoamme (Puhemies: Minuutti!) heidän hampaitaan suuta kuivattavilla lääkkeillä. Muut vammaiset saavat.

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Koulunkäynti ja opiskelu ovat tärkeitä asioita vammaisten selviytymisessä arjessa, niin myös tässä selonteossa. Meillä kaikilla on oikeus perusopetukseen, ja sen jälkeen kaikille on luvattu jatko-opiskelupaikka. Vammaisella nuorella jatko-opintovaihtoehtoja ei välttämättä ole. Kysynkin arvoisalta ministeriltä: Mitkä ovat pahimpia epäkohtia vammaisten koulunkäynnissä nykyisessä koulutusjärjestelmässämme, ja miten tätä järjestelmää tulee mielestänne kehittää?

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä vammaispoliittinen selonteko, kuten tällä vaalikaudella on totuttu muittenkin selontekojen osalta huomaamaan, on hyvin toteava, tässä konkretia puuttuu. Kuten tässä keskustelussa on sekä ryhmäpuheenvuorojen että näitten lyhyempien puheenvuorojen aikana käynyt selville, niin sitä konkretiaa nyt olisi kaivattu. Hallituksella on nyt vielä aikaa sitten esimerkiksi tämän selonteon eduskuntakäsittelyn aikana tuoda tänne konkreettisia esityksiä, joita on kaivattu. Yksi tärkeimpiä olisi tietysti vaikeavammaisten aseman parantaminen ja tämä paljon puhuttu ja kaivattu subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ketään ei saa vammaisuuden vuoksi asettaa eriarvoiseen asemaan; kuitenkin näin tapahtuu koko ajan. Viimeksi kuntien säästökohteena olevat vammaiset ovat monessakin kunnassa joutuneet muuttamaan yhteen niin että syntyy tällainen asumisen tilanne, jossa vammaiset — kehitysvammaiset, muuten vammaiset — asuvat ehkä kaukanakin varsinaisesta kuntakeskuksesta olevassa paikassa ja tällä tavalla vääristyy se näkökulma, että heidän pitäisi olla mukana yhteiskunnassa siinä kuin muidenkin, kun he kuitenkin pystyisivät asumaan muun väestön keskuudessa. Kaiken kaikkiaan ongelma näissä selonteoissa on se, että niitä voidaan pohtia ja niistä voidaan keskustella, mutta niin kauan kuin kuntien taloudellinen tilanne on sellainen kuin tällä hetkellä, rahaa ei ole vaan vammaiset ovat säästökohteena.

Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteossa korostetaan voimakkaasti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta. Myös liikunnan merkitystä ja tasavertaisuutta osallistua liikuntaharrastuksiin pidetään tärkeänä. Ristiriita on kuitenkin siinä, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvoinen osallistuminen eivät käytännössä toteudu, koska vammaisella henkilöllä ei ole mahdollisuutta hankkia liikuntavakuutusta muuten kuin ehkä siinä tapauksessa, että he kuuluvat johonkin kilparyhmään tai erityisvalmennettaviin. Haluaisinkin kysyä: Onko ministeri tietoinen tästä epäkohdasta?

Pirkko Peltomo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lain määräykset estävät edelleen vammaisia ja myös vanhuksia itsenäisesti valitsemasta omaa asuinkuntaansa, jos heidän asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa. Vammainen tai vanhus ei ole voinut muuttaa omaistensa lähelle toiselle paikkakunnalle, vaikka hän itse ja hänen läheisensä sitä haluaisivat. Jo yli kymmenen vuotta sitten hallintovaliokunta on todennut, että lainsäädäntöä on tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi vammaisten itsenäistä oikeutta valita oma asuinkuntansa. Mitä, ministerit Hyssälä ja Haatainen, olette tehneet tai teette asian korjaamiseksi? Selonteossa todetaan vain, että vammaisen mahdollisuutta itsenäiseen asumiseen tuetaan, ei puhuta mitään mahdollisuudesta valita itsenäisesti asuinkuntansa.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki yhdistetään, miten käy erityishuoltopiirien jatkossa, lopetetaanko ne? Otan esimerkin. Esimerkiksi Kuusankoskella on erityishuoltopiirissä kaikkiaan 800 potilasasiakasta siellä laitoksessa ja hoitohenkilökuntaa on 350. Henkilöstö haluaa tietää, mikä on potilaitten kohtalo sen jälkeen, jos tämmöinen erityishuoltopiiri lopetetaan sen takia, että muutamat kunnat, esimerkiksi Kotka, ovat ilmoittaneet erkaantuvansa siitä ja itse järjestävänsä nämä palvelut. Kun Kotkassa oli Kehitysvammaliiton järjestämä tilaisuus, niin siellä esimerkiksi 80-vuotias sotaveteraani kysyi, kuinka he voivat ottaa 50-vuotiaan kehitysvammaisen, sokean lapsensa takaisin, kun itsekin tarvitsevat vanhustenhuoltoa. Mitä ministeri aikoo vastata tämmöiselle henkilölle?

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Otsa hiessä sinun pitää leipäsi syömän, sanoo Iso Kirja. Tähän sisältyy se viisaus, että myös vammaiset, jotkut, joilla on kykyä, edelleen haluavat tehdä töitä, ja siinä mielessä, kun luin tätä selontekoa, tässä on aika köykäisesti todettu asioita. Minusta tämä sosiaalinen yritystoiminta, sosiaalisia yrityksiä koskeva lainsäädäntö, ei ole lähtenyt sillä tavalla käyntiin kuin ajateltiin. Italiassa on ainakin esimerkkejä siitä, siellä on hyvin paljon sen lajin yrityksiä. Suomessa tämä lähti käyntiin sillä tavalla, että jotkut työkeskukset muuttuivat sosiaalisiksi yrityksiksi, mutta ei näillä eduilla, porkkanoilla, mitä on nyt olemassa, tavallisia yrityksiä, mitkä olisivat voineet lähteä, saatu mukaan. Sen takia tässä minusta pitäisi laittaa lisää paukkuja piippuun, että yrityksiä saadaan lähtemään mukaan ja ihmiset saisivat töitä. Päinvastoin on huonoja esimerkkejä tästä menneisyydestä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Honkalampi-säätiö joskus yhtiöitti siellä toimintoja ja semmoinen pyörätuolikaveri tänä päivänä on kymmenen vuotta ollut jo sosiaalihuollon varassa ja eläkkeen varassa, vaikka olisi halunnut tehdä sitä työtä.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tätä selontekoa vaivaa ehkä hieman virkamiesmäisyys; tuolla poliittisessa osassa voisi ottaa konkreettisempia kärkiä, millä lähdetään menemään eteenpäin. Yleensäkin ottaen meidän selontekokäytännössämme tämä virkamiesmäisyys on hieman liian iso tauti, sillä selonteoissa luetellaan asioita, mutta sitä poliittista linjaa, mitä on toteutettu, ei muisteta tuoda esille eikä sitä, ovatko ne poliittisesti kymmenkunta vuotta sitten tai viisitoista vuotta sitten asetetut tavoitteet todella toteutuneet. Niitä kaipaisin enemmän näihin selontekoihin.

Haluaisin esimerkkinä nostaa esille sen, mitä edellinenkin puhuja toi esille näistä sosiaalisista yrityksistä. Tällä hetkellä 280 henkilöä on sosiaalisissa yrityksissä työllistettyinä. Me voisimme ottaa tavoitteeksi vaikkapa saada 1 000 vammaista henkilöä työllistettyä tietyllä aikajänteellä sosiaalisiin yrityksiin ja samalla myöskin esimerkiksi kaiken kaikkiaan vammaisten työllisyyden puolittamisen ottaa konkreettiseksi tavoitteeksi. Tällaisia isoja mutta pieniä asioita myöskin paikallistasolla.

Jouko Laxell /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymys ministerille: Ollaanko kehitysvammalakia selvästi muuttamassa?

Minna Lintonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vammaispoliittinen selonteko on erittäin hyvä keskustelunavaus, mutta toivon, että se ei jää vain juhlapuheenomaiseksi täällä täysistuntosalissa. Tärkeintä ja oleellista on se, että me kaikki ja elinympäristömme pystymme ottamaan vammaiset osaksi kaikkia arjen yhteisöjä koulussa, vapaa-aikana ja työssä. Rajoja on ylitettävä, jos halutaan löytää eteenpäinvieviä ratkaisuja.

Sen takia ihmettelenkin — ja oikeastaan tämä vammaispoliittisen selonteon erityisyys tulee tässä esille — että paikalla on vain kaksi sosiaali- ja terveysministeriä eikä muita ministereitä. Olisi toivonut, että tästä olisivat myös ministerit olleet kiinnostuneita, esimerkiksi koska elämme koulutus- ja osaamisyhteiskunnassa ja se asia on erityisen tärkeä myös vammaisille, että löydämme oikeat koulutuspolut heille.

Yksi kohta, missä aina tökkii, ei ole perusopetus vaan ammatilliset opinnot. Emme tarvitse lisää erityisiä (Puhemies: Minuutti!) oppilaitoksia, vaan tarvitsemme ammatillisissa oppilaitoksissa rohkeita, innovatiivisia ratkaisuja.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vammaispoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi tässä selonteossa mainitaan useita kehittämistoimenpiteitä. Tilanne vammaispalvelujen järjestämisen osalta käy entistä haasteellisemmaksi varsinkin niin sanotuissa ikääntyvissä kunnissa, joista useita koettelee myös melkoinen muuttotappio.

Arvoisat ministerit! Ovatko jotkut selonteossa luetelluista kehittämistoimenpiteistä sidotut mielestänne tiettyyn väestöpohjaan, jotta ne tulisivat asianmukaisesti järjestettyä?

Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä vammaispoliittinen selonteko mielestäni ei katso tarpeeksi tulevaisuuteen, ja tästä puuttuu kokonaan se linjaus, kun ollaan yhdistämässä kehitysvammalakia ja vammaispalvelulakia. Vammaispalvelulain mukaiset tukitoimet ja asiakasmaksut ovat olleet lähestulkoon ilmaisia, ja kannanottoa siihen ei myöskään löydy. Kehitysvammalain uudistamisesta tässä yhteydessä, kun vammaispalvelulain yhteyteen se sovitellaan, on tullut aika paljon huolestuneita yhteydenottoja. Esimerkiksi kun Ruotsissa tehtiin tämä lainsäädännön muutos, niin tehtiin subjektiivisia oikeuksia kehitysvammaisille. Neuvonta- ja tulkkipalveluihin on subjektiivinen oikeus, henkilökohtaiseen apuun on subjektiivinen oikeus, samoin saattajapalveluun, yhteyshenkilöpalveluun, vammaisten vuorottajapalveluun, hoitoon lyhytaikaiskodissa, muuhun lyhytaikaishoitoon, perhekotiin, palveluasumiseen ja päivittäistoimintaan. Meidän virkamiehemme, jotka valmistelevat lainsäädäntöä yhdessä järjestöjen kanssa, Kimpimäki ja Lotta Silvennoinen, ovat sanoneet, että ei heikennetä kehitysvammalakia. Nyt olen todella huolissani, miten tulee käymään, ja haluan (Puhemies koputtaa) kuulla ministeriltä vastauksen tähän kysymykseen.

Satu Taiveaho /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vammaiset henkilöt ovat todella valitettavan eriarvoisessa asemassa palvelujen saannin suhteen eri paikkakunnilla. Palvelusuunnitelmien ja erityishuolto-ohjelmien laatiminen on ensiarvoisen tärkeää palvelujen saannin varmistamiseksi. Olisinkin oikeastaan kysynyt vähän samaa kuin ed. Perho: Ollaanko näiden laadinnan velvoite nostamassa lain tasolle tai ollaanko ohjeistamassa kuntia siihen suuntaan, että laadinnassa päästäisiin entistä voimakkaammin eteenpäin?

Samalla olisin kysynyt toista asiaa. Kun vammaisten laitoshoitoa ollaan purkamassa asteittain, mikä on oikein, jotta jokainen saisi asua kodinomaisessa tuki- tai palveluasunnossa, niin tässä yhteydessä tulee toki varmistaa se, ettei kukaan jää sitten ilman riittäviä tukipalveluja, kuten osittain mielenterveyspuolen laitoshoitoa purettaessa kävi. Kysyisinkin: Onko tähän nyt varmasti kiinnitetty tässä yhteydessä riittävästi huomiota?

Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pari viikkoa sitten keskustelimme täällä vanhustenhuollosta ja silloin olimme liikuttavan yksimielisiä puolelta toiselle. Saman suuntaisia ajatuksia onneksi kuuluu myöskin tänään sekä hallitus- että oppositiorintamalta.

Vamma-asteiden oikeaoppinen arviointi on sangen tärkeä asia vammaisten henkilöiden oikeudenmukaisessa kohtelussa. Heitä ei kuitenkaan asteidensa perusteella saa heittää suuriin sammioihin, vaan tulee edelleen vammaisetkin henkilöt käsitellä yksilöinä. Pelkään pahoin, että näin kuitenkin tämä eriarvoisuus tulee jatkumaan eikä heitä voida käsitellä yksilöinä, koska pelkäänpä, että tällä hetkellä 432 kunnanjohtajan housut tutisevat, kun ministeri Hyssälä kertoi, että 15. kesäkuuta tänne saliin tulee tietoa siitä, että noin 10 000 vammaisen avustaja- ym. palvelujen tarvitsemat toimet maksavat 400 miljoonaa, ja pelkäänpä pahoin, että Paras-hankkeen tavoin tässäkin asiassa (Puhemies koputtaa) hallitus sysää nuo kulut kunnille.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin puuttua sellaiseen arkaan asiaan kuin lääkkeidenkäyttöön. Puhutaan vanhusten lääkkeidenkäytöstä, mutta yksi ryhmä on varmasti kehitysvammaiset ja autistiset henkilöt. Heillä on mielenterveysongelmia samalla tavalla kuin muullakin väestöllä, ja monesti kuitenkin vammaisten ongelmien taustalla on kommunikaation ja inhimillisen kosketuksen puutetta. Itse vuosikymmeniä olen kiertänyt vieraana palvelukodeissa ja laitoksissa ja huomannut muun muassa musiikin merkityksen sielun lukkojen avaajana. Mutta monesti, kun työntekijöitä on vähän, annetaan pilleri ja sillä sitten koetetaan päästä eteenpäin. Vammaisten henkilöiden kohdalla on usein myös kysymys tahdonvastaisesta lääkityksestä, eli he eivät itse pysty kertomaan, miten haittavaikutukset toimivat, ja toisilla lääkkeillä on erilaisia haittavaikutuksia kuin toisilla. Kun lääkärit vaihtuvat, niin sitten jokainen työntekijä sekoittaa pillericocktailia oman harkintansa mukaan ja lääkitystä jatketaan, koska pelätään, mitä tapahtuu, jos se lopetetaan.

Kysyisinkin ministeriltä lääkeasiasta: Onko ministeriö lääkkeiden yhteensopivuudesta ja yhteisvaikutuksista tarpeeksi hyvin selvillä, (Puhemies koputtaa) ja voitaisiinko antaa laitoksille jotenkin selkeämmät eettiset säännöt ja määräykset, (Puhemies: Minuutti!) miten näitä lääkkeitä käytetään?

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käyty hyvää keskustelua lähinnä vammaispalveluiden saatavuudesta ja niitten eriarvoisesta asemasta tällä hetkellä. Minä edelleenkin palaisin tähän asennekysymykseen ja nimenomaan työelämän näkökulmasta.

Minua huolestuttaa se, että suomalaisesta yhteiskunnasta nimenomaan työelämäkysymyksissä on syntynyt pikkuhiljaa terveiden ja kauniiden yhteiskunta, ja tällainen tehokkuusajattelu ei sovi lähinnä vammaisten elämään. Täällä edustajat Kauppila ja Lahtela peräänkuuluttivat sosiaalisten yritysten lainsäädäntöä. Minä olisin hyvilläni siitä, että 280 henkilöä on saanut työtä tämän uuden lainsäädännön kautta, ja meillehän on tulossa tänne eduskuntaan tämän lain tarkistus. Toiveikkaana odotan sitä, minkälaisia uusia avauksia sen kautta saadaan. Täytyy muistaa myös, että palkkatukeen on tehty tarkistuksia, jotka ovat edesauttaneet omalta osaltaan vammaisten työllistymistä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa rouva puhemies! Yritän vastata tässä näihin lukemattomiin vastauspuheenvuoroihin, jotka osoittavat, että eduskunnalla on kiinnostusta vammaisasioihin ja halutaan kehittää näitä, ja hyvin monipuolisia puheenvuoroja tuli.

Täytyy muistaa, että selonteko on nyt ensimmäinen kautta aikojen elikkä meillä ei ollut esikuvaa, miten tämä selonteko tehtäisiin, ja tämä ei ole ohjelma, vaan tämä on selonteko ja tässä, kuten sanottu, ohjelma on sitten se seuraava vaihe.

Yhdyn niihin kiitoksiin, jotka täällä ovat tulleet ed. Ulla Anttilalle. Hän on ansiokkaasti vetänyt eduskunnan Vamyt-ryhmää, ja olen itsekin siellä ollut juuri tälläkin viikolla puhumassa. Todella hyvää työtä kautta vuosien on siellä tehty, Vamyt-ryhmässä.

Mitä tulee lainsäädäntöuudistukseen, josta ed. Löv ja monet muut puhuivat, tuleeko se vielä tällä vaalikaudella, niin kerroin siitä, mikä työ tässä on ollut erilaisten näkemysten kanssa, nämä näkemykset eivät ole hyvin yhtenäisiä eri järjestöillä. Olemme halunneet tehdä yhdessä järjestöjen kanssa tätä työtä, jotta vältyttäisiin suurilta ristiriidoilta, ja näin on tapahtunut: On ollut esiselvitykset, työryhmät, sitten olemme vielä jalkautuneet, käyneet eri puolilla järjestöjen kanssa yhteistyössä. Olemme juuri aikatauluttaneet ministeriössä meidän lainsäädäntöpakettejamme, ja lastensuojelulaki on tulossa vielä tällä vaalikaudella, mutta tämä työhän ei ole mennyt hukkaan. Jos saamme tämän seuraavan vaalikauden alkupuolella, niin ei työ ole mennyt hukkaan eikä lähdetä nollapisteestä vaan nimenomaan lähdetään varmasti tältä pohjalta.

Kuten sanottu, me olemme lähteneet näitten asumispalvelujen kehittämisestä. Aran avustukset on saatu kehitysvammaisten asumispalveluihin. Erityisesti juuri ikääntyneiden vanhempien kehitysvammaiset lapset ovat olleet tässä kohderyhmänä. Nämä asumispalvelut ovat lisääntyneet voimakkaasti, ja nyt me olemme todella palkanneet siihen yhden ihmisen kokopäivätoimisesti tätä työtä tekemään, niitä avustusanomuksia jne.

Erityishuoltopiirikysymykset täällä olivat esillä useammassakin kysymyksessä. Tässä Paras-hankkeessa otetaan kantaa erityispalvelujen organisointiin. Tämä työhän on nyt menossa, ja sanoin, että myöskin tässä katsotaan tämä valtion ja kuntien vastuu. Mutta jos tässä ei toteudu tämä erityispalvelujen organisointi sillä tavoin kuin nyt ehkä ajatellaan, niin uudessa laissa säädetään erityisosaamisen säilymisestä joka tapauksessa. Me tiedämme, että erityishuoltopiireillä on vuosikymmenten aikana syntynyttä erityisosaamista, vahvaa osaamista tällä alueella, jota ei ole millään tavalla meillä kenelläkään varaa heittää hukkaan, vaan sen säilymisestä ja kehittämisestä pitää olla laissa erikseen.

Mitä tulee työnantajuuteen, niin meillä on paljon vammaisia, jotka eivät kykene toimimaan työnantajina, he eivät näitä työnantajavelvoitteita pysty hoitamaan. Ed. Akaan-Penttilän kanssa nimenomaan olen tästä puhunut ja häneltä saanut tämän vihjeen, että sen voi laittaa myöskin toisella tavalla, ja mielestäni se oli erittäin hyvä tapa, että voidaan tehdä tällaisia työnantajapalveluyksiköitä, (Ed. Puisto: Vammainen päättää!) jotka toimivat työnantajina ja ... (Ed. Pulliainen: Siinä on organisaatio valmiina!) — Ed. Puisto voi kyllä ihan antaa myöskin oman panoksensa tähän, että jos vammainen ei kykene toimimaan työnantajana, niin miten tämä tehdään. — Mielestäni ed. Akaan-Penttilällä oli siihen paljonkin näkemystä, kun hänen kanssaan keskustelin. Ed. Akaan-Penttilä on myös hyvin ansiokkaasti ottanut näitä asioita esille ja kanssani useampaan kertaan näistä keskustellut. Mielestäni siinä on ratkaisu, että me voisimme järjestää näitä työnantajapalveluja nimenomaan silloin, kun vammainen ei pysty toimimaan työnantajana.

Mitä sitten tulee kotikuntalakiin, niin siitähän on uudistus tulossa elikkä sitä valmistellaan nyt meillä STM:ssä, ja sehän on sisäministeriön laki. Siinä on hyvin vaikeat nämä kliiraukset, miten nämä kustannukset eri kuntien välillä kliirataan, mutta nyt se on menossa eteenpäin; se on sisäministeriön asia, miten sitten vielä eteenpäin vie, mutta työ on meillä menossa ja näyttää siltä, että me saamme sen erittäin suurista vaikeuksista huolimatta eteenpäin. Kaipa tämä laki olisi ennenkin tehty, jos se olisi ollut helppo, kun sitä on niin kauan vaadittu. Mutta nyt näyttää siltä, että se menisi eteenpäin.

Alv-asia on valtiovarainministeriön asia, niin että siitä en osaa oikein sanoakaan. Sosiaalisille yrityksille pää on nyt kuitenkin auki. Ed. Riikka Moilanen-Savolainen totesi täällä, että pää on auki ja se on hyvä asia, että on lähdetty liikkeelle. Uskon, että siinäkin on paljon kyllä kehittämistä, en ollenkaan sano, että se olisi täydellinen laki, vaan sitä täytyy jatkossakin sitten katsoa.

Mitä tulee ed. Taipaleen kysymykseen mielisairaista, niin onko niin, ed. Taipale, että mielisairaat eivät kuitenkaan koe olevansa vammaisia? Tässä olisi minun vastaukseni tähän.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa puhemies! Ed. Anneli Kiljunen kysyi kehitysvammaisten ja muiden vammaisten terveydenhuollosta.

Lähtökohtahan on tietysti se, että vammaiset saavat terveydenhuollon palvelut pääsääntöisesti normaalijärjestelmän mukaisesti ja tietysti, kun kyseessä ovat kehitysvammaiset tai vaikeasti vammaiset, heillehän täytyy tehdä omat palvelusuunnitelmat, joissa yhtenä keskeisenä osana on tietysti terveydenhuolto, ja sitä kautta kunnissa pitäisi näiden asioiden hoitua. Tietysti tärkeää on, että terveyskeskuksessa on osaamista kohdata vammaisia.

Ed. Erkki Virtanen otti esiin kuntoutuksen ja talous- ja rahoituskysymykset. Erityisesti kun nyt puhuttiin vaikeavammaisten kuntoutuksesta yli 65-vuotiaille, niin tuon päätöksen takanahan aikanaan oli se, että tämä aikaraja asetettiin, koska katsottiin, että Kelan rooliin kuuluu sosiaalivakuutuslaitoksena hoitaa työiässä olevien kuntoutus, ja sitten laitoshoidossa ja välittömässä sairaanhoidossa sekä sitten vanhuuseläkkeellä olevien kuntoutuksen katsottiin kuuluvan julkisen terveydenhuollon piiriin. Tietysti aina on keskustelua myös käyty, aikanaan käytiin valiokunnassa, siitä, pitäisikö tämä Kansaneläkelaitoksen velvollisuus laajentaa koskemaan yli 65-vuotiaita, mutta se tarkoittaisi silloin tietysti sairausvakuutusmenojen kasvua ja maksujen nostamista siellä, mutta tietysti vastaavasti sitten menojen pitäisi pienentyä kunnalliselta puolelta. Mutta tärkeää on, että siellä kunnallisella puolella nyt nähdään tämä asia ja sinne on ohjeistukset annettu. Jos nyt sitten kustannuksia mietitään, niin kyllä varmasti kuntoutus kuitenkin säästää menoja enemmän kuin se, että nämä asiat jätetään hoitamatta.

Sitten ed. Rauhala kyseli kolmannesta sektorista. Se on erittäin tärkeä vammaispalvelujen tuottaja, ja sen toiminta on ensiarvoisen tärkeää tässä julkisen toiminnan ohella, ja sitähän tuetaan muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen kautta.

Sosiaalisista yrityksistä: On hyvä, että asia saatiin nyt eteenpäin ja se on käynnissä, ja siitä on työministeriössä nyt tulossa evaluaatio, miten näissä sosiaalisissa yrityksissä on onnistuttu. Tämä selvitys on tulossa työministeriöstä työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle.

Ed. Lindqvist kyseli näistä hylkäämisistä ja siitä, ovatko nyt päätökset tiukentuneet, kun puhutaan vaikeavammaisten kuntoutuksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on erikseen pyytänyt Kansaneläkelaitokselta selvitystä tästä ja ylipäätänsä vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta koskevasta kehityksestä. Näiden tietojen perusteella, mitä me olemme saaneet, voi sanoa, että tällaista kehitystä ei ole tapahtunut, että olisi vähentynyt. Päinvastoin lääkinnällisen kuntoutuksen kuntoutujamäärät ovat kasvaneet ja kustannukset ovat myös kasvaneet tasaisesti viime vuosina. Samaan aikaan myös näiden tarkastuslautakunnassa käsittelyssä olleiden päätösten määrä on vähentynyt. Näin ollen voi sanoa, että tiukentumista ei pitäisi olla näkyvissä, mutta me seuraamme sitä, mitä siellä tapahtuu, jotta pystytään puuttumaan, jos tällaista olisi havaittavissa.

Sitten ed. Hänninen kyseli koulunkäynnistä ja siitä, mitkä ovat koulunkäynnissä pahimpia esteitä tai mitä pitäisi kehittää. Kun aiemmin toimin opetusministerinä, niin silloin käynnistimme alueellisia kehittämishankkeita, seudullisia kehittämishankkeita, joiden tavoitteena nimenomaan on alueellista yhteistyötä parantaen edesauttaa sitä, että lapset voisivat olla mahdollisimman pitkälle siellä osana normaalia opetusta kouluopetuksessa, eli puhutaan tästä integroidusta mallista. Meillähän on myös erityisopetukseen olemassa ihan erillisiä valtion ylläpitämiä kouluja, myös perusopetukseen tietyille vammaisryhmille, mutta periaatteen pitäisi olla, että mahdollisimman pitkälle pystyisi olemaan siellä lähikoulussa.

Sairaalakouluhanke pistettiin käyntiin, ja sitten käynnistin myös Erilaiset oppijat -hankkeen. Ministeri Kalliomäki edesauttaa sitä tällä hetkellä hyvin voimallisesti, vie eteenpäin hyvinvoivaa kouluhanketta, jota lisäresursoidaan myös kehyspäätösten mukaisesti, ja siellä vammaiset yhtenä ryhmänä on minusta hyvin tärkeä ryhmä nähdä. Rahoituksenhan kaikki tietävät: kun tehdään erityissuunnitelma ja jos on erityisopetuksessa, niin sen mukaanhan kunta sitten saa valtionosuuksia korotettuina.

Sitten lääkkeiden päällekkäisestä käytöstä. Tämä on vammaisten kohdalla myös — samoin kuin ikääntyneiden ihmisten kohdalla — asia, jota on syytä seurata. Nyt esimerkiksi sähköinen resepti antaa meille entistä parempia välineitä myös jatkossa seurata tätäkin, ja olennainen osahan tätä on tietysti se, että lääkäreitä koulutetaan määräämiskäytännöissä muistamaan se, että pitää aina katsoa se kokonaislääkitys, ennen kuin uusia määrätään.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä palaisin vielä työnantaja-asiasta ministeri Hyssälän kanssa käymiini keskusteluihin. Ensinnäkin voin sanoa, että monia hyviä keskusteluja olemme käyneet ja kyllä minä koen, että olemme päässeet asteittain eteenpäin. Tässä tuli ehkä hivenen väärinymmärrys minun taholtani. Minä lähden siitä, että niiden vaikeavammaisten, jotka suinkin pystyvät, pitäisi jatkossakin saada olla omana työnantajanaan. Se on ainoa tapa turvata heidän itsemääräämisoikeutensa ja siihen liittyvät monet, monet muut asiat, jotta joitain muitakin oikeuksia kuin eksistenssiminimiä pelkästään toteutuisi. Minä luulen, että kaikki tämän tietävät. Sitten se toinen ryhmittymä, ne jotka itse eivät siihen suinkaan pysty millään tavoin, on varmaan erikseen tarkasteltava, mutta, arvoisa ministeri, niitä on kyllä sitten jo aika vähän, sitä joukkoa. Ehkä pitäisi ratsastaa tällä ensimmäisellä ratkaisuperiaatteella nyt, kun heillä on oma työnantajayhteisönsäkin vielä.

Virpa Puisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vastauksena ministeri Hyssälälle kerron, että meidän kotialueellamme olen jo vuosikaudet, 20 vuotta, johtanut yhdistystä, joka on kymmenen vuoden ajan yhdessä järjestöjen ja kuntien kanssa toteuttanut vapaaehtoista avustajavälitystä ja on nyt jättänyt laajan kuntapohjan ja järjestökentän kanssa yhteistyönä projektianomuksen myös henkilökohtaisen avustajan välittämiseen. Hienosäätöä on tämä työnantajakysymys. Vaikeavammainen henkilökohtaiseen avustajaan oikeutettu henkilö on työnantaja, subjekti, ei objekti, ei missään tilanteessa. Mutta kuten Haj-projekti ja nyt sen jatkona Assistentti.info kehittelee, häntä voidaan auttaa tässä tehtävässä, mutta hänestä ei voida tehdä objektia, ja vaara on se, että henkilökohtainen avustaja nimetään vaikka jostakin firmasta. Se on silloin aivan jotain muuta kuin mitä on yhteiskunnallinen itsellinen osallistuminen.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan palata vielä tähän erityisryhmäpolitiikkaan. Tässäkin teillä, ed. Akaan-Penttilä, tuli hieman väärä tulkinta. Sehän tarkoittaa sitä, että vammaispolitiikka ei saa olla yhteiskunnassa erillinen saareke, vaan niiden erityistarpeiden, mitä tarvitaan, täytyy lonkeroitua kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, kaikille niille aloille, mistä täällä tänään olemme keskustelleet. Kun tästä palvelujen saatavuudesta kaikki täällä nyt puhuvat, niin toivon, että te kaikki vammaispolitiikan todelliset erityisasiantuntijat otatte vakavasti tietoteknologian suomat mahdollisuudet. Se on tuonut vammaiset mukaan opiskeluun ja esteettömään liikkumiseen ja — niin kuin täällä kerrottiin jo hyviä esimerkkejä — tuonut heidät täysimääräisesti elämään, nauttimaan myöskin kulttuuripalveluista, taiteesta, ja sellaiset mahdollisuudet on täysimääräisesti voitava ottaa käyttöön. Tässä mielessä, arvon rouvat ministerit, on huolehdittava myöskin siitä, että myöskin on valtio mukana rahoituksellisesti täysimääräisesti näiden laitteiden hankinnoissa sekä myös tämän tyyppisen tietoteknologian kehittämisessä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä työnantajuusasia tuli tässä nyt niin katettua, että en siihen puutu. Mutta kun arvoisa ministeri Hyssälä äsken puhui tästä kotikuntalaista ja käyttääkseni hänen sanontaansa kliirauksesta, niin, arvoisa ministeri, jos tämä rahoitusasia saataisiin hoidettua sillä tavalla, että valtionosuus merkittävästi kasvaisi, niin sen jälkeen kliirausongelma käytännössä poistuu ja sillä tavalla myöskin nämä oikeudet tulisivat aivan uuteen valoon.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että ehkä viimeksi edellisen ministerin puheesta voisi sanoa, että kyseessä oli lievä asennevamma, koska hän sanoi, että mielenterveyspotilaat eivät koe olevansa vammaisia. Haluan sen verran valistaa, että jos on oikein pahasti mielenterveydeltään horjuva sairas henkilö, niin hän ei edes tiedosta olevansa sairas.

Toiseksi haluan sanoa, mitä täällä ed. Laukkanen sanoi, että sähköinen toiminta — Internet ja sähköposti — antaa todella paljon mahdollisuuksia myös sairastuneille. Esimerkiksi aivohalvauksen kärsineet henkilöt — en tiedä, halutaanko heitä nyt sanoa sitten vammaisiksi vai ei, mutta eivät enää ole täysin terveitä — ovat löytäneet suuren avun, koska he voivat kommunikoida ympärillä olevan yhteiskunnan kanssa ja hoitaa omia asioitaan, muun muassa pankkiasioita, silloin, kun on nämä sähköiset palvelut olemassa.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä kaivelin netistä esimerkiksi Lahden kaupungin budjettisuhteellisuuksia, ja voidaan sanoa, että sosiaali- ja terveysala käsittää yli 54 prosenttia koko kaupungin budjetista. Kun mietitään, mihinkä se kakku jaetaan, niin samaan aikaan voidaan väittää, että meillä on tekninen ja ympäristötoimiala, joka joutuu huomioimaan vammaiset, meillä on sivistystoimiala, joka joutuu huomioimaan vammaiset, ja kaikista näistä tänä päivänä vedetään rahaa pois kunnilta, niin että kyllä tässä huolestuu siitä, miten pystytään hoitamaan vammaisten erityisasema. Se on minusta semmoinen ydinkysymys. Samaan aikaan kuitenkin vaaditaan, että meillä pitää koulupolitiikassa, jo peruskoulupolitiikassa, saada eliittikouluja, joissa hyvin lahjakkaat (Puhemies koputtaa) saavat toteutettua oikeuksiansa, niin että tässä on aikamoinen (Puhemies: Minuutti!) ristiriita.

Minna Lintonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on moneen kertaan tullut se asia jo esille, että tämä vammaispoliittinen selonteko on ensimmäinen tästä asiasta, ja se kertoo oikeastaan aika paljon yhteiskunnastamme, missä eletään. Vaikka nyt 50 vuodessa on paljon vammaisten asioita kyetty parantamaan, niin kuitenkin menemme edelleen aika pienin hiirenaskelin, ja nyt haluaisin kuulla ministeri Hyssälältä: Mitkä ovat, ministeri Hyssälä, top tenin kolme tärkeintä asiaa, millä haluatte tulevaisuudessa parantaa vammaisten asioita?

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan palata vielä tähän palvelusuunnitelmaan ja sen teon velvoittavuuteen. Selvitysmies Paara esitti, että palvelusuunnitelman laatiminen täytyy sisällyttää lakiin velvoittavana. Tähän liittyen myös haluan kysyä palveluohjauksesta. Jos me ajattelemme nuorta perhettä, johon syntyy monivammainen lapsi, niin se edellyttää tavattoman monen eri viranomaisen kanssa asioimista ja tilanne on muutenkin todella vaikea ja hämmentävä. Eli kysymys on siitä, miten me saamme tässä maassa toimimaan sellaisen järjestelmän, että tähän tilanteeseen alusta asti tulee mukaan ammattitaitoinen kanssakulkija, joka yhdessä perheen kanssa rämpii tämän sosiaaliturva- ja palveluviidakon läpi sillä tavalla, että tämä tuki (Puhemies koputtaa) tulee ennen kuin vanhemmat uupuvat.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toivon, että ministeri Hyssälä valottaa ennemmin tai myöhemmin tämän keskustelun aikana aikataulua sille, milloin saadaan vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen avustajaan subjektiiviseksi oikeudeksi, niin että se on sisällä meidän lainsäädännössämme perusoikeusuudistuksen mukaisesti. Valitettavasti tätä aikataulusuunnitelmaanne ette, ministeri, ole paljastanut.

Mitä tulee kysymykseen erillisestä vammaispolitiikasta ja vammaisasioiden valtavirtaistamisesta, näen, että molemmat asiat ovat tärkeitä. Esimerkiksi tulkkipalvelut ja avustajapalvelut ovat sellaisia erityisiä toimia, joita lukuisat vammaiset henkilöt tarvitsevat. Mutta tarvitaan myös esteetöntä ympäristöä ja saavutettavaa kommunikaatiota. Tämäntapainen yleinen suunnittelu, jossa pyritään ottamaan huomioon myös nämä vähemmistöryhmät, (Puhemies koputtaa) palvelee myös muita henkilöitä, sekä vanhuksia että esimerkiksi lapsiperheitä.

Ilkka Taipale /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Suomessa on 70 000 aikuista henkilöä, jotka asuvat iäkkäiden vanhempiensa luona. Ryhmästä ei ole yhtään tutkimusta, ainoastaan iäkkäistä kehitysvammaisista, nelikymppisistä, Oiva Antti Mäen väitöskirja, ja sen nimi on "Toivoisin eläväni päivän kauemmin kuin lapseni". Heille rakennetaan nyt palveluasuntoja eikä rakenneta näille muille ryhmille.

Siellä toki on virkanaisia ja virkamiehiä, mutta siellä on erittäin paljon muita vammaisryhmiä, mukaan lukien mielisairaat. Heitä ei saa asettaa heikompaan asemaan kuin muita vammaisia. Te olette nähneet Helsingin Sanomista, että meillä on 7 000 mielisairasta asumassa erilaisissa yksityisissä hoitokodeissa ja muissa alivuokralaisolosuhteissa. Mitään muuta vammaisryhmää ei kohdella tällä tavalla. Ruotsissa vammaispalvelulain nimi on "laki toimintavajavuudesta", ja tässä mielessä pitäisi muuttaa koko käsitettä.

Lopuksi kerron pienen asian: Pyysin Kalle Könkkölän porukkaa katsomaan mielisairaalaan, miten potilaat asuvat: kahdentoista neliön kämppä, toinen oli ollut viisitoista vuotta siellä, toinen kymmenen vuotta, Ateneumin käynyt, ja asianomainen henkilö (Puhemies: Minuutti!) sanoi, että näin ei asu yksikään muu vammainen Suomessa. Minä sanoin, että hän ei olekaan vammainen, hän on potilas, ja lisäksi, että hän ei asu, hän on hoidossa. Tämäntapaisilla määritelmillä te sorratte mielisairaita.

Riikka Moilanen-Savolainen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä ed. Kauppila kävi läpi Lahden kaupungin budjettia ja sen rakennetta. Te osuitte kyllä tässä puheenvuorossanne naulan kantaan. Minä edelleenkin puhun asenteista. Te kerrotte, että koko ajan määrärahat vähenevät, mutta eikö esimerkiksi teknisen toimen osalta uudisrakentamisessa voitaisi laaja-alaisesti ajatella esteettömyyttä? Eihän se välttämättä tarvitse lisämäärärahoja. Eli voitaisiin aloittaa tämä keskustelu siitä, millä tavoin me voisimme muuttaa suomalaisten asennetta niin, että vammaisten arkea saataisiin parempaan suuntaan. Se ei välttämättä maksa mitään.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itsekin ottaisin esille nämä asenteet ja asenteisiin liittyvät kysymykset ja sen, että mielestäni tämäniltainenkin keskustelu, mitä tässä käydään, osoittaa myös jonkinlaista asennetta. Negatiivista asennetta on eri tasoilla. Se näkyy meillä yhteiskunnallisissa päätöksissä, se näkyy meillä rakentamisessa. Vammaisia ei oteta siellä riittävästi huomioon, ei yhdyskuntasuunnittelussa eikä myöskään palveluiden osalta siltä osin, ettei palveluja tarjota vammaisille riittävästi, ei tarjota vaihtoehtoja. On yksi muoto, yksi tapa, jolla palveluja tarjotaan vammaiselle. Myöskään omaiset eivät tule riittävästi kuulluksi. Tätä kautta se kuvaa meidän yleistä yhteiskunnallista asennoitumistamme eri tasoilla, eri puolilla, ja sen muuttamiseksi meidän pitää kaikkien tehokkaasti tehdä töitä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin mitkä olisivat ne tavoitteet? Täällä tiivistelmässähän on sanottu keskeiset periaatteet ja sitten myöskin kehittämistoimenpiteet siellä selonteossa.

Ed. Laukkanen kiinnitti erinomaisesti huomiota tietoteknologian tuomiin mahdollisuuksiin; varmasti ei ole niitä kaikkia käytetty vielä hyväksi. Nyt kun tehdään tämä kansallinen arkkitehtuuri, kun sairaanhoitopiirit, kunnat, sosiaalitoimi, terveystoimi, reseptit, mihin ministeri Haatainen viittasi — kaikki — tulevat samaan kansalliseen arkkitehtuuriin, niin varmasti siinä nämä vammaisten erityisolot on helpompi huomioida, kun ohjelmien välillä ei ole enää näitä esteitä, etteivätkö ne olisi yhteensopivia, kun tämä arkkitehtuuri valmistuu.

Mitä sitten tulee kotikuntalakiin, niin siinähän on ollut nyt se kliiraus. Tarkoitin sitä, että kun meillä on edelleen tulevaisuudessakin sitten kuntia, joissa on paljon palveluasumista, laitosvaltaista asumista, ja sinne halutaan muuttaa, niin tietysti se kunta ei sitten, vaikka valtionosuuksia saisikin, ehkä kuitenkaan ole niin halukas ottamaan vastaan muuttajia ja on epävarmaa, pystyttäisiinkö se sujuvasti järjestämään. Epäilen, että jos ei tässä ole sitten jonkunlainen kliirausjärjestelmä ihan siitä laitosvaltaisuudesta tai palveluasumisesta johtuen, niin saattaisi olla, että pelkästään se, että se olisi normaalilla tavalla valtionosuuspohjissa, ei riittäisi. Tätä juuri nyt katsotaan, että ei tulisi mitään estettä muuttaa paikkakunnalta toiselle, myöskään laitoksesta toiseen, kun on vammainen.

Ymmärrän, että ed. Pulliainen tarkoitti, että jos riittävästi tulee valtionosuuksia, niin ei sitten haittaa. Mutta meillä on toisaalta sitten paikkoja, joissa on paljon — sanotaan vaikka Oulu — laitosasumista ja on kehitysvammaisten palveluasumista, niin että sitten voi tulla liian raskaaksi siitä huolimatta, että näin haluamme taata sen, että voisi muuttaa paikasta toiseen.

Ed. Perholle sanoisin, että tämä palvelusuunnitelma on uudessa laissa hyvin keskeinen elementti ja on aivan oikein, että se nostettiin tässä esille, koska ilman sitä emme pysty etenemään. Se on hyvin keskeinen siellä laissa.

Avustajien työnantajajärjestelmästä: Emme olleetkaan eri mieltä. Tässä oli vaan ehkä vähän käsitevääristymää tai ilmaisin väärin tai huonosti itseäni, mutta emme ole missään tapauksessa eri mieltä edustajien kanssa. Voi olla, että niille, jotka eivät kykene toimimaan työnantajana — totta kai jokainen, jos suinkin mahdollista, haluaa itsellisesti toimia työnantajana — tarvitaan näitä välimuotoja, mihin ed. Puisto viittasi, mutta varmaan sitten vielä muutakin.

Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

Arvoisa rouva puhemies! Olen samaa mieltä kuin puhujat niissä lukuisissa puheenvuoroissa, joita täällä on käytetty siitä, että meillä on vielä paljon tehtävää vammaisten asioiden eteenpäinviemiseksi. Paljon on tehty. Myös asenteista kun puhuttiin, niin asenteissa on minusta tapahtunut kyllä myönteistä kehitystä, mutta edelleenkin niissäkin on vielä paljon tehtävää. Me voimme tietysti tuijottaa aina ihmisissä kaikkia vikoja ja puutteita ja vammoja, joita itse kullakin on, mutta sen sijaan meidänhän pitäisi katseet kääntää siihen, mitä voimavaroja kussakin ihmisessä on, ja vahvistaa niitä ja antaa parhaat mahdolliset edellytykset. Tätä kaikkea nyt hallituksen toimin ja myös tulevien hallitusten toimin täytyy edesauttaa, jotta me pystymme saamaan kaikkien ihmisten resurssit käyttöön, jotta nuoret voivat opiskella täydellä potentiaalilla, hankkia itselleen ammatin ja myös osallistua työelämään.

Vielä kerran tähän uuteen teknologiaan, joka mahdollistaa monia asioita. Se todellakin antaa huimasti enemmän meille välineitä. Esimerkiksi opetuksen puolella on loistavia esimerkkejä siitä, miten sellainen nuori, joka aiemmin olisi joutunut makaamaan sängyssä eikä olisi saanut millään tavalla osallistua, uuden teknologian avulla pystyy kommunikoimaan, vaikka ei pysty suusanallisesti puhumaan, vaikka raajat eivät liiku kunnolla, ja pystyy aivan uskomattomia suorituksia tekemään. Tässä on se inhimillisyyden ydin, ja tähän meidän on pyrittävä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitoksia tästä mahdollisuudesta. Nimittäin tämä asia on nyt se perimmäinen kysymys, että me ymmärrämme oikein. Elikkä tätä kliirausta ajatellen, jos on valtionosuudet ja jos vielä voitaisiin ajatella sitä maailman konservatiivisinta mallia, sitä korvamerkintää, silloin se varmasti esimerkiksi Oulun kohdalla voitaisiin hoitaa ilman kitinöitä ja kätinöitä ja sillä olisi mitä suurin perusoikeudellinen merkitys.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On varsin poikkeuksellista, että hallitus antaa vammaispoliittisen selonteon. Tämä on uusi teko, ja siitä pisteet hallitukselle ja erityisesti hienoille ministereillemme. Selonteko osoittaa, että vammaisen henkilön elämää halutaan helpottaa ja myös hänen perheensä elämisen mahdollisuuksia halutaan viedä politiikan avulla eteenpäin.

On tärkeää, että vammainen kokee olevansa osa yhteiskuntaa ja hänelle suodaan elämisen edellytykset. Tärkeää on myös meidän muiden suhtautuminen vammaisuuteen ja tasa-arvoisen elämän edellytysten luomiseen yhteiskunnan eri toimijoiden kautta. Vammaisjärjestöjen rooli on myös keskeinen.

Ainutkertaisen elämän kunnioittaminen sekä yksilöllisyys tulee politiikassa huomioida vammaisuutta käsiteltäessä erityisellä tarkkuudella. Ihmisten tasavertaisuuden tulee toteutua koko Suomessa. Koulutus, työ ja kohtuullinen toimeentulo ovat meille jokaiselle, myös kehitysvammaiselle ja vaikeavammaiselle, tärkeitä, niin sanottuun normaaliin elämään kuuluvia asioita. Myös vammainen toivoo saavansa koulutusta, pääsevänsä töihin, saavansa mahdollisuuden itsenäiseen asumiseen ja voivansa viettää kaiken kaikkiaan täyttä elämää. Edellä mainittujen päämäärien saavuttamiseksi hallituksen selonteossaan tuomat kehittämistoimenpiteet ovat kaikki tärkeitä.

Koulutus kuuluu kaikille -periaate edellyttää, että opiskelun edellyttämät palvelut ja tukitoimet todella turvataan riittävänä taloudellisena resurssina. Koulutuksen sisällön tulee olla jatkossakin rikasta. Erityisesti taideaineiden merkitys on vammaiselle tärkeä. Yksikköhinnan porrastaminen opiskelijan tarvitseman avun ja tuen perusteella vähintään kolme-, neljäportaiseksi on välttämätöntä sekä ammatillisissa että vapaan sivistystyön oppilaitoksissa, kuten kansanopistoissa.

uen tulisi kohdistua opiskelijaan hänen tarpeittensa mukaan, ei niinkään oppilaitokseen. Tukipaketti olisi reppu, jonka opiskelija tuo mukanaan. Tällöin myös vammaisen mahdollisuudet oppilaitoksen valinnassa lisääntyisivät ja olisivat nykyistä tasa-arvoisempia. Tällä hetkellä esimerkiksi ammatillisena koulutuksena toteutettavaan vaikeavammaisten työhön ja elämään valmentavaan ja kuntouttavaan koulutukseen eivät kaikki paljon apua ja tukea tarvitsevat valitettavasti pääse. Ammatillisissa oppilaitoksissa tavoitteena on aina jonkin asteiseen työhön valmistuminen.

Monelle vaikeavammaiselle täyttä työtä olisi jo mahdollisimman hyvä oman arjen hallinta tai osa siitä. Kaksi—kolmevuotisen elämänhallinnan koulutusohjelman luominen esimerkiksi johonkin kansanopistoon olisi hyvä lisä kohti nykyistä tasavertaisempia koulutusmahdollisuuksia. Vapaan sivistystyön lain mukaisesti järjestettävä opetus on opiskelijalle maksullista. Opiskelijamaksujen kohtuullistamiseen kiinnitettiin huomiota opetusministeriön vapaan sivistystyön rahoitustyöryhmän toimenpide-esityksessä vuosi sitten.

Työ ja kohtuullinen toimeentulo ovat koulutuksen jälkeen myös vammaisten aikuisten elämässä tärkeitä. Työhön pääseminen ei suinkaan ole helppoa erityisammattikouluopintojenkaan jälkeen. Työnantajat odottavat yhä tehokkaampia työntekijöitä ja tehokkaampaa työpanosta, johon vajaakuntoinen tai vammainen henkilö tuskin kykenee. Työkyvyttömyyseläkkeen sijasta vammainen henkilö voisi saada jonkin asteista palkkaa, joka turvaisi hänen toimeentulonsa. Palkka edellyttäisi myös työn tekemistä, mutta palkalla työskentelevät eivät aiheuttaisi työnantajalle kuluja. Näin työnantajat löytäisivät luovia ratkaisuja vammaisten henkilöiden työllistämiseen. Työikäisinä oltaisiin töissä, olipa työ sitten oman arjen hallintaa tai työssäkäyntiavustajan kanssa suoritettavia tehtäviä, tai mitä erilaisia ratkaisuja sitten löytyykään.

Vammaispolitiikka vaatii todella hallinnonaloja ylittäviä, koko elämän huomioon ottavia ratkaisuja. Vammaisen elämään pitää kuulua koulutusta ja työtä, turvallinen elämä myös aikuisena.

Arvoisa puhemies! — Saanko hieman ylittää aikaa?

No, sopii sekin. — Vapaan sivistystyön laki muuttui, ja valtionosuusprosentti korotettiin 57:stä 70:een. Lakimuutosta hyväksyessään (Puhemies: 5 minuuttia!) eduskunta edellytti tiettyjä toimenpiteitä. — Palaan tähän asiaan vielä myöhemmin. Jatkoa, edustajat, seuraa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Periaatteen mukaan vammaisen henkilön pitäisi saada palvelunsa osana julkista sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää. Kun vammaisten tarvitsemat palvelut ovat osittain harkinnanvaraisia ja talousarvioon sidottuja, on vammaisen elämä usein arpapeliä, joka riippuu siitä, missä kunnassa sattuu asumaan. Kuntatalous on 2000-luvulla joutunut jatkuvasti erilaisten säästötoimenpiteiden kohteeksi. Myös palveluista on jouduttu tinkimään. Monilla alueilla peruspalvelut ovat kärsineet, ja vammaiset ovat joutuneet alueellisesti hyvinkin epätasa-arvoiseen asemaan.

Sosiaalihuollon asiakaslain mukaan vammaiselle on laadittava palvelusuunnitelma yhteisymmärryksessä asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa. Palvelusuunnitelman tehtävänä on luoda edellytykset jatkuvalle saumattomien palvelujen toteutumiselle. Palvelusuunnitelmien laatimiskäytännöt vaihtelevat riippuen jälleen kerran siitä, missä vammainen asuu. Palvelusuunnitelmien laatimiseen ja toteuttamiseen tarvittaisiin yhtenäisempiä sääntöjä.

Arvoisa rouva puhemies! Vammaisuuden kohtaamiseen liittyy paljon ennakkoluuloja, pelkoja ja asenteita, joita voidaan asiallisella tiedolla hälventää. Niihin voidaan vaikuttaa kasvatuksen ja viestinnän keinoin, joita tulisi suunnitella yhdessä vammaisjärjestöjen, koulujen, sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten ynnä muiden sopivien tahojen kanssa.

Selonteossa on keskitytty vammaisten työntekomahdollisuuksiin, mikä on useimpien kehitysvammaisten osalta toiveajattelua. Useimmilla ei normaaliin työhön ole fyysisiä ja psyykkisiä mahdollisuuksia. Työ on päivätoimintaa, avartaa kehitysvammaisen elämänpiiriä ja antaa omaisille hieman vapaata, ainakin arkipäivisin. Tosin monessa kunnassa työtoimintaa on karsittu niin, että sitä ei ole jokaisena arkipäivänä. Myönteistä on, että vammaisten ja vajaakuntoisten työosuusrahaa on korotettu 12 euroon päivässä. Kehitysvammaisella työosuusrahat eivät missään kunnassa ole näin suuria, vaan muutamasta sentistä muutamaan euroon. Koska työtoiminta on monelle vammaiselle hyvää elämänhallinnan tukemista, tulee työosuusrahan olla palkanomainen.

Arvoisa rouva puhemies! On erittäin harvinaista, että kehitysvammaisilla on heille sopivia valvottuja asuntoloita. Palveluasuntoja ylläpitävät kunnat, järjestöt ja yritykset. Itsenäistä asumista tukevat palvelut — kodinhoitoapu, ateriapalvelu, erilaiset turva- ja terveydenhoitopalvelut — tulee tuottaa vammaisten tarpeet huomioon ottaen, erilaisia palvelutapoja hyväksi käyttäen ja palvelujen laatua valvoen. Lähes puolet kehitysvammaisista henkilöistä asuu vanhempiensa luona aikuisenakin. Hyvänä tavoitteena voidaan pitää vammaisen henkilön oikeutta muuttaa vanhempiensa luota, perustaa jopa perhe ja hankkia työpaikka, mutta kehitysvammaiset vaativat ohjausta ja valvontaa kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan. Siksi on syytä kysyä, miten tavoite aiotaan toteuttaa heidän osaltaan.

Kotipalvelutoiminta on olennainen osa avohoitoa. Kuntien kotipalvelut on kuitenkin pääasiassa suunniteltu vanhuksille, vaikka niihin lain mukaan olisivat oikeutettuja myös vammaiset. Väestön ikääntyminen kasvattaa kotipalvelujen tarvetta huomattavasti. Siksi on tärkeää turvata lähitulevaisuudessa myös vammaisten kotipalvelut. Monet ikääntyvät kehitysvammaiset asuvat kotona vanhusikään ehtineiden vanhempiensa kanssa, ja saattaa käydä niin, että toinenkin vanhemmista kuolee, jolloin kehitysvammainen jää kunnan avun varaan ja hänet sijoitetaan ehkä vanhainkotiin tai muuhun laitokseen. Edellä mainitustakin syystä subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on välttämätön, jotta vaikeavammainen ihminen voisi elää samanarvoista elämää kuin muut kansalaiset. Vaikeavammainen tarvitsee apua lukuisissa arkisissa toiminnoissa ja viranomaisasioissa.

Arvoisa rouva puhemies! Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudessa otettiin uutena maksuperusteena käytäntöön vammaiskerroin, mutta se ei riitä takaamaan vammaispalvelujen laatua, määrää ja saatavuutta. Raha-automaattiyhdistyksen tuki on ollut merkittävä vammaisjärjestöjen toiminnassa, (Puhemies: 5 minuuttia!) rahoituksessa ja rakennettaessa vammaisille asuntoloita.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta on, totta kai, peruslähtökohdiltaan oikea, niin kuin täällä on moneen kertaan todettu, mutta kun tätä luin läpi, niin en kyllä tykännyt ajatuksesta, että ohjelma tulee joskus myöhemmin. Olen ollut vammaisasioissa itse mukana 30 vuotta ja nähnyt näitä ongelman ytimiä aivan tarpeeksi asti ja olisin kyllä toivonut, että hallitus olisi ollut tässä paljon konkreettisempi, niin kuin täällä lähetekeskustelussa nyt on todettukin.

Tässä tulee jopa mieleen semmoinen vertaus, että hallitus istuu hyvinvointibunkkerissa sisällä hyvinvoivassa maailmassa ja tarkastelee sieltä pienistä rei’istä ulos, tässä tapauksessa nyt vammaispoliittisia ihmisiä, siis vammaisia, vaikeavammaisia, ja ei oikeastaan ihan tarkkaan edes määrittele, mistä kohderyhmästä kulloinkin puhutaan. Tämänpäiväisessä keskustelussakin meillä on ikävällä tavalla mennyt sekaisin se, kuka on vammainen, kuka on vaikeavammainen, kuka on kehitysvammainen, kuka on vajaatyökykyinen ja kuka on sitten muista sairaussyistä toimintarajoitteinen. Nämä tietenkin pitäisi selvittää, ja siitä ei pääse eroon sillä, että sanotaan, että ne ovat vaikeita asioita.

Yritän purkaa tämän lyhyen ajan puitteissa muutamia asioita tästä tiivistelmästä, joka meille on annettu. Siinähän on kolme keskeistä periaatetta.

Ensimmäinen on oikeus yhdenvertaisuuteen, ja vedotaan perustuslakiin. Kyllä tässä olisi voinut purkaa auki vähän sitä, että nämä asiathan eivät toteudu. Ei meillä koulutus, työllisyys tai toimeentulo tässä kohderyhmässä toteudu ollenkaan niin kuin sen pitäisi. Pitäisi vähän avoimemmin myöntää, että eriarvoisuutta meillä on asuinpaikkakunnan suhteen, palveluiden suhteen, alueellisen eriarvoisuuden ja resurssien niukkuuden suhteen puhumattakaan kielellisistä vähemmistöistä. Esimerkiksi näistä määristä: Vaikeavammaisia Suomessa on, kun se lopultakin on saatu selville monen kysymisen jälkeen, 0,07 prosenttia väestöstä. Helsingin kokoisessa kaupungissa se tietää 436:ta henkilöä, Vantaalla 266:ta ja Espoossa 138:aa, ja nämä luvut tarkoittavat sitä, että nämä isot kunnat pystyvät aina hoitamaan näiden vaikeavammaisten asiat. Se on pelkästään halusta kiinni. Mutta jos perustellaan vääränlaisilla tasa-arvoväitteillä, niin näitä ryhmiä ei koskaan tässä meidän rakkaassa Suomessamme tulla hyvin hoitamaan. Näin minä tätä asiaa vähän pelkään.

Toinen kohta on vammaisten henkilöiden oikeus osallistua näihin asioihin. Eipä näytä toteutuvan. Jos esimerkiksi esteettömyydestä puhutaan, niin kyllä tässä salissa vammaisasioita harrastavat tietävät jo, että meillä on paljon esimerkiksi kuljetuspalvelun ympärillä esimerkkejä, että on päinvastaiseen suuntaan ohjattu tätä kaikkea. Näistä on Stakesin tutkimuksessa, joka on tämän selonteon liitteenä, aika hyviä esimerkkejä, enkä niiden sisältöön nyt sen paremmin sitten puutu.

Myöskin näissä henkilön oikeuksissa tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin viittaan vaan edellä oleviin asioihin. Kyllä eriarvoisuuden suhteen, jos kerran siitä lähdetään, että meillä on perustuslaki, jossa on 16 § ja siihen liittyvät asenteet, ja jos luetaan, mitä esimerkiksi professori Kaarlo Tuori on nyt tästä kaikesta mieltä, hän ihan selvästi osoittaa sen, että perustuslaki ei pelkästään velvoita eksistenssiminimin määräämiin erityisiin elämän asioihin, kuten aamulla heräämiseen ja aamupesulle auttamiseen ja toilettiin auttamiseen ja pukeutumiseen, vaan siinä on koko ihmisen elämän muu kirjo mukana. Totta kai sen pitäisi konkretisoitua, vaikka tämä olisi kuinka vaikeata tahansa. Sen takia näitä konkreettisia mielipiteitä tässä tarvitaan.

Varsinaisissa kehittämistoimenpiteissä on tämä sama asia, joka töksähtää: yksilökohtaisia ehdotuksia edes vammaryhmittäin tässä ei ole pystytty tekemään. Silloin tavallaan johtopäätös tästä kaikesta jopa olisi ollut se, että olisin rohjennut ehdottaa tämän asian palauttamista saman tien, niin että pohjana on kaikki tämä hyvä materiaali, jota nyt on mukana, mutta mentäisiin seuraava askel eteenpäin ja ohjelma kirjoitettaisiin saman tien. Toivottavasti tähän pystytään hallitusohjelman yhteydessä. Eduskunnassa on tämä Vamyt-ryhmä, joka on tätä varten olemassa.

Sen sijaan semmoinen ei leikkimielinen vaan vakavasti tehty ehdotus, arvon puhemies, on se, että Suomen hallituksen, pääministerin ja hallituksen, sietäisi istua yksi päivä pyörätuolissa ihan konkreettisesti ja katsoa, minkälaiseksi elämä muuttuu kaikilta asioiltaan. Ilman tämmöistä reaaliterapiaa tämä konkretia ei vaan tule esille. Vaikeavammaiset tarvitsevat juristin palveluja saadakseen vammaispalvelulain myöntämiä etuuksia. Ei Suomi ole tässä mielessä vielä lähelläkään oikeusvaltiota. Suunta on oikea, mutta vauhti on aivan liian hidas.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Valtion liikuntaneuvoston ja erityisliikunnan jaoston toiminnassa mukana olevana keskityn vain liikuntaan tämän puheenvuoron osalta.

Liikunta on tietysti ensiarvoisen tärkeää itse kullekin, erityisen tärkeää erityisryhmiin kuuluville yhteiskuntamme jäsenille: vammaisille, pitkäaikaissairaille, toimintarajoitteisille ikäihmisille ja myös mielenterveydeltään järkkyneille. Tämän niin sanotun soveltavan liikunnan merkitystä ei kuitenkaan julkishallinnossa aina ymmärretä. Selontekokin paneutuu asiaan varsin pintapuolisesti.

Vammaisliikuntajärjestöt tekevät hyvää työtä tahollaan, mutta kunnat ovat myös erittäin tärkeitä erityisryhmien liikuttajia liikuntalain hengessä, niin kuin pitääkin. Opetusministeriön uunituoreen selvityksen mukaan, joka on kädessäni, kunnat järjestävät toimintaa varsin vaihtelevassa määrin. Noin sadassa suurimmassa kunnassa tai kaupungissa kyetään tarjoamaan monipuolista toimintaa. Pienimmissä kunnissa palvelut puuttuvat kokonaan tai perustuvat erilaisiin yhdistelmäryhmiin. Toimintaa rajoittaa ja vaikeuttaa paitsi tietysti kuntien heikko talous myös esimerkiksi erityisliikunnanohjaajien puute.

Opetusministeriö tukee vammaisten ja erityisryhmien liikuntatoimintaa 5,6 miljoonalla eurolla kuluvana vuonna. Tämä jakautuu erityisliikunnanohjaajien työn, valtakunnallisten erityisliikunnan järjestöjen tuen, tutkimustyön, alan julkaisujen sekä kansainvälisen yhteistyön kesken. Summa ei ole järin suuri. Myös liikuntapaikkojen rakentamisen avustuksista käytetään erilaisten perusliikuntatilojen esteettömyyskorjauksiin iso osa. Muun muassa lukuisia uimahalleja on korjattu vammaisille soveltuviksi. Hyvä niin, mutta tämä ei kuitenkaan riitä.

Kun uusia lähiliikuntapaikkoja suunnitellaan ja rakennetaan, tulisi erityistä huomiota kiinnittää juuri esteettömyyteen. Uskomatonta kyllä, jatkuvasti törmätään puutteisiin juuri tässä asiassa. On selvää, että saavutettavuus ja esteettömyys eivät palvele ainoastaan vammaisia vaan myös kasvavaa ikäihmisten joukkoa. Siis esteettömyyden tulisi olla kaiken suunnittelun lähtökohta, mikä on varmasti edullisempi vaihtoehto kuin se, että korjataan jälkikäteen jo rakennettuja tiloja.

Arvoisa puhemies! Vammaisten lasten ja nuorten koululiikunnassa on edelleen tarvetta lisätä opetusministeriön hallinnonalan sisäistä yhteistyötä. Parinkymmenen vuoden yhteistyökokemuksista huolimatta edelleen esiintyy kyseessä olevien oppilaiden liikunnasta vapauttamista ja muita opetustyön ongelmia. Koulun liikuntakasvatus on ainut liikuntainstituutio, joka koskettaa kaikkia ja jolle yhteiskunta voi asettaa velvoittavia tavoitteita. Koululiikunnan opetuksen laatu onkin liikuntakasvatuksen yhteiskunnallisen merkityksen kannalta äärimmäisen tärkeää. Koululiikunnan tulee olla kaikkia, myös vammaisia ja muuten liikuntarajoitteisia, lapsia varten.

Kun arvioidaan erityisliikunnan tarvetta ja kustannusten sekä hyötyjen suhdetta, tulisi nähdä, että sijoitukset soveltavan liikunnan järjestämiseen koituvat todennäköisesti säästöksi kunnille muun muassa terveydenhuollon ja vanhustenhuollon hallinnonaloilla. Tarvitaan siis jonkinlaista terveystaloustieteellistä ajattelua.

Vammaispolitiikassa on otettava huomioon, että liikuntatoimen alueella kehitetty vammais- ja erityisliikunnan toiminta on erityyppistä kuin monien muiden alojen toiminta. Jokainen vammainen on yksilö omine tarpeineen ja toiveineen.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tasa-arvo, ihmisoikeudet, oikeus koulutukseen, esteetön liikkuminen, oikeus työhön jne. ovat ensiarvoisen tärkeitä jokaiselle suomalaiselle.

Valmisteilla oleva vammaislaki ja nyt julkaistu vammaispoliittinen selonteko perustuvat hallitusohjelmaan. Selontekoon on kirjattu vammaispolitiikan keskeiset tavoitteet. Siinä esitellään melko kattavasti palvelujen ja eri hallinnonalojen toimia vammaisten henkilöiden näkökulmasta ja elämänhallinnan kannalta. Selonteko sisältää myös tulevaisuusnäkökulman ja sekä lyhyen että pitkän tähtäimen haasteet vammaispolitiikan kehittämiselle. Nyt eduskunnalla on eväitä nostaa vammaispolitiikan kehittämistarpeet keskusteluun ja linjata kehittämistavoitteita vammaisten henkilöiden aseman parantamiseksi.

Selonteossa keskeiseksi kehittämistoimeksi on listattu työhallinnon palkkatuen myöntämisen edellytysten väljentäminen silloin, kun yritykset palkkaavat vammaisia työntekijöitä. Tämä on tärkeä tavoite erityisesti niitten kuntien näkökulmasta, joitten väestössä on merkittävä määrä vammaisia. Merkittävä kehittämiskohde ovat myös itsenäisen asumisen ja selviytymisen tukitoimet.

Selonteossa todetaankin, että vammaispalvelulain valmistelussa henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään ja tukipalvelujen kehittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Esimerkiksi tulkkipalveluissa voidaan tietoteknisillä ratkaisuilla lisätä nykyistä paremmin vammaisten henkilöiden osallisuutta ja saavutettavuutta.

Tosiasia on, että vammaiset kohtaavat edelleenkin syrjintää palveluiden käyttäjinä, työnhakijoina, hakeutuessaan ammatilliseen koulutukseen jne. Tästä huolimatta kuntia pakottavaa lainsäädäntöä ei tule lisätä.

Uutta vammaislakia valmistellaan nyt kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tuottamaan uuteen toimintaympäristöön. Lain uudistamistyö perustuu kehitysvamma- ja vammaispalvelulain uudistamiseen, niiden yhdistämiseen. Lakiuudistuksen myötä kehitysvammaiset nostetaan samaan asemaan muiden vammaisten kanssa.

Kuntien näkökulmasta on tärkeää, että uusi laki olisi selkeälinjainen ja yksiselitteinen määritellen vammaisuuden perusteella myönnettäviä palveluja ja tukitoimia. Kuntien rooli on keskeinen niiden järjestäjänä. Kunnissa on kuitenkin hyvin suuria eroja siinä, kuinka vammaispalvelut on järjestetty. Yhdenvertaisuus ei aina toteudu.

Uuden lain myötä päästään siihen tilanteeseen, ettei enää tarvitse erikseen määritellä, minkä sortin vammaisesta on kulloinkin kyse. Myös palvelujen järjestämisen ja hoitamisen alueellisen pohjan tulisi olla nykyistä laajempi. Pienten kuntien on käytännössä mahdoton selviytyä nykyisenkään vammaispalvelulain haasteista. Myös valtion rahoitusosuutta tulisi lisätä etenkin niin sanottujen ikääntyvien kuntien osalta, sillä käytännössä usein ikääntymisen tuomien rajoitteiden ja vammaisuuden välinen linjaus on haasteellista.

Vammaispoliittinen selonteko osoittaa selkeästi, että vammaisen näkökulmasta palveluketjut ja palvelut rakentuvat niin monesta osasta, että palvelun käyttäjällä on vaikeuksia niitä hallita. Lainsäädäntö pohjaa siihen, että yleensä kunta on tilaajana, palveluntuottaja tuottajana ja asiakas käyttäjänä. Vastuiden ja rajapintojen hakeminen on käytännön palvelutilanteissa haasteellista. Esimerkkinä mainittakoon vaikka vammaisen henkilön asunnon muutostyöt.

Vammaispoliittinen selonteko on tärkeä työväline tarkasteltaessa jatkossa uuden vammaislain sisältöä. Selonteko määrittelee hyvin vammaisen ihmisen yhteiskunnallista asemaa.

Henkilökohtaisen avustajan tärkeydestä vaikeavammaiselle henkilölle täällä on erittäin paljon puhuttu. En puutu siihen enää.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Kilpailuttaminen on käytännössä estänyt vammaisten asumishankkeita koko 2000-luvun ajan. Myös esimerkiksi Raha-automaattiyhdistyksen avustukset ovat pienentyneet kaiken aikaa. Kuntatalouden ahdinko lisää kysyntää erilaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnalle. (Puhemies: 5 minuuttia!) Valitettavasti verottajalta tullut uusi tulkinta yleishyödyllisyydestä — yhä suurempi osa järjestötoiminnasta tulkitaan elinkeinotoiminnaksi — on vaikeuttamassa järjestöjen toimintaa.

Mikko Kuoppa /vas:

Arvoisa puhemies! Selonteko liikkuu varsin yleisellä tasolla, puhuu koulunkäynnistä, työnteosta, esteettömyydestä jnp., mutta ei esitä oikeastaan mitään uudistuksia ja parannuksia nykyiseen tilanteeseen.

Selonteon mukaan: "Vammaispalveluja saavien henkilöiden määrä kasvaa vuosittain. Vammaispalvelujen käytön lisääntymisestä huolimatta vammaiset henkilöt kokevat ongelmia niiden saatavuudessa. Valtakunnallisen vammaisneuvoston kartoitus vuodelta 2005 osoitti, että erityisesti arjen toimintojen kannalta keskeisten tulkki-, kuljetus- ja avustajapalveluiden saatavuus koetaan erittäin huonoksi. Palvelujen saatavuudessa on myös suuria kuntakohtaisia eroja." Elikkä tässä on tiivistetty se tosiasiallinen tilanne, mikä vammaisilla tänä päivänä Suomessa on. Kysymys herääkin, edistääkö selonteko vammaisen itsenäistä päätöksentekoa, toteutuuko se esimerkiksi kuljetuspalveluissa tai muissa tarvittavissa palveluissa. Selonteko ei valitettavasti tähän mielestäni vastausta anna. Siinä suhteessa odotankin, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin poistamaan näitä ongelmia, joita tässä selonteossa myös todetaan.

Nykyisin kunnan vastuu palvelujen järjestäjänä on keskeinen. On syytä miettiä, jos halutaan saada koko maassa vammaiset samalle tasolle palvelujen suhteen, tulisiko näiden palvelujen järjestäminen siirtää Kelan vastuulle. Koska kuntien taloudellinen tilanne on hyvin erilainen, niin kunnat, kun ei ole subjektiivisia oikeuksia riittävästi, silloin sen mukaan, mikä on kunnan taloudellinen tilanne, järjestävät näitä vammaisille tärkeitä ja välttämättömiä palveluita. Näin ollen olisi vakavasti harkittava sitä, että valtion vastuu lisääntyisi tässä ja esimerkiksi Kela olisi se, joka toteuttaisi nämä palvelut.

Selonteon mukaan vammainen henkilö on oikeutettu saamaan sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja kohtelua. Näin selonteon mukaan, mutta saako vaikeavammainen henkilö esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan, jos kunnalle ei ole varattu riittävästi määrärahoja? Nyt tilanne on hyvin kirjava, ja usein vaikeavammainen jää ilman henkilökohtaista avustajaa, vaikka kaikki kriteerit tämän avustajan saamiseksi täyttyvät. Oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on säädettävä subjektiiviseksi oikeudeksi, johon eivät kunnan varaamat määrärahat saa vaikuttaa. Vaikeavammaisille on taattava tämä oikeus. Tänä päivänä valitettavasti vain hyvin moni joutuu olemaan ilman, vaikka hänelle periaatteessa tämä oikeus kuuluisi. Näin ollen edelleenkin korostan sitä, että asuinpaikasta riippumatta samat perusoikeudet tulee taata kaikille vaikeavammaisille henkilöille.

Ministeri Hyssälä täällä totesi, että hallitus edistää vammaisten liikuntaa. Vapaa-ajan toiminnan ohjauksessa näkyy suuri eriarvoisuus. Yli 300 kunnassa ei ole palkattu erikoisliikunnanohjaajaa. Vain 85 kunnassa tämä erikoisliikunnanohjaaja on, ja on selvää, että kun ei ole ohjaajaa, niin ei pystytä myöskään järjestämään asianmukaista liikuntaohjausta ja liikuntatoimintaa kunnassa.

Yksi asia vielä lopuksi. Oikeus kuntoutukseen muuttuu myös, kun vammainen henkilö täyttää 65 vuotta, mutta kuntoutustahan tarvitaan myös yli 65 vuoden ikäisille henkilöille. Näin ollen on aika erikoista, että vammainen henkilö sitten joutuu tämän kuntoutuksen ulkopuolelle. Kuntoutuspoliittisen selonteon yhteydessä tästä asiasta puhuttiin ja esitettiin, että 65 vuotta täyttäneiden vammaisten kuntoutusta tulee jatkaa eikä lopettaa, kuten nyt tapahtuu Kelan toimesta; tätä tulee jatkaa ja heille tätä kautta taata samat oikeudet ja parempi inhimillinen toimintakunto myöskin niin sanotuilla eläkepäivillä, kun he täyttävät 65 vuotta.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Onneksemme vammaisen ihmisen todellinen elämä on paljon positiivisempi kuin tämä keskustelu tässä salissa. Me varmasti monet tunnemme vammaisia ihmisiä tai vajaakuntoisia ihmisiä, joilla todella on positiivinen elämänasenne ja tulevaisuudenusko ja jotka ovat aktiivisia suomalaisia kansalaisia meidän kaikkien rinnalla. Siinä suhteessa voisin sanoa, että vaikka kansanedustajan rooliin kuuluu kriittisyys ja asioiden kyseenalaistaminen ja ongelmien esilletuominen, niin tässä keskustelussa voisi nostaa näitä positiivisiakin seikkoja huomattavan paljon enemmän esille.

Arvoisa puhemies! Olen henkilökohtaisesti aikanaan joutunut asennekouluun 1990-luvun alussa jouduttuani — saatoin silloin sanoa, että jouduttuani, mutta nykyisin voisin sanoa, että päästyäni — koulunkäyntiavustajaksi kuulovammaisten koululle Joensuuhun, missä jouduin raakaan todellisuuteen eli kommunikoimaan kuurojen kanssa osaamatta ollenkaan kyseistä kieltä. Se oli todellinen koulu, ja samanlainen koulu olisi varmaan tarpeellinen monelle muullekin suomalaiselle nuorelle, mutta tosiasiassa siinä, millaista koulussa sitten niillä koululaisilla oli, tuli varmasti esille se raadollisempi puoli, totuus meidän palvelujärjestelmämme kehittämistarpeesta.

Tuolloin todellakin menin kouluttamattomana avustajana ilman minkäänlaista perehdytystä töihin koululle, missä sanottiin, että alapas avustaa näitä nuoria ja lapsia. Se ei ole helppo tilanne, ei avustajalle, ei myöskään koululaiselle, sillä kun kouluttamaton henkilö, joka ei tunne alaa, pannaan aika lailla opetustehtäviin, niin välttämättä se ei ole sen vastaanottajan näkökulmasta hirvittävän hedelmällinen tilanne. Tänä päivänä onneksemme tilanne alkaa olla huomattavasti positiivisempi. Meillä on koulutettuja koulunkäyntiavustajia, ja tilanne on reilussa 10—15 vuodessa muuttunut aika lailla positiivisempaan suuntaan.

Myöhemmin olin ennen edustajauraani myöskin kommunikaatiotulkkina. Tuota toimintaa silloin kehitettiin ja lähdettiin liikenteeseen, ja tänä päivänä asia myöskin kommunikaatiotulkkauksen osalta on parempi, mutta ei todellakaan kummassakaan palvelussa vielä ideaali. Meillä on edelleen huomattava määrä työllistettyjä, kouluttamattomia koulunkäyntiavustajia ja edelleen huomattavan paljon tulkkaus- ja kommunikaatio- ja varsinaisissa tulkkipalveluissa myöskin puutteita ja palvelun saavuttamattomuutta.

Arvoisa puhemies! Haluaisin ottaa kantaa muutamaan asiaan vammaistyöryhmä 96 -ajalta ja peilata sitä tähän päivään. Kymmenkunta vuotta sitten tehtiin suuri työ vammaispalvelujen laajan kartoittamisen eteen, ja tuon työryhmän työstä on toteutettu monta isoa asiaa. On pyritty aktivoimaan, lisäämään osallistumista ja työelämään integroitumista vammaisten henkilöiden osalta ja tältä osin on muun muassa toteutettu eläkkeen lepäämään jättäminen ja myöskin muulla tavalla vammaisia aktivoitu eteenpäin, sosiaalinen yritystoiminta yhtenä esimerkkinä. Näiden uudistusten arviointi todellakin on nyt sitten meneillään, ja olisi hyvä ja tärkeää asettaa kunnianhimoisia tavoitteita edelleen tulevaisuuteen meille, että me todella saisimme vammaisia henkilöitä työllistettyä ja tasa-arvoisesti osallistumaan työelämään.

Toinen asia, jonka tässä nostaisin esille — tiedän kaivavani vähän verta nenästä ja sohaisevani muurahaispesää — on tämä invalidivähennyskysymys, joka kymmenkunta vuotta sitten haudattiin. Noin miljoona henkilöä tällä hetkellä tuon selonteon mukaan saa tätä vähennystä, ja olisi syytä varmasti uudelleenarvioida, pitäisikö nykyistä vähennysjärjestelmää muuttaa aktiivisemmaksi ja siten saada näitä subjektiivisiakin oikeuksia ja kaikkein eniten palveluita tarvitseville toteutettuja palvelunormeja. Eli nämä asiat voisi tässä selonteon käsittelyvaiheessa nostaa esille ja myöskin sitten, kun ministeriössä asioita jatkoselvitetään.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että kommunikaatiotekniikka ja monet muut yhteiskunnan uudistukset ovat tässä vuosikymmenen myötä auttaneet vammaisia henkilöitä integroitumaan yhteiskuntaamme, ja sen vuoksi saammekin varmasti tänä päivänä myöskin aktiivisilta vammaisilta ihmisiltä jokainen palautetta lähes viikoittain, minäkin eräältä Jarilta Liperistä, joka on, voisi sanoa, minun vankin tukijani ja tukiryhmäni sielläpäin. Terveisiä Jarille!

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Vammaisjärjestöillä on erityinen huoli ja huomionkiinnittämistarve henkilökohtaisten avustajien järjestelmään. Hallituksen selonteko vakuuttaa, että henkilökohtainen apu ja huolenpito sekä liikkumis- ja kommunikointimahdollisuudet turvataan niitä tarvitseville vaikeavammaisille henkilöille. Erityisen myönteistä hallituksen selonteossa on maininta, jonka mukaan uuden vammaislain valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään ja tulkkauspalvelujen kehittämisiin. Hallitus osuu oikeaan sanoessaan, että nämä palvelut ovat juuri itsenäisen elämän ja osallisuuden mahdollistavia palveluja. Jotta hallituksen linjauksen vaikutukset tulisivat tosiasiallisesti muuttamaan vaikeavammaisen asemaa, olisi vaikeavammaisen yksilöllisen tarpeen mukaisen henkilökohtaisen avun riittävästä määrästä ja laadusta oltava selkeämmät esitykset. Henkilökohtainen avustaja mahdollistaa osallisuuden yhteiskunnalliseen panostukseen ja työhön.

Hallituksen linjauksista puuttuu yksilökohtainen tavoite, joka edellyttää vaikeavammaisen henkilökohtaisen avun tarpeen turvaamista. Kuntien tuottamat vammaispalvelujen päätökset ovat kuntakohtaisia. Tämä aiheuttaa räikeää epätasa-arvoa niin valtakunnallisesti kuin asiakaskohtaisesti. Elikkä kuntien rooli tässä tulee melko voimakkaasti esille.

Olen poiminut tästä Päijät-Hämeestä eri kuntien tilanteen, elikkä kun siellähän on suurin kunta Lahti ja sitten on pienempiä kuntia ympärillä, niin voin yhteenvetona sanoa, että ne lakisääteiset palveluthan Päijät-Hämeessä kyllä tarjotaan, mutta sitten kun mennään siihen, mitä ne sisällään pitävät ja millä tavalla ne ovat saavutettavissa ja saatavissa, niin siinä jo erot näkyvät. Elikkä kun ajatellaan tulevaa Paras-hanketta, voi sanoa, että sen yhtenä tavoitteena pitäisi vammaispalvelujen suhteen olla se, että maakunnallisesti, taikka onko se nyt sitten joku piirihallinto taikka mikä tahansa, joka nämä palvelut järjestää, ne olisivat saatavilla kaikkialla, mitä sitten alue koskee. Tänä päivänä ne ovat hyvin hajautettuja ja eriarvoisia ja erilaisia. Ehkä kuvaavinta on se, että kun netistä monisteli, mitä palveluja on, niin sanotaan näin, että kun Lahdesta tuli helpolla 10 sivua tekstiä, niin Hollolasta tulikin 3 sivua. Ehkä se kuvaa jotakin niitten palvelujen siitä laajuudesta, mikä siellä pinnan alla on.

Sitten muutama sana tästä rakentamisesta ja muusta. Kyllähän joka kaupungissa periaatteessa varmasti rakennusvalvonta huolehtii tänä päivänä, että kaikki asiat ovat teoriassa kunnossa, varsinkin remonttirakentamisen suhteen, mutta ainakin Lahdessa on aika monessa remonttirakentamiskohteessa käynyt niin, että esimerkiksi hisseihin ei mahdu kuin pelkkä pyörätuoli, avustaja sinne ei enää sovi. Monesti on pelkän pyörätuolinkin kanssa vaikeuksia sopia sinne, niin että se on semmoinen pujotteluhomma. Rakentamisessa kyllä kokonaisuudessaan on vielä paljon semmoista, mikä aiheuttaa ongelmia. Tietysti siellä taustalla on sitten raha.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kuten selonteosta käy ilmi, vammaispolitiikan peruslähtökohtana on vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien varmistaminen ja syrjimättömyys, tiivistettynä sanoen: yhtäläiset kansalaisoikeudet.

Vammaisten henkilöiden aseman kehittämiseksi on vuosien varrella parannettu lainsäädäntöä ja kehitetty palveluja, mutta kuten hallituskin selonteossa myöntää, paljon on vielä tehtävää tällä saralla. Erityisiä kompastuskiviä vammaisten henkilöiden elämässä ovat tällä hetkellä asenteelliset, sosiaaliset ja fyysiset esteet. Selonteossa onkin kannatettavaa hallituksen tahto pyrkiä tukemaan vammaisten henkilöiden tasa-arvoista kohtelua, elämänhallintaa, työ- ja toimintakykyä sekä omatoimisuutta.

Arvoisa puhemies! Ensimmäinen askel vammaispolitiikan kehittämisessä tulisi ottaa laatimalla muiden Pohjoismaiden ja Euroopan neuvoston mukainen konkreettinen ohjelma, asiakirja, jossa pystyttäisiin määrittelemään selkeästi ja konkreettisesti vammaispoliittiset tavoitteet. Kuntien erilaisten taloudellisten tilanteiden takia vammaiset henkilöt ovat palveluiden osalta eriarvoisessa asemassa asuinpaikkakunnasta riippuen. Oikeusturvan ja asiakkaan aseman kannalta palveluiden alueellinen eriarvoisuus ja resurssien niukkuus aiheuttavat kohtuuttomia tilanteita. Selonteon ja erityisesti selvitysten mukaan vanhemmat kokevat saavansa liian vähän tukea, ohjausta ja neuvontaa niissä tapauksissa, jos perheeseen syntyy vammainen lapsi. Tähän ongelmaan tulee vastata esimerkiksi erilaisia palvelu- ja neuvolajärjestelmiä kehittämällä.

Arvoisa puhemies! Erityisesti apuvälineiden osalta Suomea voidaan pitää varsinaisena takapajulana. Ongelman ydin on se, että meillä ei tällä hetkellä ole olemassa lainsäädäntöä, joka velvoittaisi kuntia jakamaan apuvälineitä, ja kun kunnilla on kireä taloudellinen tilanne, apuvälineitä annetaan vammaisille kovin nihkeästi. Nykyinen vammaispalvelulaki mahdollistaa paljon harkintaa ja on suurelta osin määrärahasidonnainen palvelumuoto. Kunnat ovat usein myös alimitoittaneet vammaisille tarkoitetut tukitoimet ja palvelut.

Peruspalvelujen turvaamisen lisäksi tulee myös muistaa todellista yhdenarvoisuutta luovat elämän osa-alueet, kuten mahdollisuus kouluttautua ja osallistua työelämään. Kuten selonteossa on mainittu, ensiarvoisen tärkeää koulutuksellisen tasa-arvon luomisessa on jatko-opintopaikkojen turvaaminen. Koulutuksen ulkopuolelle tipahtaminen on erityisesti vammaiselle henkilölle suuri syrjäytymisriski. Vammaisten koulutusmahdollisuuksien ja työhön osallistumisen turvaaminen on tehokkain keino aikaansaada kestäviä parannuksia elämässä ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä. Oikeus työhön on myös perusoikeus.

Keskeinen osa yhdenvertaisuuden edistämistä on ollut henkilökohtaisen avustajajärjestelmän luominen. Kuntien käytännöt kuitenkin vaihtelevat avustajajärjestelmän toteuttamisessa suuresti. Tämän eriarvoisuuden poiston pitää olla keskeinen lähitulevaisuuden tavoite vammaisten henkilöiden asemaa kehitettäessä.

Arvoisa puhemies! Kenties tärkeintä tässä eduskunnalle tuodussa selonteossa on asenteellisten esteiden myöntäminen. Niin työnhaussa, virkamiesten käytöksessä kuin yhteiskuntaan kiinnittymisessä yleensäkin asennemuutoksella on tärkeä osansa. Vain asenteiden muutoksella ja nykyistä paremmalla yhteistyöllä voidaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa vammaiset henkilöt otetaan tasavertaisina aktiivisina kansalaisina huomioon. Kokonaisvaltaisuudella sekä ruohonjuuritason lähestymisellä voidaan tehokkaimmin tarttua vammaisen ihmisen arkipäivän ongelmiin ja esteisiin.

Arvoisa rouva puhemies! Laaja-alaisen selonteon lisäksi vammaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kehittämisen tulee ulottua myös lainsäädäntöön. Parhaillaan valmisteltavan vammaispalvelulain uudistuksen tulee heijastaa selonteosta löytyviä keskeisiä periaatteita vammaisten perusoikeuksista sekä yhdenvertaisuudesta.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnalle tuotu vammaispoliittinen selonteko on siis ensimmäinen laatuaan, niin kuin monessa puheenvuorossa on käynyt esille. Täytyy todeta, että siinä mielessä se on hyvä, että se on laaja-alainen, joskin siitä kyllä puuttuvat konkreettiset selkeät toimenpide-ehdotukset, miten vammaisten elämän pahimpiin epäkohtiin tulisi puuttua. Tärkeä on tietysti se perusperiaate, että tunnustetaan selkeästi oikeus yhdenvertaisuuteen.

Mutta on näin, että arvokkaaseen elämään ei riitä meidän kenenkään kohdalla pelkkä perustarpeiden tyydyttäminen. Kaikilla on oikeus toteuttaa itseään ja kehittää tietojaan ja taitojaan. Koulutus ja työ ovat parhaimpia tapoja antaa mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja kehittämiseen omista edellytyksistä ja elämäntilanteesta käsin.

Koska tämä puheenvuoro on lyhyt, keskitynkin lähinnä siihen, millä tavalla vammaiset tänä päivänä voisivat paremmin osallistua nimenomaan koulutukseen ja työelämään, koska katson, että näiden perustarpeitten tyydyttämisen tulisi olla aivan itsestäänselvyys ja tänä päivänä vammaispolitiikassa nimenomaan pitäisi fokusoitua näihin itsensä toteuttamisen tarpeisiin. Ihanteena tietysti voisi esittää yhteiskunnan, jossa kaikki työllistyvät samoille työmarkkinoille.

Julkisen vallan on perustuslainkin mukaan pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Suomen lainsäädäntö ja EU:n direktiivitkin kieltävät vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjimisen niin työelämässä kuin sinne pyrittäessäkin. Pykälien osalta kaikki näyttäisi siis olevan tältä osin kunnossa, mutta käytännössä yli 70 prosenttia vammaisista henkilöistä on työelämän ulkopuolella joko vasten tahtoaan työttöminä tai eläkkeensaajina. Kehitysvammaisista on tuetusti työssä noin parisataa henkilöä. Ammatillisista erityisoppilaitoksista valmistuvista opiskelijoista puolestaan noin 4 prosenttia työllistyy avoimille työmarkkinoille.

Nämä muutamatkin luvut kertovat koruttomasti sen, että lainsäädännön ihanteet ja arkipäivän todellisuus eivät kohtaa. Väitän, että tiedon puute, asenteet ja ennakkoluulot ovat edelleenkin suurimmat haasteet vammaisten työllistymiselle. Tarvitaan tilaisuuksia, joissa työnantajille tarjotaan tietoa erilaisista tuista ja työvalmennuksesta. Tällaista on järjestetty viime aikoina muun muassa työhallinnon, Kelan ja sosiaalitoimen toimesta, mutta monta kertaa esimerkiksi pk-sektorin yrittäjän on hyvin vaikeaa irrottautua siitä omasta yrityksestään tällaisia tiedotustilaisuuksia varten, joten olisi tietenkin parasta, jos sitä tietoa saataisiin suoraan sinne yrittäjän pöydän ääreen. Harva työnantaja näistä tuista järjestetyissä kyselyissä edes tiesi esimerkiksi siitä mahdollisuudesta, että voi saada työolosuhdetukea tai vaihtoehtoisesti järjestelytukea ensimmäisten vuosien mahdollisen avustavan työntekijän kustannusten korvaamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalisen työllistämisen työryhmä esittikin viime vuonna jätetyssä mietinnössään ensimmäisenä toimenpiteenään tukilainsäädännön kokoamista yhteen paikkaan ja työllistämistilanteessa järjestelytuen ja vammaispalvelulain henkilökohtaisen avustajajärjestelmän yhteensoveltuvuuden selvittämistä. Tällä hetkellähän meillä todellakin tätä esimerkiksi työtoimintaa koskevaa erilaista lainsäädäntöä löytyy niin kehitysvammalain puolelta, sosiaalihuoltolaista kuin kuntouttavasta työtoiminnastakin annetusta laista, joten täytyy olla melkoinen juristifakiiri, jos meinaa selvitä koko sen tukiviidakon läpi.

Vammaisten ja vajaakuntoisten ihmisten työllistäminen on tasa-arvon ja inhimillisten arvojen vuoksi tärkeää, mutta se on myös kokonaistaloudellisesti yhteiskunnalle järkevää, sillä työttömyys- ja sosiaaliturvamenot vähenevät ja syntyy uusia verotuloja. Tämä ajatus oli varmastikin myös työministeri Filatovin näkemyksen takana, kun hän tuossa jo taannoin esitti sitä, että eläkkeen suuruisen summan voisi käyttää vammaisen henkilön työllistämistukena. Tälle ihmisellehän joka tapauksessa maksettaisiin eläke, ja jos sen päälle tienataan jonkun verran lisää, niin siitähän saadaan veroeuroja yhteiskunnalle — yksinkertainen ja kustannusneutraali tapa auttaa tuossa työsuhteen syntymisessä.

Arvoisa puhemies! Tärkeää on kuitenkin sen lähtökohtainen tunnustaminen, että kaikilla on yhtäläiset oikeudet työhön tässä yhteiskunnassa. Vammaiset, vajaakuntoiset ja syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset haastavat työelämässä vallalla olevat kilpailulliset ja yksilön vahvuutta korostavat arvot sekä viestittävät toisista huolehtimisen ja välittämisen tarpeesta myös työelämässä. (Puhemies: 5 minuuttia!) Me emme saa hukata tänä tehokkuuden aikana ihmiskäsitystä, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Oli todella hienoa nähdä kehitysvammaisen nuoren neidon onnelliset kasvot lehdessä, kun hän oli päässyt eduskunnan ravintolaan töihin. Kiitokset siitä vielä Sodexhon rohkealle ravintolapäällikölle! Tällaisen käyttäytymisen muissakin työpaikoissa soisi leviävän.

Arvoisa puhemies! Me puhumme täällä vammaisista ikään kuin he olisivat yksi yhtenäinen ryhmä. Kuitenkin tämä ryhmä koostuu hyvin erilaisista ihmisistä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kohtalot, tarpeet sekä tulevaisuuden toiveet. Haluaisin puhua vammaisten toiveista, jotka hyvin usein liittyvät siihen, että nämä henkilöt voisivat viettää yhtä normaalia ja tavallista elämää kuin kaikki muutkin. Toiveisiin liittyy usein mahdollisuus elää niin sanotusti omillaan, lähes aina, käydä töissä tai toimia yrittäjänä ja näin ollen tienata itse oma elantonsa, mikäli se vain suinkin on mahdollista.

Työ tuo vammaiselle tasa-arvoa, ja tähän selonteossa otetaankin kantaa mutta ei kerrota, millä eväillä se on toteutettavissa. Olisi siis konkreettisesti helpotettava ja tuettava yritysten mahdollisuuksia työllistää vammaisia henkilöitä. Työnantajien maksettavaksi tulevat eläkkeiden omavastuut ovat omalta osaltaan vaikeuttamassa vammaisten työllistymistä. Vammaisen henkilön palkkaaminen ei saa olla yritykselle riski, ja sen tulee olla yhtä helppoa ja kannattavaa kuin terveenkin henkilön palkkaamisen. Ennenaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen mörkö ei saa olla myöskään työllistämisen este. Tarvittavien mahdollisten apuvälineiden saaminen työnteon tueksi ei saisi olla yrityksen vastuulla, vaan jos yritys työllistää vammaisen henkilön, tulee yhteiskunnan huolehtia mahdollisista lisäkuluista.

Vammaisen henkilön palkkaaminen ei saa olla vain yrityksen kilven kiillottamista tai imagon kohottamista, josta tulee ylimääräisiä kuluja. Mikäli yhteiskunnan avulla vammainen työnhakija saadaan yhtä houkuttelevaksi työntekijäksi kuin tervekin, ollaan oikealla tiellä. Palkan sivukulujen pienentäminen vammaisen kohdalla ja yhteiskunnan tuki apuvälineiden osalta sekä laaja tiedottaminen ja ennakkoluulojen karsiminen saavat työnantajat taatusti halukkaammiksi palkkaamaan vammaisia henkilöitä terveiden ohella.

Arvoisa puhemies! On kuitenkin surullista, että vammaiset yksilöt — nimenomaan puhun yksilöistä — ovat taatusti myös jossakin vaiheessa tulevan kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhdistämisen jälkeenkin hyvin eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä kunnassa sattuvat asumaan, ja siihen edelleenkin on totuudenmukaisena selityksenä nykyisen hallituksen vastuuton suhtautuminen kuntien kurjuuteen. Valtiontalous voi hyvin, valtionvelkaa lyhennetään. Oma napa kiiltää, mutta kuntien mahdollisuus kohdella kansalaisiaan tasa-arvoisesti hallituksen kunnille maksamattoman velan vuoksi on sula mahdottomuus.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kuntien vastuulle annetut vammaispalvelut toteutuvat erittäin kirjavasti tässä maassa. Osin tämä johtuu vammaispalvelulain säännösten tulkinnanvaraisuudesta ja osin tiedon puutteesta ja uppiniskaisuudesta. Ongelmia aiheuttavat monien kuntien pieni koko ja voimavarat mutta myös poliittiset painotukset ja asenteet.

Mielestäni julkisen vallan on suunnattava taloudellisia voimavaroja tavalla, joka mahdollistaa perusoikeuksien toteuttamisen vammaisten arjessa. Tärkeimpänä kehittämiskohteena näen henkilökohtaisen avustajan saamisen vaikeavammaisen subjektiiviseksi oikeudeksi. Olisin jo toivonut niin kuin ed. Ulla Anttilakin, että hallitukselta olisi tullut aikataulutus myöskin tämän asian osalta, että olisimme saaneet siihen selkeän vastauksen. Lisäksi tulkkipalvelujen tuntimäärää on korotettava. Kuljetuspalvelujen tulkinnoissa on varmistettava vähintään lain tarkoittama taso. Painotan mielenterveyspotilaiden oikeutta tasavertaiseen kohteluun muiden vammais- ja sairausryhmien kanssa vammaispalveluja toteutettaessa.

Arvoisa puhemies! Monellakaan paikkakunnalla ei ole tarjota viittomakieltä käyttäville kuuroille tai huonokuuloisille organisoituja palveluja, vaikka viittomakieli turvattiin perustuslaissa ja tunnustettiin kuurojen äidinkieleksi Suomessa vuonna 1995. Viittomakieltä käyttävien oikeudet on turvattu perustuslaissa. Viittomakielisillä on oikeus viittomakielisiin palveluihin. Käytännössä tämä oikeus ei kaikilta osin toteudu. Vammaispalvelulaissa ja -asetuksessa edellytetään, että kunnat järjestävät tietyn määrän viittomakielisiä tulkkipalveluja kuuroille. Nykyään palvelun vähimmäismäärä on vaikeasti kuulovammaisilla 120 tuntia ja kuurosokeilla 240 tuntia kalenterivuoden aikana. Käytännössä lain minimituntimäärä on lähes poikkeuksetta vakiintunut maksimimääräksi. Suomessa on arviolta 400—600 tulkkia ja 5 000—8 000 kuuroa viittomakielen käyttäjää. Myös osa huonokuuloisista tarvitsee tulkkipalveluja. Jo nämä luvut kertovat, miten puutteellisesti tulkkipalveluita on saatavilla, vaikka tulkkipalvelu on keskeisin kuurojen yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävä palvelu. Suoran tulkkauksen lisäksi myös kommunikaatioapuvälineiden saatavuudessa on ollut ongelmia.

Puhemies! Terveydenhuollossa kuurous tai yhteisen kielen puuttuminen on ongelma sekä kuuroille että hoitohenkilökunnalle. Kuuron ainoa mahdollisuus ymmärtää puhetta on opetella lukemaan huulilta. Se on yleensä vaikeaa, ja riski väärinymmärrykseen on suuri, koska kaikki ääni ei näy huulilta. Kuuron suomen ja ruotsin kielen taidot ovat lisäksi usein puutteelliset sekä rakenteen että sanavaraston osalta, mikä vaikeuttaa ymmärtämistä. Viestinnässä voi toki käyttää puheen ohella myös kirjoitettuja viestejä, kuvia jne. Puutteelliset kommunikaatiomahdollisuudet merkitsevät huomattavaa turvattomuutta. Sairaaloissa pitää olla viittomakielen osaavaa henkilökuntaa siinä missä ruotsin kielen taitoistakin. Voikin kysyä, pitäisikö viittomakielestä tehdä pakollinen oppiaine sosiaali- ja terveydenhuoltoalan oppilaitoksiin. Nykyisin sen voi valita.

Viittomakieliset kuurot saavat myös huomattavasti vähemmän psykoterapiaa kuin he tarvitsisivat. Omankielistä terapiaa on tarjolla liian vähän. Kuurojen psykiatrinen apu on siksi pääosin lääkehoidon varassa. Näin ei saa olla. Palvelujärjestelmä pystyisi vastaamaan paremmin kuurojen tarpeisiin, jos työntekijät tuntisivat kuurojen kieltä ja kulttuuria.

Arvoisa puhemies! Viittomakieli on kuurojen äidinkieli. Kuurolle lapselle on taattava luonnollinen kielen kehitys viittomakielessä ja mahdollisuus kaksi- tai monikielisyyteen. Nuorille tulee taata mahdollisuus opiskelutulkkiin. Nuoret pystyvät kouluttautumaan lähes mille alalle tahansa, jos heille turvataan riittävät tulkkipalvelut. Nykyisin nuorilla kuuroilla on vaikeuksia päästä opiskelemaan ja työelämään, koska opiskelutulkeista on vakava pula. Kuurous ei itsessään ole ongelma vaan sen aiheuttamat viestintävaikeudet. Meidän kuulevien tulisikin lähteä nykyistä aktiivisemmin murtamaan viittomakielisten kielimuuria.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Vaikeavammaiselle oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on perusoikeus, ja se pitää perusoikeuskysymyksenä myös pikaisesti ratkaista. Epäilen, että tilanteissa, joissa tämä kysymys on ratkaisematta, jatkossakin, tulevina vuosina, vammaispoliittinen keskustelu kilpistyy juuri tämän asian ratkaisemattomuuteen.

Näin ollen, jotta muissakin kysymyksissä päästäisiin eteenpäin, olisi hyvin tärkeää, että hallitus antaisi aikataulun sille, miten tämä kysymys vaikeavammaisten oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan ratkaistaan ja millä aikataululla. Kuten keskustelussa on käynyt ilmi, tämä aikataulu aiotaan yhdistää kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittamiseen. Tuossa hankkeessa on olennaista, että valtio tarjoaa kunnille lisäresurssit, jotta yksikään vammaisryhmä ei joudu syrjinnän kohteeksi tai yksittäisen yksilönkään asema ei heikkene.

Vammaislainsäädännön uudistushankkeessa on käynyt ilmi myös se, kuinka puutteellista on hallinnon tietämys vammaisten asioista. Tämän pitäisi kyllä käynnistää myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa keskustelu siitä, miten viedään eteenpäin vammaisasioiden tutkimusta. Kysymyshän on usein siitä, että eräät vammaisryhmät ovat varsin pieniä ja niiden erityisongelmia ei tunneta.

Näin ollen sen rinnalla, että yleisesti puhutaan vammaisista, tarvitaan myös lisätietoa vammaisten lasten asemasta, vammaisten naisten asemasta. Tutkimukseen kannustaminen on sellainen asia, johon valtiovallalla on erityisvelvollisuus.

Ed. Peltomo puhui äsken viisaasti kuurojen oikeudesta kommunikaatioon. Muistuttaisin, että tulkkipalveluja tarvitsevat myös puhevammaiset. Heille on olennaista, että kehitetään toimiva kommunikaatiojärjestelmä ja siihen liittyen esimerkiksi kommunikaatiokansio- ja tietokonejärjestelmiä. Kommunikaatiojärjestelmän kehittämisen jälkeen vammainen lapsi voi tarvita tulkkipalveluita. Nämä räätälöidään kuitenkin yksilöllisesti jokaiselle puhevammaiselle. Näin ollen on hyvin tärkeää, että puhevammaisten tulkit saavat monipuolisen koulutuksen, jotta voivat perehtyä siihen, että yksilölliset suunnitelmat on toteutettu ja niitä kehitetään niin, että jokainen puhevammainen pystyy kommunikoimaan omien tarpeittensa mukaisesti ja mahdollisimman suuressa määrin ilmaisemaan oman tahtonsa.

Arvoisa puhemies! Esteettömyys on meidän yhteiskunnassamme suuri haaste, ja on erittäin tärkeää, että eduskunta vie eteenpäin esteettömyyden ja saavutettavuuden ajatuksia. Minulla on ilo toimia eduskunnan esteettömyystyöryhmän puheenjohtajana, ja tässä työssä käydään nyt läpi näitä esteettömyysasioita ja pohditaan sitä, millä aikataululla esimerkiksi eduskunnan peruskorjausten yhteydessä voidaan parantaa kulkuyhteyksiä tähän taloon, niin että esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvat henkilöt eivät joudu kulkemaan takakautta tänne taloon sisään.

Olennaista on myös se, että eduskunnan tiedotusta, esimerkiksi internetiä, kehitetään siihen suuntaan, että kaikki kansalaiset voivat saada tietoa eduskunnasta. Tänä keväänä, eduskunnan juhlavuonna, on ilmestynyt eduskunnan selkoesite, ja pidän hyvin tärkeänä, että koska me juhlimme kansanvaltaa, huolehdimme myös siitä, että kommunikaatio näistä eduskunnan asioista toimii kaikkien vammaisryhmien suuntaan. Kansanvalta on kansanvaltaa vasta silloin, kun jokaisella ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa.

__________

Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies Paavo Lipponen

__________

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Ulla Anttila puhui esteettömyydestä, ja ajattelin poiketa siitä, mitä olen puheeni sisältöön laatinut, ja aloittaa sieltä loppupäästä sen takia, että tulisi konkreettisella tavalla esille, miten huonosti tämä asia on hoidettu. Minä voin todeta esimerkkinä tästä, miten vaikeaa on ollut edistää vammaisten esteettömyyttä, yhden maamme suurimmista rautatieasemista, joka on Kouvolassa. Jo useiden vuosien ajan olen erilaisin toimenpitein yrittänyt yhdessä Kouvolan vammaisjärjestöjen kanssa saada viranomaiset ymmärtämään, että olosuhteet Kouvolassa ovat aivan ala-arvoiset. Ei ole hissiä, luiskat ovat liian jyrkät ja ilman kaiteita, ei ole korotettua osaa ratapihassa, ja tätä luetteloa voitaisiin jatkaa loputtomasti. Vammaisen on näissä olosuhteissa suorastaan mahdotonta asioida. Tästä asiasta on lähetetty kirjelmä liikenne- ja viestintäministeriölle, johonka parhaillaan odotetaan vastausta ja jossa kysytään ihan oikeutetusti, koska tämä häpeäpilkku Kouvolan rautatieaseman esteettömyyden suhteen voidaan poistaa.

Arvoisa puhemies! Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman toteutumiseen liittyvän taustamuistion sosiaali- ja terveyspolitiikkaa koskevaan osaan on kirjoitettu seuraava tavoite: "Vammaisten palveluja kehitetään ja tehostetaan sosiaalialan kehittämishankkeessa. Vammaispoliittinen selonteko annetaan eduskunnalle viimeistään keväällä 2006." Kansaneläkelakiin, joka on nyt vedetty toistaiseksi pois käsittelystä, tehtiin vammaisetuuksia selventäviä muutoksia. Erikseen todetaan vajaakuntoisista, että työvoimapalvelulla ja työvoimapolitiikan välineillä edistetään myös vammaisten ja maahanmuuttajien sijoittumista avoimille työmarkkinoille, selvitetään mahdollisuudet ottaa käyttöön vammaisten ja vajaakuntoisten työllistävälle työnantajalle maksettava työntekijän yksilöllisen työkunnon aleneman mukaan räätälöity hyvin pitkäaikainen, jopa pysyvä työllistämistuki. Selvitys sisältyy työllisyysohjelman työvoimapoliittisiin aktiiviohjelmiin. Tässä siis hallitusohjelman toteutumiseen liittyvän taustamuistion mukaan asiat, joita on pitänyt käytännössä viedä eteenpäin.

Vammaispoliittinen selonteko pitää sisällään laajan katsauksen maamme vammaispolitiikkaan. Missä sitten hallitus on tavoitteissaan parhaiten edistynyt? Näyttää siltä, että tällaiset toimenpiteet liittyvät pääosin työllisyyspoliittisiin toimenpiteisiin. Hallitusohjelman mukaisesti työllistämistukijärjestelmää on vajaakuntoisen henkilön palkkaamisen osalta uudistettu siten, että palkkatuen myöntäminen työnantajalle vajaakuntoisuuden perusteella edellyttää työkyvyn alentumista suhteessa tarjolla olevaan työtehtävään. Tukea voidaan myöntää kahden vuoden ajalle ja sitä voidaan myöntää välittömästi tukijakson jälkeen uudelleen, jos tuen myöntämisedellytykset ovat edelleen voimassa. Vajaakuntoisia työnhakijoita oli keskimäärin 69 500, joista oli keskimäärin 38 000 työttömiä työnhakijoita. Aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistui lähes 10 000 vajaakuntoista työnhakijaa.

Sosiaalisista yrityksistä säädettiin lailla, joka tuli voimaan 1.1.2004. Sosiaaliset yritykset tarjoavat vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille työllistymismahdollisuuksia siten, että työhallinto maksaa palkkatukea. Palkkauksessa noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä. Sosiaalisten yritysten perustamiseen ja organisaatioon voi saada projektitukea. Työministeriö pitää rekisteriä sosiaalisista yrityksistä, ja rekisteriin hyväksytyn yrityksen palveluksessa olevista työntekijöistä vähintään 30 prosentin tulee olla vajaakuntoisia tai vajaakuntoisia pitkäaikaistyöttömiä. Jo vuoden 2005 lopussa näitten yritysten rekisterissä oli 32 yritystä.

Arvoisa puhemies! Pidän työvoimahallinnon toimenpiteitä, jotka ovat yksi hallitusohjelman tavoitteista, erittäin myönteisinä. Hallituksen toimenpiteillä on voitu edesauttaa jo pitkään tiedossa olleessa ongelmassa vammaisia, joiden on ollut ilman erityistoimia vaikea löytää työpaikkaa. Hallituksen toimenpiteet vammaisten auttamiseksi työelämään ovat siten hyvin perusteltuja. Ilman näitä liian moni vammainen on joutunut jäämään ilman työpaikkaa työmarkkinoiden reunamille tai ulkopuolelle ja toimeentulo on muodostunut sen takia tavallistakin niukemmaksi. Jos asia olisi ymmärretty laajasti eri intressipiireissä, edistyminen olisi ollut vieläkin merkittävämpää käytännössä. Valitettavasti kaikki asiat eivät kuitenkaan käytännössä toimi niin kuin niiden pitäisi. Tästä voitaisiin esittää laajastikin kritiikkiä.

Kuten totesin, tämän hallituksen aikana vammaisten työllistämisen edellytyksiin on kiinnitetty enemmän huomiota kuin yhdenkään muun hallituksen toimesta. Näin uskallan sanoa monestakin syystä, jotka perustuvat tutkimuksiin. Kritiikki, jota olen kohdistanut erilaisten toimintojen toteutumiseen käytännössä, täytyy kuitenkin ottaa huomioon, etteivät tehdyt päätökset jää vain kuolleeksi kirjaimeksi.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selonteko vammaispolitiikasta 2006 on mielestäni hyvin laadittu. Tämä on lainsäätäjälle tavallaan lainsäädäntöohje. Sen takia oli jo korkea aika ensimmäisen kerran Suomen historiassa antaa tämmöinen selonteko eduskunnalle.

Herra puhemies! Viikko sitten olin Kotkassa Kehitysvammaisten Tukiliiton Kymen vaalipiirin kansanedustajille järjestämässä kokouksessa. Siellä kirjasin tärkeitä asioita, mitä vammaisten edustajat ja omaiset esittivät meille.

Lähtökohtahan on se, että Suomen vammaislainsäädäntö uudistuu, ja lähtökohtana on valtioneuvoston tavoite turvata vammaispalvelujen saatavuus ja vammaisten tasa-arvoinen kohtelu sekä säilyttää nykyinen palvelutaso. Tavoitteena on vuoden 1977 kehitysvammalain ja vuoden 1987 vammaispalvelulain sovittaminen yhteen. Sosiaali- ja terveysministeriöllähän on ollut kaksi selvitysmiestä tässä asiassa: Lainsäädäntöpuolen selvitysmies on ollut oikeustieteen ylioppilas Jukka Kumpuvuori, ja sitten on ollut erityishuoltopiirin johtaja Erkki Paara.

Selvityshenkilöt ehdottavat, että kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki yhdistetään viimeistään vuonna 2009. Vuosina 2005—2007 tarkistetaan yleislainsäädäntö vammaisten palvelujen saannin turvaamiseksi. Kolmantena siinä on, että erityisosaamisen varmistamiseksi nykyiset erityishuoltopiirin kuntayhtymät muutetaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymiksi niissä maakunnissa, joissa ne eivät jo aikaisemmin ole yhdistyneet sairaanhoitopiiriin tai maakuntayhtymään, niin kuin esimerkiksi Kymessä. Kunnat vastaavat edelleen vammaispalvelujen järjestämisestä, mutta valtio osallistuu palveluitten rahoittamiseen merkittävästi nykyistä enemmän. Viides tärkeä pointti oli vielä se, että laaditaan Suomeen vammaispoliittinen ohjelma seuraavan kymmenen vuoden ajaksi. Se mielestäni olisi erittäin tärkeää.

Kehitysvammaliiton edustajat esittivät toiveitten ison tynnyrin, ja minä kirjasin ne toiveet. Kehitysvammaliitto vaatii mahdollisimman selkeää ja velvoittavaa lainsäädäntöä. Se on välttämätöntä kehitysvammaisten ja muiden vammaisten oikeuksien turvaajana. Erityishuoltona nykyisin annettavat palvelut on kirjattava uuteen lakiin kuntia velvoittavina normeina. Asiakkaalla on oltava oikeus saada vammastaan johtuvan tarpeen mukaiset palvelut kaikkialla Suomessa. Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että vammaisuus ei saa aiheuttaa asiakkaalle lisäkustannuksia. Yhteiskunnan on järjestettävä vammaisuudesta aiheutuvat erityispalvelut ja korvattava vammaisuuden aiheuttamat lisäkustannukset. Tällaista he vaativat siellä.

Sitten henkilöt, joilla on ymmärrykseen liittyvä vamma, tarvitsevat lähes poikkeuksetta enemmän toisen ihmisen apua kuin esimerkiksi henkilöt, joilla on pelkkä fyysinen vamma. Vammaa ei voi kompensoida kuten voidaan esimerkiksi liikuntavamma pyörätuolilla. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti palvelujen ja tuen muotoihin. Silloin kun vamma on ymmärryksen alueella, useimmiten riittävä apu ja tuki voidaan turvata vain toisen ihmisen avulla. Toisen henkilön avulla kehitysvammainen voi selvitä hyvin itsenäisesti. Ilman tukea toimiminen on vaikeaa tai mahdotonta. Sen takia on mielestäni erittäin tärkeää, että laitoshoito vaikeavammaisten kohdalla säilytetään.

Sitten on tavoiteltavaa, että vammaispalvelut järjestetään yleislainsäädännön turvin kaikille yhteisinä palveluina. Yhteiskunta ei kuitenkaan siihen vielä ole valmis tänä päivänä. Erityisesti vammaislainsäädäntöä tarvitaan aina tai ainakin pitkään nyt jatkossakin.

Erityishuollon toteuttamiseksi tarpeellista toimintaa ovat ainakin asumispalvelut, aamu- ja iltapäivätoiminta ja päivä- ja työtoiminta. Nämä kehitysvammalain perusteella järjestetyt palvelut on kirjattava uuteen vammaispalvelulakiin subjektiivisina oikeuksina. Se on välttämätöntä. Vammaisten ihmisten yhdenvertaisuus ei toteudu ilman valtion osallistumista rahoitukseen eikä ilman järkevää normitusta. Jos uusi vammaislaki kirjoitetaan vammaispalvelulain pohjalta, tulee uuden lain sisältöä ja näkökulmaa laajentaa huomattavasti. Kehitysvammaisten ihmisten palveluissa korostuu muun muassa ohjauksen, tuen ja valvonnan tarve, jota nykyaikainen vammaispalvelulaki ei ota kaikilta osin huomioon. Samoin on turvattava kehitysvammalaissa mukana olevat perhepalvelut.

Vammaisuuden määrittelyssä on otettava huomioon kehitysvammaisten ihmisten erityispiirteet. Pyörätuolilla liikkuva on yleensä automaattisesti vaikeavammainen, vaikka olisi täysin työkykyinen. Toisaalta itse liikkuva ja syövä kehitysvammainen ei välttämättä kykene toimimaan lainkaan ilman toisen henkilön päivittäistä tukea tai ohjausta. Näitä kehitysvammaisia ihmisiä ei kuitenkaan välttämättä voida luokitella vaikeavammaisiksi.

Kehitysvammalain perusteella on järjestetty myös paljon terveyshuoltoon sekä lääkinnälliseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen liittyviä palveluita. Kehitysvammalain säädöksiä ei voi suoraan kumota, vaan ne tulee siirtää soveltuviin lakeihin. Nykyinen erityishuollon maksuttomuutta vastaava pykälä tulisi ottaa asiakasmaksulakiinkin. Hoitotukien korotus ei kompensoi tasapuolisesti maksuttomuuden poistamista. Päävastuu peruspalveluiden järjestämisestä on säilytettävä kunnilla. Sosiaalipalveluiden kuntayhtymät on nähtävä yhtenä palveluitten tuottajana jatkossakin. Terveydenhuoltoon liittyvät palvelut tulee siirtää sairaanhoitopiireille.

Arvoisa puhemies! Tämä on se pitkä tärkeä lista, joka tulevassa vammaislaissa on otettava huomioon, että nämä toiveet, mitä vammaisten puolelta on tullut meille kansanedustajille, otettaisiin lainsäädäntöön.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Nyt käsittelyssä oleva vammaispoliittinen selonteko linjaa vammaispolitiikan kehittämistoimenpiteitä.

Suomessa on vammaistukea saavia henkilöitä noin 12 500. Henkilökohtainen avustaja on 4 000 henkilöllä. Avustajien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Kuljetuspalveluja on lisätty viimeisen parin vuoden aikana niin, että asiakkaita on yli 80 000; vuonna 2002 taso oli noin 74 000. Kehitysvammaisten autettua asumista on vuodesta 2002 lisätty 4 000 asiakkaasta 4 700:aan. Monilla mittareilla laskettuna vammaispalveluja on lisätty selvästi lähivuosina, myös tämän hallituksen aikana.

Tässä salikeskustelussa on kuitenkin edelleen tullut esille, kuinka paljon vammaisten elinoloissa on kehittämistarpeita. Yleisellä tasolla vammaispolitiikan kehittämistoimenpiteet ovat selkeät. Vammaispolitiikalla taataan vammaisten ihmisoikeudet ja syrjimättömyys. Laadittavalla vammaispoliittisella ohjelmalla ohjataan vammaispolitiikkaa. Vammaisten kansalaisten työnsaantia pyritään helpottamaan ja turvaamaan kohtuullinen toimeentulo. Vammaisilla on oltava yhdenvertainen oikeus palveluihin ja tukiopiskeluun, myös itsenäistä asumista tuetaan. Vammaispalveluilla taataan oman elämän hallinta. Tietoteknologialla parannetaan palveluihin osallisuutta ja niiden saavutettavuutta. Vammaistutkimusta ja vammaisia koskevaa tietoa lisätään.

Selonteon tausta-aineiston mukaan valtionhallinnossa vammaiset on otettu huomioon jokaisessa ministeriössä. Toimet vammaisten hyväksi ovat kuitenkin eri ministeriöissä kovasti erilaisia. Joissakin ministeriöissä on vammaispolitiikalle asetettu selkeät tavoitteet ja asioiden hoitaminen on selkeästi vastuutettua. Toisissa ministeriöissä vammaiskysymys saattaa olla yksittäinen toimenpide ministeriön jossain yksikössä. Ministeriöissä olisi sovittava yhtenäisestä linjasta ja vastuukysymykset vammaisasioissa selkiytettävä. Näin saadaan hallinto toimimaan vammaisten hyväksi.

Vammaisten oikeudet ovat osa EU:n ja Euroopan neuvoston toimintaa, ja tämä toiminta heijastuu myös Suomeen. Vammaispolitiikka ja esteettömyystyö ovat esimerkki eurooppalaisen yhteistyön vauhdittavasta vaikutuksesta. Vammaispolitiikan merkityksen kasvamisessa EU:lla on ollut merkittävä rooli. Suomi vie omaa vammaispoliittista tietotaitoaan ulkomaille, erityisesti kehitysmaihin.

Tärkein tekijä, niin kuin täällä monta kertaa salikeskustelussa on jo esille tuotu, vammaisten aseman parantamisessa on asenteiden muokkaaminen vammaisille myötämielisemmiksi. Kielteiset ja välinpitämättömät asenteet ovat suurimmat esteet vammaisten aseman paranemisessa. Kun vammaisia aletaan pitää tasavertaisina kansalaisina ja asioita suunnitella heidät huomioon ottaen, voidaan puhua tasa-arvosta. Vammaisten yhdenvertaisuus yhteiskunnassa on kaikkien vastuulla. Asenteista ja tietämättömyydestä johtuvaa syrjintää ja eriarvoiseen asemaan asettamista esiintyy työelämässä, yksityisyyteen ja koskemattomuuteen liittyvissä kysymyksissä, koulutukseen liittyvissä asioissa, elinympäristön rakenteessa sekä julkisissa ja yksityisissä vammaispalveluissakin. Syrjintää on siis kaikkialla. Syrjinnästä on päästävä eroon.

Erilaisten vammaisia lähellä olevien järjestöjen mukaan subjektiivisten oikeuksien lisääminen harkinnanvaraisten suositusten sijaan turvaisi vammaisten ihmisten perusoikeudet nykyistä paremmin. Järjestöjen mielestä pakottava lainsäädäntö on ainoa keino, jolla voidaan turvata vammaisten ihmisten oikeudet. Vaikeavammaisella on oltava oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Työ- ja päivätoimintoihin toivottiin subjektiivisen oikeuden saamista. Korvamerkittyä rahaa ja valtionosuuksia kaivataan myös lisää vammaispalveluihin.

Nykyinen hallitus perusti lapsiasiainvaltuutetun viran hoitamaan lasten, myös vammaisten lasten, asioita. Vammaisjärjestöt ovat esittäneet vammaisasiamiehen viran perustamista. Vammaisasiamies hoitaisi kattavasti vammaisia koskevia asioita ja toisi puutteita esille. Ehkä seuraavaan hallitusohjelmaan kannattaa harkita vammaisasiamiehen viran perustamista, ainakin ellei vammaispoliittisen selonteon kehittämistoimet muuten toteudu.

Vammaisten omatoimista selviytymistä elämässään ja liikkumista tuetaan esimerkiksi antamalla veronalennus erikoisvarustellun auton hankintakustannuksista. Autoveron palautus, jonka vammainen henkilö saa erikoisvarustellusta autostaan, on pysynyt tasoltaan samana kiinteänä summana jo 20 vuotta. Veronpalautukseen on ehdottomasti tehtävä tasokorotus indeksin mukaan. Korotus ei tulisi kalliiksi valtiolle mutta helpottaisi monen vammaisen elämää ja parantaisi elämänlaatua.

Vammaispalvelulaki on toiminut kohtalaisen hyvin, ja ne palvelut, jotka ovat kuntien järjestämisvastuulla, on hoidettu kohtuullisen hyvin. Harkinnanvaraisia palveluja on sen sijaan tuotettu vähän. Vammaiskuljetukset ovat takkuilleet joillakin paikkakunnilla. Kuntien pitää päättäväisesti huolehtia siitä, että lain edellyttämät vammaispalvelut saadaan täytetyiksi. Kuntien välillä on liikaa eroja palvelujen laadussa. Eroja on pienennettävä. Terveydenhuollon, liikunta-, harrastus- ja kulttuuripalveluissa on liikaa alueellisia eroja, ja syrjäseuduilla palvelut ovat vaikeammin vammaisten saatavilla.

Arvoisa puhemies! Vammaiset ovat ihmisryhmä, joka tarvitsee yhteiskunnan tasavertaista huolenpitoa. Vammaisilla on oikeus elää yhdenvertaista elämää terveiden kanssa. He ovat yksilöitä, joilla on selkeästi omat yksilölliset tarpeensa. Valtion ja yhteiskunnan pitää huolehtia vammaisten asioista niin, että yksilölliset tarpeet saadaan tyydytetyiksi ja täysivertaisuus kansalaisina tunnustetuksi. Kaikista tärkeintä on kuitenkin ihmisten asenteiden muokkaaminen. Vammaiset ovat osa yhteiskuntaa, ja heidät on hyväksyttävä tänne täysivaltaisina kansalaisina.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Selonteko vammaispalveluista on hyvä suoritus hallitukselta. Aivan kuten ed. Kuosmanen sanoi, meihin on otettu yhteyttä ja meitä kansanedustajia on varmasti eri vaalipiireissä valistettu kehitysvammaisten ja heidän eri tahojensa kautta niin henkilökohtaisten avustajien tarpeesta kuin muustakin, järjestöjen kautta on otettu yhteyttä ja kerrottu, mitä epäkohtia kehitysvammaisilla tai muilla vammaisilla on yhteiskunnassa. En käy niitä tässä erikseen mainitsemaan. Pian käy niin, että joku taho jää mainitsematta ja kokee tulevansa syrjityksi. Kaiken kaikkiaan vammaiset kärsivät ennakkoluuloista ja kielteisestä suhtautumisesta sekä muiden ihmisten taholta että yhteiskunnan kaiken kaikkiaan.

Kun ajatellaan, että vaikeasti vammaisia on noin promille väestöstä eli keskimäärin 5 000, täytyy vain ihmetellä, kuinka tämä yhteiskunta ei ole voinut taata heille subjektiivista apua. Ajatellaanpa, että meillä on näkövammaisia arviolta 80 000, joista alle 18-vuotiaita 1 500, kuuroja ja kuurosokeita arvioidaan olevan hiukan alle 9 000 ja kehitysvammaisia 50 000, niin että kovin suuresta määrästä henkilöitä ei ainakaan vaikeavammaisten kohdalla ole kyse. Jos ajatellaan erilaisia spesiaalivammoja, niin esimerkiksi selkäydinvamman saaneita on maassamme noin 30 000, polioon sairastuneita 4 000—6 000 ja nivelreumaa sairastavia noin 35 000. Näin saadaan vähän käsitystä siitä, kuinka suurista ihmisryhmistä on kysymys. Itse olisin toivonut, että tässä selvityksessä olisi enemmän käsitelty myös aika uusia diagnooseja, kuten autismia, Aspergerin syndroomaa ja adhd:tä, jotka myös ovat osaltaan kommunikointikykyyn vaikuttavia diagnooseja.

Kaiken kaikkiaan olemme myös saaneet palautetta, varmasti kaikki kansanedustajat, että tulkkauspalvelut kunnissa on turvattava. Kuten täällä ed. Peltomo jo sanoi, se perustuu perustuslakiin, ja katson, että on ennenkuulumatonta, että viittomakielen tulkkauspalveluita ei ole kunnissa riittävästi saatavilla.

Poimin täältä nyt erilaisia kohtia ja pahoittelen, arvoisa puhemies, mikäli toistan itseäni, mutta haluan vielä erään spesialiteetin kaivaa esille. Se on nimittäin maanpuolustustyö. Sotilaslääkärinä toimiessani minuun otettiin yhteyttä ja toivottiin, että hieman vammautunut poika olisi voinut olla mukana maanpuolustustyössä eli suorittaa oman puolustus velvollisuutensa Puolustusvoimissa vammastaan huolimatta. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska ei ollut riittävästi henkilökuntaa käytettävissä avustustoimintaan. Vastaavaa olen kuullut henkilöiltä, jotka ovat itse vammautuneet ja ajatelleet sotilasuraa ja toivovat, että huomioitaisiin myös vammautuneiden henkilöiden halu olla rakentamassa yhteiskuntaa ja muun muassa olla maanpuolustustyössä mukana.

Päijät-Hämeessä, kuten ed. Kauppila täällä Lahdesta ansiokkaasti kertoi, on sosiaali- ja terveyspiirihanke menossa. Toivonkin, että juuri nämä tulkkausasiat ja muut vammaisiin liittyvät palvelu- ja hoiva-asiat hoituvat senkin hankkeen kautta eteenpäin ja sosiaalilainsäädännön kiemuroita ja kiharoita oikaistaan.

Yli 65-vuotiaitten vaikeavammaisten kuntoutus on turvattava myös kuntien kautta. Tällä hetkellä näin ei ole. Kehitysvammaisten työ on turvattava, että he saavat omalla panoksellaan rakentaa tätä yhteiskuntaa ja käydä töissä, ja aikuistuville nuorille on turvattava ammatillinen koulutus. Meidän on myös muistettava, että vammaisille henkilöille sopivat hyvät ratkaisut rakentamisessa ja liikkumisessa ovat useimmiten hyviä muillekin, varsinkin kun ajatellaan, kuinka väki vanhenee.

Haluaisin vielä kiinnittää, arvoisa puhemies, huomiota siihen, että Suomessa pitäisi vielä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että liikuntaesteiset saisivat riittävästi autoja käyttöönsä ja oltaisiin valmiita tukemaan heitä tässä toiminnassa, ja myös, että terveydenhuolto eri vammaisryhmille turvataan. Näin ei ole, kuten Stakesin raportissa 6/2006 sivulla 34 kerrotaan.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Jokaisen kansan sivistyksen taso mitataan selkeästi sillä, millä lailla se kohtelee vähimpiään, ja ennen kaikkea sillä, millä lailla se suhtautuu vammaisiin. On aivan selkeästi nähtävissä, että siellä, missä ei ole sivistystä, ei ole tietoa, ei taitoa, siellä vammaisia ei kohdella ihmisarvoisella tavalla. Siitä syystä meidän on oltava länsimaisena sivistysvaltiona tässä asiassa kehityksen keulalla, ja siinähän toki hyvässä asemassa olemmekin, mutta aina on parantamisen varaa. Meidän on muistettava, että vammaisillakin on oikeus tasa-arvoisiin, tasavertaisiin ihmisoikeuksiin ja elämään niin pitkälle kuin he suinkin henkisesti ja fyysisesti avustettuina voivat osallistua.

Mutta tässä raa’assa kilpailuyhteiskunnassa säästämistavoitteineen ja tehokkuus—tulos-ajatteluineen kvartaalitaloudessa pyörittäessä on näköjään meidän tässä talossa luotava vammaisille lakisääteisiä oikeuksia. Heti, jos ne ovat harkinnanvaraisia, niiden saaminen näyttää kuntatasolla olevan hyvin vaikeaa. Jopa niissäkin tapauksissa, missä on kyse lakisääteisistä oikeuksista tänä päivänä, kuntatasolla yritetään keksiä selityksiä ja väistöjä ja porsaanreikiä, miten voitaisiin olla täyttämättä näitä sinänsä täysin perusteltuja oikeuksia ihmisarvoiseen elämään. Henkilökohtainen avustaja on yksi semmoinen asia, jossa näyttävät eri kunnat venyvän eri lailla, ja se on kuitenkin liikuntavammaisille erittäin merkittävä ja tärkeä osa heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan normaaliin elämään.

Yhtenä vammaisryhmänä tänä vuonna ovat olleet, tai viime vuoden aikana enempikin, esillä kuulovammaiset, koska Kuurojen Liiton 100-vuotisjuhlaa viime vuonna vietettiin monella eri tasolla. Ihmettelen sitäkin asiaa, että me emme tässä maassa, joka on it-tekniikan huippukehittäjämaa, järjestä aivan puhtaasti kuuroille näköpuhelinta subjektiiviseksi oikeudeksi. Se olisi minun mielestäni hyvin selkeä osoitus ja kehittämisen ala, jos sitä ruvettaisiin viemään eteenpäin ja näytettäisiin maailmalle, että me osaamme ja pystymme tämmöisen homman hoitamaan. Näiden laitteiden määrä on kuitenkin niin pieni, että se ei ole missään tapauksessa kustannuskysymys valtiolle. Vain tällä lailla kuurot viittomakieliset pystyisivät kommunikoimaan matkojen päähän kaltaistensa ihmisten kanssa.

Toinen asia, mikä minusta on lähes vammaisen syrjintää, on, että kuuro ei voi saada kuorma-autokorttia muuta kuin erikoisluvalla. Kuitenkin siinä kuorma-auton ajossa on kyllä näkö se aisti ja muu raajojen liikuntakyky, mikä ratkaisee sen, pystyykö ihminen sitä hommaa tekemään vai ei. Näkee ja kuulee tänä päivänä monasti nuorien tuolla ajavan henkilöautolla soittimet niin suurella, että he eivät varmaan kuule, mitä ulkopuolella tapahtuu. Kyllä minun mielestäni siinä olisi jo syytä harkita kortin poisottoa, jos kerta on se ympärillä tapahtuvien kuuloärsykkeiden havainnointi joku ajotaidon näyttö.

Arvoisa herra puhemies! Nyt on joissakin pitäjissä otettu käytäntöön uudisrakennuksissa, että täytyy tehdä varaus pyörätuoliliikennettä varten ja täytyy tehdä loivat rampit, kynnyksettömät, leveämmät ovet. Tämä on erittäin hyvä päätös, ja se pitäisi lyödä yli maan, että missään, missä tehdään uutta, ei saa tehdä semmoisia paikkoja, joihin ei pyörätuolilla pääse. Minua oikein karmaisi, kun kuuntelin radiosta, kun joku puskaradiosoittaja valitti, että heidän uudisrakennukseensa joudutaan tekemään tämmöinen pyörätuoliramppi, vaikka kukaan ei sitä tule tarvitsemaan. Mistä tämä soittaja saattoi tietää, että vaikkapa hän itse ei sitä jo heti huomispäivänä tarvitse? Se on tämä meidän terveytemme kuitenkin niin vaakalaudalla koko ajan, että yksi rymäys ja sitten me olemme vammaisia, jos huono tuuri käy. Siinä mielessä ei meidän terveiden parane sanoa, ettemme me näitä palveluita tarvitse koskaan. Sitä ei todellakaan tiedä, minä päivänä me itse kukin niitä tarvitsemme.

Tällä tyylillä kun edetään, me pysymme tässäkin asiassa sivistysvaltioiden joukossa. Tekemistä on, mutta on meillä kyllä mahdollisuuksiakin, jos vain haluja piisaa.

Susanna Haapoja /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Jatkan siitä, mihin jäin ensimmäisessä puheessa, eli vammaisten henkilöiden koulutuksesta, koska koulutus kuuluu kaikkine osineen hyvin vahvasti vammaispolitiikkaan. Tarvittavaa koulutusta tulee järjestää kattavasti koko maassa ammattikouluissa ja kansanopistoissa. Myös integroituminen niin sanottuun tavalliseen kouluun varsinkin peruskouluikäisenä on tärkeää sekä vammaiselle että niin sanotulle terveelle nuorelle. Opetussuunnitelmat tulee tehdä tarkasti, ja opettajien voimavaroista on huolehdittava. Vammaisten henkilöiden kanssa toimivat ovat ammattitaitoisia ja työhönsä sitoutuneita, ja heidän jaksamisestaan onkin huolehdittava.

Vapaan sivistystyön laki muuttui, ja valtionosuusprosentti korotettiin 57:stä 70:een. Lakimuutosta hyväksyessään joulukuussa eduskunta hyväksyi sivistysvaliokunnan ensimmäisen lausuman, ja se kuului näin: "Eduskunta edellyttää, että säädettäessä kansanopistojen valtionosuuden perustana olevan yksikköhinnan korotuksesta vammaisille tarkoitettua opetusta järjestettäessä otetaan erityisesti huomioon Lehtimäen erityiskansanopiston opiskelijakunnan koostumuksesta aiheutuva poikkeuksellinen kustannusrakenne ja tästä johtuvat rahoitustarpeet."

Asetukseen tuli yksi korotusperuste erityiskansanopistoille. Korotusta saivat Kuurojen opisto, Hoikan opisto ja Lehtimäen opisto. Tuo Lehtimäen opisto tekee kuitenkin työtä sellaisten moni- ja vaikeavammaisten henkilöiden kanssa, joista läheskään kaikki eivät pääse ammatilliseen koulutukseen — valmentava ja kuntouttava koulutus on tietenkin mukana kuvassa. Lehtimäen opisto on Suomessa ainutlaatuinen ja poikkeuksellinen, ja sen toiminnasta onkin huolehdittava taloudellisesti niin, että joka vuosi toiminta on turvattua.

Arvoisa puhemies! Vammaisen henkilön elämän helpottamiseksi tehtävä työ ei ole helppoa. Yhteiskunnan toimijoiden tulee kuitenkin nähdä hyvä vammaispolitiikka mahdollisena.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Suomi on sitoutunut muun muassa Euroopan unionin jäsenenä edistämään kaikille avointa ja syrjimätöntä yhteiskuntaa. Kaikkien ihmisten, myös vammaisten, syrjimättömyys taataan myös maamme perustuslaissa. Julkisen vallan tehtävänä on seurata, että vammaisten sekä ihmisoikeudet että perusoikeudet yhteiskunnassa toteutuvat. Ei ole kuitenkaan yksinomaan julkisen vallan harteilla toimia niin, että vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus yhteiskunnassamme lisääntyy, se on meidän jokaisen vastuulla.

Monet vammaisten elämää vaikeuttavat fyysiset ja sosiaaliset esteet ovat itse asiassa asenteidemme ja ennakkoluulojemme tuloksena syntyneitä. Sekä vammaiskäsitys että sen myötä myös vammaispolitiikka ovat kuitenkin viime vuosien aikana edenneet mielestäni myönteisempään, suvaitsevampaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Vammaisuutta ei tarkastella enää pelkästään lääketieteen ja hoitamisen näkökulmasta. Tänä päivänä vammaisuutta lähestytään myös sosiaalisista lähtökohdista, jotka nostavat valokeilaan ympäröivän yhteiskunnan rakenteet vammaisten arjessa selviytymisen ja tasavertaisen osallisuuden mahdollistajana tai estäjänä.

Vaikka suhtautuminen vammaisuuteen on myönteisellä tavalla muuttunut, on edelleen paljon tehtävää, jotta suomalaisen vammaispolitiikan keskeisten periaatteiden voi sanoa rehellisesti toteutuneen. Vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen, vammaisten oikeus osallisuuteen ja vammaisten henkilöiden oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin, näihin kolmeen periaatteeseen, sisältyvät ne keskeiset kehittämistarpeet, joihin toivottavasti myös tulevalla uudella lainsäädännöllä voidaan riittävästi vaikuttaa.

Arvoisa puhemies! Haluan nostaa tuoreesta vammaispoliittisesta selonteosta esille muutaman mielestäni keskeisen seikan.

Selonteossa sanotaan, että kommunikaatio ja oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi on meidän ihmisten yksi perusoikeus. Vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua käyttävien oikeudet onkin kirjattu perustuslakiin. Yhteiskunnan rakenteiden ja toimintojen esteettömyydellä on mahdollista edistää oikeudenmukaisuutta ja estää syrjäytymistä. Tämän vuoksi muun muassa tulkkaus- ja muiden kommunikaatioesteiden poistaminen on ehdoton edellytys vammaisten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi.

Vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivinen oikeus tulkkipalveluihin toteutuu kunnissa vaihtelevasti, ja palveluiden saamisessa on kuntakohtaisia eroja. Selonteon mukaan palveluiden kysyntä on tarjontaa suurempi ja ongelmat tulevat eteen erityisesti pienen väestöpohjan ollessa kyseessä. Tässä olisikin ehdottomasti edistyttävä ja etsittävä toimivia ratkaisuja, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi.

Selonteossa esitetään muun muassa tulkkipalveluiden organisoimista kuntaa suuremmalla väestöpohjalla ja etätulkkauksen kehittämistä. Esimerkiksi omassa maakunnassani Keski-Pohjanmaalla on kuuroilla suuria ongelmia saada tulkkauspalveluita, koska kuntamme ovat pääsääntöisesti hyvin pieniä. Mielestäni kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä olisikin syytä pitää mielessä myös vähemmistöryhmien tarpeet ja oikeus palveluiden saantiin. Pienten kuntien mahdollisuudet yksin toteuttaa tulkkipalveluita ovat heikot, eikä tällainen malli ole edes järkevä. Siis uusia toimintatapoja on kehitettävä.

Selonteossa sanotaan, että kuulo- ja näkövammaisille sekä kehitysvammaisille on tarjolla riittämättömästi sopivaan muotoon muokattua tietoa. Kuurot ovat erityisesti toivoneet lisää myös suomenkielisten televisio-ohjelmien tekstittämistä. Mielestäni tekstitysten lisääminen palvelisi paitsi tiedonsaantia myös muun muassa selontekoonkin kirjattua oikeutta kulttuurin saavuttamiseen.

Sokeiden tai heikkonäköisten ihmisten tiedonsaanti edellyttää, että visuaalinen informaatio on saatavissa eri muodoissa, muun muassa äänitteinä tai elektronisesti. Celia-kirjasto on näkövammaisten oma kirjasto, josta he voivat lainata muun muassa äänikirjoja. Eduskunta on jo muutamana vuonna osoittanut kirjastolle lisää määrärahoja aineiston digitalisointiin talousarviokäsittelyn yhteydessä. Mielestäni on huolehdittava siitä, että kirjaston toimintaedellytykset turvataan myös tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Koulutus kuuluu kaikille, ja jokaisella on oikeus perusopetukseen. Vammaisilla on Suomessa kuitenkin muuta väestöä alhaisempi koulutustaso. Vammaispoliittisen selonteon mukaan perusopetus tavoittaa vammaiset lapset hyvin ja tukitoimetkin järjestyvät kohtuullisesti. Toisen asteen koulutus on sen sijaan todettu perusopetusta ongelmallisemmaksi. Toiselta asteelta puuttuu avustajia, ja etenkin ammatillisessa koulutuksessa ammattialan valinnassa ei ole riittävästi vaihtoehtoja vammaisille. Myös korkea-asteen opiskelun ongelmat ovat saman kaltaiset: tulkki- ja avustajapalveluita ei ole riittävästi, ja usein myös fyysinen ympäristö on esteellinen.

Jotta vammaiset lapset ja nuoret voivat opiskella, on ensisijaisesti turvattava opiskelun edellyttämät palvelut ja tukitoimet. On myös erityisesti huolehdittava siitä, että peruskoulunsa päättävällä vammaisella on välittömästi tiedossa jatko-opiskelupaikka tai työtä tai työharjoittelua. Siis nuorten yhteiskuntatakuun pitää koskea myös vammaisia nuoria, sillä vammaisen nuoren vaara syrjäytyä yhteiskunnasta on erityisen suuri.

Alhaisella koulutustasolla on myös suora yhteys siihen, että vammaisten työllisyysaste on matalampi kuin väestöllä keskimäärin. Yhteiskuntamme lähitulevaisuuden haaste on työvoiman saatavuus ja riittävyys. Meillä ei ole yhteiskunnallisestikaan katsottuna varaa pitää vammaisia ikään kuin työvoimareservinä, vaan kaikin mahdollisin toimenpitein meidän tulee pyrkiä edistämään sitä, että myös vammaiset voivat osallistua työelämään ja sitä kautta oman elämänsä ja yhteiskunnan rakentamiseen.

Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajan on ryhdyttävä sellaisiin vammaisen henkilön työssäselviämistä edellyttäviin toimiin, joita ei pidetä kohtuuttomina. Vammaista henkilöä ei myöskään saa työnhaussa syrjiä. Erilaisista tukitoimenpiteistä huolimatta vammaisten henkilöiden työllistyminen on muita heikompaa ja heidän tulotasonsa matalampi. Tarvitsemme siis yhteiskunnassamme paitsi lainsäädännöllisiä myös asenteellisia korjaustoimenpiteitä, jotta työelämän tasa-arvoisuus vammaisten osalta toteutuisi.

Lopuksi, puhemies, haluan vielä lyhyesti ottaa kantaa vaikeavammaisten oikeuteen saada henkilökohtainen avustaja. Viimeisten kymmenen vuoden kuluessa on avustajapalveluiden kehittämistä käsitelty useissa selvityksissä. Kun nyt vammaislainsäädäntöä ollaan kehittämässä, on erittäin tärkeää, että myös vaikeavammaisten avustajapalvelut saadaan lainsäädännön piiriMielestäni tätä asiaa on puitu jo riittävän kauan ja nyt on aika tehdä päätöksiä.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! On hienoa, että käsittelyssämme on nyt ensimmäistä kertaa vammaispoliittinen selonteko, mikä avaa näin uuden väylän vammaispolitiikan parlamentaariselle käsittelylle ja toivottavasti nostaa vammaisten asiat sekä vammaisten asemaan tarvittavat parannukset vahvasti esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vammaisten puolesta toimimaan minua on erityisesti herättänyt työskentelyni lähihoitajana Pääjärven kuntayhtymässä vaikeavammaisten parissa. Se opetti arvostamaan elämää sen kaikissa muodoissa, silloinkin kun elämän mahdollisuudet ovat kaikkein rajallisimmat.

Juuri nyt eletään vammaispalvelujen toimintaympäristön varsin merkittävää muutosvaihetta. Vammaislain ja kehitysvammalain yhdistäminen on vireillä ministeriössä. Tarkoituksena on kehittää vammaispalveluja, lisätä eri vammaisryhmien tasavertaisuutta, ajantasaistaa lainsäädäntöä sekä sovittaa vammaispalveluja koskeva lainsäädäntö yhteen muun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön kanssa sekä kehittää alueellista yhteistyötä. Erityisesti esillä ovat olleet henkilökohtaisen avustajajärjestelmän parantaminen sekä tulkkipalvelujen tuntimäärän korottaminen, mitkä ovatkin välttämättömiä ja kipeästi kaivattuja parannuksia. Täysivaltainen osallistuminen yhteiskuntaan edellyttää riittäviä avustuspalveluja sekä kommunikoinnin mahdollisuuksia.

Taustaselvityksissä on myös paneuduttu vammaispalvelujen rahoittamiseen ja erityisosaamisen turvaamiseen kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä. Tähän avautunee erityisiä mahdollisuuksia myös kunta- ja palvelurakennehankkeen yhteydessä, kun luodaan riittävän vahvaa rakenteellista ja taloudellista pohjaa palveluiden järjestämiselle sekä palveluiden laadun varmistamiselle. Eriarvoisuutta eri kunnissa asuvien välillä palveluiden suhteen tulee ehkäistä ja varmistaa kaikille asiantuntevat erityispalvelut. Tällä hetkellä vammaispalvelut ja vammaisten oikeudet toteutuvat hyvin eri lailla eri kunnissa ja eri vammaisryhmien välillä.

Lakien yhdistämisessä ja muussa kehityksessä tulee lähteä siitä, ettei minkään ryhmän asema heikkene uudistusten yhteydessä. Kaikkien asemaa tulee kehittää. Myös heikoimmassa asemassa olevien, mielenterveyshäiriöiden kanssa kamppailevien tulee päästä nykyistä helpommin vammaispalveluiden piiriin.

Myös laitoshoidon asteittainen purkaminen on käynnissä ja tuo aivan uudenlaisia haasteita mutta myös mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Kodinomaiset tuki- ja palveluasunnot ovatkin oikea suunta, mutta tällöin on turvattava riittävät tukipalvelut asukkaille. Suunnitellut kuntoutus- ja resurssikeskukset ovat myös oikea suunta. Kuntoutuspalveluiden saatavuuteen ja riittävyyteen on jatkossa kiinnitettävä yhä enemmän huomiota.

Myös muita muutoksia, kuten hankintalaki ja kotikuntalaki, on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Hankintalain yhteydessä on välttämätöntä huomioida sosiaali- ja terveyspalveluiden erityisluonne kilpailuttamisen ehtoja suunniteltaessa, markkinatalouden pelisäännöt kun eivät sovi ihmisten välttämättömimpien palveluiden turvaamiseen eikä palveluiden valinta saa perustua pelkästään taloudellisuuden arviointiin, vaan laadun tulee olla keskeisintä palveluita hankittaessa.

Myös yleishyödyllisyyden käsitteen määrittely ja sen vaikutukset muun muassa verokäytäntöihin ovat olleet viime aikoina esillä. Niihin liittyvät epävarmuudet tulee poistaa ja varmistaa, että jatkossakin mahdollisuudet yleishyödyllisten järjestöjen toteuttamalle palveluasumiselle ja muulle palveluiden tarjoamiselle säilyvät. Yleishyödyllisten yhdistysten palvelua tarvitaan välttämättä kunnallisten palveluiden rinnalle palveluiden saannin turvaamiseksi.

Asumiseen liittyen ovat haasteena myös Raha-automaattiyhdistyksen tiukentuneet käytännöt palveluasumisen tukemisessa. Toisaalta eduskunta sääti erityisasumisen tukemiseksi lain, joka mahdollistaa jopa 35 prosentin investointituen Valtion asuntorahastosta vammaisten palveluasumisen toteuttamiseksi. Tästä onkin saatu rohkaisevia kokemuksia, mutta tukiasuntojen tarve on edelleen kova.

Tarvitsemme yhteiskuntaan myös uudenlaista ajattelutapaa, jotta kaikessa toiminnassa vielä paljon nykyistäkin paremmin huomioitaisiin esteettömyys. Se tulee ymmärtää laajasti niin fyysisten, asenteellisten kuin kommunikaatioonkin liittyvien esteiden poistamisena. Esteetön yhteiskunta on hyvä yhteiskunta kaikille. Tämän ajatuksen toivoisin todella porautuvan kaikkiin yhteiskunnallisiin palveluihin. Tarjolla tulee olla riittävät ja yksilölliset tukipalvelut ja apuvälineet, jotta vamman aiheuttamat haitat rajoittaisivat täysivaltaista ja täysipainoista elämää mahdollisimman vähän.

Erityisesti haluan nostaa esiin palvelusuunnitelmien tarpeen. Palveluiden saannin varmistamiseksi velvoite palvelusuunnitelmasta ja siihen liittyvästä palvelusopimuksesta tulee nostaa lain tasolle. Eriarvoisuutta palveluiden välillä tulee ehkäistä myös valvonta- ja ohjaustoiminnalla. Liian usein vammainen henkilö joutuu taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta.

Tämän eduskunnan aikana on lailla vahvistettu yhdenvertaisuuden toteutumista ja vammaisten tarpeiden huomioimista muun muassa työ- ja opiskeluympäristössä. Samoin laki sosiaalisista yrityksistä toi erään uuden mahdollisuuden työllistää vajaakuntoisia. Oikeutta työhön ja työmahdollisuuksia tuleekin parantaa kaikille vammaisryhmille. Tämä tavoite onkin esillä oikean suuntaisesti myös tässä selonteossa. Työolosuhteiden järjestelemistuki ja palkkatuki ovat tärkeitä keinoja tukea vammaisten työllistymistä. Tarvitaan myös työvalmentajapalveluja.

Työtoimintaa on kehitettävä entistä mielekkäämmäksi, sekä työosuusrahaa tulisi korottaa inhimillisemmälle tasolle. Vammaisten mahdollisuuksia avotyöhön tulee vahvistaa. Vajaatyökykyisten työmahdollisuuksien vahvistaminen nousee yhä merkittävämpään rooliin, kun työvoimapulavuodet ovat edessä. Kaikki työikäiset tulee saada mahdollisuuksiensa mukaan työelämään, myös ne, joiden työllistyminen edellyttää erityisiä tukitoimia. Kyse on myös vammaisten elämän mielekkyydestä ja osallisuudesta.

Arvoisa puhemies! Hyvänä asiana haluan vielä tuoda esiin valtionosuusuudistuksen yhteydessä säädetyn vammaiskertoimen, joka huomioi vammaisten määrän kunnassa. Toivon, että se omalta osaltaan vahvistaa vammaisten oikeuksien toteutumista. Vammaisille tulee mahdollistaa täysi elämä.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä sanoa ed. Urpilaisen puheenvuoroon liittyen, että nyt on hallituksella tuhannen taalan paikka toimia ja näyttää, että tämän sosiaali- ja terveyspiirihankkeen yhteydessä sosiaalilainsäädäntö hoidetaan siihen malliin, että sosiaalipalvelut, esimerkiksi tulkkauspalvelu, voidaan turvata, niin kuin hallitusohjelmassa sanotaan, että kehitetään vaikeavammaisten henkilökohtaista avustajajärjestelmää ja tulkkipalveluita. Siellä on nyt kokeilu, jonka parissa on mahdollisuus kehittää toimintamahdollisuuksia ja uusia ajatuksia, niin että myös pienempiin kuntiin riittää riittävästi tulkkipalveluita tuntimääräisesti.

Mutta se, mitä halusin vielä, puhemies, sanoa, on se, että mielestäni meidän on kyettävä turvaamaan myös vammaisille se, että he voivat selviytyä yksinkertaisista arjen rutiineista kotona. On valitettavaa, että apuvälineisiin, niiden resursseihin, ei ole tehty resurssilisäyksiä yli kymmeneen vuoteen. Muissa Pohjoismaissa myönnetään enemmän resursseja apuvälineisiin. Haluan erityisesti korostaa liikkumisen ja toiminnan esteettömyyttä, palveleehan se vammaisten lisäksi myös toimintarajoitteisia, ikääntyneitä ihmisiä, pitkäaikaissairaita, ja ajatellaanpa esimerkiksi hauraita vanhuksia.

Haluan vielä korostaa, arvoisa puhemies, näitä lukuja. Ajatellaanpa, että meillä on kuuroja ja kuurosokeita 9 000 Suomessa ja puhevammaisia 10 000. Meidän täytyy ajatella, että minä hetkenä tahansa kuka tahansa meistä voi olla yksi vammaisista. Me voimme vammautua milloin tahansa. Maailmanpankki on arvioinut, että vammaisuus koskettaa suoraan tai epäsuorasti noin neljännestä maailman väestöstä. Ja kun ajatellaan, että vammaisten elinikä on arviolta noin kymmenen vuotta lyhyempi kuin valtaväestön, ei pitäisi olla vaikea turvata heille kaikille elinaikainen — nykyteknologiakin ottaen huomioon — kunnon arki.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Vammaiset kuitenkin elävät kuntien säästöjen viidakossa. Kuljetuspalvelut ovat säästökohteena, liikkumisen esteitä ei poisteta, kaavoitusta ei toteuteta niin kuin pitäisi maankäyttö- ja rakennuslain hengen mukaisesti, ja rakennussuunnittelussa ei vammaisten liikkumismahdollisuuksia huomioida riittävästi. Tulkkipalvelujen puutteesta on puhuttu paljon. Eduskunnan radion Ylen kohdalla muun muassa voisi viittomien käyttämistä lisätä. Mieleen tulee välittömästi esimerkiksi tasavallan presidentin esiintymiset ja muun muassa keskeiset eduskunnasta televisioidut istunnot.

Puhemies! Vammaiset ja heidän järjestönsä joutuvat käyttämään kohtuuttomasti aikaa ja voimavaroja valituksiin ja oikeusprosesseihin. Vammaisjärjestöt ovatkin esittäneet vammaisten ihmisten tasa-arvon takaamiseksi vammaisten tasa-arvolakia. Tätä vaatimusta on syytä kannattaa.

Kynnys ry on syytä mainita yhtenä monista vammaisjärjestöistä, jotka tekevät todella arvokasta työtä. Poikkeuksellisesti haluan nostaa esille myös yhden nimen, kymenlaaksolaisen aktiivisen Kynnyksen toimijan Irma Nuoran Kotkasta. Itsekin näkövammaisena hän on aktiivinen ja jaksaa, ja hänen toimintansa on yksinkertaisesti ainoalaatuista. Vammaisjärjestöt ovat tällä tavalla myös paikka, josta löytyy innovatiivisia, jaksavia ihmisiä.

Lainvalmistelutyön lähtökohtana tällä hetkellä on kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittaminen. Lakien yhteensovittaminen ja lainsäädännön kehittäminen ei yksin riitä eikä toimi, mikäli kuntien säästökohteena ovat edelleenkin vammaiset ja heidän perustellut vaatimuksensa.

Vammaisen vanhuksen asema on erityisen vaikea. Tyypillinen epäoikeudenmukaisuus on Kansaneläkelaitoksen linjaus, joka lopettaa kuntoutuksen, kun kansaneläkelain määrittämä ikä täyttyy.

Käytännön elämän esimerkkinä olkoonpa vaikka kotkalaisen Meeri A:n tapaus muutama vuosi sitten. Hän haki kuljetuspalveluja eli niin kutsuttuja taksiseteleitä. Meeri A. oli vakavasti näkövammainen, mikä johtui silmänpohjien rappeutumasta. Muuten asianomainen oli aktiivinen ja toimelias ihminen huolimatta siitä, että oli jo 92-vuotias. Mutta sosiaali- ja terveysvirasto vastasi tähän hakemukseen kieltävästi. Valitus tehtiin, mutta sekä sosiaali- ja terveyslautakunta että myöhemmin kaupunginhallitus antoivat saman kieltävän vastauksen. Asia jatkoi valituksena Kouvolan hallinto-oikeuteen, joka äänestyksessä 2—1 epäsi Meeri A:n oikeuden kuljetuspalveluihin. Mikä tämä linja oli? Syynä hakemuksen hylkäämiseen oli siis ikä. Meeri oli, kuten totesin, 92-vuotias, eli vastauksessa oli, että "olette liian vanha saamaan kuljetuspalveluja". Näin ollen katsottiin, että ikä lopettaa ikään kuin vammaisuuden, vanhempi ihminen ei voi olla vammainen. Vihdoin korkein hallinto-oikeus hyväksyi sinne osoitetun valituksen ja katsoi, että asianomaisella oli oikeus vammansa perusteella kuljetuspalveluihin eikä ikä ole tässä esteenä.

Vaikeasti vammautuneen henkilön oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on monesti tänään täällä todettu, ja tämä oikeus pitäisi todella toteuttaa. Vuonna 2003 oli eduskuntavaalit maaliskuussa; tuolloin myös vietettiin vammaisen vuotta. Tuosta vuodesta, jolloinka vammautuneille ja vammaisille annettiin lupauksia vaikeavammaisen henkilökohtaisesta avustajasta ja siitä, että se on subjektiivinen oikeus, on nyt kulunut kolme vuotta, mutta itse asiassa ei ole päästy eteenpäin. Nyt asia olisi ratkaistava viimeistään esillä olleen lainsäädännön kehittämisen yhteydessä, mutta asiaa ei voi jättää vain kuntien osalle, kun ajattelemme nykyisiä säästöpaineita, mitä kunnilla on, vaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä tämän asian rahoitus pitäisi lopullisesti hoitaa.

Eilen keskustelimme kuntien menotaloudesta ja menokehysten kireydestä. Tässä kohtaa voikin todeta, että hallituksen on taivuttava ja löysättävä kiristävää ja kehitystä estävää menokehystä. Tämä liittyy myös vammaisten oikeuksien toteuttamiseen.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! On syytä antaa tunnustus hallitukselle ja ministerille tämän vammaispoliittisen selonteon laatimisesta ja antamisesta. Selonteko on laaja-alainen, ja se on hyvin ja asiantuntemuksella tehty. Selonteko on myös hyvin ajankohtainen ja tarpeellinen, elämmehän varsin vahvasti taloudellisia arvoja korostavassa yhteiskunnassa, voi puhua monesti jopa aika kovista arvoista. Tämä yhteiskunta korostaa menestyjiä, ja siksi on syytä tarkastella, miten suhtaudutaan vammaisuuteen ja vammaisiin. En tule kovin yksityiskohtaisesti näihin asioihin puuttumaan tässä puheenvuorossa, koska tämä selonteko tulee sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn, jossa olen mukana, ja aikanaan palautekeskustelussa tähän sitten tarkemmin palaan.

Herra puhemies! Keskeinen asia tässä kokonaisuudessa on asennekysymys: millä tavalla itse kukin suhtaudumme vammaisiin ja vammaisuuteen, ja millä tavalla yhteiskunta niihin suhtautuu. Ed. Tiusanen tuossa edellisessä puheenvuorossa viittasi muun muassa kaavoitukseen ja rakentamiseen. Se on yksi osa. On erittäin tärkeää, että näitä asioita tarkastellaan kokonaisuutena. Suhtautuminen vammaisiin ei ole vaikkapa kunnallishallinnossa vain sosiaali- ja terveystoimen asia, vaan se koskettaa kaikkea lähtien kaavoituksesta, jossa tämä asia on syytä ottaa riittävästi huomioon. Se näkyy rakentamisessa, näkyy suunnittelussa. Aivan liian usein menneinä vuosina on käynyt niin, että kun julkinen rakennushanke on aika pitkälle suunniteltu, on jo työt aloitettu, niin sitten katsotaan, miten on esteettömyys hoidettu. Parhaalla tavalla ja nykyisin entistä useammin se tapahtuu jo alkuvaiheessa, jolloin on kohtuullisesti huomioon otettavissa se, että liikkuminen onnistuu pyörätuolilla tai liikuntaesteisille mahdollisimman hyvin.

Asennekysymyksiin kuuluu se, että suhtaudumme sillä tavalla, että vammaiset ovat täysivaltaisia kansalaisia ja toimivat mahdollisimman normaalilla tavalla, jos niin voi sanoa, ovat yhteiskunnan toimissa mukana ja mahdollisimman keskellä elämää. Menneinä vuosinahan oli niin, että varsinkin vaikeavammaiset ja kehitysvammaiset saatettiin eristää laitoksiin tai vastaaviin, mutta nyt entistä enemmän myöskin kehitysvammaiset ovat monissa toimissa mukana, ja sillä on saatu varsin paljon hyviä tuloksia aikaan.

On hyvin havainnollistava asia moni yksittäinen tapaus. Muun muassa kun on joku ihminen joutunut onnettomuuteen ja on esimerkiksi jouduttu jalka amputoimaan tai jotain muuta, niin siinä toipumisessa ja paranemisessa ei ole oleellista esimerkiksi se, että saadaan mahdollisimman hyvä tekoraaja, vaan että saadaan lopputuloksena kävelevä ihminen eli mahdollisimman hyvin arkipäiväisiin toimiin pystyvä ihminen, ja se, miten kaikilla tavoilla tätä voidaan tukea, on erittäin tärkeää tässä kokonaisuudessa.

Herra puhemies! Tässä selonteossa nousi esille kolme keskeistä periaatetta. Vammaisten henkilöiden oikeus yhdenvertaisuuteen oli ensimmäinen, toinen oli vammaisten henkilöiden oikeus osallisuuteen eli oikeus osallistua mahdollisimman paljon yhteiskunnan eri toimintoihin, ja kolmas asia oli vammaisten henkilöiden oikeus tarpeellisiin palveluihin ja tukitoimiin. Niistä tänä päivänä, tänä iltapäivänä ja illalla, on käyty varsin hyvä ja mielestäni rakentava keskustelu. Tästä tulee hyvä mieli, että meillä vahvan talouskasvun yhteiskunta suhtautuu oikealla tavalla vammaisuuteen. Keskeinen asia tulee olemaan se, millä tavalla nämä palvelut ja tukitoimet rahoitetaan, niin että tämä rahoitusjärjestelmä toimii mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisella tavalla.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta, että tämä vammaispoliittinen selonteko on varsin hyvin ja onnistuneesti laadittu. Tästä on hyvä käydä valmistelemaan mietintöä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tölli käytti hyvän puheenvuoron. Mielestäni on hyvä todeta se, että vammaisen ihmisen asema on meidän joukossamme, ei niin, että hänet eristetään, ei segregoida henkilöä, vaan hän on muun yhteiskunnan yhteydessä, oleellinen osa sitä.

Samalla on syytä myös muistaa se, että ihmisenä olemiseen kuuluu myöskin Downin syndrooma, sitä sairastavat ovat myös ihmisiä. Tässä yhdyn siihen ajatukseen, jonka aikaisemmin tänään ed. Päivi Räsänen täällä esitti. Mutta en kyllä yhdy siihen ajatukseen, että meidän pitäisi syyllistää ultraäänidiagnostiikan avulla tapahtuvaa sikiön lähempää tarkastelua ja sitä diagnoosia, joka tehdään sikiöstä nimenomaan tämän 21:nnen kromosomin kolmentuman — kolme kromosomia, kun pitäisi olla kaksi — esiintymisen seurauksista. Vaikeaan Downin syndroomaan liittyy usein aivovaurio, siihen liittyy sydänepämuodostuma, sydämeen liittyvä kammioepämuodostuma, kammioiden välinen seinämä on usein puuttuva jne. Eli ei syyllistetä niitä ihmisiä, jotka haluavat tämän tiedon ja toimivat sen mukaan esimerkiksi niin, että lopettavat raskauden pitkänkin miettimisen jälkeen. Mutta toisaalta painotan sitä, että Downin syndrooma on osa ihmisen elämää ja olemista ja se on sinänsä hyväksyttävä ja hieno asia meidän joukossamme.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Otan vain yhden yksityiskohdan tähän vammaiskeskusteluun. Olen sitä mieltä, että vaikeavammaisella on oltava oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Tässä valmistelussa olevassa vammaislakien uudistamisessa on sisällytettävä subjektiivinen oikeus vaikeavammaiselle henkilölle henkilökohtaiseen avustajaan. Minä myönnän sen, että nämä subjektiiviset oikeudet ja niiden lisääminen ovat tänä päivänä hyvin tarkan syynin ja kontrollin alla ja yhteiskunnassa on sellainen henki, että hyvin hitaasti ja hyvin vaikeasti näitä subjektiivisia oikeuksia halutaan laajentaa, mutta kaikille kuuluu ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen. Se ei saa olla riippuvainen kuntakohtaisista päätöksistä ja rahoituksesta.

On aivan kohtuutonta, että tänä päivänä vammaiset saavat eritasoisia avustajapalveluja asuinkunnasta riippuen. Jotkut kunnat, kuten Helsinki, olen kuullut, onneksi näitä avustajapalveluja kustantavat varsin kattavasti, siten että henkilökohtainen avustaja voi auttaa avustettavaa myöskin viikonloppuisin, myöskin sunnuntaisin. Joissakin kunnissa on rajoitettu esimerkiksi viikonloppuisin henkilökohtaisen avustajan käyttöä, ja varmasti monessa kunnassa nämä avustaja-asiat ovat vieläkin huonommin.

Henkilökohtainen avustaja on osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi huolenpidoksi. Valtiovallan on otettava vastuu avustusjärjestelmän hallinnoinnista ja rahoituksesta. Julkisen talouden haasteet muun muassa ikääntymiskehityksen vuoksi eivät saa muodostua esteeksi kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumiselle.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan arvon mittaa se, miten hyvin se huolehtii heikompiosaisistaan. Tämä koskee myös vammaisista huolenpitoa.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Arviolta joka kymmenennellä ihmisellä on jokin arkielämään vaikuttava vamma. Suomessa on yhteensä noin puoli miljoonaa vammaista. Euroopassa vammaisia on arviolta 38 miljoonaa.

Vammaiset kohtaavat kaikkialla esteitä, jotka vaikeuttavat heidän mahdollisuuksiaan saada työtä ja elää itsenäistä elämää. Hankalin tilanne on niillä vammaisilla henkilöillä, jotka ovat alttiina syrjinnälle useammasta syystä.

Suomalainen vammaispolitiikka perustuu ihmisoikeuksien tunnustamiseen ja yhdenvertaisuuden periaatteeseen. YK:n suosituksella on ollut merkittävä vaikutus myös suomalaiseen vammaispolitiikkaan. Suomessa vammaisten henkilöiden asemaa parannettiin perusoikeusuudistuksen yhteydessä. Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi vammaisuuden perusteella. Lisäksi Suomessa perustuslain mukaan viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien henkilöiden oikeudet tulee turvata lailla.

Vammaispalvelulaissa on säännökset, jotka turvaavat vaikeasti kuulo- ja puhevammaisten henkilöiden oikeudet tukipalveluihin. Tukipalvelujen kehittäminen on mukana hallituksen ohjelmassa, ja maassamme on ollut käynnissä useita tukipalvelujen kehittämishankkeita.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan. Jokaisella tulee olla myös mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Valtion ja kuntien tehtävänä on turvata vammaisten ihmisten hyvinvointi. Vammaisten täysivaltaistuminen ja vammaisjärjestöjen aktiivinen toiminta tuovat vammaisten tarpeet näkyviksi ja luovat edellytyksiä toimivien ratkaisujen löytämiseksi. Tarvitsemme kumppanuutta ja yhdessä tekemistä kaikilla tasoilla.

Laadukkaat palvelut ovat hyvinvointivaltion perusta. Sosiaali- ja terveyshuollon palvelut koskettavat meitä kaikkia. Hallitus on sitoutunut kehittämään näitä palveluja. Ensisijainen tavoite on ollut, että kansalaiset saavat tarvitsemansa palvelut kohtuullisessa ajassa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin tarvitaan osaavaa ja jaksavaa henkilökuntaa. Terveydenhuollon toimintaa on haitannut pula lääkäreistä. Sosiaalihuollossa tarvitaan jatkossa lisää kotipalveluhenkilöstöä. Nykyisen kotipalveluhenkilöstön keski-ikä on suhteellisen korkea. Ei riitä, että heidän tilalleen palkataan työntekijöitä, sillä tarvitsemme entistä enemmän henkilöstöä huolehtimaan ikääntyvän väestön hoivan tarpeesta. Meidän tavoitteenamme tulee olla, että ikäihmiset ja vammaiset ihmiset voivat asua omassa kodissaan ja että he saisivat tarvittavan tuen ja palvelut kotiin.

Arvoisa herra puhemies! Osaltaan avainasemassa ovat vammaiset itse ja heidän järjestönsä. Järjestötoiminnalla on Suomessa pitkät ja vankat perinteet. Raha-automaattiyhdistyksen turvin on Suomessa voitu kehittää kansainvälisestikin korkeatasoinen ja erityisryhmien tarpeita huomioon ottava palvelu- ja edunvalvontajärjestelmä. Vammaisyhdistyksillä ja -säätiöillä on ollut merkittävä rooli myös vammaispolitiikan suunnannäyttäjinä. Tällä hetkellä yhtenä järjestöjen tärkeänä tehtävänä on vertaistuen organisoiminen vammaisille. Kokemuksen jakamisella on ihmistä rakentava voima. Paraskaan julkinen tai yksityinen palvelu ei voi korvata vertaistuen merkitystä.

Järjestöjen lisäksi kunnalliset vammaisneuvostot ovat luoneet hyvät puitteet vammaisten henkilöiden osallistumiselle ja vaikuttamiselle päätöksentekoon. Vammaisneuvostoilla on keskeinen merkitys vammaispoliittisen keskustelun ja yhteistyön rakentajina. Vammaisten yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää yhteisiä ponnisteluja vammaisjärjestöjen ja viranomaisten välillä. Vammaisneuvostot ovat erinomainen kanava eri tahojen näkemysten esillenostamiseksi.

Esteettömyys on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perusta. Esteettömyys on hyvä asia kaikille ihmisille. Vammaisille ihmisille esteettömyys on toiminnan ja osallistumisen edellytys. Esteettömyys tulisi saada sisällytetyksi osaksi kunnan jokaisen viranomaisen toimintaa. Yksi tärkeimmistä osallisuuden edellytyksistä on esteetön tiedonsaanti. Tiedon avulla on mahdollista vaikuttaa omaan elinympäristöön liittyviin asioihin. Vammaisneuvostot voivat nostaa esille tiedon saamisen tärkeyden.

Arvoisa herra puhemies! Kuntalaisten tasavertaiset mahdollisuudet toteutuvat vain siten, että myös vammaisten kuntalaisten oikeudet tiedostetaan ja tunnustetaan kaikilla elämän alueilla ja ennen kaikkea siten, että vammaiset ihmiset ovat mukana heitä koskevien asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Jotta vammaisten henkilöiden tasavertaisuus toteutuu, on ympäristöä muokattava mahdollisimman esteettömäksi. Esteet voivat olla fyysisiä, sosiaalisia, asenteellisia tai kommunikaatioon liittyviä. Esteetön ympäristö on hyvä ympäristö myös vanhuksille, tilapäisesti vammautuneille, kaikille kuntalaisille.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! tämänpäiväinen keskustelu on ollut hyvää, ellei välillä jopa erinomaista, periaatteellisella tasolla. Käytän tämän viimeisen puheenvuoroni ainakin omasta puolestani tässä asiassa toivomalla jatkossa enemmän aivan selkeää konkretiaa. Tämähän on selonteko, mitä tänään käsiteltiin, ja siellä luvataan, että seuraavassa vaiheessa tehdään ohjelma.

Olisi korkea aika, että ohjelma päätettäisiin tehdä seuraavissa hallitusohjelmissa ja toteuttaa kirjoitetussa muodossakin aika pian. Muuten käy niin, että 0,07 prosentta, minkä verran on vaikeavammaisia Suomessa — heitähän on ainoastaan noin 4 000 henkilöä koko Suomenniemellä — saa odottaa monta vuotta konkreettisia parannuksia. Vammaisliike on kymmenen vuoden ajan jo odottanut, että subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan toteutuisi. Tämä vaatimus kovenee kentältä, ellei sitä konkretiaa vähitellen löydy. Se olisi hyvä koko eduskuntammekin kannalta hyvä, vaikka se on sekundääristä vammaisten oikeuksiin verrattuna.

Rohkenen oikeastaan ehdottaa, kun puhemies itse istuu vielä kuuntelemassa tätä puhetta, että kun eduskunnan esteettömyystyöryhmä saa työnsä valmiiksi — olen ollut siinä mukana — niin mikäli mahdollista, eduskunnan johto jossain harkitussa tilanteessa istuisi itse pyörätuoliin joksikin aikaa ja katsoisi, miltä maailma tuntuu sieltä käsin ja miten pääsee huoneesta toiseen pienten kynnysten yli, kun ei kuitenkaan pääse. Varsinaisessa puheenvuorossani ehdotin, että pääministeri ja ministeritkin kokeilisivat tätä. Käytäntöä ei muuten ymmärrä. Muuten sitä tähyilee semmoisesta hyvinvointibunkkerista, jossa itse on oikealla puolella sitä bunkkerin hyvin paksua seinämää.