Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat!

Eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä on valvoa, että kaikki ne, jotka hoitavat julkisia tehtäviä, toimivat näissä tehtävissään lainmukaisesti ja velvollisuutensa täyttäen. Toiminnastaan oikeusasiamies raportoi vuosittain eduskunnalle kertomuksessaan. Tarkoituksena on, että eduskunta voi kertomuksen avulla arvioida oikeusasiamiehen toimintaa, mutta myös havainnoida niitä puutteita ja ongelmia, joita kansalaiset kohtaavat. Erityisesti oikeusasiamiehen tehtävänä on viestittää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa havaitsemistaan puutteista.

Nyt on lähetekeskustelussa oikeusasiamiehen toimintakertomus vuodelta 2002.

Viranomaistoiminnasta ei voi esittää yleistä, kaiken kattavaa arviointia oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan perusteella. Jotkin kipupisteet tulevat laillisuusvalvonnassa kuitenkin esille.

Viranomaistoiminta sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä on ollut esillä kanteluissa kaikkein eniten. Usein kysymys on asioiden hitaasta käsittelystä, puutteista päätösten perustelemisessa, neuvonnassa ja ohjauksessa. Erityisesti esillä ovat kuitenkin viime vuonna olleet terveyspalvelujen saatavuuteen ja hoitoon pääsyyn liittyvät kysymykset, esimerkiksi ihmisten oikeus saada erikoissairaanhoidon palveluja, lasten hampaiden oikomishoitoa ja hammashuoltoa, ja toisaalta kuntien velvollisuus järjestää näitä palveluita. Lapsia koskien esille ovat tulleet muun muassa koulukodeissa olevien lasten perusoikeusongelmat ja erityisesti lastensuojelulain pikaisen uudistuksen tarve. Myöskään vammaisten lasten oikeus opetukseen ja kuntoutukseen ei ole aina toteutunut.

Muita suuria asiaryhmiä laillisuusvalvonnassa ovat poliisin ja tuomioistuinten toiminta. Yleensä väitteitä poliisin vakavista väärinkäytöksistä, esimerkiksi voimankäytöstä, ei ole ilmennyt. Sen sijaan esitutkintaa ja erilaisten pakkokeinojen käyttöä koskevat kantelut ovat yleisiä, ja esitutkinnan viivästymisiä esiintyy jatkuvasti. Myös kiinniottojen kestossa ja niistä ilmoittamisessa on ollut huomautettavaa, samoin poliisin käytöksessä ja kielenkäytössä, vain eräitä esimerkkejä mainitakseni. Merkittävä laillisuusvalvontatehtävä on viime vuosina ollut telepakkokeinojen ja nyttemmin myös poliisin peitetoiminnan jälkikäteisvalvonta, joka tapahtuu ensisijaisesti sisäasiainministeriön valvonnan ja ministeriön oikeusasiamiehelle tapahtuvan raportoinnin perusteella.

Vuoden 2002 valvontatiedot osoittavat, että telekuuntelua ja -valvontaa käytetään Suomessa paljon ja että niiden lukumäärät ovat kasvaneet voimakkaasti. Lukumäärät ovat esimerkiksi Ruotsiin verrattuna suuret. Apulaisoikeusasiamies Ilkka Raution arvion mukaan telepakkokeinojen käytön määrällinen ja laadullinen kasvu asettaa valvonnalle sisäasiainministeriössä kovan haasteen. Lainsäädäntö on osalle sen käyttäjistä sekä poliisissa että tuomioistuimissa edelleen vierasta ja teknisyytensä vuoksi vaikeaa ja koulutus siten sekä poliisin että tuomioistuinten suhteen tärkeää.

Tuomioistuimet ovat kolmanneksi suurin asiaryhmä oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa. Oikeusasiamieshän ei voi muuttaa riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuja eikä puuttua niihin, mutta käsittelyn viivästymisiä ja päätösten perustelujen puutteita, tuomarin epäasiallista käytöstä ja huonoa asiakaskohtelua esiintyy myös tuomioistuimissa. Oikeudenkäyntien julkisuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet paljon esillä viime vuonna. Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen käsittelee kertomuksen alussa olevassa puheenvuorossaan oikeusasiamiehen tuomioistuimiin kohdistuvaa valvontaa ja oikeusasiamiehen merkitystä menettelyllisen oikeusturvan takaajana yleisemminkin.

Yleisesti onkin niin, että laillisuusvalvojien kannanotot koskevat useimmiten puutteita viranomaisten menettelyssä. Oikeusturva ja hyvä hallinto ovat laillisuusvalvonnan ydinaluetta. Niissä esille tulevat puutteet näyttävät toistuvan vuodesta toiseen. Esillä ovat toistuvasti asian selvittäminen, päätöksen tekeminen esitettyihin vaatimuksiin, joutuisa käsittely, asianosaisen kuuleminen, päätöksen perusteleminen, huolellisuus asian käsittelyssä. Toivoa sopii, että uuden hallintolain hyvälle hallinnolle asettamat vaatimukset tulevat osaltaan ohjaamaan hallintoviranomaisten toimintaa siten, että oikeusasiamiehen kannanottojen tarve tässä suhteessa vähenee.

Muista perusoikeuksista laillisuusvalvojien ratkaisuissa ovat olleet esillä muun muassa oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, yksityiselämän suoja ja oikeus julkisuuteen sekä oikeus sosiaaliturvaan. Erityisen ongelmallisena perusoikeuksien tilanteen apulaisoikeusasiamies Rautio näkee vankeinhoidossa, jonka ongelmia hän käsittelee puheenvuorossaan. Omassa puheenvuorossani käsittelen muun muassa perheväkivaltaa perus- ja ihmisoikeusongelmana ja viranomaisten mahdollisuuksia puuttua siihen.

Laillisuusvalvonta-asioiden määristä vuonna 2002 totean lyhyesti, että kanteluiden määrä kasvoi edelleen jonkin verran. Sen sijaan muiden kansalaiskirjeiden määrä väheni. Kanteluita ratkaistiin noin 13 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, ja laillisuusvalvonta-asioiden keskimääräinen käsittelyaika laski 8,9 kuukaudesta 7,8 kuukauteen. Ratkaisuista noin 15 prosenttia johti joko huomautukseen tai moittivan tai ohjaavan käsityksen ilmaisemiseen.Virkasyytteitä ei nostettu.

Myös tarkastusten määrä kasvoi viime vuonna edellisvuodesta jonkin verran. Tarkastuksia tehtiin viime vuonna 72. Suunta on eduskunnassa usein esitettyjen toiveiden mukainen. Tarkastuksista ei ole tingitty vaan niitä on lisätty, mikä suunta jatkuu myös kuluvana vuonna.

Viime vuoden aikana laillisuusvalvonnassa on paneuduttu erityisesti siihen, että pitkään vireillä olleiden kanteluiden määrä saataisiin nopeasti hallintaan. Vanhojen kanteluiden määriä onkin saatu laskemaan, tosin hitaasti. Myös ratkaisujen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä on pyritty edelleen parantamaan. Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta edellyttää tuntuvaa panostusta kannanottojen ja niiden perustelujen laatuun, minkä lisäksi perus- ja ihmisoikeusvalvonnan kehittäminen aktiiviseen suuntaan on mielestäni tärkeää. Tässä tarkoituksessa viime vuonna aloitettiin muun muassa keskustelut keskeisten kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa.

Kertomuksen rakenne on sama kuin edellisvuosina. Sen sijaan sen sisältöä on kehitetty niiden suuntaviivojen mukaisesti, joita eduskunnan perustuslakivaliokunta on esittänyt. Sitä on supistettu aikaisemmasta ja sitä on kehitetty yleiskatsauksellisemmaksi. Kertomusselosteita on otettu mukaan aikaisempaa vähemmän, vaikka oikeusasiamiehen toimenpideratkaisuja on tehty enemmän kuin koskaan ennen. Pääosa näistä ratkaisuista on nimittäin vuoden aikana julkaistu ajantasaisesti oikeusasiamiehen verkkosivuilla. Kertomusta on selkeytetty myös visuaalisin keinoin.

Toivon, että eduskunta voi kertomuksen avulla arvioida sekä oikeusasiamiehen toimintaa että niitä epäkohtia ja ongelmia, joita viranomaistoiminnassa on.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevan eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen vuodelta 2002 tilastojen mukaan vireille tulleita asioita oli yhteensä 2 957, mikä määrä on lähes sama kuin viime vuonna ratkaistujen asioiden lukumäärä eli 2 984. Näin ollen käsittelemättä olevien asioiden määrä ei ole onneksi lisääntynyt ja myös viime vuosituhannelta periytyneet 71 asiaa ja lähes kaikki vuodelta 2000 peräisin olevat asiat on ratkaistu. Tilanne on siis tällä hetkellä olennaisesti parempi kuin muutama vuosi sitten, jolloin käsittelyaika venyi kohtuuttomuuksiin. Tästä tunnustus oikeusasiamiehen toimistolle.

Tilaston mukaan käsitellyistä 2 610:stä kantelusta lähes 600 tapausta jätettiin tutkimatta ja toimenpiteisiin johti käsittelyaikana tapahtuneet oikaisut huomioon otettuna 376 tapausta. Kun menee lähemmin läpi näitä sivulla 255 olevaa 600:aa tapausta, niin voi todeta ja havainnoida sen, että siellähän on 101 sellaista, jotka eivät periaatteessa kuuluneet eduskunnan oikeusasiamiehen toimivaltaan lainkaan. Sitten oli 311 tapausta vireillä jossakin tuomioistuimessa taikka sitten muutoksenhakumahdollisuus oli käyttämättä. Tämä ryhmä on kansalaisten kohdalta aika ongelmallinen, koska niissä kansalaiskirjeissä, joita ainakin minulle tulee aika paljon, monta kertaa kansalaisilla on väärä käsitys siitä, että voidaan kannella, ennen kuin juttu on edes lainvoimainen. Mutta nykyisen käytännön mukaanhan tilanne on se, että jutun on oltava lainvoimainen, ennen kuin eduskunnan oikeusasiamies ryhtyy toimenpiteisiin.

Sitten eräs asia, jota silloin aikoinaan en ollut kovinkaan kannattamassa, eli se, että kun tapahtumasta on kulunut yli 5 vuotta, sitä ei oteta mitä ilmeisimmin käsittelyyn juuri lainkaan, jos ei ole jotakin erityistä syytä. Muistaakseni muutama vuosi sitten Maalahdesta oli eräs tapaus, jossa oli vanhempi asia. Näitä on ollut nyt 59, eli jossakin vaiheessa olisi mielenkiintoista kuulla se, mikä ja minkälainen on silloin se erityinen syy, jolloin voidaan kantelu ottaa käsittelyyn, kun on kulunut yli viisi vuotta. Tämänhän eduskunta on silloin aikoinaan säätänyt, kun asiaa käsiteltiin muun muassa perustuslakivaliokunnassa, jossa silloin itse aikoinaan olin jäsenenä.

Täällä puhuttiin näistä 376 tapauksesta, jotka johtivat johonkin, ja suurin piirtein samassa määrässä tapauksia ei ole todettu sitten virheellistä menettelyä. Kun kuuntelee kansalaisten tuntoja, niin joskus ihmettelee, onko todella sitten niin, että vain joka toisessa tapauksessa on ollut huomautettavaa, eli olisiko linjassa ollut kiristämisen varaa vai ovatko kantelijat tulkinneet asioita sitten ihan toisella tavoin. Tietysti harva heistä on juristi, että osaa arvioida sitä laillisuuspuolta. Eräs asia, joka saattaa vaikuttaa tähän myös kansalaisten silmissä, on se, että he eivät osaa tai ymmärrä tehdä eroa tavallaan sen välillä, mikä on eduskunnan oikeusasiamiehen tarkoittama esitys, huomautus tai käsitys, niin kuin virallisesti näitä eri termejä tavallaan kutsutaan, millä tavoin päätöksiä tehdään.

Joukossa asioita, joiden lukumäärä on 1 257, on päädytty lähemmin perustelemattomaan ilmoitukseen siitä, ettei niiden osalta ole ollut perusteita epäillä virheellistä menettelyä tapahtuneen. Eli täällä tilastoissa on todettu, että "asiassa ei aiheutunut toimenpiteitä, koska virheellistä menettelyä ei todettu" — näitä oli 350 tapausta — ja sitten perässä: "ei perusteita epäillä virheellistä menettelyä" 1 257 tapausta. Jäin miettimään vain sitä tämän suuren määrän kohdalla, kun toisessa puhutaan, että "virheellistä menettelyä ei todettu", ja toisessa, että "ei perusteita epäillä", mikä on silloin ollut se varsinainen asia eli onko siellä jotakin kuitenkin ollut, mutta sitä mahdollista rikkomusta ei ole sitten lähdetty tarkemmin selvittämään. Eli tämä ero näissä sanallisesti ainakin minulle on hieman hämärän peitossa.

Tässä seuraavaksi voi tulla siihen, että yleisesti arvioidaan hyvin voimakkaasti sitä, että viranomaistahot eivät perustele päätöksiään. Hyvin paljon on myös julkisuudessa esitetty sitä ja myöskin tässä salissa on useampaan kertaan käsitelty sitä, että myöskään oikeusistuimet eivät riittävästi perustele asioitaan. Kansalaiset niissä kirjeissään, joita lähettävät, usein väittävät, että myöskin oikeusasiamiehen itsensä johtamassa toimistossa ei aina riittävästi, ainakaan heidän mielestään, näitä päätöksiä perustella. Tältä osin toivoisinkin, että perustuslakivaliokunta, joka käsittelee tämän kertomuksen, kun muistaakseni yhden kerran aikaisemmin perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota oikeusasiamiehen toimiston päätösten riittävään perustelemiseen, tällä kertaa käsittelisi nyt yleensä vaikka laajemmaltikin päätösten perustelemista niin eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston, Oikeuskanslerinviraston kuin myös oikeuksien osalta.

Toivoisin sitä, että ainakin yhden kerran perustuslakivaliokunta syvällisemmin perehtyisi näihin kertomuksiin, että ei aina kiireisiin vedoten vedetä niin sanotun lyhyemmän kaavan mukaan, jolloin siellä yleensä on otettu jokin pienempi asia esille, josta sitten on oma käsitys esitetty eduskunnalle. Tilannehan on tosiasiassa se, että mikään muu taho ei voi puuttua eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston eikä Oikeuskanslerinviraston toimintaan kuin eduskunta, periaatteessa perustuslakivaliokunnan mietinnön pohjalta.

Sitten eräs asia, jota itse olen jäänyt pohtimaan monta kertaa, eli seuranta, kun päätöksiä tehdään oikeusasiamiehen toimistossa. Nyt, herra puhemies, täytyy sanoa näin, että itse en tiedä, onko näin vai eikö ole, mutta joskus odottaisi sitä ainakin sillä tavoin, että kun tehdään päätöksiä, niiden toteutumista seurattaisiin oikeusasiamiehen toimistossa. Minun mielestäni kansalaisten oikeusturvan toteuttamiseksi ei riitä se, että jonkin viranomaistahon tekemäksi todettu virhe todetaan tapahtuneeksi, vaan on tärkeää, millä tavoin seuranta tehdään. Kun samoja sitaateissa virheitä tai moitittavaa käyttäytymistä tulee viranomaistahoissa, niin kuin oikeusasiamies avauspuheenvuorossaan totesi, niin eikö olisi parempi, että olisi tarkempi seuranta? Tämän mielestäni jopa itse oikeusasiamies on todennut kertomuksen sivulla 47. Eli lähinnä se, että jos on todettu viranomaisen syyllistyneen, niin pyydettäisiin määräajan kuluessa selvitys siitä, millä tavoin siihen asiaan on paneuduttu ja että se virhe on korjattu.

Herra puhemies! Aika näyttää päättyvän ja olisi paljon erilaisia asioita, mutta poimin täältä vielä yhden asian ainakin eli sen, että joka kerta täällä on käsitelty kansaneläke- ja muiden eläkelaitosten ja vakuutusyhtiöiden tekemiä eläke- ja muita ratkaisuja, joita tahtoo vaivata sama päätösten puutteellinen perustelu kuin usein oikeusistuinten ja viranomaistenkin kohdalla. Tältä osin kyllä täytyy sanoa näin, että silloin kun oikeusasiamies oli apulaisoikeusasiamiehenä, hänhän otti selvän kannan viranomaisten osalta, muistaakseni Valtiokonttorin osalta, eli silloin valittajan piti saada tietää, kuka asiaa oli käsitellyt. Nyt viime viikolla korkein hallinto-oikeus on tehnyt mielenkiintoisen päätöksen, joka on minun mielestäni ikään kuin jatkoa, ja se on laajennettu myös yksityiselle puolelle. Eli lyhyesti sanottuna lehtiotsikossa todetaan, että eläkepäätöksen tehneiden nimet on annettava asianosaiselle, kun vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt luovuttamasta tietoja vedoten julkisuuslakiin.

Niin kuin oikeusasiamies puheenvuorossaan totesi, poliisin osalta kanteluja on aika paljon. Joskus olen itse jäänyt miettimään sitä, mikä intohimo oikeusasiamiehen toimistolla on näihin poliisiasioihin lähteä jopa oma-aloitteisesti niin hirveästi puuttumaan. Jos sanon, arvoisa puhemies, ihan suoraan, mitä tältä kohdin ajattelin, kun luin sivulta 105 muun muassa näitä tapauksia, niin minun mieleeni tuli, että olisi hyvä, että sellainen henkilö, joka käsittelee näitä kanteluja, olisi ainakin konkreettisesti perehtynyt niihin olosuhteisiin, joissa niitä asioita tehdään.

Täällä muun muassa arvostellaan epäasiallisesta kielenkäytöstä. Kun jossakin pidätystilanteessa joku henkilö ei ilmeisesti ole ollut halukas lähtemään poliisin mukaan, niin komisario on tokaissut, että nyt lähdet mukaamme yhtenä tai kahtena kappaleena, ja tätä arvostellaan. Tietysti näin ei saisi sanoa, mutta minun mielestäni pitäisi huomioida ne olosuhteet, joissa toimitaan. Ei siellä monta tuntia jouda maanittelemaan, kun 120 kilometrin päästä lähdetään hakemaan jotakuta ja viisi keikkaa odottaa päällä, kun koko alueella on yksi partio.

Toinen poliisiasioissa on myöskin se, josta aikaisemminkin olen täällä puhunut, kun itse entisiä kollegoja olen arvostellut siitä, että he, kun perinteisesti virkamiesmoraali on korkealla ja puolustetaan esimiehiä ja esimiestahoja loppuun saakka, yrittävät selvittää parhain päin, mistä mahdollinen laiminlyönti johtuu. Miksi ei sanota suoraan, että kun ei ole resursseja, ei ehditä kaikkea tekemään? Täällä on muutama sen tyylinen kantelu myös, jota on käsitelty poliisin osalla, ja niiden osalta nimenomaan ainakin eräässä tapauksessa jäin odottamaan, että olisi siltä osin myös selvitetty, onko tosiasiallisesti sillä komisariolla, esitutkinnan johtajalla, ollut mahdollisuus, kun alaiset on siirretty pois, suoriutua siitä tehtävästä.

Viittasin Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksen yhteydessä siihen, että siellä oli otettu kantaa rahankäyttöön ja riittäviin määrärahoihin, ja toivoisin, että jossakin vaiheessa myös tältä osin, kun eri viranomaistahojen osalta käsitellään näitä kanteluja, eduskunnan oikeusasiamies ainakin voisi todeta ja viestittää hallitukselle, että kanteluja tulee monta kertaa juuri sen takia, kun viranomaisilla, virkamiehillä, ei ole mahdollisuutta suoriutua, kun ei ole riittäviä määrärahoja ja vakanssit pidetään auki.

Olen aina ottanut esille sen ja yhä edelleen olen sitä mieltä, että meidän laillisuusvalvontajärjestelmämme on liian monimutkainen, kun on kaksi päällekkäistä viranomaistahoa. Tein siitä esityksen silloin, kun perustuslakia uudistettiin tältä osin, että olisi tällainen yksi laillisuusvalvontahomma, eli nyt tulee hyvin paljon ylimääräistä, turhaa, edestakaista kirjeenvaihtoa. Kun lukee eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksen ja oikeuskanslerin kertomuksen, niin kummastakin käy ilmi se, kuinka paljon joudutaan siirtämään toiselle sen takia, kun se ei kuulu toimivaltaan, kaikki sellaiset asiat esimerkiksi Oikeuskanslerinvirastossa, ja kansalaiset eivät sitten näitä asioita oikeastansa ymmärrä lainkaan.

Herra puhemies! Täällä on monia mielenkiintoisia tapauksia. Eräs koskettaa kansanedustajan oikeutta saada määrättyjä tietoja. Itsellenikin tämä asia oli aika vieras. Sitä on käsitelty sivulla 152. Muistaakseni ed. Lahtela oli aikoinaan eräs sellainen henkilö, joka sai erään toisen asian yhteydessä vietyä asian lävitse sillä tavoin, että kansanedustajalla oli oikeus saada tietoja. Nyt tässä ei ole mainittu edustajien nimiä, mutta tässä on minun mielestäni aika hyvin selvitetty sitä tilannetta. Se myöskin kaikille kansanedustajille olkoon opiksi siitä, että meillä on mahdollisuus ja valta saada hyvinkin paljon tietoja kun me vain haluamme ja nimenomaan kun eduskunnan oikeusasiamiehen toimistolta on tähän tullut tukea.

Herra puhemies! Sosiaalipuolen ja terveydenhuoltopuolen asioissa, joihin oikeusasiamies on, sitaateissa sanottuna, koko virkauransa ilmeisesti perehtynyt hyvinkin voimakkaasti, jo apulaisoikeusasiamiehenä, on hyvin paljon kanteluita ja jonkin verran itse otettuja asioita, mutta yhden asian haluaisin kyllä tuoda tässä ihan vielä lopuksi esiin. Toivoisin, että myös julkishallinnon työpaikkakiusaamisasioihin jossakin vaiheessa toimiston taholta paneuduttaisiin ja myöskin siihen, miten julkishallinnossa tehdään pätkätöitä. Minun tulkintani on se, että siellä on aika paljon laittomuuksia.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Eräs tärkeä oikeusturvatekijä kansalaisille on se, että hallinnossa ja myös tuomioistuimissa erilaiset asiat ja jutut käsitellään riittävän joutuisasti. Meillä on julkisuudessakin ollut esillä sellaisia paljon huomiota herättäneitä oikeudenkäyntejä, esimerkiksi Merenkulkuhallituksen lahjusjuttu, joissa käsittelyajat alkaen esitutkinnasta ja sitten alioikeudessa ja hovioikeudessa ainakin näin ulkopuolelta katsottuna vaikuttavat liian pitkiltä, ja varmasti tällaiset liian pitkät käsittelyajat vaarantavat sinällään asianosaisten oikeusturvaa.

Tästä kertomuksesta käy ilmi, että oikeusasiamies on kiinnittänyt näihin pitkiin käsittelyaikoihin eräissä hallintoviranomaisissa huomiota ja korostanut asioiden joutuisaa käsittelyä. Myös tavallisissa ja vähemmän huomiota julkisuudessa saavissa rikosasioissa jutut usein kohtuuttomasti venyvät. Joitakin aikoja sitten televisiossa oli ohjelma, jossa käsiteltiin sitä ongelmaa, mikä syntyy, kun jotakin rikosjutun vastaajista, syytetyistä, ei saada millään haastettua oikeuteen. Muita asianosaisia juoksutetaan sinne tarpeettomasti: syyttäjä, tuomarit, kaikki, ovat tietysti paikalla. Aiheutuu tarpeettomia kuluja veronmaksajille, ja nämä syytetyt tahallaan ja onnistuneesti pakoilevat haastemiestä. Tässä televisio-ohjelmassa kävi ilmi, että nämä jutut lykkäytyvät kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen.

Eräs pöyristyttävä yksityiskohta, joka kävi ilmi tässä mainitsemassani televisio-ohjelmassa, oli se, että haastemies, joka ei löytänyt syytettyä, koska ei tiennyt tämän osoitetta, ei saanut tietoonsa tätä osoitetta myöskään sosiaaliviranomaisilta, vaikka nämä tiesivät tämän vastaajan osoitteen. Siis toisin sanoen sosiaaliviranomaiset, joiden asiakkaana tämä vastaaja oli, tiesivät hänen osoitteensa, mutta tämän televisio-ohjelman mukaan heillä ei ollut oikeutta antaa tätä osoitetietoa haastemiehelle, joka suorittaessaan tärkeätä julkista tehtäväänsä ei näin ollen voinut päästä tähän osoitteeseen käsiksi eikä näin ollen voinut saada tätä vastaajaa haastettua.

Tässä varmastikin on kyse yksityisyyden suojasta, mutta kun sitä liioitellaan muiden perusteltujen intressien rinnalla, päädytään epätarkoituksenmukaisiin ja epäoikeudenmukaisiin lopputuloksiin. Kysyn oikeusasiamieheltä: Oletteko ja onko virastonne kiinnittämässä huomiota yleensä siihen ongelmaan, mikä selvästi on nähtävissä ja syntynyt, että tavallisia, usein aika vähäisiäkin, rikosjuttuja joudutaan jatkuvasti lykkäämään, kun isosta vastaajajoukosta kaikkia ei saada haastettua tai kaikkia ei saada samanaikaisesti paikalle vastaajiksi näissä jutuissa? Oletteko kiinnittämässä lähinnä oikeusministeriön huomiota siihen, miten lainsäädäntöä voitaisiin nykyisestään niin kehittää, että näissä tilanteissa olisi nykyistä useammassa tilanteessa mahdollisuus ratkaista asia ainakin kaikkien muiden vastaajien osalta ja myös tämän pakoilevan vastaajan osalta hänen poissaolostaan huolimatta? Siis voisiko sitä rajaa, minkälaisissa asioissa voidaan tehdä poissaolosta huolimatta ratkaisu, vähän liikuttaa?

Toinen kysymykseni on, olisiko ajateltavissa, että kiinnittäisitte huomiota tähän mielestäni pöyristyttävään yksityiskohtaan, sikäli kuin tämä televisio-ohjelman tieto pitää paikkansa, että haastemiehet eivät ole oikeutettuja saamaan sosiaaliviranomaisilta tietoja eri henkilöiden osoitteista, vaikka tarvitsevat tämän tiedon toimittaessaan tärkeätä tehtäväänsä ja työtänsä.

Olen myös kuullut, että osa etsintäkuulutetuista henkilöistä, joita siis poliisi etsii, olisi löydettävissä vankiloista, missä he ovat tuomiotaan kärsimässä tai tutkintovankeudessa, mutta poliisilla ei olisi oikeutta saada tietoa siitä, ketkä henkilöt ovat vankiloissa, ja tämä estäisi siis saamasta tietoa siitä, että henkilö, jota he hakevat, on jo lukkojen takana ja olisi sieltä helposti haastettavissa tai otettavissa kiinni kuulusteluihin tai muihin lainmukaisiin tarkoituksiin. Näihin kysymyksiin olisi mielenkiintoista saada oikeusasiamiehen kannanotto.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan yhtyä ed. Vistbackan, sanoisiko nyt, lievästi kriittiseen arvioon siitä, että Oikeusasiamiehen kansliassa tuntuu olevan aikamoista herkkyyttä arvostella kentän poliisimiehiä epäkohteliaasta tai epäasianmukaisesta kielenkäytöstä. Mielestäni jollain tavoin järkevästi ja kohtuullisesti pitäisi harkita sitä, mikä on se kohteliaisuusvaatimuksen taso, jonka oikeusasiamies asettaa poliisimiehille silloin, kun he arjen työssään kohtaavat rosvoja ja muita asiakkaitaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2002 on laadittu meille kansanedustajille luettavaan ja selkeään muotoon. Tästä on annettava tunnustusta. Tavoitteenahan on, että Suomessa kansalaiset voisivat saada mahdollisimman hyvää oikeutta ja voisivat ennen kaikkea myös kokea ja tuntea saavansa hyvää oikeutta. Siksi kysymys tämän asiakirjan äärellä on varsin tärkeästä asiasta. Meille kansanedustajille, niin minulle kuin varmasti meille kaikille muillekin, erityisen paljon kuitenkin kansalaisilta tulee niitä äänenpainoja, että he kokevat, että he eivät ole saaneet tuota hyvää oikeutta. Olisi hyvin toivottavaa, että tämä kysymys pyrittäisiin jatkossa selvittämään, kuinka kansalaiset voisivat tuntea ja kokea saavansa ja myöskin saada sen ratkaisun, että he tuntevat, että asia on oikein käsitelty, että sekä muodollisesti että sisällöllisesti oikeus on toteutunut. Tähän tulisi päästä.

Jään pohtimaan, kuten ed. Vistbacka toi puheenvuorossaan esille, sitä onko meillä tämä järjestelmä, jossa meillä on eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri, toimiva; olisiko löydettävä joku muu muoto, jossa kansalainen osaisi kääntyä ylimmän oikeusviranomaisen, valvovan viranomaisen, puoleen selkeästi ja myöskin siten, että hän saisi sieltä sellaiset vastaukset, että ne ovat ymmärrettäviä ja tajuttavia; olisiko kenties kehiteltävä jonkinlainen yhteinen muoto, jossa nämä molemmat virastot voisivat yhdistää voimavarat ja toimia sitten kansalaisten oikeushyvän toteutumiseksi.

Se, mitä ed. Zyskowicz toi juuri esille oikeustoimen hitaudesta, juuri mainituista ongelmista siinä, että kaikki asianomaiset eivät saavu paikalle, on varmasti asia, johon tulisi myös voida jatkossa kiinnittää huomiota.

Arvoisa herra puhemies! Koska monet ottavat kansanedustajiin yhteyttä juuri näissä oikeusasioissa ja Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia on myöskin eduskunnan osa ja kansanedustajien valvonnassa, niin toivon, että pohdittaisiin jatkossa vakavasti, millä tavalla voitaisiin löytää mahdollisimman pitkälle niitä ratkaisuja, että kansalaiset voisivat kokea oikeuden mahdollisimman hyvin toteutuvan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti tästä edellisestä. Suuri valiokunta on alkamassa, mutta aloitetaan ainakin puheenvuoro.

Kansalaisten keskuudessa on tietysti monen näköistä mielikuvaa syntynyt, miten meidän oikeusjärjestelmämme toimii. Yksi semmoinen, mikä on tullut monesti eteen, on kysymys siitä, jotta hyvin usein näissä päätöksissä todetaan, että "ei anna aihetta". Sitä kun penkoo syvemmälti, mistä se mahtaa johtua, niin tämä järjestelmähän toimii sillä tavalla, että se sama viranomaistaho, joka on päätöksen tehnyt, antaa myös lausunnon. Sitten, niin kuin ed. Vistbacka totesi, moni tämmöinen vähemmän kouluja käynyt henkilö ei pysty itse tekemään valitusta tai kantelua siihen muotoon, jossa osattaisiin juuri ottaa kantaa niihin oikeisiin asioihin ja täsmentää se asia sillä tavalla, että se tulee selkeästi esille. Useimmiten sitten näissä päätöksissä enemmän luotetaan tietysti niihin virkamiehiin, viranomaiseen, joka antaa sen lausunnon, jotta tämä on ihan huuhaavalitus eikä tässä mitään aihetta ole muuttaa.

Sitten ihan tähän poliisikeskusteluun ja siihen kielenkäyttöön. Minä taas olen eri mieltä edellisten puhujien kanssa, jotka totesivat, jotta siellä ei tapahtuisi tämmöistä. Nimittäin itse joskus istuin poliisiauton takapenkillä. Olin vähän ylinopeutta ajanut, ja se poliisi kun tajusi, jotta tässähän taitaakin olla kansanedustaja, ensimmäinen huolenaihe oli, mistä sinä olet saanut vaalirahoituksen, kun sinulla oli ilmoituksia lehdessä. Minusta se ei kuulunut ollenkaan siihen tilanteeseen, mutta minä ymmärsin, jotta me ihmisinä olemme erilaisia ja mielenkiinnot erilaisia. Ilmeisesti tätä poliisia erityisesti kiinnosti tämä seikka. Sitten kyllä sain sakon ihan säädyllisessä aikataulussa, kun sanoin, että eiköhän käydä puhumaan asiaa ja katselemaan sitä tulopuolta eikä sitä, miten vaalirahoitus on hankittu, koska sillä ei pitänyt olla itse asiassa vähentävää merkitystä tähän sakon määrään. (Ed. Pulliainen: Sillähän voi rahoittaa! — Ed. Petri Salo: Tukimies?) — En lähde hänen poliittista kantaansa arvioimaan, mutta ilmeisesti ei kuulu sosialidemokraatteihin.

Tässä jo moniin asioihin on puututtu, mutta yksi seikka on aina tullut näiden kertomusten yhteydessä esille ja siihen pitäisi jotain tehostetta saada aikaan: nimenomaan juuri nämä eläketapaukset, ensinnäkin nämä perustelemattomat tai huonosti, vajaasti perustellut päätökset ja se tilanne, joka vallitsee kaiken kaikkiaan. Nimittäin suurin yksittäinen henkilöryhmä, mikä ottaa yhteyttä, on tämmöiset henkilöt, jotka ovat saaneet vuodesta toiseen kielteisen eläkepäätöksen. Vaikka ovat käyneet erikoislääkärin luona ja toimittaneet uutta dokumenttia työkyvyttömyydestään, siitä huolimatta siellä todetaan, jotta ei ole todettu eläkkeeseen oikeutetussa määrin työkyvyttömäksi.

Minusta se ei riitä, vaan pitäisi sitten perustella ihan perusteellisesti, miksi tämä erikoistohtori tai dosentti ei ole pätevä antamaan lausuntoa, koska onhan nyt järjetön juttu, että moni tämmöinen spesialisti, mikä tuntee kyseisen aiheen, antaa lausunnon, toteaa, että tämä henkilö sen vammansa tai sairautensa johdosta ei ole työhön kykenevä, ja siitä huolimatta vakuutusyhtiö ja nämä valitusasteet toteavat, jotta tämähän on täysin työkuntoinen, vaikka ei mihinkään kykenisikään. Nyt tällä hetkellähän tämän ihmisen ainoa vaihtoehto elää on mennä työvoimatoimistoon ja olla työnhakijana ja sitten saada sieltä joko ansiosidonnaista päivärahaa taikka työmarkkinatukea, kuka milläkin oksalla istuu. Sehän ei voi olla tämän järjestelmän tarkoitus. Jos ihminen on työkyvytön, hän on väärässä paikassa siellä.

Sitten tähän liittyen, kun eletään demokratiassa, niin täällähän oikeusasiamies on puuttunut tähän vaaliavustajaan taikka vaalimenettelyyn yleensä. Täällähän on todettu, että pitäisi antaa näille vaalitoimikunnille tarkempia ohjeita. Toivon mukaan valiokunta myös tähän paneutuu enemmän, koska viime eduskuntavaalien alla ennakkoäänestyksessä ainakin Pohjois-Karjalassa tuli semmoisia ongelmia, jotka eivät minusta kuulu nykyiseen demokratiaan. Kun ihminen meni äänestämään oman aviopuolisonsa kanssa, monessakin äänestyspaikassa oli annettu niin tiukat ohjeet, jotta ei käy henkilötodistus eikä normaali kelakortti, vaan pitää olla kuvallinen kortti.

Itse soitin sitten keskusvaalilautakunnan kapteenille ja kysyin, mitä tämä juttu oikein merkkaa. Kuulemma kun ensin ottaa valokuvan, menee poliisilaitokselle, niin sieltä annetaan sitten muka maksutta sitä äänestystä varten kuvallinen kortti. Minusta tämä on kyllä aika pitkälle viety jotenkin siinä mielessä, että vaikka tämä aviopuoliso tai useampi todistaja todistaa, jotta tämä henkilö sattuu olemaan nyt juuri se henkilö, niin hän ei saa äänestää siinä kyseisessä kunnantoimistossa tai mitä ne ennakkoäänestyspaikat sitten olivatkaan. Sen takia minusta tässä pitäisi jotenkin pienemmällä kynnyksellä kyllä päästää ihmisiä äänestämään eikä tapella siitä ja nähdä hirveätä vaivaa, saako käydä ennakkoäänestämässä.

Minä jatkan sitten.

Kyllä.