5) Hallituksen esitys laeiksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista
ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain sekä sairausvakuutuslain
2 luvun 3 §:n muuttamisesta
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Niin kuin tuo äskeinen, erityisesti
tämä hallituksen esitys n:o 68 on mielestäni
positiivinen asia. Korvattaviin kuntoutusetuuksiin tulee kuntoutuspsykoterapian
korvaaminen 16—67-vuotiaille vakuutetuille, siis Kansaneläkelaitoksen
vakuuttamille eli Suomen kansalaisille ja täällä asuville.
Tämä on tärkeätä ja
edistysaskel. Hallitus siis aina silloin tällöin
antaa tänne saliin myös ihan hyviäkin
esityksiä.
Se, miten kustannusneutraali tämä on, on tietysti
eri asia, ja miten tämä lopulta toteutuu, mitkä ovat
resurssit. No, me tiedämme, että ennen kuin asiat
sitten kunnolla toimivat, siihen menee pitkä matka vielä siitä,
että eduskunta saattelee lakiesityksen omalla vastauksellaan
eteenpäin presidentin vahvistettavaksi. Mutta tämä on
siis tietysti hyvä asia. Onko tuo määrä,
enintään 80 vuodessa, riittävä,
se on tietysti aina, voi sanoa, tapauskohtainen ja siihen tuskin
on syytä paneutua nyt. Mutta itse asia on hyvä,
on päästy ikään kuin uudelle
alueelle tässä kuntoutuksen kokonaisvaltaisessa
tarkastelussa.
Paula Sihto /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä on todella hyvä ja
kannatettava esitys. Kun Kansaneläkelaitos siis nykyisin
antaa harkinnanvaraisena kuntoutuspsykoterapiaa, niin jatkossa sitten
Kansaneläkelaitokselle tulisi lakisääteinen velvollisuus
järjestää tätä toimintaa.
Tähän kuntoutuspsykoterapian piiriin pääsevät
jatkossa kaikki ne, joilla on siihen tarvetta, eli kyllähän tämä lisää oikeudenmukaisuutta
yhteiskunnassa. Tähän astihan määrärahat
ovat monta kertaa loppuneet, ja kaikki eivät ole päässeet
tämän psykoterapian piiriin.
Ihan sitäkin varten tämä on tosi
hyvä, että mielenterveyshäiriöt
ovat viime vuosikymmeninä nousseet aika räjähdyksenomaisestikin,
työkyvyttömyyseläkkeet ja sairauspäivärahat
ovat lisääntyneet. Tämä keino,
aivan niin kuin tuo edellinenkin hallituksen esitys, on minun mielestäni ihan
yksi tapa pidentää työuria, kun varhaisessa vaiheessa
pääsee psykoterapian piiriin.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä siis
psykoterapia pääsee kelakorvauksen piiriin,
ja tämä on vastaava uudistus kuin teimme suuhygienistien
kohdalla, että heidänkin työnsä tulee
nyt kelakorvattavaksi. Tässä psykoterapiassa vain
ehkä kuitenkin tulee olemaan enemmän potilaita,
ja tämä ei ole kustannusneutraali. Vaikka tässä esityksessä sanotaan, että se
raha otetaan osittain harkinnanvaraisesta Kelan kuntoutusrahasta,
niin kuitenkin täällä sivulla 11 voitte
nähdä, miten tähän myöskin
pitää saada lisää sairausvakuutusrahaa.
Se sitten on varmasti valtion rahaa 6,6 miljoonasta 13:een vuodesta
2011 vuoteen 2014.
Sitten tässä on tietenkin se ongelma, että kun tämä psykoterapia
nyt tulee kelakorvattavaksi, niin onko se kelakorvaus sen suuruinen,
että tällä ihmisellä on rahaa
vastaanottaa tätä psykoterapiaa. Sekin meidän
täytyy sitten valvoa valiokunnassa, että korvaus
on sen suuruinen, ettei tämä henkilö joudu
maksamaan omasta pussistaan tästä psykoterapiasta
suurta osaa. Esimerkiksi hammaslääkärinkorvauksethan
ovat nykyisin alle 40 prosenttia ja lääkärinkorvaukset
alle 30 prosenttia, että jos tässä käy
samalla tavalla, niin tämä ei sitten hyödytäkään
niitä ihmisiä, jotka ovat kovin varattomia.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tähän viimeksi mainittuun
asiaan ajattelin kiinnittää huomiota, onko tässä kenelläkään
tietoa, mikä tämä korvattavuusosuus on,
joka tietysti vaikuttaa siihen kokonaismenoon. Näyttää olevan
niin, että selvitätte sitten valiokunnassa sen, mikä se
todellisuus on.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Se korvaus tulee todennäköisesti
noudattamaan normaalia sairausvakuutuskorvauksen tasoa eli se on
se 50 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista,
mutta hyväksyttävät kustannuksethan eivät tietenkään
ole se todellinen kustannustaso. Tässä, ed. Asko-Seljavaara,
te kiteytitte tämän kaksikanavaisen terveydenhuollon
rahoitusjärjestelmän keskeisimmän ongelman,
eli kun yksityisessä terveydenhuollossa julkinen sektori
korvaa sen osan ja loppu jää potilaan itsensä maksettavaksi,
niin silloin se karsii ne kaikkein köyhimmät.
Tästä syystä olisi tietenkin toivottavaa,
että myöskin psykoterapiaa voitaisiin tuottaa
julkisen terveydenhuollon piirissä, jolloin se verorahoin
korvattaisiin kaikille samanveroisesti. Mutta tietysti tässä on
se ongelma, että kun terapeutit toimivat niin suurelta
määrin yksityisellä sektorilla, niin
jo se käytännön toteuttaminen olisi kohtuullisen
vaikeaa.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa puhemies! Tässä olen taas vähän
eri mieltä vasemmistolaisten kanssa siinä mielessä,
että se on hyvä, että meillä on
tällaisia porkkanoita niille ihmisille, joilla on varaa
ostaa näitä palveluja, mutta jotka eivät
kuitenkaan osta niitä sataprosenttisella omavastuulla.
Ne, jotka haluavat ne ostaa, ja siinä on kelakorvaus mukana,
niin he siirtyvät silloin ostamaan niitä osittain
omalla rahalla, ja sehän on erittäin hyvä asia.
Sillä lailla me saamme heidät pois niistä jonoista,
missä ovat ne ihmiset, joilla ei ole varaa ostaa niitä palveluja.
Keskustelu päättyi.