Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perusopetuslain muutoksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeutta suunnitelmalliseen, varhaiseen ja ennalta ehkäisevään oppimisen ja kasvun tehostettuun tukeen. Ehdotuksella halutaan korostaa kaikissa opetustilanteissa annettavan ja tarpeen mukaisesti joustavasti vastaavan tuen merkitystä.

Sivistysvaliokunta pitää esityksen tavoitteita erittäin kannatettavina. Onnistuessaan uudistus voi saada aikaan merkittäviä myönteisiä vaikutuksia tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämiseen. Erityistä tukea saavan oppilaan opetus riittävine tukitoimineen järjestettäisiin oppilaan lähikoulussa ja luontaisessa opetusryhmässä aina, kun se on mahdollista. Sivistysvaliokunnan mielestä tämä lähtökohta vahvistaa lähikouluperiaatetta.

On erinomaisen hyvä asia, että oppilasta koskevien tietojen salassapitoa ja luovuttamista koskevia säännöksiä selkeytetään. Muutokset koskevat oppilaan asioiden käsittelyä ja salassa pidettävien tietojen luovuttamista moniammatillisessa oppilashuoltotyössä, opetuksen järjestäjän tietojensaantioikeutta sekä opetuksen järjestäjän velvollisuutta antaa tietoja tietyissä tilanteissa.

Uudistus muuttaa nykyistä käytäntöä, joka on perustunut koulun ulkopuolisten tahojen arviointiin erityisopetuksen tarpeesta. Se on jättänyt pedagogisten toimenpiteiden osuuden toissijaiseksi. Ennen kaikkea oppilaan itsensä kannalta mahdollisimman varhainen puuttuminen koulunkäynnin vaikeuksiin on tärkeää, mutta samalla se on yhteiskunnan etu.

Tarvittaessa asteittain vahvistuva ja suunnitelmallinen tuki parantaa oppilaan hyvän oppimisen ja kasvun edellytyksiä ja antaa mahdollisuuden ehkäistä ongelmien kasaantuminen ja monimuotoistuminen sekä joidenkin oppilaiden syrjäytyminen. Tällä voidaan ehkä säästyä isommilta ja kalliimmilta seuraamuksilta lapsen koulunkäynnin ja mahdollisesti koko elämän suhteen. On vain osattava nähdä tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja ajatella nuoren koko tulevaa elämänkaarta.

Valiokunta korostaa oppimisen kannalta ryhmäkoon merkitystä. Uudistus ei saa johtaa erityisluokkien poistamiseen ja tämän kautta ryhmäkokojen kasvuun. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että valtioneuvosto selventää perusopetusasetuksen 2 §:ää ja määrää opetusryhmien muodostamisesta asetuksella. Sen vuoksi valiokunta on muuttanut 17 §:n 6 momentin asetuksenantovaltuutta koskevaa säännöstä.

Valiokunnassa keskusteltiin tästä kohdasta kiivaastikin. Yhteinen tavoite on kuitenkin se, että integroitaessa erityisopetusta saava oppilas tai oppilaita yleisopetukseen aina tarkastellaan yleisopetuksen opetusryhmän kokoa.

Perusteet integroinnille voivat olla monenlaisia. Päätös voi johtua esimerkiksi sellaisesta vammasta, joka ei välttämättä tarvitse yleisopetuksen ryhmän pienentämistä integrointitilanteessa. Osa päätökseen johtaneista perusteista voi taas olla sellaisia, että jo yhdenkin oppilaan integroiminen edellyttää ryhmäkoon pienentämistä. Integrointi voitaisiin tehdä silloin, jos se on oppilaiden edellytysten ja opetuksessa käytettävän työskentelytavan takia perusteltua eikä järjestely vaaranna kenenkään ryhmässä opiskelevan oppilaan opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Näin otetaan huomioon kaikki oppilaat. Harkinnassa tulee ottaa huomioon myös mahdolliset päätetyt tukitoimenpiteet, kuten koulunkäyntiavustajat ja erityiset apuvälineet.

Valiokunta toteaa, että hyvä perusopetus sekä varhainen ja riittävä tuki oppilaan sitä tarvitessa ovat edellytys sille, että lainmuutosten tarkoittama oppilaan oikeus ja mahdollisuudet tuloksekkaaseen oppimiseen toteutuvat. Valiokunta pitää välttämättömänä seurata uudistuksen toteutumista käytännössä ja ehdottaa tätä koskevaa lausumaa. Asiasta tulee myös antaa sivistysvaliokunnalle selvitys vuoden 2013 loppuun mennessä.

Toista lausumaa valiokunta ehdottaa rahoituksesta. On ensinnäkin muistettava, että vielä ei tiedetä, miten vuoden alusta voimaan tullut valtionosuusuudistus vaikuttaa erityisopetuksen saatavuuteen. Siinä luovuttiin erityisopetuksen korotetusta valtionosuudesta, ja erityisopetuksen valtionosuusrahoitus jatkuu siten, että kaikki kunnat saavat saman suuruisen euromäärän perus-opetusikäistä kohden. Valiokunta toteaa, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimismahdollisuudet heikentyvät, jos opetukseen ei kohdenneta tarpeen mukaista resursointia.

Perusopetuksen rahoituksen toteuttaminen ja erityisopetuksen korotuksen poistuminen voivat käytännössä asettaa näiden toimintamuotojen resursoinnin vastakkain opetuksen järjestäjien päätöksenteossa tavalla, joka ei välttämättä aina vastaa oppilaan etua.

Valiokunnan mielestä on kuitenkin selvää, että erityisen tuen onnistuminen edellyttää myös vahvaa taloudellista panostusta. Erityisopetuksen tarve vaihtelee kunnittain ja myös suurten kuntien sisällä alueittain. Vaarana on, että uudistus osaltaan lisää huono-osaisuuden keskittymistä alueittain tiettyihin kouluihin. Valiokunta pitää välttämättömänä ottaa kehyksissä ja tulevissa talousarvioissa huomioon erityisopetusta koskevista uudistuksista aiheutuvat lisärahoitustarpeet ja ehdottaa asiasta lausumaa.

Uudistus tuo tärkeitä oikeuksia esi- ja perusopetuksessa oleville lapsille. On tärkeää, että perheet saavat myös tiedon muutoksista. Opetushallituksen tulee tiedottaa muuttuneesta lainsäädännöstä niin, että oppilaiden huoltajat saavat tietoa lapsen muuttuneista mahdollisuuksista oppimisen tukeen.

Valiokunta katsoo, että oppilaan etu on ratkaiseva siinä, miten opetus järjestetään. Tällöin erityisen tuen järjestäminen ilman edeltävää tehostettua tukea voi olla oppilaan kannalta tarkoituksenmukaisin menettely. Sen vuoksi valiokunta on poistanut 17 §:stä säännöksen, joka edellytti tehostetun tuen järjestämistä aina ennen erityistä tukea.

Valiokunta pitää tärkeänä, että opetuksen järjestämisratkaisuissa otetaan huomioon sekä tukea tarvitsevan oppilaan tarpeet että opetuksellinen kokonaistilanne. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa 17 §:n momenttia muutettavaksi siten, että opetuksen järjestämispaikkaa koskevassa harkinnassa on otettava huomioon sekä oppilaan etu että opetuksen järjestämisedellytykset. Tarkoituksena on korostaa kokonaisharkintaa, ja se vastaa nykyisten opetussuunnitelman perusteiden mukaista menettelyä. Kokonaistilannearvio tarkoittaa, että opetuksen järjestämisratkaisussa otetaan huomioon sekä tukea tarvitsevan oppilaan tarpeet että esimerkiksi koko luokan opetuksellinen kokonaistilanne.

Olemme katsoneet, että laki voi tulla voimaan niin, että oppilashuoltoa ja tietosuojaa koskevat muutokset tulevat voimaan ensi lukuvuoden alusta eli elokuun 1. päivä 2010. Opetushallituksen tulee saattaa opetussuunnitelman perusteiden muutokset tämän lain mukaisiksi niin, että ne opetuksen järjestäjät, joilla on valmius, ottavat uusien opetussuunnitelman perusteiden mukaiset opetussuunnitelmat käyttöön 1.1.2011. Ne opetuksen järjestäjät, joilla uusien opetussuunnitelmien valmisteleminen vaatii enemmän aikaa, voivat ottaa opetussuunnitelmat käyttöön viimeistään 1. elokuuta 2011. Lisäksi valiokunta on tehnyt lakiehdotukseen eräitä pienehköjä tai teknisluonteisia muutoksia.

Valiokunnan mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta, joista toinen perustuu tähän hallituksen esitykseen jätettyyn rinnakkaislakialoitteeseen.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys annettiin eduskunnalle viime kesänä. Esitys herätti paljon kysymyksiä kouluissa ja eri koulutuksen ammattilaisten keskuudessa. Valiokunta on harkinnut esityksen hyväksymistä pitkään. Halusimme hyväksyä esityksen, koska sen tavoitteet ovat kiistattoman myönteisiä. Olemme tehneet lakiehdotukseen myös merkittäviä sisällöllisiä muutoksia. Onnistuuko tavoitteemme myös käytännössä, riippuu viime kädessä koulutuksen järjestäjistä.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraatit haluavat varmistaa jokaiselle oppilaalle tasavertaiset ja yhtäläiset mahdollisuudet oppimiseen. Tätä halusimme yliopistolain uudistuksessa ja tätä haluamme myös nyt käsittelyssä olevassa perusopetuslain muutoksessa, joka koskee erityisopetuksen järjestämistä. Henkilökohtaisesti katselen tätä lakimuutosta erityisluokanopettajana ja tunnistan varsin hyvin ne konkreettiset tosiasiat, joita lainmuutos koskee. Tämänkin lainmuutoksen jälkeen olen kuitenkin huolissani oppilaiden mahdollisuudesta saada omien oppimisedellytystensä mukaista opetusta. Olen huolissani opettajista ja heidän jaksamisestaan.

Tällä lainmuutoksella tuodaan erityistä tukea tarvitsevat oppilaat yhä enemmän yleisopetuksen ryhmiin. Tavoitteena on tunnistaa ongelmat varhain ja saada riittävä tuki heti tarvittaessa. Halu saada oppilaat pois erityisluokista on myös suuri. Puhutaan jopa leimautumisesta. Samoin Suomessa erityisopetuksen suuri kasvu saa aikaan halun tehdä siistiviä toimenpiteitä. Toivon, että tämä ei ole ollut lakimuutoksen lähtökohta. On tärkeää myös muistaa, että integrointi ei sovi kaikissa tapauksissa.

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta haki esitykseen muutoksia. Haluttiin tarkentaa vastuun määräytymistä lausuntojen antamisessa, resurssien jakamista kunnille sekä opetusryhmien koon tarkistamista. SDP yhtyy ajatukseen varhaisesta puuttumisesta. Samoin haluamme turvata resurssit kunnille uudistuksen läpiviemiseen. Olisimme halunneet heikoille kunnille enemmän siirtymäaikaa kuin valiokunta, aina vuoteen 2012 asti. Haluan myös pykälämuutoksessa huolehtia siitä, että erityistä tukea tarvitseva saa heti tuen ja kaiken mahdollisen tuen ilman viivytystä.

Ryhmäkokoasia puhutti paljon, ja valiokuntatyö alkoi jo saada tragikoomisia piirteitä. Valiokunta nimittäin halusi mietintöön kirjauksen, että opetusryhmän enimmäiskoko voi ylittyä, jos erityistä tukea tarvitsevia integroidaan yleisopetuksen ryhmiin. SDP:n mielestä juuri näissä ryhmissä tarvitaan ryhmäkoon tarkka määrittely. Esitämmekin vastalauseessamme ryhmäkooksi enintään 16 oppilasta silloin, kun mukana yleisopetuksessa on erityistä tukea tarvitsevia.

Vastalauseessamme otamme kantaa myös opettajankoulutukseen, joka tulee täydellisesti uudelleen kehittää erityispedagogisen osaamisen osalta. On väärin olettaa, että luokanopettaja tai aineenopettaja omaisi valmiudet opettaa erityisoppilaita. Samoin haluamme antaa kokonaisvastuun oppilaan tietojen siirtämisestä opettavalle opettajalle ja turvata oppilashuollon henkilöstön riittävyyden joka kunnassa. Hallituksen esitys lisää myös paljon opettajan paperityötä, kun on laadittava pedagogisia selvityksiä, henkilökohtaisia opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia ja niin edelleen. Tämä tulisi huomioida myös työajassa. Mistä opettaja ottaa ajan kaikkeen tähän? Onko se pois oppilaiden ohjaamisesta ja opettamisesta?

Arvoisa puhemies! Esitämme vastalauseessamme myös koulunkäyntiavustajien aseman parempaa huomioimista erityistä tukea tarvitsevien lasten opetusta kehitettäessä. Koulunkäyntiavustaja on yleensä erityisoppilaalle se läheisin ja tärkein tuki koulupäivän aikana. Avustajien merkittävää työpanosta lapsen ohjaamisessa tulee nostaa paremmin esille, ja sen tulisi näkyä myös lainsäädännössä. Hallituksen esityksessä avustajista on vain pieni maininta tukihenkilöstön kohdalla.

Lainuudistus on siis lähtökohtaisesti hyvä, mutta toteuttaminen tulee olemaan monelle kunnalle hyvin haasteellista siirtymäajasta huolimatta. Muun muassa yhtäkkinen tukiopetuksen tai osa-aikaisen erityisopetuksen lisääminen ovat suuria lisäkustannuksia vaativia. Talousresurssien puolesta kunnat tarvitsevat tulevaisuudessa valtionosuuksia ihan eri tavalla kuin miten niitä nyt on aiottu suunnata.

SDP jättää esitykseen vastalauseen 1 ja siinä olevat pykälämuutokset.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tähän asti erityisoppilas on ollut suomalaisessa koulussa erilainen oppilas. Tämä lainsäädäntöuudistus tekee erityisoppilaistakin erityisiä, erityisiä oppilaita niin kuin jokaisesta oppilaasta suomalaisessa peruskoulussa. Tämä on tämän lainsäädännön ylivoimaisesti suurin ja edistyksellisin uudistus. Emme enää puhu erillisestä erityisopetuslaista vaan haluamme tuoda nämä erityiset erityisoppilaat samaan perusopetuslakiin, samaan perusopetuslakiin, jossa ovat mukana kaikki oppilaat, lahjakkaat oppilaat, ihan jokainen oppilas, niin myös nämä erityiset erityisoppilaat.

Perusopetus onkin ollut tämän hallituksen yksi vahva keskiöön nostettu asia. Edellinenkin hallitus esimerkiksi lupasi ohjata ikäryhmien pienentymisestä säästyneet rahat takaisin perusopetuksen laadun parantamiseen, mutta silloin tuo lupaus sosialidemokraattien ollessa hallituksessa jäi vain hallitusohjelmakirjaukseksi. Se jäi toteuttamatta, ja rahat tuhlattiin johonkin muualle. Me lupasimme 2007 tämän saman ja olemme tämän lupauksen pitäneet. Yhteensä perusopetuksen laadun parantamiseen suunnataan vaalikauden aikana yli 200 miljoonaa euroa. Olemme siis käyttäneet kaikki ikäluokkien pienenemisestä aiheutuvat laskennalliset säästöt perusopetuksen laadun kehittämiseen.

Tämä niin sanottu Perusopetus paremmaksi -ohjelma, Pop-ohjelma, on pienentänyt luokkakokoja, sillä olemme pystyneet kehittämään erityisopetusta. Olemme oppilaanohjausta pystyneet parantamaan sekä tehostamaan opettajien täydennyskoulutusta Osaava-ohjelman kautta. Viimeksi tammikuussa kokoomuslainen opetusministeri Henna Virkkunen jakoi 30 miljoonaa euroa opetusryhmien pienentämiseen. Yli 230 kuntaa sai rahaa uusien opettajien palkkaamiseen, jakotuntien lisäämiseen ja uusien opetusryhmien perustamiseen. Kaikilla näillä on sama vaikutus: opettajalla on enemmän aikaa oppilaalle. Ja tämän taantuman aikaan, kun kuntataloudessa on tiukkaa, on lisäraha tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Tämän saman lisärahan eli Pop-ohjelman turvin on myös elvytetty koulujen kerhotoimintaa. Uusia kerhoja on kahdessa vuodessa syntynyt yli 12 000, ja näissä harrastaa jo yli 200 000 suomalaista peruskoululaista. Tämä oli myös tämän hallituksen arvovalinta. Samaan aikaan olemme uudistamassa myös perusopetuksen tuntijakoa taito- ja taideaineiden ja valinnaisuuden suuntaan. Tästä kuulemme lisää ensi viikolla. Nyt tänään keskustelussa ovat erityisesti erityisoppilaat.

Erityisopetuksen oppilaiden määrä on lisääntynyt Suomessa kymmenen vuoden ajan. Kun vielä 1998 eli reilut kymmenen vuotta sitten peruskoululaisista alle 4 prosenttia oli erityisoppilaita, niin vuonna 2008 yli 8 prosenttia kaikista suomalaisista peruskoululaisista oli erityisoppilaita. Vuonna 2008 peruskoululaisia oli yhteensä maassamme 561 061. Heistä 47 257 oli siirretty erityisopetukseen. Kunnittain nämä prosentit ovat vielä hurjempia. Vantaalla 12 prosenttia perusopetuksen oppilaista oli vuonna 2008 erityisoppilaita, Espoossa 10,6 prosenttia, Lahdessa 10,4 prosenttia, Jyväskylässä 9,9 prosenttia, eli jopa yli joka kymmenes oppilas näissä kunnissa oli erityisoppilaita.

Kuntien välillä on erityisopetukseen siirtojen määrissä merkittäviä eroja. Esimerkiksi Oulussa vain 5,3 prosenttia — jos voi sanoa, että vain — oli erityisopetukseen siirrettyjä lapsia. Tähän erityisopetuksen kasvuun ovat vaikuttaneet osittain tilastotekniset ja kuntoutuksellis-hoidolliset tekijät, kehittynyt diagnosointi, erityispedagogisen tutkimuksen tuottama uusi tieto sekä opetuslainsäädännön muutokset. Edellisten lisäksi ilmenee myös vaikeasti selitettävää kasvua, joka liittyy yhteiskunnan muutoksiin ja kunnissa ja kouluissa käytössä oleviin erilaisiin hallinnollisiin menettelytapoihin. Sen takia tähän uudistukseen on tartuttu ja itse asiassa jo edellisen hallituksen aikana tämä työ laitettiin käyntiin.

Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta tukea koskevia säännöksiä. Tavoitteena on vahvistaa oppilaalle suunnitelmallisesti annettavaa varhaista ja ennalta ehkäisevää oppimisen ja kasvun tukea. Oppilaille, jotka tarvitsevat pidempikestoista ja laajempaa tukea, tehdään päätös erityisestä tuesta samoilla perusteilla kuin nykyisin. Päätös erityisestä tuesta on uudistuksen jälkeen kuitenkin aina määräaikainen. Oppilaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman eli niin sanotun hojksin luonne muuttuu tämän lainsäädännön myötä nykyisestä hallintopäätöksestä pedagogiseksi asiakirjaksi. Se mahdollistaa sen joustavan käytön nimenomaan lapsen edun mukaisesti. Hojksissa olevat keskeiset asiat siirtyisivät erityisen tuen päätökseen.

Tässä esityksessä, joka tänään on nyt sivistysvaliokunnasta palannut takaisin isoon saliin, ei esitetä uusia tukimuotoja vaan nykyisten keinojen suunnitelmallisempaa ja oikea-aikaisempaa käyttämistä. Tässä esitetään nimenomaan tehostettua ja erityistä tukea niin, että jokainen lapsi suomalaisessa koulussa saisi välittömästi siinä vaiheessa, kun ongelmia ilmenee, oikeanlaista apua ja tukea, niin että emme anna tuon tilanteen mennä niin vaikeaksi, että ainoa tie on erityisopetus taikka joku muu usein inhimillisesti ja myös taloudellisesti vielä paljon kalliimpi tie.

Niille, jotka eivät tässä salissa välitä lasten ja lastensuojelun inhimillisestä ulottuvuudesta, voitaisiin muistuttaa sen taloudellisesta ulottuvuudesta. Lastensuojelu on, hyvät kollegat, tolkuttoman kallista. Huostaanoton kustannukset lasketaan aina kymmenissä tai sadoissatuhansissa euroissa. Lastenpsykiatriset palvelut ovat usein vielä kalliimpia. Yhden oppilaan yksi vuorokausi sairaalakoulussa maksaa kunnalle noin 390 eurosta aina 1 200 euroon vuorokaudessa. Eli esimerkiksi kuuden viikon hoitojakso maksaa halvimmillaan noin 16 000 euroa ja yksi sairaalahoitojakso kalleimmillaan 53 000 euroa.

Stakesin mukaan yhden syrjäytyneen ihmisen kustannukset yhteiskunnalle ovat noin 600 000 euroa. Tästä summasta puolet on pelkkiä syrjäytyneisyyden vuoksi aiheutuneita kustannuksia ja puolet niin sanottuja tavallisia terveyden- ja sosiaalihuollon menoja tällaisessa tapauksessa. Syrjäytyminen työelämästä maksaa noin 500 000 euroa. On yleisessä tiedossa, että hoito lastensuojelulaitoksessa maksaa taasen noin 200—300 euroa vuorokaudessa. Kun ottaa huomioon perhehoidon alemmat kustannukset, yhden huostaan otetun lapsen kustannukset kunnalle ovat siis pyöreästi 200 euroa vuorokaudessa, vuodessa yli 70 000 euroa ja koko tuon alaikäisyysajan aikana yhteensä yli 650 000 euroa.

Sen sijaan varhainen puuttuminen ja tuki on tässä ennalta ehkäisevä toimi. Yksi tukiopetustunti sosiaalikuluineen maksaa noin 34 euroa, eli yhden edellä kuvatun sairaalakouluhoitojakson kustannuksella saa yli 1 500 tukiopetustuntia. Yhden lastensuojelulaitokseen tehdyn sijoituspäätöksen kustannuksella saisi yli 2 100 tukiopetustuntia tai kaksi koulunkäyntiavustajaa tai tuolla summalla jakaisi yhden ylisuuren luokan kahteen pienempään opetusryhmään, ja uskon, että sillä ennalta ehkäisevällä työllä usein vältyttäisiin näiltä inhimilliseltä ja taloudelliselta kannalta pahimmilta kustannuksilta.

Arvoisa puhemies! Tämä lainsäädäntö uudistaa erittäin vahvasti suomalaista peruskoulua, ja niin kuin totesin, tuo meidän kaikki oppilaamme samalle viivalle, sellaiselle viivalle, jossa heillä on oikeus, niin lahjakkaalla oppilaalla kuin erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla, saada oman tasoista opetusta. Tämä nousi erittäin selkeästi ja vahvasti esille myös sivistysvaliokunnan käsitellessä asiaa, ja halusimme muun muassa tuohon kohtaan, johon edustaja Peltonen viittasi, jossa puhutaan erityisoppilaiden integroimisesta yleisopetuksen luokkaan, kirjata vahvasti sen signaalin, (Puhemies: Kymmenen!) arvoisa puhemies, että kun yksikin erityisoppilas tuonne luokkaan integroidaan, niin silloin pitää tarkastella tuon luokan tilannetta jokaisen oppilaan näkökulmasta, myös sen lahjakkaimman oppilaan. Jos hänen tilanteensa vaikeutuu tuon integroinnin myötä, silloin luokkaa pitää olla valmis pienentämään, opetusryhmää pienentämään. Tämä on aika poikkeuksellista, että tämä näin vahvasti tuohon valiokunnan mietintöön ja myös tämän lainsäädännön teksteihin kirjattiin.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi toistan: Erityisoppilas on ollut tähän asti Suomessa erilainen oppilas. Tämän lainsäädännön jälkeen heistäkin tulee erityisiä, erityisiä oppilaita, niin kuin jokaisen oppilaan pitää olla.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa herra puhemies! Perusopetuslakia onkin jo odotettu kuntien sivistystoimessa ja myös kouluissa. Lakia on valmisteltu huolellisesti sivistysvaliokunnassa. Lakiuudistus menee yksi yhteen opetushallinnon koulutuspoliittisten linjausten kanssa. Perusopetuslakiin on nyt rakennettu kolmiportainen oppilaalle annettava tuki. Kun siirtyminen perusopetuksesta erityisopetukseen tapahtui ennen välittömästi, on laissa nyt välimuotona tehostetun tuen jakso. Tukimuotojen moninaisuus, oppilaiden erilaisuuden ja erilaisten lahjakkuuksien käsitteleminen sekä pedagogisten asiakirjojen täyttäminen tulee olemaan suurempi osa luokanopettajan työtä. Laissa pyritään siihen, että erityisen haastavien oppilaiden käsittely tapahtuisi perusopetusryhmissä. Opettaja arvioi jatkuvasti oppilaan tuen tarvetta, minkä takia tuki voidaan räätälöidä ja kohdistaa juuri oikeaan aikaan.

Arvoisa puhemies! Oppimisen näkökulmasta valiokunta korostaa luokkakoon merkitystä. En ole aivan samoilla linjoilla. Edustan suuria ikäluokkia, joissa oppilaita saattoi olla yhdessä luokassa jopa 40. Mielestäni luokkakoolla on merkitystä silloin, kun luokassa on erityistä tukea tai erityisopetuksessa oleva oppilas. Silloin on opetusryhmien oltava selvästi pienempiä. Mielestäni oppimisessa pitäisi korostaa luokkakoon sijaan enemmän tehokkaiden oppimismenetelmien omaksumista sekä toimivia opetusmenetelmiä. Kun oppilas hyväksyy tehokkaat oppimismenetelmät, siitä on hyötyä myös lukiossa, ammattiopistossa ja korkeakoulussa. Opetusministeriön pitäisi huolehtia siitä, että perusopetukseen saatava erityinen kehittämistuki kootaan repaleisista osista kokonaisuuksiksi. Tällaisia kokonaisuuksia voivat olla uusien opetusmenetelmien kehittäminen, luokkakokojen pienentäminen ja oppilaiden tukimuotojen kehittäminen.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrä kasvaa koko ajan. Jokainen oppilas on tietysti erityinen ja jokainen ihminen myöskin. Tarvittavat tukitoimet, ryhmäkoko ja opettajien koulutus erityistarpeita huomioivaksi ovat olleet tällä hetkellä hyvin kirjavia ja osin resursseiltaan myöskin niukkoja. Nyt halutaan lisätä varhaista puuttumista perusopetuksen aivan alaluokilta alkaen, tehostaa tuen oikeutta sekä antamista erityisesti perusopetuksen alaluokilla. Laki takaa erityisen tuen tarpeet heti, kun tarvetta ilmenee, ja tämä on takaus oppilaan oikeuksille ja velvollisuus opetuksen järjestäjille.

Tämä lakimuutos on monella tapaa hyvinkin oikean suuntainen. Jokaisella tulee olla oikeus lähikouluopetukseen ja erityisoppilaallakin yleisopetukseen, mutta tämä painotus ei saa poistaa erityisluokkien ja erityiskoulujen asemaa ja tarkoitusta. Hyvin monet vammaisjärjestöt ja erityisjärjestöt tässä valiokuntakuulemisessa painottivat sitä, että myöskin erityisoppilaiden paikka on yleisopetuksessa. Tämä painotus tuli oikeastaan itsellenikin hyvin uutena asiana, koska olen pannut merkille, että näillä erityisluokilla ja erityiskouluilla on tärkeä merkitys silloin, kun mietitään vamman astetta tai sairauden määrää tässä opetuksen järjestämisessä. Sopiva opetusmuoto tuleekin siksi löytää oppilaan kykytason mukaisesti.

Integraatio ja inkluusio ovat tätä päivää ja arkea. Oppilaalle tarjotaan nyt entistä laajempi kirjo erilaisia tukimuotoja. Tämä perinteinen tukiopetus jatkaa kulkuaan, mutta rinnalle se saa osa-aikaisen erityisopetuksen ja erityisen tuen määritelmät ja tarpeet. Näistä oppilas saa hyvän selkänojan omalle opetuksellensa. Opetuksen järjestämisessä ratkaisevana on oppilaan etu.

Valiokunnassa me keskustelimme erityisen paljon opetuksen ryhmäkoosta silloin, kun kyse on integroiduista oppilaista. Tällä vaalikaudellahan on selvitetty yleisopetuksen ryhmäkokoa, ja vastaukset ovat olleet vähemmän dramaattisia. Osassa opetuksen järjestäjiä ryhmäkoko on joissakin tapauksissa ollut räikeä, mutta varmasti näihin räikeyksiin maakunnissa on puututtu. Mutta perusluonteeltaan ryhmäkoko on kohtuullisen hyvin hallinnassa.

Kun yleisopetukseen integroidaan erityistä tukea tarvitseva oppilas, tulee tähän ryhmäkokoon kiinnittää erityistä huomiota. Tästä ryhmäkoosta säädetäänkin asetuksella, mutta valiokunta halusi antaa painavan sanan Opetushallitukselle, miten tämä asetus tulee kirjata. Lähtökohtaisesti näemme, että kymmenen oppilaan ryhmä tai tarvittaessa pienempikin palvelee lain henkeä kaikkein parhaiten. Mikäli tästä kymmenen oppilaan ryhmästä poiketaan, tulee päätöksessä huomioida tukea tarvitsevan oppilaan tarpeet, koko opetusryhmän kokonaistilanne ja opetukselliset tavoitteet unohtamatta opettajien resursseja ja opettajien tilannetta.

Arvoisa puhemies! Lakipaketissa käsitellään myöskin henkilötietojen salassapitoa, käsittelyä ja luovuttamista. Opetustoimen henkilökunnan tueksi perustetut oppilashuoltoryhmät saavat lisää toimintavaltuuksia. Moniammatilliseen ryhmään voi jatkossa kuulua laaja joukko kyseessä olevan oppilaan avuksi tarvittavia henkilöitä. Oppilashuollosta valiokunta kirjasi niin, että opetushuollon tähän oppilashuoltoryhmään kuuluvan opetushenkilökunnan koosta tai koostumuksesta vastuu on erityisesti opetuksen järjestäjällä itsellään.

Kirjasimme myöskin mahdollisesti tähän oppilashuoltoryhmään kuuluvien henkilöitten kirjon, ja se on sinne 31 a §:ään kirjattu näin: Tällaisia henkilöitä voisivat olla esimerkiksi rehtori tai koulun johtaja, luokanvalvoja tai oppilaan opettaja, kouluterveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaan kanssa työskentelevä koulunkäyntiavustaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja yläluokilla myös opinto-ohjaaja ja tarvittaessa koululääkäri ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Tämä listaus ei ole siis varsinaisen täydellinen, mutta nämä henkilöt voisivat varmasti kuulua joissakin tapauksissa siihen ryhmään.

Samalla tietojenluovuttamis- ja salassapitosäännöksiä tarkennettiin, jotta tarpeelliset tiedot liikkuvat asianmukaisesti. Tähän oli erityistä tarvetta. Erityisen tuen päätökset, tukimuodot, henkilökohtaiset opetussuunnitelmat ja seuranta tehdään jatkossa oppilashuoltotyönä tässä laaja-alaisessa ryhmässä. Vaikka lakiuudistus tehtiin ilman opetuksen järjestäjälle annettavaa lisärahoitusta, halusimme valiokunnan lausumassa seurata erityisen tuen päätöksiä ja kustannusvaikutuksia. Näitä varmasti kunnille tulee, kun muutoksia tehdään. Riittävän pienet opetusryhmät, avustajat, opettajien täydennyskoulutus ja apuvälineet tarvitsevat lisäresursseja, ja näihin mitoituksiin tullaan valiokunnassa varmasti palaamaan myöhemmin ja täällä budjettikäsittelyssä.

Muutimme lain voimaantuloa, koska saatu palaute vaati sitä. Oppilashuollon tarvitsemat salassapitomääräykset astuvat voimaan elokuun alusta, mutta koko lain kirjaukset tulee ottaa käyttöön sitten loppuvuodesta, viimeistään vuoden 2011 elokuussa. Näin halutaan taata kaikille kunnille tarpeeksi aikaa tämän tärkeän uudistuksen suunnittelulle ja toteutukselle. Usea kunta on ollutkin mukana ministeriön Kelpo-hankkeessa, jossa erityisopetusta on uudistettu. Siitä on saatu rohkaisevia esimerkkejä tämän lain kirjauksien toteuttamiseksi.

Merikukka Forsius /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä perusopetuslain muutoksessa on kysymys mittaluokaltaan yhtä suuresta muutoksesta kuin aikanaan 1970-luvulla peruskoulujärjestelmään siirtymisessä.

Esityksen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa esi- ja perusopetuksen oppilaan oikeutta saada oppimiselleen ja koulunkäynnilleen tukea riittävän varhain ja joustavasti muun opetuksen yhteydessä. Tämä toteutetaan kolmiportaisesti yleisen tuen, tehostetun tuen ja erityisen tuen avulla. Tavoite on mielestäni eronomainen, sillä juuri riittävän varhainen ja ennaltaehkäisyyn tähtäävä puuttuminen on se, mitä lapset ja nuoret tarvitsevat.

Lakiuudistuksen tarkoituksena on vahvistaa lähikouluperiaatteen toteutumista siten, että oppilaan tarvitsema tuki järjestettäisiin lähtökohtaisesti koulussa tai muussa opetuspaikassa, joka oppilaalle osoitettaisiin muutoinkin, ilman tuen tarvetta. Mielestäni tämä lähikouluperiaate on sinällään hieno asia, mutta meidän tulisi myös taata pienten kyläkoulujen, lasta lähellä olevien koulujen, säilyminen.

Tämän lakiuudistuksen avulla voidaan myös paremmin edistää koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista varhaisen puuttumisen osalta. Tällä hetkellä Suomessa on tutkimuksien mukaan suuria eroja kuntien välillä siinä, millä perusteella oppilas saa tai ei saa oppimiselleen ja kasvulleen tarvittavia tukitoimia. Eroavaisuuksia tukitoimissa on myös esiintynyt jopa saman kunnan eri koulujen välillä. Näin ei tietenkään saisi olla, vaan riippumatta asuinpaikasta ja koulusta kaikilla lapsilla pitäisi olla yhtäläiset kriteerit siinä, millä perusteella tuen piiriin pääsee ja millaisia tukimuotoja on tarjolla.

Lakimuutoksen myötä tulisi kiinnittää erityistä huomiota opettajien pysyvyyteen erityisoppilaiden kohdalla. Sivistysvaliokunnan mietinnössä mainitaankin, että erityistä tukea tarvitseville opettajan pysyvyys on erityisen tärkeää ja tämä tulee ottaa huomioon myös uusissa järjestämistavoissa. Erityisoppilaista ei saa tulla heittopusseja, joilla on joka tunti eri luokassa eri opettajan johdolla. Ryhmäkoko ja opettajan pysyvyys tai vaihtuvuus ovat useille erityistuen tarpeessa oleville aivan ratkaisevia seikkoja, joten opiskelua erityisryhmässä ei tule itsearvoisesti välttää. Etusijalla opetusjärjestelyissä tulee aina kuitenkin olla lapsen, oppilaan, etu.

Integraatio ei ole välttämättä paras vaihtoehto kaikille, joten erityisryhmät, erityisluokat, tulee säilyttää ja niihin pääsy taata. Tutkimusten mukaan oppilaiden oppimistulokset ja itsetunto ovat voineet kohentua heidän päästyään opiskelemaan pienryhmään yhden pätevän erityisopettajan johdolla. Oma pysyvä opettaja voi olla rikkinäisestä perheestä tulevalle lapselle ainut kestävä suhde tässä maailmassa, ja opettajan pysyvyys on myös siksi niin tärkeää.

Sivistysvaliokunta korostaa mietinnössään, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integrointi normaaliluokkiin suuriin opetusryhmiin ei vähennä avustajan tarvetta, pikemminkin päinvastoin: tarve avustajapalveluihin mahdollisesti kasvaa.

Valiokunta korostaa mietinnössään myös, että opetusryhmän muodostuessa erityisen tuen päätöksen saaneista oppilaista ryhmäkoko voi olla enintään 10 oppilasta. Tältä osin asetuksen teksti pysyy ennallaan. Mutta integroitaessa erityisen tuen saaneita oppilaita yleisopetukseen asetukseen on tullut muutoksia. Opetusryhmän enimmäiskoko 10 oppilasta voidaan ylittää tietyin edellytyksin silloin, kun erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita opetetaan osana yleisopetuksen ryhmää. Suositus opetusryhmän enimmäiskooksi integroitaessa erityisoppilaita yleisopetukseen on siis se sama 10. Tämä on huomattava parannus nykytilaan mutta tuo myös lisäresurssien tarvetta.

Erityisesti olen tyytyväinen uuden lain kirjaukseen tukiopetuksesta. Jo viimeksi, kun perusopetuslakia muutettiin, oli tavoitteena oppilaan subjektiivinen oikeus tukiopetukseen. Tällä hetkellä voimassa olevassa laissa sanotaan: "Opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville tulee antaa tukiopetusta." Uuden lain myötä tämä muuttuu muotoon: "Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa." Uuden lain myötä subjektiivinen oikeus tukiopetukseen vihdoin siis toteutuu, ja tämä tarkoittaa, että tukiopetusta on pakko antaa kunnissa sitä tarvitseville riippumatta siitä, onko opetuksen järjestäjä tai koulu varannut riittävästi määrärahoja tai muita resursseja. Eli tähänkin liittyy lisäresurssien tarve.

Sitä ihmettelin tässä hallituksen esityksessä, että siinä arvioidaan, että muutokset eivät aiheuttaisi kunnille tai muille opetuksen järjestäjille välittömiä lisäkustannuksia. Sivistysvaliokunnassa kuultujen asiantuntijoiden arvioiden mukaan lain aiheuttamat kustannukset vaihtelivat nollasta aina OAJ:n 349 miljoonaan euroon. Mielestäni tässä on ristiriita. Jos lakimuutos halutaan toteuttaa hyvin, tulee se vaatimaan lisäresursseja. Sivistysvaliokunta toteaakin mietinnössään, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimismahdollisuudet heikentyvät, jos opetukseen ei kohdenneta tarpeenmukaista resursointia. Samoin valiokunta päätyi esittämään, että valtiontalouden kehyksissä ja tulevissa valtion talousarvioissa otetaan huomioon perusopetuslain erityisopetusta ja muuta erityistä tukea koskevien lainmuutosten johdosta syntyvät lisärahoitustarpeet, ja esittää tästä samansisältöistä lausumaa.

Arvoisa puhemies! Vaikka lakimuutos sinällään on hyvä ja kannatettava, liittyy siihen myös ongelmia. Jo mainitsemieni uusien resurssitarpeiden lisäksi ongelmana on myös nykyisten luokkien oppilasaines. Integraatiosta ja inkluusiosta puhutaan nykyään paljon, ja niistä on tehty useita tutkimuksia. Mielestäni tulisi kuitenkin pohtia, ovatko luokat ylipäätään tänä päivänä ainekseltaan sellaisia, että niihin voidaan integroida tehostettua tukea tai erityistä tukea vaativia, vai onko luokilla jo valmiiksi niin paljon erityistä tukea tarvitsevia, että integrointi yleisopetuksen luokkiin ei ole mahdollista.

Lakiesitys on herättänyt opettajien keskuudessa myös huolta siitä, että heidän vastuulleen ollaan siirtämässä uusia velvollisuuksia ilman lisärahoitusta, lisäkoulutusta tai muita tarvittavia resursseja. Huoli onkin ihan aiheellinen, onhan opettajien työn vaativuus viime vuosina lisääntynyt huomattavasti muun muassa maahanmuuttajien, kasvaneiden luokkakokojen ja erityistä huomiota kaipaavien oppilaiden lisääntymisen myötä. Niin kuin täällä ed. Heinonen sanoi, erityisopetusta saavien määrät ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana: 8 prosenttia peruskoululaisista, siis noin 50 000 lasta, saa erityisopetusta.

Uusi perusopetuslaki myös siirtää pääpainon erityisopetukseen ottamisessa tai siirtämisessä nykyisistä lääketieteellisistä perusteista enemmän pedagogisiin perusteisiin pohjautuvaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että opetuksen järjestäjä ja koulu ottavat päävastuun erityisopetukseen siirtämisen edellytyksistä.

Pedagogisten arvioiden ja selvityksien tekeminen vievät paljon aikaa. Lisäksi päälle tulevat oppilashuollolliset palaverit muiden ammattikuntien työntekijöiden kanssa. Käytännössä laki tulee siis lisäämään opettajien työmäärää, ja erityisesti kirjalliset työt tulevat lisääntymään nykyisestä. Myös erityispedagogisen osaamisen tarve tulee lisääntymään, ja opettajat tulevat tarvitsemaan paljon täydennyskoulutusta.

Myös opettajien peruskoulutuksen kokonaissisältöä on muutettava lain myötä tulevia tehtäviä vastaavaksi. Riittävän varhainen puuttuminen ongelmiin edellyttää, että varhaiskasvatuksessa esi- ja luokanopetuksessa opettavat saavat koulutuksessaan nykyistä selvästi paremmat valmiudet erilaisten ongelmien tunnistamiseen ja käsittelyyn. Koulutusta tarvitaan myös opettaja—oppilas- ja opettaja—huoltaja-vuorovaikutukseen. Myös opettajat itse kokevat tarvitsevansa lisää erityispedagogista tietämystä ja menetelmällistä oppia erityisoppilaiden opettamiseen.

Arvoisa puhemies! Lakiuudistus on mielestäni tarpeen, koska nykyiset säännökset eivät riittävän hyvin turvaa oppilaan etua ja oppilaiden yhdenvertaista kohtelua siten, että tuen järjestäminen arvioitaisiin ensisijaisesti oppilaan tuen tarpeen näkökulmasta. Lisäksi nykylain säädännöstä puuttuvat riittävän selkeät säännökset oppilaan oikeudesta saada ja opetuksen järjestäjän velvollisuudesta järjestää varhaista tukea. Uusi laki korostaa riittävän varhaista puuttumista oppimisvaikeuksiin ja ennalta ehkäisevien toimien tarpeellisuutta. Tämä on tärkeää, kun esimerkiksi tiedetään, että varhaiset kielihäiriöt ennustavat jo kaksivuotiaana oppimishäiriöitä koulussa.

Lakiehdotus on siis hyvä ja tulee parantamaan nykytilannetta varhaisen puuttumisen osalta, mutta tämä lakikin on luotu sammuttamaan jo alkanutta paloa. Edelleen meidän tulisi muistaa, että kaiken opetustoiminnan lähtökohtana tulisi olla tasa-arvoinen ja laadukas perusopetus. Laadukas perusopetus ja sen rinnalla varhainen ja riittävä tuki ovat parasta ongelmien ennaltaehkäisyä. Kaiken a ja o ovat pienet opetusryhmät ja tukiopetuksen osa-aikaisen erityisopetuksen ja puolenluokan eli jakotuntien riittävä määrä. Myös kouluterveydenhoitajien, psykologien ja kuraattorien saatavuuteen on kiinnitettävä huomiota. Kunnat tarvitsevat talousahdingossa suoraa rahoitusta perusopetuksen laadun turvaamiseen.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Erityisopetusta koskeva perusopetuslain muutos on runsaan vuoden keskusteluttanut kouluväkeä. Hallituksen esitys saatiin juhannuksen aikaan viime vuonna tunnustelujen ja kypsyttelyn jälkeen. Asiantuntijakuuleminen tapahtui käytännössä kevään aikana.

Aivan kuten täällä on kerrottu, esityksessä tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeutta suunnitelmalliseen, varhaiseen ja ennalta ehkäisevään oppimisen ja kasvun tehostettuun tukeen. Erityistuen päätöksissä tulisi määrätä nykyistä täsmällisemmin siitä, miten oppilaan opetus järjestetään ja hänen tarvitsemansa tukipalvelut. Ihan muutamia asioita tuossa vielä poimin.

Lainmuutokseen liittyen tärkeimpiä asioita ovat ensinnäkin tiedon esteetön kulku ja toimiva oppilashuolto. Koulunkäyntiavustajan mukanaoloa koulutyössä järjestely usein edellyttää. Uudistus vaatii myöskin opettajien kattavaa täydennyskoulutusta ja opettajankoulutuksen uudistamista siten, että valmiudet erityisoppilaan opetukseen ovat hyvät. Erityisopettajien tarve myöskin on suuri.

Rahoitusta tälle uudistukselle on varattu, kuten täällä on kuultu, tälle vuodelle 15 miljoonaa euroa ja lähinnä opettajien täydennyskoulutukseen. Nyt tästä eteenpäin ensi vuodelle ja seuraavina vuosina rahoitusta on oltava enemmän. Yllättävä piirre oli se, että kun asiantuntijakuulemisissa kyselimme, minkä verran erityiskouluja ja erityisluokkia tulee tulevassa järjestelyssä olemaan, niin kellään ei ollut oikein selkeätä kuvaa tuosta tilanteesta. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Kun on kysymys suuresta uudistuksesta, seuranta on jokseenkin välttämätöntä. Niinpä valiokunta edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriöltä selvitystä vuoden 2013 loppuun mennessä siitä, miten oppimisen tukea on saatavilla. Toinen lausuma liittyy edellä kerrottuun rahoitukseen. Mielenkiinnolla seuraamme tämän lain toimeenpanoa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Forsius piti erinomaisen puheenvuoron, josta jäi pohdintaan se, mitä meidän pitäisi edessämme nähdä. Meidän pitäisi nähdä ne lapset ja nuoret, joita varten me tämän lain teemme. Tavoite on se, että meidän yleisopetuksessamme olisi juuri se yksi ja sama opettaja, joka kulkisi lapsen tai nuoren mukana yhdeksänvuotisen polun, jota tuskin mennään yhdeksää vuotta, mutta vähintäänkin sen alakoulun polun. Silloin lapsi olisi hyvin turvallisissa käsissä.

Puhemies! Käsissämme on ihan hyvä laki, laki, jonka avulla me saamme toivottavasti vähennettyä koulupudokkaita, yksi teko lisää siinä, miten me pyrimme estämään syrjäytymistä. Tavoitteena on tukea lasta juuri siinä vaiheessa, kun hän tarvitsee apua, keskitytään varhaiseen tukeen. Lapsen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että hänellä on jatkossa oikeus tukiopetukseen. Tänään sitä ei ole, tulevina vuosina on. Tukiopetus on toimiva tapa auttaa lasta oppimisvaikeuksien ylitse. Osa lapsista pääsee oppimisvaikeutensa ylitse tukiopetuksen avulla, ja sitä kautta opetus normalisoituu. Valittavasti osalla lapsista tuen tarve on pysyvämpää, esimerkiksi kehitysvamman vuoksi.

Nykyinen järjestelmä, jossa menee kuukausia aikaa, ennen kuin lapsi pääsee erityisopetukseen, jää toivoakseni historiaan. Apu on saatava sillä hetkellä, kun sille on tarvetta. Jatkossa tehostetun tuen aloittaminen käsitellään oppilashuoltotyöryhmässä. Jos oppilas tarvitsee pysyvästi tukea, hänelle laaditaan ikioma oppimissuunnitelma. Se laaditaan yhteistyössä perheen ja muiden tahojen kanssa. Jos taas tehostettu tuki ei riitä, oppilas saa erityistä tukea joko omassa luokassaan, erityisluokassaan tai näiden yhdistelmänä. Ennen päätöstä aina kuullaan oppilasta ja hänen vanhempiaan sekä tehdään pedagoginen selvitys erityisen tuen tarpeesta.

Hienoin asia laissa on se, että vanhempien ja itse lapsen rooli näkyy näissä eri vaiheissa. Heitä ei jätetä syrjään tässä tärkeässä kasvatus- ja oppimistehtävässä, vaan oppimista ja sen polkua käydään läpi yhdessä vanhempien kanssa.

Yksi tärkeimmistä säännöksistä löytyy 17 §:stä. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä jo ennen esi- tai perusopetuksen alkamista psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, ja toivoakseni myös realisoituu kuntien arjessa. Paljon voidaan tehdä, ennen kuin lapsi astuu sinne ensimmäiselle luokalle. Toivoaksemme pystymme eräällä tavalla lapsen oppimisen osalta antamaan riittävän tuen jo ennen ensimmäiselle luokalle astumista, jolloin voisi ihan normaalilla tavalla mennä yleisopetuksen mukaisesti.

Kävimme paljon keskustelua valiokunnassa siitä, pitääkö kaikissa tapauksissa integrointi tehdä yleisopetuksen ryhmään. Lähdimme siitä, että yhtä lailla kuin pitää ottaa erityisopetusta tarvitsevan etu, samaan aikaan on huomioitava luokan muiden oppilaiden etu. Siitä jäin pohtimaan, mitä pahaa on erityisluokassa. Meille jaettiin kirja Erityisluokka elämänkulussa. Tämän kirjan mukaan haastateltavat kokivat itselleen itse asiassa hyvänä opiskelun erityisluokassa, koska yleisopetus oli liian vaativaa sekä korosti liikaa tehokkuutta ja pärjäämistä. Meillä on hyvin erilaisia oppijoita ja siltä osin meidän järjestelmässämme tulee olla tarjolla erilaisia tapoja järjestää oppimista lapsen ja nuoren kannalta parhaalla tavalla. Samoin kirjan mukaan vanhemmat olivat olleet tyytyväisiä erityisluokkasijoituksiin. Kansainvälisten ja kotimaisten tutkimusten mukaan oli todettu, että erillinen erityisopetus on lisäresurssi ja etu.

Erityisopetukseen ennemminkin pitäisi päästä kuin joutua, ja näin se tulee nähdä, se on lapsen etu. Se mikä on tärkeää, on se, että emme saa eristää lapsia muista yleisopetusta saavista lapsista. Samaan kouluun tulee mahtua monenlaisia oppijoita. Suvaitsevaisuutta lisää se, jos esimerkiksi kehitysvammaisten opetusta annetaan samoissa tiloissa. Yhdessä voidaan olla vaikka kuvaamataidon tunnilla.

Arvoisa puhemies! Tärkeää on, että erityisen tuen osalta on mahdollisuus myös palauttaa lapsi joustavasti takaisin yleisopetuksen piiriin. Tänä päivänä osaselitys kasvaville erityisoppilasmäärille on se, että useimmiten erityisoppilasstatuksen saanut jää siihen loppuajaksi. Lain henki on kuitenkin se, että pyrkimys on palauttaa lapsi yleisopetuksen luokkaan, kun edellytykset siihen täyttyvät.

Puhemies! Tiedonkulku on ollut esillä useampaan otteeseen syrjäytymisen ehkäisyn osalta. Se on ollut yksi ongelmista. Käsissämme oleva laki tuo jälleen tähän yhden ratkaisun. Jatkossa moniammatillisessa oppilashuoltotyössä voidaan tietoja jakaa.

Lopuksi: Rahasta ja resursseista on aina niukkuutta. Uudistus vaatii varmasti osissa kuntia lisärahoitusta opetustoimeen. Siksi on erittäin hyvä, että valiokunnassa teimme tältä osin ponnen, jossa edellytämme, että valtiontalouden kehyksissä ja tulevissa valtion talousarvioissa otetaan huomioon perusopetuslain erityisopetusta ja muuta erityistä tukea koskevien lainmuutosten johdosta syntyvät lisärahoitustarpeet. Näin myös valtio kantaa oman kortensa kekoon. Satsaukset lapsiin kannattavat aina.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Perusopetuslain muuttamisessa on mielestäni myönteistä se, että siinä korostetaan kaikkien oppilaiden oikeutta opiskella omassa lähikoulussa, aina kun se on mahdollista. Ja tämä mahdollisuus nähdään nyt vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten opetuksessa, että heille toteutetaan myös tätä lähikouluperiaatetta. Myös tavoite painopisteen siirtämisestä aiempaa selkeämmin varhaiseen tukeen ja ennalta ehkäisevään toimintaan on hyvä.

Kuitenkin, jotta lähikouluperiaate aidosti toteutuisi, tulee turvata opettajien ja koulun muun henkilökunnan täydennyskoulutus. Opettajilla ja muulla koulun henkilökunnalla tulee olla mahdollisuus saada konsultaatiota ja ohjausta, jotta he voivat huomioida myös pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten nimenomaan erityistarpeet nyt, kun siirrytään yleisopetuksen sisälle. Ja kaiken kaikkiaan tämä perusopetuslain muuttaminen, voi sanoa, on tavoitteeltaan ja lähtökohdiltaan hyvä.

Pidän tärkeänä varhaisen puuttumisen vahvistamista, tuen suunnitelmallisuutta, sen lisäämistä ja käytössä olevien tukitoimien tehostamista. Hallituksen esitys mielestäni selkeyttää opetuksen järjestäjien velvoitteita reagoida tuen tarpeisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja joustavasti asteittain lisättävillä tukitoimilla. Kuitenkin näen, että uudistuksen toteuttaminen ja paikallisten järjestäjien onnistuminen tässä uudistuksessa edellyttää toiminnan riittävää resursointia sekä opetuksen järjestäjille ja opettajille annettavaa vahvaa, uutta koulutusta. Uudistuksen onnistuminen edellyttää lisäksi, että opetuksen järjestäjät ja opettajat ja huoltajat omaksuvat lainsäädännön sisältämät uudet käsitteet. Kysymys on kuitenkin uuden toimintakulttuurin tuomisesta opetukseen, koulutukseen.

Sivistysvaliokunta vahvasti otti kantaa uudistuksen rahoitukseen, ja pidän sitä erittäin hyvänä. Kaikkiaan perusopetuslain uudistus on merkittävä suomalaisen perusopetuksen laadun kehittämiseksi, ja näen, että lainsäädännön muutokset eivät ole määrällisesti suuria, mutta nimenomaan sisällöllisesti ne ovat merkittäviä. Ja näenkin, että ne samalla merkitsevät, että ilman resurssien lisäämistä esityksen tavoitteisiin on vaikea päästä.

Vuoden 2010 opetusministeriön hallinnonalan talousarviossa on enintään 15 miljoonaa euroa avustuksina tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen ja tukitoimien vahvistamiseen. Asiantuntijoista muun muassa Kuntaliiton näkemyksen mukaan tehostetun ja erityisen tuen käyttöönottoon liittyvät toimintatavat laajentavat nykyisiä kuntien tehtäviä ja lisäävät näin ollen kuntien kustannuksia. Ja siksi 15 miljoonaa tälle vuodelle ei riitä, jos ajattelemme, että jos tänä vuonna jo toteutettaisiin näitä tehostettuja ja uudistettuja toimenpiteitä, saatikka sitten, jos tulevina vuosina ei tehdä lisäresursointia.

Hallituksen esityksessä siis arvioidaan, että muutokset eivät aiheuttaisi kunnille ja muille opetuksen järjestäjille välittömiä lisäkustannuksia. Erittäin hyvä, että valiokunta vahvasti totesi, että erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimismahdollisuudet heikentyvät, jos opetukseen ei kohdenneta tarpeenmukaista resursointia. Ja valiokunnan mielestä nimenomaan on selvää, että erityisen tuen onnistuminen edellyttää myös vahvaa taloudellista panostusta.

Valiokunta teki hyvään mietintöönsä kaksi lausumaa, ja toinen näistä lausumista liittyi nimenomaan näihin valtiontalouden kehyksiin. Valiokunta totesi lausumassaan, että "eduskunta edellyttää, että valtiontalouden kehyksissä ja tulevissa valtion talousarvioissa otetaan huomioon perusopetuslain erityisopetusta ja muuta erityistä tukea koskevien lainmuutosten johdosta syntyvät lisärahoitustarpeet".

Toisena lausumaehdotuksena valiokunta esittää nimenomaan seurantaan liittyvän lausuman eli toteaa, että "eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa sitä, toteutuuko oppilaan oikeus erityiseen tukeen hänen oppimisedellytystensä mukaisesti, ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jos osoittautuu, että oppilaan mahdollisuudet saada oppimiseen tukea tarpeen mukaan ja mahdollisuudet tuloksekkaaseen oppimiseen heikentyvät". Pidän erittäin tärkeänä, että tämä lausuma on tässä, ikään kuin turvalausekkeena, että tätä on tiukasti seurattava, mitä tämä uudistus merkitsee lapsen, koululaisen oppimisen vahvistumisessa ja erityisesti erityisopetuksen toteutumisessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tulee siis antaa asiasta sivistysvaliokunnalle selvitys vuoden 2013 loppuun mennessä siitä, miten lakiuudistus toteutuu kaiken kaikkiaan.

Erittäin hyvänä pidän valiokunnan tekemää mietintöä siltä osin, että siinä otettiin kantaa myös koulunkäyntiavustajien riittävyyteen, koska nyt on tiedossa se, että monilla alueilla tai paikkakunnilla koulunkäyntiavustajien määrää on jopa vähennetty taloudellisen tilanteen myötä. Ja nimenomaan kun on tarkoitus pyrkiä mahdollisen varhaiseen ja hyvään tukeen erityistä tukea tarvitsevien osalta, voi sanoa, että tarve avustajapalveluihin lisääntyy. Näin toteaa myös valiokunta.

Myös pidän erittäin hyvänä, että valiokunta mietinnössään otti kantaa tähän ryhmäkokoon ja korostaa oppimisen kannalta ryhmäkoon merkitystä. Uudistus ei siis saa johtaa erityisluokkien poistamiseen. Tämä on mielestäni tosi tärkeä kohta, koska siitä on keskustelua käyty, että erityisluokat häviäisivät, vähenisivät. Valiokuntakin korosti tätä, että se ei saa johtaa erityisluokkien kokonaan poistamiseen eikä myöskään siihen, että tämän kautta ryhmäkoot kasvaisivat. Tiedämme, että sosioemotionaaliset ongelmat ja traumat nimenomaan vaativat hyvin pieniä ryhmiä. Ja valiokunta toteaa vahvasti, että integroitaessa erityisopetusta saava oppilas tai oppilaita yleisopetukseen on välttämätöntä tarkastella yleisopetuksen opetusryhmän kokoa siitä säädettävän asetuksen mukaisesti, joka on tulossa. Siis lain toteuttaminen edellyttää sitä, että tätä ryhmäkokoa arvioidaan, myös siltä osin mitä erityisoppilaita sinne yleisopetukseen siirretään, heidän tarpeidensa mukaan, mutta myös kaikkien muidenkin oppilaiden, että kaikkien oppilaiden, jotka ryhmässä ovat, oppimisen edellytykset turvautuvat, ja oppimisympäristö vahvistaa oppimista kaiken kaikkiaan.

Vielä haluan todeta, että sivistysvaliokunta nosti esille opettajan täydennyskoulutuksen ja sen, että lain toteuttaminen edellyttää kattavaa koko peruskoulun opettajakunnan täydennyskoulutusta ja huomattavia uudistuksia opettajan koulutuksen sisällöissä.

Arvoisa puhemies! Vielä olen tehnyt tähän vastalauseen ja siinä nostan esille nimenomaan tilanteen, jossa lapsi on sijoitettuna lastensuojeluyksikköön, ja että millä tavalla silloin lastensuojeluyksiköissä toimivat vastaavat työntekijät, hoitavat työntekijät ovat mukana siinä, kun oppilaan sijoituksesta ja oppilaan henkilökohtaisesta opetuksen järjestämisestä keskustellaan ja tehdään lausuntoja. Näin esitetty perusopetuslain muutos ohittaa lastensuojeluyksiköihin sijoitettujen lasten arkea koskevan parhaan asiantuntemuksen. Perusopetuslakiin tulee lisätä lastensuojeluyksiköihin sijoitettujen lasten osalta velvoite opetuksen järjestäjän tiiviiseen yhteistyöhön lasta hoitavan tahon kanssa.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Tätä erityisopetuksen uudistusta on työstetty jo vuodesta 2006 lähtien, ja nyt neljän vuoden huolellisen pohdinnan jälkeen se on tulossa maaliin. Tälle tehtävälle uudistukselle, jonka myötä painopistettä siirretään aiempaa selkeämmin varhaiseen tukeen ja ennalta ehkäisevään toimintaan, on osoittautunut olevan selkeä tarve. Tämänhetkisen tilanteen mukaanhan kunnat ovat kokeneet, että koulujen tukitoimet kohdistuvat pääsääntöisesti oppilaisiin, joilla on lääketieteellinen diagnoosi, ja tämän pohjalta on tehty päätös erityisopetuksesta. Tuen ulkopuolelle jäävät näin monet sellaiset oppilaat, jotka ovat pedagogisen tuen tarpeessa mutta joille ei ole tehty lääketieteellistä diagnoosia. Pedagogisten arvioiden painoarvo jää näin turhan vähälle huomiolle.

Nyt tavoitteena on, että tukea tarvitseva saisi tukea riittävän varhain ja erityistä tukea voisi saada myös pedagogisin perustein. Oppilaille, jotka tarvitsevat pidempikestoista ja laajempaa tukea, tehdään toki päätös erityisestä tuesta edelleen samoilla perusteilla kuin tähänkin asti. Siihen ei ole tulossa muutosta.

Tilanteet ovat yksilöllisiä sekä oppilailla että kouluilla että kunnilla, ja näin ollen erityisopetuksen ratkaisuja ei kannata eikä voida eikä tule kangistaa yhteen kaavaan. Tarvitaan näitä integroituja malleja, mutta tarvitaan myös erityiskouluja ja erityisluokkia, ja on tässä yhteydessä syytä alleviivata sitä, että vaikka tämä esitys tukeekin varhaisen tuen lisäämistä integroituna mallina, se ei lainkaan väheksy erityiskouluja, joilla on edelleen tärkeä tehtävä ja arvokas paikkansa jatkossakin kunnissa.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Valiokunta on kirjoittanut erittäin ansiokkaan mietinnön, ja arvostan myös ed. Rauhalan vastalauseen näkökulmaa oman erityisopettaja- ja erityisluokanopettajakokemukseni kautta arjesta. Tiedän, että siinä tulee tärkeitä lisähuomioita, jotka arjessa tulevat esiin.

Tämän arjen kautta tuon esiin 17 §:stä kaksi kohtaa, jotka valiokunta on kyllä huomioinut mutta joita ikään kuin haluan tässä vielä alleviivata.

1 momentin kohdalta valiokunta poisti sieltä momentista sen lauseen, joka mahdollistaa sen, että oppilas voi saada erityistä tukea ilman tehostettua jaksoa. Tätä pidän kyllä tässä meidän kansallisessa tilanteessamme, jossa me emme pysty tarjoamaan lapsille ja nuorille psyykkistä hoitoa sillä vauhdilla, kuin tarvetta on, erityisen tärkeänä. Ainakin itse olen törmännyt käytännön tilanteisiin, joissa oppilas omasta luokastaan tarvitsee toisen opiskelupaikan hyvinkin nopeasti oman etunsa mutta myös sen oppimisryhmän ja jopa opettajan turvallisuuden takia, ja siinä mielessä tämä on erittäin asiallinen muutos.

Toisaalta haluaisin tuoda esiin 17 §:n 4 momentin. Se nousi äsken ainakin ed. Lauslahden puheessa esiin, ja haluaisin kyllä tästä tuoda hiukan toisen näkökulman vielä. Ed. Lauslahti nosti esiin, että on mahdollinen toive, että lapsi myöhemmin integroituu, mutta minusta tässä kohdassa tulisi nyt perheille ja lapsille antaa rauha ja oikeus siihen erityiskouluun ja sellaiseen ryhmään, jossa lapsi saa sitä parasta mahdollista opetusta, josta hän nimenomaan terveytensä (Puhemies: 2 minuuttia!) ja oppimiskykynsä mukaisesti kostuu parhaiten.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa puhemies! Erityisopetusta tarvitsevia lapsia on yhä enemmän, kuten olemme kuulleet tänä iltana. 50 000 oli luku, joka äsken tuli esiin. Onko heitä todella enemmän kuin ennen, vai saako kunta enemmän valtionapua erityisoppilasta kohti?

Koulu lasten yhdenvertaisuuden ja tulevaisuuden vahvistajana on ylivoimainen, ja koulu tavoittaa kaikki lapset, kaikki ikäryhmät ja löytää niin haluttaessa myös ne lapset, joiden kotiolot tarvitsevat tukea. Kyseinen tunnistaminen voi tapahtua paitsi opettajan tietenkin myös kouluterveydenhuollon ja -kuraattorien kautta. Rohkeutta tulee myös olla jatkaa tarvittaessa yhteydenottoa muihin kunnan toimijoihin ja myös oppilashuoltoryhmässä valvoa, että toiminnalla saadaan haluttu vaikutus aikaan.

Koulun tulisi toimia myös elämisen työkalujen ja taitojen luojana. Lapsella on pääsääntöinen tarve järjestäytyneisyyteen ja turvallisuuteen sekä tarve oppia. Koulu voi antaa mahdollisuuden kokeilla harrasteita, eri liikuntamuotoja, saada kulttuurikokemuksia sekä oppia arjen taitoja, kuten kotitaloutta ja kotitalouden hoitoa. Onkin tärkeää, että kotitalousopetus saadaan kouluihin jo ala-asteelle niin, että myös terveyskasvatus saadaan osaltaan toteutumaan myös kodinhoidon ja ravintotietouden kautta.

Arvoisa puhemies! Juuri nyt, kun lasten käytös- ja keskittymishäiriöt, kotien arjen taitojen katoaminen ja lyhyet nukkumisajat ja kakkostyypin diabeteksen ja osteoporoosin esiintyminen jo lapsuusiässä ovat tätä päivää, meidän tulisi muistaa, että aivot kehittyvät liikkumisen myötä. Oppimisen tukeminen liikunnalla on tärkeää. Oppimishäiriöiden hoitona muun muassa käytetään sensorisen integraation menetelmiä, mikä ehkäisee ja parantaa myös rauhattomuutta ja urauttaa aivojen neuroni- ja synapsikehitystä toivottuun ja lapsen oppimista tukevaan suuntaan.

Miksi liikuntaopetus ja liikkumisen käyttäminen muissakin aineissa on kuitenkin niin vähäistä? Väitän, että Suomen kouluissa edelleen jätetään käyttämättä optimaalisesti aivojen kehityksen ja taitojen oppimisen herkkyyskaudet, ne lyhyen aikaa auki olevat kehitysikkunat, jotka takaavat muun muassa fyysisten liikuntataitojen oppimisen helpoiten. Liikuntataitojen oppiminen antaa niitä työkaluja aikuisuuteen, mitä tarvitaan muun muassa työkyvyn ylläpitämiseen tai tuki- ja liikuntaelinvaivojen ehkäisyyn ja hoitoon. Tukea tarvitsevien tai vammaisten oppilaiden kouluviikkoon tulee kuulua automaattisesti tarpeen mukaan myös toiminta- ja fysioterapia sekä osaava, sovellettu liikuntaopetuksen apu, tarvittavat apuvälineet ja riittävät terapiat, ja tämän toteutuminen vaatii osaavan kouluterveydenhuollon ja halun toteuttaa koulupäivää yhdessä opettajien kanssa.

Arvoisa puhemies! 50 000 lasta saa erityisopetusta. Lastensuojelutoimenpiteet, oppilashuoltopalaverit jne. maksavat selvää rahaa. Onkin täysin käsittämätöntä, että kunnilla ei kuitenkaan ole varaa koulujen kerhotoimintaan tai riittävään ja osaavaan neuvolaseulontaan, jossa jo erityisopetusta mahdollisesti myöhemmin tarvitsevat lapset saataisiin kiinni ja heille voitaisiin järjestää jo koulu-uran alusta asti heidän tarvitsemansa tuki ja se onnistumisen ilo. Erityisluokassa varsinkin onnistuminen tai vertailu vain omiin suorituksiin, ei muihin oppilaisiin, lisää onnistumisen iloa ja jatkuvat pettymykset ja huonommuuden tunne heikentävät sitä vastoin oppimista ja kouluviihtyvyyttä.

Ammatilliset kouluelämän kulttuurit pitäisi myös päivittää aktivoimaan nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön lapsen oppimisympäristön rakentamiseksi oppimisen iloa vahvistamaan.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Vaikkei prosessi sitä vaadikaan, niin minuun on tehnyt vaikutuksen ed. Tuula Peltosen erinomainen puheenvuoro ja haluan jo tänään ja tältä paikalta kannattaa hänen erinomaisia esityksiään. Hallituksen esityksen tavoitteethan ovat ihan kannatettavia ja erinomaisia. Siinähän ehdotetaan muutettavaksi perusopetuslain erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta tukea koskevia säännöksiä. Tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeutta suunnitelmalliseen, varhaiseen ja ennalta ehkäisevään oppimiseen ja kasvun tehostettuun tukeen. Voisi sanoa, että jo oli aikakin. Kyllä nämä viestit ovat tulleet kentältä varmaankin jokaiselle läsnä olevalle. Minä huomaan, että täällä on paljon opettajavoimia paikalla, ja kyllä käytännön elämä kouluissa on kaivannut tätä esitystä.

Maailma on muuttunut, perhesuhteet, yhteiskunta kaiken kaikkiaan. Eletään monasti virtuaalimaailmassa, rytmit menevät nuorilla hyvin usein sekaisin. Velat muuttuvat saataviksi tai yö päiväksi tai päinvastoin, tapahtuu kaikenlaista. Harrastuksia puuttuu tai ne ovat sen kaltaisia, että ne eivät auta nuorta vaan voivat viedä ojasta allikkoon. Aika paljon on myöskin huonoja esimerkkejä tarjolla. Ihminenhän oppii matkimalla, ja tässä vastuu silloin lankeaa meille vanhemmille ihmisille. Myöskin me näytämme mallia, miten elämää eletään, miten töitä tehdään, miten jopa läksyjä luetaan. Meillä on aikuisillakin omat läksymme.

Herra puhemies! Täällä on puhuttu tänään hyvin paljon ryhmäkoosta. Myönnän, että totta kai se on oleellinen asia, että mitä pienempää ryhmää pääsee opettamaan, niin oppimistulokset ovat oleellisesti parempia. Olen ollut itse ammatillisen koulutuksen kanssa tekemisissä, ja kun normaali ryhmä oli 16—18 oppilasta, niin rajoitetuin tavoittein opiskelevilla tämä ryhmäkoko oli 8. Voin vakuuttaa, että tämä 8 hengen ryhmä saavutti loistavia oppimistuloksia. He valmistuivat ammattiin, sijoittuivat yhteiskuntaan ja olivat kaikin tavoin hyvinvoivia, kun seurattiin, mitenkä heille sitten opiskelujen päättymisen jälkeen oli käynyt.

Mutta kiinnittäisin tässä yhteydessä huomiota kuitenkin näihin fyysisiin tekijöihin, jotka liittyvät koulun kokoon. Tulee jotenkin ristiriitainen tunne, kun koko ajan meillä on yhteiskunnassa trendi, että pienet koulut lakkautetaan. Ne ovat kuitenkin turvallisia oppimisympäristöjä, lapsella on siellä paljon paremmat edellytykset tasapainoiseen kehitykseen kuin jossain isossa poroerotusaitaa muistuttavassa mylläkässä, missä ei kukaan tunne ketään eikä mitään. Voisi melkein laittaa jonkinlaisen lapun ja numeron kaulaan, koska ei siellä nimen perusteella enää kukaan mitään tunne. Tämä näkyy rauhattomuutena monella tavalla ja on varmasti omiaan kaventamaan oppimistuloksia.

Kysymys on, missä vaiheessa sitä hintaa maksetaan, maksetaanko silloin, kun ylläpidetään pientä kouluyksikköä. Totta kai se on yksikkökustannuksiltaan useimmiten kalliimpi kuin iso kouluyksikkö, missä voidaan keskittää kouluruokailut ja kiinteistötoimen menot ym. Mutta sellaisessa, vähän kärjistäen sanottuna, sekasortoisessa mammuttikoulussa ilmenee niin paljon, tavallaan ongelmat kasvavat siellä potenssiin, kumuloituvat siellä ja kärjistyvät, ja siellä on sitä huonoakin seuraa tarjolla. Nuori on aika usein vietävissä, ja silloin aletaan maksaa hintaa vähän myöhemmässä vaiheessa. Sitten näitä pitäisi kyllä puntaroida, kannattaako sijoittaa tähän ennalta ehkäisevään puoleen, niin kuin tässäkin esityksessä tuodaan se esiin, vai keskitytäänkö vaurioiden korjaamiseen. Meillä on liian usein tämän kaltainen asenne. Kukaan ei kyseenalaista vaurioitten korjauskustannuksia. Sen sijaan ei uskota siihen, että ennaltaehkäisy antaisi paremman tuloksen.

Tämän esityksen osalta esimerkiksi näiden valiokunnan lausumaehdotusten mukaisesti pidän luonnollisena, että tätä asiaa seurataan, että hallinto toimii sillä tavalla, kuin eduskunta edellyttää, ja että me saamme tiedon siitä, kuinka tämä lakiesitys tai tämä laki on toiminut. Mutta sitten tämä kakkoslausuma, kun olemme tällaisessa vapaassa pudotuksessa valtiontalouden kanssa, aiheuttaa ilman muuta lisämenoja. Näissäkin vaikeissa rahoitusolosuhteissa voi vaan opposition penkiltä toivoa, että hallitus ymmärtäisi tämän asian tärkeyden, että tämä on sellainen investointisuunta, että tämä antaa sijoitetulle pääomalle äärettömän hyvän tuoton. Tämä on win-win-tilanne. Tässä voittaa sekä yhteiskunta että asianomainen opiskelija, hänen läheisensä, perheensä ja näinpäin pois. Jos ja kun, niin kuin toivon, me onnistumme erityisopetuksessa, niin se on niin arvokas asia, että siihen kannattaa vaikeanakin aikana sijoittaa pikkasen lisää rahaa. Eivät nämä niin valtavia maksa. Täällä on aikaisemmin illan kuluessa jo mainittu erinäisiä kustannuksia, mitä vaurioitten kustannukset ovat sitten, kun me joudumme niitä korjailemaan.

Vielä jokunen sana tästä meidän erinomaisesta vastalauseestamme, jonka täällä ed. Tuula Peltonen esitteli. Korostaisin siitä sitä, että kun tuen tarve ilmenee, niin kyllä siihen pitäisi silloin reagoida nopeasti. Aika maksaa tosi paljon siinä tilanteessa. Jos ei ole ennaltaehkäisyllä onnistuttu, niin sitten kun on tilanne päällä, siihen pitää reagoida ja apua saada heti. Koulunkäyntiavustajien aseman noteeraamiseen, heidän työnsä arvostamiseen ja heidän työnsä merkityksen korostamiseen opettajan rinnalla liittyy myöskin se seikka, että tämä koulunkäyntiavustajien tulo koulumaailmaan on tullut vähän niin kuin sarananpuolelta. Heidän palvelusuhde-ehtonsa ovat olleet heikkoja, ja heitä on palloteltu milloin mitenkin. He ovat kuitenkin korvaamaton resurssi nykypäivän koulumaailmassa, joten heidän asemaansa tulisi vahvistaa. Silläkin on oma merkityksensä, kuinka he sitten jaksavat ja osaavat työtään tehdä. Meillä on myöskin ryhmäkokomääritelmä. Niin kuin totesin aivan aluksi, ryhmäkoolla on suuri merkitys, myös kasvavan nuoren koulumatkan pituudella. Kerta kaikkiaan silloin, kun on pitkät koulupäivät, ei saisi enää olla pitkiä koulumatkoja. Se vie voimavaroja.

Hyvät kollegat, arvoisa puhemies! Vaikka tässä on paljon hyvää ja kaunista, niin tässä mielestäni liian vähälle jää se, että tärkein tekijä kuitenkin edelleen tämän erityisopetuksen tavoitteitten toteutumisen kannalta on se opettaja, joka on siellä ryhmän edessä, että vaikeissakin olosuhteissa opettaja pystyy toimimaan, jos hän on ammattitaitoinen ja ennen kaikkea jos hän jaksaa. Tämän vuoksi meidän tulisi myöskin muistaa se, millä tavalla me huolehdimme siitä, että ne ihmiset, jotka täällä erityisopetuksen maailmassa työskentelevät, jaksavat. Aivan kuten täällä on todettu — muistaakseni ed. Forsius — on tärkeätä, että siinä on jatkuvuutta, että opettaja ei jatkuvasti vaihdu. Jos opettaja väsähtää, niin alkaa muuten vaihtua. Siitä se alkaa, että jos siellä on ammattitaitoinen, hyvinvoiva, jaksava, motivoitunut opettaja, niin kyllä se luokka ja nuorisojoukko tulee sitten hyvän ohjaajansa mukana ja perässä. Opettaja on ratkaiseva tekijä.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Muutamia huomioita vielä. Kun tätä hallituksen esitystä valmisteltiin ministeriössä, niin silloin vielä elettiin niin sanottuja hyviä aikoja. Mutta sitten yllättäen iski lama päälle, ja se oli myöskin yksi syy siihen, minkä takia on valiokunnassa käytetty paljon aikaa tämän hallituksen esityksen pohtimiseen.

Itse asiassa Suomessa ei oikeasti ole paljon erityisoppilaita, kun verrataan kansainvälisesti. Esimerkiksi Kanadassa Ontariossa heitä on tuplasti enemmän kuin meillä Suomessa. Minua henkilökohtaisesti vaivaa se asia, kun joskus sanotaan, että jos olet erityisluokalla, niin saat leiman otsaasi. Kuka sen leiman antaa? Aikuiset sen antavat. On tullut asiantuntijakuulemisessakin paljon sellaisia lausuntoja, joissa sanotaan, että erityisoppilailla on oikeus erityisopetukseen, sitä oikeutta ei saa kyseenalaistaa. On ollut myöskin tarinoita siitä, kun oppilas on päässyt erityisluokalle, miten ensimmäisen kerran elämässään hän on ymmärtänyt asioita, oppinut oikeasti jotain ja ensimmäisen kerran elämässään saanut kavereita. Joten se pelko erityisluokista istuu vain meissä aikuisissa.

Itse asiassa se ryhmäkokoasia oli asia, joka paljon meitä puhututti. Kun katson opposition tai sosialidemokraattien vastalausetta ryhmäkokojutusta, niin he sanovat, että integroitaessa yleisopetuksen maksimiryhmäkoko on 16. Valiokunnan enemmistö taas katsoi, että yleisopetuksessa opetusryhmä voi tietyin edellytyksin olla enemmän kuin 10 oppilasta silloin, kun integroidaan. Minusta näissä nyt ei kauheasti eroja ole, vähän nyanssieroja ainoastaan. Mitä tulee luokkakokoon, koulun kokoon, niin tilanne on silloin oppilaan kannalta hyvä, jos hänellä jossain vaiheessa, mieluummin opintojen alkuvaiheessa, jo on ollut mahdollisuus opiskella tai olla koululainen pienessä ryhmässä. Se kantaa pitkälle toisella asteella ja korkeakouluihin asti. Sopivan koulukoon on taas katsottu olevan sellainen 300—500 oppilaan koulu. Silloin se ei ole vielä liian iso, ja silloin on mahdollisuus tehdä monipuolisesti erilaisia valintoja.

Salassapitosäännökset ovat olleet asia, joista kenttäväki on puhunut todella pitkään ja hartaasti. Siksi halusimme, että salassapitosäännökset tulevat nyt ensimmäiseksi voimaan jo heti elokuun alussa, sillä ne ovat irti tavallaan näistä muista pykälistä. Muut pykälät ovat kiinni näissä opetussuunnitelmissa, joitten valmisteluun menee vähän aikaa, mutta nämä salassapitosäännöt ja oppilashuoltoasiat voidaan jo heti ottaa käyttöön, ja siinä tulee jo iso apu kentälle.

Valiokunta halusi ottaa sanan "ensisijainen" pois silloin, kun puhutaan erityisen tuen oppilaan sijoittamispaikasta, koska me halusimme, että kaikki tukimuodot ovat samanarvoisia. Lähtökohta ei ole laittaa sitä lasta johonkin jonkun järjestelmän näkövinkkelistä, vaan pitää katsoa oppilaan näkövinkkelistä, mikä paikka hänelle parhaiten sopii. Lisäksi halusimme vielä selventää sitä, että erityisen tuen päätös voidaan tehdä myös esi- tai perusopetuksen aikana. Tässä hallituksen esityksessä oli, että ennen esi- tai perusopetuksen alkamista voidaan tehdä suoraan erityisen tuen päätös ilman pedagogista selvitystä ja tehostetun tuen antamista. On tilanteita, esimerkiksi onnettomuudet ja muut, joitten johdosta oppilas tarvitsee sen erityisen tuen heti ilman tehostettua tukea, ja tämä vain selvensi tätä asiaa.

Täällä on puhuttu ja myös kentällä on paljon puhuttu myös siitä, kuka siellä oppilashuollossa itse asiassa saa olla läsnä. Sitä kiristettiin sitä asiaa, ja kun hallituksen esityksen perusteluissa ei tätä lainkaan käsitellä, niin valiokunta vähän linjasi, että tällaisia henkilöitä voivat olla rehtori tai koulunjohtaja, luokanvalvoja tai oppilaan opettaja, kouluterveydenhoitaja, erityisopettaja, oppilaan kanssa työskentelevä koulunkäyntiavustaja, koulupsykologi, koulukuraattori ja yläluokilla myös opinto-ohjaaja, tarvittaessa koulun lääkäri, lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Iso porukka on, mutta tämä on se normaali väkimäärä, joka siellä nytkin on.

Tärkeänä pidettiin kentällä myöskin sitä, että tulisi valmiit lomakkeet oppimissuunnitelman ja hojksin eli henkilökohtaisen suunnitelman laatimista varten sen vuoksi, että tällä hetkellä Kelpo-kunnissa on joka kunta tehnyt omat kaavakkeensa, lomakkeensa. Ja koska käytännöt vaihtelevat niin paljon, niin ihan oppilaan edun ja yhdenvertaisuuden ja tulkinnan kannalta on tärkeää, että Opetushallitus tekee lomakkeet valmiiksi, jotta sitten kun oppilas vaihtaa paikkakuntaa ja se tieto seuraa sitä oppilasta, niin tulkinnat siitä oppilaan tilanteesta olisivat mahdollisimman oikeat.

Ihan ilman rahaa tässä ei olla liikenteessä kuitenkaan. 15 miljoonaa euroa on annettu tänä vuonna opettajien täydennyskoulutukseen, ja tämä vaatii paljon, paljon opettajien täydennyskoulutusta jatkossakin. Ei riitä sen antaminen tänä vuonna pelkästään, vaan kyllä se tulevinakin vuosina on välttämätöntä.

Meillä kaiken kaikkiaan on todella erinomainen erityisopetus tässä maassa. Me olemme edelläkävijöitä sen suhteen. Varmasti se on yksi selittävä tekijä siinä, miksi me olemme peruskoulussa maailmalla maailman parhaita.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tuossa joku aika sitten joku näistä harvoista opposition edustajista, jotka tähän peruskoulukeskusteluun ovat osallistuneet, arvosteli sitä, että tämä esitys tulee myöhään. Tämä hallitus on tarttunut nimenomaan niihin ongelmiin, jotka ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Niin kuin kuvasin tuossa ensimmäisessä puheessa, niin vuodesta 1998 vuoteen 2008 Suomessa erityisoppilaiden määrä on noussut vajaasta 4 prosentista yli 8 prosenttiin. Vuonna 2008 yli 47 000 suomalaista lasta ja nuorta oli siirretty erityisopetukseen, kun kaiken kaikkiaan peruskoululaisia on noin 560 000. Tähän nimenomaan halusimme tarttua, ja voi kysyä, minkä takia siihen ei jo edellinen hallitus tarttunut.

Eräs asia, joka erityisesti vielä vaatii huomiota, on se tietysti, että resurssit ovat perusopetuksessa erittäin tärkeitä. Se pitää aina muistaa, että hyvää opetusta voidaan tehdä vain silloin, kun resurssit ovat riittävät, ja tässä päävastuu on tietysti jokaisella kunnalla, että nähdään niin, että tuo varhainen puuttuminen, ennalta ehkäisevä työ, on nimenomaan sitä, joka on loppupelissä, pitkällä aikajänteellä se edullisin tapa. Sitten on tärkeä muistaa, että tämä uudistus vaatii opettajien täydennyskoulutusta. Niin kuin on esille tullut, niin vain hyvät, ammattitaitoiset, pätevät opettajat ovat sen turva, että Suomen oppimistulokset ovat tulevaisuudessakin hyviä. Toki meillä on loistavaa oppilasainestakin.

Sitten lähtökohtaisesti siitä alkaen, kun usein erittäin hyvä ryhmä nuoria hakeutuu opettajankoulutukseen, opettajien koulutuksen tulee olla sellaista, että se tähtää nimenomaan siihen, että tulevaisuuden opettajat ovat tämänkin lainsäädännön näkökulmasta opettajia, joille jokainen oppilas on erityinen, mikä on tämän lain lähtökohta. Sitten koulunkäyntiavustajien roolin ja aseman vahvistaminen ja selkeyttäminen on varmasti yksi ihan varteenotettava ja tärkeä tehtävä. Tässä nimenomaan on lähestymiskulmaksi otettu se, että tuollainen moniammatillinen osaaminen, jokaisen kasvatuksen ammattilaisen ammattitaidon hyödyntäminen, otetaan nyt oikealla, parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön, ja siihen myös erityisesti näissä tiedonsaantiasioissa on puututtu. Palaan siihen vielä aivan lopussa.

Julkisuudessa ja myös tässä keskustelussa on väitetty, että erityisopetuksen oppilaita oltaisiin siirtämässä erityisopetuksen luokkiin ja että erityiskouluja ja erityisluokkia oltaisiin lopettamassa. Tästä tässä uudistuksessa ei kuitenkaan missään nimessä ole kysymys eikä erityiskouluja eikä erityisluokkia lopeteta. Esityksen tavoitteena on nimenomaan siirtää tuen painopistettä ennalta ehkäisevään ja varhaiseen tukeen, jolloin ongelmien eskaloitumista ja erityisopetuksen tarvetta voidaan ehkäistä.

Käyn lyhyesti läpi nuo asiat, miten tämä nyt arjessa muuttuu. Tuossa muutamia viestejä on tämänkin keskustelun aikana tullut tätä keskustelua seuranneelta siitä, mikä nyt sitten muuttuu. Me siirrymme kolmiportaiseen tukeen perusopetuksessa.

Ensimmäisenä keskeisenä tavoitteena on vahvistaa, että esi- ja perusopetuksen oppilaan oikeus saada oppimiselleen ja koulunkäynnilleen tukea riittävän varhain ja joustavasti muun opetuksen yhteydessä toteutuu. Se on ensimmäinen lähtökohta. Tavoitteena on lisätä oppilaille annettavan tuen suunnitelmallisuutta ja tehostaa siten nykyisin käytössä olevia tukitoimia sekä moniammatillista yhteistyötä. Tämä lainsäädäntö ei tuo mitään sellaisia uusia tukimuotoja, joihin lapsella ei olisi jo nyt oikeutta, vaan tämä vain vahvistaa ja selkeyttää tuota tuen saantia.

Esityksessä oppilaalle annettava tuki ehdotetaan siis asteittain, kolmiportaisesti vahvistettavaksi. Heti kun lapselle, nuorelle ilmenee, että hän ei pärjää tuossa normaaliopetuksessa, hän tarvitsee lyhytaikaista tukea, tukiopetusta tai osa-aikaista erityisopetusta, tähän tämä lainsäädäntö vastaa välittömästi, mihin täällä sosialidemokraatitkin, silloin kun heitä vielä salissa oli, kiinnittivät huomiota.

Lyhytaikaista tukea vahvemmat tukimuodot ovat sitten tehostettu tuki ja erityinen tuki, eli nämä tulevat vasta sen jälkeen, kun tuo ensimmäinen porras on edetty. Tehostettu tuki on vahvemmista tukimuodoista ensisijainen. Se käsittää tulevaisuudessa nykyisin käytössä olevat tukimuodot, kuten tukiopetuksen, osa-aikaisen erityisopetuksen, oppilashuollollisen tuen ja erilaiset pedagogiset ratkaisut. Tämän jälkeen, jos tämäkään ei riitä, tulee erityinen tuki. Erityinen tuki on siis toissijainen vahvemmista tukimuodoista. Erityinen tuki ja sen osana erityisopetuksen järjestäminen tulisi pääsääntöisesti kyseeseen silloin, kun oppilasta ei voida tukea riittävästi tehostetulla tuella.

Eli näin tämä kolmiportaisesti etenee jokaisen lapsen, jokaisen nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Erityistä tukea saavan oppilaan opetus järjestettäisiin ensisijaisesti lähikoulussa ja luontaisessa opetusryhmässä, jos tämä on oppilaan ja luokan edun mukaista. Tarpeen vaatiessa opetus järjestettäisiin kuitenkin edelleen osittain tai kokonaan erityisluokilla tai muussa soveltuvassa paikassa, kuten nykyäänkin tehdään. Mikään ei muutu tässäkään. Asiasta päättää aina kunta eli opetuksen järjestäjä.

Erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden opetusryhmien muodostamisesta säädetään jatkossakin valtioneuvoston asetuksella, kuten on nykyäänkin, ja erityisen tuen päätös voidaan jatkossakin tehdä näille lapsille jo ennen esi- ja perusopetuksen alkamista ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja tehostetun tuen antamista, jos tämä on lapsen vamman, sairauden, kehityksen viivästymisen tai tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn perusteella tarpeellista. Eli toimitaan niin kuin nykyäänkin on toimittu. Nykytilanne siis säilyy tältäkin osin.

Tällöin tehtyä tukipäätöstä tulee kuitenkin tarkastella määräajoin, kuten muidenkin lasten osalla, eli tulevaisuudessakin, kun nuo kolme porrasta on menty, jos lapselle tehdään tuo niin sanottu erityisopetussiirto, niin sekin tapahtuu niin, että lapsen ja nuoren kohdalla noin pyöreästi kahden vuoden välein tarkistellaan aina sitä tilannetta, pärjäisikö hän nyt sitten jo yleisopetuksen luokassa ilman näitä tukitoimia, ja jos näin on, niin hän pystyy sinne palaamaan, ja tämä on tietysti aina jokaisen lapsen ja nuoren kannalta se paras vaihtoehto, jos näin hän on kuntoutunut.

Mutta meillä on sitten, niin kuin on keskustelussa esille tullut, myös niitä lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat läpi koko koulun niitä erityisiä tukitoimia, ja silloin näitä pitää järjestää. Tämä on tietysti muun muassa kehitysvammaisten ja vammaisten oppilaiden kohdalla aivan luontaista.

Kun tämä lainsäädäntö tulee voimaan 1.1.2011 tai viimeistään 1.8.2011, niin jo ensi syksynä otamme tästä lakikokonaisuudesta ensimmäisen osan käyttöön, ja se koskee oppilashuoltoa ja sen säännösmuutoksia, joiden tarkoituksena on selkeyttää eri hallinnonalojen ammattihenkilöiden yhteistyötä oppilashuollossa. Niin kuin hyvin tiedämme, tänä päivänä tieto ei kulje kasvatuksen eri ammattilaisten kesken niin, että kunnan sosiaalitoimesta tulisi riittävät tiedot sinne kouluun, toisaalta koulusta sosiaalitoimeen, ja tämä tullaan nyt sitten uudistamaan jo 1.8.2010 alkaen. Eli nämä selkeytykset tuohon oppilashuoltotyöryhmän pelisääntöihin tulevat voimaan jo ensi syksynä kaikissa kouluissa, ja tavoitteena tietysti on se, että aina näissä oppilashuoltotyöryhmissä olisi käytettävissä se paras mahdollinen tieto.

Tänä päivänä nimittäin on niin, että on tilanteita, joissa tuo tieto ei välity siirryttäessä vielä aika yleisesti alakoulusta eri paikassa olevaan yläkouluun tai puhumattakaan, kun vaihdetaan toisesta kunnasta toiseen kuntaan. Ja kyllä tuo tiedon välittäminen ja tiedonsaanti näiden kasvatuksen ammattilaisten kesken on aivan oleellista. Se pitää turvata tulevaisuudessakin. Se on lapsen edun mukaista ja se on myös opettajan oikeusturvan mukaista, että tiedot siitä, mitä on aikaisemmin tehty, välittyvät eteenpäin. Nämä uudistukset tulevat voimaan nyt jo tulevana syksynä.

Tuomo Puumala /kesk:

Herra puhemies! Meidän pitäisi ajatella jotenkin sillä tavalla, että jokainen ihminen on laulun arvoinen ja jokainen nuori ihminen vasta laulun arvoinen onkin. Varhaisesta puuttumisesta me olemme puhuneet tosi kauan. Jo kymmenen vuotta sitten, kun itse tulin kunnallispolitiikkaan mukaan, muistan sen olleen kaikista keskeisin puheenaihe nimenomaan koulutuspolitiikan sektorilla.

Minun mielestäni tässä lakiesityksessä on aika hyvin huomattu, että se varhainen puuttuminen yksinään ei tietenkään eikä missään olosuhteissa riitä, vaan sitä ajatusta mukaillen, että jokaisesta ihmisestä kannattaa laulu tehdä, niin tässä on ajatusta vähän myöskin siihen suuntaan, että sen jälkeen, kun on puututtu, niin vielä sen jälkeenkin pitäisi tehdä jotakin. Oikeastaan pitäisi aika yksilöllisesti räätälöidä vielä suunnitelma, miten siitä mennään eteenpäin, ja pitäisi puuttua yhä uudelleen ja uudelleen. Ei riitä se, että on puututtu aikaisemmin, vaan sen jälkeen pitäisi monessa tapauksessa vielä kantaa eteenpäin, jos ei omilla voimilla jaksa edetä. Minusta tämä tulee tässä ihan kohtuullisella tavalla taustavirityksenä aika hyvinkin monessa kohtaa esille.

Kun tämä lain käsittely alkoi, niin huomasin myöskin sen tähän liittyen, että käytännöt suomalaisissa kunnissa ovat aika paljon erilaisia. Siellä on hirveästi ihmisiä, jotka tekevät upeaa työtä ja osaavat tehdä sitä hienosti omalla tavallaan, mutta käytännöt ovat kovin vaihtelevia. Sitä taustaa vasten on hyvä, että on tämmöinen raami olemassa, mitä tässäkin laissa yritetään säätää, hyvistä käytännöistä kerätty niitä ikään kuin pankkiin, että tämän mukaisesti voi toimia. Mutta sitä joustoa pitää olla, mitä valiokuntakin mietinnössään painottaa esimerkiksi opetusryhmien osalta. Niistä ei missään tapauksessa saa tulla suuria, ei liian suuria, mutta pitää pystyä tapauskohtaisesti arvioimaan, minkä kokoinen ryhmä on tarkoituksenmukainen. Ylipäätänsä opetusryhmiä pitää saada pienemmäksi, ja siitä tässäkin salissa vallitsee aikamoinen yksimielisyys.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen suurella mielenkiinnolla seurannut tätä keskustelua ja nauttinut siitä, että kouluammattilaiset puhuvat kuin omassa asiassaan. Kaikki suurin piirtein näyttävät omaavan saman yleisvirityksen näihin asioihin, ja mikä myönteisintä, yleisarvio tästä hallituksen esityksestä ja mietinnöstä on varsin myönteinen ja positiivinen. Mistä kannetaan täällä sitten huolta? Kannetaan siitä, että opettajat olisivat mahdollisimman ammattitaitoisia. Sehän se ratkaisee hyvin paljon. Sitten yhteinen huoli näyttää olevan rahasta. Täällä on palautettu talouslaman ajat mieleen ja myöskin nähty tämänhetkinen tilanne hyvin kriittisenä.

Arvoisa puhemies! Sen takia juuri pyysinkin puheenvuoron, että kun tässä nyt on yli 20 vuoden kokemus tätä savottaa, niin ei voi olla muuta kuin hartaasti toivomassa sitä, että kun nyt sitten siirrytään siihen vähän ankeampaan vaiheeseen, jossa ruvetaan näitä otettuja lainoja maksamaan ja mahdollisia budjettileikkauksia tekemään, niin silloin valistuneisuus riittäisi siihen, että tämän laatuisista asioista ja sen laatuisista rakenteista, mitä tässä erityisopetuskaaviossa on, pystyttäisiin pitämään vaarin.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää tästä keskustelusta. Tämä on ollut aika vilkasta. Täällä ovat kyllä hallituspuolueen edustajat olleet todella aktiivisia, mutta myös opposition edustajiakin on vielä ollut koko ajan itse asiassa paikallakin. Olemme olleet varsin yksimielisiä. Tietenkin pieniä nyanssieroja on, sehän on aivan selvä asia, mutta kuitenkin tästä peruslinjasta ollaan hyvin yksimielisiä. Nyt on syytä vaan kuntien, niitten kuntien, jotka ovat Kelpo-kuntina olleet, tarkastaa vielä omat suunnitelmansa, että ne olisivat tämän uuden lakiesityksen mukaisia siitä syystä, että tämä lakiesitys on nyt vähän muuttunut siitä, mitä se hallituksen esityksenä oli.

Tässä kaiken kaikkiaan oppilas on voittaja ja jokainen oppilas on voittaja, sillä uutena asiana ja näkökulmana tässä on otettu myös se, että kaikki oppilaat otetaan huomioon, ei ainoastaan ne erityistä tukea saavat oppilaat, vaan aivan jokainen oppilas.

Leena Rauhala /kd:

Puhemies! Haluan vielä todeta tästä käsittelystä tämän lain yhteydessä, että sivistysvaliokunnassa vallitsi kyllä todella syvä ja yhteinen tahto siihen suuntaan, että nämä tavoitteet, mitkä tässä laissa ovat, toteutuisivat lapsen ja sitä oppijan etua ajatellen, kaiken kaikkiaan, ettemme sitä, mitä me olemme saavuttaneet koulutuksessa ja näissä Pisa-tutkimuksissa, menettäisi, vaan saataisiin entistä vahvemmin aikaan se, että lapsia ei leimattaisi vaan että jokainen yhdenvertaisen opetuksen ja omien yksilöllisten oppimisedellytystensä mukaisesti saisi sitä opetusta. Se asiantuntijoitten kuuleminen oli todella laajaa, ja siinä muokkauksessa, millä tavalla tämä mietintökin tehtiin, myös opposition ääntä kuultiin hyvin. Kiitän siitä myös sivistysvaliokunnan puheenjohtajaa, että hyvässä hengessä tämä saatiin aikaiseksi.

Mutta ihan vielä lopuksi haluan todeta sen, mitä oikeastaan ed. Pulliainenkin, tästä resursoinnista, koska omassa puheenvuorossani sitä vahvasti näitten määrättyjen yksityiskohtien lisäksi korostin. Kun ymmärrän, että me olemme varmasti siinä vaiheessa, että me emme kovin paljon voi ajatella meidän budjettiamme ja kehyksiä, niin tulisi tuoda aina sinne lisää resursointia. Toivoisin, että juuri tämäntyyppisissä asioissa, joissa on kysymys lapsesta ja sillä lailla tulevaisuudesta, niin siinä silloin katsottaisiin, että jos me yleisesti joudumme ehkä tinkimään monesta ja päinvastoin ehkä vähentämään rahoitusta jostakin, niin nämä asiat olisivat silloin sellaisia, että nostettaisiin arvona lapsen koulutus ja lapsen hyvinvointi.