Täysistunnon pöytäkirja 58/2009 vp

PTK 58/2009 vp

58. TORSTAINA 28. TOUKOKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Saimaannorpan suojelu

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kotimainen saimaannorppamme on edelleen sukupuuttoon kuolemisen uhan alla. Saimaannorppia löytyy maailmasta noin 260 yksilöä, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi maailmasta löytyvien pandojen lukumäärä. Saimaannorppien pelastaminen on meidän suomalaisten tehtävä. Metsähallituksen saimaannorppien poikaslaskennassa löytyi tänä keväänä vain 44 kuuttia, joista kuusi kuolleina. Pieni ja hajanainen norppakantamme on erittäin uhanalainen, ja se on maailman uhanalaisimpien lajien joukossa.

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeriö on painottanut vapaaehtoisten suojelutoimenpiteiden merkitystä. Tämä hyvä, mutta on kuitenkin todettava, että on epävarmaa, riittääkö se. Yksi tehokas keino suojeluun voisi olla verkkokalastuskielto alkukesäksi.

Arvoisa puhemies! Kysymykseni kuuluu:

Mhin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä saimaannorpan tulevaisuuden turvaamiseksi?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Saimaannorppa on pelastettava. Siitä olemme ed. Kaikkosen kanssa ja kaikkien muidenkin kanssa täysin samaa mieltä. Viimeksi tänään olen vedonnut hyvin voimakkaasti Saimaan alueen ihmisiin, että todella verkkokalastuksesta pidättäydytään.

Maa- ja metsätalousministeriö yhdessä Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa on järjestänyt mittavan tiedotuskampanjan huhtikuun aikana, jossa kahdeksan eri tilaisuutta järjestettiin alueen ihmisille, ja sitten on ollut radio- ja lehtimainontaa ja 10 000 kirjettä vapaa-ajankalastajille, ja kaikissa vedotaan siihen, että nyt pidättäydytään kalastuksesta sinä aikana, kun kuutit ovat pieniä, eli kesäkuun loppuun saakka. Samalla olen asettamassa työryhmää, jossa kalastusneuvos Eija Kirjavaisen johdolla hyvin tarkkaan tullaan seuraamaan norppakannan kehitystä. Me otamme tämän asian todella vakavasti. Mutta itse uskon vakaasti siihen, että saimaannorpan suojelee Saimaan alueen ihmisten oikea asenne, ja se asenne tarvitaan sinne korvien väliin, ja sitä työtä tehdään nyt täysipäiväisesti.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Saimaannorpan välitön sukupuuton uhka väistyy, jos norppien määrä nousee noin 400 yksilöön vuoteen 2020 mennessä. Mutta tämän päivän tietojen perusteella on kyllä epävarmaa, pystymmekö pelastamaan norppamme, ja viime vuosina tuo kanta on osin jopa pienentynyt.

Arvoisa puhemies! Alueen ihmisten sitoutuminen suojeluun on kaiken a ja o, kuten tekin, ministeri, painotitte, ja vapaaehtoisin toimin on saatu jo aika paljon aikaan. Mutta itse kuitenkin haluan varmuuden siitä, että onnistumme saimaannorpan pelastamisessa. Kalaverkkoihin hukkuu edelleen vuosittain ehkä 20—30 norppaa, joista suuri osa on kuutteja. Jos vapaaehtoisin toimin ei norppaa voida turvata, on alkukesän verkkokalastuskieltoakin sitten varmasti harkittava.

Arvoisa puhemies! Ministeri kertoi näistä työryhmistä ja selvityksistä, mutta millä aikataululla hallitus aikoo tässä asiassa nyt edetä? Heti vai kohta?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin meillä on nyt oikeuskanslerin kanssa keskustelut käynnissä, koska me valmistaudumme siihen, että jos tarve todella tulee, niin verkkokalastuskielto sitten alueelle säädetään. Me seuraamme sitä ihan päivittäin. Minulla on palaverit tuolla ministeriössä joka viikko, tälläkin viikolla kolme eri kertaa, joissa saan suoraa tietoa siitä, miten Saimaan alueella toimitaan.

Näistä kalanpyydyksiin kuolleista norpista olen saanut Metsähallituksesta tarkan tiedon. Se, mitä julkisuudessa sanotaan, että puolet kuuteista kuolee verkkoihin, ei Metsähallituksen luontopalvelujen tiedon mukaan pidä paikkaansa, vaan määrä on ollut noin 16 vuosina 2005—2009 eli 7,3 prosenttia eloonjääneistä. Tämä on Metsähallituksen luontopalvelujen antama tieto. Minä ymmärrän, että julkisuudessa kovin mielellään puhutaan vähän suuremmilla luvuilla, koska halutaan tätä asiaa demonstroida. Se on tärkeä asia. Yksikään kuutti ei saa kuolla. Siitä ollaan ihan yhtä mieltä.

Toinen varapuhemies:

Käsitellään tämä aihe nyt vähän huolellisemmin, vaikka meneekin sitten yli tuon tunnin.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Mielestäni ministeri Anttila suhtautuu tähän asiaan sillä tavalla ongelmallisesti, että te pidätte tätä kalastusoikeutta ensisijaisena asiana, ja kuitenkin lopputuloksena on se, että kuutit ovat kalastuksen kohteena. Niin kuin itse sanoitte, jokainen kuutti, joka menettää henkensä, on liikaa. Näin ollen tämä asenteen muuttumisen odottaminen on kyllä ongelmallinen asia. Siihen voi todella mennä niin paljon aikaa, että saimaannorppa menehtyy sukupuuttoon, ja se on Suomen kaikkein tärkein suojelukohde lajinsuojelun näkökulmasta. Tämän vuoksi todellakin kysyn:

Kun te seuraatte päivittäin tätä tapahtumaa, miten tämä kehittyy, niin milloin te olette valmiit sitten vetämään johtopäätöksen siitä, onko tehtävä verkkokalastuskielto sillä tavalla kuin se teidän nimittämänne työryhmäkin esitti?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tämä kalastusneuvos Eija Kirjavaisen johtama työryhmä tekee raportin ja selvityksen siitä, mitä sillä alueella on nyt tapahtunut tämän kevään aikana, ja sen jälkeen katsotaan, mitkä toimenpiteet ovat välttämättömiä. Mutta on aivan selvää, että meidän pitää selvittää, minkälaisia tapoja tarvitaan. Minä tiedän, että siellä kritisoidaan esimerkiksi sitä, että norppien laskentaa tehdään tavalla, joka häiritsee norppia. Siis tämän tyyppistä selvitystä pitää tehdä yhteistyössä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa, että ne olosuhteet olisivat mahdollisimman hyvät norpan pesinnälle ja norpan elämälle, norpan toimeentulolle siellä.

Nythän esimerkiksi Kolovedellä on ollut kymmenen vuotta totaalikielto, liikkumisrajoitukset, eikä sillä alueella norppa ole lisääntynyt. Norppakanta ei ole kasvanut. Eli se ei ole pelkästään kiellosta kiinni, vaan tarvitaan se kokonainen yhteinen tahtotila ihmisten toimesta, että norppa suojellaan, ja sitä työtä tehdään nyt. Minä en luota siihen, että pelkkä kielto toimisi tilanteessa, jossa Saimaan alueen ihmiset kokevat oikeuksiensa yli kävellyn jo kahteen kertaan, ensin rantojensuojeluohjelmalla ja sitten sen jälkeen Naturassa. Siellä ovat niin kovat ne asenteet, että siihen maaperään kiellon istuttaminen ei välttämättä toimi. Olen siellä käynyt monta (Puhemies: Minuutti!) kertaa, viimeksi 19.5.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri, me puhumme nyt lajista, joka on uhanalainen koko maapallolla, ja lajista, jonka vain me suomalaiset omilla toimillamme voimme pelastaa. Hallitus ei voi ulkoistaa omaa vastuutaan norpan suojelusta savolaisille. Hallituksen ja ministerin on kannettava vastuunsa. Olemme saaneet juuri uutisen turhasta kuolemasta. Kuutti on kuollut verkkoon. Verkkokalastuskielto tarvitaan. Se tarvitaan välittömästi.

Arvoisa ministeri, te vierailitte jokin aika sitten siellä Savossa ja lupasitte, että jos näitä kuolemia alkaa tulla, niin te pystytte viikossa hoitamaan kiellon kuntoon. Tässä on kysymys nyt poliittisesta tahdosta. Jos hallituspuolue kokoomus, hallituspuolue keskusta ja hallituspuolue vihreät sekä Rkp ovat valmiita poliittista tahtoa osoittamaan, me pystymme suojelemaan silloin kuuttimme turhilta kuolemilta.

Arvoisa ministeri, mitä te aiotte tehdä, jotta te varmistatte, että näitä kuolemia verkkoihin ei seuraa jatkossa?

Arvoisat hallituspuolueet, haluatteko te kantaa vastuunne tämän uhanalaisen lajin säilymisestä, mukaan lukien ed. Kaikkonen ja vihreät?

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki

Arvoisa puhemies! Haluaisin sen asian muistuttaa tähän keskusteluun kuitenkin, että tässähän ei ole missään tapauksessa vain odoteltu. Eli näitten vuosien varrella on erittäin merkittävät suojelualueet näille alueille perustettu juuri tämän pesimärauhan turvaamiseksi, on liikkumisrajoituksia merkittävillä pesimäalueilla. Nyt tänä keväänä maa- ja metsätalousministeriön asetuksella on laajennettu kalastusrajoitusaluetta ja lisätty muutenkin kalastusrajoituksia, ja nyt on lähestulkoon tuplattu jo tämän kampanjan aikana se alue, jolla näitä vapaaehtoisia verkkokalastuskieltäytymisalueita on. Eli erittäin paljon näitä suojelutoimenpiteitten tehostamisia on tehty.

Meidän haasteemme tämän lajin turvaamisen kannalta on tietysti se, että kun meidän talvet heikentyvät, niin pesimäolosuhteet heikentyvät ja näitä kuutteja ennusteiden mukaan syntyy sen takia vähemmän, joten on entistä tähdellisempää pystyä torjumaan näitä verkkokuolemia.

Tämä erittäin, erittäin valitettava löytö nyt, mikä sieltä verkosta löytyi, käsitykseni mukaan oli kuitenkin nyt ainakin tällä hetkellä niiden alueiden ulkopuolella, siellä, minne ei ollut suunniteltu rajoituksia. Eli meillä on se haaste, että kun elinpiiri laajenee, niin meidän täytyy perässä pystyä sitten katsomaan, miten (Puhemies: Minuutti on kulunut!) laajalle näitä alueita pitää laajentaa.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ministeri Lehtomäki jo totesikin, että todella tämä ikävä tapaus, joka sekin on liikaa, on alueella, joka ei ollut norppatutkijoiden mukaan sitä norpan aluetta, jota pitäisi suojella. Siinä mielessä tämän työryhmän, joka nyt työnsä aloittaa, tehtävänä on katsoa, missä se alue jatkossa on, tarvitaanko alueen laajentamista, niin kuin todennäköisesti tarvitaankin.

Ministeri Lehtomäen tavoin: Me olemme nyt aloittaneet sen kampanjan viime vuonna, tänä vuonna, jolla me muokkaamme ihmisten asenteita, koska, vielä toistan sen, kielto on varmasti yksi käyttökelpoinen keino, mutta ei se toimi, jos ei se ole ihmisten asenteissa, että he noudattaisivat tätä, kun emme me pysty rannoille pistämään poliiseja valvomaan, toimiiko se vai eikö se toimi. Tämä tosiaan on ainoa keino, että me nyt yhdessä ihmisten kanssa sen suojelemme ja kannamme siitä vastuun, että norppakanta säilyy. Se on hallituksen ja se on omakin tavoitteeni. En kai minä joka viikko tätä asiaa selvittäisi, jos ei siitä vastuuta kannettaisi.

Pertti Salolainen /kok:

Herra puhemies! Tässä kalastusasiassa on eräs aika paha väärinkäsitys: kuvitellaan, että kalastus on kielletty. Ei kalastusta ole tarkoitus kieltää. Tämä verkkokalastus pitäisi kieltää, silloin kun nämä kuutit ovat liian nuoria ja tuhoutuvat näihin verkkoihin. Sen sijaan katiskalla saa kalastaa täysin vapaasti, ja on jaettu Wwf:n toimesta jopa ilmaisia katiskoja, jotta voidaan katiskalla pyytää kalaa. Se on aivan käyttökelpoinen keino. Ei kalastusta haluta kieltää, ja pitäisi vaan tämä katiskakalastus sallia siellä silloin, kun kuutit ovat pieniä.

Mutta sitten tässä saimaannorppa-asiassa on toinenkin uhka. Se on näitten vapaa-ajan asuntojen tontittaminen nyt näille kriittisille alueille. Siellä on valtava tontitus käynnissä tällä hetkellä, näillä kriittisillä alueilla, joilla juuri saimaannorppa elää. Se on pitkässä juoksussa todella vakava uhka. Tästä tontittamisestakin pitäisi (Puhemies: Kysymykseen!) kuntien kanssa ryhtyä vähän neuvottelemaan, miten siinä tehdään.

Toinen varapuhemies:

Kun tässä ei ollut varsinaista kysymystä, niin voidaan yhdistää varmaan sitten vastaukset.

Heli Järvinen /vihr:

Arvoisa puhemies! On hienoa, kun puhutaan ihmisten vapaaehtoisesta halusta suojella ja savolaisten asenteista. Kuitenkin lehtikyselyn mukaan 70 prosenttia meistä savolaisista, meistä norppavesien äärellä asuvista, on valmiita suojelemaan norpan jo lailla. Kannattaisi joskus kuunnella myös näitä ihmisiä eikä vain niitä hyvin tarkoitushakuisesti puhuvia suppeita piirejä. Joka tapauksessa tällä hetkellä vapaaehtoisella suojelulla on saatu vajaat 1 000 neliökilometriä suojelualueita, tavoite on 1 500 neliökilometriä. Totuus on se, että jo nyt kaikki vähänkin suopeasti ajatukseen suhtautuvat vesialueiden omistajat on käyty läpi ja jokainen uusi neliökilometri tulee olemaan työn ja tuskan takana. Siksi haluaisin vastauksen vain tähän kysymykseen:

Jos tämä 1 500 suojeluneliökilometriä ei toteudu tänä vuonna, onko ministeri Anttila valmis suojelemaan kuutit ja norpat lailla ensi keväästä alkaen?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Totta kai silloin, jos tämä suojelutavoite ei toteudu. Mutta minä uskon siihen, että se 1 500 neliökilometriä, jopa 1 600, 1 700 neliökilometriä, minkä me ehkä tarvitsemme, saadaan.

Siellä on yksi ongelma, joka lähtee nyt selvitykseen, ja se on se, että vesialueiden rajat ovat epäselvät. Minä olen jo Maanmittauslaitoksen ohjeistanut auttamaan nimenomaan niiden vesialueiden rajojen, kalastuskuntien rajojen, selvittämisessä, jotta voidaan ne loputkin sopimukset saada neuvottelun alle, jotka ovat sen takia kesken, että rajat ovat epäselvät.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty. Kyselytunti on päättynyt.