Inkeri Kerola /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on hallituksen esitys laeiksi ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 5 §:n ja sairausvakuutuslain 7 luvun 4 §:n muuttamisesta.

Puhemies! Tässä puheessani käytän sitten nimitystä "lakiesitys ihmisen elimistä" enkä tuota koko lakiesitystä joka kerta mainitse. Tässä lakiesityksessä liikutaan mielestäni herkällä maaperällä, sillä kysymyksessä on usein ihmishengen pelastaminen elinluovutuksen avulla.

Vuonna 2008 arvion mukaan ainakin 15 elinluovutusta estyi omaisten kiellon vuoksi. Tällä hetkellä jonossa on yli 300 henkilöä ja 5—10 prosenttia heistä menehtyy, koska siirrettäviä elimiä ei ole saatavilla. Käsittelyssä olevan lain myötä arvioidaan siirteiden saajia olevan 30— 70 henkilöä enemmän kuin nykyisin. Lain tavoitteena on lisätä elinsiirtoja mutta myös painottaa elinluovuttajan omaa näkemystä elintensä ja kudostensa luovutuksesta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää perusteltuna tavoitella sitä, että päätös elinten luovutuksesta tehdään vainajan elinaikanaan ilmaiseman tahdon tai oletetun tahdon mukaisesti. Jos vainaja on elinaikanansa ilmoittanut selkeän kiellon, elinsiirtoa ei luonnollisesti saa tehdä. Tulkinnanvaraa löytyy luonnollisesti tilanteista, joissa vainajan kantaa ei tiedetä tai se on epäselvä. Näissä tilanteissa ammattitaitoisen terveydenhuoltohenkilöstön asema ja toiminta on oleellisen tärkeä. Siitä huolimatta tulkinnan paikkoja varmasti jää tilanteisiin, joissa omaisilla on oma kantansa, ja se voi myös erkavoitua omaisten kesken.

Valiokunta tähdentää, että tiedottamista elinluovutuksista lisätään kaikilla foorumeilla niin, että mahdollisimman moni voisi antaa suostumuksensa tai ilmoittaa kantansa elinluovutuksiin henkilökohtaisesti elinaikanaan. Lakiesitykseen sisältyy myös uusia korvauskäytäntöjä vähentämällä luovuttajalle koituvia hoitokuluja ja ansionmenetyksiä.

Arvoisa puhemies! Teimme tämän mietinnön perusteellisesti, tunteella, ja tämä mietintö oli yksimielinen.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomessahan on tehty elinsiirtoja noin 30 vuotta, ja kuten puheenjohtajamme mainitsi, niin näitä kiinteitä elimiä on siirretty viime vuonna noin 300 kappaletta, ja loput elinsiirroista on luuydinsiirtoja ja niitä oli noin 100. Elimen luovuttajat Suomessa ovat yleensä aivokuolleita vainajia, ja kuten tiedämme, elinluovuttajista on ollut suurta puutetta. Ja kuten ed. Kerola sanoi, niin viime vuonna oli noin 15 semmoista vainajaa, jotka olisivat voineet luovuttaa elimen, mutta omaiset olivat empiviä tai kielsivät sen. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä elimethän otetaan vainajalta, joka on kuollut äkillisesti, on yleensä nuori, omaiset ovat erittäin järkyttyneitä ja heidän on hyvin vaikea muodostaa tätä kantaa äkisti.

Tämän uuden lain mukaan omaisten ei enää tarvitse ottaa vastuuta siitä, että he päättävät, saako elimet ottaa, vaan tämän 9 §:n mukaisesti heiltä nyt vain tiedustellaan, onko vainaja eläessään vastustanut elinsiirtoja. Tämä muotoilu on myöskin perustuslakivaliokunnan hyväksymä.

Kaikki elinsiirrothan tehdään täällä meillä Hyksissä. Kirurgisessa sairaalassa ja Meilahden sairaalassa tehdään keuhko- ja sydänsiirrot. Elinsiirtotoiminta on erinomaisen kustannustehokasta, ja uskommekin, että keskussairaalat ymmärtävät, että tämä lakimuutos nyt lisää näitä luovuttajia ja tällä tavalla pystymme säästämään kustannuksissa, koska jos munuainen siirretään, niin tämän henkilön hoito on paljon halvempaa kuin keinomunuaishoito, ja maksan, sydämen ja keuhkojen siirrossa taas on kysymys inhimillisistä arvoista ja ihmiselämästä.

Tämän hallituksen esityksen sisältönä on myöskin muutos asiakasmaksulaissa ja sairausvakuutuslaissa, jos kyseessä on elävä luovuttaja. Näitä eläviä luovuttajiahan on meidän organisaatiossamme varsin vähän, yleensä ne ovat vanhempia, jotka luovuttavat elimen lapselleen, jos kuollutta luovuttajaa ei löydetä. Tällöin jos on elävä luovuttaja, niin työnantajalle tulee oikeus saada tämän luovuttajan päiväraha sillä tavalla, että hän voi maksaa palkan tälle elimen luovuttajalle, ja elimen luovuttajan ei missään tapauksessa tarvitse maksaa mitään asiakasmaksuja.

Tämä esitys on erittäin positiivinen, se on yksimielinen ja uskoisimme, että tämän avulla taas löytyy semmoisia vainajia, joiden elimiä voidaan käyttää toisten ihmisten auttamiseksi.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys on todellakin erittäin tervetullut, ja voin kertoa, että tein samansisältöisen lakialoitteen viime vuoden huhtikuussa. Tämä lakialoite mainitaan myös tässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä. Siinä vaiheessa, kun tätä lakialoitetta aloin valmistella ja siitä kävin keskustelua kansanedustajien keskuudessa, niin tämä ajatus ei kyllä saanut näin varauksetonta kannatusta eli jonkin verran tuntui olevan epäluuloa tätä hanketta kohtaa. Mutta iloitsen, että olemme nyt siinä tilanteessa, että yksimielisesti voimme tämän esityksen hyväksyä.

Aihepiiri on toki herkkä, kun puhutaan kuoleman ja elämän kysymyksistä. Mutta todellakin tällä hetkellä se tilanne on meillä, että yli 300 henkilöä, 300 suomalaista, odottaa elinsiirtoa ja joka vuosi 20—30 ihmistä kuolee elinsiirtojonoihin, ja uskon, että osaltaan tämän lakiesityksen myötä voidaan pelastaa ihmishenkiä. Ja kuten ed. Asko-Seljavaara täällä totesi, niin tämä elinsiirtotoiminta on myös erittäin kustannustehokasta toimintaa.

Tämän lakiesityksenhän on tarkoitus tulla voimaan jo kesällä elokuun alusta, mikä sekin on erittäin hyvä asia, ja toivottavasti informaatio etenee ripeästi tuonne koko terveydenhuollon kenttään, missä mennään.

Todellakin voimassa olevassa laissa todetaan tämän suostumuksen osalta näin: "Kuolleen ihmisen elimiä, kudoksia ja soluja saadaan irrottaa, jollei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut sitä taikka että hänen lähiomaisensa tai muu läheisensä vastustaisi sitä." Tämä viimeinen lause tässä eli se, että lähiomainen tai muu läheinen vastustaisi sitä, siis tämä läheisten veto-oikeus, on käytännössä saanut ylikorostuneen aseman hidastaen elinsiirtotoimintaa. Suomalaiset lääkärit ovat lainkuuliaisia ja toki haluavat lain kirjainta noudattaa. Kun kuolema näissä tilanteissa on ennalta-arvaamaton, omaiset ovat yleensä erittäin järkyttyneitä eikä heillä ole juuri aikaa valmistautua siihen päätökseen, saako tästä rakkaasta vainajasta irrottaa elimiä.

Lisäksi kun tämä voimassa oleva laki jättää varsin väljästi määritellyksi tämän lähiomaisten ja läheisten joukon, niin keneltä kaikilta lääkärin tulisi kysyä, kun puhutaan lähiomaisista ja läheisistä? Omaisten tai läheisten kantaa voi olla vaikea selvittää riittävän nopeasti, koska on muutamasta tunnista kyse. Omaiset saattavat olla ulkomailla, ja heitä ei välttämättä tavoiteta tämän lyhyen ajan sisällä, ja sen lisäksi lähiomaiset saattavat olla keskenään erimielisiä vainajan elinten irrottamisesta, jolloin myös sitten tämä elimen irrottaminen estyy.

Se, mistä valiokunnassa käytiin aika paljon keskustelua, oli tuo perustuslakivaliokunnan lausunto, joka kyllä mielestäni joltakin osin vähän hämärtää ja vesittääkin tätä hallituksen esitystä. Nimittäin siihen jouduttiin valiokunnassa, siis perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta, lisäämään tällainen lause, että ennen kuolleen ihmisen elimien, kudoksien tai solujen irrottamista on mahdollisuuksien mukaan selvitettävä vainajan oma elinaikainen käsitys elimiensä, kudoksiensa tai solujensa irrottamisesta tässä laissa säädettyyn tarkoitukseen.

Tämä valitettavasti voi johtaa siihen, että jälleen joudutaan siihen keskusteluun omaisten kanssa, jossa joudutaan vielä tekemään omaisten kanssa tulkintaa, mikä oli vainajan elinaikainen käsitys elinsiirroista, ja jos joku omainen on sitä mieltä, että kyllä vainaja suhtautui myönteisesti elinsiirtoihin, ja toinen omainen on taas sitä mieltä, että minulla on sellainen käsitys, että vainaja suhtautui kielteisesti elinsiirtoihin, niin voi tulla edelleenkin näitä hankalia tilanteita.

Mutta joka tapauksessa tämä laki on tässä muodossa selvästi parempi kuin voimassa oleva laki, koska voimassa olevassa laissa ihan suoranaisesti edellytetään myös tätä omaisen kantaa. Nyt ei enää kysytä omaisen kantaa, vaan pelkästään sitten näiden läheisten tai omaisten käsitystä vainajan kannasta.

Mutta yritimme tuon mietinnön laatia sillä tavoin selkeyttäväksi, että sen pohjalta terveydenhuoltohenkilökunnan olisi hyvä ja helppo tehdä näitä ratkaisuja, joita todellakin joudutaan hyvin nopeasti toteuttamaan. Valiokunta tässä toteaa: "Valiokunta korostaa, että luovutus voidaan toteuttaa, jos vainajan elinaikaista mielipidettä ei luovutuksen toteuttamiseen käytettävissä olevan ajan kuluessa pystytä selvittämään." Ja mielestäni todellakin tätä tulee tulkita niin, että jos ei ole selkeää kantaa vainajan kielteisestä näkemyksestä elinluovutuksiin, niin siinä tapauksessa tähän elinten irrottamiseen voidaan ja tulee viivyttelemättä ryhtyä.

Mielipidetutkimusten mukaan 83 prosenttia suomalaisista on valmis luovuttamaan elimensä kuoleman sattuessa, eli suhtautuminen on erittäin myönteistä. Kuitenkin tiedämme, että kansalaisista keskimäärin vain joka viides on allekirjoittanut elinluovutuskortin. Nyt tästä eteenpäin tuota elinluovutuskorttia ei periaatteessa tarvitse enää edes kirjoittaa muuta kuin siinä tapauksessa, että asennoituminen on kielteinen eli haluaa kieltää elinluovutukset.

Ehkä merkittävin ryhmä tässä suhteessa ovat Jehovan todistajat, jotka suhtautuvat elinluovutukseen kielteisesti, ja varmasti on hyvä, että tieto tämän uskonnollisen ryhmän kohdalla välittyy terveydenhuoltohenkilökunnalle, jotta heidän elimiään ei irroteta. Mutta valtaosa meistä suomalaisista on todellakin, uskon, valmis tähän lainmuutokseen ja pitää sitä hyvänä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Yhtyä sopii tähän hyvään esitykseen, myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön. Tosin olen samaa mieltä, että tämä perustuslakivaliokunnan arvelu tässä välissä, että pitää kuitenkin pyrkiä selvittämään vainajan omaa elinaikaista käsitystä elimiensä, kudoksiensa ja solujensa irrottamisesta, on hiukan vaikeata. Ensinnäkin se tietysti on käytännössä vaikeata, mutta sen lisäksi se sitten mahdollisesti hidastaa tätä elimen siirron toteuttamista. Aikafaktori on olemassa. Tietysti voidaan käyttää teknisiä apuneuvoja siinä, että pyritään pidentämään sitä aikaa, joka elinten irrotuksessa on mahdollista. Mutta se aika on joka tapauksessa lopulta aina rajallinen.

Tämä 9 § on nyt aika konstikas. Ensiksi saadaan irrottaa ja sitten toimenpidettä ei kuitenkaan saa tehdä, ja sitten siinä välissä pitää selvittää, mitä mieltä kuollut on ollut elinaikanaan. Alaikäinen vainaja käsitellään sitten vielä tietysti erikseen, ja hänen huoltajansa on tässä avainasemassa, mutta myös niin, että jos vainaja on alaikäinen, mutta hän ei ole ikänsä, kehitystasonsa vuoksi eläessään kyennyt muodostamaan tätä käsitystä toimenpiteestä, niin elimiä saa irrottaa, jollei hänen huoltajansa vastusta toimenpidettä. Sitten vielä täysi-ikäiselle vainajalle, jolla ei ole sairauden, mielenterveyden häiriön tai muun syyn vuoksi ollut eläessään mahdollisuutta muodostaa tätä käsitystä, saadaan toimenpide tehdä, jollei hänen lähiomaisensa tai muu läheisensä vastusta sitä.

Tämä lainsäädäntö on tietysti hyvin detaljoitua asian herkkyyden huomioiden. Mutta, arvoisa puhemies, kuitenkin kysymys on vain tästä maallisesta ruumiista, joka on kuitenkin maasta tullut ja muuttuu maaksi, eikä sitten myöskään, ajatellen noin filosofisesti, kuitenkaan siitä kaikkein tärkeimmästä eli ihmisen ajatuksista ja hänen hengestään, sielustaan, miten se nyt halutaan kulloinkin sanoa, vaan tästä kuolleesta elimistöstä. Mutta tämä kuollut elimistö pystyy jatkamaan kuitenkin elämää, ja sehän tässä on sitten se iso, tärkeä asia. Nyt todetaan, että elinsiirtojonoihin kuolee lähes kolmekymmentä — voi olla kolmekymmentäkin ihmistä — jonottavista henkilöistä. Ja miksi näin on? Nyt tässä yritetään tätä asiaa helpottaa myös tällä 9 §:llä ja sitten tavallaan myös tällä 18 §:n muuttamisella enemmän luovuttajia suosivaksi.

Mutta sitten tähän luovutukseen. Itselläni on käsitys — en tiedä, onko tämä kuinka paljon tullut esiin valiokunnassa — että taloudellinen tilanne, säästöt sairaanhoitopiirissä, olisi ehkä vähentänyt näitä elinten irrottamistoimenpiteitä, ei ole ehkä oltu niissä niin aktiivisia. Useinhan kuitenkin tämä irrotus on suoritettu paikallisissa sairaanhoitopiireissä keskussairaalan väen toimesta, etenkin tällaiset ehkä yksinkertaisemmat, niin kuin munuaisten irrottaminen ja tämän tyyppiset. Sitten tietysti, kun tulee esimerkiksi päivystyspoliklinikalle nuori monivammainen, joka sitten menehtyy tai on jo menehtynyt tuotaessa, todetaan kuolleeksi, niin hänen elinsiirtoprosessinsa käynnistäminen vaatii resursseja, siis henkisiä ensiksikin, että on valmiudet tähän, mutta toisaalta myös sen, että löytyy tekijöitä, ja se vaatii tietysti osaamista, kokemusta. Aina ei ole varmaankaan niin, että yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä lennätetään tai tulevat paikalle irrottajat. Näinkin tapahtuu, mutta ei tietysti aina siihenkään ole valmiuksia. Näin ollen kysyn arvoisilta sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniltä: kuinka paljon teidän näkökulmastanne tämä on ehkä vaikuttanut tässä, ja onko siitä kuinka paljon keskusteltu?

Sitten liittyen tähän yleiseen valmiuteen irrottaa, niin nythän tietysti on tilanne tämän suostumuksenkin mukaan, että kuolleelta saadaan irrottaa, jos ei ole tiedossa tätä elossa ollessa osoitettua vastustavaa mielipidettä. Ja tämä on todella hyvä ja tärkeää, että sukulaisten tai lähiomaisten mukaantulo tähän, niin kuin aikaisemmin oli, kieltämään se, on pois. Mutta sitten tähän jää, niin kuin ed. Räsänen sanoi, tämä mahdollisen selvityksen mukanaan tuoma epäselvyys. Joku sukulainen kuitenkin haluaisi estää tämän ja tuo sitten sen näkökulman, että vainaja ei olisi ollut siihen valmis, ja toinen sukulainen on ehkä sitä mieltä, että olisi ollut valmis. Tällä nyt tulee tällainen ristiriitatilanne.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuultavien keskuudesta ei kukaan kertonut, että olisi jonkunlaista rahapulaa tai haluttomuutta näiden elinten irrotuksiin eri keskussairaaloissa, mutta tietysti tällaista piilohaluttomuutta voi olla olemassa. Mutta yleensä minä sanoisin, että suomalainen ter-veydenhuollon henkilöstö on niin korkeamoraalista, että enpä usko, että raha voi olla se syy. Ja yleensähän nämä elinsiirtoyksiköt tekevät erittäin paljon työtä, jotta jatkuvasti tulisi tietoisuuteen se, että elimiä tarvitaan.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se että luovutettavista elimistä on viime vuosina ollut yhä suurempi pula, johtuu osittain siitä, että tarve luovutettujen elimien siirrosta on kasvanut elintapasairauksien lisääntymisen ja tietenkin myös ihmisen pidemmän eliniän vuoksi. Eli joka tapauksessa siirtoelimiä tarvitsevien henkilöiden määrä on kasvanut, ja sen vuoksi tarve tälle lainsäädännölle on myös vuosi vuodelta lisääntynyt.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasen kysymykseen siitä, kuinka paljon raha ratkaisee: Voi olla tietenkin, että se jotain ratkaiseekin. Mutta kun olen nyt muutaman kerran keskustellut sekä sairaanhoitopiireissä että myöskin täällä lähetystöjen kanssa, joissa on ollut elinsiirtoihin osallistuvaa lääkintähenkilöstöä, niin suomalaisissa sairaanhoitopiireissä tämä vaihtelu on hämmästyttävän suurta, siis se, kuinka paljon elimiä irrotetaan. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri taitaa olla tässä tapauksessa paras. Siellä irrotetaan neljä kertaa enemmän kuin heikoimmissa piireissä.

Silloin kysymys on pääasiallisesti vain siitä asenteesta. Kun on ikään kuin tavallaan tehty se systeemi selväksi ja sitten myöskin korostettu sitä asennetta, että aina kun leikkaava kirurgi tai se, joka vainajan kanssa toimii, näkee mahdollisuuden, se pyritään käyttämään hyväksi. Tällä tavalla on päästy hyviin tuloksiin, mutta toisaalla sitten, kun ei ole käytetty näitä mahdollisuuksia, on jääty paljon huonompiin tuloksiin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos noista kommenteista. Itse en epäile ollenkaan moraalia, etenkään kirurgien moraalia. Tämä kysymykseni lähtee siitä, että tiedän, että jos on sairaanhoitopiirejä, joissa on aikaisemmin ehkä oltu aktiivisempia kuin nyt taikka aikaisemmin oltu aktiivisempia kuin myöhemmin, se liittyy tietysti myös ihan näihin subjektiivisiin tilanteisiin, minkä tyyppisiä tapauksia, kuinka kirurgeja on paikalla ja kuinka hyvin virat ovat täynnä ja miten hyvä on päivystysvalmius ja kaksinkertainen päivystysvalmius jne. Nämä kysymykset heijastuvat sitten tietysti siihen mahdollisuuteen. Mutta kyllä, niin kuin ed. Erkki Virtanen sanoi, varmasti asenne on tärkeä, se kuinka valmiita ollaan lähtemään irrottamaan ja ollaan niin kuin valmiita siihen.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys kudossiirroista on minusta ihan erinomainen eteenpäinmeno tällä sektorilla, siitä ei ole kysymys ollenkaan, ja täällä on monta hyvää puheenvuoroa, joissa näitä taustoja on jo selostettu aika hyvin. Itse muistelen nähneeni useita tapauksia 30 vuoden ajalla, ja koko ajan kehitys on mennyt ihan oikeaan suuntaan. Tulee mieleen aika, jolloin luovutuskortti sitten tuli käyttöön. Sehän tuntui silloin erittäin hyvältä ja asialliselta, mutta aika pian minusta kyllä nähtiin, että se ei toimi siinä laajuudessa kuin mihin se oli tarkoitettu. Nythän tässä lainsäädäntömuutoksessa se tavallaan sitten todistetaankin.

Minä haluaisin ottaa täällä jatkoa ajatellen nyt tähän liittyen esille yhden asian, joka minua kieltämättä vähän jopa häiritseekin. Se on tämä kudosten irrottaminen kuolleelta, on sitten kysymyksessä mikä tahansa elin tai mihin tahansa käyttöön. Nimittäin toisella puolella tässä on nyt se henkilöstö, joka tätä työtä tekee. He ovat erittäin koulutettuja kirurgeja, erittäin koulutettua muuta terveydenhuoltohenkilöstöä. Sitä on treenattu, harjoiteltu vuosikymmenten ajan. Siinä on erittäin pitkälle hyvät menettelytavat. Nyt tässä vaiheessa tiedetään, että siitä huolimatta meillä parikymmentä ihmistä menehtyy vuosittain, kun systeemi ei oikein toimi. Se, että systeemi nyt ei ole toiminut hyvin, ei ole johtunut tästä korkeasti koulutetusta henkilöstöstä, vaan se on johtunut juridiikasta ja näistä muista asioista. Tietenkin valistuneessa yhteiskunnassa pitäisi silloin nähdä, mikä tässä on tärkeintä ja mikä on sekundääristä ja etsiä näitä syitä, voitaisiinko mennä mahdollisesti vielä vähän pitemmälle.

Minä olisin niin liberaali ollut tässä, että minä olisin vapauttanut kokonaan periaatteessa siitä kysymisvastuusta, koska siellä on nyt ihan selvästi hankaluuksia jatkossakin. Peruste on ihan yksinkertaisesti se, että tässä tehdään eräässä mielessä normaalisairaanhoitoa, mutta erittäin vaativaa erityisen tason sairaanhoitoa, jossa ehdoton vaatimus on hyvin korkea ammattitaito. On tietysti minusta itsestäänselvää, että siinä ammattitaidon yhtenä osana on se, että se kirurgi tai joku muu, joka joutuu näitä irrottamispäätöksiä tekemään, osaa tehdä sen aina oikein, ja se voitaisiin turvata esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriöstä saatujen ohjeiden kautta. Ministeriö voisi vaikka saman tien erikseen laittaa jonkinlaisen luettelon niistä lääkäreistä, joilla tämmöinen harkintavastuu on, jolloin ei tule minkäänlaisia käytännön kommervenkkejä väliin eikä turhanaikaista myöhästelyä. Siitähän tässä vaan on kysymys. Ja jos joku ei luota tähän kokonaisuuteen, niin hänellä on sitten sukulaisena tai omaisena tai muuten asiaa tietävänä mahdollisuus osoittaa oma erimielinen mielipiteensä tekemällä vaikka valituksen jälkikäteen. Silloin tulee juridiikka minusta, ja oikeusturva myöskin toteutuisi ihan asiallisella pohjalla.

Minä toivoisin, että kaikki miettisitte tätä tykönänne, kun tämä asia varmaan jossain vaiheessa menee eteenpäin, olisiko tämmöinen eräässä mielessä liberalisointi mahdollista. Se on tietenkin jo nyt huomattavaa, puhemies, kun aivan oikein useampikin meistä täällä on puhunut siitä, että mitäs tehdään sitten, kun sukulaiset ovatkin vähän erimielisiä. Mitäs tehdään sitten, kun tapahtuu niin tai tapahtuu näin. Sitä ei perustuslakivaliokuntakaan kait ole käsitellyt omassa lausunnossaan.

Sen sijaan perustuslakivaliokunta minusta tässä vainajan kohtelussa lähtee tietysti aivan oikeasta näkökulmasta esimerkiksi uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta, ja oliko se nyt sitten ed. Räsänen, joka sanoi, että esimerkiksi Jehovan todistajat tässä ovat omalla linjallaan, mutta se tietysti tiedetään, jolloin se ei ole minkäänlainen ongelma, kun se tiedetään.

Mutta tämä perustuslakivaliokunnan loppu, jossa sanotaan: "Elimien tai kudoksien irrottaminen vainajalta ilman toimenpiteen kytkemistä millään tavoin hänen eläessään omaksumiinsa käsityksiin voi johtaa siihen, että vainajan kohtelu muodostuu ihmisarvon vastaiseksi". Todennäköisesti aika vaikeaa mitään muuta ryhmittymää nimetäkään kuin Jehovan todistajat plus kaikki ne ihmiset, jotka ovat tehneet sen selväksi sairaalassa kaikkien näiden muidenkin hoitojen yhteydessä. Tämmöisessä tilanteessa tämä erityishenkilöstö, joka toimii tällä alueella, varmasti keskustelee tästä asiasta omaisten kanssa. Se on täysin selvä, jolloin se tulee selväksi, mutta siinä ei ole silloin juridista velvoitetta eikä siihen liittyvää hankaluutta saada keskellä yötä jossain hyvin nopeassa tilanteessa kiinni.

Tämä on seikka, joka on jotenkin tässä vähän sivuutettu. Minusta tässä on vähän näennäistä yksilönsuojaa myöskin mukana. Näin minä sen ihan tavallisena rivimiehenä täällä näen, ja kysymykseni vähän on se, juridisoidaanko tätä nyt liikaa: täysin medisiinistä asiaa, jonka seurauksena tällä hetkellä 20—30 ihmistä menehtyy pelkästään juridisoinnin takia. Eihän semmoinen yhteiskunta ole terveillä poluilla, jossa juridisointikysymykset aiheuttavat sen, että tietyt ihmiset eivät saa niitä hoitoja, mitä heidän tarpeekseen tulee saada.

Meillä tapahtuu erikoissairaanhoidossa monta muutakin asiaa. Vaikka kuinka sanotaan etukäteen, että potilaalle ei saa antaa mitään hoitoja, jos ei hänen henkilöllisyyttään ole varmistettu, niin kyllä tiedän, että edelleenkin on niin nopeita tilanteita joskus ensiapupoliklinikoilla, myös liikenneonnettomuuksissa maanteillä, että ilman minkäänlaisia varmistuksia tehdään kaikki voitava, enkä minä nyt tiedä, että kukaan olisi siitä joutunut vielä syytteeseen sen takia, että hän ei ole kyseisen ihmisen henkilöllisyyttä varmistanut, sillä sehän on täysin sekundäärinen tilanne tässä vaiheessa.

Nämä seikat, arvoisa puhemies, halusin lisätä tähän mukaan. Nimittäin kyllä minä luulen, että silloin, kun luovutuskortti tuli, osa osasi ajatella, että se ei toimi sataprosenttisesti, vaikka aika usealle näkyi olevan pettymys, että se on noin 20 prosenttia, mitä sen teho on. Tässähän on nyt eräässä mielessä odotettavissa, että juridisia riitoja tulee tähän saumaan, jossa kaikki asiat eivät ole kohdallaan, koska äkillinen kuolema on aina järkyttävä. Siitä tulee kriisireaktio, joka täytyy purkaa johonkin suuntaan, ja itse asiassa tässä nyt me lainsäätäjät minusta olemme hyvin lähellä tilannetta, jossa taidamme antaa mahdollisuuden omaisille purkaa omaa ahdistustaan myöskin juridisten toimenpiteiden kautta, ja sehän nyt ei ollenkaan ole tässä tarkoitus.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen täysin samaa mieltä ed. Akaan-Penttilän kanssa, että todellakin olisi ollut parempi, jos tätä ... [Äänentoistossa ongelmia]

No niin, kiitos, puhemies! — Olen täysin samaa mieltä ed. Akaan-Penttilän kanssa siitä, että esitys olisi ollut parempi, jos ei tässä olisi tullut tätä edellytystä selvittää vainajan kanta lähiomaisilta. Tämä oli oman lakialoitteeni sisältö ja se oli myös hallituksen alkuperäinen esitys. Samoin valiokunnassa elinsiirtoasiantuntijat olivat sitä mieltä, että se olisi ehdottomasti ollut parempi. Mutta perustuslakivaliokunta edellytti, että jotta tämä lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, tätä säätelyä on täydennettävä niin, että ennen kuin ryhdytään tähän elinten irrottamiseen, on selvitettävä vainajan elinaikainen kanta lähiomaisilta tai muilta läheisiltä. Eli se oli perustuslakivaliokunnan vaatimus, ja itse en kyllä vieläkään ymmärrä sitä, mitä varten perustuslakivaliokunta tällaiseen päätyi. (Puhemies: Minuutti!) Mielestäni tuo hallituksen alkuperäinen esitys olisi ollut parempi.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä taas minä sain sen käsityksen, että nämä elinsiirtokirurgit sanoivat, että aivan kysymättä tai edes ilmoittamatta omaisille he eivät halua ottaa näitä elimiä. Eli vaikka meille tulisi tämä kansallinen terveyskertomus ja vaikka siellä olisi pieni kruksi yläreunassa, että tältä henkilöltä saa ottaa elimet, jos hän on kuollut, niin siitä huolimatta kyllä minä uskoisin, että olisi ainakin hyvä ilmoittaa omaisille, että hän menee nyt elinluovutukseen, sillä eivät aivan salaa omaisilta oikein ainakaan minun käsittääkseni elinsiirtokirurgit halua ottaa elimiä.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni on hyvä, että tässä nyt on edetty niin sanotusti varovaisin askelin. Kaikki me ymmärrämme sen, että tulevina vuosina varmasti tähän asiaan palataan, ja varsinkin siinä vaiheessa, kun on sähköiset potilastiedot ym. käytössä, asian hoitaminen on yksinkertaisempaa ja helpompaa.

Avainasemassa minusta tässäkin lakiesityksessä on tiedottaminen ja informointi. Tähän asti, kuinka moni meistä ympärillään on havainnut selkeää tiedottamista asian tiimoilta? Ei kovin moni, ja se on minusta asia, joka ontuu koko tämän lakiesityksen ympärillä. Jos tämän saamme hoidettua kuntoon, niin kuin valiokunta on hyvin mietinnössään korostanut, uskon, että olemme paljon pidemmällä kuin tähän saakka. Mutta varmasti joudumme asiaan palaamaan ennemmin tai myöhemmin.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tästä näytti näköjään tulevan tavallaan seuraavan hallituksen esityksen lähetekeskustelu eräässä mielessä. Minä erityisesti kiitän ed. Räsästä. Minä en huomannut näistä papereista sitä, että alkuperäinen ehdotus oli näin, eli siis se, että tämä on juridinen, tämä, joka vaikeuttaa hoitotoimenpidettä, on kyllä kyseenalaista Suomessa. Minä sen nostaisin aivan erityisesti esille. Me emme ole silloin oikealla tiellä näissä asioissa, nimittäin vastapoolissa on ammattitaitoisen ja ammattikoulutetun ihmisen ammattitaidon kunnioittaminen, ja sen pitäisi olla näin vaativissa asioissa erittäin laaja ja lavea. Siinä on kuitenkin se takaportti, että siinä voivat olla jonkun ministeriön listat ja toisaalta mahdollisuus myöskin tehdä valitus ja jälkikäteen tutkituttaa se oikeusviranomaisten kanta. Muistetaan nämä meidän puheemme nyt jatkossa.

Minä en missään tapauksessa tarkoittanut sitä, mitä ed. Asko-Seljavaara sanoi, että tämä tehtäisiin salaa. Ei, vaan päinvastoin. Se kuuluu ammattitaitoon, että se on kaikki julkista, tai ei julkista, mutta se on avointa, ja näiden omaisten välillä (Puhemies: Minuutti on mennyt!) käydään hyvin avoin keskustelu kaikkinensa. Sillä tiellähän tässä pitäisi mennä eteenpäin.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tervehdin kaikesta huolimatta ilolla tätä hallituksen esitystä, ja eduskunnan maksa- ja munuaisryhmän jäsenenä tästä asiasta on ollut hyvin paljon keskustelua ja toiveita jo vuosien ajan. Askel on askel eteenpäin ja askel parempaan. Mutta kuten tässä edustajakollega Kerola jo mainitsi tästä yhteiskunnallisesta keskustelusta ja tiedottamisesta, niin sen merkitys tämän lainsäädännön toteutumisen ja onnistumisen kannalta on äärimmäisen tärkeä. Suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin pitkälti kuolema on edelleen tietynlainen tabu. Vainajan koskemattomuus on asia, josta harvassa perheessä käydään kahvipöytä- tai ruokapöytäkeskusteluja tai ylipäätänsä keskustellaan siitä vaihtoehdosta, jos elämä joskus yllättävästi päättyy, että millä tavalla minun maallista tomumajaani mahdollisesti saa sen jälkeen käsitellä.

Asiaan sisältyy paljon pelkoja, epäilyksiä, ja tavallaan elinsiirto on monelle läheiselle matka kohti tuntematonta. Olen itse omassa työssäni kohdannut kysymyksiä esimerkiksi siitä, että omaiset pelkäävät, ettei elinsiirron tai esimerkiksi obduktion jälkeen vainajaa voi katsoa, mikä ei pidä kyllä paikkaansa. Tänä päivänä ammattitaitoiset ihmiset tekevät siistiä ja asianmukaista jälkeä. Jollakin tapaa keskustelun eettinen puoli ja myöskin sairaanhoitohenkilöstön diplomatia ja sosiaaliset taidot joutuvat näissä kysymyksissä vankasti koetukselle, ja sitä osaamista on kyettävä vahvistamaan meidän terveydenhuoltojärjestelmässämme. Ennen kaikkea on lisättävä sitä keskustelua, mitä itse omassa pöykköisessä metsäläisen päässäni olen miettinyt, että tämä keho, tämä maallinen tomumaja, josta joku kaunis päivä (Puhemies: 2 minuuttia!) se henki, sielu pakenee, on minulla vaan lainassa, ja jos joku toinen sitä lainaa voi hyödyntää, niin se olkoon käytettävissä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Jokainen toimi, jolla pelastetaan elämää ja suojellaan sitä, on tarpeellinen ja hyväksyttävä. Siksi tämä on erinomainen lakiesitys, koska minunkin nähdäkseni tämä edesauttaa elinsiirtoja, jotka kiistattomasti pelastavat ihmisten elämiä.

Tässä katsannossa yhdyn täysin ed. Räsäsen ja ainakin osittain myös ed. Akaan-Penttilän näkemyksiin siitä, että tämä perustuslakivaliokunnan kanta on hieman kummallinen. Kun salissa varsinaisesti ei näy yhtään juristia, ainoastaan täällä puhemiehen pöydän äärellä heitä saattaa olla, niin uskallan nyt tässä sanoa, että jotenkin tulee mieleen tämä vanha tarina, että juristit selvittävät epäselvät asiat ja sotkevat selvät asiat. Tässä on nyt kyllä ehkä hieman kyse tästä jälkimmäisestä, siltä osin tietenkin kuin perustuslakivaliokunnan kanta on muodostunut juristien näkemysten mukaan, mitä aika vahvasti epäilen.

Nimittäin se, mikä siinä on tietenkin kummallista, on se, että se lähtökohta, jonka perustuslakivaliokunta on omaksunut, antaisi ajatella, että ikään kuin pitäisi suojella mieluummin kuolleiden mahdollista potentiaalista tahtoa, josta ei voida olla varma, kuin pelastaa elämää. Onhan se niin, että niitten huippukirurgien, joihin ed. Tiusanen täällä on viitannut ja joihin hän saattaa kuulua itsekin, parasta osaamista ei ole omaisten numeroiden näpyttely kännykällä vaan niitä elimiä irrottavan veitsen käsittely. Siksi tämä tuntuu tietysti kummalliselta. Kun pitäisi pystyä keskittymään siihen keskeisimpään eli sen elimen saamiseen mahdollisimman nopeasti sitä tarvitsevalle, jota muuten uhkaa menehtyminen, niin kaikki, mikä siinä on ylimääräistä ja turhaa, pitää saada pois.

Toki pitää tietenkin kunnioittaa vainajan tahtoa, jos sellainen on ollut, mutta omaisten tahdon kunnioittaminen menee yli minun ymmärrykseni. Kun tämä lakiesitys alkuperäisessä muodossaan oli poistamassa nimenomaan sen tahdon selvittämistä, niin nyt se kuitenkin on jäänyt tänne ikään kuin tämmöisenä reliikkinä jonnekin taustalle huojumaan.

Minusta olennaista olisi tietenkin saada sellainen rekisteri, ja nyt toivon, että tässä tietokannassa, jonka voimaan saattamisesta jo kaksi vuotta sitten päätimme ja jonka pitäisi nyt ensi vuonna tulla toimintaan ja johon siis kerättäisiin erilaisista rekistereistä suomalaisten terveystiedot, voisi todella olla ed. Asko-Seljavaaran mainitsema ruutu siellä ylänurkassa, jossa olisi merkintä siitä, että annan tällaisen luvan.

Mutta, arvoisa puhemies, kun sen rekisterin saaminen tästä säätämästämme laista huolimatta näkyy sen kuin vain viipyvän, niin varmuuden vuoksi ilmoitan tässä nyt eduskunnan pöytäkirjaan merkittäväksi, että minun elimiäni saa vapaasti luovuttaa ja siihen ei omaisilla ole mitään sanomista, sillä poikkeuksella, että vasenta aivolohkoani ei saa luovuttaa, koska siellä tiettävästi sijaitsee tämä puhekeskus ja en halua saattaa tämän vastaanottajan ympäristöä sellaisen uhkan varaan, että joutuisi kuuntelemaan minun puheitani vielä kuolemani jälkeen.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa puhemies! Suomalaiset ihmiset käyvät elämänsä aikana jokainen terveydenhuollon henkilöstön vastaanotoilla, ja itse ajattelen, kun tähän lakiin on nyt jäänyt oikeastaan tämä epäselvyys sitten kuitenkin omaisten mahdollisesta vaikutuksesta siihen, voiko vainajan elimiä ottaa jatkokäyttöön vai eikö, niin minusta nyt voisi tehdä niin, että terveydenhuollon henkilöstö aktiivisesti alkaa kysyä ihmisiltä tätä halukkuutta elinten luovutukseen kuoleman jälkeen.

Terveydenhuoltoalan ihmiset kysyvät ihmisiltä hyvin monenlaisia, hyvin intiimejäkin asioita, ja minusta tämä olisi yksi rutiinikysymys siinä joukossa, jolloinka asiakirjoihin kouluterveydenhuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa, työterveyshuollossa ja muualla tulisi merkintä. Tietysti tässä täytyy katsoa, kun puhutaan lasten iästä, että täytyy olla aikuisista kyse, mutta kouluterveydenhuoltoa on myös aikuisilla, että sinällään se ei ole minusta ongelma.

Minusta tätä voisi yksinkertaisesti aktiivisesti ruveta kysymään, jolloinka meillä olisi potilastiedoissa, vaikka ei olekaan yhtenäistä tietojärjestelmää, olemassa se tieto, silloin saatavissa, kun tällainen akuutti tilanne tulee, eivätkä omaiset eikä myöskään ehkä tämä ihminen, joka esimerkiksi on sairastunut tai loukkaantunut sillä tavalla, että ei pysty vastaamaan omasta tilanteestaan, joutuisi hankalaan tilanteeseen, vaan olisi siellä asiakirjoissa sitten merkitty tämä ihmisen tahto omien elinten jatkokäytöstä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella tämä perustuslakivaliokunnan lausunto, kannanotto, on ongelmallinen. Se asettaa tässä tämän 1 §:n 2 momentti ihmisarvon loukkaamattomuuden tällaiseen tilanteeseen, jossa ikään kuin sitä vastassa on elämän pelastaminen noin laajemmassa mielessä, vaikka se onkin toisen ihmisen, mutta se on kuitenkin elämän jatkamista. Eli siinä on tuo yleinen intressi ja sitten yhteen vainajaan liittyvä ihmisarvo.

Tietysti vainajalla on aina ihmisarvo, ja kyllä sillä vainajalla on ihmisarvo tällaisen elimen siirronkin jälkeen, vaikka olisi otettu iso osa, vaikka sydän, keuhkot, maksa ja munuaiset ja ehkä jotain muutakin vielä, niin sillä vainajalla on edelleen ihmisarvo. Aivan tällainen vertauttava, mutta aivan toisesta maailmasta, tilanne on sodassa syntyvistä vainajista. Heilläkin on ihmisarvo, vaikka heidän kokonaisuutensa on hävinnyt hyvin pitkälle. Siis tällaisia tapauksia on.

Mutta tämä viittaus vielä näihin uskonnollisiin näkemyksiin tässä kohdassa on vähän hatara, koska kuitenkin on kysymys siitä tomumajasta, mikä tässä on tullut jo esille. Mutta sitten juuri tämä, mihinkä täällä viitattiin tässä edellisessä puheenvuorossa: siis toiminta päivystyspoliklinikalla, tällainen kysyminen ja selvittely, on tärkeää, ja kyllä se vaatii hiukan lisää koulutusta.

Lopuksi, puhemies, haluan todeta, että huomaan, että tässä on ed. Kerola puheenjohtajana ollut myöskin tässä mietinnön tekemisessä, ja onnittelen ed. Kerolaa puheenjohtajuudesta.