Olavi Ala-Nissilä  /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pankkivaltuuston uusimuotoinen kertomus on täällä esittelyssä.

Euroalueen taantuma jatkui vuonna 2003 jo kolmatta vuotta. Talouden kehitys heikkeni edelleen, ja bruttokansantuotteen kasvuvauhti hidastui vajaaseen puoleen prosenttiin. Tässä suhteessa euroalue erosi maailman muista suurista talouksista, kuten USA:sta ja Japanista, jotka kertomusvuoden aikana alkoivat jo selvästi elpyä.

Hintavakauden suhteen ei euroalueella tapahtunut suuria muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna. Euroalueen hintavakaus toteutui vuonna 2003 likipitäen rahapolitiikalle asetetun tavoitteen mukaisesti. Euroalueen inflaatio pysyi vuoden aikana 2 prosentin tuntumassa. Vuoden aikana hinnat nousivat 2,1 prosenttia. Myönteisenä muutoksena voi pitää sitä, että euroalueen eri maiden väliset inflaatioerot kaventuivat. Euron ulkoinen arvo vahvistui vuoden 2003 aikana selvästi, ja vuoden lopulla euro oli suhteessa USA:n dollariin vahvempi kuin eurojärjestelmän aloittaessa toimintansa vuoden 1999 alussa.

Euroalueen hidas kasvu johtui paljolti siitä, että bruttokansantuotteen kotimaisen kysynnän erät, yksityiset investoinnit ja kulutus, kehittyivät edellisvuosien tapaan edelleen: Yritysten investoinnit supistuivat edelliseen vuoteen verrattuina, ja yksityisen kulutuksen kasvu oli lähes olematonta. Euroalueen sisällä talouden kasvu oli hitainta Saksassa ja sitä ympäröivissä maissa — Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa ja Itävallassa — sekä Italiassa. Heikointa kehitys oli Alankomaissa ja Saksassa, missä tuotanto supistui ja työttömyys kasvoi selvästi. Euroalueen suurimman talouden, Saksan, heikko talouskehitys painoi alaspäin koko euroalueen keskiarvoa.

Keskimääräistä selvästi nopeampaan talouden kasvuvauhtiin yllettiin sen sijaan Keski-Euroopan ulkopuolella. Euroopan unionin reuna-alueilla sijaitsevat Espanja, Kreikka, Portugali ja Irlanti saavuttivat olosuhteisiin nähden kohtuullisen hyvän talouden kasvuvauhdin. Useiden edellisvuosien tapaan kasvu oli nopeinta Irlannissa. Suomen kehitys oli hieman keskimääräistä parempi.

Kasvun hidastuminen heikensi julkisen talouden rahoitustasapainoa lähes kaikissa euroalueen maissa. Ongelmallisinta tämä oli kahden suurimman jäsenmaan eli Saksan ja Ranskan kohdalla, koska niiden julkisen talouden alijäämä ylitti jälleen Vakaus- ja kasvusopimuksen määrittämän viitearvon eli 3 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ecofin-neuvosto pohti Vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen sanktiomenettelyn aloittamista Ranskaa ja Saksaa vastaan, koska nämä olivat haluttomia ryhtymään välittömiin toimiin alijäämien pienentämiseksi ja kun näytti siltä, että alijäämä rikkoutuisi myös vuonna 2004. Ecofin-neuvosto ei sinällään kuitenkaan esittänyt sanktioita, vaikka eräät pienet jäsenmaat olisivat olleet tähän valmiit.

Euroopan keskuspankin harjoittama rahapolitiikka oli suhteellisen varovaista. Kertomusvuoden ensimmäinen korkomuutos tapahtui maaliskuussa, kun Ekp:n neuvosto laski ohjauskorkoja 0,25 prosenttiyksikköä. Ratkaisun taustalla olivat hintavakauden näkymien paraneminen ja ennustetun talouskasvun heikkeneminen. Molempien muutoksien taustalla vaikutti euron vahvistuva valuuttakurssi. Se vähensi hintapaineita alentamalla euroalueen vienti- ja tuontihintoja ja hidasti talouskasvua heikentämällä viennin hintakilpailukykyä. Kesäkuun alussa Ekp:n neuvosto laski ohjauskorkoa uudelleen, nyt 0,5 prosenttiyksikköä 2 prosenttiin. Rahapoliittinen korko tuli siten tasolle, joka oli euroalueen maissa nimellisesti alhaisin vuosikymmeniin. Koronlaskun mahdollisti se, että inflaationäkymien ennustettiin vaimenevan selvästi vuoden 2004 aikana. Markkinoille virisi jopa keskustelua deflaatioriskeistä euroalueella. Enemmistä koronlaskuista pidättäytyminen piti euroalueen lyhyet reaalikorot lähellä nollaa, mutta kuitenkin lievästi positiivisina. Tässä mielessä Ekp:n rahapolitiikka oli kireämpää kuin Yhdysvaltain rahapolitiikka samaan aikaan.

Vuosi 2003 oli Suomen taloudelle jo kolmas perättäinen hitaan kasvun vuosi. Talouden kasvuvauhti jäi 2 prosentin tuntumaan. Taloudellinen kasvu oli siten selvästi nopeampaa kuin useimmissa muissa euroalueen maissa mutta toisaalta hidasta 90-luvun nopeaan kasvuun verrattuna. Vaatimaton kasvu oli kokonaan kotitalouksien ja julkisen sektorin varassa. Vientitulot eivät juuri kasvaneet; yritysten investoinnit supistuivat. Euron vahvistuminen oli tärkein vientituloja heikentänyt yksittäinen tekijä. Valuuttakurssimuutosten vaikutus Suomen talouteen on suurempi kuin useimmissa muissa euroalueen maissa, koska huomattavan suuri osa Suomen viennistä suuntautuu euroalueen ulkopuolelle. Teollisuustuotanto supistui prosentilla, ja teollisuuden työntekijämäärä vähentyi selvästi ensimmäisen kerran sitten 90-luvun lamavuosien. Tuotanto kasvoi lähinnä palvelualoilla.

Yksityisen kulutuksen kasvu kiihtyi edellisvuodesta yritysten epävarmoista näkymistä ja monista irtisanomisuutisista huolimatta. Yksityinen kulutus kasvoi noin 3,5 prosenttia. Ostovoimaa ja kulutuksen kasvua tukivat verohelpotukset. Vuoden alussahan kevennettiin autoveroa ja vuoden puolivälissä tuloveroa.

Vaikka julkisen talouden tasapaino heikentyikin Suomessa muiden euroalueen maiden tapaan, säilyi julkinen talous kuitenkin edelleen selvästi ylijäämäisenä. Tässä suhteessa Suomi poikkesi muista euroalueen maista. Julkisen talouden vahvan Emu-ylijäämän vuoksi Vakaus- ja kasvusopimus ei muodostunutkaan Suomessa esteeksi suhdanteita tasaavalle vastasykliselle finanssipolitiikalle.

Inflaatio hidastui kertomusvuoden aikana Suomessa odottamattoman paljon. Kuluttajahintamuutos jäi noin 1 prosenttiin, mikä on selvästi vähemmän kuin muissa euromaissa. Toisaalta matalat korot kannustivat lainanottoon. Korkotason lasku ennätyksellisen matalalle tasolle ja pankkien kilpailu markkinaosuuksista johtivat vuoden 2003 aikana suomalaisten kotitalouksien lainakannan nopeaan kasvuun. Asuntoluottojen voimakas kysyntä ylläpiti myös asuntojen hintojen nousua.

Suhteellisen hyvän reaalitalouden kehityksen ja hyvän hintavakauden perusteella voidaan arvioida, että Suomi kuului niiden maiden joukkoon, joille Ekp:n rahapolitiikka sopi hyvin. Suomi ei joutunut Saksan tapaan syvään taantumaan eikä toisaalta myöskään kuulunut liian nopeasta inflaatiosta kärsivien maiden joukkoon. Vaikka Ekp:n rahapolitiikka oli Suomen rahapoliittiseen historiaan verrattuna huomattavan keveää, voi sen katsoa Suomen tapauksessa tukeneen sopivalla tavalla kotimaista kysyntää.

Pankkivaltuuston kertomuksessa on myös käsitelty Rahoitustarkastuksen toimintaa.

Rata-laki säätää eduskunnan pankkivaltuustolle vastuun valvoa Ratan toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta. Tarkoituksenmukaisuuden valvonnalla tarkoitetaan sen arvioimista, miten Ratan toiminnan laissa säädetty tavoite on toteutunut siltä osin kuin Rata on voinut siihen tehtävänsä puitteissa vaikuttaa. Toiminnan yleisen tehokkuuden valvonnalla tarkoitetaan erityisesti Ratan henkilöstömäärän ja talousarvion yleisen kehityksen seurantaa suhteessa Ratan tehtäviin.

Ratan oman arvion mukaan se on toiminnallaan edistänyt markkinoiden toimintavarmuutta ja valvottavien toimijoiden hallinnon luotettavuutta. Ratan mukaan sen valvottavien riskinkantokyky suhteessa niiden ottamiin riskeihin on riittävä ja suomalaiset pankit kansainvälisessä vertailussa varsin vakavaraisia. Tämän vuoksi Suomen rahoitusjärjestelmän kyky kestää häiriöitä on varsin tyydyttävä. Pankkivaltuuston mielestä tämä arvio on perusteltu. Pankkien vakavaraisuus on erinomainen ja luotto- ja korkoriskit ovat hallinnassa. Pankit olivat kertomusvuonna myös varsin kannattavia ja luottotappiot olivat vähäisiä.

Eduskunnan pankkivaltuusto katsoo, että Rata on toiminnallaan edistänyt rahoitusmarkkinoiden toimintavarmuutta ja valvottavien hallinnon luotettavuutta. Pankkivaltuusto yhtyy myös Ratan näkemykseen Suomen rahoitusmarkkinoiden vakaudesta ja pankkien hyvästä tilasta. Samalla pankkivaltuusto haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota niihin velallisille ja koko kansantaloudelle aiheutuviin riskeihin, joita lainakannan nopean kasvun jatkumiseen liittyy.

Kotitalouksien asuntolainakannan voimakas kasvu ei todennäköisesti aiheuta pankeille välittömiä ongelmia, vaikka korot kääntyisivätkin nousuun. Esimerkiksi 90-luvun alun pankkikriisissä kotitalouksien aiheuttamat luottotappiot jäivät vähäisiksi. Asuntoluottokannan nopea kasvu aiheuttaa kuitenkin merkittäviä riskejä paitsi kotitalouksille itselleen myös välillisesti koko kansantaloudelle. Korkotason mahdollisesti noustessa tai asuntojen hintojen kääntyessä laskuun osa kotitalouksista joutuu lisäämään säästämistään tai jopa myymään asuntonsa tappiolla. Jos ilmiö on laaja, kuten se oli 90-luvun alkupuolella monessa maassa, sillä on kielteisiä kansantaloudellisia vaikutuksia, jotka heijastuvat yksityisen kulutuksen ja asuntoinvestointien kautta työllisyyteen ja yrityksiin ja yritysluottojen kautta myös pankkeihin.

Asuntoluottojen riskejä lisää se, että suurin osa luotoista on Suomessa sidottu lyhyisiin markkina- ja primekorkoihin. Kansantalouden vakauden kannalta olisi asuntoluototuksessa hyvä siirtyä kohti vakaampia, kiinteäkorkoisempia luottoja. Suomalainen tapa on matalan korkotason aikaan kotitalouksille edullinen, mutta kansainvälisesti harvinainen. Siirtyminen kohti kiinteäkorkoisia lainoja olisi sitäkin perustellumpaa, kun suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste on kasvamassa lähemmäs muiden teollisuusmaiden keskimääräistä tasoa.

Ratan toiminta rahoitetaan valvottavilta kerättävillä maksuilla. Ratan valvottavien kansainvälistyminen ja siirtyminen ulkomaille merkitsevät Ratan toiminnan rahoituspohjan kaventumista. Jos kehitys jatkuu, herää kysymys siitä, kuinka Ratan toiminnan kannalta riittävät resurssit turvataan tulevaisuudessa. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka sivukonttoristetun Nordean valvonta tullaan hoitamaan ja miten isäntävaltion valvontaviranomaiselle korvataan valvonnan kustannukset. Kysymys ulkomaisen sivukonttorin valvontamaksun määräytymisestä on tärkeä osa uuden valvontamaksulain valmistelua.

Pankkivaltuusto katsoo, että Ratan resurssit ovat sen perustehtäviä ajatellen sopivalla tasolla. Sisäpiiririkkomusten ja muiden taloudellisten väärinkäytösten selvittäminen kärsii kuitenkin vakavalla tavalla siitä, ettei poliisilla ole riittävästi resursseja talousrikostutkintaan. Pankkivaltuusto pitääkin tärkeänä, että poliisin ja oikeuslaitoksen voimavaroja talousrikostutkinnassa vahvistetaan. Osin tilannetta voisi helpottaa myös Ratan tutkinta- ja sanktiomahdollisuuksia edelleen kehittämällä.

Arvoisa puhemies! Toivon, että pankkivaltuuston kertomus saa talousvaliokunnassa perusteellisen käsittelyn.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuuston kertomuksessa ihan oikein todetaan, että makrotalouden tasolla on koettu lievä taantuma, joka johtuu ensisijaisesti investointien supistumisesta. Todetaan myös, että julkiset investoinnit ovat kyllä lisääntyneet, mutta yksityiset investoinnit ovat reippaasti supistuneet. Mutta pankkivaltuuston kertomuksessa olisi voinut kertoa syyn, mistä yksityisten investointien supistuminen johtuu, ja se on tänään julkistettu yritysverouudistus. Anneli Jäätteenmäen hallituksen ohjelmassa uhkailtiin yrittäjiä yritysverouudistuksella. Marraskuussa tehtiin päätös, joka on johtanut siihen, että yksityiset yritykset, varsinkin kasvuyritykset, ovat panneet uudistukset ja investointinsa jäihin.

Nyt, kun katsoo tätä hallituksen esitystä, täytyy sanoa, että koskaan Suomen historiassa ei ole sotkettu selkeää verojärjestelmää niin pahasti kuin se tässä yhteydessä sotketaan. Ei tarvitse katsoa kuin esimerkiksi yhtiöveron hyvityksestä luopumista ja sitä, minkälaiseen osinkojen verotusjärjestelmään meillä mennään. Haluan nähdä, kun tupaillassa yrittäjälle kerrotaan, kuinka hänen osinkojaan tulevaisuudessa verotetaan, minkälaisina osuuksina. Ja sitten, kun tulee erilaisia vähennyksiä kunnallisverotuksessa ja tulee erityisiä järjestelyjä niille, joilla on hyvin vähän pääomaa yrityksissä, ja kun katsotaan, että osuuskuntien korkoja kohdellaan aivan eri tavalla, ja kun on eroja pörssiyhtiöitten ja muitten yhtiöitten välillä, niin täytyy sanoa, että jatkossa kukaan ei enää selviä ilman todellista verosuunnittelijaa.

Täytyy sanoa, että nyt tämä johtaa siihen, että yrittäjät jälleen vuoden kaksi miettivät, mitä uusi verojärjestelmä heille merkitsee, minkälaisia hankaluuksia se tuottaa. Kustannukset kaikesta tästä suunnittelusta, joka nyt alkaa, ovat erittäin merkittäviä. Tämä johtaa käytännössä siihen, että parin seuraavan vuoden aikana investointeja Suomessa ei tulla näkemään.

Täytyy sanoa, ed. Ala-Nissilä: Tehkää jotakin! Tehkää jotakin niin, että tämä uudistus kerta kaikkiaan hylättäisiin ja jatkettaisiin vanhalla, hyvin toimivalla verojärjestelmällä.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pankkivaltuuston kertomuksessa ei yritysverotusta käsitellä tällä tavalla, kuin ed. Sasi sen esitti, varmasti johtuen siitä, että sillä ei ole tällaisia vaikutuksia. Onhan toki myönteinen asia yritysten kannalta se, että kun meillä viime vaalikaudella yritysten verotusta merkittävästi kiristettiin, niin nyt sitä todella merkittävästi kevennetään, sukupolvenvaihdoksia edistetään ja kasvua ymmärtääkseni tuetaan.

Se, että hallitus varautuu yhtiöveron hyvitysjärjestelmän muutokseen, on varmasti ollut hyvä asia. Jos näin ei olisi tehty, yritykset näkisivät, että järjestelmä muuttuu kuitenkin, ja jos siihen ei olisi millään tavalla varauduttu, me olisimme nähneet melkoisen osinkorallin, suuremman kuin nyt on tapahtunut. Nythän sitä ei ole mittavasti tapahtunut. Luulen, että yritysverouudistus kyllä edistää investointeja, ja siksi sitä ei ole tässä pankkivaltuuston kertomuksessa tuolla tavalla käsitelty, propagandistisesti, kuin ed. Sasi toivoo.

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkään en kyllä yritysverouudistuksella näkisi olevan näin suurta merkitystä, mutta se on varmasti monessa mielessä yksi tekijä, jos halutaan hakea syytä siihen, minkä takia tällä hetkellä ei investoida. Haluttomuus investointeihin voi johtua myös siitä, että Eurooppa on ihan erilainen 1.5. lähtien. Päästökauppa ja monet muut tekijät ovat sellaisia, jotka panevat miettimään, plus sitten se, että Eurooppa tarjoaa ihan erilaisia mahdollisuuksia yrityksille. Jos yrityksillä rahaa on, niin kun monilla yrityksillä tällä hetkellä on, ne miettivät sitä, millä tavoin tähän Eurooppaan ja uusiin jäsenmaihin pitäisi suhtautua.

Se, mikä pankkivaltuuston kertomuksen analyysista mielestäni puuttuu, on juuri se, että meillä on nyt 12 euromaata ja 13, jotka eivät ole euromaita. Se on tuonut aivan uuden tilanteen ja uusia haasteita niin Suomen Pankille ja Rahoitustarkastuksellekin.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Minun puheenvuoroni sopii hyvin ed. Skinnarin äskeisen vastauspuheenvuoron jatkeeksi.

Olisin kiinnittänyt vaan huomiota siihen ilmiöön, että eurooppalaiset ja japanilaiset pääomapiirit ovat myyneet amerikkalaisten pörssiyhtiöitten osakkeita viime aikoina valtavalla vauhdilla ja niitten sijaan sijoittaneet varojaan sikäläisiin joukkovelkakirjalainoihin, Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjalainoihin, millä varmasti on aikamoinen merkitys. Tästä seurannee se, että eurosta tulee varantovaluutta. Olisin odottanut, että sitä olisi pohdiskeltu ja sen vaikutusta myöskin Ekp:n käyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Toisekseen olen tyytyväinen siitä, että tähän asuntoluottojen erittäin voimakkaaseen kasvuun Suomessa on kiinnitetty huomiota. Minä huolestuisin siitä paljon enemmän kuin nyt on huolestuttu. Palautuu mieleen reilun kymmenen vuoden takainen tilanne taikka oikeastaan viidentoista vuoden takainen tilanne, ja jos se uusiutuu, se on kyllä pankkijärjestelmälle meillä rankka paikka.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Tässä pankkivaltuuston kertomuksessa kiinnitetään luonnollisesti huomiota Suomen talouden kehitykseen ja tilaan. Olisin tässä puheenvuorossa käsitellyt kolmea hyvin ajankohtaista asiaa, joilla on merkitystä maamme talouskehityksen kannalta, jota myös Suomen Pankki ja pankkivaltuusto seuraavat. Ensimmäinen asia on tämänpäiväinen hallituksen päätös yritysverouudistuksen yksityiskohdista. Toinen asia on ajankohtaisesti hallituksessa valmistelussa oleva työnantajamaksujen alentaminen matalapalkkaista työtä tukien ja suosien. Kolmas on ajankohtainen bensiinin ja muiden polttonesteiden hintojen voimakas nousu.

Mitä yritysverouudistukseen tulee, niin hallituksen tämänpäiväisillä veroesityksillä ei edistetä työllisyyttä, yrittäjyyttä eikä suomalaista hyvinvointia, vaikka juuri tätä yritysverouudistukselta odotettiin. Kiristyvässä kansainvälisessä kilpailutilanteessa ja heikentyvän työllisyyskehityksen aikana Suomella ei ole varaa sellaisten päätösten tekemiseen, joiden jo valmiiksi tiedetään heikentävän yritysten kasvu- ja työllistämismahdollisuuksia sekä suomalaisen omistajuuden asemaa. Tehtävien uudistusten olisi kuitenkin tullut tukea juuri näitä päämääriä.

Menestyvien ja kasvavien pk-yritysten verotusta kiristää asetettu osinkokatto, joka luo yrityksen kasvulle pidäkkeen. Osinkokatolla rangaistaan juuri niitä yrityksiä, jotka ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja joilla on parhaat kasvun ja työpaikkojen luomisen mahdollisuudet. Osinkokatto luo uusia ongelmia myös sukupolvenvaihdostilanteisiin ja sisarosuuksien lunastamistilanteisiin. Myös listautumiskynnyksen mahdollinen nousu rankaisee suoraan kasvuyrityksiä. Listautuminen on näille yrityksille yksi mahdollisuus hankkia lisää rahoitusta ja kasvaa. Verouudistuksen myötä pääoman hankkiminen pörssistä kallistuu. Tämä voi valitettavasti johtaa siihen, että yrityksen myynnistä ulkomaiseen omistukseen tulee realistisempi ja houkuttelevampi vaihtoehto.

Uhkakuvaa Suomesta tytäryhtiötaloutena vahvistaa pörssiin jo listautuneiden yritysten osinkojen verotuksen kiristyminen, joka tulee laskemaan erityisesti pienten ja keskisuurten listayritysten osakkeiden kurssia. Suomalaisyhtiöiden arvon aleneminen heikentää yritysten kasvamisen ja laajentumisen mahdollisuuksia, samalla se tekee niistä yhä potentiaalisempia ostokohteita ulkomaisille yrityksille. Hallituksen verouudistus ohjaa pahimmassa tapauksessa suomalaista yrittämistä ulosliputuksiin ja suomalaista omistusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Suomalaisyrityksiä myydään tai fuusioidaan jo nyt enenevässä määrin Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan. Pelkäänpä, että lähitulevaisuudessa tulemme näkemään yhä enemmän suomalaisen omistuksen myymistä ulkomaille.

Kokoomukselle omistajuuden värillä on edelleen väliä. Suomalaisyritysten ja suomalaisomistuksen tulisi mielestämme olla tulevaisuudessakin etusijalla. Jos meillä ei ole yrityksiä, ei meillä ole tuotantoa, työtä eikä verotuloja. Hallituksen päätös ulottaa kunnallisverotuksen ansiotulovähennys ansiotulo-osinkoihin oli hallituksen vastaus pienten, vähän nettovarallisuutta omaavien yritysten veronkiristyksen torjuntaan. Eduskuntakäsittelyn aikana on nyt varmistettava, että tällä muutoksella todellakin estetään verotuksen kiristyminen kyseenomaisissa tilanteissa eikä luoda uusia väliinputoajien ryhmiä.

Yritysverouudistus on suurin yritystoiminnan edellytyksiin tehtävä muutos sitten vuoden 93 tehdyn kokonaisverouudistuksen. Puntarissa ovat suomalaisyritysten mahdollisuudet jatkaa liiketoimintaansa Suomessa. Yhteisöverokannan laskeminen on sinällään positiivinen viesti yrityksille, muttei yksin kanna kovinkaan pitkälle. Hallitus on nyt luomassa sekavaa, monimutkaista järjestelmää, joka on kaukana reilusta ja läpinäkyvästä. Hallitus eriyttää erikokoisten yritysten, eri omistajaryhmien ja eri sijoitusmuotojen verokohtelun. Erilaisin poikkeuksin, huojennuksin ja siirtymäsäännöksin vielä lisätään järjestelmän sekavuutta. Lopputuloksena on verokonsulttien kultakausi. Hallituksen esitysten monimutkaisuus edellyttää myös esitysten eduskuntakäsittelyn perinpohjaisuutta. Tämä on hankalasti toteutettavissa nyt käsillä olevan, hyvin tiukan käsittelyaikataulun puitteissa.

On jo nyt selvää, etteivät tehdyt päätökset tule olemaan kovinkaan pitkäkestoisia. Näin hallitus ylläpitää jatkuvaa epätietoisuutta ja ennustettavuuden puutetta veropolitiikassa. Uudistuksen vaikutuksia yritysten tekemiin päätöksiin on jatkossa tarkkaan seurattava ja ryhdyttävä nopeasti lisätoimiin niiden tullessa tarpeellisiksi. Se, ettei hallituksella nyt ollut kaikilta osin rohkeutta tarvittaviin rakenteellisiin verouudistuksiin, tarkoittaa ainoastaan väistämättömien päätösten lykkääntymistä. Hallituksen verouudistuksen julkilausuttuna tavoitteena oli Suomen verojärjestelmän kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen. Pidemmällä aikavälillä tämä jäi saavuttamatta.

Arvoisa herra puhemies! Toinen maamme talouteen ja ennen kaikkea työllisyyskehitykseen keskeisesti vaikuttava, ajankohtainen, hallituksessa esillä oleva, myös veroihin liittyvä uudistus on työnantajamaksujen alentaminen tavalla, jolla tuetaan matalapalkkaisen työn kysyntää eli alennetaan työllistämiskynnystä näillä sektoreilla. Tämä on hyvin tärkeätä Suomen talous- ja työllisyyskehityksen kannalta, joka on tietysti pankkivaltuuston aivan erityisen huolen ja tarkkailun kohteena. Hallituksesta tihkuneiden tietojen mukaan rakenteilla on uudistus, jolla matalapalkkaista työtä tuetaan työnantajamaksuja kohdennetusti alentamalla siten, että uutta rahaa tuohon uudistukseen oltaisiin laittamassa 50 miljoonaa euroa.

Haluan kokoomuksen eduskuntaryhmän puolesta todeta, että tämä on täysin riittämätön summa ja tällä panostuksella ei todellakaan edistetä työllisyyttä. Päinvastoin näin mitätön panostus toimii toisin. Se antaa niille, jotka alun alkaenkaan eivät ole uskoneet työnantajamaksujen alentamiseen keinona työllisyyden edistämiseksi, aseet käteen osoittaa, ettei tällä tavoin muka pystytä työllisyyttä edistämään. Kyllä pystytään, jos panostukset ovat riittäviä. Hallitus on luvannut ratkaisun runsaan viikon sisällä, ja vetoankin hallitukseen, että tehtäisiin todellinen uudistus, jolla todella tuettaisiin työllisyyttä ja parannettaisiin työn antamisen edellytyksiä nimenomaan matalapalkka-aloilla. Tämä vaatii satojen miljoonien eurojen panostuksen tähän uudistukseen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä omassa lakialoitteessaan on esittänyt 450 miljoonaa euroa, joka sekin on vähemmän kuin mitä keskusta ennen vaaleja lupasi äänestäjille tähän panostavansa. Me kaikki muistamme vaalienaluskeskustelut, missä keskustan edustajat moittivat muun muassa kokoomusta siitä, että se käyttää liian suuren osan veronalennusvarasta nimenomaan työnteon verotuksen keventämiseen. Keskusta lupasi, että se käyttää sen sijaan veronalennusvaraa elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen. Me kaikki tiedämme, miten siinä on käynyt, mitään ei ole tapahtunut. Ja toiseksi se lupasi, että se käyttää huomattavan osan työnantajamaksujen alentamiseen matalapalkkaista työtä suosien. Keskustan tarjoukset ja lupaukset vaalien allahan olivat, kuten tiedämme, 700 miljoonaa euroa, sitten vähän myöhemmin 600 ja viimeinen tarjous helmikuulta 2003 heidän viimeisessä vaaliohjelmassaan oli 500 miljoonaa euroa. Nyt hallitus kaavailee uudistusta, joka toteuttaa kymmenen prosenttia tuosta. Voisivatko paikalla olevat keskustalaiset kommentoida, minkä vuoksi näin tökeröllä tavalla keskusta on tässäkin suhteessa syömässä sanansa ja luopumassa vaalilupauksistaan? (Ed. Pulliainen: Missä päin keskustalaiset oikein ovatkaan?)

Kolmas asia, arvoisa puhemies, aivan lyhyesti. Kaikki tiedämme, että markkinaolosuhteet ovat johtamassa ja johtaneet polttonesteiden hinnan voimakkaaseen nousuun. Kiinnitän tässä yhteydessä vain huomiota siihen, että kun viime vaalikaudella kävi samoin, silloinen oppositiopuolue keskusta teki ei pelkästään yhden, vaan kaksi välikysymystä tästä asiasta. Siis kun hintataso viime vaalikaudella oli suunnilleen samalla tasolla bensiinin kohdalla kuin nyt, keskusta teki tästä asiasta kaksi välikysymystä ja julmisteli hallitukselle, kun se ei ole tarttunut verokeinoihin polttonesteiden hinnan alentamiseksi siitä, mihin markkinaolosuhteet olivat hinnan nostaneet. Nyt kysyn keskustalaisilta: Oletteko edes tässä asiassa sanojenne mittaisia, onko teidän hallituksenne, se hallitus, missä te olette keskeisillä paikoilla mukana, onko se toimimassa siten kuin viime vaalikaudella vaaditte eli tarttumassa veroaseeseen polttonesteiden hinnan alentamiseksi? Näillä asioilla, myös polttonesteiden hintatasolla, on oma merkityksensä maamme talouden kehityksen kannalta.

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuuston kertomuksessa kiinnitetään huomiota euroalueen talouteen, ja voidaan näitä mittareita katsottaessa havaita, että euroalue ei todellakaan pärjää hyvin maailmanlaajuisessa kilpailussa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Euroalueen kasvu on jäänyt alhaisemmaksi, työttömyysaste korkeammaksi ja julkisen talouden tasapaino ei myöskään ole hyvä. Tässä mielessä johtopäätös, joka pankkivaltuuston kertomuksessa sanotaan, että euroalueen talouspolitiikka on ollut passiivista, pitää paikkansa. Näin ollen olisi erittäin tarpeellista korostaa tässä yhteydessä sitä, että Lissabonissa sovittu ajatus siitä, että euroalueesta tehtäisiin maailman kilpailukykyisin alue ja että se perustuisi nimenomaan osaamisiin ja innovaatioihin, on äärettömän tärkeä, koska euroalueen väestö ikääntyy ja kaikin puolin on välttämätöntä, että yhteisin ponnisteluin voidaan lisätä Euroopan kilpailukykyä kansainvälisessä taloudessa. Tässä suhteessa passiivisuus ei tietenkään ole mikään oikea väline, vaan kaikenlainen aktiivinen toiminta.

Koska aikaa on rajallisesti, en tällä erää puhu enempää tästä euroalueen talouspolitiikasta, mutta sitä vastoin kiinnitän huomiota pankkivaltuuston kertomuksessa mainittuihin Imf:n suosituksiin, jotka liittyvät Suomen talouspolitiikan linjauksiin. Yllätys, yllätys, myöskin Imf niin kuin monet muut kansainväliset arvioitsijat ovat aina vaatimassa Suomelta rakenteellisia muutoksia kuitenkaan täsmentämättä juurikaan, mitä noilla rakenteellisilla muutoksilla ja ylipäätänsä julkiseen talouteen liittyvillä säästöillä rakenneuudistusten kautta käytännössä oikeastaan tarkoitetaan.

Mielestäni tärkeää olisi se, että jatkoksi sille kannustintyölle, joka yrittää korostaa sitä, että kaikissa olosuhteissa työn kautta toimeentulon hakeminen olisi järkevää, sen rinnalle tarvitaan ehdottomasti matalapalkka-aloja suosiva työnantajamaksu-uudistus, johonka oikeastaan ed. Zyskowicz viittasi. Mielestäni nämä kaksi asiaa, toisaalta työttömien kannustaminen siten, että verotusta, sosiaaliturvaa ja palvelumaksuja yhteensovitetaan niin, että ei synny kannustinloukkuja tai että ylipäätänsä työllistymisen kynnys ei nouse liian korkeaksi, tarvitsevat myöskin rinnalleen sen, että matalapalkka-alojen töitä voi löytyä.

Tämä kahdella raiteella ajaminen on mielestäni senkin vuoksi perusteltua, että mielestäni on niin, että työn verotuksen yleisellä alentamisella ei pystytä vaikuttamaan pitkäaikaistyöttömyyden alentamiseen tai sen pilkkomiseen, koska kysymyksessä on jo useamman vuoden työttöminä olleiden ihmisten vaikea tilanne. Mielestäni on kohtuullista sanoa, että kokoaikatyö on oikeus, mutta osa-aikatyön pitää olla mahdollisuus. Tältä osin tarvitaan siis matalapalkka-alojen työnantajamaksujen uudistusta niin, että tällaisia työmarkkinoita voi syntyä ja tätä kautta voidaan palauttaa ihmisiä työmarkkinoille, tarjota heille tätä kautta oman elämän hallinnan mahdollisuus, saada aikaan kansantaloudellista säästöä ja sen lisäksi edistää hallituksen tavoittelemaa korkeampaa työllisyysastetta. Tältä osin jäämme siis odottamaan näitä uudistuksia, mutta mielestäni olisi hyvin tarpeellista, että ainakin yhdelle rakenteellisen muutoksen vaatimukselle annettaisiin juuri tämän kaltainen sisältö.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin kiinnittää huomiota rahoitusjärjestelmän toimivuuteen ja vakauteen, jonka on todettu kertomuksessa olevan erinomainen. Kuitenkin on tosiasia se, että meillä on edelleen pankkikriisin jälkeinen aika keskeneräinen ja hoitamaton. Me olemme käynnistäneet eduskunnan ponsiin liittyen jo 90-luvun alussa erilaiset oikeudenkäyntiprosessit vahingonkorvauksien saamiseksi pankkien toimivalta johdolta, hallinnoilta, niiden yhteiskunnallisten kulujen peittämiseksi, jotka pankkikriisistä aiheutuivat. Nyt kuitenkin aikaa on kulunut ja voi sanoa, että näköpiirissä ei ole sellaisten vahingonkorvauksien saaminen, jotka millään tavalla olisivat relevantteja koko tämän kokonaisuuden huomioon ottaen, ja sen vuoksi mielestäni olisi aiheellista, että eduskunta käsittelisi nyt asiaa niin, että se ottaisi poliittisen vastuun tämän prosessin hoitamisesta sen sijaan, että jatkettaisiin tätä vastuunpakoilua virkamiesvetoisen toimiohjelautakunnan turvin.

Esimerkkinä voin mainita sen, että kun toimiohjelautakunta on hylännyt jälleen kerran Lounais-Suomen Säästöpankin luottamushenkilöiden vahingonkorvausesitykset sen vuoksi, että se katsoo sen loukkaavan yhdenvertaisuutta, niin voin kyllä sanoa, että tässä ei mielestäni enää käytetä järkeä vaan toimitaan juridiikan mukaan. Ei ole mitään järkeä, että kyseisen pankin luottamushenkilöiltä yli kymmenen vuoden jälkeen peritään vahingonkorvauksia, kun luottamushenkilöiden osalta ei ole ollut osoitettavissa minkäänlaista rikollista toimintaa, joka olisi mielestäni vain ja ainoa perustelu tämän prosessin jatkamiseen.

Mielestäni onkin siis tarpeellista rahoitusjärjestelmien vakauden ja toimivuuden kannalta tehdä tilinpäätös tältä osin pankkikriisin osalta ja ottaa poliittinen vastuu eduskunnassa siitä, että on aika saattaa nämä prosessit päätökseen. Ei ole järkeä pyörittää itseisarvoisesti näitä oikeudenkäyntiprosesseja eikä missään tapauksessa pitää myöskään tällä hetkellä jo perikuntia tässä piinassa. Näitten vuosien aikana on jo käynyt niin, että osa henkilöistä, joilta vaaditaan korvausta, ovat jo edesmenneitä ja perikunnilta nyt sitten kuvitellaan saatavan jotakin. Kuka tässä on voittanut, se on tietysti sitten juristien iso ammattikunta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rahoitusmarkkinoiden vakauden eikä niiden pitkäjänteisen kehittämisen kanssa.

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Alho oli kyllä todella oikeassa tässä Lounais-Suomen Säästöpankkiasiassa, jonka kohdalta kuulimme tämän uutisen, jonka ed. Alho äsken esitteli. Tämän taustallahan on toimiohjelautakunnan ratkaisu. Kun täällä ovat toimiohjelautakunnan isä ja luoja paikalla, kaksi entistä ministeriä, Alho ja Skinnari, ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että tämmöisen lautakunnan perustaminen silloin aikoinaan saattoi olla aivan paikallaan, mutta nyt kun katsoo, että toimiohjelautakunta tällä tavalla ohjeistaa tilanteessa, jossa ilmeisesti rikollista toimintaa ei ole ollut, niin tässä ei ole mitään järkeä. Tämä sama periaate on läpikotaisesti: nyt vakuusrahaston valtuusto käsittelee näitä asioita, ja on aivan sama tilanne, ei mitään järkeä koko tässä hommassa. Tässä alkaa jo oikeustaju kansalla pettää, että eikö tähän nyt jotakin järkeä voisi tulla. Meillä on kuitenkin 90-luvulta ennakkotapauksia, joissa järki sentään oli mukana, mutta nyt sitä ei ole enää ollenkaan.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Pitää todella paikkansa, että silloin, kun olin ministerinä, tämä toimiohjelautakunta oli vetämäni ministerityöryhmän tulos, ja otan siitä täyden poliittisen vastuun, että tällainen elin perustettiin. Mutta siinä tilanteessa se oli minusta ihan oikea virkamieskollegiaalinen tapa puuttua näihin asioihin. En tunne nyt tätä tilannetta, joka täällä on ollut esillä, mutta kysymyshän on valtiovarainministeriön yhteydessä olevasta toimielimestä, johon tarvittaessa ministeriö ja myös valtioneuvosto voi puuttua, mutta myös tietysti eduskuntakin. Tämä asia varmasti on sellainen, jota kannattaa nyt katsoa.

Itse puheenvuoron halusin ottaa ensinnäkin sen takia, että talousvaliokunnassa on käsitelty näitä asioita, jotka liittyvät tähän uuteen Eurooppaan, jos niin voidaan sanoa, ja joihin pankkivaltuustokin on jollain tavalla varautunut ja Rahoitustarkastuskin kiinnittämällä siihen huomiota, että tämä Eurooppa tulee entistä haasteellisemmaksi. Pankkivaltuuston puheenjohtaja jo toi esille esimerkiksi Rahoitustarkastuksen osalta huolen Nordea-pankin irtautuessa Suomesta ja Rahoitustarkastuksesta, ja todellakin se on aiheellinen huoli sen takia, että kysymys on siitä, että Nordean maksama osuus Rahoitustarkastuksen budjetista on noin kolmasosa. Se silloin merkitsee sitä, että jollain tavoin pitää näitä toimintoja rahoittaa, ja voidaan sanoa, että tässä mielessä onneksi ainakin Suomen Pankilla on nyt taloudellinen tilanne sellainen, että se voi tämän asian pankkivaltuuston ja Rahoitustarkastuksen kanssa myös yhdessä katsoa. Mutta tähän on erittäin suuresti kiinnitettävä huomiota, koska nyt Eurooppa on ihan erilainen sen takia, että täällä on nyt huomattavasti useampia valuuttoja liikkeellä ja huomattavasti erilaista rahoituspolitiikkaa.

Euroopan unionissa on nyt tehty sellainen ratkaisu, että vaikka kaikki säännökset koskevat kaikkia jäsenmaita, valvonta on yhä enemmän siirretty kuhunkin jäsenmaahan. Se tarkoittaa myös rahoituspolitiikkaa ja rahoitustoiminnan valvontaa. Tämä tulee kyllä merkitsemään suhteellisen mielenkiintoisia tilanteita, ja uskon, että yritysmaailmassa myös Suomessa on odotettu tätä tilannetta, voi sanoa, että ei niinkään verouudistusta vaan sitä, minkälaiseksi Eurooppa muodostuu nyt tämän jälkeen, kun yritysten hajautuminen useampaan Euroopan maahan on mahdollista ja lokakuussa Suomessakin voimaan tulevan eurooppayhtiöitä koskevan asetuksen mukaan voidaan valita se edullisin maa, jossa tulee olemaan yhtiön pääkonttori. Tämä tietysti kysyy aika paljon rahaa. Esimerkiksi eilen Finnverassa kävi ilmi, että tänä vuonna on erittäin vähän kysytty lainoja. Silloin ei kysymys voi olla siitä, etteikö olisi maailmassa mahdollisuuksia, vaan siitä, että nyt odotetaan sitä jotakin. Tässä mielessä kyllä epäilen, että vaikka minkälainen yritysverouudistus tänne olisi tuotu, tämä tilanne ja kritiikki olisi suurin piirtein saman tyyppinen.

Tämä on siinäkin mielessä tärkeä asia, että näitä säännöksiä on tullut kymmeniä esimerkiksi tänä keväänä talousvaliokuntaan, E-asioita, U-asioita tai kilpailulainsäädännön kokonaisuudistus, joka merkitsee käytännössä juuri sitä, että kilpailu Suomessakin tulee sillä tavoin toisaalta realistisemmaksi, että näiden yhtiöiden välille, jotka monella alueella, on niitä sitten viisi tai kymmenen, käytännössä ovat jonkunlaisessa monopoliasemassa Pohjoismaissa, voi nyt tulla tämän uuden kartellilainsäädännön myötä myös todellista kilpailua. Toivon, että esimerkiksi moottoritierakentamisessa ja muussa tällaisessa, ei ainoastaan asfalttiasioissa vaan muussakin, tulee sellainen tilanne, että tulee todella aito kilpailu siitä, kuka halvemmalla rakentaa moottoriteitä, myös näitä kalliimpia, jotka vievät veronmaksajien varoja.

Rahoitustarkastuksen toimintaan, josta on nyt annettu oikein erillinen tarkastuskertomus, haluan siinäkin mielessä kiinnittää huomiota muun muassa tämän kilpailun näkökulmasta, että Euroopan unionin perustajamaa Italia oli se, jossa Parmalat on voinut toimia sillä tavoin käyttäen hyväkseen kaikkia Euroopan unionin tukia, käyttäen hyväksi kaikkea sitä poliittista voimaa, jota näin suuri EU-jäsenmaa ja maksajamaa voi käyttää, ja kaikki tämä on voinut tapahtua, kun samaan aikaan oltiin jossain määrin vahingoniloisia siitä, että USA:ssa tällainen Enron voi vetää tilintarkastusta ja valtiota ja palkansaajia ja eläkeläisiä sillä tavoin vilpillisesti, että kaikkien rahat menivät, toisin sanoen valvonta ei ole toiminut.

Arvoisa puhemies! Nyt kun Suomen Pankki tulee saamaan uuden pääjohtajan, niin toivoisi, että tämä Suomen Pankin ja eduskunnan välinen vuoropuhelu olisi muutakin kuin pelkästään tätä pankkitarkastuskertomuksen käsittelyä lähetekeskustelussa ja sitten sitä palautekeskustelua, kun sitä koskeva mietintö tulee talousvaliokunnasta. Yleisömäärät ovat suurin piirtein samanlaisia. Se ei tietenkään ole hyvä siinä mielessä, että nämä asiat ovat todella tärkeitä. Kun sosiaali-, terveys- ja koululainsäädännössä tai niitten rahoituksessa mietitään sitä, millä tavoin rahoitus voitaisiin järjestää, tai mietitään verouudistusta, niin nämä asiat ovat kuitenkin ne puitteet, jotka ovat paljon tärkeämpiäkin monessa asiassa.

Tämä nykyinen Suomen Pankkia koskeva laki tarjoaisi aivan toisenlaisiakin mahdollisuuksia siihen, että eduskunnan ja Suomen Pankin välille syntyisi todellista keskustelua, mutta sitä ei ole käytetty. Tietenkin voin sanoa, että se on myös talousvaliokunnan vika. Ongelma on nyt korjaantumassa, kun talousvaliokunta on saamassa toisen valiokuntaneuvoksen. Silloin meillä on kaksi valiokuntaneuvosta, mutta siltikin voidaan kysyä, mikä on rahoituspoliittinen osaaminen eduskunnassa, millä tavoin me pystymme todella käsittelemään asioita täällä niin, että voimme olla tietoisia siitä, että Rahoitustarkastuksen osalta on todella menetelty näin, pörssin osalta on menetelty niin kuin pitää, myös pankkijärjestelmän osalta on menetelty niin kuin pitää ja vakuutusvalvonnan osalta on menetelty kuin pitää. Ei se pelkkä valtion budjetin käsittely, joka on kuitenkin vähäinen osa verrattuna siihen, minkälaisista rahamääristä pankeissa ja vakuutusyhtiöissä on kysymys, takaa eduskunnassa tällaista taloudellista asiantuntemusta tai kokemusta niistä toiminnoista, jotka tämä käytännössä vaatisi. Tämä on enemmänkin tällaista taloudellis-hallinnollista asioitten käsittelyä, joka tietysti sekin on tärkeää, mutta kysymys on siitä asiantuntemuksesta, jolla niin pankkien asiakkaitten, vakuutusyhtiöitten asiakkaitten kuin veronmaksajienkin rahoja valvotaan. Tätä vuoropuhelua Suomen Pankin ja eduskunnan, Rahoitustarkastuksen ja myös vakuutusvalvonnan kanssa tarvittaisiin, koska nyt nämä kaikki lait on tällä hetkellä uudistettu ja vakuutusvalvonnan osalta laki on tällä hetkellä valiokunnan käsiteltävänä.

Erkki Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Skinnari oli harvinaisen oikeassa kertoessaan Parmalatin käyttäytymisestä Italiassa. Eduskunnan maatalousvaliokunnan matkalla Italiassa kävi aivan yllättäen ilmi, kuinka näistä Italian vanhoista maitokiintiöylityssakoista on päästy kuulemma Euroopan yhteisöjen tilintarkastusviraston kanssa uuteen sopimukseen, jonka mukaan niitten maksamiseen on saatu 14 vuotta lisää maksuaikaa. Jokainen meistä tietää, millä tavalla Parmalat-yhtiölle on tässä viime aikoina käynyt, elikkä siis toisin sanoen tämä Euroopan yhteisöissä erikoiskohtelun saanut valtio ja siellä toimivat yhtiöt ovat todella uskomattomalla tavalla kupanneet tätä yhteisöä, johon me liityimme 1.1.1995.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Ben Zyskowicz käytti hyvän puheenvuoron, joka edustaa täysin luonnollisesti kokoomuksen kantaa tähän tilanteeseen ja tämänpäiväiseen yritysverouudistukseen. Kun puhutaan viime vuodesta ja viime vuoden työttömyydestä, työllisyydestä, niin on todella ihan oikein katsoa hiukan taaksepäin, mitä on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja mitä pitäisi tehdä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

90-luvun alussa, kun tapahtui romahdus, vuosi 94 oli aika lailla pohjalukema. Monessa suuressa keskuksessakin työttömyys oli yli 20:tä prosenttia, ja keskisuurten kaupunkien osalta, kun tehtiin vertailututkimus, oli mielenkiintoista havaita, että sellaisissa kaupungeissa kuin Jyväskylä, Pori, Lahti, Tampere, Kuopio, Oulu, kaikissa näissä kaupungeissa, työttömyyden romahdus tapahtui melko lailla samalla tavalla pääsektoreilla prosentuaalisesti. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi jos otetaan Jyväskylän kaupunki keskeiseksi vertailukohteeksi tässä joukossa, niin rakentamisen alalla, teollisuuden alalla ja kaupan ja palveluiden alalla, näillä kolmella eri sektorilla, näissä vertailukaupungeissa romahdus tapahtui suurin piirtein samalla tavalla. Kun taustoja selvitteli, niin siitä oli selvästi havaittavissa, että valtakunnalliset syyt ja yli valtakunnan rajojen menevät syyt olivat keskeiset tekijät, jotka siinä romahduksessa olivat mukana.

Sitten jos mietitään, mitä siitä eteenpäin tapahtui Paavo Lipposen hallitusten aikana, kun tavoite oli puolittaa työttömyys, joka oli hyvä tavoite: Mentiin hyvään suuntaan. Kunnat toimivat ja elinkeinoelämä, voi sanoa, aika lailla samansuuntaisesti valtiovallan kanssa, mikä minusta olisi tänäkin päivänä hyvä muistaa, eli otettiin samansuuntainen tavoite, että tehdään kaikki voitava, että työttömyyttä saadaan alennettua Suomessa. Perustettiin kehitysyhtiöitä, tuettiin kaupunkien toiminnan kautta jopa rahallisesti elinkeinoelämää, saatiin uusia työpaikkoja aikaan niin, että sitten seuraavan kymmenen vuoden aikana se romahdus oli saatu kurottua umpeen, eli esimerkiksi Jyväskylän kaupungissa on luotu suurin piirtein saman verran työpaikkoja kuin silloin menetettiin.

Nyt jos katsotaan tämän päivän tilannetta, mikä se nyt on, niin viime vuonna jo Anneli Jäätteenmäen hallituksen ja sittemmin Vanhasen hallituksen aikana työttömyyden lasku on monella alueella Suomessa pysähtynyt ja ollaan sellaisessa kuolleessa kulmassa, jossa pitäisi tehdä aivan samanlaisia johtopäätöksiä kuin tehtiin 90-luvun alussa silloin, kun oltiin pohjalla, ja tehdä nimenomaan ne yhteistyössä sillä lailla, että siellä ovat mukana valtio, kunnat ja elinkeinoelämä ja että puhalletaan yhteen hiileen ja toimitaan samansuuntaisesti. Eli pitää muistaa, kun työllistämisestä puhutaan, että keskeiset työllistäjäthän ovat valtio, kunnat, elinkeinoelämä. Jos katsotaan kymmenen vuotta taaksepäin, niin ei valtion sektorille ole työpaikkoja tullut lisää, päinvastoin, monella sektorilla niitä on vähemmän. Kuntien osalta on aivan samanlainen tilanne. Kuntien palkkaama henkilöstö ei ole kasvanut ainakaan sanottavasti, vaikka tarvetta tällä hetkellä olisikin. Tosiasiallinen tilanne on tänä päivänä sama kuin se oli 90-luvun alun romahduksen jäljiltä, niin että jäljelle jää pelastavaksi sektoriksi elinkeinoelämä ja sinne luotavat uudet työpaikat. Siihen pitäisi satsata niin paljon, kuin suinkin mahdollista ja rahkeissa vaan varaa on, myös valtiovallan päätöksillä.

Nyt palaan siihen tämänpäiväiseen yritysverouudistukseen. Niin kuin täällä edustajat Zyskowicz ja Sasi totesivat, ei tällä päätöksellä kyllä tämä tilanne korjaannu. Vaikka ne päätökset ja toimenpiteet, joita tehdään, ovat oikean suuntaisia, missään tapauksessa ne eivät tule olemaan minun mielestäni riittäviä. Tarvittaisiin nyt sitten sellainen henki, että vielä kertaalleen kuitenkin mietittäisiin, millä tavalla todella nämä kolme organisaatiota, julkishallinto elikkä valtio ja kunnat sekä elinkeinoelämä, saadaan toimimaan niin, että työttömyyden käyrät kääntyvät laskuun ja työpaikat alkavat lisääntyä eri puolilla maata. Nyt täytyy muistaa se, että työpaikat ovat vähentyneet, ja kun tavoite on vaalikauden aikana saada 100 000 uutta työpaikkaa, tämä ei kyllä kovin hyvältä kaiken kaikkiaan näytä.

Vielä loppuyhteenvetona: Yritysverouudistus oli kyllä ainakin minulle henkilökohtaisesti pettymys nimenomaan työllistämisen kannalta katsottuna.