8) Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain muuttamisesta
Marjukka Karttunen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämän lakialoitteen
tarkoituksena on turvata lapsen etu silloin, kun väkivaltainen
vanhempi tapaa lapsiaan, ja silloin, kun on olemassa riski lapsen
kaappaamiselle tapaamisen yhteydessä. Perheväkivalta on
liian usein vaiettu ongelma, joka koskettaa satojatuhansia suomalaisia,
mukana lapsia ja nuoria. Jopa joka viides lapsi eli noin 200 000
lasta Suomessakin kärsii perheväkivallasta.
Perheväkivallan seuraukset ovat traumaattisia. Mitä enemmän
ihmisellä on siitä kokemuksia, sitä vakavampia
ovat ongelmat: suru, tuska, toivottomuus, viha ja jopa mielenterveys-
ja päihdeongelmat. Tutkimusten mukaan väkivaltarikoksiin
syyllistyneet lapset ja nuoret ovat usein itse joutuneet pahoinpidellyiksi
lapsuudessaan. Perheen sisäisen lähestymiskiellon
ja sen lisäksi, että syytettä perheväkivallasta
ei voisi asianomistajan pyynnöstä enää peruuttaa,
on erityisesti lapsiin kohdistuvan perheväkivallan vastaisen työn
parantamiseksi huolehdittava siitä, että lapsen
tapaaminen toteutetaan valvottuna, jos on olemassa perusteltua syytä pelätä lapsen
fyysisen tai psyykkisen terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin
olevan uhattuna tai vaarassa tapaamisen aikana. Vuodessa kuolee
10—15 alle 15-vuotiasta lasta väkivallan seurauksena.
Lapsen suojelemisen on aina oltava etusijalla. Onkin oikeudetonta,
että uhkasakkojärjestelmällä pakotetaan
lapsi tapaamaan väkivaltaista etähuoltajaa. Liian
usein lähihuoltajaa uhataan uhkasakoilla, ellei hän
luovuta lasta esimerkiksi viikonlopputapaamiseen, vaikka lapsi on
pelokas. Kunnat tulisikin velvoittaa lailla järjestämään mahdollisuus
valvottuihin tapaamisiin tapaajavanhemman ja lapsen turvallisen
tapaamisen mahdollistamiseksi. Kansainvälisen lapsikaappauksen
vastaisessa työssä on äärimmäisen
tärkeää keskittyä ennaltaehkäisyyn.
Tässä mielessä vanhemman velvoittamisesta
valvottuun tapaamiseen olisi lapselle monessa tapauksessa korvaamatonta
hyötyä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä toinen ed. Karttusen
aloite on erinomaisen hyvä, mutta pidän erittäin
ihmeenä sitä — ei liity tähän
aloitteeseen — että suomalaisissa perheissä lapsen
tapaamisoikeudesta ja siitä kiistelystä, väkivallasta,
käydään erinomaista kisaa ja taistelua.
Näillä vanhemmilla tuntuu olevan erinomainen halu
näiden tapaamisten yhteydessä järjestettäviin
ristiriitoihin jne., mutta kasvatusvastuuta useinkaan he eivät
näistä perheistä ja lapsista tunne, olipa
sitten tällainen yhteisöperhe, joka elää saman
katon alla, taikka erikseen elävät vanhemmat.
Tätä kasvatusvastuuta korostaisin erityisesti
ja sen esille kaivamista.
Mutta, herra puhemies, yksi erikoinen aihe kiinnostaa tässä,
että allekirjoittajana on vain kokoomuslaisia tai kokoomushenkisiä.
Näen kyllä täällä allekirjoittajina
ed. Tony Halmeen perussuomalaisista ja Erkki Virtasen vasemmistoliitosta,
mutta ehkä he ovat niin lähellä kokoomusta,
että ovat mahtuneet tänne asiaan, kun sen sijaan
peruskansanedustajia, joita itseni lisäksi katson ed. Pulliaisen
edustavan, ei ole tähän listaan mahtunut eikä sattunut
kohdalle. Ehkä tämä vaan on vaatimaton
yhteensattuma, mutta tämmöinen jäi mieleen.
Marjukka Karttunen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tunnustan kyllä, että kun
oli kaksi lakialoitetta meneillään samaan aikaan,
niin tähän toiseen jäi nimien kerääminen
vähemmälle, koska huomasin, että on vaikea
selittää kahta asiaa yhtä aikaa.
Mutta lapsella on oikeus tavata vanhempiaan. Realistinen käsitys
omasta vanhemmasta on lapsen kasvulle kuitenkin parempi kuin kuviteltu,
ja tarve näihin valvottuihin tapaamisiin kasvaa koko ajan
ja on valtava puute näistä tapaamispaikoista.
Uhkasakkoja ei saisi tuomita, jos lähihuoltaja suostuu
valvottuun tapaamiseen. Uhkasakko ei palvele lapsen etua. Näissä tapauksissa vanhemmat
ovat niitä, jotka tarvitsisivat apua ongelmiinsa.
Lapsiuhrit ovat kova hinta laiminlyödystä sosiaalityöstä.
Laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ei suoraan mainita
vanhemman väkivaltaisuutta huoltokykyä rajoittavana
tekijänä. Tämän epäkohdan
vuoksi väkivaltaiset vanhemmat saavat tavata lapsiaan ilman
valvontaa huolimatta siitä, että jo pelkästään
väkivallan todistaminen on lapselle yhtä traagista
kuin joutuminen itse pahoinpitelyn uhriksi.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Siunatuksi lopuksi tälle perheväkivaltailtapäivälle
totean, että jos jotakin tämä keskustelu,
joka on nyt kestänyt 2 tuntia 15 minuuttia, on opettanut,
niin sen, että tämän puolen lainsäädännön kodifioinnilla
on todella kiire. Jos siis näin paljon epäkohtia
todetaan niin monen kansanedustajan toimesta nyt voimassa olevassa
lainsäädännössä, niin
kyllä tässä oikeusministeriöllä on
todella töitä lähiviikkoina.
Keskustelu päättyy.