Täysistunnon pöytäkirja 63/2007 vp

PTK 63/2007 vp

63. TORSTAINA 11. LOKAKUUTA 2007 kello 16

Tarkistettu versio 2.0

10) Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 37 §:n muuttamisesta

 

Mikko Kuoppa /vas(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Edellä käsiteltiin lukiolaisten oppikirjakustannuksia. Nyt on ammattikoululaisten oppikirjakustannuksista ja opintomateriaaleista kysymys.

Haluan tässä tarkentaa ed. Kähköselle sitä, että minun lähtökohtani on ollut kaiken aikaa, että valtio ottaa nämä kustannukset eikä niitä siirretä kunnille.

Kirjojen hankintakulut ovat suuria myös suhteessa siihen opintotukeen, jota ammattikoululaiselle voidaan myöntää. Sakki ry on huolissaan tilanteesta, jossa suurin osa täysi-ikäisistä opiskelijoista joutuu käymään ansiotyössä kattaakseen opiskelusta aiheutuvat kustannukset. Tämä osaltaan haittaa myös opintoihin keskittymistä. Tämä on aivan todistettu asia.

Ammattiin opiskelevien opiskelijajärjestö Sakki ry on ilmaissut huolestumisensa lisääntyneistä materiaalimaksuista, jotka nousevat opiskelun aikana jopa 500 euroon. Saadakseen nämä materiaalimaksut maksettua opiskelijan on käytävä työssä, jotta tämä raha jostain löytyy, jos ei vanhemmilta sitä ole saatavissa. Usein opiskelijoiden ja myöskin nimenomaan ammattikoululaisten vanhempien maksukyky on valitettavasti hyvin rajallinen, ja siinä suhteessa nämä opiskelukustannukset ovat mielestäni kohtuuttoman korkeita. Tässä suhteessa, kun aina puhutaan opiskelun tärkeydestä, minun mielestäni tässä jos missä olisi valtiovallalla mahdollisuus sitten näyttää se esimerkki, että se arvostaa opiskelua ja ammatin hankkimista nuorena.

Lauri Kähkönen /sd:

Puhemies! Juuri viime vuosina tällä ammatillisella puolella on kaivattukin opiskelijoita, erityisesti toivotaan heitä lisää työelämään siltä puolelta, ja lukioon tulevien määrä onkin suhteellisesti vähentynyt. Tuossa ed. Kuoppa totesi tavallaan myös edelliseen lakialoitteeseen liittyen ja tähän, että valtion tulisi kantaa oma vastuu. Näin itsekin sitä omassa puheenvuorossani ainakin halusin, että se tulee selvästi esille. Nyt valitettavasti, kun tarkastellaan muun muassa tulevan vuoden valtionosuuskaavailuja ja niiden laskelmia, valtionosuusprosenttia tavallaan ollaan pienentämässä opetustoimessa. Eli kuntien osuutta siinäkin ollaan kasvattamassa.

Monet kunnathan kilpailevat opiskelijoista yleensäkin ja jotkut antavat oppikirjat tai osan oppikirjoista, osa tietokoneen opiskelijoille jne. Eli tämäkin aloite on siinä mielessä aivan oikean suuntainen, mutta kuntien syliin näitä kustannuksia ei voi kaataa. Siis omasta osastaan kunnat varmasti pystyvät huolehtimaan, mutta tällä hetkellä näitä rasitteita on enemmän kuin tarpeeksi. Valitettavasti tosiaan tämä hallitus on nyt suunnittelemassa muun muassa opetustoimen osalta, että kuntien rasitusta kasvatetaan tämän kokonaisrahoituksen osalta.

Keskustelu päättyi.