Hanna-Leena  Hemming  /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvin monet meistä tietävät, miltä tuntuu olla pienen rikoksen uhri. Esimerkiksi kansanedustajakollegaltamme varastettiin kännykkä Madridissa hiljattain. Se tunne sen jälkeen on typerryttävä. Kysymykset pyörivät päässä siinä tilanteessa: Miksi tämä tapahtui juuri minulle, olinko minä ansainnut tämän, teinkö jotain väärää, että tämä tapahtui minulle, olinko huolimaton? Ja kysymys myös: Eikö kukaan nähnyt, mitä tapahtui?

Omaisuusrikoksen jälkitunnelmat ovat kuitenkin hyvin pientä verrattuna rikoksiin, jotka kohdistuvat ihmisen fyysiseen itsemääräämisoikeuteen, ja näitä rikoksia ovat raiskaukset, hyväksikäytöt ja pahoinpitelyt.

Lakialoitteeni väkivaltarikosten lapsiuhrien oikeusturvan parantamisesta on suorastaan surullisen ajankohtainen. Adventtikirkon tapausten lisäksi viikoittain ja päivittäin on puhuttu eri raiskausoikeudenkäynneistä. Tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan raiskauksesta, jossa uhri oli tapahtumahetkellä 16-vuotias, tekijä 39 vuotta, käsittely kesti 1,5 vuotta, eli tämä liittyy juuri siihen asiaan, mistä tämä lakialoite on tehty.

Viime viikkoina julkisuuteen tulleet uutiset etenkin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista rikoksista ovat raadollisia. Ne taas kerran muistuttavat siitä, kuinka turvaton lapsi ja nuori on. He ovat syyttömiä kärsijöitä aikuisten tekemissä rikoksissa. Alaikäiset uhrit maksavat näistä rikoksista kuitenkin täyden hinnan vieläpä pidemmän kautta. Vaikka lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja suoranaiset raiskaukset herättävät meissä ehkä kaikkein voimakkaimmin tunteita, ei muustakaan väkivallasta alaikäisiä kohtaan pidä vaieta. Eilisessä Ilta-Sanomissa kerrottiin äidin hakanneen nelikuukautisen vauvansa henkihieveriin.

Kaikki lapsiin kohdistunut väkivalta loukkaa uhrin fyysistä koskemattomuutta ja horjuttaa samalla hänen mielenterveyttään usein jopa lopuksi elämää. Mitä pidempään väkivaltarikos pysyy salassa ja mitä kauemmin sen oikeuskäsittely kestää, sitä pidempi on se aika, jonka nuori tarvitsee toipuakseen hänelle aiheutuneesta traumasta. Alaikäisten uhrien tapauksessa valitettavan yleistä on, että rikos pysyy salaisuutena hyvin pitkään, niin kuin nyt Adventtikirkon tapauksessa kuultiin, ja usein jopa siihen asti, että uhri kasvaa itse aikuiseksi ja ymmärtää ja uskaltaa viimein nostaa asian esiin. Kuitenkin jopa niissä tapauksissa, joissa rikos voidaan todeta tapahtuneeksi pian tapahtuman jälkeen, nuoren uhrin on pakko alistua tilanteeseen, jossa asian käsittely kestää kuukausia ja jopa vuosia, niin kuin tässä Helsingin Sanomien esimerkin tapauksessa.

Lapsi tai nuori on jo usein esitutkinnan ajan terapian parissa ja saa näin voimia toipumiseensa. Lapsi kuitenkin maksaa tästä rikoksesta omalla mielenterveydellään ja fyysisellä terveydellään, ja sitä kautta hinta yhteiskunnallekin saattaa nousta hyvin suureksi, kun terapiajaksot venyvät asian käsittelyn venyessä.

Alaikäisiin kohdistuneet rikokset ovat syyteharkinnassa samalla lähtöviivalla kuin mitkä muutkin rikokset, vaikkapa kioskiryöstöt. Niinpä alaikäisiä koskevat jutut saattavat seistä jonossa syyttäjänvirastossa jopa kuukausikaupalla. Vaikka demokratian nimissä syyttäjät ottavat juttuja käsittelyyn pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä, ei tämäkään tasa-arvo aina toteudu elävässä elämässä, nimittäin erityisen ikävä ja arkaluontoinen juttu saattaa jäädä paperipinon pohjalle keskimääräistä pidemmäksikin aikaa sen lisäksi, että sitten kun syyttäjä viimein alkaa käsitellä tätä asiaa, hän saattaa viivytellen viedä asiaa eteenpäin.

Tällä hetkellä syyteharkinnan viipyminen ja aika käräjäoikeudessa pidettävään asian pääkäsittelyyn vaihtelee suuresti eri syyttäjäyksiköissä ja käräjäoikeuksissa ja erityisen vaikea tilanne on luonnollisesti suurissa käräjäoikeuksissa, joissa asian vireille tultua oikeuskäsittelyä saattaa joutua odottamaan jopa kuukausia, tänä syksynä saamani tiedon mukaan Helsingissä 8 kuukautta. Käräjäoikeuden pääkäsittelyn jälkeen jää vielä nähtäväksi, siirtyykö juttu ylempiin oikeusasteisiin, mikä saattaa merkitä vuosienkin aikalisää, ennen kuin tämä uhri voi viimein vapauttaa ajatuksensa tästä tapahtumasta ja pyrkiä normaaliin elämään.

Nopeutettuun käsittelyyn kuitenkin valitaan tästä syyttäjän pinosta jo sellaiset jutut, joissa rikoksen tekijä on alaikäinen. Näitä tekijöitä pyritään suojelemaan pitkällisiltä oikeusprosesseilta jo voimassa olevilla säännöksillä. Laki määrää jo alle 18-vuotiaan rikollisen asian syyteharkinnan joutuisuudesta ja pääkäsittelyn järjestämisestä kahden viikon kuluessa jutun vireilletulosta. Tavoitteena on tietenkin lyhentää asian vatvomiseen kuluvaa aikaa, jotta harhapoluille eksynyt nuori saadaan ulos rikoksen synnyttämästä henkisestä noidankehästä mahdollisimman pian. Tarkoituksena on myös estää kerran hairahtunutta ryhtymästä ammattirikolliseksi.

Alaikäisen uhrin asema ei Suomessa ole yhtä turvattu kuin rikoksen tehneen ikätoverinsa, ja siksi kysynkin: Pitääkö lapsesta tulla ammattiuhri? Siinä, missä syyttäjän on kiireesti ratkaistava, nostaako hän syytteen rikoksesta, jossa rikoksen tekijä on alle 18-vuotias, alaikäinen väkivaltarikoksen uhri on melkein lainsuojaton. Eivätkö jo uhrin oikeusturva ja selviäminen rikoksen aiheuttamasta traumasta edellytä, että asia sekä syyteharkinnassa että oikeudenkäynnissä tapahtuu ilman viivytystä? Voimmeko me oikeasti puhua Suomesta oikeusvaltiona, jos oikeudet on pelkästään rikollisilla ja uhreille jää vain velvollisuudet?

Kohtuuden nimessä on kuitenkin muistettava tässä kohtaa, että ensi vuoden alusta tulee voimaan joukko hyviä säännöksiä, jotka jo parantavat alaikäisen uhrin asemaa esimerkiksi kuulusteluissa ja todistajana, esimerkkinä tästä vaikka lausuntojen videointi ja videon käyttö todistajalausuntona korvaamassa lapsen toistuvaa läsnäoloa oikeudessa sekä ammattikuulustelijan, esimerkiksi psykiatrin, käyttö. Näistä muutoksista huolimatta kuitenkin alaikäisen rikoksen uhrin oikeusturva on puutteellinen.

Koska alaikäisen asianomistajan asema on syytä turvata oikeudessa yhteneväksi alaikäisen vastaajan aseman kanssa, olen tehnyt lakialoitteen ja esitän muutoksia esitutkintalakiin ja lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa.

Pyysin aloitteeseeni allekirjoituksen 118 kansanedustajalta ja kiitänkin vielä lopuksi niitä 106:ta kansanedustajaa eri puolueista, jotka allekirjoittivat tämän aloitteen ja näin kantoivat huoleni näistä nuorista rikoksen uhreista.

Timo Seppälä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen yksi tämän lakialoitteen monista allekirjoittajista, koska tämä tehty aloite on sekä tarpeellinen että hyvin ajankohtainen ja asia on hyvin vakava.

Maassamme on viime vuosikymmeninä keskitytty hoitamaan oikeastaan pelkästään rikollisten oikeuksia ja suojaa ja rikoksen uhrien oikeussuoja on jätetty koko lailla heitteille. Uhrien oikeusturva ja korvausten saantimahdollisuus ovat hyvin puutteelliset, toisin kuin rikollisten, joiden oikeuksia on ollut trendikästä puolustaa. Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat tietysti lapset, joilla ei ole minkäänlaista kykyä ja uskallusta puolustaa omia oikeuksiaan. Pelkona on kotona ja kaveripiireissä leimautuminen ja häpeä.

Tämä asia on minulle sattumoisin hyvin ajankohtainen, sillä viime viikolla minuun otti yhteyttä kaksi uhria, joita oli lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty. Nämä uhrit tekivät rikosilmoituksen vasta ukkinsa kuoltua, koska eivät halunneet hänen kokevan sitä häpeää, joka aiheutuu siitä, että lastenlapset ovat joutuneet tällaisen julkisuuden alaisiksi ja häpeällisen teon kohteeksi. Ilmoitusta tehdessään toinen heistä oli 22-vuotias ja toinen oli 26-vuotias. Tapaus koski tiettyä perhepäivähoitopaikkaa, jossa epäilty oli hoitajan aviomies. Rikosilmoitus tehtiin vuonna 1999 siten, että hyväksikäytöstä oli kulunut alle 10 vuotta. Syytepäätöstä asiasta ei kuitenkaan kuulunut eikä mitenkään muutenkaan tutkiva rikoskomisario ollut yhteydessä uhreihin. Heidän tiedusteltuaan vasta tämän vuoden alussa asiaa oli vastaus se, että kyseessä on asianomistajarikos, joka vanhenee yhdessä vuodessa, ja niin ollen asia ei ollut johtanut jatkotoimenpiteisiin. Eihän se nyt näin voi olla, hyvänen aika. Pieniin lapsiin tai yleensä lapsiin kohdistunut hyväksikäyttö, eihän se voi olla asianomistajarikos.

Arvoisa puhemies! On aika kiinnittää huomiota uhrien ja erityisesti lapsiuhrien oikeuksiin. Voiko lapsen hyväksikäyttö edes lievässä asiassa olla asianomistajarikos? Ei keneltäkään lapselta voi sellaista vaatia, vaan asian tulee aina olla syyttäjän hoidettava. Samoin syyteharkinnan ja pääkäsittelyn järjestämisen tulee tapahtua nopeutetusti. Se voi ainakin helpottaa lapsen pääsyä takaisin normaaliin elämään.

Tapani Mäkinen /kok:

Arvoisa puhemies! Uutena kansanedustajana olen ymmärtänyt, että kansanedustajan yksi tärkeä työkalu työtä tehdessään on muun muassa oikeus tehdä lakialoitteita. Olen myöskin ymmärtänyt sen, että niistä lakialoitteista, ei välttämättä lakialoitteen sisällön takia taikka taloudellisiin asioihin liittyvien asioiden takia, useat jäävät kuitenkin pölyttymään eivätkä välttämättä koskaan johda mihinkään lopputulokseen. Meillä on kuitenkin tässä vaiheessa tällä kertaa käsittelyssä ed. Hemmingin tekemä lakialoite, jonka on, kuten kuulimme, allekirjoittanut 108 kansanedustajaa, eli voisin kuvitella, että lähtökohdat aloitteen eteenpäinmenoon ovat hyvät.

Arvoisa puhemies! Tässä kerroin taustaa sen takia, että mielenkiinnolla seuraan nyt tämän lakialoitteen etenemistä ja sitä, milloin, jos milloinkaan, asia saapuu tähän saliin takaisin valtioneuvoston esityksenä, että lakia tultaisiin muuttamaan. Eli 108 kansanedustajaa on sitä mieltä, että Suomen laissa on tänä päivänä selvästi virhe. Niin kuin kuulimme ed. Seppälän toteamana, viime aikoina on ollut trendikästä puolustaa rikoksentekijää. Mutta laissa on selvä virhe siinä suhteessa, että asianomistaja, joka todellisuudessa on se uhri, on sitten huonommassa asemassa kuin varsinaisesti rikoksentekijä.

Haluan korostaa sitä, että nythän ei ole kysymys myöskään mistään taloudellista lähestymisestä asiaan. Ei tarvitse ajatella rahaa. Tässä tapauksessa ajatellaan vain nuorta, lasta, ja hänen oikeuksiaan suhteessa rikoksentekijään. Toivon totisesti, että tämän lakialoitteen asia tulee mahdollisimman pian esityksenä ja sellaisena esityksenä, että lakia tultaisiin tältä osin muuttamaan.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen jostakin syystä itsekin allekirjoittanut tämän. Kun kuuntelin ensimmäisen allekirjoittajan puheenvuoroa, niin kyllä niskavillat nousivat pikkasen pystyyn enkä tiedä, tunteeko asianomainen henkilö lainkaan syyttäjä- ja oikeuslaitoksen toimintaa. Kyllä minun mielestäni aika hävyttömästi arvoisa edustaja totesi, että syyttäjät makuuttavat ja viivyttelevät. Kyllä syy on useimmiten koko meidän oikeudenkäyntijärjestelmässämme, josta viime aikoina on hyvinkin paljon puhuttu, eli siinä, että vastaajan ja asianomistajan pitää olla yhtä aikaa paikalla henkilökohtaisesti kuultavana ja usein vastaaja on poissa. Nyt, kun oikeusministeri tuli paikalle, minun mielestäni hän voi ottaa kantaa ja vahvistaa, jos itse olen väärässä. Mutta tämä lakialoitteen asia sinällään on hyvä.

Ed. Mäkiselle toteaisin, että kun tällainen lakialoite menee valiokuntaan, valiokunta pyytää esimerkiksi oikeusministeriöltä lausuntoa ja silloin havahdutaan myöskin ministeriössä siihen, että tällainen puute mahdollisesti on ja eduskunta haluaa muutosta. Silloin voi tulla hallituksen esityksenä vielä stilisoidumpi ja perustellumpi lakiesitys. Sen johdosta itse olen muun muassa allekirjoittanut tämän. Hyvin harvoin yksittäinen kansanedustaja pystyy tekemään sellaista lakialoitetta, joka hyvin jouhevasti menee myöskin siihen rikoslakiin.

Herra puhemies! Kun valo vilkkuu, niin totean vielä, että minun mielestäni ongelma, kun puhutaan nopeutetusta järjestelmästä jne., tällä hetkellä ovat meidän oikeudenkäyntijärjestelmässämme ne puutteet, jotka siellä liittyvät esimerkiksi kuulemiseen ja muihin edellytyksiin, eli se viivyttää. Oikeus ei pysty ottamaan juttuja vastaan, vaikka syyttäjät työntäisivät sinne niitä.

Hanna-Leena  Hemming  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haastattelin tehdessäni tätä lakialoitetta Pääkaupunkiseudulta kaikkia kolmea syyttäjänvirastoa, myöskin paikallisia rikospoliiseja ja heidän alaansa erikoistuneita ihmisiä, sekä olin yhteydessä kaikkiin Pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksiin. Siellä nimenomaan tunnustettiin se seikka, että syyttäjän ei ole pakko viedä tätä eteenpäin, mutta sanottiin myöskin se, että valistunut syyttäjä ottaa tämän eteenpäin. Esimerkiksi Vantaalla erinomaisesti syyttäjälaitoksen johtaja vie asian välittömästi eteenpäin, niin että sitä asiaa viedään yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa eteenpäin. Meillä on myöskin esimerkillistä toimintaa tässä asiassa, siitä ei ole kyse, vaan siitä, että meillä on myöskin selviä puutteita, joihin halusin puuttua tällä lakialoitteella.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tuosta syytteen nostamatta jättämisestä tai syyttämisestä: Ainakin itselleni on tullut monia soittoja tapauksista, joissa tämä harkinta, joka syyttäjällä on, on aika laaja näköjään. Kansalainen voi valittaa siitä aikanaan, jos kokee, jotta ei ole saanut oikeutta, mutta joku telkkariohjelmakin taisi tässä hiljattain olla, jossa valtakunnansyyttäjä totesi, että tavallaan se kynnys on noussut jostain syystä. En tiedä, onko syynä resurssien puute, vai mikä se on, mutta tämmöistä ilmapiiriä on olemassa.

Mutta ed. Hemmingin aloite on hyvä. Itsekin laitoin nimeni, ja nimenomaan tämän asiakysymyksen puolesta siinä, jotta myös tämä alaikäinen rikoksen uhri saisi jonkun puolustajan ja oikeutta, koska jos tämmöinen aukko laissa on olemassa, niin tuntuu ihmeeltä, että sitä ei ole korjattu aikaisemmin.

Itsekin ajattelen samalla tavalla kuin edelliset puhujat ovat todenneet, jotta toivon mukaan nyt sitten valiokunta ottaa tämän asian vakavasti. Tämähän pitää ottaa käsittelyyn valiokunnassa, kun tässä on yli 100 nimeä. Jos oikeusministerin lausunto, joka todennäköisesti pyydetään, toteaa, että tässä ei mitään isompaa viilaamista ole kuin joitakin pilkkuja panna toisiin kohtiin, niin silloin valiokunta voi viedä sen läpi. Semmoisia ihmeitä on täällä tapahtunut jopa. Mitä minä olen täällä pari kautta ollut, on yksi, kaksi tai kolmekin aloitetta mennyt läpi, pienillä viilauksilla tosin, ei ihan semmoisenaan, vaan valiokunta on joutunut vähän työstämään niitä asioita. Toivon mukaan tässäkin käy sillä tavalla, että tämä asia joka tapauksessa toteutuu, onpa se tekniikka mikä hyvänsä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmingille vielä se, että minä omassa puheenvuorossani arvostelin teidän varsinaista puheenvuoroanne. Teidän vastauspuheenvuoronne liittyi suoranaisesti tähän lakialoitteeseen, mutta kun omassa puheenvuorossanne yleisesti kritisoitte syyttäjien toimintaa, niin sen johdosta totesin vaan sen, että meidän koko oikeudenkäyntijärjestelmämme on sellainen, että oikeusistuimet eivät vedä sillä tavoin, koska lykkäyksiä on hirveästi tällä hetkellä. Se on nimenomaan se järjestelmän puute, johonka oikeusministeri Koskinen varmasti terävänä ja tunnollisena ministerinä tullee puuttumaan.