Jyrki Katainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunta teki varsin ripeällä aikataululla mietinnön hallituksen tulevaisuusselontekoon, ja haluankin kiittää valiokunnan jäseniä hyvästä ja vauhdikkaasta työstä. Tämä mietintö on tarkoituksella varsin tiivis siitä syystä, että halusimme nostaa tässä mietinnössä esiin ... (Hälinää)

Kiitos. — Halusimme nostaa tässä mietinnössä esiin tiettyjä asiakokonaisuuksia, käytännössä seitsemän eri teemaa, joilla mielestämme on keskeisin merkitys siinä, millä keinoilla väestönkehitys saataisiin toiseen suuntaan käännetyksi kuin se tällä hetkellä on, elikkä väestö lisääntymään, ja tällöin emme halunneet ottaa kaikkiin selonteossa esitettyihin sinänsä mielenkiintoisiin ja hyviin asiakokonaisuuksiin kantaa. Tästä johtuen tämä tiivis muotoilu. Tämän lisäksi edustajilla on saatavilla hyvinkin laaja taustamuistio, joka perustuu siihen keskusteluun ja asiantuntijakuulemiseen, jota tämän työn aikana kävimme läpi.

Valiokunta on sitä mieltä, että ilman aktiivista väestöpolitiikkaa, työllisyysasteen nostamista, talouden kestävää kasvua ja ikääntyvän väestön palvelujen ja etuuksien kehittämistä Suomi ei yksinkertaisesti selviä väestönkehityksen haasteista. Väestöpolitiikassa tulevaisuusvaliokunta haluaa kiinnittää erityistä huomiota työn, opintojen ja perheen yhteensovittamiseen sekä maahanmuuttopolitiikkaan. Niin ikään valiokunta haluaa nähdä väestön ikääntymisen pikemminkin uutena mahdollisuutena kuin ongelmana. Vanhustenhoidon ja eläkkeiden kustannuksista selviäminen edellyttää kuitenkin kansalaisten työuran pidentämistä molemmista päistä: nuorten on päästävä opiskelemaan ja valmistuttava ammattiin nykyistä aiemmin, eikä työelämä saa uuvuttaa ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ennen varsinaista eläkeikää. Nämä molemmat viime mainitut ovat tietysti kohtuullisen paljon keskusteltuja jo, mutta ratkaisukeinoja ei vielä toistaiseksi ole löydetty.

Yhtenä näkökohtana voitaisiin kysyä, onko väestön väheneminen sitten Suomelle ongelma. Joidenkin arvioiden mukaan voitaisiin sanoa tai ajatella näin, että pidot paranee, kun väki vähenee. Tämäkin logiikka voisi toimia, mutta keskeisin ongelma on nimenomaan väestörakenne, koska eläketuloista maksetaan pienempää veroa kuin palkkatuloista johtuen siitä, että eläketulot ovat yleensä pienemmät kuin palkkatulot, ja tämä aiheuttaa tietysti sen keskeisen problematiikan hyvinvointipalvelujen rahoittamisessa. Samaan aikaan ylikorkeana pysyttelevä työttömyys ja alhainen työllisyysaste tuo toisaalta oman keskeisen haasteensa.

Valiokunnan oikeastaan ensimmäinen huomio keskittyy lapsi- ja perhemyönteisyyteen. Asiantuntijakuulemisessa tuli hyvin ilmi se, että kun on tehty kyselyjä suomalaisille toivotusta lapsimäärästä ja kun katsotaan sitten syntyneiden lapsien määrää, niin tässä on selkeä ero. Ihmiset hankkivat vähemmän lapsia ja lapsia syntyy vähemmän kuin vanhemmat itse asiassa haluaisivat. Tämä yksinkertaiseltakin kuulostava peruskysymys vaatii myös eduskunnalta pohdintaa, mitkä ovat ne syyt, jotka estävät ihmisiä toteuttamasta omaa käsitystään hyvästä elämästä tai siitä, kuinka monta lasta perheeseen haluttaisiin. Vaikka kaikista perheistä vain 8 prosenttia on kolmilapsisia tai suurempia, niin siitä huolimatta näissä perheissä kasvaa noin 35 prosenttia kaikista lapsista.

Toinen keskeinen haaste väestönkehitykseen tulee työelämän kautta. "Työelämän joustettava, ei perheen" on valiokunnan mietinnön yksi väliotsikko. Me olemme tällä hetkellä ikään kuin vapaan pudotuksen aikakaudessa, jossa työelämä sääntelee lähes kaiken ja lähes kaikki muu inhimillinen elämä on tavalla tai toisella alisteista työelämän vaatimuksille. Tällöin myös perhe ja perhearvot ovat jääneet alisteisiksi entistä kiivasrytmisemmälle työelämälle. Tämä ei voi pidemmän päälle olla hyvin kestävä tilanne. Semmoinen käsitys, että perhe ja työ eivät sovi yhteen, ei yksinkertaisesti ole kestävän yhteiskunnan merkki. Myös luovuus tämmöisessä yhteiskunnassa kärsii, mikäli työelämä ei salli edes elämän perusasioiden toteutumista.

Näin ollen valiokunta ottaa kantaa muun muassa työelämän terveisiin joustoihin, joiden nähdään olevan myös keskeinen tekijä kilpailukyvyn, luovuuden, talouden, innovatiivisuuden ja työssäjaksamisen kannalta. Hyvä kysymys on, kuinka kolmikantamalli reagoi tähän haasteeseen. Konkreettisina esityksinä valiokunta on esittänyt muun muassa opinto-oikeutta äitiyspäivärahan aikana, elikkä ihmiset voisivat opiskella, vaikka ovatkin äitiyspäivärahan saajia. Samoin työntekijän vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvien kustannusten muuttamista pidetään välttämättömänä siten, että se vähentää nykyistä erityisesti naisten pätkätyöongelmaa. Samoin perheiden arjen ja vanhempien kasvatustyön tukeminen esimerkiksi vahvistamalla kotipalvelua sekä neuvoloiden ja perhetyön resursseja on valiokunnan mielestä keskeinen uudistus.

Kolmantena kohtana, arvoisa puhemies, nostimme maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan aktivoimisen. Tulevaisuusvaliokunnalla ja Helsingin yliopiston tietotekniikan laitoksella oli tänään yhteinen Luovuuden talous -seminaari, jossa professori Manuel Castells totesi, että Suomen strategia, joka on aivan oikein määritelty ja joka perustuu siis luovuuteen, innovatiivisuuteen, tarkoittaa sitä, että nämä luovuus ja innovatiivisuus ovat henkisiä ominaisuuksia. Hän vähän vapaamuotoisesti totesi, että yleensä henkiset ominaisuudet ovat kytköksissä ihmisen persoonaan tai olemukseen, ja hän kysyi, onko teillä riittävästi näitä henkisiä olemuksia tulevaisuudessa, jotta innovatiivisuus, luovuus, sitä kautta talouskasvu ja sitä kautta riittävät verotulot pystyvät takaamaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan tulevaisuudessa. Hän piti tärkeänä yhtä lailla kuin valiokunta, että Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajia sekä työvoiman että myös aivan luovuuden vahvistamiseksi.

Neljäntenä kohtana valiokunta mietinnössään on nostanut esiin Ikäihmiset voimavarana -kokonaisuuden, jossa otetaan kantaa muun muassa siihen, että ikäihmisille on luotava edellytyksiä heidän kykyjään vastaavaan hoivavastuuseen, sitoutumiseen huolehtimaan omista vanhemmista, lapsenlapsista tai sairaasta puolisosta, eli rakennetaan aktiivisesti myös välittämiseen kannustavaa yhteiskuntaa. Ei ajatella pelkästään niin, että ainoa huolenpitäjä on riittävän koulutuksen saanut viranomainen, vaan mahdollistetaan hyvin koulutetuille, entistä terveemmille ikäihmisille tilaisuus kantaa itsestä ja lähimmäisistään myös vastuuta. Samoin tietotekniikan sovellutusten suuntaaminen erityisesti ikäihmisten tarpeita ja itsenäistä selviytymistä helpottavampaan suuntaan on aivan keskeistä. Samoin tutkimusresursseja muun muassa Suomen Akatemian ja Tekesin kohdalla tulisi suunnata selkeästi enemmän vanhuuden, ikäihmisten palvelukonseptien, palveluiden, uusien tuotteiden tutkimukseen ja kehitykseen. Tässä voisi Suomelle olla myös yksi merkittävä vientimahdollisuus lähivuosien aikana.

Viidentenä, erittäin tärkeänä kokonaisuutena nostimme esille korkean työllisyysasteen. Valiokunnan mielestä varautuminen ikääntymisen paineisiin ja se, että pystymme kantamaan huolta palvelujen tulevaisuudesta, edellyttää sitä, että vuoteen 2011 mennessä Suomessa työllisyysaste on voitu nostaa 75 prosenttiin, joka vastaisi muun muassa Tanskan nykyistä tilaa.

Samaan aikaan, kun tarvitsemme uusia työpaikkoja, meidän täytyy pyrkiä selvittämään, minkä takia yleisin eläköitymisen syy on terveydelliset ongelmat eli työkyvyttömyys. Yksityisellä sektorilla tätä tutkimusta näistä syistä on jo tehty, mutta muun muassa STM:n asiantuntijoiden mukaan julkisella puolella sekä kunnissa että valtiolla tämmöistä tutkimusta ei ole tehty. On väärin, mikäli työ uuvuttaa tekijänsä ennen aikojaan. Se on inhimillisesti väärin, mutta myös taloudellisesti mahdoton kehitys.

Valiokunta otti kantaa myös osaamisyhteiskunnan vahvistamiseen osana korkeaa työllisyysastetta, ja yksimielisesti totesimme, että koulutuksessa ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat säästöt pitäisi ohjata perusopetukseen, esimerkiksi luokkakokojen pienentämiseen. Tämä on edellytys sille, että erilaiset oppijat, erityistä tukea vaativat, mutta myös erityislahjakkaat oppilaat, eri asioissa lahjakkaat oppilaat, kykenisivät saamaan tasoaan ja tarvettaan vastaavaa opetusta. Samaten huoli koulupudokkaiden määrästä, joka vaihtelee 10 ja 15 prosentin suuruusluokassa tällä hetkellä, on otettava vakavasti. Tähän pystytään parhaiten puuttumaan perusopetuksen laatua kehittämällä.

Samoin työn tekeminen: Valiokunta mietinnössään toteaa, että työn tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tuloloukkuja on purettava ja etuja yhteensovitettava niin, että myös lyhyen työsuhteen vastaanottaminen on aina kannattavaa ja kannustavaa koskien kaikkia kansalaisia, myös ikääntyviä henkilöitä. (Ed. Ala-Nissilä: Olivatko kaikki valiokunnassa tätä mieltä?) — Mietintö on yksimielinen.

Kuudentena kohtana nostimme esiin uhan maan kahtiajakautumisesta, joka tulee käytännössä sitä kautta, että muuttoliike ja uusien työpaikkojen syntyminen muun muassa ohjaavat ihmisiä siten, että Tilastokeskuksen väestöennusteiden mukaan, jos katsotaan pitkälle, vuoteen 2030, puolet suomalaisista asuisi nykyisellä kuntarakenteella kunnissa, joissa yli 65-vuotiaiden kansalaisten osuus on yli 25 prosenttia. Tällä hetkellä luku on vähän reilut 40 kuntaa. Näistä kunnista valitettavasti uhkaa tulla sellaisia, että ne ovat palveltavien hoitoalueita, eivät kehittyviä alueita.

Samaten yritysten sukupolvenvaihdokset ja nuorten yrittäjien aseman turvaaminen ovat keskeisiä kysymyksiä tasapainoisen aluekehityksen näkökulmasta ja myös keskeinen edellytys uusien työpaikkojen syntyyn.

Herra puhemies! Tämän lisäksi nostimme esiin innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden merkityksen lähinnä uusien palvelukonseptien, uusien palvelutuotteiden, uusien innovatiivisten alueiden kehittymisen näkökulmasta, sillä luovuuden yhteiskunnassa luovuuden taloudesta ei pystytä saamaan riittävästi hyvinvointia ilman entistä vahvempaa ja laajempaa yrittäjyyttä.

Pääministeri  Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kun on harvoja asioita, joissa pääministeri on saanut toimia esittelevänä ministerinä, niin mielelläni myös valiokunnan mietinnöstä muutaman huomion esitän.

Ensinnä haluan kiittää eduskuntaa, sen tulevaisuusvaliokuntaa, tarkasta ja nopeasta työstä, jolla syksyllä annettuun selontekoon, joka selonteon lisäksi sisälsi noin tuhat sivua liiteaineistoja, taustatietoja ja tilastoja, eduskunta on nopeasti antanut vastauksensa. Väestön ikääntyminenhän on yksi yhteiskuntamme suurimpia tulevaisuuden haasteita eikä vain tulevaisuuden haasteita, vaan se on päällä jo nyt.

Luettuani tulevaisuusvaliokunnan mietinnön — se oli kirjoitettu niin ytimekkääseen muotoon, että jopa minä saatoin sen tähän mennessä lukea kokonaan — pistin tyytyväisenä merkille sen, että hallitus ja eduskunta jakavat yhteisesti huolen suomalaisen yhteiskunnan väestökehityksestä ja myös keinovalikoima on hyvin yhdensuuntainen. Valiokuntakin oli kiinnittänyt huomiota syntyvyyden turvaamiseen, siihen liittyen hyvin monipuolisesti edellytysten parantamiseen ja toisaalta aktiiviseen maahanmuuttopolitiikkaan keinoina turvata väestökehitystä.

Perhepolitiikalla on tietysti suuri merkitys siinä, miten syntyvyys maassamme kehittyy. Suomessa lapsiperheisiin kohdistuvat palvelut ovat jo monipuolisia ja työn ja perheen yhteensovitusta helpottavia käytäntöjä kehitetään koko ajan. Hallitus on kiinnittänyt erityistä huomiota tällä kaudella perhepolitiikkaan, sillä olemme nostaneet ensimmäisen lapsen lapsilisää, pienimpiä sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoja sekä kotihoidon tukea. Myös alaluokkalaisten iltapäivähoidot on vakiinnutettu kunnissa tämän hallituskauden aikana.

Nykyaikainen väestöpolitiikka syntyvyyden turvaamiseksi on kuitenkin ensi sijassa keskitettävä toimiin, joilla parannetaan nuorten ihmisten vakiintumista työelämään ja luodaan parempia edellytyksiä perheen perustamisen alkuvaiheessa. Tutkimusten mukaan, aivan kuten ed. Katainen valiokunnan puheenjohtajana totesi, perheet saavat tällä hetkellä vähemmän lapsia ja myös useita vuosia myöhemmin kuin he itse tutkimusten mukaan toivovat. Tilannetta muuttaisi muun muassa vakituisen työn saaminen nopeasti opintojen jälkeen. Ehkäpä myös näillä äsken tehdyillä merkittävillä opiskelua ja opiskeluaikaa koskevilla lainsäädäntöratkaisuilla ja opintotukiratkaisulla voi omalta osaltaan olla merkittävä välillinen merkitys siihen, missä vaiheessa nuorilla on mahdollisuus vakiintua myös työelämään.

Myös asuntopolitiikassa on otettava huomioon perheiden muuttuneet tarpeet. Nykyään aivan liian moni perhe joutuu asumaan ahtaasti ja liian kalliisti. Tavoitetta myös edistää, mikäli suunnitelmat opintoaikojen nopeuttamisesta todella toteutuvat.

Arvoisa puhemies! Hallitus kannusti selonteossaan myös aktiivisen työperäisen maahanmuuton lisäämiseen. Tämä edellyttää suomalaiselta yhteiskunnalta muutosvalmiutta ja kykyä ottaa tulijat hyvin ja ystävällisesti vastaan. Tässä asiassa myös me poliittiset päättäjät voimme olla ratkaisevasti muuttamassa maamme asenneilmastoa myönteisempään suuntaan. Kiinnitän tässä yhteydessä huomiota yhteen yksityiskohtaan.

Nykylain mukaan ulkomaalainen opiskelija, joka suorittaa tutkinnon Suomessa, ei saa jäädä Suomeen etsimään töitä, vaan hän joutuu palaamaan kotimaahansa. Tällä tavalla menetämme turhaan lahjakkaita ja vielä meidän yliopistoissamme koulutettuja nuoria muualle. Tämä tulee muuttumaan, sillä jo lähiviikkoina hallitus tuo eduskunnalle esityksen, jonka avulla pyritään helpottamaan ulkomaalaisen opiskelijan hakeutumista ja sijoittumista suomalaiseen työelämään. Esityksen mukaan ulkomaalaisella opiskelijalla olisi tutkinnon suoritettuaan mahdollisuus saada kerran kuuden kuukauden jatkolupa oleskelulupaansa juuri työnhakua varten.

Näillä sanoilla, arvoisa puhemies, hallituksen puolesta lämmin kiitos tulevaisuusvaliokunnalle sen antamasta mietinnöstä.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tähän syntyvyyden turvaamiseen ja lisääntymiseen ei ole mitään poppakonsteja, vaan syntyvyyden kasvuun johtaa ainoastaan se, että työmarkkinoilla olisi tasa-arvo miesten ja naisten välillä. Se johtaa siihen, että syntyy lisää vauvoja. Niin kauan kuin näitä äitiydestä työnantajalle koituvia kustannuksia ei ole oikeudenmukaisemmin jaettu, tämä asia ei tule korjaantumaan, eli työnantajan ei lainkaan pitäisi olla sellaisessa tilanteessa, että on harkittava, palkkaako miehen vai naisen.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella tärkeä ja tasapainoinen mietintö tulevaisuusvaliokunnalta, voin yhtyä näihin kiitoksiin.

Mitä tulee syntyvyyden lisääntymiseen tarvittaviin toimenpiteisiin, niin on selvää, että myöskin veropolitiikassa ja sosiaalipolitiikan kokonaisuudessa voidaan tehdä jotakin, varsinkin jos ajattelemme näitä kolme plus -perheitä, joille perheen kasvattaminen on myöskin toimeentulokysymys.

Toisaalta on puhuttu siitä, että yhden tulonsaajan perheiden tilanne on selkeästi juuri esimerkiksi valtionveron progressiivisuudesta johtuen heikompi verrattuna kahden tulonsaajan perheisiin yleisesti ottaen. Tätä on tasa-arvokysymyksenä vastustettu, että tätä ei saisi muuttaa. Minun mielestäni kyllä pitäisi juuri näiden yhden tulonsaajan perheiden ja kolme plus -perheiden taloudellista tilannetta peilata jatkossa, kun katsotaan perhetukien kokonaisuutta.

Sinikka Hurskainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli todella mielenkiintoinen tämä esittelypuheenvuoro, mutta vastauspuheenvuoroni olisi pääministeri Vanhasen puheenvuoroon. Otitte esille ulkomaalaisten opiskelijoiden aseman ja sen, että hallituksessa on suunnitelmia nyt jatkaa oleskelulupaa kuudeksi kuukaudeksi opiskelun jälkeen, mikä on hyvä asia, vaikka kuusi kuukautta tuntuu kyllä aika lyhyeltä. Mutta olisin tiedustellut, mitä kuuluu ulkomaalaisten opiskelijoiden lukukausimaksulle eli onko sitä hallituksessa suunniteltu ja minkälaisia suunnitelmia on, että he maksaisivat opiskelusta maassamme.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Minusta työelämän osalta Suomessa yleistyy kahden puheen kulttuuri. Valiokunnan puheenjohtaja, pääministeri, tutkijat, poliitikot yleensä puhuvat siitä, että työelämän pitää joustaa eikä perheen, mutta nyt kehitys työelämässä menee toiseen suuntaan. Siellä on työntekijöiden joustettava yhä enemmän, ja erityisen kärjekkäänä tämä tilanne näkyy metsäteollisuuden kiistassa. Paperityönantajathan ajavat työntekijöitä töihin jouluksi, juhannukseksi, haluavat pirstoa lomat, ja (Ed. Hemming: Sairaanhoitajat ovat nyt jo!) siellä on myös perheellisiä ihmisiä hyvin paljon.

Minä odotankin, herra pääministeri, että te käytätte arvovaltaanne ja puhuttelette näitä metsäteollisuuden johtajia. Tässä on isot periaatteet taustalla. Kumpi se joustaa, pitääkö sen työntekijän olla joulunakin töissä, juhannuksena, osa-aikaisena, pätkäläisenä, illalla ja yöllä, (Ed. Hemming: Niinhän sairaanhoitajat tekevät! Jätetäänkö sairaatkin hoitamatta?) aina vaan enemmän ja enemmän? Kun puhutaan yhtä, niin pitää siihen suuntaa viedäkin tätä kehitystä käytännössä, ja teillä, herra pääministeri, on nyt tietty paikkanne esimerkiksi juuri tässä kiistassa, joka koskee työaikoja paperin osalta. Palkoista en halua teidän puhuvankaan.

Jyrki Kasvi /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri kiinnitti huomiota siihen, että työllisyysasteen nostaminen vaatii opiskeluaikojen nopeuttamista. Kuitenkin paljon suurempi merkitys suomalaisten poikkeuksellisen korkealle valmistumisiälle on sillä, että lukion lopun ja opiskelun alun väliin jää nykyään keskimäärin kolme tyhjää välivuotta. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan, millä keinoin yhtä tarmokkaasti kuin opintotuen kimppuun käytiin noita välivuosia olisi tarkoitus vähentää.

Astrid Thors /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman, herr statsminister! Ni dröjde ganska mycket vid familjernas situation, men jag tror att det också finns nya uppgifter om hur de äldre har det som skulle ge anledning till reflektioner. I dag är det några av oss ledamöter som har hört forskare Vaarama från Stakes, som kan konstatera hur dramatiskt socialservicen har minskat för de äldre — all städning, matlagning, allt som gör att de kunde klara sig själva längre hemma och ha det värdiga liv som utskottet efterlyser.

Vilken beredskap finns det hos regeringen att vidta nya åtgärder så att orden faktiskt skulle motsvara verkligheten när det gäller de äldre?

Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, te puutuitte hyvin laajasti, ja oikein näin, lapsiperheiden asemaan, mutta jotkut meistä täällä eduskunnassa kuulimme tänä aamuna tutkijaprofessori Vaaramaa Stakesista, joka totesi, että vanhempien ihmisten sosiaalipalvelut ovat dramaattisesti vähentyneet viimeisten viidentoista vuoden aikana: 50 prosenttia vähemmän kotiapua, siivousapua, asioimisapua jnp. Mihin toimenpiteisiin voisimme ryhtyä, jotta teot tälläkin saralla vastaavat todellisuutta ja niitä toiveita, joita sekä valiokunta että hallitus ajavat?

Päivi  Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri kiinnitti huomiota työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiin, joista on hyvin paljon puhuttu viime aikoina ja joihin myös hallitusohjelmassa kiinnitetään huomiota, mutta käytännön muutoksia on kyllä valitettavan hitaasti tapahtunut, jos ollenkaan. Esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden, pätkätöiden osuus on kaikista puheista huolimatta säilynyt korkealla tasolla eikä ole lähtenyt vähentymään, ja erityinen ongelmahan ne ovat julkisella sektorilla naisvaltaisilla aloilla. Pätkätyöt, alimitoitettu henkilökunta ja kasvava työpaine ajavat uupumukseen ennen muuta nuoria naistyöntekijöitä, jotka ovat usein vielä pienten lasten äitejä tai sitten niitä nuoria naisia, joiden kohdalla epävarmuus tulevaisuudesta aiheuttaa perheen perustamisen viivästymistä.

Kysyn pääministeriltä, miksi on niin vaikeaa edetä tässä perhekustannusten tasauskysymyksessä nais- ja miesvaltaisten alojen kesken ja miksi on niin vaikeaa edetä myöskin julkisella sektorilla siinä, että saataisiin työsuhteita vakinaistettua.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puutun sellaiseen asiaan, joka oli hallituksen selonteossa mutta johonka varsinaisesti tulevaisuusmietinnössä ei pureuduta ja joka on periaatteessa hyvin iso kysymys. Nimittäin selontekoaineisto lähtee siitä, että väestön ikääntymisen ei katsota rajoittavan ratkaisevasti tuottavuuskehitystä. Minä toivon, että tähän kysymykseen pureudutaan vielä paljon perusteellisemmin, kun tulevaisuuden politiikkalinjauksia tehdään, nimenomaan sen vuoksi, että jos ajatellaan kehitystä 60—70-luvuilta, tuottavuuskehitys on jo näiden vuosikymmenien aikana puolittunut.

Mutta, arvoisa puhemies, kahteen muuhun asiaan. Toinen on tämä koulupudokaskysymys, joka on erittäin suuri tulevaisuuskysymys, jos aiomme nostaa työllisyysastetta. (Puhemies koputtaa) Tähän meidän pitäisi löytää sellaisia ratkaisuja, joilla me todella (Puhemies: Aika!) estämme lasten ja nuorten syrjäytymisen.

Kalevi Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ilahduttavaa kuulla, että pääministeri saattoi kertoa, että hän oli todella lukenut koko tämän mietinnön. Myös se pitää paikkansa, kuten hän sanoi, että tässä jaamme, eduskunta ja hallitus, tämän yhteisen huolen väestökysymyksistä.

Arvoisa puhemies! Osoitan seuraavassa kysymykseni lähinnä pääministerille. Mietinnössä on monia aloitteita, painotuksia, mutta oikeastaan eräs, jonka me olisimme voineet sinne laittaa, liittyy sellaiseen lapsen tulevaisuuden turvan järjestämiseen, jota esimerkiksi Englannissa harjoitetaan. Kysyn, voisiko pääministerin arvion mukaan tällaista turvarahastoa Suomessa synnyttää, jolloin lapsen syntyessä valtio osoittaa vuosittain tietyn pienen summan lapselle, jonka hän 18 vuotta täytettyään sitten voi saada opintojensa tai muutoin elämänsä järjestämisen käyttöön. Tämähän tarjoaisi esimerkiksi tuon paljon puhutun perintöveron osoittamiseen erään kohteen.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puuttuisin myös tähän vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakamiseen tai uudelleen suuntaamiseen. Onko, herra pääministeri, teillä aikomusta ottaa tämä asia esille esimerkiksi kolmikantaisesti, niin että keskusteluihin osallistuisivat työnantajat, työntekijät ja hallitus? Tai onko teillä suunnitelmaa edetä kysymyksessä niin, että nämä kustannukset, ne, mitä vielä siellä on jäljellä ja selkeästi määriteltävissä, tulisivat ikään kuin verovaroista maksetuiksi?

Toinen kysymys: kuinka tärkeänä te pidätte tätä työllisyysastekysymystä? Teoreettisina laskelmina, jotka antavat suuntaa, eivät tietysti pidä yksittäisinä lukuina paikkaansa, sanoisin, että jos Suomessa oli 75 prosentin työllisyysaste kuten Tanskassa, meillä verotulokertymä olisi noin 12 miljardia euroa suurempi kuin se on tänä päivänä. Kun jokainen suhteuttaa sen ministeriöitten pääluokkiin, niin tietää, että puhutaan suuresta tekijästä, varsinkin kun väestön ikääntymisen johdosta, kuten ed. Karjula totesi, myös tuottavuuskehitys alenee, elikkä meillä varat ja keinot saada riittävästi verotuloja ikään kuin supistuvat molemmista päistä (Puhemies koputtaa). Pääministeri, kuinka tärkeänä pidätte työllisyysasteen nostamista aluksi 70:een tämän vaalikauden aikana ja sen jälkeen 75 prosenttiin?

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri puhui kovin lämpimästi lapsiperheistä, ja se oli mukava kuulla, mutta tänä aamuna uutisissa kuulimme, että hallitus aikoo korottaa päivähoitomaksuja ensi vuoden alusta. Se on ikävä viesti lapsiperheille tänä samana päivänä, kun yritämme väestöselonteon kautta antaa vähän toisenlaista viestiä lapsimyönteisemmästä yhteiskunnasta, kun ihan hyvin tiedämme, niin kuin valiokunnan kuulemisessakin tuli moneen kertaan esille, että taloudellisesti ahtaita ovat juuri nämä elämän ruuhka-ajat, joista yksi asettuu juuri siihen kohtaan, kun esimerkiksi useampi lapsi on päivähoidossa ja asuntovelat ja tulevaisuudessa myös opintovelat samaan aikaan painavat päälle. Kysynkin pääministeriltä, oliko tämä ihan harkittua, että päätös tehtiin näin, että lasten päivähoitomaksuja korotetaan.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri äsken totesi, että valmistumisaikoja pitää lyhentää oliko se peräti kolmella vuodella, jotta työllisyysaste nostettaisiin 75 prosenttiin. Arvoisa pääministeri, ne valmistumattomat, vähän pitempään opiskelleet ovat pätkätöissä, ja sitten kun he valmistuvat, he jatkavat pätkätöissä. Mikä ihmeen ero näillä kahdella asialla on? Ei sitten yhtään mitään, kun niistä uusista työtehtävistä jo reippaasti yli 80 prosenttia on pätkätöitä. Elikkä nyt me puhumme ilmeisesti, arvoisa pääministeri, aivan tykkänään eri kieltä.

Leena Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt tiiviisti kirjoitetun muistion, ja niin kuin pääministeri sanoi, ytimekkään, ja näin varmasti on. Siellä on hyvin koottu määrätyt aihealueet, jotka luovat sitä kokonaisuutta.

Arvoisa pääministeri, kysymykseni tässä vaiheessa olisi nimenomaan ikääntymisestä, koska tulevaisuusvaliokunnan mietintöön liittyvän taustamuistionkin sisältä luemme, että Suomi erityisesti on ensimmäisenä maailmassa sellainen, jossa äänestäjien enemmistö tulee olemaan yli 50-vuotiaita jo vuonna 2010. Jo sinänsä merkittävää on tämä määrä, mutta myös se, mitä tutkijat myös osoittavat, että vanhusten, ikääntyvien ihmisten, palvelut ovat heikkenemässä ja heikentyneet. Vaikka täällä on kirjoitettu hyvin ikäihmisistä voimavarana, niin kysyisin, arvoisa pääministeri, miten te näette, onko mitään lupauksia tällä vaalikaudella saada vastausta siihen, miten ikäihmisten, erityisesti sen vaikeimman, raskaimman hoidon tarvitsijoiden, palvelut paranevat. (Puhemies koputtaa) Tässä erityisesti kohta omaishoitajat.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa herra puhemies! En pysty kaikkiin kysymyksiin vastaamaan. Poimin sieltä esille muutaman, jotka nimenomaan ehkä tämän hallituksen oman selonteon näkökulmasta ovat keskeisiä.

Kaksi ensimmäistä liittyy opiskeluun. Ulkomaalaisten, siis Eta-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden, lukukausimaksukysymyksestä, josta ed. Hurskainen kysyi, hallitus kehysriihessään päätti, että sen opetusministeriö valmistelee hallituksen budjettiriiheen mennessä, ja näin on meneteltävä. Kyllä minusta kaikki viestit kertovat siitä, että lukukausimaksu maailmalta tultaessa erittäin korkeatasoiseen opiskeluun ei ole mikään este. Sen rinnalla voi varmasti olla järjestelyjä, joilla kehitysmaiden opiskelijoita ja muita voidaan stipendijärjestelmin ja muin tukea. Päinvastoin, saattaa olla jopa niin, että (Ed. Tennilä: Helppo levittää sitten suomalaisiin, kun se nyt aloitetaan!) monet maailmalta opiskelupaikkaa, Yhdysvalloista, Englannista tai Suomesta, harkitsevat kiinnittävät myös huomiota siihen, onko lukukausimaksua vai ei. Hyvästä maksetaan kyllä. Se ei välttämättä ole meidän kannaltamme ongelma. Siihen suuntaan nyt ollaan menemässä. Ei tämä nykyinen järjestelmä, jossa vain noin 10 prosenttia ulkomaalaisista opiskelijoista jää opintojensa jälkeen Suomeen työskentelemään ja antaa sen panoksensa suomalaiselle kansantaloudelle, ole tyydyttävä. Me koulutamme valtavasti, ja sitten heistä 10 prosenttia jää tänne, niin että kyllä meidän pitää pystyä tässä juoksua parantamaan.

Ed. Kasvin kysymys on hyvin olennainen tämän kokonaisuuden kannalta, tämä kysymys välivuodesta lukion ja jatko-opintojen välissä. Siinä hallituksen ei niin suoria toimia ole yhtä helppo hakea kuin opintoaikojen säätelyssä, koska opiskelijavalinnat ovat meillä perinteisesti hyvin tarkkaan oppilaitoksen autonomiassa päätettäviä ja tämä vaatii hyvin tiivistä yhteistyötä korkeakoulujen ja yliopistolaitoksen kanssa. Tavoitteena on hakea tämmöisiä yhteishakujärjestelmiä. Opetusministeri tekee tätä työtä, että päästäisiin mahdollisimman nopeasti jonkin tyyppiseen yhteishakujärjestelmään. En tiedä, minkälainen se on. Toivottavasti sitä kautta löytyy tapa, jolla jonkinlaisella järkevällä siirtymäajalla saman kevään tai syksyn ylioppilaiden asema opintopaikan varmistamisessa paranee.

Kaikkihan lukiosta valmistuvat eivät heti tiedä, mitä he haluavat. On aika ymmärrettävää, että siellä tulee tämmöisiä odotusaikoja, mutta paljon näissä odotusajoissa on kyse siitä, että vain olosuhteiden takia se venyy. Kaksi kolme vuotta tässä välissä on aivan turhaa hukka-aikaa, eli pitää saada suuremmalle osalle saman vuoden ylioppilaita varmistettua jatko-opiskelupaikka. Tämä on ehkä se vaikuttavin keino, jolla myös kokonaistyöuraa pystytään lisäämään ja sitä kautta meidän ikään kuin maksukykyämme sitten myös ikäihmisten palveluista pystytään varmistamaan.

Ei näihin ikäihmisten palveluihin, joihin muun muassa ed. Rauhala puuttui, oikeastaan muuta vastausta ole kuin se, että täytyy löytää työllisyysastetta kasvattamalla maksajia sille. Siinä tämä opiskelupää on tärkeä. Siinä on myös hyvin tärkeää, että ikääntyvät työntekijät pysyisivät työelämässä. Tähän liittyy myös tämä ed. Karjulan ja ed. Kataisen esille nostama kysymys tuottavuudesta. Suuri huoli selonteon valmisteluvaiheessa oli siitä, että ikääntyminen ei tarkoita vain eläkkeellä olevien määrän kasvua, vaan se tarkoittaa, että työssä oleva väki myös ikääntyy, ja sillä on, ainakin maallikon silmissä, kielteinen vaikutus tuottavuuskehitykseen. Se edellyttää työpaikoilla myös esimiehiltä aika tarkkaa sen miettimistä, mitenkä ikääntyvän työvoiman avulla voidaan kuitenkin myös tuottavuutta kehittää jatkuvasti. Se on iso taloudellinen kysymys meille, ja sillä on merkitystä sen kannalta, miten pystymme jatkossa kaiken rahoittamaan.

Tässä oli monta kysymystä, jotka ovat aiheen kannalta olennaisia, osin ovat päiväkohtaista keskustelua liittyen työelämän tasa-arvon lisäämisen tarpeeseen. Myös päivähoitomaksut ovat aina vaikea kysymys. Toisaalta kuntien maksupolitiikassa on pitkäjänteisesti turvattava myös se, että ne maksut kehittyvät myös kustannusten nousun myötä, että turvataan myös kuntien (Puhemies koputtaa) maksukyky palveluiden tuottamiseen, ja se maksukyky tulee veroista, valtionosuuksista ja näistä maksuista, ja kaikki nämä on vastuullisesti pidettävä ajan tasalla.

Peruspalveluministeri  Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Ed. Huotarille tähän maksuasiaan: Meillähän istuu maksutoimikunta, (Ed. Kuoppa: Maksujen korotustoimikunta!) joka nyt pyysi elokuun loppuun pidennystä — piti saada jo aikaan — ja joka tarkastelee maksuja laajalla sihdillä ja näitä kokonaisuuksia. Tästä ei ole toimikunta vielä tehnyt esitystä, joten lehtitieto oli tämän toimikunnan työn ollessa kesken, mikä oli lehdessä esillä. Mutta kunnallisia maksuja on korotettu viimeksi vuonna 2002, ja myöskin silloin, kun vasemmistoliitto oli hallituksessa, eräitä maksuja tarkistettiin. On aivan luonnollista, että niitä kustannusten nousun myötä myöskin voidaan tarkistaa, jotta kunnat kykenevät näitä palveluja tarjoamaan. Siitä, miten näitä maksuja sitten kohdistetaan sen toimikunnan esitysten perustalta, ei ole vielä tietoa, kun ei ole vielä esitystäkään. Mutta varmasti päivähoitomaksut on yksi, jota tarkastellaan, (Puhemies koputtaa) ja sitten myöskin eräitä terveysmaksuja.

Hanna-Leena  Hemming  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Väestötilanne meillä on erityisen dramaattinen tällä hetkellä. Yhtäältä esteenä lasten syntyvyydelle on perheiden talous, toisaalta aikapula. Ihmettelenkin, että me emme myöskään valiokunnassa sitten päässeet tähän näkemykseen, että osapäivätyö olisi mitenkään mahdollista. Lähin, mihin päästiin, oli lyhennetty työaika.

Mutta ihmettelen ed. Ala-Nissilän puhetta täällä äsken ja samoin myöskin pääministerin, kuinka hienosti kehutaan, että lapsilisää on annettu ensimmäiselle lapselle 10 euroa. Lapsen kasvattaminen on 18 vuoden projekti. Jos ensimmäiselle lapselle annetaan 10 euroa, se tarkoittaa näissä kolme plus -perheissä, joista ed. Ala-Nissilä äsken hyvin hurskaasti kantoi huolta, sitä, että ne saavat siis käytännössä ehkä 3 euroa per lapsi tai ehkä 2 euroa tai ehkä 1 euron per lapsi. Tässä suhteessa, jos keskustapuolueenkin voimakkaasti ajama lapsilisän sitominen indeksiin olisi toteutunut tämän vaalikauden aikana, nimenomaan kolme plus -perheet olisivat hyötyneet siitä selvästi enemmän kuin 10 euron korotuksesta ensimmäiselle lapselle. (Puhemies koputtaa) Ihmettelen koko ajan, muuttuuko huono hyväksi sillä, että me sanomme sitä hyväksi. Minusta se ei muutu.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä mietinnössähän kiinnitetään huomiota ikääntyviin panostamiseen ja heidän osaamiseensa. Tuossa ajattelin, että jos vuonna 1929 J. K. Paasikivelle olisi sanottu kuusikymppisenä, että sinusta ei ole enää mitään hyötyä, niin se olisi ollut aika ihmeellistä, tai sodan jälkeen, kun hän kävi jo kahdeksaakymmentä. Elikkä uskon, että senioriväestössä meillä on voimavara. Pitäisi vaan olla niin, että veroleikkuri ei leikkaisi eläkkeitä, jos tekee töitä. Ennen kaikkea uskon, että ikääntyvä väestö käyttää palveluja tulevaisuudessa erittäin paljon, myös niitä viihdepalveluja, jotka ovat tärkeitä, mutta ennen kaikkea myös matkustavat ja pyörittävät suomalaisen yhteiskunnan rattaita.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan siitä, että väestö ei Suomessa kasva, niin pitää aina muistaa, että maapallon mittakaavassa se kasvaa ihan yllin kyllin, ja näin ollen tämä maahanmuuttopolitiikka on tärkeä asia, mihinkä valiokunnassa on myös kiinnitetty huomiota. Mutta kun väestön ikääntyminen on realiteetti, tietysti myös ongelma, niin sitä ei tietenkään ratkaista sillä tavalla kuin voisi hallituksen politiikasta ja myöskin ministeri Hyssälän puheenvuorosta päätellä: korottamalla sairaala- ja terveyskeskusmaksuja lasketaan väestön keski-ikää eli saadaan aikaiseksi se, että ihmiset eivät enää elä niin vanhoiksi Suomessa, jos tehdään esteitä, taloudellisia esteitä, esimerkiksi hoitoon pääsemisen kohdalla. Näin ollen ratkaisun pitää olla jossakin muualla, ja tämä ei ole vain ironiaa, koska me tiedämme, että jos lisätään terveysmaksuja, niin (Puhemies: Aika!) hoitoon pääsemisen vaikeutuessa myöskin sairaudet vaikeutuvat, diagnoosit myöhästyvät ja kuolleisuus lisääntyy.

Marjo Matikainen-Kallström  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on hyvin huvittavaa, että me keskustelemme täällä hallituksen selonteosta ilman yhtäkään ministeriä. Pääministeri oli kiitettävästi paikalla hetken — anteeksi, juuri saapui ministeri paikalle — mutta olisi hyvä, että voisimme keskustella tästä asiasta useampien ministerien kanssa.

Pääministerille olisin halunnut vastata siitä, että hallitus on ottanut kantaa näihin ja edistänyt opiskelijoiden ja maahanmuuttajaopiskelijoiden työllistymistä, että se kuusi kuukautta ei riitä yhtään mihinkään eli sitä pitäisi laajentaa pidemmälle.

Toinen asia on, että minimiäitiyspäiväraha ei ole ollenkaan sillä tasolla, millä on minimityöttömyyspäiväraha. Jos halutaan lapsia tähän maailmaan ja tänne Suomeen, niin kyllähän näiden pitäisi olla jollain tavalla yhteismitallisia.

Seppo Särkiniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Matikainen-Kallström sanoi äsken, ettei ole paikalla ministereitä. Ei ole, mutta ei ole paljon mediaakaan, ja se johtuu siitä, että tämä aihe on arka poliittisesti. Näkökulma nimittäin muuttuu. Lausunto on radikaali, koska se paljastaa, että se perhepolitiikka ja sosiaalipolitiikka, jota 90-luvulla Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen aikana tehtiin, osui harhaan. Silloin pyrittiin ratkaisemaan näitä kysymyksiä nimenomaan parantamalla yksi- ja kaksilapsisten perheiden taloudellista tilannetta ja heikennettiin systemaattisesti kolme plus -perheiden taloudellista tilannetta. Tämä raportti osoittaa, että tässä on menetelty väärin, ja siksi tämä on niin kiusallinen. Mutta onneksi edes nyt voidaan todeta, että taloudellinen kasvu, tuottavuus, yhteiskunnan innovatiivisuus kärsivät, ellei meidän yhteiskuntamme myöskin tällä kohdalla ole terve. Siinä mielessä minun mielestäni tätä raporttia on tervehdittävä suurella ilolla, ja toivon, että nämä näkökulmat tulisivat (Puhemies: Minuutti!) suoraan päätöksentekoon.

Pirkko Peltomo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymykseen siitä, mistä tulevaisuuden työntekijät: Pitää muistaa, että tällä hetkellä synnytysiässä olevat ikäluokat ovat pieniä, ja olisi perin outoa odottaa, että entistä pienempi joukko naisia synnyttäisi yhtä paljon tai enemmän vauvoja kuin suuret ikäluokat aikoinaan. Myös se pitää muistaa, että syntyvät lapset, vaikka heitä syntyisi miten paljon, eivät ehdi paikata odotettavissa olevaa työvoimapulaa, tulevathan he työmarkkinoille vasta parinkymmenen vuoden kuluttua. Mutta me voimme tehdä paljon sen eteen, että nuorille naisille taataan kokopäivätyötä, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista kehitetään ja myöskin perhekustannusten jakaminen tulisi tasapuolisemmaksi kaikkien työnantajien kesken. Tämä varmasti edesauttaisi sitä, että nuoret parit pystyisivät suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja hankkimaan lisää lapsia. (Puhemies koputtaa) Mutta maahanmuuttajat voivat olla ratkaisu työvoimapulaan, ja heitä todennäköisesti joka tapauksessa tarvitaan.

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on käsittämätöntä, että kun me puhumme Suomen tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeistä asioista, niin meillä ei ole täällä ministereitä paikalla kuin hätäisesti alussa vaan muutaman hetken.

Mutta sanoisin omalta osaltani, että kun näistä asioista puhutaan, Suomen väestönkehityksestä, väestöpolitiikasta, ikärakenteesta, kaikista tällaisista, niin tulevaisuudenusko on se keskeinen asia, onko sitä vai eikö sitä ole, ja nimenomaan nuorten kannalta, nuorten parien kannalta, opiskelijoitten kannalta, miten he näkevät oman tulevaisuutensa, onko siellä putken päässä valoa vai ei. Seniori-isoisänä sanoisin, että nyt ajat ovat sellaiset, että nyt tulevaisuuden usko on pahemman kerran nuorison keskuudessa pettänyt ja pitäisi tehdä kaikki voitava juuri sen hyväksi, että nuoriso näkisi oman elämänsä myöhempinä vuosina valoisampana kuin näkevät. Toisin sanoen, pitää puuttua työttömyyteen, saada työpaikkoja lisää. Opiskeluajat lyhentyvät, jos opiskelijat pystyvät tekemään työtä jne. Lapsia tulee lisää, kun lapsi- ja perhepolitiikka (Puhemies: Minuutti!) parantuu.

Minna  Sirnö  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Perheen perustamisen kannalta a ja o on, että perhe tulee toimeen, ja toinen tietysti on, että perheen perustamisvaiheessa on edes jonkinlainen usko tulevaisuuteen.

Täällä viitattiin menneisiin aikoihin, mutta ihan tilastotietojen mukaan tämän hallituksen aikana 700 ihmistä irtisanotaan kuukaudessa, mikä on muuten 100 enemmän kuin vuosi sitten. Ylitöitä tehdään enemmän kuin koskaan, samoin perheen elättämisen kannalta liian riittämättömän elintason takaavia pätkätöitä tehdään enemmän kuin koskaan. Työssäjaksaminen on romahtanut; tällä hetkellä 35-vuotiaat alkavat olla jo työuupuneita työpaikoilla. Palvelualoilla työskentelevät yksinhuoltajat puolestaan tekevät kahta kolmea työtä saadakseen edes sen pienen elannon, jolloin siinä ei todellakaan puhuta edes yhteisestä ajasta lasten kanssa, saatikka riittävästä toimeentulosta.

Valitettavasti myös tämän hallituksen aikana lastensuojelutapaukset ovat lisääntyneet. En sano, että se on hallituksen vika, mutta ne ovat tämän ajan ilmiöitä, joihin olisi toivonut myös asianmukaisesti täällä hallituksen (Puhemies koputtaa) edustajien ottavan kantaa. Samoin olisin toivonut, että täällä olisi avattu keskustelua kansalaispalkasta, olisiko se mahdollisesti ollut yksi ratkaisu siihen, että (Puhemies: Minuutti!) työn ja perheen yhteensovittaminen olisi tulevaisuudessa mahdollista.

Marjo Matikainen-Kallström /kok:

Arvoisa puhemies! Väestöselonteko kertoo, mihin olemme menossa ja paljolti myös miksi. Antaako se meille kuitenkaan riittäviä ratkaisumalleja tai toimenpide-ehdotuksia, jotta pystymme esimerkiksi maksamaan eläkkeet ja tarjoamaan välttämättömät peruspalvelut tulevaisuudessa? Siinä on toki haastetta kerrakseen, sillä tarvittavat toimenpiteet vaativat poliittisia päätöksiä. Rakenteita tulee uudistaa, lapsia saada lisää, ja maahanmuuttajat on kotoutettava ja kaikille on oltava työpaikka osaamisesta tinkimättä, ja kaikki puheet ovat turhia, jos emme saa työllisyysastetta nostettua.

Väestörakenteen nuorentamisen yhtenä esteenä on naisvaltaisten alojen kantama rasite lapsen syntymästä ja hoidosta aiheutuvista kustannuksista, kulut kun yleensä kohdistuvat äidin työnantajaan, koska isät eivät juurikaan käytä perhevapaita. Tämä vaikuttaa naisvaltaisten alojen työllistämismahdollisuuksiin ja palkanmaksukykyyn ja yleensä kielteisesti naisten työmarkkina-asemaan. Tämän työnantajiin ja naisiin kohdistuvan epätasa-arvoisen tilanteen korjaamiseksi vanhemmuudesta aiheutuvat kustannukset, jotka eivät johdu työperäisestä sairaudesta vaan valtion vauvakuumeesta, olisikin saatava pikaisesti kokonaan valtion itsensä korvattaviksi.

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien kotouttamisessa yksi keskeisistä ongelmista liittyy suomen kielen oppimiseen ja hallintaan. Kielenopetus on alue, johon on erityisesti keskityttävä, mikäli haluamme esimerkiksi täällä opiskelevista ulkomaalaisista myös tulevia työntekijöitä maahamme. Työnsaanti vaikeutuu ratkaisevasti, jos työntekijä ei hallitse edes kielemme alkeita. Siksi kaikille koululaisille ja opiskelijoille on tarjottava riittävä määrä kielenopetusta ja siten helpotettava heidän sopeutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Maahanmuuttajille, myös muille kuin opiskelijoille, on kielitaito ehdottoman välttämätöntä heidän itsensä kannalta, samoin kuin valtaväestön kannalta. Riittävän kielitaidon opetus peruskoulussa on kuntien vastuulla, ja selvää on, että siitä aiheutuvat kulut jakaantuvat hyvin epätasaisesti riippuen kunnassa olevan maahanmuuttajien lasten lukumäärästä ja kunnan taloudesta. Siksi valtion tulee ottaa hoitaakseen nämä kulut kokonaan. Asenteiden maahanmuuttajia kohtaan on myös muututtava. Maahanmuuttajat on nähtävä mahdollisuutena, ei rasitteena. Tämä vaatii valtiolta uusia toimenpiteitä asennemuutoksen tueksi.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä kiinnitetään aivan oikein huomiota opetuksen resursseihin. Siellä sanotaan: "Oppilaitoksiin on varattava riittävä opetushenkilöstö ja -välineet ja varmistettava, miten saavutetaan korkea laatu koulutuksessa." Yliopistojen vaatimuksiin lisämäärärahoista on vastattu tehostamisen vaatimuksella. Tehostettu on. Yliopisto-opiskelijoiden määrä on kasvanut huimasti, mutta opettajien määrä ei ole kasvanut vastaavasti. On tultu sille kipurajalle, missä toistaiseksi tasokkaan opetuksemme taso laskee, ellei opettajia saada lisää.

Toinen resurssiongelma liittyy opetuksen välineisiin. Esimerkiksi teknisessä opetuksessa, jossa opetus- ja tutkimusvälineistö on kallista, ainut järkevä keino resurssien riittävyydelle on keskittäminen. Hajasijoittamalla opintopaikkoja ympäri Suomea teemme suurta vahinkoa opintojen tasolle. Yliopistoille on joka tapauksessa saatava lisärahoitusta pysyäksemme opetuksessa kansainvälisellä tasolla. Siten saamme tänne ulkomaalaisia opiskelijoita ja toivottavasti myös ulkomaalaisia opettajia rikastuttamaan opintokulttuuriamme ja tekemään työtä suomalaisen kilpailukyvyn eteen. Kun resurssit ovat kunnossa, ei opiskelun maksullisuus ulkomaisille opiskelijoille ole este tulla tänne yliopistoon ja riittävän kielitaidon sekä entistä joustavampien työlupakäytäntöjen turvin myös jäädä tänne pysyvästi.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö ei niinkään sisällä paljon uusia oivalluksia, mutta sen arvo on siinä, että siinä vahvasti korostetaan monia asioita, joiden tulisi siirtyä tulevaisuuden pohdiskelusta käytännön poliittiseen toteuttamiseen. Näitä ovat aktiivinen ote työperusteisen maahanmuuton edistämiseen, työnteon kannattavuuden parantaminen, entistä monipuolisemmat keinot työn ja perheen yhteensovittamiseen sekä uudet keinot ikääntyneen väestön työllisyysasteen kohottamiseen.

Suomen työmarkkinoilta poistuu vuosittain 10 000—20 000 ihmistä enemmän kuin uusia tulee tilalle. Tätä yhtälöä ei ratkaista vain työn tuottavuutta kohottamalla, vaikka se onkin välttämätöntä. Työn kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat vain joko työn siirtymisellä maan rajojen ulkopuolelle tai ulkomaisen työvoiman kasvulla. Teollisuustyön siirtyminen maan rajojen ulkopuolelle on valitettavankin helppoa, sen sijaan ikääntyvän Suomen vanhukset tarvitsevat hoitajansa täällä. Hyvä kysymys on, miten Suomi tässä yhteydessä voi turvata hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, jos työntekijöitä ja siten palveluiden maksajia on entistä vähemmän. Tulevaisuusvaliokunnan vastaus on työllisyysasteen korottaminen 75 prosenttiin vuonna 2011, tavoite, joka on täysin oikea, mutta joka hallituksen nykypolitiikalla ja tuloksella tuntuu mahdottomalta saavuttaa.

Työllisyysaste nousee jonkin verran suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, mutta todellinen uhka on, että ajaudumme tilanteeseen, jossa samalla on sekä työvoimapula että korkea työttömyys. Väistämättä tullaan siihen, että työmarkkinoiden on annettava eriytyä. On niitä aloja, joihin me tarvitsemme huippuosaajia tai perustyöntekijöitä ulkomailta, mutta on myös aloja, joilla työllistämisen kynnystä on alennettava. Pienten palveluyritysten työllistämispotentiaalia ei vielä ole alkuunkaan hyödynnetty. Ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen ja pelisääntöjen muuttaminen siten, että mahdollistetaan pienissä yrityksissä joustavat menettelyt on avainasemassa työttömyyden alentamisessa. Olennaista on myös perhekustannusten tasapuolinen jakaminen koko yhteiskunnan kesken. Nyt ne jäävät kohtuuttoman suurelta osin naisvaltaisten palvelualojen maksettavaksi.

Arvoisa puhemies! Suomalaisten asenteiden muokkaaminen ulkomaalaiselle työvoimalle suotuisaksi on tämän vuosikymmenen suurimpia haasteita. Työperusteinen maahanmuutto on pidettävä kokonaan erillään pakolaispolitiikasta. Jälkimmäinen on kansainvälisten velvoitteiden täyttämistä, edellinen taas niiden ihmisten houkuttelemista Suomeen, jotka kykenevät elättämään täällä itse itsensä ja perheensä ja tuovat lisää voimaa, luovuutta ja dynamiikkaa suomalaiseen yhteiskuntaan. On epärealistista kuvitella, että maahanmuuttajien määrä lisääntyisi räjähdysmäisesti. Vaikka tämä onkin maailman paras maa, niin eivät tänne silti kaikki halua tulla, eivät varsinkaan kaikki ne, jotka täällä työllistyisivät. Silti jo nykyisen nettomuuton kolminkertaistaminen auttaisi huomattavasti Suomen tulevaa työvoimatarvetta. Tämän toteutuminen edellyttää johdonmukaista ja monipuolista markkinointia potentiaalisiin lähtömaihin lähialueillamme sekä lainsäädännön ja ilmapiirin muutoksia maahanmuuttajaystävällisempään suuntaan. Aivan oikein valiokunta korostaa myös jo maassa olevien potentiaalin hyödyntämistä. On hyvä, että vihdoinkin Suomessa tutkinnon suorittaneiden opiskelijoiden mahdollisuutta jäädä maahan parannetaan. Myös tänne työhön jäävien kansalaisuuden saamista tulisi helpottaa.

Tein 102 kansanedustajan allekirjoittaman aloitteen siitä, että puolet opiskeluajasta laskettaisiin kansalaisuuteen tarvittavaksi maassaoloajaksi. Toivon, että myös tämä eduskunnan enemmistön näkemys tulee huomioiduksi, kun työperusteisen maahanmuuton pelisääntöjä tullaan Saaren työryhmän ehdotusten ja sitä seuraavien päätösten myötä muuttamaan.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi pari sanaa ikäihmisten osaamisen ja kokemuksen hyödyntämisestä työelämässä. On erikoinen yhtälö, että samaan aikaan, kun suomalaiset elävät vanhemmiksi kuin koskaan ennen, jäädään eläkkeelle entistä aikaisemmin. Viime kaudella toteutettu eläkeuudistus antaa hyvän taloudellisen porkkanan tehdä töitä aina 68 ikävuoteen asti. Taloudellisen kannustimen lisäksi on aktiivisesti etsittävä malleja, joilla eläkeikää lähestyvät työntekijät voidaan houkutella pysymään ainakin osittain mukana työelämässä nykyistä pidempään. Tämä on tärkeää koko kansantalouden kestokyvyn kannalta.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Työllisyysasteen nostaminen on välttämätöntä, että tulevaisuuden haasteista kunnialla selvitään. Työllisyysasteen nostamista ei saa kuitenkaan lyhytjänteisesti toteuttaa väestöpolitiikan ja perhepolitiikan kustannuksella. Oecd suositteli viime viikolla, että Suomen kotihoidon tukea rajoitettaisiin naisten työllisyysasteen kohottamiseksi. Tämä ehdotus veisi ojasta allikkoon. Lapset tarvitsevat vanhempiensa aikaa. Unelmoidut lapset jäävät syntymättä, jos pariskunnat tietävät jo edeltä käsin, että lapsen kasvattamiseen ja hoitamiseen ei järjesty aikaa. Työn ja perheen yhteensovittaminen on jo nyt hankalaa monille perheille. Opiskelun, työn ja perheen helpompi yhdistäminen kannustaisi hankkimaan lapsia nuorempana.

Tahattoman lapsettomuuden ehkäisemisessä ja hoitamisessa tulee kiirehtiä hedelmöityshoitolainsäädäntöä, adoptiovanhempien perhe-etuuksien saattamista biologisten vanhempien tasolle ja ennen muuta naisten synnytysiän varhentamista, sillä hedelmällisyys alenee nopeasti iän myötä. Tässä yhteydessä haluan myös muistuttaa, että joka vuosi menetetään yli 10 000 potentiaalista vastasyntynyttä raskaudenkeskeytysten myötä. Vaihtoehdoksi pitäisi mielestäni olla tarjolla tukitoimia keskeytystä empiville, samoin erittäin vähän käytetty mahdollisuus luovuttaa lapsi adoptoitavaksi.

Huoltosuhteen heikentyessä pienenevien nuorisoikäluokkien tulee olla yhä koulutetumpia ja työkykyisempiä. Jos oma sukupolvemme laiminlyö lasten ja nuorten tasapainoisen kasvatuksen ja huolenpidon, meistä on huolehtimassa aikanaan päihde- ja mielenterveysongelmien rasittama sukupolvi. Syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä alkaa jo varhain, ja sen estäminen on todella kannattava investointi tulevaisuuteen. Korkeaan osaamiseen pyrittäessä nykyistä koulupudokkaiden osuutta on saatava pienennettyä. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen, tukiopetuksen ja erityisopetuksen resurssien ja tukipalvelujen lisääminen ovat välttämättömiä toimenpiteitä.

Ikääntyvän väestön palvelutarpeen kasvamiseen ei ole varauduttu riittävän ajoissa. Jo tällä hetkellä on puutetta näistä palveluista. Pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin etupäässä eläkkeelle siirtymisten vuoksi ihan muutaman vuoden sisällä kymmeniätuhansia uusia työntekijöitä. On kestämätöntä, että Suomessa koulutetut terveydenhoidon ammattilaiset joutuvat lähtemään ulkomaille töihin, kun eivät saa vakituista työtä Suomessa. Julkisiin hyvinvointipalveluihin tulisi lisätä reippaaseen tahtiin henkilöstöä, jotta voitaisiin vastata tämän hetken puutteisiin ja varautua tulevaisuuden työvoimapulaan. Palvelurakenteen uudistaminen on kiireellinen projekti. Väestöpohjaltaan riittävät, perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon rajat ylittävät terveydenhoitopiirit tulisi perustaa jo lähivuosina.

Maahanmuuttajien osuus väestöstämme on pieni, vain 1,7 prosenttia, jos verrataan vaikkapa Ruotsiin, jossa se on 11,3 prosenttia. Vaikka avointa rasismia esiintyy onneksi melko vähän, virallinen Suomi on valitettavan umpeutunut ja torjuva maahanmuuttajia kohtaan, ja kiireellisimmän muutoksen pitäisi tapahtua Suomessa opiskelleiden ja siten kieleemme ja yhteiskuntaamme tutustuneiden ulkomaalaisten mahdollisuudessa saada joustavasti oleskelulupa työnhakua varten. On kuitenkin epärealistista laskea työvoimatarpeen kasvua pelkästään maahanmuuttajien varaan. Suurten maahanmuuttajamäärien saaminen vaikeakieliseen, kylmään ja etäiseen Suomeen ei ole helppoa, ja toisaalta lähialueilla naapurimaissamme työvoimapula uhkaa samalla tavoin kuin Suomessakin. Lisäksi riippuen lähtömaasta maahan tulleen ulkomaalaisen sopeutumisen ja verotuloja tuottavaksi työntekijäksi muuttumisen on arvioitu vievän viidestä vuodesta jopa vuosikymmeniin.

Työn tuottavuuden merkitys talouskasvun ylläpitäjänä korostuu työvoiman vähentyessä, ja erityisen tärkeää työn tuottavuutta on kehittää palveluissa, jotka työvoimavaltaisina aloina tulevat kärsimään työvoimapulasta. Luovan tietoyhteiskunnan ulottaminen julkisiin palveluihin täysimääräisenä on eräs vastaus tulevaisuuden työn tuottavuuden lisäämisessä.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on siis mietintönä antanut vastauksen valtioneuvoston väestöpoliittiseen selontekoon, jonka nimi oli Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille. Tämä on minusta keisarin uudet vaatteet. Me voimme uskoa, että jotain hyvää on olemassa, mutta mitään hyvää todellisuudessa ei ole olemassa. Me voimme kutsua sitä millä nimellä hyvänsä, mutta niin kauan aikaa, kunnes meillä on todistettavasti puututtu niihin oikeisiin ongelmiin, mitä yhteiskunnassa on, meillä ei ole hyvää yhteiskuntaa kenellekään.

Se mietintö, joka tulevaisuusvaliokunnassa saatiin, on poliittisella yhteistyöllä saatu näkemys, jossa täytyy muistaa, että hallituspuolueet yliedustettuina ajavat oman mielipiteensä läpi ja haluavat todistaa yhä edelleen, että kaikki on hyvin ja hallituksen tähän asti tekemät päätökset ovat olleet viisaita. Kuitenkin kaikki, mistä tänään on puhuttu, on pelkkää tyhjän nyhjäystä, jos me emme ratkaise niitä ongelmia, joita Suomessa vääjäämättä on, meidän ikäpolvemme aikana.

Tärkeimmät ongelmat ovat nimenomaan väestökehitys ja työllisyysaste. Meillä keskimäärin naiset saavat 1,7 lasta, vaikka luku pitäisi kiireesti saada nostettua 2,2:een. Myös valiokunnassa kieltäydyttiin uskomasta sitä tosiasiaa, että Ranskassa poliittisin toimenpitein on ihan muutamassa viime vuodessa saatu nostettua syntyvyys 1,9:ään 1,7:stä. Haluttiin arvella, että varmasti takana ovat maahanmuuttajat, mutta tämä väestönkasvu on ihan muutaman vuoden sisällä tapahtunut, ja sen aikana ei ole Ranskaan tapahtunut sellaista maahanmuuttaja-aaltoa. Taustalla ovat tietoiset poliittiset ratkaisut, joilla lasten tekeminen ja perheellistyminen on tehty kannattavaksi nimenomaan kolme plus -perheille.

Ongelmina lapsiperheissä on talouden ja ajan yhtälö, yhtäältä naisten työllistyminen ja työllistymättömyys. Perään edelleen tätä vanhemmuuden kulujen oikeudenmukaista jakamista koko yhteiskunnan kesken. Olisin mielelläni kuullut, mikä on pääministerin näkökanta tähän ja koska me saamme tämän keskeisen ongelman ratkaistua. Niin kauan kuin sitä ei ole ratkaistu, naiset joutuvat tyytymään pätkätöihin, mikä ei nimenomaan lisää uskoa tulevaisuuteen ja luottamusta taloudellisiin edellytyksiin kasvattaa lapsia.

Toinen ongelma perheillä on siis tämä aika. Sekä äidit että isät suomalaisissa perheissä tekevät kahta työtä päällekkäin. He tekevät täyttä työpäivää ylitöineenkin työnantajalle ja sen jälkeen kotona toisen työpäivän hoitaen lapsiaan, hoitaen kotiaan ja pyörittäen koko sitä showta, mikä ennen oli mahdollisesti vain äidin harteilla, kotiäidin harteilla.

Minusta on ironista, itkettävän ironista, että kun puhumme siitä, millä keinoilla saadaan lasten lukumäärää Suomessa nostettua, minua vanhemmat miehet alkavat puhua sähkökatkoista ja taloudellisesta lamasta keinona lisätä syntyvyyttä, sähkökatkoista sitä varten, että laitetaan valot pois, niin kyllähän sitten, hihhihhii, kaikki tietävät, mitä siellä peiton alla tapahtuu. (Ed. Pulliainen: Ei peittoa tarvita!) — Ei tarvitakaan. Kyllä siihen käy pöytä ja muutkin, mielikuvitus näin. — Mutta niin kauan kuin ei tunnusteta, mitkä ovat ne syyt, miksi nainen ei suostu tekemään hetken hurmoksen takia lisää lapsia — lapsen kasvattaminen on 18 vuoden projekti ja siihen vaaditaan muutakin kuin 5 minuutin makee — ihmettelen sitä asenteellisuutta, jota yhteiskunnassamme yhä edelleen on, kun puhutaan, kuinka helppoa on ratkaista tämä syntyvyysongelma.

Yksi tärkeä keino lisätä tätä syntyvyyttä on perheiden mahdollisuus saada apua kotitöihin, että pystyy keskittymään pelkästään uraan ja siinä sivussa kasvattamaan vastuullisesti lapset. Siitä se lähtee. Siitä lähtee tämä kotitalousvähennyksen laajentaminen, kiireellisesti kaksinkertaistaminen jo tällä hallituskaudella. Tämä on myös apu tähän nyt kipeään ongelmaamme eli työllisyysasteen nostoon, kipeään, akuuttiin hätään. Meidän pitää nostaa työllisyysasteemme kiireesti naapurimaiden Ruotsin ja Tanskan tasolle ja hyväksyä osapäivätyö erilaisissa elämäntilanteissa vaihtoehdoksi sille, että nainen tai joskus mies jää kokonaan kotiin.

Sitä, mihin olemme ajautuneet tässä koko meidän väestöpoliittisessa ongelmassamme, kuvaa keskustelu maahanmuuttajien määrästä. Meille tulee tällä hetkellä noin 3 000 maahanmuuttajaa vuodessa. Yhdessä ...

Lopetan ihan pienen hetken kuluttua.

Minä kiitän ja kiitän myöskin niitä, jotka varmasti jatkavat näistä samoista aiheista ja tietävät, kuinka kipeä tämä ongelma on.

Marjukka  Karttunen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä väestöpolitiikassa pohjimmiltaan on kyse Suomen tulevaisuudesta ja hyvinvointipalveluitten säilyttämisestä. Jos työllisyysastetta tällä vaalikaudella ei pystytä nostamaan 70 prosenttiin ja mieluiten 75 prosenttiin, niin haluaisin kyllä kuulla, mitä hallitus aikoo tehdä. Kumpaa tehdään, otetaan massiivisesti velkaa vaiko sitten puretaan näitä hyvinvointiyhteiskunnan palveluita?

Koko tämä meidän harmaantuva yhteiskuntamme tarvitsee vauvoja, eivät vain pelkästään naiset. Syntyvien vauvojen määrä on jäänyt johonkin tuommoiseen 57 000:een. Kaiken kaikkiaan tässä on vain kyse siitä, että raskaus on riski naiselle työelämässä siinä pysymisen ja siinä menestymisen kannalta. Miehelle se on hyvä asia. Se on vakiintumista, seestymistä, kun hankkii perheen ja lapsia, mutta naisen useimmiten on valittava joko ura tai sitten pätkätyöt, työttömyys, äitiys- ja vanhempainvapailla sinnittäminen. Tämä on semmoinen asia, että tälle on tehtävä jotain, jos niitä vauvoja halutaan synnytettävän. Meidän työmarkkinamme ovat todellisuudessa jakautuneet kahtia sukupuolen mukaan, ja naisia kannustetaan hankkimaan lapsia ja siitä rangaistaan työmarkkinoilla pitämällä epäluotettavana työntekijänä, koska näitä äitiyden kustannuksia, mitä yrittäjä mistään ei saa pois, jää yrittäjälle 7 000—10 000 euroa. Tämä estää naisia menestymästä työmarkkinoilla ja sitä kautta naisia hankkimasta lapsia.

Toinen asia, mikä tässä on tärkeätä, on isien kannustaminen käyttämään perhevapaita. Vain noin 3 prosenttia isistä käyttää näitä. Yksi asia tietysti on raha. Useimmiten miehet tienaavat enemmän. Mutta toisaalta haluaisin kyllä kysellä, koska miehet keksivät sen, että on oikeus hypätä oravanpyörästä pois ja jäädä isyysvapaalle. Totta on se, että parin vuoden takaisen työolotutkimuksen mukaan joka neljäs nainen lykkäsi raskauttaan määräaikaisen työsuhteen menettämisen takia. Erikseen lasten hankkimista haittaava tekijä on se, että on globaali trendi, että kaksi—kolmekymppisten nuorten elämään eivät sinappitykit kuulu, ja sitä en tiedä, mitä tälle trendille teemme. Ikään kuin vietetään pidennettyä nuoruutta, ja synnyttäjien keski-ikä on meillä noin 30.

Kaiken kaikkiaan meidän perhemuotomme on kokenut murroksen viime vuosikymmenten aikana. Avoparien ja yksinhuoltajaperheitten osuus on kasvanut, ja perinteisten avioliittoperheiden osuus on laskenut 85 prosentista 68 prosenttiin, ja joka kymmenes perhe on uusperhe, mikä tarkoittaa noin 50 000:ta perhettä. Yhteiskunnan on tarjottava myös yksinhuoltajaperheille arjen hallinnan mahdollisuus eli mahdollisuus tehdä työtä, kuten esimerkiksi tarjota erilaisia hoitomahdollisuuksia, kuten vuoropäivähoitoa. Yksi kolmasosa työssäkävijöistä tekee epäsäännöllistä työtä. Nämä kaikki asiat vaikuttavat väestöpolitiikkaan.

Ilman muuta myös meillä tulisi olla aktiivinen maahanmuuttopolitiikka, mitä meillä ei ole, enkä edes tiedä, kuka tänne haluaisi tulla. Tervetuloa kylmään maahan, jossa on maailman korkein verotus ja olemme rasisteja!

Väestöpolitiikassa on kyse työllisyydestä, oman elämän hallinnasta, koulutuksesta ja sen rahoituksesta. Jos työllisyysaste ei nouse, yhteiskunnalla ei ole rahaa ja se kaikki on esimerkiksi kouluilta pois. Kun puhutaan, että Suomen valtti maailmalla globaalissa kilpailussa on osaaminen, innovaatiot, ja kun peruskoulu voi koko ajan kurjemmin, lapsilta ollaan koko ajan viemässä valinnaisaineita, kielivalintoja pois, niin ihmettelen vaan suuresti, millä eväin nämä koulunsa aloittavat seitsemänvuotiaat sitten aikuisina pystyvät suoltamaan uusia innovaatioita, uusia nokioita, jos he tekevät töitä ylisuurissa luokissa.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että suomalaisissa oppilaitoksissa on kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen vähän ulkomaisia opiskelijoita. Ulkomaisten opiskelijoiden määrää tulisikin aktiivisesti lisätä. Jotta saamme lahjakkaimmat ulkomaiset nuoret opiskelemaan tehokkaasti korkeakouluissamme, tarvitsemme kaksi rinnakkaista järjestelmää. Tarvitsemme valintakokeet niitä ulkomaisia nuoria varten, jotka todella pyrkivät opiskelemaan meillä. Valintakokeen läpäissyt nuori voi opiskella maksutta korkeakoulussa. Nuori, joka ei läpäise valintakoetta, joutuisi maksamaan opiskelunsa Suomessa. Lahjakkaat ulkomaiset opiskelijat on saatava valmistumisen jälkeen jäämään Suomeen. Tätä varten tarvitaan erilaisia tehokkaita houkuttimia.

Tulevaisuusvaliokunta painottaa korkeakouluopiskelun aloitusiän varhentamista. Ristiriidassa tämän pyrkimyksen kanssa on opetusministeri Haataisen ehdotus oppivelvollisuusajan pidentämisestä 9:stä 12 vuoteen.

Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, ettei lapsiin ja nuoriin kohdistuvan koulutuksen pituus ratkaise oppimisen laatua. Tietoyhteiskunnan tiedot ja taidot vanhenevat nopeasti. Siksi on perusteltua lyhentää perusopetusvaihetta esiopetus mukaan lukien 8 vuoteen, jolloin peruskoulun voi päättää 14 vuoden iässä. Ammattikoulusta tai lukiosta voi valmistua puolestaan 17 vuoden iässä. Samalla on syytä alentaa asevelvollisuusikää 17 vuoteen, jolloin korkeakouluopiskelunkin voi aloittaa aikaisintaan 18-vuotiaana. Esimerkiksi maisterintutkinnon saavuttaisi jo 23 vuoden iässä. Näin saataisiin korkeakoulututkinnon suorittaneita aikaisemmin työelämään.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Eläkepommista puhuminen Suomessa on perusteetonta. Työvoimaa riittää ja palvelut turvautuvat, jos ja kun työllisyysastetta saadaan tuntuvasti nostettua. Se kyllä edellyttää päättäväisiä toimia, työttömyyden poistamista — siellä on 300 000:n reservi edelleenkin tässä maassa olemassa työttömien porukkana — ja toisaalta inhimillisyyden lisäämistä työelämässä, niin että siellä jaksetaan pitempään. Pitää paremmin sovittaa myös perheen ja työelämän tarpeet keskenään. Kuitenkin tässä työelämäkysymyksessä on menty nyt selvästi huonompaan suuntaan. Siellä kovenevat työnantajien asenteet, niin kuin Paperin tilanne selvästi näyttää. Ei siellä nyt sovitella Paperissakaan yhteen perheen ja työelämän tarpeita vaan työelämä jyrää myös perheen tarpeiden yli. Viekääpä, kokoomuslaiset, terveisiä sinne teille tuttuun Metsäteollisuuden päämajaan!

Omilla pitää selvitä, ja me selviämme pääsääntöisesti, jos tämä työelämäkysymys saadaan kuntoon. Meille kyllä toivon mukaan tulee myös maahanmuuttajia. Täällä on jo olemassa maahanmuuttajia, joiden hyödyntäminen, jos näin voidaan sanoa, on hyvin heikkoa. Tämä koskee ennen muuta venäläisiä. Siellä on kysymys asenteista ja myöskin tahallisesta työelämän ulkopuolella pitämisestä silloinkin, kun esimerkiksi koulutusta taustalla on. Tässä suhteessa tarvitaan nopeita korjauksia. Pitää osata ottaa se venäläisten osaaminen käyttöön, ja se on nyt selvä haaste suomalaisessa yhteiskunnassa.

Alueellinen kehitys on pahasti vinoutunut. Se kehitys on ollut jo pitempään tämän laatuista ja jatkuu valitettavan rujona. Tältä osin tarvitaan siis päättäväistä aluepolitiikkaa, ja tässä ensimmäinen testi on se, miten Suomi saa neuvoteltua EU:n rakennerahastojen tasot tulevien vuosien osalta. Tästä on valiokunnan kannanotto. Me patistamme hallitusta olemaan lujana, ja jollei se neuvottelu onnistu siellä EU:n suunnassa, niin sitten pitää varmistaa, että Suomi voi itse ne hävittävät rahat omista kansallisista varoistaan kehitysalueille Itä- ja Pohjois-Suomeen osoittaa. Kehitysalueilla, niin kuin ennen sanottiin, tarvitaan myös innovaatiopolitiikan tehostamista, ja tässä katson ennen muuta Tekesin suuntaan. Sen rahoista erittäin iso osa on keskittynyt (Puhemies koputtaa) yhteen maakuntaan ...

... Uudellemaalle. Esimerkiksi Lapin osuus on aivan minimaalisen pieni.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän ed. Tennilän esiin ottamaan työllisyysasteen nostoon liittyy ilman muuta myös se, että työnteko olisi aina kannattavaa. Meillä työttömistä tällä hetkellä 41 prosenttia on siinä tilanteessa, että työn vastaanottaminen ei paranna perheen taloudellista tilannetta. Haluaisin hallituksen kyllä vastaavan siihen, miten tehtäisiin mahdolliseksi, että lyhyenkin työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, että nämä tuet saataisiin yhteen sovitettua sen kanssa. Se ei ole yksilön vika, jos tämä yhteiskunta on sellainen, että se passivoi. Pitäisi suoda jokaiselle oman elämän hallinta, niin että kannattaisi aina ottaa työ vastaan.

Esko-Juhani Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Karttunen on tasan oikeassa. Me esimerkiksi Lapissa tiedämme tunturien osalta tämän tilanteen vaikeuden. Ei aina kannatakaan, aina ei edes voi ottaa sitä työtä vastaan, sekin ymmärretään, kulkumatkojen hankaluuksien takia, mutta aina ei oikeastaan uskalla ottaa, kun päiväraha katkeaa. Tässä asiassa on köyhyysryhmässä kuultu sosiaaliministeri Mönkärettä, joka minusta hyvin positiivisen tiedon toi siihen keskusteluun eli sen, että otetaan suojaosa käyttöön, niin että työtön saa tienata tietyn verran ilman, että se vie päivärahaa. Se on oikea järjestelmä. Sitä olen esimerkiksi omalta osaltani täällä peräänkuulutellut jo monta vuotta, niin kuin moni muukin kansanedustaja, joka tuntee sen arjen, jossa työttömät joutuvat valitsemaan, uskaltaako ottaa pientä pätkää vastaan vai ei.

Astrid Thors /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Behandlingen av framtidsredogörelsen har varit konstruktiv och progressiv. Det är med glädje vi noterar att många av de huvudpunkter som vi har lyft fram nu finns i betänkandet.

Det är klart att det behövs många åtgärder för att vi skall klara de ekonomiska och sociala utmaningarna som vi har framför oss — en bättre familje- och befolkningspolitik, åtgärder för att förlänga yrkeskarriären, ökad invandring och stöd så att de äldre skall klara sig själva och ha en värdig ålderdom. En illustration av det faktum att det saknats en befolkningspolitik i vårt land är att det inte på minst ett decennium skrivits någon lärobok i demografi för våra högskolor.

Väestöpolitiikassa kaksi seikkaa nousee ylitse muiden: vanhemmuuden kustannusten oikeudenmukaisempi jakautuminen siten, etteivät kustannukset tule vain äidin työnantajalle, sekä oikean isyyskuukauden käyttöönotto sille ehtoja asettamatta. Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeri asetti selvitysmiehen, Janne Metsämäen, nimenomaan selvittämään tätä. Ihmettelen vähän, ettei pääministeri sitä maininnut puheessaan. Toivon todellakin, että hänen ehdotuksensa ovat hyviä.

Vi har i flera år hört krav på att det skall vara enklare att förena arbetsliv med familjeliv. Utskottets åtgärder måste leda till resultat. Det är oförståeligt att en nybliven mor inte får studera helhjärtat ifall hon bedömer att hon kan och vill göra det. Utskottet ställer sig också bakom kravet att höja den lägsta föräldrapenningen till samma nivå som minimidagpenningen för arbetslösa. Prislappen för den här åtgärden är inte oöverkomlig, 30 miljoner euro på årsbasis. Vi uppfordrar nu att Metsämäki tar fasta på de här enhälliga förslagen som framtidsutskottet stöder.

Niin kuin ed. Räsänen mainitsi, myös valiokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen saimme käsiimme tämän Babies and Bosses -raportin, Oecd:n selvityksen, joka on mielenkiintoinen puheenvuoro tässä keskustelussa. Raporttihan suosittelee muun muassa, että tarkistaisimme, toisin sanoen rajoittaisimme, pienten lasten vanhemmille maksettavaa kodinhoitotukea työllisyysasteen nostamiseksi. Toisin sanoen suositukset ovat eräiltä osin selvästi ristiriidassa valiokunnan näkemysten kanssa, ja Oecd ei ole armollinen. Suomen runsaskätinen kotihoidon tuki saa monet äideistä jäämään kotiin, niin kuin he väittävät. Kaksivuotiaiden äideistä Suomessa 44 prosenttia käy ansiotyössä, Ruotsissa 85 prosenttia. Sillä tavalla saadaan työllisyysastetta nostettua. Rkp:n ryhmän mukaan kotihoidon tuen ja päivähoidon mahdollistaman perheiden valinnanvapauden ja toisaalta korkeamman nimellisen työllisyysasteen valinnan välillä meidän valintamme on selvä: perheiden tulee saada valita hoito, jota he pitävät pienille lapsilleen parhaana. Pelkkä työllisyysasteeseen tuijottaminen ehkä ei ole niin autuasta kuin uskomme.

Hur avgörande är den nominella sysselsättningsgraden? Särskilt socialdemokratiska debattörer här i vårt land hänvisar ofta till Sverige och konstaterar att vi skall eftersträva den svenska höga sysselsättningsgraden. Men är den en bluff? Den avgångna LO-ekonomen Jan Edling, som hellre avgick än stannade kvar hos LO, har i sin rapport "Blott arbetsmarknadspolitik skapar ej jobb" visat att i genomsnitt 20 procent av den svenska arbetsföra befolkningen står utanför arbetskraften genom förtidspensioneringar och långtidssjukskrivningar, arbetskraftsåtgärder och arbetslöshet. Med 20 procent utanför arbetskraften kan man inte ha den sysselsättningsgrad som det påstås i debatten.

I själva verket tror jag att det är viktigare att vi börjar se efter hur många som de facto står utanför arbetskraften, och inte ser på den nominella sysselsättningsgraden. Jag tror det är ett viktigare sätt att se att blott arbetsmarknadspolitik inte skapar jobb.

Bästa vänner! Svenska riksdagsgruppen har länge talat för en ökad invandring till Finland, det är ingen överraskning för någon. Vi är också nöjda med den progressiva inställning som utskottet har tagit till invandringsfrågorna. Då det gäller de bästa nya invandrarna och den bästa rekryteringsreserven vi har, dvs. de utländska studerandena, har vi ju varit styvmoderliga. Nu väntar vi att regeringen, som statsministern sade, inom någon vecka kommer med en korrigering. Det borde bli lättare för personer som har studerat här att bli finska medborgare, det initiativet stöder vi också. Jag tror att vi, så som utskottet säger, i framtiden måste eftersträva att få också fler utländska studerande till vårt land.

Paula  Risikko  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ajattelin, että käytän tässä tilaisuudessa puheenvuoron yleensä siitä, minkälainen meidän tulevaisuuden toimintaympäristömme on, minkälaista osaamista tarvitaan, koska onhan sekin hyvin tärkeä tietää. Jokainen tiedämme, että yhteiskuntamme tulevaisuus perustuu hyvälle osaamiselle. Muun muassa koulutus tuottaa osaamista, ja suomalainen koulutus on saanut paljon viime aikoina suitsutusta korkeasta tasostaan, mutta kritiikkiä on tullut siitä, ettei suomalainen koulutusjärjestelmä riittävän nopeasti reagoi yhteiskunnan muutoksiin.

Miten maailma sitten muuttuu? Sitä on tietysti hyvin vaikea ennakoida. Meille tänne eduskuntaankin on tuotu viime aikoina ainakin viisi tulevaisuutta ennakoivaa selvitystä, ja yhteinen huolihan kaikilla on: taloudellinen tilanteemme ja työllisyys. Kun sitten peilaa niitä toimintaympäristön muutoksia, mitä ennustetaan, niin ovathan ne tokikin semmoisia, jotka on hyvä ottaa huomioon, ja ne tulee ottaa huomioon nimenomaan siellä koulutuksen suunnittelussa.

Ensimmäisenä teemana on sosiaalinen ja kulttuurinen muutos, mitä siitä todetaan eri lähteissä. Näyttää siltä, että yhteiskuntamme on avoin kansainvälisille vaikutteille. Muuttoliike kasvattaa paikallisten yhteisöjen erilaistumista kokoamalla yhteen erilaisia kulttuureja. Siteet vanhaan paikallisyhteisöön ja arvomaailmaan löyhtyvät, ja niiden tilalle tulevat uudet vaikutteet. Voidaan puhua moniarvoisesta yhteisöllisyydestä. Perinteinen yhtenäiskulttuuri on murtumassa, ja tilalle on tulossa erilaistuvien kulttuurien kirjo. Perinteisten arvojen väistyessä uhkana ovat syrjäytyminen ja yksinäisyyden kokemukset. Työnjako ja erilaistuminen lisääntyvät. Tietoyhteiskunta kehittyy, ja keskeiset palvelut siirtyvät tietoverkkoihin. Osa palveluista on saatavilla vain teknisten apuvälineiden kautta.

Väestöpolitiikka ja työvoimakehitys: Näyttää siltä, että lasten ja työikäisten määrä suhteessa ikääntyviin ja ikäihmisiin on vähenemässä. Siitähän tämänkin päivän istunnossa on kovasti puhuttu. Työvoiman kysynnän kehityksestä ennustetaan, että kysynnän arvioidaan kasvavan vuoteen 2020 mennessä voimakkaimmin liike-elämää palvelevan toiminnan, terveydenhuollon, sosiaalihuollon, kaupan, ravitsemuksen ja majoituksen sekä kotitaloustoiminnan toimialoilla. Ammattiryhmittäin työllisyyden kasvun vuoteen 2015 mennessä arvioidaan olevan voimakkainta tuotannon ja liikenteen johto- ja asiantuntijatyön, talouden ja hallinnon johto- ja asiantuntijatyön, hoitotyön, opetus- ja kulttuurityön, liikennetyön ja suojelualan ammattiryhmissä.

Aluekehityksestä ennustetaan, että alueellinen keskittyminen jatkuu ja alueelliset erot kasvavat. Globalisaatiosta ja kansainvälistymisestä todetaan, että talouden globalisaatio merkitsee yhä syvenevää maailmanlaajuista työnjakoa ja kiristyvää kilpailua. Tästä seuraa muutoksia työelämän rakenteisiin, ammatteihin ja osaamistarpeisiin. Työelämän liikkuvuus lisääntyy, ja sillä on seurauksia työelämän rakenteisiin, ammatteihin ja osaamistarpeisiin. Kilpailu kiristyy useilla eri alueilla, kun kilpailun ja kaupan esteitä poistetaan.

Mitkä ovat sitten tulevaisuuden osaamistarpeet, joita tämän tyyppisessä toimintaympäristössä tullaan tarvitsemaan? Niitäkin keräsin erilaisista tutkimuksista. Monessa todetaan tutkimustuloksena, että matematiikka ja logiikka ovat niitä ajattelun perustaitoja, jotka pitäisi jokaisella olla hallinnassa, samoin tietoteknologian hallinta. Vuorovaikutus- ja kommunikaatiovalmiudet, ihmissuhdetaidot, yhteistyökyky vuorovaikutuksen perustaitona, mukaan lukien kielitaito, ovat sellaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joita tarvitaan myös tulevaisuudessa.

Sitten aivan uutena osaamisalueena, mitä itse en ollut koskaan huomannut, on tällainen kuin etäläsnäolo. Tätä kuulemma tarvitaan kehittyvän biomaailman ja älykkäiden koneiden kanssa. Tästä onkin todettu, että teknologian kehitys tarjoaa mahdollisuudet etäläsnäoloon, joka voi perustua viestien välittämiseen kaikilla aistialueilla. Mutta siinä on vaaransa. On vaarana kuulemma irtautua omalakiseen virtuaalimaailmaan. Tällaiset kommunikaatiovalmiudet ilman niiden sivistynyttä käyttöä voivat johtaa suuriin ongelmiin, se on huomioitava. Myöskin luovuus, muutoksen ja erilaisuuden sietokyky, oppimiskyky, ekologisuus, arvo-osaaminen ja kädentaidot ovat tulevaisuuden taitoja.

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti vielä liiketoimintaosaamisesta. Me täällä useasti puhumme siitä, kuinka verotus ja sosiaaliturva ovat tärkeitä asioita, joita muuttamalla voitaisiin alentaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Yksi tällainen tärkeä asia, joka jää huomioimatta usein, on liiketoimintaosaaminen elikkä se, että meillä pitäisi olla sellaista osaamista, että me osaamme muuttaa nimenomaan meidän ideamme ja osaamisemme tuotteiksi.

Rauno Kettunen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen ikärakenne muuttuu tulevaisuudessa radikaalisti ja aiemmin kuin monissa Euroopan maissa. Yli 65-vuotiaiden osuus on 30 vuoden kuluttua puolitoistakertainen nykytilanteeseen verrattuna, ja vuonna 2030 lähes joka neljäs on täyttänyt 65 vuotta. Tilanteeseen vaikuttaa ja tilannetta vaikeuttaa lisäksi meneillään oleva alueellinen keskittyminen: väestö vanhenee erityisen nopeasti harvaan asutuilla alueilla, ja nuorempi väki muuttaa keskuksiin. Vanheneminen on maassamme jopa niin nopeaa, että Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, jossa enemmistö väestöstä on vähintään 50-vuotiaita. Tämä on erityisen haasteellista kuntien palvelurakennetta mietittäessä ja myös eläkkeiden tason turvaamisessa.

Vanhenemisen aiheuttamiin haasteisiin on esimerkiksi Kansainvälisestä valuuttarahastosta vastattu lähinnä vanhoilla keinoilla, eli työllisyyttä pitää parantaa, eläkeikää nostaa ja maahanmuuttoa lisätä. Keinoilla saadaan aktiiviväestön määrä nousuun. Oecd on omissa laskelmissaan myös entisillä linjoilla: kasvua pitää nopeuttaa ja laventaa kilpailun ja työelämän joustavuuden avulla, työllisyyttä pitää parantaa laaja-alaisten uudistusten kautta, julkista taloutta pitää kohentaa, työn verotusta alentaa sekä kulutusta hillitä.

Edellä luetellut parannusehdotukset ovat hyvin talouslähtöisiä, mutta monet myös tarpeellisia. Talous ei saa kuitenkaan olla ainoa asia, jonka kautta tulevaisuutta arvioidaan. Ihmisten elämänlaatu on tärkein tekijä ajateltaessa tulevaisuuden Suomea. Vanhusten kasvavaa määrää ei pidä ottaa uhkana, vaan positiivisena mahdollisuutena, jolla on vaikutusta yhteiskunnan rakenteisiin. Vanhusväestö on entistä aktiivisempaa, käyttää esimerkiksi palveluja ja kulttuuria aktiivisesti, matkustaa ja harrastaa enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Ikääntymisellä on siis työllistävä vaikutuksensa.

Sairaista ja vanhuksista on pidettävä huolta tulevaisuudessakin. Pelättyä eläkepommia voidaan purkaa parantamalla työllisyyttä ja pidentämällä työuria alkupäästä, lyhentämällä opiskeluaikoja ja loppupäästä työuria jatkamalla. Nykyajan vanhukset ovat lääketieteen kehittymisen myötä edellisiä sukupolvia terveempiä ja elävät vanhemmiksi.

Syntyvyys on Suomessa alhainen, ja väestön väheneminen voi näivettää suomalaista kulttuuria. Toisaalta länsimaissa eletään varsin yhtenäisessä kulttuurissa. Matkustamisen ja ulkomailla opiskelun sekä työskentelyn johdosta ihmiset lähentyvät toisiaan ja ymmärtävät toisiaan paremmin. Kulttuureista kehittyy pikkuhiljaa yhtenäisempiä, ja niissä on omat kansalliset vivahteensa. Huolimatta toisaalta ihmisten rajoja madaltavasta kulttuurien yhtenäistymiskehityksestä olisi suotavaa, että Suomessa väestön määrä saataisiin pysymään suhteellisen ennallaan, mieluummin kasvamaan. Näin taataan suomalaisuuden ominaispiirteiden säilyminen tulevaisuudessakin. Väkiluvun säilyttämisessä valtiovallan toimenpiteitä ovat esimerkiksi lapsiperheiden taloudellinen tukeminen, työelämän joustaminen perheiden joustamisen sijaan ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen tasaisesti kaikkien työnantajien kesken. Tärkein toimenpide on kuitenkin lapsimyönteisen ilmapiirin luominen yhteiskuntaan.

Toinen keino väestön lisäykseen on maahanmuutto. Siirtolaisia tulee Suomeen työn, opiskelun, pakolaisuuden ja parisuhteen kautta. Siirtolaiset rikastuttavat yhteiskuntaa, mutta ongelmitta kotoutuminen ei aina suju. Muuton aiheuttamista ongelmista on keskusteltava rehellisesti, eikä ole kenenkään etu, että asiasta ollaan hiljaa. Kun ongelmat tunnustetaan, ratkaisutkin löytyvät helpommin.

Syrjäytymisen ehkäiseminen ja vähentäminen on suuri haaste. Lapsista ja nuorista on pidettävä hyvää huolta. Koululuokat eivät saa kasvaa liian suuriksi, koulut ja asuinalueet eivät saa slummiutua ja perusopetuksen ja jatko-opiskelun taso pitää säilyttää vähintään nykyisellä tasolla. Kansalaiset eivät toivo hyvinvointivaltion purkamista, mutta sen päivittäminen 2000-luvulle on tärkeää. Työllisyysasteen nostaminen on tärkein syrjäytymisen ehkäisijä työikäisellä väestöllä.

Arvoisa puhemies! Pyörää ei väestökehityksen suhteen tarvitse keksiä uudelleen. Vanhoista keinoista löytyy paljon lainattavaa ja opittavaa; uutta pitää toki soveltaa. Ikääntymistä ei pidä nähdä peikkona vaan luonnollisena yhteiskunnan kehitysvaiheena. Toisaalta ikääntymisen vaikutuksiin voidaan vaikuttaa syntyvyyttä ja maahanmuuttoa lisäämällä. Toivottavasti tulevaisuudessa vanhukset edelleen ovat elämänkokemuksensa kautta tärkeä lisä yhteisöön ja kaiken ikäisillä ihmisillä on tasavertainen asema yhteiskunnassa.

Matti Kauppila /vas:

Herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on pyrkinyt seuraamaan kansainvälistä yhteiskuntapoliittista keskustelua tavoitteena saada tietoja uusista avauksista eri elämänalueilta. Väestöpolitiikassa uudet sosiaaliset innovaatiot ovat vähäisiä ja niistäkin osa on hyvin kiistanalaisia. Ei ole todennäköistä, että niitä lähitulevaisuudessa omaksuttaisiin.

Pitkän aikavälin yhteiskunnan rakenneongelmat ovat usein ratkaistavissa vain etsimällä aktiivisesti uusia ajatuksia ja ajattelutapoja. Joskus näitä tarvitaan vahvistamaan omaa valittua linjaa ja joskus vauhdittamaan radikaalejakin kokeiluja. Parasta olisi, jos Suomi pystyisi samaan tapaan kuin aikanaan kansaneläkejärjestelmää, peruskoulua tai kansanterveysjärjestelmää kehittäessään luomaan itse laajan konsensuksen periaatteella uusia sosiaalisia ratkaisuja, siis kolmikantainen malli.

Kansanvälisesti tarkasteltaessa sosiaalisista innovaatioista väestöpolitiikan kannalta merkittäviä ovat työn ja perheen parempaan yhteensovittamiseen, ihmisten työssäjaksamiseen ja elämän ruuhkahuippujen tasoittamiseen tähtäävät ehdotukset ja kokeilut.

Vuosikymmeniä on puhuttu kansalaispalkan eri muodoista. On etsitty keinoja, joilla työelämän elinkaariajattelun mukaan töitä voisi tehdä vähemmän lasten ollessa pieniä ja vastaavasti taas enemmän, kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Suurin ongelma on perhettä tukevien ratkaisujen rahoitus. Jos varat otettaisiin julkisista varoista pelkästään, verotus nousee. Moni kansalaispalkkaa tarkoittava tai tukeva uudistusehdotus on perimmiltään kaatunut pelkoon työperäisten yhteiskunnan arvojen ja moraalin murentumisesta ja työperusteisen sosiaaliturvan katoamisesta. Näin ollen kilpailukyvyn ja julkisen sektorin rahoituspohjan ja koko hyvinvoinnin turvaamiseen tähtäävät, elämän ruuhkahuippuja purkamaan tarkoitetut väestö- ja perhepoliittiset uudistukset eivät etene.

Uudet kansainväliset sosiaaliset avaukset painottuvat talouden toimivuuden puolelle, nimenomaan investointitoimintaan ja aktiiviseen tulevaisuuteen suuntautuvaan sijoituspolitiikkaan. Idea kansankapitalismista ja kapitalismin demokratisoimisesta kansalaisomistuksen ja laajan yrittäjyyden keinoin on levinnyt maailmalle. Useissa uudistusehdotuksissa pyritään luomaan uusia riskien hallintajärjestelmiä, yritetään muun muassa hyödyntää markkinamekanismeja globalisaation ja muun yhteiskuntamurroksen aiheuttamien riskien vaimentamisessa. Suuria henkilökohtaisia riskejä pyritään hajauttamaan. Puhutaan hyvinvointipolitiikan rahoituksen elämänmittaisesta vastuujärjestelmästä.

Suomessa on lähinnä puhuttu tarpeesta täydentää julkista palvelutuotantoa yksityisellä tarjonnalla. Kun väestön ikääntymisen seurauksena julkisen sektorin voimavarat heikkenevät, tarvitaan yksityisiä ratkaisuja mukaan lukien kansalaisten omaan säästämiseen perustuvia vakuutusmuotoisia järjestelmiä. Kriittistä arviointia uudesta omistajuudesta ja kansankapitalismista jatketaan talouden ja koko yhteiskunnan tasolla.

Ensinnäkin kysymys on sellaisista talouden instituutioista, joita ei ole aikaisemmin ollut ja joista ei ole kokemusta. Ei tiedetä, miten ja millä perusteella ihmiset päättävät ja toimivat ja valitsevat. Toiseksi osakemarkkinoilla syntyy kuplia, jolloin huonosti informoidut yksityiset sijoittajat jäävät kurssien romahdettua avuttomiksi ja vastuut voivat lopulta siirtyä yhteiskunnan hoidettaviksi. Jos yhteiskunnan turvaverkoista luovutaan, aiheutetaan inhimillistä hätää ja vaarannetaan yhteiskuntarauha.

Uudet työllisyys- ja veropoliittiset linjaukset vaativat myös perusteisiin menevää pohdintaa. Työllisyyden kestävä parantaminen edellyttää sekä työvoiman tarjontaan että kysyntään vaikuttavia toimia. Työvoiman tarjontaa voidaan lisätä nostamalla työvoiman osaamistasoa ja lisäämällä liikkuvuutta sekä parantamalla työnteon houkuttavuutta. Työvoimakysyntää voidaan talouspolitiikan avulla kasvattaa edistämällä yritysten kasvun edellytyksiä ja alentamalla työllistämisen kustannuksia.

Tältä pohjalta Suomen kaltaisen maan työllisyyden nostossa suuri valinta koskee hyvinvointivaltiomallia. On valittava kahden tien välillä: verojen keventäminen tai sitten verojen pitäminen ennallaan ja julkisten menojen kasvattaminen. Meillähän hallitus on valinnut nyt ainakin vielä tämän verojen keventämisen linjan. Valtion mahdollisuudet vaikuttaa työpaikkojen syntymiseen ovat rajalliset. 90-luvun lopulla valtio pyrki luomaan työpaikkoja kadonneiden tilalle, mutta epäonnistui. Keskeiseksi työllisyyden nostamisen ja työttömyyden ja työllisyyden tasapainon korjaajaksi nousee verojen alentaminen, näin väitetään. Väitetään myös, että verokannustimet ovat olennaisia niin yritysten kuin työntekijöiden kannalta. Pienyrityksillä arvonlisäverorasituksen alentaminen on tärkeää. Työllisyyden parantaminen edellyttää myös kansalaisten ostovoiman kasvua.

Herra puhemies! Koko väestöselonteko on hyvin markkinavetoinen. Voi sanoa, että siinä ihannoidaan markkinataloutta, ja voi väittää, että julkinen sektori jopa vähän niin kuin unohdetaan taka-alalle. Julkisen sektorin tehtävä on ilmeisesti säätää lakeja, jotka sitten muut maksaisivat. Elikkä tässä mielessä tämä on aika kova paperi.

Kyösti  Karjula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vähän tähän liittyen ajattelin, ollaanko siirrytty vähän pidempään puhekäytäntöön.

Joka tapauksessa tämä väestönkehitys ja väestöpolitiikka on lähtökohdaltaan hyvin herkkä aihe ideologisesti. Siinä mielessä tulevaisuusvaliokunta onnistui kuitenkin kokoamaan varsin tasapainoisen mietinnön, jonka lähtökohtana on perhe- ja lapsimyönteisyys. Se on itsessään erittäin merkittävä tulevaisuuskannanotto. En niinkään tarkastele omassa puheenvuorossani mietintöön sisältyviä asioita, vaan haluan tarttua muutamaan asiaan, jotka jäivät mietinnön ulkopuolelle ja osittain ovat mukana myös edustajille jaetussa taustamuistiossa.

Ensimmäisenä asiana otan esille kansalaisvastuun, jonka sisältöä ja merkitystä joudumme monellakin tavalla arvioimaan suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa uudella tavalla. Mikä on omavastuun osuus, mikä on yhteisvastuun osuus? Avaan tätä ajatusta varsin ehkä uudentyyppiselläkin lähestymistavalla, jos ajatellaan ihmisen vastoinkäymis-, epäonnistumistilanteita. Me olemme varsin yksimielisesti hyväksyneet esimerkiksi alkoholismitapauksissa sen, että yhteiskunta tulee tueksi, apuun, mikä on aivan oikea linja. Mutta vastaavasti jos me ajattelemme epäonnistunutta yrittäjää, jolla on tietyllä tavalla samanhenkinen epäonnistumiseen johtava lopputulema, tässä tapauksessa vastuu on edelleen yksiselitteisesti yrittäjällä itsellään. Rohkenen kysyä sitä, voimmeko ajatella, joudummeko arvioimaan myös sitä, että yrittäjävastuuta tietyltä osin myös jaetaan laajemmin ja tätä kautta vaikutetaan siihen, että yrittäjäriskin ottamisen halukkuutta voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa lisätä.

Arvoisa puhemies! Toinen hyvin suuri asia, joka jäi meidän tarkastelumme ulkopuolelle, on työeläkevarojen käyttö. Tällä hetkellä työeläkevaroista suuntautuu noin kaksi kolmasosaa maamme rajojen ulkopuolelle ulkomaisiin sijoituskohteisiin. Millä tavalla tulevaisuudessa työeläkevarat voivat paremmin hyödyntää myös suomalaista yhteiskuntaa, sen ylösrakentumista, suomalaisia yrityksiä, niihin kohdistuvia sijoituspanoksia?

Ehkä kolmas tämän tyyppinen asia oli lukukausimaksut, jonka kohdalla valiokunta päätyi kannanottoon, että tätä aihepiiriä ei käsitellä. Kysymys on joka tapauksessa asiasta ennen kaikkea ulkomaisten ja nimenomaisesti ulkomaisten opiskelijoiden osalta. Seuraavina vuosina me joudumme määrittämään uuden lähtökohdan ennen kaikkea Eta-alueen ulkopuolelta tuleville ulkolaisille opiskelijoille. Tässä mielessä on erittäin tärkeä asia, että tämäkin kysymys ratkaistaan. Henkilökohtaisesti ajattelen, että on tärkeää, että tällainen lukukausimaksu otetaan käyttöön ja erityisesti kehitysmaista tuleville opiskelijoille mahdollisesti rakennetaan stipendikäytäntö, joka voisi olla myös osana suomalaista kehitysapua. Tällä tavalla tällainen osaamiseen kohdistuva suomalaisen yhteiskunnan investointipanos saisi myös oman arvonsa ja oman arvostuksensa tässä kansainvälisessä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan ihan lyhyesti ottaa kantaa siihen, mitenkä tulevaisuusvaliokunnan ja erikoisvaliokuntien välistä yhteistyötä voitaisiin kehittää ja vahvistaa. Tämä mietintö pitää sisällään monia avauksia, ehkä monien sellaisten asioiden ylösnostamista, joista on käyty keskustelua aikaisemminkin. Mitä merkitsee se, että erikoisvaliokunnat poimisivat nyt ehkä niitä kysymyksiä, joita olisi tarpeen arvioida ja tarkastella syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin myös jatkossa?

Jyrki Kasvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan kiittää istuvaa hallitusta siitä, että se valitsi nimenomaan väestöpolitiikan tämän vaalikauden tulevaisuusselontekonsa aiheeksi. Toisaalta on sääli, että vasta tämä hallitus ymmärsi, miten haastavassa väestöpoliittisessa tilanteessa Suomi on. Tässä asiassa hallitus on korjannut edeltäjiensä tekemän virheen, johon myös me vihreät hallituksessa ollessamme syyllistyimme. Sillä mitä kauemmas väestöpoliittiseen kehitykseen puuttumista lykätään, sitä radikaalimpia toimia siitä selviäminen vaatii. Väestöpolitiikka on juuri sellaista pitkän aikajänteen päätöksentekoa, jota tukemaan tulevaisuusvaliokunta aikanaan perustettiin. Akuuttien lainsäädäntöongelmien ratkominen ja ensi vuoden talousarvion laatiminen eivät riitä. Tilannetta on arvioitava ennakkoluulottomasti vuosikymmenten näkökulmasta. Vaatii poliittista rohkeutta satsata kansakunnan voimavaroja toimenpiteisiin, joiden hyödyt eivät näy tällä eivätkä ensi vaalikaudella vaan vasta jopa sukupolvien kuluttua.

Suomi kohtaa yhtä aikaa kolme toisiinsa liittyvää murrosta. Niin väestörakenne, suomalainen perhe kuin työelämäkin ovat murroksessa, jopa kriisissä. Tässä keskustelussa huomio on keskittynyt väestörakenteen murrokseen, sillä Suomi ikääntyy nopeammin kuin mikään muu maa maailmassa. Suomi on ensimmäinen maa, jossa äänioikeutettujen keski-ikä ylittää 50 vuotta. Tämä tapahtuu ensi vaalikaudella. Kysymys kuuluu, pystyvätkö yli 50-vuotiaiden valitsemat yli 50-vuotiaat kansanedustajat asettumaan nykytodellisuudessa elävien lapsiperheiden asemaan. (Ed. Pulliainen: Kyllä!) Kysymys on kriittinen, sillä jos lapsiperheiden elämäntilannetta ei pystytä oleellisesti parantamaan, Suomeen on aivan turha odottaa lisää lapsia, jotka aikuisina maksaisivat meidän eläkkeemme ja pitäisivät meistä huolta.

Väestön ikärakenteen lisäksi myös perhe on murroksessa. Suomalaiset perheet ovat yhä monimuotoisempia; yhä useammassa kodissa on minun ja/tai sinun ja/tai meidän lapsia, ja useampi hankkii ja kasvattaa lapsensa yksin, joissain perheissä on lapsia vain viikonloppuisin. Teollistumisen tarpeisiin syntyneen ydinperheen rinnalle onkin syntynyt uusi perhemuoto, verkostoperhe. Jotkut puhuvat jopa sarjamuotoisesta moniavioisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että perinteinen yhden koon perhepolitiikka ei enää riitä, erilaiset perheet tarvitsevat erilaisia ratkaisuja. Perheiden, kaikkien, erilaisten perheiden tilanteen kannalta ratkaisevaa on kuitenkin se, miten ihmiset onnistuvat sovittamaan yhteen perheensä ja työnsä vaatimukset. Tätä ei tee yhtään helpommaksi se, että perherakenteiden lisäksi myös työelämän rakenteet ovat murroksessa. Työntekijän ja työnantajan suhde muuttuu. Työ pirstoutuu projekteiksi, ja yhä useampi työntekijä on itse asiassa osaamistaan vapailla markkinoilla kaupitteleva yhden hengen työvoimayritys. Muutos on niin nopeaa, että tyypillisellä työntekijällä on urallaan kolmesta viiteen ammattia.

Mitä näiden samanaikaisten murrosten kohtaaminen meiltä sitten vaatii? Kolmea asiaa: työllisyysasteen nostamista, väestöpohjan laajentamista ja väestön ikääntymiseen valmistautumista. Kuten mietinnössä todetaan, työllisyysaste on nostettava Tanskan tasolle 75 prosenttiin. Tämä edellyttää työuran jatkamista molemmista päistä. Ammattiin on valmistuttava nuorempana ja vastaavasti eläkkeelle siirtymistä on myöhennettävä. On täysin kestämätöntä, että työkyvyttömyyseläke on suomalaisen todennäköisin syy poistua työelämästä. Suomalaisen työelämän laadulle on yksinkertaisesti tehtävä jotain.

Työllisyysasteen nosto ei kuitenkaan riitä, jos Suomen väestöpohjaa ei pystytä tervehdyttämään. Se edellyttää perheiden keskimääräisen lapsiluvun kasvattamista mutta myös aktiivista maahanmuuttajapolitiikkaa. Jos suomalaisten perheiden halutaan tekevän lapsia, vanhempien on tunnettava elämäntilanteensa turvalliseksi. Se tarkoittaa sitä, ettei potentiaalisia vanhempia, etenkään äitejä, saa enää syrjiä työmarkkinoilla. Vanhemmuuden työnantajalle aiheuttamat kustannukset onkin jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken.

Mutta Suomen väestöpoliittinen kriisi on kuitenkin niin akuutti, ettei siitä selvitä pelkällä omalla tuotannolla, tarvitaan apua maan rajojen ulkopuolelta. On täysin kestämätöntä, että vain 10 prosenttia maahanmuutosta on työperäistä, ja se suurin ongelma ei ole pykälissä vaan asenteissa. Suomalaiset pitävät itseään suvaitsevaisina, mutta tutkimusten mukaan jopa 60 prosenttia suhtautuu maahanmuuttajiin karsastaen.

Esimerkiksi Piilaakson yritysten insinööreistä 40 prosenttia on ulkomaalaisia, 30 prosenttia yritysten johtajista tulee Kiinasta tai Intiasta, mutta mitä töitä suomalaiset yritykset maahanmuuttajille tarjoavat, jos tarjoavat?

Arvoisa puhemies! Väestön ikääntyminen on merkittävä yhteiskunnallinen saavutus. Sen kohtaaminen vaatii meiltä kuitenkin valmistautumista. Yhdyskuntasuunnittelun ja väestön ikääntymiseen tähtäävän koulutuksen lisäksi on panostettava vanhuuden monipuoliseen tutkimukseen, ei vain gerontologiaan, vaan meidän on ymmärrettävä väestön ikääntyminen myös sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Millainen on ikääntynyt yhteiskunta, johon me olemme matkalla, millaista siellä on vanhojen ja nuorten kansalaisten asua ja elää? Sitä meidän tulisi tänään kysyä itseltämme.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin mukava jatkaa puhetta ed. Karjulan ja ed. Kasvin jälkeen, koska aion käsitellä näitä samoja asioita, mistä hekin puhuivat, eli maahanmuuttoa, ulkomaalaispolitiikkaa sekä kansamme ikääntymistä.

Maahammehan halutaan nyt lisää työperäistä maahanmuuttoa, myös opiskelijoita ja tutkijoita. Tutkijoita eli postgraduate students saamme ulkomailta ainoastaan, mikäli meillä on merkittäviä kansainvälisiä tutkimusryhmiä. Lääketieteessä näitä on useita, kuten Helsingin yliopistossa Viikissä, Biomedicumissa, Haartman instituutissa jne. Omien tutkijoittemme koulutus ulkomailla on myös melko hyvin järjestetty. Yliopistoille on annettu lisää voimavaroja tutkimusta varten. Kuitenkin yliopistosairaaloista puuttuu edelleenkin 30 prosenttia erityisvaltionosuudesta, ja tämä tulisikin nyt nostaa sille tasolle ensi vuoden budjetissa, millä se on ollut noin 5—6 vuotta sitten. Mikäli väitellyt lääkäri ei saa mahdollisuutta tutkia Suomessa, hän lähtee ulkomaille, ja taas on menetetty yhdet aivot.

Perusopiskelijoita suomalaisiin yliopistoihin on tulossa, mutta kannatan ehdottomasti yliopistojen rehtoreiden esitystä siitä, että kolmansien maiden opiskelijoille tulee laittaa lukukausimaksu. Ihmettelen kovasti, ettei tässä mietinnössä ole uskallettu ottaa tähän asiaan kantaa, kun jo opetusministeri Haatainenkin on siitä puhunut. Lukukausimaksu tekisi mahdolliseksi järjestää englanninkielistä opetusta Suomen yliopistoissa, ja lisäksi se velvoittaisi yliopistot tehokkaaseen opetukseen. Myös opiskelijat kolmansista maista, jotka joutuvat siis maksamaan lukukausimaksun, opiskelevat tehokkaammin, kun heillä on tämmöinen kannustin. Kannatan siis lukukausimaksua kolmansien maiden opiskelijoille. Jos on varaa asua ja syödä Suomessa, on varmasti myös varaa tähän lukukausimaksuun.

Toinen asia on ikäihmisten politiikka, mistä lähes jokainen puhuja on aikaisemmin puhunut. Kuten ed. Kasvi sanoi, Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, missä kohta enemmistö tulee olemaan yli 50-vuotiaita. Myös meidän äänestäjämme tulevat olemaan ikäihmisiä. Suomalaisten nopean ikääntymisen vuoksi olemme perustaneet tänne eduskuntaan ikäihmisten hyvinvointiryhmän. Sen puheenjohtajana on keskustan kansanedustaja Tapani Tölli, itse olen varapuheenjohtaja, ja lähes kolmasosa kansanedustajista on jo tämän ryhmän jäseniä. Ajamme ikäihmisten asioita.

Suurin osa ikäihmisistä on varsin hyödyllisiä kansalaisia, jotka matkustelevat, hoitavat luottamustehtäviä, omaisiaan, käyttävät palveluita ja maksavat veroja. Kuitenkin polarisaatio jakaa yhä enemmän ikääntyviä kansalaisia huono-osaisiin ja hyväosaisiin. Ikäihmisten avuntarve on täytettävä ajoissa ja ehkäistävä heidän laitostumisensa. Sairauksien hoito on järjestettävä mahdollisimman varhain. Ikäihmiset ovat myös yksinäisiä, 60 prosenttia yli 80-vuotiaista kokee itsensä yksinäisiksi. Tähänkin asiaan on puututtava. Ikäihmiset tarvitsevat siivous- ja ruuanlaittoapua ja asiointiapua. Emmekö voisi ottaa palveluseteliä käyttöön kunnissa ja tällä ikäihminen voisi ostaa itselleen palveluja, joita yritykset tarjoavat tai kolmas sektori? Eduskunnan ikäihmisten hyvinvointiryhmällä on siis paljon yhteisiä päämääriä, ja toivommekin, herra puhemies, että saamme eduskunnan täysistunnossa syksyllä keskusteluun ikäihmisten asiat.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Aloitan vähän toisella tavalla kuin edelliset puhujat toteamalla, että olisi vihdoinkin hyvä saada tulevaisuusvaliokunnan mietintöihin sellaista ekologista perspektiiviä, joka palauttaa meidät maapallon arkipäivään. Mehän elämme masking factoreiden elikkä sellaisten rajoittavien tekijöiden aikakaudessa, jossa yksi ainoa rajoittava tekijä saattaa peitota kaikkien muitten ekologisesti rajoittavien tekijöiden vaikutuksen. Yksi sellainen on tällä hetkellä ja juuri nyt vaikuttavana uusiutumattomien energiavarojen ja raaka-ainevarojen ehtyminen kiihtyvällä vauhdilla. Tässä yhteydessä sillä on se merkitys, että se merkitsee ennakoitavaa, mutta epävarmuutta ilmaisevaa aikakautta.

Uusliberalistinen talouspolitiikka on vain omiaan kärjistämään tämän masking factorin vaikutusta. Se merkitsee sitä, että kun täällä lähes kaikki edustajat ovat puhuneet kodin ja työn yhteensovittamisesta, niin sehän ei voi mitään muuta kuin tehokkuusvaikutuksen kautta kärjistää tätäkin ristiriitaa. Siinä ei ole olemassa mitään muuta vaihtoehtoa. Suomalaisen yhteiskunnan vauraus on perustunut sopimusyhteiskuntaan, jota tulopolitiikka on parhaimmillaan ilmaissut. Sopimusyhteiskunta on samalla luottamusyhteiskunta, ja tällä hetkellä luottamusyhteiskunta murenee kiihtyvällä vauhdilla. Siitä aivan erityisen havainnollinen esimerkki on parhaillaan menossa oleva työsulku paperi- ja selluteollisuudessa, siis siinä muutetaan yhteiskunnan sisäisiä voimatasapainojärjestelmiä merkittävällä tavalla. Samalla pelisäännöt haurastuvat aivan kiihtyvällä vauhdilla. Ehkä kaikkein mielenkiintoisin uusi avaus tässä suhteessa ovat psykologiset sopimukset. Aikaisemmin puhuimme työehtosopimuksista, työsopimuksista. Nyt yllättäen keskusteluun on tuotu psykologiset sopimukset.

Arvoisa puhemies! Mitä ovat psykologiset sopimukset? Ei sellaisia voi lainsäädännöllä ohjata millään tavalla. Niillä tämän päivän futurologit tarkoittavat sitä, että kaikki menee työnantajan ja työntekijän väliseksi kirjoittamattomaksi sopimukseksi niin, että työnantaja lupaa jotakin ja työntekijä harrasta palvelua työnantajalle. Tämä on tätä aikaa. Sellaista ei tästäkään mietinnöstä eikä valtioneuvoston selonteosta tule esille.

Tämä yhteiskunta tuo mukanaan palkansaajapelurit. Palkansaajakunta jakaantuu kolmeen osaan, joista yksi on menestyjät, joilla on tsemppiä, jotka pelaavat koko ajan kovimman kortin mukaan. Toisena ryhmänä ovat joustajat. Mitä enemmän edelliset pärjäävät, sitä enemmän joustajat joustavat. Kolmas ryhmä on putoajat, ja näitten kolmen ryhmän keskinäiset suhteet kärjistyvät. Siitäkin olisi ollut mukava lukea tässä yhteydessä.

Mihinkä sitten yhteiskunnassa näin kohdellut ihmiset turvautuvat? He turvautuvat nimenomaan demokratiaan. He haluavat, että kansanvalta toteutuu ja että on olemassa sellaiset päättäjät yhteiskunnissa, jotka löytyvät vain oikeista demokratioista, joissa kansa voi äänestämällä heittää johtajansa ulos.

Arvoisa puhemies! Juuri tästä oli kysymys Ranskan kansanäänestyksessä, juuri tästä oli kysymys siellä, elikkä he haluavat heittää sellaiset johtajat ulos ja sanoa "ei", joista he eivät pidä. Tämä on kova demokratiataistelu.

Mikko  Alatalo  /kesk:

Arvoisa puhemies! Meillä on väestövallankumous edessä. On hienoa, että ihmiset elävät vanhemmiksi, mutta samalla työikäisen väestön määrä vähenee, ja nämä muutokset ovat nuoremmille ikäluokille kyllä kalliita muutoksia. On erittäin tarpeellista, että hallitus ja eduskunta ottavat nämä väestöpoliittiset haasteet nyt huomioon. Otan tässä esille kolme asiaa: työurien pidentäminen, syntyvyys ja työperäinen maahanmuutto.

Työurien lyhyyden yhtenä syynä on tietysti tämä eläkkeelle siirtymisen aikaisuus. Kun jo muutenkin ihmiset elävät vanhemmiksi ja jäävät eläkkeelle aikaisemmin, tilanne on erittäin rasittava myös eläkkeiden rahoitukselle. On jotakin oireellista siinä, että nuoret ikäluokat jo katsastavat erilaisten varhaiseläkemuotojen tarjoamia poistumisreittejä. Miksi ihmeessä näin on käynyt? Onko elämämme liian monimutkaista, kaaosmaista, nopeaa? Viekö työ kaikki mehut? Eivätkö työnantajat huomioi tarpeeksi ikääntyviä, ja miksi julkiselta sektorilta ihmiset lähtevät masentuneina eläkkeelle heti, kun pääsevät? Näihin kysymyksiin pitäisi vastata, mutta millä ihmisten työmotivaatio pidetään yllä?

Aikuiskoulutukseen on panostettava tietysti tulevaisuudessa. Senhän jo sanovat irtisanomisetkin. Ihmiset eivät voi enää periä työpaikkaa isältään siellä paperitehtaalla ja jatkaa samassa työpaikassa loppuikäänsä. Ikääntyviin panostaminen ja heidän osaamisensa on kyllä hyvä investointi. Suomessa on liian yksioikoisesti lähdetty siitä, että luovuus ja nuoruus vain kuuluvat yhteen. Monella vanhemmalla työntekijällä on hyviä ominaisuuksia: harkitsevaisuutta, kokemusta, kielenkäytön hallintaa, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, vastuullisuutta ja myös lojaalisuutta työnantajalle ja työkokemusta. Liian usein eläkeläiset ja vanhukset nähdään vain menoina, vaikka asia on päinvastoin. Ikääntyneiden tarvitsemien palveluiden kysyntä tulee lisääntymään harrastamisen, matkustamisen ja kulttuurin myötä. Täytyy tässä siteerata nelinkertaista parlamentaarikkoa Suti Aittoniemeä, joka sanoi, että "sitä mukaa kun mummut tanssii päivätansseissa, niin sitä vähemmän on terveyskeskuksissa väkeä", elikkä ikäihmiset tulevat myös pyörittämään omalta osaltaan tätä meidän yhteiskuntaamme.

Arvoisa puhemies! Vaikka Suomessa onkin Euroopan yksi korkeimmista syntyvyysluvuista, samaan aikaan me olemme väestöltämme Euroopan pienempiä ja Suomessa syntyy lapsia vähemmän kuin se määrä, joka turvaisi väestön uusiutumisen. Itse asiassa juuri nuo puhutut kolme plus -perheet huolehtivat tällä hetkellä väestönkasvusta suurimmalta osin, ja totta kai näitä monilapsisia perheitä tulisi tukea enemmän. Muuten ei tule lisää lapsia. Mutta niin kuin täällä on sanottu, täytyy muistaa, että perheitäkin on hyvin monenlaisia. Olen joskus tehnyt laulun "Uusperhe Korvatunturin sai sekaisin", koska niitä lapsia on tosiaan meidän, heidän ja vähän muidenkin.

Puhuttaessa syntyvyyden kasvattamisesta täytyy olla hyvin varovainen, koska silloin astutaan selkeästi yksityisyyden piiriin. On miehiä ja naisia, jotka eivät yksinkertaisesti halua lapsia, vaikka edellytykset olisivat kunnossa, mutta heillä on myös oikeus valintaansa. Tällainen pelkkä kylmä, ekonomistinen väestöpolitiikka ainakin minulla nostaa karvat pystyyn. Se tuo mieleen kolmannen valtakunnan, jossa myös harrastettiin väestöpolitiikkaa. Kun puhutaan syntyvyyden lisäämisestä, pitäisi puhua enemmänkin ihanteista: onnellinen ja turvallinen lapsuus, toivottu ja rakastettu lapsi ja onnellinen perhe, olipa se sitten vaikka uusioperhe tai verkostoperhe. Sitä paitsi huostaanotot ovat lisääntyneet. Koska me puhumme näistä ylijäämälapsista, ennen kuin suunnittelemme uusien hankkimista? En silti kyllä usko, että tämä on hallituksen vika, niin kuin ei ole globalisaatiokaan. Tässä on kyse isommista asioista.

Viime viikolla teollisuusmaiden järjestö Oecd suositteli Suomelle kotihoidon tuen tason tai keston rajoittamista, jotta työelämään saataisiin lisää naisia. Esitys oli minun mielestäni kapeakatseinen, eikä se voi perustua todelliseen tietoon. Toisin kuin useassa muussa Oecd-jäsenmaassa Suomessa ei lasten lukumäärää huomioida verotuksessa. Lapsiperheiden toimeentuloa ei tasa-arvosyistä tueta palkkatyötä tekevän tulon lisänä. Perheen ja työn yhteensovittamista minun mielestäni tulisi helpottaa eikä kaventaa ja nimenomaan tulisi olla niitä vaihtoehtoja, kuinka lastenhoitoa järjestetään. Omien lasten hoito pitäisi rinnastaa vastaavaan palkkatyöhön, ja siitä saatavan korvauksen tulisi olla tietysti suurempi, ja kotivanhemmuudesta saatu kokemus pitäisi lukea myös ansioksi työnhaussa.

Liian vähän on huomiota kiinnitetty myös adoptointiin. Sehän on hyvä järjestely, mutta se on vielä harvinaista, kallista ja monimutkaista.

Paljon olisi sanottavaa, mutta mennään eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä väestönkasvustamme melkein puolet tulee maahanmuutosta. Kun työikäisten määrä alkaa ensi vuosikymmenellä nopeasti vähentyä, tulee pulaa työvoimasta monilla aloilla, sehän jo tiedetään. Tarvitsemme aktiivista työperusteista maahanmuuttopolitiikkaa. Tällä hetkellä Suomeen suuntautuva maahanmuutto tapahtuu lähinnä perhesyistä, avioliittojen kautta, tai sitten myös suomalaista syntyperää olevien paluumuutossa. Osa maahanmuutosta on globaaliin vastuuseemme kuuluvaa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoa, mutta ei mielestäni ole itsekästä kuitenkaan myös toivoa sitä, että saamme tänne työntekijöitä.

Työperäisen maahanmuuton lisääminen ei käy kädenkäänteessä. Paljon riippuu siitä, onko meillä työmarkkinoilla valmiuksia muualta kuin Suomesta tulevien työntekijöiden ottamiseen. Meillä on myös esimerkkejä muista länsimaista, joissa on ollut vähän ongelmia myös gettoutumisessa ja tämän integraation vaikeudessa.

Lopuksi: Maan kahtiajakautuminen on uhkana. Tämä muuttoliike, johon olen ottanut itse asiassa monta kertaa kantaa tuolla taiteilijan ammatissani, tuntuu vain jatkuvan edelleen, loppua ei ole nähtävissä. Tämän vuoksi muuttoliikkeen rajuutta pitäisi silti yhteiskuntapoliittisesti lievittää. Meidän täytyy pystyä politiikalla sen kielteisiä vaikutuksia lieventämään. Aina voidaan kysyä, mitä järkeä on rakentaa Suomi kahteen kertaan, mutta näin siinä nyt vaan tapahtuu. Elämisen laatua olisi kyllä maaseutupaikkakunnilla, jos vain olisi työtä ja koulutusmahdollisuuksia. Toivon, että ei tarvitsisi laulaa kuten eräässä laulussa, että "mä lähden maalle, kun vain pääsen yöksi kaupunkiin".

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Selonteossa keskeisessä osassa ovat työelämästä ja koulutuksesta syrjäytyneet nuoret. Meneillään oleva väestörakenteen muutos edellyttääkin pitkäjänteistä toimintaa työllisyysasteen kohottamiseksi, ja tämä toiminta on aloitettava juuri nuorista.

Nykyinen koulupudokkaiden määrä, noin 4 000 nuorta joka ikäluokasta, on aivan liian suuri. Ongelma on tiedostettu jo pitkän aikaa ja toimenpiteitä luvun pienentämiseksi on käynnistetty, mutta niitäkin kenties turhan varovaisesti. Nyt onkin viimeinen hetki valmistellun selonteon myötä ryhtyä ripeästi tuumasta toimeen. Merkittävässä osassa peruskouluja on jo aloitettu ennaltaehkäisevä työ. Niin opinto-ohjauksen kuin pienempien luokkakokojen saavuttamiseen tulee panostaa.

Koulupudokkaiden paluuta takaisin opiskelun piiriin tulee tukea työpaja- ja oppisopimustoiminnalla. Tärkeää onkin luoda perinteisestä kouluilmapiiristä poikkeavia opiskelumahdollisuuksia niille, joille koulun penkillä istuminen ei maistu. Lisäksi toisen asteen koulutuksessa tulisi pyrkiä enemmän yksilön tarpeet ja lähtökohdat huomioivan opetuksen saatavuuteen. Tästä esimerkki on työpajakoulut, jotka ovat selonteossakin saaneet niiden ansaitsemaa arvostusta nuorten syrjäytymisen ehkäisijänä. Muutos edellyttää toki myös riittävän opetushenkilöstön ja välineiden saatavuuden parantamista.

Arvoisa puhemies! Oppiminen ja työssä kehittyminen ei koske pelkästään nuoria. Ammatin hankkimisen lisäksi on syytä panostaa elinikäiseen oppimiseen ja työssä oppimiseen, sillä työtehtävät ja osaamisen tarpeet muuttuvat jatkuvasti. Enää yksi ammatti ei takaa työtä loppuelämän ajaksi, vaan mitä luultavimmin työtehtävät ja ammatit vaihtuvat ainakin kerran työelämän aikana, jopa useamminkin. Elinikäinen oppiminen on myös tärkeässä osassa kannustettaessa ikääntyviä työntekijöitä pysymään työelämässä ja panostettaessa niin sanotun hiljaisen tiedon siirtymiseen ikääntyviltä työntekijöiltä nuoremmille työntekijöille. Myös niin kutsuttu mestari—kisälli-koulutus onkin kannatettava vuorovaikutteinen koulutusmenetelmä, joka voi taata koulun penkillä viihtymättömälle nuorelle mahdollisuuden valmistua ammattiin.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan nostaa esille työpajatoiminnan mahdollisuuden koulupudokkaiden vähentämiseksi merkittävästi tulevaisuudessa.

Ammattiopetuksen keskeyttäneiden osuus vaihtelee koulutusalasta riippuen 10 ja 20 prosentin välillä. Työpajat ovat tyypillinen suomalainen ei-muodollisen koulutuksen muoto. Niillä on myös merkittävä rooli paikallisten työmarkkinoiden toimivuuden edistäjänä. Työpajan asiakaskunnan ytimessä ovat ammattitaidottomat nuoret sekä työ- ja toimintakyvyltään heikentyneet aikuiset. Oppilaan aito ja yksilöllinen kohtaaminen, toiminnallisuus ja ennen kaikkea vaihtoehtoinen toimintaympäristö mahdollistavat erinomaiset yksilötason oppimistulokset varsinkin niille henkilöille, jotka eivät motivoidu perinteisessä luokkaopetuksessa. Työpajoissa harjoitetaan työ- ja yksilövalmennusmenetelmiä, jotka ovat liitettävissä henkilökohtaisiin opetussuunnitelmiin. Menetelmien ehdottomia kulmakiviä ovat kokonaisvaltainen kuntoutus ja laaja-alaisten tukiverkostojen hyödyntäminen.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Tarvitaan lisää suomalaisia ja lisää uussuomalaisia, ja heistä täällä tänään on jo niin paljon puhuttu, että en käy enää yksityiskohtiin, toistanpa vain sen, että sekä se, mitä niin sanotuista kolme plus -perheistä on sanottu, että se, että myös akateemisesti koulutetuista yli 30-vuotiaista naisista noin neljännes ei toiveistaan huolimatta tunnu pystyvän perustamaan perhettä, saamaan ensimmäistäkään lasta, ovat erittäin tärkeitä argumentteja. Olen niistä aiemmissa yhteyksissä paljon täällä salissakin puhunut.

Jotta saamme lisää uussuomalaisia, se vaatii meiltä ainakin sitä, että me sitoudumme parempaan suomen ja ruotsin koulutukseen. Se, että suomalaisilla on ennakkoluuloja ja on varmaan monien tutkimusten mukaan ihan oikeutettua sanoa, että joskus jopa rasistisia piirteitä poikkeuksellisen paljon, osittain johtuu siitä, että me emme ole hoitaneet maahanmuuttajien kielikysymystä kunnolla. Meidän täytyy auttaa, ponnistella, osittain ehkä myös vastaavasti vaatia maahantulijoiltakin kovaa opiskelua sen suhteen, että maahanmuuttajat mahdollisimman nopeasti oppivat suomea ja ruotsia. Nykyisillä opetusmetodeilla ja opetustarjonnalla meistäkään suurin osa ei oppisi.

Nautin verorahoilla erittäin kallista ranskan kielen yksityisopetusta, ja sillä tavalla kyllä oppii, mutta jos minutkin olisi heitetty kansanopiston iltaryhmään, missä on 40 muuta ihmistä, jotka ovat ympäri maapalloa ja joilla on aivan erilaiset pohjakoulutukset, ja minulla olisi kaksi viikkotuntia illalla, niin on aivan varmaa, että minun ranskan kielen taitoni ei olisi erityisesti parantunut. Se, millä tavalla me maahanmuuttajille opetamme suomea tai ruotsia, on aivan keskeistä siinä, haluammeko me heidän oikeasti sopeutuvan tähän yhteiskuntaan, tulevan niiksi kauan kaivatuiksi hoivaajiksi, hoitajiksi, työntekijöiksi, uuden kasvun aikaansaajiksi, uussuomalaisiksi, tämän yhteisön ja kulttuurin rikastuttajiksi.

Paitsi siis lisää suomalaisia ja lisää uussuomalaisia me tarvitsemme myös lisää lihasvoimaa. Olen tästäkin aikaisemmin teille jo puhunut, mutta kun täällä on kauniita sanoja sanottu vanhemman väestön pärjäämisestä, niin yksi kaikista keskeisimpiä tapoja edistää vanhemman väestön, seniorikansalaisten hyvinvointia ja kykyä pysyä kotona, olla joutumatta laitoshoitoon, on niinkin yksinkertainen asia kuin jalkavoimien lisääminen. Jos yli 75-vuotiaat suomalaiset tottuvat, saavat neuvoa, oppivat vastuksien kera vastustamaan lihasten hiljaista rappeutumista eli tekemään kunnalla voimanhankintajumppaa päivittäin, kokeilujen mukaan saadaan 5—7 uutta vuotta omassa kodissa, pois laitoksesta. 5—7 lisävuotta omassa kodissa, pois laitoksesta. Mikään lääke taikka muu palvelu ei ole näin tehokas lisäämään elämänlaatua. Sen takia on erittäin tärkeätä, että nyt Ikäinstituutin johdolla on aloitettu ensimmäiset projektit laajamittaiseen koulutukseen ja innostamiseen. Ei siis iltakävelylle vaan punttisalille, kun täytätte 75, mieluummin jo aikaisemmin. Tämä on todella tärkeä asia.

Arvoisa puhemies! Kun täällä on puhuttu paljon työn ja perheen yhdistämisestä, niin haluaisin puhua yhdestä syystä, miksi se työn ja perheen yhdistäminen on niin tavattoman vaikeaa, nimittäin perheasuntojen tolkuttomasta hinnasta. Jos me haluamme, että isät ja äidit kerkiävät olla kotona enemmän, meidän täytyy myös hyväksyä se, että he eivät tee niin paljon työtä, ja jos sen valinnan perhe haluaa tehdä, niin silloin pitää olla myös se vaihtoehto, että silti perhe pystyy asumaan kohtuuetäisyydellä kohtuuhintaisessa asunnossa.

Asuntopolitiikkamme yksi suurimpia pullonkauloja on, että missään muussa länsimaassa ei ole niin edullista ja houkuttelevaa istua kaavoitetun rakentamattoman tontin päällä. Tämä on aivan käsittämätön suomalainen erikoisuus, että kasvupaikkakunnilla, kuten Pääkaupunkiseudulla, kun yhteiskunta ensin kaavoittaa tontin, vetää sinne kunnallistekniikan, niin sen päällä voi ilman mitään veroseuraamuksia tai rakennusmaamaksua istua ja istumalla vielä rajoittaa käytännössä tarjontaa niin, että viime vuodet esimerkiksi Ytv-alueella rakentamattoman valmiin tontin arvo on noussut joka vuosi 15—17 prosenttia, enemmän kuin mikään muu sijoitus, vaikka yhteiskunta on sen arvonlisän suonut. Sen takia meidän täytyy astua samalle länsimaiselle, pohjoismaiselle, jopa Yhdysvalloissa käytetylle linjalle, että kasvupaikkakunnilla spekulatiivinen valmiin maan päällä istuminen ei ole houkutteleva sijoitus, on paljon parempia ja tuottoisampia sijoituksia. On otettava käyttöön rakentamattoman maan kiinteistövero paljon aktiivisemmin kuin nykyään kunnanvaltuutetut ovat sen ottaneet tai säädettävä jopa rakennusmaamaksu kasvupaikkakunnille, ei tietenkään sinne, mistä ihmiset muutenkin ovat muuttamassa pois.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Tony Halme /ps:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö valtioneuvoston selonteosta väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta käsitteli niin laajoja aihepiirejä, että tässä yhteydessä pureudun niistä vain osaan. Nämä muutamat mietinnön kohdat, joita seuraavassa käyn läpi, kaipaavat perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä erityisesti huomiota.

Ensinnäkin perhe- ja työelämän välisistä joustotarpeista toteaisin, että nykyinen elämänrytmi on nopeatempoinen ja suosii keskittymistä urakehitykseen lasten hankkimisen ja perheen sijaan. Työnantajan on tänä päivänä vaikea muuttaa henkilöstöpolitiikkaansa lapsi- ja perhemyönteisempään suuntaan, kun esimerkiksi vanhemmuuden kustannukset jäävät työnantajan vastuulle. Valtion tulisikin aktiivisilla ja välittömillä toimilla pyrkiä tukemaan työnantajia, jotta heillä olisi aidosti mahdollisuus tukea työntekijöitä perhe- ja työelämän yhteensovittamisessa. Muutokset voisi aloittaa itsestäänselvistä asioista, kuten vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakamisesta tasapuolisesti työnantajien kesken. Hyvinvointivaltion ei tule tarkoittaa sitä, että pelko saavutetun elintason laskusta estää perheitä hankkimaan toivomaansa lapsimäärää.

Hallitusohjelman mukaan Suomi tarvitsee kipeästi maahanmuuttajia täyttämään väestön ikääntymisen ja eläkkeellelähdön aiheuttamaa työvoimapulaa tietyillä aloilla. Kuten tulevaisuusvaliokunnan taustamuistiossa toisaalta todetaan, on vaikea perustella ihmisille, jotka ovat työttöminä, työttömyysuhan alla tai tekevät vuodesta toiseen epävarmoja pätkätöitä, että maahamme tarvitaan kymmeniä- tai satojatuhansia ulkomaalaisia. Se on tosiaankin uskomatonta. Suomen tulisikin toteuttaa työperusteista maahanmuuttopolitiikkaa, jolla hoidetaan työvoimapulaa niillä aloilla, joilla ei suomalaisia työntekijöitä ole riittävästi saatavilla. Maahanmuutto on tähän asti maksanut Suomelle enemmän kuin se on tuottanut. Tällainen ajattelutapa voi kuulostaa itsekkäältä, mutta ainoastaan eettisin perustein toteutettava maahanmuuttopolitiikka ei ole riittävää, kun pyritään ratkaisemaan työvoiman puutteesta johtuvia ongelmia. Suomen on tosiaan tarpeen toimia kuin pätevän työhönottajan. Vain näin voidaan taata se, että maahanmuutosta on todellista apua Suomen elinkeinoelämälle.

Sopeutuminen on olennainen osa maahanmuuttajan oman sekä työvoimapoliittisen arvon lisäämistä. Mielekkäämpi elämä Suomessa ja mahdollisuus työllistämiseen voidaan parhaiten taata maahanmuuttajien suomen kielen opetusta tukemalla.

Ikääntyvän väestön osuuden yhä kasvaessa tässäkin mietinnössä kiinnitetään paljon huomiota erilaisiin keinoihin, joilla vanhusväestö voisi toimia työelämässä pidempään sekä selviytyä arjen rutiineista itsenäisesti. Työssäjaksaminen sekä itsenäisen selviytymisen ja omaishoidon tukeminen ovatkin asioita, joihin valtion tulisi panostaa. Kuitenkin on myös tärkeää, että eläkeikää ei nosteta liian korkeaksi vain taloudelliset näkökohdat huomioon ottaen. Myöskään vanhusten itsenäisen selviytymisen tukeminen ei saa perustua ajatuksiin säästöistä, vaan niille, jotka tarvitsevat laitospalveluita, on niitä myös oltava helposti saatavilla.

Työllisyysasteen nostaminen Suomessa on hyvinvointivaltion säilyttämisen tärkeä edellytys. Koska eläkeuudistuksen kautta työllisyysasteen nostaminen on hidasta, olisi tärkeää edistää opiskelijoiden mahdollisuuksia siirtyä työelämään nopeammin. Valiokunnankin mietinnössä kehotetaan turvaamaan opiskelijoille mahdollisuus kokopäiväiseen opiskeluun ilman vanhempien taloudellista tukea, ja tänään tässä salissa äänestettiin hallituksen esityksestä opiskelijoiden saaman tuen korottamiseksi. Valitettavasti hallituksen esitys ei tule takaamaan opiskelijoille riittävää tukea, jotta kokopäiväinen opiskelu ilman työnteon tuomia tai vanhemmilta saatuja lisätuloja olisi mahdollista.

Koulutuspolitiikassa on myös tärkeää ottaa huomioon eri alojen työvoimatarpeet. Näin voitaisiin vähentää työttömäksi valmistumista.

Valiokunnan mietinnössä tuodaan esiin tärkeä seikka työn tekemisen kannattavuudesta, jota lisäämällä voidaan myös nostaa työllisyysastetta. Tuloloukut on purettava, ja lyhyenkin työsuhteen vastaanottamisen tulee olla aina kannattavaa.

Arvoisa puhemies! Ongelmien tiedostaminen ei yksinään riitä väestöpolitiikassa, vaan vaaditaan kovien päätösten tekoa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivoo, että hallitus ei säikähdä tajutessaan kovien päätösten tarpeen vaan uusia toimintatapoja uskalletaan ehdottaa ja käyttää, jotta nämä yhteiskuntamme jatkuvuuden ja kehittämisen kannalta välttämättömät asiat tulevat hoidetuiksi.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on vastaus valtioneuvoston selontekoon väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta, jossa nimenomaan valtioneuvoston selonteko lähtee siitä, että tavoitteena on hyvä yhteiskunta kaikenikäisille. Tässä yhteydessä jo on tässä salissakin kysytty sitä, miten siihen päästään.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on kyllä hyvinkin ytimekäs ja, voi sanoa, tiiviisti kirjoitettu, ottaa kantaa hyvin moniinkin eri kysymyksiin. Kuitenkin voi todeta, että yksiselitteistä vastausta on ehkä vaikea antaa siihen, miten päästään siis hyvään yhteiskuntaan kaikenikäisille, koska taustamuistiokin, joka tulevaisuusvaliokunnalla on väestöselonteon mietintöön liitettynä, tuo esille, että lähtökohdissa on arvopohjaisia ristiriitaisuuksia. On siis kysymys ristiriidoista, siitä, miten me näemme perhenäkökulmasta, mikä on se perhemalli, mikä on se lapsien lukumäärä, mikä mahdollistaa hyvän yhteiskunnan, ja ovatko nämä yksityisiä vai julkisia asioita. Samoin ehkä ideologinen ja herkkä aihe on väestön vanheneminen. Pitkä ja terve elämä — onko se toivottu tavoite, vai onko se ongelma?

Mielestäni tulevaisuusvaliokunta on hyvin nostanut esille, että ikääntyminen ei ole ongelma, vaan se on mahdollisuus. Nimenomaan silloin se, millä tavalla se muodostuu mahdollisuudeksi, odottaa toimenpiteitä, odottaa vastauksia, miten tätä yhteiskuntaa rakennetaan.

Eri yhteyksissä asiantuntijoiden ja tässä salissakin asiantuntijoitten puheenvuoroissa nousevat esille tämän yhteiskunnan eri murrokset. Tätä on myös valiokunta käsitellyt mietinnössään. Me voimme puhua perherakenteitten murroksista, me voimme puhua työrakenteitten murroksista, ja me voimme puhua palvelurakenteitten murroksista. Perherakenteet ovat murroksessa. Meillä on tänä päivänä yksinkasvattajia ja meillä on erilaisia perheitä, jotka eivät selviä niistä kasvatusvastuista, mitä perheellä on. Tämä näkyy esimerkiksi lastensuojelun huostaanottojen lisääntymisenä.

Työrakenteissa näkyy erilaisia murroksia. Työttömyysongelma on edelleen kova tässä yhteiskunnassa, ja toiseksi se, mitä työssä olevat kokevat, on osoittamassa, että työelämä on erittäin raskasta. Työelämäselonteko, mikä tässä salissa on muutama aika sitten käsitelty, nosti esille sen, että työrakenteet ovat muuttuneet vahvasta teollisuustyöstä monimuotoisiksi, aina etätyöksi jne., mutta työolosuhteissa on myös erilaisia työterveyteen liittyviä asioita. Niinpä työelämäselonteko vahvasti nosti esille sen, että kun me puhumme työllisyydestä, meidän on myös puhuttava työelämän eri tukimuodoista, millä tavalla työntekijät vahvasti pystyvät sitä osaamistansa antamaan ja panostamaan työelämän kautta tähän koko yhteiskuntaan. Siis on kysymys myös työhyvinvoinnista.

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä haluan ... Oikeastaan, jos täällä olisi valiokunnan jäseniä tai valiokunnan puheenjohtaja paikalla, niin erityisesti haluaisin ... (Ed. Huotari: On jäseniä paikalla!) — Paikalla on jäseniä, mutta jos tässä jatkopuheita tulee, niin kun katsoin tätä valiokunnan mietintöä, joka on todella kyllä hyvä, ja kun me nyt näitä erilaisia rakenteitten muutoksia tässä yhteiskunnassa joudumme analysoimaan ja miettimään, jäin kysymään tämän asiantuntijajoukon sisältä, miten valiokunta käytti asiantuntijoina yhteiskuntapolitiikan ja hyvinvointipalvelujen ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkijoita. Näen, että erityisesti, kun me katsomme tulevaisuuteen ja haluamme nähdä tulevaisuuden nimenomaan hyvänä yhteiskuntana kaikenikäisten elää ja kun tiedämme nyt nämä erilaiset rakenteitten murroskysymykset, niin nyt jos koskaan ei pitäisi jäädä enää kysymysten tasolle, niin kuin näissä lähtökohdissa paljon erilaisia kysymyksiä esitetään, vaan nyt tarvittaisiin jo vastauksia, millä keinoin näissä kysymyksissä päästään rakenteita kehittämään myönteisesti. Sitä vastausta tästä mietinnöstä en oikein löytänyt.

Tietenkin täällä on nostettu esimerkiksi lapsi- ja perhemyönteisyys lähtökohtana, ja siellä otetaan hyvin vahvasti kantaa, että taloudelliset tekijät lisäävät epävarmuutta erityisesti perheissä, joissa on lapsia enemmän kuin kaksi. Nyt tähän tulisi niitä toimenpiteitä löytää. Keskeiset lapsiluvun kasvun esteet on tunnistettava. Se on hyvä, että mietinnössä tämä on nostettu esille.

Toiseksi se, että valiokunta on nostanut esille työelämän joustokysymyksen, ei siis perheen joustokysymystä vaan työelämän joustokysymyksen, on hyvä asia, mutta ratkaisut siellä jäivät mielestäni aika vähäisiksi.

Kolmanneksi haluan tässä vielä nostaa esille sen, että valiokunta on kiinnittänyt hyvin huomiota ikäihmisiin ja nimenomaan siihen, että ikäihmiset ovat voimavara tälle yhteiskunnalle. Mutta mitkä ovat ne lähitulevaisuuden toimenpiteet? Niitä on nyt täällä viisi esitetty. Mutta olisin odottanut, että olisi päästy pidemmälle muutamissa asioissa, muun muassa tässä, kun puhutaan, että omaishoitoon on panostettava enemmän ja omaishoitajia tuettava. Tätähän me olemme jo täällä useampaan kertaan peräänkuuluttaneet, mutta miten tässä olisi päästy pitemmälle, minkälaisia eri palvelukonsepteja rakennetaan ikäihmisille, ikääntyvää väestöä varten? Näen erittäin tärkeänä nyt nimenomaan hyvinvointipalvelukonseptien monimuotoisuuden ja sen, että sitä rakennetaan hyvin vahvasti tutkimuspohjaisesti ja mukana ovat ikäihmiset itse sanomassa siihen, minkälaista palvelua he tulevaisuudessa tarvitsevat.

Arvoisa puhemies! Tässä valiokuntamietinnössä on vielä hyvin nostettu esiin uhkana tämä maan kahtiajako. On erittäin tärkeää, että valiokunta on tämän nostanut ihan otsakkeeksi. Tähän haluaisin vain lisätä, että siinä olisi ehkä enemmän voinut käydä sitä analyysia, että kahtiajako tarkoittaa sitä, että tämä maa rakenteeltaan on eriarvoistumassa ja silloin se tarkoittaa ihan tätä perusrakennetta, aluepoliittista perusrakennetta. Mutta myös, jos ajatellaan inhimillisesti, ihmisten näkökulmasta, köyhyyden ja rikkauden välikuilu kasvaa koko ajan, ja tämä ei ole silloin tälle hyvälle yhteiskunnalle perustaa luomassa vaan päinvastoin romuttamassa sitä.

Seppo  Särkiniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsillä on nyt mietintö, joka minun mielestäni on yksi tämän hallituskauden tärkeimpiä asiakirjoja, ehkä olemukseltaan niitä parhaita, jotka paljastavat, osoittavat ja jotenkin jäsentävät sitä maailmaa, jossa ongelmat aika suurina avautuvat meidän eteemme.

Toiseksi, me puhumme nyt asiasta, josta poliittinen keskustelu on tavattoman vaikeaa siksi, että voidaan lähestyä sellaisesta näkökulmasta tätä kysymystä, joka menee sinne yksilötasolle ja jokaisen yksittäisen ihmisen arvomaailmaan siihen paikkaan, missä hän tekee omat ratkaisunsa ja valintansa. Minulla olisi kyllä mielipiteitä näistä asioista, minä voisin niitä kertoa pitkästi ja hartaasti, mutta en halua nyt niin tehdä, koska kuitenkin, jos me haluamme tähän edessä olevaan problematiikkaan jotenkin vaikuttaa ja tarttua, meidän pitää löytää siitä se taso, johon poliittisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa.

Jos näitä poliittisen päätöksenteon pohjalle meneviä asioita vähän katsoo, tuntuu merkilliseltä, että vasta sitten, kun väestökysymys ja ikääntyminen, josta paljon myös tässä salissa on puhuttu, saa mitattavissa olevia selkeästi taloudellisia faktoja taakseen, vasta sitten se nousee agendalle. Onneksi edes sitten, koska muutokset osoittavat, että Suomi ei ainoastaan harmaannu vaan taloutemme menettää kasvua, se menettää kilpailukykyä, se menettää juuri sen tehokkuuden ja innovatiivisuuden, mitä tarvitsisimme tänä päivänä pärjäämiseen.

Mutta nämä luvut ovat karuja, minulla on yksi työministeriön selvitys tässä kädessäni. Tämä osoittaa, että vuosina 2000—2015 rakennustyön ja hoivatyön työvoimasta siirtyy 64 prosenttia eläkkeelle, suojelutyöstä 57 prosenttia ja kaikista eri työaloista yhteensä noin 49 prosenttia. Se on valtaisa luku. Veikkaan, että se on suurin yhteiskunnallinen murros, mitä meidän maassamme toisen maailmansodan jälkeen tapahtuu.

Tämä tulevaisuusvaliokunnan mietintö on siinä mielessä yhteiskuntapoliittisesti erinomainen, että se paljastaa yhdestä tämän kysymyksen osa-alueesta, joka liittyy oman maan, siis kotimaan, väestönkasvuun, millaisia tekijöitä siellä taustalla on. Niistä muutama sana.

Ensinnäkin tämä osoittaa, että, jotta Suomen väkiluku säilyisi edes nykyisenä, se edellyttäisi, että jokainen nainen voisi hankkia elinaikanaan vähintään 2,1 lasta. Mutta me tiedämme, että meillä on eri syistä ihmisiä, jotka eivät voi tai halua näin tehdä, se tarkoittaa noin 10:tä, 15:tä jopa 20:tä prosenttia ihmisistä, siis naisista, silloin on oltava vähintään kolmilapsisia perheitä todella paljon, että säilyisi edes väestön uusiutumistaso. Jos me haluamme vaikuttaa siihen, että nyt suomalaisia tänne tulisi lisää, niin silloin on tuettava nimenomaan sellaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat monilapsisten perheitten elämän.

Muutama luku taustaksi. Miksi tämä raportti on tärkeä? Koska se linjaa poliittista päätöksentekoa ja maailmaa oikeaan suuntaan. Nimittäin 90-luvulta voidaan sanoa muutamia asioita. Tulonjakotilastot osoittavat, että lapsiperheiden taloudellinen asema on heikentynyt suhteessa lapsettomiin kotitalouksiin. Toimeentulotukitilastot osoittavat, että neljä plus -perheet ovat perhetyypeistä kaikista suurimmissa taloudellisissa vaikeuksissa. Perhepoliittisten tukien leikkausten analyysi osoittaa, että leikkaukset kohdistettiin nimenomaan monilapsisiin perheisiin. Taustalla oli ajatus, että monilapsiset perheet voivat hyödyntää niin sanottuja skaalaetuja, minkä vuoksi tukien ylikompensaatiota voidaan leikata.

Mutta silloin jäi huomaamatta pari hyvin tuollaista selväjärkistä asiaa. Jos perhekoko kasvaa kahdesta lapsesta ylöspäin, se tarkoittaa sitä, että pitää investoida autoon ja pitää investoida asuntoon, ja nämä eivät ole pikkuhankintoja. Näihin kysymyksiin voidaan kuitenkin tämän tulevaisuusvaliokunnan mietinnön pohjalta tarttua, jos halutaan. Minusta tällä hallituksella on kaikki edellytykset nostaa poliittisen päätöksenteon agendalle niitä kysymyksiä, joilla voidaan vaikuttaa konkreettisesti ja kouriintuntuvasti juuri näihin asioihin. Nyt tarvitaan vain päätöksiä.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kuten valtioneuvoston selonteossa todetaan, maamme ikärakenteen muutos edellyttää suomalaiselta yhteiskunnalta monenlaisia toimenpiteitä. Keskeisellä sijalla ovat aktiivinen väestöpolitiikka, työllisyysasteen nostaminen sekä talouden riittävä ja kestävä kasvu. Perimmiltään ikärakenteen muutoksessa on kyse siitä, että odotettavissa oleva elinajan pidentyminen ja samanaikainen syntyvyyden vähentyminen muuttavat huoltosuhdetta kannaltamme hankalaan suuntaan. Tämä merkitsee yhteiskunnallista muutosta, joka aiheuttaa tuntuvia paineita julkiseen talouteen. Toisaalta vaaditaan työllisyyden ja talouskasvun nimissä verojen alennuksia. Voikin perustellusti kysyä, onko tällainen yhtälö mahdollinen. Helppo se ei ainakaan ole.

Ikääntyminen ei ole yksin Suomen murhe. Koko Eurooppa harmaantuu hyvää vauhtia. Euroopan pitäisi samaan aikaan kyetä kilpailemaan Yhdysvaltojen, Aasian ja Etelä-Amerikan kanssa. Tätä kilpailua Euroopan osalta vaikeuttaa oleellisesti se, että näillä muilla alueilla ei ole vastaavaa väestöongelmaa. Päinvastoin väestö kasvaa voimakkaasti sekä syntyvyyden että Yhdysvalloissa myös maahanmuuton johdosta. Suomessa tulevaan tilanteeseen on pyritty varautumaan ja mielestäni kansainvälisesti vertaillen myöskin kohtuullisesti onnistuttu. Ihmisten työssäoloaikojen pidentämistä koskevia päätöksiä on tehty niin työuran aloittamisen nopeuttamisen kuin työuran päättymisen myöhentämisenkin osalta.

Eläkeuudistus, jolla lähinnä superkarttuman avulla kannustetaan ihmisiä jatkamaan työuraansa, on hyvä esimerkki Suomen poliittisesta päätöksentekokyvystä. Työuran pidentämiseen vaikuttaa oleellisesti myös se, miten työpaikoilla onnistutaan huolehtimaan työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Tässä työnantajat ovat avainasemassa. Meillä on myöskin kyetty merkittävällä tavalla rahastoimaan tulevaa eläkevastuuta. Näin aina silloin tällöin väläyteltyä eläkepommia ei ole näköpiirissä, olettaen tietenkin, että talouskasvu jatkuu keskimäärin 2 prosentin tasolla ja eläkkeelle siirtymisen myöhentämisessä onnistutaan. Eläkemaksujen nousua emme kuitenkaan tulevaisuudessa kykene välttämään. Eläketurvakeskuksen laskelmat osoittavatkin, että vuoteen 2030 mennessä nykyiset keskimäärin noin 21,5 prosentin eläkemaksut nousevat 6 prosenttiyksiköllä.

Työuran pidentäminen liittyy saumattomasti keskeiseen yhteiskuntapoliittiseen tavoitteeseemme eli työllisyysasteen nostoon. 75 prosentin työllisyysaste on todella kova tavoite. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää myös sitä, että nykyisen kaltaista varsin korkeaa työttömyyttä kyetään oleellisesti vähentämään. Kyse on näin ollen uusista työpaikoista, mikä edellyttää, että Suomi kykenee tarjoamaan elinkeinotoiminnalle kilpailukykyiset toimintapuitteet. Kyse on sellaisen myönteisen yhteiskunnallisen ilmapiirin luomisesta, mikä kannustaa yrittäjyyteen. Kyse on myös koulutuksen ja työmarkkinoiden nykyistä paremmasta kohtaamisesta. Meillä ei ole myöskään varaa siihen, että osa nuorista putoaa heti peruskoulun jälkeen kelkasta. Työllisyysasteen nosto nykytasolta on joka tapauksessa ehdoton edellytys sille, että me selviämme tulevista eläkevastuista ja lisääntyvistä palvelutarpeista.

Aktiivinen väestöpolitiikka on myös välttämättömyys. Me tiedämme nyt, että Suomessa kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän vuodesta 2015 lähtien. Jos siis aiomme säilyttää väestömme lukumäärän nykytasolla, edellyttää se maahanmuuton lisäämistä. Jo se, että nykyinen noin 5 000 asukkaan muuttovoitto kyetään nostamaan 7 000—10 000:een, parantaisi oleellisesti tilannetta.

Arvoisa puhemies! Meidän on myös tosissamme pyrittävä lapsi- ja perhemyönteisempään yhteiskuntaan ja vaikuttamaan syntyvyyden lisäämiseksi erilaisin kannustavin toimin. Pätkätyöt ovat erityisesti nuoren naisen kirous. Perhevapaista aiheutuvat kustannukset pitääkin jakaa tasan äidin ja isän työnantajan kesken. Lisäksi haluan viitata tulevaisuusvaliokunnan mietinnön moniin tähän teemaan liittyviin konkreettisiin toimenpide-ehdotuksiin.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvinvointiyhteiskunnan menestyvän tulevaisuuden visiointiin ja siihen varautumiseen liittyy olennaisena osana järkevä ja kilpailukykyinen talouspolitiikka sekä yrittäjyyteen kannustava toimintaympäristö. Haluankin nyt erityisesti painottaa tulevaisuusvaliokunnan mietinnön 7. kohtaa, yrittäjyyden merkitystä työttömyyden, talouskasvun sekä hyvinvoinnin parantamisessa aikana, jolloin väestömme ikärakennemuutokset asettavat todella kovat haasteet yhteiskunnan eri sektoreille.

Tuoreet tutkimukset nimittäin kertovat huolestuttavia tosiasioita suomalaisen yrittäjyyden tilasta. Varsinkaan uusien kasvuyritysten määrä ei Suomessa vastaa tasoa, joka tarvittaisiin menestyvän talouden kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. PK-instituutin tutkimuksen mukaan, joka käsitteli suomalaisten pk-yritysten kasvua, enemmistö yrittäjistä ei usko toiminnan kasvattamisen hyödyttävän yritystä tai yrittäjää, eikä vuosikasvusta myöskään olla kiinnostuneita. Haaste onkin nyt siinä, miten saada vastahakoiset yrittäjät myötämielisiksi kasvulle, josta hyötyisi edelleen koko yhteiskunta. Ilman yrittäjyyttä ja yrittäjiä Suomi ei yksinkertaisesti pärjää.

Arvoisa herra puhemies! Yritysten kasvun ehtoina ovat halu, kyky ja mahdollisuudet kasvaa. Näihin edellytyksiin voidaan ja pitää pontevasti vaikuttaa yrittäjyyspolitiikan keinoin. Ensiksikin yritysten kasvua kannustavaa verolinjaa tulisi jatkaa ja kehittää. Varallisuusvero saatiin jo poistettua, milloin on perintöveron poiston vuoro? Yrittäjäksi ryhtymistä olisi muutoinkin helpotettava ja myös yrittäjän epäonnistuminen tulisi yhteiskunnassa hyväksyä yleisesti. Peräänkuulutankin yrittäjämyönteisen asennekasvatuksen lisäämistä merkittävästi kouluissa ja muissa oppilaitoksissa. Myös yritysten kasvuun liittyviä riskejä olisi voitava jakaa entistä enemmän myös julkisin panostuksin. Yrittäjyys uravaihtoehtona on muissa maissa huomattavasti Suomea houkuttelevampi, ja siksi yrittäjyysasenteitten parantamiseen tarvitaan toimia. Yrittäjänä työskentelemisessä on paljon hyviä puolia, ja nuorempi polvi on saatava niistä tietoiseksi. Yrittäjyyden edistäminen on kaiken kaikkiaan yksi keskeisimmistä keinoista työllisyyden parantamiseksi. Siksi yrittämisen edellytyksiin on Suomessa panostettava tuntuvasti enemmän.

Arvoisa puhemies! Väestön ikääntymisen myötä myös yritysten sukupolvenvaihdokset lisääntyvät seuraavien kymmenen vuoden aikana tuntuvasti. Arvioiden mukaan keskimäärin 60 000 suomalaisyrityksessä omistajanvaihdos on ajankohtainen. Vaihdosten sujuvuuden takaamisen ja helpotuksen on oltava osa aktiivista yrittämispolitiikkaa. Meillä ei missään tapauksessa ole varaa menettää kilpailukykyisiä yrityksiä näin usein herkissä siirtovaiheissa.

Arvoisa puhemies! Yritysvaihdoissa on toki omat ongelmansa, mutta todella hankala tilanne on silloin, kun yritykselle ei löydy jatkajaa ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää yrityksen purkaminen. Nykyäänhän se on mahdollista ainoastaan selvitystilan kautta ja käräjäoikeuden päätöksellä. Kun myös tiedämme käräjäoikeuksien jutturuuhkan ja resurssipulan, herää kysymys asian järkevyydestä. Eikö olisi kaikkien kannalta kätevintä se, että myös yritysten purkaminen hoituisi ilmoitusmenettelyn kautta ilman aikaa ja rahaa vieviä oikeudenkäyntejä?

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hyviä puheita ovat edustajatoverit edellä pitäneet. Tämä ed. Kuosmasenkin esille ottama yrittäjyyspolitiikka on kansakunnan tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä.

Kuitenkin kaikki maassa tapahtuva kumpuaa perheiden kautta. Perheistä se sivistys ja yrityshalu ja kaikki muu lähtee. Kyllä perheiden ja lapsiperheiden hyvinvointiin ja siihen tilanteeseen, että perhe on yhdessä läjässä, on kiinnitettävä tulevaisuudessa yhä enempi huomiota. Äitiydestä ja isyydestä on tehtävä trendikästä, koska tämä nykypäivän ihminen pelaa trendien mukaan ja trendien ehdoilla. Ehdottomasti perhepolitiikkaa pitää muuttaa siihen suuntaan, että kotona lapsen hoitaminenkin on hyväksyttyä työtä yhteiskunnan kannalta. On tehtävä taloudellisesti saman arvoiseksi, viekö lapsen päivähoitoon, jääkö lasta hoitamaan itse kotiin vai palkkaako kotiin lapselle hoitajan. Se kuitenkin on yksi tapa työllistyä tässä maassa ja kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, jänteviä, sosiaalisia nuoria.

No, yksi osa koko ihmisen elämää on opiskelu, ja meillä tulee olemaan pulma tulevaisuudessa. Tämän keskusteluasiakirjan myötä on todettu se, että meillä väki vanhenee ja työssäkäyvän väestön osuus pienenee. Siinä mielessä työikää ja työelämän kaarta pitää saada pidennettyä, ja silloin opiskelu on yksi merkittävä asia siihen hommaan. Suomalaiset nuoret valmistuvat ammatteihinsa Euroopan vanhimpina, Euroopan pisin opiskelukausi on suomalaisilla. Nyt on käytännössä lukiosta tullut nelivuotinen, kun se on luokaton lukio ja puolitoista vuotta on aikaa kirjoittaa ylioppilaaksi. Kuitenkin monet ihmiset, nuoret, voivat suorittaa lukion kahdessa vuodessa. Onko mitään mieltä pitää nelivuotista lukiota, jos siellä on semmoinen määrä tietoa jaettavissa, että sen pystyy ihminen kahdessakin vuodessa omaksumaan?

Lukion kynnystä pitäisi nostaa niin korkealle, että sinne hakeutuisivat vain semmoiset nuoret, jotka todella ovat motivoituneita opiskelemaan vauhdilla, ja pitää pitää huoli siitä, että kun on lukion läpäissyt, sen jälkeen sieltä tie yliopistoon on avoin, ettei siihenkin tule keskimäärin kolmea välivuotta, mikä Suomessa on nyt tänä päivänä keskimääräinen käytäntö. Toisaalta pitää ne nuoret, jotka eivät lukioon pääse, ohjata ammattikouluun ja sitä kautta hyvinä työntekijöinä työelämään ja sieltä keskiasteen opistoihin. Me tarvitsemme kolmiportaista osaajapolvea. Pitää olla hyviä kansainvälisiä tietäjiä, maistereita, tohtoreita, pitää olla insinööri—teknikko-tasoa, käytännön työhönkin pystyviä, ja ennen kaikkea me tarvitsemme ihmisiä, jotka tekevät sitä suorittavaa työtäkin.

Nuorista pitää pitää huolta silloin, kun he ovat aikuistumassa, ettei sieltä luiskahdeta syrjäytymisen polulle. Se on kohtalokasta yksilölle ja erittäin kallista yhteiskunnalle. Meillä ei ole pienenä kansana varaa elättää niitä siipiveikkoja sen takia, että heille on annettu liikaa löysiä siinä vaiheessa, kun pitäisi ottaa haastetta elämästä vastaan.

Aluepolitiikka on yhtenä osana kanssa tässä Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille -kirjassa. Sitähän ei tulekaan tehdä millään lailla pakolla eikä velvoitteilla ohjaamalla, mutta pitää jättää mahdollisuuksia ihmisille elää alueilla ja toimia siellä. Suomalaista yritystoimintaa, elinkeinoelämää pitää ohjata siihen suuntaan, että se on kiinni mahdollisimman monilla kytköksillä sillä alueella, missä se ihminen on syntynyt ja koulunsa käynyt, missä se yritys on, että se on luonnonvaroihin tai maisemaan kytkettynä. Silloin semmoista työpaikkaa ei voida viedä Kiinaan. Toisaalta tässä muuttuvassa maailmassa näyttää, että kansainvälisen elintarvikehuollon suurimpana uhkatekijänä on aivan lähitulevaisuudessa monissa suurissa maatalousmaissa makean veden puute. Suomessa sitä uhkaa ei ole olemassa.

Jos me emme onnistu tätä työhön pystyvää väestönosaa pitämään alueella, meillä tulee vakavia ongelmia elintarvikeomavaraisuuden suhteen, ja energiapolitiikka on menossa vääjäämättä siihen suuntaan, että meidän pitää kotimaisia uusiutuvia energiamuotoja saada yhä enempi käyttöön, koska fossiiliset polttoaineet vähenevät. Siinäkin mielessä, jos saadaan nuoret, pystyvät ihmiset pysymään, tietty määrä niitä ihmisiä pysymään alueella, silloin meillä on mahdollisuutta saada siellä myös vanhushuolto ja muut palvelut pysymään ja energiahuolto toimimaan.

Täällä jossain puheenvuorossa mainittiin, että pitäisi eläkeikää nostaa. Ei minun mielestäni sitä välttämättä nostaa tarvitse, kunhan saataisiin tämän päivän työssäkäyvät pysymään työssä eläkeikään asti. (Ed. Kuoppa: Pitäisi pysyä myös terveenä, että pystyisi tekemään töitä!) — Ehdottomasti, siitä on kysymys. Ei ketään sairaana voi pakottaa työtä tekemään. Mitkä ovat siinä konstit, että pysytään terveinä? Kuitenkin monesti eläkkeelle päässyt tai joutunut kykenee kyllä sen jälkeen harrastamaan mitä ihmeellisimpiä asioita heti, kun on saanut paperit kouraan, etteivät ne kaikki niin hirveän rampoja siinä vaiheessa ole, kun ne paperit kouraansa saavat.

Mutta tämän meidän työssäkäyvän väestömme vähenemisuhkan vuoksi minusta pitäisi harkita semmoista asiaa kuin seniorityömarkkinoita. Tässä maassa on paljon semmoista kaitsenta-, hoiva- tai valvonta- tai entisen talonmieshomman tyylistä juttua, jota aktiivinen eläkeläinen hyvinkin mielellään tekisi, kun siihen vaan olisi sopivat ehdot. Suotta sitoa jonkun pallokentän vahdiksi tervettä nuorta miestä, jolla on tehoja tehdä muutakin kuin vaan seurailla sitä hommaa. Vaikka vaan muutaman tunnin viikossa per eläkeläinen ottaisi siitä vastuuta, tai sitten tuommoista iltapäiväkaitsentahommaa, tai mitä niitä on hyvinkin monenlaisia hommia. Jos sinne pantaisiin semmoinen tietynlainen verohelpotus, jos sitä muutaman tunnin viikossa tekisivät tai muutaman tunnin päivässä ne, jotka todella haluavat tehdä ja osallistua, niin siinä olisi minun mielestäni yksi konsti tulevan työvoimapulan helpottamiseksi.

Tässä minun mielestäni ne tärkeimmät, joita minä olisin valmis kehittämään, arvoisa herra puhemies.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusselonteko Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille liiteraportteineen on tärkeä ja kattava asiakirja, joka suuntaa yhteiskuntamme tulevaisuutta ja kehitystä. Selonteko sisältää oikean suuntaisia visioita ja ehdotuksia toimiksi väestökehityksen haasteisiin vastaamiseksi.

Tässä puheenvuorossa haluan erityisesti keskittyä ikääntyvän väestön asemaan ja heidän näkemiseensä yhteiskunnan voimavarana. On syytä nähdä ikääntyminen positiivisena tapahtumana, mihin liittyy aktiivisen ikääntymisen, kolmannen iän ja jopa tuottavan ikääntymisen käsitteet. Suomessa olemme moneen muuhun maahan nähden etuoikeutettuja siinä, että meillä on mahdollisuus tähän ikävaiheeseen. Suomihan ikääntyy nopeasti Euroopan muihin maihin verrattuna, jopa nopeimmin. Vuonna 2010 arvioidaan Suomessa olevan 400 000 yli 75-vuotiasta ja vuonna 2020 lähes 500 000. Ikäihmiset tekevät paljon sellaista, mitä ilman yhteiskunnan kulut ja palvelutarpeet olisivat suuremmat. He muun muassa auttavat läheisiään, hoitavat lapsenlapsiaan ja tarjoavat monenlaista apua, niin taloudellista kuin muutakin lapsilleen, auttavat naapureitaan, toimivat vapaaehtoistyössä ja kansalaisjärjestöissä sekä toimivat omaishoitajina. Omaishoitajista 52 prosenttia on eläkeläisiä.

Ikäihmiset tuovat myös kulutuspotentiaalia yhteiskuntaan ja samalla avaavat elinkeinoelämälle uusia mahdollisuuksia. Ikäihmisten määrän lisääntyminen voi tarjota aivan uudenlaisia mahdollisuuksia elinkeinoelämälle, palvelusektorille esimerkiksi hyvinvointi- ja vapaa-ajanpalveluiden, matkailupalveluiden, apuvälineiden, turvallisuustuotteiden sekä erikoisliikkeiden osalta. Ikäihmisten määrän kasvu tarjoaa mahdollisuuden Suomelle olla etulyöntiasemassa tulevaisuuden globaalien seniorimarkkinoille tarjottavien tuotteiden kehittämisessä. Elinkeinoelämän luulisi oivaltavan pian, että kannattaa suunnata palveluja yhä enemmän iäkkäälle väestölle. Kysyntää olisi siis mummoille ja papoille suunnatuille markkinoille.

Ikäihmiset on vähitellen onneksi alettu ymmärtää yhteiskunnan voimavarana. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi Ristijärven kunta, johon houkutellaan erityisesti senioriväestöä ja jossa sen kautta nähdään alueen elinvoimaisuuden lisääntyvän.

Väestön ikääntyessä myös kasautuva viisaus ja elämänkokemus lisääntyvät yhteiskunnassa. Ikäihmiset toimivat tärkeässä asemassa myös kulttuuriperinteen ja tiedon siirtäjinä. Nämä voimavarat tulee yhteiskunnan ymmärtää ottaa käyttöönsä ja tukea niiden ylläpysymistä. Väestörakenteen muutos on usein nähty pelkästään kustannuksia tuottavana, mutta samalla sillä on myös säästöjä tuottavia vaikutuksia muilta aloilta ja muiden ikäryhmien palveluista, esimerkiksi työllisyystoimista. Myös työttömien, maahanmuuttajien ja vajaakuntoisten työllisyystilanne paranee, ja ikääntyvien työntekijöiden arvostus varmasti myös kasvaa.

Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle synnyttää kilpailua työvoimasta, minkä vuoksi on entistä enemmän panostettava työssäviihtymiseen ja työssäjaksamiseen. Tämä on taas kaikkien ikäryhmien etu. Myös pienentyvien ikäluokkien, kuten lasten ja nuorten, palveluista kertyy säästöä, ja yhtenä positiivisena asiana ikäluokkiin sidottujen ilmiöiden, kuten rikollisuuden, odotetaan vähenevän.

On kovasti korostettu ikääntymisen tuomia kustannuksia, mutta ikääntyvien hoiva- ja hoitopalvelujen tarve kohdentuu elämän viimeisille vuosille. Vasta silloin he tarvitsevat julkisen sektorin palveluja muuta väestöä selvästi enemmän. Hoivapalveluista aiheutuvat kustannustarpeetkin he ovat moninkertaisesti tuottaneet elämänsä aikana työtä tehden, veroja maksaen ja meidät nuoremmat kouluttaen ja kasvattaen. Myös eläkkeistä maksetut verot palautuvat yhteiskunnalle palvelujen kattamiseksi. Lisäksi on myös muita, jo edellä mainitsemiani taloudellisia hyötyjä yhteiskunnalle.

Sosiaali- ja terveysmenojen kehityksestä tehdyt ennakkolaskelmat osoittavat, että terveiden ja toimintakykyisten vuosien lisääntyminen vaikuttaa palveluiden kustannuskehitykseen paljon enemmän kuin ikärakenteen muutos. Yhteiskunnan tulee luoda mahdollisuuksia, kannustimia, henkilöille jatkaa työelämässä heidän niin halutessaan nykyistä pidempään ja eläkkeelle siirtyneillekin tulee tarjota mahdollisuus palata joustavasti takaisin työelämään. Välttämätöntä ja taloudellisesti järkevää on panostaa kunnissa toimintakyvyn ylläpitämiseen kuntouttavilla ja toimintakyvyn heikkenemistä ehkäisevillä palveluilla. Palvelurakenneuudistuksen yhteydessä tulisi painopistettä siirtää painokkaasti ja määrätietoisesti yhä enemmän näihin ennalta ehkäiseviin ja toimintakykyä ylläpitäviin palveluihin. Toimintakykyä parantavat ja ylläpitävät toimet ovat oikeastaan ainoita keinoja hillitä sosiaali- ja terveyspalveluiden koko ajan kasvavia menoja. Tulevaisuudessa on panostettava nykyistä enemmän asuntojen ja asuin- ja elinympäristöjen parantamiseen. Muun muassa asuntojen varustetaso, kuten hissit, esteetön liikkuminen, elinkaariasuminen ja lähipalvelut sekä liikenneyhteydet tulee huomioida nykyistä paremmin.

Ikäihmisten toimintakykyä on tarkasteltava laajemminkin kuin vain lääketieteellisestä näkökulmasta. Esimerkiksi yksinäisyyden ja elämän mielekkyyden tunteen katoamisen ja sosiaalisten verkostojen puutteen on todettu tutkimuksissakin moninkertaistavan ja aikaistavan palvelutarvetta sekä heikentävän ikäihmisten toimintakykyä. Tämän ja muun toimintakyvyn ylläpidon vuoksi päivätoiminta- ja palvelukeskukset nousevat hyvin tärkeään asemaan, kuten myös kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Liikuntamahdollisuuksia on lisättävä ikäihmisille. Lisäksi yhteiskunnalle on järkevää tukea taloudellisesti muuta sosiaalista toimintaa, muun muassa järjestöjen toteuttamaa vapaaehtoistyötä. Myös ikäihmisten vaikutusmahdollisuuksia tulee edelleen lisätä. Vanhusneuvoston tulisi olla jokaisessa kunnassa.

Ikääntyvän väestön tiedon aktivointiin ja käyttöönottoon tulee tarjota erilaisia mahdollisuuksia, muun muassa ikäihmisten yliopistotoimintaa laajentamalla. Hoivapalvelutarpeet kohdistuvat kaikista kovimmin tulevaisuudessa kotipalveluihin. Tutkimusten mukaan erityisen suuri puute on kotipalvelun tukitoimista, kuten siivous-, ruuanlaitto-, pyykinpesu- ja asiointiavusta. Vanhuspoliittisen strategian tavoitteena on, että vuoteen 2007 mennessä kotipalvelun kattavuus olisi 25 prosenttia yli 75-vuotiaista. Tänä päivänä kotipalvelu on liiaksi muuttunut pelkästään kotihoidoksi. Jokaisella tulee olla oikeus asua omassa kodissaan niin pitkään kuin se on turvallisesti mahdollista. Tehostettua ympärivuorokautista valvontaa tarjoavan palveluasumisen tarpeet tulevat olemaan kovat. Jatkossa hoivaa annettaneen lähinnä kodinomaisissa ja pienissä hoivayksiköissä. Henkilöstöä tarvitaan edelleen lisää kotipalveluihin, palveluasumiseen ja vanhainkoteihin laadukkaan hoivan toteuttamiseksi. Myös omaishoitajuuteen on panostettava jatkossa merkittävästi. Tarvitaan myös lisää yksityisiä palveluntarjoajia, ja myös laatusertifikaatit voisivat olla tarpeen palveluiden laadun turvaamiseksi.

Arvoisa puhemies! Kolmannen iän sisällön määrittelee lopulta kuitenkin jokainen itse, eikä yhteiskunta saa diskriminoida ja syyllistää käsitteellä niitä, jotka eivät kykene elämään tai halua elää nykyisten odotusten mukaisesti. Näitä odotuksia ja mahdollisuuksia tulee kuitenkin tukea. Silloin ikääntyminen kääntyy yhteiskunnan todelliseksi voimavaraksi. Kolmannen iän mahdollisuudet tulee toteuttaa.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva väestöselontekomietintö on yksi tämän kevätkauden tärkeimpiä. Puutun tässä puheenvuorossani mietinnössä esitetyistä asioista kahteen kokonaisuuteen. Toinen koskee lasten ja perheiden tilannetta ja toinen ikäihmisten asemaa.

Niin kuin tässä mietinnössä ja täällä käydyssä keskustelussa on todettu, Suomeen syntyy tällä hetkellä lapsia vähemmän kuin tarvitaan väestön uusiutumisen turvaamiseen. Jos odotamme yhteiskunnaltamme valoisaa tulevaisuutta, se edellyttää nykyistä korkeampaa syntyvyyttä. Tämä sama asia on todettu monessa EU-jäsenmaassa, muun muassa Saksassa. Niin kuin täällä keskustelussa on tullut esille, Ranskassa syntyvyys on jonkun verran viime aikoina kohentunut. Yhteiskunnan dynaamisuuden ja, voi sanoa, taloudellisen kasvun kannaltakin riittävä syntyvyys on välttämätön. Mietinnössä ei ole esitetty yksiselitteistä tai yksittäistä syytä alhaiseen syntyvyyteen.

Kun tarkastelemme suomalaisen yhteiskunnan kehitystä viime vuosikymmeninä, kiinnittävät huomiota nämä niin sanonut suuret ikäluokat, jotka syntyivät viime sotien jälkeisinä vuosina. Viimeisimmät suuriin ikäluokkiin luettavista ovat 50-luvun alkuvuosina syntyneet. Välittömästi viime sotien päättymisen jälkeen eli vuonna 1945 arvioitiin väestökehityksemme olevan hyvin negatiivinen, oltiin huolissaan syntyvyydestä, mutta tilanne korjaantui yllättävän nopeasti. Vaikka sodan menetykset monella tavalla olivat suuret, syntyvyys oli hämmästyttävän korkea. Se kertoi luottamuksesta tulevaisuuteen ja motivoitumisesta elämään.

Korkeaa syntyvyyttä ei voi selittää sillä, että perhepolitiikka olisi ollut parempaa kuin nyt, nimittäin esimerkiksi lapsilisäthän tulivat vasta 40-luvun loppupuolella. Syntyvyys oli enimmillään jopa suunnilleen kaksinkertainen tämän päivän tilanteeseen verrattuna. Syitä silloiseen korkeaan syntyvyyteen on mietitty mutta yksiselitteisiä ei ole esitetty. Verrattuna tähän päivään voi tietysti sanoa, että arvot ja asenteet ovat hyvin paljon muuttuneet.

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty keskustelua myös perhepolitiikkaan ja lapsiperheiden asemaan liittyen. On monin tutkimuksin ja selvityksin todettu, että viime vuosina erityisesti monilapsisten perheiden taloudellinen asema on heikentynyt. Meidän järjestelmämme ei kaikilta osin tunnista monilapsisten perheiden tilannetta ja niitä ongelmia, joita näissä perheissä on. En nyt tässä puheenvuorossani aio mennä näihin yksityiskohtiin tarkemmin, jonkin asian otan esille.

Juuri vastikään Oecd:n raportissa esitettiin, että kotihoidon tuki Suomessa olisi syytä poistaa, jotta pienten lasten äidit menisivät töihin tai työhönlähtökynnys olisi matalampi. Siihen voi todeta, että erityisesti pitemmällä aikavälillä tämän poistaminen olisi yhteiskunnan kannalta hyvinkin vahingollista. Lyhyellä aikavälillä ja teknisesti tarkasteltuna saattaa näyttää siltä, että sitä kautta työvoimaa saataisiin työmarkkinoille enemmän, mutta pitemmällä aikavälillä tämä on yhteiskunnan kehityksen kannalta todella huono asia. Pikemminkin pitäisi toimia niin, että vaihtoehtoiset hoitomuodot lasten osalta olisivat todellisia.

Niin ikään tässä keskustelussa on tullut esille perheiden pahoinvointi ja oikeastaan se pahoinvointi, joka näkyy koko yhteiskunnassa. On puhuttu avioeroista ja lasten huostaanotoista. Huolestuttavaa on tällä hetkellä avioerojen määrän kasvu. On kuitenkin todettu monissa selvityksissä, että aika iso osa avioeron kokeneista katuu eroamistaan. Olisikin syytä yhteiskunnassamme toimia sillä tavalla, että tuettaisiin perheiden koossa pysymistä nykyistä enemmän.

On luonnollista, että yhteiskunnan tulee tukea, voimakkaastikin, perhettä, lapsia ja kokonaisuutta silloin, kun avioeroja tapahtuu, mutta meidän pitäisi pystyä toimimaan myös niin, että avioeroja tulisi entistä vähemmän. Monta kertaa pystytään vaikuttamaan varsin yksinkertaisillakin asioilla. Perheet tarvitsevat tukea monestikin hyvin arkisissa asioissa. Muun muassa kotipalvelun voimakas vähentyminen näkyy myös perheiden hyvinvoinnissa. Perheet ovat yhteiskuntamme keskeinen voimavara.

Herra puhemies! Muutamalla sanalla haluan todeta myös ikäihmisten tilanteesta. Keskustelu ikäihmisten hyvinvoinnista keskittyy usein toimeentuloon sekä ikäihmisten tarvitsemiin palveluihin ja niiden toimivuuteen. Luonnollisesti ne ovatkin keskeisimmät asiat, mutta niiden ohella tärkeä asia on asenteet. Asenteet vaikuttavat luonnollisesti myös kaikkiin ikäihmisiä koskeviin päätöksiin. Ikäihmisiä koskettaa päätöksenteko kokonaisuudessaan, siihen liittyy vaikkapa asuminen ja monet muut asiat.

Jos me aina ikääntymisestä ja ikäihmisistä ja eläkeläisistä puhuttaessa käsittelemme asiaa vain ongelmana ja yhteiskunnallisena rasitteena, se jää myös ongelmaksi. Ikäihmiset ovat monella tavalla myös yhteiskunnan voimavara. Eläkkeelle jäämisen ei tarvitse merkitä jäämistä kaikista toiminnoista ja aktiviteeteista pois. Monilla on vielä paljon annettavaa.

Eläkevuodet voivat olla hyvin rikas ja toimelias jakso elämässä. Monet tekevät mittavan ja paljon myös itselle antavan jakson esimerkiksi kolmannen sektorin toiminnassa. Jos terveys antaa myöten, niin eläkevuodet voivat olla yksi elämän parhaimpia ajanjaksoja. Välittäminen, vastuu toisista, yhteisöllisyys jne. ovat nousseet viime aikoina suureen arvoon.

Elämän privatisoituminen ei ole ollut ikäihmisten hyvinvoinnin kannalta pelkästään hyvä asia. Yksinäisyys ja turvattomuus ovat monen iäkkään ihmisen suurimpia ongelmia, ja ne heijastuvat välittömästi myös terveyteen. Naapurissa asuvan vanhuksen huomaaminen ja hänestä välittäminen vaikuttaa merkittävästi myös yhteiseen hyvinvointiin. On sekä yhteiskunnan että yksittäisen ihmisen kannalta valitettavaa, jos lähin omainen ja ystävä on lähtökohtaisesti viranomainen. Meillä kaikilla on omakohtaisesti vastuuta toisistamme. Monille lapsille ja nuorille ystävyys ja yhteydenpito vanhan ihmisen kanssa on ollut korvaamattoman tärkeä.

Meidän tulee kaiken kaikkiaan toimia sillä tavalla, että ikäihmiset nähdään yhteiskunnassamme voimavarana.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tänään käsittelyssä olevan valtioneuvoston tulevaisuusselonteon aiheet, väestökehitys, väestöpolitiikka ja ikärakenteen muutokseen varautuminen, ovat poikkeuksellisen laaja-alaisia ja niiden vaikutukset poikkeuksellisen pitkäaikaisia, niin myös näihin asioihin vaikuttaminen. Jos tänään päätetään jotain, tulokset näkyvät vasta vuosien, jopa vuosikymmenien kuluttua. Tästä syystä on erinomaista, että näistä asioista keskustellaan nyt eduskunnassa. Mutta vieläkin tärkeämpää on, että hallitus valmistelee myös tässä selonteossa ja tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä esitetyistä toimenpiteistä lakiesityksiä ja tuo ne eduskuntaan. Tulevaisuuden selvityksiä ja selontekoja on viime vuosina tuotettu useita, joten tutkittua tietoa ja punnittuja esityksiä on runsaasti. Nyt on jo aika ryhtyä puheista tekoihin.

Arvoisa puhemies! Kaikissa teollisuusmaissa syntyvyyden pienentyminen ja eliniän pidentyminen ovat johtamassa väestön ikärakenteen muutoksiin. Suomessa on varauduttava väestörakenteen muutokseen paitsi omassa maassamme myös Euroopan tasolla ja globaalista näkökulmasta katsoen. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väestömäärä kääntyy laskuun ennen vuotta 2030. Suomen väestön ikärakenteen muutos vaatiikin suomalaiselta yhteiskunnalta monipuolisia toimenpiteitä. Väestörakenteen muutos vaikuttaa talouskehitykseen ja työllisyyteen.

Samaan aikaan ihmisten eliniän pitenemisen kanssa on tapahtunut muutoksia ihmisten ajankäytössä. Työssäkäynnin osuus ihmisen eliniästä laskee. Toisaalta myös niiden ihmisten, jotka eivät ole mukana työelämässä, taloudellinen varallisuus on noussut ja kulutustottumukset muuttuneet.

Tunnustettu tosiasia on, että maamme säilyminen vireänä ja nuorekkaana edellyttää korkeampaa syntyvyyttä. Perheitten elinolosuhteiden tulee kehittyä niin, että taloudelliset ja muut ulkoiset syyt eivät estä perheitä hankkimasta toivomaansa lapsimäärää. Kokoomuksen pitkään ajama ja vihdoin Lipposen kakkoshallituksen aikana käynnistetty kotitalousvähennys on erinomainen esimerkki perheitten olosuhteiden helpottamisesta. Vasemmiston parjaamasta piikavähennyksestä on tullut monipuolinen apuväline perheille, mutta myös työllistäjänä, yrittäjyyden edistäjänä ja jopa harmaan talouden vähentäjänä se on ollut onnistunut. Erinomaiseksi todettu kotitalousvähennys onkin pikaisesti korotettava kaksinkertaiseksi.

Arvoisa puhemies! Tarvitsemme myös asenne- ja arvopohjan muutosta suhteessa lapsiin, perhe-elämään ja seniori-ihmisiin. Nämä kaikki ovat rikkauksia, joita emme tällä hetkellä arvosta riittävästi. Tämän päivän Suomessa palkkatyön ja urakehityksen arvostus suhteessa muuhun työhön on aivan epätasapainossa. Yrittämistä, niin sanottua omaa työtä, ja perheessä kotona tehtyä työtä tulisi arvostaa nykyistä enemmän niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

Vuosikymmenien saatossa arvostukset ovat vaihdelleet. Tällä hetkellä näyttäisi olevan trendikästä olla itsenäinen ja riippumaton. Eletään tätä päivää vauhdikkaasti uralla edeten, hienoja harrastuksia harrastaen, kantamatta isommin huolta huomisesta. Tähän kuvioon eivät oikein hyvin istu perhe, lapset ja seniorit.

Työelämän tasa-arvon lisäämiseksi vanhemmuuden kustannuksia tulee jakaa oikeudenmukaisemmin työnantajien kesken. Kaikesta tasa-arvosta huolimatta meillä on edelleen naisvaltaisia ja miesvaltaisia aloja, mistä johtuen työnantajakustannukset eivät jakaudu tasaisesti. Myös osa-aikatyön esteitä tulee purkaa ja tulee saattaa se taloudellisesti mielekkääksi elämänkaaren eri vaiheissa. Työnteosta ei saa rangaista, sillä Suomi tarvitsee kaiken ikäisten ja kaikenlaisen työn tekijöitä vaikka vain muutaman tunnin päivässä. Työelämän todelliset joustot eivät toteudu tämän päivän Suomessa.

Ikärakenteen muutos on nähtävä myös mahdollisuutena. Eläkkeelle jäävä väestö on yhä terveempää sekä merkittävä osa myös hyvin aktiivista. Yhteiskunnan tulee luoda mahdollisuudet senioreitten toiminnalle ja kannustaa heitä antamaan kokemuksensa ja näkemyksensä yhteiseen käyttöön.

Arvoisa puhemies! Suomelta puuttuu kokonaan maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka. Meillä sekoitetaan yhä edelleen työperäinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka, lisäksi vielä todelliset pakolaiset ja perusteettomasti turvapaikkaa hakevat. Näihin päiviin saakka olemme lähtökohtaisesti pelänneet ulkomaalaisia. Eduskunnassakin olemme säätäneet nipun lakeja, milloin estääksemme saksalaisia ostamasta kesämökkitonttejamme, milloin rakentamalla siirtymäkausia uusien EU-maiden työntekijöille.

Minun mielestäni nyt on korkea aika laatia kunnollinen maahanmuuttopolitiikkaohjelma ja erottaa työperäinen ja humanitaarinen maahanmuutto. Meidän tulee tukea aktiivista työperäistä maahanmuuttoa tietyillä toimialoilla ja avata ulkomaalaisille parempia mahdollisuuksia työskennellä Suomessa. Tämä selonteko ja tulevaisuusvaliokunnan mietintö antavat muiden viime aikoina tehtyjen selvitysten lisäksi tälle työlle hyvän pohjan.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä otetaan ansiokkaasti kantaa myös yrittäjyyden ja innovatiivisuuden merkitykseen tulevaisuuden haasteiden ratkaisijana. Kiistaton tosiasia on, että Suomessa tarvitaan lisää yrittäjiä ja yrityksiä, jotka työllistävät kotimaassa. Miksi yrittäjäura ei sitten kiinnosta suomalaisia laajemmin? Tähän kysymykseen on varmasti monia syitä, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että suomalaista yhteiskuntaa vaivaa edelleen aikamoinen kateus ja tasapäistämisen halu. Suomessa yrittäjä ei saa epäonnistua eikä onnistua. Riskinotosta ei saa ansaita enempää kuin turvallisesti yhteiskunnan turvaverkkojen varmentamassa työsuhteessa työskenteleväkin ansaitsee. Mielestäni olisikin erittäin tärkeää, että yrittäjä hyväksyttäisiin yhteiskunnan ja toisten ihmisten silmissä tasavertaiseksi kansalaiseksi myös silloin, kun hän epäonnistuu tai menestyy poikkeuksellisen hyvin. Päästäkseen päämääräänsä on yleensä koettava myös tappioita ja pettymyksiä. Menestymiseen ei ole oikotietä. Meidän on hyväksyttävä luonnollisena asiana ja oppimisprosessina myös epäonnistumiset.

Mielestäni yrityksille, yrittäjille ja muille itsestään huolta pitäville tulee luoda kannustavat ja palkitsevat toimintamahdollisuudet. Yleisesti tunnustetaan, että paikkakuntien ja alueitten menestys riippuu ratkaisevasti yksityisen yritystoiminnan laajuudesta ja monipuolisuudesta. Yritysten merkitys paikallistalouden moottoreina on kiistaton. Tämän vuoksi on tärkeää, että myönteinen perusasenne yrittäjyyttä kohtaan ja edellytykset menestyvälle toiminnalle luodaan pitkäjännitteisesti. Yrittäjyyttä käsitellään liian usein yhtenä möykkynä, vaikka todellisuudessa jokainen yritys on erilainen ja ainutkertainen. Erilaiset yritykset tarvitsevat erilaista rohkaisua ja toimintaa liiketoimintansa kehittämiseksi.

Yritysten sukupolvenvaihdokset ja nuorten yrittäjien aseman turvaaminen ovat keskeisiä kysymyksiä myös tasapainoisen aluekehityksen näkökulmasta, niin kuin valiokuntakin mietinnössään toteaa. Tulevaisuuden pitkäjännitteinen ja kestävä menestys varmistetaan luomalla määrätietoisesti toimintaympäristöjä, jotka tukevat ja lisäävät innovaatioita ja yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen liittyvien perusvalmiuksien tulisi sisältyä kaikkeen opiskeluun ja yrittäjyyden tulisi olla luonnollinen osa ammatinvalintaa kaikilla aloilla.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Pari asiaa tulevaisuusvaliokunnan mietinnöstä. Ensimmäisenä kohtana tähän on valittu tietenkin hyvin johdonmukaisesti perhepolitiikka. Otsikossa lausutaan "Lapsi- ja perhemyönteisyys lähtökohtana". On syytä hieman tarkastella, minkälaista politiikkaa tänä päivänä Suomessa harjoitetaan. Onko se lapsimyönteistä ja perhemyönteistä, onko lähtökohtana tämä myönteisyys?

Ensinnäkin, tämän päivän lehdissä julkistettiin suunnitelmat päivähoitomaksujen ja terveydenhoidon maksujen omavastuuosuuksien korottamisesta. Päivähoitomaksujen korottaminen ei mielestäni ole lapsi- eikä perhemyönteisyyttä, vaan sillä on tarkoitus paikata hyvätuloisille annettuja verohelpotuksia, jotta kunnat tulisivat edes jollain tavalla toimeen. Tässä ollaan selvästi siirtämässä yhteiskunnalle kuuluvia rasituksia lapsiperheiden kannettavaksi siitä huolimatta, että lapsiperheiden köyhyys on Suomessa lisääntynyt. Se on todella hälyttävä määrä, yli 120 000 lasta elää köyhissä lapsiperheissä tänä päivänä.

Toisena kohtana terveydenhoidon maksujen ja omavastuuosuuksien korottaminen, joka ei mielestäni myöskään ole perhemyönteisyyttä, sillä lapsiperheet ovat yksi suuri terveyspalvelujen käyttäjäryhmä. Suomessa jo nyt terveydenhoidon omavastuuosuudet ovat EU-maiden korkeimpia. Mielestäni ei ole mitään perusteita sille, että näitä ollaan edelleenkin korottamassa. Sanotaan, että kustannukset ovat nousseet. Niin ovat nousseet, niin ovat toki nousseet myöskin muut lapsiperheiden maksettavat kustannukset. Näin ollen tämä käytännön politiikka sotii täysin sitä vastaan, mitä tulevaisuusvaliokunta mietinnössään esittää.

Toisena asiana mietinnössä on otsikkona "Työelämän joustettava, ei perheen". Mikä on tämän päivän todellisuus työelämässä? Työelämässä vaaditaan yhä enemmän epätyypillisiä työsuhteita, pätkätöitä, vuorotöitä jnp. Metsäteollisuus painostaa työsulun avulla työntekijöitä hyväksymään 12 tunnin työpäivät, vuosilomien pätkimiset ja joulu- sekä juhannusseisokkien muuttamisen käyntiajoiksi. Miten tämän suuntainen kehitys voi palvella sitä, että työelämä joustaisi, ei perhe? Nyt pyritään nimenomaan avaamaan pää sille, että perheet joustavat työelämän hyväksi.

Samaa voi sanoa myöskin siitä tutkimuksesta ja niistä esityksistä, mitä on puhuttu kauppojen aukioloaikojen lisäämisestä. Erityisesti kaupoissa ja liikkeissä on paljon naistyöntekijöitä, perheenäitejä, ja jos sunnuntai- ja vuorotyötä entisestään lisätään, aiheuttaa se yhä lisääntyviä ongelmia perheitten yhdessäolemiselle ja perhe-elämälle. Tämä käytäntö sotii myöskin täysin tätä tulevaisuusvaliokunnan mietintöä vastaan. Mielestäni näissä pitäisi olla joku johdonmukaisuus. Jos kerran puhutaan siitä, että työelämän on joustettava perheiden hyväksi eikä perheiden työelämän hyväksi, niin silloin myöskin tulisi harjoittaa sellaista politiikkaa, joka mahdollistaisi tämän toteuttamisen. Nyt tällaista politiikkaa ei harjoiteta.

Täällä on puhuttu myöskin siitä, että työnteosta ei saa rangaista. Se on tietenkin aivan oikein, työnteon tulee olla kannattavaa ja työstä tulee ennen kaikkea saada sellainen palkka, että ihminen tulee sillä työllä toimeen. Kaikista hälyttävintä on se tilanne, että tänä päivänä osa työntekijöistä käy työssä, mutta palkan pienuus ja työajan lyhyys ovat sellaiset, että he eivät tule omalla palkallaan toimeen vaan joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Tämä ei voi millään tavalla kannustaa ihmisiä hyvään työpanokseen.

Lisäksi täällä on puhuttu tulevasta työvoimapulasta. Voi olla, että työvoimapula tulee, mutta joka kerran, kun viime vuosikymmenellä Suomen historiassa on ruvettu puhumaan työvoimapulasta, seurauksena muutaman vuoden päästä on ollut entistä pahempi työttömyys. Olen itse noin 45 vuotta ollut työelämässä mukana, ja joka kerran, kun on ruvettu puhumaan työvoimapulasta, muutaman vuoden sisällä on seurannut suurtyöttömyys. Ja edelleen myöskin haluan todeta sen, että arvioidaan, että jopa yli 100 000 työpaikkaa vähenee automaation ansiosta. Se merkitsee sitä, että meiltä vapautuu työvoimaa toisiin tehtäviin, ja siitä myöskin aiheutuu se, että tämä työvoimapula voi olla todellisuudessa paljon kauempana kuin nyt uskotellaan. Saataisiin ensin edes nämä suomalaiset työllistettyä, jotka tänä päivänä työtä ovat hakemassa. On muistettava, että meillä on edelleenkin erittäin paljon työttömiä.

Kun katsoo tätä työmarkkinatilannetta, niin näyttää siltä, että työvoimapula ei uhkaa, päinvastoin meillä on pula työpaikoista. Esimerkiksi Perloksen ja Leafin irtisanomiset ja tehtaan lopettamiset merkitsevät jo yli 1 000 ihmisen työpaikan menetystä. Tämän vuoden aikana keskimäärin noin 700 henkilöä kuukaudessa on teollisuus vähentänyt irtisanomisten avulla, ja jos tällainen vauhti jatkuu, niin on selvää, että meillä ei lähitulevaisuudessa työvoimapulaa ole vaan meillä on pula työpaikoista. Näin ollen mielestäni tulisi entistä enemmän keskittyä siihen, että Suomeen pyritään saamaan entistä paremmin työpaikkoja ja turvaamaan myöskin työntekijöille ne työpaikat, jotta yritykset eivät niin vapaasti kulje sinne, missä työvoiman riisto on vielä vapaampaa kuin Suomessa.

Terhi Peltokorpi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on saanut aikaan hallituksen erittäin laajasta ja monipolvisesta tulevaisuusselonteosta erittäin hyvän mietinnön.

Olen erittäin ilahtunut siitä, mitä asioita valiokunta on nostanut mietintöön, ja erityisesti niistä asioista, jotka on nostettu otsikkotasolle. Toivon, että nämä asiat heijastavat muutakin kuin vain valiokunnan jäsenten henkilökohtaisia kantoja. Olisikin jo aika, että lapsi- ja perhemyönteinen sekä maahanmuuttajiin positiivisesti suhtautuva ilmapiiri saisi kasvunsijaa Suomessa.

Olisin halunnut puuttua tässä myös siihen keskusteluun, mitä täällä on käyty maksupolitiikasta. Edellinen puhujakin puheenvuorossaan kertoi, kuinka olisi päätetty eri maksujen korotuksesta. Esimerkiksi päivähoitomaksujen osalta nämä korotuspäätöksethän tekee tämä sali, eduskunta. Mistään maksujen korotuksista ei ole päätetty. Tämänpäiväinen uutisointi juontui maksutyöryhmän keskeneräisestä työstä. (Ed. Kuoppa: Hallitus tulee esittämään maksujen korotusta!) Sitä perusteltiin muun muassa sillä, että kustannustaso on noussut. Kustannustaso on noussut, samaan aikaan meillä ovat myös palkat nousseet, ja kuntien talouden kannalta maksupolitiikan tarkastelu on yksi tärkeä asia.

Tuon työryhmän työhön kuuluu paljon muutakin kuin esimerkiksi pelkkä yksittäinen päivähoitomaksu. (Ed. Kuoppa: Veronalennukset rahoitetaan näillä korotuksilla!) Meillä on lukuisia eri maksukattoja, joiden yhdistäminen olisi tärkeää, ja se jos mikä toisi erityisesti vähävaraisten perheiden, erityisesti eläkeläispariskuntien elämään huomattavasti helpotusta, (Ed. Kuoppa: Maksukattoja ollaan nostamassa!) jos päästäisiin erillisistä maksukatoista eroon, yhteen tai edes pariin yksittäiseen maksukattoon.

Ed. Särkiniemi totesi debattikeskustelussa, että valiokunnan mietinnöstä on erittäin hyvin luettavissa se, miten epäonnistunutta perhepolitiikka on viime vuosikymmenten aikana ollut. Yksinkertaistaen, perhepolitiikalla on lisätty yhteiskunnallista tukea koulutetuille ja hyvätuloisille pienille perheille samalla, kun lapsiaan kotona hoitavat isot perheet ovat kokeneet jopa erittäin suuria menetyksiä.

Suomessa syntyy tällä hetkellä selvästi vähemmän lapsia kuin olisi tarpeen, jotta väestön uusiutumistaso edes olisi turvattu. Uusiutumistason saavuttamista varten jokaisen naisen pitäisi synnyttää keskimäärin 2,1 lasta, ja olemme olleet tämän tason alla jo kolmisenkymmentä vuotta. Vaatimuksesta hankkia lisää lapsia on kuitenkin kimmastuttu ja kiivastuttu, vaikka samalla tuntuu, että yhä useampi ihminen on avannut silmänsä ja havahtunut sen tosiasian eteen, että syntyvyyden kasvun nostaminen olisi välttämätöntä meidän ikääntyvien Suomessa.

Syntyvyyden lisäämiseksi ensiarvoisen tärkeää on vaikuttaa siihen, miten nykyisissä ja erityisesti tulevissa lapsiperheissä uskotaan ja luotetaan tulevaisuuteen ja siitä selviytymiseen. Tulevaisuudenuskoon vaikuttavat perheiden näköalat taloudellisesta selviytymisestä, omien voimien riittävyydestä ja jaksamisesta sekä myös siitä, miten puolisoiden luottamus toisiinsa on rakentunut ja kestääkö parisuhde. Tästä usein unohdetaan puhua.

Taloudellisesti vaikeimmissa tilanteissa eletään yhden tulonsaajan perheessä, jossa on monta syöjää. Näissä perheissä venytetään penniä, käytetään aina isosisarusten vanhoja vaatteita ja urheiluvälineitä, jaetaan niin ilot kuin surutkin yhdessä halvalla harrastaen tai ilmaiseksi yhdessä tehden, ei lennetä joka kesä ja joka joulu etelään. Perheissä usein kuitenkin ollaan onnellisia, mutta se onni ei tule rahasta vaan se tulee arvoista, jotka ovat jotain muuta kuin materiaa.

Kuten valiokunta toteaa mietinnössään, yli kolmannes lapsista elää meillä perheissä, joissa on vähintään kolme lasta. Näillekin perheille olisi luotava kuitenkin uskoa taloudelliseen selviytymiseen. Näitä keinoja ovat muun muassa ne, joita valiokuntakin on mietintöön kirjannut, kuten minimiäitiyspäivärahan tason nosto edelleen. Me tosin olemme tällä kaudella saaneet erittäin hyvän tasonnoston siihen jo aikaan, mutta on huomattava, että kun vertaamme minimiäitiyspäivärahaa minimityöttömyyskorvaukseen, niin työttömyyskorvauksessa on lisäksi lapsikorotus, joka minimivanhempainetuisuuksista puuttuu. Vanhempainvapaakustannuksen jakaminen muidenkin kuin vain äidin työnantajien maksettavaksi tekisi naisista halutumpia työntekijöitä, ei vain uhkaa maksaa lapsesta aiheutuvia kustannuksia.

Kotivanhemman eläkeoikeutta pitäisi kyetä parantamaan edelleen. Olemme päässeet tässä erittäin hyvään alkuun, kun 500 euron laskennallisesta perustulosta eläkeoikeus on saatu nyt aikaan. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Täällä on muutamassa puheenvuorossa ihmetelty Oecd:n moitteita. Minun myös on niitä erittäin vaikea ymmärtää. Hyvin selkeästi voimme todeta sen, että kotihoidontukijärjestelmä on meille erityisesti kuntataloudessa erittäin kannattava, ja meillä kuitenkin osa-aikatyötä, jos verrataan Keski-Eurooppaan, tehdään huomattavasti vähemmän. Keski-Euroopassa moni äiti tekee osa-aikatyötä ja huolehtii siinä ohessa perheestä. Meillä tämmöisiä malleja ei tällä hetkellä riittävästi ole.

Lapsiperheet tarvitsevat kuitenkin muutakin kuin vain taloudellista tukea. Lapsiperheiden kotipalvelut eivät ole sosiaalihuoltolain edellyttämällä tasolla. Neuvolapalvelut ovat paikoin ajautuneet pelkästään mittaa—punnitse-linjalle, ja sukuyhteisöjen häviämisen myötä perheiden ympäriltä ovat kadonneet luontaiset tukiverkostot. Toisaalta voidaan myös todeta niin, että turhan usein tässäkin salissa tueksi huudetaan vain yhteiskuntaa katsomatta peiliin ja arvioimatta sitä, mikä kuuluu meillä jokaisella myös oman vastuun piiriin.

Arvoisa puhemies! Tälläkin hetkellä minäkin tässä nyt hieman huudan yhteiskunnan puoleen. Tälläkin hetkellä nimittäin useassa kahden lapsen perheessä lasketaan, onko varaa hankkia kolmas tai neljäs lapsi, nimenomaan varaa hankkia se lapsi ja lapsen syntymän jälkeen isompi auto ja asunto. Näissä perheissä saattaa olla toiveena isokin perhe, näissä perheissä on huomattu, että kyllä me muuten selviäisimme siitä, mutta taloudellinen selviytyminen mietityttää. Monessa perheessä ei sittenkään haluta tinkiä elintasosta ja lapsitoive uhrataan usein taloudellisen hyvinvoinnin alttarille.

Arvoisa puhemies! Joskus on uskallettava sanoa ääneen myös se, että ihmisten arvomaailma on muuttunut. Nuoret ovat tottuneet usein taloudellisesti menestyvään ja menevään elämänmuotoon. Vaatimustasosta tinkiminen lasten takia ei usein tunnukaan houkuttelevalta. Lasten kanssa elämistä pidetään vaativana ja vaivalloisena, ja lapsikielteisyys on kasvussa. Lasten koetaan olevan este omien tavoitteiden tiellä ja oman elämän toteuttamiselle eikä nähdä heitä rikkautena. Ei nähdä sitä rikkautta myöskään, mitä lapset voivat tuoda tullessaan.

Itse neljän lapsen äitinä voin todeta, että lapset eivät ole este, jossain tilanteessa he voivat kyllä olla pienoinen hidaste.

Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Suurituloisille annetut verohelpotukset yritetään nyt korvata kunnille nostamalla ensi vuodeksi terveydenhoidon ja päivähoidon maksuja ja omavastuuosuuksia. Minun mielestäni tämä on hyvin perhevastaista, lapsivastaista politiikkaa. Omavastuuosuudet ovat Suomessa jo nyt erittäin korkeat, ne ovat EU-maiden korkeimpia. Nostamalla näitä maksuja heikennetään suoraan lapsiperheiden ja pienituloisten ihmisten asemaa, ja näin ollen tämä ei missään tapauksessa vastaa sitä, mitä tuossa tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä esitetään, miten pitäisi toimia ja mitä politiikkaa tulisi harjoittaa.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Minulla on unelma, ja se on hyvä ja inhimillinen yhteiskunta kaikille, siinä on paikka jokaiselle ihmiselle. Tulevaisuusvaliokunnallakin oli unelma tehdä tästä selonteosta, sen varsinaisesta kirjasta ja viidestä lisäliitekirjasta, lyhyt ja ytimekäs, muutaman sivun mittainen ja selkeä paperi. Mielestäni olemme siinä onnistuneet kohtuullisesti, ottaneet painopisteiksi muutaman asian ja paneutuneet niihin. Työ oli hyvin vaativaa, ja pyrimme siitä selviytymään lyhyessä ajassa, ja nyt tämä on ollut täällä tänä päivänä kaikkien arvioitavana.

Kun reilu puoli vuotta sitten kävimme lähetekeskustelua tästä selonteosta, totesin seuraavaa: "Vaikka hallituksen selonteon nimi on ’Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille’, se käsittelee asioita pitkälle talouden näkökulmasta. Se on laaja, mutta osittain keskenään ristiriitainen kokonaisuus, mutta se ei puutu mielestäni olennaiseen, nimittäin ihmisten arvoihin ja elämän arkeen. Syntyvyyttä ei voi lisätä ohjelmilla, jos yhteiskunta ei sitä muutoin tue." Ja siksi, tai ei ehkä juuri tuon takia mutta muutenkin, valiokunta päätyi siihen, että toimenpiteet, jotka tähän mietintöön on laitettu, ovat hyvin konkreettisia ja ne on merkitty ranskalaisilla viivoilla. Lisäksi on olemassa taustamuistio, joka on hyvin paksu ja sisältää melkein kaiken mahdollisen. Olen tyytyväinen siihen, että pystyimme yksimielisesti myöskin näitä konkreettisia esityksiä tekemään. Kun kuitenkin tässä meilläkin painopisteitä on useita, niin keskityn tässä puheenvuorossani lähinnä lapsiperheiden asioihin.

Mielestäni suurin ongelma lapsiperheissä on tällä hetkellä epävarmuus tulevaisuudesta. Emme tiedä, mitä tapahtuu työelämässä, emme tiedä, mitä tapahtuu parisuhteessa, mitä tapahtuu perheen taloudessa. Ehkä se johtuu siitä, että kun olemme koulutettuja ihmisiä kaikki suomalaiset tänä päivänä, niin osaamme arvioida asioita paljon enemmän kuin ennen vanhaan. Ennen vanhaan tehtiin lapsia ja ajateltiin, että kyllä tästä selvitään jotenkin aina eteenpäin. Nykyään joudumme laskemaan kaikki tulot ja menot ja yrittämään elää sillä tavalla, että selviäisimme arjesta ja pystyisimme antamaan lapsillemme paremman elämän ja kouluttamaan heidät hyvin, koska jos tänä päivänä putoaa tästä oravanpyörästä, se on aika kova kohtalo, eikä kukaan tietenkään sellaista omille lapsilleen halua. Kaikilla perheillä ei tänäkään päivänä mene hyvin ja kaikkia tilanteita ei pystytä korjaamaan rahalla, ja sen takia myöskin kuntapalvelut ovat erittäin tärkeitä lapsiperheiden näkökulmasta.

Kun katse asetetaan tulevaisuustyössä vuoteen 2015, niin konkreettiset esitykset niiksi toimenpiteiksi, joita tehdään, johtavat siihen tahdottuun tulevaisuuteen. Luulen, että mekään emme ole ihan kyenneet tässä katsomaan tarpeeksi pitkälle, mutta kuitenkin ihan muutamia konkreettisia asioita lapsiperheiden elämään liittyen olemme esittäneet, ja ne liittyvät aika paljon työelämän kysymyksiin. Olen kirjoittanut pätkätyöläisen näkemyksistä Mannerheimin Lastensuojeluliiton tekemään kirjaan "Kohtaamispaikkana lapsuus" muutama vuosi sitten, ja huomaan, että tänä päivänä ihan nämä samat ongelmat ovat vieläkin olemassa niissä perheissä, joissa jompikumpi vanhemmista joutuu tekemään pätkätyötä.

Lapsimyönteinen ilmapiiri on hyvin tärkeä, ja siihen eivät minun mielestäni sovi sellaiset esitykset kuin tänä aamuna kuulimme televisiosta, että päivähoitomaksuja oltaisiin nostamassa ensi vuonna. Kuntien talouden tilanne on tiukka, mutta samanaikaisesti kun on annettu isoja veronalennuksia, minun mielestäni on kohtuutonta, että lapsiperheet joutuvat näitä maksamaan korotetuilla päivähoitomaksuilla, sillä nimenomaan siihen aikaan, kun perheessä on useampi päivähoitoikäinen lapsi, nämä maksut vievät perheen tuloista liian ison osan. Jos oikeasti haluamme olla lapsimyönteisiä ja haluamme, että lapsiperheiden vanhemmat käyvät myös työssä, niin silloin minusta päivähoitopalveluiden ei pitäisi maksaa niin paljon kuin ne nyt maksavat, eikä ainakaan niihin pitäisi korotuksia tulla.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä selonteko väestökehityksestä ja siihen liittyvä tulevaisuusvaliokunnan mietintö on tietenkin tärkeä paperi, ja ainakin sen pitäisi olla sitä. Näin minä siihen suhtaudun. Haluan käsitellä sieltä kahta asiaa vähän keskitetymmin: toinen on ikääntymiseen liittyvät ongelmat, ja toinen on meidän terveydenhuoltomme ja se, miten siihen puututaan tässä mietinnössä.

Ensinnäkin yleisesti tästä termistä "ikääntyminen", arvoisa puhemies. Toivoisin, että kukaan poliitikoista eikä ainakaan kansanedustajista enää koskaan sanoisi missään, että ikääntyminen on ongelma. Näinhän meillä on puhuttu tilaisuudessa jos toisessa ja kaikissa julkisissa viestimissäkin aivan liian usein. Se johtaa hyvin ikävään ajatuskierteeseen, koska ikääntyneet ihmiset sen jälkeen kokevat, että he ovat ongelma, kun he ovat olemassa, ja näin asia tietenkään ei ole. Tässä tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä ja siihen liittyvässä tausta-aineistossa tämä asiahan jo tavallaan sivuutetaankin ja sanotaan, että ikääntyminen on mahdollisuus. Minä itse asiassa tarjoaisin tähän kolmatta vaihtoehtoa väliin toteamalla, että ikääntyminen on normaali olotila. Se kuuluu meidän elämäämme siinä kuin lapsuus, nuoruus, keski-ikä ja työikä. Vanhuus ja ikääntyminen ovat aivan samanlaisia asioita. Se meistä, joka ei tätä sulata, voisi sitten miettiä, minkälaisella asenteella hän tässä elämässään oikein eteenpäin liikkuu.

Tätä asennepuolta on taustamuistion sivulla 35 minusta sivuttu ihan sopivalla tavalla, mutta siihen ehkä voi lisätä, kun siellä viitataan vanhoihin kulttuureihin, että tiedossahan on kiinalainen sananlasku, jonka mukaan sanotaan, että kun menet aivan uuteen yhteiskuntaan ja haluat tietää, millä tasolla siellä on ikäihmisten hoito ja miten siellä suhtaudutaan vanhuuteen, niin katso kahta asiaa: toinen on se, miten siinä maassa ovat hautausmaat kunnossa, onko ne hoidettu, ja toinen on se, miten siinä maassa puhutaan vanhuksista. Jos nämä kaksi asiaa ovat teidän mielestänne kunnossa, silloin sen yhteiskunnan muutkin rakenteet taitavat olla aika kestävällä pohjalla.

Tähän asenteeseen liittyen kerron vielä tänään kuulemani asian. Professori Marja Vaarama, joka on ikääntymisen tutkimuksen professori, kertoi tänään täällä eduskunnassa eräässä tilaisuudessa näyttäneensä kalvoja kotipalvelututkimuksesta, joissa muun muassa katsottiin, miten paljon meidän ikäihmisemme tarvitsevat apua siivouksessa, ruuanlaitossa, kaupankäynnissä ja monissa muissa asioissa. Hän sai näissä pylväissä esiin sukupuolieroja niin, että miespuolisten ikäihmisten kohdalla tuli ilmi, että ruuanlaitto on heille erityisen vaikeata, jolloin tämä kuulijajoukko, jota hänellä oli noin 300, oli ruvennut nauramaan. Hän kertoi, että hän antoi kuulijoiden nauraa naurunsa loppuun ja sen jälkeen kysyi, mitä nauramista siinä on, jos joku ei osaa ruokaa laittaa, ja oli tullutkin syvä hiljaisuus. Kerron tämän sen takia, arvon puhemies, että meillä on piiloasenteita, vaikka viralliset asenteet olisivatkin korrekteja. Minusta Suomessa on tässä mielessä kyllä hyvin inhottava episodi menossa. Se on korjattavissa, kun otamme toisen asenteen, ja sen takia halusin tästä aivan keskitetysti puhua.

Samaten tähän ikääntymiseen liittyy vielä toinen terminologinen seikka. Vähän jäin ihmettelemään sitä, että tulevaisuusvaliokunta ei ilmeisesti tunne termiä kolmas ikä, vaikka se on kuitenkin brittiläisen gerontologin aikanaan keksimä termi, joka on EU:n määritelmä noin 60—80-vuotiaiden eläköityneiden ihmisten ryhmälle. Se on yksi ihan virallinen termi, ja on mielenkiintoista, että se täältä puuttuu. Toivottavasti se kuitenkin on tiedossa jossain paremmin.

Sitten itse tähän tulevaisuusvaliokunnan mietintöön ja siihen taustamuistioon. Jäin kyllä vähän miettimään, kun valiokunnan puheenjohtaja taustamuistion esipuheessa kirjoitti, että "valiokunnan mietinnön taustalla on luonnollisesti paljon tehtyä työtä" — siis tämä on suora siteeraus — "asiantuntijoiden kuulemista ja seminaareja. Siitä osa on koottu tähän taustamuistioon kuitenkin niin, että aineiston runsaudesta johtuen siinä on jouduttu tekemään paljon rajauksia." Totta kai, tämä on normaalia, mutta siteeraan vielä vähän lisää. "Valiokunnassa on käyty monimuotoista keskustelua. Taustamuistio ei kuitenkaan ole niiden yhteenveto eikä valiokunnan kannanotto." Itse olisin kyllä tässä kohtaa ollut valiokunnan jäsenenä eri mieltä. Katson, että valiokunnan olisi ollut hyvä ottaa jonkinlaisia suuntia. Tästä on varmaan valiokunnassa puhuttu. Toivon, että ed. Huotari valiokunnan jäsenenä replikoi tähän takaisin, koska vain sitä kautta keskustelu menee eteenpäin. Nyt tässä ehkä ei päästä ihan niin pitkälle kuin meidän pitäisi. Tähän taustamuistioon liittyy suosituksia. Niitä on iso joukko liitteessä 1. En niitä lue tässä. Ne ovat erinomaista listaa kaikesta siitä, mihin pitäisi puuttua.

Sitten muutamaan yksityiskohtaan: Terveydenhuollosta Osmo Kuusi liitteessä 2 sivulla 62 itse asiassa tekee aivan hyvän peruskatsauksen aika lailla moderneilla termeilläkin. Ihmettelen ihan samaa, niin kuin ehkä hän tavallaan tässä luettelossa, miksi ei kirkkaammin meillä Suomessa nosteta esille niitä lainsäädäntömuutoksia, jotka pitäisi tehdä, joista itse asiassa hoitotakuun yhteydessä jo puhuttiin. Miksi ei nosteta esille tätä rahoitusongelmaa, joka on osaoptimointiongelma, joka tapauksessa, josta on olemassa Kelan mallit ja muut? Osmo Kuusi näihin viittaa aika hyvin. Minusta valiokunta olisi muun muassa näitä asioita voinut omassa mietinnössään tarkastella, koska terveydenhuolto on niin suuri kysymysmerkki edelleen meille, miten se tulee onnistumaan. Samaten nämä termit, mikä on erityisvaativa taso, mikä olisi valtionosuus tulevaisuudessa, kalliit hoidot ja kaikki tämä, mistä monet kerrat olemme täällä puhuneet, eivät päässeet mitenkään erityisesti esille tässä tulevaisuusvaliokunnan mietintöosassa, vähän sääli.

Toinen asia on alkoholismi, johon tässä taustamuistiossa sivulla 37 puututaan. Onneksi siitä, puhemies, siellä sanotaan, mutta itse asiassa vain puolen sivun verran. Vaikka sanotaan aivan oikein, että se on ehkä suurin kansansairaus ainakin vähän ajan kuluttua Suomessa, ja näin kun on, niin totta kai sitä olisi voitu tarkastella vähän enemmän ja nostaa myöskin tänne mietinnön puolelle, jos oltaisiin haluttu rakentaa vähän paremmin tätä asiaa.

Omavastuuasia nostetaan onneksi esille. Hyvin monissa varsinkin terveydenhuollon ongelmissa ihmisillä on terveyden avaimet omissa käsissään kaikesta huolimatta. Elämäntavoilla ja siihen liittyvillä seikoilla voi ohjata montaa seikkaa. Geeneille ja sukupuolelle kukaan meistä ei mahda mitään.

Muun muassa nämä asiat ovat semmoisia, että näen, arvon puhemies, koko tämän meidän keskustelumme, koko tämän mietinnön ja sen taustamuistion arvon siinä, että jos täältä nousevat tärkeimmät epiteetit, joita poliittisesti pidetään ykkösasioina, viimeistään esille seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa, niin silloin tämä kyseinen paperi on onnistunut. Totta kai tätä ennen olisi hyvä jo, että hallitus antaisi omia hallituksen esityksiä, tähän liittyviä lakiesityksiä. Toivotaan nyt, että niitä tulee, mutta ihan selviä merkkejähän tästä ei ole. Nimittäin jos ei näin käy, silloin itse asiassa ei ole ikääntyminen ongelma meidän maassamme, vaan meidän ongelmamme ovat nämä mietinnöt, joita tehdään erittäin paljon. Niitä on tehty monen kuuluisan tutkijan toimesta meilläkin, ja suuri vaara aika usein on, että ne pölyttyvät hyllyissä.

Kansleri Jaakko Honko kertoo omista kokemuksistaan Itä-Saksan ja Länsi-Saksan yhdistämisen yhteydessä mietintöjen osalta sen, että Suomessa ja Saksassa tehdään aivan yhtä hyviä mietintöjä, perusteellisia kuin mitäkin. Niissä on vain yksi ero. Saksassa ne hänen kertomansa mukaan kymmenen vuotta sitten pistettiin täytäntöön. Meillä ne pistetään pölyttymään. Toivottavasti tässä ei käy näin.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä puuttui tähän taustamuistioon ja siihen, että valiokunnan puheenjohtaja Katainen sanoi, että tämä ei ole valiokunnan kannanotto. On oikein hyvä, että valiokunnan puheenjohtaja näin totesi, koska emme ehtineet tätä hyvin laajaa taustamuistiota käydä valiokunnassa lainkaan läpi. Se on valiokuntaneuvoksen hyvin pitkälle kirjoittama, joten valiokunta ei ole sitä kuitannut.

Toinen asia, mikä tuli ed. Akaan-Penttilän puheessa, on terveydenhuolto. Tulevaisuusvaliokunnassa on paraikaa menossa Terveydenhuollon tulevaisuudet -hanke, johon sitten nämä terveydenhuollon asiat erityisesti tulevat, ja sen vuoksi niitä ei tässä ole. Toivottavasti tämä mietintö ei jää pölyttymään, enkä usko sitä, nimittäin kun pääministeri itse on tämän väestöselonteon takana, niin hän varmasti pitää huolen siitä, että myöskin tämä valiokunnan mietintö tulee huomioitua hallituksen piirissä.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston väestöpoliittisen tulevaisuusselonteon osalta tulevaisuusvaliokunta on minusta saanut aikaan erinomaisen mietinnön. Tuota selontekoa kun aikanaan katselin, niin ajattelin, ettei tästä synny sen kaltaista kiinnostavaa näkökulmaa ja keskustelua ja käsittelyä, mitä nyt sitten tämä päivä kuitenkin on osoittanut. Mietintö on erinomainen, ja tulevaisuusvaliokunta on kyennyt kiteyttämään meidän väestöpolitiikkamme keskeiset kysymykset tähän mietintöön erinomaisella tavalla, ja tämä keskustelu, joka tämän pohjalta on käyty, on ollut minusta hyvä ja antoisa. Siinä mielessä on erinomaista, että sekä hallituksella että valiokunnalla on itse asiassa samanlainen näkemys siitä, että ilman aktiivista väestöpolitiikkaa, työllisyysasteen nostamista, talouden kestävää kasvua ja ikääntyvän väestön palveluiden ja etuuksien kehittämistä Suomi ei selviä tästä haasteesta. Tämä on kirjoitettu aika selkeästi tähän ylös.

Itse henkilökohtaisesti koen erittäin myönteisenä sen, että lapsi- ja perhemyönteisyys on nostettu ensimmäiseksi prioriteetiksi tässä mietinnössä, koska sehän on avain koko siihen peruskysymykseen, miten meidän väestömme uusiutuu, säilyy elinvoimaisena ja innovatiivisena ja miten meillä myöskin sitä kautta yhteiskunta kehittyy.

Valiokunta perää selvästi korkeampaa syntyvyyttä, ja on tietysti kysymys siitä, miten nuoret perheet, nuoret ylipäänsä, kokevat suvunjatkamisen ja lasten saamisen. Kyllä minä yhdyn siihen näkemykseen, että se epävarmuus, joka yhteiskunnassa nuorten perheiden osalta vallitsee, on yksi perussyy kysymykseen. Me olemme tehneet jo täällä eduskunnassa päätöksiä siitä, että opiskeluun päästäisiin nopeammin ja että opiskelusta työelämään voitaisiin siirtyä nopeammin. Nämä toimenpiteet on nyt aikaansaatu, ja tulokset ovat jatkossa nähtävissä, mutta ennen kaikkea tämä työelämän ja perheiden ja lapsiperheiden suhde on keskeinen. Pätkätyöt eivät edistä syntyvyyden lisäämistä, vaan kyllä nuoret vaativat sitä, että työsuhteet ovat vakaat, tulotaso on vakaa ja ympäristö on sen kaltainen, että se luo edellytykset lasten turvalliselle koulussakäymiselle ja kasvulle, ja että päivähoitokysymykset ovat käytännössä kunnossa. Tämä ei ole pelkästään lapsilisäkysymys, vaan näiden yleisten olosuhteiden pitää olla myönteisiä, ja siinä mielessä näen, että lapsi- ja perhepolitiikassa on vielä paljolti parantamisen varaa ja on vietävä eteenpäin näitä perhekeskeisiä kysymyksiä. Ymmärrän hyvin, että perhekustannusten ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen työnantajien kesken tasapuolisella tavalla vanhempien osalta on se kysymys, jossa meidän on päästävä eteenpäin, ja siihen varmasti valmiudet ovat suuret.

Väestöpolitiikkaan syntyvyyden lisäämisen osalta liittyy tietysti aktiivinen maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka, ja yhdyn myöskin näihin näkemyksiin, mitä täällä on esitetty työperusteisen maahanmuuton osalta ja ulkomaalaisten opiskelijoiden osalta. Nämä varmasti saavat jatkossa aktiivisemman roolin meidän väestöpolitiikassamme.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, nämä ikäihmiset voimavarana: Täällä on hyvin paljon jo käytetty siitä puheenvuoroja ja ennen kaikkea tänne on otettu tämä positiivinen näkökulma vanhentumisesta ja ikääntymisestä ja tämä voimavaranäkökulma. Monet ovat valitelleet sitä, miten palvelut kyetään turvaamaan ikääntyvälle väestölle. No, nythän hallitus on asettanut kunta- ja palvelurakennehankkeen, jonka kautta pyritään selviytymään tästä haasteesta, ja nyt vuoden kuluessa saadaan selvä näkökulma siitä, miten kyetään palvelurakenteita uusimaan, varmistamaan se, että palvelutuotanto on tehokasta ja tuloksellista ja että sitä kautta hyvät ja laadukkaat palvelut turvataan koko maassa. Minusta tämä ei ratkea pelkästään rakenteita ja järjestelmiä uusimalla. Kyllä tietysti keskeinen lähtökohta on palvelujen tuottamisen tehokkuus, ja siinä missä suuri voi olla tehokas, voi olla myöskin pieni tehokas, ja sitä kautta myöskin tämä palvelujen tuottamistapa on keskeinen tässä kysymyksessä.

Mutta meidän on otettava huomioon se, että myöskin nämä palvelutarpeet kustannusten nousun ohella muutoin aiheuttavat eri ikäryhmissä lisääntyviä kustannuspaineita. Koulutuspalveluiden on arvioitu kustannuksiltaan pienenevän tulevaisuudessa noin 0,5 prosenttia vuodessa juuri ikäluokkien pienentymisen takia. Monet ovat valittaneet sitä, että terveyspalveluissa on se suuri haaste, mutta nuo selvitykset osoittavat, että terveyspalvelujen kasvupaine pelkästään väestön ikääntymisen vuoksi on noin prosentin luokkaa vuodessa, mutta suurin haaste on sosiaalipalveluissa. Siellä on yli 2 prosentin kustannustennousuhaaste puhtaasti ikääntymisen johdosta, ja tähän on kyettävä erityisesti paneutumaan ja vastaamaan ja hakemaan ratkaisua juuri sosiaalipalvelujen kehittämisen kautta. Vanhustenhuolto, kotipalvelu ja palveluasuminen ovat niitä ratkaisuvaihtoehtoja, ja kaiken kaikkiaan tämä kotona selviytymisen mahdollisuus sekä ikääntyvän väestön kuntouttamisen kautta että tukevien palvelujen kautta on keskeinen kysymys.

Sitten työllisyysasteen osalta toteaisin sen, että tietysti se on keskeinen kysymys jo hallitusohjelman näkökulmasta ja myönteistä on se, että hallitus on tänä päivänä päässyt periaatteelliseen sopimukseen matalapalkkaerästä ja -tuesta. Siinä minusta myönteistä on se, että tuki ohjautuu molempiin päihin. Ensinnäkin siellä on todettu, että yli 54-vuotiaiden työntekijöiden työllistämistä tuetaan Holm—Vihriälä-mallin mukaisella porrastetulla työnantajamaksujen alennuksella. Tähän käytetään noin 100 miljoonaa euroa eli tässä nyt sitten päästään palvelualoille ja matalan tuottavuuden aloille tuomaan houkuttelevuutta ja lisätyöpaikkoja. Mutta samalla on todettu, että myös nuorten työllistymistä tuetaan 50 miljoonan euron summalla perinteisin työvoimapoliittisin toimin. Tässä tietysti toivotaan ennen kaikkea sitä, että työelämään tullaan mukaan nuorena ja estetään syrjäytyminen.

Kun meillä eläkelainsäädäntö on uusittu ja toivotaan, että me ikääntyneempinä olemme pitempään työelämässä, niin minusta se kyllä myös edellyttää sitä, että työkykyä ylläpitävää kuntoutusta tullaan kehittämään ja siihen tullaan panostamaan entistä enempi. Muuten ikääntyvä työvoima tuskin on työelämässä pidempään tavoitteen mukaisesti, ellei se asianmukaista kuntoutusta ja työelämässä pysymisen tukea myös työaikana ja niinä vaikeina vuosina, jolloin harkinnassa on se, jatketaanko työelämässä vai ei.

Arvoisa puhemies! Minusta mietintö on hyvä, ja toivon, että hallitus tämän eduskunnan vastauksen aikanaan kirjaa ylös ja ottaa sieltä myös toimenpiteet tuleviin ohjelmiin ja budjetteihin.

Hanna-Leena Hemming  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen ilolla kuunnellut niitä puheita, missä tänään keskustelun aikana keskustapuolueen eri edustajat ovat nostaneet kolme plus -perheitten taloudellisen tilanteen erityisen huomion kohteeksi. Ed. Särkiniemi puhui erityisesti näistä kolme plus -perheistä.

Tässä on sen verran pientä ironiaa kuitenkin, että muistan erittäin hyvin sen keskustelun, mikä käytiin siinä vaiheessa, kun lapsilisää korotettiin ensimmäisen lapsen kohdalta ainoastaan 10 eurolla. Silloin vedottiin uudestaan ja uudestaan siihen, että jokaisessa lapsiperheessä on se ensimmäinen lapsi. Kuitenkin faktana tiedämme, että nimenomaan suurissa perheissä lasten kulut ovat aivan toista luokkaa. Oman pienen erityisen lisänsä suurissa lapsiperheissä aiheuttavat vielä monikkolapset, ja näille perheille ei minkäänlaista tukea ole tämän hallituksen aikana pystytty osoittamaan.

Jään odottamaan mielenkiinnolla nyt, kun täällä on todisteltu monen keskustapuolueen edustajan suulla, että meillä on nyt hyvä hallitus, joka pystyy varmasti hoitamaan nämä perheasiat kuntoon, että tässä loppuvaalikauden aikana myös lapsilisät viimein sidotaan indeksiin, koska lapsilisien sitominen indeksiin olisi tuonut lasta kohden paremmat korotukset lapsilisiin kuin tämä yhden lapsen 10 euroa.

On ollut kuitenkin hauska kuulla, kuinka täällä varsin laajasti on kritisoitu tämän alkuviikon Oecd:n kritiikkiä Suomen kotihoidon tukea kohtaan. Se on hyvin kapea-alainen näkemys kotihoidon tuen käytöstä, että se ajaa äidit kotiin. Täytyy muistaa, että meillä tällä hetkellä 42,7 prosenttia alle 3-vuotiaista lapsista hoidetaan kotihoidon tuella. Se on suuri määrä, mutta se ei tarkoita sitä, että äidit ovat pois työmarkkinoiden käytöstä. Kotihoidon tuki mahdollistaa nimittäin myös sen, että kotiin otetaan ulkopuolinen lastenhoitaja, ja varsinkin niissä tapauksissa, että perheessä on monta lasta, jotka tarvitsevat hoitoa, jotka sosiaalistavat näin toinen toisiansa, tällainen kotihoito voi olla erittäinkin hyvä ratkaisu ja samalla se antaa mahdollisuuksia lapsille olla rauhallisessa kotiympäristössä siitä huolimatta, että vanhemmat tekevät ehkä epäsäännöllisiä työaikoja, pitkiä työpäiviä jnp.

Kuitenkin selkeä apu tähän perheitä piinaavaan ongelmaan, miten yhdistetään ajankäyttö ja perhe, olisi kotityövähennyksen laajentaminen. On hieno asia, että tänään on työllisyyteen puututtu matalapalkkaerällä, mutta niin kauan kuin kotitalousvähennystä ei saada pikimmiten kaksinkertaistettua, meillä on työllisyyden lisäksi hyvin paljon muita ongelmia yhteiskunnassa. Totuus on, että naiset eivät jaksa tehdä kahta työtä, ensin palkkatyötä 100-prosenttisesti tai 130-prosenttisesti, kun ylityöt laitetaan siihen päälle, ja sitten kotitöitä päälle siihen. Ymmärrän hyvin, että nykyisissä nuorissa perheissä isät osallistuvat kotitöiden jakamiseen aivan tehokkaasti, mutta totuus kuitenkin on, että erityisesti pienten lasten isät tekevät kaikkein pisintä työviikkoa tällä hetkellä meidän yhteiskunnassamme. Taustalla ovat varmasti ihan taloudelliset seikat eli huoli siitä, miten asunto maksetaan, kun vaimo on äitiyslomalla. Silloin ainoa keino on nostaa työpäivän pituutta, joskin verotus iskee siellä sitten vastaan hyvinkin rankasti.

Kotitalousvähennyksellä on merkitys siis lapsiperheille, mutta sillä on valtava merkitys meidän vanhusväestömme jaksamiselle ja selviytymiselle omin voimin jatkossa. Nostan yhä edelleen työllisyysasteen nostamisen tärkeyden keskusteluun. Hallitus on itse antanut itselleen tavoitteen 100 000 työpaikasta, ja tilanne on hyvin huolestuttava, kun ollaan jo yli puolenvälin vaalikautta. Kuitenkin meidän naapurimaissamme Tanskassa ja Ruotsissa työllisyysaste on 75:tä ja 80:täkin prosenttia. Tämä on saavutettu niin, että pienten lasten äidit ovat pitkälti osapäivätöissä ja sillä lailla ovat yhä edelleen työmarkkinoiden käytössä siitä huolimatta, että he vastuullisesti hoitavat lasta kotona ja selviytyvät myös kodin pyörittämisestä.

Tämä asia on kuitenkin erittäin kipeä meillä Suomessa. Me haluamme, että kumpikin vanhempi osallistuu kiireesti, sataprosenttisesti töihin, ja tämä johti muun muassa siihen, että tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä osapäivätyötä ei saanut mainita. Pystyttiin jollain tavalla ymmärtämään lyhennetty työaika. Kuitenkin meidän on osapäivätyö nähtävä vaihtoehtona sille, että ihminen joutuu jäämään kokonaan kotiin, kun työtä on muuten liian paljon. Tämä koskee nimenomaan ei ainoastaan pienten lasten vanhempia vaan myöskin omia vanhempiaan hoitavia, suurin piirtein minun ikäisiäni ihmisiä jatkossa.

Työn joustaminen nousi mietinnössä erittäin suureen rooliin, ja se olikin hyvin tärkeää, koska sieltä löytyvät ne perheen kannalta hyvin tärkeät ja inhimilliset tekijät, voidaanko saada Suomeen käyttöön työaikapankkeja, joilla pystytään siirtämään työtä: teen tänään pidempää päivää, teen huomenna vastaavasti lyhyempää, koska se sopii minulle. Tähän pitäisi mennä, tämä ei vaadi lainsäädäntöä, tämä vaatii ainoastaan myötämielistä suhtautumista erilaisiin työaikamalleihin, mitä yhteiskunnassa voidaan vain kuvitella.

Työllisyyden hoito ylipäätään on kuitenkin keskeisin tavoite, jotta me selviämme tulevaisuudesta, tulevaisuudesta, josta ei puhuta vuonna 2030 vaan 2010 tai 2015. On laskettu, että työttömyyden hoitoon kuluvista rahoista säästyisi 400 miljoonaa per jokainen prosenttiyksikkö, jolla saadaan työllisyysastetta nostettua. Samoin valtion verotulot kasvaisivat 1,2 miljardia jokaista prosenttiyksikköä kohti, jolla nostetaan työllisyysastetta. Tämä on keskeinen haaste meidän tulevaisuutemme suhteen, ja nimenomaan meidän pitäisi käyttää kaikki keinot tämän matalapalkan lisäksi, jotta saisimme nostettua työllisyysastetta.

Tähän puuttuvaan väestöön, mikä meillä on tällä hetkellä, eli perheet eivät synnytä riittävästi lapsia monen syyn takia: Meillä puhutaan yhä edelleen maahanmuutosta, ja sillä yritetään ratkaista tätä lapsien puutetta. Se, että ei haluta nähdä ongelmaa, mikä perheillä on lapsien synnyttämisen suhteen, koetetaan nyt korvata maahanmuuttajilla. Hieman huvittuneenakin suhtaudun niihin puheisiin, joita olen tämän kevään aikana kuullut usealtakin taholta, että adoptioiden määrää lisäämällä voitaisiin nostaa Suomen väestöä. Tällä hetkellä meille adoptoidaan ulkomailta noin 300 lasta vuodessa. Se on perheiden kannalta inhimillisesti erittäin tärkeää, mutta en usko mitenkään, että tällainen 300 adoptiota, vaikka se kaksinkertaistettaisiin tai moninkertaistettaisiin, muuttaisi Suomen väestörakennetta mitenkään.

Maahanmuuttajien määrä on tällä hetkellä noin 3 000 vuodessa. Jotta me pystyisimme maahanmuuttajien määrällä korvaamaan pienen syntyvyytemme, pitäisi maahanmuutto vähintään kolmin- tai nelinkertaistaa. Joissain laskelmissa ja joissain puheissa puhuttiin jopa uskomattomalta kuulostavasti, että kolmasosan Suomen kansasta pitäisi olla maahanmuuttajaperäisiä vuonna 2030. Tämä tarkoittaisi ei ainoastaan kymmenkertaistamista nykyiseen tasoon verrattuna vaan jopa viisitoistakertaista maahanmuuttajien määrää, ja enpä usko, että millään selviäisimme siitä kotouttamisurakasta ja suomen kielen opetuksesta, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi.

Mielenkiintoinen nyanssi oli yhdessä vaiheessa, kun neuvoteltiin, mistä niitä maahanmuuttajia Suomeen tulee. Niitä ei tule Euroopasta, niin kuin tiedämme, ja nyt haikailemme vähän, josko kehitysmaista tulisi. Olemme joutuneet huomaamaan, että maamme on kylmä, pimeä, korkeasti verotettu ja muukalaisvihamielinen, ja nyt etsimme tänne ihmisiä, maahanmuuttajia, jotka tänne haluaisivat muuttaa. Silloin täytyy lähteä etsimään niitä ihmisiä, joilla omassa maassaan asiat ovat vielä kurjemmin, ja silloin katse kääntyy kehitysmaiden ihmisiin. Mutta onko tämä maahanmuuttopolitiikkamme inhimillisesti mitenkään kestävällä pohjalla, jos se perustuu siihen, että houkuttelemme maahan ihmisiä, joiden olosuhteet ovat vielä kurjemmat kuin Suomessa ja joitten olosuhteet ovat paremmat, kun he tulevat Suomeen? Tunnustammeko me implisiittisesti, että Suomi ei voi kiinnostaa esimerkiksi Euroopan kansalaisia, amerikkalaisia tai muista pitkälle kehittyneistä maista olevia ihmisiä?

Viimeisenä pieni huomio: Meillä on nostettu tämänkin päivän aikana, olen kuullut useaan kertaan, tämä ajatus, paraneeko pidot, jos väki vähenee, että Suomella olisikin hirveän hieno tulevaisuus, jos täällä väki vähenisi. Uskallan kyseenalaistaa tämän voimakkaasti. Otetaan esimerkkinä vaikka oikeastaan mikä tahansa kunta Lapista tai Itä-Suomesta, josta väki on jo vähentynyt. Kysyn: ovatko pidot parantuneet? Eivät ole. Siellä muun Suomen rahoilla tuetaan hyvin (Puhemies koputtaa) voimakkaasti, että saadaan mitenkään ylläpidettyä ...

Minä suosittelen itseni poistumista tästä ja kiitän pitkämielisyydestä.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensin kommentti ed. Hemmingille. Ed. Hemmingin ironiaa varmaan hillitsee se, kun hän istahtaa alas ja muistelee, kuinka lapsiperheiden, nimenomaan monilapsisten perheiden, tukia leikattiin pahiten miesmuistiin juuri kokoomuksen hallituskaudella. Että se siitä. Ja sitten tähän varsinaiseen asiaan.

Tulevaisuusvaliokunnan Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille -mietinnössä puhutaan myös työelämästä ja puututaan työelämän sisältöihin. Siksi ehdotankin, että lisäisimme ronskisti luovuutta työelämään. Samalla toivon sydämestäni, ettei luovuus-termi kärsisi inflaatiota, näinhän meillä useinkin käy hyvillekin asioille silloin, kun ne nostetaan julkiseen keskusteluun riittävän monta kertaa.

Tutkimuksin on todistettu, että ihminen kokee työssään paljon useammin luovuuden, vahvuuden, onnellisuuden ja tyytyväisyyden kokemuksia kuin vapaa-ajallaan. Näin väittää muun muassa luovuustutkija Jussi T. Koski, joka lähestyy kouluttajana ja teoreetikkona suomalaista työelämää tasan vastakkaisesta suunnasta kuin professori Juha Siltala menestysteoksessaan Työelämän lyhyt historia. Koski kritisoi meihin syvään iskostettua käsitystä siitä, että työnteko on tai sen pitäisi olla silkkaa kärsimystä. Luovuuden perusolemukseen kuuluu innostus tehdä asioita uudella tavalla. Luovuuteen voi rohkaista ja ohjata, mutta itse kukin keksii lopulta itse ne keinot, joilla luovuuttaan ilmentää. Kaikista ei tosiaankaan tarvitse tulla luovia innovaattoreita, pelkkä arjen luovuuskin tuottaa iloa ja helpottaa askareita.

Olen mukana hallitusohjelmassa mainitun luovuusstrategian jatkotyössä. Työryhmäni pohtii paraikaa Luova ihminen -otsikon alla konkreettisia toimenpide-ehdotuksia muun muassa siihen, millä tavoin luovuus saataisiin nykyistä paremmin irti työelämästä. Aiheesta on ilmestynyt varsin kiintoisa työministeriön julkaisu Luova työote — tuottava työ. Työ, joka kannustaa tekijäänsä uudistamaan ja kehittämään toimintaa ja sen tuloksia, on paitsi hyvän myös luovuutta tukevan työn lähtökohta. Sellaisena se on myös yritteliäisyyden keskeinen taustavoima. Yrittäjyyden laimea suosio ja työn heikohko veto viestivät, että työn tekemisen mallit eivät nyt kunnolla vastaa näihin haasteisiin, ja tottahan se on. Monella meistä on kokemuksia siitä, kuinka kysyvä, ihmettelevä, kyseenalaistava ja uutta luova työntekijä koetaan usein hankalaksi, erikoiseksi, jopa häiriköksi työpaikallaan.

Arvoisa puhemies! Nyt on korkea aika ymmärtää, että reserviin jääneet voimavaramme, ihmiset työpaikoilla, heidän kykynsä ja luovuutensa on otettava todellakin käyttöön. Luovuutta tukeva ympäristö on sellainen, jota ihmiset muutenkin kaipaavat työssään. Siinä on vapautta, luottamusta, haastetta, vuorovaikutusta ja letkeää leikkimieltä, kuten tuore työministeriön julkaisu kuvaa. Syvällistä ja laajalle ulottuvaa korjausliikettä siis tarvitaan kansallisessa toimintaympäristössämme. Luovuus ei näy välttämättä suurina innovaatioina, pikemminkin kyse on vähemmän näkyvästä kyvystä uudistua, oppia uutta ja soveltaa sitä lisäarvoa tuottavasti käsillä oleviin tehtäviin. Oppimisen ja luovuuden väliset yhteydet ovat toisiaan tukevia. Työ ymmärretään kuitenkin usein toiminnaksi, joka tapahtuu sen jälkeen, kun se on opittu. Elinikäisen oppimisen kannalta tällainen koulutuksen ja työn vastakkain asettelu on niin ikään haitallista.

Vaikka johtamisen ihanteet ovat viime vuosina kehittyneet luovuutta tukevaan suuntaan, todellisuus, organisaatiot ja toimintamentaliteetti eivät vieläkään näytä antavan tilaa tällaisen ihanteen mukaiselle johtajaroolille, näin toteaa Mari Kira tutkimuksessaan. Toiminta työpaikoilla perustuu vielä ennalta määritettävyyden, yhdenmukaisuuden ja standardisoinnin ihanteisiin. Työntekijän minuus jää tällaisessa työssä käyttämättä.

Arvoisa puhemies! Toivon syvästi, että luovuutta tukeva johtamisote työpaikoillamme yleistyy. Se korostaa rajojaan etsivän työtavan edistämistä säännöillä ohjaamisen sijasta. Se tukeutuu arvoihin, visioihin ja yhteisesti miellettyihin tavoitteisiin, ja se pohjaa delegoivan työnjaon malliin. Se ymmärtää levon ja vapaa-ajan merkityksen, ja se ymmärtää riskin ottamista ja erehdyksistä oppimista, ja se tukeutuu työntekijöiden osallisuuteen organisaation ja toiminnan kehittämistyössä.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Huomautan ed. Paloniemelle, että nämä kokoomuksen aikana tehdyt leikkaukset ovat olleet hyvin kovia, myönnämme sen aivan. Mutta huomautan myöskin, että Etlan uusin ennuste povaa bruttokansantuotteen kasvuksi tälle vuodelle enää 2,2, kun se maaliskuussa oli vielä 3 prosenttia. Jos tämä vauhti jatkuu eikä hallitus pysty hoitamaan työllisyystavoitettaan, niin kuin tällä hetkellä näyttää, koska en usko mitenkään, että kahdessa vuodessa syntyy ne 100 000 työpaikkaa, kun tällä hetkellä ollaan nollatasolla, niin pelkäänpä pahoin, että me puhumme erittäin raskaista leikkauksista myös silloin. Katsotaan sitten, nauraako kukaan tässä pelissä enää.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On pakko sanoa ed. Hemmingille, että silloin, kun kannustinloukkutyöryhmä teki näitä perhepoliittisia linjauksiaan, ei ollut kysymys mistään talousasioista eikä leikkauksista, jotka olisi hallitusohjelmassa mainittu. Silloin oli kysymys kannustavuudesta, jota nimenomaan kokoomus ajoi niin, että siinä ei ollut pelkästään kysymys kannustavuudesta työhön, vaan, miten sen nyt nätisti sanoisi, siihen, että ei tehtäisi liikaa lapsia, koska monilapsisten perheiden tukia nimenomaan siinä leikattiin. Muistanpa sen, että silloin esimerkiksi asumisen omavastuun toimeentulotuessa kokoomus esitti 20 prosentin omavastuuta, joka olisi tarkoittanut nimenomaan isoille perheille todella isoja vaikeuksia. Mutta on mukava kuulla, että kokoomuksen mielipiteet ovat nyt vaihtuneet ja että nyt lapsimyönteisyys on siellä ihan toisenlaista kuin silloin 90-luvulla oli.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusselonteko ja tulevaisuusvaliokunnan tekemä mietintö, joka täällä meillä tänään on palautekeskustelussa, omaa koko kevään kestäneen historian. Tulevaisuusvaliokunnassa olemme tehneet erittäin haastavan työn, käyneet läpi laajamittaisen asiantuntijakuulemisen ja koonneet siitä tämän mietinnön, joka pitää sisällään seitsemän valittua aihetta.

Täällä ed. Akaan-Penttilä hieman peräänkuulutti tämän taustamuistion perään, minkä takia sieltä tiettyjä osa-alueita puuttui. Haluan tässä todeta saman, minkä ed. Huotari jo aikaisemmin totesi, että tätä taustamuistiota ei ole käsitelty valiokunnassa. Se ei ole valiokunnan hyväksymä kannanotto, vaan sinne on lähinnä valiokunnan sihteeristön taholta koottu erilaista aineistoa, ja moniin tärkeisiin kysymyksiin, kuten terveydenhuollon tulevaisuuteen, tullaan sitten palaamaan myöhemmässä vaiheessa. Meillä on ohjausryhmä työskentelemässä terveydenhuollon tulevaisuuden parissa ja varmasti tulee saamaan työnsä valmiiksi lähiaikoina.

Mutta varsinaisesti tähän tulevaisuusvaliokunnan mietintöön ja näihin seitsemään teemaan, joita me tässä mietinnössä käsittelimme. Ajattelin ensiksi sanoa muutaman sanan tästä lapsimyönteisestä kulttuurista ja lapsien lukumäärän lisääntymisestä. Olen itse alle 30-vuotias nuori nainen ja, voidaan sanoa, parhaassa synnytysiässä, mutta silti minulla ei ole vielä lapsia. Ehkä koen tämän yhteiskunnallisen keskustelun tällä hetkellä pikkuisen syyllistävänäkin, minkä takia nuoret naiset eivät tee tähän Suomenmaahan lapsia. Syitä siihen on varmasti monia, ja monesti ne ovat hyvin henkilökohtaisia. Yksi tekijä on varmasti tämä nykykulttuuri: halutaan kokea asioita, ennen kuin perustetaan sitä perhettä. Mutta toisaalta uskon, että taustalla on myös tämmöisen turvattomuuden ja epävarmuuden lisääntyminen. Ei ole varmaa siitä, että kun saa opiskelut päätökseen, löytyy työpaikka. Ei ole myöskään varmuutta siitä, löytyykö elämänkumppania, joka pysyisi koko loppuelämän siinä rinnalla. Ehkä tämä maailmanmeno kaikkinensa on tänä päivänä hyvin hektistä ja, sanotaanko, semmoinen kärsivällisyys ja pitkäkestoisuus puuttuu kaikesta tekemisestä, mikä sitten ehkä näkyy myös tässä lasten syntyvyydessä. Työelämän vaatimukset ovat hyvin kovia, koko ajan pitäisi tehdä tehokkaammin töitä ja enemmän ylitöitä, joustaa työn vaatimusten mukaan. Se varmasti osaltaan myös näkyy siinä, että ei koe, että on tarpeeksi aikaa ja voimavaroja sitten vielä lastenhoitoon.

Yksi tärkeä asia, jota mielestäni täällä ei ehkä tänään keskustelussa ole tarpeeksi sivuttu, on myös lisääntynyt lapsettomuus. Se on monille pariskunnille tänä päivänä todellista ja karua arkea, ja sen takia esimerkiksi adoptiovanhemmuus on mielestäni hyvä vaihtoehto lapsettomuudesta kärsiville perheille tai pariskunnille. Adoptiovanhempien asemaa pitäisikin mielestäni parantaa niin, että heillä olisi samat oikeudet ja etuudet kuin biologisilla vanhemmilla tänä päivänä.

Mielestäni on myös erittäin hyvä asia, että tässä mietinnössä viitataan opiskelun ja äitiyden nykyistä parempaan yhteensovittamiseen: mitä erilaisia toimenpiteitä meidän pitäisi yhteiskunnassa tehdä, jotta äidit pystyisivät myös opiskelemaan sen ohella, että hoitavat pieniä lapsiaan. Tämä varmasti on yksi tekijä, joka vaikuttaa siihen, että lapsia ei ylipäänsä tehdä opiskeluaikana, kun tiedetään, että opiskelun ja äitiyden yhteensovittaminen ei tällä hetkellä onnistu.

Mutta kaiken kaikkiaan, niin kuin aikaisemmin viittasin, työelämä on koventunut, ja valiokuntakin mietinnössään toteaa hyvin osuvasti, että työelämän tulee joustaa, ei perheen. Kannatan lämpimästi tätä ajatusta lyhennetystä työajasta. Mielestäni se on hyvä vaihtoehto niin ikäihmiselle, joka haluaa edelleen pysyä työelämässä mutta ehkä hieman vähentää työtaakkaa ja käyttää enemmän aikaa sitten vapaa-aikaan, kuin myös perheelliselle työntekijälle, että hänellä on mahdollisuus tehdä lyhennettyä työpäivää, työaikaa, ja sitten käyttää enemmän aikaa lasten kanssa yhdessäoloon. Näitä erilaisia toimenpiteitä, keinoja, joilla tätä lyhennettyä työaikaa voisi nykyistä paremmin tehdä, on mielestäni kehitettävä.

Arvoisa puhemies! Vuonna 2030 meillä on työelämässä 300 000 ihmistä vähemmän kuin tällä hetkellä, joka neljäs henkilö on täyttänyt 65 vuotta. Nämä ovat lukuja, jotka pistävät puhujankin hiljaiseksi, eli jää miettimään, miten suomalainen yhteiskunta ylipäänsä tulee toimeen parinkymmenen vuoden kuluttua. Valiokunta tässä mietinnössään nostaa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan yhdeksi ratkaisukeinoksi, jolla me voisimme saada uusia työntekijöitä suomalaiseen työelämään. Mielestäni meidän tulee tehdä aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, mutta olennaista on se, että kun työntekijä tänne sitten ulkomailta saapuu, hän tekee työtä Suomessa samoilla työehdoilla kuin suomalainen työntekijä. Tämä on mielestäni aivan olennaisen tärkeä asia.

Tietenkin tarvitsemme ulkomaisten työntekijöiden ohella myös ulkomaisia opiskelijoita. Muuten hyvin yksimielinen mietintökäsittely koki tässä ulkomaisten opiskelijoiden kohdalla pientä ryppyilyä niin sanotusti, kun käsittelimme näitä ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuja valiokunnassa. Olimme valiokunnassa yksimielisiä siitä, että kun ulkomainen opiskelija tänne saapuu ja hän täällä opiskelee, hankkii itsellensä tutkinnon, niin meidän tulisi kaikin mahdollisin keinoin vähentää ja poistaa niitä esteitä, joita ulkomaisella opiskelijalla on sitten Suomeen jäämisen kannalta. Meidän tulisi pyrkiä siihen, että nämä nuoret, jotka ulkomailta Suomeen tulevat opiskelemaan, myös jäävät tänne palvelemaan suomalaista yhteiskuntaa eli sijoittuvat tänne työelämään, ja silloin tämmöisestä lupabyrokratiasta pitäisi ehdottomasti päästä eroon. Hienoa, että hallitus on jo ryhtynyt asiassa toimenpiteisiin.

Mutta sitten näihin lukukausimaksuihin. Mehän äänestimme asiasta valiokunnassa, ja enemmistö valiokunnasta oli sitä mieltä, että asiaan ei oteta minkäänlaista kantaa. Kokoomus olisi toivonut, että lukukausimaksut otettaisiin käyttöön, tämä maininta sisältyisi mietintöön, mutta he jäivät asiassa vähemmistöön. Mielestäni oli erittäin hyvä asia, että tähän lukukausimaksuasiaan ei tässä vaiheessa otettu kantaa, koska opetusministeriössä on tällä hetkellä selvitystyö menossa ja tarkoitus olisi saada selvitystyö valmiiksi elokuun loppuun mennessä.

Lukukausimaksut kaiken kaikkiaan ovat hyvin monipiippuinen kysymys. Mielestäni meidän yhteiskunnallinen keskustelumme ei ole vielä ottanut huomioon kaikkia niitä ulottuvuuksia, joita ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuihin liittyy, esimerkiksi sitä, minkälaisia seurauksia näillä lukukausimaksuilla tulisi olemaan meidän koko suomalaiselle koulutusjärjestelmällemme. Syntyisikö meille, niin kuin itse asiassa täällä jo tänään joku peräänkuuluttikin, tämmöinen rinnakkaiskoulujärjestelmä, jossa on erikseen maksulliset kurssit ja niin sanottu ilmainen opetus suomalaisille opiskelijoille ja maksulliset, laadukkaammat kurssit ulkomaisille opiskelijoille, saatikka minkälaisia vaikutuksia sillä on sitten tulevaisuudessa myös siihen, mihin kansleri Raivio omassa työryhmässään on jo viitannut, eli tullaanko lukukausimaksut ulottamaan myös suomalaisille opiskelijoille? Tämä keskusteluhan käy jo taustalla hyvin kiivaana. Tämä asia ei ole ihan niin yksinkertainen, ja sen takia mielestäni oli tärkeää, että tähän asiaan ei otettu kantaa, koska emme myöskään kuulleet asiantuntijoita lukukausimaksuista.

Arvoisa puhemies! Olen erityisen tyytyväinen siitä, että tässä mietinnössä todetaan, että ikääntyminen ei ole ongelma suomalaiselle yhteiskunnalle, se on mahdollisuus. Vaikka olenkin nuori kansanedustaja, niin minua silti häiritsee se asenne, joka suomalaisessa yhteiskunnassa on, että ikäihmisiä syyllistetään siitä, että he elävät pitkään. Mielestäni ikäihmiset pitää nähdä aktiivisena osana suomalaista yhteiskuntaa. He toimivat monissa vapaaehtoisjärjestöissä, toimivat jopa omaishoitajina, ja sen takia mielestäni olisikin tärkeää, että tämä asenneilmapiiri myös meidän yhteiskunnassamme tältä osin muuttuisi.

Ihan lopuksi, arvoisa puhemies, meillä mietinnössä todetaan, että koulupudokkaisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota. Noin 4 000 oppilasta ikäluokasta niin sanotusti syrjäytyy joka vuosi eli tippuu yhteiskunnan kelkasta. Esitämme uudenlaisia vaihtoehtoja koulupudokkaiden kouluun takaisin pääsemiseksi, muun muassa työpajakoulut. Itse olisin toivonut ehkä, (Puhemies koputtaa) että tässä mietinnössä olisi viitattu myös tähän oppivelvollisuuden pidentämiseen, johon opetusministeriö on jo aikaisemmin puuttunut. Ihan lopuksi haluan sanoa sen, että koulupudokkaiden taustalla ovat usein myös moniongelmaiset perheet ja sen takia ennen kaikkea perheiden tukeminen muun muassa neuvolapalveluiden kautta on olennaisen tärkeää, jos näitä koulupudokkaita halutaan todella vähentää.

Sirpa  Asko-Seljavaara  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä ed. Urpilainen nyt aivan turhaan pelkää näitä kolmansien maiden opiskelijoiden lukukausimaksuja, koska jos meillä olisi tämmöiset lukukausimaksut, me voisimme järjestää englanninkielistä opetusta, me voisimme rekrytoida enemmän opettajia sellaisista maista, joissa juuri puhutaan englantia. Minä en voi ymmärtää, miksi pitää olla niin negatiivinen, ettei edes voitaisi kokeilla tätä asiaa. Jos venäläisellä, kiinalaisella ja amerikkalaisella opiskelijalla on varaa asua Suomessa, syödä Suomessa, niin kyllä hänellä varmasti on varaa myöskin tähän lukukausimaksuun. Sitten me saisimme semmoisia opiskelijoita, jotka vakavalla mielellä tulevat tähän maahan ja varmasti pysyvät täällä.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnassa käytiin todellakin ankara äänestys tästä opetuksen maksullisuudesta tai yliopisto-opintojen lukukausimaksuista. Kokoomus hävisi sen, se oli suuri tappio. Onneksi pääministeri tänään aikaisemmin sanoi faktan, että 10 prosenttia näistä ulkomaisista opiskelijoista tällä hetkellä jää Suomeen, että he tulevat hakemaan ilmaisen opiskelun ja sen jälkeen jatkavat matkaa. On hyvin kallista Suomelle kouluttaa tällaisia opiskelijoita. Tämä raha, mikä näillä lukukausimaksuilla saataisiin, tarvittaisiin nimenomaan siihen, että yliopistolla olisi mahdollisuudet markkinoida näitä englanninkielisiä kurssejansa ja ottaa niistä sitten virallisesti se maksu, mikä kuuluukin. Tällä tavalla saataisiin nimenomaan niitä hyviä opiskelijoita tänne Suomeen, jotka nostavat suomalaisen yliopisto-opetuksen laatua.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä ed. Hemmingin kanssa siitä, että meidän tulee kaikin mahdollisin keinoin vaikuttaa siihen, että nämä ulkomaiset opiskelijat valmistuttuaan jäävät Suomeen. Se ei ole oikein, että vain 10 prosenttia heistä jää tällä hetkellä palvelemaan suomalaista työelämää, mutta en pidä oikeana keinona sitä, että asetetaan näitä lukukausimaksuja.

Haluaisin todeta ed. Asko-Seljavaaralle, että meillä ei ole tietoa siitä, kuinka paljon me todella saisimme rahaa näitten lukukausimaksujen kautta, varsinkin jos me olisimme luomassa stipendijärjestelmää samanaikaisesti, kuinka paljon todella me kerryttäisimme rahaa näiden lukukausimaksujen kautta. Meillä ei ole minkäänlaista tietoa siitä mutta sen sijaan meillä on olemassa jonkinlainen käsitys, mitä se tulisi aiheuttamaan meidän suomalaiseen koulujärjestelmäämme näin pidemmällä aikavälillä, minkälaisia vaikutuksia sillä olisi mahdollisesti siihen, että ne lukukausimaksut ulotettaisiin myös suomalaisille opiskelijoille, niin kuin elinkeinoelämän taholta, kokoomuksen taholta jotkut — en sano, että täällä salissa välttämättä — ovat jo vaatineet.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tietysti ed. Urpilaisen puheenvuoron jatkoksi joutuu ihmettelemään ed. Asko-Seljavaaralle, millä tavalla se nyt vähänkään estäisi parempaa ulkomaankielistä opetusta näille ulkomaisille opiskelijoille, jos heiltä ei perittäisi lukukausimaksua, ja millä tavalla, ed. Hemming, jos lukukausimaksu peritään, se pidättelee näitä opiskelijoita täällä sen valmistumisen jälkeen. Jos heillä tarve on lähteä pois, niin kyllä he todennäköisesti lähtevät siitä huolimatta, vaikka he olisivat maksaneet sen lukukausimaksunkin.

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On pakko kysyä ed. Hemmingiltä: onko rahakas opiskelija aina hyvä opiskelija? Meillähän on hyvät kokemukset jo esimerkiksi Englannista siitä, että kun on yksityiskoulujärjestelmä ja sitten on valtionkoulujärjestelmä, niin opetuksen tulokset eivät kuitenkaan ole paremmat kuin Suomessa. Tässä vähän palataan siihen entisaikaan, jolloin kokoomus oli vielä sitä mieltä, että vain rahakkailla suomalaisillakin opiskelijoilla pitäisi olla mahdollisuus. Olen todella iloinen siitä, että tänä päivänä koko kansakunta on sitä mieltä, että suomalaisilla pitää olla tasa-arvoinen mahdollisuus opiskella ilmaiseksi kaikilla koulutustasoilla. Se on hyvä asia ja on taannut sen, että myöskin köyhät lahjakkaat opiskelijat voivat opiskella.

Sirpa  Asko-Seljavaara  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kokoomus ei ole missään tapauksessa suunnitellut lukukausimaksuja suomalaisille tai EU-kansalaisille vaan kolmansien maiden kansalaisille. Kuten jo sanoin, opiskelija, joka joutuu siitä maksamaan, suhtautuu myöskin siihen opiskeluun erittäin paljon vakavammin ja myöskin opettajille ja sen kurssin pitäjille tulee enemmän velvoitetta hoitaa tämä opettaminen hyvin. Kyllä nyt vasemmisto on aika konservatiivinen, kun mitään ei saa muuttaa.

Hanna-Leena Hemming  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mikä on kustannus tästä ulkomaankielisestä opiskelijasta? Se on aika suuri. Nimittäin jos ed. Virtanen ei ole huomannut, niin Suomen yliopistoissa opetuskieli perinteisesti on ollut suomi tai ruotsi, ja nyt nimenomaan otamme tämän vieraan elementin eli englanninkielisen opetuksen tähän. Tämä tarkoittaa käytännössä suurempia palkkojakin sen lisäksi, että me ylipäätään joudumme antamaan erityistä opetusta näille ulkomaankielisille oppilaille. Totta kai omat opiskelijamme hyötyvät siinä sivussa jonkun verran, mutta nämä ovat ulkomaalaisia varten räätälöityjä kursseja, ja jos ei niistä saa ottaa hintaa, niin se on pois meidän suomalaisten opiskelijoidemme opetuksesta. Mielelläni näkisin sen tilanteen, että meillä jatkossa unohdettaisiin englanninkieliset kurssit kokonaan ja opetettaisiin näille ulkomaisille opiskelijoille ensin suomen kieli ja sen jälkeen sanottaisiin, että tervetuloa oppimaan, opiskelemaan lääkäriksi, mutta se tapahtuu suomen kielellä. Näin tehdään Ruotsissa. (Puhemies: Aika!) Me olemme valinneet kalliin tien näiden ulkomaalaisten kohdalla, mutta nyt rahastaminen tuntuu olevan mahdotonta.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa herra puhemies! En malta aluksi olla kommentoimatta tätä viimeisintä debattia toteamalla, että olen kaikkien kanssa samaa mieltä siitä, että on ongelma, jos vain 10 prosenttia ulkomaisista opiskelijoista jää Suomeen. Toisaalta pitää sanoa, että asia ei ole kovin yksiselitteinen, koska minä olen sitä mieltä, että olisi ongelma, jos yli 10 prosenttia suomalaisista ulkomaille opiskelemaan lähtevistä haluaisi jäädä sinne. Toivoisin, että he kaikki tulisivat tänne takaisin palvelemaan isänmaataan. Mitä vielä näihin lukukausimaksuihin tulee, niin tämäkään ei ole kokoomuksen keksintö eikä kokoomuksen salajuoni vaan se muistaakseni periytyi sieltä Brunilan globalisaatioraportista, joka oli erinomainen raportti, jota toivoisi hallituspiireissä laajemminkin luettavan.

Mutta sitten itse asiaan, arvoisa puhemies!

Muistaakseni tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on jokin vuosi sitten todennut, että ikääntyminen on tämän kansakunnan vakavin haaste sitten sotienjälkeisen jälleenrakentamisen. Itse ainakin uskon, että näin on. Ikääntymiseen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin voidaan suhtautua monella tapaa. Ääriesimerkkeinä ovat kauhukuvat, joiden mukaan sosiaaliturva romahtaa, sekä näkemys, jonka mukaan "kyllä homma hoituu, olemme me pärjänneet ennenkin". Totuus lienee jossakin välimaastossa. On kuitenkin hyvä huomata tulevaisuusvaliokunnankin mietinnössään toteavan, että ilman aktiivista väestöpolitiikkaa, työllisyysasteen nostamista, talouden kestävää kasvua ja ikääntyvän väestön palveluiden ja etuuksien kehittämistä Suomi ei selviä tästä haasteesta. Tarkkaavainen lukija tai kuulija huomaa varmaan, että haasteet ovat moninaiset, eikä onnistuminen näissä suinkaan ole itsestäänselvää. Itse asiassa meidän on onnistuttava jatkossa monessa sellaisessa, missä olemme tähän mennessä epäonnistuneet.

Meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä tilanteesta, mutta myös katastrofivaihtoehto on mahdollinen. Eikä tämä itse asiassa edellytä muuta kuin että syntyvyys heikkenee, elinikä kasvaa edelleen vahvasti ja muuttoliike ulkomailta ei onnistu. Tällöin ei vielä ole edes huomioitu sitä, että talouskasvu saattaa jäädä odotettua heikommaksi. Nämä kiistatta varsin pessimistiset olettamukset eivät kuitenkaan välttämättä ole täydellisen epärealistisia kehityskulkuja. Mitä esimerkiksi elinikään tulee, niin Ranskassa on arvioitu, että tänään syntyvien tyttölasten osalta jopa puolella eliniän odote olisi täydet sata vuotta. Onkin huomattava, että kaikki viimeaikaiset arviot eliniän kohoamisesta ovat säännöllisesti olleet alimitoitettuja. Myöskään yleisesti peräänkuulutettu ulkomainen muuttoliike ei ole itsestäänselvää, ei lainkaan. Suomi on pieni, pimeä, pohjoinen maa, jossa puhutaan outoa kieltä kylmissä olosuhteissa ja suhtaudutaan vieraisiin kylmäkiskoisesti. Koska ikääntyminen on yhteinen haaste koko Länsi-Euroopalle, on tärkeää havaita, että varsinkin ulkomaisista osaajista tulevat kanssamme kilpailemaan monet meitä isommat ja monin tavoin houkuttelevammat kansakunnat.

Syntyvyyden osalta taas on vähintäänkin kyseenalaista, kumpi siihen vaikuttaa enemmän, erilaiset muun muassa naisten työssäkäyntiä edistävät julkisen vallan tässäkin keskustelussa sinänsä aivan oikein korostetut toimenpiteet vai yleisemmät yhteiskunnalliset virtaukset ja trendit. Talouskasvun osalta puolestaan pitää todeta muiden yleisemmin tiedossa olevin uhkakuvien lisäksi riski, joka syntyy siitä, että Suomi on varsin riippuvainen EU-alueen kasvusta, joka koko alue on laajemminkin saman ikääntymishaasteen edessä kuin me ja joka on siihen varautunut meitä huonommin.

Viimeaikainen kehitys on ollut sellainen, että ihmiset siirtyvät aiempaa myöhemmin työelämään ja aiempaa aikaisemmin sieltä pois. Tämä kehitys ei yksinkertaisesti voi jatkua. Jo nykyjärjestelmällä tilanne uhkaa vuoteen 2030 mennessä kehittyä siten, että ikääntymiseen liittyvien etuuksien saajien määrä kasvaa 600 000:lla ja potentiaalisten maksajien määrä pienenee 400 000:lla. Heikommallakin laskupäällä pitäisi ymmärtää, että tällainen tulevaisuuskuva on vähintäänkin vaikea. Ikääntymisen on usein nähty olevan haaste erityisesti ikääntyvän väestön hoivamenojen arvioidun kasvun takia. Monet arvioivat kuitenkin, että keskeisin kysymys ei ole se, että menot kasvavat, vaan se, että rahoitusnäkymät heikkenevät olennaisesti pienempien työssäkäyvien ikäluokkien takia. Silti yhteiskunnan muuttuessa myös sosiaaliturvajärjestelmien on kehityttävä. On hyvä huomata, että nykyinen järjestelmämme on pitkälti luotu suljetun talouden olosuhteisiin ja kasvavan työvoiman olosuhteissa. Ikääntymisestä seuraavan hoidon tarpeen kasvun oletetaan olennaisesti toteutuvan vasta noin vuonna 2020. Tältä osin rahaa isompi ongelma voi olla osaavan henkilökunnan riittävyys. Tämä puolestaan johtaa markkinatalouden logiikan mukaisesti alan palkkojen kohoamiseen, joka voidaan toisaalta nähdä hyvänäkin asiana, mutta joka varmasti syventää ongelmaa entisestään.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan taustamuistiossa todetaan: "Hyvän väestöpolitiikan toteuttamiseksi ei kuitenkaan riitä, että tiedostetaan ongelmat ja niiden ratkaisutarve. On tehtävä valintoja ja ratkaisuja". Näihin valintoihin ei ole liikaa aikaa. Niitä on tehtävä joka päivä tässäkin salissa. Parlamentaarinen menomme ei voi jatkua siten, että tänään keskustelemme tästä ja taas huomenna elämme ihan uudessa maailmassa vaatien milloin mitäkin etuutta korotettavaksi, palvelua parannettavaksi tai jotakin muuta rahaa vaativaa, unohtaen, että maailma muuttuu, väestö ikääntyy ja meillä on todella suuren luokan haaste hoidettavanamme.

Vanhasen hallituksen hallitusohjelman mukaan valtiontalouden tasapaino on keskeisessä asemassa, jotta julkinen talous voisi lähivuosikymmeninä selviytyä väestön ikääntymisen myötä kasvavista vastuistaan. Tämän realiteetin pohjalta hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että valtiontalous on tavanomaisen talouskasvun oloissa vaalikauden lopulla kansantalouden tilinpidon käsittein mitattuna tasapainossa. Tämän tavoitteen toteuttamisen kannalta avainasemassa on puolestaan hallituksen enemmän huomiota saanut tavoite työllisyyden lisäämisestä vähintään 100 000 hengellä vaalikauden aikana. Toisin sanoen: työllisyystavoitteen saavuttaminen on tärkeää, jotta valtiontalous saataisiin tasapainoon, mikä puolestaan on elintärkeää, jotta selviäisimme ikääntyvän väestön väistämättä aiheuttavista lisäpaineista. On hyvä huomata, ettei hallituksen tavoite valtiontalouden tasapainosta välttämättä edes riitä. Väestön ikääntyminen on peruuttamaton prosessi. Suomessa se on Euroopan nopeinta. Esimerkiksi Oecd on arvioinut, että valtiontaloutemme tulisi säännöllisesti olla prosentin, puolitoista ylijäämäinen selvitäksemme tulevista haasteistamme. Se, että hallitus ei ole saavuttamassa sen paremmin työllisyystavoitettaan kuin valtiontalouttakaan koskevaa tavoitettaan, joka kaiken lisäksi jo lähtökohtaisesti on alimitoitettu, on huolestuttavaa, itse asiassa hyvin huolestuttavaa.

Arvoisa puhemies! Suosikkisosialidemokraattini Raimo Sailas totesi eräässä haastattelussa vastikään, että EU-maiden budjettialijäämät ja julkiset velat uhkaavat räjähtää käsiin väestön ikääntymisestä aiheutuvien lisämenojen vuoksi ja Euroopan mailla on edessään raju julkisten menojen ja eläkkeiden sopeuttaminen, minkä rinnalla monissa maissa jo tehdyt leikkaukset ovat lastenleikkiä. Näin sosialidemokraatti Raimo Sailas. Sailaksen ennusteesta voidaan olla montaa mieltä. Elämä on kuitenkin useimmiten osoittanut, että hän on ollut oikeassa. Mitä aiemmin me sen tällä kertaa tajuamme, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on selvitä tästä kansakunnan historiankin kannalta poikkeuksellisen suuresta haasteesta. Talous ja yhteiskunta sopeutuvat aina muuttuviin olosuhteisiin, aiemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Hallittu sopeutus on kuitenkin mahdollinen vain, jos se aloitetaan ajoissa.

Ikääntymiskeskustelussa on usein todettu, että Suomi on kansainvälisesti vertaillen varsin hyvin varautunut ikääntymiseen, mutta ei suinkaan riittävästi. Samoin on väitetty, että kohtuullinen talouskasvu on välttämätön, mutta ei riittävä edellytys onnistumiselle. Tätä listaa voi hyvin jatkaa kolmannella toteamuksella, jonka mukaan tulevaisuusvaliokunnan mietinnössään ansiokkaasti esiin nostamien näkökohtien vakavasti ottaminen on välttämätöntä, mutta ei riittävää.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutoksesta on mielestäni perusteellinen ja hyvä ja myöskin tulevaisuusvaliokunnan mietintö, jota nyt täällä käsittelemme.

Tämän selonteon peruskysymys, johon myöskin täällä edellisissä puheenvuoroissa kyllä lopussa viitattiin, on, pystyykö Suomi ylläpitämään sellaista taloudellista kehitystä, joka riittää turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden näissä jatkuvissa muutoksissa. On aivan selvää, että jos me tähän edelliseen kysymykseen vastaamme myöntävästi, niin me tarvitsemme vahvaa kasvua ja me tarvitsemme kestävää julkista taloutta. Ilman sitä me emme tulevaisuudessa tule pärjäämään.

Tähän ikärakenteen muutokseen on vahvasti kiinnitetty myöskin yhtenä kohtana huomiota tässä valiokunnan mietinnössä. Kun itse kuuluu näihin suuriin ikäluokkiin, on luonnollista, että puuttuu jo tähän kysymykseen — täällä on monia muita kysymyksiä perusteellisesti käsitelty — ja ikärakenteen muutos on tosiaan keskeisesti tässä esillä. Onkin tärkeää se, että me päättäjät tiedostamme tämän ikärakenteen muutoksen, sillä se koskettaa kaikkia sektoreita, jos ajatellaan sektorilaajuisesti, kaikkia ikäryhmiä ja myöskin alueita valtakunnallisesti. Mutta pitää myöskin koko ajan muistaa, että se on normaalia kehitystä eikä se sinänsä ole, vaikka niin puhutaan, katastrofi. Minusta hyvin vahvasti liioitellaan, jos puhutaan katastrofista. Se on normaalia kehitystä, joka tuo uusia painoja sitten myöskin sen suhteen, miten näitä asioita hoidetaan. Kyllä kai myöskin on syytä aina muistaa se, että ei ole mitään väestöryhmää ja ikäryhmää, joka olisi parempi kuin joku toinen. Jokainen ikä on aina oikea sillä hetkellä, ja sen kanssa on elettävä ja tullaan elämään tulevaisuudessakin.

Herra puhemies! Haluaisin puuttua tähän ikäpolitiikkaan ja ennen kaikkea siihen, miten ikäihmisistä tulevaisuudessa huolta kannetaan ja heitä hoidetaan. Sehän on ollut tässä salissa hyvin keskeisenä tavoitteena, että ikäihmiset voisivat elää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Hoidon ja hoivan tarvetta voidaan vähentää merkittävästi edistämällä ihmisten terveyttä ja toimintakykyä sekä ehkäisemällä sairauksia ja tapaturmia. Terveen vanhuuden edellytyksiä on tuettava lapsuudesta alkaen vähentämällä eri elämänvaiheiden riskitekijöitä.

Eläkeläisten asunto-olot ovat parantuneet olennaisesti viimeisten vuosien ja vuosikymmenien aikana. Kotona tai palveluasunnoissa asuvien määrä on kasvanut. Laitoshoidossa olevien vanhusten osuus on pienentynyt merkittävästi 90-luvun alusta alkaen. Laitoksissa asunee tällä hetkellä noin 7 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Tavoitteena on jo pitkään ollut ikäihmisten palvelujen painottaminen muuhun kuin laitoshoitoon. Palvelurakennetta tulee edelleenkin kehittää kotona asumista ja selviytymistä tukevaan suuntaan.

Kotipalvelu on ikäihmisten itsenäisen selviytymisen kannalta keskeisin palvelumuoto. Kotipalvelun henkilöstön lisäämiseksi on myös lisätty valtionosuuksia viime vuosina. Henkilöstön määrä onkin kasvanut muutamilla sadoilla työntekijöillä, mutta samalla olemme joutuneet huolestuneina seuraamaan kotipalvelun ja hoidon kattavuuden laskemista valtakunnan tasolla. Sen taustalla on ymmärrettävä syy eli kotipalvelujen rajallisten voimavarojen kohdentaminen eniten tarvitseville, jotka saavatkin palvelua entistä enemmän. Tämän me jokainen tänä arkipäivänä tiedämme. Kotipalvelujen ja kotihoidon suunta on kuitenkin saatava kasvuun. Valtioneuvoston hyväksymän sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen suunnitelman tavoitteena on, että kotipalveluja voitaisiin antaa 25 prosentille 75 vuotta täyttäneistä.

Herra puhemies! Ikäihmisten palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa tarvitaan rakenteellisia ja kustannustehokkuutta ja laatua parantavia uudistuksia. Palvelujen järjestämisen päävastuun tulee olla julkisella sektorilla. Julkinen sektori ei kuitenkaan voi koskaan kattavasti ja täydellisesti antaa tarvittavaa huolenpitoa ja hoivaa. Aina on sijaa ja tarvetta myös erilaiselle vapaaehtoiselle sosiaaliselle toiminnalle, ja puhun nimenomaan niin sanotusta kolmannesta sektorista, joka tekee erittäin tärkeää työtä tällä alalla. Kunnat tarvitsevat kokonaisvaltaisia hoivapalvelujen tuottamisjärjestelmiä, jotka yhdistävät julkisen sektorin, yritysten ja myös kolmannen sektorin hoivapalvelutuotannon asiakkaiden tarpeisiin vastaavaksi kokonaisuudeksi.

Järjestötyössä parhaillaan mahdollistuu lähimmäisten tuki ja auttaminen, vertaistoiminnan järjestäminen sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen, ja tämä on nimenomaan ominaista kolmannen sektorin järjestöille. Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli tunnistaa epäkohtia ja reagoida myös nopeasti ilmeneviin ongelmiin. Järjestöt kohtaavat arjen työssään palvelujen katveessa syrjäytymisuhan alaisia, yksinäisiä ihmisiä ja ennen kaikkea vanhuksia tänäkin päivänä.

Herra puhemies! Halusin tämän kolmannen sektorin näkökulman nostaa tässä myöskin keskeisesti esille, koska se täyttää niitä katvealueita, mitä julkisella ja yksityissektorilla on. Näen, että tulevaisuudessa tätä kolmatta sektoria tarvitaan myöskin ikäihmisten auttamisessa, sitä tarvitaan aivan varmasti myöskin perheitten auttamisessa, mutta ennen kaikkea ikääntyvän väestön auttamisessa sillä on keskeinen tehtävä.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko ja tulevaisuusvaliokunnan mietintö antavat hyvän pohjan demografiselle tarkastelulle ja väestöpolitiikkaa koskeville ratkaisuille. Käsittelyssä oleva selonteko on tavallaan jatkoa edellisen eduskunnan hyväksymälle ja käsittelemälle alueellisen kehityksen tulevaisuusselonteolle. Tuo selontekohan käsitteli tasapainoisen kehityksen Suomea. Todettiin, että muuttoliike, vinoutuva väestökehitys ja korkea työttömyys, jossa oli ja on lisäksi suuria alueellisia eroja, ovat varsin haasteellinen yhtälö maan tasapainoisen kehityksen näkökulmasta.

Ennusteet olivat viime eduskuntakaudella varsin synkät. Arvioitiin kuitenkin, että politiikalla ja poliittisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa tulevaan kehitykseen, ja tämä käsitys on ollut tässä salissa yhteinen hallituspohjasta riippumatta, että kehityksen suuntaa voidaan kääntää ja alueellista kehitystä tasapainottaa.

Nyt voidaan todeta tilastojen valossa, että tässä vaativassa tehtävässä on ainakin jossain mitassa onnistuttu. Vuosi 2004 oli varsin tasaisen aluekehityksen vuosi, kuten sisäasiainministeriön laatimista tilastoista voidaan havaita. Erityisesti tähän on vaikuttanut se, että maan sisäinen muuttoliike on ollut kohtuullisen hyvin tasapainossa. Maaseutu on toki menettänyt, keskukset vahvistuneet, mutta suuralueiden ja maakuntatason tarkastelussa tasapaino on ollut muuttoliikkeen näkökulmasta kohtuullisen hyvällä mallilla. Suurin huoli kuitenkin on ollut ja on jatkossakin luonnollisen väestönkasvun heikkenemisestä, jota taas tässä selonteossa ja valiokunnan mietinnössä osaltaan tarkastellaan. Tärkeää onkin, että juuri tähän kysymykseen — syntyvyyteen, perhepolitiikkaan ja lapsiperheiden asemaan — selonteossa ja mietinnössä kiinnitetään vahvaa huomiota.

Herra puhemies! Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle voimistuu lähivuosina ja työikäisen väestön samoin kuin työvoiman määrä alkaa laskea. Erityisen selvästi tämä näkyy työhön siirtyvän 20—24-vuotiaiden ikäluokan pienenemisenä ja vastaavasti työstä pois siirtyvän ikäluokan, 60—64-vuotiaiden, voimakkaana kasvuna. Tähän liittyen näen tärkeänä, että valiokunta kiinnittää huomiota ikäihmisten asemaan ja siihen, että ikäihmiset on yhteiskunnassamme nähtävä voimavarana. Heillä on varmasti paljon annettavaa monissa asioissa yhteiskunnan kehityksessä ja myös lapsiperheiden ja nuorempien ikäpolvien osalta.

Meidän on tuettava sellaista vastuunottoa itsestä ja läheisistä, joka osaltaan vahvistaa ja parantaa palvelurakenteen onnistumista, julkisten palvelujen saatavuutta, ja täydentää niitä aukkoja, joihin ed. Vihriälä täällä kiinnitti huomiota, joita julkinen palvelusektori ei kykene kaikilta osin täyttämään. Huoli kolmannen sektorin kehityksestä ja siitä, että sitä myös edistetään ja vahvistetaan ja se nähdään osaltaan voimavarana niin kansanterveys-, potilas- kuin muidenkin kansalaisjärjestöjen osalta, eritoten hoiva-alan näkökulmasta, on erittäin aiheellinen. Me tarvitsemme myös vahvaa yrittäjyyttä palvelujen järjestämisen piiriin, mutta on kuitenkin korostettava, että vastuun palvelujen saatavuudesta, palvelujen järjestämisestä, tulee kuitenkin olla julkisella sektorilla.

Palvelurakenteen uudistamiseen tässä keskustelussa on myös kiinnitetty huomiota. Pääministeri Matti Vanhasen hallitushan on osaltaan käynnistänyt mittavan hankkeen tällä alueella, ja se on väestörakennekin huomioon ottaen erittäin tarpeellinen tulevaisuutta ajatellen. Huoli siitä, että maa jakaantuu kahtia, on noussut valiokunnan mietinnössä hyvin vahvasti esille. Tässä mielessä on erittäin tärkeää, että myös alueellista työllisyyttä ja alueellista väestökehitystä myös luonnollisen väestökehityksen osalta kyettäisiin jatkossa pitämään myös yhteiskunnan toimenpitein mahdollisimman hyvin tasapainossa.

Perheen, työn ja opiskelun yhteensovittaminen on, herra puhemies, hyvin vaativa tehtävä. Minusta on tärkeää, että valiokunta tämän nostaa tärkeälle sijalle ja esittää siihen joukon hyviä toimenpiteitä. Tässä yhteydessä kiinnitän huomiota myös yrittäjien asemaan palkansaajien ohella, myös maaseutuyrittäjien tilanteeseen. Mehän tiedämme, että etenkin monet karjatalousyrittäjät, ovat hyvin sidonnaisia työhönsä. On tärkeää, että lomitusjärjestelmää ja sijaisaputoimintaa kyetään kehittämään ja lomapäiviä lisäämään ja näin mahdollistamaan myös maatalousyrittäjille aikaa itselleen, aikaa perheelle ja aikaa itsensä kehittämiseen ja opiskeluun.

Herra puhemies! Yritystoiminnan vahvistamisessa keskeisellä sijalla ovat innovaatiot ja luovuus. On toki yhteiskunnan tehtävänä, sitä on syytä korostaa, luoda yritystoiminnalle ja erityisesti pienelle ja keskisuurelle yritystoiminnalle hyvät edellytykset. Yrittäjyyttä on kaikkinensa vahvistettava, ja siihen pääministeri Matti Vanhasen hallitus osaltaan on hakemassa ratkaisuja ja keinoja. Me tiedämme, että meillä Suomessa on mittava yritysvaje verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Tällä puolen riittää paljon tehtävää meille kaikille. On kuitenkin muistettava, että tärkeintä uuden luomisessa myös yritystoimintaa ajatellen ei ole jonkin asian opettelu vaan usein jo itsessä olevan tiedon ulos saaminen. Viisaus ei tule, niin kuin eräs uusiseelantilainen yritysvalmentaja on todennut, vain tohtorien jakaman tiedon kautta, eivätkä innovaatiot synny valmista tietoa pänttäämällä vaan yhdessä löytämällä.

Tämä on, herra puhemies, mielestäni hyvin tärkeää myös koko tämän tulevaisuusselonteon ja sitä koskevan valiokunnan mietinnön jatkotoimenpiteiden osalta. On löydettävä yhdessä myös ne poliittiset päätökset ja linjaukset, joilla asioita kyetään mietinnön linjausten mukaisesti viemään yhdessä eteenpäin.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on karu mutta asiallinen. Siinä kirjataan asioita, joissa ei oikeastaan ole mitään uutta eikä yllättävää, mutta ehkä juuri siinä sen vahvuus onkin. Kun olennaisimmasta onnistutaan laittamaan keskeisin yksiin kansiin, niin kyllä se laajakantoisen monitahokkaan aina voittaa. Kun nyt asia on näin, tyydyn tässä muutamaan kommenttiin ja yhteen konkreettiseen asiakysymykseen.

Minulla on tapana pohtia ja puhua mahdottomia, mistä tietysti monet edustajat ovat täällä kohtuuttomasti joutuneet kärsimäänkin, mutta toisaalta tykkään myöskin tehdä mahdollisia. Tästä syystä riemastuin kohtuullisesti ed. Braxin mummot jalkaprässiin -puheenvuorosta. Siinä oli onnistuttu sijoittamaan täyttä asiaa pieneen tilaan.

Sitten vanhuuden, anteeksi, vanhemmuuden kustannuksista, kyllä vanhuudestakin tietysti kustannuksia kohtuullisesti aiheutuu. Kannatan vanhemmuuden kustannusten jakamista tasaisesti kaikille työnantajille, mutta kun entisessä elämässä on yli sadalle lapsentekoiässä ja ehkä vanhemmassa iässä olleelle naiselle palkkaa maksanut, niin ei pelkästään jaksa uskoa siihen, että vanhemmuuden kustannusten jakaminen olisi ainoa autuaaksi tekevä asia, jolla naisten ja perheitten asiaa voitaisiin ajaa. Nimittäin ainakin itse uskon, että en ollut ainoa miespuolinen tai edes naispuolinenkaan työnantaja, joka ei todellakaan tullut pohtineeksi naisia palkatessaan, ottaessaan työhön, mahtavatko he nyt olla juuri lähdössä lapsia tekemään vai eivät. En usko, että jos työnantajat olisivat vain ja ainoastaan niin ajatelleet, tätä maata ylipäätään olisi voitu rakentaa. Niin merkittävä osuus naisilla ja äideillä on tämän maan rakentamisessa myöskin työelämään osallistujina ollut. Toki varmasti ehkä erityisesti pienyrittäjien osalta tilanne kyllä asenteellisesti paranee, jos kustannuksia pystytään jakamaan. Siinä mielessä se on kannatettavaa, (Ed. Huotari: Myöskin taloudellisesti!) — niin, myöskin taloudellisesti, ed. Huotari.

Sitten puhun ikäihmisistä. Ikääntyminen ei tietysti aina ole mukavaa, mutta välttämätöntä se on hengissäpysymisen kannalta.

Ikäihmisten asiasta ja heidän hyvästä elämästään puhuttaessa erittäin keskeistä on hyvä asuminen. Täällä on puheenvuoroissa korostettu esteettömyyttä. Tekisi mieleni sanoa, että on toki välttämätöntä, että pidetään huolta siitä, että uudet rakennettavat asunnot ovat esteettömiä, mutta niin itse asiassa kyllä tehdäänkin. Nykyiset rakennusmääräykset eivät enää käytännössä anna edellytyksiä rakentaa esteellisiä taloja.

Toinen kysymys on sitten se, pitäisikö jokaiseen Suomen kerrostaloon rakentaa hissi. Joskus tulee mieleen, että kannattaisi pohtia kansantalouden vaihtoehtoiskustannuksia myöskin yksilötasolla. Jos jokaiseen kerrostaloon rakennetaan hissi, epäilen, että kaikissa tapauksissa kustannus—hyöty-suhde ei muodostu positiiviseksi. Nimittäin hissien rakentaminen hankalasti rakennettaviin taloihin on niin kallista, että sillä hinnalla palkattaisiin jo monta hoitajaa kotona asuville vanhuksille pitämään huolta siitä, että he siellä asunnossaan kuitenkin pystyvät kohtuullisen normaalia elämää viettämään.

Suurin ongelma, joka ikäihmisten hyvässä asumisessa on viime vuosina esiintynyt, on se, että kunnat ovat joko halunneet karsia tai etenkin viime vuosina, kiitos nyt tämän viimeisimmänkin hallituksen kuntatalous- ja veropolitiikan, joutuneet karsimaan kotipalveluja. Erityisesti tästä on ollut seurauksena se, että kotipalvelut, siltä osin kuin niitä vielä on, ovat medikalisoituneet, eli nykyisin kotona asuvat ikäihmiset, vanhukset, saavat kotipalveluita vain lääketieteelliseen tarpeeseen. Siitä on kyllä seurauksena se, että kun liikkuminen esteettömyydestä huolimatta hankaloituu, syntyy jatkossa lisää ongelmia. Siksi kunnille pitäisi turvata riittävät voimavarat siihen, että kotipalveluita on tarjolla jatkossa. Tämä ongelma kristallisoituu erityisesti siinä, että tällä hetkellä omakotitaloissa ja rivitaloissa asuu paljon reipasta vauhtia vanhenevia ihmisiä — kaikkihan me vanhenemme reipasta vauhtia — mutta siihen ikään vanhenevia, että siellä ei tahdo enää selviytyä. Ellei tälle asialle tehdä lähitulevaisuudessa jotakin, saattaa tulla isojakin ongelmia.

Kun pitää tietysti pohtia sitä, minkälaisen ratkaisun tähän voisi löytää, niin entisestä elämästäni olen rakennellut tällaista sosiaali-Niiralan Kulman-mallia. Niiralan Kulma on yhtiö, jossa työskentelin ja jota johdin viimeiset kymmenen vuotta. Se on iso vuokrataloyhtiö. Totesimme, että me pystymme tarjoamaan näissä asunnoissamme asuville tuhansille vanhuksille kotipalvelua, jota he eivät enää kunnilta saaneet, laittamalla yhtiömme kiinteistönhoitajat ja siivoojat tarjoamaan näitä palveluita, siis liitimme ne kiinteistönhoidon ja siivouksen mitoituksiin sillä tavoin, että siivoojat kävivät tarvittaessa kaupassa, kiinteistönhoitajat auttoivat pienissä kotiaskareissa jne. Joka tapauksessa vanhemmat asukkaat tiesivät, että heillä oli kuitenkin aina joku, jonka puoleen kääntyä. Tämähän jossakin määrin muistuttaa tietysti vanhaa talonmiesjärjestelmää. Ainoa ongelma siinä oli se, että tällä tavalla asukkaat joutuivat ikään kuin maksamaan heille oikeastaan verovaroin kustannetuiksi tarkoitetuista palveluista myöskin vuokrissaan, ja se toki ei ollut oikein. Mutta arvioisin, että kunnallisten tai julkisesti omistettujen yritysten edellytykset tuottaa tällaisia palveluita ovat kohtuulliset, jos niitä ei pystytä suoraan kunnan palveluina tuottamaan, kuten nyt näyttää valitettavasti olevan, ja toisaalta yksityinen palvelutarjonta joko on liian kallista tai se ei muuten ole riittävän laadukasta.

Arvoisa puhemies! Siunatuksi lopuksi: Ikäihmiset ovat yksilöitä. Tämän joskus aikanani totesin, kun luin ensimmäistä Kuopion kaupungin vanhustenhuollon kehittämissuunnitelmaa kesämökin riippumatossa. Siinäkin sanottiin, että vaikka ikäihmisten kalendaarinen ikä olisi sama, heidän todellinen toiminnallinen ikänsä saattaa olla hyvinkin erilainen. Tämän totesin viimeistään siinä vaiheessa, kun tämän luettuani kuului kova rysäys ja totesin, että 72-vuotias anoppini oli juuri kaatanut kohtuullisen paksun puun siitä riippumaton vierestä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Aloitan perhekustannusten tasauksesta. Ed. Virtanen äsken sanoi, että heidän yrityksessään sitä ei nähty ongelmaksi. Se olikin iso yritys, jossa oli useampi sata työntekijää muistaakseni. Silloin tilanne on toinen, koska siinä on tavallaan liikkumavaraa enemmän. Mutta pienissä yrityksissä, missä on kaksi kolme työntekijää ja siellä nainen jää äitiyslomalle tai mahdollisesti sairastaa sitä ennen ja jää sitten äitiyslomalle, tilanne on ihan toisenlainen, etenkin sellaisessa yrityksessä, missä käsillä tehdään töitä. Tiedän, että esimerkiksi fysikaalisessa hoitolaitoksessa tai kampaajalla tai jossakin muualla yrittäjä itse joutuu tekemään nämä työt sairauslomien aikana mutta joutuu kuitenkin maksamaan kustannukset työntekijän sairauslomista, sillä monta kertaa äitiyteen liittyy myöskin edeltäviä sairauslomia.

Siinä mielessä pienissä yrityksissä tämä ongelma on iso, ja senpä takia asiantuntijakuuleminen tulevaisuusvaliokunnassa perhekustannusten tasauksen osalta oli aika järkyttävä. Kuulimme nimittäin EK:n ja SAK:n edustajia, jotka molemmat olivat sitä mieltä, että tämä ei ole ongelma. Siellä puhuttiin metalliyrityksistä, joissa on 100 työntekijää. Todennäköisesti niissä yrityksissä tämä ei olekaan mikään ongelma. Mutta järkyttävintä oli se, että kumpikaan taho ei ollut laskenut, paljonko maksaisi, jos tähän asiaan tehtäisiin korjaus. Suurin ongelma onkin juuri se, että siitä syystä, että nämä kustannukset ovat riippuen työehtosopimuksesta eri kokoiset eri työnantajilla, nuoret naiset joutuvat tekemään pätkätöitä, koska jos on riski, että nainen jää äitiyslomalle, niin pätkätyö tavallaan pienentää niitä kustannuksia.

Sen vuoksi olenkin ehdottanut tähän sellaista ratkaisumallia mahdollisimman vähällä byrokratialla, että maksettaisiin 7 000 euroa niille työnantajille, joidenka palveluksesta vakituisesta työsuhteesta henkilö jää äitiyslomalle. Nämä kustannukset ovat riippuen työehtosopimuksesta — jossain maksetaan paljon pitemmältä aikaa palkkaa äitiysloman ajalta — 2 000 eurosta jopa 14 000 euroon riippuen siitä, minkä verran näitä sairauspäiviä tulee tai muita erityiskustannuksia siihen. Minusta tämä sijoitus olisi huomattavasti parempi kuin tänään sovittu, niin kuin ed. Nousiainen täällä jo kertoi, matalapalkkatuki. Siihen käytetään 100 miljoonaa euroa — ilmeisesti Holmin—Vihriälän mallin mukaisesti, kuten ed. Nousiainen täällä kertoi — täysin vastikkeettomasti, ilman mitään tietoa siitä, palkkaako yritys yhtään lisähenkilöä vai ei. Ja sitten samanaikaisesti meillä ei muka riitä — siis matalapalkkatuki maksetaan valtion pussista — rahaa tähän perhekustannusten tasaamiseen. Minusta olisi ollut hienoa, jos tänä päivänä pääministeri olisi sanonut, että siinä samassa yhteydessä, missä on matalapalkkatuki ja sitten yli 54-vuotiaitten porrastettu tuki, on päätetty, että tämä perhekustannusten tasaus järjestetään, mutta ei. Se olisi ollut hieno lause pääministeriltä juuri tähän yhteyteen, tähän väestöpoliittiseen selontekoon. Mutta, niin kuin huomaamme, toisiin asioihin rahaa riittää, toisiin asioihin ei riitä, ja ne ovat poliittisia päätöksiä.

Toinen asia on sitten asumiskulut Suomessa. Asumiskulut ovat erittäin korkeat erityisesti kasvukeskuksissa ja erityisesti niissä perheissä, joissa on useampi lapsi. Koska tilaa tietysti tarvitaan, niin suomalainen paradoksihan on, että lapsiperheet asuvat ahtaasti ja keski-iän ylittäneet aikuiset asuvat väljästi. Tähän asuntokysymykseen emme minun mielestäni riittävästi ehtineet paneutua väestöselonteossa tulevaisuusvaliokunnassa. Sitä on varmasti vielä valiokuntien mietittävä ihan omassa työskentelyssään.

Sitten puutun vielä ed. Braxin aikaisemmin täällä esille ottamaan maahanmuuttajien kielenopetuskysymykseen. On ihan totta, että 40 hengen ryhmässä varmasti oppimistulokset eivät ole kovin hyviä. Paljon paremmin henkilöt oppisivat, jos he saisivat olla esimerkiksi vaikka työharjoittelupaikassa toisen henkilön rinnalla. Siinä he oppivat käytännön kautta toisen suomenkielisen tai ruotsinkielisen henkilön rinnalla työskennellessään kotimaisia kieliä paljon paremmin kuin siinä, että pistetään kaikki ulkomaalaiset samaan ryhmään. He siellä keskenään puhuvat englantia ja sitten opetellaan suomea. Tällainen vertaisoppiminen on paljon tehokkaampaa. Jos olette seuranneet pieniä maahanmuuttajien lapsia, jotka ovat päivähoidossa, tiedätte, että hehän oppivat hyvin nopeasti, koska ovat juuri tekemisissä suomen- tai ruotsinkielisten muiden lasten kanssa. Eli tässä meillä olisi paljon korjattavaa, ja tämä on olennainen asia maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta, että he oppivat maassa käytettävän kielen, että pystyvät työskentelemään.

Sitten ikäihmiset voimavarana: Minusta on hienoa, että tämä keskustelun sävy on muuttunut nyt toiseen suuntaan. Vaikka minusta se ei ole tähänkään asti ollut tarkoituksellista, monet ikäihmiset ovat kokeneet sen epämiellyttävänä, että puhutaan ongelmasta. Nyt pitäisikin olla niin, että on mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan. Minun mielestäni eläkeläisjärjestöt tekevät erittäin arvokasta työtä tässä suhteessa, yhteisöllisyys tulee sitä kautta. Me kansanedustajat näemme, ikävä kyllä, eläkeläisjärjestöjen toiminnassa monesti vain tämän edunvalvontapuolen ja sen, että ne arvostelevat meitä tehdyistä ratkaisuista, mutta monet eläkeläisjärjestöt järjestävät erittäin hyvää toimintaa. Minusta hyvä esimerkki on tämmöinen kerho kuin Koppa ja kroppa kuntoon eli siellä sekä mielen että fyysisen kunnon asioita pohditaan ja jumpataan yhdessä, silloin se on helpompaa ja mukavampaakin. Olenpa nähnyt sen, että huumoriakin siinä riittää kovasti, kun jalkoja heilutellaan eri suuntaan. Tarvitaan uusia innovaatioita siihen, miten ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan parannetaan. Siitä minusta hyvänä esimerkkinä on Ristijärven seniorikylähanke. Kannattaa tutustua siihen.

Sitten maan kahtiajaosta, josta ed. Hemming sanoi aiemmin, että muut alueet maksavat harvenevan asutuksen kuntien toiminnot. Niinhän se on, valtionavuilla niitä paljon maksetaan. Mutta entäs jos ei maksettaisi, mikä olisi vaihtoehto? Se tarkoittaisi, että työikäisen väestön muuttoliikkeen lisäksi pitäisi vielä näitten vanhustenkin muuttaa tänne kasvukeskuksiin. Montako kertaa tämä maa pitää oikein rakentaa? On paljon halvempaa ja inhimillisempää, että nämä ihmiset saavat asua omassa kodissaan ja tutussa ympäristössä.

Vielä ihan lopuksi tästä korkeasta työllisyysasteesta. Tavoite 75 prosenttia on todella kova, vaikka se onkin asetettu vuoteen 2011. Näitä elämän kriittisiä pisteitä pitäisi tarkastella ja hakea niihin oikeita ratkaisuja. Koulupudokkaitten eteen pitää tehdä valtakunnallisia ratkaisuja, ei riitä, että jäädään odottamaan, että jokainen kunta hoitaa itsekseen. Sitten ovat nämä nelikymppiset pitkäaikaistyöttömät, joille pitäisi hakea oppisopimuksen kautta sellaisia keinoja, millä he pääsisivät uudelleen työelämään kiinni. Ja sitten yli 50-vuotiaita työkyvyttömiä ed. Katainen ihmetteli avauspuheenvuorossaan, miksi jäädään niin aikaisin eläkkeelle. Täytyy sanoa, että tässä maksamme vielä sodan kustannuksia ja sodan jälkeistä aikaa, jolloin monet ihmiset joutuivat menemään 12- tai 15-vuotiaana jo töihin. Ei ole mikään ihme, että nyt, kun he ovat 55-vuotiaita, heillä on paljon kulumia ja erittäin vaikeita selkävikoja jne. Eli on täysin luonnollista, että monet joutuvat jäämään liian aikaisin työkyvyttömyyseläkkeelle.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnön taustamuistiossa todetaan, että uudet innovaatiot väestöpolitiikassa ovat harvinaisia ja että sosiaaliset innovaatiot ovat tärkeitä, mutta vaikeita toteuttaa.

Nyt kaikessa siinä uudistuksessa ja kehityksessä, mitä väestöpolitiikan hyvä kehitys edellyttäisi, tarvitaan uusia innovaatioita, että me pysyisimme hyvinvointiyhteiskuntana, mutta nyt tuntuu, että meiltä puuttuu paljon rohkeutta ja ulkopuolelle jäävät ne innovaatiot, mitä täällä esimerkiksi toi ed. Vihriälä hyvin esille, nämä kolmannen sektorin erilaiset projektit, joita rahoittaa valtio. Meillä on monia hankkeita, joissa tehdään sellaista uudistustyötä, mutta ne jäävät lyhytaikaisiksi eivätkä tuota pysyvää muutosta, muutoslinjaa, ainakaan kohti yhteiskunnan pehmeämpää kehitystä.

Täällä taustamuistiossa todetaan myös, että suomalaiseen hyvään poliittishallinnolliseen kulttuuriin kuuluu, että kun ongelmat on havaittu, ne asianmukaisesti ja rationaalisesti ilman turhaa metelöintiä ratkaistaan, mutta väestöpolitiikassa on se vaara, että ikääntymisen ongelmista puhutaan liian pitkään vielä synkin luvuin ja tehdään sitten karhunpalvelus, että asetetaan vastakkain lapset ja nuoret ja vanhukset. Ruokitaan epäuskoa ja nostetaan toivottomuutta ja syyllistetäänkin ehkä ihmisiä ja saadaan eri sukupolvet näin vastakkain. Minusta tässä valiokunnan mietinnössä on linjaus hyvä, mutta ulkopuolelle jää juuri se, miten yhteiskuntaa kehitetään niin, ettei tämä koveneva kilpailuyhteiskunta, markkinavoimainen yhteiskunta tallo alle lapsia ja vanhuksia vaan nimenomaan saataisiin se vanhuuden arvokas kohtaaminen mukaan tähän kehitykseen.

Minusta täällä ed. Urpilainen käytti erittäin hyvän puheenvuoron alhaisesta syntyvyydestä. Nuoret haluavat lapsia, mutta kysymys on näistä yhteiskunnassa olevista kovista työelämän ym. kehityksistä, jotka ovat esteinä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Rauhala kaipasi täällä uusia innovaatioita. Olisi joskus todella mukava, kun kansanedustajat kisailisivat siitä, millä paikkakunnalla on parhaat innovaatiot. Minä väitän, että tässä maassa on vaikka kuinka paljon hyviä käytäntöjä, erilaisia käytäntöjä, joista muut eivät tiedä juurikaan mitään. Pyörää ei tarvitsisi keksiä monta kertaa uudestaan. Me kyllä osaamme, Eppu Normaalin sanoin, pitää ikävää, mutta joskus me voisimme pitää täällä sellaisenkin keskustelun, että kuka löytää parhaimmat keinot.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Kiitos, herra puhemies! Minä en halua kansanedustajana lähteä kisaamaan ja kilpailemaan, vaan se edellinen puheenvuoronikin esimerkiksi tarkoitti sitä, miten me saisimme nämä innovaatiot, mitä todella eri puolilla on, valtion ja julkisen hallinnon kehittämisen piiriin.

Erkki  Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Näistä best practices -käytännöistä on nyt näyttänyt tulevan jonkinlainen muoti-ilmiö myös valtion ja jopa hallituksenkin toimintaan. Ehkä siinä kuitenkin on nyt se ongelma, että jos nyt järjestäisimme täällä tämmöisen kilpailun, niin joko emme uskaltaisi kertoa omista hyvistä käytännöistä, koska pelkäisimme, että muutkin ne keksivät, tai sitten muut eivät suostuisi ottamaan meidän hyviä käytäntöjämme käyttöön, koska sen jälkeen sitten joku muu saisi ikään kuin siitä kunnian. Tämmöinen keskeinen kateus voi iskeä siihenkin, mutta ehkäpä nyt tämä Siperia opettaa tässä pikkuhiljaa, että yhteisiä ne kuitenkin nämä tupakatkin täällä ovat.