Täysistunnon pöytäkirja 67/2004 vp

PTK 67/2004 vp

67. TIISTAINA 1. KESÄKUUTA 2004 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi lukiolain 18 §:n muuttamisesta

 

Kaarina Dromberg /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! (Hälinää)

Toinen varapuhemies:

Arvoisa edustaja, ennen kuin aloitatte, odotamme, kuinka kauan edustajat haluavat istunnon olevan pysähdyksissä.

Puhuja:

Herra puhemies! Sivistysvaliokunta hyväksyi ylioppilastutkinnon rakennetta koskevan lukiolain muutoksen sisällöllisesti hallituksen esityksen mukaisena muutoin paitsi lain soveltamista koskevilta osilta. Ylioppilastutkintoon kuuluisi vähintään neljä koetta, joista vain äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe olisi kaikille pakollinen. Kolme muuta pakollista koetta tutkintoon osallistuva valitsee ryhmästä, johon kuuluvat toisen kotimaisen kielen koe, yksi vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineissa järjestettävä koe.

Ylioppilastutkinnon rakenteen muuttamista on kokeiltu jo pitkään, vuodesta 1995 lähtien. Nykyisin kokeilun piirissä on yhteensä 57 lukiota ja aikuislukiota. Rakennekokeilusta tehdyt selvitykset ja valiokunnan asiantuntijakuuleminen osoittivat selkeästi, että uudistuksella on laaja kannatus. Valiokunta korostaa, että ehdotuksen mukainen ylioppilastutkinnon rakenne turvaa sekä äidinkielen keskeisen merkityksen että lukiokoulutuksen yleissivistystä kehittävän tehtävän.

Herra puhemies! Valiokunta painottaa sitä, että maamme kaksikielisyys ja molempien kansalliskielten osaaminen on ensisijaisen tärkeää riippumatta ylioppilastutkinnossa kirjoitettavista aineista. Koulutusjärjestelmällä on suuri vastuu koko maamme kaksikielisyydestä. Panostus toisen kotimaisen kielen opiskelun kehittämiseen on tärkeää. Valiokunta pitää hyvänä hallituksen esittämiä toimenpiteitä, kuten oppimateriaalien ja opetusmenetelmien kehittämistä, ylioppilastutkinnon koevalintojen säännöllistä selvittämistä sekä b-kielen aikaistamisen selvittämistä. Ne ovat tärkeitä keinoja molempien kotimaisten kielten opiskelumotivaation ja aseman turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.

Hallitus esittää, että uusia säännöksiä sovellettaisiin jo sellaisiin ylioppilastutkintoihin, jotka saatetaan loppuun tämän vuoden syksyn ylioppilaskirjoituksissa. Valiokunta huomauttaa, että hallituksen esitys on annettu eduskunnalle vasta 16. päivänä huhtikuuta tänä keväänä. Jotta uuden tutkintorakenteen edellyttämille muutoksille ja niistä tiedottamiselle jäisi riittävästi aikaa, valiokunta ehdottaa, että uusia säännöksiä sovellettaisiin vasta niihin tutkintoihin, jotka suoritetaan loppuun aikaisintaan keväällä 2005. Tämä tarkoittaa sitä, että jos opiskelija suorittaa tutkintonsa loppuun syksyllä 2004, noudatetaan tällä hetkellä voimassa olevaa lakia. Jos taas opiskelija suorittaa tutkinnon loppuun kevään 2005 kirjoituksissa, noudatetaan uutta lakia.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että näistä muutoksista tiedotetaan lukioille nopeasti ja mahdollisimman selkeästi. Sivistysvaliokunnan tekemien muutosten johdosta ylioppilastutkintolautakunta on siirtänyt syksyn ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisaikaa 14. päivään kesäkuuta saakka. Pidennys antaa hajautettua tutkintoa suorittaville edes jonkin verran lisäaikaa ottaa huomioon tehdyt muutokset.

Valiokunta pitää välttämättöminä toimenpiteitä oppilasarvioinnin kehittämiseksi lukioissa siten, että arviointi on valtakunnallisesti vertailukelpoista. Tämä on ensisijaisen tärkeää opiskelijoiden oikeusturvan kannalta. Myös korkeakoulujen tulee voida luottaa siihen, että oppilaitoksiin tulevilla opiskelijoilla on mahdollisimman yhdenmukainen perustietous eri aineissa.

Valiokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota opinto-ohjauksen tarpeeseen. Henkilökohtaisen opinto-ohjauksen merkitys kasvaa myös nyt hyväksyttävän lainmuutoksen seurauksena. Opinto-ohjausta onkin lisättävä muun muassa kielivalintojen ja opiskelijan tulevaisuuden kannalta tärkeiden aineiden valitsemiseksi.

Valiokunta teki esitykseen useita lainsäädäntöteknisiä muutoksia erityisesti perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta. Valiokunnan mietintöön sisältyy ed. Mikaela Nylanderin vastalause.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan täysistuntoon on nyt valiokunnasta saatu mietintö. Kiitän valiokuntaa hyvästä työstä ja asian ripeästä käsittelystä. Kuten valiokunnan puheenjohtaja Dromberg totesi, todellakin tätä rakennekokeilua on pidetty nyt yllä vuodesta 95 alkaen ja on korkea aika päästä ratkaisuun siitä, millä mallilla mennään eteenpäin. Olen tyytyväinen siihen, että hallituksen esitys on saanut myönteisen vastaanoton valiokunnassa ja näin ollen voimme tämän tässäkin salissa loppuun viedä.

Kuten valiokunnan puheenjohtaja totesi, tämä esityshän säilyttää lukio-opetuksen tason ja yleissivistävyyden ja samoin ylioppilastutkinnon osalta säilyy taso ja vaativuusaste. Tässähän edelleenkin on neljä pakollista ainetta kirjoitettavana, mutta niiden aineiden osalta vain valinnaisuus kasvaa, jolloin pakollisten aineiden osuus ei enää välttämättä ole niin kielipainotteinen kuin tähän saakka, vaan siihen voi nyt valita matematiikan ja reaalin ja sillä tavalla tasapainottaa tätä kielten painotusta.

Se, että valiokunta katsoo esityksessään parhaaksi, että tämä käynnistyy nyt konkreettisesti ensi keväänä eli vuoden 2005 kevään ylioppilastutkinnon kokeista eteenpäin, on aivan hyvä esitys. Koska nyt tämä aikataulu on venynyt tähän saakka, niin käytännössä ei enää tälle syksylle tämän uudistuksen konkretisointi olisikaan mahdollista, joten tämä on aivan hyväksyttävissä oleva muutosesitys. Toivon, että nyt tämän salikeskustelun siivittämänä tämä asia saadaan loppuun viedyksi ja voimme myös lukioasetuksen hyväksyä ja saamme asiat eteenpäin niin, että uudet, lukioihin tulevat opiskelijat tietävät, millaisen ylioppilastutkinnon mukaisesti he eteenpäin jatkossa menevät.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Haluan aloittaa puheenvuoroni siteeraamalla eläkeläinen Risto Björkmanin kirjoitusta. En tunne häntä enkä myöskään ole pyytänyt häneltä lupaa hänen kirjoituksensa siteeraamiseen, mutta koska se on julkaistu Lukijan ääni -palstalla Uutispäivä Demari -lehdessä tiistaina 13.4. tänä vuonna, niin oletan, että hän on tarkoittanut sen julkisuuteen ja on vain tyytyväinen siitä, että hänen kirjoituksensa tulee täälläkin luettua, varsinkin jos kaikki sosialidemokraatit eivät ole Demari-lehteä lukeneet. Siteeraan hänen kirjoitustaan sen vuoksi, että mielestäni se hyvin selvästi kuvaa monen suomenruotsalaisen ja monen suomalaisen ihmisen tuntoja siitä, mistä on kysymys. Tällaisia samanlaisia ihmisiä on muun muassa Varsinais-Suomessakin Taalintehtaalla, jonne muun muassa oman äitini isoisä aikanaan 1800—1900-luvun vaihteessa tuli Ruotsista silloin, kun sinne perustettiin tehdas, eli työläiseksi. Risto Björkman on 63-vuotias eläkeläinen Helsingistä ja hän kirjoittaa näin. Nyt aloitan tämän suoran sitaatin:

Otsikko: "Kaikki suomenruotsalaiset eivät ole parempaa väkeä" "Minua on ruvennut vuosi vuodelta kiusaamaan yhä enemmän tämä yleistäminen, että kaikki suomenruotsalaiset ovat jollakin tavalla bättre folkia erityisesti täällä Pääkaupunkiseudulla. Minä en ainakaan ole. Taustani on sellainen, että isäni oli suomenruotsalainen ja kotoisin Lohjan Virkkalasta eli Virkbystä. Hän oli lähtöisin vaatimattoman taustan omaavasta suomenruotsalaisesta perheestä. Tämä kymmenlapsinen perhe joutui kokemaan erittäin raskaan lapsuuden. Heidän isänsä oli aktiivi vasemmistolainen. Minun isäni kävi Virkkalassa ruotsinkielistä koulua ja peltisepäksi hän tuli aikanaan työssä oppien. Minäkin olen perinyt poliittisen taustani ja kiinnostukseni isältäni, suomenruotsalaiselta duunarilta. Asuimme lapsuutemme Tehtaankadulla, vuokrayksiössä neljä henkeä." — Tämä on pitkä kirjoitus, joten jätän osan tästä väliin. — "Ruotsin kieli jäi sitten minulta unholaan moneksi vuodeksi, kun tuli suomenkielisiä kavereita. Vasta vanhempana itsetuntoni on noussut sen verran, että olen uskaltanut käyttää ruotsin kieltä avoimesti. On siitä ollut apua koko elämäni ajan opiskellessani työn ohella. Myös työssä ollessani pääsin käyttämään ruotsia. Tämän kaksikielisyyden myötä minulle on ollut myös helppoa opetella englantia." Hänen mielestään on todellakin outoa, että myös sosialidemokraatit sitten jakavat tämän yleisen käsityksen siitä, että tässä nyt puolustetaan tai poljetaan vain näiden "bättre folkien" asioita. (Ed. Elo: Kuka niin on sanonut?) — Odottakaa nyt pieni hetki, hyvä edustaja!

Sitten menen tähän perustuslakivaliokunnan käsittelyyn, jossa itse olen ollut asiaa käsittelemässä, en kuulu sivistysvaliokunnan kokoonpanoon, ja perustuslakivaliokunnassa nimenomaan pohdittiin tätä aihetta tasavertaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunnan mietinnössäkin tämä asia käy kyllä selvästi ilmi, mutta lyhyesti muutamia kohtia, joita asiantuntijat siellä toivat esille.

Hallituksen esityksen pelätään tosiasiallisesti vaikuttavan opiskelijoiden ruotsin kielen taitoon ja harrastuneisuuteen, ja ainakin pitkällä välillä taidon pelätään alentuvan. Perusoikeudellisesti arvioiden merkittävä näkökohta saattaa sisältyä toisen kotimaisen kielen, käytännössä suomenkielisten ruotsin kielen taidon, asemaan yhdenvertaisuuden kannalta. Lainsäätäjällä voidaan katsoa olevan velvoite huolehtia siitä, etteivät perusoikeudet tosiasiallisesti heikkene lainsäädännön seurauksena siten, ettei niiden ydinsisältö enää toteudu. Perusoikeuksilta vaaditaan paitsi muodollista myös tosiasiallista toteutumista. Arvioidaan, että tällä hallituksen esityksellä saattaa olla kielteisiä vaikutuksia suhteessa oikeuteen käyttää tuomioistuimessa ja muissa viranomaisissa äidinkieltään, suomea tai ruotsia. Samoin sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista huolehtiminen samanlaisten perusteiden mukaan saattaa esimerkiksi yhteisissä palveluissa heikentyä. Lisäksi voi heikentyä paitsi ruotsinkielisten oikeus saada palveluja ruotsiksi myös suomenkielisten kyky toimia julkisissa viroissa. Trendi ruotsin kielen kokeeseen osallistumattomuudesta näyttää lisäksi selvästi vahvemmalta miesten kuin naisten keskuudessa, mikä saattaa ennakoida miespuolisten opiskelijoiden aseman heikentymistä jatko-opintoihin pyrittäessä ja ongelmia tasa-arvon toteutumisessa.

Perustuslain 16 §:n mukaan opetuksen tulee antaa mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaista opetusta. Perusopetuslaissa keskeinen sisällön säännös on, että opetuksen tulee antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lukion ja ammatillisen koulutuksen tavoitteet kytkeytyvät muun muassa jatko-opintoihin ja työelämään. Tältäkin kannalta opetuksen ja koulutuksen on luotava edellytyksiä yhdenvertaiseen toimintaan koko kansakunnan kannalta.

Hallituksen esityksen perusoikeudellinen ulottuvuus liittyy siis perusoikeuksien pitkän aikavälin tosiasialliseen toteutumiseen. Merkittävää on se, että toisen kotimaisen kielen, käytännössä ruotsin kielen, opiskelua määrällisesti ja laadullisesti seurataan, ja tarvittaessa ryhtyminen kansalliskielen aseman vahvistamiseksi perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa voi tulla hyvinkin ajankohtaiseksi.

Sitten lyhyesti vielä lukion yleissivistävästä merkityksestä. Kuten varmasti tässä esittelypuheenvuorossakin kävi ilmi, niin lukiokoulutuksen tavoitteena on yleissivistävyys. Kuitenkin valiokunnan tekemä ratkaisu lyö tätä yleissivistävyyttä korvalle, koska erityisesti pakollisten kokeiden vähentäminen vähentää tätä yleissivistävyyttä. Ylioppilastutkinnon tarkoituksena on selvittää, onko opetetut tiedot omaksuttu, ja arvioida opiskelijan kypsyys ja tiedonhallinta. Sen vuoksi on tärkeää, että ylioppilaskirjoitukset ovat mahdollisimman monipuolisia. Keskustelussa on ollut esillä ed. Irina Krohnin lakialoite, ja tämä sama ajatus käy ilmi myös valiokunnan mietintöön jätetystä ed. Mikaela Nylanderin vastalauseesta, jossa puhutaan kokeiden määrän nostamisesta viiteen. Molemmissa on sama ajatus, että tällöin voidaan selvästi laaja-alaisemmin arvioida opiskelijan lukiossa annetun opetuksen omaksumista ja tutkinnon edellyttämää kypsyyttä. Koska pakollisia kokeita olisi enemmän, mahdollisuus, jossa opiskelija suorittaisi tutkinnon vain itselle mielekkäistä ja helpoista aineista, vähenisi. Samalla myös tämä ainevalinnaisuuden lisääminen tukee lukio-opintojen monipuolisuutta ja siten tutkintoa on hyvä kehittää siihen suuntaan.

Kukaan ei ole täällä kiistänyt sitä, että lukio ei olisi yleissivistävä koulu eikä myöskään sitä, että sitä sen nimenomaan pitäisi olla. Sen vuoksi myös ylioppilastutkinnon tulisi mitata ensisijaisesti opiskelijan yleissivistystä. Tällainen viiden aineen malli painottaisi lukion ja ylioppilastutkinnon yleissivistävää luonnetta huomattavasti paremmin kuin se malli, johon valiokunnan enemmistö on päätynyt. Tämän vuoksi esitän, että valiokunnan mietinnöstä poiketen lakiehdotuksen 18 § 2 momentti hyväksytään vastalauseen mukaisessa muodossa, joka kuuluisi seuraavasti:

"Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään viisi koetta. Tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa ja toisessa kotimaisessa kielessä järjestettävät kokeet sekä valintansa mukaan kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat yhdessä vieraassa kielessä, matematiikassa ja kahdessa reaaliaineessa järjestettävät kokeet. Näiden kokeiden lisäksi tutkintoon osallistuva voi suorittaa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen."

Mielestäni pelkästään tämä muotoilu täyttää perustuslain vaatimuksen ja ottaa huomioon sen, että Suomi on todella perustuslain mukaan kaksikielinen maa. Suomessa ei harrasteta suomea ja ruotsia, vaan me olemme virallisesti kaksikielinen maa, ja mielestäni sen tulee näkyä myös yleissivistävässä ylioppilastutkinnossa.

Ed. Säde Tahvanainen merkitään läsnä olevaksi.

Mikaela  Nylander /r:

Värderade talman! Gymnasieutbildningens mål är att garantera en bred allmänbildning som ger de studerande goda möjligheter och en bra grund för fortsatta studier. Utbildningen har som mål att stödja de studerandes utveckling till goda, harmoniska och bildade människor och samhällsmedlemmar samt att ge dem sådana kunskaper och färdigheter som de behöver för fortsatta studier, i arbetslivet, för fritidsintressen och en allsidig personlighetsutveckling. Gymnasiet är inte och skall inte heller anses vara en fortsättning på den grundläggande utbildningen för alla. Det är ett alternativ till yrkesutbildningen på andra stadiet som riktar sig till dem som har ambitioner för en akademisk utbildning.

Arvoisa puhemies! On aiheellista kyseenalaistaa, onko laajaan vapaaehtoisuuteen perustuva ylioppilastutkinto ylipäänsä kykenevä yleissivistyksen ja lukiolaisten tietoa arvioiva mittari. Lukion kurssien arviointiperusteita koskevien yhtenäisten valtakunnallisten ohjeiden puuttumisen johdosta lukion päättötodistuksella ei valitettavasti ole suurtakaan merkitystä yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen yhteydessä. Olen tässä erittäin iloinen siitä, että sivistysvaliokunta mietinnössään otti kantaa tähän asiaan ja edellyttää arviointikriteereiden selvittelyä.

Nyt ylioppilastutkinnon on yksinään näytettävä ja taattava, että opiskelijoilla todella on jatko-opintoihin vaadittavat tiedot ja taidot. Lukio-opetuksen on turvattava monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet mahdollisimman monelle lukiolaiselle. Koska laaja tietoperusta sopii monelle eri opintoalalle, pidättyminen liian aikaiselta erikoistumiselta on edellytys monipuolisten jatko-opintomahdollisuuksien toteutumiselle. On syytä huomioida, että laaja vapaaehtoisuus myös asettaa nuorelle valtavia vaatimuksia koskien hänen kykyjään pystyä ennakoimaan tulevaa ammattiaan. Jotteivät opiskelijat valinnoillaan polttaisi siltoja, joita he myöhemmin katuvat, laajennettu vapaaehtoisuus asettaa myös paineita siihen, että riittäviä varoja osoitetaan laadulliseen ja ammattimaiseen opintoneuvontaan. Tulevaisuudessa opintoneuvonta tulee olemaan erittäin tärkeätä lukiossa, mutta täysin ratkaisevaa yläasteella, jossa poisvalinnan ja säästöliekin riski on suurimmillaan.

Det strukturförsök med en större valfrihet som inleddes 1995 omfattade 29 gymnasier och 2002 utvidgades försöket att omfatta totalt 57 skolor. Resultaten visar positiva uppgifter om att andelen elever som valt att skriva provet i ett främmande språk och framför allt provet i matematik totalt sett har ökat i landet.

Hur man än ser på statistiken kan man inte förbise att detta dock skett på bekostnad av det andra inhemska språket. I regeringens proposition hävdar man att de negativa följderna inte kan anses som särskilt stora, eftersom andelen elever som valt att skriva det andra inhemska språket i de så kallade gamla gymnasierna under åren 1996 till 2003 endast sjunkit från 91,84 procent till 85,11 procent. Det relevanta i resultatstatistiken är dock inte hur många procentenheter antalet sjunkit, relevant är det faktum att trenden är negativ.

Speciellt oroväckande är att resultatet utvisar att bortvalet av provet i det andra inhemska språket enligt liknande trender gäller de svenskspråkiga gymnasier som deltagit i strukturförsöket även om trenden inte varit lika konstant. Dessutom är benägenheten att inte avlägga provet i det andra inhemska språket större bland pojkarna för vilka andelen som valt provet i det andra inhemska språket under försökets gång sjunkit med nästan 10 procent.

Olisi syytä vielä enemmän korostaa ylioppilastutkinnon roolia oppilaiden taitojen arvioijana. Tämä on aiheellista, jotta taattaisiin, että oppilailla todellisuudessa on riittävän laajat perustiedot, mikä on edellytys akateemisille jatko-opinnoille. Täten pakollisten aineitten lukumäärä ylioppilastutkinnossa tulisi nostaa neljästä viiteen, koska riittävät taidot molemmissa kotimaisissa kielissä on edellytys akateemisen loppututkinnon suorittamiselle. On epätarkoituksenmukaista, jollei ylioppilastutkinto sisältäisi arviointia sekä äidinkielen että toisen kotimaisen kielen taidoista. Yliopistojen ja korkeakoulujen on pystyttävä luottamaan siihen, että opiskelijoilla on jonkinlainen tietopohja molemmissa kielissä. Olisi kohtuutonta, jos vastuu opinnoista, joilla säilytetään elävät taidot maamme molemmissa kansalliskielissä, kaadettaisiin yliopistojen ja korkeakoulujen harteille. Täten sekä äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävän kokeen että toisessa kotimaisessa kielessä järjestettävän kokeen tulisi edelleen olla pakollisia ylioppilastutkinnossa.

1. tammikuuta 2006 alkaen otetaan käyttöön niin sanottu ainereaali, jonka myötä oppilailla on mahdollisuus erikoistua yhteen ainoaan aineeseen. Uuden järjestelmän mukaan yhden tutkintokerran tulisi sisältää kaksi reaaliaineissa järjestettävää koetta. Tämän johdosta ehdotan, että oppilaat molempien kotimaisten kielten lisäksi saisivat mahdollisuuden valita kolme muuta pakollista ainetta ryhmästä, johon kuuluvat yhdessä vieraassa kielessä, matematiikassa ja kahdessa reaaliaineessa järjestettävät kokeet.

Förverkligandet av den stora revideringen av studentexamen som nu föreslås kommer att ta tid i anspråk. Landets gymnasier står, liksom ovan nämndes, redan inför förberedelserna för övergången till en ämnesreal. Det vore mera ändamålsenligt att olika delområden inom reformen av studentexamen skulle gå hand i hand och börja tillämpas vid samma tidpunkt.

Enligt statsrådets förordning om ett försök inom studentexamen var tanken den att strukturförsöket avslutas 2007. Detta innebär att ett senareläggande av datumet för tillämpningen av lagen till 2006 inte skulle medföra att gymnasieelever skulle försättas i en situation där de flyttas fram och tillbaka mellan olika strukturer. Däremot skulle de studerande som inleder sin gymnasieutbildning inkommande höst 2004 redan vara på det klara med inom vilket system han eller hon kommer att avlägga sin studentexamen.

I enlighet med reservationen som bifogats till kulturutskottets betänkande kommer jag att i den detaljerade behandlingen föreslå att lagförslagets 18 § godkänns enligt följande: "Studentexamen omfattar minst fem prov. Examinanderna skall avlägga prov i modersmål och litteratur och provet i det andra inhemska språket samt enligt eget val tre prov av en grupp som består av provet i ett främmande språk, provet i matematik och två prov i realämnena. Utöver dessa obligatoriska prov kan examinanderna delta i ett eller flere extra prov."

Angående ikraftträdandebestämmelsen kommer jag att föreslå att denna lag tillämpas på studentexamen som slutförs tidigast under det första examenstillfället 2006 oberoende av när avläggandet av examen har påbörjats. På en studentexamen som slutförs under det andra examenstillfället 2005 tillämpas de bestämmelser som gäller vid denna lags ikraftträdande.

Arvoisa puhemies! Vastalauseen mukaisesti, joka on liitetty sivistysvaliokunnan mietintöön, tulen yksityiskohtaisessa käsittelyssä ehdottamaan, että lain 18 §:n 2 momentti hyväksytään seuraavasti: "Ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään viisi koetta. Tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa ja toisessa kotimaisessa kielessä järjestettävät kokeet sekä valintansa mukaan kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat yhdessä vieraassa kielessä, matematiikassa ja kahdessa reaaliaineessa järjestettävät kokeet. Näiden kokeiden lisäksi tutkintoon osallistuva voi suorittaa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen."

Voimaantulosäännöksen tulen ehdottamaan seuraavanlaiseksi: "Tätä lakia sovelletaan ylioppilastutkintoon, joka suoritetaan loppuun aikaisintaan vuoden 2006 ensimmäisellä tutkintokerralla, siitä riippumatta, milloin tutkinnon suorittaminen on aloitettu.

Ylioppilastutkintoon, joka suoritetaan loppuun vuoden 2005 toisella tutkintokerralla, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä."

Toinen varapuhemies:

Ennen ed. Krohnin puheenvuoroa saanen ystävällisesti ilmoittaa edustajille, että yksityiskohtaiset ehdotukset tehdään tietenkin yksityiskohtaisessa käsittelyssä ja yleiskeskustelussa tehdyt ehdotukset eivät ole voimassa.

Ed. Leena Rauhala merkitään läsnä olevaksi.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Vihreän eduskuntaryhmän enemmistö on allekirjoittanut lakialoitteen, jossa hallituksen esityksestä poiketen turvataan yleissivistys, kahden kansalliskielen asema sekä matematiikan ja yleissivistyksen asema Suomessa siten, että ylioppilastutkinnossa kokelaan pitäisi kirjoittaa viisi ainetta ja näistä viidestä aineesta vain äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine olisi pakollinen. Sen lisäksi kokelas voisi halutessaan kirjoittaa myös niin sanottuja ylimääräisiä aineita.

Nykyinen ylioppilastutkinto, jossa on ollut molemmat kansalliskielet pakollisena, on käytännössä tuottanut ongelmia siten, että maallemme hyvin tarpeellinen luonnontieteellinen ja matemaattinen osaaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Erityisesti ne pojat, joita kotikasvatus, kouluympäristö tai oma halu eivät ole vielä saaneet nuorena ymmärtämään kielitaidon merkitystä mutta joilla on ollut lahjakkuutta ja työpanosta matematiikkaan ja luonnontieteellisiin aineisiin, ovat joutuneet kärsimään tutkinnosta, jossa kolme kieltä on pakollista. Tästä syystä on selvää, että ylioppilastutkintoa pitää uudistaa. Toisaalta hallituksen esitys, jossa tämä uudistus tehdään niin, että heitetään toinen kansalliskieli pois, jotta tilaa tulisi matematiikalle, on kuin hölmöläisen peitonjatkamista, jossa lopulta kuitenkin se peitto on saman mittainen eli liian lyhyt.

Tässä meidän mallissamme ajatus on se, että kokelaalle jää yksilöllistä valinnanmahdollisuutta aineiden sisällä, koska hänellä pakollisen äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi on mahdollisuus tästä oppimispaletista luoda kokonaisuus, johon pääsee itse vaikuttamaan, mutta toisaalta lukiolain mukainen yleissivistävyys tulee mitattua. Toisaalta mallissamme tilanne, jossa pakollisia aineita on viisi, jo vääjäämättä johtaa siihen, että meillä useampi kokelas kirjoittaa niin ruotsin kuin matematiikan. Tässä tavallaan kansakunnan etu ja yksilön oikeus valintaan kauniisti kohtaavat ja luovat tasapainoisen kokonaisuuden.

Hallituksen esitys on lisäksi vielä hyvin vaarallinen tässä tilanteessa, jossa eläköityvän ja vanhenevan ja sairaskuluja tuottavan suomalaisväestön ainoa turva on koulutettu, työhalukas, osaava nuoriso. Meidän ainoa pääomamme tulevaisuudessa on meidän hyvä osaamispääomamme. Tästä syystä vihreä eduskuntaryhmä aikanaan innokkaasti ja tuloksekkaasti esimerkiksi kannatti esikoulun tuloa Suomeen. (Ed. Elo: Mitä tekemistä sillä on tämän asian kanssa?) — Koulutuksen laatu. Jos ei ymmärrä, miten esikoulu liittyy koulutuksen laatuun, niin kannattaa ehkä aloittaa sitten siellä esikoulussa, mennä katsomaan. — Mutta joka tapauksessa totuus on siis se, että me tarvitsemme ei vain nykyisen laatuista koulutusta vaan parempaa koulutusta.

Tässä on vielä sellainen asia, jonka jokainen matematiikan tunneilla käynyt ja demokratian olemuksen ymmärtävä tietää, että kun yhä suurempi osa äänestäjistä on vanhempaa ikäluokkaa, jolle terveyspalvelut varmasti ovat erittäin tärkeitä, ja nuoret eivät välttämättä äänestä, niin syntyy tilanne, missä siitä, pannaanko yhteiskunnan resurssit tulevaisuuteen ja koulutukseen vai joihinkin muihin tarpeisiin, tulee, voi sanoa, jatkuvan taistelun kohde. Tämä näkyy jo siinä, että Vanhasen hallitus hallitusohjelmassaan lupaa käyttää pienentyvien ikäluokkien synnyttämät säästöt perusopetuksen laadun parantamiseen, mutta kuulemma säästyneistä 60 miljoonasta eurosta vain 5 miljoonaa on käytetty tähän tarpeeseen ja muut sosiaalipalveluihin. Tämä vaara, että koulutukseen ei satsata niitä resursseja, joita tarvitaan lisää, on jo nyt nähty tilanteessa, missä hallitusohjelmassa lukee, että ne pannaan siihen.

Myönnän lakialoitteen ensimmäisenä allekirjoittajana, että olen elitistinen, jos elitismi tarkoittaa laatua, osaamista, mahdollisuuksia. (Ed. Gustafsson: Eihän se sitä tarkoita!) — Minä sanoin juuri, että minä olen sitä mieltä, että jos joku näkee, että tämä malli johtaa lukiokoulutuksen vaativuuden lisäämiseen, mielestäni se ei ole huono asia ja se on nimenomaan henkivakuutus suomalaiselle yhteiskunnalle ja koulutussysteemille siinä tilanteessa, missä resursseista taistellaan. — Ymmärrän hyvin, että valiokunta on kuunnellut rehtorien näkemyksiä, mutta olen itse ajatellut niin, että rehtoritkaan, vaikka he ikään kuin tuntevat sen lukiolaisen arjen ja muuta, eivät välttämättä osaa nähdä yhteiskunnan kokonaisetua. (Ed. Elo: Rehtorit ovat väärässä, ed. Krohn on oikeassa!)

Sanoisin vielä, että meidän täytyy muistaa, että lukio on nykyään, niin kuin onneksi onkin hyvän koulutuspolitiikan ansiosta, vain yksi väylä jatko-opintoihin. Aikanaan suomalainen yhteiskunta rakensi umpiperiä osittain vanhempien taustan kautta, ja voidaan ajatella, että jos oli vain yksi väylä tulevaisuuden jatko-opintoihin, sen väylän piti olla liukas, luistava ja kaikille mahdollinen, mutta tilanteessa, missä nykyään nimenomaan tehdään niin, että kaikista koulutusmuodoista on mahdollista kehittää itseänsä eteenpäin, ei ole mitään yhteiskuntapoliittista tarvetta lukiota samankaltaistaa muiden opintomuotojen kanssa. Tässä on minusta, sanoisin, demarien koulutuspolitiikan ongelma, että he usein ikään kuin tekemällä saman nimiseksi poistavat todellisuuden.

Kun aika tässä loppuu, niin viimeiseksi vill jag säga till svenska folkpartiet att jag undrar den här metoden att ni påverkar i regeringen i den här tonen som ni skulle sitta i oppositionen. Ni har liksom gjort så där att ni säger att det är bara ni som tar hand om språkfrågor, men den metod med vilken ni tar hand om den är sådan att ni har inga vänner. Ni har förlorat, ni sitter i regeringen, ni har förlorat kampen, hela Finland talar om tvångssvenskan.

Jag tror att ni måste verkligen ha en ny attityd och ni skall söka vänner i andra partier och lita på att vi alla känner grundlagen som säger att det finns två nationalspråk. Det är inte bara minoriteten, inte kan det vara att bara minoriteten tar hand om saker som gäller oss alla.

Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta nyt on tärkeintä se, ettei tässä luoda sen kaltaisia vastakohtaisuuksia, joita ei ole olemassa. Jos yli 90 prosenttia koulutuspolitiikan asiantuntijoista, joita rehtorit ovat, on sitä mieltä, että toisen kotimaisen kielen ei tarvitse ole pakollinen ylioppilastutkinnossa, niin sille on omat perustellut syynsä.

Ed. Krohnillehan on nyt jonkun näköinen demarinäppylä syntynyt jostain. Siihen kannattaisi hakea apua muualta kuin eduskunnasta. Mutta jos esimerkiksi kasvatustieteen professori Jouni Välijärvi on asiantuntijalausunnossaan kahteen otteeseen viime kaudella esittänyt sivistysvaliokunnalle, että olisi korkea aika tehdä isompi rakenteellinen uudistus ylioppilastutkinnossa, ja esittänyt muun muassa ammatillisten aineiden ottamista mukaan ylioppilastutkintoon, siis professori, joka on Eurooppa-tasoinen huippuasiantuntija, niin ei tässä ole, ed. Krohn, mitään sen kaltaista, että haetaan jotain samankaltaisuutta, vaan se olisi arvokas lisä koko ylioppilastutkinnon kehittämiseen, johon nyt tässä yhteydessä ei ole ollut kunnianhimoa sivistysvaliokunnalla. Kun katselen tätä asiantuntijaluetteloa, niin — kaikella kunnioituksella — siellä ei ole kuultu professoreita, ei koulutuspoliitikkoja, vaan itse asiassa aika kärjistäen sanottuna henkilöitä, jotka nyt ovat enemmän tai vähemmän asianosaisia tässä. (Puhemies koputtaa)

Mutta tämä perusasia on täysin hyväksyttävä, jota hallitus tässä esittää ja jolle sivistysvaliokunta on antanut (Puhemies koputtaa) tukensa.

Toinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuorot ovat minuutin mittaisia, ja puhemies yrittää siitä kohteliaasti huomauttaa.

Mikko  Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Gustafssonin näkemykseen yhtyen olen sitä mieltä, että tämä perusehdotus on ihan hyvä, ja varmasti eduskunta suurella enemmistöllä tulee tämän hyväksymään, mutta kiinnittäisin huomion lähinnä ed. Krohnin ja ed. Drombergin puheenvuoroihin.

Ed. Krohn antoi sen käsityksen, että vain hän ja muutama vihreä kansanedustaja ymmärtää sen, mikä on Suomen kansalle hyvä. No, minä en tahdo uskoa kyllä tähän ed. Krohnin näkemykseen.

Kun valiokunnan puheenjohtaja Dromberg puhui siitä, että kysymys on nyt kielen osaamisesta ja myöskin maamme kaksikielisyydestä, niin voin 17 vuotta ruotsin kielen opettajana toimineena kyllä sanoa, että kysymys ei ole osaamisesta. Se, että joku lukee yläasteella kolmen vuoden ajan ruotsin kieltä, ei merkitse, että tämä henkilö osaisi ruotsin kieltä, ed. Dromberg. Jos te olisitte opettanut sen saman ajan, olisitte kyllä havainnut sen, että sillä ei ole mitään tekemistä ruotsin kielen osaamisen kanssa, ei edes tämän päivän ylioppilastutkinnolla ole mitään tekemistä enää ruotsin kielen todellisen osaamisen kanssa.

Puhemies! Tähän kaksikielisyyteen voin sanoa, että 60-luvulla, kun pakollinen ruotsin kieli tuli, (Puhemies koputtaa) silloin vain 20 prosenttia ikäluokasta luki ruotsia. Uskon, että ruotsia osattiin todellisuudessa käytännössä enemmän kuin tänä päivänä.

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnioitan ja arvostan rehtorien työtä Suomessa, mutta uskon, että myöskään kaikki rehtorit eivät ole tietoisia tilanteesta, että hallitusohjelman lupaus resurssien säilymisestä ja opetuksen laadun parantamisesta ei laisinkaan toteudu, jolloin korostan sitä, että rehtorien näkökulma ei ole sama kuin eduskunnan näkökulma, jonka pitää pitää huolta Suomen osaamisvarannosta.

Sitten ed. Gustafssonille sanoisin, että tämä ehdotushan juuri on suuri rakenteellinen uudistus.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Mikko Elo sanoi, ettei se takaa osaamista, vaikka kuinka luettaisiin koulussa ruotsia, niin sama on ihan minkä aineen kohdalla hyvänsä. Jos ei ole innostunut aineesta, ei opiskelu välttämättä tuota tulosta niin, että se myöskin hyödyttäisi ihmistä. Kyllä se on ihmisestä itsestä myös pitkälti kiinni, mutta kyllä nyt tämä laki takaa kuitenkin sen, että ruotsi on pakollinen aine ihan lukioasteen loppuun asti, jolloin ne perusteet ovat olemassa, ja sitten voi aikuiskoulutuksen kautta kehittää vielä niitä taitoja, jotta virkamiesportaaseenkin pääsee, jos on siinä heikkouksia. Minun mielestäni tässä on kuitenkin sisällä tämä asia, että se tulee hoidettua myös tätä kautta.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Aivan kuten viimeksi valiokunnan puheenjohtaja totesi, niin ruotsin kielen opetus säilyy pakollisena.

Mutta tähän viiteen pakolliseen aineeseen: Se kyllä on elitistinen esitys siinä mielessä, että meillä valtaosa niistä, jotka tulevat aikuisväylää pitkin tai suorittavat ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhtä aikaa, näistä suurin osa kirjoittaa vain pakolliset aineet ja silloin pakollisten aineiden lukumäärällä on suunnaton merkitys sen suhteen, miten nämä voivat suoriutua ylioppilastutkinnosta. He suorittavat tällä hetkellä neljä pakollista, jotka heillä on pakollisina aineina. Tämä sama lukumäärä tulee nyt tässä esityksessä säilymään. Sotien jälkeen oli viisi pakollista ainetta, ja silloin reputtaneiden määrä oli huomattavasti korkeampi ja siitä pian luovuttiin.

Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin tässä muistuttaa ed. Krohnia siitä, että yleissivistävyys ei synny siitä, mitä ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaa, vaan yleissivistävyys syntyy siitä, mitä aineita ja kursseja lukiossa suorittaa. Tästä syystä en ymmärrä ed. Krohnin huolta yleissivistävyyden heikkenemisestä nyt tämän uudistuksen myötä.

Sitten haluaisin viitata myös hölmöläisten peitto -vertauskuvaan. Minusta se on hölmöläisen peitonkorjaamista, jos me nyt lisäisimme ylioppilaskirjoituksiin viidennen pakollisen aineen, ja meidän reputtaneittemme määrä lisääntyisi mahdollisesti yli 20 prosentilla. Tällöin me saisimme lisää syrjäytyneitä nuoria. Mitäs me sitten näille nuorille tekisimme?

Irina Krohn /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Opetusministeri Tuula Haatainen varmaan tietää, että nykyään muista koulutuslinjoista voi päästä yliopistoon opiskelemaan myös ilman ylioppilastutkintoa. Silloin tämä sodanjälkeinen tilanne, tämä umpiperä, mistä itsekin paljon puhuin, on todella poistunut. Samoin ylioppilaskirjoitukset voi nykyään kirjoittaa hajautetusti, että kaikkia aineita ei kirjoiteta ollenkaan välttämättä samalla kertaa, eli menneisyys ei ole tässä opettajamme.

Sitten sanoisin ed. Urpilaiselle, että jos ylioppilastutkinnolla ei ole mitään tekemistä lukiolain mainitseman yleissivistävyyden kanssa, eikö olisi rehellisempää silloin vaikka poistaa koko ylioppilastutkinto? Eikö tavallaan juuri asia ole se, että näiden välillä on linkki?

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä ylioppilastutkinnolla on ollut tarkoitus mitata yleissivistävyyttä, mutta se ei kerro sitä, kuinka laajasti sitten lukiossa kaikkia aineita on tullut opiskeltua. Siellähän jää hyvin monta kurssia tietenkin mittaamatta, reaaliaineissa jne.

Toisin tähän esille sen näkökulman, mikä tuli valiokunnan kuulemisessa esille hyvin voimakkaasti kentältä. Kun nyt tässä on esitetty viiden aineen mallia, mikä tarkoittaisi tietysti reputtaneiden määrän lisääntymistä, niin kyllä meille tultiin sanomaan hyvin voimakkaasti: älkää ihmeessä menkö nyt enää sorvaamaan mitään uutta kolmatta mallia tässä vaiheessa. Kun nyt jo epäselvyyksiä tietysti esiintyy kentällä, milloin tämä tulee voimaan jne., on parempi, että nyt mennään eteenpäin siinä järjestyksessä, kuin lukiolaiset ovat itse halunneet ja lukioasiantuntijat myöskin kantaa ottaneet, ja rakennekokeilu vakinaistetaan.

Timo  Soini /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kerrankin todellinen oppositio voi olla tyytyväinen hallituksen tekemisiin. Tämä on aivan oikea linja, mitä ministeri Haatainen on ajanut. Se on vain vielä puolitiessä, mutta tästä tämä historiallinen muutos alkaa, pakkoruotsi poistuu yön pimeyteen ja valinnanvapaus tulee viettämään riemuvoittoa. Tämä on erittäin hyvä askel siihen suuntaan, että myös pojat jatkossa voivat päästä korkean asteen opiskeluun, ettei tarvitse osata neljää kieltä, muttei ei ole mitään sanottavaa. Paljon parempi on, että on jotain sanottavaa, ja siihen tässä pyritään ja siihen tässä päästään. Tämä on hyvä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soini minusta kärjisti tarpeettomasti tätä keskustelua. Olen sitä mieltä, että on erinomaisen arvokas asia, että Suomessa opiskellaan naapurimaiden kieliä, ennen kaikkea tietysti ruotsia ja venäjää, ja ruotsi kaiken lisäksi on meidän toinen virallinen kielemme. Meidän täytyy tehdä kaikki voitavamme sen suhteen, että ruotsin kielen asema säilyy Suomessa vahvana. Se on sekä kansainvälisesti tärkeää että se on ennen kaikkea meille suomalaisille itsellemme tärkeää, että hallitsemme nämä molemmat kielet.

Tämä hallituksen esitys on sikäli nyt ... (Ed. Elo: Hallitsemmeko me sitä? Hallitseeko ed. Kiljunen ruotsin kielen?) — Jokainen vajavaisella tavalla hallitsee näitä kieliä ja pitäisi hallita paremmin. Sen suhteen on erinomaista, jos kouluopetus antaa hyvät välineet tähän. — Minusta hallituksen esitys silti on ymmärrettävä ja siihen suuntaan varmasti joudutaan nyt liikkumaan, että valinnaisuutta tulee itse tähän ylioppilaskirjoitusvaiheeseen, mutta tämän tapaiset leimaavat puheenvuorot, kuten ed. Soinin puheenvuoro, minusta ovat hyvin ongelmallisia.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siinä mielessä minusta ed. Krohn on kyllä oikeassa, että ylioppilastutkinto ohjaa myöskin nuorten valintoja. Siinä mielessä olisikin erittäin tärkeää opinto-ohjaus, joka nyt on mainittu myöskin tässä mietinnössä. Päättötodistushan ei ole vertailukelpoinen koko maassa, vaan siinä minun mielestäni pitäisi myöskin olla tämä arviointi, minkä me valiokuntana olemme tuoneet esille, että myöskin sitten lukio-opetusta arvioidaan siltä pohjalta, että päättötodistus saisi painavamman arvon kuin tähän asti, varsinkin siinä tapauksessa kun pyritään eteenpäin ja korkeakouluihin.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä ed. Soini nyt taisi päästää suustaan sen, mikä hallituksenkin ja ministeri Haataisen tarkoitus on. Hän on ainoa, joka tässä nyt on uskaltanut sen suoraan sanoa, ja muut yrittävät sitä jotenkin peitellä. Siinä mielessä hyvä, että saadaan nyt tämäkin näkökulma tähän keskusteluun mukaan.

Mutta jos näin tapahtuisi, kyllä silloin täytyy sitten jo perustuslakiakin lähteä muuttamaan. Jo tämä hallituksen esitys vaarantaa hyvin vakavalla tavalla kaksikielisyyttä. Sanon nyt vain esimerkiksi vanhenevan väestön, joka tarvitsisi palveluita omalla äidinkielellään, ruotsin kielellä, esimerkiksi lääkäripalveluita, ihmiset, jotka eivät hallitse suomea, niin kyllä se, että ylioppilaskirjoituksissa ei ole pakollista ruotsin kieltä, vaikuttaa nimenomaan tähän palveluiden saatavuuteen, ja sillä tavalla hallitus nyt sitten on välittämättä perustuslain vaatimuksesta. Olisi ollut reilumpaa lähteä suoraan perustuslakia muuttamaan, jos tällaisia tavoitteita on.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Mitä tulee ed. Lapintien puheenvuoroon, niin ed. Lapintie osaa ruotsia niin hyvin, että hän pystyy myöskin arvioimaan, mitä suomalainen ylioppilas osaa. Suomalaisen ylioppilaskokeen taidolla ja kaksikielisyydellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Ei ole lähelläkään kaksikielisyyttä se, että on suorittanut ylioppilastutkinnon, vaikka laudatur-arvosanan ruotsin kielessä.

Puhemies! Ed. Dromberg kyllä ihan oikeaan suuntaan vei keskustelua, kun hän totesi, että jatko-opinnoilla on suuri merkitys. Tuon esille tämän niin sanotun pienen kielikokeen eli lilla språkprovetin merkityksen. Se tulee säilymään kuitenkin. Se tulee säilymään yliopistoilla, se tulee säilymään ammattikorkeakouluissa, ja se ohjaa varmasti myöskin opiskelijoiden valintaa, voisin sanoa, että valitettavasti henkilökohtaisesta näkökulmasta, mutta näin tulee käymään.

Klaus Hellberg /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minulla motivaation kannalta on se näkemys, että jos ylioppilaskirjoituksista toinen kotimainen kieli eli suomenkielisiltä ruotsi poistuu, kyllähän se laskee entisestään opiskelumotivaatiota, mihin ed. Elo on viitannut suomenkielisten osalta, kun puhutaan ruotsin kielen opiskelusta. Tämä päätös, mitä nyt hallitus esittää ja sivistysvaliokunta puoltaa, tulee entisestään laskemaan ruotsin kielen opiskelumotivaatiota.

Sitten totean, että olin juuri toteamassa, että Rkp:stä ei kukaan ole puolustamassa täällä salissa tätä esitystä, muiden ryhmien ruotsinkielisten asemasta kiinnostuneet ovat täällä paikalla, mutta ed. Nylander saapui nyt paikalle, hieno juttu. Täällä kyllä ed. Jansson ahvenanmaalaisena on ollut kiinnostunut asiasta, tack ska du ha, riksdagsledamot Jansson, för det här.

Minusta on tärkeätä, että tässä nyt koetetaan laajalla rintamalla toimia asian eteen, ja Rkp:kin voisi vähän enemmän yhteistyössä tehdä tätä työtä suomen ruotsinkielisten aseman hyväksi eikä pyrkiä vain monopolistisesti hoitamaan asiaa.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys lukiolain 18 §:n muuttamisesta on hyvä ja monien eri tahojen toivoma uudistus. Hallitukselta ei ole kovin paljon hyviä esityksiä tullut, mutta näyttää siltä, että kun jaksaa tarpeeksi kauan odottaa, niitäkin tulee. En oikein ymmärrä, miksi tämä asia on täällä näin kärjistyneenä noussut esille. Mielestäni muuttuvassa maailmassa on myös ylioppilastutkinnon rakennetta voitava muuttaa, jos siihen selvää tarvetta ilmenee. Ja nyt tällaista tarvetta on ollut jo pitemmän aikaa ilmassa.

Nyt esitetty muutos lisää jonkin verran valinnaisuutta. Uudessa mallissa olisi vain yksi pakollinen koe äidinkielessä ja kirjallisuudessa. Suomen ja ruotsin kielen asemaan tai opiskeluun lukiossa ei tällä uudistuksella ole merkitystä. Jompikumpi edellä mainituista kielistä kirjoitetaan myös edelleen pakollisena ylioppilastutkinnossa, ja siinä mielessä ihmettelen tätä turhaa kärjistämistä tämän asian ympärillä.

Mielestäni on tärkeää, että ylioppilastutkintoon saadaan lisää valinnaisuutta. Valinnaisuudessa on hyvää se, että entistä useammalle tarjoutuu mahdollisuus kirjoittaa ylioppilastutkinnon koe. Erityisen ilahtunut olen siitä, että opiskelijat, jotka opiskelevat toisen asteen oppilaitoksissa, kuten ammattioppilaitoksissa, voivat nyt tehdä valintoja, jotka edesauttavat niin sanotun kaksoistutkinnon suorittamisessa. Tämähän on ollut varsin vaikeaa tämän kaksoistutkinnon suorittaminen samanaikaisesti. Meillä on varsin korkeat vaatimukset ammatillisissa tutkinnoissa ja tässä ylioppilastutkinnossa. Näitten molempien tutkintojen suorittaminen ei ole ihan helppo juttu, jos ei tällaista valinnaisuutta ole.

Olen myöskin huomannut käytännössä, että eräs yhteistyön jarru toisen asteen oppilaitosten välillä on nykymuotoinen ylioppilastutkinnon rakenne. Lukion ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyötä kuitenkin toivotaan, samoin ammatillisen koulutuksen arvostuksen nostamista suorastaan vaaditaan — ainakin juhlapuheissa nousevat aina nämä samat teemat, että on nostettava ammatillisen koulutuksen arvostusta, on lisättävä yhteistyötä. Käytännössä ei kuitenkaan ole vielä tehty mitään merkittäviä rakennemuutoksia, jotka lisäisivät näitä yhteistyön mahdollisuuksia. Eihän se puhumalla se yhteistyö millään synny. Täytyy tehdä jotakin, jotta yhteistyö edistyy.

Arvoisa puhemies! Nyt esitetty uudistus on konkreettinen askel, joka edistää toisen asteen oppilaitosten yhteistyötä ja helpottaa muun muassa kaksoistutkinnon suorittamista. Uudistus toteutuu myös niin, etteivät ylioppilastutkinnon tasokriteerit laske millään tavoin. Tämähän on tullut täälläkin esille. Kielipainotteisen tutkinnon voi myös edelleen halutessaan kirjoittaa. Ei ole mitään estettä sille. Uudistuksen mukaista rakennekokeilua on myöskin testattu käytännössä jo useita vuosia. Tulokset kokeilusta kertovat yksiselitteisesti, että nyt esillä oleva malli on hyvä ja se tulee myöskin toimimaan, kun on jo vuosien kokemukset ja eri alueilla tehtyjä kokeiluja.

Täällä on paljon puhuttu tästä viiden aineen kirjoittamisen mallista. Tämä on mielestäni aivan liian raskas rakenne. Se on paluuta menneisyyteen. Olen sitä mieltä, että yleissivistystä voidaan mitata neljällä aineella aivan riittävän hyvin. Tässä keskustelussa on todettu myöskin se, että tämä viiden aineen malli sulkee eräitä mahdollisuuksia pois. Kaikki eivät pääse ihan yhtä helposti näihin kirjoituksiin mukaan. Se kynnys joittenkin kohdalla nousisi.

Arvoisa puhemies! Jatkoa ajatellen toivoisin arvoisalle ministerille, joka nyt ei enää ole täällä läsnä, (Eduskunnasta: On!) — Anteeksi! — voimia ja rohkeutta jatkaa uudistusten tiellä.

Ylioppilastutkintoa voitaisiin edelleen kehittää niin, että tutkinnossa yhtenä vaihtoehtona voidaan mitata entistä enemmän myös ammatillisia valmiuksia. Tällainen rakennemuutos lisäisi ammatillisen koulutuksen arvostusta ja vetovoimaa, koska myös hyvä ammattitaito voidaan huomioida ylioppilastutkintoa suoritettaessa. Uskon, että tämän suuntainen uudistus tulee ennen pitkää kuitenkin meillekin ja silloin toisen asteen oppilaitosten välinen yhteistyö laajenee ja syvenee. (Ed. Elo: Onko se jossain muualla käytössä?) — Kyllä. Kyllä löytyy malleja.

Sitten toteaisin vielä ihan lopuksi, arvoisa puhemies, ed. Krohnille: Hyvä ammatillinen koulutus ja kädentaitojen osaaminen ovat myös henkivakuutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Osmo  Soininvaara /vihr:

Arvoisa puhemies! Kaikkien yllätykseksi en aio puhua ruotsin kielestä juuri mitään sen takia, että tässä tutkinnonuudistuksessahan muutetaan myös kaikkien muittenkin aineitten paitsi äidinkielen asemaa. Se, mistä itse olen huolissani, on matematiikan ja matemaattisesti suuntautuneitten henkilöitten asema yleensäkin meidän koulujärjestelmässämme.

Nythän meillä on käymässä sillä tavalla, että kun nämä kolme ainetta muuttuvat valinnaisiksi, sen, joka ei kirjoita matematiikkaa, on kirjoitettava ruotsi ja sen, joka ei kirjoita ruotsia, on kirjoitettava matematiikka. Jostakin syystä julkisuudessa on tutkittu vain sitä — varmaan se on tutkittu kaikkien muittenkin osalta mutta julkisuudessa on käsitelty vain sitä — kuinka moni tämän rakennekokeilun jälkeen on kirjoittanut ruotsin kieltä, ja on havaittu, että pojat ovat kirjoittaneet sitä vähemmän kuin tytöt. Tästä voi ehkä päätellä, että tytöt ovat kirjoittaneet matematiikkaa vähemmän kuin pojat, koska nämä ovat tavallaan kuitenkin keskenään valinnaisia.

Ensinnäkin haluan huomauttaa asiasta, jota ei ole tutkittu, mutta olen aivan varma, että jos tutkittaisiin, miesten ja naisten välisestä palkkaerosta selittyisi huomattavan paljon tällä matematiikan kirjoittamisella ja nimenomaan pitkän matematiikan kirjoittamisella. Tällä, että tässä helpotetaan jälleen kerran niitäkin naisia, jotka ovat valinneet pitkän matematiikan, ikään kuin luopumaan siitä ja vaihtamaan se muihin aineisiin, kyllä edesautetaan naisten syrjäytymistä nimenomaan työelämässä ja niistä ammateista, joissa muodostuu korkeata palkkaa.

Kun aikanaan olin yliopistolla tilastotieteen opettajana, me jouduimme koko ajan muuttamaan meidän opetustamme sen takia, että sisään tuleva oppilasaines osasi joka vuosi vähän huonommin matematiikkaa. Kun olen itse jäänyt yliopistolta pois mutta silloin tällöin kollegoita tavannut, on valitettu, että sama suuntaus on jatkunut, että tosiasiassa yliopistolla pitää aloittaa lukion kurssista ja opettaa lukion kurssi niin, että se osataan. Tämä ei ole kovin hyvä tilanne, eikä tarvitse sitten ihmetellä, että suomalaiset eivät ehkä aina menesty kansainvälisillä markkinoilla, kun eteläkorealaiset lapset osaavat matematiikkaa selvästi paremmin kuin suomalaiset lapset.

On ymmärrettävää, että maassa, jossa puhutaan kahta maailmassa aika harvinaista kieltä, koulu on varsin kielipainotteinen, mutta se on meillä myös eräänlainen rasite. Voisi sanoa, että kielipainotteisuus on tullut ylioppilaskirjoitusten rakenteeseen kyllä aika voimakkaasti. Meillä on mahdollisuus kirjoittaa kuusi ainetta kirjoittamalla äidinkieli ja neljä muuta kieltä ja sitten reaalista uskonto ja psykologia. Tällä monipuolisella ja maailmaa osaavalla valikoimalla selviää sitten yleissivistävästä lukiosta, mutta meillä ei ole samanlaista mahdollisuutta kirjoittaa vain fysiikkaa ja matematiikkaa ja unohtaa kaikki muut asiat maailmassa. Sen takia koko tämä tutkintorakenne nykymuodossaan syrjii kyllä aika voimakkaasti niitä ihmisiä, jotka ovat matematiikkapainotteisia, ja erityisesti syrjii niitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia kielissä.

Se matematiikan erityisasema, että sitä ei tarvitse kirjoittaa ja siitä on erikseen olemassa helpon matematiikan ja vaikean matematiikan koe, lähtee siitä olettamuksesta, että matematiikan oppiminen on joku synnynnäinen taito, mutta tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Siinä on hyvin paljon kysymys motivaatiosta, ja nyt se motivaatio viedään lopullisesti. Aivan samalla tavallahan, kun puhutaan, että viedään ruotsin kielen opiskelun motivaatio tällä vaihtoehtoisuudella, viedään matematiikan opiskelun motivaatio. Mielenkiintoista, että kukaan ei ole keksinyt kielikokeisiin sitä samaa, että ne, joilla on vähän kielipäätä, voisivat kirjoittaa helpon kielikokeen ja saada siitä laudaturin, niin kuin voi saada helposta matematiikasta laudaturin, joka on saman arvoinen laudatur kuin sen vaikean matematiikan laudatur. Väite, että kysymys olisi lyhyestä tai pitkästä, ei pidä paikkaansa ollenkaan, koska jokainen, joka lukee pitkää matematiikkaa, pystyy lukion toisella vuodella kirjoittamaan lyhyen matematiikan kokeen loistavasti, vaikka on saanut vähemmän matematiikan opetusta kuin sitten kolmannen luokan jälkeen on saatu tällä lyhyellä matematiikalla.

Yksi vaihtoehto olisi se, että meillä olisi erittäin laaja tutkinto, jossa mitattaisiin suurin piirtein kaikkia aineita, mutta ei olisi pakko kirjoittaa hyväksyttävästi kaikkia, eli siitä ei reputtaisi, jos ei osaa jotakin, kun sen sijaan nyt voi jättää kokonaan kirjoittamatta sen, mitä ei osaa. Mitä logiikkaa siinä on, että kaikki se, minkä kirjoittaa, pitää sitten ikään kuin hyväksyttävästi lukea?

Jos saan sitten vähän irrotella ja miettiä, mitä muuta voisi tehdä, tietysti voisi ajatella, että meillä kielitaidossa olisi vain yksi numero. Olisi kielitaidon numero, jossa mitattaisiin sekä syvyyttä että laajuutta. Näinhän meillä on reaaliaineissa. Se, joka osaa monta reaaliainetta, voi ikään kuin valita aina jokaisesta aineesta helpot kysymykset ja kirjoittaa hyvän arvosanan, vaikka ei ole osannut kaikkia näitä, mutta sen, joka osaa vain kirkkohistoriaa, on pakko vastata jokaiseen kirkkohistorian kysymykseen. Samalla tavalla voitaisiin ajatella, että saa tiettyjä pisteitä siitä, että osaa englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, ja mitä enemmän näitä pisteitä on, sitä paremman kielitaidon arvosanan saa. Näinhän kielitaitoa arvostetaan sitten, kun mennään töihin.

Sitten voisi tietysti ajatella, että luovuttaisiin ylioppilaskirjoituksista kokonaan ja siirryttäisiin siihen, että vain lukion päättötodistuksen arvosana olisi merkittävä ja kaikissa aineissa olisi valtakunnalliset tasokokeet, jotka normittavat tason. Sehän on melkein sama asia kuin ylioppilaskirjoitukset, mutta ei ihan yhtä juhlallinen.

Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, minusta meidän ylioppilaskirjoitusjärjestelmämme yksi suuria ongelmia on se, että se ei ole kielellisesti lahjakkaitten ja matemaattisesti lahjakkaitten henkilöitten suhteen tasapainossa.

Ed. Irja Tulonen merkitään läsnä olevaksi.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! On erittäin miellyttävää tulla puhumaan tähän ed. Soininvaaran jälkeen, koska ajattelin, että tämä olisi se kohta, missä minä joskus joutuisin hänen kanssaan napit vastakkain vihreässä ryhmässä, ja hämmästyksekseni en sitten joutunutkaan vaan me olemme näköjään aivan samaa mieltä. Tämä ehkä kertoo siitä, että tässä on kysymys aika laajasta asiasta, yhteiskunnallisesti laajasta asiasta eikä, niin kuin näyttää, ole kysymys yhdestä tietystä asiasta vaan koko meidän yhteiskuntakuvastamme, siitä, millaisena me haluamme nähdä tämän koulutussysteemin Suomessa.

Minua vähän pelottaa, kun on nyt tätä hallituksen koulutuspolitiikkaa seurannut viime aikoina, että meillä on hirveä pelko siitä, että me emme tarpeeksi nopeasti saa ulos monta ihmistä. Määrä ja nopeus ovat nyt meidän kriteerimme eikä laatu, mikä pelottaa jonkun verran, sillä en usko, että kymmenen ihmistä on välttämättä parempi kuin kaksi, jos ne kaksi osaavat sen asian ja ne kymmenen pohtivat keskenään, mitä pitäisi tehdä. Siinä mielessä se, että me haluamme ihmiset ulos nopeasti yliopistomaailmasta, nopeasti ulos lukiosta ja kaikki lukemaan näitä kaikkia asioita, ei välttämättä tuo meille onnea.

Sekin trendi, tämä kädentaitojen arvostaminen, on erittäin tärkeätä. Nyt kun me puhumme täällä vähän siihen malliin niin kuin ylioppilaskirjoitukset kuuluisivat kaikille, että ne ovat ihan "must", että sen jälkeen pohditaan, mitä tullaan isoina tekemään, se on aivan väärä asenne. Jos ajatellaan, että oikeasti haluaa tulla taitavaksi ihmiseksi, ne vuodet, kun on juuri siinä kehitysvaiheessa, tai oikeastaan vielä nuorempana, oikeastaan ihan kymmenvuotiaasta eteenpäin olisi äärimmäisen tärkeää, että ihminen rupeaisi opettelemaan jo niitä kätten taitoja eikä vasta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun hän on jo aika vanha ihminen opettelemaan ihan alusta joitakin taitoja.

Mielestäni meidän opinto-ohjauksemme pitäisi erittäin paljon painostaa siihen, etteivät kaikki mene lukioon. Erittäin moni ihminen, joka istuu lukiossa ja saa semmoisen leiman otsaansa, että hän ei oikein osaa, ei pysy mukana, ehkä tulee reputtamaan, saa ihan turhaan huonon minäkuvan, kun hän voisi samaan aikaan olla äärimmäisen hyvä oppilas jossain muualla ja löytää juuri ne taidot ja sen paikan yhteiskunnassa, joissa hän voi olla se ykköstekijä. Meillähän tulee olemaan tulevaisuudessa varmaan todella iso pula erittäin monen alan asiantuntijoista. Sähkömiehistä varmaankin tulee aivan huutava pula. Jos haluaa rikastua Suomessa, kannattaisi tulla sähkömieheksi. Se olisi erittäin tärkeä taito. Mutta nyt on semmoinen asenne etenkin iseillä ja äideillä, että kirjoita nyt ensin ylioppilaskoe ja sen jälkeen voit katsoa, mikä sinua kiinnostaa. Siinä kyllä voi mennä monilla ihmisillä aika monta vuotta turhaan, jos ei ole motivoitunut, jos ei ole innostunut, sillä nyt kaikki olemme tässä puhuneet, että mitä vaan opiskelee elämässä, se innostuminen ja motivaatio, oma halua oppia on a ja o. Mikään muu ei auta, jos ei itsellä ole tahtoa.

Här emellan vill jag tala lite om det här med svenskan, för det är en sak som jag måste säga att jag måste gå till mig själv och fundera hur vi riktigt har skött det här i riksdagen. Vi hade en palaver före det att regeringen behandlade den här lagen och jag minns att jag var lite besviken över det att då vi hade den där palavern, som vi visst var inbjudna till av Folktinget, så var från vår grupp till exempel inte alls de inbjudna som allra aktivast har jobbat för svenska språket, till exempel var inte Irina Krohn inbjuden, inte heller Tuija Brax.

Man borde mycket aktivare ha sökt en representation på bred front. Att man råkar bli född som finlandssvensk är inte det som är kriterium nummer ett, tycker jag, för att man skall få folk att förstå att svenskan är viktig i Finland. Här har vi haft fel inställning från början, man borde absolut har bjudit in vareviga en kattsvans som har haft någonting med svenskan att göra i sitt liv, det vill säga säkert nästan alla i den här salen. Inbjudan borde har gått till alla, om man sedan inte vill komma är en annan sak.

Vi hade bara den här ena palavern där vi gav vårt stöd åt Sfp i regeringen. Efter det har vi inte haft någon ytterligare palaver och vi har inte haft några inofficiella förhandlingar. Jag har som finlandssvensk grön, vilket kanske alltid är lite mitt problem, aktat mig för att trampa Sfp på tårna, för jag upplever att när det är någon sak som man vill profilera sig med så vill man inte att någon annan tar äran för det. Då har jag inte rumsterat om så väldigt mycket för jag har tänkt att jag måste så att säga vänta på att inviten kommer därifrån. Nu märker jag att jestas, tiden blir sen, vi har idag omröstning här och vi har inte haft de här livsviktiga palavrarna, där vi skulle tagit med alla dem som har något intresse i de här frågorna.

Som ni ser här så ledamot Soininvaara, som kanske inte är den första man tänker på när man tänker på tvångssvenskan, han kämpar gladeligen för Sfp:s modell i regeringen med fem ämnen för att han inser det här med en allmänbildande och en matematisk synvinkel. När jag hör på ledamot Arto Bryggare och på olika personer så märker jag att det finns mycken genklang här i salen från sådana som inte har varit på en enda palaver kring den här saken och nu är vi lite sent ute. Nu sitter tyvärr inte alla här i salen, det är nu vi har den här palavern, men det är lite sent.

Det andra som jag är lite orolig över är att vi inte heller har koordinerat vår taktik inför omröstningen. Nu kommer det att bli två tävlande förslag, ett som uttryckligen säger att vi skall hålla kvar svenskan som obligatorisk och ett som är den så kallade Sfp-modellen i regeringen med fem obligatoriska ämnen. Båda är bra modeller på olika sätt. Jag kommer själv att ha svårt när jag skall rösta om dem mot varandra. Taktiskt sett är det här ju helt tassigt, fullständigt tassigt. Att vi har hamnat i en sådan situation där vi har en kompromissmodell som vi kanske skulle ha kunnat få någorlunda brett stöd för här — jag går inte och säger att vi skulle ha fått majoritet, men förvånansvärt många skulle vi ha kunnat få med — och så har vi en annan modell som också är bra, men som jag tycker att verkar att få mindre stöd. Nu har vi inte skött det här så värst snyggt politiskt, måste jag säga. Vi har inte haft så värst bra taktik men sånt händer och vi får alla gå till oss själva om hur det har gått så här.

Det kan jag säga att när det gäller samma situation för de gröna, vi har ju gröna politiker i alla partier och det önskar vi att skall finnas och vi stöder dem när det är någon miljöfråga, så om vi vill ha den igenom i den här salen så är det a och o för oss att få någon annan att föreslå det, någon som inte hör till vår grupp, att låta någon annan profilera sig. Den gången vi lyckades fälla det femte kärnkraftverket så var det Matti Vanhanen, vår nuvarande statsminister Matti Vanhanen, som föreslog det. Det var väldigt viktigt att det var just han och inte en grön politiker av alla sådana som vi då hade funderat på — jag var inte med då utan jag har hört det efteråt. I alla sammanhang så går det ju ut på det att man funderar ut hur man skall få igenom ett förslag så att det går att få majoritet och då gäller det att se till att det så att säga poängges åt sådana som annars inte skulle få de poängen. Det här har vi inte heller funderat på nu, saken har inte skötts så värst bra.

Det som däremot har skötts i den här debatten är frågan om allmänbildning. Alla är nu enhälligt för allmänbildning och det är ju en bra sak. Men vad det skulle innebära i praktiken för det här lagförslaget, där har vi inte kommit så långt i den här diskussionen. Det är egentligen först nu som vi debatterar det här på en ganska bra nivå, tycker jag.

Elikkä vielä tästä yleissivistävyydestä. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että meillä on semmoinen ihmiskäsitys Suomessa, että meillä on varaa olla yleissivistäviä, että meidän ei tarvitse käyttää joka sekuntia sen pohtimiseen, mistä saan ruokaa suuhuni, vaan meillä on aikaa ja varaa siihen, että me etsimme totuutta, elämän tarkoitusta, oikeasti kasvamme ihmisinä henkisesti. Pahoin pelkään, että tämän päivän nuorilla on vähän semmoinen kuva, että heiltä odotetaan vaan nopeasti tuloksia, heille ei anneta aikaa kehittyä, kasvaa ihmisinä, yksilöinä.

Tämä vaikuttaa myös siihen, että he välillä kokevat, että he ovat epäonnistuneita, jos he eivät pysty siihen nopeuteen; silloin he kokevat olevansa epäonnistuneita. En pelkää, että se, jos reputtaa jossain kirjoituksissa, olisi se, mikä veisi jonkun syrjäytymiseen, jos yleinen malli on se, että kaikkea saa tehdä ja saa mokata ja mennään vaan eteenpäin. Se on minusta ollut askel oikeaan suuntaan, että voi kirjoittaa uudestaan ja uudestaan useana vuotena eri aineita ja myös laittaa eri vuosiksi eri haasteita, ettei ole se yksi juhlallinen ylioppilaskirjoitus. Se on erittäin hyvä askel. Mutta muuten tällä asenteella, että pitäisi mennä nopeasti, helposti eteenpäin, ei saa mokata, ei tule hyvää lopputulosta.

Vielä lopuksi. Olin erittäin iloinen kuunnellessani ed. Soininvaaran ajatusta siitä, että olisi oikeastaan parempi se, että kirjoittaa monta ainetta, vaikka jotakin reputtaisikin. Se, että edes yrittää, on parempi kuin ettei yritä ollenkaan. Se, että osaa edes vähän, on parempi kuin ettei osaa ollenkaan. Tämä koskee minuun syvästi, koska olen juuri itse sellainen ihminen, joka ei halunnut mokata ja luin pitkää matikkaa koulussa ihan viimeiseen kurssiin asti ja oli kymppi kaikissa kursseissa. Sitten tuli yhtäkkiä tämä kolmiulotteinen matematiikka, jota piti ymmärtää, hahmottaa, ja sainkin vitosen. Sitten ajattelin, että voi ei, minä en osaa kaikkea, ja vaihdoin lyhyeen matikkaan viimeiselle vuodelle ja kirjoitin lyhyen matikan oikein helposti ja sain sen ällän. Ajattelin, että se on samanarvoinen kuin se pitkä ällä, että ei sillä ole väliä. Mutta en uskaltanut ottaa riskiä, ettei tulisikaan ällää pitkässä matikassa. Elikkä juuri tämä asenne oli silloin jo niin vahva, ja häpeän sitä nyt kovasti, mutta toivon, että opimme kaikista vahingoistamme ja tulemme viisaammiksi.

Ja ehkä tässä vielä voi tulla yllätys ja tämä viiden aineen esitys voittaa, jota kannatan lämmöllä, tätä Irinan mallia. Kannatan myös tätä toista mallia, mutta uskon enemmän, että tämä voisi tässä mennä läpi ja ehkä suurempi ymmärtämys tälle yleissivistävälle mallille löytyisi tästä salista.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Uuden lukiolain pääasiallinen sisältö on se, että abiturienttien tarvitsee kirjoittaa pakollisena aineena ylioppilaskirjoituksissa pelkästään äidinkieli. Muut kolme pakollista ainetta voi itse valita. Vaihtoehtoina ovat toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaali.

Ylioppilastutkinnon rakennekokeilu, jossa vain äidinkieli on pakollinen kirjoitettava aine, aloitettiin 29 lukiossa jo vuonna 1995. Viime vuonna kokeilua laajennettiin niin, että mukana on tällä hetkellä 57 lukiota. Rakennekokeilusta on ollut pelkästään myönteisiä kokemuksia. Näitten kokemusten perusteella on korkea aika vakinaistaa tämä niin sanottu kokeilu. Minkään kokeilun, etenkään kun se näin myönteisesti etenee, ei tulisi kestää yhdeksää vuotta. Johtopäätökset tulee pystyä tekemään lyhyemmässä ajassa koulutuksellisen tasa-arvon säilyttämiseksi.

Monelle, kuten ed. Soini täällä on raflaavasti toitottanut, uusi lukiolaki tarkoittaa pakkoruotsin poistumista. Ruotsinkielinen vähemmistö on ollut huolissaan lakimuutoksesta. Huoleen ei ole mielestäni syytä, sillä rakennekokeilulukioissa ruotsin on vapaaehtoisuudesta huolimatta kirjoittanut opiskelijoista suuri enemmistö, 90 prosenttia ylioppilaista. Toisaalta on huomioitava, että uusittu kielilaki takaa maan kaksikielisyyden. Lukioissa tullaan edelleenkin opiskelemaan toista kotimaista kieltä. Nyt vain sen kirjoittaminen olisi valinnaista kaikille abiturienteille.

Rakennekokeilun vakinaistaminen on järkevä koulutuspoliittinen uudistus. Tällä hetkellä neljästä pakollisesta kirjoitettavasta aineesta kolme on kieliä. Ylioppilastutkinnon kielipainotteisuutta on korjattava reaaliaineiden suuntaan. Ainereaalista saatu pistemäärä voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Muutoksen tärkeä tehtävä on myös vähentää lukio-opetuksen kohdistamista ainoastaan ylioppilaskirjoituksia varten.

Herra puhemies! Uudella lukiolailla on monia myönteisiä vaikutuksia. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja parantanee ylioppilaskirjoitusten tuloksia. Se voi lisätä myös tyttöjen kiinnostusta matematiikkaan, mikä olisi varsin tervetullutta. Koulusektorilla tähänastisen työuran tehneenä luotan valinnaisuuteen koulutusmotivaatiota lisäävänä voimana sekä nuorten kykyyn tehdä oikeita valintoja. Toinen kotimainen kieli, olipa se sitten ruotsi tai suomi, kuuluu tulevien abiturienttien kirjoitettaviin tutkintoihin ensi keväästä eteenkinpäin.

Säde  Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen ryhmä on tukenut tätä lukiolakiehdotusta eduskuntakäsittelyssä ja valiokuntakäsittelyssä. Tässä vaiheessa haluan todeta, että ed. Lapintien esille nostama näkemys siitä, että olisimme ottaneet tuon tyyppisiä kannanottoja kuin bättre folk jne., ei pidä paikkaansa. Me olemme olleet tukemassa koulutuspoliittisista syistä tätä lakiesitystä, sen eteenpäinviemistä.

Kuten lain mietintöä koskevassa esittelyssä tuli esille, lakiesitystä on hyvin voimakkaasti tuettu meidän lukiokentässämme. Suurin osa asiantuntijoista on ollut sitä mieltä, että rakennekokeilun kaltainen ylioppilastutkinto tulee saattaa voimaan ja se vastaa tämän päivän lukion toimintaa ja sitä valinnaisuutta, mitä muutoinkin lukiossa tänä päivänä on.

Jos me lähtisimme siihen malliin, mitä täältä on esitetty muun muassa vihreiden ja Rkp:n toimesta, viiden aineen malliin, niin se kyllä eittämättä tarkoittaisi sitä, että reputtaneiden määrä kasvaisi ja me menisimme muiden ongelmien pariin tässä suhteessa. On parempi säilyttää rakennekokeilun mukainen malli, jota on testattu kahdeksan vuotta ja joka on hyvin hyväksi havaittu. Se ei vaaranna lukion yleissivistävyyttä.

Ylioppilastutkinnolla mitataan lukiossa opittuja asioita ja aineita ja tavallaan mitataan niissä aineissa yleissivistävyyttä, mutta se ei kerro kaikkea yleissivistävyydestä ja niistä tuloksista, mitä lukion aikana on saavutettu. Jos haluaisimme mitata laajemmin vielä yleissivistävyyttä, niin se tarkoittaisi sitä, että menisimme siihen malliin, että kaikista aineista tai aihekokonaisuuksista täytyisi jonkin sorttinen tutkinto lukiossa suorittaa. Se ei liene mielekästä, sillä tämänhetkinen lukion oppimäärä ja ne tentit, joita suoritetaan kustakin oppiaineesta joka vuosi, mittaavat kyllä hyvällä tavalla yleissivistystä.

Rakennekokeilun tulokset sisältävät mielenkiintoisia näkökulmia siinä suhteessa, kun on nyt epäilty, että ruotsin kielen osaaminen heikkenee. Yllätys ainakin itselleni oli se, että nimenomaan niillä alueilla, joilla puhutaan motivaatiotekijöistä kaikkein suurimpana ongelmana ruotsin kielen oppimisessa, on kirjoitettu kaikkein eniten ruotsin kieltä. Eli Itä-Suomen läänissä toista kotimaista kieltä on kirjoitettu 94-prosenttisesti, kun taas sitten Länsi-Suomen läänissä tuo prosentti on 87. Nämä luvut peilautuvat sitten siihen, mikä on matematiikan kirjoittaneiden määrä näissä samoissa lääneissä, eli Itä-Suomessa matematiikkaa kirjoitettiin vähemmän ja Länsi-Suomessa enemmän.

Tämä tietysti eväänä tulevaan, kun opetusministeriössä tehdään selvityksiä, erityisesti niitä selvityksiä, joita valtioneuvosto edellytti tuotuaan tämän lain tänne eduskuntaan. Tarvitaan selvityksiä siitä, miksi näitä eroja on näin voimakkaasti syntynyt, ovatko kyseessä motivaatiotekijät, ovatko kysymyksessä opetukseen liittyvät syyt vai se, että yksinkertaisesti valinnaisuutta ei ole niin paljoa tarjolla. Tällaisia syistä varmasti sieltä taustalta on löydettävissä. Mutta korostan, että ylioppilastutkinto, rakennekokeilun mukainen tutkinto tai nykyinenkään tutkinto, ei kerro sitä, onko henkilö laajasti yleissivistynyt kaiken kaikkiaan vai eikö, vaan se mittaa lukion aikana opittuja asioita.

Tämän lain käsittelyssä voimaantulo muutettiin ensi kevääksi siitä syystä, että käytännössä lukioille olisi tullut ongelmia nopeasta voimaantulosta ensi syksynä, jolloin valiokunta katsoi parhaaksi siirtää voimaantuloa ensi kevääseen. Tästä on syytä opetusministeriön ja Ylioppilastutkintolautakunnan selkeästi tiedottaa kentälle, mitä nyt tuleman pitää, sillä ministeriötasolta on ilmeisesti mennyt jo ennakkotietona se, että laki tulisi syksyllä voimaan, ja näin ollen tämä tietysti voi aiheuttaa hämmennystä kentällä.

Selkeä tiedottaminen on tarpeen myös siitä syystä, että osa ylioppilaskokelaista on suorittanut tänä keväänä osan tutkinnostaan kenties, osa aloittaa ensi syksynä, ja näissä tapauksissa tietysti lukiolaisilla voi tulla hämmennys siitä, minkä lain mukaan ja minkälaisen tutkinnon minä suoritan. Heille on osattava kertoa, mitkä aineet tulee pakollisena suorittaa tämän vuoden kuluessa, mitkä aineet on ensi keväänä mahdollisuus valita tai kirjoittaa pakollisina. Myöskin opinto-ohjauksen merkitys korostuu lain voimaan tullessa. Olemme tähän asiaan mietinnössä pistäneet puumerkkimme, painottaneet sitä hyvin voimakkaasti: tarvitaan lisää opinto-ohjausta lukioihin.

Loppuun, arvoisa puhemies, haluaisin tuoda vielä esille asian, johon tässä käsittelyssä ei ollut mahdollista hyvinkään voimakkaasti paneutua syystä, että laki pitää saada nopeasti voimaan ja käsittelyyn jäi aika vähän aikaa täällä eduskunnassa. Siksi emme ole myöskään laajasti kuulleet professoreita tai muita tutkijoita aiheesta tai pitäneet seminaareja, vaan olemme pragmaattisemmin käsitelleet tämän kysymyksen, koska tunnemme myös nämä tulokset hyvin selkeästi. Eli muiden kielten, vähemmistökielten asiaan on Suomessa tulevaisuudessa kyllä selkeästi opetusministeriön ja valtioneuvoston paneuduttava, esimerkiksi siihen, mikä tulee venäjän kielen asema olemaan tulevaisuudessa, siis niin peruskoulun, lukion kuin muiden kouluasteiden osalta. Kun kielilainsäädäntöä aikanaan pantiin voimaan, selvitin tuolloin, mikä on esimerkiksi venäjän kieltä käyttävien osuus Suomenmaan eri osissa. Lappeenrannassa se tuolloin oli 4 prosenttia. Jos 4 prosenttia väestöstä jonkun kunnan alueella puhuu muuta kuin kahta kotimaista kieltä, niin eittämättä näiden henkilöiden tarve omalla kielellä saada palveluita kasvaa jatkuvasti ja tulee olemaan akuutti ongelma ja kysymys. Venäjän kielen osaamiseen tulisi tulevaisuudessa myöskin panostaa.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! On kerrankin todellisen opposition puolesta kiva tulla kehumaan hallituksen hyvää esitystä sikäli, että vihdoinkin alkaa järki lisääntyä Suomessa ja päästään näissä rakenneasioissa myös ylioppilaskirjoituksissa eteenpäin. Tämä on täysin hyväksyttävää ja toivottavaa, että tämä ruotsin kielen pakollisuus ylioppilaskirjoituksissa poistuu, ja siltä osin, kun hallitus sanoo, että tämä ei ole iso muutos, niin sehän ei pidä paikkaansa. Ymmärrän sen, että ruotsinkieliset ja Rkp ovat tästä harmissaan, sillä tämä on se portti, jolla tämä kehitys aukeaa siihen suuntaan, että pakkoruotsi poistuu vielä peruskouluistakin eikä siihen mene kymmentä kahtakymmentä vuotta. Niin pitäisi ollakin. Suomen kansan suuri enemmistö on sitä mieltä, että ruotsin kielen opetuksen pitäisi olla vapaaehtoista. Niin sanottu pakkoruotsi on poliittisen lehmänkaupan tulosta 1960-luvulta. Ei se asia mistään Suomen itsenäisyyden alkuajoista tule, vaan se on poliittisen lehmänkaupan tulos, Virolaisen hallituksen aikanaan tekemä, ja nyt tämä vähitellen alkaa poistua. Siitä tässä on kysymys, ja tämä on oikea kehityssuunta.

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun me katsomme etenkin poikia, meillä lääkärit, tuomarit, yhä enemmän koulutetut ihmiset ovat naisia, ja ei siinä mitään, on hyvä, että naiset kouluttautuvat, mutta pojat usein jäävät jälkeen juuri siitä syystä, että he eivät halua ensin opetella neljää kieltä, että he pääsevät oppimaan yliopistoon jotain muuta, ja tämähän on se perusasia. Ei missään maailman maassa tällaista opetuspolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa ja kielipolitiikkaa ole kuin Suomessa, eikä meilläkään siihen enää ole varaa. Opetusministeriö on tähän vihdoin ja viimein alkanut reagoida, ja tämä on hyvä linja.

Ed. Tahvanainen puhui sikäli oikein, että venäjän kielen hyödyllisyys ja osaaminen tulee jatkossa olemaan tärkeää Kainuussa, raja-Karjalassa, muutenkin. Se on nouseva trendi ja on ihan hyvä. En minä pakkovenäjää kannata missään mielessä, mutta vapaaehtoisesti sitä saa lukea ja vapaaehtoisesti saa ruotsiakin lukea, minkä lystää. Minä olen lukenut pakkoruotsia, olen yliopistossa suorittanut kielikokeen, pärjäsin koulussa suhteellisen hyvin eikä se minulle tuottanut kuin henkistä tuskaa, ei siis käytännöllistä tuskaa. Mutta en ymmärrä sitä, että tällä kieliblokkauksella pojat, jotka muutenkin ovat jo heikommin motivoituneita, sysätään pois uralta, koska hyvin kriittisessä vaiheessa 15—18:n iässä lyödään kieliä reppu, kontti täyteen ja sanotaan, että alahan pupeltaa tästä, ja se tässä nyt aukeaa. Tältä osin ymmärrän tietenkin Rkp:n ja muitten huolen. Mutta jos todella olisitte pitäneet sitä asiaa tärkeänä, olisitte tehneet siitä hallituskysymyksen, mutta koska teillä ei tärkeämpää kysymystä kuin hallituksessa pysyminen ole, ei edes ruotsin kieli, niin sen takia te pysyitte hallituksessa. Tämähän on se tosiasiallinen tilanne, ja nyt tämä tilanne, kun tämä laki hyväksytään, on nuijan kopautuksella selvä, ja sellaista kynnystä sitten ei ole olemassa senkään vertaa.

Arvoisa herra puhemies! Myös tämä niin sanottu pakkoruotsi on sellainen tekijä, josta saatte kiittää sitä, että minä täällä Suomen eduskunnassa näitä puheita pidän, sillä hyvin moni pakkoruotsin vastustaja äänesti minua Uudellamaalla, koska minulla oli tästä asiasta selkeä linja. Etenkin nuoret miehet totesivat, että tämä on järjetön tilanne, ja löytyi joku, joka uskalsi sanoa, niin kuin asiat ovat. Ei ole kovinkaan suosittua hommaa ollut tämä vapaaehtoisuuden suosiminen. En minä yritä mitään ruotsin kieltä Suomesta juuria pois. Jokainen saa sitä opiskella niin paljon kuin sielu sietää. Vapaaehtoiseksi sen olen halunnut, ja se nyt ylioppilaskirjoituksista alkaa ja vähitellen vuosi vuodelta leviää.

Olin aikanani Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen, mutta tultuani valituksi eduskuntaan jätin hallituksen, jotta voisin toimia riippumattomasti. Toivon nyt, että kun Suomalaisuuden Liitolta vietiin valtionavut sen takia, että se ei hyväksynyt pakkoruotsia, niin kun pakkoruotsi on poistettu ylioppilaskirjoituksista, nämä valtionavut palautetaan tälle järjestölle. Sen verran aion pitää vielä ruotsin kielen puolta omassa puolueessani, että puolueeni Perussuomalaiset-Sannfinnländarna on kaksikielinen, mutta meillä hyvin voimakas fraktio ajaa, että puolueen pitäisi muuttua yksikieliseksi. Suomessa on tasan yksi yksikielinen puolue, se on Svenska folkpartiet. (Ed. Elo: Miten paljon on jäseniä?) — Ed. Elo, meillä on 2 000 jäsentä ja joka päivä tulee lisää. Meillä on trendi toisin päin kuin sosialidemokratiassa: teillä laskee, meillä nousee. Mutta teillä on lähtötaso vähän korkeampi.

Arvoisa herra puhemies! Montakin asiaa tästä voisi sanoa. Keskityin nyt tähän kieliasiaan ja sanoin sen, niin kuin se mielestäni on. Ed. Osmo Soininvaara puhui siinä mielessä järkeä, että matematiikka ja monet käytännön aineet ovat tärkeämpiä. Haluan kiinnittää nyt huomiota, vaikka se ei tähän varsinaisesti liitykään, kun on kysymys lukioaineista ja lukio-opetuksesta ja lukiolaista, siihen, että kyllä esimerkiksi ammattikoulutus on hyvin tärkeää, jotta meillä on kavereita, jotka osaavat korjata autoja, rakentaa taloja. Ei kaikkien tarvitse osata neljää kieltä varsinkaan, kun ei ole edes niillä neljällä kielellä mitään sanottavaa.

Lauri   Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Tällä lakiesityksellä, lakiuudistuksella, on kiistatta monia merkittäviä myönteisiä vaikutuksia eikä vähiten se, että vihdoin ja viimein kaikissa suomalaisissa lukioissa opiskelijat saatetaan tasavertaiseen asemaan valinnan suhteen, kun he suorittavat ylioppilastutkinnon.

Mielestäni kuitenkin tietyllä tavalla ongelmallinen on niitten kokelaitten asema, jotka aloittavat kirjoituksensa ensi syksynä. Olisi toivonut, että jo siinä vaiheessa, kun he aloittavat ja sitten saavat kokeet valmiiksi seuraavana keväänä tai myöhemmin, olisi voitu tätä lakia soveltaa, mutta niin kuin valiokunnan puheenjohtajan toimesta täällä todettiin, valiokunta on katsonut, että aikataulu on liian kireä. Kuitenkin tässä tilanteessa, vaikka Ylioppilastutkintolautakunta on laittanut ohjekirjeensä, niin kuin täällä on monessa puheenvuorossa todettu, tiedottaminen korostuu eli tiedottaminen mutta myös opinto-ohjaus. Opinto-ohjaus kaiken kaikkiaan vuosien myötä, kun luokattomaan lukioon erityisesti mentiin, on korostunut.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, tässä vastalauseessa on ehdotettu viiden pakollisen aineen suorittamista. Omalta puoleltanikaan se ei saa ymmärrystä. Vuosien saatossa on korostettu yleissivistävän ja ammatillisen opetuksen ja oppilaitosten yhteistyötä. Kyllä näen, että tämä kaksoistutkinto, joka käytännön järjestelyissä monessa suhteessa on vaikea, huomattavasti vaikeutuisi ja, niin kuin todettu, myös koe siinä mielessä vaikeutuisi, että reputtaneita varmasti olisi enemmän.

Klaus Hellberg /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän uuden lukiolain pääasiallinen sisältöhän on se, että ylioppilastutkintoon kuuluisi vähintään neljä koetta, joista vain äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe olisi kaikille pakollinen. Käytännössähän tämä sitten merkitsee varsinkin suomenkielisille ylioppilaskoetta kirjoittaville sitä, että tämä ruotsin kielen koe saattaa jäädä pois, toisen kotimaisen kielen, ja tämä minusta ei ole myönteinen asia. Siksi en ole tämän lakiesityksen kannalla.

Tässähän on ollut pitkään, jo vuodesta 95 alkanut kokeilu meneillään, joten tietysti on ymmärrettävää, että jossain vaiheessa kokeilun pitää päättyä ja täytyy sitten joko muuttaa vallitsevaa tilannetta taikka sitten jatkaa entiseen tapaan. Mutta tässä vaan totean sen, että kun nämä 29 lukiota aloittivat tämän rakennekokeilun 1995 ja sitten sitä laajennettiin 2003 koskemaan yhteensä 57:ää koulua, niin vaikka tässä hallituksen esityksessä nyt todetaan, että negatiiviset seuraukset eivät ole olleet kovinkaan suuret, niin kuitenkin näiden vanhojen koulujen kohdalla lasku on ollut noin 92 prosentista, jotka aikanaan suorittivat kokeen, 85 prosenttiin, joten kyllä tässä negatiiviseen suuntaan ruotsin kielen opiskelun kannalta tilanne on mennyt. Tietysti tässä on se huoli, että pidemmän päälle tämä trendi tulee selvästi jatkumaan.

Hallituksen esitykseenhän perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa sillä lailla, että se pitää tärkeänä, että valtioneuvosto seuraa kansalliskielten opetuksen ja opiskelun yhtä hyvin määrällistä kuin laadullista kehitystä ja ryhtyy tarvittaessa toimiin perustuslaissa taattujen kielellisten oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi. Tämä on minusta erittäin hyvä asia, että näin tehdään. Toivottavasti tämä seuraaminen myös tulee sitten tosissaan tapahtumaan.

Me tässä hyvän ystäväni, ed. Mikko Elon kanssa usein olemme keskustelleet ruotsin kielen opetuksesta ja varsinkin tästä motivaatiosta. Ed. Elo ruotsin kielen opettajana on aina todennut sen, että motivaatio on niin heikko. Kyllä tässä nyt tietysti täytyy se todeta, minkä tuossa jo aikaisemminkin totesin vastauspuheenvuorossa, että tämä tulee laskemaan entisestään motivaatiota. Jos ei ylioppilaskirjoituksissa tarvitse kirjoittaa toista kotimaista kieltä, niin on aivan selvää, että nimenomaan tässä tapauksessa suomenkielisten halu ja tarve kirjoittaa ruotsin kieli tulee vähenemään ja tietysti myös sen opiskelumotivaatio tulee aivan varmasti heikkenemään. Tämä on minusta aika varma asia, että näin tulee käymään. (Ed. Elo: Virkamiestutkinnon koe tulee säilymään kuitenkin!) Ei tietysti kaikkien kohdalla tule näin käymään. Niiden kohdalla, jotka sitten tähtäävät ehkä vähän korkeammalle, tämä motivaatio varmaan säilyy. Mutta yleisesti ottaen keskimäärin varmasti näin tulee käymään, että tämä motivaatio tulee heikkenemään.

Tässä on asian käsittelyn yhteydessä jätetty vastalause. Itse en tähän vastalauseeseen nyt hirveän paljon ole mieltynyt, että lisättäisiin näiden pakollisten aineiden lukumäärää ylioppilastutkinnossa neljästä viiteen. En pidä sitä nyt mielekkäänä. Tässä on tietysti se ongelma, että on kaksi vaihtoehtoa sitten, kun päätöksiä aletaan tehdä. Täytyy nyt sitten katsoa, mitä tehdään, mutta että mennään ojasta allikkoon, ei sekään minusta järkevä tie ole.

Raija  Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Minä olen toista mieltä kuin ed. Hellberg siitä motivaatiosta. Minun mielestäni motivaatio ruotsin kielen opiskeluun kasvaa, kun ruotsin kielen ylioppilaskirjoitus tulee vapaaehtoiseksi. Pakkopulla on aina pakkopullaa. Kuten ed. Elo sanoi, virkamiestutkinto kuitenkin säilyy, ja sehän on se, joka ohjaa paljon myös sitä, mitä tullaan lukiossa opiskelemaan.

Täällä on kannettu paljon huolta siitä, että yleissivistävyyden taso laskee, ja on väitetty, että taso laskee sen vuoksi, että ruotsin kielen kirjoittamisesta tulee vapaaehtoinen. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, sillä yleissivistys ei ole sama kuin ylioppilaskirjoitukset. Ruotsin kielen opiskelu on kuitenkin pakollinen edelleenkin. Mutta sen sijaan yleissivistys on uhattuna ihan toisella tavalla tässä laissa. Se on uhattuna sillä, että tällä hetkellä lukion kaikkia pakollisia kursseja ei tarvitse suorittaa hyväksytysti. Sehän on tämä ongelma, sehän uhkaa yleissivistystä. Tämä on Opetushallituksen antama normi, ja tätä normia tulisi muuttaa, jos ollaan huolissaan yleissivistävyyden tasosta. Lukioissa eri puolilla maata on ihmetelty sitä asiaa, miten hylätty kurssisuoritus voi olla samalla suoritettu kurssi. Lukio-opiskelussa ei saisi kannustaa alisuoriutumiseen. Tämä Opetushallituksen normi laskee laatua, se laskee rimaa.

Arvoisa puhemies! Olkaamme huolestuneita oikeista asioista.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Det är intressant, men allt annat än upplyftande att lyssna till dagens debatt om studentexamen. Både ledamot Irina Krohn och ledamot Klaus Hellberg har i sina inlägg påstått att Sfp inte skulle ha samarbetat i språkfrågan.

Då gymnasielagen behandlades i kulturutskottet fanns det dessvärre ingen som skulle ha stött svenska riksdagsgruppen. Ledamot Mikaela Nylander fick inte stöd från de gröna och inte heller från socialdemokraterna. Och nu kritiserar riksdagsledamot Hellberg regeringens förslag och säger att det kommer att leda till en försvagning av studentexamen. Jag skall med intresse följa hur riksdagsledamot Hellberg röstar i morgon. Vi hoppas förstås att så många som möjligt stöder vårt förslag om att bevara modersmålet och det andra inhemska som obligatoriska ämnen. (Ed. Elo: Han skall rösta klokt, tror jag!)

Ledamot Irina Krohn sade också att Sfp inte vill samarbeta i språkfrågor. Jag förstod inte först vad det var man avsåg med det här men det framgick ju senare i ledamot Janina Anderssons inlägg. Före regeringen avgav propositionen sammankallade Henrik Lax i egenskap av Folktingets ordförande representanter för de olika riksdagsgrupperna till en gemensam överläggning i svenska riksdagsgruppens mötesrum. Även om den här inbjudan inte var riktad till andra med personligt omnämnande än de som har svenska som modersmål, så var det naturligtvis meningen att alla som var intresserade av frågan var välkomna. Inbjudan gick också till kanslierna. Ledamot Tuija Brax... (Ed. Elo: Varför var inte alla inbjudna?) — Inbjudan gick till ert kansli. Ledamot Tuija Brax deltog i mötet, vilket vi var väldigt glada över naturligtvis, och hon är också en stark förespråkare för att bevara det andra inhemska språket som obligatoriskt. Hon höll också ett alldeles utmärkt anförande här under remissdebatten, ett av de bästa.

Svenska riksdagsgruppen har fört diskussioner med både undervisningsminister Haatainen och statsminister Vanhanen före propositionen gavs.

Ed. Irina Krohn totesi myös puheenvuorossaan, että Rkp ei halua tehdä yhteistyötä kielikysymyksissä. En oikein ymmärrä, miksi hän sanoi niin, mutta asian syy ilmeni myöhemmin ed. Anderssonin puheenvuorossa. Ennen kuin hallitus antoi lakiehdotuksen eduskunnalle, ed. Henrik Lax kutsui Folktingetin puheenjohtajan ominaisuudessa eri eduskuntaryhmien edustajat neuvonpitoon. Vaikka kutsu oli suunnattu ruotsinkielisille kansanedustajille, tarkoitus ei tietenkään ollut poissulkea ketään ja tämä kutsu menikin kaikkien eduskuntaryhmien kanslioihin. Myös ed. Irina Krohn olisi ollut tervetullut. Ed. Tuija Brax, joka on toisen kotimaisen pakollisena säilyttämisen vahva puolestapuhuja, osallistuikin kokoukseen. Ruotsalainen eduskuntaryhmä kävi neuvotteluja sekä opetusministeri Haataisen että pääministeri Vanhasen kanssa ennen lakiehdotuksen antamista.

Ledamot Janina Andersson förvånade sig också för en stund sedan stort över att vi nu är i en situation där ingen har koordinerat samarbetet mellan riksdagsledamöterna här i riksdagen. Förlåt nu, men jag häpnar över ledamot Janina Anderssons inlägg. Riksdagsledamot Andersson måste ha gått med förbundna ögon här i riksdagen hela våren.

Efter remissdebatten överfördes arbetet med gymnasielagen till kulturutskottet. I svenska riksdagsgruppen har vi noggrant följt hur ärendet framskridit. Tyvärr fanns det inget intresse hos någon annan i kulturutskottet att stöda eller samarbeta med oss i det här. Det viktiga har för många, för de flesta har jag förstått, varit att i utskottet så snabbt som möjligt klubba igenom betänkandet i den form som regeringen avgav den.

Då remissdebatten om gymnasielagen fördes här tidigare, det vill säga i det skede som någonting fortfarande kunde ha gjorts, deltog inte, om jag kommer ihåg rätt, riksdagsledamot Andersson i debatten och det förvånade mig nog ganska stort då. Jag tycker det kan kallas efterklokhet att nu på sätt och vis beskylla svenska riksdagsgruppen för att inte vilja samarbeta. Jag tycker det här var ett oskäligt påstående från de övriga.

Vi i svenska riksdagsgruppen tror inte alls att språkfrågorna kan eller skall skötas av oss ensamma. Det behövs bundsförvanter i andra partier och det behövs stöd i de här frågorna över partigränserna. Det viktiga är att det finns en stor opinion och majoritet i Finland som vill bevara Finland som ett tvåspråkigt land också i praktiken, som vill bevara den kulturella mångfalden och som ser svenskan i Finland som en naturlig del av Finlands historia, nutid och framtid. Men samtidigt är det med säkerhet just så att Sfp och här i huset svenska riksdagsgruppen är den politiska gruppering som allra bäst känner till vardagen för finlandssvenskar.

Ruotsalaisessa eduskuntaryhmässä emme suinkaan usko, että kielikysymykset voidaan hoitaa yksin meidän toimestamme tai että edes olisi toivottavaa, että näin olisi. Meidän politiikkakulttuuriimme kuuluu ja on aina kuulunut puoluerajojen yli menevää yhteistyötä. Kielikysymysten hoitamiseen tarvitaan yhteistyökumppaneita, ja tiedämme, että heitä yleensä on löytynytkin. Tärkeintä on, että Suomessa on olemassa suuri enemmistö, joka haluaa säilyttää Suomen kaksikielisenä maana ja joka haluaa säilyttää kulttuurisen monimuotoisuuden ja näkee Suomen kaksikielisyyden luonnollisena osana Suomen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Kuitenkin on varmuudella niin, että juuri Rkp ja tässä talossa ruotsalainen eduskuntaryhmä on se poliittinen ryhmittymä, joka parhaiten tuntee juuri suomenruotsalaisten arjen.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Ensin haluan lyhyesti arvioida tätä hallituksen esitystä perustuslain näkökulmasta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, koska perustuslakivaliokunnalta pyydettiin lausunto tästä hallituksen esityksestä.

Perustuslain 17 §:n mukaan suomi ja ruotsi ovat Suomen kansalliskielet. Tästä seuraa, että näillä perustuslain säännöksillä kielellisistä oikeuksista on perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan erityistä merkitystä koulu- ja muiden sivistysolojen järjestämisessä, mikä tarkoittaa sitä, että meillä täytyy turvata opetus sekä suomen että ruotsin kielellä. Jokaisella tässä maassa on oikeus saada kielenopetusta ja opetusta omalla kielellään.

Kuitenkin mitä tulee ylioppilastutkinnon olemassaoloon ylipäätänsä tai tutkinnon yksityiskohtaiseen rakenteeseen, etäisyys tähän oikeuteen saada opetusta omalla kielellä on siinä määrin suuri, että ei voida katsoa, että sillä olisi kielellisten perusoikeuksien kannalta sellaista merkitystä, että perustuslaki asettaisi esteitä tuon ylioppilastutkinnon rakenteen sisällölle. Kuitenkin sanottuani tämän haluan korostaa sitä, että tällaisellakin muutoksella, mitä hallitus esittää, saattaa olla pitkällä aikavälillä merkittäviä välillisiä vaikutuksia. Nimittäin saattaa helposti ilmetä, että kun ruotsin kieli ei ole enää pakollinen eikä myöskään suomen kieli ole ruotsinkieliselle pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, se voi vaikuttaa siihen, että lukio-opiskelijat enemmässä määrin jättävät toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoituksista pois, ja se saattaa käytännössä johtaa siihen, että ruotsin kielen osaaminen valtakunnassa kaiken kaikkiaan heikkenee. (Ed. Elo: Voiko se vielä heikentyä?) — Tässä suhteessa täytyy sanoa, että on tärkeätä, että tämä kehityskulku ei pääse tapahtumaan, koska jos se on merkittävää ja olennaisesti vaikuttaa siihen, missä määrin Suomessa osataan ruotsin kieltä, silloin tuo perustuslaillisuuskynnys vähitellen alkaa jo tulla lähelle ja silloin aletaan puhua jo näitten kielellisten perusoikeuksien ytimestä.

Tästä syystä perustuslakivaliokunta totesikin, että on erittäin tärkeätä, että valtioneuvosto seuraa kansalliskielten opetuksen ja opiskelun yhtä hyvin määrällistä kuin laadullista kehitystä ja ryhtyy tarvittaessa toimiin perustuslaissa taattujen kielellisten oikeuksien toteutumisen turvaamiseksi. Valiokunta myöskin muistuttaa, että valtioneuvosto antaa kielilain 37 §:n perusteella vaalikausittain eduskunnalle hallituksen toimenpidekertomuksen oheisaineistona käytettäväksi kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta sekä tarpeen mukaan muistakin kielioloista. Nyt on tärkeätä, että tämän selvityksen yhteydessä joka kerta arvioidaan ylioppilastutkinnon rakenteen muuttumista ja myöskin sitä, miten kielelliset oikeudet Suomessa toteutuvat ottaen huomioon sen, missä määrin toista kotimaista kieltä opiskellaan.

Arvoisa puhemies! Sanottuani tämän perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, haluan kokoomuslaisena kansanedustajana todeta sen, että meillä on nyt ollut varsin hyvä ja oikea suuntaus viimeisten 20 vuoden aikana opetuksessa. On pyritty parantamaan opiskelijoitten henkilökohtaisten opiskelusuunnitelmien toteuttamista, ja yleisenä tavoitteena on ollut laaja-alainen yleissivistys pakollisten oppiaineiden opinnoilla ja turvatulla valtakunnallisella yhtenäisyydellä.

Nyt oikeastaan kysyn, kun nämä ovat olleet selkeät tavoitteet koko ajan, pyritäänkö näihin tavoitteisiin nyt tällä ylioppilastutkinnon rakennemuutoksella. Mielestäni ei pyritä, vaan nyt on selvästi tapahtumassa tietty kurssinmuutos. Nimittäin millä tavalla turvataan laaja-alainen yleissivistys? Se turvataan tietysti pakollisilla oppiaineilla, mutta kuitenkin viime kädessä ylioppilaskirjoituksilla, sillä, että saa tiettyä hyötyä siitä, että hyvin suorittaa ylioppilaskirjoituksissa näitä pakollisia aineita, ja kun sillä on merkitystä jatko-opintojen kannalta, se on myöskin tältä kannalta palkitsevaa, hyödyllistä. Täytyy sanoa, että tietyissä tapauksissa, kun tuo osaaminen on välttämätöntä jatko-opintoja varten, se kyllä tietyllä tavalla heikentää mahdollisuuksia menestyksellisiin korkeakouluopintoihin. Siksi on syytä perustellusti kritisoida, arvostella tätä hallituksen esitystä. Kyllä minä sanon, että se, että meillä on tiukat ylioppilaskirjoitukset, suhteellisen hyvä koulukontrolli, on se syy erityisesti, mistä syystä meillä Suomessa koulutuksen taso on kansainvälisesti katsottuna erittäin hyvä. Sillä, että testataan, on kokeita ja annetaan arvosanat, pidetään huolta siitä, että motivaatio säilyy ja siitä syystä pyritään myöskin koulutuksessa tuloksiin, ja silloin meidän koululaitoksemme on kilpailukykyinen.

Olen jossain määrin huolissani siitä, mitä tapahtuu virkamiesten ruotsin kielen osaamiselle. Nimittäin jos ruotsin kieli ei ole pakollinen oppiaine, on pelättävissä, että taso jossain määrin laskee, jolloin helposti syntyy kysymys siitä, pitääkö säilyttää nykyinen vaatimustaso virkamiesten ruotsin kielen kokeessa, ja syntyy aidosti tiettyjä paineita heikentää sen tasoa. Sitten helposti voi myöskin syntyä loukkuja. Ei ole riittävästi opiskeltu ruotsin kieltä, sitten halutaan virkamiesuralle ja todetaan, että nyt ollaankin tilanteessa, että ei voida hakea jotakin tiettyä virkaa, ja tästä syntyy este ja syntyy onnettomia väliinputoajatapauksia. Tietysti politiikassa kaikkia tällaisia aina pitäisi pyrkiä välttämään.

Mutta, puhemies, kuitenkin kaiken kaikkiaan kyllä kysymys on siitä, minkälaisen yleissivistyksen ja minkälaisen yleissivistyksen tason haluamme. Kyllä tuntuu jossain määrin siltä, että sosialidemokraattien ajattelutapa lähtee siitä, että on paljon tutkintoja, mutta laatu ei ole tärkeä. Minä lähden kyllä siitä, että laatu koulutuksessa on erittäin tärkeä ja laadun kontrolli. Määrä ei ole välttämättä se ensisijainen kriteeri, vaan kyllä laatu on se kaikkein tärkein. Millä Suomi elää? Osaamisella ja nimenomaan koulutuksen laadulla. Kaikille pitää antaa hyvä, korkeatasoinen koulutus, mutta se, että annetaan tutkintoja määrällisesti paljon, se ei ole mielestäni missään tapauksessa ratkaisevaa. (Ed. Elo: Koska puhuja on viimeksi ollut opettajana?) — En ole ollut opettajana viime aikoina, mutta tyttäreni käy esikoulua, ja tästä syystä seuraan kouluasioita henkilökohtaisesti erittäin tarkkaan, ja erittäin suurella mielenkiinnolla. — Tästä syystä täytyy sanoa, että se ehdotus, jonka ed. Nylander on tehnyt, että olisi viisi pakollista ainetta, on mielestäni erittäin hyvä ja erittäin perusteltu.

Kun olen puhunut pitkään ruotsin kielestä, niin voisin puhua aivan yhtä pitkään matematiikan osaamisesta ja reaaliaineiden osaamisesta kouluissa. Matematiikka on tärkeä jo tasa-arvosyistä, mutta sanon myöskin: oppilas, joka ei osaa hyvin matematiikkaa, sitä kautta ei osaa hyvin loogista ajattelua, ja joka ei tunne historiaa ja muita reaaliaineita erittäin hyvin, on mielestäni vajavainen ylioppilas. Siitä syystä viiden pakollisen aineen malli on erittäin perusteltu, ja siihen sopii myöskin Suomen kaksi kansalliskieltä erittäin hyvin. (Ed. Elo: Onko se kokoomuksen malli?)

Arvoisa puhemies! Vielä haluan todeta sen, että tätä ylioppilastutkinnon rakennekeskustelua on käyty useitten hallitusten aikana. Sitä käytiin pääministeri Holkerin hallituksen aikana. Pääministeri Holkeri tyrmäsi tällaiset suunnitelmat. Sitä käytiin pääministeri Ahon hallituksen aikana. Pääministeri Aho tyrmäsi tällaiset suunnitelmat. Sitä käytiin myöskin pääministeri Lipposen hallituksen aikana, ja pääministeri Lipponen tyrmäsi tällaiset suunnitelmat. Täytyy sanoa, että pidän kyllä näitä kaikkia kolmea pääministeriä suurina valtiomiehinä.

Täytyy sanoa, että kyllä mielenkiintoista on se, että nyt tämän punamultahallituksen aikana asenteet ovat kyllä muuttuneet. Täytyy sanoa, että olemme nyt kokemassa jotakin sellaista, mitä ei olisi aikaisempien hallitusten aikana voinut kuvitellakaan kokevansa. Kun täällä on puhuttu ruotsalaisen kansanpuolueen roolista, niin täytyy sanoa, että olemme kyllä tilanteessa, jossa Rkp ei asettanut kovaa kovaa vastaan, ei mennyt niin pitkälle, että olisi sanonut, että me jätämme hallituksen, jos tätä meille keskeistä kysymystä ei hoideta. Tietysti tältä osin olen jossain määrin huolissani siitä, onko niin, että Rkp ei enää ole missään kysymyksessä niin tiukkana, että sille olisi jokin asia todellinen kynnyskysymys hallituksessa.

Vad gäller diskussionen om samarbetet mellan olika partier i den här frågan här i riksdagen så måste jag säga att vi har haft ett ganska bra samarbete. Såsom riksdagsledamot Nylander sade, Henrik Lax inkallade oss som har ett intresse för svenska språket till ett gemensamt möte. Vi diskuterade läget och försökte ge goda anvisningar och jag måste säga att det kom flera goda förslag, men tyvärr har de inte sedan lett till bättre resultat.

Det har funnits en vilja att samarbeta men jag måste säga att det är ändå svenska folkpartiet som skall värna om den här frågan. Att svenska folkpartiet inte hade styrka i denna fråga att faktiskt kunna fälla ett sådant förslag i regeringen — i riksdagen är det mycket svårare men speciellt i regeringen, så det visar nog på en viss svaghet från Sfp:s sida. Men jag tror att vi skall fortsätta detta goda samarbete som vi utövat och försöka skapa någonting för att garantera att svenska språkets ställning i Finland också i framtiden garanteras. (Ed. Elo: Tack!)

Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Markku Koski.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sikäli täytyy nyt kyllä ed. Sasia tietysti vähän vielä valistaa, että pakollisena oppiaineena tulee ruotsin kieli säilymään. Jos se otettaisiin pois, niin olisin samaa mieltä hänen kanssaan, että silloin ruotsin kieli kyllä suomalaisessa kulttuurissa menettäisi huomattavasti asemaansa, mutta valiokunta on nimenomaan halunnut painottaa sitä ja pitänyt ehdottomasti kiinni siitä, että se säilyy pakollisena oppiaineena. Tietenkin ylioppilaskirjoitukset, niin kuin aikaisemminkin jo sanoin, ohjaavat myöskin valintoja, ja siinä mielessä onkin erittäin tärkeätä, että myöskin opinto-ohjaus on hyvin hoidettu koulun puolesta.

Timo  Soini /ps (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuuntelin herkällä korvalla ed. Sasin puheita. Hän on yleensä tiukka liberalismin edunvaatija ja valinnanvapauden kannattaja. Ihmettelen kyllä, että hän on näin jyrkästi tämän pakkoruotsin loukussa ja kannattaja. Ihmettelen kyllä samassa yhteydessä sitä, että kokoomus tai ainakin osa siitä näkee ruotsin kielen aivan perustavaa laatua olevana arvona Suomessa, mutta vaikka kristinusko on koko eurooppalaisen sivistyksen perusta, kokoomus ei kannata sitä kirjattavaksi Euroopan perustuslakiin toisin kuin muut konservatiivit ympäri Eurooppaa.

Kimmo  Sasi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen hyvin tietoinen siitä, että ruotsin kieli säilyy pakollisena oppiaineena, ja sen myöskin puheenvuorossani totesin. Tietysti, jos näin ei olisi, silloin olisimme jo hyvin lähellä kysymystä siitä, että perustuslain turvaama kahden kielen yhteiskunta ja oman kielen opiskeleminen ja sillä opiskelu ei toteutuisi, ja silloin voisimme olla jo perustuslakikysymysten kanssa vaikeuksissa.

Mutta haluan kyllä korostaa sitä, että jos meillä toinen kotimainen kieli ei ole pakollinen ylioppilaskirjoituksissa, kyllä se vaikuttaa motivaatioon opintojen yhteydessä kielteisesti ja ei ole sitä samaa tavoiteambitiotasoa opintojen yhteydessä. Tästä olen aidosti huolissani.

Mitä tulee valinnanvapauteen, mielestäni valinnanvapautta on se, että suorittaa ylioppilastutkinnon tai ei suorita sitä. Se on se valinnanvapaus. Mutta mitä tulee tutkinnon sisältöön, niin tarkoituksena on, että kontrolloidaan, että ihmisillä on riittävä yleissivistys, ja se kontrolloidaan ylioppilaskirjoituksilla, ja siitä syystä ylioppilaskirjoitusten alan pitää olla riittävän laaja, että me tiedämme, että se yleissivistys tutkinnon suorittaneella todella myöskin on.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi tässä kannatti myös viittä pakollista ainetta. Mutta jos meillä olisi viisi pakollista ainetta kirjoitettavana, niin se lisäisi valtavasti reputtaneiden määrää, ja sitä ei varmaan ed. Sasikaan halua eikä kukaan meistä. Tämä vapaaehtoisuus (Ed. Gustafsson: Onko edustaja aivan varma?) on sikäli tärkeä asia, että se lisää kyllä motivaatiota, ja siitä on hyvänä esimerkkinä kielikylpyopiskelu. Kielikylpy osoittaa, miten motivaatio pysyy korkeana, kun asia on vapaaehtoinen, ja kukaan siellä ei puhu tvångssvenskasta.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi syytti SDP:tä siitä, että laadun kustannuksella olisimme suosimassa määrää koulutuspolitiikassa. Kyllä heittäisin ed. Sasille niinpäin, että jos kokoomuksen laatukriteereitä aikanaan olisi toteutettu, tuskinpa suomalaiset hyvin sivistyneitä olisivat.

Lisäksi haluaisin tuoda tähän esille sen näkökulman, kun puhutaan motivaatiotekijöistä, että kun Ahvenanmaalla ylioppilastutkinnon rakennekokeilussa ovat olleet koulut mukana, siellä suomen kielen opiskelu on lisääntynyt, vaikkakin kirjoittajien määrä on vähentynyt. Käytännön kielitaito tulee varmasti Ahvenanmaalla lisääntymään ja suomen kielen osaaminen lisääntymään.

Kimmo  Sasi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mitä tulee reputtaneitten määrään, niin on hyvin mahdollista, että jos meillä on viisi pakollista oppiainetta, reputtaneita saattaa olla jonkin verran enemmän. Mutta sanon kyllä, että kun tiedetään, että on viisi pakollista oppiainetta, niin kyllä sitä halukkuutta näitä viittä oppiainetta opiskella on riittävästi. Sanon, että on aika huono sellainen korkeakouluun, yliopistoon menevä opiskelija, joka ei osaa kunnolla matematiikkaa tai joka ei tunne Suomen historiaa. Kyllä minusta nämä perusasiat pitää osata ja se pitää ylioppilastutkinnolla kontrolloida. Sen pitää olla laatukoe eikä niin, että se on vain se, että saa ylioppilaslakin, mutta koe ei kontrolloi sinänsä osaamista yhtään mitenkään. Sen pitää olla osaamiskontrollikoe, ja mitä tulee tasoon, tässä on juuri kysymys siitä, halutaanko kunnon taso ylioppilaskirjoituksissa vai halutaanko, että mahdollisimman moni pääsee ylioppilaaksi. Mielestäni meidän pitää yhteiskunnallisesti arvioida, mikä on se oikea taso, ja kun se on määritelty, niin sen jälkeen on pidettävä kiinni siitä, että laatu on riittävän hyvä.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Edellisellä kertaa sanoin "tack" eli kiitin ed. Sasia siitä, että hän lopetti puheenvuoronsa. Mutta tällä kertaa haluaisin, puhemies, todeta noin oikein ääneen paikaltani, että, ed. Sasi, sen näkee kyllä, että te ette ole koskaan toiminut opettajana, ette ainakaan ruotsin kielen opettajana. Nimittäin kun te väitätte sitä, että ylioppilastutkinto esimerkiksi olisi merkki siitä, että osaa ruotsin kieltä, niin minä väitän pitkäaikaisena opettajana, että se ei valitettavasti ole merkki siitä. Jos joku kirjoittaa sen alimman arvosanan ruotsin kielessä, ed. Sasi, niin hän vielä sekoittaa verbit "vara" ja "ha". Näillä taidoilla jo pääsee Suomessa ylioppilaaksi ruotsin kielestä tänä päivänä. Se ei merkitse todella osaamista.

Mutta, puhemies, haluaisin myöskin ihmetellä sitä, onko puheenjohtajaehdokas Sasi saamassa laajaa kannatusta kokoomuksesta näkemyksilleen. Minusta tuntuu, että ei ole, ja ehkä ihan viimeisenä: Tuntuu siltä, että ne, jotka täällä salissa saavat Hufvudstadsbladetiin kirjoittaa kolumnejaan, ovat kaikkein innokkaimpia tämän pakkoruotsin puolustajia. Heihin kuuluu ed. Sasi, joka myöskin — en aina jaksa lukea (Puhemies koputtaa) hänen kaikkia vuodatuksiaan — saa kirjoitella sinne.

Kimmo  Sasi  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viimeisenä vastauspuheenvuorona haluan vain todeta sen, että henkilön, joka kirjoittaa ruotsin kielen eikä osaa tehdä eroa olla- ja omistaa-verbien, vara- ja ha-verbien välillä, ei mielestäni myöskään pitäisi päästä lävitse ruotsin kielessä. (Ed. Elo: Ei pitäisi päästä, mutta näin on!) Täytyy sanoa, että mielestäni hänellä ei ole silloin myöskään riittäviä edellytyksiä korkeakouluopintoihin. Kyllä opinnoissa pitää pitää huolta siitä, että osaa vähän paremmin sitä ruotsin kieltä, jotta voi myöskin läpäistä ylioppilaskokeen.

Antti Kaikkonen /kesk:

Ärade talman! Först vill jag säga att det är ganska roligt att så många riksdagsledamöter har talat svenska i den här diskussionen, men jag tror att för mig och för er också är det bättre att jag talar finska här. (Ed. Sasi: Sen minä kyllä uskon!)

Arvoisa puhemies! Haluaisin tuohon ed. Elon viimeksi esille nostamaan asiaan yhtyä. Pitää paikkansa se, että aika moni niistä, jotka heikoimmilla arvosanoilla kirjoittavat, joilla motivaatio on hyvin heikko ollut, käytännössä vuoden parin päästä kirjoitusten jälkeen ei ruotsia käytännössä osaa tai osaa ollenkaan. Eli siinä mielessä yhdyn tuohon ed. Elon näkemykseen.

Arvoisa puhemies! Uusi lukiolaki on ollut sivistysvaliokunnan käsittelyssä tänä keväänä. Tällä viikolla sitä puidaan myös istuntosalissa ja ensi viikolla siitä tullaan sitten äänestämään. Lukiolain pääasiallinen sisältö on se, että abiturientin tarvitsee kirjoittaa pakollisena aineena ylioppilaskirjoituksissa pelkästään äidinkieli. Muut kolme pakollista ainetta voi itse valita vaihtoehtoina toinen kotimainen kieli, vieras kieli, matematiikka ja reaali. Monelle tämä tarkoittaa käytännössä niin kutsutun pakkoruotsin poistumista. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön kaikissa lukioissa ensi keväänä loppuun saatettavista tutkinnoista alkaen.

Ylioppilastutkinnon rakennekokeilua, jossa vain äidinkieli on pakollinen kirjoitettava aine, on toteutettu jo vuodesta 95 alkaen. Siitä on ollut selvästi myönteisiä kokemuksia, joita muun muassa ed. Hänninen ansiokkaassa puheenvuorossaan toi hyvin esille.

Erityisesti ruotsinkielinen vähemmistö on ollut huolissaan lakimuutoksesta. Huoleen tuskin on syytä, sillä rakennekokeilulukioissa ruotsin on vapaaehtoisuudesta huolimatta kirjoittanut opiskelijoiden suuri enemmistö, noin 90 prosenttia ylioppilaista. Toisaalta on huomioitava, että uusittu kielilaki takaa maan kaksikielisyyden. Lukioissa tullaan edelleenkin opiskelemaan toista kotimaista kieltä, nyt vain sen kirjoittaminen olisi valinnaista kaikille abiturienteille. Se myös kannattaa kirjoittaa. Todistettu toisen kotimaisen kielen taito on välttämättömyys monessa työpaikassa.

Rakennekokeilun vakinaistaminen on järkevä koulutuspoliittinen uudistus. Jatkossa ylioppilastutkinnon kielipainotteisuutta on korjattava reaaliaineiden suuntaan. Esimerkiksi ainereaalista saatu pistemäärä voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Muutoinkin reaalin vahvistamiseen on jatkossa syytä mennä. Esimerkiksi yhteiskunnallisten aineiden opetuksen olisi syytä olla nykyistä laajempaa ja syvempää. Derivaattaa kyllä opetetaan, mutta miten on demokratian laita? Pythagoras on lukiolaisille tuttu, mutta onko Paasikivi? Näitä painopisteitä on syytä tarkastella mahdollisimman ripeällä aikataululla.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä totean, että on myös tärkeää, että lukio-opetus ei kohdistuisi ainoastaan ylioppilaskirjoituksia ja sitä seuraavaa ylioppilasjuhlaa varten. Ylioppilastutkintoa ja sivistystä tarvitaan ensisijaisesti elämää, ei niinkään sukulaisia varten.

Arvoisa puhemies! Ainakin näin sen pitäisi olla.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt esillä oleva lakiesitys lukiolain muuttamisesta on mielestäni kannatettava. Lakimuutoksessa on puhuttanut ja aiheuttanut vastustakin ruotsin kielen pakollisuuden poistaminen ylioppilaskirjoituksista. Itse pidän tätä muutosta ja valinnaisuuden lisääntymistä hyvänä asiana unohtamatta kuitenkaan ruotsin kielen tärkeyttä yhteiskunnassamme.

Ruotsin kielen opiskelun pakollisuus on puhuttanut nuoria jo pitkään. Pakolla ei mielestäni saavuteta parhaita tuloksia oppimisen kannalta. Se ei myöskään luo myönteistä suhtautumista kieltä kohtaan, mikä on harmittavaa toisen kotimaisen kielemme kannalta. Uskon, että vapaaehtoisuuden korostamisella pääsemme parempiin tuloksiin ja muutoksen kautta voimme jopa lisätä kiinnostusta kieltä kohtaan.

Myös opetusministeriön työryhmä on todennut valinnaisuuden kasvun ja tutkintojen pakollisuuden vähentymisen ennemminkin lisäävän motivaatiota lukea kiinnostavia aineita. Muutoksen yhteydessä on esiintynyt pelkoa siitä, että nuorisomme jättäisi ruotsin kielen kirjoittamatta ylioppilaskokeissa sen pakollisuuden poistuttua, mutta niin kuin jo tehdyistä tutkimuksista käy ilmi, vain noin 11 prosenttia kokeilulukioiden abiturienteista jätti toisen kotimaisen kirjoittamatta. Järkevä nuorisomme tulee varmasti jatkossakin kirjoittamaan ruotsin kielen ylioppilaskirjoituksissa ymmärtäen sen hyödyllisyyden tulevaisuutta ja ennen kaikkea työelämää ajatellen.

Oppilaanohjaukseen lukioissa onkin kiinnitettävä huomiota. Nuorille tulee kertoa kattavasti ruotsin kielen, kuten myös muiden aineiden, tärkeydestä ja hyödyllisyydestä ylioppilaskirjoitusten valintavaiheessa. Opettajien ja oppilaanohjaajien tulee kertoa, että useimmissa työ- ja opiskelupaikoissa edellytetään ruotsin kielen opintoja. Ruotsin kielen opinnoilla on myös oman itsen kannalta merkitystä monessa mielessä.

Nyt käsittelyssä oleva muutos vaikuttaa myös siihen, että ruotsin kielen opetuksen laatuun on panostettava enemmän kuin nykyään. Opetuksen laadun parantuessa muutos palvelee opiskelijoiden etua. Myös pohjoismaisella yhteistyöllä on tärkeä merkitys yhteiskunnassamme, ja sen toimivuutta ruotsin kielen laaja opiskelu lukiossakin tukee. Erityisen tärkeää on oppilaanohjaus niiden opiskelijoiden kohdalla, joilla ei jostakin syystä ole itsellä mahdollisuutta valita tai nähdä tulevaisuutensa kannalta parhaita vaihtoehtoja tai joilla ei ole esimerkiksi vanhempien tukea ja ohjausta valintoja tehdessä.

Rakenneuudistus nykyiseen ylioppilastutkintomalliin on ylipäätään tarpeellinen. Ylioppilaskirjoitusten arvosanoille annetaan mielestäni turhan paljon painoa yhteiskunnassamme. Koko lukioajan painotetaan edessä olevia ylioppilaskirjoituksia. Eikö olisi tärkeämpää keskittyä varsinaiseen opetukseen ja oppimiseen laajasti elämää varten eikä liiaksi vain ylioppilaskirjoituksia varten?

Onhan syytä muistaa, että rakennekokeilu ei vaikuta lukion opetussuunnitelmaan lainkaan. Toisen kotimaisen kielen opiskelu säilyy edelleenkin pakollisena, ja kurssimäärä säilyy ennallaan. Tämän opetuksen laatuun olisi siis panostettava enemmän kuin ylioppilaskirjoitusten aineen pakolliseen tenttimiseen. Tämän ylioppilaskokeen turhan voimakkaan korostamisen kannalta ovat hyviä myös ajatukset siitä, että lukion päästötodistusta painotettaisiin ylioppilaskirjoitusten arvosanoja enemmän tai ainakin niiden kanssa samantasoisesti. Päästötodistus on kuitenkin osoitus useamman vuoden työstä ja osaamisesta. Tosin tätäkään ei liikaa saisi painottaa esimerkiksi korkeakouluihin opiskelijavalintoja tehtäessä, vaan rinnalla tulee jatkossakin olla mielestäni pääsykoeväylä.

Lukiolaisten Liiton kannanotoissa on korostettu, ettei toisen kotimaisen kielen valinnaisuus ylioppilastutkinnossa vähennä lukiokoulutuksen antamaa sivistystä. Yleissivistyksen on ajateltu tulevan parhaiten mitatuksi siten, että kirjoituksissa on valittavana useita erilaisia aineita pikemminkin, kuin pakottamalla opiskelija joidenkin tiettyjen aineiden kokeisiin. Olen tästä Lukiolaisten Liiton kanssa aivan samaa mieltä. Todellista sivistystä on mielestäni avarakatseisuus ja laaja-alaisuus.

Opetusministeriön tekemästä selvityksestä kävi ilmi, että lukiolaisten, rehtoreiden ja virkamiestyöryhmien sekä kuntien päättäjienkin keskuudessa on myös laajasti suhtauduttu nyt käsittelyssä olevaan uudistukseen myönteisesti. Selvitysten mukaan kaikki kokeiluun osallistuneet lukiot haluaisivat jatkaa rakennekokeilumallin mukaisesti. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon, että kun rakennekokeilu laajennettiin nykyiseen mittaansa syksyllä 2002, kokeiluun mukaan haluavia lukioita ilmoittautui 372 kappaletta, melkein 80 prosenttia kaikista lukioista. Tämä kertoo hyvin asianosaisten mielipiteen uudistuksesta.

Arvoisa puhemies! Pidän tärkeänä, että opetuksen laatua kehitetään jatkuvasti. Samoin on tärkeää, että opetusrakennetta ja koulutusjärjestelmämme kehittämistä pohditaan säännöllisesti. Uusiin ajatuksiin ja muutoksiin tulee suhtautua myönteisesti ja nähdä niiden mahdollisuudet. Koulutusjärjestelmän jos minkä tulee vastata ajan haasteisiin ja yhteiskunnasta nouseviin tarpeisiin. Tänä päivänä näitä ovat pitkälti kansainvälistyvässä maailmassa tarvittavat erityistaidot, joita esimerkiksi laajat ja vapaaehtoiset kieliopinnot tukevat.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä vielä tuoda esiin myös sen, että myös lukioissa tulisi korostaa kasvua ihmisyyteen ja ihmisenä kasvamista. Ei pelkästään lukuaineiden vaan myös sosiaalisten taitojen opettaminen ja niissä tukeminen on tärkeää. Mielestäni tämä on ainoa tie todelliseen sivistykseen.

Mikko Elo /sd:

Värderade talman! Allra först vill jag säga hur mycket jag sätter värde på det svenska i Finland och också det arbete som finlandssvenskarna utfört här i landet under långa tider. Men att bibehålla svenskan som obligatoriskt ämne i skolan har ingenting att göra med kunskaperna i svenska språket eller med tvåspråkigheten i vårt land.

Personligen tycker jag att det har varit en väldigt stor rikedom för mig att jag har studerat svenska i skolan, har studerat svenska eller nordisk filologi vid universitet och att jag åtminstone själv tycker att jag behärskar svenska språket. Men som sagt, så är det ofta så att de som inte riktigt behärskar språket talar liksom mest eller varmast för att bibehålla svenskan som obligatoriskt ämne också i studentexamnen eller i allmänhet i skolan.

Puhemies! Ruotsin kielen osaamisella ja kaksikielisyydellä ei todella minun mielestäni ole mitään tekemistä pakollisen ruotsin kielen opetuksen kanssa. Osaaminen on aivan eri asia kuin pakkoruotsi, jota noin 40 prosenttia yläasteella lukee kolmen vuoden ajan eikä sen jälkeen jatka ruotsin kielen opintoja. Ei kulu kuin vuosi pari, niin he eivät enää muista oikeastaan sanaakaan siitä, mitä he ovat ruotsia oppineet koulussa. Tämä on todella suuri ongelma. Jotta sitten ruotsin kielen opiskelusta olisi hyötyä, sitä pitäisi todella osata. Siinä olen ed. Sasin kanssa samaa mieltä. Mutta kun opettajana todella, esimerkiksi 90-luvun alkupuolella vielä ammattikorkeakoulussa, jonne tuli ylioppilaita, huomasi sitten viime vuosien aikana sen osaamisen tason jatkuvasti heikkenevän, niin olen todella huolestunut siitä, kuinka vähäisellä osaamisella tänä päivänä ruotsin kielessä voidaan päästä ylioppilaskirjoituksissa läpi.

Mitä tulee kaksikielisyyteen, jota muun muassa valiokunta tässä korostaa omassa mietinnössään, niin ei sillä, että opiskellaan ruotsia pakosta, ole mitään tekemistä kaksikielisyyden kanssa. Minä kysyn nyt, pyydän teistä jokaista suomenkielistä pistämään käden sydämelle ja sanomaan, kuinka kaksikielisiä te olette, kun te olette opiskelleet ruotsia ylioppilastutkinnon ja ehkä sitten tämän kielikokeen ja vähän enemmänkin. Minä väitän, että aika harvat suomenkieliset voisivat tässä salissa sanoa, että he ovat todella kaksikielisiä. Mutta suomenruotsalaiset tietysti ovat eri asia, he ovat kaksikielisiä, aika monet heistä, koska on paljon helpompi tietysti oppia suomea täällä. Sitä paitsi olen vähän huolissani myöskin suomenruotsin käytöstä, koska niillä paikkakunnilla, mitkä ovat kaksikielisiä, sanotaan nyt Helsinki, Turku, tällaiset alueet, ruotsin kielihän alkaa jo degeneroitua niin, että se on suurin piirtein puoliksi ruotsia ja puoliksi suomea. Siitä kannattaa suomenruotsalaisten olla todella huolissaan, minkälaista kieltä tänä päivänä puhutaan. Mutta ehkä siihenkin asiaan sitten voidaan palata.

Puhemies! On hyvä, että tämä hallituksen esitys nyt on tullut tänne ja että se hyväksytään. Siihen jää edelleen minun mielestäni ongelmia. Kun väitän olevani asiantuntija tällä alalla, niin väitän, että tämä pakollisuus jää edelleen ongelmaksi, koska sillä ei kyllä mitään voiteta. Vapaaehtoisuus olisi varmaan paljon parempi pohja ruotsin kielen opiskelulle ja todelliselle osaamiselle ja mahdollisesti sille, että monet tai ainakin jotkut suomenkieliset voisivat sanoa, että he ovat käytännössä kaksikielisiä, että todella osaisivat ruotsia niin hyvin.

Kyllä olen esimerkiksi television ruotsinkielisissä uutisissa katsellut monia akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka ovat tämän kielikokeen suorittaneet, ja joskus on tullut mieleen kyllä, että olisi ollut parempi olla antamatta lausuntoa ruotsin kielellä, koska se ruotsin kieli on niin avutonta. Mutta jokainen arvioikoon itse oman taitonsa. Useimmiten meillä suomalaisilla näyttää edelleen olevan se kuva, että me osaamme paremmin kuin me todellisuudessa osaammekaan. Jokainen arvostaa omia taitojaan enemmän kuin ilmeisesti käytännössä olisi syytä.

Mitä tulee sitten tähän jatkoon, niin täällä on jo käynyt esille se, että meillehän jää kuitenkin tämä virkamiestutkinto niin ammattikorkeakouluun kuin yliopistoihin. Jos ei osata ruotsia, niin on aika vaikea jatkaa silloin opintoja esimerkiksi ammattikorkeakoulussa, ja palaan tähän ed. Valpaksen esitykseen, minun mielestäni ed. Valpas on oikeilla jäljillä siinä, että tällaista ammatillista osaamista, käden taitojen osaamista pitäisi lisätä merkittävästi, sen arvostusta pitäisi lisätä, mutta sitä ei kyllä pitäisi minun mielestäni sekoittaa yleissivistävään koulutukseen.

Minun mielestäni meillä on ammatillinen koulutus, jonka laatu on hyvä, jota voidaan edelleen parantaa, meillä on lukiokoulutus, jonka laatua pitää parantaa, mutta ei mielestäni pidä lähteä siitä, että näitä entistä enemmän sekoitetaan toisiinsa. Minusta pitää lähteä siitä, että yhteiskunta palkallisesti ja muuten arvostaa mestarin tutkintoa siinä kuin maisterin tutkintoa. Tämä on saksalainen lähtökohta. Minun mielestäni saksalaiset ovat onnistuneet tässä oikein hyvin. Sen takia minä haluaisin kyllä kehittää näitä kahta väylää rinnakkain muun muassa niin, että ammatillisessa koulutuksessa esimerkiksi tulee entistä enemmän teoreettisia valmiuksia, kielivalmiuksia, matemaattisia valmiuksia, mutta että esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa voisi olla vaikka linja, jossa pelkästään olisi, sanotaan, tai lähes pelkästään, tätä käsien taidon korostusta, koska meillä on sitten paljon sellaisia, joilla on todella suurta lahjakkuutta käsien taitojen osalta, mutta he eivät ole kiinnostuneet teoreettisista opinnoista. Minusta tuntuu, että esimerkiksi opintojen keskeyttäminen osaksi liittyy tähän, että osalle ikäluokasta jopa ammatilliset opinnotkin ovat liian teoreettisia.

Puhemies! Mitä tulee sitten tähän pakolliseen ruotsin kielen opiskeluun Suomessa, niin voin sanoa kyllä, kun tuolla Euroopassa olen ehkä ollut enemmän kuin monet muut kansanedustajat, että Suomen tilannetta ei todella muualla ymmärretä. Kun sanon, että meillä ruotsi on ainoa pakollinen kieli suomen lisäksi, niin kukaan ei tahdo ymmärtää. Miksi, kysytään. Tosin riikinruotsalaiset kyllä kysyvät, minkä takia, herra Elo, te ette kannata pakollista ruotsin kielen opiskelua, ja sitten minun vastakysymykseni on, että hyvät ystävät, miksi ette sitten opiskele suomea siellä pakolla. Siellä on suurin piirtein saman verran suomalaisia Ruotsissa kuin on suomenruotsalaisia täällä. Minä ymmärrän historiallisen taustan, minä ymmärrän sen, (Ed. Nylander: Ymmärrättekö?) että tämä on provokatiivinen kysymys, mutta joka tapauksessa minun mielestäni tämä on todella asia, joka on — vielä kerran korostan — kaikkien meidän suomalaisten, joihin lasketaan suomenruotsalaiset. Kaikki saavat ottaa kantaa tähän, mutta kyllä minun mielestäni on nimenomaan suomalaisen enemmistön asia tästä asiasta keskustella ja päättää siitä.

Puhemies! Haluan vielä kerran sanoa, että kun peruskoulu tuli, niin silloin vain noin 20 prosenttia ikäluokasta opiskeli ruotsin kieltä pakollisena aineena, ja yhtäkkiä se olikin 100 prosenttia. Minä väitän, että todellinen osaaminen ei ole lisääntynyt 60-luvusta yhtään mihinkään. (Ed. Kallis: On valtavasti!) — Todellinen osaaminen, ed. Kallis, joka olette ruotsinkielinen.

Puhemies! Ehkä tässä vielä lopuksi sitten haluaisin sanoa Rkp:n asennoitumisesta. Kun nyt Rkp:n kannatus, josta en ole kovin paljon huolissani, laskee, niin olen jo aikaisemminkin täältä esittänyt, kannattaisiko Rkp:n joskus mennä itseensä ja miettiä, että kun Rkp on yrittänyt ottaa monopolin ruotsin kielen opetuksessa ja opettaa meille suomenkielisille, mikä meille on hyvä, niin onko se syy, minkä takia Rkp:n kannatus jatkuvasti laskee. Mutta sekin on Rkp:n asia arvioida tätä. Ei se ole minun asiani.

Puhemies! Mitä sitten tulee tähän jatkoon, niin olen esittänyt aikaisemminkin toivomuksen, että hallitus valmistelisi tämmöisen selonteon siitä, mitä kieliä Suomessa pitäisi opiskella. Esimerkiksi haluan tässä tuoda esille, että kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 95, niin silloin näytti, että sen ranskan kielen osalta, joka on Euroopan unionin keskeinen kieli, niin kukaan ei hievahtanut mihinkään. Näytti, että sillä ei ollut mitään merkitystä, että suomalaisten pitäisi osata paljon enemmän ranskaa kuin aikaisemmin. Englantihan, niin kuin olen sanonut, bad english, on varmaan tavallisin kieli, mitä me suomalaisetkin osaamme vieraista kielistä suomen kielen lisäksi. Se on varmaan paljon tavallisempaa kuin ruotsin kieli. Sen takia haluan korostaa sitä, että me tarvitsemme paljon monipuolisempaa kielitaitoa kuin tällä hetkellä. Me tarvitsemme todella hyvää kielitaitoa, täsmällistä kielitaitoa. Täällä tuntuu, että mestareita ovat ne, joilla on erittäin vähän kokemusta ainakin tämän asian opiskelun ja opettamisen suhteen, ainakin opettamisen suhteen.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli todellakin ilo kuunnella siinä mielessä ed. Elon puheenvuoroa, että hän teki selkeän eron ammatillisen koulutuksen ja yleissivistävän koulutuksen välillä. Minun mielestäni pitää todellakin olla lähtökohta se, että näitä ei sekoiteta. Jos ajatellaan, että nyt on kuitenkin mahdollisuus kaksoistutkintoon, niillä, joilla on kykyä ja taitoa hoitaa se, ei ole mitään pussinperiä.

Mutta haluaisin vaan senkin kysymyksen esittää, mikä on sosialidemokraattien yleinen käsitys. Olen käsittänyt, että siellä on aivan toisenlainen kanta tähän puhtaaseen malliin ja sitten tähän niin sanottuun nuorisoasteen mallin. Minun mielestäni on hyvä, että niillä on yhteistyötä ja tietyillä aloilla mutta että ne säilytetään puhtaina myös tulevaisuudessa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä pelkään, että tämä hallituksen esitys, joka ilmeisesti saa nyt eduskunnan enemmistön hyväksymisen, on vain ensi vaihe myös ruotsinkielisen opetuksen vähentämisen suuntaan. Tästä syystä en tule kannattamaan tätä hallituksen esitystä.

Me olemme ed. Elon kanssa kiertäneet aika paljon Euroopassa, ja täytyy sanoa, että suomen kielilainsäädännön esittely on ollut se rikkaus, jolla me olemme voineet monta kertaa erilaisissa konfliktitilanteissa ikään kuin opastaa, mitä pitäisi tehdä, jotta erilaiset kielelliset yhteentörmäykset ja jopa yhteenotot voitaisiin eurooppalaisissa yhteiskunnissa estää. Suomen esimerkki on ollut hyvä, ja mielestäni on huonoa se, että Suomi on tästä esimerkistä luopumassa.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Äskeisessä puheenvuorossani viittasin lähinnä ed. Valppaan puheenvuoroon, jossa vaadittiin vielä pitkälle menevämpää ratkaisua. Hänhän puhui siitä, että tulisi ammatillisia aineita ylioppilaskirjoituksiin. Minulla ei ole mitään nykyistä järjestelmää vastaan, jossa kahden tutkinnon suorittaminen samanaikaisesti on mahdollista. Se on ihan hyvä järjestelmä sellaisenaan, mutta jos edelleen muutettaisiin sitä siihen suuntaan kuin ed. Valpas esittää, en tahdo uskoa sen mallin hyvyyteen.

Mitä ed. Laakson puheenvuoroon tulee, ed. Laakso, me olemme menestyksellä esitelleet tätä Ahvenanmaan mallia siellä Euroopassa. Kyllä suurin osa eurooppalaisista ihmettelee sitä, että kun tässä maailmassa meillä on ruotsi ainoa pakollinen kieli suomen kielen lisäksi, miten me maailmalla tulemme toimeen, kun sillähän nyt ei tule, ei suomella eikä ruotsilla Pohjoismaiden ulkopuolella missään toimeen. Mutta kyllä ed. Laaksokin muuten ihan hyvin on englannin kielellä pärjännyt Euroopan neuvostossa.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Olen itsekseni monta kertaa ihmetellyt, minkä takia suomenkielisissä piireissä suhtaudutaan niin kielteisesti ruotsin kielen opettamiseen ja oppimiseen. En ole vastaavanlaista huomannut ruotsinkielisissä piireissä. Siellä kaikki, ainakin suuri enemmistö, kovin innokkaasti opiskelevat suomea ja pitävät erittäin tärkeänä, että osaavat sen kielen. Kyllä totuus on se, että monikielinen ihminen saa elämästään paljon enemmän irti.

Minun mielestäni voimassa oleva laki on hyvä. Sitä ei tarvitsisi muuttaa. Pakollisia aineita tarvitaan, koska silloin tietää, että on pakko, jos aikoo tutkinnon suorittaa, opiskella, pitää lukea, niin että selviytyy siitä kokeesta. Jos ei ole mitään pakkoa, kyllä se motivaatio enemmän tai vähemmän laskee. Minä luulen, että me voimme kaikki mennä itseemme. Jos ja kun aine oli pakollinen, oli pakko jopa joskus kesäisinkin opiskella lukioaikana, jotta olisi selviytynyt ylioppilaskirjoituksista. Itse olen syntynyt ja kasvanut täysin yksikielisessä perheessä, ja oli joskus jopa vaikeuksia toisen kotimaisen kielen kanssa. Enää ei ole niin suuria ongelmia.

Täytyy myöskin todeta, että kyllä vuosien varrella paineet nimenomaan toisen kotimaisen kielen tekemiseksi vapaaehtoiseksi ovat vuosi vuodelta kasvaneet. Aina se on kuitenkin kaatunut pääministerin kantaan. Muistan hyvin, miten opetusministeri Uosukainen yritti sitä ja pääministeri Aho Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa ilmoitti, että hän on pakollisen aineen kannalla. Edellisellä kaudella ministeri Rask yritti ja pääministeri Lipponen ilmoitti, että ei lakia muuteta. Nyt opetusministeri Haatainen teki esityksen ja sai kannatusta pääministeri Vanhaselta ja peli oli tavallaan pelattu.

Kun luin lehdestä, että pääministeri Vanhanen on tämän uudistuksen takana, ymmärsin hyvin, että se tulee menemään läpi. Pidin sitä huonona asiana. Kun tässä on keskusteltu siitä, kuka on tehnyt mitäkin ruotsin kielen hyväksi, me ruotsinkieliset kaikissa muissa puolueissa saamme aina kuulla, että me emme tee yhtään mitään, ainoa joka tekee jotain, on ruotsalainen kansanpuolue. No, ei se minua vaivaa. Olen siihen jo tottunut. Mutta kun tuon näin, tiesin, että nyt tämä menee kaiken järjen mukaan läpi. Kun suomenkielisistä rehtoreista lähes kaikki kannattivat uudistusta, ruotsinkielisistä rehtoreista 21 prosenttia kannatti, ja oli myöskin näyttöä siitä, että valtaosa kirjoitti kuitenkin tämän toisen kotimaisen, vaikka se oli vapaaehtoinen, totta kai meikäläinen ymmärsi, että tämä tulee menemään läpi. Jos näin kävisi, että kirjoitetaan ja tulokset paranevat, eihän kukaan voi sellaista vastustaa, ei pidä vastustaa, jos se todella johtaa tuohon. Minulla oli kuitenkin pientä — ja on edelleen — epäilyä, että näin voi käydä, että vuosien jälkeen, ehkä viiden vuoden jälkeen, kymmenen vuoden jälkeen, kirjoittaa ehkä vain 50 prosenttia ja taso voi laskea. Mitä jos taso laskee? Silloin tällä lailla tehdään karhunpalvelus tälle kansalle.

Minä olin yhteydessä vihreitten ed. Janina Anderssoniin, minä keskustelin vasemmistoliiton ed. Lapintien kanssa, minä keskustelin kokoomuksen edustajien kanssa, minä keskustelin keskustan johtohenkilöitten kanssa eräästä mallista. Se malli oli se, että kirjoitetaan pykälään — ihan otetaan pykälä — että jos käy niin kuin pelättävissä on, että tämä joukko, joka kirjoittaa, putoaa esimerkiksi alle tietyn prosentin, puhuin 80 prosentista, silloin palattaisiin vanhaan. Tämä sai hyvää kannatusta kaikissa näissä ryhmissä, joiden kanssa asiasta keskustelin.

Kun Rkp:n ryhmäpuheenjohtaja kertoi, miten ed. Henrik Lax kutsui ruotsinkieliset kansanedustajat palaveriin, sielläkin toin sen asian esille ja se sai hyvän vastaanoton, niin kuin jo totesin, niissä piireissä, joissa olin keskustellut asiasta. Rkp valitettavasti suhtautui vähän, uskallan sanoa, ylimielisesti, penseästi tällaiseen ajatukseen.

Minä olisin toivonut todella, että tämä olisi ottanut tulta ja sitä olisi ajettu hallituksessa. Ministeri Tuomioja syytti kyllä ruotsalaista kansanpuoluetta siitä, että tätä ei otettu hallitusneuvotteluissa esille. Se on hallituspuolueitten asia. Minä en puutu siihen eikä minulla ole mahdollisuuttakaan siihen puuttua, mitä hallitusneuvotteluissa neuvotellaan, mistä neuvotellaan ja minkälaista keskustelua käydään. Ed. Sasi moitti Rkp:tä siitä, että se ei tehnyt tästä luottamuskysymystä, hallituskysymystä. Siitäkin ryhmä päättää itse, puolue päättää, tekeekö se hallituskysymystä siitä vai ei.

Kun me olimme hallituksessa ja syksyllä 94 lokakuussa pääministeri Aho ja ministeri Viinanen ilmoittivat, että kehitysmäärärahoja leikataan, me ilmoitimme, että jos näin käy, jos leikataan niin kuin esitetään, silloinen kristillinen liitto jättää hallituksen. Hyvin asiallisesti ilmoitimme tämän, koska pidimme sitä erittäin tärkeänä sillä hetkellä. Mikä oli lopputulos? Lopputulos oli se, että hallitus perui suunnitelmansa leikata kehitysyhteistyörahoja. Me menettelimme, niin kuin pidimme oikeana, ja Rkp on menetellyt tavalla, jota Rkp pitää hyvänä, mutta Rkp:n pitää myöskin ymmärtää, että voi tulla kritiikkiä siitä, että tätä asiaa ei ajettu niin voimakkaasti kuin toivottiin. Mutta tietenkin on aina helppo sieltä huutaa, että hoitakaa te tämä asia. Se ei ole helppoa hoitaa, jos ei se, jolla on mahdollisuus panna panoksia peliin, pane niitä panoksia. Ei meillä ollut eikä ole sellaisia panoksia. Tämä vain korjauksena siihen keskusteluun, joka on tässä vallinnut ja esiintynyt, kun Rkp:n ryhmäpuheenjohtaja vähän syytti ed. Janina Anderssonia. Tästä korokkeelta sanon, että paljon enemmän tästä olen keskustellut ed. Janina Anderssonin kanssa ja muitten ruotsinkielisten kanssa. He ovat olleet aktiivisia ja ovat olleet yhteydessä minuun, mutta vähemmän yhteyttä on kyllä otettu Rkp:n taholta. Mutta miksi, sitä en tiedä.

Joka tapauksessa toisessa käsittelyssä tulen esittämään ponnen, joka on yhtäpitävä sen kanssa, jota esitin näille kaikille ryhmille silloin, kun asia oli ajankohtainen, eli asiaan palataan, pykälän sanamuotoon palataan, mikäli käy niin, että alle 80 prosenttia lukiolaisista, ylioppilaskokelaista jättää kirjoittamatta. (Ed. Ranta-Muotio: Onko puhuja tosissaan?) — Kyllä puhuja on aina tosissaan.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kun ed. Kallis puheenvuoronsa alussa ihmetteli sitä vastenmielisyyttä, mitä suomenkielisten keskuudessa on ruotsin kieltä kohtaan, henkilökohtaisesti haluan korostaa sitä, että kielten oppiminen, ed. Kallis, ei ole kovin yksinkertainen asia. Se, että ihminen oppii todella hallitsemaan jonkun itselleen vieraan kielen, vaatii valtavan määrän työtä, niin kuin ed. Kallis on varmaan elämänsä varrella myöskin oppinut.

Kun ed. Soininvaara esimerkiksi aikaisemmin puhui, että annettaisiin ylioppilaskirjoituksissa ainoastaan yksi arvosana kielistä, se osoittaa sitä, että hän ei todella tunne yhtään tätä asiaa, mistä hän puhuu. Yhdenkin vieraan kielen, ja tässä tapauksessa toisen kotimaisen kielen, taitaminen vaatii, siis todella osaaminen, valtavan määrän työtä, uskomattoman määrän työtä, ja sitä ei valitettavasti kaikilla ole halua tehdä. Kyllä kansa tietää, eli suomenkieliset lähtevät varmasti siitä, että monta kertaa heille yksinkertaisinta on oppia englanti ja sitten yrittää pärjätä sillä maailmalla.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Varmasti ed. Elo on osittain oikeassa tuossa, mutta kyllähän me omilla puheillamme ja kirjoituksillamme voimme vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Jos me kirjoitamme ja puhumme myönteisesti oppimisesta ja toisen kotimaisen kielen tärkeydestä ja suuresta merkityksestä, kyllä me vaikutamme silloin yleiseen mielipiteeseen. Minkä takia minä sanoin, että olen jonkin verran ihmetellyt sitä, että suhtaudutaan kielteisesti, kun taas ei toisessa kieliryhmässä suhtauduta ollenkaan kielteisesti esimerkiksi suomen kielen oppimiseen? (Ed. Elo: Jokainen ymmärtää suomen kielen osaamisen tarpeellisuuden!) — Ymmärtää, mutta niin pitäisi myöskin toisessa kieliryhmässä ymmärtää. Miksei opettaja Elo tai ed. Elo, joka on toiminut opettajana, vähän enemmän tästä myönteisestä puolesta puhuisi? Olen huomannut kyllä, että on ollut vähän päinvastaisia puheita.

Aulis  Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kun Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, niin mielestäni on aivan selvää, että molempien kotimaisten kielten täytyy olla pakollisia kouluopetuksessa. Näin on nyt, ja mielestäni näin tulee olla tulevaisuudessakin. Tämän lukiolakiesityksen puitteissa ei millään tavalla puututa kielenopetuksen pakollisuuteen. Tässä on liiaksi mielestäni korostunut se, että tämä pelkkä ylioppilastutkinto nyt muuttaisi jotenkin radikaalisti näitä asioita.

Kahdeksan vuoden rakennekokeilu on ollut riittävän pitkä aika. Siitä on saatu hyviä kokemuksia. Asiantuntijat, rehtoreista yli 90 prosenttia, yliopistojen rehtorit, monet eri asiantuntijatahot Suomen Kuntaliittoa myöten, ovat sitä mieltä, että kokeilun näin kauan kestettyä tilanne on nyt saatettava yhtäläiseksi koko maassa. Nyt on päätöksenteon aika tässä asiassa.

Tämän kokeilun aikanahan todettiin, että tytöistä lähes kaikki, reilusti yli 90 prosenttia, kuitenkin on valinnut toisen kotimaisen kielen kirjoitettavaksi aineeksi ja pojistakin noin 80 prosenttia, eli kyllä se vapaaehtoisenakin valitaan. Kuten täällä on puhuttu, ylioppilastutkinto on kuitenkin niin kielipainotteinen muutenkin, että valinnaisuus antaa kuitenkin kirjoituksissa tilaa enemmän matemaattiselle puolelle. Mielestäni hallituspuolue Rkp:n edustajien pelko on kyllä ollut liioiteltu ruotsin kielen aseman muuttumisesta vain ylioppilaskirjoituksien perusteella. Opetus säilyy pakollisena, ja näin sen mielestäni pitää ollakin. Itse tunnen hyvin tämän tarpeen, kun tulen suurin piirtein kielirajalta, niin että on lapsesta asti oppinut myös ruotsin kieltä, toista kotimaista, kuulemaan.

Täällä on puhuttu motivaatiosta: millä sitten, kun toinen kotimainen kieli on vapaaehtoinen, kirjoittamiseenkin motivoidaan. Lähetekeskustelussa nostin esille sen, että pitäisi enemmän tutkia sitä, kuinka valtionhallinnon kielitutkinto voitaisiin yhdistää toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoitukseen. Tiedän, että edellisen opetusministerin aikana tästä on käynnistetty selvitys ja siitä on raporttikin tehty, mutta se on jäänyt siihen vaiheeseen. Mielestäni tätä asiaa kannattaisi vielä kehittää eteenpäin. On sanottu, että se ei käy sen takia, että virallisessa kielikokeessa täytyy kuitenkin osoittaa suullinen kielentaito.

Ainakin sen kokemuksen mukaan, mikä itselläni on, kun olen käynyt joskus virallisessa kielikokeessa, kyllä se aika kevyt oli se tutkinto. Kyllä jokainen lukiossa tätä kieltä lukeva joutuu myös suullista taitoa siellä tunnilla varmasti enemmän näyttämään kuin pienessä kielikokeessa. En tiedä, voi olla, että tämä kielikoe tällä hetkellä on jo tehokkaampi ja monipuolisempi kuin se oli aiemmin, mutta jotakin yhtäläisyyttä näistä voisi löytää. Se voisi olla kannustava tekijä.

Muuten kannatan tätä lakiesitystä valiokunnan tekemillä huomautuksilla täydennettynä. Se on hyvä lakiesitys.

Tony Halme /ps:

Ärade talman! Jag är själv ett exempel på vad tvångssvenskan producerar.

Elikkä, arvoisa puhemies, olen itse esimerkki siitä, mitä pakkoruotsi tuottaa. Minut vain pakotettiin ruotsalaiseen kouluun, joten äidinkieleni on ruotsi. Se on avannut minulle kaikki ovet, minkä takia olen täällä. Ruotsi on antanut minulle kaikki työpaikat, ja opin sen myötä paremmin englantia. Mutta minun piti oppia ruotsia, koska olin ruotsinkielisessä koulussa, eli oli se minullekin pakkoruotsia. Kyllä pakkoruotsi pitäisi poistaa, sillä ei kukaan väkisin mitään opi, vaan annetaan niiden opetella, jotka haluavat. He oppivat paremmin, tai laittakaa lapsenne ruotsinkieliseen kouluun, niin he oppivat sitä ruotsia.

Pentti  Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tuohon ed. Halmeen puheenvuoroon vastauspuheenvuoronomaisesti voisi alkuun todeta sen, että jos pakkoruotsilla pääsee eduskuntaan, niin aikamoinen apuvälinehän se on, miksi se pitäisi lopettaa.

Arvoisa puhemies! Monikielisyys on rikkaus ja Suomelle tietysti se, että meillä on virallisia kieliä, ei ainoastaan suomi ja ruotsi, vaan myöskin viittomat. Haluan tässä todeta sen, että kuurojen kohdalta tämän kielen tilanne on todella huono, paljon huonompi kuin ehkä tulemme ajatelleeksikaan, ja perustuslain vastainen tältä osin.

Mutta kansainvälisyys ja valmius kansainvälisyyteen ja kunkin ikäluokan mahdollisimman pitkälle suuntautuva ja monipuolinen koulutus ovat Suomen menestyksen avaimia. Olemme toki, kaikki suomalaiset, siitä ylpeitä, että Suomi on menestynyt eri mittareilla; Pisa Studium on yksi näistä. Täällä on nähty erityisesti Keski-Euroopasta lähes kansainvaellus, kun opettajat ovat käyneet kysymässä, miksi Suomessa koululaitos toimii niin hyvin. Mutta voimme menestyä ainoastaan niin, että meillä on valmiudet hyvään kansainväliseen osaamiseen, ja tässä on koulutus avainasemassa. Se merkitsee sitä, että mahdollisimman laajasti kukin ikäluokka pystytään kouluttamaan, mahdollisimman tehokkaasti ja myös pitkälle. Tämä on Suomelle pienenä kansakuntana ainut tie.

Keskeinen osa koulutusjärjestelmää on ylioppilaskirjoitus ja sen rakenne. Reaaliaineiden merkitys korostuu. Ihmisen mahdollisuus hallita ympäristöään, esimerkiksi käynnissä olevaa ympäristömuutosta, erityisesti ilmastomuutosta, edellyttää tietoa. Maantieteen ja biologian opetus tarjoaa tähän mahdollisuuden. Biologian opetus on avainasemassa geenitiedon lisäämisessä. Dna:n ja geenien rakenne ja toiminta on tärkeää esimerkiksi jokaisen kohdalla henkilökohtaiseksi kysymykseksi tulevien gmo- eli geenimuunneltujen tuotteiden ja organismien suhteen, niiden hallinnassa ja siinä, miten itse kukin tällaiseen tuotteeseen suhtautuu.

Näin ollen tämä aikaisemmin todettu tarkoittaa sitä, arvoisa puhemies, että ylioppilastutkintoa tulee kehittää. Sen kehitystä on tässä laissa, joka nyt on käsiteltävänä, sen 18 §:ssä, katsottu toki ainoastaan eräästä näkökulmasta, kielikysymyksenä, niin sanotun pakollisen ruotsin kielen tai toisen kotimaisen kielen kokeen näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan ylioppilastutkinto vaatisi aivan uutta ja tarkempaa avaamista ja kehittämistä, nimenomaan reaaliaineiden merkityksen korostamista. Mutta itse pidän todellakin monikielisyyttä, kaksikielisyyttä Suomessa rikkautena ja katson tästä näkökulmasta, että välttämättä hallituksen esitys tässä asiassa ei lopputulokseltaan tule olemaan menestys, vaan ehkä se on hiukan lyhytnäköisellä perspektiivillä tehty.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa puhemies! Kun itse on aikuisena työn ohella käynyt lukion ja kirjoittanut niin sanotun pakollisen ruotsin, niin voin kyllä hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei se kyllä herkkua ollut, siitä huolimatta, että lähes kymmenen vuotta on asunut ruotsinkielisellä seudulla siten, että minun kaikki nuoruudenkaverini olivat pääosin ruotsinkielisiä. Tämä, että ei ollut herkkua, johtui lähinnä siitä, että en ollut joutunut käyttämään ruotsin kieltä sen jälkeen kovinkaan paljon ja aikuisena, kun olin poliisitehtävissä silloin kun lukiota suoritin, olin hieman enemmän suuntautunut reaaliaineisiin eli samalla tavoin kuin mietinnön selvitysosassa puhutaan aivan aiheellisesti: henkilöillä, jotka ovat suuntautuneet matematiikkaan tai reaaliaineisiin, pitää olla mahdollisuus nimenomaan siihen suuntaan. Lisäksi olen suorittanut sen pakollisen kielikokeenkin, joka vaadittiin vakinaisen viran hoitamiseen.

Minun mielestäni tämä suuntaus on erittäin hyvä lähinnä senkin johdosta, että koulujen rehtorit suomenkielisistä kouluista jopa 97-prosenttisesti puhuvat nimenomaan vapaaehtoisuudesta. Minun mielestäni pakko ei ole koskaan hyvä, oli se melkein missä asiassa hyvänsä. Minä en oikein usein sosialistiministereitä ole arvostanut enkä heidän tekemisiään kunnioittanut, mutta tällä kertaa täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että ministeri Haatainen on tehnyt suuren työn ja arvokkaan työn ainakin minun mielestäni. Kaikki eivät tietysti ole samaa mieltä, mutta hyvin harva muutoinkaan on samaa mieltä perussuomalaisten kanssa täällä salissa, vaikka kansa onkin samaa mieltä.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! On mukavaa olla kansan kanssa samaa mieltä, kun ed. Elokin täällä sanoi, että kyllä kansa tietää, ja kansa tietää. Tämä pakkoruotsin poistaminen alkaa tästä pykälästä, ja se on hyvä. 10—15 vuotta, niin se pakkoruotsi poistuu peruskouluistakin, koska meillä ei ole varaa enää luetuttaa joka ikäluokalla pakolla kieliä. Siihen tämä on menossa. Varjelkoon, että meillä koulutuspolitiikkaa tehtäisiin kuuden ällän ylioppilaita varten! Kyllä ne, jotka ovat hyviä, pärjäävät aina, mutta me emme saa masentaa tällä kielirummutuksella laajoja kansanrivejä. Jokainen saa opiskella niin monta kieltä kuin lystää, siitä ei ole kysymys.

Mutta vielä sitten: Tällä kielilailla nyt perustellaan tätä pakollisuutta ja ikuisuutta. Kielilaki on susi. Se on erittäin huono, ja se tulee käytännössä muodostumaan rudimentiksi, rasitteeksi. Sille tulee käymään niin kuin Neuvostoliiton perustuslaille, että pumaka on pumaka ja sinänsä hyvä, mutta käytäntö ajaa yli. Niin kuin täällä moni on todistanut, itse asiassa tämä kielitaito ja nämä kielikokeet yliopistolla niin kuin muutkin suoritetaan läpäisyperiaatteella. En minä tiedä yhtään lääkäriä, tuomaria tai muutakaan, jolta olisi jäänyt sen takia toimi saamatta, että ei ruotsin kieltä osaa, ja sehän olisi jo aivan päätöntäkin, jos näin olisi.

Jukka  Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Niin kuin tämä pitkähkö keskustelu on osoittanut, niin tarvetta ehkä isompaan ja perusteellisempaankin ylioppilastutkinnon uudistamiseen on olemassa. Puheenvuoroissa on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle olemassa oleva nuorten koulutuskäyttäytyminen ja myöskin yhteiskunnallinen tarve, itse asiassa laajempi koulutuspoliittinen tarkastelukulma. On luonnollista, että tässä nyt on noussut ylitse muiden tämä niin sanotun pakkoruotsin asema, mutta kun puhumme ylioppilastutkinnosta, jonka institutionaalinen ja yhteiskunnallinen asema on niin merkittävä, niin sitä ei voida ikään kuin eräänlaisessa tyhjiössä arvioida.

Nimittäin voimassa olevat lukio- ja ammatillisen koulutuksen lait edellyttävät tehtävän opiskelijalähtöistä yhteistyötä. Sivistysvaliokunta on eri yhteyksissä viime vuosina korostanut, kuinka ylioppilastutkintoa kehitettäessä pitää ottaa huomioon lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön vaikutukset ja kokemukset. Nuorista on myös moni ottanut kantaa, kun ovat suorittaneet sekä ammatillisen perustutkinnon että ylioppilastutkinnon. Tällä hetkellä monilla paikkakunnilla jo 10 prosenttia ammattiin opiskelevista hakeutuu suorittamaan lukio-opintoja ja ylioppilastutkinnon.

Sitran kansallisen innovaatiojärjestelmän tutkimusohjelman raportissa, jota muun muassa professori Suikkanen Lapin yliopistosta oli tekemässä, perätään "voimakkaita koulutuspoliittisia reformeja". Useisiin ajatuksiin, joita tuossa raportissa esitetään, voin yhtyä. Nostan esille erään. Raportin mukaan lukion merkitys on kasvanut liian suureksi ja sen eriarvoisuutta lisäävä ja ikäluokkia jakava vaikutus on edelleen voimakas. En ole kuitenkaan itse henkilökohtaisesti halukas tiukin poliittisin tai hallinnollisin päätöksin muuttamaan hyvää suomalaista lukiokoulutusta. Nuorisoasteen koulutuskokeilujen tulokset osoittavat kuitenkin jopa kolmanneksen lukion ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista suorittavan ristiin opinto-ohjelmia. Tämä luku, kolmasosa, olisi varmaan suurempikin, jos opiskelijoilla olisi siihen enemmän aito ja todellinen mahdollisuus. Nuorten valinnoista ja käyttäytymisestä täytyy osata tehdä myös sellaisia koulutuspoliittisia johtopäätöksiä, jotka merkitsevät vääjäämättä myös ylioppilastutkinnon perusteellisempaa uudistamista kuin mistä nyt on kysymys.

Arvoisa puhemies! Ylioppilastutkinnolla on myös opiskelijoiden lukio-opiskelua vahvasti ohjaava vaikutus. Tätä pidetäänkin laajalti liian suurena, ja lukio ohjaa nuorten myöhempiä odotuksia tutkimustenkin mukaan kohtuuttoman paljon yliopisto-opintoihin. Tästä on mielestäni seurauksena koulutuspoliittisessa keskustelussa aivan liian vähälle jäänyt näkökohta. Välittömästi ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen vain 20—30 prosenttia ylioppilaista aloittaa yliopisto-opinnot. Suurin osa aloittaa opiskelun vasta kolmen vuoden päästä. Tätä kolmen vuoden aikaa nyt pyritäänkin lyhentämään. Se on välttämätöntä, koska näihin kolmeen vuoteen myös sisältyy aivan liikaa nuorten pettymyksiä, yksilöllistä ja yhteiskunnallista tuhlausta, jonka arvo rahassa ja henkilökohtaisina pettymyksinä on mittaamaton. Se on vakava koulutuspoliittinen kysymys.

Nuorten jatko-opintojen ja realistisen työelämäorientaation kannalta pidän perusteltuna sisällyttää lähitulevaisuudessa ylioppilastutkintoon myös vaativia ammatillisesti suuntautuneita osia. Esitystä perustelen myös yleissivistävän ja ammattisivistävän koulutuksen rajan muuttumisella ja osin poistumisella. On harmi, että tätä asiaa eivät syvällisesti kaikki ymmärrä tai eivät halua pysähtyä pohdiskelemaan, mistä tässä yhteydessä on todellisuudessa kysymys.

Yksi mahdollinen tapa edetä on järjestää osana reaaliaineitten ainesisältöjä mahdollisuus suorittaa tutkinnon osa tai osia ammatillisesta koulutuksesta. Näin ylioppilastutkinnon uudistus voisi merkitä myös nuorten kannalta ammatillisen, ammattisivistävän koulutuksen ja osaamisen arvostuksen kasvua ja vaikuttaisi todennäköisesti laajentavasti nuorten tulevaisuuden jatko-opintosuunnitelmiin. On otettava myös huomioon, että ammatilliset tutkinnot ovat tätä nykyä kolmevuotisia. Ne antavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ja niihin on liitetty ja ollaan myös liittämässä ylioppilastutkintoon rinnastettavia näyttötutkintoja. Eli ammatillista väylää etenevillä on tavallaan kaksoispätevyys lukiolaisten yhtä vastaan, heillä on sekä jatko-opintokelpoisuus että ammatillinen perustaito.

Arvoisa puhemies! Halusin tarkoituksella nostaa tämän asian tässä eduskunnan yleiskeskustelussa esille, koska mielestäni ehdottamani nuorisoasteen tutkintojärjestelmän yhteensovittaminen palvelisi sekä lukiolaisia että ammattiin kouluttautuvia. Samalla se avaisi mahdollisuudet koulutuksen sisällölliselle kehittämiselle tavalla, jossa pää ja kädet, akateeminen ja ammatillinen, eivät asettuisi toisiaan vastaan vaan rikastaisivat toinen toisiaan.

Roger  Jansson /r:

Arvoisa puhemies! För mig som ålänning med problem med finska språket både i gymnasiet på 1960-talet och här i riksdagen på 2000-talet har diskussionen om tvångssvenskan varit mycket intressant, landet är delat i frågan.

För Finlands enda enspråkiga område är regeringens majoritetsförslag och utskottets majoritetsförslag bra. Inom det svenska tvåspråkiga Finland är den stora majoriteten emot den här reformen. Av den stora finskspråkiga majoriteten inom det tvåspråkiga landet är en överlägsen majoritet för den här reformen. Landet är delat men majoriteten styr och har ansvaret.

Effekten av reformen för tvåspråkigheten i landet kan ingen med säkerhet sia om, än mindre med säkerhet uttala sig om ett säkert resultat. Nu har majoriteten här i riksdagen fattat sitt beslut, redan faktiskt inför regeringens beslut att föra propositionen hit till riksdagen för ett slutligt ställningstagande. Vi får nu alla hoppas på och arbeta för att de negativa effekterna för tvåspråkigheten i Finland blir möjligast små.

Tvåspråkigheten enligt grundlagens principer är redan tillräckligt försvagad i Finland och tål inte många fler anfall eller försvagningar förrän landet i praktiken inte mera är ett tvåspråkigt samhälle. Gud förbjude denna utveckling.

Herr talman! Till frågan om en tröskelfråga för att stanna i regeringen. Bakom nuvarande regering står idag centern, socialdemokraterna och svenska riksdagsgruppen. Svenska riksdagsgruppen består av två parter, svenska folkpartiet och den åländska ledamoten. I arbetet för de svenska frågorna i landet finns det årligen flera hundratal frågor i regeringen och ett något färre antal här i riksdagen som skall bevakas och arbetas med. Om en av dessa hundratals frågor går en emot finns här flera som påstår att då skall man ställa en regeringsfråga nästan oberoende av vilken den kan vara. Det måste vara en enormt stor fråga för att de svenskspråkiga ledamöterna, delarna av minoriteten i landet skall lämna sin möjlighet att påverka politiken inifrån, politiken i regeringen. Det måste vara en mycket stor fråga.

För mig som ålänning har jag i svenska riksdagsgruppen starkt talat för att det måste i så fall vara någon mycket större fråga än frågan om studentfinskan och studentsvenskan, och det vidhåller jag. Jag förstår inte resonemanget från delar av mina värderade kolleger här i salen att man skulle kräva eller göra narr av svenska folkpartiet och därmed också mig och svenska riksdagsgruppen för att vi inte på denna i alla fall relativt lilla fråga i det stora sammanhanget lämnar regeringen. Det vore det dummaste man kunde göra och det skulle innebära att åtskilliga av minoritetsbevakningsfrågorna i Finland, i det tvåspråkiga Finland idag, klart skulle försämras, inklusive naturligtvis bevakningen av den åländska självstyrelsen och dess särskilda intressen inom landet.

Herr talman! För Ålands del stödde jag regeringens förslag, för den svenska befolkningens del här i det tvåspråkiga Finland stöder jag ledamot Nylanders ändringsförslag. Hur jag i en sådan situation skall rösta vet jag inte nu men jag får fatta ett snabbt beslut om det. Jag stöder också ledamot Bjarne Kallis klämförslag som jag upplever som ett gott komplement till de tilläggsbeslut som enhälligt togs i regeringen för efterskötseln av reformen. Detta på minister Enestams förslag i regeringen.

Bjarne  Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies, ärade herr talman! Kanske jag använder svenska språket först. Min avsikt har ingalunda varit att göra narr av svenska folkpartiet när jag har ställt frågan varför riksdagsgruppen inte har gjort denna till en regeringsfråga. Svenska folkpartiets riksdagsgrupp har låtit förstå med rätta att det här är en väldigt stor fråga och begärt hjälp av de övriga riksdagspartierna.

Vi har använt de medel vi har kunnat, men hoppats att ifall denna fråga är så stor som man påskiner så då borde också svenska folkpartiets riksdagsgrupp använda starkare vapen. Partiet och riksdagsgruppen själva beslutar vilka vapen de har, men vi har en rätt att förundra oss över att inte alla medel tillgrips när frågan har denna vidd.

Arvoisa herra puhemies! Ei ollut missään nimessä tarkoitus loukata tai pilkata ruotsalaista eduskuntaryhmää, kun me olemme ihmetelleet, minkä takia eduskuntaryhmä ei ole käyttänyt voimakkaampia aseita tässä ruotsin kielen puolustamisessa, jota ryhmä on julkisesti pitänyt äärettömän tärkeänä asiana. Jos ryhmä pitää jotakin asiaa äärettömän tärkeänä, silloin tietenkin toisessa ryhmässä ihmetellään, minkä takia ei sitten käytetä niitä aseita, mitä sen käytettävissä on.

Roger  Jansson /r(vastauspuheenvuoro):

Tack, herr talman! Frågan är stor som sådan. Den är stor principiellt för tvåspråkigheten i landet, den är stor också för de finskspråkiga i landet och den är särskilt stor för de svenskspråkiga här på fastlandet. För svenska folkpartiet är den särskilt stor, den är större för partiet än vad den är för svenska riksdagsgruppen.

Men i förhållande till alla svenska frågor som måste bevakas i landet så är den naturligtvis begränsat stor och det är den bedömningen vi som riksdagsgrupp måste göra när vi tar ställning till frågan om regeringsmedverkan. Det förstår säkert ledamot Kallis mycket väl också, men det är klart att man i den politiska debatten gärna karikerar den här typen av skillnader i åsikter.

Risto Kuisma /sd:

Arvoisa puhemies! Kyllä kaksikielisessä maassa ruotsin kielen osaaminen, niin kuin suomen kielen osaaminenkin, on hyödyllistä ja tarpeellista. Sen sijaan tämä niin sanottu pakkoruotsi ei ole asia, jota pidän välttämättömänä. Päinvastoin olen itse jo ehkä kymmenen vuotta sitten ollut sitä mieltä julkisestikin, että tästä pakkoruotsista pitäisi päästä pois. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei todellakin kouluissa ja lukioissa ruotsia olisi pakkokin opiskella siinä kuin muitakin aineita. Lukion tarkoitus on mahdollisimman laajan yleissivistävän koulutuksen antaminen, ja sillä perusteella kyllä se, että ainoastaan oma äidinkieli on pakollinen aine, palvelee tätä laajan yleissivistyksen tarvetta.

Kyllä tämä sivistysvaliokunnan mietintö ja sen pohjana oleva hallituksen esitys on järkevä, vaikka tämä pakkoruotsikysymys tietysti on nostattanut ehkä mielenkiintoa ja asian merkitys on noussut paljon suuremmaksi kuin se tosiasiassa on. Sen sijaan kyllä ehkä koko ylioppilastutkintoinstituutiota pitäisi ennakkoluulottomasti tarkastella. Kyllä minulle vuosien varrella, vaikka suuresti arvostan ylioppilastutkintoa, koska olen sen ja koko oppikoulun aikuisena työn ohella suorittanut, on tullut monesti mieleen, että ehkä olisi kaikkein parasta luopua koko ylioppilastutkinnosta, koska alkuperäinen tarkoitus, että ylioppilastutkinto on yliopiston pääsykoe, on jo kymmeniä vuosia sitten romuttunut. Jos ylioppilastutkinnosta luovuttaisiin, niin se ehkä antaisi enemmän vapautta ja järkeä opiskelulle. Jos olemme huolissamme lukio-opetuksen tasosta tai muusta tasosta, niin se tehtävä ja se tarkoitus voidaan järjestää paremmin (Puhemies koputtaa) ja järkevämmällä tavalla.

Ensimmäinen varapuhemies:

Pyydän ed. Kuismaa siirtymään puhujakorokkeelle.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oli jo aika päättää rakennekokeilu. Ruotsin opiskelu on mielestäni tärkeä kaksikielisessä maassa lukiossakin. Itsekin yritän taas kerran parantaa ruotsin taitoani, Itä-Suomessa kun ei paljon ruotsia tarvinnut käytännön elämässä saati sitten, että sitä olisi kuullut ja sitä kautta passiivisesti oppinut. Halua ei kyllä puuttunut. En kuitenkaan pidä ongelmana, vaikka pakkoruotsin kirjoitus poistetaan, kuten muutkin pakkoaineet kirjoituksista äidinkieltä lukuun ottamatta. Ne vähintään kolme muuta saa ihan vapaasti valita omien taipumusten ja kiinnostusten kohteiden mukaan. Kielellisesti lahjakkaita palkitaan jo muutenkin monin tavoin lukiojärjestelmässämme. Luulen, että tämän mallin mukaan saamme itsevarmempia ylioppilaita, joiden urahaaveet eivät kaadu kirjoituksiin, jos ruotsissa sattuu tökkimään. Moni on jättänyt jopa lukion kesken ruotsin takia, ja tämä on mielestäni haaskuuta, ja tämä ei koske pelkästään poikia. On tunnustettava sekin tosiasia, että toiset oppivat koulussa ja toiset paremmin käytännössä, kieliäkin. Rohkaisisin erilaisiin vaihto-ohjelmiin kannustamista myös Pohjoismaiden sisällä, kaikilla kouluasteilla opettajia antamaan siitä informaatiota, patistamaankin siihen, kesälomat mukaan lukien tietysti.

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Minulla on tähän keskusteluun ja ylipäätänsä hallituksen lakiesitykseen, tai nyt tällä kerralla päätettävään lakiin, vähän toisenlainen näkökulma. Yhtä mieltä olen kyllä puhujien kanssa siitä, että oli järkevää tehdä ratkaisu, että kokeilua ei enää jatketa ja mennään eteenpäin toisella tavalla, mutta minun oma argumentaationi ylioppilaskirjoitusten suhteen kuitenkin lähtee yleissivistävän opetuksen merkityksestä ja siitä, että koko Suomen talouden kilpailukyky ja pärjääminen kansainvälisessä maailmassa perustuu siihen, että meillä on hyvä yleissivistys. Se perustuu siihen, että meillä on innovointia ja oppimiskykyä. Tässä mielessä mielestäni hallituksessa olisi voitu valita toisenlainen lähestymistapa ylioppilaskirjoituksiin kuin nyt tässä. Ongelma onkin juuri tuo, että pakkoruotsin ympärillä käytävä keskustelu on nyt johtanut koko tämän lukio-opetuksen ja sen merkityksen vääränlaiseen ajattelemiseen. Pakkoruotsista minä en henkilökohtaisesti halua puhua vaan oikeudesta opiskella ruotsin kieltä, kuten oikeudesta opiskella muita kieliä, reaalia, matematiikkaa jne. Mutta voisin kuvitella, että pakkoruotsikeskustelu lähtee myöskin niistä kokemuksista liikkeelle, joita täälläkin keskustelussa on kovasti tuotu esille, ja sitten siitä, että jos ruotsin kieli on pakollinen, se voi merkitä myöskin sitä, että reputtaa ylioppilaskirjoituksissa.

Mitä tulee itse ruotsin kieleen, asia on mielestäni kovin yksinkertainen. Meidän kansalliskielemme ovat suomi ja ruotsi. Meillä on historialliset syyt ja kulttuuritraditio, jonka vuoksi ruotsin kielen osaaminen on myöskin suomenkielisille välttämätöntä, ei sitä varten, että saisi virkoja tai mitä tahansa tämäntapaista, mitä joissakin keskusteluissa on tullut esille, vaan minun mielestäni on yksinkertaisesti hyvin selvää se, että jos esimerkiksi Tove Janssonin muumipeikoista haluaa oppia jotakin ja ymmärtää, miksi sellaisia kirjoja on kirjoitettu, on hyvä, että osaa ne lukea ruotsiksi. Aivan samalla tavalla toivon, että ne, joiden äidinkieli on ruotsi, myös arvostavat sitä, että voivat lukea Aleksis Kiven runoutta tai Seitsemän veljestä ja vaikka siitä runon oravasta, joka nukkuu sammalvuoteellansa suomeksi, koska se avautuu toisella tavalla kuin ruotsiksi käännettynä. Sen vuoksi siis pidän hyvänä, että ruotsin kieltä opiskellaan, ruotsin kieltä osataan, meidän kulttuuritraditiomme ja historiamme vuoksi. Pidän ongelmallisena sitä, että keskustelua pakkoruotsista käydään, kun mielestäni todellakin pitäisi puhua oikeudesta oppia erilaisia asioita. En siis halua opiskella ruotsia siksi, että puhuisin ruotsalaisten kanssa ruotsia vaan haluan oppia ja opiskella ruotsia ja puhua ruotsia siksi, että mielestäni se kuuluu omaan kansalliseen identiteettiini hyvin välttämättömällä tavalla.

Mutta kuten sanoin, arvoisa puhemies, mielestäni tähän koko ylioppilastutkintouudistukseen, joka nyt merkitsee sitä, että vain äidinkieli on pakollinen ja muut aineet ovat valinnaisia, pitäisi liittää kuitenkin yleissivistävän opetuksen tason näkökulma, ja tässä mielessä en pidä hyvänä sitä, että on valittu linjaksi se, että valitaan aineita pois, niin kuin nyt tässä tapauksessa tapahtuu. Minun mielestäni olisi järkevää, että kokelaat kirjoittaisivat ylioppilaskirjoituksissa kaikkia niitä oppiaineita, joita he opiskelevat lukiossa, koska sitähän varten niitä opiskellaan, että voidaan osoittaa, että niissä on voitu saavuttaa jonkinlainen taso ja jonkinlainen mitattava saavutus. Siksi minun mielestäni pitäisi antaa mahdollisuus valita paljon oppiaineita, joita kirjoittaa, mutta sitten on kysymys siitä, mitkä niistä lasketaan sellaisiksi, joiden mukaan katsotaan, onko ylioppilaskoe hyväksytty vai hylätty. Nyt on sanottu, että jos esimerkiksi lähdettäisiin siitä, että ylioppilaiden pitäisi kirjoittaa suomi, toinen kotimainen, vieras kieli, reaali mahdollisesti jaettuna kahtia ja vaikka matematiikka, niin tästä tulee liian vaativa koe. Mutta kysymyshän onkin juuri siitä, mitkä lasketaan siihen, että kokeesta tulee suoritettava, ja tässä minun mielestäni olisi voinut opetusministeriössä harrastaa innovointia niin, että sen sijaan, että nyt näyttää menevän niin, että kirjoitetaan vähemmän, olisi pitänyt kannustaa siihen, että kirjoitetaan enemmän. Tämähän olisi, totta kai, koko meidän osaamisstrategiamme kannalta täysin käänteentekevä näkökulmaero.

Haluaisin siis sellaisen koulun, jossa opiskelijat haluavat kirjoittaa useita aineita sen sijaan, että he nyt joutuvat taktikoimaan, mitä he valitsevat. Luulin ensiksi, että olen tässä suhteessa varsin yksin ajatusteni kanssa. Kun esimerkiksi perustuslakivaliokunnassa, joka käsitteli asiaa valtiosäännön näkökulmasta, opetusministeriön asiantuntija sanoi, että tämä johtaa siihen, että reputtaneiden määrä tulisi olemaan suuri, jos pitää kirjoittaa useampia aineita, niin tilannehan on hyvin erilainen nykyään, kun ylioppilaskirjoitukset voidaan hajauttaa, niitä voidaan uusia, ja sitten todellakin, jos siihen otetaan vielä tämä elementti, että esimerkiksi neljä hyväksyttyä suoritusta tarkoittaa sitä, että tulee ylioppilaaksi, niin silloin ei varmaankaan tämä mahdollisuus kannustaa kokelaita kirjoittamaan useampia aineita tule ongelmalliseksi.

Mutta kuten sanoin, niin luulin ensiksi, että olen tässä asiassa kovin yksin, mutta ilokseni olen saanut eräältä entiseltä matematiikanopettajalta Kemiöstä kirjeen, jossa hän korostaa tätä samaa asiaa käytännön opetustyön nähneenä. Niinpä toivonkin nyt, kun tämä laki lukiolain 18 §:n muuttamisesta ilmeisesti täällä tulee tässä muodossa hyväksytyksi, että siitä huolimatta opetusministeriössä ryhdyttäisiin ajattelemaan, mitä voimme tehdä lukion yleissivistävän luonteen vahvistamiseksi ja tätä kautta suomalaisen kilpailukyvyn edistämiseksi, ja että ministeriö käynnistäisi valmistelut siitä, että tämä mahdollisuus, näkökulmavaihto, voisi tulla todellisuudeksi niin, että itse asiassa me emme määrittelisi, mitä vähintään pitää kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa, vaan sanoisimmekin, että me voimme sallia näin ja näin paljon kirjoitettavia aineita, ja sitten sitä kautta voitaisiin koko keskustelu pakkoruotsista ja sen merkityksestä sivuuttaa. Mielestäni on todella sääli, että yleissivistävyys jäi keskustelussa ruotsin kielen asemasta niin vähälle.

Mikko  Elo /sd:

Herr talman! Först några kommentarer till vad riksdagsledamot Jansson sade om tvåspråkigheten. Jag instämmer helt i vad han sade men jag undrar hur mycket han har arbetat i sin egen valkrets på Åland för tvåspråkigheten. Om jag förstått riktigt så är det så att de åländska studerandena studerar väldigt lite finska, de vill i mycket stor utsträckning undvika studier i finska. Om jag inte har rätt så hoppas jag att riksdagsledamot Jansson korrigerar mig.

Mutta, puhemies, myöskin täällä on tullut esille oppositiopolitiikka. Se on tullut monessa eri puheenvuorossa. Vihreitten ryhmähän on kaikkein mielenkiintoisin. Vihreillä näyttää olevan jokaisella edustajalla oma oppositiolinjansa.

Täällä ed. Krohn on esiintynyt virallisen opposition puolesta. Hän on sanonut, että hänellä takanaan on ryhmän enemmistö. Ed. Soininvaara on todennut, että kaikki kielet voitaisiin pistää yhteen arvosanaan. Niin kuin sanoin, se osoittaa kyllä erinomaisen vähän asiantuntemusta kielten opiskelusta. Toivottavasti hänellä edes jollakin alalla on vähän enemmän asiantuntemusta kuin tällä alalla.

Sitten kun täällä vielä ed. Kallis esittelee aivan omaa kielipolitiikkaansa ja ylioppilastutkinnon osalta erityisesti, niin haluaisin täällä yleisön pyynnöstä kysyä, puhuuko ed. Kalliksen hevonenkin ruotsia. (Ed. Kallis: Se on kaksikielinen!)

Puhemies! Vakavasti ottaen haluan aivan muutamalla sanalla kommentoida ed. Gustafssonin erinomaista puheenvuoroa, jossa ed. Gustafsson, puoluetoverini, katsoi pitkälle tulevaisuuteen sen suhteen, mikä koskee ammatillisen koulutuksen asemaa. Olen sitä mieltä, että se, mitä ed. Gustafsson esittää, on varmasti varteenotettavaa. Oma mallini on vähän erilainen, mutta toivottavasti meidän pyrkimyksemme ovat kuitenkin samanlaisia. Eli lähtökohtana on se, että ammatillisen koulutuksen arvostusta pitää lisätä ja siihen, ammatillisen koulutuksen arvostukseen, pitää todella panostaa. Sitä on kehitettävä. Mielestäni on erittäin murheellista se, että peruskoulun jälkeen 10 prosenttia ikäluokasta jättää kokonaan jatkokoulutuksen käyttämättä ja 10 prosenttia ikäluokasta lopettaa ammatillisen koulutuksen. Eli me olemme todella suuren ja vaikean tehtävän edessä.

Mutta henkilökohtaisesti olen ihaillut tätä saksalaista kisälli—mestari-mallia, jossa ihmiset todella, kun he valmistuvat ammattiinsa, osaavat ammattinsa erinomaisen hyvin. Sanoisin, että meidän pitäisi arvostaa ammatillista koulutusta sekä yhteiskunnallisesti että taloudellisesti. Niin kuin totesin aikaisemmin, minusta maisteri ja mestari pitäisi arvostaa samanarvoisiksi. Jokaisen, joka on todellinen ammattityöntekijä, palkka ja yhteiskunnallinen arvostus pitäisi olla sama kuin yliopistossa tutkintonsa suorittaneen. Ei varmasti meistä ole kukaan, toivottavasti, eri mieltä tästä näkemyksestä.

Mitä sitten tulee ammatillisen jatkokoulutuksen korkeakoulukelpoisuuteen, niin siitäkin me varmasti olemme samaa mieltä. Se on ihan hyvä asia. Nythän ongelma tietysti tulee olemaan — ja tiedän, että se on jo pitkän aikaa ollut olemassa — se, että ammattikorkeakouluun tuli tämä niin sanottu kielikoevaatimus. Kun itse toimin opettajana silloin yli 10 vuotta sitten, niin ammatillista tietä tuli opiskelijoita, joiden taidot valitettavasti eivät läheskään yltäneet sille tasolle, mitä vaaditaan tässä pienessä kielikokeessa. Opettajat sanovat suoraan, että he joutuvat katsomaan tätä läpi sormien. Tämä on todellinen ongelma, jos me haluamme säilyttää tämän niin sanotun pienen kielikokeen tai virkamieskokeen ammattikorkeakoulussa.

Puhemies! Minun ajatukseni olisi se, että jotta koulupudokkaiden määrää voitaisiin vähentää ja opintojen keskeyttäminen saada hallintaan, meidän pitäisi ehkä ammatillista koulutusta kehittää nimenomaan niin, että meillä olisi teoreettinen väylä, jota myöten pääsee korkeakouluopintoihin, ja toisaalta kätten taitoja korostava linja. Itse asiassa ed. Gustafssonin ja ed. Valppaankin puheenvuoroista omalla tavallaan minun mielestäni heijastui ylioppilastutkinnon yliarvostus, ikään kuin ylioppilastutkinto olisi joku sellainen, johon meidän pitäisi pyrkiä. Minun mielestäni sen ei pidä näin olla. Meidän pitää lähteä siitä, että ammatillinen koulutus voi olla oma tiensä, arvostettu yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti.

Unto  Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Elon äskeisessä puheenvuorossa, jossa mainittiin minunkin nimeni ja puheenvuoroni, oli hänen oma tulkintansa puheenvuorostani, jota ehkä nyt tässä vähän selvennän, (Ed. Ahde: Hyvin lyhyesti!) jos ed. Elolle ei ole vielä selvinnyt, mistä on kysymys.

Olen kuunnellut käytettyjä puheenvuoroja mielenkiinnolla. Ne ovat olleet hyviä puheenvuoroja. Erääseen asiaan haluaisin kuitenkin vielä kiinnittää huomiota.

Tässä on nyt vähän huokunut joistakin puheenvuoroista sellainen vastakkainasettelun henki ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen välillä. Mielestäni näitä koulutusmuotoja ei saa asettaa vastakkain. Molempia tarvitaan, ja niitten koulutusmuotojen pitää tehdä yhteistyötä. Mutta jos ylioppilastutkintoa kehitetään niin, että on mahdollisuuksia entistä enemmän erilaisiin valintoihin tässä tutkinnossa, niin silloin myöskin ammatillisten oppilaitosten opiskelijoilla on suurempi mahdollisuus osallistua ylioppilastutkintoon, myöskin niillä mestareilla ja kisälleillä, joista ed. Elo aina muistaa mainita. Se on ihan hieno asia, mutta olisihan hyvä, että hekin voisivat osallistua kirjoituksiin, ei siinä mitään pitäisi olla. (Ed. Elo: Mikä vitsi on sitten ylioppilastutkinnossa?) Kysymys ei ole tällöin ollenkaan kahden järjestelmän sekoittamisesta keskenään, niin kuin ed. Elo ymmärtää. Kysymys on vain valintamahdollisuuksien lisäämisestä.

Tällainen uudistus, kun annettaisiin vielä valinnaisuutta enemmän, edesauttaisi ja tiivistäisi myös lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyötä. Tätähän kaikki toivovat. Se tapahtuisi luonnollisella tavalla. Ei tarvittaisi mitään säätelyä, mistä ed. Gustafsson totesi. Pitäähän meidän tiedostaa sekin, että jo tänä päivänä tehdään tätä yhteistyötä hyvin paljon. Lukiolaiset käyvät ammatillisissa oppilaitoksissa ja suorittavat siellä kursseja ja päinvastoin. Eihän minusta tämä ole näitten järjestelmien sekoittamista keskenään. Se on yhteistyötä, jota tarvitaan.

Minun mielestäni, arvoisa puhemies, esillä oleva rakenneuudistus on askel juuri tähän suuntaan eli lisätään valinnaisuuksia. Mistään muustahan tässä ei nyt ole kysymys. Nyt tämän uudistuksen jälkeen yhä useammalle ammattioppilaitoksen opiskelijalle tulee mahdollisuus niin sanottuun kaksoistutkintoon. Se helpottaa heidän osallistumistaan tähän tutkintoon, ilman että mistään tasosta tai laadusta tingitään. Tässä ei ole yhtään mistään muusta kysymys.

Arvoisa puhemies! Ed. Gustafsson mielestäni ymmärsi tämän idean aivan oikein. Me ymmärsimme tämän asian juuri näin. Uskon kyllä myöskin sen asian olevan totta, että kun on tämmöinen laajempi mahdollisuus osallistua ylioppilastutkintoon myöskin ammatillista väylää pitkin, silloin se myöskin lisää ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja arvostusta, jonka perään kaikki huutavat, myöskin ed. Elo puheenvuorossaan.

Timo  Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä on ollut oikea poliittisen korrektiuden korkea veisu, jossa kaikki ovat kilvan todistaneet, kuinka ihanaa ja tarpeellista se kaksikielisyys ja ruotsin kieli on. Itse en sitä ole tehnyt enkä tee.

Maahanmuutto tulee Suomessa lisääntymään. Meille tulee sairaanhoitajia ja lääkäreitä ja muuta ammattihenkilökuntaa. He menevät suoraan hoitamaan potilaita ja sairaita. Ei siinä ruveta jatkossa kielitutkintoja ja kielikokeita kyselemään. Tämä on tulevaisuuden näky. Latu on avattu ja tie on selvä. Olen erittäin tyytyväinen, että opetusministeriön virkamiesten päässä on järki lisääntynyt. Käytäntö pakottaa meidät tähän muutokseen, ja käytäntö pakottaa pakkoruotsin lopulliseen poistamiseen 10—15 vuoden päästä.

Arvoisa herra puhemies! Jos haluatte nähdä tyytyväisen opposition kansanedustajan, katsokaa tännepäin. Olen uskollinen hallituksen sotilas tässä asiassa.

Yleiskeskustelu päättyy.