Mauri Pekkarinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kovin monta mukavaa lahjaa hallitus ei ole Keski-Suomelle antanut, ei välttämättä Pohjois-Savollekaan. Tänään on sellaisesta kysymys. Hallituksen esitys Etelä-Konneveden kansallispuistoasiassa on edennyt siihen vaiheeseen, että tänään toisessa käsittelyssä lyömme asian lopullisesti lukkoon. Muodollisesti... Jaa, kun ei tule äänestyksiä, se menee lukkoon käytännössä tänään ja tässä. Tämä on iloinen asia meille kaikille, kaikille meille, jotka olemme luonnosta kiinnostuneita ja luonnonystäviä, meidän tapauksessa, jotka tulemme Keski-Suomesta, erityisesti meille keskisuomalaisille päättäjille.

Konneveden kunnan omien aktiviteettien ansiosta... Ja hyvin kernaasti ja mieluusti Keski-Suomen maakunta, me maakunnalliset päätöksentekijät, kansanedustajat mukaan lukien, maakunnan liitto ja sitä rataa, kaikki me, olemme olleet samaa mieltä siitä, että Konnevesi muodostaa, tai Etelä-Konnevesi erityisesti, aivan mainion alueen kansallispuistoksi. Sen monet luontoelementit ovat sitä, että tuo alue kelpaa niihin tarkoituksiin ja tarpeisiin, mihin ylipäänsä Suomessa kansallispuistot on ajateltu. Tällä kansallispuistohankkeella suojellaan Konneveden monimuotoista ranta-, saaristo- ja metsäluontoa, kalliomuodostelmia ja reittivesistömaisemia. Ja nämä kaikki ovatkin mainioita kaikille meille, jotka olemme noilla alueilla kulkeneet ja joilla on tilaisuus ollut vaeltaa joko metsissä tai sitten myöskin noilla vesillä, joita sieltä kosolti löytyy.

Haluankin kiittää ympäristöministeriötä tässä asiassa. Aina sitä ei tule tehtyä, aina tilaisuutta siihen ei ole. Tässä asiassa löytyy kuitenkin hyvin perusteltu syy kiittää tämän hankkeen aika ripeästäkin eteenpäinviemisestä loppuvaiheessa. Mutta aivan erityisen suuri kiitos tietysti kuuluu Konneveden kunnan edustajille — kunta on ollut tässä aktiivinen, hyvin tyylikkäästi aktiivinen — ja myöskin Rautalammin kunnalle. Myöskin Rautalammin kunta on ollut tässä aktiivinen ja Pohjois-Savon liitto, Keski-Suomen liitto. Tässä kaksi maakuntaa, kaksi kuntaa yli maakuntarajojen, ovat toimineet hyvin tahdikkaasti ja mukavalla tavalla yhteen.

Tämä Etelä-Konneveden kansallispuistohanke täydentää erinomaisella tavalla koko Suomen kansallispuistoverkostoa, joka on kyllä jo aika mittava tällä hetkellä ennen tätä Etelä-Konneveden kansallispuistoa ja tulee tällä paitsi moninaistumaan myöskin laajenemaan, koko tuo verkosto. Ne 28 lintudirektiivin lajia kertovat omasta puolestaan siitä, että monien luontoelementtien, myöskin linnuston, osalta kysymys on aivan arvokkaasta asiasta.

Kansallispuistoon tulevat alueet, lähes kaikki, kuuluvat tällä hetkellä jo Natura-verkostoon ja pääosiltaan myöskin rantojensuojeluohjelmaan. Osaltaan tämä on ehkä vaikuttanut siihen, että paikallisen väestön tuki on tälle hankkeelle ollut erittäin, erittäin yhtäläinen, mutta monet muutkin seikat, aikaisemmin jo esille tuomani seikat, ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että laaja yhteisymmärrys siitä, että tämä kansallispuisto halutaan, on vallinnut tuolla alueella.

Kansallispuistot sinänsä ovat valtiontalouden kannalta, julkisen talouden kannalta, aika halpa, siis vähän rahaa vievä — halpa-sana on tässä huono sana — vähän julkisia varoja vievä, hanke. Alle puoli miljoonaa puiston perustamiseen ja 40 000—50 000 euron vuosittaiset käyttökustannukset kertovat siitä, että tässä ei ole kysymys suurista rahoista. Kysymys on luontoarvojen vaalimisesta, varjelemisesta ja myöskin sillä tavalla saattamisesta kansalaisten, ihmisten, suomalaisten ja muidenkin ihmisten, käyttöön, että käyttöön saattamisen tapa merkitsee kestävällä tavalla tuon mainion luonnon hyödyntämistä myöskin ihmisen tarpeisiin.

Tämä kansallispuistohanke tulee muodostamaan erinomaisen ekosysteemin vertailualueen monesta syystä. Se on nyt suojeltu. Siellä on hyvät tutkimusfasiliteetit tälläkin hetkellä. Jyväskylän yliopiston Konneveden-tutkimusasema on tunnustettu ja jo vuosikymmenien aikana itselleen erittäin arvostetun aseman raivannut tutkimusasema, ja on ilman muuta selvää, että kansallispuisto tarjoaa myös tuon tutkimusaseman moninaisille aktiviteeteille uusia mahdollisuuksia, monella tavalla uusia mahdollisuuksia.

Minulla on kaikki syy luottaa ja uskoa, että myöskin kävijöiden määrä kansallispuistossa tulee tuntuvasti lisääntymään. Siellä on käynyt 5 000—7 000 henkilöä viime vuosien aikaan. Tämän kaksin-, kolminkertaistuminen varmasti aika lyhyessäkin tähtäyksessä on jo mahdollista.

Valitettavaa on, että metsästys tuolla alueella, niin kuin sitä toivottiin ja haluttiin, ei nyt sitten asian ensimmäisen käsittelyn seurauksena ollut mahdollista. Me äänestimme, mutta jäimme siinä sitten kuitenkin vähemmistöön.

Arvoisa puhemies! Tästä nimestä on käyty myöskin keskustelua. Valitettavasti emme löytäneet tästä asiasta yhteistä ymmärrystä. Minä ymmärrän tietyllä tavalla perusteet, jotka tässä olivat nimen muuttamiselle niin, että siinä nimessä myöskin Rautalampi olisi ollut mukana. Kysymys on kuitenkin vedestä eikä kuntien nimistä, ja kansallispuistot on syytä ja perusteltua tosiaankin merkitä nimenomaan sen keskeisen vesistön perusteella, joka tässä on tavallaan se luonto, ikään kuin fasiliteetti, johon koko kansallispuisto kiinnittyy, ja tällä perusteella nimi "Etelä-Konneveden kansallispuisto" on todellakin perusteltu. Minä toivon ja uskonkin, että tämä nimi tullaan hyväksymään nyt, kun kerran eduskunta on siitä päättänyt. Siitä en usko tulevan minkäänlaista ongelmaa tämän kansallispuiston hyvälle ja luonnon kannalta kestävälle hyödyntämiselle ja käytölle.

Kiitos vielä kertaalleen ympäristöministeriölle ja valiokunnalle, joka tämän asian on vienyt eteenpäin. — Kiitos.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Etelä-Konnevesi on todellakin ihan hyvä nimi nyt, kun se sinä tulee pysymään. Sinänsä en katso, että se olisi keltään pois, vaikka naapurikunnankin nimi näkyy. Joka tapauksessa se tuo yhteistä hyötyä molemmille kunnille.

Etelä-Konnevesi vetenä on todellinen helmi. Hienoa tässä on, että sen helmen tulevaisuudenkin käyttö voi jatkua kalastuksen osalta aivan entisellään. Se on sääli, että emme saaneet muutosta metsästyksen osalta tähän kansallispuistohankkeeseen niin, että metsästys olisi voinut jatkua. En halua, että tämä nyt olisi sitten tämmöinen esimerkkitapaus tuleville kansallispuistoille, vaan vielä seuraaviakin kansallispuistoja, jokaista, tulee sitten erikseen harkita. Pelkkä hirvenajo ei useissa tapauksissa kansallispuistoissa riitä järkeväksi metsästyskulttuurin ylläpitämiseksi ja luonnon tasapainon säätelemiseksi. Se sentään on hyvä, että vieraslajeja, pienpetoja näiltä kansallispuistoalueilta pystytään poistamaan.

Toivon todella, että Konnevesi saa tästä piristysruiskeen matkailulle aivan kuten Rautalampikin, jonka reittiä tämä kansallispuisto, Etelä-Konnevesi, on.

Lauri Heikkilä /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Pekkarinen tuossa totesi, että tuo nimi on looginen sen takia, että tuo vesistö on keskeinen osa sitä kansallispuistoa. Jos nyt maa- ja metsätalousvaliokunnassa asiantuntijoita kuuntelin oikein, niin he totesivat, että vesistö ei kuulu siihen valtion alueeseen, mikä kansallispuistoksi laitetaan, vaan valtio omistaa vain maat siitä ympäriltä. Siinä mielessä olisi ollut kohtuullista, että nimi olisi ollut se Rautalammin—Konneveden kansallispuisto, että kuntien nimet olisi mainittu, jopa niin, että Rautalampi ensimmäisenä, koska se luovutti puistoon suurimman maa-alueen. Mutta minulle tietysti nimellä ei ole niin väliä, kun en tunne sitä paikallista seutua enkä tiedä niin tarkkaan, minkälaisia nimiä puistolle siellä asuvat asukkaat haluaisivat.

Sen sijaan tuosta metsästysoikeudesta oli yksimielisyys tuolla maa- ja metsätalousvaliokunnassa, että puistossa pitäisi saada myöskin hirvenkaatolupia ja pitäisi saada muuta petoriistaa ja muutakin metsästää, siten että siihen saataisiin luvat kuten muuallakin tapahtuvaan hirvenmetsästykseen, ettei niitä erikseen tarvitsisi anoa. Siitähän, jos joudutaan aina erikseen anomaan luvat, tulee hirveästi lisäbyrokratiaa, ja siinä mielessä tämä täällä vastalauseessa mukana oleva lakimuutosehdotus olisi hyvin kannatettava. Tavallaan se asettaisi ihmisiä pohjoisessa Suomessa ja eteläisimmillä alueilla kansallispuistojen suhteen vähän samanlaiseen asemaan metsästysoikeuden osalta, vaikka pohjoisessa tietysti metsästysoikeudet perustuvat saamelaisten nautintaoikeuksiin, mitkä ovat perustuslaissa olleet. Siinä mielessä on tietysti vähän eroja, mutta kun kansallispuistoja tulee eteläiseen Suomeen yhä enemmän, niin varmaan tämä hirvenmetsästyksen puute muodostuu tieliikennettä uhkaavaksi, ainakin tuolla Teijon alueella, missä hirvet pääsevät ehkä lisääntymään kansallispuistossa vapaasti, ja siellä niitä saadaan sitten ajella edestakaisin. Jos ne huomaavat, että kansallispuiston alueella ei ammuta, niin ehkä niitä on vaikea saada sieltä sitten pois ammuttavaksi, ellei erikoislupia myönnetä.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Kansallispuiston perustaminen on perusteltua ja myönteinen asia silloin, kun kysymyksessä on, niin kuin tässäkin tapauksessa Etelä-Konneveden kansallispiston osalta on, poikkeuksellisen merkittävästä luontokohteesta, ja silloin, kun alueen paikallinen ja alueellinen väestö ja toimijat ovat tämän hankkeen takana, niin kuin tässäkin tapauksessa on ollut. Siinä mielessä tämä on erinomainen asia.

Mutta sitten, puhemies, tämä metsästysasia. Tähänkään mennessä, kun on normaalilla tavalla tälläkin alueella pystytty metsästämään ja saatu metsästää ja tehdä riistanhoitotyötä, tuon alueen luontoarvot eivät ole järkkyneet eivätkä ne ole heikentyneet, joten en oikein jaksa ymmärtää sitä, miten nyt sitten se, kun metsästystä merkittävällä tavalla rajoitetaan — käytännössä se kielletään, vain luvanvaraisesti se on, erityisillä luvilla, mahdollista — voi parantaa ja kohentaa tämän alueen luontoarvoja. Kun tiedetään vieraspetojen osalta se, että ne ovat armottomia Suomen alkuperäisen luonnon eläimiä kohtaan, kun tiedetään se, että hirvien lisääntyminen säätelemättömällä tavalla tuo tullessaan erittäin merkittäviä luonnon muutoksia, niin miten se voi, kun nämä asiat nyt sen metsästyksen myötä jäävät pois, kohentaa ja parantaa tämän luontoarvoja? Siksi olisi perusteltua, että metsästysoikeudet laajempana säilyisivät ja niitä rajoitettaisiin tarvittaessa. Lähtökohta olisi siis toisinpäin, elikkä se olisi sallittua ja tarvittaessa rajoitettaisiin, eikä niin kuin nyt, että se on kiellettyä ja tarvittaessa voidaan sitten joitakin lupia antaa. Se myöskin riistanhoidon ja metsästyksen osalta vaatii sen, että sen motivaation lähteä riistanhoitotyöhön, lähteä metsälle pitää säilyä. Siinä mielessä olisi perusteltua se, että tämä asetelma käännettäisiin toisinpäin eli — vielä kerran — metsästys olisi sallittua ja tarvittaessa sitä rajoitettaisiin, eikä niin kuin se nyt on, että se on lähtökohtaisesti aina kiellettyä.