Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä 64/2012
ehdotetaan muutettavaksi poliisimiesvirkojen eroamisikäsäännöksiä siten,
että poliisimiehiä koskevista eroamisikäsäännöksistä luovutaan
siirtymäajan jälkeen ja poliisimiehiin sovelletaan
68 vuoden eroamisikää. Lain voimaan tullessa poliisimiehet
voisivat halutessaan jatkaa virkauraansa 68 ikävuoteen
asti. Muutos toteutettaisiin siten, että ennen vuotta 1960
syntyneet miehistöön ja alipäällystöön
kuuluvat poliisimiehet voisivat jäädä vanhuuseläkkeelle
60—68 vuoden iässä ja ennen vuotta 1960
syntyneet päällystöön kuuluvat virkamiehet
63—68 vuoden iässä.
Tällä esityksellä nostetaan poliisin
eläkeikää. Poliisin eläkeiän
noston seurauksena kentällä on yhä vanhempia
poliiseja. Valiokuntakäsittelyssä olisikin mielestäni
kiinnitettävä erityisesti huomiota seuraavaan
kolmeen seikkaan.
Erityisesti työturvallisuus: kun poliisien eläkeikää nostetaan,
tulee tämä työturvallisuuskysymys, tämä turvallisuuskysymys
vanhemmille poliisimiehille itselleen mutta myös työturvallisuuskysymys
työtoverille, partiokumppanille, ja pidän kyllä sitä turvallisuuskysymyksenä myöskin
asiakkaille.
Tässä on kartoitettava hyvin tarkasti myös
sitä, lisääkö tämä mahdollisesti
voimankäyttöä ja nimenomaan aseellista
voimankäyttöä. Jos ajatellaan vanhempaa
poliisimiestä tai poliisinaista ja kun puhutaan 60:stä ja
siitä ylöspäin, niin kyllä siinä helposti
voi patukka vaihtua pistooliin jo ihan käytännön
pakosta.
Kenttäpoliisin työ on erittäin raskasta.
Siinä istutaan paljon autossa ja välillä painitaan
nuorten miesten kanssa, ja tänä päivänä on
jo se tilanne, että hyvin harva 58-vuotias kenttäpoliisityössä oleva
lähtee terveenä eläkepäiviä viettämään. Nyt
kun eläkeikää nostetaan, niin varmasti
vielä entistä vähemmän näitä terveitä poliisimiehiä eläkkeelle
pääsee.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa herra puhemies! "Niin maan perusteellisesti", sanoi
konstaapeli Reinikainen ja takin helmat liehuen polkupyörällään
pelasti milloin Kollianderin Eikan pulasta tai Korppisen perheen
lumihangesta, minne Korppinen perheensä ajoi. Näistä ajoista
ja Reinikaisen maailmasta meidän maailmamme on muuttunut
paljon.
Hallituksen esitys poliisimiesten yleisen eläkeiän
nostamisesta 68 ikävuoteen kuuluu osana hallitusohjelman
työurien pidentämistavoitteisiin. Tähän
tavoitteeseen pääseminen edellyttää hallituksen
mukaan erityisesti työelämän laadun parantamista,
osaamisen kehittämistä, työssäjaksamista
ja hyvää johtamista. Viime aikoina julkisuuteen
päässeiden henkilöstöbarometrien
ja erään suorittamani kyselyn perusteella on syytä epäillä,
pystytäänkö työelämän
laatua, työssäjaksamista ja hyvää johtamista
ylläpitämään niin, että siitä olisi
jotain hyötyä työurien pidentämisessä.
Esityksessään hallitus nykytilaa kuvatessaan toteaa,
että poliisimiesten työ on vaativaa ja edellyttää hyvää fyysistä ja
psyykkistä toimintakykyä koko työuran
ajan. Edustaja Turunen otti tässä voimankäyttönäkökulmat
ansiokkaasti esiin. Hälytys- ja valvontatehtävissä nämä toimintakykyvaatimukset
mitataan lähes joka työvuoro, ja omat vaatimuksensa
tuovat myös vuorotyö, yötyö sekä sääolosuhteet.
Harvoin meidän asiakkaamme valitsevat kauniin, lämpöisen
kesäillan. Sen sijaan rosvot kömpivät
kivien alta silloin, kun on synkkä ja myrskyinen yö.
Silloin pitää myös poliisimiesten olla
liikkeellä.
On selkeä tosiasia, että iän karttuessa
fyysinen, psyykkinen kestävyys heikkenee vääjäämättä riippumatta
siitä, kuinka työkyvystään yrittää huolta
pitää. Työturvallisuuden kannalta tämänsuuntainen
kehitys on kestämätön. Eikä aina kyse
ole iäkkään poliisimiehen omasta turvallisuudesta
vaan myös hänen partiokaverinsa turvallisuudesta,
muun työyhteisön turvallisuudesta ja loppujen
lopuksi myös yleisön turvallisuudesta.
Joskus on ollut poliisihallinnossa ehkä sellaisia suojatyöpaikkoja — varsinkin
niille, joilla on rojua olkapäällä — joihin
voi siirtyä, kun ei enää ole kenttäkelpoinen.
Nykyisten poliisin hallintorakenteitten uudistusten myötä tällaisia
suojatyöpaikkoja ei enää ole. Poliisimiesten
eläkeiän nosto nykyisestä 60:stä kahdeksalla
vuodella pidentää kyllä työuria,
mutta jos tuonne 68:aan saakka asti jaksaisikin, kuka takaa, että ihminen
on enää kykeneväinen nauttimaan eläkkeestään?
Eihän se ajatus vain liene tarkoituksena tässä?
Toivottavasti ei.
Arvoisa puhemies! Poliisimiesten kohdalla työuria pitäisi
saada pidennettyä nimenomaan sieltä alkupäästä,
etteivät poliisin perustutkinnon suorittaneet jää työttömiksi
tai hakeudu muihin töihin vaan ovat valmiina palvelemaan
kansalaisiaan kykynsä ja taitonsa mukaan, ja niitähän
näillä nuorilla miehillä ja naisilla
on.
Vertailussa muihin maihin voidaan todeta, että lähes
kaikissa Pohjoismaissa eläkkeelle siirtyminen on joustavaa
ja pidempään työssä jaksavia palkitaan
suuremmilla eläkkeillä. Näin myös
hallituksen esityksessä todetaan. Kuitenkin tässä vertailussa
sujuvasti unohdetaan semmoinen pikkuinen tosiseikka, että Suomessa
on Pohjoismaihin ja muihin Euroopan maihin verrattuna vähiten
poliisimiehiä suhteessa asukaslukuun. Rikoksia kuitenkin
tehdään muuallakin, ja tämä Suomen
osalta tarkoittaa sitä, että meidän poliisimiehemme
joutuvat kestämään vääjäämättä suurempaa
työtaakkaa ja rasittavampaa työssäoloa.
Arvoisa puhemies! Poliisimiehet ovat viimeisen kymmenen vuoden
ajan eläneet jatkuvassa myllerryksessä toinen
toistaan seuraavien ja peräjälkeen vaillinaisesti
onnistuvien rakenneuudistusten, lainsäädännön
muutosten ja koko ajan kovenevan rikollisuuden keskellä.
Tästä syystä olisikin enemmän
kuin kohtuullista, ettei poliisimiehiä enää lisää kuritettaisi
liian pitkäksi venytettävillä työvuosilla.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Pelastustoimen alalla tehtiin vastaava uudistus
muutamia vuosia sitten, ja sen jäljet, sen seuraukset,
on havaittu. Paloesimiehenä tiedän, että jälki
ei aina ole ollut parasta A-luokkaa vaan virheitä on tullut
tehtyä.
Nyt lähetekeskustelussa annankin toivomuksen valiokuntatyöskentelyyn,
että kuulette siellä myös pelastustoimen
järjestöpuolta, miten tämä on
vaikuttanut toisen turvallisuussektorin työntekoon, ja
ottakaa oppia niistä virheistä, älkääkä tehkö niitä toistamiseen.
Tuntemattomassa sotilaassa sanotaan jotenkin niin, että suojele
sinä Suomen päättäjiä,
etteivät toista kertaa hakkaa päätänsä Karjalan
mäntyyn. Tässä on kyse juuri sellaisesta
tapahtumasta. Eläkeikä on yksi keino pidentää työuria.
Se ei välttämättä ole se kaikista
järkevin keino, ja mielestäni se ei sovi turvallisuussektorille.
Näitä turvallisuussektoreita on sitten muitakin
kuin poliisi ja pelastustoimi. Mutta kuunnellessanne valiokunnassa
asiantuntijoita, ja jos huomaatte tämän esityksen
virheeksi ja esitätte, ettei sitä toteuteta, on
ehkä syytä pohtia myös pelastustoimen
eläkeikää uudelleen.
Keskustelu päättyi.