2) Hallituksen esitys vuoden 2009 lisätalousarvioksi
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Maailmantalouden kehitys on edelleenkin äärimmäisen
sumuista. Kukaan meistä ei pysty sanomaan, miten kauan
tämä globaali taantuma kestää ja kuinka
syvälle ympäri maailmaa mennään,
ennen kuin kriisi hellittää.
Ennustamisen vaikeutta kuvaavat myös talousennusteita
tuottavien tutkimuslaitosten mittaukset. Imf, EU:n komissio, valtiovarainministeriön
kansantalousosasto ja Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisivat omat
arvionsa Suomen tämän vuoden talouskehityksestä parin
viikon sisällä toisistaan. Imf:n arvio bkt:n supistumisesta oli
-1, komission -1,2, valtiovarainministeriön kansantalousosaston
-2,2 ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen -3,7 prosenttia. Hyvin harvoin
eri ennusteet ovat heitelleet näin paljon toisistaan. Ennustamisen
vaikeutta kuvaa myös se, miten dramaattisesti arviot ovat
muuttuneet siitä, kun vuoden 2009 varsinainen budjettiesitys
annettiin. Esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen
ennuste vuodelle 2009 bkt:n kehityksestä on tullut alle
puolessa vuodessa +1,7 prosentista -3,7 prosenttiin. Ennuste
on siis tullut 5,4 prosenttiyksikköä alaspäin.
Ennusteet heittelevät, mutta silti jokaiselle on varmasti
käynyt selväksi, että vaikeampia aikoja
on edessä. Lomautus- ja irtisanomisuutiset ovat tämän
vuoden aikana seuranamme erityisesti vientiin ja rakentamiseen liittyvillä aloilla.
Vaikka tilanne on surkea, surkuttelu ei auta. Meidän on
toimittava päättäväisesti.
Arvoisa puhemies! Vuoden 2009 ensimmäinen lisätalousarvio
jatkaa hallituksen kotimaisia toimia kansainvälisen talouden
taantuman vaikutusten torjumiseksi ja pehmentämiseksi.
Koska lisätalousarvio on vain osa kokonaisuutta, on syytä katsoa,
miltä kokonaisuus näyttää eli
mitä päätöksiä kriisin
hallitsemiseksi on tehty. Vuoden 2009 budjettia valmisteltaessa
oli jo ilmiselvää, että suhdannekäänteen
vaikutukset ajoittuvat pääosin tälle
vuodelle, vaikka finanssikriisin syvyyttä ja totaalisuutta
emme osanneetkaan täysin ennustaa. Siksi päätimme
ajoittaa tämän vuoden budjettiin lähes
kaikki hallitusohjelmaan sisältyvät elvytyspanostukset.
Reilu kuukausi sitten voimaan tulleen tämän vuoden
varsinaisen budjetin veronalennusten elvyttävä vaikutus
on tänä vuonna noin 1,8 miljardia euroa. Lisäksi
lukuisilla etuusparannuksilla ja muilla toimenpiteillä valtion
menoja lisättiin makrotasolla 4,5 prosenttia. Valtion menojen
keskimääräinen kasvu on ollut viime vuosina
2,5 prosenttia. Suomi teki päätöksiä elvytyksestä ensimmäisenä Euroopassa.
Tämä ei ole poliittinen mielipide, vaan se perustuu
komission marraskuussa tekemään jäsenmaiden
väliseen vertailuun.
Suomen budjettiesitys vuodelle 2009 oli 27 jäsenmaan
vertailussa EU:n elvyttävin. Myös Kansainvälinen
valuuttarahasto Imf arvioi marraskuussa Suomen jo toteuttamia elvytystoimia.
Imf arvioi tuolloisen budjettimme 1 prosentin elvytyksen bkt:stä liian
suureksi ja suositteli Suomen elvytystarpeeksi noin 0,5 prosenttia
bkt:stä. Siis saimme kritiikkiä Imf:ltä elokuussa
tehdyn budjettiesityksemme liiallisesta elvyttävyydestä vielä marraskuussa.
Siis marraskuussa kansainväliset tahot arvostelivat hallitusta
liiallisesta elvyttämisestä.
Arvoisa puhemies! Viime marraskuussa täydensimme budjettiesitystämme
sekä annoimme erillisen, vuoden 2008 kolmannen lisätalousarvion.
Näissä molemmissa satsattiin reilusti lisää elvyttämiseen.
Kaiken kaikkiaan nyt käsiteltävänä oleva
vuoden 2009 ensimmäinen lisätalousarvio mukaan
luettuna Suomen elvytystoimet ovat 1,7 prosenttia bruttokansantuotteesta
ja ovat näin ollen komission tammikuun vertailun perusteella EU-maiden
kolmanneksi suurimmat.
Moni on kysynyt, riittävätkö nämä toimet. Voisi
kysyä, mihin niiden pitäisi riittää tai
mikä on riittävä. Jos vastaus riittävyydestä on
se, että yhtään työpaikkaa ei
saa menettää tai jokainen menetetty työpaikka
pitää korvata valtion toimesta tai että verotulot
eivät saa laskea, niin vastaus on selvä: Sellaista
elvytysbudjettia ei Suomessa eikä missään
muuallakaan maailmassa ole mahdollista tehdä, että nämä tavoitteet
voisivat toteutua. (Ed. Saarinen: Mikä on työpaikan
hinta?) Mikään elvytys, mitä me täällä Suomessa teemme,
ei tätä kansainvälistä rahoitusmarkkinaongelmaa
poista. Voimme elvytyksellä vain lievittää oireita,
pitää yllä vähän korkeampaa
työllisyyttä rakentamalla väyliä ja
asuntoja, panostaa lomautettujen ja työttömien
koulutukseen, rakentaa uutta kasvua t&k-panostuksilla.
Lisäksi voimme ajoittaa kaikki verotukseen ja sovittuihin
rakenteellisiin uudistuksiin liittyvät ratkaisut siten,
että kotimarkkinoiden ostovoima kasvaa mahdollisimman paljon
ja työllistämisen kustannukset kevenevät
nyt, kun vientinäkymät ovat heikot ja paineet
irtisanomisiin kaikkein suurimmillaan.
Rakenteellisena ja elvyttävänä toimena
myös tuloverotuksen keventämisen ajoitus osuu
nappiin. Käytämme lähes koko hallitusohjelman mukaisen
tuloveronkevennysvaran tänä vuonna. Jokainen tulonsaaja
voi huomata vaikutuksen omassa kukkarossaan. Työeläkeläiset
ovat tämän vuoden suurimpia tulojen kasvattajia.
Pari päivää sitten Veronmaksajain Keskusliitto
kertoi, että työeläkeläisten
ostovoima kasvaa hintojen nousun päälle tänä vuonna
6 prosenttia. Kansaneläkeläisten ostovoima kasvaa
4 prosenttia. Tässä taloustilanteessa on syytä tehdä elvyttäviä toimia,
mutta on syntynyt harha, jonka mukaan elvytyksellä voisimme
ratkaista ongelmia. On alettu kuvitella, että kun otamme
miljardien velkaantumisen päälle vielä miljardin
tai pari lisää, niin talousahdinko hellittää.
Ei hellitä. Tässä asiassa on tärkeää ymmärtää kokonaisuus
ja pistää jäitä hattuun.
Arvoisa puhemies! Perinteistä elvytystä huomattavasti
tärkeämpiä ovat ne keinot, joilla parannamme
rahoitusmarkkinoidemme toimintaa. Elvytys on kivun lievittämistä,
mutta rahoitusmarkkinoita vakauttavat toimet itse sairauden parantamista.
Hallitus on tehnyt erittäin mittavan rahoituspaketin. Toivon,
että tämän päivän keskustelussa
käytäisiin vilkasta ajatustenvaihtoa myös
tästä rahoitusmarkkinateemasta, koska se on kuitenkin
huomattavasti merkittävämpi asia kuin perinteinen
elvytys. Eräänlaisena kilpailuetuna voimme Suomessa
pitää sitä, että Suomessa toimivat
pankit ovat olleet vakavaraisia eikä meillä ole
tarvinnut tuhlata ruutia eli velkaantua pankkien pelastamisen vuoksi.
Olemme tässä suhteessa varsin hyvässä tilanteessa.
Toivoa sopii, että tilanne myös jatkuu tällaisena.
Kriisin totaalisesta arvaamattomuudesta johtuen emme koskaan voi
tietenkään olla varmoja, etteikö ongelmia
tulisi myös suomalaiselle pankkisektorille. Onneksi tähän
mennessä niitä ei kuitenkaan ole ollut.
Hallituksen toimet rahoitusmarkkinoiden vahvistamiseksi tähtäävät
siihen, että pankit voisivat luotottaa yrityksiä ja
yksityishenkilöitä heidän tarpeidensa
mukaan. Toisaalta haluamme turvata vientikauppojen rahoituksen sekä vahvistaa muutoin
muita pk-yritysten rahoitusmahdollisuuksia. Työkalupakkimme
sisältää pankkien välisen lainamarkkinan
takuita ja terveiden pankkien pääomitusinstrumentteja.
Tämän lisäksi Valtion Eläkerahastolle
annetaan oikeus lisätä sijoituksia kotimaisten
suuryritysten liikkeelle laskemiin yritystodistuksiin enintään
500 miljoonalla eurolla. Tavoite on siis edistää yritystodistusmarkkinoiden
toimintaa ja tehdä tilaa pankkien luotonannossa eniten
työllistäville, pienille ja keskisuurille yrityksille.
Uusiin ja kasvatettaviin rahoitusinstrumentteihin kuuluu myös
vuodenvaihteessa käyttöön otetun niin
sanotun viennin jälleenrahoitusmallin valtuuksien nosto
yhteensä 3,7 miljardiin euroon. Suunnitteilla oleviin Finnveran
suhdannelainoihin ja takauksiin sekä Suomen Teollisuussijoituksen
lisäpääomittamiseen käytetään
100 miljoonaa euroa. Näiden rahoitusinstrumenttien takausten,
lainojen ja sijoitusten yhteismäärä on noin
60 miljardia euroa. Rahoitusvolyymin kasvuksi arvioidaan yhteensä noin
45 miljardia euroa jo ilman pankkien varainhankinnan takauksen vaikutusta.
Jokaisella näistä toimenpiteistä turvataan
suomalaisia työpaikkoja. Kaikki nämä ovat
olleet myös osa kansainvälistä yhteistyötä rahoitusmarkkinoiden
vakauttamiseksi. Toisin kuin elvytyksellä, voimme näillä toimilla
osaltamme myös käydä itse talouden sairauden kimppuun.
Arvoisa puhemies! Nyt esiteltävä lisätalousarvio
on jo hallituksen neljäs elvyttävä budjettipäätös.
Tämän lisätalousarvion kokonaisvaikutukset
ovat yhteensä yli 2 miljardia euroa. Paketin päätösten
menovaikutukset valtiontalouteen ovat 1,2 miljardia euroa. Kuntien
ja muiden korjausrakennuttajien valtionavustuksella käynnistettäviin
hankkeisiin sitoutuvien menojen kanssa menovaikutukset ovat yli
1,6 miljardia euroa. Kehysmenoja päätökset
lisäävät tänä vuonna
216 miljoonaa ja yhteensä noin 422 miljoonaa euroa 3 vuoden
aikana. Tämän päälle kelamaksun
poiston ja yritysten poisto-oikeuden vaikutukset valtiontalouteen
ovat tänä vuonna noin 400 miljoonaa ja ensi vuonna
noin 900 miljoonaa euroa. Lisätalousarviossa lisämenoja
ohjaavissa elvytystoimissa tärkeimmät kriteerit
ovat seuraavat: ne ovat tilapäisiä, nopeasti toteutettavia,
tarkoin kohdentuvia ja rakenteellisia uudistuksia mahdollistavia.
Nyt valituilla toimenpiteillä on kolme keskeistä päämäärää:
parantaa työllisyyttä, lisätä osaamista
ja parantaa kilpailukykyä, kantaa vastuuta ihmisistä,
jotka kohtaavat työttömyyden.
Suomi velkaantuu lähivuosina nopeasti. Kansainvälinen
suhdannekäänne supistaa voimakkaasti verotulojamme.
Elvytystoimet lisäävät velkaantumista.
Tänä vuonna velkaannumme jo päätettyjen
menojen ja tämän lisäbudjetin menotason
johdosta arviolta 8 miljardia euroa. Tämä sama
kehitys toistuu tosin muissakin maissa. Jokainen silti maksaa oman
velkansa itse. Tämän ja seuraavien kolmen vuoden
aikana on mahdollista, että velkaannumme noin 30 miljardia
euroa. Summa voi olla suurempikin, mikäli talouskriisi syvenee
ja pitkittyy. Tuossa summassa on takaisin maksettavaa ukeille ja
mummoille, isille ja äideille ja vieläpä peruskoululaisillekin.
Velkaantumisen ongelma ei ole vain sen kitkerä takaisinmaksu.
Edellä mainitun suuruinen velan lisäys vie meiltä nykyisellä korkotasolla
vuosikausia noin miljardi euroa enemmän vuodessa budjettimenoina
korkoja. Siis rahaa menee kankkulan kaivoon.
Velkaantumisen vähemmän puhuttu huoli on siinä,
että nopea velkaantuminen yhdessä nopean ikääntymiskehityksen
seurauksena voi vähentää luottamusta
Suomen taloutta kohtaan, mikä puolestaan näkyisi
kasvavina riskilisinä, mikä johtaisi korkojen
nousuun. Tämä on peto, jota ei kannata lähteä härnäämään.
Virheen voi tehdä vain kerran, minkä jälkeen
kansa maksaa — ja turhaan. On suuri helpotus, että menomaltti
viime vuosina säilyi. Ilman sitä velkaantumisemme olisi
nyt vielä nopeampaa. Vaatimuksia lisämiljardeista
riitti, kun tuulen tuomia tuloja näytti olevan käytössä.
Elvytystoimienkin mitoituksessa on siis huomioitava niiden vaikuttavuus,
pelivaran tarve tulevaisuudessa sekä luottamuksen ja uskottavuuden
säilyminen maamme julkiseen talouteen. Siksi tarvitsemme
järkeä ja rauhallista harkintaa rahankäytössä.
Tarvitsemme myös rakenteellisia toimia, joilla edistämme
julkisen talouden pidemmän tähtäimen
kestävyyttä. Luomme uuden kasvun edellytyksiä sekä turvaamme siten
hyvinvointipalveluitamme.
Arvoisa puhemies! Osana elvytyspakettia poistetaan palkan sivukuluina
maksettu kansaneläkemaksu. Kelamaksun poisto on osa työmarkkinajärjestöjen
kanssa sovittua niin sanottua sosiaalitupoa. Tässä hallituksen
yhteistyö palkansaajien ja työnantajajärjestöjen
kanssa on ollut erinomaista. Paketti parantaa julkisen talouden
kestävyyttä nopeuttamalla eläkkeiden
rahastointia. Tämä on siis kelamaksun poiston
ensisijainen motiivi. Nimestään huolimatta kelamaksu
on yksi työntekoon kohdistuva vero muiden joukossa. Maksun
poisto ei heikennä perusturvaa. Pidämme huolen
heikoimmistamme kaikissa olosuhteissa. (Ed. Skinnari: Verovaroilla!)
Työnantajan kansaneläkemaksun poisto ei ole kädenojennus
vain yrityksille, se hyödyttää myös työntekijää ja
kuluttajaa. Kelamaksu on ollut pois työntekijän
palkasta ja lisänä kuluttajan maksamassa hinnassa.
Iso osa kelamaksusta on myös ollut poissa kuntalaisten
palveluista. Palkan ja työnteon sivukulujen alentaminen
lisää laskennallisesti työllisyyttä arviolta
yli 10 000 työpaikan verran, mikäli kysyntää riittää.
(Ed. Skinnari: Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, ettei lisää yhtään!)
Monen vaikeuksissa olevan yrityksen työvoimakustannukset
kevenevät nyt ilman yhtään irtisanomista.
Yritys, joka irtisanoo työntekijöitänsä,
ei hyödy irtisanottujen osalta maksun poistosta senttiäkään.
Kunnat ovat suurena työllistäjänä yksi
suurimpia maksun maksajia. Kelamaksun poisto vahvistaa kuntataloutta
248 miljoonalla eurolla ensi vuodesta pysyvästi. Ratkaisu
vähentää jo tänä vuonna
kuntien työvoimakustannuksia 78 miljoonaa euroa. Tämä siirtyy
valtion kannettavaksi. Tuki jää suoraan kuntien
kassaan ilman byrokratiaa.
Valtiontalouteen tuleva lovi on tarkoitus paikata ympäristö-
ja muita välillisiä veroja korottamalla pääasiassa
vuodesta 2011 alkaen siten, että suurimman osan kustannuksista
tulee maksamaan teollisuus. Osa maksuista kohdistuu myös meille
muille. Maksamiimme ympäristö- ja kulutusveroihin
pystymme kaikki vaikuttamaan ympäristöystävällisillä valinnoilla.
Työvoimakustannuksiin työnantaja pystyy vaikuttamaan
vain irtisanomalla. Siksi on hyvä siirtää verotuksen painopistettä työvoimakustannuksista
ympäristö- ja muihin välillisiin veroihin.
Työn tekemistä ja teettämistä pitää aina
kannustaa. Siitä ei pidä rangaista ylimääräisillä maksuilla.
Arvoisa puhemies! Kaikesta tästä synkkyydestä huolimatta
uskon, että kyllä me tästä selviämme.
Tulemme varmasti kokemaan vaikeita aikoja, jotka koettelevat meitä kaikkia.
Talouskriisi tulee näyttämään
tosiasiallisesti, keitä me suomalaiset aidosti olemme.
Olemmeko me riitelijöitä, olemmeko me masentujia,
oman edun tavoittelijoita tai liian heikkoja kantaaksemme vastuuta
taloutemme kestävyydestä? Vai olemmeko me niitä,
jotka tarttuvat härkää sarvista, jotka
jaksavat, jotka ymmärtävät yhteenkuuluvaisuuden
merkityksen, jotka kantavat huolta läheisistään
vähän enemmän kuin mihin olemme viime
aikoina tottuneet ja jotka näkevät muutaman vuoden
päässä olevat suuret mahdollisuudet?
Onko Suomi sellainen maa, joka kriisiytyy henkisesti, vai sellainen,
joka kestää, malttaa ja ymmärtää kriisissä olevat
mahdollisuudet?
Aika on vaativaa myös meille poliitikoille, niin minulle
kuin meille kaikille. Täytyy osata tehdä valintoja.
Täytyy osata elvyttää ja samaan aikaan
täytyy osata varoa velkaantumasta liikaa. Täytyy
osata vahvistaa rahoitusmarkkinoiden toimintaa ja luottamusta ja
samaan aikaan tunnustaa, ettei senkään normalisoituminen
ole yksin meistä suomalaisista kiinni. Erityisen haastavaa
on se, kuinka pidämme huolta julkisen talouden kestävyydestä samaan
aikaan, kun joudumme velkaantumaan tulopohjan romahtaessa. Kun normaaliaikoina
joka vuosi halutaan parannuksia moniin kohteisiin, niin kriisiaikoina
nämä sinänsä hyvät
pyynnöt vain kasvavat.
Kaikkea hyvää ei ole mahdollista nyt toteuttaa,
sillä rahamme eivät vain yksinkertaisesti niihin
riitä. Kyse ei ole tahdon puutteesta, eikä kyse ole
pahasta tahdosta. Kyllä fiksut suomalaiset tämän
ymmärtävät. Tulevaisuudenuskoa lisää se, että me
poliitikot teemme asioita, jotka uskottavalla tavalla turvaavat
tulevaisuutemme. 1990-luvun kansainvälistä kunnioitusta
herättänyt suomalainen talousihme oli tekojen
tulos. Se oli vastuun kantamisen tulos. Sitä vastuuta saivat
kantaa vuoron perään valtaosa puolueista. Meillä on siis
näyttöjä siitä, että me
osaamme ja kykenemme yhdessä kantamaan vastuuta myös
huonoina aikoina. Toivon, että tämä maine
"kyllä suomalaiset osaavat hommansa hoitaa", voisi levitä tämänkin
kriisin aikana.
1990-luvun alun laman hoidossa olen ihaillut erityisesti yhtä yksityiskohtaa.
Samaan aikaan kun Ahon—Viinasen hallitus joutui tekemään vaikeita
mutta pakollisia leikkauksia ja veronkorotuksia, he alensivat yritysverotusta
ja alkoivat päättäväisesti satsata
tutkimukseen ja kehitykseen. Kaiken kurjuuden keskellä tehty
arvovalinta ja tulevaisuusinvestointi antoi alun sille paljon puhutulle
suomalaiselle talousihmeelle, joka perustui yritysten tekemiin innovaatioihin.
Aika ja keinot ovat nyt tietysti toiset, mutta myös
meillä on mahdollisuus tänä päivänä toimia
vastuullisesti ja luoda uutta tulevaisuutta. Tämä tieto
ja edellinen esimerkki ovat innostavia esimerkkejä myös
tätä kriisiä hallittaessa. (Välihuutoja
vasemmalta) Tällaisina aikoina on tärkeää viestiä suomalaisille,
että me tarvitsemme myös heidän tukeaan.
Tästä talouskriisistä ei selviä yksin
valtion tai kuntien toimenpiteiden avulla. Tämän
tunnustaminen ei ole heikkouden merkki, ja tämän
tunnustaminen ei ole osaamattomuutta tai toimintakyvyn puutetta,
vaan ihmisten maailmassa välittämisen vastuuta
ei voi koskaan ulkoistaa yksin viranomaisten ja julkisen vallan
tehtäväksi.
Meidän jokaisen tulee kantaa huolta lähimmäisistämme
hieman enemmän kuin mihin olemme ehkä viime aikoina
tottuneet. (Ed. Gustafsson: Aivan! — Välihuutoja
sosialidemokraattien ryhmästä) Meidän
poliitikkojen ei pitäisi sortua siihen, että yliarvioimme
mahdollisuuksiamme tai kerskumme kyvyillämme vaikuttaa tähän
taloudelliseen kriisiin. Meidän kenenkään ei
pitäisi sortua siihen, että viestitämme
kansalle, että minä tai minun puolueeni voi taltuttaa
tämän kriisin ja estää kaiken
pahan tapahtumasta. Ylisuurten lupausten esittäminen johtaa
vain pettymykseen ja luottamuksen vähenemiseen päätöksentekijöitä kohtaan.
Vaikeina aikoina on helppo riidellä ja olla eri mieltä.
Toisaalta vaikeina aikoina on myös helppo olla yhtä mieltä monesta
asiasta, jos vain on tahtoa, ja tätä meiltä kaikilta
nyt kysytään. Eri eduskuntapuolueilla voi olla
erimielisyyttä keinoista, mutta uskon, että meillä kaikilla
on silti sama päämäärä:
se, että selviämme pahimman yli mahdollisimman
vähin kolhuin, että mahdollisimman moni työpaikka
voidaan pelastaa ja että suomalaiset yritykset selviäisivät
taantuman yli. Kriisi koettelee, mutta samalla se on myös
mahdollisuus. Näinä kuukausina maat jaetaan maihin,
jotka nousevat ensimmäisten joukossa ylös orastavan
talouskasvun vetäminä, ja niihin, jotka tekevät
hätäpäissään ratkaisuja,
jotka jättävät syvät jäljet
kyseisen maan talouteen vuosiksi eteenpäin.
Valitettavasti monet yritykset eri puolilla maailmaa nujertuvat
talouskriisin seurauksena ja jättävät
markkinaosuutensa toistensa jaettaviksi, kunhan talouskasvu alkaa.
Meidän tehtävämme on turvata suomalaisyritysten
elinvoima niin, että ne pääsevät
heti iskemään kiinni uusiin markkinoihin, kun
kasvu alkaa. Uskon, että meillä suomalaisilla
on hyvät mahdollisuudet kuulua voittajien joukkoon. En
oleta, että ihminen, joka menettää työpaikan,
näkee tilanteensa rohkaisevana tai uutena mahdollisuutena.
Mutta jos näin joka tapauksessa käy vastoin meidän
kaikkien toivetta, hänellä ja meillä on
kaksi vaihtoehtoa: joko masentua ja menettää pysyvästi
työkyky ja myös kyky kantaa vastuuta itsestään
ja läheisistään tai tarttua härkää sarvista,
yrittää jaksaa pahimman yli ja yrittää löytää uusi
työpaikka. Hän tarvitsee meidän kaikkien
tukeamme, mutta myös lähipiirinsä tukea
ja kykyä sietää epävarmuutta.
(Ed. Kuoppa: Tarvitaanhan leipää sinä aikana!)
Tässä tilanteessa auttaa paljon, jos me onnistuisimme
luomaan toivon ja tulevaisuususkoisen tekemisen hengen. Kysymys
on hyvin pitkälti asenteestamme. Rakennammeko me toivon
viestiä vai epätoivon viestiä? Epätoivo
kasvaa kyynisyydestä ja haluttomuudesta kantaa vastuuta. Epätoivoyhteiskunnassa
haasteet masentavat ja välittäminen on ulkoistettu
viranomaisille. Epätoivoyhteiskunnassa sotkeudutaan lillukanvarsiin
ja saadaan siitä riita aikaiseksi. Toivon yhteiskunnassa
ihmiset jaksavat uskoa tulevaisuuteensa. Toivon yhteiskunnassa puhutaan
totta ja katsotaan totuutta silmiin, vaikka se olisi kuinka ruma
hyvänsä. (Ed. Kuoppa: Myöskin valtiovarainministeri!)
Toivon yhteiskunnassa kilpaillaan hyvistä ajatuksista,
kun taas epätoivon yhteiskunnassa into ja onnistumisen
halu latistetaan ja tapetaan. Toivon yhteiskunnassa kriisissäkin
nähdään mahdollisuuksia, koska niitä on aina,
myös tällä kertaa.
Arvoisa puhemies! Meidän tulisi luoda sellaista ilmapiiriä,
joka kannustaa ihmisiä toteuttamaan omia unelmiaan. (Ed.
Urpilainen: Hyvä!) Näin tämä vauraus
ja hyvinvointi on rakennettu ennenkin, ja niin se myös
tehdään tulevaisuudessa. Monesti on sanottu, että me
suomalaiset olemme parhaimmillamme kriisiaikoina. Puhemies, meillä on
mahdollisuus osoittaa tämä väite ja tämä meihin
liitetty ominaisuus todeksi myös tällä kertaa.
Hannes Manninen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuinen rahoituskriisi ja lama koettelevat
vahvasti myös Suomea. Niiden laajenemisvauhti ja vaikutukset ovat
ennennäkemättömän suuret. Kukaan
maailmassa ei tiedä, mitä tulevina vuosina tapahtuu. Yhtä mieltä ollaan
siitä, että nyt tarvitaan täsmätoimia.
Sellaisia ovat rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja luottamuksen
palauttaminen, kulutuskysynnän lisääminen
ja investointien käynnistäminen sekä maailmanlaajuinen
yhteistyö näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Suomen taloustilanne on vakava. Työttömyys on
kohdannut tai lomautus uhkaa jo lähes sataatuhatta suomalaista
perhettä. He tarvitsevat nyt tukea ja turvaa. Meillä Suomessa
ei kuitenkaan ole syytä paniikkiin. Pääministeri
Vanhasen hallitus on jatkanut jo viime elokuussa aloittamaansa elvytystä johdonmukaisesti.
Hallituksella on selkeä näkemys lähiajan
lääkkeistä ja tulevaisuuden tavoitteista.
Se edistää luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen.
Suomen valtion alhainen velkaantumisaste, yritystemme ja pankkiemme
vahvat taseet sekä hyvä kilpailukykymme auttavat
kestämään vaikeita aikoja — ei
kuitenkaan loputtomiin. Hallituksen päätavoite
on turvata tavallisten suomalaisten työpaikat. Näin
me voimme rakentaa siltaa yli vaikeiden aikojen. Uskon, että me
onnistumme. Vaikeina aikoina me suomalaiset olemme aina parhaimmillamme.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen
elvyttävää lisätalousarviota.
Tämä mittava luottamuspaketti piristää taloutta
ja luo edellytykset lähes 2 miljardin euron suuruisten
investointien käynnistymiselle ja noin 25 000
henkilön työllistymiselle. Lisäbudjetti
tulee sopivaan aikaan ja sisältää runsaasti
sellaisia hankkeita, jotka saadaan heti liikkeelle.
Rahoitusmarkkinoiden toimivuuden turvaamiseksi hallitus on valmistellut
ja osin jo toteuttanut ministeri Pekkarisen ja ministeri Kiviniemen
johdolla kaikkiaan 60 miljardin euron rahoituspaketin. Se sisältää takauksia,
lainoja ja pääomittamista. Se turvaa sekä lainansaannin
että yritysten viennin rahoittamisen. Rahoituspaketti on
riittävän suuri, oikein suunnattu ja ajoissa tehty.
Kotimaisen kysynnän lisäämiseksi
kansalaisten ostovoimaa on vahvistettu veronkevennyksillä.
Asuntotuotantoa ja muuta julkista rakentamista on lisätty.
Lisäbudjettiin sisältyy lukuisia tie- ja rautatiehankkeita,
homekoulujen, päivä- ja vanhainkotien peruskorjausta
ja vuokra-asuntojen rakentamista. Luottamuspaketti vastaa pääpiirteissään
keskustan eduskuntaryhmän tavoitteita. Ja mikä parasta,
paketin elvyttävät vaikutukset ulottuvat kaikkialle
maahan.
Arvoisa puhemies! Lisäbudjetin jälkeen valtionvelka
kasvaa yli 8 miljardilla eurolla. Se on paljon ja herättää ymmärrettävästi
suurta huolta. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä lisävelan ottaminen
on parempi kuin työttömyyden hallitsematon kasvu.
Vanhasen hallitusten vastuullinen talouspolitiikka mahdollistaa
hallitun lisävelan ottamisen.
Työttömyydessä on aina kysymys yksittäisistä ihmisistä ja
heidän perheidensä toimeentulosta sekä kansalaisen
oikeudesta työhön. Keskustan eduskuntaryhmä tukee
näitä oikeuksia. (Ed. Kuoppa: Paljonko työttömyysturva
nousee?) Me noudatamme yhteisvastuun periaatetta. Kaveria ei jätetä,
kuten pääministeri Vanhanen on todennut. (Ed.
Zyskowicz: Ei, kun Katainen!) Keskustan aikaansaannoksia ovat muun
muassa ruokaveron alentaminen ja historiallinen takuueläke.
Kuntataloudesta on viime aikoina kannettu perusteltua huolta.
Varsinkin yhteisöverotulot alenevat roimasti ja menot kasvavat.
Ongelman ratkaisu vaatii tulojen lisäystä sekä menojen
kasvun hillintää. Työnantajan kelamaksun
poistaminen vähentää kuntien menoja noin
250 miljoonalla eurolla vuodessa. Se ei kuitenkaan riitä,
tarvitaan saman verran lisää menokasvun hillintään.
Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että tulopuolella
kuntien yhteisövero-osuutta on nostettava ja valtionosuuksia
lisättävä. Nämä asiat
on käsiteltävä kehysriihessä.
Valtion osakkuusyhtiöillä on valmiita suunnitelmia
miljardien investoinneiksi. Keskustan eduskuntaryhmän
mielestä näiden investointien käynnistymistä voisi
vauhdittaa esimerkiksi suunnatuilla osakeanneilla. Vipuvaikutus
olisi merkittävä.
Arvoisa puhemies! On varmaa, että selviämme
tästäkin kriisistä. Nyt tarvitaan keskustajohtoisen
hallituksen vakaan ja harkitun linjan johdonmukaista jatkoa.
Petteri Orpo /kok(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Maailmantalous horjuu edelleenkin epävarmuuden
tilassa. Palaako luottamus? Milloin kasvu alkaa? Tässä epävarmuuden
tilassa meillä Suomessakin talous supistuu, vienti ja investoinnit
ovat pysähdyksissä ja työttömien
määrä uhkaa kasvaa. Seuraavassa vaiheessa
nämä paineet tulevat kohdistumaan kuntatalouteen
ja meidän peruspalveluihimme.
Parasta kuntataloudenkin hoitoa ja valtiontalouden hoitoa tässä vaiheessa
on pitää talouden pyörät pyörimässä ja
siten kuntienkin verotulot niin hyvällä tasolla
kuin mahdollista. Hallituksen toimet yritysten toiminnan turvaamiseksi
pelastavat työpaikkoja ja parantavat mahdollisuuksiamme
uuteen nousuun. Erittäin hyvä uudistus onkin yritysten
poisto-oikeuksien kasvattaminen, mikä jo nyt on käynnistänyt
investointeja.
Käsittelyssä oleva lisätalousarvio
osoittaa hallituksen toimintakyvyn tässä vaikeassa
tilanteessa. Luvassa on massiivisia panostuksia rakentamiseen, liikenneväyliin,
energiatehokkuuteen, koulutukseen, työvoimapoliittisiin
toimiin sekä t&k-rahoitukseen. Nämä elvytyskohteet
on valittu siten, että toimet lähtevät
liikkeelle nopeasti, ne ovat työllistäviä ja
edesauttavat tulevaa kasvua. Valtion rahaa käytetään
sytykkeenä, joka innostaa mukaan muitakin toimijoita. Näin
ollen velkaraha on tehokkaimmassa mahdollisessa käytössä eikä sitä lisätä kevein
perustein. (Ed. Zyskowicz: Hyvä, eteenpäin Kataisen
linjalla!) — Juuri näin.
Taloudellinen tilanne pakottaa meidät ottamaan lisää valtionvelkaa.
Meidän on kuitenkin muistettava tässä tilanteessa,
että elvytystoimiin menee ainoastaan osa siitä.
Valtion tulojen supistuessa velkaa tarvitaan myös yhteiskunnan
välttämättömien menojen kattamiseen,
kuten peruspalveluihin, sosiaaliturvaan ja koko hyvinvointimme rakenteisiin.
Kokoomuslaisessa talouspolitiikassa on aina painotettu velan
pois maksamista hyvinä aikoina. Nykyhallituskin lyhensi
velkaa merkittävästi viimeisiin mahdollisiin hetkiin
asti. Tästä saimme suuret haukut, kun jotkut olisivat
halunneet käyttää rahaa miljarditolkulla
pysyviin menonlisäyksiin. Velanlyhennyksen ansiosta meillä on kuitenkin
nyt varaa ja uskottavuutta elvyttää, kun tarve
on suurimmillaan. Hyvän taloudenpidon ansiosta saamme myös
velkaa pienemmällä korolla kuin monet muut maat.
Tämä näkyy jopa satojen miljoonien säästöinä korkokuluissa.
Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuuden ennustaminen tässä tilanteessa
on erittäin vaikeaa. Yksi asia on kuitenkin varma, ja se
on se, että entiseen maailmaan ei ole paluuta. Maailma
muuttuu tämän taantuman myötä,
eikä vanhoja perinteisiä talouden tukipylväitä kenties
ole enää jäljellä. Meidän
on jatkuvasti löydettävä uusia menestysaloja.
Suomi on erittäin riippuvainen viennistä ja kansainvälisestä kysynnästä.
Me tarvitsemme innovatiivisia tuotteita ja palveluita, jotka menevät kaupaksi
maailmalla. Panostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat nyt entistäkin
tärkeämpiä, ja yliopistouudistuksen merkitys
vain entisestään korostuu.
Seuraavan nousukauden alkaessa meidän on oltava valmiina.
Viimekertaisesta taantumasta on opittu se, että työllisyydestä ja
työntekijöistä on pidettävä kaikin
keinoin huolta. Investoimalla ihmisiin voimme hiljaisena aikana
parantaa heidän osaamistaan ja korkeampi koulutus antaa heille
paremmat eväät myös tämän
kaltaisten taloustilanteiden kohtaamiseen.
Hallituksen ja työelämän toimijoiden
kanssa yhdessä sovittu sosiaalitupo parantaa yritystemme
kilpailukykyä ja pyrkii turvaamaan eläkejärjestelmämme
kantokyvyn. Tästä suuren kiitoksen ansaitsevat
työmarkkinajärjestöt, jotka ovat toimineet
erittäin vastuullisesti ja kaukonäköisesti
työelämän rakenteiden uudistamiseksi. Kansaneläkemaksun
poistaminen myös kunnilta vahvistaa niiden taloutta. Jatkossa
meidän on kuitenkin löydettävä myös
muita kuntataloutta tukevia toimenpiteitä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen
hallituksen sopimiin sosiaalipoliittisiin uudistuksiin, joista ensimmäisenä on
mainittava puolueemme pitkäaikainen tavoite lapsilisien
sitomisesta indeksiin. Pienimpien eläkkeiden korotus tulee
myös merkittävästi parantamaan eläkeläisten
asemaa ja toimeentuloa. Me kannustamme hallitusta edelleen huolehtimaan
lapsiperheistä, mikä on sopusoinnussa meidän
tulevaisuutta painottavan politiikkalinjamme kanssa.
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen elvyttävät
toimet ovat hyvin valittuja tässä taloustilanteessa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa hallituksen esittämiä toimia
rahoitusmarkkinoiden, talouskasvun, yritysten toiminnan sekä kansalaisten
toivon ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Reijo Kallio /sd(ryhmäpuheenvuoro):
Hallitus on kylmä kuntapalveluiden käyttäjien
koulu-, terveyden- ja sosiaalipalveluiden tarpeille, koska se ei
välitä palveluiden tuottajien eli kuntien taloudellisesta
tilanteesta. Tulot ja menot eivät ole tasapainossa. Kun
tämän vuoden ennakoitu vaje on 2 miljardia, niin
tarvitaan mittavia panostuksia kuntatalouteen. Kelamaksun poiston
tuoma 78 miljoonan euron kevennys tälle vuodelle ei paljon
kuntapäättäjiä lämmitä.
Kannattaisi ottaa mallia Norjasta, missä mittavasta elvytyspaketista
osoitetaan kolmannes kunnille.
Työllisyyden kannalta kuntatalouden vahvistaminen on
erittäin tehokasta elvyttämistä. Olisikin
tärkeää antaa kunnille uskoa vahvistava
viesti siitä, että valtio osaltaan kantaa vastuun
kuntien peruspalvelujen turvaamisesta. Nyt on jo tullut tietoa,
että kunnat ovat laittaneet rahahanat kiinni ja leikanneet
investointejaan. Tavoitteemme pitäisi päinvastoin
olla investointien aloittamisen kannustaminen. Pakoon hallitus ei
näitä kuntatalouden ongelmia pääse.
Miksi siis viivytellä?
Pääministeri Vanhasen tiistaina pitämä synkän
sävyinen puheenvuoro osoitti, että hallitus on
vihdoin alkanut ymmärtää taloustilanteemme vakavuuden.
Tässä lisätalousarviossa hallitus esittää eräitä taloutta
elvyttäviä toimia. Sosialidemokraatit esittivät
näitä samantyyppisiä toimia sekä kuntatalouden
vahvistamista koko viime syksyn. Täsmensimme toimenpiteemme
viime vuoden lopulla vaihtoehtobudjetissamme. Elvyttävien
toimien aloitusaika olisi ehdottomasti ollut viime syksynä,
jolloin niiden vaikutukset olisivat jo nyt käynnissä.
Hallituksen aikataululla vaikutukset tulevat näkyviin vasta
loppukeväästä ja kesällä.
Suhdannepolitiikan ajoitus ei ole kohdallaan.
Maailmantalouden alamäki ja kysynnän hiipuminen
ovat leikanneet voimakkaasti Suomen vientiä sekä supistaneet
yritysten investointeja. Tälle kehitykselle me emme voi
paljonkaan tehdä ainakaan lyhyellä aikavälillä.
Tässä tilanteessa elvytyksen pääpainon
pitää olla kuntataloudessa ja kotimarkkinoilla.
Hallituksen esitykset rakentamisen vauhdittamiseksi, vaikka
myöhään tulevatkin, ovat oikean suuntaisia.
Valtion panostus väyliin ja talorakentamiseen on kuitenkin
varsin vaatimatonta. Menojen lisäykset ovat vain noin 10
prosenttia hallituksen elvytyspaketista, kun eräissä maissa tämä osuus
on 50 prosentin luokkaa. Eli ovatko nämä niitä maksimaalisia
panostuksia, ed. Orpo? Talorakentamisen osalta työllisyystavoitteet saattavat
jäädä toiveajatteluksi. Onnistuminen
on täysin kiinni siitä, ovatko kannustimet kunnille, asunto-osakeyhtiöille
ja rakennusyhtiöille riittävät. On kuitenkin
meidän kaikkien etu, että työpaikkoja
syntyy mahdollisimman paljon. Tämäkin kriisi menee
aikanaan ohi, ja sen vuoksi nyt pitäisi investoida tulevaisuuden
kasvun turvaamiseksi.
Rahallisesti hallituksen elvytyksen pääpaino on
verojen keventämisessä ja kelamaksun poistamisessa.
Mittavilla tuloveronkevennyksillä hallitus kantaa kyllä huolta
hyvin toimeentulevista. Sen sijaan hallitusta ei kiinnosta rahoituksen
etsiminen köyhimpien ihmisten toimeentulon parantamiseksi
ja palvelujen turvaamiseksi. Nyt olisi tärkeää parantaa
pienituloisten, eläkeläisten, opiskelijoiden,
työttömien ja lapsiperheiden ostovoimaa. Nämä lisäeurot
menisivät myös kulutukseen.
Kelamaksun poistaminen tuo miljardiluokan aukon perusturvan
rahoitukseen, eikä ole mitään takeita
siitä, että tällä toimenpiteellä luodaan
uusia työpaikkoja, mutta nopeasti ja voimakkaasti velkaantuva
valtio joutuu ottamaan miljardi euroa lisävelkaa. Valitettavasti
näyttääkin siltä, että nimellisesti
suurista panostuksista huolimatta elvytyspolitiikan teho ja tuki
kansantaloudelle uhkaa jäädä vaatimattomaksi.
Epävarmuuden vallitessa veroelvytys ei toimi, mutta valtionvelkaa
se lisää miljardikaupalla.
Arvoisa puhemies! Taloustilanne on todella vakava. Suomi velkaantuu
nopeasti. Meidän vielä viime vuonna vahva julkisen
talouden ylijäämä kääntyy
tänä vuonna negatiiviseksi. Hallitus on ohjelmassaan
asettanut kriisirajaksi valtiontalouden 2,5 prosentin alijäämän.
Jos tämä ylitetään, niin hallitus
esittää viipymättä tarvittavat menojen
vähennystoimenpiteet ja tulojen lisäykset. Hallituksen
asettama raja tullaan tänä vuonna kirkkaasti ylittämään.
Alijäämä tulee olemaan 4—5 prosentin
välillä. Ovatko siis leikkaukset valmisteilla?
Meidän mielestämme nyt ei ole leikkausten eikä niiden
pohdinnankaan aika.
Arvoisa puhemies! Tilanne on todellakin niin vaikea, että nyt
tarvitaan tasavallan presidentin viime viikolla peräänkuuluttamaa
keskinäisen luottamuksen lisäämistä.
Tätä tarvitaan hallituksen ja opposition välilläkin,
ja tähän me sosialidemokraatit olemme valmiita.
Mikko Kuoppa /vas(ryhmäpuheenvuoro):
Herra puhemies! Vasemmistoliiton mielestä hallituksen
toimet työttömyyden kasvun estämiseksi
ovat olleet pahasti myöhässä ja tilanteen
vakavuuden huomioon ottaen liian vähäisiä ja
vaikutuksiltaan heikkoja. Hallituksen päätös
poistaa työnantajien kansaneläkemaksu on kyseenalainen.
Yksityisille yrityksille tuleva 800 miljoonan euron helpotus on
vastikkeeton ilman työllistämisvelvoitteita. Ministeri
Kataisen vaatimus, euro per työpaikka, ei tässä varmasti
toteudu. Ihmettelenkin ministeri Kataisen takinkääntöä, kuinka
nopeasti se tapahtui. Työnantajille tämä on
vastikkeeton ja pysyvä helpotus, ja lasku tästä tulee
suoraan veronmaksajille aikaa myöten.
Hallituksen talouspolitiikka on antanut rikkaille ja suurituloisille
vuodesta toiseen runsaasti verojen alennuksia. Tuloerot ovat kasvaneet ennätysvauhtia.
Erityisesti suurituloisen väestön kymmenesosan
tulot ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun
tämän hallituksen aikana. Hallituksen veropolitiikka
on osaltaan mahdollistanut sen. Pienituloisimman kymmenyksen tulot
ovat käytännössä pysyneet lähes
ennallaan. Ansiosidonnainen työttömyysturvakin
on keskimäärin vain 800 euroa kuukaudessa. Erityisesti
työmarkkinatuelle pudonneet muodostavat suuren köyhien luokan.
Hallitus ei ole lisäbudjetissa eikä varsinaisessa
budjetissa esittänyt sentinkään tasokorotusta
työttömyysturvaan. Matalan sosiaaliturvan tason
korottaminen on myöskin elvytyspolitiikkaa, herra valtiovarainministeri.
Eniten työllisyyteen vaikuttavat ilmeisesti taloyhtiöille
myönnettävät korjausavustukset, 37 miljoonaa
euroa. Asuntojen uudisrakentaminen on edelleen arvoitus, lähteekö se
kasvuun, ja erityisen huolestuttava on vuokra-asuntotuotannon taso.
Hallitus ei ole ollut valmis alentamaan korkotukilainoitettujen
vuokra-asuntojen omavastuukorkojen alentamista, joka osaltaan alentaisi asumiskustannuksia
ja lisäisi kiinnostusta rakentaa uusia vuokra-asuntoja,
joista on asutuskeskuksissa huutava pula. Vasemmistoliitto edellyttää suurempaa
ja vaikuttavampaa panosta rakentamiseen ja peruskorjauksiin.
Hallituksen esitys yritysrahoituksen ja viennin rahoituksen
turvaamiseksi on tärkeää vientiteollisuudelle,
että sen pyörät lähtevät
pyörimään, ja ne on saatava pyörimään,
jotta saadaan aikaan talouskasvu.
Hallituksen luottamusbudjetin vaatimattomasta tasosta muutama
esimerkki, jos ehkä ed. Orpokin kuuntelee tämän.
Työllisyysperusteisiin investointeihin esitetään
lisää 1 500 000 euroa lisää.
Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
pääluokissa esitetään työllistäviin
vesihuoltotöihin yhteensä 6 miljoonaa euroa. Nämä muutamat
esimerkit osoittavat, että hallitus ei vieläkään
tunnusta tai tajua työllisyystilanteen vakavuutta.
Tienpidon kunnossapitovelka on miljardiluokkaa, joten edelleenkin
ollaan pahasti jäljessä siitä rahoituksen
tasosta, joka pitäisi työllisyyden ja liikenneturvallisuuden
perusteella olla. Samoin myöskin rautateiden lisärahoitusta
tarvittaisiin huomattavasti enemmän.
Kuntatalouden vaikeudet hallitus on sivuuttanut lähes
täydellisesti. Hallitus esittää kunnille sosiaali-
ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin lisää vain
1 300 000 euroa, kun tämä varsinainen
budjetti on noin 5,5 miljardia. Mitäköhän tällä 1 300 000
eurolla todella sosiaali- ja terveydenhuollossa saadaan aikaiseksi?
Päiväkotien ja vanhainkotien peruskorjauksiin
myönnetään 9 miljoonaa euroa koko maahan.
Hallitus odottaa kunnilta lisäpanostusta investointeihin.
Yhteisöverotulojen menetykset kunnille ovat niin mittavat,
että kunnilla ei ole mahdollisuuksia lisätä investointeja.
Tämä on sekä yhteisöverotulojen että myöskin
palkkatuloverotuksen pienentymisen johdosta täysin mahdotonta.
Kunnat velkaantuvat edelleenkin runsaasti.
Nämä kaikki luvut osoittavat, että hallitus
ei ole valmis mittaviin työllisyyden elvytystoimiin, puhumattakaan,
että se olisi valmis lisäämään kuntien
perusrahoitusta, joka nyt on jäämässä pahasti
alimitoitetuksi. Tämä merkitsee kunnallisten palvelujen
heikkenemistä ja lomautus- ja irtisanomisuhkia myös
kuntiin. Näin käy kunnallisveron korotuksista
huolimatta. Me tuomitsemme jyrkästi tällaisen
politiikan ja tulemme esittämään tähän
lisää määrärahoja.
Herra puhemies! Kun hallituksen lisäbudjettia tarkastelee,
niin siinä tulee selvästi ilmi näkyviin
se, että hallitus haluaa istua tuleen kuntapäättäjien
housuilla. Ei mihinkään muuhun tulokseen voi tulla,
sillä lähes kaikkiin näihin rahoihin,
mitä esitetään, odotetaan merkittävää lisäpanostusta
kunnilta, ja kuntien tulot vähenevät, kunnat velkaantuvat.
Kunnilla ei ole varaa tähän lisäpanostukseen.
Elikkä nämäkin hallituksen esitykset
saattavat olla pelkkiä toiveiden tynnyreitä.
Vasemmistoliitto pitää välttämättömänä,
että kuntien perusrahoitus turvataan.
Anni Sinnemäki /vihr(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitus on valinnut vahvan elvyttävän
politiikan tien kansainvälisestä talouskriisistä selviämiseen.
Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen
korjausrakentamista ja koulutusta painottavaan ensimmäiseen
lisätalousarvioon. Yritysten rahoitusmahdollisuuksien parantamisella
huolehditaan, ettei terveitä yrityksiä ajeta konkurssiin,
kuten viime laman aikana tehtiin.
Seinäjoki—Oulu-radan parantaminen, perusradanpidon
määrärahojen nosto sekä satsaukset ammatilliseen
koulutukseen ja työvoimapoliittiseen koulutukseen ovat
oikeanlaista elvytystä. Tämä lisätalousarvio
on jatkoa hallituksen elvyttävälle talousarviolle.
Talousarviosta esimerkiksi kotitalousvähennyksen korotus
on osaltaan jo nyt työllistänyt rakennusalalla
tänä vaikeana aikana.
Velalla elvyttämisessä on toisaalta käytettävä aina
tarkkaa harkintaa. Politiikan on tuettava rakenteiden
uudistamista. Toimenpiteiden on oltava työllistäviä investointeja
tulevaisuuteen. Energiatehokkuuden parantaminen on tätä,
samoin laajakaistaverkkojen rakentaminen. Nopeiden laajakaistayhteyksien
ulottaminen koko maahan on hyvää aluepolitiikkaa.
Hallituksen taloutta elvyttävät toimet panevat liikkeelle
yli miljardi euroa, kun mukaan otetaan kunnat ja yksityinen sektori.
Yhteistyössä kuntakentän ja yritysten
kanssa hallituksella on mahdollisuus saada aikaan paljon suurempi
elvytysvaikutus kuin yksin toimimalla olisi. Paketin työllisyysvaikutukset
ovat realistisesti arvioidut. Jatkossa vihreä eduskuntaryhmä on
valmis myös lisäpanostuksiin, kunhan kohdennukset
harkitaan tarkoin.
Arvoisa puhemies! Useilla paikkakunnilla eletään
vakavissa tunnelmissa suurten työllistäjien ilmoitettua
lomautuksista tai irtisanomisista. Hallitus laajentaa muutosturvaa
koskemaan lomautettuja ja lisää työllisyysperusteisten
investointien valtuutusta. Järkevään
koulutukseen pääseminen on nyt varmistettava.
Taantuma ei hidasta väestön ikääntymistä.
Hyvä koulutus helpottaa työttömäksi
jääneitä siirtymään
alalta toiselle, kun ajat paranevat.
Erityisen hankala tilanne on niillä paikkakunnilla,
joiden talous ja hyvinvointi ovat riippuvaisia yhdestä suuresta
toimijasta. Elvytyspolitiikan on autettava elinkeinorakenteen monipuolistumista.
Myönteisiä uutisiakin on, kuten se, että Google
on ostanut itselleen tilat Haminan tehtailta Summasta.
Metsäteollisuuden rakennemuutos ja siihen liittyvät
irtisanomiset olivat käynnissä jo ennen tätä taantumaa
ja taantumasta huolimatta suomalaisen metsäteollisuuden
on uudistuttava. Tarvitaan monipuolista ja kriittistä tutkimusta
ja tuotekehitystä, tarvitaan korkeamman jalostusasteen puutuotteita
ja puupohjaisia biojalosteita. Metsäluonnon monimuotoisuuden
varjelusta ja vapaudesta valita haluamansa metsänhoitomenetelmät on
tehtävä metsäsektorin voimavaroja.
Loppuvuosi ei onneksi ollut pelkkiä lomautuksia. Väliin
mahtui uutinen Winwindistä, joka kertoi myös Haminaan
perustavansa ensi vaiheessa 200 henkilöä työllistävän
tuulivoimalatehtaan. Näissä viherkaulustyöpaikoissa
on Suomen tulevaisuus, kunhan itse osaamme tehdä valinnat,
jotka edistävät uusiutuvan energian talouteen
siirtymistä.
Veikkauksen voittovaroista osoitetaan 30 miljoonaa euroa tieteen,
taiteen, liikunnan ja nuorisotyön hankkeisiin. Kulttuuri
on erinomainen kohde elvytykselle. Suhteellisen pienellä rahalla,
esimerkiksi elokuvatuella, pystytään työllistämään
suuri joukko osaavia ihmisiä. Kulttuurisektorilla projektiluonteisuuteenkin
on jo totuttu.
On hyvä nostaa esiin vielä kirjastot. Taloudellisesti
huonoina aikoina kirjastopalvelut ovat tärkeä henkireikä.
Viime laman aikana kirjastojen kävijämäärät
kohosivat merkittävästi. Lisätalousarvio
sisältää rahaa Kansallisen digitaalisen kirjaston
hankkeeseen. Nyt on myös oikea aika kirjastojen peruskorjaukselle.
Arvoisa puhemies! Edellisen laman hoito oli vaihtoehdottomuuden
politiikkaa. Se johti moniin päätöksiin,
jotka eivät olleet parhaita mahdollisia. Toivottavasti
nyt pystytään käymään avointa
ja kriittistä keskustelua elvytyspolitiikan sisällöstä myös
hallituksen ja opposition välillä. Kriisin taustalla
oli vauhtisokeus, joka aiheutui politiikan ja arvovalintojen häivyttämisestä talouden
taustalle.
Nousukaudella monet korostavat oikeutta menestymiseen. Vihreissä pidämme
tärkeänä erityisesti oikeutta toiseen
mahdollisuuteen. Viime laman aikana monet, jotka menettivät
yrityksensä ja työpaikkansa vaikeissa olosuhteissa,
eivät saaneet uutta mahdollisuutta. Nyt meidän
täytyy huolehtia siitä, että kaikilla
on toinen mahdollisuus yrittää. On myös
menestyjien etu, että kaikista pidetään
huolta.
Seuraavaan kehysriiheen mennessä on hyvä pohtia
myös elvytyksen tulopuolta. Windfall-veron käyttöönotto
olisi yksi oikeudenmukainen tulopuolen ratkaisu. Se kohdistuisi
päästökaupan suurille energiayhtiöille
tuottamiin ansiottomiin voittoihin ja toisi niistä osan
käytettäväksi yhteisiin elvytystalkoisiin.
Nämä yhtiöt ovat taantumasta huolimatta
tällä hetkellä erittäin kannattavia.
Fortumin tulos loka-joulukuussa parani 605 miljoonaan euroon vuotta
aikaisemmasta 501 miljoonasta eurosta.
Christina Gestrin /r(ryhmäpuheenvuoro):
Ärade talman! Den ekonomiska recessionen är ett
faktum. Det som överraskat oss alla är nu den snabba
nedgången i ekonomin. Vi har fått bevis på hur
svårt det är till och med för de bästa
experterna att göra pålitliga prognoser om framtiden. Läget är
detsamma i alla länder, den globala ekonomin visar sig
nu från sin sämsta sida. I många andra
länder liksom hos oss brottas man också med stimulanspaket
för att rädda arbetsplatser och hålla
ekonomin och konsumtionen rullande. Regeringens stimulanspaket behövs,
det ger oss en god chans att klara läget.
Siffror som för ett år sedan var otänkbara är
nu realistiska i fråga om exempelvis låntagning.
Det är bra att vi målmedvetet kunnat minska vår
lånebörda under de goda åren. Trots det är
läget allvarligt. Regeringen föreslår
nu att låntagningen ökar med 5 miljarder euro
jämfört med budgeten som vi slog fast för
några månader sedan. Statsskulden uppgår
efter det till över 60 miljarder euro, vilket är
ungefär 34 procent i förhållande till bnp.
Herra puhemies! Investoinnit tutkimus- ja kehitystoimintaan
ovat välttämättömiä myös
taloudellisessa taantumassa. Riittävillä elvytyspanoksilla
tutkimus- ja kehitystoiminnassa edistämme tuotekehitystä,
joka auttaa yrityksiä pääsemään vauhtiin,
kun taloudessa taas alkaa mennä paremmin. Tuet muun muassa
Finnveralle vientitakuisiin ja Tekesille tutkimustoimintaan, innovaatioihin
ja teknologiaan ovat tämän vuoksi äärimmäisen
tärkeitä. Tämän lisäksi
tarvitsemme erityisiä panostuksia viennin tukemiseen, osoitetut määrärahat
eivät vielä ole riittäviä.
On harkittava, että osa kehittämisvaroista
ohjattaisiin suoriin, yritysten yhtenäisiä viestihankkeita
tukeviin toimenpiteisiin. Tulevien panostusten tulee myös
huomioida metsätalous ja koko metsäsektorin tilannetta
pitää tarkastella. Esitetty ajatus tai idea suunnata
osa elvytyspaketin sisältämistä talon-
ja korjausrakentamisen tuista erityisesti työvaltaiseen
puunrakentamiseen on monella tavalla kannatettava. Siinä tuetaan
samanaikaisesti kotimaista erityisosaamista, ilmastopolitiikkaa
ja metsäsektoria.
Kunnat joutuvat nyt säästämään
ja valitettavasti myös korottamaan veroja samanaikaisesti, kun
valtio pyrkii alentamaan veroja. Tämä tilanne
on erittäin ikävä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän
mielestä suurempi osuus yhteisöverosta pitäisi
nyt ohjata kunnille. On selvää, että kunnat tarvitsevat
valtiovallan tukea. Ehdotettu elvytyspaketti sisältää myös
valtionavustusten korotuksia koulujen, päiväkotien
ja vanhainkotien peruskorjauksiin. Ruotsalainen eduskuntaryhmä ehdottaa,
että valtionosuusjärjestelmän uudistuksen
yhteydessä myös ohjataan lisää rahaa
kunnille.
Herr talman! Satsningar på infrastrukturprojekt är
ett sätt att få igång ekonomisk aktivitet samtidigt
som de också stöder både trafiksäkerhet
och förbättrade kommunikationer. Det tilllägg
på 50 miljoner som stimulanspaketet innehåller
välkomnas därför av svenska riksdagsgruppen.
Och speciellt glada är vi över att förbättringen
av stamväg 51 äntligen påbörjas.
Också de ökade anslagen till såväl
miljöarbeten som vatten- och avloppsarbeten är
bra ur stimulanssynvinkel samtidigt som de stöder våra åtaganden
gällande bland annat Östersjön.
Regeringen föreslår också att 7
miljoner euro reserveras för att förbättra
vår oljebekämpningskapacitet i och med grundrenoveringen
av oljebekämpningsfartyget Halli. Svenska riksdagsgruppen
påpekade också i budgetdebatten i höstas
att ett ökat stöd för oljebekämpningsberedskapen är
en akut nödvändighet som måste ges snabbt
i och med att olje- och kemikalietransporterna på Östersjön
och speciellt Finska viken ökat explosionsartat.
Nu gäller det för oss alla att anpassa budgetåtgärderna
till det ekonomiska läget och satsa på åtgärder
som stimulerar inhemsk produktion, konsumtion och sysselsättning.
Svenska riksdagsgruppen stöder regeringens första
tilläggsbudget som ett välbehövligt stimulanspaket
och hoppas att statsrådet och riksdagen även har
beredskap att snabbt vidta ytterligare åtgärder
under året om läget skulle förändras.
__________
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan puhemies Sauli Niinistö.
__________
Bjarne Kallis /kd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainministeri ei kovinkaan
paljon käsitellyt lisätalousarviota enkä minäkään
sitä aio tehdä. Muutan puheenvuoroni sisältöä tämän
takia. Totean kuitenkin, että kristillisdemokraatit hyväksyvät
lisätalousarvion, vaikkakin siinä on muutama kohta,
joka meitä askarruttaa, ja tulemme esittämään
siihen kunnille 200 miljoonaa lisää.
Haluan kuitenkin hieman kommentoida valtiovarainministerin puhetta.
Ensinnäkin olen erittäin kiitollinen, että hän
istuu salissa kuuntelemassa näitä puheenvuoroja.
Te aika usein viittasitte Imf:ään. Suosittelen,
että jätätte se pois. Imf lausui viime
heinäkuussa näin: "Islannin talous on kadehdittavan
hyvä." Ja on siltä tullut aika paljon sellaisia
lausuntoja, jotka ovat todella olleet aika lailla onnettomia.
Toivon, että kun me teemme esityksiä, niitä ei todettaisi
mielettömiksi. Toivon, että meidän omat
esityksemme otettaisiin vakavasti ja katsottaisiin, onko niissä mahdollisesti
jotain järkeä. Toivon myöskin, että näitä meidän
puheitamme ei leimattaisi räksyttäviksi, koska
meillä on vilpitön tahto kyllä toteuttaa
sitä, mitä te pyysitte, toimia niin, että tämä maa
selviää näistä vaikeuksista.
Haluan sanoa, että meillä on kyllä esityksiä. Teillä on
oikeus suhtautua niihin ihan niin kuin haluatte, mutta voin sanoa,
että niistä me olemme keskustelleet tämän
talon ulkopuolella asiantuntijoiden kanssa ja ainakin he ovat katsoneet, että ne
ovat hyviä. Minä mainitsen nyt muutaman.
Jokainen meistä tietää, että yritykset
ovat vaikeuksissa ja pienet yritykset saattavat tehdä tappiota.
Meillä on voimassa oleva lainsäädäntö, joka
sallii, että tämä tappio on vähennyskelpoinen
seuraavien vuosien tuloista. Jos se seuraava vuosikin on tappiollinen,
niin voi olla, että se yritys menee nurin. Silloin se on
tavallaan kyllä maksanut liikaa veroa. Sen takia me olemme
jättäneet lakialoitteen, että tämä tappio
voitaisiin vähentää edellisen vuoden
tulosta. Jos on maksanut veroa edellisenä vuonna, niin
se olisi siitä vähennyskelpoinen. Yritys saisi
veronpalautusta ja ehkä selviäisi tämän
ongelman yli. Jos yritys jää pystyyn, niin eihän
tämä maksa yhteiskunnalle oikeastaan yhtään
mitään, ainoastaan sen, että palautettiin
vero vähän aikaisemmin sille yritykselle. Pohtikaa
tuota. Jos te pidätte sitä hyvänä, pankaa
täytäntöön. Jos te pidätte
sitä huonona, kertokaa, mikä siinä on
huonoa.
Me olemme myöskin kiinnittäneet huomiota siihen,
miten huolestunut pääministeri on ollut osingoista.
Kieltämättä pörssiyhtiöt
jakavat paljon osinkoa. Mutta kyllä on melko selvää,
että ei käskemällä eikä toivomalla
niitä osinkoja jätetä jakamatta. Eivät
ne jää jakamatta. Kurssit ovat laskeneet. Yhtiöllä on
oma osinkopolitiikka, josta se on kertonut eläkeyhtiöille
ja kaikille muille, että sijoittakaa meille, me maksamme
40 prosenttia voitoista osinkona jne. jne. Jos tästä lupauksesta
ja periaatteesta ei pidetä kiinni, niin siitä voi
koitua suuria vahinkoja.
Mutta tähän löytyy myöskin
eräs vaihtoehto. Se on se, että annetaan joku
porkkana niille yhtiöille ja niille osakkeenomistajille,
jotka eivät nosta osinkoa. Osinko voidaan vaihtaa yritystodistukseksi,
joka olisi verovapaasti nostettavissa vaikka kahden tai kolmen vuoden
kuluttua. Tämä maksaisi kyllä valtiolle.
Se maksaisi 19,6 prosenttia, mutta se keventäisi rahoitusmarkkinoita ja
se antaisi yritykselle välittömästi ne
rahat, jos se kokee ja osakkeenomistajat kokevat, että tämä on
hyvä ratkaisu. Miettikää tätä.
Jos se on huono, älkää toteuttako, mutta
kertokaa, mitä siinä on huonoa. Jos se on hyvä,
niin pankaa täytäntöön.
Teillä oli hyvä puhe, todella hyvä.
Se ei kuitenkaan koskenut tätä lisätalousarviota,
vaan enemmän sitä, miten meidän suomalaisten
tulisi toimia. Minulla on se käsitys, että te
tarkoititte, että kertokaa tästä myöskin
tämän talon ulkopuolisille. Minä toivon,
että se, mitä nyt sanon, kerrottaisiin seuraaville
sukupolville. Viesti on: kertokaa se lapsille.
Jokainen meistä tietää, että meillä on
finanssikriisi, joka johtuu siitä, että on holtittomasti myönnetty
luottoja. Jokainen myöskin tietää, mikä on
sen taustalla ollut. Sen taustalla on ollut ahneus. Kansainvälinen
konsulttiyritys KPMG teki tutkimuksen, epätieteellisen
sellaisen, ja kysyi finanssijohtajilta, mikä on ollut syy
finanssikriisiin. Vastaus oli ahneus: bonusjärjestelmät
ja optiot houkuttelivat meitä ottamaan riskejä,
jotka ovat tähän johtaneet. Kyllä valvontajärjestelmässä täytyy
olla vikaa, jos yksi mies pystyy keinottelemalla tuhoamaan lyhyessä ajassa
40 miljardia euroa. Kyllä järjestelmässä on
suuri vika, jos yksi pörssivälittäjä Société Générale
-pankissa Ranskassa pystyy hävittämään
4,9 miljardia euroa. (Ed. Pulliainen: Ja yhdessä päivässä vielä kaiken
lisäksi!) Tällaisia esimerkkejä voisin
luetella erittäin paljon. Niitä löytyy.
Mikä on niiden takana? Valvontajärjestelmä on
puuttunut, ja ihmisen ahneus on tähän johtanut.
Taisi olla tämän päivän
saksalainen Bild-lehti, joka kertoi, että mitään
emme ole kuitenkaan oppineet. Miten on mahdollista, että näin
kuitenkin on yhteiskunnassa esiintynyt? Ihan lyhyesti totean, että Dresdner
Bank teki toista miljardia tappiota viime vuonna. Johtaja saa tänä vuonna 400
miljoonan euron verran bonuksia. Royal Bank of Scotland: tappio
oli 32 miljardia euroa, mutta bonuksia maksetaan tänä vuonna
1,1 miljardia. Sveitsiläisen UBS-pankin tappio 13 miljardia
ja bonuksia 1,46 miljardia. Siis tällaisessa maailmassa
me elämme. (Puhemies: Nyt olette ylittänyt kahdella
ja puolella minuutilla jo elikkä 50 prosentilla teille
varatun ajan!) Kun valitettavasti näin tapahtuu suuressa
maailmassa, niin näin tapahtuu myöskin pienessä maailmassa. Kertokaa
tästä lapsille.
Pentti Oinonen /ps(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Suomalaisilla yrityksillä on
mennyt viime vuodet paremmin kuin hyvin, vaan mitä on tehty?
Ainakin suuryrityksissä on luotettu siihen, että jos
tulee taantuma, poliitikot tulevat ja pelastavat. Koko nousukauden
ajanhan poliittinen eliitti toitotti, miten se pitää nyörit
kireällä pahan päivän varalle.
On siis tavallaan tiedetty, että jos samalla tavalla jatketaan,
niin kohta rysähtää.
On myyty valtionyhtiöitä ja näytetty
esimerkkiä pörssipelissä. Osinkoja on
otettu yhtiöistä ulos ennätystahtiin
ja osakekursseja nostatettu pilviin. On keinoteltu. Tuloeroja on
kasvatettu Oecd-maiden ennätystahtia. Nyt kauhistellaan sitten,
miten joltakin pelurilta on mennyt puolet miljoonien omaisuudesta.
Arvoisa herra puhemies! Ahneella on eräänlainen
loppu, mutta mikä pahinta, yhteiskunnallisen ahneuden vaikutukset
ulottuvat aina myös tolokun immeissiin eli tavallisiin
kansalaisiin. Johtajien voitot maksimoidaan, ja he omivat ne itselleen,
mutta jos tulee ongelmia, ne sosialisoidaan Suomen kansan maksettaviksi.
Tätä se on, kun kapitalismi on isäntänä ja
politiikka renkinä omassa talossaan!
Tämän surkuhupaisan näytelmän
päätteeksi pääministeri sitten
tulee ja murjaisee, että nyt pitää hillitä osingonmaksua.
(Ed. Pulliaisen välihuuto) — Ainakin pääomapiireissä tällainen
isällinen ulostulo koetaan kaiken kannustuksen jälkeen
silmänkääntötempuksi, ed. Pulliainen. — Sirkushuvit
ovat keskustalla arvossaan, mutta miten on leivän laita?
Alkiolaisuuden opit ovat menneet kankkulan kaivoon, jos köyhän
asialla ymmärretään sitä, että pitää olla
suuret tuloerot, jotta varmasti huomaamme kuka on rikas ja kuka köyhä,
jotta tiedämme sitten ketä auttaa.
Arvoisa puhemies! Tähän on tultu, kun ökyrikkaat
ovat jo vuosikausia nähneet, miten vanhat puolueet tässä maassa
asioita hoitavat. Kansalle on selitetty, miten rikkaille annettu
veronkevennys on tuottavin investointi. Mihin sitten rikkaat ovat
investoineet? On investoitu määrään
eikä laatuun. On investoitu pörssipeliin.
Optiomiljonäärit ovat sitoneet hallituspuolueidemme
johdon pikkusormensa ympärille. Kyse on poliittisesta syrjähypystä,
jossa Suomen kansa on petetty osapuoli. Ensin pohatat ovat vikitelleet
poliittisia päättäjiä ja kuiskutelleet
korvaan, mitä heidän toivotaan tekevän,
ja siitä innostuneena ministerit ja virkamiehet ovat sitten
antautuneet vietäväksi ja tehneet kaikki ne temput, mitä ikinä yrityselämän
johto on toivonut heidän tekevän. (Ed. Pulliainen:
Näinkö tekin olette toiminut?) Tällainen
peli ei kerta kaikkiaan vetele! (Ed. Pulliainen: Ei todellakaan,
ed. Oinonen!)
Keinottelua voi verrata kasinopeliin. (Ed. Pulliainen: Ei!)
Valtiojohto ei voi olla olemassa sitä varten, että se
käy veronmaksajien rahoilla pelastamassa pelurit vain siitä syystä,
että se on itse ollut suuryritysten optiopelissä mukana.
Nyt on aika päästää tavallinen
kansa: (Ed. Pulliainen: Irti!) lomautetut, työttömät,
pieneläkeläiset ja lapsiperheet sekä pienyrittäjät
osingoille ja laittaa optioherrat kuriin. (Ed. Hoskonen: Rötösherrat kiikkiin!)
Arvoisa herra puhemies! Kansalaisten kahtiajaon on loputtava.
(Ed. Pulliainen: Sopii!) Hallituksen on kohdistettava katseensa
nopeasti heikkenevän kuntatalouden tilaan samalla muistaen, että ihmisten
peruspalvelut on pyrittävä takaamaan kaikissa
tilanteissa. (Ed. Pulliainen: Hyvä!)
Asuntoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Rakentaminen on yksi yhteiskunnan suhdanneherkimmistä aloista.
Sen takia kansainvälinen talouskriisi on koetellut tätä alaa
varsin vakavasti niin meillä kuin muuallakin. Sen takia tunnelma
juuri tällä alalla on erityisen synkkä. Asetelma
on hankala paitsi alan itsensä kannalta myös koko
yhteiskunnalle rakentamisen suuren kansantaloudellisen ja työllisyysmerkityksen
takia. Elvytys ei tälläkään
alalla ratkaise perusongelmaa, mutta jos jollakin alalla, niin tällä alalla se
on välttämätöntä, jotta
voidaan minimoida, pienentää tappiot.
Perusasetelma rakentamisen puolella viimeisenä normaalivuotena,
jos sellaisia onkaan, eli vuonna 2007, oli se, että asuinrakentamisen
kokonaisvolyymi oli noin 11 miljardia euroa. Siitä noin
60 prosenttia oli uudistuotantoa ja 40 prosenttia peruskorjausta.
Uudistuotannosta puolestaan noin 80—90 prosenttia oli vapaarahoitteista tuotantoa
eli noin puolet kaikesta rakentamisesta sektorilla. Tämä on
se osa rakentamista, joka nyt uhkaa hiipua dramaattisestikin, jopa
romahtaa, monista sellaisista tekijöistä johtuen,
joille eivät sen paremmin Suomen hallitus kuin muutkaan maailman
hallitukset juuri mitään mahda.
Tämän takia on tärkeää,
kuten myös oppositio aivan oikein on korostanut, pyrkiä kompensoimaan
niitä väistämättömiä vahinkoja,
mitä vapaarahoitteisen tuotannon hiipumisesta seuraa, lisäämällä vuokratuotantoa
ja peruskorjaustoimintaa. Tähän liittyen hallitus
on antanut myös kaksi budjettilakia, jotka ovat asialistan
kohdilla 3 ja 4. Ne ovat molemmat parhaimpien elvytysoppien mukaan
väliaikaisia ja välittömiä.
Peruskorjauksen puolella esitetään, että otetaan
käyttöön niin sanottu 10 prosentin peruskorjausavustus,
joka on hyvin vahvasti sukua järjestelmälle, joka
oli käytössä jo 1990-luvun laman aikana.
Tämä poikkeaa kuitenkin lama-aikana käytössä olleesta
järjestelmästä ainakin kahdessa merkittävässä suhteessa:
Ensinnäkin nyt laissa ei ole toimenpideluetteloa siitä,
minkä tyyppisiin korjaustoimenpiteisiin sitä saadaan
käyttää, vaan sitä voidaan käyttää käytännöllisesti
katsoen kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin, jotka kohdistuvat
joko rakennukseen, yhteistiloihin tai piha-alueeseen.
Toiseksi se poikkeaa lama-ajan järjestelmästä siinä,
että nyt se koskee asunto-osakeyhtiöitten lisäksi
myös vuokrataloyhtiöitä, jotka ovat tietenkin
ihan samanlaisten korjaustarpeitten tarpeessa kuin asunto-osakeyhtiötkin
ja joissa kaiken lisäksi päätöksenteko
useimmissa tapauksissa on nopeampaa. Edellytys on, että vastuu
toimenpiteestä kuuluu yhteisölle, että rakennuksessa
on vähintään kaksi asuntoa ja että se
on ympärivuotisessa käytössä.
Aivan kaikkein pienimpiä korjauksia järjestelmä ei
koske, vaan lakiesityksen ajatus on, että siinä olisi
5 000 euron minimi eli korjauksen pitää olla
vähintään 5 000 euron arvoinen.
Tälle on varattu myöntämisvaltuutta 125
miljoonaa euroa, ja kun se on 10 prosenttia kokonaiskustannuksista,
se tarkoittaa sitä, että voidaan tukea yli miljardin
arvosta peruskorjaustoimintaa.
Yhteensä tämä työllistää noin
17 000 henkeä. Valtiovarainministeriö on
laskenut, että tästä ehkä vain
noin 15 prosenttia olisi uutta eli loppuosa olisi semmoista, joka
toteutettaisiin joka tapauksessa. Toivon, että VM:n arvio
on tässä suhteessa pessimistinen. Tietenkään
mitään taetta siitä ei ole, mutta jos
se on näinkin, niin se tuottaa kuitenkin yli 3 000
uutta työpaikkaa.
Vuokratuotannon puolella meillä on nykyään järjestelmä,
jossa meillä on perinteinen Ara-tuotanto hyvin pitkäaikaisin
ja kahlitsevin rajoituksin ja toisaalta täysin vapaarahoitteinen
tuotanto. Nyt tässä tuodaan siihen väliin
uusi, niin sanottu välimalli tai itse asiassa parannetaan
tämän vuoden alusta käytössä ollutta
välimallia myöntämällä sille
myös korkotuki. Tämä koskee, toisin kuin
edellinen, joka koskee vain tätä vuotta helmikuun
alusta, vuosia 2009—2010. Korkotuki on hyvin samankaltainen
kuin perinteisessä Ara-tuotannossa. Tässä erona
on se, että se voidaan myöntää kaikille
vakavaraisille toimijoille. Siihen liittyy myös täytetakaus,
ja ainoana edellytyksenä on se, että asunnot ovat
vuokra-asuntokäytössä vähintään
10 vuotta. Korkotukivaltuutta on myönnetty 250 miljoonaa.
Arvio on, että tällä saataisiin 4 000
asuntoa 2 vuoden aikana ja 4 000 uutta työpaikkaa
kumpanakin vuotena.
Arvoisa puhemies! Lopuksi: Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa
kysyttiin, ovatko kannustimet riittävät. Vasemmistoliiton
ryhmäpuheenvuorossa todettiin, että uudistuotannon
käynnistyminen on edelleen arvoitus. Nämä ovat
hyviä kysymyksiä, eikä niihin ole olemassa varmoja
vastauksia. Sinänsä molempia näitä järjestelmiä kohtaan
on kohdistunut erittäin paljon kysyntää,
erittäin paljon kiinnostusta, ja tuntuma markkinoilla on
se, että molemmat on otettu erittäin hyvin vastaan,
mutta tosiasia on se, että sen näkee vasta muutaman
kuukauden päästä, kuinka hyvin ne otetaan
vastaan.
Mutta siunatuksi lopuksi, arvoisa puhemies, tämän
vuoden 43:n ensimmäisen päivän aikana, eli
tammikuun 1. ja tämän päivän
välillä, on Suomessa käynnistetty 1 361
Ara-asunnon rakentaminen, kun viime vuonna samana aikana käynnistettiin
213 asunnon rakentaminen. Eli ainakin ne kannustimet, jotka perinteistä Ara-tuotantoa
varten
hallituksen aiemmissa viime syksyn päätöksissä on
osoitettu, ovat todellakin toimineet. Joku matemaattisesti lahjakas,
vaikkapa ed. Kallis, voi laskea, että tämä on
noin 650 prosentin lisäys viime vuoden vastaavaan tuotantoon.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Hyvin tiiviisti palautteesta ja ajatuksista.
Kuntataloudesta paljon puhuttiin. Se on ihan selvä,
että kunnilla on tämänkin kriisin seurauksena
tiukkaa, erityisesti niissä kunnissa, joissa yhteisöverotuotot
tippuvat. Tällöin esimerkiksi valtionosuuksien
nosto ei olisi oikea lääke eli ainakaan valtionosuuksien
nostolla ei pystyttäisi auttamaan niitä kuntia,
joissa ongelmana on yhteisöverotuoton tippuminen. Eli tätä kysymystä pitää pohtia
kokonaisuutena.
Toiseksi voisi perustella, minkä takia kuntien yleisiä valtionosuuksia
tai muita etuuksia nimenomaan tässä lisätalousarviossa
ei ole mittavasti kasvatettu, ja se on siksi, että me yritämme
nimenomaan tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka toisivat
uusia työpaikkoja niille aloille, joilla työpaikkoja
menetetään. Tällä hetkellä onneksi
ei ole se tilanne, että kunnista menetettäisiin
työpaikkoja, mutta rakentamisen puolella kyllä menetetään
ja sen takia paukut laitetaan sinne. Tässä on
ihan järkevä logiikka.
Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa kysyttiin
tämän 2,5 prosentin alijäämän
rajan perään. Se on kyllä uskomatonta,
että me joudumme semmoiseen tilanteeseen, että tämä rajakaan ei
ehkä riitä. Sen takia nyt on ensisijaisen tärkeää etsiä rakenteellisia
uudistuksia, jotta voitaisiin välttyä leikkauksilta.
Meillä ei ole minkään näköisiä suunnitelmia
mennä leikkauslistoihin. Toivonkin, että jos ihan
kellä hyvänsä, oppositiolla tai hallitusryhmillä,
on hyviä ajatuksia siitä, millaisia rakenteellisia
uudistuksia Suomessa kannattaa tehdä, jotta menot olisivat
tulevina vuosina sitten pienemmät — kuten nyt
vaikkapa tämä työeläkemaksujen
nosto, se säästää tulevina vuosina
menoja — kaikki ideat otetaan vastaan. Nämä rakenneuudistukset
ovat tästä syystä erittäin tärkeitä.
Tilapäisesti voidaan joustaa aiemmin päätetyistä prosenttirajoista,
kunhan meillä on varmuus, että tulevaisuus on
turvallinen.
Kelamaksun kohdalla kävinkin jo läpi niitä perusteita,
miksi sitä alennetaan. Ruotsi ja Saksa ovat tehneet muun
muassa vastaavanlaisia päätöksiä nimenomaan
työnantajamaksujen alennuksista, mutta ne tekevät
sen puhtaasti elvytyksen nimissä. Meillä ensisijainen
peruste on nimenomaan talouden pitkän aikavälin
kestävyys eli eläkemaksujen noston mahdollistaminen.
En pidä sitä kohtuullisena, vaikka tiedän,
että täällä varmaan semmoisiakin
henkilöitä on, jotka pitävät
kohtuullisena, että työnantajilla nostettaisiin vain
maksuja. Kyllä kai se niin on, että mitä korkeammat
työllistämisen maksut ovat, sitä vähemmän
voidaan työllistää. Ihan samalla tavalla en
pidä kohtuullisena, että palkansaajille ei kompensoitaisi
työeläkemaksujen korotuksia, totta kai pitää kompensoida
tulevina vuosina. Tästä tässä on
kysymys.
Täällä todettiin, että vain
rikkaiden veroja on kevennetty. No ei aivan. Jos ajatellaan vaikka nettona
tuloveronkevennyspotti, noin miljardi euroa, niin siitä miljardista
eurosta 810 miljoonaa menee henkilöille, joitten ansiotulot
ovat alle 4 400 euroa kuukaudessa. (Ed. Kuoppa: Entäs ne,
joilla on alle 2 000 euroa kuussa?) Yli 4 400 euroa
ansaitseville menee ainoastaan 200 miljoonaa, eli veronkevennyksen
painopiste on pienemmissä tuloissa, se on ihan fakta, ja
tämä ei ole myöskään
mielipide. Me voimme toimittaa nämä tuloluokkataulukot,
joista selviää tämä, niin ettei tarvitse
tästä faktasta kiistellä.
Täällä todettiin myös, että pitäisi
tukea erityisesti pienimmillä etuuksilla eläviä ihmisiä.
No näin on tehty aikaisemmin, eli siis opintotukea on korotettu
sen verran, mitä opiskelijajärjestöt vaativat,
heidän vapaan tulonsa rajaa nostettiin vähän
enemmän kuin mitä he vaativat, pienimpiä äitiys-,
isyys-, sairauspäivärahoja on korotettu 171 eurolla
per kuukausi, kotihoidon yksityisen hoidon tukea, päivähoitomaksut
alenivat 48 prosentilla eli kaikkein pienituloisimmilla ihmisillä,
eli tällä puolella on tehty. Totta kai ymmärrän
sen, että on paljon aina tarpeita ja toiveita, mutta kaikkea
ei voida tehdä erityisesti tämmöisenä aikana.
Aivan loppuun minä kiittäisin ed. Kallista
hyvästä puheenvuorosta ja arviosta tämän
finanssikriisin syistä, näin se on. Ehkä vielä lisäisin
siihen hiukan löysän rahapolitiikan, että kun
rahalla ei ole hintaa, ahne mieli alkaa keksiä jännitystä,
pitää saada lisää jännitystä,
jotta on enemmän riskiä, jotta siitä riskistä saisi
tuoton, ja tässä sitä ollaan bonusjärjestelmien
puutteiden ja avoimuuden puutteen ym. kanssa. Minä kiitän
ed. Kallista myös hyvistä esityksistä,
samoiten kuin aikaisemmista hyvistä esityksistä.
Teidän paljon esillä pitämänne
lääkäriyhtiöitten verokohtelumuutos
on nyt menossa eteenpäin. Meillä on tässä yhteinen
linja.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on erityisesti kuntatalouteen
opposition taholta kiinnitetty huomiota. Haluan todeta sen osalta,
että jos me lähdemme siitä, että siellä on
miljardin aukko, niin menokasvun hillinnästä täytyy
löytyä noin puolet, yhteisöverosta joku
350—400 miljoonaa ja valtionosuuksiakin tarvitaan ainakin,
jotta järkevä valtionosuusuudistus voitaisiin
toteuttaa, tuollainen 150—200 miljoonaa euroa. Tästä muodostuu
se miljardikokonaisuus, ja jatkossakin on todella niin, että eivät
kuntien menot voi kasvaa lähes 8 prosentin luokkaa. Se
olisi täydellinen katastrofi. Täytyy tähän
valtion tulla vastaan tulopuolella mutta myöskin menopuolella
täytyy supistaa.
Haluan vain todeta, kun nyt kovasti pahoitellaan tätä yhteisöveron
romahtamista, että voisitte hiukan tarkistella, mitä mieltä olitte
2003 joulukuun aikana, kun esitin, että yhteisöveroa
olisi kliirattu 1,2 miljardin tasolla. Ei tarvitsisi tapella täällä tällä hetkellä
siitä,
mutta se ei kelvannut silloin.
Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minäkin haluaisin kiinnittää huomiota
tuohon kuntatalouteen. Allekirjoitan muuten tuon ed. Mannisen puheenvuoron, mutta
syy siihen, miksi sitä tarjousta ei hyväksytty,
oli se hieman liian alhainen taso, mitä tarjottiin. (Ed.
Manninen: Mutta olisi nyt hyvä tarjous!) — No
niin, nyt tietysti tarkasteltuna, mutta silloin se oli alhainen.
Mutta aivan samalla tavalla, kun minulla on kädessäni
tässä tämä Kuntaliiton pelastuspaketti,
kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että vaikka
siellä kiinnitetään huomiota kuntatalouden
tilaan ja esitetään aivan selkeitä ja
perusteltuja vaatimuksia kuntatalouden tervehdyttämiseksi,
niin täällä on myöskin erittäin
paljon asioita, joissa puututaan juuri siihen puoleen, mitä ed. Manninen
otti esille, mitä kuntien menotalouden ja esimerkiksi kunta—valtio-suhteissa
norminantovaltuuksien suhteen pitää tehdä ja
miten tällä hetkellä olevien sitovien
velvoitteiden suhteen pitäisi menetellä.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valtio on hallituksen toimesta ottamassa tänä vuonna
8 miljardia euroa enemmän lainaa. Olen hyvin huolissani
tästä lainakehityksestä, ja lainanottoon
pitää aina suhtautua hyvin vakavasti, koska se
on maksettava jossain vaiheessa pois. Olisinkin kysynyt ministeriltä, onko
hallituksella joku suunnitelma, miten tämä laina
aiotaan maksaa pois.
Toinen kysymys liittyy siihen, että kun lainaa otetaan,
niin on erityisen tärkeää harkita, miten tuo
lainaraha käytetään. Hallitus ottaa 8
miljardia euroa lainaa, käyttää siitä 3
miljardia euroa veronkevennyksiin. Esimerkiksi Norjassa, jossa on
sosialidemokraattinen pääministeri, on valittu
hyvin toisenlainen tie. Siellä veroelvytyksen sijaan on
valittu kuntatalouteen panostaminen, eli siellä luodaan
1 500 uutta työpaikkaa vanhustenhuoltoon, korjataan
kouluja, uimahalleja, lisätään joukkoliikennettä ja
tätä kautta synnytetään uusia
työpaikkoja. Minkä takia hallitus haluaa keventää rikkaiden
veroja mutta ei panostaa kuntatalouteen?
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Manniselta haluaisin kyllä kysyä ensimmäisenä:
Mitä, ed. Manninen, kuntien pitäisi leikata? Mistä ne
leikkaavat? Mitkä ovat ne toiminnat, mitä kunnilta
pitää leikata, kun hän vaatii säästöjä?
Sitten valtiovarainministeri Kataiselle: Kun te kerroitte, että palkansaajien
ostovoima kasvaa 4 prosenttia, ministeri ei ole tainnut huomata,
että vähintään noin satatuhatta
suomalaista kohtaa tänä vuonna joko työttömyyden
tai lomautuksen ja työttömyysturva parhaimmillaankin
on korkeintaan 60 prosenttia palkasta. Kyllä minä ihmettelen
suuresti, miten siellä 4 prosenttia ostovoima kasvaa. Kyllä siihen
joku selitys pitää olla. Näin ollen on
turha vedota tällaisiin, minä sanoisin, tässä tapauksessa
täysin vanhentuneisiin lukuihin tästä ostovoiman
kasvusta. Nämä satatuhatta ihmistä, jotka
joutuvat mahdollisesti työttömiksi tai pitkiin
lomautuksiin — voi olla, että se on vielä hyvin
varovainen arvio tänä päivänä. Joka
päivä me kuulemme uusia uutisia. Pitäisi mielestäni
tarkistaa nämä luvut kyllä uudelleen.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Urpilainen kiinnitti aivan oikein huomiota
valtion velkaantumiseen. Kehottaisin teitä lukemaan pääministeri Matti
Vanhasen viimeaikaiset puheenvuorot, joissa hän on linjoittanut
talouden kolmatta tietä ja Työtä Suomessa
-kasvuohjelmaa, jossa on ratkaisu siihen, miten Suomi tulee menestymään pitkällä tähtäimellä,
lisäämään talouden kilpailukykyä ja
menestystä. Se sisältää lyhyesti
sanottuna panostuksia osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen,
liikenneverkostoon, luonnonvarojen hyödyntämiseen,
energiaomavaraisuuden lisäämiseen ja matkailun
paljon voimakkaampaan hyödyntämiseen. Tämä Työtä Suomessa
-ohjelma tulee muodostamaan Suomen tulevan menestyksen kannalta
erittäin keskeisen ohjelman, ja on tärkeää,
että kaikki merkittävät puolueet voisivat
sitoutua tähän tulevan vuosikymmenen ohjelmaan,
jossa rakennetaan Suomen menestystä ja valmistaudutaan
maksamaan myös tätä velkaa, mitä nyt
tulee lähivuosina.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täytyy olla hieman varovainen sanoissaan,
ja siksi en lainaa Seppo Lindblomin sanoja. Mutta kun ed. Urpilainen
otti esille huolen valtion velan määrästä,
niin täytyy edelleen kyllä olla erittäin
tyytyväinen siitä, että SDP:n vaaliohjelma
tai viime vuoden menolisäykset pysyviin menoihin eivät
toteutuneet. Nimittäin meillä ei tällä hetkellä olisi
tätä varaa elvyttää. Me emme
saisi velkaa maailmalta sillä korkotasolla kuin me sitä nyt
voimme saada. Lisäksi pitää ottaa huomioon
se, että me joudumme ottamaan velkaa tänä ja
tulevina vuosina myöskin meidän hyvinvointipalveluiden
rahoittamiseen. Vain osa käytetään elvytykseen,
mutta meidän täytyy pitää hyvinvointiyhteiskuntamme pyörimässä,
ja uskon, että tekin tämän ymmärrätte.
Reijo Kallio /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Menoelvytys vai veroelvytys, ministeri Katainen?
Näyttää siltä, että olemme näiden
painotuksista eri mieltä.
Kuten puheenvuorossani totesin, niin elvytyspaketista ainoastaan
10 prosenttia käytetään investointi-
ym. menoihin. Eikö tässä tilanteessa olisi
parempi käyttää velkarahaa investointeihin, työllisyyttä parantaviin
investointeihin, myöskin t&k-investointeihin,
kuin työllisyysvaikutuksiltaan epävarmoihin veronkevennyksiin?
Minulla on se käsitys, että epävarmassa
tilanteessa veroelvytys ei toimi. Kun te, ministeri Katainen, julistatte,
että valtio tulee velkaantumaan seuraavan kolmen vuoden
aikana 30 miljardia euroa, niin järkevästi käyttäytyvä kuluttaja
pistää visusti nämä lisäeurot
säästöön tulevia menoja varten,
tulevia veronkorotuksia varten. Ne eivät mene kulutukseen,
mikä toisi uusia työpaikkoja. Painopisteen pitäisi
huomattavasti enemmän olla täällä menoelvytyksen
puolella.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Taantuman aikana julkisen sektorin kannattaa
tehdä niitä asioita, joita muutenkin täytyy
tehdä. Peruskorjaukset ja vuokra-asuntojen rakentaminen
ovat näistä kaksi hyvää esimerkkiä.
Kuntien kannalta tilanne on myös se, että peruskorjausten
kustannukset ovat tällä hetkellä tulleet
jo alas. Useilla kunnilla ei ollut varaa peruskorjauksiin talouden
noususuhdanteen aikana, koska kustannukset karkasivat käsistä.
Maltillinen ja viisas kunta investoi nyt peruskorjauksiin, ja
siellä, missä tarvitaan uusia vuokra-asuntoja,
investoidaan vuokra-asuntoihin, koska nämä ovat
asioita, joita tarvitsemme sekä tämän
taantuman jälkeen että pitkälle tulevaisuuteen.
Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):
Värderade talman, arvoisa puhemies! Suurin haaste on
se, miten elvytyspoliittisia ratkaisuja voidaan ohjata suoraan kunnille,
jotka kohtaavat samat haasteet kuin valtionhallinto, vähenevät verotulot
erityisesti yhteisöverotuksesta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää sen
vuoksi tärkeänä, että hallituksella
on valmius vielä kevään aikana esimerkiksi
kehysbudjetin yhteydessä palata kuntien tilanteeseen.
Hallituksen esitys poistaa työnantajan kelamaksut on
hyvä ratkaisu myös kunnille. Jos tämän
lisäksi saataisiin vielä suurempi osa yhteisöverotuloista
kohdennettua kunnille, se kyllä auttaisi kuntien tilannetta
merkittävästi. Me haluaisimme myös kannustaa
kuntia itse tekemään elvytyspoliittisia ratkaisuja
esimerkiksi korjauttamalla homevaurioituneita kouluja, päiväkoteja sekä seniorikoteja.
Ministeri Vapaavuoren esittämät lakiesitykset rakennusten
korjausavustuksesta ja vuokratalojen rakentamisesta ovat myös
erittäin tervetulleita ja tärkeitä tässä tilanteessa.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minulla on se käsitys, että jos
me olisimme viime kesänä tienneet, minkälaiseksi
tämä kehitys kehittyy, niin emme olisi tehneet
sitä veroelvytystä, minkä me teimme. Kyllä veroelvytyksellä voidaan
elvyttää, mutta tällaisena aikana veroelvytyksen
ja veronkevennysten pitäisi olla kyllä paremmin
kohdennettuja ja kohdennettuja sellaisiin ryhmiin, joilla on huono
kulutuskyky.
Me esitimme silloin budjettikäsittelyn yhteydessä,
että veronkevennys annettaisiin huoltajavähennyksenä eli
sellaisille perheille, lapsiperheille, joiden huoltajat käyvät
työssä. Ne, jotka tulevat tämän
yhteiskunnan pitämään pystyssä, ovat
ne miehet ja naiset, jotka nousevat kello kuusi, lähtevät
töihin, palaavat työstä, (Puhemies: Nyt
minuutti on nyt kulunut!) tekevät niitä kotitöitä.
Näin se on.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulujen peruskorjauksiin ehdotetaan osoitettavaksi
lisäystä 9 miljoonaa euroa. Myös päiväkotien
ja vanhainkotien peruskorjauksiin myönnettäviin
valtionavustuksiin ehdotetaan 9:ää miljoonaa euroa.
On toki hyvä, että hallitus ylipäätään
ehdottaa rahaa näille kohteille, mutta tosiasia on, että edellä mainitut
summat ovat aivan liian pieniä. Ne ovat kuin pisara meressä.
Jo pelkästään Itä-Uudenmaan
koulujen peruskorjauksiin saisi helposti uppoamaan tuon 9 miljoonaa
euroa.
Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hallitus on mielestäni tehnyt
oikean suuntaisia ratkaisuja ja lähtenyt kahdella kädellä liikkeelle.
On mietitty pitkän aikavälin suunnitelmat ja myös
lyhyen aikavälin suunnitelmat, jotka molemmat nimenomaan
vastaavat tämmöisiin yllättäviin
taloussuhdanteisiin. Erityisesti minua ainakin miellyttää se,
että näihin pitkän aikavälin
suunnitelmiin sisältyvät infran rakentamiset,
monet korjausrakentamiset ja lisäksi tänne lyhyen
aikavälin suunnitelmiin lisääntyvät
sosiaalietuudet, jotka myös osaltansa ainakin hivenen kartuttavat
ostovoimaa. Mielestäni tällä linjalla
on hyvä jatkaa.
Mutta, arvoisa puhemies, pieni yksityiskohta, johon haluaisin
puuttua, löytyy täältä lisätalousarviosta
Maahanmuutto-kohdalta. Se on varmasti yksi niitä arvovalintoja,
joita joudumme tekemään. Kaikki numerot näyttävät
sen, että rahaa siellä on liian vähän
ja sitä tullaan tarvitsemaan enemmän. Osaisiko
ministeri tähän antaa lisäapua, (Puhemies:
Minuutti on kulunut!) miten tulemme suhtautumaan tähän?
Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Oli miellyttävä kuulla,
että oppositiojohtaja Urpilainen oli huolissaan siitä, miten
8 miljardin euron lisävelasta selvitään
tulevaisuudessa, varsinkin kun tiedetään se, että rahan
hinta, pitkät korot ovat maailmalla jo nousussa ja valtio
joutuu tietenkin tämän lisävelan vuoksi
ottamaan 10 miljardia uutta velkaa vuosittain uusiessaan vanhoja
velkakirjoja. Se kumuloituu sadoiksi miljooniksi euroiksi, mikäli tulee
sellainen viesti, että Suomi ei pysty hoitamaan riittävän
hyvin asioitaan.
Mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä. SDP:n ryhmäpuheenvuorossa
sanottiin, että suhdannepolitiikan ajoitus ei ole hallituksella
ollut kohdallaan. Minä väitän, että se
on ollut tismalleen kohdallaan, (Ed. Kuoppa: Pahasti myöhässä!)
juuri oikeaan aikaan juuri oikeita liikkeitä, myöskin veronkevennyksiä.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Olisi sen niin sanotun veroelvytyspaketin voinut ja
sen voi vieläkin pistää uusiksi, ed. Kallis.
Kun valtiovarainministeri pyytää rakenneuudistuksiin
meiltä neuvoja, niin siinä on yksi hyvä ohje.
Mutta täytyy sanoa, että melkeinpä myötätunnon
kyynel vierähti silmäkulmaan, kun kuuntelin valtiovarainministerin
peruspuheenvuoroa, avauspuheenvuoroa, ja sitä kaunopuheista
julistusta, melkein paatosta, jossa kehotettiin kansalliseen yhteisvastuuseen
ja yhteistyöhön. Ei siinä mitään,
kaikki me tietenkin kannatamme tätä.
Mutta kyllä tuli mieleen sekin, että ehkä näinä aikoina
jo alkaa tuo retoriikan kulta-aika olla ohi ja pitäisi
pikkuhiljaa todella alkaa niitä tekoja esittää.
Teillä on omat esityksenne, totta kai, mutta vaikkapa niistä rakennetavoitteista —
halusitte
niitä, te halusitte rahoitusmarkkinoilla (Puhemies: Minuutti
on kulunut!) uudistuksia — toivoisin muutakin kantaa kuin
tämä pankkien tukipaketti.
Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On ihan hyvä, että työvoimapoliittiseen
koulutukseen lisätään 10 miljoonaa, mutta
kuten sanoin jo syksyllä, sanon nyt uudelleenkin: Sen koulutuksen
järjestäminen tämän hetken te-keskuksen
työvoimalla ei ole mahdollista ilman niitä viiveitä,
joihin ed. Jaskarikin täällä eilen viittasi.
Sinne tarvitaan lisää voimavaroja.
Ministeri Vapaavuori, olen jälleen tyytyväinen
toimiinne. Laskin tuossa, että silloin, kun itse rakennutin
aravavuokra-asuntoja, niitä tehtiin 33 100. Se
näytti olevan äkkiä laskien 2016 prosenttia
tähän vuoteen verrattuna. Ehkä edes sen puoleenväliin
pääsemiseksi saattaisi nyt olla kuitenkin aika
yhtenäislainan ehtojen parantamiseen.
Ministeri Katainen, lopuksi: Suunsoitto ei nälkää karkota
eikä tyhjää täydeksi tee. Vähemmän suuria
sanoja ja enemmän tekoja.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ed. Orpo täällä viittasi sosialidemokraattien
vaihtoehtoon, niin täytyy muistuttaa ed. Orpoa ja kokoomusta
siitä, että ne vaihtoehdot, joita me olemme täällä hyvin
määrätietoisesti esittäneet — koska
me uskomme siihen, että politiikassa pitää olla
vaihtoehtoja, se on meidän käsityksemme demokratiasta — nämä vaihtoehdot
ovat kaikki olleet tasapainotettuja. Niitä ei ole rahoitettu
lainanotolla toisin kuin täällä kokoomuksen
puolelta väitetään.
Meidän mielestämme on tärkeätä kantaa
vastuuta tulevaisuudesta. Meillä on tulevaisuudessa entistä vähemmän
työntekijöitä, joiden maksettavaksi tämä velkataakka
tulee. Sen takia minusta olisi kohteliasta kuulla, miten tämä velka
aiotaan rahoittaa, koska joka tapauksessa velkaraha on jossain vaiheessa
maksettava takaisin, ja sen takia tässä vaiheessa,
kun sitä velkaa 8 miljardia euroa otetaan, olisi myös
hyvä tietää, miten se maksetaan pois.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! (Ed. Saarinen: Nyt olisi anteeksipyynnön
paikka!) Kohteliaasti sanottuna meidän budjetissamme ja
sen talouspolitiikkamme mukaisesti meillä oli varaa lyhentää valtion
velkaa vielä viime syksynä juuri ennen kuin maa
ja maailmantalous lähti lamaan. Jos olisi toteutunut teidän
vaihtoehtobudjettinne, joka oli rakennettu tuulesta temmatuille
vero-odotuksille, me olisimme nyt jo todella todella syvällä,
syvemmällä suossa kuin missä me olemme
nyt. Nyt meillä on varaa elvyttää ja
me saamme velkarahaa maailmalta edullisempaan hintaan.
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Puuttuisin tähän asuntopolitiikkaan.
Suomessa tavoitteen pitäisi olla noin 30 000 asuntoa
vuodessa, että pysyttäisiin hyvällä tasolla
asuntotuotannossa. Viime vuonna kuitenkin aloitettiin enää 24 000
asuntoa, elikkä aika jyrkkä pudotus. Nyt rakennusteollisuus
arvioi tänä vuonna aloitettavan alle 20 000
asuntoa, elikkä edelleenkin tämä jyrkkä pudotus
jatkuu. Tähän pitäisi saada ehdottomasti
korjaus.
Nämä toimet, mitä on tehty, ovat
tietenkin oikean suuntaisia, mutta kyllä minä edelleenkin olen
sitä mieltä, että korkotukilainoitetun
tuotannon omavastuukorkoa pitäisi alentaa. Se alentaisi
kynnystä aloittaa vuokra-asuntotuotantoa ja alentaisi vuokria.
Näin ollen tämä pitäisi ehdottomasti
saada.
Mitä tulee tähän ajoitukseen, niin
jo viime vuoden keväällä Rakennusliitto
ilmoitti, että rakennusluvat putoavat jyrkästi,
mutta millään tavalla hallituksen taholla ei siihen
reagoitu vaan päinvastoin kiellettiin, että lama
olisi tulossa.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan nyt vielä kerran tehdä tämän
selväksi teille, ed. Orpo: Nämä verotulot,
joita me olemme esittäneet, muun muassa windfall-vero — valtio
saisi 300 miljoonaa euroa tuosta vaan tuloja, jos tämä vero
otettaisiin käyttöön — nämä eivät
ole mitään tuulesta temmattuja veroja. (Ed. Zyskowicz:
Sananmukaisesti ovat juuri sitä!) Nämä ovat
ihan selkeitä tuloja, jotka ovat realistisesti käyttöön
otettavia ja joita itse asiassa hallituspuolueen edustajatkin ovat täällä kannattaneet.
Minä toivoisin nyt, että pysyttäisiin
täällä keskustelussa totuudessa.
Täällä puhuttiin myös siitä,
että on tärkeää panostaa pitkän
aikavälin talouskasvuun. Tämä on oikeastaan
se asia, jota myös jäin tässä lisätalousarviossa
kaipaamaan. Nimittäin sosialidemokraatit ovat esittäneet,
että nyt olisi aika investoida vihreään
talouskasvuun. Siellä on suuret markkinat energiateknologiassa,
ympäristöteknologiassa. Valitettavasti kaikki
nämä investoinnit puuttuvat tästä hallituksen
lisätalousarvioesityksestä, joten sen lisäksi,
että hoidamme akuuttia kriisiä, on tärkeää huolehtia
myös tulevan talouskasvun edellytyksistä.
Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minua vähän ihmetyttää tämä opposition
rakastamme veroja -rintama. Tämä tuloverotuksen
keventäminen tänä vuonna on myös
rakenteellinen toimenpide, jolla työntekoa ja yrittäjyyttä kannustetaan.
Mutta samalla tuetaan kotimaista kysyntää ja ostovoimaa.
Sillä tavoin se on taloutta elvyttävä ja
kehittävä toimenpide. Mikä teidän
sosialidemokraattien mielestä on vikana siinä,
että tavallisten palkansaajien ja eläkkeensaajien
asemaa parannetaan, ed. Kallis, juuri niiden palkansaajien, jotka
nousevat aamukuudelta, menevät, tekevät työtä ja
joiden työn varassa viime kädessä tämäkin
maa pyörii?
Hallitus on ministeri Kataisen johdolla tehnyt tähän
aikaan sopivaa talouspolitiikkaa, ja mielenkiintoista, että ed.
Urpilainen on huolissaan velkaantumisesta mutta samaan aikaan esittää valtiolle
lisää pysyviä menoja. Mitä demareitten budjetin
verolaskelmiin tulee, niin te ennakoitte valtiolle suurempia verotuloja
(Puhemies: Minuutti kulunut!) kuin valtiovarainvaliokunta ja nyt
on nähty, että ne valtiovarainvaliokunnankin ennakoinnit
olivat liian suuria.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mukavaa, että saan esitellä sosialidemokraattien
talouspoliittista linjaa. Olen siitä hyvin tyytyväinen.
Ensinnäkin hallitus tekee ristiriitaista veropolitiikkaa.
Hallitus keventää kyllä valtion tuloveroja
mutta samaan aikaan pakottaa kunnat nostamaan veroja, mikä käytännössä tarkoittaa
sitä, että niiden pienituloisten eläkeläisten,
niiden pienituloisten työttömien, niiden pienituloisten
lapsiperheiden verotus todellisuudessa kiristyy.
Mikä olikaan toinen kysymys, en ihan tarkkaan sitä nyt
tässä yhteydessä ... Ehkä vastaan siihen
seuraavalla kierroksella.
Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Tämä lisätalousarvio
ja elvyttävä sellainen on aikataulultaan aivan
paikallaan. Kun tämän vuoden talousarviota laadittiin,
niin silloin oli keskustelua siitä, kuinka tulisi toimia. Me
olemme vuoden alussa, ja nyt on hallitus pystynyt rakentamaan hyvin
elvyttävän paketin, johon sisältyy veroratkaisujen
ohella erittäin paljon myös rakentamista, mutta
myös sitten, haluan erityisesti alleviivata, tähän
infraan liittyvät kysymykset.
Haluan kiittää myös ministeri Vehviläistä ja liikenne-
ja viestintäministeriötä, että siellä on ollut
valmiuksia tuoda tämän kaltainen paketti eduskunnan
käsittelyyn. Se on vastausta siihen, mitä täällä on
toki pitkään pyydetty. Mutta seitsemisenkymmentä hanketta
koko maassa liikkeelle, monet suuret hankkeet myös, joista
toki haluan erityisesti Kallansillat mainita, ovat siellä aivan
kohdallaan ja tarpeeseen.
Mutta kaiken kaikkiaan kysymyshän tämän talouslaman
voittamisessa ei ole muutamista hankkeista, vaan se on pitkä linja.
Siihen tarvitaan sitä kolmatta tietä ja kolmatta
linjaa, jota täällä on myös
perätty. Mutta meidän tulee myös kilvoitella
siitä, miten me selviämme vähemmällä velanotolla
tästä lamasta yli. (Puhemies: Aika ylittyi!)
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kun tässä on väitetty
tämän lisätalousarvion elvyttävästä vaikutuksesta, että se
olisi 2 miljardia — valtiovarainministerin kirjoitetussa
puheessa todetaan, että lisätalousarvion elvyttävä vaikutus
on 2 miljardia — ja kun me olemme valiokunnassa jo ruvenneet
tätä käsittelemään,
niin, sanoisinko, maan parhaat asiantuntijat sanovat, että sen
elvyttävä vaikutus on 600 miljoonaa. Kun yksi
väittää sitä, toinen väittää tätä,
niin kyllä herää tietenkin kysymys, varsinkin
kun on näin suuri ero, mikä on totuus. Minun mielestäni
tämän lisätalousarvion elvyttävään
tarkoitukseen varatut rahat nousevat nippa nappa 400 miljoonaan,
ja se summa olisi tietenkin kyllä saanut olla selvästi
suurempi.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä onneksi SDP:n
puolellakin on jo lähes myönnetty, että hallitus
on ollut etuajassa elvyttämässä ja että elvytyspaketin
taso on eurooppalaisittain todella mittava, (Vasemmalta: Jälkijunassa!)
kolmanneksi suurin, kun suhteutetaan kansantuotteen tasoon. On hyvä,
että tämä tukiopetus pikkuhiljaa menee
perille.
Mutta on ilahduttavaa, että ed. Urpilainen antoi jo
lähes avoimen tuen keskustan Työtä Suomessa
-ohjelman peruslinjaukselle, jossa me haluamme kantaa huolta siitä,
että tulevien sukupolvien maksettavaksi ei jätetä kohtuutonta
velkataakkaa. Se edellyttää talouden rakenteitten vahvistamista,
Suomen kilpailukyvyn vahvistamista ja tuottavuuden parantamista
ja näitä tulevaisuusinvestointeja, joita me porukalla
varmasti pystymme rakentamaan, kun saamme hyvän konsensuksen
aikaan isompien ja kaikkien puolueitten kesken.
Petteri Orpo /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Urpilainen peräänkuulutti
tai ihmetteli kuntien talouden ja veronkevennysten yhteyttä.
Tuntuu siltä, että kokoomus ja SDP edustavat samanlaista
veropoliittista linjaa ainoastaan silloin, kun SDP on hallituksessa.
Mutta mitä tulee veronkevennysten elvyttävään
voimaan, niin kun vienti ei vedä, on kotimarkkinoiden kysynnästä pidettävä huolta.
Silloin oikein ajoitetut veronkevennykset, jotka tulivat voimaan
tämän vuoden alusta, ovat parasta lääkettä kotimarkkinoille.
Niillä me pidämme yllä kotimaista työtä,
pidämme yllä työpaikkoja ja siten turvaamme
parhaalla mahdollisella tavalla kuntien verotulot.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt kirjoitin oikein ylös, että muistan
kaiken, kun äsken (Ed. Saarinen: Vanhuus ei tule yksin!)
dementia tuppasi jo nuorella naisella iskemään.
Mutta kysymys kuului menonlisäyksistä, ed. Zyskowicz.
Tähän meidän vastauksemme on se,
että me jättäisimme tekemättä nämä veronkevennykset, joita
hallitus on tekemässä 3 miljardin euron edestä.
Me mieluummin näemme, että tämän
veroelvytyksen sijaan olisi järkevämpää tehdä suoria
menonlisäyksiä, koska niiden tehokkuus elvytyksessä on
huomattavasti parempi, myös niiden työllisyysvaikutus
on parempi.
Meidän sosialidemokraattien elvytyspaketin — johon
toivottavasti valtiovarainministeri on tutustunut, koska te pyysitte
myös hyviä ehdotuksia — menovaikutus
on noin miljardi euroa, ja sen työllisyysvaikutus on noin
30 000 työpaikkaa, joten siinä euroa
per työpaikka -suhde on kohtuullisen hyvä. Olisin
mielelläni kuullut, minkälainen euroa per työpaikka
-suhde on tässä hallituksen lisätalousarvioesityksessä.
Te varmasti olette sen ministerinä laskenut, kun sitä niin
pitkään syksyllä toitotitte.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Yritän hyvin nopeasti näitä vastauksia
ja kommentteja antaa.
Puhemies:
Niitä puheenvuoroja voi käyttää sitten
useamminkin.
Joo. — Kuinka velkaa maksetaan pois? Oikeastaan siinä on
olennaista se, että ollaan pidättyviä menojen
lisäyksissä, haetaan kasvua, mutta tehdään
myös rakenteellisia uudistuksia, ja muutenkin tarvitaan
taloudenhoidossa hyvin pidättyvää linjaa.
Onneksi emme tehneet takavuosina suurempia pysyviä menonlisäyksiä,
koska se johtaisi vielä suurempaan velkaantumiseen.
Tuloverojen kohdalla vielä kerran sen totean, että noin
miljardin euron tuloveron nettokevennyksestä 820 miljoonaa
menee alle 4 400 euroa kuukaudessa ansaitseville, 200 miljoonaa
euroa yli sen ansaitseville. (Ed. Kuoppa: Kuinkas monta ihmistä se
on?) Kun puhutaan, että menee rikkaille, niin minä ihan
vilpittömästi toivoisin, että eri puolueet
voisivat sanoa, missä kulkee sen rikkaan raja, jolta ei
enää veroja kevennetä. (Ed. Kuoppa: Vain
osalle kansasta!)
Tarkennan: veronkevennys tälle vuodelle on 1,8 miljardia,
josta siis tulovero, palkkavero ja eläkevero, ottaa tietenkin
leijonanosan, loput on ruokaveroa ja muutamia pienempiä muita
veroja. Kun täällä on nyt ilmeisesti
semmoinen näkemys, että tätä ei
pitäisi tehdä, palkkaveroa ei pitäisi
alentaa elikkä ostovoimaa pitäisi leikata tai eläkkeensaajien
veroa ei pitäisi alentaa, vaan heillä ostovoimaa
pitäisi leikata, niin minä en usko tähän.
Kyllä ostovoimaa pitää olla sekä hyvinä että huonoina
aikoina.
Kun viime vuonna emme tehneet tuloveronkevennyksiä,
kun suhdanne oli kuuma, niin viime vuodenkin veronkevennykset siirrettiin
tälle vuodelle. Minä en nyt tiedä, onko
ihan oikeasti niin, että yksi merkittävä palkansaajapuolue
on sitä mieltä, että ostovoimaa ei saa
tuloveronkevennyksillä lisätä. Tämä on
aika merkittävä linjaus. Minun mielestäni
työn verotusta on mahdollista keventää ja
pitääkin keventää maltillisesti,
jotta työnteon palkitsevuus lisääntyy,
ostovoima lisääntyy ja työllistämisen
edellytykset paranevat. Nyt se kevennys on nimenomaan tähän aikaan
soveltuva, kun sitä ei kuumana aikana kannattanut tehdä.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olen iloinen siitä, että tähän
pakettiin on aika paljon SDP:n esityksiä mahtunut sisään,
se pitää avoimesti tunnustaa, (Ed. Zyskowicz:
Mitä te sitten valitatte?) muun muassa liikenne- ja ympäristöministeriön
suunnalla.
Sitten, herra ministeri, veronkevennykset eivät kohtaa
kaikkein pienituloisimpia. Se ei ole ratkaisu, koska valtionveron
... (Ed. Manninen: Eiväthän he maksa verojakaan!) — Niin,
eivät he maksa veroja, mutta he syövät
kuitenkin, heillä on omat tarpeensa, he asuvat. — Tämän
vuoksi siellä on se ratkaisu esimerkiksi perusvähennys. Tämä on
tärkeä asia huomata.
Ed. Orpo, lukekaa joskus meidän esityksemme, kun te
ette edes tiedä niitten mittaluokkaa. Vaikka meidän
esityksemme olisi kaikki velalle rakennettu, ne olisivat olleet
miljardin; nyt hallitus esittää 8 miljardin lainanottoa.
Me emme moiti sitä, että Suomen luottokelpoisuus
kärsisi, yhdestä miljardistakaan se ei ole kärsinyt,
mutta suosittelen, lukekaa ensin paperit ja puhukaa sitten täällä,
ettei tule ihan läpiä päähän.
Timo V. Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä salissa on puhuttu
aina silloin tällöin aluepolitiikasta ja nyt on kyllä todettava
näin, että tämä lisätalousarvio
on myös aluepoliittisesti erittäin elvyttävä ja
erittäin tasapainoinen. Toimenpiteitä tässä kohdennetaan
maan kaikille alueille. Täällä on merkittäviä väylä-,
infrahankkeita, rakentamishankkeita ympäri maan. Helsinki
on huomioitu vielä erikseen. Lisärahoitusta on
kohdennettu koulutukseen. Tähän vuoteen kohdennetaan
poikkeuksellisen suuret EU:n rakennerahastovarat, energiatukeen
lisätään 10 miljoonaa euroa. Kaiken kaikkiaan
hallitus ottaa erittäin hyvin myös tällaisen koko
maan tasapainoisen kehityksen tässä huomioon.
Tällä linjalla hallituksen on syytä ja
hyvä jatkaa.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Vapaavuori, aivan oikein kiinnititte
huomiota siihen, että rakennustoimintaan kuuluu hyvää.
Täällä jo letkautettiin, että nämä rakennustoimet
olivat vähän liiankin aikaisin elvyttäviä.
Se on ihan hyvä huomautus siinä katsannossa, että ehtivätkö rakennuskustannukset
laskea yhtään siitä korkeabuumin ajalta.
Siellä nimittäin oli todella paljon ilmaa, harmaa
ja musta talous rehottivat aivan rajuimman jälkeen. Minä yritin
etsiä näitä tietoja ja löysin
Kauppalehdestä yhden ainoan viittauksen, jonkun laskelman,
että 15 prosenttia oli siitä joulunaluksesta laskenut.
Mikä on tämän hetken tilanne? Elikkä kävikö niin,
että ei ehditty niin kuin vetää alas,
elikkä elvytetäänkö nyt velkarahalla
turhasta?
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Katainen, tiistaina totesin
täällä, että pääministerin
kansliasta lähti viime perjantaina 6.2. ilmeisesti myös valtiovarainministeriöön
kirje, joka ennakoi menoleikkauksia opetusministeriön ja
sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonaloilla. Siinä kirjeessä viitataan
nimenomaan hallitusohjelmaan, tähän 2,5 prosentin
tasoon, nimenomaan siihen, että jos valtiontalouden alijäämä tämän
tason ylittää bruttokansantuotteesta, niin silloin
teidän hallitusohjelmanne mukaan hallitus esittää viipymättä tarvittavat
menojen vähentämis- ja muut toimenpiteet ylityksen
välttämiseksi. Tietääkseni Raimo
Sailas, Martti Hetemäki ja Vesa Vihriälä valvovat
tätä asiaa. Ehkä te kommentoitte sitten,
eivätkö tämä paimenkirje ja
tämä 8 miljardin velkaelvytys vuoden 2009 aikana
sitten johda mihinkään.
Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! On selvää, että eihän
meissä kenessäkään riemunkiljahduksia
lisävelanotto aiheuta, se on selvä. Mutta kyllä hallitus
on myös vastuullisesti toiminut niin, että se
pitää rattaat pyörimässä,
rahoituksen yritysten osalta kunnossa ja sitä kautta työllisyyden,
ja panostaa myöskin kaikkein pienituloisimpien kansalaisten
hyvinvointiin ja ostovoimaan. Siinä mielessä pitääkin
kysyä, että onko SDP edelleen sitä mieltä, että ruokaveroa
ei pidä alentaa, sehän nimenomaan kohdistuu kaikkein
pienituloisimpiin kansalaisiin kaikkein eniten.
Mutta, arvoisa valtiovarainministeri, velkaantumisen rakenne,
siitä voisi muutaman sanan analysoida: mitä se
tällä hetkellä on, mistä velka tulee,
mistä se velka otetaan, mikä sen rakenne on ja
myöskin se kansainvälinen vertailu siitä, että minkälaisella
hinnalla Suomi nyt ja tulevaisuudessa velkaa saa, mikä se
meidän asemamme siellä on. Velanotto ei voi tietenkään
olla se meidän jatkuva tavoitteemme, vaan siihen tarvitaan nimenomaan
sitä pääministeri Vanhasen esille tuomaa
Työtä Suomessa -ohjelmaa ja pitkäjänteistä toimintatapaa,
mitä näköjään myöskin
puheenjohtaja, kansanedustaja Urpilainen täällä peräänkuulutti.
Se oli musiikkia korvillemme. Tätä työtä pitää jatkaa.
Jutta Urpilainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta oli valitettavaa kuulla, valtiovarainministeri,
että teillä ei ole suunnitelmaa siitä,
miten tämä velka maksetaan takaisin. Olisin toivonut,
että te olisitte kantanut valtiovarainministerinä vastuunne
ja kertonut, että kun nyt otetaan 8 miljardia euroa olemassa
olevan lainan päälle lisää lainaa,
niin meillä olisi myös suunnitelma siitä,
miten tuo velka maksetaan takaisin. Te puhutte paljon siitä,
että pitää huolehtia, ettei menoja lisätä.
Miten on tuo tulopuoli, arvoisa valtiovarainministeri? Te olette koko
ajan nyt näillä veronkevennyksillä leikkaamassa
myös tulopohjaa valtiolta. Eivätkö ne
tulot ja niiden kertyminen ole ihan yhtä olennaisia kuin
menot?
Mitä tulee sitten arvioihin, niin monen talouden asiantuntijan
kanssa, kun olen keskustellut, valitettavasti viesti on se, että mikäli
hallitus toteuttaa nämä veronkevennykset, mikäli
hallitus ottaa lisää velkaa huomioon ottaen tämä ikääntymiskehitys,
niin todennäköistä on, että te
teette nyt ansaa, pommia, seuraavalle vaalikaudelle. Seuraavalla
vaalikaudella joudutaan tekemään mittavat menoleikkaukset,
jotta valtiontalous pääsee tasapainoon.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Saarinen kehotti lukemaan ja tutustumaan
heidän esityksiinsä. Se on tehty ja sieltä on
pystytty ynnäämään, että teidän pysyvät
menolisäyksenne tälle vuodelle olisivat olleet
yli miljardi euroa. Samaan aikaan te todella arvioitte valtion verotulot
huomattavasti ylemmiksi kuin hallitus uskalsi viime syksynä tehdä. Tästä vain
seuraa, kun nämä kaksi asiaa ynnätään
yhteen, että puhutaan miljardiluokan aukosta valtiontaloudessa
ja se olisi tällä hetkellä pohjissa.
Mitä taas tulee heikommassa asemassa oleviin ihmisiin,
joista kannoitte huolta aivan oikein, niin juuri siksi hallitus
on nostanut useita etuuksia, jotka kohdistuvat kaikkein pienituloisimmille
ihmisille.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin kaivannut jossain kohtaa ministereiltä tai
hallituspuolueitten edustajilta puheenvuoroa, jossa te toteaisitte,
että kiitos sosialidemokraattien hyvin vastuullisen talous-
ja yhteiskuntapolitiikan, jota hallituksessa ollessamme harjoitimme,
nyt on mahdollisuus, kun hätä on iso, ottaa velkaa.
Se, mistä nyt itse kannan huolta ja vielä pelkistän,
mistä me kritisoimme tätä veroelvytystä,
on se, että sen työllisyysvaikutukset ovat pienehköt. Olisimme
halunneet saada ne rahat nimenomaan työllisyyttä palvelemaan.
Esimerkiksi tämä kuntatalouden tilanne. Minä olen
tosi huolissani siitä, että hallitus tekee vakavan
psykologispoliittisen virheen laittamalla nyt kuntapäättäjät
polvilleen, nöyryyttämällä heitä.
He joutuvat tekemään pikapäätöksiä nyt
lähiviikkoina, lähikuukausina, ja sen vaikutus
on myöskin kuntalaisille, heidän peruspalveluilleen,
tosi väärä signaali tässä yhteydessä.
(Puhemies: Minuutti on kulunut ajat sitten!) Sen takia minusta tämä kuntaelvytys
on niin tärkeä.
Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Koulutus on yksi tämän elvyttävän
lisäbudjetin avainasioita. Oppisopimustyyppinen tutkintojen
jälkeinen korkeakoulujen aikuiskoulutus pitäisi
mielestäni käynnistää nopeasti
jo ensi syksynä, kuten Akku-työryhmä esittää.
Erityisen tärkeätä on työryhmän
suosittelema uusi ammattikorkeakoulujen osatutkintokoulutus, jota
voitaisiin suunnata tässä suhdannetilanteessa
nimenomaan työttömyysuhan alla oleville toimihenkilöille.
Haluaisin tarkistaa, alkavatko nämä Akku-työryhmän
suosittamat koulutukset siinä ajassa, jossa ne on ehdotettu
aloitettavaksi.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Olen aivan yhtä huolissani asuntotuotannon
hiipumisesta kuin ed. Kuoppa. Uskon, että olemme suurimmasta
osasta asioita samaa mieltä. Kahdesta asiasta uskallan
kuitenkin olla eri mieltä. Ensinnäkään
en usko tämän omavastuukoron alentamisen suureen
merkitykseen. Toisaalta se, kuinka hyvin Ara-tuotanto on lähtenyt
nyt tämän vuoden alusta liikkeelle, osoittaa,
että näilläkin koroilla pärjätään.
Toisaalta meidän kyselymme 50 suurimmalle kunnalle osoittavat,
että tällä korkokannalla hyvin pärjätään.
Lisäksi pitää muistaa se, että se
ei ole kovin elvyttävää luonteeltaan
sen takia, että se on päätös
40 vuodeksi eteenpäin. Se ei ole sellainen, joka voidaan
kohdistaa tähän vuoteen. Sen takia uskon enemmän
siihen, että käynnistysavustusta kasvattamalla,
kuten olemme tehneet, ja valtakunnallistamalla, mikä on
väliaikaista, saadaan itse asiassa sama efekti.
Ed. Pulliainen teki erittäin hyvän kysymyksen,
johon minulla ei ole vastausta. Ikävä kyllä täällä tilastot
liippaavat sen verran jälkijunassa, että ei ole
kattavaa käsitystä siitä, miten rakennuskustannukset
aivan viime viikkoina ja kuukausina ovat kehittyneet. Näppituntuma
alalla on 10, 15, 20 prosenttia. Se vaihtelee varmaan paikkakunnittain
vähän, milloin mistäkin on kysymys. Mutta
nimenomaan rakentamisen osalta on tärkeätä,
ettei näitä elvytystoimenpiteitä aloiteta ihan
heti, koska on tärkeätä, että tämä kustannustaso
saadaan pikkasen laskemaan.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Ed. Saarinen tuossa kehotti kaikkia lukemaan
paperit, että luvut olisivat oikein. Olen samaa mieltä hänen
kanssaan. Myös sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä kannattaa
nyt katsoa esimerkiksi Kuntaliiton nettisivuilta löytyvät,
juuri julkaistut arviot menneestä kehityksestä ja
myös tämän vuoden osalta. Tällaista
kahden miljardin euron aukkoa ei siis kuntataloudessa ole tänä vuonna
syntymässä näiden tämän
hetken lukujen mukaan, koska vuosikatearvio on plus 1,4 miljardia
ja poistojen jälkeen sitä miinusta tämän
hetkisen arvion mukaan koko kuntataloudessa olisi noin vajaat 400
miljoonaa euroa, ei siis 2 miljardia euroa.
Ne kunnat, jotka ovat riippuvaisia yhteisöverotuloista,
ne tämän kokevat nyt heti tämän
vuoden alkukuukausina. Mutta meillä on iso joukko kuntia,
joilla verotulokehitys on edelleen tänä vuonna
juuri ja juuri plussan puolella, ja kun osa näistä verotulokevennyksistä tulee
valtionosuuksien kautta, niin ei niillä tänä vuonna
ole tämä kriisi käsissä. Sen
vuoksi tämmöinen liiallinen epävarmuuden
lietsominen on myös älyllisesti epärehellistä.
Moneen kertaan täällä on sanottu,
että kovimmilla ovat kunnat, joilta yhteisöverotuotot
putoavat. On myös sanottu kymmeniä kertoja se,
että tässä puolivälitarkistuksessa
tullaan juuri katsomaan ei ainoastaan erityisesti tätä,
vaan myös tätä kuntatalouden kokonaisuutta:
miten pystymme tämän taantuman aikana asiat hoitamaan
ja ottamaan vastuuta, sekä valtio että kunnat.
Taantuma on kuitenkin sen tyyppinen, että ei tässä palloa
kannata hirveästi kuntapäättäjien
ja valtion päättäjien toisilleen pallotella,
vaan kaikki joutuvat tästä vastuuta ottamaan.
Se on poliittisten päätöksentekijöiden
varassa sitten, minkälaisia ikään kuin
arvovalintoja tässä tilanteessa tehdään.
Kun on selvää, että valtio joutuu tässä vahvasti
velkaantumaan, niin on selvää myös se, että kunnat
joutuvat myös oman osansa tästä kantamaan.
Sinänsä ei pidä myöskään
liikaa toiveita (Puhemies: Nyt on kaksi minuuttia täyttynyt!)
ladata siihen, miten valtio tässä on mukana. Yhdessä tämä pitää tämä taantuma
hoitaa, ja se on iso urakka.
Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Vapaavuorelle sen verran,
että kyllähän ne ovat hyviä sarallaan ne
toimet, joita te esitätte vuokra-asuntotuotannon elvyttämiseksi,
mutta niistä puuttuu kuitenkin tämä yksi,
tämä korkotuen ehtojen parantaminen. Vaikka sanoitte,
että te ette usko sen elvytysvaikutukseen, niin asiantuntijat
uskovat ja nähdään, että juuri
tässä tilanteessa olisi hyvin järkevää tätä elementtiä käyttää,
koska sillä pystyttäisiin puuttumaan myös
siihen tärkeimpään eli syntyvien asuntojen
hintaan, vuokrien hintaan. Nyt olisi oiva tilaisuus tehdä järkevää suhdanne-,
asunto-, mutta myös sosiaalipolitiikkaa, rakentaa kohtuuhintaisia
asuntoja. Nimittäin tämä teidän
mallinne ei takaa kohtuuhintaisuutta. Olen tästä useiden
asiantuntijoiden kanssa keskustellut. Tämä vaan
on osoitus siitä, että kun samaan aikaan vuokralaisten
vuokrat päästetään nousemaan,
niitä ei tasata uustuotannolla, joka olisi kohtuuhintaista,
niin tässä vain eriarvoistuu tämä yhteiskunta.
Elvytyksen nimissä rikkaimmat saavat (Puhemies: Minuutti
on kulunut!) veronkevennyksiä, mutta köyhimmät
vuokralaiset saavat vuokrankorotuksia.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ensinnäkin ministeri Kiviniemelle.
Ei meidän kesken ole luetun ymmärtämisen
suhteen ongelmia. Kyllä me luemme samoja papereita ja näymme
ymmärtävän ne ihan samalla tavalla. Toisin
on ed. Orvon kanssa. Hän otti niin vakavan aseen, kun hän
asetti Suomen luottokelpoisuuden puntariin sillä, että sosialidemokraatit
olivat esittäneet miljardin euron muutokset budjettiin,
miljardin euron, jotka oli katettu. Myönnän, että tuloarvioita
jouduttiin korjaamaan, mutta vaikka se olisi ollut kaikki velkaa, niin
hallitus esittää tässä jo 8:aa
miljardia, ja ed. Orpo ei sano ollenkaan, että luottokelpoisuus
jotenkin vaarantuisi. Miten se meidän miljardilla voisi
vaarantua? (Välihuutoja)
Ministeri Vapaavuorelle: Onko mahdollista, että aikaikkuna
olisi vähän pitempään auki asunto-
ja vuokrataloyhtiöille? Ne eivät ehdi nyt tähän
junaan. Tämä viesti tulee jatkuvasti.
Hannakaisa Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En malta aluksi olla ihmettelemättä sitä,
mitenkä SDP ryhmäpuheenvuorossaan ja vielä ed.
Urpilainen siihen jatkoksi vertailivat Suomen ja Norjan toimia talouskriisin
edessä. Tämä on hyvin vaarallista, että irrotetaan
joku yksittäinen tilanne, kun pohjayhteiskunta on aivan
erilainen. Norjassa on rahastoitu öljytuloja vuosikymmeniä,
rahakasan päällä istutaan. Meillä ei
sellaisia ole. Jos lehdessä lukee joku mielenkiintoinen
juttu, niin ei se tarkoita suoraan, että se Suomeen käypi.
Mutta, arvoisa puhemies, kysymys ministeri Vapaavuorelle tai
valtiovarainministerille. Aivan oikein, koulujen peruskorjauksiin
ohjataan 9 miljoonaa, samoin päiväkotien ja vanhainkotien peruskorjauksiin.
Tämä tulee monelle lapselle, vanhukselle ja työntekijälle
todella tarpeeseen. Mutta minkä takia näistä peruskorjauksista
ja homevauriokorjauksista (Puhemies: Minuutti on kulunut!) on jätetty
terveyskeskukset ulkopuolelle?
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Se vaan on sillä tavalla, että mitä enemmän
valtiolla on velkaa, niin sitä tarkemmin varmasti luotonantajat
pohtivat, mikä on meidän velanmaksukykymme, ja
se vaikuttaa suoraan siihen, millaista korkoa me joudumme maksamaan.
Teidän talouspoliittinen linjanne vaan olisi johtanut siihen,
että Suomella olisi tällä hetkellä jo
tarvetta ottaa valtionvelkaa huomattavasti enemmän kuin
mikä on tämän hetken tilanne. Kukaan
meistä ei varmasti lisää velkaa halua,
ja siksi hallitus tekee näitä määrätietoisia elvytystoimia,
jotta talouden pyörät pyörivät
ja liialliselta velanotolta vältytään.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Urpilainen joutui lähtemään
pois. Hän otti esille tämän Norja-esimerkin,
josta hän oli keskustellut maanantaina Norjan pääministerin,
paikallisen sos.dem. puolueen puheenjohtajan kanssa. Kyllä tässä nyt kannattaa
nähdä myöskin se, että tänne
Pohjoismaihin, Ruotsiin, Norjaan, paljon myöskin Suomeen,
on rakennettu sosialidemokraattien voimin hyvät kuntapalvelut
ja ne ovat meille poliittis-ideologinen kysymys myöskin.
Tältä osin ei ole nyt olennaista se, onko sitten
Norjalla öljyä vaiko ei, vaan se, mitkä ovat
ne poliittiset prioriteetit. (Ed. Heikkinen: On ne aika olennaisia!) Jos
minä saan kärjistää, hyvät
ystävät kokoomuslaiset, niin teidän ikään
kuin ideologianne mukaista on heikentää kuntia,
ohentaa sitä (Ed. Heikkisen välihuuto) palveluvarustusta.
Me sosialidemokraatit haluamme, että kunnat palvelisivat
kansalaisia mahdollisimman hyvillä ja laadukkailla palveluilla
eikä pidä tehdä niistä mitään
tämmöisiä minikuntia, minivaltioita.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Orpo oli tietysti periaatteessa aivan
oikeassa tässä luottokelpoisuuden määrityksessä,
mutta meidän velkamme suhteutettuna bruttokansantuotteeseen
on niin valtavan kaukana niistä kriisirajoista tällä hetkellä. Meillä on
kolme A:ta eikä mitään riskuja siinä rasitteena.
Toisekseen, mikä liittyy tähän Norjaan,
aivan lyhyesti: 305 miljardia euroa on pelkkä Norjan hallituksen
vararahasto, ja siellä ollaan huolissaan siitä,
kuinka sille arvolle käy.
Liikenneministeri Anu Vehviläinen
Arvoisa puhemies! Omalta osaltani haluan täydentää vielä tuota
ministeri Vapaavuoren puheenvuoroa tästä kustannustason
kehityksestä liikennehankkeitten osalta. Jos muistatte,
niin reilu kaksi vuotta sitten olimme todella lirissä tässä salissa,
kun olivat kustannukset erittäin korkealla ja jouduimme
jopa lykkäämään paria hanketta,
jotka nyt sitten tämän lisätalousarvion
myötä ovat tulleet takaisin eduskunnan tahdon
mukaisesti, ja pystytään ne aloittamaan.
Tämä on hirveän vaikea sanoa, mikä on
juuri tällä hetkellä se kustannustason
kehitys. Mutta ainakin liikennepuolella on tiedossa se, että nämä materiaalit
ovat tulleet jo alas ja me pystymme saamaan käytetyllä rahalla
enemmän aikaiseksi, ja tunnettu tosiasia myös
julkisuudessa on ja olen aika vakuuttunut, että ne kaksi
isoa hanketta, jotka ovat Pääkaupunkiseudulla
muutoin alkamassa, Länsimetro ja sitten tämä Kehärata,
tulevat kestämään jopa kustannusarvioissaan,
ja se on hieno asia, että ne ehkä lähtevät
juuri nyt oikealla aikaa liikkeelle.
Sitten mitä saadaan esimerkiksi yhdellä miljoonalla
liikennerakentamisessa: semmoinen könttäsääntö on,
että yksi miljoona työllistää 17 henkilöä,
siitä kahdeksan henkilöä siellä tietyömaalla,
sitten kuusi henkilöä rakennusaineteollisuudessa
ja kolme palveluissa. Itse asiassa aika työllistävää työtä.
Voin sanoa sen, että näistä meidän
hankkeista, joita on esitetty, noin 95 prosenttia tai ainakin 95
prosenttia varmasti pystyy käynnistymään
tänä vuonna, eli ne vastaavat tähän
elvytyshaasteeseen.
Työministeri Tarja Cronberg
Arvoisa puhemies! Kommentoin työllisyyskehitystä tässä.
Hallituksen elvytyspakettihan lähtee siitä, että syntyy
yli 20 000 työpaikkaa, ja se merkitsee, että mahdollinen
työttömyyden nousu puolittuu.
Työhallinnossa pyrimme pysäyttämään
työttömyyden siten, että lomautukset
eivät siirry irtisanomisiksi, ja tässä lähtökohta
on nimenomaan, että koulutamme. Meillä on aika
erikoinen tilanne tällä hetkellä, mikä tulee
esimerkiksi Jyväskylässä ja Nokialla
esille. Meillä on hyvin osaavaa työvoimaa, joka
tällä hetkellä on lomautettuna, ja tässä panostamme
nimenomaan uuteen yrittämiseen, mielellään
vihreään talouteen, ja sitä kautta pyrimme
saamaan uusia yrityksiä. Viime laman aikana menetettiin
30 000. Nyt pyrimme luomaan vastaavan määrän.
Resursseista on pulaa. Tässä tulivat esille Työvoimahallinnon
resurssit. Nyt olemme löytäneet ratkaisun siten,
että tuottavuusohjelmaa on vähennetty. Sitä on
myöhennetty. Sen lisäksi Työhallintoon
palkataan nyt vastaanottotehtäviin 120 uutta henkilöä ja
koko työ- ja elinkeinohallintoon 360 henkilöä.
Toisin sanoen resurssit ovat olemassa. Meidän mahdollisuutemme
vastaanottaa nyt lomautettuja ja irtisanottuja ovat tällä hetkellä kohtuulliset.
Vielä alueellisesta näkökulmasta
sen verran, että hallitus on tänään
jakanut työvoimapoliittiset määrärahat
alueille, samoin äkillisten rakennemuutosalueiden tuet,
EU-rahat sekä myös työllisyysperusteiset
investointituet ja yritystuet. Toisin sanoen kaikkialla päästään
töihin välittömästi.
Puhemies:
Tämän debatin kuluessa on nyt myönnetty
lähes 50 vastauspuheenvuoroa, ja nyt aion menetellä sillä tavalla,
että myönnän vielä vastauspuheenvuorot
niille ryhmäpuheenvuorojen pitäjille, jotka niitä haluavat
käyttää, ja sitten ministeri Katainen
vastaa, ja sitten joudumme jatkamaan keskustelua.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan vielä tähän kuntatalouteen
erityisesti todeta, että jos se miljardiaukko syntyy, niin
vuosikatearvio on silloin noin 1,4 miljardia, ja se on alhainen,
ja se tuottaa hyvin vaikeita ongelmia.
Mutta haluan muistuttaa sosialidemokraateille, että ette
te niin hirvittävän huolestuneita olleet silloin,
kun olin itse kuntaministerinä ja kahtena vuotena vuosikate
oli juuri tuo 1,3—1,4 miljardia. Elikkä on erittäin
mieluisaa, että te nyt olette heränneet unestanne
(Ed. Viitasen välihuuto) ja että olette nyt sitten
huolissanne tästä asiasta. Siihen löytyvät
kyllä lääkkeet, niin kuin aiemmin sanoin,
miten siinä asiassa voidaan menetellä.
Haluan sitten lopuksi todeta yhden asian: nyt kun se takuueläke
ministeri Hyssälän toimesta on toteutettu, yli
700 euroa, niin ed. Zyskowicziltäkin meni se vaalitäky
ja -ohjelma nyt pois tuolta pöytälaatikosta.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin tässä yhteydessä lähettänyt
terveiset suuresti arvostetulle Björn Wahlroosille, joka
tämän päivän Kauppalehden mukaan
on lausunut käsityksensä siitä, ettei
tästä elvytysohjelmasta ole käytännössä hyötyä.
Tähän voisi ehkä huomauttaa, että varmaankin
hänen maailmassaan, jossa järjestellään
pohjoismaisia pankkeja, näillä ei olekaan niin
suurta merkitystä, mutta varmasti niille kymmenilletuhansille ihmisille,
jotka ovat lomautettuja tai lomautuksen uhan alla, näillä elvytystoimilla
on todella suuri merkitys. Uskon, että nämä toimet
ovat todella tarpeellisia ja hyvin osuneita.
Reijo Kallio /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Heikkiselle vielä totean, että kun
vertasin todellakin Suomen ja Norjan elvytyspaketteja, niin kyse
oli nimenomaan näistä elvytyspakettien painotuksista.
Norjassa käytetään tästä paketista
kolmannes kuntatalouteen. Tässä hallituksen paketissa
kuntatalouteen ei ole juuri mitään. Se on totta,
että Norjassa tämä katetaan öljyrahoilla
heidän onnekseen, meillä se valitettavasti joudutaan
tekemään velkarahalla. (Ed. Heikkisen välihuuto)
Kuntataloudesta vielä. Verotulot tulevat tänä vuonna
Kuntaliiton arvion mukaan alenemaan puolella miljardilla eurolla,
toimintamenot kasvavat 1,4 miljardilla, eli tämän
erotus on noin 2 miljardia. Se vastaa noin kahta tuloveroprosenttia.
Eli kyllä siellä kuntataloudessa tulee ongelmia
tänä vuonna olemaan ja katettavaa.
Sitten vielä väylärakentamisesta.
Väylärakentaminen on juuri sitä oikeaa
elvytystä, mitä meidän pitäisi
tehdä. Se työllistää takuuvarmasti. Valitettavasti
tässä hallituksen elvytyspaketissa niitä varoja
on aivan liian vähän, samaten ehkä talonrakentamiseen
(Puhemies: Minuutti on kulunut!) suunnattuja varoja. Se painottuu
aivan liiaksi veroelvytykseen.
Mikko Kuoppa /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Ed. Orpolle haluan vastata, kun hän
totesi, että kaikkein pienituloisimmatkin tulevat saamaan.
Kaikkein pienituloisimmat jäävät kerta
kaikkiaan ilman kokonaan, he eivät saa sentinkään
parannusta toimeentuloonsa. Toimeentulotuelle pudonneille ja työmarkkinatuella oleville
ei tule sentinkään tasokorotusta.
Työllistämiseen. Kyllä rakentaminen
ja erityisesti asuntorakentaminen on yksi kaikista tehokkaimpia
keinoja työllistää ja myöskin
järkevimpiä keinoja, koska meillä on
olemassa vuokra-asunnoista suuri pula. Sen tähden ajamme
voimakkaasti sitä, että tämä omavastuukorko
alennetaan, koska sillä voitaisiin saada rakentamista liikkeelle
ja ennen kaikkea alentaa asumiskustannuksia. Yhden prosenttiyksikön
alennus korossa merkitsee noin 2 euron alennusta per neliö kuukaudessa.
Ongelmana on se, että näistä asunnoista
tulee niin kalliita, että ne pienituloiset eivät pysty
niissä asumaan. Sen tähden olisi tärkeää, että näitä rakennuskustannuksia
voidaan alentaa.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien vaihtoehtobudjetista
ehkä nyt vielä se huomio, että olennainen
kritiikki on kai ollut siinä, että te ette esittäneet
todellisia tulonlisäyksiä, vaan esititte verotuloarvioista
oman poikkeavan arvionne, jota ei lainkaan ole toteutettu, (Välihuutoja sosialidemokraattisesta
ryhmästä) eli todellisessa mielessä teidän
budjettinne ei ollut tasapainotettu.
Arvoisa puhemies! Kuntataloudesta. Hallituksella on valmius
tarkastella kuntien tilannetta tämän talven aikana,
ja myös kunnilta täytyy itseltään
löytyä vastuullisuutta ja rohkeutta toimia tässä tilanteessa,
pitää kiinni omista työntekijöistään
ja investoida tarpeellisiin kohteisiin, jotka luovat työpaikkoja
tällä hetkellä.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kun kuntaministeri Mari Kiviniemi tietää,
että tämä kuntien talousvaje tulee olemaan
400 miljoonaa, te mainitsitte 400 miljoonaa, eilen tai toissapäivänä pääministeri
puhui 500 miljoonasta, ja kun tämä tiedetään ja
kun tiedetään, että siellä on
akuutti ongelma, niin kyllä minä vähän
niin kuin ihmettelen, minkä takia te ette tähän
lisätalousarvioon sisällyttäneet tuota
enempää rahaa kunnille niin, että ne selviytyisivät
tuon ongelman yli.
Haluan vielä todeta, että kyllä rahoitusmarkkinoilla
Suomella tulee olemaan ongelmia. Ei se meidän lainantarpeemme
ole 8 miljardia, vaan se on 20 miljardia euroa, koska pitää hakea
uutta lainaa vanhojen lainojen maksamiseen, ja kun rahamarkkinat
ovat kireät, niin tietenkin siitä tulee kovempi
hinta kuin viime vuonna.
Investoinneista. Pitäisi investoida sellaiseen, joka
tulevaisuudessa säästää menoja.
Puhemies:
Vielä ed. Laitinen, hän on nimittäin valtiovarainvaliokunnan
jäsenenä ainoa, jolle ei vielä ole tullut
annettua puheenvuoroa.
Reijo Laitinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Asia, josta vähemmän tässä yhteydessä on
puhuttu ja johon kuitenkin tämä kansainvälinen
talouden kriisi iskee rujolla kädellä, on meidän
vientiteollisuutemme. On arvioitu tutkimuslaitosten osalta, että vienti
tulee supistumaan tänä vuonna jopa reilut 10 prosenttia.
Samanaikaisesti yksityiset investoinnit supistuvat 11—12
prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että meidän
vientimme ei vedä. Nyt oikeastaan joutuu kysymään
valtiovarainministeriltä sitä, oletteko te arvioineet,
mitä tapahtuu, kun samanaikaisesti nyt toteutetaan aika
rajuja rakennejärjestelyjä maailmanlaajuisesti
teollisuudessa, mitä se merkitsee meidän vientiteollisuudellemme,
kuinka paljon siellä menetetään työpaikkoja
ja millä sitten toisaalta näitä teollisuuden
menetettyjä työpaikkoja, ilmeisesti voidaan puhua
kymmenistätuhansista, pystytään muilla
toimilla korvaamaan. Hyvää tässä esityksessä (Puhemies:
Minuutti on kulunut!) on se, että Finnveran ja Vientiluoton
valtuuksia lisätään. Se helpottaa tilannetta
pikkasen.
Puhemies:
Tässä on ilmeisesti ministereillä lyhyttä vastaustarvetta,
ministereillä Vapaavuori ja Kiviniemi, sen jälkeen
ehkä ministeri Katainen vastaa laajemmin ja sitten siirrytään
puhujalistaan.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori
Arvoisa puhemies! Ed. Saarinen otti esille hyvän kysymyksen,
kysymyksen siitä, onko tämä aikaikkuna
näille peruskorjauksille liian lyhyt. On totta, että sellaisissa
asunto-osakeyhtiöissä, missä ei ole mitään
alustaviakaan suunnitelmia ja on kyse erittäin isoista
remonteista, aikaikkuna saattaa olla liian lyhyt. Toisaalta pitää muistaa
se, että eri yhtiöt ovat eri asemissa keskenään,
monilla on erilaisia suunnitelmia, monilla on valmiusaste parempi,
on pienempiä ja isompia remontteja. Sitten pitää muistaa
myös tämä elvytyksen perusfilosofia.
Myös te, arvoisat sosialidemokraatit olette puhuneet siitä,
että sen pitää olla välitöntä,
sen vaikutuksen pitää olla nopeata. Sen takia
tämmöinen aikaikkuna tähän on
kuitenkin pistetty.
Ed. Viitaselle ja ed. Kuopalle toteaisin siten, että en
väitä, ettei omavastuukoron laskeminen vaikuttaisi
jonkin verran vuokriin, se pitää paikkansa, ei
tosin niin paljon kuin ed. Kuoppa väittää.
Se pitää paikkansa. Mitä enemmän
sitä laskettaisiin, sitä enemmän ja kaikkein
eniten tietenkin, jos poistettaisiin korko kokonaan. Se pitää sinänsä paikkansa.
Mutta elvytyksen näkökulmasta eli kysyttäessä,
laukaisisiko se uutta uudistuotantoa, uskallan kyllä väittää,
että Suomesta löytyy aika paljon myös
sellaisia asiantuntijoita, esimerkiksi alan asiantuntijoita, jotka
sanovat, että tältä osin kannustimet
ovat nyt kohdallaan.
Kaiken lisäksi tämän elvytysfilosofian
näkökulmasta on parempi antaa esimerkiksi käynnistysavustusta
ja korottaa sitä, mikä kohdistuu tähän
vuoteen tai ensi vuoteen, kuin sitten korkoa muuttaa, mikä vaikuttaa
(Puhemies: Minuutti on kulunut!) 40 vuotta tästä eteenpäin
valtion menoihin.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Ed. Kallis kyseli, miksi ei jo tässä lisäbudjetissa
kuntataloudelle osoiteta lisää rahaa. Täytyy
sanoa, että tämä kuntatalouden tilanne
on päivittynyt viikko viikolta, päivä päivältä,
ihan kuriositeettina etujärjestö Kuntaliitto teki
oman esityksensä eilen, ja koko ajan nämä luvut
muuttuvat. Silloin kun me päätämme kehysriihessä muun
muassa peruspalveluohjelmasta, nämä luvut ovat
jälleen hieman muuttuneet. Toki tämä kokoluokka
alkaa nyt suurin piirtein olla haarukassa ja erityisesti tieto siitä,
että yhteisöverojen kehitys on se, joka nyt tänä vuonna
erityisesti tulee laskemaan. Muutenhan Kuntaliittokin arvioi, että tänä vuonna
kunnallisvero tulee nousemaan hieman, olemaan siis positiivinen.
Siinä mielessä tämä ongelma
on nimenomaan siellä yhteisöverojen puolella,
eli koko ajan luvut tarkentuvat.
Meidän pitää pystyä löytämään
sellainen kokonaisratkaisu, joka ei koske pelkästään
tätä tulopuolta vaan myöskin sitä menopuolta,
niin että jatkossa pystymme löytämään
kuntatalouden puolelta sellaiset mekanismit, jotka aiheuttavat liian
suurta (Puhemies: Minuutti on kulunut!) menojen kasvua. Kaikilta
tässä vaaditaan vastuuta, ei ainoastaan valtiolta,
hallitukselta, eduskunnalta, vaan myöskin kunnilta.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Muutamia kommentteja. Jälleen
kiitoksia palautteesta.
Ei kannata nyt aivan noin mahtipontisesti ed. Orvon
huolta Suomen lainansaantikyvystä tai -hinnasta
tyrmätä. Vaikka meidän luottokelpoisuutemme
ei nyt olisi vaarassa, niin kyllä riskipreemiot ovat kasvussa
tai kasvaneet ja ne heittelevät ylös alas. Jos
markkinoilla liikkuu huhu, että Suomi velkaantuu nyt nopeasti,
vähän liian nopeasti ottaen huomioon, että me
ikäännymmekin nopeammin kuin mikään
muu maa, niin spredit lähtevät kasvuun ja tämä trendi
tarkoittaa sitä, että on riskinä, että meidän
lainasta maksamamme korko nousee, ja sillä on valtava merkitys.
Niin kuin totesin, meillä on riskinä, että seuraavien
kolmen vuoden aikana valtio joutuu velkaantumaan 30—40
miljardia, ja pienetkin muutokset siellä tarkoittavat valtavia
summia kankkulan kaivoon. Nyt jo 30 miljardia tarkoittaa miljardia
nykyisellä korkotasolla sellaista rahaa kankkulan kaivoon,
jota voitaisiin käyttää perusopetukseen,
yliopistoihin, t&k:hon, mihin hyvänsä,
terveyskeskukseen. Näin ollen meidän täytyy
olla hyvin varovaisia siinä, ettemme tee pysyviä menolisäyksiä,
jotka edesauttavat tätä velkaantumista.
Kun vielä todettiin, että hallituksella ei
ole mitään takaisinmaksusuunnitelmaa, se suunnitelma
on se, että tehdään niin, että meillä rahat
riittävät takaisinmaksuun, eli rakenteelliset
uudistukset, ollaan pidättyväisiä pysyvissä menolisäyksissä,
pyritään saamaan aikaan kasvua. Jos meillä on
pysyviä menoja enemmän kuin on pysyviä tuloja,
sitten ovat edessä ne leikkaukset. Toivon mukaan ne pystytään
välttämään. Hallitus on tehnyt
tässäkin erittäin mittavat päätökset, merkittävät
pienimpien eläkkeitten korotukset, lapsilisien sitomisen
indeksiin, ja haluamme nämä pystyä toteuttamaan.
Sen takia pitää olla pidättyväinen
muissa menolisäyksissä.
Mitä täällä tuli kysymykseen
kirjeestä, jonka minä ja pääministeri
olemme allekirjoittaneet ja lähettäneet ministereille,
kysymys ei ole mistään leikkauslistakirjeestä,
vaan kysymys on nimenomaan rakenneuudistuksia esittävästä.
Eli nyt etsimme, mitä rakenneuudistuksia eri ministeriöt näkevät
(Puhemies: Pari minuuttia on kulunut!) mahdolliseksi tehdä.
Lopetan siihen, että tämä keskustelu
on ihan hyvä ja on tullut paljon hyviä ajatuksia,
mutta ehkä tämä kulminoituu siihen, että osa
meistä haluaisi leikata eläkkeensaajien ja palkansaajien veroja
ja osa meistä ei ole sitä valmis tekemään. Tässä on
ihan ymmärrettävä näkemysero.
Marjo Matikainen-Kallström /kok:
Arvoisa puhemies! Kukaanhan ei meistä tiedä,
mitkä toimet ylipäätään
Suomea auttavat uuteen nousuun. Siinä olemme viisaampia
vasta muutaman vuoden päästä. Siitä olen
erityisen tyytyväinen, että hallitus harkitsee,
mitä hallitus tekee. Hallitus ei kaada rahaa kankkulan
kaivoon vaan miettii todella harkitusti nämä kokonaisuudet,
ja lisätalousarvio mielestäni on juuri näin
koottu.
Rakennusalaa vauhditetaan ja pankkeja tuetaan, jotta yritykset
saisivat sitä luottoa, mitä ne tarvitsevat. Kelamaksun
poisto auttaa niin yrityksiä kuin kuntiakin, ja mielestäni
tässä on yksi vastaus kuntatalouden vaikutuksiin
ja kuntatalouden parantamiseen. Sehän on tänä vuonna
jo 78 miljoonaa. Työpaikkoja pyritään
pelastamaan mahdollisimman paljon. Uskon hallituksen toimiin. Tämä antaa
toivoa.
Erityisen arvokkaana pidän sitä, että tutkimus-
ja kehittämistoimintaan ohjataan lisäresursseja.
Tekesin, Vtt:n ja korkeakoulujen kautta kanavoituvat t&k-eurot
maksavat varmasti itsensä takaisin, samoin yritysten t&k-toimintaan
tarkoitetut lainat. Meidän perusongelmamme on kuitenkin
viennin hiipuminen, ja kun vienti ei vedä, loppuu työ niistä yrityksistä,
jotka toimivat vientisektorilla. Näissä yrityksissä ei
rakenneta teitä eikä siltoja, niissä ei
uusita siirtoviemäreitä eikä korjata
homekouluja. Ei siis riitä, että dieselkoneet
pysyvät Suomessa lämpiminä ja kaupunkien
ja asutuskeskusten taivaanrannat nostureiden siluettien koristamina.
Elvytyksellä tulee huolehtia myös siitä,
että aivot ja tietokoneet pysyvät Suomessa käynnissä.
Me olemme tunnetusti maa, jossa koulutus on korkealla tasolla
ja jossa teknologinen osaaminen on monilla aloilla huippuluokkaa.
Tärkeää onkin nyt elvytyksen kohdentaminen.
Elvytys tulee kohdentaa sinne, missä työttömyys
ja toimettomuus uhkaa rapauttaa osaamista ja tietotaitoa. Aluepoliitikkojenkin
on hyvä muistaa, että teknologiateollisuus aikaansaa
noin puolet koko Suomen teollisuuden liikevaihdosta. Tässä onkin
suuri ero 1990-luvun lama-Suomen ja nykyisen Suomen välillä.
Suomen teknologiayritysten ja tietoteknisen osaamisen ylläpitoon
ei siltarumpujen rakentaminen riitä. Tarvitsemme aivan
uusia kansallisia hankkeita, jotka työllistävät
teknologiayrityksiä ja samalla luovat julkiseen palvelutuotantoon
uutta tuottavuutta.
Arvoisa puhemies! Yksi esimerkki: Suomalaisen terveydenhoidon
tietojärjestelmien yhteensopimattomuus syö voimavaroja
jo muutenkin rasitetusta terveydenhuollosta. Terveysalan tietohuoltoa
on toki yritetty saada toimimaan lukuisilla eri hankkeilla monen
eri toimijan voimin valtion kehitysmäärärahoilla.
Juuri hankkeiden pirstaleisuudessa onkin niiden heikkous. Eri toimijat
ovat luoneet omia ainutkertaisia järjestelmiään,
joiden kehittämisen ja ylläpidon osaa vain pieni,
suppea piiri. Aiemmin tieto oli valtaa, nyt tietojärjestelmä on
valtaa. Tietojärjestelmien yhteensovittaminen on aina törmännyt
tietosuojaongelmiin. Tieto kyllä liikkuu oman järjestelmän
sisällä ilman ongelmia, mutta rajapintojen ylittäminen
sitten johtaakin tietosuojaongelmiin.
Suomen terveydenhuollon tietojärjestelmät tulisi
nyt saada kuntoon, kun vientiteollisuudessa on tarjolla soveltuvaa
tietoteknologian vapaata kapasiteettia. Kerran kuntoon laitettuna
tuo järjestelmä poikii tuottavuutta, paljon peräänkuulutettua
tuottavuutta terveydenhuoltoon vuosikymmeniä eteenpäin.
Järjestelmän rakentaminen ylläpitää ja
luo uutta teknologista osaamista Suomeen sinä aikana, kun
odotamme viennin uutta elpymistä. Tämä ministeri
Kiviniemelle vastauksena siitä, että saamme myös
terveydenhuoltoon ja suuriin kaupunkeihin kustannussäästöjä,
jos nämä järjestelmät saadaan
kuntoon.
Nyt käsittelyssä oleva lisäbudjetti
on voimakkaasti elvyttävä, kuten sen tuleekin
olla. Strategisena painopisteenä siinä ovat nyt
liikenneinvestoinnit. Siksi toivon ja edellytän, että siinä on
selkeästi seuraavassa vaiheessa otettu painopisteeksi Suomen
modernin teknologiateollisuuden osaamisen ylläpito ja vahvistaminen
kansallisesti merkittävillä hankkeilla, jotka
tukevat julkisen palvelutuotannon tuottavuutta.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ensiksi haluaisin sanoa, että tervehdin
tyydytyksellä tätä lääkäreiden
pääomatuloverotuksen suitsimista. Se on mielestäni
ollut epämoraalista niitä kohtaan, jotka ovat
palkkatulolla terveyskeskuksissa ja sairaaloissa, ja tästäkin
sitten, kun nämä verotuskysymykset saadaan kuntoon,
saadaan vähän lisää tuloja sekä kunnille että valtiolle.
Ed. Matikainen-Kallströmille sanoisin, että olisi
erittäin positiivista, jos saisimme nämä terveydenhuollon
järjestelmät toimimaan, mutta se ei missään
tapauksessa ole meidän ammattilaisten vika, etteivät
ne toimi. Se on kyllä nörttien vika. He eivät
saa niitä järjestelmiä yhdenmukaistettua,
ja sitä nyt voimistellaan kovasti. STM:ään on
pantu paljon rahaa sitä varten.
Ensimmäinen lisätalousarvio tälle
vuodelle ja viime vuoden budjettihan ovat yhteisesti Euroopan elvyttävin.
Valtion menoja kasvatetaan 4,5 prosenttia, kun keskiarvo muissa
EU-maissa on 2,5. Suomella on varaa elvyttää ja
ottaa velkaa, vaikka ed. Urpilainen sanoi, että mitenkäs
se maksetaan takaisin. Kyllä se maksetaan takaisin samalla
tavalla, kun edellisen laman aikaista velkaakin on nyt maksettu
kohta aika paljon takaisin.
Julkisen velan suhde bkt:henhän nousee 5 prosenttiyksikköä eli
38 prosenttiin, joka edelleenkin on varsin pieni valtionvelka, jos
ajatellaan esimerkiksi Italiaa tai Espanjaa, joissa tilanne on huomattavasti
huonompi. Veronalennukset toteutetaan, ja kunnat saavat 250 miljoonaa
voittoa eli toimintarahaa, kun kelamaksut poistetaan.
Helsingin ja Uudenmaan kansalaisten puolesta olen tyytyväinen
uusiin väylähankkeisiin, koska Kirkkonummi—Kivenlahti-moottoritie
aloitetaan ja se kaikkiaan maksaa 80 miljoonaa. Samalla kannatan
myös lämpimästi, ed. Rossi, Kallansiltojen
rakentamista (Ed. Rossi: Nyt tulee asiaa!) ja myöskin Oulun
lentokentän laajentamista. Hyviä hankkeita.
Eräs merkillisyys tässä lisätalousarviossa
on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla, jossa
myönnetään 300 000 euroa, pikkuraha
kylläkin, lääkealan keskuksen perustamiseen
ja selvityksiin. Aikaisemmin on jo myönnetty samalle hankkeelle
120 000, joka ei ole kulunut. Tämä 420 000
olisi varmasti käytetty paljon paremmin valtion tuottavuushankkeiden
kompensoimiseen, esimerkiksi yliopistoissa tai STM:n hallintoalalla.
Jos Lääkelaitos jätettäisiin
Helsingin Mannerheimintielle, jossa se on aivan erinomaisesti toiminut
30 vuotta, säästettäisiin nämäkin rahat.
On otettava huomioon, että Lääkelaitoksen
toimintamenoistahan 90 prosenttia kattaa palveluiden myynti eli
lääkelupien ja tutkimuslupien myöntäminen.
Näitä annettiin viime vuonna yhteensä 30 000
kappaletta. Ed. Rossi, te saatte aikamoisen haasteen, kun te otatte
Lääkelaitoksen ilman henkilöstöä sinne.
Nyt ne luvat ovat pahasti ruuhkautuneet, kun tämä vaara
on ollut olemassa, että laitos siirretään,
ja jos se siirretään, niin se maksaa ruotsalaisen
tutkimuksen mukaisesti 12 miljoonaa euroa.
Ihmettelen suuresti, miten Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
ja Valvira perustettiin viime vuoden päätöksellä täällä eduskunnassa
ja ne aloittivat toimintansa tämän vuoden alusta
ilman minkäänlaisia menolisäyksiä.
Se oli paljon, paljon suurempi potti, ja siinäkin tapahtuu
alueellistamista. Sata tointa siirretään, esimerkiksi
Tampereelle tulee lisää virkoja Valvirasta ja
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta. Miksei Lääkelaitoksen
kohdalla voitu toimia samalla tavalla, eli olisi jätetty
varsinaiset ydintoiminnat tänne Pääkaupunkiseudulle
ja siirretty lääketutkimus Kuopioon.
Lääkealan keskuksen perustamisessa on myöskin
eräs paha juridinen ongelma. Nimittäin valvontaviranomaista,
eli lääkevalvontaa ja tutkimustoimintaa ei voi
yhdistää samaan laitokseen, koska valvontaviranomainen
antaa tutkimuslupia ja tutkijat tutkivat. Tämä viranomainen tulee
olemaan jäävi, jos se on samassa laitoksessa.
Ne on joka tapauksessa erotettava toisistaan. (Puhemies: 5 minuuttia
on kulunut!) Eli me tarvitsisimme nyt yhtenäisen kansan
ja luottamusta poliitikkoihin, joten edelleen olen sitä mieltä, että alueellistamissuunnitelmat
täytyy tehdä paremmin.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiittäisin hallitusta,
jos joku ministereistä olisi läsnä täällä,
siitä että lisäbudjetti sisältää rahat
Seinäjoki—Oulu-radan parantamisen jatkamiselle
ja myös Oulunsalon lentokentän laajentumiselle.
Kiitoksia, ed. Asko-Seljavaara, siitä tuesta, minkä puheessanne
esititte. Se, uskallanko minä nyt sitten kannattaa teitä tässä Lääkelaitoksen
siirtämisasiassa, onkin toinen juttu. (Ed. Asko-Seljavaara:
Kyllä!)
Sen sijaan minä voin sanoa sen, että aika
pahaa jälkeä tämä hallituksen
alueellistamispolitiikka tekee ei pelkästään
Helsingille vaan myös Oululle ja kaikille muille suurille
kaupunkikeskuksille. (Ed. Asko-Seljavaara: Suunnittelu on erittäin
huonoa!) Toki sen voin sanoa, jotta voin Ouluun mennä tässä kaikessa
rauhassa, ilman että minut hirtetään,
että olisi hyvä, jos tehtäisiin hieman
suunnitelmallisemmin näitä alueellistamispäätöksiä eikä runnattaisi
niitä läpi niin kuin tällä hetkellä näyttää.
Arvoisa puhemies! Minulla on monta muuta pientä asiaa,
joita toivoisin jonkun vievän perille asianomaisille henkilöille.
Minä ymmärrän ed. Urpilaisen huolen siitä — hän
on nuori ihminen, nuori puoluejohtaja — miten tämä velka
jatkossa maksetaan. Meidän velkamme on tällä hetkellä 54
miljardia euroa. Kun siihen lätkäistään päälle
mahdollisesti 30, mahdollisesti ehkä 50 miljardia euroa
tämän taantuman takia, niin on siinä tulevilla
lapsillamme ja lastenlapsillamme, tulevalla sukupolvella, maksamista.
Ja miten se maksetaan? Eihän ole olemassa mitään
muuta velan lyhentämissuunnitelmaa kuin elää siivosti. Ihan
niin kuin kotona, perheessä, tärkeää eivät ole
ne suuret tulot, vaan tärkeää on se,
että elää siivosti, että menot
pysyvät tulojen tahdissa, että menot eivät
mene suuremmiksi kuin tulot. Tämä on lähestulkoon
ainut keino, mitä valtio voi tehdä oman velanmaksunsa
toteuttamiseksi. Ei voi ottaa lainaa lainan päälle
kovin paljon ja kovin jatkuvasti monta vuosikymmentä. Me
olemme nyt yrittäneet maksaa tätä velkaa
18 vuotta, ja sitä on vielä 54 miljardia euroa
jäljellä. Minusta se on hurja summa. Se on niin
hurja summa, että siinä on todella tekemistä,
kun tulee uusi velka vielä päälle.
Elikkä mitä me voimme sitten tehdä?
Ministeri Katainen omassa puheenvuorossaan toivoskeli niitä rakenteellisia
uudistuksia, joita mahdollisesti voisi tehdä ja joilla
voisi auttaa niin velanmaksua kuin muutenkin valtiontaloutta ja
kuntien taloutta pysymään tasapainossa. Ainut
keino on se, että katsotaan, minkälaisia lakeja
tässä talossa laaditaan, minkälaisia
vaatimuksia esitetään kunnille. Eikö meidän
nyt olisi aika päättää, että meidän
hyvinvointiyhteiskuntamme on jo niin valmiiksi rakennettu 40—50
vuoden aikana, että nyt me yritämme vain tehdä siitä parempaa, tehdä siitä joustavampaa
ja tehdä siitä ihmisille kiinnostavampaa. Me olemme
heittämässä ja etenkin kunnat ovat heittämässä rahaa
järjestelmiin, eivät toimintaan.
Kohtuullisen uutena, nuorena kunnallispoliitikkona olen ollut
aika kauhuissani siitä, millä menetelmillä kunnat
toimivat, mikä on se toimintaperiaate ja mitkä ovat
ne rakenteet, joilla toimitaan. Esimerkiksi terveydenhoidossa, tavallisessa
kansanterveystyössä, järjestelmät
ovat niin vanhanaikaisia, että ei ole ihme, että ihmiset
karkaavat terveyskeskuksista yksityiselle sektorille. Toinen syöpäläinen
taikka sellainen, joka vie rahaa, on erikoissairaanhoito. Minä toivon
todella, että uusi sairaanhoitolaki, joka yhdistää perusterveydenhoidon
ja erikoissairaanhoidon, tuo jonkinlaista järkeä tähän,
ettei tehdä päällekkäisiä asioita
monessa paikassa.
Jotta me selviämme tulevaisuudesta ja tästä velkataakasta,
meidän täytyy muuttaa toimintatapojamme. Ei riitä,
että valtio muuttaa ja tämä eduskunta
muuttaa, vaan kuntien on muutettava myös. Minusta oli todella
järkyttävä huomata, että kunnat
vikisevät, kunnat itkevät ja vaativat 1:tä miljardia
euroa tuekseen, kun niillä on takana kaksi loistavaa vuotta.
(Puhemies: 5 minuuttia on nyt kulunut!) Jos me emme saa tätä poikki emmekä järjestelmiä
kuntoon,
me emme tulevaisuudesta ja velasta selviä.
Puhemies:
Äsken käytiin hyvin laaja debattikierros.
Jos pyritään jonkin aikaa pysyttelemään puhujalistassa,
sitten debatoidaan taas.
Heli Järvinen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ihan aluksi haluan antaa tunnustusta valtiovarainministeri
Jyrki Kataiselle hänen realistisista otteistaan tämän
päivän puheenvuorossa. Hyvä elvytys ei
voi tapahtua rahaa jakamalla etukäteen, vaan se on aina
kivunlievitystä silloin, kun tiedetään
kipupisteet.
Monen talousasiantuntijan mukaan parasta elvytystä ovat
sellaiset toimet, jotka työllistävät. Puhemies
itse on ottanut esiin määritelmän, jonka
mukaan elvytyksen on oltava välitöntä,
väliaikaista ja hyvin kohdennettua, ja ilman muuta näidenkin
adjektiivien toimivuutta voi hyvin arvioida hallituksen elvytystoimissa.
Kun työttömyys osuu kohdalle, se on aina inhimillinen
tragedia. Tänä vuonna tragedian ennustetaan osuvan
8 prosenttiin työvoimasta. Siksi on tehtävä kaikki
mahdollinen työpaikkojen säilyttämiseksi.
Siitä huolimatta totuuden toinen puoli on se, että vaikka
syytäisimme rahaa kuinka paljon, tätä maailmanlaajuista
taantumanpyörää emme saa käännettyä.
Voimme ainoastaan ehkä lisätä kitkaa
sen pyörimiseen, korjata rakenteita ja satsata tulevaan,
kuten valtiovarainministeri totesi.
Talouskriisistä toipuminen tulee yhdistää ilmasto-
ja energiakriisistä selviämiseen. Se on todettu
monessa puheenvuorossa. Metsäenergialle ja tuulivoimalle
tulee asettaa syöttötariffit, jotta uusiutuvan
energian tuotanto saadaan todelliseen kasvuun myös Suomessa.
Uusiutuva energia tarkoittaa aina uusia työpaikkoja ja
uutta teknologiaa. Se on myös hyvää alueellistamispolitiikkaa,
sillä etenkin metsäenergiatuotanto sijaitsee juuri
niillä kaivatuilla haja-asutusalueilla.
Winwind on yksi hyvä esimerkki uusista työpaikoista.
Yhtiö perustaa Haminaan ensi vaiheessa 200 henkilöä työllistävän
tuulivoimalatehtaan. Iloinen tämän päivän
uutinen on se, että Google osti Summan paperitehtaan perustaakseen
sinne tietotekniikkakeskuksen.
Lisätalousarvioesityksessä valtion lisärahaa kohdennetaan
kuntien päiväkotien ja koulujen korjauksiin. Myös
toimet asuntorakentamisen vauhdittamiseksi ovat tärkeitä kunnille,
joilla on tarvetta vuokra-asuntojen uustuotannolle. Kotitalousvähennyksen
ja korjausavustusten kasvattaminen lisäävät
myös yksityisten ja taloyhtiöiden mahdollisuuksia
työllistää. Kuten huomaatte, nämä ovat
aika miehisiä aloja. Sen takia elvytyspaketti kaipaisi
myöskin sukupuolivaikutusten arviointia.
Pitää muistaa, että taloustaantuman
aikana tulee huolehtia myös ihmisten jaksamisesta ja henkisestä hyvinvoinnista.
Siksi myös kulttuuri on hyvä kohde elvytykselle
koko maassa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on elokuvakylä,
joka työllistää ihmisiä maakunnan
ulkopuoleltakin. Rahaa voidaan ohjata myös kulttuuriperintökohteiden
kunnostamiseen. Tässä tilanteessa voisi miettiä myös
valtion museoiden muuttamista pääsymaksuttomiksi,
jotta myös työttömillä ja lapsiryhmillä kouluissa
ja päiväkodeissa säilyy mahdollisuus
ammentaa voimavaroja kulttuurista. Pienellä rahalla saisi
ison vaikutuksen.
Talouden tilan heikkeneminen etenee edelleen. Ensin tulilinjalla
ovat olleet kansainväliset pankit, sitten maailmanlaajuista
kauppaa käyvät suuryritykset, jotka lomauttavat
ja irtisanovat juuri nyt, mutta valitettavasti tähän
tämä ei pääty. Kierre jatkuu
seuraavaksi pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, kuntiin, maakuntiin
ja viiden kautta tietysti myös valtiontalouteen.
Taloustilanteen heikkeneminen vaikuttaa erityisesti niiden kuntien
talouteen, joiden riippuvuus yhteisöverosta on suuri. Kuntien
yhteenlaskettu tulos jää negatiiviseksi ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä,
ja ensi vuosi on vieläkin heikompi. Elvytystoimia tarvitaan,
mutta pääministerin linja tässä on
oikea. Kuntien ensimmäisistä avustuksista päätetään
kevään kehysriihessä tämän
hallitustaipaleen puolivälissä. Rahaa ei voi syytää kunnille
etukäteen ja harkitsematta, kuten oppositio vaatii. Valtionavustuksen
tulee tukea kunta- ja palvelurakenteen kehittämistä.
Oleellista on myös miettiä rakenteita. Nyt
pitää tehdä yhteistyötä EU:ssa
finanssitalouden vakauttamiseksi ja pankkivalvonnan tiukentamiseksi.
Kiireellistä on myös pohtia laajassa yhteistyössä sitä,
miten Euroopan maat alkavat yhdessä suunnitella velan takaisinmaksuohjelmaa.
Hyvä elvytys on aina myös hyvää ilmasto-
ja energiapolitiikkaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa uusi presidentti
Barack Obama ja hänen 800 miljardin dollarin talouden elvytyspakettinsa
vähentää kasvihuonekaasujen määrää yli
61 tonnilla vuosittain. Tästä meille olisi sopivaa
esimerkkiä. Toivoisinkin vastausta siihen, onko laskettu
tai milloin lasketaan, mikä vaikutus tähän
asti päätetyillä Suomen elvytystoimilla
on kasvihuonekaasupäästöihin.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Aivan vastaavia debatteja käydään
Oecd-maissa tällä hetkellä ilmiselvästi
ihan joka paikassa, myöskin Yhdysvaltojen parlamentin kummassakin
kamarissa. Yksi hyvin hyvin selvä ero näissä debateissa
on sisällöllisesti. Se näkyy tänä päivänäkin
niin, että se on, sanoisin, aika huikea. Arvoisan valtiovarainministerin
puheen sinänsä noteeraisin varsin korkealle, sehän
oli lennokas ja samalla asiapitoisuudeltaan hyvää luokkaa oleva
hengentuote, mutta siitä puuttui yksi ainoa asia, joka
siinä ehdottomasti olisi pitänyt olla: kannanotto
harmaan ja mustan talouden alueeseen. Tämä on
juuri se suuri ero, missä myöskin Suomi poikkeaa
kaikista muista Pohjoismaista.
Norjassa — täällä kun kannettiin
huolta Norjan tilanteesta, jossa öljytulot on pistetty
jemmaan — niin kuin totesin, pelkästään
Norjan hallituksen vararahasto on 305 miljardia euroa, rahamäärä,
josta tämä valtio kantaa valtavaa huolta tällä hetkellä,
kuinka sen arvo säilytettäisiin, koska pitää muistaa,
että se öljyvaranto ehtyy erittäin pikavauhtia
ja se kultakausi alkaa olla ohi. Norja on ruvennut miettimään
sitä, millä kaikilla konsteilla saataisiin harmaan
ja mustan talouden vyöhyke kuriin ja erikoisesti veroparatiisit
kuriin. Kun siellä tehtiin asiaa koskeva tutkimus, se osoitti,
että aivan erikoista, ihmeellistä on. Norjahan
on hoitanut nämä kehitysyhteistyöasiansa
ymmärrettävistä syistä aika
tavalla hyvin. YK-velvoitteet on hoidettu kuntoon ja vielä ylitettykin.
Sitten siellä ruvettiin miettimään, kun rahaa
menee kehitysmaahan, että mihinkä se sieltä sitten
oikein meneekään. Sehän meni veroparatiisiin
ja palasi Norjaan takaisin. Eihän tämmöisessä ole
kerta kaikkiaan mitään järkeä.
Ei voida ajatellakaan, että tästä rahoitusjärjestelmäkurimuksesta,
jossa me nyt olemme korviamme myöten Suomikin mukana, selvitään
millään muulla kuin saattamalla veroparatiisit
kuriin.
Ajatelkaapa, mikä on Yhdysvaltain tuorein elvytysohjelma,
800 miljardia dollaria miinus se puristus, minkä edustajainhuone
siitä nipisti pois. Paljonko onkaan tällä hetkellä veroparatiiseissa pääomaa?
11 500 miljardia dollaria. Jos ajatellaan, että meidän
pitäisi laittaa 5 miljardia tukea Nordea Pankille, jotta
se voi antaa 50 miljardia euroa velkaa, lainaa, markkinoille, niin
ajatelkaa, jos pohjarahastona on 11 500 miljardia dollaria
pääomaa, niin ymmärrätte, että nämä ovat nappikauppaa
kaikki. Tämä koko homma on nappikauppaa eikä mitään
muuta kuin nappikauppaa. Tämän takia tästä ei
selvitä millään muulla konstilla kuin
sillä, että veroparatiisit saadaan kuriin.
Todettakoon vielä suomalaisesta ulottuvuudesta se,
että nyt viime vuosina, kun vielä rahaa oli liikenteessä ja
osinkojen maksuvaraa oli yhtiöillä, niistä maksettiin
ulkomaille 4—8 miljardia euroa ja niistä maksettiin
vain keskimäärin 6 prosenttia lähdeveroa,
vrt., mikä on pääomaveroprosentti meillä jnp.,
siis toisin sanoen pimeeseen, pimeeseen, pimeeseen. Ei tarvitse
mennä kuin Britanniaan, jossa pääomatuloilla
on nollaprosentin verokanta, siis myöskin meidän
omissa EU:n sisäisissä rakenteissa piilevät
tämän laatuiset veroparatiisit. Näin
asiat on hoidettava.
Johanna Ojala-Niemelä /sd:
Arvoisa herra puhemies! Meille kaikille lähes jokapäiväiset
uutiset lomautuksista ja irtisanomisista ovat tulleet jo ikävänkin
tutuiksi. Myös Lapissa iso luuta on lakaissut työpaikoilla.
Viimeisin lomautusilmoitus tuli Tornion terästehtaalta.
Vientien tilauskanta on tipahtanut, eikä tavaraa voi tehdä määräämättömästi
varastoihin odottamaan parempia aikoja. Vastaavia uutisia kuuluu
eri puolilta maata.
Periaatetasolla totean, että elvytystoimien tulisi
olla valikoituja, väliaikaisia, joista ei synny pysyviä menoja,
ja toimia tehokkaasti tässä ja nyt. Tästä näkökulmasta
työnantajien kelamaksun poisto tuntuu kovin kyseenalaiselta.
Ihmetystä lisää vielä se, että asiasta
päätettiin ennen kuin tiedetään,
miten päätöksen aikaansaama miljardiluokan
vajaus kansalaisten perusturvan rahoituksessa paikataan.
Kelamaksun poistolla on myös elinkeinopoliittisia vaikutuksia,
sillä sekä poistojen että palkkojen perusteella
määräytyvä kelamaksun poisto hyödyttää enemmän
suuria yrityksiä kuin pienyrittäjiä.
Päätöksen suurin hyöty valuu
suuryrityksille, erityisesti pääomavaltaiselle
vientiteollisuudelle. Pienet yritykset sen sijaan jäävät
lähinnä nuolemaan näppejään.
Siten hallituksen eriarvoistava politiikka näyttää laajentuvan
tavallisista ihmisistä myös elinkeinoelämään, vaikka
porvaripuolueiden on yleensä koettu olevan yrittäjän
ystävä.
Kuntatalous on meillä todellisissa ongelmissa. Yhteisöveron
tuotto tippuu 40—50 prosenttia, ja samaan aikaan kuntien
kulut kasvavat kuitenkin noin 4—5 prosenttia. Tämä osoittaa,
että kuilu kuntien tulojen ja menojen välillä kasvaa. Silti
kuntatalouden tilanteen helpottamiseksi ei esityksessä ole
tarvittavia lisämäärärahoja,
vaikka kuntien verotulot ovat myös työttömyyden kasvun
seurauksena jäämässä huomattavasti
ennakoitua pienemmiksi.
Nyt riskinä on, että kunnat nostavat verotustaan,
leikkaavat terveyspalveluista, opetuksesta ja muista palveluista,
vähentävät rakennusten peruskorjausinvestointeja
sekä lomauttavat tai vähentävät
henkilöstöään. Nämä toimet
taas vahvistavat laskusuhdannetta entisestään.
Yhteisövero on hyvin suhdanneherkkä, ja tämän
vuoksi talouden sukeltaessa tulisikin harkittavaksi, pitäisikö kuntien
osuus yhteisöverosta pitää ennallaan
esimerkiksi kolme vuotta, jotta kunnat ehtivät sopeuttaa
taloutensa eikä paniikkijarrutuksiin jouduttaisi.
Viime laman aikana kuntien henkilöstöä vähennettiin
10 prosenttia. Tämä entisestään
syvensi lamaa, ja seurauksena oli jättityöttömyys, syrjäytyminen
ja pitkäaikaisia ongelmia. Tähän samaan
syntiin ei tässä taantumassa tule syyllistyä.
Valitettavasti entinen kuntaministeri, arvostamani lappilainen kollega
Hannes Manninen, ehti jo poistua, mutta ihmettelen hänen
puheitaan siitä, että taas kerran kuntatyöntekijöiltä odotetaan
uhrautumista palvelujen pelastamiseksi. Muistuttaisinkin häntä siitä,
että kuntien tuottamat palvelut toteutetaan meillä jo
nykyisellään pohjoismaiden alhaisimmalla kansantuoteosuudella
ja pienimmällä henkilöstöosuudella
työvoimasta. Kuntiemme palvelutuotanto on jo kansainvälisillä mittareilla
todettu tehokkaaksi ja vaikuttavaksi.
Elvytyksen osalta hallituksen esittämät veronkevennykset
eivät ole oikea tie umpikujasta eteenpäin pääsemiseksi.
Tarvitsemme vahvaa panostusta kuntatalouteen. SDP esitti vaihtoehtobudjetissaan
600:aa miljoonaa euroa kuntatalouden vahvistamiseksi. Tämän
lisäksi olemme tarjonneet pelastusrengasta kuntatalouden
kurjistumisen välttämiseksi. Tarvitsemme myös
toimia kotitalouksien ostovoiman turvaamiseksi ja teollisuuden kilpailukyvyn
parantamiseksi.
Asunto- ja yrityslainaus on kiristynyt, ja joko lainaa ei saa
ollenkaan tai ainakin lainan hinta on noussut. Tämän
seurauksena investoinnit ja hankinnat ovat tyrehtyneet. Yksityisten
investointien on arvioitu tänä vuonna vähenevän
10 prosenttia. Myös rakennuslupien määrä on
vähentynyt 25 prosenttia.
Etenkin peruskorjausrakentamiseen tulisi panostaa nyt, kun rakennustarvikkeiden
hinnat ovat aikaisempaa edullisempia ja työvoimaa on käytössä rakentamisen
romahtamisen seurauksena. Nyt on oikea aika koulujen, vanhainkotien
ja päiväkotien rakentamiseen ja peruskorjaamiseen. Korjausvelkaa
meillä on kertynyt aikaisemmilta vuosilta paljon.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa
esitettiin, että hallitus on ryhtynyt elvytystoimiin liian
myöhään ja hallitus elvyttää liian
vähän. Toisaalta oltiin sitäkin mieltä,
että elvytetään liikaa ja käytetään
siihen liikaa rahaa. Yritän jollakin tavalla vastata näihin
molempiin näkemyksiin tietämättä,
mikä se SDP:n linja lopulta on.
On ensinnäkin todettava, että Suomi elvytti ensimmäisenä Euroopassa,
ainakin Euroopan komission marraskuussa tekemän vertailun
mukaan, kun Suomen budjettiesitys vuodelle 2009, tälle
vuodelle, oli 27 jäsenmaan vertailussa EU:n elvyttävin.
Alunperinkin nämä hallitusohjelmassa sovitut menolisäykset
ajoitettiin suhdannepoliittisesti täsmälleen oikein.
Olisi toki ollut houkuttelevaa tarttua sovittuihin veronalennuksiin
jo hallituskauden alussa, mutta korkeasuhdanteen aikana tämä ei
ollut perusteltua. Nyt aika on täsmälleen oikea.
Kuten sosialidemokraattienkin ryhmäpuheessa todettiin,
me emme juurikaan voi vaikuttaa vientikysyntään
ja tämän vuoksi meidän on pyrittävä vaikuttamaan
kotimarkkinoilla. Tehokkainta tässä on veronkevennysten
aikaansaama kysynnän lisäys.
Ed. Saarinen toi esiin huolensa siitä, että kaikkein
pienituloisimmat eivät hyötyisi veronalennuksista
millään tavalla. Juuri tästä syystä hallitus
on päättänyt parantaa kaikkein pienituloisimpien
asemaa historiallisen suurilla etuuskorotuksilla. Kaikkein pienimpien äitiys-,
vanhempain-, isyys- ja sairauspäivärahojen varassa
elävien etuuksia korotetaan peräti 140 eurolla
kuukaudessa, mikä on ilmeisesti Suomen suurin etuuskorotus,
mitkä koskaan on tehty.
Kaiken jälkeen oppositio väittää,
että hallitus elvyttäisi liian vähän,
mutta vielä tammikuussa viimeisimmän mittauksen
mukaan, siis Euroopan komission mittauksen mukaan, 27 jäsenmaan
joukossa elvytystoimet ovat Suomessa kolmanneksi suurimmat. Tämä johtaa
tietysti siihen, mistä täälläkin
on huolta kannettu, lisävelanottoa alijäämään
ja lisävelanottoa.
Ed. Pulliainen oli optimistinen siinä, että olemme
kaukana kriisistä. No, toki näin on, mutta nyt
velkaantumistahti on 17 prosenttia, kun meillä nyt on 54
miljardia euroa velkaa ja tämän vuoden lopussa
sitä velkaa on jo 62,5 miljardia euroa, niin on tämä aika
hurja vauhti.
Siihen, miten tästä tilanteesta selvitään,
on oikeastaan kolme perustietä. On leikkausten tie, rakenteellisten
uudistusten tie ja vahvan talouskasvun tie. Minä uskon
näihin kahteen jälkimmäiseen. Tämä edellyttää sitä,
että myös kunnissa, myös vasemmistovetoisissa
kunnissa, ollaan valmiita uudistamaan prosesseja ja toimintatapoja, ja
ollaan valmiita panostamaan sellaiseen tulevaisuuteen katsovaan
koulutukseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin myös yritys-
ja innovaatiokentässä, mitkä johtavat
siihen, että Suomi on ensimmäisiä maita,
jotka tästä kriisistä nousevat.
__________
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Johannes Koskinen.
__________
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa puhemies! Alussa on syytä todeta kaksi asiaa.
Sosiaalisen ja ympäristöä huomioivan
markkinatalouden aika on tullut. Taantumasta johtuvat sosiaaliset
seuraukset on hoidettava paremmin kuin viime laman aikana. Hallituksen
ratkaisut yritysten ja viennin lainoituksen suhteen ovat erinomaisia.
Pankkien varovaisen antolainauksen takia on välttämätöntä,
että Finnvera rahoittaa laajamittaisesti mikro- ja pk-yrityksiä,
jotka muodostavat Suomen yrityskannasta 99 prosenttia. Suurimmat
työttömyysongelmat saattavat syntyä juuri
sen takia, että mikro- ja pk-yritykset eivät pysty
työllistämään yritysrahoituksen
puutteessa.
Pidän Finnveran toimintakäytäntöä liian
kankeana yritysten tarpeisiin nähden. Aika lainahakemuksen
ja lainan saamisen välillä on liian pitkä.
Finnveran toimintakäytäntöä onkin
muutettava palvelemaan paremmin yrityksiä. Tosin olen kuullut
suuntauksen kehittyneen.
Tuhansia yrityksiä joutuu tai ajetaan konkurssiin taantuman
aikana. Nyt on säädettävä laki vaikkapa
määräaikaisena, henkilökohtaisesta konkurssista.
Näin taataan, ettei kunnollisia yrittäjiä rangaista
vuosikymmenien velkavankeudella ja kärsimyksillä.
Taantuma osoittaa julkisen talouden haavoittuvuuden. Valtiovarainministeriön
arvio lisävelan paisumisesta 30 miljardiin euroon on mittava.
Myös kunnat korottavat velanoton lisäksi veroja
ja maksuja. Näin suuri julkisen talouden velkaantuminen
on liian kova riski. Velanottoa on rajoitettava.
Arvoisa puhemies! Kunnat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana
velkaantuneet, vaikka niiden valtionosuudet ja verotulot ovat kaksinkertaistuneet.
Kuntien on rahan ruinaamisen sijasta kehitettävä keinoja
menotalouden hallintaan. Kun menot eivät ole hallinnassa,
uhkaa kuntavero nousta yli kansalaisten sietokyvyn. Kuntien pelastamiseksi
ehdotetaan muun muassa yhteisöveron korotusta. En suosittele
yritysten verottamisen kiristämistä.
Vuoteen 2030 mennessä työvoimasta poistuu eläkkeelle
noin 300 000 kansalaista. Eläkkeet sekä vanhusväestön
sosiaali- ja terveyspalvelut on rahoitettava. Työuran pidentäminen
sen alusta ja lopusta tulee välttämättömäksi.
Koulutusputkea on lyhennettävä vuodella tai kahdella. Keskimääräistä eläkkeellelähtöikää
on
siirrettävä noin 65 vuoteen. On tarjottava yli
68-vuotiaille mahdollisuuksia osa-aikaiseen työntekoon. Myös
ulkomainen työvoima pitää sopeuttaa työelämäämme
paremmin. Väestön eläköitymisestä johtuvien
menojen kasvusta voi pahimmillaan aiheutua julkisen talouden pysyvä velkakierre
ja verotuksen kiristyminen.
Eläkemaksuja on syytä nostaa. Eläkerahastojen
riskienhallintaa on kehitettävä. Myös
ilmastonmuutoksen hillitseminen lisää julkisen
talouden menoja. Tämäkin on otettava menotalouden hallinnassa
huomioon.
Kansallisesti ja kansainvälisesti on sovittava rahatalouden
rajoituksista. Pankkien ja rahoituslaitoksien vakavaraisuusvaatimuksia
pitää kiristää. Kvartaalitalous
ei pidemmän päälle toimi. Suuryritysten
johtaminen kolmen kuukauden periodilla ei ole pitkäjännitteistä.
Huomion keskittäminen suuriin osinkoihin ohittaa yritysten
investointi-, tutkimus- ja kehittämistarpeet.
Suuryritysten johtajien palkkaus- ja optioseikkailut ovat jo
pitkään olleet ylimitoitettuja. Työntekijöiltä kyllä vaaditaan
palkkamalttia, mutta johtajien tulot nostetaan usein pilviin. Nyt
työntekijöiltä ja johtajilta odotetaan
palkkamalttia, kun yritysten taloudellinen liikkumavara on olematon.
Arvoisa puhemies! Kotitalouksien velkaantuminen ylitti vuonna
2007 sadan prosentin rajan. Se on seurausta matalasta korosta, ylipitkistä laina-ajoista
ja luottokorteista. Asuntolainaa ottaneiden kotitalouksien joukossa
on sellaisia, joiden tuloista menee 60—80 prosenttia asuntolainojen
lyhennyksiin. Pankkien riskienhallinta ei ole ollut kunnossa. Nyt
onkin aika toteuttaa puhemies Niinistön ajatus roskapankista,
joka takaa maksuvaikeuksiin joutuneille perheille mahdollisuuden
asumiseen vuokralla lainarahalla ostamassaan asunnossa. Maksukyvyn
parantuessa perhe voi taas ryhtyä lyhentämään
asuntolainaa. Roskapankin avulla estettäisiin monien sosiaalisten
ongelmien syntyminen.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus julkaisi tosiaan toissa viikolla
lisäbudjettiin liittyen elvytyspakettinsa, joka pyrkii
tehokkain keinoin torjumaan kriisin vaikutuksia yhteiskunnassamme.
Päähallituspuolueena keskusta on ollut merkittävässä osassa
hallituksen tekemissä linjauksissa, ja erityiskiitos täytyy
antaa ministeri Pekkariselle valmistelusta.
Kokonaisvaikutuksissa puhutaan noin 2 miljardista eurosta ja
vaikutuksissa työllisyyteen noin 25 000 henkilötyövuodesta.
Lisätalousarvion päätavoitteenahan on
kansainvälisen taloustaantuman seurauksista johtuvan suhdannetyöttömyyden
ehkäiseminen. Tähän pyritään
tietysti työllisyyttä edistävillä toimilla,
kuten väylä- ja rakennusinvestoinneilla, jotka
lisäävät työllisyyttä muun
muassa suhdanneherkillä aloilla. Perustienpitoon suunnataan
50 miljoonaa euroa lisärahaa, joka kohdistuu muun muassa
siltoihin ja kevyen liikenteen väyliin. Maa- ja metsätalousministeriön
alalla vesihuoltoon ohjataan noin 4 miljoonaa euroa ja ympäristöministeriön alalla
ympäristötöihin 2 miljoonaa euroa, runkoviemäreihin,
yhdysvesijohtoihin jne. Uskon, että enemmänkin
vesihuoltohankkeita saataisiin tänä vuonna käynnistettyä.
Arvoisa puhemies! Työllisyyteen vaikuttavista ratkaisuista
voi mainita esimerkiksi jo ennen joulua tehdyn kotitalousvähennyksen
korotuspäätöksen 3 000 euroon
tänä vuonna. Nyt sitten tehtiin 125 miljoonan
euron kohdistus korjausavustuksien myöntämiseen
asunto-osakeyhtiöille. Uusien vuoka-asuntojen rakentamiseen
ja asuntojen korjaamiseen tänä ja ensi vuonna
hyväksyttävien korkotukilainojen valtuuteen lisätään
tuo 250 miljoonaa euroa, josta aiemmin jo puhuttiin.
Arvoisa puhemies! Toisena painopisteenä elvytyksessä on
koulutuksen ja tutkimuksen tukeminen. Elvytyspaketissa julkiseen
tutkimus- ja kehitystoimintaan lisätään
12,5 miljoonaa euroa. Tekesin ympäristö- ja energiasektorin
myöntämisvaltuuksia korotetaan 15 miljoonalla
eurolla. Osa näistäkin rahoista suuntautuu tietysti
myös tuonne omille kotikulmille Savoon, toivottavasti.
Työttömyyden vaikutuksia lievennetään
lisäämällä opiskelijapaikkoja
ammatilliseen koulutukseen sekä ammattikorkeakoulututkintoon
johtavaan aikuiskoulutukseen. Järjestelmää on
kehitettävä niin, että myös
korkeasti koulutetuille on tarjolla työllistämiseen
johtavaa koulutusta. Tämän vuoksi onkin hyvä,
että työttömän omavalintainen
koulutus tulee jatkossa työttömien aktivointitoimenpiteiden
joukkoon. Lisäksi oppisopimuskoulutus avataan myös
korkeakoulutetuille. Näillä keinoin pystytään
ehkä myös ehkäisemään
viime vuoden maisterisuman aiheuttamaa akateemista työttömyyttä.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että Savonlinnan ohitustietä tällä kertaa
aikaistettiin, kun sitä on myöhennetty aikaisemmin.
Töitä tietysti vielä meille jää Lusi—Juva-välin
saattamiseksi kokonaan kuntoon. Etelä-Savolle elvytyspaketissa
oli infrahankkeiden lisäksi myös Mikkelin Mikael-koulun
peruskorjaus- ja laajennusavustus. Rakentamisen osaltahan elvytyspaketti
jakautuu koko maahan ja Savo saa oman osuutensa muun muassa tänä vuonna
aloitettaviin homekoulukorjauksiin. Joka puolella näitä homerakentamiseen liittyviä
hankkeita
löytyisi eri ministeriöitten alalla, niin että toivon,
että myöhemmin voidaan tähän
vielä ehkä lisätä jotain.
Arvoisa puhemies! Pääoma- ja ansiotulojakoa koskevia
säännöksiä on päätetty
muuttaa, mikä helpottaa yksityisten elinkeinonharjoittajien
ja maatalousyrittäjien asemaa. Heidän jaettava
yritystulonsa voidaan tulevaisuudessa verottaa kokonaan ansiotulona,
mikä koskee myös veroyhtymästä saatua
tulo-osuutta. Pääomatulon määrän
voi sitten valita kolmesta vaihtoehdosta: 0, 10 tai 20 prosenttia
nettovarallisuudesta.
Peltojen siirtymistä aktiivista maataloutta harjoittaville
edistetään säätämällä luovutusvoitot väliaikaisesti
verovapaiksi. Verovapaus koskee luonnollisen henkilön sekä kuolinpesän
tänä ja ensi vuonna tekemiä luovutuksia,
jotka tehdään nimenomaan aktiivista maataloutta
harjoittaville maatalousyrittäjille.
Arvoisa puhemies! On kuitenkin huomioitava, että suhdannekehitystä ei
ole mahdollista yksiselitteisesti ohjailla valtion toimesta. Suomen kansantalouden
suurimmat haasteet tulevaisuudessa johtuvat väestön
ikääntymisestä. Julkisten menojen voimakas
kasvu alkaa jo lähivuosina, ensi vuosikymmenellä,
olla runsasta, ja siihen pitää varautua talouden
kestävyyttä parantamalla. Tähän
tähtäävät muun muassa valtionhallinnon tuottavuusohjelma
ja Paras-hanke. Työtä tukemalla saamme yhteiskunnan
talouden rattaat taas pyörimään vinhemmin
ja estämme Suomen ajautumisen 1990-luvun alun kaltaiseen
tilanteeseen.
Arvoisa puhemies! Kun en debatissa saanut puheenvuoroa, muutaman
kommentin sinne vielä kuitenkin haluan sanoa.
Ed. Gustafssonin kanssa olen samaa mieltä siitä,
että Vanhasen ykköshallitus teki hyvää työtä.
Ed. Urpilaiselle olisin kommentoinut, että Vanhasen
Työtä Suomessa -ohjelmalla halutaan turvata ei
vain velanmaksua vaan myös työpaikkoja ja palveluitten
rahoitusta.
Ilkka Viljanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun koko päivän ajan
on tullut todistettua useamman edustajan suusta, että hallituksen
toimet taloustaantuman seuraamuksien hillitsemiseksi ovat täysin
oikeita, on kuitenkin älyllistä rehellisyyttä tunnustaa
se, eikä pelkästään rehellisyyttä vaan
myös vastuullisuutta, että kaikkeen ei edes erinomainen
hallitus pysty eikä siihen pysty ylipäätänsä yhteiskunta,
valtio tai julkinen hallinto.
Toiselta puolelta tarvitsemme kuitenkin malttia ja vastuullisuutta,
kun rakennamme lähiajan tulevaisuutta, mutta katsomme samalla
myöskin pitemmälle eteenpäin. Sitä on
miettinyt tässä viimeisten viikkojen aikana, kuinka
paljon hallitus on jo kahden ensimmäisen toimintavuotensa
aikana tehnyt sellaisia toimia, jotka ovat nyt tässä tilanteessa
ja hetkessä avuksi ja tueksi: ostovoiman lisäämistä veroratkaisuilla
ja monilla täällä jo aiemmin mainituilla
tulonsiirroilla.
Edelleen talouden taantuman oikaisuliike tapahtuu kuitenkin
pitkälti yrityssektorin selviytymisellä tulevina
kuukausina, sen kautta, miten tilauskannan heikkeneminen vaikuttaa
akuuttiin yrityksen kassatilanteeseen ja miten rahoitus saadaan
hoidettua. Minua on joskus, vähän kaukaa haettuna,
mietityttänyt lentokoneessa turvaohjeiden kuulemisen yhteydessä opastus
siitä, että asenna happinaamari ensin itsellesi
ja auta tämän jälkeen kaveria. Tätä etenemismallia
mietitään varmaan tänä päivänä tuhansissa
suomalaisissa pk-yrityksissä: miten selviän hengissä,
että pystyisin auttamaan myöskin kaveria eli sitä työntekijää?
Toimittuani itse aikanani toistakymmentä vuotta yrittäjänä ja
työllistettyäni 15—20 henkilöä vuodessa
väitän, että se on yrittäjälle
monien mietintätaistelujen aikaa silloin, kun suhdanteet heikkenevät.
On luonnollista, että pahimmassa ikeessä ovat
nyt ne yrittäjät, jotka eivät ole nousukaudenkaan
aikana päässeet nousukiitoon. Heidän
kohdallaan ylimenokauden siltarahoituksen saaminen on varmasti tänä päivänä hankalampaa.
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
paljon kuntien heikkenevästä taloudesta. Siitä ovat kaikki
huolissaan, eikä sulkaa pysty ottamaan kukaan yksinään.
Mutta olen myöskin sitä mieltä, että homma
ei ratkea sillä, että rahaa hakataan jatkuvasti
vanhojen rakenteiden päälle. Sen tietää meistä jokainen.
Rakenne ja järjestelmä siellä taustalla
vaatisivat elvytystä, ja sitä ei hoideta pelkästään
lisäeuroilla. Meillä on hyvinvointiyhteiskunta
ollut vuosikymmeniä, ja se on toiminut pienemmälläkin
euromäärällä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen elvytyspaketti on parasta mahdollista
lääkettä siltä osin, mitä yhteiskunta
voi tässä globaalissa taloustaantumassa tehdä.
On luonnollista, että oppositio toteaa, ja sen rooliinkin
kuuluu todeta, että suunta on oikea, mutta se on aina vajavainen
ja hidas. Muistan hyvin parikymmentä vuotta sitten, että kun
olin kesätöissä Lahdessa maauimalassa
ja menin aamulla kuudelta töihin, niin eläkeläismummot
sanoivat, että miksei tämä voi aueta puoli
kuudelta, ettei tarvitsisi jonottaa. Totesin heille, että vaikka
tämä avattaisiin viideltä, te olisitte
täällä puoli viisi odottamassa. Tässä on
vähän samanlainen henki, että kun annetaan
5 miljardia, pitäisi antaa 6, kun annetaan 8, pyydettäisiin
9:ää. Koskaan eivät ole asiat hyvin.
Toivoisinkin, että kun valtiota varmasti tarvitaan
tulevinakin kuukausina näissä elvytystalkoissa
mukana, niin tähän vipuvarsieuro-periaatteeseen,
mikä nyt useammassa hankkeessa on erinomaisesti toteutunut,
kiinnitetään entistä enemmän
huomiota ja sitä voitaisiin käyttää myöskin
jonkinlaisena mittarina ja näiden kohdistamisien perusteena.
Aila Paloniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Pitkäjänteinen panostus
osaamiseen, tutkimukseen ja teknologiaan on tuottanut suomalaisten hyvinvoinnin
ja kansantalouden kannalta hyviä tuloksia. Toimintaympäristön
muutoksiin sopeutuminen ja uusiin haasteisiin vastaaminen edellyttää innovaatiotoiminnan
laajentamista ja syventämistä aivan ilman muuta.
Elvyttävän lisätalousarvion työllisyyttä suoraan
edistävien toimien, kuten väyläinvestointien,
rakentamisen, peruskorjausten sekä kelamaksun poiston,
lisäksi painopisteenä on, aivan oikein, koulutus
ja tutkimus. Ammatillisen koulutuksen opiskelupaikkoja sekä tutkimus-
ja kehitystoiminnan määrärahoja lisätään.
Hallitus lisää myös peruskoulujen toteutusaikaista
ja jälkirahoitteista peruskorjausvaltuutta yli 30 miljoonalla
eurolla. Kokonaisuudessaan päätöksellä käynnistetään
77 miljoonan hankkeet.
Kasvavan työttömyyden vaikutuksia pyritään lieventämään
lisäämällä opiskelijapaikkoja
ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen sekä ammattikorkeakoulututkintoon
johtavaan aikuiskoulutukseen yhteensä 2 150. Oppisopimuskoulutus,
mikä on erinomainen juttu, avataan myös korkeakoulutetuille.
Kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen valtionosuutta
lisätään 3 miljoonaa euroa ja sillä saavutetaan
noin 1 000 opiskelijapaikan lisäys 2009—2011
nimenomaan ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa aikuiskoulutuksessa.
Koulutuksen volyymin laajentamiseen liittyvien toimien lisäksi
opetushallinnossa on paraikaa käynnissä useita
koulutusta ja työllistymistä tukevia hankkeita.
Menossa ovat ammatillisten perustutkintojen ja niiden perusteiden
uudistaminen, ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan
koulutuksen kokeilut eli niin sanottu ammattistartti, työssäoppimisen
kokeilut, oppisopimuskoulutus, työnjohtokoulutuskokeilut
ja vielä ammattiosaajan työkykypassi. Pidän näitä kaikkia
erinomaisina asioina tässä tilanteessa.
Arvoisa puhemies! Elinikäisen oppimisen ajatus ei toteudu
ilman, että neuvonta- ja ohjauspalvelut koulutuksesta,
ammateista ja työelämästä ovat
kaikkien kansalaisten saatavilla. Nyt tähän aikuisten
ohjaukseen kohdennetaan valtakunnallisesti yli 26 miljoonan euron
resurssit. Opin ovi -hankekokonaisuuteen kuuluu
30 alueellista ohjauksen kehittämisprojektia ja niiden koordinointi.
Tätä erittäin mittavaa valtakunnallista
aikuisten ohjauksen kehittämistyötä hallinnoi
ilokseni Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen
opettajakorkeakoulu yhdessä Jyväskylän
yliopiston ja työvoimaopiston kanssa. Odotamme tältä toiminnalta
erittäin paljon.
Arvoisa puhemies! Olen iloinen keskustan pitkäaikaisen
tavoitteen, takuueläkkeen, toteutumisesta vielä tällä vaalikaudella.
Maaliskuun alusta 2011 voimaan tuleva takuueläke parantaa
pienintä kansaneläkettä yli 100 euroa,
ja noita takuueläkkeen saajia on meillä yli
120 000 ja valtaosa heistä on naisia. Osa noista
naisista on tehnyt pitkään hoivatyötä kotonaan.
Nyt hyväksytty takuueläke on erinomainen linjaus
näiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten
perusturvan vahvistamiseksi.
Erittäin iso ilonaihe ovat myös lapsiperheiden perusturvan
parannukset. Lapsilisät, kotihoidon tuki ja vähimmäispäivärahat
sidotaan maaliskuun alusta 2011 indeksiin, kuten myös keskusta on
pitkään toivonut. Näitä parannuksia
on yritetty saada läpi vuosikausia ja on aivan välttämätöntä,
että sosiaaliturva säilyttää pitkällä tähtäimellä ostovoimansa.
Lapsilisät, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki ovat
olennaisen tärkeitä elementtejä lapsiperheiden
perusturvassa.
Opposition parjaama mutta tosiasiassa hyvää työtä tehnyt
Sata-komitea linjasi myös, että perusturvaetuuksien
riittävyys arvioidaan vastedes vaalikausittain, ja näin
myös tapahtuu. (Ed. Gustafsson: Mitä se auttaa
köyhintä?)
Lenita Toivakka /kok:
Arvoisa puhemies! Oppositio on täällä monissa
kommenteissaan väittänyt, ettei hallitus ole tehnyt
riittävästi tämän taantuman
torjumiseksi. On sanottu, että hallitus ei elvytä riittävästi,
ja samaan aikaan on väitetty, että hallitus ei
piittaa kuntatalouden tilasta. (Ed. Gustafsson: Suomen Yrittäjät
on samaa mieltä!) Mikään näistä väitteistä ei
pidä paikkaansa.
Tähän lisätalousarvioon sisältyvät
toiveet ovat hyvin järeä kokonaisuus, ja ne täydentävät
erinomaisesti aiempia elvyttäviä budjetteja. Yritykset
kaikkialla ovat odottaneet tätä pakettia kovasti,
ja näillä lukuisilla toimenpiteillä,
joita tähän sisältyy, autetaan yrityksiä kohtaamaan
tätä taantumaa ja työllistämään
edelleen. Nyt meidän onkin ensiarvoisen tärkeää pitää huolta
yksityisestä sektorista, yrityksistä, ja sen työpaikoista.
Se on kaikkein paras ja tehokkain keino tällä hetkellä tukea
kuntataloutta ja kuntapalveluja. Taantuma on nyt kohdannut yksityisen
sektorin. Vaikutukset julkiselle sektorille kuntiin tulevat viiveellä, ja
näillä toimenpiteillä toivottavasti pystymme niitä ehkäisemään.
Yhteensä yli 60 miljardin tuki- ja takausjärjestelypaketti
yritysrahoitukseen toivottavasti vaikuttaa siihen, että elinkelpoiset
yritykset pystyvät jatkamaan toimintaansa ja työpaikat
säilyvät. Myös yritysten poisto-oikeuksien
kaksinkertaistaminen on konkreettinen ja tervetullut tuki yrityksille
tässä tilanteessa.
Myös kelamaksun poistamista on arvosteltu. On haluttu
unohtaa sen elvyttävä vaikutus niin yksityisellä sektorilla
kuin kunnissakin. Kunnille vuositasolla kelamaksun poistaminen
tietää nettovaikutuksena 248 miljoonan
euron säästöä. Kuntien työvoimakustannusten
keveneminen toimii täsmätukena kuntien työllisyyden
ylläpitämisessä paljon paremmin kuin
jos vastaava tuki tuotaisiin esimerkiksi valtionosuusjärjestelmien kautta.
Kuntaliiton eilen julkaisema kuntapalvelujen pelastusohjelma
sisältää paljon hyviä esityksiä. Erittäin
iloinen olen siitä, että siellä korostetaan tuottavien
ja vaikuttavuutta lisäävien toimien tärkeyttä.
Yksin rahalla ei näitä kuntatalouden ongelmia
pelastetakaan, vaan nyt viimeistään on kuntapäättäjien
ymmärrettävä rakenteellisten uudistusten
ja uusien toimenpiteiden tärkeys ja ryhdyttävä niihin.
Esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan
sosiaali- ja terveyssektorilla olisi tehostettavaa arviolta miljardin
verran.
Myös yksityisen ihmisen pärjääminen
on otettu elvytystoimissa huomioon. Elvytystoimien keskiössä on
työpaikkojen turvaaminen. Niille, jotka kuitenkin joutuvat
lomautetuiksi tai menettävät työpaikkansa,
on tulossa merkittäviä panostuksia koulutuksen
kehittämiseen. Ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen
sekä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen
on tulossa 2 150 lisäpaikkaa. Koulutettavien mahdollisuudet
tulla työllistetyiksi paranevat merkittävästi.
Merkittävä parannus aiempaan on myös se,
että akateemisesti koulutetuille tarjotaan aiempaa paremmin
räätälöityä koulutusta.
Muutosturvaa laajennetaan ja mukaan otetaan irtisanottujen lisäksi
myös lomautetut. Muutosturva-asioiden läpivientiin
on osoitettu te-toimistoille 1,2 miljoonan lisäys, talous-
ja velkaneuvontaan 1,5 miljoonan. Nämä ja monet
muut panostukset, joita tässä en voi kaikkia luetella,
ovat täsmätoimia, joilla tavallisten ihmisten
asemaa helpotetaan kurjassa taloustilanteessa.
Heikkenevän taloustilanteen aikana meidän pitäisi
helpottaa yritysten mahdollisuutta palkata henkilöitä määräaikaisiin
työsuhteisiin. Työttömälle tai
lomautetulle on parempi olla töissä edes muutama
kuukausi ja pysyä mukana yhteiskunnassa kuin jäädä kotiin.
Esimerkiksi laajentamalla yksinyrittäjän palkkatukea
vain väliaikaisesti tämän taantuman ajaksi
kattamaan myös määräaikaiset
työsuhteet luotaisiin eri puolilla Suomea tuhansia uusia
työpaikkoja. Samalla helpotettaisiin yrittäjien
jaksamista näinä vaikeina talouskriisin aikoina.
Vaikka toimet taantuman nujertamiseksi ovat nyt moninaiset, tarvitaan
jatkuvasti uusia keinoja talouden suunnan kääntämiseksi.
Lopuksi on syytä muistaa, että talouden taantuma
ei todellakaan kosketa kaikkia suomalaisia rajusti ja täysillä.
Jos työpaikka säilyy, ei perheellä ole
hätää, päinvastoin. Inflaation
aleneminen ja ostovoiman kasvaminen tuovat monelle perheelle lisäeuroja
kulutukseen. Tämä koskee myös eläkeläisiä,
ja erityisesti veronkevennyksillä tietenkin on kaikkein
suurin vaikutus. Vaikka taloustilanne on vaikea, on hallitus mielestäni tehnyt
erittäin hyvän ja tilannetta parhaalla tavalla
helpottavan lisätalousarvion. (Ed. Gustafsson: Mihin unohtui
kuntaelvytys!)
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on
nyt hallituksen niin sanottu elvytysbudjetti, jota kutsutaan myös
luottamuspaketiksi, jolla viimeinkin yritetään
toimia uhkaavaa lamaa vastaan. Herättääkö se
luottamusta? Voimme tietenkin kukin arvioida, mikä se on
tässä tilanteessa ja tässä tapauksessa.
Ristiriitaisia tunteita se joka tapauksessa on herättänyt,
ei vain ainoastaan oppositiossa vaan myös eri asiantuntijoitten
osalta. Suurimpia ristiriitoja ovat olleet ennen kaikkea veronkevennykset
ja niiden vaikutus sekä kelamaksun poiston todellinen vaikuttavuus.
Hyvääkin on, muun muassa satsaukset muutosturvaan,
työttömien nopeaan työllistymiseen, ammattitaitoa
vailla olevien koulutuksen sekä ammatillisen koulutuksen
lisäpaikkoihin. Nämä saavat kiitosta.
Näihin toimiin on päädytty osittain työmarkkinajärjestöjen
yleisen ehdotuksen, sosiaalitupon, myötävaikutuksella.
Arvoisa herra puhemies! Sen sijaan kuntatalouden ahdinkoon hallitus
suhtautuu käsittämättömän
ylimielisesti. Kun me puhumme kuntapalveluista, me puhumme viime
kädessä ihmisistä: pienistä lapsista,
nuorista, äideistä, isistä, isovanhemmista,
ukeista, mummoista, työssä käyvistä, työttömistä,
sairaista, eli ihmisistä, jotka tarvitsevat erilaisia kuntapalveluja.
Tuntuu siltä, ettei hallituksessa ole millään
tavalla ymmärretty sitä uhkaa, joka kohdistuu
nyt kansalaisten perusoikeuksiin ja kuntien tuottamiin lakisääteisiin
peruspalveluihin. Kunnat on jätetty totaalisesti yksin.
Kunnat ja kuntapäättäjät ovat
kohtuuttomassa tilanteessa, kun yrittävät selvitä lamasta
ja siitä johtuvista taloudellisista vaikeuksista. Jos hallituksella
olisi todellista tahtoa, se voisi vaikuttaa ja helpottaa kuntien
tilannetta. Valitettavaa on, ettei tätä tahtoa
löydy. Nyt tarvitaan toimenpiteitä sekä valtiolta
että kunnilta. Tarvitaan yhteisvastuuta.
Hallitus keventää valtionverotusta 3 miljardia,
mutta pakottaa kuntia nostamaan kuntaverotusta. Ongelmallista tämä on
siksi, että kuntavero on tasavero, joten se kohdistuu kaikkein
raskaimmin pieni- ja keskituloisiin ihmisiin eli niihin ihmisiin,
jotka tarvitsisivat kaikkein eniten apua ja tukea. Energiaverojen
korotukset ovat jo aiemmin kohdistuneet kaikkein kovimmin juuri heihin.
Tämän lisäksi valtiovarainministeri Katainen
on väläytellyt yhä uusia välillisten
verojen korotuksia samalla, kun hän ajaa valtion ansiotuloverotuksen
kevennyksiä kaikkiin tuloluokkiin. Ihmisten kannalta tämä ei
ole oikeudenmukaista. Koko hallituksen toimiaikaa on leimannut ihmisten
arkielämän ymmärtämättömyys.
On kohtuutonta, että talouslaman perheille aiheuttamaa
taloudellista huolta ja painetta vielä pahennetaan kuntapalveluiden
heikentämisellä nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon
sekä opetuksen ja kuntapalveluiden osalta.
Meille kaikille on varmasti tullut viestejä eri kunnista,
että kunnat leikkaavat opetustoimen rahoituksesta ja ryhmäkokoja
kasvatetaan, erityistä tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria
integroidaan perusryhmiin ilman mitään erityisiä tukimuotoja.
Joissakin kunnissa suunnitellaan myös opetushenkilöstön
lomautuksia. Tämän päivän puheet
ovat osoittaneet sen, ettei hallitus ole kuullut näitä viestejä tai
se suhtautuu niihin välinpitämättömästi.
Vaikea sanoa, mutta hämmästystä herättää.
Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että kunnat joutuvat
heikentämään sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluja. Ongelmallista tässä on jälleen se,
että se kohdistuu kaikkein heikoimpiin ihmisiin. Tämän
lisäksi vaatimuksia on kohdistettu kunnallisiin työntekijöihin.
Me muistamme puolentoista vuoden takaisen kokoomuksen vaatimuksen
kuntapalkkojen korottamisesta, jonka lopulta maksoivat kunnat. Nyt
tuntuu kyllä kovin kohtuuttomalta vaatia tämän
kaiken päälle kuntatyöntekijöiltä palkkamalttia.
Toinen vaatimus on ollut, että kuntatyöntekijät
vaihtaisivat lomarahat vapaiksi, mutta miten ihmeessä sosiaali-
ja terveyssektoreilla voidaan pitää ylimääräisiä vapaita,
kun nyt jo toimitaan vajaalla henkilöstöllä ja
toimintoja joudutaan sulkemaan kesäajaksi? Nämä hallituspuolueiden
edustajien vaatimukset ovat outoja, elitistisiä ja arkielämälle
vieraita.
Arvoisa herra puhemies! Me sosialidemokraatit vaadimme pikaisesti
valtiontalouden kehysten uudelleen arviointia ja hyvinvointielvytystä. Aivan
kuten ryhmämme puheenjohtaja Tarja Filatov tiistaina mainitsi,
ei voi olla niin, että yritysten ja pankkien asioissa kiirehditään
ja joustetaan, mutta ihmisten tuessa puristetaan kehyksin ja tarjotaan
helpotusta vasta seuraavalla vaalikaudella. Kysymys on arvovalinnoista.
Hallituksen keinot ovat monilta osin epäoikeudenmukaisia
ja tehottomia. Suurituloisten veronkevennyksillä ei ole
työllisyysvaikutuksia, eikä tuotannon turvaaminen
yrityksissä riitä, ellei kysyntää haluta
elvyttää. Työnantajien kelamaksun poistaminen
ilman korvaavaa rahoitusrakennetta on täysin vastuutonta
politiikkaa. Kelamaksun poistoa korvaamaan tarvitaan pysyvä lainsäädäntö ja
rakenne, jossa turvataan kansaneläkkeiden maksuvalmius
ja jossa vastuuta jaetaan oikeudenmukaisesti, (Puhemies: 5 minuuttia
ja 6:kin minuuttia kulunut!) mikä nykyisessä työnantajien
kelamaksuissa toteutuu.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Kuulimme pääministerin
ilmoituksen hallituksen politiikasta tiistaina. Odotin häneltä hallituksen
kannanottoa niin kuntatalouteen kuin valtion tuottavuusohjelmaan.
Kuntataloudesta pääministeri ilmoitti, että kuntien
palkkaratkaisujen tulee olla maltillisia ja kuntatalous kohtaa taantuman kovimmillaan
vasta myöhemmässä vaiheessa.
Näin se on, suurin taantuma iskee viiveellä kuntatalouteen.
Minusta kuntien elvytysohjelma on yhtä tärkeä ja
kiireellinen kuin yrityksien ja pankkisektorimme toimintakyvyn varmistaminen.
Hallituksen on syytä ryhtyä ripeisiin toimiin,
jotta toivo säilyy kunnissakin. Nyt monissa kunnissa taloudellinen
tilanne on jo tukala. Kunnissa ei ole paljon muita vaihtoehtoja
talouden tasapainottamiseksi kuin investointi- ja käyttötalousmenojen
leikkaukset sekä veroprosentin nosto. Tiedämme
kaikki, että nämä toimet eivät
ole elvyttäviä toimenpiteitä. Valitettavasti
hallitus vielä miettii, mitä pitäisi
tehdä.
Kuntapalveluiden alasajo aiheuttaa hyvinvointipalveluihin vajetta
ja vähentää myös palvelujen
ja tuotteiden ostoa pk-yrityksiltä. Luulisi, että nyt
on katsottava eteenpäin ja huolehdittava siitä,
että oppilaat voivat opiskella, ihmiset pääsevät
terveyskeskukseen ja saavat tarpeellisia kuntapalveluita. Kuntapalveluiden
alasajo ja siitä aiheutuneet seuraukset koettiin jo edellisen
laman aikana. Eikö se jo riitä?
Sosiaaliturvauudistusta on valmisteltu jo lähes kaksi
vuotta. Valitettavasti hallitus ei ole saanut aikaiseksi kokonaisratkaisua
toimeentulon turvaamisesta kaikille ihmisille. On tietysti ikävä muistuttaa
hallitusta siitä, että hallituksen päätöksillä ei
ole köyhien ihmisten toimeentuloa turvattu. Asumiskustannusten
huima kasvu edellyttäisi pikaisia toimia, muun muassa asumistuen maksuperusteiden
korjaamista.
Arvoisa puhemies! Täytyy myös ihmetellä sitä,
miten itsepäisesti hallitus ajaa tuottavuusohjelman toteuttamista.
Nyt tiedetään, että yksityissektori ei
lisää henkilöstöä,
vaan päinvastoin lomauttaa ja irtisanoo, eli hallitusohjelman
peruste tuottavuusohjelman toteuttamiselle on upottava suo. Onko
viisasta siirtää osaavaa ja tuottavaa henkilökuntaa
työttömiksi tai eläkeputkeen? Näin
ei ainakaan pidennetä työntekijöiden
työssäoloaikoja.
Arvoisa puhemies! Uusimaa on vielä Suomen talouselämän
veturi. Hallitus on siirtänyt alueelta pois yli 10 000
työpaikkaa. Toivottavasti lakipiste on alueellistamisen
osalta jo saavutettu, jotta Uudenmaan veturi puskuttaa jatkossakin.
Uudenmaan tiepiirin alueella asuu neljäsosa suomalaisista,
ja täällä tehdään 30
prosenttia suomalaisten tekemistä matkoista. Perustienpidon 50
lisämiljoonasta Uusimaa sai kuitenkin vain pienen osan.
Tuusulanväylän perusparannus Käpylästä Kulomäentielle
on hyvä hanke. Kiitos siitä. Hankkeen avulla parannetaan
julkisen liikenteen sujuvuutta ja sen kilpailukykyä työmatkaliikenteessä.
Uudellamaalla on paljon tiehankkeita, joista on jo suunnitelmat
valmiina, ja varsinkin Keski-Uudenmaan kasvavat kunnat kokevat jääneensä taas
rahanjaossa paitsioon. Uudenmaan tiepiiri on laskenut, että nykyisellä rahoituksella
alueen tarpeelliset hankkeet toteutuvat sadan vuoden kuluessa. Toivoisin
lisärahoitusta Uudenmaan tiepiirin määrärahoihin,
jotta niin yritystoiminnan kuin asumisen tarpeet tulisi huomioitua
ja pystyisimme kehittämään aluettamme koko
Suomen talouselämän parhaaksi.
Helsingin seudun 14 kuntaa ovat allekirjoittaneet ja osin jo
toteuttaneet asuntopoliittisen aiesopimuksen tavoitteet. Kunnat
odottavat, että myös valtio vastaa osuudestaan
erityisesti sopimuksen 4. kohdan osalta, jossa luvataan turvata aiesopimukseen
sitoutuvien kuntien liikennehankkeiden riittävää rahoitusta
ja oikea-aikaista toteutusta.
Ministeri Vapaavuori kertoi Helsingin Sanomissa 4. helmikuuta
lähtevänsä kuntakierrokselle maaliskuussa
ja penäävänsä siellä selvitystä niiltä kunnilta,
jotka eivät ole alkaneet toteuttaa aiesopimusta vuokra-asuntotuotannon
osalta. Kuulinkin juuri ministeri Vapaavuorelta, että hän tapaa
myös niiden kuntien edustajat, jotka ovat jo aloittaneet
sopimuksen toteuttamisen. Ministeri ottanee kuntakierrokselle mukaan
tukun seteleitä luvattuihin liikennehankkeisiin ja kunnallistekniikka-avustuksiin.
(Puhemies: 5 minuuttia!)
Arvoisa puhemies! Toivottavasti Helsingin seudun 14 kunnan toiveet
huomioidaan seuraavassa talousarviossa. Lisäksi toivon
hallitukselta pikaisia toimia kuntien talouden ja ihmisten palveluiden
pelastamiseksi. Kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta on
pikaisesti nostettava. Esimerkiksi Tuusulan kunnassa yhteisöverotuotto vähenee
6 miljoonasta eurosta 3 miljoonaan euroon.
Hannakaisa Heikkinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallitus on viime elokuusta lähtien
tehnyt jo neljässä eri vaiheessa elvytyspaketteja
viisaasti, seuraten talouden kehitystä. Viimeisimpänä keskustajohtoinen
hallituksemme sopi tammikuussa lisäbudjetista, jonka tarkoituksena
on rakentaa siltaa yli taantuman. Tämän
luottamuspaketin vaikutus suomalaisen työllisyyden, osaamisen
ja yrittäjyyden tukemiseen on yli 2 miljardia euroa. Kaiken
kaikkiaan lisäbudjetin toimenpiteillä tuetaan
kotimaista työllisyyttä suoraan tai välillisesti
jopa 25 000 henkilötyövuodella.
Hankkeita on paljon, ja on tärkeää,
että ne myös jakautuvat tasaisesti eri puolille
Suomea. Esimerkiksi suurimman Savoon suunnatun työllisyyden
ja talouden elvytystoimen, Kallansiltojen rakentamisen aikaistamisen,
myötä saadaan nelisensataa henkilötyövuotta
arviolta 4 vuoden ajalle. Olen tyytyväinen myös
siitä, että hallitus suuntaa varoja rakennusten,
erityisesti homevaurioista kärsivien, korjausrakentamiseen.
Samalla kun luodaan työtilaisuuksia rakennusalalle,
helpotetaan monen työntekijän, koululaisen ja
laitoksessa asuvan vanhuksen arjen sujumista ja parannetaan kosteusvaurioisissa
rakennuksissa sisäilman laatua. Homekoulujen, vanhainkotien
ja päiväkotien korjaamiseen sekä liikunta-
ja kulttuuripaikkojen rakentamiseen ja korjauksiin kohdistuvalla
lisärahoituksella tehdään omalta osaltaan
myös ensiarvoisen tärkeää terveydenedistämistyötä.
Tästä hallituksen elvytyspaketista ohjautuu liikuntapaikkarakentamiseen
noin 8 miljoonaa euroa. Liikuntapaikkarakentamisella ja liikuntapaikkojen
korjaushankkeilla voidaan edistää sekä työllisyyttä että suomalaisten
mahdollisuuksia pitää omasta terveydestään
huolta. Tämä on hyvin tervettä politiikkaa.
Lisäbudjetin yhteydessä hallitus päätti
keskustan esittämän takuueläkkeen toteuttamisesta maaliskuun
2011 alusta lähtien. Takuueläke tarkoittaa käytännössä pienimpien
eläkkeiden reilun 100 euron tasokorotusta kohdistuen yli 120 000
pienituloisimmalle suomalaiselle. Samassa yhteydessä sovittiin
Sata-komitean linjausten mukaisesti kotihoidontuen ja lapsilisien
sitomisesta indeksiin samoin maaliskuun 2011 alusta lähtien.
(Ed. Gustafsson: Onko se kuukausi ennen vaaleja?) Tämä on
ollut myös keskustan pitkäaikainen tavoite.
Arvoisa puhemies! Työurien pidentämisen rinnalla
on tärkeää huomioida myös osatyökykyisten
työllistäminen. Suomessa on arvioitu olevan noin
30 000 ihmistä, jotka pystyisivät ja ennen
kaikkea haluaisivat tehdä vähintään
osa-aikatyötä huolimatta sairaudestaan tai vammastaan.
Suomessa vajaakuntoisten työllisyysaste on vain 15 prosenttia
eli paljon alhaisempi verrattaessa naapurimaihimme.
Sosiaaliturvauudistukseen sisältyvä työpankkikokeilu
aloitettiin tiistaina yhteensä seitsemän työpankin
ja seitsemän yhteistyöverkoston voimin eri puolilla
Suomea. Kokeilu kestää tämän vuoden
loppuun asti. Kokeilun tavoitteena on lisätä erityisesti
vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevien työllisyyttä ja
luoda työpankkien avulla työnteosta kannattavaa.
Työpankista hyötyvät niin työllistävät
yritykset kuin työttömätkin. Työpankkikokeilulla
haetaan työllistämisen rinnalla muutoksia ihmisten
asenteisiin.
Työpankkikokeilun lisäksi osasairauspäivärahan
kynnyksen alentamisen tulee olla keskeinen lähiajan tavoite.
Näin mahdollistettaisiin nykyistä nopeampi paluu
sairauslomalta takaisin työelämään
kevennetysti. Sallimmeko sen, että työssä voi
olla myös alle 110 prosentin voimin? Maailma ei ole niin
mustavalkoinen, että ollaan kokonaan sairaita tai täysin
terveitä. Työssä jaksaminen niin nyt
taantuman aikana kuin sen jälkeenkin on avaintekijä koko
maan hyvinvoinnille.
Arvoisa puhemies! Edessä olevat kuukaudet tulevat olemaan
haastavia taloustilanteen vuoksi. Kuukaudet antavat osviittaa siitä,
miten hyvin olemme onnistuneet suuntaamaan ja mitoittamaan sen elvytyksen,
mitä maamme hallituksen suunnalta on tähän
saakka tehty. Toimet eivät ymmärrettävästikään
jää tähän. Jatkossa tulee seurata
hyvin tarkkaan kriisin vaikutuksia yritysten lisäksi erityisesti
kuntatalouteen. Kannatan lämpimästi sitä,
että hallitus ja eduskunta seuraavat tiiviisti talouden
liikkeitä ja harkiten ja perustellusti ohjaavat tukea ja
tekevät toimenpiteitä. Kilpalaulanta elvytystoimenpiteiden
määrän lisäämiseksi
ja summittainen rahan roiskinta ei tuo talouden käännettä positiiviseen
yhtään lähemmäksi.
Arvoisa puhemies! Tärkeintä on kuitenkin säilyttää usko
huomiseen. Politiikassa katse on suunnattava myös jo taantuman
yli, mutta arkielämässä meidän
on elettävä tätä päivää ja
oltava tässä hetkessä läsnä ja
lähimmäisiä niille, joita elämä koettelee.
Tärkeintä on huolehtia kaikin tavoin yhteiskuntamme
eheydestä.
Heikki A. Ollila /kok:
Herra puhemies! Hallitus on reagoinut useaan otteeseen talouden heikkeneviin
näkymiin alkaen budjettiesityksestä. On kuitenkin
syytä huomata, että elvytystoimet voivat toki
lieventää ja loiventaa tätä talouden
pudotusta, mutta vaikeutuvan viennin ongelmia ei voida tietenkään
nollata. Vaikeuksia tulee. Työttömyys nousee tämän
lisäbudjetin ennustuksen mukaan 8 prosenttiin, ja samaan
aikaan ikääntyminen vähentää myös
ammatissa toimivaa väestöä. Näin
siis huoltosuhde heikkenee ja maksajien määrä vähenee
kahta kautta.
Valtion elvytystoimet edellyttävät velanottoa, tuntuvaa
lisävelkaa. Onneksi velan lähtötaso on valtiolla
kohtuullisen alhainen. Ehkä nyt voisi olla syytä pyytää anteeksi — sehän
on muotiakin — niiden, jotka takavuosina, kun velkaa lyhennettiin
tuossa vuosituhannen vaihteessakin, moittivat valtiovarainministeriä yksisilmäisestä
velan
lyhentämisestä. Jos niin ei olisi aikoinaan tehty,
ed. Gustafsson, niin nyt valtiontalouden edellytykset elvyttää olisivat
paljon vaatimattomammat. Jos velkaa edes saataisiin, sen hinta olisi
paljon korkeampi. Väitänkin, että jos
tämän suhdannemontun syvyys olisi aikoinaan tiedetty, niin
velkaa olisi lyhennetty vielä paljon enemmän.
(Ed. Gustafsson: Hallitushan oli demarijohtoinen, puhuja voisi puhua
rehellisesti!) — Minä kyllä muistan,
vaikka en ollut edes paikalla, ne ed. Gustafssonin puheenvuorot
ja voimalliset välihuudot salista, joissa moitittiin valtiovarainministeriä velan
lyhentämisestä. (Ed. Gustafsson: Vastatkaa kysymykseen!)
Mutta tämä lama menee ohi aikanaan. On kuitenkin
syytä jo nyt muistuttaa siitä, että valtiontaloudessa
tullaan jakamaan niukkuutta pitkälle sen jälkeenkin.
Velanottohan merkitsee kustannusten siirtämistä tuleville
vuosille, ja myös korkomenot kasvavat. Haluankin tässä yhteydessä näin
ollen varoittaa meitä edustajia ja myös hallitusta
siitä, että ei ole välttämättä kovin
viisasta paaluttaa merkittäviä menonlisäyksiä tuleville vuosille.
Ne voivat olla lupauksia, joita on vaikea pitää tilanteessa,
jossa talouden kasvun hyöty tarvitaan velan hoito- ja lyhennysmenoihin.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Vanhasen kakkoshallitus on reagoinut
nopeasti ja oikeilla toimilla muuttuneeseen taloustilanteeseen.
Nyt käsittelyssä oleva elvyttävä lisätalousarvio
auttaa myös jo tulevaa nousukautta pohjustautumaan koko
maassa tasaisesti.
Yhtä kaikki, kuntatalouden ylle on kasaantunut tummia
pilviä. Kuntatalous painuu tänä vuonna
alijäämäiseksi erityisesti yhteisöveroriippuvaisissa
kunnissa. Sosiaalipuolen menojen kasvu ja talouden kriisi vaikuttavat
jo maamme sisäiseen turvallisuuteen, eiliseenkin keskusteluumme
viitaten. Tämän kevään politiikassa
on päätökset pystyttävä tekemään
niin, että yksittäisten suomalaisten arki jatkuu
ilman ongelmien kärjistymistä työttömyyden,
turvattomuuden ja sosiaalisten ongelmien takia. Hyvä kuntatalous
luo raamit ja pohjan kuntalaistemme hyvinvoinnille. Kuntatalouden
osalta myös hallitusohjelmassa tunnustetaan sen tasapainon
merkitys lakisääteisten palvelujen takaajana.
Ministeri Kiviniemen toimet ovatkin jo osoittaneet, ettei kuntatalouden
ahdinkoa sivuuteta toimettomana, mutta vielä on tehtävää.
Kuntien osuutta yhteisöverotuotosta on vielä nostettava, ja
valmisteilla olevaan valtionosuusuudistukseen on saatava lisärahoitusta.
On myös huolehdittava siitä, että valtio
ei anna kunnille uusia velvoitteita ilman täyttä rahoitusta.
Kunnat suurina työllistäjinä ja palkanmaksajina
eivät kestä kuin hyvin maltillisia palkkaratkaisuja.
Se on palkkaneuvotteluosapuolten otettava tosissaan.
Yksi lisätalousarvion suora kädenojennus kunnille
on kelamaksun poistaminen. Kelamaksun poiston kunnille tuoma liikkumavara
on erityisen merkityksellinen tilanteessa, jossa kuntien verokertymä taantuman
vuoksi pienenee. Kunnat ja kuntayhtymät ovat suurina työllistäjinä yksi
suurimpia kelamaksun maksajia. Kuntien vuosittaisista menoista yli
60 prosenttia on käytännössä palkkamenoja,
joten kelamaksun poisto helpottaa merkittävästi
niiden palkanmaksukykyä. Kuntien maksurasite alenee vuositasolla
pysyvästi noin 248 miljoonaa euroa, joten kelamaksun poiston
myötä kunnat voivat paremmin pitää kiinni
osaavasta työvoimastaan ja turvata työntekijöiden
työpaikat yli taantuman. Kelamaksun kuntataloutta vahvistava
vaikutus on yksittäisten kuntien osalta merkittävä.
Kela-ratkaisun rahoituksen pohjana ovat elinkeinoelämän
energia- ja ympäristöverojen korotukset. Ympäristöä rasittavan
kulutuksen verottaminen on käsittääkseni
ollut oppositionkin kanta. Ainakin se löytyi myös
SDP:n varjobudjetista viime syksynä. Myös suhdannepoliittiset
syyt puolustavat kelamaksun poistoa, koska näin vähennetään
työllistämisen kustannuksia. Työllisyyden
ylläpitämisen vaikutuksen on arvioitu olevan noin
10 000 henkilötyövuotta, kun yritysten
kynnys väen vähentämiseen nousee. Kelamaksun
poistoa ei rahoiteta yhteiskunnan pienituloisilla, perusturvan varassa
elävillä suomalaisilla.
Tästäkin taantumasta selvitään,
ja parhaiten se onnistuu takaamalla yrittäjyydelle mahdollisimman
hyvät edellytykset. Valtakunnallisesti yrittäjiä on
väestöstä noin 6 prosenttia. Pohjois-Savon
te-keskuksen johtaja arvioi tänään, että meidän
maakunnassamme vastaava osuus on 5 prosenttia. Eli pelkästään
yhdessä maakunnassa olisi tilaa ja tilausta tuhansille
yrittäjille. Yrittäjä ei toimi yksin,
vaan hän työllistää joko muitakin työntekijöitä tai
yritysyhteistyön kautta. Yrittäjähenkeä siis
tarvitaan, ja tämän salin pitää varmistaa
se, ettei yksikään kannattava liikeidea jää toteutumatta.
Arvoisa puhemies! Lisätalousarvion teemana on minimoida
työttömäksi jäävien
määrä ja auttaa vaikeiden aikojen yli.
Painopisteenä ovat työllisyys ja koulutus. Voimavaroja
kohdennetaan myös lomautettujen ja irtisanottujen koulutukseen.
Toimenpiteinä on rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen, yritysten
rahoituksen turvaaminen ja rakentamisen elvyttäminen. Kyse
on siis elvytyspaketista, jonka tarkoituksena on lisätä luottamusta.
Keskeistä onkin, että juuri näissä tehtävissä onnistutaan.
Luottamusta voi olla vain, jos työ ja koulutus vastaavat
työmarkkinoiden tarvetta.
Kun nyt käsitellään vuoden ensimmäistä lisätalousarviota,
pitää myös muistaa, että hallitus
on tehnyt merkittäviä elvytystoimia jo viime vuoden
puolella. Sekä yksittäisille kuluttajille ojennettu
liikkumavara että esimerkiksi eläkeläisille ja
lapsiperheille suunnattu tuki ovat omiaan kantamaan haavoittuvimpia
yli taantuman.
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Hallituksen ensimmäinen lisätalousarvio on
elvytyspaketti, jossa luodaan työtä niille aloille,
jotka ovat eniten kärsineet finanssikriisistä ja talouden
heikkenemisestä. Vientiä tuetaan, samoin yrittäjyyttä yritysneuvonnalla
ja rahoittamalla terveellä pohjalla olevia yrityksiä pahimman
yli. Tutkimukseen ja innovaatioihin panostetaan. Paketti on sopivan
kokoinen ja oikea-aikainen. Meillä on varaa jatkaa elvytystä tarpeen niin
vaatiessa, ja jatkossa on parannettava erityisesti kuntataloutta.
On lisättävä kuntien valtionosuuksia,
jotta kunnat voivat hyvin huolehtia peruspalveluistaan.
Koulutukseen kiinnitetään erityistä huomiota. On
aikuiskoulutusta ja ammatillista koulutusta nuorille sekä oppisopimuskoulutusta
myös korkeasti koulutetuille. Muutosturvaa sovelletaan myös
lomautetuille. Tämä on mahdollisuus vastata työmarkkinoilla
pitkään vaivanneeseen kohtaanto-ongelmaan, mahdollisuus
satsata niihin aloihin, joissa on työvoimapulaa.
Koulutuspolitiikassa on huomioitava myös ilmastonmuutoksen
torjunnan työmarkkinoille tuoma rakennemuutos. Energiatehokkuus
ja uusiutuva energia ovat kasvavia aloja.
Metsäteollisuuden ahdinkoa helpottamaan tarvittaisiin
uusien tuotteiden t&k-ohjelma, ja samalla on edistettävä ympäristöystävällisempien
metsänhoitomenetelmien
läpilyöntiä.
Ilmastopolitiikan tavoitteet on niin ikään
huomioitu. Satsauksia laitetaan uusiutuvan energian hankkeisiin
ja energiatehokkuuteen. Rahaa saadaan myös ympäristötöihin
ja öljyntorjunta-alukseen.
Rakennusalalle luodaan työtä rahoittamalla koulujen,
päiväkotien ja vanhainkotien peruskorjauksia.
Vuokra-asuntotuotantoa tuetaan, samoin taloyhtiöiden remontteja.
Perusradanpitoon ja perustienpitoon budjetoidaan lisää.
Perustienpidon momenttiin kuuluvat myös kevyen liikenteen
väylät, joita tulisi erityisesti painottaa. Niiden
rakentaminen on tehokasta elvytystä ja edistää terveyttä.
Tiepiireissä on monista hankkeista valmiita suunnitelmia,
joten ne saadaan päätöksen ja rahoituksen
jälkeen nopeasti liikkeelle. Kaikkein eniten enemmän
tai vähemmän toteutuskypsiä hankkeita
on Uudenmaan tiepiirin hankekorissa, peräti 330.
Lopuksi vielä muutama huomio työnantajien kelamaksun
poistosta, joka aiheuttaa miljardin loven perusturvaan. Positiivista
on se, että se vahvistaa kuntataloutta 248 miljoonalla
vuosittain, mutta silti hanke on kallis saatavaan työllisyyshyötyyn
nähden. Se on tukea työnantajille, muttei varsinaisesti
synnytä työpaikkoja. Ainoa kestävä ratkaisu
on kattaa vaje ympäristöveroja korottamalla. Siitäkin
huolimatta perusturvaan tarvitaan heikompiosaisille vielä enemmän
kuin tuo miljardi, ja tässä tavoitteessa vielä riittää työsarkaa.
Harri Jaskari /kok:
Arvoisa puhemies! Suomi on todellakin kaikkien ennusmerkkien
mukaan tulossa kohti taantumaa ja itse asiassa menossa i lamaa kohti.
Teollisuustuotanto on pudonnut jo lähes 10 prosenttia,
ja myöskin bkt:n on arveltu laskevan noin 4 prosenttia
tänä vuonna. Haastavaksihan tilanteen tekee se,
että kysyntää tuotteille ja palveluille
ei tunnu olevan missään päin maailmaa.
Keinot tuntuvat vaihtelevan, millä tavalla nämä asiat
saataisiin kääntymään toiseen
suuntaan.
Kun tämän illan keskusteluja on kuunnellut, niin
näyttää, että opposition puolelta
on kritisoitu, että elvytyksen painopiste on täysin
veronkevennyksissä. Se on aika mielenkiintoista, kun koko
elvytyspaketti kaikkine lainoineen, takauksineen, sijoituksineen
on yli 60 miljardia euroa ja veronkevennyksen osuus on laskettu
tänä vuonna noin 1,8 miljardiksi euroksi. Tämä koko
elvytys näyttää tämän
mukaan olevan veronkevennyksiä. Tietysti täytyisi
muistaa sitä, mitä tapahtui edellisen laman jälkeen.
Yksi erittäin tärkeä elementti oli usko
siihen, että yritysverotuksen lasku aiheuttaa uusia investointeja,
niin kuin tekikin. Toisaalta panostukset tutkimuksiin ja tuotekehitykseen
olivat myöskin merkittäviä, ja ne aiheuttivat
uuden sysäyksen eteenpäin ja uuden kasvun.
Toinen keskustelu täällä on ollut,
että laman torjunnan elvytyksen painopisteen pitää siirtyä kuntatalouden
kohentamiseen. Täytyy tietysti miettiä sitä,
mistä tämä kuntatalous kohentuu. Se kohentuu
työpaikkojen kautta. Meidän kohdistamisemme on
juuri laman torjunnassa siinä, että työpaikkoja
lisätään, työpaikkoja säilytetään, minkä kautta
kuntatalous myöskin pystyy takaisin elpymään.
Se on vähän niin kuin toisesta taskusta toiseen
taskuun siirrettäisiin, kun siirrellään
rahoja kunnan ja valtion välillä.
Mielestäni elvytystoimet ovat olleet monipuolisia,
ottaneet hyvin huomioon sekä tämän kysyntäpulman
että tarjontapulman. Yritysten ahdinkoja on haluttu lieventää alentamalla
työn sivukustannuksia, helpottamalla likvidin rahan saantia.
Yrityksiä on myöskin kannustettu investoimaan
tulevaisuuteen tuplaamalla investointien poisto-oikeudet. Oman pääoman
saantimahdollisuuksia on lisätty lisäpääomittamalla
Suomen Teollisuussijoitusta. Vientiponnisteluja on tuettu käyttöön
otetulla viennin jälleenrahoitusmallilla. Tutkimus- ja
tuotekehitysrahoitusta lisätään tänä vuonna
39 miljoonaa euroa. Samalla tavalla on tehty tarjontapuolelle. Kun
te olette puhuneet kotimaisen kysynnän lisäämisestä,
niin juuri tämä veronkevennys on ollut sitä.
Ihmisten uskoa tulevaisuuteen on lisätty palkansaajien, eläkeläisten
verohelpotuksilla. Laajennettu kotitalousvähennys tarjoaa
lisää työpaikkoja. Myöskin investoinneilla,
vaikka asunto-osakeyhtiöiden korjauksiin, 10 prosentin
investointituella on ollut merkittävä vaikutus,
niin kuin ministeri Vapaavuori tässä on jo aikaisemmin
maininnut.
Tärkeä ajatus on myöskin se, että kun
ollaan tässä murrosvaiheessa, niin tämä on
myöskin mahdollisuus uuteen. Suuressa murroksessa on mahdollisuus
tehdä merkittäviäkin muutoksia rutiiniksi
muodostuneisiin asioihin. Esimerkiksi elvytyksen voi jalkauttaa
myös uuden yrittäjyyden kasvupohjaksi. Pidän
myöskin ehdottoman tärkeänä pitää huolta
kaikista ihmisistä yhteiskunnassa, mutta tässä tilanteessa,
kun työttömyys, lomautukset ovat laajentuneet,
siellä on myöskin paljon ihmisiä, joilla
on selkeä potentiaali yrittäjiksi. Potentiaaliset
yrittäjät uskaltavat tehdä tällaisen
hypyn tuntemattomaan, mikäli saamme esimerkiksi yrittäjien
sosiaaliturvan nopeasti kuntoon.
Mielestäni yrittäjyyden turvaverkon luominen
tässä elvytystilanteessa olisi yksi tärkeitä kevätkauden
hankkeita eduskunnassa.
Oiva Kaltiokumpu /kesk:
Arvoisa puhemies! Maailmantalouden jyrkkä laskusuhdanne vaikuttaa
rankasti myös Suomen talouden ylläpitämiseen
ja tulevaan talouden kehitykseen. Hallituksen elvytystoimista huolimatta
muun muassa vientiteollisuuden taantumisen myötä lomautukset,
irtisanomiset ja jopa konkurssit ovat todennäköisiä.
Julkisen talouden tila heikkenee. Jo viime vuonna, kun maailmantalous
oli ajautumassa taantumaan, Vanhasen kakkoshallitus kääri
hihansa ja alkoi ennalta työllisyyttä ylläpitäviin
ja laman vaikutuksia estäviin toimiin.
Maailmantalouden tilasta huolimatta meidän suomalaisten
on uskottava itseemme ja omiin mahdollisuuksiimme. Nyt ei auttajia
ole tulossa mistään muualta. Nyt on löydettävä yhteistyön henki
ja kannettava se vastuu, joka täällä eduskunnassa
jokaisella kansanedustajalla ja puolueella on. Isänmaatamme
on aiemminkin puolustettu menestyksellisesti erilaisissa kriisitilanteissa.
Siksi on hyvä yhtyä täällä ed.
Harri Jaskarin näkemykseen veronkevennyksistä.
Ennen vaaleja koko oppositiossa oleva joukko vaati eläkkeellä olevien
työeläkeläisten, kansaneläkkeiden
saajien verotuksen oikaisemista, ja kun hallitus nyt 225 miljoonaa
antaa suoraan eläkeläisten pussiin, niin se on
väärin menetelty. Pitäisi muistaa, mitä ohjelmissa
lukee ja mitä on vaadittu.
Arvoisa puhemies! Vuoden 2009 budjetin ja lisäbudjetin
elvyttävä vaikutus on hyvin merkittävä,
Euroopan tasolla 27 EU-maasta kolmanneksi suurin. Tämä lisätalousarvio
tulee osaltaan vaikuttamaan merkittävästi suhdannetyöttömyyttä kärsivien
määrän minimointiin. Vanhasen ykkös-
ja kakkoshallituksen aikana on lyhennetty valtionvelkaa, mikä nyt
mahdollistaa myös velkarahalla elvyttämisen. Elvyttämistoimet
lisäävät vuoden 2009 budjetin menoja
tai aiheuttavat tulomenetyksiä noin 2,5 miljardilla eurolla, josta
veronkevennysten osuus on peräti 1,8 miljardia euroa kaiken
kaikkiaan. Lisäksi valtuudet, lähinnä väylärakentamisen
sopimusvaltuudet ja lainavaltuudet vientiluotolle, kasvavat 1,1
miljardilla eurolla ja myöskin yritysrahoitukseen ja pankkien
tukemiseen satsataan paljon, yhteensä 60 miljoonaa euroa.
Kun kuuntelee täällä salissa, niin opposition
mielestä se on vähän. Ansiotulo- ja eläkeveron
keventäminen lisää kansalaisten ostovoimaa
ja mahdollistaa yritysten palvelujen säilymisen. Kansaneläkkeellä ja
työeläkkeellä olevien ostovoima kasvaa
4—6 prosenttia ja palkansaajien ostovoimakin lähes
5 prosenttia. Ostovoiman kasvu on historiallisen suuri. Siihen mikään
aiempi hallitus ei ole pystynyt. Se pitää kotimaista
kysyntää yllä ja turvaa kotitalouksien ostovoiman.
Ruokaveron alentaminen parantaa eniten juuri pienituloisten asemaa.
Lisärahoitus tulee myöskin liikennepoliittisiin
toimiin tavoitteena liikenneturvallisuuden parantaminen ja samalla
tietysti logistiikan parantaminen, ja tässä maakunnat
saavat ympäri valtakuntaa merkittäviä työllistäviä hankkeita. Elvytysohjelma
on kohdistettu välittömästi käynnistettäviin
ja työllistäviin hankkeisiin. Hallituksen talousarviossa
osoitetaan liikennesektorille 141 miljoonaa euroa ja perustienpitoon
50 miljoonaa euroa lisää jo aiempiin määriin
ja myöskin perusradanpitoon 21,5 miljoonaa euroa. On otettava
huomioon, että perusradanpidon lisärahoituksella
toteutetaan eri maakunnissa tärkeitä hankkeita.
Esimerkiksi Satakunnan teollisuudelle useiden hallitusten aikana
olemme vaatineet Kokemäki—Tampere-rataosuuden
akselipainojen korottamista. Se voidaan nyt toteuttaa. Siihen tuli
7 miljoonaa euroa. Harjavallan ratapihan kunnostukseen tuli 1,5
miljoonaa euroa. Satakunta saa myös kauan toivottuun, kauan
vaadittuun, kauan esitettyyn Mäntyluodon meriväylän
syventämiseen 9,2 miljoonaa euroa, ja tämän
hankkeen kokonaisvaikutukset ovat kymmeniä miljoonia euroja.
Satakunnan liikennehankkeiden toteutumisesta haluan antaa täyden kiitoksen
keskustalaiselle liikenneministeri Anu Vehviläiselle ja
liikenneministeriön hankkeita valmisteleville virkamiehille.
Me Satakunnan maakunnan edunvalvojat koemme, että olemme nyt
tämän hallituksen aikana tulleet ihan oikeasti kuulluiksi
ja huomioon otetuiksi. Myös muut tiehankkeet Satakunnassa
ja muualla maassa ovat hallituksen hyvää talouselvytyskohdennusta.
Se osoittaa, että hallituksen huolenpito koskee koko valtakuntaa
(Puhemies: 5 minuuttia!) eikä vain Kehä kolmosen
sisäpuolta niin kuin usein on väitetty. Hallituksen
toimet ovat kauaskantoista ja vastuullista politiikkaa, jolla luodaan
kasvun ja kehityksen edellytyksiä koko Suomeen ja jokaiselle
mahdolliselle suomalaiselle.
Anne-Mari Virolainen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus on oikealla linjalla esittäessään
massiivista elvytyspakettia. Tärkeää on
kuitenkin muistaa, että vientimarkkinoiden pysähtyminen
on yksi merkittävistä syistä taloudelliseen tilanteeseemme
ja viennin kuoppaa ei voi lähellekään
paikata kotimaisella elvytyksellä.
Suomen kansantuotteesta viennin osuus on nimittäin
45 prosenttia, ja Suomen tärkeimmät vientimaat,
Venäjä, Saksa, Ruotsi ja Yhdysvallat, kamppailevat
samojen talousongelmien kanssa. Monipuolinen, laaja elvytyspaketti
tarttuu kuitenkin taantumaan kohdentaen toimenpiteet niin työllisyyden,
yritysten elinvoimaisuuden, koulutuksen, kuntatalouden kuin ostovoimankin
vahvistamiseen.
2 miljardin tukipaketti työttömyyttä vastaan
ja yritysten vientiä sekä kannattavuutta tukemaan on
EU:n 27 maan vertailussa kolmanneksi suurin. Erittäin tarpeellisia,
välittömiä työllisyyttä edistäviä toimenpiteitä ovatkin
useiden väylähankkeiden aientaminen sekä rakennus-
ja korjaustoimintaan panostaminen.
Valtiovarainministeri Katainen otti omassa avauspuheessaan selkeästi
esiin sen faktan, että elvytys on tarkoitettu vaikuttamaan
nopeasti, mutta huomattavasti tärkeämpää on
rahoitusmarkkinoiden vakauttaminen ja siihen käytettävissä olevat
keinot. Yritysten toiminnan turvaamiseksi ja viennin edistämiseksi
hallitus on sopinut mittavasta rahoitusmarkkinapaketista, jolla pyritään
turvaamaan yritysten ja pankkien rahoitus tilanteessa, jossa normaali
luotonsaanti on vaikeutunut.
Ensimmäisenä keinona ovat valtiontakaukset pankkien
jälleenrahoitukselle, joilla turvataan pankkien saamaa
rahoitusta. Toinen keino on pääomalaina pankeille,
mikä vahvistaa pankkien omaa pääomaa
ja siten lisää niiden luotonantokykyä,
ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä,
on yritystodistusmarkkinoiden elvyttäminen Valtion Eläkerahaston
ostoilla. Näin tehdään tilaa pankkien
luotonannossa eniten työllistäville pienille ja
keskisuurille yrityksille.
Näillä hallituksen päättämillä toimilla
markkinoilla liikkuva rahoitusvolyymi voi kasvaa noin 45 miljardia
euroa. Tässä yhteydessä on tarpeen huomauttaa,
että kaikki edellä esitetyt takaukset, lainat
ja sijoitukset ovat vastikkeellisia, joten varat on tarkoitus saada
takaisin korkoineen.
Lisäksi viennin tukemiseksi on vielä muutamia
keinoja. Uusiin ja kasvatettaviin rahoitusinstrumentteihin kuuluvat
myös niin sanottujen viennin jälleenrahoitusmallin
valtuuksien nosto yhteensä 3,7 miljardiin, suunnitteilla
olevat Finnveran suhdannelainat ja -takaukset sekä Suomen Teollisuussijoituksen
lisäpääomittaminen. Finnveran toiminnasta
ministeri Pekkarinen antoikin oivan esimerkin kyselytunnilla viitaten
rahoitukseen, jonka esimerkiksi malesialainen hissinostaja saa voidakseen
rahoittaa suomalaisen hissin oston.
Myös Teollisuussijoituksen pääomittaminen on
perusteltua paikkaamaan kriisioloista johtuvia riskipääomamarkkinoiden
puutteita, jotka vaikeuttavat erityisesti nopeasti kasvavien ja kansainvälisille
markkinoille laajentavien yritysten riskipääoman
saamista.
Arvoisa puhemies! Väistämätöntä on,
että ennemmin tai myöhemmin talous lähtee
taas kasvuun, ja silloin Suomen tulee olla kärkimaiden joukossa.
Nyt tehtävät panostukset koulutukseen sekä tutkimukseen
ja tuotekehitykseen tulevat kantamaan hedelmää tulevaisuudessa
ja varmasti synnyttävät uusia innovaatioita kansainvälisille
markkinoille.
Osaamiseen panostamisella on myös psykologinen merkityksensä.
Me uskomme huomiseen, meillä on osaavat tekijät
ja meillä on tietotaitoa.
Yrityksiä tulee myös kannustaa tulevaisuuden investointeihin,
mihin poisto-oikeuksien kasvattaminen onkin jo vaikuttanut. Jos
teollisuuden ja tuotannon kapasiteetti ei ole kohdallaan, kun kysyntä ja
vienti palaavat ennalleen, Suomi menettää asemansa
edelläkävijöiden joukossa, ja siihen
meillä ei suinkaan ole varaa.
Arvoisa herra puhemies! Tässä taloudellisessa
tilanteessa on turha käyttää energiaa
siihen, mikä elvytyspaketin kokonaissumma on eri laskutavoista
riippuen, tai siihen, miksi Suomi maksoi valtionvelkaansa noususuhdanteessa.
Nyt on yhteisen edun, tulevaisuutemme turvaamisen aika.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä ollaan aika tavalla
yksimielisiä siitä, että tämän
maailmanlaajuisen tilanteen taustalla on ahneus. Se tuli tänään
jo täällä aikaisemmin jopa ministerin
puheenvuorossa esille, tämä tunnustus. Toisaalta
liberalistinen markkinatalous, olkoon sitten vähän
ikään kuin sosiaalistakin, osoittautuu kyllä aika
epävarmaksi asiaksi, ja se vaatisi kyllä rukkaamista.
Mutta, puhemies, kun tätä keskustelua kuuntelisi
joku ulkopuolinen, niin se on kaksijakoista: hyvää ja
huonoa, hyvää ja huonoa, aina sen mukaan, tuleeko
oppositiosta vai hallituksesta, ja sehän ei voi olla ihan älyllisesti
rehellistä. Tässä on tietysti sekä hyvää että huonoa,
tässä hallituksen toiminnassa, molempia.
Mutta oleellista on, että tästä lamasta
pitäisi päästä kestävällä tavalla
ylös käyttäen kestäviä toimia.
Se ei siis ole pääasia, että ihmiset
saavat töitä, vaan heidän pitäisi
saada sellaisia töitä, jotka ovat ympäristöllisesti,
luonnontaloudellisesti, kestäviä, kestävän
kulutuksen tuotannon näkökulmasta kestäviä ja
ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tehokkaita. Nyt on
mahdollisuus tehdä siis ympäristöllisesti
vaikuttavia päätöksiä: ei moottoriteitä eikä niinkään
kumipyöriä palvelevia väyliä,
vaan ratoja, energiatehokkuuden parantamista asumisen kohdalla,
rakentamisen kohdalla. Me tiedämme, että 40 prosenttia yleensäkin
energiasta ja kasvihuonekaasupäästöistä 30
prosenttia tulee rakennuspuolelta. Energiatehokkuutta on nimenomaan
energian säästäminen. Uusiutuvan energian
käyttöön ja sen käytön
lisäämiseen olisi erittäin tärkeätä ryhtyä juuri nyt.
Haminan suunnalta Kaakkois-Suomesta, Winwind Haminasta, on hyvä esimerkki.
Se aloittaa siellä toimintansa, mikä on hyvä asia,
ja hyvä on myös tämä tämän
päivän uutinen Googlesta, joka sijoittuu samoihin
tiloihin Haminaan Storan lopettaman Summan tehtaan alueelle.
Ministeri Vehviläinen puhui täällä.
En saanut silloin vastauspuheenvuoroa, mutta hänen puheenvuorossaan
oli kysymys perusradanpidosta ja siitä, miten siihen sijoitetaan.
Kuitenkin hallitus tässä tekee väärin,
sijoittaa Kotolahden ratapihaan Kotkaan 8 miljoonaa, minkä työn
oli aikaisemmin pysäyttänyt tai kaventanut sen
suorittamista, mutta vaatii samalla Kotkan kaupungilta 5 miljoonaa
euroa lisää, siis tällaista kiristämistoimenpidettä.
Täällä Helsingissähän
menee sellainen elokuva kuin Gomorra, ja tässä mielessä tämä ei
ole oikeaa politiikkaa, että saatte sen 8 miljoonaa, jos
maksatte 5, kun aikaisemmin oli sopimus jo, että 13 miljoonaa
euroa tulee kokonaan valtiolta.
Ministeri Vapaavuorelle jälleen kerran kehut hänen
vasemmisto—oikeisto-janasijoittumisestaan huolimatta siitä,
että HE 2/2009 vp on oikea. Tästä käytiin
joulukuussa keskustelua, mihin hän oikeastaan viittasikin.
Silloin hän ei ollut ollenkaan vielä vakuuttunut
tästä asiasta, mutta nyt täällä on
tämä esitys, hyvä asia, eli samalla tiellä eteenkinpäin.
Mutta on kannustettava, että nimenomaan ne sijoitukset,
joita nyt tulee, tämä hallituksen esitys 3, pitäisi
suunnata pääsääntöisesti
nimenomaan energiatehokkaisiin toimenpiteisiin rakentamisessa, olemassa
olevassa asunto- ja rakennuskannassa. Nythän se on niin,
että mitä tahansa kun tehdään,
vaikka uima-allasta, niin taloyhtiö saa sen 10 prosenttia.
Mutta enemmän pitäisi olla kyllä fokusointia
tässä. Tässä se liberalismi
kuitenkaan ei ehkä enää ole käyttökelpoista.
Ministeri Kataiselle: Hän viittasi tänään
tuohon kirjeeseen, joka oli lähtenyt häneltä ja
pääministeriltä, että se olisi
rakennemuutosasiaa. No, kyllä siinä nimenomaan
on myös painotettu se 2,5 prosentin raja, mikä on
hallitusohjelmassa liittyen valtiontalouden alijäämävaatimukseen, siis
siihen, että se ei saa sitä ylittää.
Ministeri Kiviniemi on nyt hakenut erikoissairaanhoidosta säästöjä.
Se ei ole valitettavasti oikein. Positiivista on varmaan Kallansillat
Kuopiossa, mutta negatiivista kyllä Savonlinnan uusi tiesuunnitelma
läpi komean kulttuurimaiseman, ei viisasta.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Keskustan johtama hallitus on elvyttänyt Suomen
taloutta jo kesästä 2008 lähtien. Sen
jälkeen on tehty tämän vuoden varsinainen
talousarvio ja viime vuoden loppupuolella myös vuoden 2008
kolmas lisätalousarvio. Tällä kertaa
ollaan hyväksymässä ikään
kuin portaittain neljättä elvytyspakettia eli
tämän vuoden ensimmäistä lisätalousarviota
poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa. Normaalistihan vuoden ensimmäinen lisätalousarvio
on tehty toukokuussa.
Tämä lisätalousarvio on monella tavalla myönteinen.
Jos sitä arvioi aluepolitiikan näkökulmasta,
niin se on alueellisesti erittäin tasapainoinen. Siinä on
huomioitu maan kaikki alueet, aivan kuten tällaisessa tilanteessa
pitääkin. Onhan talouden taantuma kohdistunut
nyt koko maahan ja on merkillepantavaa, että talouden taantuma
tai lama on kohdistunut koko maahan yhtä aikaa. Eli aiemminhan
yleensä kävi sillä tavalla, että talouden
taantumat tai talouden noususuhdanteet tulivat tuonne pohjoiseen
Suomeen vuoden kaksi etelää myöhemmin,
mutta nyt koko maassa eletään ikään
kuin reaaliajassa. Eli on aivan oikein, että nyt on kohdennettu
näitä lisätalousarvion eri
toimenpiteitä hyvin tasapuolisesti koko maahan.
Väylä- ja infrahankkeita on tehty hyvin laajasti,
rakentamishankkeita, lisärahoitusta koulutukseen, ja merkillepantavaa
on myös sitten se, että EU-rakennerahastojen rahoituspanoksia
siirretään ja kohdennetaan nyt tähän
vuoteen, joten siltä puolen resursseja on erittäin
vahvasti käytettävissä. Myös
energiatukea lisätään 10 miljoonaa euroa
tässä lisätalousarviossa, mikä toivon
mukaan on omiaan lisäämään myös
sitten kotimaisen energian hyödyntämistä.
Lisätalousarviolla on myös jatkettu hallituksen
linjaa huomioida heikompiosaiset. Eli siltä puolen lista
on kohtuullisen hyvä: työtulovähennys,
ruuan arvonlisäverokannan alentamispäätös,
perhe-etuuksien tasokorotukset, indeksiin sitomiset, Kelan eläkkeitten
tasokorotukset, takuueläke jne. Eli on hyvä, että myös
tämän tyyppistä linjaa lisätalousarviossa
on jatkettu.
On totta, että kuntatalouteen kohdistuvat erittäin
suuret talouden paineet. Useissa puheenvuoroissa tähän
on kiinnitetty huomiota, niin pitääkin. Kuntataloudesta
on syytä olla huolissaan, ja on aivan selvää,
että kuntakenttä vaatii tulojen lisäystä ja
menojen kasvun hillintää eli tarvitaan kuntien
yhteisövero-osuuden kasvattamista ja valtionosuuksien lisäämistä.
Jonkin verran hämmästelen monia puheenvuoroja
tänä päivänä tässä salissa,
siis puheenvuoroja, joissa on todettu, että hallitukselta
ei löydy tahtoa hoitaa kuntataloutta. Minusta esimerkiksi
pääministeri aivan oikein sanoi toissapäivänä täällä salissa,
että hallitus reagoi kuntatalouden kysymyksiin myös
kehysriihessä. Pääministerihän
vaati myös tiedoksi selkeitä kuntakentän
ratkaisuja, jotta hallitus voi sitten arvioida kuntakentän
tarvitsemia toimia. Eli tässä on aivan oikein,
että tiedetään esimerkiksi se, millä tavalla,
minkälaisilla palkkaratkaisuilla kuntakentällä mennään
tulevina vuosina eteenpäin, jotta hallitus voi sitten reagoida
tarvittavilla toimenpiteillä.
Jari Larikka /kok:
Arvoisa puhemies! Tätä vuoden 2009 ensimmäistä lisätalousarviota
käsitellään taloudellisesti nopeasti
muuttuneessa, epävarmassa ja heikosti ennustettavassa ilmapiirissä.
Finanssikriisi, taantuma, lama, yt-neuvottelut ja lomautukset ovat
valitettavasti tämän päivän
ykkösotsikoita. Maailmantalouden näkymät ovat
sitten viime syksyn muuttuneet poikkeuksellisen nopeasti. Talouden
heikkeneminen on ollut tiedossa, mutta juuri mitkään
arviot eivät juuri näin suurta pudotusta ennustaneet,
varsinkaan tällä vauhdilla.
Niin meillä kuin muuallakin eletään
nyt vaikeita aikoja. Kaikki lähti liikkeelle kansainvälisten
rahoitusmarkkinoiden kriisiytyessä, mikä sittemmin
on levinnyt kulovalkean tavoin kaikkialle maailmaan negatiivisine
seurauksineen. Talouspolitiikallamme ei juurikaan voida estää talouden
heikkenemistä tällä hetkellä,
mutta elvyttää toki voidaan ja näin tehdäänkin.
Olen tyytyväinen siitä, että hallitus
osoittaa tällä lisäbudjetilla halunsa
tehdä voitavansa helpottaakseen Suomea ja suomalaisia selviytymään
yli synkimpien aikojen. Elvytystoimilla panostetaan muun muassa
rakentamiseen, koulutukseen, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä yritysten
rahoituksen turvaamiseen. Näin halutaan tukea kotimarkkinoita,
edesauttaa työllistäviä vaikutuksia sekä lisätä suomalaisten
ostovoimaa. Yritysten toiminnan edellytyksiä turvaamalla
säilytetään työpaikkoja sekä varaudutaan tulevaan
nousuun, joka on ennen pitkää kuitenkin edessä.
Muuttuva toimintaympäristö vaatii myös
lisää panostuksia työelämän
rakenteiden uudistamiseen. Suuria työllistäjiä Suomessa
ovat kunnat. Lähes 250 miljoonan euron arvoinen kädenojennus
valtiolta kuntien suuntaan on kansaneläkemaksun poistaminen.
Kuntatalouden kestävyydestä huolehtiminen onkin
yksi painopistealueista lähitulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Tärkeää näinä hankalina aikoina
on työllisyydestä sekä työntekijöistä ja heidän
osaamisestaan ja ammattitaidostaan huolehtiminen. Vaikka työttömyyden
ennustetaan kasvavan Suomessakin lähitulevaisuudessa jopa 8
prosenttia, on samaan aikaan varauduttava erityisesti väestön
ikääntymisestä johtuvaan työvoimapulaan
sekä siitä aiheutuvaan huoltosuhteen heikkenemiseen.
Tulevaisuuteen varautuminen on aloitettava ajoissa. Siihen sekä kansainvälisempään
Suomeen liittyy tiiviisti myös maahanmuuttajien tervetulleiksi
toivottaminen ja kotouttamiseen panostaminen. Maahanmuuton
onnistumiseksi Suomi tarvitseekin kokonaisvaltaista ja johdonmukaista
maahanmuuttopolitiikkaa. Maahanmuuttajalla on Suomeen tullessaan
yleensä hyvin korkea motivaatio. Tätä motivaatiota,
tekeviä käsiä sekä ajattelevia
aivoja Suomi tarvitsee tulevaisuudessa entistä enemmän.
Siksi työllistämisen esteiden poistamisen tulee
olla yksi kotouttamisen painopisteistä.
Kotoutumis- ja kielikoulutuksen ohessa maahanmuuttajien saaminen
mahdollisimman nopeasti mukaan työelämään
on tärkeää ja jopa edellytys sille, että työura
uudessa maassa ylipäätänsä alkaa
ja jatkuu täällä hyvin. Kielikoulutus
on toinen olennainen asia. Sitä täytyy parantaa
niin, että Suomeen työn perusteella muuttavat
perheenjäsenineen saavat mahdollisuuden kielen opiskeluun.
Nuorten osalta puolestaan tulee huolehtia siitä, että he
pääsevät sisälle ja pysyvät
mukana koulutusjärjestelmässä.
Työttömyysturvalain muutoksella pitää puolestaan
turvata se, ettei kielikoulutukseen hakeutuminen olisi esteenä työttömyysturvalle.
Keskeisintä järkevän maahanmuuttopolitiikan
linjauksissa on kuitenkin se, että jokaiselle maahanmuuttajalle
suodaan mahdollisuus omaan polkuunsa integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja
elämään.
Arvoisa puhemies! Kuten olemme jo monissa eri puheissa kuulleet,
tämän talouskriisin ilmenemismuodot ovat mitä moninaisimmat.
Uskon kuitenkin, että löydämme ratkaisuja
esiintyviin ongelmiin ja emme vaivu apatiaan. Olemme selviytyneet
kriiseistä aikaisemminkin. Miksi emme tekisi sitä juuri
nyt?
Päivi Lipponen /sd:
Arvoisa puhemies! Talous on heikentynyt nopeasti niin kansainvälisesti
kuin Suomessakin. Globaali talous sukeltaa nyt pitkään
taantumaan. Kenelläkään ei ole tietoa, kuinka
syvälle. Tuleeko tästä lama? Hieman jälkiviisaasti
voi muistuttaa, että vielä pari kuukautta sitten
hallitus väitti ankarasti, että demarit pelottelevat,
kun sosialidemokraatit kantoivat huolta talouden taantumisesta ja
työpaikoista. Tuolloin väitettiin, että jos
taantuma tuleekin, se ei osu Suomeen.
Hallitus on roikkunut kiinni jokaisessa optimismin oljenkorressa.
Viimeisin oljenkorsi on ollut hallituksen usko siihen, että kriisi
kestää vain pari vuotta. Kehottaisin hallitusta
nyt huomioimaan mahdollisuuden, että talouskriisistä tulee
paljon arvioitua pitkäkestoisempi. Määräaikainen
lainsäädäntö on siis säädettävä uudelleen. Elvytys
on mietittävä uudelleen. Elvytystä, joka perustuu
asunto- ja korjausrakentamiseen, ei voi rajata vuosiin 2009—2010.
Hitaan kasvun kausi kestää globaalissa taloudessa
pitkään. Holtittoman velkaantumisen synnyttämiä ongelmia
ratkotaan vielä kauan. Suomen perinteinen, investointitavaroita
tuottava teollisuus on ongelmissa. Vienti ei vedä. Jatkuvasti
saamme kuulla uusista lomautuksista alalla kuin alalla.
Loppuvuonna työttömyyden arvioidaan nousevan
10 prosenttiin. Viime lamasta me tiedämme, että työttömyys
tulee pysymään korkealla senkin jälkeen,
kun maailmantalous alkaa elpyä. Kysymys on suomalaisen
työn tulevaisuudesta. Talouskriisin jälkeen meillä on
oltava aivan uusi, kilpailukykyinen teollisuustuotanto. Nykyinen
perusteollisuus on se, josta uudet tuotteet syntyvät, kuten
bioenergia ja biotuotteet. On suuri harmi, että tutkimus
ja tuotekehitys eivät ole olleet metsäteollisuudessa
näillä aloilla tarpeeksi keskeisellä sijalla.
Tuotannon monipuolistamiseen olisi pitänyt jo aiemmin investoida
mittavasti. Uusia tulevaisuuden teollisuudenaloja ovat korkea it-
ja kulttuuriteollisuus.
Talouskriisi iskee erityisesti kuntiin. Hallitus siirtää nyt
talouskriisin kantovastuuta kunnille. Verotulojen väheneminen
ja yhteisöverotulojen hiipuminen iskevät kuntiin
viiveellä. Erityisen paha tilanne on Suomen perinteisillä teollisuuspaikkakunnilla,
jossa yhteisövero-osuus pienenee ja työttömyys
kasvaa. Hallituksen elvytyspaketti ei lupaa oikeastaan mitään
esimerkiksi Valkeakosken tapaiselle teollisuuspaikkakunnalle.
Helsingin kaupungin menot saattavat ylittää tulot
1,3 miljardilla eurolla vuosina 2009—2011. Summa on puolet
Helsingin yhden vuoden verotuloista. Jos valtiovarainministeriön
kolmen vuoden ennuste toteutuu, Helsingin verotulot putoavat vuosien
2009—2011 aikana yhteensä 740 miljoonaa euroa.
Jo tänä vuonna Helsinki jää yhteisöverotuottotavoitteestaan
200 miljoonaa euroa.
Kuntaliitto arvioi yritysten maksamien yhteisöverojen
alenevan 40 prosenttia. Jos valtio ei kohenna kuntien rahoitusta,
alkaa kierre, joka johtaa lamaan. Valtio elvyttää laskemalla
tuloveroa ja investoimalla, mutta kunnat joutuvat toimimaan päinvastoin.
Kuntien on tuotettava tietyt peruspalvelut. Ongelmaa pahentaa
se, että kunnissa pitäisi parhaillaan varautua
myös tulevaisuuteen. Parin vuoden kuluttua suuret ikäluokat
alkavat jäädä eläkkeelle. Tällöin
pitää maksaa heille eläkkeet ja taata
hoiva samalla, kun työvoiman tarjonta vähenee,
valtion ja kunnan verotulot vähenevät.
Säästöjen hakeminen yksityistämällä esimerkiksi
terveyskeskuksia on täysi katastrofi porvarihallitukselle.
Peruspalveluministerin tehtävät ovat olleet jo
vuosia porvareiden hallussa, ja tähän on tultu.
Kehitys on pysäytettävä. Edessä ovat
verojen korotukset, kun oikeistohallituksen seuraavalle eduskunnalle
tekemät sitovat päätökset lunastetaan.
Näyttää myös siltä,
että oikeistohallitus korottaa yleisesti arvonlisäverokantaa. Nyt
pitäisi ehdottomasti peruuttaa elintarvikkeiden arvonlisäveron
alentaminen. Se syö puoli miljardia veropohjasta. Meillä ei
ole varaa kaventaa veropohjaa.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensiksi ed. Lipposelle: Äsken SDP
oli huolissaan pienituloisten asemasta veronkevennyksissä,
mutta nyt arvonlisäveron alennus ei tuntunut siltä konstilta,
millä juuri näihin ihmisryhmiin vaikutetaan, mutta
hehän ovat todelliset edunsaajat. (Ed. Heinonen: Kyllä ruokakori
on oleellinen!)
Arvoisa puhemies! Kovat on ajat, mutta kovia ovat päättäjätkin — ministerit
Pekkarinen ja Kiviniemi, 60 miljardia yritysrahoitusta. Koko maailmantalouden
tilaan sen paremmin kuin suomalaisten tuotteitten kysyntään
emme voi laatia lakeja. Olemme kuitenkin ryhtyneet toimiin, joihin
me Suomessa voimme vaikuttaa. Vanha keynesiläinen oppihan
on, että valtion tehtävä on tasata suhdanteita,
elvyttää silloin, kun on sen aika, ja pitää vyötä tiukalla
silloin, kun markkinat vetävät. Kun syöksyimme
1990-luvun lamaan, valtio leikkasi hädissään
toimiaan ja monien asiantuntijoiden mielestä syvensi ja
pidensi lamaa. Nyt koetamme toimia toisin.
Valtionvelkaa joudumme lisäämään
jopa 8 miljardilla eurolla. Tuntuu hurjalta, mutta se on pieni raha,
jos saamme taitettua laman niskaa. Vaikka ministeri Katainen loikin
toivoa, hän totesi, että valtionvelan koronmaksu
on kankkulan kaivoon heitettyä rahaa. Tästä olen
eri mieltä. Oikein tehty elvytys on aina sijoitus tulevaisuuteen.
Yritysrahoituksen, teiden, siltojen, kevyen liikenteen väylien,
bioenergialaitosten, vesi- ja viemäröintitöiden,
koulujen, vanhainkotien ja muiden julkisten tilojen rakennushankkeet
näkyvät ja tuntuvat pian eri puolilla Suomea.
Sujuvat liikenne- ja viestintäyhteydet ovat yrittämisen edellytys
ei vain maakuntakeskuksissa vaan kaikkialla. Kotitalouksillakin
on nyt hyvä aika rakentaa.
Ennen joulua nuijimme jo kolmen kohdan paketin, jolla annamme
suurille yrityksille vientiluottoa, ohjaamme rahaa Finnveralle ja
Teollisuussijoitukselle investointien helpottamiseen. Samoin olemme
taanneet pankkien kansainvälistä rahanhankintaa
niin, että pankit voisivat toimia mahdollisimman normaalisti
ja luotottaa yksityisiä ja yrityksiä. Sinällään
terveiden pk-yritysten kannalta on tärkeää,
että nämä voivat saada rahoitusta ja
kykenevät näin hoitamaan omat velvoitteensa. Kuvaavaa
on, että kun pankeilta saatu rahoitus muodosti vuonna 2007
noin 27 prosenttia yritysten kokonaisrahoituksesta, oli vastaava
osuus vuoden lopulla 70 prosenttia. Siispä yritykset joutuvat
maksamaan huimia korkoja saadakseen pankkilainaa tavanomaisiin investointeihin.
Siksi nyt on tulossa vielä toinen kierros lisätoimia
yritysten tilanteen helpottamiseksi. Juuri näin tuleekin
toimia.
Monesti kaduntallaajasta tuntuu siltä, että miksi
näitä isoisia tahoja tuetaan, eikö voitaisi auttaa
vain pientä yksityisyrittäjää.
Totuus kuitenkin on, että jos vienti yskii, niin flunssa-aalto niittää ensin
pieniä alihankintayrityksiä. Toimitusten myötä näet
myös osa riskiä on ulkoistettu. Kun ulkomaiset
ostajatahot eivät voi etukäteen maksaa tilauksiaan,
on hyvä, että valtio on takuumiehenä.
Työnantajien kansaneläkemaksun poisto nousi
julkisuuteen vastaantulona elinkeinoelämälle. Todellisuudessa
suurimmat hyötyjät ovat suuryritykset ja kuntasektori.
Pienyrittäjälle merkittävämpää on
ehkä työmarkkinajärjestöjen
sopu monista työnantajakysymyksistä. Kuitenkin
valtion budjettiin tämä tekee 800 miljoonan euron loven.
Näin iso vastaantulo hallitukselta siirtää katseet
nyt suuryritysten suuntaan. Jos toisessa vaakakupissa on voittojen
maksimointi ja toisessa työntekijöiden työllisyys
ja heidän lisäkouluttamisensa taantuman aikana,
eikö tulevaisuuteen katsovan kannata pitää kiinni
työvoimastaan? Pirkanmaan yrittäjien kampanjassa
emme irtisano ketään. Siinä on tyyliä.
Silloin toki, jos yritysten tilauskirjat ovat totaalisen tyhjiä,
on parempi lomauttaa kuin kaataa yritys.
Yritysten henkilöstökouluttaminen helpottuu. Työntekijöiden
koulutuksen pitäisi mielestäni jatkossa tapahtua
firman sisällä tähtäimenä moniosaaminen.
Valtio osallistuisi nimenomaan palkkakustannusten kompensointiin
eikä vain kouluttajan palkkioon, kuten nykyään.
Yrittäjän kannalta on loistojuttu, että poisto-oikeus
kaksinkertaistuu. Investoimalla nyt saa siis merkittävän
verohyödyn. Niille yrittäjille, joiden tulot ovat
pienet, tulee myös hyviä uutisia. Elinkeinonharjoittajan
ja maataloudenharjoittajan jaettava yritystulo voitaisiin verovelvollisen
vaatimuksesta verottaa kokonaan ansiotulona. — Tarkistan
tämän ed. Lehdelle vielä tämän tilaisuuden
jälkeen.
Minusta on oikein, että elvytämme harkitun suunnitelman
mukaisesti. Emme tee paniikkiratkaisuja. Näin voidaan tehdä,
sillä meidän velkamme suhteessa bkt:hen on Euroopan
pienimpiä. (Puhemies: 5 minuuttia on kulunut!) Totisesti
meidän elvytyspakettimme on Euroopan suurimpia. Tämä on
mielestäni osoitus Vanhasen oikeanlaisesta johtajuudesta,
varsinkin kun heikoimpien perusturvasta pidetään
silti huoli. Kansainväliselle markkinatilanteelle emme
voi mitään mutta kotimaan toimilla voimme tehdä nimenomaan
pk-sektorin osalta paljon.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tänään käsittelyssämme
on varsin vahvasti ja kohdennetusti kansantaloutta elvyttävä vuoden ensimmäinen
lisätalousarvio. Se ansaitsee lähtökohtaisesti
kyllä kiitosta.
Arvoisa puhemies! Talouden elvytyksessä on tärkeintä oikea-aikaisuus,
ajassa eläminen ja ennen muuta päätettävien
ratkaisujen vaikuttavuus. Rahoitusta ehdotetaankin kohdennettavaksi
erityisen runsaasti juuri nyt julkisiin investointeihin. Liikennehankkeet
ja korjausrakentaminen ovat tässä hallituksen
toimenpiteiden kärjessä. Uhkaavaa työttömyyden
lisääntymistä pyritään
siis lieventämään näillä toimenpiteillä mutta samaan
aikaan myös työllisyys- ja koulutuspoliittisilla
toimenpiteillä, joita esitys myös pitää sisällään.
Arvioiden mukaan nyt esitetyillä toimilla saadaan liikkeelle
yhteensä jopa 1,6 miljardin euron hankkeet. (Ed. Paasio:
Ei välttämättä!)
Tämän nyt käsittelyssä olevan
elvytyspaketin idea on siis äärimmäisen
fiksu. Hankkeita on valittu yksitellen poimien, ja näin
olemme saaneet kasaan mahdollisimman tehokkaan kokonaisuuden, sellaisen
kokonaisuuden, jossa mahdollisimman paljon saadaan aikaan mahdollisimman pienellä
pääomalla.
Esityksellä vivutaan siis velkarahalla käyntiin nyt
sellaisia hankkeita, jotka olisi tehtävä muutenkin
ja joiden työllisyysvaikutus on mahdollisimman suuri. Tämä on
tuo logiikka, jota tässä elvytyksessä on
käytetty.
Vaikuttavuus työllisyyteen tullee siis olemaan merkittävä.
Elvytyshankkeiden työllisyysvaikutukset hallitus laskee
vähintään 25 000 henkilötyövuodeksi,
ja tämän lisäksi aikaistettavat väylähankkeet
työllistävät vielä noin 4 300
työntekijää ja kelamaksun työllisyysvaikutuksen
arvioidaan olevan noin 10 000 henkilötyövuotta.
Nyt tehtävien toimenpiteiden taustalla ovat valtiovarainministeriön
tarkentuneet arviot lähiajan talouskehityksestä.
Maamme teollisuustuotanto on jo vajonnut nyt lähes 10 prosenttia,
bruttokansantuotteen pelätään vajoavan
alaspäin yli 4 prosenttia, työttömyyden
on ennustettu kasvavan 8—10 prosenttiin.
Maamme on kaikkien ennusmerkkien mukaan työntymässä muun
maailman vetämänä entistä syvempään
taantumaan tämän vuoden aikana keväällä ja
kesällä, ja tarvitsemmekin lamalääkkeitä ja
täsmäelvytystä varmasti vielä tämänkin,
nyt käsittelyssä olevan esityksen jälkeen.
On siis kuitenkin toivottavaa, että lisätalousarvioesityksemme
elvytystoimenpiteet pienentävät tätä uhkaavaa
ja nyt jo olemassa olevaa talouden notkahdusta ja työttömyyden
nousua. Se on varmasti meidän kaikkien yhteinen tavoite.
Maamme on kuitenkin erityisen riippuvainen viennin kehityksestä,
ja taloutemme toipuminen tulleekin kytkeytymään
erityisen vahvasti vientikysynnän palauttamiseen. Tämän
takia erityiset panostukset yrityksiin ovat hyvinkin perusteltuja tässä tilanteessa.
On lisäksi toivottavaa, että maailmantalous elpyisi
odotusten mukaisesti jo tämän vuoden lopulla.
Siitä ei valitettavasti kukaan vielä voi takuuta
sanoa.
Arvoisa puhemies! Maamme työttömyyden arvioidaan
nousevan jo tänä vuonna noin 8—10 prosenttiin
työvoimasta. Tämä uhkaava pelko lisää kotitalouksiemme
varovaisuutta. Kodeissa säästetään
tällä hetkellä. Tämän
takia on erittäin tärkeää, että pidämme
myös kotitalouksiemme uskosta tulevaisuuteen huolta. Tällaisia
ratkaisuja ovat tuloveron merkittävät alennukset
painottuen pienituloisimpiin mutta myös nyt tehdyt päätökset
muun muassa takuueläkkeestä ja lapsilisien sitomisesta
indeksiin. Tällaisilla ratkaisuilla vastuullinen hallitus
vahvistaa kotiemme uskoa huomiseen.
Myös kuntatalous painuu tänä vuonna
alijäämäiseksi. Maailmanlaajuinen talouskriisi
iskee ensimmäisenä kunnista niihin kuntiin, joiden riippuvuus
yhteisöverosta on suuri. Mutta on kuitenkin odotettavissa,
että maamme kuntatalous heikkenee vielä vuonna
2010:kin laajemminkin, mikäli emme kykene hillitsemään
menokehitystä.
Itse toivon, että tässä vakavassa
tilanteessa, missä maamme hallitus on luvannut erityisesti tutkia
ja seurata kuntatalouden kehitystä, emme kohdentaisi nyt
kunnissa kuntapäättäjinä säästötoimenpiteitämme
väärin.
Arvoisa puhemies! (Puhemies: 5 minuuttia!) — Aivan. — On
nimittäin totta ja sen tiedämme, että nyt
tehdyt lyhytnäköiset säästötoimenpiteet voivat
olla erittäin kalliita huomenna. Vastuullinen talouspolitiikka
kunnissakin ottaa huomioon sen, että tämän
päivän päätökset eivät
synnytä tulevaisuudelle moninkertaisia laskuja esimerkiksi juuri
vääränlaisina säästöpäätöksinä ja
ennalta ehkäisevän työn unohtamisena.
Tällä huomiolla haluan ennen muuta kiinnittää meidän
jokaisen huomiota muun muassa koulujen tilanteeseen. Lapsiin kohdistuneet
säästötoimenpiteet eivät ole
nimittäin säästötoimenpiteitä.
Kunnissa pitää nyt tehdä ja nähdä tilanne
kauemmaksi, olla valmis rakentamaan kuntia niin, että niiden
hartiat kestävät huomenna ja ylihuomenna.
Sirpa Paatero /sd:
Arvoisa puhemies! Viime joulukuun budjettikeskustelussa valtiovarainministeri
jo kertoi, niin kuin kaikki muistamme, että ensimmäinen
lisäbudjetti tullaan tekemään heti istuntokauden
aluksi. Yhä edelleen voi siis hämmästellä,
miksi sitä ei tehty jo syyskaudella, mitä kaikki
talouden asiantuntijatkin olivat esittäneet.
Jos nyt jotain hyvää voi ajatella siitä,
että lisätalousarvio tuli tänne nyt,
niin kun syksyllä puhuttiin 100 miljoonan lisäyksestä valtiovarainministerin
puolelta, on tämän hetken lisätalousarvio
vähän yli 200 miljoonaa euroa, mutta ei todellakaan
lähelläkään sitä summaa,
mistä hallitus puhuu, kun puhuu kokonaisvaikutuksista elikkä muiden
kukkaroista toivomistaan euroista.
Ainakin kuntapuoleen kohdistuvat toiveet ovat kohtuuttoman optimistiset,
kun tiedämme jo nyt, että kuntatalouden vaje tälle
vuodelle on noin 2 miljardia euroa elikkä noin kahden veroprosentin
verran. Jo viime syksynä on kuntien ollut todella vaikeata
saada lainaa investointeihinsa.
Työllisyyden hoito on elvytyksen paras keino, ja yrityksille
onkin tässä elvytyspaketissa erilaisia tukia.
Samalla on kuitenkin suuri huoli työvoima- ja elinkeinokeskuksista,
miten työttömyyttä ja sen vaikutuksia
voidaan hoitaa. Kun lomautettujen määrä on
nyt jo 50 000 ja irtisanomisten epäillään
alkavan yritysten konkurssien myötä kevään
lopulla, on lisää keinoja otettava pikaisesti
käyttöön. Tältä kohdin
tuntuu kohtuuttomalta kaakkoissuomalaisena se, että liikenne- ja
viestintäministeriö on lisäämässä yritysten
uhkaa lopettamisista sillä, että erilaiset painorajoitukset
tuodaan transitoliikenteeseen venäläisille autoille
niin, että monet yritykset ovat tällä kohtaa
jo uhanneet siirtää liikenteensä muille
reiteille. Tämä koskettaa erityisesti kulmakuntaa,
jossa transito on ollut ainoa ala, jossa on lisää työpaikkoja
viime vuosina saatu. Näin siis liikenne- ja viestintäministeriö toimii
aivan toiseen suuntaan.
Kelamaksun poistosta on puhuttu paljon, ja valitettavasti se
on huono esimerkki vastuuttomuudesta, kun sille miljardille ei ole
esitetty samanaikaisesti mitään korvaavaa tuloa.
Se on ollut kokeilussa muutamissa pohjoisen kunnissa tuomatta uusia
työpaikkoja, ja ymmärtääkseni tällä hetkellä muutenkaan
ongelma ei ole työvoimakustannukset vaan tilausten puute.
Samalla tässä hallitus horjuttaa kansaneläkkeen
varmuutta, sillä kustannuksista on kerätty tällä maksulla noin
puolet.
Samalla kun kuntien talous heikkenee verotulojen vähentyessä,
ovat kulut lisääntymässä johtuen
hintojen noususta, sovituista palkkaratkaisuista, lisääntyvistä velvoitteista,
yhä suuremmasta joukosta työttömiä ja
toimeentulotukiasiakkaita. Kunnat joutuvatkin nyt jo avaamaan budjettejaan
ja miettimään lomautuksia ja investointien siirtoja.
Hallituksen lupaama avustus ei mahdollista kuntien lähtemistä investointeihin, sillä
esitys
on jälkirahoitteinen. Kuntapalvelujen saaminen on heikkenemässä ja
koskettaa näin tietenkin erityisesti pienituloisimpia ja
lisääntyvää työttömien
joukkoa. Tästä syystä sosiaali- ja terveystoimen
valtionosuutta on korotettava jo pikaisesti, mitä me olemme
vaatineet sekä luottamus-vaihtoehtobudjetissa että syksyllä tehdyssä pelastusrengaspaketissa.
Kuntien tulopohjan vahvistamiseksi Kuntaliitto on esittänyt
monia ajatuksia yhteisöveron osuuteen ja kiinteistöverotuksen
rajoihin liittyen. Samalla on esitetty jäteveron, ajoneuvojen polttoaineveron
ja pääomatulojen verotuksen suuntaamista kunnille.
Pääomatuloverotuksesta on ymmärtääkseni
juuri tulossa esitys, joten tämä on varmaan helppo
toteuttaa varsin pikaisesti. Myös yhteisöverosta
voitaisiin tehdä uudenlainen malli erityisesti niiden kuntien
kohdalla, joista kaatuvat ja loppuvat tehtaat kokonaan, jotenka
se riski näille on suurempi. Haluaisin myös olla
pohtimassa kiinteistöverojen osalta maa- ja metsätilojen
verottamista, jotta kunnat voisivat saada lisää tuloja.
(Ed. Tölli: Ohhoh!) Yhden miljardin kuntaelvytys tarkoittaa
20 000:ta työntekijää kunnissa,
jotenka kun ministeri Katainen sanoi, että kuntien tukeminen
ei tue työllisyyttä, niin ihmettelenpä,
eivätkö nämä 20 000
työntekijää ole työntekijöitä ministerin
mielestä.
Mirja Vehkaperä /kesk:
Arvoisa puhemies! Talouden taustapeiliin tuijottajia on tällä hetkellä Suomessa
ja maailmalla paljon. Nyt kiistellään siitä,
puhutaanko lamasta vai taantumasta, milloin tämä kaikki
alkoi ja milloin tämä päättyy,
kun kaikki energia pitäisi panna siihen, miten Suomi kaikkinensa
tämän taantuman yli kävelee ja menestyy.
Työllisyyden kehitys on avainasemassa. Nämä irtisanomiset
ja lomautukset toivottavasti ovat väliaikaisia ja Suomen vienti
pääsee takaisin sille uralle, jolla se on ollut,
ja kasvaa siitä edelleen.
Olen erityisen tyytyväinen siihen, että maan hallitus
ei koske suomalaisten perusturvaan, pitää kiinni
sen tasosta ja hyvinvointivaltion palveluista. Katse on suunnattu
jo vuoteen 2011, johon on isketty tavoitteita esimerkiksi lapsilisien sitomisesta
indeksiin, takuueläkkeistä jne. (Ed. Gustafsson:
Ovatko ne kuukautta ennen vaaleja?) On suunnattu katsetta pitkälle
tulevaisuuteen, niin kuin meidän pitää tehdäkin.
(Ed. Gustafsson: Kuukautta ennen vaaleja suunnattu! Röyhkeää!)
Tärkeää on myöskin huolehtia
siitä, että valtio—kunta-suhteessa me
emme lisää kunnille lisävelvoitteita
ilman rahoitusta. Tästä täytyy huolehtia
koko ajan. On selvää, että ostovoima
nousee ja on noussut palkansaajien ja myöskin eläkeläisten
kohdalla, se täytyy tunnustaa. Inflaation hillintä ja
hidastuminen on hyvä kaikille osapuolille. Näkemys
lyhyen aikavälin taloudesta kuitenkin näyttää sen,
että valtion velan otto samoin kuin kuntien velanotto niin
tänä kuin tulevina vuosina on meillä väistämättä edessä,
jos ja kun haluamme pitää tästä perusturvasta
ja meidän työllisyydestämme kiinni.
Kotitalouksien velanotolle sinänsä en usko suurta
nousua. Kuntatalouden satsauksia on todella mietitty tulevaisuuteen
niin, että on puhuttu ministerin suulla yhteisöveron
kertymien maksamisesta enemmän kunnille valtionosuusuudistuksen
myötä niin, että siihen valtionosuuspottiin
täytyy saada lisäeuroja mukaan, ja kelamaksujen
poistuminen esimerkiksi parantaa kuntataloutta.
Mutta näkemys pitemmän linjan talouspolitiikasta
kertoo kuitenkin sen, että kansantuotteen kehitys kääntyy
nousuun varmasti todella pian, mutta silloin me joudumme kysymään,
mikä on Suomen iskukyky silloin. Näitä lisätalousarvion satsauksia
tarvitaan elvyttävässä mielessä.
Ne tukevat tämän vuoden budjettia, joka on parhaillaan
menossa. 2 miljardin euron luottamuspaketti sisältää tärkeitä elementtejä rakentamiseen,
peruskorjaukseen esimerkiksi homekoulujen, päiväkotien
ja vanhusten kotien osalta, yritysten rahoituksen parantamiseen,
esimerkiksi tämä Finnveran rahoituspaketti on
aivan välttämätön. Erityisesti
sivistysvaliokunnan jäsenenä olen tyytyväinen
siihen, että osaamiseen, koulutukseen, tutkimukseen ja
kehitystoimintaan satsataan ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen lisäyksillä
ja
lisäkoulutuksella sekä avataan korkeakoulujen
oppisopimuskoulutuksen mahdollisuutta.
Maakuntien painopisteistä voin olla sen verran tyytyväinen
Pohjois-Pohjanmaan osalta, että ministeri Vehviläinen
näki sen tarpeen, että esimerkiksi junaradan Oulu—Seinäjoki
ensimmäinen vaihe mahdollistetaan loppuun asti, lentokentän
6 miljoonaa euroa jne. ovat erittäin tärkeitä satsauksia
oman maakuntani osalta.
__________
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Seppo Kääriäinen.
__________
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt on oikea hetki parantaa osaamista, satsata koulutuksen
parantamiseen, nostaa koulutustasoamme. Siksi on hyvä,
että hallitus on esittänyt ammatillisen peruskoulutuksen
opiskelijamäärän lisäämistä 750
opiskelijalla, jotta nuorisotyöttömyyttä alennettaisiin
ja nuorten syrjäytymistä ehkäistäisiin.
(Ed. Gustafsson: Ihan vaan marginaalisia!) Myös ammatillista
lisäkoulutusta lisätään 400
opiskelijatyövuodella ja ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa
aikuiskoulutusta lisätään 1 000
opiskelijapaikalla. Aivan oikeita ja oikean suuntaisia toimenpiteitä.
Rakentamisen puolella on valtionosuuksien myöntämisvaltuutta
korotettu 30 miljoonalla eurolla yleissivistävän
koulutuksen perustamishankkeita varten, ja ilokseni myöskin
liikuntapaikkarakentamiseen tulee yli 8 miljoonaa euroa. Tämä on
vain pieni osa siitä elvytyspaketista, joka liittyy opetusministeriön
hallinnonalaan. Se on hyvin tervetullut ja oikeansuuntainen.
Arvoisa puhemies! En malta olla antamatta suurta kiitosta ja
suitsutusta maamme hallitukselle, joka on aikaistanut moottoritiehanketta
Kantatie 51:tä Kirkkonummi—Kivenlahti. (Ed. Paasio:
Kun ensin lykkäsi sen! — Ed. Saarinen: Eihän
sitä ole aikaistettu vaan lykätty!) Tämä väli Kirkkonummi—Kivenlahti
on vilkkaimmin liikennöity kaksikaistainen tie. Uskoisin,
että se on melkein suurimmalla osalla maata näin.
Liikennemäärä on yli 20 000
ajoneuvoa ja tien välityskyky on jo käytetty loppuun
asti. (Ed. Saarinen: Olisi hyvä pysyä tosiasioissa!)
Sitä ei voi enää käyttää,
siellä vaan seisotaan. Se on tärkeää myöskin
saada kuntoon, koska tiellä tapahtuu paljon onnettomuuksia.
Siellä vuosina 2002—2006 tapahtui 33 henkilövahinko-onnettomuutta,
kuoli 6 ja loukkaantui 38 henkilöä. (Ed. Saarinen:
Menee teidän piikkiinne aika paljon!) Myöskin
kevyen liikenteen väylät sieltä puuttuvat.
Tämän tiehankkeen hyötykustannussuhde
on erittäin korkea. Se on ollut 3,8, mutta nyt, kun kustannusarvio
on noussut 80 miljoonaan euroon, niin hyötykustannussuhde
on 3,2. Se on sikälikin uusi hanke siinä mielessä,
että sen lisäksi että se rakennetaan,
urakoitsijalle myöskin tulee päälle 15
vuoden ylläpito. Tämä vaatii tietenkin huolellista
kilpailutusta. Koko läntinen Uusimaa saa uutta potkua kehittämiselleen,
ja myöskin uudet asuinalueet, jotka on jo suunniteltu ja
joilla on vahva kaava olemassa, saavat sen varrella rakentamisensa.
Eli tämä on mitä elvyttävin
toimenpide. Siitä suuri kiitos maamme nykyhallitukselle.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Arvostettu presidenttimme Tarja Halonen totesi valtiopäivien
avajaisissa, että taloutta on elvytettävä tavalla,
joka on yhteiskunnallisesti eheyttävää.
Viisailla päätöksillä voidaan
ehkäistä kansan jakautumista kahtia. Niinpä.
Olisi toivonut myös hallituksen olevan yhtä viisas
kuin presidenttimme, ja tätä viisautta olisi toivottu
jo viime syksynä. Tuntuu toivottomalta yrittää tässä salissa
selittää sitä, miten pulassa maamme kunnat
ovat näinä päivinä.
Säästölistoja laaditaan, investointeja
lykätään, peruspalveluja supistetaan,
henkilöstön lomautuksia suunnitellaan. Ei kuulosta
siltä, että kuntatalous voisi hyvin, niin kuin
jotkut tohtivat julkeasti salin oikealla laidalla edelleenkin väittää.
Kuntaliitto toteaa, että kuntien verotulot pienenevät
tänä vuonna noin 500 miljoonaa euroa yhteisöverojen
romahduksen takia. Yritykset irtisanovat, lopettavat toimintojaan.
Yritysvoittoisessa kunnassa yhteisöverotuotot jäävät
todella pieniksi. Kunnat ovat pakotettuja säästämään, sillä kesken
vuotta ne eivät voi korottaa veroäyrejään.
Myös alijäämien kattamisvelvoite pakottaa
tekemään talouden tasapainotussuunnitelmat.
Arvoisa puhemies! Nyt olisi jo viimeinen hetki tehdä välittömiä korjaustoimia.
Kuntien yhteisövero-osuutta tulisi välittömästi
vaikka määräaikaisesti nostaa 10 prosentilla.
Näin saataisiin heti kuntatalouteen 450 miljoonaa euroa.
Muitakin kunnallisia veroja tulisi tarkastella uudella tavalla tässä tilanteessa.
Samoin valtion osuuksia tulisi korottaa ja tulisi myöntää harkinnanvaraista
apua puolet nyt luvattua enemmän eli vähintään
30 miljoonaa euroa. Yksinkertaisesti valtion osuutta kunnan palvelujen
rahoittamiseksi on nostettava. Ei ole oikein, että kunnat
joutuvat nostamaan veroprosenttiaan ja näin taantuman maksumiehiksi
joutuvat suoraan kuntalaiset arkielämässään.
Eiköhän olisi aika muuttaa myös kuntalakia
näiltä osin?
Valtiovarainministeri Katainen on jossakin vaiheessa esittänyt,
että kuntien uudistukset ja velvoitteet tulisi väliaikaisesti
jäädyttää. Ministeri Kiviniemi
on vastaavasti halunnut kunnille yhteisöveron jako-osuuden
muutoksen lisäksi satojen miljoonien kriisipakettia. Todettakoon,
että SDP vaati jo syksyllä 600 miljoonaa euroa
lisärahaa kunnille. Toivon, että näitä esityksiä nyt muistettaisiin.
Arvoisa puhemies! Kunnissa elää myös
oikea menopommi. Julkiset rakennukset odottavat korjauksia, homekoulut,
homepäiväkodit, terveyskeskukset jne. Perustamiskustannuksiin
on nyt myönnetty lisärahaa, ja nyt olen todella
iloinen, koska luin hallituksen politiikkariihen asialistalta, että pääministeri
olisi vihdoin viisastunut ja esittämässä projekti-
eli niin sanottua kansallista ohjelmaa homerakennusten tutkintaan
ja korjaamiseen. On selvää, että nyt
myönnetyllä jälkijättöisellä rahoituksella
ei hoideta homeongelmaa kuntoon.
Kuntien investointien tukeminen olisi järkevää myös
sen työllistävän vaikutuksen kannalta. Rahaa
voitaisiin ohjata investointiavustuksiin nimenomaan koulujen ja
sosiaalialan rakennusten peruskorjaamiseen.
Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaperän täällä jo mainitsemien
ammattikorkeakoulujen osalta vielä täytyy todeta,
että harmillista on, että nyt osoitettu lisämääräraha
on ohjattu hyvin kapea-alaisesti vain vanhojen tutkintojen nykyaikaistamiseen.
Paljon laajempi räätälöinti
olisi tässä työttömyystilanteessa
enemmän kuin tarpeen.
Petri Pihlajaniemi /kok:
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että lisätalousarvion
painopisteenä ovat työllisyyttä suoraan
edistävät toimet, kuten pk-yritysten rahoituksen
elvyttäminen, väyläinvestoinnit ja monipuolinen
rakentaminen. Pienille ja keskisuurille yrityksille monipuolinen
rahoitus on nyt pitkäjänteisen toiminnan elinehto. Pk-yritysten
rahoitus on varmistettava, jotta hyvät, terveellä pohjalla
olevat yritykset pysyvät pystyssä.
Vastaavaa tilannetta, miten kävi 1990-luvulla laman
aikaan, ei saa päästää syntymään.
Moni tuohon aikaan velkaantunut yrittäjä maksaa
edelleen senaikaisia tappioita ja menetyksiä. Finnveran
hallintoneuvoston jäsenenä olen tyytyväinen,
että kotimaan yritysten tilannetta tullaan elvyttämään
uusilla rahoitusinstrumenteilla eli Finnveran niin sanotuilla suhdannelainoilla
ja takauksilla. Niiden ehdot ottavat normaalia rahoitusta paremmin
huomioon kotimaisen pk-yrityksen vaikeutuneen rahoitustilanteen.
Taloudellisen tilanteen vaikutuksia elvytetään rakennustoimintaan
kohdistuvien panostusten lisäksi alentamalla työnantajien
kansaneläkemaksua. Alennus on tarkoitettu pysyväksi,
ja se tulee voimaan nopealla aikataululla. Kelamaksua alennetaan
jo tämän vuoden huhtikuusta lähtien 0,8 prosenttia,
ja se poistuu kokonaisuudessaan ensi vuoden alussa. Hallitus varaa
125 miljoonaa euroa valtuutta 10 prosentin korjausavustuksen myöntämiseen
vuokra-asuntojen, asunto-osakeyhtiöiden korjauksiin, jotka
käynnistyvät helmikuun alun ja tämän
vuoden lopun välisenä aikana. Vuoden 2009 määrärahaksi
on arvioitu 37 miljoonaa euroa. Pitää kuitenkin
muistaa, että avustusta ei myönnetä hankkeille,
jotka saavat kotitalousvähennystä.
Arvoisa puhemies! Hallitushan päätti jo tämän
vuoden budjetin yhteydessä, että kotitalousvähennys
nostettiin 3 000 euroon per henkilö. Samalla poistettiin
kotitalousvähennyksen sisäiset käyttörajoitukset,
joten nyt on mainio aika remontoida tai rakentaa. Rakennuskustannukset ovat
pudonneet, ja osaavaa työvoimaa on saatavilla.
Hankalasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta on entistä tärkeämpää huolehtia
tulevaisuuden rakentajista ja tekijöistä. Hallitus
lisää valtionosuutta ammatilliseen peruskoulutukseen 3
miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa noin 750 opiskelijan
lisäystä. Sen lisäksi lisätalousarviossa
nostetaan ammatillisen lisäkoulutuksen valtionosuutta 4
miljoonalla eurolla.
Nyt kannattaa panostaa kotimaisiin tuotteisiin ja ostaa paikallisia
palveluita. Ne pitävät elinkeinoelämän
vireänä ja kohentavat työllisyyttä.
Kotimaisten talousrattaiden pyöriminen riippuu nyt meistä kaikista.
Heli Paasio /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä on paljon
puhuttu elvytyksestä, elvytyksestä ja elvytyksestä,
mutta palaudutaanpa lähtökohtaan. Ministeri Katainen
kertoi, että hallituksen elvytyspaketti pitää sisällään
jo tehtyjä päätöksiä veronalennuksista
mukaan lukien ruuan arvonlisäveron alennukset, nämä kelamaksun
poistot ja ansioverotulojen alennukset.
Luen suoraan Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaa, komission
tiedonantoa neuvostolle, ja tämä on myös
kanta, mihin Suomi on yhtynyt: "Komissio esittää tässä yhteydessä kolmea
kriteeriä. Toimien on oltava oikea-aikaisia, kohdennettuja
ja väliaikaisia." Herää kysymys, onko
ministeri Kataisen johdolla tulossa näitten päätösten
perumisia. Tullaanko ruuan arvonlisäveron alentaminen perumaan?
Tullaanko ansiotuloverojen alentaminen perumaan? Tullaanko kelamaksujen
poisto perumaan? Muutenhan eivät täyty ne kriteerit,
joita komissio on elvytyspaketille antanut ja Suomi omassa kannassaan
on allekirjoittanut. Ja-sana mukaan lukien tämä tarkoittaa,
että kaikkien näiden elementtien on oltava voimassa
samaan aikaan.
Jatketaan ministeri Kataisella. Hän vaatii monesti,
että täytyy perustella asioita, täytyy
pysyä faktoissa. Lainaan suoraan ministeri Kataisen Turun
Sanomissa ollutta kolumnia tiistailta 3. helmikuuta 2009. Hän
kirjoittaa näin: "Yhteistyö pitää aloittaa
siitä, että puhutaan totta. Jatkuva väärän
tiedon syöttäminen suomalaisille kelamaksun poistosta
ei ole sitä." Tässä hän ilmeisesti
viittaa oppositioon, mutta kun kuuntelee ministeri Kataista, hän
on useampaan otteeseen todennut, että kelamaksun poistosta
eivät tule hyötymään ne yritykset,
jotka irtisanovat. Tämä ei pidä paikkaansa,
koska kelamaksun poistossa ei tällaista ehtoa ole. Ministeri
Kataiselta täytyy kysyä, onko tämä totta,
mitä hän sanoo lehdessä, että täytyy
pysyä totuudessa. Jos hän vaatii sitä muilta,
toivoisi, että hän pysyy siinä myös
itse ja tulee julkisesti korjaamaan ne kantansa, joita hän tästä kelamaksun
poistosta on esittänyt, koska ne eivät pidä paikkaansa.
Totuudessa pysymiseen voidaan mennä myös siinä,
kun puhutaan siitä, miten tämä elvytyspaketti
vaikuttaa. On toistettu miljardiluokan hankkeita, ja täytyy
muistaa koko ajan, että niihin on mukaan luettu se, että kunnat
ja yksityinen sektori osallistuvat hallituksen linjaamin vipuvaikutuselementein.
Mutta entä sitten, jos kunnat ja yksityinen sektori eivät
panostakaan siinä määrin kuin on edellytetty?
Mistä kunnat ammentavat sen lisävaransa, kun jo
nyt tuntuu, että siellä ei ole varoja tehdä niitä toimia,
laittaa peruspalveluita kuntoon, mitä pitäisi
tehdä?
Sama koskee homekoulujen rahoitusta. Se on jälkirahoitteista.
Kunnat tarvitsevat ne rahat nyt laittaakseen hankkeita käyntiin.
Monesti ongelma tuleekin siitä, että kunnat eivät
saa rahaa edes niiden homekoulujen kuntoon saattamiseksi, kun hallitus
ei anna sitä rahaa saman tien, vaan jälkirahoitteisena
vasta jälkikäteen.
Täällä on puhuttu myös elvytyksen
osalta takuueläkkeistä ja lapsilisien indeksiin
sitomisesta ja muista. Täytyy muistaa, että näillä ei
ole mitään tekemistä tämän
elvytyspaketin kanssa. Ne on tarkoitettu tulemaan voimaan vuonna
2011, ja niistä ei ole päätöksiä.
Viitaten myös aiempiin kommentteihin, jos niitä luokitellaan
tähän elvytyspakettiin kuuluviksi, voi kysyä,
aikooko hallitus perua ne sitten heti vaalien jälkeen,
koska nyt ne tulevat voimaan kuukautta ennen vaaleja. Mielenkiinnolla
odotamme tätä.
Olisin kommentoinut myös ed. Mannisen kommenttia, kun
hän sanoi, että kuntataloudessa täytyy
katsoa myös aidosti sitä, että menot
eivät kasva. Aivan oikein. Sitä suuremmalla syyllä haaste
on kohdentaa rahat oikein, kohdentaa ne sellaisiin toimiin, että menojen
kasvua saadaan tulevaisuudessa hillittyä. Se on monesti
sinne perustoimintoihin panostamista. Me tarvitsemme myös
kunnille ylimenokauden, jotta ennalta ehkäisevät
toimet saadaan kuntoon, perusterveydenhuolto, peruskoulu, jotta
erikoispalvelut, esimerkiksi erityissairaanhoito, eivät
tule viemään ja syömään
niitä kustannuksia.
Ihmettelen vaan, kenelle ed. Vahasalo yritti vakuuttaa Kantatie
51:n ongelmaa, koska tiedetään ihan tasan tarkkaan,
että eduskunnassa on ollut päätöksiä,
että sitä on viety aiemmin jo eteenpäin,
kunnes sieltä kokoomuksen linjausten kautta tuli se, että hanketta
lykättiin, kunnes taas tuotiin se takaisin listoille. Itsensä sumuttamisessa
tässä tuntuu olevan ehdottomia ennätyksiä.
Mikä se hallituksen linja sitten loppukädessä on,
jos nämä elvytyshankkeet voidaan kyseenalaistaa,
kun hallitus ei tee edes omien (Puhemies: 5 minuuttia!) kriteeriensä mukaista
politiikkaa? Katainen päätti puheenvuoronsa lauseeseen:
"Monesti on sanottu, että me suomalaiset olemme parhaimmillamme
kriisiaikoina." Voi siis kysyä, tarkoittaako Katainen tällä,
että jatkuva kriisi tekee kansakunnastamme onnellisen.
Reijo Laitinen /sd:
Herra puhemies! Kyllähän tämä kansainvälinen
talouden kriisi koettelee koko maailmaa ennen kokemattomalla tavalla
ja koettelee myöskin valitettavasti Pohjolan perukoilla
Suomea.
Huolestuttavaa tässä on se, että meidän
vientiteollisuutemme on tyrehtynyt ja vientiteollisuus tulee hyvin
todennäköisesti tämän aika rajun rakennemuutosmylläkän
kautta pysyvästi supistumaan. Jotkut tutkijat
ovat arvioineet sitä, että kun tälle
vuodelle viennin kasvun on ennustettu supistuvan yli kymmenen
prosenttia ja myöskin näin olisi vuoteen 2010
asti, ei ihan niin rajuna, mutta joka tapauksessa useita prosentteja,
niin se merkitsisi, samalla kun yksityiset investoinnit
supistuvat 10—15 prosenttia, useampien kymmenientuhansien
työpaikkojen, teollisuuden, vientiteollisuuden työpaikkojen,
pysyvää menetystä. Tässä minusta
on iso kysymys, miten pystytään korvaamaan nämä työpaikat, millä toimenpiteillä.
On positiivista se, että tässä hallituksen
lisätalousarvioehdotuksessa esitetään
Finnveralle sekä sitten Vientiluotto Oy:lle lisävaltuuksia,
hyvinkin merkittäviä lisävaltuuksia.
Toivon mukaan niitä myöskin sitten käytetään.
Kyllä tässä suhteessa niin kuin nyt on
odotettava, että hallitus tulee tämän
lisätalousarvion kautta, kun sitä elvytyspaketiksi
kutsutaan, myöskin arvioimaan tätä kysymystä,
kuinka suuret pysyvät vauriot vientiteollisuuden supistumisen
kautta Suomeen syntyy. Minusta se on kohtuullinen vaatimus. Kyllä täytyy
olla niin, että meillä löytyy sellaisia
ekonomisteja, jotka pystyvät tämän arvioimaan.
No, me olemme rakentaneet talouden tilaa kotimarkkinoitten varaan.
On sanottu, että ostovoima kasvaa tänä vuonna
hyvin. Ei sitä käy kiistäminen. Kaikki
tiedämme, että on palkkaratkaisut olemassa, tietyt
palkankorotukset tulleet ja tulossa, inflaatio on suhtkoht alhaalla.
Keskimäärin ostovoima erityisesti palkansaajaperheissä kasvaa.
On sanottu, että se pitää kotimaista
kulutuskysyntää yllä.
Esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitos on arvioinut, että yksityinen
kulutus tulee tänä vuonna jopa supistumaan, ja
säästämisasteestahan me olemme havainneet
sen, että säästämisaste on merkittävästi
noussut, jolloin ihmiset ovat varautuneet ja varautuvat yhä pahempiin
aikoihin ja päiviin ja tällä tavalla
laittavat sukanvarteen sitten, kenellä siihen mahdollisuus
on.
Julkisia investointeja tällä lisätalousarviolla tietyin
porkkanoin edistetään. Hyvä niin, erittäin hyvä niin.
Ovatko ne toimet riittäviä? Siitä voidaan
olla montaa mieltä.
Mutta nyt kun kuntien talous on merkittävästi heikentymässä,
se menee kovaa vauhtia alaspäin. Jokainen kunta ja kaupunki
joutuu varmasti miettimään sitä, onko
viime vuoden puolella hyväksytty talousarvio enää sellainen,
joka pitää esimerkiksi tulopuolen osalta, koska
verotulot, erityisesti yhteisöverotulot, tulevat supistumaan. Sen
sijaan menopuoli, se kasvu, mitä menopuolelle on ajateltu,
ei kovinkaan paljon tule siitä poikkeamaan, mitä budjetteihin
on rakennettu, muuta kuin sitten uudelleen arvioiden kuntatasolla
menoja.
On laskettu julkisen sektorin investointien varaan. Minä pelkään
sitä, että nyt tässä tilanteessa kunnat
vetävät näitä investointeja
takaisin, niitä investointeja, mitä on jo esimerkiksi
päätetty talousarviossa toteutettavaksi tänä vuonna
ja tulevina vuosina. Näin ollen nämä porkkanat,
joita tarjotaan, eivät välttämättä toimikaan
sillä tavalla kuin on ajateltu.
Meillä on esimerkiksi Jyväskylässä erittäin massiivinen
neljän vuoden investointisuunnitelma olemassa, 200 miljoonaa
euroa, (Puhemies: 5 minuuttia!) ennen kokematon, tai sanotaan sillä tavalla,
että Jyväskylän kaupungin historian aikana
niitä suurimpia. Vielä ajatus kulkee siihen suuntaan,
että me tulemme myöskin ne investoinnit toteuttamaan.
Mutta pahaa pelkään, että kunnat joutuvat
tätä kysymystä arvioimaan, mikä tarkoittaa
silloin sitä, että kotimarkkinat eivät
toimikaan sillä tavalla kuin on oletettu ja että sitä kautta
tulee työttömiä lisää ja
talous ei toimikaan.
Puhemies! Kello näyttää punaista.
Väri on sinänsä ihan hyvä. Haluan
infrahankkeista ihan muutaman sanan sanoa.
Täällä on erityisesti isojen hankkeitten
osalta sisään kirjoitettu ihan oikein ja hyviä hankkeita, niitä,
joita mekin olemme, sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä,
omassa budjettiehdotuksessamme esittäneet. Se on hyvä,
että niitä on tänne otettu. Niillä on
suuri työllistävä merkitys.
Mutta sen sijaan perustienpidon ja radanpidon osalta minä toivon,
hyvät kollegat, kun me valtiovarainvaliokunnassa käsittelemme
budjettiehdotusta, että me voisimme näitä määrärahoja
lisätä, koska se tarve on huutava. Me tiedämme sen,
minkä verran maakunnasta on tullut ehdotuksia valmisteluun
Tiehallintoon ja ministeriöön. Puretaan sitä pois
ja lisätään, valtiovarainvaliokunnan
puheenjohtaja Manninen, näitä määrärahoja.
Niillä on suuri työllistävä merkitys.
Asuntorakentamisen osalta on pakko todeta se, että siitä huolimatta,
että erään luokituksen mukaan meidän
asuntoministerimme on luokiteltu aika oikeistolaiseksi, minä olin
siinä luokituksessa aika vasemmistolainen, niin täytyy
sanoa, että ministeri Vapaavuori on kyllä perehtynyt meidän
asuntopolitiikkaamme hyvin ja ne toimenpiteet, mitä hän
on esittänyt, ovat ihan oikean suuntaisia ja uskon, että niillä on
myöskin vaikutusta siihen, että asuntotuotanto,
myöskin vuokra-asuntotuotanto, jota on ajettu tässä maassa
vuosien saatossa ulos, lähtee käyntiin.
Ihan lopuksi terveisiä Pekkariselle. Kun hän on
eilen ilmoittanut Nokian Jyväskylän yksikön alasajon
ja irtisanomisten johdosta asettavansa alueellisen rakennetyöryhmän,
niin se edellyttää myöskin sitä,
että sille alueelle kohdennetaan resursseja. Minä olen
jo esittänyt ennen näitä Nokian irtisanomisia
sitä, että Jyväskylän seutu määriteltäisiin
vaikean rakennemuutoksen alueeksi. Siihen on perusteet olemassa
myöskin siltä puolelta, että oikeastaan
kaikilla toimialoilla, teollisuuden toimialoilla, Metso ja teknologiateollisuus
ja laajemminkin, on isoja lomautuksia ja irtisanomisia menossa ja
että Keski-Suomen ja Jyväskylän seudun
työttömyysaste on huomattavasti korkeampi kuin
maassa keskimäärin, noin 3—4 prosenttia
korkeampi.
Katja Taimela /sd:
Arvoisa puhemies! Arvon kollegat! Käsiteltäessä tätä lisätalousarviota olemme
erittäin haasteellisessa tilanteessa niin Suomessa kuin
maailmanlaajuisestikin. Talouden raju heikkeneminen on aiheuttamassa
suuria ongelmia kunnille sekä myös kokonaisille
maakunta-alueille. Alueelliset erot ovat kuitenkin huomattavat,
ja viennin hiipuessa erityisesti vientiteollisuudesta riippuvaiset
paikkakunnat joutuvat erittäin koville, kun ensimmäisenä alanevat
monelle kunnalle elintärkeät yhteisöverotulot.
Tästä johtuen elvytyksen pääpainon
pitäisi olla kuntataloudessa ja kotimarkkinoilla.
Kuntien yhteisöverotulot romahtavat tämän hetken
arvion mukaan jopa puoleen viime vuoden tasosta. Tämä merkitsee
kuntien yhteisöverotulojen tuoton putoamista alle 1 miljardin
euron ja vähenemistä lähes 500 miljoonaa
euroa viime vuoden toteutumaan verrattuna. Kuntia auttaisi jonkin
verran julkisuudessa esitetty yhteisöverotuottojen jako-osuuden
muuttaminen. Toivoa sopii, että ministeri Kiviniemi ei
jää hallituksessa yksin ajatellessaan ääneen
jako-osuuden muuttamista kasvattamalla kuntien osuutta 10 prosentilla.
Kunnille on annettava vahva viesti siitä, että maan
hallitus ymmärtää kuntien taloudellisen
ahdingon. Valtion on kannettava vastuunsa kuntien peruspalveluiden
turvaamisesta. Tällä hetkellä kunnat
ovat jo tilanteessa, jossa talousarvioita avataan ja investointeja
leikataan ja näitä kuntia on valitettavan paljon.
Tätä realiteettia eivät vain tunnu tässä talossa
kaikki ymmärtävän.
Arvoisa puhemies! Elvyttäminen on nyt vahvasti myöhässä.
Sitä ei voi kukaan rehellinen ihminen tässä salissa
kiistää. Valtion panostukset kuntatalouteen, väyliin
ja talonrakentamiseen olisi pitänyt aloittaa jo viime vuoden
puolella. Sitä kautta oltaisiin annettu se kaipaamani vahva viesti
talouselämälle ja kuntien luottamushenkilöille
ja kuntataloutta suunnitteleville talouskamreereille. Eri puolilla
Suomea on tärkeitä ja työllistäviä investointihankkeita,
jotka eivät käynnisty ilman valtion lisärahoitusta.
Näillä investoinneilla voidaan parantaa sekä työllisyystilannetta että alueen
hyvinvointia ja kuntataloutta. Panostamalla aidosti työllisyysperusteisiin
investointeihin tuetaan uusien työpaikkojen syntymistä,
ja näin voidaan ottaa huomioon myös alueelliset työllisyysnäkökohdat.
Meidät sosialidemokraatit leimattiin kuntavaalien alla
pelottelijoiksi useamman hallituspuolueen edustajan ja ministerin
taholta. Esitimme jo syksyllä paitsi uhkakuvan tästä taantumasta
tai lamasta myös oman vaihtoehtomme taloutta tukevista
toimista luottamusbudjetissamme ja tarjosimme aidosti yhteistyötä vaikeiden
talousongelmien ratkaisemiseksi.
Arvoisa puhemies! Arvon kollegat! Aivan lopuksi, kelamaksun
poistaminen on mielestäni vähintäänkin
koominen tapa hallituksen elvytyskorissa. Toivoa sopii, että hallituspuolueen
edustajilla on tieto, mistä tämä miljardin
euron aukko paikataan. Ei ole myöskään
mielestäni mitään takeita, että tässä taloudellisessa
tilanteessa maksun poistamisella luotaisiin uusia työpaikkoja maahamme.
Näihin mielenkiinnolla vastauksia oikealta puolelta odotellaan.
Matti Saarinen /sd:
Herra puhemies! Kyllä hallitusta on kiittäminen.
Se on ottanut onkeensa sellaisia monia hyviä asioita, joita
me sosialidemokraatit olemme esittäneet niin meidän
vaihtoehtobudjetissamme kuin meidän omassa elvytyspaketissamme.
Esimerkkinä mainitsen liikenneministeriön pääluokan
ja ympäristöministeriön pääluokan.
Sen sijaan kun täällä on aikaisempina
vaalikausina puhuttu temppuilusta ja temppupolitiikasta, niin tässä lisäbudjetissa
on kyllä aikamoista temppuilua VR Oy:n tuloilla. Ajatelkaa,
että VR tulouttaa 40 miljoonaa Oulu—Seinäjoki-rataosuudelle.
Kenen kirjanpitoon viedään ne pääoma-arvot,
kun VR maksaa laskut ja omaisuus tulee valtiolle? Onko tämä osakeyhtiölain
mukaista, mahtuuko tämä direktiivien toleransseihin?
Tässä on kyllä aika paljon moitittavaa.
Reilumpaa ja läpinäkyvämpää olisi
maksaa yhtiön osinko valtiolle ja valtio rahoittaisi budjettiteitse tällaiset
hankkeet. Tämän kaltainen rahan kuljettaminen
on temppuilua.
Temppuilua oli sekin, että ed. Vahasalo sanoi, että Kantatie
51 -hanketta aikaistetaan. Kaikkihan me tiedämme asiantuntijoina,
että sitä oli lykätty ja tämä epäviisas
lykkäyspäätös nyt puretaan ja
iloitaan siitä.
Tässä yhteydessä, kun ed. Vahasalo
mainitsi, että nyt viime aikoina siellä on peräti
6 ihmistä menettänyt henkensä ja 33 loukkaantunut,
niin jokainen meistä tietysti valitsee tyylilajinsa, eikä se
minua loukannut, että ed. Lehti välihuudossaan
totesi, että ne olivat kaikki demareita, ettei haittaa.
Ei se minua henkilökohtaisesti loukkaa, mutta jos nyt näitten
uhrien omaiset sattumalta seuraisivat eduskunnan työskentelyä,
(Ed. Gustafsson: Netistä seuraa moni!) niin silloin voisin kuvitella,
että he eivät ilahdu. Tämä on
yksi rikka siinä rokassa, mikä liittyy tähän
eduskunnan kielenkäyttöön ylipäänsä.
Täällä on kielenkäyttö koventunut,
ja se ei välttämättä edistä asioita etenkään
silloin, kun kansakunta on tämän mittaisessa hädässä kuin
nytkin ollaan. Mutta en lähde ensimmäistä kiveä heittämään,
niin kuin sanoin, minuun se ei osunut.
Sitten meno- vai veroelvytystä? Suomen kansa EU:ssa
on se, jonka ed. Paasio täällä erinomaisen
hyvin kuvasi. Elvytyksen on siis oltava oikea-aikaista, kohdennettua
ja väliaikaista. Näiden kaikkien kolmen ehdon
pitäisi toteutua. Miettikää, hyvät
kollegat, miten näihin ehtoihin mahtuvat pysyvät
veronalennukset, jotka ovat miljardiluokkaa ja joissa suurin osa
koko elvytys- ja viputoiveista liittyy tähän veroaleen,
erilaisiin veronalennuksiin, kelamaksun alennukseen, ruuan arvonlisäveron
alennukseen, hyväosaisten tuloveronalennuksiin ja vaikka
mihin. Ei nämä ehdot täyty. Tässä on
ankara ristiriita. Hallituksen nämä pysyvät
vero- ym. valtion tulojen alennukset eivät siis täytä näitä kriteereitä.
Täällä on ministeri Vapaavuorta jo
kehuttu, niin minäkin kehun. Toivoisi vaan, että nämä asunto-
ja vuokrataloyhtiöt voisivat saada peruskorjaushankkeisiinsa
vähän enemmän aikaa. Aikaikkunaa tulisi
raottaa enemmän ja pidemmälle kuin 31.12.2009
asti. (Ed. Laitisen välihuuto) — Niin taannehtiva
aikaistaminenkin käy, mutta antamalla myös lisäaikaa.
Pienituloisimpiin ei veronalennus osu lainkaan. Siellä perusvähennys
tai muuten toimeentulon parantaminen olisi se keino, koska valtionveron
alaraja on sen tasoinen, että pienituloiset eivät
yllä valtionveron maksuun lainkaan. Epävarmat
ajat vaikuttavat niin, että ne, joiden ostovoima kasvaa,
eivät käytä lisärahaa, aivan
niin kuin ed. Laitinen totesi, eivät käytä lisärahaa
kulutukseen, vaan säästävät
pahan päivän varalle tai maksavat velkojaan.
Iso kysymys tässä on valtion alijäämän
taso. Se sukeltaa nyt yli 2,5 prosenttia bkt:stä pakkaselle.
Mitä hallitus tulee tekemään? Korjaako
se hallitusohjelmaa vai toteuttaako ohjelmaansa ja ryhtyy sen mukaisiin
menojen leikkauksiin? Tähän ei ole saatu selvää vastausta
tänäänkään, ja tätä me
kyllä oppositiosta sitten tulemme päivystämään
ja vaatimaan, että hallituksen pitäisi näin merkittävään
kirjaukseen antaa selkokielinen vastaus.
Sanna Perkiö /kok:
Arvoisa herra puhemies! Puheena on hallituksen esitys vuoden
2009 lisätalousarvioksi. Sen painopisteinä ovat
rahoitusmarkkinoiden vahvistaminen, investointien vauhdittaminen
ja koulutus. Lisätalousarvio tuo 25 000 henkilötyövuotta
lisää. Panostamme työttömien
ja lomautettujen koulutukseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen.
Nämä toimenpiteet ovat erittäin kannatettavia.
Lisätalousarvio sisältää myös
yritysten investointien poisto-oikeuksien kaksinkertaistamisen vuosina
2009 ja 2010. Yritykset arvostavat poisto-oikeuksia. Olen varma
siitä, että tämä muutos innostaa
niitä yrityksiä investoimaan, joiden tulokset
pysyvät siedettävällä tasolla
näinä vaikeina aikoina.
Olen joulukuussa jättänyt lakialoitteen energiatehokkuusinvestointien
kertatäysipoistosta. Tämä olisi kyllä sellainen
elvytystoimi, joka lisäisi Suomen kilpailukykyä huomattavasti.
Toivonkin, että se saa kannatusta täällä eduskunnassa
ja sitten myös hallituksen piirissä.
Tärkeä osa elvytystoimia on myös
rahoitusmarkkinoiden vahvistaminen. Elvytys ei kuitenkaan ratkaise
ongelmia. Se velka, jota valtio ottaa, tulee jossain vaiheessa maksaa
takaisin. Seuraavaksi valtio tarvitsee lisää verotuloja.
Olen omassa edustajan työssäni paneutunut verotuksen
ekologiseen uudistamiseen. Veropohjaa on laajennettava ja verotuksen
painopistettä muutettava siten, että myös
verotus torjuu ilmastonmuutosta, suojelee luonnonvaroja ja ympäristöä.
Uudistus on toteutettava syvällisesti, yhteiskuntaa muuttaen.
Tulen lähikuukausina esittämään
useita merkittävästi valtion tuloja lisääviä uusia
veroja, jotka luovat ekologisempaa Suomea. Tavoitteeni on tuoda
valtion kassaan useita miljardeja euroja.
Markku Pakkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Tänään
on salissa puhuttu hyvin pitkään valtion taloudellisesta
tilanteesta ja lainoista ja velasta. Itse haluan keskittyä ainoastaan
elvytykseen. Elvytys toimii.
Tulen Kymenlaaksosta, ja meillä muutamien vuosien aikana
on metsäteollisuuden tilanne ollut erittäin vaikea:
pari vuotta sitten Voikkaan tehtaan sulkeminen, viime vuonna Haminassa Summan
tehtaan sulkeminen, satojen ihmisten irtisanomiset ja tuhansien
ihmisten lomautukset Kymenlaakson alueella. No, mitä tekee
valtio? Valtio on elvyttänyt, osoittanut rahaa alueellemme
ja toiminut nopeasti, ja se on toiminut hyvin. Mutta valtio ei ole
pystynyt tähän yksin, vaan yhdessä paikallisten
toimijoiden kanssa Kymenlaaksossa on selvitty vaikeasta tilanteesta
kohtuullisesti. Meillä ovat olleet mukana työvoimatoimistot,
te-keskukset, ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, elinkeinoyhtiöt
kunnissa, kunnat sinällänsä jo omina
toimijoinaan ja yritykset. Kaikki nämä yhdessä valtion
kanssa ovat onnistuneet näissä elvytystoimissa.
Aloina meillä on tietenkin logistiikkaa, kunnossapitoa
ja aivan viime vuonna Winwindin tuulimyllytehdas, joka tulee Haminan
ja Summan tehtaan läheisyyteen, ja tämänpäiväinen
viimeisin oikein myönteinen uutinen, Googlen tulo Haminaan,
elikkä yhtiö ostaa Summan tehtaan kiinteistöt
ja alkaa tulevaisuudessa toimia Haminassa.
Elikkä täällä on tänään
kysytty moneen kertaan, toimiiko elvytys. Kyllä se toimii,
kun se tehdään yhdessä paikallisten toimijoiden
kanssa yhteistyössä ja hyvässä hengessä ja
nopeasti, niin kuin Matti Vanhasen hallitus on toiminut.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.
Krista Kiuru /sd:
Arvoisa puhemies! Tuorein mutta synkin talouden ennuste on Palkansaajien
tutkimuslaitokselta, joka ennakoi kokonaistuotannon supistuvan tänä vuonna
3,7 prosenttia ja ensi vuonna 0,7 prosenttia. Työttömyysasteen
arvioidaan senkin nousevan viime vuodesta eli viime vuoden 6,4 prosentista
7,4 prosenttiin tänä vuonna ja ensi vuonna jo
8,8 prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä,
että työllisyys heikkenee yhdessä vuodessa
50 000:lla, siis yhteensä 100 000:lla.
No, kädessämme on nyt hallituksen uusi elvytysohjelma,
lisäbudjetti, jossa tämä elvyttäminen
jää muutamaan sataantuhanteen euroon. Olen hyvin
pettynyt.
Arvoisa puhemies! Elvyttävien toimien aloitusaika olisi
ehdottomasti ollut jo viime syksynä, jolloin vaikutukset
olisivat olleet jo tällä hetkelläkin
käynnissä ja näköpiirissä.
Kuitenkaan valtiovarainministeri Katainen ei vielä lokakuussakaan
ollut valmis siihen, että elvyttäviin toimiin pitäisi
ryhtyä. Näin ollen hallituksen esitykset ovat
myöhässä, mutta joka tapauksessa, vaikka myöhään
tulevatkin, nyt tässä lisätalousarviossa kuitenkin
on hyviä ja oikean suuntaisia toimenpiteitä. Me
myöskin oppositiossa haluamme näitä toimenpiteitä tukea.
Valtion panostus väyliin ja talonrakentamiseen jää kuitenkin
varsin vaatimattomaksi, ja erityisesti työllisyystavoitteet
jäävät ehkä jopa toiveajatteluksi.
Arvoisa puhemies! Myöskin tuntuu siltä, että valtion
elvytys on lähes ainoastaan velkaelvytystä, joka
perustuu selkeästi veronalennuksiin. Me sosialidemokraatit
olemme omissa elvytysohjelmissamme, joita olemme tässä esittäneet,
ja yhteistyötarjouksissamme lähteneet siitä,
että me voisimme menoelvyttää.
Kaikkein hankalinta on nyt se, että koko lisätalousarviossa
kuntatalouden elvytys jää kaikkein vaillinaisimmaksi.
Se perustuu lähes ainoastaan kelamaksun poistamiseen, ja
näin ollen todellisiin kuntatalouden ongelmiin ei suorastaan puututa
tässä lisätalousarviossa ollenkaan. Olemme
kuitenkin saaneet Kuntaliitolta varsin huolestuttavia terveisiä,
ja kyllä nyt jos koskaan pitäisi olla aika toisenlaiseen
kuntatalouden elvyttämiseen.
Itse olen sitä mieltä, että yhtälö,
jossa kunnat tällä hetkellä elävät,
on mahdoton. Vaje on 2 miljardia, ja valitettavasti 78 miljoonaa
euroa ei paljon lämmitä. Eli näin ollen
toteankin, että kyllä hallituspuolueen kansanedustajat
nukkuvat kuntatalouden elvyttämisessä. Kuntien
tilanne, työllisyystilanteen heikentyminen kunnissa ja
valtion tukitoimien vähäisyys ovat nyt huonoa
lääkettä kunnille. Näyttää siis
siltä, että verotulojen riittämättömyys
ja työllisyystilanteen heikentyminen ovat johtaneet kestämättömään
kuntatilanteeseen. Kuntaliiton arvion mukaan nyt on jo miljardin
aukosta kysymys.
Oikeistohallituksen linja näyttääkin
olevan se, että kunnat on sysätty pärjäämään
omillaan. Näyttää siltä, että nykyhallitus
harjoittaa laskusuhdanteenkin aikana yhä tätä niin
kutsuttua vastuullista markkinataloutta, jossa suunnitellusta elvytyspaketista
unohdetaan joka kerta kuntien tukeminen.
Tapani Tölli /kesk:
Arvoisa puhemies! Ensiksi on annettava hallitukselle tunnustus
siitä, että valmisteltaessa tätä käsiteltävää lisäbudjettia
samassa yhteydessä osoitettiin vahvasti sosiaalista mieltä ja
päätettiin siitä, että vuonna
2011 tulee voimaan, aivan niin kuin ed. Paasio totesi, takuueläke
ja lapsilisät, kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki
sidotaan indeksiin. Ne ovat merkittäviä linjapäätöksiä,
jotka oli tarpeen tässä yhteydessä linjata
ja osoittavat, että vaikeasta taloudellisesta tilanteesta
ja vaikeista taloudellisista näkymistä huolimatta
on tärkeää kantaa sosiaalista vastuuta.
(Ed. Heinonen: Vain tämä hallitus pystyy siihen!) — Ja
siihen päätökseen pystyttiin.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on käsitelty
paljon kuntataloutta, ja se on hyvin tarpeen. Minä luulen,
että meillä ei kenelläkään
ole epäselvyyttä siitä, että kuntatalouden
tilanne tällä hetkellä on vaikea ja näkymät
vielä vaikeammat. Ei ole mitään syytä riitauttaa
niitä arvioita, mitä Kuntaliitto on esittänyt,
mutta on myös niin, että on tarkasteltava kokonaisuutta
ja valmisteltava täsmätoimet ja valmisteltava
toimet, joiden vaikuttavuus on hyvä. Tässä keskustelussa
oppositio on esittänyt yksittäisiä toimia.
Kyllä nyt vastuullinen hallitus valmistelee myös
nämä toimet kunnolla, niin että ne vaikuttavat
kuntien tilanteeseen.
Kuntien tulorahoituspohja on selkeästi ohentunut ja
sitä on vahvistettava. Tämä on aivan
selvä asia, ja uskon, että siitä olemme
yksimielisiä. Huoli on yhteinen. Tämä tarvitsee
toimenpiteitä. Hallitus on niitä valmistellut,
ja keskusteluissa on ollut esillä, niin kuin tänäkin
iltana, yhteisöveron jako-osuuden muutos. On selvää,
että Paras-hankkeeseen liittyvässä valtionosuusuudistuksessa
on lisättävä rahaa. Muuten tätä uudistusta ei
pysty toteuttamaan.
Mutta sen lisäksi, että tehdään
lyhyen aikavälin ratkaisuja, on tarkasteltava asiaa myös
pidemmällä aikavälillä, ja siihen
liittyy kuntien menojen hallinnassa pitäminen. Nyt kun
kunta- ja palvelurakenneuudistuksen selontekoon valmistaudutaan,
on sitä asiaa linjattava tätä Paras-hanketta
enemmän toimintojen, palvelurakenteiden, uudistamisen suuntaan.
Tähän saakka on painopiste ollut hallintorakenteissa.
Ne ovat tärkeitä sinänsä, mutta
menosäästö ja tuottavuuden parantaminen
tulevat siitä, että todella palvelujen tuottamisjärjestelmiä pystytään
uudistamaan.
Voi sanoa suoraan sen, että palveluiden tuotantojärjestelmissä ollaan
nimenomaan suurissa kaupungeissa vasta alkutekijöissä.
Painopiste koko Paras-hankkeessa on sittenkin ollut pienemmissä kunnissa.
Tässä muutama aika sitten opetusministeri Virkkunen
otti esille alle 2000 asukkaan kunnat. Niitä on tänä vuonna,
nyt kun tapahtui kuntaliitoksia, onko 35. Se on marginaalinen osa
koko kuntakentän asukasluvusta. Tällä ei
ratkaista yhtään mitään. Tietysti
niissäkin kunnissa pitää asioita hoitaa.
Sen lisäksi meidän on syytä tarkastella
kuntien velvoitteita ja normiohjausta, ja mielestäni se on
tärkeä asia. Kaikkea sitä palvelua sillä tasolla, millä nyt
tuotetaan, ei välttämättä pystytä tuottamaan,
ellei taloustilanne oleellisesti tulevina vuosina parane, koska
kuntien menokasvu on selvästi ollut bkt:n kasvua suurempaa.
Arvoisa puhemies! Lyhyesti tästä lamasta, joka
ei ole vielä täysin realisoitunut. On tärkeätä, että hallitus
teki elvyttävän lisäbudjetin, eikä tämä elvytystoimenpide
jää viimeiseksi. Niitä varmasti tulee.
Mutta on mielenkiintoista ollut seurata tätä keskustelua.
Tekee mieli sanoa, että harvassa asiassa, kun kuuntelee
opposition puheita, ollaan jo etukäteen niin jälkiviisaita
kuin tässä keskustelussa on oltu. Nyt on työn
tekemisen ja yhteisvastuun kantamisen aika sekä tässä talossa
että paikallisella tasolla että eri sektoreilla.
Ensimmäinen varapuhemies:
Nopeatahtisen keskustelun osuus on siis takanapäin.
Puhemiesneuvostohan suosittelee, että myös nämä seuraavat
puheenvuorot sopisivat siihen 5 minuuttiin.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! On ihan selvää, että paljon
huonommankin elvytyspaketin hallitus olisi voinut tehdä.
Se on ihan selvä.
Taloustaantuman merkittävin välitön
vaikutus on työttömyyden kasvu. Suomessa tuotettavien
tavaroiden kysyntä ulkomailla on kääntynyt jyrkkään
laskuun. Suomalaiset yritykset joutuvat ajamaan alas tuotantoaan
tilausten loputtua. Onneton tilanne kaatuu henkilöstön
kannettavaksi yritysten lomauttaessa tai irtisanoessa työntekijöitään.
Eli kansainvälisen rahoituskriisin ikävät
vaikutukset tulevat varjostamaan kymmenientuhansien suomalaiskotien
elämää.
Työttömien määrä oli
viime vuonna 174 000, työttömyysaste
6,4 prosenttia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen suhdanne-ennusteen
mukaan työttömiä arvioidaan olevan kahden
vuoden päästä 80 000 enemmän
kuin nyt. Työttömyysaste nousee 6,4:stä lähelle
10:tä prosenttia. Työttömyyden kasvu
lisää merkittävästi julkisen
talouden menoja. Yritysten toiminnan hiljeneminen leikkaa rajusti
yhteisöverotuottoja. Yritystoiminnan pysähtyminen
merkitsee myös sitä, että uusia investointeja
ei tehdä. Yksityisten investointien arvioidaan putoavan
yli 10 prosenttia kuluvan vuoden aikana. Kun investointeja ei tehdä,
ei myöskään synny uusia työpaikkoja.
Lomautukset ja irtisanomiset leikkaavat ihmisten ansiotuloja ja
vähentävät rajusti ansiotuloverokertymää. Kymmenientuhansien
perheiden raju tulojen heikkeneminen heikentää kulutustavaroiden
ostamista ja vaikuttaa siten koko taloutta heikentävästi.
Yksityisen kulutuksen arvioidaan kääntyvän
laskuun tänä vuonna.
Tällaisessa tilanteessa valtion toimien merkitys korostuu.
Valtio ei voi vahvistaa ulkomaista kysyntää, sillä emme
nykyoloissa voi lisätä suomalaisten tuotteiden
hintakilpailukykyä devalvaation avulla. Valtion mahdollisuudet
liittyvät yritystoiminnan ja julkisten investointien rahoituksen
vahvistamiseen.
Toiseksi, valtiolla on mahdollisuus vaikuttaa kansalaisten käytössä olevan
rahan määrään päättämällä verotuksen
tasosta. Matti Vanhasen kakkoshallituksen keinovalikoimassa veronalennuksilla
on keskeinen rooli. Hallitus toivoo ja osittain uskookin, että ihmisten
käteenjäävä lisäraha
käytetään kotimaiseen kulutukseen. Asiantuntijoiden
mukaan veronkevennysten taloutta piristävä vaikutus
on perin epävarma. Epävarma se on erityisesti
tällaisessa tilanteessa, jossa kymmenientuhansien kotien
elämää painaa vakava huoli siitä,
riittävätkö rahat myös tulevaisuudessa
elämiseen.
Lisätalousarviossa esitetään suoria
taloutta piristäviä menonlisäyksiä 200—400
miljoonaa, vähän laskentatavasta riippuen. Kun
tätä lukemaa pidetään lähtökohtana,
ei lisäbudjettia voi pitää radikaalina
piristysruiskeena.
Nyt on tärkeätä tiedostaa, että taloustaantuma kaatuu
erityisellä tavalla kuntien ja siten kotien kannettavaksi.
Kunnathan vastaavat siitä, miten suomalaiset perheet saavat
osakseen arkipäivän elämän tärkeimmät
hyvät, kuten korkeatasoisen ja turvallisen perusopetuksen,
sujuvat ja asialliset terveyspalvelut sekä luotettavan
vanhustenhuollon ja -hoivan. Kunnat työllistävät
noin 430 000 henkilöä pääosin
terveys-, sosiaali-, opetus- ja sivistystoimessa. Kuntasektorin
osuus kansantuotteestamme on noin viidennes. Kuntien ollessa näin
merkittävässä roolissa on pakko kysyä,
miksei hallitus lisäbudjetillaan vahvista kuntien taloutta
enemmän kuin se nyt tekee.
Kuntien on totta kai syytä järjestää toimintojaan
ja lisätä tuottavuuttaan, mutta on kohtuutonta,
että kunnat tässä määrin
jätetään oman onnensa nojaan. Kunnat
eivät ole Suomessa itsenäisiä, autonomisia,
yksiköitä. Niiden toimintaa ohjaavat eduskunnan
säätämät lait, joissa määrätään kuntien
velvollisuuksista. On moraalisesti kyseenalaista, että eduskunta
säätää kunnille yhä lisää velvoitteita
mutta ei huolehdi riittävistä resursseista.
Arvoisa puhemies! Esittelypuheessaan valtiovarainministeri Katainen
ilmaisi syvän huolensa valtion velkaantumiskehityksen johdosta.
Lähivuosina saatamme velkaantua enemmän kuin 30 miljardia
euroa. Tämä merkitsee sitä, että vuosittaiset
korkomenomme kasvavat noin miljardilla eurolla. — Sattuu
muuten olemaan sama summa, jonka valtio menettää kelamaksun
poiston takia joka vuosi.
Jäin kaipaamaan valtiovarainministerin hahmotelmaa
siitä, miten velkaa tullaan aikanaan lyhentämään.
Olisin odottanut, että hallituksen puolelta olisi kerrottu,
kumpaa tullaan velan lyhentämisessä enemmän
painottamaan: leikkauksia palveluissa ja sosiaaliturvassa vai verojen
korotuksia. (Ed. Kataja: Talouskasvu!) Tässä ovat luultavasti
ne vaihtoehdot, jotka viimeistään seuraavalla
hallituksella ovat edessä. Mikä on suunnitelma?
Missä viipyy strategia? Toivottavasti siitä saamme
selvän maaliskuun kehyspäätösten yhteydessä.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Tänään yritin
osaltani monien kymmenien muiden kanssa saada puheenvuoroa ministeri
Kataiselle. Olisin halunnut vastausta siihen, että kd-eduskuntaryhmän
mielestä ja monien asiantuntijoiden mielestä osittain
velalla toteutettavat tuloveronkevennykset eivät ole meidän
mielestämme talouden tehokkaimpia elvyttäjiä.
Veronkevennysten dynaaminen ja elvyttävä vaikutus
on arviolta noin 25—30 prosenttia veronkevennysten määrästä,
ja jos ihmiset pelkäävät työpaikkansa
ja palkkansa puolesta, niin veronkevennykset eivät suinkaan
tänä aikana virtaa kulutukseen, vaan ne menevät
säästöön.
Mutta varsinaisesti syy, miksi tähän iltaan
vielä jäin, on se, että kristillisdemokraatit
toivovat hallitukselta ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta ottaa
käyttöön monipuolisesti erilaisia välineitä, joilla
finanssi- ja talouskriisin vaikutuksia voitaisiin lieventää ja
siten pienennettäisiin uhkaavaa työttömyysaaltoa.
Meidän ryhmämme on esittänyt muun muassa
seuraavia toimenpiteitä elvytyspakettiin, ja minä toivoisin,
että hallitus ei olisi kovin kovakorvainen sille asialle,
vaan olisi valmis ottamaan tällaisina haastavina aikoina myös
oppositiopuolueet entistä tiukemmin lamanselättämiskeskusteluun.
Kd on toivonut hallitukselta ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta
ottaa käyttöön muun muassa seuraavia
asioita eli kd on esittänyt sitä, että meidän
mielestämme talouskriisin aikana tulisi yritysverotusta
muuttaa siten, että se mahdollistaisi tappion vähentämisen
verotuksessa kahden edellisen vuoden voitoista. Näin ollen
tappiota tehnyt yrittäjä tai yritys voisi saada
palautusta aiemmasta voitosta maksamastaan yhteisöverosta. Voimassa
olevan lainsäädännön mukaan
tappiot voi vähentää jo nyt seuraavien
vuosien tuotosta. Järjestelmän tilapäinen
muuttaminen pelastaisi yrityksiä tappiollisten vuosien
yli. Toivon, että tämä ajatus saisi valtiovarainministerin
ja pääministerin tuen ja sitä asiaa voitaisiin
myös hallituspuolueiden keskuudessa vielä vakavasti
pohtia.
Toinen asia on se, että osinkojen tilalle voisi tulla
velkakirja. Elikkä viime aikoina on keskusteltu mahdollisuudesta,
jolla yritys voisi pidättäytyä osinkojen
jakamisesta niin, että osinkojen sijaan osakkeenomistajat
saisivat osingon suuruisella summalla uusia osakkeita. Kd onkin
ehdottanut, että verolainsäädäntöä muuttamalla osakkaille
tarjottaisiin talouskriisin aikana vaihtoehtoinen mahdollisuus saada
osingon sijasta yritykseltä osingon määrää vastaavan
suuruinen velkakirja, joka olisi osinkoverosta vapaa. Kun yritys
esimerkiksi kolmen vuoden kuluttua maksaisi tämän
lainan osakkeenomistajalle, olisi tulo sen saajalle verovapaa. Tämä osaltaan
vähentäisi pankkilainoituksen tarvetta. Se on
kohtuullinen kädenojennus kuitenkin. Se olisi porkkana
yrityksille. Vanhanen suositteli osingoista luopumista, mutta jos
mitään porkkanaa ei yrittäjille anneta,
niin minä näen, että se suositus jää varsin olemattomaksi.
Kolmas asia, mitä kd on omassa vaihtoehtobudjetissaan
ja taustaryhmiensä kanssa pohtinut, on elvytysseteli. Eli
ostovoiman kohdentaminen kotimaisiin palveluihin työllistäisi
tehokkaasti. Kristillisdemokraatit esittävät tätä elvytysseteliä,
jonka voisi käyttää kotitalousvähennyksen määrittelemiin
tarkoituksiin palvelusetelin tavoin. Elvytyssetelillä voidaan
kohdentaa yhteiskunnan varoja paljon työllistäviin
hoiva-, hoito- ja asunnon siivous-, kunnostus- ja perusparannustöihin.
Kotitalousvähennyksestä poiketen elvytyssetelin
edun saisi käyttöönsä heti ja
se kohdennettaisiin tietyn tulorajan alittaville henkilöille.
Elvytyssetelin aiheuttamia kustannuksia vähentäisi
se, että kotitalousvähennyksen aiheuttamat veronmenetykset
tältä osin pienenisivät. Elvytyssetelin
kautta voitaisiin tukea myös naisyrittäjyyttä.
Neljäs asia on työpaikkatakuu, mutta siihen ajanpuutteen
vuoksi en tässä puheenvuorossani käytä sen
enempää aikaa.
Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pitkästä aikaa hyvä,
rakentava puheenvuoro oppositiosta. Siitä kiitokset kristillisdemokraattien
ed. Kärkkäiselle. Se on todettava, että nyt
tässä käsittelyssä olevassakin
paketissa on lukuisia asioita, jotka olivat esillä muun
muassa jo syksyllä sosialidemokraattienkin ja muiden oppositiopuolueiden
toimesta, ja niitä on sieltä, niin kuin on toivottu,
yksitellen poimittu ja otettu nyt nämä toimivimmat
elementit tähän meidän pakettiimme ensimmäiseen
lisätalousarvioon.
En tässä ryhdy ottamaan kantaa sen enempää ed.
Kärkkäisen ja kristillisdemokraattisen ryhmän
esityksiin, mutta juuri tällaisia esityksiä ja pohdintoja
ja tarjouksia minun mielestäni vastuullinen oppositiopolitiikka
parhaimmillaan on. Tästä erityiset kiitokset ed.
Kärkkäiselle.
Sampsa Kataja /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattien ehdotukset todella
ovat rakentavia, mutta aivan suoralta kädeltä niihin
ei ole syytä rynnätä. Tämä ehdotus
osinkojen jättämisestä yhtiöön
ja pääomalainojen antaminen vastineeksi on ihan
hyvä ja sitä voidaan käyttää,
jos yhtiöt katsovat sen tarpeelliseksi kussakin tilanteessa.
Varsinaisesti veroporkkanoita siihen ei tarvita. Kyse on yhtiön rahantarpeesta.
Mitä sitten tulee tähän tappioiden
vähentämiseen aiempien vuosien voitoista, niin
varsinkin jos se tulisi taannehtivasti, mikä tietysti olisi edellytys
tämän tilanteen korjaamiseen tässä kriisissä,
niin moni tietysti ottaisi ilolla sen vastaan, mutta sinänsä kannustavaa
porkkanavaikutusta tai suhdanteita tasoittavaa vaikutusta en helpolla näe.
(Puhemies: Minuutti on mennyt!)
Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit ovat sanoneet jo tässä valtiopäivien
avajaispuheessaan sen, että me olemme valmiita olemaan mukana
talkoissa ja haluamme kantaa oman kortemme yhteiseen kekoon, ja
toivon, että hallituksella olisi tässä asiassa
kykyä siihen peräämäänsä yhteistyöhön,
mitä on ansaitusti jo pyydetty, ja halua siihen. Me osaltamme
olemme valmiita tähän ja toivomme, että yhteinen
pöytä vielä voitaisiin tehdä.
Eero Lehti /kok:
Arvoisa herra puhemies! Viiden vuoden ajan yleisesti arvioitiin,
että lama tulee ja syynä on jompikumpi Yhdysvaltain
talouden kahdesta vajeesta, joko budjettivaje tai kauppataseen vaje.
Se mikä ennusteessa piti paikkansa, oli, että lama
tuli Yhdysvalloista, mutta ei suinkaan edellä mainituista
syistä. Yhtäkkiä lainamarkkinoilla levisi
epäluulo siten, että pankkien välinen
lainananto käytännössä lakkasi
ja korot nousivat pilviin. Sitä ennen oli jo nähtävissä,
että epävarmuutta markkinoilla oli, mutta siihen
ei suhtauduttu riittävän vakavasti.
Nyt viisi kuukautta sen jälkeen, kun varsinainen yleinen
mielipide huomasi Lehman Brothersin konkurssin jälkeen,
että tilanne on täysin toisenlainen, olemme päättämässä elvytyksestä niin Suomessa
kuin monessa muussakin maassa.
Täällä saaduissa asiakirjoissa on
muutama vähälle huomiolle jäänyt
merkittävä kohta. Ensinnäkin se, että hallitus
tukee yritystoiminnan investointeja kaksinkertaistamalla rakennuksiin
ja tuotannollisiin investointeihin tarvittavien laitteiden ja koneiden
poisto-oikeuksia, tarkoittaa käytännössä sitä,
että yksityiseltä sektorilta ne yritykset, jotka
uskovat kilpailukykyynsä, voivat ottaa etupainoisesti investoinnit
käyttöön, ja kun nousu alkaa, niin toivon
mukaan nämä ovat sitten myös
käytettävissä ja Suomi pääsee
entistä vahvempana kiinni maailmanmarkkinoiden vientitoimituksiin.
Myös merkittävää on se,
että varsinkin elinkeinonharjoittajien verotuskohtelussa
pitkään tunnistettu epäkohta, jossa pääomavero-osuutta on
ollut pakko maksaa, vaikka se on ollut korkeampi kuin ansiotulovero,
ja se koskee erityisesti pieniä elinkeinonharjoittajia,
jossain määrin myös maatalousyrittäjiä,
tämä pakonomainen korotettu vero-osuus jää nyt
harkinnanvaraiseksi. Verovelvollinen voi pyytää vaihtoehtoisen laskelman,
joka käytännössä keventää hänen
verotustaan. Tämä on mielestäni myös
pienyrityksen tulorahoituksen kannalta tervetullut ja ennen kaikkea
oikeudenmukainen muutos. Sopii ihmetellä, että tällainen
verolainsäädäntö on tähän
asti ollut voimassa. Elinkeinonharjoittajien tulotaso on kyllä Suomessa
monin osin perin alhainen. Kolmannes elinkeinonharjoittajien ansiotasosta on
alle metalliteollisuuden minimitessin.
Kuntatalouden vaikeuksia täällä on
monessa puheenvuorossa käsitelty. Kuitenkin, kun Paras-hanketta
käynnistettiin, oli jo nähtävissä varsin laajan
ja kattavan selvityksen perusteella, että kuntien toimintatavoissa
on merkittäviä taloudellisia eroavuuksia. Yli
10 prosentin kustannuslisäykset eri toiminnoissa ovat paremminkin
yleisiä kuin poikkeuksellisia. Se viittaa siihen, että vaikka
normisto on sama, kunnille jäänyt harkintavalta
on johtanut kovin erilaisiin tapoihin tuottaa ja myös kovin
erilaisiin kustannuksiin. Tätä ei ole julkisuudessa
juurikaan tuotu esiin. On katsottu, että kustannukset syntyvät
vääjäämättä tietyn
suuruisina, kun joku palvelu tuotetaan, ja myös se, että kunnalla
itse asiassa on vain järjestämisvastuu, tulee
esille myös hallituksen elvytysohjelmassa, jossa sosiaali-
ja terveyspalveluissa laajennetaan palvelusetelin käyttöä.
Se, että kansaneläkemaksu poistuu ja tilalle tulee
varhennettu korotus työeläkemaksuihin, on myös
oikean suuntainen ja tähän suhdannevaiheeseen
sopiva ratkaisu.
Se, että tässä tilanteessa kansantalouden
kokonaiskehityksen kannalta valtio tai yhteiskunta laajasti ottaen
velkaantuu, mutta pyrkii ylläpitämään
toimintoja ja samanaikaisesti myös kohdistamaan investoinnit
sellaisiin kohteisiin, jotka välittömästi
parantavat työllisyyttä ja pitävät
siten elinkeinomme ja kotitaloudet kunnossa, on järkevää politiikkaa.
Onneksi aiemmin aikaisempina vuosina on pyritty systemaattisesti
vähentämään edellisen laman
aikaansaamaa velkataakkaa.
Velka on myös luokiteltavissa. Jos se on tuottavaan
investointiin eikä pelkästään
kulutukseen, voi se olla myös kokonaistaloudellisesti mielekäs
toimintatapa. Kokonaisuudessaan pidän hallituksen esitystä tässä vaiheessa
perusteltuna. Pahoin pelkään kuitenkin, että vuoden
kuluessa joudumme vielä monia muita muutoksia tekemään
valtion talousarvioon.
Juha Mieto /kesk:
Arvoisa puhemies! Arvoisat kollegat! Kello käy, alkaa
olohon kohta huomisen päivä.
Ensiksikin haluaisin kiinnittää huomiota siihen,
että meilläki päin oli yks paperia tuottava tehras
eli Kaskinen, kovasti tehtiin etehen töitä, mutta
näin siinä vain käy niin kuin uumoiltiin, jotta
loppuu. Mutta tänä päivänä,
kun kävin kämpillä, näin televisiosta,
että Kaskinen on päähny vaikeitten rakennemuutosten
alueeksi, se seutu siellä, siitä pitää antaa
Matti Vanhasen kakkoshallitukselle suuret kiitokset.
Velanotto. Onneksi Suomen valtio on viime vuosina maksanu velekaa
aika lailla pois, jotta on ollut kohtuullisis mitois se velka. Nyt
ku lama alkaa olohon päällä, taantuma
hyvinki, niin on huomattu, että valtion on otettava huimat
määrät lisää velekaa
elvytykseen. Oppositiohan on vaatinu sitä kauan aikaa.
Hallitus on lähteny kyllä liukkahasti leikkihin
mukahan ja elvyttää tasan tarkkaan huomattavan
isoolla rahasummilla, muttei suin päin. Son niin suurista
asioista kysymys, jos ruvetahan elvyttämähän
sinne, jottei harkita tarkasti, sinne menee kun kankkulan kaivohon.
Toisin sanoen hallituksen linja, että elvytetähän,
mutta harkiten, menöö oikiahan kohteihin, ja varmahan
siitä tuloo oppositiokin antamahan meille suurta kiitosta.
(Ed. Guatafsson: Ei kun puoli vuotta myöhässä!) — Mieluummin pikkusen
myöhäs kun kankkulan kaivohon. (Ed. Gustafsson:
Ei se ole pikkasen!)
Jos lähretähän siitä liikkeelle,
että 1990-luvun lama, se oli toisenmoinen lama kuin tämä lama, täm
on maailmanlaajuune, täm ei oo kotitekoonen, se oli kotitekoonen,
mutta jos otetahan huomioon se, että tänä päivänä vientiyritykset,
niiren tilauskannat alkahan olla puolinollassa, niin ei voida pankkohonkaa
tehrä. Toisin sanoen itte olin 1990-luvun laman mannekiinina,
Suomen Työn Liiton, eristämäs suomalaasta
työtä, suomalaasta tuotetta. Mä väitän,
että nytki suomalaasta tuotetta suomalaanen ostaa. Se työllistää, rahat
pyörii Suomen maas, eli mä toivoosin, että me
suomalaaset tajutaa se, että vaikka tääl
on pikkusen arvokkahampi tuote, niin son paljon laarukkaampaa. Se
kestää isältä pojalle ku Leijona-kello.
Kuitenkin pitää muistaa se, että nyt
ku eletähän niin sanottua lamaa, niin kuitenki
tuotteitten hinnat on menny vähän niinku mieluummin
alaspäin ja toisaalta ihmiset on kuitenki vielä suuremmaksi
osaksi saanu pitää työmaan eli ostovoimaa
löytyy.
Lopuksi haluaasin pikkusen puuttua kollega Pulliaasen esille
ottamahan asiahan näistä veroparatiisiista. Maailmanlaajuisesti
niistä pitäis pikkuhiljaa päästä erohon,
koska sinne vierähän ylimääräästä mammonaa.
Se pyörii aivan muilla sektoriilla. Se on niin sanottua
hämärää rahaa, jotenka kun korkialle
koulutetut ihmiset, osa myös harrastaa sitä, niin
mä toivoosin, että ne myös tietää ne
väylät, kuinka ne tukitahan. Mutta näin
se vain pakkaa olohon mones asias, jotta sen säkin tukkiminen
on vaikiaa sellaaselta, joka on sitä itte auttamassa, voiraan
sanoa, täyttymään.
Toivoosin lopuksi, että myös meillä yhteispeli
pelaas niin hallituksessa ku oppositiossa. Yhteen hiileen puhaltaen
päästään tästä erille,
ja uskoosin Björn Wahlroosin puheihin, jotta ennen juhannusta
on notko nähty ja lähetty lentoon. Sen verran
meillä optimismia pitää olla.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Oikeastaan piti lyhyesti tulla näihin
rakennushankkeihin, joita täällä useassa
puheenvuorossa on sivuttu ja jotka omassa varsinaisessa puheenvuorossani
jäivät ajanpuutteen vuoksi huomioimatta. Kaiken
kaikkiaan nyt saadaan siis liikkeelle 1,6 miljardilla hankkeita
kokonaisuutena, ja nämä hankkeet on poimittu hyvin
tarkasti näistä eri vaihtoehdoista. Erityisen
tyytyväinen olen siihen, mitä täällä myös
peräänkuulutettiin oppositiosta, että nyt
valtiovalta on tarttumassa toden teolla ennen muuta homekouluihin,
päiväkoteihin ja vanhainkoteihin ja näihin
on tulossa nyt merkittävästi valtionosuutta ja
näin kunnat pystyvät etupainotteisesti tekemään
näitä töitä, joita ne ovat suunnitelleet
nyt tuleville vuosille.
Myös samalla investointilisäykset kerros-
ja rivitalorakentamiseen ovat erittäin tervetulleita. Ed.
Urpilainen keskustelun alussa peräänkuulutti,
että olisi energiatehokkuusnäkökulmaa
pitänyt tuoda esille. Nimenomaan näissä kerros-
ja rivitalorakentamisen investointituissa tämä energianäkökulma
on vahvasti esillä ennen muuta ikkuna- ja lämmitysjärjestelmien
kautta. Myös liikuntapaikkarakentamista tässä lisätalousarviossa
erittäin merkittävästi tullaan tukemaan.
Tuo on hyvä panostus. Näin voimme jälleen
kerran nopeuttaa niitä hankkeita, joita kunnissa on suunnitteilla.
Sellainen kysymys, joka tässä tietysti esille nousee,
on se aikaikkuna, josta on puhuttu, kuinka nopeasti näitä hankkeita
saadaan liikkeelle. Olisin erityisesti asuntoministeri Vapaavuorelta, joka
on tänään erityisen paljon kiitosta kerännyt, kysynyt,
miten esimerkiksi taloyhtiöt ovat ottaneet vastaan nämä tarjotut
investointituet ja mikä on (Puhemies: 2 minuuttia!) esimerkiksi
kaavatilanne ja suunnitelmatilanne kunnissa homekoulujen, päiväkotien
ja vanhainkotien osalta. Niihin varmasti on syytä tuon
aikaikkunan tiimalta palata.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Kun on kehujen aika, niin sitten kehutaan.
Myöskin alueellisesti me kansanedustajat monasti täällä vaadimme
omille alueillemme, vaalipiireihimme, etuuksia ja kiitokset jäävät
monasti mainitsematta. Mutta nyt sinivihreä tulevaisuuteen
suuntautuva hallitus ansaitsee kiitokset siitä, että länsirannikolle
Satakuntaan on tulossa useita hankkeita, Mäntyluodon meriväylää,
Porin ja Rauman rataa, Harjavallan ratapihaa, Kokemäen
kevyen liikenteen väylää ja Porin ja
Ulvilan ja Harjunpään väyliä,
monia liikennehankkeita, joita on odotettu vaalikaudesta toiseen.
Mukana on kaksi maakunnan keskeistä edunvalvonnan kärkihanketta.
Tällaista koko maan edun huomioimista ei aikaisemmilla
hallituskausilla ole näkynyt.
Näiden hankkeiden työllisyysvaikutukset ulottuvat
koko maahan rakennusaikana luonnollisesti alueellisesti, mutta erityisesti
rata- ja satamahankkeet tuovat kaupallisia ja teollisia työpaikkoja
jatkossa aina Itä-Suomea myöten. Tämä on
oikeaa pitkäjänteistä elinkeinopolitiikkaa.
Elvyttävät vaikutukset kohdentuvat ennen kaikkea rakennusaikaan,
mutta vaikutukset jäävät pysyviksi.
Paula Sihto /kesk:
Arvoisa puhemies! Olemme käymässä lähetekeskustelua
hallituksen esityksestä vuoden 2009 lisätalousarvioksi
tilanteessa, jossa maailman talous on taantumassa ja uusi nousu
näyttää siirtyvän aiemmin arvioitua
myöhemmäksi.
Kotimaisen kansantuotteen kasvu hidastui nopeasti vuoden 2008
loppua kohti, ja vientimarkkinoiden nopea ja laaja hyytyminen johti
uusien tilausten sekä teollisuustuotannon laskuun. Vuoden
vaihteessa talouden käänne alaspäin oli
jyrkkä ja siten lähtötilanne tälle
vuodelle heikentyi huomattavasti.
Työttömyyden on arvioitu kasvavan tänä vuonna
yli 8 prosenttiin työvoimasta. Hallituksen elvyttävillä toimenpiteillä pyritään
kaikin tavoin rakentamisen ja muun investointitoiminnan lisääntymiseen.
Viennin kehityksestä riippuvaisena maana Suomen talouden
toipuminen kytkeytyy vientikysynnän palautumiseen.
Julkisen talouden rahoitusasema oli vielä vuonna 2008
varsin vahva. Julkisen talouden tilan heikkeneminen näkyi
selvimmin ja nopeimmin valtion taloudessa. Myös kuntatalous
painuu tänä vuonna alijäämäiseksi.
Taloustilanteen heikkeneminen vaikuttaa ensi vaiheessa erityisesti
niiden kuntien talouteen, joiden riippuvuus yhteisöverosta
on suuri. Kuntien tila uhkaa heikentyä laajemmin vuonna
2010, mikäli menokehitystä ei kyetä hillitsemään.
Lisätalousarviossa perustienpidon määrärahaa
ehdotetaan lisättäväksi 50 miljoonalla
eurolla ja perusradanpidon määrärahaan
ehdotetaan lisäystä 21,5 miljoonaa euroa. Seinäjoki—Oulu-rataosan
palvelutason parantamisen ensimmäisen vaiheen jatko ehdotetaan
hyväksyttäväksi 40 miljoonan euron sopimusvaltuudella
ja rahoitettavaksi kokonaan VR-Yhtymän rahoituksella. Toivottavaa
olisi, että koko pääradan korjausta voitaisiin
aikaistaa ja siten voitaisiin vastata myös siltä osin
ilmastonmuutokseen.
Uusiin nopeasti käynnistettävissä oleviin
vesihuolto- ja vesistötöihin ehdotetaan lisäystä 4
miljoonaa euroa ja ympäristötöihin yhteensä 2
miljoonaa euroa. Koulujen peruskorjauksiin ehdotetaan osoitettavaksi
lisäystä 9 miljoonaa euroa ja päiväkotien
ja vanhainkotien peruskorjauksiin myönnettäviin
valtionavustuksiin samoin 9 miljoonan euron määrärahaa.
Lisäksi Veikkauksen jakamattomia voittovaroja osoitetaan
yhteensä 30 miljoonaa euroa tieteen, taiteen, liikunnan
ja nuorisotyön työllisyyttä elvyttäviin
ja ylläpitäviin hankkeisiin.
Lisätalousarvioesityksessä työllisyys-
ja koulutuspoliittisiin toimenpiteisiin hallitus esittää ammatilliseen
peruskoulutukseen lisäystä 3 miljoonaa euroa,
mikä vastaa noin 750 opiskelijan lisäystä.
Myös ammatilliseen lisäkoulutukseen ehdotetaan
4 miljoonan euron lisämäärärahaa.
Lisäksi työvoimapoliittiseen koulutukseen
ehdotetaan 10 miljoonaa euroa ja starttirahaan 5 miljoonaa euroa
lisämäärärahaa. Muutosturvaa ehdotetaan
laajennettavaksi lomautetuille, mikä lisäisi työllistämis-,
koulutus- ja erityistoimien määrärahatarvetta
7 miljoonalla eurolla. Laajennuksen myötä lisääntyviin,
luonteeltaan määräaikaisiin muutosturvan
tehtäviin te-toimistoissa ehdotetaan lisättäväksi
1,2 miljoonaa euroa. Työllisyysperusteisiin investointeihin
ehdotetaan 5 miljoonan euron lisävaltuutta. Lisäksi
ehdotetaan aikaistettavaksi rakennerahaston ohjelmien valtuuksien
budjetointia vuodelle 2009 yhteensä noin 43 miljoonalla
eurolla.
Arvoisa puhemies! Hallituksen lisätalousarvio on siis
monella tapaa elvyttävä. Se piristää taloutta
ja luo edellytykset lähes 2 miljardin euron suuruisten
investointien käynnistymiselle ja noin 25 000
henkilön työllistymiselle. Lisäbudjetti
tulee sopivaan aikaan ja sisältää runsaasti
sellaisia hankkeita, jotka saadaan heti liikkeelle.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti, kristillisdemokraattien työpaikkatakuusta
haluaisin sanoa sen, että toivoisin, että Suomi
ottaisi vielä esimerkkiä Saksasta, jossa 30 suurinta
konserniyhtiötä keskusteli ennen joulua kristillisdemokraattien
liittokansleri Merkelin kanssa uuden takuusopimuksen antamisesta. Työpaikkatakuussa
yritys sitoutuu olemaan tiettyyn päivään
saakka irtisanomatta työntekijöitä. Tällaisen
työpaikkatakuun antoivat muun muassa BMW, Daimler, Allianz
ja posti. Tästä kynnys irtisanoa työntekijöitä nousee
työpaikkatakuun antamisen jälkeen. Yrityksille
sopimus on kartuttanut hyvää mainetta yhteiskuntavastuuta tuntevana
toimijana ja antanut luottamusta työntekijöille.
Suomessa eräät yrittäjäjärjestöt,
niin kuin tänä iltana täällä on
mainittu — Pirkanmaan yrittäjät ja Savon
yrittäjien puheenjohtaja ottivat kantaa tähän
asiaan — ovat pitäneet mallia niin hyvänä,
että ovat omaehtoisesti ryhtyneet tiedottamaan antamastaan
työpaikkatakuusta.
Meidän ryhmämme on omassa vaihtoehdossaan
tai täsmätoimissaan elvytyspakettiin toivonut,
että samanlaisia sopimuksia tulisi tehdä laajemmin
maassamme niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Toivotaan,
että pääministeri ja valtiovarainministeri
olisivat yhteydessä nimenomaan maassamme toimivien suuryitysten
johdon suuntaan. Eduskuntaryhmämme suosittelee tätä asiaa.
Jos katsomme tätä talouden elvytystä, että me
tulemme käyttämään siihen useita
miljardeja, niin me syömme tällä hetkellä ...
Meidän sukupolvemme ei ehdi maksamaan tämän
taantuman kuluja, vaan ne lankeavat välittömästi
lastemme ja lastemme lasten maksettaviksi. Sen vuoksi me odotamme,
että pääministeri kokoaisi edelleenkin
kaikki eduskuntapuolueet sopimaan yli vaalikauden mittaisista linjauksista
ja strategioista. Kd-eduskuntaryhmä on valmis tähän
rakentavaan yhteistyöhön.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Neljään asiaan tiivistetysti:
Ensimmäiseksi se, mitä me sosialidemokraatit
olemme halunneet korostaa nyt tämän päivän keskustelussa,
on se, että hallitus ottaa meidän mielestämme
turhaa velkaa, turhaa velkaa, nimenomaan tähän
veroelvytykseen. Se velka, joka kohdentuu suuri- ja hyvätuloisten
veronalennukseen, on tarpeetonta. Me lähdimme vaihtoehtobudjetissamme
siitä, että me hyväksymme niin sanotuille
hyvätuloisille inflaatiotarkistuksen. Tälle kansanosalle
on tulossa ja on tullut myöskin sitten työehtosopimusten
mukaiset palkankorotukset. Heidän elintasonsa ja varallisuutensa kehittyy
ihan hyvin. Siitä olisi säästynyt suuruusluokaltaan
300—400 miljoonaa euroa kohdennettavaksi kunnille kuntaelvytykseen
tai sosiaaliturvan parantamiseen, mutta sillä ei ole mitään työllistävää vaikutusta.
Siis emme hyväksy turhaa velkaa.
Toiseksi, olemme yrittäneet viestittää tänään ja
sanoa isolla äänellä sen, että me
ihan oikeasti kannamme huolta kuntataloudesta, se on kriisiytymässä.
Se on aivan väärä signaali kunnanvaltuutetuille
ja muille, jotka joutuvat nyt panemaan jarrua lähiviikkoina,
lähikuukausina. On ollut mielenkiintoista kuunnella täällä tänään, kun
Rkp:n ja vihreitten kansanedustajien puheenvuoroissa on tultu hyvin
likelle opposition vaatimuksia siltä osin, että haluan
uskoa, että kehysriihessä ilman muuta tämä kuntaelvytys
nousee esille. Mutta pelkään, että sekin
tulee taas sitten muutaman kuukauden myöhässä ja
hallitus tekee tältä osin vahinkoa kuntataloudelle,
kuntien työllistämistoimille ja kuntien palveluille.
Ei hyvä.
Kolmanneksi, kelamaksun poisto on minusta suoraan sanoen hävytöntä tässä tilanteessa,
koska sen työllistävästä vaikutuksesta
ei ole mitään tietoa, ei faktaa, vaan se on itse
asiassa selvä tulonsiirto yritystoiminnalle, mikä ei
edesauta työllisyyden parantamista. Tästä on
lyhyt matka siihen, että tämä miljardi
euroa siis — se on vanhassa rahassa 6 miljardia mummonmarkkaa — on poissa
asiallisesti ottaen perusturvan kehittämisestä.
Minusta on tosi ikävää nyt ajatella,
että hallitushan on mennyt tosi pimeillä lyhdyillä nyt tältä osin.
Mitä hallitus on tekemässä kaikkein köyhimpien
ja pienituloisimpien ihmisten aseman parantamiseksi? Ne, jotka käyttävät
viimesijaista toimeentuloturvaa, ovat jääneet
20—30 prosenttia jälkeen siitä, mitä se
oli viime laman jäljiltä. Myöskin työmarkkinatuen
taso on kerta kaikkiaan liian matala. Olen sitä mieltä,
että näitä rahoja olisi tarvittu kohdennettavaksi
näihin.
Sitten, arvoisa puhemies, vielä lopuksi se, että omien
lempilapsieni opetusministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön
kohdalta tämän lisäbudjetin koulutus-
ja työllisyyspanostukset ovat yhteensä 39,7 miljoonaa.
Meidän sosialidemokraattien vaihtoehtobudjetissa tämä voimavara
oli 185 miljoonaa, siis yli nelinkertainen. En nyt halua vähätellä sinällään
näitä — 3 miljoonaa ammatilliseen peruskoulutukseen,
ammatilliseen lisäkoulutukseen 4 miljoonaa euroa, työvoimakoulutukseen
10 miljoonaa euroa — mutta siis, hyvät ystävät,
kokoomuslaiset, jotka nyt vielä iltamyöhään
olette täällä paikalla, se on noin 5
prosenttia (Puhemies: 5 minuuttia!) ikään kuin
näihin toimialoihin. Ja on niin kuin eräs asiantuntija minulle
tänään sanoi, että, Jukka, se
on ihan tämmöistä kosmeettista maskeerausta,
että kyllä se tarve esimerkiksi työvoimakoulutuksessa
on ihan toista luokkaa. Syksyllä kun kuuntelimme asiantuntijoita,
meillä on 20 000—30 000 ihmistä,
jotka eivät pääse työvoimapoliittiseen
koulutukseen, jotka itse asiassa tarvitsisivat ja ansaitsisivat
sen. Nyt tilanne on sen jälkeen oleellisesti muuttunut
ja huonontunut. Olen myöskin ihan asiantuntijana sitä mieltä,
että nyt nämä koulutus- ja työllisyyspanostukset
tästä näkökulmasta ovat kerta
kaikkiaan riittämättömiä.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Tölli totesi puheenvuorossaan,
että kuntatalouden elvytys on tarpeen. Hyvä niin.
Hän sanoi myös, että hallitus palaa asiaan
lähiaikoina. Toivottavasti hallitukselta tulee esitys kuntien
yhteisövero-osuuden korottamisesta 10 prosenttiyksiköllä.
Se tietäisi 450 miljoonan euron tulonlisäystä kuntatalouteen.
Pidän myös hyvänä asiana
hallituksen elvytyspakettia koulu- ja sosiaalialan rakennusten peruskorjaukseen.
Tuki on kuitenkin tarpeeseen nähden niukka. Toivottavasti
hallitus lisää jatkossa tukitoimia.
Haluan myös lyhyesti kertoa terveisiä, kun olin
aamulla Porvoossa Haikon kartanossa Tuusulan kunnanhallituksen talousseminaarissa.
Tuusulan
kunta on näitä kuntia, millä on hyvä talous,
talous on kunnossa. Meillä on käyttötalousmenojen
kasvuprosentti ollut monta vuotta 5. Me olemme saaneet hyvät
maanmyyntitulot, ja väestö on kasvanut ja verotulotuotto
on kasvanut 7 prosenttia per vuosi. Mutta tällä hetkellä me olemme
siinä tilanteessa, kun tämä kuntien talous
on näin tiukassa ahdingossa, että avaamme budjetin
ja joudumme tekemään leikkauksia. Tämä yhteisöverotuoton
lasku 50 prosentilla tarkoittaa sitä, että Tuusulan
kunnan 6 miljoonan verotuotosta häviää 3
miljoonaa, ja se on aika paljon. Mitä se tarkoittaa sitten
niihin kuntiin, joilla on talous tällä hetkellä jo
kuralla ja pohjalla suuri velka ja käyttötalousmenojen
kasvu on ollut huomattavasti suurempaa? Tämä on
kyllä tiukka paikka monille kunnille ja sitä myöten myös
monelle sadalletuhannelle ihmiselle.
Krista Kiuru /sd:
Arvoisa puhemies! On nyt syytä kerta kaikkiaan yhden
kerran vielä todeta, että hallituksen elvyttävä budjetti
ei kyllä tosiasiassa, tämä lisäbudjetti,
niin elvyttävä ole. Jos me katsomme kehysmenoja,
niin hallituksen oma panos on tuo 216 miljoonaa, mutta niin sanottu
kokonaistaloudellinen vaikutus kertaantuukin huikealla tavalla.
Näyttää siltä, että toivo
on nyt laitettu hallituksen oman pörssin sijasta vain kuntien,
yritysten ja kuluttajien vastuulle ja sen tuloksena oletetaan, että lisäarvoa
tuolle 216 miljoonalle kertyy kokonaisuudessaan aina 1,6 miljardin
verran.
Kaikessa tässä elvytyslinjassa on ollut nähtävissä se,
että hallitus on halunnut panostaa veroelvytyksiin. Tässä on
myöskin selkeästi käytetty omaa arvopolitiikkaa
välineenä. Nimittäin hallitus on valinnut
hyvin epäsosiaalisia ja ei-työllistäviä veronalennuksia
ja jo hallituskauden aluksi sovittuja niin sanottuja ei-elvyttäviä toimenpiteitä eli
poliittisia arvovalintoja mukaan. Siellä on ruuan arvonlisäveroa,
kotitalousvähennyksen laajentamista, siellä on
metsä- ja peltopalstoihin kohdistuvaa verovapautta ja kaikkea
muuta.
Tämä tarkoittaa kaiken kaikkiaan sitä,
että nyt me olemme ottamassa velkaa turhan takia tämän niin
sanotun arvovalinnan maksamiseen. Näiden menetettyjen verotulojen
kompensaatioksi me joudumme nyt ottamaan selkeästi velkaa
seuraavan kolmen vuoden aikana jopa 30 miljardia euroa, ja tämä maksu
tulee maksettavaksi tulevien vuosien kuluessa ja vielä tulevalla
hallituskaudella.
Hallitus on kuitenkin omassa ohjelmassaan todennut,
että valtiontalouden kipukynnys on se -2,5
prosenttia alijäämää. Kysynkin
nyt hallituspuolueiden kansanedustajilta: (Puhemies: 2 minuuttia!)
Kun Palkansaajat sanoo, että jo ensi vuonna, 2010, painumme
jo yli 3,5 prosenttia miinukselle, onko tämä niin
sanottu juustohöylä käytössä jo
tulevana vuonna ja oletteko hallitusohjelman mukaisesti etenemässä?
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Äskeisenkin puheenvuoron jälkeen
olen edelleen hämmentynyt. Elvyttääkö hallitus
nyt opposition mielestä liikaa vai liian vähän?
Molempi pahempi, kuulostaa siltä.
Ed. Gustafssonkin onnistui jatkamaan samalla ristiriitaisella
linjalla omassa puheenvuorossaan. Samaan aikaan kun hän
peräänkuulutti elvytystoimia kuntataloudelle,
hän arvosteli 248 miljoonan euron kelamaksun poistopakettia.
Tällä rahalla valtio elvyttää kuntataloutta,
kun se jatkossa ei kerää kelamaksua pois kunnilta,
(Ed. Gustafsson: Siitä tulee miljardin vaje pysyvästi budjettiin!)
niin kuin tähän asti on tapahtunut.
Aiemmassa keskustelussa ed. Mieto ja ed. Pulliainen toivat esiin
harmaan talouden ongelman kytkettynä tähän
taloustilanteeseen. Yksi konkreettinen asia, miten harmaa talous
tässä tilanteessa tulisi ottaa huomioon, on se,
että pikavippeihin kaivataan nyt nopeasti sääntelyä.
On selvää, että työttömyys
tulee lisääntymään ja myöskin
rahavaikeudet ja sitä myöten pikavippien houkuttelevuus
kasvaa entisestään. Jos tällaiseen velkakierteeseen
joutuu, niin kovin usein siitä on seurauksena halu hakeutua
sellaisiin töihin, mistä ei sitten joudu velkoja
eikä myöskään veroja maksamaan.
Eli yksi konkreettinen keino välttää harmaata
taloutta on säännellä pikavippejä mahdollisimman
nopealla aikataululla.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Ed. Gustafsson ja ed. Kuusisto puhuivat tästä kuntatalouden
tilanteesta, ja ed. Kuusisto puhui Tuusulan yhteisöverotuotosta.
Tänään luin lehdestä eteläsavolaisen
Joroisten kunnan yhteisöverotuoton kehittymisestä,
se oli tippunut 11 prosenttiin viimevuotisesta. Pienen kunnan 81 000 euroa
oli muuttunut 9 000 euroksi.
Kuntatalous on kauttaaltaan vaikeutumassa huolestuttavan nopeasti.
Tästä me kaikki varmaan voimme salissa olla yhtä mieltä niin
hallituksen kuin opposition puolella. Kuntien yhteisöverotuotot
ovat jo nyt alentuneet tuntuvasti, myös kunnallisveron
tuotto supistuu lähitulevaisuudessa talouden syvän
taantuman johdosta. Samanaikaisesti kuntien menot kasvavat muun
muassa työllisyyden heikkenemisen ja väestön ikääntymisen
johdosta.
Kd:n eduskuntaryhmä pitää erittäin
aiheellisena ja kannatettavana kuntaministeri Kiviniemen ja elinkeinoministeri
Pekkarisen esiin nostamaa ehdotusta kuntien yhteisövero-osuuden
tilapäisestä korottamista. Mielestämme
tämä ei kuitenkaan riitä. Kuntien valtionosuuksiin
olisi tehtävä edelleenkin korotus tässä lisätalousarviossa. Kuntien
rahoitus- ja valtionosuuksien valmistelua on myöskin kiirehdittävä,
ja hallituksen tulisi luopua hyväksymästään
periaatteesta, jonka mukaan kunnille ei uudistuksessa annettaisi
uutta rahaa, vaan pelkkä kuntatalouden sisäinen
tulo ja uudelleenjako ei pelasta kuntia ahdingolta, josta kärsivät
eniten meidän mielestämme lapsiperheet ja sairaat
ja vanhukset sekä kuntien henkilöstö.
Valtion on panostettava uudistuksessa nimenomaan uutta rahaa.
Ilman kestävää tulopohjaa ei isokaan
kunta kykene turvaamaan edes lakisääteisiä vastuita,
ja kuntien väliset erot uhkaavat jo rikkoa tällä hetkellä — perustuslakivaliokunnan
jäsenenä olen
havainnut sen — perustuslain takaamaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Täytyy onnitella hallitusta,
joka on toiminut erittäin tehokkaasti tämän
taantuman torjumisessa. Kaikkein pahinta, mitä voi sattua,
on, jos muistellaan Kalevi Sorsan hallitusta 1970-luvulla, jolloin
talous heikkenee, velka kasvaa ja saadaan aikaan valtava inflaatio
samanaikaisesti, ja semmoista historiaa ei missään
tapauksessa saa toistaa.
Jos me ajattelemme nyt hallituksen toimenpiteitä — ensin
budjetti oli elvyttävä, sitten tuli lisätalousarvio,
sitten oli budjetin täydennys, valtiovarainvaliokunnan
mietinnössä vielä lisättiin panostuksia
ja nyt jo helmikuussa päätetään
ensimmäisestä lisätalousarviosta — niin
voi sanoa, että me emme missään vaiheessa
Suomen historiassa ole näin nopeasti, näin tehokkaasti
pyrkineet elvyttämään taloutta, joten
hallitukselle kaikki kiitos tästä.
Joka tapauksessa täytyy kuitenkin sitten todeta, että jos
me katsomme näitä keinoja, millä kansainvälisesti
elvytetään, niin toimenpiteet ovat yksinkertaisia.
Rahoitusjärjestelmä pidetään
pystyssä, näin Suomessa on tehty niin kuin muissakin
maissa. Veronkevennykset, se on se ensisijainen keino. Niihin ryhdyttiin
aikaisessa vaiheessa, ja totuus on se, että suurimmat kevennykset tulevat
keskituloisille ja siellä on valtava joukko lapsiperheitä,
jotka joutuvat elämään kädestä suuhun,
jotta lapsista voidaan myöskin pitää huolta.
Näitä perheitä näissä olosuhteissa
nimenomaan ajatellaan ja mietitään. Sitten tietysti
rakentaminen ja rakentamiseen panostaminen.
Mutta se pitää muistaa, että lamassa
koskaan ei voida täysin välttää,
etteikö jotakin vahinkoja synny. Syntyy työttömyyttä,
valitettavasti. Pyritään minimoimaan se. Mutta
esimerkiksi vientiteollisuuden osalta valtion toimenpiteet ovat
suhteellisen rajoitettuja. Mutta todetaan, niin kuin Helsingin Sanomatkin
totesi, että meillä on erinomainen lomautusjärjestelmä ja
pyritään pitämään huolta
siitä, että ihmiset palaavat työelämään
ja että yritykset ottavat heidät sitten, kun suhdanteet
muuttuvat, mahdollisimman pikaisesti takaisin.
Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että velasta täytyy
muistuttaa, että nyt on tehty erittäin paljon.
Tämän jälkeen on syytä miettiä sitä,
että kun seuraaviin toimenpiteisiin ryhdytään,
silloin pitää tämä velka-ajatus
pitää mielessä. Nyt ei ole vielä mitään
hätää, kun demareitten menolisäyksiä ei
ole toteutettu. Nyt talous on suhteellisen hyvin hallinnassa, mutta
valtavia panostuksia velkaantumiseen ei enää voida
mielestäni kuitenkaan ottaa.
Mitä kuntiin tulee, täytyy todeta, että (Puhemies:
2 minuuttia!) kuntien pitää myöskin tuntea julkisyhteisönä vastuunsa
ja myöskin itse voida tehdä suhdannepolitiikkaa
eikä vaatia valtiota pelkästään
osallistumaan tämän suhdannepolitiikan toteuttamiseen.
Heli Paasio /sd:
Arvoisa puhemies! Täällä kun on aikaisemmin
jo kysytty sitä, mihin ed. Sasikin viittasi, että elvytyksen
nimiin, puhutaan näistä veronalennuksista ja kaikista
muista, niin viittaan jälleen tähän,
mihin myös hallitus on sitoutunut. Kun komission esityksessä puhutaan elvytyksestä,
siinä on kolme kriteeriä: oikea-aikaisuus, kohdennus
ja väliaikaisuus. Ja-sana tässä tarkoittaa,
että kaikkien kolmen elementin tulee olla voimassa samaan
aikaan. Näillä puheilla tarkoitetaan siis sitä,
kun viittaatte, että elvytyspakettiin kuuluu veronalennukset
ja näitä kelamaksun poistoja, mitä täällä on
puhuttu, että ne tullaan palauttamaan jossakin kohtaa,
jotta ne täyttävät nämä komission
määräämät kriteerit, mihin
myös Suomen hallitus on sitoutunut. Kysymys kuuluu, eivätkö nämä ole
niitä kriteereitä, joihin sitoudutaan, ja elvytyspakettia
käytetään niillä termeillä,
mitä täällä salissa tänään
on puhuttu, tai jos näihin sitoudutaan, niin se tarkoittaa,
että tämä hallituksen niin kutsuttu elvytyspaketti
ei täytä näitä kriteereitä.
Jompaankumpaan suuntaan, niin ristiriita tulee.
Ed. Kataja viittasi harmaaseen talouteen. Rakennusliittojen
puolelta on kuulunut sitä, että tilaajavastuulaki
saadaan täsmennettynä voimaan. Harmaa talous tulee
sitä kautta kytkettyä pois huomattavasti enemmän
kuin muuten tulee.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vastaan vielä ed.
Sasille siitä, että velalla toteutettavat tuloveronkevennykset
eivät ole talouden tehokkaimpia elvyttäjiä.
Tätä mieltä ovat kristillisdemokraatit
olleet jo koko syksyn, ja useat asiantuntijat ovat liittyneet kantoihimme
tässä asiassa. Veronkevennysten dynaaminen vaikutus,
elvyttävä vaikutus on vain arviolta näiden
selvitysten mukaan 25—30 prosenttia. Mielestämme,
jos todellisia elvytyspaketteja olisi alettu tehdä, olisi
tullut sitoa indeksisuojan ulkopuolella olevien lapsiperheiden etuudet
eli vähimmäispäivärahat, lapsilisät,
kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki kuluttajahintaindeksiin jo
nyt, tällä hetkellä. Hallitus sitoo ne
1.3.2011, mikä on sinällään
hyvä, mutta jos todellista elvytystä pienituloiseen
ja vähäväkiseen kansaan haluttaisiin
kohdistaa, niin nämä toimet olisi tullut tehdä jo
nyt. Eli siinä suhteessa en näe samalla tavalla,
mihin ed. Sasi viittasi, että veronkevennykset ovat voimakkaasti
elvyttäviä toimia. Ihmiset pelkäävät
tällä hetkellä työpaikkojensa
puolesta ja veronkevennykset eivät valitettavasti virtaa tällä hetkellä kulutukseen
vaan sukanvarteen näidenkin ihmisten kohdalla, joilla vielä tuloja
on.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Kuten todettu, lähestulkoon kaikissa
maissa käytetään myöskin verotusta
elvytyksen keinona. Otetaan Yhdysvaltain viimeisin paketti, jonka
presidentti Obama on esitellyt. Noin puolet siitä elvytyksestä on
verotuksen keventämistä, puolet, joka on varsin
merkittävä määrä.
Mitä tulee sitten verotukseen, niin sitä pitää käyttää suhdannepolitiikan
välineenä. Kuten ministeri Katainen täällä totesi,
2008 käytännössä tuloverotusta
ei kevennetty lainkaan, koska silloin oli noususuhdanteen huippu
ja silloin pitää pitää huolta
siitä, että ei vauhditeta enää sitä talouden
kasvua ja epäterveitä ilmiöitä.
Nyt 2009 ja myöskin ensi vuonna 2010 on tarkoituksenmukaista,
että pyritään auttamaan taloutta
veronkevennyksillä. Sen jälkeen, jos taas kasvu
lisääntyy, siinä tilanteessa pitää miettiä, mitä verotuksen
osalta tehdään. Tietysti pyritään välttämään
sitä, että verotusta jouduttaisiin kiristämään,
mutta nythän me olemme tilanteessa, jossa sitten ensi vuosikymmenellä,
kun työeläkemaksuja aletaan nostaa, sitä kautta
palkansaajien verotus kiristyy, jos ei sitten vastaavasti myöskin
tuloverotusta kevennetä. Se täytyy ottaa myöskin
tässä suunnittelussa kaiken kaikkiaan huomioon.
Mitä kelamaksuun tulee, niin tältä osin
hallituksen selkeä lähtökohta on se,
että kelamaksut peritään, mutta toista
kautta eli ympäristöverojen kautta. Täytyy
tässä nyt oppositiolta kysyä, että jos
vaihtoehto työvoiman verottamiselle on, että verotetaan
ympäristölle haitallisia tuotteita, niin kai tässä tilanteessa
jos koskaan on täysin selvää, että työn
verotusta pitää keventää, ja
nimenomaan se kohdistuu yrittäjiin ja auttaa siinä suhteessa,
että henkilöitä voidaan pitää työelämässä.
Ja mielestäni on ihan oikein, että yrityksiltä,
jotka käyttävät energiaa ja saastuttavia
elementtejä, otetaan sitten vastaavasti rahoitusta pois
ja tällä tavalla pidetään huolta
siitä, että tämä kohdanto verotuksessa
on oikea. Jos koskaan, niin juuri nyt on oikea aika ottaa tämän suuntainen
askel.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Suomen verotus on erittäin korkea
eurooppalaisen mittapuun mukaan, ja rakenteellisesti on välttämätöntä,
että Suomessa ennen kaikkea työn verotusta kevennetään.
Suhdannepoliittisesti on täsmälleen oikein, että silloin,
kun ollaan lamassa, taantumassa, veronkevennykset kohdennetaan tähän
aikaan. Se, millä kriteereillä komissio määrittelee
elvytyksen, ei ole varmaankaan olennaista. (Ed. Paasio: Paitsi että Suomen
kanta on sen mukainen!) — Siinä mielessä olennaista,
että vaikutus joka tapauksessa on se, että kotimainen kysyntä kasvaa,
kun lähinnä vientiteollisuuden markkinoihin me
emme voi vaikuttaa. — Tällöin kotimaisen
kysynnän lisääminen on aivan keskeinen
keino, millä tästä tilanteesta selvitään.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Jäämme tietysti odottamaan,
ed. Sasi, mitä sitten ovat nämä hallituksen
ympäristöä koskevat haittaverot, miten
ne kohdentuvat eri kansalaisryhmiin ja miten niissä esimerkiksi
otetaan kaikkein pienituloisimpien tilanne huomioon. Mutta noin lähtökohtaisesti
on varmaan tulevaisuuden suunta se, että näitä ympäristön
haittavaikutuksia pitää voida ohjata myöskin
veropolitiikalla.
Sitten on tämä toinen iso asia, joka käydyn keskustelun
aikana on tullut kyllä jo sanotuksikin, mutta en tiedä,
onko ed. Sasi ollut silloin salissa: Se, mikä nyt tässä hallituksen
veropolitiikassa on olennaista, on se, että se siirtää vastuuta, mahdollisesti
leikkauksia ja muita, kunnille. Jo nyt on aivan selvää,
että erittäin merkittävä määrä kuntia
joutunee nostamaan veroäyriä ensi vuodelle. Me
sosialidemokraatit emme pidä tätä oikeudenmukaisena
politiikkana noin tulonjaon ja verotuksen progression näkökulmasta.
Se on minusta suoraan sanoen raukkamaista, että hallitus laittaa
kunnat tekemään nämä leikkaus-
ja säästölistat, kun itse asiassa valtiolla
kuitenkin on tätä kantokykyä enemmän
kuin monilla kunnilla.
Kari Kärkkäinen /kd:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Sasille vastaan, että on
totta, että luin valtioneuvoston tiedotteen, jossa ympäristöveroja
kovasti kehuttiin ja kerrottiin, että ne koskevat lähinnä teollisuutta,
mutta tosiasia kuitenkin on, että ne erityisen voimakkaasti
koskevat kahta alinta desiiliä, joissa on pienituloisia
ihmisiä, jotka maksavat korkeampina sähkö-
ym. veroina nämä asiat. Siinä suhteessa
valtioneuvoston tiedote, jonka valtioneuvosto antoi elvytyspaketin
yhteydessä, oli hiukan harhaanjohtava.
Mitä tulee näiden veronkevennysten vaikutuksiin,
niin meidän sukupolvemme ei ehdi maksaa näitä velalla
rahoitettavia veronkevennyksiä, vaan ne lankeavat lastemme
ja lastemme lasten maksettaviksi, ja kenties he korkeammalla veroasteella
sitten maksavat näitä elvytystoimenpiteitä,
joita nyt veroelvytyksenä meille esitellään.
Keskustelu päättyi.