Tuija Brax /vihr (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsillä on lakivaliokunnan yksimielinen mietintö, niin kuin valiokunnalla on viime aikoina pääsääntöisesti tapana ollut yhdessä näitä asioita tehdä. Hallituksen alkuperäinen esitys koski siis korkeinta oikeutta, lakia siitä, ja eräitä muutoksenhakuja korkeimpaan oikeuteen.

En käy tässä poikkeuksellisessa istunnossa, jossa hyvin keskeinen osa eduskuntaa on pois, kaikkia yksityiskohtia selvittämään. Kiinnitän vain kahteen asiaan huomiota, joissa valiokunta yksimielisesti päätyi toiselle kannalle kuin hallitus. Itse asiassa aika monessa muussakin kohtaa korjasimme ja muutimme hallituksen esitystä, mutta nämä kaksi olivat ehkä sen verran merkittävämpiä — ja kerrottakoon, että ehkä ministeriön tasolta toisiin tuloksiin olivat loppuun asti tulleet — että katson asialliseksi, että ne on esiteltävä.

Valiokunnan tekemistä muutoksista tärkein koskee sitä, että tuomioistuinlaitoksessakin, mikä saattaa maallikoille olla aika hätkähdyttäväkin asia, on pätkätöitä. Sekä tuomaristossa että muualla silloin, kun laki tuomarien nimittämisestä hyvin tarkoin perustein sen antaa mahdolliseksi, voidaan nimittää myös määräaikaisiin tehtäviin.

Tässä hallitus esitti, että korkeimpaan oikeuteen voitaisiin myös erillisten säännösten nojalla jatkossa nimittää määräaikaisia esittelijöitä. Valiokunta katsoi, että tätä asiaa täytyy periaatteellisella tasolla pohtia siitä käsin, että tuomioistuinten kuitenkin pitää olla riippumattomia ja esittelijöiden määräaikaisuus, varsinkin jos se on hyvin laajaa ja varsinkin jos määräaikaisuuksia vielä tehdään lyhytaikaisiksi ja niitä ketjutetaan, saattaa vaarantaa periaatteessa tuomioistuinten riippumattomuuden. Katsoimme, että hallitus on kyllä oikeilla jäljillä siltä osin, että korkein oikeus hyvin poikkeuksellisena ennakkotapausoikeusistuimena saattaa joissakin tilanteissa tarvita poikkeuksellista asiantuntemusta juttujen laadun takia, semmoista asiantuntemusta, että ainakin aluksi saattaa näyttää, että on paikallaan, että esittelijä on määräaikainen.

Toinen tilanne, joka, aivan niin kuin hallituskin esitti, saattaisi perustella joskus määräaikaisia esittelijöitä, on virkakierron edistäminen. Hallitus perusteli asiaa jopa niin, että saattaisi olla, että virkakierron edistäminen voisi myös omalta osaltaan olla tapa, jolla saadaan uusilta aloilta, lähinnä tuomioistuimen ja syyttäjälaitoksen ulkopuolelta, tuomareita. Lakivaliokunta kuitenkin päätyi siihen, että silloin, jos on syytä tehdä tuomioistuimessa pätkävirkoja korkeimman oikeuden esittelijöiden osalta, virkakierron edistäminen kelpaa syyksi vain silloin, jos on kysymys tuomioistuimen sisäisestä ja syyttäjälaitoksen sisäisestä virkakierron edistämisestä, siitä, että ansioituneita hovioikeuksien, alioikeuksien tai muualla oikeuslaitoksen sisällä toimivia ihmisiä voidaan ottaa korkeimpaan oikeuteen tietyksi ajaksi. Saattaa olla jopa hyväkin, että he määräaikaisuuden jälkeen korkeinta oikeutta paremmin tuntevana palaavat takaisin niin sanotusti alemmille asteille, mikä sinänsä tietysti ei poista sitä, että ne niin sanotut alemmat asteetkin ovat arjen oikeudenkäytössä monesti paljon tärkeämpiä asteita, ne, joissa palvellaan suurempia joukkoja kansalaisia.

Todellakin, virkakierron edistämiskriteerin osalta muutimme lain sanamuotoa niin, että puhutaan lainkäytön monipuolisen tuntemisen edistämisestä tuomioistuimessa tai syyttäjälaitoksessa, ei käytetä virkakierto-sanaa, koska virkakierto-sana on sinänsä lainsäädännössämme hyvin vieras ja olisi ollut uusi ja vaikeasti määriteltävissä oleva termi. Korostamme myös, että nämä määräaikaisuudet voivat olla aina vain poikkeuksia, liittyä yksittäisiin, hyvin erityistä harkintaa vaativiin tilanteisiin, ja silloin, jos on kysymys siitä, että on tarpeellista ottaa muualta — ja sinänsä on hyvä edistää aivan muualla lainsäädännössä sitä, että tuomarikuntaan tulee myös asianajokunnasta, yliopistolta, oikeustieteellisestä maailmasta laajemmin — niin silloin täytyy olla asiantuntemuksen monipuolisuuden turvaamisen nimenomaan korkeimmassa oikeudessa ja nimenomaan siinä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa keskeinen syy.

Toinen muutos, jonka valiokunta päätyi tekemään hallituksen esitykseen, oli se, että hallitus aivan oikein oli korjaamassa sitä epäkohtaa, että tähän päivään asti on voinut käydä niin, että Suomessa oikeutta hakenut ihminen saakin lopullisesti oikeutta vasta kansainvälisistä ihmisoikeusinstituuteista, useimmiten Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimesta Strasbourgista. Mutta voi olla, ja usein onkin käynyt niin, että vaikka Strasbourgista tulisi myöhemmin langettava tuomio Suomen valtiolle, todetaan, että Suomen oikeusjärjestelmä on tehnyt virheen — näitä ei tapahdu usein, Suomen oikeusjärjestelmä on pääsääntöisesti erittäin hyvä — silti ei ole ollut enää mahdollisuutta purkaa sitä Strasbourgin virheelliseksi toteamaa päätöstä. Hallitus esittikin, että jatkossa voidaan ylimääräisenä muutoksenhakukeinona kuuden kuukauden sisällä käyttää sitä, että kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvonnasta vastaava lainkäyttö- tai valvontaelin on todennut oikeudenkäyntivirheen asian käsittelyssä, mutta tämän lisäksi hallitus vaati, että pitää esittää hakemuksen tueksi erittäin painavia syitä.

Valiokunta katsoi, että käytännössä tämä erittäin painavien syiden vaatiminen on toisaalta perusteetonta sen takia, että sehän viittaa siihen, että tuomioistuimen itse asiassa pitää jo tehdä aika pitkälle aineellista arviota itse jutusta, ennen kuin se voi arvioida, onko erittäin painavia syitä. Toisaalta, ottaen huomioon myös sen, että näitä päätöksiä on aika vähän ja jos kerta ne ihmisoikeusjärjestelmät, joihin Suomi on sitoutunut, ovat todenneet, että Suomi on tehnyt virheen valtiona taikka suomalaisessa järjestelmässä on tapahtunut loukkaus, niin kyllä se suomalaisen oikeusfilosofian ja -logiikan näkökulmasta silloin pääsääntöisesti an sich, sen verran painaa, että on syytä avata tämä ylimääräinen muutoksenhakukeino. Tästä ei tietenkään seuraa se, etteikö sitten tuomioistuin varsinaisessa prosessissa, kun ylimääräinen muutoksenhakukeino on käytettävissä, voi kohtuussyistä tai esimerkiksi siksi, että jo Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen määräämä vahingonkorvaus on jo tullut asianomaiselle maksetuksi, katsoa, että varsinaista jälkikäteistä syytä purkaa tai muuttaa valituksen kohteena olevaa päätöstä ei enää ole. Mutta aina niissä tilanteissa, jos kansainvälinen ihmisoikeusinstituutio, lähinnä Strasbourg, on todennut virheen tapahtuneen, hakijalla on mahdollisuus 6 kuukauden sisällä jatkossa hakea ylimääräistä muutoksenhakua.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Kompetenssini ei pienimmässäkään määrin ulotu tähän itse substanssiin, mutta yhteen asiaan se ulottuu tässä asiassa, arvoisa puhemies, ja se on se, että voisi kuvitella, että kun sellaisesta asiasta kuin korkeimmasta oikeudesta ryhdytään säätämään ja oikeusministeriöstä tämmöinen hallituksen esitys tulee, se on täydellistä lakitekstiä, se on viimeiseen saakka mietittyä, ja siitä tulee vastaus lyhimmän kaavan mukaan. Tämähän on sitä luokkaa kuin liikenne- ja viestintävaliokunnassa olivat liikenneministeriön esitykset viime vaalikaudella, joita jouduin vetämään, joissa 19 pykälää oli käsittelyssä ja 18 meni uusiksi. Tässä on miltei samaa luokkaa. No, nyt kuultiin valiokunnan puheenjohtajalta, että on tässä substanssiinkin puututtu ja harkintavaltaa käytetty, mutta onpa tässä vielä monta monta pykälää, jotka eivät olleet tässä selostuksessa esillä.

Onko se nyt niin, että kelvotonta jälkeä tulee oikeusministeriöstä? Nimittäin jos tähän vastaus on myönteinen, siitä seuraa automaattisesti kommentti: sitten me erikoisvaliokunnissa juoksemme oikeusministeriön perässä kuin lokit kalanpyyntialuksen perässä. Niin että tähän nyt semmoinen uusi esittely arvoisalta valiokunnan puheenjohtajalta: Mistä on oikein kysymys?

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kuten lakivaliokunnan puheenjohtaja esittelypuheenvuorossaan totesi, täytyy hämmästellä nimenomaan näitä niin sanottuja pätkätöitä eli määräaikaisia virkasuhteita. Sen ymmärrän tietysti, että virkakierron edistämiseksi voidaan joissakin tilanteissa määräaikaisuuksia käyttää, ja se on tietysti ihan järkevää, ja toisaalta myöskin joskus harvinaisissa tilanteissa juttujen laadun vuoksi tietysti pitää saada erikoisosaamista. Mutta siinä olen kyllä ed. Braxin kanssa samaa mieltä, että kyllä siinä saattaa tulla monenlaisia ongelmia, jos korkeimmassa oikeudessa on hyvinkin paljon määräaikaisia virkasuhteita.

Arvoisa puhemies! Sitten tämä toinen asia, johon kiinnitin huomiota, on kohta "Laillisesta tuomioistuimesta". Mielestäni valiokunta on ottanut erittäin löysän linjan siinä. Itse olisin kyllä edustamassa hieman jyrkempää linjaa sen johdosta, että silloin, kun on maanpetos- ja valtionpetosrikoksia käsittelevä oikeudenkäynti, niin jotenkin tuntuu oudolta, vaikkakin tiedän voimassa olevan lainsäädännön, että siellä ovat lautamiehet tekemässä päätöstä istuvan tuomarin kanssa tällaisista asioista. Tällaisissa erikoistapauksissa minun mielestäni kyllä pitäisi olla lainoppineita jäseniä täysi määrä siellä.

Arvoisa puhemies! Tämä on oma näkemykseni, kun olen vain mietinnön lukenut enkä kuullut asiantuntijoita, mutta tällainen mutu-tuntuma tulee heti, kun lukee tämän.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Ilokseni huomaan, että tästä syntyy keskustelua enemmänkin. Ed. Pulliaisen vaikeaan kysymykseen sanottakoon, että varmastikin oikeusministeriön virkamiehet, jos ketkä, tekevät hyvää työtä ja pääsääntöisesti parhaansa. Mutta mitä enemmän on vuosien varrella katsonut sitä valtavaa työmäärää, mitä yksittäisillä huippuvirkamiehillä on, jotka ovat hyviä lain kirjoittajia myös EU-todellisuudessa, niin kyllä minun mielestäni nyt tämän kymmenen jäsenvuoden aikana, EU-aikana, rupeaa näkymään, että ihmiset ovat vain aivan kohtuuttomien työtaakkojen edessä. Se todennäköisesti on pääsyy siihen, että joskus näissä on lapsuksia, jopa oikeusministeriön tekemisissä, mutta mitä olen aikaisemmissa tehtävissäni sekä perustuslakivaliokunnassa että suuressa valiokunnassa nähnyt liikenneministeriön töitä, niin rohkenen nyt hiukan pienellä varauksella enkä niin vakavalla rintaäänellä sanoa, että ei kuitenkaan alkuunkaan siinä määrin kuin oman käsitykseni mukaan liikenneministeriön esityksissä on viime vuosina jo pitkään ollut ja paljon.

Mutta yksi semmoinen perusasia, joka näyttää olevan nyt muotia, on, että yritetään hyvin vakavissakin asioissa säätää perusteluilla eikä pykälillä. Tähänkin lakiesitykseen itse asiassa yksi näihin pätkätöihin, määräaikaisuuksiin, liittyvä lisärajaus on semmoinen, että perusteluista käy ilmi, että näitä pätkätöitä on tarkoitus pitää äärimmäisen harvoin, ja sitten ei kuitenkaan sanota mitään niiden määrästä. Me totesimme, että jos kerran niitä on tarkoitus olla harvoin, niin on syytä kirjoittaa lakitasolle pääsääntö, että niitä saa olla korkeintaan kolme ja vain hyvin poikkeuksellisesti, laissa erikseen määrätyistä syistä saa sitten olla enemmän kuin kolme. Ne liittyvät muun muassa siihen, että jotain virkaa ei ole voitu täyttää.

Mutta sitten ed. Vistbackan esille ottamaan asiaan. Kun nyt enemmän tästä asiasta keskustellaan, niin ed. Vistbacka otti erittäin tärkeän asian esille. Tässä on siis tarkoitus jatkossa maanpetossyytteet ja valtiorikosasiat käsitellä alioikeuksissa eikä hovioikeuksissa, niin kuin nyt. Valiokunnassa oli hyvin paljon sekä asiantuntijoilla että valiokunnan jäsenilläkin ajatusta, että joissakin tilanteissa lautamiesten mukanaolo ja osittain myös joissakin tilanteissa ehkä se, että käräjäoikeus käsittelee asioita, jotka ovat kuitenkin hyvin poikkeuksellisia, voi muodostua ongelmaksi. Sen takia valiokunta päätyi ikään kuin kompromissina siihen ed. Vistbackan hyvin tiukkaan linjaan, joka valiokunnassakin kyllä moneen kertaan tuli esille, että kuitenkin pitää olla aina kahden tuomarin kokoonpano, vaikka lautamiehetkin ovat läsnä. Ymmärrän hyvin senkin ajatuksen, että lautamiehiä nimitetään kunnanvaltuustoihin tosiasiassa jossain määrin kuitenkin poliittisten jakosuhteiden perusteella, ja se tästä meidän mietinnöstämmekin käy hyvin ilmi, ja me kehotamme siihen, että tähän asiaan pitää olla semmoinen poikkeuksellisen hyvä sensitiivisyys, ettei oikeudenkäynti muodostu millään tavalla poliittiseksi. Toinen ratkaisu olisi ollut se, että näihin asioihin ei lautamiehiä päästetä lainkaan.

Vasta-argumentti tälle on lähinnä ehkä sitten toisaalta se, että ne valtionpetosjutut, mitä Suomessa nyt ylipäätänsä nykyään käsitellään, on ehkä toisaalta syytä demystifioida ja entistä avoimemmin käsitellä. Silloin ajatus siitä, että siellä on myös maallikkojärki arvioimassa asiaa, on toisaalta punnittua. Ja sitten ihan tämmöinen lakitekninen syy lopulta johti siihen, ettei ed. Vistbackan sinänsä hyvin perusteltu ajatus lopulta päätynyt valiokunnan mietinnöksi, enkä itsekään sitä sitten lopulta pitänyt parhaana mahdollisena, koska ei ole kauhean hyvää lainsäädäntötekniikkaa, jos hyvin harvinaisissa yksittäistapauksissa alamme ikään kuin pinseteillä poimia yksittäisiä juttutyyppejä, joissa on sitten syytä lähteä siihen, että poikkeuksellista tuomarikokoonpanoa pidetään. Todennäköisyys sille, että näitä juttuja kuitenkaan jatkossakaan on montaa, ei ole kovin suuri.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti myöskin ed. Vistbackan esille ottamaan asiaan, mikä on lautamiesten rooli tällaisissa tapauksissa, kun alioikeus käsittelee maanpetosta ja valtionpetosta.

Jos historiallisesti katsoo taaksepäin, niin näyttää kyllä siltä, että varsin usein myöskin syytetyn penkillä on ollut poliitikkoja. Voidaan tietenkin toisaalta taas kysyä, eikö ole hyvä, että sitten myöskin mahdollisimman moniarvoisesti on myöskin poliitikkoja miettimässä sitä, onko henkilö mahdollisesti syyllistynyt tähän ankaraan rikokseen vai ei. Voidaan sanoa tietenkin niin, että valtuustojen valitsemat lautamiehet samalla kun he tuovat tällaista tiettyä epäilyä tämän asian suhteen, toisessa kysymyksessä saattavat tuoda myöskin epäillylle oikeusturvaa hänen näkemyksiensä pohjalle riippuen siitä, mikä on näkökanta ja kuka sitten mahtaa syytettynä aina olla. Niin kuin ed. Brax täällä jo totesi, tätähän nyt toteutetaan myöskin niin, että mukana on kaksi lainopillista jäsentä, ne kaksi tuomaria mukana.

Ymmärrän myöskin ne näkemykset, kun puhutaan tuomarin riippumattomuudesta ja tasapuolisuudesta, että periaatteessa siihen täytyisi sisältyä myöskin virka ja nimenomaan vakinainen virka, että tällaiset pätkätyöt muodostavat joskus ongelmia sen suhteen, onko tuomari sitten riippumaton vai ei. Mutta, niin kuin ed. Brax täällä totesi, saamamme tiedon mukaan näitä tullaan käyttämään erittäin harvoin korkeimmassa oikeudessa ja myöskin siten, että ne luovat oikeusturvaa, koska joissakin vaikeissa asioissa on ihan paikallaan, että korkeimmassa oikeudessa on siihen juttuun erikoistuneita juristeja.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! En enää työskentele lakivaliokunnassa, koska olen siirtynyt hallintovaliokuntaan vajaa vuosi sitten, joten en tarkkaan tunne valiokunnassa käytyä keskustelua. Mutta olen hieman skeptinen sen suhteen, että käräjäoikeudella olisi kaikki se pätevyys, mitä tarvitaan näissä erityistilanteissa, jollaista esimerkiksi maanpetos saattaa edustaa. Olisi pitänyt parempana, että tämä olisi säilynyt edelleen hovioikeuksilla.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinoselle tiedoksi, että teidän hyvä hallituksenne on tämän pääsiirron takana ja se on tullut sieltä. Lakivaliokunta on vain miettinyt sitä, mitä siitä sitten seuraa ja millä parhaalla tavalla mahdollistetaan se, että juttu hoidetaan kuitenkin käräjäoikeuden puitteissa niin hyvin kuin on mahdollista. Ja täytyy muistaa, että aivan perustuslain mukaisesti, perustuslain 21§:n mukaan muun muassa tästä asiastahan voi valittaa ja on hyvin todennäköistä, että tämän kaltaisista jutuista aina valitetaankin hovioikeuteen, joten hovioikeuden asiantuntemus ja hyvin usein myös jopa korkeimman oikeuden asiantuntemus on näissä jutuissa osoittautunut kuitenkin tarpeelliseksi, jos on sinne asti menty.

Hovioikeus ensimmäisenä oikeusasteena on nykyään hyvin harvinainen. Sehän polveutuu itse asiassa siitä ajatuksesta, että aateliset pääsevät omiensa tuomittaviksi eivätkä joudu alhaisempien joukkoon. Tästä ajatuksesta lähtien on loogista, että me kaikki tasavaltalaiset aloitamme pääsääntöisesti lähes kaikki juttumme ihan sieltä käräjäoikeudesta. Käräjäoikeuksissa kyllä, jos me vain täällä eduskunnassa huolehdimme, että palkkoja maksetaan siellä jatkossa kunnolla, varmasti on myös asiantuntemusta. Jos me taas katsomme, katson taas hallituspuolueisiin ja budjettiriiheen, että palkkakehitys heikkenee ja muun muassa kielilisät ja erikoistumismahdollisuudet heikkenevät, niin sitten varmasti käy niin, että se ei ole niin tasokasta kuin olemme tottuneet ajattelemaan taikka meillä on oikeus ajatella.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! En malta olla ed. Oinoselle sanomatta, että ei tässä ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun hyvin arvovaltainen valtioneuvoston jäsen oli Helsingin käräjäoikeudessa vastaamassa tekoonsa, joka liippasi hyvin läheltä näitä vakavia asioita, kuten valtionpetos, maanpetos, virkarikos jne. Panin vaan merkille, että se käsiteltiin erinomaisen hyvin, erinomaisen taitavasti, ja myöskin tämä käräjäoikeuden päätös sai lainvoiman. Siitä ei koskaan valitettu hovioikeuteen. Tämä vaan ihan kaikkien käräjäoikeuksien puolustukseksi.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Ymmärrän kyllä valiokunnan puheenjohtajan perustelut nimenomaan tästä laillisesta tuomioistuimesta ja myöskin tietysti taas toisaalta ymmärrän sen menettelyn, mikä valiokunnassa on silloin, kun hallitus antaa yksimielisen esityksen. Sitä on hyvin vaikea lähteä radikaalisti muuttamaan, mikä tässä tilanteessa olisi tarkoittanut sitä, että sitä olisi pitänyt muuttaa niin, ettei alioikeudessa käsiteltäisi maanpetos- ja valtionpetosjuttuja.

Mutta, arvoisa puhemies, eräs asia, joka minua on yleisesti huolestuttanut nimenomaan korkeimman oikeuden osalta, on se, kun meidän järjestelmämme menee sitä kohti, että hyvin vähän juttuja saadaan vietyä korkeimpaan oikeuteen. Minä itse kyllä toivoisin, että korkein oikeus ottaisi enemmän käsiteltäväkseen niitä juttuja eli saataisiin kuitenkin tällainen ennakkoratkaisu määrättyihin asioihin ja niitä saisi olla kyllä enemmän kuin tällä hetkellä. Itse, kun en ole lakivaliokunnan jäsenenä, niin en tiedä korkeimman oikeuden työtilannetta ja muuta vastaavaa. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että hyvin vähän näitä ennakkoratkaisuja tulee, ja ainakin tuolla niin sanotun tavallisen kansan keskuudessa vieroksutaan sitä ajatusta, että meillä ei olekaan tosiasiallisesti kolmiportaista järjestelmää muutoksenhaun osalta.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Tässä tullaan tuomioistuimien resursseihin ja siihen, että korkein oikeus ei pysty missään tapauksessa merkittävästi enempää juttuja käsittelemään kuin nyt. Ja itse asiassa tässä nyt käsitteillä olevassa hallituksen esityksessä on myös semmoinen muutos, että korkein oikeus voi jatkossa niissäkin jutuissa, joissa se sinänsä antaa valitusluvan ja ottaa käsittelyyn, rajata käsittelynsä entistä selkeämmin vain oikeusongelmiin eikä esimerkiksi ollenkaan ottaa todistelua sisään. Näillä kaikilla itse asiassa pyritään juuri päinvastaiseen kuin ed. Vistbacka toivoi.

Resurssiongelmat saattavat jatkossa johtaa siihen, että meillä ei välttämättä ole entistä useammin tosiasiallisesti edes kaksiportaista valitusjärjestelmää, koska jo ensi syksynä eduskuntaan tulee esitys myös seulonnan muuttamisesta. Se on pakko myöntää, että takana on se, että hallitus ei halua kasvattaa oikeusministeriön raameja, ja niissä raameissa kun on liikuttava, löydettävä rahaa sekä vankeinhoidolle, oikeudenhoidolle, syyttäjälaitokselle, josta tällä hetkellä vuotaa huippusyyttäjiä poliiseiksi, nimismiehiksi, koska sisäministeriöala pystyy maksamaan parempaa palkkaa, ja vielä oikeustieteelliselle tutkimukselle, niin tämä nollasummapeli on toivottoman hankalaa ja johtaa muun muassa tämmöisiin tietoisiin ratkaisuihin, joissa valitusmahdollisuuksia joudutaan jatkossakin rajaamaan.

Asiantuntijakuulemisissa, se mainittakoon, tai tapaamisissa on välillä kysytty, pitäisikö perustuslakia sitten muuttaa, että oikeusturvapykälät eivät olisi niin hyviä, koska niitä ei tosiasiassa ehkä tulevaisuudessa näillä raameilla pystytä toteuttamaan.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Brax nosti aiheen esille, joka on käsitelty täällä jo myöskin hallintotuomioistuimen osalta, ja samaan resurssipulaan törmäämme myöskin korkeimman oikeuden, hovioikeuksien, käräjäoikeuksien resurssien osalta.

On tietenkin niin, että julkisuudessa korkein oikeus ei varmasti myönnä sitä, että sen perusteena, ettei se pysty ottamaan kaikkia välttämättä tärkeitäkään asioita käsiteltäväkseen, ei ole tietenkään resurssipula, vaan perusteena on se, että tämä tapaus ei ollut ennakkopäätöksen luonteinen eikä vaadi oikeudellista harkintaa. Mikäli tilanne olisi todella niin hankala kuin on väitetty, että resurssit ohjaavat sitä, otetaanko asia käsittelyyn, niin silloinhan voidaan kysyä sen perään, toimivatko Suomen perustuslaki ja siellä olevat vaateet oikeusturvan kannalta oikein. Näinhän ei voi koskaan olla.

Nyt on tietenkin hallituksella tulevan budjetin yhteydessä erittäin suuri vastuu siitä, kuinka paljon se esittää oikeusministeriön hallinnonalalle niin hallinto-oikeuksiin kuin korkeimpaan oikeuteen ja myös vankeinhoitoon niitä määrärahoja, joihin eduskunta on useampaan otteeseen jo puuttunut.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Edustajat Brax ja Salo nostivat esille erittäin tärkeän kysymyksen, nimittäin kysymyksen siitä, miksi oikeusministeriö ei ole huolehtinut edunvalvonnastaan viime aikoina budjettiriihen yhteydessä ja miksi oikeusministeriön sisältä on jouduttu löytämään toisesta kipukohdasta rahaa toiseen kipukohtaan, jotta saadaan edes yksi asia hoidettua eduskunnan toivomalla tavalla. Ilmaisen myös tässä yhteydessä saman huolen siitä, että olemme tässäkin kohdassa hyvin yksimielisesti lakivaliokunnassa olleet hyvää työtä tekemässä, mutta ongelma on se, että meidänkään hyvä tahtomme ei tule toteutumaan, ellei tämä tahti oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön välillä hivenen muutu toisenlaiseksi. Meillä on jo nyt muutamia isoja paketteja, muun muassa vankeinhoitoon iso lakipaketti sen takia jäissä, että me emme ole varmoja, uskallammeko me tuoda sitä tänne saliin ollenkaan, koska emme halua olla tekemässä lakia, josta ei taata, että se myös toteutetaan.