Raimo Vistbacka /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti lakialoitteesta 99 näiltä valtiopäiviltä.
Tämän suuntaisia lakialoitteita on vuoden 1993
jälkeen ollut muutamia, ja tämä koskee
asevelvollisten kotiuttamisrahaa, joka poistettiin vuoden 1993 alusta.
Eri tahot, muun muassa Varusmiesliitto ry, ovat pitäneet
tätä asiaa hyvinkin esillä ja tuoneet
sitä, että tämä etuus pitäisi
palauttaa, koska tämän kotiuttamisrahan avulla
voitaisiin tehokkaasti tukea varusmiespalveluksen päättävien
henkilöiden siirtymistä takaisin arkielämään,
koska usein juuri ensimmäinen kuukausi palveluksen päättymisen
jälkeen on monelle vaikeinta aikaa, kun edessä on
työ- tai opiskelupaikan hankkiminen tai oman elämän
järjestäminen muutoinkin.
Tämän taloudellisista vaikutuksista voisi
todeta sen, että se omalta osaltaan vähentäisi
sosiaalimenoja kunnissa, koska usein henkilöt joutuvat varusmiespalveluksen
päätyttyä menemään
sosiaalitoimeen etsimään jonkinlaista tukea taloudelliseen
tilanteeseen. Tässä lakialoitteessa on esitetty,
että tämä kotiuttamisraha olisi 200 euroa,
ja jos se annettaisiin kaikille, noin keskimäärin 28 000
varusmiestähän meillä vuodessa on, niin ainakin
Varusmiesliitto ry:n arvion mukaan sen kustannusvaikutus olisi valtiolle
5,6 miljoonaa euroa. Kun taas toisaalta otetaan huomioon ne pienentyvät
kuntien sosiaalimenot ja taas toisaalta kotiuttamisrahan tuoma ennalta
ehkäisevä vaikutus nuorten syrjäytymiseen,
eli pystyttäisiin sitä ehkäisemään,
niin minun mielestäni ainakaan tämä summa
siltä osin ei ole kohtuuton.
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa on viisi
pykälää, ja 5 § on voimaantulosäännös,
ja täällä annettaisiin hyvin paljon valtuuksia
siltä osin sitten tarkempien määräysten
antamiseen täytäntöönpanosta
ja soveltamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.
Arvoisa puhemies! Toivon, että jos ei nyt valiokunnassa
tätä saada lävitse, niin ainakin sillä tavoin
asia etenisi, että ministeriössä asiaan
suhtauduttaisiin vakavasti ja tuotaisiin vaikka hallituksen omana
esityksenä, koska edustajien aloitteitten osalta tilanne
tahtoo vain olla se, että hetken päästä joissakin
tilanteissa hallitus tuo oman esityksensä ja viedään
asia eteenpäin. Mutta kun tämä kuuluu
ehkä kansanedustajien oikeuksiin, taikka kuuluukin, niin
tällainenkin aloite on tehty.
Keskustelu päättyi.