Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Hovioikeuksissa esitetään otettavaksi käyttöön jatkokäsittelylupajärjestelmä. Lakiehdotuksella on takanaan pitkä ja monivaiheinen valmistelu- ja lainsäädäntöhistoria. Voidaan kuitenkin sanoa, että perustuslakivaliokunnan lausunto vuodelta 2006 on esityksen keskeisimpiä taustatekijöitä. Sanotussa hovioikeusmenettelyn uudistustarpeita käsittelevässä lausunnossaan valiokunta muun muassa totesi, että valtioneuvoston tulisi arvioida mahdollisuuksia luoda esimerkiksi muutoksenhakulupaan perustuva nykyistä seulontamenettelyä selkeämpi järjestelmä samoin kuin sitä, onko esimerkiksi seulontamenettelyä tai vastaavaa välttämätöntä soveltaa nykyiseen tapaan hovioikeuden käsiteltäviksi tuleviin kaikkiin valituksiin. Tämä on hyvin oleellista. Onko tämä todellakin välttämätöntä kaikissa valituksissa?

Valiokunta kiinnitti tältä osin huomiota myös siihen, ettei perustuslain 21 §:n 2 momentin säännös estä säätämästä vähäisiä poikkeuksia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin, kunhan tällaiset poikkeukset eivät muuta oikeusturvatakeiden asemaa pääsääntönä eivätkä vaaranna yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Näin siis perustuslakivaliokunta.

Nyt ehdotettu menettely, jatkokäsittelylupa, mahdollistaisi hovioikeuksien voimavarojen järkevän käytön niin, että muutoksenhaun kohteena olevan asian laatu perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla tavalla voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. Valitusoikeutta käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen se ei rajoittaisi, vaan kaikista tuomioista voisi edelleen valittaa. Jatkokäsittelylupa merkitsisi, että käräjäoikeuden päätöksestä tehdyn valituksen laajamittainen käsittely edellyttäisi tietyissä asioissa hovioikeuden myöntämää lupaa.

Järjestelmä olisi soveltamisalaltaan rajoitettu. Riita-asiassa tarvittaisiin jatkokäsittelylupa, jos velkaa tai muuta rahasaamista koskevan riidan häviöarvo ei ylitä 10 000:ta euroa. Häviöarvolla tarkoitetaan erotusta asianomaisen hovioikeudessa esittämän vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välillä. Jos häviöarvo on yli 10 000 euroa, lupaa ei tarvittaisi.

Rikosasiassa vastaaja, siis vastaaja, tarvitsisi jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu neljää kuukautta ankarampaan vankeusrangaistukseen. Vastaajalla raja on siis neljää kuukautta ankarampi vankeusrangaistus. Virallinen syyttäjä ja asianomistaja puolestaan tarvitsisivat luvan, jos valitus koskee rikosta, josta säädetty rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Hovioikeuden olisi myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta tai jos sen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Lupa myönnettäisiin myös, jos asian jatkokäsittely on tärkeätä lain soveltamisen kannalta muissa saman kaltaisissa asioissa tai jatkokäsittelylle on muu painava syy. Käräjäoi- keudessa esitetyn näytön uudelleenarviointia, useimmiten todistajien kuulemista, varten lupaa ei tarvitsisi myöntää, jollei käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta olisi perusteltua aihetta epäillä.

Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat, tämä on hyvin oleellinen osa tätä. Se, mitä tällä hetkellä tapahtuu hovioikeudessa, että kuunnellaan todistajia käräjäoikeudessa jo esitetyn todistuksen osalta uudelleen vuosien jälkeen, tulee merkittävästi vähenemään tämän uudistuksen myötä. Uusi menettely korvaisi seulontajärjestelmän, jota hovioikeuksissa on sovellettu vuodesta 2003 alkaen. Keskeisin järjestelmien välinen ero on, että jatkokäsittelylupajärjestelmää sovelletaan myös valituksiin, joissa käräjäoikeuden näytön arviointi on riitautettu.

Jatkokäsittelyluvan piiriin kuuluisi karkean arvion mukaan noin puolet rikostuomioita koskevista valituksista. Lupamenettely voisi saman arvion mukaan vapauttaa hovioikeuksien voimavaroja yhteensä noin 500 valitusasian verran vuodessa. Säästyvällä työllä voidaan nopeuttaa asioiden käsittelyä ja parantaa käsittelyn laatua.

Myös pääkäsittelyn toimittamista koskevia säännöksiä tarkistettaisiin. Velvollisuus toimittaa pääkäsittely määräytyisi nykyistä enemmän sen mukaan, ovatko asianomaiset sitä pyytäneet. Vaikka käräjäoikeuden arvio todistajan uskottavuudesta olisi riitautettu, todistajaa ei enää automaattisesti tarvitsisi kuulla uudelleen hovioikeudessa. Hovioikeus voisi myös nykyistä tehokkaammin rajoittaa pääkäsittelyä koskemaan vain osaa valituksen kohteena olevasta asiasta. Siis silloinkaan, kun hovioikeuden mielestä joku osa on käsiteltävä, ei enää tarvitse niiltä osin, kuin asiassa ei ole epäselvyyttä, käydä kaikkea läpi.

Arvoisa puhemies! Vielä uutta olisi se menettely, jossa asianosaiset voisivat hakea muutosta käräjäoikeuden päätöksestä suoraan korkeimmalta oikeudelta. Tällainen ennakkopäätösvalitus olisi mahdollinen esimerkiksi, jos lain soveltamista koskeva kysymys on kertautunut suuressa määrässä oikeussuhteita ja ennakkoratkaisun viipyminen pitkittäisi oikeudellista epävarmuutta. Tyypillinen esimerkki voisi olla esimerkiksi yksityisen paikoitusalueen pysäköintivirhemaksua koskeva asia. Minkä takia odottaa, että useat jutut päätyvät ensin hovioikeuteen ja että niistä viimein joku päätyy korkeimpaan oikeuteen? Nyt laki sallisi, jos eduskunta näin hyväksyy, tämän niin sanotun ohivalituksen.

Lopuksi haluaisin vielä korostaa, että tämä esitys perustuu laajapohjaisen toimikunnan tekemään ehdotukseen ja että toimikunta yksimielisesti päätyi hallituksen ehdotuksen perusratkaisuihin. Esimerkiksi vuonna 2001, kun paljon kritisoitu nykyinen seulontajärjestelmä valmisteltiin, siinä työryhmässä oli jo valmiiksi seitsemän eriävää mielipidettä, mikä näin jälkeenpäin ajatellen kertonee siitä, minkä takia järjestelmässä näytti olevan ja on osoittautunut olevan merkittävästi puutteita.

Myös ehdotuksesta saatu lausuntopalaute on ollut varsin myönteistä. Esimerkiksi ehdotus seulontamenettelyn korvaamisesta jatkokäsittely- lupajärjestelmällä sai lähes yksimielistä kannatusta, mikä tämän kaltaisissa asioissa on kyllä oikeusministeriön jutuissa sangen poikkeuksellista.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viime vuosina antanut monta langettavaa ratkaisua useasti liittyen Suomen tarpeettoman pitkiin oikeudenkäyntiprosesseihin. 2000-luvulla ihmisoikeustuomioistuin on antanut 37 kielteistä ratkaisua ja pelkästään vuonna 2009 jo 9 kappaletta. Lienemme yksimielisiä siitä, että tämä on liikaa. Yksi syy on liian pitkien oikeudenkäyntien paljon aikaa vievä muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen. Hallitus esittää muutoksenhakuun jatkokäsittelylupajärjestelmää, joka sinänsä luultavasti toisi helpotusta nykytilanteeseen. Itse en usko, että tämä yksinään riittää.

Talousrikossyyttäjä Marita Vilkko on kirjoituksessaan "Hovioikeusmenettely on tehoton" Helsingin Sanomissa 24.5.2009 tuonut esille tärkeitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen liittyviä seikkoja. Hovioikeusprosessin tehottomuus ilmenee tällä hetkellä etenkin siinä, että hovioikeuteen usein tuodaan samat todistajat kertomaan uudelleen käräjäoikeudessa jo kertaalleen kuullut asiat. Vilkko ehdottaa kirjoituksessaan siirtymistä Ruotsissa jo käytössä olevaan järjestelmään, jossa käräjäoikeuksissa esitetyt kertomukset dokumentoidaan videotallenteille. Autenttisia videotallenteita käytetään hovioikeuksissa todistelun arvioinnin perusteena.

Hallituksen esityksessä todetaan sivulla 5, että oikeudenkäynnin painopisteen tulee olla käräjäoikeuksissa. Niin ikään sivulla 5 todetaan, että muutoksenhakutuomioistuimissa tulee voida keskittyä asioihin, joihin liittyy oikeasti epäselviä tai arvionvaraisia tulkinta- ja harkintakysymyksiä, ja on parempi, mitä vähemmän kysymys on alioikeudessa käydyn oikeudenkäynnin uusimisesta varmuuden vuoksi. Olen näistä näkemyksistä täysin samaa mieltä.

Jotta nämä tavoitteet todella saavutettaisiin, tulee mielestäni aloittaa videotallenteiden kerääminen käräjäoikeuksissa, jotta niitä voidaan hovioikeuksissa pääsääntöisesti käyttää todistelun uskottavuusarvioinnin perusteena. Näin ollen ei todistajia enää tarvitsisi kutsua uudelleen hovioikeuden kuultavaksi muuten kuin erityistapauksissa. Hovioikeuden edellytykset tehdä uskottavuusarviointi paremman ja totuudenmukaisen todistelun perusteella paranisivat, mikäli arviointi perustuisi autenttisiin käräjäoikeustallenteisiin, kun käräjä- ja hovioikeudessa esitettyjen kertomuksien välillä nyt usein esiintyvää ristiriitaa ei olisi. Järjestelmä maksaisi itsensä ennen pitkää takaisin säästyneiden asianajopalkkioiden ja todistelukustannusten muodossa. Hallituksen esittämä järjestelmä rajaisi hovioikeuskäsittelyn ulkopuolelle pääosin yksinkertaiset jutut. Todistelun uudelleenvastaanottaminen on kuitenkin ongelma erityisesti laajoissa ja vaativissa tapauksissa, kuten talousrikos- ja huumejutuissa, jotka todennäköisemmin tulevat edelleen hovioikeuden käsiteltäviksi.

Näin ollen olen tullut siihen johtopäätökseen, että videotallenteiden käyttöön ottaminen todella auttaisi tehostamaan hovioikeusmenettelyämme. Olemme laatineet tätä asiaa koskevan rinnakkaisaloitteen, johon toivon lakivaliokunnan perehtyvän avoimin mielin.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Myös minä kiinnitin huomiota toukokuussa Helsingin Sanomien mielipidesivulla olleeseen talousrikossyyttäjä Marita Vilkon kirjoitukseen, jossa hän puolsi mielestäni varteenotettavin perustein sitä ajatusta, että käräjäoikeudessa todistajalausunnot talletettaisiin videoimalla ja nämä lausunnot olisivat sitten autenttisina käytettävissä hovioikeudessa eikä hovioikeudessa enää uudelleen kuukausien, mahdollisesti vuosien kuluttua kuunneltaisi näitä samoja todistajia, koska ei todellakaan voida ajatella, että heidän muistamisensa näistä tapahtumista olisi tänä aikana yleensä ainakaan parantunut.

Ed. Söderman puheenvuorossaan toi esiin näitä mielestäni perusteltuja näkökohtia ja on todellakin jättänyt lakialoitteen, jossa tämä todistajalausuntojen videotallentaminen käräjäoikeuksissa tulisi mahdolliseksi ja käytetyksi tavaksi ja niihin sitten hovioikeudessa tältä osin nojattaisiin.

Yhdyn niihin näkökohtiin, mitä ed. Söderman puheenvuorossaan esitti, ja toivon omaltakin osaltani, että lakivaliokunta harkitsisi hyvin perusteellisesti vielä tätä asiaa ja tämän tässä ed. Södermanin aloitteessa esitetyn uudistuksen toteuttamista. Toivoisin, että kun ministeri Brax ei ole tästä asiasta innostunut, hän myös vielä tätä asiaa harkitsisi ja tarvittaessa vielä perustelisi tässä eduskunnalle, miksi tämä uudistus ei olisi hänen mielestään perusteltu, (Ed. Rajamäki: Eduskunnan pitää olla isäntä!) vaikka hän on sitä koskevaan kirjalliseen kysymykseen jo vastannutkin.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Södermanin ajatus näistä videotallenteista on varmasti perusteltu, ja on syytä meidän siellä lakivaliokunnassa ottaa pohdintaan, mitä lisäarvoa se toisi näihin meidän käsittelyihimme.

Tämä laki on itse asiassa hirveän hyvä esimerkki siitä, miten lainsäädännön avulla voidaan nopeuttaa käsittelyitä ja myöskin tehostaa toimintaa. Tässä lähdetään näihin tarkasti rajattuihin riita- ja rikosasioihin toimittamaan toisenlaisia menetelmiä ja tämä pääkäsittely toimitettaisiin lähtökohtaisesti vain asianomaisen vaatimuksesta lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, ja sitten on käräjäoikeudesta suoraan hovioikeuteen mahdollisuus tehdä muutoksenhaku.

Muutama ajatus tästä jatkokäsittelyluvasta.

On pakko todeta, että on hienoa, että ministeriöstä löytyy kykyä arvioida toimintamalleja ja niiden toimivuutta ja myös hakea niihin uusia ratkaisumalleja. Joskus tehdyt päätökset vain eivät toimi; näin vain on, ettemme aina päättäjinä osu täsmälleen sinne napakymppiin. Se on ihan normaali ilmiö elävässä elämässä. Viisas päättäjä arvioi myös sitten niitä tehtyjä päätöksiä uudelleen. Nykyinen seulontamenettelyhän on ollut käytössä vuodesta 2003, ja meillä on ihan riittävästi kokemuksia sen toimivuudesta, ja sitä kohtaan on hyvin paljon kritiikkiä ollut. Tilalle on ehdotettu jatkokäsittelylupaa. Tässäkin kohden totean, että kun luki niitä lakitekstejä, on hyvä, että siellä ovat mukana olleet ne vaihtoehtoiset mallit edetä, että on pohdittu sitä, pitääkö seulontamenettelyä jatkokehittää jne. Se on hirveän hyvä meille valiokunnankin näkökulmasta, että ne löytyvät sieltä perustelutekstien kautta.

Näin päällisin puolin tarkasteltuna jatkokäsittelylupa näyttäisi olevan askel oikeaan suuntaan ja myös parantavan oikeusturvaa. Lakivaliokunnassa varmasti päästään tätä asiaa syvällisestikin läpi käymään, mutta näin äkkiseltään tämä vaikuttaa erittäin hyvältä.

On varmasti oikeusturvan kannalta hyvä, että muutoksenhakutuomioistuimessa voidaan keskittyä niihin tapauksiin, joissa on selkeästi sitä epäselvyyttä tai arvionvaraisuutta liittyen tulkinta- ja harkintakysymyksiin. Jatkokäsittelylupajärjestelmä ei myöskään rajoita muutoksenhakuoikeutta, joka mielestäni on erittäin tärkeä asia. Kaikista asioista saa edelleen valittaa, ja näin pitääkin olla. Siltä osin, että siellä on kevennetty, että ei lähdetä koko sitä tapausta avaamaan vaan avataan se tietty osa, joka on riidan alla, on mielestäni hyvin perusteltua, että näin toimitaan jatkossa.

Ennakkopäätösvalitus näyttää myös järkevältä toimintamallilta. Siinähän käräjäoikeuden tutkittavana oleva asia voidaan laittaa suoraan korkeimman oikeuden tutkittavaksi. Tämähän on hyvin poikkeustapauksissa, vain niissä, joissa meillä on laintulkintakysymys, meillä on esimerkiksi uusi laki, johon ei löydy tulkintaa. Turhaa sitä on kierrättää käräjäoikeuden kautta ja sitten hoviin, parempi on sitten sieltä korkeimman oikeuden kautta hakea se ratkaisu. Näin vältetään ne turhat valitustieportaat.

Ensisijaisena tavoitteenahan meillä tuleekin olla tässä kohdin sanoa, että ensimmäisessä tuomioasteessa pitäisi pystyä antamaan se kaikista paras tuomio, ja toivon mukaan olisi sellaisia tuomioita, joista ei tarvitsisi sitten lähteä valittamaan, ne olisivat vedenpitäviä. Muutoksenhakumenettelyllä nyt pyritään sitten takaamaan se, että meillä on oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit.

Näin kun katsoo sitten tätä tarkkarajaisuutta, jollain tavalla tuli ilmi, kun tätä tekstiä luki, että tämä on aika tarkkarajaisesti, selkeästi määritelty, missä tapauksissa nämä uudet lainkohdat toteutetaan. Samoin tuntuu, että tämä toiminta järkevöityy ja antaa toivoakseni myös mahdollisuuksia taloudellisemmalle ja fiksummalle toiminnalle.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Olin lakivaliokunnan jäsen 2002, sillä vaalikaudella, joka silloin oli kulumassa, kun käsiteltiin tämä hovioikeuksien seulontamenettely, ja muistan hyvin, kuinka paljon kritiikkiä siitä tuli. Taisipa olla niin — ei tullut tarkistettua — että ed. Aittoniemen kanssa panimme sinne vastalauseen, jossa sitten totesimme, että se menettely ei taida tulla ihan niin toimimaan kuin oli teoriassa ajateltu. Nyt tämä kertoo siitä, että muutosta kaivataan, ja sitä nyt sitten hallitus esittää.

Hovioikeudet ovat edelleen työruuhkassa, ja erityisesti ovat hovioikeuksissa toimivat ja myös muun muassa käräjäoikeuksien syyttäjät tuoneet esille sen ongelman, että tämä uudelleentodistelu hovioikeudessa on ongelmallista, kun asiat ovat pitkään olleet esillä ja oikeudenkäynnit venyvät ja tarinat, kertomukset, muuttuvat, muisti pätkii niin kuin entisellä miehellä. Siitä syntyy sitten hyvin hankalia tilanteita, eikä varmasti oikeusturva ole kovin laadukas tällaisen menettelyn jälkeen. Siksi on varmaan ihan paikallaan tämä, joka tässä hallituksen esityksessä todetaan ja josta ministerikin mainitsi. Tässä etusivulla todetaan: "Näytön arvioinnin riitauttaminen ei kuitenkaan enää automaattisesti johtaisi siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan." Tämä on varmaan ihan paikallaan oleva muutos, joka tähän asiakokonaisuuteen liittyy.

Täällä ed. Söderman nosti esille tämän Ruotsissa käytössä olevan videomenettelyn käräjäoikeudessa ja siltä pohjalta sitten asian käsittelyn hovioikeudessa. Se on varmasti asia, joka on syytä hyvin tarkkaan selvittää, siihen liittyvät kysymykset. Mielenkiintoista on kuulla ministerin kommentit tähän asiaan ja esitykseen. Taisi olla kyllä tässä ihan tuoreessa ruotsalaislehdessä siihen kritiikkiä, että se ei ole ihan niin itsestäänselvä menettelytapa kuin miltä se kaukaa katsellen taikka sivusta katsellen vaikuttaisi, mutta se, voidaanko siltä pohjalta kuitenkin edetä niin, että asia menisi parempaan malliin kuin nyt on meillä ja että esimerkiksi päästäisiin näistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jatkuvista tuomioista ylipitkien käsittelyaikojen osalta, on syytä käydä läpi.

Herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä nämä jatkokäsittelyluvan rajat, rajaukset, tämä ministerin käyttämä termi, häviöarvo — en tiedä onko se täällä, taitaa se olla täällä tekstissäkin käytetty sana, muttei nyt osu silmiin — häviöarvo 10 000 euroa ja sitten neljän kuukauden vankeusrangaistus ovat sellaisia, joita jäin miettimään. Viime aikoina ei ehkä ole ihan niin paljon ollut sitä moitetta siitä, että oikeudenkäynnit tulevat kalliiksi, kun sitä järjestelmää vähän muutettiin, mutta kuitenkin vieläkin on sitä ilmeisesti, että tavallinen ihminen ei lähde hakemaan oikeutta kovin pitkälle, vaikka olisi ehkä jonkin verran perusteitakin ja itse tuntisi ja tietäisi olevansa oikeassa, sen tähden, että kustannukset ja riski hävitä nousevat. Esimerkiksi jotakin suurta vakuutusyhtiötä vastaan tai vastaavassa tilanteessa, jolloin on vastapuolella huippuasiantuntijat, -asianajajat, siinä pelko hiipii puseroon eikä lähde hakemaan sitä oikeutta. Nyt jos 10 000 euroon pannaan tämä raja niin kuin hallitus esittää, niin saattaa olla tilanne, että tuommoinen 9 000:kin euron riita, häviöarvo koetaan niin, että se automaattisesti kuitenkin karsitaan jatkokäsittelylupaa myöntämättä, niin että se jää tappioksi. Se on tavalliselle työtä tekevälle tai eläkeläiselle tavattoman iso summa kuitenkin, vaikka ehkä tässä talossa ei sitä sillä lailla koeta. Eli tämän 10 000 euron arvon ehkä jossakin on oltava esillä, mutta tällaisen arvon kirjoittaminen tänne kyllä mietityttää hyvinkin syvästi ja aiheuttaa sen pohdinnan, toteutuuko meillä varmasti myös oikeusturva siltä osin, ettei tästä tule sellaista automaattia, että kun häviöarvo on 9 999 euroa, niin sitten ei kannata lähteä siitä oikeutta käymään. Tuo vankeuskysymys on tietysti sitten toinen raja, sitä nyt en osaa arvioida ihan samalla tavalla.

Minulle joku esitti myös näihin käräjäoikeuden harjoittelijoihin ja notaareihin liittyvän ongelman tämän asian yhteydessä, mutta ihan tarkkaan en nyt ymmärtänyt, mitä se ongelma tarkoittaa, liittyy varmaan tähän jatkokäsittelyluvan myöntämismenettelyyn. Tältä osin siinä itse menettelyssä täytyy tietysti katsoa, että se kuitenkin tapahtuu vakavasti, syvällisesti, tarkan harkinnan pohjalta varsinkin silloin, kun se lupa hylätään. Sen käsittelylle on tietysti täällä nämä edellytykset, mutta toivottavasti tästä saadaan parempi malli kuin on nyt tämä seulontamenet-tely.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia ed. Lauslahdelle ja ed. Kankaanniemelle tästä hallituksen käsillä olevan esittelyn ansiokkaasta kommentoinnista ja jatkoajatusten esittelystä.

Ed. Kankaanniemelle semmoinen huono uutinen, että kyllä kuluriski on yhä merkittävä. Itse asiassa tänä kesänä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen uusin selvitys kertoi karua kieltään, että ihan keskiluokassakin on vakavia pohdintoja. Monet jättävät oikeuden käymättä silloinkin, kun kokevat, että olisi oikeudenkäynnin paikka. Erityisen vakavia nämä kuluriskipelot ovat muun muassa hometaloasioissa. Niinpä nyt asianajajakunta ja tuomioistuimetkin — nykyään tuomioistuimetkin — voivat esittää sovittelua niin, että tuomari johtaa sovittelua, yrittävät näissä tilanteissa ainakin ohjata sovitteluun, niin että niitä riitoja saataisiin kuitenkin mahdollisimman oikeudenmukaisesti käsiteltyä.

Mutta sitten itse näihin asioihin ja ed. Kankaanniemen huoliin. Silloin jos on alle sen 10 000:n, niin on kuitenkin kysymys siitä, että aina kolme hovioikeuden tuomaria käsittelee ja heidän täytyy olla yksimielisiä. En usko, että semmoista automaatiota tulee, ettei silloin, jos siellä onkin oikea ongelma, asiaa käsiteltäisi. Kyllä silloin riittää, kun yksikin näistä tuomareista on sitä mieltä, että asia pitää käsitellä. Mutta se on tietysti yksi asia, jota me seuraamme tämän lain toteutumisessa, jos eduskunta tämän hyväksyy, ettei näistä rajoista tule automaatteja. On vaan se raja, minkä jälkeen pitää harkita jatkokäsittelylupaa, ei tietenkään raja, joka automaattisesti sanoo, että ei hovioikeus käsittele.

Muutamiin muihin täällä esille tulleisiin seikkoihin, sitten ed. Södermanin mielenkiintoiselta kuulostavaan lakialoitteeseen, jonka myös ed. Zyskowicz ilmoitti allekirjoittaneensa. Ensin ed. Zyskowiczille semmoista lukuharjoitusta: Kun olen vastannut kirjalliseen kysymykseen, niin viimeinen kappale nimenomaan kertoo, että tämä on harkittava ja seurattavissa oleva asia. Se ei ole vain asia, joka tämän pitkällisen, nyt yksimielisen valmistelun yhteydessä tähän pääasiaan eli jatkokäsittelylupaesitykseen kerkeäisi millään tavalla. Ilmoitan, että jos nämä ehdotukset eivät riitä — ja muistakin syistä — me seuraamme Ruotsin mallia. Ruotsin malli on nyt vasta toteutunut, vasta vuoden 2008 alusta, vaikka Ruotsin eduskunta hyväksyi sen jo 2005, ja tämä viive johtui siitä, että ruotsalaiset huomasivatkin, että hups, maksaa aika paljon ja kestää todella paljon saada joka käräjäsaliin — joka käräjäsaliin — videolaitteet ja kouluttaa väki joka käräjäsalissa käyttämään videoita. Laki hyväksyttiin 2005, tuli voimaan vasta 2008, ja siitä on vasta hyvin vähän Ruotsissa kokemuksia. Sen takia olen vastannut tässä kirjallisessa kysymyksessä, että me seuraamme sitä Ruotsin tilannetta ja jos se osoittautuu hyväksi tai jos muuten tämä uudistus, jota me nyt esitämme, ei ole riittävä, niin tässä ollaan ihan avoimin mielin tämän asian kanssa. Tämä tulkoon nyt todetuksi.

Mitään sellaista en ole sanonut, että suhtaudun tähän kriittisesti. Mutta kun eduskuntakin on moneen kertaan huomauttanut paremmasta säätelystä, niin edes siedettävän säätelyn tasoa ei toki saavuteta sillä, että luetaan yksi yleisönosastokirjoitus lehdestä ja todetaan, että tässä tämä nyt on. Kyllä näitä asioita, varsinkin näin vakavia asioita, valmistellaan pitkällä tähtäimellä.

Ruotsin mallista kerrottakoon vielä se, että siinä siis videoidaan kaikki ja sen jälkeen mennään hovioikeuteen huomattavasti useammin kuin nyt esitetään Suomessa mentäväksi. Ruotsissa mennään hovioikeuteen todella suurilla prosenteilla, paljon suuremmilla kuin mitä me nyt esittelemme, ja kaikki asianosaiset kutsutaan paikalle, kaikki asianosaiset siis uudelleen tulevat paikalle ja katsovat yhdessä videolta käräjäoikeuden käsittelyn. Sen jälkeen vielä pohditaan, antavatko videot aihetta vielä kuulla lisää. En ole aivan varma, että tämäkään on nyt se ratkaisu, jolla hovioikeuden resurssipulaa ja varsinkaan sitä ongelmaa poistetaan, ettei asianomaisten tarvitse turhaan vuosien jälkeen vielä käräjäoikeuden jälkeen tulla hovioikeuteen. Mutta kuten sanottu, kun meillä nyt on kuitenkin joka käräjäoikeudessa jo yksi videointilaite, mikä on jo suuri saavutus, niin siihen, että me pidemmän päälle lisäämme videoiden käyttöä, me suhtaudumme erittäin myönteisesti.

Ettei jää väärinkäsityksiä, niin Suomessa käräjäoikeuskäsittelyn aikana tehtyjä tallenteita voidaan hyödyntää vertailuaineistona sekä sen tarkistamiseksi, mitä käräjäoikeudessa on tapahtunut. Lisäksi käräjäoikeudessa kuultua henkilöä, jonka kertomuksen uskottavuus voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan, voidaan kuulla todistelutarkoituksessa hovioikeuden pääkäsittelyssä myös puhelinta taikka muuta siihen soveltuvaa äänen- tai kuvanvälitysmenetelmää käyttäen. Meillä on jo metodeita, joissa hovioikeus pystyy joustavasti näitä käyttämään. Me vakavasti mietimme ja tutkimme näiden kaikkien uusien tekniikoiden lisäkäyttöä, videoiden lisäkäyttöä.

Mutta on myös päivänselvää, että kysymys on valtavasta taloudellisesta satsauksesta, jossa sitten eduskunta varmastikin osoittaa merkittävän määrän lisää rahaa, että kaikkiin käräjäsaleihin saataisiin videolaite. Siinäkin tilanteessa toivon vakavasti, että mietitään muuta mallia kuin tätä Ruotsin mallia, jossa kaikki kutsutaan sitten katsomaan videoita ensin paikalle. Mutta oikeusministeriö on tässä ed. Södermanin esityksen ajatukselle videoiden lisäkäytöstä hyvin avoin, ja pidämme sitä sangen tärkeänä asiana selvittää jatkossa.

Mutta nyt meillä on virstanpylväs, jota olemme odottaneet pitkään, merkittävä uudistus siinä, että hovioikeuksissa jatkossa käsitellään vakavampia asioita ja siinä laajuudessa kuin katsotaan tarpeelliseksi, silloinkin kun on varsinainen istunto, sitä voidaan rajata ja näin saada resursseja parempaan käyttöön. Toivoisin, että tämä pääasia saisi nyt sen huomion, mitä tarvitaan, ja että eduskunta mahdollisesti myös viitoittaa tätä videoasiaa tästä eteenpäin. Mutta en usko, että tässä vaiheessa on mitenkään hyvän lainsäädännön periaatteiden mukaista sivusta tuoda, kopioida Ruotsin malli, jossa mielestäni on kyllä vielä vähän pohdittavaa ja jonka osalta, aivan niin kuin ed. Kankaanniemi sanoi, käydään Ruotsissa jo hyvin kriittistä keskustelua. Mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei ed. Söderman olisi oikealla asialla siinä, että tätä asiaa ei saa unohtaa ja että sitä seurataan. Itse asiassa Helsingin hovioikeuden tietyt jäsenet seuraavat Ruotsin mallia hyvin aktiivisesti ja raportoivat siitä oikeusministeriölle.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tarkoitus, jota tämä lakialoite tukisi, koko ajatushan on se, että kaikki jutut pyrittäisiin ratkaisemaan kunnolla ensimmäisessä käsittelyssä ja sen jälkeen hovioikeudessa ja mahdollisesti korkeimmassa olisi enemmän kysymys siitä, että tarkistettaisiin, että kaikki käy oikein. Näin päästäisiin pois siis siitä järjestelmästä, missä asianajajat lähtevät siitä, että kokeillaan nyt ensin vähän alioikeudessa ja sitten kokeillaan uudestaan hovioikeudessa, mikä on siis kallis ja raskas menettely.

Tämä hallituksen esitys mahdollistaa kaikki nämä hyvät asiat, jotka ministeri Brax esittää. Monessa muussa uudistuksessahan on käynyt niin, että niitä ei suinkaan käytetä hyväksi siinä laajuudessa kuin se olisi mahdollista. Esimerkiksi kun siviilijutuissa tuli mahdollisuus pyrkiä sovintoon ja minä olin silloin oikeusasiamies ja kävin tarkastusmatkoilla — usein olin seuraamassa tätä alkuprosessia — ja katsoin, millä tavalla sovintoon pyrittiin, niin ainakin silloin se prosessi käytiin pääsääntöisesti samassa salissa ja tuli ikään kuin kaksi prosessia, tuomareilla ei ollut intoa eikä ammattitaitoa pyrkiä sovintoon. Mutta tietysti hyvällä koulutuksella voidaan saada aikaan se, että hallituksen esityksen mahdollisuuksia käytetään täysimääräisesti, ja se olisi hyvä.

Sitten kysymys todistajien kuulemisesta toisen kerran, mihin siis hallitus ei pyri, hallitushan haluaa sitä vähentää. Toisen kerran kuulemisessa on huomattavia riskejä. Ensimmäinen riski on se, ettei todistaja muista enää kunnolla sitä tapahtunutta. Minä olen kerran ollut todistajana, ja minä en muistanut edes ensimmäisellä kerralla kunnolla sitä asiaa. Siinä on hyvin mahdollista, että se toinen kertomus poikkeaa ensimmäisestä.

Toinen mahdollisuus on tietysti se, että todistajaa on puhuteltu. Esimerkiksi huumejutuissahan on usein niin, että ensimmäisessä asteessa huumesyytetyt tulevat suoraan poliisivankilasta tai tutkintavankeudesta, joten heillä ei ole mahdollisuutta puhutella todistajaa, mutta sitten kun ollaan hovioikeudessa, niin tämmöinen mahdollisuus on jo avautunut. Se voi vaikuttaa siihen, että todistaja yllättäen ei muista yhtään mitään tai muistaa hyvin täsmällisesti uusia asioita.

Kolmas ongelma on sitten se, että todistajaa ei löydetä ollenkaan. Siinä tapauksessa voi jo nytkin, niin kuin ministeri sanoi, tämän esityksen pohjalta, katsoa ne nauhat.

Sitten pitää muistaa, miten tämä todistajaan, tavalliseen ihmiseen, vaikuttaa. On jo suuri rasitus käydä kerran oikeudessa, odottamassa. Se on monessa suhteessa aika ikävä kokemus. Ja jos joudutaan vielä toisen kerran käymään, niin siitä on todistajalle seurauksena paitsi tämä mielipaha myös kustannuksia. Siihen ei kannattaisi pyrkiä, että todistajia vaivattaisiin moneen kertaan kertomaan sama asia.

Sitten Ruotsista: Ruotsissahan on todella, niin kuin kaikista uudistuksista, käyty tästä varsin räväkkää keskustelua. Tässä Dagens Nyheterin jutussa, johon ilmeisesti täällä jo viitattiin, otsikko on "Hovrätten sover — under tiden rullar videofilmerna", ja siinä siis kuvataan sitä, että näiden videoiden katsominen on hyvin tylsää puuhaa: asianajajat kirjoittavat muita juttuja, ja syyttäjät ovat työhuoneissaan, ja hovioikeudenneuvokset joutuvat näitä juttuja kirjoittamaan. Se on tietysti vain yksi hovioikeudenneuvos, joka tästä puhuu, mutta nythän kuitenkin pitäisi lähteä siitä, että eivät nämä ihmiset ole hovioikeutta varten vaan oikeus on kansalaisia varten. Jos saa sen saman tiedon vaivaamatta todistajaa uudestaan, niin ehdottomasti siihen pitäisi pyrkiä.

Sitten ovat nämä ihmisoikeusjutut. Kun täällä puhutaan myös siitä, että ei voida tehdä kysymyksiä hovioikeudessa, niin sekä hallituksen esitys että tämä aloitehan lähtevät siitä, että jos hovioikeus todella haluaa kuulla jotain todistajaa uudestaan ja siihen on perusteltua syytä, niin sellainen kuuleminen tietysti varataan.

Ministeri Brax sanoi, että siitä tulee hirveän huonoa lainsäädäntöä, jos lainsäädäntö lähtee yleisönosastokirjoituksesta. Meillä edustajillahan on tietysti oikeus lukea yleisönosastokirjoituksia. Minulla on nyt mennyt koko kesä tämän onnettoman aloitteen tekemiseen — sen allekirjoittajina ovat ed. Zyskowicz ja ed. Kimmo Sasi, niin ettei se nyt ihan heikointa juridista ainesta tässä salissa ole. Minä en suinkaan usko, että tätä ei voida tarkistaa ja parantaa, jos siihen mennään, mutta siinä minä olen ministerin kanssa eri mieltä, kun hän uskoo, että aikaa on loputtomasti, kuinka paljon tahansa. Tämä tilanne, jossa Suomi saa ihmisoikeustuomioistuimesta koko ajan tuomioita, kyllä minusta vaatisi nyt kaikilta niiltä, jotka asiaan vaikuttavat, sitä, että ponnisteltaisiin kaikin tavoin sen eteen, että nämä prosessit tapahtuisivat mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman oikeudenmukaisesti, jotta tästä hyvin kiusallisesta tilanteesta päästäisiin. Tämä on nyt sitten meidän kontribuutiomme tähän. Valitan, jos tämä yleisönosastokirjoituksen lukeminen jollain tavalla alentaa tämän aloitteen arvoa.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Ed. Söderman joko kuuli sanomani väärin tai sitten sanoin sen väärin. Ei tietenkään ole mitään vikaa siinä, että yleisönosastokirjoituksesta lähtee vaikka kuinka suuri poliittinen muutos esille. Mutta niin ei voi olla, että lain valmistelu lähtisi liikkeelle siitä, että on yksi kirjoitus, ja sen jälkeen ei näin suuressa asiassa kuin prosessioikeudellisessa asiassa käytäisi normaalia lainvalmisteluprosessia, jossa asiantuntijoita kuullaan, jossa perehdytään ja jossa — niin kuin ed. Söderman hyvin tietää, kirjoituksessa oli myös joitakin virheitä — virheitä korjataan. Vasta sen jälkeen, kun on selvitetty ja tutkittu, asia tuodaan esille. Tähän nimenomaan oikeusministeriö valmistautuu.

Ed. Söderman myös sanoi, että luulen, että on loputtomasti aikaa. Uskon, että hän tietää, kuinka paljon tällä rintamalla käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien käsittelyyn nyt satsataan, kuinka paljon prosesseja muutetaan, kuinka jättimäinen käräjäoikeusuudistus astuu voimaan ensi vuoden alussa ja kuinka monta muuta asiaa on tehty, jotta tästä häpeästä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edessä päästään pois, joten on kyllä kohtuutonta väittää, että luulisin, että meillä on loputtomasti aikaa. Tällä vaalikaudella tähän asiaan on tehty enemmän uudistuksia kuin aikoihin ja tullaan tekemään vielä monta. Teillä on käsissänne nyt aivan keskeinen osa sitä prosessia, jolla Suomi saadaan pois siitä joukosta maita, jotka saavat 6 artiklan loukkaamisesta tuomioita Strasbourgissa.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aivan alkuun haluan sanoa, että mielestäni hallituksen esitys on hyvä. Se on merkittävä uudistus, mitä nyt esitetään, ja se kohdentaa mielekkäällä tavalla oikeuslaitoksen resursseja, uudella tavalla, ja nopeuttaa prosesseja. Eli pidän esitystä hyvänä.

Myös ministeri Braxin antamat vastaukset tähän kuva- ja äänitallennekysymykseen olivat mielestäni suhteellisen hyviä. Ehkä hyvään lopputulokseen päästään juuri siten, että lakivaliokunta tämän asian yhteydessä harkitsee ja arvioi, onko tässä yhteydessä tehtävissä tähän kuva- ja äänitallentamiseen liittyvä sen kaltainen uudistus, mitä ed. Söderman ja allekirjoittanutkin ovat peränneet, vai onko tarkoituksenmukaista tässä vaiheessa asiaan paneutua mutta varsinainen uudistus jättää tehtäväksi erillisessä seuraavassa vaiheessa.

Sanomattakin on selvää, että jos ja ehkä kun tällaista uudistusta Suomessa valmistellaan ja tällaista käytäntöä Suomessa käytäntöön otetaan, niin totta kai on hyvä ottaa opiksi myös niistä mahdollisista huonoista kokemuksista tai huonoista ratkaisuista, mitä tämän asian tiimoilla on muissa maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, tehty.