Täysistunnon pöytäkirja 72/2009 vp

PTK 72/2009 vp

72. TIISTAINA 8. SYYSKUUTA 2009 kello 14.03

Tarkistettu versio 2.0

8) Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 §:n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

 

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Näen, että olen kovin yksinäinen tässä puhujalistalla tällä hetkellä. Varmaan sivistyksen ihmisiä tuo gaalailta voi pikkuisen täältä verottaa.

Mutta tärkeä aihe on tämäkin. Jos tarkoituksena on todella säätää laki siitä, että ammatilliseen koulutukseen hakeutumisen edistämiseksi ja opiskeluvalmiuksien vahvistamiseksi järjestettävästä ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavasta ja valmistavasta koulutuksesta annettaisiin uusia määräyksiä ja tarkennuksia, asia on todella tärkeä. Todellakin 16-vuotias nuori hyvin harvoin tietää, mikä on tulevaisuuden oma ammatti tai mitä hän haluaa opiskella. Siksi on tärkeää, että siinä vaiheessa, kun perusopetus päättyy, häntä tuetaan riittävillä toimenpiteillä.

Jossakin vaiheessa meillä perustettiin niin sanottuja kymppiluokkia ja niistä saatiin myös hyviä kokemuksia. Siinä moni nuori sai rauhassa pohtia omia valintojaan ja myös parantaa arvosanojaan. Vaikka nyt käsitellään ammatilliseen koulutukseen valmistavia opintoja, mielestäni olisi hyvä tässä yhteydessä pohtia ihan yleisesti perusopintonsa päättävien valmentamista. Olen itse pohtinut koko koulutusjärjestelmäämme, tulisiko jo alakoulun jälkeen vietettäviä kouluvuosia nimetä heti valmentaviksi opinnoiksi ja kehittää opetussuunnitelmia sen mukaisesti enemmänkin ohjaaviksi. Ehkä ratkaisu ei ole opinto-ohjauksen lisääminen ja sen vaatiminen vaan sen ajoittaminen oikein.

Arvoisa puhemies! Samoin olen miettinyt, onko näitä valmistavia opintoja harjoitettava eri koulutusasteilla vai tulisiko niitä keskittää. Onko siis oikein, että meillä järjestetään eri koulutusasteille omat valmistavat opinnot, ja tarkoitan tässä nimenomaan perusopintojen päättämisvaihetta? Eikö opintojen tulisi olla niin valmistavia, valmentavia, että siitä olisi hyvä jatkaa toiselle asteelle, niin lukioon kuin ammatilliseen koulutukseen? Ymmärrän, että ammatillinen koulutus elää nyt tällä hetkellä kulta-aikaansa, enkä missään nimessä halua väheksyä sen merkitystä. Yritän ehkä tässä vaan tällä pohdinnalla löytää jotakin järkevyyttä tähän koulutuskentän kokonaisuuteen. Meillä on jo yhtenäinen perusopetus; eikö sitä tavallaan voisi jatkaa ja jalostaa valmentavalla loppujaksolla, josta voisi ohjautua toisen asteen eri opintoihin?

Arvoisa puhemies! Kaikissa esityksissä on hyvät ja huonot puolensa. Tästä hallituksen esityksestä etsin jälleen rahoituksen osuutta. Se ikävä asia tästäkin löytyy harmittavasti, että todetaan, että tämä ei lisää ammatillisen koulutuksen kokonaiskustannuksia, ja vielä todetaan, että tämä kustannusmäärä on siellä opiskelijakertoimissa mukana. Mutta onko tässä otettu huomioon kaikki nämä kustannukset, ja onko tämä riittävä, ja eihän tämä vain syö pois tästä muusta opetuksesta, se on minun huolen aiheeni. Myös kysyn, miten opettajankoulutusta ajatellaan näitten valmentavien opintojen osalta. Onko määräraha kaikkinensa siihen riittävä? Opettajien koulutusta varmasti myös tarvitaan, jos näitä valmentavia ryhmiä halutaan perustaa.

Keskustelu päättyi.