Hannes Manninen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on käsitellyt euromaiden ja Euroopan rahoitusvakausvälineen muodostaman rahoitusyhtiön välillä laaditun puitesopimuksen. Sopimus sisältää yhtiön varainhankintaa, sen myöntämää lainoitusta, lainaa hakeneen maan sopeutusohjelmaa ym. päätöksentekoa koskevat menettelytapaohjeet. Sopimus on samalla myös euromaiden välinen Euroopan rahoitusvakausvälinettä koskeva osakassopimus.

Puitesopimuksen taustalla on Ecofin-neuvoston 9. ja 10.5.2010 pitämässään kokouksessa sopima laaja, yhteensä 750 miljardin euron suuruinen Euroopan talouden vakauttamispaketti. Se rakentuu Euroopan rahoituksen vakautusmekanismista, 60 miljardia euroa, sekä nyt kyseessä olevasta Euroopan rahoitusvakausvälineestä, jonka varainhankintaa euromaat ovat sitoutuneet takaamaan 440 miljardiin euroon saakka, ja näistä ensisijainen on Euroopan rahoituksen vakausmekanismi. Lisäksi molempien rinnalla käytetään Imf:n rahoitusta, jonka suuruus on 250 miljoonaa euroa.

Hallitus on jo antanut eduskunnalle erillisen esityksen Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista — hallituksen esitys 71/2010 — joka on jo hyväksytty ensimmäisessä käsittelyssä täällä täysistunnossa. Suomen takausvastuu on lakiehdotuksen mukaan enintään 7,9 miljardia euroa, joka vastaa Suomen osuutta Euroopan keskuspankilta merkitystä pääomaosuudesta. Valtiovarainvaliokunta piti mietinnössään takausten hyväksymistä välttämättömänä, sillä valtiontakaukset ovat kiinteä osa euroalueen rahoitusvakauden turvaamiseen tähtäävästä toimenpidekokonaisuudesta.

Arvoisa puhemies! On tärkeää tässä yhteydessä korostaa, että ydinasia eli enintään 7,9 miljardin euron takausvaltuudet hallitukselle on jo sisällöltään hyväksytty tässä salissa lain muodossa. Nyt käsiteltävässä puitesopimuksessa on kysymys ennen kaikkea päätöksenteosta ja käytännön menettelytapaohjeista takausten ja lainajärjestelyjen toteuttamisessa ja vastuiden jakami-sessa. Puitesopimus onkin edellytys rahoitusyhtiön toiminnan käynnistämiselle. Valiokunta pitää sen vuoksi myös puitesopimuksen hyväksymistä välttämättömänä ja puoltaa siksi hallituksen esityksen hyväksymistä.

Puitesopimuksen keskeinen lähtökohta on se, että lainaa hakeva maa joutuu käynnistämään tarkoin sovitut toimet julkisen taloutensa tasapainottamiseksi. Sopimuksen mukaan komissio laatii ensin yhdessä Euroopan keskuspankin ja Imf:n kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan lainaa hakevan valtion kanssa. Muiden euroalueiden jäsenvaltioiden on hyväksyttävä yhteisymmärryspöytäkirja, minkä jälkeen komissio tekee yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa markkinatilannearvioon perustuvan ehdotuksen lainaohjelman keskeisistä ehdoista.

Ennen lainaohjelman mukaisen lainan maksamista komissio esittää yhdessä Euroopan keskuspankin kanssa vielä kertomuksen, jossa tarkastellaan sitä, miten kyseinen lainansaaja noudattaa yhteisymmärryspöytäkirjassa ja siihen mahdollisesti liittyvässä neuvoston päätöksessä asetettuja ehtoja. Takaajat arvioivat ohjelman noudattamista ja päättävät yksimielisesti, sallivatko ne kyseisen lainan maksamisen. Jos takaajat katsovat yksimielisesti, että lainansaaja on noudattanut lainaohjelman ehtoja, ja ovat tyytyväisiä yhteisymmärryspöytäkirjan ehtojen noudattamiseen, rahoitusyhtiötä pyydetään tekemään ehdotus yksityiskohtaisiksi lainaehdoiksi. Jos ehdotus hyväk-sytään, yhtiö vahvistaa lainan ehdot ja ryhtyy myös toimenpiteisiin varainhankintavälineiden liikkeelle laskemiseksi tai niissä osallisena olemiseksi.

Takaukset ja lainat ovat siis monen korkean yksimielisyyskynnyksen takana. Yhtiöllä on hallitus, jossa jokaisella euroalueen valtiolla on yksi jäsen. Yhtiön päätöksenteossa korostuu yksimielisyyden vaatimus, sillä kaikki takaajien vastuisiin vaikuttavat ja yhtiötä koskevat keskeiset päätökset tehdään yksimielisesti euroalueeseen kuuluvien valtioiden kesken. Järjestelyssä on varauduttu myös siihen, että huonossa taloudellisessa tilanteessa oleva Kreikka ei osallistu ohjelmaan eikä myöskään se valtio, joka pyytää lainaa tai saa taloudellista tukea vastaavasta ohjelmasta. Tästäkään huolimatta yksittäisen takaajavaltion takausvastuu ei nouse korkeammaksi kuin puitesopimuksessa sovittu enimmäismäärä, joka on Suomen osalta 7,9 miljardia euroa.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan saaman selvityksen mukaan useimmissa euromaissa puitesopimusta ei saateta parlamentin käsiteltäväksi vaan sen katsotaan olevan osa sopimuksen täytäntöönpanoa ja siitä voidaan päättää hallinnollisella päätöksellä. Suomessa eduskunta on budjettivaltansa vuoksi kytketty asian käsittelyyn erittäin tiiviisti, sillä toisin kuin muissa maissa valtioneuvoston on ennen valtiontakuiden myöntämistä annettava eduskunnalle tiedonanto asiasta täällä jo sisällöltään hyväksytyn valtiontakuita koskevan lakiehdotuksen 3 §:n mukaisesti. Koska tiedonanto on annettava jokaisen takausjärjestelyn yhteydessä erikseen, voi se käytännössä merkitä sitä, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle myös istuntokauden ulkopuolella, ja jos siis Euroopan rahoitusvakausväline otetaan käyttöön, sitä vartenhan päätökset on tietysti tehty, niin on varauduttava tarvittaessa istuntoihin myös kesä- tai joulutaukojen aikana.

Arvoisa puhemies! Valiokunta pitää puitesopimuksen hyväksymistä välttämättömänä erityisrahoitusyhtiön toiminnan käynnistämiseksi. Vakautuspaketin uskottavuuden ja rahoitusmarkkinoiden vakauttamisen edistämiseksi on myös tärkeää, että yhtiön perustamiseen ja sen toiminnan käynnistämiseen liittyvät toimet suoritetaan mahdollisimman nopeasti, jotta yhtiö on toimintakykyinen ja tarvittaessa valmis konkreettiseen päätöksentekoon.

Puitesopimus varmistaa osaltaan sen, että mahdollista takauspäätöstä sekä yhtiön varainhankintaa edeltää monivaiheinen ja tarkkaan säännelty prosessi, jossa vaaditaan takaajamaiden yksimielisyyttä. Mikäli rahoitusta joudutaan hakemaan rahoitusyhtiöltä, on päätöksenteon keskeisenä lähtökohtana, että rahoitus sidotaan todella tiukan ehdollisen talouden sopeuttamisohjelman noudattamiseen, kuten Kreikan lainan osalta hyvin tunnemme ja tiedämme.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee takaukseen liittyviin riskeihin, niin huolimatta näistä tarkoista menettelytavoista valiokunta viittaa varsinaista takausta koskevaan hallituksen esitykseen ja siitä antamaansa mietintöön, jossa se on arvioinut takaukseen liittyvät riskit vähäisiksi. Kuten valiokunta jo tuolloin totesi, takaukseen liittyy kuitenkin aina riski takausvastuiden realisoitumisesta. Euromaiden talouksien vakauttamiseen liittyvät Suomen vastuut ovat Kreikan valtiolle myönnetty laina mukaan lukien jo lähes 10 miljardia euroa. Näiden vastuiden konkretisoituminen heikentäisi luonnollisesti tuntuvasti Suomen julkisen talouden kestävyyttä.

Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat kuitenkin olleet edelleen yksimielisiä siitä, että julkisia talouksia uhkaavat riskit olisivat huomattavasti suurempia, mikäli talouden vakauttamispakettia ei olisi saatu aikaiseksi. Jos nopeita päätöksiä ei olisi tehty, vaarana oli Kreikasta alkaneen finanssikriisin laajeneminen Euroopan tai pahimmillaan maailmanlaajuiseksi kriisiksi. Tä-mä olisi väistämättä pysäyttänyt jo hienoisesti liikkeelle lähteneen talouskasvun. Uuden finanssikriisin seuraukset olisivat kuitenkin huomattavasti aiempaa vakavampia, sillä useimmilla mailla ei ole enää mahdollisuuksia mittaviin taloutta elvyttäviin toimiin.

Arvoisa puhemies! Ecofin-neuvoston toukokuun alussa tekemien päätösten täytäntöönpano on edennyt nopeasti, ja myös asiaan liittyvät hallituksen esitykset on jouduttu käsittelemään eduskunnassa varsin kireällä aikataululla. Valiokunta pitää asioiden kiireellisiä käsittelyaikatauluja valitettavina mutta toteaa kuitenkin samalla, että viivyttely lisäisi riskiä ja että on myös Suomen edun mukaista, että euroalueen talouksia vakauttavat toimet toteutetaan ripeästi ja määrätietoisesti.

Valiokunta toteaa, että tilanteen vakauttaminen ja uusien kriisien ehkäisy edellyttävät monipuolisia talous- ja finanssipolitiikan toimia, joihin kaikkien euro- ja unionimaiden on sitouduttava. Valiokunta painottaa erityisesti talouspolitiikan kurinalaisuuden selvää parantamista, sillä ongelmien eräänä keskeisenä syynä on liian löysä talous- ja finanssipolitiikka. Sovittuja sääntöjä on noudatettava ja liiallisiin alijäämiin on puututtava ajoissa. Valiokunta katsoo, että jatkossa tarvitaan myös sijoittajien ja luottolaitosten aiempaa vastuullisempaa toimintaa ja parempaa riskienhallintaa. Näitä asioitahan myös hallitus on korostanut eri kannanotoissaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi valiokunta toteaa, että Espanjan kuningaskunta on eräänä euromaana allekirjoittanut puitesopimuksen mutta sitä koskeva maininta puuttuu lakiehdotuksen nimikkeestä samoin kuin lakiehdotuksen 1 §:stä sekä sopimuksen hyväksymistä koskevasta ponnesta. Valiokunta ehdottaa näiden virheiden korjaamista, koska voidaan katsoa, että kun kiire on ollut, niin hallituksenkin esitys on kiireen lapsi.

Arvoisa puhemies! Edellä esitetyn perusteella valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy näiden euromaiden sekä Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen ja että lakiehdotus hyväksytään muutettuna valiokunnan esittämällä tavalla.

Arvoisa puhemies! Mietintöön liittyy kaksi vastalausetta, joista toinen käsittää viisi pontta, toinen hylkäysehdotuksen.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan rahoitusvälineelle annettavista valtiontakauksista oleva esitys 71 ja laitoksen puitesopimusesitys, hallituksen esitys 95, joka nyt on käsittelyssä, olisi pitänyt käsitellä eduskunnassa yhtäaikaisesti. Tämän 95:n käsittely on tuonut paljon kriittisiä lähestymistapoja myös 71:n osalta, ja tämä on kokonaisuus, joten nämä olisi pitänyt ehdottomasti tuoda myöskin yhtä aikaa.

Näissä hallituksen esityksissä on monia muitakin puutteita kuin pieni Espanjan unohdus: riskien vähättely, seurausten analyysi, joka ei kovin syvällinen ollut. Erityisesti valtiovarainvaliokunnan ohella myös perustuslaki- ja talousvaliokunnan olisi pitänyt syvällisesti käydä nämä asiat läpi. Ei ole tyylikästä tämän historiallisesti yhden taloudellisesti merkittävimmän ratkaisun käsittelylle, että valtiovarainvaliokunnan läpi tätä on runtattu salamasotana.

Viime perjantaina, vaikka lähetekeskustelu 95:stä oli nyt maanantaina, tämä ikään kuin valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvoksen kautta haluttiin hoitaa valtiovarainvaliokunnan kautta. Sosialidemokraattien tiukasta vaatimuksesta johtuen järjestettiin eilen tärkeä kuuleminen, jossa oli valtiovarainministeri, Suomen Pankin pääjohtaja, Hetemäki ja Korkman. Mutta valitettavasti sosialidemokraattien esitys saattaa tämä perusteiden ja myös eduskunnan budjettivallan osalta perustuslakivaliokunnan tarkempaan käsittelyyn ei edennyt, ja talousvaliokuntaan lähettäminen oli enemmän farssi, jota varmaan valiokunnan jäsenet voivat kohta tarkastella: mikä oli talousvaliokunnan rooli tämän historiallisen asian käsittelyssä.

Tähän asiaan paneutuminen on siis jäänyt anteeksiantamattoman vähäiseksi. Eduskunta joutuu hyväksymään puutteellisen käsittelyn jälkeen todella taloudellisilta vaikutuksiltaan pahimmillaan viidenneksen Suomen budjetin loppusummasta olevan asian. Tämä loukkaa kyllä vakavalla tavalla eduskunnan budjettivaltaa, sitä, jonka itse olen kokenut tärkeäksi myös valtiovarainvaliokunnan eri rooleissa koko toimintani ajan.

Puitelakiesityksen nimikkeestä ja kuvauksesta tosiaan puuttui Espanjan kuningaskunnan nimi. Tämä oli tapahtunut selvityksen mukaan epähuomiossa. Toivottavasti se puuttuminen ei ollut kovinkaan oireellista. Me esitimme tänään valtioneuvoston täydentävän esityksen pyytämistä, jotta tätä ja muitakin asioita olisi voitu arvioida tarkemmin, mutta tämä kaatui hallituspuolueiden äänin 14—8 valtiovarainvaliokunnassa.

Edellytimme silloin Kreikan lainajärjestelyn käsittelyn yhteydessä, että veronmaksajille mahdollisesti lankeavan taakan jakamisen pitää tapahtua rahoituslaitosten kanssa ja että myös laina olisi silloin pitänyt antaa ensisijaisena ja luotolle olisi pitänyt saada vakuudet. Lisäksi esitimme, että euroalueelle pitäisi ottaa nopeasti käyttöön pankkiveroja globaalilla tasolla, saada aikaan kattava rahoitusmarkkinavero.

Eurojärjestelmän luottamuksen palauttaminen ja nämä toimet ovat yleisesti ottaen erittäin tärkeitä, mutta meidän pitää tässä yhteydessä voimakkaasti painottaa nopeita ja tehokkaita rahoitusmarkkinoiden vastuuta kasvattavia toimia ja todella viedä vahvasti ja vahvemmin eteenpäin pankki- ja rahoitusmarkkinaveroon liittyviä esityksiä.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä tuli myös esille väistyvien takaajien seurauksena tämän 440 miljardin euron takaussumman pieneneminen, mutta Suomen suhteellinen osuus saattaa nousta kohtuuttomalle tasolle osuuden pysyessä 7,92 miljardissa eurossa. Myöskin, samoin kuin Kreikka-asian yhteydessä edellytimme, kyllä tässä olisi kaikkien 27 EU-maiden pitänyt olla takausjärjestelyn kannalla, koska tässä on kyseessä koko Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseen liittyvä operaatio, jossa myös euron ulkopuoliset maat ovat totta kai hyötymässä.

Takausten antamisessa pitäisi myöskin toimia niin, että ne eivät palkitse holtittomasta taloudenpidosta ja luotonannosta. Suomen pitää toimia erittäin tarkasti ja rajata omat riskit niin, että Suomen veronmaksajat eivät joudu pankkien ja velkaisten maiden takausten maksumiehiksi. Tässä ollaan vähän, sanotaan nyt, komissaari-onnen myötä maksamassa varsin kovia hintoja, mahdollisesti jopa kolkkapoika-asenteesta, pahimmillaan Suomen maksuosuuksissa. Rahoituslaitosten pitäisi tulevaisuuden kannalta osallistua loppumaksun maksamiseen entistä enemmän veronmaksajien sijaan.

Vastalauseemme lausumaehdotuksissa esitetään, että eduskunnan pitää käsitellä yksittäiset takausesitykset eduskunnan budjettivallan edellyttämällä tavalla, eli tämä tiedonantomenettely ei ole riittävä, ja että perustuslakivaliokunnan tulee myöhemmässä vaiheessa arvioida esitysten perustuslainmukaisuus. Muun muassa väistyvien takaajien vaikutukset ja jäljelle jäävien takaajien asema on selvitettävä, ja hallituksen on annettava esitykset pankkiverosta Suomessa ja esitettävä sen käyttöönottoa EU-maissa, samoin kuin rahoitusmarkkinaverosta, ja toimittava niin, että se laajasti otetaan käyttöön kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla.

Asia, joka on jäänyt vähemmälle poliittiselle ja valtiovarainvaliokunnan ja nyt eduskunnan talousvaliokunnan ynnä muiden pohdinnalle, on nimenomaan vaikutus Suomen talouteen, Suomen talouden vakauteen ja myöskin julkisen talouden kestävyyteen. Kyseessä on jopa viidennes Suomen vuotuisen talousarvion loppusummasta: Kreikka ja tämä järjestely yhteensä laskien on lähes 10 miljardia euroa. Ei kyllä pitäisi olla hutaisuasia. Kun ajatellaan Suomen asemaa jo euroalueeseen liittyessä, me asetimme silloin tiettyjä epäsymmetrisiin sykleihin liittyviä varaumia, pyrimme varautumaan erilaisilla puskurirahoilla. Nyt on kyllä kovin löysä ja kovin kevyt ote, jolla näihin asioihin ollaan menossa.

Puhemies! Kyllä tässä on vielä toistettava valtiosihteeri Raimo Sailaksen kirjoituksessaan Kanavassa 4/2010 antama kritiikki. Hän oli sitä mieltä, että poliitikot ovat kyllä lintsanneet näissä asioissa komission ja ministerineuvoston puolella ja että tämä sokea usko markkinoiden kykyyn hallinnoida riskejä on nyt kostautumassa todella vakavalla tavalla. Hänen kritiikkinsä kohdistuu kolmeen asiaan: Maastrichtin sopimuksen periaatteen rikkomiseen, jossa jäsenmaat eivät vastaa toistensa veloista — sekään ei kovin arvokas ollut näiden asioiden käsittelyssä; toisekseen toukokuun kriisipäätöksen oikeudellisessa perustassa löydettiin Lissabonin sopimuksesta luonnonkatastrofit — Islannin tuhkavuoret eivät vielä silloin ehkä olleet käytössä; kolmas oli sitten Ekp:hen liittyvä aiheellinen pohdinta siitä, mikä on Ekp:n rooli ostaa valtioiden velkapapereita salkkuunsa.

Myöskin tähän keskusteluun ihan perustellun puheenvuoron tuo puhemies Sauli Niinistö tämän päivän blogissaan, jossa hän katsoo kyllä eurooppalaisen keskustelun vinksahtaneen alkuvuodesta, kun euromaat hoitavat keskenään toistensakin hankalat asiat, ja että näissä asioissa varaudutaan pelastamaan luottolaitoksia ja sitä myöden rahoitusjärjestelmiä kovin kevyesti. Hän myöskin peräänkuuluttaa, mitä sosialidemokraatit ovat Kreikka-ratkaisun yhteydestä lähtien tehneet, pankkien ja rahalaitosten selkeämpää, oikeudenmukaisempaa vastuunkantoa. Itse asiassa toivon, että edes nyt noteerattaisiin myös hallituspuolueissa hänen kommenttinsa tästä 8 miljardin euron takauksesta: "Suomella puolestaan on ehdoton oikeus odottaa, että se voi sanella ehtoja annilleen. Kun vastuun määrä on suurempi kuin yksikään toinen meno- tai vastuuerä Suomen historiassa, on kyllä syytä perin pohjin miettiä, miten me parhaiten vältämme tappion vaaran."

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä ei ole kyllä lainkaan uusi asia. Näitä asioita on käsitelty yli puolitoista kuukautta siitä lähtien, kun suuri valiokunta antoi valtiovarainministerille valtuudet myöskin tällaisen järjestelyn toteuttamiseen, ja sen jälkeen eduskuntaa on pidetty koko ajan informoituna. Nyt nuo ehdot ovat täsmällisesti tiedossa.

Minun on vaikea ymmärtää argumenttia, että tämä loukkaisi eduskunnan budjettivaltaa. On täysin normaali menettely, että annetaan takaus, sillä on tietty enimmäismäärä, sen enimmäismäärän puitteissa voidaan liikkua, ja nyt tässä tapauksessa tuo takaus on annettu ja määrältään tässä on kysymys ehdoista. Onko näissä ehdoissa jotakin vikaa? Eivätkö nämä muka ole riittävän tiukat? Mielestäni ne ovat.

Tässä on kysymys vain joko hyväksymisestä tai hylkäämisestä, kun on kansainvälinen sopimus kyseessä. Me emme voi täällä enää neuvotella tuon sopimuksen sisällöstä. Miksi asia pitäisi tulla perustuslakivaliokuntaan? Minulle ei ole oikein vieläkään tähän mennessä selvinnyt, mikä se perustelu olisi.

Lopuksi, arvoisa puhemies, vielä: On täysin selvää, että kannattaa euroalueesta tehdä mahdollisimman massiivinen alue, silloin riskejä voidaan vähentää. Yhdysvalloissakin, vaikka tehdään vääriä ratkaisuja, vaikka on ongelmia, on niin suuri alue, jonneka valuutta pakenee, (Puhemies: Minuutti!) ja jos euroalueesta tehdään niin suuri alue, että valuutta pakenee sinne, niin silloin riskit voidaan minimoida.

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On totta, että tässä on ollut niukka aika käsitellä tätä, minkä tämänhetkinen käsittelyajankohtakin osoittaa, mutta toisaalta tämä mietintö osoittaa sen, että aika on ollut riittävä, koska on ihan laadukas ja perusteellinen selvitys tässä tehty.

Kun ed. Rajamäki sanoi, että tässä on muitakin puutteita kuin Espanjan kuningaskunnan puuttuminen tästä pykälästä, ja mainitsee toisena puutteena, että riskien analyysi on puutteellinen, siinä on pieni ero, ja ed. Rajamäellä menevät tässä puurot ja vellit sekaisin. Vai esittääkö hän, että tähän pykälään pitäisi laittaa maininta tästä riskien analyysin puutteellisuudesta? Jos, ed. Rajamäki, teille on epäselvää, onko Espanja tämän allekirjoittanut vai ei, silloin tietysti palauttaminen olisi perusteltua, mutta kyllähän se on tullut valiokunnalle selväksi. Ja jos joku asia valiokunnassa selviää, niin silloinhan se korjataan, näinhän tämä käytäntö menee.

Mitä eduskunnan (Puhemies: Minuutti!) budjettivaltaan tulee, niin ed. Rajamäki on sen ennenkin käsittänyt väärin. Se ei tarkoita pelkästään menojen lisäystä, se on teidän tähänastinen käsityksenne ollut.

Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on syytä todeta, että jo sen lain käsittelyn yhteydessä kaikki keskeiset asiat myöskin riskistä tulivat esille. Oli tietysti erittäin tärkeää, että saimme kuulla eilen valtakunnan parhaita asiantuntijoita, valtiovarainministeriä, myöskin Suomen Pankin pääjohtajaa, toimitusjohtaja Korkmania ja Hetemäkeä, ja mitenkään väheksymättä heidän asiantuntemustaan ja kuulemistaan — oli hieno tilaisuus — kyllä ne kaikki asiat olivat tiedossa ja selvinneet näistä papereista. Saimme uskonvahvistusta niin, että saatoimme entistä suuremmalla varmuudella sitten hyväksyä, kun kuulimme näitä asiantuntijoita.

En myöskään hyväksy sitä, että tämä olisi pitänyt lähettää perustuslakivaliokuntaan, koska tässä on pitkä selvitys hallitukselta. Tämä toteutetaan lakina ensinnäkin sen vuoksi, että kyseessä on kansainvälinen sopimus, ja tältä osin minusta asia on päivänselvä. Myöskin nämä muut kysymykset, mistä vaaditaan selvityksiä, ovat täysin tekosyitä, kun sosialidemokraatit (Puhemies: Minuutti!) eivät tiedä, mitä he haluavat tai mitä pitäisi heidän mielestään tehdä. Ollaan täysin tuuliajolla, koetetaan keksiä tekosyitä.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta näin suureen asiaan voisi suhtautua vähän maltillisemmin; ei tätä tarvitse vain kehua, vaikka tätä läpi viedään. Tässä on oikeasti isoja kysymyksiä auki, muun muassa sillä lailla, että ei kukaan, ed. Ollila, voi tietää niitä lainan ehtoja, kun ne neuvotellaan tapauskohtaisesti ennen kuin takaukseen mennään. Tämä koko järjestelmä perustetaan sen vuoksi ja täällä pykälissä kerrotaan, että laina neuvotellaan tapauskohtaisesti. Ja eduskunnan valtaan tulee se, että jokainen näistä neuvotelluista ehdoista, silloin kun takaukseen Suomi menisi, käsittääkseni nimenomaan eduskuntaan tuodaan tiedonannolla, jolloin se eduskunnassa edes minimitasolla olisi käsitelty. Puhutaan ihan rauhallisesti asioista ja faktoista.

Mikä on se riski, minkälaiseen saatamme joutua? Meillä on tiedossa katto: yli 7,9 miljardiin emme joudu. Mutta meillä on myös tiedossa, että tämä 440 miljardia on täysin teoreettinen, siitä jää pois ensinnäkin ensimmäiseksi vaikka Kreikka. Mutta entä sitten, jos siitä jäävät pois myös Espanja, Portugali, jäisikö vaikka Italia? Jos nämä kaikki jäävät jo pois, se tarkoittaa jo 33 prosenttia tästä pois. (Puhemies: Minuutti!) Silloin jäljellä oleva takaus jaetaan näille muille. Onko tästä tehty riskianalyysia, miten silloin taataan, koska takauksen saavat maat jäävät siitä pois ja myös sitten takauskuntoon ehkä tulevaisuudessa tulevat maat voivat jo jäädä pois? Ja silloin riskin (Puhemies: Aika!) kantavat ne, jotka järjestämisessä ovat mukana.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos verrataan siihen, mitä Suomen pankkikriisin aikana käsiteltiin, tämähän oli noin 50 miljardia markkaa. Ja me kokoonnuimme silloin tammikuussa käsittelemään 50:tä miljardia suomalaisille pankeille, koska ei kukaan silloin uskonut, että SYP ja KOP voisivat mennä nurin.

Tässä suhteessa tämä kapea-alaisuus — se, että korkeatkaan viskaalit eivät tiedä ihan, mistä on kysymys — osoittaa juuri sitä, kuinka vähän tästä on keskusteltu. Missä tilassa Euroopan unioni ja Euroopan keskuspankin järjestelmä tällä hetkellä oikein loppujen lopuksi ovat? Nyt on tullut tietoja siitä, että ranskalaiset ja saksalaiset pankit yhteensä ovat näihin kriisimaihin pelkästään luotottaneet noin 800 miljardia eli yli sen, mitä on tämä 750 miljardia. Britannia on luotottanut 350 miljardia, josta Irlantiin 180 miljardia. Toisin sanoen tässä ovat hirvittävän suuret velat nyt menossa, ja kyllä se Suomen etu jollain tavoin pitäisi hoitaa.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässähän rauhoitetaan nimenomaan markkinoita ja annetaan Euroopalle ja eurooppalaisille maille nyt mahdollisuuksia normaalin talouden rakentamiseen, mutta se ei varmasti riitä. Se on vasta tietynlainen suojatila, jossa voidaan näitä toimenpiteitä tehdä, että vakavasti velkaantuneet taloudet pystyttäisiin tasapainottamaan.

Kysyisinkin, kun paikalla on valtiovarainministeri Jyrki Katainen, millä tavalla tähän Eurooppa on nyt reagoinut. Onko onnistuttu rauhoittamaan markkinoita? Ja toisena kysyisin myös siitä, kun te olette määrätietoisesti ollut ajamassa erilaisia valvontamekanismeja, joilla voitaisiin etukäteen puuttua näihin syntyviin ongelmiin, millä tavalla esimerkiksi teidän esityksenne Euroopan komission ja EU:n jäsenmaiden entistä tiiviimmästä yhteistyöstä maiden talouksien tasapainottamiseksi on otettu vastaan.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suuren valiokunnan informaatio sähköpostissa on aina tärkeätä, mutta se ei korvaa valtiovarainvaliokunnan ja eduskunnan budjettivallan kannalta suurta vastuuta käsitellä tällaista asiaa, jolla on julkisen talouden ja valtiontalouden kestävyyden ja koko tulevan tilanteen kannalta erittäin keskeinen merkitys.

Nimenomaan minä en saanut valiokunnassa tietoa, mutta kysyn täällä edelleen eduskunnan pöytäkirjoihin hallituksen esityksen kohtaa: "Useimmat kotimaiset ja ulkomaiset asiantuntijat arvioivat kuitenkin, että lainoituksen antamiseen ei tule olemaan tarvetta." Näitä asiantuntijoita ei löytynyt valiokunnassa, ehkä ed. Ollila heitä löysi, minä en löytänyt, ja puheenjohtaja Manninen tietää tämän. Nämä ovat hyvin olennaisia asioita nyt, kun ajatellaan. On turha enää mennä näitten mietinnön ylevien varaumien taakse, jos ei kunnolla paneuduta vastuullisesti tähän asiaan. Ja viittaan Sailaksen kommenttiin: "Poliitikot eivät voi paeta vastuutaan pokkuroimalla markkinavoimia." Tässä asiassa (Puhemies: Minuutti!) nämä asiakirjat, mitä tänään tässä käsittelyssä on, ovat vielä tarkan tutkimisen kohteena myös valiokunnan jäsenten osalta.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät edustajat! Yritän vastata muutamiin kommentteihin ja mielipiteisiin, ehkä kysymyksiinkin, mitä täällä on esitetty.

Ensinnäkin haluaisin kiittää valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajaa hyvästä esittelystä ja hyvästä työstä. Mainitsitte, että eduskunnan täytyy varautua siihen, että epävarmuus rahoitusmarkkinoilla on niin suurta, että jopa taukojen aikana, ehkä jopa tämän kesän aikana, eduskunta joutuu kokoontumaan tämän asian tiimoilta. Emme kukaan tiedä, meillä ei ole pienintäkään käsitystä, että näin tapahtuu, mutta varautua vaan siihen pitää.

Hyväksyn todella sen kritiikin, mitä täällä on esitetty erityisesti ed. Rajamäen suunnalta, että on kiire. Voitte kuvitella niitä tuntemuksia, mitä oli toukokuun alkupuolella Brysselissä Ecofin-neuvostossa, kun meillä oli kiire sopia tästä kaikesta. 11 tuntia meni, tavoite oli, että saisimme ratkaisut Sydneyn pörssin avautumiseen mennessä. Siinä ei onnistuttu, mutta ennen Tokion pörssin avautumista oli pakko saada ratkaisut, ja sen takia kesti vain 11 tuntia se kokous, jossa päästiin sopimukseen näin mittavasta paketista. Mikäli sopimusta ei olisi sinä päivänä saatu aikaan, en uskalla edes arvioida, minkälaiset vaikutukset olisivat Suomen talouteen ja lamaan, työttömyyteen, eurooppalaiseen lamaan. Ne voisivat olla aivan jotkut muut kuin missä tilanteessa tällä hetkellä taloudessa ollaan. Kiire oli silloinkin.

Arvostan erityisen paljon sitä yhteyttä, mikä meillä oli suuren valiokunnan puheenjohtajan kanssa niinä tunteina, kun tästä asiasta päätöksiä tehtiin. Arvostan sitä, että Suomen suuri valiokunta, todennäköisesti Euroopan ainoa parlamentaarinen valiokunta, kykeni edes jollakin tasolla kokoontumaan — siis tarkoitan jollakin tasolla sitä, että tietoa välitettiin kansanedustajille, jotka kuittasivat jollakin tasolla sitä asiaa, mitä minä olin sopimassa Brysselissä. Välitin kaiken sen tiedon, minkä pystyin, niin nopeasti kuin pystyin ja sain siihen parlamentaarista katetta. Todennäköisesti ainoa parlamentti Euroopassa, joka kykeni olemaan ajan tasalla, tekemään päätöksiä ja antamaan tukea siihen, on Suomen parlamentti. (Ed. Rajamäki: Ei se tee päätöksiä silloin, kun se kokoontuu!) — Ed. Rajamäki sanoi, että ei tehnyt päätöksiä, mutta joka tapauksessa minulle välitettiin puheenjohtajan kautta viestejä, että tämä sisältö voidaan hyväksyä.

Meillä oli vaihtoehto, että Suomi riitauttaa ainoana maana kaiken tämän. Me jokainen tiedämme, että yksikään — en minä, ei ed. Rajamäki, ei ed. Skinnari, ei ed. Sasi — meistä ei olisi voinut kantaa sitä vastuuta, jota me olisimme joutuneet kantamaan, jos olisimme yksin riitauttaneet tämän vakausmekanismin synnyttämisen Euroopassa. Todennäköisin vaihtoehto olisi ollut jonkunmoinen rahoitusmarkkinakriisi ja lama. Näin ollen siinä hetkessä piti osata tehdä päätöksiä, ja minä olen erittäin kiitollinen siitä, että eduskunta oli niin hyvin varautunut tekemään päätöksiä, antamaan tukea niille asioille, joista niinä yön tunteina päätettiin.

Eilisessä valtiovarainvaliokunnan kuulemisessa, missä pääjohtaja Liikanen, toimitusjohtaja Korkman, alivaltiosihteeri Hetemäki ja allekirjoittanut olimme mukana, minulle jäi semmoinen kuva, että kaikki asiantuntijat, joihin en itseäni laske tässä yhteydessä, tukivat tätä päätöstä. Luulenpa, että valiokunta ei ole aikaisemmassakaan kuulemisessa siinä vaiheessa, kun tästä takauksesta aidosti päätettiin — sen tiedon perusteella, minkä olen itse kuullut — myöskään kuullut sellaisia asiantuntijoita, jotka olisivat sanoneet, että näin ei pitäisi toimia, vaan kaikki asiantuntijat Suomessa ovat tukeneet tätä päätöstä. Ja nyt, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi, olemme tämän valtiosopimuksen yksityiskohtia päättämässä ja sitäkin kaikki asiantuntijat ovat tukeneet.

Vielä palaisin tämmöiseen päätöksenteon kykyyn. Olen samaa mieltä, että normaali tapa käsitellä tämän kokoluokan asioita on kuukausia. Mutta meillä valitettavasti ei ole semmoista ylellisyyttä, jossa voisimme käsitellä näitä asioita kuukausia. Ihan samalla tavalla Yhdysvaltain hallitus käsitteli hyvin nopeassa aikataulussa Lehman Brothersin kaltaisia ongelmapesäkkeitä, ja se päätyi väärään lopputulokseen. Siellä oli alun perin esitys oikeasta lopputuloksesta, mutta se poliittisessa prosessissa kääntyi vääräksi lopputulokseksi. Ja me eurooppalaiset olemme nyt samassa veneessä, pitää tehdä nopeassa aikajänteessä päätöksiä, ja toivomme, että ne ovat oikeita. Tällä hetkellä kaikki signaalit viittaavat siihen, että nämä päätökset, joita on esitetty, ovat oikeita. Niitä vain pitää pystyä tekemään. En yhtään väheksy sitä, mitä sanotaan, että eduskunnalla pitäisi olla enempi aikaa käsitellä näitä. Niin pitäisi.

Pankkivero ja transaktiovero ovat hyviä asioita, mutta niillä ei ole sinänsä mitään tekemistä tämän asian kanssa, mistä me nyt puhumme. Niistä voimme puhua myöhemmin ja olemme puhuneet aikaisemminkin, mutta niillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Suomella on ollut erityisen suuri rooli molemmissa asioissa eurooppalaisessa päätöksenteossa.

Olisiko pitänyt 27 EU-maata olla tässä mukana? Olisi voinut olla, mutta mehän emme voi pakottaa ketään mukaan. Euroalue oli valmis liikkumaan nopeammin kuin EU-27. Olemme tyytyväisiä siitä, että Puola ja Ruotsi ovat sanoneet, että ovat tapauskohtaisesti valmiita harkitsemaan olevansa mukana tässä mekanismissa, mutta me emme voi pakottaa muita olemaan mukana.

Lainaehdot neuvotellaan myöhemmin, kyllä, se kuuluu tähän pakettiin. Siihen kuuluu myös se, että aina kun tätä käytetään, Imf on mukana ja valtioille tehdään tiukka sopeutusohjelma, eli se on tietynlainen turva tässä.

Suomen takuuosuus ei tule nousemaan 7,9 miljardista, vaikka takaajien määrä vähenisi. Nyt on hyvä huomioida se, että me emme puhu mistään erityisestä Suomi-sopimuksesta, vaan jokaisella maalla on samanlaiset sopimusehdot. Eli ne, jotka haluavat, että Suomella on erilaiset sopimusehdot, tarkoittavat käytännössä sitä, että Suomi irtautuu koko paketista ja Suomelle joko neuvotellaan erilliset maksusopimukset — jokainen ymmärtää, että se ei ole mahdollista — tai sitten Suomi ei ole euroalueen ratkaisuissa mukana. No, jokainen voi sitten miettiä, kuinka realistista se on. Nämä sopimukset ovat aivan samanlaiset sekä Suomelle että kaikille muille.

Onko tiedonanto eduskunnalle riittävä? No, aika hyvä se on, aika järeä toimenpide se on. Minun käsitykseni mukaan se on järein euroalueella. Nyt en mene takuuseen, mutta mitä olen euroryhmässä kuullut keskusteluissa, niin Hollanti on seuraavaksi tiukin ja Hollannin proseduuri parlamentissa on se, että valtiovarainministeri lähettää kirjeen Hollannin parlamentille. Jos sieltä ei tule mitään vastausta noin viikkoon tai muutamaan päivään, niin se on ilmoitusasia. Hollannin hallitus on mukana tässä järjestelyssä. Jos sieltä tulee vastaus, se käytännössä tarkoittaa, että parlamentti hylkää. Meillä on kuitenkin käsittely, niin kuin pitää ollakin, se on aivan oikein. Näin suurissa kysymyksissä täytyy olla parlamentaarinen kate.

Tätä instrumenttia, mistä nyt puhutaan, voidaan käyttää käytännössä kahdentyyppisiin ratkaisuihin: Semmoisissa tilanteissa, missä valtio ei saa markkinoilta lainaa, kuten nyt vaikka Kreikka-tyyppinen ratkaisu, tai sitten silloin, kun valtion alueella toimivat pankit tarvitsevat pääomitusta. Kun valtio päättää, että pankkeja pitää pääomittaa, että pankkeja ei päästetä konkurssiin, mutta valtio ei pysty itse hankkimaan rahaa markkinoilta, silloin se pystyy turvautumaan tähän. Mutta siinäkin tapauksessa sille valtiolle asetetaan tiukat ehdot, käytännössä vyö ja henkselit, aivan kuten Kreikalle tehtiin. Eli jos valtio ei kykene omille pankeilleen hakemaan markkinoilta rahaa, niin valtio pitää saattaa sellaiseen kuntoon, että se kykenee suoriutumaan niistä vastuistaan, mitä sillä on.

Eli kyseinen valtio on siinä tilanteessa, että se joko päästää pankit nurin — sitten me kaikki toivomme, että sillä ei ole seurausvaikutuksia eurooppalaiselle rahoitusvakaudelle — tai sitten on näin, että valtio päättää pelastaa pankit eli kokee, että se on pienempi riski omalle taloudelle ja ympäröivälle taloudelle.

Täällä siteerattiin valtiosihteeri Sailasta useassa yhteydessä ja sanottiin, että poliitikot ovat lintsanneet. Kyllä, erityisesti Saksassa ja Ranskassa. Suomi äänesti silloin näitä erityisjärjestelyjä vastaan, hävisimme äänestyksen. Itse en ollut niissä äänestyksissä 2003, joku siellä oli. Ja näin ollen vakaussopimuksen ehtoja joustettiin, mikä oli väärin. Meitä ei kannata siitä tulla syyttämään. Eli niitä ehtoja on joustettu, ja näin ei pidä koskaan enää tapahtua uudestaan.

Suomi on yksi niistä maista itse asiassa — olemme jonkun verran joutuneet ehkä kärsimään jopa diplomaattisissa suhteissa — joka on ajanut tiukimpia ehtoja vakaus- ja kasvusopimukseen, edellyttänyt kollegoiltaan tiukempaa talouspolitiikkaa. Ja aivan oikein: tämä on Suomen parlamentin hyväksymä linja, ja tällä linjalla aiomme pysyäkin. Olemme saaneet läpi ajatuksen stressitesteistä pankeille ja vieläpä sille, että ne tulokset julkistetaan. Niitten tulosten julkistaminen aiheuttaa tietynlaisen riskin sille, että ehkä näitä mekanismeja saatetaan joutua käyttämään. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, että niitä jouduttaisiin käyttämään, mutta riski siihen kasvaa. Mutta sitä varten nämä mekanismit ovat, että ongelmia ratkotaan. Vaihtoehto tälle mekanismille on se, että meillä ei ole mekanismia eli me olemme entistä suuremmassa epävarmuudessa. Se on aina talouskehitykselle, myös Suomen taloudelle, huono asia.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Arvostan ministeri Kataisen toimintaa tämän euroalueen vakauden vahvistamiseksi, ja tässä mielessä Suomen toiminta on ollut hyvin johdonmukaista. Mutta kyllä minusta silti tähän keskusteluun liittyy erittäin tärkeä näkökulma. Kuten ministeri totesi, että toukokuussa oltiin pakon edessä. Siis euroalue, Eurooppa, on ajautunut tilanteeseen, jossa me joudumme tekemään pakkoratkaisuja. Minusta tämä on demokratian näkökulmasta ja demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta äärimmäisen vakava kysymys. Sen vuoksi minusta on myös huolestuttavaa tähän asiaan liittyen, että monessa Euroopan maassa tämä vastaava päätöksenteko hoidetaan hallinnollisena ratkaisuna. Tähän liittyy nimenomaan se, että ei saada aitoa sitoutumista. Minusta tästä meidän pitäisi olla huolestuneita suomalaisina päätöksentekijöinä ja edellyttää myös (Puhemies: Minuutti!) demokraattisia prosesseja muissa jäsenmaissa.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli erittäin tärkeätä, että suurta valiokuntaa informoitiin. Ymmärrän valtiovarainministerin tarpeen päästä suuren valiokunnan selän taakse vaikeassa tilanteessa, mutta eduskunnan ja valtiovarainvaliokunnan erityinen vastuu on kyllä valtiontalouden ja myöskin budjetin näkökulmasta hallita tämä kokonaisuus.

Ja kun täällä eilistä asiantuntijakuulemista kehutaan, niin se saatiin sosialidemokraattien kovan vaatimisen jälkeen aikaiseksi viime perjantaina, ei sitä puheenjohtaja Manninen ollut valmis alun pitäen järjestämään. (Ed. Mannisen välihuuto) Tältä osin minusta on erittäin tärkeätä, että Suomen taloudenkin osalta tehtäisiin juuri pankkien vastuun ja osallistuvien maiden osalta analyysiä ja myöskin arvioitaisiin, miten Suomen talouden ja hyvinvoinnin selviytyminen tässä tilanteessa pahimmissa vaihtoehdoissa menee.

Edelleenkään en saanut vastausta, keitä ne hallituksen esityksen asiantuntijat ovat, jotka arvioivat, että lainoituksen antamiseen ei tule olemaan tarvetta. Hallituksen mukaan useimmat kotimaiset ja ulkomaiset asiantuntijat ovat tätä mieltä. Tämä on jäänyt epäselväksi edelleenkin.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa rouva puhemies! Eilen vastasin tuohon kysymykseen, mutta hyvä vastata uudestaan.

Siinä vaiheessa, kun tämä lakiesitys annettiin, nyt en muista päivämäärää, milloin se annettiin, oli semmoinen käsitys, että (Eduskunnasta: 18. kesäkuuta!) — Joo 18. kesäkuuta — että valtiot eivät joudu turvautumaan tähän. Sen jälkeen valtioiden päämiehet tekivät päätöksen, luojan kiitos, että Euroopassa julkistetaan stressitestien tulokset eli pankkien terveystila julkistetaan. Tämä asia on muuttanut tuon kirjauksen siltä osin, että riski siihen, että tätä välinettä joudutaan käyttämään muun muassa jonkun maan pankkien pääomittamiseen, on lisääntynyt.

Mutta täytyy korostaa myös sitä asiaa, että meillähän on olemassa kaksijakoinen järjestelmä: tämä nyt käsitteillä oleva väline ja sitten komission alaisuudessa oleva yhteisöllinen 60 miljardia euroa, joka käytetään, jos tarvetta on, ennen kuin tätä valtiosopimusta joudutaan testaamaan. Toive tietenkin on, että se 60 miljardia riittää, mikäli tarvetta on ylipäänsä valtioiden tai pankkien pääomittamiseen. Jos minulta kysytään, niin ei tarvitse tehdä mitään, mutta jos kysytään, onko parempi, että pankki menee nurin, onko se Suomen etu. En osaa sanoa, koska en tiedä, mistä pankista on kysymys ja missä maassa. Mutta onneksi Euroopassa ei kovin monta maata ole semmoista, joka ei markkinoilta pystyisi hakemaan rahaa. En nyt viitsi häveliäisyyssyistä mainita sen ehkä yhden maan nimeä. Toivon mukaan niitä on vain yksi, toivon mukaan niitä ei ole useampia.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sen takiahan tämä on vakava asia, että takaus on sellainen, että ne kaikki rahat voidaan menettää. Suomen 1990-lukuhan osoitti sen, että näissä asioissa harvoin on sellaista niin sanottua tyhmää kysymystä. Me olemme ainoa maa Euroopassa, joka on tämän kokenut.

Sen takia minusta tämä menettelytapa silloin sunnuntaina ja lauantaina, kun tätä viestintää oli suuren valiokunnan jäsenten kesken, oli siinä valossa koko asia ... Siinähän kymmenkertaistui se summa, mikä oli, sitten tähän 750 miljardiin, joka silloin tuntui suurelta, mutta kun luettelin näitä, niin sehän on pelkästään Saksan ja Ranskan kriisimaihin oleva summa. Sen jälkeen muut saattavat jäädä nuolemaan näppejään.

Tämä tilannehan on tällä hetkellä luottolaman tapainen monessa mielessä. Suuret suomalaiset yritykset ovat jo todenneet, että on vaikea enää saada pankkien kesken näitä luottoja. Sen takia epäilen, että Britannia ja Ruotsikin ovat ilmoittautuneet tähän, koska ne haluaisivat turvata omien maittensa luototuksen. (Puhemies: Minuutti!) Tässä suhteessa olisi ollut tärkeätä, että eduskunta olisi todella vakavasti tämän asian käsitellyt myös talousvaliokunnassa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeriltä olisin pyytänyt, jos vielä hiukan olisitte voinut kuitenkin tarkentaa, että miten näette tuon tilanteen euromaissa nyt, sanotaan muutaman kuukauden aikaperspektiivillä. Onko se riskitaso yhä niin korkea kuin markkinat tuntuu ajattelevan, ja ovatko jo päätetyt toimenpiteet riittäviä? Ja milloin uskotte, että tämä puitesopimus tulee voimaan, ja tulevatko kaikki sen, sanotaan nyt heinäkuun loppuun mennessä, hyväksymään?

Vaikka tuossa korostittekin, että tietysti tähän puitesopimukseen eivät kuulu monet muut asiat, joita tuossa paketissa sovittiin, mutta kun nuo pankkien stressitestit alkavat tosiaan tulla ulos, niin oletteko jollakin tietyllä tavalla varautuneet valtiovarainministerien kesken Euroopan tasolla siihen, että olette jonkunlaisessa valmiudessa tai muuten? Ja kiinnostaisi kyllä kuulla, miten esimerkiksi tuo pankkimaksun valmistelu etenee, ja vielä yhtenä, että onko Eurooppaan tulossa vastuullisia luottoluokituslaitoksia.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puhemies Niinistö puhui omassa blogissansa tästä suorana vertauksena omaehtoiseen takaukseen, ja kun siihen liittää tämän artiklan 5 kohdan, jossa lainaa voidaan antaa myös tähän "muuhun läheisesti liittyvään tarkoitukseen", ja kuten Katainen ystävällisesti selkeästi sanoi sen, että sitä voidaan käyttää myös siihen, että pankit tarvitsevat pääomitusta, niin miten arvioitte tämän tosiasian Euroopassa riskinä? Olisiko teistä tämän ERVV:n, rahoitusvakausvälineen, ehdoista neuvoteltaessa jotenkin mahdollisuus katsoa myös sen pankin oman emämaan vastuuta? Ymmärrän kyllä, että se on valtio, joka ei saa omia pankkejaan rahoittamaan lainaa, mutta tuntuu jotenkin kohtuuttomalta verrattuna Suomen pankkikriisiin, joka kuitenkin kohtuu pienenä maana omin voimin ratkaistiin. Toki Katainen ja allekirjoittanut olivat juuri lukiosta päässeet, (Puhemies: Minuutti!) että meidän kokemuksemme sieltä eivät ole, mutta jälki on Suomen kansalle ollut aika kova. Otetaanko tässä tosiaan pankeiltakin se vastuu tähän yhteiseen takausjärjestelmään vai pysytäänkö tässä kuitenkin edes pääosin mailta maille -vastuissa?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Valitettavasti me olemme semmoisessa tilanteessa, että me emme pysty antamaan kaikkia vastauksia kaikkiin hyviin kysymyksiin sen takia, että me elämme niin tavattoman suuressa epävarmuudessa. Sen takia esimerkiksi riskien arvioiminen on hyvin vaikeaa. Meillä ei ole tiedossa tällä hetkellä, että yksikään maa tai sen talouselämä olisi joutumassa sellaiseen tilanteeseen, että se joutuisi hakemaan tätä tukea, siis ei minkäännäköistä tietoa.

Se, mitä olen tässä aikaisemmin sanonut, on puhtaasti vapaaehtoista, ehkä turhankin avointa spekulaatiota erilaisista vaihtoehdoista. Eli meillä ei ole mitään pienintäkään tietoa siitä, että joku joutuisi turvautumaan näihin apuvälineisiin. Mutta niin kuin totesin, pitää vaan varautua johonkin, jotta saamme vakautta aikaiseksi.

Tästä Euroopan tilanteesta tulee hyvin ristiriitaisia tietoja vähän eri viikkoina. Toisaalta reaalitalouden kasvu on menossa parempaan suuntaan. Sitten on tullut hyviä uutisia, kuten että vaikkapa Espanjan hallitus itse ajaa avoimia stressitestien tuloksia. Nykyään Saksakin ajaa niitä ja Ranska ajaa, mikä tarkoittaa sitä, että ehkä nämä maat ovat luottavaisempia oman pankkisektorinsa suhteen kuin olivat aikaisemmin. (Ed. Skinnari: Ne on omia pankkeja!) Kun ne tulokset tulevat julki, niin nämä maat joutuvat tietysti, jos siellä on paljon vastuita, ottamaan kantaa siihen, kuinka he toimivat. Minusta olisi mahdoton ajatella, mihinkä ed. Skinnari viittasi, että kaksi maata, vaikkapa Ranska ja Saksa, käyttäisivät koko tämän fasiliteetin, koska sen jälkeen tietenkään meillä ei olisi sitä fasiliteettia olemassa. Eli jos Saksa ja Ranska eivät kykene suoriutumaan omista pankeistaan, niin sittenhän tämmöistä mekanismia ei ollenkaan tarvitakaan. Eli kyllä tämä on mittasuhteiltaan vähän pienempiin ongelmiin tarkoitettu oleva fasiliteetti eikä tämmöiseen megalomaaniseen pelastusoperaatioon.

Pankkiverosta. Muun muassa se on menossa Euroopassa eteenpäin. Siitä on komissio tekemässä ehdotuksen. Luottoluokituslaitosta, tämmöistä julkista, harkitaan. Se voi olla ihan hyvä ajatus, mikäli se ei ole yhtään löysempi kuin mikään yksityinen. Yksityisistä ei ole kauhean hyviä tuloksia saatu viime aikoina. Me suhtaudumme avoimesti tähän kysymykseen.

Mutta haluan korostaa sitä, että meillä ei valitettavasti ole kaikkiin kysymyksiin niin hyviä vastauksia kuin kaikki haluaisimme tietää tai antaa. Tämä tilanne vaan on niin äärettömän epävarma. Nyt meidän vaan pitää tässä todellisuudessa elää, ja jos se sillä järjestyisi, että Suomi blokkaa kaikki talouden vakauttamista yrittävät toimenpiteet, niin tehdään se sitten, jos vaihtoehto on se, että estetään tämmöisen fasiliteetin syntyminen, estetään kaikki mahdolliset varotoimenpiteet. Jos se on se paras ratkaisu, niin tehdään se sitten. Mutta tähän mennessä Suomesta ei ole löytynyt, ehkä sosialidemokraattista puoluetta lukuun ottamatta, muita asiantuntijatahoja, eikä myöskään muualta Euroopasta eikä maailmasta, jotka olisivat sitä mieltä, että tämä vakausinstrumentti pitäisi kaataa. Kun me katsoimme esimerkiksi pääoppositiopuolueita, jotka yleensä ovat joko kokoomuksen tai sosialidemokraattisen puolueen kaltaisia oppositiopuolueita, niin Suomesta löytyi ainoa esimerkki, joka vastusti tätä ratkaisua. Kaikkialla muualla oppositiopuolueet ovat tukeneet, siis nämä pääoppositiovaihtoehdot ovat tukeneet tätä ratkaisua. Ehkä se kuitenkin kertoo siitä, että huonoista vaihtoehdoista tämä on vähiten huono vaihtoehto.

Valitettavasti en pysty antamaan todellakaan vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Toivotaan, että kaikki menee hyvin. Jos kaikki menee huonosti, niin tämäkään ei pysty meitä pelastamaan.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Ehkä ihan alkuun, ministeri Katainen, minulla on teille uutisia: eivät Suomen sosialidemokraatit ole vastustamassa tämän rahoitusvakausvälineen luomista. En tiedä, mistä tietonne olivat peräisin. Olemme käyneet kiireellä mutta hyvin huolella läpi näitä ja ymmärrämme, että kun tähän tilanteeseen on tultu, näin pitkälle on menty, niin totta kai euroalue tarvitsee vakautta ja sitä on hoidettava sen tilanteen pohjalta, mihin olemme joutuneet.

Tämä nyt käsitteillä oleva hallituksen esitys 95 on vain tämän puitesopimuksen hyväksymistä. Tässähän ei suoraan rahaa pala. Mutta tämä sisältää sen, se toinen hallituksen esitys 71, jossa on tämä Suomen takausmäärä, että siinä on se katto, mitä rahaa voi joskus palaa. Mutta ennen kaikkea siinä on se, että tapauskohtaisesti Suomen eduskunta tulee nämä asiat käsittelemään, ja niissä kohdissa täytyy pystyä myös kanta ottamaan.

Se, minkä takia tiedonanto on mahdollisimman huono tapa tässä, on siinä, että emme voi eduskunnassa kuulla yhtä ainutta ulkopuolista asiantuntijaa päätöksentekomme tueksi. Tiedonanto käydään läpi täällä salissa. Meillä on kokemus siitä tältä päivältä: pääministerin ohjelman tiedonanto, ja huomenna äänestää prätkäytämme. Samalla menettelyllä käymme sitten näitä mahdollisia takauksia läpi, ja se ei ole kovin hyvä tapa. Parempi tapa olisi pitänyt keksiä, jotta olisimme voineet kuunnella asiantuntijoita.

Se, mikä minusta tässä ei toivottavasti historiaa myöhemmin tarkasteltaessa osoittaudu vakavaksi virheeksi, on se, että sekä esitys 95 että 71 on valmisteltu pelkällä virkamiesvalmistelulla, ei yhtään ulkopuolista asiantuntijaa, ei lausuntopyyntöä mistään, jolloin olisi voitu arvioida ehkä juuri taloudellista riskiä, ehkä koko järjestelmän riskiä, ehkä myös sitä, mikä olisi paras tapa käsitellä tämän sopimuksen puitteita suomalaisella tietotaidolla ja suomalaisin voimin. Se jää kyllä suureksi miinukseksi.

Valitettavasti ministeri poistui salista eikä ole ketään, kenelle esittää kysymystä. Ehkä joku sen voi tietää — kertokaa, jos tiedätte — onko jo maita, jotka ovat tämän sopimuksen hyväksyneet. Se ei selvinnyt talousvaliokunnan kuulemisessa, jonka tästä kävimme. Meille oli annettu peräti kaksi tuntia aikaa perehtyä siihen.

Tässä sanotaan, että Suomi allekirjoitti tämän 10. kesäkuuta, ja 14. päivään mennessä kuusi maata oli allekirjoittanut. Mutta allekirjoituksilla tämä ei vielä mitään maata mukaan ota, vaan siihen tarvitaan sitoumusvahvistus, jonka mallipohja on oikein liitteenä 3 meille annettu näytille tässä hallituksen esityksessä. Emme siis ainakaan talousvaliokuntakuulemisessa vielä tienneet, onko tämä jo peräti tullut voimaan — se tulee voimaan silloin, kun viisi maata on tämän allekirjoittanut — ja niin, että tässä toisessa rahamääräisesti takausten yhteismäärästä kahden kolmasosan pitää olla mukana, tai takauksissa, jotka koskevat sopimusmääräyksiä, täytyy allekirjoittajamaina olla 90 prosenttia tästä takauksen osuudesta. Siis emme itse asiassa tiedä tätä käsitellessämme, onko tämä ehkä jo myös maatamme, Suomea, sitova. No, teemme kuitenkin oman osuutemme työstä ja koetamme käsitellä tätä vaikka sitten näin illalla. (Ed. Rajamäki: Tämähän on osa taktiikkaa, kello 21 istunto!)

Päivämäärät ovat sen takia muistissani hyvin, kun niitä ministeri Katainen ei muistanut. Ihmettelen kovasti, minkä takia tämän 7,9 miljardin euron valtiontakauksen sisältävä hallituksen esitys annettiin 3.6. ja sitten se puitesopimus, johon se takaus itse asiassa kuuluu, annetaan pari viikkoa myöhemmin. Ja sitten on tulipalokiire. Minusta olisi järkevämpää, että ensiksi olisi sopimus käsittelyssä ja sen jälkeen siihen liittyvä Suomen osuus ja tämän käsittely, ehkä jopa yhtä aikaa tai edes toisessa järjestyksessä.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa, taloudessa ja valtiovaroissakin varmaan, on käynyt ilmi, että väistyvien takaajien myötä tämä 440 miljardin takaussumma pienenee aina vastaavilla osuuksilla. Elikkä meillä ei ole periaatteessa koskaan 440:tä miljardia kasassa, vaan sieltä jää pois niitä maita, jotka saavat takausta tai ovat muuten huonommassa kunnossa. Tämä analyysi on jäänyt tekemättä, miten jakautuu se vastuu näiden muiden maiden kesken. Ainakin se ainoa asiantuntija, joka on itse lakia kirjoittanut, kertoi, että silloin se loppu jää samassa suhteessa jaettavaksi niille, jotka vielä järjestelmässä ovat takaajapuolella takausta sitten lainoillensa saamassa. Se summa, osuus, vastaa sitten Ekp:ssä merkityn osamme osuutta, ja tietenkin kun se jakajien määrä on kuitenkin silloin pienempi, se osuuskin sitten kasvaa, jos sieltä paljon maita puuttuu.

Aivan lopuksi. Kun Kreikka-asiaa ja Kreikalle annettavaa 1,6 miljardin takausta käsiteltiin, niin sosialidemokraateilla oli selkeät vaatimukset. Ne pitivät sisällään eduskunnan asiallisen informoinnin ja ennen kaikkea myös sen, että pankit kantavat oman vastuunsa. Siinä nähtiin, miten paljon pankit olivat Kreikkaa kuitenkin taanneet. Jotain vastuuta pitäisi myös sillä toiminnalla olla. Vaadimme myös rahoitusmarkkinoiden toimintaan puuttumista niin, että se toiminta tulevaisuudessa on tarkemmin säädeltyä avoimuuden ja valvonnan kautta ja että myös pankkivero tai -maksu tulisi mukaan ja alettaisiin valmistella rahoitusmarkkinaveroa.

Suuren valiokunnan puheenjohtajan lausumassa, jonka itsekin äitienpäivän iltana allekirjoitin kello 22.34 — muistan tuon päivän hyvin kahdesta syystä: äitienpäivästä ja siitä, että sähköpostilla päivystimme tietoja Brysselin kokouksesta ministeri Kataisen kautta — tuossa suuren valiokunnan puheenjohtajan lausumassa, joka hyväksyttiin suuren valiokunnan kannaksi, haluttiin myös Suomen ajavan rahoitusmarkkinaveron selvityksiä. On hyvä panna merkille, että näin ministeri Katainen silloin lupasi ja näin hän on luvannut suuressa valiokunnassa muutaman kerran, yleensä vielä pienen muistutuksen jälkeen. Mutta muistamme noita muistutuksia tehdä jatkossakin, ja hän sitten muistaa lupauksensa.

Pankkivero etenee Euroopassa. Se tulee maksuna tai verona hyväksyttäväksi eri maissa, ja odotamme mitä pikimmin Suomestakin siitä hallituksen esitystä. Tätä ovat myös valtiovarain demarijäsenet vastalauseen lausumissa ehdottaneet. Eli vähän paremmassa tilanteessa ollaan kuin silloin, kun Kreikkaa oltiin takaamassa. Oikeaan suuntaan on hidasta etenemistä, mutta jatkamme vakavaa työtä sen eteen, että tulevaisuudessa ei voitaisi sanoa, että poliitikot ovat vastuunsa unohtaneet ja nukkuneet. Tai sitten pelottavampaa on se, että poliitikot juoksevat vain rahan voiman edessä kumarrellen eivätkä ota sitä valtaa, mikä demokratiassa minun mielestäni kuuluu poliittisille toimijoille eikä puhtaasti spekulatiivisille rahamarkkinoille.

Näin ollen olemme tilanteessa, että euroalueen vakaudeksi täytyy joku mekanismi luoda ja tämä on ainoa käsissä oleva. Sen takia toivomme tämän pohjalta yhä tiukempia sääntelyjä silloin, kun rahoitusmarkkinat meinaavat lähteä villeiksi ja eivät noudata sitä varovaisuutta, mikä minusta on myös rahoitusmarkkinoiden oma vastuu.

Jacob Söderman /sd:

Herr talman, arvoisa puhemies! Minun tarkoitukseni on käyttää nyt tilaisuutta hyväkseni, kun käsittelemme tätä Euroopan rahoitusvakausvälineen sopimusta, ja käsitellä sitä, millä tavalla koko EU:n luonne on tämän asian johdosta muuttunut. Minä en epäile hetkeäkään, etteivät ministeri Katainen tai puheenjohtaja Manninen ole vahvasti siinä uskossa, että tekevät hyvän ratkaisun isänmaan kannalta. Minä toivon todella, että on näin, mutta minusta on kuitenkin tärkeää nyt pohtia vähän Euroopan unionia ja sitä, mihin unioniin me liityimme ja missä me nyt olemme.

Minulla oli tilaisuus olla tarkkailijana konventissa, joka teki tätä perustuslakisopimusta suurella innostuksella, ja siinähän edettiin hirveän paljon integraatiossa. Mutta sittenhän jäsenmaat eivät sitä sopimusta hyväksyneet ja jouduttiin tähän riisuttuun malliin eli Lissabonin sopimukseen, jossa kuitenkin ydin oli se, että EU on itsenäisten jäsenmaiden yhteisö, jossa maat hyvin itsenäisesti päättävät omasta talouspolitiikastaan. Sellainen järjestely, joka nyt on esillä, ei olisi mennyt konventissa missään tapauksessa läpi.

Vielä silloin kun euroalue perustettiin, ytimenähän euroalueessa oli tiettyjä vakaussääntöjä, joista valitettavasti ei pidetty kiinni — sen vuoksihan me jouduimme tähän tilanteeseen — mutta oli myös hyvin vahvana se no bail out -sääntö: jäsenmaat eivät ota vastuuta toisten veloista ja myöskään pankki ei saa lähteä tukemaan jäsenmaita millään rahoituksella. Tällä hetkellä me olemme tilanteessa, jossa kaikesta tästä on oikeastaan luovuttu.

Puhemies Niinistö on tiistaina kirjoittanut — hänhän myös oli Euroopassa töissä ja tietysti seurasi tarkasti, mitä siellä tapahtui — että nyt ei taida enää tarvita väittelyä siitä, mikä on liittovaltiokehitys. Eurooppa, tarkemmin euroalue, otti ja tunsi yhtäkkiä vastuuta toinen toistensa puolesta ja päätti vastata kaikesta kuin omastaan. Sen syvemmälle integraatio ei voi edetä, eikä näin pitkällä olla Yhdysvalloissakaan. "Kuin omastaan" on takaustermi, vanhahtava, mutta asian ytimekkäästi kuvaavaa lakikieltä. Eli oikeastaan tällä ratkaisulla on menty pidemmälle kuin liittovaltiomaissa; on otettu enemmän vastuuta, ja on minusta hyvin olennaista pohtia sitä hetken.

Nyt on vielä se ongelma, että EU:ssa on 27 maata, jotka ovat sopineet samoista arvoista, mutta tässä ratkaisussa, joka nyt tehdään, on jäljellä vain 15 maata, eli nyt vain euroalue päättää. Euroalueen haavoittuvuus on siinä, että euroalueellahan ei ole oikeastaan ollenkaan varsinaista hallintoa, joka selvittää, päättää ja vastaa asioista, vaan se on turvautunut osittain pankkeihin, osittain komissioon. Euroalueen päättävä elin on sitten nämä kauhistuneet valtiovarainministerit, joille yhtäkkiä on avautunut, missä liemessä euro on Kreikan tilanteen vuoksi.

Kun olemme seuranneet, miten päätökset tehdään euroalueen sisällä, kaava on ollut koko ajan sama: Ranska ja Saksa ovat tavanneet ja riidelleet. Saksa on edustanut lähinnä sitä näkemystä, joka Suomella on, ja Suomen ministerit ovat tukeneet yleensä Saksaa. Kun Saksa ja Ranska ovat päässeet sopimukseen — Ranska katsoo edustavansa Välimeren maita ja Välimeren maa se onkin — niin sen jälkeen nämä sopimukset on tarjottu muille valmiina ilman sen kummempaa päätösvaltaa.

Siis koko ajatus siitä, että pienet maat pohjoisessa, jotka ovat huolehtineet asioistaan, voisivat kovin paljon vaikuttaa siihen, miten asioista päätetään, on täydellinen fiktio. On totta, että ministeri Katainen on ollut ponnekas siellä, ja hänhän selvitti, mitä hän on tehnyt siellä, kaikki kunnia hänelle. Mutta se vaikutusvalta on ollut hyvin marginaalista koko tässä ratkaisussa, jossa siis Ranskalla on ollut se ajatus, että pelastetaan nämä sitä hyvin lähellä olevat Välimeren maat, kun sen sijaan Saksa on ollut tiukempi. Alkuvaiheessa oli kysymys siitä, otetaanko Imf lainkaan mukaan — sitä Ranska vastusti — mutta onneksi Saksa Suomen tukemana sai sen mukaan.

Sitten on kysymys siitä, miten tässä käy. Jos lukee kansainvälistä lehdistöä, voi nähdä näissä asiantuntijoissa hajonnan sen perusteella, keitä he edustavat. Kaikki ne, jotka edustavat virallisia instituutioita, ovat sitä meiltä, että näin pitää tehdä ja tämä tulee päättymään hyvin ja tässä ei ole kovin suuria riskejä. Kaikki epäviralliset asiantuntijat epäilevät suuresti koko ratkaisua ja kuvaavat riskejä tavattoman suuriksi. Maailman lehdistöstä voi löytyä montakin hyvin vakavaa edustajaa, jotka katsovat, että euron tarina on todellisuudessa lopussa muutaman vuoden kuluttua, mitä minä suinkaan en toivo. Sen vuoksi asiantuntijoiden keskuudessa on hajontaa, ja asiantuntija voi epävirallisesti, niin kuin Sailas jossain Kanava-lehdessä, yhtäkkiä poiketa täysin kaavasta ja puhua ihan toista kuin puhuu julkisesti.

On muutama asia, joita terveellä järjellä pitäisi epäillä. Yksi on takaukset yleensä. Meillä on jokaisella joku äänestäjä, onneton yrittäjä, joka meni takaamaan 1990-luvulla tietämättä, miten siinä käy. Takaus on siis todella julma asiakirja. Ei maksa mitään taata, mutta kun takaus laukeaa, se on todella julmaa. Sitten on semmoinen vanha pankkimiehen sääntö, että hyvää rahaa ei saa heittää huonon perään, ja tässä sitä nyt heitetään miljardikaupalla Kreikkaan ja — toivottavasti ei, mutta mahdollisesti — Espanjaan. Se on vanhan hyvän taloussäännön rikkomista.

Sitten on tämä vimma, jolla nyt on ryhdytty paniikissa säästämään; nyt pannaan kaikki maat ronskisti säästämään. Kreikassahan se on välttämätöntä ja pakollista ja sitä ei voi välttää. Mutta jos kaikki muut maat rupeavat säästämään, se johtaa työttömyyteen, joka on kansantaloudessa yksi kalleimpia asioita, mitä voi olla, jolloin siis koko Euroopassa rupeaa taas koko talouskehitys tökkimään tämän vuoksi. Tässä on suuria riskejä, ja voi sanoa, että EU:n ja euroalueen toiminta ei ole kovin järkevää eikä kovin hallinnassa. Toivottavasti nämä toimenpiteet riittävät, mutta ei se suinkaan ole varmaa.

Mutta jos minä nyt palaan alkuun: mihin Euroopan unioniin me liityimme? Me liityimme siis Euroopan unioniin, joka oli länsimaiden, demokraattisten markkinatalousmaiden, turvallinen unioni, ja me liityimme siihen turvan vuoksi, koska me olimme eläneet hyvin kauan Neuvostoliiton lähellä, joka oli epävakaa ja epävarma ja välillä aika pahantuntuistakin touhua. Sitten kun me liityimme euroalueeseen, oli pelkkää menestystä. Euroalue johti siihen, että korot pysyivät hyvin alhaalla ja euro oli ainakin turistille hyvää valuuttaa euroalueen ulkopuolella. Vientiteollisuudella oli kiistatta ongelmia.

Mutta nyt me olemme yllättäen yhteisössä, joka ei ole ollenkaan turvallinen. Se on hyvin turvaton nimenomaan meidän talouskehityksemme kannalta. Jos te ajattelette, että me yhtäkkiä joudumme maksamaan 10 miljardia euroa tai edes osan siitä semmoisten valtioiden erehdyksistä, joihin me olemme täysin syyttömiä, niin sehän on meidän talouskehityksellemme ja ihmisten hyvinvoinnille todella vakava asia. Tämä on syy, miksi teidän pitäisi huomata, että EU:n myönteinen kehitys on nyt taittunut joksikin ihan toiseksi kuin mitä se on ollut.

Me olemme aikaisemminkin olleet väärässä seurassa historiamme aikana ja pystyneet siitä irrottautumaan, mutta tästä suhteesta on tietysti hyvin vaikea irrottautua. Minusta pitää nyt ymmärtää, että tämä leväperäinen suhtautuminen siihen, että me siirrämme koko ajan päätösvaltaa EU:lle ja uskomme, että se on turvallisissa käsissä, pitää kerta kaikkiaan lopettaa. Suomen pitää olla pidättyväisempi ja varovaisempi EU:n suhteen.

Mutta kuten sanottu, sydämestäni toivon, että puheenjohtaja Mannisen arvio on oikea ja ministeri Kataisen arvio on oikea, että tällä EU pelastuu. Mutta ymmärtäkää, että EU on muuttunut.

Katri Komi /kesk:

Puhemies! Ed. Söderman on varmasti siinä oikeassa, että EU:n laajentuminen oli tässä viime aikoina liian reipasta ja varmasti tämä tulee hidastumaan tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on tosiaan osa keväällä nopealla aikataululla sovittua pakettia Euroopan talouden vakauttamiseksi, ja sinänsä tässäkään vaiheessa tämä esitys ei mitään riemunkiljahduksia herätä, mutta hoidettava, mikä hoidettava.

Arvoisa puhemies! Muutaman perusasian haluaisin tässä kuitenkin kerrata tästä hallituksen esityksestä liittyen myös aikaisempiin vastauspuheenvuoroihin, joita täällä on käytetty. Sinänsä ministeri Katainen ja puheenjohtaja Manninen käyttivät valaisevia puheenvuoroja tuossa aikaisemmin.

Mutta, arvoisa puhemies, tosiaan tämän puitesopimuksen mukaan lainaa hakeva maa joutuu tekemään tiukasti sovitut toimet julkisen taloutensa tasapainottamiseksi. Ensin siis komissio yhdessä Ekp:n ja Imf:n kanssa laatii yhteisymmärryspöytäkirjan tämän lainaa hakevan valtion kanssa, ja sen jälkeen muitten euroalueen jäsenmaiden pitää hyväksyä tuo pöytäkirja, muiden euroalueen jäsenmaiden. Sitten vasta komissio ja Ekp tekevät markkinatilanteeseen perustuvan ehdotuksen tuon lainaohjelman ehdoista, ja ehtojen toteuttamista myös seurataan, näin uskon käyvän. Näitten lainojen takauksia voidaan myöntää kolmen seuraavan vuoden ajan. Tämä on ainakin tämän esityksen sisältö.

Ministeri Katainen tuossa aiemmin tekemiini kysymyksiin vastasi varmasti niin totta ja niin hyvin kuin pystyi. Seuraamme tilannetta varmasti mielenkiinnolla kansanedustajina sitten, kun istuntotauolla olemme, ja olemme toki valmiita, jos se huono tilanne tulee, että tiedonanto asiasta pitää eduskunnalle antaa, tietenkin kokoontumaan sitten myös tänne eduskuntaan.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Peruskysymys on se, että luotammeko me, että euro tulee kestämään nämä rytinät, joihin se nyt on ajautunut. Jos uskomme, niin me voimme tällaisen paketin, joka nyt on rakennettu kiireellä yön tunteina Brysselissä muutama viikko sitten, hyväksyä. Mutta jos emme usko, niin me teemme raskaan virheen sitomalla suomalaiset veronmaksajat eurooppalaisten pankkien ja virheellistä talouspolitiikkaa harjoittaneiden ja väärälle pohjalle rakennetun eurojärjestelmän pelastamiseksi. Tämä peruskysymys meidän on mietittävä jokaisen sydämessämme: uskommeko me, että tällä euro selviää.

Valitettavasti minun täytyy sanoa, että minä en luota, että euro kestää, ja jos ja kun se ei kestä, niin silloin nämä lankeavat maksettavaksi ja suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan täysin vieraiden ihmisten tekemistä virheistä, pelastamaan suuret eurooppalaiset ja ehkä muistakin maanosista olevat pankit ja niiden omistajat.

Heräsin viime syksynä, silloin kun käsiteltiin 50 miljardin pankkitakauspäätöstä täällä suomalaisille pankeille, siihen, että silloin 1990-luvun alussa, kun olin ministerinä hallituksessa, joka joutui Suomen pankkikriisiä hoitamaan, me jaoimme suomalaisten veromarkkoja pankkitukena pankeille. Pelastimme pankit, pankkien omistajat, mutta emme pelastaneet suomalaisia kotitalouksia emmekä yrittäjiä, ainakaan pienyrityksiä. Silloin kun tuohon heräsin viime syksynä, niin totesin mielessäni, että en tule tekemään enää sellaista päätöstä, jossa pelastan pankit ja niiden omistajat, mutta unohdan ihmiset ja yritykset.

Nyt on osittain tästä kysymys, ja myönnän, että tämä tilanne on tavattoman vaikea, tämä on vakava, hankala, ja ymmärrän ministeri Kataisen paineet, kun hän siellä Brysselissä oli neuvottelemassa tästä yön tunteina ja oli pakko tehdä ratkaisuja ennen kuin Japanin pörssi ja sitä myöten muut pörssit avautuivat. Se ei ole helppoa. Mutta aina, kun on tehty kansainvälisiä sopimuksia, itsekin olen niitä ollut joskus neuvottelemassa, niin tiedän ja ymmärrän, ja kaikki me ymmärrämme, että niissä kaikissa on aina eduskuntavarauma, ne vaativat eduskunnan päätöksen. Ministeri ei voi, vaikka hän saisi suuren valiokunnan puheenjohtajalta ja jäseniltä minkälaisia tekstiviestejä tahansa, sitoa eduskunnan päätöstä. Siksi meillä on tässä nyt avoin kysymys edessä, hyväksymmekö me vai emmekö tätä pakettia, joka käsittelyssä on.

Herra puhemies! Tämä asia todella koostuu nyt oikeastaan neljästä eri osasta. Meillä on huomenna äänestyksessä lisätalousarvio, jossa on miljoona euroa tämän välineen osakepääomaan. Se on yksi osa tätä. Sitten meillä on tämä hallituksen esitys 71 itse tästä Suomen takausosuudesta, josta myös äänestämme. Sitten on tämä nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys 95 ja sitä koskeva valtiovarainvaliokunnan mietintö tämän vakausvälineen käyttöjärjestelmän hyväksymisestä. Sitten vielä valmistelussa ja työn alla on EU:n presidentin Van Rompuyin paketti, jossa otetaan budjetti- ja finanssivaltaa pois jäsenvaltioilta, Euroopan unionin jäsenmailta.

Ollaan ison paketin kanssa tekemisissä, ja kiitos ed. Södermanin, joka äsken hyvin asiantuntevasti, perusteellisesti, rauhallisesti selvitti, missä ollaan menossa eurooppalaisessa integraatiossa. On todellakin menty sen vaiheen yli, jossa saatiin nauttia eurooppalaisen yhteistyön hedelmistä ja oli hyvä, ehkä hyvältä tuntuva kehitys. Koko ajan olivat sisässä kuitenkin nämä ongelmat. Esimerkiksi tämä jäsenmaiden talouksien hulvaton meno, kun kukaan ei seurannut eikä valvonut eikä ollut halua käyttää niitäkään keinoja, jotka sopimukset olisivat sallineet, erityisesti kai siksi, että oli liian isoja jäsenmaita, muun muassa Ranska, joihin olisi pitänyt puuttua. Ei ollut valmiutta, rohkeutta, ja sitten muutamat maat, valitettavan monet maat, luottivat, että kyllä euro meidät pelastaa, tehdään mitä tahansa, ja siinä sotkussa nyt sitten ollaan varsin syvällä.

Herra puhemies! Nyt käsittelyssä olevan asian käsittely täällä eduskunnassa: tässä ensinnäkin olisi pitänyt ehdottomasti olla HE 71 ja HE 95 rinnakkain, käsitellä ne yhdessä, koska ne ovat yksi yhtenäinen paketti, ja vielä lisäbudjettimääräraha sen lisäksi. Mutta käännössyistä kuulemma näin ei voitu tehdä, eli tämän sopimuksen, joka on kohtalaisen pitkä englanninkielinen sopimus, käännös vei aikaa pari kolme viikkoa, niin että sen tähden tämä HE 71 tuli ensin ja nyt sitten tämä vasta. No, se on huono peruste tietysti tuo käännös, mutta onhan se toki välttämätön.

Mutta käsittely tapahtui nyt niin, että maanantai-iltana täältä lähetettiin tämä valtiovarainvaliokuntaan ja annettiin talousvaliokunnalle oikeus antaa sen alaan kuuluvista asioista lausunto valtiovarainvaliokunnalle kello 11 mennessä eilen. No, meillä sattui olemaan talousvaliokunnan kokous, mutta oli ydinvoima-asioitten takia ja aikataulu siinäkin hirvittävän tiukka. Talousvaliokunta sitten eilen aamuna kuunteli asiantuntijana lainsäädäntöneuvos Tannista. Totesimme siellä, suorastaan vähän vihaisella mielellä totesimme, että on täysin mahdotonta tässä aikataulussa antaa tästä mitään järkevää vastuullista lausuntoa. Asiantuntijoita ei siis olisi ehditty kuulla Tannista lukuun ottamatta, ja hän on hallituksen virkamies ja siinä mielessä pätevä varmasti, mutta ei mikään objektiivinen välttämättä sillä lailla kuin tällaisessa asiassa pitäisi olla.

Totean, että HE 71:ssä valtiovarainvaliokuntakaan ei kuullut kuin kahta asiantuntijaa. Tässä on nyt viisi asiantuntijaa, mutta ei yhtään ulkopuolista todellista objektiivista tarkastelijaa, esimerkiksi professoria tai muuta, joka olisi käynyt läpi tämän järjestelmän, analysoinut näitä riskejä, miettinyt, tuonut esille, mitä vaihtoehtoja tälle voisi olla ja onko tämä sopimus esimerkiksi perustuslain kannalta ilman muuta hyväksyttävissä. Eli tämä käsittely tällä tavalla näin isossa asiassa on ollut eduskunnan arvovaltaa romuttava hyvin vahvasti, täysin tuomittava siinä mielessä.

Herra puhemies! Olisiko tämä vaatinut perustuslakivaliokunnan käsittelyn, lausunnon, niin sitä en tietystikään ole pätevä sanomaan, mutta kyllä täällä muutamia asioita on. Esimerkiksi tuo HE 71/2010 vp, niin siinä tämä menettely, miten eduskunnan kanta yksittäisiin takauksiin pitäisi saada, olisi sentyyppinen asia, että siinä yhteydessä olisi voinut ajatella, että olisi ollut perustuslaillisiakin näkökulmia otettava esille.

Toisaalta on mielenkiintoista se, mitä ed. Uusipaavalniemi talousvaliokunnassa nosti esille. Tämän sopimuksen sivulla 44 kohdassa 3 sanotaan näin, lyhyesti lainaan osan: "Kukin sopimuspuoli luopuu peruuttamattomasti ja ehdottomasti koskemattomuudestaan, johon se on tai voi olla oikeutettu oman itsensä, omien varojensa tai tulojensa osalta - -" jne. Eli varsin rankkaa sopimustekstiä täällä kohdassa 15 "Muut asiat" kohta 3. Kannattaa kaikkien lukea. Onko tämä, että me sopimusosapuolina luovumme peruuttamattomasti ja ehdottomasti koskemattomuudestamme ja eduistamme ja oikeuksistamme, tavallisella lailla tässä vaan hyväksyttävissä oleva? Mitä tämä purettuna tarkoittaa, sitä jää kysymään.

Herra puhemies! Vielä lopuksi totean, että ne vaihtoehdot, jos tätä järjestelmää ei hyväksytä, täytyy punnita. Kun minä, nyt kun Välimeren maat ovat siinä tilanteessa ja melkein kaikki muutkin euromaat, että niiden talous on täysin kuralla, ja meilläkään ei täytetä niin sanottuja Emu-kriteerejä enää, en luota euron kestävyyteen ja tämän järjestelmän pysyvyyteen, niin silloin joudun toteamaan, että se toinen vaihtoehto, että muutamia pankkeja kaatuu ja tulee ehkä jonkinmittainen lama, voi olla ja on vakava paikka, mutta se voi olla sittenkin jopa helpompi ja siitä voidaan nopeammin ainakin Suomen oloissa nousta kuin siitä, että koko euroalue vie meidän pääomiamme miljardeja määriä muiden maiden velkojen kattamiseen ja näin ollen pelastaisimme meidän rahoilla pankkeja. Tältä pohjalta joudun tässä muutaman päivän miettimään ja on aikaa miettiä, että olisiko tämäkin sopimus hylättävä. Sen HE 71:n hylkäämisen kannalla olen, mutta jos se tulee hyväksytyksi, niin tämmöinen järjestelmä toki tarvitaan. Mutta kyllä tässä on käsittelyssä niin paljon epäkohtia ja sopimus on niin hankala, että viisasta olisi, että koko järjestelmä romutettaisiin ja mietittäisiin uudelleen ja purettaisiin koko euro.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemellä oli paljon varmaan hyviä ja oikeita asioita, mutta tämä alku ja loppu olivat ristiriidassa keskenään. Kun ed. Kankaanniemi ansiokkaasti aloitti muisteluilla 1990-luvun laman ongelmista, kuinka siinä sitten ei pelastettu niitä pankkien asiakkaita, niin tässä mallissahan, johon lopussa viittasitte, että isoja pankkeja, valtiontalouksia päästetään kaatumaan, juuri ei suojattaisi silloin niitä asiakkaita. Se johtaisi siihen samaan tilanteeseen, johon Suomessa huonosti hoidetun pankkikriisin johdosta mentiin. Tärkeätä on, että on olemassa tämä vakausjärjestely, mutta vielä tärkeämpää on sitten, että ne ehdot, joilla lähdetään lunastamaan tai vapauttamaan jotakin valtiota pinnetilasta, ovat riittävän tiukat, ettei tällaisia ongelmia tule vastaan.

Markku Uusipaavalniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä viittaus 1990-lukuun oli hieman ontuva, ontuva kyllä nimenomaan ed. Koskisen puolelta. Nimenomaan 1990-luvun lamassa annettiin pankeille valtakirja ajaa konkurssiin yrittäjät. Sehän eroaa täysin tästä, mitä nyt oltaisiin tekemässä, ja suojellaksemme tältä tapahtumalta voimme toki laatia lakeja, joissa ei aseteta ihmisiä pinteeseen. Meidän pitäisi sallia henkilökohtainen konkurssi, joka suojaa yksityisiä sekä yrityksiä että kotitalouksia näiltä ongelmilta. Jos nyt joudutaan samaan tilanteeseen esimerkiksi asuntoluottojen osalta, asuntoluotollinen, jos on mennyt yli tämä laina siitä, mitä asunnon arvo on, pääsee pinteestä ja se kaatuu pankille nimenomaan, kenelle se riski kuuluu, jos on liikaa luotottanut.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuo vertailu 1990-luvun alun ja tämän tilanteen välillä on totta kai ongelmallinen, koska nyt ollaan euroalueessa ja tässä ollaan pelastamassa pääosin eurooppalaisia vieraita pankkeja ja niiden omistajia. Silloin me pelastimme kuitenkin vielä kotimaisten pankkien kotimaisia omistajia pääosin, joten siinä mielessä ero on myös iso, ja sitten tietysti monia muitakin eroja on.

Mutta sitten se osa, että nämä ehdot ovat tiukat. Ed. Söderman hyvin kuvasi ja olen itse samaa mieltä, että näillä ohjelmilla, jotka ovat sinänsä järkeviä ja perusteltuja, kyllä ajetaan nämä kansantaloudet erittäin ahtaalle ja nimenomaan köyhät ihmiset vielä ahtaammalle, kun joudutaan pakosta leikkaamaan sosiaaliturvaa ja työttömyys kasvaa varmasti niin kuin Espanjassa, Kreikassa nyt tapahtuu jo, kun ne leikkaavat menojansa ja kiristävät verojansa. Tämä tilanne (Puhemies: Minuutti!) ei ole kestävä siltäkään osin.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Suomessahan 1990-luvulla ongelmaksi muodostui juuri se, että johtuen massatyöttömyydestä ja siitä, että ihmisten tulot vähenivät huomattavasti, he eivät pystyneet käytännössä hoitamaan näitä pankkien luototuksia samaan aikaan, kun asuntojen arvot ja muut omaisuudet jopa pahimmassa tapauksessa puolittuivat. Silloin vaadittiin taas näitä henkilötakauksia ja muita, ja tämäntyyppiseen kierteeseenhän nyt sitten, missä Suomi oli silloin pienoiskoossa, koko tämä keskeinen Eurooppa on menossa, ja siinä mielessä pitää olla tavattoman huolestunut.

Muistan, kun tästä samasta pöntöstä vuonna 1998, kun olin valtioneuvostossa pankkikriisiä hoitavana ministerinä, se osittain kuului minulle, julistin Suomessa pankkikriisin päättyneeksi. Silloin se oli maksanut noin 45 miljardia markkaa eli suurin piirtein sen summan, mistä tässä on nyt kysymys.

Keski-Euroopan osaltahan tilanne on se, että nämä isot maat ovat todellakin paljon luotottaneet ei ainoastaan näitä kriisimaita mutta muun muassa Itävalta näitä uusia jäsenmaita ja tässä suhteessa velkamäärät ovat tavattoman suuret. Siinä mielessä tämä muistuttaa hyvin paljon sitä tilannetta, kun me silloin kerran tammikuussa pankkikriisin ja massatyöttömyyden pahimpina aikoina kokoonnuimme ylimääräiseen eduskunnan istuntoon kesken tauon ja hallitus silloin esitti, Ahon hallitus, 50:tä miljardia, sosialidemokraatit oppositiossa 48:aa miljardia. Muistan hyvin, kun ed. Martti Korhonen minun kannattamanani esitti 30:tä miljardia markkaa pankeille. No, 50 miljardiahan siinä hyväksyttiin, mutta tämä vain kuvastaa sitä, miten isoissa luvuissa silloin miljardi markkaa oli juuri se pienin raha, jota kylvettiin ympäriinsä, ja uskottiin, etteivät Suomessa SYP ja KOP koskaan voi kaatua, mutta käytännössä toisin kävi.

Tässä suhteessa, kun tätä asiaa käsiteltiin talousvaliokunnassa tuskaisessa tilanteessa, koska aikaa oli annettu kokousaika huomioon ottaen kaksi tuntia, niin kysyin lainsäädäntöneuvos Tanniselta, onko nyt varma se, että Suomi on ensimmäisenä ilmoittautumassa sitten tuonne komissiolle, että me olemme hoitaneet tämän homman, mutta hän ei pystynyt vastaamaan siihen, koska komissiossa ei ollut ketään paikalla, joka olisi pystynyt vastaamaan, ovatko muut maat hyväksyneet tämän. Tämä vain osoittaa sitä, miten heikosti näitä asioita hoidetaan, ja nämähän ovat vaikeita asioita hallinnollisesti hoitaa, pankkiasiat. Silloin me tulemme myös siihen samaan tilanteeseen, mikä Suomessa oli silloin, kun Suomen Pankin johtaja Esko Ollila sanoi, että kun 4 miljardia markkaa tähän laitetaan, niin homma on hoidettu. Mutta sen jälkeen meni muutama viikko, niin alkoi tapahtua, ja lopputulos oli sitten se melkein lähes 100 miljardia markkaa, joka jouduttiin erilaisilla takauksilla ja muilla valtion ja veronmaksajien rahoilla hoitamaan.

Tämäntyyppiseltä tämä Euroopan unionin tilanne vaikuttaa, ja se, mitä nyt sitten ed. Söderman täällä toi omalta osaltaan esille Euroopan unionin heikosta tilanteesta tällä hetkellä, valitettavasti on totta, on valitettavasti totta. Sitten vielä tämä rahan saanti on näköjään vaikeutunut niin, että jo viime viikolla oli elinkeinoelämän johtajien lausuntoja Kauppalehdessä, joissa todettiin se, että lainan saanti suomalaisille pankeille sen verran kuin niitä nyt sitten on, mutta ehkä tarkoitettiin myös Sampoa ja Nordeaa, on vaikeutunut, koska rahaa tarvitaan keskeisessä Euroopassa. Tätä taustaa vasten ymmärrän sen, että Ruotsi ja Britannia, jotka eivät ole euromaita, ovat kuitenkin halukkaita lähtemään tähän, koska he haluavat olla yhteistyössä niitten kanssa, jotka tätä luototusta myös pankeille järjestävät.

Minusta Suomen tilanne nyt on sillä tavoin tietysti haastava ja ymmärrettävä, että Olli Rehnillä, joka on keskeisessä asemassa tässä, totta kai on paineita hoitaa asiat niin, että ainakin nyt Suomi on mukana. Voin hyvin ymmärtää sitä, että suomen kielellä tässä tulee aikamoisia velvoitteita tämän Suomen aseman suhteen tässä listassa ihan samalla tavoin, kuin komission puheenjohtaja nyt sitten ei ole pystynyt Portugalia sen kummemmin käytännössä hoitamaan, mutta ainahan nämä asiat tällä tavoin tulevat esille.

Minusta tässä on nyt tärkeätä se, että mahdollisimman avoimesti näitä asioita käsitellään. Silloin sunnuntaina ja lauantaina, kun suuren valiokunnan puheenjohtaja lähetteli niitä tekstiviestejä, eihän se ole mitään eduskunnan asioitten käsittelyä. Se ei ole eduskunnan asioitten käsittelyä. Talousvaliokuntaankin saapui eräs hallituspuolueen edustaja, joka sanoi, että silloinhan suuri valiokunta hyväksyi tämän asian. Ei tällä tavoin voi näin isoja asioita käsitellä. Se antaa aivan väärän kuvan. Silloin nimenomaan todettiin se, että aikanaan nämä asiat tulevat eduskunnan käsiteltäväksi.

On käsittämätöntä, jos sanotaan, että 750 miljardin asia on Suomessa kiinni siitä, ettei pystytä tekemään käännöstä. Sehän voidaan paloitella niin moneen osaan, että varmaan tulee yhdessä päivässä. Täällä on niin paljon englannin kielen taitoisia ihmisiä, että he pystyvät tämän käytännössä tekemään. Se osoittaa sitä, kuinka huonosti näitä raha-asioita nyt sitten näissä tilanteissa hoidetaan ja tehtiin tämä ruuhka, joka arabialaiseen kulttuuriin kuuluu ja suomalaiseenkin politiikantekoon, että tehdään ruuhka, jossa pistetään kaikki asiat samaan päivään ja samaan aikaan ja sitten saadaan menemään läpi kaikki huonommatkin asiat, mutta se vaan kostautuu.

Sen takia olen itsekin täällä, että haluan eduskunnan pöytäkirjoihin mainittavan tämän, koska saattaa olla aika lähellä se aika, jolloin joudutaan katsomaan totuutta silmiin näissä kysymyksissä. Suomihan on pärjännyt tässä tilanteessa, kuten Finanssivalvontakin on toistamiseen todennut parin viime vuoden aikana, että hyvin menee. Mutta Suomen tilanne verrattuna moniin muihin euromaihin on sikäli poikkeava, että meidän pankkimme eivät ole suomalaisten eikä Suomen valtion hallinnassa. Ruotsalaisten, myös sitten ranskalaisten ja monien muiden, brittienkin, espanjalaisten, italialaisten kohdalla kysymyshän on siitä, että se on niin kuin heidän sisäistä velkaantumistaan, sisäistä rahatilannettaan. Voi ilmoitella, jos nyt näin huolimattomasti sanoo, vähän miten sovitaan, mutta meillä se ei ole mahdollista, koska Nordea on täällä erittäin merkittävä toimija ja samaten Danske Bankin Sampo. Meillä OP-Pohjola on ainoa ja sitten nämä pienet säästöpankit ja osuuspankit, jotka ovat kotimaisissa käsissä yli 40 prosenttia. Tämä tekee ihan toisenlaiseksi tämän sisäisen kansallisen niin sanotun pelin, jota pelataan myös pankkimaailmassa. Tässä suhteessa tämä Suomen tilanne on haastava.

Poliitikkojen osalta kyllä voi todeta vastuun, valvonnan ja muun, mutta toivottavasti tässä nyt ei myöskään laskutaitoa aseteta kyseenalaiseksi, siis sitä, mistä talousvaliokunnassa on nyt moneen otteeseen puhuttu, paljonko oikein on velkaa. Nythän talousvaliokunnassakin vaadittiin valtiovarainministeriöltä selvitystä, mikä on näitten kyseisten euromaiden plus sitten EU-maitten ja niitten pankkien velkataakka tällä hetkellä, jotta meillä nähtäisiin, mikä on se kokonaistilanne. Täällä kohta varmaan ed. Uusipaavalniemi tuo myös sitten esille tämän maksukyvyn ihan niin kuin perheissäkin, mikä on sitten se maksukyky lyhentää näitä velkoja, tai sitten sen, että jollain tavoin tehdään sellainen tilanne käytännössä, että ei ole tarkoituskaan maksaa näitä velkoja koskaan. Siinähän on erilaisia tapoja sitten talouspolitiikassa tämäntyyppisetkin tilanteet hoitaa.

Arvoisa puhemies! Toivon todellakin, että näissä asioissa ei menetellä sillä tavoin kuin on nyt menetelty, ja se koskee myös eduskuntaa täällä. Ei tämä eduskuntakäsittely ole ollut niinkään hallituksesta kiinni kuin eduskunnasta itsestään.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Kun valtiovarainministeri Katainen tuli Brysselistä, hän kertoi iloisena, että demokratia selätti markkinavoimat. Kun äsken kuuntelin ministeri Kataisen selostusta, tuli kyllä mieleen se, että kyllä siinä demokratian edustaja oli vähintäänkin sillassa markkinavoimien edessä. Ei hän pystynyt sanomaan, tuleeko näitä maksuja, joudutaanko takauksia antamaan ja tuleeko niistä maksuja. Kyllä oli täysin markkinavoimat siinä vääntämässä, ja tämä demokratian edustaja, jos hän edustaa demokratiaa, oli kyllä pahasti sillassa.

Tämä Euroopan rahoitusvälinen puitesopimus, eli ERVV-sopimus, pitää sisällään 7,9 miljardin takausvastuun: takausvastuun ilman vakuuksia. Elikkä takauksiin ei sisälly minkäänlaisia vakuuksia. Ne ovat vakuudettomia takauksia, ja jos asianomainen lainanottoja ei pysty maksamaan, suoriutumaan velvoitteistaan, niin takaaja maksaa, ja mitään vakuuksia ei ole. Riski takauksen mahdollisesta maksamisesta kaatuu Suomen veronmaksajien niskaan, jos lainanottaja ei todellakaan pysty sitä maksamaan. Tämä on olemassa oleva riski.

Asiantuntijakuulemisissa ei tullut selväksi, miten menetellään, jos lainaa ottanut valtio ei pysty maksamaan määräajassa lainaa takaisin tai noudata sille muita asetettuja ehtoja. Tuleeko maalle sanktiot, muutetaanko lainanehtoja, tai tuleeko velkasaneeraus sitten kysymykseen? Ei näistä kerrottu, mikä se menettelytapa sitten sen jälkeen on.

Näistä lainaehdoista on puhuttu aikaisemminkin. Nämä ovat todella kovat, korostetaan oikein, että nämä ehdot ovat erittäin tiukat, kova sopeutusohjelma pitää olla. Täällä ed. Söderman jo totesi, että nämä sopeutusohjelmat tulevat merkitsemään sitä, että työttömyys näissä maissa tulee kasvamaan. Samalla Kreikan tapauksessa siellä leikattiin sosiaaliturvaa, palkkoja, siellä korotetaan veroja. On mainittu, että näitä samoja ehtoja tullaan noudattamaan myöskin muitten maitten kohdalla. Näin ollen näitten maitten kyky selviytyä näistä veloista, jotka ne saavat tähän vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, ovat varsin heikkoja.

Tällä lailla ja tuolla aikaisemmalla, 71:llä, taataan se, että pankkien omistajat voivat nukkua rauhassa ilman riskejä. Elikkä valtiot takaavat, että heille tulevat lainat takaisin ja myöskin voitot, koska korot nousevat ainakin jonkin verran, elikkä voitot pankkien omistajille paranevat. Näin ollen emme voi hyväksyä ensinnäkään näitä kohtuuttomia ehtoja, jotka kohdistuvat näihin maihin, koska ne vievät niiltä lainanhoitokyvyn tai ainakin heikentävät sitä merkittävästi, merkitsevät työttömyyttä, merkitsevät sosiaaliturvan heikkenemistä ja merkitsevät suoranaista köyhyyden lisääntymistä suurelle osalle väestöä. Ja sitten ne, jotka ovat tehneet päätökset, jotka ovat ajaneet nämä maat tähän tilanteeseen, pääsevät loppujen lopuksi kuin koira veräjästä, elikkä tämä omistava luokka, joka omistaa pankit ja rahoituslaitokset.

Näin ollen ei ole oikea tapa ratkoa näitä ongelmia tällä tavalla. Jo Kreikka-asiassa olimme sitä mieltä, että se olisi täytynyt hoitaa toisella tavalla, samoin myöskin tämä 71. Esitin siinä toisessa käsittelyssä, että laki hylätään. Tulen myöskin tämän lain kohdalla toisessa käsittelyssä esittämään näillä perusteilla, jotka äsken kerroin, että tämä hallituksen esitys hylätään.

Markku Uusipaavalniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä edellä ed. Kankaanniemi ja ed. Skinnari kuvailivat sitä kiirettä ja käsittelyn puutoksia sekä eduskunnan arvovallan polkemista, mitä tämänkin asian kohdalla on mitä suuremmissa määrin toteutettu. Kannattaa huomioida, että ed. Skinnari on talousvaliokunnan puheenjohtaja ja varmasti tietää, mistä puhuu. Ed. Söderman kuvaili asiallisesti ja laajalla asiantuntemuksellaan vallansiirron ongelmakohtia, joita olemme nyt suuremmissa määrin suorittamassa. En puutu niihin tässä puheessa nyt enempää, käyn parilta muulta kannalta hieman asiaa lävitse.

Kyseessä, mitä rahataloudessa euroalueella ja koko globaalissa markkinataloudessa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ollut, on mitä suuremmissa määrin pyramidihuijaus, pyramidihuijaus, jonka avulla on kyykytetty niitä, jotka asiaa eivät ole ymmärtäneet. Yhdysvallat on sitä suorittanut kymmenien vuosien aikana pitempäänkin. Vuodesta 1930 asti oikeastaan se on onnistunut valuuttaansa keikuttamalla ja myöskin velkakuplien ajoittamisella pitämään muuta maailmaa hieman omassa otteessaan.

Euroalueella ja Euroopassa Saksa on tehnyt saman. Kannattaa huomioida, että Saksalla oli 1 500 miljardia velkaa yksityisellä sektorilla jo vuoden 2000 tietämillä. Saksan velkamäärä ei ole noussut. Siellä velkakupla oli jo pahimmassa määrin tosiasia vuonna 2002, kun saatiin muut houkuteltua laajamittaiseen velkakuplaan.

Kaikki velkakuplat loppuvat aikanaan, niin myöskin tämä. Kahden viimeisen vuoden aikana ennen puhkeamista vuonna 2008 lokakuussa velanottomäärä euroalueella oli 2 000 miljardia. Kun tämä 2 000 miljardia nostetaan pankista lainana, luodaan uutta rahaa, joka on suora lisä ostovoimaan euroalueella. Kun te vertaatte sitä euroalueen palkkoihin, jotka ovat 6 000 miljardia, te ymmärrätte, kuinka suuresta kuplasta tässä on kyse. Olen siitä kolme vuotta sitten jo varoittanut, että kun tämä tulee tiensä päähän, niin ostovoimasta lähtee 2 000 miljardia pois. Ja jonkun täytyy tätä kuplaa jatkaa. Sitä kuplaa on jatkettu valtioiden toimesta. Valtiot ottivat siis 1 000 miljardia velkaa. Palkkasummat polkevat tällä hetkellä paikallaan, ne ovat menneet lievästi alaspäin, viimeiseksi taisivat olla aivan lievästi ylöspäin, mutta ne ovat siinä 6 000 miljardin tietämillä. Velkamäärä on pysynyt kutakuinkin samana euroalueella kyseisestä ajankohdasta 2008 lokakuusta.

Mitä tämä tarkoittaa sitten tulevaisuutta ajatellen? Jos kerran tällä hetkellä Euroopan unionin maat tekevät vuodessa 1 000 miljardia tappiota, 1 000 miljardia alijäämää, ja jos tilanne stabiloidaan, ne tekevät sen 1 000 miljardia ensi vuonnakin. Jos ne eivät sitä tee, jos ne eivät ota sitä velkaa, niin se on jostain muualta pois. Palkkojen täytyy tippua, täytyy tulla irtisanomisia, yritysten täytyy romahtaa tuotannossaan, ostovoimaa lähtee joka puolelta pois. Syntyy deflatorinen kierre. Tätä ei voida välttää, 1 000 miljardia on niin iso luku.

Jos sitä verrataan kauppaan esimerkiksi Aasiaan päin, niin Aasian kauppa on noin 100 miljardia miinuksen puolella. Kilpailukyvyn puute siis ei ole selittämässä eikä sillä pystytä kompensoimaan tätä asiaa. Vaikka me kääntäisimme Aasian kaupan plussan puolelle, mitä ei ole näköpiirissä lainkaan, niin sieltä voitaisiin saada ehkä 100 miljardia apuun vuositasolla. Se ei paljon tässä 1 000 miljardin miinuksessa näy. Muun muassa Paul Krugman on puhunut tästä, että jos nämä kaikki Euroopan unionin maat nyt rupeavat säästämään, niin tästä nimenomaan syntyy tämä deflatorinen kierre. Jos kaikki maailmassa säästävät, niin mistä te luulette, että kauppaylijäämät tulevat, jotka pelastaisivat? Ei mistään.

Käsittelyssä oleva ERVV tulee aikaansaamaan muutamia asioita. Se aavistuksen pidentää tämän lopullisen romahduksen hetkeä, ei yli vuotta missään tapauksessa. Sitä en osaa sanoa, onko se kuukausi, kolme kuukautta, mutta ei juuri enempää. Se ei tule helpottamaan asiaa, se tulee syventämään asiaa. Se sitoo kaikki valtiot toisiinsa tässä: velallinen takaamassa toista velallista. Ei tässä ole muutama vähäosainen, jos mietitään sitä, 1 000:tta miljardia, että kenelle ne velat ovat tulleet. Siellä on Iso-Britannia yksi kärkimaa, 250 miljardia. Siellä on Saksaa, Ranskaa yli 100 miljardia, Italia samoin. Kreikan osuus siitä on 30 miljardia, yksi kolmaskymmenesosa.

Pääkysymys tässä on se, kenelle kaikki ovat velkaa. Yksinkertaista vastausta emme ole saaneet. Emme ole saaneet minkäännäköistä analyysiä. Olen yrittänyt jo vuosia tässä pyytää: antakaa yksikin talousanalyysi, antakaa yksikin laskelma, joka kumoaa minun väitteeni. Kukaan ei ole edes yrittänyt lähteä puhumaan asiasta. Minkäännäköisiä lukuja ei saada mistään.

Oy Suomi Ab:n tase, onko sitä enää? Ei ole. Lakkautettiin taseen ylläpitäminen. Se olisi ollut aika hyvin selventävä. Olisi hieman vielä jotain lukua luvun päälle laittaa, mutta joskus 2000-luvun alkupuolellahan semmoinenkin laskenta lakkautettiin turhana, vai mistä syystä lie, pitempään talossa olleet voivat kertoa, mistä on kyse, miten semmoinen päätettiin lakkauttaa. Se olisi kuitenkin kuvannut hyvin joitakin tilanteita, missä ollaan menossa.

Ed. Skinnari kysyi, mitkä ovat ne tavat, kyvyt hoitaa velkaa tässä tilanteessa EU:ssa. Tapoja on äärimmäisen vähän, tämä on mennyt liian pitkälle. Periaatteessa näistä asioista voidaan selvitä kahdella tavalla. Argentiinan tie, jossa maa kieltäytyy maksamasta velkojaan sanoin, että ei onnistu, minkä jälkeen markkinat rankaisevat, mutta maa voi päästä yllättävän nopeastikin ylös, kuten Argentiina on selvinnyt kutakuinkin kuiville jaloille.

Toinen tapa on inflaatio. Tässä vaiheessa ainoa tapa oikeastaan inflaation kautta hoitaa on hyperinflaatio. Nyt ollaan menty jo liian pitkälle. Se ei tule pelastamaan Suomea. Ainoastaan jos palkkakuri täällä pysyy tiukkana ja muualla puhutaan satojen prosenttien inflaatiosta, niin siinä vaiheessa voimme saada kilpailukyvyn esimerkiksi Puolaan ja Viroon takaisin.

Mutta kysymyksiä olemme esittäneet valtiovarainministeriön edustajille ja muille, jotka ovat käyneet. Tosin tässä talousvaliokunnalle jätettiin aikaa ruhtinaallinen yksi tunti kuunnella asiantuntijaa, kysellä ja tehdä lausunto, jos näin olisi haluttu. Päädyimme siihen, että lausuntoa emme tee. Me paheksuimme tilannetta, että miten tällainen voi olla mahdollista. Eihän meille käytännössä annettu todellakaan mitään mahdollisuuksia tehdä minkäännäköistä lausuntoa.

Mutta kysyimme kuitenkin, mikä on esimerkiksi europankkien tila. Kukaan ei osaa sanoa. Miksei näissä papereissa lue, onko euroalueen pankkien saldo verrattuna ulkomaailmaan plus- vai miinusmerkkinen ja minkä verran? Tämmöistäkään yksinkertaista lukua, joka kertoisi, olemmeko me plussan puolella vai miinuksen puolella, meille ei ole kerrottu. Minkäännäköistä analyysiä, että mitä tästä seuraa, jos me tämän sopimuksen toteutamme, ei ole. Ei minkäännäköistä taloudellista analyysiä siitä eikä mistään muustakaan. Meille esitetään ainoastaan mörkö, että jos me emme tätä tee, niin kaikki romahtaa. Minä voin kertoa, että kaikki romahtaa, jos me tämän teemme. Deflatorinen syöksykierre on edessä, ja maat menevät konkurssiin. Maiden kansallisomaisuus tullaan ottamaan haltuun. En tiedä, kenen haltuun ne ovat sitten menossa.

Näyttää tuo kellokin sen verran rientävän, että aika loppuu, joten täytynee vissiin jatkaa hieman myöhemmin.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Pidän tätä nyt käsittelyssä olevaa asiaa kansanedustajaurani murheellisimpana tapahtumana, ehdottomasti. Se, että nyt esillä on hallituksen esitys, jossa käsitellään Euroopan rahoitus- ja vakausvälinettä koskevaa puitesopimusta ja sen hyväksymistä Suomen eduskunnassa, voisi helposti mennä läpi niin sanotusti läpihuutojuttuna, normaalina lakina. Mutta kun seurasin työhuoneessani tätä keskustelua näytöltä ja kuuntelin puheenvuoroja ja ennen kaikkea valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Mannisen erinomaisen hyvää analyyttista puheenvuoroa, väkisin nousi mieleen ajatuksia, jotka pitää sanoa tästä puhujapöntöstä eduskunnan pöytäkirjaan.

Ensinnäkin sitä, että näissä talousasioissa on talousvaliokuntaa pidetty pimennossa, pidän erittäin paheksuttavana. Tässä on kysymys Suomen eduskunnan arvovallasta ja sen alennusmyynnistä, ja tätä minä pidän erittäin huonona. Ed. Markku Uusipaavalniemi on nimittänyt tätä Euroopan rahoitustilanteessa moraalihasardiksi. Valitettavasti taitaa levitä tähänkin taloon tuommoinen virus. Toivottavasti sille löytyy jossain vaiheessa lääkkeet, että tämä moraalihasardi saadaan vähenemään.

On ollut erittäin paheksuttavaa mielestäni se, että kun talousvaliokunnassa on käynyt tätä samaa asiaa koskien muissa yhteyksissä asiantuntijoita kuultavana, heiltä ei ole saanut minkäännäköisiä tarkkoja tilastotietoja, vaikka niitä on pyydetty: pahimmillaan Finanssivalvonnan asiantuntijalta yksi pahainen paperi, jossa ovat ne samat yleiset viittaukset ilman mitään tarkkoja tietoja, miten tämä asia todella on Euroopan rahoitusmarkkinoilla. Luulisi nykyisenä tietokoneaikana, jolloin pystytään laskemaan mitä moninaisimpia asioita tietokoneella hetkessä, onnistuvan edes tämä asia, mutta ei näköjään onnistu. Pahoin pelkään, että tässä on menossa sellainen menettely, jossa Euroopan itsenäisiä valtioita ajetaan Euroopan unionin liittovaltioon. Jos ei sitten demokratian kautta, niin se näköjään onnistuu sitten talouden kautta. Pannaan sellainen hirttonaru kaulaan, että pakko on ruveta menemään siihen liittovaltiojärjestelmään, kun muuta vaihtoehtoa ei sitten enää ole käytettävissä.

Joka tapauksessa tämä on erittäin murheellinen asia, ja tämä kaikki alkoi silloin, kun Suomi liittyi euroon. Liityimme silloin aikanaan euroon liian heikoin perustein, joista ensimmäinen oli tavaton kiire päästä Euroopan koviin ytimiin. Ymmärrykseni mukaan toinen merkittävä asia oli, että silloisella pääministeri Lipposella oli myös omia tavoitteita komission puheenjohtajuutta ajatellen. Kommentoin sitä vain sen verran, että näin pienellä valtiolla, esimerkiksi Saksaan verrattuna, koviin ytimiin meneminen Euroopan unionissa on eräänlaista itsepetosta. Pieni maa joutuu pitämään omistaan tiukasti kiinni eikä lähteä leikkimään isoa poikaa tuolla maailman turuilla. Sillä ei ole koskaan ollut mitään onnistumisen mahdollisuutta.

Toinen isompi asia euroon menemisen murheissa oli se, että euroon päästettiin sellaisia maita kuten Kreikka, joiden taloustilannetta jopa vääristeltiin euroon pääsemiseksi. Nyt ollaan sitten tässä tilanteessa, jossa joudumme olemaan mahdollisesti takausvastuussa näiden holtittomien asioiden takia.

Hillitön ja holtiton taloudenpito Euroopassa on nyt sitten loppu, euroalueella nimenomaan, ja se koskee tietysti koko Eurooppaa. Kovimman kasvun aikana euroalue ja Eurooppa velkaantuivat hurjaa vauhtia, aivan kuten ed. Uusipaavalniemi kuvasi. Nämä tosiasiat puhuin silloin jo Kreikka-lainan yhteydessä omassa puheenvuorossani.

Tämä sopimus allekirjoitettiin Suomen puolesta jo 10. päivä kesäkuuta, ja tämä puitesopimus tavallaan silloin ei vielä tullut meitä sitovaksi, mutta olimme siinä jo täysin osallisina ja peräytymistietä ei enää ollut. Nyt sitten tämä sopimus tulee voimaan, jos eduskunta hallituksen esityksen hyväksyy. Sitten Euroopan vakausväline tulee voimaan, jos viisi euromaata hyväksyy sen ja ne edustavat kahta kolmasosaa tämän vakausrahaston pääomasta.

Suomi saa tällä menettelyllä yhden paikan johtokunnassa, ja meidän vastuumme yläraja on onneksi vain se 7,9 miljardia euroa, joka vastaa meidän kansantalouden osuutta tästä koko hommasta. Sitten jos joku euromaa jonain päivänä lähitulevaisuudessa toteaa, että nyt pitää tätä Euroopan vakaus- ja rahoitusvälinettä käyttää, ja ottaa sieltä lainaa talouden vakauttamiseksi, kyseinen maa onneksi joutuu siitä tavattoman kovalle talouden hevoskuurille. Aivan kuten valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen hyvin kuvasi, tämä maa joutuu alistumaan äärimmäisen tarkkaan muiden jäsenmaiden tarkkailuun. Siinä voi sitten tietysti viisastella jo perustuslain kysymyksistä, onko sellainen maa enää itsenäinen. Mutta kyllä tässä näitä itsenäisyyden riman tiputuksia on näköjään tämän asian tiimoilta tapahtunut jo ennenkin, joten ei kai tuossa yksi enää lisää tee mitään. Ja vasta, jos nämä tapahtumat — talouden hevoskuuri, tarkka tarkastus — ovat toteutuneet, sitten voi saada tätä rahoitusta. Onneksi tässä on myös takaportti olemassa, että se yksi henkilö johtokunnassa, Suomea edustava henkilö, voi todella, huomattuaan, että kupla on jättimäinen, silloin vielä vetää hätäjarrua ja todeta, että Suomi ei halua tähän osallistua. Totta kai silloin asiat ovat jo niin paljon huonosti, että silloin todennäköisesti menee paljon muutakin, mutta eipähän ainakaan moraalinen vastuu meillä yllä sen pidemmälle.

Tässä tulee taas ikävä pääministeri Matti Vanhasen yli vuosi sitten tekemää esitystä eurooppalaisten pankkien stressitestistä. Silloin sille asialle hieman jotkut ehkä hymähtelivät mutta eivät enää. Oikeastaan, niin kuin valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen hyvin totesi, tämän riskin määrä yhteismäärältään on se 7,9 miljardia. Kun tähän lasketaan päälle vielä Kreikalle annettu laina, ollaan suurin piirtein 10 miljardissa eurossa, joka muuten sattumoisin sattuu aika lähelle sitä summaa, mikä silloin 1990-luvun alun valtavan talousbuumin seurauksena Suomessa jouduttiin antamaan rahaa Suomen eri rahoituslaitoksille, että pysyvät pystyssä.

Jos nyt sattuisi Euroopassa käymään niin, että rahalaitosten, joiden taseita ei todellakaan ole vielä tutkittu, kuten ed. Markku Uusipaavalniemi puheenvuorossaan sanoi ... todellakin siinä vaiheessa pitää myös olla Suomella mahdollisuus todeta, että tämä menettely ei kerta kaikkiaan käy. Suomen kansallisuusvarallisuus ei kerta kaikkiaan riitä edes yhteen prosenttiin siitä, mitä näillä hullutteluilla on tuolla rahamarkkinoilla saatu aikaan.

Olen äärimmäisen pettynyt siitä, että tässä salissa ei ole yhtään kokoomuksen kansanedustajaa paikalla. Nämä vapaan markkinatalouden suuret kumartajat ovat nyt jossakin piilossa. Olisin toivonut erittäin hartaasti, että edes joku olisi ollut kuulemassa tätä moraalihasardia. (Ed. Skinnari: He ovat sijoitustehtävissä!) Toivon hartaasti, että tähän selkärankaa jostain sen verran löytyisi.

Lopuksi, arvoisa puhemies, on tässä kuitenkin hyvääkin se, että Euroopassa on aloitettu joissakin valtioissa, kuten Kreikassa, rankat talouden vakauttamistoimenpiteet, mitä pidän erittäin hyvänä. Tosin ne tulevat liian myöhään. Toivon mukaan eivät tule liian myöhään.

Ihan viimeisenä tässä on sekin hyvä asia, että tuleepahan yksi myytti alasammutuksi tästä eteenpäin lähiviikkoina, lähikuukausina: nimittäin jos joku Euroopan valtio pyytää tältä rahoitus- ja vakausvälineeltä lainaa, se tarkoittaa, että eduskunta joutuu kokoontumaan kesätaukonsa aikana. Sitten loppuvat ainakin ne suuret puheet siitä, että eduskunnalla on pitkät kesälomat. Joudumme tulemaan tänne vaikka heinäkuun lopulla töihin, ja se muuten sopii kyllä minullekin. Mutta se yksi myytti on sitten jälleen kaadettu. Sekin synti menee sitten hautaan sen siliän tien.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu näistä stressitesteistä. Kun Suomessa tehtiin stressitestit, niin talousvaliokunnassa kyselimme, erityisesti ed. Uusipaavalniemi, niitten perusteitten perään, ja niistä ei saatu oikeastaan vankkaa pohjaa, että olivatko ne lähtökohtatiedot, oletukset, joitten pohjalta ne tehtiin, mistään kotoisin. Eli luotettavuus tältä osin oli erittäin huono.

Jos Euroopan maissa tehdään vastaavalla tavalla, niin se ei kyllä paljon tätä tilannetta auta, mutta siitä huolimatta ihmettelen, että valtiovarainvaliokunta ei ole pannut ehdoksi, että tähän sitoudutaan, sellaisia stressitestejä, jotka kertoisivat todellakin ne luvut, mikä on tilanne eurooppalaisten pankkien osalta. Kuinka isot luurangot niillä on kaapeissaan? Siellä on varmasti isoja. Espanja ehkä tiedot julkaisee, mutta minä en kyllä valitettavasti toista euromaata oikein luottamuksella katso, että ne olisivat täysin sellaisia, että niihin tietoihin voisi luottaa.

Edelleen totean, että tämän asian käsittely tapahtuu nyt kylläkin melkein valoisimpana yönä, mitä vuodessa Suomessa on, mutta siitä huolimatta, herra puhemies, toivon, että puhemiesneuvosto hoitaa niin, että toinen käsittely on päiväsaikaan ja edustajat ovat täällä vähän paremmin mukana tekemässä tällaista historiallisesti ehkä Suomen taloushistorian suurinta päätöstä antaa rahoitusta ei kotimaisille pankeille vaan rahoittaakseen kansainvälisiä lähteitä, kansainvälisten virheitten seurauksena syntyneitä tappioita, joita otetaan valtion ja veronmaksajien piikkiin. Lähtiköhän pääministeri Vanhanen nyt tätä ongelmaa pakoon, koska tämä on laukeamassa käsiin ehkä jo nyt ennen kuin vaalit meillä on käsillä?

Markku Uusipaavalniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi tässä toi erään ongelmakohdan esille, eli emmehän me oikeasti tiedä mitään siitä, mitä siellä pankeissa on. Todellakin Finanssivalvontaakin on pommitettu siitä, mitä edes Suomessa on, mutta ei tunnu tietoa löytyvän. Minusta se on käsittämätöntä, että me emme esimerkiksi tiedä, mitenkä varallisuus ja velat ovat jakaantuneet Suomessa, minkä takia Finanssivalvonnalla ei ole tällaisia tietoja edes itsellään hallussaan. Kuitenkin valiokunnan toimestakin on pyydetty tietoja siitä, minkälaisia vakuusarvoja on, kuinka paljon on esimerkiksi asuntoluottoja, joissa on yli 90 prosenttia myönnetty luottoa, kuinka paljon on 80 prosenttia ylittäviä jnp. Heillä ei ole mitään tietoa siitä.

Miten se on mahdollista tietotekniikka-aikana? Olen tehnyt pankeille ohjelmia jo yli 20 vuotta sitten. Tietotekniikka on kehittynyt siitä vaikka kuinka paljon. Tämmöiset erittäin kattavat tilastot ja se koko datamateriaali, mitä tarvittaisiin tällaiseen nopea-aikaiseen laskemiseen, tekemiseen, missä muutamassa tunnissa voidaan nykykoneilla saada vaikka minkänäköistä tietoa, mahtuisi tuommoiselle ulkoiselle kovalevylle ihan kevyesti. Mutta tätä ei syystä tai toisesta haluta tehdä.

Minusta on varsin kummaa, että pankeilla on paljon parempaa tietoa suomalaisten varallisuuksista ja veloista kuin esimerkiksi valtiolla, jonka pitäisi yrittää pitää koko kansa, valtio, kasassa. Millä ihmeellä me voimme yrittää estää velkakuplien syntymistä ja muuta vastaavaa, jos valtiolla ei ole minkäännäköistä tietoa, mitä siellä on takana? Kun Finanssivalvonta antoi jotain tietoa näistä, se oli kyselytutkimus, jonka he olivat suorittaneet. Eli Finanssivalvonta joutuu menemään kadulle kyselemään, että minkähänlaisia varallisuuksia ohikulkijalla sattuu olemaan ja mitenkä ovat ne velkapuolet, kun kaikki löytyy helposti pankkien tietokannasta. Miten voi olla mahdollista? Finanssivalvonnassa on 250 henkilöä töissä. Tietokoneet ovat supertehokkaita nykyään. Kaikki on tietokannassa pankeilla. Miksi me emme saa mitään tietoa?

Jos tilanne on tällainen Suomessa, niin miten me voimme odottaa, että tuolta Kreikasta tai muualta tulee tietoa? Mehän tiedämme, että Kreikka on vääristellyt tilastoja. Me tiedämme, että islantilaiset pitivät muun muassa pankkeja viime hetkellä pystyssä sillä, että pankki itse myönsi luottoja omille johtajilleen, jotta nämä ostaisivat pankin osakkeita. Pankki siis osti itse omia osakkeitaan velaksi, loi rahaa tyhjästä näitä osakkeita vastaan. Rahan luominenhan on näin yksinkertaista. (Ed. Manninen: Näinhän Nordeakin teki Suomessa!) — Anteeksi? Näinhän Nordea teki Suomessa, sanoo ed. Manninen. — Jos tämä on yleistä tietoa täällä, niin miten me voimme kuvitellakaan, että pankit pelaavat rehellistä peliä, kertovat meille tarvittavat tiedot? Mutta Suomen eduskunnalla on kuitenkin oikeus vaatia nämä tiedot. Minkä takia Suomen eduskunta Finanssivalvonnan kautta ei saa näitä tietoja, kuka tässä on jarruna, se on minulle jäänyt epäselväksi. Olen yrittänyt saada näitä tietoja pitempään.

Muistan viime laman ajalta, josta lamasta tavallaan selvittiin — onneksi en itse ollut velallisena silloin, mutta monia kavereita joutui siihen tilanteeseen, että asunto ei yhtäkkiä ollutkaan sen arvoinen, mitä velkaa oli — että silloin mielestäni yleisesti puhuttiin, että ei ikinä enää sitä tilannetta, että myönnetään 90 prosenttia tai edes yli 70:tä prosenttia luottoa asuntoon. Mikä on tilanne tällä hetkellä? 100 prosenttia, 100 prosenttia saat pankilta rahoituksena asuntoon. Voi olla, että joudut ottamaan jonkin vakuutuksen sille 10 prosentille ja näennäisesti maksat 1 000 euroa vakuutuksesta, jonka turvin pankki antaa sen loppulainankin.

Nuoret on sidottu jälleen tähän samaan velkaloukkuun, ja Finanssivalvonta laittaa suosituskirjettä, että suositellaan pankeille, että ei annettaisi yli 90:tä prosenttia. Tilanne on täysin absurdi, täysin naurettava. Me olemme itse tätä velkakuplaa ajamassa, ja siihen, minkä takia Suomi ei ole vielä uponnut, minkä takia Suomi ei sukella tällä hetkellä senkään enempää, on oikeastaan kaksi syytä. Me pitkitämme tätä jumalattoman suurella valtion velanotolla. 10 miljardin luokkaa on se vuosivauhti, mitä valtiolle otetaan. Toinen havaitsemisen arvoinen seikka on se, että kutakuinkin ainoina Euroopassa yksityistaloudet ovat edelleen ottaneet velkaa. Minkä takia?

Tässä kohtaa tullaan kysymykseen siitä, mikä on poliitikkojen, ennustajien ja näiden moraalinen vastuu. Moraalisen vastuun pitäisi tulla vastaan siinä vaiheessa, kun väitetään, että ei koske Suomea, Suomella menee hyvin, Suomi selviää kuin koira veräjästä ja laitetaan ihmiset ostamaan ylihintaisia asuntoja suurella luottomäärällä. Sen takia Suomessa kupla ei ole vielä puhjennut niin pahana, koska valtio ottaa siis yli 10 miljardia velkaa. Sehän on ihan käsittämätön määrä. Jos verrataan sitä vaikka Viron valtionvelkaan, joka on 1 miljardi, tai Viron bruttokansantuotteeseen, onko 14 miljardia, sitä luokkaa ehkä, niin nämä ovat täysin järkyttäviä summia. Täällä kuvitellaan, että päästään kuin koira veräjästä, kun me laitamme asuntorakentamiseen hieman potkua: annetaan tukea, paljonko se nyt oli, 10 000 euroa per asunto vai 15 000 euroa.

Jäljet näkyvät tällä hetkellä. Rakennusliitto käy kertomassa valiokunnassa, että ne ovat muuten ulkomaalaisia, jotka tuolla noita seiniä rappailevat ja siellä rakentelevat. Samalla kannetaan huolta siitä, että itse asiassa veromarkatkaan eivät taida jäädä tänne. Kyllä se nyt ihan normaalijärjellä käy myöskin selville, että emme me ylihintaista yhdyskuntaa tai yhteisöä eli Suomea pysty ylläpitämään, jos olemme samalla tehneet muutaman vuoden aikana lakeja, jotka vapauttavat pääomien liikkeet, työvoiman liikkeet, tavaroiden liikkeet. Yksinkertaisesti se ei ole mahdollista.

Kyllä meille voi käydä samalla lailla kuin vaikka Detroitille, joka kukoisti, kun siellä oli autoteollisuutta hirveät määrät. Jos me olemme yhtä euroaluetta, yhtä EU-aluetta, se on käytännössä sama kuin me olisimme joku Detroitin kaupunki. Pahoittelen, jos muistan väärin, mutta muistaakseni Detroitissa on käymässä juuri näin, että sieltä vedetään sileäksi noin puolet asunnoista ja laitetaan puistoa päälle, että eivät näytä ihan niin karuilta ne tyhjät asunnot ja muu jälki, mitä siellä on tämän johdosta tullut.

Mutta missä me olemme menossa? Meillä on todellakin kotitalouksilla 100 miljardia velkaa. Se on kohtuullisen iso määrä, jotten sanoisi. Suomella oli malttia nousta lamasta. Meitä auttoi se, että me pystyimme devalvoimaan. Me pystyimme käytännössä tiputtamaan palkkoja luokkaa 40 prosenttia. Totta kai siellä oli kyykytystä, ihmiset joutuivat työttömyyden kautta nöyrtymään nopeasti, mutta myöskin omalla valuutalla pystyttiin pelaamaan. Kotitalouksien velat eivät nousseet 1989—1998. En todellakaan ymmärrä, mikä oli se pakko, että tähän hullunmyllyyn piti lähteä uudestaan. Jos Suomessa olisi vuokra-asuntoja rakennettu, pidetty asuntokupla poissa, me olisimme voineet hyödyntää tämän muun Euroopan hullunmyllyn, missä velkakuplan avulla rakennettiin. Tuotantokoneisto olisi pyörinyt täysillä, vienti olisi vetänyt, ja velat olisi maksettu pois.

Tällä hetkellä me olemme viimeinen velkakuplan posauttaja. Yhdysvaltojen kupla puhkesi vuonna 2006, Euroopan, euroalueen, puhkesi 2008. Britit ovat pystyneet vedättämään vielä hetken, mutta Suomen kupla on puhkeamisvaiheessa. Sitä ei enää pitkään mikään pidätä. Se 10 miljardin velanotto lakkaa, mitä Suomi tekee tässä. Meille tulee käymään kreikat. Meille puhuttiin jatkuvasti, että korot ovat alhaalla, koska me olemme nyt tässä Euroopan unionissa. Ei Euroopan unionissa käy semmoista, mitä kävi viimeksi. Se esimerkki nähtiin, mitä voi käydä. Kreikassa nousivat. Ne nousevat meilläkin, kun rahoittajat huomaavat, että itse asiassa alkaa olla raja lähellä, että Suomen eläkerahat eivät enää riitä, Suomi ei pysty maksamaan niitä velkojaan, kun velkaantuu lisää. Siinä vaiheessa meidän korkomme nousevat tappiin.

Tämä laiva vuotaa todella pahasti, jos 10 miljardia pitää ottaa velkaa periaatteessa stabiilissa tilanteessa euroalueella, missä deflaatio vielä ei ole lähtenyt käyntiin. — Jaaha, tuo kello näyttää punaista, elikkä ilmeisesti joudun lopettamaan tähän tässä vaiheessa.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! On hyvä, että tätä keskustelua käydään nyt edes täällä tässä vaiheessa. Mehän talousvaliokunnassa olemme koettaneet nyt parin viime vuoden aikana haastaa juuri sellaisia professoreja ja muita, jotka pystyisivät myös tuomaan toista vaihtoehtoa, koska aina on olemassa myös toinen vaihtoehto. Tällaisten professoreiden löytäminen, jotka eivät olisi jollain tavoin, voisi sanoa jäävejä, on tavattoman vaikeaa. Tässäkin asiassa on tapahtunut niin, että kaikki asiantuntijat, jotka tässä ovat nyt olleet mukana, ovat kaikki niitä, jotka joko Euroopan keskuspankin tai jonkun muun asiayhteyden osalta — hallituksen virkamiehiä tai sitten hallituksen ministereitä — ovat täällä olleet kertomassa, että tämä on ainoa vaihtoehto, jota voidaan tehdä.

Näin varmasti on, mutta se käsittelytapa tässä on se, niin kuin on moneen kertaan tullut esille — tässä on onneksi talousvaliokunnankin jäseniä, ja ed. Hannes Manninen voi kuulla — että me kyllä ihan vakavasti olemme käyneet läpi tätä ylivelkaantumista, joka oli silloin Suomessa 1990-luvulla pienoiskoossa. Nyt Euroopan valtiot näköjään tekevät samat. Japani oli siinä välissä, ja satuin olemaan 1990-luvun alkupuolella puhemies Suomisen johtamassa valtuuskunnassa. Se oli vuotta ennen kuin sitten Japani teki samat systeemit kuin Suomessa, ja heillähän tämä on jatkunut tähän päivään asti.

Tämä tie saattaa olla myös Euroopan unionin tie. Täällä puhutaan, että on hyvä, että pankeille on tehty stressitestejä, mutta kyllä tässä nyt Suomen olisi pitänyt myös näissä muissa asioissa 1990-luvun kokemusten perusteella olla terhakkaampi ja viedä näitä asioita Euroopan unionin tietoon. Eduskuntakäsittely tässä asiassa on ollut todellakin ala-arvoista.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Muutaman asian haluan pöytäkirjaan tulevan merkityksi, kun kommentoin täällä käytettyjä puheenvuoroja.

Ensinnäkin valiokuntakin on todennut sen, että on valitettavaa tämä kiire ja lyhyt aika, mutta valitettavan usein sellaiseen tilanteeseen joudutaan silloin, kun halutaan nopeita ratkaisuja. Monestihan se on helpompi, jos on sellaisia ratkaisuja, joissa voidaan vähitellen tehdä korjausliikkeitä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että takauksen antaminenhan, niin kuin tuolla puitesopimuksessakin sanotaan, on lopullinen ja peruuttamaton. Tosin tällä päätöksellähän emme vielä anna takausta, vaan jokainen takausjärjestely on erikseen kumottavissa, jos hallitus sen haluaa tai sitten Suomessa eduskunta ei anna hallitukselle luottamusta tässä suhteessa.

Mitä tulee näihin riskeihin, haluan todeta myöskin pöytäkirjaan, että en ole sinisilmäinen siinä suhteessa. Molempiin mietintöihin olemme valtiovarainvaliokunnassa kirjanneet sen, että vaikka asiantuntijat katsovat, että riski on vähäinen, niin joka kerta on muistettava se, että riski voi toteutua ja että kun takauksia annetaan, pitää arvioida aina se, pystytäänkö siitä riskistä selviytymään. Tietenkin se riippuu hyvin paljon olosuhteista, mutta tämä noin 10 miljardin riskihän on noin 5,5 prosenttia meidän bruttokansantuotteesta, elikkä velkamäärä kasvaisi sillä summalla olettaen, että bruttokansantuote pysyisi nykyisellä tasolla. Mutta jos riskit laukeavat, niin on tietenkin aivan eri asia, mikä se bruttokansantuote sitten tulevaisuudessa tulee olemaan.

Ed. Söderman täällä aivan oikein ansiokkaassa puheenvuorossaan totesi Euroopan unionin kehittymislinjan. Mutta sen osalta on ehkä syytä todeta, että nämä sopimuksethan on tehty hallitustenvälisenä yhteistyönä. Elikkä sillähän on mitattu se liittovaltion ja hallitustenvälisen yhteistyön ero, kuka asioista päättää. Ja tämä päätöshän, oltakoon sen sisällöstä sitten mitä mieltä tahansa, on hallitustenvälisellä sopimuksella tehty päätös.

Tietysti voi todeta senkin, että tämä puitesopimushan varsinaisesti on hyväksytty vasta 7.6., ja sen, että lakiesitys on annettu 18.6., siinä on 11 päivää. Se ei ole mielestäni kovin pitkä aika, ja kiire on varmasti ollut lain valmistelijoilla, mutta vielä kiireempi on ollut täällä eduskunnassa.

Mitä tulee Suomen tilanteeseen — tai ehkä voi sanoa näin, että ed. Uusipaavalniemen puheenvuoroon — niin osittainhan tämä hänen ennusteensa palkkojen alentamisesta ja muusta on jo toteutunut siinä mielessä, että lähes poikkeuksetta näissä maissahan, jotka ovat lähteneet näitä alijäämiä supistamaan, on ainakin valtion virkamiesten palkkoja alennettu. Se on selvä, että se voi helposti johtaa deflaatiokierteeseen, joka ei ole tietenkään hyvä asia.

Mitä tulee Suomessa asuntokuplaan ja, sanotaanko, ylihintaisuuteen, niin keskeinen syyhän on tietysti alhainen korkotaso ja sitten lainojen juoksuajan pidentyminen todella merkittävästi. Sehän ei koitunut, tämä etu, asunnonostajien hyväksi, vaan sehän meni kaikki asuntojen hintoihin, mistä syntyi ylihintainen asuntokanta. Silloin kun hoidin myöskin asuntoministerin tehtäviä, yritimme padota sitä sillä tavalla, että valtion takaamien lainojen ehtona oli se, että asetimme muistaakseni 22 vuotta enimmäisajaksi, johon valtio saattoi antaa tukeaan, koska rahoituslaitokset ryhtyivät myöntämään 25—30:n, jopa 60 vuoden lainoja huipussaan, ja sillä oli entistä pahemmat seuraukset.

Kutsuin myöskin kaikki pankkien asuntovastaavat pankinjohtajat keskuspankeista neuvotteluun, jossa kävimme läpi sitä, että riittävät marginaalit kaikille lainanottajille pitäisi jättää ja arvioida takaisinmaksukyky. Kaikki vakuuttivat näin olevan, mutta tietenkin useaa asiaa voi silti epäillä, oliko todellisuudessa näin.

Kun äsken sanoin, että Nordea teki samaa, niin ehkä erehdyin siinä mielessä, että kysymyksessä oli aikoinaan Kansallis-Osake-Pankki, joka lainoitti kaikille sataprosenttisesti osakkeita vastaan omien osakkeiden ostot, ja niitähän tarjottiin joka puolella. Minullekin tarjottiin, en kyllä ostanut, koska vastasin, että minulle on kotona opetettu, että on synti tienata tyhjästä rahaa — kun kehuttiin, kuinka ne ovat hyviä sijoituksia — että raha pitää ansaita työllä, ja sen vuoksi minä en tällaista tarjousta hyväksy. No, en tiedä, oliko väärä tai oikea päätös, ei sillä minun kannaltani mitään merkitystä käytännössä tietenkään ole.

Mutta mitä tulee tähän itse asiaan, mitä tulee sitten vaihtoehtoihin, joista on puhuttu, niin varmaan ne vaihtoehdot tietysti siellä Euroopan unionissa olisivat olleet käytettävissä siltä osin kuin olisi katsottu euroalueiden kokouksessa vaihtoehtoja olevan. Meillä täällä Suomessa tällä hetkellä tältä osin on tietenkin vaihtoehtoina joko hyväksyä tai hylätä, ja tässä on päädytty sen vaihtoehdon kannalle, että me hyväksymme. Näin on valiokunnassa todettu, koska on katsottu, että toinen vaihtoehto voisi olla vielä huonompi ratkaisu. Toivottavasti tästä ratkaisusta kuitenkin tulevaisuudessa voimme todeta, että se oli sittenkin tässä tilanteessa huonoista vaihtoehdoista paras.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tästä paikaltani sanon vielä sen verran, että kun uudelleen luin vielä tämän hallituksen esityksen, täällä on todellakin tämä veto-oikeuspykälä jokaisella puitesopimuksen hyväksyneellä euromaalla. Elikkä siinä vaiheessa, kun se valtio joutuu sitten lainaan turvautumaan, kyseisen puitesopimuksen ehdoissa on todella tämä veto-oikeus kirjattuna tänne.

Todellakin, kun valtiovarainministeri itse nyt ei ole paikalla, menköön pöytäkirjan kautta viestinä hänelle se, että sitten kun tällaisia tilanteita mahdollisesti edessämme on, niin siinä aidossa kokouksessa pitää sitten olla terävänä ja valvoa Suomen etua, niin että jos siellä on todella megakupla kysymyksessä, niin sellaisiin rahoitussopimuksiin ei pidä lähteä, ja silloinhan tämä veto-oikeus toimii Suomen hyväksi.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen aivan oikein äsken totesi puheenvuorossaan, että tässä todella on kysymys siitä, että niistä todella huonoista vaihtoehdoista valitaan se paras, mutta onko sekään sitten mikään hyvä vaihtoehto? Se on 7,9 miljardin euron arvoinen puheenvuoro siellä, minkä valtiovarainministeri tai hänen edustajansa siinä puitesopimuskokouksessa käyttää, mutta joka tapauksessa se on käytettävä ja Suomen etua valvottava.

En todella hyväksy sitä, että Suomen kansallista omaisuutta ollaan siirtämässä Euroopan muille maille sen takia, että ne ovat holtitonta taloudenpitoa harrastaneet, vaikka siitä on niitäkin varoitettu sen satatuhatta kertaa, mutta ei ole mennyt viesti perille. Mutta toivon mukaan tämän illan keskustelun jälkeen tulee nyt kuitenkin selväksi se, että älköön tähän eduskuntaan tuotako ainakaan tällaisilla menettelytavoilla papereita, olkoonkin, että niillä on kiire.

Markku Uusipaavalniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Skinnari kertoi tuossa yhden hyvän totuuden, elikkä meillä asianosaiset ovat itse asiassa esiintyneet asiantuntijoina — ovatkin tietenkin asiantuntijoita — mutta jotka ovat mitä suuremmassa määrin asianosaisia, niin he ovat käyneet näissä pankkijutuissa valiokuntakäsittelyssä asiantuntijoina, valtiovarainministeriön ja pankin edustajat. Aika vähän siellä on sitten professoreita tai muita otettu näissä. Näitä on kiireellä runnottu läpi.

Mutta olisin puuttunut pariin asiaan, jotka ed. Manninen otti esille. Elikkä totesitte, että valitettavasti sellaisiin tilanteisiin joudutaan, että on kiire, ja ymmärsitte toki, että on erittäin valitettavaa, että näin pääsee käymään. Mutta onko kukaan oikeastaan antanut minkäännäköistä analyysiä, miten olisi käynyt, jos Aasian pörssi olisi kerinnyt avautua? Miten siinä muka olisi käynyt? Euroopan maat suurella kiireellä, Katainen muun muassa, siellä päättivät, että tässä on se hektinen piste: Aasian pörssi ei saa avautua, sitä ennen meillä pitää olla tämä sopimus, meillä pitää olla periaatesopimus, meidän pitää lyödä miljardit pinoon. Missä on se analyysi, miten sitten olisi oikeasti käynyt? En ole nähnyt yhtään analyysiä sieltä, että tänne eduskuntaan olisi tuotu, että millä tavalla se maailma olisi romahtanut siitä nyt sitten.

Tämä ei todellakaan pelasta tässä kuplassa. Nämä kuplat etenevät samaa tahtia, ja se teoria, minkä olen kertonut täällä jo kolme vuotta sitten, se pätee näissä kaikissa maissa, kaikissa talousalueissa. Ed. Manninen täällä toikin esille, että muutamissa maissa on näitä supistuksia tehty. Pienissä maissa ne pystytäänkin tekemään. Siellä on esimerkiksi Latviassa palkkasumma laskenut 40 prosenttia, Virossa 20 prosenttia, Irlannissa 10 prosenttia, Islannissa 50 prosenttia. Pienet valtiot menevät vielä tässä sisällä, mutta nyt me olemme ajamassa koko Eurooppaa siihen. En osaa sanoa tarkkaa summaa, se riippuu ihan, millä tahdilla siellä yritykset ja kotitaloudet ja sitten pankkisektori ottavat takkiin, mutta kyllä se luku on 20—40 prosenttia koko alueella, jos tämän sopimuksen mukaan nyt mennään. Ja se ei pysähdy siihen ensimmäiseen vuoteen. Sitten syntyy deflatorinen syöksykierre, tämä on valitettava tosiasia.

Kukaan ei ole yrittänyt minkäänlaisilla luvuilla tuoda meille mitään analyysiä, miten tästä voitaisiin selvitä sillä, että laitetaan, pakotetaan kaikki ensinnäkin takaamaan toisten velkoja, ja sitten 1 000 miljardia, jos on tappio tällä koko alueella tälläkin hetkellä valtioilla ja kauppa on kuitenkin positiivinen, kun siihen kauppataseeseen mielellään verrataan, niin kyllä pitäisi tulla mieleen, että se vuoto on jossain muualla. Kukaan ei ole esittänyt minkäännäköistä analyysiä. Meillä ei ole mitään täällä, ei yhtään mitään.

Vaihtoehtoihin. Minä kerron sen, mitä tässä pitäisi tehdä. Se on täysin yksinkertainen asia. Se on niin yksinkertainen, että sitä ei haluta nähdä: Euroopan valtiot, tai jos halutaan, niin euroalueen valtiot, muodostavat pankin, niin kuin ne periaatteessa nytkin ovat tehneet tämän rahoitusvälineen. Nämä valtiot ottavat haltuun tämän pankin, kutsutaan sitä sitten vaikka europankiksi, jos ei Euroopan keskuspankki kelpaa, mutta se on valtioiden hallinnoima, ja tämä keskuspankki voi luoda rahaa suoraan tasetta nostamalla eli voi lainata suoraan Kreikalle rahaa. (Ed. Johannes Koskinen: Näinhän tässä tapahtuu!) — Itse asiassa tässä ei tapahdu. Ed. Koskinen, olette täysin väärässä, te olette täysin väärässä tässä, kun väitätte, että näin tässä tapahtuu. Tässä tapahtuu niin, että tämä rahoitusväline lainaa markkinoilta, maksaa siis itse korkoa. Eli te olette täysin väärässä, kun väitätte, että tässä tapahtuu näin. (Ed. Johannes Koskisen välihuuto — Puhemies koputtaa) Elikkä tässä nimenomaan ongelmana on se, että tässä lainataan rahaa muualta ja siitä maksetaan siis korkoa. Jos tasetta nostamalla esimerkiksi tämä europankki, Euroopan keskuspankki tai europankki, luo 1 000 miljardia euroa ja lainaa sen näille valtioille, totta kai siinä sen jälkeen sitten keskustellaan, kuka saa minkä verran näitä. On se sitten nollakorkoinen laina tai kolmeprosenttinen laina, niin siinä on se hyvä puoli, että siitä ei mene korkoeriä ulkopuolelle, vaan se tulee näille maille takaisin suoraan. Se, missä suhteessa se jaetaan, on sitten toinen asia. Mutta silloin tästä velkakuplasta selvitään, eikä minkään maan tarvitse myydä kansallisomaisuuttaan.

Jos me pidämme yksityisillä pankeilla ainoastaan tämän rahanluomisoikeuden, niin sitten me olemme markkinoiden armoilla. Silloin täällä saa ministeri Katainen ja muut pelottelijat olla, että nyt piti tehdä tämä ja tämä, etteivät markkinat hermostu. Jos meillä on itsellä tämä pankki hallussa, on se sitten euroalueen valtioiden tai Euroopan unionin maiden, niin tämmöistä ongelmaa ei ole. Näitä pankkien takaisin valtiolle ottoja on historiassa tietysti tapahtunut. Valitettavan usein on myöskin salamurhia tapahtunut sitten niitä kohtaan, jotka ovat näitä asioita ajaneet, mutta se on ehkä sitten toinen juttu. Mutta käytännössä siis tämä on se yksinkertainen asia: laitetaan pankki pystyyn, joka on siis itse asiassa valtioiden hallussa, eikä siis tarvitse ulkopuolisille, yksityisille pankeille maksaa sitä korkoa jatkuvasti lisääntyvästä luottomäärästä.

Mutta näissä kuplissahan on todellakin täysin yksinkertainen tämä juoni. Ensin yksityinen sektori velkaantuu, niin kuin euroalueella oli 2 000 miljardia vuodessa, sen jälkeen kun se saavuttaa kylläisyyden tilan, eli kylläisyys tulee euroalueellakin vastaan, kun ei enää 0 prosenttiakaan saa velkamäärää lisääntymään, korko on 0 prosenttia kutakuinkin melkein, ja velkamäärä ei vaan lisäänny. Yksityinen velkamarkkina on melko kylläinen. Suomessa vielä sentään nuoret ottavat 100 prosenttia lainaa asuntoja varten, mutta muuten, jos ajatellaan koko Euroopan alueella, niin lainamäärä ei lisäänny. Ja kun lisäluoton kautta ei enää ostovoimaa synny, niin julkinen sektori velkaantuu, ja se on se 1 000 miljardia vuodessa, mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu. Kun tulee liikaa velkaa sitten valtiolle, valtion korot nousevat kattoon, kuten Kreikassa tapahtui, tai valtion velkakirjat eivät mene enää kaupaksi, ja silloin maa joutuu vaikeuksiin. Sen jälkeen maa laitetaan myymään omaisuuttaan. Siinä eivät yleensä pelkät supistustoimet riitä. Kreikallakin on 300 miljardia sitä luottoa siellä, ja sen jakautumista en tiedä tarkemmin. Kun en saa kerran tietoa Suomestakaan, niin en ole yrittänyt edes hakea Kreikasta, että kenellä on velat ja kenellä varallisuus siinä maassa.

Arvoisa puhemies! Jos palataan tähän paperiin, mitä tässä on, niin itse asiassa en pidä niinkään pahana tätä 7,9 miljardia, se ei ole niinkään paha asia tässä kuin se suurempi merkitys, mikä tässä taustalla on. Me otamme euroalueelta mahdollisuuden selviytyä pois tästä inflaation kautta. Inflaatiolla on iät ja ajat selvitty ylilyönneistä. Nyt ei selvitä, koska me teemme automaatin. Suomen kanta nimenomaan on ajaa sitä automaattikiristystoimenpidettä sinne, että automaattisesti tämän puitesopimuksen perusteella voidaan ajaa valtiot leikkauksiin, kiristämään vastoin omaa näkemystään, vastoin omaa tahtoaan. Ja kun tämä automaatti on luotu, niin ei ole mitään, mikä enää voisi aikaansaada tätä inflaatiota, ainoastaan deflaation.

Koska aika alkaa taas lähestyä loppuaan, niin on ilmeisesti pakko vapauttaa pönttö tässä vaiheessa.

Jouko Skinnari /sd:

Arvoisa puhemies! Monissa Euroopan maissa on vaadittu, niissä keskusteluissa, missä olen ollut mukana, demokraattisempaa järjestelmää huolehtimaan tästä valvonnasta ja myös sitten sitä, kun olen ottanut esille, että Suomessa finanssivalvonnan sektoriin kuuluvat myös vakuutusyhtiöt, että myös vakuutusyhtiöt kuuluisivat tähän, koska finanssitavaratalot muodostavat yhteisesti sellaisen bisnespaikan, jossa pankit ja vakuutusyhtiöt voivat näitä asioita keskenään hoitaa.

Mutta se, mikä tästä salistakin näkyy ja koko keskustelusta ja näitten asioitten käsittelystä, on se, että Suomessahan on mahdollisimman demokraattinen valvontajärjestelmä. Meillä on eduskunnan alainen Pankkivaltuusto, jonka tehtävänä on hoitaa juuri näitä asioita muun muassa niin, että finanssivalvonta toimisi. Sehän ei niinkään ole eduskunnan talousvaliokunta, joka taas vuosittain saa, niin kuin nytkin on saanut, Pankkivaltuuston kertomuksen siitä, mitä Pankkivaltuusto on tehnyt Ekp:n osalta, Suomen osalta ja mitä sitten finanssivalvonnan osalta.

Olen ed. Timo Kallin kanssa keskustellut, mikä on tämä Pankkivaltuuston rooli tässä, ja varoittanut häntä, että jonain aamuna te tulette heräämään siihen, että teidän kaikkien kuvat ovat jossakin suuressa sanomalehdessä ja todetaan, että te muuten vastaatte tästä osaltanne. Tässä suhteessa olen koettanut haastaa Pankkivaltuustoa ottamaan terhakamman otteen siitä, että nämä asiat tulisivat Suomessakin paremmin käsiteltyä. Suomen malli voisi olla Euroopan unionin osaltakin tämä malli, ettei tämäntyyppisiä asioita, joita tässä nyt taas käsitellään, pääsisi tapahtumaan.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Skinnarin toteamus finanssivalvonnan tehostamisesta on varmasti paikallaan. Kovin hitaasti on edennyt tämä eurooppalaisen finanssivalvonnan järjestäminen, jossa yhdistettäisiin tehostuva kansallinen valvonta ja sitten Euroopan tasoinen, unionin kattava valvonta. Molemmissa tarvitaan lisää välineitä, vipusimia ja sitten tarvitaan ennen kaikkea tätä kaikkien tietojen yhteen kokoamista ja Euroopan ja globaalin tason finanssivalvontaa todellisena uutena lisänä.

Mutta tästä rahoitusvakuusvälineestä: Jos olisi hoksattu joskus hyvinä aikoina säätää tämäntyyppinen järjestely, se olisi varmaan hyväksytty aika laajalla yksituumaisuudella. Tavallaan olisi tämmöinen reservi olemassa siltä varalta, että joku valtiontalous joutuu vaikeuksiin. Meillähän on olemassa Imf:n rahoitus, sitä on kymmenissä maissa käytetty. Tämä tavallaan laventaa sitä tapaa tulla pelastamaan valtiontaloutta Euroopan unionissa vähän laveammaksi kuin Imf:ssä. Imf:ssähän meillä myöskin on oma vastuumme, ja sitä maksuosuutta on useaan kertaan käytetty. Ne on juuri näiden Imf:n tiukkojen ohjelmien takia sitten puristettu takaisin ne rahat, että sinne ei mitään pysyviä isoja tappioita ole syntynyt. Mutta niihin liittyy sitten usein sitä, että se on todella kova matokuuri, minkä alaiseksi siellä kohdemaassa julkinen talous asetetaan, ja siitähän ed. Uusipaavalniemi on noita esimerkkejä kertonut.

Mutta kyllä tässä tapauksessa Euroopan tilanteessa sen kuvan, minkä me annamme siitä näille mahdollisille käyttötilanteille, pitää olla aika lähellä sitä, mitä Imf käyttää. Jotta tätä ei jouduttaisi käyttämään, pitää näiden julkisten talouksien tila saada kuntoon. Sitten pitää löytyä tätä talouspolitiikan, jossakin määrin myös vero- ja finanssipolitiikan, koordinaatiota jäsenmaiden kesken, yhteisiä ponnisteluja koko Euroopan työllisyyden parantamiseksi, jotta näitä kriisitilanteita ei syntyisi.

Markku Uusipaavalniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Mukava palata hyvin ainakin puhemiehen ansaitsemalta tauolta takaisin uusin voimin. Pieni kertaus lienee paikallaan siitä, mistä täällä on ollut puhetta.

Ed. Kankaanniemi ja ed. Skinnari ovat hyvin tuoneet esille niitä puutteita, joita käsittelyssä on ollut, ja eduskunnan arvovallan polkemista oikeastaan on tämän rahoitustuotteen tai rahoituspuitejärjestelyn käsittelyn yhteydessä kyllä valitettavasti koettu. Samoin ed. Söderman on tuonut laajempaa merkitystä tästä liittovaltiosuuntaukseen menevästä asiasta, käynyt hyvin lävitse.

Ed. Skinnari on kysynyt täällä, millä tavalla näitä voitaisiin hoitaa. Tietysti näitä talousvaliokunnassa on käyty lävitse, mitenkä EU tästä voisi selvitä, ja todellakaan näitä vaihtoehtojahan ei kauhean monta ole.

Yksi vaihtoehto on tämä, mikä nyt on esitetty, että tällä selvittäisiin ja tämä sitten riittäisi ja talous lähtisi nousuun. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, koska yksityinen sektori on velkaloukussa euroalueella, Euroopan unionissa. Samoin valtiot ovat täysin velkaantuneita. Korot ovat nollassa prosentissa, silti talous ei kasva. Periaatteessa kaikki keinot talouskasvun laittamiseksi nousuun on kutakuinkin jo käytetty, ja nousua ei ole näköpiirissä. Sen sijaan on tämä kyseinen asia, mikä meillä nyt on, omalta osaltaan pikemminkin aiheuttamassa sitten deflatorista kierrettä sen kautta, että laitetaan nämä velkaiset valtiot ensin takaamaan toistensa velkoja ja sen jälkeen kiristämään toisiltaan näitä supistustoimenpiteitä, leikkauksia.

Europankkien tilaa emme ole saaneet asian käsittelyvaiheessa oikeastaan keneltäkään, onko euroalueen pankit plussan puolella, ovatko ne miinuksen puolella. Edes tämmöistä yksinkertaista lukua ei ole meille annettu, puhumattakaan mistään syvällisemmästä analyysista esimerkiksi maittain. Kreikan tilanteesta jotakin tietoa annettiin ja myöskin Irlannista jotakin, mutta lähinnä se perustui siihen, että siellä oli, mistä maasta ovat suurimmat pankit, jotka niitä ovat lainoittaneet.

Suomen tilannehan ei ole yhtään herkullisempi. Suomen kotitaloudet ovat 100 miljardia velkaa, valtio on velkainen, yritykset ovat melko velkaisia ja pankit ovat sitä paitsi ulkomaisessa omistuksessa. Myöskin ne pankit, jotka täällä Suomessa ovat, ovat velkaa ulospäin. Näistäkään ei oikein tarkkaa kuvaa saada, mikä se oikeastaan se Suomen pankkien tilannekaan on. Joka tapauksessa ne ovat ulkopuolisen lainoituksen varassa nekin.

Yksi asia, mikä täällä ei ole vielä noussut esille Suomen talouden tilasta, on eläkevarat. Käytännössähän meillä on hyvin rahastoituna rahaa eläkerahastoissa, varmaankin yli 120 miljardia. En ole tarkistanut, mikä se on, mutta samalla, kun näistä yleensä puhutaan, niin unohdetaan, että implisiittinen velka on kutakuinkin 300 miljardia, varmaankin lähes 300 miljardia. Tarkkaa lukemaa siitäkään en ole nähnyt. Muutama vuosi sitten, kun niitä tutkin, yhden vuoden aikana valtion eläkerahastossa todettiin, että siellä implisiittinen velka olikin 58:n vai 55 miljardin sijasta 78. Elikkä siellä kun hieman tarkistuslaskelmia tehtiin ja katsottiin tilannetta tarkemmin, niin huomattiinkin, että siellä olikin vastuita parikymmentä prosenttia enemmän kuin mitä kuviteltiin.

Vastaavasti se, mitä Suomella on varallisuuksia, sehän on melko pientä. Suomen valtion omistuksessa on pörssiomistusta kutakuinkin 20 miljardin verran eli saman verran kuin mitä Suomen valtio ottaa kahden vuoden aikana lisälainaa. Kun me aiomme maksaa nämä velkamme takaisin jossain vaiheessa, niin meidänhän käytännössä siis pitää myydä Fortumit ja ne, mitä me omistamme TeliaSonerasta ja muualtakin. Käytännössä kahden vuoden velanotolla saadaan aikaiseksi koko valtion pörssiomistuksen tuho.

Minkä takia Suomi ei tästä nousisi, vaikka Eurooppa, Euroopan unioni, euroalue, nousisi, siihen löytyy yksinkertainen syy siitä, että meillä on tässä vapaan liikkuvuuden Euroopan unionissa — pääomat saavat liikkua vapaasti, tavarat voivat liikkua vapaasti — moninkertaiset palkat muutamaan muuhun maahan verrattuna, ja niitä tulijoita riittää. Virosta on erittäin paljon rakennustyöläisiä, Puolasta on todella suuri määrä, eikä enää sieniä tai marjojakaan saada metsästä ilman ulkomailta tulevaa työvoimaa.

Siinä yhtälössä on se huono puoli, että Suomen valtio kuitenkin maksaa Suomen kansalaisille ja itse asiassa aika avokätisesti ulkomaalaisillekin kaiken maailman tukia, ja sitä, niin hyvä asia kuin se onkin, yksinkertaisesti Suomen valtiontalous ei tule kestämään eikä kuntien talous. Ei Suomi elvytä tällä hetkellä. Se yrittää paikata 10 miljardin luotonotolla vuotavaa laivaansa.

Arvoisa puhemies! Täällä on ollut tosiaankin puhetta siitä, että tämä olisi pakko tehdä, tämä kyseinen laki tai kyseinen puitesopimus. Asiahan ei ole näin, jos sitä todellakin tarkastelee tarkemmin. Useatkin analyytikot maailmalta, mukaan lukien Paul Krugman, ovat laskeskelleet asiaa samoin kuin minä, että saadaan ainoastaan deflaatio aikaiseksi, joka on huomattavasti inflaatiota pahempi. Sitä kautta bkt:t, palkat ja kaikki muukin tulevat tipahtamaan ja kansallisomaisuus tulee sitä myötä kyllä valitettavasti siirtymään sitten parempiin käsiin. Tämä ei koske pelkästään Kreikkaa, ei se koske pelkästään Espanjaa ja Portugalia, Irlantia. Kyllä siellä on yli 1 000 miljardia velkaa Saksalla ja Italialla ja monella muullakin maalla. Nämä velkamäärät ovat erittäin suuret.

Mitä ne vaihtoehdot tässä siis olisivat? Vaihtoehtoja on hirmu vähän, ja kun tässä nyt sitten velkaantuneet valtiot verkostoidaan tämän myötä, niin ne entisestään vähenevät. Käytännössä näitä vastaavia kuplatalouksia on hoidettu onnistuneimmin yleensä inflaatiolla, joka asia ollaan ottamassa nyt pois. Inflaation myötä rahan arvo tipahtaa ja käytännössä velat laimenevat, mutta myöskin tietysti omistus. Elikkä käytännössä rikkaat kärsivät ja velkaiset hyötyvät, eli inflaatio on perusperiaatteeltaan suhteellisen terve operaatio.

Argentiina on noudattanut tiettyä kylmää kaavaa, kyllästyi siihen, että ei pysty maksamaan. Hyvinvointivaltio oli hetken aikaa, muutaman vuoden, mutta sekin oli velkakupla. Kun velkakupla siellä puhkesi, niin Argentiina päätti jättää maksamatta velkansa. Argentiina joutui paitsioon kansainvälisiltä rahamarkkinoilta, ja muitakin kurinpitotoimenpiteitä varmastikin tuli, mutta Argentiina nousi sieltä jaloilleen kohtuullisen hyvin. Se on siis yksi vaihtoehto.

Siihen verraten esimerkiksi Kreikan tapauksessa, niin kuin täällä moni olikin sanomassa, velkasaneeraus olisi varmaan ollut se toimivampi ratkaisu sielläkin, elikkä ne, jotka olivat siellä saamapuolella, olisivat joutuneet pyyteistään leikkaamaan jonkin verran saadakseen edes osansa, ja Kreikka olisi tietyllä tavalla Argentiinan kaltaisesti hoitanut elikkä kieltäytynyt maksamasta 100:aa prosenttia veloistaan, johon olisi sitten ollut tyytyminen näiden velkojien, koska suvereenia valtiota ei käytännössä voida pakottaa maksamaan velkojaan.

Paras konsti kaikista kuitenkin olisi se, että yksityisiltä pankeilta otettaisiin rahan luomisen valta pois ja luotaisiin Euroopan unionin alueelle tai euroalueelle pankki, joka pystyy tasetta nostamalla luomaan käytännössä rahaa, siis tyhjästä, mutta siitä ei ulkopuolisille karkaa silloin korkoa. Totta kai silloin euro romahtaa jonkin verran jnp., mutta se olisi kuitenkin Euroopan maiden kannalta ja Euroopan kansalaisten kannalta paras vaihtoehto selkeästi.

Arvoisa puhemies! Päätän osuuteni tässä asiassa tähän.

Jouko Skinnari /sd:

Herra puhemies! Kun on käännytty vuorokauden osalta 2010 juhannusaatonaattoon, niin on hyvä tämä tärkeä asia tuoda tässä esille. Mehän olemme kylväneet ympäri Eurooppaa paljon rahaa, samaten myös Yhdysvalloissa, Aasiassa ja muuallakin maailmassa, ja ei ole ihme, jos jonkunlaista orastumista on nyt havaittavissa sitten myös Suomen viennin ja nousun osalta, mutta kauanko tätä iloa kestää, niin sitä ei ole vielä nähtävissä.

Tässä hallituksen esityksessä todetaan sanatarkasti: "Todennäköisyys maksuvelvollisuuden syntymiselle takausvastuun perusteella ei ole kovin suuri". Hyvin tuttu Suomessa 1990-luvulla, kun pankinjohtaja pyysi nimeä lainatakuuseen ja sanoi, että ei tällä ole merkitystä, mutta laita nimesi tuohon. Kuitenkin käytännössä sitten nähtiin, mistä oli kysymys. Tämä sama virke jatkuu: "eikä mahdollisesti maksettavaksi tulevia määriä ole mahdollista arvioida." Eli tässä tullaan siihen tilanteeseen, jota itse silloin ministerinä ollessani olin asettamassa, näitä pankkioikeudenkäyntejä, joissa sitten katsottiin, mikä oli oikein ja mikä ei ollut oikein.

Mutta minusta on nyt tärkeätä se, että Eduskunnan pankkivaltuusto viimein herää. Jos otetaan vertaus näistä parhaillaan meneillään olevista jalkapalloilun maailmanmestaruuskisoista, niin vähän niin kuin katsomosta voi välillä huutaa sille joukkueelle, että hei, siellä on peli, niin Eduskunnan pankkivaltuustolle voisi nyt sanoa, että nyt on menossa peli ja nyt täytyisi olla parempia esityksiä ja parempaa terhakkuutta sen osalta, miten näitä asioita käytännössä valvotaan. Tämä on meidän yhteinen ponnistuksemme, ja tässä suhteessa Suomi voisi esittää ratkaisumalleja myös siitä, millä tavoin näissä asioissa mennään eteenpäin eikä järjestetä sellaista valitettavaa, voidaan sanoa, näytelmää niin kuin tässä on käytännössä tehty, ja tällainen, sanoisinko, tällainen peli ei kyllä vetele.