Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Meillä on esillä taas laki, jossa joudutaan sovittamaan yhteen vaikeita moraalisia periaatteita lainsäädäntötarpeiden kanssa.

Hedelmöityshoitoa koskevan esityksen tavoitteena on luoda oikeudellinen pohja toiminnan harjoittamiselle, selkiinnyttää eri osapuolten asema ja turvata hoidon avulla syntyneen lapsen etu. Nykyisin hedelmöityshoitoihin on sovellettu vain yleistä terveydenhuoltoa koskevaa lainsäädäntöä.

Hedelmöityshoitoa ovat muun muassa keinosiemennys ja koeputkihedelmöitys. Keinosiemennyksessä siittiöitä ruiskutetaan kohtuonteloon. Koeputkihedelmöityksessä munasoluja hedelmöitetään naisen kehon ulkopuolella ja muodostuneet alkiot siirretään kohtuun. Hedelmöityshoidossa on mahdollista käyttää joko hoidettavan parin omia, niin kuin valtaosassa voidaan tehdä, tai luovutettuja siittiöitä, munasoluja ja alkioita.

Koeputkihedelmöityksen avulla alkunsa saaneita lapsia on syntynyt Suomessa vuoden 2000 loppuun mennessä yli 11 000. Lähitulevaisuudessa arvioidaan näitä eri hedelmöityshoitotapoja käyttäen syntyvän vuosittain noin 1 500 lasta. Vain noin kymmenesosa hedelmöityshoidosta annetaan luovutetuilla sukusoluilla ja alkioilla.

Esityksen mukaan hedelmöityshoitoa annettaisiin yleensä ja pääsäännön mukaan vain lääketieteellisin perustein. Hoitoa saataisiin antaa tahattomasta lapsettomuudesta kärsivälle avioparille tai avoliitossa elävälle naiselle ja miehelle. Hoitoa voitaisiin antaa myös, jos parin omista sukusoluista syntyvällä lapsella on huomattava vaara saada vakava sairaus. Hedelmöityshoitoa saisi antaa alle 46-vuotiaalle naiselle.

Hedelmöityshoitoa esityksen mukaan ei saa antaa, jos on ilmeistä, että hoitoa haluava pari ei voi turvata lapselle tasapainoista kehitystä. Hoidon epääminen tulisi kysymykseen lähinnä silloin, jos lääkäri tulee hoitoa hakevien kanssa käymiensä keskustelujen perusteella vakuuttuneeksi siitä, että heillä selvästikään ei ole mahdollisuuksia turvata lapsen terveyttä tai kehitystä hyvinkin pitkäksi ajaksi. Kysymyshän on elämänikäisestä sitoumuksesta.

Parisuhteessa elävästä naisesta ja miehestä, jotka ovat antaneet suostumuksensa hedelmöityshoitoon, tulisi syntyvän lapsen vanhemmat, vaikka lapsi ei olisikaan syntynyt heidän omista sukusoluistaan. Avioliitossa tämä tapahtuu suoraan lain nojalla. Avoliitossa isyys vahvistettaisiin isyyslain mukaisesti tunnustamisella tai tuomioistuimen vahvistamiselle.

Julkisuudessa ylikorostunutta huomiota saanut, vain muutamaa promillea tapauksista koskeva yksinäisen naisen tai naisparin hedelmöityshoito on säännelty tässä lakiehdotuksessa seuraavasti: Hedelmöityshoitoa voitaisiin tietyin edellytyksin antaa myös naiselle, joka ei elä parisuhteessa miehen kanssa. Hoidon edellytyksenä ei tällöin olisi tahaton lapsettomuus tai vakavan sairauden vaara, mutta edellä mainittujen yleisten ehtojen esimerkiksi lapsen tasapainoisen kehityksen turvaamisesta tulisi täyttyä. Siittiöiden luovuttajan tulisi tällaisessa tapauksessa antaa suostumuksensa yksinäiselle naiselle annettavaan hedelmöityshoitoon tietoisena siitä, että hänet voidaan vahvistaa syntyvän lapsen isäksi. Jos luovuttaja vahvistettaisiin isäksi, hänet voitaisiin määrätä myös elatusvelvolliseksi. Hän voisi saada oikeuden tavata lasta. Isyyden vahvistamista voi vaatia lapsen äiti tai asiasta tiedon saatuaan lapsi itse, kun hän on täyttänyt 15 vuotta. Jos lapsi on alle 15-vuotias, siittiöiden luovuttaja ei voisi vastoin lapsen äidin tahtoa tunnustaa lasta ja siten tulla vahvistetuksi lapsen isäksi. Yli 15-vuotiaan lapsen tunnustamiseen kaikissa tilanteissa tarvitaan hänen hyväksymisensä.

Säännöksillä pyritään turvaamaan syntyvän lapsen etu ja yhdenvertainen asema muiden lasten kanssa. Pääsäännöllä ei luotaisi lapsiryhmää, jonka kohdalla isyyden vahvistaminen ei ole lainkaan mahdollista. Olennaista on havaita, että lapsen oma mahdollisuus hakea isyyden vahvistamista riippuu tietysti siitä, että hänellä on tieto. Tässä mielessä äidin ilmoittama tieto on avainasemassa. Jos tietoa ei anneta, lapsi ei voi lähteä asiaa selvittämään. Käytännössä tämä todellinen selvittämisen ikäraja on siis 18 vuotta, ja nämä kovasti julkisuudessa esitetyt pelotteet elatusmaksuista ja tapaamisoikeuksista eivät käytännössä juuri tulisi kyseeseen.

Yleensäkin tässä on niin poikkeuksellisesta tilanteesta kysymys, että siinä tarvittaisiin myös poikkeuksellista sopimista tai yhteistä tahtoa tämän miespuolisen luovuttajan ja äidin välillä. Tämä asia tosiaan on, niin kuin viittasinkin, ylikorostunut. Jos viimeviikkoista lehtiuutisointia katsoo, sieltä saattoi pelkästään otsikoita ja pääkohtia jutuista lukien päätyä sellaiseen käsitykseen, että normaalissa hedelmöityshoitotilanteessa olisi jonkinlainen vaara, että siittiöiden luovuttajalla olisi vaara tulla vahvistetuksi isäksi tai elatusvelvolliseksi. Sellaisesta mahdollisuudestahan ei ole lainkaan kysymys. Tämä poikkeuksellinen mahdollisuus koskee naisparien tai yksinäisten naisten hedelmöityshoitojen antamista. Niissäkin pitää nimenomaan siittiöiden luovuttajalta olla suostumus juuri tämän kaltaiseen hoitoon. Silloin tiedotetaan ja kerrotaan myös näistä mahdollisuuksista tulla isyyslain mukaisesti vahvistetuksi isäksi.

Esityksessä ei puututa siihen perheen sisäiseen asiaan, kertovatko vanhemmat lapselle, että hän on syntynyt hedelmöityshoidon tuloksena. Lapsella, joka tietää syntyneensä luovutetusta sukusolusta, olisi ehdotuksen mukaan oikeus saada 18 vuotta täytettyään tietää luovuttajan henkilöllisyys, jos luovuttaja on antanut tähän suostumuksensa. Luovuttaja voisi antaa suostumuksensa missä vaiheessa tahansa. Suostumus olisi sitova, eli luovuttaja ei voisi peruuttaa sitä enää sen jälkeen, kun hänen sukusolujaan on käytetty hedelmöityshoitoon.

Sukusolujen luovutuksen yhteydessä luovuttajan olisi laadittava itsestään kirjallinen selostus, jossa hän kuvailisi itseään. Luovutetusta sukusolusta syntyneellä olisi 18 vuotta täytettyään oikeus saada jäljennös tästä kuvauksesta. Sen avulla hän voisi saada mielikuvan luovuttajasta, vaikka luovuttajan henkilöllisyys pysyisi salassa. Luovutetusta sukusolusta syntynyt voisi myös pyytää Terveydenhuollon oikeusturvakeskusta ottamaan yhteyttä luovuttajaan lisätietojen saamiseksi, eli tässä vaiheessa myös luovuttaja voisi antaa luvan täysien henkilötietojen antamiseen.

Luovuttajan kuoltua lapsella, joka on täyttänyt 18 vuotta, olisi oikeus saada tietoonsa luovuttajan henkilöllisyys tämän suostumuksesta riippumatta. Tieto voitaisiin antaa vuoden kuluttua luovuttajan kuolemasta.

Tuoreeltaanhan on käyty keskustelua siitä, miten tärkeää on tietää myös biologinen alkuperä sellaisessa tilanteessa, että sinänsä ihan normaalisti on kasvanut hyvässä huolenpidossa äidin ja isän, lähi-isän, toimesta. Näitä biologisen alkuperän tiedon kaipaajia on kuitenkin runsaasti. Malli, joka tähän on rakennettu, antaa nähdäkseni riittävät mahdollisuudet tuon tiedon saamiseen, jos se katsotaan välttämättömäksi. Juuri tuo kuoleman jälkeinen tiedonsaanti luovuttajan tahdosta riippumatta antaa mahdollisuuden esimerkiksi lääketieteellisistä syistä tarvittavan biologisen, geneettisen alkuperän selvittämiseen.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen perustettaisiin rekisteri, johon merkitään sukusolujen luovuttajia koskevat tiedot. Hedelmöityshoitoa saavalla parilla ja sukusolujen luovuttajalla ei olisi oikeutta saada tietoa toistensa henkilöllisyydestä. Pari voisi kuitenkin valita sellaisen luovuttajan, joka nimenomaan suostuu henkilöllisyytensä ilmaisemiseen syntyvälle lapselle. Jos hedelmöityshoitoa saanut nainen ei hoidon aikana elänyt miehen kanssa parisuhteessa, luovutetusta sukusolusta syntyneellä lapsella olisi 18 vuotta täytettyään aina oikeus saada tieto sukusolujen luovuttajan henkilöllisyydestä.

Hedelmöityshoidossa saa esityksen mukaan käyttää paitsi parin omia sukusoluja ja niistä muodostettuja alkioita myös luovutettuja sukusoluja ja alkioita. Alkioita ei kuitenkaan saisi luoda luovutustarkoituksessa, vaan niitä voi luovuttaa vain pari, jonka lapsettomuushoidosta on jäänyt ylimääräisiä alkioita. Sukusolujen luovuttaja voisi määrätä, että hänen sukusolujaan saa käyttää vain tietyille pareille tai tietylle naiselle. Hän voisi myös peruuttaa luvan käyttää luovuttamiaan sukusoluja. Peruutuksen jälkeen niitä ei enää saa käyttää hedelmöityshoitoon.

Kun yhden luovuttajan sukusoluilla on syntynyt lapsia enintään viidelle hoitoa saaneelle, ei samoja sukusoluja saisi enää käyttää muille annettavassa hedelmöityshoidossa. Luovuttajan kuoleman jälkeen sukusoluja ei myöskään enää saisi lainkaan käyttää hedelmöityshoitoon. Hedelmöityshoidossa ei saa käyttää sellaisia sukusoluja ja alkioita, joiden perimään on puututtu. Myöskään toisintamalla eli kloonaamalla tehtyjä alkioita ei ehdotuksen mukaan saa käyttää. Tässä siis asetetaan selviä ja tiukkoja rajoja geeniteknologialle.

Lapsen ominaisuuksiin vaikuttaminen olisi kielletty. Jos parin omista sukusoluista syntyvällä lapsella on sukupuolensa perusteella vaara saada vakava sairaus, saataisiin hedelmöityshoidossa kuitenkin vaikuttaa lapsen sukupuolen määräytymiseen hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Jos hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja sukusoluja, lääkäri voisi valita sellaisia sukusoluja, joiden luovuttaja ulkonaisesti muistuttaa asianomaista vanhempaa.

Hedelmöityshoidon antaminen sijaissynnyttäjälle eli niin sanottu kohdunvuokraus olisi esityksen mukaan kokonaan kielletty. Tässä sääntely vastaisi siis muiden Pohjoismaiden vallitsevaa linjaa. Sijaissynnyttäjän käytössä alkio muodostetaan koeputkihedelmöityksellä ja siirretään sijaissynnyttäjänä toimivan naisen kohtuun. Sijaissynnyttäjäjärjestelyyn liittyy merkittäviä ongelmia, kuten epävarmuus sovitun järjestelyn toteutumisesta ja se, mitä tehdään, jos jokin menee pieleen joko terveydelliseltä kannalta tai sosiaalisesti tapahtuu muutoksia suhteessa kohdun vuokraajan ja varsinaiseksi adoptiovanhemmiksi tarkoitettujen välillä. Moni asia voi muuttua, ja siinä mielessä riskit sijaissynnyttäjän käytössä ovat hyvin moninaiset ja hankalat.

Kuitenkin oikeusministeriössä on valmisteilla esitys myös tarkoin rajoin sijaissynnyttäjämahdollisuuden luomisesta. Nämä vaihtoehtoiset lakitekstit ovat toki eduskunnan käytössä, jos haluttaisiin päätyä tällaiseen tilanteeseen, että hyvin ahtain edellytyksin sijaissynnyttäjän käyttö voitaisiin sallia.

Hedelmöityshoitojen antaminen edellyttää, että toimintaan on Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen myöntämä lupa. Hedelmöityshoitoja koskevassa laissa ei säädettäisi hyväksyttävistä hoitomuodoista, vaan siinä suhteessa jäätäisiin neutraaleiksi. Hoitomuotoja koskisivat terveydenhuollon yleiset säännökset.

Kaikkinensa tässä on haettu sellaista kompromissilinjaa, joka mahdollistaisi esityksen hyväksymisen laajalla enemmistöllä myös eduskunnassa, mutta tietysti täällä on yksityiskohtia, joista voidaan esittää kovinkin erilaisia mielipiteitä ja hyvinkin perustellusti. Toivoisin, että asia saa vakavan käsittelyn eikä lähdettäisi näitä mielipide-eroja kärjistämään. On muistettava, että tärkeintä on juuri saada pitävät oikeudelliset ehdot niille tuhansille pareille, jotka hedelmöityshoitoja käyttävät, että sekä lapsen, vanhempien että myöskin hoitoa antavien laitosten kannalta sääntely on mielekäs, järkevä ja turvallinen.

Nähdäkseni hallituksen esitys täyttää hyvin nämä edellytykset, ja toivon todella asian asiallista ja ripeää käsittelyä eduskunnassa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan samoin kuin ministeri toivoi, varmasti tässä on syytä toivoa sellaista keskustelua, joka pysyy asiassa ja tarkastelee tätä hyvin monitahoista ongelmaa asiapohjalta.

Tahaton lapsettomuus koskee siis lähes kuudesosaa avo- tai avioliitossa elävistä hedelmällisessä iässä olevista pareista, ja ongelma on kasvanut jatkuvasti. Hyvin kuvaavaa on esimerkiksi se, että tiedämme miesten siittiötiheyden olleen 50 vuotta sitten kaksi kertaa korkeampi kuin nyt. Syynä tähän ongelmaan ovat muun muassa niin kutsutut pseudoestrogeenit, joiden määrä elinympäristössämme on räjähdysmäisesti lisääntynyt kemikalisaation aikaansaamana; on siis hyvin paljon uusia kemikaaleja, jotka käyttäytyvät naishormonin tavalla elimistössä.

Arvoisa puhemies! Lakiesityksessä on hyvin ratkaistu monta ongelmallista kohtaa. Luovutettuja sukusoluja tai alkioita ei saa valikoida mistään muusta syystä kuin halutun lapsen terveyteen liittyvistä syistä. Tällöin geneettiseen altistumaan ja geneettisiin sairauksiin liittyen lapsen sukupuolen määrittämiseen saattaa syntyä tarve. Myös luovuttajan terveystarkastuksen merkitys on erittäin suuri. Samoin dna:n selvittäminen on tärkeätä, ja nimenomaan liittyen geneettisiin sairauksiin sen merkitys kasvaa. Myös ajatus siitä, että lapsen tulisi ulkonäöltään muistuttaa sitä vanhempaa, jonka sukusolujen asemasta käytetään luovutetaan sukusoluja, vaikuttaa perustellulta. Tämä siis edellyttää myös solujen valintaa, muttei niiden manipulaatiota. Tutkimuksessa käytettyjä tai manipuloituja sukusoluja tai alkioita ei saa lakiesityksen mukaan käyttää.

Ongelmallisinta lakiesityksessä on lapsen oikeus tietoon biologisesta alkuperästään ja tämän toteuttaminen erilaisissa parisuhteissa ja keinoalkuisen hedelmöityksen ollessa kysymyksessä. Lakiesityksen monimutkaisuus pohjautuu kyllä elämän kirjoon. Edelleen lakiesityksessä jää auki se, että se mahdollistaa sellaisen ihmisryhmän syntymisen, jolla ei ole mahdollisuutta selvittää hyvinkään lyhyessä aikavälissä biologista alkuperäänsä. Tämä mahdollistuu kaikissa tapauksissa vasta sitten, kun sukusolujen luovuttajan, siis sellaisen luovuttajan, joka on halunnut pysyä anonyyminä, kuolemasta on kulunut kokonainen vuosi. Teoriassa siis vasta tällöin niin halutessaan näistä sukusoluista syntynyt voi saada täyden tiedon biologisista vanhemmistaan, ja aikaahan voi siis kulua tuohon mittaan paljon.

Esityksen perusteluissa todetaan, että vain itse lapsi voi arvioida tarpeensa biologisen taustansa selvittämiseen. Näin ollen niiden vastuu on merkittävä, jotka valitsevat sukusoluja. Tuolloin se tosiasia korostuu, että käytettävissä tulee olla sekä täysin luovuttajan identiteettiä suojaava vaihtoehto että sellainen vaihtoehto, jossa luovuttajan identiteetti voidaan selvittää sitä haluttaessa. On perusteltua suojella luovuttajan identiteettiä, jos hän sitä vaatii. Kuitenkin yhtä perusteltua on vaatia vastuuta niiltä, jotka elämäntilanteessaan joutuvat turvautumaan luovutettuihin sukusoluihin tai alkioihin. Tuolloin olisi pystyttävä asettumaan siis vielä syntymättömän lapsen ja myöhemmin nuoren aikuisen asemaan ja ymmärrettävä tulevaisuudessa mahdollisesti odottava halu selvittää biologinen alkuperä.

Avioliiton tai kahta eri sukupuolta olevan henkilön parisuhteen ulkopuolella elävän naisen keinoalkuinen hedelmöitys edellyttää sukusolujen luovuttajalta erityistä tietoisuutta. Tähän liittyvä biologisen alkuperän avoimuus on tärkeää lapsen kannalta. Näin estyy tilanne, jossa lapsella ei olisi mahdollisuutta kahteen eri sukupuolta olevaan vanhempaan. Isättömyys ei nyt tämän lakiesityksen mukaan siis toteudu, mikä on varsin hyvä asia.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen vastuuta ja perustettavan rekisterin toimivuutta ja sen merkitystä ei voi kylliksi tähdentää, kun nämä lait tulevat voimaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies, on varsin tärkeää, että myös perustuslakivaliokunta paneutuu tähän asiaan. Se, että tämä esitetään meneväksi kolmeen eri valiokuntaan, kuvaa kyllä tämän tilanteen monimuotoisuutta, niin kuin täällä jo aikaisemmin ministeri selvitti.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys liikkuu eettisesti erittäin herkällä alueella, ja siinä käsitellään useita keskeisiä ihmisyyden perusarvoja. Hedelmöityshoidossa käytettyjen alkioiden kohtelu riippuu täysin siitä, milloin ihmiselämän katsotaan alkavan. Lapsettomuushoitojen säätely taas paljastaa erilaiset käsitykset perheestä, äitiydestä, isyydestä ja lapsen oikeuksista. Tässä muodossa annettu esitys hedelmöityshoidoista on murheellista jatkoa hallituksen valitsemalle arvoperustalle.

Esityksen muotoutuminen tällaiseksi vieläpä yksimielisenä oli minulle pettymys. Kaikesta huolimatta odotin optimistisesti hallitukselta eettisesti kestävämpää linjausta. Vastoin muiden Pohjoismaiden linjaa ja lapsettomuushoitojen lääketieteellistä perustarkoitusta hedelmöityshoidot halutaan ulottaa myös ilman miestä eläville naisille. On merkillistä, että hallitus haluaa Suomen tälle uralle edelläkävijänä, vaikka muissa Pohjoismaissa vaatimuksena lapsettomuushoidoille on miehen ja naisen muodostama parisuhde, huolimatta niiden muulla tavoin liberaalimmasta perhelakihistoriasta.

Yksinäisten naisten tai lesboparien lapsettomuus ei ole sairaus vaan luonnollinen olotila. Lapsettomuuden lääketieteellisen hoidon käyttäminen näissä tilanteissa ei ole mielestäni perusteltua. Tilanteita, joissa lapselta puuttuu isä, ei pidä keinotekoisesti ryhtyä tuottamaan. Isän puutteesta kärsiviä lapsia kasvaa yhteiskunnassamme muutenkin jo valitettavan paljon. Olisin myös toivonut, että esityksessä olisi huomioitu kirkon kaksi kuukautta sitten julkistama vetoomus, joka tuli kaikille edustajillekin ja jossa ehdotettiin hedelmällisyyshoidot rajattavan avioliitossa eläville pareille.

Avioliittoperhe on yhteiskunnan perusyksikkö, joka on myös paras perusta lasten saamiselle. Isän merkitystä ei saa kutistaa sukusolujen luovuttajaksi. Tämä on outo signaali aikana, jolloin isiä muulla tavoin päinvastoin pyritään rohkaisemaan kantamaan vastuunsa jälkeläisistään. Jos isä ei tuo mitään lisäarvoa lasten hoitoon ja kasvatukseen, niin millä perustein heitä sitten muutoin huudetaan vastuuseen jälkeläisistään? Lainsäädännöllä on kautta aikojen pyritty turvaamaan isä lapselle. Nyt halutaan tietoisesti synnyttää tilanteita, joissa isää ei ole.

Esitykseen sisältyvä mahdollisuus luovuttajan joutumisesta lapsen lailliseksi isäksi, mikäli äiti tai 15 vuotta täyttänyt lapsi sitä haluaa, jää näennäiseksi paikkausyritykseksi. On varsin epätodennäköistä, että esimerkiksi lesbosuhteessa elävä nainen haluaisi luovuttajaa lapsen isäksi, kun lasta on tietoisesti lähdetty ilman miestä hankkimaan. Lapsi voi toki aikuistuttuaan saada selville isänsä ja jopa hänet juridiseksi vanhemmakseen, mutta hän on jäänyt ilman isää juuri niinä vuosina, jolloin hän isää kaikkein eniten tarvitsisi.

Tässä muodossa hallituksen esitys jättää myös merkillisellä tavalla hedelmöityshoitojen avulla syntyneet lapset erilaiseen asemaan kuin muut lapset. Kaiken lisäksi hedelmöityshoidon avulla syntyneet lapset jäävät tässä suhteessa keskenään eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, syntyykö lapsi miehen ja naisen muodostamaan parisuhteeseen vai yksinäiselle naiselle. Avioliittoon syntynyt lapsi saa halutessaan tiedon biologisesta isästään vasta vuoden tämän kuoleman jälkeen, yksinäiselle naiselle syntynyt tultuaan täysi-ikäiseksi.

Hallituksen esityksessäkin tuodaan esiin kysymys, merkitseekö perustuslaissa taattu yksityiselämän suoja ja toisaalta vaatimus kansalaisten yhdenvertaisuudesta sitä, että ihmisille kuuluu oikeus saada tieto identiteetistään, ennen kaikkea biologisista vanhemmistaan. On kovin kyseenalaista, että viranomaisella, tässä tapauksessa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella, olisi arkistoissaan sellaista yksilöä koskevaa tietoa, jota tämä ei lain mukaan saa itse tietää. Hän joutuu vuosikymmenet elämään niin, että hän ei saa tietää sitä tietoa, mitä viranomainen tietää. Ihmisoikeussopimuksien mukaan yksilöllä on oikeus saada kaikki se tieto, jota viranomaisillakin hänestä on.

Hallituksen esityksessä kannetaan suurempaa huolta sukusolujen luovuttajan oikeudesta säilyttää anonymiteettinsä kuin luovutetusta sukusolusta syntyneen lapsen oikeudesta tietää omat juurensa. Hedelmöityshoidon seurauksena syntyneellä lapsella ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa niihin ehtoihin, joiden pohjalta hänen asemaansa on määritelty. Sen vuoksi hänen asemansa tulisi tiedonsaannin suhteen olla vielä vahvempi kuin sukusolun luovuttajan tai vastaanottajan, koska näillä taas on ollut mahdollisuus joko hyväksyä ehdot tai tyystin kieltäytyä toimenpiteestä.

Koko voimassa oleva isyyslainsäädäntö rakentuu sille periaatteelle, että isyys perustuu biologiseen sukulaissuhteeseen ja että isyys voidaan vahvistaa lapsen vaatimuksesta. Nyt tällä lailla ollaan yhdellä tavalla syntyneiltä ihmisiltä kieltämässä mahdollisuus biologisen alkuperänsä selvittämiseen. Toivon, että perustuslakivaliokunta hyvin huolellisesti tutkii, toteutuuko tältä osin niin yksityiselämän suoja kuin yhdenvertaisuuden periaate.

Hedelmöityshoitoihin liittyy myös ihmiselämän alun eettisiä ongelmia. Koeputkihedelmöityksessä syntyy usein ylimääräisiä alkioita, joita ei siirretä kohtuun ja joiden kohtaloksi jää joko pakastaminen tuntemattomaan tulevaisuuteen hyötykäyttötutkimusmateriaalina tai tuhoutuminen laboratorion viemäriin. Kahdeksansoluisesta varhaisalkiosta voidaan ottaa yksi tai kaksi solua alkiodiagnostiikkaa varten ja irrotetuista soluista voidaan tehdä tutkimuksia mahdollisen kromosomi- tai geenivirheen toteamiseksi. Näin pyritään estämään sairautta kantavan ihmisalkion siirtäminen kohtuun.

Meillähän astui pari vuotta sitten voimaan laki, joka sallii ihmisalkioon kohdistuvan lääketieteellisen tutkimuksen 14 vuorokauden ikään saakka. Sen sijaan esimerkiksi Saksassa ja Norjassa hedelmöitettyjen munasolujen tuottaminen tutkimustarkoitukseen on kielletty. Epäilemättä esimerkiksi Saksassa toisen maailmansodan karvaat opetukset ihmisyyden polkemisen seurauksista muistetaan vielä hyvin. Maailman lääkäriliittohan linjasi vuonna 48 Geneven julistuksessaan ihmiselämän alkamisen rajan hedelmöittymiseen. Siellä sanotaan: "Pidän ihmiselämää hedelmöittymisestä lähtien mitä suurimassa arvossa enkä uhkauksistakaan käytä lääkärintaitoani ihmisyyden lakeja vastaan." Biologisesti tarkastellen ihmisen elämä saa alkunsa hedelmöityksessä. Hedelmöityksen jälkeen yksilön kehityksessä ei ole mitään ratkaisevaa käännekohtaa, jossa alkion tai sikiön voitaisiin katsoa saavuttaneen ihmisyyden.

Elävän ihmisalkion käyttö tutkimukseen merkitsee sitä, että alkiolle jää vain välineellinen hyötyarvo. Lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon lähtökohtana tulisi olla ihmiselämän kunnioittaminen kaikissa tilanteissa ja myös keinoalkuisen hedelmöityksen seurauksena syntynyttä alkiota tulisi kohdella ihmisarvoisella kunnioituksella. Toki tieteellisen tutkimuksen vapaus on tärkeä periaate, mutta se ei saa olla ristiriidassa ihmisyyden kunnioituksen kanssa. Alkiodiagnostiikan eettinen lähtökohta on yksilön ominaisuuksiin perustuva valikointi, jossa esimerkiksi kehitysvammaiselle ei anneta oikeutta elämään ja samalla osoitetaan, että vain terveet lapset ovat tervetulleita tähän yhteiskuntaan.

Perustuslakivaliokunnan tulisi tutkia, olisiko ensimmäisen lain 5 §:n 2 momentti perusoikeuksien yhdenvertaisuutta korostavien säädösten mukainen. Siinä sanotaan näin: "Syntyvän lapsen terveyteen voidaan vaikuttaa valikoimalla tutkitun ominaisuuden kannalta terveeksi todettuja sukusoluja tai alkioita."

Perustuslain asiantuntija professori Martin Scheinin on ottanut kantaa valmisteilla olevaan lakiin kolumnissaan jo pari vuotta sitten. Luen lopuksi häneltä lainauksen tähän liittyen: "Lasten hankkimiseen luonnonmenetelmällä liittyy aina riski lapsen vammautumisesta tai perinnöllisestä sairaudesta. Hedelmöityshoitoa koskevan lainsäädännön tulisi asettaa hoitoon turvautuvat mahdollisimman pitkälle samaan asemaan kuin luonnonmenetelmällä lapsia hankkivat. On satojatuhansia perinnöllisten sairauksien kantajia. Heidän oikeutensa elää ja heidän ihmisarvonsa on täsmälleen sama kuin jokaisen terveen. Lasta harkitsevien on opittava hyväksymään asiaan liittyvä pieni, mutta reaalinen riski. Vain tuon riskin hyväksymisestä voi kasvaa sairaiden ja vammaisten ihmisten yhtäläisen ihmisarvon tunnustaminen. Säätämällä lain terveen lapsen syntymisen varmistavasta hedelmöityshoidosta lainsäätäjä antaisi viestin siitä, ettei sairaan lapsen tuottaminen ole Suomessa hyväksyttyä." Näin siis professori Martin Scheinin. Valitettavasti tässä esityksessä annetaan tämä viesti.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Tätä ed. Räsäsen viimeistä asiaa kummeksun. Jos tätä logiikkaa noudatetaan, esimerkiksi monet rokotukset pitäisi kieltää, koska niillä estetään ennalta vaikeasti vammaisten lasten syntymää tai vaikeiden sairauksien syntymistä. Tässä on hyvin tarkkaan mietitty etiikka, ja on nähdäkseni kaikkien tahojen kannalta oikein estää hyvin vaikeiden elämänkohtaloiden syntyminen, jos se tällaisella keinolla on mahdollista.

Toisekseen ihmettelin hiukan — sinänsä on hyvä, että on erilaisia mielipiteitä — ed. Räsänen näkemystä, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella ei saisi missään tilanteessa olla enemmän tietoa kuin syntyvällä yksilöllä. Tällöinhän edellytettäisiin, että kaikissa tilanteissa viranomaisen pitäisi tulla sanomaan henkilölle, että tämä on syntynyt tällaista menetelmää käyttäen, täysin hänen lähivanhemmistaan ja vahvistetusta äidistään ja isästään huolimatta. Tämä olisi sellaista isoveliyhteiskuntaa, että viranomainen puuttuisi perheen sisäiseen asiaan ja tulisi työntämään sellaista tietoa, jonka saaminen myöhemmin tässä mallissa on mahdollistettu ilman, että lähdettäisiin puuttumaan perheiden sisäisiin asioihin.

Eero Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin ministeri Johannes Koskiselta kysynyt tästä vertauksesta rokotuksiin, koska minusta siinä on ihan erilaisesta tilanteesta kysymys. Rokotuksillahan pyritään estämään jonkin infektion syntyminen, esimerkiksi vaikka vihurirokon, jonka seurauksena tietenkin sikiölle voi tulla äidin raskauden aikana pahoja epämuodostumia. Se on tietenkin filosofisena kysymyksenä aivan toinen kuin se, että tiedetään, että perimässä on joitakin vakavia sairauksia aiheuttavia asioita. Tämä on esimerkiksi vammaisliikkeelle erittäin tärkeä kysymys. Haluaisin vähän paremman perustelun, minkä takia ministeri tämän rokotusvertauskuvan tähän heitti esille.

Kirsi  Ojansuu  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen huoli tämän lain myötä isättömiksi tehtävistä lapsista ontuu sikäli, että tällä hetkelläkin jo yksinäisillä naisilla on mahdollisuus adoptoida. Toiseksikin jo nyt syntyy vuosittain lapsia naispareille ja itsellisille naisille.

Ministeri Johannes Koskiselta kysyisin, kun perusteltua olisi ilman muuta, että lapsilla on oikeus tietoihin alkuperästään kaikissa tapauksissa: Mitä erityistä lisäarvoa alkuperän tietämiseen lisää se, että sperman lahjoittajasta tehtäisiin isä juridisin velvollisuuksin ja oikeuksin? Vaarana on, että tulee laki, joka ei toimi, ja sperman lahjoittajia ei löydy. Jääkin vain semmoinen päätelmä, että tarkoitus on lakkauttaa naisparien ja itsellisten naisten hedelmöityshoidot.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Johannes Koskinen totesi, että on perheiden sisäisiin asioihin puuttumista, jos arvellaan, että esimerkiksi tieto alkuperästä pitäisi lapselle antaa tai sen voisi kovin helposti saada. Nykyisillä menetelmillä on erittäin yksinkertaista selvittää, onko henkilö a b:n ja c:n jälkeläinen, ja tämä tulee yksinkertaistumaan jatkossa huomattavasti, joten tällaisten kysymysten, jotka aikanaan ovat olleet perheen sisäisiä, pitäminen perheen sisäisinä tulee olemaan minusta mahdotonta lähitulevaisuudessa.

Päivi   Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Rokotusten rinnastaminen alkiodiagnostikkaan on täysin epäasiallista. Rokotuksissa on kysymys sairauksien ehkäisystä, alkiodiagnostiikassa taas jo syntyneen ihmiselämän valikoinnista. Kun alkioita valikoidaan, ei todellakaan enää valikoida pelkkiä ominaisuuksia vaan yksilöitä.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen oikeudesta pitää hallussaan tietoa, jota yksilö ei itselleen saa: Ongelma on mielestäni lähinnä siinä, että henkilö ei sitä tietoa saa, vaikka hän vuosikymmenet viranomaiselta sitä pyytäisi ja anoisi. En tokikaan ole sitä vaatimassa, että viranomaisten tulisi jatkuvasti informoida kaikesta siitä tiedosta, jota heillä henkilöistä tai yksilöistä on, mutta jos sitä sieltä pyytää, niin kyllä (Puhemies koputtaa) minun ymmärtääkseni se pitäisi sieltä myös saada. Miksi hallitus ei ottanut Ruotsista mallia, jossa (Puhemies koputtaa) luovuttajan henkilöllisyys on aina kerrottava?

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Tällä rokotusvertailulla vain korostin sitä, että kun me hyväksymme monenlaisia toimia, joilla ennalta pyritään estämään vammaisten lasten syntymistä, niin pidän aika luontevana ajatuksena sitä, että tässä tilanteessa, kun hyvin poikkeuksellisilla lääketieteellisillä toimilla ensin puututaan hedelmöitysprosessiin, sen tuloksena sitten voitaisiin varmistua siitä, että ainakin tietyt riskit on poistettu. Jos sitten taas ihan johdonmukaisesti seurataan sitä, että minkäänlaisia lääketieteellisiä ennakkotoimia ei voida tehdä, niin silloin voisi kysyä, miksi sitten ylipäänsä sallitaan puuttuminen ennalta luonnon mekanismeihin millään muullakaan lääketieteellisellä toimella. Tästä on tietysti hyvin vaikea sanoa, kumpi logiikka on oikea, mutta tähän pohjautui hallituksen esitys.

Sitten ed. Ojansuun kysymys: Tässähän on vain haluttu varmistaa se, että lainsäätäjän toimin ei luoda sellaista ryhmää, joiden osalta isyyden vahvistaminen olisi täysin mahdotonta, jo lainsäädännön pohjalta tulisi mahdottomaksi saada näille lapsille isä. Tämän takia naisparien ja yksinäisten naisten hedelmöityshoidosta on tältä kohdalta erilaiset säännökset.

Osmo   Soininvaara  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tätä lakia on tehty hyvin pitkään ja ainakin yhden kerran esitys on jouduttu olemaan jättämättä eduskunnalle, koska siitä ei yksimielisyyteen päästy. Tämä keskustelu tulee varmaan jälleen paljastamaan, että kysymys on hyvin monitahoisesta asiasta, johon ikään kuin tasaisesti hyviä ratkaisuja ei ole: vaikka tehdään näin tai noin, niin aina siinä laissa jotakin vikaa on.

Sinä aikana, kun tätä lakia on odotettu, hedelmöityshoitoja maassamme on kuitenkin annettu. Meillä on ollut siinä mielessä hyvää onnea, että hedelmöityshoitoja antavat klinikat ovat toimineet erittäin vastuullisesti ja ovat tavallaan muodostaneet sellaisen maan tavan, joka on ollut hyvä ja vastuullinen. Tältä osin voidaan jopa kysyä, tarvitaanko tätä lakia ollenkaan, koska ilman lakia ovat asiat menneet näin hyvin. Mutta lakia ehdottomasti tarvitaan sen takia, että kansainväliset kokemukset osoittavat, että asiat voivat mennä myös huonosti. Se, että meillä tällä hetkellä klinikat toimivat, ainakin pääsääntöisesti toimivat, eettisesti korkeatasoisesti ja vastuullisesti, ei takaa, etteikö joku perustaisi semmoista klinikkaa, joka ei toimi eettisesti korkeatasoisesti ja vastuullisesti. Kun semmoista muualla maailmassa on tapahtunut, niin totta kai sitä voidaan tehdä täälläkin.

Kun meillä toisaalta on muodostunut varsin hyvä maan tapa, jossa nämä eettiset kysymykset on varsin hyvin ratkaistu, niin olisi voinut ajatella, että se maan tapa kirjataan laiksi eikä ryhdytä tavallaan muuttamaan sitä käytäntöä, joka on hyväksi ja ongelmattomaksi muodostunut. Näinhän tässä pääsääntöisesti on tehty. On kuitenkin kaksi kohtaa, joissa tämä laki poikkeaa siitä tavasta, joka on omaksuttu ja joka omasta mielestäni on toiminut hyvin. Toinen on kysymys sijaissynnyttäjän käytöstä, ja toinen on tässä jo paljon keskustelua herättänyt ilman miestä elävien naisten tilanne.

Jos aloitan sijaissynnyttäjän käytöstä, niin niitä tapauksia on Suomessa ollut noin kymmenen vuosittain. Ne ovat usein inhimillisesti hyvin merkittäviä, raskaita tapauksia, joissa sijaissynnyttäjän käyttö on ollut hyvin perusteltua.

Siinä lakiesityksessä, joka valmisteltiin mutta jota eduskunnalle ei annettu, lähtökohtana oli se, että niin sanottu kohdunvuokraus kielletään, siis se, että tästä toimenpiteestä maksetaan rahallinen korvaus. Se voi olla joillekin elinkeino, niin kuin se monessa maassa on.

Sitten on tämä kysymys, että jos jokin menee pieleen. Se mahdollisuus on haluttu minimoida sillä, että sijaissynnyttäjän pitää olla jollakin tavoin tämän naisen sukulainen tai muuten läheinen. Hän ei voi olla kuka tahansa tuntematon henkilö, jolloin pieleenmenemisen riski olisi paljon suurempi.

Tässä ei ole kysymys kovin merkittävästä asiasta. Tämä lakihan on voimassa vain tämän maan rajojen sisällä, ja olisi paljon parempi, että tämän maan rajojen sisällä tätä tehtäisiin säädellysti ja hyvien periaatteitten mukaisesti kuin se, että epätoivoisesti tätä hoitomuotoa tarvitsevat pakotetaan hakemaan sitä tämän maan rajojen ulkopuolelta, mikä on tietysti aivan yhtä yksinkertaista. Sen takia sekä periaatteellisista että pragmaattisista syistä nämä pykälät, jotka on valmisteltu, pitäisi tähän lakiin liittää.

Toinen kysymys liittyy sitten joko yksinäisten naisten tai parisuhteessa toisen naisen kanssa elävien naisten kohtaloon. Suomessa syntyy vuosittain noin 900 lasta, joiden äiti syystä tai toisesta on tähän ratkaisuun, siis isättömän lapsen synnyttämiseen, päätynyt. Hedelmöityshoidolla näitä on ollut hyvin pieni määrä, siis tällä virallisella hedelmöityshoidolla. Niin sanottua muumimukimenetelmää elikkä epävirallista hedelmöityshoitoa käyttäen niitä lienee sen sijaan varsin runsaasti.

Nyt toisin kuin ed. Räsänen tulkitsee tätä lakia, minä tulkitsen tätä sillä tavalla, että tässä estetään hoitojen antaminen näille vailla miestä eläville naisille sen takia, että siemenenluovuttajan ainakin taloudellinen riski on asiassa melko suuri. Hän voi tämän lain mukaan tehdä sopimuksen lapsen äidin kanssa, ettei äiti isyyden tunnustamista vaadi, mutta juridisesti tämmöinen sopimus on mitätön. Sillä ei ole mitään painoarvoa, siitä ei voi hankkia mitään sopimussakkoa, ei mitään muuta. Äidillä on aika suuri taloudellinen intressi, ainakin jos miehellä sattuu olemaan tuloja, rikkoa tämä sopimus täysin ilman sanktioita. Miehen osalta kysymys on 50 000—100 000 euron riskistä.

Onhan totta kai ihmisiä, jotka hyvää hyvyyttään ajattelevat tämmöistä naista auttaa, mutta kyllä tämän kokoinen riski on aika suuri. Sen jälkeen kun lapsi täyttää 18 vuotta, hänen eteensä tavallaan tuodaan paperiarkki, jossa on pantava rasti joko ruutuun "haluan perinnön" tai ruutuun "en halua perintöä". On aina semmoinen riski, että rasti tuleekin ruutuun "haluan perinnön". Siinä mielessä epäilen, löytyykö juuri muita kuin täysin tulottomia ja vailla omaisuutta olevia luovuttajia. Voi olla tietysti, että syntyy tällaisia lesbopariskuntia ja homopariskuntia, jotka sopivat nämä asiat keskenään, niin kuin nytkin käy, mutta joka tapauksessa.

Minusta on olemassa sekä periaatteellisia että pragmaattisia syitä, minkä takia tämän asian pitäisi olla toisin. Toinen on se pragmaattinen syy, että nyt ne 900 naista ovat keksineet jonkin muun keinon hankkia itselleen isättömän lapsen ja nämä muut keinot tulevat tämänkin jälkeen olemaan käytettävissä. Edelleen tämä laki on voimassa vain Suomen rajojen sisällä, ei Suomen rajojen ulkopuolella. Nämä epäviralliset keinot usein ovat lapsen tulevaisuuden ja äidin terveyden ja kaikkien muitten asioitten kannalta riskialttiimpia kuin hyvin tehty, turvallinen hedelmöityshoito. Todettakoon muuten, että vallitsevaan käytäntöön tässä tulee myös se merkittävä muutos, että tämä niin sanottu muumimukimenetelmä, joka aikaisemmin ei ole voinut johtaa isyyteen, tämän jälkeen johtaisi isyyteen, että sekin tulee tätä käytäntöä jonkin verran muuttamaan.

Toinen asia on sitten tämä periaatteellisempi puoli. Itsekin kuulun niihin, jotka ajattelevat, että jos lapsi saisi valita, onko hänellä isää vai eikö ole isää, niin varmaan kannattaisi valita niin, että isä on olemassa, ainakin tämmöisen yksinäisen naisen tapauksessa. Naisparit saattavat kyllä muodostaa lapselle aivan yhtä hyvän, joskus paremmankin, perheen kuin normaali isällinen perhe tai avioeroperhe. Mutta tässähän ei ole kysymys siitä, että me tällä lainsäädännöllä voimme antaa sille lapselle isän, vaan kysymys on siitä, syntyykö lapsi ollenkaan vai eikö lapsi synny ollenkaan.

Tässä suhteessa ed. Räsäsen puheenvuoro oli kyllä vähän pahaa kuultavaa, kun hän sanoi, että yksinäisille naisille ja naispareille luonnollinen olotila on se, että lapsi ei saa oikeutta elämään lainkaan. Minusta ei tuntunut kovin loogiselta, kun hän sinänsä urheasti puolusti sitä, että vakavastikin geneettisesti sairaalla lapsella täytyy olla oikeus syntymään, mutta jos lapsi syntyisi isättömänä, hänellä ei sitten enää olisikaan oikeutta elämään. Minusta tämä ei kuulosta loogiselta. Ei se isättömyys varmaan ole hyvä asia, mutta ei se niin paha asia ole, että lapsi pitäisi kokonaan jättää vaille oikeutta elämään. Tätähän tämä tavallaan tarkoittaa, jos oikeus hedelmöityshoitoihin evätään de facto sillä perusteella, ettei isyyttä tule. En myöskään ymmärrä, miten kaikkia niitä ominaisuuksia, joita nyt toivotaan isän lapsen kehitykselle antavan, tuo mukanaan se, että tämmöinen täysin tuntematon siemenenluovuttaja määrätään lapselle isäksi elatusmaksuineen ja perintöoikeuksineen, mutta ilman mitään muita sosiaalisia velvoitteita.

Arvoisa puhemies! Olen itse ajanut sitä kantaa, että tulisi sallia myös se tilanne, jossa siemenenluovuttaja kieltää henkilöllisyytensä kertomisen lapselle tämän elinaikana, koska minusta täytyy olla mahdollisuus, että vanhemmat voivat tavallaan valita, kumpaa raidetta tässä käytetään, sen eettisen koodin mukaan, jonka mukaan he elävät. Olen kuitenkin joutunut pohtimaan, että eräs poikkeus tähän toiseen raiteeseen, siis siihen, jossa lapsi vasta siemenenluovuttajan kuoleman jälkeen saa tietää hänen persoonallisuutensa, pitäisi saattaa. Se on se, että lääketieteellisistä syistä tarvitaan tietoa tämän lapsen siemenenluovuttajasta, koska se, että odotetaan, että tämä siemenenluovuttaja kuolee lapsen ollessa sitten 50—60-vuotias, saattaa olla vähän myöhäistä. Siinä mielessä pitäisi olla viranomaisilla oikeus lääketieteellistä tarkoitusta varten selvittää tämä. (Ed. Vehkaoja: Mikä on lääketieteellinen syy?) — Lääketieteellinen tarve voi olla se, että esimerkiksi tarvitaan elimenluovuttajaa, joka on tämän isän lähisukulainen, lapsen jonkun sairauden hoitamista varten.

Edelleen haluaisin sitten ed. Räsäsen puheenvuorosta yhtä asiaa ihmetellä, kun hän vastusti sitä — tästä laistahan puhuttiin eikä muista laeista — että luovutettuja alkioita voitaisiin käyttää hedelmöityshoidossa. Nythän keinohedelmöityksessä syntyy alkioita ja se, että niitä voidaan luovuttaa myös jonkun toisen naisen synnytettäväksi, sehän tarkoittaa, että tämä alkio jää henkiin. Muussa tapauksessahan se ei jäisi henkiin.

Päivi   Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soininvaara joko kuuli tai ymmärsi väärin. En todellakaan sanonut, että isättömällä lapsella ei olisi oikeutta elämään. Ehdottomasti jokaiselle lapselle tulee turvata oikeus elämään, mutta on aivan eri asia lähteä keinotekoisesti tuottamaan niitä tilanteita, joissa isättömyyttä lisätään. Kyllä isättömiä lapsia syntyy yhteiskuntaan tällä hetkellä jo ihan riittävästi muutoinkin.

En myöskään puheessani sanonut, että vastustaisin sitä, että koeputkihedelmöityksessä synnytettyä alkiota, siis näitä ylimääräisiä alkioita, käytettäisiin muun muassa luovutettuna. Sen sijaan kritisoin sitä, että näitä alkioita käytetään välineellisesti tutkimustyössä tai ne sitten kaadetaan viemäristä alas.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärtääkseni, minkälaista etiikkaa ed. Soininvaara käyttää pohjana ajattelussaan, haluaisin tietää, minkä tyyppinen elintenluovutustapaus hänellä on mielessään, kun hän katsoo, että se olisi syy paljastaa tiedot, vaikka niitä ehkä muuten ei voitaisi lainkaan paljastaa.

Outi Ojala  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Entisenä ministerinä ed. Soininvaara on hyvin tarkkaan tietysti ollut selvillä tämän lain valmistelun eri vaiheista ja yksityiskohdista, ja hänhän toi ne myöskin omassa puheenvuorossaan selvästi esille. Kuitenkin ed. Soininvaara myöskin tietää erittäin hyvin, että tämä lakiesitys on ollut hyvin monien kompromissien tulos. Tältä osin tietysti ymmärrän hänen näkemyksiään, joita hän täällä esitti, millä tavoin lakia ja lakiesitystä pitäisi muuttaa sitten lakivaliokunnassa. Nähtäväksi jää, löytyykö sellaista yhteistä tahtoa.

Itsekin tietysti pidän erittäin valitettavana muun muassa sitä, että yksinäisiä naisia ja naispareja kohdellaan eri tavoin kuin heteropareja. Siellä on myöskin monia muita asioita, mutta toivon kuitenkin, että tämä lakiesitys nyt etenee. Ehkä kaikkia niitä ed. Soininvaaran esittämiä toivomuksia ei tällä kertaa saada läpi, mutta tärkeää on kuitenkin, että saadaan laki aikaiseksi. Tämä tila, jossa meillä lakia ei ole, ei myöskään ole hyvä.

Riitta  Korhonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En minäkään pidä laittomasta tilasta näissä asioissa, mutta lähtisin, kuten edustajat Räsänen ja Kokkonenkin, siitä liikkeelle, että lapsen syntymä kuitenkin tarvitsee sukusoluja sekä mieheltä että naiselta, jolloinka tuollainen perinteinen mies—nais-pari on aika luonteva vanhemmuuden pohja. Nainen ja nainen keskenään eivät biologisista syistä pysty saamaan lapsia. Silloin minusta on aivan oikein, että tämä laki rakentuu pääosin sille perinteiselle tavalle ja perinteisille tulkinnoille.

Hyvin usein täytyy myöskin miettiä, että ihmisellä on myöskin tavallaan tarve biologisesti toteuttaa itseään. Jos me lähdemme lainsäädännöllä tukemaan tätä itsensä toteuttamisen tarvetta, niin silloin ei enää puhuta lasten oikeuksista ja lasten eduista, vaan silloin ruvetaan puhumaan aikuisten ihmisten oikeuksista toteuttaa omia halujaan.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puuttuisin edelleen ed. Räsäsen paheksuntaan siitä, että nyt näillä hedelmällisyyshoidoilla voitaisiin vaikuttaa siihen, että tämmöiset vakavat perinnölliset sairaudet voitaisiin estää. Tätä logiikkaa ei voi ymmärtää, jos katsoo sitä hätää ja tuskaa niiden nuorien parien kohdalla, jotka ovat odotusaikanaan tai syntymän jälkeen lapsen heti menettäneet siitä syystä, että syynä on ollut vakava perinnöllinen sairaus, ja joille lapsen odotus on jatkuvaa randomia, sen varassa elämistä, kumpaa sukupuolta lapsi esimerkiksi tulee olemaan, koska periytyminen menee aina sen mukaan. Jos täällä voidaan tämä estää näiden pariskuntien kohdalla, niin kyllä minusta se on oikeus ja kohtuus.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monessa puheenvuorossa, kun tätä kuuntelee, tulee semmoinen tunne, että lapsi tästä asiasta on unohtunut täysin eli että edetään aikuisen ehdoilla. Isää tai äitiä ja tässä tapauksessa isää ei voi tuoda joku lainsäätäjä tai joku muu, vaan se lähtee siitä, että sillä lapsella on aina se tarve, onko isää ja kuka se on ja missä se on. Tuntuu siltä, että tähän kysymykseen tässä salissa ei halutakaan etsiä vastausta. Lapsen etu on minusta jäänyt tämän asian käsittelystä täysin ulkopuolelle. Toivon, että myös se valiokunnassa tuodaan esille.

Tällä hetkellähän meillä on lainsäädännössä, niin kuin täällä on tullut esille, ongelma, joka meillä on nyt mahdollisuus selvittää. Meillä on Suomessa iso joukko au-lapsia, jotka ovat syntyneet vuosien 51 ja 76 välisenä aikana ja joiden isyyttä ei tänä päivänä pystytä selvittämään, koska meidän lainsäädäntömme estää sen, vaikka lapsi niin haluaa.

Osmo  Soininvaara  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niitä hoitoja, joissa tarvitaan lähisukulaisia, on lukuisia. Esimerkiksi leukemiassa on tällaisia jne. Kyllä tämä tilanne saattaa tulla.

En voi sille mitään, mutta minä kyllä kuuntelin ed. Räsäsen puheenvuoroa sillä tavoin, että olisi parempi, että naiset, jotka eivät löydä isää lapselle, eivät synnyttäisi ollenkaan. Silloinhan se lapsi jää syntymättä, hänellä ei ole silloin oikeutta elämään. (Välihuutoja) — Sitten on kysymys siitä, pannaanko tämä raja nimenomaan sukusolun hedelmöittymiseen. On kyllä erittäin epäkäytännöllistä, jos se siihen laitetaan. Silloinhan meidän pitäisi suhtautua hyvin kielteisesti esimerkiksi kierukan käyttöön.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Laki hedelmöityshoidoista on mielestäni sinänsä tarpeellinen ja ajankohtainen. Suomessa ei tähän asti ole ollut asiasta erillistä lainsäädäntöä, vaikka monessa muussa maassa näin on ollut. Tahaton lapsettomuus on, ikävä kyllä, ollut yleistymässä, ja lapsettomuuden hoitokeinot ovat samanaikaisesti kehittyneet. Tätä taustaa vasten uutta lainsäädäntöä on pidettävä perusteltuna.

Ainakin näin isän sydämeltä tarkasteltuna tässä hallituksen esityksessä on kuitenkin joitakin puutteita. Kaikkea sitä, mitä tiede ja tekniikka mahdollistavat, ei ole pidettävä tavoiteltavana eikä eettisesti hyväksyttävänä. Valiokunnan tulevaa käsittelyä varten haluan nostaa esille pari näkökulmaa.

Hallitus esityksensä perusteluissa antaa ymmärtää, että kysymykseen lapsen oikeudesta saada tietää alkuperänsä tämä esitys olisi erisuuntaisia näkemyksiä yhteensovittava. Hallitus sanoo, ettei lainsäädäntöä ole mahdollista perustaa joko ehdottomalle tiedonsaantioikeudelle tai anonymiteetille. Mielestäni hallitus ei kuitenkaan ole onnistunut muokkaamaan hedelmöityshoitojen tuloksena syntyvän lapsen edun kannalta riittävää esitystä.

Toisille ihmisille biologisen taustansa tuntemattomuus voi olla asia, joka ei ole keskeinen. Arjessa koettu ja koeteltu isyys ja äitiys on monesti ratkaiseva. Toisille taas omien biologisten juuriensa etsimisestä voi tulla koko elämän mittainen suuri kysymys.

Hallitus on nyt esittämässä lainsäädäntöä, jossa hedelmöityshoitojen tuloksena syntynyt lapsi saisi oman valintansa tuloksena tietää biologisen vanhempansa vasta sukusolun luovuttajan kuoltua. Tätä ennen hänellä olisi käytössään vain jonkin tasoinen yleisluontoinen henkilökuvaus. Jos luovuttaja haluaa pysyä anonyyminä, on se mahdollista koko hänen elinaikansa ajan. Ääritapauksessa lapsi saisi tietää biologisen isänsä vasta ollessaan itse isoisäiässä.

Tässä on mielestäni perustuslakivaliokunnallekin pohdittavaa. Mitä perustuslaki sanoo sellaisesta lainsäädännöstä, joka rajaa lapsen oikeutta saada tietää yksityiselämänsä kannalta olennaisia tietoja näin voimakkaasti? Tieto omista biologisista vanhemmista on yksilön kannalta hyvin olennainen tieto. On eriskummallista, jos tätä tietoa voidaan pantata viranomaisten mapeissa ja rekistereissä, mutta yksilölle itselleen sitä ei voida antaa.

Toinen tämän lakiesityksen ongelmakohta on siinä, että eräältä osin hallitus esittää hedelmöityshoitoja irrotettavaksi lääketieteellisestä perustasta ja lähtökohdasta. Yleensä juuri lääketieteellisen lähtökohdanhan pitäisi olla terveyden- ja sairaanhoidon olennainen kriteeri. Nyt hedelmöityshoitoja esitetään mahdollistettavaksi myös yksinäisille naisille. Tämä merkitsisi sitä, että ensimmäistä kertaa maamme historiassa eduskunta olisi säätämässä lakia, jolla riistetään joidenkin lasten oikeus omaan isään. Näinhän tässä on käymässä, sillä lapsen oikeus vaikkapa 18-vuotiaana vaatia isyyden vahvistamista ei mitenkään korvaa isän tärkeää roolia. Totta on, että yksilöt voivat tehdä vääriä valintoja, voivat käyttäytyä vastuuttomasti ja moraalittomastikin, mutta miksi tätä tietä oltaisiin lailla tasoittamassa? Mielestäni isättömyyttä ei pidä ainakaan lailla lisätä. Ministeri Koskisen kynästä lähtenyt esitys on tältä osin kylmä, ja toivon, että valiokunta tulee esitystä korjaamaan.

Arvoisa puhemies! Tahattoman lapsettomuuden hoitoon on käytettävissä monia keinoja. Yksi niistä olisi adoptiomahdollisuuden parantaminen. Eduskunta edellyttikin viime joulukuussa yksimielisesti, että hallituksen tulisi tuoda kevään lisätalousarvion yhteydessä esitys avustuksesta kansainvälisiin adoptioihin. Välittämättä eduskunnan tahdosta ja lukuisten lapsettomuudesta kärsivien pariskuntien toiveista tätä esitystä hallitus ei eduskunnalle tuonut. Ei tuonut, vaikka esityksen toteuttaminen olisi vaatinut varsin vähäisen rahallisen panostuksen. Nyt asiasta on tehty kansanedustajien lakiesitys. Toivon, että lapsettomuudesta kärsivien avioparien tilanteeseen saadaan myös tätä kautta parannusta, vaikka hallitus ei ylimielisyydessään ole eduskunnan tahtoa toteuttanut.

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiehdotus on ehkä ihmisen kannalta periaatteellisesti suurin kysymys, mihin tämä eduskunta joutuu taikka pääsee ottamaan kantaa. Viides ydinvoimala on tämän rinnalla mielestäni pikkujuttu.

Yhdyn niihin käsityksiin, joissa puhutaan siitä, että lapsen etu on tärkein asia, joka tässä yhteydessä on otettava esiin. Koko sen ajan, kun näitä kysymyksiä on sekä kansainvälisissä yhteyksissä että meillä valmisteltu, olen kysynyt sekä itseltäni että muilta, voimmeko me puhua lääketieteellisestä hoidosta silloin, kun kysymyksessä on uuden yksilön syntyminen. Minun mielestäni silloin ei ole kysymys yksinomaan lääketieteellisestä hoidosta, vaan on paljon suuremmasta yhteiskunnallisesta asiasta kysymys. Minun mielestäni pitäisi myös miettiä sitä, että kun perustellaan keinohedelmöitystä, avustettua lisääntymistä tai miksi sitä kutsutaankin yksinomaan lääketieteellisillä seikoilla, me medikalisoimme jälleen kerran ihmiselämän yhden alueen. Minusta se on hyvin vakava kysymys.

Olen ollut tämän asian kanssa tekemisissä jo 80-luvun puolivälin paikkeilla. Euroopan neuvostossa istuin siinä komiteassa, joka laati raportin, jossa oli suosituksia hedelmöityshoitoa koskevan lainsäädännön laatimisen yhteydessä noudatettaviksi tarkoitetuista periaatteista. Kiinnitän huomiota siihen, että tuokaan komitea ei päässyt laatimaan minkäänlaista suositusta asiasta siitä syystä, että mielipiteet jakautuivat niin laajalle tuossa kentässä. Sittemminhän istui useita oikeusministeriön työryhmiä. Istuin eräässä niistä itsekin. Mitkään eivät lopulta johtaneet lainsäädäntöön, koska meillä kiisteltiin kahdesta ydinkysymyksestä, jotka täälläkin moneen kertaan ovat tulleet esille.

Minusta lähtökohdan on oltava tietysti se, että elämän pohja on biologis-geneettinen, vanhemmuus sitä vastoin on biologista ja toisaalta sosiaalista.

Täällä olisi lukuisia asioita, joita ehkä voisi kommentoida, mutta välttääkseni hirvittävän pitkää puheenvuoroa en tässä yhteydessä esitä kaikista asioista kommentteja, ehkä vain sellaisen, että Teo eli se virasto, jonka ylijohtajan tehtävästä olen virkavapaana, on manattu temppelinharjalle tässä kysymyksessä esimerkiksi henkilöllisyyden paljastamisen suhteen. Minun mielestäni maassa olisi organisaatioita, jotka olisivat valmiimpia ja asiantuntevampia hoitamaan tämän tehtävän. Viittaan tässä niihin organisaatioihin, jotka hoitavat adoptiokysymyksiä, koska niissä on hyvin saman tyyppisen tiedon jakamisesta kysymys silloin, kun lapsi on täysi-ikäinen.

Se, että meidän maastamme on puuttunut avustettua lisääntymistä koskeva lainsäädäntö, ei ole ollut minun mielestäni yksinomaan oikeudellinen ongelma, vaan ongelma siinä mielessä, että eettisesti ja poliittisestikin näin ongelmallinen kysymys ja päätöksenteko siinä on jätetty yhdelle ammattikunnalle. Täällä todettiin, että suurempia ongelmia ei ole ollut. Minun mielestäni jossain määrin voidaan ongelmallisena pitää sitä, että meillä on käytetty kohdunvuokrausta toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Muissa Pohjoismaissahan se on ollut kiellettyä.

Arvoisa puhemies! Kovin paljon on keskusteltu siitä, pitääkö lapsella olla oikeus saada tietää biologinen alkuperänsä vai ei. Haluan tässä yhteydessä todeta, että me tiedämme tutkimuksista, että suuri osa adoptoiduista lapsista päätyy jossain elämänsä vaiheessa etsimään biologisia vanhempiaan. Kirjallisuuden mukaan arviolta 75 prosenttia adoptoiduista lapsista päätyy tähän. Näistä valtaosa, jopa 97 prosenttia, on naisia. Tämä on asia, joka meillä on tiedossa. Minusta tämä pitäisi ottaa huomioon lakia säädettäessä.

Samanlainen tietämisen tarve näyttää olevan myös niillä, jotka ovat saaneet alkunsa luovutetuista sukusoluista. Viittaan Riitta Burrellin kirjoitukseen Lakimies-lehdessä n:o 6—7/2001. Hän on referoinut kansainvälisiä lähteitä. Hän toteaa, että esimerkiksi Australiassa toimii yhdistys Donor Conception Support Group, joka ajaa luovutetuista sukusoluista alkunsa saaneiden henkilöiden oikeuksia. Kanadalainen yhdistys New Reproductive Alternatives Society vaatii maan terveysministeriötä perustamaan rekisterin, johon merkittäisiin sukusolun luovuttajia ja luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneita lapsia koskevat tiedot. Artikkelissaan Protecting the vulnerable in collaborative reproduction Kenneth Daniels toteaa, että luovutetusta sukusolusta alkunsa saaneiden oikeus tietää biologisesta alkuperästään on alettu tunnustaa laajalti. Hänen mukaansa avustetun lisääntymisen alueella lapsen edun periaate ilmenee keskeisesti juuri omaa alkuperää koskevassa tiedonsaantioikeudessa.

Sitten haluan ehkä muutamaa ehkä filosofisempaa kysymystä tässä tarkastella ja todeta sen, että avustetun lisääntymisen menetelmiä käytettäessä suvunjatkamisen ajallinen ja avaruudellinen eheys rikkoutuu. Suvunjatkamisen luonnollisessa ajankulussa siittäminen, hedelmöityminen, raskaus, synnytys ja kasvatus seuraavat toisiaan rikkumattomana ketjuna. Kukin yksittäinen tapahtuma tai vaihe kantaa mukanaan mennyttä kokemusta ja tulevan odotusta. Ajallisen yhtenäisyyden kokemusta tukee avaruudellisen yhtenäisyyden kokemus, jossa raskaana oleva nainen ja sikiö jakavat saman ruumiillisen tilan. Viittaan edelleen Riitta Burrellin artikkeliin.

Avustetun lisääntymisen ajankulku on katkonainen siten, että sukusolujen pakastaminen pysäyttää ajankulun siittämisen ja hedelmöitymisen välillä. Alkioiden pakastaminen pysäyttää ajankulun hedelmöitymisen ja raskauden välillä, ja sopimusäitiys pysäyttää ajankulun synnyttämisen ja kasvattamisen välillä. Katkos voi olla lyhyt ja käytännöllisesti merkityksetön, mutta voi kestää vuosia ja luoda otollista tilaa ennakoimattomalle. Koeputkihedelmöitys puolestaan rikkoo raskaana olevan naisen ja sikiön välillä vallitsevan fysiologisen eheyden. Se tuo hedelmöitymisen tapahtuman kehon ulkopuolelle ja mahdollistaa lääketieteellisen puuttumisen ihmiselämän ensimmäisiin vaiheisiin. Se kohdistaa huomion alkioon äidistään erillisenä yksilönä, syntymättömänä ihmisenä sinänsä.

Syntymättömän ihmisen visuaalisesta merkityksestä kasvava ideologinen ja poliittinen merkitys alkaa kasvaa 1900-luvun loppupuolella, hallita kaikkia elämän alkuvaihetta koskevia keskusteluja, ratkaisuja ja käytäntöjä. Sikiön oikeuksista tulee avain, jolla erityisesti Yhdysvalloissa, mutta myös muualla maailmassa, kehitys avustetun lisääntymisen sekä alkio- ja sikiötutkimuksen alueella voidaan lukita paikoilleen.

Avustettu lisääntyminen täydentää tehokkaiden ehkäisyvälineiden käyttöönotosta alkaneen suvunjatkamisen ja seksuaalisuuden välisen kohtalonyhteyden katkeamista. Siinä, missä ehkäisypilleri irrotti seksin lisääntymisestä viimeistään 1960-luvulla, avustetun lisääntymisen menetelmät mahdollistavat seksittömän lisääntymisen kaksi vuosikymmentä myöhemmin muun muassa sillä seurauksella, että suvunjatkamiseen liittyvä intiimiyden kokemus katoaa. Avustettu lisääntyminen työntää suvunjatkamisen tapahtumaa yhä kauemmaksi intiimiltä alueelta, kun suvunjatkamisen henkilöpiiri laajenee käsittämään uusia osapuolia. Synnytyslääkärin vastaanottohuoneessa eivät enää asioi vain tulevat vanhemmat, vaan siellä tungeksivat myös sukusolujen luovuttajat, sopimusäidit ja lisääntymisteknologian ammattilaiset. Uusien osapuolien mukaantulo perheen rakentamiseen ja sen alkuvaiheisiin lisää ristiriitojen todennäköisyyttä ja ainakin mahdollisuutta.

Sen lisäksi inhimillisestä lisääntymisestä tulee yhä enemmän lääketieteellisen tarkkailun, päätöksenteon ja kontrollin näyttämö. Medikalisaatioksi kutsutussa tapahtumasarjassa lääkäreiden ja lääketieteellisten instituutioiden vaikutusvalta levittäytyy alueille, jotka oikeammin kuuluisivat yhteiskunnalliseen, eettiseen tai oikeudelliseen tietoon perustuvan päätöksenteon taikka terveydenhuollon asiakkaiden oman yksityisautonomian piiriin.

Samalla kun äitiys hajoaa yhä uusiin ainesosiin, isyys on vaarassa kadota kokonaan. Toukokuussa 2000 Time valitsi kymmenen ammattia, joille uudella vuosituhannella ei enää ole käyttöä. Muun muassa postinkantajien, kiinteistönvälittäjien, pörssimeklareiden ja opettajien ohella isien arvioitiin piakkoin olevan saman kohtalon omaavia kuin dinosaurukset aikanaan.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan puuttua tähän asiaan lähinnä inhimilliseltä kannalta. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada tietää ja tuntea isänsä ja äitinsä joko elävänä tai ainakin kertomuksissa. Lehdissä ja muualla julkisuudessa on kertomuksia isän tai äidin tai sisaruksen etsinnästä ja löytämisen ilosta tai siitä surusta, kun heitä ei ole löytynyt. Toivon, että voisimme rakentaa yhteiskuntaa, joka on tasapuolinen kaikille ja ennen kaikkea ihmisystävällinen ja lämminhenkinen. Olen joutunut isättömyys-, äidittömyys-, orpous- ja hedelmöityshoitojen tuomien ongelmien, siis lapsettomuusongelmien, kanssa tekemisiin useassa eri maassa ja eri mantereilla, joten katson puhuvani kokemuksesta.

Esityksessä hedelmöityshoitolaista 76/2002 vp voidaan antaa parisuhteessa eläville naispareille hedelmöityshoitoa. Miespareilla ei ole oikeutta adoptoida lasta. Isäksi he eivät voi siinä suhteessa samalla lailla tulla kuin naisparit voivat tulla isäksi ja äidiksi, vaikka perheen määritelmää ei tässä suhteessa tietenkään vielä ole käytettävissä. Toivottavasti sekin selviää. Hallituksen esityksen mukaan lesboparit voivat asua hoidon avulla saamansa lapsen kanssa yhtenä perheenä ja seurata lapsen syntymää, niin kuin aikaisemmissa puheenvuoroissa asiasta on jo puhuttu. Valitettavasti identtistä tilannetta homopareille ei yhteiskunta mahdollista. Haluaisin kuulla perustuslakivaliokunnan kannan tähän, miten voivat lesboparit muodostaa edellä mainitun perheen, kun sitä ei sallita homopareille. Minä en voi nähdä tätä yhdenvertaisuutena lain edessä. Tässä selvästi syrjitään homopareja. (Ed. Haatainen: Ei se ole syrjintää, kun on eri tilanne!) Sanotaanhan, että ihmistä ei saa syrjiä sukupuolen, ihonvärin jne. takia. — Ed. Haatainen varmasti tietää sen, että kun lapsi syntyy, siihen tarvitaan aina mies ja nainen. Ei kaksi naista keskenään voi lisääntyä eikä kaksi miestä, ja juuri siitähän tässä laissa on kysymys, miten saadaan nainen saamaan lapsi. (Ed. Haatainen: Miehet eivät synnytä!) — Eivät tämänhetkisen taidon mukaan, aivan oikein tiedetty.

Kelan henkilökunta on usein toivonut eduskunnalta määritelmää perheestä. Kuka on lesboperheessä isä ja kuka siellä on äiti ja kuka saa lomat? No, tietenkin on selvää, että se, joka synnyttää lapsen, saa varmasti äitiyslomat jne., mutta nämä määritelmät on käytävä läpi tässäkin tilanteessa. Korostan, että homoperheessä isää ja äitiä ei siis tämän hallituksen esityksen mukaan voi olla olemassa.

Toivon, että kun tätä asiaa valiokunnissa käsitellään, siellä kuullaan lapsen kasvatukseen ja kehitykseen perehtyneitä henkilöitä. Lähinnä tulee mieleen ensimmäisinä — heitä on varmasti muitakin — esimerkiksi professori Terttu Arajärvi ja professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Toivottavasti heitä kuullaan kyseessä olevan hallituksen esityksen asiantuntijakuulemisessa valiokunnissa.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Yhdyn kaikkien puhujien kanssa siihen, että tämä asiakokonaisuus ei ole helppo. Siitä syystähän tätä on vuosikaudet vatkattu. Minusta on todella hyvä asia, että ministeri Koskiselta ja hallitukselta on tullut tämä lakiesitys nyt eteenpäin ja että Suomeen saadaan lainsäädäntö näissä asioissa, joissa tällä hetkellä on toimittu ilman lain suomaa turvaa. Monet muut maat ja monet Pohjoismaatkin ovat jo vuosia sitten säätäneet lainsäädäntönsä; tosin 90-luvun ilmiöhän tämä lainsäädäntö selvästi muissakin maissa on ollut.

Mutta niin kuin esimerkiksi ed. Soininvaara ja monet muut ovat tuoneet esiin, on tärkeää, että meillä on lakisääteisesti määritelty, mitä voi tehdä jatkossa ja mitä ei ja mitkä ovat oikeussuhteet ja oikeudet hedelmöityshoidossa luovuttajilla ja pareilla ja myös lapsilla. Kun tässä yhtyvät monenlaiset oikeudet ja velvoitteet, on tietysti aika vaikea löytää sitä koostetta, että kaikkien oikeudet tulisivat turvatuiksi.

Sukusolujen luovuttajan henkilöllisyyskysymys, henkilöllisyyden selville saaminen, on tietysti ollut yksi näistä vaikeimmista asioista. Nythän tähän on tulossa menettely, että luovuttajan suostumuksella lapsi voisi 18 vuotta täytettyään saada selville luovuttajavanhempansa, siis biologisen vanhempansa, henkilöllisyyden, ja jos tätä suostumusta ei luovuttaja anna, sitten hänen kuolemansa jälkeen se olisi mahdollisuus selvittää. Minusta tämä käytäntö tuntuisi aika järkevältä, koska kyllähän luovuttajallakin pitää tietysti olla tiedossa, mitä mahdollisesti seuraa siitä, että hänen sukusolujaan on käytetty. Tietysti hänen oikeuksiaankin on myös pidettävä silmällä, mutta ne keskustelut ja puheenvuorot, joita puhutaan lasten oikeuksien ja lapsen oikeuden puolesta, puhuvat sen puolesta, että lapsella olisi mahdollisimman pitkälle mahdollisuus tietää myös alkuperästään.

Sitten yksinäiset naiset ja parisuhteessa elävät naiset: Näillehän nyt oikeus hedelmöityshoitoon tulisi edellyttäen, että luovuttaja voidaan äidin tai lapsen vaatimuksesta vahvistaa lapsen isäksi, mutta ei vastoin äidin tahtoa niin kauan kuin lapsi on alle 15-vuotias. Tässäkin on löydetty sellainen kompromissi, jolle voi löytää ihan järkevät perustelut. Joka tapauksessa näissäkin tapauksissa lapsi pystyisi sitten saamaan selville biologisen isänsä henkilöllisyyden.

Minusta tässä on nyt luotu sellainen paketti, joka kuulostaisi kyllä ihan toimivalta. Toki tämä tulee valiokuntakäsittelyyn ja siellä puidaan sitten näitä eri vaihtoehtoja, mikä tässä on järkevintä, mutta tämä kuulostaa sellaiselta ratkaisulta, joka voisi toimia.

Kohdunvuokrauksesta ja sijaissynnytyskysymyksestä on puhuttu paljon. Monet ovat löytäneet hyviä perusteluja sen puolusteluiksi, mutta minusta tämä kysymys on hyvin ratkaistu tässä, kun se kielletään yksinkertaisesti menetelmänä. On kovin vaikeaa juosta sen perässä, milloin rahaa on käytetty ja milloin kenenkin oikeuksia kunnioitetaan, siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy kohdunvuokrauksen tai sijaissynnytyksen tuloksena. On tapauksia, joissa syntyvä lapsi onkin ollut sairas tai vammainen ja tilaajaosapuoli ei enää sen jälkeen haluakaan lasta omakseen ottaa. Ei ole ollenkaan tavatonta myöskään, että kohdunvuokraukseen tai sijaissynnyttäjän rooliin suostunut äiti tuleekin synnytyksen jälkeen toisiin aatoksiin esimerkiksi nähtyään, mitä tilaajapariskunnan elämässä kenties on päässyt sinä aikana tapahtumaan. Jotta tällaisia tilanteita ei syntyisi, minusta on järkevämpää, että kokonaan lainsäädännöllä tämä asia yksiselitteisesti kielletään.

Minusta eettis-moraalisissa asioissa tietysti on ihan hyvä, että ihmiset pitävät tunteet mukana, mutta tunteiden ja järjen tasapaino olisi ihan hyvä säilyttää eikä ryhtyä kauheasti moralisoimaan ja vaahtoamaan näiden kysymysten ympärillä, koska ne parit, jotka lapsettomuudesta kärsivät tai jotka ovat siitä lähipiirissään nähneet esimerkkejä, kyllä suhtautuvat näihin asioihin ihan eri tavalla kuin on tehty niissä puheenvuoroissa, joita täälläkin joissakin yhteyksissä on käytetty. Eli terve järki ja asioiden hoitaminen niin, että lapsen oikeudet ja myös luovuttajien oikeudet tulevat huomioiduiksi, on hyvä käytäntö.

Minusta tärkeä asia, jota tässäkin — nyt puhun hedelmällisyyshoidoista — pitäisi korostaa myös pariskunnille, on tuoda esiin myös adoption mahdollisuutta yhtenä vaihtoehtona. Monet pariskunnathan pitkien hoitojen jälkeen tai välttääkseen nämä rankat hoidot päätyvät adoptiovaihtoehtoon, joka on hyvä ja hyväksi koettu vaihtoehto. Minä haluaisin, että tämän lainsäädännön käsittelyn yhteydessä myös tuotaisiin tätä esille, sillä meillä on maailmassa paljon lapsia ilman vanhempia ja turvallista syliä, ja minusta olisi tärkeää, että jokainen lapsi löytäisi kodin ja ihmiset, jotka hänestä vastuuta myös kantavat.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Laki sukusolujen alkioiden käyttämisestä hedelmällisyyshoidossa ja isyyslain muuttamisesta on kyllä näköjään varsin monimutkainen kokonaisuus sen takia, että sen osinahan on hyvin useita termejä: avioliitto kontra parisuhteet, lapsi, äiti ja äitiys, sana, joka muuten meillä täällä eduskunnassakin on erittäin harvinainen, kun puhutaan erilaisista perheeseen ja lasten hyvinvointiin ja pahoinvointiin liittyvistä asioista. Minua on suorastaan häirinnyt, miten vähän se esiintyy. Olen useista puheista yrittänyt etsiä sanaa "äiti". Se löytyy äärimmäisen harvoin. En ymmärrä kyllä, miksi on niin. "Isä" löytyy aivan yhtä harvoin, vanhemmista kyllä puhutaan vähän enemmän. Äiti—lapsi-suhteesta ei puhuta missään, ja toisessa kokouksessa, kun siitä rupeaa puhumaan, kyllä saa aikamoista huutomyrskyä kesken puheensa aikaiseksi.

Meillä on ilmeisesti hyvin voimakkaita arvostuksia näiden takana. Ne johtuvat jostain, joka ei minulle lääkärinäkään ole aivan selvinnyt. Äitiydestä ilahduin sikäli, että hallituksen esityksessä äitiys on omana kappaleenaan, mutta kun sitten luin sen täältä sivulta 9, niin siinä sanotaan — ehkä ed. Räsänen on sen huomannut:

"Äitiys

Suomessa voimassa olevan kirjoittamattoman oikeuden nojalla lapsen äiti on nainen, joka synnyttää lapsen. Sillä ei ole merkitystä, onko lapsi mahdollisesti saanut alkunsa luovutetusta munasolusta."

Tässä on meidän lainsäädäntömme määritelmä äitiydestä. Kyllä halusin nostaa tämän jotenkin ainakin pöytäkirjatasolle.

Mutta lisäksi termejä, joita tässä pitäisi jotenkin osata kokonaisuutena hahmottaa, ovat: luovuttaja, kuka on, millä oikeudella, missä iässä, kuinka kauan, miten vastaa; lapsettomuus-käsite, mitä kaikkea se tarkoittaa, mikä on tahattoman lapsettomuuden ja lapsettomuuden ero, hallituksen esityksessähän ei määritellä, mikä on tahaton lapsettomuus; entä sitten sperma tai sukusolut, siittiöt, munasolut, kaikki tämä kaupankäynti, miten nämä muistetaan ja oikealla tavalla niitä kunnioitetaan; sijaissynnyttäjä, nykyaikainen termi; miten pitää ottaa huomioon syntyperä, jopa perintöoikeudet ja niihin liittyvät asiat.

Toisin sanoen tästä tulee väkisinkin, arvoisa puhemies, tilanne, jossa on paljon ristiriitoja odotettavissa seuraavan ehkä neljännesvuosisadan aikana, kun tämä kaikki nyt muuntuu väkisinkin ja alkaa elää omaa elämäänsä. Miten tosiaan kaikki biologisen isän oikeudet ja velvollisuudet tässä voidaan taltioida niin, että ne kestävät ajan saatossa eikä käy niin, että kun me olemme keväällä täällä eduskunnassa jotain mieltä, me olemme myös biologisesta isyydestä aivan jotain muuta mieltä syksyllä. Näinhän tässä ei saisi käydä, mutta juridiikassa näköjään näin voi helpostikin käydä. Tämä on siis arkaluontoinen asia hyvin monin tavoin.

Sitten muutamia seikkoja lähetekeskustelunomaisesti tähän liittyen.

Ensinnäkin lapsettomuudesta haluaisin sen kyllä sanoa, että lapsettomuus ei ole sairaus, huolimatta siitä, että hallituksen esityksessä kuvataan yhteenvedossa etusivulla hyvin selkeästi ja sisällössä sivulla 5 vielä toisessa kappaleessa tarkemmin, mitä kaikkea harmia ja vaikeuksia se kyseiselle ihmiselle aiheuttaa, jolla tällainen tilanne on edessä. Mutta ikävä kyllä luonto vain järjestää Gaussin kellokäyrän mukaan näitäkin asioita. Osalle ihmisistä ei tahdo lapsia tulla millään, ja toisille niitä tulee tosi helpolla tavalla. Skaala vain on tällainen. Laadimme täällä lakeja tai emme, luonto on se, joka tämän kaiken on järjestänyt.

Sille ei mahda mitään, että vaikka geeniteknologia on hyvä asia, monella lailla tarpeellinen ja varmasti helpottaa meidän ihmiselämäämme, niin geeniteknologia on kuitenkin keino, jolla puututaan luonnon monta kertaa aika lailla meistä ihmisistä vääriltä tuntuviin kohtaloihin. Turhan usein olen nähnyt, että luonto iskee aina takaisin, jos sinne tehdään väärä isku johonkin paikkaan. Takaisinisku voi olla negatiivinen tai positiivinen. Yleensä takaisinisku käsitetään negatiivisena. Se voi tulla saman tien, mutta se voi tulla monenkymmenen vuoden kuluttua. Se siinä on se inhottava totuus, että se tulee aina, jos ihminen peukaloi luonnon normaalia kiertokulkua väärällä tavalla. Ikävä kyllä siltä ei minun käsittääkseni koskaan voi välttyä.

Sen takia näen, että on erinomaisen tärkeää, että kaikki lisääntyminen, lasten hankinta, perustuu tilanteeseen, jossa isä ja äiti ovat olemassa, on sitten kysymyksessä perhe tai parisuhde. Perheen määritelmäkin on Suomessa nykyään niin vaikea, on ainakin seitsemän erilaista perhettä, mutta joka tapauksessa isästä ja äidistä on aina kysymys.

Edellä kerrotun perusteella vierastan erittäin paljon sitä, että nainen yksinään hankkisi itselleen lapsen ja ottaisi siitä elämänikäisen sitoumuksen. Se ei vain luonnonlakien mukaan ole tarkoitettu näin. Ei luonnosta löydy tällaisia esimerkkejä. Ehkä se pitäisi turvata jossain tilanteissa. Kansainvälisesti löytyy varmaan esimerkkejä, mutta ei löydetä vielä sellaisia, jotka ovat tapahtuneet 25—50 vuotta sitten. Tämä innostuneisuus on hyvin nuorta. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluaisin sanoa, että ymmärrän aivan hyvin, että Suomessa on paljonkin äitejä tai naisia nykyaikana, jotka haluavat lapsensa yksin ilman mitään isää tai ukonrahjusta siihen vierelle. Mutta se on täysin toinen tilanne kuin on perusbiologia meillä.

Samaten sijaissynnytyksessä kyllä mennään erittäin vaikealle alueelle ihan biologisessa mielessä myöskin. Kaikki se, mikä kuuluu raskauden aikaiseen kokemiseen oman lapsen syntymää edeltävänä aikana, jää pois silloin, kun näistä tilanteista puhutaan. Silloin luonnollisuus jää jälleen kerran toissijaiseksi. Kyllä raskas valinta on se, että yksin päättää ottaa harteillensa vastasyntyneen lapsen. Sekin täytyy muun muassa muistaa, että eivät kaikki lapset terveitä ole ja jossain vaiheessa käy niin, että jommallekummalle vanhemmalle tapahtuu jotakin, ja jos äiti yksi vastaa tästä kaikesta, kyllä hän hirveän raskaan tulevaisuuden ottaa harteilleen. Se pitäisi ainakin kunnolla miettiä.

Samaten kaikki, mikä koskee sukusolujen luovuttamista ja siihen liittyviä tietoja: aika vaikea on ymmärtää, että siinä pitäisi olla jotakin salaista jossain vaiheessa, jotta kaikki menisi vähän niin kuin kähminnällä ja vahingossa ja noin puolihuolimattomasti ja kukaan ei muistakaan mitään. Olen tavannut useampia henkilöitä, jotka vasta noin 50-vuotiaina ovat ruvenneet tosissaan etsimään juuriaan. Siihen asti he ovat pärjänneet elämässään aivan hyvin, vaikka heillä ei ole ollut mitään tietoa siitä, mikä heidän oma sukunsa on. Mutta ihmisellä vain tämä nälkä on kaikesta huolimatta. Se täytyy vain ottaa huomioon, minusta ainakin.

Tietojen antaminen on erittäin monimutkainen ja vaikea asia. En siihen lähemmin tässä puutu nyt enää. Halusin biologista puolta, biologista elämää, biologista isyyttä, biologista äitiyttä ja niihin liittyviä perhe-elämän normaalikäsityksiä tuoda esille. Valiokunnassa toki sitten huolellisemmin pääsen perehtymään kaikkeen siihen, mitä tämä ehdotus pitää sisällään.

Minusta oli erinomaista, että ministeri Koskinen esittelypuheenvuorossaan sanoi, että on tämän lain kohtalo mikä tahansa ja tulee tämä voimaan miten tahansa tai ei tule voimaan, niin lasten hankinnassa on kysymys elämänikäisestä sitoumuksesta. Äidin napanuora ei käsittääkseni koskaan katkea. Se katkeaa fyysisesti silloin, kun synnytään, mutta psyykkinen napanuora kestää koko iän.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä käsitteli ansiokkaasti erilaisia termejä, joita pitäisi valiokuntakäsittelyssä tarkemmin määritellä. Hedelmöityshoitolaki luo uuden lääkemuodon, ja lisäisin tähän selvitettävien listaan vielä sen, mikä on lääke. Perinteisestihän lääke on jotakin kemiallista yhdistettä sisältävä tabletti, mikstuura tai suoraan suoneen annettavaa nestettä. Nyt vaikuttaa siltä, että tässä hedelmöityshoitolaissa pyritään järjestämään lapsi sellaiselle, jolta se puuttuu. Onko lapsi uuden tyyppinen lääke? Tämä on minusta iso filosofinen kysymys, ja tätäkin tohtisi kyllä valiokunnassa pohtia.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä aivan oikein pohti äidin roolia. Kyllä meistä varmasti jokainen tuntee äitejä, mutta mitenkä sen sitten mittaa? Monet isoäidit ovat kasvattaneet lapset ihan pienestä aikuisikään saakka. Jotenkin tuntuu, että tämä isoäiti on juuri se äiti eikä se, joka on kohdun antanut käyttöön.

Hedelmöityslaissa kummastuttaa jo termi, jota luovuttajasta käytetään. Luovuttajasta tehdään isä tässä laissa. Jatkossa, kun sairaalat tai Väestöliitto etsivät luovuttajia, olisi syytä ilmoitus otsikoida: "Haluatko isäksi?", sillä eittämättä tässä lopulta on kysymys siitä. Koen miehenä ja isänä, että tämä alentaa koko käsityksen isyydestä ja sitä kautta alentaa miehen roolin sperman tuottajaksi. Isyys on jotain kokonaisvaltaista, tärkeää ja arvokasta lapsen kasvua ajatellen, ja siitä sperman osuus on häviävän pieni, vaikkakin startti tähän tärkeään kasvatuksen kunniatehtävään.

On varmasti totta, ettei isättömyyttä pitäisi lailla lisätä, kuten hedelmöityslaista keskusteltaessa on esiin nostettu, mutta ei kai lapsettomuuttakaan pidä lisätä uuden lapsettomuuslain toimesta. On, totta kai, luonnollinen tarve haluta tietoa vanhemmistaan, vaikka vain biologisistakin, mutta jos lapsen oikeus tietoon ja jopa spermanluovuttajan tapaamiseen on ensisijaisen tärkeää, niin ei pitkässä juoksussa tätä ongelmaa ehkä esiinny, kun ei juuri kukaan mies halua spermaa luovuttaa. Kuitenkin on todennäköisintä, että spermanluovuttajien määrät romahtavat ja yhä useampi lapsettomuudesta kärsivä pari jää paitsi apua tai vähintäänkin joutuu pitkiin jonoihin. Varmasti vaihtoehdoksi tulee niin sanottu pimeä kauppa, joka ilman muuta lisää terveysriskejä ja muita vaikeuksia.

Nykyinen spermanluovutuksen käytäntö on järkevä. Mies voi anonyymisti luovuttaa spermaansa pientä korvausta vastaan samalla voiden olla varma siitä, että on voinut vilpittömästi auttaa lapsettomuudesta kärsivää paria. Nykyinen käytäntö alkaa muistuttaa liikaa lasten hankintaa perinteisessä mielessä. On sitouduttava tietyssä määrin isyyteen spermaa luovuttaessaan. Sanoisin, että ongelma on siinä, luovuttaako lapsia haluamaton spermaa, kun ei ole halukas minkään asteen isyyteen.

Entä lapsia jo hankkinut, jonka suku jatkuu ja jolla on kiinteä side omiin lapsiinsa? Haluaako hän tilanteen, että hänestä tulee elatusvelvollinen myös spermanluovutuksesta syntyneelle lapselle tai lapsille tilanteessa, että on omat lapset, joiden elättämisen luonnollisesti haluaa hoitaa niin hyvin kuin kykenee? Tai haluaako spermaa luovuttava mies, että hänen kuolemansa jälkeen omille lapsille tuleekin jostakin kaikille vieras sisar tai veli ristikuulustelemaan biologisesta isästään ja tämän elämäntyöstä? Tämä kokemus voi olla jopa traumaattinen isänsä poismenoa sureville ja tämän muistoa kunnioittaville lapsille. Epäilen, että spermanluovutusta suunnitteleva luopuu ajatuksesta edellä mainitsemieni uhkakuvien vuoksi.

Lakia sellaisena, kuin se hallituksen esityksenä on, on perusteltu lasten oikeuksiin nojaten. On sanottu lapsen oikeudeksi tietää biologiset vanhempansa. Jos ajattelemme lasten oikeuksia kokonaisuutena, niitä on paljon ja monia niistä ei pystytä takamaan lapselle edes Suomessa. Koulujen tasoerot rikkovat pian perustuslakia. Monia lapsia ei pystytä suojelemaan omilta vanhemmiltaan, jotka toimivat lapsen edun vastaisesti. Yhä vain useampi lapsi elää rikkinäisessä perheessä ja voi pahoin. Nämä ovat vakavia lasten oikeuksia loukkaavia ajankuvia, joiden poistamiseksi pitäisi ponnistella.

Lain positiivisena puolena pidän sitä, että yksinäisille naisille sallitaan mahdollisuus hedelmällisyyshoitoihin, mutta miksi lain pitää näissä tapauksissa merkitä sitä, että luovuttajasta mahdollisesti tulee elatusvelvollinen? Nyt nimittäin tämä tekijä tulisi käytännössä ratkaisevasti vaikeuttamaan naisparien ja yksittäisten naisten mahdollisuutta lapsen hankintaan hedelmöityshoitojen avulla.

Katri   Komi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Immonen puhui lapsettomuudesta ja lasten syntymisestä. Hallituksen esityksessä sanotaan, että 30—39-vuotiaista parisuhteessa elävistä naisista joka viides on kokenut raskaaksi tulemisen vaikeuksia, eli on selvää, että ikä aiheuttaa lapsettomuuden lisääntymistä. Esittäisinkin nyt, että hallituksen ei pitäisi unohtaa niitä toimia syntyvyyden lisäämiseksi muilla keinoin eli perhepoliittisia valintoja, mitä eduskunnassa tehdään vuosittain, työmarkkinoitten kautta tulevia vaikutuksia lasten synnyttämisiän myöhentymiseen, pätkätöitä esimerkiksi.

Näen, että hallituksen esitys lähtee aikuisen edun ja tarpeiden lähtökohdasta eli korostaa sitä tämän päivän yksilöllisyyttä. Itsekin nostaisin esille adoptiomahdollisuuden, joka on olemassa. Pyrinkin katsomaan sitten, kun mietintö tulee, tätä asiaa aika pitkälti lapsen edun lähtökohdasta. Näen kyllä, että lain tarvetta meillä on, mutta katsotaan, mihin suuntaan tämä muotoutuu, ja otan sitten lopullisen kannan asiaan.

Päivi   Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Immonen pelkäsi, että tiedonsaantioikeuden säätäminen vähentäisi luovuttajien ja siten myös hoidossa käytettävien luovutteiden määrää. Tämän näkökohdan merkitys ei kuitenkaan ole enää yhtä suuri kuin aiemmin, koska mikroinjektiomenetelmän käyttöönotto on vähentänyt oleellisesti tarvetta käyttää hoidossa luovutettuja siittiöitä eli vähemmilläkin luovuttajilla tullaan tulevaisuudessa toimeen. Tämä järjestelmä on toiminut hyvin myös Ruotsissa, ja miksei se toimisi myös Suomessa. Tiedonsaantioikeus nykytilanteessa ja tulevaisuudessa ymmärtääkseni ei muodostaisi rajoitetta tahattoman lapsettomuuden hoitojen saamiseksi.

Marjukka Karttunen  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Laki sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja myös isyyslain muutos tuntuvat mielestäni aika sekavalta. Onkin vaikea käsittää, kummasta on kyse: hedelmöityshoidosta vai isyydestä. Jos on kyse hoidosta, mielestäni on merkillistä, että yhtäkkiä tämä muuttuukin isyydeksi, mutta ymmärrän, että asiaa tarkastellaan lapsen oikeuksien kannalta.

Se, mikä tästä vääjäämättä seuraa, on ilman muuta se, että luovuttajista tulee kato. Varmasti sitten seuraava askel on se, että pohditaan, miten elatusmaksuille käy: voidaanko niitä vaatia luovuttajalta ja peräti takautuvasti? Tuntuu vähän siltä, että tässä tehdään väkisin asiaa, jota ei ole; jos ei ole isää, niin sitä ei ole.

Tässä lakiehdotuksessa mainitaan myös, että luovutuksen yhteydessä luovuttaja voi laatia itsestään kirjallisen selvityksen ja lapsi voi saada tämän sitten, kun hän on täyttänyt 18 vuotta. Tämäkin tuntuu mielestäni vähän merkilliseltä tätä taustaa vasten ajatellen, että on kyse luovuttajasta eikä siinä mielessä perinteisestä isyydestä eikä isästä.

Toinen asia myös, mikä mielestäni johtaa erikoisiin tilanteisiin, on tämä, että kun luovuttaja on kuollut, niin lapsella on sitten täysi-ikäisenä mahdollisuus, kun "isän" kuolemasta on kulunut vuosi, saada tämän henkilöllisyys tietoonsa, jos luovuttaja on antanut tähän suostumuksen. Se aiheuttaa sitten siellä lesken perheessä siihen traumaattiseen tilanteeseen lisää merkillisiä tunnemyrskyjä, kun yhtäkkiä ilmenee, että kuolleella miehellä onkin jossain täysi-ikäinen lapsi, joka kenties siihen tilanteeseen sitten tulee vaatien saada tietoja, minkälainen oli hänen isänsä, valokuvia; ihmeellisiä tilanteita. Tulee semmoinen olo, että uusperheittenkin perhesuhteet, jotka eivät ole helppoja, ovat varmasti suorempia ja mutkattomampia kuin tämä tilanne, mitä tämä laki mahdollisesti tuo mukanaan. Uusperheen lapsi sentään tietää, että se lähikasvattaja, uusisä, on turvallinen aikuinen, joka ei ole oikeasti isä, mutta on siinä arjessa mukana, ja tietää, että oikea isä on se, joka on siellä jossain. Seuraava askel varmasti saattaa sitten olla perimisoikeus.

Siksi pohdinkin, yritetäänkö tässä nyt väkisin tehdä semmoista asiaa, mikä on mahdotonta. Ehkä olisi parempi pitää isyys ja luovutus erillään: kun kerran on luovutettu, niin ei ole väkisin isä, koska kuitenkaan kaikilla lapsilla ei ole olemassa isää tai äitiä. Tulee vain mieleen kasvatustieteen opinnoista, että jopa saman perheen lapsia, jotka ovat syntyneet eri aikaan, vanhemmat saattavat kohdella eri lailla riippuen ihan siitä, minkälainen on ollut parisuhde sillä hetkellä, kun lapsi on syntynyt, minkälainen on ollut jopa hedelmöittymistilanne.

Me emme koskaan saa tätä tilannetta ihan aukottomaksi. Jos ajatellaan naimatonta naista, joka ei halua miestä, mutta haluaa lapsen, hänellä on edelleenkin oikeus tehdä jonkun miehen kanssa lapsi ja päättää, että koskaan ei kerro, kuka on lapsen isä, eikä sillä isällä ole mitään oikeutta vaatia itselleen isyyttä. Tulisiko tämäkin tilanne sitten kriminalisoida? Tiedän, että tämä on olemassa nimenomaan siksi, että se on äidin ja lapsen suoja, koska oletetaan, että siinä tapauksessa isä olisi lapselle tai äidille jollain lailla vaarallinen.

Tämä on erittäin hankala asia mielestäni.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan nuorelle kollegalle kertoa, että kannattaisi aika huolellisesti lukea perustelut ja katsoa filosofiat täällä takana. Luonnollisesti, kun tämä sisältää joukon kompromisseja, tämä on vähän niin kuin kameli eli komitean piirtämä hevonen.

Mutta kauan sitten on hylätty ymmärtääkseni tuo argumentaatio, että erilaisten ihmisten ovikelloja soittelemaan tulisivat munasoluista ja siittiöistä alkunsa saaneet lapsoset ja vaatisivat jotain osuuksia taikka tietoja. Kyllä tämä on ajateltu paljon hienovaraisemmin järjestää. Ei meillä adoptiolastenkaan kohdalla ole ymmärtääkseni ollut minkäänlaista ongelmaa ovikellonsoittajista.

Sitten: Yksinäiset naisethan voivat lisääntyä luonnonmenetelmällä, eivät he vaadi valtiota mukaan tähän. Mutta tässä on kysymys veronmaksajien vahvasta panostuksesta.

Riitta  Korhonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen hyvin samaa mieltä kuin edustajat Komi ja Räsänen puheenvuoroissaan. Tätä täytyisi koko ajan tarkastella lapsen edun kannalta, ei siten, että aikuiset ihmiset toteuttavat omia biologisia tarpeitaan, joita meillä toki on. Meillä on oikeuskin niihin, mutta kun kyse on tämän tarpeen toteuttamisen jälkeen syntyvästä elävästä, oikeasta ihmisestä, jolla on samanlaiset yhdenvertaiset oikeudet kuin meillä kenellä tahansa, niin kyllä minusta tämän lainsäädännön tulisi lähteä tarkastelemaan asioita lapsen edun ja oikeuksien kannalta, ja kompromissina tämä on nyt kohtuullinen.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä, että lapsen edusta pitää lähteä, mutta tämä kyllä luo kimurantteja tilanteita. Esimerkiksi tiedän, että munasolujen luovuttajista on suurta pulaa, enkä usko, että tämä tilanne ainakaan sitä helpottaa. Jos itse ajattelisin, että olisin luovuttanut munasolun, niin varmaan kiinnostaisi kauheasti myöhemmin saada selville, jos se olisi mahdollista, onko tuo minun lapseni ja voisinko kuitenkin hänet tavata.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa ed. Karttunen, munasolun luovuttaminen on suhteellisen myöhään mahdolliseksi tullut toimenpide ja siinä on kysymys itse asiassa aika suuresta toimenpiteestä, aika suuresta asiasta. Sitä ei mitenkään voi rinnastaa spermanluovutukseen. Toisaalta munasolunluovuttajat ovat näyttäneet olleen kovin vastuullisia ja he ovat harkinneet yleensä munasolunluovutuksen hyvin perusteellisesti. Ainakin näin on ollut Pohjoismaissa ja Euroopassa, mutta nyt kaupallisten järjestelmien myötä Yhdysvalloissa näistä on maksettu kovin paljon. Kyllä tämä tilanne muuttuu hyvin mutkikkaaksi.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Jo lähetekeskustelu hallituksen esityksestä laiksi sukusolujen alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja isyyslain muuttamisesta on osoittanut, että me voimme antaa erilaisia merkityksiä kukin samalle asialle ja asioita voidaan tarkastella eri näkökulmista ja silloin tulee uusia kysymyksiä. Hallituksen esityksen lähtökohta oli, että tässä on kysymys lähinnä siitä, että on ongelma, tahaton lapsettomuus, perheillä, ja on lähdetty etsimään vastausta tähän ongelmaan. Jo tässä keskustelussa on noussut uusia kysymyksiä, ja itsellenikin niitä nousi, kun tätä luin.

Olen kyllä oikeastaan sitä mieltä, että tämä laki tarvitaan tähän ongelmaan, koska se on kipeä ongelma niille perheille, joilla lapsettomuus on kokemuksena ja kipeänä yhteisenä kysymyksenä isällä ja äidillä. Näin tämä inhimillinen kokemus on otettava huomioon. Mutta kun tässä on etsitty vastausta yhteen ongelmaan ja eri näkökulmista, on kyllä tullut selvästi esille, että ne kompromissit, jotka nyt on löydetty, ja varmasti vielä uusia tulee, mahdollisesti tuottavat uusia ongelmia. Ainakin oma näkemykseni on, että jos tämä esitys ratkaisee jotakin, niin se saattaa tuoda uusia ongelmia. Miten me niihin sitten ratkaisuja etsimme?

Omakin näkökulmani tähän on se, että tätä tulisi tarkastella lapsen näkökulmasta. Kyllä hyvin voisi sanoa, ehkä avuttomanakin tässä kyselen, onko se, mitä minä käsitän lapsen edulla, juuri se, mikä sitten voidaan panna yleiseksi lapsen eduksi, kuinka me aikuiset tässä löydämme sen oikean näkökulman siihen lapsen etuun. Selvästihän on tullut esille, että lapsella ei ole oikeutta, ennen kuin hän on syntynyt. Se tässä kyllä on selkeästi, että lapsi voi sanoa sen oikeutensa vasta sitten, kun hän on syntynyt. Mutta täällä on myös tullut selvästi esille se, että oikeastaan hän saa sen sanoa vasta aikuistuttuaan, ei hyvin pienenä, nuorena, vaan jo siinä, että hän saa tietää biologisen isänsä, on ikäraja: me olemme puhuneet täällä 15:sta ja 18:sta. Mitä on kaikki se lapsuus ilman tätä tietoa? Se voi tietenkin olla hyvä, mutta entä jos se kysymys jossakin vaiheessa herää ennen 15:ttä ja 18:tta vuotta? Ymmärrän, että tänä aikana yhteiskunnallisessa elämässä, missä nyt elämme, kun kouluissa puhutaan syntymästä ja puhutaan erilaisista vaihtoehdoista, mahdollisuuksista, miten ihminen syntyy, mitä on inhimillinen eikä pelkästään nyt enää inhimillinen syntymä, pelkästään sitä ei enää kuvata, vaan varmasti puhutaan myös niin sanotusta lisääntymisteknologiasta eli geeniteknologiasta, silloin uskon, että lapselle jo ennen 15:ttä tai 18:tta ikävuotta syntyy se kysymys, kuka on minun biologinen isäni.

Entä jo luovuttaja on kieltänyt, että vasta hänen kuolemansa jälkeen hänen henkilöllisyytensä voidaan ilmaista? Toivon, että erityisesti valiokunnissa nyt tarkasteltaisiin sitä — tietysti se on enemmän psykologinen, sosiaalinen ja kasvatustieteellinen kysymys — mikä merkitys silloin tälle lapselle on sillä, että hän ei saa isäänsä elämänsä aikana, niin kuin voi olla, tietää. Eli peräänkuuluttaisin valiokunnissa, erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, tietenkin lääketieteellisestä näkökulmasta vastauksia moniin kysymyksiin, mitä lääketieteen näkökulmasta herää, mutta ennen kaikkea tätä sosiologista ja psykologista näkökulmaa lapsen kokemukseen, mitä hän kokee ja mikä merkitys sillä on.

Toisaalta sitten kysyn, kun tämä menee perustuslakivaliokuntaan, ovatko tämän lain eri asioitten yhteydessä nyt perusoikeudet aivan samat, niin kun täällä on monessa puheenvuorossa tullut esille.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä on erittäin hyvin esitetty tämän asian valmistelu ja tuotu esille työryhmät ja se, miten niistä on lausuntoja pyydetty. Siitä mietinnöstä, jonka työryhmä luovutti 97, on saatu 66:lta eri viranomaiselta ja yhteisöltä lausunnot, ja sitten todetaan nämä eri alueet, mitä lausunnoista on selvitetty. Näistä tulee konkreettisesti esille, että tämä esitys on kompromissi.

Ministeri Johannes Koskinen täällä sanoi vielä vahvistaen tätä kompromissiajattelua, että on pyritty sovittamaan yhteen vaikeita moraalisia periaatteita. Tämä on vaikea kysymys. Ovatko kaikki moraaliset periaatteet edes yhteensovitettavissa? Tässä tullaan, niin kuin täällä ovat ed. Kokkonen ja monet muut tuoneet esille eettistä näkökulmaa, siihen, että me olemme nyt sellaisen lain edessä, jossa ehkä kaikissa kohdin kompromissi ei tuota ajatellen ihmisen terveyttä, inhimillistä näkökulmaa, eettisesti ajatellen parasta ratkaisua.

Täällä sanotaan näin, että lähes kaikki lausunnonantajat pitivät hedelmöityshoitoa koskevan lain säätämistä tärkeänä. Isyyslain muuttamista pidettiin välttämättömänä, ja varmasti tähän voidaan yhtyä. Sitten tuodaan esille se, että kannanotot lausunnoissa koskivat etupäässä samoja kysymyksiä, ja niitä me olemme täällä lähetekeskustelussakin nostattaneet. Näitä olivat nimenomaan parisuhdevaatimus, sijaissynnyttäjän käyttö, luovutetusta sukusolusta syntyneen henkilön tiedonsaantioikeus.

Nyt kun katsoo tätä lyhyttä yhteenvetoa, täältä ei tule kuvaa, että lausunnonantajat olisivat olleet kaikista näistä samaa mieltä. Esimerkiksi sanotaan näin, että noin puolet suhtautui parisuhdevaatimukseen myönteisesti ja katsoi, ettei hoitoa tulisi antaa ilman parisuhdetta elävälle naiselle, eli kirjo lausunnoissa selvästi on. Samoin täällä on, että kaksi kolmasosaa lausunnonantajista otti kantaa luovutetusta sukusolusta syntyneen henkilön oikeuteen saada tietoja luovuttajasta ja näistä puolet kannatti työryhmän ehdotusta, jonka mukaan luovutetusta sukusolusta syntyneellä oli täytettyään 18 vuotta oikeus saada luovuttajasta käytettävissä olevat tiedot. Näin tämä on sitten vahvasti otettu mukaan. Neljäsosa kantaa ottaneista oli sitä mieltä, että lapsilla tuli olla ehdoton oikeus saada tieto sukusolunluovuttajan henkilöllisyydestä jo tämän elinaikana. Näitä täällä on. Tästä toivoisin, että tiedon merkityksestä vielä enemmän valiokunnissa tätä käsiteltäisiin nimenomaan, niin kuin sanoin, psykologisen ja sosiologisen näkökulman kautta, ei pelkästään lääketieteellisen, niin kuin tässä on.

Vielä haluan tuoda puheessani esiin sen, että kyllä inhimillinen syntymä nyt on saanut uudet merkitykset. Täällä on käsitteitä — puhumme lisääntymisteknologiasta, geeniteknologiasta jne. — aivan uusia käsitteitä ja niitten merkityksiä. Oma näkökulmani on, että kyllä jossakin asiassa meidän olisi erittäin tärkeä ottaa selkeä kanta myös siihen, että on perusasioita, jotka kantavat terveyttä. Näen, että jos tässä on kriteerinä jotenkin, että edellytykset lapsen tasapainoiselle kehitykselle säilyisivät — myös se, mikä on isä, mikä on äiti, mikä on perhe, mikä on suku — näitä käsitteitä kuitenkin vielä arvioitaisiin.

Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rauhala kysyy ymmärrettävästi, ovatko kaikki moraaliset periaatteet yhteensovitettavissa. Ettei asia olisi liian helppo, haluaisin tuoda tähän yhden parlamentin tehtävän kannalta keskeisen ulottuvuuden. Se on se, että me tiedämme, että jos tätä aluetta ei säädellä, sääntöjä ei luoda, meillä on jo tiedossa aikamoisia ongelmia. Moraalisten kysymysten vaikea yhteensovitettavuus ei silti oikeuta parlamenttia olemaan puuttumatta asioihin.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rauhala toi esiin isyyskysymyksen ratkaisun tärkeyden. Siitä on ehkä ainakin parikymmentä vuotta keskusteltu erittäin kiivaasti, ja kaikissa näissä mietinnöissä asia on ollut esillä. Kun asiaa ei ole pystytty lainsäädännöllä ratkaisemaan, korkein oikeus on kahdessa avustettua lisääntymistä koskevassa ennakkopäätöksessään katsonut parhaaksi sivuuttaa tuon isyyslain sanamuodon. Ensimmäisessä, kesäkuussa 1999 antamassaan päätöksessä korkein oikeus lausui, että luovutettujen siittiöiden käyttöön suostumuksensa antanut aviomies on lapsen oikeudellinen isä. Toisen, syyskuussa 2000 annetun päätöksen mukaan miehellä ei ole oikeutta vaatia isyyden kumoamista silloin, kun hän on tunnustanut isyyden tietoisena siitä, että lapsi on syntynyt luovutettujen siittiöiden käytön seurauksena. Eli näin meillä on pyritty näitä asioita ratkaisemaan siitä huolimatta, että lainsäädäntöä ei ole ollut.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Komi totesi, että kyse on aikuisen valinnoista, koska nuoret naiset eivät synnytä. Siksi pidänkin erittäin tärkeänä ministeri Itälänkin peräänkuuluttamaa isyysloman pidentämistä, jotta isätkin ottaisivat perheestä ja lapsistaan vastuun. Myöskin peräänkuulutan sitä, että työmarkkinajärjestöt ottaisivat osaa äitiydestä koituviin kustannuksiin. Se loisi tasa-arvoa työmarkkinoille, jotta nuoremmatkin naiset voisivat synnyttää, sillä naisellakin on oikeus sekä perheeseen että uraan.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lax toi todella hyvin esiin — tämä minunkin vastaukseni oikeastaan oli — että koska nämä ovat vaikeita sovittaa yhteen, on valittava, minkälaisia lakeja nyt säädetään ja miten niissä erilaiset asiat rajataan, mitä lakeihin otetaan. Ehkä helppo ratkaisu olisi ollut se, että tällä olisi ratkaistu niitten perheitten ongelmia, joissa on lapsettomuus todella kipeä ongelma, ja nämä muut, mistä olemme keskustelleet, olisi jätetty lain ulkopuolelle.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelu tästä hallituksen esityksestä lapsettomuuden hoidosta, koko lapsettomuusongelmasta, hedelmöitysongelmasta, on, niin kuin monessa puheenvuorossa on nähty ja kuultu, siirtynyt sille rintamalle, että on alettu enemmän pohtia, mikä on oleellista, mikä ei. Täytyy sanoa, että en ole tässä asiassa mikään asiantuntija, mutta mielialalla, miten tätä mietin, tästä pitäisi nähdä sellainenkin näköala, mikä on lapsen, perheen, äidin sekä isänkin ongelma. Mielestäni parhaiten tätä asiaa pohti ed. Akaan-Penttilä pohtiessaan äitiyden merkitystä ja ed. Immonen pohtiessaan isyyden merkitystä, miehen asemaa siittiöiden tuottajana. Tässä käsittääkseni on tämä haarukka, millä tätä keskustelua on käyty.

Ymmärrän varsin hyvin sen, että asia on erittäin arka, aiheellinen, välttämätön ja sinänsä kuntoon saatettava lainsäädäntöteitsekin niille äideille, jotka todella kärsivät lapsettomuudesta ja joille hedelmöittyminen on erityinen ongelma, terveydellinen ongelma. Mutta keskustelua nyt käydään periaatteessa aivan eri asiasta, kun keskustellaan siitä, mikä on isyyden merkitys, mikä on isän merkitys siittiöiden luovuttajana ja mikä on isyyden vahvistamisen periaate ja merkitys. Siltä osin kuin olen miettinyt tämän lain tarpeellisuutta ja lähtökohtia ja valmistelua, väkisin tulee mieleen sellainen ajatusmaailma, että tätä niin kuin monia muitakin perhelainsäädännön kokonaisuuteen liittyviä lakeja ajavat ja vaativat erityisesti — etten nyt naisia mitenkään tähän leimaisi kovasti — muutamat naiset, muutamat kellokkaat, joille perinteiset perhearvot ja näköalat eivät ole terveitä eivätkä ollenkaan ole sellaisella pohjalla, josta biologinen vanhemmuus syntyy ja lähtee.

Kyllä maalaisnäköala on sellainen, että lapsen syntymän alkulähtökohta on olemassa: äiti, isä, siitä muodostuva perhe ja siihen syntyvä lapsi ja siitä tuleva kokonaisuus. Siihen kuvaan eivät mielestäni se keskustelu ja ne periaatteet ja puheet, joita tässä on jouduttu käyttämään ja joihin joudutaan tämänkin jälkeen kantaa ottamaan, kuulu eivätkä liity. Tähän asiaan, niin kuin aikaisemmin jo sanoin, liittyy oleellisena ongelmana se, että kaikki äidit eivät vain pysty luontaisin menetelmin ja tavoin lasta saamaan. Tämä on se puute, jonka poistaminen pitäisi mahdollistaa ja sitä lainsäädäntöteitsekin tukea ja vahvistaa, eikä sitä asiaa saisi sekoittaa tähän asiaan sellaisenaan, että kyse on yksittäisten naisten, eläkööt he sitten parisuhteessa tai muuten yksinään, lapsen saamisesta.

Mielestäni täällä on muutamia hyviä puheenvuoroja käytetty siitä aiheesta, että jos nainen ei miestä hyväksy missään muodossa, ei perheeseen eikä muutenkaan, lähellensä, kyllä mielestäni tämän naisen ruumis ja olemus on sen tyyppinen, että miksi hänen sitten pitäisi lapsi ottaa vielä riesakseen, vaikka hänellä äitiyden tunteita varmasti on olemassakin. Tämän pohjalta toivoisin, että syntyisi myöskin sellainen mietiskely, onko se tarpeellista ja pitäisikö myöskin valiokunnassa pohdittaessa ja työstettäessä mennä syvemmälle ja pidemmälle pohtimaan sitä, onko ihmisen olemus sen tyyppinen, että tätä tällaisena tarvitaan.

Jos ajatellaan ja mietitään sitä, kuinka suuri merkitys tällä asialla on, sillä on suuri merkitys siinä — edelleenkin korostan sitä — että ei sekoitettaisi tätä asiaa niiden äitien ongelmiin, jotka eivät luontaisesti ole herkkiä tälle asialle, siis sairauteen tai johonkin muuhun liittyen. Voihan olla niin, että kaikista miehistäkään ei ole, niin kuin selkeästi on tiedettävissä, siittiöiden luovuttajiksi. Miten tämä asia järjestetään ja hoidetaan? Mielestäni se on nykyisinkin kunnossa ja järjestyksessä. Ei ole ollenkaan ollut ongelmaa tämän asian suhteen. Mutta edelleenkin korostan sitä näköalaa, että tässä lienee suoraan sanottuna naisjärjestön tausta, lesboparit ja siihen liittyvät ongelmat, mitkä tulevat tämän onnettoman parisuhdelain kautta. Ne ovat luoneet paineen tähän asiaan. Oikeastaan tuntuu siltä, että oikeusministeri Koskinen on kuitenkin ymmärtänyt tämän kokonaisuuden ja lähtenyt näine rajoituksineen tätä asiaa eteenpäin viemään ja toteamaan. Mutta kyllä minusta on erikoisen ihmeellistä, että vuosikymmenten kuluttua löytyy luovuttajaisän kuoleman jälkeen jostakin sukuun uusi sisar taikka veli, joka tulee kertomaan, että hänkin on sieltä tai täältä. Ei näitä asioita ole riittävästi pohdittu eikä julki tuotu.

Toisaalta, jos mennään perhelainsäädäntöä pidemmälle liittymättä enempää tähän asiaan, nostaisin esille niiden perheiden ja äitien osalta, missä äiti yksinkertaisesti on kyvytön synnyttämään tai huolehtimaan syntyvästä lapsesta, että tämäkin asia pohdittaisiin aivan yhtä perusteellisesti, yhtä tarkasti ja yhtä eettisesti miettien, kuin tätä tällä kertaa käydään. Tästä voisi syntyä sellainen tausta, että yhteiskunta olisi vahvempi ja vahvemmalla pohjalla olemassa myöskin kantamaan huolta syntyvistä lapsista, millaisiin olosuhteisiin he syntyvät ja mikä on heidän tulevaisuutensa ja menestymisen mahdollisuutensa tässä yhteiskunnassa. Käsittelyssä olevan lain perusteella ei liene ongelmaa, etteivät lapset ole haluttuja, toivottuja, ettei heistä kanneta hyvää huolta, mutta monia epäkohtia tässä asiassa on olemassa.

Rouva puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä tähän lakiin löytyy sisältöä, henkeä, ja nämä epäkohdat ja ristiriitaisuudet tästä asiasta karsitaan, että tämäkin laki voisi olla eduksi ja hyödyksi yhteiskunnalle ja sen kehittyvälle kansalle tulevina vuosikymmeninä.

Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Seppo Lahtelan puheenvuoro herättää ainakin yhden periaatteellisen kysymyksen, joka tulee valiokuntakäsittelyssä tarkasteltavaksi, ja ilmeisesti ed. Lahtelakin pääsee sitä pohtimaan tarkemmin. Jos ymmärsin hänen puheenvuoronsa oikein, hän katsoo, että lakiesitykseen on sisällytetty tarpeettomia kysymyksiä. Haluan vain muistuttaa siitä, että näitä pohdintoja joudutaan joka tapauksessa tekemään, jos ei lainsäätäjä ota niihin kantaa. Ne kysymykset ja niistä johtuvat ongelmat joutuvat tuomioistuinten ratkaistavaksi viime kädessä. Onko parempi, että tuomarit nämä periaatteet vahvistavat vai että eduskunta, kansan valitsema parlamentti, sen tekee?

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lahtela kovasti tässä puhuu maalaismaisesta ydinperheestä. Haluaisin kyllä muistuttaa, että ihmisiä ei saa epäonnistumisistaan syyllistää. Meillä perhemalli on kerta kaikkiaan muuttunut. Ydinperheiden rinnalle ovat yhä enenevässä määrin tulleet uusperheet, yksinhuoltajaperheet, jopa samaa sukupuolta olevien henkilöiden muodostamat perheet. Meillä lainsäädäntö kyllä kovasti laahaa perässä näiden asioiden suhteen, ja niistä tulee varmasti yhtä kimurantteja muutoksia kuin tämä lakiesitys, mutta perhemallia me emme voi lainsäädännöllisesti pakottaa takaisin ydinperhemalliksi, vaan siihen on kyllä etsittävä muita keinoja.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lax ymmärsi mielestäni varsin hyvin tämän asian. Tarkoitin nimenomaan, että tässä on ongelmia olemassa, mutta sillä keskustelulla ja sillä valmistelulla, millä tätä nyt viedään eteenpäin, nämä ongelmat eivät ole niin ratkaistavissa eikä tehtävissä. Kun ed. Lax viittasi tuomarikäsittelyyn ja oikeuskäsittelyyn, niin siinä pohditaan kuitenkin asiaa kerralla niiden tosiasioiden perusteella, niiden taustojen perusteella, mitä silloin on olemassa. En tiedä kummasta parempi tulee.

Mutta, rouva puhemies, mitä ed. Karttunen sanoi tässä asiassa, niin varsin hyvin ymmärrän ja tiedän sen asian, että sanallakaan en lähestynyt tällaista asiaa kuin yksinhuoltaja. Yksinhuoltajia on ollut kautta vuosituhansien, tulee olemaan ja on olemassa eteenkinpäin. Heidän asemansa ei ole helppo, heitä pitää tukea ja viedä eteenpäin, mutta tämä asia ei liity ollenkaan siihen kysymykseen.

Siinä ed. Karttunen oli oikeassa, että varsin väljästi ja laimeasti käsittelin tätä parisuhteeseen liittyvää lesboparia, ja mielestäni se ei tähän asiaan liity millään lailla eikä sitä saa tähän sisällyttää.

Pehr Löv /r:

Värderade fru talman! Regeringens proposition med förslag till användning av könsceller och embryon vid assisterad befruktning är mycket välkommen. Assisterad befruktning har i Finland liksom i andra medicinskt utvecklade länder använts mycket. En sjättedel av våra äktenskap är av olika orsaker barnlösa och barnlösheten vållar mycken ångest. Medicinsk teknik att utföra assisterad befruktning i form av en insemination eller provrörsbefruktning finns och behöver nu sin egen lagstiftning.

Det laglösa tillståndet under många år i Finland är beklagligt, men vi kan ändå konstatera att den medicinska etiken i Finland står på hög nivå och verksamheten har på det här sättet varit någorlunda kontrollerad. Nu när gentekniken går framåt och den medicinska teknologin utvecklas i snabb takt är det viktigt att vi får ett regelverk uppgjort av de breda lagren i samhället via oss, representanterna i riksdagen, trots etiska problem förknippade med de här bestämmelserna. Det är inte alltid lätt att ta svåra beslut i etiskt laddade frågor men vi måste ta vårt ansvar också när det gäller de här frågorna.

Assisterad befruktning kan ges par som lider av ofrivillig barnlöshet eller om det är uppenbart att det barn som föds löper en ansevärd risk att drabbas av en allvarlig sjukdom. Jag accepterar också den senare indikationen på samma sätt som jag accepterar tidig abortering av svårt sjuka foster, men detta får inte renodlas. Det är också mycket viktigt att vi helhjärtat accepterar sjuka och utvecklingsstörda barns rätt att födas också i Finland.

Jag önskar i det här skedet meddela att jag starkt tar avstånd ifrån att också kvinnor som inte lever i ett parförhållande med en man skall få assisterad befruktning. Vi skall inte med skattemedel som en samhällsinsats medverka till att barn föds till en familjesituation utan pappa. Det är inte hos dessa kvinnor fråga om ofrivillig barnlöshet överhuvudtaget.

Jag är också glad att man inte godkänner användningen av surrogatföderska. Den här metoden har använts i viss utsträckning redan i Finland och accepteras av många. Ifall alla parter är mycket mogna och inga överraskningar under graviditeten eller efteråt inträffar kunde till och med denna metod kunna accepteras. Den mänskliga biologin och psykologin är däremot nyckfull och därför kan vi inte godkänna en så osäker metod som skulle undergräva barnets trygghet i konfliktsituationer. Navelsträngen mellan mor och foster skapar en psykologisk symbios som inte är lätt att bryta trots ett formellt förhandsavtal.

Jag tycker också att regeringen har tagit en klok linje när man går in för att barnet skall få reda på ursprunget och sin far först vid 18 års ålder ifall donatorn har gett tillstånd. Jag förstår dem som hänvisar till barnens rätt att i alla skeden få dessa uppgifter, men vi skall komma ihåg att ungdomar ofta upplever en känslomässig revolt i pubertetsåldern när de skall utveckla sin identitet i en turbulent omgivning. En plötsligt kontakt med en annan, den biologiska fadern, kunde vara en allt för stor belastning för många ungdomar. Jag tycker att 18 års gränsen är motiverad.

Talman! Jag hoppas att lagen kan behandlas okomplicerat i en relativt snabb ordning för att häva vårt laglösa tillstånd på detta område.

Puhemies! Toivon, että esitystä käsitellään asiallisesti, mutta suhteellisen nopeasti, jotta voisimme korjata laitonta tilannetta tällä alalla.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ensimmäinen kysymys, jonka itselleni ja julkisesti esitän, on se, merkitseekö tämä hallituksen esitys edistystä vai taantumusta. En ole lainkaan varma siitä, että tämä merkitsee edistystä, ollaanhan niin vahvasti kuitenkin eettis-moraalisten kysymysten äärellä. Ehkä voisi äkkipikaisesti ajatella, että nimenomaan voi olla kysymys siitä, että tämä esitys menee taantumuksen puolelle.

Kysymyksessä tullaan hyvin lähelle semmoista ajatusta, että ihmisillä olisi oikeus saada lapsi. Minä vierastan tällaista näkökulmaa tähän kysymykseen. Huolimatta kaikesta lainsäädännöstä tällä alueella haluan pitää ja olen aina ainakin itse pitänyt lasta ihmeenä. Uskon, että vaikka me täällä ponnistelemme tämän hallituksen esityksen kimpussa kuinka paljon, niin ihmeeksi lapsi loppujen lopuksi tämänkin jälkeen jää, sanovatpa lääketieteen ja teknologian kehittäjät ja lääkärikunta toteuttajina mitä tahansa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen yleisperusteluissa todetaan lapsettomuuden määristä, mutta vähemmän todetaan siitä, että lapsettomuus todennäköisesti edelleen yhteiskunnassamme lisääntyy johtuen muun muassa siitä, että synnyttämisen ikää venytetään tuonnemmaksi, ja siitä, että miehettömän elämän muotikin on tullut. En viittaa tällä pelkästään vain johonkin lesboelämään, vaan esimerkiksi hyvin koulutettujen naisten elämään, missä naiset ovat asennoituneet sillä tavalla, että lapselle "kyllä", mutta miehelle "ei".

Täällä todetaan, että lapsettomuus aiheuttaa eriasteisia henkisiä vaikeuksia ja syvääkin henkistä kriisiä pariskunnilla ja ihmisillä. Tietysti tekee mieli tässä sitten kysyä, onko lapsettomuus tällaisen masentuneisuusoireiston ainut syy. Pitäisikö ajatella, että tästä pitäisi vetää muitakin johtopäätöksiä kuin se, että annetaan antaa hedelmällisyyshoitoa? Tahattoman lapsettomuuden käsite on valittu lääketieteellisesti, mutta siinä ei pysytä kaikin osin, mikä minua todellakin hämmästyttää, koska terveydenhuoltojärjestelmämme, ainakin sairaanhoitojärjestelmämme, lähtökohta on terveyden puute. Tahattoman hedelmättömyyden osoittaminen on tietysti aina vaikeata, mutta jos taustalla on — ja jälleen korostan, että en halua puhua nyt lesboista, vaan miehettömän maailman muodista — esimerkiksi se, että ei halua fyysistä kosketusta miehen kanssa, mutta haluaa lapsen, niin mennään todella aika pitkälle tässä kysymyksessä.

Mitä hallitus sitten esittää tahattoman lapsettomuuden ensisijaiseksi hoitomuodoksi? Se esittää hedelmällisyyshoitoa. Minä hämmästelen sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana oikeastaan tätä näkökulmaa, että tämän kysymyksen perkaaminen ei ala laajemmasta näkökulmasta. Mitä muita keinoja lapsettomuuden hoitoon voisi olla kuin antaa hedelmällisyyshoitoa?

Me olemme täällä useasti puhuneet sosiaalisen vanhemmuuden merkityksestä, siitä, että se vie voiton kaikelta muulta. Sen takia johdantona pitäisi mielestäni ilman muuta olla se, että esimerkiksi adoptoinnin mahdollisuudet käydään ensin läpi. No, se voi tietysti olla vettä hanhen selkään tilanteessa, jossa on jo tarrauduttu tähän kysymykseen, että lapsen on oltava biologisesti niin paljon omaa perää kuin mahdollista. Suotavaa olisi tietenkin, että nuoret parit, ennen kuin tietävät, saavatko lapsia vai ei, pystyisivät myös adoptoinnin mahdollisuudesta keskustelemaan. Silloin se kynnys, jos tilanne eteen tulee, ei ole niin korkea kuin se on sen jälkeen, kun on todettu, että itse ei ehkä lapsia pysty saamaankaan. Tällaisista asioista hallituksen esityksessä ei puhuta ollenkaan, ja mielestäni se on kyllä puute.

Sitten, arvoisa puhemies, täällä on arvioitu, että noin 1 500 koeputkilasta syntyy vuosittain. Täällä on myöskin arvioitu, ettei siinä tapahtuisi suuriakaan muutoksia tulevaisuudessa. Näin muodoin ei olisi mitään erityisiä taloudellisia vaikutuksia, mitä nyt tietysti Teon eli Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tarpeet pitää tyydyttää, mutta muualla terveydenhuollossa. Minä en usko, että näin vähällä päästään.

Arvoisa puhemies! Rodunjalostus on minusta sellainen peikko, joka näissäkin yhteyksissä voi piillä. Tässä hallituksen esityksessä sitä lähelle tullaan mielestäni 5, 13 ja 14:ssä. Minusta on todella hätkähdyttävää, että tässä peräänkuulutetaan terveitä ihmisiä. Mietitäänpäs, mitä itse kunkin mieleen voi tuolla, kun 14 §:ssä puhutaan ihosta, silmistä, hiusten väristä, pituudesta, etnisestä alkuperästä. Mitä muuta se on kuin rodunjalostusta? Tai jos joku haluaa käyttää toista sanaa, kertokoon siitä. Jotenkin vierastan kyllä tätä lähtökohtaa.

Palaan taas oikeuteen saada lapsi itselle haluamanaan hetkenä ja juuri sen näköisenä kuin toivoo. Jotain meidän elämässämme on kenties peruuttamattomasti muuttunut, kun halutaan antaa myöskin lainsäädännön tuki näin pitkälle. Tiedän, että on vaara ymmärtää puheenvuoroni väärin. Pidän hirveän tärkeänä sitä, että asiasta säädellään, koska tämmöinen villervalla-tilanne ei ole hyvä. Hedelmöityshoitoturismia jää myöskin, jos tämä tulee hyväksytyksi, koska sijaissynnyttämistä ei tässä tulla hyväksymään, ja sitä jää muiltakin osin kenties jäljelle, kun eri maiden lainsäädännössä on eroja, mikä sitä turismia tietysti myöskin ylläpitää.

Minun mielestäni on mielenkiintoista, että menettelytapa vanhempien kanssa ei ole hedelmöityshoitokysymyksessä sama kuin adoptiolapsien osalta. Adoptiolasten yhteydessähän vanhempien soveltuvuus lapsen vanhemmiksi tutkitaan perin pohjin ja ei pelkästään lääkärin toimesta. Silloin tulevat sosiaalipuolen arvioinnit ja psykologiset arvioinnit hyvin tarkasti. Jos olen ymmärtänyt nyt oikein, niin tässä lääkäri tekee arvion. Ihmeellistä on, että hän myös tekisi esimerkiksi 7 §:n mukaan arvion siitä, onko pari sellainen, että se voi turvata lapselle tasapainoisen kehityksen. Tällä kohtaa perusteluissakaan ei viitata mihinkään muuhun selvittämiseen kuin lääkärin vastaanotolla tapahtuvaan arviointiin. Sellaista seikkaa minä toivoisin, että me voisimme valiokuntatyössä vähän miettiä, tulisiko edellytysten olemassaolon puoli selvittää mahdollisimman samalla tavalla kuin adoptiotilanteissa.

Minusta ed. Kokkonen toi hyvin mielenkiintoisen näkökulman esiin, kun hän omassa puheenvuorossaan puhui ajallisen yhteyden katkeamisesta sukusolujen ja alkioiden pakastamismahdollisuuden johdosta. Minusta siinäkin on jotakin semmoista tosi puhuttelevaa. Me tiedämme, että niin on ollut jo pitkän aikaa, mutta se osoittakoon, että kyllä me olemme aivan hurjien asioiden kanssa tekemisissä ja sellaisten asioiden kanssa, jotka minusta eivät välttämättä todellakaan enää kuulu edistykseen, vaan tuntuu vähän siltä, että teknologian häntä heiluttaa ihmiskoiraa.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Det är nödvändigt att stifta en lag om assisterad befruktning, eftersom den medicinska vetenskapen har gått fram med stormsteg och verkligheten är den att det i dagens läge utförs assisterad befruktning på ett avancerat sätt utan att lagen reglerar vad som är tillåtet eller otillåtet.

Den medicinska vetenskapen ger idag många möjligheter för par att bli föräldrar i sådana fall där det för en relativt kort tid sedan var en omöjlighet. Jag har den största förståelse för att de medicinska möjligheterna utnyttjas av par som har som sin högsta önskan att bli föräldrar. Jag vågar också påstå att jag vet vad jag pratar om.

Regeringens proposition innehåller regler för vad som skall vara möjligt och var gränsen går för det olovliga. Då det gäller män och kvinnor som lever i ett parförhållande och det är fråga om användningen av egna könsceller är det en enkel och oproblematisk sak.

För mig uppstår tankar och principiella frågor som kräver eftertanke och frågorna är kanske flera än svaren. Grundfrågan för mig är om det är en subjektiv rätt att bli biologisk förälder genom att med vetenskapliga metoder manipulera det som naturen och en högre makt har ställt som hinder för ett biologiskt föräldraskap. Frågor som tål att funderas på och belysas ur etisk synvinkel i utskottsbehandlingen. Jag är glad över att riksdagsledamot och social- och hälsovårdsutskottets ordförande Marjatta Vehkaoja tangerade den här problematiken, kanske på ett lite annorlunda, men allvarligt sätt.

Arvoisa puhemies! Minulle herää ajatuksia ja periaatteellisia kysymyksiä, joita ehkä tulisi harkita enemmän. Tässä tapauksessa kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Peruskysymykseni kuuluu: Onko biologinen vanhemmuus subjektiivinen oikeus, kun manipuloimme tieteellisin keinoin luonnon ja Korkeimman mahdin asettamia esteitä biologiselle vanhemmuudelle?

Orpojen lasten määrä maailmassa on valtava. Tämä lähtökohtana meidän tulee muistaa, että adoptio on luonnollinen vaihtoehto. Nämä ovat kysymyksiä, joita tulisi miettiä ja joita tulisi eettisestä näkökulmasta selventää valiokuntakäsittelyssä.

Olen tyytyväinen siitä, että riidanalaisin kysymys sijaissynnyttäjistä ei ole mukana ehdotuksessa. Jos tämä mahdollisuus olisi ehdotuksessa, ylittäisimme rajan, jota en voi hyväksyä. Eettisten kysymysten lisäksi olisi käytännössä mahdotonta valvoa, ettei kauppaa käytäisi toisten lasten synnyttämisellä. Olen tietoinen siitä, että useimmilla sijaissynnyttäjillä on vilpittömät aikomukset. He haluavat auttaa läheistä, joka ei itse pysty saamaan kaivattua lasta.

Ainakaan kahta asiaa en voi hyväksyä tässä lakiesityksessä. Toinen on, että yksinäiset naiset saisivat oikeuden hedelmöitymishoitoon, ja toinen, että lesboparit saisivat saman oikeuden. Haluan viitata ed. Päivi Räsäseen, joka totesi, että näissä tapauksissa ei ole kysymys sairaustilasta vaan elämisestä sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Lakiehdotuksen 12 §:lle tulisi antaa erilainen muoto eduskuntakäsittelyssä.

Värderade fru talman! Det finns åtminstone två saker som jag inte kan eller vill acceptera. Det är att ensamstående kvinnor och kvinnor som lever i lesboförhållanden skall ha rätt att få assisterad befruktning. Jag vill i det här sammanhanget citera riksdagsledamot Päivi Räsänen då hon konstaterade att det inte är ett sjukdomstillstånd i dessa fall utan i samklang med naturens lagar. 12 § i lagförslaget måste få en annan lydelse i riksdagsbehandlingen.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Laki sukusolujen luovuttamisesta on minusta asia, joka vaatisi hyvin tarkkaa ja perinpohjaista pohdintaa. Asia rajataan laissa hyvin tarkkaan kohteeseen ja pieneen sektoriin, mutta omasta mielestäni tässä on kysymys paljon laajemmasta asiasta kuin itse luovuttamisesta. Tässä on vastuu niin luovuttajalla kuin vastaanottajalla, kysymys elämän jatkumisesta. Minusta silloin ollaan hyvin vakavien asioitten kanssa tekemisissä ja on pakko mennä vähän syvällisempään pohdintaan.

Tässä on käytetty monia hyviä puheenvuoroja tästä asiasta, mutta oma näkemykseni on, että silloin kun näistä asioista ja suvun jatkumisesta on kyse, meillä tulee olla kiintymys lapseen, sen tulevaisuuteen. Jos mennään tähän sukusolujen luovuttamiseen, silloin kyllä joutuu kysymään, olemmeko perin pohjin pohtineet asiaa. Itse kullakin aina, kun aletaan perheessä lasta odottaa, ajatuksissa jo on, minkälainen lapsi on, minkälainen lapsi meille syntyy. Ellei tämä olekaan odotusten mukainen, säilyykö meidän kiintymyksemme yhtä hyvin kuin jos se olisi aidosti, biologisesti, perheen sisällä oleva tapahtuma? Minusta nämä ovat vakavampia kysymyksiä syvimmiltään kuin se, mitä monesti tästä asiasta heitetään ja keskustellaan.

Sitten on kysymys siitä, onko lapsella oikeus tietää vanhempansa. Minusta kaikilla meillä ihmisillä on oikeus tietää, kuka on minun isäni, kuka on minun äitini. Tämä on ainakin minun oma näkemykseni asiasta, ja minusta on velvollisuus vanhemmilla myöskin antaa tämä tieto. Jos me rupeamme puhumaan jostakin kauppatavarasta, kauppatavasta, niin kyllä silloin nämä perusperiaatteet unohdetaan jo heti lähtiessä. Tällaista meidän ei tulisi lakisääteisesti kyllä missään tapauksessa sallia.

Lapsen oikeus tietää oma isänsä ja äitinsä tuo elämään sitä turvallisuutta, sitä perustunnetta, jota me varmaan kaikki kaipaamme vanhempanakin, puhumattakaan sitten lapsena. Tässäkin talossa puhumme perheiden hyvistä puolista, perheiden hyvinvoinnista ehkä liiankin vähän. Niitä asioita meidän tulisi korostaa. Silloin se loisi sitä turvallista tunnetta elämän jatkumiselle myöskin tulevaisuudessa.

Toisaalta puhutaan lapsen perimisoikeudesta, ja silloin me tulemmekin siihen kohtaan, että jos me olemme sukusoluja luovuttaneet, niin kuten täällä on käynyt ilmi, mikään paperi ei pidä eikä päde silloin, jos joku haluaa oikeuttaan lähteä peräämään vanhempana ja tuonnempana, jos hän niitä asioita oikein rupeaa ymmärtämään. Minusta se on yksi erittäin hankala tilanne, joka saattaa tulla vastaan ja saattaa särkeä ja varmaan särkee hyvin monia perheitä, jos perheen sisällä on tällainen tapahtuma ollut, josta aikaisemmin ei ole avoimesti keskusteltu ja puhuttu, elikkä monia kysymyksiä tässä tulee edelleen eteen.

Itse näkisin mahdollisena, en puhu kokemuksesta mutta näkisin mahdollisena, että jos ei lapsia voida normaalisti saada, silloin adoptiomahdollisuus, sen hyväksikäyttö, on ykkösasia, jota pitäisi toteuttaa, mikäli perheet todella lapsia haluavat ja haluavat huolehtia heistä. Mutta silloinkin se asia pitää käydä hyvin perusteellisesti läpi, jotta nimenomaan kiintymys lapseen säilyy, aivan kuin hän olisi oma.

Toisaalta hedelmällisyyshoitoa varmaan tarvitaan monissa kohdissa silloin, kun tämä on avioliiton sisällä oleva toimenpide. Meillä elämän matkan varrella on monenlaista tapahtumaa ja ongelmatiikkaa, ja se sallittakoon kyllä. Miksi emme voisi käyttää sitä mahdollisuutta hyväksi, jos lääketieteellisesti voidaan tässä apua antaa? Meillä monella saattaa matkan varrella olla joitakin sairauksia, jotka tuovat näitä ongelmia, ja silloin luonnon tasapainoon saattaminen saattaa olla hyvinkin tarpeellista.

Mutta oma lähtökohtani on, että kun tätä lakia pohditaan, niin kyllä tämän äiti—isä—lapsi-suhteen pitää olla korostettuna ja nimenomaan lapsen aseman ja oikeuden, koska kuitenkin lapsissa on tämänkin yhteiskunnan tulevaisuus. Sitä meidän tulee vaalia kaikilla konsteilla. Me kaikki tiedämme, että jos jokin näistä kolmesta puuttuu tai on poikkeava, silloin me jollakin tavalla kaipaamme sitä aitoa tunnetta, ja sitä meidän tulee vahvistaa. Varmaan myöskin sen tiedämme, että aina elämä ei ole auringonpaistetta, vaan pilvisiäkin päiviä on olemassa. Siinäkin mielessä lainsäätäjänä meidän tulisi löytää ne oikeat tavat elämän mahdollisimman turvalliselle jatkumiselle. Ja mikä on sen turvallisempaa kuin normaali perhe, jos se on suinkin mahdollista?

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Hedelmöityshoidon antaminen on kehittynyt osaksi yhteiskunnan sairauden- ja terveydenhoitopalveluja. Alan tutkimustyö etenee nopeasti, ja hoitomenetelmät kehittyvät. On tärkeää säätää lailla toiminnalle eettisesti hyväksyttävät puitteet. Kysymystä ei voi kuitenkaan tarkastella yksinomaan lääketieteen kannalta, vaan siihen liittyy useita ihmisyyden perusarvoja koskettavia kysymyksiä.

Lakiehdotuksen kriittisimpiä ja ongelmallisimpia kohtia ovat siihen liittyvät isyyslain muutokset ja tiedonsaantioikeus. Isyyslaissa ei ole otettu huomioon tilanteita, joissa lapsi syntyy hedelmöityshoidon tuloksena. Hedelmöityshoitoon liittyvät isyyskysymykset on mielestäni säänneltävä siten, että jo hoitoon ryhdyttäessä tiedetään, miten lapsen isyys tulee aikanaan järjestäytymään. Näen myös, että ellei laki sallisi hedelmöittämisiä, ne hoidettaisiin laittomasti.

Hedelmöityshoitoa annetaan pääsäännön mukaan avioparille tai naiselle ja miehelle, jotka elävät keskenään avioliitonomaisissa olosuhteissa. Ongelmallisena on pidetty tilannetta, jolloin hedelmöityshoitoa annetaan naiselle, joka elää yksin tai parisuhteessa toisen naisen kanssa. Hallituksen ehdotuksessa hedelmöityshoidon tulisi olla sallittua yksin elävälle naiselle, sillä jos luovutettujen siittiöiden käyttö kielletään, nainen voi joutua lapsen saadakseen turvautumaan tilapäisiin sukupuolisuhteisiin, jotka voivat olla terveydelle, myös mielenterveydelle, vahingollisia. Hallituksen uuden esityksen mukaan luovuttajalla ei ole jälkikäteen oikeutta vaatia isyyttä itselleen, jos hänen siittiöitään käytetään yksin elävän naisen hedelmöittämiseen. Sen sijaan lapsella tai alle 15-vuotiaan lapsen puolesta äidillä olisi oikeus vaatia biologisen isän isyyden vahvistamista.

Arvoisa puhemies! Sääntelyssä on erityisen tarpeellista ottaa huomioon hoidosta syntyvän lapsen etu, mutta voiko lapsen etua säätää lailla, sillä vanhemmuus ei ole vain biologinen vaan myös sosiaalinen käsite? Hallituksen esityksen mukaan lasten yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, etteivät hedelmöityshoidon tuloksena syntyneet lapset jää isyyden vahvistamisen osalta muita lapsia huonompaan asemaan. Silloin kun hedelmöityshoidossa käytetään luovutettuja siittiöitä ja lapsen isäksi tulee äidin aviomies tai avomies, ei lapsen ja luovuttajan välille synny minkäänlaista oikeudellista suhdetta. Tämä ei siis aiheuta ongelmia.

Mahdollisuus isyyden vahvistamiseen on syntyvän lapsen kannalta merkittävä. Jos sukusolun luovuttaja on antanut suostumuksensa, lapsen oikeus tietää biologinen isänsä 18 vuotta täytettyään on helppoa toteuttaa. Jos suostumusta ei ole, lapsi voi kuitenkin saada jäljennöksen luovuttajan itsensä laatimasta henkilökuvasta viimeistään, kun biologisen isän kuolemasta on kulunut vuosi. Ajatuksena on, että luovutetusta sukusolusta syntyneet voivat kokea identiteettinsä vajavaiseksi, jos he eivät voi selvittää biologisia juuriaan saatuaan tiedon hedelmöityshoidosta.

Näkemykset tiedonsaannista ovat jakaantuneet yleisesti ottaen kahtia. Eräiden mielestä luovutetusta sukusolusta syntyneellä tulisi olla ehdoton oikeus saada tietää alkuperänsä, ja eräiden mielestä luovuttajan tulisi pysyä tuntemattomana. Jos isyys vahvistetaan, siittiöiden luovuttajasta tulee lapsen isä kaikkine siitä johtuvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Tiedonsaantioikeuden säätäminen vähentäisi todennäköisesti luovuttajien määrää.

Muita ehdotuksessa mainittuja tärkeitä kohtia on eettinen periaate siitä, ettei kloonatun alkion käyttöä sallita hedelmöityshoidossa. Muutenkaan hedelmöityshoitoa ei tule antaa haluttujen ominaisuuksien saamiseksi syntyvälle lapselle, paitsi jotta estettäisiin vakavan sairauden siirtyminen lapselle. Toisaalta esityksessä mainitaan, että lapsen tulisi saada muistuttaa ulkonäöltään sitä vanhempaa, jonka sukusolujen asemesta käytetään luovutettuja sukusoluja. Hedelmöityshoitoa ei myöskään saisi antaa naiselle, joka aikoo luopua lapsesta synnytyksen jälkeen, eli sijaissynnyttäjän käyttö kiellettäisiin.

Arvoisa puhemies! Vaikka raskauden alkuunsaattamiseen olisi käytetty luovutettuja sukusoluja, nainen ja mies kokevat yhdessä lapsen tulon maailmaan hedelmöityksestä asti. He ovat syntyvän lapsen äiti ja isä. Lapsi syntyy heidän perheeseensä ja heidän sukuunsa, kun sen sijaan luovuttajan ja lapsen välille ei synny minkäänlaista suhdetta. Luovuttajan henkilöllisyyden paljastuminen saattaisi siten haitata perhesuhteiden, kuten isä—lapsi-suhteen, syntymistä. Tilanteen saattaa kokea vaikeaksi erityisesti mies, josta lapsettomuus ja hoidon antaminen on johtunut. On muistettava, että paljon lapsia varttuu tasapainoisiksi aikuisiksi yksinhuoltajaäitien kasvattamina ilman minkäänlaista suhdetta isään. Mahdollisuus isyyden vahvistamiseen ja siitä johtuviin sukulaisuussuhteisiin on kuitenkin voimavara, jolla lapselle on suurin merkitys.

Arvoisa puhemies! Meillä ei varmastikaan löydy tästä eduskunnasta yhteistä näkemystä, tämä on niin paljon eettinen kysymys, johon vaikuttavat jokaisen meistä yksilönä kokemat näkemykset ja kokemukset. Minulle tämä herätti muun muassa kysymyksiä siitä, miten taataan lapsen etu muun muassa siinä suhteessa, että lapsi tietää olevansa keinohedelmöitetty. Miten voidaan suhtautua siihen, että lapsi tietää sen ja aikanaan mahdollisesti saisi tiedon siitä, että ei tapahtuisi sisarpuolten välisiä avioliittoja, joista saattaa olla erittäin pahoja ja vaikeita seurauksia?

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä, joka lähtee aikaansaamaan lakia sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja isyyslain muuttamisesta, on kysymys erittäin isosta periaatteellisesta asiasta. Sen vuoksi ajattelin, arvoisat kollegat, sanoa ihan aluksi näin, että tässä keskustelussa, mitä me yleensä eduskunnassa käymme, meiltä edellytetään hyvin tunteetonta, pelkästään vain asiallisiin faktoihin pidättäytyvää puheenvuoroa ja asioiden käsittelyä.

Kuunnellessani puheenvuoroja ajattelen aikuisuuden perimmäistä olemusta. Aikuisuuden perimmäinen olemus on tunteen ja järjen yhteensovittaminen. Silloin kun ajatellaan tunteen ja järjen yhteensovittamista, sen pohjalla ovat ne arvolähtökohdat, joista me itse kukin kansanedustajina tarkastelemme kulloinkin käsillä olevaa asiaa. Sen vuoksi omakohtaisesti koen, että tämä on yksi niitä kaikkein suurimpia kysymyksiä, mihinkä olen runsaan seitsemän kansanedustajavuoden aikana saanut pysähtyä, ja joudun toteamaan, että ilmeisesti kaikkein suurin. Sen vuoksi, arvoisa rouva puhemies, toivon, että pystyn kuitenkin välittämään jotain sellaista ajatusta, joka on rakentamassa sitä lopullista johtopäätöstä, mikä tämän lain osalta yhteisesti ollaan vahvistamassa Suomen eduskunnassa, ja tuon esille muutamia näkökohtia. Nimittäin asian käsittelyssä on hyvin keskeisesti kysymys ihmisyyteen liittyvistä ihan perimmäisistä asioista.

Lapsettomuus voi haavoittaa erittäin syvältä ihmisen elämää, parisuhteen elämää. Sanon, arvoisat kollegat, hyvin nöyränä puhuessani näistä asioista, mitä merkitsee se, että on saanut osakseen aivan käsittämättömän lahjan, suuren lapsijoukon, jota monta kertaa ehkä ulkopuolinenkin arvioi, että Karjulat ovat vain hankkineet lapsia. Tämä asia on paljon paljon syvempi. Minulla on kunnia tuntea monia aviopareja, jotka eivät ole saaneet yhteisiä biologisia lapsia. Olen saanut heidänkin kanssaan keskustella. Tiedän sen, mitä merkitsee se, että me rakennamme avioliitonkin perustalta tässäkin suhteessa elämää hyvin erilaisista lähtökohdista.

Koko tämän hedelmöityshoitoja koskevan lain ydinongelma on kuitenkin se, että tätä on lähestytty puhtaasti aikuisten oikeuksista, rohkenen jopa niinkin vahvasti todeta, että ensisijaisesti naisten oikeuksista. Lapsen ja aikuisten oikeudet ovat joissakin puheenvuoroissa jopa sekoittuneet. Ed. Soininvaara kantoi huolta syntymättömien lasten oikeuksista, siis erityisesti näiden aikuisten mahdollisesti saamista lapsista, jotka eivät nykyisessä lainsäädännöllisessä tilanteessa kykene saamaan tai halua saada lapsia. Nimittäin lapsettomuuden käsite, sen todentaminen jopa tämän lainsäädännön pohjalta, jää niin avoimeksi, että täytyy pohtia, onko kysymys siitä, että ei todellakaan kyetä hankkimaan taikka ei haluta hankkia biologista lasta.

Olemassaolo on kuitenkin ensimmäinen ehto oikeuksien syntymiselle. Oikeudet alkavat vasta munasolun hedelmöittyessä. Olisikin hyvin paljon rehellisempää perustella käsittelyssä olevaa lakia nimenomaisesti aikuisten oikeuksilla. Nimittäin mitä merkitsee hedelmöittyneen munasolun raskauden keskeyttäminen? Jos me ajattelemme todella oikeuksien näkökulmasta, meidän pitäisi ihan toisella tasolla, arvoisat kollegat, tämän tasoisen lainsäädännön yhteydessä keskustella myös tästä näkökulmasta.

Yksin elävän naisen ottaminen hedelmöityshoidon piiriin kertoo jotain hyvin keskeistä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Aikuiset ovat ottamassa lapsen roolin. Meillä ei ole enää henkistä lujuutta kieltää aikuiselta jotain sellaista, mikä suojelisi lasten elämää. Juuri lasten oikeuksista huolehtiminen on keskeisin osa todellista aikuisuutta, samoin aikuisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainon aikaansaaminen. Ei ole vain kysymys lainsäädännöstä, että me tuotamme lisää oikeuksia. On kysymys perimmältään siitä, millä tavalla ehyt yhteiskunta rakentuu oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainon kautta.

Viime vuosina on paljon puhuttu lasten ja nuorten ongelmista. Minä monta kertaa murheekseni olen joutunut toteamaan, että jostain syystä meidän eduskunnankin painopiste on lainsäädännön seurauksena syntyvien ongelmien käsittelemisessä sen sijaan, että meillä olisi henkistä lujuutta säätää lakeja, jotka poistavat ja eliminoivat ongelmien syntymistä.

Aikaisemmissa puheenvuoroissa on jo viitattu siihen ja kysyttykin sitä, minkä määrän tämän tyyppisen lain hyväksyminen synnyttää uusia, hallitsemattomia ongelmia. Lapsen hyvän elämän yli ovat aikaisemmin jyränneet muun muassa työelämä, aikuisten ehdoilla kehitetty hoitojärjestelmä ja kaiken kaikkiaan vanhempien vastuun heikkeneminen.

Käsittelyssä olevassa esityksessä ei ole kysymys vain potentiaalisten yksinäisten naisten kelpoisuudesta vanhemmaksi taikka lesboparien kykenevyydestä vanhemmuuteen. Miehen ja naisen rooli lapsen syntymässä on kuitenkin luonnon antama lähtökohta. Taisi olla ed. Vehkaoja, joka osin pohdiskeli tätäkin kysymystä, löytyykö lääketieteeltä oikeasti konstia tämän luonnonjärjestyksen ylittämiseen. Minusta tässä suhteessa me voimme kysyä, yrittääkö tässä esityksessä lainsäätäjä ylittää ne mahdollisuudet, mitkä on lainsäätäjällä ja mitkä on parhaimmillaankin ihmisellä.

Jokaisella lapsella tulee olla periaatteellinen oikeus tähän biologiseen lähtökohtaan. Yksittäiset kansalaiset voivat tehdä elämässään ratkaisuja, jotka estävät tämän biologisen oikeuden toteutumisen, mutta yhteiskunnallisesti on kestämätöntä lainsäädännöllisesti tukea tällaista kehityslinjaa.

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisat puhemiehet! Suomessa ei ole aiemmin ollut erityistä hedelmöityshoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Siinä mielessä on merkittävä asia, että lakiesitys on nyt saatu käsittelyyn pitkällisten keskustelujen ja valmistelujen jälkeen.

Heti alkuun haluan todeta, että lakiesityksessään hallitus on monissa esityksen kohdissa onnistunut kohtuullisesti. Itse en ole vielä kovin yksityiskohtaisesti tähän esitykseen perehtynyt. Yksityiskohdissa varmaankin on keskusteltavaa, ennen kuin eduskunta tämän lainsäädännön lopullisesti hyväksyy. Lakiesityksessä näyttäisi olevan myös sellaisia yksityiskohtia, joista en vielä ole osannut varmaa mielipidettäni muodostaa.

Arvoisa puhemies! Kun on seurannut hedelmöityshoidosta käytyä julkista keskustelua, näyttää siltä, että kiihkeimmin on puhuttu ja kirjoitettu siitä, mitkä ovat naisen tai äidin tai sukusolujen luovuttajan oikeudet ja kenties velvollisuudetkin. Myös yhteiskunnan tarpeet valvontaan ym. ovat olleet esillä. Sen sijaan keinohedelmöityshoidolla syntyneen lapsen kannalta asiaa on käsitelty selvästi vähemmän. Myös hallituksen esityksessä otsikon "Tavoitteet" alla lapsen osuus ja oikeudet on mainittu vasta viimeisenä kaikkien muitten osapuolten oikeuksien jälkeen. Minusta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää pohtia myöskin lainsäädäntöä tehtäessä, mikä on tällaisen keinoalkuisen lapsen asema. Kun nykyisinkin terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön perusteella tehtyjen hedelmöityshoitojen jäljiltä on syntynyt jo tuhansia lapsia myös Suomessa, tästä asiasta olisi jo saatavissa todennäköisesti myös tutkimustietoa.

Arvoisa puhemies! Muutama sana eräistä yksityiskohdista:

Olen esityksen kanssa samaa mieltä siitä, että sijaissynnyttäjän käyttöä, niin sanottua kohdunvuokrausta, ei tulisi hyväksyä. Kuten oikeusministeri Koskinen esittelyssään totesi ja kuten myöskin hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, sijaissynnyttäjän käyttöön liittyy monia vaikeasti käsiteltäviä asioita, joiden yksityiskohtainen sääteleminen olisi hyvin monimutkaista. Tällaisia asioita olisivat muun muassa sijaissynnyttäjälle raskaudesta koituvat komplikaatiot, se, kenen on vastuu hänen mahdollisista sairauksistaan, miten tapahtuisi aukottomasti lupautuminen sijaissynnyttäjäksi ja vain sijaissynnyttäjäksi ja kuinka sitova olisi tällainen vapaaehtoisesti tehty vastuuvapaussitoumus. Niin ikään raskauden aikana syntyviä tunnesiteitä on aivan mahdoton mitata, ja mahdolliset kiistat lapsen äitiydestä ja siitä, mikä olisi oikeudenmukaista, olisi todella vaikea ratkaista.

Hyvänä pidän hallituksen esityksessä sitä, että sen mukaan lapsen ominaisuuksiin ei myöskään keinohedelmöitystilanteessa tulisi puuttua. Minusta ne poikkeukset tähän sääntöön, jotka on kirjattu lain 5 §:ään, ovat osuneet ihan oikeaan.

Hedelmöityshoitojen käytön edellytyksiin on kirjattu tahattoman lapsettomuuden hoito, vakavan sairauden suuri riski ja parisuhdevaatimus. Nämä kaksi ensin mainittua edellytystä ovat ihan paikallaan. Parisuhteen kohdalla hallitus on kuitenkin lähtenyt lipsumaan muutoin eettisesti kohtalaisen perustelluista linjauksistaan. Lakiehdotuksen mukaanhan hedelmöityshoito sallittaisiin tietyillä edellytyksillä myös yksinäisille naisille, jotka eivät elä nainen—mies-parisuhteessa.

Hallituksen saamissa lausunnoissa tällaista mahdollisuutta on perusteltu muun muassa sillä, että "- - keinosiemennyksen tulisi olla mahdollista myös naiselle, joka sinänsä kykenisi normaalisti tulemaan raskaaksi, mutta joka ei syystä tai toisesta halua tai kykene luomaan parisuhdetta". Tämä lainaus on suoraan hallituksen esityksen perusteluista.

Arvoisa puhemies! Minusta on erittäin arveluttavaa, että yhteiskunta haluaisi tarjota lapsen sellaiselle henkilölle, joka ei kykene luomaan parisuhdetta. Tällä kohdalla lapsen asemaa, hänen tulevaa elämäänsä ja mielenterveyttään ei ole ajateltu ollenkaan. On ikään kuin luotu abstraktinen jokanaisen oikeus saada lapsi, vaikka kyseessä oleva henkilö ei kykenisi ihmissuhteita luomaan. Kysyä voidaan, miten tällainen henkilö selviytyisi lapsen kasvatuksesta, vai onko kenties tarkoitus käyttää lapsen synnytystä ja lasta jonkinlaisena terapeuttina, jonka jälkeen nainen taas pystyisi ihmissuhteisiin? Jo aiemmissa puheenvuoroissa tämä on tullut esille.

Tätä tilannetta ei mielestäni yhtään paranna se lakiin kirjattu tiukennus, että tällaisessa tilanteessa siittiöiden luovuttaja voi joutua lapsen isäksi. Toisaalta, arvoisa puhemies, tässäkin kohdassa on sinänsä kunnioitettavaa se hallituksen esityksen tarkoitus, että kaikilla lapsilla olisi isä. Luulisin, että juuri tämä esityksen kohta on se, joka eduskuntakäsittelyssä herättää eniten keskustelua.

Arvoisa puhemies! Lakiesityksen perusteluissa lähtökohdaksi on otettu se, että lapsen isä on äidin kanssa parisuhteessa elävä mies. Lähtökohta on ihan hyvä, ja se toteutuukin automaattisesti, jos nainen ja mies ovat avioliitossa. Niin kutsutuissa avoliitoissa tilanne ei ole aivan yhtä selkeä, ja isyys on tarkoitus perustaa siihen, että hedelmöityshoito on suoritettu yhteisymmärryksessä. Edelleen esityksen mukaan, jos isyys on näin yhteisymmärryksessä muodostunut, sitä ei voitaisi enää kumota. Tulevaisuus näyttäisi, mihin oikeuskäytäntö menee, jos näitä kuitenkin haluttaisiin kumota.

Isyysasiaan liittyy kiinteästi lapsen oikeus saada tietää biologinen alkuperänsä. Jos laissa ei olisi mahdollisuutta niin kutsuttuihin yksinäisten naisten hedelmöityshoitoihin, asia olisi selväpiirteisempi. Tällöinhän lapsen äiti ja isä olisivat ne, joille ja joiden perheeseen lapsi on syntynyt. Tähän perheeseen, tähän pariskuntaan, lapsi luo tunnesiteensä, ja juuri se nainen ja se mies ovat hänen vanhempansa, ja siinä on hänen kotinsa.

Tässä kohtaa minun täytyy todeta, että en ole ihan vielä pystynyt muodostamaan omaa kantaani siihen, mikä olisi lapsen kannalta oikein. Kun nimittäin hoitoja annetaan erilaisiin sairauksiin, ei hoidon saajalle yleensä ole mitään väliä sillä, mistä lääkeaine on saatu. Jopa siirtomunuaisen saajalle ei kovin suuria merkitse se, kuka munuaisen on luovuttanut. Hedelmöityshoidossa on todella kuitenkin kysymys erilaisesta asiasta, erittäin perustavanlaatuisesta asiasta, kun sitä katsotaan syntyvän lapsen kannalta. Mikä on lapsen biologinen tausta? Tämän aamun Helsingin Sanomissa yleisönosaston kirjoittaja pohdiskeli tätä asiaa varsin perusteellisesti. Sitä paitsi hedelmöityshoito ei ole mikä tahansa lääketieteellinen hoito, kuten ed. Kokkonen aiemmin sattuvasti totesi, kun tätä probleemaa käsitteli.

Ehkäpä tilannetta pitäisi yrittää verrata esimerkiksi vauvana suoritettuun adoptioon. Lapsi kasvaa adoptiovanhempiensa kodissa, pitää heitä äitinään ja isänään. Hehän ovat lapsen äiti ja isä. Näiden vanhempien harkinnan mukaan biologinen alkuperä ilmaistaan lapselle jossakin elämänvaiheessa. Hallitus on kirjannut lakiin sen, että biologinen alkuperä periaatteessa tulee lapselle aina jossakin vaiheessa selviämään paitsi siinä tapauksessa, kun siittiöiden luovuttaja ei ole siihen lupaa antanut. Jos pidetään periaatteena sitä, että lapsen tulee aina saada tietää ennemmin tai myöhemmin biologinen alkuperänsä, nimetöntä sukusolujen luovutusta ei tulisi silloin sallia. Hallitus on laatinut myöskin tiettyjä ikärajoja ja muita sääntöjä siitä, milloin lapsi saa biologisen isänsä tietää. Näitäkin asioita varmaan tullaan pohdiskelemaan, ja itsekin joudun näitä vielä käymään moneen kertaan varmasti läpi.

Arvoisa puhemies! Varmaa kuitenkin on, että lääketieteen kehittyessä ja yhteiskunnan muuttuessa erilaisia hedelmöityshoitoja tullaan antamaan ja niitä kehitetään, päätimmepä täällä vaikka kieltää kaikki. Ainakin ne, joilla on varallisuutta, tulevat niitä käyttämään, olipa lainsäädäntöä tai ei. Siksi minusta laki on kuitenkin saatava ja eduskunnan velvollisuus on nyt jo tapahtuneen perusteellisen valmistelun ja täällä tapahtuvan asiantuntijakuulemisen jälkeen laatia ne eettiset normit, jotka meidän suomalaiseen yhteiskuntaamme sopivat.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Haluan lyhyesti käsitellä vielä sijaissynnyttämiseen liittyvää kysymystä, koska se ei mahtunut ensimmäiseen puheenvuorooni.

Kysymys sijaissynnyttämisestä on vaikea, ja voi olla, että hallitus on tehnyt oikean ratkaisun kieltäessään tyystin tämän mahdollisuuden varovaisuusperiaatteella. Sijaissynnytystä ei ole sallittu missään muussa Pohjoismaassa. Siihen liittyy monia riskejä, koska elämäntilanteet voivat muuttua niin sijaissynnyttäjän kuin lasta toivovan parin kohdalla. Erityisen ongelmalliseksi käytäntö voisi muuttua, jos siihen yhdistyisi kaupankäyntiä tai taloudellista hyväksikäyttöä.

Toisaalta ne kymmenkunta tapausta, joissa sijaissynnytystä on 90-luvun alusta lähtien Suomessa käytetty, ovat tietääkseni sujuneet ilman ongelmia. Sijaissynnyttäjä on ollut käytännössä lähisukulainen, esimerkiksi sisar. Joissakin tapauksissa ulkomailla tiedän, että jopa äiti on saattanut toimia sijaissynnyttäjänä. Tällainen nainen on yleensä jo omat lapsensa synnyttänyt ja sitten synnyttää lapsen esimerkiksi sisarelleen.

Sijaissynnyttäjän käytöllähän tarkoitetaan sitä, että alkio viedään naiseen siinä tarkoituksessa, että synnyttävä nainen synnytyksen jälkeen luovuttaa lapsen toiselle naiselle tai avioparille. Järjestelyn avulla on mahdollista hoitaa lapsettomuutta esimerkiksi silloin, kun naiselta puuttuu kohtu tai jos kohtu on viallinen mutta naisella munasarjat sen sijaan toimivat. Tällöin voidaan käyttää lapsettomuudesta kärsivän naisen omia ja hänen aviopuolisonsa soluja. Sijaissynnyttäjä siis yleensä kantaa kohdussaan biologisesti hänelle vierasta lasta, lasta, jonka tulevat sosiaaliset vanhemmat ovat myös lapsen biologiset vanhemmat.

Periaatteellisella ja eettisellä tasolla mielestäni tämä on hyväksyttävää. Itse pidän suurempana eettisenä ongelmana ylipäänsä vieraiden sukusolujen käyttöä hedelmöityshoidossa. Raskaus on toki intiimi tilanne, kuten ed. Akaan-Penttilä hyvässä puheenvuorossaan toi esiin. Raskauden aikana äidin ja lapsen välille syntyy poikkeuksellinen suhde. Toisaalta raskausaika sijaissynnyttäjän kohdalla voidaan nähdä myös pitkänä ja intensiivisenä, hyvin poikkeuksellisena lapsen hoitoaikana.

Tyypillinen sijaissynnyttäjä Suomessa on todellakin ollut lasta toivovan naisen lähisukulainen. Jos mielikuvitusta käytän, niin voisin jopa itsekin kuvitella tilanteen. Jos vaikka oma sisareni kärsisi kohdun puutteesta ja oma lapsilukuni olisi täysi, niin ehkä voisin auttaa sisartani ja hänen puolisoaan synnyttämällä heille heidän oman biologisen lapsensa. Ehkäpä pääsisin syntyvän lapsen kummitädiksi ja läheiseksi ihmiseksi jatkossakin. Näitä tapauksia ja tarvetta sijaissynnyttämiseen on onneksi vähän, mutta nyt tällä lailla ollaan estämässä muutaman kohdun puutteesta kärsivän pariskunnan mahdollisuus saada oma biologinen lapsi, joka heille muuten olisi mahdollista.

Toivon, että sijaissynnyttämiseen liittyvä kysymys pohditaan perusteellisesti erityisesti varmasti eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa voidaan kuulla myös asiantuntijoita, jotka ovat seuranneet sijaissynnytystapauksia. Itsekin olen erästä tällaista tapausta, onnistunutta tapausta, läheltä seurannut.

Korostan sitä, että pidän täysin mahdollisena, että hallituksen valitsema linja on kuitenkin kaikesta huolimatta oikea. Vaikka suomalaiset kokemukset ovat olleet hyviä ja vaikka ihannetilanteessa sijaissynnyttäminen sujuisi ongelmitta, niin ongelmia voi tulla, koska sijaissynnyttämisen kohdalla liikutaan äärimmäisen herkällä alueella, niin synnyttäjän kuin tämän pariskunnan kannalta.

Muissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, on julkisuudessa käsitelty varsin ikäviä ja riitaisia tilanteita, joissa sijaissynnyttäjä on muuttanut mieltään ja halunnutkin pitää lapsen itsellään. Aivan erityisesti ongelmia on syntynyt silloin, jos sijaissynnyttäjä on entuudestaan pariskunnalle tuntematon ja jos hän saa taloudellista hyötyä tehtävästään, ja aivan erityisesti silloin, jos hän on lapsen biologinen äiti. Olen kuitenkin samaa mieltä niistä säätelyyn liittyvistä käytännöllisistä ongelmista, joita muun muassa ed. Keränen äsken käyttämässään puheenvuorossaan otti esiin ja jotka ilmeisesti tekevät sijaissynnyttämisen käytön jatkossa mahdottomaksi ja turvallisemmaksi sen tilanteen, että kiellämme tyystin tämän toiminnan. Silloin tällaisen parin vaihtoehdoksi jää adoptio, joka sinänsä on erittäin kannattava ja toimiva vaihtoehto monissa muissakin tilanteissa, joissa aviopari ei voi lasta saada esimerkiksi hedelmöityshoitoyrityksistä huolimatta.

Jaana  Ylä-Mononen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on hyvin monitahoinen ja vaikeaa pohdittavaa. Itse asiassa voin sanoa suoraan, että minulla ei ole valmista kantaa tähän kokonaisuuteen, on vain erillisiä pohdintoja tiettyjen myöskin työhön liittyvien aikaisempien kokemusten valossa, mutta se, mikä olisi oikein tai hyvä, ainakin omalta kohdaltani kypsyy vasta kun tämän asian kanssa istuu ja pohtii valiokunnassa ja mahdollisesti kuulee muidenkin valiokuntien näkemyksiä ja huomaa sellaisia kohtia, joita ei tässäkään vaiheessa vielä osaa edes itse asettaa kyseenalaiseksi tai edes aloittaa pohtimista.

Aikaisemmissa puheenvuoroissa ed. Keränen toi hyvin esille tämän tilanteen avoimuuden ja hankaluuden, eikä tämäntapaiseen asiaan minun mielestäni voi olla kovin yksiselitteistä ja nopeasti uloslausuttavaa kantaa. Mutta myöskin joitakin kysymyksiä herää itselleni. Joku edustajista kysyi tähän tapaan, onko yksinäinen nainen, jolla ei ole parisuhdetta, kykenevä vanhemmaksi vai kyvytön lapsen vanhemmaksi. Itse en pysty edes tätä arvioimaan. Aivan yhtä hyvin voi pohtia, ovatko ne vanhemmat kykeneviä vanhemmiksi, jotka eroavat kohta, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Ensimmäisen lapsen syntymä perheeseen, syntyy lapsi tavalla tai toisella, on niin suuri kriisi, että moni avioliitto ainakin todellisuudessa kariutuu siihen tapahtumaan, jatketaan sitten muodollisesti yhdessä tai ei.

Edelleen tuo 12 § herättää itselleni kysymyksen, tuleeko yhteiskunnan korvata nekin hoidot, jotka eivät ole sairaudesta johtuvia. Tällä en tarkoita sitä, että karsinoisin ihmisiä eri lokeroihin, kuka saa hoitoa ja kuka ei, vaan tämän sairausvakuutuksellisen ja yhteiskunnallisen kustannusnäkökulman on pakko myöskin olla tässä mukana. Uskon, että ainakin valiokunnassa jollakin tavalla myöskin tämä kohta arvioidaan.

Talvella tuli televisiosta erinomainen draama Pieni pyhiinvaellus. Jos ajattelee tätä ilmapiiriä tänä päivänä, että voimme kuitenkin suhteellisen vapautuneesti ja oikeilla nimillä asioista omassa yhteiskunnassamme puhua, niin tuo televisiodraama, Pieni pyhiinvaellus, on oiva muistutus siitä, miten vain muutama vuosikymmen sitten tilanne, jossa nuori tyttö tulee raskaaksi ja sulhanen jättää, voi koitua ja on koitunut, se tiedetään, sekä monin paikoin lapsen kuolemaksi että myös äidin elämän tuhoksi. Onneksi elämä on mennyt kaikilta osin sellaiseen suuntaan, että nämäkin asiat ovat avoimesti keskusteltavina.

Olen itse saanut seurata tämän lain valmistelua parin vuoden ajan Terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan jäsenenä. Siellä isyyslain uudistamisen pohdinnathan ovat alkaneet ja ovat olleet huomattavasti laajempia kuin ne tässä kokonaisuudessa edes tulevat esiin. Isyyden etsintää on pohdittu ja mietitty jopa hautarauhan rikkomista, mikä vuosimäärä saa kulua, minkä jälkeen vielä saa haudan kaivaa ylös, että saadaan näytteet ja isyys saadaan selville. Eli isyyden tunnistamisen maailma on vielä paljon laajempi ja, voisiko sanoa, "raadollisempi" kuin tässä keskustelussa ja tässä esityksessä nyt tämän hedelmöitysasian osalta esille tuleekaan.

Vielä sanoisin, pohtisin ja pohdin tämänkin jälkeen sitä asiaa, että tätä kokonaisuutta, mikä nyt eduskunnassa saadaan sitten syntymään, ei todennäköisesti voida kovin herkästi muuttaa tai korjata ilman vakavia seurauksia. Meillä vaikkapa keskustelu kansaneläkkeen pohjaosasta tulvahtaa määrävälein eduskuntaan ja siitä äänestetään mennen ja tullen ja sitä yritetään korjata ja palauttaa, mutta tämä kokonaisuus on sellainen, että tätä ei voida ottaa uudestaan ja uudestaan käsittelyyn. Minulla on sellainen käsitys, että tästä on tehtävä, vaikka sitten hitaasti ja harkiten, siinä määrin hyvää jälkeä, että tätä ei tule tarvetta välittömästi muuttaa, koska se aiheuttaa aivan kohtuuttomia tilanteita ihmisille.

Tarvitaanko tätä lakia? Itse kyllä uskon lääketieteellisen etiikan korkeaan tasoon maassamme ainakin toistaiseksi sillä tavalla, että en uskoisi siltä puolelta tämän lain olevan niin välttämätön, mutta muut näkökulmat tekevät tämän tärkeäksi.

Sanoisin vielä, että oma näkemykseni ja kokemukseni on, että elämän suurimmat salaisuudet ovat kyllä perheiden sisällä ja tapahtuvat normaaleissa perheissä, avioliitoissa. Lasten alkuun saamisen eri draamat ovat tavallisissa perheissä. Siitä, että hedelmöityshoidossa olisi jotakin mystiikkaa tulevan lapsen näkökulmasta ja siinä olisi jokin suuri salaisuus, kyllä itse ajattelen enemmän niin, että niissä perheissä, joissa on vielä suurempia salaisuuksia, joita ei ole läpikäyty, kuin mikä lapsettomuus on, ehkä lasten tilanne on sittenkin vielä hankalampi.

Vielä, kun tänäänkin toivon mukaan paneudutaan valiokunnassa adoptioasioihin, painotan sitä, että adoptiovaihtoehtoa tulee aktiivisesti kehittää. Liian monesti mennään hyvin pitkälle lääketieteellisissä hoidoissa, ilman että myöskään lääkärikunnan puolelta sanotaan, että nyt riittää, oletteko harkinneet toista vaihtoehtoa, adoptiota. Siinä mielessä, itse kun on nähnyt monia tilanteita ja tapauksia, pareja ja perheitä, joissa hedelmöitysruljanssi on pyörinyt vuoden, kaksi tai viisi tai kymmenen vuotta ja sen jälkeen on tullut seuraamuksia, hyviä tai ei, niin jossain vaiheessa pitäisi osata katkaista hoitojen kierre myöskin terveydellisistä syistä ja antaa tilaa adoptiovaihtoehdolle. Myös me poliitikot voimme siinä aidosti vaikuttaa, että me teemme adoptiovaihtoehtoa tunnetuksi ja teemme sen mahdollisemmaksi valinnaksi ihmisille.

Olen arvostanut ministeri Koskisen esityksiä tähänkin saakka, mitä on täällä eduskunnassa ollut, ja hänen tapansa tuoda vaikeita esityksiä eduskunnalle on hyvin, sanoisinko, rauhallinen, mutta myöskin syvään paneutunut. Uskon, että tästä kyllä vielä valmista tulee tältä eduskunnalta. Kysytään sitten lisää valiokunnan käsittelyssä, jos eivät nämä eväät vielä riitä.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys mielestäni ei ota kantaa niinkään lapsettomuushoitoihin, hedelmöityshoitoihin, miten lääketieteellisenä menetelmänä niitä suoritetaan, miten eettisesti, vaan näen, että tässä on paljon suuremmasta kysymys. Se on näissä keskusteluissa tullut, että tämä on oikeastaan hyvin pitkälle yhteiskunnallinen kysymys, minkälainen yhteiskunta rakentuu, kuinka aikuisten vastuu, kuinka isyys, äitiys, vanhemmuus, ja onko meillä henkistä lujuutta ottaa vaikeisiin asioihin kantaa. Täällä puheenvuoroissa on todella tullut esille, että me olemme nyt sitä tekemässä.

Vielä halusin tämän puheenvuoron ottaa korostaakseni sitä, mikä viimeisissä tuli, kun puhuttiin 12 §:stä. Ihan sama kysymys oli itselläni kuin ed. Ylä-Monosella, että jos hedelmöityshoitoa annetaan naisille, jotka eivät elä parisuhteessa, miten on yhteiskunnan vastaantulot, korvattavuudet. Meille tulee entistä enemmän sellaisia asioita, jotka eivät ole niin sanotusti ihmisen perustarpeita, niitä inhimillisiä tarpeita, jotka ovat aivan välttämättömiä, että tässä elämässä voi selvitä, ja kuinka yhteiskunta niissä tulee vastaan. Nyt me luomme koko ajan uusia mahdollisuuksia. Me olemme myös sen edessä, että esimerkiksi synnytys tehdään mielellään leikkauksella, sektiolla jne. ja niistä tulee enemmän ja enemmän kustannuksia. Minä toivoisin, että valiokunta myös ottaisi nämä huomioon, mitkä ovat ne seuraukset ja miten paljon yhteiskunta tulee näissä vastaan, tämän kustannuspuolen. Meidän täytyy ajatella paitsi tietenkin näitä, joille tämä on kipeä asia, mutta tämän jälkeen varmasti on monta monta muuta kipeää asiaa, mitkä tulisi ottaa esiin.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt näyttää siltä, että tämä keskustelu on siirtynyt enemmän mies—nais-näkökulman puolelle kuin mitä tämä alkuvaiheessa oli olemassa. Itse olisin perimmiltään lähtenyt peräämään, kun oikeusministeri Koskinenkin on paikalla, mitä tarkoittaa tämä termistön muuttaminen tässä asiassa. Suorana lainauksena voisi todeta, että vanhassa laissa sanotaan isyyden vahvistamisen osalta, että "äidin tulee erityisesti ilmoittaa, ketkä miehet ovat maanneet hänet lapsen siittämisaikana". Kun uudella lähtökohdalla lähdetään tätä asiaa näkemään, että "äidin tulee erityisesti ilmoittaa ne miehet, joiden kanssa hän on ollut sukupuoliyhdynnässä lapsen siittämisaikana", niin mistä tämä termi rakentuu ja syntyy tänne?

Kokonaisuutena voisi edelleenkin todeta tämän asian, että tässähän on erittäin vahvasti kysymys parisuhteesta, miehestä ja naisesta, olkoon se nyt niin taikka näin. Mutta mitä tulee isyyden vahvistamiseen vielä, niin mielestäni nykyisellään varmasti lääketiede on kehittynyt niin pitkälti, että dna-tutkimuksilla voidaan varmistaa ja poissulkea kaikki vaihtoehdot, mutta käsittääkseni siihenkin viitataan täällä, että vain muulla syyllä voidaan niin taikka näin mennä. Käsittääkseni lienee samasta asiasta kysymys, mutta ehkä nyt ministeriltä saamme selvityksen, onko se näin vaiko ei.

Kokonaisuutena näkisin, että kysymys on kuitenkin perheitten asemasta, miehestä, naisesta ja siihen perheeseen syntyvästä lapsesta, jolla on äiti ja isä. Jos tämä asia pysyy järjestyksessä, niin varmaan nämä yhteiskunnan muutkin suuret ongelmat tulevat järjestykseen ja hoidettua.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtelan kysymys on sinänsä perusteltu. Laissa koetetaan hakea aina kulloisenkin ajan täsmällistä ja yleiseen kielenkäyttöön sopivaa ilmaisua. Siitä on kysymys, että on muutettu sukupuoliyhteydeksi tämä hiukan vanhahtavaksi nyt koettu makaaminen. Asia on ihan sama, kuin mistä Pohjantähden alla -teoksessa puhutaan, että suhteissa on oltu.

Pauli Saapunki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! En ole tähän lakitekstiin vielä syvällisesti paneutunut, mutta siihen, mitä olen kuullut tässä, otan muutaman yksittäisen kannan lapsen asemaan.

Mikäli se näin on, että tehdään sellainen aukko, että lapsi ei välttämättä saa tietää vanhempaansa eli isäänsä, geeniperintöänsä, niin minusta se ei lapsen kannalta ole kyllä kestävällä pohjalla. En usko, että lapset nykymaailmassa ovat niin erilaisia verrattuna entiseen aikaan, jolloin itsekin hain 35 vuotta isääni tuntien siihen asti, että omaa identiteettiä ei ole olemassa. Kun minä löysin isäni, tiesin, että olen vahva. En takuulla olisi tässä salissa enkä monessa muussakaan paikassa, ellen olisi löytänyt omaa identiteettiäni ja geeniperintöäni.

Minä uskon, että tähän asiaan kyllä kannattaa valiokunnassa jonkin verran paneutua miettimään lapsen näkökulmastakin asioita, ettei pelkästään nykypäivän ihmisen näkökulmasta, vaan myöskin sen tulevan ihmisen näkökulmasta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Varmasti tässä laissa on jotain hyvääkin, mutta yhteen kohtaan tästä paikaltani haluan puuttua, 12 §:ään. Kun hiljattain täällä oli samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnistä puhe ja se hyväksyttiin tässä salissa enemmistöllä, niin siinä yhteydessähän adoptiota ei sallittu näille pareille. Nyt tässä hivuttaudutaan tällä lailla sisään sillä tavalla, että nyt tämmöinen lesbopari muun muassa voisi saada tietyllä periaatteella lapsen itselleen. Ilmeisesti on tämän tyyppistä ajattelua, että viedään pikkuhiljaa läpi näitä asioita.

En tässä yhteydessä puhuisi missään tapauksessa hedelmöittämishoidosta, koska jos on samaa sukupuolta oleva pari, niin minusta ei tämmöistä pitäisi sallia ollenkaan. Tämä sotii minun arvomaailmaani vastaan. Minusta tämä on oleellisin kohta koko tässä paketissa, jota en ole itse pystynyt hyväksymään.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä todeta ja vaistota tässä asiassa, että ed. Esa Lahtelallakin silmät alkavat avautua, kun muistaakseni siinä yhteydessä, kun tätä parisuhdelakia käsiteltiin, hänen näkemyksensä oli kovin myönteinen ja hän äänesti myös sen puolesta. Silloin oli tässä asiassa ratkaisun paikka. Nyt näyttää, että todetaan, että näitä ja näitä ja näitä tulee täältä vastaan. Siinä mielessä ei ole semmoista lakia, mikä ei vaikuttaisi toiseen, eikä ole semmoista asiaa, etteivätkö edustajan silmät voisi avautua. Kyllä mielihyvällä näen, että pohjoiskarjalainen edustaja Lahtelakin näkee nyt jo, että tosiasiat ovat tämän tyyppiset olleet olemassa ja tähän vipuun on eduskunta mennyt säätäessään parisuhdelain ja tämän rinnastuksen siihen.

Esa  Lahtela  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Seppo Lahtelalle voisi ystävyydellä todeta, että kannattaa tarkistaa pöytäkirjasta, mitä äänestin parisuhdelain osalta. Nimittäin painoin kyllä punaista nappia. En kyllä muista, miten ed. Seppo Lahtela äänesti. (Ed. S. Lahtela: Oikein!)

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Tämähän on tosiaan ydinkysymyksiä, sallitaanko ylipäänsä ja minkälaisin edellytyksen muiden kuin mies—nais-parien osalta hedelmöityshoitojen antaminen. Hallitustyöskentelyssä päädyttiin sitten tällaiseen kompromissiin, joka nyt on esitelty. Löytyy tarvittaessa kyllä sitten valmiit säännösehdotukset siitäkin, että rajoituttaisiin muiden Pohjoismaiden tapaan tahattoman lapsettomuuden hoitoon.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Tässä olemme eettisesti hyvin suurten kysymysten ja vaikeidenkin kysymysten ääressä ja tärkeiden kysymysten ääressä. Perustuslakivaliokunta tässä joutuu myöskin töihin, kun joudumme antamaan lausuntoa asiasta ehkä ensimmäisiä kertoja näin eettisesti olennaisesta kysymyksestä. Ehkä näitä nyt ei perustuslakivaliokunnassa ihan äskettäin vastaavia ole ollut, parisuhdelaki kyllä kieltämättä.

Tietysti täytyy olla silloin, kun eettisesti ajatellaan, etiikalla jokin perusta, johon perustaudutaan. Kristillinen etiikka, luomisjärjestyksestä nouseva etiikka, lähtee luonnollisesti siitä, että jokaisella on oikeus isään ja äitiin. Isän ja äidin pohjalle rakentuu yhteiskunta ja myöskin yhteiskunnan jatko ja kasvu. Tärkeintä on, että lapsella on oikeus isään ja äitiin, mahdollisuus näihin molempiin. Tästä on tavattoman paljon surullisia esimerkkejä silloin, kun tähän ei ole ollut mahdollisuutta. On hyvä, että ministeriössä on myöskin nuo täsmällisemmät ja tiukemmat pykälät olemassa, jos eduskunta niihin päätyy, että olisi tahattomasta lapsettomuudesta kysymys, pariskuntien, isien ja äitien, tilanteesta. Niitä varmaan kannattaa meidän myöskin kysellä ja katsella myönteisellä silmällä. Nyt tässä esityksessä valitettavasti on kovin paljon ikäviä, huonoja, porsaanmentäviä kohtia tai aukkopaikkoja.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Erinomaista, että ministeri Johannes Koskisella on aikaa olla täällä tämän lähetekeskustelun aikana. Vaikka teidän selostuksenne oli erittäin hyvä tästä laista, niin minulla olisi kaksi kysymystä.

Toinen on: Onko jokin harkittu syy, minkä takia tahaton lapsettomuus -termiä ei mitenkään määritellä edes esittelyosassa? Se varmaan lainsäädännön ja toteutuksen kannalta olisi ollut hyvä. Voi olla, että se on vaikea määritellä, mutta tätä kysyisin.

Toinen kysymys, jota itse asiassa enemmän mietin, koskee 12 §:ää, jossa sanotaan, että tietyin edellytyksin voidaan hedelmöityshoitoa antaa myös naiselle, ja mainitaan tämä yksi tietty syy eli se, että siittiöiden luovuttaja suostuu siihen, että hänen henkilöllisyytensä paljastetaan. Olisin kysynyt, onko hallitus ajatellut jotain muita tiettyjä syitä ja ulostuloa esimerkiksi jonkinlaisen asetuksen muodossa tässä tai muuta vastaavaa.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Laki, jota käsitellään, on tärkeä laki. Luulen, että silloin kun täällä edellisen kerran asiaa sivuttiin, meistä aika moni sai postia myöskin tästä hedelmöityshoitoasiasta. Täällä on käytetty järkeviä, hyviä puheenvuoroja, joita olen huoneessani kuunnellut.

Tietysti näen, että lapsettomuutta ei lasketa sairaudeksi, mutta kyllä se parisuhteessa eläville on todella ongelma. Väitän, että se on jopa tragedia. Monethan ovat tähän tragediaansa hakeneet apua adoption kautta. He haluavat itselleen kuitenkin lapsen, jota rakastaa, ja mielestäni se on hieno, eettisesti hyvin upea ja kannatettava asia. Mutta on pareja, jotka sitten kokevat, että jollain tapaa sen lapsen pitää olla oma. Kannatan todella, että keinohedelmöitys on mahdollista parisuhteessa eläville ja että tällä tulevalla lapsella on äiti sekä isä. On tietysti sitten se ongelma, mitä tässä lakiesityksessä sivutaan, että yksinäiset naiset ja sanotaan lesbosuhteessa elävät parit saisivat myöskin mahdollisuuden keinohedelmöitykseen. Eettisistä syistä en katso, että voin kannattaa tätä asiaa. Kuitenkin lähden sellaisesta perheen määritelmästä, kun tätä lakia säädetään, että perheessä tulisi olla lapsella isä ja äiti.

Täällä on puhuttu myöskin siitä, että isyys saattaa loppua avioeroon ja lapsen syntymään tai äitiys kärsii kolahduksia. Mutta näen hyvin voimakkaasti sen, että ei eduskunta ainakaan voi luoda sellaisia mahdollisuuksia, joissa me sivuutamme isyyden ja äitiyden. Sen tähden toivon, että kun valiokunta lähtee käsittelemään asiaa, tätä osiota ei olisi tässä mukana eikä sitä mahdollistettaisi parisuhteessa eläville naisille.

Toinen asia, joka on aika vaikea: Luin monta kertaa lakiesityksen sen kohdan, jossa sanotaan, että lapsella olisi mahdollisuus saada tieto isästään isän kuoleman jälkeen. En tiedä, miten vaikeita ongelmia perheissä syntyy, jos me täällä eduskunnassa päätämme tämäntapaisen asian. Minusta tuntuu, että siitä on enemmän tragediaa kuin iloa. Voi olla, että on tietysti mahdollisuus hoitaa asioita muullakin tavalla, mutta tämä tuntuu mielestäni aika vaikealta, ja millä tavalla se lakiin sitten saadaan kirjattua niin, että siinä kohdellaan kaikkia samanarvoisesti? Toivon todella, että nämä kaksi asiaa valiokunnassa käsiteltäisiin huolellisesti, ja toivon, että ne eivät tulisi lakiesityksen käsittelyn jälkeen valiokunnassa enää takaisin tämän kaltaisina, vaan valiokunnalla olisi mahdollisuus muuttaa näitä kohtia näissä laeissa.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun tässä hätiköiden totesin ja annoin ymmärtää, että ed. Esa Lahtela olisi äänestänyt jotenkin toisin kuin mitä puheenvuorossani totesin tässä parisuhdeasiassa, niin, rouva puhemies, pyydän anteeksi, jos olen tehnyt väärän ja hätiköidyn johtopäätöksen, ja totean, että perusteet olivat hyvät ja siltä osin ei tarvitse muuttaa näkemystä mihinkään suuntaan.

Mutta, puhemies, mitä tulee ed. Tulosen puheenvuoroon, niin näkemys ja pohdiskelu oli aivan oikean tyyppinen. Mutta siltä osin, mitä siitä ja perusteluistakin löytyy, että lapsettomuus, johtuupa se sitten naisesta tai miehestä, ei olisi sairaus taikka rinnastettavissa sairauteen, niin toivoisin, että kun tämä palaa joskus valiokunnasta tänne takaisin, tämä lääketieteellinen arvio olisi tehty, missä tämä sairauden raja kulkee ja menee. Kyllä minusta tuntuu kuitenkin, että jos ei tämä ole sairaus, mikä se sitten on sairaus, kun tämä lapsettomuus olemassa. Tämän pohjalta, olkoon siinä sitten oikeudellinen tai eettinen periaate olemassa, niin ongelma se on. Perusteluissa on todettu erinomaisen hyvin, kuinka syvä ja suuri ongelma se on olemassa. Siinä mielessä ainakin itse olen joutunut paljon keventämään ja pienentämään puheenvuorojeni sisältöä ja henkeä, etten missään tapauksessa loukkaisi ketään, joka aidosti tämän asian kanssa kärsii. Elipä hän sitten minkä näköisen perheen matkassa tai olipa perhetausta mitä hyvänsä, niin tässä on sellaisia ongelmia, mitkä ovat todella suuria näille ihmisille, jotka tätä asiaa pohdiskelevat, olipa kysymys sitten äidistä tai isästä.

Oikeusministeri  Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! Keskustelun lopuksi vain pari lyhyttä vastausta.

Ed. Akaan-Penttilälle: Tahattoman lapsettomuuden määrittely kyllä riveiltä ja rivien välistä käy ilmi. Sehän on osaltaan lääketieteellistä lapsettomuutta. Toisaalta ei voida edellyttää, että testattaisiin esimerkiksi kovin monella, kenestä aiheutuu lapsettomuus. Siinä on eri maissa hiukan erilaisia termejä käytetty. Siihen on osaltaan vaikuttanut raja, ketkä ovat oikeutettuja hedelmöityshoidon piiriin.

12 §:n erityisedellytys hedelmöityshoidon antamisesta naiselle, joka ei elä parisuhteessa, on täydentävä. Siinähän viitataan, että näissäkin tilanteissa täysimääräisesti 7 §:n 2 momentin 2—6 kohdat tulee täyttää, ja erityisesti korostaisin sitä kohtaa, että tulee olla ilmeistä, että pari voi turvata lapselle tasapainoisen kehityksen. Tämän pitää täyttyä täysimääräisesti myös yksinäisen naisen ja naisparin tilanteissa.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa puhemies! Juuri ministeri Johannes Koskisen viime sanoman johdosta pyysin puheenvuoron. Kun perusteluissa puhutaan lapsen tasapainoisen kehityksen turvaavasta tilanteesta, niin lääkäri arvioi sen yksistään. Nyt haluaisinkin tiedustella, minkä takia tähän kysymykseen ei ole otettu moniammatillisempaa näkökulmaa samaan tapaan kuin esimerkiksi adoptiolasten vanhemmuuden osalta tehdään. Näen, että ministeri on jo poistumassa, mutta silti toivoisin, että hän olisi tähän voinut vielä vastata tai ainakin arvioida, voisiko olla mahdollista, että tätä laajennettaisiin hieman niin, että tässä olisi lääkärin lisäksi myös muita ammattilaisia arvioimassa tätä seikkaa.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Itse asiassa äskeisessä puheenvuorossani unohdin sanoa ihan saman kuin ed. Vehkaoja sanoi, että kun tiedetään minkälaisen prosessin läpi nämä ihmiset ovat käyneet, ne jotka eivät normaaliteitse voi saada lapsia, niin kyllä heillä täytyisi olla jonkinlainen psykiatrin, psykologin tai sosiaalityöntekijän tuki tavallaan. Jollain tapaa tausta pitää varmentaa, ei aina, mutta tiedän nyt jo tapauksia, joissa se olisi ehkä hyvä. Toivon, että valiokunnan puheenjohtaja voisi palata siihen silloin, kun kuuntelette asiantuntijoita. Ministeri kuitenkin kävelee pois; hän ei ehdi vastaamaan.