Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on kansainvälinen ympäristösopimus, jota kutsutaan Århusin sopimukseksi pohjautuen siihen, että se hyväksyttiin kesäkuussa 1998 Tanskassa Århusissa. Tämä on hallituksen esitys 165/2003 vp. Sisällöltään tämä sopimus koskee tiedonsaannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen hyväksymistä ja sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaan saattamista. Eli kysymyksessä on nimenomaan ympäristökattosopimus, joka luo ne puitteet, joilla ihmiset voivat vaikuttaa omaan ympäristöönsä.

Tässä asiassa emme Suomessa ole kovin kiirettä pitäneet näin muodollisella puolella, koska tämä yleissopimus on tullut kansainvälisesti voimaan jo lokakuussa 2001 ja nyt olemme siis kesäkuussa 2004. Tausta, miten tämä sopimus on syntynyt, on Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomissiossa, joka isännöi Århusissa tuolloin kesäkuussa 1998 tätä kokousta.

Ympäristövaliokunta on tästä asiasta laatinut yksimielisen mietinnön, tukeutunut neljän muun valiokunnan lausuntoihin, perustuslakivaliokunnan, talousvaliokunnan, lakivaliokunnan ja maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnot ovat olleet käytössä. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy Århusissa Tanskassa kesäkuussa 1998 tiedonsaannista, yleisön osallistumisoikeudesta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen, sen voimaansaattamislakiehdotuksen ja siihen liittyvät muut kaksi lakiehdotusta.

Yleissopimuksessa on kolme lohkoa. Ensimmäinen lohko koskee ympäristötiedon julkisuutta, toinen osallistumisoikeutta ja kolmas vireillepano- ja muutoksenhakuoikeutta. Suomen lainsäädäntö on Århusin sopimuksen kattamien asioiden suhteen edistyksellinen ja täyttää jo pääosin sopimuksen määräykset. Lainsäädäntöön on tarpeen tehdä vain eräitä täsmentäviä tarkistuksia, jotka koskevat sopimuksen kolmatta lohkoa eli vireillepano- ja muutoksenhakuoikeutta.

Ympäristöjärjestöjen muutoksenhakuoikeus on Suomessa jo toteutettu varsin kattavasti. Tällaisia säännöksiä on ympäristönsuojelulaissa, vesilaissa, maankäyttö- ja rakennuslaissa, luonnonsuojelulaissa ja jätelaissa. Osallistumisoikeuden laajentaminen näissä laeissa on perustunut uuden perustuslain 20 §:n 2 momenttiin ja sen antamaan perustuslailliseen toimeksiantoon, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Sopimuksen ratifioituaan Suomi voi täysivaltaisesti osallistua sopimusosapuolten kokouksiin ja käyttää vaikutusvaltaansa sopimuksen soveltamisessa. On tärkeää, että Suomi valvoo, että myös muut osapuolet noudattavat sopimusta. Siksi sopimuksen hyväksyminen on Suomen kannalta hyödyllistä. Sopimuksen on nyt hyväksynyt 13 EU:n jäsenmaata, viimeksi Tshekin tasavalta, ja lukuisten muiden hyväksymiset ovat odotettavissa syksyllä. Miltei kaikki jäsenmaat ja Euroopan yhteisö ovat jo allekirjoittaneet sopimuksen ja näin sitoutuneet sen voimaan saattamiseen. Mikään ei viittaa siihen, että puuttuvat jäsenmaat jättäisivät sopimuksen hyväksymättä.

Mutta mikä muuttuu? Sopimuksen hyväksymisen yhteydessä ympäristöjärjestöjen muutoksenhakuoikeus laajennetaan kattamaan myös niin kutsutut pitkittäishankkeet eli eräät sähköjohdot, öljy- ja kaasuputket ja kaukoliikenteen rautatiet. Lisäksi muutoksenhaun piiriin tulisi entisen yhteyteen rakennettava uusi ydinvoimala. Tämä vähäinen laajentaminen on linjassa Suomen voimassa olevan lainsäädännön kanssa eikä muuta kuitenkaan valitusoikeuden aineellisia perusteita.

Kansallisessa lainsäädännössä voidaan asettaa ympäristöjärjestöjen muutoksenhakuoikeudelle rajoituksia, kunhan ne eivät ole yleissopimuksen kanssa ristiriidassa. Suomella ei ole velvollisuutta lainsäädännössään sallia ulkomaisen ympäristöjärjestön muutoksenhakuoikeutta pelkästään sillä perusteella, että järjestön maantieteellinen toiminta-alue sinänsä kattaa myös Suomen. Laissa voidaan edellyttää, että järjestö osoittaa konkreettisen oikeudellisen liittymän sekä Suomen alueeseen että valituksen alaiseen toimintaan. Tällainen liittymä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että järjestöllä on Suomeen kohdistuvaa todellista toimintaa ja että järjestön toiminnan tarkoitus kattaa ne intressit, joista valituksen kohteena olevassa hankkeessa on kyse.

Yleissopimuksen ratifiointi ei tule johtamaan merkittävään valitusten määrän kasvuun. Nykyisiäkään jo laajennettuja valitusoikeuksia eivät järjestöt ole käyttäneet juuri lainkaan. Oikeussuojajärjestelmän toimivuus ja valitusten viivytyksetön käsittely on kuitenkin tärkeää, ja siksi on hyvä, että asiaan kiinnitetään huomiota. Valitusten käsittelyn nopeuttamismahdollisuuksia on selvitetty ja selvitetään esimerkiksi oikeusministeriön asettamassa työryhmässä. Asianmukaisten resurssien turvaaminen on tärkeätä, sillä valitusmahdollisuuksien rajaaminen on kyseenalaista perustuslainkin näkökulmasta. Siis kysymykseen, mikä muuttuu, voidaan sanoa, että muuttuu erittäin vähän.

Yksityiskohtiin, arvoisa puhemies: Toinen lakiehdotus eli laki eräiden ympäristön käyttöön vaikuttavien hankkeiden käsittelystä ja lunastusmenettelystä on jo hallituksen esityksenkin mukaan väliaikainen ratkaisu, jolla täytetään yleissopimuksen asettamat vaatimukset, kunnes laissa tarkoitettuja hankkeita koskeva erityinen lupa- ja suunnittelulainsäädäntö säädettäisiin. Väliaikainen ratkaisu on ongelmallinen kuitenkin siksi, että lunastuslaissa ei ole luonnonsuojelulakiin kohdistuvaa viittaussäännöstä lukuun ottamatta ympäristöllistä harkintaa mahdollistavia säännöksiä, joihin muutoksenhaku voisi perustua. Siksi onkin tarpeen ryhtyä toimenpiteisiin sellaisen lainsäädännön aikaansaamiseksi, johon myös tarvittavat aineelliset valitusperusteet voidaan sisällyttää. Tähän valiokunta viittaa lausumaehdotus numero 2:ssa.

Ydinenergialakia on tarpeen muuttaa kattamaan myös tilanne, jossa ydinlaitos sijoitettaisiin olemassa olevien ydinvoimaloiden yhteyteen. Koska molempien nykyisten ydinvoimaloiden laitosalueella on lisärakentamisen mahdollistava asemakaava eikä järjestöjen muutoksenhakumahdollisuus näin voisi toteutua maankäyttö- ja rakennuslain kautta, on ehdotettu muutos tarkoituksenmukainen.

Lisäksi esitys sisältää ehdotuksen kahden tulkintaselityksen antamiseksi, jotka ovat ilmeisen tarpeelliset, vaikkakin poikkeukselliset sinänsä. Ensimmäinen tulkintaselitys koskee sitä, että yleissopimuksen edellyttämän muutoksenhakuoikeuden selitetään Suomen oikeuden mukaan toteutuvan siten, että muutoksenhakuoikeus on kerran, vaikka hankkeelle tarvittaisiin useampi kuin yksi lupa.

Toinen tulkintaselitys koskee ydinenergialain mukaista päätösmenettelyä. Suomen lainsäädäntö sisältää ydinvoimalaitosten osalta valtioneuvoston periaatepäätösmenettelyn, jossa valtioneuvoston myönteinen lupamenettelyä edeltävä periaatepäätös annetaan eduskunnan vahvistettavaksi ja varsinaisesta lupamenettelystä säädetään erikseen. Tulkintaselityksen mukaan muutoksenhakuoikeus ei näin ollen koske ydinenergialain mukaista periaatepäätösmenettelyä eikä siten myöskään tee mahdolliseksi muutoksenhakua eduskunnan kyseisessä menettelyssä tekemään päätökseen.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Avoimuuden ja päätöksenteon julkisuuden edistäminen ovat olleet keskeisiä tavoitteita myös Suomen EU-politiikassa ja kansainvälisessä yhteistyössä. Århusin sopimuksen ratifioiminen on siten hyvässä linjassa Suomen kansallisen ja kansainvälisen ympäristöpolitiikan kanssa. Se myös antaa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tehokkaasti ongelmallisen sopimuksen täytäntöönpanoa koskevan direktiivin muuttamiseksi taikka sen toteuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että ympäristövaliokunta on tehnyt mielestäni erittäin hyvää yhteistyötä, ja yksimielinen mietintö on tästä paras osoitus.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Århusin sopimuksen ratifiointia on käsitelty eduskunnassa koko kevään ajan. Näyttää olevan niin, että tämä sopimus on aina esillä kalkkiviivoilla. Hallituksessa se oli käsittelyssä juuri ennen joululomaa ja täällä eduskunnassa nyt aivan kesäloman kynnyksellä.

Eduskunnan valiokunnissa on — ehkä kiitos hyvän lähetekeskustelun, joka täällä käytiin silloin, kun asia oli ensimmäisen kerran esillä — käyty Århusin sopimuksen ratifioinnista perusteellista keskustelua. Valiokuntien lausunnoissa näkyy myös huoli tämän päätöksen mahdollisista haittavaikutuksista niin sanottujen pitkittäishankkeiden toteutumiseen järkevässä ajassa.

Eduskunta on siis valiokuntakäsittelyssään tuonut huomattavasti hallitusta monipuolisemmin esiin sopimuksen ratifiointiin liittyvät riskit. On välttämätöntä ja oikein, että lopulliseen mietintöön on otettu talousvaliokunnan lausunnosta se kohta, jonka mukaan Suomi voi harkita irtisanoutumista sopimuksesta jälkikäteen, jos muutoksenhakuoikeutta käytetään väärin niin, että hankkeiden toteutuminen pitkittyy, investointeja vaikeutetaan ja aiheutetaan taloudellista vahinkoa elinkeinoelämän kilpailukykyä heikentäen. Tämä on olennainen kohta koko lausunnossa, ja se tulee ottaa vakavasti. Vaikka ympäristövaliokunta sanookin asiantuntijakuulemisiinsa perustuen, että on epätodennäköistä, että merkittäviä väärinkäytöksiä tapahtuu, niin valitettavasti elävän elämän tilanteet kertovat toista.

Perustuslakivaliokunnassa tutkittiin tämän asian käsittelyn yhteydessä esimerkiksi Vuosaaren satamaan liittyviä valitusprosesseja, jotka osoittivat selvästi mahdollisuuden jo nykyisellä lainsäädännöllä pitkittää kohtuuttomasti koko yhteiskunnan kannalta merkittävää infrastruktuurihanketta. Samanlainen valitusrumba on odotettavissa viidennen ydinvoimalan suhteen. Nämä esimerkkitapaukset murentavat käsitystä suomalaisen demokratian toimivuudesta. Ei voi olla niin, että kun tässä salissa on ääntenenemmistöllä päätetty rakentaa, on se sitten ydinvoimala, satama tai muu merkittävä energiahuollon kannalta merkittävä hanke, niin toistuvilla valituksilla voidaan vuosikausia hanketta pitkittää. Erityisen tuomittavaa tämä on silloin, kun valitusten jättäjien taustalla on ideologinen motiivi vastustaa kyseessä olevaa hanketta. Kokonaan eri asia on se, että ottamalla nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain hengen mukaisesti jo etukäteen huomioon niiden ihmisten näkökohtia, joita asia suoranaisesti koskee, voidaan usein yhteistyöllä edesauttaa toimivampaa ratkaisua. Tämä ei kuitenkaan päde silloin, kun muutoksenhaun taustalla on ideologinen motiivi viivästyttää hanketta.

Perustuslakivaliokunta katsoi omassa lausunnossaan, että valtioneuvoston tulee seurata muutoksenhakuoikeuden laajentamista koskevan sääntelyn vaikutuksia ympäristöasioiden käsittelyaikojen kokonaispituuteen ja ryhtyä tarvittaviin toimiin käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Tämä olisi siten mahdollista toteuttaa esimerkiksi niin, että saman asian yhteydessä ei olisi mahdollista, kuten nykyisin, valittaa kaikista tai ainakin lähes kaikista vaiheista, vaan valitusoikeus rajaantuisi muutamaan avainkohtaan. Näin turvattaisiin sekä muutoksenhakumahdollisuuden asianmukainen käyttö että hankkeiden nopeampi eteneminen.

Ympäristövaliokunta on kiinnittänyt huomiota viranomaisresurssien riittävyyteen tai riittämättömyyteen. Viisaampaa olisi kuitenkin ensin miettiä muutoksenhakukäytäntöjen muuttamista kuin lähteä suoraan palkkaamaan lisää väkeä valituksia käsittelemään.

Talousvaliokunnan muuten niin erinomaiseen lausuntoon liittyy yksi lapsus: talousvaliokunnan mielestä sopimus on ratifioitavissa, kun selvä enemmistö Euroopan unionin maista on sopimuksen ratifioinut. Ympäristövaliokunnan mielestä nykyiset 13 maata ovat jo riittävä enemmistö Euroopan unionin maista. Vertailukohta ei kuitenkaan ole Suomen kannalta relevantti, sillä valtaosa ratifioinnin toteuttaneista maista on uusia jäsenmaita, joiden ympäristönsuojelun edistämiseksi koko sopimus aikoinaan tehtiin, ja niiden osalta sopimukseen liittyminen on ollut osa Euroopan unionin liittymisprosessia eikä siten perustu pelkästään vapaaseen harkintaan Århusin sopimuksen järkevyydestä.

Meidän kannaltamme on olennaisempaa se, että Länsi-Euroopan maista sopimusta eivät ole ratifioineet meidän tärkeimmät kilpailijamme Ruotsi ja Saksa. Olisikin ollut paljon viisaampaa kytkeä Suomen ratifiointi siihen, että enemmistö niistä maista, jotka olivat Euroopan unionin jäseniä jo ennen 1.5.2004, olisivat ratifioineet sopimuksen. Silloin olisimme olleet niiden maiden joukossa, joihin meitä voi tuotantorakenteemme, kilpailukykymme ja yhteiskuntarakenteemme perusteella verrata.

Arvoisa puhemies! Asiasta on valmisteilla myös EU:n direktiivi, johon Suomen tulee suhtautua hyvin varauksellisesti. Tulee jo valmisteluvaiheessa varmistaa se, että muutoksenhakuoikeutta ei laajenneta siten, että vaarannetaan maamme taloudellisen kilpailukyvyn kannalta tärkeiden teollisuusinvestointien ja infrastruktuurihankkeiden toteutuminen. On tärkeää, että direktiivissä muutoksenhakuoikeus ulkomaalaisille tahoille annetaan vain, jos on selkeästi osoitettavissa, että tekeillä olevilla hankkeilla on niiden elinympäristön tilaan konkreettista vaikutusta.

Erkki  Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kun hiukan suunnittelin sitä, mitä täällä tulen lausumaan, ajattelin aloittaa sillä tavalla, että onpas tämä mukavahenkinen asiakirjakasa, joka on nyt tarjottu luettavaksi, kun vertaa sitä siihen keskusteluun, mikä täällä isossa salissa lähetekeskustelun aikana saatiin kokea, mutta kun kuuntelin ed. Satosen puheenvuoron, niin tämä minun aloitukseni meni täysin pieleen: ei mitään ole muuttunut, sama virsi on päällä pikkuisen tehostettuna vaan, kun on aikaa kulunut.

Totuus on kuitenkin se, minkä tämä prosessi on osoittanut. Tämä prosessi on osoittanut sen, kuinka valtavan edistyksellinen Suomen lainsäädäntö on. Tämähän käytännössä merkitsee sitä, että muuttamistarvetta Suomen lainsäädännössä tämän sopimuksen hyväksymisen jälkeen on hyvin hyvin vähän. Oli aika mielenkiintoista todeta valiokunnassa, kun lausuntoa tämän hallituksen esityksen johdosta väsättiin kasaan, että eräät edustajat olivat suorastaan tuskastuneita, kun ei tästä sitten tavallaan kumouksellista vastareaktiota saa juuri millään aikaiseksi. Mutta kun korkea-arvoiset asiantuntijat todistivat kerta toisensa jälkeen, että nämä asiat ovat jo täällä Suomen lainsäädännössä, niin sitten se oli pakko hyväksyä.

Mitä sitten on vastustettu? On vastustettu avoimuutta, on vastustettu reiluja pelisääntöjä, on vastustettu niitä normaaleja menettelytapoja, jotka kuuluvat yksityisoikeudelliseen käyttäytymiseen jnp. yhteiskunnassa. Mutta kun vaan, niin kun ed. Satonen käytti ilmaisua, valituksella on ideologinen perusta, silloin kaikki muuttuu. Mielenkiintoista on, että ed. Satonen ei huomannut ollenkaan sitä, että hänen puheenvuoronsa se vasta ideologinen olikin. Se oli siis niin ideologinen, ettei sen ideologisempi mikään puheenvuoro tässä maailmankaikkeudessa voi olla.

Edelleen hän totesi, että väärinkäytetään, siis käytetään väärin. Mihin nähden? Sitten vielä käytettiin esimerkkinä Vuosaaren satamaa, joka varmuudella on kaikkein tarpeettomin suurhanke, mihin Suomessa on ikinä ryhdytty. Mitään tällaista satamatarvetta ei Suomessa ole olemassakaan. Meillä on aivan riittävästi satamakapasiteettia hoitamaan kaikki mahdolliset asiat. Kysymys on vain helsinkiläisestä kyläpolitiikasta eikä mitään muuta.

Elikkä tämä ed. Satosen puheenvuoro oli tosissaan jännittävä näytelmä. Minä siis tein nyt puheenvuoron uudestaan sen takia, että ed. Satonen palautti kaikki pohjalukemiin ja lähtöruutuun.

Ed. Satonen myöskin kiisti tarpeellisuuden saada lisää resursseja. Kun itse pidän tarpeellisena juuri sitä, että nämä oikeusprosessit etenevät nopeasti, tehokkaasti ja samalla oikeutta noudattaen, niin sekään ei ed. Satoselle kelvannut. Hänelle ei kelpaa yhtään mitään. Koko ympäristö ja luonto ja kaikki pitää tuhota ja sillä sipuli.

Ei oikeastaan kannata enempää jatkaa.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En halua provosoitua tästä ed. Pulliaisen puheenvuorosta. Haluaisin vaan korostaa sitä, ja aivan hyvin itse tässä puheenvuorossani toin sen esille, että eduskunta on asian perusteellisesti käsitellyt ja tämä asia on mennyt huomattavasti eteenpäin siitä, mistä se lähti.

Mutta kun ed. Pulliainen totesi tästä ideologisesta valittamisesta, voi olla niin, että minunkin puheenvuoroni oli ideologinen, enkä sitä suinkaan kiistä, mutta sinä päivänä, ed. Pulliainen, kun yksikään ympäristöjärjestö ei missään vaiheessa valita esimerkiksi ydinvoimahankkeesta vaan tyytyy automaattisesti siihen päätökseen, joka tässä salissa on annettu, vedän puheenvuoroni takaisin. Mutta sitä päivää saa odottaa, ed. Pulliainen.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käytän tämän puheenvuoron valiokunnan puheenjohtajana ja vastaan ed. Satoselle, kun äsken en saanut puheenvuoroa.

Ed. Satonen viittasi siihen, että ympäristövaliokunta on käyttänyt talousvaliokunnan mietinnön kohtaa, jossa todetaan, että yleissopimus voidaan irtisanoa, jotenkin erityisellä tavalla ja kommentoinut sitä. Haluaisin todeta, että talousvaliokunta todella oman lausuntonsa aivan lopussa toi tämän asian esille ja valiokunta tietysti kommentoi sitä. Se on luonnollista, me arvostamme lausunnonantajavaliokuntia, ja kommenttimme on todella se, mikä tämä loppu on, jossa toteamme ja jonka tekin totesitte, että on epätodennäköistä, että tapahtuisi sellaisia merkittäviä väärinkäytöksiä, joiden johdosta yleissopimuksen irtisanomista olisi harkittava.

Meillä on kaksi lausumaehdotusta, joihin jo viittasin aikaisemmassa puheenvuorossani. Ensimmäinen niistä kohdistuu todella resursseihin, (Puhemies koputtaa) ja perustuslaki suojaa ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa ympäristöönsä, ja me kunnioitamme perustuslakia.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti ed. Satoselle: Dialogi kanssanne on mahdoton, koska meillä ei ole samaa käsitteistöä.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Perusteellisen käsittelyn jälkeen eduskunta on nyt hyväksymässä Århusin sopimuksen. Alkuvaiheessa sopimukseen liitettiin paljon erilaisia epäilyksiä ja pelkoja, jotka ovat osoittautuneet vääriksi. Suurin osa Århusin sopimuksen sisällöstä on jo nykyisessä lainsäädännössämme. Muutokset, joihin sitoudumme, eivät sittenkään ole kovin suuria.

Ympäristövaliokunta yhtyi mietinnössään valtioneuvoston alustavaan myönteiseen kantaan ja katsoi, että on johdonmukaista ja kannatettavaa, että Århusin yleissopimusta sovelletaan myös yhteisön omiin toimielimiin ja muihin elimiin. Mielestäni tämä ajatus on oikea, itse asiasisältöön keskittyvä käsittelytapa.

Valiokunta myös kannattaa ympäristöä koskevan tiedon osalta valtioneuvoston kantaa laajan soveltamisalan tukemisesta. Tiedonsaannin ja yleisesti avoimuuden turvaaminen on myös yhteisötason toiminnassa keskeistä, ja avoimuuden ja päätöksenteon julkisuuden edistäminen on ollut yksi Suomen keskeisistä tavoitteista EU-jäsenyytemme alusta alkaen. Perustellut poikkeukset tiedonsaantiin on edelleen säilytettävä.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että muutoksenhakuoikeus annettaisiin ainoastaan tietyt kriteerit täyttäville, niin sanotuille oikeutetuille yksiköille. Näitä olisivat yhteenliittymät ja järjestöt, joiden pääasiallisena tavoitteena on ympäristönsuojelu. Järjestöjen pitää olla laillisesti Suomessa toimivia, asiallisia tahoja.

Kuultujen asiantuntijalausuntojen perusteella on oletettavaa, että mitään valitussumaa ei ole luvassa, muutokset nykyiseen lainsäädäntöön eivät ole niin radikaaleja ja merkittäviä. Koska täydellisen varmasti tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, on tilannetta tietenkin seurattava. Siksi valiokunta edellyttää, että hallitus seuraa ympäristöasioiden käsittelyaikojen kokonaispituutta ja lisää tarvittaessa hallinnon resursseja valitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi ja oikeussuojajärjestelmän toimivuuden turvaamiseksi. Tämä valiokunnan lausuma on mielestäni luettava Århusin sopimusta laajemminkin. Erilaisten ympäristöön vaikuttavien hankkeiden valitusprosessit ovat pitkiä, ja niistä on usein paljon harmia. Valitusoikeus on kuitenkin oltava. Se on oikeusvaltion lähtökohta. Kaikkien kannalta hyväksi on, että valitusten käsittelyajat ovat kohtuullisia.

Arvoisa puhemies! Kun ympäristövaliokunta punnersi viime viikolla mietintöään Århusin sopimuksesta, oli vielä loppusuoran keskustelussa se, pitäisikö Suomen liittymisen ehtona olla se, että sopimuksen hyväksyy enemmistö EU:n jäsenmaista. Viime perjantaina tuli kuitenkin tieto, että myös Tshekki on osaltaan hyväksynyt sopimuksen ja on näin kolmastoista sopimuksen hyväksynyt jäsenmaa, eli enemmistö EU-maista on jo kasassa, ja lisää maita on edelleen tulossa mukaan. Ei liene tarkoituksenmukaista, että Suomi jäisi viimeisten joukkoon sopimuksen hyväksyjissä.

Jos vastoin ennakko-odotuksia olisi niin, että sopimus joskus tulevaisuudessa aiheuttaisi kohtuuttomia ongelmia maallemme, Suomi voi toki irrottautuakin siitä. Parhaimmillaan sopimus kuitenkin edistää ympäristön, luonnon ja ihmisen hyvinvointia Euroopassa. Erityisesti entisen Itä-Euroopan maiden ympäristölainsäädännössä päästäneen näin merkittävästi eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Tällaista kehitystä Suomenkin kannattaa osaltaan olla tukemassa.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minä haluan omalta osaltani myöskin todeta ympäristövaliokunnan jäsenenä, että meillä on ollut siellä erittäin hyvä yhteishenki tämänkin asian osalta ja sen vuoksi tämä mietintö on yksimielinen. Aivan asiallisesti ja avoimesti on keskusteltu juuri niistä mahdollisista kielteisistä seuraamuksista, joihin perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta ovat kiinnittäneet huomiota, eli käsittelyaikojen pituudesta ja jopa bulvaanien käyttämisestä valittajina jnp. Mutta asiantuntijoita kuullen ja lausuntoa hiomalla saatiin tämä mietintö, joka tässä nyt on ja joka, niin kuin sanoin, on yksimielinen.

Tässähän on hyvin keskeistä kansalaisten osallistumis- ja tiedonsaantioikeus. Kuten täällä jo ed. Tiusanen totesi, tämä on meillä lainsäädännössä jo hyvin kattava, lähes kaikki lait kattava, järjestelmä, mutta täytyy samaan hengenvetoon todeta, että jos oikein todellinen huippuasiantuntija haluaa näidenkin lakien avulla tai myötä tehdä suoranaista kiusaa päätöksenteossa, siihen kyllä on laissakin mahdollisuudet ja porsaanreiät olemassa. Näin saattaa hankkeita siirtyä ja vesittyä. Minä kerron tämän vain sen vuoksi, että tämä oli se tausta, miksi me pelkäsimme, että tästä tulee kielteisiä seuraamuksia, jos tämä tällaisenaan hyväksytään. Mutta kuten sanoin, selvitysten perusteella ympäristövaliokunta katsoo, että tällaista vaaraa ei ole olemassa, mutta sitten edellyttää, että "valtioneuvoston tulee seurata muutoksenhakuoikeuden laajentamista koskevan sääntelyn vaikutuksia ympäristöasioiden käsittelyaikojen kokonaispituuteen ja ryhtyä tarvittaessa toimiin käsittelyaikojen lyhentämiseksi".

Tästä on lausumaehdotus 1: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ympäristöasioiden käsittelyaikojen kokonaispituutta ja lisää tarvittaessa hallinnon resursseja valitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi ja oikeussuojajärjestelmän toimivuuden turvaamiseksi." Ed. Kaikkonen sanoi minusta oikein, että tätä pitäisi lukea laajemminkin. Tosin tämä lausumaehdotus liittyy tähän lainmuutokseen, mutta jos ajatellaan tämän päivän muiden ympäristöasioiden käsittelyä Suomessa, niin meillä on esimerkkejä siitä, että on yli kymmenen vuoden prosesseja vireillä asioissa, jotka olisi pitänyt ratkaista jo liki kymmenen vuotta sitten, mutta ei ole tarvittavia menettelytapoja puuttua riittävän tehokkaasti edes valtionhallinnossa, jotta asiat menisivät yksinkertaisemmin ja nopeammin ja nyt jälleen ihmisten kannalta.

Minä toivoisin, että jonain päivänä täällä olisi vastaavan tyyppinen lausumaehdotus kaikista ympäristöasioihin liittyvistä kysymyksistä, joka olisi, että eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ympäristöasioiden käsittelyaikojen kokonaispituutta ja lisää tarvittaessa hallinnon resursseja kaikkien asioiden käsittelyaikojen lyhentämiseksi ja oikeusturvan saamiseksi kansalaisille. Kunhan tulee joku vastaava mahdollisuus tehdä lausuma, niin minä olen lämpimästi kannattamassa sitä suomalaiseen järjestelmään, jotta eivät ihmiset kärsi, niin kuin sanoin, kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista.

Mutta näillä kompromisseilla, kun tämä yksituumainen mietintö saatiin aikaan, me olimme kaikki sitä mieltä, että tämä voidaan täällä myöskin hyväksyä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Århusin sopimuksen kohdalla ei ole aivan ongelmatonta tulevaisuus. Erityisesti tämä direktiivikysymys, mikä on tulossa, saattaa olla hyvinkin ongelmia aiheuttava, ja silloin erityisesti suomalaisten pitää olla valppaina.

Kun lakivaliokunnassa tätä käsiteltiin, meillä oli vähän pelko siitä, siirtyvätkö asiat päättävistä elimistä tuomioistuimille, joudutaanko siihen, että asioita ratkotaan tuomioistuimissa, kun on tehty jo päätökset. Toivottavasti sitten ei näin tapahtuisi.

Toivon, että hallitus, olipa se sitten minkä niminen tahansa tulevaisuudessa, seuraa tarkoin käsittelyaikojen pituuksia kaikissakin ympäristökysymyksissä, niin että oikeusturva voi kaikkien osalta toteutua. Toivottavaa on, että seurataan myös siitä, että tästäkään ei tulisi semmoinen kiusanteon väline, jossa luonnonsuojelua ja ympäristönsuojelua käytetään henkilökohtaisena kiusantekovälineenä valitusasioissa.

Arvoisa puhemies! Toivon vielä, että ratifioinnin ajankohtakysymystä harkittaisiin, milloinka se on tämän sopimuksen osalta tarpeen.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa puhemies! Olemme yhdessä täällä muistelleet sitä lähetekeskustelua, joka käytiin Århusin sopimuksen mahdollisen ratifioinnin ympärillä, ja nyt näyttää siltä, että olemme päässeet kuitenkin yhteisymmärrykseen asiantuntijoita kuultuamme siitä, että ehkäpä tämänkin sopimuksen ratifioinnin jälkeen Suomi vielä pysyy pystyssä ja meillä säilyvät edelleen kansalaisilla ne oikeudet, mitä tässäkin salissa tänä iltana on perätty, ja myöskin teollisuuden, elinkeinoelämän ja yleensäkin ihmisten elämisen mahdollisuudet tässä maassa edelleen säilyvät. Itse katson, että vaikka ympäristövaliokunta on mietinnön antanut, sillä on kuitenkin velvollisuus tarkastella myös kokonaistaloudellisesti elämää paitsi Suomessa myöskin koko Euroopassa. Siltä pohjalta olemme pyrkineet huomioimaan mietinnössämme kaikki lausunnot, joita eri valiokunnilta on hyvinkin tullut esille.

Valiokunnan puheenjohtajaa tässä asiassa täytyy kiittää siitä, että hänen pinnansa venyi, vaikka näitä monesti taloudellispainotteisiakin näkökulmia tähän mietintöön esille tuotiin. Siitä huolimatta, että ympäristövaliokuntana pyrimme työskentelemään, niin saimme näitä monia tärkeitä periaatteita läpi tässä mietinnössä.

Arvoisa puhemies! Moni on vaatinut tänä iltana keskusteluun valitusmenettelyjen tarkkailua, seurantaa valituksista ja yleensäkin tiedonsaantia tässä valtakunnassamme. Muistuttaisin siitä, että hallitusohjelmaamme on kirjattu periaatelinjaus, että oikeusjärjestelmän toimivuutta arvioidaan, mikä sisältää myös valitusten tarkoitusperien, käsittelyaikojen sekä niiden tiheyden tarkastelun. Muistamme vielä senkin, että oikeusministeriön asettamana istuu työryhmä, joka nimenomaisesti näitä asioita tarkastelee ja toivottavasti hyvällä menestyksellä. En kantaisi huolta niinkään tämän Århusin sopimuksen ratifioinnin sisällä mahdollisuudesta järjestöjen valittamisoikeuteen, vaan muistuttaisin myös siitä, että tälläkin hetkellä omassa maassamme on instituutioita, joilla on aktiviteettia seurata erilaisia asioita, mitä täällä ympäristössämme tapahtuu. Mainitsisin jopa rakennusperinnöt, historialliset arvot, joita monesti hyvinkin kulmikkaasti käsitellään epätarkoituksenmukaisesti. Myös näihin kohdistuneisiin valituksiin olisi aiheellista jossain vaiheessa puuttua.

Muutamia havaintoja asiantuntijalausunnoista, mitä Århusin sopimuksen käsittelyn aikana saimme selville. Muistuu mieleeni esimerkiksi hallinto-oikeuksien lausuntoja, joissa todettiin se, että yleensä, kun ihmiset valituksia tekevät ja pyytävät saada asioita tietoonsa valitustensa pohjaksi, ei ole esitetty väittämiä siitä, etteikö näitä tietoja saisi koskien nimenomaan ympäristöasioita. Pikemminkin on tullut esille se, että ihmiset eivät ole osanneet pyytää oikeita asioita, mitä he valitustensa pohjaksi tarvitsisivat. Sen lisäksi he ovat tulkinneet näitä saamiaan tietoja väärin. Tämä on meidän hyvä kaikkien muistaa, myöskin se, että oikea-aikainen tiedonsaanti ja näiden tietojen pyynti eliminoi sitten turhaa valitusmenettelyä. On hyvä muistaa sekin, että yleensä samat ihmiset, tällaiset niin kutsutut ammattivalittajat, ovat asialla silloin, kun valituksia eri instituutioihin sisään pistetään.

Kuten tässä on todettu, Århusin sopimuksen voimaan saattaminen ei aiheuta merkittäviä muutoksia tämänhetkiseen Suomen lainsäädäntöön, joka on valtaosaltaan jo ennestäänkin täyttänyt sopimuksen vaatimukset, kuten edellisissä puheenvuoroissa on tullut esille, ja näin nämä ehdotetut muutokset ovat vain täydentäviä luonteeltaan.

Täytyy muistaa sekin, että jos tällaista valitusmenettelyä tämän Århusin sopimuksen sisällä käytetään, yhteisöltä, joka tämän valituksen tekee, vaaditaan tietyt kriteerit, ennen kuin he tätä oikeuttaan voivat käyttää. Se on myöskin meidän hyvä muistaa.

Kuten kaikkiin muihinkin näihin EU:n komissiolta tuleviin sopimuksiin, jotka Euroopan jäsenmaihin on lanseerattu, sisältyy tähänkin Århusin sopimukseen tiettyjä samoja elementtejä, joita on sitten yritetty Suomen lainsäädännössä selkeyttää. Alkuperäisen sopimuksen sisältö on monilta osin tietysti tulkinnanvarainen. Siellä on myöskin käännösproblematiikkaa, terminologian epämääräisyyttä jne., johon taatusti törmäämme jossakin vaiheessa. Mutta niin hyvin kuin valiokunta on näihin asioihin voinut puuttua, tätä työtä on kyllä tehty.

Paljon on puhuttu resurssien suuntaamisesta, niiden lisäämisestä. Tästä on aiheellista meidän jokaisen keskustella täällä eduskunnassakin, miten tähän asiaan voidaan puuttua. Esimerkiksi mieleeni muistuu tuleva vesipuitedirektiivi, joka on valmistelussa tällä hetkellä ja joka kohta tulee meille käsittelyyn. Jo tästä on arvioitu edellisten direktiivien voimassaolon lisäksi aiheutuvan käsittelyä, joka varmasti sumentaa ympäristökeskukset ja ympäristöministeriön, ja ehkäpä osaltaan myöskin valitusmenettelyistä seuraavia toimenpiteitä. Näin tarvitaan lisäresursseja myös näihin arviointivirastoihin. Elikkä tämä resurssitarve ei ole aiheeton, ihan niin kuin valiokunnan puheenjohtaja puheessansa kertoi.

Lopuksi täytyy vielä todeta se, että tällä hetkellä Suomi kuuluu jo maihin, joissa kansalaisilla on oikeuslaitokseen pääsy helpompaa kuin monessa muussa maassa. Sekin meidän on hyvä muistaa ja todeta.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valittaen täytyy todeta, että niin tämä mietintö kuin käyty keskustelukin on yhtä ylistystä ja julistusta. Tämän osalta ed. Sasi kaipasi tästä asiasta, että kuullaan totuus, ja pyrin sitä myöskin tässä käyttämään ja viljelemään puheenvuoroni mukana.

Täytyy sanoa, että eduskunnassa käytiin lähetekeskustelun aikana melkoinen vääntö siitä, mikä on mietinnönantajavaliokunta ja mikä lausunnonantajavaliokunta. Tietenkin puhemiesneuvosto esitti alun perin sitä ympäristövaliokuntaan, ja täällä oli suuria voimia, mitkä olivat sitä mieltä, että tämä on taloudellinen kysymys tässä yhteiskunnassa, ja joukkoja oli sen takana, että se olisi talousvaliokunta, mutta ei se sinne mennyt, koska tämmöiset ylipuolueelliset voimat ohjasivat sen tuonne ympäristövaliokuntaan. Itse tosin äänestin kyllä sillä lailla, että oikea paikka olisi ollut talousvaliokunnassa.

Kun tätä asiaa katsoo ja lukee näitä muiden valiokuntien antamia lausuntoja, niin katson omalta kohdaltani tätä asiaa vähän pettyneenä, että talousvaliokunta antoi tästä lausunnon yksimielisyyden henkeen vedoten ja suurin piirtein sen niin saikin, mutta olen vähän sillä lailla tässä omaan toimintaani pettynyt, että olisi pitänyt kuitenkin rakentaa siihen eriävä mielipide ja vastalause ja sitä kautta saada tämä asia vähän toisen näköiseksi kuin mitä tämä nyt on olemassa. Sisältöhän nyt ei paljon siinä asiassa olisi kääntynyt sinne eikä tänne, mutta kun talousvaliokunta lähti siitä liikkeelle, että tässä pitää olla tämä peräytymisen mahdollisuus yksinkertaisemmin ja selvemmin kirjoitettu, kuin mitä se tässä mietinnössä on olemassa, ja että tähän mennään mukaan silloin, kun selvä enemmistö on mukana näitä Euroopan unionin jäsenmaita tässä asiassa, niin siitä nimenomaan käytiin keskustelua, mikä on enemmistö ja mikä selvä enemmistö. Näyttää niin, että ympäristövaliokunnalle enemmistö on yksikin enemmän taikka tasalukukin on enemmistö, mutta tämän talousvaliokunnan näkemyksen mukaan selvä enemmistö on silloin, kun niitä on huomattavan paljon enemmän kuin puolet.

Tämä on ehkä tätä pientä tämmöistä asioitten esille kaivelua, mutta tässä tietenkin, jos kaikki on niin hyvin, kuin tässä mietinnössä sanotaan, että tänne ei näitä ulkopuolisia, kotimaan ulkopuolella olevia niin sanottuja ympäristöterroristeja ilmesty sen enempää ja tässä hengessä vaan tulee, kuin täällä sanotaan, niin sitten tässä ei ole mitään. Mutta jos syntyy tilanne, että keskieurooppalaiset ympäristöjärjestöt alkavat määrätietoisesti valuttaa ja vesittää tätä kotimaan teollistunutta yhteiskuntaa ja sen kehitystä, niin silloin tässä on menty siihen miinaan, mikä nyt juuri täällä on olemassa. Voin sanoa, että kyllähän se kynnys, että Suomi lähtee tästä Euroopan mallioppilaana irtisanoutumaan, eroamaan, on niin suuri, että siihen ei löydy tahtoa, olkoon tämä hallituspohja melkein mimmoinen tahansa, elleivät sitten tosi porvarilliset voimat saa eduskunnan ehdotonta enemmistöä, jolloin tässä asiassa voisi jotain tapahtua ja toimia.

Mutta sillä lailla katsottuna Suomessa on tavattoman laaja mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua näillä nykyisilläkin säädöksillä aivan täydessä mitassa, täydellä tavalla. Sitten siihen vaikuttamiseen liittyen, sitä vaikutusmahdollisuutta myöskin käytetään aivan häikäilemättömästi väärin, niin että tahallisesti vaikeutetaan, estetään ja jarrutetaan kaikkea järkevää yhteiskuntaa ja ympäristöäkin suojelevaa ja kehittävää toimintaa näillä tarpeettomilla valituksilla. Näin katsottuna tämä nyt on sellaista, että sen pohjalta voi sanoa, että tätä hallitusta ennen ollut Lipposen hallitus ei tätä tuonut tänne ja niin sitä uskottiin, ettei tule edelleenkään, mutta jostakin nyt löytyi semmoinen hallituskokoonpano, että nämä kiljuen toivat tänne ja vielä läpijunttasivat tässä asiassa niin, että tämä sopimus on tullut vähin äänin ikään kuin hyväksyttyä. (Ed. Kerola: Yksimielisesti!) — Jos tätä maailmaa katsotaan, niin, ed. Kerola, yksimielinen, kaikessa yksimielinen, ja en tiedä, mikä se pahin vaihtoehto sitten tietysti olisi ollut, jos ei olisi ollut yksimielinen, mutta kelvatkoon tämä niin. (Ed. Kerola: Selvä enemmistö!) — Niin, tietenkin selvä enemmistö on se toinen vaihtoehto, mikä tarkoittaa sitä, että arvontakin on jo melkein selvä enemmistö.

Jos tätä maailmaa katsotaan sitten siltä pohjalta, miten täällä tulee menetellä ja tehdä, niin toivon, että tämän kautta ei synny semmoista järjestelmää, että suomalaiset järjestöaktivistit, sellaiset, mitä eduskunnassa ei näy — eikä niillä täällä taida olla edes tämmöistä etäpesäkettäkään täällä olemassa — keskieurooppalaisia manipuloiden saavat näitä valittajia lisää ja sitä kautta näitä yhteiskunnan pyöriä pysäytettyä, jarrutettua. Toivottavasti näin ei tule käymään. Mutta sanon tämän siltä varalta, että jos näin käy, niin voin sanoa myöskin tuolla maakunnassa, että johan minä sanoin.

Mutta, herra puhemies, vaikka ideologisesti joskus olenkin eri mieltä monista asioista joidenkin asiantuntijoiden kanssa, niin tässä tulee erinomaisen hyvin mieleen SAK:n Matti Viialaisen lausuma tuolla talousvaliokunnassa tähän asiaan liittyen, että suomalainen yhteiskunta kaipaa kilpailukykyä, työtä ja hyvinvointia — valittajia tässä maassa on jo aivan tarpeeksi tätä ennenkin.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslain 21 § turvaa jokaiselle asianmukaisen oikeudenkäynnin. Se merkitsee myöskin sitä, että kansalaisilla pitää olla oikeus valittaa asioista, jotka heitä henkilökohtaisesti suoranaisesti koskevat. Tästä valitusoikeudesta on ehdottomasti pidettävä kiinni. Tämän päivän yhteiskunnassa on myöskin puolustettavaa se, että myöskin sellaisella taholla, jolla on välillinen intressi valituksen kohteena olevaan asiaan, jos on yhteiskunnallisesti tärkeä kysymys aiheena, täytyy olla valitusoikeus. Mutta mielestäni on perusteltua kysyä, tarvitaanko Århusin sopimusta, tarvitaanko kansainvälistä sopimusta. Kuten täällä on todettu, tämähän ei anna mitään lisäarvoa Suomen lainsäädäntöön, ja siitä syystä, kun se ei anna lisäarvoa, niin sillä ei ole kovin suurta merkitystä Suomen kannalta, ja tältä osin ratifiointi ei ole millään tavalla välttämätöntä, ei hyödyllistä eikä myöskään tarpeen.

Useissa yhteyksissä eduskunnassa on keskusteltu siitä, onko ylipäätänsä tarkoituksenmukaista sitoa kansainvälisiin sopimuksiin käsiä, eikö ole parempi se, että pyrimme jatkossa ratkaisemaan asiat itse omalla lainsäädännöllä ilman kansainvälisiä rajoituksia. Tietysti tämä ei ole mikään kovin suurin ongelma siitä syystä, että sopimukset voidaan Suomessa irtisanoa. Kuten ympäristövaliokuntakin on todennut, jos ongelmia esiintyy, niin siinä tilanteessa sopimus irtisanotaan ja näistä velvoitteista päästään eroon, ja tällä tavalla voidaan sanoa, että eduskunta voi tietyllä tavalla hyväksyä tämän sopimuksen hyvällä omallatunnolla, kun lähdemme siitä, että sinä päivänä, kun ongelmia on, sopimus irtisanotaan ja tällä tavalla ongelmat voidaan sitten kaiken kaikkiaan ratkaista.

Mutta sanottuani sen, että on tärkeätä, että valitusoikeus on olemassa, niin meidän pitäisi kokonaisvaltaisesti miettiä, missä ovat Suomessa oikeudenkäytön ongelmat tänä päivänä. Ympäristöoikeudessa ne usein liittyvät siihen, että korvauksia ei saa ja että prosessi on kohtuuttoman hidas. Hyvänä esimerkkinä me voimme ottaa luonnonsuojelulain käsittelyn tänä vuonna täällä eduskunnassa. Perustuslakivaliokuntahan joutui puuttumaan siihen, että liito-oravatapauksissa maanomistaja ei saa, vaikka hänelle aiheutuu kohtuutonta haittaa, korvausta, ja eduskunnan toimenpiteiden ansiosta nyt korvauspykälä on saatu järjestykseen ja tällä tavalla ihmisten perusoikeuksista pidetään huolta. On hyvä, että asia on kunnossa.

Mutta, toinen asia on kyllä tosiasiassa se, että oikeudenkäynnit Suomessa kestävät aivan liian pitkään. Ongelma meillä ei siis ole se, etteikö saisi valittaa, vaan ongelma on oikeudenkäynnin kesto. Hyvänä esimerkkinä mielestäni voidaan ottaa vaikka Vuosaaren satamahanke, yli 20 eri lupajärjestelmää. On siis ilman muuta selvää, että näitä lupajärjestelmiä pitäisi olennaisesti yhdenmukaistaa, niin että muutamalla luvalla useissakin hankkeissa päästäisiin ja että asiat käsitellään varsin nopeasti. Vuosaari on hyvä esimerkki siitä, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti, sen toteutuminen, on siinä ja siinä.

Otan toisena esimerkkinä moottoritie E18:n. Ongelma on se, että samalla perusteella voidaan kolmessa eri prosessissa valittaa. On totta, että yhdellä perusteella tehty ratkaisu hyödynnetään kyllä tuomioistuimessa myöskin toisissa asioissa, mutta voi sanoa, että se ei anna kovin hyvää kuvaa oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Kun luette perustuslakivaliokunnan lausunnon tässä asiassa, kaikkein keskeisin kohta tuossa lausunnossa on se, että meillä on tällä hetkellä selkeästi viitteitä siitä, että ympäristöasioiden käsittelyajat saattavat valitusmahdollisuuksien laajentumisen takia muodostua kohtuuttoman pitkiksi ja muodostua jopa sellaisiksi, että perustuslain oikeudenmukainen oikeudenkäynti vaarantuu. Mielestäni nyt jatkossa jatkuvasti on seurattava sitä, pitkittyvätkö meillä vielä käsittelyajat. Jos ne pitkittyvät, siinä tilanteessa meidän täytyy ottaa lupajärjestelmä ja myöskin sitten mahdollisesti se, ketkä voivat valittaa asioista, uudelleen käsittelyyn ja saattaa asia siinä tilanteessa perustuslain vaatimalle kannalle.

Tietysti ensisijaisesti pitää pyrkiä, kuten valiokuntakin toteaa, käyttämään prosessuaalisia keinoja, eli tuomioistuinten käsittelyaikoja täytyy lyhentää. Siihen voidaan tietysti vaikuttaa resursseja lisäämällä mutta myöskin prosessijohdollisia keinoja tehostamalla. Mutta jos nämäkään keinot eivät auta, siinä tilanteessa on, kuten valiokunnan lausunnossa todetaan, katsottava, pitääkö muutoksenhakuoikeuksien laajentamista harkita uudelleen ja kenties jopa rajoittaa muutoksenhakuoikeuksia niin, että vain ne, joiden oikeudet ovat riippuvaisia ratkaisusta, voivat tuon valituksen kaiken kaikkiaan tehdä.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän ongelma ei ole valitusoikeuksien laajuus vaan prosessin kohtuuttoman pitkä kesto. Tämä on tosiaan kysymys, joka alkaa jo kolkutella perustuslaillisuuden rajoja, ja jos tästä sopimuksesta aiheutuu suuria ongelmia — mitä en kyllä usko sen tiedon varassa, mikä meillä on — tähän kysymykseen joudutaan palaamaan perustuslain näkökulmasta, ja silloin myöskin sopimuksen voimassaolo joutuu Suomessa uudelleen harkinnan kohteeksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja käytti puheenvuoron. Haluaisin vedota perustuslakiin ja nimenomaan sen 20 §:ään, sen 2 momenttiin, jossa on ympäristön ja ihmisen suhde, kansalaisen suhde, määritelty niin, että kansalaisella on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä. Tämä on kuitenkin keskeinen pykälä. 21 §:ssä taas käsitellään perustuslaissa oikeudenkäyntiä, ja itse vetoan nyt tähän 20 §:ään ja totean, että se on lähtökohta.

Ympäristöministeriö on selvittänyt maankäyttö- ja rakennuslain lupakäytäntöjä ja myöskin maankäyttö- ja rakennuslaista johtuvia kaavoituskäytäntöjä ja niistä johtuvia valituksia ja valitusten määrää. Tuloksena on se, että nimenomaan järjestöt, kansalaisjärjestöt, ympäristöjärjestöt, aatteelliset järjestöt, kuten vaikkapa järjestö, joka kantaa huolta kulttuuriperinnöstä, teollisuushistoriasta jne., ovat käyttäneet erittäin hillitysti valitusoikeuttaan uuden maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tultua, joka siis tuli voimaan vuonna 1999 huhtikuussa ja vuoden 2000 alusta lopullisesti. Näin ollen tämä tulos osoittaa, että tällaista uhkaa suomalaisten järjestöjen kannalta ei ole.

Mitä tulee Århusin sopimukseen, se ei siis laajenna valitusoikeutta Suomen rajojen ulkopuolelle. Tästä on varsin yksimielinen asiantuntija- ja muu käsittely.

Todellakin, 6. päivänä helmikuuta äänestettiin tässä salissa siitä, mihin valiokuntaan tämä asia lähetetään mietinnölle, ja selkeästi päädyttiin ympäristövaliokuntaan. Ympäristövaliokunta todella on ottanut myös arvoisan puheenjohtaja Sasin johtaman perustuslakivaliokunnan lausunnon, kuten kolme muutakin lausuntoa, aivan asiallisesti huomioon, ja nämä neljä lausuntoa ovat toki olleet sinänsä tarpeellisia. Tämä lausuntopyyntöaluehan laajeni aika voimakkaasti siitä alkuperäisestä.

Mutta kun täällä nyt kansanedustajista joku totesi, että tämä Århusin sopimus olisi talousasia, niin sitä se toki ei ole. Se on ympäristösopimus, ja se on kylläkin myös YK-sopimus, maailmanlaajuinen, globaali sopimus, ei ainoastaan sinänsä ahtaasti esimerkiksi Euroopan unionin sopimus. Näin ollen olen hyvin tyytyväinen, että tässä on päästy tällaiseen yksimieliseen käsittelyyn, joka on tuonut myös kaksi ponsiehdotusta.

Ensimmäinen lausumaehdotus todella kiinnittää huomiota resursseihin, nimenomaan resursseihin oikeusistuimissa, ja toinen lausumaehdotus puuttuvaan lainsäädäntöön niin kutsuttujen pitkittäishankkeiden kohdalla. Siellähän tielaki on tullut, ja nyt sitten myös rautateiden kohdalla ja näiden putkistojen ja voimalinjojen kohdalla odotamme samaa.

Korvauksista yleensä ympäristövaliokunta on kantanut huolta, mihin ed. Sasi viittasi, ja vuonna 96 Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana tuli 4,6 miljardia markkaa lisää korvauksiin. Se on enemmänkin vanha puute, miinus, sieltä aikaisemmilta ajoilta, ja sitten nyt viime vuosina näissä korvauskysymyksissä on pystytty paljon parempaan toimintaan kuin ennen vuotta 96.

Mitä tulee Vuosaareen, haluaisin aivan lyhyesti, vaikka se ei kuulu tähän asiaan, viitata, että Vuosaari-hankkeen kohdalla on jouduttu käymään kaikki kaavatasot ylhäältä alas läpi seutukaavasta, nykyisestä maakuntakaavasta, alkaen, koska se oli näissä kaavoissa merkitty muuhun käyttöön kuin mihin tämä alue nyt on avattu eli satamakäyttöön. Asia on tietysti edelleenkin joiltakin osin kesken.

Vaikka se asia, mikä täällä on tänäänkin vilahtanut, on yksityiskohta, haluaisin kuitenkin todeta, että asiantuntijakuulemisissa lopultakin varsin harva on herättänyt esiintymisellään dubioita Århusin yleissopimuksen ratifioinnin suuntaan. En kiistä sitä, etteikö tällaisia henkilöitä ole ollut, kuten täälläkin joku on mainittu, mutta totean, että esimerkiksi TT, Teollisuus ja Työnantajat, totesi, että ei ole mitään estettä heidän näkökulmastaan ratifioida tätä sopimusta — TT:n selkeä kanta. Se, että SAK:n suunnalta tällaista selkeyttä ei ollut, mielestäni on lähinnä SAK:n vahinko. Toivon, että merkittävä ammattiyhdistysliike kirkastaisi ajatteluaan tässä, ettei se toimisi kansalaisten kansalaisoikeuksia vastaan vaan — niin kuin yleensä aina on tehnyt — toimisi niiden puolesta.

Aivan lopuksi, niin kuin ed. Kerola ja muut totesivat, kyllä valiokunta on käyttänyt todella runsaasti aikaa ja energiaa nimenomaan tämän asian selvittämiseen ja hyvällä yhteisymmärryksellä sitten päätynyt yhtymään hallituksen esitykseen, että ei ole estettä tämän ratifiointiin, päinvastoin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Sasille kommenttina äskeisen puheenvuoron johdosta muutama näkökohta.

Ensinnäkin, kun hän käytti sitä, että tämä Århusin sopimuksen hyväksyminen ei merkittävästi merkitse uutta Suomen lainsäädäntöön, sehän tarkoittaa silloin sen merkityksenä sitä, että me kannamme globaalia vastuuta. Me olemme vaikuttamassa tämän sopimuksen laajan hyväksymisen kautta yleensä ympäristönormeihin, yleensä suhtautumiseen luontoon ja ihmisen välittömään rakennettuun elinympäristöön. Siis toisin sanoen me kannamme globaalia vastuuta tässä asiassa. Minä olen ymmärtänyt, että te esimerkiksi kannatatte Euroopan yhteisöihin kuulumista. Silloin te hyväksytte sen periaatteen, että me olemme yhteisöllisesti mukana vaikuttamassa. Saatan olla väärässä.

Käytitte esimerkkinä E18:aa. Teillä varmasti on tiedossa se, että valittajat sen hankkeen tiimoilta sattuivat olemaan Helsingin yliopiston arvostettuja professoreita ja muita. Kun sävynne oli sellainen, että te halveksitte tätä porukkaa, joka valitti, muistanette sen, keitä he olivat.

Sitten näistä korvauksista, joista te valititte, aivan oikein. Mutta te ette muistanut ollenkaan sitä, mikä hallitus oli se ja kuka sitä hallitusta johti, joka sai sen tilanteen aikaiseksi, että tehtiin päätökset mutta korvausjärjestelmää ei luotu. Se oli Harri Holkerin hallitus.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Mitä korvauksiin tulee, näistä asioistahan on pitkään keskusteltu ja eri hallitukset ovat tehneet päätöksiä tietyistä korvausmääristä. Oikeastaan meillä on tietty puute sen jälkeen, kun meillä Natura-ohjelma oli hyväksytty, miten suojelulaeista aiheutuvat ongelmat korvataan, ja oikeastaan asia tältä osin on voinut tulla vasta Holkerin hallituksen jälkeen eli Suomen EU-jäsenyyden jälkeen käsiteltäväksi.

Mitä tulee sitten itse tämän Århusin sopimuksen välttämättömyyteen, niin mitä Eurooppaan tulee, kyllä jokainen, joka tutustuu Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön, voi sanoa, että oikeastaan tämä ei kyllä Euroopassa tuo juurikaan mitään lisäarvoa vaan kyllä ne oikeudenkäynnin edellytykset, mitä tuossa ihmisoikeussopimuksessa turvataan, ovat varsin pitkälle saman tyyppisiä ja, sanoisin, kaikille tässä suhteessa riittäviä. Voidaan kysyä edelleenkin, missä määrin tarvetta sopimuksen hyväksymiseen Euroopassa on. Mutta kun ei siitä suurta haittaakaan ole, tältä osin näissä olosuhteissa en ole myöskään millään tavalla vastustanut sitä, ettei sopimusta voitaisi tehdä, mutta sen ajan olisi voinut käyttää ehkä muuhunkin työhön ympäristöasioitten parantamiseksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todellakaan ikinä, koskaan, ei voida käyttää kylliksi aikaa ympäristöasioiden parantamiseen, siinä ed. Sasi on aivan oikeassa. Mutta se, millä tavalla tämän Århusin sopimuksen, nimenomaan nyt käsittelyssä olevan yleissopimuksen, hyväksyminen edesauttaa Suomen mahdollisuuksia, on nimenomaan Euroopan unionissa tapahtuvan direktiivin käsittelyn yhteydessä. Kun ministerineuvostossa sitä käsitellään, se, että Suomi on hyväksynyt ja ratifioinut Århusin sopimuksen, antaa meille enemmän puhevaltaa ja enemmänkin tilaa ja mahdollisuuksia toimia sen suuntaisen direktiivin hyväksymiseksi, jonka me näemme kansallisesti tarpeelliseksi. Tässä kohdin näkisin kyllä mahdollisuuden nimenomaan parempaan.