Täysistunnon pöytäkirja 77/2011 vp

PTK 77/2011 vp

77. TIISTAINA 29. MARRASKUUTA 2011 kello 12.01

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys eduskunnalle ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n muuttamisesta

 

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Halusin tulla hieman esittelemään tätä lakiesitystä, koska tämä pohjaa Euroopan neuvoston sopimukseen, ja mielestäni on, arvoisa puhemies, oikein hyvä, että välillä tässä salissa käytetään puheenvuoroja myöskin siitä työstä, jota me parlamentaarikot teemme muualla kuin tässä salissa. Euroopan neuvoston valtuuskunnan tämänhetkisenä puheenjohtajana oikein mielelläni esittelen tätä asiaa, johon nyt olemme saaneet lakiesityksen käsiteltäväksemme tänne eduskuntaan.

Usein kuulen kysymyksiä, mitä se Euroopan neuvosto oikein tekee, ja nämä sanatkin menevät hyvin usein ihmisiltä sekaisin, välillä tässäkin talossa: Euroopan unioni ja Euroopan neuvosto ja Eurooppa-neuvosto ovat herttaisen sekamelskan vallassa. Euroopan neuvosto on siis Euroopan vanhin poliittinen järjestö, johon kuuluu 47 maata, eli se on paljon laajempi järjestö kuin Euroopan unioni ja tällä tavalla kattaa siis laajemman osan tästä yhteisestä maanosastamme. Nämä yleissopimukset ovat keino luoda yhteisiä pelisääntöjä.

Tässä on kyseessä yleissopimus, ihmiskaupan vastainen Euroopan neuvoston yleissopimus, joka nyt siis laitetaan täytäntöön tällä hallituksen esityksellä. Tavoitteena on luonnollisestikin ehkäistä ihmiskauppaa ja auttaa ihmiskaupan uhreiksi joutuneita ihmisiä. Tämä sisältää määräyksiä keinoista, joilla estetään ihmiskauppaa, myöskin keinoista, joilla suojellaan uhreja, määräyksiä rikosvastuusta, tutkinnasta, oikeudenkäynnistä, kansainvälisestä yhteistyöstä näissä asioissa, joka onkin muuten äärimmäisen tärkeä asia, sekä sen lisäksi seurantajärjestelmästä, joka tähän myös sisältyy.

Ihmiskauppa on rikollista toimintaa, ja valitettavasti monissa Euroopan maissa tämä asia on esillä ja näitä tapauksia löytyy, myöskin Suomessa, ja valitettavasti hyvin traagisia sellaisia. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että saamme nämä asiat myös omaan lainsäädäntöömme, kun ratifioimme nyt tämän sopimuksen. Tämän sopimuksen voimaansaattaminen Suomessa siis edellyttää ainakin joitakin rikosoikeudellisia lainsäädäntömuutoksia.

Arvoisa puhemies! Tämä yleissopimus kohdistuu kansalliseen, kansainväliseen ja myös järjestäytyneen rikollisuuden ulkopuolella olevaan ihmiskauppaan. Tämä kohdistuu kaikkiin ihmisiin, niin naisiin, lapsiin kuin miehiin, ja kaikkiin hyväksikäytön muotoihin, niin seksuaaliseen hyväksikäyttöön kuin pakkotyöhön jne. Tarkoituksena tällä sopimuksella on lisätä luonnollisestikin tietoa mahdollisille uhreille. Myöskin tämän kysynnän kitkeminen on hyvin tärkeä osa tätä ihmiskaupan estämistä, ja tässähän meillä on tietenkin iso haaste: miten teemme sen, että estämme ja kitkemme tätä kysyntää, jota tuntuu valitettavasti olevan kaikissa Euroopan maissa.

On hyvin tärkeää myöskin tunnistaa uhrit mahdollisimman nopeasti, jotta vältytään tilanteelta, jossa viranomaiset käsittelevät heitä ikään kuin laittomina maahanmuuttajina tai rikollisina. Valitettavasti tätä hyvin asenteellista suhtautumista monissa, monissa maissa edelleen on.

On tärkeää — ja tämä sopimus tarkoittaa sitä — että taataan uhreille lääkintä- ja mielenter-veysapua sekä tuetaan uudelleen integroitumista. Uhrit saavat siis vähintään 30 päivää aikaa toipua, päästä irti kauppaajan vaikutusvallasta. Lisäksi uhrille annetaan mietintäaikaa siihen, miten hän suhtautuu tähän yhteistyöhön viranomaisten kanssa. On tärkeää myös turvata uh-rien yksityisyys näiden prosessien, niin tämän tutkinta- kuin oikeusprosessinkin, aikana. Sopimuksen tarkoitus on antaa mahdollisuus kri-minalisoida myös ihmiskauppaajien palveluiden käyttöä, jos ostaja tietää ihmisen olevan ihmiskaupan uhri.

Arvoisa puhemies! Tässä sopimuksessa on kyse siis hyvin laajasta kokonaisuudesta, ja tulen Euroopan neuvoston valtuuskunnan puolesta näille kyseisille valiokunnille vielä toimittamaan hieman enemmän materiaalia siitä, mitkä asiat tässä ovat nousseet esimerkiksi tuolla Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen osalta esille.

Aivan tiiviisti vielä tähän loppuun totean, että on hyvin tärkeää nyt valiokuntatyössä, että kuultaisiin mahdollisimman laajasti myöskin suomalaisia kansalaisjärjestöjä. Heillä on paljon osaamista ja ammattitaitoa näissä kysymyksissä, ja sen vuoksi toivoisin, että tämän valiokunta ottaisi tarkasti myös huomioon.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Olemme tänään monella äänellä puhuneet naisten ja miesten tasa-arvosta. Tiedämme myös, että varsinkin naisia ja lapsia kohdellaan monissa maissa ilman mitään oikeuksia, ja mikä pahinta, lapsia ja naisia myydään orjiksi ja seksuaalisen hyväksikäytön kauppatavaraksi. Miten sivistyneessä maailmassa tämä onkaan mahdollista?

Hallituksen esityksen tarkoituksena on ehkäistä ja torjua ihmiskauppaa siten, että taataan samalla sukupuolten välinen tasa-arvo. Samoin pyritään suojaamaan ihmiskaupan uhrien ihmisoikeuksia sekä takaamaan ihmiskaupparikosten tehokas tutkinta ja syyttäminen. Tässä meillä on suuri haaste, ja meidän pitäisi kyllä tehdä kaikki voitavamme, ettei kukaan nainen tai lapsi joutuisi tämän kohteeksi.

Keskustelu päättyi.