Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat täällä salissa!
Kelan valtuutettujen toimintakertomuksesta vuodesta 2013 muutamia
tilastoja.
Kelan hoitamat etuusmenot olivat yhteensä 13,5 miljardia
euroa — kasvua runsaat 3 prosenttia. Eniten etuuksista
kasvoivat työttömyysturvaetuudet maamme huonon
työllisyyden takia. Sosiaaliturvan suurimmat haasteet liittyvätkin
talous- ja työllisyyskehitykseen, mikä maamme osalta
ei näytä tällä hetkellä kovinkaan
hyvältä.
Arvoisa puhemies! Kela on pystynyt uudistumaan paljon viime
vuosien aikana. Palvelua on kehitetty monella tapaa, ja päätökset
tulevat nyt melko sujuvasti. Kelaa voidaan myös pitää hyvänä esimerkkinä sähköisten
palvelujen käyttöönotossa, kuten sähköiset
reseptit ja tukihakemusten siirtyminen verkkoon. Sähköinen
asiointi onkin ylittänyt konttoriasioinnin määrän.
Lähes 3 miljoonaa ihmistä on saanut sähköisen
reseptin. Yli 370 000 kansalaista on katsonut omia resepti-
tai hoitotietojaan Omakanta-palvelusta. Kehityksessä on
vain pidettävä huoli, että myös
Kelan toimistopisteverkosto pysyy riittävän kattavana,
jolloin myös verkkoasiointiin tottumattomat ja pystymättömät
ovat samalla viivalla sähköisten palvelujen käyttäjien
kanssa.
Palvelujen kehittämisen ja kehittymisen kautta voisi
olettaa, että Kelan kattava palveluverkko voisi saada myös
uusia tehtäviä nyt meneillään olevassa
sote-uudistuksessa. Nähtäväksi jää, kuinka
kansallinen työnjako tältä osin hoidetaan. Kela,
kuten muutkin organisaatiot, painii kustannusten nousua vastaan.
Viime vuosina esimerkiksi korvattavien taksikulujen määrä on
noussut huomattavasti. Tähän on monta syytä eivätkä pienimpinä kuntaliitokset
ja lääkäripalvelujen keskittäminen
suuriin yksiköihin. Ihmiset ovat entistä kauempana
ja vaikeampien kulkuyhteyksien päässä terveyskeskuksista.
Tätä laskua on osaltaan myös Kela maksamassa.
Mutta tämä on kuitenkin vain osa totuutta.
Kelan tilastoista ilmenee, että Uudellamaalla ja Helsingissä veronmaksajat
kustantavat taksimatkoja yli kaksinkertaisen määrän
verrattuna tilanteeseen vielä muutama vuosi sitten. Esimerkiksi
Lapissa ja Kainuussa taksikorvauksien määrä on
samassa ajassa kasvanut huomattavasti hitaammin, vaikka välimatkat
ovat pitkät ja julkinen liikenne lähes olematonta.
Ikärakenne puolestaan rasittaa Pohjois-Suomea samalla tavoin
kuin etelää, eli täällä etelässä ollaan
käyttämättä junia ja busseja.
Matka terveyskeskukseen, sairaalaan tai kuntoutukseen tehdään
yhä useammin siis taksilla. Kun vuonna 2006 Kela korvasi
matkoja ter-veydenhuoltoon noin 70 miljoonalla eurolla, summa on
tuplaantunut muutamassa vuodessa yli 140 miljoonaan euroon.
Lääkärien palkkioiden Kela-korvaukset
puhuttavat. Yleisesti ottaen korvaukset ovat jääneet
kovasti jälkeen todellisista kustannuksista. Tämä tilanne
suosii kunnallista palvelutuotantoa, mutta kun se ei aina pelaa.
Etenkin hammaslääkärien palkkioiden osalta
Kela-korvauksia olisi syytä tarkistaa, kuten myös
erikoislääkärien palkkioita. Näihin
molempiin jonot kunnallisella puolella ovat pitkät. Pitäisi
ottaa huomioon, että yksityisen lääkärin
palveluita käyttävä maksaa huomattavasti
suuremman osan palvelusta itse kuin julkispalveluita käyttävä.
Kelakorvausten korotuksella voitaisiin tasata tätä tilannetta,
ja paineet tietysti julkisissa palveluissa helpottuisivat.
Aina eivät tietenkään asiakkaan ja
Kelan näkemykset kohtaa. Eniten arvostelua on tullut korvausten
riittävyydestä ja kielteisten korvauspäätösten
osalta, kun on kyse sairauspäivärahoista ja eläkkeistä.
Tässä asiassa Kela on samalla viivalla muiden
vakuutuslaitosten kanssa. Asiakkaan tuntevan oman lääkärin
lausunnoille ja asiakkaan pyytämille asiantuntijalääkärien
lausunnoille pitäisi antaa suurempi arvo. Kelan on myös
huolehdittava omissa päätöksissään
erittäin suurella pieteetillä asiakkaiden oikeusturvasta
ja päätösten oikeudenmukaisuudesta.
Anne Kalmari /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Niinhän se on, kuten edustaja
Mäkipää sanoi, että silloin
Kela puhututtaa eniten, kun se päätös
on asiakkaan mielestä ollut väärä.
Sloganhan kuuluukin, että vakuutuslääkärin
ja valelääkärin erottaa siitä,
että valelääkäri sentään
on joskus nähnyt asiakkaansa.
Mutta tästä Kelan valtuutettujen toimintakertomuksesta:
Tuossa edustaja Mäkipää nosti hyviä asioita
esille. Tärkeintähän asiakkaalle on se, että silloin
kun arjessa Kelan palvelua tarvitsee, sen saisi mahdollisimman helposti
ja vaivattomasti. Siksi meidän tulee pitää kiinni
toimipisteverkosta. Kaikki eivät pysty sähköisiä palveluita käyttämään
joko yhteyksien vuoksi tai sen vuoksi, että eivät
internetiä muutoinkaan käytä.
Mutta kaikille niille, jotka sähköisiä palveluita
käyttävät, pitää taata
se käyttömahdollisuus. Tämä mobiilitunnistautuminen,
minkä Kela on ottanut käyttöön,
on erittäin hyvä, sillä verkkopankkitunnustahan
ei niillä henkilöillä ole, joilta luottotiedot
ovat menneet. Täytyisi vielä huolehtia siitä,
että myöskin ne, jotka täyttävät
lomakkeita omaistensa puolesta, pystyisivät sähköisiä asiointipalveluita
käyttämään.
Kela voisi tehokkaasti hoitaa omaishoidon tuen maksatuksen ihan
samalla organisaatiolla, mikä sillä on. Näin
omaishoidon tuki ei vaihtelisi kunnasta toiseen, vaan se olisi tasapuolinen.
Erään asian haluaisin vielä tässä nostaa.
Kun Kela korvaa näitä taksikyytejä, mitä tuossa
jo mainittiinkin, minusta on erittäin väärin
se, että kustannusten karsimiseksi ollaan suunnittelemassa
sitä, että omavastuuosuudet nousisivat erityisesti
niiltä henkilöiltä, jotka joutuvat käyttämään
omaa taksia, vakiotaksia. Eihän se voi olla niin, että jos
ei tilaa matkavälityksen kautta taksia, omavastuuosuus
tuplaantuu. Tämä on todella väärin,
sillä moni ikäihminen tai vaikeasti sairas tarvitsee
sen oman turvallisen, rauhallisen kyydin. Sitä voi itse
kukin miettiä, että haluaisinko vaikkapa sädehoitoon
minkälaisessa kyydissä.
Keskustelu päättyi.