3) Hallituksen esitys eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön
uudistamiseksi sekä lasten adoptiota koskevan eurooppalaisen
yleissopimuksen hyväksymiseksi ja laiksi sen lainsäädännön
alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Anne Holmlund /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Esityksessä on kyse adoptioita
koskevan lainsäädännön uudistamisesta
kokonaisuudessaan. Nykyinen lapseksiottamisesta annettu laki kumottaisiin
ja korvattaisiin uudella adoptiolailla. Lisäksi ehdotetaan, että eduskunta
hyväksyy Strasbourgissa lasten adoptiosta tehdyn yleissopimuksen,
jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa sopimusvaltioiden adoptiolainsäädäntöä ja
adoptiomenettelyä sekä ennen kaikkea edistää lapsen
etua.
Lakivaliokunta hyväksyi eilen esityksestä mietinnön.
Mietintöön sisältyy yksi vastalause. Mietinnön
valmistelussa lakivaliokunnalla oli käytettävissään
perustuslakivaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan
lausunnot.
Yleisesti ottaen lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja ajankohtaisena ottaen huomioon, että kehitys adoptioasioissa
on ollut 1980-luvulta lähtien nopeaa. Kotimaisten adoptioiden
määrä on vähentynyt huomattavasti,
ja myös kansainvälisten adoptioiden määrä on
kääntynyt laskuun. Adoptiota hakevia on pitkään
ollut huomattavasti enemmän kuin adoptioon tulevia lapsia.
Yhtä adoptiolasta kohti on ollut noin viisi adoptiota hakevaa
perhettä. Kotimaista adoptiota odottaa tällä hetkellä noin
700 hakijaa.
Esitykseen sisältyy useita myönteisiä uudistuksia.
Lakivaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että kokonaisuudistuksen
yleiseksi ja ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu lapsen edun
edistäminen adoptioasioissa ja että tämä periaate
kirjataan lakiin. Lisäksi kehitetään
adoptioprosessia ja adoptioneuvontaa sekä parannetaan asiaan osallisten
oikeusturvaa. Myös aikaisempien vanhempien, erityisesti
biologisen isän, asemaa vahvistetaan.
Lakivaliokunta kannattaa nykyistä tarkempien säännösten
antamista adoptioneuvonnasta. Lapsen edun kannalta tärkeä uudistus
on, että adoptoitavalle lapselle nimettäisiin
adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä.
Tämä edistää sitä,
että adoptioasiaa hoitaa käytännössä sama
henkilö koko adoptiomenettelyn ajan. Lakivaliokunta pitää erittäin
tärkeänä, että adoptoiduille
ja heidän perheilleen on saatavissa apua ja tukea paitsi
välittömästi adoption tultua vahvistetuksi
myös tarvittaessa myöhemminkin. Asiantuntijakuulemisissa
ilmeni, että jälkipalvelun tarve saattaa syntyä vuosienkin
kuluttua adoption vahvistamisesta, esimerkiksi kun adoptoitu tulee murrosikään
tai aikuistuu. Lakivaliokunta on sosiaali- ja terveysvaliokunnan
tavoin kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnissa
huolehditaan adoptioneuvonnan voimavarojen riittävyydestä.
Keskeinen uudistus on kotimaisten adoptioiden tuominen lupamenettelyn
piiriin. Tällä pyritään yhtenäistämään
ja selkeyttämään menettelyä suhteessa
kansainvälisiin adoptioihin. Myös niin kutsutut
itsenäiset adoptiot eli sellaiset adoptiot, jotka toteutetaan
ilman kansainvälistä adoptiopalvelua, saatetaan
lupamenettelyn piiriin. Koska itsenäiset adoptiot on toteutettu
normaalin adoptioprosessin ulkopuolella, ongelmana on ollut, että vasta
jälkikäteen on päästy arvioimaan sitä,
ovatko hakijat kelpoisia ja sopivia adoptiovanhemmiksi, onko adoptio
lapsen edun mukainen ja ovatko lapsen biologiset vanhemmat antaneet
suostumuksensa adoptioon. Lisäksi itsenäisiin
vieraan lapsen adoptioihin liittyy merkittäviä riskejä esimerkiksi
lapsikaupasta, kun ne toteutetaan normaalin adoptioprosessin ulkopuolella.
Mainituista syistä lakivaliokunta kannattaa, että sääntelyä tiukennetaan.
Periaatteellisesti ja käytännön kannalta
merkittävä uudistus on niin kutsuttu avoimen adoption
mahdollistaminen. Tämä tarkoittaa sitä,
että tuomioistuin voi vahvistaa, että adoptiolapsella on
oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa
adoption jälkeen. Lakivaliokunta suhtautuu uudistukseen
myönteisesti. Tarkoituksena on myös tältä osin
edistää lapsen edun toteutumista. Yhteydenpito-oikeuden
vahvistamisella voi käytännössä olla
merkitystä esimerkiksi silloin, kun sijaishuollossa oleva
lapsi adoptoidaan sijaisvanhempien perheeseen, sekä perheen
sisäisessä adoptiossa.
Adoptionhakijan ikää sekä adoptionhakijan
ja adoptoitavan ikäeroa koskevat vaatimukset:
Lakivaliokunnan käsittelyssä erityisesti keskustelua
herättivät adoptionhakijan 50 vuoden enimmäisikää sekä hakijan
ja adoptoitavan lapsen 45 vuoden enimmäisikäeroa
koskevat vaatimukset. Asiantuntijoiden näkemykset niistä hajaantuivat.
Esitettyjä ikävaatimuksia kannatettiin mutta niitä esitettiin
myös laskettaviksi. Toisaalta eräät pitivät
esitettyä 50 vuoden ikärajaa tarpeettomana ja
katsoivat, että 45 vuoden ikäerovaatimus on lapsen
edun turvaamiseksi riittävä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi puoltamaan
ehdotuksia. Sen sijaan perustuslakivaliokunta on ollut kriittinen.
Lakivaliokunta päätyi puoltamaan sitä,
että enimmäisikä ja enimmäisikäero
kirjataan lakiin. Ratkaisun etuna katsottiin olevan se, että näin voidaan
parantaa ennakoitavuutta ja edistää hakijoiden
yhdenvertaista kohtelua adoptioprosessissa. Sen arvioinnissa, mihin
enimmäisikä ja enimmäisikäero
tulisi asettaa, lakivaliokunta otti huomioon hyvin erilaisia, osin
erisuuntaisiakin seikkoja. Valiokunta piti tärkeänä,
että ikä- ja ikäerovaatimusten avulla
voidaan turvata se valiokunnan tärkeänä pitämä tavoite,
että adoptiolapsi saa adoptiovanhemmat, joilla on lapsen
varhaiseen aikuisikään saakka kykyä ja
voimavaroja huolehtia lapsesta ja hänen elatuksestaan sekä valmiuksia
tukea lasta ottaen huomioon hänen menetyskokemuksensa ja
mahdolliset erityistarpeensa.
Valiokunta otti huomioon myös sen, että adoptoitavat
lapset ovat nykyisin aikaisempaa vanhempia, jopa kouluikäisiä.
Tämä merkitsee sitä, että on
kiinnitettävä huomiota adoptiovanhempien riittäviin
voimavaroihin, koska lapsen erityisen tuen tarve yleensä iän
myötä lisääntyy. Ikävaatimuksia
asetettaessa pyrittiin lisäksi siihen, että adoptiovanhemman
ja adoptiolapsen välille syntyy mahdollisimman luonnollinen
ikäero.
Enimmäisiän osalta valiokunta myös
totesi, että esitetty 50 vuotta on muissa Pohjoismaissa sovellettuihin
ikävaatimuksiin verraten korkea. Toisaalta valiokunnan
mielestä on otettava myös huomioon, että ihmisten
eliniänodote on yleisesti noussut ja lapsia hankitaan aiempaa
vanhempina. Ennen kuin adoptioprosessi käynnistetään,
on voitu käydä läpi pitkäkestoisia
lapsettomuushoitoja. Myös adoptioprosessi itsessään
voi kestää vuosia.
Edellä esitetyt seikat kokonaisuutena huomioon ottaen
valiokunta on päätynyt puoltamaan ikäeroa
koskevan pääsäännön
asettamista esitettyyn 45 vuoteen, samoin kuin hakijan enimmäis-iän
asettamista 50 vuoteen. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, ettei pääsääntöisiä ikävaatimuksia
tule
korostaa liikaa. Säännösten soveltamisessa on
oltava liikkumavaraa ja näin mahdollistettava se, että lapsen
edun kannalta perustelluista syistä adoptio voidaan toteuttaa,
vaikka hakija on täyttänyt 50 vuotta tai hakijan
ja lapsen välinen ikäero on enemmän kuin
45 vuotta. Tältä osin valiokunta pitää esitettyjä poikkeusmahdollisuuksia liian
tiukkoina ja katsoo, että ne johtavat ikävaatimusten
liian kategoriseen soveltamiseen erityisesti adoptionhakijan enimmäisiän
osalta. Valiokunta ehdottaakin, että poikkeamisperusteita
lievennetään.
Lisäksi valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen,
että kansainvälisesti vertaillen ratkaisu siitä,
että lakiin sisältyy sekä adoptionhakijan enimmäisikää että adoptionhakijan
ja adoptoitavan lapsen enimmäisikäeroa koskeva
vaatimus, on poikkeuksellinen. Tämän vuoksi — ja
koska adoptionhakijan enimmäisikää koskeva
vaatimus on nykytilaan nähden uusi — valiokunta
ehdottaa lausumaa sääntelyn vaikutusten seurannasta
ja arvioinnista sekä siitä, että lakivaliokunnalle
annetaan asiasta selvitys vuoden 2014 loppuun mennessä.
Esitys ei tuo muutosta siihen, että muut kuin aviopuolisot
eivät voi adoptoida yhdessä. Yhteis-adoptiota
ei siten mahdollistettaisi rekisteröidyn parisuhteen osapuolille
tai avopareille. Perustuslakivaliokunta on aiempaan tulkintakäytäntöönsä viitaten
lausunnossaan katsonut, ettei perustuslain 6 §:n
2 momentista aiheudu nykyisessä yhteiskuntatilanteessa
sellaisia ehdottomia vaatimuksia, jotka edellyttäisivät
muiden kuin aviopuolisoiden mahdollisuutta yhteisadoptioon. Perustuslakivaliokunnan
mukaan yhteisadoptiomahdollisuuden avaaminen jää siten
lainsäätäjän harkintavallan
piiriin.
Lakivaliokunta ei ole ryhtynyt käsittelemään kysymystä rekisteröityjen
parien oikeudesta yhteisadoptioon, koska tätä kysymystä ei
ole hallituksen esitystä valmisteltaessa arvioitu. Tämä johtuu
siitä, että rekisteröityjen parien oikeudesta
yhteisadoptioon ei säädetä adoptiolainsäädännössä vaan
rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n
2 momentissa. Valiokunta on todennut, että rekisteröidystä parisuhteesta
annetun lain 9 §:n 2 momentin mahdolliset muutostarpeet
on tarvittaessa selvitettävä ja arvioitava erikseen.
Sitä, miksi yhteisadoptiota ei mahdollisteta avopareille,
lakivaliokunta perustelee erityisesti sillä, että avioliiton
oikeusvaikutukset ovat nykylainsäädännön
mukaan avoliittoa turvaavammat. Näillä oikeusvaikutuksilla
on merkitystä myös lapsen kannalta, jos puolisot
eroavat tai toinen heistä kuolee.
Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota
myös uuteen säännökseen lapsen
sijoittamisesta. Säännös perustuu pitkälti
adoptioasioissa noudatettuun käytäntöön.
Adoptiolakiehdotuksen 27 §:n 1 momentin 2) kohdasta
ilmenee, että lapsi pääsääntöisesti
sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa.
Tämä tarkoittaa nykyisen lainsäädännön
mukaisesti sitä, että lapsi pääsääntöisesti
sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa adoptiovanhemmikseen
miehen ja naisen, jotka ovat avioliitossa keskenään.
Tämä lopputulos seuraa useiden muiden säännösten yhteisvaikutuksesta.
Lakivaliokunta on perusteluissaan selventänyt tätä asiaa.
Lopuksi voidaan todeta, että esitys liittyy valtion
vuoden 2012 talousarvioesitykseen. Tämä taas johtuu
siitä, että adoptioasioita käsittelevä lautakunta
ja muut adoptioasioihin liittyvät operatiiviset tehtävät
siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä Sosiaali-
ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon.
Adoptiolaki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2012.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies, värderade talman! Adoptionslagen är
en speciell lag. I praktiken är det ganska få människor
som direkt berörs av adoptionslagen. Ändå väcker
lagen stora känslor. När man talar om adoption
talar man om sorg när en förälder måste
lämna bort sitt barn, men man talar samtidigt också om
hopp och glädje och kärlek när ett barn
får nya föräldrar och föräldrarna får
ett efterlängtat barn.
Arvoisa puhemies! Haluan sanoa muutaman sanan siitä,
millaisessa tilanteessa olemme säätämässä uutta
adoptiolakia. Perheitä, jotka toivovat perheeseensä adoptiolasta,
on moninkertaisesti enemmän kuin adoptioita toteutuu. Jos
jätetään perheen sisäiset adoptiot
pois laskuista, vuosittain vahvistetaan vain muutama kymmenen suomalaisen
lapsen adoptiota. Samaan aikaan kotimaisen adoption kautta lasta
odottavia perheitä on satoja.
Ulkomailta tulevien adoptiolasten määrä on viime
vuosina laskenut alle 200:aan vuosittain. Ulkomaista adoptiolasta
odottavia perheitä on kansainvälisen adoptiopalvelunantajien
asiakkaina yhteensä noin 600. Hakijoita on siis paljon.
Tämän myös lakivaliokunnan puheenjohtaja
totesi omassa puheenvuorossaan. Suomeen tulee entistä vähemmän
adoptiolapsia ulkomailta. Perheet odottavat adoptiolasta useita
vuosia. Kaikkien osalta pitkäkään odotus
ei edes johda lapsen saamiseen.
Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva asiasta.
Ulkomaiset adoptioviranomaiset nimittäin tarjoavat jatkuvasti
Suomeen adoptoitaviksi myös sellaisia lapsia, jotka ovat
esimerkiksi sairautensa tai vammansa vuoksi erityisen hoidon ja
tuen tarpeessa. Jotkut heistä saavat suomalaiset vanhemmat,
mutta kaikille ei pitkistä jonoista huolimatta aina löydy
Suomesta sellaista perhettä, jolla olisi valmiutta ottaa
heidät vastaan. Uskon, että uusi adoptiolaki voi
auttaa siinä, että yhä useammalle tällaiselle
lapselle jatkossa löydetään Suomesta
adoptiovanhemmat.
Uskon tähän sen vuoksi, että uusi
laki sisältää entistä tarkemmat
säännökset adoptioneuvonnasta. Neuvonnan
nimenomaiseksi tehtäväksi on nyt kirjattu muun
muassa se, että neuvonnassa autetaan hakijoita arvioimaan
valmiuksiaan adoptiovanhemmiksi ja valmistautumaan adoptiovanhemmuuteen.
Adoptioneuvonnan antajat voivat siten pohtia hakijaperheiden kanssa
entistä syvällisemmin myös sitä,
olisiko perheellä valmiutta ja riittävät
voimavarat ottaa vastaan myös sellainen lapsi, jolla on
esimerkiksi jokin sairaus tai vamma.
Lisäksi adoptiolakiin sisältyy velvoite antaa adoptioperheelle
neuvontaa, apua ja tukea myös adoption vahvistamisen jälkeen.
Myös nämä lupaukset adoption jälkeisestä tuesta
voivat osaltaan rohkaista entistä useampia hakijaperheitä adoptoimaan
lapsen, jolla on erityisiä tarpeita. Uusi laki toteuttaa
siis tältäkin osin selkeästi koko adoptiotoiminnan
perimmäistä tarkoitusta, sitä, että etsitään
sopivaa perhettä sellaiselle lapselle, joka tarvitsee kodin,
sen sijaan, että etsittäisiin sopivaa lasta perheelle,
joka haluaa lapsen.
Arvoisa puhemies! Adoptiolaki herättää tunteita
myös siksi, että siihen liittyy vaikeita kysymyksiä erilaisten
perheiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Jo viime vaalikaudella tehtiin
mahdolliseksi perheen sisäinen adoptio rekisteröityjen
parien perheissä. Näitä adoptioita onkin
lain voimaantulon jälkeen vahvistettu suuri määrä. Vuonna
2010 niitä vahvistettiin 122. Niitä oli siten
yli puolet kaikista kotimaisista alaikäisen lapsen adoptioista.
Nyt monet ovat olleet pettyneitä siihen, että hallituksen
esitys ei sisältänyt ehdotusta yhteis-adoption
mahdollistamisesta rekisteröidyille pareille. Ymmärrän
tämän pettymyksen. Asiaan liittyy monia vaikeita
kysymyksiä. Mitä lapselle merkitsisi se, että hän
saisi adoption kautta uuden perheen, jossa ei olekaan vanhempina
isä ja äiti, vaan kaksi äitiä tai
kaksi isää? Kiusattaisiinko lasta koulussa erilaisten
vanhempien vuoksi? Jos pelko kiusaamisesta riittää perusteeksi
erilaisten perhemuotojen erilaiselle kohtelulle, pitäisikö varmuuden
vuoksi kieltää kaikkia muitakin vähemmistöryhmiä adoptoimasta
lapsia?
Lisäksi on hyvä pohtia sitä, rajoittavatko
nykyiset säännökset tarpeettomasti lapsen
mahdollisuutta saada pysyvä perhe esimerkiksi silloin, kun
lapsi on elänyt pitkään sijaislapsena
samaa sukupuolta olevien parien perheissä ja biologiset vanhemmat
suostuisivat adoptioon. Entä millainen painoarvo annetaan
perustuslaista johtuvalle velvoitteelle, jonka mukaan ihmisiä ei
tulisi ilman hyväksyttävää syytä asettaa
eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella?
Arvoisa puhemies! Näihin vaikeisiin kysymyksiin ei
ole tällä hetkellä ja tällä hallituksen esityksellä edes
yritetty vastata. Siksi keskustelu näistä kysymyksistä ei
pääty tämän lain hyväksymiseen.
Myös lakivaliokunta toteaa aivan perustellusti mietinnössään,
että rekisteröityjen parien adoptio-oikeutta koskevan
erityissäännöksen muutostarpeet on selvitettävä ja
arvioitava erikseen.
Lakivaliokunta on pohtinut erityisen perusteellisesti lakiehdotukseen
sisältyviä adoptionhakijan ikään
liittyviä vaatimuksia. Huolellinen pohdinta onkin ollut
tarpeen, kun ehdotetuilla säännöksillä on
hyvin konkreettisia vaikutuksia monien adoptionhakijoiden elämään.
Valiokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen lähtökohdat
korostaen kuitenkin yksittäistapauksellisen arvioinnin
tärkeyttä. Tähän näkemykseen
on helppo yhtyä.
Valiokunta on ehdottanut hyväksyttäväksi lausuman,
jonka mukaan oikeusministeriön tulee seurata ja arvioida
adoptionhakijan ikään liittyvien vaatimusten vaikutuksia
ja antaa lakivaliokunnalle selvitys asiasta. Kun kyse on näin merkittävän
lain kokonaisuudistuksesta, on itsestäänselvää,
että uudistuksen vaikutuksia on tarpeen seurata.
Ministerinä en kuitenkaan aio rajoittaa seurantaa vain
tähän valiokunnan mainitsemaan erityiskysymykseen.
Seuranta on mielestäni tarpeen myös muilta osin.
Mielestäni on erityisen tärkeää seurata
sitä, kuinka laajasti otetaan käyttöön lakiin
sisältyvät uudet säännökset
mahdollisuudesta vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä,
että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa ja voidaanko tätä sääntelyä saatujen
kokemusten perusteella edelleen kehittää.
Arvoisa puhemies, värderade talman! Kiitän lakivaliokuntaa
perusteellisesta mietinnöstä. Suuret kiitokset
valiokunnalle erityisesti siitä, että se on asian
laajuudesta ja vaikeudesta huolimatta kyennyt käsittelemään
asian hyvin tiukassa aikataulussa.
Hjärtligt tack för ett väl genomfört
arbete av lagutskottet.
James Hirvisaari /ps:
Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on
adoptiolaki, jota nyt ollaan kokonaisuudessaan uudistamassa. Me
perussuomalaiset hyväksymme lakiuudistuksen ja valiokunnan mietinnön
lähes sellaisenaan, mutta jouduimme jättämään
siihen vastalauseen, koska haluamme kirjata lakiin sen, että adoptiolapsi
sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen perheeseen, jossa lapsi saa isän
ja äidin.
Valitan sitä, että valiokunta ei halunnut
tältä osin viilata hallituksen esitystä.
27 § otsikolla Lapsen sijoittaminen, jota muutosehdotuksemme
koskee, on kenties tärkein pykälä koko
laissa. On takuuvarmasti parasta, että adoptiossa lapsi
saa sekä isän että äidin, joten
kyseinen tarkennus on erittäin perusteltu. Nythän
siellä ei sellaista tarkennusta ja mainintaa ole.
Valiokunnan mietintöön ei mainintaa haluttu kirjata,
koska nykyisen lainsäädännön
mukaan lapsi käytännössä sijoitetaan
aviopariperheeseen, kuten mietinnöstäkin ilmenee.
Mietinnössä kuitenkin todetaan, että asia
johtuu, kuten puheenjohtajakin mainitsi, monien muiden säännösten
yhteisvaikutuksesta. Hämmästelen suuresti lain
valmistelua ja sitä, että täysin selvä asia on
upotettu pykäliin kovin epämääräisesti.
On hyvin kummallista, jos adoptiolaissa ei määritellä sijoitusperheeltä vaadittavia
ominaisuuksia mahdollisimman selkeästi. Adoptiolainsäädännön
uudistuksen tavoitteenahan on edistää lapsen edun
toteutumista kaikessa. Tätäkin asiaa tulisi arvioida
nimenomaisesti aina lapsen näkökulmasta. Lapselle
ei ole yhtä edullista se, jos hän saa adoptiossa
vain yhden vanhemman tai jos hän saisi kaksi samaa sukupuolta
olevaa vanhempaa, koska tällöin ottovanhemmuudesta
jäisi puuttumaan kokonaan toinen sukupuoli ja sen tuomat
lapsen kehitystä monipuolistavat perhesuhde-elämykset.
Lapsi tarvitsee isän ja äidin.
Adoptoitava lapsi on jo lähtökohtaisesti kriisitilanteessa
omassa elämässään, ja hän
tarvitsee sekä kasvatusvanhemmiltaan että myös
elinympäristöltään tavanomaistakin
enemmän turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen
tunnetta tasapainoisen kasvun turvaamiseksi. Sen vuoksi adoptiossa
olisi ylipäätään vältettävä tilannetta, jossa
lapsen elämään tulee ylimääräisiä erilaisuustekijöitä.
Vaikka sukupuolivähemmistöjen oikeutta adoptioon
ei siis tämän lakiehdotuksen yhteydessä ole
tarkoitus käsitellä, se asia on silti otettava
huomioon, kuten ministerin puheenvuorosta voitiin todeta. Avioliittoinstituution
murtaminen voi näet muuttaa asetelman kertaheitolla ja
siis myöskin suhteessa avoliittoon.
Vanhemmuus ei ole tasa-arvokysymys vaan elämän
mittainen ihmissuhde- ja vastuukysymys. Vanhemmuus ei ole oikeus
vaan etuoikeus. Adoptiotoiminnassa ei milloinkaan saa olla kysymys
aikuisten oikeudesta saada lapsi vaan aina lapsen oikeudesta saada
perhe, jossa on mahdollisimman vakaat ja ongelmattomat edellytykset lapsen
kasvamiselle. Näin ollen adoptiolakiin on kirjattava ensisijaiseksi
sijoitusperheeksi perhe, jossa on isä ja äiti,
vaikka muu menettely ei tällä hetkellä olekaan
mahdollista muutoin kuin erityistapauksissa.
Arvoisa puhemies! Tulen huomenna lakiehdotuksen yksityiskohtaisessa
käsittelyssä esittämään
2. lakiehdotuksen 27 §:n kohdalla vastalauseen
mukaisen muutosehdotuksen, mikä tarkoittaa sitä,
että lakiin kirjataan tarkennus siitä, että adoptiossa
lapsi sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen perheeseen, jossa hän
saa sekä isän että äidin.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! Eduskunta saa nyt käsiteltäväkseen
uuden lain lapsen adoptiosta. Lakivaliokunta on käsitellyt asiaa
usean viikon ajan kuullen kymmeniä asiantuntijoita. Asian
käsittelyä olisi ollut vielä paikallaan
jatkaa. Tähänkin lakiin jää kohtia,
joita tulevaisuudessa toivottavasti voidaan vielä parantaa.
Tämän lain tärkein tehtävä on
ajaa adoptiossa lapsen etua ja suojella häntä.
Laki pitää sisällään monta
muutakin tärkeää asiaa. Se vahvistaa
biologisen isän asemaa adoptioprosessissa, koska pyrkimyksenä on
selvittää lapsen isän henkilöllisyys
ja vahvistaa isyys ennen adoptiota. Ulkomainen ja kotimainen adoptioprosessi
yhdenmukaistuvat, ja samalla kotimaista prosessia kehitetään.
Laki turvaa adoptiolapsen oikeuden pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa lapsen niin halutessa tai sen ollessa lapsen edun mukaista.
Laki pyrkii estämään itsenäisissä adoptioissa lupamenettelyn
kiertämisen ja siten pyrkii vähentämään
lapsikaupan mahdollisuutta. Laki kehittää myös
adoptioneuvontaa kattavammaksi ja täsmällisemmäksi.
Tämä on adoption onnistumisen kannalta erittäin
tärkeää. On hyvä, että ennen adoptiota
neuvonnan avulla voidaan varmistua vanhempien sopivuudesta adoptiovanhemmiksi ja
valmentaa heitä tehtävään. Onnistunut
sijoittaminen on adoption menestyksen edellytys.
Neuvonnan on tarkoituksenmukaista jatkua vielä lapsen
saavuttua perheeseen. Usein kuitenkin adoptoidun lapsuus sujuu hyvin
ja tarvetta neuvonnalle ei ehkä koeta. Adoptoidun lapsen
ja hänen perheensä tuen tarve saattaa nousta esille vasta
lapsen esimurros- ja murrosiässä. Tällöin moni
jää asiansa kanssa yksin.
Psykososiaalisen tuen puute voikin pahimmillaan johtaa ongelmien
vaikeutumiseen ja pahenemiseen. Adoptoitu lapsi tarvitsisikin paljon
tiiviimpää ja pitkäkestoisempaa tukea
kuin tämä laki edellyttää, jotta
osaisi rakentaa itselleen eheää identiteettiä.
Toisena huomiona haluaisin nostaa esille pyrkimyksen minimoida
lapselle tarpeettomien väliaikaisten sijoitusten määrää.
Kotimaisissa vauva-adoptioissa vauva sijoitetaan usein ensin hoitoperheeseen
kahdeksi kuukaudeksi ja vasta biologisen vanhemman harkinta-ajan
päätyttyä adoptioperheeseen. Jos lapsen
edun näkökulmasta tätä asiaa
tarkastellaan, niin eikö vauvalla olisi oikeus päästä suoraan
adoptioperheeseen, mikäli se arvioidaan kyseisen lapsen
edun mukaiseksi? Lapsen elämässä tulee
välttää vaihtuvia sijoituksia ja erokokemuksia.
Viranomaisten on syytä toimia niin, ettei järjestelmä itsessään
aiheuta lapselle ylimääräisiä erokokemuksia,
suojellakseen tulevia adoptiovanhempia.
Tätä lakia käsiteltäessä on
väkisinkin pitänyt pohtia omaa käsitystään
vanhemmiksi sopivien kriteereistä. Laki lähtee
hyvin perinteisestä vanhemmuuskuvasta. Esimerkiksi avoliitossa
elävien ei katsota sopivan adoptiolapsen vanhemmiksi. Mielestäni
on hyvin perusteltua ja erittäin tärkeää,
että adoptiolapselle etsitään kotia,
joka säilyy ehjänä, sillä erotilanteet
ovat jo kertaalleen hylätyksi tulleelle lapselle vaikeita.
Se, että avioliitto katsotaan automaattisesti pysyvämmäksi
liitoksi, on haasteellista, sillä meillä ei ole
asiasta kunnollista tilastotietoa. Tämä perustuu
ajatukseen, että avioliitto on syvempää sitoutumista
kuin muut parisuhteen muodot. Samanaikaisesti tiedetään,
että puolet avioliitoistakin päättyy
eroon. Mielestäni oleellista ei niinkään
ole vanhemmaksi haluavien siviilisäädyn muoto
vaan parisuhteen todellinen laatu ja tila. Se, että vuoden
naimisissa olleen pariskunnan suhde luokitellaan laissa pysyvämmäksi
suhteeksi kuin kymmenen vuotta avoliitossa eläneen pariskunnan
suhde, on tosielämää yksinkertaistavaa.
Ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät arvioivat
joka tapauksessa pitkässä hakuprosessissa myös
parisuhteen laatua ja kestävyyttä.
Hyväksyn avioliiton adoption kriteeriksi sen vuoksi,
että se edelleen turvaa vanhempien eron tai kuoleman sattuessa
lapsen edun parhaiten. Se taas, että tätä lakia
käsiteltäessä ei ole edes arvioitu rekisteröidyssä parisuhteessa
elävien mahdollisuutta adoptiovanhemmuuteen, on epäjohdonmukaista.
Avioliiton tavoin sen tulisi olla esityksen perustelujen mukainen
merkki parisuhteen pysyvyydestä.
Lakiin määritelty yläikäraja
on ongelmallinen. Moni adoptoitu kaipaa adoptiosisarusta. Sisarus
helpottaa adoptiolapsen sopeutumista yhteiskuntaan. Vertaistuki
on oman erilaisuuden hyväksymisessä tärkeää.
Lapsi kasvaa usein ympäristössään
erilaisena ja tuntee kaikesta rakkaudesta huolimatta sisällään
hylätyksi tulemisen pelkoa. Tämän tuntee
kanssa lapsi kokee olevansa perheessäkin yksin. Saman kokenut
sisarus voi helpottaa oloa. Todellisuudessa pitkä adoptioprosessi,
sitä edeltänyt pitkä lapsettomuushoitojen
aika ja lakiesityksessä oleva vanhemman ehdoton 50 vuoden
yläikäraja vaikeuttaa tämän toteutumista.
Tätä ehdottomuutta tulee voida lieventää lapsen
edun näkökulmasta. Pidänkin tärkeänä,
että lakivaliokunnan mietinnön esitykset toteutuvat.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, että adoptiolainsäädännön
tulee turvata lapselle oikeus sekä biologisiin että adoptiovanhempiin
ja oikeus riittävään tukeen aikuiseksi
kasvaessa.
Jaana Pelkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Adoptiolain uudistuksen tavoite on selkeä:
edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa,
ja tästä voimme kaikki olla yhtä mieltä.
Lain tulee huomioida muuttuvat tilanteet Suomessa ja ulkomailla.
Jo nyt on nähtävissä kontaktimaiden kasvava
tarve löytää perheitä yli neljävuotiaille
lapsille. Adoptiolain uudistus ei tule yhtään
liian aikaisin, sillä kotimaisten adoptioiden määrä on vähentynyt
huomattavasti viime vuosina ja myös kansainvälisten
adoptioiden määrä on ollut selvässä laskussa.
Tilanne on jo pitkään ollut se, että adoptiota
hakevia on ollut huomattavasti enemmän kuin adoptiolapsia.
Lakivaliokunnalle annetun arvion mukaan yhtä adoptiolasta
kohti on viime vuosina ollut noin viisi adoptiota hakevaa perhettä.
Jatkossa onkin huolehdittava siitä, ettei yksikään
perhettä vailla oleva lapsi jää ilman vanhempia
ainakaan byrokratian rattaiden vuoksi.
Hallituksen esitykseen sisältyy useita myönteisiä uudistuksia,
kuten kotimaisen adoptioprosessin kehittäminen, asiaan
osallisten oikeusturvan parantaminen sekä aikaisempien
vanhempien, erityisesti biologisen isän, aseman vahvistaminen.
Myös avoin adoptio tulee mahdolliseksi, sillä käräjäoikeus
voi jatkossa vahvistaa, että adoptiolapsella on oikeus
pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa.
Kansainväliseen adoptioon tarvitaan nykyisin lupa, jonka
myöntää niin sanottu adoptiolautakunta.
Uuden lain myötä adoptiolautakunnan lupaa edellytetään
myös kotimaisissa adoptioissa. Myös ilman palvelun
antajaa tapahtuvat kansainväliset adoptiot tulevat lupamenettelyn
piiriin. Muutoksella ehkäistään ennalta
itsenäisiin adoptioihin liittyviä riskejä, kuten
lapsikauppaa.
Paljon keskustelua ja eriäviä näkemyksiä on herättänyt
lakiin kirjattavat adoptionhakijan ikää sekä adoptionhakijan
ja adoptoitavan ikäeroa koskevat vaatimukset. Ikävaatimusten
tarkoituksena on ennen kaikkea turvata se, että adoptiovanhemmat
kykenevät turvaamaan lapselleen riittävän
huolenpidon lapsen itsenäistymiseen asti. Pääsääntöisiä ikävaatimuksia
ei kuitenkaan tule mielestäni korostaa liikaa, sillä muillakin seikoilla,
kuten hakijan elämänkokemuksella ja erityisvahvuuksilla,
on merkitystä. Säännösten soveltamisessa
on oltava liikkumavaraa tapausten yksilölliseksi harkitsemiseksi
ja lapsen edun varmistamiseksi, ja tästä olimme
lakivaliokunnassa samaa mieltä.
Arvoisa puhemies! Tärkeistä parannuksista huolimatta
esitykseen sisältyy mielestäni eräs epäkohta.
Hallitus nimittäin esittää, etteivät
muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä. Yhteis-adoptiota
ei näin mahdollistettaisi avopareille tai rekisteröidyn
parisuhteen osapuolille. Oikeustila jäisi siis tältä osin
ennalleen. On toki selvää, että parisuhteen
arvioiminen on yksi merkittävimmistä tekijöistä adoptioprosessissa.
Se on lapsen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen
tärkeää. Parisuhteen arviointi on myös
alan ammattilaisten kokemuksen mukaan yksi hankalimpia arvioitavia
seikkoja, solmittu avioliitto kun ei vielä sinällään
ole tae hyvinvoivasta parisuhteesta. Ottamatta lainsäätäjänä oikeutta
arvioida sitä, kuka milloinkin vanhemmaksi kelpaa, tyydyn
toteamaan, että on varmasti adoptiolapsen edun mukaista
tulla perheeseen, jossa häntä rakastetaan ehdoitta
ja jonka soveltuvuudesta vuosia työtä tehneet
adoptioneuvonnan ammattilaiset tekevät arvion yksittäisten
kansanedustajien sijaan.
Jo nykyisellään adoptio edellyttää aina
lakisääteistä adoptioneuvontaa, jossa
käsitellään adoptionhakijan vanhemmuutta
koskevia edellytyksiä, odotuksia, motiiveja, taloudellista
tilannetta, parisuhdetta ja muita vanhemmuuteen liittyviä tekijöitä.
Adoptioneuvonnalla alan asiantuntijat pyrkivät varmistamaan
adoptiolapsen turvallisuuden ja edun kussakin yksittäisessä tilanteessa.
Jokainen adoptiolasta hakeva ja kyseisen prosessin läpikäynyt
tietää, miten perustavaa laatua olevasta prosessista
on kyse. Tikkuakaan ei jätetä kääntämättä,
ja hyvä niin.
Kuten edellä on jo varmasti käynyt ilmi, olen sitä mieltä,
että jokaisella suomalaisella pitäisi lähtökohtaisesti
olla lain edessä tasa-arvoinen mahdollisuus perustaa perhe.
Se tosiasia, että lapsen voi nykyisellään
saada heterosuhteessa vahingossa, vaikkapa yhden illan anonyymin baarituttavuuden
kanssa, ei voi tarkoittaa sitä, että näin
syntyvä vanhemmuus olisi jollain kumman tavalla kategorisesti
parempaa kuin vuosia adoptiota odottavien ja asiantuntija-arvioita
läpikäyvien homo- ja lesboparien tai lapsettomuudesta
kärsivien avoliitossa asuvien heteroparien tarjoama vanhemmuus.
Kysynkin: toteutuuko tässä kohdin todella lapsen
etu?
Arvoisa puhemies! Toivon todella, että Suomen hallituksella
olisi jatkossa uskallusta ja näkemystä tehdä innovatiivista
ja todellisuuteen nojaavaa perhelainsäädäntöä eikä vain
tyytyä seuraamaan muiden länsimaiden kehitystä muutaman
askeleen jäljessä. Suomen lapset ja perheet ansaitsevat
sen, että lainsäätäjällä on
järkeä, sydäntä ja rohkeutta
tunnustaa tosiasiat.
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Pidän käsittelyssä olevaa
esitystä adoptiota koskevan lainsäädännön
uudistamiseksi tervetulleena, sillä se on pääsääntöisesti
parannus nykytilanteeseen. Adoptiolain uudistamisessa on otettava
huomioon muuttuvat tilanteet. Lakia ei kirjata nykyhetkeä vaan
tulevaisuutta varten. Kaiken lähtökohtana tulee
olla lapsen etu. Mielestäni on hyvä, että lakia
parannetaan ja selkiytetään esimerkiksi yhdenmukaistamalla
kotimaisten ja kansainvälisten adoptioiden prosesseja ja
parantamalla asianosaisten oikeusturvaa.
Adoptioprosessi, arvoisa puhemies, on useimmissa tapauksissa
pitkä, turhankin pitkä, ja erittäin perusteellinen.
Se saattaa kestää vuosia ja yleensä kestääkin
ja sisältää monia epävarmuustekijöitä.
Adoptiota suunnittelevien pitää olla valmiita
melkoiseen byrokratiaprosessiin ja siihen, että asiat eivät
aina etene toivotulla tavalla. Pidän hallituksen esityksen
monia kohtia pääasiallisesti positiivisina adoption
kaikkien osapuolten kannalta katsottuna. Joitakin ongelmia mielestäni
kuitenkin jää.
Adoptiolakiin esitetään kirjattaviksi uudet säännökset
adoptiohakijan vähimmäis- ja enimmäisiästä sekä hakijan
ja adoptoitavan vähimmäis- ja enimmäisikäerosta.
Säännökset koskevat alaikäisten
lasten adoptiota. Vaatimusta enintään 40 vuoden
ikäerosta hakijan ja adoptoitavan välillä ja
hakijan enimmäisiän asettamista 50 vuoteen perustellaan
muun muassa sillä, että lapsille turvataan mahdollisimman
pysyvä vanhemmuus aikuisikään saakka.
Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin
otettava huomioon myös se, että hakijoilla on
yleensä takanaan vuosien prosessi asian kanssa, minä aikana
tuo ikäraja on saattanut umpeutua. Ymmärrän
kyllä, että ikärajat varmaan tavallaan
helpottavat hallinnollista yksinkertaisuutta adoptiomenettelyyn,
kun tapauskohtaisten harkintojen tarve vähenee, mutta en
silti pidä sitä riittävänä perusteena
esitetyille ikärajoille. Katsonkin, että vähimmäis-
ja enimmäis-ikärajoille olisi väljentämistarvetta.
Hallituksen esitys on tässä suhteessa liian tiukka,
vaikkakin lakivaliokunta esittää tähän
seurantaa. Mielestäni tarkkaa yläikärajaa
ei tällä tavalla pitäisi asettaa, ja
kiinnitin huomiota siihen, että myös perustuslakivaliokunta
on tähän asiaan kiinnittänyt lausunnossaan
huomiota. Esimerkiksi vastasyntyneen vieraan lapsen adoptio ei olisi
mahdollista 46-vuotiaalle eikä vieraan lapsen adoptio 35- ja
51-vuotiaille aviopuolisoille. Eivät nämä,
arvoisa puhemies, nyt tänä päivänä niin
harvinaisia perheitä ole, eikä hyvä vanhemmuus
olisi tällaisissa tapauksissa varmastikaan iästä kiinni.
Arvoisa puhemies! Pidän esityksessä olevaa avointa
adoptiota lähtökohtaisesti hyvänä asiana.
Mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää,
että se tapahtuu aikaisempien vanhempien ja adoptiovanhempien
yhteisellä sopimuksella ja lapsen edun huomioon ottaen.
Päätöksen avoimesta adoptiosta pitää perustua
siihen, millainen järjestely on lapsen kannalta paras.
Arvoisa puhemies! Adoptioneuvonnasta esitetään
annettavaksi nykyistä tarkempia säännöksiä.
On hyvä, että jälkipalveluihin eli apuun
ja tukeen adoption vahvistamisen jälkeen on myös hallituksen
esityksessä kiinnitetty huomiota. Adoptioneuvonnan kehittäminen
on tärkeää. Avun tarve ei ole ajankohtaista
ainoastaan adoption alkuvaiheissa, vaan sille on mahdollista tarvetta
myös vuosien kuluttua adoption vahvistamisesta, kun lapsi
kasvaa ja kehittyy. Nykyisellään säännökset
jälkipalveluista ovat liian väljät. Sen
vuoksi esiintyy myöskin epäselvyyksiä siitä, kenelle
järjestämisvastuu kuuluu ja mitä jälkipalveluihin
oikeastaan kuuluu. On myös välttämätöntä,
että kunnat huolehtivat adoptioneuvonnan voimavarojen riittävyydestä.
Sitä pitäisi olla saatavissa aina tarpeen vaatiessa.
Arvoisa puhemies! Mielestäni on perusteltua kiinnittää huomiota
myös henkisen tuen antamiseen hakijoille, sillä prosessit
ovat usein pitkiä ja raskaita.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa esille yhden mielestäni
tärkeän asian, nimittäin adoptiokohdemaiden
lisäämisen jonojen lyhentämiseksi. Jonot
ovat pitkät, siihen on monia syitä, mutta yksi
syy on se, että kohdemaita, joista adoptioita Suomeen tehdään,
on hyvin vähän, käytännössä vain
kourallinen. Myös lapsia kansainväliseen adoptioon
on yhä vähemmän. Vastaavasti adoption
hakijoiden määrä on pysynyt suurin piirtein
samana tai jopa kasvanut useissa maissa. Mielestäni Suomessa
olisi vakavasti syytä pohtia adoption kohdemaiden lisäämistä.
Jonot ovat tällä hetkellä tuskastuttavan
pitkiä, ja kohdemaiden lisääminen voisi
olla hyvä ratkaisu niin adoptiota haluavien kuin vanhempia
tarvitsevien lastenkin kannalta.
Arvoisa puhemies! Lopuksi minäkin kannustaisin hallitusta
vielä pohtimaan adoptio-oikeuden laajentamista avoliitossa
eläviin. On mielestäni erikoista, että avoliitossa
elävät voivat adoptoida yksinhakijoina mutta eivät
yhdessä.
Arvoisa puhemies! Adoptiolaki paranee näillä muutoksilla,
mutta parantamisen varaa vielä jää. Toivottavasti
epäkohtien korjaamista voidaan jatkaa vielä tällä vaalikaudella.
Peter Östman /kd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys adoptiota koskevan lain
uudistamisesta on perusteltu. Tällä hetkellä voimassa
oleva laki on vuodelta 85, ja sitä on muutettu useampaan
kertaan. On hyvä, että adoptiota koskeva lainsäädäntö uudistetaan
nyt kokonaisuudessaan. Myös lakiuudistuksen lähtökohta
on oikea. Ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen
edun toteutumista adoptioasioissa. Tähän tavoitteeseen
pyritään lakiehdotuksessa monilla eri tavoilla.
Kaiken adoptiotoiminnan lähtökohtana tulee olla
lapsen etu. Hallituksen esityksen mukaan adoptiota harkittaessa
on mahdollisuuksien mukaan noudatettava periaatetta, jonka mukaan lapsi
sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa.
Ehdotuksen mukaan muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida
yhdessä. Tältä osin hallituksen esitys
siis vastaa nykyistä lainsäädäntöä.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit haluavat vaalia kaikissa
tilanteissa lapsen oikeutta sekä äitiin että isään.
Lapsella tulee olla oikeus myös tietää oma
geneettinen alkuperänsä. Tämän
tulee olla johdonmukainen periaate kaikessa perhelainsäädännössämme.
Vanhemmuus on sekä biologista, sosiaalista että juridista.
Lapsi tarvitsee kehityksessään sosiaalista vanhemmuutta, äitiyttä ja
isyyttä, mutta identiteettinsä rakentumiseen myös
omien biologisten juurtensa tietämistä. Yhteiskunnassa
on nähty oikeaksi se, että isyyttä vahvistetaan
eri tavoin. Isän osallistumista lastenhoitoon on pyritty
tukemaan muun muassa isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmällä.
Isät ovat ottaneet entistä paremmin vastuuta lasten
elämästä. Lapsi hyötyy siitä,
että hän saa kasvaa äidin ja isän,
naisen ja miehen, läheisyydessä.
Arvoisa puhemies! Miehen ja naisen erilaisuuden kautta lapselle
muodostuu kuva miehuudesta ja naiseudesta. Sekä äidillä että isällä on omat
tärkeät tehtävänsä lapsen
kasvun eri vaiheissa. Vanhempien sukupuoliero tuottaa eroja myös
heidän psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessaan
sekä vuorovaikutuksessa lapseen. Miehen mallin on katsottu
olevan tarpeen esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa.
Arvoisa puhemies! Avioliitolla tässä lainsäädännössä tarkoitetaan
yhden miehen ja yhden naisen muodostamaa liittoa. Tähän
hallitus ei aio esittää muutosta. Tästä johtuen
myös tässä lakiehdotuksessa käytetyt
termit "aviopuoliso" tai "adoptiovanhemmat" voivat tarkoittaa ainoastaan
miestä ja naista, jotka ovat avioliitossa keskenään,
kuten valiokuntakin toteaa perusteluissaan ja mietinnössään.
Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnan mietintöä on
jo ehditty kritisoida siitä, ettei adoptio-oikeutta myönnetä avopareille.
Mielestäni nykyisen käytännön
jatkaminen on tässä kohden täysin perusteltua.
Vaikka avioerojen määrä on viime vuosina
lisääntynyt, on avioliitto edelleen kestävämpi
suhteen muoto kuin avoliitto. Avioliiton katsotaan yhä kuvaavan
parisuhteen luonnetta ja ennustavan sen kestävyyttä.
Tilastokeskuksen ja Stakesin yhteistyönä julkaiseman
laajan tilastoselvityksen mukaan avoparien perheiden alle 18-vuotiaat
lapset kokivat vuonna 2005 vanhempien erilleenmuuton yli kaksi kertaa
niin usein kuin avioparien perheiden lapset. Meidän on
uskallettava sanoa ääneen se, että lapsen
etu ovat pysyvät ja pitkäaikaiset ihmissuhteet.
Arvoisa puhemies! On tärkeä ymmärtää,
että adoptiolapsen saaminen ei lähtökohtaisesti
ole ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille täysi-ikäisille automaattisesti.
Kyse ei ole aikuisen oikeudesta lapseen, vaan lapsen oikeudesta
vanhempiin. Lopuksi, kaiken kaikkiaan pidän lakivaliokunnan mietintöä hyvänä ja
tuen hallituksen esitystä lain muuttamisesta.
Aino-Kaisa Pekonen /vas:
Arvoisa puhemies! Uutena kansanedustajana on ollut erittäin mielenkiintoista
pureutua nyt käsittelyssä olevaan adoptiota koskevaan
lainsäädännön uudistamiseen.
Uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on
edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa.
Samalla kehitetään kotimaista adoptioprosessia
ottamalla lakiin tarkemmat säännökset
adoptioneuvonnasta sekä saatetaan myös kotimaiset
adoptiot lupamenettelyn piiriin kansainvälisten adoptioiden
tavoin. Hallituksen esitykseen liittyy monia hyviä uudistuksia,
ja niistä muutamia haluan nostaa tässä esiin.
Punaisena lankana tässä adoptiolain kokonaisuudistuksessa
on ollut lapsen edun edistäminen adoptioasioissa, ja tämä periaate
on nyt myös kirjattu lakiin. Omassa mietinnössään
lakivaliokunta korostaakin, että tämän
tavoitteen tulee olla ensi sijalla myös käytännössä uusia
lakeja tulkittaessa ja sovellettaessa.
Lapsen edun määrittely voi olla mutkikasta. Ihmisillä saattaa
olla hyvin erilaisia käsityksiä siitä,
mikä olisi lapselle hyväksi. Lapsen etu on sidoksissa
aina tiettyyn yksittäiseen tapaukseen ja tiettyyn lapseen.
Kuitenkin lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on
ratkaisu aina muotoiltava siten, että sen voidaan parhaiten
katsoa toteuttavan lapsen etua kussakin tilanteessa. Sosiaalityöntekijät
ovatkin vaativan tehtävän äärellä määrittäessään
lapsen etua.
Lakivaliokunta kävi perusteellisen keskustelun adoptionhakijan
ikää sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan
ikäeroa koskevista vaatimuksista. Myös asiantuntijakuulemisissa
kuultiin hyvin erilaisia näkemyksiä asiaa koskien.
Adoptiolakiin esitetään kirjattavaksi uudet säännökset
adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisikäerosta,
kun kyse on alaikäisen lapsen adoptiosta. Onko sitten aina
lapsen edun mukaista määritellä laissa
jyrkät ikävaatimukset? Esimerkiksi jos iältään
42-vuotias ja 47-vuotias pariskunta adoptoisi 3-vuotiaan lapsen
ja haluaisi myöhemmin tälle adoptiosisaruksen,
tilanne olisi hankala. Todennäköisesti uuteen
adoptioprosessiin ei ryhdyttäisi aivan heti, vaan pienen
ajan kuluttua ensimmäisen lapsen saamisesta. Uusi pitkä adoptioprosessi
saattaisi aiheuttaa sen, että toinen puolisoista ehtisi
tulla 50 vuoden ikään, jonka jälkeen
hän ei enää olisi adoptiokelpoinen.
Itse ajattelen, että oma sisar, adoptoitu tai biologinen,
on aina lapsen edun kannalta hyvä asia. Sisarussuhde on
läpi elämän kestävä suhde,
jonka kautta voi peilata omaa lapsuuttaan. Sisaruksilla on samat
lähtökohdat ja samanlaisia kokemuksia lapsuuden
perheestä. Lakivaliokunta omassa mietinnössään
kiinnitti erityistä huomiota adoptionhakijan ikään
sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevien
vaatimusten poikkeusperusteisiin.
Erittäin tärkeänä muutosehdotuksena
pidän sitä, että myös kotimaisissa
adoptioissa edellytettäisiin lupaa adoptiolautakunnalta
samalla tavoin kuin nykyisin edellytetään kansainvälisissä adoptioissa.
Lupamenettelyn avulla voidaan arvioida jo varhaisessa vaiheessa
hakijoiden soveltuvuus adoptiovanhemmiksi. Kansainvälisissä adoptioissa
edellytetään lähtökohtaisesti
adoptioluvan lisäksi kansainvälisen adoptiopalvelun saamista
sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymältä palvelunantajalta.
Nyt esitetään, että myös sellaiset
adoptiot, jotka toteutuvat ilman kansainvälistä adoptiopalvelua,
eli niin kutsutut itsenäiset adoptiot saatetaan lupamenettelyn
piiriin.
Edellä mainitut muutosehdotukset merkitsevät
tiukentuvaa suhtautumista itsenäisiin adoptioihin. Tämä on
perusteltua, sillä tällainen itsenäinen
adoptio on erittäin riskialtis. Suomalaisen palvelunantajan
luvan puuttuminen johtaa siihen, että lapsikaupan riski
lisääntyy.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä esitetään,
etteivät muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä.
Yhteisadoptiota ei siten mahdollistettaisi rekisteröidyn
parisuhteen osapuolille tai avopareille. Itse yllätyin,
miten moni asiantuntija olisi katsonut, että rekisteröidyssä parisuhteessa
ja avoliitossa elävät olisi pitänyt rinnastaa
aviopuolisoihin adoptiolain kokonaisuudistuksessa. Lapsen edun kannalta
tärkeää on löytää lapselle
rakastavat ja huolehtivat vanhemmat, jotka molemmat täyttävät
adoptionhakijalle asetetut kriteerit ja ovat alusta asti osallistuneet adoptioneuvontaan.
Uskon, että adoptioneuvonnan kautta löytyy lapselle
parhaat mahdolliset vanhemmat, olivatpa he sitten avioliitossa,
avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.
Nyt peräänkuulutan hallitukselta jatkossa
rohkeutta poistaa lainsäädännöstä turhanaikaisten ennakkoluulojen
seurauksena syntynyt epätasa-arvo ja noudattaa perustuslakiin
kirjattua kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta riippumatta heidän
seksuaalisesta suuntautumisestaan. Lakivaliokunta toteaa mietinnössään,
että avoliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden
osalta ei kysymystä hallituksen esitystä valmisteltaessa
arvioitu. Kyseisen säännöksen mahdolliset
muutostarpeet on tarvittaessa selvitettävä ja
arvioitava erikseen. Toivon, että asiaan palataan mahdollisimman
pian.
Markku Mäntymaa /kok:
Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta on käynyt pitkän,
syvällisen ja hyvähenkisen keskustelun adoptiolakia koskevasta
hallituksen esityksestä. Valiokunta kuuli 23:a asiantuntijaa
ja sai 4 kirjallista lausuntoa asiasta.
Adoptio on merkitykseltään suuri asia sekä adoptiovanhemmille
mutta ennen kaikkea adoptoitavalle lapselle. Kaikessa keskustelussa
peräänkuulutettiin lapsen edun tärkeyttä,
jonka pitääkin olla ensisijainen näkökulma
adoptioasioissa. Hallituksen esityksen lähtökohtana
on, että vain aviopuolisot voivat adoptoida lapsen yhdessä.
Avioliitolla on liittoa turvaavia oikeusvaikutuksia enemmän
kuin avoliitolla, ja tällä on merkitystä lapsen
kannalta.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen lähtökohtana
on nykyisen käytännön kodifiointi ja voimassa
olevan lainsäädännön ajantasaistaminen.
Lapsen adoptoijien tulee pääsääntöisesti olla
vähintään 25-vuotiaita. Uutena edellytyksenä on,
että hakija saa pääsääntöisesti
olla enintään 50-vuotias, jos adoptoitava on alaikäinen. Adoptiovanhemman
ja adoptoitavan ikäeron tulee olla vähintään
18 vuotta ja enintään 45 vuotta. Pidän
hyvänä uudistuksena sitä, että lapsen adoptiossa
lupamenettely laajenee kansainvälisiin adoptioihin, jotka
toteutetaan ilman kansainvälistä adoptiopalvelua.
Arvoisa puhemies! Tehty perussuomalaisten vastalause koskee
sitä, että adoptioperhe pitäisi määritellä nimenomaan
perheeksi, jossa lapsi saa sekä isän että äidin.
Tämä ei ole tarpeen, sillä vain aviopari
voi adoptoida. Rekisteröity parisuhde ei tässä tapauksessa
ole sama asia kuin avioliitto.
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Adoptiolainsäädännön
uudistuksen keskeisin tavoite on edistää lapsen
edun toteutumista adoptiossa. Lähtökohtana on
aina oltava lapsi ja hänen etunsa, ei aikuisten, vaikka
adoptioprosessi yleensä lähtee siitä,
että aikuiset hakevat perheeseensä lasta, jolle
he haluavat antaa hyvän kodin, uudet vanhemmat ja juridiset
oikeudet perheenjäsenenä.
Yksi keskeinen uudistus on adoptioneuvonnan kehittäminen.
Adoptioneuvonta on oleellinen osa adoption onnistumista. Siksi on
tärkeää, että nyt vahvistetaan
ja selkeytetään adoptiota ja adoptioneuvontaa.
Neuvonnassa käydään seikkaperäisesti
ja syvällisesti läpi perheen tilanne: Miksi on
päädytty adoptioon? Onko perhe valmis prosessiin
ja tietoinen adoptioon liittyvistä erilaisista, joskus
hyvin vaikeistakin tilanteista, joita saattaa tulla esimerkiksi
lapsen vaikeiden traumojen ja kokemusten myötä?
Mikä on vanhempien kyky tukea lasta erilaisissa elämäntilanteissa?
Minkälainen on puolisoiden keskinäinen parisuhde
ja sen toimivuus? Neuvonnassa selvitetään vanhempien
omaa taustaa, sukulaissuhteita, miten uusi perheenjäsen
hyväksytään sukuun jne., haetaanko kansallista
vai kansainvälistä adoptiota.
Kaiken tämän tiukan ja pitkäkestoisen
selvityksen taustalla on lapsen etu. Kun lapsi lopulta tulee perheeseen,
on oltava mahdollisimman varmoja siitä, että adoptio
onnistuu ja lapsi saa hyvän perustan elämälleen
uudessa perheessä ja suvussa. Adoptioperhe tarvitsee tukea
ja ohjeistusta myös adoptioneuvonnan jälkeen.
Siksi on todella tärkeää, että kunnan
eri viranomaiset tekevät hyvää yhteistyötä perheiden
tukemiseksi. Tämän vuoksi adoption vahvistamisen
jälkeen annettavasta jälkipalvelusta ehdotetaan
nykyistä täsmällisempiä säännöksiä.
On myös välttämätöntä,
että perhettä tuetaan mahdollisimman varhain ja
näin myös osaltaan vähennetään
myöhemmin mahdollisia lastensuojelutarpeita. Adoptioneuvontaa
selkeyttää myös se, että kunta
nimeää adoptoitavalle lapselle adoptioneuvonnasta
vastaavan sosiaalityöntekijän. Näin pyritään
siihen, että koko prosessin ajan sama tehtävään
nimetty sosiaalityöntekijä valvoo lapsen edun
toteutu-mista.
Arvoisa puhemies! Lapsen oikeus pitää yhteyttä biologisiin
vanhempiin on lapsen näkökulmasta hyvä asia.
Näin turvataan, että lapsella on mahdollisuus
ylläpitää edelleen hänelle tärkeitä ihmissuhteita,
mikä osaltaan tukee lapsen kehitystä. Avoin adoptio
perustuu biologisten vanhempien ja adoptiovanhempien väliseen
sopimukseen, joka vahvistetaan tuomioistuimessa. On selvää,
että kun vanhempien rooli huoltajina muuttuu, avoin adoptio
edellyttää, että kaikki vanhemmat hyväksyvät
ja ymmärtävät roolinsa ja vastuunsa suhteessa
lapseen. Jos lapsen etu kärsii syystä tai toisesta,
voidaan sopimus purkaa ja muuttaa tuomioistuimessa. Yleisesti voidaan
todeta, että lapsen etuna on se, että hänen elämässään
tärkeät läheiset ihmissuhteet säilyvät ja
niiden parantamiseen ja vahvistamiseen annetaan aiempaa paremmat
edellytykset avoimen adoption avulla.
Arvoisa puhemies! Muutamia kysymyksiä kuitenkin pitäisi
edelleen työstää etenkin adoption edellytysten
suhteen. Ensinnäkin ikä on määritelty
tiukasti. Vain pienellä varauksella lähinnä perheen
sisäisessä adoptiossa siihen saisi poikkeuksen,
tai jos lapsen ja hakijan välille on syntynyt vakiintunut
suhde. Toivoisin, että kokonaisuutta ajatellen tässäkin
voitaisiin paremmin huomioida myös lapsen etu. Eli 50 vuoden
ikärajassa pitäisi olla joustoa, jos katsottaisiin,
että se on lapsen edun mukaista. Olin erittäin
tyytyväinen siitä, että tähän
myös lakivaliokunta viittaa omassa mietinnössään.
Perheiden ja lapsen tilanne on aina yksilöllinen. Tässä todellakin
toivoisi joustavampaa käytäntöä.
Toiseksi, arvoisa puhemies, adoptio-oikeuden rajaaminen aviopareille.
Nyt 9 §:ssä ehdotetaan, että muut
kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä.
Näin suljetaan avoparit ja rekisteröidyssä parisuhteessa
elävät adoption ulkopuolelle. Esitin sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa, että avoparien mahdollisuus yhteiseen
adoptioon pitäisi selvittää. On paljon
perheitä, jotka syystä tai toisesta elävät
avoliitossa, ja perheissä voi olla myös yhteisiä biologisia
lapsia; kaikilta osin on aivan normaali lapsiperhetilanne. Voi syntyä tilanne,
jossa esimerkiksi avoparin lähiomaisen lapsi tarvitsee
adoptioperheen. Lapsen etu olisi, että hän voisi
sijoittua tähän sukulaisperheeseen, joka on hänelle
tuttu ja läheinen. Lain mukaan vain toinen perheen vanhemmista
voi kuitenkin adoptoida lapsen, minkä seurauksena perheen lapset
ovat eriarvoisessa asemassa keskenään. Mielestäni
selvityksen tekeminen olisi vähintä, mitä pitäisi
pikaisesti tehdä. Selvityksen jälkeen tulisi ryhtyä toimenpiteisiin,
jotta avoparien mahdollisuus adoptioon toteutuisi silloin, kun se on
lapsen edun mukaista.
Kuten täällä on todettu, adoptio
voidaan toteuttaa aviopareille ja yksin hakeville henkilöille mutta
ei avopareille eikä myöskään
rekisteröidyille pareille. Toisaalta lakia voidaan myös kiertää.
Jos toinen puolisoista on yksinhakija, siinäkin tapauksessa
parisuhteen toisen osapuolen suostumus tarvitaan. Hän saa
adoptioneuvontaa, ja hänen tilanteensa ja kykynsä toimia
kasvattajana arvioidaan. Näin pitää ehdottomasti
ollakin, sillä lapsi tulee perheeseen, joka kokonaisuudessaan
vaikuttaa hänen elämäänsä.
Yksinhakija voikin siis saada perheeseen lapsen, joka on käytännössä molempien
hoidossa, mutta lapsi on juridisesti vain toisen lapsi. Minun on
vaikea ymmärtää tätä.
Mielestäni tämä ei ole lapsen edun mukaista
varsinkaan silloin, jos molemmat vanhemmat olisivat aidosti halunneet
yhdessä adoptoida lapsen ja voidaan osoittaa, että se
olisi ollut lapsen edun mukaista.
Kuten monet lausunnonantajat ovat todenneet, parisuhteen laatu,
vakaus, kesto ja pysyvyys pystytään arvioimaan
adoptioneuvonnassa lapsen edun kannalta. Lapselle on aina parempi, että hänen
huolta pitävät ja samassa perheessä asuvat
vanhempansa ovat myös hänen juridisia vanhempiaan.
Siksi tässä kohden on mielestäni epäloogista
poiketa lapsen edun ajamisesta. Perusteluissa myös viitataan
avioliittoon, oikeusvaatimuksiin, jotka tuovat turvallisuutta adoptiolapselle.
Ymmärtääkseni nämä oikeusvaikutukset
koskevat samalla lailla myös rekisteröityjä parisuhteita
ja viimeaikaisten lainsäädäntöuudistusten
myötä myös etenevästi avoparejakin,
joten tuo perustelu ei ole mielestäni riittävä.
Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä kiittää ministeri
Henrikssonia siitä, että hän on täällä meidän
kanssamme tänään kuuntelemassa, mitä eduskunta
haluaa omissa kannanotoissaan tuoda. Koska ministeri Henriksson
toi hyvällä tavalla esille asioita, jotka tarvitsevat
vielä jatkoarviointia, toivoisin, että asian käsittely
ja adoptiolain kehittäminen jatkuisivat vielä tämän hallituskauden
aikana.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys adoptiota koskevan
lainsäädännön uudistamiseksi
on pääosaltaan ihan hyvä. Adoptioprosessin
kehittäminen, kuten tarkemmat säännökset
adoptioneuvonnassa ja itsenäisen adoption riskien vähentäminen,
on tärkeä lapsen edun toteuttamisen kannalta.
Kansainvälisten adoptioiden lupamenettelyn piiriin saaminen
on myös yksi hyvä esitetty toimenpide.
Hallituksen esityksen lain muuttamisen keskeiseksi perusteluksi
on nostettu lapsen etu. Lainaus mietinnön yleisperusteluista
kuuluu seuraavasti: "- - kokonaisuudistuksen yleiseksi
ja ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu lapsen edun edistäminen
adoptioasioissa ja että tämä periaate kirjataan
lakiin. Valiokunta korostaa, että tämän tavoitteen
tulee olla ensi sijalla myös käytännössä uusia
säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa."
Hallitus esityksessään viittaa lapsen etuun myös
yhteisadoption edellytyksien perusteluissa seuraavasti: "Sitä,
miksi yhteisadoptiota ei mahdollisteta avopareille, perustellaan
esityksessä ennen kaikkea lapsen edulla ja mahdollisimman vakaiden
ja turvallisten kasvuolosuhteiden turvaamisella."
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että lapsen
etu on aina etusijalla adoptiota koskevissa päätöksenteoissa.
Kaikki täällä päätöksiä tekevät
ne kansanedustajat, jotka ovat isiä tai äitejä,
tietävät sen, että ensisijaisesti lapselle
paras mahdollinen perhe on isän ja äidin muodostama
perhe. Joka muuta väittää, ei näe
lapsensa parasta, kuten luonto opettaa. Adoption kohdatessa onkin
tärkeää, että tämä isän
ja äidin jatkumo mahdollistetaan lapselle kaikissa tilanteissa.
Siksi onkin vaikea käsittää sitä,
miksi lakivaliokunta ei hyväksynyt perussuomalaisten ryhmän
ehdotusta siitä, että laissa varmistettaisiin
se, että lapsi sijoitetaan aina kahden vanhemman perheeseen,
jossa hän saa sekä isän että äidin.
Ilman miehen ja naisen mainitsemista laissa jää lainsäädäntöön
seksuaalivähemmistön mentävä porsaanreikä.
Tätä puheenvuorossaan oikeusministeri Henriksson tarkoitti
ja halusi, mutta halusivatko sitä lapset? Epäilen
suuresti.
Arvoisa puhemies! Lapsen edusta keskusteltaessa on tärkeä muistaa
Lapsen oikeuksien sopimuksen 21 artikla, joka toteaa, että adoptiossa lapsen
etu on ensisijainen. Toisin sanoen lapselle etsitään
perhe eikä perheelle lasta. Tätähän
me olemme tänään kuulleet eri yhteyksissä.
Näin ollen on olennaista, että perheen lapselle
tarjoamat kasvuolosuhteet ovat parhaat mahdolliset. Kuka voi siis
kiistää sen, etteikö lapsen tasapainoisten kasvuolosuhteiden
kannalta ole parasta, että lapsella on isä sekä äiti,
jos se suinkin vain on mahdollista? Onkin tärkeää,
että kansanedustajat tukevat lapsien kasvua maassamme parhaalla
mahdollisella tavalla. Tästähän on kysymys
lainsäädännössä, parhaasta
mahdollisesta tavasta lasten tukemiseksi.
Olen surullinen siitä, että täälläkin
on useita kansanedustajia, jotka eivät ymmärrä eroa
lapsen edun ja aikuisen edun välillä. Vaatimus
saada adoptio-oikeus homo- ja lesbopareille perustuu yleensä vain
tunteeseen siitä, että joitain sorretaan, jos
he eivät pääse "leikkimään
vanhemmuutta". Se, että joissain lesboperheissä on
biologinen äiti vanhempana, ei voi olla mittari sille, että adoptiossa
homo- ja lesbopareilla lapset saavat parhaan mahdollisen kodin ja
turvan. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. (Timo
Heinonen: Rakkaus on tärkeintä!) Jokainen varmasti
ymmärtää sen, ettei lapsen traumaattista
taustaa tule lisätä eriarvoisuuden tunteella,
koska varsinkin adoptoitava lapsi on usein traumatisoitunut. Hän
tarvitsee suurimman mahdollisen emotionaalisen ja juridisen turvan,
jota aviopari voi tarjota. Lapsen identiteetin kehittymisen kannalta
on tärkeää, että lapselle suodaan
isä ja äiti. Tätä tukee moni asia,
joka on myös mainittu Lapsen oikeuksien julistuksessa.
Julistuksen kymmenen periaatetta on sisällytetty 1989 valtioita
sitovaksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen.
Arvoisa puhemies! Mikäli tässä aika
olisi riittänyt, olisin halunnut lukea kaksi periaatetta
täältä Lapsen oikeuksien julistuksesta,
mutta koska aika on vähissä, niin otan vain yhden
kappaleen. Periaate 10: "Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta,
jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia
rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään."
Arvoisa puhemies! Toivonkin, että hallitus jatkossakin
turvaa lapselle isän ja äidin, sillä sitä lapset
haluaisivat, jos sitä heiltä kysyttäisiin.
(Välihuutoja)
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Täällä saa puheenvuoroja pyytämällä,
järjestyksessä.
Sanni Grahn-Laasonen /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt täytyy sanoa, että edellisen
puheenvuoron jäljiltä kyllä veri kiehuu.
Erittäin ikävästi sanottu monilta osin.
Adoptio on sallittu samaa sukupuolta oleville pareille Ruotsissa,
Norjassa, Tanskassa, Islannissa. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa
se ei ole mahdollista, jossa tältä osin lainsäädäntö vielä laahaa,
siitäkin huolimatta, että esimerkiksi valiokuntien
asiantuntijakuulemisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Helsingin
kaupunki oma-aloitteisesti ottivat esiin sen, että samaa
sukupuolta oleville tulisi tämä adoptio-oikeus myöskin
sallia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Tytti Solantaus
on tutkinut samaa ja eri sukupuolta olevien parien välisiä eroja
laajaan kansainväliseen tutkimusaineistoon perustuen. Tutkimusaineisto
ei millään osin tue sitä väitettä, että samaa
sukupuolta olevien vanhempien perhe olisi lapsen näkökulmasta
huonompi tai että lapset kasvaisivat jotenkin siinä perheessä kieroon.
Itse asiassa monet näistä löydöksistä puhuvat
ihan päinvastaiseen suuntaan. Sama tutkimustulos on todettu
myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä sekä lain
esitöissä säädettäessä nykyistä lakia
rekisteröidyistä parisuhteista. Tällöin
todettiin ihan ykskantaan, ettei tieteellisistä tutkimuksista
saadun tiedon perusteella lapsen kasvattaminen perheessä,
jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuta haitallisesti lapsen
seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen taikka tunne-elämään
ja käyttäytymiseen. Tämä on
ihan tutkimusaineistoa. Todella kiinnostaisi tietää,
onko olemassa näyttöä siitä,
että esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsia
kiusattaisiin enemmän koulussa kuin heterovanhempien lapsia.
Itse en ole tällaista aineistoa nähnyt enkä usko,
että sellaista tieteellistä aineistoa myöskään
on helposti löydettävissä. Itsestä tuntuu
siltä, että itse asiassa lapset ovat monesti avarakatseisempia
ja suvaitsevaisempia toisiaan kohtaan kuin heidän vanhempansa.
Tästä samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeudesta:
Adoptiolaista noin yleensä täällä on käytetty
hienoja puheenvuoroja nimenomaan lapsen edun näkökulmasta,
joka vahvistuu tämän lainsäädäntöuudistuksen
myötä. Adoptiolaissa säädetään
ikärajoista, joilla pyritään turvaamaan
pysyviä ja pitkiä ihmissuhteita mahdollisesti
hyvinkin rikkonaisista taustoista tulevalle lapselle. On erittäin
tärkeää, että näistä ikärajoista
voidaan toisaalta poiketa esimerkiksi perheen sisäisessä adoptiossa
tai yksittäistapauksissa, jos se on lapsen edun kannalta
erittäin painavista syistä hyödyllistä.
Lain yksi tärkeimmistä uudistuksista on niin sanotun
avoimen adoption mahdollistaminen. Se voi edistää biologisten
vanhempien halukkuutta suostua sijaisperheeseen sijoitetun lapsen
adoptioon, jolloin lapsen elämään tulee
sitä kaivattua pysyvyyttä. Sijaisvanhemmuus nykyisellään
ei ole valitettavasti kovin houkutteleva vaihtoehto, ja niistä perheistä on
pulaa. Meidän lastensuojelujärjestelmämme
on nykyisellään aivan liian, ja suorastaan hälyttävän,
laitosvaltainen. Toivottavasti tämä lakimuutos
pieneltä osaltaan purkaisi lastensuojelulaitosvaltaisuutta
ja edistäisi sitä, että lapset saisivat
kasvaa mahdollisimman pysyvissä perheissä, kuitenkin
niin, että — sikäli kun se on lapsen
edun mukaista — suhteet mahdollisesti säilyvät
myöskin biologisiin vanhempiin.
Adoptioon on, niin kuin täällä on
tänään todettu monissa puheenvuoroissa,
huomattavan pitkiä jonoja. Moni vanhempi odottaa ihan kuumeisesti,
että saisi lapsen perheeseen, ja maailmassa on paljon lapsia,
jotka tarvitsevat rakastavia vanhempia. Lapsettomien yhdistys Simpukka
ry otti esiin kirjallisessa lausunnossaan sen, että he
toivovat lisäresursseja uusien kohdemaiden hankintaan ja
sen selvittämiseen, voisiko Suomi olla muiden maiden tapaan
vastaamassa maailman kriisien, esimerkiksi luonnonmullistuksien,
aiheuttamaan adoptiotarpeeseen. Tämä olisi sellainen
asia, johon olisi kiinnostavaa kuulla myöskin ministerin
mielipidettä, olisiko tässä asiassa mahdollista
edetä, ja myöskin siitä, että näitä kohdemaita
saataisiin tulevaisuudessa toivottavasti lisää.
Ihan viimeisenä asiana vielä totean ennen
kuin lopetan, että uusi adoptiolautakunta perustetaan Valviran
yhteyteen, ja viime aikojen keskustelun huomioon ottaen lienee selvää,
että myöskin voimavarojen riittävyyteen
on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
Arvoisa puhemies! Kiitoksia kaikista näistä puheenvuoroista.
On hyvä, että tästä käydään
perusteellinen keskustelu, ja paljon hyviä asioita on tullut
esille. Haluan kuitenkin tässä vaiheessa nyt muistuttaa
teitä siitä, ja varsinkin kaikki kansanedustajat,
jotka ovat lakivaliokunnan jäseniä, ovat varmasti
saaneet myös oikeusministeriön selvityksen tästä,
mitä tarkoitetaan aviopuolisoilla ja miksi tämä perussuomalaisten
ehdottama muutos tähän 27 §:ään
on tarpeeton, mutta käydään se nyt vielä kertaalleen
läpi.
Elikkä adoptiolakiehdotuksen 27 §:n
1 momentin mukaan sijoitettaessa lasta adoptiotarkoituksessa adoptionhakijoiden
luo on mahdollisuuksien mukaan noudatettava muun muassa periaatetta,
jonka mukaan lapsi sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa
kaksi adoptiovanhempaa, jollei ole erityistä syytä sijoittaa
häntä yhden vanhemman perheeseen. Tämän
lakiehdotuksen 9 §:n mukaan "Muut kuin avio- puolisot
eivät voi adoptoida yhdessä", elikkä muut
kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä.
Ja avioliittolain 1 §:stä ilmenee hyvin selkeästi,
että vain mies ja nainen voivat solmia keskenään
avioliiton. Tämä siis on tämänhetkinen
lainsäädäntö. Tästä seuraa,
että tämän lakiehdotuksen 9 §:ssä käytetty
ilmaisu "aviopuolisot" ja 27 §:n ilmaisu "kaksi adoptiovanhempaa"
tarkoittavat vain miestä ja naista, jotka ovat avioliitossa
keskenään. Sen takia tämä perussuomalaisten
esittämä muutos on tarpeeton.
Tähän voidaan vielä selvyyden vuoksi
lisätä, että jos eduskunta myöhemmin
päättäisi muuttaa avioliittolakia siten,
että avioliitto kahden samaa sukupuolta olevan henkilön
välillä tulisi mahdolliseksi, olisi tällaisen
lainmuutoksen yhteydessä väistämättä päätettävä myös,
mitkä ovat tällaisen avioliiton oikeusvaikutukset.
Ei voida siis pitää ilman muuta selvänä,
että tällaisen avioliiton oikeusvaikutukset olisivat
samat kuin miehen ja naisen välisen avioliiton oikeusvaikutukset,
joten kun ja jos se ajankohta tulee, eduskunta myös päättää siitä.
Tässä esityksessä näin nyt ei
ole päätetty esittää eikä ole
myöskään haluttu mennä sille
linjalle, että avopareille annetaan adoptio-oikeus. Tässä on
tullut hyvin perustellusti myös esille se, että juuri
näitä asioita on syytä vielä selvittää ja
pohtia. Myös lakivaliokunta on kiinnittänyt tähän
huomiota, ja toivon, että voimme edetä juuri niin,
että tätä avopuolisoitten ja samaa sukupuolta
olevien parien oikeutta adoptioon selvitetään
tulevaisuudessa. Ja jos on tarvetta, niin siihen sitten palataan.
Tässä keskustelussa tuli myös esille
se, voisiko niitten maiden, joista Suomi tänä päivänä adoptoi
tai joista suomalaiset voivat adoptoida lapsia, määrää jotenkin
saada lisättyä. Tähän asiaan
en voi luvata muutosta. Voi sanoa näin, että pidentyneet
odotusajat kansainvälisessä adoptiossa johtuvat
yksinkertaisesti vähentyneestä kysynnästä.
Monet sellaiset valtiot, jotka aikaisemmin luovuttivat lapsia adoptoitaviksi
Suomeen, ovat viime vuosina kehittäneet kotimaista lastensuojelua
ja lisänneet kotimaisia adoptioita, ja näin ollen
lasten adoptoimiselle näistä maista Suomeen ei
siten enää ole niin suurta tarvetta kuin ennen.
Mutta tietysti tämäkin näkökohta
on koko ajan pidettävä esillä. Kyllähän,
kun katselee, mitä maailmalla tapahtuu, ja kun katselee myös
sitä hätää, mikä monella
lapsella ulkomailla on, niin tietysti hämmästyttää se,
onko tilanne todella se, että ei riittäisi lapsia
adoptoitaviksi Suomeen. Käsitykseni on kyllä se,
että pitäisi riittää. Pidetään
tämä mielessä ja katsotaan, mitä voimme
sille asialle tehdä.
Timo Heinonen /kok:
Puhemies! Haluan aluksi muutamaa puheenvuoroa kommentoida ja kiittää siitä,
että ministeri Henriksson on ollut koko keskustelun ajan
täällä kuuntelemassa, mitä kansanedustajilla
on sanottavana.
Tuossa aivan keskustelun alussa edustaja Salonen minun mielestäni
hyvällä tavalla pohti avoliiton ja avioliiton
problematiikkaa taikka sitä, miten tässä lainsäädännössä näihin
suhtaudutaan ja miten ehkä tulevaisuudessa voisi suhtautua.
Myös edustaja Grahn-Laasonen hetki sitten toi minun mielestäni
hyvällä tavalla esille aitoa tutkimustietoa siitä,
minkälaisia asioita tämän lainsäädännön
taustalla on.
Sen sijaan varsin surullisena kuuntelin edustaja Niikon puhetta.
Olen surullinen tuonhenkisistä puheista, ja olen myös
surullinen niiden seksuaalivähemmistöihin kuuluvien
puolesta, jotka mahdollisesti ovat perussuomalaisia äänestäneet,
jos heidän äänensä edes perussuomalaisille kelpaavat.
Minun mielestäni on todella loukkaavaa tuohon sävyyn
puhua ihmisistä, jotka ovat ihmisiä, jotka rakastavat
toisiaan ja rakastavat lapsiaan ja rakastavat läheisiään.
(Mika Niikko: Perustele!) — Perustelen sen, arvoisa edustaja Niikko,
sillä, että minun mielestäni ei ole mahdollista
sanoa, että joku perhe on automaattisesti hyvä tai
joku perhe automaattisesti huono. (Mika Niikko: Parempi!) En voi
sanoa sitäkään, että joku perhe
olisi automaattisesti parempi tai toinen automaattisesti huonompi.
Minun mielestäni tässä salissa valitettavasti
rakkaudesta puhutaan tänä päivänä aivan
liian vähän. Edustajakollega Tommy Tabermann istui
tuolla salin vasemmassa takakulmassa viime kaudella, ja hänen tehtävänsä oli
tuoda tähän saliin rakkauden viestiä.
Se työ jäi todellakin kesken, ja näyttää,
että tässä eduskunnassa Tommy Tabermannilla
olisi vieläkin suurempi työsarka.
Mikä sitten on hyvä perhe? Minä ajattelen
itse niin, että hyvä perhe on sellainen, joka
rakastaa — joka rakastaa lapsiaan ja jossa rakastetaan
toisia. Minä en hirveästi näe siinä eroa,
onko siinä perheessä yksi vanhempi vai kaksi vanhempaa, yksi
lapsi vai kolme lasta — tärkeintä on
se, että siinä perheessä on reilusti,
ja vähän ehkä ylitsekin, rakkautta, ja
siitä usein on kyse. Tässä laitettiin
aika lailla yksi yhteen, että jollain tavalla miehen ja
naisen välinen parisuhde ja perhe olisivat aina niin vallan
erinomaisia. On varsin surullista, että tässä maassa
on paljon sellaisia perheitä, jotka ovat avioliitossa,
joilla on lapsia, eikä niissä perheissä kaikki
ole hyvin. Sellaisiakin uutisia olemme saaneet lukea ja varmasti
itse kunkin lähipiiristäkin löytyy sellaisia
perheitä.
Minun tuttavapiirissäni on perhe, jossa on vain äiti
ja kaksi lasta, ja se perhe on erinomainen. Siellä on isän
mallia isovanhemmista, läheisistä ystävistä ja
monesta muusta. Minulla on myös ystäväperhe,
jossa on kaksi naista ja kaksi toisen biologista lasta sekä yksi
yhdessä hankittu lapsi, joka on hankittu rekisteröidyssä parisuhteessa.
Siinä perheessä on rakkautta paljon, ja minun
mielestäni se on hieno perhe sekin. Tai sitten perhe, jossa
on kaksi miestä, sellaisiakin ystäväpiiriini
kuuluu, ja minä heitäkin arvostan vanhempina ja
ihmisinä varsin paljon.
Sitten itse tähän asiaan, arvoisa puhemies. Tässä esityksessähän
lähdetään uudistamaan adoptiolakia kokonaisuutena,
tekemään hieman suurempaa tarkastelua siihen verrattuna,
mitä me viime kaudella teimme täällä eduskunnassa.
Uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen
edun toteutumista adoptioasioissa. Tämän ohella
tarkoituksena on kehittää kotimaista adoptioprosessia
ottamalla lakiin tarkemmat säännökset
muun muassa adoptioneuvonnasta. Pidän erittäin
tärkeänä asiana, että me tehostamme
tuota adoptioneuvontaa, ja palaan siihen hetken kuluttua. Toisaalta
myös pidän erittäin hyvänä sitä,
että muutoksenhakumahdolli-suus tuodaan tähän
lainsäädäntöön mukaan,
se on tärkeä. Pidän myös hyvänä sitä,
että lainsäädäntöön
tehdään kirjaus myös avoimesta adoptiosta.
Ministeri Henrikssonilta ja täällä salissa
paikalla olevalta valiokunnan puheenjohtajalta, edustaja Holmlundilta,
kysyisin avoimesta adoptiosta. Ministeri puhui täällä,
itse lakikirjoitus puhuu ja myös valiokunnan puheenjohtaja
puhui "vanhemmasta", yksikössä. Tässä lainsäädännössä todetaan,
että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa adoption jälkeen, ja samaa muotoa käytti
myös ministeri hetki sitten puhuessaan. Haluaisin tietää, onko
tämä muoto tarkoituksella yksikössä.
Tai onko tarkoitus sitten se, että ainoastaan toiseen biologisista
vanhemmista voitaisiin luoda tämäntyyppinen, oikeudenkin
näkökulmasta tuotu oikeus?
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi menen tuohon neuvontaan, johon
aiemminkin viittasin, ja myös tulkintaan. Olen nostanut
esille edellisellä kaudella rekisteröidyn parisuhteen
uudistamisen yhteydessä läpikäydyn asian
aiemmin ja haluan nostaa sen esille jälleen. Tällä lainsäädännöllähän
ei rekisteröidyn parisuhteen sisäiseen adoptioon
muutoksia tule, vaan tuo lainsäädäntö on tehty
viime kaudella. Siellä ongelmalliseksi on nyt muodostunut
adoptiolain tulkinta. Adoptiolain 2 §:ssä sanotaan:
"Alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa,
jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty,
että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen.
Lapseksiottamisen vahvistamista haettaessa tuomioistuimelle on esitettävä selvitys
siitä, että lapsi on lapseksiottajan hoidettavana
tai että tämä muutoin huolehtii lapsen
hoidosta ja kasvatuksesta." Tämä on lainaus adoptiolaista,
joka ei nyt siis tuoltakaan osin muutu.
Kun kyse on perheen sisäisestä adoptiosta, jossa
rekisteröidyssä suhteessa olevista vanhemmista
toinen on syntyvän lapsen biologinen vanhempi, lakia sovelletaan
Suomessa ainakin kahdella eri tavalla. Kaupungin tai kunnan sosiaalitoimen
itse hoitaessa lapseksiottamista asia rinnastetaan isyyden tunnustamiseen — ja
näin tietääkseni toimii Helsingin kaupunki — koska
ei ole ketään, joka luovuttaisi lapsen pois. Adoptioneuvonta
hoidetaan yhdellä toimistokäynnillä, jonka
jälkeen lapseksiottaminen saatetaan tuomioistuimen vahvistettavaksi.
Näin siis toimitaan muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalihuollossa.
Mutta sitten on kaupunkeja, jotka ovat ulkoistaneet tämän
esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:lle, joka hoitaa lapseksiottamista
muun muassa Espoossa. Järjestö vaatii toimistokäynnin
jälkeen perheeltä kotitehtävien tekemistä,
ja vielä noin 1—2 kuukauden päästä toimistokäynnistä se
tekee kotikäynnin, ennen kuin vanhemmat saavat paperit
tuomioistuimen vahvistettaviksi.
Edellä oleva esimerkki kuvaa sitä, että tätä lakia
tulkitaan Suomessa kahdella eri tavalla. Toivoisin, että tällaiseenkin
neuvontaan, mutta myös tulkintaan ja ohjeistukseen, annettaisiin
nyt lisäeväitä kunnille niin, että tulkinta
olisi samanlainen ja me voisimme kaikkia näitä rakastavia
perheitä yhtä lailla lain edessä tukea.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää adoptiota
koskevan lainsäädännön uudistamisen
ja adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymisen. Näin
myös nykyinen laki lapseksiottamisesta kumotaan.
Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksessa
punaisena lankana on se, että ensisijaisesti huomioidaan
aina lapsen etu. Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lausunnossaan
lakivaliokunnalle, että uuteen lakiin tulee kirjata maininta siitä,
että kaikissa alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa
päätöksissä ja muissa toimenpiteissä on
ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Toivon, että lakivaliokunta
huomioi sosiaali- ja terveysvaliokunnan esityksen.
On hyvä, että adoptioneuvontaa kehitetään
siten, että jokaiselle lapselle nimetään
oma adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä.
Tä-mä tukee lapsen etua, kun sama henkilö hoitaa
ja valvoo koko prosessin. Näin voidaan varmistua myös
siitä, että lapsi saa hänelle parhaiten
sopivan perheen. Adoptioneuvonta on myös mahdollista keskeyttää,
jos adoptioprosessin aikana todetaan, että adoptio ei ole
lapsen edun mukaista. Tämä on erittäin
hyvä uudistus.
On erittäin tärkeää, että adoption
vahvistamisen jälkeen myös jälkipalveluja
annetaan monipuolisesti, jotta erilaisiin mahdollisiin ongelmiin voidaan
puuttua hetimmiten. On arvioitu, että kattavat jälkipalvelut
vähentävät lastensuojelun tarvetta. Pidän
erittäin hyvänä uudistuksena myös
sitä, että adoptiolapsella on mahdollisuus pitää yhteyttä aikaisempaan
vanhempaansa.
Tuomioistuin voisi vahvistaa aikaisemman vanhemman ja adoptiovanhempien
tekemän sopimuksen lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa
tai pitää heihin muulla tavalla yhteyttä.
Tuomioistuin ei saisi vahvistaa yhteydenpito-oikeutta, jos se ei
ole lapsen etu. Yhteydenpito-oikeus voi lisätä adoptioita
pitkän sijaishuollon vaihtoehtona, ja se on myös
lapsen etu.
Arvoisa puhemies! Kannatan hallituksen esitystä ja
toivon, että valvontaan saadaan riittävästi
voimavaroja. Tiedämme kaikki, että Valviran henkilöstömitoitus
on tällä hetkellä riittämätön työmäärään
nähden.
Pia Kauma /kok:
Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan
adoptiolain uusimisen ensisijaisena lähtökohtana
on lapsen oikeuksien turvaaminen. On erinomaista, että lakiuudistuksen lähtökohtana
on juuri lapsen edun parantaminen, ja nyt tämä tärkeä asia
onneksi kirjataan myös lakiin. Lisäksi uusi laki
saattaa kotimaiset adoptiot lupamenettelyn piiriin kansainvälisten
adoptioiden tapaan.
Itse olin käsittelemässä asiaa perustuslakivaliokunnassa.
Havaitsin, että lakiuudistuksessa on muutama kohta, joita
on syytä pohtia vielä uudelleen. Nämä kohdat
koskevat adoptiovanhempien ikää ja sitä,
millaisiin parisuhteisiin ja perheolosuhteisiin lapsi voidaan jatkossa
adoptoida. Lainmuutoshan tuo tullessaan muun muassa uudet vähimmäis-
ja enimmäisiät adoptoijille sekä ikäerot,
joita adoptoijien ja adoptoitavan välillä tulee
noudattaa.
Adoptiovanhemman enimmäisikärajan asettaminen
50 ikävuoteen tuntuu tiukalta. Lapsia hankitaan nykyään
yhä myöhemmin, ja ihmisten eliniänodote
etenkin hyvinvoivissa Pohjoismaissa on noussut ja tulee nousemaan
jatkossakin. Lisäksi nykyisin adoptoivalla parilla saattaa
olla useita vuosia hedelmöityshoitoa ja harkinta-aikaa
takanaan.
Lakivaliokunnan lausunnon mukaan yli 50-vuotias voisi adoptoida,
jos syy on perusteltu. Vaikka 50 vuotta täyttänyt
voi siis hyvin perustelluista syistä adoptoida lapsen,
on syytä pitää huolta, ettei ikäkategorisoinnin
myötä yli 50-vuotiaiden adoptio-oikeutta tehdä liian
hankalaksi saavuttaa. Samalla on tärkeää,
että arviointi vanhemmuuden edellytyksistä tulee
tehdä yhtä tarkasti sekä nuorten että vanhempien
adoptionhakijoiden osalta.
On myös syytä muistaa, että adoptoitavien
lasten tilanteet vaihtelevat paljon. Esimerkiksi adoptoitavan lapsen
isovanhempien tai lapsen biologisten vanhempien, sisarusten ja muiden
lähisukulaisten ja perheelle tärkeiden ystävien merkitys
voi olla joissakin tapauksissa erittäinkin suuri. Siksi
jokaisen adoptiolapsen tilanne tulee harkita erittäin monipuolisesti,
ei pelkästään adoptiovanhemman ikään
tuijottamalla.
Sama koskee adoptionhakijan ja adoptoivan välillä olevaa
ikäeroa, joka ehdotetaan asetettavaksi 18 ja 45 ikävuoden
väliin. Tämä voi olla haasteellista,
sillä usein adoptoitava on teini-ikäinen. Tämä kohta
myös johtaa enimmäisikärajan osalta siihen,
että 46 vuotta täyttänyt ei voi enää adoptoida
vastasyntynyttä. Säännös pätee myös
pariskunnan osalta, joista toisen ikä on 35 ja toisen yli
45. Tämänikäinen pariskunta ei voisi
enää adoptoida, mikäli ikärajoja
sovellettaisiin tiukasti kategorisoiden. Toki tässäkin
tilanteessa arvio tehdään tapauskohtaisesti, mutta
ikärajojen sisään osuvat olisivat silti
epäilemättä etuoikeutetussa asemassa.
Adoptionhakijan alaikärajan asettaminen puolestaan
25 ikävuoteen perustuu ainoastaan aikaisempaan oikeuskäytäntöön
ja traditioon. Ikärajojen valitseminen ja perusteleminen
on haastavaa, ja adoptionhakijoiden valmius tulisikin aina tehdä tapauskohtaisesti
ja ikärajat pitäisi nähdä adoptiotapauksissa
vain löyhänä ohjenuorana.
Adoptiolapsen oikeus pitää yhteyttä biologisiin
vanhempiin paranee uuden lain myötä. Tämä on
nähtävä positiivisena asiana, ja on hyvä,
että mahdollisuus yhteyden pitämiseen on vain,
mikäli siitä ei aiheudu lapsen edun kannalta haittaa. Myös
lapsen kuuleminen adoptiotapauksissa lapsen iän ja kehityksen
edellyttämällä tavalla on tärkeää,
ja se ajaa ehdottomasti lapsen etua adoptiotapauksissa.
Arvoisa puhemies! Yksi yhteiskunnallisen kehityksen kannalta
keskeinen kysymys on myös se, saavatko samaa sukupuolta
olevat, rekisteröidyissä parisuhteissa olevat
henkilöt jatkossa adoptoida parisuhteen ulkopuolisia lapsia.
Oikeustila jää ennalleen siltä osin,
että yhteisadoptiota voivat hakea edelleen vain aviopuolisot
yhdessä, eivät siis rekisteröidyssä parisuhteessa olevat.
Lapsen saaminen ei välttämättä kuulu
ihmisen perusoikeuksiin, mutta on syytä muistaa, että lapsen
edun kannalta tärkeintä ovat rakastavat vanhemmat
ja lapsen edun kannalta on yhdentekevää, mitä sukupuolta
nämä vanhemmat edustavat. Vireillä on
lakialoite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Kun tämä laki
saa toivottavasti tulta alleen, joudumme harkitsemaan samaa sukupuolta
olevien adoptioasemaa uudelleen.
Ari Torniainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan
uudistettavaksi adoptiota koskeva lainsäädäntö kokonaisuudessaan.
Uudistuksen yleisenä ja tärkeänä tavoitteena
on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa.
Tämän tavoitteen tuleekin olla ensi sijalla myös
käytännössä uusia säännöksiä tulkittaessa
ja sovellettaessa.
Hallituksen esityksessä esitetään,
etteivät muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä. Yhteisadoptiota
ei siis mahdollisteta rekisteröidyn parisuhteen osapuolille
tai avopareille. Oikeustila siis jää tältä osin
ennalleen.
Adoptiolakiin esitetään kirjattavaksi uudet säännökset
adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisiästä sekä adoptionhakijan
ja adoptoitavan välisestä vähimmäis-
ja enimmäisikäerosta, kun kyse on alaikäisen
lapsen adoptiosta. Esityksen mukaan hakijan enimmäisikä olisi
pääsääntöisesti 25
vuotta, mikä vastaa voimassa olevaa lakia. Ehdoton alaikäraja
olisi 18 vuotta. Lisäksi adoptionhakija ei saa olla yli
50-vuotias. Adoptionhakijan ja adoptoitavan välinen vähimmäisikäero
olisi 18 vuotta ja enimmäisikäero 45 vuotta. Ikää ja
ikäeroa koskevista vaatimuksista voitaisiin poiketa esityksessä mainitulla
erityisellä perusteella.
Lakivaliokunnan käsittelyssä etenkin hakijan enimmäisikää ja
hakijan ja adoptoitavan lapsen enimmäisikäeroa
koskevat vaatimukset herättivät aivan aiheesta
keskustelua, ja asiantuntijoidenkin näkemykset niistä hajaantuivat.
Voidaan hyvinkin pohtia, onko 50 vuotta se oikea ikä enimmäisiäksi
vai olisiko se esimerkiksi 45 vuotta, 47 vuotta tai 52 tai 55 vuotta,
niin kuin näissä aikaisemmissa puheenvuoroissakin
on tullut esille. Itsekin pohdin, onko nyt määriteltävä enimmäisikä 50
vuotta tarpeellinen ja oikea vai riittäisikö pelkästään
45 vuoden ikäerovaatimus lapsen edun turvaamiseksi. Enimmäisikärajan
ja ikärajojen kirjaamisella lakiin voidaan turvata, että adoptiolapsi
saa sellaiset adoptiovanhemmat, joilla on lapsen varhaiseen aikuisikään
saakka kykyä ja voimavaroja huolehtia lapsesta ja hänen
elatuksestaan. Kun lakivaliokunnassa asiaa pohdittiin, niin kyllä oikeusoppineilta
tuli viesti, että on syytä kirjata tämä enimmäisikä siihen. Mutta
kun näitä ikärajoja asetetaan ja käytännössä sovelletaan,
olisi varmaan hyvä myöskin pohtia aina sitä,
voisiko perheeseen saada muitakin adoptiolapsia kuin vain yhden,
ehkä kaksi, mikä on lapsen edun kannalta parempi.
Arvoisa puhemies! Adoptio on aina adoptiovanhemmille suuri ja
harkittu prosessi. Adoptiolapselle se on hänen kasvamisensa
ja kehittymisensä kannalta äärimmäisen
tärkeä asia. Toivon, että ikärajojen,
etenkin enimmäisiän 50 vuotta osalta, soveltamisessa
voidaan käyttää tapauskohtaisesti liikkumavaraa,
kuten lakiesityksessäkin mahdollistetaan. Lain soveltamisessa
käytännön elämään
tulee päätöksissä aina kiinnittää huomiota
lapsen etuun.
Suna Kymäläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Adoptiolain uudistus tulee tarpeeseen. Lakivaliokunnassa
olemme työstäneet adoptiolakia läpi kuluneen
syksyn. Olemme valiokunnassa kuulleet lukuisia asiantuntijoita ja
tarkoin perehtyneet sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä perustuslakivaliokunnan
kantoihin.
Nyt käsittelyssä olevassa adoptiolaissa on
pyritty tarkentamaan adoptioon liittyviä säännöksiä ja
selkeyttämään adoptiokäytäntöjä.
Kansainväliset adoptiot ovat kuuluneet lupamenettelyjen piiriin,
ja nyt tämä uusi laki yhtenäistää käytäntöjä ja
edellyttää jatkossa myös kotimaisilta adoptioilta
lupamenettelyä. Laki pyrkii myös ennalta ehkäisemään
niin kutsuttuihin itsenäisiin adoptioihin liittyviä riskejä.
Nyt käsittelyssä olevaa lakiehdotusta on uudistettu
lapsen edun toteutumisen lähtökohdasta käsin.
Lain valmistelussa ei siis ole ollut kysymys siitä, kenellä on
oikeus adoptoida tai kuka vanhemmaksi kelpaa, vaan lapsesta, jolla
on oikeus huolenpitoon ja vanhempiin. Koko lain kantavana ja tärkeänä lähtökohtana
on lapsen edun toteutuminen.
Adoptiolaki on laaja kokonaisuus, ja nyt ehdotettu laki pitää sisällään
uusia ja nykyistä monipuolisempia keinoja, joilla pyritään
edistämään lapsen edun toteutumista erilaisten
yksittäistapausten kohdalla olosuhteita vastaavalla tavalla. Mielestäni
hyvänä asiana ja hyvänä esimerkkinä edellä esittämääni
on ehdotus tuomioistuimen mahdollisuudesta vahvistaa adoptiolapselle
oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhemmuudesta
luopuneeseen vanhempaansa edellyttäen, ettei siinä synny
haittaa tai vaaraa kyseessä olevalle lapselle ja että asiasta
on yhdessä sovittu vanhempien kesken.
Adoptiolain valmistelun aikana julkistakin keskustelua on aiheuttanut
kysymys rekisteröityjen parisuhteiden oikeudesta adoptioon.
Asiantuntijat ja kansalaiset ovat esittäneet puolesta ja vastaan
mielipiteitä rekisteröityjen parisuhteiden oikeudesta
adoptioon. Keskustelulla on selvästi tarpeensa. Se ei kuitenkaan
sisälly tämän lain valmistelun piiriin,
joten tämän valmisteilla olevan lain lopputulokseen
tämä nyt käytävä keskustelu
ei vaikuta. Tämän valiokunta on yksikantaan todennut
mietinnössään. Valiokunta on käsitellyt
vain valmisteluunsa saamansa asiat.
Toinen suurta julkistakin pohdintaa aiheuttanut asiakohta on
ollut adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevat
vaatimukset, joista tänäänkin olemme
paljon käyneet keskustelua. Esityksen mukaan adoptoitavan
ja adoptiovanhemman ikäero voi alimmillaan olla 18 vuotta
ja ylimmillään 45 vuotta. Tämä vastaa
jo nykyistä käytäntöä.
Esityksessä on kuitenkin uutta, että adoptionhakija
ei saisi olla yli 50-vuotias. Henkilökohtaisesti olisin
ollut valmis poistamaan 50 vuoden ikärajan kokonaan ajatellen,
että lapsen ja vanhemman välinen ikäero
on kuitenkin rajattu jo 45 vuoteen. Tämän vuoksi
onkin ehdottoman tärkeää, että laki
huomioi erilaiset adoptiotilanteet ja on joustava myös
määriteltyjen ikäerojen kohdalla. Tämä on
tärkeää lapsen edun toteutumisen kannalta
sekä esimerkiksi sisarusten adoptoimisen mahdollistajana.
Arvoisa puhemies! Edustaja Kaikkosen esittämä toive
adoptiokohdemaiden lisäämisestä on kannatettava
asia, jolla autetaan sekä adoptiota hakevien sekä ennen
kaikkea adoptiota tarvitsevien lasten asemaa. Maailmasta eivät
vanhempia tarvitsevat lapset valitettavasti lopu. Toivoisin ponnisteluja
asiantilan hyväksi.
Kari Tolvanen /kok:
Arvoisa puhemies! Täällä on lapsen
etua käsitelty hyvin kattavasti. En lähde toistamaan
niitä loistavia puheenvuoroja, mutta otan muutaman asian
esille.
On loistavaa, että lapsen edun nimissä on
lähdetty kitkemään ihmis- ja lapsikauppaa
tällä lupamenettelyllä, koska se on valitettavan
yleistä maailmalla ja en halua, että se Suomeen
jalkautuu.
Toinen hyvä ja loistava asia on lapselle suotu oikeus
tavata biologisia vanhempiaan ja pitää heihin
yhteyttä. Etenkin kun kääntää tilanteen toisinpäin
näin miesverkoston varapuheenjohtajana, niin se kitkee
ne räikeät epäkohdat, jotka ovat kohdistuneet
joihinkin biologisiin isiin, jotka eivät ole saaneet pitää yhteyttä lapsiinsa.
Tämä hallituksen esitys ei ollut mikään
sukupuolineutraali adoptiolaki. Minun mielestäni tässä ei
ole todellakaan lapsen etua tältä kannalta pohdittu
niin paljon, että olisi syytä muuttaa sitä sellaiseksi.
Toisaalta voin sanoa perussuomalaisille, että turha nähdä mörköjä nyt
tällä kertaa tässä asiassa.
Kuten oikeusministeri sanoi: jos lakeja muutetaan, niin pitää sitten
muuttaa laaja-alaisesti kaikki lait, ei yksistään
tätä.
James Hirvisaari /ps:
Arvoisa puhemies! Eräisiin puheenvuoroihin viitaten
huomautan, että nyt ei ole kyse vähemmistöjen
oikeuksien polkemisesta tai siitä, että homoseksuaalit
olisivat vanhempina yhtään sen huonompia kuin muutkaan
ihmiset. Eivät he ole. Eivät ole, mutta lapselle
pitää luoda myös ympäristötekijöitä ajatellen
mahdollisimman ongelmattomat kasvuolosuhteet.
Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan arvokysymys.
Vanhemmuus ei ole oikeus vaan etuoikeus, niin kuin mainitsin aikaisemmin.
Kyse on ennen kaikkea lapsen edusta alusta loppuun saakka, ja sillä seikalla
on oltava kaikista suurin arvo tässä keskustelussa.
Vaikka lakiesityksen mukaan homo- tai lesbopari ei voi adoptoida
yhdessä, lakiin on kuitenkin jätetty sellaisen
mentävä musta aukko, kuten Niikko mainitsi. Vaikuttaa
nimittäin siltä, että adoptiolaki on
suorastaan valmisteltu sukupuolineutraalia avioliittoa silmällä pitäen
ministerin selittelyistä huolimatta. Sukupuolineutraali
avioliitto voi mennä eduskunnassa läpi, mutta
sitä minä en hyväksy, että lapsia
uhrataan samalle alttarille. Lapsia on ehdottomasti varjeltava semmoiselta
ylimääräiseltä erilaisuustekijältä.
Arvoisa puhemies! Tästä maasta on joskus vaikea
löytää pienten ihmisten puolustajia,
mutta minä toivon, että täällä heitä olisi
huomenna täysi salillinen.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan puhemies
Eero Heinäluoma.
Jani Toivola /vihr:
Arvoisa puhemies! Olen täällä jo
pitkän tovin kuunnellut puhetta. Täällä on
käytetty paljon hyviä puheenvuoroja, mutta myöskin
minun mielestäni osittain erittäin asiattomia
ja loukkaavia puheenvuoroja. Paljon olen tässä pohtinut,
millä tavalla koko asiaan pitäisi suhtautua, koska
samaan aikaan meillä kaikilla pitäisi olla oikeus
omaan näkemykseemme. Meillä kaikilla on oma arvomaailmamme.
Meillä on oma käsityksemme siitä, mikä on
oikein ja väärin, mutta silti samaan aikaan meidän
keskuudessamme pitäisi vallita absoluuttinen kunnioitus
toisiamme kohtaan, toistemme arvoja kohtaan ja elämäntapaa
kohtaan. Se on minun mielestäni myös, kun täällä on
puhuttu tänään lapsen edusta, äärimmäisen
tärkeä asia. Kyllä se on minun mielestäni
lapsen etu, että me luomme semmoista yhteiskuntaa, jossa
kunnioitus toteutuu mutta toteutuvat myöskin ihmisoikeudet
ja toteutuu myöskin tasa-arvo.
Täällä muun muassa edustaja Niikko
aikaisemmin mainitsi — kun puhui samaa sukupuolta olevista
pareista, heidän mahdollisista perheistään
tai perhehaaveistaan — "perheen leikkimisestä".
Tämä on nimenomaan minun mielestäni sitä epäkunnioittavaa
retoriikkaa ja olettamusta, mikä ei pohjaudu mihinkään
faktaan, ja se on toisen ihmisen elämän aliarvioimista.
Se on fakta ja tosiasia, että suomalaisessa yhteiskunnassa
on monenlaisia perheitä ja perhekäsitys muuttuu
ja elää koko ajan. Minun mielestäni vastuullista
politiikkaa on se, että yhteiskunta on mukana tukemassa
kaikenlaisia perheitä. Se vaatii meiltä joka päivä suurta
rohkeutta kohdata toisiamme ja sitä muuttuvaa maailmaa,
ja siksi ajattelinkin, että kerron pienen tarinan rohkeudesta
nimenomaan lapsen maailmasta.
Vuosi sitten olin vierailulla Pelkosenniemellä pienessä kyläkoulussa,
missä oli 90 oppilasta. Minut oli kutsuttu sinne vierailulle.
Istuin kouluruokalassa yksin syömässä,
kun yhtäkkiä ruokalan oviaukkoon ilmestyi pieni
vaaleatukkainen poika. Opin myöhemmin, että pojan
nimi oli Niko ja hän oli 9-vuotias. Niko juoksi kovaa vauhtia
oviaukkoon, mutta kun hän näki minut yksin ruokalassa,
niin hän pelästyi kovasti ja jäi oviaukkoon
hämmentyneenä tuijottamaan outoa asiaa, asiaa,
mitä ei ollut ehkä ikinä elämässään nähnyt.
Mutta sitten yhtäkkiä se pieni poika juoksi minun
luokseni ja kuiskasi korvaani, että meillä on
kotona semmoinen videopeli, jossa on samannäköinen
tyyppi kuin sinä.
Tämä tapahtuma tapahtui vuosi sitten, mutta tämä pieni
rohkea poika on jäänyt vahvasti omaan mieleeni
ja nimenomaan sen takia, että hän oli äärimmäisen
rohkea. Hänen omaan turvalliseen elinpiiriinsä,
elämäänsä ja yhteisöönsä ja
ympäristöön tuli yhtäkkiä jotakin
outoa, pelottavaa, odottamatonta, tuntematonta — jotain, mitä hän
ei ehkä ollut ikinä elämässään
nähnyt. Se hieno asia tässä 9-vuotiaassa
pojassa oli se, että sen pelon kautta hän ei kääntynyt
kannoillaan, poistunut ja menettänyt toivoaan sen oudon,
tuntemattoman asian suhteen tai hän ei kääntänyt
sitä omaa pelkoaan vihaksi sitä outoa ja tuntematonta
asiaa kohtaan, vaan omassa loogisessa lapsen maailmassaan hän
jäi tuijottamaan sitä outoa, pelottavaa asiaa.
Hänen maailmassaan se oli ihan ymmärrettävää ja
loogista, että kaikki ei ole tuttua ja turvallista mutta
sitä voi jäädä seuraamaan, ja
sitten kun tulee semmoinen tunne, että löytyy
joku linkki, miten myös sitä tuntematonta asiaa
voisi lähestyä, niin siihen ei ole mitään
kriteerejä, miten lähestyy. Tärkeintä on
se, että menisi jokaista ihmistä kohti ja uskaltaisi
myöskin katsoa jokaista ihmistä silmiin.
On hienoa, että meillä on uusi adoptiolaki,
ja on äärimmäisen hienoa, että sitä on
nimenomaan valmisteltu lapsen edun näkökulmasta.
Täällä on paljon nostettu erittäin
tärkeitä ja hienoja asioita esille. Itse nostaisin
ehkä nimenomaan tämän adoptioneuvonnan
ja adoptioneuvontaan liittyvät jälkipalvelut.
Tuki sekä adoptioperheelle, vanhemmille että sitten
lapselle on äärimmäisen tärkeää koko
heidän elinkaarensa ajan. Ihmiset kohtaavat paljon uusia
odottamattomia tilanteita. Itse olen ollut paljon tekemisissä nimenomaan
kansainväliseen adoptioon lähteneiden perheiden
kanssa ja tiedän, että siellä kipuillaan monenlaisten
erilaisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Se kipuilu ei lopu koko
elämänkaaren aikana, eli silloin on äärimmäisen
tärkeää, että me vahvistamme
sekä sitä etukäteistukea ja -neuvontaa,
niin että perheet ymmärtäisivät,
mihin ne ovat lähdössä, että sitten
myöskin koko sen elinkaaren ajan niitä erilaisia
muuttuvia tilanteita siinä elämässä.
Toinen, minkä haluaisin nostaa vielä lopuksi, ovat
itsenäiset adoptiot ja se, että ne siirretään myöskin
tänne lupamenettelyn piiriin. Minusta on tärkeää,
että siinä myös otetaan kantaa ja ajatellaan
sitä lapsen etua ja sitä kautta taistellaan myöskin
ihmisoikeuskauppaa ja köyhimpien ihmisten hyväksikäyttöä vastaan.
Asia, mikä täällä aikaisemmin
nostettiin esiin ja mikä ei kuulu adoptiolakiin, on rekisteröidyt parit.
Haluaisin sen kuitenkin itse nostaa, eli mielestäni olisi
tärkeätä, että tähän
asiaan tartuttaisiin. Nopein tie tietenkin olisi avioliittolaki.
Sydämestäni toivon, että jokainen kansanedustaja tuon
avioliittolain allekirjoittaisi, että ei tehtäisi asiasta
poliittista peliä vaan jokainen tekisi sen päätöksen
arvomaailmansa kautta. Toivottavasti sitä kautta päädyttäisiin
ratkaisuun, jossa jokainen perhe olisi tunnustettu ja oikea, niin
kuin lapsen edun näkökulmasta tuleekin olla.
Antti Lindtman /sd:
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Yhdyn niihin
moniin kiitoksiin, joita täällä on esitetty
siitä, että adoptiolain kokonaisuudistus on nyt
eduskunnassa ja se on tulossa lainsäädäntöön.
Täällä on monia hyviä asioita:
adoptioprosessiin osallistuvien oikeusturvan parantaminen, biologisen
isän aseman vahvistaminen, adoptioneuvonta jne. jne. Ennen
kaikkea tämän lain lähtökohdaksi
on asetettu lapsen edun edistäminen adoptioasioissa ja tätä esitystä on
nimenomaan tästä näkökulmasta katsottu.
Arvoisa puhemies! Täällä nyt perussuomalaiset
käyvät varjomiekkailua sellaisesta asiasta, jota
ei olisi täällä tarpeen käydä.
Niin kuin todettu, tässä esityksessä,
itse asiassa tämän esityksen valmistelun aikana,
ei ole arvioitu sitä, voisivatko rekisteröidyssä parisuhteessa
elävät suorittaa yhteisadoption. Näin
ollen luulen, että tämä keskustelu lähtee
poliittisista tarkoitusperistä vaikuttaa toisiin lakiesityksiin,
mikä sinällään on tietysti syytä todeta.
Siltä se näyttää.
Avioliitto asetetaan tässä avoliiton edelle.
Siitä tietysti voi olla montaa mieltä, mutta tietysti kiistattomat
perusteet löytyvät nimenomaan esimerkiksi lainsäädännössä siitä,
miten adoptiolapsen lainsäädännöllinen
asema turvataan. Se on kiistatta tietyissä tilanteissa
avioliitossa vahvempi. Tämäkin on nimenomaan katsottu
lapsen edun näkökulmasta.
Mutta kun tilanne on se, että tässä ei
ole arvioitu sitä, voisivatko rekisteröidyssä parisuhteessa
elävät adoptoida, niin voin sanoa, että en
itse esimerkiksi tiedä, olisiko se lapsen edun kannalta
hyvä, koska sitä ei ole tässä arvioitu.
Avioliitto asetetaan tässä esityksessä avoliiton
edelle muun muassa sen vuoksi, että avioliiton oletetaan
kuvaavan paremmin siihen parisuhteeseen sitoutuneisuutta ja pysyvyyttä.
Nyt jos vain tästä näkökulmasta
arvioitaisiin esimerkiksi avioliittoja ja rekisteröityjä parisuhteita,
siis sen suhteen pysyvyyden näkökulmasta, niin
voin sanoa, että tiedän monia heppoisin perustein
solmittuja avioliittoja mutta en yhtään heppoisin
perustein solmittua rekisteröityä parisuhdetta.
Eli jos tätä katsoisi ainoastaan nyt tässä laissa esitettyjen
perustelujen kautta, niin se tästä näkökulmasta
saattaisi puoltaa rekisteröityjen parisuhteiden adoptio-oikeutta,
mutta siinä on tietysti monta muutakin asiaa, ja ne on
syytä arvioida jatkossa, niin kuin valiokunta sanoo. Mutta
tässä vaiheessa kannan ottaminen vahvasti puolesta
tai vastaan saattaa perustua johonkin muuhun kuin faktaan.
Eli tämän halusin tuoda tässä esiin,
että jos me keskustelemme, niin monesti tämä menee
tunteen puolelle, niin kuin politiikassa tosin toki saa mennä.
Sitten näistä ikärajoista on tullut
paljon kritiikkiä, ja osa on aiheellista. Voi sanoa, että valiokunta
on tässä omassa mietinnössään
mennyt erityisesti tämän enimmäisikärajan
osalta niin pitkälle kuin mahdollista ilman, että se
on laissa poistettu. Sen takia on tärkeätä,
että nyt tätä todella arvioidaan, koska
tämä on uusi elementti lainsäädännössä.
Tässä lakiehdotuksessa lähdetään
siitä, että 50-vuotias voi adoptoida 5-vuotiaan.
50-vuotiaalla on riittävästi voimavaroja adoptoida
5-vuotias, mutta 51-vuotiaalla ei ole riittävästi
voimavaroja adoptoida 6-vuotiasta. Jos sitä katsotaan lapsen
kannalta niin, että mahdollisimman pitkään
varhaisnuoruuteen asti on suuri todennäköisyys
saada pysyvät vanhemmat, niin tämä perustelu
ontuu tässä suhteessa. Voi sanoa, että kun laki
mahdollistaa sen, että 25-vuotias voi adoptoida esimerkiksi
7-vuotiaan, niin voi kysyä, onko ehdottomasti niin, että 25-vuotiaalla
on enemmän voimavaroja adoptoida 7-vuotias kuin esimerkiksi
51-vuotiaalla 6-vuotias? Näin ollen tämä päättelyketju
ei tässä ole aivan aukoton, ja sen takia lakivaliokunta,
niin kuin sanottu, on mennyt niin pitkälle kuin mahdollista
ilman, että sitä varsinaista lainkohtaa on muutettu.
Poikkeuksia tänne on laitettu, ja nyt täytyy katsoa,
miten tämä muovaa käytäntöä,
ja sen takia oikeusministeriön on todella syytä paneutua
tähän seuraamiseen erityisesti tämän
enimmäisikärajan osalta.
Aino-Kaisa Pekonen /vas:
Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko piti mielestäni
erittäin halveksuvan puheenvuoron täällä salissa
hetki sitten. Ei ole aikuisen oikeutta saada adoptoida lapsi, on
lapsen oikeus saada mahdollisimman hyvät, fyysisesti ja
psyykkisesti terveet vanhemmat, niin kuin täällä on
monessa puheenvuorossa kuulutettu. Täällä peräänkuulutetaan
lapsen etua, mutta kuka on kiinnostunut biologisen lapsen eduista,
jos hän syntyy perheeseen, jossa on esimerkiksi väkivaltaa
tai alkoholiongelmia? Perheen kaikki ongelmat eivät kuitenkaan
aina tule viranomaisten tietoon. Adoptioneuvonta on pitkä ja
perusteellinen prosessi, jonka kautta valikoituvat parhaat mahdolliset
vanhemmat lapselle, huolimatta siitä, mitä sukupuolta
tai seksuaalista suuntautumista he edustavat.
Jaana Pelkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Edustajien Niikko ja Hirvisaari mukaan uuteen lakiehdotukseen
jää seksuaalivähemmistön mentävä porsaanreikä.
Edustajat näyttävät kansanedustajan kiireisen
työn ohella kouluttautuneen adoptioneuvonnan asiantuntijoiksi,
ja heillä tuntuu myös olevan selvänäkijän
lahjoja antaessaan valmiita analyyseja mahdollisten hakijoiden soveltuvuudesta
vanhemmiksi. Ovathan edustajat tietoisia siitä, että vaikka
esitys ei mahdollista yhteisadoptiota rekisteröidyille
pareille eikä avopareille, se ei tuo muutosta nykytilaan
siinä, että rekisteröidyn parisuhteen
osapuoli tai avopuoliso voi adoptoida lapsen yksin, ja tämähän
mahdollistaa käytännössä yhteisadoptiota
koskevien säännösten kiertämisen
siten, että ensin toinen parisuhteen osapuolista adoptoi
lapsen yksin ja sen jälkeen parisuhdekumppani adoptoi lapsen perheen
sisäisesti? Mutta, kuten jo aikaisemmin sanoin ottamatta
lainsäätäjänä itse
oikeutta arvioida sitä, kuka milloinkin vanhemmaksi kelpaa, on
varmasti adoptiolapsen edun mukaista tulla perheeseen, jossa häntä rakastetaan
ehdoitta ja jonka soveltuvuudesta vuosia adoption parissa työskennelleet
henkilöt tekevät arvion yksittäisten
kansanedustajien sijaan.
Anne Holmlund /kok:
Arvoisa herra puhemies! Olen tässä tehnyt
muutamia havaintoja ja kuunnellut salissa käytyjä puheenvuoroja.
Moni on ollut erittäin asiallinen, ja osa ehkä olisi
voinut olla hieman asiallisempikin. Ensinnäkin perussuomalaisten
kansanedustaja — olikohan se edustaja Niikko, valitettavasti
en nyt muista, kuka — kysyi, miksi lakivaliokunta ei kokonaisuudessaan
mennyt perussuomalaisten vastalauseeseen mukaan tai yhtynyt tähän
esitykseen. Siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän
esityksen kohdalla kyseinen vastalause on täysin turha.
Eli tästä laista, joka nyt on käsittelyssä,
ilmenee varsin yksiselitteisesti tila, joka tällä hetkellä on
olemassa. Vain aviopuolisot voivat adoptoida yhdessä, ja
muut lait, kuten laki rekisteröidystä parisuhteesta,
säätelevät sen, ketkä voivat
adoptoida ja ketkä eivät voi. Tähän
tilaan ei ole tulossa muutosta, ja mielestäni ei pidä myöskään
levittää sellaista harhaluuloa, että tässä olisi
jokin sellainen aukko tai se olisi tarkoitushakuisesti tähän tehty.
Tämä ei pidä paikkaansa, tämän
haluan sanoa tiedoksi.
Muutamia muita kysymyksiä: Edustaja Heinonen oikeastaan
osoitti tuossa kysymyksen sekä ministerille että minulle
liittyen kysymykseen avoimista adoptioista eli maininnasta aikaisemman
vanhemman ja adoptiovanhemman sopimuksesta. Näitä tilanteita
voi olla varsin erilaisia, ja kaikkea ei aina voi yksiselitteisesti
kirjata lakiin. Eli voi olla tilanne, jossa vain toinen vanhempi
luopuu vanhemmuudestaan, esimerkiksi kun kyse on perheen sisäisestä adoptiosta,
eli biologinen vanhempi voi luopua vanhemmuudestaan, mutta silloin
sopimuksen perusteella hänellä säilyy
oikeus yhteydenpitoon lapseen, silloin on kyse vain yhdestä vanhemmasta.
Tilanne voi olla varsin hyvin se, että myös molemmat biologiset
vanhemmat luopuvat vanhemmuudestaan ja sopivat erikseen tai vain
toinen heistä sopii. Eli tilanteet vaihtelevat niin paljon,
mutta tämä sanamuotohan ei millään
tavoin sulje pois sitä tilannetta, että tämä koskee
aivan yhtä hyvin molempia biologisia vanhempia kuin toistakin. En
tiedä, tuliko tämä nyt riittävän
selvästi sanottua.
Toinen kysymys, josta en ehkä ihan saanut kiinni, oli
edustaja Heinosen kommentti liittyen ilmeisesti käytäntöihin,
joita noudatetaan eri tilanteissa koskien perheen sisäistä adoptiota.
Yksi tämän hallituksen esityksen tärkeitä ja
keskeisiä kysymyksiä on biologisen isän
aseman vahvistaminen, ja se on myös kirjattu lakiin. Eli
tältä osin pyritään siihen,
että lapsen biologinen isä voitaisiin mahdollisimman
hyvin selvittää etukäteen, ja täytyy
aina muistaa, että myös biologiselle isälle
tulee varata mahdollisuus lapsen kasvattamiseen ja toimimiseen isänä.
Mielestäni tässä yhteiskunnassa isyyden
merkitystä on pikemminkin painettu kuin nostettu, ja pidän
todella tärkeänä sitä, että myös
isän roolia pystytään tässäkin
lakiesityksessä selkeästi parantamaan.
Lapsen adoptioon kuitenkin tarvitaan biologisten vanhempien
lupa, eli käytännössä tämä on tärkeä kysymys.
On myös syytä muistaa, että ennen kaikkea
isyys ja biologisen isän asema ovat tärkeitä lapsen
kannalta. Yleensä ainakin jossain vaiheessa lähes
kaikille, ellei kaikille, adoptiolapsille tulee valtavan suuri tarve
löytää omat juurensa, ja silloin on tärkeää,
että lapsi voi pitää yhteyttä ja
myös löytää biologisen isänsä,
ja tietysti on hyvin toivottavaa, että biologinen isä myös
haluaa pitää yhteyttä lapsiinsa. Näin
ei aina valitettavasti ole, tämä on todella valitettavaa, mutta
toivon, että jokainen lapsi voisi sen kokea silloin, kun
hänellä isä on ja isä on myös
elossa.
Muutamia muitakin kysymyksiä, oikeastaan liittyen vielä tuohon
avoimeen adoptioon, joka on uusi instituutio: Valiokunta on myös
pitänyt tärkeänä sitä,
että sen toimivuutta seurataan. Eli jos käytännössä ilmenee
siinä olevan joitakin erityisiä ongelmia, niin
niihin puututaan. On kuitenkin mielenkiintoista saada tällainen
uusi väline käyttöön ja katsoa,
voiko myös sen kautta paremmin turvata lapsen edun adoptiotilanteessa.
Yksi sellainen pieni kysymys, joka on tullut muutamissa puheenvuoroissa
ehkä esimerkkinä, siteeraan suoraan: 46-vuotias
ei voi adoptoida vastasyntynyttä. Haluan korjata sen käsityksen, että se
ei tälläkään hetkellä ole
ollut käytännössä mahdollista.
Niin kuin aikaisemmassa puheenvuorossani mainitsin, adoptiolasta
odottavia pariskuntia on pelkästään kotimaassa
700 ja lapsia tulee adoptioon erittäin vähän,
eli tilanne on se, että käytännössä vastasyntyneet,
alle vuoden ikäiset sijoitetaan nuoremmille vanhemmille,
ja omasta mielestäni tämä on usein myös
lapsen edun kannalta erittäin perusteltua. Silloin, kun vanhemmissa
on niin sanotusti runsaudenpulaa eli on, mistä valita,
niin lähtökohta kuitenkin usein tässä on
parempi. Näin ei välttämättä siis aina
ole tämän väittämän
osalta.
Ulkomaiseen adoptioonhan tällä hetkellä ei tule
alle vuoden ikäisiä lapsia, tai se on äärimmäisen
harvinaista. Entistä useammat maat ovat allekirjoittaneet
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, mikä on erittäin
hyvä asia, ja se käytännössä tarkoittaa
sitä, että ensisijaisesti lapsille pyritään
hakemaan sijaisvanhemmat tai adoptiomahdollisuus kotimaasta ja ulkomainen
adoptio on vasta toissijainen. Tietysti niiden parien ja perheiden
kannalta, jotka odottavat ulkomailta adoptiolasta, tilanne on erittäin
ikävä, mutta kokonaisuutena katsoen tietysti mielestäni
tämä tukee lapsen etua parhaalla mahdollisella
tavalla. Aika monessa maassa myös mahdollisuudet ovat parantuneeet,
eivät toki kaikkialla, ja siitä johtuen myös
jonot ovat pidentyneet. Suomi ei välttämättä ole
kontaktimaana kovin kiinnostava, koska meillä on aika pienet
volyymit, ja helposti, kun luodaan adoptiosuhteita eri kontaktimaihin, isot
maat ovat kiinnostavampia tässä yhteydessä.
Täällä on nostettu myös
esille se, niin kuin oikeastaan tuossa jo vähän
totesinkin, että adoptiopalvelun tarjoajien pitäisi
luoda kontakteja useampiin maihin. Minä haluan kuitenkin
muistuttaa hallituksen esityksestä, täällä on
kahdessakin kohtaa selkeästi käyty tätä asiaa
läpi, ja niin kuin tuossa viittasinkin jo lapsen oikeuksien
sopimukseen, niin 90 §:ssä todetaan muun
muassa lupa kansainväliseen yhteistyöhön,
eli käytännössä adoptiolautakuntahan
voi hakemuksesta myöntää palvelunantajalle
luvan yhteistyöhön ulkomaisen palvelunantajan
kanssa, jos ensinnäkin ulkomaisella palvelunantajalla on
sijaintivaltiossaan toimivalta hoitaa kansainväliseen adoptioon
kuuluvia tehtäviä. Toisaalta on esitetty riittävä selvitys
siitä, että ulkomainen palvelunantaja hoitaa ensimmäisessä kohdassa
tarkoitettuja tehtäviä ammattitaitoisesti, pitkäjänteisesti,
luotettavasti, lapsen edun mukaisesti ja kansainvälisessä oikeudessa
tunnustettuja lapsen oikeuksia kunnioittaen sekä ilman,
että kukaan saa adoptiosta oikeudetonta taloudellista tai
muuta hyötyä. Ja kolmantena: yhteistyötä voidaan
pitää perusteltuna ottaen erityisesti huomioon
kansainvälisen adoption tarve kyseisessä valtiossa,
eli lähtökohtana tulee olla kyseisen valtion tarve
kansainväliseen adoptioon, ja tämä subsidiariteettiperiaate
halutaan nyt myös kirjata lakiin, eli tämän haluan
muistuttaa niille, jotka ovat tästä asiasta erikseen
puhuneet.
Kun me puhumme adoptiolapsista, meidän on syytä muistaa,
että puhumme samalla niistä, joista tulee myös
adoptoituja aikuisia. Joskus kaipaisin ehkä vielä enemmän
näihin adoptiokeskusteluihin mukaan niitä kaikkein
parhaita asiantuntijoita eli niitä, jotka on itse adoptoitu
lapsena. Mielestäni tämä ääni
kuuluu yhteiskunnallisessa keskustelussa liian vähän.
Meillä on erilaisia mielipiteitä laidasta laitaan,
mikä tässäkin salissa on näkynyt
hyvin. Toivon kuitenkin lämpimästi, että kaikki
kunnioittavat toistensa näkemystä, mielestäni
se kuuluu eduskunnan tehtäviin ja on meidän velvollisuutemme
huolehtia siitä, että arvostamme sitä,
että olemme erilaisia ja näemme asiat eri tavoin.
Asioista voi olla eri mieltä, mutta sen voi tehdä fiksusti
ja tyylikkäästi, ja sellaista keskustelua toivon.
Se mielestäni palvelee kaikkein parhaiten myös
lapsen etua ja ylipäätään adoptiokeskustelua,
joka on monta kertaa aika polveilevaakin. Toki on hyvä,
että siitä keskustellaan.
Ikärajoistahan valiokunta kävi hyvin laajan pohdinnan,
ja täytyy sanoa, että nämä asiat
eivät ole kovin yksiselitteisiä. Mielestäni
moni kansanedustaja nosti erittäin hyvin tämän
ikärajakysymyksen ongelmatiikan esille, ja päädyimme kuitenkin
siihen, että ikärajat on hyvä olla. Toisaalta
ne palvelevat sitä, että erilaisia perheitä ja hakijoita
kohdellaan yhdenvertaisesti, mutta ne eivät aina yksiselitteisesti
kuitenkaan ole lapsen edun mukaisia, ja tämän
takia valiokunta päätyi sekä 6 §:n
että 7 §:n — joista toinen koskee enimmäis-
ja vähimmäisikärajoja ja toinen enimmäis- ja
vähimmäisikäeroa — molempien,
osalta väljentämään erityisperusteita
tai poikkeamisperusteita, ja mielestäni näihin
on hyvä peruste. Samalla kuitenkin valiokunta esittää,
että oikeusministeriö tarkkaan arvioi ja seuraa
tilannetta ja raportoi siitä myös sitten lakivaliokunnalle
myöhemmin.
Arvoisa puhemies! Hieman pitkään puhuin, mutta
tässä muutamia keskeisiä kysymyksiä,
jotka nousivat vielä mieleeni.
Lasse Männistö /kok:
Arvoisa puhemies, hyvät edustajakollegat! Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksen
tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista
adoptioasioissa. Keskeisimmät, konkreettiset ja hyvin kannatettavat muutokset
koskevat adoptioneuvonnan kehittämistä, adoption
suhdetta lastensuojeluun sekä adoptioasioiden hallinnon
kehittämistä. Myös lakiin kirjattava
periaate siitä, että kaikissa alaikäisen
lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja muissa
toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen
etu, on erittäin perusteltu uudistus. Lakia valmisteltaessa
ei kuitenkaan selvitetty adoption sallimista rekisteröidyssä parisuhteessa
elävien, samaa sukupuolta olevien parien osalta. Tämän
voikin nähdä nyt toteutettavan lakihankkeen puutteena.
Kuten esityksen perusteluissa ilmenee, on adoptio sallittu samaa
sukupuolta oleville pareille muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja
Islannissa. Samaa sukupuolta olevat parit voivat adoptoida lapsen
monissa muissakin Euroopan maissa ja myös maailmalla. Suomi
on siis ainoa poikkeus muuten yhtenäisessä Pohjoismaiden
rintamassa.
Samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien adoptio-oikeutta
on Suomessa vastustettu ennen muuta vetoamalla lapsen näkökulmasta
ei-toivotumpaan kasvuympäristöön niissä perheissä,
joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Tutkimustulosten valossa
näissä väitteissä ei ole perää.
Viime viikolla täällä eduskunnassa pidettiin
seminaari, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Tytti
Solantaus valotti meille varsin kattavaa tutkimusaineistoa ja siitä tekemiään
johtopäätöksiä.
Yhteenveto näistä tutkimustuloksista on jossain
määrin hämmentävää luettavaa,
sillä niiden valossa ainoat merkittävät
erot homo- ja heteroparien välillä ovat, että homoperheissä työnjako on
heteroperheitä tasapuolisempi, fyysistä rankaisemista
on vähemmän, heteroäidit ovat tyytymättömämpiä puolisoonsa
ja heteroyksinhuoltajaäideillä on kovemmat kurinpidolliset
otteet kuin lesboyksinhuoltajaäideillä. Tutkimusaineisto
ei siis miltään osin tue väitteitä siitä,
että samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe olisi lasten
näkökulmasta huonompi tai että lapset kasvaisivat
jotenkin kieroon näissä perheissä. Perheet
ovat myös aivan yhtä kestäviä.
Itse asiassa monet näistä tutkimuslöydöksistä puhuisivat
vähän päinvastaisen argumentin puolesta
kuin samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta vastustavat kuvittelevat.
Samalla tutkimustulokset antoivat suuntaa toisen vasta-argumentin,
lapsen oikeuden isään, arvioinnille. Asiaa pohdittaessa
kannattaa hahmottaa, että isättä kasvamisen
tutkiminen ja isän merkityksen tutkiminen ovat kaksi täysin
eri asiaa. Jos lapsella on isä olemassa, on hänellä Solantauksen
ja näiden tutkimustulosten mukaan erittäin suuri
merkitys. Jos isää ei kuitenkaan ole alun alkaenkaan
ollut perheessä olemassa, ei tällä ole
suurtakaan merkitystä. Jokainen vanhempi siis rakentaa
oman merkityksensä lapselleen. Tämä,
tutkimustiedon valossa, on näin.
Samat tulokset on todettu myös sosiaali- ja terveysministeriön
selvityksissä sekä lain esitöissä säädettäessä nykyistä lakia
rekisteröidyistä parisuhteista. Tällöin
todettiin ykskantaan, ettei "tieteellisistä tutkimuksista
saadun tiedon perusteella lapsen kasvaminen perheessä,
jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuta haitallisesti lapsen
seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen taikka tunne-elämään
ja käyttäytymiseen". Lausuntoja adoptiolainsäädännön
uudistuksesta antaessaan ovatkin esimerkiksi Helsingin kaupunki
ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos todenneet, että lapsen
edun näkökulmasta adoptio tulisi sallia myös
samaa sukupuolta oleville pareille. Toivon, että myös
Suomessa toimitaan näin mahdollisimman pian.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa herra puhemies! Haluan muutaman kommentin sanoa aikaisempaan
puheeseeni esitettyihin vastakommentteihin. Olen vähän
hämmästellyt sitä, että yleensä olen
luullut, että parlamentarismiin ja poliittiseen päätöksentekoon
kuuluu eri mieltä oleminen, mutta Suomessa näyttää olevan
hyvin vallassa semmoinen tapa, että jos et ole vallitsevan asenteen
kanssa samaa mieltä, niin sinut hyvin nopeasti leimataan
yhteistyökyvyttömäksi, tasa-arvottomaksi,
suvaitsemattomaksi tai muulla tavalla epäkelvoksi henkilöksi.
Tällainen keskustelu ei edistä itse asiasta keskustelua
tai johda siihen, että päästäisiin
asioitten syihin ja yhteyksiin, ja siihen, miksi me olemme eri mieltä.
Esimerkiksi minä olen kyllä sitä mieltä,
että lapsen adoptiossa ei ole hyvä sallia täällä esitettyjä perusteluita
sille, että lapsen voisi adoptoida joku muu kuin isä ja äiti,
elikkä seksuaalivähemmistöt, ja sille
on minulla omat perusteluni, ja toki myös niillä,
jotka ovat eri mieltä.
Mutta se, että olen eri mieltä, ei tarkoita,
että minä jollakin tavalla halveksisin tai vihaisin
jotakin ihmisryhmää, päinvastoin. Esimerkiksi omassa
vaalityössäni eduskuntavaaleissa törmäsin
myös seksuaalivähemmistöihin, ja eräs
kohtaaminen muistuu hyvin mieleen, jossa yhden lesboparin kanssa
keskustelin ja kerroin oman näkemykseni, että näissä asioissa
olen varmasti teidän kanssanne eri mieltä, en
voi hyväksyä teidän avioliittoon pääsemistänne
samassa merkityksessä kuin mies ja nainen enkä myöskään
lasten adoptiota. Se ensimmäinen keskustelu oli minun mielestäni
aika yllättävä, nimittäin nämä henkilöt
sanoivat, että hekin ovat samaa mieltä. Ja he
valistivat minua sitten ja sanoivat, että eivät
kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat halua
adoptoida lapsia tai mennä naimisiin, vaan suurimmalle
osalle meistä — hän sanoi näin — riittää,
että me saamme yhtäläiset muut oikeudet yhteiskunnassa,
saamme hyväksynnän ja saamme elää rauhallista
elämää. Elikkä mielestäni
on hyvin loukkaavaa myös joitakin vähemmistöjä kohtaan
leimata kaikki saman asian puolestapuhujiksi, kuten esimerkiksi
täällä muutama henkilö tekee.
Tämä ainakaan oman kokemukseni perusteella ei
ole näin.
Minä tunnustaudun kristityksi henkilöksi siten,
että minä rakastan lähimmäistäni
riippumatta hänen suuntautuneisuudestaan tai arvoistaan tai
muista. Mutta se, että minä olen eri mieltä,
ei tarkoita sitä, että minä jollakin
tavalla olisin vähemmän rakastamassa häntä.
Minä vaan en halua muuttaa mielipidettäni, siitä on
kysymys. Kristityillä on ollut määrätty
mielipide jo tuhansia vuosia, kaksituhatta vuotta. Nyt jos ne monet, jotka
omaavat kristityn, raamatullisen käsityksen eivätkä ole
valmiita hyväksymään uutta näkemystä asiasta,
leimataan suvaitsemattomiksi, se on mielestäni jonkinlaista
sortoa sekin.
Haluaisin edustaja Heinosellekin sanoa myös sen, etteivät
perussuomalaiset ole millään tavalla vähemmistövastaisia,
niin kuin hän täällä puhui. Meillä ei
ole mitään syytä olla vähemmistövastaisia,
päinvastoin. Me haluamme ajaa kaikkien ihmisten yhteistä etua.
Mutta tänään, kun me puhumme täällä lapsen
edusta, niin silloin me myös puhumme niillä argumenteilla,
jotka todellisuudessa olemme itse löytäneet ja
kokeneet oikeiksi. Joten toivotan omalta puoleltani kaikille meille
malttia ja keskinäistä kunnioitusta siten, että voimme
sovussa olla eri mieltä.
Peter Östman /kd:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Männistöä ja
useita muita edustajia kohtaan tuntemastani arvostuksesta huolimatta haluan
tuoda esille vastakkaisen käsitykseni isän ja äidin
merkityksestä lapselle. Monet edustajat ovat sitä mieltä,
ettei parisuhteen laatu saa olla peruste vanhempien syrjinnälle
lasten hankinnassa.
Arvoisa puhemies! Lapsen oikeus isään ja äitiin
on minun elämänkatsomukseni mukaan luomisjärjestyksen
mukainen eikä sitä voida kumota erilaisilla tutkimuksilla
tai poliittisilla päätöksillä.
Hyvin usein nostetaan keskustelussa esille sellaiset perhe-esimerkit,
joissa vanhemmat, tässä tapauksessa isät
ja äidit, voivat huonosti jostain syystä, epäonnistuvat
ja se johtaa ehkä avioeroon, ja miten lapset sitten voivat
huonosti näissä perheissä. Meitä vajavaisia
isiä ja äitejä on kyllä maailma
täynnä, mutta meidän puutteellisuutemme
ei kuitenkaan oikeuta riistämään lapselta
hänen kehityksensä kannalta korvaamatonta isää ja äitiä.
Haluaisin lopuksi nostaa esiin asian, jota olen itsekin monasti
miettinyt, että jos tällainen lakiehdotus menisi
läpi, että rekisteröidyssä parisuhteessa
olevat saisivat adoptointioikeuden, saavat pienen lapsen, ja esimerkiksi
18 vuoden päästä tämä lapsi
rupeaa kysymään, kuka riisti minulta oikeuden
isään taikka äitiin, en haluaisi olla
vastuussa siitä päätöksestä.
Ja vielä lopuksi sanon sen, että olen yrittänyt omalta
osaltani käydä tätä keskustelua
maltillisella tavalla lakivaliokunnassa ja toivoisin, että me
tässä salissakin voisimme käydä sitä asiallisella
tavalla toinen toisiamme kunnioittaen siitä huolimatta,
että meillä saattaa olla erilaisia näkemyksiä tästä asiasta.
Sanni Grahn-Laasonen /kok:
Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko on ihan oikeassa siinä, että meillä kaikilla
täällä on nimenomaan se oikeus erilaisiin
mielipiteisiin. Vaikka tässä laissa on ensisijaisesti
kyse lapsen oikeudesta vanhempiin, ei toisin päin, niin
täytyy muistaa, että lapsen toivominen on kovasti
inhimillistä ja voi muodostua elämän
suurimmaksi kysymykseksi myöskin samaa sukupuolta oleville
pareille. Kannattaa ottaa huomioon, että näiden
ihmisten näkökulmasta voi olla loukkaavaa kutsua
heidän perhe-elämäänsä leikiksi.
Anne Holmlund /kok:
Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan lyhyesti tuohon, kun viitattiin tutkimuksiin
ja tutkimustuloksiin. Haluaisin muistuttaa sen verran, että tilanne
on täysin erilainen, jos kyseessä on perheen sisäinen
adoptio eikä ulkoinen adoptio, koska lähtökohta
on se, että perheen sisäisessä adoptiossa
toinen vanhempi on lapsen biologinen vanhempi. Silloin omalla tavallaan
hänen prosessinsa on täysin erilainen kuin se,
että kumpikaan vanhempi ei ole biologinen vanhempi.
Ja monta kertaa lapsen ulkopuolisuuden kokemukset tulevat esille
vasta aikuisena, kenties murrosiässä, usein jopa
myöhemmin. En ole tutustunut näihin tutkimustuloksiin,
joihin viitattiin. Käsittääkseni ne eivät
ole kovin pitkältä aikajänteeltä,
ja Suomessahan perheen sisäinen adoptiokaan ei ole ollut
vielä kovin kauaa mahdollista. Toivoisin itse, että jostakin
voitaisiin selvittää myös niitä ulkoisen
adoption tutkimustuloksia. Enkä näe myöskään,
että kyse on niinkään siitä,
kasvaisiko jotenkin kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä vääränlaisia
lapsia, sitä en suinkaan usko, mutta toivon, että näissäkin
tilanteissa aina muistetaan se, että päällimmäisenä kaikessa
adoptiossa pitää olla lapsen etu.
Lasse Männistö /kok:
Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että arvostan
edustaja Östmania suuresti, haluan tuoda ilmi muutaman
tarkennuksen hänen puheenvuorossaan esittämiinsä huomioihin.
En missään vaiheessa sanonut, että samaa
sukupuolta olevien parien oikeus adoptioon ylittäisi lapsen
edun tavoittelun. On aivan selvää, että adoptioasioista
keskusteltaessa lapsen edun tulee olla määrittävä ja
ensisijainen tekijä. Mutta siltä osin, kun lapsen
etu ei ole ristiriidassa sen kanssa, että adoptio sallitaan
myös samaa sukupuolta oleville pareille, minun mielestäni
näin tulisi toimia. Ja niin kuin sanoin, tämä tutkimusaineisto,
mitä on käytössä, puolustaa
sitä näkökulmaa, että samaa
sukupuolta ja eri sukupuolta olevien parien perheissä lapset
saavat keskimäärin aivan yhtä hyvän
kasvuympäristön. Tämän vastaiselle
näkemykselle ei tutkimustiedon pohjalta ole näyttöä.
Lisäksi muistuttaisin edustaja Östmanille,
että adoptio on myös tällä hetkellä mahdollista
jo yksittäisille henkilöille, joten siltä osin
ei voi oikein puhua, että joku riistäisi lapsen
oikeuden isään, eivätkä tutkimustulokset
myöskään tälle näkökulmalle
anna perusteita.
Jaana Pelkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Koska salissa edelleen keskustellaan yhteisadoption
mahdollistamisesta myös rekisteröidyille pareille,
haluan tuoda esiin, ettei tätä asiaa suinkaan
kannata vain muutama edustaja täällä salissa,
vaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin kaupunki, Lastensuojelun
Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Seta ry, Sateenkaariperheet
ry ja Suomen Asianajajaliitto ovat katsoneet, että yhteisadoptio
tulisi sallia rekisteröidyille pareille. Myös
lapsiasiavaltuutettu on esittänyt, että lapsen
oikeuksien näkökulmasta ei ole estettä sille,
että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät
voisivat hakea adoptiota.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko puhui todella kauniisti siitä,
miten meidän tulee käyttäytyä täällä ja
kunnioittaa toistemme mielipiteitä. Olen siitä aivan
samaa mieltä. Valitettavasti viime viikolla, kun käsittelimme
valtion neljättä lisätalousarviota, edustaja Niikko
ei oikeastaan käyttäytynyt sillä tavalla kuin
hän haluaisi käyttäytyä. Yritimme
Pia Viitasen kanssa saada vastauspuheenvuoroa puhemies Joutsenlahdelta,
mutta hän ei sitä antanut, joten haluan ottaa
esiin sen, että koimme edustaja Viitasen kanssa, että meitä kohdeltiin
huonosti emmekä päässeet puolustautumaan,
kun emme saaneet puheenvuoroa.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! En tiedä, mistä edustaja
Kuusisto nyt puhui, mutta voidaan varmaan selvittää se
tämän kokouksen jälkeen. Jos on anteeksipyynnön
paikka, niin siihen minulla on aina varaa. Täydellinen
en ole, sen tiedän kyllä.
Mitä tulee viittaukseen täällä lasten
adoptiota koskeviin tutkimuksiin, niin minulla itsellänikin nyt
sattuu jonkun verran olemaan tietoa siitä. Haluaisin nyt
nostaa yhden tutkimusnäkökulman esille. Ranskan
parlamentti nimittäin oman perhelain muuttamisensa yhteydessä teki
tutkimuksen lasten adoptiosta homo- ja lesboperheisiin sekä heidän
keskinäisistä avioliitoistaan, ja se hylkäsi
molemmat asiat. Siinä oli monia, monia perusteita, joihin
ehkä jossakin ensimmäisessä puheenvuorossa
jo viittasin. Mutta ehkä tärkeimpiä asioita
ovat ne, jotka ovat selkeästi tutkimuksellista tietoa,
se mikä heillä oli mielessä, ettei varmasti
tiedetty, mikä vaikutus lapsen kehitykseen on sillä,
että hänellä on kaksi isää tai
kaksi äitiä, koska niitä tutkimuksia
ei juuri ole tehty.
Kuten täällä on aikaisemmin viitattu,
perheen sisäinen adoptio on aivan eri asia kuin ulkoinen adoptio.
Missään vaiheessa ymmärtääkseni
kukaan täällä ei ole ollut sitä vastaan
ja lesboparien biologisen äidin kasvatusta vastaan, vaan
päinvastoin he ovat hyviä äitejä siinä kuin
kuka muu tahansa. Mutta nyt, kun me puhumme ulkoisesta adoptiosta,
meidän täytyy asettaa lasten etu ensisijaiseen
tarkasteluun. Siinä yhteydessä meidän täytyy
katsoa esimerkiksi Lapsen oikeuksien sopimusta ja lukea sieltä,
mitä siellä sanotaan lasten edusta. Siellä puhutaan
selkeästi siitä, että lasten etu on saada
paras mahdollinen kasvuympäristö. Kuka meistä voi
kiistää, etteivätkö isä ja äiti
ole se paras mahdollinen kasvuympäristö lapselle?
Meidän lainsäätäjinä tulisi
turvata tämä paras mahdollinen vaihtoehto, jos
se suinkin on mahdollista.
Yleiskeskustelu päättyi.