Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä aloitteessa ehdotetaan,
että sodan olosuhteista aiheutuneet ruumiinvammat tai sairaudet
korvattaisiin kuten sotilasvammat. Tällaisia sodasta johtuvia
erityisolosuhteita ovat olleet muun muassa kaupunkien pommituksiin
liittyneet suojautumiset ja paot, niihin liittyvät vammautumiset,
Pohjois-Suomen ja Karjalan evakkomatkat tai siviilisairaanhoidon
poikkeustilanteet sodan oloissa.
Vastaava lakialoite on tehty ainakin kahdella edeltäneellä vaalikaudella.
Nyt olisi korkea aika ottaa se myös valiokunnassa käsittelyyn,
ja tarvittaessa tulisi kuitenkin tämä epäkohta
tarkemmin määrätyillä ehdoilla
hoitaa kuntoon. Nythän nämä henkilöt — useinhan
on ollut kysymys lapsista sodan aikana — ovat kuitenkin
jo yli 70-vuotiaita valtaosin, ja muiden vaivojen ohella tämä koetaan
hyvinkin katkerasti, että näistä poikkeuksellisista
oloista, sodankäynnistä, johtuvia vammoja ei korvata
niin kuin muilla kansalaisryhmillä.
Alkujaan pelkästään sotilasvammoja,
sodankäynnissä aiheutuneita vammoja, koskenut
lainsäädäntöhän laajennettiin
aikoinaan koskemaan myös näitä räjähdysonnettomuuksia.
Se on tuossa nykyisen sotilasvammalain 1 §:n 2
momentissa. Tällä korvataan tapaturmaisesti saatu
ruumiinvamma, jos se on aiheutunut Puolustuslaitokselle kuuluvista
aseista, ammuksista, miinoista, räjähdysaineista
tai muista taisteluvälineistä, jotka eivät
ole oikeudettomasti olleet muun kuin Puolustuslaitoksen hallussa.
Tähän nyt sitten lisäyksenä ehdotetaan
määräystä, että niin
ikään korvausta suoritetaan sairaudesta tai vammasta, joka
on aiheutunut sotatilanteeseen liittyvistä muista poikkeuksellisista
olosuhteista.
Kuten viittasin, tarvittaessa tätä voidaan
täsmentää, ettei sitten tule liian vaikeaksi
tämä tulkintatilanne, mutta kyllä näinkin
määriteltynä tuo jo rajaisi ne tilanteet
sellaisiin, joissa selvästi voidaan osoittaa, että sodan
ajan poikkeusolot ovat syntyneen vamman syynä.
Kun sotien päättymisestä on kulunut
tosiaan vuosikymmeniä ja mahdollista korvausta tarvitsevien
määrä ei ole enää suuri,
tämä korvausperusteiden väljentäminen
ei aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia, toisi oikeudenmukaisuutta kuitenkin
ja siinä, niin kuin yleensäkin sotilasvammalaissa,
selvästi lääketieteelliset perusteet, lääketieteellinen
arvio, ratkaisisi oikeuden mahdollisen korvauksen suorittamiseen.
Näitä evakkojen liikkumiseen ja näihin
siirtymisiin liittyneitä tapauksia tapahtui ennen kaikkea
Pohjois-Suomessa ja Karjalassa, mutta esimerkiksi poikkeuksellisiin
sairaalaoloihin liittyviä tapahtui ympäri maan,
mutta nämä lukumäärät
eivät kokonaisuutena ole varmaankaan tuhansissa, vaan todennäköisesti
sadoissa, ja tämä olisi saatavissa siis yksinkertaisella
lainmuutoksella hallintaan ja kohtuullisin kustannuksin.
Toivon tosiaan, että sosiaali- ja terveysvaliokunta
ottaisi tämän vakavasti selvitykseen ja lähtisi
sitten tekemään tarvittaessa jatkovalmisteluehdotukset
valtioneuvoston suuntaan.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Olen tämän lakialoitteen
allekirjoittaja ja toivon myös osaltani, että sosiaali-
ja terveysvaliokunta ottaisi tämän aidosti käsittelyyn.
Tässä on selkeä lainsäädännön
aukko, ja kun tiedetään, että nämä ihmiset
ovat kärsineet sodan ajan vaurioista, joutuneet elämänsä elämään
niiden kanssa saamatta mitään korvausta, he ovat
ikääntyneitä ja heidän määränsä hupenee
vauhdilla, niin nyt olisi syytä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan
puuttua tähän asiaan ja muistaa myös
heitä. Toivotan menestystä edustaja Koskisen aloitteelle.
Keskustelu päättyi.