16) Laki ajokorttilain 5 §:n muuttamisesta
Merja Kuusisto /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoite ajokorttilain 5 §:n muuttamisesta:
Nykyinen ajokortin saamisen vähimmäisikäraja
ajokorttiluokkien C, CE, D1 ja D1E osalta on 21 ikävuotta.
Tämänhetkinen ajokortin saamisen vähimmäisikäraja
edellä mainittuihin ajokorttiluokkiin toimii epätarkoituksenmukaisena esteenä nuorten
työllisyyden edistämisessä sekä alalle
hakeutumisessa. Usein alalle hakeutuva sukupolvi on ollut kiinteästi
mukana kuljetusalan liiketoiminnassa, mikä on luonut hyvät
edellytykset alalla toimimiseen.
Tällä uudistuksella on tarkoitus edistää nuorten
työllisyyttä mahdollistamalla alalle sijoittuminen
nykyistä aiemmin. Tällä hetkellä moni nuori
valitsee 18 ja 21 ikävuoden välillä toisen ammatin
toiveena varhaisempi työllistyminen.
Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi ajokorttilain 2 luvun 5 §:n
1 momentin 7 ja 8 kohdat siten, että jatkossa ajokorttiluokkien
C, CE, D1 ja D1E ajokortin saamisen vähimmäisikä on
nykyisen 21 ikävuoden sijaan 19 vuotta.
Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta
hyväksyy seuraavan muutoksen lain 5 §:ään:
Vähimmäisikä ajokortin saamiseksi on C-
ja CE-luokassa 19 vuotta ja D1- ja D1E-luokassa 19 vuotta. — Kiitos.
Timo Heinonen /kok:
Arvostettu puhemies! Edustaja Kuusiston lakialoite on mielenkiintoinen.
Toki ei aivan tuulesta temmattu ole myöskään
se, että alun perin on ajokortti-ikärajoja pohdittaessa
asetettu tietynlaista porrastusta siihen, minkälaista kalustoa
missäkin iässä, minkälaisella
kokemuksella saa ajaa. Tässä muutama vuosi sitten
uudistettiin sitä, että autokoulun tai ajoharjoittelun
voi aloittaa aiemman 17,5 ikävuoden sijaan jo 17-vuotiaana.
Näin saimme lisättyä myös ajotunteja
ja pidennettyä autokoulussa taikka ajo-opetuksella suoritettavaa
ajokortin suorittamista.
Tämä edustaja Kuusiston lakialoite on työllisyyden
näkökulmasta mielenkiintoinen, ja sitä on
syytä pohtia ennen muuta siitä tulokulmasta, mutta
en itse uskalla tässä vaiheessa vielä ihan vankkumatonta
tukea tälle antaa. Minun ymmärtääkseni
kuitenkin myös kokemuksella on jonkinlainen merkitys, eli
aloitetaan tietynlaisella kalustolla ensin ajaminen ja näin
sitten asteittain edetään. Näinhän
meillä tietysti tapahtuu jo, mopoista moottoripyöriin
ja näin poispäin.
Sen sijaan yksi, jota kannattaisi miettiä, on se, kuinka
monta eri vaihetta näissä kortin saanneissa pitää olla.
Meillä tie on nyt niin pitkä ja moniportainen,
jos lähdetään sieltä 15-vuotiaasta,
mopon hankinnasta ja edetään eteenpäin,
ja rahaa uppoaa tuohon ketjuun runsaasti. Minun mielestäni
sieltä muutamia pystyisi hyvin välistä pudottamaan
pois, ja en usko, että ne ainakaan aiheuttaisivat minkäänlaista
turvallisuusriskiä. Mutta tämä on hyvä valiokunnan
läpikäydä ja pohtia, onko 19-vuotias
riittävän kokenut jo muun kaluston kautta ajamaan
näitä isompia autoja. Se on harkinnan arvoinen
esitys, mutta katsotaan, mihin siinä sitten asiantuntijoiden
kuulemisen jälkeen päädytään.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kuusisto on minun näkemykseni
mukaan tehnyt erittäin hyvän lakialoitteen. Ajokorttiuudistustahan
käsiteltiin valiokunnassa, ja ennenhän oli tämä käytäntö olemassa,
että 18-vuotisena pääsi myös
kuorma-autokorttia hakemaan ja menemään autokouluun.
Sitten kun se muuttui tähän 21 ikävuoden
rajaan, niin tämä on kyllä aiheuttanut
ongelmia ennen kaikkea kuljetuselinkeinon puolella. Sinne on vaikeuksia
ollut saada työvoimaa, ja mikä vielä seurausta
tästä, että nimenomaan kun tämä ammattipätevyysasia
tähän tuli sivuun, niin tämä on
ennen kaikkea vaikeuttanut. Esimerkiksi viimeisten päivien
aikana on tullut erittäin paljon eri puolilta Suomea yhteydenottoja
juuri tämän jäykkyyden seurauksena.
Eli todella kuljetuselinkeino on tällä hetkellä suurissa
haasteissa. Siellä on pulaa työvoimasta, ja tämä aiheuttaa
sen, että rahdin hinta ja tietysti rajojen takaa tuleva
liikenne ovat valtaamassa näitä markkinoita. Siitä syystä tämä on
erittäin hyvä esitys, ja tässä jos
vielä olisi ollut tämä ammattipätevyys,
niin enemmän kuin 10 plus, mutta toivotaan, että se
tulee. Keskustelin nimittäin kyselytunnin jälkeen
kuppilassa ministeri Risikon kanssa ja kerroin tästä huolesta,
ja Risikko lupasi kyllä perehtyä tähän
asiaan vielä.
Eero Suutari /kok:
Arvoisa puhemies! Ikäluokkiin ajokorttilaissa on varmaan
ollut omat syynsä. Täytyy olla kokemusta vähemmän
taitoa vaativissa ajoneuvoissa, että on riittävää kokemusta
painavampien ajoneuvojen sompaan. Ammattiajokortin hankkimisen ja
uusimisen monimutkaisuuden vaikeutuminen viime vuosina on kyllä näkynyt
ja tulee varmasti tulevaisuudessa näkymään
entistä enemmän siinä, että meillä ei ole
tarpeellista, voi sanoa, porukkaa ajamaan kuljetuskalustoa, joten
mielestäni on syytä tutkia mahdollisuuksia, että nuoremmat
ikäluokat pystyisivät harjaantumaan nopeammin
ajoneuvojen, esimerkiksi täysperävaunujen, kuljettajiksi.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Lähtökohta lakialoitteelle
on todella hyvä ja suunta on oikea, mutta tähänkin
asiaan, kuten moneen muuhun Suomessa käsiteltävään
asiaan, liittyy taas se yksi ongelmakohta. Tekisi mieleni sanoa, että missä EU,
siellä ongelma, mutta jätetään
se nyt sivuheitoksi. Näiden EU-asioiden pitää olla linjassa
joka tapauksessa nyky-Suomessa tämän kanssa, mutta
on myös tämä ammattiajopätevyys,
minkä edustaja Kokko hyvin nosti esille.
Tästä polusta, mikä on pitkä,
minkä edustaja Heinonen nosti esille, on muistettava se,
että tässä talossahan on suuri osa niistä polun
pitkistä koukeroista päätetty. Eli nyt
minun mielestäni tässä yhteydessä olisi
hyvä ottaa tavallaan tämä iso kokonaisuus
käsittelyyn ja katsoa, missä kohtaa tuli tehtyä virhe
ja mitä voitaisiin korjata, ja katsoa taas tosiaankin se
kuljettajan reitti alusta loppuun asti.
Tässä kohtaa haluaisin myös tämän
uuden asian, ongelman, nostaa esille. Meillä ovat tiet
nykypäivänä täynnä mopoautoja,
ainakin tuolla Satakunnassa, ja ne eivät nyt järin
turvallisia ole. Koska ne ovat yleistyneet ja se on nykypäivää, niin
voisi miettiä, onko joku auto muutettavissa mopoksi jollakin
rajoittimella vai mennäänkö rajusti siihen,
että esimerkiksi 15—16-vuotiaana voi saada jo
ajokortin jollakin tyyliin vanhalla 80:n lätkällä takaikkunassa,
"olen kokematon autonkuljettaja", tai jotain muuta vastaavaa.
Mutta tämä iso kokonaisuus, iso polku, tulee selvittää.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Keskustelu menee hivenen tästä lakialoitteesta sivuun,
mutta on samaa sukua, minkä edustaja Kokko nosti esille,
tämä ammattipätevyys, ja kyllä siitä tulee
erittäin paljon tällä hetkellä yhteydenottoja.
Tuntuu siltä, että oikeastaan kukaan ei Suomessa
tiedä, kenen se pitää lopulta suorittaa,
taikka näitä esimerkkejä on niin paljon,
että varmaa vahvistusta ei saa, onpa yhteydessä sitten
esimerkiksi SKALiin, josta erittäin hyvin ainakin itse olen
näihin kysymyksiin saanut apua, kun olen tällaisia
erilaisia pohdintoja läpi käynyt, että tarvitseeko
vai eikö tarvitse, ja toivoisin kyllä, että tähän
nyt satsattaisiin vielä tämän loppuvuoden aikana.
Nyt näyttää siltä, että meillä tulee
olemaan se tilanne, että alkuvuodesta tulemme näkemään
sakotuksia. Sen jälkeen tulemme näkemään
seuraavana askeleena sen, että niistä valitetaan,
ne menevät oikeusasteisiin, ja kestää aikansa
ennen kuin saadaan sitten lopullinen selkeys siitä, tarvittiinko
ammattipätevyyden suorittamista vai ei.
Tämä ajatus, jonka edustaja Jalonen nosti
esille, mopoautot kontra pienet autot, on minun mielestäni
erittäin kannatettava ja järkevä vaihtoehto.
Tällaiset "Smart-tyyppiset" pienet autot voitaisiin hyvin
rajoittimella säätää kulkemaan
esimerkiksi 60 kilometriä tunnissa tai niin poispäin. Ne
ovat kuitenkin autoina täysin erilaisia kuin tämän
päivän mopoautot. Niiden hinta on tällä hetkellä kutakuinkin
samanlainen, turvallisuus kuitenkin täysin eri luokkaa.
Sen jälkeen kun nuori sitten täyttäisi
18 ja saisi oikean ajokortin, niin tämä auto voitaisiin
ottaa myös normaaliin siviililiikenteeseen taikka jättää perheen
isälle sitten kauppakassiksi, toiseksi autoksi, tai perheen äidille,
kumpi sitten kauppa-asioita missäkin perheessä hoitaa.
Edustaja Kokko kyllä erittäin ansiokkaasti
toi näitä huolia esille siitä, että meidän
pitää saada nuoria ja yleensäkin kuljettajia
alalle, ja Kokko perusteli asiaa hyvin, ja uskon, että valiokunnassa
tämä asia saa ja toivottavasti saa arvoisensa käsittelyn.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Kiitos kovasti kaikille kansanedustajille,
jotka osallistuitte tähän keskusteluun.
Tämä lakialoite lähti siitä,
että meillähän on tietysti Uudellamaalla
paljon kuljetusyrittäjiä, ja tämä on
heidän huolensa, ja sitten kun he huolensa minulle kertoivat,
niin tietysti alueen kansanedustajana halusin viedä asiaa
eteenpäin ja lupasin tehdä siitä lakialoitteen.
Missään nimessä en ole asiantuntija tässä asiassa.
Mietin pitkään, laitanko siihen 18 vai 19 vuotta,
ja tulin siihen tulokseen, että 18-vuotias ei varmaan ole
kykenevä vielä raskasta rekkaa ajamaan mutta 19-vuotiaalla
on jo jonkun verran kokemusta. Jos hän on 18-vuotiaana
ajokortin ajanut, niin on varmasti sitten paremmat edellytykset
suoriutua siitä tulevasta työtehtävästä.
Tässä edustaja Jalonen sanoi, että missä EU, niin
siellä pulma, tai jotain vastaavaa, mutta tähän
nyt EU:sta varmasti tulee uudet esitykset tästäkin
asiasta, ja siinä vaiheessa voidaan sitten varmasti valiokunnassa
palata tähän asiaan ja miettiä, miten
sitten eteenpäin mennään.
Mutta kiitoksia.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Vielä haluan tuossa ottaa esille
asioita.
Kun nimenomaan tästä ammattipätevyydestä oli
kysymys, niin edellinen eduskuntahan EU:n tuomana direktiivinä käsitteli
sitä, ja siinähän oli tämä siirtymäaika
olemassa, ja siinä vaiheessa tietysti meillä olisi
kansallisella tasolla ollut mahdollista vaikuttaa, että siitä olisi
tehty niin sanotusti jouhevampi kuin mitä tällä hetkellä se on.
Se tuottaa juuri nyt ongelmia, ja sen tautta näihin asioihin
pitäisi puuttua.
Sitten vielä haluan todeta, tuossa kun edustaja Kuusisto
toi, että 18—19:n vanha ei ole vielä yhdistelmäajoneuvoa
valmis kuljettamaan, että niin kuin näissä tämän
lakialoitteen perusteluissa todetaan, pitkälti esimerkiksi
kuljetusalan yrittäjien jälkipolvi, joka on pienestä pitäen
ollut siellä yrityksissä, se on pyöritellyt
jo kymmenvanhana niitä yhdistelmiä ja muita, on
täysin valmis tähän alaan. Eli siinäkin
suhteessa tässä on hyvät perusteet tälle.
Keskustelu päättyi.