Arja Alho /sd:
Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on poliisin mahdollisuus
saada virka-apua Puolustusvoimilta tilanteissa, joissa kansainvälisen
terrorismin uhkan vuoksi sisäinen turvallisuus on uhattuna.
Koska minulla ei ollut mahdollisuutta puhua tästä aikaisemmin,
haluan sanoa muutaman asian lyhyesti tämän toisen
käsittelyn yhteydessä. Asiahan on ollut myöskin
perustuslakivaliokunnassa lausunnolla, ja perustuslakivaliokunta
on päätynyt siihen, että erittäin
monien täsmennysten kautta lakiesitys voidaan säätää tavallisessa
lainsäätämisjärjestyksessä.
Haluan kuitenkin korostaa ensinnäkin sitä, että mielestäni
kysymys on sen kaltaisesta toiminnasta, jossa olisi tärkeätä,
että valmistelu tapahtuisi laajalla pohjalla, eli toisin
sanoen, kun on kysymys varsin poikkeuksellisista ja hyvin raskaista
toimenpiteistä, joita nyt tässä tapauksessa
poliisi voi pyytää Puolustusvoimilta, esimerkiksi
raskaan aseistuksen käyttämisestä, mielestäni
tällaisessa olisi ollut paikallaan valmistella asia siten,
että siitä olisi ollut yhteinen työryhmä ainakin
eri hallinnonalojen kesken mukaan lukien oikeusministeriö,
jossa olisi käyty hyvin tarkkaan läpi, miten tällaisissa
kriisitilanteissa, jotka saattavat siis syntyä hyvin äkillisesti
ja vaativat nopeaa toimintaa, tulee toimia. Niissä täytyisi
käydä hyvin huolellisesti läpi vastuusuhteet ja
se, kuka kantaa vastuun. Tällä hetkellä ratkaisu
on ollut sellainen, että virka-apupyynnön kautta
lähdetään ratkomaan sellaisia tilanteita, joissa
esimerkiksi lentokone, niin kuin hallituksen esityksen perusteluissa
on mainittu, on kaapattu ja täytyy päättää,
mitä tehdään.
Mielestäni tämän tyyppiset asiat
myöskin vastuusuhteiden ja nopean toiminnan näkökulmasta edellyttäisivät
sitä, että valmistelu olisi ollut huolellista,
monialaista ja kaikki erilaiset näkökohdat huomioon
ottavaa. Kysymys on hyvin voimakkaasta, ihmisten perusoikeuksiin
kuuluvasta asiasta, toisaalta oikeudesta terveyteen ja henkeen,
mutta sitten myöskin toisaalta sen uhkan, joka
on realisoitumassa, arvioimisesta. Sen vuoksi pidän täydellisen
asiattomana, että yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen
vuoksi myöskin tämän kaltaisia esityksiä täällä pitää nopeasti
viedä eteenpäin.
Sitten toinen asia on se, onko poliisimies ylipäätänsä ja
ovatko sisäisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset
niitä viranomaisia, jotka toimivat tämäntapaisessa
tilanteessa, onko poliisi saanut tämäntapaisiin
asioihin riittävää koulutusta, vai voisiko
olla niin, että ylipäätänsä sisäisen
ja ulkoisen turvallisuuden raja on muuttunut niin, että tässä tapauksessa
pitäisi selkeät toiminta- ja vastuusuhteet määritellä uudelleen.
Teoriassahan voisi ajatella näin, mikä ei tietysti
toivon mukaan koskaan käytännössä realisoidu,
että yksittäinen poliisimies, joka joutuu tilanteeseen, jossa
hän havaitsee kansainvälisen terrorismin uhkaavan,
ryhtyy toimimaan ja lähtee hakemaan Puolustusvoimien virka-apua.
Tosin perustuslakivaliokunnan täsmennysten kautta on nyt
sitten selkeää se, miten toimitaan, ja myöskin
poliittinen vastuu tähän on kytketty, mutta mielestäni
ei kuitenkaan ole ollenkaan asianmukaista, että tämän
kaltainen virka-apupyyntö ylipäätänsä tämän
tyyppisissä asioissa on tullut poliisille, etenkin kun
se tapahtui ensimmäisessä kohdassa mainitsemani
liian vähäisen valmistelun perusteella.
Sitten kolmas asia on se, miten ylipäätänsä tällaisia
kriisityyppisiä lainsäädäntöjä pitäisi
viedä eteenpäin. Mielestäni perustuslakivaliokunnan vähemmistöllä on
erittäin vahvat perustelut sille, että tämä pitäisi
tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä,
sen takia, että kysymys on poikkeuksellisesta tilanteesta,
semmoisesta poikkeuksellisesta tilanteesta, että uskon
myöskin vallitsevan laajan poliittisen yhteisymmärryksen
siitä, että tämäntapaisiakin
toimintavaltuuksia tarvitaan, ja olisi tämän koko
prosessin hengen kannalta asianmukaista, että ne tehtäisiin
poikkeuksellisessa järjestyksessäkin, jolloinka
tavallaan se poikkeuksellisuus korostuisi. Olen voinut kuitenkin
yhtyä perustuslakivaliokunnassa enemmistön kantaan
sen vuoksi, että mielestäni lakiehdotus on hallintovaliokunnassa
ja kahden perustuslakivaliokunnan kuulemisen jälkeen olennaisesti
täsmentynyt ja että sitten taas toisaalta pitää ottaa
huomioon tämä käytännön
realiteetti eli se, että tämän tyyppistä lainsäädäntöä tarvitaan
tämän kesän suuren tapahtuman vuoksi.
Neljänneksi päädynkin siihen, että on
se nyt sitten kumma asia, että yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen
saaminen tänne on merkinnyt näin monenlaisia toimenpiteitä,
joista nyt sitten täällä on käsitelty
myöskin rajavartioiden lakkoon liittyviä kysymyksiä ja
nyt sitten vielä kaiken huipuksi tätä poliisin
virka-apupyyntöä. No, todellisuudessahan tietysti
tästä ei ole kysymys pelkästään,
vaan kysymys on siitä, että syyskuun 11. päivän
tapahtumien jälkeen Euroopan unionissa on tehty tavattoman
paljon sekä kansallisesti että yhteisesti terrorismin
torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä.
Se on mielestäni sinänsä oikein, mutta
on myöskin tärkeätä todeta,
että oikeusvaltioperiaatteitten noudattaminen ja huolellinen
valmistelu myöskin merkitsee sitä, että kansainväliset
terroristit eivät pääse siihen tavoitteeseensa,
että siirrytään tällaiseen isoveli valvoo
-yhteiskuntaan, joka hyvin helposti nopeasti valmistelluissa asioissa
tulee. Nyt pidän pulmallisena sitä, että viime
vaiheessa nimenomaisesti on pidetty huonona sitä, että jos
tätä lakia ei voitaisi hyväksyäkään
tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä,
niin annettaisiin signaali ikään kuin ulkopuolelle,
että Suomessa ei ole kaikkia keinoja mahdollista käyttää.
Mielestäni tämä on hätävarjelun
liioittelua, mutta olen nyt voinut kuitenkin senkin tosiasian ottaa,
koska kyseessä oli hallituksen yksimielinen esitys.
Haluan lopuksi, puhemies, korostaa sitä, että tämän
tyyppisissä asioissa siis tarvitaan laajaa kansalaisten
perusoikeuksien punnintaa, sen tasapainon hakemista. Täytyy
olla selkeitä vastuusuhteita, täytyy olla selkeitä toimintaohjeita,
jotta myöskin, jos on jouduttu tekemään
raskaita päätöksiä, jotka merkitsevät
raskaan aseistuksen käyttämistä, myöskin
ne ihmiset, jotka vastuun kantavat, voivat niitten kanssa elää.
Mitkään näistä ehdoista eivät
ole täyttyneet tämän lain kohdalla, ja
pidän sitä erittäin valitettavana. Pidän
hyvänä, että sisäministeri Rajamäki
on myöntänyt, että tämä on
ollut täydellisen poikkeuksellinen lainvalmistelun kohde,
ja myöntänyt kaikki nämä virheet,
jotka nyt tässä olen edellä sanonut,
mutta huonona pidän sitä, että juna vaan
kulkee ja laki täällä tulee hyväksytyksi.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Tähän lakiin sisältyy
todella isoja kysymyksiä ja hankalia näkökulmia,
ja sen johdosta yhdyn siihen arvosteluun, mitä täällä on
kuultu siitä, että laki on heikosti valmisteltu,
ei ole käyty riittävän laajaa keskustelua
ja valmistelussa eri näkökohtia ei ole tuotu asian
vakavuuden ja laajuuden kannalta riittävästi esille.
Kuitenkin ajattelen niin, että on parempi, että meillä on
säädökset lainsäädännössä,
jossa määritellään ne menettelytavat
ja vastuut, joiden tällaisessa tilanteessa on oltava selvillä,
kun Puolustusvoimat antaa virka-apua poliisille. Meillä voi
tulla tilanteita, joissa poliisin omat keinot ja välineet
eivät riitä uhkaavan tilanteen ratkaisemiseen,
ja silloin tarvitaan voimakkaampia otteita, ja Puolustusvoimilla
on siihen mahdollisuus. Mutta keinot ovat raakoja ja rajuja, ja
silloin myös seuraukset voivat olla hyvin vakavia. Kun
niitä lähdetään sitten punnitsemaan,
niin silloin tarvitaan todella lainsäädännöllistä pohjaa,
kun vastuita mietitään ja tapahtuneita tutkitaan.
Tässä mielessä on sittenkin parempi,
että tämä laki hyväksytään.
Tämähän sisältää nyt
ne muutokset, jotka valiokunnissa ovat tulleet. Esimerkiksi poliittinen
vastuu toteutuu melko hyvin ja toisaalta nopea toiminta, toivottavasti
riittävän nopea toiminta, on mahdollista silloin,
kun tarvetta siihen on. Toivomme tietysti varmasti kaikki, että tällaista
lakia ja näitä keinoja ei koskaan tarvittaisi,
mutta jos tarvitaan, on säädösten oltava
kunnossa. Säätämisjärjestyksestä perustuslakivaliokunta
totesi, että voidaan tavallisen lain säätämisjärjestyksessä tämä toteuttaa.
Keskustelu päättyy.