Täysistunnon pöytäkirja 80/2005 vp

PTK 80/2005 vp

80. TIISTAINA 21. KESÄKUUTA 2005 kello 12 (12.06)

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laiksi puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetun lain 4 §:n muuttamisesta

 

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Esitän, että kaikki hallintovaliokunnan mietintöön sisältyvät lakiehdotukset hylätään.

Matti Kauppila /vas:

Herra puhemies! Kannatan ed. Puhjon tekemää esitystä.

Arja Alho /sd:

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on poliisin mahdollisuus saada virka-apua Puolustusvoimilta tilanteissa, joissa kansainvälisen terrorismin uhkan vuoksi sisäinen turvallisuus on uhattuna. Koska minulla ei ollut mahdollisuutta puhua tästä aikaisemmin, haluan sanoa muutaman asian lyhyesti tämän toisen käsittelyn yhteydessä. Asiahan on ollut myöskin perustuslakivaliokunnassa lausunnolla, ja perustuslakivaliokunta on päätynyt siihen, että erittäin monien täsmennysten kautta lakiesitys voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Haluan kuitenkin korostaa ensinnäkin sitä, että mielestäni kysymys on sen kaltaisesta toiminnasta, jossa olisi tärkeätä, että valmistelu tapahtuisi laajalla pohjalla, eli toisin sanoen, kun on kysymys varsin poikkeuksellisista ja hyvin raskaista toimenpiteistä, joita nyt tässä tapauksessa poliisi voi pyytää Puolustusvoimilta, esimerkiksi raskaan aseistuksen käyttämisestä, mielestäni tällaisessa olisi ollut paikallaan valmistella asia siten, että siitä olisi ollut yhteinen työryhmä ainakin eri hallinnonalojen kesken mukaan lukien oikeusministeriö, jossa olisi käyty hyvin tarkkaan läpi, miten tällaisissa kriisitilanteissa, jotka saattavat siis syntyä hyvin äkillisesti ja vaativat nopeaa toimintaa, tulee toimia. Niissä täytyisi käydä hyvin huolellisesti läpi vastuusuhteet ja se, kuka kantaa vastuun. Tällä hetkellä ratkaisu on ollut sellainen, että virka-apupyynnön kautta lähdetään ratkomaan sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi lentokone, niin kuin hallituksen esityksen perusteluissa on mainittu, on kaapattu ja täytyy päättää, mitä tehdään.

Mielestäni tämän tyyppiset asiat myöskin vastuusuhteiden ja nopean toiminnan näkökulmasta edellyttäisivät sitä, että valmistelu olisi ollut huolellista, monialaista ja kaikki erilaiset näkökohdat huomioon ottavaa. Kysymys on hyvin voimakkaasta, ihmisten perusoikeuksiin kuuluvasta asiasta, toisaalta oikeudesta terveyteen ja henkeen, mutta sitten myöskin toisaalta sen uhkan, joka on realisoitumassa, arvioimisesta. Sen vuoksi pidän täydellisen asiattomana, että yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen vuoksi myöskin tämän kaltaisia esityksiä täällä pitää nopeasti viedä eteenpäin.

Sitten toinen asia on se, onko poliisimies ylipäätänsä ja ovatko sisäisestä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset niitä viranomaisia, jotka toimivat tämäntapaisessa tilanteessa, onko poliisi saanut tämäntapaisiin asioihin riittävää koulutusta, vai voisiko olla niin, että ylipäätänsä sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden raja on muuttunut niin, että tässä tapauksessa pitäisi selkeät toiminta- ja vastuusuhteet määritellä uudelleen. Teoriassahan voisi ajatella näin, mikä ei tietysti toivon mukaan koskaan käytännössä realisoidu, että yksittäinen poliisimies, joka joutuu tilanteeseen, jossa hän havaitsee kansainvälisen terrorismin uhkaavan, ryhtyy toimimaan ja lähtee hakemaan Puolustusvoimien virka-apua. Tosin perustuslakivaliokunnan täsmennysten kautta on nyt sitten selkeää se, miten toimitaan, ja myöskin poliittinen vastuu tähän on kytketty, mutta mielestäni ei kuitenkaan ole ollenkaan asianmukaista, että tämän kaltainen virka-apupyyntö ylipäätänsä tämän tyyppisissä asioissa on tullut poliisille, etenkin kun se tapahtui ensimmäisessä kohdassa mainitsemani liian vähäisen valmistelun perusteella.

Sitten kolmas asia on se, miten ylipäätänsä tällaisia kriisityyppisiä lainsäädäntöjä pitäisi viedä eteenpäin. Mielestäni perustuslakivaliokunnan vähemmistöllä on erittäin vahvat perustelut sille, että tämä pitäisi tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä, sen takia, että kysymys on poikkeuksellisesta tilanteesta, semmoisesta poikkeuksellisesta tilanteesta, että uskon myöskin vallitsevan laajan poliittisen yhteisymmärryksen siitä, että tämäntapaisiakin toimintavaltuuksia tarvitaan, ja olisi tämän koko prosessin hengen kannalta asianmukaista, että ne tehtäisiin poikkeuksellisessa järjestyksessäkin, jolloinka tavallaan se poikkeuksellisuus korostuisi. Olen voinut kuitenkin yhtyä perustuslakivaliokunnassa enemmistön kantaan sen vuoksi, että mielestäni lakiehdotus on hallintovaliokunnassa ja kahden perustuslakivaliokunnan kuulemisen jälkeen olennaisesti täsmentynyt ja että sitten taas toisaalta pitää ottaa huomioon tämä käytännön realiteetti eli se, että tämän tyyppistä lainsäädäntöä tarvitaan tämän kesän suuren tapahtuman vuoksi.

Neljänneksi päädynkin siihen, että on se nyt sitten kumma asia, että yleisurheilun maailmanmestaruuskisojen saaminen tänne on merkinnyt näin monenlaisia toimenpiteitä, joista nyt sitten täällä on käsitelty myöskin rajavartioiden lakkoon liittyviä kysymyksiä ja nyt sitten vielä kaiken huipuksi tätä poliisin virka-apupyyntöä. No, todellisuudessahan tietysti tästä ei ole kysymys pelkästään, vaan kysymys on siitä, että syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen Euroopan unionissa on tehty tavattoman paljon sekä kansallisesti että yhteisesti terrorismin torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä. Se on mielestäni sinänsä oikein, mutta on myöskin tärkeätä todeta, että oikeusvaltioperiaatteitten noudattaminen ja huolellinen valmistelu myöskin merkitsee sitä, että kansainväliset terroristit eivät pääse siihen tavoitteeseensa, että siirrytään tällaiseen isoveli valvoo -yhteiskuntaan, joka hyvin helposti nopeasti valmistelluissa asioissa tulee. Nyt pidän pulmallisena sitä, että viime vaiheessa nimenomaisesti on pidetty huonona sitä, että jos tätä lakia ei voitaisi hyväksyäkään tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, niin annettaisiin signaali ikään kuin ulkopuolelle, että Suomessa ei ole kaikkia keinoja mahdollista käyttää. Mielestäni tämä on hätävarjelun liioittelua, mutta olen nyt voinut kuitenkin senkin tosiasian ottaa, koska kyseessä oli hallituksen yksimielinen esitys.

Haluan lopuksi, puhemies, korostaa sitä, että tämän tyyppisissä asioissa siis tarvitaan laajaa kansalaisten perusoikeuksien punnintaa, sen tasapainon hakemista. Täytyy olla selkeitä vastuusuhteita, täytyy olla selkeitä toimintaohjeita, jotta myöskin, jos on jouduttu tekemään raskaita päätöksiä, jotka merkitsevät raskaan aseistuksen käyttämistä, myöskin ne ihmiset, jotka vastuun kantavat, voivat niitten kanssa elää. Mitkään näistä ehdoista eivät ole täyttyneet tämän lain kohdalla, ja pidän sitä erittäin valitettavana. Pidän hyvänä, että sisäministeri Rajamäki on myöntänyt, että tämä on ollut täydellisen poikkeuksellinen lainvalmistelun kohde, ja myöntänyt kaikki nämä virheet, jotka nyt tässä olen edellä sanonut, mutta huonona pidän sitä, että juna vaan kulkee ja laki täällä tulee hyväksytyksi.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tähän lakiin sisältyy todella isoja kysymyksiä ja hankalia näkökulmia, ja sen johdosta yhdyn siihen arvosteluun, mitä täällä on kuultu siitä, että laki on heikosti valmisteltu, ei ole käyty riittävän laajaa keskustelua ja valmistelussa eri näkökohtia ei ole tuotu asian vakavuuden ja laajuuden kannalta riittävästi esille. Kuitenkin ajattelen niin, että on parempi, että meillä on säädökset lainsäädännössä, jossa määritellään ne menettelytavat ja vastuut, joiden tällaisessa tilanteessa on oltava selvillä, kun Puolustusvoimat antaa virka-apua poliisille. Meillä voi tulla tilanteita, joissa poliisin omat keinot ja välineet eivät riitä uhkaavan tilanteen ratkaisemiseen, ja silloin tarvitaan voimakkaampia otteita, ja Puolustusvoimilla on siihen mahdollisuus. Mutta keinot ovat raakoja ja rajuja, ja silloin myös seuraukset voivat olla hyvin vakavia. Kun niitä lähdetään sitten punnitsemaan, niin silloin tarvitaan todella lainsäädännöllistä pohjaa, kun vastuita mietitään ja tapahtuneita tutkitaan.

Tässä mielessä on sittenkin parempi, että tämä laki hyväksytään. Tämähän sisältää nyt ne muutokset, jotka valiokunnissa ovat tulleet. Esimerkiksi poliittinen vastuu toteutuu melko hyvin ja toisaalta nopea toiminta, toivottavasti riittävän nopea toiminta, on mahdollista silloin, kun tarvetta siihen on. Toivomme tietysti varmasti kaikki, että tällaista lakia ja näitä keinoja ei koskaan tarvittaisi, mutta jos tarvitaan, on säädösten oltava kunnossa. Säätämisjärjestyksestä perustuslakivaliokunta totesi, että voidaan tavallisen lain säätämisjärjestyksessä tämä toteuttaa.

Keskustelu päättyy.