Täysistunnon pöytäkirja 80/2006 vp

PTK 80/2006 vp

80. TORSTAINA 7. SYYSKUUTA 2006 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

3) Valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon (UNIFIL — United Nations Interim Force in Lebanon) Libanonissa

 

Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitus esittää, että Suomi osallistuisi Libanonin sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon vahvennetulla komppanialla ja tarvittavilla esikuntaupseereilla. Käyty keskustelu on osoittanut, että asian tuominen koko eduskunnan käsittelyyn on ollut perusteltua. Näin on toteutunut se ulkoasiainvaliokunnan kriisinhallintalain käsittelyn yhteydessä esittämä kanta, että määräävänä tekijänä selonteon antamiselle tulee olla kokonaisvaltainen poliittinen arvio Suomen osallistumisesta sekä operaation vaativuudesta ja merkityksestä eivätkä YK:n valtuutus tai voimankäyttösäännöt sinällään, kuten aikaisemmin on tapahtunut.

Tämän keskustelun aikana ovat kyllä monet ennakkoluulot ja pelot hälventyneet, eli menettelytapa on ollut aivan oikea. Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on oleellinen osa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja se tukee Suomen omaa puolustusta ja sen kehittämistä. Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on aina poliittisen harkinnan tulos. Osallistumispäätöstä ohjaa turvallisuuspoliittinen analyysi, niin kuin on ollut, ja tältä pohjalta sitten arvioidaan operaation kustannuksia, jotka tässä tapauksessa vuonna 2006 ovat noin 16,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2007 noin 26,9 miljoonaa euroa. Budjetissa suuntaa antavana arvona käytetty 100 miljoonan euron raja, joka ... (Hälinää)

Ensimmäinen varapuhemies:

(koputtaa)

Ed. Jaakonsaari, ihan pieni hetki. Nyt täällä salissa käydään pieniä palavereja niin äänekkäästi, että se häiritsee ainakin täällä puhemiehen korokkeella kuulemista. Pyydän, että ne palaverit käydään salin ulkopuolella. Ed. Jaakonsaari jatkaa ihan hetken kuluttua.

Puhuja:

Kun asiantuntijoita kuulimme valiokunnassa, eräs asiantuntija sanoi, että tämä on eduskunnan tämän vaalikauden merkittävin päätös. (Välihuutoja) — Se oli asiantuntija-arvio. (Ed. Kalliksen välihuuto) — No, en tiedä, miksi ed. Kallis näin vähättelee nyt tätä päätöstä siellä huutelemalla väliin. Tämä on erittäin tärkeä asia. — Minä haluaisin vielä kertoa sen, että valiokunnan yksimielinen mietintö kiteyttää sen tosiasian, että monien uhkien torjuminen on aloitettava kaukana Suomen rajojen ulkopuolella ja tämä Libanonin kriisi on osoitus siitä, että maantieteelliset kaukaiset konfliktit voivat vaikuttaa myös Eurooppaan ja Suomen tilanteeseen. Valiokunta katsoo, että Suomen osallistuminen Libanonin kriisinhallintaoperaatioon on kriisinhallintalain mukaista, ja pidämme tärkeänä ja perusteltuna yksimielisesti, että Suomi osallistuu tähän operaatioon.

Olemme aiemmin todenneet sen, että Suomen tulisi pyrkiä osallistumaan yleensä YK:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin, joten osallistuminen on perusteltua myös tästä näkökulmasta. Esimerkiksi viime marraskuussa vieraillessamme YK:ssa siellä tuotiin julki huoli siitä, että aktiivisuus eurooppalaisilla mailla osallistua nimenomaan YK:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin on hieman heikentynyt.

Libanonin kriisinhallintaoperaatio on nähtävä osana kestävään ratkaisuun pyrkimistä Israelin ja Libanonin välillä. Tiedämme kaikki sen, että tämä on todellakin vain osa tätä ratkaisua.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mielestä on selvää, että operaatioon osallistumista ja sen riskejä arvioitaessa on otettava huomioon myös Lähi-idän alueen laajempi turvallisuuspoliittinen tilanne. Libanonin tilanne on kiinteässä yhteydessä, sen tiedämme kaikki, koko laajaan Lähi-idän tilanteen kehittymiseen, ja myös yleinen kansainvälispoliittinen kehitys ja alueen uhkakuvien toteutuminen voivat pidemmällä tähtäimellä vaikuttaa merkittävästi operaation onnistumiseen. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi EU-puheenjohtajana toimii määrätietoisesti poliittisen prosessin vahvistamiseksi Lähi-idässä.

Libanonin konfliktin siviiliuhrien määrä ja siviilikohteiden tuhot ovat mittavat: tuhottu tieverkosto, rikkoutuneet sillat, räjähtämättömät ampumatarvikkeet aiheuttavat merkittäviä ongelmia muun muassa avustustoiminnalle. Humanitäärinen apu ja jälleenrakennus ovat oleellinen osa tilanteen vakiinnuttamisessa ja kestävän ratkaisun aikaansaamisessa. Kansainvälisen yhteisön laaja ja pitkäaikainen sitoutuminen Libanonin jälleenrakentamiseen on tärkeää niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Euroopan unionin tuki operaatiolle on merkittävä. Euroopan unionin jäsenmaat ovat varautuneet antamaan Unifil-operaatioon yhteensä noin puolet koko joukkojen määrästä eli noin 7 000 sotilasta. Euroopan unionin mittava osallistuminen vahvistaa samalla unionin ulkopolitiikkaa yleisemminkin. Siis tämä Eurooppa-johtoinen YK-operaatio Libanonissa lisää Euroopan unionin painoarvoa ja uskottavuutta kriisinhallinnassa laajemminkin. Ja tämä yhteishengen ja konkretian aikaansaaminen ei todellakaan ole vähäinen saavutus Suomelta puheenjohtajana. Tämä on tärkeä päätös.

Sitten ihan muutama sana operaation tehtävistä ja voimankäyttösäännöksistä, siitähän julkisuudessa on paljon keskusteltu myös. Turvallisuusneuvostohan päätti 11.8. vahvistaa Unifilia enintään 15 000 sotilaaseen ja antoi sille uusia tehtäviä — näihin tehtäviin ei kuulu Hizbollahin riisuminen aseista. Valiokunta korostaa, että merkittävin vaaratekijä on, että jokin osapuoli irtaantuu päätöslauselman 1701 sisältämästä poliittisesta ratkaisusta lähinnä ulkopuolisesta kehityksestä johtuen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan suomalaisen komppanian välittömäksi vaaratekijäksi on sitten arvioitukin miinat ja räjähtämättömät ammukset sekä liikenne. Kun valiokunta kuunteli tulevan operaation suomalaista komentajaa, niin hän korosti erityisen voimakkaasti tämän liikenteen vaarallisuuden merkitystä.

Saadun selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että Libanonin operaation toteuttaminen on vaativaa ja siihen sisältyy useita riskitekijöitä, joita ei tietenkään ole syytä myöskään liioitella. Suomalaisilla rauhanturvaajilla on vahva kokemus tämän alueen rauhanturvatehtävistä, ja tämä varmasti edesauttaa tehtävän toteuttamisessa ja riskienhallinnassa. Toisaalta Libanonin operaatiossa, kuten muissakin riskialttiissa operaatioissa, on aina varauduttava kaikkiin mahdollisiin vastoinkäymisiin. Sotilaan ammattiin liittyvä riskinotto on kunnioitettavaa yksilöllistä vastuunottoa, ja siitä tahtoisin lausua valiokunnan puolesta tässä yhteydessä jokaiselle rauhanturvaajalle kiitokseni. On muistettava, että kansainvälinen kriisinhallinta on mahdollista vain niin kauan kuin meillä on miehiä ja naisia, jotka ovat valmiita kantamaan osaltaan vastuuta kansainvälisestä rauhasta. Tämän takia me kunnioitamme heitä erittäin voimakkaasti.

Valiokunta käsitteli myös suomalaisen sotilastarkkailijan menehtymistä Etelä-Libanonissa YK:n Untso-tarkkailuasemaan kohdistuneessa Israelin ilmaiskussa. Valiokunta yhtyy hallituksen vaatimuksiin, että asiasta on saatava täydellinen selvitys. Valiokunta korostaa kansainvälisen humanitäärisen oikeuden noudattamista kriisitilanteissa, mukaan lukien YK:n henkilöstön suojelu ja sotarikosten selvittäminen. Valiokunta pitää tärkeänä, ja todellakin se on tämän operaation hyvä ja tärkeä asia, että operaatioon tulee osallistumaan rauhanturvaajia useista eri maista, mukaan lukien islamilaiset maat. Joukkojen monikansallinen luonne viestittää kansainvälisen yhteisön pyrkimystä rauhan palauttamiseksi. On tärkeää tukea Libanonin hallituksen maltillista politiikkaa.

Unifilin voimankäyttösäännökset perustuvat YK:n mallisääntöihin ja vastaavat sisällöllisesti EU- ja Nato-operaatioiden voimankäyttösäännöksiä. Voimankäyttövaltuuksia on perustellusti laajennettu etenkin liikkumavapauden turvaamisessa ja materiaalin suojaamiseksi. On tärkeää suojata YK:n eri järjestöjä niiden avustustehtävissä ja luonnollisesti myös rauhanturvaajia itseään. Valiokunta katsoo — koska tästä ehkä eniten on eduskuntakäsittelyssä ollut valiokunnissa erimielisyyttä, valiokunnan yksimielinen kanta on se — että tämä operaation koko on riittävä ja voimankäyttövaltuudet oikein mitoitetut operaation tehtävän toteuttamiseen ja joukkojen omasuojan kannalta. Voiman näyttö, ei voiman käyttö, on kriisitilanteessa usein ratkaisevaa.

Arvoisa puhemies! Libanonin kriisin ratkaisu ja alueen vakauttaminen tähtäävät kriisialueen yhteiskunnan normalisointiin, mikä on erityisen tärkeää siviiliväestön kannalta. Sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistyö ja paikallisväestön luottamus ovat operaation onnistumisen kannalta välttämättömiä. Ulkoasiainvaliokunta vielä korosti ihmisoikeuksien toteuttamista ja erityisesti naisten ja lasten asemaa kriisitilanteissa. Valiokunta oli kannanotoissaan yksimielinen.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä kristillisdemokraatit kannattavat hallituksen esitystä, että lähetetään joukkoja Libanoniin. Pidämme sitä humanitäärisistä syistä äärettömän tärkeänä, ja varsinkaan siksi, kun YK on pyytänyt, emme me voi olla sieltä poissa. Mutta kristillisdemokraatit ovat tietenkin, aivan niin kuin kaikki muut kansanedustajat, perehtyneet tähän asiaan, katsoneet, lukeneet, mitä on lausuttu asiasta, ei ainoastaan Suomessa vaan myöskin ulkomailla, ja olemme tulleet siihen tulokseen, että olisi voitu lähettää selvästi pienempikin joukko.

Esimerkiksi ministeri Kääriäinen heti sen jälkeen, kun YK pyysi joukkoja, totesi muun muassa niin, että voi olla, että Suomi jää kokonaan pois tästä operaatiosta, ja viittasi siihen, että Suomella on jo kaikista EU-maista suhteellisesti ottaen eniten sotilaita ulkomailla. Tämä oli hänen kantansa silloin, ja totta on, että meillä on suhteellisesti eniten sotilaita ulkomailla. Saksalla on noin 7 000, Ruotsilla on 1 026 sotilasta, meillä on tällä hetkellä noin 800 sotilasta ulkomailla, eli — saa tulla välihuutoja, mutta totean kuitenkin — meillä on suhteellisesti hyvin paljon, meillä on jopa EU-maista eniten. (Ed. Kekkonen: Onko se hyvä vai paha asia puhujan mielestä?) — Onko se hyvä vai paha asia? (Ed. Zyskowicz: Sitä ed. Kekkonen juuri kysyi!) Se on tietyssä mielessä hyvä asia, mutta ottaen huomioon, että meillä on paljon muita tehtäviä, mitä meidän tulee hoitaa, tämä syö jonkin verran rahaa. Tämä operaatio maksaa 44 miljoonaa euroa 14 kuukaudelta, ja minä luulen, että Libanonin operaatio ei ole meistä kiinni. Jos se kaatuu, niin se ei johdu meistä. Jos se onnistuu, niin se ei ole yksinomaan meidän ansiotamme. (Ed. Kekkonen: Epäkristillistä vastuun pakoilua tämä!) — Mutta joka tapauksessa olemme mukana. Me haluamme olla mukana, me haluamme olla kohtuullisella joukolla mukana.

Sitten tullaan kysymykseen, olisiko ollut vaihtoehtoa tälle pioneerikomppanialle. Joidenkin mielestä ei olisi ollut vaihtoehtoa. Voi katsoa, mitä YK pyysi. YK pyysi muun muassa sotilaspoliiseja, kolme sellaista yksikköä à 90 sotilasta. Minä en osaa varmuudella sanoa, löytyykö 90:tä sotilaspoliisia Suomesta. Ne armeijan henkilöt, joilta olen asiaa tiedustellut, ovat sanoneet, että löytyisi kyllä — en minä tiedä, löytyykö, mutta näin on vastattu. (Ed. Jaakonsaari: Mutta olisi pitänyt valiokunnassa kysyä asiantuntijoilta!) Olen kysynyt tästä lääkintäjoukko-osastosta, sitä varten YK pyysi 60 sotilasta. On annettu sellainen vastaus, että meillä ei ole lähettää sellaista joukkoa. Jos todella näin on, niin kyllä minä olen erittäin huolestunut meidän armeijamme tilasta, jos me emme pysty irrottamaan 60:tä miestä yhteen lääkintäjoukkoon. Siis minä olen huolestunut, jos todella näin on. Mutta niin kuin sanoin, olen sitä mieltä, että jos hyvää tahtoa olisi löytynyt, niin olisi ollut vaihtoehto lähettää pienempi joukko.

Minkä takia pienempi joukko? Myöskin siitä syystä, että vuonna 2007 me olemme niin sanotussa päivystysvuorossa. 160 miestä on silloin irrotettava, jos kutsu käy. Vuonna 2008 me olemme Ruotsin kanssa päivystysvuorossa — me olemme siis 2007 ja 2008. On väitetty, että Ruotsi jää ulkopuolelle sen takia, että sillä on päivystysvuoro vuonna 2008 ja päävastuu — 1 000 miestä, jos kutsu käy — ja sitten on väitetty vielä, että Ruotsi menee Darfuriin. Tämän päivän Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa todetaan, että mitään sellaista päätöstä ei ole tehty eikä ole selvää, tullaanko hyväksymään, että YK-joukkoja Darfuriin lähetetään. Mutta tämä oli sivuseikka. Tällä halusin vahvistaa kannanottomme siihen, että olisi ollut mahdollista lähettää pienempi joukko.

No sitten tästä määräajasta. Hallitus toteaa, että siellä oltaisiin vuoden 2007 loppuun saakka, ottaen kuitenkin huomioon, että tilanne voi muuttua. Sitä perustellaan valiokunnan mietinnössä ja myöskin puolustusvaliokunnan lausunnossa, miten tärkeää on, että annetaan tällainen kotiuttamisaikataulu ja selkeä sellainen, jotta vältytään joutumasta samanlaiseen tilanteeseen kuin vuosina 1982—2001, kun suomalaispataljoonan toimikautta jatkuvasti pidennettiin. Jos ei ole selkeää aikataulua, niin helposti käy niin, että ollaan suunniteltua kauemmin siellä.

Onko tämä valiokunnan ja hallituksen esittämä lausuma riittävän tarkka? Joidenkin mielestä se on. Meidän mielestämme se voisi olla vielä selkeämpi. Mehän emme nyt lähetä joukkoja mihinkään sotaan. Ei siellä käydä sotaa, vaan pioneerikomppanialla on selkeä tehtävä: miinanraivaaminen. Voisi sanoa, että se on urakkatyö, ja jos me saamme sen valmiiksi hyvin nopeassa ajassa, niin hyvä on, mutta mitä jos me emme saa sitä valmiiksi vuonna 2007? Tarkoittaako se silloin sitä, että me jatkamme?

Pelkään, että tämän lausuman perusteella tulee käymään niin, että me jatkamme, vaikkakin saattaisi kyllä löytyä Euroopasta toinen maa, joka voisi jatkaa. Siitä syystä olemme sitä mieltä, että tästä kestosta todettaisiin, että Suomi vetäytyy operaatiosta viimeistään vuoden 2007 loppuun mennessä. Se tarkoittaa sitä, että viimeistään silloin, mahdollisesti aikaisemmin, ja sanon vielä kerran: jos ei ole kaikkia miinoja raivattu, niin kai sinne tulee joku toinen maa huolehtimaan lopusta, varsinkin kun meillä jatkuu päivystysvuoro vuonna 2008 Ruotsin kanssa. (Ed. Kekkonen: Voi vastuun pakoilun määrää!) — No, minä en ymmärrä, mitä vastuun pakoilua se on, jos me ilmoitamme, että lähdemme joukolla mukaan, sidomme sen määräaikaan ja olemme vielä sen jälkeenkin se Euroopan unionin maa, jolla on eniten, suhteellisesti ottaen eniten, sotilaita ulkomailla. (Ed. Jaakonsaari: Ettekö voi suoraan sanoa, että tämä on hyvä juttu?) Minä voisin sanoa, että ei tämä ole edesvastuutonta missään nimessä, mutta ei ole järkevää minun mielestäni antaa liian epämääräisiä lupauksia ja antaa salin ja kansan ymmärtää, että vetäydymme vuonna 2007 tai tämä on voimassa vuoden 2007 loppuun asti, kun tahto on tämä, mutta lausumme sen niin, että me saatamme pidemmäksikin ajaksi sinne jäädä.

Arvoisa rouva puhemies! Kaikkeen tähän viitaten esitän, että eduskunta hyväksyisi lausuman, joka esiintyy puolustusvaliokunnan lausuntoon liitetyssä eriävässä mielipiteessä.

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Perin merkillinen puheenvuoro. Yksi ihan pikku yksityiskohta vain. Mitä suuremmalla joukolla me menemme — ja tällä nyt en tarkoita suurempaa kuin se runsas 200 miestä — sitä enemmän meillä on sananvaltaa niissä esikunnissa, joissa näistä toimista päätetään. Jos me menemme sinne muutamalla miehellä, me olemme ulkona ja se merkitsee sitä, että me olemme muiden vietävänä. Tämä on optimikoko, jolla me pääsemme mukaan tekemään niitä päätöksiä, joita siellä joka tapauksessa joudutaan tekemään.

Ja sitten tämä toinen kohta, että me nyt löisimme täsmälleen kiinni sen, milloin tulemme sieltä pois. Sehän se vasta hullua olisi. Siellä saattaa olla juuri silloin juuri sellainen tilanne, jota varten me olemme sinne menneet, ja kesken pois lähteminen jonkun ennalta määrätyn päivämäärän tai aikataulun mukaisesti aiheuttaisi tavatonta hallaa, saattaisipa jopa viedä kaiken sen pr:n, minkä me olemme mukaan menemisellämme aikaansaaneet isänmaalle.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun kuuntelee ed. Kalliksen puheenvuoroa, tulee mieleen, että te päätitte vaan nyt olla jostakin asiasta eri mieltä hallituksen esityksen kanssa ja keksitte sille perustelut. Miksi spekuleerata nyt sotilaspoliiseilla ja lääkintämiehillä, kun meillä on maailman parhaat pioneerit, osaavia pioneereja? Totta kai pannaan heidät hoitamaan hommaa, joka on yksi vaativimmista, mitä siellä tarvitaan. (Ed. Kallis: Voi olla, että muilla on vielä parempia!) Miksi spekuleerata ylipäätään tällä lähtemisellä? Joko lähdetään kunnolla tai ei lähdetä lainkaan, ja hallituksen esitys lähtee siitä, että lähdetään kunnolla, mihin on myöskin ulkoasiainvaliokunta mietinnössään päätynyt. Sama koskee aikataulua. Täällähän sanotaan hyvin selkeästi: "Kaavailtu tehtävä on sen laatuinen, että Suomen osallistumisen on tarkoitus jatkua enintään vuoden 2007 loppuun saakka, tilanne kuitenkin huomioiden." Tämä helpottaa totta kai henkilöstön saatavuutta ja kustannuksiin liittyviä kysymyksiä. Kaikki muu tällainen aikataulukikkailu on silkkaa spekulaatiota, ed. Kallis.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ed. Kalliksen perustelut eivät olleet vakuuttavia, vaan venkoilevia, suoraan sanoen. YK:n pääsihteerin mukaan tämä operaatio, humanitaarinen apu ja jälleenrakentaminen, on oleellinen osa tilanteen vakiinnuttamista, sen ohella tietenkin, että pitää etsiä pysyvää poliittista ratkaisua. Ne tehtävät, joita suomalainen pioneerikomppania sinne lähetetään tekemään, ovat aivan keskeisiä, aivan oleellisia, jotta tämä vakiintuminen ja vakauttaminen ja aivan arkipäivän asioiden sujuminen saadaan käyntiin. Kysymys on Suomesta vastuullisena kansainvälisenä toimijana, kansainvälistä yhteisvastuuta kantavana maana.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä kristillisen liiton malli on kyllä kaikkein vähiten järkevä, kun ehdotetaan, että lähdetään mukaan keskivahvalla joukkueella. Mielestäni tässä mallissa, jota hallitus esittää, on sen verran suuri osasto, että sitten rauhanturvaajien turvallisuus voidaan taata. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähettää joitakuita esikuntaupseereja ja muita erityisasiantuntijoita. Eli jos tavoitteena on se, että Suomi toimii rauhan edistäjänä ja huolehtii myös siitä, että omilla rauhanturvaajillamme on erittäin vakaat olot, niin vakaat kuin mahdollista, niin mielestäni tältä katsantokannalta tuo kristillisdemokraattien malli ei ole tarkoituksenmukainen.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Mielestäni puolustusministeriö ja Pääesikunta ovat harkinneet tarkasti esittäessään hallitukselle, että tehtävään lähetetään nimenomaan raivaus- ja rakentajapataljoona. Kyse ei ole taistelujoukoista, vaan kyse on nimenomaan sellaisesta joukosta, joka tässä vaiheessa parhaiten palvelee rakennus- ja raivaustyötä. On myös selkeästi ja suoraan sanottava, että tämä mahdollistaa myös sen, että tilanteen kärjistyessä suomalaiset eivät ole kaikkein vaarallisimmissa tehtävissä, vaikkakin raivaustehtävät ovat jo sinänsä vaarallisia.

Mitä tulee ed. Kalliksen toiseen näkökantaan, mielestäni on paljon rehellisempää hallitukselta ilmoittaa jo tässä vaiheessa, että tämä operaatio voi myös jatkua tulevaisuudessa. Tuntuisi aika oudolta se, että nyt ikään kuin lyötäisiin kiinni tarkka päivämäärä, jolloin tullaan pois, mutta sitä sitten myöhemmin muutettaisiin. Mielestäni on rehellisempää se, että todetaan, (Puhemies koputtaa) että sekin mahdollisuus on olemassa, (Puhemies koputtaa) että tämä operaatio jatkuu tulevaisuudessa.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin totean, että tehtävä on sellainen, että siitä voidaan vetäytyä milloin tahansa, emmekä me esitä mitään tarkkaa päivämäärää, milloin se loppuisi, vaan me esitämme takarajan vähän samalla lailla kuin hallitus esittää. Kun sanotaan, että mennään suurella joukolla ja mennään kunnolla, kun mennään, niin tietenkin voisin kysyä, miksei menty kunnolla Kongoon. Kongoon lähetettiin 10—11 miestä. (Ed. Kekkonen: Aivan YK:n toivomusten mukaan!) Olen sitä mieltä, että menettelimme Kongon operaatiossa oikein, mutta ei voi sanoa, että pienempi määrä ei merkitsisi sitä, että mennään kunnolla mukaan. Kyllä minun mielestäni Ruotsi on kunnolla mukana, kun he lähettävät sinne 80 miestä. Kyllä minä olen sitä mieltä, että kaikki (Puhemies koputtaa) ne EU-maat, jotka lähettävät vähemmän kuin me, (Puhemies: Minuutti!) ovat kunnolla mukana. Älkää niitä loukatko.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä ed. Kalliksen esitys tästä pienestä joukosta on nyt aika populistinen, tietysti myötäilee monien suomalaisten tuntoja — monet ovat sitä mieltä, että ei sinne pitäisi mennä ollenkaan. Sellaisesta tässä nyt on vähän kysymys. Ed. Kallis oli ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa läsnä, jossa asiantuntijoita ministeristä lähtien, mukaan lukien tämä tuleva vahvennetun komppanian päällikkö, oli kuultavana, ja selkeästi tuli esille se, että täytyy mennä tämänkokoisella joukolla, että voidaan kunnolla tehdä se tehtävä, mikä on asetettu, tai sitten vaihtoehto on, että ei oikeastaan ollenkaan, että ei sinne kannata mennä 15 000 henkilön joukon jatkoksi muutamalla henkilöllä, joilla ei ole selkeää omaa tehtävää.

Ahti Vielma /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin erikoislaatuinen asetelma, että täytyy sanoa, että ed. Laakso puhui äsken järkeä. Ja ed. Kallikselle: kyllä tämä on tietoinen yritys tehdä puumerkki tähän asiaan, jotta se menisi kansaan, niin kuin ed. Ranta-Muotio sanoi, populistinen puumerkki. (Ed. Kallis: Minä odottaisin, että te tekisitte sen!) Mutta olen aivan varma, että suomalaiset ihmiset, jotka ovat seuranneet vuosikymmenet suomalaisten osallistumista rauhanturvajoukkoihin, ymmärtävät tämän asian niin, että he eivät tällaiseen populismiin sorru. Meidän ikäluokkamme ja vanhemmat ikäluokat muistavat Suomi-pojat, jotka ovat täällä Suomessa olleet. He tapaavat tänäkin päivänä näitä virolaisia yli kahdeksankymppisiä miehiä, ovat hyviä ystäviä. Suomalainen ihminen kunnioittaa sitä, että toista ihmistä, toista maata mennään auttamaan, ja tämmöinen populismi — olen aivan varma — ei kyllä tuota positiivista tulosta.

Ensimmäinen varapuhemies:

Totean tässä vaiheessa, että nyt on pyydettynä kymmenen vastauspuheenvuoroa ja ne myönnetään. Sen jälkeen siirrytään puhujalistaan.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On aika erikoista kristillistä moraalia harrastaa tällaista alennusmyyntiä, jossa vähennetään joukkojen määrää, tehtävä on kuitenkin sama, ja annetaan aikaraja silloin, kun kyseessä on räjähdysaltis alue, jolla riskit ovat olemassa. Vaikuttaa siltä, että tässä ei ole enää mitään periaatteita jäljellä. Oikeastaan kyse on vaan numeroista.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kriisit eivät tule kello kaulassa, emmekä me tiedä, milloin kriisi loppuu ja minkälainen tilanne on vuoden päästä. Jos osaisimme ennustaa tulevaisuutta, niin silloin me voisimme kannattaakin ed. Kalliksen tekemää esitystä. Mutta kun emme me voi sitä tehdä, niin emme voi.

Mielestäni ed. Kallis nyt on vähän huolissaan epäoleellisista asioista. Tärkeämpää olisi miettiä sitä, ovatko näillä miehillä vakuutusasiat kunnossa, varustelutaso kunnossa ja muut asiat kunnossa. Parempi mennä (Puhemies: Minuutti!) turvallisesti sinne kuin pienimmällä joukolla.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaisilla on ollut hyvä maine rauhanturvaajina, ja he ovat vastuullisesti hoitaneet tehtävänsä loppuun asti, ja se on hyvä asia. Ed. Kallis, kun kerroitte, että miinanraivauksesta voidaan lähteä pois, vaikka siellä miinoja olisi, niin ovatko sitten sen alueen lapset miinanpolkijoina siellä? Näinhän on monella alueella käynyt, kun miinoja ei saada pois. Kyllä tässä pitäisi sillä lailla olla vastuullinen, että on mukana. Kukaan ei tiedä, kauanko mikäkin projekti kestää, mutta silloin kun siellä ollaan, silloin pitää asiat hoitaa loppuun asti.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tuossa aikatauluasiassa voin kyllä yhtyä ed. Laukkaseen, ja tällä kertaa olen aivan samaa mieltä kuin ed. Laaksokin, että kyllä nyt huomattavasti paljon rehellisempi kansalaisia kohtaan on nimenomaan se sanamuoto, mikä tässä selonteossa on, kuin se, että väitettäisiin jotain, jota ei kenties pystyttäisi pitämään, olisi jokin selkeä päivämäärä.

Toinen asia, josta ed. Kallis puhui: Hän oli huolissaan siitä, että Puolustusvoimista ei voida irrottaa 60:tä henkilöä, lääkintöhenkilökuntaan kuuluvaa, lähetettäväksi. Minun ymmärtääkseni, mitä olen kuullut, sinne ei koskaan lähetetä pelkästään kantahenkilökuntaa, vaan normaaleissa rauhanturvaoperaatioissa siellä on jopa alle 20 prosenttia kantahenkilökuntaa ja muut koostuvat reserviläisistä; joka tapauksessa taisteluosastoissa suhde on sitten vähän erilainen, 40—60. Mutta en nyt itse olisi hirvittävän huolissani vielä Puolustusvoimien lääkintäosaamisesta.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kallis on näitten vuosien aikana ollut ehkä kaikkein etevin tämmöinen poliittinen taktikko. Mutta nyt kun on kysymys sotilaallisesta kriisinhallinnasta vaikeissa olosuhteissa, niin ed. Kalliksen taktiikka pettää täydellisesti. (Ed. Kekkonen: Se onkin eri laji!) — Joo, se on ilmeisesti niin, että tässä nyt sitten mentiin vähän liian vaikealle alueelle.

Arvoisa puhemies! Asia on vakava, ja siinä on kysymys myöskin suomalaisen joukon turvallisuudesta. Elikkä tehtävä pitää hoitaa niin turvallisella tavalla kuin on mahdollista. Muutoin ei olisi kannattanut lähteä ollenkaan mukaan, ja sitten ed. Kallis olisi taktikoinut taas sillä populismia ja esittänyt jotakin joukkoa.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin ihmettelen ed. Kalliksen filosofointia tämän joukon koon osalta. Hän ottaa esimerkiksi, että voitaisiin laittaa sotilaspoliiseja 90 kenties. (Ed. Kallis: Sitä YK pyytää!) — Kyllä. — Mutta yhtäältä kun täällä on mietitty myöskin suomalaisten joukkojen turvallisuutta, minä väitän, että 90 sotilaspoliisia on paljon turvattomammassa tilanteessa kuin tämä rakentajapataljoona, kun tämä oikein hoidetaan. Mutta myöskin 60—80 sotilaan osasto on täysin toimintakyvytön siinä mielessä, että se joutuu järjestämään oman huoltonsa, oman turvallisuutensa vartioinnin. Heiltä menee vuorokausi toisensa jälkeen vartioimiseen. Eivät he kykene edes siihen varsinaiseen tehtävään, joka on. Siis hallituksen linjaus tältä osin, että sinne lähetetään juuri tämänkokoinen joukko kuin tässä on, on perusteltu, ja näin (Puhemies koputtaa) ollen hallituksen esitys on hyvin kannatettava.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kun on kuunnellut näitä puheenvuoroja, varsinkin debatin aloittajan ed. Kekkosen puheenvuoron, niin tulee sellainen kuva kuin olisimme menossa Etelä-Libanoniin pr:n vuoksi. (Ed. Kallis: Tai sotimaan!) Suomi on rauhanturvaajamaana maineensa ansainnut. Ihmettelen sitä, miksi tässä kysymyksessä ei voi olla vaihtoehtoja. Mielestäni Suomen maineen kannalta ei ole isoa eroa, mennäänkö sinne 60 hengellä vai yli 200 hengellä, kun suhteutetaan se tähän 15 000 sotilaan joukkoon.

Täällä salissakin on heitetty vaihtoehtoja. Ed. Ulla Anttila otti esiin vaihtoehdon, että olisi menty vain muutamalla esikuntaupseerilla, mitä vaihtoehtoa mekin olemme pyöritelleet mielessämme. Ihmettelen sitä, miksi keskustelu tässä asiassa on nyt mennyt niin vaihtoehdottomaksi. (Puhemies koputtaa) Valitettavasti tässä tuntuu siltä, että (Puhemies: Minuutti!) eduskunnalle on jäänyt hiukan kumileimasinmainen rooli.

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On eri asia käyttää 40 miljoonaa kuin 10 miljoonaa tähän operaatioon. Vaihtoehtoja tässä on, jos halutaan aidosti katsoa. Nimittäin kun kyse on rakentaja- ja raivauspataljoonasta, pioneereista, niin miksei sinne lähetetä semmoisia asiantuntijoita, jotka ohjaavat siellä toimintaa, koska on siellä paikallista väestöä, joka voidaan ottaa mukaan siihen työhön? Miksi viedä lapiomiehiä Suomesta sinne? Pyssymiehiä siellä ilmeisesti, turvaajia, ihan riittävästi tulee olemaan, koska olen ymmärtänyt, että sinne kuitenkin muista maista lähetetään paljon isommilla valtuuksilla aseenkäyttäjiä, jotka turvaavat todennäköisesti (Ed. Laakson välihuuto) turvallisuuden. Jos aiotaan raivata ja rakentaa, niin siinähän tarvitaan asiantuntemusta, ja suomalaisilla kyllä sitä on. Sen takia käytetään siihen se raha ja loppu 30 miljoonaa, mikä tässä säästyy, johonkin suomalaiseen kohteeseen. Nimittäin meillä on niitä kohteita olemassa ihan riittävästi omassa maassa.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä minä olen aika yllättynyt niistä sanoista, mitä te olette käyttäneet: populisti, vastuun pakoilua, liian vaikea minulle jne. jne. Minä uskallan sanoa, että jos hallitus olisi valinnut sen linjan, että hallitus olisi vastannut YK:lle, että me lähetämme sinne 90 sotilaspoliisia, niin sali olisi taputtanut: erittäin hyvä esitys. Jos hallitus olisi esittänyt, että lähetetään 60 hengen lääkintäjoukko, niin kuin YK pyytää, olisi taputettu. Kun te syytätte nyt minua, että minä olen heittänyt nämä vaihtoehdot peliin mukaan, niin se syyte kohdistuu myöskin niihin maihin, jotka lähettävät nämä sotilaspoliisit ja lääkintäjoukot. Syyllistyvätkö he vastuun pakoiluun? Ovatko he populisteja, kun he lähettävät tämmöisiä joukkoja sinne? (Ed. Kekkonen: Hiukan rajaa, ed. Kallis!) En ymmärrä, minkä takia se on populismia, jos me esitämme näitä, kun kuitenkin YK on näin pyytänyt ja aivan varmasti joku maa lähettää nämä.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Rouva puhemies! USA:n nykyjohto on katsellut aika tavalla sivusta, kun Israel pommitti Libanonia, ja on ollut aika lailla sivullinen myös tässä tulitaukoprosessissa. Taustallahan on se, että Bushin nosti valtaan USA:n raamattuvyöhykkeeksi sanottu alue, jolla Vanha Testamentti on se, mistä lähdetään, ja sieltä katsellaan heidän mielestään ainoat oikeat rajatkin Lähi-itään. Kun kuuntelin tätä kristillisten venkoilua, minulle tuli se tunne, että bushilainen vyöhyke ulottuu jollakin tavoin tähän saliin saakka. Se oli sopimatonta venkoilua minusta asiassa, jossa on hyvin vakavat asiat kyseessä. Olisihan aivan kummallista, olisi hirveätä, jos Suomi sanoisi "ei" sellaiselle YK:n päättämälle ja YK:n johtamalle rauhanoperaatiolle, jossa tarkoituksena on lopettaa siviilien kärsimykset tuolla alueella. Siviilithän siellä kärsivät, ja siihenhän tässä tämä koko touhu nyt perustuu. Siellä ovat naiset ja lapset ne, jotka ovat olleet kohteina näitten kovien toimien osalta. (Ed. Vielma: Se oli Hizbollahin keino!) Olisihan se jotenkin sydämetöntä, jos me täällä vain sanoisimme, että meillä ei ole halua eikä meillä ole muka varaakaan tähän operaatioon lähteä tai että me lähdemme pois silloin kun meille sopii, olipa se tilanne siellä mikä hyvänsä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä siis sanoo "kyllä" tälle YK:n ensin päättämälle ja sitten vielä johtamalle operaatiolle ja Suomen osallistumiselle siihen. Vasemmalta on esitetty kritiikkiä kriisinhallintalain muutokselle, jossa lähdettiin siitä, että tällaisiin operaatioihin voidaan lähteä ilman YK:n mandaattiakin. Nyt se mandaatti on, ja tämä tietysti on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Tietenkin myös operaation tarkoitus ratkaisee. Nyt todella halutaan ensinnäkin pysäyttää se tilanne, joka siellä on ja josta nimenomaan siviilit eniten kärsivät, ja luoda samalla myös edellytyksiä kestävälle rauhalle. Sitähän tässä pitää lähteä tietysti jatkossa tavoittelemaan: ensin luodaan vakautta ja sitten luodaan edellytykset sille, että tilanne pysyvästi saadaan rauhoittumaan ja sopuisa elämä alueelle palaamaan.

Sen osalta minä näen, että peruskysymys on se, että Israel saadaan luopumaan miehitysalueistaan ja palaamaan vuoden 1967 rajoilleen, kuten YK on niin monta kertaa päättänyt ja osviitat antanut. Se ratkaisee ja vain se ratkaisee perimmältään tämän kuohuvan alueen tilanteen. Vain sillä pohjalla syntyvät nimittäin rinnakkain sovussa elävät Israelin ja Palestiinan valtiot. Jos noudatettaisiin niitä rajoja, joita Israelin haukat ovat piirrelleet, elinkelpoista Palestiinan valtiota ei tulisi ja tilanne ajautuisi uudelleen jonkin ajan kuluttua sitten taas hyvin vaikeaksi, mahdottomaksikin. Myös Israelilla on oikeus rauhalliseen elämään. Sen pitää palata rajoilleen, mutta totta kai myös palestiinalaisten pitää saada elää maassa, jossa se elinmahdollisuus on turvattu, ja se edellyttää YK:n päätöslauselmien noudattamista myös tältä osin.

Mistä sitten löytyy se kyky vaikuttaa Israeliin? Niin kuin sanottu, USA ei tässä suhteessa ole ollut lainkaan aktiivinen Bushin hallinnon aikana ja tuskin sellaiseksi hänen loppukaudellaankaan ryhtyy. EU:lla on ollut pyrkimystä tässä Libanon-kriisissä vaikuttaa merkittävällä tavalla asioihin, ja EU:lla on kykyä jatkossakin vaikuttaa myös Israelin politiikkaan, jos niin halutaan, niin kuin pitää vaikuttaa muidenkin alueen toimijoiden politiikkaan. EU:n kyky vaikuttaa tulee jo yksistään siitä, että peräti yli 40 prosenttia Israelin tuonnista tulee EU-maista. Israelin viennistäkin erittäin iso osa suuntautuu EU-maihin. Ei se Israel nojaudu sillä lailla USA:han kuin usein luullaan. Me olemme Israelin luonnollinen, läheisin talousalue. Kyllä tämmöisetkin seikat pitää muistaa, kun mietitään, minkä verran voi kukin alue ja järjestelmä ja järjestö vaikuttaa.

EU:lla on nyt ollut otetta, ja minä toivon, että sitä otetta on jatkossakin. Muutoin tämä koko homma jää siihen, että syntyy tulipaloja, sodan liekit leimahtavat ja palokunta tulee paikalle ja rauhoittaa sillä kertaa tilanteen. Sekin pitää tehdä, mutta se ei voi olla mikään päämäärä.

Tässä yhteydessä haluan antaa tunnustusta myös Suomen pääministerille ja ulkoministerille siitä toiminnasta, jota he EU:n puheenjohtajamaan edustajina ovat harjoittaneet. Tiedetään, että YK:n päätöslauselma syntyi hyvin pitkälle nimenomaan EU:n toimesta ja Ranskan aktiivisella vaikutuksella ja myöskin tiiviillä yhteydenpidolla puheenjohtajamaahan.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Ilkka Kanerva.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Tennilä on ollut eduskunnassa noin 30 vuotta, ja suunnilleen yhtä kauan hän on kansainvälisissä kysymyksissä harhaillut harhapoluilla. Ensimmäiset vuosikymmenensä täällä hän ihaili kommunistista diktatuuria ja kuvitteli Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa rauhanpolitiikaksi. Neuvostomiehitystä Baltiassa ja Itä-Euroopan kansojen alistamista hän piti kovasti hyvänä asiana.

Jotain sieltä vanhoilta ajoilta on edelleen ed. Tennilässä jäljellä, 30 vuotta harhassa olemista, ja se näkyy suhtautumisessa Kuuban diktatuuriin, Vietnamin diktatuuriin ja Israeliin. Ed. Tennilä esitti kyllä oikeita näkökohtia siitä, mihin rauha voi vain perustua: kahden valtion, Israelin ja Palestiinan, rauhanomaiseen rinnakkaineloon. Mutta kaikki vaatimukset esitettiin Israelin suuntaan: millä saadaan Israelin politiikkaan muutos. Ed. Tennilällä ei ollut mitään vaatimuksia Iranin suuntaan, joka vaatii Israelin valtion tuhoamista, Hizbollahin ja Hamasin suuntaan, jotka eivät hyväksy koko Israelin valtion olemassaoloa. Eiköhän näitä vaatimuksia, ed. Tennilä, pitäisi esittää molemmille osapuolille?

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totta kai, mutta pitäähän nähdä sekin realiteetti, että Israel on alueella ylivoimainen sotilastoimija. Jos se ei ota toista asennetta, niin ainahan tämä vaan jatkuu näin. Israelilla on suuri vastuu myöskin, ja Israelissa on paljon voimia, jotka lähtevät siitä, että on 67:n rajat ja siitä lähdetään. Kyllä pitää hakea sitä ratkaisua myös Israelin kanssa, johon me pystymme parhaiten vaikuttamaan varmasti läntisenä maailmana ja rauhantahtoisena maailmana. Mutta pitää nähdä tämä perustilanne. Siellä on suuri vastuu sillä, joka on vahva ja pystyy toimimaan, niin kuin nyt viime aikoina on nähty sotilaista erittäin vahvasti. Mutta millä tuloksella? Kauheaa jälkeä vain, eikä varmasti Israelin turvallisuus nytkään parantunut. Pelkään, että paheni. Kyllä meillä on sympatiamme, totta kai, israelilaisia ihmisiä kohtaan myös. Hekin ovat uhreja tässä hommassa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensin kannatan ed. Kalliksen tekemää lausumaehdotusta, (Ed. Pulliainen: Yllätys yllätys!) joka löytyy sieltä puolustusvaliokunnan lausuntoon liitetystä eriävästä mielipiteestä.

Ihmettelen vielä tuossa äskeisessä debatissa sitä moraalista paatosta, joka salissa heräsi, kun ed. Kallis mielestäni aivan rauhallisesti ja perustellusti ja asiallisesti, rakentavassa hengessä, esitti kristillisdemokraattien oman vaihtoehdon Libanonin-operaatioon osallistumiseen. Muistutan vielä siitä, että YK on esittänyt toivelistan, minkälaista apua tuossa operaatiossa tarvittaisiin, ja kyllä siellä on vaihtoehtoja. Miksi ihmeessä meillä ei tässä salissa olisi vaihtoehtoja harkita oikeaa ja tilanteeseen sekä Suomelle sopivaa ratkaisua? Siellä oli vaihtoehtona pioneerikomppanioiden lisäksi esimerkiksi yhden lääkintäjoukko-osaston lähettäminen, viestikomppanioita, sotilaspoliisikomppanioita. (Ed. Kallis: Karttaosasto!) Näitä vaihtoehtoja olemme tutkineet ja sen vuoksi aivan perustellusti tähän omaan esitykseemme päätyneet.

Totean myös, että vaikka kristillisdemokraateilla on oma harkittu linja tässä asiassa, haluamme silti antaa hallitukselle tunnustuksen mallikkaasta tavasta hoitaa tehtäväänsä EU:n veturina Lähi-idän sotilaallisen kriisin rauhoittamisessa. Erityisesti pidän myönteisenä sitä, että Euroopan unioni on Suomen johdolla antanut vahvan tukensa YK:lle ja samalla osaltaan vahvistanut YK:n asemaa konfliktin ratkaisemisessa.

En yhdy edes siihen kritiikkiin, jota kokoomuksen puheenjohtaja Katainen on osoittanut pääministeri Vanhasta kohtaan tämän näkymättömästä roolista. Hallituksessa työnjako on mielestäni toiminut hyvin ja se on toiminut käytännöllisellä tavalla.

Tuemme siis sinänsä Suomen osallistumista operaatioon, mutta mielestämme tämän vahvennetun pioneerikomppanian, yli 200 sotilaan, lähettäminen ei ole todellakaan ainoa eikä tässä tilanteessa edes paras vaihtoehto. Suomen ei tarvitse erityisesti osoittaa vastuunkantokykyään lähettämällä väkilukuunsa suhteutettuna suuria määriä sotilaita. Meillä on jo tällä hetkellä merkittävästi suurempi väkilukuun suhteutettu edustus kuin vaikkapa Ruotsilla ja Saksalla, siis rauhanturvaajia. Mielestäni Suomi voisi sen sijaan kunnostautua nykyistä voimakkaammin humanitäärisessa avussa, kehitysyhteistyöpanostuksessa, myös tuolla alueella. Kannatan erittäin lämpimästi hallituksen suunnitelmaa osallistumisesta Libanonin rannikon öljyvahinkojen torjuntaan.

YK:n päätös Unifil-operaation vahventamisesta täksi noin 15 000 sotilaan joukoksi on sinänsä viisas, todennäköisesti tässä tilanteessa ainoa realistinen vaihtoehto, jotta edes jonkinlaista toivetta kestävämmälle rauhalle tuolla alueella rakentuisi. Mutta suuri huoli kohdistuu mielestäni Hizbollahin epäselväksi jäävään asemaan. YK:n päätöslauselmat periaatteessa edellyttävät Hizbollahin aseistariisuntaa, mutta mikään taho ei ole ottanut asiasta konkreettista vastuuta. Hizbollah itse ei aio luovuttaa aseita, Libanonin hallitus ei aio niitä riisua, eikä tässä tilanteessa luonnollisestikaan voi edes ajatella, että YK:n sotilaat lähtisivät sitä tekemään. Mietin, onko kansainvälinen yhteisö päästänyt Hizbollahin liian helpolla. Miksi siltä ei ole alusta lähtien vaadittu konkreettista suunnitelmaa aseellisen toiminnan lopettamisesta? (Ed. Laakso: Entä ne kymmenet muut aseelliset järjestöt?)

Julkisuudessa on kerrottu Libanonin hallituksen ja Hizbollahin neuvotteluissa sovitun, että Hizbollahin taistelijoita kiellettäisiin kantamasta aseita ja käskettäisiin pysyttelemään poissa bunkkereista, joita on käytetty rakettien laukaisupaikkoina, eikä siis Libanonin hallitus ole vaatinut sitä, että Hizbollahin tulisi siirtää Litani-joen pohjoispuolelle aseistuksensa.

Helsingin Sanomissa siteerattiin — šeikki Nabil Kaoukin — Hizbollahin tärkein johtaja eteläisestä Libanonista — kommenttia, kun hän ilmoitti järjestön kannattavan armeijan joukkojen sijoittamista Etelä-Libanoniin ja hyväksyvän Beirutissa sovitut menettelytavat. Hänen kerrotaan sanoneen, että tilanne jatkuu aivan kuten ennenkin. Hizbollahin sotilaallinen läsnäolo ei ole ollut näkyvissä eikä se ole näkyvissä jatkossakaan.

Poliittista painetta Hizbollahin sotilaallisen toiminnan ja varustautumisen lopettamiseksi tulisi mielestäni edelleen lisätä. Tämä luonnollisesti edellyttää kaikkien Lähi-idän osapuolten sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, Iran ja Syyria mukaan lukien. Kaikkien osapuolten tulisi lähtökohtaisesti tunnustaa itsenäisten, demokraattisten valtioiden olemassaolon oikeus, oikeus turvata kansalaisilleen rauha, ja tämän tulee koskea niin Israelia kuin Libanonia. Pelkkään tulitaukoon ja aseiden piilossa pitämiseen Etelä-Libanonissa ei saa tyytyä, vaan saavutettu tulitauko tulee hyödyntää kestävämmän rauhantilan saavuttamiseksi.

Johanna Sumuvuori /vihr:

Arvoisa puhemies! On ollut aika hienoa aloittaa eduskuntakausi sillä, että on saanut nähdä eduskunnan olevan varsin yksimielinen siitä, että Suomen velvollisuus on rauhanturvaamistoimintaan liittyvistä riskeistä huolimatta myös huolehtia kansainvälisestä turvallisuudesta. Kuten UaV:n eli ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa todetaan, tilanteen vaativuus huomioiden on tärkeää, että operaation koko on riittävän suuri. Siksi hallituksen esitys on erittäin kannatettava.

Jos kaikki ajattelisivat niin, että ei tämä meistä ole kiinni, kuten ed. Kallis muotoili, tulisi näiden rauhanturvaoperaatioiden järjestäminen melko mahdottomaksi tehtäväksi. Meidän suomalaisten on ehkä vaikea kuvitella, millaista on elää kriisialueella, mutta tuntuisi aika pahalta ajatella, että jos Suomessa elettäisiin kriisissä, jossain maassa keskusteltaisiin siitä ja sanottaisiin, että eihän se meistä ole kiinni. Mutta ... (Ed. Räsänen: Kuka niin on sanonut?) — Ed. Kallis sanoi, että ei tämä ole pelkästään Suomesta kiinni, mutta ... (Ed. Kallis: Ei, ei!) — Jatkan puheenvuoroa.

Ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa on korostettu heti aluksi, että rauhanturvaoperaatioon osallistumista arvioitaessa on otettava huomioon myös Lähi-idän alueen laajempi turvallisuuspoliittinen tilanne, mitä vihreän eduskuntaryhmän lisäksi monet muut pitivät esillä tiistaisessa lähetekeskustelussa. Kiinnitän vielä huomiota yhteen seikkaan, joka liittyy kriisinhallinnan pitkäaikaisempaan vaikutukseen eli siviilikriisinhallintaan. Kuten ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa todetaan, on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö sitoutuu pitkäaikaisesti Libanonin jälleenrakennukseen. On hyvä, että lausunnossa on korostettu myös sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistyötä operaation onnistumisessa ja kriisialueen yhteiskunnan normalisoimisessa.

Lähetekeskustelussa vihreiden ryhmäpuheenvuorossa korostettiin sitä, että siviilikriisinhallinnan resursointi on ollut toistaiseksi hyvin alimitoitettua verrattuna sotilaallisen kriisinhallinnan resursointiin, vaikka siviilikriisinhallinnan toimintakenttä on varsin laaja ja sisältää niin pelastustoimen, poliisitoimen, erilaiset tarkkailutehtävät kuin hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteen tukemisen.

Siviilikriisinhallinnasta keskusteltaessa on hyvä olla myös selvillä termin sisällöstä. Joskus termi on tulkittu kapeasti siten, että se tarkoittaisi erityisesti siviilien kohtaamien kriisien eli niin sanottujen siviilikriisien hallitsemista erilaisin keinoin. Euroopan unionin määritelmässä siviilikriisinhallinta on kuitenkin siviilien suorittamaa kriisinhallintaa erotuksena sotilaiden suorittamasta kriisinhallinnasta.

Siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteistyö on tärkeää, mutta on huomioitava myös niiden työnjako. Siviilikriisinhallinnasta on sanottu, että sen toimijoiden on konfliktiherkällä alueella oltava ensimmäisenä sisällä ja viimeisenä ulkona, kun taas sotilaallisen kriisinhallinnan toimijoiden tehtävä on sellainen, että on suotavaa, että he ovat viimeisenä sisällä ja ensimmäisenä ulkona. Tällä tarkoitetaan tietenkin sitä, että siviilikriisinhallinnan tulee olla ensisijainen kriisinhallinnan muoto ja sotilaallinen kriisinhallinta tulee kuvioihin siinä vaiheessa, kun muut keinot eivät enää riitä.

Tämän vuoden budjettikirjassa on luvattu parantaa siviilikriisinhallinnan koulutusjärjestelmällä ulkomaille lähetettävän henkilöstön kykyä vastata entistä paremmin siviilikriisinhallintatehtävien kansainvälisiin haasteisiin. Suomi on esimerkiksi mukana EU:n siviilipuolen nopean toiminnan kehittämisessä, mutta sen resursointiin ei ole kuitenkaan toistaiseksi riittävästi panostettu. Eli nopean toiminnan joukoista kun puhutaan, niin niitä on kehitteillä myös siviilipuolelle, ei pelkästään nopean toiminnan sotilaallisiksi taistelujoukoiksi.

Libanonin jälleenrakennusprosessissa tullaan tarvitsemaan todennäköisesti kaikkia siviilikriisinhallinnan elementtejä aina siviilien suojelusta hallinnon vahvistamiseen ja oikeusvaltioperiaatteen tukemiseen. Valmius voisi olla tällä hetkellä niin Suomessa kuin EU:ssa parempikin, mutta siviilikriisinhallintaulottuvuuden merkitys on ainakin tiedostettu ja valmiuksia on ainakin teoriassa ja puheissa oltu valmiita parantamaan. Tämäkin Lähi-idän kriisi osoittaa, että valmiuksien parantamisella on kiire myös käytännössä.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kallis ei ole sanonut, että ei se ole meistä kiinni, se kriisi. Ed. Kallis on sanonut, että epäonnistuminen tai onnistuminen ei johdu Suomesta. Me emme yksin voi ratkaista sitä, me emme voi yksin sitä kaataa. Me olemme kaikki mukana toimimassa niin, että tämä operaatio onnistuisi. Mutta ei voida sanoa, että jos se onnistuu, se olisi vain meidän ansiotamme tai jonkun toisen maan ansiota. Yhdessä me teemme sen operaation. Toiset tekevät sen kymmenen sotilaan voimalla, toiset tekevät sen 2 000 sotilaan voimalla. Mikä on se oikea panos, ratkaistaan eri parlamenteissa, ja Suomi näyttää lähettävän 250. Mutta on jokin maa, joka lähettää selvästi vähemmän, ja me voisimme aivan hyvin olla siinä se maa, joka lähettää YK:n pyytämät 60 tai 80 sotilasta.

Toinen varapuhemies:

Vastauspuheenvuorot pyydetään seisomaan nousten ja pyyntö puhemiehelle osoittaen.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustajantoimi on vielä aluksi pientä harjoittelua.

Ed. Kallikselle vastaisin, että rauhanturvaoperaation onnistuminen on myös meistä kiinni ja siksi on erittäin tärkeää, että sinne lähetetään riittävän kokoiset joukot myös Suomesta.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Onko Lähi-idän rauha mahdollinen? Mitä se edellyttää? Näitä kysymyksiä niin koko tämä eduskunnan suuri sali, ulkoasiainvaliokunta kuin puolustusvaliokuntakin ovat pohtineet.

Tämä kriisi on osoittanut, että YK:ta tarvitaan edelleen, kenties enemmänkin kuin aikaisemmin, koska yhä useammin maailmalla joudutaan ratkomaan niin sanottuja epäsymmetrisiä sotia, joissa osapuolina on valtioita mutta myös niin sanottuja ei-valtiollisia toimijoita.

Eduskunnassa on varmasti suuri yksimielisyys siitä, että Lähi-idän rauha edellyttää sitä, että kaikki eri osapuolet sitoutuvat rauhanprosessiin ja toimivat niin, että ne pidättäytyvät väkivallasta. Libanonin sota ja myös sitä seurannut aika ovat osoittaneet, että tällainen asiantila on erittäin vaikea toteuttaa. EU:n pitää toimia hyvinkin voimakkaasti nyt, kun EU ottaa vastuuta tästä rauhanturvaoperaatiosta keskeisesti sen puolesta, että neuvotteluja laajemmasta Lähi-idän rauhanprosessista jatketaan ja ne johtavat uuteen YK:n päätöslauselmaan.

Israel—Palestiina-konflikti huolimatta tiekartasta ei ole saanut ratkaisua. Iranin asema alueella on suuri kysymysmerkki. Jos ydinasekysymystä ei saada ratkaistuksi, on olemassa riski siitä, että Yhdysvallat hyökkää Iraniin. On selvää, että tällainen hyökkäys vaikuttaa myös muihin Lähi-idän maihin. Näin ollen se, miten YK:ssa toimitaan, miten EU toimii tulevien kriisien tai konfliktien eskaloitumisen estämiseksi, on hyvin keskeistä. Erittäinkin perustellusti Suomen roolia tämän kriisin ratkaisemisessa on kehuttu. On kuitenkin syytä muistaa, että EU:n ulkopoliittinen edustautuminen on tällä hetkellä hyvin hajanaista. Jos EU:n ulkopoliittinen edustautuminen — siinä ulkopolitiikan toimijat — olisi harvalukuisempi ja tämä rakenne olisi selkeämpi, tulos olisi varmasti voinut olla vieläkin parempi. Näin ollen, kun mietimme EU:n perustuslakia, on syytä muistaa se, että perustuslain mukaiset muutokset parantaisivat EU:n kykyä osallistua kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseen tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Mielestäni ulkoasiainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota hyvin moniin tärkeisiin asioihin, siihen, että tällä operaatiolla täytyy pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti helpottamaan siviiliväestön asemaa, siihen, että sotarikoksia on ratkaistava, ja siihen, että alueella on olemassa hyvinkin laajoja riskejä. Kenenkään ei pidä vähätellä tämän rauhanturvaoperaation riskejä. On myös hyvin tärkeää, että jos riskit kasvavat, hallitus ei epäile antaa eduskunnalle uutta selontekoa aiheesta. Tämä ajatuskulku on myös nykyisen kriisinhallintalain mukainen.

Totesin jo toissa päivänä, että Amnesty International on vaatinut, että YK tekee tutkimuksen sekä Hizbollahin että Israelin sotarikoksista. Tätä asiaa Suomen on pidettävä esillä YK:ssa. Sekä Israelin käyttämiä rypälepommeja että Hizbollahin taistelijoiden piiloutumista siviilien joukkoon — nämä eräinä esimerkkeinä — pidetään kansainvälisen oikeuden vastaisena toimintana.

Mitä tulee näihin niin sanottuihin ei-valtiollisiin toimijoihin ja kansainväliseen oikeuteen, niin näiden toimijoiden asema ei aina ole yhtä selkeä kuin valtioiden. Onkin hyvin tärkeää, että Suomi edistää myös keskusteluja siitä, miten mahdollisimman tehokkaasti pyritään arvioimaan erilaisten ei-valtiollisten toimijoiden aiheuttamia sotarikoksia. Esimerkiksi Geneven sopimusten tulkinta tältä kannalta ei ole selkeä kaikin osin ja toisaalta, vaikka monia tulkintoja enemmistö asiantuntijoista pitää selkeinä, esimerkiksi Yhdysvallat on ottanut yksipuolisen valtuuden tulkita Geneven sopimuksen mukaista sotilasstatusta siten, että esimerkiksi näitä vankeja, jotka ovat Quantanamossa, ei luokitella varsinaisesti sotilaiksi, jotka ovat Geneven sopimusten piirissä. Eli tämä kenttä on hyvin monimutkainen ja siksi aiheeseen liittyvää lisämäärittelyä tarvitaan kansainvälisessä oikeudessa.

Arvoisa puhemies! Totesin tässä jo aiemmin, että kristillisdemokraattien ehdotus on kovin outo. Uskon, että Lähi-idän rauhanprosessin kannalta se, että Suomi on mukana hallituksen esittämällä tavalla, on erittäin tarkoituksenmukaista. Tämä esitys on tarkoituksenmukainen myös suomalaisten rauhanturvaajien oman turvallisuuden kannalta. Itse katson, että vaihtoehdot nimenomaan olisivat olleet joko hyvin pieni edustautuminen tai sitten tämän suuruinen joukko-osasto kuin mitä hallitus nyt esittää. Liikaa tulijoita rauhanturvaajiksi ei taatusti ole miltään suunnalta, joten kannattaa myös muistaa, että tässä yhteydessä me kannamme kansainvälistä vastuuta siitä, että rauhantila mahdollisimman hyvin edes pysyisi yllä Lähi-idässä.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta oli mietinnössään yksimielinen niin kuin täällä puheenjohtaja Jaakonsaari aluksi totesi, ja tätä taustaa vasten on mielestäni valitettavaa se, että tässä salissa sitä yksimielisyyttä nyt sitten ei pystytä saavuttamaan.

Ed. Räsänen omassa puheenvuorossaan peräänkuulutti sitä, miksi ei voisi olla vaihtoehtoja. Totta kai hallituksella tätä esitystä tehdessään on ollut vaihtoehtoja pohdittavana, (Ed. Kallis: Mikä oli toinen vaihtoehto?) ja se, että on päädytty tähän vaihtoehtoon, pioneerikomppaniaan, jonka ensisijainen tehtävä ovat nämä raivaustehtävät, perustuu asiantuntijoiden vakaaseen harkintaan. Ja jos me mietimme sitä tilannetta, että YK:n arvion mukaan alueella on 100 000 räjähtämätöntä rypälepommia, 20 000 räjähtämätöntä ammusta, niin miettikää tilannetta siviiliväestön näkökulmasta, miettikää sitä heidän jokapäiväisen elämänsä näkökulmasta, heidän turvallisuutensa näkökulmasta.

Eli Suomi on mielestäni lähettämässä pioneerikomppanian suorittamaan erittäin olennaista, vaativaa ja tärkeää tehtävää. Tämän tehtävän suorittamiseksi täytyy luonnollisesti huolehtia, niin kuin puolustusvaliokunta lausunnossaan on todennut, tämän komppanian asianmukaisesta varustamisesta ja kaikista niistä toimenpiteistä, joilla voidaan edistää sen turvallisuutta.

Ed. Räsänen totesi myös, että eduskunnalla on ikään kuin kumileimasimen rooli tässä asiassa. Minusta eduskuntaa ei pidä tällä tavalla vähätellä. Vaikka tämä käsittelyprosessi on ollut ripeä, se on kuitenkin ollut perusteellinen. Tähän tilanteeseen on voitu varautua jo ennakolta, ottaa asioista selvää. Ja kun kysymys on nimenomaan siitä, että tässä on pidemmän tähtäimen tavoitteita eli tämän kriisinhallintaoperaation kautta osaltaan pyritään siihen, että tälle alueelle saadaan vakautta, on totta kai itsestäänselvää, että näitä rauhan ponnisteluja alueella pitää jatkaa, ja valiokunta pitää tärkeänä sitä, että Suomi EU-puheenjohtajana toimii määrätietoisesti poliittisen prosessin vahvistamiseksi Lähi-idässä. Tämä luonnollisesti kulkee tämän rauhanturvaoperaation, kriisinhallintaoperaation, rinnalla mukana.

Suomella on pitkä historia erilaisia rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioita. Suomalaisiin ja suomalaisten asiantuntemukseen ja osaamiseen on totuttu luottamaan. Kuitenkaan tämä satojen henkilöiden joukko, joka on näissä operaatioissa, ei ole YK:n operaatioissa viime vuosina ollut kuin vähäiseltä osin, ja on tärkeätä, että Suomi osallistuu YK:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin. Siinä mielessä tämä osallistuminen on tästäkin näkökulmasta perusteltu.

Niin kuin tuolla aiemmin vastauspuheenvuorossani totesin, tässä on kysymys kansainvälisen yhteisvastuun kantamisesta, ja Suomi varmasti jo oman historiansa velvoittamana haluaa näyttäytyä kansainvälisesti vastuullisena toimijana.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! Palaisin vielä edellisiin puheenvuoroihin täällä ja osin debattiinkin.

Ed. Sumuvuori täällä kovin painokkaasti, sinänsä ihan hyvin, korosti siviilikriisinhallintaa, mutta kyllä nyt tässä tilanteessa se tulee perässä, niin kuin kyllä te sanoittekin. Ilman sotilaallista kriisinhallintaa ei voida toteuttaa siviilikriisinhallintaa, ja ne menevät jossakin vaiheessa käsi kädessä, kuten suomalaiset ovat cimic-toimintaa jo tuoneet mukaan kriisinhallinnan kenttään.

Tämä debatti, joka ed. Kalliksen puheenvuoron jälkeen syntyi, oli vähän omalaatuinen. Kyllä meillä on oikeus miettiä jotain toista vaihtoehtoa. Itse kannatan tätä ja olen sen hyväksynyt. Tämä on hyvä vaihtoehto sinänsä, pioneeriyksikkö, mutta perustelut ed. Kalliksen esittämälle ontuivat pahasti ja pahan kerran. Siellä tuli jo perusteita, että se on suojaton jne. Vahvennettu pioneerikomppania tulee olemaan ison joukon osa, mutta se jaetaan pieniin toimiviin yksikköihin, jotka ovat ihan yhtä suojattomia kuin joku sotilaspoliisiyksikön muutaman miehen osasto. Nämä perustelut todella ontuivat pahan kerran täällä. Meille valitettavasti ei kerrottu muuta kuin suullisesti, että oli pohdittu jotain, mutta ei tietenkään eduskunta ole se, joka valitsee, vaan se hyväksyy sitten tämän vaihtoehdon.

Minusta tässä prosessissa laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta, joka hyväksyttiin, on osoittanut toimivuutensa, ja huolimatta siitä, että on YK:n operaatio, on paikallaan, että eduskunta on tätä asiaa kokonaisuudessaan käsitellyt, kun näinkin vakavasta kriisistä on kysymys ja siksi suuresta osastosta on kysymys. Meidän on oltava mukana ikään kuin ulkokehällä torjumassa kriisejä. Se on se periaate, jota on noudatettu, ja kansainvälinen toiminta on tulevan lain, lain puolustusvoimista, toinen tehtävä, mikä Puolustusvoimille tulee, ja Suomi on mukana, erityisesti, koska me olemme hankkineet Libanonin alueella kaikkien osapuolten arvostuksen ja luottamuksen, ja monilta muiltakin perusteilta on hyvä, että menemme.

Joukon valinnassa sinänsä on hyvä, että me olemme ottaneet sen siitä joukkopoolista, jonka kokoaminen lähti Helsinki-kokouksesta, jonka puheenjohtajamaana Suomi toimi. Me olemme koonneet joukkopoolin, josta olemme valmiit laittamaan joukkoja sitten valmiusjoukkona toimimaan, kun kriisinhallintaan pyydetään. Näin ollen meillä on valmiit suunnitelmat, ja tuo pioneerijoukko tietenkin on sopiva, mutta se on kallis ratkaisu. Sille joudutaan hankkimaan erikoiskoneita, jotka maksavat. Itse yksityisen miehen varustaminen ei ole kallista, vaan kalliita ovat ne erikoiskoneet, jotka tulevat.

Mutta kun puhuttiin rypälepommeista, niin niiden vaarallisuutta ei saa korostaa liikaa. Se rypälepommi ei ole enää niin vaarallinen, kun se on sinne maahan mennyt, ja se voidaan roboteilla ja muilla siirtää syrjään helposti ja tuhota. Tällaisen viestin olen saanut niiltä suomalaisilta, jotka ovat kokeilleet niitä myöskin täällä Suomessa.

Riskit on tunnustettu ja niistä on keskusteltu avoimesti. Ne ovat mahdollisia, jopa todellisiakin, mutta erityisen hyvää on ollut eduskunnan keskustelussa, ettemme ole lähteneet siihen sinkkiarkkuhysteriaan. Sitä ei tässä tarvittu, ja tämä on ollut vastuullista. Vaikka me tiesimme ja tiedämme nyt, että sieltä on tullut vainajia ja voi tullakin, näin vastuullisesti olemme kantaneet asian. Minusta se osoittaa hyvää suhtautumista tähän hallituksen esitykseen, ja näin myöskin on hyvä edetä, varautuen tietenkin pahimpaan.

Puolustusvaliokunta korostaa: riskejä voidaan nimenomaan torjua hyvällä koulutuksella, hyvällä varustuksella, mistä seuraa hyvä joukon suorituskyky, ja erityisesti hyvällä rauhanturvaajan asenteella, jollainen suomalaisilla on perinteisesti ollut, ja niihin asenteisiin kuuluu myöskin se luonteva yhteys, joka syntyy paikalliseen väestöön ja kaikkiin niihin toimijoihin, jotka siellä kentällä ovat.

Lopuksi vielä haluan painottaa sitä, minkä puolustusvaliokunta nosti esiin, että lisäbudjetissa ja ensi vuoden budjetissa osoitetaan riittävät rahat tämän operaation kustannuksiin, niin että Puolustusvoimat ei joudu ottamaan rahoja mistään sellaisesta, mikä on tarkoitettu normaaliin toimintaan.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! "Sota ruokkii itseään." Näin on Livius kirjoittanut ajanlaskumme alussa, ja siltähän se tuntuu kieltämättä, kun Lähi-idän kriisejä ajattelee.

Olen tyytyväinen siitä, että tämä keskustelu Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Unifiliin Libanonissa on sujunut näinkin rakentavassa hengessä. Ei olisi todellakaan ollut kenellekään eduksi ryhtyä repostelemaan uhkakuvilla, vaan tulisi tuoda ne järkevästi esille, kuten täällä ministeritkin tiistaina ovat ansiokkaasti tehneet. Tässä toteutuu nyt se kolmen tahon yhteistyö, kun vielä perjantaina presidentti tekee päätöksensä.

Muutamasta asiasta on keskusteltu enemmän kuin muista: riskeistä, voimankäyttösäännöstä, mandaatista, lisärahan tarpeesta, lähtevän joukon koosta, Libanonissa olon kestosta, ja onpa joku tainnut kyseenalaistaa selonteon tarpeenkin. Lisäksi on arvuuteltu sitä, keskusteliko hallitus tarpeeksi ympäröivästä yhteiskunnasta Lähi-idässä eli maailmanpoliittisesta kokonaistilanteesta.

Sen tiedon perusteella, mitä itse olen ministereiltä saanut, olen ymmärtänyt, että he olivat käytyyn keskusteluun ja sen laajuuteen ja perusteellisuuteen tyytyväisiä. Koska selonteossa ei tietenkään laajemmin käytyä keskustelua referoida, on mielestäni ihan hyvä, että ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä nostimme turvallisuuspoliittista tilannetta vähän enemmän esille esimerkiksi riskiarviointiin liittyen.

Poliittinen tilanne alueella on ilman muuta yksi riskitekijä, jonka ennakointi on yhtä vaikeata kuin oli arvioida, että tämä kriisi puhkeaa juuri Suomen aloitettua EU-puheenjohtajakautensa. Eri osapuolten ja naapurimaiden sitoutumisen asteesta on epäilyksiä olemassa. Kuten selonteossa sanotaan, on merkittävin vaaratekijä operaatiolle jonkin osapuolen irtaantuminen päätöslauselman 1701 sisältämästä poliittisesta ratkaisusta, johon vaikuttaa enemmän Libanonin ulkopuolinen kehitys kuin kansallinen tilanne.

Arvoisa puhemies! Asiantuntijakuulemisen perusteella tuntui, että suurimmat riskit tulevat nähtävillä olevassa tulevaisuudessa liittymään kuitenkin liikenteeseen: suureen määrään ajoneuvoja, ajokortittomiin paikallisiin, suuriin korkeuseroihin alueella, jolla on huonot tiet tai kokonaan hävitetty infrastruktuuri jne. Toinen ongelma ovat tietenkin häiriintyneet yksilöt tai rikollinen aines. Totta kai alueella olevat räjähtämättömät ammukset ja sen lisäksi miinat ovat yksi konkreettinen vaaramomentti, mutta se on asia, johon on koulutettu ja johon koulutetaan lähtevä väki, eli siihen pystytään varautumaan, eli se riski on niin sanotusti hallittavissa. Toki vahinkoja voi aina silti tapahtua.

Voimankäyttösäännökset tuntuvat olevan synkronissa annetun tehtävän kanssa, ainakin jos asiantuntijoita kuunteli. Voimankäyttösäännön sanotaan olevan selkeämpi kuin se oli silloin, kun Balkanille mentiin. Mandaatti on myös kuulemani mukaan pioneerijoukoille sopiva. Missään nimessähän ei olla aseistariisuntaa menossa sinne tekemään.

Ministeri Tuomioja on todennut, että meillä on kokemusta, arvostusta alueella ja käytettävissä olevaa kapasiteettia, joten miksi emme EU:n puheenjohtajamaana osallistuisi operaatioon. Olemme siis tarjonneet vahvennetun pioneerikomppanian, maksimissaan 250 henkilöä, joka on suhteellisen helppo vetää rajatun ajan jälkeen pois alueelta. Selonteossahan tosiaan lähdetään siitä, että tuo aika on enintään vuoden 2007 loppu, mistä täällä jo aikaisemmin keskusteltiin. Kyseessä on raivaajavoima ja liikenneyhteyksien korjaajavoima sekä oman operaation tukeminen. Näin parannetaan myös paikallisen väestön elinolosuhteita. Selonteon asiantuntijakuulemisen perusteella ei olisi ollut mieltä lähettää muutamaa henkilöä sinne joukon jatkoksi tällä kertaa, vaan tämä nähtiin tähän operaatioon sopivaksi lähtijämääräksi.

Riskit eivät kuulemma ole niin suuret kuin joissakin muissa tehtävissä, vaikka tilanteet voivat tietenkin muuttua ja riskitaso operaatiossa myös muuttua ajan kuluessa. Silti menetyksiä voi aina tapahtua. Tässä yhteydessä odotamme myös ei vain Israelin selvitystä syistä, jotka johtivat neljän YK-tarkkailijan kuolemaan jokin aika sitten, vaan myös riippumatonta YK-selvitystä asiasta. Sodan aikana tapahtuneet siviileihin kohdistuneet vihollisuudet täytyy ilman muuta selvittää.

Arvoisa puhemies! Lisärahoituksen tarve on tänä vuonna 12 miljoonaa euroa ja ensi vuonna 26,9 miljoonaa euroa, mistä YK aikanaan korvaisi 6,7 miljoonaa euroa vuodessa. Jo Suomen osallistumisen yhteydessä voidaan todeta yleensä sodan mielettömyys. Enkä ihmettele yhtään sitä kansalaista, joka puhuu rahan, lainausmerkeissä, haaskauksesta uudelleenrakentamiseen ja pakolaisten humanitääriseen apuun ja ihmettelee, miksi toiset saavat ensin tuhota ja sitten toiset tulevat korjaamaan ja maksamaan sen ja taas uudelleen ja uudelleen. Kyseessähän on tietenkin Suomen kansainvälinen vastuu.

Arvoisa puhemies! Vahvennetun Unifilin komentajuus pysyy nyt Ranskalla helmikuun loppuun asti ja siirtyy vasta sitten Italialle. Siten Euroopalla on vahva ote operaatiossa, jolla pyritään vakauttamaan osaltaan Lähi-itää. Joukkojen monikansallinen luonne viestittää selvästi suuren kansainvälisen yhteisön halua pysyvään rauhaan. Tämän operatiivisen toiminnan ohella EU:n on tuettava osaltaan koko rauhanprosessia, jonka ytimessä on palestiinalaisten ja Israelin välinen konflikti.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on ensimmäinen kerta, kun eduskunta keskustelee kriisinhallintaoperaatiosta uuden sotilaallisen kriisinhallintalain puitteissa. Tässä operaatiossa on YK:n mandaatti, ja tästä keskustellaan nyt sekä hallituksessa että eduskunnassa ja presidentti tekee päätöksen.

Mielestäni on erittäin tärkeää, että eduskunta käy näitä keskusteluja, se avaa tätä kriisinhallintatoimintaa, se mahdollistaa arvioinnin erilaisista poliittisista ja muista riskeistä. Näkisinkin, että nimenomaan tämä keskustelu eduskunnassa on tärkeä asia, ja kysymys kuuluu: Mistä eduskunnan tulee keskustella? Mikä on eduskunnan rooli näissä keskusteluissa?

Ensinnäkin näkisin, että tärkein rooli on luonnollisesti arvioida riskiä. Tässä ulkoasiainvaliokunnan raportissa on nimenomaan arvioitu riskiä, on nähty se kokonaisvaltainen tilanne, joka on, on kiinnitetty huomiota erityisesti Iranin tilanteeseen, mikä voi muuttaa rauhanturvaoperaation edellytykset yhdessä yössä. On myös katsottu sitä aikaväliä, milloin kriisinhallintaoperaatio Suomen kohdalta on ajankohtainen, ja onkin aika ironista, että Unifil on nimenomaan interim force, väliaikainen joukko, joka on ollut siellä jo erittäin kauan. Riski on luonnollisesti, että nämä ovat pysyviä, ja silloin on aika arvioida uudelleen hallituksen esityksen mukaisesti ensi vuoden lopussa.

Toinen asia, jota eduskunta voi tehdä ja sen tulee tehdä, on arvioida, miten Suomi osallistuu kansainväliseen rauhaan ja rauhanturvaamiseen, mitkä ovat ne uhkat, joita Suomi voi myös omalta kohdaltaan olla mukana ennalta ehkäisemässä, ei ainoastaan maailmanrauhan suhteen vaan myös ihan meidän oman turvallisuutemme kannalta.

Kolmas asia, joka eduskunnan tulee arvioida, ovat luonnollisesti kustannukset: se mihin sitoudutaan, mistä rahat otetaan. Jo silloin, kun katsottiin turvallisuuspoliittista selontekoa muutama vuosi sitten, oli selvää, että kansainväliseen kriisinhallintaan rahat olivat aivan riittämättömät. Tämä koski niin sotilaallista kuin siviilikriisinhallintaa. Sitä vastoin mielestäni eduskunnan tehtävä ei ole arviida — ja tässä kysymykseni kohdistuu kristillisiin — mitä joukkoja lähetetään. Eduskunnassa ei kerta kaikkiaan ole kompetenssia määritellä, tai se ei ole sellainen instituutio, joka pystyy määrittelemään, keitä lähetetään ja keitä ei. Me otamme kantaa ... (Ed. Kallis: Eivät ole kristillisdemokraatit sitä esittäneetkään!) — Käsittääkseni esitätte, että lähetetään 60 lääkintä ... (Ed. Kallis: Ei! — Ed. Räsänen: Nyt kannattaa lukea se ponsi! — Ed. Kallis: Koko ajan tulee virheitä!)

Toinen varapuhemies:

Jospa ed. Cronberg jatkaisi puheenvuoroa!

Puhuja:

Periaate on joka tapauksessa se, että tässä otetaan kantaa. Meidän tehtävämme on ottaa kantaa siihen esitykseen, joka tulee, kyllä tai ei, eikä lähteä sitä muokkaamaan. Mutta kuten sanottu, toivon, että eduskunta tulevaisuudessakin käy näitä keskusteluja. Kriisinhallinta on erittäin vaikea, rauhanturvaoperaatiot ovat erittäin vaikeita, niistä tulee helposti pysyviä. Ne ovat tällä hetkellä ongelmallisia myös sen takia, että ne luovat rauhanturvaamiseen liittyvän talouden sillä alueella, jonne ne menevät. Ihmiset, jotka voisivat rakentaa rauhaa muuten, tulevat rauhanturvajoukkojen henkilökunnaksi, ja näin ollen tapahtuu tiettyä siirtymistä myös siinä joukossa, joka paikallisesti on olemassa. Näitä vaaroja tietysti voidaan seurata, ja mielestäni niistä tulee myös eduskunnassa keskustella.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Suomihan osallistuu tällä hetkellä kymmeneen sotilaalliseen kriisinhallinnan operaatioon Euroopassa, Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa. Näistä YK-operaatioita on kuusi, joissa on yhteensä kolmisenkymmentä suomalaista. Lähi-idässä Suomi osallistuu edelleen tarkkailijaoperaatio Untsoon, joka on YK:n vanhin operaatio. Näinhän kertoi pääministeri meille tämän selonteon alkukeskustelussa. Kun tähän lisää sen, mitä kaikkea Suomessa on vuoden 1956 jälkeen kerrottu, analysoitu, yritetty, mietitty ja puhuttu, mistä lähtien 47 mies- ja naistapahtumakertaa on oltu näillä alueilla ja noin 35 000 erillistä henkilöä siellä on ollut, niin tietoa ja käsityksiä Suomeen on varmasti aika lailla tästä jo kerääntynyt.

Halusin aloittaa, puhemies, näin, koska ensiksi mielelläni kommentoisin hyvin lyhyesti tätä keskustelua, mitä täällä on käyty lähinnä ed. Kalliksen toimesta. Minusta on hyvä, että sitä keskustelua on käyty näinpäin, mutta itse ajattelen niin, että ei kai meiltä täällä kysytä, minkälainen pikkuinen porukka tai suurempi porukka sinne lähtee ja onkos niillä keihäät vai seipäät vai jonkinlaiset kiväärit tai muut vehkeet, mikä asiantuntijajoukko se on. Kyllä kai eduskunta päättää paljon suuremmasta periaatteesta eli siitä, lähdemmekö sinne vai emme, olemmeko me YK-mandaatin takana vai emmekö ole, olemmeko me yhteistyössä muiden, tässä tapauksessa noin 30 Euroopan maan, kanssa. Se kai on se periaatepäätöslinja. Totta kai täytyy keskustella myöskin sitten näistä eri vaihtoehdoista, mitä meille annetaan, ja hallituksen tehtävähän se suurelta osin on, ja meille on nyt ilmoitettu yksi vaihtoehto. En ollenkaan paheksu sitä, että täällä keskustelussa ollaan eri mieltä siitä, minkälainen porukka sinne lähtee. Siihen asti olen ed. Kalliksenkin kanssa aivan samalla linjalla, että näitä eri vaihtoehtoja pitää vyyhdittää esille. Mutta itse en olisi kyllä tehnyt sitä, että äänestyttäisin eduskunnassa näiden eri vaihtoehtojen välillä. En olisi nostanut sitä niin korkealle tasolle. Minusta tämän laatuisessa asiassa äänestää pitäisi mieluummin siitä periaatteesta, osallistummeko me vai emme. (Ed. Kallis: Siitä ei tarvitse äänestää, kun olemme yksimielisiä!) Se olisi ollut ehkä selkeämpää.

Toivottavasti tulevaisuudessa me pääsemme tässä asiassa näin eteenpäin, ja silloin koko tämä keskustelu olisi voitu käydä ilman tätä teidän omaa ponsiehdotustanne, jota te esitätte. Mutta totta kai teillä on oikeus se tehdä, en minä sitä ollenkaan kiistä. Ymmärrän tämänkin poliittisen puolen. Joka tapauksessa tämä on hyvää harjoitusta, sillä varmasti tämä sali joutuu palaamaan näihin asioihin, joko synkeissä mietteissä tai jatkossa tulevaisuudessa myöhemminkin. Onhan tähän YK:kin joutunut monta kertaa puuttumaan. Minä laskin turvallisuusneuvoston pöytäkirjasta, että pelkästään päätöslauselmia tästä Libanonin asiasta vuodesta 78 lähtien on tehty kuusi eri kertaa ja sen lisäksi erilaisia lausumia on tehty viisi kappaletta. Aika ison koneiston läpi on siis mennyt hyvin paljon tietoa, jolloin tämä on kansainvälinen ongelma, kansainvälispoliittinen ongelma.

Meillä sitten vielä kävi puolustusvaliokunnassa niin, että kenraali Kiljunen, joka on hyvin arvostettu ja jolla on kokemusta tästä kaikesta, sanoi itse omassa kirjallisessa lausunnossaan, päätti tämän lausunnon osallistumisesta Libanonin kriisinhallintaoperaatioon toteamalla: "Lopulliseen rauhaan tarvitaan poliittinen kokonaisratkaisu." Tästä toivoisin enemmän kansainvälispoliittista keskustelua tällä areenalla enkä näistä tempuista, minkälainen sitten on se miina, jota me osaamme purkaa tai jota me emme osaa purkaa.

Tästä lähtee minun varsinainen tarkastelunäkökulmani, tästä kansainvälisyydestä, sillä minua kiinnostaa kovasti nyt se, että Venäjän osuudesta koko tässä asetelmassa ei tässä salissa ole pystytty puhumaan mitään eikä myöskään Kiinan mahdollisesta osallistumisesta tähän. Molemmat ovat isoja, mahtavia maailman maita, molemmat ovat turvallisuusneuvoston vakituisia jäseniä, joilla on veto-oikeus tähän asiaan, jota ne eivät ole käyttäneet. Ne ovat molemmat keskustelleet turvallisuusneuvostossa tästä asiasta, ja nämä maat kantavat tästä huolta.

Mutta toissa päivänä, kun tässä salissa keskustelimme, esitin suoran kysymyksen sekä pääministerille että ulkoasiainministerille, miksi, kun olemme EU:n puheenjohtajamaa, emme ole yrittäneet mitenkään kysyä, lähettääkö Venäjä jonkinlaisen joukko-osaston tänne vai ei lähetä. En saanut edes vastausta siihen, onko tätä kysytty vai ei. Se oli aivan muunlainen selvitys. Kukaan muu edustajista ei myöskään kiinnostunut tästä asiasta, ja kun tätä taustaa vasten tarkastelee ulkoasiainvaliokunnan lausuntoa, niin voi kyllä hyvin mielenkiintoisella tavalla ajatella, mitä kehää itse asiassa me Suomessa nyt kierrämme kuitenkin tässä, kun sanomme, että tämä on näin tärkeä asia. Minulla on Interfaxin suora lainaus täällä, joka on syyskuun 1. päivältä, jossa kuitenkin Venäjän ulkoministeriön päätiedottaja — spokesman — Mihail Kamynin on sanonut viime viikon perjantaina, että muutaman päivän sisällä Venäjä tulee ottamaan kannan siihen, minkälaisella joukolla he lähtevät sinne mukaan. Kun täällä kansanedustaja seuraavana tiistaina kysyy sitä asiaa ministereiltä, niin näistä asioista ei tavallaan tiedetä täällä mitään. Pakkohan näistä on jotain tietää ja luonnollista keskustelua käydä. Sitä minä tässä haluaisin enkä mitään sen enempää.

Nimittäin ulkoasiainvaliokunnan lausuntohan, mikäli luette sitä osuutta valiokunnan varsinaisesta kannanotto-osuudesta, lähtee jo siitä, että tämä on kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista säätelevä laki. Painotetaan sanaa "kansainvälisyys". Sivulla 5 tässä sanotaan, että valiokunta oikein korostaa sitä, että vastuun kantaminen on myös kansainvälistä turvallisuutta ja vakautta ja sen turvaamista. Kerrotaan hyvin tarkkaan turvallisuusneuvoston kannanotto silloin 11.8. tähän asiaan ja painotetaan, että on erityisesti otettava huomioon myös Lähi-idän alueen laajempi turvallisuuspoliittinen tilanne. Ulkoasiainvaliokunta aivan oikein jatkaa: "Libanonin tilanne on kiinteässä yhteydessä koko laajan Lähi-idän tilanteen kehittymiseen. Myös yleinen kansainvälispoliittinen kehitys ja alueen uhkakuvien toteutuminen voivat pitemmällä tähtäimellä vaikuttaa itse operaation onnistumiseen."

Tähän on myöskin YK:n pääsihteeri Kofi Annan ottanut kantaa. Hän on sitä mieltä, että kansainvälisen yhteisön laaja, pitkäaikainen sitoutuminen Libanonin jälleenrakennukseen on tärkeää niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Kyllä nyt luulisi näillä erilaisilla lauseilla olevan se merkitys, että maailman kaikki voimavarat tähän keskitetään. Jokainen meistä tietää, minkälainen ruutitynnyri tämä on ollut. Minä olen ensimmäisen kerran ollut itse siellä 70-luvun alussa, ja on ollut käsityksiä ja seurauksia historiasta paljon sitä ennen ja kaikkea sen jälkeen. Jotta tässä saataisiin kestävä rauhallinen ratkaisu aikaan, se vaatii tosiaan paljon. EU-joukothan tässä ovat hyvin komennossa, ensin Ranska, sitten Italia, ja koko se joukko varmasti on riittävä satsaus Euroopan mailta.

Palaan takaisin tähän alkuun vielä, pyöritän sitä asiaa täällä. Miten on mahdollista, että EU, joka vetää tätä operaatiota ja jonka puheenjohtaja me tällä hetkellä olemme, jättää maailman suurimmat maat tästä pois, niin että niiden kanssa ei neuvotella ja niiltä ei kysytä? Onko niin, että etukäteen tehdään diagnoosia heidän puolestaan, spekuloidaan heidän vaikeuksillaan? Sama tilanne näköjään on vähän Saksankin kanssa ajatellen heidän maailmansodan aikaista historiaansa. Yleensä poliitikot varmasti ymmärtävät näitä asioita ja ehkä oikeinpäinkin, mutta jos puhumme täällä salissa, Suomen parhaimmalla areenalla, niin minä olisin toivonut kyllä, että tähän puoleen olisi jonkun vastauksen saanut, miten laajasti nämä suuret maat, jotka ovat turvallisuusneuvoston vakituisia jäseniä, ovat Kofi Annanin käsityksen ja EU:n puheenjohtajiston kanssa päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että tämä asia nyt kerta kaikkiaan hoidetaan tämän päätöslauselman mukaisesti tavalla, jolla on ihan selvä mahdollisuus saada pitkäaikainen prosessi siellä aikaan, jos se vaan ammattitaitoisesti tehdään.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön perusteluihin ja johtopäätöksiin on helppo yhtyä. Mietinnössä aivan oikein korostetaan, että Libanonissa uudelleen puhjenneen konfliktin taustatekijät ovat moninaiset. Oleellista pidemmällä aikavälillä mielestäni onkin, miten koko Lähi-idän tilanne kehittyy. Eikä voida sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että maailman energiahuollon kannalta äärettömän tärkeällä alueella väkivallan ketjureaktio etenee, ovathan tällä hetkellä niin Syyria kuin Irankin jo Yhdysvaltojen tähtäimessä. Tämänkin vuoksi tavoitteena tulee olla, että tilanne Etelä-Libanonissa saadaan nopeasti vakautettua ja edellytykset pysyvälle rauhantilalle luotua. On tärkeää, että Libanonin valtio vahvistuu ja sotaa käyvä Hizbollah-järjestö niveltyy luontevaksi osaksi Libanonia. Libanonin hallituksen ja armeijan tukeminen ovatkin vakauttamistavoitteen kannalta oleellisia asioita.

Mitä sitten tulee runsaan kuukauden kestäneeseen Israelin ja Hizbollahin väliseen sotaan, niin Israel ei saavuttanut keskeistä tavoitettaan eli Hizbollahin aseellisen voiman tuhoamista. Itse asiassa Hizbollah kesti yllättävänkin hyvin Israelin järeän moukaroinnin ja kykeni iskemään takaisinkin. Mielestäni tämä Hizbollahin kestäminen olikin tappio Israelille. Hizbollahin tärkeimmälle tukijalle, Iranille, sota merkitsi hengähdystaukoa ydinohjelmaansa koskevassa kiistassa länsimaiden kanssa. Yhdysvalloille, jonka pyrkimyksenä on luoda uusi Lähi-itä, sota oli muistutus siitä, että uusi Lähi-itä ei synny yhden osapuolen ehdoilla ja voimalla. Aseisiin nojaavan pakkoratkaisun toteuttaminen ei vaan onnistu. Turvallisuusneuvostossa Yhdysvallat yritti varmistaa liittolaiselleen Israelille aikaa voittaa sota. Mutta kun sodan hinta Libanonin siviiliväestölle alkoi kasvaa sietämättömiin mittoihin, niin Yhdysvaltojenkin oli pakko hakea ratkaisua tulitauon aloittamiseksi.

Elokuun puolivälissä aikaansaatu tulitauko on kestänyt toistaiseksi hyvin. Myös YK:n turvallisuusneuvoston edellyttämät 15 000 rauhanturvaajaa saadaan suurella todennäköisyydellä kokoon, varsinkin kun Euroopan unioni on ottanut vahvan roolin operaation toteuttamisessa. Euroopan unionille Libanonin rauhanturvaoperaatio onkin näytön paikka.

Suomi on Euroopan unionin puheenjohtajamaana ollut Libanonin kriisin ratkaisemisessa ja rauhanturvaajien kokoamisessa valokeilassa. Mielestäni Suomi sekä erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat selviytyneet haasteesta kunnialla. Yhteisymmärrys Euroopan unionin piirissä löytyi, ja nyt Euroopan unioni haluaa antaa selkeän osoituksen toimintakyvystään. Suomi on myöskin rauhanturvan suurvaltana antamassa oman panoksensa operaatioon. Tästä me olemme tänään päättämässä suurella, joskaan emme ehkä täydellisellä, yksimielisyydellä. Olen aina pitänyt arvokkaana sitä, että ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä me olemme voineet päättää asioista suurella yksituumaisuudella täällä eduskunnassa.

Osallistumisemme operaatioon on perusteltua jo siksikin, että kyseessä on YK:n rauhanturvaoperaatio. YK:n pääsihteeri vetosi voimakkaasti jäsenvaltioihin joukkojen lähettämiseksi, ja kun apua pyydetään, on sitä myös annettava. Mielestäni ulkoasiainvaliokunta on myöskin perustellusti viitannut siihen, että Suomen on syytä osallistua myös YK:n omiin rauhanturvaoperaatioihin. Tämähän on viime vuosina jäänyt vähemmälle. On myös syytä korostaa, että meillä on poikkeuksellisen hyvä kokemus operaatioalueesta, onhan suomalaisia rauhanturvaajia toiminut alueella kahden vuosikymmenen ajan. Ja mielestäni ei olisi Euroopan unionin puheenjohtajamaalta erityisen vastuullista toimintaa, jos se jättäisi tehtävien hoitamisen muiden jäsenmaiden huoleksi ja katselisi tilannetta sivusta.

Mielestäni pioneerikomppanian lähettäminen on hyvä kontribuutio maaltamme. Se on hyvä siinäkin mielessä, että tehtävä on luonteeltaan selkeästi väliaikainen eivätkä myöskään riskit ole mielestäni niin suuret kuin monissa muissa operaation tehtävissä. En kuitenkaan millään tavalla halua aliarvioida operaation riskejä. Operaatio on erittäin vaativa, ja merkittävin vaaratekijä epäilemättä on se, jos jokin osapuoli irtautuu tulitauosta. Onkin tärkeää, että operaatioon osallistuville luodaan parhaat mahdolliset olosuhteet myös turvallisuuden osalta. Tähän osaltaan voidaan vaikuttaa joukkomme hyvällä koulutuksella ja varustuksella sekä oikealla asenteella, mihin ed. Nepponen täällä jo aiemmin viittasi.

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä Libanonin YK-operaatiossa on tärkeää, että rauhanturvajoukot lähtevät vakauttamaan Etelä-Libanonin arkaa tilannetta, jotta poliittiselle vakauttamiselle luodaan edellytyksiä. Vakauden aikaansaaminen taas on puolestaan edellytys pysyvälle rauhantilalle Israelin pohjoisrajalla. Toki operaatiossa tärkeää on myös siviilien suojeleminen ja sodan tuhojen korjaamisessa auttaminen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aluksi on syytä palauttaa mieliin keskustelu, joka käytiin kuukausia sitten sotilaallista kriisinhallintaa koskevan hallituksen esityksen ja sittemmin mietinnön tiimoilta. Ensinnäkin silloin keskusteltiin siitä, pitääkö tällaiset hankkeet, operaatiot, tuoda eduskunnan käsittelyyn vai ei. Silloin esitettiin kriittisiä havaintoja ja huomioita siitä, että tämä selontekomenettely ei muka olisi passeli menettely.

Nyt, arvoisa puhemies, on erinomaista, että tämä tapaus ja jopa tämän illan keskustelu ovat osoittaneet, että olipa hyvä ratkaisu, että tämä selontekomenettely otettiin mukaan ja, arvoisa puhemies, että kolmessa päivässä tämä homma voidaan hoitaa ja vielä samalla viikolla tasavallan presidentti voi tehdä esittelystä ne päätökset, mitä katsoo asiallisiksi tehdä.

Tässä ei voi moittia kristillisdemokraatteja ihan kaikesta. He ovat nimittäin kannanotoillaan ja puheenvuoroillaan paljastaneet sen, että tämä seula, jonka me olemme luoneet, seuloo myöskin tämän laatuiset lähestymistavat. Jospa eduskuntaan ei tätä asiaa selontekomenettelyn kautta nyt olisi tuotu, niin joko tätä keskustelua ei yhteiskunnassa käytäisi ollenkaan tai se käytäisiin niin epätasapainoisella tavalla, ettei kukaan loppujen lopuksi tiedä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Julkisuudessa tämän salin ulkopuolella käytynä tämä voisi olla aika kohtalokastakin huomioon ottaen sen, että kun tätä asiaa täällä esiteltiin valiokunnan puheenjohtajan toimesta, niin siinä jopa viitattiin siihen, että tässä on kysymys merkittävimmästä päätöksestä tämän eduskunnan aikana. Siis toisin sanoen: näin iso päätös, jota puheenjohtaja omalla elekielellään vielä tunnetulla tavalla tuki. Silloin kun hän vispaa tällä tavalla käsillään, se merkitsee, että asia on tärkeä. (Ed. Kallio: Ai, siitäkö te veditte sen johtopäätöksen?) — Kyllä, kun on seurannut ed. Jaakonsaarta täällä kohta 20 vuotta, niin kyllä tässä nyt oppii alan tutkijana ja professorina tällaiset asiat. Body language on minun tieteenalani, arvoisa ed. Kallio. Tämä on siis rakentavasti todettu, ei millään tavalla halveeraavasti, päinvastoin, sillä elekielellähän tässä itse kukin pelaa ja juuri puhuva erikoisesti.

Tämä kannanottohan tarkoittaa paitsi sitä, että olisi kohtalokasta, että tämän laatuinen merkittävin päätösjärjestelmä olisi viety eduskunnan ulkopuolelle, myös sitä, että eduskunnalta olisi riistetty mahdollisuus siihen komparaatioon, vertailuun, suhteellisuuksien arviointiin, mikä tähän nyt on sisältynyt. Tämähän on erinomaisen hyvä asia, että näin on. Ja erinomaisen hyvä asia, että meillä on todella mekanismi, joka tuo myös sellaiset yllättävät lähestymistavat ja arvioinnit, joita ei olisi tämän sotilaallisen kriisinhallintalain yhteydessä ollenkaan tullut ajatelleeksikaan, että voiko tämän asian näinkin ajatella ja voiko tähän näinkin suhtautua.

Edelleen tämä mietintö, joka ulkoasiainvaliokunnasta on tullut, on erinomaisen hyvä paperi. Tämä on hyvä paperi siinä, että se selkeästi tuo tämän YK:n mandaattiasian esille. Sehän oli juuri niitä ydinasioita itse lain käsittelyn yhteydessä. Eikö niin? Siinähän puhuttiin, että EU:n mandaatti vai YK:n mandaatti vai ei mandaattia ollenkaan. Nyt meillä on juuri esimerkki siitä, että on olemassa YK:n mandaatti, on olemassa YK:n pyyntö, ja siitä, millä tavalla YK:n pyyntöön yksittäiset kansanedustajat ja poliittiset ryhmittymät suhtautuvat.

Edelleen tässä on hyvin merkityksellistä se, että tässä mietinnössä, niin kuin selonteossakin, tuodaan esille Unifilin voimankäyttösääntömallit kuvaten ne yksityiskohtaisesti ja nyt niihin liittyen tähän erityiseen tarkoitukseen tehty sovellus. Eikö niin? Silloin sitä voidaan arvioida yleispoliittisesti, siis maailmanpoliittisessa perspektiivissä. Se taas meidät tuo ajattelemaan, että kaikki Euroopan unionin vanhat jäsenvaltiot eivät ole mukana tässä, niillä perusteilla, että juuri tämä voimankäyttösäännöstö on sisällöltään sellainen, että esimerkiksi Saksan liittotasavalta on katsonut, että se ei voi olla mukana.

Mutta melkein yksimielisesti eduskunta on kohta tekevä päätöksen siitä, että me olemme mukana tässä. Me olemme hankkineet sellaisen luottamuksen rauhanturvapolitiikallamme historiamme aikana, että me voimme olla luotettava tällä alueella, että me voimme olla luotettava yleismaailmallisesti, siis äärimmäisen merkittäviä asioita. Kun globaalivastuu on kuvattu sillä tavalla kuin ed. Jaakonsaari sanoi, tämä on merkittävin päätös — olkoon nyt sitä sitten tai ei, mutta jossakin katsannossa ehkä on. Siis toisin sanoen tämä kaikki on äärimmäisen merkityksellistä. Se kertoo myöskin Suomen aseman Euroopan yhteisössä. Se kertoo Euroopan unionin nykyisessä koostumuksessa, mitenkä sitä puolueettomuuspolitiikan aikana ja tuotteena syntynyttä asemaa maailmanyhteisössä me voimme hyväksemme käyttää ja toisaalta, sitten kun voimme hyväksemme käyttää, voimme tarjota maailmanyhteisön hyväksi.

Arvoisa puhemies! Kun tämä otetaan huomioon, niin nyt tulee vaan mieleen siitä, mikä todetaan kohdassa Arvio osallistumisen kustannuksista, mitenkä sitä asiaa pitää tarkastella niin kuin se tähän on merkitty. Täällä sanotaan aivan oikein: "Valiokunta korostaa, että sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuminen on oleellinen osa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja se tukee Suomen omaa puolustusta ja sen kehittämistä." Aivan oikein, mutta eikö silloin, kun näin todetaan ja tämä mietintö näin kirjoitetaan, siitä olisi pitänyt seurata — kun sitten vielä seuraavalle sivulle katsotaan, mitä siellä sanotaan — että tätä varten pitää budjetissa olla selkeästi omat rahat, omalla kokonaisuudellaan, omilla perusteluillaan, ja sitten olkoon siellä se perusraha arviomäärärahana 100 miljoonaa euroa, mitenkä tahansa? Mutta nyt jo tämä keskustelu, joka tänä iltana on käyty, on tuonut esille sen. Nyt ed. Nepponen pelkää, että puolustusministeriön normaalit rahat käytetään tähän ja sitten vaikeutetaan muuta työtä, mitä he tekevät. Kehy-puolella pelätään kovasti, että nyt kehy-rahat käytetään tähän. Ei tässä ole laitaa. Minä vielä sanon, arvoisa puhemies, että kun on sanonut A, niin joutuu sanomaan myöskin B.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaisen puheesta on hyvä jatkaa siinä mielessä, jotta rahat on jostakin vaan etsittävä aina, ja jos johonkin laitetaan, se on jostakin toisesta poissa. Kun täällä on kehyksistä aina puhuttu, niin se tarkoittaa sitä, että 40 miljoonaa pitää vaan jostakin raapia ja sitten katsoa, mihin sitten ei riitäkään rahaa.

Sen takia ensinnäkin totean tästä rahapuolesta, kun läksin tästä puhumaan ed. Pulliaisen jälkeen, hänen puheensa innoittamana, että kyllä minä katson, miten pienemmällä panoksella voisi saada saman aikaan kuin sillä, mitä tähän nyt aiotaan uhrata. Silloin pätee se, mitä sanoin, kun käytin äsken vastauspuheenvuoron, eli jos valittavana on se, jotta on 10 miljoonaa tai 40 miljoonaa käytettävä, niin ennemmin minä valitsen tässä tilanteessa 10 miljoonaa. Jos kerta on niin syvä yksimielisyys kuin näyttää olevan, jotta mukana ollaan ja sinne pitää jollakin joukolla mennä, niin otetaan sitten se pienempi paha ja laitetaan sinne hyvä porukka opettamaan ja neuvomaan ja paikallista väkeä käytetään hyväksi siinä työssä. Uskon, että sillä tavalla hyvällä kalustolla ja hyvällä ohjauksella miinat sieltä poimitaan pois ja saadaan jälleenrakentamista aikaan. Kyse on neuvojen antamisesta, opastuksesta, ohjauksesta. Niin kuin tuossa totesin, ihmettelen, miksi Suomesta viedään lapiomiehiä sinne semmoisiin töihin, joita siellä pystytään tekemään. Kysehän on siitä, miten saadaan organisoitua nämä kysymykset siellä.

Sitten voisi sitä niinkin päin arvuutella ja arvioida tilannetta, että totta kai maailman pitää olla huolissaan tuommoisesta kriisipesäkkeestä, mikä siinä on olemassa, mutta minä ainakin olen itse vähän epäuskoinen siinä, jotta ei siellä tälläkään rauhanturvaprojektilla pysyvää rauhaa saada aikaan. Siellä on niin syvällä ne arvet, se on nähty vuosisatojen ja -tuhansien ajan, että siellä tapellaan aina ja kosto elää ja todennäköisesti niin pitkään siellä eivät rauhanturvaajat tule kestämään, jotta siellä ei jossakin vaiheessa taas kahinaa käytäisi, tai sitten se kestää kymmeniä vuosia. Mutta aina on yritettävä. On elettävä toivossa, ja jos voidaan yksikin pesäke sammuttaa, niin se on hyvä.

Mutta tässä kyllä odotan sillä tavalla, jotta kyllä Euroopan unioni voisi älähtää enemmän kanssa tuonne USA:n suuntaan, koska siellä ei selvästikään ole ollut haluja olla sammuttamassa näitä pesäkkeitä, ja siinä lienee yksi syy, jotta amerikkalaiset aseet ovat näköjään aika hyviä hajottajia siellä olleet ja ilmeisesti tehtaat tarvitsevat kohteita, minne näitä ammuksia käytetään, ja kokeillaan pyssyjä, miten nämä toimivat, kaikennäköisiä aseita. Sen takia minusta unioni voisi lähteä penäämään, eikö USA olisi vahvemmin mukana tässä jälleenrakentamistyössä, koska osa niistä varoista, jotka sinne käytetään, todennäköisesti on valunut toiselle puolelle Atlanttia joidenkin osakkeenomistajien taskuun ja voi olla vähän tullut Amerikan valtiolle verotulojakin. Hyvähän se on leikkiä toisella mantereella, yllyttää toisia vielä tappelemaan. Sen takia minusta siinä on yksi semmoinen kysymys. En tiedä, uskaltaako Suomi älähtää hirveän kovasti, mutta ainakin tuolla unionin kammareissa voisi nostaa esille, että eiköhän yhdessä vähän tuonne Amerikan suuntaan olla sitä mieltä, jotta tulisivat tekemään jotain jälleenrakentamistyötä samalla tavalla kuin pieni Suomen kansa tässä osallistuu.

Sen takia minä olen tämmöisen lievemmän vaihtoehdon kannalla tässä hommassa. Toivon, jotta useampikin tässä eduskuntasalissa voisi tulla semmoisen suppeamman joukon kannalle. Viedään korkeampitasoista porukkaa sinne mutta vähemmän.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä minusta keskustelu on ollut hyvää, ja suomalainen päätöksenteko, niin kuin ed. Pulliainen totesi, nyt on toiminut ja toimii ilmeisesti niin kuin laki on tarkoittanut. Mutta ehkä on syytä palauttaa mieliin se, mitä tässä oikein on tapahtunut.

Tässä korostetaan kovasti tätä YK:n roolia, että se on nyt sitten kaiken avain sille, että Suomikin voi tehdä, mitä haluaa. Voi sanoa näin, että Suomi voi lähteä sotaan, kun se vaan YK:n lipun alla tehdään. Nyt täytyy muistaa, mikä se YK on ja mitä tässä tapahtuu.

Jos mietitään ensin tätä kriisiä, miten tämä lähti liikkeelle, niin sehän lähti siitä, että palestiinalaiset ottivat Israelin sotilaita panttivangeiksi ja sen jälkeen Israel rupesi moukaroimaan Gazan aluetta. Sitten Hizbollah otti tämän päälle israelilaissotilaita panttivangeiksi, ja sitten Israel moukaroi koko Libanonin käytännössä raunioiksi. Nyt me olemme sitten sen tosiasian edessä, että YK:n lipun alla, vähän voisi sanoa ajopuuteoriaa hyväksi käyttäen, meidän on pakko mennä. Meillä oli aikanaan toisenlainen ajopuuteoria vähän toiseen suuntaan. Me joudumme EU:n puheenjohtajamaana nyt sitten ikään kuin ajopuuna lähettämään sotilaita Libanoniin. Täällä nyt puhutaan kaiken maailman kirvesmiehistä ja lapiomiehistä, mutta minusta tämä on aika puhtaasti sotilaallinen tapahtuma, (Ed. Puisto: Totta kai!) niin ettei pidä väheksyä sitä puolta ja sanoa, että sinne nyt mennään ihan vaan tekemään kaikkea hyvää.

Nythän tässä minusta tilanne on se, että Euroopan unioni ja Suomi saattaa joutua osapuoleksi, vaikka sinne ollaan menossa erotuomariksi taikka välittäjäksi — no ei oikeastaan välittäjäksi vaan erotuomariksi — ettei sodittaisi. Hyvin suuri riski on sille, että Suomi ja Euroopan unioni onkin osapuoli tässä kriisissä. Se ei tarvitse kovin suurta provokaatiota jommaltakummalta osapuolelta, kun ollaankin sitten jo ihan toisen näköisissä kuvioissa. Täytyy muistaa se YK:n tarkkailuaseman pommittaminen. Se on aika helppoa. Israelilla kumminkin on riittävän tehokkaat aseet täsmäpommituksiin, jos on tarvetta, ja uskon, että Hizbollahillakin on omat ajatuksensa siitä, koska tässä nyt ollaan kumminkin kaikista keskusteluista ja puheenvuoroistakin päätellen sitä mieltä, että YK menee riisumaan Hizbollahin aseista, ja se ei nyt ole ihan itsestäänselvä asia. Elikkä nyt täytyy muistaa, että teemme aika ison päätöksen.

Jos nyt oman kantani tuon julki, niin minä en tässä vaiheessa lähettäisi sinne yhtään sotilasta, vaan katsoisin EU:n puheenjohtajamaana sitten hiukan pitemmälle. Rahaa ehkä sinne on syytä pistää ja tarjota, mutta en lähettäisi joukkoja.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsittelyssä erittäin huolellisesti, hyvin, laadukkaasti valmisteltu ulkoasiainvaliokunnan mietintö ja siihen annettu niin ikään laadukas puolustusvaliokunnan lausunto, jossa tilanne Suomen osallistumisesta kuvataan erittäin hyvin ja jota on hyvin helppo täällä tukea. On varmasti ihan paikallaan, että täällä on eräissä puheenvuoroissa käyty hieman tätä keskustelua siitä, miten tämä YK:n päätöslauselma syntyi. Haluan tässä yhteydessä vaan todeta sen, että kummallisen kauan se kesti, kesti aivan liian kauan ja vaurioitti jo YK:n arvovaltaa merkittävällä tavalla. Ja hämmästelen sitä, miten näkyvällä ja avoimellakin tavalla eräät maat jarruttivat tuon päätöslauselman syntyä, tässä haluan mainita esimerkiksi Saksan. Sopii kysyä, missä herra Blairin sosialidemokraattinen ja sosiaalinen omatunto on ollut ja siinäkin vaiheessa oli — varmaankin herra Bushin taskussa, ollut jo kauan, ja siellä pysyy. Olisi ollut tavattoman tärkeää saada aikaan YK:n päätöslauselma nopeasti ja se mandaatti hyvin nopeasti, jotta se turhaan pitkittynyt pommitus, josta kärsivät eniten tietenkin siviilit, olisi saatu nopeammin loppumaan. Sopii myöskin kysyä, oliko tuo ensimmäinen reaktio, kun pommitukset alkoivat, sitten Israelin puolelta täysin suhteeton ja ylimitoitettu reaktio siihen tilanteeseen, mikä siellä vallitsi.

Ongelman juuret ovat tavattoman syvällä ja moninaisia. On aina hyvä palata vuoteen 48, jolloin Israelin valtio YK:n päätöksellä syntyi ja synnytettiin. Tässä mielessä suosittelen kaikille, että lukisitte joskus Leon Urisin Exodus-kirjan ja katsoisitte vaikka sen elokuvan. Tuolloinhan eli tänä päivänä katsoen idealistinen ja vähän naiivikin usko siitä, että saatettaisiin elää rinnakkain samassa maassa, mutta olemme nähneet, että se ei onnistu. Muttei tule onnistumaan myöskään se, että perustetaan tällaisia Gazan kaltaisia leirejä. Sitähän se on. Jokainen, joka siellä on käynyt, näkee, minkälainen aikapommi ja miina se on. Siksi on täysin selvää, että puhuminen pysyvästä, pitkäjänteisestä rauhantilasta vaatii kaikilta osapuolilta paljon enemmän kuin mitä tähän mennessä on kyetty konsanaan tekemään. Niissä tiekartoissa, joissa on ääneen mainittu itsenäisen palestiinalaisvaltion perustaminen, on varmasti ainakin osa sitä ratkaisun siementä.

Nyt on hyvin tärkeätä, että kaikki osapuolet mahdollistavat myöskin avustustoiminnan viemisen pommitetuille alueille ja ennen muuta siviilien auttamisen. On täysin moraalitonta ja tuomittavaa kaikenlaisen avustustoiminnan estäminen ja haittaaminen, mitä tänä päivänä siellä on. Minusta kaikista kristillisintä työtä, mitä tällä hetkellä voidaan tehdä, on se, että autetaan tavalla, joka auttaa parhaiten siviilejä palaamaan niihin kyliin ja rakentamaan taas sitä normaalia siviilielämää pystyyn. Siinä katsannossa Suomenkin ratkaisu on erittäin kestävä: lähetettään pioneerit tekemään juuri sitä työtä, joka mahdollistaa paluun niihin kyliin. Sehän on aivan olennainen kysymys tässä uuden elämän alun, inhimillisen elämän alun, luomisessa siellä.

Suuri haaste on myöskin se, että kummatkin osapuolet sitoutuvat päätöslauselmaan. Se suuri riski on, niin kuin UaV:n mietinnössä sanotaan, että jompikumpi osapuoli irtautuu päätöslauselmasta tai joku niiden takana olevista valtioista. Sen takia YK-lipun kunnioitus tällaisessa tilanteessa on tavattoman olennainen kysymys, ja juuri siksi se suomalaisenkin rauhanturvaajan kuolemaan johtanut pommitus on välttämätöntä selvittää hyvin perusteellisella tavalla.

Lopuksi totean vaan sen, että muutama päivä sitten, vai oliko se eilen, entinen varapresidentti Al Gore vieraili Suomessa, ja minusta hän näki tällaisen hyvin pitkäjänteisen yhtymäkohdan energiapolitiikan ja Lähi-idän kysymyksen välillä. Se liittyy, totta kai, öljyyn, öljyn riittävyyteen, sen saatavuuteen ja vastapuolena uusiutuvien energialähteiden ja energiamuotojen kehittämiseen. Hänhän katsoi, että nimenomaan ne toimet, joita tällä alueella voidaan tehdä ja jotka vähentävät myöskin riippuvuutta Lähi-idästä ja siellä olevista öljyvarannoista, merkitsevät tietenkin myöskin mahdollisuutta entistä stabiilimpaan ja rauhanomaisempaan kehitykseen niillä alueilla, koska silloin mielenkiinto tavallaan taistella niistä öljyvaroista vähenee ja tavallaan myös se poliittinen intohimo tuon alueen osalta hiipuu.

Puhemies! Lopuksi vaan totean sen, että minusta on ollut yksi asia tässä keskustelussa hyvin arvokas, se, että ei ole sorruttu tavallaan tällaiseen Vanhasta Testamentista lähtevään perusteluun ja tarkasteluun tämän kysymyksen tiimoilta. Tätä kysymystä täytyy nyt vaan voida tarkastella maallisin keinoin ja maallisin ratkaisumallein. Ja se, että käydään avoimesti keskustelua kummankin osapuolen osalta myöskin kriittisessä sävyssä, ei tietenkään tarkoita sitä, että asetutaan Israelia vastaan tai sitten ollaan vaan yksisilmäisesti jommankumman puolella, vaan Suomella perinteisenä, pitkäaikaisena rauhanturvaajamaana, jolla on ollut kyky olla selkeästi myöskin siinä lääkärin roolissa, täytyy olla mahdollisuus nähdä metsä puilta tällaisessa asiassa. Siksi se ratkaisu, mitä nyt ollaan tekemässä, arvoisa puhemies, on myöskin kansainvälispoliittisesti erittäin uskottava. Tätä asiaa Suomen hallitus on erittäin määrätietoisella ja johdonmukaisella tavalla hoitanut myöskin puheenjohtajamaana, ja sen hoitamiseen myöskin eduskunta tällä kannanotollaan tulee nyt sitten osallistumaan.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Lähi-idässä vihan siemenet ovat hyvin syvällä, ja kun niitä kylvetään sukupolvesta toiseen jo äidinmaidossa, niin voi olla, että prosessit siellä eivät ratkea heti. On vähän ollut surullista minusta se, että tätä lyhytnäköisyyttä ja ehkä vastakkainasettelua, toisen syyttämistä, on näkynyt joiltakin osin myös tämän illan keskustelussa. Jos me ajattelemme Lähi-idän tilannetta, niin rauhaa sinne ei synny sillä, että mekin sorrumme tämän tyyppiseen yksipuoliseen katseluun ja vastakkainasetteluun.

YK:n asettamien 15 000 rauhanturvaajan tasosta tai määrästä EU kantaa merkittävän vastuun asettamalla sinne 7 000 sotilasta. Ulkoasiainvaliokunta esitti siis omassa mietinnössään, niin kuin täällä on moneen otteeseen todettu, että Suomesta operaatioon lähetetään nuo 250 rauhanturvaajaa. Jos ajatellaan Suomen väkilukua, 5-miljoonaista kansaa, niin EU:n väestön 460 miljoonasta EU-kansalaisesta me edustamme siis 1,1:tä prosenttia. Jos tällä suhdeluvulla nyt naiivisti katsoisimme tätä osuutta, niin Suomen osuus Libanonin rauhanturvaajista olisi 80 sotilasta, sama määrä kuin mitä Ruotsi lähettää sinne.

Nyt ulkoasiainvaliokunta esittää, että Suomen tulee jälleen näytellä mallioppilasta Euroopan unionissa, kun se ottaa kolminkertaisen vastuun EU-jäsenmaiden yhteisvastuussa. Haluankin kysyä, miksi Suomi haluaa näyttäytyä kansainvälisesti vastuullisena toimijana. Olisiko se ollut mahdotonta pienemmällä yksiköllä? (Ed. Laakso: Miksei tämä prosenttipolitiikka koskenut Kosovoa, Bosniaa ja Afganistania?)

Ulkoasiainvaliokunnan mukaan Libanonin rauhanturvaamisoperaatio tulee maksamaan Suomelle ensi vuoden loppuun mennessä 44 miljoonaa euroa. Nettokustannus tulee olemaan YK:n korvausten jälkeen noin 30 miljoonaa, ja operaation rahoitus maksetaan valtion varoista yli hallituksen sopiman raamin. Tältä osin tämän vuoden kustannuslisäksi on arvioitu 12 miljoonaa ja ensi vuodelle noin 23 miljoonaa. Tulee muistaa tässä, että Suomi on jo siis tällä hetkellä maailmassa hyvin vahvasti esillä 800 rauhanturvaajalla ja suhteessa kokoomme, tuohon 5,2-miljoonaiseen väestöön, me osallistumme kyllä hyvin merkittävältä osin. (Ed. Laakso: Miksei Kristillinen liitto esittänyt aikaisemmin Kosovon osalta pienempää määrää?)

Jos Suomi vastaisi Unifil-operaatiosta oman väkivastuunsa mukaan, säästäisimme noin 10 miljoonaa euroa. Näille määrärahoille olisi käyttöä vaikkapa Suomen kehitysyhteistyömäärärahoihin, kun ne pyritään nostamaan YK:n suosittamalle tasolle 0,7 prosenttia bkt:stä. Kehitysyhteistyö on myöskin mielestäni arvostettavaa rauhanturvaamista, ja niillä rahoilla voisi tukea molemmin puolin rajaa tehtävää työtä.

Tuija  Nurmi /kok:

Arvoisa herra puhemies! Täytyy sanoa, että ulko- ja turvallisuuspoliittisesti asia, josta nyt päätämme, on tärkeä, merkittävä ratkaisu. Vetoan vain aiempaan puheenvuorooni ja totean, että Suomi on rauhanturvaamisen pikkujättiläinen, ja on ihan looginen seuraus siitä, että lähdemme mukaan tähän operaatioon. Onhan suomalaisilla mittavia näyttöjä muistakin kansainvälisistä sovittelutehtävistä — viittaan esimerkiksi presidentti Ahtisaaren toimintaan.

Mutta tulevaisuuteen. Toivon, että tulevat neuvottelut operaatioon lähetettävien henkilöiden palkkaus- ym. ehdoista, kuten vakuutuksista, hoidetaan asianmukaisesti. Onhan suomalaisten palkkaus verrattuna muihin Pohjoismaihin heikompi. Suomalaisten on saatava samantasoinen, vertailukyvyltään hyvä korvaus lähdöstään riskialttiiseen tehtävään.

Arvoisa herra puhemies! Kun nyt luin tätä lausuntoa ja mietintöä, mikä tässä meidän edessämme on, ja eriävää mielipidettä, en voi muuta sanoa kuin sen, että kun tässä otetaan kantaa myös rahoitukseen, niin ehkä olisi ollut kuitenkin syytä lähettää tämäkin asia valtiovarainvaliokuntaan turvallisuus- ja puolustusjaostoon käsiteltäväksi. Tiedän, että jälkiviisaus on imelintä viisautta, mutta jatkoa varten, mikäli rahoitusta käsitellään, suosittelisin, että harkittaisiin myös sitä mahdollisuutta, että asia lähetettäisiin valtiovarainvaliokuntaan ja siellä asianomaiseen jaostoon käsiteltäväksi. Valitettavasti näin ei tietenkään tämän hallituksen esityksen kohdalla tapahtunut.

Toinen asia, joka liittyy työjärjestykseen, on se, että ihmettelen, että tällä hetkellä täällä on käynnissä täysistunto ja samanaikaisesti on istuntokauden avajaiset käynnissä, osa meistä on katsomassa (Ed. Laakso: Osa on katsomassa piirrettyjä!) elokuvaa ja osa on sitten täällä täysistuntosalissa. (Ed. Tiura: Luetelkaa heti, keitä on paikalla!) — En ryhdy luettelemaan, käyttäkää puheenvuoro, niin nimenne tulee listoille, ed. Tiura. — Pahoittelen tätä käytäntöä ja toivon, että tähän asiaan tulee muutos. Kun meille jaetut ohjeet ovat sellaiset, että ei saa järjestää kansanedustajille tarkoitettuja kokouksia sillä aikaa, kun täysistunto on käynnissä, niin toivon, että sitä noudattavat kaikki, niin Kansaneläkelaitos kuin muutkin tahot.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! (Ed. Nurmi: Työt ensin, sitten huvit!) — Niin, se on valintakysymys, ed. Nurmi. Tässähän monta kertaa tehdään valintoja, monessa eri asiassa.

Viime lauantaina, puhemies, ystäväni Veikko soitti minulle ja kysyi, että kun hänellä on naapurin kanssa ollut vuosien kuluessa pikkuisen riitoja tässä kaiken aikaa ja heillä kummallakin on semmoiset 60-luvun lopulla rakennetut talot, että ne vaatisivat remonttia, niin tuleeko valtio maksamaan, jos he pistävät tässä vähän hösseliksi ja alkavat rissaamaan oikein kunnolla ja pistetään talot nurin ja särjetään ne, saataisiin niin kuin samalla pirtit uuteen uskoon. Kyseessä oli tietysti tämä operaatio, mistä nyt täällä tänään puhutaan, ja vastauksena tietysti täytyi sanoa, että eipä taida löytyä siihen korvausperusteita eikä taida rahaa löytyä. Mutta kysymys oli kuitenkin minun mielestäni kohtalaisen hyvä, ja esitin sitten linja-autoaseman parlamentille kysymyksen kanssa maanantaina, mitä mieltä se porukka on tästä operaatiosta. Kyllä se vaan niin on, että sieltäkin tuli tämmöinen, ei tuomitseva, mutta ei kauhean yleväkään mielipide, ja samalla lailla itsenikin on ollut hyvin vaikea tehdä tämmöisessä asiassa päätöstä.

Yleensä minä olen aika selkeästi ja helposti linjani löytänyt, mutta tässä kohtaa täytyy sanoa, että osaksi olen kyllä kallistumassa samalle kannalle kuin ed. Kalliksen esitys. Kun en viitsi joka asiassa pullikoida vastaan, niin en tässä aio kyllä hallitusta vastaan äänestää, mutta mielipiteiltäni olen aika lailla samaan suuntaan kuin ed. Esa Lahtelakin. Minä ymmärrän, että tässä on tämmöinen YK-mandaatti ja pyyntöjä, kansainvälinen rauhantyö. Valiokunnan mietintö on hyvin laadittu, ja siellä on lausunto, joka on ihan yksioikoisesti hyvä kanssa, tuo puolustusvaliokunnan lausunto.

Mutta tästä rahankäytöstä: Jostain kumman syystä meillä tämmöisiin hommiin löytyy rahaa yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Ihan samanlainen on tämä EU:n puheenjohtajuuskuvio, joka on ihan täyttä puppua kanssa. Sinnekin löytyy rahaa vaikka kuinka paljon. Sitten me tappelemme täällä muutamista kymmenistätuhansista euroista, ja kun ajatellaan joitain tulvakorvauksiakin, niin niistä ovat tainneet ihmiset tuolla Pohjanmaalla jo vuosia jallittaa, muutamasta miljoonasta. Tässä yhtäkkiä rätkäistään 44 miljoonaa tuosta vaan, eikä kukaan puhu mitään.

Kyllä jotenkin tuntuu, että onko meillä suomalaisilla niin huono itsetunto edelleen, että me haluamme näyttää, että me olemme kaikessa kansainvälisesti lippu korkealla. Siellä mennään niin kuin ehdoin tahdoin suoraan surman suuhun, kuten tässä tapauksessa saattaa käydä, koska kyseessä on kaksi semmoista valtiota, joista minä olen ennustanut, että ainakaan minun elinikäni aikana siellä ei tule tapahtumaan minkäänlaista rauhoittumista, ei näillä eväillä, eikä tämmöisellä rauhanturvaajamäärällä, mikä sinne nyt lähetetään, niitä pidä erossa millään. Kun tiedetään vielä, että amerikkalaiset haluavat testata uusia aseitaan ja syöttävät niitä sinne eikä toisellakaan puolella varmasti ole yhtään sen huonompia peluja, niin siellä on helppo toisten maaperällä sotia ja viedä niitä uusia kokeiltavia sinne, ja fanaatikkoja on molemmin puolin. Minä en kehu enkä syytä yhtä, vaan minun mielestäni koko porukka on siellä semmoista, että heillä ei ole näissä asioissa järjen hiventäkään. He ovat valmiita käymään toistensa kimppuun jatkuvasti. Siellä ruuti on kuivaa ja se palaa aina, se täytyy muistaa. (Ed. Nepponen: Niin kuin Niinisalossa tänään!) — Aivan, aivan samalla lailla, ja täytyy muistaa, että kyllä meiltä varmasti löytyy näitä halukkaita, jotka ovat sinne menossa. En minä epäile, etteikö 250:tä ihmistä löydetä Suomen joukoista, jotka ovat valmiita lähtemään taisteluun. Kun näitä palkkasotureitakin meiltä löytyy aina silloin tällöin, niin varmaan näihinkin asioihin halukkaita löytyy.

Mutta sitä minun mielestäni vielä kannattaisi miettiä, tukeeko tämä tällainen kansainvälinen rauhanturvatyö, taikka miksi sitä voisi sanoa, jälleenrakennustyö, näitten konfliktien uudelleen syntymistä. He tietävät, että ei heidän tarvitse omasta pussista niitä maksaa, että ne tulee aina joku muu maksamaan, että aina tulee joku muu maksamaan myöskin osaltaan, ettei tässä niin kuin omasta pussista ole kiinni. Kyllä minä ainakin ajattelen, että jos minä ajan autollani seinään, niin itse täytyy maksaa. (Ed. Nepponen: Vakuutus maksaa!) — Joo, aina helpompi on ajaa, jos on kaikenvaravakuutus, silloin voi vaikka hilpastakin, mutta jos ei ole. — Jos ei se koske omaa pussia, niin sitä käyttäydytään vähän toisella tavalla kuin jos se menee kaikki oman pussin päälle. (Ed. Laakso: Kenen osalta se ei koske omaa pussia?) — No, tässä tapauksessa nämä sotivat osapuolet eivät maksa täydellisesti sitä, mitä ne ovat tehneet; esimerkiksi Israel ei varmasti maksa sitä jälleenrakentamista. (Ed. Laakso: Mutta valtaosa kuitenkin itse joudutaan maksamaan!) — No osa. Mutta minä vaan kysyn, tukeeko tämä tällainen näiden uusien konfliktien syntyä siten, että ei mietitä loppuun asti, vai onko sitten niin, että kun se viha on tarpeeksi syvää, niin ei katsota, mitä se maksaa. Sinne mennään ja aletaan räiskiä ihan niin kuin entiseen malliin. (Välihuuto) — Ei ole tolkun hiventäkään, ja en usko tosiaan, että minun elinikäni aikana sinne rauhaa tulee, mutta yrittää voidaan. — Olisin ollut kyllä valmis siihen, että vähän pienemmällä joukolla sinne olisi menty ja mietitty vähän, onko meidän pakko olla aina etunenässä.

Ahti  Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Puutun tässä aluksi pariin puheenvuoroon ja alan tästä viimeisimmästä eli ed. Rönnin puheenvuorosta.

Kun ed. Rönni kauhisteli Suomen intoa olla tällaisissa operaatioissa mukana ja sitä, kuinka paljon se maksaa, ja hän vertasi Pohjanmaan tulviin ja yleensä Suomen tulviin tällaista asiaa, niin vertailu ontuu kyllä erittäin pahasti. Minusta ed. Rönnin tulisi muistaa, että tämän tyyppisillä toimenpiteillä, YK:n toimenpiteillä, rauhanturvaoperaatioilla, on aivan varmasti monta kertaa hyvin lähellä ollut kolmas maailmansota estetty. Maailmanlaajuisesti on tälläkin hetkellä niin paljon tulipesäkkeitä ja niin paljon arkoja alueita, että ellei niihin puututa juuri tällä tavalla, niin niistä tulee laajamittaisia konflikteja. Jokainen meistä sen tietää. (Ed. Rönni: Erotuomarin homma on kallista!)

Minä ihmettelin myöskin kovasti ed. Laukkasen puhetta YK:n viivyttelystä ja Israelin reaktioista tässä tilanteessa. Ed. Laukkanen kuvasi kyllä mielestäni tilannetta aika lailla yksipuolisesti. Hän unohti kokonaan Hizbollahin lähettämät ohjukset, ja puheenvuorosta tuli kuva Israelista hyökkääjänä eikä puolustajana. Minun aivoissani ja korvieni kautta muodostui tällainen kuva.

Me kaikki tiedämme Israelin valtion perustamisen taustan. Israelin kansalle annettiin vuonna 48 oikeus elää, ja sen takana olevan historian me tunnemme, kuinka karmea se oli. Israelille todella haluttiin antaa oikeus elää. Tuo oikeus on ollut kuitenkin joka hetki uhanalainen. Mielestäni tämän vuoksi on aivan ymmärrettävää, että Israel on joutunut vuosikymmenten varrella reagoimaan nopeasti ja pitämään huolen omasta puolustusvalmiudestaan, aivan niin kuin me täällä Suomessa pidämme huolen omasta valmiudestamme. Tästä on kysymys Israelin viimeisimmässä Libanonin Hizbollah-järjestöä vastaan käymässä sodassa, jos sitä sodaksi voi sanoa. (Ed. Laakso: Mikäs se sitten on?)

Iran on jo pitkään uhonnut Israelin poistamista maailmankartalta. Tämän tavoitteen se uskoi saavuttavansa aseistamalla Hizbollah-järjestöä, joka sitten operaation käynnistikin ottamalla israelilaisia sotilaita vangeiksi. Minä huomautin jo toissa päivänä puheenvuorossani, että kun minä kuulin tästä, niin minun mieleeni tulivat Mainilan laukaukset eli tekosyy aloittaa sota suuntaan taikka toiseen tässä mielessä. (Ed. Kekkonen: Kuka ampui Mainilan laukaukset?) — Naapurista tulivat Suomeen Mainilan laukaukset. Ed. Kekkonen, kyllä me sen kaikki tänä päivänä uskallamme tunnustaa näinkin korkealta foorumilta.

Kriisin aikana tietoomme on tullut, kuinka valtava määrä ohjuksia ja mitä aseita Hizbollah-järjestöllä oli. Moni Israelia heikompi maa olisi poistettu maailmankartalta, niin kuin Iranin johto on uhonnut. Uudenmaan läänin kokoinen alue on helppo tuhota, jos sillä ei ole tehokasta puolustusvalmiutta. Sehän meidän on kaikkien myönnettävä.

Edellä esittämälläni haluan kertoa mielipiteenäni sen, että operaatioon osallistumisemme lisäksi meidän itsemme ja kaikkien muiden valtioiden tulisi vaatia sitä, että puheet Israelin tuhoamisesta on lopetettava. Kansainvälisin keinoin ne puheet on lopetettava.

Olin erittäin tyytyväinen ulkoministeri Tuomiojan antamaan vastaukseen aikaisemmassa keskustelussamme kysymykseeni, onko Iranin johdon käyttäytymiseen puututtu, kun he ovat tällä tavalla uhonneet ja olemme sen julkisessa sanassa televisiossa, lehdistössä nähneet. Ministeri kertoi, että puheisiin on reagoitu välittömästi diplomatian ynnä muin keinoin, ja vastaus tyydytti minua. Saattaa olla jopa niin, että tällä toimenpiteellä on ollut oma merkityksensä sille, että Iranin johtaja lupasi sitten YK:n pääsihteerille estää Hizbollahin aseidensaannin jatkossa. Tämähän on asian ydin. Eli pitäisi uskaltaa sanoa keskeiset asiat, pala palalta rauhoittaa Lähi-itää. Jos ongelmatilanne jatkuu koko ajan sillä lailla, että Iran ja Syyria tiettyjen kanavien kautta itsenäisen Libanonin valtion alueella operoivat niin, että siellä oleva terrorijärjestö, niin kuin minä sen katson, myötävaikuttaa siihen, että Israelin — korostan: Uudenmaan läänin kokoisen alueen — rajalle tulee tuhansia ohjuksia ja valtavasti aseita, niin kyllähän se on tavalla tai toisella estettävä, jos meinataan, että sinne pysyvä rauha saadaan.

Nyt kun YK:n mandaatilla sinne menee joukkoja ja tätä myötä myöskin meidän pioneerijoukkomme, niin on aivan oikein, että olemme siellä. Meidän velvollisuutemme on minun mielestäni myöskin olla siellä.

Minä muistan erittäin elävästi vuoden 67 sodan, Israelin menon Siinain niemimaalle jnp. Kun olin matkalla silloin Espoon virkamiehenä, niin yleinen kuva esimerkiksi siinä bussissa, missä olin, oli se, että kaikki hyväksyivät silloisen Israelin ja Moshe Dayanin ynnä muiden toimenpiteet. Oli niin lähellä edellinen maailmansota, Israelin kohtalo, ja he tiesivät omassa ajatusmaailmassaan, mistä on kysymys, ja he halusivat henkisesti olla Israelin tukena. (Ed. Kekkonen: Minkä puolueen kesäretkellä puhuja oli?) Pitää muistaa 40 vuotta myöhemmin tämäkin tilanne. Toistuvasti vuosikymmenten varrella on vastaava tilanne ollut Israelin edessä ja Israel on joutunut reagoimaan ja puolustautumaan. Minusta tämä on meidän täällä käymässämme keskustelussa muutamissa puheenvuoroissa tarpeettomasti unohdettu.

Arvoisa puhemies! Puheeni taustaa vasten minun mielestäni kristillisdemokraattien ehdotus on tarpeeton. Eduskunnan ei pidä tuntea itseään kumileimasimeksi, jos se on joskus jopa lähes yksimielinen. Mielestäni se osoittaa pikemminkin demokratiamme vahvuutta, että tärkeistä asioista päätettäessä pystytään olemaan yksimielisiä. (Ed. Kekkonen: Puhuja on aivan oikeassa!) Tämä pätee kuntien valtuustoissa, kaupunkien valtuustoissa, eduskunnassa näköjään. Pienistä asioista osataan riidellä kovasti, äänestetään tiuhaan tahtiin ja saadaan nimi pöytäkirjaan jaa- tai ei-puolelle ja sitten ihmetellään, niin kuin tänäkin iltana on ihmetelty, jos ollaan kerrankin todella tärkeässä asiassa lähes yksimielisiä. Minusta tämä on kunniaksi Suomen eduskunnalle eikä missään tapauksessa tappioksi.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vielma, me olemme yksimielisiä siitä suuresta kysymyksestä, eduskunta on yksimielinen siitä, että Suomi osallistuu tähän operaatioon. Siitä me olemme yksimielisiä, eli toiveenne täyttyy.

Haluaisin hieman kommentoida niitä puheenvuoroja, joita tänä iltana olen kuullut ja joissa on puhuttu keskustelun välttämättömyydestä ja johdonmukaisuudesta.

Ed. Laukkanen totesi, että hallitus on ollut hyvin johdonmukainen tässä asiassa. Voi olla, että hallitus on ollut johdonmukainen. Pääministeri keskusteli presidentin kanssa, ja lopputulos oli se, että varaudutaan siihen, että lähetetään 200—250 sotilasta. Seuraavana päivänä pääministeri totesi, että voi olla, että jäädään koko operaatiosta pois. (Ed. Kekkonen: Onkos tämä tarpeen enää toistaa?) Nyt hallitus on taas sitä mieltä, että lähdetään tällä 200—250 henkilöllä. — Onko tarpeen toistaa, mitä aikaisemmin on todettu? On tarpeen toistaa, kun kysymyksessä on johdonmukaisuus: olemmeko olleet johdonmukaisia, emmekö me ole johdonmukaisia.

Meitä on syytetty siitä, että me emme ole johdonmukaisia. Kaikissa niissä elimissä, missä meillä on mahdollisuus vaikuttaa, me olemme esittäneet, että mennään mukaan, mutta mennään pienemmällä joukolla. Sen me olemme esittäneet puolustusvaliokunnassa, missä meillä on edustaja. Ulkoasiainvaliokunnassa emme ole voineet sitä tehdä, koska meillä ei ole siinä edustajaa. On kai luonnollista, että me myöskin suuressa salissa tämän saman esityksen teemme. Miksi jäädä puolitiehen? Jos meillä on kanta, niin miksi me emme toisi sitä esille myöskin eduskunnassa?

On ihmetelty kristillisdemokraattien esitystä ja väitetty, että se on outo. Missä mielessä se on outo, jos me vastaamme myönteisesti YK:n pyyntöön? YK on pyytänyt tiettyjä joukkoja sinne, ja me vastaamme myönteisesti. Emme me sano, että ehdottomasti pitää olla tämä joukko tai tuo joukko. Me olemme sanoneet, että tällä määrällä, ja asiantuntijat valitsevat sitten, onko se karttaosasto, onko se esikuntaa, onko se lääkintäjoukko, onko se sotilaspoliiseja. Olen viitannut siihen, mitä YK on pyytänyt. Sen takia minä jonkin verran ihmettelen — kaikki on tietenkin mahdollista — näitä puheita populismista ja epäjohdonmukaisuudesta ynnä muuta, ynnä muuta. Minun ei tietenkään tarvitsisi tulla puhujakorokkeelle perustelemaan taas kerran, minkä takia me olemme näin esittäneet, mutta kun huomasin, että se ei ole mennyt perille, niin yritin sen tehdä vielä kerran ja totean, että olemme tehneet johdonmukaisesti kaikissa elimissä samanlaisen esityksen.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vielma muotoili mielestäni aivan oikein Lähi-idän ongelman ytimen, vaikka käytännön johtopäätöksemme jossain määrin eroavatkin toisistaan. Todellakin Israel joutuu elämään sellaisten järjestöjen ja valtioidenkin keskellä, joiden avoin, ääneen lausuttu tavoite on tuhota Israel, pyyhkiä tuo valtio kokonaan pois kartalta. Kuitenkin sillä on aivan sama oikeus rauhaan ja turvallisiin oloihin kuin muilla itsenäisillä, demokraattisilla valtioilla.

Tässä salissa on kummeksuttu ja jopa ikään kuin paheksuttu sitä, että kristillisdemokraatit ovat nyt esittäneet oman vaihtoehtonsa ja johdonmukaisesti myös pitäneet linjansa. Haluan vielä kertoa, että puoluehallituksemme käsitteli Libanon-operaatiota aika perusteellisesti viime lauantaina ja suhtautui hyvin kriittisesti hallituksen esitykseen. Joissain puheenvuoroissa on epäilty, että kristillisdemokraatit myötäilisivät kansan kriittistä kantaa asiaan. Mutta eikö olisi aika merkillistä, jos kansan mielipiteiden kirjo ei millään tavalla näkyisi tämän salin keskustelussa? Mitä edustuksellista demokratiaa sellainen olisi?

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa puhemies! En tässä pitkään enää puhu, tässä on niin paljon puhuttu. Mutta olisin ed. Rönnille vaan todennut, että kun sinne menee 15 000 rauhanturvaajaa ja noin 15 000 Libanonin armeijan sotilasta, niin kyllä siellä aika ahdasta on. Sinne jos kylvää tuhoa, niin siellä sitä tulee — toivotaan, ettei tule. Se on niin pieni alue.

Itse haluaisin erään asian ottaa esille siitä, kun totesin edellisessä puheenvuorossa, että sotilaallista kriisinhallintaa koskevan lain menettelytavat ovat toimineet. Sen yhteydessä myöskin muodostettiin järjestelmä, jolla rauhanturvaajien palkkaukseen ja muihin etuisuuksiin voidaan puuttua, elikkä neuvottelujärjestelmä, joka on kuitenkin sellainen, että jos ei päästä sopimukseen, niin kuitenkin joukot lähtevät. Sehän koskee myöskin näitä nopean toiminnan joukkoja. On sitten sovitteluelin, joka ratkoo sitten ne epäkohdat, joista ei ole yksimielisyyttä löytynyt. Minun toivomukseni on, että tässä löytyy sellainen ratkaisu, että suomalaisten edut ovat mahdollisimman hyvät ja hyvin lähellä sitten muita, koska ei ole oikein, että on erilaisilla eduilla varustettuja sotilaita erittäin vaarallisessa työssä.

Lopuksi tässä otan esiin rypälepommit, joista on kovasti todettu, että ne ovat vaarallisia. Sain entiseltä kadettioppilaaltani juuri viestin, ja hän totesi — hän on nimittäin sotatekniikan alan asiantuntija — että kysymys on israelilaisista kuorma-ammuksista, jotka virittäytyvät lennon aikana, ja jos ei tämä ammus sitten räjähdä maahan tullessa, niin silloin se varmistuu ja se on helppo sitten roboteilla kuljettaa syrjään ja myöskin tuhota. Elikkä ne eivät ole niitä kaikkein vaarallisimpia.

Mitä sitten muita, miinoja tai muita, siellä on olemassa, niin se on toinen asia. Tietääkseni saksalaisten ja ranskalaisten valmistamissa kuorma-ammuksissa on samanlainen mekanismi, mutta amerikkalaisissa puolestaan ei ole näitä varmistuksia, ja todennäköisesti kyseessä ovat kuitenkin israelilaisten ammukset, joita on myöskin Suomessa aikanaan testattu.

Tämän halusin tuoda esiin, koska muistatte hyvin sen kuvan, jossa vanha libanonilaismummo, sanotaan näin, laittoi jonkun suojan ja kurpitsan tämän rypälepommin päälle. Se ei ole nyt niin kovin vaarallinen, vaikka niin ajateltiin sitä kuvaa katsellessa. Totta kai ne ovat kaikki vaarallisia, mutta ne ovat myöskin suhteellisen helposti sieltä hävitettävissä.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen mielenkiinnolla kuunnellut ensin annettua selontekoa ja sitten siitä käytyä keskustelua, samoin mielenkiinnolla lukenut ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ja puolustusvaliokunnan lausunnon. Miksi näin? Siksi, että olin yksi niistä edustajista, jotka halusivat kuulla selonteon ennen kuin tekevät päätöksen omasta kannastaan.

Suomella on kansainvälinen vastuunsa, sen toki ymmärrän ja ymmärsin heti alusta alkaen, mutta kun tiesin, että joukon lähettämisessä on suuret riskit, se pisti miettimään asiaa. Minut pistivät epäröimään tätä asiaa myös ne monet kansalaisten yhteydenotot, joissa ihmeteltiin, miksi Suomen on uhrattava varojaan tähän operaatioon.

Nyt kun olen näitä asioita täällä kuunnellut ja näistä lukenut, voin kyllä todeta, että on hyvä, että asiaa on pohdittu hyvin monelta eri kannalta ja että meillä tämä riski otetaan nyt tietoisesti asiantuntijoiden evästäminä eikä ole sellaista vaaraa, että teemme päätöksen vain EU-puheenjohtajakauden pakottamina. Mielestäni on kuitenkin hyvä, että täällä tulee myös eriäviä mielipiteitä, koska sitä kautta saadaan hyvää keskustelua aikaiseksi ja sitä, että me näemme tämän eri kanteilta. Tämä on hyvin iso ja tärkeä päätös.

Marja Tiura /kok:

Arvoisa puhemies! Täytyy todeta, että tämän selonteon osalta minunkin päätöksentekoni oli jonkin verran vaikeaa, aivan kuten ed. Rönnilläkin näytti olevan, varsinkin sen jälkeen, kun tämä yksi suomalainen sotilas juuri vähän aikaa sitten sai surmansa tässä YK-operaatiossa. Herää kyllä eittämättä kysymys rauhanturvaajiemme tulevaisuudesta. Tosiasiahan on se, että nämä kaksi valtiota noudattavat lähinnä viidakon lakeja elikkä tämmöiseen lopulliseen rauhaan tältä osin tällä hetkellä varmasti on hyvin vaikea uskoa, että sellaista tulee.

Aivan kuten ed. Laukkanen totesi omassa puheenvuorossaan, tällä operaatiolla on todellakin tarkoitus auttaa siviilejä palaamaan takaisin omiin kyliinsä. Tämä on kuitenkin sellaista apua, jota tuolla alueella juuri nyt kipeästi tarvitaan. Tätä taustaa vasten on hyvä, että Suomi omalta osaltaan kansallisesti kantaa vastuunsa tästä rauhan ja vakauden edistämisestä. Jos emme olisi tässä operaatiossa mukana, niin miltä se sitten näyttäisi?

On mielestäni aivan oikein, että Suomi osallistuu tähän Lähi-idän tilanteen vakauttamiseen, mutta toden totta, kyllä minun mielestäni vähempikin määrä rauhanturvaajia meidän osaltamme olisi riittänyt. Mutta kun tämä esitys nyt on 200—250 rauhanturvaajaa, niin olen valmis sen kyllä näissä puitteissa hyväksymään. On hyvä, että Suomi omalta osaltaan myöskin kantaa globaalia vastuuta.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Minä en ymmärrä kristillisdemokraattien logiikkaa tässä. Sen logiikan ymmärrän tosin, että joka valiokunnassa ja hallintokunnassa on esitetty sitä samaa, mutta minä en ymmärrä sitä logiikkaa, (Ed. Kallis: Vastataan YK:n pyyntöön myönteisesti!) minkä takia me, kun näemme toisten hädän siellä kriisialueella, emme sitten lähtisi sinne auttamaan (Ed. Kallis: Mehän lähdemme!) tarpeeksi suurella joukolla, (Ed. Kallis: 15 000!) josta olisi jotain iloakin. Jos me lähetämme muutaman miehen sinne surman suuhun, ei siitä ole mitään iloa eikä apua. Meidän pitää kantaa kuitenkin oma vastuumme tässä savotassa. Minulle ei kuitenkaan ole tullut yhtään sellaista kansalaisen yhteydenottoa, missä olisi paheksuttu sitä, että me lähetämme ne joukot ja että me lähetämme riittävän paljon. Kansalaisten tuki on ollut tässä iso.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Emme me ole esittäneet, että muutamalla miehellä sinne mennään. Me olemme vastanneet myönteisesti YK:n pyyntöön, mikä tarkoittaa sitä, että maat lähettävät sitä, mitä YK pyytää. Meidän tavoitteenamme on 15 000 sotilasta Libanoniin YK:n lipun alle.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Ajattelin käsitellä eräitä sellaisia kysymyksiä, joita tässä keskustelussa ei toistaiseksi vielä ole käsitelty.

Toteaisin aluksi sen, että silloin kun Kansainliitto perustettiin, niin Kansainliiton ensimmäisessä työjärjestyksessä oli kolme ongelmakohtaa, jotka olivat käsittelyssä: ensimmäinen oli Ahvenanmaan ongelman ratkaisu, toinen oli Nagorno-Karabahin ongelman ratkaisu ja kolmas oli Lähi-idän kriisin ratkaisu. (Ed. Kekkonen: Onko mitään niistä ratkaistu?) — Me voimme todeta, että ehkäpä Ahvenanmaa kuitenkin on se kysymys, joka on ratkaistu, varsin omaperäisellä sopimuksella, joka koski itsemääräämisoikeutta ja myöskin demilitarisointia.

Herra puhemies! Kansainvälisen yhteisön kannalta kaikkein tärkein kysymys on kysymys Hizbollahin integroinnista libanonilaiseen yhteiskuntaan. Ajattelin sanoa tästä asiasta muutaman sanan.

Hizbollah perustettiin vuonna 1982 vastarintajärjestöksi. Sen jälkeen se sai selvästi terroristiorganisaation piirteitä. Se suoritti mittavia ja merkittäviä terrori-iskuja, ei vain Israelin alueella, vaan myöskin eri puolilla maailmaa. (Ed. Kallis: Vaikka se on Jumalan puolue!) — Niin kuin ilmeisesti ed. Kalliksenkin puolue. (Ed. Kekkonen: Ne ovat itse asiassa veljespuolueita!) — Itse asiassa niin saattavat olla. — Ongelmana on kysymys Hizbollahin integroinnista, mitä on tapahtunut Hizbollahin perustamisen jälkeen.

Tilanne on tällä hetkellä se, että osa kansainvälistä yhteisöä katsoo Hizbollahin olevan terroristiorganisaatio. Valtaosa Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaista ei kuitenkaan pidä Hizbollahia terroristijärjestönä. Tällä hetkellä Yhdysvallat, Kanada ja Israel pitävät Hizbollahia terroristijärjestönä, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain tärkein Euroopan liittolainen Englanti katsoo, että Hizbollahin poliittinen osa ei ole terroristiorganisaatio mutta Hizbollahin sotilaallinen osa on terroristiorganisaatio. Mutta Euroopan unionin jäsenmaista valtaosa ei pidä Hizbollahia lainkaan terroristijärjestönä. Mitä on tapahtunut viime vuosien kuluessa? Miksi valtaosa Euroopan unionista ja Euroopan unioni itse ei pidä Hizbollahia terroristijärjestönä?

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ja erityisesti sen jälkeen, kun Israel päätti vetäytyä miehittämältään Etelä-Libanonin alueelta, Hizbollah on asteittain ottanut itselleen sellaisen roolin, jossa se osallistuu esimerkiksi Libanonin parlamentin toimintaan. Hizbollahilla on tällä hetkellä 14 runsaasta 120 libanonilaisesta kansanedustajasta, kaksi ministeriä on Hizbollahin nimittämää, ja kolmaskin ministeri nauttii Hizbollahin tukea. Oikeastaan voidaan sanoa, että kun kansainvälisen yhteisön kannalta asetettiin tavoitteeksi Israelin vetäydyttyä Etelä-Libanonista Hizbollahin integroiminen normaaleihin parlamentaarisiin rakenteisiin Libanonissa, tällainen suuntaus on ollut ja tällainen suuntaus on vahvistunut. Ehkä kaikkein tärkein esimerkki tästä on se, minkä harvat suomalaiset tietävät, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Hizbollahin suorittamissa terroriteoissa on kuollut vain yksi israelilainen siviili, vain yksi israelilainen siviili, joka sekin tietenkin on liikaa. Tässä tapauksessa muuten oli kysymys 15-vuotiaasta rullalautailijasta Israelin pohjoisosassa, joka kuoli Hizbollahin raketin myötä. Raketti oli tarkoitettu Israelin Libanonin ilmatilaan tunkeutunutta lentokonetta kohtaan mutta räjähti vasta maassa.

Minulla on tässä edessäni Foreign Affairs -lehdestä mielenkiintoinen artikkeli, jossa on käsitelty Hizbollahin kehitystä, ja siinä todetaan, että 2000-luvulla Hizbollah ei ole tehnyt enää niin sanottuja varsinaisia terroritekoja juuri lainkaan. Riippumatta siitä, mikä on tähän syy, kuitenkin voidaan sanoa, että samanaikaisesti Hizbollahin arvovalta ja vaikutusvalta Libanonissa on koko ajan kasvanut. Israelissa tämän monet ilmaisevat sanomalla, että Hizbollah rakentaa sekä kouluja että pommeja. Ongelmana on Libanonin yhteiskunnassa vallitseva tavaton köyhyys, se, että Libanonin hallitus ei kykene esimerkiksi eteläisissä osissa vastaamaan koulutuksesta, koulujen rakentamisesta, sosiaalitoiminnasta, ja Hizbollah on ottanut itselleen nämä tehtävät. Hizbollah on etelässä Litani-joen alapuolella kaikkein suurinta tukea nauttiva järjestö, ja täytyy sanoa, että nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat aikaansaaneet sen, että nyt kaikissa uskontokunnissa, myös kristittyjen keskuudessa, Hizbollahin arvovalta ja kannatus on suurempi kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa on ollut. (Ed. Kekkonen: Puhuja on aivan oikeassa tässä!)

Tästä syystä avautuukin kansainväliselle yhteisölle tietenkin ensimmäinen ja tärkein tehtävä integroitaessa Hizbollahia ja muita aseellisia järjestöjä — Libanonissa on paljon erilaisia aseellisia järjestöjä — libanonilaiseen yhteiskuntaan: kysymys siitä, minkälaisia sosiaalis-taloudellisia uudistuksia Libanonin hallitus tekee ja miten kansainvälinen yhteisö tukee näitä sosiaalis-taloudellisia uudistuksia, jotta päästään normaalin kaltaiseen elämänmenoon, koulujen rakentamiseen, ihmisten kouluttamiseen, normaaliin terveydenhuoltoon, normaaliin elämiseen kaiken kaikkiaan. Niin kauan kuin Etelä-Libanon on Libanonin köyhintä aluetta, on selvää, että on myös kasvualusta erilaisille äärimmäisyysliikkeille.

Kävin lävitse myös Yhdysvaltain kongressin niin sanotut terroristitilastot, ja myöskin ne osoittavat yhtäpitävästi, että 2000-luvulla Hizbollah on syyllistynyt vain yhden käden sormin laskettavaan terroritekojen määrään, joista, kuten jo mainitsin, tätä yhden israelilaisen siviiliuhrin vaatinutta raketti-iskua pidetään pahimpana. Kuten jo mainitsin, 80-luvulla Hizbollahin katsotaan syyllistyneen moniin kymmeniin, ellei satoihin, sellaisiin iskuihin, joissa satoja ihmisiä sai surmansa.

Kun olen kuunnellut tätä keskustelua esimerkiksi Iranin ja Hizbollahin välisestä suhteesta, niin kun tiedän, että te luotatte paljon paremmin amerikkalaisiin tutkijoihin ja amerikkalaisiin analyytikkoihin, niin todettakoon, että he esimerkiksi eivät aseta sellaista yhtäläisyysviivaa Iranin ja Hizbollahin välille, että Hizbollah on yhtä kuin Iranin käskyläinen Libanonissa. Ongelma on paljon monimutkaisempi, ja esimerkiksi aikaisempien puhujien saattaisi olla hyvä tietää, että Israelin johto katsoo tällä hetkellä, että tämä kahden sotilaan kaappaus tapahtui Iranin johdon käskyjen vastaisesti ja Iranin johdon tietämättä. Se näyttää olevan tällä hetkellä Israelin johdon käsitys siitä, mitä tapahtui. Nasrallah viime päivien aikana on antanut lukuisia haastatteluja, joissa hän suorittaa ikään kuin itsekritiikkiä, arvostelee itseään siitä, että tällainen kaappaus tuli tehdyksi. Hän sanoo, että hänellä ei ollut tietoa eikä käsitystä, mihin se johtaa, minkälaisiin väkivaltaisuuksiin ja minkälaiseen sotaan se johtaa. Joka tapauksessa on väärin ja virheellistä tehdä se johtopäätös, että kysymys olisi tällaisesta Iranin järjestöstä. Kysymys on varsin itsenäisesti toimivasta järjestöstä, joka saa voimansa myös siitä, että Israel edelleen miehittää osaa aluetta.

Ei ole niin kuin Suomen hallitus selonteossaan väittää, että Israel on kokonaan vetäytynyt miehittämiltään alueilta. Tämä kuuluisa alue, Shaban farmi -alue, on sellainen, että vaikka esimerkiksi kansainvälinen yhteisö ei katso, että se on Libanonin aluetta, niin Libanonissa katsotaan, että se on Libanonin aluetta, mutta Israelin miehittämä. Kukaan ei kiistä sitä, etteikö se olisi miehitettyä aluetta. Se on tällainen pieni, 14 kilometrin pituinen ja 2 kilometrin levyinen, alue, jonka kansainvälinen yhteisö on katsonut kuuluvan Syyrialle. Syyria kuitenkin sanoo, että alue kuuluu Libanonille, ja Libanon itse katsoo, että se kuuluu Libanonille. Israel myöntää, että tämä Shaban alue on miehitetty alue, mutta katsoo, että se kuuluu Syyrialle ja sieltä vetäytyminen pitäisi ratkaista osana sitä neuvotteluratkaisua, joka tehdään Syyrian kanssa. Joka tapauksessa, kuten kenraali Gustav Hägglund esimerkiksi sanoo, tämä Shaban alue on se, joka antaa Hizbollahille koko ajan tietynlaisen oikeutuksen toiminnalleen. Sen takia tämä kiista on ratkaistava. Muussa tapauksessa se hiertää tulevaisuudessa ja on yksi niistä syistä, miksi ratkaisuun ei päästä.

Sitten on tietenkin selvästi ja suoraan sanottava myöskin se, että Irakin sota on rohkaissut ääriaineksia koko Lähi-idässä, kaikkialla Lähi-idässä, ja osaltaan vaikeuttaa sitä, että päästäisiin takaisin normaaliin rauhanprosessiin.

Toinen varapuhemies:

Puhuja on varmaan tulossa juuri puheensa päätökseen.

Puhuja:

Herra puhemies! Totean lopuksi vain sen, että välttämätöntä on, että palataan takaisin niin sanottuun tiekarttaan eli tarkastellaan koko aluetta kokonaisuutena ja löydetään asteittain sellainen ratkaisu, jonka tuloksena syntyy myöskin itsenäinen Palestiina, joka elää itsenäisen Israelin kanssa yhteistyössä rinta rinnan, molemmat tunnustettujen ja turvattujen rajojen sisällä.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Toisin kuin edellinen puhuja en pyri tässä puheessa ratkaisemaan koko Lähi-idän kriisiä, jolla on varsin pitkä historia, kuten ed. Vielma täällä jo aikaisemmin ansiokkaasti mainitsi. (Ed. Kekkonen: Yritä edes!) Ainoastaan se jäi ed. Laakson puheenvuorossa kyllä minulle vähän epäselväksi, että kun viitattiin Iraniin ja Hizbollahiin ja siihen, että niillä ei olisi niin kiinteää suhdetta, niin mistä sitten se raha tulee, jolla Hizbollah niitä asioita siellä Etelä-Libanonissa järjestää. (Ed. Laakso: Voin pitää yksityisen luennon!)

Mutta mennäkseni tähän itse asiaan, josta nyt me olemme tekemässä päätöstä, näen itse sen asian niin, että Suomella tässä tilanteessa Euroopan unionin puheenjohtajamaana ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa tässä asiassa kuin ottaa vastuu ja kantaa vastuu — yhdessä YK:n kanssa tietysti — myöskin siitä, että tämä rauhanturvaoperaatio lähtee käynnistymään ja onnistuu. Siinä suhteessa, kun täällä tänään on käyty keskustelua siitä, mitä kristillisten puolelta on esitetty, että olisi voitu mennä pienemmällä joukolla, kyllä minun täytyy sanoa, että minä en näe siihen kyllä perusteita. (Ed. Kallis: Vaikka YK pyytää?) Näen kyllä asian niin ja luotan siihen, että tässä meidän valtionjohtomme on tehnyt oikean ratkaisun ja on arvioinut tilanteen siltä kantilta, mikä on panos, joka Suomelta tähän tarvitaan, jotta tämä prosessi menee eteenpäin ja me kannamme oman vastuumme. Ainakin se näkemys, joka itselläni on, on se, että tämä on oikea tapa viedä tämä asia eteenpäin.

Mitä sitten tulee siihen, että se maksaa mahdollisesti 44 miljoonaa euroa, niin se nyt vaan on se hinta, jos tällaiseen asiaan lähdetään, ja sille ei sillä tavalla voida mitään. Toki jokainen kansanedustaja varmasti on saanut, ainakin minä olen saanut, paljon sellaisia yhteydenottoja, että tällä 44 miljoonalla voisi jotain muutakin tehdä. Aivan varmasti voisi, mutta jos me olemme tässä hommassa mukana ja me kannamme tämän vastuumme, niin silloin meidän on myöskin oltava valmis maksamaan se hinta.

Aivan lopuksi haluan vielä sanoa tästä aikarajan määrityksestä, siitä mitä kristillisten puolelta on esitetty, että on tarkka päivämäärä, — hyvä, ettei kellonaika — koska sieltä pitää tulla takaisin, (Ed. Kallis: Milloin viimeistään?) viimeistään pitää tulla takaisin. Siitä varmaan ollaan yhtä mieltä, että jos asia aikaisemmin ratkeaa, niin sieltä voidaan tulla ehkä aikaisemminkin, mutta kyllä on itsestään selvää, että kun kyse on tällaisesta kriisistä, joka on jatkunut tavalla tai toisella vuosikymmeniä, niin kukaan meistä ei tiedä, mikä se tilanne on silloin, kun se määräaika loppuu. Sen takia, vaikka toivonkin, että sieltä suomalaiset pääsevät mahdollisimman pian ja kaikki elävänä takaisin, on itsestäänselvää, että meillä täytyy olla myöskin siinä niin sanotusti pelivaraa, että me voimme tilanteen mukaan joustaa ja kantaa sen vastuumme niin kauan kuin sitä tässä operaatiossa tarvitaan.

Antero  Kekkonen  /sd:

Herra puhemies! Kuulun siihen pieneen vähemmistöön — meitä ei taida olla kuin ed. Lankia ja minä — joka on käsitellyt tätä asiaa molemmissa niissä valiokunnissa, jotka tätä ovat käsitelleet, siis puolustusvaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa. En muista, kun tämä on hyvin tyypillisesti myöskin spesiaalikysymys, vuosien aikana yhtään prosessia, jossa asiantuntijat olisivat olleet sillä tavalla yksimielisiä kuin on oltu tämän prosessin kohdalla. Poliittisen päätöksentekijän on ollut varsin helppo, toki taakkaa kantaen, päätöksenteon taakkaa kantaen, yhtyä niihin näkemyksiin, jotka tästä asiantuntijakuulemisesta molemmissa näissä erikoisvaliokunnissa ovat syntyneet. (Ed. Kallis: Kourallinen asiantuntijoita!) Niinpä, herra puhemies, tämä huomioon ottaen ja tämä prosessi huomioon ottaen ja myöskin se huomioon ottaen, että Suomessa on aika hyvä perinne siitä, että on joitakin asioita, joitakin isoja asioita, tärkeitä asioita, joita teemme yksimielisesti, tämä kuuluu kiistatta siihen kategoriaan.

Herra puhemies! Tästä paikaltani tahdon vielä sen sanoa, että jos kaiken tämän hyvän puheen jälkeen jotain tohtisi toivoa, niin se olisi se, että kristillisdemokraatit osoittaisivat lujaa mielenlaatua, demokraattista ajattelua ja myöskin järjen tunnustamista ja vetäisivät esityksensä pois.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tälle Libanon-operaatiolle on YK:n mandaatti, osapuolet ovat siihen suopeita, alueella on aselepo, ja Suomella on hyviä kokemuksia tällaisista operaatioista ja kykyä myös tuolla alueella tapahtuvaan operaatioon osallistumiseen. Eli tältä pohjalta perusedellytykset osallistumiselle ovat olemassa. Tämän jälkeen meillä on vapaa harkintavalta päättää siitä, millä tavalla, millä laajuudella, missä muodossa osallistumme YK:n pyynnön pohjalta ja myös EU:ssa tehtyjen yhteisten päätösten pohjalta.

Tätä meidän täysin vapaata harkintavaltaamme me olemme nyt täällä käyttämässä, ja myös kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä on tältä pohjalta asiaa harkinnut. Me voimme päättää täällä, minkälaisen joukon, miten varustetun joukon, haluamme lähettää tuolle alueelle, minkälaisen osuuden Suomi haluaa ottaa tästä sinänsä tärkeästä operaatiosta. Muista maista muun muassa Saksa ei osallistu, Ruotsi osallistuu aika vaatimattomasti (Ed. Laakso: Saksa osallistuu — Ed. Elo: Osallistuu!) ja moni muu maa osallistuu varsin vähäisellä osuudella. Suomikin on kymmenessä muussa operaatiossa mukana, ja likipitäen kaikki täällä olemme sitä mieltä, että Suomen on syytä olla tässäkin mukana, mutta meillä on siis vapaa harkintaoikeus sen suhteen, missä laajuudessa olemme tähän operaatioon lähdössä.

Täällä ed. Kauppila puheenvuorossaan totesi, että hän on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi osallistua tähän operaatioon lainkaan. Se oli yksi ääripää. Hän ei tehnyt tätä koskevaa ehdotusta. Edustajat Esa Lahtela ja Rönni olivat kristillisdemokraattien ehdotuksen kannalla, mutta eivät luvanneet äänestää sen puolesta. En tiedä, kuinka paljon täällä olisi niitä, jotka mielessään pohtivat näitä vaihtoehtoja, myös edessä olevaa äänestystä, mutta saattaa olla joku, joka on jopa ed. Kauppilan kanssa samaa mieltä tai meidän kanssamme samaa mieltä.

Eli tämä on meillä harkinnan kysymys, ja YK:n pyynnön pohjalta ja sitä noudattaen me toteutamme Suomen osallistumispäätöksen, jos tämä kristillisdemokraattien ehdotus tulisi hyväksytyksi. Se ehkä merkitsisi sitä, että Suomesta lähtisi asiantuntijoita, ja ehkä aika pitkälle sitä, mitä ed. Esa Lahtela sanoi, että paikalta otettaisiin sitten niihin töihin ihmisiä, joita tarvitaan siellä näihin jälleenrakentamis- ja muihin käytännön tehtäviin.

Näin olisi varmaan mahdollista menetellä, mutta en tiedä, oliko se sitten syy, minkä ed. Satonen äsken sanoi, että Suomen pitää sen takia, että Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtajamaa, olla maksimaalisella voimalla ja määrällä mukana tässä operaatiossa. Sanoisin, että on hieman kyseenalaista, jos EU-puheenjohtajuus on näinkin merkittävä vaikutin kuin mitä ed. Satonen mainitsi. Onko sitten kokoomuksen linja todella se, että mitä EU-puheenjohtajuus tai EU-nöyryys edellyttää, se pitää aina maksimaalisesti toteuttaa? Vähän ihmettelen sitä peruslähtökohtaa.

Herra puhemies! Ihmettelen myös syvästi ed. Cronbergin puheenvuoroa, kun hän sanoi, että eduskunnalle kuuluu tässä asiassa vain periaatteellinen kannanilmaisu. Miksi sitten meidän lakimme edellyttää selontekoa, jossa nytkin hallitus on varsin hyvin tuonut esille tähän asiaan vaikuttavat eri tekijät? Miksi puolustusvaliokunta on tehnyt lausunnon? Miksi ulkoasiainvaliokunta on tehnyt pitkän mietinnön, jossa on käsitelty lukuisia asiaan liittyviä asioita, jos kerran meiltä kysytään vain, olemmeko me periaatteellisesti valmiit lähtemään mukaan, ja siihen sitten annettaisiin vastaus? Mielestäni eduskunta sekä varojen käytön kannalta, tällaisen operaation riskien kannalta että tarkoituksenmukaisuusharkinnan kannalta on vastuussa tästä, mihin Suomi osallistuu, millä tavalla, missä laajuudessa, ja näin eduskunta tekee todella meidän itse tekemiemme lakien mukaisesti todellisen päätöksen tähän operaatioon osallistumisesta kaikilta osin. Siksi oli todella hämmästyttävää, että ed. Cronberg, joka on alalla varmasti aika ansioitunut, puhui näin täysin käsittämättömällä tavalla. Sitä en lainkaan ymmärrä. Meillä on todella täysin vapaa oikeus harkita tässä salissa ja tehdä päätös, ja me olemme päätyneet siihen, että Suomi voisi tässä tapauksessa osallistua sillä määrällä, joka täyttää YK:n pyynnön ja joka hyvin palvelisi tätä tarkoitusta.

Ed. Nepponen totesi, että sinne tulee 15 000 sotilasta kaikkiaan, jolloin siellä päät (Ed. Nepponen: Noin 30 000!) — 30 000 kaikkiaan, mutta vieraita 15 000 ja Libanonista 15 000 — yhteen kolisevat. Voi olla, että siellä kolisevat päät, pienellä alueella. Onko se sitten kiinni siitä, onko Suomesta 250 vai vajaa 100? Voi olla hyvinkin, että jos Suomesta olisi lähetetty pikemminkin asiantuntijoita sinne, niin lopputulos olisi tältäkin puolelta parempi Libanonin kansan kannalta.

Vielä totean, että Hizbollahin aseellisen osan, jota ed. Laakso kovasti vähätteli ja kaunisteli, liittäminen Libanonin hallituksen alaiseksi, osaksi ehkä Libanonin poliittisen hallituksen alaista armeijaa, on kyllä tärkeä asia, muutoin nämä raketti-iskut ja terroriteot eivät lopu.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa puhemies! Halusin vastata ed. Vahasalolle sen ajatuksen johdosta, että on ajatuksellisesti turvallisempaa lähettää suurempi yksikkö kuin pienempi. Toivon, että keskustelette teidän ryhmänne ed. Nepposen kanssa, hänen, joka on asiantuntija näissä myös. Hän totesi äsken omissa perusteluissaan, että vahvennettu pioneerikomppania jaetaan pieniin yksiköihin ja se on ihan yhtä haavoittuva kuin mikä tahansa sotilaspoliisiyksikkö tai vastaava. Eli turvallisuutta se 250 miehen yksikkö ei tuo sen enempää kuin jos siellä olisi 80 henkilöä tai vaikka vähemmän.

Mutta ihan lyhyesti vielä haluan todeta kustannuksista. Kun arvioidaan, että Libanonin operaatioon osallistumisesta kustannukset 14 kuukaudelta ovat nuo 44 miljoonaa ja se käytännössä tarkoittaisi 12 miljoonaa tälle vuodelle lisää ja ensi vuodelle 23 miljoonaa, niin toivon, että tuo ed. Kalliksen määrittämä takaraja voitaisiin määrittää tässä, jotta ei todellakaan puhuttaisi 20 vuoden operaatiosta.

Toisaalta haluan lopuksi kysyä: Tekeekö Suomesta kansainvälisesti jotenkin vastuullisemman toimijan se, että lähetämme sinne 250 sotilasta 80:n sijaan, ja onko se jotenkin EU-mallioppilasmaisempaa ja jotenkin uskottavampaa Suomen politiikan kannalta, jos me tähän päädymme?

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun nyt on joka tapauksessa selvää, että Suomi lähettää rauhanturvaajia Libanoniin, tämän joukon, mikä lähetetään, tulee olla mahdollisimman hyvin koulutettu, varustettu, fyysisesti ja henkisesti. Haluan tuoda sen yksityiskohdan esille, että aivan niin kuin suomalaisiin pataljooniin on kuulunut kokoonpanossa myöskin sotilaspappi, myös tähän komppanian vahvuiseen yksikköön tulee kuulua sotilaspappi miesten turvaamiseksi myöskin henkisesti. Tämä on normaalin palvelustyön kannalta välttämätöntä, mutta myöskin mahdollisten siellä tapahtuvien kriisitilanteitten kannalta.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kun on illan kuunnellut näitä puheenvuoroja, haluan ensiksi todeta sen, että minä en halua ottaa kantaa siihen, miten kukin edustaja tai ryhmä käyttäytyy. Jokaisella on omat oikeutensa siihen Suomen perustuslain mukaankin.

Mutta sitä haluaisin vaan korostaa tässä lopuksi, että perussuomalaiset ovat olleet johdonmukaisesti koko ajan sillä linjalla perinteisesti, että silloin kun on YK:n mandaatti ja YK:n johto, me olemme tukemassa joukkojen lähettämistä rauhanturvatehtäviin. Kuten lähetekeskustelussa totesin, tämän viimeisimmän konfliktin aiheutti Hizbollahin oma hyökkäys 12. päivä heinäkuuta, mutta kaikesta huolimatta meidän mielestämme on paikallaan, että Suomi osallistuu siihen. Kun on lukenut ulkoasiainvaliokunnan mietintöä, niin minun mielestäni siinä on korostettu ihan oikeita asioita nimenomaan YK:n osalta henkilöstön suojelemisessa ja myöskin sotarikosten selvittämisessä, oli tekijänä sitten mikä taho tahansa.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi totean vielä sen, että nyt YK:lla on näytön paikka, ja toivon myöskin sitä, että osapuolet, jotka ovat hyväksyneet tämän YK:n päätöksen joukkojen lähettämisestä, rauhanturvaajien lähettämisestä, sinne, myös kunnioittaisivat YK:n lipun alla työskenteleviä rauhanturvaajia.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan myös korostaa sitä, että tällä tehtävällä on YK-mandaatti, ja siltä osin, kun Suomella on alueelta vielä varsin pitkää kokemusta rauhanturvaamisen osalta, on ymmärrettävää, että Suomi on mukana.

Siihen voi vaikuttaa tai ei vaikuta se, että Suomi on EU-puheenjohtajamaa. Mutta kun olen kuunnellut täällä eräitä kristillisdemokraattien edustajien puheenvuoroja, esimerkiksi ed. Kankaanniemen, niin jotenkin syntyy vaikutelma, että siinä on venkoilun makua, venkoilun makua tähän asiaan tulemisella. Kyllä tämä on nähtävä, niin kuin ulkoasiainvaliokunta näki, laajasti yksimielisenä kysymyksenä. Asiahan olisi, arvoisa puhemies, voitu ratkaista suppeammallakin valmistelulla, mutta se, että hallitus tuo tämän eduskuntaan näin laajaan keskusteluun, osoittaa, että halutaan koko eduskunnan tahto määritellä ja sitten edetään päätöksenteossa sillä tavalla kuin asia edellyttää.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi antoi ymmärtää, että kokoomus on oman kantansa perustanut EU-uskovaisuuteen ja siihen, että Suomi on EU-puheenjohtajamaa. Nämä ovat tietysti osa-argumentteja, mutta keskeisintä tässä asiassa on tietenkin kansainvälinen yhteisvastuu ja se humanitäärinen murhenäytelmä, joka Libanonissa tällä hetkellä on. Tämän operaation tarkoituksena on mahdollistaa se, että libanonilaiset pääsevät jollakin tavalla uudelleen elämänsä alkuun. Kysymys on todellakin kansainvälisen yhteisvastuun kantamisesta. Mielestäni on ollut erinomaista, että puheenjohtajamaa Suomen johdolla on päästy yhteiseen näkemykseen siitä, missä määrin EU kantaa tätä kansainvälistä vastuuta, ja siitä, että tämä 15 000:n joukko lähtee alueelle turvaamaan rauhaa ja ennen kaikkea luomaan pohjaa sille, että alueelle saadaan vakautta pidemmällä tähtäimellä.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni ed. Räsäsen johtama puolue ryöstökalastelee tällä hetkellä vähän väärillä vesillä ed. Kalliksen johdolla. Meillä on 100 miljoonaa euroa kriisinhallintaan varattua rahaa vuosittain, jota ei ole viime vuosina käytetty täyteen määrään. Tällä operaatiolla se ylittyy varmasti jonkun verran, mutta olisi ennenkuulumattoman häpeällistä, mikäli Suomi tuossa operaatiossa ei olisi mukana (Ed. Kallis: Ei kukaan ole sellaista esittänytkään!) tuolla joukolla, mikä sinne on suunniteltu, koska olemme EU:n puheenjohtajamaa tällä hetkellä.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunta on käynyt vilkkaan keskustelun, ja suolaa siihen on tuonut ed. Kallis. Minusta on todella tärkeää se, että uusi rauhanturvalaki on nyt osoittanut toimivuutensa ja operaatiota on harkittu nimenomaan kokonaisen harkinnan pohjalta eikä joidenkin yksityiskohtien pohjalta, niin kuin aikoinaan, että oli pelkästään voimankäyttövaltuudet tai YK:n mandaatti. Nyt on harkittu ikään kuin kokonaisuutta ja päädytty yksimielisesti siihen, että me olemme YK:n pyynnöstä mukana tässä operaatiossa.

Se kyllä on hyvä noteerata eduskunnankin, että kyllä se yhteistyö ja konkretia, jota nyt on saatu Euroopan unionissa, on tapahtunut Suomen puheenjohtajakaudella. Se on erittäin hieno saavutus.

Siitä, että on käyty laaja keskustelu, on seurauksena, että me yhdessä kannamme vastuuta myös — hallitus, eduskunta, tasavallan presidentti — ja tiedämme sen, että kansainvälinen yhteistyö ei ole mikään noutopöytä, josta etsitään vain sellaiset asiat, jotka ovat itselle myönteisiä, vaan myös tämmöisissä vakavissa tilanteissa meidän on oltava mukana. Tämä on ollut oikein hyvä keskustelu.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset ovat olleet rauhanturvatehtävissä jo 50 vuoden ajan. Suomalaisilla on hyvä maine maailmalla, ja nyt kun Lähi-idässä on näin valtava kriisi, taas tarvitaan suomalaisia sinne. Suomalaiset ovat olleet Libanonissa jo aikaisemminkin, ja suomalaiset tunnetaan siellä hyvinä rauhanturvaajina. Nyt kysymyksessä on pioneerikomppania, jonka tehtävä on todella miinojen ja sirpalepommien raivaaminen, ja siinä suomalaiset ovat ammattihenkilöitä.

Ainut, mihin tässä keskustelussa puutun, on se, että kun olin tuossa maanantaina vierailulla Utissa, jossa osaltaan koulutetaan YK:n tehtäviin sotilaita, niin siellä komentaja kertoi, että näiden sotilaiden palkat ovat erittäin pienet. Viisi vuotta erikoiskoulutettu sotilas saa vain 1 700 euroa kuukaudessa palkkaa ja, oliko se, 50 euroa päivärahaa. Tähän meidän pitäisi puuttua, kun noin vaaralliseen tehtävään lähetetään miehiä.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Haluan ed. Jaakonsaarelle ja muillekin todeta, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän kanta ei varmasti perustu siihen, että EU on tässä toiminut, mutta ei myöskään estä sitä, ettemmekö tätä kannattaisi, koska me olemme aina asialinjalla ja kannatamme asiallisia esityksiä. Kysymys on YK:n mandaatista, kysymys on pyynnöstä, kysymys on johdonmukaisesta linjasta. Jos ei tämä olisi YK-vetoinen ja YK-mandaattioperaatio, niin täällä ei tällaista yksimielisyyden hyrinää olisi.

Keskustelu päättyy.